Akavan toimintakertomus 2015

26
Toimintakertomus 2015 Hyvä arki on tehtävä

description

Akavan toimintakertomus vuodelta 2015

Transcript of Akavan toimintakertomus 2015

Page 1: Akavan toimintakertomus 2015

1

Toimintakertomus 2015

Hyvä arki ontehtävä

Page 2: Akavan toimintakertomus 2015

2

Visio: Suomi kehittyy ja vaurastuu 4Visio: Suomi elää osaamisesta 5Visio: Suomessa työurat ovat pitkiä ja palkitsevia 7Visio: Akava on kasvava keskusjärjestö 9

Liitteet 11Hallituksen ja valmisteluelinten kokoonpanotAkavan jäsenjärjestöt ja jäsenmäärätHenkilöstöluetteloAkavan antamat lausunnotAkavan myöntämät stipenditAkavan myöntämät ansiomerkit

Hyväksytty Akavan hallituksen kokouksessa 7.4.2016Liittokokouksessa 24.5.2016ISBN 978-952-5628-80-7

SISÄLLYS

Page 3: Akavan toimintakertomus 2015

3

Toiminnan päälinjat 2015Pitkään jatkunut matalasuhdanne pysyi ennallaan toimintavuoden aikana. Suomessa oli vuoden lopussa 343 300 työtöntä työnhakijaa. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä kasvoi hieman hitaammin kuin edeltävinä vuosina. Korkeakoulutettuja oli työttömänä vuoden lopussa yhteensä 50 600.

Edunvalvontatoimintaan vaikutti keskeisesti kevään eduskuntavaalit ja Sipilän hallituksen hallitusohjelma. Akava julkaisi hallitusohjelmatavoite-asiakirjansa kesällä 2014 ja julkisti sen perusteella nk. strategisen hallitusohjelman huhtikuussa 2015 ennen hallitusohjelmaneu-votteluiden alkamista. Alkukesällä Akava julkisti vielä hallitusohjelman ministeriökohtaiset toimintasuunnitelmamuistiot.

Neuvottelutoimintaa väritti päämisterin aloitteellisuus saada aikaan laaja yhteiskuntasopi-mus. Ensimmäiset neuvottelut käytiin jo keväällä ennen hallitusohjelmaneuvottelujen alkua, mutta neuvotteluyritykset jatkuivat vuoden loppuun ilman tulosta. Samanaikaisesti saatiin työnantajien kanssa neuvottelutulos työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkokaudesta. Kevään liittokokous valitsi Sture Fjäderin vuoden pituiselle puheenjohtajakaudelle. Syksyn liittokokouksessa hyväksyttiin päivitetty strategia ”Menestystä ja turvaa yhdessä”. Akava-yhteisön jäsenmäärä nousi noin 8 000 jäsenellä 596 947 jäseneen.

1Akavan strategia 2016–2023

Akavan strategia2016–2023

Menestystä ja turvaayhdessä

Syksyn liittokokouksessa 23.11.15 hyväksyttiin päivitetty strategia ”Menestystä ja turvaa yhdessä”.

Page 4: Akavan toimintakertomus 2015

4

Visio: Suomi kehittyy ja vaurastuu

Talouspolitiikka luo edellytyksiä uudelle kasvulle ja uusille työpaikoilleErittäin maltillisista palkankorotuksista huolimatta akavalaisten palkkojen ostovoima kasvoi viime vuonna prosentin verran. Tähän vaikutti osaltaan se, että inflaatio painui nollan tuntumaan.

Heikko työllisyyskehitys ja työttömyyden kasvu aiheuttivat huolta. Akava hyväksyi työlli-syys- ja kasvusopimuksen jatkamisen vuodella. Sopimuksella jatkettiin äärimaltillista palk-kalinjaa vuonna 2016. Sopimuskorotukset nostavat palkkoja keskimäärin 0,43 prosenttia. Akava neuvotteli aktiivisesti yhteiskuntasopimusneuvotteluissa, joilla tähdättiin yritysten kustannuskilpailukyvyn parantamiseen. Akava pyrki ratkaisuun, jossa palkkojen ostovoi-maa ei heikkene, minkä vuoksi työajan pidentäminen nähtiin parhaana keinona asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Hallituksen talouspoliittinen yleislinja vastaa Akavan näkemystä, mutta edellisen ja nyky-hallituksen koulutukseen ja tutkimukseen kohdistamat säästöt ovat ajamassa koulutusjär-jestelmää kestämättömään tilaan. Sekä tasa-arvon että kasvun näkökulmasta vastuullinen talouspolitiikka edellyttää koulutus- ja tutkimusrahoituksen leikkauskierteen lopettamista.

Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut siihen, että kokonaisveroaste ei nouse vaalikauden aikana eikä palkkatulojen verotus kiristy millään tulotasolla. Akava korosti, että hallitusohjel-maan kirjatut ehdolliset lisäverokevennykset pitää toteuttaa tasaisesti kaikissa tuloluokissa.

Laadukkaat ja tehokkaat julkiset palvelut luovat pohjan kansalaisten hyvinvoin-nilleAkava kannatti hallituksen pyrkimyksiä uudistaa aluehallintoa sekä sosiaali- ja terveyspal-velurakenteita. Akava kannatti lisäksi rahoitusvastuun siirtämistä kunnilta valtiolle, mutta ei kuitenkaan pitänyt hallituksen piirijakoa kestävänä. Akavan edunvalvontatyössä paino-tettiin kahta asiaa: ensinnäkään työn verotus ei saa nousta millään tulotasolla ja toisaalta sote-palveluissa pitää varmistaa nk. monituottajamallin toteutuminen niin, että asiakkaalla on parempi valinnanvapaus.

Työmarkkinajärjestöt vaativat yhdessä, että työterveyshuoltojärjestelmään ei tehdä muu-toksia.

IDA PIMENOFF

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder hallituksen koko-uksessa.

Page 5: Akavan toimintakertomus 2015

5

Varmistetaan edellytykset yritysten kasvulle ja kansainvälistymiselleAkava osallistui ajankohtaiseen keskusteluun digitalisaatiosta ja toi esille sen vaikutuksia ja mahdollisuuksia eri toimialoille, asiantuntijayrittäjille ja yrityksille.

Akava edisti tavoitetta uusien työpaikkojen ja talouskasvun luomiseen uusi kasvu -kärki-hankkeella. Teemaa pidettiin esillä muun muassa järjestämällä seminaari keväällä ennen eduskuntavaaleja ja vaalien jälkeen hallitusohjelmaneuvottelijoille suunnatulla aamiaistilai-suudella. Akava tuki kasvua, mutta samalla yhteiskuntavastuuta edistävää EU:n ja Yhdys-valtojen välistä TTIP-sopimusta.

Akava piti vuoden aikana esillä erityisesti tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan lisäresursointia, kasvuyritysten kannustimien lisäämistä ja yrittäjyyttä. Edunvalvonnassa korostettiin sekä pitkäjänteisen perustutkimuksen että soveltavan tutkimuksen rahoituksen turvaamista.

Uudet työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin Yrittäjien aseman ja yritysten toimintaedellytysten parantamiseksi tehtäviä toimia pidettiin esillä osallistumalla muun muassa verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyviin keskusteluihin. Vaikutettiin päättäjiin yritystoiminnan tukemiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi. Lisäk-si vaikutettiin korkeakoulujen yrittäjyyskoulutuksen sekä korkeakoulujen ja elinkeinoelämän kanssa tehtävän yhteistyön lisäämiseksi.

Korkeakoulutettujen yrittäjyyden tukemiseen liittyviä toimia suunniteltiin Akavan amma-tinharjoittajien ja yrittäjien työryhmässä ja järjestettiin perinteinen yrittäjäseminaari, jonka teemana oli hankintalaki. Akavan yrittäjäpalkinto myönnettiin Antell-konsernin perheyrittä-jäsisaruksille Tomi ja Annukka Lantolle.

Visio: Suomi elää osaamisesta

Tutkimus ja korkeakoulutus synnyttävät Suomeen kansainvälisesti kilpailuky-kyistä osaamistaToimintavuonna Akavan koulutuspoliittinen edunvalvonta keskittyi hallitusohjelmavaikut-tamiseen. Koska koulutus ja osaaminen saatiin puolueiden tavoitteisiin hyvin, hallitusoh-jelman koulutus- ja tutkimusleikkaukset olivat suuri järkytys. Strateginen hallitusohjelma ja mittavat koulutusleikkaukset tarkoittivat koko loppuvuoden vaikuttamistyötä hallitusohjel-man toimeenpanoon vaikuttamiseksi.

Akavan yrittäjäpalkinto myönnet-tiin Antell-konsernin perheyrit-täjäsisaruksille Tomi ja Annukka Lantolle.

TARJA PAAJONEN

Page 6: Akavan toimintakertomus 2015

6

Korkeakoulusektoreiden yli ulottuva yhteistyö lisääntyi alueilla, ja monet yliopistot ja am-mattikorkeakoulut tiivistivät yhteistyötään. Akavan vaikuttamistyöllä pyrittiin varmistamaan molempien korkeakoulusektoreiden tasavertaista asemaa yhteistyössä. Samoin ministe-riöltä vaadittiin vahvempaa koordinaatiota, jotta korkeakoulu- ja tutkintojärjestelmä olisi myös kansallisesti eheä ja selkeä.

Akava osallistui yleisönosastokirjoituksilla, blogeilla ja tiedotteilla yleiseen keskusteluun korkeakoulujen koulutuksen uudistuksen merkityksestä suomalaiselle osaamiselle. Akava piti valtakunnallisilla Peda-forum -päivillä työpajan työelämälähtöisten opetussuunnitelmi-en kehittämisestä.

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston, Arenen, kanssa tehtiin lokakuussa kahden päivän matka Kööpenhaminaan. Ammattikorkeakouluvaikuttamisen yhteistyötä jatkettiin myös Akavan liittojen kesken.

Osaaminen takaa menestyksenAkava teki useita avauksia, joilla korostettiin osaamisen ja koulutuksen merkitystä Suomen tulevaisuudelle ja jatkuvan osaamisen kehittämisen merkitystä. Vuoden aikana valmistel-tiin muun muassa rahoitusmalleja, ammattipätevyysdirektiiviä, ammatillisen koulutuksen reformia, koulutustoimikuntien kehittämistä sekä varhaiskasvatusta koskevia lausuntoja ja kannanottoja.

Akava vaikutti hallituksen suunnitelmiin muuttaa aikuiskoulutustuen valtion perusosa lainaksi. Päätöstä ei onnistuttu perumaan, mutta vaikuttamistyö jatkui osana yhteiskunta-sopimusneuvotteluja koko kesän ja syksyn 2015.

Vuoden aikana järjestettiin viisi alueellista AkavaUra-tilaisuutta, joissa koottiin yhteen alueen korkeasti koulutettujen työllisyyden parissa toimivia asiantuntijoita eri sektoreilta. Työllisyyden hoito TE-toimistojen ja muiden toimijoiden yhteistyönä korostui edunvalvon-nassa, kun työllisyystilanne heikkeni entisestään. Keväällä nostettiin esille liittojen kanssa yhteistyössä erityisesti tohtoreiden työttömyyden kasvu ja esitettiin ratkaisuja tilanteen parantamiseksi.

Työuran aikainen osaamisen kehittäminen oli esillä myös erikoistumiskoulutusten kautta. Akava järjesti Oulussa erityisen työpajan, jossa etsittiin keinoja varmistaa erikoistumiskou-lutusten työelämäläheisyys.

Page 7: Akavan toimintakertomus 2015

7

Visio: Suomessa työurat ovat pitkiä ja palkitsevia

Akavalaiset menestyvät ja voivat hyvin työurallaan Työehtosopimus- ja työrauhajärjestelmän uudistaminen kuivui kasaan alkuvuonna. Akava puolusti neuvottelu- ja työtaisteluoikeuksien lisäksi luottamusmiehen aseman parantamis-ta ja sopimuksettomien alojen vähimmäistyöehtojen turvaamista.

Akava oli mukana sopimassa työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson palkkaratkaisua. Äärimaltillisilla palkankorotuksilla pyrittiin osaltaan turvaamaan maamme kilpailukykyä.

Akavalaisten työpaikkojen arkea ja luottamusmiesten työoloja ja toimintaedellytyksiä selvi-tettiin luottamusmiehille lähetyllä kyselytutkimuksella. Lisäksi koostettiin Tilastokeskuksen aineistoihin perustuva tietopaketti asiantuntijoiden ja esimiesten työolojen kehityksestä. Tutkimusten tuloksia käytettiin vuoden mittaan Akavan edunvalvonnan tavoitteiden tuke-na.

Akava pyrki vaikuttamaan hallitusohjelman työelämäasioihin. Hallitusohjelma oli tältä osin pettymys, koska se sisälsi paljon suoria työlainsäädännön heikennyksiä ja vähemmän työlainsäädännön aitoon kehittämiseen tähtääviä kirjauksia. Akavan pitkäaikainen tavoite työaikalain uudistamisesta saatiin hallituksen asialistalle, vaikkei se suoranaisesti sisältynyt-kään hallitusohjelmaan. Paikallisen sopimisen osana tavoitteet henkilöstöedustajien ase-masta ja toimivaltuuksista nousivat myös keskusteluun.

Järjestöjen kanneoikeus nostettiin esille sekä EU-tasolla että kotimaisessa keskustelussa. Eräänlainen kanneoikeus sisältyi kuitenkin selvitysmies Harri Hietalan raporttiin paikallisen sopimisen kehittämisestä. EU-tason työelämän toimintaa, joka oli osaksi hiipunut, yritettiin saada viriämään ja se kääntyikin myönteiseen suuntaan.

Akavalaisten työhyvinvoinnin parantamiseksi ja työurien pidentämiseksi Akava onnistui saamaan valtakunnallisen työsuojelun runkosuunnitelman painopisteeksi psykososiaalisen työkuormituksen valvonnan niin, että se otetaan jatkossa esiin kaikissa työsuojeluviran-omaisen tarkastuksissa. Akava piti kosteusvaurioista kärsivien ongelmia esillä vielä tapa-turma- ja ammattitautilainsäädännön uudistamisen eduskuntavaiheessa. Vaikka eduskun-nasta löytyi ymmärrystä asialle, mitään lainsäädäntöparannusta asiaan ei saatu.

IDA PIMENOFF

Page 8: Akavan toimintakertomus 2015

8

Akavalaisten esimiesten osaamisen kehittämiseksi rakennettu Esimiesverkosto järjesti vuo-den aikana kahdeksan tilaisuutta eri puolilla Suomea yhteistyössä TJS-Opintokeskuksen, Työturvallisuuskeskuksen ja Akavan aluejohtoryhmien kanssa.

Akava osallistui aktiivisesti keskusteluun työelämän muutoksesta sekä palkansaajan ja yrittäjän välimaastossa liikkuvien itsensätyöllistäjien asemasta. Akavalaisia näkökulmia valmisteltiin Muuttuva työelämä työryhmässä.

Turvaverkot ovat kattavia ja kannustavia sekä palkitsevat aktiivisuudesta Työttömät akavalaiset huomioidaan koulutus- ja työnvälityspalveluiden parantamisella. Akava jäsenliittoineen teki töitä sen eteen, että korkeakoulutetuille tarjolla olevat työllisty-mispalvelut vastaisivat mahdollisimman hyvin yksilöllisiä tarpeita. Akava kannusti yksityis-ten työvoimapalveluiden kokeiluun ja edellytti niiden käytön lisäämistä saatujen kokemus-ten perusteella. Akavan jäsenliitot toteuttivat uraa uurtavan kumppanuushankkeen yhteis-työssä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Akava vaikutti siihen, että julkisen työvoimapal-velun rakennetta ja toimintatapaa uusitaan palvelurakennearvioinnissa tehdyn linjauksen mukaisesti.

Akavan edustajat osallistuivat vuonna 2015 jatkuneeseen eläkeuudistusta koskevaan lain-valmisteluun, jota tehtiin sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Lainvalmistelua tehtiin erikseen yksityisen ja julkisen alan työryhmissä ja työ valmistui keväällä 2015. Uudet työ-eläkelait tulevat voimaan vuoden 2017 alusta. Työeläkelainsäädäntöuudistuksen eduskun-takäsittelyssä ja sitä edeltäneessä vaikuttamistyössä korostettiin, että julkisen sektorin ammatillisten eläkeikien nostamisen perustuslainmukaisuus tulee arvioida ja sotilaseläke-linjaukset on välttämätöntä valmistella uudelleen.

Maan hallituksen hallitusohjelman mukaan työttömyysturvaan tehdään leikkauksia ja niiden valmistelu aloitettiin sosiaali- ja terveysministeriössä. Päätösten mukaisesti muun muassa työttömyysturvan kestoa tullaan lyhentämään ja muutokset tulevat voimaan vuonna 2017.

Työmarkkinajärjestöt saavuttivat yhteisen näkemyksen työeläkeyhtiöiden työhyvinvointi-palveluiden ja yhtiökohtaisen hoitokustannusosan sääntelystä ja jatkovalmistelusta. Eläkesäätiö- ja kassalain kokonaisuudistus jatkui koko toimintavuoden ja työ jatkuu vielä vuodelle 2016.

Työelämän joustot ja turva ovat tasapainossaTyöelämän palkkatasa-arvon edistämiseksi Akava vei viestinnällä ja koulutuksella työpaik-kojen ja erityisesti henkilöstön edustajien käyttöön uudistetun tasa-arvolain tarjoamia työkaluja yhteistyössä jäsenliittojen ja palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa. Tasa-arvon edistämiseksi Akava toimi aktiivisesti myös sosiaali- ja terveysministeriön koordinoimien Nais-Urat- ja TASURI-hankkeiden ohjausryhmissä.

Akava pyrki estämään Sipilän hallituksen toimet naisten työmarkkina-aseman heikentä-miseksi, mutta subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen, päivähoitomaksujen koro-tukset sekä vanhempainrahojen leikkaukset toimeenpantiin tästä huolimatta.

Akava piti esillä verotuksellisia kannusteita osaamisen kehittämiseen ja vaati, että työnan-tajan maksamasta koulutuksesta ei pitäisi muodostua verotettavaa ansiotuloa. Verotuksel-liset kannusteet tai verovapaus eivät toimintavuonna edenneet. Koulutusoikeudesta informoitiin liittoja erityisesti henkilöstöjärjestöjen kautta. Koulutusoikeuden toteutumista seurattiin ja tuotiin esille puutteita sen toteutumisessa. Erityisesti edunvalvonnassa ko-rostettiin, että raamisopimuksen täytäntöönpanosta jäivät toteutumatta tuloverotuksen uudistukset, joilla omaehtoinen kouluttautuminen olisi tehty kannattavammaksi.

Akava toimi aktiivisena nuorten aikuisten yhteiskunnallisena edunvalvontajärjestönä koulutus- ja työvoimapoliittisissa kysymyksissä ja teki sidosryhmäyhteistyötä nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen lisäksi kansalaisjärjestöjen kanssa. Akava korosti kaikessa toiminnas-saan sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutumista.

Page 9: Akavan toimintakertomus 2015

9

Visio: Akava on kasvava keskusjärjestö

Akava on kaikkien korkeakoulutettujen vahva ja sisäisesti yhtenäinen työmarkki-nakeskusjärjestöAkava hyväksyi jäseneksi uuden järjestön, Kuntoutusalan asiantuntijat, 1.1.2016 alkaen. Kokonaisjäsenmäärä kasvoi ja oli vuodenvaihteessa 596 947. Myös laskennallisten jäsenten määrä kasvoi ja oli 416 318.

Akava päätti pysyä itsenäisenä, mutta on seurannut uuden keskusjärjestön valmistelua ja varautunut omalta osaltaan keskusjärjestöjen muutokseen ja niiden lukumäärän laskuun kolmesta kahteen.

Jäsenjärjestöjen yhteistyön tiivistämiseksi Akava on jatkanut keskusteluja liittojen kanssa yhdessä ja erikseen. Uudistettuihin Akavan toimitiloihin tulevien vuokralaisten kanssa on kehitetty yhteisiä toimistopalveluratkaisuja. Kirkonalan järjestöt ovat tiivistäneet yhteistyö-tään. Mobiilijäsenkorttiratkaisuista tehtiin yhteinen kartoitus kiinnostuneiden liittojen kans-sa. Yhteisön uusi sisäinen sähköinen uutiskirje Nytti ilmestyi kerran kuukaudessa.

Akava-akatemia järjesti perehdytyskoulutuksia ja teemakoulutuksia. Kohdennettuna koulu-tuksena toteutettiin palkansaajakeskusjärjestöjen toimitsijakoulutus sekä uusi kokonaisuus ”Haastavat kohtaamiset asiakastyössä”.

Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteinen Mikä fiilis? -kampanja järjestäytymisen edistä-miseksi järjestettiin tammikuussa ja toisen kerran loka–marraskuussa. Akava osallistui 18.9. Rautatientorilla mielenilmaisun yhdessä SAK:n ja STTK:n kanssa sopimisen vapau-den puolesta ns. pakkolakeja vastaan. Torille kokoontui yli 30 000 henkilöä. Seuraavat liitot ilmoittivat jäävänsä mielenilmauksen ulkopuolelle; Agronomiliitto, Akavan Yleinen ryhmä, Driftingenjörsförbundet i Finland, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset, Professoriliitto, Suomen Ekonomit, Suomen Eläinlääkäriliitto, Suomen Hammaslääkäriliitto, Suomen Laki-miesliitto, Suomen Lääkäriliitto.

Akavan puheenjohtajaksi valittiin toukokuussa Sture Fjäder. Sääntömuutoksen johdosta valinta oli poikkeuksellisesti vain yhden vuoden määräajalle. Uusi hallitus valittiin marras-kuussa. Akavatalo oli koko vuoden peruskorjauksessa ja toimisto toimi väistötiloissa Länsi-Pasilassa. Akava laatii erillisen henkilöstökertomuksen.

Akavan liittokokous 23.11.2015

Työssä käyvistä 12 prosenttia suostuu korvauksettomiin ylitöihin.

mikäfiilis.fi

TARJA PAAJONEN

Page 10: Akavan toimintakertomus 2015

10

Akavan opiskelijat ottivat aktiivisesti kantaa muun muassa koulutuksen rakenteelliseen ke-hittämiseen, opintotukiuudistukseen, hallitusohjelman koulutusleikkauksiin ja pakkolakei-hin. Näkyvyyttä ja tunnettuutta lisättiin ammattikorkeakouluopiskelijoiden joukossa. Akavan opiskelijat lisäsi sosiaalisen median käyttöä ja otti käyttöön uusia sosiaalisen me-dian välineitä. Vuosittaisessa Suomen paras kesätyönantaja -kilpailussa palkittiin Finnve-ran Jyväskylän toimipiste. Lisäksi Akava jakoi opiskelijastipendejä aktiivisille akavalaisille opiskelijatoimijoille.

Akava on tunnettu ja arvostettu Akava edusti suomalaisia palkansaajakeskusjärjestöjä Pariisin kansainvälisissä ilmastoneu-votteluissa. Palkansaajat saivat pidettyä reilun työn ja oikeudenmukaisen siirtymän vaikut-tamistyön tuloksena mukana sopimustekstissä. Kokousta edelsi palkansaajien, ympäristö-järjestöjen ja kirkon yhteiskannanotto kattavan sopimuksen puolesta. Palkansaajajärjestöt järjestivät myös yhteisen seminaarin.

Vuoden aikana toteutettiin kaksi Kestävän työn koulutusta palkansaajakeskusjärjestöjen yhteistyöllä. Koulutukset toteuttivat järjestöjen antamaa Kestävän kehityksen yhteiskunta-sitoumusta maan hallitukselle.

Aluejohtoryhmien toimintaa ja alueellista vaikuttamista sekä sen yhteyttä Akavan keskeisiin tavoitteisiin ja kärkiteemoihin, elinkeinopolitiikkaan ja koulutuspolitiikkaan, vahvistettiin. Kärkiteemat olivat näkyvästi esillä myös Akava-päivissä. Alueiden ja toimiston välistä vies-tinnän koordinaatiota ja yhteistyötä tehostettiin. Näkyvän akavalaisen viestinnän alueellista merkitystä korostettiin kaikissa tilaisuuksissa.

Koulutuksissa aluejohtoryhmille tarjottiin työkaluja vapaaehtoisten motivoimiseen ja vaikuttamiseen sekä perehdytettiin elinkeino- ja yrittäjyyspolitiikan sekä koulutuspolitiikan ajankohtaisiin teemoihin. Akavan edustajien kautta vaikutettiin resurssien kohdentamiseen korkeasti koulutettujen palveluihin alueellisen työ- ja elinkeinopalveluhallinnon ELY-keskus-ten ja TY-neuvottelukuntien avulla.

Akava oli jäsenenä maailmantason ay-järjestö ITUC:ssa, eurooppalaisessa keskusjärjestö ETUC:issä ja erityisesti panostettiin eurooppalaiseen korkeakoulutettujen neuvottelukun-taan Eurocadresiin korkeakoulutettujen edunvalvontakysymysten edistämiseksi. Muun muassa huonoa esitystä asiantuntijoita koskevaksi liikesalaisuusdirektiiviksi saatiin paran-nettua.

Akavan mediajulkisuus kasvoi 30 prosentilla edellisestä mittauksesta. Myös Akavan tiedot-teiden läpimeno parani. Akavan mediajulkisuudesta 33 prosenttia pohjautui Akavan omiin tiedotteisiin.

Akavan viestintä otti käyttöön jäsenliitoille lähetettävän viikoittaisen viestintäsuunnitelman, jotta ne pystyvät paremmin ennakoimaan omissa viestintävälineissään Akavan verkkosisäl-töjä. Akavan Twitter-seuraajien määrä lähes kaksinkertaistui vuoden aikana.

Loppuvuonna viestintä aloitti työn Akavan verkkosivujen ulkoasun ja sisältöjen kehittä-miseksi. Lisäksi ryhdyttiin tuottamaan maaliskuun 2016 palkkatasa-arvokampanjaa sekä huhti–toukokuussa toteutettavaa imagokampanjaa.

Akavan viestintä oli vastuussa yhdessä SAK:n ja STTK:n kanssa Brysselissä järjestetystä EU-akatemiasta. Seminaarissa oli mukana kymmenen toimittajaa Suomen päämedioista. Lisäksi Akava järjesti toimittajaseminaarin Haagiin ja Utrechtiin. Seminaarin aiheina olivat yrittäjyys, nuorisotyöttömyys ja asiantuntijoiden työaikajoustot.

Page 11: Akavan toimintakertomus 2015

11

Liitteet:Hallituksen ja valmisteluelinten kokoonpanotAkavan jäsenjärjestöt ja jäsenmäärätHenkilöstöluetteloAkavan antamat lausunnotAkavan myöntämät stipenditAkavan myöntämät ansiomerkit

LiitteetHallituksen ja valmisteluelinten kokoonpano HallitusPuheenjohtaja Sture Fjäder

VarapuheenjohtajatPuheenjohtaja Olli Luukkainen, Opetusalan Ammattijärjestö OAJToiminnanjohtaja Heikki Kauppi, Tekniikan akateemiset TEKEdunvalvontajohtaja Lotta Savinko, Suomen EkonomitToiminnanjohtaja Jyrki Wallin, Agronomiliitto

JäsenetToiminnanjohtaja Juha Häkkinen, varalla puheenjohtaja Jarmo Hyvärinen Toiminnanjohtaja Heikki Kauppi, varalla neuvottelujohtaja Teemu HankamäkiErityisluokanopettaja Kari Kinnunen, varalla lehtori Päivi KoppanenNeuvottelujohtaja Ismo Kokko, varalla varapuheenjohtaja Raimo SillanpääYksikönjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki 26.5. saakka, johtaja Jari Jokinen 25.6. alkaen, varalla yksikönjohtaja Joel SalminenToiminnanjohtaja Mika Leppinen, varalla pääsihteeri Hannu Sipilä 26.5. saakka, puheenjoh-taja Jari Rantala 26.5. alkaenNeuvottelujohtaja Petri Lindroos, varalla tutkintovastaava Timo Kraft Toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, varalla edunvalvontayksikön päällikkö Helena Lampo-nen Puheenjohtaja Olli Luukkainen, varalla lehtori Arja Laulainen Koulutusjohtaja Heljä Misukka, varalla puheenjohtaja Anitta Pakanen Järjestöjohtaja Pasi Pesonen, varalla puheenjohtaja Seppo SainioPuheenjohtaja Pertti Porokari, varalla varapuheenjohtaja Pekka LiimatainenToiminnanjohtaja Heikki Pälve, varalla varatoiminnanjohtaja Hannu HalilaToiminnanjohtaja Simo Pöyhönen, varalla puheenjohtaja Niko Aaltonen Puheenjohtaja Tero Ristimäki, varalla puheenjohtaja Tuomo TikkanenPuheenjohtaja Timo Saranpää, varalla toiminnanjohtaja Jaakko KiiskiEdunvalvontajohtaja Lotta Savinko, varalla toiminnanjohtaja Hanna-Leena Hemming Toiminnanjohtaja Jorma Tilander, varalla yksikön johtaja Ralf ForsénToiminnanjohtaja Jyrki Wallin, varalla toiminnanjohtaja Jari LehtoJärjestöjohtaja Mikko Wikstedt, varalla varapuheenjohtaja Matti Häkkinen

Puhe- ja läsnäolo-oikeusNeuvottelujohtaja Risto Kangas (Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO)Puheenjohtaja Keijo Houhala (KTK Tekniikan Asiantuntijat)Neuvottelujohtaja Teemu Hankamäki (Ylemmät Toimihenkilöt YTN) 21.4. alkaenPuheenjohtaja Henna Hirvonen (Akavan opiskelijat)

Sihteerit: vastaava lakimies Jaana Meklin, yhteiskunta-asioiden päällikkö Mats Nyman

Page 12: Akavan toimintakertomus 2015

12

Akavan valiokunnat, toimikunnat ja työryhmät 2015

PuheenjohtajistoPuheenjohtaja: puheenjohtaja Sture Fjäder puheenjohtaja Olli Luukkainen Opetusalan Ammattijärjestö OAJtoiminnanjohtaja Heikki Kauppi, Tekniikan akateemiset TEKedunvalvontajohtaja Lotta Savinko, Suomen Ekonomittoiminnanjohtaja Jyrki Wallin, AgronomiliittoSihteeri: järjestöjohtaja Risto Kauppinen

Työvaliokunta

Puheenjohtaja: puheenjohtaja Sture Fjäder

Varsinaiset jäsenet:toiminnanjohtaja Heikki Kauppi, toiminnanjohtaja Mika Leppinen, neuvottelujohtaja Petri Lindroos, toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki, puheenjohtaja Olli Luukkainen, puheen-johtaja Pertti Porokari, toiminnanjohtaja Heikki Pälve, edunvalvontajohtaja Lotta Savinko, toimin-nanjohtaja Jyrki Wallin

Yleisvarajäsenet:toiminnanjohtaja Jaakko Kiiski, järjestöjohtaja Pasi Pesonen, toiminnanjohtaja Simo Pöyhö-nen, puheenjohtaja Tero Ristimäki, toiminnanjohtaja Jorma Tilander

Puhe- ja läsnäolo-oikeus:Neuvottelujohtaja Risto Kangas (JUKO), puheenjohtaja Keijo Houhala (KTK), neuvottelujoh-taja Ismo Kokko (YTN), puheenjohtaja Henna Hirvonen (Akavan opiskelijat)

Sihteerit: vastaava lakimies Jaana Meklin, yhteiskunta-asioiden päällikkö Mats Nyman

Järjestötoimikunta

Puheenjohtaja: Ville-Veikko Rantamaula

Varsinaiset jäsenet:Pekka Ihalainen, Kari Haapanen 1.6. saakka, Kari Nousiainen 1.6. alkaen, Samuli Myllyhar-ju, Pasi Pesonen, Enni Räisänen, Ville-Veikko Rantamaula, Joel Salminen, Janne Seppälä, Pekka Silkosuo, Marjatta Vehkaoja, Mikko Wikstedt, Jan Hoffman 24.2. saakka, Tero Rin-ne 24.2. alkaen (Akavan opiskelijat)

Varajäsenet:Katja Tujula, Aki Reininmäki, Raija Pyykkö, Jouni Röksä, Ulla Siimes 1.9. saakka, Visa Pohjola 1.9. alkaen, Tage Lindberg, Seppo Järvenpää, Leena Kemppainen, Jenni Arnkil 1.9. saakka, Kaj Raiskio 1.9. alkaen, Mirkka Tilander, Erik Sartorisio, Tero Rinne 24.2. saakka, Valle Uimo-nen 24.2. alkaen 1.9. saakka, Ida Rantanen 1.9. alkaen (Akavan opiskelijat)

Sihteeri: Risto Kauppinen

Koulutus- ja työvoimapoliittinen toimikunta

Puheenjohtaja: Heljä Misukka

Varsinaiset jäsenet:Eero Blåfield, Suvi Eriksson, Hannu Halila, Tapio Hankala, Hannele Louhelainen, Riku Mati-lainen, Sonja Mikkola, Heljä Misukka, Juhani Nokela, Hannu Saarikangas, Päivi Mäkinen 1.9. saakka, Laura Lindberg 1.9. alkaen, Sara Miettunen 24.2. saakka, Markus Ropponen 24.2. alkaen 1.9. saakka, Julia Petäjä 1.9. alkaen (Akavan opiskelijat)

Varajäsenet: Simo Pöyhönen, Tuomas Viskari, Piitu Parmanne 1.6. saakka, Sami Heistaro 1.6. alkaen, Heta Piirto, Nina Lahtinen, Jouni Röksä, Johanna Tuovinen 24.2. saakka, Mikko Vieltojärvi 24.2.

Page 13: Akavan toimintakertomus 2015

13

alkaen, Hanna Tanskanen, Sanja Mursu, Anu Kaasalainen, Marjo Varsa, Markus Ropponen 24.2. saakka, Mari Kröger 24.2. alkaen (Akavan opiskelijat)

Sihteerit: Ida Mielityinen, Heikki Taulu, Kristiina Kokko

Sosiaali- ja terveyspoliittinen toimikunta

Puheenjohtaja: Tero Ristimäki

Varsinaiset jäsenet: Anu Aspiala 26.3. saakka, Antti Leino 26.3. alkaen, Kati Hallikainen, Kristina Holmberg, Kai Kullaa, Leila Lehtomäki, Pirjo Lukkari, Elina Oksanen, Heikki Pärnänen, Tero Ristimäki, Joel Salminen, Tuomas Viskari, Ville Uimonen 24.2. saakka, Saana Landgrén 24.2. alkaen 1.9. saakka, Tiia Pesonen 1.9. alkaen (Akavan opiskelijat)Varajäsenet: Päivi Mäkinen, Enni Räisänen, Jouko Malinen, Maritta Jalo, Timo Mäki, Anne Ylönen, Kuk-ka Junno, Jorma Tilander, Anja Eerola, Sirkku Pohja, Johanna Hämäläinen, Piritta Jokelai-nen 24.2. saakka, Veli-Matti Peltola 24.2. alkaen (Akavan opiskelijat)

Sihteerit: Tarja Arkio, Paula Ilveskivi

Työelämän toimikunta

Puheenjohtaja: Teemu Hankamäki

Varsinaiset jäsenet:Teemu Hankamäki, Kari Eskola, Anna Hellén, Kosti Hyyppä, Jari Järvi, Laura Lindholm, Riina Länsikallio, Eija Mali, Heikki Meskanen, Jukka Siurua, Taru Turunen, Tanja Hankia (Akavan opiskelijat)

Varajäsenet: Ralf Forsén, Elina Halkola 1.9. saakka, Elena Gorschkow-Salonranta 1.9. alkaen, Markku Takala 1.6. saakka, Klaus Krokfors 1.6. alkaen, Riikka Sipilä, Minna Holm, Mia Lehmus-vaara, Timo Mäki, Kai Kullaa, Anu Aspiala, Satu Tähkäpää, Nuutti Pursiainen, Veli-Matti Peltola 24.2. saakka, Vesa Engström 24.2. alkaen (Akavan opiskelijat)

Sihteerit: Jaana Meklin, Tarja Arkio

Elinkeinopoliittinen toimikunta

Puheenjohtaja: Jarmo Hyvärinen

Varsinaiset jäsenet:Jarmo Hyvärinen, Anne Granat-Jukakoski, Antti Leino 15.6. saakka, Riku Salokannel 15.6. alkaen, Harri Liikkanen, Pirjo Lukkari, Tuovi Manninen, Petteri Oksa, Pekka Pellinen, Matti Pöyry, Tuire Torvela, Jyrki Wallin, Saana Landgrén 24.2. saakka, Hannes Leppäkangas 24.2. alkaen (Akavan opiskelijat)

Varajäsenet:Juha Häkkinen, Jorma Tilander, Riku Salokannel 15.6. saakka, Tage Lindberg 15.6. alka-en, Tarja Leinonen, Jukka Sippola, Inkeri Toikka, Jouko Malinen, Martti Kivioja, Kati Lehto-nen, Johanna Tuovinen 24.2. saakka, Mikko Vieltojärvi 24.2. alkaen, Mikael Jern, Vesa Engström 24.2. saakka, Juho Ikonen 24.2. alkaen (Akavan opiskelijat)

Sihteeri: Vesa Vuorenkoski

Page 14: Akavan toimintakertomus 2015

14

Hallituksen alaiset työryhmät

Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työryhmä

Jäsenet:Timo Alatalo, AgronomiliittoJarmo Hollanti, TradenomiliittoMerja Isotalo, Akavan ErityisalatOlavi Ketola (varalla Tommi Immonen), InsinööriliittoJukka Kokkonen, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMAKia Pelto-Vasenius, Suomen Lääkäriliitto Otso Nykänen, Suomen LakimiesliittoTimo Rope, Suomen EkonomitMinna Sjöberg, Suomen PuheterapeuttiliittoAsko Takala, Suomen ArkkitehtiliittoMika Uusi-Pietilä, Tekniikan akateemiset TEK

Sihteeri: Vesa Vuorenkoski, Akava

Eläkepoliittinen työryhmäJäsenet:Heikki Kauppi, puheenjohtaja, Tekniikan akateemiset TEK (Elo)Sture Fjäder, Akava (Ilmarinen)Risto Kangas, JUKO (Keva, VER)Pertti Porokari, Insinööriliitto (Etera)Lotta Savinko, Suomen Ekonomit (Veritas)Veli-Matti Töyrylä, Suomen Ekonomit (Varma)Jukka Kauppala, Tekniikka ja Terveys KTNKai Kullaa, Opetusalan Ammattijärjestö OAJLaura Lindholm, Suomen LääkäriliittoJorma Tilander, Suomen LakimiesliittoHenna Hirvonen, Akavan opiskelijat

Sihteeri: Jarmo Pätäri, Akava

Akavan opiskelijoiden valtuuskunta

Puheenjohtaja: Henna Hirvonen1. varapuheenjohtaja: Mari Kröger, 2. varapuheenjohtaja:Hannes Leppäkangas

Agronomiliitto: Marita Kettunen, varalla Suvi HuttunenAkavan Erityisalat: Esa Tiusanen, varalla Amalia OjanenDriftingenjörsförbundet i Finland: Cristoffer AnderssonInsinööriliitto: Henna Hartikainen, Janne Juujärvi, Jukka-Pekka Salmela, Tero Rinne, varalla Mikko PohjolaKirkon akateemiset AKI: Antti Virtanen, varalla Vesa EngströmKirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto KNT: Juha Saukko, varalla Anton BergLuonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL: Toni Sairanen, varalla Santtu KärkkäinenMetsänhoitajaliitto: Juho Ikonen, varalla Satulotta AnsiomäkiMyynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA: Ulriikka Penttilä, Joanna PurostoOpetusalan Ammattijärjestö OAJ: Markus Ropponen, Julia Petäjä, Maiju Laurila, Pirita Ta-likka, Joonas Molkkari, Ekku Kudjoi, Noora Korhonen, Tytti Laakso, varalla Susanna Joki-mies, Noora KorhonenSosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia: Lotta Reito, varalla Saana Land-grén, Tiia PesonenSuomen Arkkitehtiliitto SAFA: Noora LaakSuomen Ekonomit: Tanja Hankia, Jonne Kettunen, Antti Kähkönen, Topi Ranta, varalla Katri MarkkanenSuomen Eläinlääkäriliitto: Eini Saaranen, varalla Emma Alve

Page 15: Akavan toimintakertomus 2015

15

Suomen Farmasialiitto: Pilvi Myllymäki, varalla Mikaela SöderströmSuomen Hammaslääkäriliitto: Milla MukkaSuomen Lakimiesliitto: Tuomas Haavikko, varalla Matilda MerenmiesSuomen Lääkäriliitto: Antti Friman, varalla Visa MikkolaSuomen Psykologiliitto: Taru Smolander, varalla Annukka NiemeläSuomen Puheterapeuttiliitto: Sonja Alantie, varalla Tea MustajärviSuomen Terveydenhoitajaliitto: Venla Torronen, varalla Tuukka LaaksovuoriTekniikan akateemiset TEK: Ida Rantanen, Valle Uimonen, Jussi-Pekka Teini, Henri Lahti-nen, Elina Salo, varalla Matti Vähä-HeikkiläTerveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat TAJA: Sami SundellTradenomiliitto: Immo Koho, Jaakko Hyvönen, Niina Väyrynen, Veli-Matti Peltola, varalla Satu VäikeUpseeriliitto: Lauri HonkasiltaYhteiskunta-alan korkeakoulutetut: Riikka Liljeroos, varalla Marko PulkkinenYmpäristöasiantuntijoiden keskusliitto YKL: Elli Saari, varalla Jyrki Tirroniemi

Sihteeri: Veikka Kuusisto, Akava

Akavan jäsenjärjestöt ja jäsenmäärät 2015

1.1.2015 31.12.2015Agronomiliitto 5 937 5 897Akavan Erityisalat 28 476 28 714Akavan Yleinen Ryhmä AYR 770 757Diakoniatyöntekijöiden Liitto Dtl 1 905 1 803Driftingenjörsförbundet i Finland 3 238 3 226Esimiehet ja Asiantuntijat YTY 10 193 10 264Insinööriliitto IL 70 838 70 119Kirkon Akateemiset AKI 5 817 5 810Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liitto KNT 1 169 1 155KTK Tekniikan Asiantuntijat 9 053 8 928Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LAL 7 940 7 720Metsänhoitajaliitto 2 599 2 459Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA 26 899 26 795Opetusalan Ammattijärjestö OAJ 121 033 121 621Professoriliitto 2 437 2 462Päällystöliitto 4 050 3 923Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia 23 622 23 314Suomen Arkkitehtiliitto SAFA 2 341 2 391Suomen Ekonomit 51 465 52 168Suomen Eläinlääkäriliitto 2 596 2 650Suomen Farmasialiitto 7 794 7 897Suomen Hammaslääkäriliitto 7 049 7 153Suomen Lakimiesliitto 16 138 16 298Suomen Lääkäriliitto 24 993 25 516Suomen Psykologiliitto 6 817 7 027Suomen Puheterapeuttiliitto 1 505 1 550Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL 7 414 7 344Suomen Työterveyshoitajaliitto 1 792 1 705Tekniikan akateemiset TEK 72 353 72 020Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat 1 209 1 243Tieteentekijöiden liitto 6 891 7 056Tradenomiliitto TRAL 29 549 30 450Upseeriliitto 6 106 6 178Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut 12 157 12 245Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto YKL 4 720 4 790Yhteensä 588 865 596 947

Page 16: Akavan toimintakertomus 2015

16

Akavan henkilöstö 2015

Arkio Tarja asiantuntijaAsikainen Sini toimistovirkailijaFjäder Sture puheenjohtaja, määräaikainen 25.5.2016 astiHalonen Ulla pääkirjanpitäjäHirvensalo Kaisa viestinnän asiantuntija, Jaana Parkkolan sijainen 31.7.2015 astiHusa Tomi tiedontuotannon asiantuntija, sijainen 2.10.2015 alkaenHytönen Synnöve sihteeri, aluevaikuttaminen ja yhteiskuntapoliittiset asiatIgnatius Jaana palvelupäällikköIlveskivi Paula lakimiesJoivio Arja sihteeri, yhteiskuntapoliittiset asiatKallinen Helena sihteeri, työelämän asiatKauppinen Risto järjestö/hallintojohtaja, esimiesKoev Eugen pääekonomistiKokko Kristiina asiantuntija amk, työvapaalla 29.9.2014 –20.12.2015Kuusisto Veikka tapahtuma- ja järjestötoiminnan assistenttiLapilainen Solja sihteeri, järjestö/hallintoLehmusoksa Ritva toimistosihteeriLouhelainen Hannele asiantuntija, koulutuspolitiikka, sijainen 24.8.–21.12.2015Luhtalampi Susanna talousassistenttiLöfgren Maria työelämäasiat johtaja, esimiesMeklin Jaana vastaava lakimiesMielityinen Ida asiantuntija, koulutuspolitiikka, opintovapaalla 1.10.–31.12.2015Miettinen Joonas tutkijaMoisio Elina asiantuntija, aluevaikuttaminen, perhevapaalla 11.12.2015– 21.10.2016

Akavan jäsenmäärä 2000-2016

Lähde: Akavan jäsenliittojen ilmoitukset22.2.2016

Akavan jäsenmäärä 2000–2016

375391

409 424 436 448 461486 498

537 547 553 566 580 585 589 597

0

100

200

300

400

500

600

2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

1 000 jäsentä

Muutos ed. vuodesta,tuhatta

15,0 15,6 18,5 14,6 12,0 12,2 12,9 24,5 11,9 39,3 9,9 6,1 13,4 13,7 5,1 3,9 8,1

Muutos ed. vuodesta, % 4,2 4,3 4,6 3,7 2,8 2,8 2,9 5,3 2,5 7,9 1,8 1,1 2,4 2,4 0,9 0,7 1,4

Page 17: Akavan toimintakertomus 2015

17

Mäkinen Arja puheenjohtajan assistentti, toimistopalvelut, esimiesNyman Mats yhteiskunta-asioiden päällikköOllikainen Marjo viestintäjohtaja, esimiesPaajonen Tarja sihteeri, viestintäasiatParkkola Jaana viestinnän asiantuntija, perhevapaalla 2.8.2015 asti ja 28.12.2015 – 4.11.2016Penttinen Markus kansainvälisten asioiden päällikköPiispanen Pekka yhteiskuntapolitiikka johtaja, esimiesPätäri Jarmo lakimies, vuorotteluvapaalla 2.10.2015–2.9.2016Sahamies Miika asiantuntijaSalmenpohja Eeva sijainen koulutuspolitiikka 3.6.–26.6.2015Siikamäki Ritva verkkoviestinnän asiantuntijaSoikkeli Päivi tutkijaTaulu Heikki ekonomistiTuovinen Anu asiantuntija, palvelut ja yrittäjyyspolitiikka, 12.1.2015 alkaenVeirto Katja asiantuntija, työttömyysturva ja työeläkkeet, 21.9.2015 alkaenVuorenkoski Vesa asiantuntija, elinkeinopolitiikka, kuntatalous/palvelut

Yhteensä Henkilötyövuosia 35 vuonna 2015. 1.1.2015 ollut 33 henkilöä, joista 2 määräaikaista 31.12.2015 ollut 33 henkilöä, joista 2 määräaikaista Vuoden aikana on työskennellyt yhteensä 40 henkilöä, joista 5 määräaikaista.

Luottamustoimiset Akavan opiskelijat:Kröger Mari Akavan opiskelijat, 2. varapuheenjohtaja 1.1.–31.12.2015Hirvonen Henna Akavan opiskelijat, puheenjohtaja 1.1.2015 alkaenLeppäkangas Hannes Akavan opiskelijat, 1. varapuheenjohtaja 1.1.–31.12.2015

Akavan tilintarkastajat: Pasi Hirvonen KHT, varatilintarkastaja Johanna Winqvist-Ilkka KHT

Akavan vuonna 2015 antamat lausunnot

5.1.2015 Sosiaali- ja terveysministeriöHE laiksi lastenhoidon tuista

13.1.2016 SisäministeriöLuonnos ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattorin ehdotukseksi koordinaatiora-ken-teen luomiseksi (palkansaajakeskusjärjestöt antaneet yhteisen lausunnon)

16.1.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöILOlle vuonna 2015 annettavat raportit ratifioimattomista yleissopimuksista (ILOn perus-sääntö artikla 19) - Muuttavat työntekijät ja siirtolaisuuteen liittyvät väärinkäytökset ym. (palkansaajakeskusjärjestöt antaneet yhteisen lausunnon)

29.1.2015 SisäministeriöLuonnos turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston kansalliseksi toimeenpano-ohjelmaksi 2014-2020

4.2.2015 ValtiovarainministeriöHE metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi

6.2.2015 Sosiaali- ja terveysministeriöLuonnokset hallituksen esitykseksi laiksi panostustyön turvallisuudesta ja valtioneuvoston asetukseksi panostus- ja räjäytystyön pätevyyskirjoista

Lähde: Akavan jäsenliittojen ilmoitukset22.2.2016

Akavan jäsenmäärä 2000–2016

375391

409 424 436 448 461486 498

537 547 553 566 580 585 589 597

0

100

200

300

400

500

600

2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

1 000 jäsentä

Muutos ed. vuodesta,tuhatta

15,0 15,6 18,5 14,6 12,0 12,2 12,9 24,5 11,9 39,3 9,9 6,1 13,4 13,7 5,1 3,9 8,1

Muutos ed. vuodesta, % 4,2 4,3 4,6 3,7 2,8 2,8 2,9 5,3 2,5 7,9 1,8 1,1 2,4 2,4 0,9 0,7 1,4

Page 18: Akavan toimintakertomus 2015

18

17.2.2015 Sosiaali- ja terveysministeriöSosiaalihuollon työelämäosallisuutta selvittäneen työryhmän loppuraportti (palkansaaja-kes-kusjärjestöt antaneet yhteisen lausunnon)

24.2.2015 Hämeen liittoKanta-Hämeen maakunnan 2. vaihe maakuntakaavaehdotus (luonnonvarat ja liikenne)

27.2.2015 YmpäristöministeriöEhdotus Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi 27.2.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöPerttu Vartiaisen selvitys kaupunki-, maaseutu- ja saaristopolitiikan kehittämistarpeista

12.3.2015 OikeusministeriöKorkeimpien oikeuksien organisatorista yhdistämistä arvioineen työryhmän mietintö

19.3.2015 OikeusministeriöTuomioistuinten keskushallinnon uudistamista koskeva selvitysmiesten arviomuistio

20.3.2015 OikeusministeriöEtnisten suhteiden neuvottelukuntaa koskevan asetuksen muuttaminen (PSKJ antanut yh-teisen lausunnon)

27.3.2015 OikeusministeriöTuomioistuinmaksutyöryhmän mietintö

7.4.2015 OikeusministeriöAhvenanmaan itsehallinnon kehittäminen – Ahvenanmaa-komitean 2013 välimietintö (Aka-va yhtyy Akava-Åland rf:n antamaan lausuntoon)

7.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöLuonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja arvonlisäverolain 38 §:n muuttamisesta

11.3.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöLuonnos valtioneuvoston asetukseksi suoran lisäeläkejärjestelyn turvaamisesta työnanta-jan maksukyvyttömyyden varalta (palkansaajakeskusjärjestöt antaneet yhteisen lausun-non)

27.3.2015 SatakuntaliittoSatakuntaliiton edunvalvontastrategian päivittäminen

31.3.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöSeudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan edistämisessä

6.5.2015 YmpäristöministeriöAsumisen tuki- ja verojärjestelmien vaikuttavuus -raportti

6.5.2015 OpetushallitusLukion opetussuunnitelman perusteiden päivittäminen

12.5.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöEhdotus valtioneuvoston asetukseksi tutkimus- ja innovaationeuvostosta

22.5.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöEuroopan komission tiedonanto ”Digitaalisten sisämarkkinoiden strategia Euroopalle”

29.5.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöILO:lle vuonna 2015 annettavat raportit ratifioitujen yleissopimusten soveltamisesta (Akava ja SAK antaneet yhteisen lausunnon yleissopimuksista 81, 159, 187)

Page 19: Akavan toimintakertomus 2015

19

4.6.2015 Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKVDigitaalisen liiketoiminnan esteet ja lainsäädännölliset kehittämistarpeet

17.6.2015 Sosiaali- ja terveysministeriöLuonnos HE vakuutusyhtiölain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi (Solvessi II) (palkansaajakeskusjärjestöt antaneet yhteisen lausunnon)

25.6.2015 ValtiovarainministeriöLuonnos HE laiksi Kevasta8.7.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöHankintalain kokonaisuudistuksen valmisteluryhmän mietintö

11.8.2015 ValtiovarainministeriöHE laiksi väliaikaisesta menettelystä verotuksen oikaisemiseksi ja rikosprosessin estä-miseksi oma-aloitteisesti annettujen tietojen perusteella

18.8.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöLuonnos HE laeiksi palkkaturvalain, merimiesten palkkaturvalain, työttömyysturvalain, jul-kisesta työvoima- ja yrityspalveluista annetun lain ja vuorotteluvapaalain muuttamisesta

19.8.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöILOn työkonferenssin 2016 aihe ”Vuoden 2008 julistuksen vaikutusten arviointi” (palkan-saa-jakeskusjärjestöt antaneet yhteisen lausunnon)

24.8.2015 OikeusministeriöLuonnos HE tuomioistuinlaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ja mietinnöstä "Tuoma-reiden koulutuksen kehittäminen"

28.8.2015 UlkoasiainministeriöYritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat YK:n ohjaavat periaatteet; luonnos Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen selitysmuistioksi (palkansaajakeskusjärjestöt antaneet yhteisen lausunnon)

28.8.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöHE perusopetuslain 48 f §:n muuttamisesta; aamu- ja iltapäiväkerhon maksut

7.9.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöILOn 105. Kansainvälisen työkonferenssin standardiaihe vuonna 2016 (työllisyyttä ja ihmis-arvoista työtä rauhan ja selviytymisen turvaamiseksi koskevan suosituksen nro 71 uudis-taminen) (palkansaajakeskusjärjestöt antaneet yhteisen lausunnon)

10.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöLuonnos HE laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista

21.9.2015 Valtioneuvoston kansliaParempi sääntely, EU-sääntelyn arviointi Suomen kannalta

23.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöLuonnos HE eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b §:n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta annetun asetuksen (239/1973) 6 §:n 1 momentin muuttamisesta (varhaiskasvatusoikeuden ja henkilöstömitoituksen muuttami-nen)

25.9.2015 Sosiaali- ja terveysministeriöHE varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b §:n muuttamisesta (lasten kotihoidon ja yksityisen hoi-don tukea koskevan lain muuttaminen)

30.9.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöPalkkahallinnon sanasto

Page 20: Akavan toimintakertomus 2015

20

9.10.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöValtion ohjausjärjestelmän kehittäminen ja koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunni-telma

13.10.2015 Sosiaali- ja terveysministeriöLuonnos HE laeiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, sairausvakuutuslain muuttamisesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta sekä ap-teekkimaksusta annetun lain 2 § väliaikaisesta muuttamisesta

15.10.2015 VerohallintoLuonnos Verohallinnon ohjeeksi ”Koulutusmenot henkilöverotuksessa”

28.10.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöKätilökoulutukselle uusi suunta – selvitys rakennevaihtoehdoista

2.11.2015 ValtiovarainministeriöLuonnos HE laiksi arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta sekä eräiksi siihen liit-tyviksi laeiksi

3.11.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöHE laiksi taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä ja yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain (786/1997) kumoamisesta

6.11.2015 Selvitysmies Roope IsotaloKorkeakouluopiskelijoiden opintotuen uudistamisen vaihtoehdot

6.11.2015 Päijät-Hämeen liittoPäijät-Hämeen maahanmuutto-ohjelman 2016-2020 luonnos

11.11.2015 Työ- ja elinkeinoministeriöVuosilomalain vuoden 2013 lakimuutoksen (276/2013) vaikutusarvio

16.11.2015 Sosiaali- ja terveysministeriöLuonnos valtioneuvoston asetukseksi kuntoutuspsykoterapian korvaustasosta

19.11.2015 Valtioneuvoston kansliaLuonnos uudeksi valtioneuvoston asetukseksi lainsäädännön arviointineuvostosta ja valtio-neuvoston ohjesäännön muuttamisesta

27.11.2015 VerohallintoLuonnos Verohallinnon päätökseksi luontoisetujen laskentaperusteista vuodelle 2016 (Aka-van toimittanut lausuntonaan Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n lausunnon)

30.11.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriöNuorisolain uudistaminen –työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

9.12.2015 Työ-ja elinkeinoministeriöHE kustannuskilpailukykyä vahvistavista toimista (palkansaajakeskusjärjestöt antaneet yhteisen lausunnon)

18.12.2015 OikeusministeriöLuonnos HE yhdistyslain muuttamisesta (toimimattomien yhdistysten rekisteripoisto ym.)

Page 21: Akavan toimintakertomus 2015

21

Akavan myöntämät stipendit

Pohjola-stipendi

Akavan hallitus on vuosittain jakanut yhteistyössä Pohjola Vakuutuksen kanssa yhtiön rahoittaman Pohjola-stipendin, jonka Pohjola Vakuutus on tarkoittanut akavalaisten tutkimustueksi. Noudatetun käytännön mukaan stipendi on myönnetty sellaisiin tutkimuk-siin tai tutkimus-projekteihin, jotka hyödyttävät keskusjärjestöä tai jäsenjärjestöjä taikka jotka liittyvät yleisesti työmarkkinatoimintaan tai muuhun edunvalvontaan. Vuoden 2015 Pohjola-stipendin määrä oli 4 000 euroa.

Stipendin sai vuonna 2015 Virpi Liinalaakso (taustajärjestö Yhteiskunta-alan korkeakou-lutetut). Liinalaakson väitöskirjan aiheena on "Tasa-arvoa työpaikoille. Palkkausjärjestelmän tasa-arvoisuuteen vaikuttavien tekijöiden systeeminen kokonaisuus" ja sen on määrä valmistua vuonna 2016. Väitöskirjassa tutkitaan organisaatioiden palkkausjärjestelmiä sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, mitkä palkkausjärjestel-mään liittyvät tekijät ja prosessit vaikuttavat palkkausjärjestelmän tasa-arvoisuuteen ja näin estävät palkkatasa-arvon toteutumista sekä pahimmillaan johtavat perusteettomiin palkkaeroihin. Aihe on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä. Palkkatasa-arvoa edistävät tavoitteet esiintyvät yhteiskunnallisen keskustelun lisäksi myös työmarkkinakes-kusjärjestöjen raamisopimuksessa sekä hallitusohjelmissa.

Akavan opiskelijastipendit Akavan opiskelijastipendin saajat vuonna 2015 olivat Maiju Laurila (Opetusalan Ammattijärjestö OAJ), Anssi Ketopaikka (Tradenomiliitto), Edla Inkilä (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut), Tarleena Marttila (Insinööriliitto), Jukka Kujala (Suomen Ekonomit), Santtu Seppänen (Tekniikan akateemiset TEK), Lotta Reito (Sosiaa-lialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia), Noora Laak (Suomen Arkkitehtiliitto SAFA), Joonas Molkkari (Opetusalan Ammattijärjestö OAJ), Minka Leino (Sosiaalialan kor-keakoulutettujen ammattijärjestö Talentia), Henna Hartikainen (Insinööriliitto), Laura Euro (Tekniikan akateemiset TEK). Kukin stipendi oli 500 euron arvoinen.

Akavan myöntämät ansiomerkit Pronssinen ansiomerkki Aalto Kristiina Suomen LääkäriliittoAhola Terhi Suomen LääkäriliittoAhonen Arja Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TalentiaErkkilä Jyrki UpseeriliittoHaapa-aho Olli, VTM, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetutHaapakoski Aino-Liisa Suomen HammaslääkäriliittoHaapala Ville UpseeriliittoHalme Sami Esimiehet ja asiantuntijat YTYHautala Arja Suomen LääkäriliittoHeinikoski Arja Opetusalan Ammattijärjestö OAJHelminen Arja Suomen LääkäriliittoHentilä Päivi Suomen LääkäriliittoHietaniemi Jussi UpseeriliittoHollanti Jarmo TradenomiliittoHuhta Jaana Yhteiskunta-alan korkeakoulutetutHuhtakangas Juha Suomen LääkäriliittoHäll Leena Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TalentiaHämeenaho Kari UpseeriliittoIittiläinen Pasi UpseeriliittoImmonen Eine Suomen EkonomitJauhiainen Lauri Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut

Page 22: Akavan toimintakertomus 2015

22

Kaikonen Pasi Insinööriliitto ILKalli Ilkka Suomen LääkäriliittoKamppuri Eija Opetusalan Ammattijärjestö OAJKanerva Anu Suomen LääkäriliittoKari Tarja Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LALKarle Paul UpseeriliittoKatainen Janne UpseeriliittoKerimaa Pekka Suomen LääkäriliittoKlintrup Outi Tieteentekijöiden liittoKoivisto Pekka Suomen LakimiesliittoKropsu Matti UpseeriliittoKukkonen Pertti Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TalentiaKunnari Marko Yhteiskunta-alan korkeakoulutetutKuula Kristina Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TalentiaKähäri Leena Suomen LääkäriliittoLaakkio Eija Suomen FarmasialiittoLaitinen Veijo Suomen EkonomitLanne Eija Suomen LakimiesliittoLaunis Kasperi Suomen EkonomitLehtonen Ari Tieteentekijöiden liittoLeikos Jukka UpseeriliittoLeppälä Sinikka Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LALLindberg Riitta HLL Suomen HammaslääkäriliittoLindström Susanne Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TalentiaLintunen Mikko Esimiehet ja asiantuntijat YTYLiukonen Caj-Cristian UpseeriliittoLouko-Kosonen Sari Suomen HammaslääkäriliittoLundell-Muittari Ulla Yhteiskunta-alan korkeakoulutetutLuukkonen Susanna Suomen LääkäriliittoLybeck Ari Opetusalan Ammattijärjestö OAJLönnroos Anja Esimiehet ja asiantuntijat YTYMainio Arttu Insinööriliitto ILMarkkanen Jouni Suomen EkonomitMetsävainio Kirsimarja Suomen LääkäriliittoMikkonen Tiina Suomen HammaslääkäriliittoMäkinen Marko Yhteiskunta-alan korkeakoulutetutMäkinen Tapio Esimiehet ja asiantuntijat YTYNieminen Ari Esimiehet ja asiantuntijat YTYNieminen Päivi Suomen LääkäriliittoNylund Minna Opetusalan Ammattijärjestö OAJOhtonen Jaana Suomen HammaslääkäriliittoOjavuo Maarit Insinööriliitto ILPekkarinen Kirsti Suomen LääkäriliittoPerola Markus Suomen LääkäriliittoPimiä Mikko UpseeriliittoPitkänen Pertti Yhteiskunta-alan korkeakoulutetutProsi David UpseeriliittoPuustinen Aki UpseeriliittoRautalin Timo Suomen HammaslääkäriliittoRautiainen Pirjo Suomen LääkäriliittoRavela Pekka UpseeriliittoRinne Kari Insinööriliitto ILRiska Mikael Suomen LääkäriliittoRoponen Anne Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TalentiaRuntti Riikka Suomen LääkäriliittoRöning Kaarina Suomen LääkäriliittoSaari Leena Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LALSaleva Mikko Suomen LakimiesliittoSark Asta Suomen LakimiesliittoSepponen Matti Suomen Lakimiesliitto

Page 23: Akavan toimintakertomus 2015

23

Siikaluoma Marja Suomen HammaslääkäriliittoSiltanen Juha KTK Tekniikan AsiantuntijatSimola Seppo Esimiehet ja asiantuntijat YTYSipilä Sami Suomen EkonomitSoppi Petri UpseeriliittoSuni Jukka Suomen LääkäriliittoSuolahti-Jussila Anne-Maria Suomen FarmasialiittoTasmuth Tiina Suomen LääkäriliittoTeikari Helinä Suomen FarmasialiittoTimperi Nina Suomen LääkäriliittoTirkkonen Jukka UpseeriliittoTupola Sarimari Suomen LääkäriliittoVaak Ilkka Insinööriliitto ILVainio Taito Yhteiskunta-alan korkeakoulutetutVento Seija Suomen LääkäriliittoWilenius Anne Yhteiskunta-alan korkeakoulutetutVäisänen Tuulia Suomen FarmasialiittoVäätäinen Kristiina Suomen HammaslääkäriliittoYlisirniö Sinikka Suomen LääkäriliittoYlönen Mika Upseeriliitto Pronssinen ansiomerkki hopeisin lehvin Arola Anu-Leena Insinööriliitto ILBohm Marko Opetusalan Ammattijärjestö OAJBäck Maria Suomen EkonomitHaapaniemi Leena Suomen HammaslääkäriliittoHausen Martin Akavan ErityisalatHeinonen Eija Suomen FarmasialiittoHeiskanen Eila Suomen LääkäriliittoHolanti Pirjo Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia Judström Marja-Liisa Suomen LakimiesliittoJääskeläinen Leena Suomen HammaslääkäriliittoKalliohaka Elina Opetusalan Ammattijärjestö OAJKontio Risto Suomen LääkäriliittoLatvala Marja-Leena Suomen FarmasialiittoLehto Juha UpseeriliittoLeminen Riku Insinööriliitto ILLätti Mika Suomen FarmasialiittoNiemi Tarja Suomen LääkäriliittoNokelainen Sirpa Suomen FarmasialiittoNousiainen Kari UpseeriliittoNukala Sirpa Suomen HammaslääkäriliittoOjala Virpi Opetusalan Ammattijärjestö OAJPalovaara Matti Insinööriliitto ILPoutanen Pekka UpseeriliittoPynnönen Tero UpseeriliittoRasku Kari Suomen LääkäriliittoRautakorpi Janne UpseeriliittoRiikonen Sisko Suomen LakimiesliittoRikkonen Soili Farmaseutti Suomen FarmasialiittoRimpiläinen Ilpo Suomen LääkäriliittoSolin Regina Suomen HammaslääkäriliittoTahvanainen Heidi Suomen FarmasialiittoTasala Sinikka Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia Teikari-Myyrä Tarja Suomen LääkäriliittoTorkkola Sinikka Tieteentekijöiden liittoUusipulkamo Risto Insinööriliitto ILWächter Markku Esimiehet ja Asiantuntijat YTY

Page 24: Akavan toimintakertomus 2015

24

Hopeinen ansiomerkki Aaltonen Niko TradenomiliittoFilpus Kari Opetusalan Ammattijärjestö OAJHautakangas Ilpo Opetusalan Ammattijärjestö OAJHeikkilä Jaakko KTK Tekniikan AsiantuntijatHeiskanen Ali Insinööriliitto ILHiirola Jari Esimiehet ja Asiantuntijat YTYKorjus Hilkka Opetusalan Ammattijärjestö OAJKorpela Jari Esimiehet ja Asiantuntijat YTYLeppinen Mika Suomen FarmasialiittoLettoranta Markku Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö TalentiaLiesivuori Pekka Suomen LakimiesliittoLiimola Anne Opetusalan Ammattijärjestö OAJLindeman Jorma Suomen LääkäriliittoLindroos Petri Opetusalan Ammattijärjestö OAJLouhelainen Pekka Suomen LakimiesliittoMarjamäki Arto Suomen HammaslääkäriliittoMustonen Reijo Insinööriliitto ILMyller Pekka Suomen HammaslääkäriliittoNikulainen Pekka KTK Tekniikan AsiantuntijatParviainen Seppo Suomen LääkäriliittoPeltonen Tapio Suomen LääkäriliittoPertovaara Hannu Suomen LääkäriliittoPieskä Timo Tekniikan akateemiset TEKPääskylä Esko Akavan ErityisalatRuskela Jari UpseeriliittoSandholm Leena-Maija Suomen HammaslääkäriliittoSavolainen Mervi Suomen Arkkitehtiliitto SAFASuur-Hamari Sirpa Luonnontieteiden Akateemisten Liitto LALValonen Jouko Suomen LakimiesliittoVanhanen Mauri Suomen LääkäriliittoVarkila-Saukkola Leila Akavan ErityisalatVesala Olli Suomen LääkäriliittoVäisänen Antero Insinööriliitto IL

Page 25: Akavan toimintakertomus 2015

25

Page 26: Akavan toimintakertomus 2015

26

www.akava.fi