Paikallisyhdistykset toimivat s .4 panos vapaaehtoistyössä s. 27 … · 2018. 9. 7. · Näin...

Patikoi pakoon kaamosmasennusta

s. 12

Valkonauha3/2018

Naisten panos vapaaehtoistyössä s. 27

Paikallisyhdistykset toimivat s .4

2 Valkonauha 3/2018

Puheenjohtaja 31.7.2018 astiDiakonissa (eläk.), työnohjaaja Pirkko LarkelaVarapuheenjohtajatKotihoidon ohjaaja (eläk.) Elli MartikainenPankkivirkailija (eläk.) Tuulikki PerhoPääsihteeriPastori Irja EskelinenToimistosihteeriNina Hurtamo

Liiton ylläpitämätValkonauhan Kotipesä HelsingissäLiisankatu 27 A 3, 00170 Helsinkipuh. 091351 268Opiskelijakoti HelsingissäSnellmaninkatu 27 D 18, 00170 Helsinki

Suur-Helsingin Valkonauha ry:n ylläpitämäLiisankoti Luotsikatu 4 E, 00160 Helsinki

Suomen Valkonauhaliitto – Förbundet Vita Bandet i Finland r.y.Liitto on vuonna 1905 perustettu kristillisyhteiskunnallinen naisjärjestö, joka toimii yksilöiden, perheiden ja yhteiskunnan hyväksi. Liitto on jäsenenä World´s Woman´s Christian Temperance Unionissa. Liitto ottaa vastaan testamentteja ja lahjoituksia. Pankkiyhteys: Danske Bank IBAN:FI98 8000 1100 0623 23

Valkonauha 3/2018Julkaisija: Suomen ValkonauhaliittoToimituksen osoite:Liisankatu 27 A 3, 00170 Helsinkipuh. 091351 268www.suomenvalkonauhaliitto.fiirja.eskelinen@suomenvalkonauhaliitto.fiPäätoimittaja: Tuulikki PerhoToimitussihteeri: Irja EskelinenToimituskunta: Tarja Heino, Arja Laiho, Marja Kariluoto, Anna-Mari Laine, Tuulikki Perho ja Pirjo Sipilä.Taitto: Anne Tervahauta / Kuvitella

Lehti ilmestyy neljänä numeronaTilaushinta 15 euroa vskPainopaikka: Eräsalon Kirjapaino Oy, Tampere

ISSN-L 0355-7219, ISSN 0355-7219 (painettu)ISSN 2242-0045 (verkkojulkaisu)Etukannen kuva: Pixabay

Sisältö

Pääkirjoitus 3Paikallisyhdistykset toimivat 4Hengellinen kirjoitus 8Mielenterveyden entiset ja nykyiset tabut 10Lohtua ja voimaa luonnossa kirjoittamisesta 12Oulun Kolokatan Manta oli Hanna Sippola 16Järjestöt sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin lisääjänä 19Kaamosmasennus 20Kirjaviisaat 23Kenttäalttari 24Naisten panos vapaaehtoistyössä on yhä merkittävä 27Vierailulla Filippiineillä 28Työrauhaa – onnistumme yhdessä 30Yhteinen sävel -kirjoituksia 32Vammaiset osaajat osaksi avoimia työmarkkinoita 36

Valkonauha 3/2018 3

Pääkirjoitus

KValoa ja kiitollisuutta

uulin erään kirkon jumalanpalve-luksessa papin saarnassa, kuinka

pieni poika istui isänsä kanssa kir-kossa ja kysyi: Miksi noissa ikkunoissa on eri-värisiä ihmiskuvioita? Johon isä vastasi, et-tä ne kuvaavat kristittyjä ja niiden läpi paistaa aurinko. Opettaja kysyi sitten koulun uskon-totunnilla, että mikä on kristitty? Siihen tuo kirkossa istunut poika vastasi, että niiden läpi paistaa aurinko ja valo.

Kuulin myös saarnasta neuvon olla kiitolli-nen linnuista, perhosista, kukista, kesästä ja kaikesta ympärillämme näkyvästä hyvästä ja kauniista.

Mieleeni muistui kauan sitten äitienpäivänä hautausmaalla vietetyt äitini hautajaiset. Kun kukat oli laskettu ja muisto-värssyt luettu, lehahti kuin tyhjästä haudalle kaksi kel-taista perhosta. Äiti siunat-tiin hautaan isäni viereen ja muita perhosia ei paikal-la näkynyt. Keltaiset perho-set ovatkin tuntuneet mer-kityksellisiltä tuon muiston jälkeen.

Västäräkkipariskunta ot-taa keväisin meidät mo-nen vuoden perinteellä vas-taan mökillä. Ne pyrähte-levät piha-alueella pyrstö-ään heiluttaen tuttavallisen tuntuisesti kuin tervehtien tulijoita. Pesän sijainti on arvoitus, sillä se on hyvin piilotettu. Poikaset lymyä-

vät pesästä tulon jälkeen heinikossa, jossa emo ruokkii niitä vielä isompanakin.

Mökkikesästä vielä: Varislintu asettui kaverik-si ja tallusteli useina aamuina muutaman met-rin päässä pää kallellaan aivan kuin pyydel-len, että antakaa nyt minullekin jotain. Sam-makko loikki avoimesta saunan pukuhuoneen ovesta sisälle ja hyppäsi vielä ulos hätistellessä lauteiden alle. Puikahtipa sammakko kastelu-kannuunkin ja yllätti ”tukoksena” kannun no-kassa kukkia kastellessa.

Sorsaperhe taapersi pihapiirin ohi metsän puo-lelle emon opastuksella mustikoiden syöntiin mökkirakennuksemme taakse ja nautiske-li useana iltana ahnaasti kesän kypsistä mar-joista.

Näin luonto muistuttaa mei-tä olemassaolostaan kuin osana koko tätä luomakun-taa. On kristittynä ilo huo-mata, nähdä ja kuulla sen tapahtumia ja osoittaa sille kiitollisuuta ja kunnioitus-ta. Me tarvitsemme myös aurinkoa ja valoa nähdäk-semme tuon kaiken.

Pidetään huolta itsestämme, toisistamme ja luonnosta.

Hyvää syksyä ja talven odo-tusta kaikille toivottaen

elli martikainenVarapuheenjohtaja

4 Valkonauha 3/2018

Toimintaa KaiKKien naisTen Talolla ja Turun Valkonauhassa

Paikallisyhdistyksettoimivat

Heinäkuussa Kaikki-en naisten talo -hanke siirtyi Suomen Valko-nauhaliiton myötävaikutuk-sella Turun Valkonauha ry:n hallinnoitavaksi. Samaan ai-kaan ajoittui myös päiväkes-kuksen muutto Sairashuo-neenkadulle. Hankkeen siir-tyminen paikallisyhdistyk-selle sekä muutto Sairas-huoneenkadulle tarkoittavat paikallisyhdistykselle monel-la tapaa paluuta juurilleen.

Paikallisyhdistys toimi pit-kään samassa taloyhtiössä, jo-hon sekä hanke että paikallis-yhdistys nyt muuttavat. Sai-rashuoneenkatu on kuiten-kin ollut yhdistykselle tärkeä osoite jo 120 vuotta sitten. Ai-van naapurissa, paikassa, jos-sa nyt kohoaa Turun Oikeus-talo, oli 1800-luvun lopussa paikallisyhdistyksen ylläpitä-mä Naisten Yömaja. Yömajaa johti Anna Bergström ja siel-lä majoitettiin maaseudulta kaupunkiin työnhakuun tul-leita nuoria naisia. Rautatie-lähetykseksi kutsuttu toiminta oli etsivää sosiaalityötä, jolla haluttiin ehkäistä naisten jou-tuminen prostituution kou-riin tai kiskonnanalaisiin työ-suhteisiin. Yömajan rinnalla ylläpidettiin naisille työnväli-tystoimistoa ja yömajassa sai yöpyä, kunnes sopiva ja luo-tettava työ- tai palveluspaik-

ka löytyi. Järjestö ajoi nais-ten yhteiskunnallisen aseman parantamista ja naisten ääni-oikeutta. Myös ensimmäis-ten naispoliisien virkojen pe-rustaminen Turkuun oli jär-jestön ansiota. Voi sanoa jär-jestön tehneen Turussa varsi-naista pioneerityötä naisten hyväksi.

Toiminnoissa silloin ja nyt on paljon samankaltaisuuk-sia. Turun Valkonauhatyö käynnistyi aikoinaan tarpees-ta, joka näkyi sen ajan yhteis-

kunnassa. Rohkeas-ti lähdettiin kehittä-mään ratkaisuja, jotka estäisivät maaseudulta muuttaneiden naisten syrjäytymistä ja mah-dollistettaisiin heidän pääsy yhteiskunnan jäseniksi. Samalla ta-valla Kaikkien naisten talo -hanke on ensim-mäisen hankevuoten-sa aikana paneutunut nyky-yhteiskunnan kipeään haasteeseen, Suomeen pakolaisi-na tulleiden naisten ja lasten aseman paran-tamiseen.

Hankkeen ensim-mäisenä vuotena sen toiminnan piiriin on ohjautunut ihmisiä, joita vuoden 2015 pa-kolaiskriisin tapahtu-

mat ovat koskettaneet syvästi. Suomen turvapaikkamenet-telyä kiristettiin vuoden 2015 jälkeen merkittävällä tavalla. Kiristämisen seuraukset nä-kyvät keskuksesta apua ha-kevien ihmisten arjessa. Kes-kukseen tulevat tarvitsevat apua moninaisissa oleskelulu-piin liittyvissä asioissa. Suurin osa keskuksen asiakkaista on turvapaikanhakijoita, mutta joukossa on myös muulla ta-valla oleskelulupansa kanssa ongelmissa olevia. Hankkeen

Vas. yhteistyökumppani Azra Heldic, han-ketyöntekijä Elizabelle Laine ja hankevas-taava Minna Saunders.

Valkonauha 3/2018 5

Hyvä päivänsankari Anja,tänään sinun juhlapäivänäsi haluamme onnitella sinua niin omasta puolestam-me kuin Turun Valkonauhayhdistyksen puolesta. Turun Valkonauha ry. muistaa syntymäpäivänäsi tukemalla sinulle tär-keää Venäjän-työtä siirtämällä Esikoiset ry:n tilille elinvuosiesi määrän euroja.

On hienoa, että monien aktiviteettie-si lisäksi olet mukana myös valkonauha-työssä. Olet pitkän linja valkonauhasisar ja ollut mukana aikoinaan Hämeenlin-nan valkonauhatyössä ja nyt Turussa. Olet kantanut vastuuta valtakunnalli-sesti ja osallistunut myös maailmanlii-ton kongressiin Kanadassa v. 1989.

Sinun vahva uskosi, rohkeutesi, ru-nosi ja valoisa luonteesi ovat olleet voi-maannuttavia ja luoneet rohkaisevia hetkiä Kohtaamiskahvilassa Turun Val-konauhassa. Lämmin kiitos siitä!

Haluan vielä lukea sinulle nämä Jörg Zinkin sanat kirjasta ”Syntymäpäiväsi olkoon juhla”:

”Säilyköön sydämessäsi kallisarvoinen muisto kaikista hyvistä asioista mitä elä-mässäsi on ollut.

Kaikki hyvät lahjat varttukoot sinus-sa. Olkoon elämässäsi iloa niin paljon, että ne joita rakastat, tulevat sinusta iloi-siksi. Ja jokaiseen juhlaasi riittäköön nii-tä jotka sanovat sinulle: Ihanaa että olet olemassa!"

marja kariluoto

ensimmäisen vuoden asiakasmäärät ovat olleet suuria ja osoittaneet toiminnan tarpeellisuu-den. Asiakkaiden tilanne on myös poikkeukset-ta niin haastava, että tilaus hankkeen toiminnal-le on ilmeinen. Hankkeen työntekijät ovat pysty-neet auttamaan naisia tuomaan esille omaa ta-rinaansa, joka usein turvapaikkaprosessissa on vaarassa jäädä huomiotta. Miestulkit ja puhut-telijat voivat vaarantaa naisen tarinan kertomi-sen. Keskuksen työntekijät pystyvät synnyttä-mään sen luottamuksellisen suhteen, jonka tur-vin myös vaikeat asiat uskalletaan kertoa.

Osa keskuksen asiakkaista ovat paperittomia ja hankkeen työntekijät ovat osallistuneet ak-tiivisesti paperittomien palvelupolun rakenta-miseen Turkuun. Vaativaa ja välillä raskastakin työtä tehdessä on lohdullista ajatella Turun Val-konauha ry:n alkuvaiheen uraauurtavaa työtä ja ammentaa siitä voimaa.

minna saunDersHankevastaava, Toiminnanjohtaja,

Turun Valkonauha ry

Turun Valkonauhan Naisten Yömajan toiminta aloitet-tiin jo 1800-1900 -lukujen vaihteessa.

Irja kiittääLämmin kiitos kaikille Teille, jotka muistitte minua merkki-päivänäni 6.8. täyttäessäni 60 vuotta. Olen ohjannut huo-mionosoituksenne Suomen Lähetysseuran kautta Etiopian tyttöjen koulutuksen ja naisten yrittäjyyden tukemiseen.

Mennyttä ovat kesän muistot, kirkasväriset perhoset ja linnut,jotka lentävät vasten tuulta, kulkevat ohitseni kuin uni.Mutta vuosi ei petä lupaustaan;Ei mikään sen mauista tai tuoksuista joudu hukkaan.Arthur C. Downer

Vas. Marja Kariluoto, Ulla Elomaa ja päivän-sankari Anja Keltomäki 85 v.

Kans

allis

arKi

sto

6 Valkonauha 3/2018

Osallistuimme päih-deäideille suunnat-tuun vertaistukiryh-mään keväällä 2018. Saimme kuulla ryhmästä HAL-vas-taanotolla ja pikkulapsi -vas-taanotolla. Osalle meistä ryh-miin osallistuminen oli tu-tumpaa kuin toisille. Saman ongelman kanssa kamppaile-ville kohdennettu ryhmä oli hyvä, koska siinä ei tarvitse salata asioita ja saa kannus-tusta päihteettömyyteen. Täs-sä ryhmässä ei tarvinnut sala-ta eikä selitellä asioita vaan ki-peätkin asiat pystyi sanomaan suoraan ja siitä huolimatta sai ymmärrystä. On tärkeää näh-dä muita, joilla on sama taus-

ta. Ryhmässä oli kannustavaa näh-dä, kun joku oli käynyt pidem-män päihteettö-män tien. Tois-ten esimerkki ja vertaistuki tuki-vat omaa päihteet-tömyyttä.

Ryhmässä käsitellyt teemat olivat tärkeitä ja nii-tä on hyvä käsitellä, jos on riippuvuusongelma. Käsitel-lyt asiat auttavat ajattelemaan asioita lapsen näkökulmasta ja nyt pystyy ymmärtämään omaa lasta paremmin. Sa-malla ymmärtää minkä jäljen päihteet ovat jättäneet edel-

lisiin lapsiin. It-sensä arvioimi-

nen ja kipeis-tä asioista pu-huminen ei ole koskaan miellyttävää,

mutta niistä puhuminen hel-

pottaa ja tulee ar-mollisuutta itseä koh-

taan ja ymmärtää niitä asioi-ta, kun käy niitä läpi.

”Olen tehnyt kaikkeni, että pääsen ryhmään paikalle”

Joskus ryhmään on kehtuut-tanut lähteä, mutta aina ollut hyvä, kun on päässyt paikalle.

Yhdessä vauvan parhaaksi -ryhmän terveiset keväältä 2018

Kunniapuheenjohtaja Anjaa tapaamassa

Olimme Katri Nahkurin kanssa 7.6.2018 tapaa-massa liiton kunniapu-heenjohtaja Anja Aaltoa Koskikodissa. Hänel-lä on oma kodikas huo-ne, jossa on mm. tauluja hänen omasta kodistaan. Hän otti meidät iloises-ti vastaan, vaikka oli hoi-tajien mukaan tuona päi-vänä hieman väsynyt, ei-kä ollut jaksanut nous-ta. Keskustelimme Val-konauhasta ja kerroimme tulevan syksyn tapahtumista. Kaikesta kuu-li, miten tärkeäksi hän koki valkonauhatyön ja sen kristillisyyden. Se on ollut hänelle sydä-men asia.

Yllättävää oli, että heillä oli Katrin kanssa monia yhteisiä tuttavia vuosien varrelta. Katri

oli ottanut mukaan laulu-jen sanoja ja yhdessä nii-tä lauloimme. Anja yhtyi tuttuihin lauluihin ja oli vaikuttunut. Katri lausui myös runon. Anja pyy-si saada itselleen laulu-jen sanat, jotta voisi nii-tä hyräillä itsekseen. Oli suuri ilo ja kunnia tava-ta pitkän linjan valko-nauhalainen ja huomata, miten tämän työn Kultai-nen sääntö ”Kaikki mitä tahdotte ihmisten teke-vän teille, tehkää se heil-

le” (Matt.7:12), on säilynyt syvällä hänen sydä-messään monia vuosikymmeniä.

Paula kuPiasTampereen Valkonauha ry

Oik. Paula Kupias ja Katri Nahkuri tervehti-mässä Anja Aaltoa.

Valkonauha 3/2018 7

Yhdessä vauvan parhaaksi -ryhmän terveiset keväältä 2018

kokouskutsuSuomen Valkonauhaliitto-Förbundet Vita Bandet i Finland ry:n sääntömääräinen syyskokous on sunnuntaina 14.10.2018 alkaen kello 13.00 Järvenpään seurakuntaopistolla, osoite Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää. Kokouksen tehtävänä on päättää liiton sääntöjen 5.§:ssä mainitut syyskokoukselle kuuluvat asiat. Lisäksi kokouksessa valitaan liitolle puheenjohtaja Pirkko Larkelan jäljellä olevaksi kaudeksi.

Suomen Valkonauhaliiton syyspäivät ja liiton syyskokous 13.–14.10.2018järjestetään Järvenpään Seurakuntaopistolla, osoite Järvenpääntie 640. Hinta täysihoidolla on 135 €/henkilö.

Poimintoja ohjelmasta:Lauantai 13.10.2018Klo 10:00 Yhteiskuljetus Helsingistä Mikonkadun pysäkiltä lähteeKlo 12:00 LounasKlo 13:00 Päivien avaus, Teema: Strategiatyöstä tulevaisuustyöhönKlo 13:15–16:30 Strategia-työskentelyä kehittämiskonsultti Karoliina Nivarin johtamana

Yhdistyksiä pyydetään valmistautumaan työskentelyyn seuraa-valla tavalla: - Nimeä neljä asiaa, joita teette nyt yhdistyksessänne päästäksenne strategiavuoden 2018 tavoitteeseen.- Nimeä viisi asiaa, joita teette päästäksenne strategiakauden 2018–2022 tavoitteisiin.- Kirjaa asiat niin, että ne mahtuvat yhdelle A4-arkille tai fläppipa-perille. Lähetä tehtävä etukäteen toimistoon sähköpostilla [email protected] tekstinä tai valokuvana.

Sunnuntai 14.10.2018Klo 8:00 AamupalaKlo 9:15 Yhteiskuljetus Tuusulan kirkkoon, osallistuminen messuunKlo 12:00 Lounas SeurakuntaopistollaKlo 13:00 Sääntömääräinen syyskokousKlo 15:00 Lähtökahvi ja valmistautuminen kotimatkalleKlo 15:30 Yhteiskuljetus Helsinkiin lähtee

Ilmoittautumiset liiton toimistoon 2.10.mennessä puh. 09-1351 268 tai sähköpostitse [email protected]. Ilmoita samalla mahdolliset ruoka-aineallergiat.

Uusiin asioihin helposti suh-tautuu epäilevästi ja voi olla ennakkoluuloinen ja kieltävä. Kannattaa kuitenkin kiusata omaa ajatusmaailmaa ja lähteä kokeilemaan rohkeasti. Jos oi-keasti haluaa löytää omiin on-gelmiin ratkaisuja, kannattaa antaa mahdollisuus vertais-tuelle. Vertaisuus on antanut meille mahdollisuuden käydä läpi tärkeitä asioita. Tässä ryh-mässä on käsitelty paljon eri-laisia teemoja, mutta aina on ollut lupa puhua asioista jot-ka puhututtavat. Tehtävät ei-vät ole kahlinneet ryhmän toi-mintaa.

”Keinutaan, keinutaan -laulu jäi meille vauvan iltalauluksi”

Ajatuksia vertaistuestaTässä ryhmässä saimme ver-taistukea äitiyteen ja vanhem-muuteen sekä päihteettömyy-teen.

”Kannattaa antaa mahdol-lisuus vertaistuelle, sillä se on jotain aivan uskomatonta ja toimii varmasti.”

”Kannattaa koittaa ryhmiä. Sain paljon vertaistukea, mu-kavia kokemuksia ja ystäviä ryhmästä.”

”Suosittelen, jos yhtään ko-kee hyötyvänsä vertaistuesta.”

Yhdessä Vauvan Parhaaksi-ryh-mä kokoontui Mikkelissä ke-väällä 2018 yhteensä 10 kertaa.

Terveisin rYhmään osallistuneet äiDit

8 Valkonauha 3/2018

sovintoIsoäitini vietti leskeksi jäätyään 80-vuo-tispäiviään. Seurakuntatalon ovel-le ilmestyi kaksi vanhaa miestä. Alun hämmennyksen jälkeen paljastui, että sii-nä kohtasivat sisarukset ensi kertaa 60 vuoteen. Isovanhempieni perheessä pu-huttiin vapaussodasta ja kuuluttiin Suo-jeluskuntaan. Nuo kaksi vanhaa miestä olivat isoäitini veljiä, jotka puhuivat kapi-nasta ja kuuluivat kommunistiseen puolu-eeseen. Heidän isänsä oli kuollut Tammi-saaren leirillä elokuussa 1918. Katkeruus oli sellainen, ettei sisaruussiteitä ylläpi-detty kuuteen vuosikymmeneen. Noiden vanhojen ihmisten kohtaaminen oli lii-kuttavuudessaan jotain niin koskettavaa, ettei raavas mieskään voinut olla itkemät-tä. Se oli sovinto!

Kuluvana vuonna olemme seuranneet sadan vuoden takaisia tapahtumia. Tar-vitaan pitkä aika, että kyetään kiihkotta katsomaan sodan syihin, näkemään ih-minen aatteiden takana ja ymmärtämään tapahtunutta. Liian pitkään kului, että löydettiin sovinto ja anteeksianto.

Kirkkopalvelujen yhtenä tehtävänä on järjestää Kirkkopäivät, joista ensimmäi-set pidettiin vain 10 päivää ennen sisäl-lissodan syttymistä Helsingin Kallion kirkossa. Tuolloin vuonna 1918 todettiin: ”Kansankirkkomme tehtävä on tärkeä kansamme tulevaisuudelle… Mutta ase-man ja tehtävien suuntaviivain tulee olla kirkkomme jäsenille ja työntekijöille sel-

vät, että kirkkomme uusi työpäivä, joka nykyisistä käännekohdista lähtien alkaa, olisi, joskin raskas kirkolle, ennen kaik-kea siunauksellinen kansalle, jonka kans-sa kansankirkko tahtoo jakaa ilot ja su-rut.” Tässä sanallinen evankeliumi, dia-konia ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus haluttiin nivoa kiinteästi yhteen.

Setlementtiliikkeen perustaja Sigfrid Sirenius on kirjoittanut: ”On kaksi tietä, joilla voimme kohdata Jumalan. Toinen on se, että annamme ensin sydämemme Jumalalle ja sitten palvelevan käden kans-saihmiselle. Toinen on se, että ensin ojen-namme auttavan käden lähimmäisellem-me, ja sitten saamme, kenties odottamat-tamme, tällä palvelevan rakkauden tiellä kokea, että Jumala kohtaa meitä.”

Kun ajattelen ensimmäisten Kirkko-päivien tai Sireniuksen viestiä, näen, et-tä sanojen ja käsien evankeliumi ei ole suunnattu vain aktiivikristityille. Se kuu-luu kaikille ihmisille, olipa heidän uskon-sa tai sitoutumisensa kirkkoon mikä ta-hansa. Dietrich Bonhoeffer, jonka natsit surmasivat juuri ennen Hitlerin kukistu-mista, kirjoitti Tegelin vankilassa: ”Ihmi-set menevät Jumalan luo hädässään, ano-vat apua, pyytävät onnea ja leipää, pääsyä sairaudesta, syyllisyydestä ja kuolemas-ta. Niin he tekevät kaikki, kaikki, kristi-tyt ja pakanat. Ihmiset menevät Jumalan luo hädässään.”

Tältä pohjalta kohoaa näky kansankir-kosta, joka tekee työtään eri lailla ajatte-levien, eri tavoin uskovien ja monella ta-voin kirkon työhön suhtautuvien keskuu-dessa. Siihen työhön liittyy myös kris-

Hengellinenkirjoitus

ilkka mattila

Valkonauha 3/2018 9

tillisten järjestöjen työ. Olen huolissani puheenvuoroista, joissa tästä kansankir-kollisuudesta halutaan sanoutua irti ja kirkko nähdään vain ns. tosiuskovien, to-della aktiivisten yhteisönä. Silloin sanou-dutaan irti lukemattomien ihmisten elä-mästä. Avaraan kansankirkollisuuteen kuuluvat rohkea yhteiskuntavastuu ja pal-veleva lähimmäisenrakkaus, myös sen nä-keminen, että kirkko on etsivien, eksyvi-en, erehtyvien ja kaipaavien yhteisö.

Sairaiden parantaminen oli oleellinen osa Jeesuksen Messiaan työstä. Sanojen evankeliumin rinnalla oli käsien evanke-liumi. Jeesus näki tehtävänsä Messiaana siten, että evankeliumin julistamiseen liit-tyi erottamattomasti kaikenlaisten kova-osaisten auttaminen. Jumalan valtakun-nan työohjelma on laaja. Tästä lähteestä kumpuaa kirkon diakonia ja sosiaalinen vastuu. Niiden juuret ovat evankeliumis-sa, ne ovat osa evankeliumia.

Kosketus ja sana, sanan ja käsien evan-keliumi merkitsivät koko ihmisen hoita-mista, ihmisen persoonallista kohtaamis-ta, inhimillisyyttä ja lämpöä. Kysymys ei ole vain ulkonaisista sanoista ja teoista, vaan siitä asenteesta, mikä meillä on toi-siin ihmisiin. Tällä kaikella, armollisuu-della ja hyvyydellä on parantava vaikutus. Usko ja rakkaus, sanan ja käsien evanke-liumi synnyttää palvelun. Tältä pohjalta syntyy rakkautena vaikuttava usko, joka näkee jokaisessa hädänalaisessa ihmises-sä kansallisuudesta ja uskonnosta riippu-matta lähimmäisen.

Isoäitini vietti leskeksi jäätyään 80-vuo-tispäiviään. Todistimme, kuinka kauna ja

katkeruus suli sovinnoksi kuuden vuosi-kymmenen välirikon jälkeen. Merkkipäi-väseuroissa vanha rovasti muisteli ystä-vyyttä isovanhempieni kanssa. Tuo val-koisella puolella taistellut pappismies muisteli isoisääni ja yhteisiä sotakoke-muksia vuonna 1918. Me juuri sovinnon todistaneet pidätimme henkeämme. Oli-ko hento sovinto menetetty? Virren jäl-keen puhui isoäitini kommunistiveli: ”Ol-ga, sinun elämäsi on mennyt dialektiikan lakien mukaan.” Puheen päätyttyä alkoi veisuu: ”Rakkauden siteellä liitä yhteen sydämemme, ystävinä säilytä meidät toi-nen toisillemme. Pidä koossa joukkoam-me, estä epäluulojamme.” Virsi pelasti!

Usein harkitsemattomat tai väärään aikaan sanotut sanamme ja oma oikeas-sa olon tarve lyövät lähimmäistä. Sovin-toon tarvitaan kyky kuulla. Mutta siihen tarvitaan välillä myös huonokuuloisuutta, kykyä olla kuulematta harkitsemattomia, armottomia tai loukkaavia sanoja. Tarvi-taan todellista ar-mon sanaa. Sanan evankeliumi jää kovin vaillinai-seksi ilman käsi-en evankeliumia, sitä että läsnä on toinen ihminen. Ja silloin läsnä on myös kolmas: Kristus ja hänes-sä todellinen so-vinto.

Kirjoittaja on pastori ja Kirkkopalvelujen johtaja.

10 Valkonauha 3/2018

Mielenterveyden entiset ja nykyiset tabut

Paljonko oikeastaan on ihmisten suhtautuminen psyykkisiin saira-uksiin, masennukseen tai paniikki-häiriöhin muuttunut siitä kun minä olin nuori? Mietin sitä tämän tekstini äärellä kesän viimeisenä karnevaalipäivänä ko-tipaikkakunnallani Kokkolassa. Karne-vaalimme eli venetsialaiset on tapahtu-ma, jossa kohtaa paljon onnellisia ja ter-veitä ihmisiä. – Ainakin päällisin puolin, sillä eiköhän melkein meillä kaikilla ole oma ristimme kannettavana, riennonkin keskellä.

Eiköhän ole niin, että 1950-luvulla, jol-loin minä olen syntynyt, psyykkinen eri-laisuus ja ahdistuneisuus olivat suuria-kin tabuja; ihmiset, joilla sellaista esiintyi kutsuttiin hulluiksi tai omituisiksi. Kui-tenkin kuusikymmentäluvulta lähtien tuli yhteiskuntaan paljon enemmän avarakat-seisuutta, uusia terapioita, ymmärrystä ja lääkkeitäkin, jotka jonkun verran auttoi-vat meitä joilla on psyykkisiä sairauksia.

Valitettavasti historia toistaa itseään ja 2000-luvulla jokainen on jotenkin ”oman

onnensa seppä”. Itse pitäisi hoitaa omat asiansa eikä solidaarisuutta ole paljon-kaan nähtävissä. Onneksi on kirkko, ih-misenrakkaus, yksityiset yritykset ja yh-distykset, joilla on laajempaa näköalaa. Ei hyvyys ole maailmasta tai esimerkik-si Suomesta mihinkään täysin kadonnut.

On huolestuttavaa, ettei valtio enää sa-massa määrin kuin ennen 1990-luvun la-maa huolehdi, että kansalaisten yhteis-hyvä, solidaarisuus ja hyvinvointiyhteis-kunta, mukaan lukien tietenkin sosiaali- ja terveydenhuolto, olisi itsestäänselvyys. Jokaisesta lantista, mikä voitaisiin kohdis-taa esimerkiksi mielenterveydenhuoltoon pitää nyt taistella. Vuoteen 2030 mennes-sä ollaan leikkaamassa miljoonia euroja nimenomaan nuorten mielenterveyden-huollosta sekä vanhustenhuollosta,

Me psyykkisesti sairaat olemme siis sekä vähän samanlaisessa vaikkakin myös eri-laisessa asemassa nyt kuin 60 vuotta sit-ten. Silloin olimme vajaamielisiä, tänään olemme loosereita. Jos nyt vähän yleiste-tään. Sen takia onkin tärkeätä, että me

kaj heDman

Valkonauha 3/2018 11

kaikki pidämme kiinni kahdesta asiasta: humaanisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Onneksi kaikki ei ole pelkästään huonos-ti. Siellä missä vielä on jonkun verran va-roja, yritetään kyllä keksiä uusia tapo-ja auttaa. Esimerkiksi DBT-terapiaa ol-laan vihdoinkin rakentamassa Suomeen-kin. DBT tarkoittaa dialektista käyttäyty-misterapiaa. Tämä on Marsha Linehanin keksimä täsmennetty terapiamuoto, joka kohdistuu heihin, joilla on vaikea epäva-kaa persoonallisuussyndrooma ja yleisty-nyt ahdistuneisuus.

Mutta nämä uudet terapiamuodot ja oh-jeet tarvitsevat inhimillistä ja yhteisöllis-tä tukea toimiakseen. Kaikkia ihmisiä, joilla on näitä ongelmia, joihin usein liit-tyy milteipä kestämätön tuska ja ahdistu-neisuus, ainakin ajoittain, ei voida saada mukaan esimerkiksi ryhmäterapioihin tai avohoitoon.

Yleisinhimmilliset asiat ovat tärkeitä ja ennen kaikkea mahdollisia myös psyy-kepotilaille. Taiteellisuus, visiot, rakastu-minen, hengellisyys, usko, kanssakäymi-nen, luonto, seksi... Kaikkea mitä kuuluu ihmisen elämään pitäisi olla itsestäänsel-vyys myös heille, joilla on psykologisia es-teitä ja ongelmia. Näin ei kuitenkaan ai-

na ole, koska monella on vielä hyvinkin ahdistavia ennakkoluuloja. Kirjoitan ”ah-distavia” koska luulen, että myös ennak-koluuloisia ihmisiä ahdistaa heidän omat ennakkoluulonsa.

Rakkaus on kaikki kaikessa ja se mahtuu myös siihen eräänlaiseen varjoelämään, mikä psyykkinen sairaus ainakin osit-tain on. Leimau-tuminen pitäisi saada kytkettyä pois yhteisöistä, jotta kaikilla olisi samanlaiset läh-tökohdat ainakin jonkinlaiseen elä-män tarkoituk-seen ja jopa on-nellisuuteen.

Kirjoittaja on kirjailija ja free lance kirjoittaja,

Kokkola, s. 1953.

Paniikissa – Seuranani ahdistus (Kirjapaja, 2007) ja Paniikkipäiväkirjan

(Länsirannikko, 2018) kirjoittaja. Kirjat on käännetty ruotsinkielisistä

alkuperäisteoksista Panikboken ja Panikdagboken.

Pene

loPe

Cols

ton


Lohtua ja voimaa luonnossa kirjoittamisesta

ohjaan kirjallisuusterapeuttisen ryhmän jäsenet kirjoitustehtävän äärelle. kuljemme pienen matkaa yhdessä metsäpolkua. Vähitellen yksi ja toinen erkanee joukosta ja solahtaa luontopaikkaan, joka häntä kutsuu. Yksi valitsee niemennokan, jossa tuuli saa puhaltaa pölyttyneet ajatukset, toinen taas suojaisan poukaman, jossa on aikaa kipeillekin salaisuuksille. joku ehkä kiipeää korkealle hiidenkivelle

tai hakeutuu sen juurelle aistimaan kiviaineksen ikiaikaisuutta. hiljennytään kuuntelemaan tuulta ja meren laineiden liplatusta, jotka saavat siivittää kynän liikkeitä.

Vien kirjallisuusterapeuttiset ryh-mäni ja joskus myös yksilöpsyko-terapia-asiakkaani mielelläni ulos luontoon aina, kun se on mahdollista ja luontevaa. Lyhytkin piipahdus kaupungin laidalla tai puistossa virkistää aistit ja antaa uusia näkökulmia. Vielä syvällisemmäk-

silja mäki



si toiminta muodostuu, kun luontokoke-musta tarkastellaan kirjoittaen ja keskus-telun keinoin jakaen. Luonnosta löytyy symboleita kuvaamaan tuntoja, joille on vaikea löytää sanoja. Tämä on ollut toi-minnassani alun perin intuition ohjaa-maa ja käytännössä hyväksi koettua. Pe-rusteita toiminnalle voi hakea keneltä ta-hansa, jolla on kyky kuunnella tarpeitaan ja jolla on tallella yhteys luonnon hyvää tekevään voimaan. Kirjallisuusterapeutti-sissa yhteyksissä puhutaan luontokirjoit-tamisesta (ks. esim. Harjunkoski 2009; Peltola 2014).

Perusteita edelliselle voi hakea myös ekopsykologiasta. Se on psykologian suuntaus, jossa painotetaan ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Lähtökohtana on, että ihminen on osa luontoa ja että ih-misen ja luonnon hyvinvointi kulkevat käsi kädessä.

Ekopsykologi Kirsi Salosen (2005, 2010) mukaan mielenterveyden kysymyk-siä ei voi ymmärtää pelkästään psyyken sisäisten tekijöiden tai sosiaalisten suhtei-den valossa, kuten psykologiassa yleensä ajatellaan. Niiden lisäksi on otettava huo-mioon ihmisen suhteet ekosysteemeihin ja muihin eliölajeihin. Näillä suhteilla on pitkä evoluutiohistoria, ja ne ovat sisään-rakennettuja ihmisen mieleen ja ruumii-seen, myös aivojen vanhempiin ja uudem-piin kerroksiin.

Ihmisen suhteilla muuhun luontoon on syvää psyykkistä merkitystä, eikä kau-pungistuminen ole tehnyt näitä suhteita merkityksettömiksi. Ekopsykologian mu-kaan ihmisen ajautuminen kauas luon-nosta aiheuttaa psyykkisiä ja fyysisiä häi-riöitä. Luontosuhteen palauttaminen puo-lestaan edistää ihmisen tasapainoa ja hy-vinvointia.

Monimuotoinen luonto voimistaa ih-mismielen vastustuskykyä ja auttaa löy-tämään psyykkisiä ratkaisumalleja eri ti-lanteissa. Ekosysteemien vaurioituminen puolestaan tuhoaa hyvinvoinnin mahdol-

lisuuksia ihmisissä. Tärkeä osa ekopsyko-logian käytäntöä onkin viedä psykotera-pia toimistorakennuksista ulos luontoon.

Yksinkertainen kävely metsässä, jo-pa kaupungin puistossa, on virkistävää, koska se on lajityypillistä käyttäytymistä. Luonnonympäristöjen hyvää tekevä vai-kutus ihmiseen voidaan mitata, ja siitä on tutkimusnäyttöä. Myös luontokuvien kat-selu vaikuttaa samaan tapaan.

Tutkimusten mukaan luonnon hyvää tekeviä vaikutuksia ovat mm. verenpai-neen lasku, sydämen sykkeen tasaantu-minen ja stressihormonien erityksen vä-heneminen (Salonen 2005, 34, 46–48). Lisäksi on havaittu paremmaksi koettua terveyttä ja toimintakykyä sekä jopa kuol-leisuuden vähenemistä (Salonen 2010, 25).

Olen havainnut asiakkaissani samo-ja vaikutuksia, joita Salonen (2005, 2010) listaa: Tarkkaavuus elpyy luontokoke-muksen ja luonnossa kirjoittamisen myö-tä. Rankan työpäivän jälkeen uupuneena kirjallisuusterapeuttiseen ryhmään tullut jäsen on istunnon päättyessä yleensä vir-keä ja innostunut. Ryhmä tukee myös pi-dempiaikaisesta stressistä elpymistä. Pa-lautuminen uhkaavasta tai ylikuormitta-vasta tilanteesta tapahtuu niin fysiologi-sesti, psyykkisesti kuin toiminnallisesti-kin. Luonnon elvyttävä vaikutus on myös vahvistava, selkiinnyttävä, virkistävä ja rentouttava. Itsetunto kohenee, asioihin löytyy uusia näkökulmia, arvomaailma kirkastuu, mieliala kohenee ja kuormit-tuneisuus kevenee.

Puhutaan myös Green care -toiminnas-ta, jossa luontoa hyödynnetään tavoittee-na lisätä tai ylläpitää ihmisen hyvinvoin-tia tai elämänlaatua. Se perustuu ajatuk-seen, että ihmisen hyvinvointi lisääntyy luonnossa sekä fyysisesti että psyykkises-ti. Kohderyhmiä ovat mm. mielenterveys-kuntoutujat, työttömät, vangit sekä eri-tyistä tukea tarvitsevat lapset. Green ca-rea toteutetaan metsässä, puutarhassa tai maatilalla. Se toimii sekä itsenäisenä me-


netelmänä tai esimerkiksi luovuusterapi-oihin kuten kirjallisuusterapiaan yhdis-tettynä. (Jokivartio 2014.)

Niemennokassa pölyttyneet ajatukset tuulettuvatKesäisin ryhmäni kokoontuvat Helsin-gin edustalla Mustasaaressa, Helsingin seurakuntayhtymän toimintakeskukses-sa. Lauttamatka saareen kestää vain vii-tisentoista minuuttia, mutta jo se tuo ter-vetulleen siirtymän toisenlaiseen oloti-laan ja mielentilaan. Mantereen ja arjen voi jättää taakseen ja antaa aikaa itsensä kuuntelulle ja voimaantumiselle. Saares-ta löytyy paitsi ryhmälle turvallinen ko-koontumispaikka sisätiloista myös lukui-sia erilaisia paikkoja hiljentyä ja keskittyä kirjoittamaan. Kirjoittamisen jälkeen ko-koonnutaan jakamaan kokemusta ja luke-maan tekstejä. Jokaisella on vuoronsa ker-toa, ehkä myös itkeä tai nauraa. Prosessi syvenee välitehtävän myötä.

Puista löytyy loputtomasti symboliik-kaa eri aiheisiin, mielenlaatuihin ja tar-peisiin. Kuka haluaa kirjoittaa jykevän männyn suojissa, sen karhean lämpimään runkoon nojaten. Pihlaja, ikiaikainen py-hä puu, kuiskii tarinaansa joko kukka-

morsiamena tai jo punaiset marjat kyp-syttäneenä. Pieni vaivaiskoivu tai käk-kärämänty saattaa sopia sitkeän ihmisen vertauskuvaksi. Jollekulle kuollut kelopuu herää eloon ja kertoo edesmenneen suku-laisen tarinaa, kuten eräässä ryhmässäni se auttoi kirjoittajaa palaamaan mystisesti kadonneen vaarin vaiheisiin vuoden 1918 sodassa (Mäki 2014).

Lapset ovat lähellä luontoa ja solahta-vat sinne kuin itsestään. Tosin nykypäi-vänä lasten luontosuhdettakin alkaa ol-la tarpeen tietoisesti vaalia, jotta sähköi-set välineet ja pelimaailma eivät sitä syr-jäyttäisi. Äidinkielenopettaja ja taidetera-peutti Sirpa-Maija Harjunkoski (2009) kirjoittaa luonnosta aarreaittana opetta-jalle ja kehottaa viemään lapsia luontoon ja ohjamaan heitä haistamaan, halaamaan ja kokemaan puut kaikin aistein.

Meri ottaa murheet vastaanOlen ohjannut kollegoitteni kanssa kir-jallisuusterapeuttista ja omaelämäkerral-lisen kirjoittamisen ryhmää useamman kerran myös Kreetalla. Paitsi etäisyys ko-timaahan ja tuttuihin maisemiin ja vuo-rovaikutussuhteisiin myös lämpö, kau-nis luonto ja meren ja vuorien voimak-kaat elementit tuovat oman ulottuvuuten-sa elämän asioiden tarkastelulle ja tarjo-avat kirjoittamiselle uusia ulottuvuuksia. Kun on hieman kuuma ja aurinko porot-taa niin, että aurinkolasit ovat tarpeen, voi olla ikään kuin ohimennen helpompi kirjoittaa paperille tai ottaa turvallisessa ryhmässä puheeksi sellainenkin asia, jo-ka Suomen viileydessä tuntuisi liian kipe-rältä.

Heti kylän takana jylhinä kokoavat vuoret saavat symboloida paitsi jotakin pelottavaa ja vaikeakulkuista myös jota-kin ikuisesti kestävää ja turvallista. Sii-nä ne ovat olleet vuosituhannet ihmisten sodista, huolesta, nälästä ja vuodatetuis-ta kyynelistä huolimatta. Jyrkänne saattaa antaa tunteet ja sanat erityisen raskaalle menetykselle.


Mereen on mahdollista huuhtoa huolet, antaa niiden mennä aaltojen mukana tai pyytää pärskeitä pirstomaan ne palasiksi – etenkin sellaiset huolet, joihin ei voi itse vaikuttaa. Vastapainoksi etsitään rannalta voimakiviä ja simpukoita symboloimaan voimavaroja ja mahdollisuuksia. Samo-ja vaikutuksia on mahdollista toki löytää myös lähempää – ja vuorten osalta eten-kin Lapista.

Luonto herää aina uudelleen Saduista ja myyteistä löytyy paljon suu-ria viisauksia, ovathan ne kestäneet ja hi-outuneet vuosituhansien aikana yhä uu-sien sukupolvien iloksi ja lohduksi. Eten-kin antiikin Kreikan myytti Demeteristä ja Persefonesta kertoo jotakin siitä, miten ihmiset ovat ikiajat pyrkineet ymmärtä-mään luontoa ja omaa osaansa siinä. Myy-tissä Haades ryöstää veljensä Zeuksen lu-valla nuoren Persefone-neidon ja vie hä-net manalaan vaimokseen. Äiti Demeter, viljan ja kasvun jumalatar, etsii tuskaise-na lastaan ja antaa lopulta epätoivoissaan kaiken kasvun maan päällä tyrehtyä. Per-sefonen isä, ylijumala Zeus havahtuu täs-sä vaiheessa ja järjestää tyttärensä takai-sin maan päälle. Demeter antaa kasvi-en taas kasvaa. Koska Persefone on ehti-nyt maistaa granaattiomenan siemeniä ja tullut näin tietoiseksi elämän tosiasioista, hän elää jatkossa neljä kuukautta mana-lan kuningattarena ja lopun aikaa vuodes-ta maan päällä äitinsä kanssa.

Näin ihmiset aikanaan ymmärsivät vuoden kierron: talvella, kun kasvit eivät kasva, Persefone on manalassa. Hänen pa-latessaan maan päälle kevät koittaa taas. Kreikassa tosin manalan aika on kuumin kesäaika, jolloin maa palaa lähes porok-si. Meille pohjoismaisille se on luonnolli-sesti talven pimeys ja kylmyys. Demete-rin reagointi menetykseen on nähty myös masennuksen kuvauksena. Myytti yhdis-tyy niin ikään elämän ja kuoleman kier-tokulkuun.

Myytti tuo toivoa siitä, että kevät tulee aina uudelleen ja että synkimmänkin elä-

mänvaiheen jälkeen on mahdollista taas nousta ja kukoistaa. Vaikka kokisi kuinka suurta murhetta, luonto herää joka kevät ja kutsuu kohti elämää. Luon-non pieniä ih-meitä ihastelles-saan voi löytää elämän kutsun yhä uudelleen.

Luonto on monelle luon-teva paikka ru-koilla. Joille-kin jo luonnos-sa kulkeminen tai siellä oleilu itsessään on ikään kuin rukousta ja Luo-jan lähellä oloa.

Kirjoittaja on psykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti

ja kirjallisuusterapiakouluttaja.

KirjallisuuttaHarjunkoski, Sirpa-Maija (2009) Tunnekieli tutuksi äidinkielen tunnilla. Teoksessa Mäki, Silja & Arvola, Pirjo (toim.) Tarina tukee lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 2. Helsinki: Duodecim, 116–146.

Jokivartio, Tuuli (2014) Green care – kuinka luonto pitää meistä huolta. Kirjallisuusterapia 2/2014, 12-13.

Mäki, Silja (2014) Kirjoitan itselleni saaren. Kirjallisuusterapeuttinen kasvuryhmä meren syleilyssä. Teoksessa Ihanus, Juhani & Talvi-tie, Vesa (toim.) Altaalla. Juhani Ihanuksen juhlakirja. Helsinki: Ntamo, 112 – 121.

Peltola, Marjukka (2014) Kirjallisuusterapian viides ulottuvuus. Miten ympäristöä voi hyö-dyntää kirjallisuusterapiassa. Kirjallisuustera-pia 2/2014, 8–11.

Salonen, Kirsi (2005) Mieli ja maisemat, eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Helsinki: Edita.

Salonen, Kirsi (2010) Mielen luonto, elo- ja ympäristöpsykologinen näkökulma. Helsinki: Green Spot Media Farm.


oulun kolokatan manta oli hanna sippola

”kolokatan manta, kookas kuin karhu ja juluma kuin ahma. rikolliset pelkäsivät häntä enemmän kuin ruttoa.”

Kolokatan Manta elää Oulun seu-dun muistiperinteessä myyttisenä hahmona. Kookas nainen voi vielä nykyäänkin saada luonnehdinnan: ”Oot kuin Kolokatan Manta.”

Manta oli Oulun ja samalla koko Poh-jois-Suomen ensimmäinen naispoliisi, oi-kealta nimeltään Alice Johanna Maria (Hanna) Sippola (1875 Tampere–1949 Oulu). Oulun poliisilaitoksella hän työs-kenteli 1919–1942, mutta elämänvaiheet ovat vähemmän tunnettuja.

Kolokatan Manta -nimen Hanna sai asiakkailtaan, Oulun alamaailmalta. Hanna Sippolan kun sanotaan olleen koo-kas ja roteva, tarmokas ja rohkea – mutta hienotunteinen.

Naisjärjestöt ajoivat naispoliisiasiaaSuomen Naisyhdistys esitti jo 1800-luvun lopulla naispoliisien palkkaamista poliisi-laitoksille. Suomen Valkonauhaliiton Hel-singin yhdistys teki 1900-luvun alussa se-naatille aloitteen vedoten kansainvälisiin malleihin. Ulkomailla oli jo naispoliiseja, Yhdysvalloissa, Keski-Euroopassa ja naa-purissa Ruotsissa.

Naispoliisit olivat naisjärjestöille nais-ten oikeuksiin liittyvä asia. Valkonau-haliitto keskittyi toiminnassaan siveel-lisyystyöhön. Naispoliisin työ liittyi mo-lempiin.

Helsingin poliisilaitoksessa työskente-li jo 1907 kaksi naispoliisia, Turussa 1908 neljä, Viipurissa 1909 kaksi, Tampereella yksi 1910, Kuopiossa 1912 ja Oulussa 1919. Taustaltaan he olivat pitkän elämänkoke-muksen omaavia leskiä, naimattomia nai-sia tai terveydenhoitoalan ammattilaisia. Alan koulutusta ei vielä ollut.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä nais-poliisi oli aikansa sosiaalityöntekijä ja ter-veysneuvoja. Naispoliisit olivat tarpeen etenkin naisten pidätys- ja kuulusteluti-lanteissa.

Naispoliisin nimike oli tuolloin nais-kaitsija, mikä kertoo Sippolankin työn si-sällöstä: valvoa ja ohjata ”langenneita nai-sia” hyvän elämän ja raittiuden tielle.

Ensimmäinen naispoliisikurssi jär-jestettiin Helsingissä 1923. Asialla oli-vat Suomen Naisten Kansallisliiton (nyk. Naisjärjestöjen Keskusliitto) siveellisyys-komitea ja Suomen Valkonauhaliitto. Ra-hoitus saatiin kansalaiskeräyksellä.

Hanna ennen OuluaHanna Sippolan äiti oli piika Justiina Sip-pola (1847–1890), kotoisin maalaistalos-ta Ylistarosta, Etelä-Pohjanmaalta. Jus-tiinan matka Vaasan läheltä Tampereel-le 1860-luvulla ei ole ollut vaivaton, rata-kin Tampereelta Vaasaan valmistui vas-ta 1883. Nuoren naisen lähtö Tampereelle piikomaan osoittaa kuitenkin päättäväi-syyttä, itsenäisyyttä ja odotusta sosiaali-sesta noususta kasvavassa teollisuuskau-pungissa.

riitta mäkelä


Hanna syntyi Tampereella 24.10.1875 aviottomana lapsena, äiti oli 28-vuotias. Avioton lapsi ei ollut tuohon aikaan har-vinainen Tampereella. Justiina Sippola on ollut ilmeisen ylpeä Hanna-tyttärestään, joka menestyi kansakoulussa ja sai kirja-palkinnon päästyään yläluokilta kevääl-lä 1889.

Justiina Sippola kuoli vain 42-vuotiaa-na 1890. Keväällä 1891 15-vuotias Hanna muutti Tampereelta Porvooseen ja sieltä 1893 Helsinkiin. Porvoossa hän työsken-teli apulaisena äitinsä sukulaisen J. Sippo-lan kaupassa ja Helsingissä opiskeli kau-pallista alaa.

Hanna Sippola palasi Tampereelle 1890-luvun lopulla. Hän oli Tampereella mukana raittiusseura Taiston toiminnas-sa ja valittiin vuosikokouksessa 1897 seu-ran huvitoimikuntaan. ”Iloista raittiutta” korostaneeseen Taisto-yhdistykseen kuu-lui lähinnä käsityöläisiä ja kauppojen hen-kilöstöä, jota Hannakin edusti.

Porvooseen Hanna palasi 24-vuotiaana loppuvuodesta 1899. Muutaman vuoden kuluttua hänellä oli oma, ilmeisen hyvin menestynyt ruokatavara- ja siirtomaata-varoiden liike, jonka ilmoituksia oli run-saasti porvoolaisissa suomen- ja ruotsin-kielisissä sanomalehdissä. Hanna osallis-tui aktiivisesti porvoolaiseen yhdistystoi-mintaan, oli Porvoon raittiusseuran joh-

tokunnan ja Porvoon suomalaisten (eli nuorsuomalaisten) johtokunnan jäsen se-kä mukana järjestämässä arpajaisia suo-malaisen kansakoulun oppilaiden avus-tamiseksi ja kauppa-apulaisten kurssitoi-minnan hyväksi.

Hanna Sippola siirsi 1916 kauppaoi-keutensa neiti Ingrid Holmille ja muut-ti Porvoosta. Porvoon nuorsuomalaiset järjestivät hänelle läksiäisjuhlan, antoivat ”paljon seuran hyväksi toimineelle arvok-kaan muistolahjan”.

Naiskaitsija OulussaTullessaan 1919 Ouluun Hanna Sippola oli 44-vuotias kaupan alan ammattilainen ja järjestöaktiivi, joka oli nyt aloittamassa uutta ammattiuraa naiskaitsijana. Oulus-sa hän hetimiten liittyi Oulun Valkonau-haan. Jäsenyys oli Suomen Valkonauhalii-ton velvoite ajan naispoliiseille.

Naiskaitsijan palkkaaminen Oulun po-liisilaitokseen oli ollut vireillä jo muuta-man vuoden. Peräti 116 oululaista naista oli 1916 tehnyt asiasta aloitteen kaupun-ginvaltuustolle. Määrärahakin oli myön-netty, mutta tehtävään sopivia hakijoita ei liene ollut – ennen Hannaa.

Hanna osoittautui tehokkaaksi nais-kaitsijaksi, jota kiittelivät niin silloinen poliisimestari Sandman kuin paikalliset lääkäritkin – ja arvostivat kaitsettavatkin.

Kahvikutsut rouva Eva Waenerbergin luona vuoden 1949 alussa. Hanna Sippola toinen oikeal-ta, Eva Waenerberg keskellä pöydän takana. Kuva kirjasta Martti Niemelä, Eino Snellman, Lehtori Waenerberg ja hänen talonsa, 1997.


Hanna Sippola hoiti muitakin asioita. Maaherran määräyksestä hän laati 1928 oikeudelle selvityksen Valoa Sokeille -yh-distyksen tilasta ja tileistä. Yhdistyksen sihteerinaista epäiltiin varojen keräämi-sestä uskonnolla painostamalla sekä ka-valluksesta.

Hanna työskenteli aluksi ylimääräisen poliisin vakanssilla, sitten 14 vuotta nuo-rempana konstaapelina. Vasta 60-vuotiaa-na 1935 hän sai vakinaisen vanhemman konstaapelin viran ja palkan. Virallisena tunnustuksena hän sai 1941 Suomen Val-koisen Ruusun ritarikunnan I luokan mi-talin ja sodan 1939–40 muistomitalin.

Hannan virkakausi jatkui. Täytetty-ään 67 vuotta 24.10.1942, valtioneuvosto oikeutti hänet työskentelemään vielä vuo-den loppuun saakka.

Virka-aika lienee ollut Hannalle tunte-maton käsite. Tarvittaessa hän tarkkaili ja jututti Alkon liikkeen asiakaskuntaakin. Niukkoina vapaa-aikoinaan hänen näh-tiin kiirehtivän liki nilkkoihin ulottuvis-sa mustissa vaatteissaan Valkonauhalii-ton, Pelastusarmeijan, Mannerheimin las-tensuojeluliiton ja Pohjois-Suomen Soke-ainyhdistyksen kokouksiin, luennoimaan tai vankilaan vankeusyhdistyksen asia-miehenä.

Ilman Hannaa ei olisi Juorkunan JussiaJuorkunan Jussi eli Kerttu Kauniskan-gas-Salonen (1920 Oulu–1998 Helsinki) oli Kansan Uutiset -lehden tunnettu toi-mittaja ja pakinoitsija. Hänen vanhem-pansa olivat Gertrud (o.s. Mäkelin) ja Yr-jö Kauniskangas. Erottuaan miehestään Gertrud lähti 1922 Neuvostoliittoon, sisa-rukset seurasivat perässä ja äiti Ellen Mä-kelin 1927.

Avioerossa Gertrudin parivuotiaan Kertun holhoojaksi oli määrätty Yrjö Kauniskankaan äiti. Gertrud oli jo vie-mässä Kerttua Neuvostoliittoon, mutta holhooja otti yhteyttä Hanna Sippolaan. Yhdessä he hakivat Kertun liki rajalta ta-kaisin Ouluun.

Hanna kuvassaOulussa Hanna Sippola asui ns. Waener-bergin talossa, Uusikatu 28. Nimensä ta-lo on saanut uskonnon lehtori Georg A. Waenerbergin (1865 Porvoo–1941 Oulu) mukaan. Lehtori, ”Jumalan juoksupoika,” kiirehti alinomaa auttamaan ihmisiä ai-neellisesti ja henkisesti. Naapuri oli mitä ilmeisimmin Hannan sielunsukulainen. Olisikohan Waenerberg taustavaikuttaja Hannan saapumisessa Ouluun?

Talon pihapiirissä oli useita asuntoja ja asukkailla oli tapana kokoontua rou-va Waenerbergin kahvikutsuille. Kuvassa vuodelta 1949 oli mukana Hanna Sippo-la viimeisenä elinkuukausinaan, viisas ja ystävällinen katse silmissä. Tummiin pu-keutuneella Hannalla on puvussaan val-koinen nauha, Valkonauhaliiton tunnus.

Viimeinen lepopaikka Hanna Sippola kuoli Oulussa 1.3.1949 ja hänet on haudattu Oulun Vanhalle hauta-usmaalle. Kuolinilmoitusta tai muistokir-joitusta sanomalehdissä ei ole, koska juu-ri tuolloin alkoi maassa kolmiviikkoinen kirjapainoalan lakko. Mutta oululainen perinnetieto kertoo, että Hannan siunan-nut pappi sanoi Hanna Sippolan olleen kuollessaan yhtä köyhä kuin asiakkaansa. Hän oli jakanut vähistään apua tarvitse-ville koko työhistoriansa ajan.

Lähteitä:Tampereen seurakuntien arkisto, Tampere.Digitaalinen sanoma- ja aikakauslehtiar-kisto, Kansalliskirjasto.Emmi Virtanen, Jumalalle, kodille ja yh-teiskunnalle. Suomen Valkonauhaliiton naispoliisikysymys Suomessa 1905–1923. Tampereen yliopisto, 2007.Minna Itkonen, Oulun poliisilaitos 1919–1939. Oulun yliopisto, 1998.Oulun poliisilaitoksen henkilökuntaluette-lot 1919–1942. Kansallisarkisto, Oulun yk-sikkö.www.poliisi.fi/suomi100/kolkatan_mantawww.kaleva.fi


JärJestöt sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin lisääjänä

Yhdessä tehdenMonelta ihmiseltä puuttuu lä-hiyhteisö ja he kokevat ole-vansa yksin. Järjestöt kuiten-kin auttavat monia, ne kokoa-vat ihmisiä yhteen, tarjoavat osallistumisen ja vaikuttami-sen kanavia, apua ja tukea ar-keen. Suomen 13 000 rekiste-röityä sosiaali- ja terveysalan järjestöä muodostavat monel-le tärkeän yhteisön, jossa on-gelmia ehkäistään jo ennal-ta ja pidetään huolta ihmisten toimintakyvystä.

Järjestöjen työ perustuu usein vapaaehtoisten toimin-taan. Sen sijaan että järjes-töt kilpailevat samojen ihmis-ten ajasta, hedelmällisintä oli-si yhdessä miettiä miten akti-voida ihmisiä mukaan toimin-taan. Monen toimijan teemat voivat muodostaa innostavia kokonaisuuksia, joihin ihmi-set haluavat satsata aikaansa.

Vahvasti koordinoitua ja ammatillisesti organisoitua järjestötoimintaa tullaan tar-vitsemaan, mutta kysyntää on myös kevyemmille ja vä-hän aikaa vievälle osallistu-miselle. Vapaaehtoiset hake-vat muutosta, aivan kuten jo-kainen meistä hakee muutosta elämäänsä aika ajoin. Kauak-

si ovat jääneet ajat, jolloin va-paaehtoinen sitoutui vuosiksi samaan järjestöön ja toimin-taan. Elinvoimainen järjes-tötoiminta turvataan pitkäl-le tulevaisuuteen, kun yhdessä saadaan ihmisten osaaminen ja innostus kohtamaan apua tarvitsevien tarpeet. Samalla mukanaolijat saavat arvokkai-ta yhteisöllisiä kokemuksia ja he tuntevat itsensä merkityk-sellisiksi – näin jokaisen hy-vinvointi kasvaa.

Yhteistyö on nyt erityisen tärkeää. Tulevaisuuden kan-salaistoiminnan tulee mah-dollisimman tehokkaasti teh-dä yhteistyötä järjestöjen välil-lä ja julkisten sekä yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa. Yhdessä kansalaistoi-minta ja palvelutoiminta voi-vat saada aikaan tuloksia, joi-ta kumpikaan taho ei yksin kykenisi saavuttamaan.

Järjestöjen työn merkitys esiin Järjestöjen tulee pystyä osoittamaan työnsä merkittävä panos sosiaaliseen ja terveydelliseen hyvinvointiin. Sosi-aali- ja terveysjärjes-

töjen avustuskeskus STEA on systemaattisesti kehittänyt tu-loksellisuuden ja vaikutusten arviointia ja tätä työtä jatke-taan saatujen kokemusten pe-rusteella.

Arviointitoiminnan tehtä-vänä on todentaa rahoitetun toiminnan tuottavan terveyt-tä ja sosiaalista hyvinvointia ihmisille ja näin koko yhteis-kunnalle. Koska STEA ei voi mitenkään tavoittaa kaikkia järjestöjen toiminnan piirissä olevia ihmisiä, STEA seuraa organisaatioiden – järjestöjen – organisaatiokyvykkyyttä, eli kykyä saavuttaa itse asetta-mansa tavoitteet.

Osoittamalla avustetun toiminnan tulokset samalla STEA ja järjestöt perustelevat sitä, miksi järjestötoiminnan rahoittaminen on kannatta-vaa ja miten siihen ohjatut eu-rot tuottavat hyvinvointia suo-

malaisten arkeen.

Kirjoittaja on Sosiaali- ja ter-veysjärjestöjen avustuskeskus

STEAn johtaja.

kristiina hannula


kaamosmasennus

Kaamosmasennuksen syksyistä muotoa voimme luonnehtia ke-hon sisäiseksi ruskaksi. Aiemmin tätä syksyistä masennusta onkin kutsut-tu ruskareaktioksi. Siinä vaivana syksyi-sin ovat ilottomuus ja mielihyvän mene-tys, hylätyksi tulemisen pelko ja epäluu-loisuuden oireet. Ruska on viesti valoisan jakson ja elämän loppumisesta kesän jäl-keen, ja masennuksen oireet olivat seura-usta tästä tiedosta. Nykyisin tällaista ma-sennustilaa kutsuttaisiin mitä todennä-köisimmin kaamosmasennukseksi.

Kaamosmasennus on syksyisin ja talvi-sin toistuva masennustila, joka on sekoi-tus tyypillisiä ja epätyypillisiä masennus-tilan oireita. Suomalaisista kaamosma-sentuneita on arviolta kahdeksan henki-löä tuhannesta. Suomessa joka kymme-nes masentunut on kaamosmasentunut. Myös muissa maissa, joissa kaamosma-sennusta on tutkittu, heitä on suunnil-leen samanlainen osuus väestöstä. Suo-messa kaamosmasennuksesta kärsivien lukumäärä on asukasmäärään suhteutet-tuna likimain sama koko maassa. Pohjoi-sessa asuvien oireiden on havaittu olevan kuitenkin vaikeampia, ja etenkin yöunen pituudessa on suurempaa vuodenaikais-vaihtelua Suomen pohjoisosissa asuvilla.

Kaamosmasennus on masennussairaus. Sen tyypillisiä oireita ovat mielialan las-ku, surullinen tai ärtynyt mieliala, arvot-

tomuuden, syyllisyyden ja toivottomuu-den tunteet sekä mielenkiinnon tai mie-lihyvän tunteiden puuttuminen ennen tärkeiksi koetuissa asioissa. Myös itse-syytökset, omiin oloihin vetäytyminen ja sulkeutuminen ovat tavallisia oireita. Lii-kunta ja seksi eivät kiinnosta kaamosma-sentunutta, ja kodin ja työpaikan ihmis-suhteissa on usein vaikeuksia. Näiden oi-reiden lisäksi kaamosmasennukseen kuu-luu kaamosoireita, joista yleisimmät ovat iltapäivisin ja iltaisin ilmaantuva make-annälkä, ylipitkäksi venynyt mutta vir-kistämätön yöuni sekä painonnousu pa-rilla kilolla talven aikana. Kaamosmasen-nus on siten sekoitus masennusoireita ja kaamosoireita.

Kaamosmasennuksen oireet ilmaantu-vat tavallisesti lokakuussa. Ne voimistu-vat muutaman viikon ajan, tasoittuvat sit-ten ja alkavat hälvetä maaliskuussa. Kaa-mosmasennuksen vaikeimmat ajanjaksot sijoittuvat yleensä marraskuulle ja tam-mikuulle. Joulukuu sen sijaan sujuu jou-lukiireiden ja jouluun liittyvän sosiaali-sen vuorovaikutuksen takia usein hieman helpommin. Oireet toistuvat vuosittain säännöllisesti vuoden pimeimpään ai-kaan, ja ikääntymisen myötä oireet usein voimistuvat ja masennusjaksot pitene-vät. Kaamosmasennuksesta aiheutuu sii-tä kärsivälle haittaa. Oireet laskevat ma-sentuneen toimintakykyä, eikä henkilö pysty tavalliseen tapaansa tekemään va-

timo Partonen



paa-ajan askareitaan tai nauttimaan har-rastuksistaan.

Kaamosmasennuksessa ennuste on useimmiten kuitenkin hyvä: siitä pa-rantuminen on yleensä helpompaa kuin muista masennustiloista. Kaamosmasen-nus väistyy keväisin, kun päivän valoi-sa aika pitenee. Kesä puolestaan on kaa-moksen masentamille hyvän voinnin ai-kaa. Kaamosmasennuksen ilmeneminen kertoo elimistön poikkeavasta reaktiosta, fysiologisesta ruskareaktiosta. Kaamos-masennusta tutkitaan edelleen aktiivises-ti, mutta emme vielä tiedä, mikä on tuo ”ihmisen lehtivihreä”, joka masentuneelta toistuvasti talven tullen pakenee soluista.

Kaamosmasennuksen lisäksi tunnetaan myös kaamosrasitus. 100 suomalaises-ta 40 kärsii kaamosrasituksen oireista il-man masennustilaa. Toisin kuin kaamos-masentunut, kaamosrasittunut henkilö kokee itsensä yleensä terveeksi. Kaamos-rasittuneiden elimistö kuitenkin reagoi

valoisuuden hiipumiseen tavallista voi-makkaammin. Se altistaa heidät kaamos-oireille, koska ympäristöstä ei löydy heil-le tarpeeksi suojaa kaamosoireita vastaan. Pimenevät aamut eivät tarjoa tarpeek-si valoa ihmisen sisäiselle kellolle, ja ul-koilman kylmyys rasittaa elimistöä. Pake-neva päivä rasittaa elimistöä myös nosta-malla verenpainetta ja heikentämällä so-kerinsietoa.

Kaamosmasennuksen ensisijaiseksi hoi-tokeinoksi on vakiintunut kirkasvalohoi-to. Se tarkoittaa silmien kautta vaikutta-vaa valoa. Kirkasvaloa voidaan samanlai-sin ohjein käyttää myös kaamosrasituk-sen oireiden lievitykseen. Silmät pidetään auki, mutta valoon ei saa kuitenkaan kat-soa suoraan, vaan valon annetaan tulla epäsuorasti silmiin. Kirkasvalohoidolle ei ole ehdottomia vasta-aiheita: sitä voidaan käyttää kaamosmasennuksen hoitoon lä-hes kaikilla potilailla. Kirkasvalohoitoa ei kuitenkaan suositella aloitettavaksi il-man silmälääkärin tutkimusta henkilöil-



le, joilla on silmän verkkokalvon tai lins-sin sairaus tai verkkokalvoa vaurioittava yleissairaus.

Jotta hoito olisi mahdollisimman tehokas-ta, kirkasvalossa on oleskeltava aamuisin. He, jotka menevät tavallisesti nukkumaan kello 22 ja 1 välillä ja nukkuvat öisin 6–9 tuntia, hyötyvät kirkasvalohoidosta aa-muisin kello 5.30 ja 9.00 välillä: mitä ai-kaisemmin aamulla he ovat kirkasvalos-sa, sitä parempi hoitovaikutus on. Yleensä se, että oleskelee kirkasvalossa 30–60 mi-nuuttia aamuisin, riittää hoidoksi.

Aikainen altistusaika merkitsee Suomen olosuhteissa sitä, että talviaamuina otol-lisin hoitoaika on jo päättynyt auringon noustessa eikä myöhäinen auringonpaiste korvaa aikaisin annettua kirkasvalohoi-toa. Hoidon voimaa vastaava valon mää-rä saavutetaan luonnossa Helsingissä aa-muisin jälleen helmikuun alussa ja Utsjo-ella helmikuun loppupuolella. Kirkasva-lohoitoa jatketaankin tavallisesti vähin-tään 5 päivänä viikossa koko talven joko keskeytyksettä tai 1–2 viikon mittaisina toistuvina kuureina.

Kaamosmasennusta tai kaamosrasitusta voi lievittää myös itse. Seuraavassa on tä-hän muutama vinkki. Niitä meistä jokai-nen voi seurata kaamoksen keskellä.

l Vaali tärkeitä ihmissuhteitasi. Yhtey-denpito ja yhdessäolo perheen, suvun, ys-tävien ja tuttavien kanssa ovat hyvän mie-len kivijalka.l Puhu voinnistasi ja itsellesi tärkeistä asioista. Oleelliseksi kokemistasi asioista puhuminen voi helpottaa oloasi.l Kuntoile tai liiku säännöllisesti. Sään-nöllinen kuntoliikunta kohentaa fyysistä kuntoa ja pitää mielen vireänä. Se lievittää jo esille tulleita oireita ja ehkäisee niiden uusiutumista. Jos et voi harrastaa rasitta-

vaa liikuntaa, niin liiku kuitenkin päivit-täin mutta kevyemmin. Liikunnan ja kir-kasvalon yhdistäminen parantaa selvästi mielialaa.l Paistattele auringonpaisteessa, kun sää sallii. Muista kuitenkin suojata silmäsi aurinkolaseilla ja ihosi aurinkovoiteella riittävän hyvin.l Ota lomaa talvesta. Jos se on mahdollis-ta, varaa itsellesi aikaa levätä ja tarvittaes-sa olla lomalla myös talvella.l Valaise kotisi hyvin. Valaistuksen lisää-minen lampuin, peilein tai vaalein värein talven aikana voi helpottaa oloasi. Voit myös tunnelmoida iltaisin kynttilän va-lossa, sillä se ei sulje pois sitä, että aamui-sin saat oleskella kirkasvalossa.l Syö hyvin. Jos ruokavalioosi eivät kuu-lu vitaminoidut maitotuotteet, kannattaa harkita D-vitamiinin lisäämistä ravin-toon talven aikana.l Varastoi kesää itsellesi. Kerää tai osta kesän marjoja ja hedelmiä, ja pakasta ne, jotta voit nauttia kesästä talven keskellä. l Ota esille myös itsellesi mieleisiä valo-kuvia, ja palaa kesän muistoihin. Torju kaamos mielikuvituksellasi.l Pukeudu lämpimästi. Paitsi valo, myös lämpö lievittää kaamoksesta johtuvia oi-reita. Nukahtamisen helpottamiseksi kannattaa yöksi laittaa villasukat jalkaan.l Pyri suhtautumaan asioihin juuri niin rennosti kuin on sinulle luontaista ja kul-loisessakin tilanteessa mahdollista. Voit viettää myös hämäränhyssyä, sillä ilman kaamosta emme ehkä osaisikaan arvostaa ja kaivata kesän valoisia päiviä.

Kirjoittaja on tut-kimusprofessori,

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).


Palstalla lukijat esittelevät merkitykselliseksi kokemiaan teoksia.

Kirjaviisaat

kirjailija selma anttila – aikakautensa sYDän

ja omatuntosari anttila, 2017

elämänkertateos Selma Anttilasta

Lääkintöneuvos Sari Anttila on kirjoit-tanut mielenkiintoisen ja ansiokkaan teoksen isoäidistään Selma Anttilas-ta (vuoteen 1907 asti Andelin). Selma An-delin oli monipuolisesti sivistynyt sekä erit-täin toimelias henkilö. Hän oli merkittäväs-sä roolissa myös Valkonauhassa. Selma An-delin oli perustamassa vuonna 1902 Tam-pereen Valkonauhaa ja toimi yhdistyksen puheenjohtajana viiden vuoden ajan. Kir-joittaja Sari Anttila lahjoitti teoksen Suomen Valkonauhaliitolle. Kiinnostuneet voivat lai-nata tätä teosta liiton toimistosta.


Hattulan kunta sijait-see noin 10 kilometriä Hämeenlinnasta poh-joiseen. Se on kaunista Kan-ta-Hämettä lukuisine järvi-neen ja kesämökkeineen. Hat-tula tunnetaan kuitenkin par-haiten Parolannummella si-jaitsevasta Panssariprikaatista ja Panssarimuseosta. Armeija ja sotilaat ovat jo kauan olleet olennainen osa paikkakun-nan sydämensykettä. Marssi-vat sotilaat tai pyöräilevät so-tilaat tai lenkkeilevät sotilaat

tai jyrisevät panssarivaunut ovat milteipä päivittäinen nä-ky lähiseudun asukkaille.

Muutamia vuosia sitten pyöräillessäni kiinnitin huo-miota uuteen kauniiseen muistomerkkiin, joka oli il-mestynyt sotaharjoittelualu-een viereen varuskunnan lä-heisyyteen. Meillä on monia historiallisesti tärkeitä muis-tomerkkejä ja patsaita sota-harjoittelualueella tai sen vä-littömässä läheisyydessä, mut-ta mikä on tämä kaunis uu-

si muistomerkki? Koko ajan aluetta siistittiin ja rakennet-tiin lisää. Asia vaivasi minua ja lopulta otin yhteyttä Pans-sariprikaatin sotilaspastoriin Pasi Hakkaraiseen, koska ymmärsin, että kyse on vähi-tellen kunnostetusta vanhasta kenttäalttarialueesta. Hän ys-tävällisesti lupasi kertoa mi-nulle Puolustusvoimien kir-kollisen toiminnan historiasta ja tämän kunnostetun vanhan kenttäalttarin vaiheista. Niin-pä kauniina kesäkuun aamu-na tapasimme alttarin luona.

Vahvistamattoman perimä-tiedon mukaan alueella oli-si ollut sotilaiden kirkollista toimintaa siitä asti kun soti-laita on alueella ollut. Puolus-tusvoimien kirkollisen työn 90-vuotisjuhlakirjasta Rau-han asialla evp. kenttäpiispa Hannu Niskasen artikkelis-ta sotilassielunhoidon pitkäs-tä perinteestä (s.30) selviää, että papit ovat työskennelleet sotaväen kanssa jo vuosisa-toja. Hartauselämää on soti-laiden keskuudessa ollut jär-jestelmällisesti. Tietystikään emme tiedä, onko juuri täl-

kenttäalttari

Vanha kenttäalttari oli vuosikym-meniä puskien peittämänä armei-jan henkilökunnalle rakennettu-jen kerrostalojen takapihalla.

anna-mari laine


lä alueella ja paikalla hartaus-tilaisuuksia järjestetty. Mutta mikäli kuninkaan ohjeita on noudatettu, on kenttähartauk-sia järjestetty. Kuningas Kus-taa Vaasan meriartikloissa vuodelta 1535 ovat varhaisim-mat Ruotsin sotaväen sielun-hoitoa varten laaditut mää-räykset. Ne sisälsivät seikka-peräiset säädökset laivaston pappien tehtävistä. Kymme-nen vuotta myöhemmin an-netuissa sota-artikloissa oli-vat vastaavat säädökset maa-voimia varten. Kustaa Vaasan seuraaja Erik XIV osoitti eri-tyistä mielenkiintoa sotilas-sielunhoidon kehittämiseen. Tämä näkyi muun muassa sii-nä, että sotilaspapiston koko-naismäärä lisääntyi huomatta-vasti, noin yhdeksäänkymme-neen. Sotilailta edellytettiin, että he kuuntelevat Jumalan sanaa ja rukoilevat sekä osoit-tavat elämässään jumalanpel-koa. Luterilaisen sotilaspapin keskeinen tehtävä oli saarnaa-minen. Kustaa II Adolfin so-ta-artiklat ovat vuodelta 1621 ja ne pienin muutoksin loivat pohjan myöhemmille vastaa-ville sotilassielunhoitoa kos-keville säädöksille noin 200 vuoden ajan. Rangaistuksen uhalla niissä kiellettiin juma-

lanpilkka ja taikausko. Soti-laille oli järjestettävä hartaus joka aamu ja ilta. Oletettavasti alueella on pitkä sotaväkihis-toria. Varsinaisia asumuksia ei ole alkuaikoina ollut vaan on asuttu teltoissa.

Kenttäalttarin kiven kai-verruksista käy ilmi, että jää-kärit A. Luhta ja E. Sironen olivat rakentamassa altta-ria vuonna 1931. Se on puo-likaaren muotoinen betoni-runkoinen alttarirakennel-ma, joka on päällystetty luon-nonkivillä. Keskellä alttaria on betonista muotoiltu luku-alusta. Korkeudeltaan se on noin metri ja leveydeltään pa-ri metriä. Alttarin takana on iso luonnonkivi. Vahvistamat-toman perimätiedon mukaan kenttäalttaripaikalla on pi-detty rukoushetkiä rintamalle lähteville sotilaille talvi- ja jat-kosodan aikana. Heidän puo-lestaan on rukoiltu ja annettu siunaus ennen rintamalle läh-töä. Parolannummella kou-lutettiin talvi- ja jatkosodan aikana myös sotilaslentäjiä, koska alueella oli lentokent-tä. Myöhemminhän toiminta on siirtynyt muualle. Panssa-rijoukot sijoitettiin tänne vas-ta jatkosodan jälkeen. Jääkä-rikenraalimajuri Ernst La-

gus toimi silloin komentaja-na. Panssariprikaatissa maas-topuvun hihassa ovat edelleen ns. Laguksen nuolet.

Vanha kenttäalttari oli vuosikymmeniä melkein ka-donneena, puskien peittämä-nä armeijan henkilökunnal-le rakennettujen kerrostalo-jen takapihalla. 1995 yliker-santti Tauno Salmi oli aktii-vinen kenttäalttariasiassa ja alettiin miettiä, voitaisiinko siirtää vanha alttari ruokalan kentälle. Siirtoa ei voitu kui-tenkaan tehdä, koska alttari olisi hajonnut. Asia ei edennyt ennen kuin vuonna 2009 kun kerrostalot purettiin ja kent-täalttarialuetta alettiin raiva-ta ja kunnostaa. Pala palalta on ehostettu alttarialuetta li-sää. 2013 syksyllä kenttärovas-ti Jukka Lehto ja Isä Markus Aroma vihkivät juhlallises-ti sen kirkolliseen käyttöön. Mutta alueen kunnostami-nen jatkui edelleen sen jäl-keenkin. Sotakamreeri Teuvo Mahrberg on ollut hyvin ak-tiivinen projektissa. Paikalta löytyykin kyltti Teuvo Mahr-bergin aukio. Mutta lukuisia vapaaehtoisia on ollut muka-na. Jotkut ovat antaneet tai-teellisen, luovan panoksensa ja kädentaitajat ahkeran työn-

kenttäalttariVapaaehtoisvoimin kunnostettua kenttäalttarialuetta.


sä. Armeijan rahaa ei ole käy-tetty. Kaikki on tullut lahjoi-tuksena. Alttarin vierestä ole-vasta Tukijat-laatasta käy ilmi, että kenttäalttarin restauroin-tia ovat tukeneet monet tahot. Vuonna 2016 vietettiin kenttä-alttarin 85-vuotisjuhlaa ja sa-malla otettiin käyttöön Savon prikaatista tullut kello. Savon Prikaati lahjoitti kappelin-sa kellon, koska prikaati siel-lä lakkautettiin. Kello on kau-niisti sovitettu kokonaisuu-teen. Alttarin vieressä liehuu juhlallisena Panssariprikaatin kirkollisen työn viiri. Betonis-ta ja luonnonkivistä rakennet-tu vanha lukupulpetti-saarna-tuoli on alkuperäinen vanha kenttäalttari, jonka ympäril-le tätä kenttäalttarialuetta on rakennettu. Suomi 100-juhla-vuoden kunniaksi istutettiin Tulevaisuuden Puu, kynäjala-va 4.9.2017 järjestetyssä juhla-tilaisuudessa. Vuodesta 2010 on siellä suoritettu kirkollisia toimituksia kuten kastettu va-rusmiehiä, pidetty sotilasrip-pikoulun konfirmaatiomessu-ja ja vihitty yksi avioparikin. Erityisesti talvisodan alkami-sen ja päättymisen muistoju-malanpalvelukset on pidetty kenttäalttarilla. Erilaisille si-dosryhmille on ollut hartaus-tilaisuuksia. Myös ilman Puo-lustusvoimia on pidetty va-paamuotoisia hartauksia ja lu-pa myönnetään aina ilomielin.

Pasi Hakkaraisen hengellistä pohdintaa kenttäalttarin luonaKaunis tuuhea kataja oli aluet-ta raivattaessa huonossa kun-nossa ja se aiottiin katkaista.

Talkootöissä ollut varusmies kuitenkin tiesi, että se on vain lepotilassa ja elpyy vielä. Näin tapahtuikin. Katajaa voi pitää esimerkkinä Jumalan elvyttä-västä voimasta meidän ihmis-tenkin elämässä. Raskaiden aikojen jälkeen Jumala herät-tää uuteen eloon myös meitä ihmisiä. Kuolemankin unes-ta Jumala herättää meidät uu-teen elämään, elämään Tai-vasten Valtakunnassa. Hau-taan siunaamisessa käytetään siunaussanoina ”Jeesus Kris-tus, Vapahtajamme herättää sinut viimeisenä päivänä”.

Kaksi raamatunjaetta on kaiverrettu laattoihin. Toinen niistä on Tulevaisuuden puu-alueen vieressä olevassa laa-tassa: ”Minulla on omat suun-nitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuk-sia. Minä annan teille tule-vaisuuden ja toivon”. (Jere-mia 29:11) Tulevaisuutemme on Jumalan kädessä. Sotilas-hartauksissa tällä jakeella on ollut ja on merkittävä paikka. Sota-aikana on koettu hyvin vaikeita ja raskaita hetkiä. So-ta on suurin inhimillinen tra-gedia. Sellaisten tragedioiden keskellä paljastuu, että tule-vaisuus Jumalan kädessä on lohdullinen ja Hänellä on hy-vä osa meille varattuna. Ju-mala kutsuu meitä Taivasten valtakuntaan. Nyt me eläm-me syvää rauhan aikaa. Juma-la kutsuu kuitenkin meitä te-kemään asioita, jotka antavat toivoa läheisillemme ja koko yhteiskunnalle. Kun ihminen sisäistää, että Jumalalta tulee tulevaisuus ja toivo, sitä pyr-

kii välittämään myös toisille ihmisille.

Toisessa laatassa on Psal-mi 103, jae 11: ”Niin kuin tai-vas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri.” Tä-män kirkon, kenttäalttarialu-een kattona on taivas. Synnin-päästösanoissa kirkossa käyte-tään tätä jaetta. Se kertoo, että Jumalan rakkaus ja armo on ihmistä suurempi ja jos tämä kenttäalttari muistuttaa siitä, se on oikealla paikalla.

Keskustelimme, että enää emme voi keltään kysyä, mi-ten joku on kenttäalttarihet-ket kokenut. Sitä sukupolvea ei ole tänään keskuudessam-me. Mitä nuori mies tunsi sy-dämessään, kun hänen puo-lestaan rukoiltiin ja hänet siu-nattiin, kun hän lähti sotarin-tamalle? Hän ei tiennyt, pa-laisiko takaisin ja näkisikö rakkaitaan enää koskaan.

Noin kolme viikkoa sen jälkeen, kun olin tavannut so-tilaspastori Pasi Hakkarai-sen, minulle avautui yllättä-vä mahdollisuus ja suuri kun-nia tutustua henkilökohtaisiin muistiinpanoihin sotarinta-malta ja koskettavaan kuva-ukseen kenttäalttarista siellä. Erään suomalaissoturin muis-tiinpanot Laatokan-Karjalas-ta viime sodan aikana kerto-vat vilpittömällä tavalla uskon merkityksestä vaikeissa olois-sa: ”Saimmepa eräänä kaunii-na iltana hengen ravintoakin. Sillä seudulla olleet divisioo-nan miehet olivat kokoontu-neet pellon reunaan, jossa tai-vas oli kattona ja pellon ruo-hikko penkkinä. Kylästä tuotu jakkara oli alttarina, niin kuin


pastori sanoi. Lauloimme vir-ren. Pastori piti rukouksen ja saarnan. Sen jälkeen oli va-paaehtoinen Herran ehtoolli-nen. Iso kaari alttarin edessä täyttyi vuoronperää hartau-den täyttämistä miehistä. Oli-pa joukossamme muutamia lottiakin. Ehtoollisjaon suo-ritti kolme sotilaspastoria. Sen jälkeen veisattiin virsi ja niin

ilta kului Herran sanan ääres-sä, Hänen miekkansa suoje-luksessa.”

Olkoon tämä kirjoitus kenttä-alttarista kunnianosoitus kai-kille itsenäisen Suomen puo-lesta taistelleille, kiitos vapaa-ehtoistyöntekijöille niin sodan kuin rauhan aikana ja muis-tutus meille kaikille siitä ar-

vokkaasta työstä, jota sotilas-pastorit ovat tehneet vuosisa-tojen ajan.

Kirjoittaja on Hämeenlinnan Valkonauhan sihteeri ja

Valkonauhan maailmanliiton (WWCTU) sosiaalipalvelun

osaston johtaja.

kuvat: raimo laine

Naistenpanos vapaaehtoistyössä on yhä merkittävä

uskin moni olisi sa-ta vuotta sitten arvan-nut, että pienestä ja syr-

jäisestä juuri itsenäistyneestä Suomesta tulee monella mit-tarilla tarkasteltuna yksi maa-ilman kehittyneimmistä val-tioista. Tänään korkea kou-lutustaso, kattava terveyden-huolto tai vaikkapa erittäin pieni lapsikuolleisuus ovat hyviä esimerkkejä yhteiskun-tamme tilasta. Ne ovat synty-neet vahvan ja päämäärätie-toisen yhteiskunnallisen kehi-tyksen tuloksena.

Olemme kuitenkin mones-ti tottuneet ajattelemaan, että hyvinvointia voidaan synnyt-

tää vain verorahoin ja julkis-sektorin avulla. Esille tuleviin epäkohtiin haetaan ratkaisu-ja lähinnä valtion tai kuntien päättäjiltä. Yleisemmin ajatel-laan, että ongelmat ratkeavat lisäämällä rahaa tai käsipare-ja. Moneen ongelmaan nämä-kin toki auttavat.

Vapaaehtoistoiminnan ja kol-mannen sektorin roolia tai mahdollisuuksia ei silti lähes-kään aina tunnisteta riittäväl-lä tavalla. Näin siitä huolimat-ta, että sen merkitys eri elä-mänalueilla on Suomessa val-tavan suuri: noin joka kolmas suomalainen tekee säännölli-sesti vapaaehtoistyötä. Erityi-

sesti haluan nostaa esille nais-ten ja naisjärjestöjen tekemän vapaaehtoistyön.

Yhteiskunnan digitalisaatio ja kaupungistuminen ovat ilmi-öitä, joilla on suuria vaikutuk-sia myös sosiaalisiin suhteisiin ja yhteiskunnan toimivuu-teen. Yhä useammalle omat naapurit ovat tuntemattomia. Moni ei välttämättä tunne lainkaan pitkäaikaissairaita tai alkoholiongelmasta kärsi-viä. Tällainen kehitys haastaa monella tapaa myös vapaaeh-toistoiminnan, mutta toisaal-ta se luo sille myös aivan uutta ulottuvuutta. Yhä useammal-le vapaaehtoistyö on keino ri-

anu VehViläinen

T


kastuttaa omaa henkistä pää-omaa ja tuoda merkitykselli-syyttä omaan elämään.

Jokaisen suomalaisen pitäi-si tuntea olevansa osa ehe-ää suomalaista yhteiskuntaa ja sen merkityksellinen jäsen. Tässä ympäristössä myös hei-kompiosaisten auttamiseen keskittyvällä naisjärjestötyöl-lä on edelleen suuri tarve ja tilaus. Maassamme on edel-leen paljon huono-osaisuut-ta, joka näkyy esimerkiksi pa-risuhdeväkivallassa tai entistä vaikeampina päihdeongelmi-na. Uutena ilmiönä Suomeen on tullut myös paperittomuus, jossa osa maassamme asuvis-ta käytännössä katoaa viran-omaisten ulottumattomiin.

Viime aikoina julkisuudes-sa on ollut huoli esimerkik-

si siitä, että avustavatko kun-nat järjestöjä enää aiempaan tapaan sote-uudistuksen jäl-keen. Luotan siihen, että kun-nat jatkossakin haluavat edis-tää asukkaidensa hyvinvoin-tia, ja järjestötoiminnan tuke-minen on monella tapaa erin-omainen tapa toteuttaa tätä. Tämä kuitenkin vaatii kun-tien päättäjiltä sitoutumista ja sitä, että heillä on riittävät tiedot vapaaehtoistyön vaiku-tuksesta alueellaan. Tähän jo-kaisen alueelli-sesti toimivan järjestön kan-nattaa myös pa-nostaa.

Valtion tehtävä-nä on mahdol-listaa aktiivinen kansalaisuus ja merkityksellinen

toiminta järjestöissä. Monilla julkisen sektorin päätöksil-lä voidaan tehdä valitettavas-ti myös paljon hallaa vapaa-ehtoistyölle. On tärkeää, et-tä Suomen tie on jatkossakin vahvaa osallisuutta tukeva.

Kiitän lämpimästi Suomen Valkonauhaliittoa arvok-kaasta työstä naisten, per-heiden ja nuorten hyväksi. Samalla toivotan liitolle me-nestystä ja jäsenillenne voi-

mia työssä ihmi-syyttä kunnioitta-van yhteiskunnan puolesta!

Kirjoittaja on kunta- ja uudistus-

ministeri.

Vierailulla Filippiineillä

On ilta. Lentokoneen pyörät osuvat maahan ja voin huokaista hel-potuksesta. Vuorokauden len-tomatka ja yksi välilasku ovat ohi. Olen Manilassa Filippii-nien pääkaupungissa. Ihmisiä on kuin meren mutaa. Etsin katseellani englannin kielisiä opasteita ja niitä riittää. Hyvin on kulku ohjeistettu ja löydän oman matkatavaroiden kulje-tinhihnan numeron helpos-

ti. Olimme sopineet tyttären kanssa, että tapaamme ter-minaalin ulkopuolella, koska vastaantulijat eivät pääse ra-kennukseen. Tungos oli valta-va, mutta tapasimme toisem-me ulkona, kuten oli sovittu.

Olin jäänyt yksin mieheni kuoleman jälkeen. Tyttärem-me perhe oli asunut kolme vuotta Filippiineillä puolison työn vuoksi. Muutto lähes-

tyi kesäkuun puolivälissä ja minä mummo lähdin pariksi viikoksi tarkoituksena saapua yhdessä heidän kanssaan Suo-meen. Katsoin, että minus-ta oli hyötyä, kun irtaimistoa pakattiin ja lähetettiin seuraa-vaan kohdemaahan.

Perheessä on kolme poikaa, joista nuorin syntyi maalis-kuussa. Miten hellyttävää oli saada pieni vauva syliin pit-

marjut roPo-lYYtikäinen


kästä aikaa. Hän-tä hoitelin nuo pari viikkoa ja pelasin pe-lejä vanhempien 4-ja 7-vuotiaiden kanssa.

Ensimmäinen aa-sialainen tuttavuus oli kodinhoitaja Jane. Hän oli miellyttävä ja ahkera nuori nainen. Hänen kauttaan huo-masin, kuinka paikal-liset ihmiset ovat avu-liaita ja ystävällisiä.

Olin tutustunut Filip-piinien historiaan Wi-kipedian kautta ennen mat-kaa. Maa itsenäistyi 1946 Yh-dysvaltojen miehityksen jäl-keen. Sitä ennen maassa olivat valtaa pitäneet espanjalaiset. Nimensä Filippiinien valtio saikin espanjalaisen kunin-kaan Filip II:n mukaan. Maan viralliset kielet ovat englanti ja filipiino. Niiden lisäksi tuli-vat monet alakielet ja murteet.

Tämän verran tiesin maasta etukäteen. Toki meillä Suo-messa uutiskynnyksen olivat ylittäneet presidentti Duter-ten kuolemanpartiot rikolli-suuden ja huumeiden kitke-miseksi, mutta en ollut huo-lissani. Halusin päinvastoin tutustua kaikkeen siihen, mi-kä maassa oli hyvää ja eksoot-tista.

Ilmasto ei yllättänyt. Astei-ta oli päälle 30, mutta olin jo päässyt helteen makuun Suo-messa, jossa toukokuussa al-koivat lämpötilat nousta. Il-ma oli kuitenkin miellyttä-vä kosteutensa puolesta. Esi-merkkinä voin todeta, että astmaatikkona en muistanut

edes käyttää hoitavaa lääki-tystä joka päivä. Oli helppo hengittää. Valkonauhalaisena minua kiinnosti myös maan uskonto. Pääuskonto on kato-lilaisuus. Uskonnollisuus on hyvin konkreettista. Tuhka-keskiviikko, joka aloittaa pää-siäistä edeltävän paastonajan näkyy katukuvassa siten, että kirkossa kävijät tuhkaavat ris-tinmerkin otsaansa.

Palveluammattien moninai-suus ihmetytti. Tavaratalos-sa saattoi olla kassalla kolme henkilöä palvelemassa yhtä asiakasta. Yksi laskutti, toinen pakkasi ja kolmas toivotti hy-vänpäivän jatkot ja naksautti kuitin pakkaukseen.

Muovista kaupoissa oli jo luo-vuttu. Kassalla tuotteet pakat-tiin paperipusseihin ja mehu-pillit olivat kartonkia tai me-tallia. Se oli jo hyvä alku eko-logisuudelle, koska Manilan rannat pursuivat muovijät-teestä.

Liikenne oli kaoottista. Au-tot tööttäilivät ja jalankul-

kijat ylittivät katuja henken-sä uhalla. Siellä ei suojatien eteen pysähdytty. Nopeus oli valttia. Pääasiassa kuljimme taksilla paikasta A paikkaan B. Paikalliset pystyivät seu-raamaan taksin saapumista mobiililaitteilla ja sopimaan matkan hinnan jo lähtiessä. Meillä Suomessa tämä systee-mi on vasta aluillaan heinä-kuussa voimaan tulleen taksi-lain myötä.

Bussit eli jeepneyt olivat kau-punkiliikenteessä yleisiä. Ne oli tuunattu vanhoista ame-rikkalaisista joukkojenkulje-tusjeepeistä. Etuosa oli kuin jeepissä, mutta ulkokuori oli kiiltävää kromia ja kirkkaita värejä.

Käytimme hyvinvointiin pai-kallisia palveluja. Oli rentout-tavaa antautua sirojen hiero-jien käsiin ja päästää jännit-tyneet hartiat ikeestä. Kädet hoidettiin ja kynnet lakattiin.

Kaksi viikkoa kului yllättävän nopeasti. Kesäkuun 16. päivä oli lähdön aika. Hyvästelim-me lasten ystävät ja asuinta-lon henkilökunnan. Itku tuli myös minulle, kun sanoimme näkemiin Janelle, uskollisel-le hoitajalle. Onneksi somen kautta voi jatkossa pitää ystä-viin yhteyttä.Bye bye Manila.

Kirjoittaja on Lappeenrannan Valkonauhan

rahastonhoitaja.

Kuvassa vas. Jane ja Marjut.


Työrauhaa – onnistumme yhdessä

Lomat on pidetty ja ajatukset ovat siirtyneet työntekoon. Säät ovat hellineet jokaista, joten käytössäm-me pitäisi olla paljon voimia. Loman jäl-keen työ imaisee mukaansa hyvin nopeas-ti ja entiset rutiinit saavat vallan. Siksi nii-tä olisikin hyvä kyseenalaistaa. Voimme varsin pienillä keinoilla vaikuttaa omaan ja toistemme hyvinvointiin. Haastankin kaikki työpaikat mukaan työhyvinvoin-nin kehittämiseen, koska se on vastalää-kettä kiireen, epävarmuuden, muutosten ja niistä aiheutuvan stressin vaikutuksille. Vaihtakaamme näkökulmaa ongelmista työn ja jokaisen omiin voimavaroihin: hy-vässä henkisessä ja fyysisessä tilassa me-nestymme myös tulevaisuudessa. Myön-teisyys laajentaa näkökulmaamme ja löy-dämme luovia ratkaisuja.

Työn voimavarat lisääntyvät tekemällä sii-tä merkityksellisempää, innostavampaa ja vaikuttamisen mahdollisuuksia tarjoavaa. Työtä voidaan tuunata etsimällä työn hy-vät puolet. Kehittäisimmekö työtä enem-män yhdessä työkavereiden, asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden kanssa? Entä työn sisältö: mitä tapahtuisi, jos sitä ei teh-täisikään entisellä tavalla. Tai jos siitä jä-tettäisiin jotain pois? Virkistäisikö uuden osaamisen hankkiminen? Eräällä työpai-kalla työntekijät laittoivat peilin ajanseu-rantalaitteen yläpuolelle: he aikoivat tuu-nata ilmeensä iloiseksi työhön tullessaan,

mikä kasvattaa hyvää henkeä. Tunteet tarttuvat.

Onnistumme yhdessä. Jokainen voi vali-ta myönteisen käyttäytymisen neutraalin tai negatiivisen sijasta. Yhteisöllisyys ku-koistaa arjessa huomaamisesta: kiitä, ter-vehdi, anna ja pyydä apua, kiinnostu, tar-vittaessa pyydä myös anteeksi!

Huolehtikaamme aivokunnostamme in-formaatioergonomialla. Liiallinen tie-dollinen kuormitus, keskeytykset ja mo-nitehtäväisyys saattavat johtaa älyllis-ten resurssien hajautumiseen, hallinnan tunteen menetykseen ja tehottomuuteen. Ylikierroksilla käyvä ei malta rauhoittua. Siksi kannattaa hellittää silloin tällöin. Olen oppinut pojaltani, innokkaalta höy-rylaivakipparilta ja konemestarilta, tele-grammin idean. Se toimii kipparin ja ko-nemestarin välisenä viestikanavana, jot-ta alhaalla konehuoneessa osataan säädel-lä pannuun laitettavien halkojen määrää. Kiperissä paikoissa on mentävä puolite-holla, mutta myös hitaasti ennen rantau-tumista, joskus on peruutettavakin. Esi-miehen on hyvä toimia työpaikan kippa-rina ja tarvittaessa säädellä höyryä.

Informaatiokuorman hallinnan avuk-si kannattaa sopia yhteinen digitaalisen viestinnän käytäntö, etiketti, jotta kaikki osaisivat toimia samoin periaattein. Muis-

marja-liisa manka


tia voi auttaa apuvälinein ja estämällä keskeyttämi-siä. Myös työrauhatun-neista voidaan sopia.

Asenne vaikuttaa omiin voimavaroihisi. Jos työ ei maistu tai työpaikal-la on ongelmia, se ku-luttaa voimia. Ongelmat kannattaa ottaa puheeksi esimiehen kanssa. Myös omaa tulkintaa voi miet-tiä: olenko liian väsynyt nähdäkseni selkeästi.

Palautuminen vapaa-ajalla elvyttää voimia-si: siispä opi joka päivä, harrasta, hikoile ja hur-vittelekin joskus. Erityi-sesti luonto tuo voimat takaisin automaattisesti: verenpaine laskee ja mie-liala kohenee. Toki per-he ja ystävät ovat tärkeitä voimanlähteitä. Onnel-lisuuden tärkeäksi läh-teeksi on tutkimuksissa mainittu myös anteliai-suus, osallistuminen hy-väntekeväisyystyöhön.

Erityisesti minua huolestuttaa tällä het-kellä se, että erilaiset suljetaan pois pii-ristä. Kuitenkin erilaisuudesta kumpuai-si mahdollisuuksia selvitä paremmin ja keksiäkin uusia ratkaisuja. Ei ole siis han-kalia ihmisiä (tietysti on promillemäärin poikkeuksiakin), vaan toimimatonta vuo-rovaikutusta ja ennakkoluuloja. Helpoin-ta on tulla toimeen oman kopionsa kans-sa, mutta hyvässä työyhteisössä tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä.

Työhyvinvointi ei syn-ny tempuista eikä ker-ran vuodessa pidet-tävistä työhyvinvoin-tipäivistä. Se edellyt-tää jatkuvaa huomi-on kiinnittämistä työn tekemisen kehittämi-seen.

Ihmisistä tulee jokai-sen työpaikan tärkein voimavara: innostus, luovuus ja sitoutumi-nen mahdollistavat tu-levaisuuden menesty-misen. Jatkuvat muu-tokset ja työn mielek-kyyskato aiheuttavat kuitenkin päänvaivaa ja vievät pohjaa me-nestykseltä, koska liian kuormittuneina ja kii-reisinä työntekijät ei-vät yllä parhaaseensa.

Mitä sitten pitäisi teh-dä? Esimies on avain-asemassa työhyvin-voinnin toimenpitei-den toteuttamisessa. Työturvallisuuslaki-kin velvoittaa esimie-

hen pitämään huolta siitä, että fyysinen ja psyykkinen kuormitus pysyy kohtuullise-na. Faktojen rinnalle tarvitaan myös tun-neosaamista, koska johtaminen on par-haimmillaan toimivaa vuorovaikutus-ta esimiehen ja työntekijän kesken. Myös työntekijä on vastuussa oman itsensä joh-tamisesta ja työyhteisön toimivuudesta.

Kirjoittaja on työhyvinvoinnin dosentti, Tampereen yliopisto.

Työhyvinvointi mielletään edel-leen varsin yleisesti terveyden ja fyysisen kunnon kehittämiseksi, tykytoiminnaksi tai hauskoik-si virkistyspäiviksi. ”Mielikuva on sellainen ihan kiva, mutta ei oikeasti väliä”, tiivistää Marja-Liisa Manka. ”Työhyvinvoin-ti on paljon laaja‐alaisempi kä-site. Sen syntymiseen vaikutta-vat organisaation toimintatapa ja johtaminen, ilmapiiri, työ ja työntekijä itse omine tulkintoi-neen.”


Yhteinen sävel -kirjoituksiablogitekstien muodossa

YHTeINeN SäVeL OSA 1/3

Vuonna 1905 perustetun Suomen Valkonauhaliiton toiminnan pai-nopisteenä on sekä ongelmia en-naltaehkäisevä että korjaava työ koko vä-estön parissa. 2010-luvulla olemme to-teuttaneet useita hankkeita musiikin ja hyvinvoinnin alueella. Yksi hankkeiden tuotos on Musiikkia lasten ryhmiin -ma-teriaalipaketti. Materiaaleja käytettiin ke-vään 2018 aikana Yhteinen sävel- ryhmis-sä, joiden toteuttamiseen Valkonauhaliit-to sai tukea Stiftelsen 7:nde Mars Fonde-nilta. Olemme toiminnallamme tuoneet pienen lisämme vuosien aikana kulttuu-rin ja hyvinvoinnin saavutettavuuden pa-rantamiseksi. Vuoden 2017 aikana järjes-timme muun muassa säännöllisesti mu-siikkiterapeutin vierailuja Katriinan sai-raalassa ja hoivakodeissa, erityisryhmien ja turvapaikanhakijoiden taidetyöpajoja sekä yhteisöllisiä musiikkiryhmiä syrjäy-tymisvaarassa oleville ihmisille kaikista ikäluokista.

Valkonauha on osaltaan vaikuttamas-sa suomalaiseen ehkäisevän päihdetyön kenttään yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Monenlaisen matalan kynnyksen työn ohella musiikkitoimintamme on vii-me vuosina ollut ehkäisevän päihdetyön

saralla aktiivista. Yhteinen sävel -musiik-kiryhmien tavoitteena on kiinnittää mu-siikin ja taiteen avulla huomiota sosiaalis-ten taitojen ymmärrykseen ja opetteluun ja tutustua mielen hyvinvoinnin perustei-siin. Lisäksi ryhmissä pohditaan erityi-sesti digitaalisen riippuvuuden käsitystä ja etsitään luontevia tapoja antaa aistien ja mielen hengähtää ilman kiireen tai yli-kuormituksen tunnetta.

Yhteinen sävel -kirjoituksiin kokosim-me toukokuussa ja kesäkuussa 2018 jär-jestettyjen ryhmien antia. Yhteinen sävel -kiertue alkoi toukokuussa espoolaisesta Jalavapuiston koulusta, jossa järjestettiin keväinen musiikkihetki TAO-opetuksen puitteissa. Seuraavilla viikoilla jatkoimme nurmijärveläisen päiväkodin integroidus-sa erityisryhmässä kahden ryhmäkäynnin ajan. Musiikkiryhmät olivat osallistujille erilaisia, jännittäviäkin tapahtumia, jois-sa oli mielenkiintoista kokeilla erilaisia soittimia ja soittotapoja. Ryhmissä soitet-tiin esimerkiksi boomwhackereita, pieniä djembe-rumpuja, erilaisia rytmisoittimia, kellopelejä, ksylofoneja ja kitaraa.

Molemmilla ryhmäkerroilla tutustuimme musiikillisten tehtävien avulla tunnetiloi-hin ja niiden ilmaisemiseen. Pienryhmis-sä tehtiin omia sävellyksiä, jotka esitettiin muille ryhmäläisille. Ohjaajien mukaan jokainen lapsi sai ainutlaatuisia onnistu-

taru koiVisto


YHTeINeN SäVeL OSA 2/3

”Meistä ei näy varmaan ulospäin, kuinka tärkeää tällainen toiminta meille on. Tämmöstä pitäis olla enem-män ja tää antaa meille tosi paljon, vaik-ka me ei varmaan siltä vaikuteta. Halusin vaan kertoa ja halusin, että tiedät.”

Kesäkuussa 2018 Yhteinen sävel -kiertu-eemme yhteistyö jatkui Pihlajakodin asu-mis- ja huoltopalveluissa nuorille ja aikui-sille, ja järjestimme yhteistyössä Uudella-maalla yhteensä 5 työpajaa musiikkiryh-mien muodossa. Ottaessamme yhteyttä yksiköihin oltiin niistä heti erittäin myön-teisellä mielellä mukana ja työntekijät nä-kivät, että musiikki- tai taidetoiminnasta voisivat hyötyä monenlaiset kotien asuk-kaat.

Pihlajakoti tarjoaa mielenterveyskuntou-tujille tuettuja asumispalveluja, jotka kä-sittävät syrjäytymisen, ahdistuksen tai psyykkisen sairauden tuoman vajaakun-toisten asukkaiden toimintakyvyn vah-

misen kokemuksia, ja syntyikin pohdin-taa, että miten näitä kokemuksia voitai-siin myöhemminkin vahvistaa. Ryhmän aikuisten kanssa päädyimme myös poh-timaan työntekijöiden kanssa erityisesti kulttuuritarjonnan ja saavutettavuuden käsitteitä.

Miten voisimme varmistaa, että kaupun-kien ulkopuolella, syrjäisemmissä pai-koissa asuvat lapset ja nuoret voisivat myös päästä osalliseksi monipuolisesta kulttuurisesta ja hyvinvointia lisäävästä tarjonnasta? Yhtenä työskentelymenetel-mänä nähtiin juuri tämänkaltainen palve-lujen tuominen ryhmien ulottuville. Tär-keänä pidettiin myös työntekijöiden kan-nustusta ja tukea, jotta he rohkaistuvat se-kä etsimään että luomaan itse näitä mah-dollisuuksia lapsille ja nuorille.

Suomen Valkonauhaliitto kiittää Stiftelsen 7:nde Mars Fonden -säätiötä

tuesta Yhteinen sävel -ryhmiin.


vistamista ja mielekkään päivätoiminnan järjestämisen ammatillisesti tarjotun tu-en avulla. Olen itse vuosia sitten vieraillut työni puolesta muutamia kertoja eräässä vastaavassa yksikössä, ja jo tuolloin mie-leeni jäi, kuinka yhteiskunnallisesti tär-keiden asioiden ja palvelujen äärellä toi-mitaan.

Työpajoihin osallistuneet nuoret kertoi-vat, että musiikki toimii tärkeänä ns. it-sesäätelyn välineenä arjessa: ”Musiikki on moodeja, se merkitsee mulle ihan kaikkea, en olis selvinnyt elämästä, ahdistuksesta, ilman musiikkia. Ei oo väliä, mitä musiik-kia käytän, ihan kaikenlainen musa käy, se riippuu

Paikallisyhdistykset toimivat s .4 panos vapaaehtoistyössä s. 27 … · 2018. 9. 7. · Näin...

Documents

Transcript of Paikallisyhdistykset toimivat s .4 panos vapaaehtoistyössä s. 27 … · 2018. 9. 7. · Näin...