TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

22
NAANTALIN KAUPUNKI Vallis Gratiae W E N S vg TILINPÄÄTÖS 2011_______________________ Kaupunginjohtajan katsaus: Talouden yleinen epävarmuus lisääntyi vuoden aikana erityisesti euroalueen ongelmien vuoksi. Alueen talouden näkymiä vahvisti telakan tilauskannan kääntyminen nousuun. Talouden yleisissä näkymissä on nyt hieman toiveikkuutta, mutta epävarmuus jatkuu. Merkittävin hallinnollinen muutos viime vuonna oli päivähoidon siirtyminen sosiaalitoimesta koulutuslautakunnan alaiseksi varhaiskasvatuksen tehtäväalueeksi. Valtiovarainministeriö teki 8.2.2010 päätöksen Livonsaaren ja Lempisaaren liittämisestä Naantaliin 1.1.2011 alkaen. Livonsaaren tuoma väestönlisäys oli 181. Väkiluku kasvoi ilman tätä 68 henkilöllä. Kasvu ei vastaa strategiassa asetettua tavoitetasoa. Työttömyysaste kääntyi hienoiseen laskuun ja oli Naantalissa keskimäärin 6,5 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien määrä kuitenkin pysyi korkealla tasolla. Myös nuorisotyöttömyys pysyi kaupungin merkittävistä panostuksista huolimatta tavoiteltua tasoa suurempana. Tuoreimman käytettävissä olevan tilaston mukaan

description

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________. Kaupunginjohtajan katsaus: - PowerPoint PPT Presentation

Transcript of TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

Page 1: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________Kaupunginjohtajan katsaus:

Talouden yleinen epävarmuus lisääntyi vuoden aikana erityisesti euroalueen ongelmien vuoksi. Alueen talouden näkymiä vahvisti telakan tilauskannan kääntyminen nousuun. Talouden yleisissä näkymissä on nyt hieman toiveikkuutta, mutta epävarmuus jatkuu. Merkittävin hallinnollinen muutos viime vuonna oli päivähoidon siirtyminen sosiaalitoimesta koulutuslautakunnan alaiseksi varhaiskasvatuksen tehtäväalueeksi. Valtiovarainministeriö teki 8.2.2010 päätöksen Livonsaaren ja Lempisaaren liittämisestä Naantaliin 1.1.2011 alkaen. Livonsaaren tuoma väestönlisäys oli 181. Väkiluku kasvoi ilman tätä 68 henkilöllä. Kasvu ei vastaa strategiassa asetettua tavoitetasoa. Työttömyysaste kääntyi hienoiseen laskuun ja oli Naantalissa keskimäärin 6,5 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien määrä kuitenkin pysyi korkealla tasolla. Myös nuorisotyöttömyys pysyi kaupungin merkittävistä panostuksista huolimatta tavoiteltua tasoa suurempana.

Tuoreimman käytettävissä olevan tilaston mukaan työpaikkaomavaraisuusaste oli vuonna 2009 Naantalin nykyisellä alueella 70,8 prosenttia, missä on nousua edellisvuodesta 1,2 prosenttiyksikköä.

Page 2: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________Kaupunginjohtajan katsaus .… Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavasta valitettiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jonka ratkaisua edelleen odotetaan. Liitosalueiden osalta vireillä olleita yleiskaavatöitä jatkettiin Rymättylässä ja Velkualla. Kaupungin keskustan rakennemallitarkastelua on jatkettu. Keskustakortteleiden osalta järjestetään rakennemalliin liittyen tänä vuonna erillinen suunnittelukilpailu. Seudullinen maankäytön rakennemalliyhteistyö on tulossa kevään aikana kuntien hyväksyttäväksi. Naantalin kaupunginvaltuusto hyväksyi Naantalin kaupungin maankäytön kehityskuvan 2035, mikä on keskeisiltä linjauksiltaan yhdenmukainen seudullisen rakennemalliesityksen kanssa. Turun Seudun Maakaasu ja Energiatuotanto Oy:n, Turun Seudun Kaukolämpö Oy:n ja TSME:n osakkaiden kesken sovittiin laajasta seudullisesta energiaratkaisusta, jonka myötä tuotantokapasiteetti keskitetään TSME Oy:n hallintaan ja kuntien kaukolämpöliiketoiminta siirtyi tämän vuoden alusta Turku Energia Oy:lle kuntien vuokrattua kaukolämpöverkkonsa sille.

Page 3: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________Kaupunginjohtajan katsaus.…

Turun Seudun Vesi Oy:n aloitti veden toimituksen Turkuun joulukuussa 2011 ja Naantaliin tämän vuoden helmikuussa. Käynnistysvaiheiden jälkeen siirrytään kevään aikana täysimittakaavaiseen tekopohjaveden käyttöön. Tämän jälkeen joudutaan vielä investoimaan varalaitokseksi muutettavaan Halisten vesilaitokseen. Naantali hyväksyi yhteistoimintasopimuksen seudullisesta joukkoliikenneorganisaatiosta ja sopimuksen maaseutuhallinnon järjestämisestä. Kevään aikana tulee hyväksyttäväksi seudullisen jätehuoltoviranomaisen perustaminen. Naantalin kaupunginhallitus päätti osallistua seudullisesta vesihuoltoyhtiöstä tehtäviin jatkovalmisteluihin. Seudullisia selvityksiä on tehty myös rakennus- ja ympäristövalvonnan osalta. Heikentyneen toimintakatteen ja suurten poistojen johdosta kaupungin taloudellinen tulos muodostui 3,4 miljoonan euron alijäämäksi, vaikka asukaskohtainen vuosikate oli kohtuullinen 364 euroa 

Page 4: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011______________________Kaupunginjohtajan katsaus.… Kaupungin tuloksen heikentymiseen nettona noin 1,2 miljoonalla eurolla varsinaisesta talousarviosta vaikuttivat erityisesti seuraavat osatekijät -verotulojen toteutuma oli 0,3 miljoonaa euroa yli varsinaisen talousarvion, mikä vastaa Livonsaaren osalta tilitettyä ennakkoa- valtionosuuden nettototeuma oli 0,8 milj. euroa yli varsinaisen talousarvionmaanmyynti- ja kaavoituskorvaustuloja siirtyi vuodelta 2011 yhteensä noin 2 miljoonaa euroa- sosiaali- ja terveystoimen toimintakate syveni noin 1,7 miljoonalla eurolla (vammaispalvelut noin 0,7 M€, sosiaalityö yhteensä 0,65 M€, erikoissairaanhoito 0,4 M€)- ulkoinen toimintakate oli yleishallinnossa noin 0,5 M€, satamassa 0,4 M€ ja sosiaali- ja terveystoimen hallinnossa 0,24 M€ budjetoitua parempi.

Page 5: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________Kaupunginjohtajan katsaus…. Ulkoisten toimintamenojen kasvu oli 5,2 prosenttia. Toimintatulot kasvoivat vain 3,8 prosenttia ja tämän johdosta toimintakatteen kasvu nousi 5,8 prosenttiin. Talouden kokonaisuuden kannalta keskeisimpien tehtäväalueiden ulkoisten menojen kasvu oli nopeinta työllistämistoiminnassa 26,6 %, vammaispalveluissa 23,7 %, lapsiperheiden sosiaalityössä 13,7 %, aikuissosiaalityössä 10,2 %, suun terveydenhuollossa 7,7%, varhaiskasvatuksessa 7,6% ja aikuisten psykososiaalisissa palveluissa 6,9 %. Ilahduttavaa oli terveyspalvelujen ja erikoissairaanhoidon menojen hienoinen alentuminen vuodesta 2010. Hoito- ja vanhuspalvelut kasvoivat 4,5 % ja perusopetuksen menoissa oli kasvua 2,3 %. Henkilöstömenojen kasvu oli 4 %, mistä lomapalkkavelan uuden jaksotustavan vaikutus oli 0,8 prosenttiyksikköä. Verotulot kasvoivat 3,5 %, kun koko maan muutos oli 3,9 %.

Page 6: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________Kaupunginjohtajan katsaus.… Kaupungin velkamäärä nousi edellisvuoden 38,9 miljoonasta 42,2 miljoonaan euroon (2 236 €/ as). Talousarviota laadittaessa arvioitiin velkamäärän nousevan 47,9 miljoonaan euroon (2 540 €/as). Investointien alkuperäinen määrä oli 13 miljoonaa euroa. Suurin kohde oli satamalaiturien 23-24 peruskorjaus. Investointien toteutuminen jäi bruttona10,6 miljoonaan euroon. Tilinpäätös ei ole tuonut esiin seikkoja, jotka edellyttäisivät tälle vuodelle hyväksytyn talousarvion tarkistamista. Investointiohjelman ja toimintakatteen hallinnalla on jatkossa erittäin suuri merkitys rahoituksen lisäksi käyttötalouden tasapainon kannalta. Ilman sosiaali- ja hoivapalvelujen kasvun rajoittamista ei talouden tasapainosta kyetä huolehtimaan vain muita toimintoja sopeuttamalla.

Page 7: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

-50,0

-40,0

-30,0

-20,0

-10,0

0,0

10,0

20,0

30,0

1999 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Naantali

Kumulatiivinen lainakannan muutos vuodesta 1997 Kertynyt tulorahoitusjäämä vuodesta 1997

Tulorahoitusjäämä = vuosikate - poistonalaisten investointien omahankintamenot

Kertynyt tulorahoitusjäämä sekä lainakannan muutos vuodesta 1997, milj. €

Page 8: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

90

100

110

120

130

140

150

160

170

180

1999 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Toimintakate ja verorahoitus indeksoituina, 1999=100 Naantali

Toimintakate Verot + valtionosuudet (TP:n mukaan)

Page 9: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

Page 10: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________Työttömyysaste (%) 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Koko maa 11,4 10,2 9,8 9,1 9,1 9,0 8,8 8,4 7,7 6,9 6,4 8,2 8,4 7,8Varsinais-Suomi 9,9 8,5 8,0 8,4 7,7 8,4 8,3 7,0 6,5 6,2 5,7 7,5 8,1 7,9

Työssäkäynnin kehitys eräissä seutukunnissa ja huoltosuhde Työlliset + ei-työlliset = alueen väestö

Seutukunta työll. ei-työll.huolto-suhde työll. ei-työll.

huolto-suhde

huoltosuh-teen muutos

Väkiluvun suhde 2010 / 2000

2000 2000 2000 2010 2010 2010 2000 / 2010

KOKO MAA 2 228 557 2 952 558 132,5 2 323 580 3 051 696 131,3 1,2 1,037

Helsinki 636 348 624 894 98,2 690 447 721 660 104,5 -6,3 1,120

Loimaa 15 518 21 685 139,7 15 627 21 483 137,5 2,3 0,998

Rauma 28 432 39 554 139,1 28 064 37 608 134,0 5,1 0,966

Salo 28 209 34 184 121,2 26 713 37 852 141,7 -20,5 1,035

Tampere 142 693 180 750 126,7 164 471 209 794 127,6 -0,9 1,157

Turku 129 887 161 143 124,1 136 566 172 789 126,5 -2,5 1,063

Vakka-Suomi 14 479 19 040 131,5 13 107 18 354 140,0 -8,5 0,939

Turunmaa 9 815 13 143 133,9 9 697 12 995 134,0 -0,1 0,988

Ahvenanmaa mk 12 932 12 844 99,3 13 634 14 373 105,4 -6,1 1,087

Maarianhamina 5 370 5 118 95,3 5 500 5 690 103,5 -8,1 1,067

Page 11: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

Työssäkäynnin kehitys V-S seutukunnissa ja huoltosuhde Työlliset + ei-työlliset = alueen väestö

Seutukunta työll. ei-työll.huolto-suhde työll. ei-työll.

huolto-suhde

huoltosuh-teen muutos

Väkiluvun suhde 2010 /

2000

2000 2000 2000 2010 2010 2010 2000 / 2010

KOKO MAA 2 228 557 2 952 558 132,5 2 323 580 3 051 696 131,3 1,2 1,037

Loimaa sk 15 518 21 685 139,7 15 627 21 483 137,5 2,3 0,998

Salo sk 28 209 34 184 121,2 26 713 37 852 141,7 -20,5 1,035

Turku sk 129 887 161 143 124,1 136 566 172 789 126,5 -2,5 1,063

Vakka-Suomi sk 14 479 19 040 131,5 13 107 18 354 140,0 -8,5 0,939

Turunmaa sk 9 815 13 143 133,9 9 697 12 995 134,0 -0,1 0,988

Naantali 7 755 8 988 115,9 8 420 10 387 123,4 -7,5 1,123

Page 12: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

MAKSETTAVA YHTEISÖVERO 2007 2008 2009 2010** 2011** 2012** 2013** 2014** 2015**

VEROTETTAVA TULO 27 700 21 835 16 640 18 118 19 500 20 080 21 250 22 250 23150 Muutos % 18,7 -21,2 -23,8 8,9 7,6 3,0 5,8 4,7 4,0

Yhteisöveroprosentti 26,0 26,0 26,0 26,0 26,0 24,5 24,5 24,5 24,5

MAKSUUNPANTAVA VERO 7 202 5 680 4 326 4 711 5 070 4 920 5 210 5 450 5670 Kuntaryhmän osuus 0,2203 0,2203 0,3203 0,3199 0,3199 0,2834 0,2834 0,2334 0,2334

KUNTIEN OSUUS YHT.VEROSTA 1 584 1 227 1 396 1 516 1 630 1 400 1 490 1 280 1330 Muutos % 18,9 -22,5 13,7 8,6 7,5 -14,1 6,4 -14,1 3,9

Kuntien osuus manner-Suomessa 1 574 1 222 1 386 1 506 1 620 1 390 1 480 1 270 1320 Kuntien osuus Ahvenanmaalla 10 5 10 10 10 10 10 10 10

Naantalin jako-osuus 0,00704 0,00621 0,00555 0,00405 0,00404 0,00547Euromäärät milj. euroa

Page 13: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________TOIMINTAKATE PÄÄTOIMIALOITTAIN, vertailussa varsinainen TA ja TP, ulkoiset erät

-50 000

-40 000

-30 000

-20 000

-10 000

0

10 000

YleTA YleTP SoteTASoteTP Siv TASiv TP YmpTAYmpTP SatTA SatTP VhlTAVhlTP

TOIMIALOJEN TOIMINTAKATE, TA- JA TP-VERTAILU1 000 eur

Page 14: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

Vakanssien määrä2008 2009 2010 2011

Muutos kpl 2010 - 2011

1037,5 1044,5 1070,5 1066,8 -3,7

Henkilöstömenot, milj. eur (käyttötalous) ja muutos-%

2009 2010 2011

46,6 49,7 51,76,6 4,0

Tilastokeskuksen kuntien toiminta- ja taloustilasto v. 2010 (2009)

Naantali, vakinainen henkilöstö / 1 000 asukasta 65 (63)Koko maa, vakinainen henkilöstö / 1 000 asukasta 62 (60)

Page 15: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________KAUPUNKI YHTEENSÄ (ml. VHL)

TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT1 000 euroa 2011 2010

Toimintatuotot 34 719 33 416Valmistus omaan käyttöön 143 121Toimintakulut -113 321 -107 673Toimintakate -78 459 -74 137Verotulot 68 035 65 762Valtionosuudet 16 941 15 486Rahoitustuotot ja –kulutKorkotuotot 74 60Muut rahoitustuotot 720 482Korkokulut -440 -299Muut rahoituskulut -2 -47Vuosikate 6 870 7 307Poistot ja arvonalentumiset -10 206 -9 942Satunnaiset tuototSatunnaiset kulut -190Tilikauden tulos -3 526 -2 635Tilinpäätössiirrot 59 59Tilikauden ylijäämä / alijäämä -3 467 -2 576

TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUTToimintatuotot / toimintakulut, %:a 30,7 31,1

Vuosikate / poistot, %:a 67,3 73,5

Vuosikate, euroa / asukas 364 392

Asukasmäärä 18 871 18 626

Page 16: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011______________________

POISTOT TALOUSARVIO TOTEUTUNUT ERO

AINEETTOMAT HYÖDYKKEETAineettomat käyttöoikeudet 50 800 50 761,47 38,53Muut pitkävaikutteiset menot 68 280 46 060,05 22 219,95

AINEELLLISET HYÖDYKKEETRakennukset ja rakennelmat 2 860 000 2 623 272,75 236 727,25Kiinteät rakenteet ja laitteet 5 424 627 5 861 093,44 -436 466,44Koneet ja kalusto 673 481 648 965,41 24 515,59Muut aineelliset hyödykkeet 22 812 22 812,00Kertaluont poisto (hyöd. myyntitappio) 36,28 -36,28Muut lisäpoistot 4 074,24 -4 074,24Vesihuolto 900 000 971 762,51 -71 762,51Yhteensä 10 000 000 10 206 026,15 -206 026,15

Page 17: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011______________________

VEROTULOKOHDAN ERITTELY TILINPÄÄTÖKSEN MUKAAN

2008 2009 2010 2011

KUNNALLISVERO 50 339 422 51 661 174 55 246 273 56 644 093

- varainhoitovuodelta 46 130 016 46 331 602 50 699 681 53 191 670

- muut vuodet, netto 4 209 406 5 329 572 4 546 592 3 452 423

YHTEISÖVERO 9 806 327 6 520 963 5 911 757 6 565 118

- varainhoitovuodelta 6 781 306 5 701 998 4 088 551 4 857 283

- muut vuodet, netto 3 025 021 818 965 1 823 206 1 707 835

KIINTEISTÖVERO 3 065 000 3 170 532 4 603 704 4 826 208

TULOVEROT YHT. 63 210 748 61 352 669 65 761 735 68 035 419

MAKSUUNPANOT VEROLAJEITTAIN VEROVUODEN MUKAAN*

2008 2009 2010 2011 2012

KUNNALLISVERO 51 137 251 51 065 856 54 620 315

YHTEISÖVERO 7 506 566 7 674 394 6 101 178KIINTEISTÖVERO 3 065 702 3 227 706 4 697 842 4 936 803 5 460 321

MAKSUUNPANO YHT. 61 709 519 61 967 956 65 419 335

* tiedot päivitetty 12.3.2012 voimassaolevan maksuunpanon mukaisiksi, kursiivi = ennakkotieto

Page 18: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011______________________KAUPUNKI YHTEENSÄ

RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2011 20101 000 euroa

Toiminnan rahavirtaVuosikate 6 870 7 307Satunnaiset erät, netto -190 0Tulorahoituksen korjauserät -1 513 -2 332

Investointien rahavirtaInvestointimenot -10 482 -10 207Rahoitusosuudet investointeihin 425 81Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 1 923 3 010

Toiminnan ja investointien rahavirta -2 967 -2 142

Rahoituksen rahavirta

Antolainauksen muutoksetAntolainasaamisten lisäykset -20 -3Antolainasaamisten vähennykset 0 0

Lainakannan muutoksetPitkäaikaisten lainojen lisäys 0Pitkäaikaisten lainojen vähennys -735 -895Lyhytaikaisten lainojen muutos 4 000 2 000

Oman pääoman muutokset 0 0

Muut maksuvalmiuden muutokset 223 1 105

Rahoituksen rahavirta 3 468 2 207

Rahavarojen muutos 501 65

Rahavarat 31.12. 2 906 2 405Rahavarat 1.1. 2 405 2 340

RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT

Investointien tulorahoitus, %:a 68,3 72,2Pääomamenojen tulorahoitus, %:a 63,9 79,2Lainanhoitokate 6,2 6,4Kassan riittävyys, pv 8,5 7,4Asukasmäärä 18 871 18 626

Page 19: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

           

  TASEEN TUNNUSLUVUT 2011 2010 

  Omavaraisuus-% 58,5 61,3 

  Suhteellinen velkaantuneisuus-% 52,3 50,2 

  Kertynyt yli- / alijäämä, milj. eur 35,0 38,5 

  Kertynyt yli- / alijäämä, eur / asukas 1 857 2 067 

  Lainakanta 31.12., milj. eur 42,2 38,9 

  Lainakanta 31.12., eur / asukas 2 236 2 090 

  Lainasaamiset, milj. eur 1,4 1,3 

  Asukasmäärä 18 871 18 626 

           

Page 20: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

1994

1995

1996

1997

1998

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

2008

2009

2010

0

500

1,000

1,500

2,000

2,500

KOROLLISET LAINAT TILINPÄÄTÖSTEN MUKAANeuroa / asukas

Koko maa Naantali

Page 21: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________ Kaupunginhallitus päätti 26.3.2012 - merkitä tiedoksi kaupungin tilikauden 2011 tuloksen -3 526 156,39 euroa- tulouttaa poistoeroja suunnitelman mukaan euroa 59 268,45 ja- merkitä tiedoksi kaupungin alijäämän -3 466 887,94 euroa, mikä ehdotetaan katettavaksi edellisten vuosien ylijäämästä 38 505 924,17 euroa sekä- todeta, että kaupungin talouden tasapainottamiseksi ei ole tarvetta ryhtyä kuntalain 65 §:n mukaisiin toimenpiteisiin.

Page 22: TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

NAANTALIN KAUPUNKI

Vallis Gratiae

W E

N

S

vg

TILINPÄÄTÖS 2011_______________________

KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT1 000 euroa 2011 2010

Toimintatuotot 75 418 73 933Toimintakulut -147 343 -141 305Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) + / - 0 1Toimintakate -71 925 -67 371Verotulot 68 033 65 762Valtionosuudet 16 941 15 486Rahoitustuotot ja –kulut

Korkotuotot + 173 212Muut rahoitustuotot + 541 725Korkokulut - -1 848 -1 556Muut rahoituskulut - -140 -167

Vuosikate 11 775 13 090Poistot ja arvonalentumiset

Suunnitelman mukaiset poistot -14 113 -13 726Tilikauden yli- ja alipariarvot + / - -94 0Arvonalentumiset -321

Satunnaiset erät + / - -190 0Tilikauden tulos -2 622 -957Tilinpäätössiirrot + / - -986 -1 029Vähemmistöosuudet + / - 4 32Osuus kuntayhtymien tuloksesta 0Tilikauden ylijäämä / alijäämä -3 604 -1 955

TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUTToimintatuotot / toimintakulut, %:a 51,2 52,3Vuosikate / poistot, %:a 83,4 93,2Vuosikate, euroa / asukas 624 703Asukasmäärä (lähde Vrk) 18 871 18 626