1

SISARENPOIKAPaavalin synodi tiedottaaPaulussynoden meddelar1/2004

SYSTERSONEN

2

“Sen, joka tahtoo pelastua, on ennenkaikkea pysyttävä yhteisessäkristillisessä uskossa. Sitä onnoudatettava kokonaisuudessaan javäärentämättä. Joka ei niin tee,joutuu epäilemättä iankaikkiseenkadotukseen.” Näillä sanoilla alkaavanhan kirkon kolmas tunnustus eliAthanasioksen tunnustusareiolaisuutta vastaan. Vaikkaehtoollistunnustuksena käytettäväntoisen vanhan kirkon tunnustuksen eliNikean uskontunnustuksen alussa einimenomaisesti näitä sanoja olekaan,niin epäilemättä siihenkin neajatuksellisesti sisäänrakennettuinakuuluvat.

Nikean uskontunnustuksessasitoudumme apostoliseen kirkkoon jasen uskoon. Apostolisen kirkonvälittämä usko on ainoa tie taivaaseen,eikä meillä läpikotaisin langenneillaja niin helposti uskossammeharhautuvilla ole mitään muutavaihtoehtoa kuin kerta toisensajälkeen palata Pyhän Raamatunäärelle tutkimaan sitä, mikä on oikeanpelastavan uskon sisältö.Seurakuntien virkajärjestys on yksiosa apostolista uskoa. Vaikka PyhänHengen inspiroimat eli henkäyttämätprofeetalliset ja apostolisetkirjoitukset eivät annakaan kaikissaasioissa yksityiskohtaisia ohjeitaseurakunnan virkajärjestelyistä, niinjoitakin asioita sieltä on selkeästiluettavissa.

Yksi koko Raamatun läpi käyväselkeä teema on patriarkaalisuus eliisänvaltaisuus. Tuo alun perinkreikankielinen sana voitaisiinkääntää myös isästä alkuisin

olemiseksi. KunJumala loi ihmisenmieheksi ja naiseksi,Hän tarkoitti kahdeneri sukupuolenh e i j a s t e l e v a nerilaisuudellaan myösHerran ja ihmisenvälistä suhdetta. Se,että mies on luotuK r i s t u k s e ntypokseksi elityypiksi, esikuvaksitai malliksi, ja nainenpuolestaan seurakunnan, onluovuttamaton osa pelastavaa,apostolista kristillistä uskoa. Kukatämän Herran luomistodellisuuteen jaerehtymättömään ilmoitukseenkuuluvan asian kieltää, joutuuväistämättä sovittamattomaanristiriitaan apostolisen kirkon kanssa.

Tästä esikuvallisuudesta johtuennainen ei voi olla iehen hengellinenauktoriteetti, eikä siten toimiaesimerkiksi seurakunnansaarnavirassa. Tämä miehen ja naisenjumalallinen esikuvallisuus on niintärkeä asia, että apostoli Paavalikinyltyy Pyhän Hengen johdatuksessakäyttämään naisten puhekiellonyhteydessä hyvin auktoritatiivista eliäärimmäisen arvovaltaisestimääräävää kieltä: “Mitä kirjoitan, onHerran käsky. Sitä ei tunnusteta,joka tätä ei tunnusta.” (1Kor. 14:37-38) Passiivin käyttö, ei tunnusteta,viittaa sekä Paavaliin itseensä,Jumalan seurakuntaan että viimekädessä myös itseensä Jumalaan.Uusin kirkkoraamattumme (KR 1992)on kohdan viimeksi mainitulla tavallakääntänytkin.

Länsimaisissa kirkoissa eletään nytsuurta apostolisesta kristinuskostaluopumisen aikaa. Yksi tähän liittyväasia on ollut meidänkin kirkossammens. naispappeuden toteuttaminen.Päätös on ollut selkeästi väärä, jakenenkään Herramme ristintiellävaeltavan ei tule tuohon päätökseenmukautua. Päinvastoin, niidenkin,jotka ovat tuon harhaopinsydämessään, puheissaan taitoiminnassaan hyväksyneet, tuleetehdä parannus. Jeesus vakuuttaajokaiselle syntinsä tunnustavalle:“Poikani, tyttäreni, sinun syntisiannetaan sinulle anteeksi.” Aamen.

Pääsevätkö naispappeuden hyväksyjättaivaaseen?Juha MuukkonenPastori, päätoimittajaTornio

Pääkirjoitus

3

“Arkkipiispa Paarma katsoo ...tulevaisuuteen ja näkee siellänaispappivaltaisen kirkon. Suurtenikäluokkien papinkantturoidenvetäydyttyä eläkkeelle tämä on tosiasia,joka tekee kirkosta naispappienvastustajien maanpäällisen helvetin”.Nämä (profeetalliset?) sanat kirkostahelvettinä lausui toimittaja Lauri HasuKouvolan Sanomissa 23.8.2002.

Natsi-ideologiasta on suomen kieleenomaksuttu sana “loppuratkaisu”(Endlösung). Sillähän tarkoitettiinjuutalaisongelman lopullistaratkaisemista, jota tunnetusti toteutettiinkaasukammioiden, keskitysleirien jateloitusten avulla.

Suomen kirkon virkakysymyksessäkoetetaan nyt eräillä tahoilla saavuttaa“loppuratkaisu”, jolla vihdoinkinpoistettaisiin perinteisen virkakannanmukainen toiminta kirkosta. Tähänpyritään monin eri keinoin.

Hienovaraisimpia keinoja on yrittääerottaa vakaumus (“papinvirka kuuluumiehelle”) ja vakaumuksen mukainentoiminta (“väistämisoikeus”) toisistaan.Tilastojenkin mukaan kirkko on tässämukauttamisessa onnistunut varsinhyvin. Kirkon tutkimuskeskuksentaannoisen tutkimuksen mukaan noin 30% miespapeista suhtautui naistenpapiksivihkimiseen kielteisesti taivarauksella. Kuitenkin ainoastaan jokakymmenes heistä toimijumalanpalveluksessa tämänvakaumuksensa mukaisesti. Kirkonjohdon, seurakunnan hallintoelinten,

seurakuntalaisten ja viime kädessämedian uhka tuntuu liian suurelta, jottauskaltaisi “näyttää väriä”.

On kuitenkin hyvin kyseenalaista,voidaanko vakaumus ja senilmaiseminen erottaa toisistaan, kutennyt vaaditaan. Helsingin (nyttemminEspoon) hiippakunnan tuomiokapitulinlakimiesasessori Pekka Leino ontarkastellut tätä problematiikkaakirjassaan Kirkko ja perusoikeudet(2003). Hänen laajan selvityksensäperusteella yksilöllä tuleeperusoikeuksien forum externuminmukaan olla oikeus ilmaistavakaumuksensa, eikä siis vain ajatellasitä. Siihen kuuluu Leinon mukaanoikeus elää suhteessa muihin ihmisiintavalla, joka vastaa ja toteuttaa henkilönsisäistä vakaumusta. Tämä voi näkyärituaalisissa ja seremoniaalisissatoiminnoissa, kutenjumalanpalveluksissa (s. 201). Tämänkanssa yhdensuuntainen onkirkolliskokouksen ponnen intentio,j o s s animenomaant u r v a t a a ntoimiminenvakaumuksenmukaan.

J u r i d i s e s t ikestämätön onmyös väite,että vuoden1986 jälkeenpappisvihkimyksensaaneet ovat

automaattisesti hyväksyneetnaispappeuden. Eihän pappisvalassasitouduta muuhun kuin Raamattuun jakirkon tunnustukseen, eikä kirkon uusivirkakäsitys ole kummankaan näidenmukainen. Kirkon virallisen käsityksenmukaan ei naispappeudessa ole lainkaankysymys opista tai tunnustuksesta, vaanainoastaan järjestyskysymyksestä. Vieläei pappisvalassa sentään kysytäsitoutumista kirkon uusiin järjestelyihin,vaan perinteinen linja on juridisesti yhtäoikeutettu kuin uusikin. Pappi eisuinkaan menetä pappisvalassaanperusoikeuttaan uskonnon jaomantunnon vapauteen - ainakaan vielä(ks. Lasse Lehtinen, Tunnustuksellistenoikeuksista kirkossa 2003 s. 25).

Loppuratkaisuun pyritään tällä hetkelläainakin kahta tietä: kirkolliskokouksenja tuomiokapitulien kautta. Kouvolanrovastikunnassa (2003) tehdyn aloitteenmukaan “naispappeja syrjivät toimetja yleistä oikeustajua vastaan sotivakirkolliskokouksen ponnen tulkinta”

Maanpäällinen helvetti - kohtiloppuratkaisuaPetri HiltunenKirkkoherra, teol.tri, fil.maist.Valkeala

4

tulee lopettaa ja tulee antaamahdollisuus juridisten sanktioidenasettamiseen niille, jotka toimivat“kirkon tunnustuksen javirkakäsityksen vastaisesti”. Syksyn2003 kirkolliskokouksessa ei ainakaanvielä lähdetty poistamaan pontta, eikämäärittelemään sanktioita. Kiristämälläkirkon linjaa asettuisi kirkolliskokousloppuratkaisun tielle. Mikä onkaanuuden kirkolliskokouksen linja?

Ellei naispappeja puolustava siipi saatahtoaan läpi kirkolliskokouksen kautta,on tuomiokapituleihin odotettavissauusia kanteluita. Sellainen tehtiinkin jokesällä 2003 Langinkoskenkirkkoherrasta, joka kantelijoidenmukaan ei ollut pannut kuriinseurakunnan kahta perinteisen linjannuorisotyönohjaajaa. Kirkkoherraaitseään ei siis syytetty naispappeudenvastustamisesta vaan hänen virheensäoli se, ettei hän kyllin tiukasti tuominnutvastustajia. Kantelussa on selvääloppuratkaisun hakemisen makua. Jopaperinteisen linjan suvaitseminenhalutaan kriminalisoida.

Loppuratkaisuun pyritään myösmäärätietoisen virkasulun kautta.Pappisvihkimystä onyhteisvihkimyksestä kieltäytyvienäärimmäisen vaikea saada, eikäseurakunnista ole odotettavissa heillevokaatioita. Piispan virkaan ei Suomenev.-lut. kirkossa enää koskaan tullaasettamaan naispappeuden torjujaa.Seuraavana askeleena on jo alettuvaikeuttaa kirkkoherraksi pääsemistämm. tuomiokapitulien haastattelujen,ehdokasasettelun, vaalitenttien javirkavelvollisuuksia korostavan linjanavulla. Useampipappisiin seurakuntiinei perinteisen linjan miehiä tulla enäävarmaankaan päästämään. Tästäpitävät tuomiokapitulit, seurakuntienluottamuselimet ja viime kädessä mediahuolen.

Yksipappisiin seurakuntiin voisi vieläperiaatteessa päästä. Oireellinen oli

kuitenkin esim. emer. prof. EskoKoskenvesan kirjoitus (Kotimaa27.9.2002). Hän totesi, että “josnaispappeuden vastustajat tarhataanyksipappisiin seurakuntiin, voi syntyänäennäinen rauha. Mutta mitä turvaa(!) on niillä yksipappisten seurakuntienseurakuntalaisilla, jotka saavatpaimenikseen näitä ponsimiehiä”.Koskenvesan mielestä klassisenvirkaopin kannattaminen tekee siiskirkkoherrasta jotenkinseurakuntalaisille vaarallisen, tarhatunpedon.

Koskenvesa puuttuu myös siihenkeinoon, jolla “loppuratkaisua”saatetaan paikallisesti toteuttaa. Hänsanoo, että “toivotut seurakuntaliitoksetsaattavat saada uutta vauhtia, kunsuuremmissa seurakunnissa voiodottaa evankeliumin tulkintaaparemmin kirkon yhteisestihyväksymässä hengessä!”.Konkreettisesti saman ajatuksen esittiValkealan seurakunnankirkkovaltuuston varapuheenjohtaja(Valkealan Sanomat 2.10.2003). Hänenmukaansa seurakunta pitäisi yhdistääKouvolaan tai Kuusankoskeen, jottapäästäisiin eroon nykyisennaispappeutta vastustavan kirkkoherranjohtajuudesta.

Mutta olisiko vielä joku “ponsimiehen”mentävä rako tilkitsemättä? Valkealanjupakan alettua ei tarvinnut odottaa kuinvajaat kolme kuukautta, kun hoksattiinmyös lähetyskentillä olevannaispappeuden vastustajia. JaakkoElenius kirjoitti (Kotimaa 27.9.2002),että “naispappeuden vastarintaliike onpesiytynyt muutamiin kirkon virallisiinlähetysjärjestöihin. Niissä järjestöissäseurakuntien verovaroilla sumeilemattarahoitetaan kirkon opin ja järjestyksenvastainen toiminta.”

Myöskään lähetyskentillä ei pitäisi ollarauhassa. Marja Saleva kirjoitti (TurunSanomat 21.12.2003), että“naispappeuden vastustajia lähtenyt

lähetystyöhön”. Jutussa haastatellutSLS:n johtajan, Seppo Rissasenmukaan “naispappeuden vastustajataiheuttavat kirkolle ulkomaillauskottavuusongelman”. Rissasenmukaan afrikkalaiset kirkot kokevatperinteisen linjan lähettien painostavanheitä virkakysymyksessä. Kylväjänlähetysjohtaja Pekka Mäkipää pääsinäpäyttämään tähän, että olisitoivottavaa, että lähetystyöhön löytyisinaispappeuden vastustajia. Hänenmukaansa kun Afrikassa ja Aasiassanimenomaan toivotaan lähettejä, joillaon perinteinen virkakäsitys. Painostuslähetysjärjestöjä kohtaan näyttää jokatapauksessa lisääntyvän ja uhkailuverovaroilla tuskin loppuu tähän.

Jos “ponsimiehet” joskus saadaan poiskirkon viroista tai heidät saadaanpakotetuksi alttarille naispappienkanssa, alkaa välittömästi myösmielipideterrori. Tasa-arvoa vaativatliberaalit piirit tuskin katsovat hyvälläpelkästään sanojen tai ajatustenkaantasolla olevaa väärää vakaumusta.Jokaisen on neuvostotyyliin opittavamyös ajattelemaan oikein - joko hyvällätai pahalla. Yhteistoimintamiehetkääneivät ole turvassa, jos väistäjät listitään.

Kaiken kukkuraksi näyttää siltä, etteiedes virasta luopuvia tai eläkkeellejääviä klassisen linjan pappeja jätetärauhaan - ainakaan jos he toimivataktiivisesti jumalanpalvelusyhteisöissä.Kiristyskeinona käytetäänehtoollisenjako-oikeutta jasakraalitilojen eväämistä. Toivoisikirkon johdon kuitenkin osaavan nähdätoimintansa seuraukset ja tehdä siitäyhteyttä vaalivia johtopäätöksiä. Jostilaa ei anneta virallisissa seurakunnissa,on kai kuitenkin parempi antaa ihmistentoimia kirkon jäseninä ja kirkon tiloissakuin yrittää savustaa kaikki 250.000naispappeuden vastustajaa uloskirkosta. Se olisi tietenkinpuhdaslinjainen loppuratkaisu.

5

tietyistä perinteeseen ja näkemyksiinliittyvistä eroista huolimatta.

Ruotsi on uudelleenevankelioitava

Lähetysprovinssi perustuu Jeesuksenlähetyskäskyyn ja pitäälähtökohtanaan sitä näkemystä, etteitehtävää ole lähimainkaan suoritettuloppuun Ruotsissa. Päinvastoinkirkollinen kehitys on johtanut siihen,että päämäärätietoinen evankeliointion heikkoa, eikä Ruotsin kirkollakokonaisuutena näytä olevanminkäänlaista kiinnostusta asiaakohtaan. (Tämä ei tarkoita sitä, ettätilanne kaikkialla olisi yhtä synkkä.)Se seikka, ettei niitä, joilla on tämänäky, pidetä nykytilanteessatoivottavina kirkon työntekijöinä, onvain osa, vaikkakin tärkeä osa,kokonaiskuvaa. Ei voida loputtomiinodottaa, että tilanne Ruotsin kirkossamuuttuisi. Se tapahtuu suhteellisenhitaasti ja vasta sitten, kun jäsenmääräon alhainen, alle puolet väestöstä - jossilloinkaan.

Samanaikaisesti uskovien ihmisten onyhä vaikeampi löytääseurakuntayhteyttä ja paikkaa, jonnevoisivat viedä ystäviään, jotka eivätaina ole kristittyjä. Ei ole kysymyspelkästään naispapeista, vaan myössiitä toiminnasta ja julistuksesta, jotaon tarjolla - tai ei ole tarjolla.

Nykyinen Ruotsin kirkossa vallitsevahätätila on johtanut hitaaseenj u m a l a n p a l v e l u s y h t e i s ö j e nsyntymiseen. Osaksi niitä on vanhojen

Lähetysprovinssi katsoo olevansa silläperustalla, jonka tulisi olla myösRuotsin kirkon perusta. Se haluaa olla“Ruotsin kirkon tunnustuksenperustalle rakentuva vapaa yhteys,jossa kirkon hengellistä elämääpidetään yllä ja edistetään”. Näinymmärrettynä kyse ei ole kirkonperustamisesta, vaikka monetajavatkin sellaista tulkintaa - osatahallisena tarkoituksenaan saadalähetysprovinssi huonoon valoon.Päinvastoin halutaan pitää kiinni“Ruotsin kirkon hengellisestäperinteestä”. Samalla halutaan luodaRuotsin kirkon nykyisestäjärjestyksestä erillisiä kirkollisiastruktuureja ja järjestyksiä,“kirkollinen struktuuri kasvaviajumalanpalvelusyhteisöjä ja niidenevankeliumin hyväksi tekemää työtävarten sekä verkosto tunnustus-,lähetys- ja herätysliikkeiden tueksi”.Puhutaan Ruotsin kirkon sisälläolevasta rinnakkaisesta struktuurista.

Luonnollisesti voidaan sanoa, ettätällainen struktuuri, poikkeavakirkkojärjestys, tavallaan luo(konstituoi) kirkkoyhteisön, kirkon, jasiinä mielessä on kyse uudestakirkosta. Mutta jos olen ymmärtänytasian oikein, ei ainakaan tässävaiheessa tarjota kirkollistajäsenyyttä. Ja lähetysprovinssi onperiaatteessa avoin sillemahdollisuudelle, että siitä tulisi osaRuotsin kirkon struktuuria, jossääntöjä ja järjestyksiä voidaanmuuttaa niin, että tämä tulee

LähetysprovinssiChristian Perret

(Suomennos Kristet Perspektiv-lehdestä)

Lähetysprovinssi, joka on Ruotsissaaikaisempien suunnitelmienmukaisesti nyt muodollisestiperustettu, on varmaankin saanutmonet Suomessa ihmettelemään,mistä on kysymys. Tämä kirjoitus onhenkilökohtainen yritykseni selittää jajossain määrin myös analysoida asiaaja se kuvastaa lähinnä omiaajatuksiani ja sitä miten luulen tämänkaiken ymmärtäväni.

Sana (kirkko)provinssi, joka lieneeuseimmille uusi, tarkoittaa kirkonosaa, joka on suurempi kuinhiippakunta mutta pienempi kuin kokokirkko. Sanaa käytetään lähinnäroomalais-katolisessa jaanglikaanisessa teologiassa, muttaesim. Gunnar Rosendahl on jo 1982käyttänyt sitä kirjassaan “Denockuperade kyrkoprovinsen” (joka eiole puheenvuorolähetysprovinssikeskusteluun - sekysymys on tullut myöhemmin - vaankuvaus Ruotsin kirkon tilasta).Sanavalinta on nähtävä tätä taustaavasten. Ei ole kyse siitä, ettäperustettaisiin kirkko, vaan siitä ettämuodostetaan itsenäinen provinssikirkon sisään, provinssi, joka edustaasitä, mitä Ruotsin kirkko on aiemminedustanut ja mitä sen yhä tulisiedustaa.

Kun tutustuu kirkkoprovinssiinliittyviin suunnitelmiin ja ajatuksiin,kolme pääajatusta nousee esiin:*Ruotsi on uudelleenevankelioitava* Ei ulos kirkosta* Halutaan pysyä yhdessä yhteisössä

herätysliikkeiden puitteissa (Länsi-Ruotsin vanhauskoiset,laestadiolaiset, Bibeltrogna vänner,kun taas EvangeliskaFosterlandsstiftelsen (EFS) vaikuttaolemassa menossa yksiin Ruotsinkirkon kanssa) tai niidenläheisyydessä, mutta osaksi myösuudemmissa liikkeissä tai niidenläheisyydessä (korkeakirkollisuussekä jo kirkosta eronneita ryhmiä).Lähetysprovinssin taustalla onalkuvaiheessa yhdeksän tällaistajumalanpalvelusyhteisöä.

Ei ulos kirkosta

6

mahdolliseksi.

Yhteyttä ei myöskään katkaistapositiivisiin pappeihin ja muihinhenkilöihin Ruotsin kirkossa, vaanlähdetään siitä, että he ovatjatkossakin mukanajumalanpalvelusyhteisöissä, jotkavoidaan laskea lähetysprovinssiinkuuluviksi.Kaiken kaikkiaan on kysemielenkiintoisesta uudestaajatusmallista, jota aikaisemmin ei oleesiintynyt luterilaisuuden piirissä,mutta joka muistuttaa ajatuksia, jotkaalun perin kuuluivatuskonpuhdistukseen, ja myös niitäjärjestyksiä, joita on esiintynytvapaakirkollisissa liikkeissä.Vastaavia yrityksiä on sen sijaa tehtyanglikaanisessa maailmassa, jossaesiintyvät kirkollisetstruktuuriongelmat muistuttavatvanhojen luterilaistenkansankirkkojen vastaavia ongelmia.

Yksi klassinen vaihtoehtohan onomien vapaakirkkojen tai ainakinvapaaseurakuntien perustaminen.Näin on tehty Pohjoismaissa osittainjo silloin, kun vapaakirkollisuussyntyi 1800-luvun toisella puoliskolla(karkeasti laskien), Suomessa vasta1920-luvulla, kunuskonnonvapauslaki astui voimaan.Norjassa on pari 1800-luvullasyntynyttä luterilaista vapaakirkkoa.Tanskassa on myös mielenkiintoinensysteemi, jossa vapaakirkot toimivatvaltionkirkon puitteissa. Viimevuosikymmenten aikana, sitä mukaakun valtion/kansankirkot ovatrappeutuneet, uusia luterilaisiavapaakirkkoja on nähnyt päivänvalonPohjoismaissa. (Valitettavasti entunne Islannin tilannetta.) En usko ettätämä on mahdollinen tie eteenpäin.

Toinen klassinen vaihtoehto ontoimiminen vapaissa(herätys)liikkeissä. Tätä on toteutettu1800-luvulta alkaen kaikissapohjoismaissa. Suomessaherätysliikkeet ovat olleet lähinnäkirkkoa ja niillä on hyvin pitkälle olluttäydentävää eikä niinkään korvaavaatoimintaa (poikkeuksena

laestadiolaisuus). Erityisen vahvojaovat vapaat liikkeet olleet Norjassa.Kysymys on, voivatko nämä tarjotaelävän vaihtoehdon tänään. Siinätapauksessa tämä onnistuisi juuriNorjassa, jossa suuntaus seurakuntaamuistuttavaa toimintaa kohti onpaikoitellen selvä. Nykyisilläherätysliikkeillä ei muissa maissatunnu olevan tarvittavaa kattavuutta.

Norjassa kolmas malli näkipäivänvalon, kun Børre Knudsenvihittiin piispaksi kirkon sisällä oleviaryhmittymiä varten.Lähetysprovinssista tämä menettelyeroaa siinä, ettei ole pyrittykokoamaan mitään laajapohjaistaliikettä “vapaiden” piispojen tarpeenympärille, ja tuki Norjantunnustususkollisten luterilaistenryhmien parissa on ollut suhteellisenvähäistä. Jää nähtäväksi onnistuukolähetysprovinssi paremmin, muttajoka tapauksessa kyseessä on vakavayritys tähän suuntaan. Tämä johdattaameidät seuraavaan kohtaan.

Halutaan pysyä yhdessä yhteisössätietyistä perinteeseen janäkemyksiin liittyvistä eroistahuolimatta

Suuren osan lähetysprovinssin takanaolevasta ideasta muodostaa pyrkimyskoota yhteisen struktuurin ympärilleryhmiä, joilla on keskenään erilaisiahengellisiä ja kirkollisia traditioita jajossain määrin myös erilainenhengellinen näkemys - samalla tavoinkuin nämä ovat mahtuneet Ruotsinkirkkoon. Toisin kuin luterilaisissavapaakirkoissa, joita on ollut kaikissaPohjoismaissa, halutaan koota yhteeneri ryhmittymiä. Luterilaisetvapaakirkot ja vastaavat vapaatryhmät ovat yleensä olleet hyvinkapeapohjaisia ja poissulkevia(eksklusiivisia), siinä määrin, ettäniiden sisällä on tapahtunut uusiajakautumisia tai uusia ryhmiä onperustettu (koska mikään vanhoista eiole ollut mahdollinen). Näin ollenmonet tunnustususkolliset eivät tunneoloaan kotoisaksi niiden puitteissa.

Tämän toteuttamiseksi on

lähetysprovinssissa sovittu siitä, ettäpitäydytään tiettyihin periaatteisiin,vaikka kaikki mukana olevat liikkeeteivät pidäkään niitä välttämättöminä.Siinä on kysymys Ruotsin kirkontraditioon pitäytymisestä näissäkysymyksissä.

Ensimmäinen on se, että halutaan, ettäon piispoja. Kaikilla kirkoillahan eiole, ei edes kaikilla luterilaisilla.

Toinen on se, että halutaan piispallisiavihkimyksiä. Kyse ei ole apostolisestasuksessiosta, vaan siitä, että pidetäänkiinni järjestyksestä, jossa piispanvihkii piispa ja ordinaation (papit,diakonit) suorittaa piispa. Tässäkäänei ole kyse asiasta, joka kaikillakirkoilla olisi, ei edes kaikillaluterilaisilla. (Jos ei ole piispaa, ei voitietenkään olla tätä periaatettakaan.)

Tässä voidaan vielä lisäksi mainita,että Porvoon yhteisen julkilausumanhyväksymiseen asti Suomenevankelis-luterilaisessa kirkossa olijärjestys, jonka mukaan piispanollessa estyneenä pappisvihkimyksensuoritti tuomiorovasti tai asessori, eikoskaan toisen hiippakunnan piispa.Tässä kohtaa Ruotsin kirkon traditioon ollut toinen. Suomen kansankirkkoon nyt myös omaksunut senanglikaanien vaatimusten takia.Aiempi suomalainen versio oliluterilaisempi. Oli siis käytössäpiispallinen ordinaatiokäytäntö, jossapiispan voi hätätilassa korvata muukuin piispa.

Itse uskon, että yhdessä yhteisössäpysyminen tietyistä erilaisuuksistahuolimatta on avainkysymyslähetysprovinssin tulevaisuudenkannalta. On kuitenkin erittäinvaikeaa olla yhtä aikaa niin kapea-alainen, että voidaan pitää kiinniraamatullisesta tunnustuksesta, ja niinavarakatseinen, että erilaisilleymmärrystavoille on tilaa. Mutta joson voitu pysyä rappeutuneessakirkossa, jossa on ollut paljonsuurempi näkemysten kirjo, täytyyniin voida tehdä myöstunnustuskirkossa - taitunnustusprovinssissa.

7

toimia, jotta välinpitämättömätjäsenet saadaan istumaan veneessähiljaa paikallaan. Jeesukseentunnustautumiselle ei tässäyhteydessä anneta minkäänlaistakeskeistä roolia.

“Jeesukseen tunnustautumiselle eitässä yhteydessä annetaminkäänlaista keskeistä roolia.”!!Juuri tämä on pohjoismaisten valtion/kansankirkkojen traaginen ongelma:ei yksinkertaisesti ymmärretä, ettäJeesuksella Kristuksella on oltavakeskeinen rooli kristinuskossa. Ja niinasiat sitten menevät niin kuin menevät.

Mutta Nya Dagen-lehden mukaan onolemassa muitakin näkökulmia:Juuritästä näkökulmasta katsottunakenialaisten piispojen mukaantulomuuttuu mielenkiintoiseksi,erityisesti, jos asiaa tarkastellaanlaajemmassa asiayhteydessä.Nykyään suurin osa kristityistä löytyymaista, joita aikaisemmin kutsuttiinlähetysmaiksi. Kun asiasta onkeskusteltu länsimaissa, on useinlähdetty siitä olettamuksesta, että nevoivat itse määrätä, millä tavoinetelän kristityt vaikuttavatpohjoisessa esimerkiksi senvälityksellä, mitä kutsutaankahdensuuntaiseksi lähetykseksi(“Mission i retur”).Mutta etelän elinvoimaiset kirkoteivät tule tyytymään siihen, että nehyvin käyttäytyvien lasten tavoinauttaisivat “vanhaa äitiään”jatkamaa samaan malliin kuinennenkin. Globaalinen välimatka onlyhentynyt ja etelän kristityt voivatyhtäkkiä nähdä suoraanolohuoneisiin niiden pohjoistenuskonsisarusten kotona, jotka kerranantoivat heille evankeliumin. Eivätkähe aina pidä siitä, mitä he näkevät.Monet vanhoista kirkoista ovatjoutuneet viime aikoina kokemaan,miten kolmannen maailmanuskonsisarukset ovat kohdistaneetleiskuvia protesteja niidenuskontulkintaa vastaan. Nyt kunafrikkalaiset, eivätkä pelkästään he,päättävät lähettäälähetystyöntekijöitä meidänmaihimme, voikin käydä niin, että he

tekevät sen omista, eikä meidän,lähtökohdista käsin.

Pääkirjoituksen kirjoittaja osoittaatässä lähes profeetallistaselvänäköisyyttä. Niin kuinlähetysprovinssi sanoo sekänimessään että julki tuoduissatavoitteissaan, on Ruotsiuudelleenevankelioitava. Tämä onjotakin, missä olemassa olevat kirkotja kirkolliset yhteisöt eivät näytäonnistuneen, eikä niillä tunnu olevansiihen intoakaan (“drive”). (Samakoskee meidän maatamme.)

Tästä näkökulmasta katsottuna voiKenian luterilaisten“lähetysprovinssille” antama tukitulla paljon merkittävämmäksi, kuintähän ryhmään tällä hetkelläkuuluvien pienen lukumääränperusteella voisi olettaa. Jos Ruotsion tarkoitus uudelleenevankelioida,tarvitaan paljon suurempia näkyjä japanostuksia kuin mihin ruotsalaisetkristilliset tahotyhteenlaskettunakaan näyttävätkykenevän. Ilman epäilystä voivatetelän kristityt auttaa merkittävällätavalla tässä prosessissa.

Monille meistä on vaikea ymmärtää,että elämme ajassa ja tilanteessa, jokaei enää ole sellainen kuin toivoisimme.Maamme ovat pitkälti kristinuskostaluopuneita ja maallistuneita, samoinkansankirkot. Herätysliikkeet javapaakirkot ovat marginaalisia. Siltimonet meistä elävät ikään kuin tilanneei olisi tämä. Ehkä rukoilemmeherätystä, mutta onko meillä siitänäky? Vai olemmeko nukahtaneetmenneen ajan mielikuvaan?

Meidän niin kutsutut kristitytmaamme on todellakinuudelleenevankelioitava. Jaulkopuolinen apu vaikuttaa olevankipeästi tarpeen.

(Käännös MA)

(Suomennos Kristet Perspektiv-lehdestä)

Lähetysprovinssija uudelleen-evankeliointi

Ja tulevaisuus?

Monille meistä on helpointa pistää pääpensaaseen ja olla ikään kuin näitäsuuria kirkollisia ongelmia ei olisiolemassakaan. Mutta se ei olerehellistä eikä oikein. Sisävastoin onvaikeaa ja vaivalloista katsoa totuuttasuoraan silmiin ja etsiä uusia teitä, kunvanhat on tukossa. Todellisuus tänäpäivänä on se, että tulee yhävaikeammaksi löytää eläviäj u m a l a n p a l v e l u s y h t e i s ö j äkansankirkkojen puitteissa ja ettänykyinen pappisvihkimyspolitiikkamyös Suomessa sulkee poistunnustuksellisia pappiskandidaatteja.

Lähetysprovinssin tulevaisuutta onvaikea ennustaa. Se on kuitenkinvakava yritys löytää tie eteenpäinaikana, jolloin vaihtoehtoja ei tunnuolevan.

(Käännös MA)

Christian Perret

l

Kristilliset tiedotusvälineet ovatraportoineet Ruotsinlähetysprovinssista. Äskettäin onvalittu kolme tulevaa piispaa janykyisten suunnitelmien mukaanheidät tulee vihkimään kenialainenluterilainen piispa. Otsikolla “Bytperspektiv på Kyrkan” kommentoiNya Dagen pääkirjoituksessaan12.12.03 mm. seuraavasti:Aiemmin viikolla julkaistiin raportti,jonka mukaan 60 000 jäsentä onjättänyt Ruotsin kirkon viimeisenvuoden aikana. Raportin synnyttämätreaktiot puhuvat selvää kieltä.Jäsenkadon vähentämiseksi halutaankorostaa kirkon sosiaalistatoimintaa.

Keskustellaan siis niin kuin mikätahansa yhdistys siitä, miten sen pitää

8

Vetelin kirkkopäivien avauspuheTeuvo HuhtinenKirkkoherra, rovastiKiukainen

Ps 22:23-26: Minä julistan sinunnimeäsi veljilleni, ylistän sinuaseurakunnan keskellä. Te, jotkapelkäätte Herraa, ylistäkää häntä.Kunnioittakaa häntä, kaikki Jaakobinsiemen, kaikki Israelin siemen,peljätkää häntä. Sillä hän ei halveksikurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen,eikä kätke häneltä kasvojansa, vaankuulee hänen avuksihuutonsa. Sinustaon minun ylistyslauluni suuressaseurakunnassa; minä täytänlupaukseni häntä pelkääväistenedessä.

Johdanto

Näin Psalmin kirjoittaja Kristus-psalmissa 22. Hänen ihanakutsumuksensa oli julistaa Herran nimeäseurakunnan keskellä. Tänään meolemme täällä Vetelissätunnustusrintaman kirkkopäivillä.Syvimmältään, täälläkin, tämä ontehtävämme: Julistaa Herran nimeä,ylistää hänen sanansa voimaa japyhyyttä. Uskoa, opettaa ja tunnustaapuhdasta Jumalan sanaa pettävienihmissanojen ja lausuntojen sijaan;“Sinun sanasi on kokonansa totuus, jakaikki sinun vanhurskautesi oikeudetpysyvät iankaikkisesti” (Ps. 119:160).

Tai kuten apostoli huudahtaa “OlkoonJumala totinen, mutta jokainenihminen valhettelija” (Room. 3:4).Hänen pyhä evankeliuminsa saarnaatänäänkin uskon ja luottamuksensydämeen. Evankeliumi on ihmislapsilleannettu; “että aina enenevä armo yhäuseampien kautta saisi aikaan yhärunsaampaa kiitosta Jumalankunniaksi” (2. Kor. 4:15).

Yhteinen vastuu ja huoli kirkostamme onkoonnut meidät tänne. Olemmekokoontuneet Jumalan sanan valossa jarukouksen hengessä kysymään, missämennään, olemme kokoontuneet myösetsimään vastauksia ja ottamaanreippaasti kantaa. On muistettava:Kirkkoa ei omista pörssiyhtiöt, piispat,kirkolliskokoukset eikä valtio, vaan senon Kristus verellään maasta ostanut.Eksyvän, uneliaan ja paljon laittomuuttasisältävän aikamme keskellä emme saavaieta! “Jos pasuna antaa epäselvänäänen, kuka silloin valmistautuutaisteluun?” (1. Kor. 14:8).

Saksalainen pastori Martin Niemöllerkuvasi varoittavana esimerkkinävaikenemisesta, monien 1930-luvunnatsihallintoa vastustavien tyypillistäkäyttäytymistä: “Kun natsit veivät

kommunisteja keskitysleireille, vaikenin,enhän ollut kommunisti. Kun he veivätsosiaalidemokraatteja, vaikenin enhänollut sosiaalidemokraatti, kun he veivätammattiyhdistysaktivisteja, vaikenin, envastustanut, enhän ollutammattiyhdistysläinen - Kun he veivätminut, huusin, mutta ei ollut enää ketään,joka olisi kuunnellut. Vastakeskitysleireillä ja kuritushuoneissakommunistit, sosiaalidemokraatit,kristityt ja juutalaiset löysivät toisensataistelussa...kiduttajaa vastaan.” Vaikkaheiltä vietiin vapaus tai henki ja meiltätoistaiseksi vain virka, edellinen lainaussisältää monia rinnasteisia asioitatilanteeseemme.

Jumalan profeetta Jesaja ruoski aikansapaimenia: “Israelin vartijat ovat kaikkisokeita, eivät he mitään käsitä; he ovatkaikki mykkiä koiria, jotka eivät osaahaukkua”. Emme tahdo vaieta siitäevankeliumista, joka saarnaa Kristuksensydämeen. Tunnustuksellisinakristittyinä teemme sen tähdenkaikkemme, jotta puhdas evankeliuminsaarna apostolien ja profeettojenviitoittamalla tavalla saisi jatkua. Tässätaistelussamme on pohjimmiltaankysymys. Emmekä vaikene siitä mikä, onJumalan sanan vastaista, keskellämme jameissä itsessämme. Peratkaa pois vanhahapatus, ... onhan meidänpääsiäislampaamme, Kristus,teurastettu. (1. Kor. 5:7). Näin kaikintavoin käytännössä yhdymme alussaluetun psalmin sanoihin: Minä julistansinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinuaseurakunnan keskellä. Herrammerohkaisi apostoliaan: “Puhu, äläkävaikene, sillä minä olen sinun kanssasi(Apt. 18:9-10).

Aiheemme

Kirkkopäiviemme aihe on: Kainin jaAabelin kirkko. Aihe ei ole PaavalinSynodin keksimä. Se nouseeuskonpuhdistajamme Martti LutherinRaamatun selityksestä. Näin hän kuvaaoikean ja väärän kirkon sisäkkäisyyttä.Kain ja Aabel olivat toisiansa vastaan.Kainilla oli murhanhimo Aabelia

9

kohtaan. Kain, väärä kirkko vainoaaLutherin mukaan Aabelia, oikeaakirkkoa.

Aiheemme on ajankohtainen: Mikä onkirkko. Ketkä ovat sen varsinaisiajäseniä. Kuka käyttää kirkon ääntä.Kirkkomme Tunnustuskirjat puhuvatasiasta, näin: Jumalattomat ... ovatkirkkoon sekoittuneina ja hoitavat kirkonvirkoja. ... Kristus puhuu kirkonerikoislaadusta verratessaan taivastenvaltakuntaa nuottaan tai kymmeneenneitsyeeseen. Näin hän opettaa kirkonolevan jumalattomien suuren joukonpeittämä, jotteivät hurskaatloukkaantuisi tähän seikkaan... Tämäkirkko on varsinainen totuuden pylväs.Kirkkoa koskee lupaus, että sillä ainaon oleva Pyhä Henki, mutta vastaavastisitä koskevat myös uhkaukset, että onilmaantuva susia ja jumalattomiaopettajia. Varsinainen kirkko on se, jollaon Pyhä Henki. Vaikka sudet jakelvottomat opettajat mellastavat ...Kirkko ei koostu ihmisistä näidenmaallisen vallan tai kirkollisenarvoaseman perusteella, koska monenruhtinaan ja paavin sekä muiden, heitäalempien, on todettu luopuneen uskosta.Ei, vaan kirkko koostuu niistähenkilöistä, joilla on oikea Kristuksentuntemus ja jotka todella tunnustavatuskoa ja totuutta. (Apologia) Nämäsanat on hyvä muistaa sekä kirkkoaisännöimään pyrkivien, että toisaaltakirkon synteihin ja sekalaisuuteenpahentuvien tunnustuksellisten.

Ajan ilmiöitä

Taistelut ovat kirkossamme jatkuneet.Raamattu-uskollisten asemaa on yritettyvaikeuttaa. On yhä selvemmin toteutunutJeesuksen sanat: “teidät viedäänmaaherrain ja kuningasten eteenminun tähteni, todistukseksi heille japakanoille” (Matt. 10:18).

Valtakunnallista huomiota saivaterityisesti Valkealan seurakunnan jaTurun Mikaelin seurakunnan tapaukset.Niissä yhteisenä tekijänä oli, ettäpainostuksen kohteena oli kaksimoitteettoman virkauran suorittanutta,normaalia paremmat hakuasiakirjatomaavaa pappishenkilöä. Heidän ainut“syntinsä” oli pitäytyminenraamatulliseen virkakäsitykseen.Valkealan asiassa Mikkelintuomiokapituli teki hiljattain (18.3.2003)päätöksen. Se oli tietynlainennahkapäätös, joka toisaalta myötäili

syyttelijöitä, toisaalta säilytti syytetynvirassa suunnilleen siihen tapaan kuinRaamatun tunnettu maaherra:“Ruoskittuani minä hänet päästän.”Päätöksen yhteydessä Mikkelintuomiokapituli teki kaksi pahaa virhettä:

1. Tuomiokapituli sovelsi tasa-arvolakiajumalanpalveluksen harjoituksenyhteydessä, vaikka tasa-arvolainsoveltamisesta nimenomaan todetaan,ettei se koske uskonnonharjoitusta. Jajumalanpalvelus, jos mikä onuskonnonharjoitusta.

2. Mikkelin tuomiokapituli lähti väärästäoletuksesta: Jos pappi on vihitty v. -86naispappeuspäätöksen jälkeen, hänpappisvihkimyksessään on sitoutunutkannattamaan naispappeutta. Tässätuomiokapituli menee vikaan.Perusoikeuteen kuuluvaauskonnonvapautta ei tällaisellaajatuskonstruktiolla voi poistaa. Ihmisenperusoikeudet eivät lopupappisvihkimykseen.

Myös Turun Mikaelin viranhakupäätös,jonka tämänhetkinen vaihe on KHO:näänestyspäätös, on yleisen oikeustajunvastainen. Siinä ei ratkaistu itsekysymystä, voiko pappi Raamattuun jakristikunnan perinteeseen nojaten ollatunnustamatta naispappeutta. Se sisälsimyös kovin kyseenalaisen ratkaisun:tuomiokapituli katsoi papinkelpaamattomaksi, otaksumallaennakkoon, miten hän tulevaisuudessamahdollisesti tulee toimimaan. Se onsuunnilleen samaa, kuin jos poliisi joennakkoon, varmuuden vuoksi pidättäisikaduilta kaikki epäilyttävät tyypitperustellen, että he mahdollisestitulevaisuudessa tulevat olemaanrikollisia!

Myöskään KHO ei päätöksessäänilmaise, mikä oli peruste Pekka Huhtisenvalituksen hylkäämiselle. Eikä semyöskään analysoi tuomiokapitulinratkaisun perusteita, vaan kyseessä onkokonaisharkinnallinen päätös. Tämäasia on vielä kesken. Euroopanihmisoikeustuomioistuin käsittelee asiaa.Toivomme kansainvälisen oikeudentoimivan raikkaammassa ilmapiirissä japaikallisista olosuhteista vapaampinaparemmin ymmärtävän, että myöspapilla voi olla uskonnollinen vakaumusja ihmisoikeudet.

Nykyisessä keskustelussa kiinnittäähuomiota voimakas ristiriita, että samaan

aikaan, kun tällaisissa kuulusteluissa,joita kutsutaan haastatteluiksi,tuijotetaan vain yhteen kohtaan,perinteiseen virkakäsitykseen, samaanaikaan kuitenkin katsotaan sormien läpimitä räikeimmät Jumalan sanastaluopumisilmiöt. Kirkontutkimuskeskuksen tutkija dos KatiNiemelä on tehnyt tuoreen tutkimuksen,jossa käsitellään mm. niidenseurakunnan hengellistä työtä tekevienosuus, jotka uskovat vakaasti, että

* Jeesus on Jumalan Poika 91%(siis n. 700 työntekijää ei usko)* Taivas on olemassa 86% (siistoista tuhatta ei usko)* Jeesus on tulevatuomitsemaan eläviä jakuolleita 79% (lähes 2000 eiusko)* Saatana on olemassa 75% (n.2000 ei usko)* Helvetti on olemassa 69% (yli2500 ei usko)* Raamatun ihmekertomuksettosia 62% (yli 3000 ei usko)

Herää kysymys: Mitäkirkossamme kontrolloidaan,mistä kuulustellaan - mitä taimistä ei! Näistä em.kysymyksistä ei hakijoita olekuulusteltu! Näin kirkon ns.hengellinen työntekijä voikaikessa rauhassa edustaakäsitystä, ettei ole taivasta, eihelvettiä, Kristus ei ole JumalanPoika. Nämä eivät tunnuhäiritsevän kirkon rauhaa.Samaan aikaan raamattu-uskollinen työntekijä kohtaahyeenahenkeä, jonka syynä onvain se, että hän pitäytyykristikunnan perinteiseenraamatulliseen ja apostoliseenvirkakäsitykseen.

Kiinnitämme edelleen huomiota myöskirkollisen tiedotuksenvääristyneisyyteen. Meille onentuudestaan tuttua Kotimaa-lehdenyksipuolinen uutisointitunnustusrintaman asioissa, se ei ketäänyllätä. Mutta esim. Turun Mikaelinpäätöksen uutisointi oli laajemminkinikävällä tavalla harhaanjohtava. Tutkinasian tarkasti. Uutisen muuntaminentapahtui seuraavasti:

Kyseinen uutinen luettiin ensimmäisenkerran 24.9.2002 klo 12. Radio Suomenuutisissa. Pirkko Toivio toimi lukijana(Pirkko Toivio lähetti sen ystävällisesti

10

minulle myös kirjallisena). Uutinenpäättyi seuraavaan virkkeeseen:“Korkein hallinto-oikeus ei pidäratkaisuaan ennakkopäätöksenä, jotensitä ei julkaista tuomioistuimenkotisivuilla.” (KHO:n vuosikirjassa)Tämä uutisen loppuosa oli merkittävä.Pekka Huhtisen tapaus ei siis oleennakkotapaus, vaan KHO voi toisissatapauksissa ratkaista vastaaviahakukiistoja toisin. Kun sitten päivänmittaan STT:n kautta tuli uutisia ja myösJukka Paarma esiintyi esim. klo 17. TV-uutisissa, kiinnitti kuulijan huomiotauutisten ristiriitaisuus. Jukka Paarmatotesi TV:n klo 17. uutisissa, että kirkkopitää tapausta ennakkopäätöksenä.Samoin todettiin STT:n uutisissa.Ristiriidasta kiinnostuneena soitinKHO:n tiedotuspäällikölle. Hän totesi,ettei päätös ole ennakkopäätös. Käviilmi, että klo 12. kuultu Radio Suomenuutisointi, jossa todettiin, että TurunMikaelin päätös ei ole ennakkopäätös,oli totuudenmukainen. Radio Suomenuutislähde oli KHO. Sen sijaanvaltakunnallinen STT ilmoittisaaneensa uutisen Turunaluetoimituksesta (Anneli Tervolta).Tämä taas - ja tämä on surullista -ilmoitti väärentyneen uutisensalähteeksi Kirkon Tiedotuskeskuksen.STT:ssä myönnettiin myös, että heovat aikaisemminkin huomanneetKT:n tiedotuksen tietynvärittyneisyyden ja uutisointi luvattiinkorjata! Mutta onko sitä korjattu? Olinmyös itse paikalla, kun tätä asiaaannettiin Kotimaa-lehteen.Asianomistaja Pekka Huhtinen totesimoneen kertaan, ettei kysymys oleennakkopäätöksestä. Vastoin tätätotuutta Kotimaa kuitenkin antoiuutisoinnissaan ymmärtää sen olevanennakkopäätöksen. Kotimaahan taastieto oli tullut kahdelta taholta: TurunSTT:n ja KT:n kautta. Käytännössäsiis yhdestä lähteestä, eli KirkonTiedotuskeskuksesta. Seuraavanapäivänä saimme sitten pitkin maatalukea ns. KHO:n“ennakkopäätöksestä”. Esim.laajalevikkinen SatakunnanKansa totesialaotsikossaan: “Ennakkopäätös äänin 4-1” Onko tällainen totuudellistauutisointia! Kirkollisenkin tiedotuksentulisi olla rehellistä ja kristillistä.Asianomaisten tulisi myös julkisestioikaista tämä asia.

Ponnen pimittäminen

Samoin kirkolliskokouksen ponnen

merkityksen vähättely on kuulunut useintoistettuihin asioihin. Ymmärtäväisenihmisen on vastuutonta väittää, etteiponnella ole merkitystä. Jokainenjuristiikkaan ja hallinnollisiin päätöksiintutustunut tietää, että sillä on selkeästioma merkityksensä lain oikeanatulkintana. Lakia toteutettaessa se onotettava huomioon. Asiaa voi verrataesim. niihin eduskuntapäätöksiin, joihinon liitetty ponsi. Se luonnollisestihuomioidaan lakia sovellettaessa. Äläkkänousisi, jos ei eduskuntapäätöksissä näintehtäisi. Puhumattakaan ponnenmoraalisesta velvoituksesta - varsinkinkirkossa.

Toinen viime aikojen väite, on pyrkimysleimata mielenosoittajaksi henkilö, jokavirkanäkemyksensä takia käy vain niissäjumalanpalveluksissa, joissa ei naispappitoimi viran tehtävissä. Väite on mieletön.Sillä ei ole mitään logiikkaa.Nimenomaanhan juurij u m a l a n p a l v e l u s e l ä m ä s s ä m m einformoituu raamattunäkemyksemme javirkanäkemyksemme, vaikka se ei sittenmuussa juuri näkyisi. Tämän myönteinen

tajuaminen poistaisi monia turhiaristiriitoja ja loukkaantumisia. Em.väitteen toistelu taas synnyttää kiukkua-ja aivan turhaan.

Toivon merkkejä

Edellä mainitut esimerkit ovatesimerkkejä taisteluista, joita käydään,vaikeuksista ja haasteista joita meillä on.Meillä on syytä kuitenkin nähdä myösilon ja toivon merkkejä:

A. On ilon ja toivon merkki nousevatkävijämäärät tunnustuksellisten piirienj u m a l a n p a l v e l u k s i s s a ,

j u m a l a n p a l v e l u s y h t e i s ö i s s ä ,paikallisseurakunnissa sekä eräidenherätysliikkeiden jumalanpalveluksissa.Samaan aikaan taas (suurin piirteinnaispappeuden voimassaolon aikana)STT:n tiedon mukaan (Riihimäensanomat 28.3.2003/STT) Suomen Ev.lut.kirkon jumalanpalveluskävijämäärä onlaskenut 1,2 miljoonaa (1980 8,4 milj,2002 7,2 milj.). Siellä puolella on siistapahtunut romahdusmaista laskua.Esim. juuri Valkeala, ilahduttavaa kyllä,

11

oli ainoita seurakuntia, jossajumalanpalvelusten kävijämäärätnousivat. Samoin esim. Luther-Säätiönjumalanpalveluksiin kokoontuu yhäenemmän väkeä. Näin mekin voimmeäänestää pyhäaamuisin jaloillamme - jajos kirkko on kauempana, voimmesijoittaa sen jalan kaasupolkimelle.Haastankin meitä verkostoitumaan yhäenemmän. Emme saa jäädä yksin taikaksin omiin nurkkiimme. Metarvitsemme toistemme sisarellista javeljellistä tukea ja yhteistä näkyä.

B. Toinen asia, josta raamatullisetkristityt ovat iloinneet viime aikoina

m e t r o p o l i i t t aJ o h a n n e k s e ns y v ä l l i s i s t äkannanotois tavirkakysymyksessä.Hän näyttäämallia meilletämän päivänl u t e r i l a i s i l l eraamattukysymyksessätoteuttaessaanl u t e r i l a i s t araamattuperiaatettaparemmin, kuinmoni luterilaisenkirkon johtaja.Syyskuun 2002K a r j a l a i n e nlehdessä häntoteaa näin:“Naispappeus eiole Suomenl u t e r i l a i s e nkirkon sisäinenasia. Se ong l o b a a l i n e nkysymys, joka onyksi kirkkojenyhtymisen este”.Hän toteaa myös:“ O l e nr a p o r t o i n u tS u o m e s s ak ä y d y s t äk e s k u s t e l u s t a

ekumeeniseen patriarkaattiinKonstantinopoliin ... Ortodoksinenkirkko ei hyväksy naispappeutta kutensitä ei hyväksy kristikunnan suurinkirkkokaan, roomalaiskatolinen kirkko.- Itse asiassa naispappeuden hyväksyyvain kristikunnan pieni, tosin merkittävävähemmistö.” Hän huomauttaa myösniistä syistä, jotka johtivatnaispappeuden toteutumiseen: “Ennennaispappeuden hyväksymistäluterilainen kirkko joutui ei-kirkollisten

tahojen voimakkaan painostuksenkohteeksi. Perustelut eivät olleetteologisia”

C. Ilonaiheemme on myös valoisat,rohkeasti uskoa tunnustavat nuoret.Uskomme, että selkeä raamatullisuusvetoaa nuoriin. He eivät kaipaa epäselväämössöä.

D. Myös tiedotuksessa on pantavamerkille myönteisiä piirteitä (En tarkoitanyt kirkollista tiedotusta). Monetvalveutuneet ja ammattitaitoisettiedottajat eivät enää ole tyytyneetpelkästään Kotimaan ja KT:nvälittämään- vai pitäisikö sanoavärittämään kuvaan asioista. He ovatalkaneet haistaa palaneen käryä. On olluthyviä ja asiallisia ohjelmia sekävaltakunnallisella., että maakunnallisellatasolla TV:ssa ja lehdistössä, joissatunnustuksellistenkin ääni on saanutaitona kuulua. Toimittaja ei tosin silloinyleensä ole ollut ns. kirkollinentoimittaja, vaan valveutunut,ammattitaitoinen sekulaaritoimittaja.

Johtopäätösten aika

Kun 1980 luvulla rautaesirippumaidenontot ja valheelliset kulissit sortuivat, setapahtui nopeasti ja ilman että kukaanpoliittinen asiantuntija kykeni sitäennustamaan. Kun tulee Jumalan aika,kulissit romahtavat (vrt. dos Niemeläntilastot). Uskomme, että Herra hoitaakirkkoansa. Tilanne saattaa tänäännäennäisesti näyttää muuttumattomalta,mutta kaikella on määräaikansa,vääryydellä ja kärsimiselläkin. Ristintien kulkijoina emme nyt näe kaikkeenheti vastauksia, mutta kristityn on myösopittava pitämään paikkansa. Jokaisessakärsimisessäkin tapahtuu.Paniikkiratkaisut ovat huonoimpia.

Toimenpide-ehdotuksia:* On tärkeätä, että onyhteyshenkilöitä ja sielunhoitajiamonissa taisteluissa ja kiusoissaolevien veljien ja sisarten kanssa.* On tärkeätä olla luomassatällaisista kirkkopäivistä yhdessätoisten kanssa tunnustusrintamalleja kirkollemme yhä merkittävämpivuotuinen tapahtuma.* On tärkeätä koota Jumalan kansantaistelurivejä aikanamme:Verkostoitua aikamme demoonisenhajanaisuuden keskellä.* Tarvitsemme panostustajulkaisutoimintaan. Meillä on jo nyt

ilo ilmoittaa, että näilläkirkkopäivillä julkaistaan kirjanimeltä: “Tunnustuksellistenoikeuksista kirkossa”. Sen on tehnytvaratuomari Lasse Lehtinen.* Tehtävämme on edelleenaktiivisesti miettiä yhdessä, mitenkäytämme seurakunnalle annettualahjaa, jota Tunnustuskirjojenmukaan “ei mikään inhimillinenauktoriteetti voi siltä riistää”,nimittäin: oikeutta kutsua, valita javihkiä viran hoitajia.

LOPPULAUSE

Palaan vielä johdantopsalmiimme: Minäjulistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistänsinua seurakunnan keskellä. ... Sinustaon minun ylistyslauluni suuressaseurakunnassa. Kuten sanottu tämä onKristus-psalmi. Herra Jeesus julisti sitähäväistynä, kärsimisellään,k u u l i a i s u u d e l l a a n ,ristinsovintokuolemallaan. Muttakuolema ei voinut Häntä pitää. Hän nousiylös. Hän elää! Jumalalla on voima,elävän Jumalan Hengellä, kirjoittaameidän sydämiimme elävä usko. Siksiavaamme suumme, emme vaikene. Jalähetämme sanan eteenpäin. Armon,rakkauden ja totuuden sanan. Sanannukkuvalle: Herää! Rohkaisun ja toivonsanan taisteluissa kuluneelle javäsyneelle. Hän antakoon meille iloisenja rohkean sydämen. Pyydämme, että hänitse varustaa omansa.

12

MIKSI EMME LUOVUMIEHEN JA NAISENASEMAA KOSKEVISTAR A A M A T U NOPETUKSISTA?Paavalin synodin paastonajan kirkkopäivilläVetelissä 2003

Kun Paavalin synodi syntyikolmisenkymmentä vuotta sitten, niintärkeimpänä yksittäisenä pontimena olihuoli Jumalan sanan vastaisen opin jakäytännön leviäminen ns. naispappeudenkautta. Miehen ja naisen välisen suhteenosalta on taistelua käyty tämän lisäksimyös muilla rintamilla. Mainitsenesimerkkeinä ns. avoliitossa elävänhyväksyminen kummiksi, eronneenuuteen avioliittoon vihkimisen tilanteessa,jossa entinen puoliso on vielä olemassa,ja nyt viimeaikoina erityisestihomoseksuaalisessa suhteessa eläminen.

Miksi me Paavalin synodin piirissäolemme näissä kysymyksissä niinperäänantamattomia, emmekä suostuuusiin käytäntöihin? Eikö näidenkysymysten voisi ajatella kuuluvaninhimillisen järjen alueelle? Eikö nämämies- ja naisasiat ole kulttuurisidonnaisia?Järjen perusteella voisi ainakin joidenkinkysymysten osalta tulla tällaisiinjohtopäätelmiin. Raamatussa miehen janaisen suhde kuitenkin sidotaan mitäsyvimmillä tavalla Jumalan ja ihmisenväliseen suhteeseen. Ja Jumala-suhteenasioissahan ihmisen järki onlankeemuksen tähden sokea, eikä totuuttanäistä asioista voi tietää muuten kuinJumalan oman ilmoituksen, Raamatunkautta.

Raamattu opettaa alkulehdiltään alkaenaina Ilmestyskirjan loppuun astiyksiselitteistä teemaa: miehen ja naisenvälinen suhde on esikuva, malli, elikreikaksi typos, Kristuksen ja seurakunnan

väliselle suhteelle. Juuri siksi Jumala loiihmisen mieheksi ja naiseksi, että tuokahden erilaisen sukupuolen välinen suhdeheijastelisi ja toimisi jokaisellekouriintuntuvana ja tuttuna esikuvananäkymättömän Jumalan ja Hänen omankansansa välisestä suhteesta. Toki näitäesikuvia on muitakin: esimerkiksi isän taiäidin suhde lapseensa, isännän suhdepalvelijaansa, kuninkaan alamaiseensa taiopettajan oppilaaseensa. Vanhempi-lapsi-suhteen ohella miehen ja naisen välinensuhde on kuitenkin näistä suhteistakaikkein vahvimpia ja syvimpiä. Josmuutamme Raamatun opettamaa miehenja naisen tehtävää, niin vääristämmesamalla kaikkein perustavinta asiaa:Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta.

Kun Jumalan sana yksiselitteisesti kieltäänaista saarnaamasta seurakunnanjumalanpalveluksessa, ja kun seurakunnankaitsijan toimi on omistettu yksin miehelle,niin tässä ei ole kysymyksessä mikäänomituinen kummallisuus tai poikkeamaverrattuna muuhun Raamatun opetukseen.Päinvastoin, miehen ensisijainen vastuuperheen ja seurakunnan hyvinvoinnista -tai toisesta suunnasta katsottuna naisenasettuminen miehen opetus- japaimenvallan alle - on suorassa linjassakoko raamatullisen ihmiskäsityksen jaJumala-ilmoituksen kanssa.

Paavali kirjoittaa efesolaiskirjeen luvussaviisi: 31. ?Sentähden mies luopukoonisästänsä ja äidistänsä ja liittyköönvaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksilihaksi.? 32. Tämä salaisuus on suuri;

minä tarkoitan Kristusta jaseurakuntaa. 33. Mutta myös teistäkukin kohdaltaan rakastakoonvaimoaan niinkuin itseänsä; muttavaimo kunnioittakoon miestänsä.

Avain miehen ja naisen välisen(luomis)suhteen syvälliseksiymmärtämiseksi on annettu jakeessa 32:“minä tarkoitan Kristusta jaseurakuntaa.” Salaisuushan tämä monilleyhä on, kuten Paavali sen sanookin. MuttaRaamatun alkulehdiltä asti (1Moos 2:18-25) jatkuu aina Ilmestyskirjan loppuun asti(Ilm 22:17 Ja Henki ja morsian sanovat:“Tule!”) selvä punainen lanka miehen janaisen välisestä suhteesta Kristuksen jaseurakunnan välisen suhteen esikuvana elitypoksena.

Otan esimerkiksi kaksi kohtaa, joita eivälttämättä tule heti ensimmäiseksiliittäneeksi tähän teemaan. Luenensimmäisen kohdan uuden KR 1992:nmukaan, joka tässä kohtaa on sopiva.

1Moos 2:18, 20b-25 Herra Jumalateki tästä kylkiluusta naisen ja toihänet miehen luo. 23. Ja mies sanoi:- Tämä se on! Tämä on luu minunluustani ja liha minun lihastani.Naiseksi häntä sanottakoon:miehestä hänet on otettu. 24. Siksimies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyyvaimoonsa, niin että he tulevatyhdeksi lihaksi. 25. Ja he olivatmolemmat alasti, mies ja hänenvaimonsa, eivätkä he tunteneethäpeää.

Paavali siis opettaa: “‘Sentähden miesluopukoon isästänsä ja äidistänsä jaliittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevatyhdeksi lihaksi.’ Tämä salaisuus onsuuri; minä tarkoitan Kristusta jaseurakuntaa.” (KR 1938 Ef 5:31-32) Kuntutkimme Vanhasta testamentista tämänyhden lihan teologian juuria, tulemmekeskelle Golgatan ristiä ja syntiensovittamista.

1Moos 2:21-22 Herra Jumala vaivuttiihmisen raskaaseen uneen, ja kunhän nukkui, otti hän yhden hänenkylkiluistaan ja täytti sen paikanlihalla. Ja Herra Jumala rakensivaimon siitä kylkiluusta, jonka hänoli ottanut miehestä, ja toi hänetmiehen luo.”

Tässä on esikuva Golgatan tapahtumista.Jeesus vaivutetaan kuoleman uneen ristilläja Hänen kyljestään, siitä valuvasta vedestäja verestä (Joh 19:34), rakennetaan Pojalle

Juha MuukkonenPastori, päätoimittajaTornio

13

morsian eli seurakunta. Vesi tarkoittaa niinpuhdistavaa Jumalan sanaa kuinkastevettä; veri puhdistavaa ja sovittavaauhriverta sekä ehtoollista. TästäHerrastamme otetusta ‘kylkiluusta’ elikasteen ja ehtoollisen kautta synnytetäänHerran maanpäällinen ruumis,seurakunta. Jeesus ihastelee tätä omaakansaansa sanoin: “Tämä se on! Tämäon luu minun luustani ja liha minunlihastani!” (KR 1992 1Moos 2:23) Tässäon sopiva apu Herralle, josta Hän iloitseeja jonka kautta Hän voi viedä pelastavanevankeliumin yli koko maan piirin.

Seuraava, todennäköisesti harvemminkäsitelty kohta, kertoo myös samastaasiasta.

2Moos 4:24-26 “Ja matkan varrellayöpaikassa tapahtui, että Herra kävihänen (Mooseksen) kimppuunsa jatahtoi surmata hänet. Silloin Sipporaotti terävän kiven ja leikkasi poispoikansa esinahan, kosketti silläMoosesta alhaalta ja sanoi: Sinä oletminun veriylkäni?. Niin hän jättihänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi:?Veriylkä ympärileikkauksenkautta.?”

Ympärileikkaus liittyipaimentolaiskulttuurissa (alunperin?)avioliiton solmimiseen. Hääjuhlan aikanamorsiamen isä eli appi ympärileikkasisulhasen esinahan, jotta sulhanen voisisaada omakseen morsiamensa ja liittyätähän yhdeksi lihaksi. (Hepreaksi appi on‘hooteen’ eli ympärileikkaaja ja sulhanenon ‘haataan’, joka tarkoittanee siisympärileikattavaa.) Näin avioliitonsolmimisesta jäi pysyvä ja elinikäinenmerkki sulhasen lihaan. Tällä toimellasulhasen ja morsiamen suvut liittyivätyhteen - sulhanen ja morsian olivat tämänjälkeen samaa perhettä eli yhtä lihaa. KunJumala antoi Aabrahamilleympärileikkauksen liiton merkiksi, niinsiinä siirrettiin tämä jo aiemmin tunnettu(avio)liiton merkki Jumalan ja valitunkansan välisen liiton merkiksi.

Sippora tuntee tämän ympärileikkauksenvanhan käyttötavan ja liittyy omallatoiminnallaan tähän traditioon. SalatustiSippora vetoaa Jumalan vihan edessäKristuksen ristiin: Poika ympärileikattiinGolgatalla, jotta tämä sulhanen voisi saadaomakseen morsiamensa ja liittyä tähänyhdeksi lihaksi. Pitkäperjantaina vietettiinJerusalemin kaupungin muurienulkopuolella taivaallista hääjuhlaa, jossasulhasen veri vuosi rakkaudesta ja halustamorsianta kohtaan.

Miehen tehtävä jättää vanhempiensa kotija liittyä vaimoonsa puhuu sekinsyvimmiltään siitä, että Jeesus jätti isänsäkodin eli taivaan liittyäkseenmorsiameensa eli seurakuntaan.

Kun ymmärrämme miehenolemuksellisesti edustavan Kristusta janaisen seurakuntaa, niin ei ole mitenkäänomituista omistaa opetus- jaauktoriteettiasema vain ja ainoastaanKristusta edustavalle miehelle. Seurakuntaei opeta Kristusta, vaan Kristusseurakuntaa. Seurakunta ei hallitse ja oleauktoriteettina Kristukselle, vaan Kristushallitsee seurakuntaa ja on senauktoriteetti. Siksi naisen on sopimatonta,rumaa, vahingollista ja häpeällistä astuaseurakunnassa saarnaajan paikalle,seurakunnan johtajanauktoriteettiasemasta puhumattakaan.

Hengellisesti ajatellen naisen tehtävä onkyllä kadehdittava; hän saa istua Herranjalkojen juuressa kuuntelemassa (Luuk10:38-42). Miehen tehtävänä sen sijaan onpalvella ja luopua itsestään sekä omistatarpeistaan perhettään ja seurakuntaahoitaessaan.

Ef 5:25 “Miehet, rakastakaavaimoanne niin kuin Kristuskinrakasti seurakuntaa ja antoihenkensä sen puolesta.”

Jokainen mies ja nainen osoittaa siisarkisessa elämässään sen, uskooko hänLuojaansa ja suostuuko hänkunnioittamaan vaelluksellaan Herraansa.Miehenä ja naisena eläminen Jumalansanan viitoittamalla tavalla onjokapäiväistä, arkista jumalanpalvelusta.

Room 12:1-5 1. Jumalanarmahtavaan laupeuteen vedotenkehotan teitä, veljet: Antakaa kokoelämänne pyhäksi ja eläväksi,Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näinte palvelette Jumalaa järjellisellätavalla. 2. Älkää mukautuko tämänmaailman menoon, vaan muuttukaa,uudistukaa mieleltänne, niin ettäosaatte arvioida, mikä on Jumalantahto, mikä on hyvää, hänen mielensämukaista ja täydellistä. 3. Sen armonperusteella, joka minulle on annettu,sanon teille jokaiselle: älkää ajatelkoitsestänne liikoja, enempää kuin onaihetta ajatella, vaan pitäkääajatuksenne kohtuuden rajoissa,kukin sen uskon määrän mukaan,jonka Jumala on hänelle antanut. 4.iin kuin meillä jokaisella onyksiruumis ja siinä monta jäsentä,

joilla on eri tehtävänsä, 5. samoin mekaikki olemme Kristuksessa yksiruumis mutta olemme kukintoistemme jäseniä.

Eikä suostuminen mihen ja naisenasemaan sellaisena, kuinJumala on sentarkoittanut, todistaainoastaanepäuskoiselle maailmalle Heran omienkunnioitusta ja luottamusta Jmalaa jaHänen sanaansa kohtaan. Mehen ja naisenvälisen suhteen toteutumista - taivaihtoehtoisesti kapinointia - seuraavatmyös itse taivaan enkelitkin.

1Kor 11:10 Sentähden vaimon tuleepitää päässään vallanalaisuudenmerkki enkelien tähden.

Nykyisessä luopumuksen ajassaeläessämme on todettava suoraan, että sekäme miehet että naiset olemme raskaastirikkoneet Jumalan meille antamaatehtävää vastaan. Me miehet emme olesuostuneet palvelijan mielenlaatuun;luopumaan omasta mukavuudestamme jaomanvoitonpyynnistä perheemme jaseurakunnan hyväksi. Emme ole ottaneetvakavasti Jumalan sanaa:

Ef 5:25 Miehet, rakastakaavaimojanne, niinkuin Kristuskinrakasti seurakuntaa ja antoi itsensäalttiiksi sen edestä.

Naiset puolestaan ovat suurin joukoinnousseet kapinaan Jumalan antamaaalamaisuuden tehtävää vastaan.Kummatkin tarvitsemme parannusta tässäasiassa. Ja ylistys Herralle:Tunnustaessamme syntimme ja ne ristinjuurelle hylätessämme osoittaa Herravanhurskautensa ja armonsa ja vapauttaameidät kaikesta syyllisyydestä jatuomiosta.

Jeesus valitsi apostolin tehtäviin vainmiehiä, mikä olikin hyvin ymmärrettävää.Eihän nainen olisi voinut alamaisuutensatähden olla seurakunnan johtaja japerustaja. Samoin ei myöskään alkukirkonaikana sen perusteella, mitä UT:ssavoimme lukea, valittu mihinkään näihinapostolien tehtäviä jatkavien virkojenhoitoon naisia (1Tim 3:1-2, Tiit 1:5-6).Oikea ja todellinen kirkko ei ole koskaanvalinnut seurakuntiensa johtajiksi taisaarnaviran hoitajiksi naisia. Jos niinjossakin tapahtuu, niin silloin ei enää voidapuhua apostolien ja profeettojenperustukselle rakennetusta Jumalankansasta, apostolisesta seurakunnastasanan raamatullisessa merkityksessä.Nykyisen syvän eksytyksen keskellä onerityisen tärkeää sitoutua Jumalanpysyvään ilmoitukseen tässäkin asiassa.

14

”Näin sanoo hän, joka avaa, eikäkukaan sulje, ja joka sulkee eikäkukaan avaa: …Minä olen avannutsinun eteesi oven, eikä kukaan voisitä sulkea; sillä sinä olet ottanutvaarin minun sanastani etkä oleminun nimeäni kieltänyt.” Ilm. 3:7

Tämä Herran sana tuo esiin sentilanteen, mihin kristillinen kirkko onasetettu tässä maailmassa. Jumala onasettanut eteemme kaksi ovea, joistatoinen on avoin ja toinen suljettu.

Mikä on tuo ovi, josta Kristus sanoo,että hän avaa eikä kukaan sulje.Selvästi se on evankeliumi, Kristuksenpelastusteko Golgatalla, joka avasikoko maailmalle pääsyn Jumalanyhteyteen. Siinäsyntiinlankeemuksessa Jumalastaeroon joutuneelle ihmiskunnalleavattiin pääsy pahan vallasta takaisinJumalan yhteyteen.

Siinä se kelpaavuus Jumalalle, minkäensimmäiset ihmiset kadottivat,lahjoitetaan meille takaisin Kristuksensovituskuoleman ja hänenylösnousemisensa perusteella. Seotetaan vastaan pyhän kasteen jaevankeliumiin uskomisen kautta. TuoKristuksessa pelastukseen avautunutovi ulottuu aina taivaaseen saakka.Meidän tulee mennä tuosta avatustaovesta sisälle itse ja julistaa sitä tällemaailmalle, niin että kaikki pääsisivätsen kautta syntienanteeksiantamukseen, Jumalantuntemiseen, hänen valtakuntaansa jaiankaikkiseen elämään. - Samallatehtävämme on julistaa tällemaailmalle, että se ovi, minkä Jumalaon sulkenut, pysyy kiinni.

Meidän aikamme kirkon ja samallakoko kulttuurin tragiikka on siinä, ettäse ei tahdo mennä siitä ovesta, minkäJumala on avannut. Sen sijaan seyrittää väkisin potkaista auki senoven, minkä Jumala on sulkenutsanassaan.

Uusi testamentti puhuu kaksi kertaaavatusta ovesta. KolossalaiskirjeessäPaavali pyytää esirukousta, ettäJumala avaisi meille sanan ovenpuhuaksemme Kristuksen salaisuutta.Olemme siis mysteerin edessä.Emme opeta jotakin itsekeksimäämme tai ihmisen viisauteenperustuvaa. Seisomme ikään kuintaivaan ja maan rajalla, jostaevankeliumin perusteella meilleavautuu näkymä Kristukseen ja hänentäytettyyn työhönsä ja sillä perusteellasaamme julistaa hyvää sanomaa.

Luonnostaan ihminen ei voi ottaavastaan tätä autuaallistapelastussanomaa. Mutta Pyhä Henkivoi julistetun evankeliuminvälityksellä aikaansaada uskon, niinettä ihminen voi käsittää, että Kristuson tullut meidän sijaiseksemme, hänkärsinyt sen rangaistuksen, jonka meansaitsemme. Hän on ottanut päälleenmeidän syntimme ja vikamme ja mesaamme uskon kautta häneenosaksemme hänen ansionsapyhyytensä ja puhtautensa. Näinmeistä tulee hänessä Jumalallekelvollisia ja taivaskelpoisia.

Lisäksi: se ovi avautui jopa niinpitkälle, että Kristuksen sovitusteonja hänen ylösnousemuksensaperusteella tie on auki aina taivaaseensaakka. Niin että meidän ei tarvitsenykyisen maailman tavoin elää

epätoivossa, kaiken loppumisentunnoissa.

Näin ovi syntienanteeksiantamukseen, Jumalanvaltakuntaan ja iankaikkiseen elämänon avattu. Sinne saadaan käydä sisällekatuvina syntisinä, kun uskommeKristukseen ja vastaanotamme hänenansionsa pyhän kasteen jaevankeliumin sanan välityksellä.

Augsburgin tunnustus sanoo tästäuskosta näin: ”Sanaa jasakramentteja välineinä käyttäenlahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissäjotka kuulevat evankeliumin,vaikuttaa uskon, missä ja milloinJumala hyväksi näkee.”

Aika paljon on käyty hyödyttömiäkiistoja siitä, milloin usko syntyy.Sekä kristikunnan kokemusten ettätämän uskonpuhdistajien löytämäntotuuden valossa näyttäisi siltä, ettäJumala tahtoo koko ajan lahjoittaameille uskon.

Hän lahjoittaa sen pyhässä kasteessa,missä meidät, jotka olemme joutuneetsyntiinlankeemuksessa Jumalantuntemisen ja hänen valtakuntansaulkopuolelle, otetaan hänet omikseenja taivaan kansalaisiksi. Pyhä Henkilahjoittaa meille uskon.

Jos kristillinen kasvatus, opetuspuuttuu ja seurakuntayhteys puuttuu,maailman henki valtaa ihmisensydämen. Eletään suruttomina jaepäuskoisina. Sitten Jumala kutsuuihmisen takaisin yhteyteensäevankeliumin sanan kautta.

Lasse MarjokorpiKirkkoherra,Kemijärvi

Hän joka avaa ja sulkeeEsitelmä Vetelin kirkkopäivillä

15

Tätä vaihtoehtoa ei esimerkiksi tämäkirkkomme uusirippikoulusuunnitelma tunnu lainkaantajuavan. Sen mukaan kilvoittelutapahtuu sillä jännevälillä, ettäihminen voi olla vain passiivinen taiaktiivinen kristitty. Koko suunnitelmatähtää inhimillisin keinoin siihen, ettätästä passiivisuudesta päästään eroon.

Mutta Pyhä Henki tahtoo lahjoittaauskon jokaiselle Jumalan armostaluopuneelle. Se tapahtuu pyhänevankeliumin välityksellä. Senvälityksellä Pyhä Henki lahjoittaaihmiselle Kristuksen ansiot ja uskon.Tuo Daavidin avain on Kristuksenkirkolle antama valtuutus päästää jasitoa Jumalan sanalla.

Mutta sitten kun joku on tullutuskoon, niin jossakin vaiheessa häntulee syvästi ymmärtämään sen, ettähuolimatta näistä kokemuksista pahaasuu syvällä hänessä. Silloin onsuurenmoista tajuta, että Pyhä Henkivaikuttaa ja pitää voimassa uskonmyös Herran pyhän Ehtoollisenvälityksellä.

Toiseksi Paavali puhuu 1.Korinttilaiskirjeessä siitä, että

Efesossa hänelle onauennut ovi suureenja hedelmälliseentyöhön. Tämä ovi,jonka meidäny l ö s n o u s s u tHerramme onpysyvästi avannut,on ovi Jumalanvaltakunnan työhön,siis lähetystyöhön.Tämä valtavatyömaa on yhäe d e s s ä m m e .E l ä m m ejälkikristillisessäeurooppalaisessakulttuurissa, missätieto Jumalasta jahänen tahdostaankatoaa. Kristuksenpelastustekoa eit u n n u s t e t a .Kirkosta on monestitullut aikuisten

päiväkerho, jossa opetetaan ihmistenitse keksimiä elämäntaitoja.

On hyvin valitettavaa, että viimevuosina yhä harvemmat ovat voineetlähteä lähetystyöhön. Ehkä vieläsurullisempaa on se, että niistäkin,jotka voivat sen tehdä, yhä harvemmattekevät tätä aitoa lähetystyötä, jossaihmisille Jumalan sanan ja pyhiensakramenttien välityksellä avataanpääsy Herramme tuntemiseen,Jumalan valtakuntaan jaiankaikkiseen elämään.

Joka tapauksessa tämä ovi on avoinnaja Jumala tahtoo, että evankeliuminsanoma tulisi saarnatuksi kaikkiallamaailmassa niin omassakeskuudessamme kuin maan äärissä.

Mikä on sitten tuo toinen ovi, jostaHerra Jeesus sanoo, että kun hänsulkee, niin sitä ei kukaan avaa? Setarkoittaa kaikkea sitä, minkä Jumalaon sulkenut sanassaan.

Näemme kaikkialla yrityksen väkisinavata sen, minkä Jumala on sulkenut.Yritetään rikkoa ne rajat, mitkäJumala on asettanut. Mainitsen tästäkolme esimerkkiä.

1. Nykyinen maailma pyrkiiavaamaan sen oven, minkä Jumala onsulkenut luomisessa. Sellainen onelämän ja kuoleman raja. Jumala onantanut meille elämän. Useimmatihmiset kapinoivat sen lyhyyttä, senedessä olevaa kertakaikkistapäättymistä vastaan. He ovatomaksuneet materialistisenmaailmankuvan eivätkä tahdovastaanottaa sitä suurenmoistaiankaikkisen elämän toivoa, jonkaKristuksen ylösnousemus on tuonutmaailmaan. Niinpä he tahtovatkeinotekoisesti tehdä itsensä ikuisiksi.On syntynyt tarve kloonata ihminen.

Toiset taas kauhistelevat ihmiselämänkenties tuskallista ja vaikeaaloppumista ja tahtovat sen vuoksiottaa elämän päättämiseen omiinkäsiinsä ja vaativat sen ennenaikaistalopettamista, eutanasiaa.

Nykykulttuuri kapinoi myös siinäJumalan luomistyötä vastaan, kun hänon luonut meidät miehiksi ja naisiksi.Kumpikin on Jumalan luomanalajissaan jotakin erinomaista japarempaa kuin toinen. VastoinRaamatun sanaa yritetään kehittääsellaista elämänmuotoa, jossaluomisessa asetetut erot hävitetään,niiden korostamista pidetäänsovinismina ja matriarkaalistakulttuuria ihannoidaan.

Tähän kapinaan Jumalan luomistyötävastaan liittyy myös nykykulttuurinpyrkimys, jossa suositaan vastoinluontoa ja vastoin Raamattua samansukupuolen välisiä suhteita.

2. Toiseksi nykyinen maailma pyrkiiavaamaan sen oven, minkä Jumala onsulkenut käskyissään eli laissa. Sitäei tosin tehdä yhtä karkeasti kuinRanskan vallankumouksen taibolshevikkien toimesta.

Varsinaisesti yhtään käskyä eikumota, mutta niiden velvoittavuus jasitovuus tehdään kätevästi tyhjäksiuudella tulkinnalla. Sen mukaanetiikka, siis kristillinen etiikka, eikuuluisi enää Jumalan ilmoituksen

16

piiriin. Se perustuu ihmisenluonnolliseen järkeen ja vaihteleekunakin aikana. Tämä Jumalansanasta irrotettu etiikka on kelluvaakuin keskuspankin hallinnastairronnut valuutta.

Hyökkäys Jumalan käskyjä vastaanon aina kuulunut inhimilliseenkulttuuriin. Nyt erona vain on, ettänämä hyökkääjät näyttävät saaneensillanpääaseman myös kirkon sisällä.Parikymmentä vuotta on kirkossammesuosittu uutta Luther-tulkintaa, jonkamukaan erotetaan toisistaanmuuttumattomat ja muuttuvat asiat,usko ja rakkaus. Usko on Jumalanilmoitukseen perustuvaa jaolemukseltaan samanlaista kaikkinaaikoina, mutta rakkaus, jonka piiriinetiikka käsitetään, olisi terveen järjenmuovailtavissa kunakin aikanatarvittuun muottiin.

Kun terve järki muotoilee kirkoneettisen opetuksen, niin tuloksena onlopulta, että kaikki synnit saavat eläärauhassa. Mukaudutaan avoliittoihin,avioeroihin, väkivaltaan jaepärehellisyyteen. Siinä ylitetään nerajat, mitkä Jumala on asettanutluomistyössään ja mitkä hän onilmoittanut synneiksi.

Antinomismi on meidän aikammekirkon suuri vitsaus. Kirkko ei julistalakia eikä evankeliumia. Se ei näytäihmisille Kristuksen avaamaa tietäpelastukseen eikä kerro heille sitä, ettäsynti sulkee tien taivaaseen. Ei käytetäDaavidin avaimia, jotka Kristus onantanut kirkolleen.

3. Kolmas tällainen suljettu ovi on,minkä Pyhä Henki on sulkenutilmoituksessa. Jumalan pyhä sana onmeille kerta kaikkiaan annettuJumalan ilmoitus. Uutta ilmoitusta eitule. Mutta nyt historian paine,ihmisten kokemukset jasukupolvemme viisaus ryntäävätdemokratian ja tasa-arvon nimessäJumalan sanaa vastaan ja nykykirkkoon alkanut antaa perään.

Sama sana, joka avaa meillepelastuksen ja pääsyn Jumalan

valtakuntaan, on sellainen, että sesulkee ovet kaikelta epäuskolta,synniltä ja ihmisviisaudelta.Kristikunta on aina perustanutolemassaolonsa, opetuksensa, oppinsaja järjestyksensä Jumalan sanaan. Nytolemme tulleet tilanteeseen, jossameille sanotaan: Se mitä Raamattutästä asiasta opettaa, on aivan selvää.Eri asia on sitten, minkäjohtopäätöksen me tästä teemme, mitäme tästä opetamme. Raamatunopetusta ei enää käsitetä sellaiseksiauktoriteetiksi, jonka jälkeen meolisimme suljetun oven edessä.

Nyt halutaan myös aukaista se ovi,minkä Jumala on sulkenut kirkonvirassa. - Kristus valitsi kaksitoistaapostolia ja kirkko on nyt läheskahden vuosituhannen ajan ollutuskollinen tälle Kristuksen asettamallejärjestykselle. Tämän meidänHerramme tekemän tyhmyyden yrittäänykykirkko korjata ja luo koko ajanuudenlaista kirkollista todellisuutta.Siinä tapahtuu jotakin hyvinkohtalokasta.

Tapahtuu luopuminen kirkonyksimielisyydestä. Kirkonyksimielisyys ei ole jokin ihmistenaikaansaama asia. Se on meilleannettu, se on annettu Jumalansanassa. Nyt jos luovutaan tästäkäsityksestä, että Jumalan pyhä sanaon uskon ja elämän ylin ohje, niinajaudutaan väistämättähajaannukseen.

Kristillisten kirkkojen olemassaolo onkahden vuosituhannen ajan perustunutsiihen vakaumukseen, että Raamattuon Jumalan sanaa. Se on ohjeellinensekä uskon että elämän kysymyksissä.Näin sekä kristillisetuskontunnustukset että kristillinenetiikka ovat sellaisia asioita, joistakirkko on tahtonut pitää kiinni.

Niihin on ensin itse uskottu, niitä onsuurella voimalla ja rohkeudellatahdottu julistaa maailmalle ja niidenpuolesta on oltu valmiita kärsimään,jos niin on tarvinnut tehdä.

Nyt sen ihmeellisen muutoksen, jokaon tapahtunut kirkossa, vaikka opissamitään ei ole muuttunut, voisiluonnehtia näin:1. Muutoksen jälkeen kirkko onvalmis vastaanottamaan jokaisenmaallisen tieteen tai yhteiskunnannimissä sille tarjotun ajatuksen, opinja ohjelman. Samalla se kuitenkinepäilee itse Jumalan sanaa.2. Tästä johtuen vähitellen sevähitellen lakkaa julistamastaJumalan sanan sisältämääsuurenmoista pelastussanomaaihmisille. Aina ei ole kyse harhaopista.On jotakin muuta asiaa heille,työnohjausta, kuuntelua, läsnäoloa,ajanvietettä.3. Lisäksi tästä aiheutuu, että ollaanhaluttomia kärsimään evankeliumintakia tässä pahassa maailmanajassa.Sen sijaan ollaan valmiita panemaanne kärsimään, jotka siinä pysyvät.

Kun nyt jossakin konkreettisessakysymyksessä tehdään ratkaisu, jokapoikkeaa kirkon yksimielisyydestä,kyseessä ei ole harmiton asia, vaan seavaa oven muillekin ratkaisuille,joissa poiketaan kristinuskonsisällöstä. Ennen pitkää se johtaatilanteeseen, jossa evankeliumi ei enääole ylivertainen arvo kirkossa. Aletaankilvoitella nykyisten arvojenseuraamisessa, tasa-arvo, syrjintä,suvaitsevuus nousevat tärkeimmiksi.

Lopuksi teen tällaisen täysinkohtuuttoman rinnastuksen. -Venäläinen kirjailija Varlam Salamov,joka on kirjoittanut teoksenKertomuksia Kolymasta, sanoo, ettäjouduttuaan vankilaan hänelle selvisiheti mistä oli kyse. ”Meneillään olikokonaisen sosiaaliryhmänsuunnitelmallinen tuhoaminen –kaikkien niiden, jotka muistivatVenäjän viime vuosien historiastavallan muuta kuin siitä olisi pitänytmuistaa.”

Ollaanko meillä myös puuttumassakansakunnan muistiin? Onkotarkoituksena kirkollisen muistinhävittäminen, mahdollisimman nopeauskonnonvaihdos? Siinä ne, jotkamuistavat ajan, jolloin kysyttiin,

17

oletko sinä Jumalan lapsi, oletkomatkalla taivaaseen, jolloin ei ollutnaispappeutta, jolloin tehtiinlähetystyötä, jolloin ripittäydyttiin,jolloin papin virkaa ei saanut hoitaakuka tahansa, jolloin evankeliumi olikirkon kallein aarre, jolloin tasa-arvoja syrjintälainsäädäntö ei ollut korkeinarvo kirkossa - siinä heidät yritetäänsaada jos ei väistymään niin ainakinvaikenemaan maan pinnalla.

Käyttäkäämme sen vuoksi rohkeastiJumalan sanassa annettua valtuuttapäästää ja sitoa. Se ulottuuiankaikkisuuteen saakka.

18

Pyydetystä aiheesta kirjoittava joutuutarkistamaan, ettei kädessä ole kivi.”Joka teistä on synnitön, heittäköönensimmäisen kiven.” Vakava onmyös Raamatun sana: ”Joka luuleeseisovansa, katsokoon, ettei lankea.”Edellä sanottu mielessä on tartuttavaaiheeseen, jota käsittelen papin jaseurakunnan työntekijännäkökulmasta. Synti ja synninkiusaukset eivät valitettavasti oleoutoja seurakunnan tai yhdistyksenjulkista virkaa hoitavalle senparemmin kuin esiin astuvalleJeesuksen todistajalle yleensäkään.Sieluista taistellaan ja vaikkeikomppanian päällikön sielu olearvokkaampi kuin rivitaistelijankaan,päällikön haavoittuminen on iskukoko joukolle ja tehtävälle. Jos edelläsanottu koskee elämän vaellusta eiopin harha ole yhtään vaarattomampi.Jos oma rannekello näyttää väärääaikaa, harmia koituu harvemmillekuin jos aseman kello on väärässäajassa, valtakunnan yleisradionaikamerkistä puhumattakaan. ”Mitäsuurempi esimies, erityisestikirkollinen, sitä vähemmän hänenvikojaan tulee sietää, vaan ne on mitäkiivaimmin osoitettava vääräksi.”(Luther)

Johtajalta on lupa ja oikeus odottaaenemmän, vaikka kahta etiikkaa taimoraalin eri tasoja ei olekaan. Kuinkavaimoaan pettävä jalähiympäristölleen valehteleva miesvoisi osoittaa korkeaa moraaliayksityiselämänsä ulkopuolella. Eijulkisuus voi nousta yksityisyyttäkorkeammalle. Evankeliuminjulistajan sanoman ja elämän ristiriitaei voi olla vaikuttamatta julistajaan

itseensä, sanomaan, kuulijoihin jatyön siunaukseen.

Evankeliumin julistajanjulkisuuskuva

Herran apostoli mainitsee kaitsijanerityisvaatimuksina mm. avioliitonhoitamisen, suhteen rahaan jaalkoholiin. (1 Tim 3) Olkoot nämäesimerkkeinä julkisista uskon jaelämän vaelluksen asioista. Joku sanamyös kirkon virkaopista ja senvaikutuksesta käyttäytymiseen.

”Voiko kukaan kuljettaa tultahelmassaan, puvun häneltäpalamatta.” Kukaan ei ole vahvakohtaamaan synnin houkutuksia.Siksi vältä tilanteita, joissa voit joutuakiusaukseen, on yhä käyttökelpoinenneuvo elämänvaelluksessavalvomiseen. - Matkalaskujen,kirjahankintojen, puhelimenkäytön jaseurakolehtien kanssa on oltavatarkkana. Esimiesasemassakin olevankannattaa varmistaa, että hänellä onjoku, joka kontrolloi hänenratkaisunsa. Uskovaisen suhdealkoholiin on aina tarkkailun alla.Oman juomisensa kanssakamppaileva antaa itselleen luvanryyppäämiseen, kun huomaa papinkinottavan. Media pitää papinjuopottelua uutisena. Tämäkinviitannee seurakunnan edustajaankohdistuviin odotuksiin.

Sielunhoidossa, leireillä ja koulutus-ja kokousmatkoilla on oltava erityisentarkka suhteessa toiseen sukupuoleen.Sielunhoitajan on tunnettava itsensäja oltava rehellinen tunteidensa

kanssa. Kristityn veljen ja sisarenedessä saa olla heikko ja syntinen,mutta auttajan on silloin oltava vahva,vastuullinen ja järkevä.

Rippi on selkeä ja ajallisesti lyhyt eikäripin vastaanottajan tarvitse edellyttääperusteellisuutta tunnustajalta –vaikka uteliaisuutta olisikin - ,rehellisyys riittää. Sielunhoito voiedellyttää pitkiä ja toistuviatapaamisia. Siksi ensimmäisen taitoisen keskustelukerran jälkeenkannattaa ohjata avun tarvitsija samaasukupuolta olevalle sielunhoitajalle –näin varsinkin silloin, jos huomaakyseenalaisella tavalla kiinnostuvansaasiakkaasta. Läheisyyden jakosketuksen tarvetta sielunhoitaja eiole tarkoitettu täyttämään. Kädenpäällepano ripissä ja kättely erotessariittää. Vahvuutta kaikessaheikkoudessa lisää se, että pitääavioliitostaan hyvää huolta ja toimiikaikessa sellaisilla vivahteilla, etteipuolisoltaan tarvitse salata mitään.

Tuleeko kertoa seurakunnalle

Rippi, armo ja anteeksiantamuskoskevat tietysti Jumalan valtakunnantyöntekijääkin. Mutta vaikeatkysymykset tulevat ripin jälkeenrakkauden tekojen tiellä. Kristitynensimmäiset hyvät työt (ripin jälkeen)ovat ne, joilla hän korjaa entiset pahattekonsa. Mitä se merkitsee saarnaajankohdalla? Sitä hän joutuu itse jayhdessä rippinsä vastaanottajankanssa miettimään. Tässä on tietystiripin vastaanottajan vastuullisuudenpaikka erityisesti silloin, jossynnintekijä ei tajua tai vähättelee

PAIMEN EI JÄÄ ITSE EIKÄ JÄTÄLAUMAANSA SYNTIINJulkisynti vai heikkouden synti

Keijo RainermaKirkkoherra, rovastiKankaanpää

19

tekonsa vakavuutta tai peitteleetekoaan rippisalaisuuden taakse.

Kysymys kuuluu: Tuleeko kertoaseurakunnalle (kirkkoneuvosto/johtokunta) työntekijänlankeemuksesta? Kuka arvioi, voikotyöntekijä jatkaa julkisenopetusvirkansa hoitamistalankeemuksen jälkeen? Voidaankotyöntekijälle osoittaa ainakinmääräajaksi muita kuinjulistustehtäviä? Kristittyjen vanhaneuvo on ollut: Langennutpidättäytyköön niin kauan, kunnesmuutos (parannus) on tullut yhtätunnetuksi kuin lankeemus.

Epärehellisyys raha-asioissa onyleensä osittain korjattavissa rahallaja hyvä on langenneen nöyrtyä ainakinkirkkoneuvoston/johtokunnan edessä.Sama koskee juopottelua, joskin”heikoille veljille” ja evankeliumillekoitunut vahinko ei ole ainakaanlyhyessä ajassa helposti korjattavissa.

Seksuaalinen lankeemus onkorjaamisen kannalta vaikea.Ensinnäkin se ei ole vain langenneenJumalan valtakunnan työntekijän jahänen rippinsä vastaanottajan välinenasia. On myös se osapuoli, joka ontullut Jumalan valtakunnantyöntekijän hyväksikäyttämäksi.Kuinka korjataan hänen vaurionsa?Hänellä on tietysti lupa puhuahaavoittavasta kokemuksestaankenelle haluaa ja usein puhuminen onvälttämätöntäkin. Hänen ei siistarvitse suojella sielunhoitajaansa.

Se, miten raskaana langennut syntinsänäkee ja kuinka tosissaan rippinsätekee, ilmenee esim. siinä, mihinkaikkeen hän on valmisvapautuakseen synnistä jakorjatakseen seuraukset. Näinlankeemus tullee ripittäytyjän jaripittäjän yhteisellä päätökselläainakin kirkkoneuvoston /johtokunnan tietoon. Hyvä on kysyämyös langenneen puolisolta, mitähänen mielestään tulisi tehdä.Keskusteluyhteyttä tarvitsee myöshyväksikäytön uhri.

Hengellinen johtaja alttiinaauktoriteettitraumalle ja omieniskuille

Niin suuren kuin pienen julkisuudenhenkilö ja evankeliumin palvelijaaivan erityisesti joutuu alttiiksi myöspanettelulle, asioiden vääristelylle jasuoranaisille valheille. Tällaisenvaikuttimet voivat olla monenlaiset.Omaa syntistä menoa ja pahaaomaatuntoa huojentaa, jos johtajat javarsinkaan uskovaiset eivät ole itseäkummempia. Joku hengelliseenauktoriteettiin ihastunut voi etsiäviehätyksensä kohteelta vastaustavaille jääneiden tarpeittensatäyttämistä. Koska vastuullinentyöntekijä ei tällaiseen antaudu,saattaa seurauksena olla pettyneenihmisen kostava kohtelu työntekijääja hänen läheisiään kohtaan.Työtoverien ja vanhinten tulisitällainen käyttäytyminen tunnistaa jaasettua työntekijänsä tueksi.

Saarnaajalla on taipumus olla opissaja synneissä ankara toisille, muttalempeä itselle. On valvottava opissaja elämässä. Kirkkokaan ei voivapauttaa työntekijäänsä seuraamastasanaa ja omaatuntoa. Tutkimuksenmukaan 32 % miespapeista suhtautuukielteisesti tai varauksellanaispappeuteen, 6 % kieltäytyyyhteistyöstä, 6 % ei hyväksy, muttatoimii yhteistyössä ja 20 % suhtautuuuutuuteen varauksella, Yhteensä kyseon noin 500 papista. (Salonen –Niemelä 2001) Muut kirkontyöntekijät ja kirkkokansa ovat omalukunsa. Tilanne voisi olla hyvinkintoisenlainen, ellei kirkko juurivirkakysymyksessä sitoisityöntekijöidensä omaatuntoa.

”Harhaoppista ihmistä kartavaroitettuasi häntä kerran taikahdesti.” Uskon saamiseksi onevankeliumi ja evankeliuminjulistamiseksi sananpalvelijan virka.Näin lähellä ydintä on virka, joka onkirkon opin kysymys kuten kaste jasovituskin eikä rakkauden kysymys

kuten puolisonsa kunnioittaminen jaahneuden torjuminen omastaanantamalla. Oma ehdotukseni on, ettänuo 500 eivät teurasta ja syö toisiaan.Onhan oppi kirkon viran osaltayhteinen, vaikka käytännönilmentämisessä on eroja.Raamatullista opetusta virasta emmesalaa, vaikkei se julistuksemmepääkohta olekaan. Harhaoppisenaemme kirkkoamme vielä pidä, koskasillä laissaan on raamatullinentunnustuspykälänsä, muttamurehdimme sitä, että sevirkapäätöksellään on sisäisestiristiriitainen. Suhtaudummepiispoihin ja kollegoihin, joiden oppivirkakysymyksessä ja muissakinopinkohdissa on toinen kuinitsellämme, kohteliaasti jaystävällisesti, joskaan veljellinenyhteys ei valitettavasti voi olla ja siksikanssakäyminen rajoittuuvälttämättömimpään. Sama koskeenaispappejakin.

Naispappeuden suuri ongelma on, ettäse sanattomana viestinä nakertaaluottamusta Raamattuun. Mepuolestamme haluamme antaaseurakuntalaisille riemullisenvarmuuden siitä, että Jumalan sanaanvoi luottaa kaikessa, oli sittenkysymys naisen ja miehen erilaisestaasemasta perheessä ja seurakunnassatai syntien anteeksiantamuksenvarmuudesta. Tämän luottamuksensekä sanallisena että elämäntodistuksena haluamme viestittääkaikille mahdollisimman hyvin.Joskus se tapahtuu sanomalla, joskusvaikenemalla, joskus pysymällä pois,joskus olemalla läsnä.

Rakkaudessa rajattomansuvaitsevainen, opissa ei vähääkäänperiksi. Joku voi olla käytöksessäänja sanoissaan taitava, tahdikas jatyylikäs, toinen hölmö, kulmikas jatökerö. Kärsimme rakkaudessa toinentoisemme persoonan piirteitä jajokaisella on kasvun varaa. Muttasuhteessa Jumalan sanan oppiinolemme ehdottomia. Siihen kuuluumyös kysymys suhteesta syntiin.Julkiset, salaiset ja heikkouden synnit,koko syntisyytemme on Jeesus ristillä

jatkuu sivulla 22

20

LAVIAN KIRKONKOHDALLARISTINMERKKI Sakari Korpinen,Pastori, teol.lis. - oppilas ja työtoveri

Suomen ev.lut. kirkossa vaikuttavanluterilaisen tunnustusrintamanhuomattavin teologi, rovasti, teol.lisSimo Kiviranta kuoli Espoossa29.1.2004. Hän syntyi 28.11.1936Laviassa, tuli ylioppilaaksiKankaanpään lyseosta 1958 ja lähtilukemaan teologiaa Helsinginyliopistoon. Kiviranta jatkoi teologianja filosofian opintoja Heidelberginyliopistossa ja valmistui teologianlisensiaatiksi huippuarvosanoillaHelsingissä 1969. Hänet vihittiinpapiksi Turun tuomiokirkossa 1964toimien aluksi seurakuntapappinaLänsi-Porissa ja Turunt u o m i o k i r k k o s e u r a k u n n a s s a .Varsinaisen elämäntyönsä Kivirantateki Helsingin yliopistossa. Hän toimiUskonto- ja lähetystieteen laitoksensekä ekumeenisen arkistonassistenttina ja sittemminsystemaattisen teologian laitoksenekumeniikan jaoston assistenttina1966-92. Lukemattomat papit jalehtorit ovat saaneet ratkaisevaa apuaKivirannalta tutkimustyöhönsä.

Vaikka Simo Kivirannan tie veiSatakunnasta kokonaiskirkollisiin jakansainvälisiin tehtäviinpääkaupunkiseudulle, hän pysyi ainasatakuntalaisena. Ajaessaankotitilalleen Lavian uohikorpeenautossa olijat näkivät, kuinka hän suorastaan hartaudella katselikotiseutuaan. Lavian kirkon kohdallahän teki ristinmerkin. Sukulaistensalisäksi Kiviranta piti säännöllistäyhteyttä ystäväänsä,

kotiseurakuntansa rovastiin IlkkaPerttulaan.

Simo Kivirannalle kertyi useitaakateemisia ja kirkollisialuottamustehtäviä, joista ehkäkäänteentekevimmäksi muodostuivuoden 1968 kirkolliskokouksenasettaman kirkon virkakomiteansihteeriys. Pysyessään itsekristikunnan klassisen virkaopinkannalla Kiviranta näkivelvollisuudekseen kerätä Jumalansanalle ja kirkkomme tunnustukselleuskollista joukkoa kokoon. Hänoli keskeinen henkilö mm. Paavalinsynodin syntymisessä. Simo Kivirantaosoitti, että samalla Raamatuntulkintametodilla, jolla virkakysymyspaikalliskirkossamme ratkaistiin,tullaan viemään läpi muitakinklassisen kristinuskon vastaisiaopillisia ja eettisiä päätöksiä.

Simo Kivirannan hengelliset juuretmenevät evankeliseenherätysliikkeeseen ja erityisesti ns.Lavian Gestrinin pyhä -liikkeeseen. Varsinkin viime

vuosikymmenenä hän joutuisivummalle evankelisenherätysliikkeen johdon toimesta,mutta otettiin vastaan suurellaarvonannolla opettajana jasaarnaajana rukoilevaisliikkeessä.Mutta hän oli yli herätysliikerajojenkotonaan kaikkialla, missä haluttiinrakentaa luterilaisen uskon ja opin perustalle. Viime vuodet hän toimiaktiivisesti Suomen Luther-säätiönpuheenjohtajana. Hän korosti, ettäsuuriin kaupunkeihin onsaatava jumalanpalvelusyhteisöjä,jotka seuraavat luterilaista oppiamyös käytännössä. Kivirannanelämäntyöstä sanoi eräs hänenystävistään: “Silmämääränä on ollutuskova kansa, kirkon kuudestuntomerkki.” Hän toimitti useitateologisia kirjoja ja käännöksiä, mm.Kristikunnan klassikot -sarjaa. Hänpysyi myös tutkijana viime hetkiin astikääntäen Lutherin tekstejä suomeksija ohjaten opiskelijoidentutkimustöitä.

Jo yhdeksän vuotiaana kokemansalapsihalvauksen takia suurenmoisena

ROVASTI, TEOL.LIS. SIMO KIVIRANTA IN MEMORIAM

21

apuna oli kaikissa vaikeissakinvaiheissa hänen puolisonsa tri,erikoislääkäri Kirsti Kiviranta, os.Koskipuro. Hänen lisäkseen suremaanjäivät lapset Anna, Saara, Antti, Laurija Simo puolisoineen ja lapsineen.

Simo Kivirannan kanssa pidetytneuvonpidot olivat usein yhtä juhlaa,missä ajatus synnytti toisen. Hänammensi ehtymättömästätietovarastostaan yhä uusia aarteita.Simo Kiviranta oli sanan parhaassamerkityksessä polyhistori, muttasydämeltään ennen kaikkea teologi japastori. Hän johdatti oppilaansa yhäsyvemmälle käsittämään Raamatun jadogmihistorian rikkauksia. Hänellä olienemmän annettavaa kuin me hänenoppilaansa ja työtoverinsapystyimme vastaanottamaan. Saimmeolla kuulemassa milloinpoikkeuksellisen syvääesitelmää, milloin puhuttelevaasaarnaa Herran huoneessa, milloinkeskustelemassa Tapiolassahänen kotonaan pienemmälläjoukolla. Kun kirkkomme johto alkoisyrjiä tunnustuksellista papistoa,Simo Kiviranta kutsui monena kesänäLavian Tuohikorpeen “jänkämiestenjoutopäiville” ystäväpappeja. Hänomasi myös rohkaisijan lahjat.Sydämellisyytensä, laajanoppineisuutensa ja kansainvälistenkontaktiensa johdosta Kivirannanystävä ja työtoveri piispa OlaviRimpiläinen alkoi kutsua häntäkunnianimellä Rakas Pansofos.

Simo Kivirannan siunaus oli EspoonTapiolan kirkossa 6.2. klo 15.30 jahänet laskettiin Lavian kirkkomaahanperhehautaan.

Martti VaahtorantaTeologian tohtori, tutkija,Evangelisch-LutherischesReligionsinstitut Mannheim

”Media vita in morte sumus.” Tämänkeskiaikaisen sekvenssin sanoma oliSimo Kivirannalle tuttu lapsuudestasaakka: Elämme kuolemanympäröiminä, kuolema uhkaa meitäkeskellä elämää.

Kuolema tekee köyhäksi. Ehkä semyös teki Simosta teologin, teologinpar exellence. Tätä ei tarvinne toistaaeikä todistella: Pansofos on jättänytmeidät, kyselijät ja surijat, ja päässytsinne, missä ei sairautta eikäkuolemaa enää ole, ei surua eikäikävää. Hän on saanut hyvin päättääuskon juoksun ja vahvan toivommemukaan siirtynyt siihen autuuteen,joka Kristuksen haavoista vuosi johänen maallisen kamppailunsakeskelle ja josta hän väkevästi todistisanoin ja töin, veren armoa eteenpäinjakaen.

Sitä aukkoa Siionin muurissa, jonkaSimo Kiviranta jätti lähtiessäänjäljelle, ei hevin täytetä. Tästä

kuulemme tässä muistotilaisuudessavarmasti monta todistusta. Keneltänyt kysyä, kun omat tiedot loppuvatkesken? Mistä Gamaliel, jonkajalkojen juureen asettua?

Simo-veljen valtavastalukeneisuudesta sain itsekin montakertaa nauttia. Professorin virkaahänellä ei ollut, eikä häntä ollut vihittypiispaksi, mutta oikean akateemisenopettajan ja paimenen tavoin hän antoitietonsa ja kokemuksensa totuudenetsijöiden ja Kristuksen kirkonkäyttöön. Siitä huolimatta kaipaan itsetoista Simoa. En ensi sijassa ikävöioppinutta veljeä. En kaipaa edesankaraa lain säilän käyttäjää, enevankeliumin koko rikkaudenkirkastajaa. Ikävöin erästä toistaopetusta, joka on muistoissanipäällimmäisenä, kun ajattelen Simoa.Se on kantanut minua monenavaikeana hetkenä.

Siihen liittyy yksi ensimmäisistämuistoistani Simo Kivirannasta. Entuntenut häntä silloin vielähenkilökohtaisesti, vaikka hän olikinminulle jo käsite. Voi myös olla, ettämuistan yksityiskohdista jonkinväärin, sillä tapahtumasta onparisenkymmentä vuotta aikaa.

Luulen kuitenkin olleeni JuhaniForsbergin vastaanotollaSystemaattisen teologian laitoksella.Taisin hakea loppumerkintääliturgiikan ja homiletiikanharjoituksista.

Kesken kaiken aukeni ovi. SimoKiviranta kurkisti sisään. Oli jotakintärkeää sanottavaa! Ja mitähän semahtoi olla, oppineista ja hurskaistateologeista kun oli kysymys? Aivanoikein: Varman tiedon mukaanjohonkin minulle tuntemattomaan

SIMOKIVIRANNANMUISTOLLE:

ROVASTI, TEOL.LIS. SIMO KIVIRANTA IN MEMORIAM

22

ravintolaan oli juuri tullut jotakinsellaista herkkua, josta en itse ollutkoskaan kuullutkaan, niin hyvänruoan ystävä kuin olinkin. Sitä olisiherrojen assistenttien ollut tarkoituslähteä maistelemaan.

Onko tällaista sopiva kertoa tässä janyt, keskellä ikävää ja hurskaitamuistoja? Kyllä on. Tämä minunmuistoni on aivan olennainen osaikävää, jolla minä kaipaan sitä SimoKivirantaa, jota sain jonkun kerrantavata hänen kotonaan viimeistenvuosien aikana. Oli yhteistä tekemistä,ja kylässäkin käytiin.

Näissä tapaamisissa oli nimittäinjotakin peräti nurinkurista: Paljonkärsinyttä, nyt jo melkein oman kodinseinien sisään suljettua, lähesliikuntakyvytöntä ja vain puolisonsaneuvokkaan rakkauden ja muuninhimillisen avun varassa päivästätoiseen selviytyvää vanhempaa veljeätuli tapaamaan terve, parhaissavoimissaan oleva nuori mies, jolla olielämä edessään ja kaikkikadehdittavan hyvin. Silti tämänuorempi astui pää painuksissa jaraskaissa ajatuksissa vanhemmanveljen huoneeseen. Kaikki oli synkkääja raskasta, ja maallinen elämäpelkkää ankaraa ponnistelua jahäviämään tuomittua turhuutta. Iloatai toivoa ei siinä juurikaan näyttänytolevan, ja näin kokiessaan ajattelinuorempi veli olevansa hurskas mies.

Mutta kuka oli tätä väsynyttä,masentunutta nuorta veljeä vastassa?Simo Kiviranta, joka tarjosivieraalleen ruokaa! Innostavantyörupeaman ohessa nautittiin uunissahautunutta, ensiluokkaisestahirvenlihasta valmistettua laatikkoa japäälle kahvit valuvan kypsänRoquefort –juuston ja patonginkanssa. En olisi ikinä osannut yhdistäänäitä kolmea toisiinsa mehevänlihapadan jälkiruoaksi, mutta Simotiesi, mitä teki. Se oli herkullista, kertakaikkiaan herkullista!

Tämä on se Simo, jota ikävöin, on sesitten sopivaa tai ei tai vastaako sesitä kuvaa, joka hänestä on muilla

kaipaajilla: Simo Kivirannassa,kärsimyksen ja kuoleman tuttavassa,kohtasin kerta toisensa jälkeen elämäniloa pursuavan, säkenöivän älykkään,kaikesta kiinnostuneen, sydämellisen,lämpimän ja sarkastista huumoriaviljelevän esikuvan kristitystä, jokaJumalan suurena lahjana eli päivänkerrallaan tätä ihmeellistä,mielenkiintoista ja jännittävää elämää.Kohtasin keskellä kuoleman kauhujavaeltavan veljen, joka nauttisydämestään kiitollisena kaikesta siitämaallisesta hyvästä, joka hänetpuolison ja perheen, ystävien,musiikin, hyvän ruoan ja innostavienkeskustelujen muodossa ympäröi.Tällaisena hänet tapasin, vaikkaläheisimmät varmasti tunsivattoisenkinlaisen Simon ja näkivät niihinraskaisiin hetkiin, jotka minulta jäivätsalatuiksi.

Kuitenkin minulle opetti SimoKiviranta, jos joku, sanoin ja teoin,että Jumala on elämän Jumala.Kuolema on synnin palkka, ja Perkeleon ollut murhaaja alusta asti. Kristus,Jumalan Poika, on Ristillään jaylösnousemisellaan kukistanut synninja kuoleman vallan. Simo, joka niinväkevästi julisti toistauskonkappaletta ainoastapelastuksesta Kristuksessa jakilvoitteli ankarasti Pyhän Hengenvoimassa uskonvanhurskaudessapysyäkseen, sai sovituksen lahjanavoimaksi kilvoitukseensa myösvahvasti eletyn ensimmäisenuskonkappaleen, uskon JumalaanLuojana ja kaiken elämän Isänä.

Nyt kilvoitus on päättynyt. SimoKiviranta on päässyt lopullisesti irtisen kuoleman otteesta, josta Kristuson tullut meitä kaikkia vapauttamaan.Simo jää minulle suureksi esikuvaksisiitä uskosta, jolle ”elämä on Kristusja kuolema on voitto”. Kumarrankunnioittavasti ja kiitollisena hänenrakkaan muistonsa edessä ja tervehdinhänen rakasta puolisoaan japerhettään. Jumala heitä ja meitäkaikkia siunatkoon ja auttakoon meitäurhoollisesti kilvoittelemaan, silmätluotuina uskon alkajaan ja päättäjään,Kristukseen.

sovittanut. Kaikki saa uskoa anteeksi.Raamattu neuvoo, kuinka uudessaelämässä tulee elää ja paimenet ovattässä laumalle esikuvina. Paimen eijää itse eikä jätä laumaansa syntiin.Itse hän haluaa elää niin kuin kokotaivaan joukko olisi katselemassa.

jatkoa sivulta 19

Simo Kivirannan muistoa voikunnioittaa ja samalla jatkaa sitä

tärkeätä työtä, jota hän oli monessakäynnistämässä.

Suomen Luthersäätiön lisäksi erityisestilahjasi Paavalin Synodille palvelee tätä

tarkoitusta.

Tilinumero löytyy takakannesta. Lehdenvälissä oleva pankkisiirto sisältää

vanhentuneen jäsenmaksu summan.Nykyinen normaali maksu on 20

euroa. Monet ovat tukeneet yhteistätyötä paljon enemmänkin.KIITOS LAHJASTASI!

23

Missionsprovinsen behövs därföratt Guds ord måste predikas

Det är det grundläggande svaret. Dethar alltså gått så långt att Guds ordbara blir förkunnat i någon församlinghär och där. Över detta gläds vi. Ochvi ber och hoppas att de mot Herrenoch Hans ord trogna som tjänar iSvenska kyrkan får Andens kraft attfortsätta att förkunna allt Guds ord.Men det är förödande att Svenskakyrkan i stort har tappat förtroendetför Bibeln som Guds ord. Därmedföljer att Jesus inte får vara den Hansäger sig vara, Guds Son och världensende Frälsare. Detta i sin tur gör attman kan arbeta för en könsneutraläktenskapslagstiftning. Kyrkansagenda anpassa till världens.Missionsprovinsen behövs för attGuds ord ska bli förkunnat.

Missionsprovinsen är ettnödvändigt svar på Svenskakyrkans sekularisering

Svenska kyrkan blev en från staten frikyrka år 2000. Somliga hade hoppatsatt den då skulle bli fri frånpolitikernas inflytande. Men derashopp har kommit på skam. Det märkspå många sätt.

Svenska kyrkans kyrkomöte fortsätteratt vara politiserat. Biskoparna haringen rösträtt. Det finns visserligen enläronämnd där biskoparna ärsjälvskrivna ledamöter, men derasbeslut kan köras över av kyrkomötet.

Biskoparna anpassar sig till det somär politiskt korrekt. De förstabiskopsvalen efter 2000 trodde viskulle innebära en ändring. Vihoppades att biskopskollegiet skullekunna få åtminstone två som inte höll

sig till tidens trender. Men ack, vad viblev besvikna. När man kommer in ibiskopskollegiet är det som om mansmittas av ett gift. Man ställer in sig idet liberalteologiska ledet. Införärkebiskop Hammars återkommandeutspel, där han för varje gång alltmerlämnar den evangelisk-lutherskalärogrunden, är övriga biskopar tysta.

Ärkebiskop KG Hammar inbjödnågra journalister tillärkebiskopsgården. Han lade för demfram sin syn på Gud. Han sa: ”Vimåste se att gud är dynamisk och intenödvändigtvis detsamma för tvåtusenår sedan som i dag”. Därför haräktenskapet inte som i Bibeln främstbarnalstrande uppgift. Utan kärlekenär det allt övergripande. Därav följerför ärkebiskopen att äktenskapet intebara är vikt för man och kvinna.Svenska kyrkan har en ledare som intelängre bekänner och förkunnar sammeGud som kristna i alla tider trott ochtror på.

Biskoparnas teologi eller brist påbiblisk teologi smittar av sig påprästerna. Det börjar redan iprästutbildningen. Den är heltanpassad till tidens agenda. ”Härska ingen kvinnoprästmotståndaregöra sig besvär”, kan man få höra. Iden rent teologiska undervisningen påuniversiteten kan väl ingen hindras attdelta. Den är ju statlig. Men i kyrkanspastorala utbildning sållas man. Ochutsätts för kränkande behandling. Kanen manlig kandidat inte ta emotnattvarden av en kvinna, så är det kört.

Utbildningen påverkar de blivandeprästerna – om de inte har en fastbibel- och Kristustro med sig när debörjar och får den helige Andes hjälpatt förbli ståndaktiga. Biskoparna ger

dem ingen hjälp in i Bibel- ochKristustron. Dessa präster påverkarlivet i församlingarna. Det finnskyrkfolk, som förstår att det inte ärsom det ska vara med deras präst. Dekänner sig alltmer hemlösa i sin egenkyrka. Somliga har börjat samlas tillegna gudstjänster med hjälp av godapräster från någon grannförsamlingeller av pensionerade präster.

Jag har själv fått vara med omuppbyggnaden av en sådangudstjänstgemenskap. I börjansamlades vi i några kyrkor ellerförsamlingshem som uppläts avrespektive kyrkoråd. Men efterhandstängdes dessa församlingslokaler ochdå samlades vi i ett hem. Men vi letadeefter en egen lokal. Vi fick hyra enf.d. postlokal, som vi invigde tillgudstjänstrum. Det fanns en unghyresgäst i detta dåligt isolerade hus.Han tålde inte orgel och psalmsång,så när vi började gudstjänsten, börjadehan stampa i golvet och så höjde hanmusiknivån på sina instrument. Detgick inte att samtala med honom. Hankunde inte acceptera att vi fick varaifred en liten stund en enda gång iveckan. Det lilla samhälle där vi varheter Stigen. Där fanns en kyrka somPingstvännerna ägde. Men de hadesamlingar bara då och då. Vi fick höraatt de ville sälja sin kyrkobyggnad. Vitog kontakt och vi accepterade detbelopp de ville ha, 210.000 kronor.Till saken hörde att vi året innan fåttta emot stora gåvor av människor somhade nöd för oss därför att vi varutkörda ur Svenska kyrkans lokaler.En sommarsöndag predikade jag i enkyrka. Efteråt fick jag ta emot ettkuvert från ett äldre par. Det innehöll150000 kronor. Samma sommar fickvi två gåvor på 100 000 kronorvardera. Så vi kunde betala

Varför behövs Missionsprovinsen iSverige?

Arne OlssonProsten

Bollsta, Sverige

24

Smyrnakyrkan kontant. Och där firarvi nu gudstjänst varje söndag i lugnoch ro och framförallt i Ande ochSanning.

Somliga av er har hört namnet Per-Anders Grunnan. Han var en av demsom inte blev accepterad att prästvigasi Svenska kyrkan. Han är präst nutack vare att biskopen i denIngermanländska kyrkan tog honom isin kyrkas tjänst. Efter en tids tjänstblev han prästvigd. Men innan hanreste till två års tjänst iIngermanländska kyrkan fick jagansvar för att han fick en kateket- ochpredikotjänst i Dalsland. Per-Anderspredikade och undervisade i katekesenoch ansvarade för gudstjänster först iolika kyrkor och sedan i olika hem.När han återvände var det dags förköp av kyrkan och han är nu dennagudstjänstgemenskaps präst. Han harett kyrkoråd och många frivilligaställer upp i allt det praktiska som hörmed.

Sådana här gudstjänstgemenskapereller koinonior har växt upp litevarstans i Sverige. När arbetet i Stigenvarit igång en tid, fick jag ett brev frånen pensionerad diakonissa iVärmland. ”Tänk om vi kunde fånågot liknande här i Värmland somni har i Dalsland?” Vi utlyste engudstjänst i hennes hem. Det varmycket spännande om det skullekomma någon. Nära tjugo personerkom. En kvinna som åkt åtskilliga milför att få vara med sa: ”Detta är svarpå många års böner.” Nu finns deten gudstjänstgemenskap i Karlstad isödra Värmland och en i Torsby, norraVärmland. Patrik Toräng, prästvigd iEvangelisk-lutherska kyrkan iFrankrike, har ansvar för Karlstad.Johnny Bjuremo är präst för arbetet inorra Värmland. Från början av dettaår har de till hjälp den för prästvigningfärdigutbildade Gunnar Andersson.Allt detta har skett under två år.

Dessa koinonior är en följd avSvenska kyrkans sekularisering.Människor som känner sig hemlösa isina församlingar har här och där tagitansvar för att få höra Guds ord. Det

har inte skett utan kritik från andrakristna och från präster och biskopar.Somliga har fått pröva på ett avkännetecknen för Kristi kyrka: korset.Men Guds ord bär inte bojor. Gudsord måste förkunnas. Guds ord måstefå höras.

Missionsprovinsen är enlydnadshandling inför Gud. Den harväxt fram ur nöden för vårt svenskafolk

Svenska kyrkans församlingar svikeralltmer missionsuppdraget. Man gerefter för de för stunden aktuellatrenderna. Man inriktar sitt arbete påatt ge religiös service efter människorsönskemål.

Ett enda exempel: I ett pastorat medtre präster och kyrkomusiker har enpräst och en kyrkomusiker fått lämnasina tjänster. Det var fel på prästeneftersom han inte följde den nyateologin och accepterade kvinnligapräster. Kantorn hade tjänatförsamlingen i trettio år, var duktigoch omtyckt av det trogna kyrkfolket.Men han hade ett avgörande fel ansågde styrande: Han spelade inte denmusik vid begravningarna sommänniskorna önskade. Därmedställde han till problem och var inteönskvärd.

Ur detta växer en nöd för folket sominte får höra Guds ords lag ochevangelium. Man får inte i kyrkornahöra vad Gud har gjort genom sin SonJesus Kristus för att vi ska få förlåtelseoch evigt liv. Allt färre av svenskafolket vet vad evangelium är. Allt färretror detta evangelium.

Kristus har sagt: Gå ut och gör allafolk till lärjungar… Predikaevangelium för allt skapat.

Herren har lagt detta på oss. Vi harbara att gå, att lyda vår Herre. Isomliga församlingar finns det godapräster, som förkunnar Guds ord tillfrälsning. Det gläder vi oss åt. Vi villvara till uppmuntran för dem. Men ide allra flesta församlingar finns detinget Kristusliv. Finns det inget

Kristusliv finns det heller ingenmission. Ingen lust, ingen glädje i atthjälpa andra till tro. Nöden för attvårt folk ska få höra om Jesus liggerbakom Missionsprovinsen.

Missionsprovinsen behövs för att viska få mot Guds ord trogna prästeri Sverige

Kristi evangelium måste bli predikati ostympad form. Aposteln Paulusskriver i Rom.10:14-17: Hur skullede kunna åkalla den som de intehört? Och hur skulle de kunna höra,om ingen predikar? Och hur skullenågra kunna predika, om de intebleve utsända? Det står skrivet: Hurljuvliga är inte stegen av dem somförkunnar det goda budskapet. Menalla ville inte lyda evangeliet. Jesajasäger: Herre, vem trodde vårpredikan? Alltså kommer tron avpredikan och predikan i kraft avKristi ord.

Herren kallar och sänder också i vårtid unga män att förkunna Hans ordoch förvalta Hans sakrament. ISvenska kyrkan blir de av Herrenkallade avvisade om de inte skriftligtlovar att i alla situationer samarbetamed kvinnliga präster.Missionsprovinsen ser här sitt ansvarför Ordets förkunnande.Missionsprovinsen behövs för attdessa som Herren kallar ska få bliprästvigda.

Det har skett märkliga saker innanMpr bildades. Sedan tio år finns det iGöteborg en Församlingsfakultet. Därger man nu en treårig teologiskutbildning på högskolenivå. De tvåförsta kandidaterna därifrån gick ihöstas Lutherstiftelsens pastoralakurs. De är färdiga för prästvigning.De har båda fått tjänst och avlönasmed frivilliga medel. När de kanprästvigas avgörs kanske nu ifebruari. 1995 startades KyrkligaFörbundets givartjänst. Någrastoppade prästkandidater ochutomlands prästvigda får sin lön fråndenna givartjänst.

25

Det ena efter det andra har samverkattill Missionsprovinsens bildande. Ellerrättare sagt: Herren har på olika sättlett oss fram till detta. För mig självär det alldeles klart att detta är Herrensverk. Det är en nåd att få stå med idet. Det är inspirerande att få mötaunga män hos vilka Herren tänt enhelig iver att få föra ut budskapet omsyndares Frälsare. Det är inspirerandeatt få möta människor som samlas ikoinoniorna, att få möta derastacksamhet över att få höra Guds ord.Och att få se deras iver att alltfler skakomma för att höra Guds ord för attkomma till tro och bli bevarade i tronpå Jesus Kristus.

Missionsprovinsen bildades...

...den 6 september 2003. Den hadeförberetts av Stödföreningen förMissionsprovinsens bildande.Stödföreningen bildades i januari2003. Stödföreningen var ett resultatav samtal mellan olikabekännelserörelser inom Svenskakyrkan. Kyrklig samling hade tagitinitiativet till dessa samtal. Men närsedan konturerna tog fastare form ochvi började tala om biskops- ochprästvigningar kunde inte allafortsätta färden fram motMissionsprovinsens bildande. Menbakom står gammalkyrkliga,lågkyrkliga och högkyrkliga grupper.Att vi inom dessa olika traditioner harkunnat finna varandra är ett resultatav biskop Bertil Gärtners treLinköpingsmöten. Det första mötetsamlade nära tvåtusen deltagare.Biskop Gärtners strävan har varit attde bekännelserörelser, som står påsamma lärogrund, behöver stå enadenär det andliga läget är så katastrofalti Svenska kyrkan.

I Missionsprovinsen är de olikarörelserna representerade, men intesom rörelser utan enskilda har insettatt Missionsprovinsen är nödvändig– inte i framtiden utan nu.

Det år som gått har varit ett intensivtår i förberedelserna och i bildandet avMissionsprovinsen. När den bildadesden 6 september i Göteborg

undertecknades grunddokumentetmedan Göteborgs domkyrkas klockorringde helgsmål! Det var en högtidsom vi som var med inte glömmer. Inteheller glömmer vi när det förstabiskopsvalet genomfördes den 6december, också i Göteborg. Sjukandidater var nominerade, men tvåavstod. Efter omröstningen räknadesrösterna. På uppmaning avvalförrättaren fick vi gärna ägna dentiden åt bön. Och vi var stilla i tystbön. En mäktig stund!

Och så var tre valda sombiskopskandidater, Göran Beijer,Stockholm, Lars Artman, Örkelljungai södra Sverige, och så jag som bor ivästra Sverige. Vi var tre nomineradekandidater från Västsverige. Fråganvar om det skulle bli tre biskopar frånsamma landsända och samma andligatradition. Men Herren ordnade det såatt det blev en från öst, en från sydoch en från väst. Och vi kommer fråntre olika andliga traditioner. Vi trekänner oss väldigt små. Men Herrenhar lovat att Hans starkhet fullkomnasi mänsklig svaghet.

Nu vet vi inte när vi tre kommer attvigas till biskopar. I mitten av februariåker vi till Kenya. På inbjudan avbiskop Obare i den evangelisk-lutherska kyrkan där ska vi delta i enteologisk konferens med deltagarefrån flera lutherska kyrkor i Afrika.Biskop Obare har lovat göra vad hankan för att hjälpa oss. Han förstår vårsituation Efter konferensen blir detsamtal med honom om framtiden. Tvåalternativ finns. 1) Att biskop Obareviger de första prästerna åtMissionsprovinsen och vi avvaktarmed biskopsvigningarna. 2) Att vi trevalda blir biskopsvigda och därmedkan viga präster.

Provinsordning.Den 17 april i år samlasMissionsprovinen till sitt förstaprovinskonvent. Huvudärendet är dåatt anta den provinsordning som enarbetsgrupp har arbetat fram och somantagits av Missionsrådet. Jag skasummariskt gå igenom denna ordning.

Den ger ytterligare svar på frågan vadMissionsprovinsen är.

Provinsordningens syfteär att ange lärogrund, ändamål,strukturer och arbetsformer förMissionsprovinsen samt att främjaoch bevara enheten mellangudstjänstgemenskaperna. Ordningenskall kontinuerligt utvärderas och sesöver av provinskonventet.

Lärogrund.Missionsprovinsens lära, tro ochbekännelse är grundad i Guds heligaOrd, Gamla och Nya testamentetsprofetiska och apostoliska skrifter,sammanfattad i de trehuvudbekännelserna: den apostoliska,den Nicenska och den Athanasianskasamt i den oförändrade Augsburgskabekännelsen av år 1530, bejakad ocherkänd vid Uppsala möte 1593 samtförklarad i hela Konkordieboken.

Identitet.Missionsprovinsen är en del av ”denenda, heliga, allmänneliga ochapostoliska kyrkan”. Den är en friprovins av Guds kyrka och församlingi Sverige, på den oförändradeevangelisk-lutherska bekännelsensgrund. Den står i kontinuitet med denandliga tradition som förvaltats ochvuxit fram inom Svenska kyrkan ochbetraktar sig som ett icke-territorielltstift inom denna.

Ändamål.Missionsprovinsen skall verka ilydnad för Jesu missionsbefallningoch bidraga till att människor i vårtland skall komma till tro på Honomoch kunna fira gudstjänst i Anda ochsanning.

Uppgiften är att stödja anslutnagudstjänstgemenskaper och medverkatill bildandet av nya, där sådanabehövs. För de anslutnagudstjänstgemenskapernas behovskall man pröva och insätta Ordetstjänare enligt apostolisk tro ochordning. Missionsprovinsen skalluppmuntra och stödja mission,diakoni och undervisning. Den sökerinternationell samverkan på

26

evangelisk-luthersk grund och odlarkontakt med andra kyrkotraditionerdär så är lämpligt.

Koinonior.Som benämning pågudstjänstgemenskaper och friaförsamlingar används här begreppetkoinonior vilket betyder gemenskap(med de heliga eller det heliga). Enkoinonia är en gemenskap avmänniskor som regelbundet, ommöjligt söndagligen, firar gudstjänsttillsammans.

En koinonia kan vara en del av enförsamling inom Svenska kyrkan.De anslutna koinoniorna ärsjälvständiga, lokalagudstjänstfirande gemenskaper meddet ansvar och de rättigheter somanges i provinsordningen. Förmedlemskap i en koinonia krävs attden enskilde är döpt och i tro och livomfattar den evangelisk - lutherskabekännelsen.

Ämbete, tjänster och uppdrag.Missionsprovinsen bejakar och följerJesu och apostlarnas undervisning ochföredöme vad beträffar ämbete,tjänster och uppdrag i församlingen.Till församlingens tjänst insatte Jesusmän i Ordets förkunnelse ochsakramentens handhavande.Därutöver kallades män och kvinnortill särskilda tjänster och uppdrag iförsamlingen. Guds kallelse till Ordetstjänst sker genom en inre kallelse sombestår i en önskan hos den kallade atti trohet mot Guds Ord få förkunnaEvangeliet. Denna inre kallelse prövasgenom församlingens yttre kallelseoch bekräftas genom vigning ochinsättning av kyrkans ämbetsbärare.

Eter denna övergripande beskrivninganger provinsordningenbehörighetskrav för biskop, prästdiakon eller diakonissa, predikant ochmissionär, liksom vad deras uppgifterskall vara.

Missionsprovinsens organisation påriksnivå.Till Missionsprovinsen kan koinoniorsom delar dess tro och bekännelse

ansluta sig. Enskilda som vill stödjaMissionsprovinsen kan blimedlemmar i Missionsprovinsensstödförening.

Provinskonvent har följandesammansättning: Två ledamöter frånvarje ansluten koinonia.Medlemmarna i biskops- ochprästkollegiet. Två ledamöter frånvarje medverkandemissionsorganisation. Ledamöterutsedda av Missionsprovinsensstödförening till ett antal av en på 15medlemmar. Biskop ärprovinskonventets ordförande.Missionsrådet består av åttaledamöter med lika mångasuppleanter. Biskop är dessordförande. Vid val bör en godfördelning av lekfolk och präster ochkoinoniornas representationeftersträvas.Konsistoriet består av en biskop medövriga biskopar som suppleanter, treprästerliga och tre icke prästerligaledamöter med lika mångasuppleanter.Prästkollegiet består avMissionsprovinsens biskopar och avkonsistoriet antagna präster.Prästkollegiet utser inom sigläronämnd i vilken samtliga biskoparingår.

I nuvarande skede har det inte bedömtsnödvändigt att utarbeta bestämmelserför den regionala organisationen.Missionsprovinsens ekonomi handhastills vidare av Stödföreningen.

Därmed är genomgången av förslagettill provinsordningen avslutad.

Den ringa begynnelsen.Alla inom bekännelserörelserna är intemed på de steg vi tagit när det gällervigning. Somliga menar att det går anmed prästvigning, men intebiskopsvigning. Ty då blir vi en nykyrka.

Vi menar att Missionsprovinenfortsätter att vara Svenska kyrkanmed dess oförändrade evangelisk-lutherska bekännelse. Det har hänt såmycket i Sv kyrkan, så många beslut

i lärofrågor har tagits att Sv k intelängre står på den evangelisk-lutherska Kyrkans grund. IKyrkoordningens första kapitelhänvisas det visserligen till Guds ordefter vilket allt skall prövas och tillde lutherska bekännelseskrifterna ochkonkordieboken, men i praktikenbetyder inte dessa något.

Missionsprovinen innebär alternativstruktur, men det är inte fråga omnågon alternativ kyrka. En kyrkoherdesom inte är med i Missionsprovinsensprästkollegium skriver att vi hör tilldem som ”håller fast vid den grundsom alltid gällt för vår kyrka, utanatt snegla mot det politiskt korrekta…Det är i själva verket dessaalternativa strukturer som aktivtbevarar Svenska kyrkans arv. Dettautesluter inte att det också finns enhel del församlingar inom detofficiella systemet som fortfarandefirar gudstjänst med Guds ord somledstjärna” (Anders Brogren ).

Vi är en minoritet. Hittills är det baranio koinonior som är anslutna tillMissionsprovinsen. Ett trettiotalpräster är anslutna till prästkollegiet.Men vi ska inte förakta den ringabegynnelsens dag. Vi har på olika sättfått se att Herren vill detta. Förarbetethar varit intensivt. Vi har haftåtskilliga lärosamtal. Och det har varitberikande. Vi har fördjupats i synenpå den evangelisk-lutherska läran.Framförallt har Guds ord blivit ossännu kärare.

Men om Herren inte bygger husetarbetar byggnadsmännen förgäves. Ibön och stillhet inför Guds ord har visökt Herrens ledning. Kristus är ju sinKyrkas Herre. Det är Honom vi villfölja och lyda. Det är Kristievangelium som ska förkunnas. SkaGuds Helige Ande få möjlighet attkomma in i människors hjärtan meddetta ljuvliga Evangelium, då behövsockså Guds lag förkunnas. Vi vill vararedskap för Guds mission. Vi vill göradet möjligt för människor att få mötaFrälsaren Jesus Kristus. Vi vill attkyrkfolk, som inte längre får höra omJesus ska få göra det till fördjupad tro

27

och till fördjupad kärlek tillmedmänniskorna.

*************************

De tog en annan väg

Sedan de i en dröm hade blivitvarnade för att vända tillbaka tillHerodes, tog de en annan väg hemtill sitt land. Matt. 2:12.

Det sägs så om de vise männen efterbesöket hos den heliga familjen iBetlehem. De hade till slut funnitJesus, Konungen, som de hyllade medsina gåvor. Nu skulle de återvända.De tänkte förstås ta samma väg somde hade kommit. Men Herrenuppenbarade sig i drömmen ochvarnade dem. De skulle ta en annanväg tillbaka. Den väg de kommitkände de till och den hade kanske varittryggare för dem. Men de följdeHerrens befallning.

De tog en annan väg hem till sitt landinte för sin egen skull utan förJesusbarnets skull. Herodes, den ondamaktens representant, tänkte dödaGuds Son. Jesus föddes för att gå motlidandet och döden, men inte på Gudsfiendes villkor. Utan på Guds villkor.Det skulle hända mycket innan tidenvar inne för Golgata.

För vår Frälsares skull tog de en annanväg. De trotsade Herodes uppmaningatt underrätta honom om var barnetbefann sig. Guds befallning hadeföreträde framför världsmaktens. Vikan också säga att de tog en annanväg för vår skull, för människorsfrälsnings skull. Jesus skulle bli allasFrälsare.

Det kommer tider, då vi får göra somde vise männen: Ta en annan vägtillbaka till vårt land. Vårt hemlandär himmelen, säger aposteln Paulus.Dit vill vi och dit vill vi ha så mångasom möjligt med. Ty Gud vill att allamänniskor ska bli frälsta ochkomma till kunskap om Sanningen,om Kristus. Utan Jesus Kristus gårdet inte. Ingen enda är på den rätta

vägen hem om inte Jesus får varaFrälsaren och Herren. Om Han intefår vara den Han i sitt Ord själv sägeratt Han är. I detta läge kommer Herrentill somliga av oss som vill varaHerren trogna och ger ossbefallningen: Ta en annan väg! Ta enannan väg än den breda trendvägen –den väg som de flesta tycker vi skagå.

Vi vill lyda Herren. Vi tar en annanväg inte för vår egen skull. Utan förmänniskornas skull. Och för derasskull som Herren kallar att vara Hanspräster och förkunnare. Vi tar enannan väg inte minst för Jesu skull.

Man står efter att döda Kristus. Manvill behålla Honom som barnet sominte gör någon något förnär. Detförkunnas att människan är Guds barnutan omvändelse och tro på Jesus ochdärför inneboende i varje människa.Man har satt så mycket i Guds ordinom parentes, inte minst de ord somsäger att om en människa inte blir föddpå nytt kan hon inte se Guds rike. Attden som inte tror på Sonen ärfördömd. Man vill inte låta JesusKristus vara Herren. Det är så manstår efter att döda Kristus som denHan verkligen är, Guds Son ochmänniskornas ende och nödvändigeFrälsare. Ingen kan döda Kristus. Menman kan göra så att Kristus inte blirförkunnad som den Han verkligen är.

För att Guds ord ska bli förkunnat tillmänniskornas frälsning kommerbefallningen: Ta en annan väg än denbreda trendvägen. Ta den väg därGuds ord allena är ledstjärnan. Ta denväg där man har bekymmer för sinegen och andras evighet. Ta den vägdär man säger ja till dem Herren kallaratt förkunna Hans ord.

Jesus tog en helt annan väg än denman hade förväntat. Därför blev Hanhånad, föraktad. Han var lik en mansom man skyler ansiktet för. Såföraktad att vi höll Honom för intet.Jesus gick den väg Han var sänd attgå. Han gick den för vår skull, för allamänniskors skull.

Denne Jesus säger: Följ mig! En annanväg, det är vägen med Jesus allena.Det är den väg där vi låter Herrengenom sitt Ord och sin Ande omvändaoss, var och en, och fostra oss och ledaoss. Det är lydnadens väg, lydnadenför Herrens heliga vilja, som Han haruppenbarat i sitt heliga Ord. På denvägen ger Han oss ivern om andrasfrälsning. Jesus förväntar sig av ossatt vi tar ansvar för dem Han kallaratt förkunna Hans Ord.

Ska människor i Sverige finna vägenhem till Gud? Den stora trendvägen,där Jesus inte får vara Herren, gårgenom många församlingar och dengår genom stifts- och rikskyrka och ikyrkomöte och i många kyrkoråd. Detfår till följd att människor inte får höradet Guds ord varigenom den HeligeAnde kan verka omvändelse och tropå vår ende Frälsare, Jesus Kristus.De trogna som vill hålla fast vid JesusKristus får inte den själaföda debehöver för att hålla ut i trons kamp.Därför hör somliga av oss Herrenvarna och säga: Ta en annan väg. Ochdå är det bara att lyda. Hur oviss änframtiden kan verka.

Vi får ödmjukt bedja: Herre, på Dittord vill vi gå. Men då får Du ge ossvisdomens och frimodighetens ochuthållighetens Ande. Och Du måsteständigt på nytt lära oss att om inteDu bygger huset, så är allt vårt egetarbete förgäves. För att Du JesusKristus är Herren, för att Du vill våroch alla människors frälsning, för attDu allena är vägen till vårt verkligahemland, för att Du ännu i dag kallarunga män att förkunna Ditt Ord kanvi inte göra något annat än att tackaoch lova, lyda och tjäna Dig. Amen.

28

Jeesuksen ja kirkon alennustila eivätole sama asia. Oikeastaan ne ovatkeskenään vastakkaiset. Parivuosituhatta sitten Jumala tuliJumala tuliJumala tuliJumala tuliJumala tuliihmiseksiihmiseksiihmiseksiihmiseksiihmiseksi, Jeesus syntyi maailmaan.Miksi ? Jotta Jumala voisi ihmisenäottaa kannettavakseen ihmistensynneillään ansaitsemanrangaistuksen. Ihminen tuomittiin ja(meille) syyllisille tuotiin armahdus.Näin Jeesuksen ristinkuolemassaoikeudenmukaisuus ja rakkaus saavuttiabsoluuttisen huipun.

Mahdammeko me lainkaan ymmärtääkuinka paljon Jumala meitä rakastaa ?Kaikkivaltias Jumala luopui vallastaanja voimastaan ja suostui tulemaanihmiseksi. Ihmisenä Jeesus saiosakseen milloin pilkkaa, milloin sylkeäja ruoskaa, milloin raa´anristiinlyömisen. Mutta tähän kaikkeen- näin alas - Jeesus hiljaisesti javakaasti nöyrtyi meidän pelastuksemmetähden.

Kirkko, joka nimelläänkin julistaaolevansa Herran omien joukko,valmistautuu hiljaiseen viikkoon japääsiäiseen. Mutta kuinka lähelläHerraa kirkko, seurakuntalaiset taikirkon työntekijät todellisesti ovat ?Joskus tuntuu siltä, että kirkon syväalennustila johtuu vastakohtaisestisiitä, että ihminen on itse ryhtynytihminen on itse ryhtynytihminen on itse ryhtynytihminen on itse ryhtynytihminen on itse ryhtynytjumalaksijumalaksijumalaksijumalaksijumalaksi.

Jeesus toimi vapauttavasti selkeälläsanallaan: ihmiset näkivät (ehkäkarvaankin) totuuden ja asioidenoikean laidan mutta kykenivät myöslöytämään tien eteenpäin.

Tämän päivän kirkossa Jeesus ja kokoRaamatun sanoma on kahleissa. Sieltäkahleistaan orjaa voidaan tarvittaessahyödyntää itsemääriteltyjen tarpeidentyydyttämiseksi. Mutta jos Raamattuauskottaisiin ja opetettaisiin �niin kuinon kirjoitettu� ja annettaisiin ehdotonylin valta tuolle Jumalan sanalle ?Kaikki nyökkäilevät periatteessahyväksyen - ja käytännössä kumartuvat

omien käsitystensä epäjumalan edessäja torjuvat sanan uudistavan voiman jatyytyvät olemaan hurskaaksi siloiteltueste toistenkin ihmisten totuudennälälle.

Jeesus rakasti ihmisiä - heikoimpia,syntisimpiä ja halveksituimpia myöten.Paitsi hänen kuolemansa, myös hänenelämänsä puhuu samaa. Ja Jeesuksenrakkaus voitti monen sydämessä.Omillensa Jeesus antoi tehtäväntoimia kaikin tavoin tämän mallinmukaan. Luuletteko, että kirkkovallanpitäjineen on ollut uskollinentehtävässä ? Ehkäpä, joslähimmäisenrakkaudella ymmärretäänuskottoman maailman arvojen japyyntöjen hyväksymistä kaikenkirkollisen toiminnan ja julistuksenmittapuuksi. Ja vastavuoroisesti niitäseurakuntien työntekijöitä, jotkahaluavat pitää kiinni Raamatunopetuksista, yritetään hellästirakkauden ja kohtuuden käsivarsillavaientaa ja karkoittaa jonnekinkirkolliseen periferiaan. Onhanomassatunnossaan Raamattuunsitoutuvien häiriköiden aika jo luopua�suojatyöpaikoistaan� ! Ehkä meidänkirkossamme omatuntokin on jo - niinkuin eräs pappisveli minulle kerransanoi - �Paavalin Synodin (ikioma)vitsi�.

Toivotan hyvää paastonaikaa kaikille.Mutta jos haluatte tehdä siitä tosihyvän ajanjakson, hiljentykäätutkimaan Kirkkauden Herranalennustilaa. Kysykää tärkeitäkysymyksiä �mitä�, �miksi �, �miten�.Kysykää ja löytäkää vastaukset, josette sokean sokeain taluttajan luota,niin Jumalan erehtymättömästä jaelämää ja uudistusta vaikuttavastasanasta. Sillä Raamatussa kohtaattehänet, jolla on valta ja voima tänään jakerran myös näkyvällä tavalla. Ja hänrakastaa sinua, ja haluaa vapauttaa jauudistaa. Eikä kyse olevaalilupauksista!

JEESUKSEN JA KIRKONALENNUSTILAVesa KiertokariNuorisopastoriKalanti

Paavalin synodin vastuutehtävissäon tapahtunut muutoksia. Synodinhallituksen puheenjohtajana toimiirovasti Teuvo Huhtisen jälkeen nyt

pastori Juhani Koivisto.

Puheenjohtajan tervetulotoivotuspaastonajan kirkkopäiville

viereisellä sivulla.

Muista muutoksista tämänhetkisissävastuutehtävissä voi lukea esim.Paavalin synodin www-sivulta.

Juhani Koivisto

29

KUTSU KIRKKOPÄIVILLE

“Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi,paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itsellensä ansainnut.” Apt. 20:28

Apostoli Paavali piti jäähyväispuheen Efeson seurakunnan vanhimmille ennen lähtöään kaupungista. Efesooli Rooman kasvukeskuksia, suurkaupunki, jossa erilaiset uskonnot ja aatteet elivät rinnakkain. Arteminpalvonta, taikuus ja keisarikultti vaikuttivat kaupungissa, jossa elettiin uskontojen sekoituksen aikaa. Efesomuistuttaa ajastamme, jossa tunnustetaan Kristusta ja todistetaan hänestä erilaisten aatevirtausten keskellä.

Paastonajan kirkkopäiviä pidetään 3.-4.4.2004 Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla, Tikkurilan seurakunnassa.Kirkko rakennettiin vuosikymmenellä, jolloin Kolumbus purjehti Amerikkaan tai Vasgo da Gama kiersi Afrikanmatkalla Intiaan. Tuolloin elettiin murrosaikaa, uskonpuhdistuksen aattoa.

Kirkkopäivien tunnuksena on “Jumalan kyllä ja Jumalan ei”. Tunnus muistuttaa ensinnäkin Jumalan sanastalakina ja evankeliumina. Laki näyttää syntimme ja syyllisyytemme ja varoittaa Jumalan sanan vastaisestaelämäntavasta. Evankeliumi armahtaa syntisen ehdoitta ja ilmaiseksi.

Aikamme houkuttelee meitä mukautumaan ympäröivän yhteiskunnan arvoihin. “Jumalan kyllä ja Jumalanei” muistuttaa, että kristillisen kirkon ja kristityn kutsumus ei ole mukauttaa oppia ja etiikkaa ympäröivänyhteiskunnan normistoon, vaan uudistua ja uudistaa Jumalan sanasta kasvavan tunnustuksen perustalle.Tämä merkitsee sitä, että osaamme nähdä oikein ajan merkit sekä uskoa ja elää tunnustuksemme mukaisesti.

“Jumalan kyllä ja Jumalan ei” korostaa, ettei perimmäistä totuutta voi nähdä suhteellisena eikä uskoa voisiksi mukauttaa kulttuurimme vaatimuksiin. Raamatun ilmoitustotuutta ei voi myöskään pirstoa erilaisiksitulkinnoiksi, josta kukin voisi valita mieleisensä. Siksi kaikki tulkinnat eivät ole samanarvoisia, eivätkäkaikki tiet vie perille.

Vaatimus mukautumiseen voi olla hyvin voimakas. Esimerkiksi kirkon klassisen virkakantaan pitäytyvilläon vaikeuksia saada työtä kirkossamme. Ruotsissa tilanne on tällä hetkellä vielä vaikeampi. Miten käsitys,jonka kristityt ovat aina uskoneet, voi joutua kielletyksi? Yhtenä syynä on se, että meidän ajassamme virkajonka juuret ovat Jeesuksen apostolien kautta antamassa valtuutuksessa, on joutunut aikamme demokraattistenaatteiden saartamaksi. On kysymyksessä taistelu, jota eri aikoina käydään eri rintamalohkoilla Raamatunsanan ja ajan aatteiden välillä.

Kuten tunnettua toinen aikamme polttopiste on käsitys ihmisestä miehenä ja naisena ja tästä Jumalanluomisjärjestykseen perustuvasta lähtökohdasta jäsentyvä käsitys perheestä ja laajemmin yhteiskunnasta.Ajassamme on voimia, jotka haluavat murtaa luomisjärjestyksen ja luomiseen perustuvan sukupuolten väliseneron. Yhteiskunnassamme käydään taistelua ihmisestä. Tämä ihmiskäsitykseen liittyvä näkökohta on yhtähyvin perhe-elämää koskevan kuin kristillisen kirkon virkaa koskevan keskustelun yhteisiä taustatekijöitä.

Meidät on kutsuttu pitämään kiinni perusteista Jumalan sanassa! Sen pohjalta haluamme seistä, tunnustaa jatodistaa. Ympäröivä maailmamme on muutoksessa, joka näkyy hyvin eteläisen Suomen kaduilla ja kujilla.Tunnustaminen merkitsee todistamista Kristuksesta myös ei kristitylle, vaikkapa muslimille, joka on saapunuttänne pohjoiseen maahan.

Tarvitsemme yhdessä Jumalalta tulevaa viisautta. Siksi haluamme kokoontua yhteen Paastonajankirkkopäiville. Kutsumme sinuakin kuulemaan rohkeita näköaloja ajastamme ja virvottumaan Jumalan sanastaja Herran Pyhästä Ehtoollisesta.

Toivotamme teidät kaikki rukouksin tervetulleiksi!

Juhani Koivisto

Pastori, Paavalin Synodin hallituksen pj.

30

3.4. Lauantai

12.00 Kirkkopäivien avajaisetTervetulosanat: Kirkkoherra Nils RönnholmAvauspuhe Paavalin synodin hallituksenpuheenjohtaja, pastori Juhani Koivisto

Johtaa: Pastori Johan Helkkula

13.00 EsitelmäJumalan kyllä ja Jumalan ei:

julistuksessa, sielunhoidossa ja kirkonrakenteissa.

Kirkkoherra, teol.tri Arto SeppänenPyydetty puheenvuoro: Dekaani, pastori

Juhana PohjolaJohtaa pastori Johan Helkkula

14.15 Lounas

15.30 EsitelmäJumalan kyllä ja Jumalan ei: PyhänRaamatun auktoriteetti uskossa ja

elämässäKyrkoherde Henrik Perret

Pyydetty puheenvuoro: Pastori LauriSeppänen

Johtaa pastori Juha Muukkonen

17.00 Kanavat

1. Apostolisen viran ja vihkimyksenperusteet

Teol.tri Timo Laato ja pastori VesaKiertokari

2. Jumalan kyllä ja ei: homosuhteethaastavat kristillisen ihmiskäsityksenKansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen ja sosionomi, teol.yo Niko Vannasmaa

3. Muslimi naapurinani - kuinka kertoaevankeliumi?

Pastori Timo Keskitalo ja teol. maisteriVille Melanen

19.00 Palmusunnuntain aattoseuratMuistosanat rovasti, teol.lis Simo

Kivirannasta: Piispa Olavi RimpiläinenSeurapuheet: Pekka Liuksiala , fil.tri

Martti Vuollo , rovasti Timo HolmaJohtaa kirkkoherra Timo Hämäläinen

4.4. Palmusunnuntai

12.00 Palmusunnuntainehtoollisjumalanpalvelus

Helsingin pitäjän kirkossa(Pyhän Laurin kirkko)

Liturgina kirkkoherra Teuvo Huhtinen jasaarnaa piispa Olavi Rimpiläinen

Avustajina pastori Johan Helkkula japastori Juha Muukkonen. Magnificat-kuoro laulaa opettaja Anna Kermisen

johdolla.

14.00 Kirkkokahvit

15.00 Paastonajan KirkkopäivienPäätösjuhla

Kirkkoherra, teol. tri Petri Hiltunen,päätoimittaja, teol.maisteri LeifNummela, rovasti Matti Väisänen.

Magnificat-kuoroJohtaa pastori, teol.lis Sakari Korpinen

TE DEUM-vuorovirsi Apostolinen siunaus, piispa Olavi Rimpiläinen

Lähtökahvit

Jumalan kyllä ja Jumalan eiJumalan kyllä ja Jumalan eiJumalan kyllä ja Jumalan eiJumalan kyllä ja Jumalan eiJumalan kyllä ja Jumalan eiGod�s yes and God�s no

�Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain,�Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain,�Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain,�Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain,�Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain,hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.� Ilm. 3:7hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.� Ilm. 3:7hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.� Ilm. 3:7hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.� Ilm. 3:7hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa.� Ilm. 3:7

PAASTONAJAN KIRKKOPÄIVÄTPAASTONAJAN KIRKKOPÄIVÄTPAASTONAJAN KIRKKOPÄIVÄTPAASTONAJAN KIRKKOPÄIVÄTPAASTONAJAN KIRKKOPÄIVÄT 3.-4.4.2 3.-4.4.2 3.-4.4.2 3.-4.4.2 3.-4.4.2004

Tikkurilassa  Pyhän Laurin kirkollaTikkurilassa  Pyhän Laurin kirkollaTikkurilassa  Pyhän Laurin kirkollaTikkurilassa  Pyhän Laurin kirkollaTikkurilassa  Pyhän Laurin kirkolla

31

Tervetuloa Helsinginpitäjän kirkolle Vantaalle!

Miten löydän perille:Paastonajan kirkkopäiviä vietetään

Vantaalla Helsingin pitäjän kirkossa(Pyhän Laurin kirkko).

Helsingin pitäjän kirkolle pääseehyvin autolla

ja yleisillä kulkuneuvoilla.Juhla-alue sijaitsee Tuusulanväylän

ja KehäIII:n risteysalueen tuntumassa.

Kehä III:lta on viitoitus “Helsinginpitäjän kk”.

Päärataa liikennöivät lähijunat sekäpääosa kaukoliikenteen junista

pysähtyvät Tikkurilassa. Tikkurilanasemalta pääsee Helsingin pitäjänkirkolle bussilla 55 (laituri 3,vuoroväli ? h,matka-aika 10 min).

Helsingin keskustasta pääseejuhlapaikalle bussilla 611, joka

lähtee Rautatientorilta laiturista 12(vuoroväli 1h, matka-aika 20-30 min)

Hienot tiedot ja kuvat kirkkopäivienpaikasta:

http://www.optimera.fi/vantaa/st_lars/

Lähimpiä hotelleja: Comfort Hotel Pilotti (1,2 km

kirkolta)Veromäentie 1, 01510 Vantaa

puh. (09) 329 4800fax (09) 3294 8100

Bonus Inn Airport Hotel (lentoasemanlähellä, 2,6 km kirkolta)Elannontie 9, 01510 Vantaa

puh. (09) 825 511fax (09) 8255 1818

Sokos Hotel Vantaa (Tikkurilan asema,4 km kirkolta)

Hertaksentie 2, 01300 Vantaapuh. (09) 857 851fax (09) 8578 5555

Majoituksen tiedustelut ja ajo-ohjeet:

Pekka Luoma,050-344 3436

Lisätietoja:Paavalin synodin puheenjohtaja

pastori Juhani Koivisto019-767 532

Varapuheenjohtaja pastori JohanHelkkula

040-547 3895

Sihteeri, sosionomi, teol.yo NikoVannasmaa

050-586 9380

Pastori Timo Keskitalo,0400-647 429

Pastori TL Sakari Korpinen,050-546 4253

Kirkkopäivillä on saatavillaPaavalin synodin tiedotuslehteä

Sisarenpoikaa.Kirjapöydillä on myytävänä

luterilaista kirjallisuutta.Päivillä jaetaan myös Paavalinsynodin perusasiakirjaa, jonkaallekirjoittaminen oikeuttaa

synodin jäseneksi.

PAAVALIN SYNODIN TUKI RY, PL127, 00101 HELSINKI

www.paavalinsynodi.net

Järjestävät:Järjestävät:Järjestävät:Järjestävät:Järjestävät: Tikkurilan seurakunta ja Paavalin synodi Tikkurilan seurakunta ja Paavalin synodi Tikkurilan seurakunta ja Paavalin synodi Tikkurilan seurakunta ja Paavalin synodi Tikkurilan seurakunta ja Paavalin synodi

TERVETULOA HERRANTERVETULOA HERRANTERVETULOA HERRANTERVETULOA HERRANTERVETULOA HERRANJEESUKSENJEESUKSENJEESUKSENJEESUKSENJEESUKSEN

KRISTUKSEN NIMEEN!KRISTUKSEN NIMEEN!KRISTUKSEN NIMEEN!KRISTUKSEN NIMEEN!KRISTUKSEN NIMEEN!

32

Tämä lehti lähetetäänkirkkoherranvirastoihin,

tuomiokapituleihin, kristillisiinyhdistyksiin ja opistoihin.

Sisarenpoika on Paavalinsynodin jäsenlehti. Lehti ottaamielellään vastaan kaikenlaistapostia: keskustelupuheen-vuoroja, esirukouspyyntöjä,t a p a h t u m a s e l o s t u k s i a ,osoitteenmuutoksia jne.Lähetetyt kirjoitukset julkaistaantilan ja tarpeen mukaan.

Toimituksen osoite:Sisarenpoika - SystersonenVesa KiertokariJokisivuntie 1323600 KalantiPuh. 02-8404 430Email: vesa.kiertokari@srk.inet.fi

Toimitus:PastoriJuha Muukkonen, päätoimittajaPastoriVesa Kiertokari, toimitussihteeri

Valokuvat:Toimitus

Painopaikka:Myllypaino

Paavalin synodi -Paulussynodenon käytännön tarpeista syntynytk e s k u s t e l u -ja yhteistyöelin kaikille, jotkatahtovat toimia Suomene v a n k e l i s - l u t e r i l a i s e s s akirkossa Raamatun jatunnustuksen mukaisen uskon jaelämän edistämiseksi.Synodi toimii yhteistyössä samaatavoitetta edistävien koti- jaulkomaisten järjestöjenkanssa.Paavalin synodinjäseneksi pääseeallekirjoittamalla kirkon virkaakoskevan julkilausumanvuodelta 1976.

Paavalin synodin tuki ryhoitaa synodin taloutta ja muitajuoksevia asioita.Tukiyhdistyksen jäseneksikutsutaan.

PankkiyhteysNordea 143230-206334

Internetosoite:http://www.paavalinsynodi.net

Sisarenpoika-Systersonen

SISÄLLYSPääkirjoitus ................................................................................. 2Pääsevätkö naispappeuden hyväksyjät taivaaseen?Juha MuukkonenMaanpäällinen helvetti - kohti loppuratkaisua ............................ 3Petri HiltunenLähetysprovinssi ......................................................................... 5Christian Perret, DI, Kristet Perspektiv 4/2003Lähetysprovinssi ja uudelleenevankeliointi ................................. 7Christian PerretVetelin kirkkopäivien avauspuhe ................................................. 8Teuvo HuhtinenMiksi emme luovu miehen ja naisen asemaa koskevistaRaamatun opetuksista? ............................................................... 12Juha MuukkonenHän joka avaa ja sulkee ............................................................. 14Lasse MarjokorpiPaimen ei jää itse eikä jätä laumaansa syntiin ........................... 18Keijo RainermaSimo Kiviranta in memoriam .................................................... 20Sakari KorpinenMartti VaahtorantaVarför behövs Missionsprovinsen i Sverige? ............................ 23Arne OlssonJeesuksen ja kirkon alennustila ................................................ 28Vesa KiertokariSynodin puheenjohtajan kutsu kirkkopäiville ........................... 29Juhani KoivistoKirkkopäivien 2004 ohjelma ..................................................... 30