– 3 –

MUONION SEURAKUNTA

200 VUOTTA

Martti Vuollo

BARENTS

– 9 –

Sisältö

SAATTEEKSI 5

1 MUONIONNISKAN SEURAKUNNAN VARHAISEMPAA AIKAA 13

2 SEURAKUNTAELÄMÄ 21 2.1 Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset 23

2.1.1 Jumalanpalvelukset 232.1.2 Kirkottaminen 352.1.3 Kaste 37 2.1.4 Avioliittoon vihkiminen 39 2.1.5 Hautaan siunaaminen 41

2.2 Kinkerit ja rippikoulu 45 2.3 Kiertokouluopetus 49 2.4 Lestadiolainen herätysliike 56

2.4.1 Lestadiolaisuuden synty ja leviäminen 56 2.4.2 Seurat, seuratuvat ja saarnaajat 62 2.4.3 Juhannusseuraperinne 69 2.4.4 Nuortenseurat eli torstaiseurat 71 2.4.5 Tupaantuliaisseurat 72 2.4.6 Herätysliike kirkollistui 73 2.4.7 Rauhan Sanan toimintaa Muonion seurakunnassa 74

2.5 Lasten pyhäkoulut 76 2.6 Diakoniatyö 79 2.7 Lähetystyö 84 2.8 Työtä nuorison hyväksi 86 2.9 Kirkkokuoro 92 2.10 Päiväkerhot 95

3 PAPIT JA MUUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÄT 99 3.1 Kirkkoherrat ja viransijaiset 99 3.2 Lukkareista kanttoreiksi 115 3.3 Kirkkoväärtistä kirkonisännöitsijäksi ja taloudenhoitajaksi 121 3.4 Unilukkarit eli suntiot 122 3.5 Katekeetat 123 3.6 Diakonissat 126 3.7 Kanslistit 127 3.8 Lapsi- ja nuorisotyöntekijät 128

– 10 –

4 KIRKKO JA MUUT SEURAKUNNAN RAKENNUKSET 131 4.1 Kirkko 131 4.2 Ylimuonion saarnatupa 154 4.3 Pappila 155 4.4 Kanttorila 163 4.5 Seurakuntakoti 165 4.6 Kolminaisuuden kota 168 4.7 Rukoushuoneet ja leirikeskus 169

4.7.1 Ylimuonion Rauhan Sana r.y.:n rukoushuone 169 4.7.2 Muonion Rauhan Sana r.y.:n rukoushuone 171 4.7.3 Visannon maja 173

5 HAUTAUSMAAT 177 5.1 Hautausmaita koskevat määräykset 177 5.2 Vanha hautausmaa 177 5.3 Reuhalanmaan hautausmaa 180 5.4 Sankarihauta-alue 183 5.5 Kihlangin hautausmaa 186 5.6. Kätkäsuvannon hautausmaa 189 5.7 Kirkkotarhan hautausmaa 190

6 SEURAKUNNAN HALLINTO, TALOUS JA TYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAUS 195

6.1 Seurakunnan hallinto 195 6.2 Seurakunnan talous 1996.3 Työntekijöiden palkkaus 200

LYHENTEET 242

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS 2431. Arkistot 2432. Painetut lähteet 2453. Sanoma- ja aikakauslehdet 2454. Kartat 2465. Haastattelut ja tiedonannot 2466. Kirjallisuus 247

HENKILÖHAKEMISTO 263

– 11 –

VARHAISEMPAA AIKAA

– 14 –

vasta Kaarle IX:n antaman määräyksen jälkeen vuonna 1606. Silloin perustettiin Särkilahden eli Ylitornion kirkkopitäjä. Kirkollisten asioiden hoitaminen parani jonkin verran sen jälkeen, kun vuonna 1772 perustettiin Härnösandin hiippakunta. Muonionniska tuli Ylitornion kirk-kopitäjän alaisen Pajalan kappeliksi vuonna 1788 ja sai oman pappinsa eli saarnaajan. Hami-nan rauhassa vuonna 1809 Ruotsi joutui luopumaan Suomesta Ahvenanmerta, Pohjanlahtea sekä Tornion- ja Muonionjokea myöten.10 Raja määrättiin kulkemaan näiden jokien pääväylää pitkin, jolloin länsipuolella oleva maa ja vesi tulivat ruotsalaisten omistukseen ja itäpuolella olevat alueet suomalaisten omistukseen. Poikkeuksen tekivät ns. ”suvereniteettisaaret”, joihin omistajille oli annettu ikuisiksi ajoiksi hallinto-oikeus myös toiseen valtakuntaan kuuluvalla alueella. Omistajilta peritään pieni vuotuinen suvereniteettimaksu osoituksena siitä, että heillä oleva omistusoikeusmaa kuuluu toiselle valtakunnalle. 11 Edelleenkin Ruotsin puolelle kuulu-vat saaret Muonion Kirkonkylän ja Muonionvaaran välillä ovat suomalaisten omistuksessa.12 Vuonna 1926 ensi kerran yritettiin lopettaa suvereniteettisaari-järjestelmä ylitirehtööri Kyösti Haatajan esityksen pohjalta, mutta muoniolaiset vastustivat tätä esitystä. Toisen kerran asia nousi esille vuonna 1957, mutta se ei johtanut konkreettisiin toimenpiteisiin. Kolmannen ker-ran asiasta keskusteltiin vuonna 1975, mutta saarten haltijat vastustivat suvereniteettisaarijär-jestelmän lopettamista.13 Vuonna 1993 suoritettiin saarista lainhuuto ja ne liitettiin omistavien talojen maakirjoihin.14

Muonionniskan kappeli jäi lähes kokonaan Suomen puolelle. Tämä alue oli 217/96 manttaa-lin suuruinen, ja siihen kuului 31 taloa ja 310 henkeä.15 Rajankäynti Venäjän ja Ruotsin välillä saatiin lopullisesti toimitetuksi vuonna 1824, viimeisenä Muonionniska.16

Muonionniskalle ja muillekin Muonion- ja Tornionjoen varressa olleille seurakunnille Venä-jän vallan alaisuuteen joutuminen merkitsi seurakuntien ripeää kehitystä. Keisarillinen senaat-ti tuki taloudellisesti rajaseudun kansaa. Tällä tahdottiin varmistaa väestön uskollisuus uutta esivaltaa kohtaan. Ruotsalaisten mielestä rajaseudun suomalaiset seurakunnat olivat päässeet ruotsalaisia parempaan asemaan. Tapani Vuorelan mukaan senaatti tietoisesti tahtoi rajaseudun asukkaiden olojen parantamisella luoda länsirajasta myös ”näyteikkunan länteen”. Muodostet-tiinhan tälle alueelle kolme kirkkoherrakuntaa,17 joille rakennettiin valtion tuella uudet kirkot. Kirkot olivat tosin jumalanpalveluksia varten rakennettuja paikkoja, mutta ne olivat myös pi-täjän hallinnollisia keskuksia. Kirkoissa luettiin sekä hengelliseen että maalliseen elämään kuu-luvia kuulutuksia. Koska vanhat kirkot olivat usein huonokuntoisia ja niin ahtaita, etteivät seu-rakuntalaiset juhlapyhinä mahtuneet niihin, he eivät silloin kuulleet tärkeitä kuulutuksiakaan. Muutamissa länsirajan seurakunnissa suomalaiset olivat joutuneet käymään Ruotsin puolella jumalanpalveluksissa oman kirkon puuttuessa tai sen huonon kunnon johdosta. Haminan rau-han jälkeen Venäjän ulkoministeriö torjui tämän käytännön, sillä asukkaiden tuli käydä oman valtakunnan alueen kirkoissa, koska kirkkorakennuksissahan toimitettiin myös maallisen yh-teiskunnan asioita.18

Hallituskonselji esitti Muonionniskan seudun väestön ja Turun tuomiokapitulin mielipi-teisiin yhtyen Muonionniskan yhdistämistä Enontekiön Lapinseurakuntaan. Vuodesta 1812 lähtien Muonionniska muodostikin Enontekiön kanssa kirkkoherrakunnan, ja Turun tuomio-

– 19 –

SEURAKUNTAELÄMÄ

– 34 –

diossa lähetyksistä on huolehtinut Timo Yliniemi apunaan joukko innokkaita nuoria, mm. Jan-ne Yliniemi, Teemu ja Markus Sinikumpu, Janne Heinonen, Juho Roimaa ym. Ohjelma-apua on saatu nykyisiltä ja entisiltä muoniolaisilta, mm. Leila Lihtoselta, Jaakko ja Anja Alatalolta, Johanna ja Eero Haapalalta, Vilho Vähäsarjalta ja Martti Vuollolta.91 Koulutus radiotyöhön on tapahtunut pääasiassa radiotyötä tehtäessä, mutta talvella 2002 pidettiin Ylimuoniossa Meän koululla kaksipäiväiset koulutuspäivät. Lisää koulutusta ja uusia voimia radiotyöhön kuitenkin tarvittaisiin.92

Muonion seurakunnassa oli 1990-luvulla erikoinen uudenvuodenyön perinne. Silloin hiihde-tään palavat soihdut kädessä Olostunturilta kirkkoon. Matka on n. kymmenen kilometriä. Tällä perinteellä haluttiin muistuttaa uutta vuotta aloitettaessa Jeesuksen itsestään antamaa kuvaa: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”93

Uusina työmuotoina aloittivat toimintansa rukous- ja raamattupiirit sekä runoryhmät. Piispan-tarkastuskertomuksissa vuosina 1991 ja 2009 kerrotaan, että Seurakunnassa toimii kirkkoher-ran johtamia rukoussoluja sekä raamattu- ja rukouspiirejä. Niissä on syvennytty Raamatun tut-kimiseen ja esirukoukseen kärsivien lähimmäisten puolesta. Seurakunta on järjestänyt yhdessä Pellon seurakunnan kanssa myös rukousleirejä ja -viikonloppuja.94

Syksyllä 2006 aloitti toimintansa seitsemän runoutta harrastavan seura-kuntalaisen voimin Runoryhmä Mariat ja Markukset, joka vahvistui 12 hengen ryhmäksi. Runoryhmän perusajatuksena on tukea seurakunnan toimintaa. Vuosien varrella se onkin esittänyt kirkossa Raama-tun tekstejä ja runoja, tehnyt tervehdys-käyntejä terveyskeskukseen, vanhainkotiin ja vanhusten vuokrataloon sekä esiinty-neet eri juhlissa ja tapahtumissa. Useat paikkakunnan muusikot ovat soittaen ja laulaen esiintyneet yhdessä runoryhmän kanssa niin Muoniossa kuin kaikissa Muonion naapurikunnissakin. Runoryhmä on kokoon-tunut syys- ja kevätkaudella kerran viikossa, ja kahtena vuonna paikkakunnalla on järjestetty ”Äänen ja runon kurssi”, mihin runoryhmäläiset osallistuivat aktiivisesti. Runoryhmäläiset ovat osallistuneet myös Suolahdessa pidetyille lausuntakursseille ja jakaneet kurssiantia toisille Mari-oille ja Markuksille. Ryhmää on vetänyt Anneli Niemelä.95

Runoryhmä Mariat ja Markukset

– 35 –

Erikoista Muonion seurakunnassa on myös Olostunturilla oleva ekumeeninen Pyhän Johan-neksen risti.

Syksyllä 1997 kirkkoneuvosto keskusteli Olostunturin laelle pystytettävästä ”Ekumeenisesta rististä”. Syynä tähän ristin pystyttämiseen oli se, että matkailuaikana Oloksella käy runsaasti turisteja eri puolilta maailmaa. Ekumeeninen risti antaisi heille mahdollisuuden hetken pysäh-tymiseen ja hiljentymiseen. Sitä varten päätettiin anoa Kirkon keskusrahastosta 100 000 mk.96

Kirkkovaltuuston mielestä risti oli liian kallis, joten päätettiin esittää Muonion kunnalle, että saataisiin halvempi risti. Valtuuston mielestä voitaisiin tehdä honkaristi seurakunnan varoilla.97

Silloin seurakunta, kunta, metsähallitus ja sähköosuuskunta päättivät teettää puisen ristin. Sen valmistaminen annettiin muoniolaiselle Iivari Rauhalalle. Ristin ympäristön oli suunnitel-lut 1990-luvulla aluearkkitehti Jarmo Lokio. Ekumeenisen ristin nimeksi hyväksyttiin ”Pyhän Johanneksen risti”. Sen vihki piispa Samuel Salmi 20.6.2007 isänsä Eemeli Salmen syntymän 100-vuotisjuhlien yhteydessä. Ristin luo tuotiin istuimiksi kirkon vanhat porraskivet, jotka oli-vat jääneet pois käytöstä kirkon korjauksen yhteydessä. Tielaitos antoi luvan pystyttää maantien varteen maininnan rististä ja etäisyyden sinne.98

Seurakunta tiedottaa toiminnastaan viikoittain ilmestyvissä paikallislehdissä, Luoteis-Lapissa ja Tornionlaaksossa. Näissä lehdissä seurakunnalla ovat myös omat seurakuntasivut, Tornionlaak-

– 66 –

Päkin-Jussan rinnalla tunnetuin maallikkosaar-naaja toisen maailmansodan jälkeen oli Eero E. Anttila. Hän syntyi 13.7.1908 ja kuoli seuramat-kalla auto-onnettomuudessa Ruotsissa 30.9.1974. Toisen maailmansodan jälkeen Anttila teki aina kuolemaansa asti toistuvasti saarnamatkoja eri puolilla Suomea, Pohjois-Ruotsiin ja Norjassa asu-vien rauhansanalaisten keskuuteen. Hän kävi myös kutsuttuna puhujana Yhdysvalloissakin. Anttila oli erittäin pidetty saarnaaja. Hän oli Lapin ro-vastikunnan kirkolliskokousedustajana 1960- ja 1970-luvuilla.269

Ylimuoniolainen maanviljelijä ja saarnaaja Vil-ho Vuollo (23.1.1908 – 3.11.1966) toimi saarnaa-jana lähinnä kotipitäjässään.

Opettaja Mauno Vuollo aloitti työnsä ohella saarnaajantoimensa 1950-luvulla ja jatkoi sitä kuolemaansa asti. Hän syntyi Ylimuoniossa 7.4.1927 ja kuoli 27.11.2007. Hänen saarnamat-kansa suuntautuivat samoille seuduille kuin aikanaan Eero E. Anttilan matkat. Hän kävi myös

Juhani Raattamaa Juhani Bäck

Eero E. Anttila

– 87 –

Juntumaan jälkeen poikien lippukunnanjohtajana toimi Ilmari Heikurainen. Silloin pojat kokoontuivat postitalon alakerrassa. Hänen aikanaan pojat kävivät partioleireillä mm. Rovajär-vellä ja Sulkavalla. Oman lippukuntansa leirin he järjestivät Sokkaporassa, kuten Juntumaakin aikanaan. Ilmari Heikuraisen partiotyön innosta ja sen hyväksi tekemästään työstä kertoo sekin, että hän tähän mennessä on ainoana muoniolaisena partiolaisena saanut Mannerheim-soljen, Suomen partiolaisten korkeimman kunniamerkin. Se luovutettiin hänelle koululla pidetyssä Yrjönpäivän juhlassa vuonna 1954.386 Ilmari Heikuraisen jälkeen poikien lippukunnanjohtaja-na toimi muutaman vuoden Jussi Haapala.387

Partiotyössä, kuten monessa muussakin vapaaehtoistoiminnassa, on ollut vuosien aikana sekä nousu- että laskukausia. Kaikki on riippunut siitä, onko lippukuntiin saatu johtajia. Muo-nion partiotoiminnan kukoistusaika oli todennäköisesti 1950-luvulla, jolloin Antero Juntumaa, Kaarina Uusitalo ja Ilmari Heikurainen tarmokkaasti johtivat partiotyötä.

Partiotytöt pitivät leirejään myös Sokkaporassa. Mutta he kävivät poikien tavoin paikkakun-nan ulkopuolellakin pidetyillä partioleireillä, mm. vuonna 1953 Lemlaxissa ja vuonna 1955 Nastolassa. Vuonna 1951 osa partiotytöistä suoritti partiojohtajien peruskurssin Porvoon Sond-byyn Partiopoukamassa. Toukokuussa 1967 Muonion partiolaiset tekivät Muodoslompolon partiolaisten kanssa yhteisen retken Ruotsin Hedenäsiin. Silloin Muodoslompolon partiolaisia johti kirkkoherra Lennart Malmströn rouvansa kanssa ja Muonion partiolaisia Ulla Heikurai-nen ja Martti Vuollo.388

Susipirkat tekivät useita retkiä Pakasaivoon, missä yövyttiin teltoissa.

Ilmari Heikurainen ja Heikki Kotakorva osallistuivat Tapiolan kansainväliselle suurleirille 18. – 27.7.1953.

– 88 –

Kolkkapoikatoiminta alkoi vuonna 1962. Ensimmäisenä kolkkapoikien johtajana oli opet-taja Lahja Kreivi vuosina 1962 – 1963. Työtä jatkoi opettaja Helinä Vuollo vuodesta 1964 lähtien useiden vuosien ajan.389

Piispantarkastuksessa vuonna 1961 todettiin, että seurakunnan nuorisotyönä on partio-työ.390 Partiotyö onkin jatkunut seurakunnan työmuotona läpi vuosikymmenten.

Poikien lippukunnanjohtajina ovat toimineet edellä mainittujen lisäksi Martti Vuollo vuosi-na 1958 – 1970, Jaakko Haapala 1970-luvun alussa, Erkki Tuikka, Matti Vuollo ja Juha Vuollo 1980 – ja 1990-luvuilla. Kolkkapoikien toiminta alkoi vuonna 1962. Ensin kolkkapoikien joh-tajana oli Lahja Kreivi ja sitten Helinä Vuollo. Tyttöjen johtajina ovat olleet Kaarina Uusitalon lisäksi mm. Aune Anttila (Vähäkangas) vuosina 1958 – 1959, Hellin Heikkilä (Saarinen) 1959 – 1961, Elsa Trast (Rantakokko, Ulvinen) vuosina 1961 – 1963 ja Ulla Heikurainen useita vuosia 1960-luvun lopulla.391 Tyttö- ja poikapartion yh-distymishetkellä lippukun-nanjohtajana toimi Aulikki Pöyhtäri.

"Hyrrä", Kaarina Uusitalo ja partiotyttöjä

Partiotyttöjen kuoro

– 144 –

Kun kirkossa oli pärekatto, pelättiin mahdollista tulipaloa. Sen vuoksi vesikattoon tehtiin paloluukku ja hankittiin kuusi sinkkiämpäriä, joiden avulla mahdollinen tulipalo olisi voitu pysäyttää. Tavoitteena oli saada galvanoidusta pellistä katto, joten päätettiin pyytää senaatilta varoja siihen.68 Vuonna 1915 sellainen katto saatiinkin. Jotta kirkko säästyisi mahdolliselta tu-lipalolta, päätettiin hankkia kirkkoon paloruisku ja asentaa ukkosenjohdattimet. Kun vuonna 1925 asennettiinkin kirkkoon kahdella kärjellä ja kolmella maajohdolla varustettu ukkosen-johdatin, oli tehty jo paljon paloturvallisuuden eteen.69 Mutta vielä päätettiin kirkonkokouk-sessa hankkia seurakunnalle ja kirkonkylän asukkaille yhteinen paloruisku. Ne yksityiset saivat käyttää tarvittaessa ruiskua, jotka olivat suorittaneet määrätyn maksun. Paloruiskua varten oli rakennettu ”maantien laitaan pappilan kartanopalstan eteläsivulle” 2 445 markkaa maksanut ruiskuhuone, joka oli 4½ metriä pitkä, 3½ metriä leveä ja 4 metriä korkea harjalta sekä 2,3 metriä korkea räystäältä.70 Ruiskuhuoneen seinää asennettiin lasiovella varustettu ilmoituskaap-pi.71 Vuonna 1934 kirkonkokouksessa valittiin kauppias Eeli Kitkijoki (Roimaa) paloruiskun hoitajaksi. Hänen tuli pitää kerran kesässä paloruiskuharjoitukset.72

Toukokuun viimeisenä päivänä 1930 kova myrsky katkaisi kirkontornissa olleen ristin ja samalla vaurioitti ukkosenjohdatinta. Seurakunta päätti anoa kiireellisesti Valtioneuvostolta va-roja ristin ja ukkosenjohdattimen korjaamiseen.73

Kirkko 1900-luvun alkuvuosina