NUORI PORI 2015 - Porin kaupungin vapaa-aikavirasto

100
1 Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet

description

Porin harrastusmahdollisuudet lapsille ja nuorille yhdessä paketissa.

Transcript of NUORI PORI 2015 - Porin kaupungin vapaa-aikavirasto

1Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet

2

nuokka.fi

Karhukuntien nuorten tieto- ja neuvontapalvelu netissä

Nuokka.fi on Karhukuntien nuorten oma nettisivu. Sieltä löytyy kaikenlaista nuorten elämään liittyvää tietoa

sekä esimerkiksi ohjeita, blogikirjoituksia ja muita nuorten juttuja.

JEESARI.nuokka.fi

Jeesari jeesaa Karhukuntien

nuoria löytämään apua

suoraan oikealta henkilöltä.

Mitä muka siäl

nuokka.fi:ssä o? ei

varmaa mittää tärkeet.

nuokka@nuokkakarhu #nuokka #nuokkakarhu #jeesari

ÄLÄ KUUNTELE KARHUA!

3

Nuoren elämä on jatkuvan muutoksen alla. Edessäsi saattaa olla uusi koulu, uudet ystävät tai vaikka uusi kesätyöpaikka. Muutoksia tapahtuu sekä sinussa, että ympärilläsi ja kaiken paineen ympäröimänä tulevaisuuden alan suunnittelu saattaa tuntua jopa ylivoimaisen vaikealta. Joskus voikin olla vaikeaa tietää, mikä itseään todellisesti kiinnostaa. Harrastukset ovatkin mitä oivallisin keino tutkis-kella erilaisia aloja ja oppia löytämään itsestään uudenlaisia taitoja. Harrastuksen kautta saatat löytää oman kutsumuksesi tai ehkä löydät uusia taitoja itsestäsi, joita et tiennyt olevan. Huomaat kasvavasi ihmisenä, kun otat elämän muutokset ennakkoluulottomasti vastaan ja uskallat kokeilla jotain uutta. Halusimme tänä vuonna rohkaista jokaista nuorta tarttumaan muutokseen ja kokeilemaan uutta. Me täällä toimituksessa olemme myös aktiivisesti testailleet erilaisia harrastuksia ja liikuntamuotoja, kuvia pääset katsomaan Nuori Porin instagamista: nuoriporiharrastaa. Instagramissa järjestetään kuvakisoja ja kerrotaan ajankohtaista tietoa Nuori Pori Harrastaa -tapahtumasta, joten niitä kannattaa pitää sivuja silmällä.

Tänä vuonna myös Nuori Pori -lehti kokee muutoksia, lehteä ei enää jaeta jo-kaiselle kotiin, mutta sitä pääsee tutkimaan muun muassa kirjastoilla, kouluilla ja vapaa-aika toimipisteissä. Pori.fi -sivuilla on kattava harrastushaku, josta löydät kaikki lehdessä olevat ilmoitukset. Nuori Pori -lehti pyrkii kehittymään lukijoidensa mukana, jääkäämme siis innolla odottamaan tulevaisuuden muutoksia!

Pääkirjoitus

4

Minä olen Tiina. Olen 25-vuotias porilainen ja olen koko ikäni nauttinut kuvataiteista ja käsillä tekemisestä. Käden-taidot ovatkin johdattaneet koko elämääni ja vaikuttaneet sekä harrastuksiini että opiskeluihini. Rakastan hyvää huumoria, ja voisin nauraa vaikka kaiken päivää. Vasta-painoksi hulluttelulle tykkään myös tarkasta näpertelystä, sekä käsitöiden muodossa että tietokoneen parissa.

Nuori Pori -lehteä tehdessä myhäilin itsekseni tyytyväi-senä, että tänä vuonna täytyy kyllä lähteä kokeilemaan jotain itselle uutta harrastusalaa, kokeiluun lähtee syksyllä siis tanssi, yhteiskunnallinen toiminta ja ehkä jopa uuden kielen opettelu!

Hei, olen Vilja. Olen 21-vuotias graafinen suunnittelija. Olen kotoisin Nakkilasta, mutta nykyään opiskelen Ro-vaniemellä Lapin yliopistossa. Harrastan vaateompelua ja taidetta, mutta pienempänä harrastin myös jalkapalloa ja partiota. Kuntoani pidän yllä lenkkeilemällä, mutta usein jään mieluummin sohvan nurkkaan hyvän kirjan tai elokuvan pariin. Parhaiten aikani kuluu ystävieni seurassa jänniä projekteja väsätessä.

Viimeaikoina mieluisin projekti onkin ollut tämä Nuori Pori -lehti! Ensi lukuvuonna minua odottavat täysin uudenlaiset haasteet, koska muutan Skotlantiin opiske-lemaan animaatiota. Tuskin maltan odottaa!

Painosmäärä 3 000Julkaisija Porin kaupungin vapaa-aikavirastoToimitus Tiina Miettinen, Vilja Tuohino ja nuorisotyöntekijä Riikka KatajaKuvitus Tiina Miettinen, Vilja TuohinoPainopaikka BrandID

5

Sisällysluettelo

Pääkirjoitus 4

Aakkosellinen harrastehakemisto 6–7

Yhdistysten ja järjestöjen ilmoitukset

Urheilu ja liikunta 8–37

Kulttuuri ja kädentaidot 38–55

Luonto- ja eläinharrastus 56–57

Yhteiskunnallinen toiminta 58–69

Kaupungin tarjonta

Porin kaupungin vapaa-aikatoimi 71–75

Liikuntapaikat ja vuokratilat 76–77

Etsivä nuorisotyö 78

Porin nuorten työpaja 79

Porin kaupungin kulttuuritoimi 80–81

Porin kaupunginkirjasto 82

Tekemistä 88–94

Draamaa? Katso sivu 53

Aina valmis? Partio sivulla 61

Osuma! Jousiammunta sivulla 13

Ratsaille! Ratsastus sivulla 57

6

Aakkosellinen harrastushaku

AAkvaarioharrastus 56

Amerikkalainen- jalkapallo 8

Ammunta 8

Autourheilu 8

BBiljardi 8

BMX-Pyöräily 9

CCheerleading 9

EErotuomaritoiminta 9

FFrisbeegolf 9

GGolf 10

HHiihto 10

IIlmailu 11

JJalkapallo 11

Jooga 13

Jousiammunta 13

Jumppa 14

Juoksu 16

Jääkiekko 16

Jääpallo 16

KKalastus 16

Kamppailu ja itsepuollustus 17

Kansainvälinen toiminta 38

Kansantanssi 19

Keilailu 19

Kerhotoiminta 58

Kielet 40

Kiipeily 20

Kirjoittaminen 41

Koripallo 20

Kuntoliikunta 20

Kuntosali 20

LLaskettelu 21

Laskuvarjourheilu 21

Lasten ja nuorten tukitoiminta 59

Laulu ja kuorolaulu 41

Lentopallo 21

Liikuntaleikkikoulu 22

Lintuharrastus 56

Luistelu 22

MMedia 42

Moottoripyöräily 23

Musiikki 42

Muu laji 23

Muu laji 45

NNyrkkeilu 23

OOpiskelijatoiminta 60

7

PPaini 24

Painonnosto 24

Paintball 24

Palokuntatyö 60

Partio 61

Pesäpallo 25

Petanque 25

Pingis 25

Pyöräily 25

Pääkirjoitus 3

RRadioharrastus 45

Ratsastus 57

Rugby 26

Rullaluistelu 25

SSalibandy 26

Shakki 26

Skeittaus 27

Squash 27

Suunnistus 27

Sähly 27

TTaide ja käsityö 45

Tanssi 28

Teatteri 53

Tennis 33

UUinti 33

Ultimate frisbee 33

Urheilua eri muodoissa 33

Uskonnollinen toiminta 64

VValokuvaus 54

Veneilu 34

Vesipallo 35

Vesivoimistelu 35

Voimistelu 35

YYhteiskunnallinen toiminta 66

Yleisurheilu 36

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta8

Amerikkalainen- jalkapalloPori Bears ryAmerikkalainen jalkapallo nuorille 15–19-vuotiaille ja aikuisille. Amerikkalainen jalkapallo on fyysinen, nopea ja taktinen kontaktipallopeli. Suomessa lajia harrastaa n.3000 lasta, nuorta, naista ja miestä. Laji sopii monenlai-sille urheilija- ja vartalotyypeille. Iskeydy mukaan!Ikäryhmä 15–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Pori KarhuhalliToiminta-aika Ympäri vuoden. Tauko yleensä syyskuusta lokakuuhunIlmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen yhteyshenkilölleYhteyshenkilö Teemu NiemeläPuhelinnumero 041 442 2015Sähköposti [email protected] www.facebook.com/poribears

AmmuntaSatakunnan Ampujat ry.SATAKUNNAN AMPUJAT ry (SA) on 1932 perustettu porilainen ampumaseura, joka antaa ohjausta urheilu-ammunnassa sekä järjestää ampumakilpailuja. SA pitää myös asetusten mukaista ampumarataa Katinkurussa (Pinomäentie 224), sekä ilma-aserataa linja-autoaseman alakerrassa. (Itsenäisyydenkatu 44)Ikäryhmä 9–90-vuotiaatTaso AlkeetPaikka SA:n Ilma-aserata (linja-autoaseman alakerta)Osoite Itsenäisyydenkatu 44, 28100Toiminta-aika lokakuu 2015–huhtikuu 2016Aika Ma klo 16.30–18.45Osallistumismaksu Hinta 80€Ilmoittautuminen Lisätiedot ampumakoulun alka- misesta nettisivuilla www.satakunnanampujat.sporttisaitti.com syyskuun 2015 kuluessa. Ampumakoulu 1; ilma-aseilla aloitus ma 05.10.2015 klo 16.30–17.30 tai 17.45 –18.45. Kesto 11 vkoa ajalla 05.10.–14.12. sopii vasta-alkajille nuorille n. 9v alkaen ja myös aikuisille. Sisältö: turvallinen aseen käsittely, säännöt seuratoiminnassa, pistooli- ja kivääriammunnan perustekniikka. HUOM ampumakoulu myös kevätkaudella 2016.Yhteyshenkilö Veli-Matti Torikka

Puhelinnumero 0400 644 147Sähköposti vee-m.torikka@ dnainternet.netwww-osoite www.satakunnanampujat. sporttisaitti.com

AutourheiluPorin FK kerho ryOpastus harratukseen karting. Ikäryhmä 5–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka PoriOsoite Vanha Raumantie 699, 28600Aika Ti klo 18.00–20.00Osallistumismaksu Ajomaksu pienistä aikuisiin 5€–20€Lisätiedot Yleisöajatusta kaikille kiinnostuneilleYhteyshenkilö Kalevi HarjunpääPuhelinnumero 0400 598 388Sähköposti [email protected] www.porinfkkerho.fi

BiljardiNuori Pori 2100 ryKansainvälistä nuorisotoimintaa biljardin merkeissäPormestarinluodon nuorisotilalla.Ikäryhmä 7–18-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Pormestarinluodon nuorisotilaToiminta-aika Syyskuun alusta toukokuun puoliväliinAika La klo 11.00–13.00Yhteyshenkilö Aki NummelinPuhelinnumero 0400 432 428Sähköposti [email protected]

Porin biljardikerhoIkäryhmä 10–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka PoriOsoite Isolinnankatu 18 Alakr.Aika Ma–suOsallistumismaksu 50€/kuukausi, kerta maksu 7€

99

Lisätiedot Yksityinen biljardiklubi on kerhon käytettävis- sä 24/7. Yhteyshenkilö Tomi JärvensivuPuhelinnumero 040 536 1122Sähköposti tomi.jarvensivu@ gmail.comwww-osoite www.biljardikerho.fi

BMX-PyöräilyPorin kaupungin vapaa-aikavirastoIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka SkatehalliOsoite Herralahdenraitti 1, 28360Aika Ti klo 19.00–20.45Lisätiedot Lupalapun voit tulostaa osoitteesta: nuokka.fi/skatehalli/Yhteyshenkilö Jari NyströmPuhelinnumero 044 701 1425Sähköposti [email protected] nuokka.fi/skatehalli/

CheerleadingPorin Naisvoimistelijat ryStuntteja, akrobatiaa, tanssisarjoja, huutoja ja hyppyjä. Tervetuloa mukaan toimintaamme!Ikäryhmä 5–16-vuotiaatTaso KaikkiPaikka CheerhalliOsoite Mehiläishaukantie 1, 28220Toiminta-aika 2015 syyskuu–2016 toukokuuOsallistumismaksu alle 15-vuotiaat 80€ ja yli 15 -vuotiaat 100€ + valmennus maksu harrastekerroistaIlmoittautuminen Alkaa nettisivuilla 19.8 klo 10.00Yhteyshenkilö Anette IsoviitaPuhelinnumero 02 633 1204Sähköposti [email protected] www.porinnaisvoimistelijat.fi

Noormarkun NaisvoimistelijatTunnilla tutustutaan cheerleadingin perusaskeliin ja-kuvioihin. 9–12-vuotiaille

Ikäryhmä 9–12-vuotiaat Taso Alkeet Paikka Noormarkku Ilmoittautumine Syksyllä 2015 Lisätiedot Seuraa nettisivuja Yhteyshenkilö Hannamari Haapanen Puhelinnumero 050 369 0390 Sähköposti hannamari.haapanen@ gmail.com www-osoite www.noormarkun naisvoimistelijat.net

ErotuomaritoimintaPillijuristit -94Salibandy-, kaukalopallo- ja jääpalloerotuomaritoiminta. Pillijuristit -94 on erotuomareiden edunvalvoja Sata-kunnan alueella, joka järjestää otteluihin tuomareita ja kouluttaa.Ikäryhmä 15–100-vuotiaatPaikka Tammihäräntie 14, 28200Toiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu jäsenmaksu 30€/vuosiIlmoittautuminen Kyllä. YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Matti SavolainenPuhelinnumero 044 542 3709Sähköposti [email protected]

FrisbeegolfMustavaris RyFrisbeegolf on urheilulaji, jossa tavoitteena on päästä radan alusta loppuun mahdollisimman vähin heitoin. Pie-nimmän tuloksen saanut pelaaja voittaa. Lajia voi harras-taa myös omatoimisesti mutta seura järjestää jäsenilleen koulutusiltoja, yhteisiä viikkokierroksia 2 kertaa viikossa sekä kilpailutoimintaa.Ikäryhmä 10–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kirjurinluodon frisbeegolfrataOsoite Pormestarinpolku, 28100 Aika Ke, la aika vaihtelee vuodenai- kojen mukaanOsallistumismaksu Viikkokierros aloittelijoille ilmainen. Seuran jäsenyys maksaa 6€/juniorit ja 12€/aikuiset.Ilmoittautuminen Viikkokierroksille ei tarvitse

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta10

ilmoittautua. Toiminnasta ja aikatauluista saa tarkempaa tietoa Mustavariksen netti- sivuilta ja erityisesti keskustelufoorumilta.Yhteyshenkilö Matti LindroosPuhelinnumero 0407499319Sähköposti [email protected] www.mustavaris.com

GolfPorin Golfkerho, PGKPorin Golfkerho ylläpitää Kalafornian golfkenttää, jossa on 18 + 9 reikää. PGK tarjoaa pelimahdollisuuden sekä järjestää tapahtumia, golfkursseja ja -kilpailuja. Golfken-tällä on myös kaikille avoimet harjoittelualueet ja par3 jo-kamieskenttä, johon ei vaadita jäsenyyttä tai green cardia.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Kalafornian golfkenttä, Kalaforniantie, HanhiluotoOsoite Kalafornian golfkenttä, PL 25, 28601 PoriToiminta-aika 1.5.–30.9.Osallistumismaksu Jäsenmaksut: alle 18-vuotiaat 85€, 19–22-vuotiaat 135€. Kausipelimaksut (vapaa pelioi-keus koko kentällä): alle 16-vuotiaat 90€, 16–18-vuotiaat 135€, 19–22-vuotiaat 300€. Kertamaksu/kierros: 18 reikää juniorit 25€, aikuiset 45€; 9 reikää juniorit 10€, aikuiset 25€.Ilmoittautuminen Kyllä. Toimistoon 02 6303 888 tai [email protected]ö Karri SuvantoPuhelinnumero 02 6303 888/044 5303 881Sähköposti [email protected] www.kalafornia.com

Yyteri Golf ry Yyterissä golfin harrastus on mahdollinen kaikille tasosta riippumatta. Tällä hetkellä Yyterissä on nuorille kolme ryhmää.Leikkikoulu 4–7-vuotiaat. Ikäryhmä 4–7-vuotiaatTaso KaikkiPaikka PoriOsoite Karhuluodontie 8, 28840Toiminta-aika Koko vuosiOsallistumismaksu 65€

Yhteyshenkilö Toni AaltoPuhelinnumero 040 8301 127Sähköposti [email protected] www.yyterigolf.fi

HiihtoPorin Seudun Hiihtäjät ryHiihtokoulussa annetaan ohjausta maastohiihdonalkeis-sa ja hiihtotekniikoissa. Ennen lumentuloa lenkkeilyä, sauvakävelyä, erilaisia fyysisiä harjoitteita. Lumen tultua siirrytään suksille. Seuraleirejä omalla hiihtomajalla. Maja sijaitsee Jämillä hiihtoputken läheisyydessä.Ikäryhmä 5–16-vuotiaatTaso AlkeetPaikka IsomäkiOsoite Maamiehenkatu, PoriToiminta-aika 24.8.2015–30.3.2016Aika Ma, to 18.00–19.00Osallistumismaksu Ei erillistä maksua, sisältyy jäsenmaksuun (15€).Ilmoittautuminen Kyllä. Suoraan hiihtokoulussa Isomäessä harjoituspäivinä. Seuran nettisivuilla alasivulla Hiihtokoulu.Yhteyshenkilö Simo NordlundPuhelinnumero 044 547 5966Sähköposti [email protected] www.porinseudunhiihtajat.fi

Preiviikin Kiri ryMonipuolista liikuntaa, joka sisältää syksyllä mm. yleis-urheilua, juoksua, kuntosalia, uintia, leikkejä ja retkiä. Kesällä pelataan pesäpalloa ja talvella harrastetaan hiihtoa ja sählyä.Ikäryhmä 5–16-vuotiaatTaso HarrastePaikka Preiviikin urheilukenttäOsoite Paarnoorintie 342Toiminta-aika 27.8.2015 alkaenAika To klo 18.00–19.00Osallistumismaksu jäsenmaksu 7€Ilmoittautuminen lmoittautuminen paikanpäällä.Yhteyshenkilö Päivi LuontolaPuhelinnumero 0400 817 114Sähköposti [email protected] preiviikinkiri.sporttisaitti.com

11

IlmailuPorin Ilmailukerho Ry Purjelentäjän lupakirjan voi saada 16 vuotta täyttänyt. Kurssit voi aloittaa 15-vuotiaana. Yläikärajaa ei ole. Mikäli terveydelliset vaatimukset täyttyvät, voi harrastaa. Ikäryhmä 15–80-vuotiaatTaso HarrastePaikka Pori/Piikajärven lentokeskus KokemäkiOsoite Ilmailuopistontie 112 portti 15, 28540Toiminta-aika Ympäri vuodenAika Lentokausi on toukokuu– syyskuu, muuta toimintaa ympäri vuoden.Osallistumismaksu 44–50€ + 97€Lisätiedot Jäsenmaksu on alle 18v 44€ vuosi, yli 18v 50€ kirjautuminen+ Suomen Ilmailuliiton 77€ +20€ kerhomaksu. 2016 maksut päätetään syyskokouksessa, saattaa tulla muutoksia.Ilmoittautuminen Kyllä.Yhteyshenkilö Ari PullinenPuhelinnumero 040 860 9795Sähköposti [email protected] www.porinilmailukerho.fi

JalkapalloAhlaisten Urheilijat Ahlaisten Urheilijat on Ahlaisten kylässä toimiva seura.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiOsoite Merikarviantie 779 A, 29700 AhlainenOsallistumismaksu 15€/henkilö (alle 15v. 8€) tai 30€/perheIlmoittautuminen Kyllä. YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Mikko PihalaPuhelinnumero 050 500 1092 tai 040 079 7700Sähköposti [email protected] janne.heilima@ ahlaistenkievari.fiwww-osoite www.ahlaistenurheilijat.fi

FC Jazz FC Jazz on porilainen jalkapallon erikoisseura.FC Jazzissa urheilet omalla huipullasi, joko harraste- tai

kilpajoukkueessa. Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Liikuntapaikat ympäri PoriaOsoite Antinkatu 6A, 28100 PoriToiminta-aika Ympäri vuodenAika Ma–suOsallistumismaksu Osallistumismaksut määräyty- vät ikäluokan mukaanIlmoittautuminen Kyllä, puhelimitse 02 633 622, tai nettisivuilta lomakkeella. Yhteyshenkilö Jani UotinenPuhelinnumero 040 535 0247Sähköposti [email protected] tai [email protected] www.fcjazz.com

Karhu-Futis ryKarhu-Futis ry on porilainen juniorijalkapalloseura, joka on perustettu v. 1994. Seuran tavoitteena on edistää las-ten ja nuorten liikuntaa jalkapallon harrastamisen avulla. Karhu-Futiksessa voit aloittaa jalkapallon harrastamisen juuri silloin kun haluat, vuodenajasta riippumatta.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Itä-Porin kenttä, Itä-Porin koulu ja KarhuhalliToiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Määräytyy pelaajan iän mukaanIlmoittautuminen Joukkueenjohtajalle, yhteystiedot nettisivuillamme.Yhteyshenkilö Päivi VaajakariPuhelinnumero 0400 457 489Sähköposti [email protected] karhu-futis.com

Mäntyluodon Kiri ryJalkapalloa seuraavat ikäryhmät:Edustusjoukkue (miehet),MäKi-Mimmit (naisjoukkue)04 syntyneet pojat, 07-11 syntyneet pikkuiset.Harrasteliikuntaa mm. naisten jumppaa.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka PoriOsoite Levontie 23, 28840 PoriToiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu 50€ + jäsenmaksuLisätiedot Harrastemaksu on 50€ + 50€ (kevät–kesä, syksy–talvi)

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta12

Jäsenmaksu aikuisilta15€, alle 16-vuotiailta 5€Ilmoittautuminen Kyllä.Edustusjoukkue/Juha Meura 050 431 5697.MäKi-Mimmit/Minna Roivas 046 663 3286.04 syntyneet pojat/Sami Sillanpää 0400 666 826. 07–11 syntyneet/Jyrki Tomberg 050 569 6818.Naisten jumppa/Tuula Esama 0400 936 457.Yhteyshenkilö Jyrki TombergPuhelinnumero 050 569 6818Sähköposti [email protected] www.mantyluodonkiri.fi

Musan Salama ryMusan Salama on vuonna 1960 perustettu porilainen jalkapalloseura. MuSa on tullut tunnetuksi perinteikkää-nä junioriseurana, mutta jalkapallotoimintaa on pyritty järjestämään kaikenikäisille ja kokoisille palloilijoille, sekä pojille että tytöille. Toimintaa löytyy myös erityislapsille.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Musan kenttäOsoite Tiedepuisto 4, 28600 PoriToiminta-aika Koko vuosiAika Ma–suOsallistumismaksu VaihteleeIlmoittautuminen www.musansalama.fi/seura/liityYhteyshenkilö Teemu PelttariPuhelinnumero 045 340 5587Sähköposti [email protected] www.musansalama.fi/

NiceFutis ryJalkapalloa kaikille tytöille.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriToiminta-aika Ympäri vuodenIlmoittautuminen Kyllä. Ohjeet ilmoittautumiseen nettisivuilla.Yhteyshenkilö Teemu HaukioPuhelinnumero 044 701 9237Sähköposti [email protected] www.nicefutis.fi

Noormarkun Koitto ryJalkapalloa kaiken ikäisille.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso Kaikki

Paikka NoormarkkuToiminta-aika Läpi vuodenOsallistumismaksu Määräytyy joukkueen/ryhmän menojen perusteella.Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen yhteyshenkilölle tai menemällä harjoituksiin.Yhteyshenkilö Minna Ylinen/Senja InbergPuhelinnumero Minna 044 282 6203/ Senja 040 746 2668Sähköposti minna.ylinen@ noormarkunkoitto.com senja.inberg@ noormarkunkoitto.comwww-osoite www.noormarkunkoitto.fi

PTU, Pihlavan Työväen Urheilijat Ohjattua jalkapalloa tytöille ja pojille Meri-Porissa. Katso joukkueiden harkka-ajat ja paikat: www.ptusport.fi. Tervetuloa mukaan! Ikäryhmä 4–10-vuotiaatTaso HarrasteToiminta-aika Ympäri vuodenAika Ma–pe ja suOsallistumismaksu 100–140€/vuosiLisätiedot Ulkokaudella harjoitellaan Pihlavan Urheilukentällä. Talvisin Kyläsaaren koululla, Meri-Porin lukiolla sekä Karhuhallissa. Harkka-ajat ja paikat nettisivuilta.Ilmoittautuminen Harjoituksissa valmentajalle. Yhteyshenkilö Stefan MeuselPuhelinnumero 050 330 0522Sähköposti [email protected] www.ptusport

Toejoen Veikot ry Pohjois-Porissa toimiva, yli 200 pelaajan ja noin 600jäsenen jalkapalloseura. Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso SoveltavaPaikka PoriOsoite Kesällä Toejoen kenttä, talvella Karhuhalli, Toejoen ja Kaarisillan koulujen liikuntasali.Toiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Lisenssimaksu 150–235€, jäsenmaksu 15€/vuosi (aikuinen).Lisätiedot TOVE:n toimisto 02 633 3269, 044 255 7880,

13

[email protected] KylläYhteyshenkilö Pirjo AhvonenPuhelinnumero 044 255 7880Sähköposti [email protected] www.toejoenveikot.fi

JoogaOtsolan kansalaisopisto8301160 Joogaa 6–9-vuotiaille. Teemme mielikuvituksen siivittämiä helppoja ja hauskoja joogaharjoituksia.Ikäryhmä 6–9-vuotiaatTaso AlkeetPaikka HyvinvointicenterOsoite Valtakatu 4 A, 28100 PoriAika La klo 9.45–10.30Osallistumismaksu Kurssimaksu 12€Ilmoittautuminen Ennakkoilmoittautuminen netissä ti 25.8. klo 16.30 alkaen.Yhteyshenkilö Sari MattilaPuhelinnumero 02 630 1500Sähköposti [email protected] www.otsola.net

8301161 Joogaa 10–14-vuotiaille.10–14 -vuotiaiden oma joogakurssi. Teemme nuorille soveltuvia joogaharjoituksia, jotka vahvistavat keskit-tymiskykyä, mielen ja kehon tasapainoa sekä fyysistä kuntoa. Ikäryhmä 10–14-vuotiaatTaso AlkeetPaikka HyvinvointicenterOsoite Valtakatu 4 A, 28100 PoriAika La klo 10.30–11.15Osallistumismaksu Kurssimaksu 12€Ilmoittautuminen Ennakkoilmoittautuminen netissä ti 25.8. klo 16.30 alkaen. Yhteyshenkilö Johanna JokinenPuhelinnumero 02 630 1500Sähköposti [email protected] www.otsola.net

M/L Joogasali / HyvinvointicenterM/L Joogasalilla on monta erilaista joogaryhmää, normaali kautena 7 päivänä viikossa ja kesälläkin 4 päivänä viikossa. Voit tulla tunnille koska tahansa ja aloittaa tämän mieltä ja kehoa hellivän harrastuksen. Tunteja on eri voimakkuuk-silla, kysy sähköpostilla tai soita lisätietoja. Tervetuloa!

Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka M/L Joogasali / HyvinvointicenterOsoite Valtakatu 4 A, 28100 PoriAika Ma–suLisätiedot Ilmoittautuminen ei ole pakollista, mutta sillä varmistat paikkasi.Ilmoittautuminen Varaa oma aikasi nettisivuiltamme tai soita. Voit myös laitaa sähköpostia [email protected]ö Mirja LambergPuhelinnumero 02 637 6061Sähköposti mirja.lamberg@ hyvinvointicenter.fiwww-osoite www.hyvinvointicenter.fi

Porin seudun kansalaisopisto Jooga -alkeisryhma A Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 7.9.–30.11.Aika Ma klo 16.30–18.00Osallistumismaksu 29€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen netin kautta alkaa 24.8. kello 10.00 osoitteessa www.pori.fi/ kansalaisopistoYhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

JousiammuntaPorin JousiampujatPorin Jousiampujat Ry on vuonna 1958 perustettu seura. Seuran periaatteena on tarjota kaiken ikäisille ja kokoisille ihmisille mahdollisuus harrastaa tätä tarkkuutta ja keskit-tymiskykyä vaativaa lajia. Jousiammunta sopii hyvin myös koko perheen harrastukseksi.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin Jousiampujien kenttä/halliOsoite IlmailuopistontieToiminta-aika Ympäri vuoden

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta14

Aika Ke klo 18.00–20.00Yhteyshenkilö Pentti KiveläPuhelinnumero 044 515 4511Sähköposti [email protected] www.pja.fi

JumppaKansallinen Lastenliitto - Porin paikallisyhdistys ryTouhua ja tohinaa, temppuja ja taitoja... 3–6-vuotiaille suunnatussa muksujumpassa vauhtia ja hauskuutta riittää! Pienemmät voivat alkuun tutustua jumppaan vanhemman kanssa.Ikäryhmä 3–6-vuotiaatTaso HarrastePaikka Porin NuorisotaloOsoite Isolinnankatu 12, 28100 PoriToiminta-aika Lukuvuosi 2015–2016Aika Ma to klo 17.15–18.00Osallistumismaksu 45€/Lastenliiton jäsen, 55€/ei jäsenLisätiedot www.teemakerhot.fi/satakunta Kysymykset sähköpostitse.Ilmoittautuminen lmoittautuminen muksujump-paan osoitteessa: www.teemakerhot.fi/satakunta/pori/muksujumppa-3-6v-syksy-2015/. Muksujumpassa on kaksi ryhmää. (Ryhmässä on noin 15 lasta.)Ryhmä I Aika: Maanantaisin 24.8–7.12 klo 17.15–18.00 Kerhoa ei järjestetä 19.10. (syysloma).Ryhmä II Aika: Torstaisin 27.8.–10.12. klo 17.15–18.00 Kerhoa ei järjestetä 22.10. (syysloma).Yhteyshenkilö Inka KiuruPuhelinnumero 045 348 2181Sähköposti [email protected] www.lastenliitto.fi

Noormarkun NaisvoimistelijatNoormarkun Naisvoimistelijat tarjoavat aikuisille naisille ja miehille erilaisia jumppia, lihaskuntojumpista rauhalli-sempiin kehonhallintajumppiin.Ikäryhmä 15–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka NoormarkkuIlmoittautuminen Kyllä. Syksyllä 2015, seuraa nettisivuja.Yhteyshenkilö Hannamari HaapanenPuhelinnumero 050 369 0390Sähköposti hannamari.haapanen@

gmail.comwww-osoite www.noormarkun naisvoimistelijat.net

Otsolan kansalaisopisto - Jumppa8301120 Lasten jumppa 4–6-vuotiaille A.Liikuntaa ja hymyä leikki-ikäisille lapsille: leikkejä, temppuratoja, välinevoimistelua ja mielikuvaliikuntaa.Ikäryhmä 4–6-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Söörmarkun kouluOsoite Hatanpääntie 27, 29570 SöörmarkkuToiminta-aika 10.9.2015–3.12.2015, 14.1.2016–21.4.2016Aika To klo 17.50–18.00Osallistumismaksu Kurssimaksu 32€Ilmoittautuminen Kyllä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä tai puhelimitse Yhteyshenkilö Päivi ErkkiläPuhelinnumero 02 360 1500Sähköposti [email protected] www.otsola.net

8301121 Lasten jumppa 4–6-vuotiaille B.Liikuntaa ja hymyä leikki-ikäisille lapsille: leikkejä, temppuratoja, välinevoimistelua ja mielikuvaliikuntaaIkäryhmä 4–6-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Söörmarkun kouluOsoite Hatanpääntie 27, 29570 PoriToiminta-aika 10.9.2015–3.12.2015, 14.1.2016–21.4.2016Aika To, klo 18.00–18.45Osallistumismaksu Kurssimaksu 32€Ilmoittautuminen Kyllä. Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä tai puhelimitse Puhelinnumero 02 630 1500Sähköposti [email protected] www.otsola.net

Pihlavan työväen urheilijatAikuinen-lapsi jumppa.Ikäryhmä 1–2-vuotiaatTaso HarrastePaikka Enäjärven kouluToiminta-aika Syyskuu 2015–huhtikuu 2016Aika Ma klo 17.00–17.45

15

Osallistumismaksu 30€/syksy, 30€/kevätIlmoittautuminen Kyllä. Ohjaajille salilla, Mukaan voi tulla koko kauden ajanYhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti eija.kuusiluoto@ dnainternet.netwww-osoite www.ptusport.fi

Monipuolista seikkailujumppaa tytölle.Ikäryhmä 6–9-vuotiaatTaso HarrastePaikka Enäjärven kouluToiminta-aika Syyskuu 2015–huhtikuu 2016Aika To klo 18.30–1930Osallistumismaksu 30€/syksy, 30€/kevätIlmoittautuminen Ilmoittautuminen saleille, mukaan voi tulla koko kauden Yhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti eija.kuusiluoto@ dnainternet.netwww-osoite www.ptusport.fi

Reipasta kuntojumppaa kaikille.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka Pihlavan seurakuntasaliOsoite Pihlavan kirkkotie, 28800Toiminta-aika Syyskuu 2015–huhtikuu 2016Aika Ma klo 19.00–20.00Osallistumismaksu 3€/kerta tai kausikortti 35€/syksy (sis. kaikki naisjaoston jumpat)Ilmoittautuminen Mukaan voi tulla koko kaudenYhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti eija.kuusiluoto@ dnainternet.netwww-osoite www.ptusport.fi

Satujumppaa lapsille.Ikäryhmä 3–4-vuotiaatTaso HarrastePaikka Enäjärven kouluOsoite 28800 Meri-PoriToiminta-aika Syyskuu 2015–huhtikuu 2016Aika Ma klo 17.45–18.30Osallistumismaksu 30€/syksy, 30€/kevätIlmoittautuminen Ilmoittautuminen ohjaajille salilla, mukaan voi tulla koko kauden aikana.

Yhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti [email protected] www.ptusport.fi

Tenaville touhua.Ikäryhmä 5–6-vuotiaatTaso HarrastePaikka Enäjärven kouluToiminta-aika Syyskuu 2015–huhtikuu 2016Aika To klo 17.30–18.30Osallistumismaksu 30€ syksy/kevätIlmoittautuminen Ilmoittautuminen salilla, mukaan voi tulla koko kauden.Yhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti [email protected] www.ptusport.fi

Satujumppaa lapsille.Ikäryhmä 3–4-vuotiaatTaso HarrastePaikka Enäjärven kouluOsoite 28800 Meri-PoriToiminta-aika Syyskuu 2015–huhtikuu 2016Aika Ma klo 17.45–18.30Osallistumismaksu 30€ syksy/kevätIlmoittautuminen Ilmoittautuminen ohjaajille salilla, mukaan voi tulla koko kauden aikana.Yhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti eija.kuusiluoto@ dnainternet.netwww-osoite www.ptusport.fi

Porin Veto ryLasten jumppatunnit, eri ryhmiä (3–12v)Naisten jumppatunnit, kaksi erilaista tuntia (yli 15v)Ikäryhmä 3–100-vuotiaatTaso HarrastePaikka Uudenkoiviston koulu, PoriToiminta-aika 2015 syyskuu–2016 toukokuuOsallistumismaksu Jäsenmaksu lasten tunneilla 15€/syksy tai kevät, naisten tunneilla alle 18v 30€/kalen-terivuosi ja yli 18v 40€/kalenterivuosi. Mahdollisuus myös kertamaksuun 4€/krt.Lisätiedot Tarkemmat aikataulut selviävät elokuussa ja päivitetään netti sivuille.Ilmoittautuminen Kyllä. Mukaan voi tulla ympäri

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta16

vuoden. Ilmoittautuminen salilla tai yhteyshenkilölle.Yhteyshenkilö Maija AaltoPuhelinnumero 040 535 3917Sähköposti [email protected] www.porinveto.fi

JuoksuPorin KuntoilijatKuntoliikuntaa harrastava seura. Porin Kuntoilijat täyttää tänä vuonna 50-vuotta! Järjestämme Pori-Juoksun, Karhu-Viestin, Yyterin maratonin, Jazz-hölkän ja Heikin Hölkän. Kaikille juoksusta kiinnostuneille aikuisille.Ikäryhmä 18–100-vuotiaatTaso HarrastePaikka PoriToiminta-aika Ympäri vuodenIlmoittautuminen Kyllä. YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Kari VirtanenPuhelinnumero 040 595 4741Sähköposti [email protected] www.porinkuntoilijat.fi

JääkiekkoJuniori-Ässät (Porin Ässät ry) Jääkiekon erikoisseurassa on mahdollista harrastaa jääkiekkoa oman tason ja motivaation mukaan. Juniori-Ässien riveissä on mahdollisuus sekä harrasteliikuntaan että kilpaurheiluun. Tule mukaan!Ikäryhmä 3–18-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Astora Areena ja muut kaupungin jäähallit sekä tekojäärataOsoite Jäähallinpolku, 28500 PoriToiminta-aika 1.8.2015–30.4.2016Aika Ma–suOsallistumismaksu Alkaen 85€/talvi (luistelukoulu)Lisätiedot Luistelukoulu alk. 3-vuotiaat. Patajunnuliiga ja tyttökiekko alk. 4–5-vuotiaat. Joukkuetoi- minta alk. 8-vuotiaat.Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen tapahtuu seuraan www-sivujen kautta. Uusien harrastajien päivä syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Mukaan voi tulla kuitenkin missä vaiheessa tahansa.

Yhteyshenkilö Mikael LehtinenPuhelinnumero 0400 458 697Sähköposti [email protected] www.junioriassat.fi

West Coast Titans RyHyvähenkistä junioriharrastelätkää.Ikäryhmä 6–17-vuotiaatTaso HarrastePaikka Porin harjoitusjäähalli & tekojääkaukaloOsoite Urheilutie 1, 28500Toiminta-aika 1.8.2015–31.3.2016Aika Ke, pe, la, suOsallistumismaksu Yhdistyksen jäsenmaksu 100€/vuosiIlmoittautuminen Kyllä.09–07 syntyneet: [email protected]–04 syntyneet: [email protected]–01 syntyneet: [email protected]ö Janne HeleniusPuhelinnumero 040 727 8203Sähköposti [email protected] www.westcoasttitans.fi

JääpalloPorin NarukeräIsolla tekojäällä tapahtuva erittäin vauhdikas joukkuepeli. Sanotaan, että jääpallo on maailman nopein joukkuepeli.Ikäryhmä 5–21-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Iso tekojäärataOsoite Karhuhallinpolku, 28500Toiminta-aika 2015 marras–2016 maaliskuuAika Arki-illat ja viikonloputIlmoittautuminen Kyllä. Nettisivuilla.Yhteyshenkilö Petri PerkausPuhelinnumero 040 514 6781Sähköposti [email protected] www.porinnarukera.fi

KalastusPorin Pilkkijät rySeura järjestää jäsenilleen pilkki- ja onkikilpailuja sekä kalastukseen liittyvää toimintaa.

17

Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka Porin ympäristöOsallistumismaksu Jäsenmaksu: nuoret 10€, aikuiset 25€Yhteyshenkilö Räsänen EiraPuhelinnumero 040 737 8445Sähköposti [email protected]

Länsirannikon PerhokalastajatPerhokalastuksesta perhonsidontaan.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka NuorisotaloOsoite Isolinnankatu 12, 28100 PoriAika Ke klo 18.00–20.00Ilmoittautuminen Kyllä. 044 592 0752 / TommiYhteyshenkilö Tommi HakalaPuhelinnumero 044 592 0752Sähköposti [email protected] lansirannikonpk.net

Kamppailu ja itsepuollustusFMA - PORI RyFMA-PORI on kamppailu- ja itsepuolustuslajien seura, jonka lajien juuret tulevat Filippiineiltä. Seurassamme voi harrastaa aseellista kamppailutaitoa nimeltään Komba-tan sekä itsepuolustuslajia nimeltään Mano Mano. Meillä harrastaminen on hauskaa, hyvä ja iloinen ilmapiiri ovat meille tärkeitä asioita. Tarjoamme laadukasta opetusta, viihtyisän oman salin, halvan hintatason ja tilaisuuden harjoitella mukavien ihmisten kanssa motivoivassa ilmapiirissä. Tervetuloa mukaan!Ikäryhmä 7–99-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Mano Mano & Kombatan PoriOsoite Vanhakoivistontie 14, 2.krs, 28360 PoriAika Ma–pe klo 16.00–21.00Ilmoittautuminen Kyllä. Sähköpostitse tai saapumalla paikalle.Yhteyshenkilö Tomi HarellPuhelinnumero 040 657 9991Sähköposti [email protected] www.manomano.fi

Hapkido-Finland ry. Pori Monipuolisin itsepuolustusmenetelmä,Sopii kaikenikäisille, Hyvä kuntoilulaji. Korealainen itsepuolustuslaji, jonka Pohjoismaiden pääpaikka ja sali si-jaitsee Porissa. Lisäksi seurassa on mahdollisuus harrastaa kuntonyrkkeilyä ja hermopisteiden opiskelua. Tervetuloa!Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin kamppailuyhdistysOsoite Satakunnankatu 32 2.krsToiminta-aika Ympäri vuodenAika Harjoituksia joka iltaOsallistumismaksu 6kk:n peruskurssin hinta on 79€, josta on helppo jatkaa harrastusta eteenpäin.Lisätiedot Uudet peruskurssit alkavat tammikuussa, kesäkuussa ja syyskuussaIlmoittautuminen Kyllä, paikakanpäällä.Yhteyshenkilö Rami VainionpääPuhelinnumero 040 302 2570Sähköposti [email protected] www.itsepuolustus.info

Pori Thaiboxing Club rySeurassa on mahdollisuus harrastaa thainyrkkeilyä kun-toilumielessä sekä kilpailuryhmä ottelijoille ja ottelemaan haluaville. Seuran harjoituksiin osallistuminen edellyttää peruskurssin käymistä ennen varsinaisiin harjoitusryhmiin siirtymistä. Harjoitukset ovat ohjattuja.Ikäryhmä 15–70-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin UrheilutaloOsoite Kuninkaanhaanaukio 6, 28130 PoriIlmoittautuminen Kyllä. Syksyn peruskurssi alkaa elokuussa, ja kevään 2016 peruskurssi tammikuussa. Peruskursseille on ennakkoilmoitautuminen, joko sähkö-postiin [email protected] tai soittamalla 040 724 4967 Jarno Marila. Tarkemmat tiedot nettisivuilta tai Facebookissa Pori Thaiboxing Club.Yhteyshenkilö Jarno Marila ja Mikko KyytinenPuhelinnumero 040 724 4967 (Jarno), 044 010 5312 (Mikko),Sähköposti [email protected] www.porithaiboxingclub.com

Porin Judoseura Fudoshin ryJudo, Aikido ja Sambopaini. Porin Judoseura Fudoshin on laadukas Nuori Suomi -sinettiseura, joka antaa

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta18

harrastajilleen monipuolisia liikuntaelämyksiä ja tehokkai-ta itsepuolustustaitoja. Nuorekkaan energinen ja vastuuntunteva judoseura Fudoshin valittiin vuonna 2005 vuoden judoseuraksi.Ikäryhmä 4–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin UrheilutaloToiminta-aika Ympäri vuoden Aika Ma–suIlmoittautuminen Kyllä. Judo: Vesa Rantala 040 744 5665. [email protected] Aikido: Marko Liljeqvist 040 733 7484. Sambopaini: Jari Parkkonen 044 355 2266.Yhteyshenkilö Vesa RantalaPuhelinnumero 040 744 5665Sähköposti [email protected] www.fudoshin.fi

Porin ju-jutsuseura ryToimintamme on harraste-, kilpailu- ja kuntoilutoimintaa. Lajit ovat Hokutoryu ju-jutsu (voimankäyttö, itsepuolus-tus, täyskontakti kamppailu), Koden Enshin Ryu kenjutsu (miekan käsittelytaito) ja potkunyrkeily (kilpailu/kuntoilu).Ikäryhmä 14–60-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin urheilutaloOsoite Kuninkaanhaanaukio 6, 28130Toiminta-aika Ympäri vuodenAika Ma–suLisätiedot Pidemmän kamppailutaustan omaavat, suora yhteydenotto.Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmottautumiset keväisin ja syksyisin. Katso tarkemmat ajat seuran nettisivuilta.Yhteyshenkilö Jari KorsgrundPuhelinnumero 040 547 0460Sähköposti [email protected] www.pjjs.info

Porin kendoseuraKendo (jap. 剣道) on japanilaiseen kamppailulaji, missä harjoittelijan tavoitteena on energian, tekniikan ja kehon sulava yhteistoiminta.Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Poridojo

Osoite Satakunnankatu 32, 28100Aika Ma, ke, to, pe, suYhteyshenkilö Kari RuuhilahtiPuhelinnumero 050 411 6032Sähköposti [email protected] www.daikumakenkai.fi

Porin Shotokan Karate Dojo RyKaratea lapsille ja aikuisille. Itsepuolustusta ja urheilua.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriOsoite Satakunnankatu 32, 28130Toiminta-aika Koko vuodenAika Ma–suLisätiedot Perhekarate 3–7-vuotiaat. Lastenryhmät 7–12-vuotiaat Nuoret -ja aikuiset.Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen elokuussa alkaville kursseille www.porinshotakan.comYhteyshenkilö Ilkka MäkiläPuhelinnumero 050 532 9083Sähköposti [email protected] www.porinshotokan.com

Porin Taekwondo ry.Korealainen potkupainoitteinen Olympialaji.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Oma saliOsoite Teljänkatu 8 A3, 28100Toiminta-aika Ympäri vuoden Aika Ma–su, viikolla iltaisin, viikonloppuisin iltapäivällä.Osallistumismaksu Ikäluokasta riippuen.Lisätiedot Lisätietoja löydät Porin Taekwondo-seuran kotisivuilta: www.porintaekwondo.fi. Omat harjoitukset ikäuokille: super-minit (1–4-vuotiaat), minit (5–7-vuotiaat), juniorit (8–13 vuotiaat), harrastajat (yli 13-vuotiaat).Yhteyshenkilö Ari JuntunenPuhelinnumero 040 524 4482Sähköposti [email protected] www.porintaekwondo.fi

Wan Kam Leung Practical Wing Chun FinlandTehokas ja suoraviivainen kiinalainen itsepuolustuslaji

19

sekä tytöille että pojille! Kamppailuharjoittelun lisäksi lajissa tehdään monipuolista lihaskuntoharjoittelua.Ikäryhmä 4–100-vuotiaat Taso KaikkiPaikka Practical Wing Chun Sali (Moveit-Salilla)Osoite Isolinnankatu 28, 28100Aika Ma, ti, ke, to, laOsallistumismaksu 120€/3kkLisätiedot Keskiviikkoisin kaikille avoin Qi Gong-terveysliikuntaryhmä klo 18.00–19.30 hinta 12€/krt. Mahdollisuus myös yksityistunteihin sekä Kung Fussa että Qi Gongissa.Ilmoittautuminen Kyllä. Yhteyshenkilölle tai sähköpostitse.Yhteyshenkilö Veka RounevaaraPuhelinnumero 046 616 0035Sähköposti practicalwingchun.suomi@ gmail.comwww-osoite www.practicalwingchun.fi

KansantanssiUlvilan NuorisoseuraHarjoitellaan tanssien, tanssiaskelien ja esiintymisen lisäksi yhteistyötä muiden tanssijoiden kanssa, joskus laulellaan, lorutellaan ja liikutaan muuten vaan yhdessä. Yhdessä toteutetaan tavoitteita, opetellaan esiintymis- ja ryhmä-taitoja, luodaan kulttuuria ja osallistutaan eri tapahtumiin.Ikäryhmä 7–9-vuotiaatTaso HarrastePaikka UlvilaOsoite Välmäntie, 28400 Ulvila Toiminta-aika Vk 36 alkaenAika To klo 18.00–19.00Osallistumismaksu Lukuvuosi 40€Yhteyshenkilö Senni KoskinenPuhelinnumero 044 054 8804Sähköposti [email protected] www.ulvilannuorisoseura.net

Ulvilan Nuorisoseura Harjoitellaan tanssien, tanssiaskelien ja esiintymisen lisäksi yhteistyötä muiden tanssijoiden kanssa, joskus laulellaan, lorutellaan ja liikutaan muuten vaan yhdessä. Yhdessä toteutetaan tavoitteita, opetellaan esiintymis- ja ryhmä-taitoja, luodaan kulttuuria ja osallistutaan eri tapahtumiin.Ikäryhmä 9–11-vuotiaatTaso Harraste

Paikka UlvilaOsoite Välmäntie, 28400 UlvilaToiminta-aika Vk 36 alkaenAika Ti klo 17.15–18.30Osallistumismaksu Lukuvuosi 40€Yhteyshenkilö Heli VijaPuhelinnumero 044 054 8804Sähköposti [email protected] www.ulvilannuorisoseura.net

Ulvilan NuorisoseuraHarjoitellaan tanssien, tanssiaskelien ja esiintymisen lisäksi yhteistyötä muiden tanssijoiden kanssa, joskus laulellaan, lorutellaan ja liikutaan muuten vaan yhdessä. Yhdessä toteutetaan tavoitteita, opetellaan esiintymis- ja ryhmätaitoja, luodaan kulttuuria ja osallistutaan eri tapahtumiin.Ikäryhmä 12–16-vuotiaatTaso HarrastePaikka UlvilaOsoite Välmäntie, 28400 UlvilaToiminta-aika vk 36 alkaenAika Ti klo 16.30–17.45Osallistumismaksu Lukuvuosi 40€Yhteyshenkilö Heli VijaPuhelinnumero 044 054 8804Sähköposti [email protected] www.ulvilannuorisoseura.net

KeilailuKeilahalli Bowling 4 YouKeilailua vasta-alkajista kilpakeilaajiinIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Keilahalli Bowling 4 YouOsoite Puinnintie 4, 28540Toiminta-aika Ympäri vuodenAika Ma–Ti klo 10.00–21.00. Pe 10.00–24.00 (hohtokeilailu 20.00–24.00) La 11.00–24.00 (hohtokeilailu 19.00–24.00) Su 11.00–18.00Lisätiedot Kesällä poikkeavat aukioloajat, kts. www.bowling4you.fiIlmoittautuminen Keilahallin kassalleYhteyshenkilö Antti-Pekka LaxPuhelinnumero 02 631 6600Sähköposti [email protected] www.bowling4you.fi

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta20

Keilailuseura Giants ry Ikäryhmä 8–18-vuotiaatTaso HarrastePaikka Porin keilahalliOsoite Puinnintie 4, 28360 PoriAika Ti klo 17.00–18.00Osallistumismaksu 50–100€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautua voi suoraan Porin keilahallilla.Yhteyshenkilö Jami PeräläPuhelinnumero 041 530 2766Sähköposti [email protected]

KiipeilyClimbing Club Pori ryBoulderointia kerhon omassa kiipeilypaikassa, seinä- ja kalliokiipeilyä, köysilaskeutumista jne. Porin alueella.Ikäryhmä 9–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Climbing Club Pori ryOsoite Karjalankatu 12, 28100Toiminta-aika Ympäri vuodenIlmoittautuminen Kyllä. YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Petri SysilahtiPuhelinnumero 040 510 2913www-osoite www.facebook.com/ccpori

KoripalloBC SisuBC Sisu on koripalloseura, joka tarjoaa lasten, nuorten ja aikuisten ohjattua koripallon harraste- ja kilpailutoi-mintaa ympäri vuoden. Seurassamme on sekä tyttö- että poikajuniorijoukkueita. Seuran erikoisuutena on pyörä-tuolikoripallon harrastustoiminta. Tervetuloa mukaan toimintaamme!Ikäryhmä 6–80-vuotiaatTaso KaikkiToiminta-aika Ympäri vuodenAika Pääosin klo 16.30–22.00Osallistumismaksu Seuran jäsen- ja toimintamaksu n. 15–38€/kk (n. 160–400€/ kausi)Yhteyshenkilö Mauri HaraPuhelinnumero 044 527 3094Sähköposti [email protected] www.bcsisu.fi

KuntoliikuntaPihlavan työväen urheilijatSoftjumppaa varttuneilleIkäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka Pihlavan seurakuntasaliOsoite Pihlavan kirkkotie, 28800Toiminta-aika Syyskuu 2015–huhtikuu 2016Aika Ma klo 17.00–18.00Osallistumismaksu 3€/ kerta tai kausikortti 35€/ syksy (sis.kaikki jumpat)Ilmoittautuminen Mukaan voi tulla koko kaudenYhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti [email protected] www.ptusport.fi

KuntosaliNoormarkun Naisvoimistelijat Noormarkun Naisvoimistelijoiden ohjelmassa on ohjattu kuntosalitunti, tunti koostuu yhteisestä alkulämmittelystä, kuntosalilaitteiden kiertoharjoittelusta ja yhteisistä venyt-telyistä lopussa. Naisille ja miehille on omat tunnit.Ikäryhmä 15–100-vuotiaatTaso AlkeetPaikka NoormarkkuIlmoittautuminen Kyllä. Syksy 2015, seuraa nettisivuja.Yhteyshenkilö Hannamari HaapanenPuhelinnumero 050 369 0390Sähköposti [email protected] www.noormarkun naisvoimistelijat.net

Pihlavan työväen urheilijatOhjattu kuntosali naisille. Alkulämmittely, Kiertoharjoittelu ja loppuvenyttely.Ikäryhmä 15–100-vuotiaatTaso HarrastePaikka Meri-porin uimahalliToiminta-aika 2.9.2015–25.5.2016Aika Ke klo 17.30–18.30 ja 18.30–19.30Osallistumismaksu 3€/kerta tai kausikortti 35€/ syksy (sis. kaikki jumpat)Ilmoittautuminen Mukaan voi tulla koko kauden

21

Yhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti [email protected] www.ptusport.fi

LasketteluPorin Slalomseura ry Laskettelua laskettelukaudella joulu-maaliskuussa. Aktiiviharrastajien harjoittelua on ympäri vuoden.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Ruosniemen HiihtokeskusOsoite Myyrynkuja, 28220 Toiminta-aika Joulukuu 2015–maaliskuu 2016Aika Ti–pe klo 17.00–21.00, la–su klo 11.00–18.00Osallistumismaksu Osallistumismaksu on seuran jäsenmaksu 25€/vuosi, rinnelippujen ja kausikorttien hinnat määräytyvät hinnaston mukaan.Ilmoittautuminen Ilmoittautua voi laskettelukauden aikana.Yhteyshenkilö Jyrki OjalaPuhelinnumero 040 059 2220Sähköposti [email protected] www.porinslalomseura.fi

LaskuvarjourheiluSatakunnan Laskuvarjourheilijat ry Laskuvarjourheilu antaa mahdollisuuden kokea lentä-misen ilman apuvälineitä vapaapudotuksen muodossa. Satakunnan laskuvarjourheilijat mahdollistavat tämän niin itsenäisen hyppääjän alkeiskurssien kuin kertaluontoisten tandemhyppyjen muodossa.Ikäryhmä 15–100-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin lentokenttäOsoite Lentoasemantie 1, 28500 PoriAika Ma–la klo 9.00–22.00, su ja pyhät 11.00–22.00Osallistumismaksu Alkeiskurssi 450€, Tandem- hyppy kuvauksella 350€Lisätiedot Alkeiskurssi antaa avaimet omatoimiseen harrastamiseen kouluttajien opastuksella. Oppilashypyt maksavat 28€, mikä on kurssin jälkeen ainoa harrastuskustannus. Tandemhyppy on kertaluontoinen elämys kokeneen hyppymestarin kyydissä. Hyppy kuva-

taan ja sen saa muistoksi dvd:lle.Ilmoittautuminen Kyllä. Alkeiskursseja järjeste-tään huhtikuusta syyskuulle, joka kuun ensimmäinen arkimaanantai. Tandemeita voi vapaasti tiedustella ja varata keväästä syksyyn.Yhteyshenkilö Marko Myllymäki (alkeiskurssit) ja Pasi Torkkeli (tandemit)Puhelinnumero 040 047 4557 (Myllymäki) ja 050 413 5201 (Torkkeli)Sähköposti [email protected] tai [email protected] www.satlu.fi

LentopalloKoiviston IskuEdustusjoukkueemme pelaa naisten 1-sarjassa. Tyttöjuniorijoukkueet C, D ja E-juniorisarjoissa. Lisäksi järjestämme 7–10-vuotiaille tytöille ja pojille yhteisiä lentopallokouluja yhteistyössä Pori Lentiksen kanssa.Ikäryhmä 5–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin urheilutalo ja koulujen liikuntasalit. Kts. koivistonisku.fi/lentopalloToiminta-aika Ympäri vuodenIlmoittautuminen Kyllä. Harjoitusten yhteydessäYhteyshenkilö Urho JalavaPuhelinnumero 044 269 7661Sähköposti [email protected] koivistonisku.fi

Nuori Pori 2100 ryKansainvälistä lentopalloa Kaarisillan koululla.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka PoriOsoite Kaarisillan kouluToiminta-aika Syksy, talvi, kevätAika La klo 14.00–16.00Osallistumismaksu 0€Yhteyshenkilö Aki NummelinPuhelinnumero 0400 432 428Sähköposti [email protected]

Kansainvälistä lentopallotoimintaa.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka PoriOsoite Kaarisillan koulu

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta22

Toiminta-aika Syksy, talvi, kevätAika Su klo 15.00–17.00 Yhteyshenkilö Aki NummelinPuhelinnumero 0400 432 428Sähköposti [email protected]

Pori LentisLentopallon erikoisseura. Juniorijoukkueet B-E ja nuorempien lasten pallokoulut yhdessä alueen muiden lentopalloseurojen kanssa. Lentopalloliiton kouluttamat valmentajat. Pelitoiminta Lentopalloliiton lounaisen alueen sarjoissa ja nuoremmilla paikallisesti.Ikäryhmä 5–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka UseitaOsoite Vakkatie 8, 28600Toiminta-aika 1.9.2015–31.8.2016Osallistumismaksu Nuorimmat 40€/lukukausi. Ikäkausijoukkueilla vähän enemmän.Yhteyshenkilö Niko PakkanenPuhelinnumero 050 561 9008Sähköposti [email protected] www.porilentis.fi

Ulasoorin Karhut Nuorisoseura ryRentoa lentopalloilua kaiken ikäisille ja kokoisille. Harrastus vaikka koko perheelle! Sisäpelitossut mukaan.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka Kyläsaaren kouluOsoite Länsi PoriToiminta-aika 1.9.–30.4.Aika Ti 19.30–21.00Osallistumismaksu Aikuiset 20€ ja lapset 10€Yhteyshenkilö Jyrki VuorenmaaPuhelinnumero 044 525 3206Sähköposti [email protected]

LiikuntaleikkikouluNoormarkun NaisvoimistelijatNoormarkun Naisvoimistelijat tarjoavat lapsille liikun-nallista leikkikoulua, jossa leikkien ohella tutustutaan eri liikuntavälineisiin ja nautitaan liikunnan hauskuudesta.Ikäryhmä 4–9-vuotiaat Taso Alkeet Paikka Noormarkku

Ilmoittautuminen Kyllä. Syksyllä 2015, seuraa nettisivuja. Yhteyshenkilö Hannamari HaapanenPuhelinnumero 050 369 0390 Sähköposti [email protected] www-osoite www.noormarkun naisvoimistelijat.net

LuisteluPorin Pyrintö ryLuistelu, pikaluistelu, short track (kaukalopikaluistelu). Talvella on perheluistelua koko perheelle, perus- ja pika-luistelukoulu 6–16-vuotiaille ja pikaluistelun valmennus-ryhmät nuorille sekä marathon/kuntoluistelua aikuisille. Pikaluistelua kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Kevät–kesä–syksyIkäryhmä 5–100-vuotiaatTaso KaikkiOsoite Valtakatu 10 D 4, 28100 PoriAika Short track: lokakuussa sun-nuntaisin klo 9.00–10.00, Tekojääradan harjoitushallissa. Luistelu: marras–maaliskuussa ti klo 18.15–19.15, ke klo 16.30–17.30 to klo 18.45–20 ja su klo 20.00–21.00 Tekojääradalla. Urheilukerho: maalis–lokakuussa ti ja pe 18.00–19.30, ks. www.porinpyrinto.fi/_urheilukerhoOsallistumismaksu Jäsenmaksut lapset 10€ ja aikuiset 20€ sekä jäämaksut lapset 30€ ja aikuiset 50€ lisäksi lisenssin lunastaneille harjoittelu/kilpailumaksu lapset 30€ ja aikuiset 50€Ilmoittautuminen Yhteyshenkilölle ympäri vuodenYhteyshenkilö Annakaisa KiviojaPuhelinnumero 044 541 0482Sähköposti [email protected] tai [email protected] www.porinpyrinto.fi/luistelu

Porin TaitoluisteluLuistelukoulussa opetetaan perusluistelutaitoja kerran vii-kossa jäällä ja taitokoululaiset harjoittelevat kaksi kertaa viikossa jäällä ja lisäksi on oheisharjoituksia.Ikäryhmä 3–70-vuotiaatTaso HarrastePaikka Porin Isomäen jäähalliToiminta-aika Syyskuu 2015- maaliskuu 2016Aika Su 9.00–10.00 taitokoulu ja 10.00–11.00 luistelukouluLisätiedot Luistelu- ja taitokoulun avajai-

23

tapahtuma Astorassa lauantai- na 5.9.2015 klo 9.00–11.00.Ilmoittautuminen www.porita.net/luistelukoulu tai taitokouluYhteyshenkilö Kati KoskeloPuhelinnumero 050 589 4946Sähköposti [email protected]

Muu lajiPorin kaupungin vapaa-aikavirastoScoottausIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka SkatehalliOsoite Herralahdenraitti 1, 28360Aika Ke, to, pe, laLisätiedot Ke klo 13.00–16.30. To klo13.00–16.00. Pe klo 13.00–17.30. La klo 12.00–14.00. Lupalapun voit tulostaa osoitteesta:nuokka.fi/skatehalli/Yhteyshenkilö Jari NyströmPuhelinnumero 044 701 1425Sähköposti [email protected] nuokka.fi/skatehalli/

Porin seudun kansalaisopistoMusiikkiliikuntaa ja joogaa 4–6-vuotiaille.Ikäryhmä 4–6-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Koskin kouluOsoite Koskitie 2Toiminta-aika 8.9.–1.12.Aika Ti klo 18.00–19.00Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen netti sivuilla 24.8 klo 10.00 Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

Porin seudun kansalaisopisto Satuleikkejä (alle 8-vuotiaille)Ikäryhmä 0–8-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kullaan kirjastoOsoite Harjulantie 114 G

Toiminta-aika 7.9.–30.11.Aika Ma klo 18.00–18.45Osallistumismaksu 12€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen nettisivuilla 24.8 klo 10.00 Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

MoottoripyöräilyKonepyöräklubi ryMatkamoottoripyöräily ja kaikenlainen lajiin liittyvä toiminta.Ikäryhmä 16–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka PoriOsoite Vanhakoivistontie 61, 28101Toiminta-aika Ympäri vuodenAika TiIlmoittautuminen Kyllä. Kerhoilloissa tiistaisin. Muina aikoina sovitaan ajankohdasta.Yhteyshenkilö Jouni SillanpääPuhelinnumero 0440 881 336Sähköposti [email protected] www.konepyoraklubi.fi

NyrkkeiluPorin NMKY ry nyrkkeilyjaostoNyrkkeilyä leikki-ikäisestä senioreihin. Leikinomaisesta nyrkkeilystä kansainvälisiin kehiin.Ikäryhmä 4–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin Urheilutalo nyrkkeilysali 2.krsOsallistumismaksu 6–80€Lisätiedot Erilaisia ryhmiä on: Vilperi-Box 4–7-vuotiaille, Veijari-Box 8–11 -vuotiaille, nyrkkeilykoulu 12-vuotiaille, kilpanyrkkeily ja kuntonyrkkeily. Lisätietoja Lasse Seppälältä.Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen valmentajille sähköpostitse tai harjoitusten alkaessaYhteyshenkilö Lasse SeppäläPuhelinnumero 040 086 2356

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta24

Sähköposti [email protected] www.porinnmkynyrkkeily.fI

Porin NMKY ryOlympiatyylin nyrkkeilyä ikätason mukaan aina 4-vuotiaasta seniorivuosiin. Mahdollisuus myös huipputason nyrkkeilyyn!Ikäryhmä 4–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin UrheilutaloOsoite Kuninkaanhaanaukio 6Toiminta-aika Kevät- ja syyskausi sekä kilpailijoilla myös kesäkausiOsallistumismaksu Kausimaksu 40€–60€ sekä kuntonyrkkeilyssä myös kertamaksu 6€Lisätiedot Kilpanyrkkeily, Harras- tenyrkkeily, nyrkkeilykoulu, Vilperi-Box, Veijari-Box sekä kuntonyrkkeily - vanhempi ja nuori kuntonyrkkeilyIlmoittautuminen Ota yhteyttä valmentajiin Lasse Seppälä 0400862356, Marko Pennanen 0505639225 Kati Collander 0400951214Yhteyshenkilö Lasse SepäläPuhelinnumero 040 086 2356Sähköposti [email protected] www.porinnmkynyrkkeily.fi

PainiPorin Paini-Miehet ryKreikkalais-roomalainen paini ja vapaapaini. Monipuolis-ta kehonhallintaa, notkeutta, nopeutta, reaktiokykyä ja voimaa kehittävä harjoittelu. Mahdollisuus kilpailla omalla tasollaan.Ikäryhmä 4–65-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin urheilutaloOsoite Kuninkaanhaanaukio 6, 28130Toiminta-aika Urheilutalon aukioloAika Ma, ti, to, pe, su klo 17.00Osallistumismaksu 65€Lisätiedot Lajiin tutustuminen on ilmaista. Mukaan voi tulla vaikka kesken kauden ja ilmoittautua harjoituksissa.Yhteyshenkilö Rauli VirtanenPuhelinnumero 050 022 2332Sähköposti [email protected]

www-osoite www.porinpainimiehet.fi

PainonnostoPuntti-Karhut ryPainonnosto Lasten punttikoulu.(Aikuisten punttikoulu ke klo 18.00–19.00) Kilpaurheilijat arkisin joka ilta.Ikäryhmä 8–17-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin Urheilutalo, PainonnostosaliOsoite Kuninkaanhaanaukio 6, 28130Toiminta-aika Syyskuu 2015–Toukokuu 2016Aika Ti ja to klo 17.00–18.00Osallistumismaksu 80€ vuosiLisätiedot Jäsenmaksulla 80€ vuosi kaikki harjoitusvuorot ja punttikoulut käytettävissä. Mukaan voi tulla milloin vain.Yhteyshenkilö Jukka LuonilaPuhelinnumero 040 867 6878Sähköposti [email protected] punttikarhut.fi

PaintballPorin Paintball ryVauhdikkaita värikuulapelejä vasta-alkajista kilpaurheili-joihin, nuorille ja aikuisille, metsä-, puisto-, kaupunki- ja tekonurmipohjaisilla kilpakentillä. Avoimilla vuoroilla tar-vittavat varusteet saa paikan päältä. Alaikäraja 13v, mutta jopa 7–70+ -vuotiaille löytyy kullekin sopivat teholuokat.Ikäryhmä 7–70-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Ässä Paintball pelikeskusOsoite Uimarintie 141, 28760 PoriToiminta-aika Huhti–joulukuuOsallistumismaksu Avoimissa höntsäpeleissä varustemaksu 10€/hlö+värikuu lat tarpeen mukaan 3€/100kpl. Tarvittaessa haalarivuokra 5€.Lisätiedot Avoimet höntsävuorot 2016- kaudella, lauantaisin klo 14.00 alkaen: 18.4, 9.5, 30.5, 27.6, 18.7, 8.8, 29.8, 19.9, 10.10, 31.10. ja klo 11.00 alkaen: 21.11, 12.12. Pelaamaan voi tulla kuka tahansa yksin tai yhdessä.Tapahtumissa varsin rento ja hauska tunnelma.Ilmoittautuminen Kyllä. Avoimiin höntsäpeleihin

25

pari päivää etukäteen puhelimitse 050 578 7877. Kilpapuolella treenit kahdesti viikossa, alaikäraja 13 vuotta, Creditor Pori pelaa Suomen Paintball-liitto ry:n kilpasarjoissa SM-Liigaa ja divareita. Metsä-/höntsä-puolella ei kilpailla.Yhteyshenkilö Tuure VehkamäkiPuhelinnumero 050 578 7877Sähköposti [email protected]

PetanquePetanque club de PoriKuulapeli, jossa Porilla runsaasti SM- ja jopa arvokisame-nestystä. Petankin parissa tapaa hyvää porukkaa. Petank-kia voi pelata kuka vain, nuori ja vanha, mies ja nainen, mestari ja noviisi samassa joukkueessakin. Petankkia voi pelata melkein missä vain ja se erittäin halpa harrastus. Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kesällä Kirjurinluoto, talvella seuran vuokraama halliOsoite Satakunnankatu 33 A 3.krs, Toiminta-aika Ympäri vuodenAika Ti, to klo 18.00 ja su klo 14.00Lisätiedot Opastusta ja välineitä saa aluksi seuraltaYhteyshenkilö Pasi KallioinenPuhelinnumero 050 555 6769

PesäpalloSatakunnan Pesäpallo ryIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka UlvilaOsoite Lauttaranta 3, 28401Yhteyshenkilö Maija ViljanenPuhelinnumero 050 322 3371Sähköposti [email protected] www.lansisuomenpesis.fi

PingisPingisgurut ry Pöytätenniksen harjoittelua ja pelaamista. Harjoituksissa on mahdollisuus ohjattuun harjoitteluun/valmennukseen

tai vapaaseen pelailuun. Mailoja ja palloja on tarpeeksi, tarvitset mukaasi vain sisäpelivarusteet ja sisäpelitossut.Ikäryhmä 10–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Suomelan koulun sali, PingispyhättöOsoite Tampereentie 19, 38600 LaviaToiminta-aika Kevät–syksyAika Su klo 11.00–14.00Lisätiedot Pingisgurut ry. Lavian kaupun-ginosassa toimiva paikallinen vireä pöytätennisseura. Tule vain rohkeasti mukaan toimintaamme! Harjoituksiin ovat tervetulleita kaikenikäiset ja -tasoiset pelaajat.Ilmoittautuminen Kyllä. Paikan päälle tuleminen tai yhteyshenkilölle.Yhteyshenkilö Vesa PeltovirtaPuhelinnumero 0400 788 886Sähköposti [email protected] www.pingisgurut.fi

Pöytätennis Porilaiset -83 RyIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin UrheilutaloToiminta-aika Syys- ja kevätkausiYhteyshenkilö Mika HeljalaPuhelinnumero 050 308 3607Sähköposti [email protected]

PyöräilyPorin Tarmo pyöräily- ja triathlonMaantie - ja maastopyöräilyIkäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka PoriYhteyshenkilö Jyrki LepistöPuhelinnumero 050 521 6413Sähköposti [email protected] www.porintarmo.fi/pyoraily

RullaluisteluLänsi-Porin GepardiKilpa-, kunto- ja sauvarullaluistelua.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso Kaikki

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta26

Paikka Länsi-Porin koulu ja Kirjurinluodon areenaOsallistumismaksu 10€/vuosiYhteyshenkilö Jari LepolaPuhelinnumero 044 374 5363Sähköposti [email protected] www.lpgp.fi

Pori Rolling BrigadeRoller Derby on kontaktilaji, jota pelataan ovaalin muo-toisella radalla quad-rullaluistimilla (joissa on kummassakin luistimessa kaksi pyörää edessä ja kaksi takana vierek-käin). Roller Derby on nopeatempoinen joukkuepeli, joka vaatii nopeutta ja strategiaa, hyökäten ja puolustaen yhtä aikaa. Tarkemmat tiedot kurssista selviävät lähempänä ajankohtaa.Ikäryhmä 18–100-vuotiaatTaso AlkeetAika Seuraava alkeiskurssimme eli Fresh Meat -kurssi alkaa syyskuussaLisätiedot Lisätietoja Facebook-sivultam- me tai kotisivultamme. Kurssia varten tarvitset omat varusteet (luistimet ja suojat)Yhteyshenkilö Tanja PaasiPuhelinnumero 044 370 0889Sähköposti [email protected] www.rollingbrigade.net

RugbyPori Rugby RyRugby on kontakti laji, jossa kaksi joukkuetta yrittää saada pallon vastustajan maalialueelle. Pelivälineenä toimii soi-keanmuotoinen pallo, mitä saa syöttää vain taakseppäin. Joukkueessa on kentällä 15 pelaajaa ja kaiken kokoiset ihmiset soveltuvat pelaamaan rugbya.Ikäryhmä 16–50-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Pori, urheilukeskuksen kenttä 5 karhuhallin takana.Osoite Karhuhallinpolku Isomäentie, 28500 PoriAika Ke klo 19.00–20.30 & pe 18.00–19.30 Miehet ja naiset harjoittelevat samaan aikaan.Osallistumismaksu Harjoituksiin vapaa pääsy.Ilmoittautuminen Harjoituksiin voi saapua ilman

erillistä ilmoittautumista.Yhteyshenkilö Matti TuominenPuhelinnumero 044 325 8065Sähköposti [email protected] [email protected]

SalibandyFBT KarhuKilpa- ja harrastesalibandya 4 vuotiaista aikuisiinIkäryhmä 4–60-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Urheilutalo,Friitalan Sport Center ja koulusalitToiminta-aika Ympäri vuodenIlmoittautuminen Kyllä. Nettisivuilta ryhmien yhteystiedotYhteyshenkilö Jari-Pekka SundelinPuhelinnumero 040 575 1646Sähköposti [email protected] www.fbtkarhut.fi

Noormarkun Koitto ry. Lasten, nuorten sekä aikuisten harrastetoimintaa kaiken ikäisille.Ikäryhmä 6–100-vuotiaatTaso HarrastePaikka Noormarkun Urheilutalo, Kankaan kouluToiminta-aika 2015 syyskuusta– 2016 toukokuun loppuun.Osallistumismaksu Joukkueen toimintojen mukaan.Lisätiedot Seuramme nettisivuilta, salibandy-linkin kautta.Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen paikan päällä tai netissä.Yhteyshenkilö Pasi RainiolaPuhelinnumero 040 582 3434Sähköposti pasi.rainiola@noormarkun koitto.comwww-osoite www.noormarkunkoitto.fi

ShakkiPorin Shakinystävät – Porin shakkikouluShakin erikoisseura. Porin Shakkikoulu nuorille. Ikäryhmä 6–20-vuotiaat

27

Taso Kaikki Osoite Rautatienpuistokatu 6b, 28130 Yhteyshenkilö Veikko Valo Puhelinnumero 040 719 3969 Sähköposti [email protected]

SkeittausPorin kaupungin vapaa-aikavirastoSkeittaustaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka SkatehalliOsoite Herralahdenraitti 1, 28360Aika Ti, ke, to, pe, laLisätiedot Ti klo 13.00–19.00 Ke klo 16.30–20.45 To klo 16.00–20.45 Pe klo 17.30–20.45 La klo 14.00–17.30 Lupalapun voit tulostaa: http://nuokka.fi/skatehalli/Yhteyshenkilö Jari NyströmPuhelinnumero 044 701 1425Sähköposti [email protected] nuokka.fi/skatehalli/

SquashSquash Nallet rySquash-Nallet on Porilainen vuonna 1989 perustettu squash-seura. Seuran tarkoituksena on edistää squash urheilua kaikilla tasoilla, mutta erityisesti seuran toiminta tukee juniori- ja harrastetoimintaa. Seuraillat on tarkoitettu kaikille Squashista kiinnostuneille.Ikäryhmä 10–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin UrheilutaloToiminta-aika Urheilutalon aukiolojen mu- kaan (syyskuusta kesäkuuhun)Osallistumismaksu Aikuisten kausimaksu 210€ (2x viikossa) LadySquash kausimaksu 105€ (1x viikossa) Junioreiden kausimaksu 100€ (2x viikossa)Ilmoittautuminen Kyllä. SähköpostitseYhteyshenkilö Jani Stengård

Puhelinnumero 040 514 4566Sähköposti [email protected] www.squashnallet.com

SuunnistusRastikarhut ry Porin ympäristössä toimiva 38-vuotias suunnistuksen erikoisseura. Seuran nuorisojaosto vastaa alle 15-vuoti-aiden Hippo-suunnistuskoulusta, valmennusjaosto vastaa yli 15-vuotiaiden valmennuksesta. Lisäksi seura järjestää kuntosuunnistuksia kaiken ikäisilleIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiToiminta-aika Ympäri vuodenLisätiedot Hippo-suunnistuskoulu toimii huhtikuusta syyskuuhunIlmoittautuminen Ilmoittautua voi suoraan yhteyshenkilölleYhteyshenkilö Sanna KoivusaloPuhelinnumero 040 700 3329Sähköposti [email protected] www.rastikarhut.fi

SählyAhlaisten UrheilijatIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiOsoite Merikarviantie 779 A, 29700 AhlainenOsallistumismaksu 15€/henkilö (alle 15v. 8€) tai 30€/perheIlmoittautuminen Kyllä. YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Mikko PihalaPuhelinnumero 050 500 1092 tai 040 079 7700Sähköposti [email protected] www.ahlaistenurheilijat.fi

Kyläsaaren KajastusVuonna 1954 perustettu yleisseura, jonka toiminta-alueita ovat Kyläsaari, Uusiniitty ja Enäjärvi. Jäsenmäärä noin 450.Ikäryhmä 5–15-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kyläsaaren koulu ja Enäjärven kouluOsallistumismaksu Urheilukoulumaksu 30€/v

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta28

Ilmoittautuminen Kyllä. Yhteyshenkilölle kalenterivuoden ajanYhteyshenkilö Erkki NiinisaloPuhelinnumero 040 512 7615Sähköposti [email protected]

Lattomeren Laaka rySählyIkäryhmä 5–15-vuotiaatTaso HarrastePaikka Lattomeren NS-taloOsoite Liemolantie 1, 28560Aika To klo 18.00–19.00 ja 19.00–20.00Yhteyshenkilö Markku SkyttäPuhelinnumero 0400 879 064Sähköposti [email protected]

TanssiOtsolan KansalaisopistoOtsolan kansalaisopiston uusien opiskelijoiden ennakko-ilmoittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä tai samaan aikaan toimistolle 02 630 1500 Puhelinnumero 02 630 1500 Sähköposti [email protected] www-osoite www.otsola.net

1105104 Hiphop-tanssi 8–10-vuotiaille.Hiphopin alkeita hyvällä fiiliksellä! Tutustumme hiphop-tanssiin ja sen alalajeihin kuten poppingiin ja lockingiin. Harjoittelemme itsenäisiä liikkeitä ja lyhyitä koreografioi-ta. Pukeudu joustaviin vaatteisiin ja ota mukaan vaaleapohjaiset, tanssimiseen soveltuvat kengät sekä vesipullo. Ryhmä sopii sekä tytöille että pojille.Ikäryhmä 8–10-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin Flamenco-opistoOsoite Teljänkatu 8 A2, 2. kerrosToiminta-aika 7.9.2015–30.11.2015 & 11.1.2016–18.4.2016Aika Ma klo 17.45–18.45Osallistumismaksu Kurssimaksu 37€Ilmoittautuminen Kyllä.Yhteyshenkilö Linda Nurminen

1105100 SatuFlamenco ATanssimisesta innostuneille v. 2009–2010 syntyneille lapsille tarkoitettu opintoryhmä, jossa opetellaan rytmiä,

koputuksia, pyörähdyksiä ja viuhkan käyttöä. Vauhdikasta tanssia ja tavoitteellista tanssitekniikan opiskelua. Ikäryhmä 5–6-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin Flamenco-opistoOsoite Teljänkatu 8 A2, 2.kerrosToiminta-aika 10.9.2015–3.12.2015 & 14.1.2016–21.4.2016Aika To klo 16.45–17.30Lisätiedot Flamencopuvut ja -kengät voi ostaa Flamenco-opistolta. Ilmoittautuminen Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. alkaen Porin Flamenco- opiston nettilomakkeella osoit- teessa www.baileflamenco.fi.Yhteyshenkilö Maria KausePuhelinnumero 040 504 3074Sähköposti maria@baileflamenco,fiwww-osoite www.baileflamenco.fi

1105101 SatuFlamenco BTanssimisesta innostuneille v. 2009–2010 syntyneille lapsille tarkoitettu opintoryhmä, jossa opetellaan rytmiä, koputuksia, pyörähdyksiä ja viuhkan käyttöä. Vauhdikasta tanssia ja tavoitteellista tanssitekniikan opiskelua. Ikäryhmä 5–6-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin Flamenco-opistoOsoite Teljänkatu 8 A2, 2.kerros, Toiminta-aika 11.9.2015–4.12.2015 & 15.1.2016–22.4.2016Aika Pe klo 17.15–18.00Lisätiedot Flamencopuvut ja -kengät voi ostaa Flamenco-opistolta. Ilmoittautuminen Ennakkoilmoittautuminen ti 25.8. alkaen Porin Flamenco- opiston nettilomakkeella osoit- teessa www.baileflamenco.fi.Yhteyshenkilö Maria KausePuhelinnumero 040 504 3074Sähköposti maria@baileflamenco,fiwww-osoite www.baileflamenco.fi

1105102 Satutanssi 5–6-vuotiaille. Leikillistä tanssiliikun-taa sekä tytöille että pojille. Tutustutaan eri tanssityylei-hin ja tehdään kehonhallintaan sekä tasapainoon liittyviä harjoitteita. Tervetuloa sekä aloittelijat että jatkajat! Pue yllesi jumppavaatteet, sisätossut ja ota mukaan vesipullo. Ikäryhmä 5–6-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Uudenkoiviston koulu, liikuntasali

29

Osoite Palokunnanpuistokatu 6Toiminta-aika 9.9.2015–2.12.2015 & 13.1.2016–13.4.2016Aika Ke klo 18.00–18.45Osallistumismaksu Kurssimaksu 32€Ilmoittautuminen KylläYhteyshenkilö Amanda Ahola

1105103 TanssimixMonipuolinen ja hauska tanssitunti sekä tytöille että pojil-le. Tanssitaan, voimistellaan ja tehdään erilaisia tanssiko-reografioita. Tervetuloa sekä aloittelijat että jatkajat! Ikäryhmä 7–9-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Uudenkoiviston koulu, liikuntasaliOsoite Palokunnanpuistokatu 6, 28130Toiminta-aika 9.9.2015–2.12.2015 & 13.1.2016–13.4.2016Aika Ke klo 18.50–19.35Osallistumismaksu 32€Lisätiedot Pue yllesi jumppavaatteet, sisä tossut ja ota mukaan vesipullo.Ilmoittautuminen Kyllä.Yhteyshenkilö Amanda Ahola

Pihlavan työväen urheilijatItämaista tanssia tytöilleIkäryhmä 6–12-vuotiaatTaso HarrastePaikka Pihlavan seurakuntasaliOsoite Pihlavan kirkkotie 1-3, 28800Toiminta-aika Syyskuu 2015–huhtikuu 2016Aika Ma klo 18.00–18.45Osallistumismaksu 30€ syksy/kevätIlmoittautuminen Ilmoittautuminen saleilla, mu- kaan voi tulla koko kauden ajanYhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti [email protected] www.ptusport.fi

Itämaista tanssia naisilleIkäryhmä 15–100-vuotiaat Taso HarrastePaikka Meri-PoriIlmoittautuminen Mukaan voi tulla koko kauden ajan.Yhteyshenkilö Kirsti lehtonenPuhelinnumero 050 338 4510

Sähköposti [email protected] www.ptusport.fi

Tanssia ja pelejäIkäryhmä 10–15-vuotiaatTaso HarrastePaikka Enäjärven kouluAika Ma klo 18.30–19.30Osallistumismaksu 30€ syksy/kevätLisätiedot Ilmoittautuminen Ohjaajille salilla, mukaan voi tulla koko kauden ajanYhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti [email protected] www.ptusport.fi

Porin Flamenco-opistoOlemme lastentanssiin erikoistuneet, 1996 perustettu tanssikoulu. Uusina lajeina syksyllä mukaan tulevat tanssi-leikki 3–4-vuotiaille, satubaletti, lasten- sekä aikuisbaletti. Flamencotunnit kaikille ikäryhmille alkaen 3 vuotta. Mi-niFlamenco. Vauhdikkaat lasten Zumba-tunnit 6–13-vuoti-aille. Kilpa- ja koulutusryhmiä. Ikäryhmä 3–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin Flamenco-opistoOsoite Teljänkatu 8 A2, 28130Toiminta-aika 15.8.2015–31.5.2016Aika Ma–suLisätiedot La 10.00–10.30 Tanssileikki3–4vPe 16.30–17.00 MiniFlamenco 2–4v. Ma 17.45–18.30 Satu-Baletti 4–5v. La 10.30–11.15 SatuBaletti 5–6v. To 16.45–17.30 tai pe 17.15–18 SatuFlamenco 5–6v. Ma 17.00–17.45 SatuBaletti/Baletin alkeet 6–7v. Ti 17.15–18.00 tai to 17.45–18.30 SatuFlamenco 6-7v. Aikataulut netissä.Ilmoittautuminen Ilmoittautua voi koko kesän ajan osoitteessa baileflamenco.fi tai yhteyshenkilölle.Yhteyshenkilö Maria KausePuhelinnumero 040 504 3074Sähköposti [email protected] baileflamenco.fi

Porin Naisvoimistelijat ryHiphopia ja showdancea eri-ikäisille!Ikäryhmä 7–16-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Koulut ympäri Poria

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta30

Toiminta-aika Syyskuusta toukokuuhunOsallistumismaksu 80–100€Lisätiedot Alle 15-vuotiaat 80€ ja yli 15-vuotiaat 100€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen nettisivuille 19.8 klo 10.00 Yhteyshenkilö Anette IsoviitaPuhelinnumero 02 633 1204Sähköposti [email protected] www.porinnaisvoimistelijat.fi

Porin Nuorisoseura ryHiphop-tanssi (useita ryhmiä)Ikäryhmä 8–16-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Nuorisotalon pikkusaliOsoite Isolinnankatu 12, 28100Toiminta-aika 2015 syyskuu–2016 huhtikuuAika Ma, ti Osallistumismaksu 50€/ syys- ja kevätkausi (sis. seuran jäsenmaksun)Ilmoittautuminen Kyllä. 15.5.2015 alkaen nettilomakkeella kotisivuilta.Yhteyshenkilö Teija PalomäkiPuhelinnumero 050 424 7982Sähköposti [email protected] www.porinnuorisoseura.net

Hiphop-tanssi (useita ryhmiä)Ikäryhmä 13–20-vuotiaatTaso JatkoPaikka Nuorisotalon pikkusaliOsoite Isolinnankatu 12, 28100Toiminta-aika Syyskuu-huhtikuuAika Ma, ti, toOsallistumismaksu 50€/syys- ja kevätkausi (sis. seuran jäsenmaksun)Ilmoittautuminen Kyllä. 15.5.2015 alkaen nettilo- makkeella seuran kotisivuilta.Yhteyshenkilö Teija PalomäkiPuhelinnumero 050 424 7982Sähköposti [email protected] www.porinnuorisoseura.net

LastentanssiIkäryhmä 5–7-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Nuorisotalon alasaliOsoite Isolinnankatu 12, 28100Toiminta-aika Syyskuu-huhtikuuAika Ti klo 17.00–18.00

Osallistumismaksu 50€/ syys- ja kevätkausi (sis. seuran jäsenmaksun)Ilmoittautuminen Kyllä. 15.8.2015 alkaen nettilo- makkeella seuran kotisivuiltaYhteyshenkilö Teija PalomäkiPuhelinnumero 050 424 7982Sähköposti [email protected] www.porinnuorisoseura.net

Porin seudun kansalaisopisto Porin seudun kansalaisopiston ilmottautuminen nettisivuilla 24.8. klo 10.00 alkaen.Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

Bailamamma Women -kaikille naisilleIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Toejoen kouluOsoite Kansakoulukatu 2Toiminta-aika 8.9.–1.12.Aika Ti klo 18.00–19.00Osallistumismaksu 22€Ilmoittautuminen Kyllä.

Falditas-kuntotanssiIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka KaskelottiOsoite Pappilantie 2, UlvilaToiminta-aika 9.9.–2.12.Aika Ke klo 19.15–20.00Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä.

LiikuntapäiväIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 22.8.Aika La klo 10.00–14.00Ilmoittautuminen Kyllä.

Lyrical dance on esiintyvän tanssin muoto, joka pohjautuu pääasiallisesti baletin sekä nykytanssin tekniikkaan ja ilmaisuun, mutta liikumme myös muiden tanssilajien puolella, yhdistellen muun muassa hieman showtanssia. Tunnilla harjoitellaan esimerkiksi liikkuvia sarjoja, eläyty-mistä, piruetteja.

31

Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin nuorisotaloOsoite solinnankatu 12Aika Ti klo 20.00–21.00Osallistumismaksu 22€Ilmoittautuminen Kyllä.

Musiikkiliikuntaa 6–7-vuotiaille: tanssia, temppuratoja ja liikuntaleikkejä erilaisten välineiden avullaIkäryhmä 6–7-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Enäjärven kouluToiminta-aika 10.9.–3.12.Aika To klo 16.45–17.30Osallistumismaksu 12€Ilmoittautuminen Kyllä.

Tanssijumppa 6–7-vuotiaille tytöille: liikunnan perustaitoja tanssin alkeiden sekä pelien ja leikkien avullaIkäryhmä 6–7-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Herralahden kouluToiminta-aika 8.9.–1.12.Aika Ti klo 19.00–19.45Osallistumismaksu 12€Ilmoittautuminen Kyllä.

Tanssileikki 4–5-vuotiaille: tanssia, leikkiä, temppuratoja musiikin ja erilaisten välineiden avullaIkäryhmä 4–5-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Söörmarkun nuorisoseurantaloToiminta-aika 7.9.–30.11.Aika Ma klo 18.30–19.15Osallistumismaksu 12€Ilmoittautuminen Kyllä.

Tanssillinen kehonhuoltoIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Gygnaeuksen kouluOsoite Tasavallankatu 1Toiminta-aika 7.9.–30.11.Aika Ma klo 17.15–18.00Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä.

ZumbaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso Kaikki

Paikka Porin nuorisotaloOsoite Isolinnankatu 12Toiminta-aika 11.9.–4.12.Aika Pe klo 17.30–18.15Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä.

Porin Veto ryLastenTanssi (5–8v), MixTreeni (9–14v)Ikäryhmä 5–14 -vuotiaat, tytötTaso HarrastePaikka PoriOsoite Uudenkoiviston kouluToiminta-aika Syyskuu-toukokuuAika TorstaisinOsallistumismaksu Jäsenmaksu 15€/syksy tai kevätLisätiedot Aikataulut tarkentuvat elo- kuussa ja julkaistaan nettissä.Ilmoittautuminen Mukaan voi tulla ympäri vuo- den. Ilmoittautuminen salilla ohjaajalle tai yhteyshenkilölle.Yhteyshenkilö Maija AaltoPuhelinnumero 040 535 3917Sähköposti [email protected] www.porinveto.fi

Tanssiurheiluseura Oikea Rytmi rySeurassamme voi tutustua tanssiurheilun (vakio- ja latina-laistanssit) eri muotoihin sekä harrastus- että kilpailumie-lellä. Kaikilla tunneilla ei tarvita paria. Eritasoisia tunteja on sekä aikuisille että lapsille. Osoituksena laadukkaasta toiminnasta seura on saanut Nuori Suomi -sinetin vuonna 2009.Ikäryhmä 4–100-vuotiaat Taso KaikkiPaikka OikkariOsoite Peräsimentie 11, 28200Toiminta-aika Elokuu–elokuuAika Useita aikoja ma–suOsallistumismaksu Jäsenmaksu koko kaudelle (syys ja kevät) alle 16-vuotiaat/18€ ja yli 16-vuotiaat/24€. Lisätietoja hinnoittelusta internetsivuilta.Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautua voitäyttämällä lomakkeen seuran internetsivuilta ja lähettä-mällä sen sihteerille ohjeiden mukaan. Ryhmät täyte-tään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautua voi myös ensimmäisellä harjoituskerralla (ei Vipattavat varpaat).Yhteyshenkilö Tiina KuusimäkiPuhelinnumero 050 512 0561Sähköposti tiina.kuusimaki@ oikearytmi.net

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta32

www-osoite www.oikearytmi.net

Tanssitaivas ry & Studio MoveMonenlaisien tanssilajien opetusta lavatansseista tankotanssiin.Ikäryhmä 3–93-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Tanssitaivaan tanssisaliOsoite Satakunnankatu 33-35 b, 3krs. Toiminta-aika Säännölliset viikkotunnit 31.8 alkaen. Teematunteja myös kesällä.Aika Ma–suLisätiedot Eri tasoisia ryhmiä ja yksi-tyisopetusta tarjolla läpi vuoden mm. fuskusta, boogie woogiesta, bluesista, lindy hopista, buggasta, salsasta, kizombasta, west coast swingistä, tangoista, valssista, foksista... kts. www.tanssitaivas.net sekä tankotanssi-opetusta kaiken ikäisille www.studiomove.fiYhteyshenkilö Cecilia JullenmaaPuhelinnumero 050 302 1331Sähköposti [email protected] www.studiomove.fi

Tanssikoulu Liisa NojonenTanssi on monelle ilmaisun ja toiminnan avain, jonka avulla opit monia elämän tärkeitä taitoja ja tasapainoa! Takaamme kaikille tanssin ja liikunnan harrastajille tasokkaan tanssituntien kirjon. Tule mukaan iloiseen joukkoomme – ja nautitIkäryhmä 3–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Tanssikoulu Liisa Nojonen, Porin PuuvillaOsoite Pohjoisranta 11, Kellotornira- kennus 3kr, 28100Aika ArkipäivisinLisätiedot Lukujärjestys ja muuta tietoa saatavilla nettisivuilla.Ilmoittautuminen Oppilastoimisto, studiot, myy-mälä 02 6327 203. Ma–pe klo 15.45–19.00 tiedustelut ja esitetilaukset (Anna-Maija Salmi/Reetta Isoviita, oppilas-toimistonhoitaja) 02 6334 161. Ma–pe tiedustelut ja esitetilaukset Liisa Nojonen, rehtori 0400 590 392, 040 7420 332. Fax 02 632 7209Sähköposti: [email protected], [email protected]ö Liisa NojonenPuhelinnumero 040 742 0332, 02 6327 203

Sähköposti [email protected] www.liisanojonen.com

Tanssikoulu Liisa Nojonen tarjoaa monipuolisen valinnan upeita tunteja klassisesta nykytanssiin, jazzista hiphoppiin, funkista teatteri-musikaalitansseihin. Laaja perusopetus, vilkasta esitys- ja kilpailutoimintaa. Rento kansainvälinen ilmapiiri. Opetuksesta vastaavat alan huippupedagogit. SEE YOU! Ikäryhmä 3–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Tanssikoulu Liisa Nojonen, Porin PuuvillaOsoite Pohjoisranta 11, Kellotornira- kennus 3kr, 28100Toiminta-aika Toimintakausi 38 vkoa 10.8.2015–29.5.2016, Tanssi-liikunta-luonto-elämysleiri vko 22/29.5.-2.6.2016 ja Kansainväliset kesäkurssit nko 31-31/2.-12.8.2016Aika Ma–pe klo 15.30–21.00, la klo 9.30–15.00, su erikoiskurssit/workshopitOsallistumismaksu Info www.liisanojonen.comIlmoittautuminen Kyllä. Netissä www.liisanojo-nen.com tai oppilastoimistossa ma–pe klo 16.00–19.00 Mukaan voit liittyä koko kauden. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita! Ei ikä eikä painorajoitusta – iloinen mieli riittää!Yhteyshenkilö Liisa NojonenPuhelinnumero 0400 590 392(Liisa Nojonen), 044 553 0220 (Anne Varis)Sähköposti [email protected], [email protected] www.liisanojonen.com

Ulvilan NuorisoseuraHarjoitellaan tanssien, tanssiaskelien ja esiintymisen lisäksi yhteistyötä muiden tanssijoiden kanssa, joskus laulellaan, lorutellaan ja liikutaan muuten vaan yhdessä. Yhdessä toteutetaan tavoitteita, opetellaan esiintymis- ja ryhmä-taitoja, luodaan kulttuuria ja osallistutaan eri tapahtumiin.Ikäryhmä 4–6-vuotiaatTaso HarrastePaikka UlvilaOsoite Välmäntie, 28400 UlvilaAika Ke klo 17.30–18.30Osallistumismaksu Lukuvuosi 40€Yhteyshenkilö Jaana UurainenPuhelinnumero 044 054 8804Sähköposti [email protected] www.ulvilannuorisoseura.net

33

TennisNoormarkun TennisseuraNoormarkun Tennisseura on lähinnä kesäaikaan Hultin-puiston massakentillä toimintaa pyörittävä yhdistys, joka lähinnä tarjoaa puitteet tenniksen pelaamiseen. Yksittäi-siä vuoroja tai koko kesäksi avaimen voi hankkia Risto Ranteelta. Divariotteluja voi tulla seuraamaan. Seuraa kotisivuja.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriYhteyshenkilö Risto RannePuhelinnumero 040 056 4815Sähköposti [email protected] www.nots.fi

UintiAhlaisten UrheilijatAhlaisten Urheilijat ry:n Uintijaosto järjestää harrastusuintia uimataitoisille lapsille ja nuorille.Ikäryhmä Ei ikärajoitustaTaso KaikkiPaikka Meriporin UimahalliOsoite Merikarviantie 779 A, 29700 AhlainenOsallistumismaksu Jäsenmaksu ja mahdollinen lajikohtainen lisämaksuIlmoittautuminen Kyllä. Yhteyshenkilölle.Yhteyshenkilö Päivi JoustePuhelinnumero 045 134 1691 tai 040 079 7700Sähköposti [email protected] tai [email protected] www.ahlaistenurheilijat.fi

Porin Pyrintö uintijaostoVesipeuhula-, vesiralli-, tekniikkaralli- ja harrasteryhmiä 5–20-vuotiaille. Kilparyhmiä lapsille ja nuorille, aikuisille mastesuinti ja tekniikkakursseja.Ikäryhmä 5–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Keskustan uimahalliOsoite Presidentinpuistokatu 6Toiminta-aika 2015 syyskuu–2016 toukokuuAika Ma–pe ja suOsallistumismaksu Jäsenmaksu alle 15-vuotiaat/ 10€ ja yli 15-vuotiaat/20€

sekä ratamaksuIlmoittautuminen Kyllä. Uusien uimarien ilmoittautuminen ryhmiin syksyllä sekä pitkin kautta, jos ryhmissä tilaa.Yhteyshenkilö Katriina MäkilehtoPuhelinnumero 050 377 2732Sähköposti [email protected] www.porinpyrinto.fi/uinti/etusivu

Ultimate frisbeeLiitokiekkoseura Mustavaris RyUltimate on liitokiekolla pelattava joukkuelaji, jossa tavoitteena on saada kiekko kiinni vastustajan maali- alueella. Joukkue käy satunnaisissa hupiturnauksissa ja harjoittelee rennolla meiningillä. Seura järjestää myös alkeiskursseja, mutta aiempaa kokemusta ei tarvita harjoituksiin osallistumiseen.Ikäryhmä 15–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka PoriOsoite Kirjurinluoto (lähin osoite Hevosluodontie 1), 28100 PoriToiminta-aika Ympäri vuodenAika Ti klo 18.00–19.30Osallistumismaksu Kesäkaudella pelaillaan vapailla nurmikentillä. Jäsenyys maksaa 6€/juniorit ja 12€/aikuiset.Lisätiedot Joukkue pelaa kesäisin vapailla nurmikentillä ja talvisin koulusaleissa.Ilmoittautuminen Harjoituksiin voi tulla kokei-lemaan ilman erillistä ilmoittautumista. Tiedustelut voi lähettää osoitteeseen: [email protected]ö Riikka LeinoPuhelinnumero 040 739 4439Sähköposti [email protected] www.mustavaris.com

Urheilua eri muodoissaLiikU - Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ryLiikunnan alueellinen toimija ja kehittäjä; Koulutusta liikun-nan vapaaehtoisille ja ammattilaisille, kunta- ja koulu-

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta34

yhteistyötä, lasten ja nuorten liikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilun tukitoimia, terveysliikuntaa, seuratoiminnan kehittämistä, Valo:n, OK:n ja KKI:n alueellinen kumppani. Ikäryhmä Ei ikärajaa Taso Kaikki Paikka Koko Pori Osoite Liisankatu 11, 28100 Pori Ilmoittautuminen Kyllä Yhteyshenkilö Sari Laaksonen Puhelinnumero 02 529 6600 Sähköposti [email protected] www-osoite www.liiku.fi

PTUIloa liikunnasta hyvässä seurassa - urheiluklubissa testaat hyvällä fiiliksellä eri liikuntamuotoja peruslajeista trendi-harrastuksiin. Uskallatko ottaa haasteen vastaan?Ikäryhmä 10–16-vuotiaatTaso HarrastePaikka Useita, pääosin Meri-PorissaToiminta-aika 2015 syyskuu–joulukuu ja 2016 tammikuu–toukokuuOsallistumismaksu Kausimaksu 50€. Yhdessä huol- tajan kanssa vain 20 €Lisätiedot Tarkka ohjelma lajeineen ja aikatauluineen julkaistaan elokuussa NuoriPori harrastaa tapahtuman yhteydessä Kirjurinluodossa 23.8.2015.Ilmoittautuminen Kyllä, netissä 23.8.2015 alkaen. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.Yhteyshenkilö Tuija Vähänen-KoivuluomaPuhelinnumero 050 372 3211Sähköposti [email protected] pitu-uinti.sporttisaitti.com

Toukarin Reipas ryJärjestämme erilaisia urheilutapahtumia sekä retkiä kaiken ikäisille.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriYhteyshenkilö Ari LaakkonenSähköposti [email protected]

TUL:n Satakunnan piiri rySatakunnassa toimiva urheilun piirijärjestö. 71 urheilu-seuraa, 15 lajijaostoa, mm. jalkapallo, uinti, kuntoliikunta. Hoitaa koululaisten iltapäivätoimintaa Porissa sekä Porin ja Ulvilan retkeilyreittien kunnossapitohanketta (REKKU-

hanke).Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Pääpaikkana Pori, urheiluseuro- jen kautta koko SatakuntaOsoite Antinkatu 9 B 24, 28100Toiminta-aika Ympäri vuodenAika Ti, ke, to, peYhteyshenkilö Esa J. WahlmanPuhelinnumero 050 60 841Sähköposti [email protected] www.tulsatakunta.com

SSA Satakunnan UrheiluakatemiaSSA Satakunnan urheiluakatemia on kilpa- ja huippu-urheilijoille tarkoitettu alueellinen verkosto, joka tarjoaa monipuoliset palvelut opiskelun ja urheilun yhdistämiseen yläasteelta yliopistolliseen koulutukseenIkäryhmä 13–25-vuotiaatTaso JatkoPaikka PoriOsoite Tasavallankatu 4, 28130Toiminta-aika KouluvuosiAika Ma–pe klo 8.00–10.00Ilmoittautuminen Kyllä. Hakuohjeet SSA:n www-sivuillaYhteyshenkilö Jari MäkeläPuhelinnumero 044 701 4284Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kasvatusjaopetus-virasto/satakuntasportsacademy.html

VeneiluPorin Navigaatioseura rySeura järjestää talvella navigointikursseja yhteistyössä Po-rin Kansalaisopiston kanssa. Kesäisin veneilytapahtumia ja koululaisille jokavuotisen saarileirin kesä-heinäkuun vaihteessa seuran saaressa Tynnerikarissa.Paikka Tynnerkari, PoriIlmoittautuminen Saarileiriin oma ilmoittautumi-nen: lisätietoja osoitteesta www.porinnavigaatioseura.fi tai seuran vuosijulkaisu Treekantista. Navigointikursseille ilmoittautuminen samoin kuin muillekin Porin Kansalais-opiston kursseille.Yhteyshenkilö Tiia NiemiPuhelinnumero 044 701 2332Sähköposti [email protected] www.porinnavigaatioseura.fi

35

Segelföreningen i Björneborg - BSF r.f.Purjehdus- ja veneilyIkäryhmä 7–75-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kallo, MäntyluotoOsoite Kallontie, 28880Toiminta-aika Touko–syyskuuOsallistumismaksu Edellyttää seuran jäsenyyttäIlmoittautuminen Kyllä.Yhteyshenkilö Ville Aalto-SetäläPuhelinnumero 044 7141 455Sähköposti [email protected] www.bsf.fi

VesipalloVesipalloseura SentteritSentterit on vesipallon erikoisseura, joka tarjoaa harras-tustoimintaa lapsista aikuisiin. Vähimmäisvaatimuksena 25m uimataito. Kaudella 2015–2016 SM-sarjassa pelaavat D- ja C- juniorit sekä naisetIkäryhmä 7–100-vuotiaatTaso SoveltavaPaikka 2015 elokuu–2016 toukokuuOsoite Porin Keskustan uimahalliOsallistumismaksu Harjoitusmääristä riippen 100–200€ /kausi eli 200–400€/vuosi. Jäsenmaksu 10–20€/vuosiIlmoittautuminen Kyllä. Maanantaina 17.8. Klo 18.00–19.00Yhteyshenkilö Saara KanervaPuhelinnumero 050 337 1412Sähköposti [email protected] www.sentterit.net

VesivoimisteluPihlavan työväen urheilijatTurvallista liikuntaa vedessä, ei vaadi uimataitoaIkäryhmä 15–100-vuotiaatTaso HarrastePaikka Meri-porin uimahalliToiminta-aika 2015 syyskuu–2016 huhtikuu Osallistumismaksu 3€/kerta tai kausikortti 35€/ syksy (sis. kaikki jumpat)Yhteyshenkilö Eija KuusiluotoPuhelinnumero 0400 437 876Sähköposti [email protected]

www-osoite www.ptusport.fi

VoimisteluNoormarkun NaisvoimistelijatNoormarkun Naisvoimistelijat tarjoavat lapsille erilaisia liikunnallisia jumppia leikkikerhosta tanssillisiin jumppiin ja telinevoimisteluun.Ikäryhmä 3–15-vuotiaatTaso AlkeetPaikka NoormarkkuIlmoittautuminen Kyllä. Tarkemmat tiedot jumpista ja aikataulusta syksyllä 2015 netissä.Yhteyshenkilö Hannamari HaapanenPuhelinnumero 050 369 0390Sähköposti hannamari.haapanen@ gmail.comwww-osoite www.noormarkun naisvoimistelijat.net

Nuori TarmoVoimistelu, telinevoimistelu, Team Gym. Porilaista voimistelua vuodesta 1908. Telinevoimistelua 1-vuotiais-ta ylöspäin. Taitojen karttuessa mahdollisuus osallistua myös kilpailutoimintaan. Tutustu toimintaamme koti-sivuillammeIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiSähköposti voimistelu@porin tarmo.fiwww-osoite www.porintarmovoimistelu. sporttisaitti.com

Porin Naisvoimistelijat ryTelinevoimisteluIkäryhmä 1–60-vuotiaatTaso KaikkiPaikka UrheilutaloToiminta-aika 2015 syyskuu–2016 toukokuuOsallistumismaksu 80–100€Lisätiedot Alle 15-vuotiaat/80€ ja yli 15-vuotiaat/100€Ilmoittautuminen Kyllä. ilmoittautua voi 19.8. klo 10.00 alkaen nettisivuilla.Yhteyshenkilö Anette IsoviitaPuhelinnumero 02 633 1204Sähköposti [email protected] www.porinnaisvoimistelijat.fi

URHEILU JA LIIKUNTA

Nuori Pori 2015  Urheilu ja liikunta36

Porin Naisvoimistelijat ryJoukkuevoimistelua aloittaneille ja jo kauemmin harrastaneille.Ikäryhmä 4–14-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Koulut ympäri PoriaToiminta-aika 2015 Syyskuu–toukokuu 2016Osallistumismaksu 80–100€Lisätiedot Alle 15-vuotiaat/80€ ja yli 15-vuotiaat/100€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen alkaa 19.8. klo 10.00 netissä.Yhteyshenkilö Anette IsoviitaPuhelinnumero 02 633 1204Sähköposti toimisto@porinnais voimistelijat.fiwww-osoite www.porinnaisvoimistelijat.fi

Vauvajumppaa, perheliikuntaa, vekaroita, tarzaneita, taaperoita ja mixtreeniä. Monenlaisia jumppatunteja eri-ikäisille!Ikäryhmä 0–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Koulut ympäri PoriaToiminta-aika 2015 Syyskuu–toukokuu 2016Osallistumismaksu 80–100€Lisätiedot Alle 15-vuotiaat/80€ ja yli 15-vuotiaat/100€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen alkaa 19.8. klo 10.00 netissä.Yhteyshenkilö Anette IsoviitaPuhelinnumero 02 633 1204Sähköposti toimisto@porinnais voimistelijat.fiwww-osoite www.porinnaisvoimistelijat.fi

YleisurheiluAhlaisten UrheilijatAhlaisten Urheilijat on Ahlaisten kylässä toimiva seura.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiOsoite Merikarviantie 779 AOsallistumismaksu 15€/henkilö (alle 15v. 8€) tai 30€/perheIlmoittautuminen Kyllä. Yhteyshenkilölle.Yhteyshenkilö Mikko PihalaPuhelinnumero 050 500 1092 tai 040 079 7700Sähköposti [email protected] tai [email protected]

www-osoite www.ahlaistenurheilijat.fi

Kyläsaaren KajastusVuonna 1954 perustettu yleisseura, jonka toiminta-alueita ovat Kyläsaari, Uusiniitty ja Enäjärvi. Jäsenmäärä noin 450.Ikäryhmä 5–15-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kyläsaaren koulu ja Enäjärven kouluOsallistumismaksu Urheilukoulumaksu 30€/vuosiIlmoittautuminen Kyllä. Yhteyshenkilölle kalenterivuoden ajanYhteyshenkilö Erkki NiinisaloPuhelinnumero 040 512 7615Sähköposti [email protected]

Porin yleisurheilu PORYYleisurheilua kaiken ikäisilleIkäryhmä 4–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Stadion, Urheilutalo, Karhuhalli ja koulusalitOsoite Kuninkaanhaanaukio 3, 28130Toiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Jäsenmaksu 20€, urheilukoulu maksut 100–250€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen urheilukouluihin syksyllä. Päivän näet nettisivuilta syyskuussa.Yhteyshenkilö Tapio RimpeläPuhelinnumero 044 015 2005 tai 050 492 5172Sähköposti [email protected] www.porinyleisurheilu.fi

Satakunnan Yleisurheilu rySatakunnan Yleisurheilu ry organisoi piirijärjestönä mo-nipuolista yleisurheilutoimintaa yhteistyössä paikallisten seurojen kanssa.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka YleisurheilukentätSähköposti toimisto@satakunnan yleisurheiluwww-osoite www.satakunnanyleisurheilu.fi

37

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot38

Kansainvälinen toimintaCercle Français de Pori - Porin Ranska-seuraKansainvälinen toimintaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Pori. Paikka vaihtelee riippuen kulloinkin järjestettävästä tapahtumasta tai tilaisuudesta. Toiminta-aika Ympäri vuodenLisätiedot 12 €/hlö, 16€/pariskunta, 5€/opiskelija.Ilmoittautuminen Kyllä. Jäsenille tiedotetaan ilmoittautumisesta sähköpostitse.Yhteyshenkilö Auli AaltonenPuhelinnumero 050 587 1599Sähköposti [email protected]

Nuori Pori 2100 ryKansainvälistä vapaaehtoistoimintaa Porissa; EVS-vapaaehtoisia EuroopastaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriYhteyshenkilö Aki NummelinPuhelinnumero 0400 432 428Sähköposti [email protected] www.nuoretporilaiset.fi

Porin Interseura ryInterseura ry. aktiivinen järjestö, jonka tarkoituksena on auttaa ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia sopeutumaan paikallisiin olosuhteisiin, oppimaan kieltä ja kulttuuria sekä tutustuttaa suomalaisia eri kulttuureihin saaden kansanvä-livälisiä ystäviä ja kontakteja.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Ei kiinteää toimipaikkaaOsoite Ollinmäentie 10, 29900 MerikarviaToiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Jäsenmaksu 5–10€Lisätiedot Työnhakijat, opiskelijat, vähäva-raiset ja eläkeläiset 5€, muut 10€. Toimintamuotoja ovat: leirit, kansainvälisyys luennot, matkat, uinti, piknik, teemapäivät, laskettelu, sauna, vaellusretket ja muu

luova toiminta.Ilmoittautuminen Voitte liittyä jäseneksi tilaisuuk- sien yhteydessä ja retkillä.Yhteyshenkilö Marie-Calude AnttonenPuhelinnumero 040 569 0152Sähköposti [email protected] www.porininterseura.fi

Porin Interseura is an international association. We are a voluntary organization helping people adapt to the local environment, learn the culture and study the language. People from different countries gather to share hobbies and meet new friends. Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Ei kiinteää toimipaikkaa.Osoite Ollinmäentie 10, 29900 MerikarviaToiminta-aika Ympäri vuoden/Throughout the yearOsallistumismaksu 5–10€/yearLisätiedot Membership fee: Those emp-loyed 10 €/year, students, jobseekers and those with low income 5€/year. Our activities: Finnish language and traditions, sport activities, sauna, swimming and picnics, ski adventures, various meetings, theme days and other recreational activities where informal atmosphere favors the development of relationships and communication between people.Ilmoittautuminen Yes. Focus group: International students, foreigners and locals of the Satakunta region interested in international activities.Time of activities: Throughout the year.Yhteyshenkilö Chair Mrs. Marie-Claude AnttonenPuhelinnumero 040 569 0152Sähköposti [email protected] www.porininterseura.fi

Porin KehitysmaakauppayhdistysKehitysmaakauppayhdistys on poliittisesti ja uskonnol-lisesti sitoutumaton yhdistys, joka harjoittaa pienimuo-toisia maailmankauppatoimintaa vapaaehtoisvoimin sekä tiedottaa eettisestä kaupankäynnistä kolmansien maiden ja länsimaiden välillä. Tervetuloa iloiseen joukkoomme!Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriOsoite Ampiaisentie 13C, 28200 Toiminta-aika Ympäri vuodenIlmoittautuminen Kyllä. Sihteeri Hanna Hildénille,

39

050 332 1114Yhteyshenkilö Liisa PunkariPuhelinnumero 044 575 1942Sähköposti porin.kehitysmaakauppayhdis [email protected]

Porin Reilun Kaupan toimijatPorin Reilun Kaupan vapaaehtoiset haluavat edistää Reilun Kaupan tuotteiden käyttöä tiedottamalla, maistattamalla ja esittelemällä niitä. Repu tarjoaa eettisen ja ekologisen omatunnon omaavalle nuorelle iloisen harrastus mahdol-lisuuden, jossa voi käytännön teoilla edistää oikeudenmu-kaista kaupankäyntiä maailmassa.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiOsoite Ampiaisentie 13 c, 28200 PoriIlmoittautuminen Yhteyshenkilölle ympäri vuoden.Yhteyshenkilö Hanna HildénPuhelinnumero 050 332 1114Sähköposti [email protected] www.repu.fi

Porin seudun Suomi-Latvia yhdistys ryYhdistyksen tarkoitus on välittää yhdistyksen jäsenille ja henkiöille/yhteisöille tietoutta Latviasta; sen historiasta, kulttuurista ja nykypäivästä. Lisäksi vastaamme Latviaa koskeviin kysymyksiin ja luomme kontakteja Latviaan.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun Suomi-Latvia yhdistys ryOsoite c/o Liisankatu 8 A 3, 28100Toiminta-aika Koko vuodenOsallistumismaksu jäsenmaksu 5–15€/vuosiLisätiedot Aikuiset 15€/vuosi, opiskelijat 5€/vuosiIlmoittautuminen Kyllä. Puheenjohtajalle Kirsti Hoffströmille. 050 307 5432 tai [email protected]ö Erkki Yli-JokipiiPuhelinnumero 050 534 2526

Porin Suomi-Amerikkayhdistys r.y. Jäsenistölle mielenkiintoista tietoutta ystävämaa Yhdysvalloista mm. esitelmätilaisuuksia mukavan yhdessäolon merkeissä.Ikäryhmä Ei ikärajaa

Taso KaikkiPaikka Paikka vaihtelee riippuen tilaisuudesta. Tällä hetkellä pääasiassa Porin taidemuseolla.Osoite Eteläranta, 28100 PoriToiminta-aika Ympäri vuodenAika Kelloaika vaihtelee. Yleensä klo 18.00 alkaen.Osallistumismaksu Ei osallistumismaksua. Jäsen maksu on aikuisjäseniltä 28€, mutta opiskelijajäseniltä (alle 27 v) 18€ /vuosi.Lisätiedot Ilmoitamme tilaisuuksistamme netissä www.porinsay.fi sekä jäsenistölle sähköpostitse.Ilmoittautuminen YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Pekka HammaisPuhelinnumero 045 315 1598Sähköposti pekka.hammais@ dnainternet.netwww-osoite www.porinsay.fi

Porin Suomi-Puola yhdistys ryTiedottaa yhdistyksen jäsenille ja muille henkilöille/yhtei-söille Puolasta; sen historiasta, kulttuurista ja nykypäiväs-tä. Auttaa saamaan yhteyksiä Puolaan. Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin Suomi-Puola yhdistys ryOsoite c/o Liisankatu 8 A 3, 28100Toiminta-aika Koko vuodenOsallistumismaksu 15€ perheen ensimmäinen jäsen/vuosi 5€ perheen seuraavat jäsenet/vuosiLisätiedot Jäsenmaksuun sisältyy Suomi- Puola Yhdistysten Liiton lehti `Suomi-Puola-Finlandia-Polska yksi numero/vuosiIlmoittautuminen Kyllä. Puheenjohtajalle Eeva Solalalle gsm: 050 307 5156 email: [email protected] Yhteyshenkilö Erkki Yli-JokipiiPuhelinnumero 050 534 2526

Porin vapaa-aikatoimi, NuorisotyöSFI - Searching for Internationality eli kansainvälisyyttä etsimässä! Jos kansainvälisyys, uudet ihmiset, vieraat kie-let ja kulttuurit kiinnostavat, tule mukaan. Tässä ryhmässä tutustutaan kansainvälisyyteen musiikin, elokuvien,kokkailujen, tapahtumien ja vierailujen kautta. Tärkeintä on

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot40

hauskanpito ja hyvät ystävät!Ikäryhmä 13–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka NuorisotaloOsoite Isolinnankatu 12, 28100Toiminta-aika Ympärivuoden, koulujen loma-aikoina asiasta sovitaan ryhmän kanssa. Tavataan kerran viikossa, lisäksi viikonloppuleirejä ja tapahtumia.Aika Ke klo 16.30–18.00Lisätiedot Toiminnan järjestäjänä on Porin vapaa-aikatoimen nuorisoyksikkö SFI löytyy myös Face-bookista facebook.com/SearchingForInternationalityIlmoittautuminen Kyllä. YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Riikka KatajaPuhelinnumero 044 701 4489Sähköposti [email protected] nuokka.fi/kansainvalisyys/

Satakunnan Monikulttuuriyhdistys RySMY Ry tarjoaa vuosittain monipuolista lasten ja nuorten toimintaa. Toiminnan tavoitteena on lisätä eri kulttuurien tuntemusta ja edistää kansainvälistyvää lasten- ja nuor-tenkulttuuria. Tarjolla mm. askartelukerhoja - äidinkielen tunteja - musiikkikerhoja. Tervetuloa mukaan toimintaamme!Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Satakunnan Monikulttuuriyhdis- tys Ry / Kansainvälinen kohtaa- mispaikkaOsoite Isolinnankatu 24, 2. kerrosToiminta-aika Elokuusta kesäkuuhunAika Ma–peOsallistumismaksu 12€, jäsenmaksuIlmoittautuminen Ilmoittautua voi paikan päällä tai yhteyshenkilölleYhteyshenkilö Pirjo Virta-JawoPuhelinnumero 040 523 7711Sähköposti toimisto@ monikulttuuriyhdistys.fiwww-osoite monikulttuuriyhdistys.fi

Suomi-Venäjä Seuran Porin osasto ryOsasto on kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä sekä kulttuuri-, ympäristö- ja taloudellisia suhteita raken-tava järjestö. Tarjoamme kanavan Venäjästä kiinnostuneille kansalaisille ja yhteisöille sekä toimii yhteistyökumppanina kahden suuntaisessa avoimessa kanssakäymisessä.Ikäryhmä Ei ikärajaa

Taso KaikkiPaikka Ei kiinteää kokoontumispaikkaa.Osoite Nevanperäntie 3, 28760Toiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Jäsenmaksu 18€/vuodessaLisätiedot Jäseneksi voitte liit tyä tilai - suuksissamme tai osaston kotisivuilla olevan kaavakkeen avulla.Ilmoittautuminen Kyllä.Yhteyshenkilö Tapio LammiPuhelinnumero 050 911 3757Sähköposti [email protected] www.venajaseura.com

UNICEF Porin paikallisryhmä UNICEF on maailman vaikutusvaltaisin lastenjärjestö, jonka työ perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen taata kaikille maailman lapsille samat perusoikeudet. Paikallisryhmä kerää varoja kehitysohjelmiin ja hätäapuun sekä osallistuu vaikuttamis- ja tiedotustyöhön lapsen oikeuksien puolesta.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka MLL Satakunnan tilatOsoite Antinkatu 8, 28100Toiminta-aika Kokoontuminen noin kerran kuukaudessa arki-iltoina.Lisätiedot Tulevat tapahtumat ja kokoontumiset Facebookissa ja sähköpostilistalla.Yhteyshenkilö Elina LehmusPuhelinnumero 050 330 3933Sähköposti [email protected] www.unicef.fi

KieletPorin seudun kansalaisopistoKansalaisopiston kursseille ilmoittautuminen netin kautta alkaa 24.8. kello 10.00 osoitteessa www.pori.fi/kansalaisopistoYhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

41

Bonjour! Ranskan alkeiskurssiIkäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 7.9.–30-11.Aika Ma klo 17.00–18.30Osallistumismaksu 26€ Ilmoittautuminen Kyllä

Bella Vista -Italiaa alkajille A Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 7.9.–30-11.Aika Ma klo 19.00–20.30Osallistumismaksu 26€Ilmoittautuminen Kyllä Hallo! 1 -Saksan alkeiskurssi Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 7.9.–30-11.Aika Ma klo 15.00–16.30Osallistumismaksu 26€Ilmoittautuminen Kyllä Kiinan kielen alkeetIkäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 10.9.–3.12Aika To klo 17.00–18.30Osallistumismaksu 26€Ilmoittautuminen Kyllä !Vamos Amigos! Helppoa espanjaa aloittelijoilleIkäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 17.9.–26.11Aika To klo 15.00–17.45Osallistumismaksu 45€Ilmoittautuminen Kyllä

KirjoittaminenManuscript-63 ryKirjakahvilat joka kuukauden toinen torstai Porin kau-punginkirjaston kahvilassa, lukiaisia yhteisökeskuksessa.

Vapaa pääsy. Jäsenille myös muuta toimintaa. Tapahtumat ja lisätiedot: www.manuscript.fiIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriToiminta-aika 2015 elokuu–2016 kesäkuuIlmoittautuminen Yhdistyksen jäseneksi? Ohjeet nettisivuillamme.Yhteyshenkilö Rami NummiSähköposti [email protected] manuscript.fi

Porin seudun kansalaisopisto Seikkailijat-ryhmä 4-6-vuotiaille: erilaisia keinoja kertoa tarinoita ja kuvittaa niitä.Ikäryhmä 4–6-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopiston opistotaloOsoite Gallen-Kallelankatu 14Toiminta-aika 9.9.–2.12.Aika Ke 16.00–16.45Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen netissä 24.8. kello 10.00 Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

Laulu ja kuorolauluPorin LaulajatHarjoitellaan tulevaa ohjelmistoa, mikä koostuu klassises-ta aina viihdemusiikkiin saakka. Harjoitukset ovat kerran viikossa keskiviikkoisin klo 18.00–21.00 Herralahden kou-lussa. Kuoroa johtaa Leelo Lipping. Kuoro on sekakuoro.Ikäryhmä 18–100-vuotiaat Taso KaikkiPaikka Herralahden koulu, Kuninkaan- haanaukio 4, 28130 PoriOsoite c/o S. Mahkonen Valtakatu 7 c 40, 28130 PoriToiminta-aika 2015 syyskuu–2016 toukokuuAika Ke, klo 18–20.45Osallistumismaksu 55€/kalenterivuosi + kansalaisopiston maksuIlmoittautuminen Saapumalla Herralahden kou- luun klo 17.50 harjoituspäivänä

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot42

Yhteyshenkilö Sirkka MahkonenPuhelinnumero 040 051 7282 Sähköposti [email protected] www.porinlaulajat.fi

Lapsi- ja Nuorisokuoro KatajanmarjatKatajanmarjat konsertoi Porin lähialueilla ja tekee myös erilaisia kilpailumatkoja ympäri maailmaa. Kuoroharras-tuksesta muodostuu monille monivuotinen ja kehittävä harrastus, joka opettaa käyttämään ääntä ja laulamaan oikeilla tekniikoilla. Kuorossa on myös paljon uusia ystäviä ja hyvä yhteishenki. Ikäryhmä 8–25-vuotiaatTaso HarrastePaikka Cygnaeuksen KouluOsoite Tasavallankatu 1, 28100 PoriToiminta-aika Lauantai 5.9 alkaenAika Ke, la. Stemmaharjoitukset ovat joka toinen keskiviikkoOsallistumismaksu 40€ / lukukausiIlmoittautuminen Kyllä. Jokavuotisen koulu-kierroksen lisäksi johtajamme Mira ottaa vastaan uusia kuorolaisia keskiviikkona 2.9 klo 17.30 Cygnaeuksen koulun kuoroluokassa. Klo 18.00 ilmoittautuminen. Uusia kuorolaisia otetaan mukaan koko toimintavuoden ajan.Yhteyshenkilö Mira VassilevPuhelinnumero 044 377 4868Sähköposti [email protected] www.katajanmarjat.omasivu.fi

MediaPorin seudun kansalaisopisto Kansalaisopiston kursseille ilmoittautuminen netin kautta alkaa 24.8. kello 10.00 osoitteessa www.pori.fi/kansalaisopistoYhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

Digikuvat kuvakirjaksiIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 14.11–28.11.Aika La klo 9.00–13.00Osallistumismaksu 23€

Kuvankäsittelyn peruskurssi Gimp-kuvankäsittelyohjelmallaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 10.11–19.11Aika Ti, to Klo 15.00–17.30 ja 16.30–19.00Osallistumismaksu 23€

MusiikkiMeri-Porin Soittokunta RyIso puhallinorkesteri. Soittaa kaikenlaista musiikkia marssista jatsahtavaan, iskelmään ja vaikka olutmusiikkiin. Tervetuloa mukavaan porukkaan.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Kyläsaaren kylätaloOsoite Mörtintie 3Toiminta-aika Syyskuusta toukokuuhunAika Ke klo 18.00–20.00Lisätiedot Ei maksua, ilmaiset kahvit harjoitusten väliajalla. Lisätietoa ja opastuksen harjoitushuoneelle saat yhteyshenkilöltä.Yhteyshenkilö Kurt PetterssonPuhelinnumero 0400 723 303Sähköposti kurt.pettersson@ dnainternet.net

Musiikkikoulu Musiikki-HuidaSoiton, laulun ja musiikin teorian opetus. Musiikkikerho alakoululaisille. Taiteen perusopetus. Musiikin yleinen oppimäärä. Ikäryhmä 4–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Pori IsojoenrantaOsoite Piisamintie 28, 28240 PoriToiminta-aika Elokuusta toukokuuhunAika Ma–pe 9–20Osallistumismaksu Lukukausimaksu. Aluksi kertamaksu 2 krt.Lisätiedot Yksityisopetus: 25–45 min/krt. Syksy 259–458,50€ /13 krt. Kevät 278,10–493€ /14 krt.Ryhmätunnit ja soitinvalmennus 234.25 /251.50€. Kertamaksut 17.50–35€.Ilmoittautuminen Kyllä. Puhelimitse tai sähköpostilla.Yhteyshenkilö Kaija HuidaPuhelinnumero 02 639 2573, 050 352 6340

43

Sähköposti [email protected] www.musiikki-huida.fi

Otsolan kansalaisopistoOtsolan kansalaisopiston ryhmien ennakkoilmoittautumi-nen ti 25.8. klo 11 alkaen Internetissä osoitteessa www.otsola.net (tarkemmat ohjeet samasta osoitteesta) tai toimistolle samaan aikaan puh. 02 630 1500.Puhelinnumero 02 630 1500Sähköposti [email protected] www.otsola.net

1101103 Bändisoiton ryhmä AhlaisissaKaikenikäisille bändisoittimista kiinnostuneille tarkoitet-tu opintoryhmä. Opiskelijat on jaettu kahteen ryhmään siten, että kukin opiskelija on viikoittain mukana 45 minuuttia.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Ahlaisten kouluToiminta-aika 10.9.2015–3.12.2015 & 14.1.2016–21.4.2016Aika To 16.00–17.30

1101104 Bändisoiton alkeet 10–14-vuotiaille10–14-vuotiaille pojille ja tytöille tarkoitettu opintoryh-mä, jossa harjoitellaan yhtyesoiton alkeita sekä soitetaan mm. pop- ja rytmimusiikkia. Sopii myös puhallinsoitosta ja laulusta kiinnostuneille.Ikäryhmä 10–14-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Ent. Lipsasen tukkuToiminta-aika 9.9.2015–2.12.2015 & 13.1.2016–13.4.2016 Aika Ke 18.00–19.00

1101105 Bändisoiton perusryhmä 10–14-vuotiaille10–14-vuotiaille pojille ja tytöille tarkoitettu opintoryh-mä, jossa harjoitellaan yhtyesoittoa sekä soitetaan mm. pop- ja rytmimusiikkia. Sopii myös puhallinsoitosta ja laulusta kiinnostuneille. Ikäryhmä 10–14-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Ent. Lipsasen tukkuToiminta-aika 9.9.2015–2.12.2015 & 13.1.2016–13.4.2016Aika Ke 19.00–20.30

1101106 Bändisoittoa 13–17-vuotiaille 13–17-vuotiaille pojille ja tytöille tarkoitettu opintoryhmä, jossa harjoitellaan yhtyesoiton perusteita sekä soitetaan

mm. pop- ja rytmimusiikkia. Sopii myös puhallinsoitosta ja laulusta kiinnostuneille.Ikäryhmä 13–17-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Ent. Lipsasen tukkuToiminta-aika 10.9.2015–3.12.2015 & 14.1.2016–21.4.2016Aika To 17.00–18.30

Pianokoulu Subito Laadukasta, innostavaa ja tavoitteellista pianonsoiton opetusta kaikenikäisille taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaan. Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso SoveltavaPaikka Cygnaeuksen kouluOsoite Tasavallankatu 1, 28100Toiminta-aika Lukuvuosi syksy 2015– kevät 2016Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen yhteyshenkilölleYhteyshenkilö Piia Hautala ja Mira VassilevPuhelinnumero Piia: 044 047 8642, Mira: 044 377 4868Sähköposti [email protected], [email protected] pianokoulusubito.omasivu.fi

Porin PoikakuoroPorin Poikakuoro tarjoaa tasokasta musiikkikoulutusta, upeaa musiikkia, uusia haasteita, kavereita sekä hienoja esiintymisiä ja ikimuistettavia konserttimatkoja kotimaas-sa ja muualla Euroopassa.Ikäryhmä 6–25-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Cygnaeuksen kouluOsoite Tasavallankatu 1, 28100Toiminta-aika Elokuusta toukokuuhunOsallistumismaksu 58€/lukukausiLisätiedot Porin Poikakuoroon ei ole pääsykoetta. Kaikki halukkaat pääsevät mukaan kuoro-koulutukseen ja sitä kautta pääkuoroon. Kuoroon otetaan 6 vuotta täyttäneitä, mutta myös vanhempia poikia ja nuoria miehiä. Kuoro tarjoaa koulutusta myös äänenmur-roksessa oleville nuorille miehille.Ilmoittautuminen Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Vuokko Järvenpää, 045 271 7700 / [email protected]ö Vuokko Järvenpää

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot44

Puhelinnumero 045 271 7700Sähköposti [email protected] www.porinpoikakuoro.fi

Porin seudun kansalaisopisto Kansalaisopiston kursseille ilmoittautuminen netin kautta alkaa 24.8. kello 10.00 osoitteessa www.pori.fi/kansalaisopistoYhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

Bändisoiton ABCIkäryhmä 7–13-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Gygnaeuksen kouluOsoite Tasavallankatu 1Toiminta-aika 8.9–1.12Aika Ti klo 14.15–15.45Osallistumismaksu 12€ KitaransoittoIkäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 7.9.–30.11.Aika Ma klo 16.00–19.00Osallistumismaksu 24€

KitaransoittoIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Friitalan kouluOsoite Pitkänrannantie 31 A, UlvilaToiminta-aika 10.9.–26.11.Aika To klo 16.00–19.00Osallistumismaksu 24€

Lapsi- ja nuorisokuoro katajanmarjatIkäryhmä 8–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Gygnaeuksen kouluOsoite Tasavallankatu 1Toiminta-aika 9.9.–2.12.Aika Ke klo 17.00–19.15Osallistumismaksu 24€

PianonsoittoIkäryhmä Ei ikärajaaTaso Kaikki

Paikka Friitalan kouluOsoite Pitkänrannantie 31 A, UlvilaToiminta-aika 8.9.–1.12.Aika Ti klo 15.00–17.15Osallistumismaksu 2€

Porin nuorisosoittokunnan puhallinorkesteri perusryhmäIkäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Palmgren-konservatorioOsoite Rautatienpuistokatu 7Toiminta-aika 8.9.–1.12.Aika Ti klo 17.00–17.15Osallistumismaksu 16€

Porin seudun kansalaisopisto Tyttökuoro BalanssiIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Gygnaeuksen kouluOsoite Tasavallankatu 1Toiminta-aika 9.9.–2.12.Aika Ke klo 19.30–21.00Osallistumismaksu 24€

Tyttökuoro SävelsirkutIkäryhmä 10–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Gygnaeuksen kouluOsoite Tasavallankatu 1Toiminta-aika 7.9.–30.11.Aika Ma klo 17.00–18.30Osallistumismaksu 24€

Ruosniemen hanurit r.yIlmoittautuminen Ruosnimen hanurit Ry:n kursseille Porin seudun kansalaisopiston ohjeiden mukaisesti.Yhteyshenkilö Satu SalmenahoPuhelinnumero 044 296 5700Sähköposti [email protected] www.ruosniemenhanurit.fi

HarmonikansoittoIkäryhmä 6–100-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Ruosniemen KoittoOsoite Ruosniementie 115, 28220Toiminta-aika Porin seudun kansalaisopiston toimintakausiAika MaOsallistumismaksu Porin seudun kansalaisopiston

4545

kurssimaksu + vapaaehtoinen yhdistyksen jäsenmaksu

Harmonikansoitto väliryhmäIkäryhmä 6–100-vuotiaatTaso HarrastePaikka Ruosniemen KoittoOsoite Ruosniementie 115, 28220Toiminta-aika Porin seudun kansalaisopiston toimintakausiAika KeOsallistumismaksu Porin seudun kansalaisopiston kurssimaksu + vapaaehtoinen yhdistyksen jäsenmaksu

Harmonikansoitto jatkoryhmäIkäryhmä 6–100-vuotiaatTaso JatkoPaikka Ruosniemen KoittoOsoite Ruosniementie 115, 28220Toiminta-aika Porin seudun kansalaisopiston toimintakausiAika MaOsallistumismaksu Porin seudun kansalaisopiston kurssimaksu + vapaaehtoinen yhdistyksen jäsenmaksu

Muu lajiPorin HelkanuoretKansanperinnettä laulaen, leikkien, runoillen ja dramati-sointia käyttäen Porin keskustassa kaikille yli 3-vuotiaille!Ikäryhmä 3–20-vuotiaat Taso KaikkiPaikka PoriOsoite Isolinnankatu 16, 28100 PoriToiminta-aika elokuusta kesäkuuhunAika Ma 17.00–19.00Ilmoittautuminen Kyllä. Lisätietoja sekä ilmoittautuminen: Veera Hellman, [email protected], 050 385 8229Yhteyshenkilö Veera HellmanPuhelinnumero 050 385 8229Sähköposti veera.hellman@ outlook.com

Porin taistelupelaajatPorin taistelupelaajat järjestää kuukausittain pelitapahtu-man, jossa kiinnostuneilla on mahdollisuus pelata eri tais-

telupelejä muita harrastajia vastaan. Tarjoamme kiinnos-tuneille mahdollisuuden pelata kaikentasoisia vastustajia vastaan sekä mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan.Ikäryhmä 12–50-vuotiaatTaso KaikkiPaikka SEKK (Satakunnan elävän kuvan keskus ry)Osoite Katariinankatu 18, 28100Toiminta-aika Kerran kuussaAika La klo 12.00–24.00Osallistumismaksu 0–10€Lisätiedot Tapahtumissa yleensä muutaman euron si-säänpääsymaksu. Myös turnauksiin osallistuminen maksaa erikseen. Turnauksiin osallistuminen ei pakollista, huvin vuoksi pelaaminen on ilmaista.Ilmoittautuminen Tapahtumiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.Yhteyshenkilö Riku SulamäkiSähköposti [email protected] www.ptpry.fi

RadioharrastusTeljän RadioamatööritPorin alueella toimiva radioamatöörikerho. Radioharras-tustoiminta, radioamatöörikurssit, kerhoillat, elektroniik-karakentelu yms.Ikäryhmä Ei ikärajaa Taso KaikkiOsoite Vanha Raumantie 705, 28660 PoriAika Ke klo 19.00Osallistumismaksu Nuoriso- ja perhejäsenet 8€ / vuosi, aikuiset 25€ /vuosi, liittymismaksu 5€Yhteyshenkilö Timo PohjolaPuhelinnumero 040 501 9143Sähköposti [email protected] www.teljanradioamatoorit.dy.fi

Taide ja käsityöPorin Ilmailukerho RyLennokkijaosto. Lennokkien rakentelua ja lennätystä sekä osallistumista kansallisiin- ja SM-tasoisiin kilpailuihin. Alle 10-vuotiaille toivomme vanhemman läsnäoloa rakennusilloissaIkäryhmä 10–70-vuotiaat

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot46

Taso KaikkiPaikka PorissaOsoite Länsipuisto 26, 28100Aika Ma klo 18.00Osallistumismaksu 44–50€ + 97€Lisätiedot Jäsenmaksu on alle 18v 44€ vuosi, yli 18v 50€ kirjautuminen+ Suomen Ilmailuliiton 77€ +20€ kerhomaksu. 2016 maksut päätetään syyskokouksessa, saattaa tulla muutoksia.Ilmoittautuminen Kyllä. Länsipuiston rakennusti- loissa 10.9.2015 klo 18.00Yhteyshenkilö Kari LindgrenPuhelinnumero 044 252 7338Sähköposti [email protected] www.porinilmailukerho.fi

Otsolan KansalaisopistoOtsolan kansalaisopiston uusien opiskelijoiden ennakkoil-moittautuminen ti 25.8. klo 16.30 alkaen Internetissä tai toimistolle puh. 02 630 1500.Puhelinnumero 02 630 1500Sähköposti [email protected] www.otsola.net

1103130 Kuvataidetta 7–9-vuotiaillePiirrämme, maalaamme ja muovailemme. Opimme kuval-lisen ajattelun valmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja usealla eri kuvataiteen osa-alueella sekä kehitämme omaa ilmaisua.Ikäryhmä 7–9-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 8Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 5.9.2015–28.11.2015 & 16.1.2016–23.4.2016Aika La, klo 10.00–11.30Osallistumismaksu Kurssimaksu 65€, opintomak- suun sisältyy materiaalimaksu 20€ (syys- ja kevätlukukausi).

1103131 Kuvataidetta 9–12-vuotiaille. Piirrämme, maa-laamme ja muovailemme. Opimme kuvallisen ajattelun valmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja usealla eri kuvataiteen osa-alueella sekä kehitämme omaa ilmaisua. Ikäryhmä 9–12-vuotiaat Taso AlkeetPaikka Otsola, lk 8Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 5.9.2015–28.11.2015 &

16.1.2016–23.4.2016Aika La klo 11.30–13.00Osallistumismaksu Kurssimaksu 65€, opintomak- suun sisältyy materiaalimaksu 20€ (syys- ja kevätlukukausi).

1103190 Kuvataiteen perusopetus 5–6-vuotiaille.Vuosittain etenevää ja tavoitteellista kuvataiteen perus-opetusta. Opimme kuvallisia ajattelun valmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja usealla eri kuvataiteen osa-alueella sekä kehitämme kuvallista ilmaisua. Harjoittelemme kuvan visuaalisten peruselementtien käyttämistä sekä tutustumme eri materiaaleihin ja eri tekniikoiden ilmai-sullisiin mahdollisuuksiin. Tutustumme esineympäristöön, muotoilun perusteisiin sekä rakennettuun ja luonnon ympäristöön.Ikäryhmä 5–6-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Noormarkun yhtenäiskoulu, Finpyyn kuvataidelkOsoite Museotie 12, 29600 NoormarkkuToiminta-aika 10.9.2015–3.12.2015 & 14.1.2016–21.4.2016Aika To klo 16.30–17.30Osallistumismaksu Kurssimaksu 62€. Opintomak- su 60€ sisältää materiaalimak- sun 25€ (syys- ja kevätluku- kausi).

1103191 Kuvataiteen perusopetus 7–8-vuotiaille. Vuosit-tain etenevää, tavoitteellista kuvataiteen perusopetusta. Opimme kuvallisia ajattelun valmiuksia ja kuvan tekemisen perustaitoja usealla eri kuvataiteen osa-alueella. Harjoit-telemme kuvan visuaalisten peruselementtien käyttämistä ja kehitämme kuvallista ilmaisua. Tutustumme eri materi-aaleihin ja eri tekniikoiden ilmaisullisiin mahdollisuuksiin. Tutustumme esineympäristöön, muotoilun perusteisiin ja rakennettuun sekä luonnon ympäristöön. Ikäryhmä 7–8-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Noormarkun yhtenäiskoulu, Finpyyn kuvataidelkOsoite Museotie 12, 29600 NoormarkkuToiminta-aika 10.9.2015–3.12.2015 & 14.1.2016–21.4.2016Aika To klo 17.30–19.00Osallistumismaksu Kurssimaksu 70€. Opintomaksu 68€ sisältää materiaa limaksun 25€ (syys- ja kevätlukukausi)

4747

1103192 Kuvataiteen perusopetus 9–11-vuotiaille. Edellisen rinnakkaisryhmä 9–11-vuotiaille.Ikäryhmä 9–11-vuotiaatTaso Noormarkun yhtenäiskoulu, Finpyyn kuvataidelk Paikka Museotie 12, 29600 NoormarkkuOsoite Ti klo 16.30–18.00Toiminta-aika 8.9.2015–1.12.2015 & 12.1.2016–12.4.2016Osallistumismaksu Kurssimaksu 70€ Opintomak- suun sisältyy materiaalimaksu 25€ (syys- ja kevätlukukausi).

1103193 Kuvataiteen työpajat 12–16-vuotiaille. Vuosittain etenevää ja tavoitteellista kuvataiteen opetusta. Kehi-tämme taiteellista ilmaisukykyä, syvennämme taitoja ja tietoja, perehdymme materiaalien ja tekniikoiden mahdol-lisuuksiin oman ilmaisun välineenä.. Ikäryhmä 12–16-vuotiailleTaso AlkeetPaikka Noormarkun yhtenäiskoulu, Finpyyn kuvataidelkOsoite Museotie 12, 29600 NoormarkkuToiminta-aika 8.9.2015–1.12.2015 & 12.1.2016–12.4.2016Aika Ti klo 18.00–20.15 Osallistumismaksu Kurssimaksu 85€, opintomak- suun sisältyy materiaalimaksu 25€ (syys- ja kevätlukukausi)

1104130 Kädentaitopaja 5–6-vuotiailleLasten kädentaitopajassa askarrellaan monipuolisesti eri-laisista materiaaleista. Tehdään huovutus- ja savitöitä sekä askarrellaan paperista. Valmistetaan koristeita jouluksi ja pääsiäiseksi. Tehdään myös leluja omiin leikkeihin (mm. kruunuja, miekkoja, taikasauvoja ja naamioita).Ikäryhmä 5–6-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 12.9.2015–12.12.2015 & 16.1.2016–23.4.2016Aika La klo 10.00–11.30Osallistumismaksu Kurssimaksu 80€, opintomak- suun sisältyy materiaalimaksu 35€ (syys- ja kevätlukukausi).

1104131 Kädentaitopaja 6–7-vuotiaille. Tehdään huovu-

tus- ja savitöitä sekä askarrellaan paperista. Valmistetaan koristeita jouluksi ja pääsiäiseksi. Ikäryhmä 6–7-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 12.9.2015–12.12.2015 & 16.1.2016–23.4.2016Aika La klo 11.30–13.00Osallistumismaksu Kurssimaksu 80€, opintomak suun sisältyy materiaalimaksu 35€ (syys- ja lukukausi).

1104132 Kädentaitopaja 8-vuotiaille.Harjoitamme kädentaitoja monipuolisesti. Kokeilemme uusia työtapoja ja tutustumme erilaisiin materiaaleihin. Teemme helmi-, ompelu- ja mosaiikkitöitä. Huovutamme villaa, kuvioimme kangasta ja muovailemme savesta ja pa-perimassasta. Valmistamme joulu- ja pääsiäisaiheisia töitä.Ikäryhmä 8-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 7.9.2015–30.11.2015 & 11.1.2016–18.4.2016Aika Ma klo 16.45–18.15Osallistumismaksu Kurssimaksu 90€ Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45€ (syys- ja kevätlukukausi)

1104133 Kädentaitopaja 9–10-vuotiaille A.Kokeilemme useita työtapoja ja tutustumme erilaisiin materiaaleihin. Teemme mosaiikki-, helmi-, vaneri- ja savitöitä. Ompelemme pipon, neulomme neulenukella ja valmistamme seinäkalenterin sekä joulukoristeita.Ikäryhmä 9–10-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 7.9.2015–30.11.2015 & 11.1.2016–18.4.2016Osallistumismaksu Kurssimaksu 90€, opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45€ (syys- ja kevätlukukausi)

1104133 Kädentaitopaja 9–10-vuotiaille B

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot48

Kivaa käsillä tekemistä! Kokeilemme useita työtapoja ja tutustumme erilaisiin materiaaleihin. Teemme mosaiikki-, helmi-, vaneri- ja savitöitä. Ompelemme pipon, neulomme neulenukella ja valmistamme seinäkalenterin sekä joulukoristeita.Ikäryhmä 9–10-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 9.9.2015–2.12.2015 & 13.1.2016–13.4.2016Aika Ke klo 15.15–16.45Osallistumismaksu Kurssimaksu 90€, opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 45€ (syys- ja kevätlukukausi)

1104135 Kädentaitopaja 11–13-vuotiaille A Kehitämme käsillä tekemisen taitoja ja omaa luovuutta. Valmistamme rosee-kukkia, sisustuskirjaimia, mosaiik-kityön ja pienen kirjan sekä tuunaamme vanhan kirjan. Ompelemme nipsukukkaroita, virkkaamme amigurumeja ja punomme narutyön.Ikäryhmä 11–13-vuotiaatTason AlkeetPaikka Otsola, lk 3 Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 11.9.2015–4.12.2015 & 15.1.2016–22.4.2016Aika Pe klo 15.15–16.45Osallistumismaksu Kurssimaksu 90€, opintomak- suun sisältyy materiaalimaksu 45€ (syys- ja kevätlukukausi).

1104135 Kädentaitopaja 11–13-vuotiaille B.Kehitämme käsillä tekemisen taitoja ja omaa luovuutta. Valmistamme rosee-kukkia, sisustuskirjaimia, mosaiik-kityön ja pienen kirjan sekä tuunaamme vanhan kirjan. Ompelemme nipsukukkaroita, virkkaamme amigurumeja ja punomme narutyön.Ikäryhmä 11–13 -vuotiailleTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 11.9.2015–4.12.2015 & 15.1.2016–22.4.2016Aika Pe klo 16.45–18.15Osallistumismaksu Kurssimaksu 90€ Opintomaksuun sisältyy

materiaalimaksu 45€ (syys- ja kevätlukukausi).

1104137 Kädentaitopaja 14–18-vuotiaille. Kehitämme käsillä tekemisen taitoja ja omaa luovuutta. Valamme tinakoruja, huovutamme merinovillalapaset, näperrämme paperifiligraaneja ja ompelemme nipsukukkaroita sekä pikkurasioita. Sidomme kirjan ja kirjekuorilokerikon sekä teemme mosaiikkitarjottimen ja paperinarutyön. Ikäryhmä 14–18-vuotiaille Taso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 11.9.2015–4.12.2015 & 15.1.2016–22.4.2016Aika Pe klo 18.15–19.45 Osallistumismaksu Kurssimaksu 90€, opintomak suun sisältyy materiaalimaksu 45€ (syys- ja kevätlukukausi)

1104138 Syyslomapaja 7–10-vuotiaille A Vietä hauska syyslomapäivä kädentaitojen parissa! Askar-telemme koristeita kierrätysmateriaalista ja teemme isoja saippuakuplakehikoita. Mukaan ulkovaatteet, sään salliessa puhaltelemme saippuakuplia Otsolan takapihalla. Valmis-tamme yhdessä lounaan ja välipalan (Ruoka valmistetaan vähälaktoosisena. Ilmoitathan mahdolliset muut allergiat ja ruokavaliot Otsolan toimistoon viimeistään 2 viikkoa ennen syyslomapajaa).Ikäryhmä 7–10-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 19.10.2015Aika Ma klo 9.00–15.00Osallistumismaksu Kurssimaksu 22€ Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 10€.

1104139 Syyslomapaja 7–10-vuotiaille BVietä hauska syyslomapäivä kädentaitojen parissa! Askar-telemme koristeita kierrätysmateriaalista ja teemme isoja saippuakuplakehikoita. Mukaan ulkovaatteet, sään salliessa puhaltelemme saippuakuplia Otsolan takapihalla. Valmis-tamme yhdessä lounaan ja välipalan (Ruoka valmistetaan vähälaktoosisena. Ilmoitathan mahdolliset muut allergiat ja ruokavaliot Otsolan toimistoon viimeistään 2 viikkoa ennen syyslomapajaa).Ikäryhmä 7–10-vuotiaatTaso Alkeet

49

Paikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, 28100 PoriToiminta-aika 20.10.2015Aika Ti klo 9.00–15.00Osallistumismaksu Kurssimaksu 22€ Opintomaksuun sisältyy materiaalimaksu 10€.

1104190 Käsityön perusopetus 5–6-vuotiaille. Vuosittain etenevää ja tavoitteellista käsityötaiteen perusopetusta. Kokeilemme erilaisia materiaaleja, työtapoja ja perustekniikoita.Ikäryhmä 5–6-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Taitokeskus, NoormarkkuOsoite Makkarakoskentie 1, 29600 NoormarkkuToiminta-aika 8.9.2015–1.12.2015 & 12.1.2016–12.4.2016Aika Ti klo 17.00–18.00Osallistumismaksu Kurssimaksu 37€. Materiaali maksu määräytyy tehtävien töiden mukaan.

1104191 Käsityön perusopetus 7–8-vuotiaille. Vuosittain etenevää ja tavoitteellista käsityön perusopetusta. Tavoit-teena on oppilaan myönteisen minäkuvan ja itsetunnon positiivinen kehittyminen sekä erilaisten materiaalien hallinnan kehittäminen ja tekniikoiden oppiminen käsityön suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Tutustumme myös sekä omaan alueelliseen että muihin käsityökulttuureihin ja opimme työvälineiden huoltamista ja ryhmätyötaitoja. Ikäryhmä 7–8-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Taitokeskus, NoormarkkuOsoite Makkarakoskentie 1, 29600 NoormarkkuToiminta-aika 9.9.2015–2.12.2015 & 13.1.2016–13.4.2016Aika Ke klo 14.00–15.30Osallistumismaksu Kurssimaksu 45€. Materiaalimaksu määräytyy tehtävien töiden mukaan.

1104192 Käsityön perusopetus 9–11-vuotiaille A. Vuosit-tain etenevää ja tavoitteellista käsityön perusopetusta. Tavoitteena on oppilaan myönteisen minäkuvan ja itsetun-non positiivinen kehittyminen sekä erilaisten materiaalien hallinnan kehittäminen ja tekniikoiden oppiminen käsityön suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Tutustumme myös sekä omaan alueelliseen että muihin käsityökulttuureihin

ja opimme työvälineiden huoltamista ja ryhmätyötaitoja.Ikäryhmä 9–11-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Taitokeskus, NoormarkkuOsoite Makkarakoskentie 1, 29600 NoormarkkuToiminta-aika 8.9.2015–1.12.2015 & 12.1.2016–12.4.2016Aika Ti klo 15.00–16.30Osallistumismaksu Kurssimaksu 45€. Materiaalimaksu määräytyy tehtävien töiden mukaan.

1104193 Käsityön perusopetus 9-11-vuotiaille B. Vuosit-tain etenevää ja tavoitteellista käsityön perusopetusta. Tavoitteena on oppilaan myönteisen minäkuvan ja itsetun-non positiivinen kehittyminen sekä erilaisten materiaalien hallinnan kehittäminen ja tekniikoiden oppiminen käsityön suunnittelu- ja valmistusprosessissa. Tutustumme myös sekä omaan alueelliseen että muihin käsityökulttuureihin ja opimme työvälineiden huoltamista ja ryhmätyötaitoja.Ikäryhmä 9–11-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Taitokeskus, NoormarkkuOsoite Makkarakoskentie 1, 29600 NoormarkkuToiminta-aika 10.9.2015–3.12.2015 & 14.1.2016–21.4.2016Aika To klo 15.00–16.30Osallistumismaksu Kurssimaksu 45€. Materiaalimaksu määräytyy tehtävien töiden mukaan.

1104194 Käsityön työpajat 12–16-vuotiaille A. Vuosittain etenevää ja tavoitteellista käsityötaiteen perusopetusta. Syvennämme ilmaisua, taitoja, tietoja ja vuorovaikutus-taitoja. Suunnittelemme ja valmistamme tuotteita, joiden tekemisessä yhdistyvät taidollinen ja tiedollinen osaami-nen sekä elämyksellisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Opimme käyttämään työskentelyssä tarkoituksenmukaisia työtapoja, tekniikoita ja materiaaleja. Tutkimme elinympä-ristön monimuotoisuutta ja ympäristön kulttuuriarvoja. Ikäryhmä 12–16-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Taitokeskus, Noormarkku Osoite Makkarakoskentie 1, 29600 NoormarkkiToiminta-aika 7.9.2015–30.11.2015 & 11.1.2016–18.4.2016Aika Ma klo 15.00–17.15Osallistumismaksu Kurssimaksu 60€. Materiaalimaksu määräytyy

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot50

tehtävien töiden mukaan.

1104194 Käsityön työpajat 12–16-vuotiaille B. Vuosittain etenevää ja tavoitteellista käsityötaiteen perusopetusta. Syvennämme ilmaisua, taitoja, tietoja ja vuorovaikutus-taitoja. Suunnittelemme ja valmistamme tuotteita, joiden tekemisessä yhdistyvät taidollinen ja tiedollinen osaami-nen sekä elämyksellisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Opimme käyttämään työskentelyssä tarkoituksenmukaisia työtapoja, tekniikoita ja materiaaleja. Tutkimme elinympä-ristön monimuotoisuutta ja ympäristön kulttuuriarvoja.Ikäryhmä 12–16-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Taitokeskus, NoormarkkuOsoite Makkarakoskentie 1, 29600 NoormarkkuToiminta-aika 9.9.2015–2.12.2015 & 13.1.2016–13.4.2016Aika Ke, klo 16.00–18.15 Osallistumismaksu Kurssimaksu 60€. Materiaalimaksu määräytyy tehtävien töiden mukaan.

1198108 Keramiikkaa lapsilleYli 7-vuotiaille lapsille tarkoitettu opintoryhmä, jossa val-mistetaan savesta koriste-esineitä ja opetellaan lasituksen alkeita. Saven ja lasitteet voi ostaa opettajalta.Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Otsola, lk 3Osoite Juhana Herttuan katu 16, PoriToiminta-aika 8.9.2015–1.12.2015 & 12.1.2016–12.4.2016,Aika Ti klo 16.30–18.00Osallistumismaksu Kurssimaksu 45€

Porin seudun kansalaisopisto Porin seudun kansalaisopiston ryhmiin ilmoittautuminen nettisivuilla 24.8 klo 10.00 Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

GrafiikkaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 8.9.–1.12.Aika Ti klo 16.30–18.45Osallistumismaksu 31€

Ilmoittautuminen Kyllä

Hauskaa polyeerimassasta AIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 12.9.–13.9.Aika La–su klo 10.00–15.20Osallistumismaksu 10€Ilmoittautuminen Kyllä

Hopeaketjun viikonloppukurssi, alkeetIkäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 4.9.–6.9.Aika Pe–su klo 17.00–20.00 ja 10.00–16.15Osallistumismaksu 22€Ilmoittautuminen Kyllä

Hopeatyön alkeiskurssi AIkäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 2.10.Aika Pe klo 10.00–17.15Osallistumismaksu 10€Ilmoittautuminen Kyllä Hopeatyön alkeiskurssi BIkäryhmä Ei ikärajaaTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 17.10.–18.10.Aika La klo 10.00–15.15Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä

Huovutetaan keppari Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 15.9.–22.9.Aika Ti klo 16.30–20.15Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä Huovutetaan laukkuja ja pussukoitaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopisto

51

Toiminta-aika 13.11.–14.11.Aika Pe–la klo 17.00–20.00 ja 9.30–16.00Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä

Huovutetaan joulutonttuja ja joululahjojaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 26.11.–10.12.Aika To klo 16.30–20.15Osallistumismaksu 22€Ilmoittautuminen Kyllä

Ihanat helmet Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 15.9.–24.11.Aika Ti klo 18.00–20.15Osallistumismaksu 22€Ilmoittautuminen Kyllä Kalligrafia Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 7.9.–30.11.Aika Ma klo 17.00–19.15Osallistumismaksu 31€Ilmoittautuminen Kyllä

Kumihimo, Japanilainen punontaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 7.9.–5.10.Aika Ma klo 16.30–18.00Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä

Käsityötaiteen perusopetus perusteet A 7–9-vuotiaille Ikäryhmä 7–9-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Gygnaeuksen kouluOsoite Tasavallankatu 1Toiminta-aika 17.8.–30.11.Aika Ma klo 14.30–16.00Osallistumismaksu 40€Ilmoittautuminen Kyllä

Käsityön taiteen perusopetus perusteet A 7–9-vuotiailleIkäryhmä 7–9-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Kyläsaaren kouluOsoite Mörtintie 6Toiminta-aika 18.8.–1.12.Aika Ti klo 15.00–16.30Osallistumismaksu 40€Ilmoittautuminen Kyllä Käsityön taiteen perusopetus perusteet B 9–12-vuotiaille Ikäryhmä 9–12-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Kyläsaaren kouluOsoite Mörtintie 6Toiminta-aika 18.8.–1.12.Aika Ti klo 16.30–18.00Osallistumismaksu 40€Ilmoittautuminen Kyllä

Käsityön taiteen perusopetus työpajaopinnot 12–16-vuotiailleIkäryhmä 12–16-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 14.8.–11.9.Aika Pe klo 15.00–17.15Osallistumismaksu 50€Ilmoittautuminen Kyllä

Käsityön taiteen perusopetus työpajaopinnot 12–16-vuotiailleIkäryhmä 12–16-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Kyläsaaren kouluOsoite Mörtintie 6Toiminta-aika 18.8.–5.9.Aika Ti klo 15.30–17.45Osallistumismaksu 50€Ilmoittautuminen Kyllä

Käsityön taiteen perusopetus työpajaopinnot 12–16-vuotiailleIkäryhmä 12–16-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Kyläsaaren kouluOsoite Mörtintie 6Toiminta-aika 22.9.–1.12.Aika Ti klo 15.30–17.45Osallistumismaksu 50€Ilmoittautuminen Kyllä

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot52

Mikki-Hiiri 30-luvulta BIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 11.12.–15.12.Aika Ma ti, pe klo 16.00–19.45Osallistumismaksu 22€Ilmoittautuminen Kyllä

Nuorten posliinimaalaus AIkäryhmä 7–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Harjunpään kouluOsoite Katinhännäntie 17Toiminta-aika 9.9.–2.12.Aika Ke klo 16.30–18.45Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä Nuorten posliinimaalaus BIkäryhmä 13–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Harjunpään kouluOsoite Katinhännäntie 17Toiminta-aika 9.9.–2.12.Aika Ke klo 18.45–21.00Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä

Nypläysryhmä lapsilleIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 11.9.–4.12.Aika Pe klo 15.00–16.30Osallistumismaksu 14€Ilmoittautuminen Kyllä OmpelimoIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Ulvilan yhteiskouluOsoite Kaarinantie 4Toiminta-aika 23.9.–2.12.Aika Ke klo 16.30–19.30Osallistumismaksu 31€Ilmoittautuminen Kyllä Piirrustus ja maalaus iltaisinIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopisto

Toiminta-aika 9.9.–2.12.Aika Ke klo 16.30–18.45Osallistumismaksu 31€Ilmoittautuminen Kyllä

Pipot ja huivitIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 7.9.Aika Ma klo 11.30–15.15Osallistumismaksu 10€Ilmoittautuminen Kyllä

PussukkakurssiIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 9.9.–23.9.Aika Ke klo 9.00–12.45Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä Puukkokurssi AIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Taitotakomo Ahjon AkkaOsoite Vähäraumantie 75Toiminta-aika 19.9.–27.9.Aika La & su klo 10.00–17.00Osallistumismaksu 40€Ilmoittautuminen Kyllä

Puutyö ja entisöintiIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin LyseoOsoite Annankatu 5Toiminta-aika 7.9.–30.11.Aika Ma klo 17.00–20.00Osallistumismaksu 48€Ilmoittautuminen Kyllä Puutyö ja soitinrakennusIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Itä-Porin yhteiskouluOsoite Kouvonraitti 7Toiminta-aika 9.9.–2.12.Aika Ke klo 18.00–21.00Osallistumismaksu 48€Ilmoittautuminen Kyllä

53

Vaatteita neuloksistaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 10.9.–15.10.Aika To klo 13.15–16.15Osallistumismaksu 26€Ilmoittautuminen Kyllä Vaate omilla mitoillaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 8.9.–3.11.Aika Ti klo 13.00–16.00Osallistumismaksu 31€Ilmoittautuminen Kyllä Taotut korutIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Taitotakomo Ahjon AkkaOsoite Vähäraumantie 75Toiminta-aika 8.11.Aika Su klo 10.00–17.00Osallistumismaksu 15€Ilmoittautuminen Kyllä Tunikat ja topitIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 10.11.–8.12.Aika Ti klo 13.00–16.00Osallistumismaksu 22€Ilmoittautuminen Kyllä

Taito Satakunta ry Porin taitokeskusKädentaitoja monipuolisesti kangaspuilla. Tekemistä on tarjolla kutomisesta neulomiseen, virkkaukseen, huovu-tukseen ja kankaanpainantaan. Tarjolla on monenlaisia lyhytkursseja syyslomalla, hiihtolomalla ja kesällä kesäloman alussa.Ikäryhmä 7–15-vuotiaat Taso KaikkiPaikka Porin taitokeskusOsoite Itäpuisto 13, 28100Toiminta-aika Ympäri vuodenAika Ma–toLisätiedot Tarkemmat tiedot nettisivuilta

Ilmoittautuminen Kyllä. Sähköpostitse tai soittamallaYhteyshenkilö Kaija VastamäkiPuhelinnumero 044 383 5900Sähköposti [email protected] www.taitosatakunta.fi

TeatteriNuori Pori 2100 ryKansainvälistä nukketeatteritoimintaa, esiinnymme päiväkodeissa ja tapahtumissaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiOsoite PoriToiminta-aika Ympäri vuodenYhteyshenkilö Aki NummelinPuhelinnumero 0400 432 428Sähköposti [email protected]

Porin seudun kansalaisopisto Porin seudun kansalaisopiston ryhmiin ilmoittautuminen nettisivuilla 24.8 klo 10.00Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

Pihlavan nuorten näytelmäpiiriIkäryhmä 10–15-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Pihlavan kouluToiminta-aika 10.9.–3.12.Aika To klo 18.00–19.30Osallistumismaksu 16€Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoIlmoittautuminen Kyllä

Sirkustelun alkeet lapsille.Ikäryhmä 7–11-vuotiaatTaso AlkeetPaikka NuorisotaloToiminta-aika 31.8.–12.10.Aika Ma klo 17.00–18.00Osallistumismaksu 10€Ilmoittautuminen Kyllä Sirkustelun jatkoryhmä 7–11-vuotiaatIkäryhmä 7–11-vuotiaat

KULTTUURI JA KÄDENTAIDOT

Nuori Pori 2015  Kulttuuri ja kädentaidot54

Taso KaikkiPaikka NuorisotaloToiminta-aika 26.10.–7.12.Aika Ma klo 17.00–18.00Osallistumismaksu 10€Ilmoittautuminen Kyllä

Teatteri UlpuLasten ja nuorten teatterikerhoja.Ikäryhmä 5–20-vuotiaatTaso HarrastePaikka Ulvilan kirjastoToiminta-aika KouluvuosiOsallistumismaksu Jäsenmaksu 40€Ilmoittautuminen YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Raija PipinenPuhelinnumero 050 353 5634Sähköposti [email protected] www.teatteriulpu.fi

ValokuvausPorin Kameraseura ryPorin Kameraseura ry on valokuvausta harrastaville tarkoitettu yhdistys. Seura on perustettu vuonna 1952 ja jäseniä on nykyisin noin 70. Oletpa vanha konkari tai vaikka turistipokkarilla räpsivä sunnuntaikuvaaja, tule rohkeasti mukaan! Kaikkia meitä yhdistää kiinnostus valokuvaukseen.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka PoriToiminta-aika Ympäri vuoden Yhteyshenkilö Esa-Matti VasamaPuhelinnumero 044 533 0534Sähköposti [email protected] www.porinkameraseura.net

Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkostoNoise järjestää kokoontumisia valokuvauksesta kiinnostu-neille nuorille. Mukaan voivat tulla niin uudet harrastajat kuin pidemmälle ehtineetkin. Toimintaa suunnitellaan osallistujien toiveiden mukaan pyrkien siihen että kuvaamisesta löydetään aina uusia mahdollisuuksia.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin Taidemuseo

Osoite Eteläranta, 28100Toiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Toiminta on maksutontaLisätiedot Noise kokoontuu kerran tai pari kuussa, joskus joka viikko. Katso ajat blogista: noisepori.blogspot.fiSähköposti [email protected] noisepori.blogspot.fi

Porin seudun kansalaisopisto Lasten ja nuorten valokuvauskurssiIkäryhmä 9–15-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 11.9.–16.10.Aika Pe klo 16.00–17.30Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen nettisivuilta 24.8 klo 10.00 Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

Porin seudun kansalaisopisto Luova valokuvaus 10–17-vuotiailleIkäryhmä 10–17-vuotiaat Taso KaikkiPaikka Porin seudun kansalaisopistoToiminta-aika 3.10.–4.10.Aika La–su klo 10.00–14.45Osallistumismaksu 16€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen nettisivuilta 24.8 klo 10.00 Yhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

55

LUONTO- JA ELÄINHARRASTUS

Nuori Pori 2015  Luonto- ja eläinharrastus56

AkvaarioharrastusPorin AkvaariokerhoPAK edistää akvaarioharrastusta Satakunnassa ja sen lähialueilla sekä toimii akvaarioharrastajia yhdistävänä linkkinä laajemminkin. PAK tarjoaa tapahtumia kaikille akvaristeille. Toivotamme tervetulleeksi niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin akvaarioharrastajat.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Porin PääkirjastoOsoite Gallen-Kallelankatu 12, 28100Toiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Vain jäsenmaksuLisätiedot Vuoden 2015 jäsenmaksu on 15€ ja alle 18-vuotialille 10€. Kokoontumiset elokuusta toukokuuhun pääsääntöisesti aina kuun ensimmäinen arki-tiistai klo 18.00. Tervetuloa tutustumaan kerhon toimintaan!Ilmoittautuminen Kyllä. Porin Akvaariokerhon toimintaan voi tulla tutustumaan, vaikka ei olisikaan liit-tynyt jäseneksi. Jäseneksi liittyminen on todella helppoa, täytät kerhon nettisivuilla olevan lomakkeen ja lähetät sen. Kerhosta otetaan sinuun yhteyttä. Voit myös ottaa yhteyttä kerholaisiin nettisivuilta löytyvien yhteystietojen kautta jos tarvitset lisää tietoa.Yhteyshenkilö Mika KoivistoPuhelinnumero 050 567 0822Sähköposti [email protected] www.porinakvaariokerho.net

EläinharrastusSatakissa ryKissoihin liittyvää toimintaa, mm. jäseniltoja, kissanäytte-lyitä, koulutuksia, lehden tekoa ja näyttelymatkoja.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriToiminta-aika Ympäri vuodenYhteyshenkilö Raija KalliomäkiPuhelinnumero 040 059 0892Sähköposti [email protected] www.satakissa.fi

Satakunnan Seura- ja Kääpiökoirayhdistys ry Näyttelykoulutusta ja -matkoja, kerhoiltoja yms.

Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka PoriYhteyshenkilö Anne KiveläPuhelinnumero 040 053 9994Sähköposti [email protected] www.satsky.fi

West Coast Agility Team ryWest Coast Agility Team ry on Porissa toimiva agilityyn keskittynyt koiraharrastusseura. Seuraamme ovat terve-tulleita kaikki lajista kiinnostuneet ikään, osaamiseen tai koiran rotuun katsomatta. Meillä voit harrastaa omien tavoitteidesi mukaan.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiOsoite Kyröläistentie 40Toiminta-aika Ympäri vuodenAika Ma–su Lisätiedot Seura tarjoaa jäsenilleen viikoit-taisia ohjattuja agilitykoulutuksia, kursseja ja järjestää sekä virallisia, että epävirallisia kilpailuja.Ilmoittautuminen Uusia jäseniä otetaan, mikä-li meillä on tarjota treeniryhmäpaikka. Kaikille seuran alkeiskurssille tuleville järjestetään mahdollisuus jatkaa harrastamista seurassa, siksi alkeiskursseja järjestetään harkiten. Meillä voi treenata myös omatoimisesti ilman ryhmäpaikkaa.Yhteyshenkilö Tanja NummelinPuhelinnumero 044 259 0685Sähköposti [email protected] www.weca.fi

LintuharrastusPorin Lintutieteellinen YhdistysYhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää lintuharrastus-ta sekä edistää alan tutkimustyötä ja lintujen suojelua etenkin Satakunnassa. Paikallisen harrastusyhdistyksen jäsenenä tapaat muita linnuista kiinnostuneita, saat tietoa kotiseutusi linnuista ja opit tunnistamaan lintuja.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiIlmoittautuminen Kyllä. Jäsensihteeri Outi Jalkanen [email protected] www.satakunnanlinnut.fi

57

RatsastusLuoteis-Satakunnan Ratsastajat ry Ratsastusta eri-ikäisille ja tasoisille esim. harrastekerhot kaiken ikäisille koulutettujen ohjaajien johdolla, retket eri-laisiin kohteisiin, harjoituskilpailut, omat kotisivut, joiden tekoon voivat osallistua kaikki halukkaat, koulutuspäivät, tapahtumat erilaisten teemojen ympärillä. Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Ratsastuskoulu ZilpaOsoite Isoniituntie 60, 29570 SöörmarkkuAika Ma–pe, su pääasiassa klo 17.00–20.00Osallistumismaksu Eri hintojaLisätiedot Seuran jäsenhinnat: www.lusar.net/jasenasiat/ Ratsastus hinnasto: www.ratsastuskouluzilpa.com/hinnastoIlmoittautuminen Jäseneksi voit liittyä nettisivuilla. Ratsastus tunteja voit tilata numerosta:Päivi Uusimäki 040 771 2347, [email protected]; http://www.ratsastuskouluzilpa.com/19Yhteyshenkilö Nirhamo BettinaPuhelinnumero 044 701 5201Sähköposti [email protected] www.lusar.net

Porin Ratsastajat ryJunnukerho on hevosista kiinnostuneille tarkoitettu kerho, jossa opetellaan hevosen hoitoa ja muuta yleistä hevosista. Kerhoon ovat tervetulleita sekä aloittelijat että vähän kokeneemmatkin, kaikilla on jotain uutta opittavaa.Ikäryhmä 0–8-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin RatsastuskeskusOsoite Raumantie 1, PoriToiminta-aika Syyskuu–toukokuuOsallistumismaksu Ilmainen, halutessa voi ostaa hevoskerhokansion.Lisätiedot Kerhon osallistujille suositellaan ratsastusseuran jäsenyyttä. Jäsenyyden eduista lisätietoa kotisivujemme kautta.Ilmoittautuminen Ilmoittaudutaan ensimmäisel-lä osallistumiskerralla kerhon vetäjille. Voi ilmoittautua myös kotisivuilla syksyllä.Yhteyshenkilö Pirjo HuruPuhelinnumero 040 517 4883Sähköposti [email protected] www.porinratsastajat.fi

58

YHTEISKUNNALLINENTOIMINTA

Nuori Pori 2015  Yhteiskunnallinen toiminta

KerhotoimintaLattomeren Nuorisoseura ryNuorten ja varhaisnuorten harrastetoimintaIkäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka Lattomeren nuorisoseurantaloOsoite Liemolantie 1, 28560 PoriLisätiedot Tarkemmat tiedustelut yhteyshenkilöltäYhteyshenkilö Randell KaarloPuhelinnumero 0500 895 978Sähköposti [email protected]

Konstikerho Konstikerhossa konstit ovat monet, sillä jokainen kerhokerta on yllätyksellinen! Kerhossa kokkaillaan, askarrellaan, leikitään, tutkitaan ilmiöitä, tehdään vierailuja sekä pidetään teemakertoja. Myös kerholaiset saavat vaikuttaa sisältöön. Ikäryhmä 6–12-vuotiaatTaso HarrastePaikka Porin suomalaisen yhteislyseon kouluOsoite Tasavallankatu 4, 28130 PoriToiminta-aika Lukukausi 2015–2016Aika Ti klo 17.00–18.30Osallistumismaksu 58€ / Lastenliiton jäsen, 68€ / ei jäsenLisätiedot Kerhopaikka varmistuu lähempänä kerhon alkua. Kysyttävää? Ota yhteys: [email protected] Kyllä. Ilmoittautuminen konstikerhoon osoitteessa: www.teemakerhot.fi/satakunta/pori/konstikerho-1-6lk-syksy-2015/Yhteyshenkilö Inka KiuruPuhelinnumero 045 348 2181Sähköposti [email protected] www.lastenliitto.fi

Noormarkun 4H-yhdistys ry4H tarjoaa lapsille ja nuorille mukavan harrastuksen ja uusia kokemuksia; 4H-kerhot, retkiä, leirejä, kilpailuja, työkokemusta ja omaa rahaa nuorten työpalvelussa, kursseja mm. kerhonohjaus, dogsitter, työelämävalmiudet ja yrittäjyys, sekä mahdollisuuksia kansainvälisiin vaihto-ohjelmiin.Ikäryhmä 6–28-vuotiaat

Taso HarrastePaikka 4H-kerhot kokoontuvat seuraavissa kohteissa arki-iltaisin kerran viikossa: MLL:n Essu Finpyyntie 2, Söörmarkun nuorisoseurantalo ja Lassilan pappila.Toiminta-aika Kerhot kokoontuvat kouluvuoden aikana, muuta toimintaa ympäri vuoden.Osallistumismaksu Jäsenmaksu 30€ yksilöjäsen ja 60€ perhemaksu.Lisätiedot 4H-kerhot aloittavat toimin-tansa syyskuun alussa. Kerhojen kokoontumisajat löytyvät elokuun lopulla osoitteesta www.4h.fi/noormarkku.Nuorten työpalvelu tarjoaa erilaisia työtehtäviä yli 15v. nuorille ympäri vuoden mm. kerhonohjausta, kotitalous-siivousta ja pihatöitä. Lisätietoja Tarjalta.Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kerhoihin suoraan ohjaajille kerhopaikoissa.Yhteyshenkilö Tarja IkonenPuhelinnumero 0400 329 838Sähköposti [email protected] www.4h.fi/noormarkku

Porin kaupungin vapaa-aikavirastoAskartelukerhoIkäryhmä 9–12-vuotiaatTaso HarrastePaikka Sampolan nuorisotilaOsoite Puhurintie 22, 28370Toiminta-aika 10.9.–10.12.2015Aika To klo 14.00–16.00 Yhteyshenkilö Sirpa TuominenPuhelinnumero 044 701 1243Sähköposti [email protected]

KokkikerhoIkäryhmä 9–12-vuotiaatTaso HarrastePaikka Sampolan nuorisotilaOsoite Puhurintie 22, 28370Toiminta-aika 2.9.–9.12.2015Aika Ke klo 14.00–16.00Yhteyshenkilö Sirpa TuominenPuhelinnumero 044 701 1243Sähköposti [email protected]

Porin 4H-Yhdistys ryErilaisia monitoimikerhoja, keskustassa kokkauskerho. Tulossa on myös mahdollisesti eläinkerho.

59

Ikäryhmä 6–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kerhot: Kaarisillan koulu, Väi-nölän koulu, Satakunnan yhteisökeskus, Uuden koiviston-koulu, Toejoen koulu, Kalaholma, Kellahden ent. kouluOsoite Satakunnan Yhteisökeskus, Isolinnankatu 16, 28100Aika Ma–to iltapäivisin/iltaisinOsallistumismaksu Jäsenmaksu 30€/vuosi yksilöjä- sen ja perhemaksu 60€/vuosiLisätiedot Syksyllä kerhojen varmistu-essa ajantasainen kerholukkari päivitetään osoitteeseen pori.4h.fi ”kerhot”-välilehdelle. Järjestämme myös ajoit-tain erilaisia harrastekursseja Satakunnan yhteisökeskuk-sen tiloissa, joista ilmoitellaan myös nettisivuillamme.Ilmoittautuminen Kyllä. Kerhonohjaajalle kerhoon tullessa.Yhteyshenkilö Heli RuohomäkiPuhelinnumero 050 561 5268Sähköposti [email protected] pori.4h.fi

Porin 4H-Yhdistys ryVaihtelevaa kerho -ja kurssitoimintaa lapsille ja nuorille. Monitoimikerhoja Porin kouluilla, joissa mm. askarrel-laan, kokkaillaan ja liikutaan. Keskustassa on alkamassa teemakerhoja syksyllä 2015. Erilaisia työelämänkursseja yli 13-vuotiaille. Ikäryhmä 6–28-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kerhopaikat Satakunnan yhteisökeskus sekä kouluilla: Toejoki, Kaarisilta, Väinölä, Uusikoivisto, Kellahden ent., KalaholmaOsoite Satakunnan yhteisökeskus, Isolinnankatu 16, 28100Toiminta-aika Kouluvuoden ajanAika Ma–to Osallistumismaksu Yhdistyksen jäsenmaksu 30€/ vuosi, sisältää vakuutuksen kaikissa 4H-tapahtumissa, myös kerhon aikana.Lisätiedot Varmistuneet kerhot ja aika-taulut kannattaa tarkistaa yhdistyksen nettisivuilta kerhot -osiosta. Osa kerhoistamme toimii joka toinen viikko 1,5h ja osa kerran viikossa 1h ma–to iltapäivinä/iltoina. Jäsene-nä voit halutessasi käydä niin useassa kerhossamme kuin kykenet.Ilmoittautuminen Kyllä. Suoraan kerhonohjaajalle ensimmäisellä kerhokerralla.Yhteyshenkilö Heli RuohomäkiPuhelinnumero 050 561 5268

Sähköposti [email protected] pori.4h.fi

Pormestarinluodon Nuoret KotkatKerhossa askartelemme, leivomme, pidämme elokuva-iltoja. Sekä teemme retkiä ja leireilemme.Ikäryhmä 4–18-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Pormestariluodon NuorisotilaOsoite Alahangantie 1, 28190 PoriAika Ma klo 18.00–20.00Osallistumismaksu 15€/vuosiIlmoittautuminen Ilmoittautumiset yhteyshenkilölle.Yhteyshenkilö Sari MielonenPuhelinnumero 045 349 6186Sähköposti [email protected] satakunta.nuoretkotkat.fi

Suomen Punainen RistiReddie Kids -kerho on suunnattu 3.–6.-luokkalaisille lap-sille, joita kiinnostaa ensiapu ja muiden auttaminen. Ker-hossa pidetään hauskaa, mutta opetellaan myös tärkeitä kansalaistaitoja ja tutustutaan Punaiseen Ristiin järjestönä.Ikäryhmä 9–13-vuotiaatTaso HarrastePaikka SPR:n Porin osaston kerhotilaToiminta-aika Syksystä kevääseenAika Ti klo 17.00–18.00 Lisätiedot Kerhon toiminta vain parillisina viikkoina. Ensimmäinen kerhokerta on 2.9.2015Yhteyshenkilö Tytti WalleniusPuhelinnumero 040 552 3690Sähköposti [email protected] rednet.punainenristi.fi

Lasten ja nuorten tukitoimintaNoormarkun Seudun Invalidit ryBoccia harjoitukset pehmeillä palloilla sisätiloissa.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso ErityisryhmätPaikka Noormarkun Urheilutalo kenttä 1

60

YHTEISKUNNALLINENTOIMINTA

Nuori Pori 2015  Yhteiskunnallinen toiminta

Osoite Finpyyntie 18, 29600 NoormarkkuToiminta-aika Syyskausi 2015 (syyskuun alusta), Kevätkausi 2016Aika Pe 13.30–15.30Osallistumismaksu Maksu määrätään syyskokouksessaIlmoittautuminen Ilmoittautuminen jokaisen harrastuskerran alussaYhteyshenkilö Lauri LevoPuhelinnumero 040 563 3286 Sähköposti [email protected]

Satakunnan AVH-yhdistys ry (Satakun-nan aivohalvaus- ja afasiayhdistys)Boccia, vesivoimistelu, askartelu-, tietokone-,tiistai- sekä nuorten kerho.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso HarrastePaikka Nuorisotalo ja Satakunnan yhteisökeskusOsoite Isolinnankatu 12 ja 16, 28100Toiminta-aika Yhteisökeskuksen pääsalissaAika Ma–to klo 12.00–16.00Osallistumismaksu Pääasiassa ilmainen, vesivoimistelu maksullinenYhteyshenkilö Esa MäkinenPuhelinnumero 02 6332 444 tai 0400 590 219Sähköposti [email protected] www.satakunnanavhyhdistys. aivoliitto.fi

Satakunnan Kuulovammaisten Lasten Tuki ryToiminnan tavoitteena on kuulovammaisten lasten sekä heidän perheidensä etujen valvominen, esteettömyyden, opetus -ja kuntoutustoiminnan edistäminen sekä sosiaali-sen kanssakäymisen lisääminen vertaisperheiden kesken.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso ErityisryhmätPaikka SatakuntaOsoite Pajukuja 19, 28800Toiminta-aika VaihtelevaOsallistumismaksu 20€Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen yhteyshenkilölleYhteyshenkilö Taina LehtimäkiPuhelinnumero 044 034 293Sähköposti [email protected]

www-osoite www.satakunnanklt. yhdistysavain.fi

Satakunnan SelkäyhdistysYhdistys tarjoaa niska- ja selkäoireisille fysioterapeutin ohjaamaa liikuntaa pienryhmissä. Ohjelmat suunnitellaan ja toteutetaan tuki- ja liikuntaelinoireisille sopiviksi. Selkävoimistelu ei sisällä voimakasta hyppelyä. Vesiliikunnassa on kaksi eri ryhmää ja veden lämpötila on noin 28 astetta. Ikäryhmä Ei ikärajaaPaikka PoriOsoite Isolinnankatu 16, 28100 PoriToiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Jäsenmaksu 17,50€/vuosi, vesiliikunta ja selkävoimistelu kausimaksu/kertamaksuLisätiedot 3.9 alkaa kaikille suunnattu joogan alkeisryhmäYhteyshenkilö Kaija-Liisa LohivuoPuhelinnumero 050 533 6556 sihteeri, 0440121437 puheenjohtajaSähköposti [email protected]

OpiskelijatoimintaPorin Kylterit ryPorin Kylterit eli PorKy ry on Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön opiskelijoiden ainejärjestö. Sen tarkoituk-sena on yhdistää opiskelijoita ja järjestää jäsenilleen iloisia kokoontumisia, hulvattomia bileitä, ekskursioita sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumia ja valvoa opiskelijoiden etua.Ikäryhmä 18–65-vuotiaatTaso HarrasteToiminta-aika Syyskuusta toukokuuhunAika Ma–peYhteyshenkilö Retu PariloPuhelinnumero 050 918 6993Sähköposti [email protected] www.porinkylterit.fi

PalokuntatyöAhlaisten VPK Vpk:n nuoriso-osasto, jossa harjoitellaan kaikkia samoja asioita kuin palomiehet, mutta vaan vähän pienemmässä

61

mittakaavassa. Ja osallistutaan myös leireille sitten kuin niitä on lähiseudulla.Ikäryhmä 10–18-vuotiaatTaso HarrastePaikka Ahlaisten VPKOsoite Ahlaistentie 703, 29700 AhlainenAika Parillisen viikon tiistaina, 18.00–19.30Yhteyshenkilö Antti HarjulaPuhelinnumero 0400 342 534Sähköposti [email protected]

Noormarkun VPKVPK on parhaimmillaan koko perheen yhteinen aktiivinen harrastus. Toiminnassa oppii erinomaisia taitoja, joita voi käyttää jokapäiväisessä arjessa. Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Noormarkun PaloasemaOsoite Palotie 4, 29600 NoormarkkuAika 7–10-vuotiaat ti klo 17.00, 10–17-vuotiaat ke klo 17.00, Naiset to klo 17.00Veteraanit erillisen ohjelman mukaisesti. Hälytysosasto ma klo 18.00Yhteyshenkilö Jarno JoensuuPuhelinnumero 02 649 4082Sähköposti noormarkunvpk@ noormarkunvpk.fiwww-osoite www.noormarkunvpk.fi

Pihlavan Vapaaehtoinen palokunta ryPalokuntatyöIkäryhmä 7–17-vuotiaatTaso HarrastePaikka Pihlavan paloasemaOsoite Vanha maantie 31, 28800Toiminta-aika Koulujen lukuvuoden mukaanAika Ke klo 17.00–17.45 varhaisnuo- ret ja nuoret klo 18.00–19.30Lisätiedot Syksyn ensimmäisissä harjoituksissa 26.8 klo 17.00 varhaisnuoret (7–9v) ja nuoret klo 18.00 (10–17v)Yhteyshenkilö Tomi PirhonenPuhelinnumero 040 079 7472Sähköposti [email protected] www.pihlavanvpk.fi

Porin VPKOsaston tarkoituksena on kasvattaa uusia nuoria palokuntalaisia VPK:n riveihin ja samalla tarjota porilaisille nuorille toiminnallinen ja mielenkiintoinen harrastus aivan Porin keskustassa.Ikäryhmä 10–17-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin VPK:n paloasemaOsoite Itäpuisto 13, 28100Toiminta-aika Ympäri vuoden (ei kesätauolla) Aika Ke klo 18.00Lisätiedot Muista palokunnista siirtyvät nuoret ovat tervetulleita koska tahansa ilman ilmoittautumista.Ilmoittautuminen Kyllä. Uusia jäseniä otamme vastaan jälleen syksyllä 2015. Yhteyshenkilö Jani MarjakoskiPuhelinnumero 040 865 3049Sähköposti [email protected] www.porinvpk.net/index.php/ aloitus.html

Porin VPK Nuoriso-osastoOsaston tarkoituksena on kasvattaa uusia nuoria palokuntalaisia VPK:n riveihin ja samalla tarjota nuorille toiminnallinen ja mielenkiintoinen harrastus aivan Porin keskustassa.Ikäryhmä 10–17-vuotiaatTaso AlkeetPaikka Porin VPK:n paloasemaOsoite Itäpuisto 13, sisäpiha, 28100Toiminta-aika Koko vuosi, kesätauko heinä– elokuussaAika Ke klo 18.00–19.30Ilmoittautuminen Kyllä. Uusia nuoria otetaan syksyllä koulujen alkamisviikkoa seuraavalla viikolla ja siitä eteenpäin.Yhteyshenkilö Tuula ToivanenPuhelinnumero 040 501 8426Sähköposti [email protected] porinvpk.net

PartioKäppäräpartio ryMerihenkistä maapartiotoimintaa kaikenikäisille. Tule hankkimaan elämyksiä, oppimaan uutta ja ylittämään itsesi parhaassa seurassa!

62

YHTEISKUNNALLINENTOIMINTA

Nuori Pori 2015  Yhteiskunnallinen toiminta

Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso HarrastePaikka Lippukunnan koloOsoite Liinaharjantie 84 AIlmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen ke 26.8. lippukunnan kololla. Vuosina 06–08-syntyneet klo 17.30–18.30. Vuonna 05 ja aiemmin syntyneet klo 18.30–19.15.Yhteyshenkilö Jenni HuhtapeltoPuhelinnumero 044 544 5661Sähköposti [email protected] www.käppäräpartio.fi

Lavian Eränkävijät ryKaikenikäisten yhteinen harrastus, jossa opitaan mm. ensiaputaitoja, yhdessä tekemistä ja toisista välittämistäIkäryhmä 8–100-vuotiaatTaso HarrastePaikka Vanha lääkärintalo, vinttiOsoite Viittatie 16, 38600 LaviaToiminta-aika Koulujen lukukausiOsallistumismaksu Suomen Partiolaiset ry:n jäsenmaksuLisätiedot Toimintakauden 2015–2016 -ryhmien kokoontumispäiviä ei ole vielä päätetty.Ilmoittautuminen Netti-ilmoittautuminen: kuksa.partio.fi/kotisivut/ jasenhakemus.aspx?id=9999925Yhteyshenkilö Maaret VäliheikkiPuhelinnumero 044 531 4526Sähköposti [email protected]

Meripartiolippukunta Ruoripojat ryMeripartiotoimintaa eri-ikäisille nuorille. Meripartiossa toteutetaan partiokasvatusta; tavoitteena on kasvattaa vastuuntuntoisia merenkulkijoita, jotka liikkuvat vesillä turvallisesti ja kunnioittavat vesistöjen luontoa ja kanssaveneilijöitä. Ikäryhmä 7–24-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Lippukunnan toimitilat sekä Pikku-Vohlakari ReposaariOsoite Antinkatu 9 A, 28100Toiminta-aika Ympäri vuodenLisätiedot Lisätietoja yhteyshenkilöltäIlmoittautuminen Kyllä. 1.9. mennessä sähköpostitse.Yhteyshenkilö Erja AlankoPuhelinnumero 040 505 1463Sähköposti [email protected]

Meri-Porin Partio ryPartio on hauska ja monipuolinen harrastus lapsille ja nuorille. Partio on seikkailua, yhdessä tekemistä, hauskanpitoa ja luonnosta nauttimista.Myös aikuisia tarvitaan mukaan toimintaan harrastamaan ja mahdollistamaan lasten ja nuorten partiotoimintaa. Tervetuloa mukaan partioon!Ikäryhmä 7–99-vuotiaatTaso HarrastePaikka Partiotalo Rottix, Kirkon kolo ja Kyläsaaren koloOsoite Pori, MeriporiToiminta-aika Syksystä kevääseen. Kesällä leiritoimintaa.Aika Ma–toOsallistumismaksu Jäsenmaksu on noin 60 €/vuosi, lisäksi retki- ja leirimaksujaLisätiedot Partioillan viikonpäivä ja kellonaika riippuu partiolaisen iästä ja ryhmästä.Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen uudelle toimintakaudelle on 18.8. klo 18.00 Pihlavan kirkolla. Tä-män jälkeen vapaita paikkoja voi tiedustella sähköpostilla: [email protected]ö Tiina LahtinenPuhelinnumero 044 276 4800Sähköposti [email protected] www.meriporinpartio.net

Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ryAktiivista ja monipuolista partiotoimintaa Ahlaisten kylällä.Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Renkipirtti ja Ahlaisten seurakuntataloOsoite Föörikuja 2, 29700Toiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Suomen partiolaisten jäsenmaksuIlmoittautuminen Kyllä. Partioon ilmoittautumi- nen ma 17.8. klo 18.00 Mukaan toimintaan pääsee ympäri vuoden.Yhteyshenkilö Niina Etelätalo-NiemiPuhelinnumero 0400 932 155Sähköposti [email protected]

Partiolippukunta Mesikäpälät ryKaikenlainen viikoittainen partiotoiminta lippukunnan kololla, jossa ryhmät kokoontuvat ja harjoittavat erilai-

63

sia aktiviteettejä. Lippukunnalla on myös 2 omaa leiriä vuodessa, sekä muita tapahtumia ja leirejä, joihin otetaan osaa mahdollisuuksien mukaan.Ikäryhmä 7–14-vuotiaatTaso HarrastePaikka Ruosniemen partiokämppä (kolo)Osoite Ketunpojankuja (punainen tönö)Toiminta-aika Koulujen toiminta-aikaAika Ma–su, 16.00–21.00Osallistumismaksu 10€/ vuosiLisätiedot Joni Tuurala, 040 842 7353 tai [email protected]. Käy myös jonituuralajomppa@ hotmail.comIlmoittautuminen Kyllä. Ottamalla yhteyttä Joni Tuuralaan, joko puhelimitse tai sähköpotilla.Uusia partiolaisia otetaan mahdollisuuksien mukaan. Sudenpentu- ja seikkailijaryhmiin.Yhteyshenkilö Joni TuuralaPuhelinnumero 040 842 7353Sähköposti [email protected] tai jonituuralajomppa@hotmail. com

Partiolippukunta Saaren Kiertäjät ryPartio on hauska ja monipuolinen harrastus lapselle tai nuorelle, mutta mukaan voi tulla myös aikuisena. Partios-sa opit muun muassa toimimaan luonnossa sekä toteutta-maan itse erilaisia retkiä ja tempauksia yhdessä partioka-vereidesi kanssa. Tervetuloa mukaan!Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Kolo, Reposaaren srk-kotiOsoite Merimiehenkatu 1, 28900Toiminta-aika Syksystä kevääseen, kesällä on leiritoimintaa.Osallistumismaksu Noin 55€/vuosiLisätiedot Toimintakaudella kokoontu-misia on joka viikko pääsääntöisesti klo 17.00–19.00. Viikonpäivä riippuu partiolaisen iästä.Ilmoittautuminen Kyllä. Toimintaan voi ilmoit-tautua koko toimintavuoden aikana. Ilmoittautuminen uudelle toimintakaudelle on ma 24.8.15 klo 18.00–19.00 kololla.Yhteyshenkilö Aulikki NurmiPuhelinnumero 0400 327 691Sähköposti [email protected] www.facebook.com/Partio lippukuntaSaarenKiertajatRy

Porin seudun kansalaisopisto Partio tutuksi -koulutusIkäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Käppärän kouluOsoite Käppäräntie 3Toiminta-aika 27.9. alkaenAika Su klo 10.00–16.00Osallistumismaksu 10€Ilmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen netin kautta alkaa 24.8. kello 10.00 osoitteessa www.pori.fi/kansalaisopistoYhteyshenkilö Porin seudun kansalaisopistoPuhelinnumero 02 621 5962Sähköposti [email protected] www.pori.fi/kansalaisopisto

Porin Tulitikut ryUusia kokemuksia ja mahtavia elämyksiä: koloiltoja, retkiä ja leirejä! Laadukasta partiotoimintaa kaiken ikäisille!Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Partiokolo Stidi, Seurakuntakeskuksen alakertaOsoite Eteläpuisto 10, 28100 PoriToiminta-aika 2015 elokuu–2016 toukokuu, kesällä retkiä ja leirejäIlmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautumispäivä ti 18.8 klo 18.00–19.00 Eetunaukiolla. Mukaan voi kuitenkin tulla ympäri vuoden!Yhteyshenkilö Henri PeltomaaPuhelinnumero 044 270 3405Sähköposti [email protected] www.porintulitikut.net ja www.facebook.com/ PorinTulitikut

Pääskyparvi ry Pääskyparvi tarjoaa monipuolista partiotoimintaa kaiken ikäisille Noormarkussa. Viikoittaisen toiminnan lisäksi järjestämme vuosittain useita leirejä ja osallistumme muihin upeisiin tapahtumiin. Ota yhteyttä ja aloita elämäsi seikkailu!Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Partiokolo, Noormarkun pappilan piharakennuksessaOsoite Vanha Vaasantie 8, 29600

64

YHTEISKUNNALLINENTOIMINTA

Nuori Pori 2015  Yhteiskunnallinen toiminta

Toiminta-aika Ympäri vuodenIlmoittautuminen Kyllä. Ilmoittautuminen tiistaina 18.8. klo 18 partiokololla.Yhteyshenkilö Elli-Mari HuhtanenPuhelinnumero 040 718 0157Sähköposti [email protected] http://paaskyparvi.fi

Teljän Tuikkeet ryPartiossa lapsi, nuori tai aikuinenkin tapaa uusia kave-reita, oppii hyödyllisiä taitoja sekä saa nauttia luonnossa toimimisesta. Teljän Tuikkeet on 50 v. perinteikäs tyttö-lippukunta, joka tarjoaa jäsenilleen monipuolista partio-toimintaa; viikoittaisten kokousten lisäksi erilaisia retkiä ja leirejä.Ikäryhmä 7–100-vuotiaat naisetTaso HarrastePaikka Partiokolo Väinölän kirkon yläkerrassaOsoite Päkintie 1-3, 28330 PoriToiminta-aika Viikoittaiset (ma–pe) kokoontumiset sekä retkiä/leirejä kouluvuoden aikana, leiritoimintaa kesälläOsallistumismaksu Lippukunnan jäsenmaksu 12€/ toimintakausi + Suomen Partiolaisten jäsenmaksu n. 50 €/kalenterivuosi. Sisältää mm. lehden ja vakuutuksen.Lisätiedot Teljän Tuikkeet ry ottaa syksyllä 2015 mukaan toimintaan uusia: sudenpentuja (7–9-vuotiaat) seikkailijoita (10–11-vuotiaat) tarpojia (12–14-vuotiaat) samoajia (15–17-vuotiaat) vaeltajia (18–21-vuotiaat) sekä aikuisia (yli 21-vuotiaat)Ilmoittautuminen Kololla, Väinölän kirkon yläker-rassa (Päkintie 1-3) keskiviikkona 19.8.2015 klo 18.00–19.00 Nuori Pori Harrastaa -tapahtumassa sunnuntaina 23.8.2015 Kirjurissa, Lokkilavan edustalla klo 14.00–17.00 Tiedustelut ja ilmoittautuminen muuna aikana:Lippukunnanjohtaja Ilona Koivisto, puh. 044 979 3375 tai 044 701 9491. Sähköpostilla [email protected]ö Ilona KoivistoPuhelinnumero 044 979 3375Sähköposti [email protected]

Väinän Vartijat ryVäinän Vartijat ry on aktiivinen partiolippukunta ja otamme mukaan lippukuntamme toimintaan poikia seitsemännestä ikävuodesta alkaen.

Ikäryhmä 7–100-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Teljän kirkkoOsoite Koivistonpuistikko 50, 28130 PoriToiminta-aika ympäri vuodenOsallistumismaksu Suomen Partiolaiset ry:n jäsenmaksuIlmoittautuminen YhteyshenkilölleYhteyshenkilö Timo VastamaaPuhelinnumero 050 544 8337

Uskonnollinen toimintaPorin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Keski-PoriKouluvuoden aikana järjestetään erilaisia kerhoja kuten kokki-, sähly sekä tyttö- ja poikakerhoja. Myös askar-telu-, lautapeli ja puuhakerhoja järjestetään. Kerhoissa kokataan, pelataan, leikitään, lauletaan ja hiljennytään hartauteen. Myös pyhäkoulua (joissakin seurakunnissa) ja loma-aikana leirejä.Ikäryhmä 7–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Keski-PoriToiminta-aika Kouluvuoden aikanaYhteyshenkilö Anne Saarela ja Mikko JokinenPuhelinnumero 0400 309 836 ja 0400 309 823Sähköposti [email protected], [email protected] www.porievl.fi

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Länsi-PoriKouluvuoden aikana järjestetään erilaisia kerhoja kuten kokki-, sähly sekä tyttö- ja poikakerhoja. Myös askar-telu-, lautapeli ja puuhakerhoja järjestetään. Kerhoissa kokataan, pelataan, leikitään, lauletaan ja hiljennytään hartauteen. Myös pyhäkoulua (joissakin seurakunnissa) ja loma-aikana leirejä.Ikäryhmä 7–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Länsi-PoriToiminta-aika Kouluvuoden aikanaYhteyshenkilö Kristiina Haarala ja Jani LahnavikPuhelinnumero 0400 309 859 ja 0400 309 859

6565

Sähköposti [email protected] ja [email protected] www.porievl.fi

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Meri-Pori Kouluvuoden aikana järjestetään erilaisia kerhoja kuten kokki-, sähly sekä tyttö- ja poikakerhoja. Myös askar-telu-, lautapeli ja puuhakerhoja järjestetään. Kerhoissa kokataan, pelataan, leikitään, lauletaan ja hiljennytään hartauteen. Myös pyhäkoulua (joissakin seurakunnissa) ja loma-aikana leirejä.Ikäryhmä 7–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Meri-PoriToiminta-aika Kouluvuoden aikanaYhteyshenkilö Ilmari VeimaPuhelinnumero 0400 309 737Sähköposti [email protected] www.porievl.fi

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Noormarkku Kouluvuoden aikana järjestetään erilaisia kerhoja kuten kokki-, sähly sekä tyttö- ja poikakerhoja. Myös askar-telu-, lautapeli ja puuhakerhoja järjestetään. Kerhoissa kokataan, pelataan, leikitään, lauletaan ja hiljennytään hartauteen. Myös pyhäkoulua (joissakin seurakunnissa) ja loma-aikana leirejä.Ikäryhmä 7–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka NoormarkkuToiminta-aika Kouluvuoden aikanaYhteyshenkilö Seija KatajistiPuhelinnumero 044 7309 729Sähköposti [email protected] www.porievl.fi

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, TeljäKouluvuoden aikana järjestetään erilaisia kerhoja kuten kokki-, sähly sekä tyttö- ja poikakerhoja. Myös askar-telu-, lautapeli ja puuhakerhoja järjestetään. Kerhoissa kokataan, pelataan, leikitään, lauletaan ja hiljennytään hartauteen. Myös pyhäkoulua (joissakin seurakunnissa) ja loma-aikana leirejä,Ikäryhmä 7–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Pori

Toiminta-aika Kouluvuoden aikanaYhteyshenkilö Eija Kymäläinen, Maija Salmijärvi ja Vesa SaarelaPuhelinnumero 0400 309 795, 0400 309 796 ja 0400 309 794Sähköposti eija.kymälä[email protected] maija. [email protected] [email protected] www.porievl.fi

Porin HelluntaiseurakuntaPelejä, leikkejä, askartelua, Raamattuseikkailu, iltapalaIkäryhmä 7–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Sampolan nuorisotilaOsoite Puhurintie 10Aika Ma 18.00–20.00Yhteyshenkilö Pia TuomiPuhelinnumero 044 536 5306Sähköposti [email protected]

MAX-varkkikerho, mukavaa kerhotoimintaa yläkouluikäi-sille. Monenmoista toimintaa ja uusia kavereita, tervetuloa mukaan!Ikäryhmä 13–15-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin HelluntaikirkkoOsoite Itsenäisyydenkatu 9, 28100 PoriToiminta-aika Kaksi kertaa kuussa, tarkemmat tiedot nettisivuiltaAika Pe klo 18.00Yhteyshenkilö Joni MartikainenPuhelinnumero 040 866 7092Sähköposti [email protected] www.porinhelluntaiseurakunta.fi

Monipuolista toimintaa yläkoululaisilleIkäryhmä 13–15-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin HelluntaikirkkoOsoite Itsenäisyydenkatu 9, 28100 PoriToiminta-aika Syys–toukokuiden kolmas perjantai. Joulukuussa ei, muutokset mahdollisia.Aika Pe 18.30Lisätiedot www.porinhelluntaiseurakunta.fi/ nuoretYhteyshenkilö Tommi TörnroosPuhelinnumero 050 414 7212Sähköposti tommi.tornroos@ porinhelluntaiseurakunta.fi

66

YHTEISKUNNALLINENTOIMINTA

Nuori Pori 2015  Yhteiskunnallinen toiminta

www-osoite www.porinhelluntaiseurakunta.fi

Monipuolista toimintaa lapsilleIkäryhmä 6–12-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin HelluntaikirkkoOsoite Itsenäisyydenkatu 9, 28100 PoriToiminta-aika Joka kuukauden ensimmäinen perjantaiAika Pe klo 18.00Yhteyshenkilö Tommi TörnroosPuhelinnumero 050 414 7212Sähköposti tommi.tornroos@ porinhelluntaiseurakunta.fiwww-osoite www.porinhelluntaiseurakunta.fi

Pyhäkoulu: Raamatun opetusta, askartelua, pelejä, leikkejä, yhdessäoloa jne.Ikäryhmä 1–14-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin HelluntaikirkkoOsoite Itsenäisyydenkatu 9, 28100 PoriAika Su klo 11.30Yhteyshenkilö Tommi TörnroosPuhelinnumero 050 414 7212Sähköposti tommi.tornroos@ porinhelluntaiseurakunta.fiwww-osoite www.porinhelluntaiseurakunta.fi

Royal Rangers: Pelejä, retkiä, partiotyyppistä toimintaa, jne.Ikäryhmä 7–14-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Porin HelluntaikirkkoOsoite Itsenäisyydenkatu 9, 28100 PoriToiminta-aika Syys–toukokuun parillisten viikkojen torstai (muutokset mahdollisia)Aika To klo 18.00Yhteyshenkilö Tomi IkonenPuhelinnumero 050 5211 915Sähköposti [email protected] www.porinhelluntaiseurakunta.fi

Yhteiskunnallinen toimintaKeskustan nuorisotalo: Cafe Nuokkari Ikäryhmä 13–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Keskustan nuorisotaloOsoite Isolinnankatu 12, 1. kerros, 28100 PoriAika Ti–laLisätiedot Ti–to klo 14.00–20.45 (klo 18 jälkeen 7lk.-) Pe klo 14.00–22.30 (klo 18 jälkeen 7lk.) La klo 16.00–22.30 (klo 18 jälkeen 7lk.)Yhteyshenkilö Jari NyströmPuhelinnumero 044 701 1425Sähköposti [email protected] nuokka.fi/keskustan- nuorisotalo-cafe-nuokkari/

Lavian nuorisotilaIkäryhmä 13–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Lavian nuorisotilaOsoite Keskustie 2, 38600 LaviaAika Ti–ke klo 17.00–20.00, pe klo 17.00–22.00. Joka toinen pe T-TUPAILLAT klo 19.00–23.00Yhteyshenkilö Jarmo JärvenpääPuhelinnumero 040 568 1549Sähköposti [email protected] nuokka.fi/lavian-nuorisotila/

Lavian 4H-Yhdistys ry4H-toiminta tarjoaa lapsille ja nuorille mukavan harras-tuksen ja uusia kokemuksia; 4H-kerhot, retkiä, leirejä, kilpailuja, työkokemusta ja omaa rahaa nuorten työpal-velussa, kursseja mm. kerhonohjaus, työelämävalmiudet ja yrittäjyys, sekä mahdollisuuksia kansainvälisiin vaihto-ohjelmiin. Ikäryhmä 6–28-vuotiaatTaso HarrastePaikka LaviaOsoite Pori, LaviaToiminta-aika Koulujen lukukausien aikaOsallistumismaksu 30€ yksilöjäsen tai 60€ perhemaksuLisätiedot Lisätietoja toiminnasta

67

www.kiikoinenlavia.4h.fiIlmoittautuminen Ilmoittautuminen kerhoihin suoraan ohjaajille kerhopaikoissa.Yhteyshenkilö Päivi LindforsPuhelinnumero 0500 497 453Sähköposti [email protected] www.kiikoinenlavia.4h.fi

Länsi-Porin nuorisotila Ikäryhmä 9–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Länsi-Porin nuorisotilaOsoite Korventie 2, 28600 PoriAika Ke klo 14.00–21.00 7.lk. To klo 14.00–17.00 3.-6.lk klo 17.00–21.00 7.lk. Pe klo 14.00–21.00 7.lk. La klo 15.00–22.00 7.lkIlmoittautuminen KylläYhteyshenkilö Niko KoivistoPuhelinnumero 044 701 1486Sähköposti [email protected] nuokka.fi/lansi-porin- nuorisotila/

Noormarkun nuorisotila Ikäryhmä 9–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Noormarkun nuorisotilaOsoite Finpyyntie 18, 29600 PoriAika Ma klo 15.00–20.00 7.lk. Parilliset maanantait kiinni! Ti klo 16.00–21.00 7.lk. Ke klo 14.00–17.00 3.-6.lk. Kokki-/askartelukerho 17.00–21.00 7.lk. To klo 14.00–21.00 7.lk, Pe klo 14.00–21.00 7.lk. La klo 16.00–22.00 7.lk.Yhteyshenkilö Henna SmedroosPuhelinnumero 044 701 8534Sähköposti [email protected] nuokka.fi/noormarkun- nuorisotila/

Nuori Pori 2100 ryAvoimet nuorisoillat Väinölän nuorisotilalla Ikäryhmä 4–18-vuotiaatTaso HarrastePaikka Väinölän nuorisotilaOsoite Väinölän liikekeskus, VäinönraittiToiminta-aika 2015 elokuun alusta 2016 kesäkuun loppuunAika Ma–pe, klo 16.00–19.00Yhteyshenkilö Aki Nummelin

Puhelinnumero 0400 432 428Sähköposti [email protected]

Nuori Pori 2100 rySuvaitsevaisuuden edistämistä ja rasismin vastustamista. Kokoontumisia, keskusteluja, kirjoittamista lehtiin ja sosiaaliseen mediaan, maahanmuuttajien ja päättäjien tapaamisia.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka PoriYhteyshenkilö Aki NummelinPuhelinnumero 0400 432 428Sähköposti [email protected]

Otsolan nuorisotyöOtsolan nuorisotyö järjestää pienryhmätoimintaa: kok-kikerhoja, kädentaitoryhmiä, hiphopia, tietsikkaklubeja, Meidän oma projekti -ryhmiä, Sänttis-ryhmiä sekä erilaisia monitoimiryhmiä eri puolilla Poria.Ikäryhmä 7–18-vuotiaatTaso HarrastePaikka Kokoontumispaikat eri puolilla PoriaToiminta-aika 2015 syyskuu–2016 toukokuuOsallistumismaksu Ei osallistumismaksuja, tarvikemaksut ryhmäkohtaisestiLisätiedot Ota yhteyttä ja kysy lisää!Ilmoittautuminen Kyllä. Yhteyshenkilölle.Yhteyshenkilö Päivi ErkkoPuhelinnumero 044 585 7563Sähköposti [email protected] www.otsola.net/nuorisotyo

Pihlavan nuorisotila: Pihlavan putkiIkäryhmä 10–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Pihlavan PutkiOsoite Päretie 3, 28800Aika Ti–la Lisätiedot Ti 16.00–20.45 7.lk-. Ke 17.00–20.45 7.lk. To 15.00–16.30 4.-6.lk. 17.00–20.45 7.lk. Pe 15.00–16.45 4.-6.lk. 17.00–20.45 7.lk. La 16.00–21.45 7.lk.Yhteyshenkilö Niina LindbladPuhelinnumero 044 701 1484Sähköposti [email protected] nuokka.fi/pihlavan- nuorisotila-pihlavan-putki/

68

YHTEISKUNNALLINENTOIMINTA

Nuori Pori 2015  Yhteiskunnallinen toiminta

Porin NuorisovaltuustoPorin Nuorisovaltuusto toimii nuorten äänitorvena Porissa. Edustamme porilaisia nuoria kaupungin eri lau-takunnissa ja johtoryhmissä. Järjestämme myös nuorille suunnattuja tapahtumia. Tule mukaan vaikuttamaan, tu-tustumaan uusiin ystäviin sekä järjestämään kivoja juttuja!Ikäryhmä 13–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Keskustan NuorisotaloOsoite Isolinnankatu 12, 28100Toiminta-aika Kalenterivuosi Lisätiedot Porin Nuorisovaltuusto kokoustaa joka kuun ensimmäinen torstai kaupungin eri kokouspaikoissa, toimistomme sijaitsee keskustan Nuori-sotalolla. Lisätietoa kokouksista löytyy Nuorisovaltuuston Facebook- sivulta!Yhteyshenkilö Nina Aronen(pj 2015) Riikka Kataja (nuorisotyöntekijä)Puhelinnumero 044 701 9034 (nuorisovaltuus- to), 044 701 4489 (Kataja)Sähköposti [email protected]/ [email protected] nuokka.fi/ porin-nuorisovaltuusto

Porin Nuorkokoomus RyPorin Nuorkokoomus on tarkoitettu Kokoomuksen toiminnasta kiinnostuneille alle kolmekymppisille henki-löille. Vaikuttamisen lisäksi Nuorkokoomuksen toiminnan ytimessä ovat verkostoituminen ja yhdessäolo saman-henkisten nuorten kanssa, tapahtumissa, tempauksissa ja tietenkin bileissä.Ikäryhmä 15–30-vuotiaatTaso KaikkiOsoite Liisankatu 24 B 43, 28100 PoriToiminta-aika Ympäri vuodenYhteyshenkilö Vehmanen Elli-NoraPuhelinnumero 044 028 1996Sähköposti [email protected] www.satakunnankokoomus nuoret.fi/paikallisyhdistykset/ porin-nuorkokoomus-ry/

Pormestarinluodon nuorisotilaIkäryhmä 10–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Pormestarinluodon nuorisotilaOsoite Alahangantie 1, 28190Aika Ti–laLisätiedot Ti klo 16.00–20.45 7.lk. Ke klo

14.00–17.00 4.-6.lk, klo 17.00–20.45 7.lk. To klo 17.30–20.45 7.lk. Pe klo 15.00–20.45 7.lk. La klo 15.00–21.45 7.lk-Yhteyshenkilö Katja YlitaloPuhelinnumero 044 701 8536Sähköposti [email protected] nuokka.fi/ pormestarinluodon-nuorisotila

Ruosniemen nuorisotilaIkäryhmä 10–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka Ruosniemen nuorisotilaOsoite Ruosniementori 1, 28220Toiminta-aika Ti–suLisätiedot Parilliset viikot: Ti klo 16.00–20.45 7.lk. Ke klo 15.00–20.45 7.lk. To klo 15.00–20.45 7.lk. Pe klo 14.00–16.45 4.-6.lk ja klo 17.00–20.45 7.lk. Parittomat viikot: Ke klo 15.00–20.45 7.lk. Pe klo 14.00–16.45 4.-6.lk ja klo 17.00–20.45 7.lk. La klo 16.00–21.45 7.lk. Su klo13.00–18.45 7.lk-Yhteyshenkilö Mikko ViitanenPuhelinnumero 044 701 8312Sähköposti [email protected] nuokka.fi/ ruosniemen-nuorisotila

Sampolan nuorisotilaIkäryhmä 7–20-vuotiaatTaso KaikkiPaikka PoriOsoite Puhurintie 22, 28370Toiminta-aika Ti–laLisätiedot Ti 16.00–21.00 7.lk. Ke 14.00–16.00 3.-6.lk. Kokkikerho 16.00–18.00 1.-6.lk, 16.00–21.00 7.lk. To 14.00–16.00 3.-6.lk. Askartelukerho 16.00–18-00 1.-6.lk, 16.00–21.00 7.lk. Pe 14.00–18.00 1.-6.lk, 16.00–21.00 7.lk. La 16.00–22.00 7.lk-Yhteyshenkilö Sirpa TuominenPuhelinnumero 044 701 1243Sähköposti [email protected] nuokka.fi/sampolan-nuorisotila

Satakunnan vapaa-ajattelijat ry.Olemme uskonnottomien ja ateististen yhdistys, johon kuuluu henkilöitä joiden maailmankatsomukseen kuuluu järkiperäinen ajattelutapa ja asioiden sekä tapahtumien tieteellisiin tosiasioihin perustuva lähestymistapa. Ajamme valtiokirkkojärjestelmän purkua ja kirkon verotusoikeu-

69

den lopettamista.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiOsoite PoriOsallistumismaksu Jäsenmaksu 20€/vuodessaIlmoittautuminen KylläYhteyshenkilö Tauno PerkiöPuhelinnumero 0400 123 637Sähköposti [email protected] satakunta.vapaa-ajattelijat.fi/ yhteystiedot.htm

Suomen Punainen Risti Porin osastoNuorten ryhmä tutustuu mukavan tekemisen kautta Punaiseen Ristiin, ensiapuun sekä muuhun auttamisval-miuteen ja viettää hauskaa yhteistä aikaa.Ikäryhmä 13–20-vuotiaatTaso HarrastePaikka SPR Porin osaston toimitilaOsoite Kuninkaanlahdenkatu 10, 28100Osallistumismaksu MaksutonYhteyshenkilö Nina FiskPuhelinnumero 040 577 8205Sähköposti [email protected] rednet.punainenristi.fi/pori

Söörmarkun Kylä- ja NuorisoseuraSöörmarkun Nuorisoseurantalolla harrastetaan moni-puolisesti. Tarjontaa on lapsille ja aikuisille syyskuusta toukokuuhun. Talolla järjestetään lasten toiminnallisia syntymäpäiväjuhlia ympäri vuoden.Ikäryhmä Ei ikärajaaTaso KaikkiPaikka Söörmarkun NuorisoseurantaloOsoite Söörmarkuntie 265, 29570 SöörmarkkuToiminta-aika Ympäri vuodenLisätiedot www.soormarkku.netYhteyshenkilö Jaakko RainiolaPuhelinnumero 050 541 5519Sähköposti [email protected] www.soormarkku.net

Nuorisoseurantalolla on monenlaista toimintaa ympäri vuoden esimerkiksi pilates, boccia, näytelmäkerho, ikäih-misten kahvihetki ja sähly. Tutustu klikkaamalla www.soormarkku.netIkäryhmä Ei ikärajaa

Taso HarrastePaikka Söörmarkun NuorisoseurantaloOsoite Söörmarkuntie 265, 29570 SöörmarkkuToiminta-aika Ympäri vuodenOsallistumismaksu Jäsenmaksu 10€Lisätiedot Harrasteryhmät ovat pääasiassa maksuttomia. Erikoiskurssien maksut tiedotetaan erikseen.Yhteyshenkilö Jaakko RainiolaPuhelinnumero 050 541 5519Sähköposti [email protected] www.soormarkku.net

70

71

Vapaa-aikatoimen toiminta-ajatus

Vapaa-aikaviraston toimialaan kuuluvat kaupungin liikunta- ja nuorisopalvelut. Toiminta-ajatuksena on liikuntaedellytyksiä luomalla lisätä liikunnan harrasta-mista ja muuta terveyttä edistävää fyysistä aktiivisuut-ta. Tavoitteenamme on saada mahdollisimman moni porilainen omaksumaan liikunnallisen elämäntavan ja tukea urheilutoimintaa.

Nuorisotyötä tekemällä ja nuorten elinolosuhteisiin vaikuttamalla tuetaan nuorten omaa elämänhallintaa ja sosiaalista vahvistumista sekä luodaan edellytyksiä hyvään elämään.

Pj. Antero Kivelä / VAS(Kirsi Jokisuo)

Varapj. Jyrki Levonen / SDP(Ari Väre)

Petri Lahtinen / KOK(Timo Helavuori)

Mikael Ropo / KOK(Juha Lamminen)

Kirsi Vonk / KOK(Annamari Lähteenmäki)

Petteri Lahti / SDP(Eija Koskenvaara)

Outi Vehmaskangas / SDP(Raija Kukkakorpi)

Ismo Läntinen / PS(Ville-Petteri Laiho)

Marita Salmio / KESK (Leena Kallionsivu)

Heli Sulkava / KESK(Juha-Pekka Aalto)

Mervi Hissa / KD(Marika Hiltunen)

*Sulkuihin merkitty henkilö on varajäsen.

Vapaa-aikatoimiVapaa-aikalautakunta vuosina 2013-2016*

postiosoite:PL 121, 28101 PoriKäyntiosoite: Isolinnankatu 12Puh. 02 621 1400Fax. 02 634 9437

[email protected] iwww.pori.f i/vapaa-aika

Porin kaupungin vapaa-aikavirasto

Vapaa, aika toimia!!

Nuori Pori 201572

Nuorisoyksikkö pitää sisällään muun muassa nuorisotila-toimintaa, erityisnuorisotyötä, verkkonuorisotyötä, leiri- ja retkitoimintaa, sekä kansainvälistä toimintaa ja tapahtumia. Yksikön päätoimipiste sijaitsee keskustan nuorisotalon toisessa kerroksessa.

Vapaa-aikavirastonnuorisoyksikkö

Yksikön esimiesAnne Leppänen044 701 1424

ErityisnuorisotyöKalle Salmi044 701 1419

KV-toiminta Järjestöyhteistyö Nuorisovaltuusto Nuori Pori -lehtiRiikka Kataja044 701 4489

VerkkonuorisotyöAnniina Korpi044 701 1417

Keskustan NuorisotaloJari Nyström 044 701 1425 Marika Mäkinen 044 701 1426

Länsi-Porin Nuorisotila Niko Koivisto 044 701 1486

Noormarkun Nuorisotila Henna Smedroos 044 701 8534 Jari Lahnaviik (valvoja) 044 701 7081

Pihlavan Putki Niina Lindblad 044 701 1484 Ville Mattila 044 701 8535

Pormestarinluodon Nuorisotila Katja Ylitalo 044 701 8536 Anna Malm 044 701 1457

Ruosniemen NuorisotilaMikko Viitanen 044 701 8312

Sampolan Nuorisotila Sirpa Tuominen 044 701 1243 Nina Suojanen 044 701 8533

SkeittihalliJari Nyström 044 701 1425

Tarkemmat tiedot ja aukioloajat: nuokka.fi

Sähk

öpos

ti:

etun

imi.s

ukun

imi@

pori

.fi

73

Nuorisotalo Cafe Nuokkari

Isolinnankatu 3 Ti–to 14.00–20.45 klo 18.00 jälkeen 7.lk Pe 14.00–22.30 klo 18.00 jälkeen 7.lk La 16.00–22.30 klo 18.00 jälkeen 7.lkJari 044 701 1425, Mari 044 701 1426

Sampolan Nuorisotila

Puhurintie 10 Ti 16.00–21.00 7.lk Ke 14.00–16.00 3.–6.lk Kokkikerho 16.00–18.00 1–6.lk 16.00–20.00 7.lkTo 14.00–16.00 3.–6.lk Askartelukerho 16.00–18.00 1.–6.lk 16.00–21.00 7.lk Pe 14.00–18.00 1.–6lk 16.00–21.00 7.lk La 16.00–22.00 7.lkSirpa 044 701 1243, Nina 044 701 8533

NoormarkunNuorisotila

Finpyyntie 18 Ma 15.00–20.00 7.lk Ti 16.00–21.00 7.lk Ke 14.00–17.00 3.–6.lk Kokkikerho/ Askartelukerho 17.00–21.00 7.lk To 14.00–21.00 7.lk Pe 14.00–21.00 7.lk La 16.00–22.00 7.lk Huom! Parilliset maanantait kiinni.Henna 044 701 8534, Jari 044 701 7081

Länsi-Porin Nuorisotila

Korventie 2 Ke 14.00–21.00 7.lk To 14.00–17.00 3.–6.lk 17.00–21.00 7.lk Pe 14.00–21.00 7.lk La 15.00–22.00 7.lkNiko 044 701 1486

Pihlavan Putki

Päretie 3 Ti 16.00–20.45 7.lk Ke 17.00–20.45 7.lk To 15.00–16.30 4.–6.lk

17.00–20.45 7.lk Pe 15.00–16.45 4.–6.lk 17.00–21.45 7.lk La 16.00–21.45 7.lkNiina 044 701 1484, Anni 044 701 8535

Pormestarinluodon Nuorisotila

Alahangantie 1 Ti 16.00–18.00 4.–6.lk 16.00–20.45 7.lk Ke 14.00–17.00 4.–6.lk. 17.00–20.45 7.lk To 17.30–20.45 7.lk Pe 15.00–20.45 7.lk La 15.00–21.45 7.lkKatja 044 701 8536, Anna 044 701 1457

Ruosniemen Nuorisotila

Ruosniementori 1 Parilliset viikot Ti 16.00–20.45 7.lk Ke 15.00–20.45 7.lk To 15.00–20.45 7.lk Pe 14.00–16.45 4.–6.lk 17.00–20.45 7.lkParittomat viikotKe 15.00–20.45 7.lkPe 14.00–16.45 4.–6.lk 17.00–20.45 7.lkLa 16.00–21.45 7.lkSu 13.00–18.45 7.lkMikko 044 701 8312

Lavian Nuorisotila

Keskustie 2Ti–Ke 17.00–20.00 Pe 17.00-22.00Joka toinen Pe T-Tupaillat 19.00–23.00Jarmo 0405681549

NUORISOTILOJEN

AVOIMETOVET

Tarkemmat tiedot ja aukioloajat: nuokka.fi

73

74 Nuori Pori 2015

Lasten liikuntamaa KarhuhallissaSunnuntaisin klo 15.00–17.00 Karhuhalli täyttyy lapsiper-heistä palloilun, pelailun, pomppimisen, temppuilun ja muun vauhdikkaan liikunnan merkeissä. Liikuntamaan lisäksi ohjaa-jat järjestävät myös muita koko perheen liikuntatapahtumia, kuten kuutamo- ja pikkujoulu-uinnit sekä luistelutapahtumat.

Uimaopetusta ympäri vuodenUimakouluja järjestetään ympäri vuoden molemmissa uimahalleissa, sekä kesällä maauimalassa.

Toimintaa loma-aikoinaKoululaisten syys- ja talvilomapäivinä monipuolista ja mukavaa liikuntaa. Lue lisää ajankohtaisista ja tulevista tapahtumista.

Vapaa-aikaviraston liikuntayksikkö

Liikunnanohjaajat

Liikuntayksikön esimiesErityisliikuntaohjaajaJohanna Kuusisto044 701 1412sovellettu liikunta (eläkeläiset ja erityisryhmät), liikuntatapahtumat

LiikuntasihteeriHannele Wallin044 701 1414terveysliikunta, perheliikunta, liikuntatapahtumat

LiikunnanohjaajaPasi Pihlavisto044 701 1413

LiikunnanohjaajaTaina Aarnioja044 701 1429kuntokampanjat, liikuntatapahtumat

LiikunnanohjaajaElina Riippa044 701 1411uimakoulut, liikuntapahtumat

Nuoriso- ja liikunnanohjaajaJarno Järvenpää044 701 8892Lavian alue

[email protected]

Porin kaupungin vapaa-aikaviraston erityisliikuntaa henki-löille, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan. Tule rohkeasti tutustu-maan ryhmiin ja kokemaan liikunnan iloa ja onnistumisia!

Sporttis -liikuntakerhot, uintikerhot ja tapahtumatSporttis-liikuntakerhot järjestetään tiistaisin SAMKin sosiaali- ja terveysalan liikuntasalissa (Maamiehenkatu 10). Kerhossa kehitetään motorisia sekä sosiaalisia taitoja pelien, leikkien ja erilaisten temppuratojen avulla. Liikutaan ryhmässä jo-kainen liikkuja yksilöllisesti huomioiden. Omat ryhmät alle ja yli 7-vuotiaille lapsille sekä nuorille.

Vapaa-aikavirasto järjestää uintikerhoja, uimakouluja sekä erilaisia soveltavan liikunnan tapahtumia erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille ympäri vuoden.

Vapaa-aikaviraston erityisliikunta

Lisätiedot ja ajankohdat: www. pori.fi/vapaa-aika

Liikunta

75

76 Nuori Pori 2015

Liikuntapaikat ja uimahallitPorin urheilutaloKuninkaanhaanaukio 6, 28130 Pori02 621 1452

24.8.2015–30.4.2016 Ma-pe klo 8.00–22.00 La ja su klo 9.00–18.002.5.–17.6. ja 8.8.–26.8. Ma-to klo 14.00–22.00 Pe klo 14.00–20.00 La–su suljettu18.6.–7.8.2016 Suljettu

Noormarkun urheilutaloFinpyyntie 18, 29600 Noormarkku044 701 7607

31.8.2015–30.4.2016 Ma-pe klo 12.00–21.00 La klo 11.00–18.00 Su klo 10.30–17.002.5.–17.6. ja 8.8.–26.8. Ma, ke ja pe klo 16.00–20.00 La–su suljettu18.6.–7.8.2016 Suljettu

KarhuhalliUrheilutie 1, 28500 Pori02 621 1442

1.10.2015–30.4.2016 Ma–pe klo 7.30–23.30 La–su klo 7.30–23.00

Keskustan uimahalliPresidentinpuistokatu 6, 28130 Pori02 621 1444

17.8.2015–29.5.2016 Ma, ti, ke, pe klo 6.00–20.00 To klo 10.00–22.00 La klo 6.00–18.00 Su klo 10.00–17.0030.5.–21.8.2016 Suljettu

Tekojäärata

Karhuhallinpolku 1, 28500 Pori02 621 1442

14.11.2015–6.3.2016 Ma–pe klo 8.00–23.30 La–su klo 8.00–23.00

Tekojäärata kaukaloKarhuhallinpolku 1, 28500 Pori02 621 1442

21.11.2015–6.3.2016 Ma–pe klo 11.00–22.00 La–su klo 8.30–22.00

Urheilukeskus044 701 1433

1.7.2015-30.6.2016 Ma–pe klo 8.00–21.30 La–su klo 8.00–21.30

KeinonurmiMetsämiehenkatu, 28500 Pori044 701 1433

1.7.2015–30.6.2016 Ma–pe klo 8.00–21.30 La–su klo 8.00–21.30

Meri Porin uimahalliMustalammentie 14, 28800 Pori044 701 1465

1.9.2015–30.4.2016 Ma suljettu Ti ja to klo 6.00–20.00 Ke 10.00–20.00 Pe klo 8.00–20.00 La ja su klo 11.00–18.002.5.–17.6.2016 Ma-ke klo 12.00–20.00 To-pe klo 12.00–19.00 La–su suljettu18.6.-28.8.2016 Suljettu

Maauimala Metsämiehenkatu 8, 28500 Pori044 701 1447

30.5.–21.8.2016 Ma–pe klo 6.00–21.00 La klo 6.00–18.00 Su klo 10.00–18.00

JäähalliMetsämiehenkatu 21, 28500 Pori044 701 1448/02 621 1441

5.10.2015–3.4.2016 Ma–pe klo 8.00–24.00 La–su klo 8.00–24.00

HarjoitusjäähalliUrheilutie 1, 28500 Pori02 621 1442

1.8.2015-31.3.2016 Ma–pe klo 8.00–24.00 La–su klo 8.00–24.00

77

Tilojen vuokraus ja leirikeskuksetTilanvarauspisteestä varattavat liikunta- ja nuorisotilat

Voit vuokrata seuraavia tiloja: Karhuhalli, urheilutalot, ui-mahallit, maauimala, jäähallit, tekojäärata, tekojääkaukalo, kuntosalit, UK, jp-keinonurmi, ulkoliikuntapaikat, koulusalit, nuorisotalo, nuorisotilat, leirikeskukset Tammi, Osala ja Levo sekä mallileirialue.

1. LevoSijaitsee noin 20 kilometriä Porista Meri-Porin suuntaan. Levolla on käytössä majoitusrakennus, takkahuone, sauna- ja pesutilat, sekä WC. Majoitus 56 hengelle. Aivan leirikes-kuksen vieressä sijaitsee jalkapallokenttä ja juoksurata. Uimarannalle on matkaa noin 2,5 kilometriä.

2. OsalaSijaitsee Kellahdella 26 kilometriä Porista merenlahden rannalla. Takkahuoneessa majoitus noin kuudelle hengelle, samassa rakennuksessa iso sauna, pesuhuone, pukutila sekä WC.

3. TammiSijaitsee Joutsijärven virkistys- ja retkeilyalueella Kullaalla, 30 kilometriä Porista. Tammen tilalla on käytössä takka-huone, sauna, majoitusrakennus sekä iso keittiörakennus. Majoitustilaa on 32 hengelle, tilapäisesti 10–15 lisäpaikkaa. Tammen tila on käytettävissä koko vuoden. Noin 500 metriä Tammesta on mallileirialue, jossa voi tutustua eri tyyppisiin vaellus- ja leirimajoitteisiin, kuten turve- ja hir-sikammi, kiintolaavu ja aittarakennus.

YhteystiedotRiitta Sulamäki 044 701 1423 ja Pirjo Nygren 044 701 1430. Noormarkun ja Ahlaisten koulusalit ja Noormarkun urheilu-talo: Tuula Lindfors 044 701 1422, sähköposti: [email protected]. Käyttövuorohakemuksia saa tilavarauspisteestä sekä www.pori.fi/vapaa-aika/vuorohakemus. Tilojen vuorot voi tarkistaa www.pori.fi/vapaa-aika/varaustilanne. Poikkeukselliset aukioloajat esim. pyhien aikana www.pori.fi/vapaa-aika/poikkeavataukioloajat.

Tilanvaraukset

Liikuntapaikkoja, nuorisotiloja ja leirikeskuksia voi varata säännölliseen tai tilapäiseen käyttöön vapaa-aikaviraston tilanvarauspisteestä arkisin klo 8.00–16.15 nuorisotalon katutasossa, Isolinnankatu 12. Yksittäisiä vuoroja halleihin yksityisille ja ryhmille voi varata kassoilta.

1.

2.

3.

78 Nuori Pori 2015

Etsivä nuorisotyö

”Etsivien” tavoittaminenEtsivät nuorisotyöntekijät eli Etsivät tavoittaa pääsään-töisesti arkisin klo 8.00–16.00 Etsiviin voi olla yhteydessä nuori itse, vanhemmat, kaverit, opettaja tai sosiaali-työntekijä. Kuitenkin kuka tahansa voi ilmoittaa Etsiville nuoresta, mikäli hänen tilanteensa mietityttää. Etsivät tavoittaa:• Työhuoneistaan Porin kaupungin nuorten työpajan

2. kerroksesta• Puhelimitse

(soittamalla, teksti- tai WhatsApp-viestillä)• Sähköpostilla• Facebookista

Etsivä nuorisotyö on tarkoitettu 15–29-vuotiaille, jotka ovat ilman koulutus-, työ- tai harjoittelupaikkaa tai kaipaavat muuten apua arkeensa. Tehtävänä on auttaa ja ohjata nuoria eteenpäin heidän tarvitsemiinsa palveluihin. Etsivä nuorisotyöntekijä auttaa nuorta tulevaisuuden suunnittelussa ja arjen asioissa sekä ohjaa tarvittavien palveluiden piiriin. Etsivä työ on nuorelle vapaaehtoista, maksutonta ja luottamuksellista.

Porin etsivät nuorisotyöntekijätMiia Hämäläinen/044 701 4186Tino Sukanen/044 701 1386Tiina Aydin/044 701 1302Moona Hellsten/044 701 4185

Sähköpostia voit lähettää muodossa: [email protected]

Porin kaupungin Nuorten työpaja (2 krs.)Veturitallinkatu 728120 Pori

79

Sinä...• joka olet kiinnostunut työ- tai

työharjoittelupaikasta• joka vielä etsit omaa alaasi ja olet

kiinnostunut kokeilemaan erilaisia työtehtäviä• joka olet suorittanut ammattitutkinnon ja

tarvitset työkokemustaTule Nuorten työpajalle!

Nuorten työpajalla pääset tekemään töitä eri osastoilla:• Rakennusperinne• Kuljetus- ja palvelutoiminnat• Autohuolto- ja korjaustoiminta• Metalli• Kädentaidot• Café Nuokkarin kahvila• Bändipaja

YhteystiedotEsimiesJanne Suomala/044 701 1296

Yksilövastaavat/SisääntuloMaarit Salokangas/044 701 4195Tonja Mylläri/044 701 4185Auli Frondelius/044 701 7074

Café Nuokkari044 701 1432/044 701 1434

Porin nuorten työpaja

Veturitallinkatu 7, 28100 [email protected]

Porin nuorten työpaja

80 Nuori Pori 2015

Kulttuuria, kulttuuriaOle cool. Tiedä kulttuurisi. Porissa on mistä valita – musiikkia, teatteria, kuvataiteita, kirjallisuutta, näyttelyjä, videota ja elokuvaa...

Kulttuuritalo Annankatu 6 eli tuttavallisemmin Annis on monikulttuurinen, lasten ja nuorten omaan tekemiseen painottunut kulttuurikeskus. Vuosikymmenten läpi kulttuu-ritalon vapaassa ja yhteisöllisessä ilmapiirissä nuoret ovat voineet ohjatusti toteuttaa luovuuttaan muun muassa mu-siikki-, teatteri-, graffiti-, elokuva-, ja valokuvausharrastusten parissa. Annikselle kaikki ovat tervetulleita toteuttamaan uusia ideoita ilman rahaa tai muuta hässäkkää.

Porin taidemuseossa voit tutustua taiteen ilmiöihin. Vaihtuvat näyttelyt ovat matka monenlaisiin maailmoihin ja elämyksiin. PEDApisteessä on näyttelyistä lisätietoa ja tekemistä. Tai-demuseossa järjestetään myös Lasten lauantai -tapahtumia. Näyttelyiden ja tapahtumien tiedot löydät nettisivuilta.

Kuvataiteesta, visuaalisesta kulttuurista ja valokuvauk-sesta kiinnostuneen nuoren paikka on Porin lastenkult-tuurikeskuksessa, jonka toimintaa toteutetaan lasten ja nuorten ääntä ja tarpeita kuunnellen. Porin lastenkult-tuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto tar- joaa työpajoja ja tapahtumia lapsille, nuorille, perheille, isille, äideille ja isovanhemmille. Keskus järjestää myös koulutusta, seminaareja ja näyttelyitä.

Kirjasto, porilaisten yhteinen olohuone, on kaupunkimme suosituin kulttuuripalvelu. Kirjaston tärkeimpiä arvoja ovat maksuttomuus, tasa-arvoisuus ja sivistys. Kaikille avoin kirjasto on täynnä tietoa, taidetta, kirjallisuutta, musiikkia, elokuvia ja elämyksiä. Kirjastossa voi opiskella ja työskennellä tai vain oleilla ja viihtyä keskellä monipuolista kulttuuritarjontaa.

Satakunnan Museo, Luontotalo Arkki, Rosenlew-mu-seo ja Rakennuskulttuuritalo Toivo järjestävät ohjel-maa nuorille ympäri vuoden. Satakunnan Museon Ve-sien sylistä Satakunnaksi – näyttelyn Pikku–Pekkalassa voi leikkiä kauppaa, pelata pelejä ja sovittaa eri aikakausien asusteita ylleen. Näyttelyssä voi seikkailla tehtäväkorttien kanssa ja oppia uusia asioita historiasta. Rakennuskulttuuri-talo Toivo tutustuttaa nuoret omaan lähiympäristöön ja sen rakentamiseen. Korsmanin talossa voi tehdä tunnelmallisen aikamatkan vuoteen 1951. Korsmanilla vierailtaessa kaik-kiin esineisiin saa koskea. Kesäloman alussa Kivikaudelta kaupunkiin – museoleirillä tutustutaan Satakunnan ja Porin menneisyyteen.

Musiikki liikuttaa, ilahduttaa ja ihmetyttää. Porin kaupungin-orkesterin Pori Sinfoniettan konsertteihin ovat kaikenikäiset tervetulleita. Konsertissa käyminen on oiva tapa tukea omaa musiikkiharrastusta. Monipuolinen ohjelmisto ja tasokkaat vierailijat luovat kuulijoille tunnelmallisia musiik-kielämyksiä. Valinnanvaraa riittää, sillä tarjolla on sinfonia-, kamari-, kirkko- ja viihdekonsertteja. Sinfoniettan konsert-tikausi käynnistyy syyskuussa perinteisellä Yökonsertilla.

Kinokellari on jo vuosikymmenten ajan palvelut porilaisia elokuvien ystäviä. Mielenkiintoisia ja laaduk-kaita elokuvaesityksiä järjestetään syys- ja kevätkausit-tain Promenadikeskuksessa sekä vaihtelevasti kaupun-gin lähiöissä. Promenadikeskuksen keskiviikkoiltapäivien elokuvaesitykset ovat maksullisia, lähiöiden elokuvailtoihin on vapaa pääsy. Kinokellarin kausiohjelmat julkaistaan syksyllä syyskuussa ja keväällä helmikuussa.

PS. Muista myös taiteen perusopetus. Hyvä mahdollisuus harrastaa taidetta tavoitteellisesti ja ryhmässä. Katso tar-kemmat tiedot sivulta 84.

Porin kaupungin kulttuuritoimi

80 Nuori Pori 2015

81

Porin kaupungin kulttuuritoimiwww.pori.fi/kulttuuri

KulttuuriasiainkeskusHallituskatu 9A, 28100044 701 [email protected] Avoinna ma-pe klo 8.00–16.00www.pori.fi/kulttuuri • Pori Folk, Kinokellari,

Porin Filharmoninen kuoro

Kulttuuritalo AnnisAnnankatu 6, 28100 02 633 [email protected]/annis

Porin taidekoulu – Lasten ja nuorten kuvataidekoulu – Aikuisten iltalinja sekä VideotukiGallen-Kallelankatu 10, 28100 044 701 0254www.porintaidekoulu.fi

Porin kaupunginkirjasto – Satakunnan maakuntakirjastoGallen-Kallelankatu 12, 28100044 701 5810 (tietopalvelu) ja 044 701 5815 (lainauspalvelut)[email protected] Avoinna ma–ke klo 10.00–20.00, To–pe klo 10.00–19.00, la klo 10.00–15.00, kesällä ma–pe klo 10.00–19.00, La klo 10.00–15.00www.pori.fi/kirjasto

Pori Sinfonietta Yrjönkatu 15 A, Teljäntori 5. krs, 28100 02 621 [email protected]: Promenadisali, Prome-nadikeskus Yrjönkatu 17, 28100 www.pori.fi/sinfonietta

Porin Taidemuseo Eteläranta, 28100044 701 [email protected] ti-su klo 11.00–18.00/Ke klo 11.00–20.00,vapaa pääsy klo 18.00–20.00Pääsymaksu: 2,50 € lapset ja opiskelijatwww.poriartmuseum.fi

Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan Lastenkulttuuriverkosto Eteläranta, 2810002 621 [email protected]

Poriginal galleriaEteläranta 6, 28100Avoinna ti–su, klo 11.00–18.00. Vapaa pääsy.02 621 1093www.poriartmuseum.fi/fin/poriginal-galleria

Satakunnan MuseoHallituskatu 11, 28100puh. 02 621 1078 (toimisto) 02 621 1063 (lipunmyynti ja museokauppa)[email protected] ti, to–su klo 11.00–18.00, Ke klo 11.00–20.00 www.pori.fi/ kulttuuri/satakunnanmuseo

Luontotalo Arkki Pohjoispuisto 7, 2810002 621 [email protected] klo 11.00-17.00 www.pori.fi/ kulttuuri/satakunnanmuseo

Rosenlew-museoKuninkaanlahdenkatu 14, 2810002 621 [email protected] ti–su klo 11.00–17.00 www.pori.fi/ kulttuuri/satakunnanmuseo Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo Varvinkatu 19, 2810002 621 1051 [email protected] kesällä ti-to klo 12.00–17.00, talvella ti ja to klo 12.00–17.00, ke klo 12.00–19.00, Korsmanin talo avoinna sovittaessa www.pori.fi/ kulttuuri/satakunnanmuseo

82 Nuori Pori 2015

Pääkirjaston lasten ja nuorten osastolta löytyvät kiinnos-tavimmat kirjat ja lehdet. Voit myös käyttää nettikoneita, pelata Wii-pelejä ja lautapelejä. Kirjaston nettisivuilta ja Facebook-sivuilta saat parhaat lukuvinkit ja näet, mitä kir-jastossa tapahtuu.

Kirjaston kokoelmissa on kirjoja ja lehtiä joka aiheesta sekä musiikkia ja elokuvia jokaiseen makuun. Käytössäsi on Porin kirjaston kokoelmien lisäksi kaikkien Satakunnan kirjastojen monipuoliset valikoimat eli yli 2 miljoonaa lainattavaa teosta luettavaksi, kuunneltavaksi ja katseltavaksi.

Kirjaston kaiken aineiston löydät osoitteesta www.satakir-jastot.fi. Kirjastokortin numerolla ja kirjastosta saatavalla salasanalla voit varata kirjoja ja uusia lainoja netin kautta. Muualta Satakunnasta tulevat varaukset voit noutaa haluamasi kirjaston toimipaikasta ja lainat voi palauttaa mihin tahansa Satakunnan kirjastoon riippumatta siitä, mistä ne on lainattu.Jos lähelläsi ei ole mitään kirjaston toimipaikkaa, niin toden-näköisesti lähin kirjastoauton pysäkki ei ole kaukana. Auton valikoimassa ovat aina uusimmat kirjat ja lehdet.

PääkirjastoMa–ke klo 10.00–20.00 (kesällä 10.00–19.00)To–pe klo 10.00–19.00La klo 10.00–15.00

Ahlaisten kirjastoMa, to klo 14.00–19.00Ke klo 10.00 -14.00

Käppärän kirjastoMa, to klo 12.00–19.00Ti, ke, pe klo 12.00–17.00

Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Yhteystiedot

Porin kaupunginkirjasto – Satakunnan maakuntakirjasto Lasten ja nuorten osasto Gallen-Kallelankatu 12 044 701 5819 [email protected] www.pori.fi/kirjasto/lapsetjanuoret.html

Porin kirjastojen aukioloajat

Lavian kirjastoMa, ke klo 14.00–19.00Ti, to, pe klo 10.00–15.00

Noormarkun kirjastoMa–pe klo 11.00–19.00La klo 10.00–14.00 (kesällä kiinni)

Pihlavan kirjasto Ma–pe klo 11.00–19.00La klo 10.00–14.00 (kesällä kiinni)

Kirjastoauton aikataulu osoitteessa: www.pori.fi/kirjasto/toimipaikat/kirjastoauto.html

Reposaaren kirjastoMa, to klo 13.00–19.00Ti, ke klo 10.00–16.00 Ruosniemen kirjastoMa, ke, pe klo 10.00–16.00Ti, to klo 13.00 -19.00

Sampolan kirjastoMa klo 10.00–19.00Ti–pe klo 10.00–18.00 (kesällä 10.00–17.00)

Porin kaupunginkirjasto – Satakunnan maakuntakirjasto

porinkirjasto

83

84 Nuori Pori 2015

85

Iltapäivätoimintaa kouluilla 1.–2.-luokkalaisille koulupäivinä klo 11.00–17.00

elokuusta kesäkuuhun

Kysy koululta tai ota yhteyttä:

TUL Satakunnan piiri ryJarno Blomster 044 537 4765

[email protected]

www.tulsatakunta.com

ILTIS

86 Nuori Pori 2015

KUUNTELEVANUOREKAS

AIKAANSAAVALUOTETTAVA

Puh. 044 701 9034nuorisovaltuusto@pori.�

87

88 Nuori Pori 2015

Paperihatut

Paleltaako päätä? Askartele sanomalehdestä paperihattu! Nuori Pori -lehti tarjoaa ohjeet sekä perinteiseen hattuun että haastavampaan samuraihattumalliin. Suosittelemme käyttämään samuraihattuun mahdollisimman suurta sanomalehtiau-keamaa, mutta perinteiseen malliin sopii myös pienempi tabloidi-sanomalehti.

Perinteinen

89

*Taita ylijäänyt paperi hatun sisälle

*

Samuraihattu

90 Nuori Pori 2015

Sormikaspupu

Lemmikkiä vailla? Taittele sormikkaistasi soma käsinukkepupu! Tekemiseen tarvitset vain kaksi helposti taiteltavaa sormikasta. Kun toista kättäsi alkaa paleltaa, voit palauttaa pupun alkuperäiseen muotoonsa.

1. 2.

4.3.

5.

*

*Käännä keskimmäinen sormi nurinpäin hanskan sisään

91

Perunaleimasin

1. Suunnittele kuviosi. Kuvion kannattaa olla yksinkertainen jotta veistely on helpompaa. Valitse iso peruna ja halkaise se.

2. Piirrä perunan leikatulle pinnalle kuvio si ääriviivat. Veistele kuvion ympäriltä perunaa askarteluveitsellä niin kauvan, että vain piirtämäsi kuvio on kohollaan perunan pinnasta. Perunaa ei tarvitse veistellä kovin syvälle, puolen sentin kohokuvio riittää.

3. Kun olet saanut veisteltyä kuvion, voit aloittaa painon heti. Valitse omaan käyttötarkoitukseesi sopiva maali. Maali kannattaa tuputella perunalle, jotta väriä ei tule liian paljon kerrallaan. Tee muutama harjoituspainos paperille, ennen kuin alat painaa todellista työtäsi.

Kaipaako vanha paitasi uutta kuosia, tai tahdotko tuunata omaperäisen kauppakassin? Tässä sinulle niksi, jonka avulla teet upeita ja omaperäisiä leimasimia joka tarpeeseen.

92

StressipalloKun elämä stressaa, lievitä stressiä itse tehdyllä stressipallolla. Tee itselle tai stressaajalle lahjaksi!

1. Leikkaa molemmista ilmapalloista kaula pois

2. Levitä elmukelmun päälle kourallinen riisiä tai jauhoja.

3. Kierrä elmukelmu nyytiksi ja venytä toinen ilmapallo sen ympärille.

4. Venytä toinenkin ilmapallo nyytin ympä- rille niin, että edellisen ilmapallon suu aukko jää toisen pallon sisään.

5. Puristele palloa nyrkissäsi ja tunne sen rauhoittava vaikutus stressaavassa tilanteessa.

Tarvikkeet:2 ilmapalloaElmukelmuaSaksetRiisiä tai vehnä-/perunajauhoja

1. 2.

93

Vinkki! Käytä samanvärisiä ilmapalloja ja koristele pinta lopuksi tusseilla.

3.

4.

5.

94 Nuori Pori 2015

Aakkosellinen järjestäjähakemisto

Ahlaisten Urheilijat/

Jalkapallo 11

Sähly 27

Uinti 33

Yleisurheilu 36

Ahlaisten VPK 60

BC Sisu 20

Cercle Français de Pori - Porin Ranska-seura 38

Climbing Club Pori ry 20

FBT Karhu 26

FC Jazz 11

FMA - PORI Ry 17

Hapkido-Finland ry. Pori 17

Juniori-Ässät (Porin Ässät ry) 16

Kansallinen Lastenliitto - Porin paikallisyhdistys ry 14

Karhu-Futis ry 11

Keilahalli Bowling 4 You 19

Keilailuseura Giants ry 20

Keskustan nuorisotalo: Cafe Nuokkari 66

Koiviston Isku 21

Konepyöräklubi ry 23

Konstikerho 58

Kyläsaaren Kajastus/

Sähly 27

Yleisurheilu 36

Käppäräpartio ry 61

Lapsi- ja Nuorisokuoro Katajanmarjat 42

Lattomeren Laaka ry 28

Lattomeren Nuorisoseura ry 58

Lavian 4H-Yhdistys ry 66

Lavian Eränkävijät ry 62

Lavian nuorisotila 66

LiikU - Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry 33

Liikunnanohjaajat 74

Liitokiekkoseura Mustavaris Ry 33

Lisätiedot ja ajankohdat: 75

Luoteis-Satakunnan Ratsastajat ry 57

Länsi-Porin Gepardi 25

Länsi-Porin nuorisotila 67

Länsirannikon Perhokalastajat 17

Manuscript-63 ry 41

Meripartiolippukunta Ruoripojat ry 62

Meri-Porin Partio ry 62

Meri-Porin Soittokunta Ry 42

M/L Joogasali / Hyvinvointicenter 13

Musan Salama ry 12

Musiikkikoulu Musiikki-Huida 42

Mustavaris Ry 9

Mäntyluodon Kiri ry 11

NiceFutis ry 12

Noormarkun 4H-yhdistys ry 58

Noormarkun Koitto ry/

Jalkapallo 12

Salibandy 26

Noormarkun Naisvoimistelijat/

Cheerleading 9

Jumppa 14

Kuntosali 20

Liikuntaleikkikoulu 22

Voimistelu 35

Noormarkun nuorisotila 67

Noormarkun Seudun Invalidit ry 59

Noormarkun Tennisseura 33

Noormarkun VPK 61

Nuori Pori 2100 ry/

Biljardi 8

Lentopallo 21

Kansainvälinen toiminta 38

Teatteri 53

Yhteiskunnallinen toiminta 67

Yhteiskunnallinen toiminta 67

Nuori Tarmo 35

Otsolan kansalaisopisto/

Jooga 13

Musiikki 43

Tanssi 28

95

Taide ja käsityö 46

Jumppa 14

Otsolan nuorisotyö 67

Partiolippukunta Ahlaisten Ankkurit ry 62

Partiolippukunta Mesikäpälät ry 62

Partiolippukunta Saaren Kiertäjät ry 63

Perinteinen 88

Petanque club de Pori 25

Pianokoulu Subito 43

Pihlavan nuorisotila: Pihlavan putki 67

Pihlavan työväen urheilijat/

Jumppa 14

Kuntoliikunta 20

Kuntosali 20

Tanssi 29

Vesivoimistelu 35

Pihlavan Vapaaehtoinen palokunta ry 61

Pillijuristit -94 9

Pingisgurut ry 25

Pori Bears ry 8

Pori Lentis 22

Porin 4H-Yhdistys ry/

Kerhotoiminta 58

Kerhotoiminta 59

Porin Akvaariokerho 56

Porin biljardikerho 8

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Keski-Pori 64

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Länsi-Pori 64

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Meri-Pori 65

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Noormarkku 65

Porin ev.lut seurakuntien varhaisnuorisotyö, Teljä 65

Porin FK kerho ry 8

Porin Flamenco-opisto 29

Porin Golfkerho, PGK 10

Porin Helkanuoret 45

Porin Helluntaiseurakunta 65

Porin Ilmailukerho Ry 11

Porin Ilmailukerho Ry 45

Porin Interseura ry 38

Porin Jousiampujat 13

Porin Judoseura Fudoshin ry 17

Porin ju-jutsuseura ry 18

Porin Kameraseura ry 54

Porin kaupungin vapaa-aikavirasto/

BMX-pyöräily 9

Muu laji 23

Skeittaus 27

Kerhotoiminta 58

Porin Kehitysmaakauppayhdistys 38

Porin kendoseura 18

Porin kirjastojen aukioloajat 82

Porin Kuntoilijat 16

Porin Kylterit ry 60

Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto 54

Porin Laulajat 41

Porin Lintutieteellinen Yhdistys 56

Porin Naisvoimistelijat ry/

Cheerleading 9

Tanssi 29

Voimistelu 35

Voimistelu 36

Porin Narukerä 16

Porin Navigaatioseura ry 34

Porin NMKY ry 24

Porin NMKY ry nyrkkeilyjaosto 23

Porin Nuorisoseura ry 30

Porin Nuorisovaltuusto 68

Porin Nuorkokoomus Ry 68

96

Porin Paini-Miehet ry 24

Porin Paintball ry 24

Porin Pilkkijät ry 16

Porin Poikakuoro 43

Porin Pyrintö ry 22

Porin Pyrintö uintijaosto 33

Porin Ratsastajat ry 57

Porin Reilun Kaupan toimijat 39

Porin Seudun Hiihtäjät ry 10

Porin seudun kansalaisopisto/

Jumppa 13

Muu laji 23

Muu laji 23

Tanssi 30

Kielet 40

Kirjoittaminen 41

Media 42

Musiikki 44

Taide ja käsityö 50

Teatteri 53

Valokuvaus 54

Valokuvaus 54

Partio 63

Porin seudun Suomi-Latvia yhdistys ry 39

Porin Shakinystävät – Porin shakkikoulu 26

Porin Shotokan Karate Dojo Ry 18

Porin Slalomseura ry 21

Porin Suomi-Amerikkayhdistys r.y. 39

Porin Suomi-Puola yhdistys ry 39

Porin Taekwondo ry. 18

Porin taistelupelaajat 45

Porin Taitoluistelu 22

Porin Tarmo pyöräily- ja triathlon 25

Porin Tulitikut ry 63

Porin vapaa-aikatoimi, Nuorisotyö 39

Porin Veto ry 15

Porin Veto ry 31

Porin VPK 61

Porin VPK Nuoriso-osasto 61

Porin yleisurheilu PORY 36

Pori Rolling Brigade 26

Pori Rugby Ry 26

Pori Thaiboxing Club ry 17

Pormestarinluodon Nuoret Kotkat 59

Pormestarinluodon nuorisotila 68

Preiviikin Kiri ry 10

PTU 34

PTU, Pihlavan Työväen Urheilijat 12

Puntti-Karhut ry 24

Pääskyparvi ry 63

Pöytätennis Porilaiset -83 Ry 25

Rastikarhut ry 27

Ruosniemen hanurit r.y 44

Samuraihattu 89

Satakissa ry 56

Satakunnan Ampujat ry. 8

Satakunnan AVH-yhdistys ry (Satakunnan aivohalvaus- ja afasiayhdistys) 60

Satakunnan Kuulovammaisten Lasten Tuki ry 60

Satakunnan Laskuvarjourheilijat ry 21

Satakunnan Monikulttuuriyhdistys Ry 40

Satakunnan Pesäpallo ry 25

Satakunnan Selkäyhdistys 60

Satakunnan Seura- ja Kääpiökoirayhdistys ry 56

Satakunnan vapaa-ajattelijat ry. 68

Satakunnan Yleisurheilu ry 36

Segelföreningen i Björneborg - BSF r.f. 35

Squash Nallet ry 27

SSA Satakunnan Urheiluakatemia 34

Suomen Punainen Risti 59

Suomen Punainen Risti Porin osasto 69

Suomi-Venäjä Seuran Porin osasto ry 40

Söörmarkun Kylä- ja Nuorisoseura 69

Taito Satakunta ry Porin taitokeskus 53

Tanssikoulu Liisa Nojonen 32

Tanssitaivas ry & Studio Move 32

Tanssiurheiluseura Oikea Rytmi ry 31

97

Teatteri Ulpu 54

Teljän Radioamatöörit 45

Teljän Tuikkeet ry 64

Toejoen Veikot ry 12

Toukarin Reipas ry 34

TUL:n Satakunnan piiri ry 34

Ulasoorin Karhut Nuorisoseura ry 22

Ulvilan Nuorisoseura/

Kansantanssi 19

Kansantanssi 19

Kansantanssi 19

Tanssi 32

UNICEF Porin paikallisryhmä 40

Wan Kam Leung Practical Wing Chun Finland 18

Vesipalloseura Sentterit 35

West Coast Agility Team ry 56

West Coast Titans Ry 16

Väinän Vartijat ry 64

Yyteri Golf ry 10

98

Mitenkä me nyt tää meen lehdenmuutosteema saatais tiivistettyä....

Perunaleimasin.

Perunaleimasin?

Perunaleimasin!

PERUNALEIMASIN!

99

NUORI PORI HARRASTAATapahtumaa tukemassa:

Lasten ja nuorten harrastustapahtuma. Tervetuloa kokeilemaan erilaisiaharrastuslajeja paikan päälle.

Porin Kirjurinluodossa 23.8.2015 klo 14–17

Kaikille avoin ja maksuton!

NUORI PORI HARRASTAA

Lavalla Mäkki!

Tapahtumassa kilpailuja, musiikkia ja muuta kivaa!

www.nuoriporiharrastaa.netnuoriporiharrastaa

#nuoriporiharrastaa #nph15