Mukavaa kevättä! - Tunkkarin...

Tunkkarin SanomatNro 23 • 1 / 2016

Mukavaa kevättä!

Tunkkarin Sanomat • 1 / 20162

Pääkirjoitus

Sanottua

Viimeiset Tunkkarin kylän veteraanit Vilho ja Kalevi

Vilho Leponiemi viettää vanhuudenpäiviään hoitokoti Iltaruskossa Kaustisella. Virkeänä Vilho seuraa aikaa lehdistä ja on keskustelussa vahvasti läsnä. Kuulo on vähän ”raskas”, mutta

kenellä 95-vuotiaalla ei olisi ja etenkin, kun on kokenut sodan kiivaat taistelut ja pommitukset. Tunkkarin kylä-kirjassa löytyy sivulla 190 Vilho Leponiemen, tämän neu-vokkaan ja rintamalla taistelleen miehen, tiivistetty rinta-matarina. Kannustan lukemaan.

90-vuotias veteraani ja sotainvalidi Kalevi Läspä asuu edelleen kotonaan ja osallistuu moniin tilaisuuksiin. Koti-hoito ja veljentyttäret auttavat häntä arjen askareissa. Ka-levi haavoittui vaikeasti silmään suurhyökkäyksen kesänä 1944 Vuosalmella.

Vetelin Heikkilässä asuu ko-tonaan ulkotunkkarilainen Jussi Tunkkari, Ali-Leskelän Jussi, joka noin 70 vuotta sitten muutti viljelijäksi ja vävyksi vaimonsa kotitilalle.

Viimeinen iltahuuto on koh-dannut viime aikoina monia kylän veteraaneja. Kalle Luo-ma aivan äskettäin, lotat Aino Tunkkari viime kesänä ja Taimi Tunkkari edellisenä, nukkuivat pois

Jukka [email protected]

Tunkkarin Sanomat

Julkaisija Tunkkarin SanomatISSN 1799-9936 (verkkoversio

Päätoimittaja Jukka TunkkariToimituskunta Paula Rita, Hannu Salo, Jukka Tainio, Jukka Tunkkari

”Mistäs minä

tiesin, että kirkonkelloilla lähetethän”, sanoi

Tunkkarin Kauko, kun hiihtokilpailun lähdöstä

tunnin myöhästyi.

KIITOS!Lehden toimituskuntakiittää lämpimästi Leponiemen maatilaailmoitustilan ostostaja kannatuksesta.

Etukannen kuva Hannu Salo

Taitto Elina Korpiaho ja Markus Paananen, Mainostoimisto Taikahattu

Näköislehti luettavissa netissä:www.tunkkarinsanomat.fi

Kuva

Han

nu

Sal

o

Tunkkarin Sanomat • 1 / 2016 3

Eskarilaisten ajatuksiaPÄÄSIÄISESTÄ

Pääsiäisaamuna aurinko tanssii,Ilosta keikkuu, karkeloi.Lämpöä hehkuen sinulle tanssii,Kevään riemu kun rinnassa soi, oi, kevään riemu kun rinnassa soi. - Maija Baric


11. helmikuuta Tunkkarin koululla vie-tettiin 112- päivää. 112-päivä on eri turvallisuustoimijoiden yhteinen kam-panja arjen turvallisuuden parantami-seksi. Kampanjassa halutaan kiinnittää ihmisten huomio tapaturmien ja vahin-kojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla. Turvallinen arki syntyy pienistä teoista, joilla jokainen voi pa-rantaa omaa ja läheistensä turvallisuut-ta.

Tunkkarin koululla päivä alkoi palo-mestari Tuomo Isokankaan oppitun-nilla koulun salissa. Tuomon kanssa yhdessä mietittiin, millainen on turval-linen koti. Turvallisessa kodissa on pa-lovaroittimia, joiden kuntoa kannattaa testata kerran kuussa ja joiden patterit

kannattaa vaihtaa kerran vuodessa, esi-merkiksi 11. helmikuuta.

Tuomon oppitunnin jälkeen siirryim-me ryhmittäin koulun pihalle, jonne oli saapunut paloauto ja poliisit. Ensin tutustuimme palomiehen opastuksella paloauton varusteisiin ja saimme myös kurkistaa paloauton sisälle. Seuraavak-si tutustuimme poliisin ammattiin, po-liisin ja poliisiauton varusteisiin. Saim-me myös esittää kysymyksiä poliiseille. Pääsipä joku myös istumaan ”poliisi-maijan” takaosaan.

Kolmannella rastilla opettelimme en-siapua. Opimme haavojen sidontaa ja nyt tiedämme, että isot verenvuodot pitää tyrehdyttää painesiteellä. Odot-telimme paikalle myös ambulanssia,

mutta hälytyssireenien äänestä pää-tellen ambulanssia tarvittiin muualla samaan aikaan.

Neljännellä rastilla saimme kokeilla tulen sammuttamista ensisammutti-mella, se oli mukavaa ja helppoa. Aivan lopuksi palomiehet järjestivät meille näytöksen, missä tulipalo sammute-taan paloauton avulla.

Päivä oli oikein mukava ja onnistunut. Opimme päivästä sen, että ensiaputai-dot ja ensisammutustaidot kuuluvat ihan kaikille, koska onnettomuus tai tu-lipalo voi sattua kenen tahansa kohdal-le. Ensiaputaitoja kannattaa harjoitella säännöllisesti.

Tunkkarin koulun 4. luokan oppilaat

112-päivä Tunkkarin koululla


ArvoituksiaSe on pehmeä, söpö ja lelu.Se voi olla kis-sa, koira ja lehmä. Mikä se on? (ulelomhep)

Se on pitkä vartinen, syötävä ja iso hattui-nen. Se keitetään. Se on nurmella ja kuk-kuloilla. Mikä se on? (ineis)

Se on läpinäkyvää. Se pitää ihmisen hen-gissä. Mitä se on? (ättev)

Se on silmätön, karvainen ja elävä. Se kai-vaa, syö ja nukkuu. Mikä se on? (äryym)

Se lentää tuulen mukana. Semmoisia on aavikoilla puskissa. Mikä se on? (ollapik-kiip)

Se on pitkä, painava ja vihreä. Se ui, syö ja hengittää. Mitä se on? (iliitokork)

Se on kova, neliskanttinen ja sisältä rus-kea. Sen voi polttaa ja säilyttää. Mikä se on? (okkitaalivhap)

Se on valkosininen, iso ja suorakulmai-nen. Mikä se on? (uppil nemouS)

Se on vaarallinen, iso ja söpö. Se saalis-taa, juoksee ja syö. Mikä se on? (irekiit)

Se on iso, moni kerroksinen ja pysyy pai-koillaan. Se ei tee mitään. Mikä se on? (uluok)

Tunkkarin koulun 3. lk


Ilmiöoppiminen rantautui 1.-2. luokkaanViikkoa ennen talvilomaa luokkamme opiskeli ilmiöpohjaisesti opettajaksi opiskelevan Markus Patrikaisen johdol-la. Viikon teemana oli Kalevala. Viikko oli kokonaan oppikirjaton.

Ensi lukuvuodesta lähtien opetukses-sa tulee toteuttaa lukuvuosittain aina-kin yksi tällainen oppiaineet yhdistävä oppimiskokonaisuus.

Mikä ilmiö?Ilmiöopetusta kuvaavia sanoja ovat yh-teistyö, yhdessä oppiminen, toiminta ja eri aineet yhdistävä kokonaisvaltainen oppimistapahtuma.

Ilmiöpohjaisessa opetuksessa paino-piste on oppimisessa opetuksen sijaan. Oppilaat nähdään aktiivisina toimijoina ja opettajat oppimisen mahdollistajina ja työnohjaajina. Opettajien tehtävä

on suunnitella oppimiskokonaisuuk-sia, joihin eri oppiaineet luontevasti nivoutuvat. Opettajat suunnittelevat

ja toteuttavat usein ilmiön tiiminä - yh-teisopettajuudessa on voimaa!

Ilmiöoppimisessa painotetaan oppi-

Miten QR-koodi toimii?• Lataa QR-appsi (ilmainen) tablettiisi (Appstoresta tai Play kaupasta)• Avaa appsi ja ota kuva QR-koodista• Ohjaudut nettisivulle. Esimerkiksi viereinen koodi ohjaa sinut koulumme Pedanet-sivulle.

"Ei tullut läksyjä - se oli

kivaa."


misprosessia, jota opettajat ja oppilaat jatkuvasti arvioivat. Ilmiöopetuksessa hyödynnetään tietokoneita, tabletteja ja puhelimia tiedonhankintaan ja do-kumentointiin.

Monipuolista Kalevalan työstämistäKalevala-viikon aikana oppilaat saivat tutustua Kalevalan hahmoihin kuunte-lemalla Koirien Kalevalaa, leikkimällä Kalevala-aiheisia lumileikkejä, raken-telemalla patsaita ja näyttelemällä Ka-levalan tapahtumia. Koulumme iPadit olivat ahkerassa käytössä koko viikon ajan. iPadeja käytettiin QR-suunnistuk-sessa ja koodaamisessa. QR-suunnis-tuksessa rastit oli piilotettu sokkeloi-seen kouluumme. Rastin löydettyään oppilaat kuvasivat QR-koodin, joka siir-si heidät Kalevala-seuran sivuille, joilta löytyi oppimistehtäviä. Oppilaat saivat mm. tarkistaa olivatko runojen säkeet kalevalamittaisia vai eivät. Koodausta harjoiteltiin antamalla kaverille ohjeet miten päästä sokkelon läpi Sammon luo. Sen jälkeen siirryttiin koodaamaan iPadille. Kanteleen soittamista, man-sikka- ja mustikkasointuja, harjoiteltiin kahteen otteeseen. Viikon kohokohta oli Sammon rakennuspiirustusten teke-minen ja tietenkin itse rakentaminen!

"Oli outoa"

"Parasta oli ettei käytetty

kirjoja."

"Sammon rakentaminen

oli viikossa parasta."

"Kaikki oli kivaa, mutta hauskinta oli koodaaminen

ja iPadit."


Vierailin vuosia sitten Tunkkarin Eteläkan-kaalla satojen muiden ihmisten tavoin pällis-

telemässä vastarakennettua, muihin vastaavana aikana rakennettuihin erilaisella otteella tehtyä navettaa. Jos silloin joku olisi minulle sanonut, että odotapa rapiat puolenkymmentä vuotta, niin paitsi työskentelet, myös asut täällä, olisin nauranut makeasti. Joopa joo, ja lehmätkin lentää. No, ne eivät ole oppineet lentämään, mutta minut aika kuljetti mutkan kautta suoraan Tunkkarille.

Lyötyäni hynttyyt yhteen Jussin kanssa kuvittelin saaneeni kumppa-nin rinnalleni. Sainkin, mutta myös paljon muuta. Perheen ja suvun, jo-hon liittyä, ja ympärille kotikylän, johon juurtua. Vähäinen merkitys ei ole myöskään sillä, että saan tehdä sitä työtä, johon veri vetää. Näissä maanviljelyshommissa kun tahtoo olla niin, että työ raamittaa elämän

muitakin osa-alueita. Kasvukauden työt on hoidettava ajallaan ja säiden salliessa, karja ympäri vuoden. Muis-tan lapsuudestani keltaisen, muovi-sen juustorasian, jonka kyljessä oli teksti ”Karjassa talon turva”. Jos tuol-lainen lause iskostuu jo pikkutyttönä mieleen, niin kyllähän siinä on jo sel-vä viittaus siihen, että elämänpolku on sorkanjäljillä koristettu. Ja kukapa karjaihmisen pariksi paremmin so-pisikaan, kuin toinen samanmoinen.

Tutustumiseni uuteen kotikylääni on edennyt edellisessä kappaleessa kertomieni puitteiden mukaisesti työn lomassa. Vähitellen olen saanut uusia tuttuja ja ystäviä, kuullut tari-noita menneistä ajoista ja solahtanut Tunkkarin elämänmenoon taidok-kaasti tehty kyläkirja oppaanani. Ar-keni reitittyy hyvin pitkälti akselille Eteläkangas - Pellonpää - Koivikko - Alakorpi. Ensinmainitussa asum-me me, ja lehmät myös. Pellonpääs-sä Irjan luona olen päässyt toden

teolla käsiksi tunkkarilaisuuteen. Paitsi Irjan kertomana, myös edellä-mainittua kyläkirjaa lukemalla. Nyt-temmin meillä on kirjasta omakin kappaleemme olemassa. Hyvä seu-ran lisäksi Pellonpäähän meitä vetää myös mainio pihasauna... Koivikossa puolestaan pitää majaansa myöhäis-tä keski-ikäänsä elelevä ruunani. Se muodostaa oikein hupaisan pikku lauman yhdessä Kyöstin tamman ja kahden villavan tallipässin kanssa. Arkipäivieni jälkijotoksen toisessa päässä on Alakorpi ja navetallinen hiehoja. Siinä sitä sitten Vetelinjoki-laakson viljelysmaisemassa liikuskel-lessa tulee tutustuneeksi kyläläisiin-kin.

Tähän mennessä minulta on jo aika moni ehtinyt kysyä mielipidettä-ni kylästä ja täällä asumisesta. Tunk-karin sijainnissa on puolensa ja puo-lensa. Valtatie, Vetelinjoen rantamat ja pohjavesialue tuovat omat haas-teensa meidän ammattimme edusta-

Tunkkarilaisuuteni alkumetreillä

Eteläkankaan auringon hellimä elokuinen apila.


jille. Toisaalta sijainti hyvien teiden varrella, lähellä kahtakin kuntakes-kusta ja hienoissa jokivarsimaisemis-sa ei ole laisinkaan hullumpi juttu. Kun ensimmäisiin seikkoihin sopeu-tuu, voi keskittyä nauttimaan jälkim-mäisten suomista eduista. Vietetty-äni 15 vuotta Etelä-Pohjanmaalla tulin huomaamaan, että pohjalaisiin on helppo tutustua. Muutettuani tän-ne ”Paremmalle Pohjanmaalle” (joku keskipohjalaistuttuni on luonnehti-nut kotimaakuntaansa joskus tuolla nimityksellä) en ole joutunut käsi-tystäni muuttamaan. Ennemminkin päinvastoin. Kiitos kaikkien tähän asti tapaamieni tunkkarilaisten, tän-ne asettuminen ei ole vaatinut sopeu-tumista. Täällä eläminen on vähän kuin hyvällä hevosella ajamista: ei tarvitse kuin pitää ja päästää.

Näin miettein toivotan valoisaa lähestyvää kevättä! Meille se tietää lähestyvää uutta kasvukautta, pelto-työsesonkia hektisine työhuippui-neen, mutta myös uuden sadon kas-vun ihmettä ja parhaaseen mahdolli-seen korjuutulokseen pyrkimistä.

Teksti ja kuvat: Karoliina Rintamäki

Helle-rouva lomaile-massa ennen seuraavaa poikimistaan.

Koivikon vanhat aitat valtatien iltavalaistuksessa.


Noin me naapurit ja ky-läläiset tapaamme Vetelin murretta käyttäen kutsua Tunkkarin Penttiä. Tarinassa tulee esiin tämän ahkeran moniosaajan työuran eri vaiheita vuosikymmenten varrelta.

Pitkälle sotien jälkeen maati-loilla ennen koneistamista tarvittiin useita käsipareja. Lapio, talikko ja hanko oli-

vat päivittäisessä käytössä. Hehtaa-reita Kedonkaan tilalla riitti. Oman noin 20 ha lisäksi oli vuokrattu Mart-ti ja Sylvi Tunkkarin maatila. 50-lu-vulla alkoi maatilojen koneellistami-nen. Tuli lypsykone ja traktori, johon

monia työkoneita. Tämä vapautti työvoimaa maatiloilta. 60-vuosikym-menen alussa Kedonkankaan veljek-set Matti ja Pentti ajoivat maitoa mei-jeriin. Navettapihat tulivat veljeksille ja Hanomag traktorille tutuksi aina meijerille saakka. Pentti oli mukana parin vuoden ajan ja Matti jatkoi tä-män jälkeen yksin hänelle siirtyneen maatilanhoidon lisäksi.

Keronkankhan Pentti

Pentti ja Esko Hohenthal virittelevät riukuaidan tekoa Rantamäen pihap-iirissä 25 vuotta sitten. Meneillään on siteiden ”vissasten” halkaisua pienistä kuusista.

Kaverukset Pentti ja Hohenthalin Esko nikkarointi-puuhissa.


Pentti hakeutui Ammattienedistä-mislaitoksen neliviikkoiselle hitsaus-kurssille Helsinkiin. Sitä seurasin putkiasentajan koulutus Leivonmä-ellä. Hankitulla ammattitaidolla al-koi työrupeama Outokummun teh-taalla Ykspihlajassa.

Työ opetti lisää ja vastuuta karttui. Hitsauskokeiden jälkeen tuli komen-nusmiehen roolissa reissuja maail-malle Fazerin tehtaille Helsinkiin, atomivoimalaa rakentamaan Lovii-saan ja Ruotsiin Forsmarkiin, paperi-tehdasta Hollantiin ja happotehdasta Tanskaan. Tämä tapahtui Jaron lei-vissä ja elettiin 70-vuosikymmentä.

Aika aikaansa kutakin ja reissaa-misen sijaan kotikonnut kutsui-

vat. Töitä tekevälle ja aina töihin valmiille miehelle löytyi. Kankaan mansikan, Heikki ja Helena kan-kaan mansikkatilalla sujuteltiin monta kesää lähinnä konetöissä. Heikillä oli myös rahtisahausta ke-väisin kenttäsirkkelillä, jossa puu-hassa Pentti oli mukana.

Teimo Järvelän ja Heino Harjun putkialan yrityksissä Pentti oli kol-misen vuotta molemmissa. Monella kotikylän rakennuksessa näkyy Pen-tin taitava kädenjälki.

Kymmenisen vuotta sitten Pentille ilmestyi oireita. Lääkäri diagnosoi Parkinson taudin. Tyypillistä tälle on, että liikkuminen hidastuu. Saira-us vaikuttaa jalkojen motoriikkaan.

Muutamia vuosia tämän jälkeen hän luopui ajokortista vapaehtoisesti. Teko oli realistin ryhdikäs ratkaisu. Autokuskin rooli siirtyi nyt talossa ”pikkusisko” Ulla-Maijalle. Tilanne ei ole miestä lannistanut. Päivittäin Pentti puuhaa pihapiirissä monen-moista ja liikkumista helpottaa Avant pienkuormaaja. Sillä siirtyvät puut ja mukana kulkevat työvälineet juohe-vasti. Talon puuhuolto on edelleen Pentin hallussa.

Lukuharrastus ja mainitut puuhat täyttävät Pentin arjen perinteisessä ja turvallisessa kodissa yhdessä sis-kojen Anna-Liisan, Leenan ja Ulla-Maijan kanssa.

Jukka Tunkkari

Pentti työkulkuneuvonsa ratissa Kedonkankaan polttopuurantteella.


Pientä tarinaa eränkäynnis-tä, joka piti kaukaiset esi-isämme terveinä ja hengis-sä ja joka tänään osaltaan

auttaa suurta joukkoa, pääasiassa miehiä pitämään mielensä terveenä. Avohoitoa parhaillaan. Minun ”hoi-toalueeni” kohdentuu paikallisesti pitäjän yläosaan, jossa käyn lähinnä hirven pyynnissä. Pienriistan pyynti on painottunut enempi tervastulille ja makkaran paistoon. Rauhoittavaa sekin.

Kipinän harrastukseeni sain alle kouluikäisenä, jo yli puoli vuosisa-taa sitten, ken setäni Vilho otti minut mukaansa kuhilapellon laitaan tee-ren pyyntiin. Saalista tuli ja minä sain sen. Ei siihen muuta tarvittu! Kipinä oli syttynyt.

Sodan jälkeeisenä aikana elin-ympäristöme oli vallan toisenlai-nen, kuin nykyisin. Tällä on valtaisa merkitys siihen, miten riistalajit ja yleensäkin luonnossa oleva eläin-kanta on säilynyt ja jaksaa lajeina tässä hetkessä. Tuolloin oli runsaasti vanhoja metsiä suurine mäntyineen

naavaisine kuusineen ja vanhoi-ne koivikkoineen. Suot olivat soita, rämeet ja korvet vetisiä kosteikko-ja luonnon ojineen. Vain harvoissa paikoissa oli ihmiskäsin tehtyjä ojia. Pienriistalle suotuisiaa elinympäris-töä riitti.

Tänään suot on valjastettu turpeen tuotantoon, rämeet ja korvet ojit-tu metsänkasvatukeselle tai raivattu pelloksi. Vanhat metsät ovat lähes kadonneet ja metsää kasvatetaan te-hokkaasti.

Pienriistan luontainen elinympä-ristö on kutistunut olemattomiin ja kaikki tämä on vaikuttanut siihen,

että eteenkin lintukannat ovat siitä kärsineet. On toki hyötyjiäkin, hir-vieläimet ja näiden myötä suurpe-dot. Karhu, susi, ilves ja ahma ovat palanneet Veteliläiseenkin metsään vakiasukkaiksi. Aika muuttuu ja muuttaa kaiken. Mutta näillä eväillä mennään. Ei auta valittaa, jos se on edes tarpeenkaan.

Parasta mitä riistapuolella on ta-pahtunut on se, että metsäpeura, joka oli jo pitkään kadoksissa Suomesta, on nyt Kuhmon kautta palautettu Kainhuusehen ja muualle Suomense-län alueelle. Tällä hetkellä tämä po-pulaatio käsittää noin 1300 yksilöä.

Lailla säädeltyä harrastamista - eränkäyntiä


Kuhmon populaatiolla menee tänään tosi huonosti. Tämä populaatio on auttamattomasti ”luonnonsuojelijoi-den” ja petojen armoilla ja on ku-tistunut 1800 yksilöstä noin 700. Jää nähtäväksi miten käy peurojen?

Meidän alueella peuralle on myön-netty noin kymmenen yksilön kaa-tolupia vuositasolla. Veteli sai luvista kaksi menneenä syksynä. Metsästys ei ole tämän population uhka. Lii-an suureksi kasvava susikanta sen sijaan on sitä ja siitä on jo merkkejä olemassa vasatuoton pienentymisen muodossa.

Koira en metsämiehen paras kave-

ri. Entisaikaan hirven pyynti tapah-tui ns. miesajolla. Tämä pyyntitapa oli tehokasta, sillä yhdestä ajosta saatettiin kaataa useita hirviä. Nykyi-sin pyynti tapahtuu koiraa käyttäen. Pyynti kohdistuu lähes poikkeusta yhteen eläimeen, joten se on hidasta mutta erittäin mielenkiintoista ja pi-tää pulssin korkealla – jännittävää. Tämä pyyntimuoto antaa myös hir-velle hyvät mahdollisuudet välttyä luodeilta. Täytyy vain ihailla hirven kykyä välttää passiketju ja näin pitää turkkinsa. Erityisesti emä, joka viee vasojaan on erityisen taitava välttä-mään metsämiehen.

Jänismiehet on oma lajinsa seki. Heille tärkeämpää kuin saalis on, se että koira saa ajaa jänistä vaikka kokonaisen päivän. Usein se päivä päättyy ilman saalista. Ja seuraavava päivänä sama toistuu.

Linnustaminen koiralla, Suomen pystykorvalla, on tarkkaa puuhaa. Se vaatii metsämieheltä suurta tarkkuut-ta ja varovaisuutta. Se on yksinäisen miehen puuhaa, mutta palkitsevaa.

Hyvän koiran omistaja on taatusti onnellinen mies. Niitä vain on aika harvakseen, mutta niitä on.

Risto PulkkinenTakametsien erämies


Tunkkari - Dunckars on asuinpaikka, jonka juu-ret juontavat kivikau-delle ja jota historia on

kohdellut monin eri tavoin aina ny-kyhetkeen saakka.

Kun aloitin Tunkkarin kansa-koulussa pitkän opintieni, vaikka matkaa oli vain noin 1 km kotoa, ihmettelin miten asuntolan rappu-käytävä tuntui niin tutulta. Aivan kuin olisi kontannut siellä ja keitto-lan haju, ihana ruuan tuoksu leijui niin tutulla tavalla nenääni. Asia selvisi noin 50 vuotta myöhemmin,

kun minulle kerrottiin, että se oli ollut meidän ensimmäinen asuin-paikka. Itse olin ollut silloin run-saan vuoden vanha ja asuntovirka-talo, johon meidän piti muuttaa, ei ollut vielä valmis.

Lapsuuteni ensimmäinen muisto liittyy veljen syntymään 1957 31. toukokuuta, jolloin minua työn-nettiin lasten vaunuissa Esterin kioskin ohi synnytyslaitokselle. Lämmin kesäpäivä, metsän tuoksu Mäntölässä tunkeutuu vieläkin iha-nalla tavalla hajumuistiini. Ohitam-me sairaalan, autotallin, lääkärin

asunnon ja saavumme synnytyslai-tokselle, taloon, jonka kummitätini oli rakennuttanut kummisedän ol-lessa talvisodassa ja jonne eversti Iisakkala oli tuotu yksivuotiaana evakkoon äitinsä kanssa Joensuusta – ensin junalla Kokkolaan ja sieltä sitten hevosella Tunkkarille.

Äitini vilkutti yläkerran ikkunas-ta Mårten sylissään. Olin lausahta-nut Saimille: ”Katso minkälainen, aivan kuin nukke”. Voin nähdä vie-läkin äitini iloiset kasvot, kun hän heiluttaa kättään meille pieni vauva sylissään.

Kotiseutuyhdistyksen pystyttämä Suomen sodan muistomerkki seisoo tukevasti Tunkkarin kylän maaperällä.

MiNuN TuNKKaRiNiMuisteloja 1950- ja 1960-luvuilta yli viidenkymmenen vuoden takaa.


Näkymä Tunkkarin sillalta Vetelinjoesta alavirran suuntaa on merkittävä osa

minun lapsuuden sielunmaisemaa. Tuolla kosken päällä oli aikoinaan Jyväsky-

läntien kulkureitti. Siinä taistelivat von Fieandin miehet vihollista vastaan.

Vasta myöhemmin olen saanut havaita, ymmärtää kuinka onnel-linen ja kiitollinen saan olla siitä, että olen saanut kasvaa ja varttua Tunkkarilla. Tunkkari on paljol-ti se kylä, joka kasvatti minut ja meidät, jotka olemme saaneet elää ”sivistyksen kehdossa”, jos-sa jo kivikaudella asuttiin. Tulee mieleen Esko Tunkkarin sanat, kun Suomi liittyi Euroopan Unio-niin ja häneltä kysyttiin TV-uuti-sissa miten Jukkalan tilan nyt käy. Hän vastasi vapaasti muistellen tähän tapaan: ”Euroopan Unionit

tulevat ja menevät, mutta Jukka-lan tila on ja pysyy.” Siinä on oi-keaa asennetta.

Tunkkarin kylä on paikka, josta ei puuttunut mitään. Presidentti Reaganin sanoin sitä voisi kutsua hyväksi kyläksi, josta ei puuttunut mitään ja jossa kaikki auttoivat tar-vittaessa toisiaan.

Suomen sodassa von Fieandtin joukot taistelivat sillalla ja hank-kivat aikaa pääjoukon vetäytymi-selle kohti Pohjois-Pohjanmaata. 200 vuotta myöhemmin minul-le lankeaa kunnia seistä Adler-

creutsina sillalla Ahvenanmaan vt maaherran ja henkivartiokom-ppanian päällikön majuri Storben kanssa.

Kylä nukkuu, ei ole enää apteek-kia, KPO:ta, Talouskauppaa, Ap-pelqvistin kauppaa, postia ja mat-kustajakotia. On vain aurinkoiset muistot. Kiitos Tunkkari, kiitos Kotikylä.

JAnneVuosimallia -54,

Liinu-hepalla ratsastanut

Sotamuistomerkin opastaulu.


Sirkka Hämäläinen, o.s. Suurkari, lähetti oheisen kuvan sairaalan henkilökunnasta yhdessä hänen ja Simon kanssa. He seisovat edessä. Kuva on otettu 1940-luvun puolen välin tienoilla päätellen 1935 syntyneen Simon koosta. Sirkka muistaa kahden muun henkilön nimet. Vasemmalla on Tunkka-rin tyttö, Maija aho. Hänen vanhempansa olivat Esteri, o.s. Hohenthal ja kansakoulun opettaja albert aho. Heidän talonsa oli Vin-talantien varrella nykyisten Järven irman ja Väinölän talojen välissä. Sirkan takana seisova hoitaja on anneli Timmerbacka, ilmeisesti Kaustiselta. Oikealla seisovalla vanhemmalla naisella on toisenlainen vaatetus kuin muilla. Hän saattaa kuulua si-ivous- tai keittiöhenkilökuntaan. Muistaako kukaan hänen tai muiden hoitajien nimiä? Lammaskin on päässyt kuvaan. Nykyisen ruokahuollon pysäköintitilan paikalla oli hirsimökki. Siellä pidettiin vielä 60 -luvun alussa ainakin kesällä sikapossua, jota ruokittiin ruuantähteillä. Se oli sen ajan tarkkaa taloudenpitoa, ja lammaskin taisi asua siellä. Tunnistamistiedot Mikko Tunkkarille

Kotiseutuyhdistyksen Vetelin Joulu -lehdessä oli kirjoitus ensimmäisen sairaalamme valmistumisesta 80 vuotta. Kaikki kuvat eivät ehtineet lehden painoon mennessä ja nyt kylälehti paikkaa tilanteen.

- Kokosi Mikko Tunkkari

Kuvassa ovat vasemmalta sairaanhoita-ja Lilja Koskela ja aune Suukari. Sairaala häämöttää heidän takanaan lumen kes-kellä, joten sillä ei ole yhteyttä toisen kuvan kuvaamisaikaan.

Sairaalamuistoja


Kuvan kahvipöydässä ovat vasemmalta sairaanhoitaja Lilja Koskela, ylihoitaja Sirkka Ruhanen ja sairaanhoitaja aune Suurkari, Olavi Suurka-rin puoliso. Sirkka olettaa kuvan olevan peräisin 30-lu-vulta ja se on otettu sairaalan pihalla. aunen toisista poik-keava asu johtunee siitä, että hän ei tuohon aikaan ollut virkasuhteessa sairaalaan, vaan oli siellä tarvittaessa töissä leikkaussalihoitajana. aune oli syntynyt Karjalan kannaksen Kivennavalla kaup-piasperheen tyttärenä. Yli-hoitaja Ruhanen työskenteli sairaalassa pitkään 40-luvulle saakka. Hänen syntymäpaik-kansa muistajia ei kylässä enää ole, mutta Sukunimikirja kertoo Ruhasia löytyvän paljon Savosta Mikkelin Piek-sämäen seuduilta.


Meidän Sirola-opisto! Tunkkarin Mikon-Matin tuvan alakoululaiset syksyllä 1938. Edessä vasemmalta arvo Pynssi, Paavo Leponiemi, Hannu Tainio, Esko Hohenthal, Hei-mo Tunkkari, seisomassa vasem-malta Erkki Luoma, inkeri Pynssi, Hilkka Tunkkari, opettaja Liisa Sirola, anna-Maija Hohenthal, anja Mäntysaari ja Marjatta Luoma.

Tunkkarilaisia kotimatkalla Kainun koulun pihansiivoustalkoista 1940-luvun puolivälissä. – Inkeri Känsälä

Kuva: Aino Läspä

Meidän Sirola-opisto! Tunkkarin Mikon-Matin tuvan alakoululaiset syksyllä 1938. Edessä va-semmalta Arvo Pynssi, Paavo Leponiemi, Hannu Tainio, Esko Hohenthal, Heimo Tunkkari,seisomassa vasemmalta Erkki Luoma, Inkeri Pynssi, Hilkka Tunkkari, opettaja Liisa Sirola,Anna-Maija Hohenthal, Anja Mäntysaari ja Marjatta Luoma. – Marjatta Pulkkinen

Vanhat valokuvat kertovat

Kainun kansakoulussa oli ollut pihansiivouspäivä ja tunkkarilaiset oppilaat ovat palaamassa koteihinsa. Läspän aino oli ostanut Tuupainen-nimiseltä evakolta kameran, ja hän tuli koululaisia vastaan Puusaaren oosilla. ajan-kohta on luultavasti kevät 1944. Kuvassa vasemmalta Katri Tunkkari, myöhemmin Heikkala, inkeri Pynssi/Känsälä, ulla Leponiemi, Sirkka Suurkari/Hämäläinen, Elli-Maria Järvi/Puusaari, Martti Tunkkari, Erkki Tunkkari, Pentti Pynssi, aimo Mäntysaari, Pentti Järvi ja Simo Suurkari. Sisarukset inkeri ja Pentti Pynssi ovat poikkeuksellisesti tässä mukana, sillä muulloin he kulkivat kirkkosillan kautta. Jos kuvaa vertaa tämän päivän koululaisten kuviin, ero näkyy vaatetuksessa. Eletään sodanaikaisia puutteen vuosia, jolloin vaatteita kierrätettiin moneen kertaan.


Pieni talitintti laulaa:Talvi väistyy jo!

Joka päivä lämpimämminpaistaa aurinko.

Kuva Hannu Salo


Leponiemen maatilaTilamyymälä Leponiementie 35, 69730 Tunkkari.Avoinna to 17–19, la 10–13p. 040 867 6844

Leponiemen maatila Tilamyymälä Leponiementie 35, 69730 Tunkkari. Avoinna to 17–19, la 10–13 p. 0408676844

Leponiemen maatila Tilamyymälä Leponiementie 35, 69730 Tunkkari. Avoinna to 17–19, la 10–13 p. 0408676844

Ylämaankarjan ja villisian- lihaa sekä

lihajalosteita

Mukavaa kevättä! - Tunkkarin...

Documents

Transcript of Mukavaa kevättä! - Tunkkarin...