Maria Lampén - CORE · 4) Haihtuminen Haihtuminen tarkoittaa aineen höyrystymistä. Veden...

Maria Lampén

Koirien Kylmänsieto

Syventävät opinnotPeruseläinlääketieteen laitos

Fysiologian oppiaine2006

Sisällysluettelo

1. Johdanto................................................................................................... - 1 -1.1 Tasalämpöisyys ...................................................................................... - 1 -

1.1.1 Lämmönsäätelyyn vaikuttavia tekijöitä.............................................. - 2 -1.1.2 Lämmönsäätelymekanismit ............................................................... - 2 -1.1.3 Termoneutraalialue............................................................................ - 3 -1.1.4 Letaali ruumiinlämpö ........................................................................ - 3 -1.1.5 Akklimatisaatio ja akklimaatio .......................................................... - 4 -

1.2 Hypertermia ........................................................................................... - 4 -1.2.1 Kuume .............................................................................................. - 4 -1.2.2 Liikunnan aiheuttama hypertermia..................................................... - 5 -1.2.3 Patologinen hypertermia.................................................................... - 5 -1.2.4 Lämpöhalvaus ................................................................................... - 5 -

1.3 Hypotermia............................................................................................. - 6 -1.3.1 Fysiologiset muutokset hypotermian aikana....................................... - 6 -1.3.2 Ympäristöstä johtuva hypotermia ...................................................... - 6 -1.3.3 Patologinen hypotermia ..................................................................... - 6 -

1.4 Lämmönsäätelyn fysikaalisia perusteita ............................................... - 7 -1) Johtuminen......................................................................................... - 7 -2) Kulkeutuminen................................................................................... - 7 -3) Säteileminen....................................................................................... - 8 -4) Haihtuminen....................................................................................... - 8 -

1.5 Lämmönsäätelymekanismit ................................................................... - 8 -1.5.1 Verenkierron ohjaaminen .................................................................. - 8 -1.5.2 Värinätön lämmöntuotto.................................................................... - 9 -

1.5.2.1 Säätely...................................................................................... - 10 -1.5.3 Lihasvärinä...................................................................................... - 12 -

1.5.3.1 Energian käyttö lihasvärinän aikana.......................................... - 13 -1.5.4 Hikoilu ............................................................................................ - 14 -1.5.5 Läähätys.......................................................................................... - 15 -1.5.6 Sosiaalinen ja käyttäytymislämmönsäätely ...................................... - 16 -1.5.7 Ruskea rasva ................................................................................... - 16 -

1.6 Paleltumat............................................................................................. - 17 -1.6.1 Paleltumien hoito ............................................................................ - 18 -2.1 Kyselytutkimus................................................................................. - 20 -2.2 Tilastomenetelmät ............................................................................ - 21 -2.3 Aineiston kuvailu.............................................................................. - 21 -

2.3.1 Rotukohtaiset tiedot..................................................................... - 22 -2.3.2 Yhdistetyn aineiston kuvailu........................................................ - 23 -

3.1 Kysymys 1......................................................................................... - 24 -Ulkoilun pituus ja koiran koko (suuret, keskikokoiset ja pienet koirat) . - 25 -Ulkoilun pituus ja turkin paksuus (lyhytkarvaiset vs. pitkäkarvaiset) .... - 25 -

3.2 Kysymys 2......................................................................................... - 26 -Ulkoiluhalukkuus ja koiran koko.......................................................... - 26 -Ulkoiluhalukkuus ja turkin paksuus...................................................... - 26 -

3.3 Kysymys 3......................................................................................... - 27 -3.3.1 Kysymys 3.1 ............................................................................... - 27 -Omistajan arvio palelemisesta ja koiran koko....................................... - 28 -Omistajan arvio koiran palelemisesta ja turkin paksuus ........................ - 28 -

3.3.2 Kysymys 3.2 ............................................................................... - 28 -Täriseminen (lihasvärinä) ja koiran koko.............................................. - 29 -Täriseminen (lihasvärinä) ja turkin paksuus.......................................... - 29 -3.3.3 Kysymys 3.3 ............................................................................... - 30 -Tassujen nostelu ja koiran koko............................................................ - 31 -Tassujen nostelu ja turkin paksuus........................................................ - 31 -3.3.4 Kysymys 3.4 ............................................................................... - 31 -

3.4 Kysymys 4......................................................................................... - 31 -Läähätys (kostea lämmönluovutus) ja koiran koko ............................... - 32 -Läähätys (kostea lämmönluovutus) ja turkin paksuus ........................... - 32 -

3.5 Kysymys 5......................................................................................... - 33 -Omistajan arvio käytöksen muutoksesta ja koiran koko........................ - 33 -Omistajan arvio käytöksen muutoksesta ja turkin paksuus .................... - 33 -

3.6 Kysymys 6......................................................................................... - 33 -3.7 Kysymys 7......................................................................................... - 34 -3.8 Kysymys 8......................................................................................... - 34 -3.9 Kysymys 9......................................................................................... - 36 -3.10 Kysymys 10 ..................................................................................... - 37 -

Lähdeluettelo.............................................................................................. - 47 -Liite 1. Kyselylomake .............................................................................. - 49 -

- 1 -

1. Johdanto

Ruumiinlämmön pitäminen tasaisena on nisäkkäille ja linnuille välttämätöntä

elintoimintojen ylläpitämiseksi. Eläimet ovat sopeutuneet asumaan varsin

vaihtelevissa ympäristöolosuhteissa ja kehittäneet erilaisia mekanismeja

lämpötilan vaihteluista selviytymiseen. Tropiikissa lämpötila voi vaihdella

vuorokauden aikana jopa 40 astetta, arktisilla ja subarktisilla alueilla

vuorokausivaihtelu on yleensä pienempää, mutta vuosivaihtelu puolestaan suurta.

Normaali ruumiinlämpö on kullekin lajille ja yksilölle tyypillinen, eikä

sopeutuminen kylmään tai kuumaan ympäristöön muuta ruumiinlämpöä.

Hypotalamuksessa sijaitseva lämmönsäätelykeskus seuraa kehon lämpötilaa ja

ylläpitää sitä. Elimistö voidaan lämpötaloudellisesti jakaa kahteen alueeseen,

ytimeen ja pintaan. Ytimeen kuuluvat vatsa- ja rintaontelo sekä aivot ja pinta-

alueeseen raajat. Ydinlämpöä voidaan ylläpitää tasaisena, vaikka pintaosien

lämpötila muuttuisikin. Lämpötilareseptoreita on hypotalamuksen lisäksi

sisäelimissä ja iholla. Ihon reseptorit reagoivat erityisesti lämmön vaihteluihin.

(Robinson, 1997)

Kun ydinlämpö syystä tai toisesta muuttuu, hypotalamuksen

lämmönsäätelykeskus pyrkii korjaamaan tilanteen normaaliksi. Hypotalamuksen

lämpötilareseptorit mittaavat lämpötilaeroa ihon ja ympäristön välillä sekä

ydinlämpöä (Raven ym., 1975). Elimistön jäähtyminen johtaa lämmöntuotannon

lisäämiseen ja lämmönhukan minimoimiseen. Lämmöntuotantoa voidaan lisätä

hormonaalisesti, erityisesti kilpirauhashormonien ja katekoliamiinien

välityksellä, tai lihasvärinällä. Liika lämpö poistetaan elimistöstä lisäämällä

lämmönhukkaa.

1.1 Tasalämpöisyys

Tasalämpöisyys tarkoittaa eläimen ruumiinlämmön aktiivista pitämistä tasaisena

tietyllä, kohtalaisen vakaalla tasolla. Tasalämpöiset eläimet käyttävät runsaasti

energiaa ruumiinlämmön pitämiseen tasaisena vaihtelevista

ympäristöolosuhteista huolimatta. Säätely toimii hermosignaalien ja

- 2 -

hormonaalisten muutosten avulla. Vain linnut ja nisäkkäät ovat tasalämpöisiä.

Lämmönsäätelymekanismien pettäminen aiheuttaa hypo- tai hypertermian.

Nisäkkäillä ruumiinlämpö on 38 ± 2 ºC (Schmidt-Nielsen, 1997), koirilla 38,9 ±

1 ºC (Robinson, 1997), linnuilla noin 40 ºC. Eläimen koko ja ruumiinlämpö eivät

ole selvästi riippuvaisia toisistaan. Useilla eläinlajeilla on todettu

vuorokausivaihtelua ruumiinlämmössä. Vaihtelu on 1 - 2 ºC ja se on

nokturnaalista tai diurnaalista eläinlajista riippuen. Vaihtelu rytmittyy

valoisuuden mukaan, mutta säilyy poistettaessa valoisuuden vaihtelu. (Schmidt-

Nielsen, 1997).

1.1.1 Lämmönsäätelyyn vaikuttavia tekijöitä

Eläimen koko vaikuttaa siihen, miten se selviytyy kylmässä tai kuumassa

ympäristössä. Eläimen pinta-alan ja tilavuuden suhde on pienillä eläimillä

suurempi kuin suurilla eläimillä. Pienillä eläimillä myös perusmetaboliataso on

suuria eläimiä korkeampi (Robinson, 1997; Schmidt-Nielsen, 1997). On

osoitettu, että alle 5 kg painavat eläimet eivät voi kasvattaa riittävän paksua

turkkia Alaskan talvessa selviytymiseksi, vaan ne joutuvat turvautumaan pesän

tai kolon suojaan, koska riittävän paksu turkki estäisi liiaksi liikkumista

(Scholander ym., 1950). Suuri pinta-alan ja tilavuuden suhde tarkoittaa sitä, että

eläimestä poistuu paljon lämpöä kylmässä, kun taas kuumassa ilmassa eläimeen

kertyy helposti lämpöä, koska lämpösäteilyä vastaanottava pinta-ala on suuri ja

lämmönhukka on tehotonta.

1.1.2 Lämmönsäätelymekanismit

Hikirauhasia ja ruskeaa rasvakudosta lukuun ottamatta mikään elin tai kudos ei

ole erikoistunut vain lämmönsäätelyyn. Lämmönsäätely tapahtuu useiden

kudosten ja elinten monimutkaisena yhteistyönä. Lämmönsäätelyyn käytetään

verenkierron ohjaamista, värinätöntä lämmöntuottoa, lihasvärinää, piloerektiota,

hikoilua, läähätystä sekä sosiaalista ja käyttäytymislämmönsäätelyä (Whittow,

1971).

- 3 -

Elimistö voidaan jakaa lämpötaloudellisesti kahteen osaan, ytimeen ja pintaan.

Ytimeen kuuluvat vatsa- ja rintaontelo sekä aivot ja pinta-alueeseen suuret

lihakset sekä raajat. Kun ympäristön lämpötila on eläimen termoneutraalilla

alueella ja eläin on levossa, suurin osa lämmöntuotannosta tapahtuu sisäelimissä

(Whittow, 1971; Schmidt-Nielsen, 1997). Ihmisellä 56 % lämmöntuotannosta

tapahtuu sisäelimissä, vaikka sisäelinten paino on vain 6 % kehon painosta

(Schmidt-Nielsen, 1997). Tuotettu lämpö kuljetetaan veren mukana pinta-osiin.

Ytimen lämpötila on kohtalaisen vakaa, mutta voi silti vaihdella eri elimien

alueella noin 0,5 ºC (Schmidt-Nielsen, 1997). Pintaosien lämpötila voi vaihdella

huomattavasti enemmän, ilman että siitä on haittaa eläimelle (Robinson, 1997).

1.1.3 Termoneutraalialue

Ympäristön lämpötilaa, jossa eläin käyttää lämmönsäätelyyn ainoastaan

verenkierron säätelemistä ja muita passiivisen lämmönsäätelyn keinoja,

kutsutaan termoneutraaliksi alueeksi (Whittow, 1971). Termoneutraalialue

vaihtelee eläinlajeittain, lajin sisällä yksilöstä toiseen sekä tietyllä yksilöllä

vuodenajan mukaan (Schmidt-Nielsen, 1997). Lämpötilaa, jossa eläin joutuu

lisäämään metabolista aktiivisuuttaan tai muuten tuottamaan lisää lämpöä,

kutsutaan alemmaksi kriittiseksi lämpötilaksi. Ylempi kriittinen lämpötila on se

ympäristön lämpötila, jossa lämmönhukkaa pitää tehostaa hikoilemalla tai

läähättämällä (Whittow, 1971).

1.1.4 Letaali ruumiinlämpö

Letaali ruumiinlämpö vaihtelee eläinlajeittain, mutta se on nisäkkäillä noin 6 ºC

korkeampi kuin normaali ruumiinlämpö. Tarkkaa syytä lämpökuolemaan ei

tunneta, mutta syiksi on esitetty proteiinien denaturaatiota eli lämmön

aiheuttamaan proteiinien koagulaatiota, entsyymien inaktivaatiota nopeammin

kuin uusia entsyymejä muodostuu, hapenpuutetta, entsyymien erilaista

herkkyyttä lämmölle ja solukalvojen muutoksia lämmön noustessa (Schmidt-

Nielsen, 1997).

- 4 -

1.1.5 Akklimatisaatio ja akklimaatio

Sopeutumista luonnossa ilmasto-olosuhteisiin eli useisiin ympäristötekijöihin

samanaikaisesti kutsutaan akklimatisaatioksi. Akklimatisaatio tapahtuu hitaasti,

viikkojen kuluessa ja palautuu olosuhteiden muuttuessa ennalleen.

Akklimatisaatio on fenotyyppistä sopeutumista, mutta genotyyppi määrää ne

biokemialliset, fysiologiset ja käyttäytymisen strategiat, joilla yksilö voi reagoida

ympäristötekijöiden muutoksiin. Akklimaatio puolestaan on mitattavia vasteita

laboratorio-oloissa tehdylle, tunnetulle altistukselle. Akklimatisoitunut eläin on

altistunut vaihteleville lämpötiloille, eikä vastetta tiettyyn lämpötilan muutokseen

voida selvästi osoittaa (Schmidt-Nielsen, 1997).

1.2 Hypertermia

Hypertermia eli ylilämpöisyys tarkoittaa ruumiinlämmön nousua normaalia

korkeammaksi. Hypertermia voidaan jakaa syntymekanismin perusteella

kuumeeseen, liikunnan aiheuttamaan hypertermiaan, patologiseen tai

farmakologiseen hypertermiaan ja lämmönhukan estymisestä aiheutuneeseen

hypertermiaan (Miller, 2000).

1.2.1 Kuume

Kuume tarkoittaa fysiologista reaktiota, jossa hypotalamuksen

lämmönsäätelykeskus nostaa ruumiinlämmön säätöarvon tavallista

korkeammalle, kehon lämmönhukkamekanismit eivät siis aktivoidu nousseesta

ruumiinlämmöstä huolimatta. Kuumeesta johtuvaa elimistön lämmönnousua

voidaan pienentää lääkkeillä, toisin kuin muissa hypertermian muodoissa.

Kuumeen aiheuttavat endo- tai eksogeeniset pyrogeenit. Veressä olevat

pyrogeenit sitoutuvat hypotalamuksen kapillaarien endoteelin reseptoreihin ja

stimuloivat prostaglandiini E2:n (PGE2) eritystä (Miller, 2000). On myös

osoitettu, että PGE2:n injektoiminen suoraan aivokammioon aiheuttaa

hypertermian (Inui ym., 1989).

- 5 -

1.2.2 Liikunnan aiheuttama hypertermia

Liikunnan aiheuttama hypertermia syntyy, kun lihastyössä syntyy enemmän

lämpöä kuin elimistöstä pystytään poistamaan. Hypertermia voi syntyä, jos

ympäristön lämpötila on korkea tai ilman kosteus on suuri. Eläimet, jotka ovat

huonossa fyysisessä kunnossa, ylilihavia tai jos niillä on jokin

hengityselinsairaus, voivat saada liikunnan aiheuttaman hypertermian myös

normaaleissa ympäristöolosuhteissa (Miller, 2000). Kylmään hyvin sopeutuneet

koirat voivat saada liikunnan aiheuttaman hypertermian, kun ne joutuvat

työskentelemään normaalia lämpimämmissä olosuhteissa. Ruumiinlämpö voi

nousta jopa 43 asteeseen (Bostelmann, 1976; Phillips ym., 1981).

1.2.3 Patologinen hypertermia

Hypotalamuksen vauriot voivat aiheuttaa patologisen hypertermian, kun

lämmönsäätelykeskuksen normaali toiminta estyy. Tietyt lääkeaineet, kuten

halotaani ja sukkinyylikoliini voivat aiheuttaa myopatian, joka aiheuttaa

hypertermian. Patologinen hypertermia voi johtua myös metabolian häiriöistä.

Hypertyreoidismi aiheuttaa yleensä lievän hypertermian (Miller, 2000).

1.2.4 Lämpöhalvaus

Lämmönhukan estyminen johtaa lämpöhalvaukseen. Lämpöhalvaus kehittyy

varsin nopeasti kuumassa, huonosti ilmastoidussa ympäristössä tai jos eläintä

juoksutetaan kuumassa ja kosteassa ilmassa. Koira poistaa lämpöä elimistöstään

pääasiassa läähättämällä. Hikoilulla ei ole koiralla merkitystä lämmönsäätelyssä

(Cotton ym., 1975). Kuumassa ja kosteassa tai huonosti ilmastoidussa suljetussa

tilassa läähättämällä ei voi poistaa riitävästi lämpöä, mikä johtaa lämmön

kertymiseen elimistöön ja lämpöhalvaukseen (Miller, 2000).

- 6 -

1.3 Hypotermia

Kehon ydinlämmön laskemista normaalia alemmaksi kutsutaan hypotermiaksi eli

alilämpöisyydeksi. Ajoittainen hypotermia on normaalia esimerkiksi pienillä

nisäkkäillä, jotka pyrkivät säästämään energiaa selvitäkseen kylmän vuodenajan

tai yön aikana. Hypotermia voi johtua ympäristötekijöistä tai olla patologista.

1.3.1 Fysiologiset muutokset hypotermian aikana

Värinällinen lämmöntuotanto estyy, kun ydinlämpö on laskenut noin 34

asteeseen. Kun elimistö yrittää kompensoida lämmönhukkaa, ensimmäisenä

tehostuu hapenotto, koska metabolia lisääntyy (Raven ym., 1975). Ydinlämmön

laskiessa edelleen useiden kudosten metaboliataso laskee ja lämmöntuotanto

vähenee entisestään. Sydämen syke hidastuu, minuuttivolyymi laskee,

munuaisten filtraatio vähenee, hematokriitti nousee ja systolinen verenpaine

laskee (Raven ym., 1975; Forichon ym., 1977; Miller, 2000).

Hypotalamuksen lämmönsäätelykeskuksen toiminta estyy, kun lämpötila laskee

noin 29 asteeseen ja sydämen toiminta loppuu 20 asteessa (Robinson, 1997).

Maksan toimintakyky häiriintyy vasta noin 30 asteessa (Auld ym., 1980).

1.3.2 Ympäristöstä johtuva hypotermia

Ympäristöstä johtuva hypotermia syntyy, kun kehosta poistuu enemmän lämpöä

ympäristöön kuin mitä lämmöntuotantomekanismit pystyvät tuottamaan.

Ympäristöstä johtuva hypotermia voi aiheutua joko erittäin kylmissä oloissa,

viileän ilman ja kosteuden yhteisvaikutuksena tai lämmöntuotannon estyessä,

esimerkiksi anestesian aikana (Miller, 2000).

1.3.3 Patologinen hypotermia

Patologisen hypotermian voivat aiheuttaa perusmetaboliatasoa (basal metabolic

rate, BMR) alentavat sairaudet tai lämmönsäätelykeskuksen patologiset

muutokset. Metaboliatasoa alentavia sairauksia ovat mm hypotyreoosi,

- 7 -

hypopituitarismi ja hypoadrenokortikoidismi. Myös shokki tai sepsis voi

aiheuttaa hypotermian (Miller, 2000).

1.4 Lämmönsäätelyn fysikaalisia perusteita

Lämpö on molekyylien liikettä. Molekyylien liikemäärä riippuu lämpötilasta,

liikemäärä on sitä suurempi, mitä korkeampi lämpötila on. Absoluuttisessa

nollapisteessä, 0 K = -273,15 ºC, lämpöliike pysähtyy kokonaan.

Lämmönsäätelyn kannalta lämmön siirtyminen johtumalla, kulkeutumalla,

säteilemällä tai haihtumalla on tärkeintä. Lämpötilaero eli lämpögradientti

kahden pinnan välillä on tärkeä, sillä lämpö siirtyy aina lämpimämmästä

kylmempään lämpöopin toisen pääsäännön mukaisesti. Mitä suurempi

lämpögradientti ja yhteinen pinta-ala kahdella pinnalla on, sitä enemmän lämpöä

siirtyy (Whittow, 1971; Schmidt-Nielsen, 1997; Robinson, 1997). Poistuvan

lämmön määrä riippuu väliaineen lämmönjohtuvuuskertoimesta, mitä suurempi

lämmönjohtavuuskerroin on, sitä enemmän lämpöä sitoutuu kyseiseen

väliaineeseen. Ilman lämmönjohtavuuskerroin on 0,024 ja veden 0,6 W/mK.

1) Johtuminen

Lämmön siirtyminen johtumalla tarkoittaa sitä, että lämpöenergia siirtyy

kappaletta pitkin tai kappaleesta toiseen ilman, että sitä kuljetetaan

esimerkiksi ilman tai veden mukana. Johtuminen on tapa, jolla lämpö poistuu

kuivalta iholta. Kylmässä ilmassa lämmön johtuminen iholta ilmaan on

runsasta. Pintalämpöä alentamalla eläin voi vähentää johtumisesta aiheutuvaa

lämmönhukkaa.

2) Kulkeutuminen

Kulkeutuminen tarkoittaa lämmön kuljetusta jonkin aineen mukana. Veren

mukana sisäelimistä iholle kuljetettava lämpö on lämmön siirtymistä.

Vedessä lämmönhukka on suurta, koska ihon lämmittämä vesi korvautuu heti

viileällä vedellä ja lämpö siirtyy veden mukana pois iholta.

- 8 -

3) Säteileminen

Kaikki kappaleet, joiden lämpötila on absoluuttisen nollapisteen yläpuolella,

lähettävät elektromagneettista säteilyä. Kappaleen lämpötilasta riippuu, millä

taajuudella se säteilee. Kehon säteily osuu infrapuna-alueelle ja esimerkiksi

sulan metallin säteily näkyvän valon alueelle. Jos ympäristön lämpötila on

pienempi kuin kehon, niin kehosta siirtyy lämpöä ympäristöön säteilemällä.

Jos ympäristön lämpötila on suurempi, lämmön poistuminen säteilemällä

estyy ja keho vastaanottaa säteilyä. Turkin väri vaikuttaa vastaanotetun

säteilyn määrään; musta turkki absorboi enemmän säteilyä kuin valkoinen.

Sen sijaan lähetettävän säteilyn määrään turkin väri ei vaikuta eli turkin

värillä ei ole merkitystä lämmönhukan pienentämisessä.

4) Haihtuminen

Haihtuminen tarkoittaa aineen höyrystymistä. Veden höyrystyminen vaatii

runsaasti energiaa, eli se on hyvä tapa luovuttaa lämpöä ympäristöön.

Höyrystyminen on ainoa tapa elimistölle luovuttaa lämpöä, jos ympäristön

lämpötila on elimistön lämpötilaa korkeampi. Mitä korkeampi ilman

suhteellinen kosteus on, sitä vaikeampaa veden haihduttaminen on. Eläimet

käyttävät veden haihduttamista hyväkseen lämmönsäätelyssä hikoilemalla ja

läähättämällä.

1.5 Lämmönsäätelymekanismit

1.5.1 Verenkierron ohjaaminen

Termoneutraalilla alueella kehon lämmönsäätely hoidetaan verenkierron

ohjaamisella. Eläimen termoneutraalialue on se lämpötilaväli, jossa eläimen

metaboliataso ei muutu ympäristön lämpötilan muuttuessa (Schmidt-Nielsen,

1997). Termoneutraalialue vaihtelee lajista ja yksilöstä toiseen, mutta se on

arktisiin oloihin sopeutuneilla eläinlajeilla suurempi kuin tropiikin lajeilla

(Schmidt-Nielsen, 1997), mutta tähän sääntöön on myös poikkeuksia.

Ympäristön lämpötilan laskiessa sydän reagoi inotrooppisesti; minuuttivolyymi

kasvaa lineaarisesti, mutta syke ei muutu. Systolinen verenpaine nousee

- 9 -

lineaarisesti lämpötilan laskiessa, mutta diastolinen ei. Laskennallinen

verenkierron ääreisvastus laskee lineaarisesti, vaikka keskipaine nousee (Raven

ym., 1975).

Kylmässä lämmönhukkaa pienennetään laskemalla pinta-alueiden lämpötilaa ja

siten lämpögradienttia ihon ja ilman välillä. Lämpimässä ympäristössä sen sijaan

pintaosien verenkierto vilkastuu ja samalla lämpötila nousee.

Kylmässä korostuu turkin merkitys. Niillä lajeilla, joilla on suojanaan turkki,

pintaosien lämpötila laskee vähemmän kuin karvattomilla lajeilla. Piloerektio eli

karvojen nouseminen pystyyn lisää turkin eristävyyttä. Tärkeimmät alueet

lämmönhukan pienentämisessä ovat ne, joiden pinta-ala on suuri, mutta

kudoksen massa pieni, kuten korvat, distaaliset raajat ja anturat.

Verenkierron vähentyminen aiheuttaa myös ongelmia. Vaikka kudosten

metaboliataso laskeekin, ne tarvitsevat silti happea ja ravinteita. Elimistö on

ratkaissut tämän paradoksin niin, että pinta-alueilla on monimutkaisesti

säädeltyjä vasodilataatioita, vaikka vasokonstruktio olisi lämmönsäätelyn

kannalta parempi ratkaisu. Kylmän aiheuttama vasodilataatio huolehtii kudosten

ravinnonsaannista ja samalla estää kylmän aiheuttamaa kudostuhoa

lämmittämällä kudosta hetkellisesti (Whittow, 1971).

1.5.2 Värinätön lämmöntuotto

Tasalämpöiset eläimet ovat endotermisia eli ne kykenevät käyttämään oman

aineenvaihdunnan tuottamaa energiaa ruumiinlämpönsä nostamiseen.

Metaboliatason muuttumista lämmönsäätelyn tarpeiden mukaan kutsutaan

värinättömäksi lämmöntuotoksi.

Ympäristön lämpötilan laskiessa metaboliatasoa voi nousta ja siten ylläpitää

elimistön lämpötila vakaana. Ympäristön lämpötilan noustessa metaboliatasoa ei

voida laskea alle perustason (basal metabolic rate, BMR) ja ylimääräisestä

lämmöstä pitää päästä eroon muilla tavoilla. Alempi kriittinen lämpötila on

termoneutraalin alueen alaraja, ja ympäristön lämpötilan laskiessa sen alle alkaa

- 10 -

ylimääräisen lämmön tuotto metaboliatasoa nostamalla (Whittow 1971; Schmidt-

Nielsen, 1997).

Kaikissa solujen entsyymireaktioissa osa käytetystä energiasta vapautuu

lämpöenergiana ja tätä ominaisuutta voidaan käyttää hyväksi, kun elimistön

lämpötila uhkaa laskea. Esimerkiksi solukalvon Na/K-ATPaasi käyttää noin 17 -

52 % solun energiatarpeesta, ja suuri osa energiasta vapautuu lämpönä (Kriesten,

1981). Normaalioloissa happi ei ole rajoittava tekijä, vaan ennemminkin energian

saatavuus. Hypoksia kuitenkin vähentää värinätöntä lämmöntuottoa ja nopeuttaa

ruumiinlämmön laskua.

Veren glukoosin, laktaatin, pyruvaattin, vapaiden rasvahappojen ja ketoaineiden

pitoisuudet pysyvät samoina vaikka eläin kärsisi hypoksiasta kylmäaltistuksen

aikana; solut eivät pysty käyttämään tarjolla olevaa energiaa hyväkseen (Blatteis

ym., 1973).

1.5.2.1 Säätely

Värinättömän lämmöntuoton säätely on hormonaalista. Siihen osallistuvat

kilpirauhashormonit, kortikosteroidit ja katekoliamiinit.

Kilpirauhashormonit osallistuvat metabolian säätelyyn ja kun niiden pitoisuus

veressä kasvaa, metabolia tehostuu. Kehon jäähtyessä lämmönsäätelykeskus

aktivoituu ja kilpirauhasta stimuloivan hormonin (TSH) eritys aivolisäkkeen

etulohkosta lisääntyy. TSH lisää T3:n ja T4:n vapautumista kilpirauhasesta.

Kilpirauhashormonit lisäävät solujen aineenvaihduntaa ja natriumin ulosvirtausta

solusta. Natriumin ulosvirtaus soluista aktivoi Na/K -pumpun, mikä puolestaan

lisää vapautuvan lämpöenergian määrää. T3:n on havaittu lisäävän metaboliaa

ainakin maksa-, sydänlihas-, munuais- ja luurankolihasoluissa. Muiden

solukalvolla sijaitsevien entsyymien aktiivisuuteen T3:lla ei ole havaittu olevan

vaikutusta. Aivokudoksen Na/K – pumpun aktiivisuuteen T3:lla ei sen sijaan ole

vaikutusta, koska aivot ovat lämmöntuoton kannalta inaktiivinen elin (Kriesten,

1981).

- 11 -

Katekoliamiinien vaikutusmekanismia lämmöntuotannon tehostamisessa ei

tunneta tarkkaan. Katekoliamiinit aiheuttavat nopean vasteen, ja ne ovatkin

vastuussa akuuttiin kylmäaltistukseen reagoimisesta (Kriesten, 1981). Kylmälle

altistetuilta koirilta on mitattu jopa kymmenkertaisia adrenaliinipitoisuuksia

laskimoverestä normaalitasoon verrattuna (Tanche, 1976).

Adrenaliini aiheuttaa maksasoluissa glykogeenisynteesin estymisen ja glukoosin

vapautumisen. (Kriesten, 1981) Tämä nostaa veren glukoosipitoisuutta, mutta

samalla adrenaliini estää insuliinin eritystä, mikä puolestaan vähentää

perifeeristen kudosten glukoosin soluunottoa (Therminarias ym., 1979).

Katekoliamiinit lisäävät myös lipolyysiä ja siten veren vapaiden rasvahappojen

määrää (FFA). Sydämen supistuvuus ja syke nousevat ja perifeeriset verisuonet

muissa kudoksissa kuin luustolihaksissa supistuvat. Kilpirauhashormonit ja

katekoliamiinit tehostavat toistensa vaikutusta (Tanche, 1976; Kriesten, 1981).

Kolmas tärkeä hormoniryhmä värinättömän lämmönsäätelyn kontrolloimisessa

on glukokortikoidit. Glukokortikoidit eivät yksinään vaikuta suuresti

värinättömän lämmöntuotannon säätelyyn, mutta niitä tarvitaan tehostamaan

muiden hormonien vaikutusta. Tämä on osoitettu muun muassa rotilla tehdyssä

kokeessa, jossa ne altistettiin lisämunuaisten poiston jälkeen kylmälle. Rottien

ruumiinlämpö laski kokeessa nopeasti, eikä lämmöntuotanto käynnistynyt

adrenaliinin antamisen jälkeenkään. Kun rotat saivat kortisonia ennen

kylmäaltistusta, ruumiinlämpö pysyi lähellä normaalia ilman adrenaliinin antoa.

Kun rotat saivat sekä kortisonia että adrenaliinia, plasman glukoosin ja vapaiden

rasvahappojen pitoisuudet lisääntyivät selvästi. Huoneenlämmössä eläimet

pystyivät ylläpitämään normaalin ruumiinlämpönsä (Kriesten, 1981).

Pitkään jatkuneen kylmäaltistuksen on todettu aiheuttavan sekä eläimillä että

ihmisillä lisämunuaisten kuorikerroksen hypertrofiaa (Tanche, 1976).

- 12 -

1.5.3 Lihasvärinä

Lihasvärinä on kylmän aikaansaamaa reflektorista linnuilla ja nisäkkäillä

esiintyvää luustolihasten värinää, jonka tarkoituksena ei ole aikaansaada liikettä

vaan tuottaa lämpöenergiaa. Värinää ohjaa aivojen lämmönsäätelykeskus

liikehermosyiden ja lihaskäämien avulla. Supistukset muistuttavat kevyttä työtä

(Minaire ym., 1973). Lihaksia hermottavat neuronit toimivat synkronissa.

Synkronoinnin mekanismia ei tunneta. Lihasvärinä alkaa, kun lämmönhukka on

niin suurta, että sitä ei voida kompensoida pelkästään värinättömällä

lämmöntuotannolla. Ennen lihasvärinän alkamista koko elimistön lihastonus

kasvaa (Spaan ym., 1970).

Elimistön hormonaaliset muutokset pysyvät kutakuinkin samoina kuin

värinättömässä lämmöntuotannossa. Energiantarve kasvaa, samoin kuin

hapenkulutus. Glukokortikoidien on todettu olevan tärkeitä lihasvärinän

kannalta. Niiden vaikutusmekanismeja ei vielä täysin tunneta, mutta ne

vaikuttavat ainakin entsyymisynteesin lisääntymiseen ja maksan entsyymien

aktiivisuuden lisääntymiseen. Myös suora vaikutus lämmönsäätelykeskukseen on

osoitettu. Mineralokortikoidit ovat tärkeitä lihasten supistuvuudelle ja

normaalille metabolialle. Katekoliamiinit osallistuvat myös lihasvärinän

säätelyyn, esimerkiksi adrenaliinin on osoitettu lisäävän lihasvärinää (Tanche,

1976).

Värisevän eläimen hapenkulutus voi kasvaa jopa 300 % verrattuna samassa

lämpötilassa olevaan eläimeen, jonka lihasvärinä on estetty (Auld ym., 1980).

Lihasvärinän aiheuttama hapen tarve voi olla jopa 40 % maksimaalisesta

hapenottokyvystä, mutta hapen käyttö vaihtelee yksilöstä toiseen (Minaire ym.,

1973). Hypoksiasta kärsivän eläimen lihasvärinä estyy (Blatteis ym., 1973).

Kaikilla hypotermisillä eläimillä on lievä metabolinen asidoosi. Lihasvärinä ei

kuitenkaan lisää asidoosia eikä veren laktaattipitoisuus lisäänny. Vakava

metabolinen asidoosi voi kehittyä, jos verenkierto- tai hengityselimistö ei pysty

vastaamaan kasvaneeseen hapenkulutukseen. Ongelmaa pahentaa se, että

- 13 -

lämpötilan laskiessa happea sitoutuu hemoglobiiniin vähemmän (Auld ym.,

1980).

Kokeessa, jossa verrattiin keskenään väriseviä koiria ja koiria, joiden lihasvärinä

oli estetty, todettiin, että lihasvärinä ei vaikuttanut sydämen sykkeen laskuun

kehon lämpötilan laskiessa, mutta iskutilavuus sen sijaan nousi. Lihasvärinä ei

myöskään lisännyt rytmihäiriöiden riskiä (Auld ym., 1980).

Lihasvärinän taajuus riippuu eläimen painosta. Eri eläinlajeille on määritetty

keskimääräisiä taajuuksia (kissa 15/s, kani 19/s, ihminen 9-10/s). Tekijöitä, jotka

määräävät tietyn eläimen lihasvärinän taajuuden, ei tunneta. Elimistön lämpötilan

laskiessa värinän taajuus ensin laskee, sitten värinä muuttuu katkonaiseksi ja

lopulta loppuu kokonaan (Spaan ym., 1970).

1.5.3.1 Energian käyttö lihasvärinän aikana

Energiavarastojen riittävyys on ratkaiseva tekijä värisevän eläimen

ruumiinlämmön ylläpitämisessä. Metaboliataso värisevällä eläimellä voi nousta

jopa kahdeksankertaiseksi perusmetaboliatasoon verrattuna (Minaire ym., 1973).

Maksan glykogeenivarastot ovat rajoittava tekijä, koska glukoneogeneesi tuottaa

riittävästi glukoosia vain hermoston tarpeisiin. Pääosa lihasten käyttämästä

energiasta tulee vapaista rasvahapoista tai lihasten glukogeenivarastoista, ei

veren glukoosista (Minaire ym., 1973). Elimistö pyrkii säästämään glukoosia

keskushermoston käyttöön (Tanche, 1976).

Katekoliamiinit säätelevät kylmälle altistetun eläimen energiankäyttöä.

Glukagonin merkitys glykogeenin pilkkoutumisen lisäämisessä on vähäinen

hypotermisellä eläimellä (Minaire ym., 1982). Hypotermiset eläimet ovat

hyperglykemisiä, koska adrenaliini lisää glykogeenin pilkkoutumista maksassa ja

samalla vähentää insuliinin eritystä ja sitä kautta glukoosin soluunottoa

perifeerissä kudoksissa (Therminarias ym., 1979). Adrenaliinin insuliinin eritystä

vähentävä vaikutus on suurempi kylmässä kuin termoneutraalilla alueella, mutta

inhibition vaikutusmekanismi on tuntematon (Forichon ym., 1977).

- 14 -

Noradrenaliini puolestaan lisää vapaiden rasvahappojen mobilisointia

rasvakudoksesta. Lisääntynyt lipolyysi tuottaa myös glyserolia maksan

glukoneogeneesiin, mutta ilmeisesti vain osa glyserolista muutetaan maksassa

glukoosiksi (Minaire ym., 1973).

1.5.4 Hikoilu

Kaikkien nisäkkäiden ihossa on putkirauhasia, jotka sijaitsevat dermiksen ja

subkutiksen rajalla ja joiden tiehyt avautuu suoraan iholle tai karvatuppeen.

Kotieläimistä vain hevosilla hikirauhasilla on merkitystä lämmönsäätelyn

kannalta.

Koiralla hikirauhaset ovat apokriinisia, niiden erite on rasvaista ja eritteessä on

feromoneja (Meyer ym., 1978). Koiran hikirauhaset eivät ilmeisesti ole suoraan

hermotettuja. Koira on kuitenkin saatu kokeellisesti hikoilemaan ihonsisäisillä

asetyylikoliini- ja adrenaliini – injektioilla (Cotton ym., 1975).

Koirilla hieneritys ei lisäänny, vaikka ihon lämpötila nousee epäfysiologiseksi.

Tutkimuksessa, jossa selvitettiin hikoiluvastetta eri ärsykkeisiin, huomattiin

hikoilun lisääntyneen vain vähän ympäristön lämpötilan ollessa 40 ºC. Hikeä

erittyi myös tassuista, mutta eritys ei kasvanut lämpötilan noustessa. Sen sijaan

koirat läähättivät runsaasti (Cotton ym., 1975). Toisessa kokeessa, jossa koirien

ihon lämpötilaa nostettiin vähitellen, hikoilu lisääntyi vasta 45 asteessa. Hikoilu

loppui, kun ihoon injisoitiin atropiinia. Koirat saivat palovammoja ennen kuin

hikoilu lisääntyi (Cotton ym., 1972). Kopulaatio on ainoa fysiologinen ärsyke,

jonka on havaittu aiheuttavan hikoilua koiralla. Oletetaan, että hikoilulla olisi

tällöin merkitystä feromonien välittämisessä (Cotton ym., 1975).

Tassuissa olevat hikirauhaset eivät liity lämmönsäätelyyn, mutta niillä on toinen

tärkeä tehtävä; niiden erityksen lisääntyminen eläimen liikkuessa parantaa

tassujen pitoa. On myös havaittu, että hien eritys tassuista lisääntyy

juoksunopeuden kasvaessa (Adelman ym., 1975).

- 15 -

1.5.5 Läähätys

Läähätys on hikoilun ohella ainoa tapa lisätä lämmönhukkaa lähes kaikilla

eläinlajeilla. Läähätyksen teho perustuu siihen, että nopea hengitys lisää veden

haihtumista ylemmistä hengitysteistä (Whittow, 1971; Goldberg ym., 1981;

Schmidt-Nielsen, 1997).

Koirilla on lisäksi nenän limakalvolla erityinen rauhanen, jonka tehtävänä on

lisätä veden eritystä. Rauhasesta erittyy 20 - 40 % kaikesta läähättäessä

haihtuvasta vedestä. Rauhasen erite on hypotonista plasmaan verrattuna eikä

siinä ole juuri lainkaan proteiineja (Blatt ym., 1972).

Koiralla on kolme erilaista hengitystyyppiä:

1) sisään - ja uloshengitys tapahtuvat nenän kautta

2) sisäänhengitys tapahtuu nenän kautta ja uloshengitys nenän ja suun

kautta

3) sisään - ja uloshengitys tapahtuvat suun ja nenän kautta

Hengitystyyppi 1 on käytössä, kun eläimen ei tarvitse luovuttaa lämpöä. Eläimen

luovuttaessa lämpöä, joko ympäristön korkean lämpötilan tai fyysisen rasituksen

takia, sillä on kaksi tapaa lisätä lämmönhukkaa hengitysteistä: limakalvon

vasodilataatio ja hengitystyypin muuttaminen. Tyypin 3 hengitys on käytössä

vain hypertermian uhatessa. Kieli on myös merkittävä lämmönluovuttaja. Sen

verenkierto lisääntyy ja tilavuus kasvaa. Vakava lämpöstressi voi myös lisätä

syljeneritystä (Whittow, 1971; Goldberg ym., 1981).

Läähätys ei juurikaan lisää ventilaatiota, vaikka hengitysfrekvenssi kasvaa. Tämä

selittyy sillä, että läähätys lisää pääasiassa kuolleen tilan tuuletusta eikä lisää

kaasujen vaihtoa alveoleissa (Schmidt-Nielsen, 1997). Läähätyksessä

hengityksen minuuttivolyymi voi kasvaa jopa 25-kertaiseksi normaalitasoon

verrattuna (Whittow, 1971). Jos ventilaatio lisääntyy, eläimelle kehittyy nopeasti

respiratorinen alkaloosi, koska hiilidioksidia poistuu elimistöstä liian nopeasti.

Läähätys ei aiheuta muutoksia elektrolyyttitasapainossa (Schmidt-Nielsen, 1997).

Vakavassa hypertermiassa hengitysfrekvenssi laskee ja hengitys syvenee, mikä

nopeuttaa respiratorisen alkaloosin kehittymistä (Goldberg ym., 1981).

- 16 -

Läähätys vaatii vain hieman lisää lihastyötä normaaliin hengitykseen verrattuna.

Suurin osa hengityksen lihastyöstä tehdään sisäänhengityksessä. Keuhkojen

elastinen kudos resonoi läähätysfrekvenssin kanssa, mikä pienentää

huomattavasti läähättämiseen tarvittavaa lihastyötä ja siten lämmöntuotantoa. On

arveltu, että ilman resonanssia läähätys vaatisi niin paljon lihastyötä, että se

nostaisi kehon lämpötilaa (Schmidt-Nielsen, 1997). Läähättävän eläimen

hengitystyyppi vaihtelee tyyppien 2 ja 3 välillä (Goldberg ym., 1981).

1.5.6 Sosiaalinen ja käyttäytymislämmönsäätely

Käyttäytymislämmönsäätely on vaihtolämpöisten eläinten ainoa keino vaikuttaa

omaan ruumiinlämpöönsä, kun taas tasalämpöiset käyttävät sitä fysikaalisen ja

kemiallisen lämmönsäätelyn lisänä.

Eläimet hakeutuvat suojaan, rakentavat pesiä, kaivavat onkaloita tai kaivautuvat

lumeen tai ottavat vesi- ja mutakylpyjä sään mukaan. Koirat pienentävät

lämmönhukkaa kiertymällä kerälle selkä vasten tuulta ja nostamalla hännän

kuonon päälle (Bostelmann, 1976).

Sosiaalinen lämmönsäätely on tärkeää kylmässä elävillä laumaeläimillä. Lauma

kerääntyy yhteen mahdollisimman tiiviiksi rykelmäksi, jolloin pinta-ala

muodostuu mahdollisimman pieneksi (Schmidt-Nielsen, 1997).

1.5.7 Ruskea rasva

Ruskea rasva on nisäkkäiden lämmöntuotantoon erikoistunut rasvakudos. Sitä on

selässä lapaluiden välissä, munuaisten, henkitorven ja suurten verisuonten

ympärillä vatsaontelossa. Runsaimmin ruskeaa rasvaa on poikasilla, jotka eivät

pysty tuottamaan lämpöä värisemällä.

Ruskeassa rasvassa on voimakas verisuonitus ja tavallista enemmän energiaa

tuottavia mitokondrioita. Solujen rasva on tavallisesta rasvakudoksesta poiketen

multilokulaarista. Ruskeassa rasvassa on runsaasti sympaattista hermotusta.

- 17 -

Ruskean rasvan voimakas lämmöntuotto perustuu solun ATP:n tuoton

irtikytkeytymiseen soluhengityksestä. Irtikytkeytyminen tapahtuu termogeniini-

proteiinin avulla, joka estää ATP:n muodostukseen tarvittavan protonigradientin

muodostumisen mitokondrioiden kalvojen välille. Tällä tavoin soluhengityksen

energia ei sitoudu ATP:hen vaan vapautuu lämpönä. Ruskean rasvan

aktiivisuutta säätelevät sympaattisen hermoston adrenergiset hermopäätteet.

Hermoston aktivoituessa lipolyysi ja soluhengitys kiihtyvät. Eläimen sopeutuessa

kylmään soluhengitystä ylläpitävien mitokondrioiden määrä ja termogeniinin

pitoisuus nousevat moninkertaisesti ja siten eläimen lämmöntuotantokapasiteetti

kasvaa (Lehninger ym., 1993).

1.6 Paleltumat

Paleltuma tarkoittaa kudosten jäätymistä. Kudostuho tapahtuu kahdella eri

mekanismilla: kylmäaltistuksen aikana tapahtuva solukuolema ja progressiivisen

iskemian aiheuttama nekroosi kylmäaltistuksen jälkeen.

Kylmäaltistuksen aikana jäähtyvää kudosta yritetään lämmittää vuorottelemalla

vasodilataatiota ja vasokonstriktiota. Vasokonstriktion tarkoituksena on vähentää

lämmönhukkaa. Osittainen jäätyminen ja uudelleen sulaminen aiheuttaa suurta

kudostuhoa. Vaiheen edetessä alkaa kehittyä trombooseja. Kudoksen jäätyessä

muodostuu ensin jääkiteitä soluvälitilaan. Jääkiteet vahingoittavat solukalvoja ja

muuttavat osmoottista gradienttia intrasellulaarinesteen ja eksrasellulaarinesteen

välillä. Muuttunut gradientti vetää nestettä pois soluista, mikä johtaa solujen

dehydroitumiseen, elektrolyyttien konsentraation kasvuun solun sisällä ja lopulta

solun kuolemaan. Lämpötilan laskiessa edelleen jääkiteitä muodostuu myös

solun sisään. Suurentuessaan ne aiheuttavat mekaanisia vaurioita solun

rakenteille.

Prossessiivisen iskemian aiheuttamat kudosvauriot muistuttavat palovammojen

aiheuttamia kudosvaurioita. Palovammoissa tärkeitä tulehdusreaktion

välittäjäaineita ovat prostaglandiinit, tromboksaanit, bradykiniini ja histamiini.

Muutamien eläinkokeiden perusteella samat välittäjäaineet olisivat tärkeitä myös

paleltumien aiheuttamassa tulehduksessa. Nämä välittäjäaineet aiheuttavat

- 18 -

edeemaa, endoteelivaurioita ja ihon verenkierron heikkenemisen. Kylmävamman

eteneminen on esitetty kuvassa 1 (Kotelnikov, 1984; Murphy, 2000).

Kuva 1. Kylmävamman mekanismit solutasolla (Lähde Murphy, 2000)

1.6.1 Paleltumien hoito

Ihmisillä paleltumat luokitellaan neljään eri luokkaa samoin kuten palovamman.

Luokittelun voi tehdä vasta sen jälkeen, kun paleltuma on sulatettu. Ensimmäisen

asteen paleltumassa iholla on pieni valkoinen alue, jota ympäröi punotus. Toisen

asteen paleltumissa muodostuu nesteentäyteisiä rakkuloita, joiden ympärillä on

turvotusta ja punotusta. Neste on kirkasta tai maitomaista. Kolmannen asteen

paleltumissa muodostuu rakkuloita, joiden sisällä on verta. Rakkulat muuttuvat

noin kahden viikon kuluessa mustiksi, karstaisiksi alueiksi. Neljännen asteen

paleltumissa kudostuho ja nekroosi ovat täydellisiä. Tämä luokittelu ei ole

kliinisesti merkittävä, koska kaikkia paleltumatyyppejä hoidetaan alkuvaiheessa

samalla tavalla.

Prognostisesti hyviä merkkejä ovat tunnon säilyminen, laajojen kirkkaalla

nesteellä täyttyneiden rakkuloiden muodostuminen ja normaali ihonväri.

Huonoja merkkejä ovat puolestaan tummat rakkulat, syanoosi ja ihon kovuus.

Parantuneesta paleltumasta voi jäädä komplikaatioina vuosien ajaksi

Iskemia

EndoteelivaurioÖdeema

Tulehdusvälittäjäaineidenvapautuminen

Tromboosienmuodostuminen

- 19 -

hyperhidroosi, tunnon heikkeneminen ja herkkyys kylmälle (Kotelnikov, 1984;

Murphy, 2000).

Paleltumien sulattamista kuljetuksen aikana tulisi välttää, varsinkin, jos on riski

alueen uudelleen jäätymisestä. Jos mahdollista, paleltuma-alue tulisi suojata

mekaanisilta vaurioilta. Paleltuman sulattamista nopeasti lämpimässä vedessä (40

– 42 ºC) suositellaan. Veteen voi lisätä hieman jotakin antibakteerista ainetta,

kuten jodia. Kudosta on lämmitetty tarpeeksi, kun ihonväri muuttuu punaiseksi

tai puna-violetiksi. Hierontaa pitäisi tässäkin vaiheessa välttää, mutta raajaa saa

liikuttaa omin avuin.

Jos lämmintä vettä ei ole saatavilla, paleltuman voi sulattaa myös toisen ihmisen

lämmön avulla. Tulta tai lämpöpattereita ei pidä käyttää, koska niillä voidaan

aiheuttaa palovammoja. Palovammavoiteita ei tule käyttää eikä aluetta saa hieroa

lumella.

Sulattamisen jälkeen täytyy huolehtia tulehdusreaktion minimoimisesta. Potilaan

kivunhoidosta täytyy huolehtia, koska paleltumat ovat sulatuksen jälkeen todella

kivuliaita. Kivunhoitoon suositellaan opiaatteja. Tulehduskipulääkkeillä voi

hillitä tulehdusreaktiota, ihmisillä suositaan ibuprofeiinin käyttöä. Antibiootteja

suositellaan käytettäväksi aina, infektiolla voi olla katastrofaaliset seuraukset.

Akuutin vaiheen jälkeen paleltuma-alueelle voi levittää Aloe vera- voiteita.

Niiden tromboksaaneja estävä teho on tieteellisesti todistettu.

Kudosvaurion hoidossa ei ole juuri muita mahdollisuuksia kuin odotus.

Paleltuma-alue on hyvä peittää pehmeillä, steriileillä siteillä ja pitää alue koholla.

Rakkuloita ei saa puhkoa. Nekroottinen kudos poistetaan vain, jos sen alla on

märkäeritystä. Muussa tapauksessa kudoksen annetaan nekrotisoitua ja irrota

itsestään. Tällä tavalla kudosmenetys on pienempi kuin amputaatiolla (Friberg

1986, Murphy 2000).

- 20 -

2. Materiaalit ja metodit

2.1 Kyselytutkimus

Koirien sopeutumista kylmään selvitettiin kyselytutkimuksella, joka toteutettiin

talvella 2003. Ilmatieteen laitoksen mukaan kyseisenä talvena keskilämpötila

Helsingissä oli tammikuussa -8 ºC, helmikuussa -5 ºC ja maaliskuussa -2 ºC.

Kuopiossa lämpötilat olivat -16 ºC, -7 ºC ja -2 ºC. Vuosien 1900 - 2000

keskilämpötila Helsingissä tammikuussa oli -4,7 ºC, helmikuussa -5,2 ºC ja

maaliskuussa -2,2 ºC, Kuopiossa lämpötilat olivat -7,8 ºC, -8,8 ºC ja -3,8 ºC.

Tutkimukseen valittiin rotukoiria kuudesta eri rodusta. Rodut valittiin koon ja

turkin paksuuden perusteella. Pienet rodut olivat chihuahua ja pomeranian,

keskikokoiset beagle ja shetlanninlammaskoira ja suuret rodut

saksanpaimenkoira ja suomenajokoira. Osoitetiedot saatiin Suomen kennelliitto –

Finska kennelklubben – yhdistyksestä. Tutkimukseen otettiin mukaan koiria,

jotka olivat alle 7 vuotta vanhoja, koska Kennelliiton rekisteristä ei poisteta

kuolleita koiria ja kyselyn lähettämistä omistajille, joiden lemmikki on jo kuollut,

haluttiin välttää. Koiran omistajan piti olla yli 18-vuotias.

Kaikista roduista valittiin satunnaisesti 80 koiranomistajaa, paitsi pomeranian-

rodusta 68, koska Kennelliiton rekisterissä ei ollut enempää kriteerit täyttäviä

koiria. 28 kirjettä palautui lähettäjälle osoite ollessa tuntematon. Yhteensä

kirjeitä lähetettiin 468 kpl ja niitä palautettiin 232 kpl. Palautusprosentti oli 49,5

%. Rotukohtainen palautusprosentti vaihteli ja oli suurin pienissä roduissa

(chihuahua 56 %, pomeranian 57 %, beagle 63 %, shetlanninlammaskoira 61 %,

saksanpaimenkoira 45 %, suomenajokoira 15 %). Joillakin omistajilla oli

useampi koira ja he täyttivät kyselyn molempien koirien osalta.

Kyselylomakkeessa oli kolme sivua ja perustietolomakkeen lisäksi kymmenen

monivalintakysymystä. Lisäksi kolmessa kysymyksessä pyydettiin

vapaamuotoisia lisätietoja. Peruskysymysten lisäksi suuri osa vastaajista oli

kirjoittanut lomakkeeseen lisätietoja ja kommentteja kysymyksistä. Joissakin

tapauksissa omistaja ei ollut vastannut kaikkiin kysymyksiin. Tilastollisessa

analyysissa puuttuvia arvoja ei otettu huomioon, vaan osuudet on laskettu

- 21 -

todellisen vastausmäärän mukaan. Puutuvia arvoja käsitellään siis siten, että

niiden oletetaan jakautuneen samalla tavalla kuin saadut vastaukset.

Kyselylomake ja saatekirje ovat liitteessä 1.

2.2 Tilastomenetelmät

Tulokset testattiin tilastollisesti SPSS ohjelmalla (SPSS Inc., Chicago, Illinois,

USA). Tilastollisena testin käytettiin riippumattomuustestiä 2. Nollahypoteesina

käytettiin kaikissa kohdissa sitä, että rodulla/koolla/turkin paksuudella ei ole

merkitystä tutkittavan asian kannalta. Nollahypoteesi hylättiin, jos p-arvo oli

0,05. Lisäksi vastauksista määritettiin tyyppiarvo. Tyyppiarvo valittiin sen takia,

että se kuvaa luokiteltuja muuttujia hyvin. Kuvaajat piirrettiin GraphPad Prizm 4

ohjelmalla (GraphPad Software Inc, San Diego, Kalifornia, USA).

Tilastollisia analyyseja varten rotuja luokiteltiin seuraavilla tavoilla:

1) pienet koirat (chihuahua, pomeranian), keskikokoiset koirat

(shetlanninlammaskoira, beagle) ja isot koirat (suomenajokoira,

saksanpaimenkoira)

2) lyhytkarvaiset koirat (chihuahua, beagle, suomenajokoira) ja

pitkäkarvaiset koirat (pomeranian, shetlanninlammaskoira,

saksanpaimenkoira)

2.3 Aineiston kuvailu

Vastauksia saatiin yhteensä 232 kappaletta (pomeranian 39 vastausta, chihuahua

45, shetlanninlammaskoira 49, beagle 51, suomenajokoira 12 ja

saksanpaimenkoira 36). Uroksia oli koko aineistossa 99 kappaletta eli 42,7 % ja

narttuja vastaavasti 133 kappaletta eli 57,3 %. Rotukohtainen sukupuolijakauma

esitetään kuvassa 2. Koirien ikä vaihteli yhdestä 13:sta vuoteen, keski-ikä oli 3,7

± 2,2 vuotta. Aineistosta ei poistettu yli 7 vuotiaita koiria, vaikka kyselyjä ei niin

vanhojen koirien omistajille lähettykään.

- 22 -

Kuva 2. Rotujakauma

Chi Pom Bea Shet Sak Spk05

10152025303540455055

Rotu

Kpl

Kuva 3. Rotukohtainen sukupuolijakauma

Chi Pom Bea Shet Sak Spk0

10

20

30NarttujaUroksia

Rotu

Kpl

Aineiston koirista suurin osa, 82 % oli sisäkoiria. Ulkokoiria oli 18 %, joista 56

% otettiin sisälle kovalla pakkasella. 84 prosentilla ulkokoirista oli lämmin

koppi.

2.3.1 Rotukohtaiset tiedot

Taulukossa 1 on esitetty aineiston koko ja tutkittavien rotujen keski-ikä, paino ja

säkäkorkeus.

- 23 -

Taulukko 1. Rotukohtaiset tiedotRotu Keski-ikä Paino (kg) Säkäkorkeus

(cm)

Lukumäärä

Chi 4,0 ± 2,0 2,7 ± 0,6 20,4 ± 3,1 45

Pom 3,5 ± 2,3 2,9 ± 0,9 22,5 ± 3,6 39

Bea 3,5 ± 2,2 14,5 ± 4,5 37,8 ± 2,9 51

Shet 3,7 ± 2,3 9,5 ± 2,5 38,1 ± 4,1 49

Sak 4,1 ± 2,3 26,1 ± 4,5 57,6 ± 2,0 12

Spk 3,7 ± 2,1 35,0 ± 5,1 62,5 ± 6,9 36

2.3.2 Yhdistetyn aineiston kuvailu

Taulukossa 2 on kuvattu yhdistetyn aineiston tiedot. Suurten, keskikokoisten ja

pienten koirien ryhmät erosivat toisistaan sekä painon että säkäkorkeuden osalta.

Lyhytkarvaisten ja pitkäkarvaisten ryhmät olivat painoltaan ja säkäkorkeudeltaan

toisiaan vastaavat. Pitkäkarvaisten hieman suuremmat arvot johtuivat pääosin

saksanpaimenkoirien suuremmasta määrästä verrattuna suomenajokoiriin.

Taulukko 2. Yhdistetyn aineiston tiedot

Keski-ikä Paino (kg) Säkäkorkeus

(cm)

N

Suuret 3,8 ± 2,2 32,7 ± 6,3 61,3 ± 6,5 48

Keskikokoiset 3,6 ± 2,3 11,9 ± 4,3 37,9 ± 3,8 100

Pienet 3,8 ± 2,1 3,8 ± 2,1 21,4 ± 3,5 84

Lyhytkarvaiset 3,8 ± 2,1 10,8 ± 8,5 32,7 ± 12,3 108

Pitkäkarvaiset 3,7 ± 2,3 14,6 ± 13,5 40,3 ± 16,5 124

- 24 -

3. Tulokset

Kyselykaavakkeen vastausten perusteella analysoitiin massan ja insulaation

vaikutusta ulkoilun pituuteen, kylmyyden vaikutusta ulkoiluhalukkuuteen ja

käyttäytymistä kylmässä. Lisäksi kysyttiin muuttuuko koiran käytös kylmän sään

jatkuessa ja onko koiralla ollut paleltumia tai vesihäntää. Kysymys 3.4 jätettiin

analysoimatta, koska vastaajat olivat ymmärtäneet sen eri tavoin. Siinä oli

tarkoitus kysyä, liikkuuko koira enemmän kovalla pakkasella kuin muuten, eli

lisääkö se lämmöntuottoa lisääntyneen liikunnan ja lihastyön avulla. Osa

vastaajista oli ymmärtänyt kysymyksen niin, että lenkitetäänkö koiraa tavallista

enemmän kovalla pakkasella. Tämä kävi ilmi marginaaliin tehdyistä

huomautuksista.

3.1 Kysymys 1

Kuinka pitkiä lenkkejä koiranne kanssa tehdään pakkasella?

a) alle 10 asteen pakkasessa

b) 10-20 asteen pakkasessa

c) Yli 20 asteen pakkasessa

Vastausvaihtoehdot kaikissa kohdissa: ei viedä ulos, alle 15 min, alle 30, alle

60 min, yli 60 min

Kahdeksan vastaajaa ei vastannut kysymykseen.

Taulukko 3. Ulkoilun pituus (min) eri ympäristön lämpötiloissa, rotukohtaiset

tyyppiarvot

Rotu A (< 10 ºC) B ( 10-20 ºC) C (> 20 ºC)

Chi Alle 30 min taialle 60 min Alle 15 min Alle 15 min

Pom Yli 60 min Alle 30 min Alle 15 min

Bea Yli 60 min Alle 60 min Alle 15 min

Shet Yli 60 min Alle 60 min Alle 15 min

Sak Yli 60 min Yli 60 min Ei ulos

Spk Yli 60 min Yli 60 min Alle 60 min

- 25 -

Ulkoilun suhteellisen pituuden laskemiseksi rotukohtaiset mediaanit arvotettiin

seuraavalla tavalla: ei viedä ulos = 0, alle 15 min = 1, alle 30 min = 2, alle 60

min = 3, yli 60 min = 4. Pistearvot eri ulkolämpötiloissa laskettiin yhteen ja siten

saatiin rotukohtainen suhteellisen ulkoilun pituuden arvo. Painon arvona

käytettiin rodun keskipainoa. Tulokset on esitetty kuvassa 4.

Kuva 4. Ulkoilun suhteellinen pituus roduittain.

Ulkoilun pituus ja koiran koko (suuret, keskikokoiset ja pienet koirat)

Kysymykseen vastanneita suuria koiria oli A-osassa 47, B-osassa 47 ja C-osassa

45, keskikokoisia 94, 95 ja 93 ja pieniä 83, 81 ja 81 vastaavasti.

Tulokset osoittavat, että koiran koko vaikutti ulkoilun pituuteen kaikissa

tutkituissa lämpötiloissa. Suuret koirat ulkoilevat pidempään kuin pienet koirat.

P-arvo oli kaikissa kysymyksen osioissa <0,001 eli tilastollisesti merkitsevä.

Ulkoilun pituus ja turkin paksuus (lyhytkarvaiset vs. pitkäkarvaiset)

Kysymykseen vastanneita lyhytkarvaisia koiria oli A-osassa 103 ja pitkäkarvaisia

121, B-osassa 101 ja 121 ja C-osassa 101 ja 118 vastaavasti. Kysymyksen

vastausluokkia myös yhdistettiin niin, että verrataan seuraavia luokkia: koiria ei

viedä ulos, alle 30 minuutin ulkoilua ja yli 30 minuutin ulkoilua. Tutkimus

osoitti, että koiran turkin paksuus vaikuttaa ulkoilun pituuteen kaikissa tutkituissa

lämpötiloissa. A-osassa p-arvo oli 0,005, B-osassa 0,015 ja C-osassa <0,001 eli

kaikissa tapauksissa tilastollisesti merkitsevä.

- 26 -

3.2 Kysymys 2

Vaikuttaako lämpötila koiran haluun mennä ulos?

Vastausvaihtoehdot: kyllä, ei.

Yksi vastaaja ei vastannut kysymykseen.

Taulukko 4. Vastausten prosenttiosuudet eri ryhmissä

Kyllä Ei

Kaikki 41,4 58,4

Pienet 59,5 40,5

Keskikokoiset 36,0 63,0

Isot 20,8 79,2

Lyhytkarvaiset 52,8 47,2

Pitkäkarvaiset 31,5 67,7

Ulkoiluhalukkuus ja koiran koko

Vastausten mukaan koiran koko vaikutti koiran halukkuuteen mennä ulos

pakkasella. Pienet koirat ovat keskikokoisia ja suuria koiria haluttomampia

menemään ulos kylmällä ilmalla. Verratessa pienten koirien halukkuutta mennä

ulos keskikokoisiin koiriin saatiin p-arvoksi 0,002. Pienten koirien ja suurten

koirien vertailussa p-arvo < 0,001. Suurten ja keskikokoisten välillä eroa

ulkoiluhalukkuudessa ei ollut eroa. P-arvo oli 0,057.

Ulkoiluhalukkuus ja turkin paksuus

Tutkimuksen mukaan koiran turkin paksuus vaikuttaa siihen, oliko koira

omistajan arvion mukaan haluton menemään ulos kylmällä ilmalla.

Pitkäturkkiset koirat olivat lyhytturkkisia halukkaampia menemään pakkasella

ulos. P-arvo oli < 0,001.

- 27 -

3.3 Kysymys 3

3.3.1 Kysymys 3.1

3.1 Näyttääkö koiranne palelevan ulkona?




Vastausvaihtoehdot: aina, joskus, ei koskaan.

Taulukko 5. Aineiston tyyppiarvot roduittainRotu A (< 10 ºC) B ( 10-20 ºC) C (> 20 ºC)

Chi Joskus Joskus Aina

Pom Ei koskaan Joskus Aina

Bea Ei koskaan Joskus Joskus

Shet Ei koskaan Joskus Joskus

Sak Ei koskaan Ei koskaan Joskus

Spk Ei koskaan Ei koskaan Joskus

Rotukohtaisen palelemisen esiintyvyyden laskemiseksi rotukohtaiset tyyppiarvot

arvotettiin seuraavalla tavalla: ei koskaan = 0, joskus = 1, aina = 2. Pistearvot

eri ulkolämpötiloissa laskettiin yhteen ja siten saatiin rotukohtainen suhteellinen

palelemisen numeroarvo. Painon arvona käytettiin rodun keskipainoa. Tulokset

on esitetty kuvassa 5.

Kuva 5. Rotukohtainen palelemisen esiintyvyys

- 28 -

A-osasta puuttui 13 vastausta, B-osasta 8 ja C-osasta 6.

Omistajan arvio palelemisesta ja koiran koko

Kysymyksen A-osassa pieniä koiria oli 81, keskikokoisia 93 ja isoja 45. B-osassa

vastaavat luvut olivat 83, 96 ja 45 ja C-osassa 81, 97 ja 48. Tutkimuksen tulosten

perusteella omistajan arvion mukaan koiran koko vaikutti koiran palelemiseen.

Pienet koirat näyttivät palelevan suurempia koiria enemmän pakkasella. P-arvo

oli <0,001, paitsi keskikokoisten ja suurten välillä osassa A, jossa se oli 0,012.

Omistajan arvio koiran palelemisesta ja turkin paksuus

Kysymyksen A-osassa pitkäkarvaisia koiria oli 122 ja lyhytkarvaisia 97, B-

osassa 120 ja 104 ja C-osassa 122 ja 104. Tutkimuksen tulosten mukaan kaikissa

lämpötiloissa koiran turkin paksuus vaikuttaa siihen, näyttikö eläin palelevan vai

ei. Lyhytkarvaiset näyttivät palelevan useammin kuin pitkäkarvaiset. A- ja B-

osassa p-arvo oli 0,001 ja C-osassa 0,002.

3.3.2 Kysymys 3.2

3.2 Täriseekö koiranne?




Vastausvaihtoehdot: aina, joskus, ei koskaan.


Chi Joskus Aina Aina

Pom Ei koskaan Joskus tai aina Aina

Bea Ei koskaan Ei koskaan Joskus

Shet Ei koskaan Ei koskaan Joskus

Sak Ei koskaan Joskus Joskus

Spk Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

A-osasta puuttui 17 vastausta, B-osasta 11 ja C- osasta 8.

- 29 -

Rotukohtaisen tärisemisen esiintyvyyden laskemiseksi rotukohtaiset mediaanit

arvotettiin seuraavalla tavalla: ei koskaan = 0, joskus = 1, aina = 2. Pistearvot eri

ulkolämpötiloissa laskettiin yhteen ja siten saatiin rotukohtainen tärisemisen

esiintyvyys. Painon arvona käytettiin rodun keskipainoa. Tulokset on esitetty

kuvassa 6.

Kuva 6. Rotukohtainen tärisemisen esiintyvyys

0 10 20 30 40

0.00.51.01.52.02.53.03.54.04.55.05.5

LyhytkarvaPitkäkarva

Massa (kg)

Täri

nän

esiin

tyvy

ys

Täriseminen (lihasvärinä) ja koiran koko


vastaavat luvut olivat 80, 95 ja 46 ja C-osassa 82, 96 ja 46. Tulokset osoittavat,

että pienet koirat tärisivät kaikissa lämpötiloissa useammin kuin suuret ja

keskikokoiset koirat. Kaikissa osissa p-arvo oli <0,001. Alle 10 asteen

pakkasessa keskikokoisten ja suurten koirien välillä ei ollut lihasvärinän suhteen

eroa (p-arvo 0,27). Kovemmilla pakkasilla keskikokoiset koirat tärisivät

enemmän kuin suuret (p-arvo <0,001).

Täriseminen (lihasvärinä) ja turkin paksuus


osassa 120 ja 101 ja C-osassa 123 ja 101. Tulokset osoittavat, että koiran turkin

paksuus vaikutti siihen, tärisikö koira pakkasella. Lyhytkarvaiset koirat tärisivät

pitkäkarvaisia koiria useammin. P-arvo oli kaikissa osissa <0,001.

- 30 -

3.3.3 Kysymys 3.3

3.3 Nosteleeko koiranne tassujaan paikallaan ollessaan?




Vastausvaihtoehdot: aina, joskus, ei koskaan


Chi Ei koskaan Aina Aina

Pom Ei koskaan Joskus Aina

Bea Ei koskaan Joskus Aina

Shet Ei koskaan Joskus Joskus

Sak Ei koskaan Ei koskaan Joskus

Spk Ei koskaan Ei koskaan Joskus

A-osasta puuttui 20 vastausta, b-osasta 13 ja c- osasta 6.

Rotukohtaisen tassujen nostelu esiintyvyyden laskemiseksi rotukohtaiset

mediaanit arvotettiin seuraavalla tavalla: ei koskaan = 0, joskus = 1, aina = 2.

Pistearvot eri ulkolämpötiloissa laskettiin yhteen ja siten saatiin rotukohtainen

tassujen nostelun esiintyvyys. Painon arvona käytettiin rodun keskipainoa.

Tulokset on esitetty kuvassa 5.

Kuva 5. Rotukohtainen tassujen nostelun esiintyvyys

- 31 -

Tassujen nostelu ja koiran koko


vastaavat luvut olivat 81, 95 ja 43 ja C-osassa 83, 96 ja 47. Tutkimuksen tulosten

mukaan pienet koirat nostelivat kaikissa lämpötiloissa useammin tassujaan kuin

suuret tai keskikokoiset koirat. Kysymyksen kaikissa osissa p-arvo oli <0,001.

Suurten ja keskikokoisten koirien välillä ei ollut eroa alle 10 asteen pakkasessa

(p-arvo 0,217). Yli 10 asteen pakkasessa erot käyttäytymisessä näiden ryhmien

välillä olivat merkitseviä (p-arvo B- ja C- osissa <0,001).

Tassujen nostelu ja turkin paksuus


osassa 118 ja 101 ja C-osassa 124 ja 102. A- ja B-osissa karvan laadulla on

merkitystä siihen, nosteliko koira tassujaan (p-arvo molemmissa kohdissa 0,003).

C-osassa eli yli 20 ºC pakkasessa karvan laadulla ei ollut tässä asiassa merkitystä

(p-arvo 0,067). Tulokset osoittivat, että pitkäkarvaiset koirat nostelivat

harvemmin tassujaan kuin lyhytkarvaiset koirat alle 20 asteen pakkasessa.

3.3.4 Kysymys 3.4

3.4 Liikkuuko koiranne normaalia enemmän?

Kysymyksen vastauksia ei analysoitu, koska vastaajat olivat selkeästi

ymmärtäneet kysymyksen kahdella eri tavalla.

3.4 Kysymys 4

Läähättääkö koiranne pakkasessa?




Vastausvaihtoehdot: ei koskaan, raskaan lenkin jälkeen, joskus, aina

- 32 -


Chi Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Pom Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Bea Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Shet Ei koskaan tairaskaan lenkinjälkeen

Ei koskaan Ei koskaan

Sak Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Spk Raskaan lenkinjälkeen

Joskus Ei koskaan

Kysymyksen a-osaan oli jättänyt vastaamatta 12 vastaajaa, b-osaan 18 ja c-osaan

15.

Läähätys (kostea lämmönluovutus) ja koiran koko


vastaavat luvut olivat 74, 95 ja 45 ja C-osassa 77, 97 ja 43. Koiran koko vaikutti

siihen, kuinka usein se läähätti pakkassäässä tehtyjen lenkkien aikana. Suuret

koirat läähättivät pieniä koiria useammin. P-arvo kaikissa osioissa oli <0,001.

Verrattaessa ryhmiä toisiinsa merkitsevä ero oli seuraavien ryhmien välillä:

suuret koirat verrattuna keskikokoisiin A-osa (p-arvo 0,004), B-osa (p-arvo

0,009) ja C-osa (p-arvo 0,001); suuret koirat verrattuna pieniin (p-arvo <0,001),

B-osa (p-arvo <0,001) ja C-osa (p-arvo <0,001); keskikokoiset koirat verrattuna

pieniin koiriin A-osa (p-arvo =0,002), B-osa (p-arvo =0,001). Pienten koirien ja

keskikokoisten koirien välillä eroa ei ollut osassa C (p-arvo 0,39).

Läähätys (kostea lämmönluovutus) ja turkin paksuus


osassa 117 ja 97 ja C-osassa 119 ja 98. Tutkimuksen mukaan turkin paksuus

vaikutti siihen, kuinka usein koirat läähättivät lenkillä. Pitkäkarvaiset koirat

läähättivät useammin kuin lyhytkarvaiset koirat. A-osassa p-arvo oli 0,005, B-

osassa 0,015 ja C-osassa 0,039.

- 33 -

3.5 Kysymys 5

Muuttuuko koiranne käytös pakkasessa, kun pakkasia on jatkunut muutaman

viikon?


Kysymykseen ei vastannut neljä vastaajaa.

Omistajan arvio käytöksen muutoksesta ja koiran koko

Taulukko 9. Vastausten jakautuminen koon mukaan (%)Kyllä Ei

Pienet koirat 33 % 67 %

Keskikokoiset koirat 38 % 62 %

Isot koirat 34 % 66 %

Erikokoisten koirien omistajien vastausten mukaan koiran koolla ei ollut

merkitystä siihen, havaitsiko omistaja koirassaan käyttäytymismuutoksia

pakkasten jatkuessa pidempään. P-arvot olivat: suuret koirat verrattuna pieniin

koiriin 0,62, suuret koirat verrattuna keskikokoisiin 0,90 ja keskikokoiset koirat

verrattuna pieniin koiriin 0,45.

Omistajan arvio käytöksen muutoksesta ja turkin paksuus

Taulukko 10. Vastausten jakautuminen turkin paksuuden mukaan (%)Kyllä Ei

Lyhytkarvaiset koirat 38 % 68 %

Pitkäkarvaiset koirat 33 % 67 %

Tulosten mukaan turkin paksuudella ei ollut merkitystä sen kannalta, huomasiko

omistaja koirassaan käyttäytymismuutoksia pakkasten jatkuessa (p-arvo 0,454).

3.6 Kysymys 6

Onko koirallanne ollut paleltumia?


- 34 -

Vain neljällä koiralla oli ollut paleltumia. Kolme näistä oli pomeranian-rotuisia

ja yksi beagle. Esiintyvyys koko aineistossa on 1,7 %. Rotukohtainen esiintyvyys

oli beaglella 2,0 % ja pomeranian-rotuisilla 7,7 %.

3.7 Kysymys 7

Onko koirallanne ollut vesihäntää?


Viidellä koiralla oli ollut vesihäntä. Kaikki koirat olivat beagleja. Esiintyvyys oli

koko aineistossa 2,2 % ja beagle-rotuisilla 9,8 %.

3.8 Kysymys 8

Onko koirallanne käytetty pakkasella vain selän peittävää suojavaatetusta

(loimimalli) vai raajatkin peittävää haalari-mallia.




Taulukko 11. Vastausten jakautuminen roduittain (kpl)

Rotu A (< 10 ºC) B ( 10-20 ºC) C (> 20 ºC)

Loimi Haalari Loimi Haalari Loimi Haalari

Chi 9 4 16 17 6

Pom 2 1 4 7

Bea 1 5 8

Shet 3 6 10 1

Sak 1 2 2 1

Spk 1 1

- 35 -

Taulukko 12. Suojavaatteita käyttävien osuus koko aineistosta (%)

A (< 10 ºC) B ( 10-20 ºC) C (> 20 ºC)

Kaikki 9,5 17,2 23,3

Pienet 19,0 23,8 35,7

Keskikokoiset 4,0 11,0 19,0

Isot 2,0 4,2 10,4

Lyhytkarvaiset 13,9 21,3 31,5

Pitkäkarvaiset 4,8 8,1 16,1

Suojavaatteiden käyttöä verrattiin massaan siten, että kunkin rodun suojavaatteita

käyttävien koirien määrä laskettiin ja massana käytettiin rodun keskipainoa.

Tulokset on esitetty kuvassa 6.

Kuva 6. Suojavaatteiden käyttö suhteessa massaan.

Suojavaatteiden käyttö ja koiran koko

Tutkimus osoitti, että koiran koolla oli merkitystä suojavaatteiden käytön

yleisyyteen pienten ja suurten koirien välillä alle 20 asteen pakkasessa (p-arvot:

0,008 ja 0,002) sekä suurten ja keskikokoisten välillä kaikissa lämpötiloissa (p-

arvot 0,05, 0,001 ja 0,037). Pienten ja keskikokoisten koirien välillä ei ollut eroa

missään lämpötilassa (p- arvot 0,197, 0,082, 0,151). Yli 20 asteen pakkasessa

pienten ja suurten koirien välillä ei ollut eroa (p-arvo 0,324).

- 36 -

Tulokset osoittivat, että koiran koolla oli merkitystä suojavaatteiden käytön

yleisyyteen. Keskikokoisilla koirilla käytettiin kaikissa lämpötiloissa useammin

suojavaatteita kuin suurilla koirilla. Pienillä koirilla käytettiin suuria koiria

useammin suojavaatteita alle 20 asteen pakkasessa. Pienten ja keskikokoisten

koirien välillä ei ollut eroa suojavaatteiden käytön yleisyydessä.

Suojavaatteiden käyttö ja turkin paksuus

Tutkimuksen mukaan vain kysymyksen kohdassa B turkin paksuudella oli

vaikutusta suojavaatteiden käytön yleisyyteen (p-arvo 0,049). Lyhytkarvaisilla

koirilla käytettiin useammin suojavaatteita kuin pitkäkarvaisilla 10 – 20 asteen

pakkasessa. Kohdissa A ja C eroa ei ollut (p-arvot 0,247 ja 0,313).

3.9 Kysymys 9

Vastusteleeko koiranne suojavaatteiden käyttöä?


Kysymykseen oli vastannut 60 omistajaa. 28 % koirista vastustelee

suojavaatteiden käyttöä (17 koiraa), 71 % (43 koiraa) ei vastustele.

Suojavaatteiden käyttöä vastusteli 53,8 % chihuahua-rotuisista, 22,2 %

pomeranian-rotuisista ja 50 % saksanpaimenkoirista. Prosenttiosuudet laskettiin

kysymykseen vastanneista.

Suojavaatteiden vastustelu ja koiran koko

Tutkimuksen tulos viittaa siihen, että koiran koko vaikuttaisi suojavaatteiden

käytön vastustelemisen yleisyyteen. Suuret koirat vastustelivat pieniä koiria

enemmän suojavaatteiden käyttöä (p-arvo 0,001).

Suojavaatteiden vastusteleminen ja turkin paksuus

Turkin paksuudella ei ollut tämän tutkimuksen mukaan merkitystä

suojavaatteiden käytön vastustelemiseen (p-arvo 0,055).

- 37 -

3.10 Kysymys 10

Läähättääkö koiranne pakkasessa, kun koiralla on suojavaate päällä?


d) 10-20 asteen pakkasessa

e) Yli 20 asteen pakkasessa

Vastausvaihtoehdot: ei koskaan, raskaan lenkin jälkeen, joskus, aina

Kysymyksen A-osassa oli vastauksia 48 kappaletta, B-osassa 50 ja C-osassa 56.


Chi Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Pom Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Bea Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Shet Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaanSak Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Spk Ei koskaan Ei koskaan Ei koskaan

Läähätys (kostea lämmönluovutus) ja koiran koko

Tutkimuksen mukaan koiran koolla oli merkitystä läähätyksen esiintyvyyteen.

Pienet koirat läähättivät suuria koiria harvemmin 10-20 asteen pakkasessa ja yli

20 asteen pakkasessa (p-arvot 0,013 ja 0,022). Alle 10 asteen pakkasessa eroa ei

ollut (p-arvo 0,955).

Läähätys (kostea lämmönluovutus) ja turkin paksuus

Tutkimuksen mukaan turkin paksuudella ei ollut merkitystä sen kannalta,

läähättikö koira missään lämpötilassa pakkasella suojavaatetus päällään. P-arvo

oli A-osassa 0,602, B-osassa 0,462 ja C-osassa 0,222.

- 38 -

4. Pohdinta

4.1 Kylmäaltistus ja lämpötilan vaikutus halukkuuteen mennä ulos

Ulkoilun pituutta kysymällä haluttiin selvittää koirien kylmäaltistusta. Sekä

koiran massa että insulaatio vaikuttivat kylmäaltistuksen määrään eli ulkoilun

pituuteen. Suuremmat koirat ulkoilivat pienempiä pidempään, samoin

pitkäkarvaiset ulkoilivat pidempään kuin lyhytkarvaiset. Vastauksiin vaikuttavia

tekijöitä on useita ja voidaankin olettaa, että paljon ulkona viihtyvä ihminen ottaa

koirakseen useammin saksanpaimenkoiran kuin chihuahuan. Tämän takia ei voi

varmasti sanoa, mistä ero johtuu.

Ulkoilun suhteellinen pituus oli yllättävästi lähes sama pienellä pitkäkarvaisella

rodulla, molemmilla keskikokoisilla ja suurella lyhytkarvaisella rodulla. Pienellä

lyhytkarvaisella rodulla ulkoilun suhteellinen pituus oli selvästi lyhyempi ja

suurella pitkäkarvaisella vastaavasti pidempi kuin muilla. Ääripäät siis erottuivat

joukosta, muita koiria ulkoilutettiin suurin piirtein samalla tavalla. Suhteellisen

ulkoilun pituus laskettiin vastausten tyyppiarvojen perusteella. Tyyppiarvo ei ota

huomioon vastausten jakaumaa, siksi tällä menetelmällä saadaan hieman

ristiintaulukoinnista poikkeavia tuloksia.

Kysymys koiran halukkuudesta mennä ulos pakkasella on myös

mielipidekysymys. Kysymyksellä haettiin vastausta siihen, kokivatko jonkun

kokoiset tai tietynlaisella turkilla varustetut koirat kylmyyden niin

epämiellyttävänä, että ne kieltäytyisivät menemästä ulos.

Tutkimuksen mukaan sekä massa että insulaatio vaikuttivat haluun mennä ulos.

Suurten ja keskikokoisten koirien välillä ulkoiluhalukkuudessa ei ollut

tilastollisesti merkitsevää eroa. Taustalla voivat olla todelliset

käyttäytymismuutokset, kuten pysähteleminen, kotiinpäin kääntyminen tai

suoranainen kieltäytyminen ulos lähtemisestä tai omistajan oma haluttomuus

lähteä pakkaseen ja asian selittäminen sillä, ettei koira halua.

Käyttäytymismuutoksia ei kysytty, koska monivalintakysymyksenä se olisi ollut

johdatteleva ja vapaana kysymyksenä mahdoton analysoida. Tässä luotettiin

omistajan kykyyn arvioida oman koiransa käyttäytymistä.

- 39 -

Kahden ensimmäisen kysymyksen perustella pienten ja lyhytkarvaisten koirien

kylmäaltistus oli pienempää kuin suurten ja pitkäkarvaisten. Lisäksi pienet ja

lyhytkarvaiset olivat muita haluttomampia ylipäänsä menemään ulos

pakkasilmalla. Tätä tukee fysiologinen tietämys siitä, että tärkeimpiä

lämmönsäätelykykyyn vaikuttavia tekijöitä ovat massa ja turkin laatu.

(Scholander ym., 1950; Robinson, 1997; Schmidt-Nielsen, 1997)

4.2 Paleleminen

Koiran palelemista selvitettiin kysymällä omistajan arviota koiran palelemisesta

ja sen lisäksi pyydettiin tietoja palelemista indikoivista fysiologisista muuttujista

(lihasvärinä, kylmäkipu raajoissa, lämmöntuotannon lisääminen lihastyötä

lisäämällä). Kysymys lämmöntuotannon lisäämisestä liikunnan avulla jätettiin

analysoimatta, koska se oli selvästi ymmärretty kahdella tavalla. Kysymystä

laadittaessa ajateltiin liikkumisen lisäämisellä paikallaan pysymisen välttämistä;

osa vastaajista oli ymmärtänyt kysymyksen niin, että koiraa lenkitettäisiin

tavallista enemmän kovilla pakkasilla.

Värinällinen lämmöntuotanto alkaa sen jälkeen, kun elimistö ei pysty

ylläpitämään tasaista lämpötilaa värinättömän lämmöntuotannon avulla (Spaan

ym. 1970). Aineistossa värinällisessä lämmöntuotannossa ei ollut eroa alle 10

asteen pakkasessa suurten ja keskikokoisten koirien välillä. Yli 10 asteen

pakkasessa massalla oli vaikutusta värinällisen lämmöntuotannon yleisyyteen,

suuret koirat tärisivät harvemmin kuin pienet. Insulaatiolla oli vaikutusta kaikissa

lämpötiloissa värinällisen lämmöntuotannon yleisyyteen. Pitkäkarvaiset koirat

tärisivät harvemmin kuin lyhytkarvaiset.

Värinällisen lämmöntuotannon esiintyvyys laskettiin vastausten tyyppiarvoista.

Kuvaajasta erottuivat selkeästi pitkä- ja lyhytkarvaiset rodut. Pitkäkarvaisilla

roduilla värinällinen lämmöntuotto oli harvinaisempaa kuin lyhytkarvaisilla.

Värinällisen lämmöntuotannon esiintyvyys laski koiran massan kasvaessa.

Kylmäkipua arvioitiin tassujen nostelun perusteella. Oletuksena oli se, että koira

nostelisi tassujaan silloin, kun maasta johtuva kylmyys aiheuttaa kipureaktion.

Ääreisosien lämpötila voi laskea alemmaksi kuin ydinosien ja paleltumia

- 40 -

estetään verenkierron ohjaamisella, vuorotellen tapahtuvilla vasodilataatiolla ja

vasokonstriktiolla (Whittow, 1971). Tulosten perusteella koiran massalla ja

tassujen nostelun yleisyydellä oli lineaarinen riippuvuus. Pienet koirat nostelivat

tassujaan useammin kuin suuret koirat. Suoran korrelaatiokerroin oli -0.86 eli

muuttujien välillä oli kohtuullisen vahva riippuvuus. Tämän perusteella

kylmäkivun esiintyvyys on käänteisesti riippuvainen koiran koosta. Tulos viittaa

myös siihen, että pienten koirien alle 4 kg:n massa ei olisi riittävän suuri

ylläpitämään ääreisosien lämpötilaa pakkasessa. Keskikokoiset ja suuret koirat

selvisivät hyvin alle 10 asteen pakkasessa, mutta sitä kovemmassa pakkasessa

kylmäkipua esiintyi useammin keskikokoisilla kuin suurilla koirilla. Suuret

koirat puolestaan selviytyivät hyvin myös kovilla pakkasilla, vaikka niiden tassut

ovat suuremmat ja siten kosketuspinta-ala kylmään maahan suurempi.

Koiran insulaatiolla oli vaikutusta kylmäkivun esiintymiseen alle 10 ja 20 asteen

pakkasessa, muttei yli 20 asteen pakkasessa. Pitkäkarvaisilla kylmäkipu oli

harvinaisempaa kuin lyhytturkkisilla. Tulos on samantyyppinen kuin Whittow’n

havainto siitä, että pitkäturkkisilla lajeilla pintaosien lämpötila laskee vähemmän

kuin karvattomilla lajeilla (Whittow, 1979). Tulokset viittaavat siihen, että

tutkituilla roduilla insulaatio ei riittäisi suojaamaan kylmäkivulta yli 20 asteen

pakkasessa. Alle 20 asteen pakkasessa hyvä insulaatio paransi koiran

kylmänsietoa.

Omistajien arviot koiran palelemisen yleisyydestä vastasivat hyvin fysiologisia,

palelemista indikoivia muuttujia. Joitakin eroavaisuuksia on, esimerkiksi suurten

ja keskikokoisten koirien välillä ei ollut eroa värinällisen lämmöntuoton

yleisyydessä alle 10 asteen pakkasessa. Tämän perusteella omistajat osasivat

hyvin arvioida koiransa palelemista ja suhteuttaa ulkoiluttamista siihen.

Omistajat jopa hieman yliarvioivat palelemista, mikä on hyvä asia siinä mielessä,

että se suojaa koiraa liialliselta kylmäaltistukselta.

Tulokset viittaavat siihen, että alle 10 asteen pakkasessa suuret ja keskikokoiset

koirat sietävät kylmää yhtä hyvin. Suurten ja keskikokoisten koirien välillä ei

myöskään ollut eroa ulkoiluhalukkuudessa. Pienillä koirilla kaikki palelemiseen

viittaavat indikaattorit olivat yleisempiä kaikissa lämpötiloissa kuin suurilla tai

- 41 -

keskikokoisilla koirilla. Tämän perusteella niin kutsuttu kriittinen massa

pakkasessa selviytymiseen näyttäisi olevan 3,8 ja 11,9 kg:n välissä. Tätä tukee

palelemisen esiintyvyyttä kuvaava käyrä, joka taittuu ylöspäin pienten ja

keskikokoisten rotujen välissä.

Insulaatiolla oli merkitystä palelemista indikoivien muuttujien yleisyyteen

kaikissa tutkituissa lämpötiloissa. Paksu turkki suojasi koiraa palelemiselta. Yli

20 asteen pakkasessa pitkäturkkisilla esiintyi yhtä paljon kylmäkipua kuin

lyhytturkkisilla, värinällinen lämmöntuotto oli kuitenkin harvinaisempaa

pitkäturkkisilla kuin lyhytturkkisilla tässäkin lämpötilassa. Tassujen nostelu oli

käänteisesti riippuvainen koiran koosta. Tämän perusteella tassujen nostelua

voidaan pitää herkimpänä vasteena palelemiselle.

4.3 Läähätys eli koskea lämmönluovutus

Palelemisen lisäksi haluttiin selvittää sitä, tuottavatko koirat mahdollisesti

liikkuessaan niin paljon lämpöä, että sitä täytyy aktiivisesti haihduttaa. Yleisesti

ottaen koirat läähättävät pakkasella vain harvoin, tyyppiarvo oli neljällä rodulla

kaikissa lämpötiloissa ”ei koskaan”.

Tulosten mukaan koiran massa vaikutti kostean lämmönluovutuksen yleisyyteen.

Suuremmat koirat läähättivät useammin kuin pienemmät koirat. Suurten ja

keskikokoisten koirien välillä ero oli tilastollisesti merkitsevä kaikissa

lämpötiloissa, samoin suurten ja pienten välillä. Pienten ja keskikokoisten välillä

ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä yli 20 asteen pakkasessa, mutta muissa

lämpötiloissa ero oli merkitsevä. Insulaatio vaikutti myös läähättämisen

yleisyyteen. Tulosten mukaan kaikissa lämpötiloissa pitkäkarvaiset koirat

läähättivät useammin kuin lyhytkarvaiset.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että pienten koirien lämmöntuotanto ei

koskaan ole niin suurta, että niiden pitäisi aktiivisesti luovuttaa lämpöä. Toisaalta

pienet koirat olivat lyhyemmän aikaa ulkona, eikä niiden fyysinen aktiivisuus

todennäköisesti ole yhtä suurta kuin suuremmilla koirilla. Keskikokoisilla ja

suurilla koirilla läähättäminen oli harvinaista, mutta sitä esiintyy silloin tällöin tai

raskaan lenkin jälkeen.

- 42 -

4.4 Akklimatisaatio

Tutkimuksen tulosten mukaan koirilla ei esiintynyt selvää akklimatisaatiota

kylmään. Noin yksi kolmasosa omistajista oli havainnut koirassaan

käyttäytymismuutoksia pakkasten jatkuessa. Luku oli suurin piirtein sama

kaikissa ryhmissä, eikä ryhmien välillä ollut tilastollisia eroja.

4.5 Kylmän aiheuttamat vammat

Tässä aineistossa kylmän aiheuttamat vammat olivat harvinaisia. Vesihännän

esiintyvyys oli koko aineistossa 2,2 %. Kaikki vesihännän saaneet koirat olivat

beagle-rotuisia, rotukohtainen esiintyvyys oli korkea, 9,8 %. Kylmävammoista

paleltumat olivat vesihäntää harvinaisempia. Esiintyvyys oli koko aineistossa 1,7

%. Pomeranian-rodulla esiintyvyys oli yllättävän korkea 7,7 % ja beagle-rodulla

2,0 %. Aineiston perusteella ei voi ottaa kantaa siihen, onko korkea esiintyvyys

vesihännän tai paleltumien osalta sattumaa, vai altistaako jokin tekijä esimerkiksi

beaglet kylmävammoille.

4.6 Suojavaatteiden käyttö

Suojavaatteiden käyttö oli selkeästi yleisintä pienillä koirilla, erikoisesti pienillä

lyhytkarvaisilla koirilla. Suojavaatteiden käytön yleisyys väheni koiran massan

kasvaessa. Pienten koirien suojavaatteiden käyttöaste (%) oli alle 10 asteen

pakkasessa 19,0 % ja yli 20 asteen pakkasessa 35,7 %.

Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen että koiran massalla olisi merkitystä

suojavaatteiden käytön yleisyyteen, tulokset olivat kuitenkin ristiriitaisia.

Esimerkiksi pienten ja suurten koirien välillä ei ollut eroa suojavaatteiden käytön

yleisyydessä muutoin kuin yli 20 asteen pakkasella. Keskikokoisten ja suurten

välillä suojavaatteiden käytössä oli ero kaikissa lämpötiloissa. Keskikokoisilla

koirilla käytettiin enemmän suojavaatteita kuin suurilla koirilla. Pienten ja

keskikokoisten koirien välillä ei ollut eroa missään lämpötilassa. Näiden tulosten

perusteella voidaan siis todeta, että suojavaatteiden käyttö koirilla ei ollut

omistajien taholta kovin loogista. Toisaalta vastanneiden määrä oli pieni

varsinkin suurten koirien osalta, mikä vähentää tilastollisen testauksen tulosten

luotettavuutta.

- 43 -

Insulaatiolla oli tutkimuksen mukaan vaikutusta vain 10 – 20 asteen pakkasessa.

Silloin lyhytkarvaisilla käytettiin enemmän suojavaatteita kuin pitkäkarvaisilla.

Tulos on ristiriidassa sen kanssa, miten omistajat arvioivat koiran palelemista.

Omistajien arvioiden mukaan lyhytkarvaiset palelivat kaikissa lämpötiloissa

enemmän kuin pitkäkarvaiset. Olisi loogista, että omistajan arvioidessa koiransa

palelevan, niin koiralla käytettäisiin silloin suojavaatteita. Suojavaate-

kysymykseen vastanneiden määrä oli pieni, mikä vähentää tulosten

luotettavuutta.

Kysymyksellä ”vastusteleeko koira suojavaatteiden käyttöä” haluttiin selvittää,

kokevatko koirat suojavaatteet häiritseviksi. Tutkimuksen mukaan koiran massa

vaikutti suojavaatteiden vastustelun yleisyyteen, vastustelu on yleisempää

suurilla kuin pienillä koirilla. Insulaatiolla sen sijaan ei ollut vaikutusta

vastustelun yleisyyteen.

Lisäksi kysyttiin, läähättikö koira suojavaatteet päällä pakkasella. Läähättämien

oli erittäin harvinaista ja kaikkien rotujen tyyppiarvo kaikissa lämpötiloissa oli

”ei koskaan”. Jakaumat poikkesivat toisistaan eri roduissa jonkun verran.

Massalla oli vaikutusta yli 10 asteen pakkasessa läähätyksen yleisyyteen. Suuret

koirat läähättivät useammin kuin pienet koirat. Alle 10 asteen pakkasessa eroa ei

ollut. Insulaatiolla ei ollut merkitystä läähätyksen yleisyyteen missään

lämpötilassa. Tulokset viittaavat siihen, ettei koirilla käytetä liikaa suojavaatteita.

4.7 Menetelmäkritiikki

Aineisto kerättiin kyselytutkimuksella ja siksi siihen liittyy monia tutkimuksen

luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä. Metodiin liittyy aina riski sisäisestä

harhasta. Osoitteisto on saatu Kennelliitolta. Siten otos ei kuvaa kaikkia

koiranomistaja, vaan rotukoiran omistavia järjestäytyneitä omistajia.

Palautusprosentti oli kohtalainen, 49,5 %. Suomenajokoirien osalta

palautusprosentti oli vain 16 %, mikä jonkin verran vaikuttaa tulosten

luotettavuuteen.

Aineistossa sukupuolijakauma ei ollut tasainen. Viidessä rodussa narttuja oli

enemmän kuin uroksia ja vain saksanpaimenkoirissa sukupuolijakauma oli tasan.

- 44 -

Ero oli suurin chihuahua-rotuisissa, jossa narttuja oli lähes 60 % vastanneista.

Narttujen suuri määrä voi mahdollisesti vaikuttaa tuloksiin narttujen pienemmän

koon takia tai hormonaalisten seikkojen perusteella. Asiasta ei ole kuitenkaan

tieteellistä näyttöä.

Kyselytutkimuksessa vastausten luotettavuus ei ole samaa luokkaa kuin koe-

olosuhteissa tehdyillä havainnoilla. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että jokaisen

arvioitsijan sisäinen luokitusskaala on erilainen. Lisäksi kaiken kirjallisen

informaation voi ymmärtää monella tavalla ja valitettavasti kysymysten

väärinymmärryksistä aiheutuu harhaa tutkimukseen.

Kaikki vastaajat eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin tai jättivät vastaamatta

joihinkin osakysymyksiin. Puuttuvia vastauksia on käsitelty kuin ne olisivat

jakautuneet kuten saadut vastaukset. Vastauksia saatiin kuitenkin niin paljon, että

puuttuvat vastaukset eivät haittanneet tilastollisten analyysien luotettavuutta.

Poikkeuksena tähän on suojavaatetusta käsittelevä osio, jossa vastauksia oli

vähän. Tämän takia suojavaateosuuden tulokset eivät ole yhtä luotettavia kuin

muiden kysymysten.

Kyselytutkimuksen etuja ovat mahdollisuus suureen aineistoon, halpuus ja

eettisyys. Tämän tutkimuksen tapaista koetta olisi erittäin vaikea tehdä,

koekoirien altistaminen kylmälle ja reaktioiden seuraaminen on eettisesti

arveluttavaa. Normaalioloissa koirat altistuvat vastaavalle tai jopa suuremmalle

kylmäaltistukselle ilman, että sitä yleisesti pidettäisiin eläinrääkkäyksenä.

Koemateriaali olisi jo käytännön syistä huomattavasti pienempi kuin tämän

tutkimuksen materiaali.

Rodut valittiin tutkimukseen koirakirjoista löytyneiden normaalipainojen

perusteella. Lisäksi apuna käytettiin Kennelliiton listaa koirien

rekisteröintimääristä, lähinnä sen takia, että tutkimukseen ei valittaisi hyvin

harvinaisia rotuja. Tämä ei ole täysin tarkka metodi sen takia, että koiran paino

voi vaihdella saman rodun sisällä yksilöstä toiseen todella paljon. Esimerkkinä

tästä on beagle: pienin koira painoi 5kg ja raskain 37,5 kg, ero on yli

seitsemänkertainen! Suomenajokoirien pieni määrä vaikuttaa tutkimuksen

- 45 -

tuloksiin siinä, että ryhmät, joissa suomenajokoiria on, painottuvat hieman eri

tavalla.

Rotujen valinta onnistui siinä mielessä hyvin, että aineisto yhdistettäessä koiran

koon mukaan kaikki ryhmät erosivat toisistaan massan perusteella. Lyhyt- ja

pitkäkarvaisten koirien keskimassat olivat toisiaan vastaavat.

Ehkä tärkein aineiston mahdollinen sisäinen harha liittyy siihen, minkä tyyppiset

ihmiset valitsevat koirakseen tietyn rodun. Suomenajokoiran omistajat ovat

todennäköisesti hyvin erilaisia ihmisiä kuin chihuahuan omistajat.

Suomenajokoira on metsästyskoira ja chihuahua puolestaan pieni seurakoira,

jonka omistajat eivät välttämättä edes halua ulkoilla koiransa kanssa tunteja

päivittäin.

Yleistietolomakkeessa kysyttiin koiran turkin paksuutta. Onnistuessaan tämä

kysymys olisi antanut vastauksia mielenkiintoisiin kysymyksiin, esimerkiksi

onko turkin paksuudella jokin kriittinen raja, jonka alapuolella eristävyys ei riitä.

Vastaajat oli ohjeistettu mittaamaan turkin paksuus esimerkiksi tulitikun avulla,

mutta valitettavasti osa oli mitannut yksittäisten karvojen pituuden eivätkä turkin

paksuutta. Karvan pituudella ei ole suurtakaan merkitystä eristävyyden kanssa,

toisin kuin turkin paksuudella.

- 46 -

5. Yhteenveto

Tutkimuksen tarkoituksena oli kyselytutkimuksella selvittää koirien

käyttäytymistä kylmässä ja arvioida massan ja insulaation merkitystä

lämmönsäätelyssä. Tutkimuksen tulosten mukaan molemmilla muuttujilla oli

merkitystä sille, kuinka hyvin koirat kestävät kylmää.

Tulosten mukaan pienten koirien kylmäaltistus oli pienempää kuin suurempien

rotujen.

Tulosten perusteella pienet koirat palelivat helpommin kuin keskikokoiset tai

suuret koirat. Alle 10 asteen pakkasessa suuret ja keskikokoiset koirat selvisivät

yhtä hyvin, mutta tätä kylmemmässä suuret selvisivät keskikokoisia paremmin.

Tulokset antavat viitteitä siitä, että kylmässä selviämisen massa olisi 3,8 kg:n ja

11,9 kg:n välissä. Viitteitä on myös siitä, että tassujen nostelu olisi herkin vaste

palelemiselle.

Omistajat osasivat tulosten perusteella hyvin arvioida koiriensa palelemista.

Lisäksi suojavaatteiden käyttö vastasi hyvin arvioita koirien palelemista, pienet

koirat palelivat eniten ja niillä käytettiin myös eniten suojavaatteita.

Kylmä aiheuttamia vammoja oli aineiston koirilla vähän, poikkeuksena

vesihännän esiintyvyys beagle-rotuisilla koirilla (9,8 %).

KiitoksetErityiskiitokset työn ohjaajalle, Liisa Peltoselle äärettömästä kärsivällisyydestä ja

korvaamattomista neuvoista.

Kennelliitto mahdollisti tämän tutkimuksen luovuttamalla osoiterekisterinsä

tutkimustarkoitukseen.

Kiitokset Niklashipping LTD:lle taloudellisesta tuesta kyselytutkimuksen

postikulujen rahoituksessa.

- 47 -

Lähdeluettelo

1 Adelman S, Taylor R, Heglund NC. Sweating on Palms and Paws: What isits function? Am J Physiol. 1975;229:1400-02.

2 Auld CD, Light IM, Norrman JN. Cooling responses in shivering and non-shivering dogs during indused hypothermia. Clinical Science. 1980;56:501-6.

3 Blatt CM, Taylor CH, Habal MB. Thermal Panting in Dogs: The LateralNasal Glang, a Source of Water for Evaporative Cooling. Science.1972;177:804-05.

4 Blatteis M, Lutherer LO. Cold-indused thermogenesis in dogs: its reductionby moderate hypoksia. J Appl Physiol. 1973;35:608-12.

5 Bostelmann RW. Work with sledge dogs in Antarctic. J Small Anim Pract.1976;17:255-60.

6 Cotton DWK, Hasselt P van. Sweating on the hairy surface of the beagle. JInvestigative Dermatology. 1972;59:313-6.

7 Cotton DWK, Hasselt P van, Bergers AMG. Nature of sweat glands in thehairy skin of a beagle. Dermatologica. 1975;150:75-85.

8 Forichon J, Jomain MJ, Dallevet G, Minaire Y. Effect of cold andepinephrine on glucose kinetics in dogs. J Appl Physiol. 1977;43:230-7.

9 Friberg O. Kylmävammat: paleltumat ja hypotermia. Suomen Lääkärilehti.1986;29.

10 Goldberg MB, Langman VA, Taylor CH. Panting in dogs: Paths of air flowin response to heat and exercise. Respiration Physiology. 1981;43:327-38.

11 Ilmatieteen_laitos [kotisivu internetissä]. Helsinki, Suomi: Ilmatieteenlaitos, [päivitetty huhtikuussa 2006]. http://www.fmi.fi/saa/tilastot_129.html

12 Ilmatieteen_laitos [kotisivu internetissä]. Helsinki, Suomi: Ilmatieteenlaitos, [päivitetty huhtikuussa 2006]. http://www.fmi.fi/saa/tilastot_4.html

13 Inui A, Morioka H, Okita M, Inoue T, Sakatani N, Oya M, ym.Physiological antagonism between prosteglandin E2 and neuropeptide Y onthemoregulation in the dog. Peptides. 1989;10:869-71.

14 Kotelnikov VP von. Zur Behandlung von Erfrierungen. Zbl Chirurgie.1984;1307-13.

15 Kriesten K von. Aspecte der zitterfreien Thermogenese bei Säugetieren –Eine Übersicht. Der Practische Tierarzt. 1981;6:500-507.

http://www.fmi.fi/saa/tilastot_129.html

http://www.fmi.fi/saa/tilastot_4.html

- 48 -

16 Lehninger AL, Nelson DL, Cox M. Principles of biochemistry. 2. painos.New York: Worth Publishers; 1993.

17 Meyer W von, Neurand K, Schwarz R. Zur Bedeutung der apokrinenHautdrüsen der allgemainen Körperdecke bei verschiedenenHaussäugetierarten. Dtsch Tierärztl Wschr. 1978;85:194-7.

18 Miller JB. Hyperthermia and hypothermia. Kirjassa: Ettinger SJ, FeldmanEC, toim. Textbook of Veterinary Internal Medicine. Philadelphia:Saunders; 2000, 6-10.

19 Minaire Y, Vincent-Falquet J-C, Pernod A, Chatonnet J. Energy supply inacute cold-exposed dogs. J Appl Physiol. 1973;35(1):51-7.

20 Minaire Y, Forichon J, Fréminet A. Effects of endogenous glucagon onglucose kinetics in shivering dogs. J Appl Physiol. 1982;52:1458-63.

21 Phillips CJ, Coppinger RP, Schimel DS. Hyperthermia in running sled dogs.J Appl Physiol. 1981;51:135-42.

22 Raven PB, Wilkerson JE, Horvath SM, Bolduan NW. Thermal, metabolicand cardiovascular responses to various degrees of cold stress. Can J PhysiolPharmacol. 1975;53:293-8.

23 Robinson NE. Thermoregulation. Kirjassa: Cunninham JG, toim. Textbookof veterinary physiology. Philadelphia: Saunders; 1997, 634-44.

24 Schmidt-Nielsen K. Animal Physiology, Adaptation and Environment. 5.painos. Cambridge University Press; 1997.

25 Scholander PF, Hock R, Walters V, Irving L. Adaptation to cold in arcticand tropical mammals and birds in relation to body temperature, insulationand basal metabolic rate. Biol Bull. 1950;99:259-71.

26 Spaan G, Klussmann FW. Die Frequenz des Kältezitterns bei Tierartenverschiedener Grösse. Pfügers arch. 1970;320:318-33.

27 Tanche M. The adrenal gland and thermoregulation. Israel J Med Science.1976;12:1019-25.

28 Therminarias A, Chirpaz MF, Lucas A, Tanche M. Calorigenic effect oninsulin in hyperthermic dogs. J Appl Physiol. 1979;47:342-6.

29 Whittow CG toim. Comparative Physiology of Thermoregulation, volume 2,Mammals. Academic Press; 1971.

- 49 -

Liite 1. Kyselylomake

Koirat ja kylmyys - kyselytutkimus

Arvoisa koiranomistaja Helsingissä 10.2.2003

Tämän kyselytutkimuksen tarkoituksena on selvittää koiriensopeutumista kylmään ilmastoon Suomessa ja kylmän koirillemahdollisesti aiheuttamia terveyshaittoja. Yleiset periaatteeteläinten lämmönsäätelystä tunnetaan hyvin (Koiramme 1-2/03), mutta yhtään tutkimusta eri rotuisista koirista ei oletehty. Tiedetään, että koiran koolla on merkitystä ja ettäpaksusta turkista on hyötyä. Nyt on tarkoitus tutkia, mitenesimerkiksi pieni koira, jolla on paksu turkki tai iso koira, jollaon ohut turkki reagoivat kylmään. Kysymyksiin ei ole oikeita taivääriä vastauksia. Niihin voi vastata sen mukaan, miltä juuriteidän koiranne käytös vaikuttaa. Vastaukset käsitelläänluottamuksellisina, eikä yksittäistä vastausta voi lopputuloksistaerottaa.

Tutkimukseen on valittu kuusi erilaista rotua koon ja turkinpaksuuden perustella. Rodut ovat suomenajokoira,saksanpaimenkoira, beagle, shetlanninlammaskoira,pomeranian ja chihuahua.

Osoitetiedot on saatu Suomen Kennelliitto – FinskaKennelklubben ry:n kautta. Osoitetietoja käytetään vain tähäntutkimukseen eikä niitä luovuteta ulkopuolisille. Koirien taiomistajien nimiä ei mainita tutkimuksen tuloksia esittelevissäkirjoituksissa tai muissa esityksissä.

Tutkimuksen tekee eläinlääketieteen ylioppilas Maria Lampén jatyötä ohjaa yliopistonlehtori, filosofian tohtori Liisa PeltonenHelsingin yliopiston Eläinlääketieteellisen tiedekunnanPeruseläinlääketieteen laitokselta. Työ on osaEläinlääketieteellisen tiedekunnan kotieläintenhyvinvointitutkimusta ja se on samalla opinnäytetyö.Yhteystiedot Maria Lampén puh 040 5836313 [email protected]

Pyydämme teitä palauttamaan kyselyn 15.3.2003 mennessä,vastauskuoren postimaksu on valmiiksi maksettu. Kyselyntäyttämiseen kuluu aikaa noin 10 minuuttia.

KIITOS VASTAUKSESTANNE!

mailto:[email protected]

- 50 -

Palautusosoite:Ystävällisin terveisin, Helsingin Yliopisto

Eläinlääketieteellinen tiedekuntaPeruseläinlääketieteen laitosFysiologian oppiaine

Maria Lampén PL 5700014 HELSINGIN YLIOPISTO

- 51 -

KYSELYTUTKIMUS: KOIRAT JA KYLMYYS

Yleistietoja koirasta

Rotu:____________________________________________________________

Ikä:______________________________________________________________

Sukupuoli:________________________________________________________

Paino:____________________________________________________________

Säkäkorkeus:______________________________________________________

Korkeus maasta kyynerpäähän, katso kuvaa:_____________________________

Onko koiranne sisä- vai ulkokoira? ____________________________________

Jos koiranne on ulkokoira, otetaanko se sisään kovalla pakkasella?______

Onko koirallanne lämmin koppi?________________________________

Kuinka kylmällä koiranne otetaan sisään?_________________________

Turkin paksuus lapojen kohdalta: ______________________________________Ohje: Paina esim tulitikku koiran iholle, piirrä viiva karvojen päidenkohdalle ja mittaa matka tulitikun päästä merkkiin.

- 52 -

Koiran sopeutuminen kylmään

1. Kuinka pitkiä lenkkejä koiranne kanssa tehdään pakkasella?ei viedä ulos alle 15 min alle 30 min alle 60 min yli 60

min

a) alle 10 asteen pakkasessa b) 10-20 asteen pakkasessa c) yli 20 asteen pakkasessa

2. Vaikuttako pakkanen koiranne halukkuuteen mennä ulos?kyllä ei

Jos vaikuttaa, niin kuinka kylmällä ilmalla koira on haluton menemäänulos?

3. Käyttäytyminen kylmässä aina joskus eikoskaan3.1 Näyttääkö koiranne palelevan ulkona?


3.2 Täriseekö koiranne?


3.3 Nosteleeko koiranne tassujaan paikallaan ollessaan?


3.4 Liikkuuko koiranne normaalia enemmän?


4. Läähättääkö koiranne pakkasessa?ei koskaan raskaan lenkin jälkeen joskus aina


5. Muuttuuko koiranne käytös pakkasessa, kun pakkasia on jatkunut muutamanviikon?

kyllä ei

- 53 -

6. Onko koirallane ollut paleltumia?

kyllä eiKuinka kylmässä paleltuma syntyi?

7. Onko koirallanne ollut ”vesihäntää” (häntä roikkuu noin puolesta välistäepänormaalissa kulmassa alaspäin)?

kyllä ei

Miten koiranne sai vesihännän?Suojavaatetus

Vastatkaa tähän osioon vain, jos koirallanne on käytetty suojavaatteita.

8. Onko koirallanne käytetty pakkasella vain selän peittävää suojavaatetusta(loimimalli) vai raajatkin peittävää haalari-mallia?

loimi haalari


loimi haalari

9. Vastusteleeko koiranne suojavaatteiden käyttöä? (esim kieltäytyy liikkumasta,ravistelee itseään, repii suojavaatteita tms)

kyllä ei

10. Läähättääkö koiranne pakkasessa, kun koiralla on suojavaate päällä?ei koskaan raskaan lenkin jälkeen joskus aina


Maria Lampén - CORE · 4) Haihtuminen Haihtuminen tarkoittaa aineen höyrystymistä. Veden...

Documents

Transcript of Maria Lampén - CORE · 4) Haihtuminen Haihtuminen tarkoittaa aineen höyrystymistä. Veden...