Maailmanvaihto ry:n jäsenlehti numero 2/2012 Volunteers´ Voices

teemajutuissa isäntäperheet ja tukihenkilöt äänessä

32 s i s ä l ly s a j a n ko h ta i s ta

MaailmanVaihtoa Volunteers’ Voices 2/2012

2 Sisällysluettelo 3 Ajankohtaista 4 Pääkir-joitus / editorial 6 Ajankohtaista 8 Tule mukaan

toimintaan 9 Long-term host family shares their expe-riences 12 Isäntäperhe haastattelussa 14 Ensimmäistä kertaa isäntäperheenä 16 Tony Fremlingin haastattelu

18 Being a host mom 20 Ayşe shares her experiences 22 Terveisiä tukiperheeltä 24 Tukihenkilön kertomus

26 Kuulumisia Costa Ricasta 28 Presenting a great project 29 Esittelyssä toimiston uusi vahvistus 30

Toimintaperiaatteet ja toimituskunta 31 Tapah-tumakalenteri 2012 32 Yhteystiedot

s.9

Isäntäperheeksi elokuussa

Suomeen saapuu elokuussa uusi joukko nuoria ulkomaalaisia vapaaehtoistyönte-kijöitä. Osa heistä majoittuu paikallises-sa isäntäperheessä. Etsimme parhaillaan isäntäperheitä Helsingin seudulta, Kotkas-ta, Kuopiosta ja Tuusulasta. Vapaaehtoisen majoittaminen on vapaaehtoistoimintaa, joka tarjoaa mainion mahdollisuuden kan-sainvälistyä kotona ja vahvistaa kielitaitoa. Isäntäperhe tarjoaa nuorelle majoituksen ja ruoan. Nuorten vapaaehtoistyöjaksot kestävät 6–12 kuukautta. Lisätietoa järjes-tösihteeri Mari Takalolta: hosting@maail-manvaihto.fi

Tule kuulemaan kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä

Kiinnostaako vapaaehtoistyö Eurooppaa kauempana? Tule elokuussa Kulttuuri-keskus Caisaan Helsinkiin tutustumaan järjestöihin, kuulemaan vapaaehtoisten kokemuksista ja kysymään lisää! Caisassa järjestetään ke 22.8.2012 klo 18–20 infoil-ta, jossa toimintaansa esittelevät Kepan Etelän vapaaehtoistyöohjelma Etvo, Kan-sainvälinen vapaaehtoistyö ry (KVT), Maa-ilmanvaihto ry – ICYE Finland sekä Allians-sin nuorisovaihto.

ICYE-vapaaehtoistyöhön alkuvuodesta 2013

ICYE-ohjelman tammi–helmikuun 2013 lähtöihin on jäljellä muutamia paikkoja. Hakea voi ainakin Boliviaan, Ecuadoriin, Ghanaan ja Intiaan. Ohjelmassa vapaa-ehtoistyötä on tarjolla etenkin lasten ja nuorten parissa, ja vapaaehtoiset majoit-tuvat isäntäperheessä tai vapaaehtois-työpaikan yhteydessä. Oleskelu kestää 6 tai 12 kuukautta. Paikat täytetään haku-järjestyksessä, joten lähetä hakemuksesi

pian. Katso tarkemmat tiedot www.maa-ilmanvaihto.fi > Ajankohtaista ja hae! Leiriohjaajaksi tulovalmennusleirille

Maailmanvaihto järjestää 14.–23.8.2012 Ylöjärvellä tulovalmennusleirin Suomeen saapuville nuorille ulkomaalaisille vapaa-ehtoistyöntekijöille. Tule mukaan leiri-tiimiin! Pääset oppimaan kansanvälisen leirin järjestämistä ja tutustumaan toisiin vapaaehtoisiin. Etsimme vapaaehtoisia oh-jaamaan leiriläisille toimintaa, kuten työ-pajoja. Leiriohjaajien odotetaan sitoutuvan suunnittelutapaamisiin (3–5 kertaa, sisäl-tävät perehdytyksen tehtäviin), leiriin ja arviointitapaamiseen. Lisätietoja ja ilmoit-tautumiset: hosting@maailmanvaihto.fi Etsitään tukihenkilöitä eri puolilta Suomea

Jokainen Maailmanvaihdon kautta Suo-meen saapuva nuori ulkomaalainen vapaa-ehtoinen saa oman tukihenkilön. Etsimme elokuussa Suomeen saapuville vapaaeh-toisille tukihenkilöitä Alajärven seudulta; Kotkan, Kouvolan ja Pyhtään suunnalta; Kuopion ja Suonenjoen tienoolta; Lahdes-ta; Pieksämäeltä; Savonlinnasta ja Vihdis-tä. Tukihenkilönä annat aikaasi ulkomaa-laiselle vapaaehtoiselle ja opastat häntä Suomessa elämisessä. Olet vapaaehtoisen kaveri, paikallisopas ja kulttuuritulkki. Avustat häntä käytännön asioissa ja olet tukena tarvittaessa. Tukihenkilöksi voi-vat ryhtyä myös perheet. Tietoa elokuus-sa Suomeen saapuvista vapaaehtoisista: www.maailmanvaihto.fi > Ajankohtaista. Ilmoittautumiset: harjoittelija@maail-manvaihto.fi

54 pä ä k i r j o i t u s / e d i to r i a l pä ä k i r j o i t u s / e d i to r i a l

Invite the world into your home

The phrase above may be familiar to many of us. The words carry a number of meanings: On one hand, they allude to the cultural learning experiences which, when hosting a foreign volunteer, literally take place in one’s own living room. On the other hand, there are also many ques-tions arising: Does the joy of learning re-ally take over the challenges connected to changing one’s habits of everyday life? And how could one person possibly bring “the whole world” with himself? The theme of this issue are host fa-milies and support persons. Their activities are the representation of everything the term “intercultural learning” really is about: encounters. The culture is built, maintained and transmitted by people living inside of it, and getting to know a new culture at its simplest (and the most rewarding) form means getting to know its people. “Inter-national” is a word that’s being repeated so often we sometimes might get tired of it: however, it also contains a hint of somet-hing very concrete. What happens between the nations in fact happens between indivi-duals, and the encounters – both planned and spontaneous – of people coming from different cultural backgrounds are a form of internationality of the purest kind.

Maailmanvaihdon mainoksissakin käy-tetty lausahdus on monelle tuttu. Kol-meen sanaan kiteytyy monta ajatusta: Ne viittaavat ulkomaalaisen nuoren ma-joittamiseen ja siitä seuraaviin kulttuuri-kokemuksiin kirjaimellisesti omassa olo-huoneessa. Toisaalta niihin liittyy myös kysymyksiä: Voittaako oppimisen ilo tosi-aan oman arjen muuttumisesta aiheutu-vat haasteet? Entä voiko yksi ihminen to-della tuoda mukanaan ”koko maailman”? Tämän lehden teemana ovat isän-täperheet ja tukihenkilöt. Heidän toimin-nassaan tiivistyy se, mistä mahtipontisel-ta kuulostavassa ”kulttuurienvälisessä oppimisessa” pohjimmiltaan on kyse: kohtaamisesta. Kulttuuria rakentavat, ylläpitävät ja välittävät eteenpäin siinä elävät ihmiset, ja uuteen kulttuuriin pe-rehtyminen on yksinkertaisimmillaan (ja antoisimmillaan) juuri ihmisiin tutustu-mista. ”Kansainvälisyys” saattaa välillä tuntua sanahelinältä, jota toistellaan lu-kemattomissa yhteyksissä väsymiseen saakka, mutta sanayhdistelmässä piilee myös konkretiaa: kansojen välinen on ennen kaikkea ihmisten välistä, ja eri kulttuureista tulevien ihmisten kohtaa-miset – satunnaiset ja suunnitellut – käy-tännön kansainvälisyyttä aidoimmillaan.

Kutsu maailma

kotiisi

Isäntäperheiden jäsenet ja tukihenkilöt, kuten myös jokainen ystävä, työkaveri, naapuri ja tuttu muodostavat vieraa-seen maahan saapuvalle vapaaehtoiselle uuden kulttuurin kasvot. Ulkomaalai-sen nuoren ottaminen osaksi perhettä ja ystäväpiiriä johtaa myös oman ajatte-lun mittasuhteiden muutokseen: uuden tuttavuuden myötä kaukainen tuleekin lähelle, osaksi arkea. Meillä siis todella-kin on mahdollisuus toivottaa maailma tervetulleeksi kotiimme – kohtaaminen kerrallaan.Nautittavia lukuhetkiä ja kohtaamisten-täyteistä kesää kaikille MaailmanVaih-toa-lehden lukijoille!

Mirjami Ylinenlehden toimituksesta vastaava

Maailmanvaihdon hallituksen jäsen

Host families and support persons, as well as friends, colleagues, neighbours and acquaintances, potray the new cultu-re to the volunteer arrives into it.. Intro-ducing a person from another culture to our family or circle of friends also chan-ges the dimensions of our own thinking: what used to be far away, suddenly comes closer and becomes a part of our every-day life. All in all, we actually do have the chance to invite the world into our home – an encounter at a time.I wish enjoyable reading moments and a summer full of positive encounters to all the readers of Volunteers’ Voices!

Mirjami Ylinenthe chief editor and

a board member of Maailmanvaihto

76 t u l e m u k a a n to i m i n ta a n t u lo s s a / co m i n g u p

Kulttuurivaihtoa koulussaMaailmanvaihdon kouluvierailutoimin-ta tarjoaa vierailijoita eri luokka-asteille alakoulusta lukioon. Kouluvierailuja tekevät vapaaehtoistyössä ulkomailla olleet nuoret sekä Suomessa vapaaeh-toisena työskentelevät ulkomaalaiset. Haluatko tilata kouluvierailun? Kiin-nostaako sinua suunnitella ja toteuttaa kouluvierailutoimintaa?

Vapaaehtoistyöhön maailmalleMaailmanvaihdon ICYE-ohjelmassa voit lähteä vapaaehtoistyöhön Afrikkaan, La-tinalaiseen Amerikkaan, Aasiaan ja Ose-aniaan. EVS-vapaaehtoispalvelun kautta lähetetään vapaaehtoisia lähinnä Euroop-paan. Ohjelmat ovat 6–12 kuukauden pituisia ja ne on suunnattu pääasiassa 18–30-vuotiaille.

Innostu isäntäperheeksiVoisiko sinun perheesi majoittaa ulko-maalaisen vapaaehtoisen? Isäntäperheek-si voi alkaa kuka tahansa – tärkeintä on halu rikastuttaa arkeaan toisesta kulttuu-rista tulevan henkilön kanssa. Suurin osa vapaaehtoisista saapuu Suomeen elo–syyskuussa, mutta isäntäperheitä etsitään ympäri vuoden.Kiinnostuitko? Ota yhteyttä järjestösih-teeriin: hosting@maailmanvaihto.fi, puh. 09 774 1101.

Tukihenkilöä tarvitaanHaluatko kansainvälistyä omalla maape-rälläsi ja solmia uusia ystävyyssuhteita? Tukihenkilö on ihminen, joka auttaa ulko-maalaista vapaaehtoista verkostoitumaan ja tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin. Tukihenkilöksi voivat alkaa myös paris-kunnat ja perheet.Lisätietoja antaa järjestösihteeri: hos-ting@maailmanvaihto.fi, puh. 09 774 1101.

Kansainvälistä toimintaaKaipaatko kansainvälistä ja hauskaa järjes-tötoimintaa? Maailmanvaihdon vapaaeh-toiselle on tarjolla monia mahdollisuuksia, kuten työskentely vapaaehtoisten leireil-lä, tiedotustyö, suomalaisten hakijoiden haastatteleminen ja hallitustoiminta.

Kirjoita MaailmanVaihtoa-lehteenLukijoiden kaikki kirjoitukset aina lyhyis-tä laajoihin juttuihin ovat lämpimästitervetulleita. Otamme vastaan myös piir-rokset, kuvat, runot, pakinat ja muut luo-mukset! Palkkioksi saat ihailla lehteä, jossa oma panoksesi on mukana. Toimi-tuskuntaan saat yhteyden Maailmanvaih-don tiedottajan kautta tiedottaja@maail-manvaihto.fi.

Järjestötoiminta Suomessa, kouluvierailut, MaailmanVaihtoa-lehti: tiedottaja@maailmanvaihto.fi

Isäntäperhe- ja tukihenkilöasiat: hosting@maailmanvaihto.fi

Voit myös ottaa yhteyttä suoraan toimistoon: puh. 09 774 1101 taimaailmavaihto@maailmavaihto.fi

Haluatko mukaan? Lue lisää: www.maailmanvaihto.fi. Vapaaehtoiseksi lähteminen:

maailmavaihto@maailmavaihto.fi

Kiinnostaako sinua:

Entä minkälaisia näkökulmia on suomEssa työskEntElEvillä vapaaEhtoisilla?

olEtko EntinEn vapaaEhtoinEn, jollE kotimaa näyttäytyi vapaaEhtoiskokEmuksEn jälkEEn uudEssa valossa?

miltä tuntuu palata maailmalta suomEEn?

jutut voi lähEttää lEhdEn päätoimittajallE osoittEEsEEn mirjami.ylinEn@maailmanvaihto.fi

haluaisitko sinä jakaa aihEEsEEn liittyviä ajatuksiasi lukijoidEn kanssa?

suomi uusin silmin

dEadlinE on pErjantaina 7.9.2012.

Would you likE to sharE your thoughts on thE topic With thE rEadErs?

thE thEmE of thE nExt issuE of voluntEErs’ voicEs is finland through diffErEnt EyEs.

What is it likE to bE a voluntEEr abroad?

you can sEnd your articlE to thE Editor to mirjami.ylinEn@maailmanvaihto.fi

hoW doEs finland appEar comparEd to your country of origin?

finland through diffErEnt EyEs

thE dEadlinE is on friday 7.9.2012.

98 t u l e m u k a a n to i m i n ta a n t h e m e : h o s t fa m i l i e s & s u p p o r t

Hanna Rajala spent six months as a volunteer in Bolivia in 2010-11. This spring (or from Bolivian perspective, this autumn) she traveled back and visited the family who had hosted her, and also quite a few other volunteers before that.

A Kitchen Table across the Ocean

I am having my usual breakfast - a cup of coca tea and bread with homemade peach marmalade. Indi is telling me of Mateo, brother Rodrigo’s son that was born last year. Yuli’s son Ernesto is getting ready for pre-school and showing off the Easter eggs we made yesterday for his class mates. Justa is calling for Hayato to come down for breakfast. How bizarre and normal at the same time! Or perhaps what is truly bizarre is that it feels so normal to be back with the Prado family. Just a year ago, I was saying goodbye to them and thinking: “It will be ages before we meet again, if ever!” Bolivia and Finland are literally continents apart, so the joy of meeting wonderful people tends to be accompanied by sadness. Today however it’s all about the alegría again! I am reunited with the Prados, who were my family away from home during the six months I spent in Sucre.

I know how it is like to be “adopted”, but what is it like to adopt? I thought I’d ask the Prados. They must know - after five years and 14 young volunteers, you could even say that they are quite the experts. So I sat down by the kitchen table with Indi, Yuli and Justa in order to find out.

Bringing in the World Piece by Piece

It was by coincidence that the Prado family became a host family. One day Justa was approached by two volunteers, who lived down the street: A Canadian volunteer was arriving at their project and needed a place to live. After talking it over with the whole family, it was decided. They would rent him one of the rooms upstairs. Though things didn’t go quite the way they had expected. “The new lodger turned out to be so charming, that after a while Justa did not want to charge rent!”, Indira recalls laughing. This experience gave them the courage and confidence to start collaborating with the local ICYE coordinator, Oscar. Not long after, there was a new volunteer waiting to be adopted at their doorstep. But what is it that has made them open the doors to their home year after year? Surely not all volunteers can be equally charming? Or at least, not all the time.

Adapted to adopt - experiences of a long-term host family

Text and photos: Hanna Rajala

Etkö pysty majoittamaan vapaaehtoista, mutta haluaisit silti mukaan toimintaan? Tukihenkilöitä ja -perheitä tarvitaan aina!

Tukihenkilö on ihminen, johon vapaaehtoisella on matala kynnys ottaa yhteyttä. Monesti tukihenkilö on paitsi opas uuteen ympäristöön, myös vapaaehtoisen ystävä.

Tukihenkilö auttaa vapaaehtoista sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja on apuna arkipäivän asioissa. Tukihenkilöksi toivotaan ihmisiä eri puo-lilta Suomea, myös pariskunta tai perhe voi hyvin ryhtyä vapaaehtoisen tukijaksi. Palkkioksi tukihenkilötoiminnasta saa takuuvarmasti uusia kokemuksia, ja parhaassa tapauksessa myös pitkäaikaisia ystävyyssuh-teita ympäri maailman!

Lue lisää nettisivuilta: www.maailmanvaihto.fi/toiminta/tukihenkilo-toiminta tai ota yhteyttä järjestösihteeriin.

t u k i h e n k i lö ks i ?

Tästä lehdestä voit lukea isäntäperheiden ja niissä asuneiden kokemuksia. Olisiko myös sinun kodissasi ja arjessasi tilaa uudelle perheenjäsenelle? Kutsu maailma kotiisi - ryhdy Maailmanvaihdon isäntäperheeksi!

Isäntäperheeksi voi alkaa• Lapsiperhe, lapseton perhe, yksinasuva, suurperhe, eläkeläinen…• Perhe, joka haluaa jakaa arkensa toisesta kulttuurista tulevan henkilön kanssa.

Ulkomaalaisen vapaaehtoisen isäntäperheenä toimiminen tarjoaa elämyksiä arkeen, vieraan kielen harjoittelua, kulttuurien kohtaamista koko perheelle sekä ennen kaikkea ikimuistoisia kokemuksia. Isäntäperheen tärkein ominaisuus on aito halu avata kotinsa vapaaehtoiselle ja tutustua uuteen ihmiseen ja kulttuuriin.

Kiinnostuitko? Lue lisää Maailmanvaihdon nettisivuilta tai ota yhteyttä järjestösihteeriin: www.maailmanvaihto.fi/isantaperheeksi/Järjestösihteeri Mari Takalo, hosting@maailmanvaihto.fi, puh. 09 774 1101

i s ä n tä p e r h e e ks i ?

1110 t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t

Making foreign volunteers into family members is not always an easy task and requires effort from both parties, especially in the beginning. You get to know each other, but also each others’ cultures. And there is a lot to be learned! Food is one very concrete thing that requires adapting to – by both the family and the volunteer. The Prados’ diet has changed quite a bit, but learning to enjoy all the wonderful Bolivian delicacies is still a rocky road for many foreigners. You can find all sorts of tasty snacks at street vendors’ stalls, but there is also a wide range of stomach upsets preying on the unaccustomed food enthusiasts. This is also the most common source of worry for the family. The family tries to help out as much as they can in the beginning, but there’s only so much that they can do. Prado women agree that it’s crucial that the volunteers find their place also outside the home; among their friends and at their volunteer project. This way it’s also much

easier to tackle any problems that might arise. And it is often the difficult times and overcoming them that brings you even closer together. Across time and distance

Another last day at the Prado household kitchen table. In my backpack I have a half a kilo of home-made peach marmalade, but again I am taking so much more with me. I don’t know how long ages will be this time, probably long enough to finish the huge jar of marmalade. What I know is that it will be bizarrely normal when the time comes to meet again. Although we might have lived the “adoption process” differently, the end result seems strikingly similar. Once you become family, you feel that you belong together no matter how far away the people are.

It seems that for the Prados hosting volunteers has become like a way of life. When I ask what would be different if they weren’t any volunteers at the house, I receive an unanimous answer: “Quiet”. This I find somewhat difficult to believe though, at a house which is home to seven members of the extended family (or eight, including the dog Boster) and receives frequent visits by friends and other family members! Another important reason lies in the possibilities available, or more appropriately put, unavailable to most Bolivians. It’s difficult to travel abroad,

especially to countries like Finland, where people earn in one month what you would earn in ten in Bolivia. But the volunteers bring a piece of their world to your own home. And now there are family members all around the world: a cousin in Germany, a brother in Japan, a daughter in Canada... Perhaps with the help of the family, some day little Ernesto may be able to travel to the Paris of his dreams. Mom Yuli suspects that her 5-year-old son’s dream might have something to do with the pretty French volunteer that stayed with them last summer.

1312

Vapaaehtoiset ovat erilaisia: Felix ei ollut innokas opiskelemaan suomea, mutta Antje on hyvinkin innostunut suomen opiskelija. Itse ajattelin hyödyntää isän-täperhevuosia myös saksan opiskeluun, mutta arki on kiireistä, eikä opinnoille ole jäänyt aikaa. Felixillä oli kuitenkin tapana kirjoitella minulle vihkoon kaikenlaista hyödyllistä sanottavaa saksaksi, kuten ”Hei, olen Niina, opiskelen kasvifysiologi-aa...” ja niin edelleen. Onko vapaaehtoisten tulo muuttanut perheenne arkea?Ei juurikaan. Päivämme ovat yleensä kiireisiä ja lasten harrastukset ja omat työt vievät paljon aikaa, joten välil-lä vain moikkaamme kiireisesti ovella. Toisaalta olemme ajatelleet, että va-paaehtoinen on aikuinen ihminen, joka osaa järjestää itse omat aktiviteettinsa.

Mikä isäntäperheenä toimimisessa on ollut parasta? Miten neuvoisitte isäntä-perheeksi ryhtymistä harkitsevia?Englannin kielen vahvistuminen lapsil-la on ehkä ollut se paras asia. Lisäksi on mukava tutustua uusiin ihmisiin ja heidän elämäänsä. Mikäli on aikaa ja tilaa, suosittelen ehdottomasti isäntäperheeksi ryhtymistä. Isäntäperheenä toiminen on hyvä keino parantaa lasten kielitaitoa ja parhaim-millaan vapaaehtoinen on hyvä isosisko tai -veli, jonka kanssa on mukava viettää aikaa. Vapaaehtoiset voivat välillä myös auttaa arjen asioissa, esimerkiksi lasten harrastuksiin viemisissä. Meillä on hyvä tilanne, sillä vapaaehtoiset ovat olleet töis-sä samassa talossa, jossa lapset ovat olleet päiväkodissa ja koulussa: tarvittaessa apu on löytynyt läheltä, kun esimerkiksi avai-met ovat jääneet jollain kotiin.

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö tt e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Vantaalla asuvat Niina Idänheimo ja Lasse Moisio perheineen ovat olleet mukana Maailmanvaihdossa vuodesta 2009. Tällä hetkellä he ovat saksalai-sen Antje Müllerin isäntäperhe. Antje työskentelee englanninkielisessä Y.E.S.-päiväkodissa Vantaalla.

Hei Niina! Kertoisitko jotain perheestänne? Perheeseemme kuuluvat äiti Niina, isä Lasse ja lapset Eero (10 v.) ja Annaliina (8 v.). Asumme rivitalossa Vantaan Karta-nonkoskella. Miten alunperin tutustuitte Maailman-vaihtoon ja millä tavalla olette olleet toiminnassa mukana?Näimme Maailmanvaihdon isäntäper-hemainoksia lastemme päiväkodilla, ja syksyllä 2009 soitin Maailmanvaihtoon ja kyselin, joko he ovat löytäneet isäntä-perheen Y.E.S.-päiväkotiin tulevalle va-paaehtoiselle. Juuri silloin ei ollut tarvetta isäntäperheelle, joten asia unohtui parik-si kuukaudeksi. Joulukuussa toimistolta soitettiin ja kysyttiin, voisimmeko alkaa isäntäperheeksi 18-vuotiaalle saksalais-miehelle, joka halusi vaihtaa vapaaehtois-työpaikkaa. Viikon päästä puhelusta Felix Herrmann muutti meille ja aloitti työt päi-väkodissa. Felix asui meillä kesään 2010 asti. Syksyllä 2010 emme alkaneet uu-destaan isäntäperheeksi, mutta ehdimme kuitenkin ”hätämajoittaa” saksasta saapu-nutta vapaaehtoista Michaelia muutaman päivän ennen syksyn aloitusleiriä. Vuoden 2010-2011 aikana olin Y.E.S.-päiväkodissa vapaaehtoisena työskennelleen Cristinan

tukihenkilönä, tyttäremme Annaliina oli silloin samassa eskariryhmässä hänen kanssaan. Syksyllä 2011 ryhdyimme isän-täperheeksi saksalaiselle Antje Mülleril-le. Antje on meillä juhannukseen 2012 saakka.

Mikä innosti teitä majoittamaan vapaa-ehtoisia? Entä mikä on motivoinut jat-kamaan isäntäperheenä?Lapsemme kävivät englanninkielistä Y.E.S.-päiväkotia ja halusimme tukea hei-dän englannin kielensä kehitystä myös ko-tona. Päiväkoti ja talon henkilökunta olivat meille tuttuja ja tiesimme, että se tulisi olemaan hyvä työpaikka. Lisäksi tiesimme, että päiväkodissa on aina tarvetta lisäkä-sille. Vapaaehtoiset ovat aina työskennel-leet samassa ryhmässä Annaliinan kanssa, joten päiväkotiin tai esikouluun viemi-set ovat olleet vapaaehtoisen vastuulla.

Miten olette valmistautuneet vapaaeh-toisten tuloon? Valmistauduimme järjestämällä oman huoneen vapaaehtoiselle, muutoin sen suurempia valmisteluja ei ole tarvittu.

Onko teillä ollut kulttuurieroihin tai kieleen liittyviä hankaluuksia? Entä positiivisia kokemuksia?Saksalaiset eivät eroa kulttuuriperinnöl-tään juurikaan suomalaisista, eikä suuria tapa- tai kulttuurieroja ole tullut esiin. Siisteyskäsite tuntuu tosin olevan hyvinkin suhteellista... Majoittamamme vapaaehtoi-set ovat yleisesti ottaen sopeutuneet hyvin Suomessa ja perheessämme asumiseen. Olemme puhuneet kotona englantia.

Saksalainen vapaaehtoinen Felix isäntäperheensä kanssa

jouluna 2009.Kielikylpyjä ja uusia tuttavuuksia

1514

Elokuusta 2011 lähtien Maailmanvaih-don internetsivuilta on päässyt lukemaan isäntäperheen blogia. Blogin takana on Vantaalla asuva Janne Salomaa. Salomaan perheen luona majoittuu moldovalainen Cristina Olari, jonka elokuussa alkanut vapaaehtoistyöjakso Ruskeasuon koululla päättyy kesäkuun alussa. Seuraavassa Salomaan perheen kokemuk-sia vuoden varrelta. Haastattelun antoi Janne Salomaa.”Poikkesimme Maailmanvaihto ry:n esit-telypisteellä Maailma kylässä-festivaaleilla viime vuoden toukokuussa. Tapahtumassa olivat paikalla järjestösihteeri Mari Takalo ja japani- laista vapaaeh-toista majoittaneen

isäntäperheen äiti, joka kertoili perheen kokemuksista. Ajatus isäntäperheenä toi-mimisesta jäi mieleen ja jälkeenpäin ky-selimme Marilta lisätietoja sähköpostilla. Myöhemmin kesällä Mari tuli käymään kotonamme Vantaalla, ja kahvittelun lo-massa juteltiin vielä tarkemmin isäntäper-heenä oloon liittyvistä asioista. Perheeseemme kuuluvat vanhem-mat ja kolme lasta, joista yksi asuu kotona. Lisäksi meillä on Metka-niminen mäyrä-koira. Meillä ei juuri ollut ennakko-odo-tuksia vapaaehtoisen tulon suhteen. Per-heemme on asunut Venäjällä, ja Suomessa olemme majoittaneet monenlaisia vie-railijoita, sillä asumme aivan lentokentän lähellä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun joku tuli meille näin pitkäksi aikaa. Cristina saapui Suomeen elokuus-sa. Etukäteen olimme varanneet hänelle oman huoneen, mutta muuten vapaa-

ehtoisen tulo ei vaatinut suurta val-mistelua. Ensimmäisinä päivinä tu-

tustuimme yhdessä lähiseutuihin ja kävimme läpi tärkeimmät

kulkureitit töi-hin ja muual-le. Yhdessä

hoidettiin myös virallisia, Suomessa oleskeluun liittyviä asioita. Cristina on kuitenkin aikuinen ja itsenäinen ihmi-nen, joka pääsi pian ”kartalle” uudessa ympäristössä. Arki isäntäperheenä on sujunut mukavasti. Yhteisenä kielenä meillä on venäjä, jota Cristina puhuu todella hyvin äidinkielensä moldovan lisäksi. Puhumme myös englantia ja välillä suo-mea: sitä Cristina on opiskellut aikuis-opiston kurssilla. Myös moldovaa on kuultu kotonamme usein Cristinan soit-taessa kotiin perheelleen ja ystävilleen. Tietokoneen käytöstä ja liian tiiviistä yhteydenpidosta voi tietysti tulla myös ongelma, vaikka toisaalta internet hel-pottaakin yhteydenpitoa. Isäntäperheenä on saanut totu-tella myös erilaiseen ”kulttuurikieliop-piin”. Alkusyksystä kyselimme välillä Cristinalta, miten työpäivä oli mennyt tai mitä hän oli tehnyt töissä. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi, ettei Cristina

ollut tottunut tällaiseen kyselemiseen, ja luuli sen tarkoittavan, ettemme luot-taneet häneen. Väärinkäsitys kuitenkin selvisi puhumalla. Isäntäperheenä toimiminen on kokemus, jossa sekä annetaan että saadaan. Cristinan majoittaminen on tuonut arkeemme kansainvälisen tuulahduksen. Vapaaehtoiset antavat paljon myös työpaikoille, esimerkiksi Cristinan työpaikalla Ruskeasuon kou-lulla lapset ovat saaneet vapaaehtoisen myötä yhden avustajan lisää. Maailman-vaihdolle isäntäperheet ovat ehdotto-man tärkeitä: nykyisenlaista toimintaa ei voisi olla ilman heitä. ”

Mitä muuta Cristina isäntäperheineen on ehtinyt kokea Suomessa oleskelun aikana? Tutustu isäntäperheblogiin osoitteessa www.cristinaolari.blogspot.com!

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö tt e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Kulttuurivaihtoa välillä Chisinau - Vantaa

Kuvat: Janne Salomaa

Teksti: Mirjami

Ylinen

Cristina ja isäntäperheen äiti Kristiina. Ensimmäistä kertaa sukset jalassa - Cristinalla.

Cristina savitöissä Ruskeasuon koululla.

1716

Minna Kekkonen on Hollolassa asuva tukiperheen äiti. Kekkosen perhe tuli mukaan Maailmanvaihdon toimintaan keväällä 2011, ja toimii nyt ecuadori-laisen Marycruzin tukiperheenä.

Kuinka kaikki alkoi eli kuinka meistä tuli tukiperhe.

Lueskelin reilu vuosi sitten serkkuni eli Peltolan Kirsin päivitystä Facebookista. Hän kertoi viettäneensä mukavan viikon-lopun kansainvälisessä seurassa. Se syn-nytti kipinän, joka leimahti liekkeihin pik-kuhiljaa. Kyselin Kirsiltä, mistä hän oli löy-tänyt kansainvälistä seuraa, ja hän kertoi minulle Maailmanvaihdosta. Aluksi Kirsin perhe oli tukiperheenä Lahden seudulla työskenteleville vapaaehtoisille, saksalai-sille Annelle ja Saijalle ja italialaiselle sekä ugandalaiselle tytölle.

Viime talvena päätimme viedä tytöt jäil-le pilkille, ja silloin meidän perhe tapasi Annen ja Saijan. Minä ihastuin heidän po-sitiiviseen asenteeseensa ja olin heti ihan myyty. Kevään ajan tapasimme etenkin Annen kanssa, koska hänen vapaaehtois-työpaikkansa oli lähempänä meidän ko-tiamme kuin Kirsin kotia. Pilkkireissun jälkeen laittelin Marille [järjestösihteeri Mari Takalo] viestiä Maailmanvaihtoon, että voisikohan meidänkin perhe päästä mukaan toimintaan. Mari ehdotti tukiper-heenä toimimista toukokuussa Suomeen tuleville kreikkalaisille Zacharoulalle ja Matinalle. Minä lupauduin kysyttyäni Marilta ensin varmaan toistakymmentä varmistuskysymystä, muun muassa sitä, voiko toiminnasta jäädä pois, jos yhteistyö ei pelaa.Toukokuussa lähdimme Kirsin perheen kanssa mökkireissulle. Kutsuimme sinne

kaikki Lahden seudulla silloin työsken-nelleet vapaaehtoiset ja lisäksi sveitsiläi-sen tytön. Saimme vieraaksemme Annen, Saijan ja sveitsiläisen Rahelin. Vietimme hauskan keväisen viikonlopun mm. askar-rellen ja tanssien. Kesän ja syksyn toimimme kreikka-laisten tyttöjen tukiperheenä tammikuun loppuun saakka. Etenkin kesällä meillä oli kovasti sutinaa ja yhteistyö jäi turhan vähäiseksi. Mutta syksyllä puuhasimme taas Kirsin kanssa muutaman useamman vapaaehtoisen tapaamisen. Pidimme mm. tanssi-illan, jossa opetimme suomalaisia lavatansseja Lahden seudulla työskente-leville vapaaehtoisille sekä tukihenkilöille ja –perheille. Meitä tanssijoita oli paikalla mukavasti ja osa tutustui myös polkan ja jenkan saloihin. Lisäksi yhtenä lauantai-na pyörittelimme paperihelmiä ja teimme niistä koruja. Joulun alla teimme yhdessä

karjalanpiirakoita ja joulupipareita sekä piparkakkutaloja.Tammikuun lopussa kreikkalaiset tytöt lähtivät kotimatkalle ja saimme vieraak-semme uuden tuttavuuden eli Marycruzin Ecuadorista. Hän vietti ensimmäisen vii-konlopun kanssamme toipuen aikaerosta ja matkaväsymyksestä. Kävimme kovasta pakkasesta huolimatta pulkkamäessä ja vieraamme nautti kovasti lumesta. Tuon viikonlopun jälkeen olemme viettäneet yhdessä useita Marycruzin vapaapäiviä. Olen opettanut hänelle neulomista ja virk-kaamista, nyt on jo valmiina kaulahuivi ja neuletossut. Mitähän vielä ehdimme teke-mään ennen kuin yhteinen aikamme päät-tyy kesäkuun lopussa... Kiitos Kirsille ja Marille siitä, että heidän kauttaan pääsimme mukaan tukiperhetoimintaan!

Teksti ja kuvat: Minna Kekkonen

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö tt e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Pilkkireissuja ja tanssi-iltoja - tukiperheen kokemuksia

1918

Being a host to Ayse from Turkey for nearly half a year is an experience I wouldn’t want to miss at any price.

The idea of volunteering in a foreign country and living in a family to get to know a different culture is something I strongly support and always wanted to contribute to. Since my own children hadn’t seized the opportunity to parti-cipate in anything like this up to now, and since there was an empty room in the house, it was my chance to invite someone to stay with us.

When Mari Takalo from Maailmanvaihto asked me if I would be interested in hosting a volun-teer, my first reaction was: “Yes, BUT. Unfortunately we can’t offer a REAL family because at the moment it’s just me and the dog, the children having gone off to study.”

It turned out that Ayse didn’t mind a mini family with no “brothers” or “sis-ters” around.

So Ayse arrived in mid-August and stayed with us until January, when I

was planning to leave for a longer trip. (These lines are being written in a small town in Bretagne, France.)

The weeks and days before we met each other face to face for the first time were filled with excitement and expectation. Probably similar questi-ons were running through Ayse’s mind and mine. Her e-mails were full of questions about Finland, about us and her new home. How cold does it get here in winter? What is Finnish food like? How do I spend my free time? Do I like art? What kind?

I kept wondering about how much or how little do we know about each other’s cultures and way of living and about how easy or difficult would it be to adjust to the new situation. And what about the communication: I don’t know any Turkish, Ayse doesn’t know Finnish yet. Would Ayse get along with our dog (a beloved member of the fa-mily, not always the brightest)?

The first few weeks in her new home Ayse’s Finnish brother Timo

was still there before leaving to start his studies in Germany. Although half German, half Finnish, he most likely gave Ayse the first opportunity to get to know someone with real Finnish or ”hämäläinen” character. You talk when someone talks to you, answer questi-ons when asked, but keeping quiet is just as fine. Then there was me on one side, trying to explain that this mute-ness meant no offense, on the other, trying to get my son to be more talka-tive, which was against his nature. In the end both youngsters looked at me, then at each other, there was a burst of laughter and suddenly I was the odd one out: understanding that , hey, let’s all just be ourselves and not try too hard.

Ayse and the dog became the best of friends. After she left, Eppu was wai-ting for her near the door evening af-ter evening: when is she coming home to play with me?

I believe the months together were a learning experience and enrichment for both, naturally more so for Ayse, being in a completely new environ-ment, outside of Turkey for the first time, new people, new language(s), new working surroundings...

The best I could do was just to be there, listen and answer questions when needed. On the other hand I won’t forget evenings spent at the kit-chen table, talking - about life, religi-on, people, languages, the past , the fu-ture… Or looking at pictures...

Getting used to Finnish food, which is quite different from the Turkish, is a topic Ayse herself can tell more about. Bread, potatoes, even rice is cooked differently and tastes different in the two countries. Now I know how to cook rice the Turkish way and Ayse doesn’t mind eating what I’ve prepa-red. Even though she doesn’t even like eating mushrooms, she would help me clean and dry baskets full of them and join me for walks in the woods, for mushroom hunting and picking lingonberries.

During Ayse’s stay with us I learned more about Turkey and the Turkish way of thinking than I could ever learn during a tourist trip to the country. Ayse taught me how to make sarma (filled wine leaves) the way she had learned from her grandmother. And coffee… Ayse, I’m still practicing the art of making Turkish coffee. (I know now that every Turkish girl has to know how to make a good coffee be-fore being eligible to marry.) Don’t for-get the bubbles!

I hope our contact and friendship will last for years to come. I’d love to see five or ten years ahead and hope to see a happy young woman, who can then look back at her experiences and impressions of the first months in this strange country in the North with a smile on her face.

Being a

host momText: Heli Eichner

t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r tt h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t

2120

I’m Ayşe Sabır. I’m from Turkey, İstanbul. I arrived to Finland after my studies: I just wanted to go out of Turkey and I wanted to know other people. I found my volun-teering project in Finland and ap-plied for it.

The arrival day to Finland was close and I still had to get a host family. Then I got an e-mail from Maailmanvaihto: they had found a family! We, me and my family, were so excited. I met with Heli on the internet and I asked her many things about Finland, Finnish cul-ture, art, Heli›s house and so on.

I was wondering so much , what kind of life and people would there be in Finland.

Finally, Heli and me met after the on-arrival camp. Almost all the vol-unteers were waiting for their host families at the center of Helsinki, those moments were very exciting for me. Then Heli arrived and we met. The first thing I got interested in, was Heli´s necklace (she never got to know this). There were small stones inside the necklace, and it was very interesting for me be-cause I had studied jewelry design. (That`s why I like Heli so much,

Ayşe Sabır has been living in Finland since August 2011. She works as a volunteer in Luovilla, a workshop for people with disabilities of Lyhty ry in Helsinki. Ayse and the moth-er of her first host family, Heli, both write about their experi-ence together.

A good beginningText and photos: Ayşe Sabır

t h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r tt h e m e : h o s t fa m i l i e s a n d s u p p o r t

2322

example: my family was far away, her children were far away, and we met in the middle of it.

Sometimes we were like friends, sometimes like a teacher and a stu-dent , sometimes like a mother and a daughter.

Heli introduced me to her friends and to some of her rela-tives. They were all very nice, po-lite and friendly people.

I will never forget this experi-ence. Also our dog, who was by our side when we were experiencing all this: he is now one of my best

friends.But everything has an end, and

after a few months I moved to an-other place. I felt like I was losing a family, but I was not. After that, we met and we are still going to meet whenever we want. And when we talk, I feel relieved, that it´s not all there. This is just a little part of our experiences, but we have a lot more than this article.

I wanted to write this article with Heli, because I want to save this memory for all of my life.

Thank you Heli...!

because she likes arts, too.)When I went to Heli´s home, I

first met her dog. He jumped on me because he was so excited to see me. We had cup of Finnish cof-fee and a piece of Heli´s berry pie in her fabulous garden. Heli’s garden was like a piece of heaven. I also had a very nice room: it had been Heli›s daughter›s room but she was now studying in Germany and so they gave it to me. It was so nice.

At first my English was quite bad. I was always tired to listen to peo-ple and to be concentrated in ev-erything. But I was lucky , because Heli is a teacher in three languag-es. She was very patient and toler-ant. She helped me so much with languages (English, Finnish and sometimes German J ), and I could always ask something about them.

I also met with Heli´s son the first day. I missed my family in Turkey, but when we had dinner time with Heli we talked about everything. She was trying to open some topics for talking and it worked.

Day by day I got more used to ev-erything. It was interesting to live with a different family.

In my country, the members of the families are very close. Also Heli was like that. She was always talking with me, and she explained

everything about the Finnish cul-ture, life, art and her experiences.

Heli knows many things, and I always trusted her. Also, my family trusted her, this was a good experi-ence for them too. They never met, but they know each other, because when I was chatting on the internet with my family, I was telling about Heli. Similarly, I was telling about my family to Heli. I never felt as a foreign in Heli’s home, but that I was member of her family. I al-ways felt very close to her, she was honest all the time. Actually, there weren›t almost any problems : it was easy to live with Heli.

Heli is interested in other cul-tures and she likes to know dif-ferent things. Some days Heli and me cooked some Turkish food. Heli can also cook very delicious meals, and she›s very open-minded and always tries to cook different kind of things. We also cooked together during some special days.

One of them was the New Year night: it was a very nice time. Heli invited some of my friends, and also her friends participated. I was feeling like at home with my family. I›m a very emotional per-son, and I believe there´s a special bond between us. Somehow I could see there were similar things. For

Heli and Eppu, the beloved dog member

of the host family.

2524

Tiina Juvonen on ollut itse vapaaeh-toisena Ugandassa. Nyt hän asuu jäl-leen Suomessa ja on mukana Maail-manvaihdossa ugandalaisen Winnien tukihenkilönä.

Tuijotan monitoria, joka kertoo Winnien koneen laskeutuneen jo tunti sitten. Epäilen jo mielessäni, olisiko tyttö sittenkin juuttunut päiväntasaajalle, sillä en ole kuullut hänestä mitään moneen päivään. Tiedän, että viisumin saanti on tehty afrik-kalaisille erityisen hankalaksi, ja samalla mieleeni muistuu yö, jolloin itse laskeuduin Kampalan lentokentälle.

En ollut koskaan nähnyt yläilmoista käsin yhtä pimeää kau-punkia – ja vähänpä tiesin siitä, kuinka monet illat tulisin vielä viettämään kynttilän valossa. Sain nukkuvalla kentällä tarvit-tavat leimat passiini ja viisumin, vaikka ei-niin-palveluintoinen virkailija vaikuttikin verkkaisuutensa takia jo harkitsevan, kannattaisiko minua päästää maahan lainkaan.

Odotushallissa ikkunoista ammottavaa pimeyttä vasten seisoi joukko tummia miehiä, joista yksi piteli nimelläni varustettua kylttiä. Kun lähdimme kaartaamaan vasemmanpuoleisella kaistalla kohti moottoritietä, yritin nähdä auton ikkunois-ta edes pienen palan minua odottavista seikkailuista - mutta jouduin tyytymään peilikuvani heijastukseen. En ollut vielä koskaan tuntenut mieleni ja aistieni olleen yhtä aivoinna kuin tuona kyseisenä yönä ja sitä seuranneina päivinä.

Uganda-romantisointini keskeytyy, kun odotushallin ovet vii-mein käyvät ja viimeinen koneessa ollut matkustaja pääsee aloittamaan oman seikkailunsa. Hieman eksyneen oloinen ja hämmentynyt ugandalaisnainen astelee Suomen loppuke-sän kirkkaaseen aamuun. Käy ilmi, että vaikka Winnie itse on päässyt turvallisesti perille, ovat hänen laukkunsa kuitenkin jääneet vielä kiertämään Eurooppaa.

Banaaninlehtiä

pakkasessa

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö tt e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

Tervehdysten ja esittelyjen jälkeen lähdem-me bussilla kohti keskustaa. Osaan ehkä ku-vitella, miten kummalliselta Winniestä mah-taa tuntua, kun on muutamassa tunnissa matkustanut entuudestaan tuntemattomaan maailmaan.

Luonani Winnie soittaa skypellä Kampalaan. Ilahdun valtavasti, kun asuntoni täyttyy tu-tusta taustamelusta: bodabodien ja taksien tööttäilystä ja ihmisten huutelusta. Banange, ihan kuin olisin palannut iltapäiväksi takaisin tuohon niin tuttuun muurahaispesään.

Seuraavana aamuna Winnien on aika lähteä tuloleirille muiden Suomeen saapuneiden vapaaehtoisten kanssa. Suuntamme luotani bussiin, joka yllätyksekseni onkin tupaten täynnä. Winnie istuu laukustaan tiukasti pi-tävän mummon viereen ja minä hieman kau-emmas. Kuulen Winnien kysyvän ulos tuijot-televalta mummolta kuulumisia, johon tämä vastaa hieman töksäyttäen: ”MITÄ!?” Winni-en toistaessa kysymyksensä olen jo lähdössä hätäpäissäni selittämään kummallekin jotain kulttuurieroista, kun mummo yllättääkin minut täydellisesti vastatessaan virheettö-mästi: ”Very well, thank you!”

Katselen hymyillen ikkunasta ulos - juuri täl-laisten hetkien vuoksi ryhdyin tukihenkilöksi.

Tiina JuvonenKirjoittaja toivoo parhaillaan, että hänen vapaaehtoisensa pääsisi pian viikonloppu-vierailulle, jotta pakkasessa odottavat ba-naaninlehdet voitaisiin käyttää matooken eli banaanimuussin valmistukseen.

Winnie yhteisellä kirpputorireissulla syksyllä 2011.

2726

Kiiruhdan hieman kulkiessani kohti helsinkiläisille tuttua tapaamispaikkaa Stockmannin kellon alla. Tänään tapaaminen on sovittu pitkän linjan maailmanvaihtolaisen Tony Fremlingin kanssa. Aikaisemmin olemme nähneet vain ohimennen, mutta olen kuullut, että tällä herralla saattaisi olla sanansa sanottavana vapaaehtoisuudesta ja i s ä n t ä p e r h e e n ä t o i m i m i s e s t a . H a a s t a t e l t a v a n i saapuu paikalle täsmällisesti, ja siirrymme istumaan läheiseen kahvilaan. ”Olin pitkään miettinyt, mitä kautta saisin yhteyden nuoriin, jotka haluavat matkustaa ja kokeilla elämää toisessa maassa. Sattumalta näin lehdessä Maailmanvaihto ry:n mainoksen. Kului muutama kuukausi, mutta lopulta soitin toimistolle ja kerroin olevani kiinnostunut kuulemaan lisää.” ”Sovimme tapaamisen [silloisen] järjestösihteeri Reetta Kaikumon kanssa. Reetan vierailun aikana minulle muodostui erittäin hyvä ja selkeä kuva järjestön toiminnasta - on tärkeää tavata henkilökohtaisesti”, Tony Fremling kertoo. Yhteydenotosta seurasi lopulta isäntäperheeksi ryhtyminen, ja saksalainen vapaaehtoinen Ilona muutti vuodeksi Fremlingin ja tämän kahden lapsen kotiin. Vuosi isäntäperheenä oli onnistunut kokemus. Puhumme ensimmäisten kuukausien haasteista, kun vapaaehtoisnuori on saapunut uuteen maahan ja moni asia on vielä

tuntematon. Fremlingin puheessa toistuvat tärkeät teemat: selkeys, avoimuus ja keskustelun merkitys. ”Avoin keskustelu on kaikkein tärkeintä. Arkeen liittyvistä käytännön asioista on hyvä keskustella heti nuoren saavuttua: me kävimme konkreettisesti läpi perheemme säännöt ja tavat koskien esimerkiksi ruoka-aikoja, kotitöitä ja

hiljaisuutta. Aina ei välttämättä tule ajatelleeksi, mistä kaikesta olisi hyvä puhua. Järjestökin voisi mielestäni osallistua

tarjoamalla jonkinlaisen keskustelupohjan, jossa olisi lueteltu tärkeitä keskustelun aiheita. Perheet voisivat käyttää ja muokata sitä omien tarpeidensa mukaan.” ”Pienistä asioista voi myöhemmin kehittyä suuriakin ongelmia, jos niistä ei puhuta riittävästi. Myös vapaaehtoisnuorta on hyvä rohkaista kysymään ja ihmettelemään avoimesti.” Onnistuneen kokemuksen taustalla oli Fremlingin mukaan myös se, että hänellä ei ollut ennakko-odotuksia. Hyvä isäntäperhe on vastaanottavainen ja tutustuu vapaaehtoiseen sellaisena kuin hän on. Vuoden jälkeen Ilona ja Fremlingin perhe ovat pystyneet ystävinä ja vierailleet toistensa luona. Tony Fremling taas on mm. tarjonnut ensimajoitusta Suomeen saapuville nuorille ja tavannut vapaaehtoisia näiden vieraillessa Helsingissä. ”Tutun saksalaistytön sanoin suomalaisiin miehiin on ulkona käydessä

Vapaaehtoisuudesta, isäntäperheistä ja elämästä yleensä

t e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö tt e e m a : i s ä n tä p e r h e e t j a t u k i h e n k i lö t

vaikea tutustua, sillä he ovat niin ujoja. Kärjistetyssä mielipiteessä on varmasti perääkin: suomalaisiin tutustuminen voi viedä aikaa, ja piireihin on aluksi vaikea päästä. Isäntäperheenä ja vapaaehtoisena olen pyrkinyt tutustuttamaan nuoret suomalaiseen elämäntapaan avaamalla heille oman kotini ja elämänpiirini. ” Keskustelumme siirtyy yleisempiin aiheisiin. Tulee puhe myös kiireestä ja internet-ajan pikaviestinnästä: Fremling kertoo, ettei ole käyttänyt rannekelloa aikoihin, sillä perille ehtii muutenkin. Jostain muistuu mieleen sanonta, jonka mukaan hyvän elämän ainekset ovat ”linnunlaulu, hyvä kirja ja kaksi hyvää ystävää”.

Samaa ajatusta voisi soveltaa myös vapaaehtoisen kokemukseen ulkomailla: se sisältää sopivassa suhteessa elämyksiä, oppimista ja tärkeitä ihmisiä. Parhaimmillaan vapaaehtoisesta ja isäntäperheestä muodostuu toisilleen ystäviä, joiden yhteydenpito ei lopu vapaaehtoisvuoden päättymiseen.

Teksti ja kuva: Mirjami Ylinen

Maailmanvaihdon monitoimimies Tony Fremling

2928 t e r v e i s i ä m a a i l m a lta

Suvi Kaksonen on Maailmanvaihdon kautta parhaillaan vapaaehtoisena Costa Ricassa. Tässä Suvin kuulu-misia ja kokemuksia costaricalai-sesta elämänmenosta.

Elokuun 16. Päivänä, klo 20.35 saavuin hämmentyneenä Juan Santa Marian lentokentälle, Costa Rican pääkaupunkiin, San Joseen. Kentällä tapasin iloisen tädin, nimeltään Doña Betty, joka yhdessä miehen-sä Don Pedron kanssa kuljetti minut Guadalupen asuinalueelle, jossa viet-täisin ensimmäiset viikkoni heidän naapurissaan. Kentällä en meinannut muistaa sanaakaan espanjaksi, mut-ta ensimmäisten viikkojen tehokurs-si piti huolen siitä, että pystyin pian juttelemaan vähän muustakin kuin säästä.

Syyskuussa muutin varsinaiseen sijoituspaikkaani, Pejibayen kylään keskelle Costa Ricaa. Työpaikkani oli La Martan luonnonsuojelupuis-to (www.lamarta.umca.net), jossa mm. haravoin, maalasin, raivasin metsää macheten kanssa, lakaisin ja pesin pol-kuja lehdistä, entisöin entisen kahviteh-taan raunioita ja istutin kasveja. Opin myös tunnistamaan myrkylliset käärmeet harmittomista, sekä jopa haistamaan

lähistöllä lymyilevät Terciopelot (yksi vaa-rallisimmista käärmeistä Costa Ricassa). Työkaverini Manuelit (x2), Mario, Ernesto, Diego ja Eduardo pitivät huolen siitä, että opin liudan paikallisia sanan-laskuja. Päivät La Martassa eivät koskaan käyneet tylsiksi heidän ansiostaan.

Vuosi on pitkä aika ja vaikka La Marta oli aivan mahtava työpaikka, kai-pasin töiden lisäksi muutakin tekemis-tä. Tammikuussa sain mahdollisuuden työskennellä merikilpikonnien suojelun hyväksi Widecast-nimisessä organisaati-ossa (www.latinamericanseaturtles.org). Tunsin tunnontuskia ilmoittaessani jättä-väni työni La Martassa kesken ja vaihtava-ni projektia, mutta samaan aikaan tiesin, että pian puiston avuksi tulisi toinen va-paaehtoinen Japanista.

Niinpä muutin takaisin San Joseen ja sain ilokseni tietää, että Doña Betty ja Don Pedro ottaisivat minut asumaan ta-loonsa. San Jose ei ehkä ole viihtyisin kau-punki maan päällä, mutta kotona meillä on tosi kodikasta ja kaupungissa riittää tekemistä. Minun lisäkseni talossa asus-taa kaksi muuta vapaaehtoista (saapues-sani meitä oli kuusi!). Kokkailemme yh-dessä ja juttelemme mailman menosta. Isäntäperheelläni on kymmenen vuoden kokemus vapaaehtoisten majoittamises-ta, joten eläminen heidän kanssaan on

P u r a V i d a C o s t a R i c a !TeksTi ja kuvaT: suvi kaksonen

t e r v e i s i ä m a a i l m a lta

3130

helppoa. Talon säännöt käytiin perusteel-lisesti läpi heti ensimmäisenä päivänä, mikä oli todella hyvä, sillä sen jälkeen ei ole tarvinnut miettiä, tekeekö asioita oi-kein vai väärin. Vaikka meitä on monta, isäntäperheeni pitää jokaista vapaaehtoista perheenjäsenenään.

Työpaikkani sijaitsee Tibaksessa, noin viiden kilometrin päässä kotoa. Widecastilla on projekteja Karibialla ja etelässä Osan niemimaalla. Jotta suojelu-työ onnistuisi, tarvitaan projekteihin va-paaehtoisia. Minun työni on toimia noi-den vapaaehtoisten koordinaattorina, eli kontaktoida eri organisaatioita, antaa in-foa ja vastaanottaa vapaaehtoisia sekä oh-jata heidät projekteihin. Välillä pääsen it-sekin vierailemaan projekteissa.

Projekteissa tyypillinen päivä pitää

sisällään munahautomon vartiointia, ran-tojen siivousta, yöpartiointia tai kilpikon-nien pelastuskeskuksessa työskentelyä. Kilpikonnaprojektissa työskenteleminen saattaa kuulostaa romanttiselta, mutta se on oikeasti kovaa työtä: pitkiä parti-oita yöllä pimeässä, usein sateessa, mä-rässä ja pehmeässä hiekassa kävellen. Vapaaehtoisten työ on kuitenkin todella tärkeää, sillä tuhannesta kilpikonnan mu-nasta vain yksi kehittyy aikuiseksi luonnol-lisissa olosuhteissa. Costa Ricassa myydään kilpikonnien lihaa ja munia laittomasti. Munien uskotaan toimivan lemmenlääk-keenä ja niiden syönti raakana on suosit-tua etenkin miesten keskuudessa. Etenkin Hawksbill-kilpikonnia salametsästetään niiden värikkäiden kilpien vuoksi (kilpiä käytetään korujen tekoon). Kilpikonnan

rasvasta tehdään myös kauneusrasvoja. Muita uhkia ovat pedot, kalastajien verkot, rantojen eroosio, rantarakentaminen sekä hiekan käyttö rakennusaineeksi. Meressä lilluvat muovipussit päätyvät kilpikonnien vatsalaukkuihin, kun ne luulevat pusseja meduusoiksi.

Widecast pyrkii kouluttamaan paikal-lisia yhteisöjä vaihtoehtoisiin elinkeinoi-hin, esim. tekemään koruja kookoksesta tai naudanluusta, virkkaamaan käsilauk-kuja kerätyistä muovipusseista tai hyöty-mään kilpikonnien suojelutyöstä aiheutu-vasta ekologisesta turismista. Esimerkiksi eräässä Widecastin aiemmassa projektissa Gandocassa aikaisempi munien salamet-sästysprosentti oli 90%, mutta suojelutyön

ansiosta se laski viiteen prosenttiin.Koti-ikävä painaa, mutta samaan aikaan

tuntuu, että minulla on vielä paljon näh-tävää ja koettavaa. Toisinaan paikallinen machismi (naisille huutelu ja viheltely sekä härski, loputon tuijottelu) ärsyttää, mut-ta toisaalta elämän epätasaisuudet kuit-taava elämänasenne (Pura vida! = Elämä on!) on hienoa. Kuun lopulla paikallinen ICYE/järjestö ACI järjestää kansainvälisen päivän, ja pian alkaakin olla korkea aika aloittaa Suomi-ständin suunnittelu. Kohta nähdään, miten karjalanpiirakka ja muna-voi maistuvat paikallisille!

Teksti ja kuvat: Suvi Kaksonen

3332

I felt very excited, when Tiina Vuorinen from the Luovilla workshop told me about the ”Fra-meless – beyond boundaries” dance project. I am a volunteer in Luovilla [a textile workshop for people with disabilities in Helsinki]. I stu-died jewelry design in Turkey, and I love art . It was a very nice idea to make costumes and accessories for the dance performance. For me, the challenging part was the topic! The costu-mes and accessories were about the Renais-sance. And I thought ”This will be rewarding to make!”, because I’ve always been interested in historical topics for my designs. I’ve designed a lot of jewelry of the ‘Ottoman Empire’s style’. But I never designed anything of the Renaissance. I searched and I found many things about the Renaissance. So, this project also improved my imagination. At the same time, it was great to work with Luovilla’s people. We worked together for this project, and we saw it advancing together. And we had a great time when we were designing the accessories. I have many new experiences now.Thanks a lot for this project!

a fabu-lous pro-jEct !

v o lu n t e e r s i n f i n l a n d

Text and photos: Ayşe Sabır

Valmistuin viime vuoden lopussa filosofian maisteriksi Helsingin

yliopistosta, jossa opiskelin englanninkielisessä Intercultural Encounters-maisteriohjelmassa. Pääaineeni on ollut uskontotiede. Näin loppusyksystä ilmoituksen, että Maailmanvaihdolle haetaan harjoittelijaa kevääksi ja koska olen kiinnostunut järjestömaailmasta sekä kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistävästä työstä, päätin hakea. Olen nyt ollut puolitoista kuukautta työelämävalmennuksessa.

Toimin ikään kuin muiden apurina, enimmäkseen saan työtehtäväni järjestösihteeri Marilta. Vastailen paljon sähköposteihin liittyen vapaaehtoisohjelmiin sekä järjestelen Suomeen saapuvien ulkomaalaisten asioita, esim. lentoihin ja oleskelulupiin liittyen. Jonkin verran olen myös hoitanut tiedotuspuolta sekä suomalaisten vapaaehtoisten lähtöön liittyviä asioita. Ja ensi viikolla olen lähdössä kokkaamaan vapaaehtoisleirille!

Olen viihtynyt todella hyvin, tosin alussa oli haastavaa yrittää muistaa esimerkiksi vapaaehtoisohjelmien

eroja (EVS ja ICYE). Kuten missä tahansa uudessa työssä, uuden oppimiseen menee jonkin verran aikaa. Puolentoista kuukauden jälkeen tuntuu, että perusasiat alkavat olla hallussa. Tykkään monipuolisesta työstä, joten toivon, että kesälläkin voin tehdä vaihtelevia työtehtäviä.

Hei Inka! Kuka olet ja mikä on tuonut sinut Maailmanvaihdon

toimistolle?

Mitä työnkuvaasi toimistolla kuuluu?

Miten työelämävalmennus on alkanut? Mitä odotat seuraavilta

kuukausilta?

Maailmanvaihdon toimistotiimin uusin jäsen on neljän kuukauden mittaista työelämävalmennusta suorittava Inka Rantakallio. Tässä Inkan esittely lehden lukijoille:

t e r v e i s i ä to i m i s to lta

3534

ICYEN TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA

ICYE on voittoa tavoittelematon, nuor-ten itsensä rakentama kansalaisjärjestö, joka tarjoaa monipuolisia vapaaehtoistyön mah-dollisuuksia paikallisissa yhteisöissä ja kan-salaisjärjestöissä yli 30 maassa, kaikissa maanosissa. Suomessa Maailmanvaihto ry eli Suomen ICYE lähettää ja vastaanottaa 30-40 nuorta vuosittain.

VASTAVUOROISUUSPERIAATE

Maailmanvaihdon ohjelma on vastavuo-roinen eli vapaaehtoistyöhön lähettämisen lisäksi vastaanotamme vuosittain ulkomaa-laisia nuoria vapaaehtoistyöhön Suomeen. Näin järjestämme kulttuurien välisiä koh-taamisia myös Suomen maaperällä. Joka vuosi suomalaiset isäntäperheet ja erilai-set työyhteisöt ottavat vastaan ulkomaalai-sia vapaaehtoisiamme. Isäntäperheiksi ovat tervetulleita kaikki mielenkiintoisista ihmi-sistä ja vieraista kulttuureista kiinnostuneet. Vapaaehtoistyöpaikoiksi puolestaan sopivat erilaiset yleishyödylliset yhteisöt.

MISSION STATEMENTof the International Cultural Youth

Exchange (ICYE)

ICYE’s mission is:To provide challenging intercultural lear-

ning experiences for young people.

To promote their social and personal de-velopment through international volunteer programmes.

To promote intercultural understanding, equality of opportunity, tolerance and peace among people in the world.

Lisää tietoa Maailmanvaihdon ja kan-sainvälisen ICYE järjestön toiminnasta sekä Suomen Maailmanvaihdon histori-asta löydät netistä: www.maailmanvaih-to.fi.

Maailmanvaihtoa - Volunteers’ voices on Maailmanvaihto ry:n neljästi vuodessa ilmestyvä jäsenlehti, jonka tarkoituksena on toimia kanavana kulttuuristen kokemusten jakamisessa ja niistä oppimisessa. Lehdessä julkaistaan järjestön toimintaan osallistuvien kirjoituksia.

Lehti lähetetään kaikille yhdistyksen jäsenille ja sitä myös jaetaan tiedotustapahtumissa. Värillinen versio lehdestä julkaistaan Maailmanvaihdon verkkosivuilla.

Seuraavassa lehdessä julkaistavat aineistot tulee lähettää viimeistään perjantaina 7.9.2012 lehden vastaavalle toimittajalle osoitteeseen mirjami.ylinen@maailmanvaihto.fi. Erityisesti toivomme kirjoituksia liittyen lehden teemaan ”Suomi uusin silmin”.

to i m i n ta p e r i a at t e e t j a to i m i t u s k u n ta

Toimituskunta lehdessä 2/2012:Suvi KaksonenAyse SabirHeli EichnerJanne SalomaaNiina IdänheimoHanna RajalaMinna KekkonenTiina JuvonenTony FremlingInka RantakallioMirjami Ylinen

Julkaisija: Maailmanvaihto ryVastaava toimittaja: Mirjami YlinenTaitto: Jenny AsantiPainopaikka: Itä-Helsingin monistus

t u l e vat ta pa h t u m at 20122012jo

ulu

kuu

lokakuu

elokuu

marraskuu

syyskuu

Ke 22.8.Maailmanvaihto mukana kansainvälisen vapaaehtoistyön infoillassa klo 18–20 Kulttuurikeskus Caisassa (Mikonkatu 17 C), Helsingissä. 14.8.–23.8.Tulovalmennus ulkomaalaisille vapaaehtoisille. Antaverkka, Ylöjärvi.

Pe 7.9. MaailmanVaihtoa 3/2012 -lehden materiaalien deadline. Teemana ”Suomi uusin silmin”. Ke 19.9. Infotilaisuus vapaaehtoistyöstä ulkomailla, järj. Turussa Vimmassa (Aurakatu 16) klo 18–19.30.

Ke 10.10. Infotilaisuus vapaaehtoistyöstä ulkomailla, järj. Helsingissä Kulttuurikeskus Caisassa (Mikonkatu 17 C) klo 18–19.30.Syys–lokakuu: Infotilaisuus vapaaehtoistyöstä ulkomailla, järj. Tampereella.13.–14.10.Koulutusviikonloppu suomalaisille ja ulkomaalaisille vapaaehtoisille Maailmanvaihdon toimistolla (Oikokatu 3, Helsinki).Su 14.10. Maailmanvaihdon syyskokous toimistolla (Oikokatu 3, Helsinki).27.–28.10.Ulkomailta vapaaehtoistyöstä palanneiden tapaaminen. Lärkans, Nuuksio

To 1.11.Ensimmäinen haku ICYE-ohjelman elo–syyskuun 2013 lähtöihin päättyy.Pe 9.11.MaailmanVaihtoa 4/2012 -lehden materiaalin deadline. Lehden teema on ”Vapaaehtoistyö ja -työpaikat”.La 24.11.Valintapäivä ICYE-ohjelmaan hakeneille.

4.–5.12.Maailmanvaihto Studia-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.

Maailmanvaihto ry — ICYE FinlandOikokatu 3, 00170 Helsinki

tel. +358-9-774 11 01fax. +358-9-731 04 146

maailmanvaihto@maailmanvaihto.fiwww.maailmanvaihto.fi

www.icye.org