Ympäristöakatemian maastoseminaari

Kestävä kalastus ja vesiluonnon monimuotoisuus elinkelpoisten kalakantojen edellytyksenä

1.-2.9.2014

YHTEISTYÖKUMPPANIT

ToimittajaSanna Rönkkönen

KustantajaYmpäristöareena ryc/o BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 1600100 HELSINKI

TaittoTitta Lindström

KuvatLauri Hänninen

Jäsenjärjestöt

Puheenjohtajan terveiset Kati Vierikko ..........................................................................................................4Kurssilaisen esipuhe: Hållbart fiske Jan Eklund ...........................................................................................5Ympäristöakatemian 2014 maastokurssin osallistujat ................................................................................6Yhteenveto: Miten voimme saavuttaa kestävät kalakannat? .....................................................................8

Ovatko Suomen kalakannat elinkelpoisia ja kestävästi kalastettuja? Hannu Lehtonen .........................12Mitä tarpeita lainsäädännössä on elinkelpoisten kalakantojen aikaansaamiseksi? Jouni Tammi ..........13Vesiluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen EU:ssa Seppo Vuolanto ..................................................14Taloudellisesti kestävä kalakantojen hyödyntäminen Antti Iho .................................................................16Miten Suomen kalatiestrategia vastaa kalojen suojelutarpeeseen? Mikko Koivurinta ............................18Kuuskosken kalatie Harri Aulaskari ..............................................................................................................19Miten sähkövalinnoilla suojellaan virtaavia vesiä? Riku Eskelinen............................................................21Mitä tarvitaan vaelluskalakantojen elpymiseen? Tapani Pakarinen ..........................................................22Millä edellytyksillä vapaa-ajankalastus voi kehittyä? Ilkka Mäkelä ..........................................................23Millä edellytyksillä kalastusmatkailu voi kehittyä Suomessa? Mikko Peltola ..........................................24Energiateollisuus tukee vaelluskalojen elinolojen parantamista – ...........................................................25kaikkia keinoja tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi Kati TakalaMetsäteollisuuden vaikutukset jokivesien veden laatuun ja kalakantojen .............................................26kehitykseen: case Kymijoki Maija Heikkinen, Esa Korkeamäki Vesien omistuksen ongelmat ja ratkaisut kalakantojen säätelyssä Markku Marttinen ............................27Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia? Teemu Tast ....................................................................28Kuhan kestävä kalastus Jukka Ruuhijärvi .....................................................................................................30Kalat osana vesiluonnon monimuotoisuutta Heli Jutila .............................................................................31

Sisällysluettelo

4 5

Puheenjohtajan terveiset

Kati Vierikko, puheenjohtajaYmpäristöareena ry

Miljöakademin samlades för att vända fiske-ripolitiken i riktning mot ett hållbart fiske - bland biffkorna på Bosgård och kring fisks-oppan på odlad regnbåge i Pellinge. Där ser man hur svårt det är.

En gång behövde mänskan fisken för att överleva. Strömming i skärgården, lax i äl-varna, mört i sjöarna. Mat som kunde fångas i mängd med liten anstängning, saltas, säljas och ätas. När andra resurser blev mera lön-samma fick fisket vika undan - älvarna ren-sades för flottning och dämdes för kraftverk, skärgårdsstränderna såldes till sommargäs-ter och insjöarna eutrofierades av jord- och skogsbruk eller avlopp.

Vandringsfiskarterna är inte många, men varje å har haft sitt eget bestånd av lax, öring och sik. Lagen om fiske bestämmer hur fisk-et skall ordnas, men vattenlagen har haft stör-re betydelse för många fiskbestånd. När eko-nomiska intressen vägs mot varandra står fisken tillbaka. Det är lätt att räkna avkast-ningen av ett kraftverk, svårt att räkna nyt-tan av ett fiskbestånd. När den naturliga re-produktionen går förlorad kan förlusten var-ken kompenseras eller ersättas. Förlusten kan alltså inte mätas i samma valuta som nyt-tan av ett kraftverk. Utsättningsålägganden kan inte ersätta naturlig yngelproduktion, och myndigheternas försök att bota det som dammar, rensningar och förorening gjort har än varit välmenande, än likgiltiga men alltid valhänta.

Fiskbestånden är en ekonomisk resurs, så är det. Glöm naturskyddslagen, den skyddar storspiggen och sarven men inte utrotnings-

hotade fiskbestånd som Saimenlax och -rö-ding. EU:s habitatdirektiv kräver skyddsom-råden för insjölax - men inte för de finska be-stånden som har ett nationellt undantag. Vi har oss själva att skylla.

Yrkesfiskare som lever på fisket brukar tycka att de ska få fiska som de vill. Nöjesfis-kare, som kanske är vanare vid god betjäning än yrkesfiskarena, tycker att fisken är till för dem att fånga där de vill. Båda har fel. Yrkes-fiskarna måste anpassa sitt fiske till vad som är ekologiskt hållbart, så som många av dem redan gjort. Frågan om det ska finnas laxfiske vid kusten är regionalpolitik lika mycket som fiskeripolitik eller naturskydd. Nöjesfiskarna måste förstå att fisken inte är deras leksak som de kan resa runt och fånga och släppa där de vill. Båda grupperna behöver sin fisk, men bå-da förhåller sig till gränser som fyraåringar i barnkammaren - det är orättvist!

Miljöakademins seminarium om hållbart fiske är en av många signaler om att samhäl-lets inställning till vattenbyggande förändras. Det är inte längre självklart att en kraftverks-damm tjänar hela samhällets intresse. Beva-randet av livsmiljön för vandringsfiskar, för fiske, rekreation eller naturskydd är redan ett starkt intresse för många medborgare. Ett större problem än fysiska hinder för fisken är ändå förorening. Mänskans inverkan på av-rinningen från land, främst genom jord- och skogsbrukets markanvändning, har lett till att de flesta sötvatten är eutrofierade och Öst-ersjöns läge är katastrofalt. Kanske ett ämne för nästa seminarium?

Jan Eklund, förvaltningsdomare Vasa förvaltningsdomstol

Hållbart fiske

Kurssilaisen esipuhe:

Muistan hyvin lapsuuteni kesäillat Pielisen rannalla, Nurmeksen Porokylässä, jossa kil-pailin serkkupoikani kanssa siitä, kumpi saisi enemmän narrattuja kaloja. Nostimme ma-to-ongella salakoita, lahnoja ja muutaman ahvenenkin. Saalis päätyi lopulta kissanruu-aksi, koska intomme perata kalat ei vetänyt vertoa kalastusinnollemme. Tuolloin 80-lu-vulla koulussa opetettiin vielä, että maapal-lon nälkäongelma ratkaistaan valtamerien loputtomilla proteiinivarastoilla. Kukaan ei puhunut liikakalastuksesta tai kestävästä ka-lastuksesta.

Tänä päivänä asiat ovat toisin. Moni talou-dellisesti tärkeä kalalaji, kuten Itämeren lohi, ovat kärsineet liikakalastuksesta. Tiedämme, että luonnonvaraisten kalakantojen säilyttä-minen vaatii ammatti- ja vapaa-ajankalas-tuksen säännöstelyä ja siihen tarvitsemme tietoa kantojen muutoksista. Tutkimustie-don lisääminen on tärkeää, mutta se ei yksis-tään riitä. Meidän on luotava ratkaisukeino-ja, jotka ovat sekä ekologisesti että sosiaali-sesti kestäviä. Kalakantojen kestävä kalastus luo hyvinvointia – ihmisille ja luonnolle. Mei-dän on löydettävä keinot kuinka saada kulut-tajat vaatimaan lisää kotimaisia kalatuottei-ta ja kotimaiset tuotantoketjut kannattavik-si. Norjalainen kasvatuslohi ja kanadalaiset haukipullat syrjäyttävät kotimaiset kalalajit liian usein.

Ympäristöakatemia kokosi viidentenä vuotena peräkkäin joukon päättäjiä, amma-tinharjoittajia, tutkijoita ja viranomaisia kes-kustelemaan siitä, kuinka voisimme saavut-

taa kestävät kalakannat Suomessa. Kahden päivän aikana tutustuimme rakennettuihin kalateihin, koimme rysäkalastusta avomerel-lä ja pohdimme yhdessä keinoja turvata kes-tävät kalakannat Suomessa. Haluan kiittää Ympäristöakatemian pitkäaikaista toimin-nanjohtajaa Sanna Rönkköstä hienosta jär-jestelyistä sekä asiantuntijaryhmän jäseniä

Helsingin yliopiston professoria Hannu Leh-tosta, Uudenmaan ELY-keskuksen asiantun-tijaa Markku Marttista ja WWF:n kala-asi-antuntijaa Matti Ovaskaa arvokkaasta pa-noksestaan Ympäristöakatemian seminaarin sisällön tuottamiseen. Bosgårdin kartanon ti-lat tarjosivat loistavat puitteet tilaisuuden jär-jestämiseksi. Kiitokset kartanon isännille!

6 7

Ympäristöakatemian 2014 kenttäkurssin osallistujat

1 Janne Artell tutkija MTT Taloustutkimus2 Harri Aulaskari erikoissuunnittelija Uudenmaan ELY-keskus3 Jaakko Autio valiokuntaneuvos Eduskunta4 Markku Eestilä kansanedustaja Eduskunta5 Jan Eklund förvaltninsdomare Vasa förvaltningsdomstol6 Riku Eskelinen ekoenergiavastaava EKOenergia/Suomen luonnonsuojeluliitto7 Eeva Furman professori Suomen ympäristökeskus8 Juha Halttunen talouspoliittinen asiantuntija Perussuomalaisten eduskuntaryhmä9 Lauri Heikkilä kansanedustaja Eduskunta10 Maija Heikkinen ympäristöasiantuntija Metsäteollisuus ry11 Frank Hering ympäristöpäällikkö Kymenlaakson Liitto12 Lauri Hänninen valokuvaaja Ympäristöareena ry13 Antti Iho erikoistutkija MTT14 Minttu Jaakkola tutkimuspäällikkö Maj ja Tor Nesslingin säätiö15 Heli Jutila ympäristöasiantuntija Suomen luonnonsuojeluliitto16 Johanna Karimäki kansanedustaja Eduskunta17 Lari Karreinen fasilitaattori Karreinen.org18 Arja Kivipelto toimittaja Helsingin Sanomat19 Seppo Knuuttila erikoistutkija Suomen ympäristökeskus20 Mikko Koivurinta kalastusbiologi Uudenmaan ELY-keskus21 Esa Korkeamäki toiminnanjohtaja Kymijoen vesi ja ympäristö ry22 Heini Kukkonen ympäristö- ja laatupäällikkö Stora Enso Oyj23 Tuija Käyhkö toimittaja, diplomi-insinööri Ympäristötoimittajat ry24 Emmi Laaksonen kansanedustajan avustaja Eduskunta25 Pekka Laitinen projektipäällikkö Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura26 Hannu Lehtonen professori Helsingin yliopisto27 Christian Lindén verksamhetsledare Nylands Fiskarförbund rf28 Kirsi-Marja Lonkila koordinaattori Ympäristötiedon foorumi29 Markku Marttinen kalatalouspäällikkö Uudenmaan ELY-keskus30 Ilkka Mäkelä toiminnanjohtaja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö31 Bernt Nordman verksamhetsledare Natur och Miljö32 Magnus Nyholm ammattikalastaja 33 Matti Ovaska suojeluasiantuntija WWF Suomi 34 Tapani Pakarinen tutkija RKTL35 Tiina Pehkonen poliittinen avustaja SDP:n36 Mikko Peltola toimittaja YLE37 Rita Piirainen ylijohtaja Uudenmaan ELY-keskus

38 Kirsi Pohjankoski hankekoordinaattori Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKO39 Janne Posti projektipäällikkö Marine Stewardship Council40 Jasper Pääkkönen näyttelijä 41 Kari Rantakokko yksikön päällikkö Uudenmaan ELY-keskus42 Mikko Routti toiminnanjohtaja FIBS Yritysvastuuverkosto43 Pirkko Ruohonen-Lerner kansanedustaja Eduskunta44 Jukka Ruuhijärvi tutkija RKTL45 Sanna Rönkkönen toiminnanjohtaja Ympäristöareena ry46 Heli Saavalainen toimittaja Helsingin Sanomat47 Pertti Salolainen kansanedustaja Eduskunta48 Frans Silvenius tutkija MTT49 Anni Sinnemäki kansanedustaja Eduskunta50 Ilkka Sipiläinen asiantuntija, yhteiskunta ja kestävä kehitys, rovasti Kirkkohallitus, Suomen evl kirkko51 Risto Sulkava puheenjohtaja Suomen luonnonsuojeluliitto52 Jan Södersved tiedottaja BirdLife Suomi53 Esko Taanila projektipäällikkö Etelä-Suomen kalatalousryhmä ESKO54 Olli Tahvonen professori Helsingin yliopisto55 Kati Takala asiantuntija Energiateollisuus ry56 Jouni Tammi kalatalousylitarkastaja Maa- ja metsätalousministeriö57 Teemu Tast toiminnanjohtaja Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto58 Risto Timonen johtaja Varsinais-Suomen ELY-keskus59 Timo Torvinen johtaja Kemijoki Oy60 Ismo Tuormaa ympäristötoimittaja, tj. DocIsland Ay61 Tuomas Vanhanen talouspoliittinen sihteeri Keskustan eduskuntaryhmä62 Kati Vierikko tutkija Helsingin yliopisto63 Seppo Vuolanto ympäristöneuvos (emer.) BirdLife Suomi64 Marcus Walsh diplomi-insinööri Bosgårdin kartano65 Erika Weckström järjestövastaava Suomen luonnonsuojeluliitto66 Maiju Westergren ympäristöjohtaja Helsingin Energia

9

1. Uhanalaisille kalalajeille suojelustatus – miten äärimmäisen uhanalaiset kalalajit saadaan rauhoitetuksi?

Uhanalaisten lajien kannat eivät kestä enää kalastusta vaan ansaitsevat rauhoittamisen suojan.

Järvilohen, meritaimenen ja harjuksen merikannat tulee saada ka-lastusasetukseen mainintana, että laji on rauhoitettu. Rauhoituksen ei tarvitsisi koskea istukkaita, mutta koskisi luonnonkantoja kaikkialla, niin yksityisellä kuin valtionkin alueella. Myös määräaikainen rau-hoittaminen voisi tulla kyseeseen. Tutkijoilta tarvitaan yhteisymmär-ryksessä viesti siitä, että rauhoitus on yksi parhaista keinoista suojel-la uhanalaisia kantoja. Rauhoitettujen lajien luonnonkantojen talou-dellinen arvo pitäisi olla pieni ja kannan kasvaessa taloudellinen arvo taas nousisi.

2. Miten päästä kestävän kalastuksen toteutumiseen?

Kalastuksella on tärkeä rooli kansanterveydellisesti, sillä kalat ovat tärkeä ja terveellinen proteiinilähde. Kalastuksen avulla saadaan myös poistettua merkittävästi ravinteita vesistöistä. Rakenteellisesti terveet

kalakannat ovat yksi vesien hyvän tilan kulmakivistä. Vain kun kala-kannat ovat elinvoimaisia, voi myös kalastus olla kestävää.

Nykyisin kalastus kohdistuu liiaksi ja liian pieniin petokaloihin. Kestävän kalastuksen toteutumisen mahdollistaa lait ja asetukset, joil-la kalakantojen laji-, ikä- ja kokorakenne saadaan paremmaksi sää-tämällä pyydysmääriä, pyydysten silmäkokoja, kalojen alamittoja ja kalastuskiintiöitä. Päätöksentekoa pitäisi nostaa nykyiseltä osakas-kuntatasolta korkeammalle, sillä esimerkiksi pyydysmäärät pääte-tään nykyään osakaskuntatasolla. Kalakannoille tärkeitä vesialueita pitäisi asettaa suojelun piiriin. Myös yleiseen asenneilmapiiriin vai-kuttaminen on tärkeää.

3. Kalastajakohtaisten kiintiöiden asettaminen

Kalastajakohtaisten kiintiöiden asettamisella poistetaan kilpakalas-tus, joka tapahtuu ennen yhteisökiintiön umpeutumista. Kalastaja voi ajoittaa kalastuksensa optimaaliseen ajankohtaan.

Kalastajakohtaisten kiintiöiden asettaminen voidaan aloittaa kan-sainvälisesti tärkeistä ja rajallisista lajeista ja kiintiöt sopivat myös har-rastuskalastajille, esimerkiksi kalastuskorttiin 1 kala/päivä. Jos pyyn-tiponnistus ei uhkaa kalakantojen tilaa, ei turhaan rakenneta raskasta säätelykoneistoa. Kiintiöille tarvitaan teknisiä aikasäädöksiä, koska kalat ovat eri paikoissa eri aikoina (muun muassa lohi). Nettiin luo-daan järjestelmä, jonne jokainen itse kirjaa saaliinsa. Kokonaiskiinti-ön jakamista täytyy pohtia, tapahtuuko se esimerkiksi huutokaupalla vai historiallisten saalisosuuksien mukaan ja voivatko kalastajat käy-dä kauppaa kiintiöillä. Kiintiöillä vältetään myös kalastajien liian te-hokkaiden kalastusmenetelmien käyttö. Kokeilupilotteja voisi tehdä tietyillä kalalajeilla sekä eri kalastajaryhmille (vapaa-ajan/ammattika-lastajat). Kalastajakohtaisten kiintiöiden asettamisella kalastusvalvon-nasta voidaan päästä alan sisäiseen verkostokontrolliin.

4. Patojen purkaminen

Padot ovat suurin yksittäinen syy vaelluskalojen uhanalaistumiseen ja katoamiseen. Patojen purkaminen olisi kalakannoille kestävä ratkai-su, mutta samalla Suomen uusiutuva sähköntuotanto menettäisi mer-kittävän osan tuotannostaan.

Puolueettoman tahon pitää luoda prioriteettilista patojen purka-misen hyödyistä ja kustannuksista, jonka jälkeen yhteisesti hyväksyt-ty oikeustoimikelpoinen elin päättää purettavista kohteista. Puretta-vaksi ehdotetaan heti 50 hyöty-kustannussuhteiltaan heikointa patoa ja luovutaan ei-voimakäytössä olevista tarpeettomista padoista. Pa-toja purettaessa otetaan huomioon myös kulttuurihistorialliset arvot

YHTEENVETO

Miten voimme saavuttaa kestävät kalakannat?

Useat vaelluskalakantamme ovat erittäin heikossa kunnossa ja osa lohikalakannoistamme uhkaa kadota kokonaan joh-tuen elinympäristöjen muuttumisesta ja liiallisesta kalas-tuspaineesta. Samalla rannikkovetemme ovat täynnä särki-kalaa, jolle on vielä heikosti markkinoita ja käyttöä. Jotta Itämeren kalastuselinkeinon jatkuminen, kalaston moni-muotoisuus ja hyvä ympäristön tila voitaisiin turvata, tulisi kalakantojen elinvoimaisuus säilyttää pitkällä aikavälillä. Miten tähän tavoitteeseen voidaan päästä?

Ympäristöakatemiassa pohdittiin avointen ryhmäkeskuste-lujen muodossa keinoja kestävien kalakantojen saavuttami-seksi. Seuraavassa on osallistujien esiin nostamia ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi.

ja keskitytään niihin jokiin, joissa patojen purkamisella saavutetaan paras poikastuotto. Alueelliset esimerkkihankkeet hankitaan nopeas-ti ja pilottihankkeen jälkeen tehdään puolueeton seurantatutkimus. Tulee luoda patojen purkamisen rahoitusmekanismi, esimerkiksi pe-rustetaan valtakunnallinen korvausrahasto tai kehitetään päästökau-pan tapainen ratkaisu. Voimalaitosten vesivoimaluvat on myös saata-va määräaikaisiksi.

5. Verkkokalastuksen vähentäminen

Suomessa on laaja oikeus käyttää verkkoja kalastuksessa. Verkkoka-lastus on kuitenkin liian tehokasta ja kelvottomasti säädeltyä. Erityi-sen vahingollisia vaikutuksia sillä on vaelluskalakannoille, sillä pyydys on valikoimaton ja verkoista ei voi vapauttaa vaelluskaloja elinvoi-maisina takaisin veteen. Lisäksi saaliiksi tulee paljon sivusaalista (sai-maannorppa, saimaannieriä ym. rahoitettuja lajeja). Verkko on kes-tävän kalastuksen järjestämisen keskeisin ongelmapyydys ja verkko-pyynti estää elinvoimaisen vapaa-ajankalastuksen.

Vapaa-ajankalastajille suurin sallittu verkkojen lukumäärä tulisi olla 2-4 verkkoa. Verkkokalastukselta rauhoitetaan tai kielletään ko-konaisia alueita, toimeenpannaan solmuvälisäätely sekä ajallisia kalas-tusrajoituksia tai laaditaan alueellisia täsmäsäätelyohjelmia. Verkko-kalastusta säädellään lain tasolla ja toimeenpanon tehostamisessa käy-tetään kaikkia nykylain sallimia keinoja. Lisäksi pyritään edistämään vapaaehtoisia rauhoituksia.

6. Identitettiin ja kulttuuriin liittyvien asenteiden muuttaminen

Kalastusrajoitteet eivät muokkaa asenteita, vaan tärkeää olisi eri nä-kökulmien yhteensovittaminen, ettei suojelutavoitteissa otettaisi ta-kapakkia.

Täytyy löytää yhteinen strategia ja tahtotila, mitä kalastukselta ha-lutaan. Keskusteluja on käytävä muuallakin kuin yhteistyöryhmissä. Puolueeton fasilitaattori voi auttaa neutraalina toimijana lieventä-mään eri osapuolten näkökantoja. Lisäksi päätöksenteon on oltava kaikille läpinäkyvää. Julkista keskustelua aiheesta on lisättävä esi-merkiksi järjestämällä iso kampanja ja tiedotus rajallisista luonnon-varoista. Saaliskeskeisyydestä on luovuttava ja ”vähäarvoisten” kalo-jen arvostusta lisättävä.

7. Kalastajien työn arvostuksen parantaminen

Kalastajan ammatin arvotus on laskenut ja alalle rekrytoituminen on al-haista. Kalastajien palkkahaitari on suuri, alle tuhannesta yli 10 00 €/kk.

11

Vaaditaan isot alkuinvestoinnit, että kalastajat pääsevät hyville tuloille.Kalastusammatin imagoa pitää parantaa. Lähiruuan arvostuksen

nostaminen on yksi tapa nostaa kalastajan ammatin arvostusta. ”Ry-säretket” voivat myös toimia imagon kohottajina. Kalastajien täytyy päästä irti leimasta, että haluavat tuhota hylkeitä ja merimetsoja. Ka-lojen ympäristömerkintä voisi luoda uusia markkinoita ja nostaa ka-loista saatavaa taloudellista arvoa.

8. Mistä rahaa kalateihin?

Vesivoima on suurin yksittäinen kalakantojen tuhoon vaikuttanut tekijä. Pelkästään istutukset eivät riitä vaelluskalakantojemme yllä-pitoon, sillä kalakannat eivät pitkällä aikavälillä säily elinkelpoisina ilman luontaista lisääntymiskiertoa. Kalatiestrategian toteuttaminen maksaa, mutta kuka maksaa tarvittavan 100-300 miljoonaa €?

Vesivoimalaitosten kalatalousvelvoitteet on muutettava kalatie-velvoitteiksi. Sekä energiayhtiöt että sähkönkäyttäjät osallistuvat ka-lateiden kustannuksiin, sillä kalateiden osuus sähkönhintaan tulisi olemaan pieni. Sertifioitua sähköä ostavat yritykset saisivat verohel-potuksia ja valtion sähkönhankinnalla on oltava kestävät kriteerit. Vaihtoehtoisesti voidaan luoda velvollisuus ostaa tietty prosentti ser-tifioitua sähköä. Kalaystävällisestä sähköstä luodaan uusi brändi, jo-ka viedään isolla kampanjalla suuren yleisön tietoisuuteen. Vesilakia on muutettava niin, että ilman velvoitteita olevien voimaloiden lupiin voidaan puuttua ja uusille voimaloille annetaan vain määräaikaiset luvat. Kalateiden rahoitusmahdollisuutta kartoitetaan myös EU-ra-hastoista. Nimetään taho tai viranomainen, joka vastaa kalatien kus-tannuksista ja ylläpidosta.

9. Sisävesien veden laadun parantaminen

Toiminta valuma-alueella kuten maatalous, metsätalous, turveteolli-suus, yhdyskuntajätevedet ja muut pistekuormittajat sekä kaivosteol-lisuus vaikuttavat sisävesien veden laatuun, vesiluonnon monimuotoi-suuteen ja lopulta myös meren tilaan. Erityisesti lohikalat ovat erityi-sen herkkiä veden laadun ja kutualueiden muutoksille. Veden laatu vaikuttaa myös vesistöstä saatavaan virkistyshyötyyn sekä taloudelli-siin tekijöihin, kuten esimerkiksi rantakiinteistöjen arvoon.

Sisävesien veden laadun parantamiseksi tarvitaan vahvempaa oh-jausta, jos ja kun vapaaehtoiset toimet eivät riitä. Ongelmat on ensin ratkaistava valuma-alueilla poistamalla syyt veden laadun heikkene-miseen ja tämän jälkeen toimitaan itse järvellä. Maatalouden ravinne-päästöjä vähennetään kohdentamalla ne oikein, jolloin ravinteita käy-tetään vain tarpeen mukaan. Maatalouden toimina lisätään myös kos-teikkoja ja talviaikaista kasvipeitteisyyttä pelloilla. Lisäksi rinnepeltoja

siirretään luonnon monimuotoisuuden suojeluun ja käytetään kipsiä fosforin sitomiseen mm. rannikolla ja jokien lähellä. Lihankulutusta on vähennettävä tai suosittava niittylihaa.

Turvemailla avohakkuuton metsätalous on saatava pakoksi, eikä kunnostusojitusta sallita. Kannot jätetään maahan. Turvepeltojen rai-vaus lopetetaan ja turpeenkaivuussa siirrytään avokentästä pystylou-hintaan. Soita ennallistetaan jättikosteikoiksi, jolloin saadaan paran-nettua läpivirtaavien vesien veden laatua. Puroja ennallistamalla saa-daan lisää majavia, mutkia ja kosteikkoja.

Teollisuudessa ja kaivoksilla riskienhallintaa on parannettava ja kiinnitettävä siihen erityistä huomiota, esimerkiksi erityisille vesis-töille ei kaivoksia lainkaan. Sisämaakaupunkien typenpoisto on myös saatava kuntoon. Haitallisista tuista on päästävä eroon, tukea saa vain puhtaan veden ja ilman säilyttämiseen. Viranomainen tilaajaksi kon-sulttiselvityksiin toiminnanharjoittajan kustannuksella.

10. Vaelluskalakantojen elvyttäminen usean padon jokisysteemeissä

Kalatiestrategian kärkikohteita ovat kalojen lisääntymisalueet ja al-kuperäisten kalakantojen luontaisen lisääntymisen vahvistaminen. Parhaassa tapauksessa voidaan saavuttaa merkittävä luontainen li-sääntyminen ja vähentää istutusten määrää, jolloin saadaan myös ta-loudellista hyötyä. Laitoskantojen palauttaminen luonnonvaraiseen elinkiertoon on tärkeää geneettisen laadun turvaamiseksi.

Tehdään monitavoitearviointi, jonka tarkoituksena on hakea eri osapuolille hyväksyttävissä oleva ratkaisu. Monitavoitearvioinnin ta-voitteena on auttaa päätöksentekijää ajattelemaan järjestelmällisesti ratkaistessa monimutkaista ongelmaa. Kalastuksen järjestämistä teh-dään suunnitelma ja sovitaan sen toimeenpanosta. Tutkimus kohden-netaan oleellisiin asioihin. Kalakantojen elvyttäminen käynnistetään ylisiirroin ja tuki-istutuksin. Kalatie rakennetaan tarkoin harkittuun kohteeseen kiinniottolaitteineen.

11. Kala – leikkikalu vai arvoravinto?

Mikä on kalastuksen etiikka ja eläinten oikeudet? Onko oikein pyy-dystää kaloja ja vapauttaa ne? Kestääkö kala toistamiseen kalastuksen? Onko oikein käyttää kalaa muutoin kuin ravintona? Minkälainen on ihmisen luontosuhde, kun luontokappaleilla leikitään huvin vuoksi?

Kalastus on hoidettava niin, etteivät kalat ole vahingoittuneita vapautettaessa. Kalojen kalastusvaurioista ja niistä toipumisesta on saatava tarkempaa tietoa. Kaikkien saaliskalojen (lajien) ravinnoksi käyttöä täytyy edistää. Kalastuskilpailujen säännöt on laadittava eet-tisemmiksi. Kalastustutkinnon suorittaminen voisi tehdä harrastelija-kalastuksesta vastuullisempaa toimintaa.

12. Mitä elinkeinoelämä voi tehdä kalakantojen kestävän tilan edistämiseksi?

Yritykset ovat keskeisessä roolissa kalakantojen kestävän tilan edistä-misessä ja turvaamisessa. Energiayhtiöt hallitsevat patoja ja niillä on vesivoimaluvat ja näin ollen avaimet tarvittaviin muutoksiin ja ratkai-suihin. Uusista hankkeista erityisesti kaivoshankkeissa esiin voi nous-ta uusia kalakantoja uhkaavia riskejä. Nämä otetaan kuitenkin huo-mioon uusissa lupaehdoissa.

Vaikka nykyinen lainsäädäntö tai voimassaolevien lupien ehdot ei-vät vaadikaan yrityksiä suojelemaan luontoa ja alkuperäisiä kalakan-toja, yritysten kannattaa ajatella tätä laajemmin. Asiakkaat, paikalliset asukkaat, oma henkilöstö, sijoittajat ja omistajat ovat kiinnostunei-ta yrityksen ympäristövastuullisuudesta. Kalakannat ja niiden kestä-vyys eivät kuitenkaan ole yritysten ykkösprioriteettina ainakaan vie-lä, mutta paine tähän kasvaa ja yksittäistä yritystä voidaan arvostella varsin krittisestikin. Yrityksillä, jotka ovat itse aktiivisia yhteistyös-sä muiden toimijoiden kanssa, on kuitenkin mahdollisuus profiloitua vastuullisena toimijana. Tätä voidaan taas hyödyntää markkinoinnis-sa uusille kriittiselle ostajille sekä julkisella- ja yrityssektorilla että eri-tyisesti myös kuluttajille. Tämä on toteutunut jo monella sektorilla, esimerkiksi metsäteollisuudessa.

13. Mitä muutoksia tarvitaan vesi- ja ympäristösuojelulakiin?

Tavoitteena on vaelluskalojen nousun mahdollistaminen. Muutoksia lakeihin tarvitaan, sillä vapaaehtoisin toimin ei ole edetty riittävästi. Vaellusesteet ja virtaaman säännöstely ovat tärkeitä uhanalaisuuden syitä ja vesilailla säädeltyjä. Ongelmana ovat mm. ikuiset patoluvat, joissa ei ole kalatievelvoitetta tai kalatievelvoitteet, joita ei kuitenkaan ole toteutettu. Ympäristönsuojelulain soveltamisalaa ovat ympäristön pilaantumiskysymykset. Heikko veden laatu ja rehevöityminen ovat tärkeitä kalojen uhanalaistumisen syitä. Vesien pilaamista on kuiten-kin vaikea osoittaa, kun ongelmana on hajakuormitus.

Vesilain korjaamisen taustaksi kartoitetaan, monessako vesivoi-malassa kalatievelvoitetta ei ole ja toisaalta suhteutetaan määrä tär-keimpiin vaellusjokiin. Vesilain mukaiset vesivoimaluvat on säädettä-vä määräaikaisiksi, jotta olosuhteiden, arvojen ja lakien muuttuminen yhteiskunnassa voidaan huomioida. Lisäksi luvan haltijalla on oltava velvollisuus huolehtia kalateistä.

Ympäristönsuojelulakia varten on konkretisoitava, mikä aiheuttaa vesien pilaantumista. Maatalouspolitiikkaa on muutettava huomioi-maan paremmin vesien kuormitusta aiheuttavat tekijät. Ympäristö-suojelulain tulee lisätä säädöksiä, joiden avulla maatalouden kuormi-tuksen vähentäminen voidaan toteuttaa esim. viljely viistoilla pelloilla

ja ilman vesistöjen varsien suojavyöhykkeitä on tehtävä luvanvarai-seksi asetuksella.

14. Grunda havsvikar som har stor betydelse för de naturligt förö-kande fiskstammarna borde skyddas En systematisk kartering av de grunda havsvikarnas fiskeriekonomis-ka betydelse har inte gjorts i Nyland (jfr motsvarande karteringen av Snickas och Wistbacka i Österbotten i slutet av 1990-talet). Det är därför svårt att bedöma hur stor skada muddringar har åstadkommit och ännu kan åstadkomma. Av de ekonomiskt viktiga fiskarterna har man hittills fokuserat mest på gäddan.

Planerna för vård och nyttjande av de lokala fiskstammarna borde bygga på en gedigen analys av vilka områden som borde fredas, dels mot muddring och dels mot motorbåtstrafik. Det finns orsak att gran-ska vilka kriterier NTM-centralerna tillämpar när de överväger fred-ningar. Idag har vattenägarna en central roll när det gäller vård och skydd av grunda havsvikar. För att förebygga fullständig igenväxning har vissa fiskeområden sysslat med vassklippning, men effekterna av detta är bristfälligt utredda.

10

13

Hannu Lehtonen, professoriHelsingin yliopisto

”Kalastuksen kansainvälinen säätely tapah-tuu lohta lukuun ottamatta nykyisin aikai-sempaa paremmin tieteellistä neuvonantoa seuraten, mikä onkin ollut viime vuosina EU:n kalastuksen säätelyssä keskeisenä pyr-kimyksenä. Lohikiintiöt taas ovat viime vuo-sina olleet noin kaksinkertaisia suositukseen nähden. Asiaan tarvittaisiin välitön muutos.”

Maamme vesissä elää vakituisesti 70 kalala-jia, joista 10 on ihmisen maahan tuomia. Pää-osa sisävesiemme kalakannoista voi hyvin ja niiden kalastus on kestävällä tasolla. Uhan-alaiset ja vaarantuneet lajit ovat pääasiassa vaelluskaloja. Niiden uhanalaisuuden syynä ovat jokien patoaminen, vesien likaantumi-nen ja liiallinen pyynti. Myös eräät Itämeren kalakannat ovat ylikalastettuja. Tällaisia ovat mm. kansallisen säätelyn piirissä olevat meri-taimen ja vaellussiika.

Kalakannan voidaan katsoa olevan elin-kelpoinen, kun kaikki sen eri elämänvaihei-den edellyttämät tarpeet täyttyvät, eikä kalas-tus ylitä kannan tuottoa. Tarvitaan toisin sa-noen suotuisat olosuhteet lisääntymiseen sekä poikas-, nuoruus- ja aikuisvaiheeseen. Kaloil-le on oltava tarjolla sopivaa ravintoa, suoja-paikkoja sekä fysikaalis-kemiallisia ja biolo-gisia ympäristöolosuhteita.

Ekologisesti kestävällä kalastuksella tar-koitetaan pyyntiä, joka ei vaaranna kala-kantojen lisääntymistä ja tuottoa pitkällä aikavälillä, eikä kalakantojen perinnöllis-tä monimuotoisuutta tai muuta vesiluontoa. Kestävän kalastuksen muita osapuolia ovat sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Niitä

en tässä kuitenkaan käsittele.Uusimmassa lajien uhanalaisuuden ar-

vioinnissa (2010) tarkasteltiin 73 kalalajin tai -muodon uhanalaisuutta. Äärimmäisen uhanalaisia olivat järvilohi, meritaimen, sai-maannieriä ja Itämeren harjus, erittäin uhan-alaisia ankerias, vaellussiika ja järvitaimen (napapiirin eteläpuolella), vaarantuneita lo-hi, rantanuoliainen, planktonsiika ja karisii-ka sekä silmälläpidettäviä: toutain, järvisiika, nahkiainen, järvitaimen (napapiirin pohjois-puolella), nieriä (Lapissa) ja harjus (Etelä-Suomessa). Näistä Saimaan järvilohi on täl-lä hetkellä käytännössä täysin istutusten va-rassa.

Verrattuna kymmenen vuotta aikaisem-min tehtyyn uhanalaisarvioon, tilanne oli pa-rantunut neljän ja huonontunut yhdeksän la-jin, muodon tai maantieteellisen alueen koh-dalla. Viiden vähintään silmälläpidettävän lajin osalta muutosta ei ollut tapahtunut.

Kalakantojen hoidossa tavoitteeksi tuli-si asettaa uhanalaisuutta aiheuttavien teki-jöiden poistaminen tai lieventäminen. Käy-tännön toimenpiteet riippuvat kalalajista ja vallitsevista olosuhteista. Vielä keskeneräi-sessä uudessa kalastuslakiehdotuksessa pe-ruslähtökohtana on siirtyä istutuskeskeisestä kalastuksen säätelyyn perustuvaan hoitoon. Tavoite on kestävien kalakantojen aikaan-saamisen ehdoton edellytys, sillä istutuksiin perustuva kalakanta ei ole koskaan kestä-vällä tasolla. Istutuskeskeisyydestä luonnon-lisääntymiseen siirtyminen on perusteltua myös siksi, että esimerkiksi lohi- ja taimenis-tutusten kannattavuus on laskenut jyrkästi,

mitataanpa asiaa millaisilla mittareilla tahan-sa. Käytännössä valittu linjanmuutos tarkoit-taa vesien- ja muun luonnon suojelun ohella kumpaankin suuntaan toimivien kalateiden rakentamista padottuihin jokiin ja kutualue-kunnostuksia.

Kansainvälisen kalastuksen kiintiösääte-lyn kohteina olevien Itämeren lajien (silak-ka, kilohaili, lohi, turska) kohdalla on ka-lakantojen elinkelpoisuuden säilyttämisen lähtökohtana pidettävä Kansainvälisen me-rentutkimusneuvoston (ICES) tieteellisten neuvonantojen aikaisempaa parempaa nou-dattamista. Neuvoille on esimerkiksi lohen ja turskan osalta aikaisemmin viitattu kintaal-la, mutta muutoksen merkkejä on nähtävissä. Nykyisin lohta lukuun ottamatta Itämeren kalastuskiintiöt perustuvat pääasiassa tutkit-tuun tietoon. Lohikiintiöt ovat viime vuosina olleet noin kaksinkertaisia suositukseen näh-den. Asiaan tarvittaisiin välitön muutos.

Ovatko Suomen kalakannat elinkelpoisia ja kestävästi kalastettuja?

Jouni Tammi, kalatalousylitarkastaja MMM luonnonvaraosasto, luonnon virkistyskäyttöyksikkö

”Uhanalaisten ja vaarantuneiden kalakan-tojen tilakehitys voidaan kääntää vain mer-kittävillä lisäpanostuksilla vesiympäristölle aiheutettujen muutosten korjaamiseksi sekä osaltaan myös räätälöidyillä, tietoon perustu-villa kalastuksenrajoittamistoimenpiteillä.”

Kalakantojemme tilaan ovat vaikuttaneet merkittävimmin muutokset vesiympäristös-sä sekä kalastus. Kalalajiemme uhanalaisuus ja kantojen heikkeneminen ovat useimmi-ten vahvasti yhteydessä lisääntymisalueiden määrän vähenemiseen, niiden laadun heik-kenemiseen tai täydelliseen kalakannan li-sääntymiskierron estymiseen nousuesteiden rakentamisen johdosta. Heikentyneet kala-kannat eivät kestä kalastusta, mikä on joh-tanut useiden kalakantojemme osalta niiden tilan yhä jatkuvaan heikkenemiseen elvyttä-misponnisteluista huolimatta. Uhanalaisten ja vaarantuneiden kalakantojen tilakehitys voidaan kääntää vain merkittävillä lisäpanos-tuksilla vesiympäristölle aiheutettujen muu-tosten korjaamiseksi sekä osaltaan myös rää-tälöidyillä, tietoon perustuvilla kalastuksen-rajoittamistoimenpiteillä.

Valmisteilla olevan uuden kalastuslain ta-voitteena on antaa puitteet kalavarojen ekolo-gisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän käytön järjestämiselle. Lakiin on sisällytet-ty nykyistä toimivammat asetuksenantoval-tuudet ja kattavammat viranomaisen toimi-valtuudet, joilla muuttuvissa tilanteissa kala-kantojen elinvoimaisuus voidaan kalastuksen osalta varmistaa. Kalavarojen käyttö ja hoi-to perustuisi säännösten lisäksi valtakunnal-

lisiin ja nykyistä laadukkaampiin alueellisiin käyttö- ja hoitosuunnitelmiin. Suunnitelmien perustana olisivat riittävän suuret vesialueet, tutkimus- ja seurantiedon hyödyntäminen ja osallistumista lisäävä prosessi. Lain avul-la parannettaisiin kalakantojen luontaisen elinkierron edellytyksiä, kalakantojen elin-voimaisuutta ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Lain hengen mukaan kalastuksen säätelyn merkitys kalakantojen hoidon osana korostuisi. Tietoon perustuva suunnittelu- ja säätelyjärjestelmä tuottaisi tietoa käytön- ja hoidon perustaksi. Kalojen istutustoiminnan periaatteet selkeytettäisiin.

Vesiympäristöä turvaava ja suojeleva lain-säädäntö ei ole onnistunut estämään erityises-ti vaelluskalakannoille haitallisia vesiympä-ristön muutoksia. Useiden kalakantojen koh-dalla myönteisen tilakehityksen esteenä ovat vanhat vesiympäristöä muuttaneet hankkeet. Vesilain mukaisten lupien pysyvyys, nykyis-ten lupien ja erityisesti kalatalousvelvoittei-den erilaiset sisällöt, vesilain luvantarkista-missäännösten tulkinta sekä luvanhaltijoiden luottamuksensuoja ovat keskeisiä lainsäädän-tökysymyksiä, joilla on suora yhteys heiken-tyneiden vaelluskalakantojen elvyttämisnä-kymiin.

Kalatiestrategiaan (2012) kirjattiin tavoi-te, että maa- ja metsätalousministeriö sel-vittää yhdessä muiden vastuuministeriöiden kanssa tarpeen kehittää vesilainsäädäntöä niin, että se edellyttäisi vesitaloushankkeilta minimivirtaaman tai tietyn virtaamaosuuden varaamisen vaelluskalojen nousun ja vael-luspoikasten alasvaelluksen turvaamiseksi.

Kansallinen selvitys ympäristövirtaamasta on käynnistetty ja asiaa selvitetään myös EU-tasolla.

Kalatalousvelvoitteet ovat keskeinen osa rakennettujen vesien hoidon kokonaisuutta. Viranomaisen velvollisuus on valvoa kalata-lousvelvoitteilla tavoiteltavan oikeustilan to-teutumista ja tarvittaessa käynnistää tarkoi-tuksenmukaiset toimenpiteet. Monet voimas-sa olevat velvoitteet perustuvat kymmeniä vuosia vanhoihin tutkimus- ja arviointitie-toihin. Velvoitteiden toimeenpanon osalta on syytä tarkastella myös vaihtoehtoisia ratkai-sumalleja.

Mitä tarpeita lainsäädännössä on elinkelpoisten kalakantojen aikaansaamiseksi?

12

14 15

Seppo Vuolanto, ympäristöneuvos (emer.)

”Riippuen kysymyksessä olevista lajeista ja niiden asemasta kotimaisessa lainsäädän-nössä, puhevaltaa käyttää joko ympäristö-ministeriön ja maa- ja metsätalousministeri-ön edustaja. Lajeja ja niiden elinympäristöjä on tarpeen kohdella samanlaisin periaattein riippumatta siitä, mille hallinnonhaaralle ne kuuluvat.”

EU-jäsenyys 1995 yhdisti Suomen eurooppa-laisiin kulttuuriarvoihin. EU:n luontodirek-tiivin tausta on sekä sivistyksen kautta tullut velvollisuus säilyttää elävä luonto sekä toteut-taa YK:n 1992 Riossa tehty biodiversiteettiso-pimus unioinin alueella. Suomella on kuiten-kin koko ajan ollut kaksi eri linjaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. Ympä-ristöministeriö (YM) halusi hyödyntää EU:n luontodirektiivin mahdollisuudet monimuo-toisuuden suojelun tehostamiseen. Jäsenyys-neuvotteluissa EU:n komission kanssa YM:n edustajat ehdottivat uusia lajeja ja luonto-tyyppejä luontodirektiivin erityisesti suojelta-vien lajien ja luontotyyppien luetteloihin (esi-merkiksi saimaannorppa, useita suomalaisia suoluontotyyppejä). Suomi ei pyytänyt poik-keuksia sellaisista Suomessa yleisistä lajeista, jotka muualla EU:n alueella ovat harvinaisia (esimerkiksi viitasammakko).

Toisaalta maa- ja metsätalousministeriö (MMM) pyrki säilyttämään kalastajien ja metsästäjien oikeudet hyödyntää talouska-loihin ja riistaan kuuluvia lajeja kuten aikai-semminkin, vaikka esimerkiksi monet vir-taavien vesien kalalajit olivat uhanalaiset ja jopa hävinneet kokonaan luonnosta (esimer-

kiksi saimaannieriä, järvilohi). Lisäksi Suo-mi pyysi poikkeukset eräiden suurpetojen ja lohen suojeluvelvollisuuksista makeassa ve-dessä.

Toimiessani EU:n komission ympäristö-pääosastossa kansallisena asiantuntijna 1998-2001 kävi ilmi, että komissio oli luottanut suomalaisten neuvottelijoiden informaatioon siitä, ettei Suomessa ole uhanlaisia kalalajeja, joita olisi ollut tarpeen liittää luontodirektii-vin suojeltavien lajien luetteloihin. Komissio siis suostui antamaan poikkeuksen Suomel-le EU:n jäsenyyssopimukseen muun muassa lohen suojeluvelvoitteista makeassa vedessä. Tämän tilanteen seurauksena Suomella ei ole ollut mahdollisuutta hyödyntää luontodirek-tiivin velvoitteita suojella uhanlaisia kalalaje-ja ja niiden elinympäristöjä eikä ennallistaa niitä taikka käyttää EU:n hallinnoimia rahas-toja (esimerkiksi LIFE) näihin tarkoituksiin. Ennen kaikkea on valitettavaa, että muuta-mat uhanalaiset kalalajit elävät ainoastaan laitoksessa eivätkä luonnonvalinnan kohtei-na muuttuvassa luonnossa.

Vuonna 1997 kahden ministeriön yhtei-nen toimikunta ehdotti yksimielisesti, että Suomi liittäisi uhanlaiset kalalajit luontodi-rektiiviin. Toistaiseksi näin ei ole menetelty. Suomi on jatkanut edelleen kahden minis-teriön taktiikkaa sekä EU:ssa että Euroopan Neuvostossa. Riippuen kysymyksessä olevista lajeista ja niiden asemasta kotimaisessa lain-säädännössä puhevaltaa käyttää joko YM:n taikka MMM:n edustaja. Poliittinen koko-naisvastuu luonnon monimuotoisuuden suo-jelun suhteen puuttuu edelleen, vaikka se

olisi entistä tärkeämpää ja kiireellisempää. Lajeja ja niiden elinympäristöjä on tarpeen kohdella samanlaisin periaattein riippumat-ta siitä, mille hallinnonhaaralle kuuluu Suo-messa valta valmistella säädöksiä ja toimeen-panna niitä.

Vesiluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen EU:ssa

16 17

Taloudellisesti kestävä kalakantojen hyödyntäminen

”Taloustieteen ratkaisu liikakalastuksen on-gelmaan on poistaa yhteisomistus ja allokoi-da kannat kalastajakohtaisina kiintiöinä. Li-säksi taloudellisesti merkityksettömimpien ja ympäristöllisesti haitallisimpien voimaloiden poistamista tulisi ehdottomasti harkita.”

Tarkastelen kolmea eri kalakantojen hyö-dyntämisen muotoa: ammattikalastusta, ka-lastusta osana vesienhoitoa sekä vaelluskalo-jen ja vesivoiman rinnakkaiseloa.

Ammattikalastus kohdistuu luonnos-sa vapaasti kasvaviin kalakantoihin. Kannat kasvavat tiettyä, kullekin lajille ominaista vauhtia. Luonnontilassa kantojen kuolevuus on keskimäärin yhtä suurta kuin syntyvyys. Kun ihminen alkaa verottaa kantaa, synty-vyys ylittää luontaisen kuolleisuuden. Kun syntyvyyden ja luontaisen kuolleisuuden ero on mahdollisimman suuri, kannan katsotaan olevan biologisesti maksimaalisen, kestävän tuoton tasolla.

Taloudellisesti optimaalinen, kestävä kan-nan taso on tätä korkeampi. Koska suurem-pi kanta tekee pyynnistä edullisempaa, kan-nattaa kannan antaa kasvaa hieman suu-remmaksi, vaikka tämä laskeekin vuotuisen maksimikalastuksen määrää. Miksi sitten monet kalakannat ovat romahtaneet? Ta-loustieteellinen selitys on yhteisomistuksen tragedia. Kukaan ei omista kalakantoja, jo-ten yksittäisen kalastajan kannattaa kalas-taa enemmän ja aiemmin kuin olisi järkevää. Muuten muut ehtivät ensin. Tämä on johta-nut kalastuslaivastojen liialliseen pyyntitehon kasvuun ja kantojen romahtamisiin.

Taloustieteen ratkaisu liikakalastuksen ongelmaan on poistaa yhteisomistus ja allo-koida kannat kalastajakohtaisina kiintiöinä. Christopher Costello kollegoineen tarkaste-li vuonna 2008 Science–lehdessä maailman ammatillisesti hyödynnettyjä kalakantoja vuodesta 1950 vuoteen 2003. Johtopäätös oli selvä: 11135 kalakannasta ne 121, jotka olivat siirtyneet kalastajakohtaisiin kiintiöihin, oli-vat onnistuneet pysäyttämään kannan heik-kenemisen ja tuomaan sen takaisin biologi-sesti ja taloudellisesti kestävälle tasolle.

Anders Chydenius joutui 1765 valtiopäi-vämiehenä ottamaan kantaa siihen, tulisiko kieltää ammattikalastajien käytäntö pera-ta sillit merellä ja heittää perkeet laidan yli. Kalastuksen ja vesiensuojelun yhteissäänte-lyllä on siis pitkä historia. Varsinaiset tutki-mukset ovat kuitenkin olleet kahdensadan viidenkymmenen vuoden aikana harvassa. Ruotsalaiset Olle Hjerne ja Sture Hansson arvioivat vuonna 2002, että ammattikalastus poistaa Itämerestä vuosittain 2,4 prosenttia typpi- ja 18 prosenttia fosforimäärästä, jon-ka ihmiskuormitus mereen vuosittain tuo. Kalakannat vaikuttavat kuitenkin myös ra-vintoverkkoon, ja sitä kautta siihen, miten paljon vesissä on esimerkiksi levää syövää eläinplanktonia. Markkinahinnat puoles-taan liikuttelevat kalastusponnistuksia – vii-me vuosikymmeninä esimerkiksi poispäin eläinplanktonia syövistä särkikaloista. Tuli-siko yhteiskunnan edistää joidenkin kalala-jien kalastusta tällä perusteella? Säkylän Py-häjärvessä on jo vuosia tuettu vähäarvoisten kalojen pyyntiä osin kalataloudellisin, osin

vesiensuojelullisin syin. Maa- ja metsätalous-ministeriö on myöntänyt 2010 lähtien hinta-tukea rannikon särkikalojen kalastamiseen. Parhaillaan käynnissä oleva Suomen akate-mian rahoittama ECA-tutkimushanke tulee tuottamaan työkaluja tällaisen toiminnan yh-teiskuntataloudelliseen arviointiin.

Puolen vuosisadan takaiset vesirakenta-misen villit vuodet katkaisivat lukematto-mien vaelluskalojen reitin. Jokikalastuksen suosio ja sen aluetaloudellinen merkitys ovat sittemmin asettaneet vesivoiman ympäristö-myönteisyyden kiistanalaiseksi. Suurimmat tuotantoyksiköt säätövoimamahdollisuuksi-neen ovat kansantaloudellisesti tärkeitä. Suo-messa on kuitenkin yli 80 alle yhden MW:n minivesivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on vain prosentti koko Suomen vesivoiman tuotantokapasiteetista, ja vain noin 1-2 pro-millea koko energiantuotantokapasiteetista. Näiden voimaloiden vangitseman kalantuo-tanto- ja virkistyskäyttöpotentiaalin vapaut-taminen voisi tuoda merkittävän piristysruis-keen kyseisille alueille ja koko suomalaiselle kalataloudelle.

Taloudellisesti merkityksettömimpien ja ympäristöllisesti haitallisimpien voimaloiden poistamista tulisi ehdottomasti harkita. On kuitenkin muistettava, että kalantuotannol-liset ja kalastukselliset potentiaalit vaihtelevat voimakkaasti minivoimaloiden välillä. Täs-säkin tapauksessa yhteiskunnan etu vaatisi työkaluja vesivoimaloiden tapauskohtaisten hyötyjen ja haittojen arvioimiseen.

Antti Iho, tutkijaMTT

18 19

”Kalatiehankkeiden toteuttaminen on ollut hankalaa lähinnä seuraavista syistä: vesilaki suosii ja suojelee vesirakentamista ja vanho-ja vesirakenteita ja vesiluvat ovat ikuisia ja niiden tarkistaminen on säädetty hankalaksi. Vanhojen voimaloiden vesiluvat eivät sisällä riittäviä kalataloudellisia velvoitteita, jotta ti-lannetta olisi helppo kohtuullisesti parantaa.”

Suomessa on vähän yli 200 vesivoimalaa. Eri-laisia kalojen vaellusesteinä toimivia pato-ja on tuhansia. Patojen rakentamisella sekä niihin usein liittyvillä säännöstelyhankkeilla on aiheutettu huomattavaa haittaa Suomen kalakannoille ja vesiluonnolle laajemmin-kin. Vanhimmat patorakennelmat ovat sa-toja vuosia vanhoja, mutta huomattava osa varsinkin vesivoimaloista rakennettiin vii-me vuosisadalla sotien välisenä aikana ja so-tien jälkeisenä aikana aina 1980-luvulle asti. Tuolloin säädettiin laki Ounasjoen erityissuo-jelusta (1983), koskiensuojelulaki (1987) ja la-ki Kyrönjoen erityissuojelusta (1991). Nämä lait käytännössä lopettivat uuden vesivoiman rakentamisen Suomessa. Koskien suojelus-ta maksettiin vuosina 1987-2004 korvauksia noin 600:lle koskiportaan omistajalle yhteen-sä noin 67 miljoonaa euroa. Suomen liityttyä EU:n jäseneksi vuonna 1995 huomattava osa suojelluista virtavesistä on vielä liitetty Natu-ra-ohjelmaan.

Vesivoimarakentaminen toteutettiin aika-na, jolloin ymmärtämys vesistöistä ja niiden kalakannoista oli paljon nykyistä heikom-pi. Olosuhteet olivat myös aivan toisenlaiset. Muun muassa tästä syystä rakentaminen to-

teutettiin ainoastaan vesivoiman tuoton mak-simointi mielessä ja haitat kalakantoihin tu-livat arvioiduiksi heikolta pohjalta tai niitä ei arvioitu ollenkaan, vaan siirrettiin myöhem-min arvioitaviksi. Kun velvoitteita sitten alet-tiin käsitellä, valittiin linjaksi pääsääntöisesti haittojen kompensaatio istutuksilla. Esimer-kiksi kalateitä ei juuri sotien jälkeen enää ra-kennettu ja sotaa edeltäneen ajan kalatieko-kemukset olivat huonoja. Ennen koskien-suojelulakia näytti myös vahvasti siltä, että vesivoimarakentaminen toteutetaan kaikissa vesistöissä loppuun asti, eikä vapaita virtave-siä juuri jää jäljelle. Tätä taustaa vasten istu-tuspohjaisen linjan valinta vaikuttaa jälkikä-teen katsottuna ymmärrettävältä.

Kalatiehankkeita on ollut kuitenkin vi-reillä 1980-luvulta alkaen. Niitä on raken-nettu ja varsinkin suunniteltu runsaasti eri puolille Suomea. Toteuttaminen on kuiten-kin ollut hankalaa lähinnä seuraavista syistä: vesilaki suosii ja suojelee vesirakentamista ja vanhoja vesirakenteita ja vesiluvat ovat ikui-sia ja niiden tarkistaminen on säädetty han-kalaksi. Vanhojen voimaloiden vesiluvat ei-vät sisällä riittäviä kalataloudellisia velvoittei-ta, jotta tilannetta olisi helppo kohtuullisesti parantaa. Kalatiehankkeilta on myös puuttu-nut strateginen taustatuki. Kalavesien hoito on painottunut istutustoimintaan eikä kala-veden hoitajien puolella ole tästä syystä näh-ty luontaisten vaelluskalakantojen puutetta suurena ongelmana. Monien vesistöjen tila on myös ollut heikko muista syistä kuin vesi-rakentamisesta johtuen.

EU:n vesipuitedirektiivi ja sen esiin tuo-

ma vaatimus saada jäsenmaiden vesistöt hy-vään ekologiseen tilaan vuoteen 2015 men-nessä toi esille myös vaatimuksen tarkastel-la virtavesien vaellusesteellisyyskysymyksiä osana vesistön tilan parantamista. Tässä yh-teydessä päätettiin laatia strategia, jossa lin-jattaisiin minkälaisin kriteerein, minkälaisiin kohteisiin ja minkälaisiin toimiin sitoutuen vesistöjemme vaellusesteellisyyskysymyksiä jatkossa ratkaistaisiin. Myös se seikka, että käytännössä kaikki Suomen jäljellä olevien vaelluskalojen luonnonkannat olivat uhan-alaisia, vaikutti taustalla. Vuonna 2012 val-mistui valtioneuvoston periaatepäätöksenä kalatiestrategia. Strategian visio, tavoitteet ja seitsemän toimintalinjaa ohjaavat kalatiera-kentamista Suomessa jatkossa. Strategiaan si-sältyy myös 55 padon kärkikohdelista, vaikka on vielä useita satoja muita kohteita, joissa on tarvetta poistaa vaellusesteitä.

Mikko Koivurinta, kalastusbiologiUudenmaan ELY-keskus

Miten Suomen kalatiestrategia vastaa kalojen suojelutarpeeseen?

”Toteutettujen kalataloudellisten kunnostus-ten ansiosta vaelluskaloilla on nyt vapaa kul-kuyhteys mereltä latvoille asti. Vaellussiika-, lohi- ja meritaimenkantojen kotiuttamiseen Koskenkylänjokeen on nyt hyvät edellytykset ja Koskenkylänjoesta voi jälleen tulla merkit-tävä vaelluskalajoki Suomenlahden alueella.”

Koskenkylänjoki tunnetaan vanhana meri-taimenjokena. Siitä kerrotaan muun muassa Segerstrålen vuonna 1937 tekemässä selvityk-sessä, jonka mukaan jokisuuhun 1680-luvul-la rakennettu Forsbyn rautaruukki ja ruuk-kipato estivät meritaimenen nousun jokeen. Yksittäisiä meritaimenia kuitenkin pyydet-tiin jokisuusta vielä 1930-luvulla. Vuonna 1993 valmistuneen Forsbynkosken kunnos-tuksen jälkeen vaelluskaloilla oli jälleen mah-dollisuus nousta Koskenkylänjokeen, mutta noin kuuden kilometrin päässä Forsbynkos-kesta sijaitseva Kuuskosken voimalaitospato esti kalojen nousun joen keski- ja yläjuoksul-le. Uudenmaan TE-keskus sai vuonna 2004 luvan kalatien rakentamiseen Kuuskoskelle. TE-keskus joutui kuitenkin käymään kaikki valitusasteet läpi ennen kuin lupa sai lainvoi-man vuoden 2007 viimeisenä päivänä. Tou-kokuussa 2008 Uudenmaan ympäristökeskus lopulta aloitti luonnonmukaisen kalatien ra-kentamisen Kuuskosken voimalaitoksen pa-don ohittamiseksi Uudenmaan TE-keskuk-sen myöntämällä rahoituksella. Kuuskosken kalatie valmistui syksyllä 2008.

Kalatien pituus on 137 metriä ja pituus-kaltevuus 4,4 prosenttia. Kalatiessä on nou-sua noin kuusi metriä ja siinä on betoniraken-

teisen yläkynnyksen lisäksi 11 luonnonkivi-rakenteista kynnystä. Kynnysten leveys on neljä metriä ja kynnysten välinen korkeus-ero 0,35–0,55 metriä. Yläkynnyksen leveys on kolme metriä. Kynnysten välissä on vir-takiviä, joilla myös porrastetaan nousua. Ka-latien syvyys on 0,3–0,8 metriä.

Kalatien lisäksi kunnostettiin vanhan voi-malaitoksen alakanavan aluetta ja sivu-uo-maa noin 120 metrin matkalta. Kunnostetun alueen pinta-ala on noin 600 m2. Alueen ve-sityksen varmistamiseksi patoon asennettiin lisävesitysputki, jolla johdetaan noin 300 l/s alakanavaan.

Kuuskosken hankkeen kokonaiskustan-nukset olivat noin 202 000 euroa. Hankkeen kustannukset muodostuivat kalatien raken-tamiseen liittyvien töiden lisäksi Kuuskosken sivu-uoman kalataloudellisesta kunnostuk-sesta, kosken vesitysputken rakentamisesta, kalatien lähellä sijaitsevan asuinrakennuk-sen viemäröinnin muutostöistä, aidan ja pa-toaltaan ohjauspuomin sekä voimalaitoksen huoltosillan rakentamisesta, tarkkailututki-muksista ja hankkeen hallinnoinnista. Kuus-kosken varsinaisen kalatieuoman rakenta-minen maksoi 650 €/m. Nousumetriä kohti kustannukset olivat noin 14 800 €. Kun kus-tannuksiin lasketaan myös kalatien rakenta-miseen liittyneiden erityisrakenteiden kus-tannukset, maksoi Kuuskosken kalatie noin 21 600 €/nousumetri.

Kuuskosken kalatien rakentamisen li-säksi joella on tehty muitakin kunnostus-toimenpiteitä. Vuosina 2006 ja 2007 Uuden-maan ympäristökeskus kunnosti Koskenky-

länjoella viisi koskea, joista Mickelspiltomin Kvarnforsissa sijaitsevan padon yhteyteen rakennettiin myös kalatie. Vuonna 2010 kunnostettiin vielä joen yläosalla kolme kos-kea HEALFISH-hankkeessa ja rakennet-tiin yksi kalatie. Toteutettujen kalataloudel-listen kunnostusten ansiosta vaelluskaloilla on nyt vapaa kulkuyhteys mereltä latvoil-le asti. Toimenpiteiden myötä vaellussiika-, lohi- ja meritaimenkantojen kotiuttamiseen Koskenkylänjokeen on hyvät edellytykset ja Koskenkylänjoesta voi jälleen tulla merkit-tävä vaelluskalajoki Suomenlahden alueella.

Harri Aulaskari, suunnittelijaUudenmaan ELY-keskus

Kuuskosken kalatie

21

Miten sähkövalinnoilla suojellaan virtaavia vesiä?

Riku Eskelinen, ekoenergiavastaavaSuomen luonnonsuojeluliitto

“EKOenergia-merkityn sähkön ostaminen sitouttaa vesivoimalaitoksen ympäristötekoi-hin. Kuluttaja voi siis vaikuttaa siihen, miten energiasektori toimii. Jo pelkkä mahdollisuus tähän luo myös vastuun toimia.”

Vihreää sähköä on myyty Suomessa vuodesta 1998 alkaen. Suomi olikin Ruotsin ohella en-simmäinen maa, jossa vihreän sähkön tuot-teita tuotiin markkinoille. Nykyään vihreää sähköä voi ostaa kaikissa Euroopan maissa. Euroopassa ja myös Suomessa myydystä vih-reästä sähköstä reilusti yli puolet on tuotettu vesivoimalla.

Vesisähkön vihreyttä on perustellusti kri-tisoitu virtavesiasiantuntijoiden keskuudessa. Vesivoiman rakentaminen on ollut tuhoisaa Suomen vaelluskalakannoille. Virtavesien katoaminen vesivoimarakentamisen myötä on tuhonnut virtakutuisten kalojen kutualu-eet ja kalatiettömät vesivoimalat ovat estäneet kalojen vaelluksen jäljelle jääneillekin kutu-alueille. Vaelluskalojen suojelijat kutsuvatkin vesisähköä joskus myrkynvihreäksi.

Sähkön alkuperän markkina voi kuiten-kin sähkönkuluttajien niin päättäessä myös ratkaista vesivoiman ympäristöongelmia. Suomessa ainoa laillinen keino sähkön alku-perän jäljittämiseen on EU:n GO-alkuperä-takuujärjestelmä. Uusiutuvana myyty sähkö tulee tämän järjestelmän kautta jäljittää tie-tyille voimalaitoksille. Kuluttaja voikin esi-merkiksi vaatia, että hänen sähkönsä jäljite-tään vesivoimalaitokselle, joka sitoutuu ra-kentamaan kalatien. Kalatien rakentaminen saattaa vaikuttaa hyvin minimaalisesti säh-

kön hintaan, mutta vastuullisen kuluttajan kannattaa palkita rahoillaan mieluummin ympäristövastuutaan kantava tuottaja kuin vastuunsa huonommin hoitava.

Suomen luonnonsuojeluliitto on vuodes-ta 2010 alkaen vetänyt Euroopan laajuista hanketta, jonka tuloksena sähkösopimuksil-le syntyi koko mantereen kattava ympäristö-merkki vuonna 2013. Merkin nimi on EKO-energia-merkki. Vesivoimaa voidaan myydä EKOenergiana ainoastaan, jos sen alkupe-rä todennetaan GO-alkuperätakuilla sellai-sille voimalaitoksille, jotka ovat sitoutuneet paikallisten ympäristöjärjestöjen suosittele-miin toimenpiteisiin omien ympäristövaiku-tustensa vähentämiseksi. Sitoutumalla tällai-siin toimenpiteisiin tuottaja saa voimaloilleen EKOenergia-kelpoisuuden viideksi vuodek-si. Mitä suurempi EKOenergia-merkityn ve-sisähkön kysyntä on, sitä useampi voimalaitos on siis sitoutunut oman ympäristövastuunsa parantamiseen.

Suurista suomalaisista sähkönkäyttäjistä merkittävä osa kuluttaa vuonna 2014 vesisäh-köä. Isoja vesisähkön käyttäjiä ovat esimer-kiksi VR, HKL ja Fazer. Lisäksi moni julki-sen sektorin iso sähkönkäyttäjä ostaa vesisäh-köä GO-alkuperätakuiden muodossa. Näille suurille kuluttajille onkin tullut EKOenergi-an kehittämien kriteerien ansiosta mahdolli-suus itse vaikuttaa ostamansa vesisähkön kes-tävyyteen ja koko vesivoimasektorin muut-tumiseen kestävämmäksi. Esimerkiksi valtio voisi ilmoittaa, että valtio-omisteiset yhtiöt ostavat vesisähköä vain, jos vesivoimayhtiöt sitoutuvat esimerkiksi kalatierakentamiseen.

Sähköstä maksettavaan hintaan vaatimuk-sella on kokemustemme mukaan noin 1 €/MWh korotusvaikutus. Mahdollista lisähin-taa voidaan myös laskea niin, että pohditaan millä hinnalla vesivoimalaan, joka tuottaa ku-luttamamme sähkön, saadaan aikaan kalatiet. Jos esimerkiksi kalatien hinta on 300 000 € ja vuosituotanto 100 GWh, saadaan investoin-tikustannus kuoletettua kolmen vuoden so-pimuksella, jossa maksettu lisähinta on 1 €/MWh. Konseptia on kehitetty yhteistyössä Project Fishrun Oy:n kanssa Kalatiesähkön nimellä.

EKOenergian näkökulmasta kalateiden rakentaminen ei kuitenkaan ratkaise kuin pienen osan vesivoiman aiheuttamista ym-päristöongelmista. Sen vuoksi EKOenergia-merkityn vesisähkön myyjän on investoitava aina 0,10 €/MWh lisäraha EKOenergian Ym-päristörahastoon. Sen varat käytetään muihin vesivoiman ympäristöhaittoja korjaaviin toi-menpiteisiin kuten uusien kutualueiden ra-kentamiseen.

Sähkön loppukuluttaja siis voi ja sen pi-täisi kantaa vastuuta kuluttamansa sähkön alkuperästä ja kestävyydestä. Kuluttaja voi vaikuttaa siihen, miten energiasektori toimii. Jo pelkkä mahdollisuus tähän luo myös vas-tuun toimia.

20

22 23

Millä edellytyksillä vapaa-ajankalastus voi kehittyä?

Ilkka Mäkelä, toiminnanjohtajaSuomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

“Vapaa-ajankalastuksen kehittämiselle ei riitä se, että kalakannat pidetään jotenkuten hen-gissä: tarvitaan elinvoimaisempia kalakantoja ja enemmän isoja kaloja. Siksi vapaa-ajanka-lastajat vaativat verkkojen määrän rajoittamis-ta vapaa-ajankalastuksessa enintään neljään verkkoon vapaa-ajankalastajaa kohden.”

Vapaa-ajankalastuksen perusedellytyksiä ovat elinvoimaiset kalakannat ja mahdolli-suus kalastaa. Kalakantojen elinvoima turva-taan ensisijaisesti parantamalla vesiluonnon tilaa. Vapaa-ajankalastuksen kannalta tärkei-tä toimia juuri nyt ovat vaellusesteiden pois-taminen ja lisääntymisympäristöjen kunnos-taminen sekä maatalouden ja turvetuotannon kuormituksen vähentäminen.

Vapaa-ajankalastuksen kehittämisellä tar-koitan: 1. Kalastusharrastuksen kehittämistä entis-tä kestävämmäksi niin, että se ei uhkaa ve-siluonnon tai kalakantojen elinvoimaa, hyö-dyntää taloudellisesti järkevällä tavalla luon-nonvaraa ja on sosiaalisesti hyväksyttävä luontoharrastus.2. Kalastusmahdollisuuksien parantamista niin, että vapaa-ajankalastus tarjoaa kilpai-lukykyisen vaihtoehdon virkistyä luonnossa, ja että kalastusharrastus säilyy yhtenä suoma-laisten suosituimmista luontoharrastuksista, joka luo pohjaa hyvän luontosuhteen kehit-tymiselle ja antaa harrastajalle itselleen ter-veyttä ja elinvoimaa.

Kalastus vaikuttaa kalakantoihin. Sitä oh-

jataan kalastuslainsäädännöllä, jota uudiste-taan parhaillaan. Suomalaisen kalastuslain elinkaari on noin 30 vuotta. Suurin ongelma kalastuksen ohjauksessa on verkkokalastuk-sen säätely. Siinä ei ole kysymys pelkästään uhanalaisten vaelluskalakantojen suojelusta, vaan myös kalakantojen järkevästä käytös-tä ja paremmista ja kestävämmistä kalakan-noista. Vapaa-ajankalastuksen kehittämisel-le ei riitä se, että kalakannat pidetään joten-kuten hengissä: tarvitaan elinvoimaisempia kalakantoja ja enemmän isoja kaloja. Sik-si vapaa-ajankalastajat vaativat verkkojen määrän rajoittamista vapaa-ajankalastuk-sessa enintään neljään verkkoon vapaa-ajan-kalastajaa kohden. Verkkojen määrän lisäk-si myös vahingollisimpien väliharvuusverk-kojen (solmuväli 31—54 mm) käyttöä tulee lailla rajoittaa ja kalojen alimmat pyyntimitat kirjoittaa lakiin. Kalastuslakiin on kirjattava myös vaelluskalojen kalastuksen pääperiaat-teet: esteettömän vaelluksen turvaaminen, vaellusreittien lisäksi myös syönnösalueiden määrittely vaelluskalavesistöiksi ja sekakan-takalastuksen mitoittaminen heikoimman kalastettavan kannan mukaisesti.

Luontaista lisääntymistä edistävän kalas-tonhoidon turvaamiseksi istutuksiin on aina saatava alueellisen kalastusviranomaisen lu-pa. Kalastusta ohjaavien pääsääntöjen kirjaa-minen lakiin on välttämätöntä, koska koke-mukset nykyisestä kalastuslaista osoittavat, että asetuksenantovaltuuksiin perustuva sää-tely ei toimi. Esimerkiksi uhanalaisten vael-luskalojen alamittojen korottaminen asetuk-sella kesti yli 30 vuotta, vaikka tutkimuksiin perustuva tieto tarvittavista alamitoista oli

käytettävissä jo nykyistä lakia säädettäessä vuonna 1983. Sama pätee myös verkkojen sil-mäkokosäätelyyn (KL 32 §) ja vaelluskalojen vaeltamista turvaavan kalastuksen säätelyyn (KL 28 § ). Valtuudet ovat, mutta maa- ja metsätalousministeriö (MMM) ei käytä niitä.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskus-järjestö on viimeiset kolme vuotta toteuttanut maa- ja metsätalousministeriön avustamaa ”Vastuullinen vapaa-ajankalastaja” -han-ketta, jolla kalastuksen harrastajia ohjataan kestävän käytön mukaiseen kalastukseen sil-loinkin, kun laki ei sitä edellytä. Hankkeen keskeisiä periaatteita ovat kohtuus saaliin määrässä, arvokkaiden isojen emokalayksi-löiden vapauttaminen ja kalojen oikea kä-sittely otettiinpa ne saaliiksi tai vapautettiin. Tärkeitä viestejä ovat, ettei kalaa oteta saa-liiksi yli oman tarpeen eikä sitä varsinkaan myydä, kalastuksessa käytetään välineitä, jot-ka mahdollisimman vähän aiheuttavat kaloil-le fyysisiä vahinkoja tai stressiä ja jätteet tuo-daan pois luonnosta ja vesien pilaantumisesta, kuolleista kaloista sekä vieraista lajeista il-moitetaan välittömästi viranomaisille. Hank-keen tärkeänä tavoitteena on kestävän käytön ohella ylläpitää ja lisätä kalastuksen sosiaalis-ta kestävyyttä. Sen edellytyksenä on myös ka-lastusta harrastamattomien kansalaisten laaja hyväksyntä vapaa-ajankalastukselle.

Mitä tarvitaan vaelluskalakantojen elpymiseen?

Tapani Pakarinen, tutkijaRiista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

”Hyvänlaatuiset kutu- ja poikasalueet, estee-tön kulkuyhteys joki- ja merialueen välillä, kestäväksi mitoitettu meri- ja jokikalastus sekä tavoitetilan asettaminen jokikantojen vaelluspoikastuotannolle ja aikaraja sen saa-vuttamiselle ovat avainasemassa vaelluskala-kantojen elpymiseksi.”

Hyvänlaatuiset kutu- ja poikasalueet: Suomen alueella monessa meritaimenjoessa rehevöity-minen, perkaukset ja hienojakoinen kiintoai-nes ovat ongelmana. Tehostunut vesiensuojelu ja lukuisissa jokivesistöissä toteutetut kunnos-tushankkeet ovat kuitenkin parantaneet veden laatua ja lisääntymisalueiden tilaa.

Esteetön kulkuyhteys joki- ja merialueen välillä rakennetuissa joissa: Etenkin suurten jokien voimalaitospadot ovat haastavia koh-teita kalateiden suunnittelijoille. Hyvin toi-miva kalatie ei viivästytä kalojen nousua ku-tualueille. Myös poikasalueilta merivaelluk-selle lähtevät vaelluspoikaset olisi saatava ohjattua kalateitä alas. Voimalaitosten turbii-nien läpi uidessa osa vaelluspoikasista kuolee. Lisäksi jos patoaltaita on useita peräkkäin, myös petojen aiheuttamat kuolevuus kasvaa sillä vaelluspoikaset jäävät viivyttelemään patoaltaisiin sitä pidempään mitä useamman voimalan läpi ne joutuvat uimaan.

Kalastuksen säätelyllä meri- ja jokikalas-tus mitoitetaan kestäväksi: Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) laatii vuo-sittain Euroopan komission tilauksesta lo-hen kalastuskiintiösuosituksen. ICES huo-mioi ainoastaan biologiset seikat (kantojen tila), mutta ei taloudellisia ja sosiaalisia seik-

koja. Kalastuskiintiöstä päättää Eurooppa-neuvosto, joka tarkastelee myös taloudellisia ja sosiaalisia seikkoja. Kalastuskiintiö koskee ainoastaan merikalastusta, mutta myös joki-kalastus on huomioitava kalastuspanoksen mitoittamisessa, jotta kalastus kokonaisuu-dessaan olisi kestävää. Jokikalastuksen mi-toitus on kansallisella vastuulla.

Lohen ammattikalastus tapahtuu ranni-kolla rysien avulla. Samoilla välineillä saa-daan sivusaaliina siikaa ja meritaimenia. Haluttaessa meritaimenet voidaan vapaut-taa rysistä elinkelpoisina takaisin mereen. Verkkokalastusta harjoittavat myös vapaa-ajankalastajat. Meritaimenen vaellusalueella tapahtuva verkkokalastus on haitallista me-ritaimenkannoille, sillä taimenia ei voida va-pauttaa verkosta elinkelpoisina. Etenkin kyl-män veden aikaan lähelle pintaa ulottuvat verkot kalastavat meritaimenia tehokkaasti. Meritaimenella ei ole kalastuskiintiötä, mut-ta sen kalastusta rajoitetaan muilla teknisillä säädöksillä. Toimivina esimerkkeinä kalas-tuksen järjestämisestä ovat Ingarskila-, Van-taan- ja Koskenkylänjoen edustan merialuille asetetut perinteistä kalaväylää huomattavasti laajemmat kalastusrajoitukset, jotka ovat li-sänneet näihin jokiin selviytyneiden emotai-menten määrää merkittävästi.

Kalastus lohi- ja meritaimenjokialueilla on pääosin vapavälineillä tapahtuvaa vapaa-ajankalastusta, joka ilman asianmukaista ka-lastussääntöä voi verottaa liian voimakkaasti jokeen kudulle nousevaa kantaa. Uistimesta tai perhosta takaisin jokeen vapautettujen ka-lojen elinkelpoisuus riippuu mm. veden läm-

pötilasta, väsytysajasta ja siitä kuinka kauan kala pidetään poissa vedestä koukusta irrot-tamisen yhteydessä.

Tavoitteet jokikantojen elpymiselle - ta-voitetila ja aikajänne: ICES:in laskelmissa lohikantojen vaelluspoikasten määrää ver-rataan arvioituun tuotantopotentiaaliin eli siihen, kuinka monta vaelluspoikasta joki pystyisi enimmillään tuottamaan. ICES on valinnut jokikantojen vaelluspoikastuotan-totavoitteeksi 75 prosenttia tuotantopotenti-aalista, koska sen katsotaan olevan sama kuin kestävän enimmäistuoton (MSY, maximum sustainable yield) mahdollistava kannan ko-ko. Tämän katsotaan myös olevan kannan säilymisen vähimmäistaso. Kansainvälises-sä Itämeren lohikantojen hoitosuunnitelman luonnoksessa ei ole asetettu aikarajaa tavoi-tetilan saavuttamiselle. Meritaimenkannoille ei ole Itämeren kattavaa hoitosuunnitelmaa. Meritaimenkantojen tilaa arvioidaan mittaa-malla jokipoikastiheyttä, mutta poikastihe-yksille ei ole sovittua tavoitetasoa.

24 25

Kati Takala, asiantuntijaEnergiateollisuus ry

Energiateollisuus tukee vaelluskalojen elinolojen parantamista – kaikkia keinoja tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi

”Vesivoimalla on keskeinen rooli kun siirry-tään kohti hiilineutraalia energiajärjestelmää ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Lisäksi vesivoimaloita käytetään tasapainottamaan sähkön kulutusta ja tuotantoa lyhyellä aika-välillä eli niin sanottuna säätövoimana. On tärkeää, että vesivoiman tuotantoa vähentäviä toimia tehdään vain, kun niistä on selkeästi hyötyä vaelluskaloille tai muulle eliöstölle.”

Viime vuosina monet tahot, myös Energiate-ollisuus ry ja vesivoimayhtiöt, ovat panosta-neet vaelluskalakantojen elinolojen paranta-miseen sekä kunnostuksin että tutkimuksen avulla. Tavoitteena on kalakantojen vahvista-minen siirtyen istutuksista kohti luonnossa li-sääntyviä kantoja ja kestävä hyödyntäminen. Uskon, että nämä hyvät tavoitteet voidaan saavuttaa monipuolisten keinojen avulla il-man, että kukaan kärsii kohtuutonta haittaa.

Vaelluskalojen vaelluksen mahdollistami-nen tarkoittaa usein samalla vesivoimatuo-tannon vähenemistä. Siksi haluan muistut-taa, että vesivoimalla on keskeinen rooli kun siirrytään kohti hiilineutraalia energiajärjes-telmää, mikä puolestaan on välttämätöntä il-mastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vesivoima on tässä muutoksessa tärkeässä roolissa uu-siutuvana energiana ja lisäksi vesivoimaloita käytetään tasapainottamaan sähkön kulutus-ta ja tuotantoa myös lyhyellä aikavälillä, eli niin sanottuna säätövoimana. Säätövoiman tarpeen ennakoidaan lisääntyvän muun mu-assa vaihtelevatuotantoisen uusiutuvan ener-gian tuotannon lisääntyessä. Siksi on tärkeää, että vesivoiman tuotantoa vähentäviä toimia

tehdään vain kun niistä on selkeästi hyötyä vaelluskaloille tai muulle eliöstölle.

Vesivoimayhtiöiden osuus vaelluskala-kantojen hoidossa on jo pitkään ollut lähinnä istutuksista huolehtiminen asetettujen lupa-ehtojen mukaisesti. Velvoitteet ovat mittavia sekä lohen että muiden vaelluskalojen osal-ta. Istutusvelvoitteet ja kalatalousmaksut on asetettu kompensoimaan niitä haittoja, joi-ta vesivoiman rakentamisesta on aiheutunut kalastolle ja kalastukselle. 1990-luvulla istu-tusten tuotto heikkeni merkittävästi ja ryh-dyttiin valmistelemaan siirtymistä istutuspai-notteisesta kalakantojen hoidosta kohti luon-nossa lisääntyviä kalakantoja.

Vaelluskaloihin kohdistuvaa tutkimusta on tehty laajassa yhteistyössä ja saatua arvo-kasta tietoa, jota on hyödynnetty mm. kalatie-suunnitelmiin. Tutkimukset ovat myös osoit-taneet, että vain harvalla joella voidaan ko-konaan luopua istutuksista, joten istutusten tuloksellisuuden parantamiseksi on jatketta-va kalankasvatusmenetelmien ja istutuskäy-täntöjen kehittämistä.

Monissa vesistöissä on onnistuttu paran-tamaan veden laatua ja kunnostamaan ka-loille sopivia lisääntymisalueita niin, että ai-nakin osin luonnossa lisääntyvä vaelluskala-kanta on mahdollinen. Myös vesivoimayhtiöt ja Energiateollisuus ry ovat olleet mukana kunnostuksissa ja tutkimuksissa omalla työl-lä ja rahoittajana. Suunnitelmat vaelluska-lojen palauttamiseksi ovat nyt olemassa mo-neen vesistöön ja kalojen vaelluksen mahdol-listaminen on ajankohtaista, keinovalikoima tulee pitää monipuolisena.

Jotta vaellusyhteyden luominen onnistuisi kaiken kokoisissa voimalaitoksissa, on kehi-tettävä myös vähän vettä kuluttavia kalatei-tä. Tämä on erityisen tärkeää pienvesivoima-laitosten osalta. Vaelluskalat saattavat tarvita voimalaitosten ohittamista helpottavia raken-teita myös alavirtaan vaeltaessaan. Tästäkin aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta rakentei-den hyötyjen ja toteutusmahdollisuuksien ar-vioimiseksi.

Vaelluskalakantojen vahvistamisen onnis-tumiseksi hankkeet on vaiheistettava ja en-simmäisistä kalateistä saatavaa tietoa hyödyn-nettävä seuraavia päätöksiä tehtäessä. Onnis-tumisen edellytyksenä on myös, että joki- tai vesistökohtaisesti on olemassa yhteisesti hy-väksytty kokonaissuunnitelma ja vastuunja-ko rahoituksesta ja rakentamisesta sekä ka-lateiden käytöstä ja kunnossapidosta on sel-keästi sovittu. Kalateiden ohella tulee käyttää myös kalojen ylisiirtoa turvaamaan kalojen pääsyä kutualueille. Näin saataisiin tietoa poikasten lisääntymismahdollisuuksista kus-sakin joessa ilman kalatien rakentamista.

Uskon, että näillä keinoilla ja hyvällä yh-teistyöllä kalatiestrategian tavoitteet voidaan saavuttaa ilman että kukaan kärsii kohtuu-tonta haittaa.

Mikko Peltola, toimittajaYleisradio

Millä edellytyksillä kalastusmatkailu voi kehittyä Suomessa?

“Suomalaisen kalastusmatkailun suurin on-gelma on kalojen vähäisyys. Vaikka kalastus-matkailu perustuu vahvasti kokonaisvaltai-sen luontoelämyksen tuottamiseen, on saa-liin merkitystä turha vähätellä.”

Kalastusmatkailu on matkailua, jossa kalas-tus on keskiössä. Matkakohteet valikoituvat kalastuskohteen mukaan. Kalastusmatkailu voi olla joko omatoimista tai siihen voi liit-tyä oppaan palveluita eri muodoissa sekä ma-joitusta ja muita palveluita. Kalastusmatkailu voi olla myös paikallista tyky-, liike- tai har-rastetoimintaa. Olen listannut omia ja alalla pitkään toimineiden kollegojen ajatuksia ka-lastusmatkailun kasvuun liittyvästä proble-matiikasta.

Suomalaisen kalastusmatkailun suurin ongelma on kalojen vähäisyys. Vaikka ka-lastusmatkailu perustuu vahvasti kokonais-valtaisen luontoelämyksen tuottamiseen, on saaliin merkitystä turha vähätellä. Tiedos-sa on, että ajoittain on päiviä, jolloin kala ei ole syönnillään, mutta jatkuvasti ei voi tuot-taa kalallisesti tyhjiä tai edes vähäisiä päiviä. Lainsäädännön, kalastusjärjestelyiden sekä ympäristöasioiden tulee tukea kestäviä kala-kantoja. Kalojen alamittojen tulee olla kestä-vällä tasolla ja yhden kudun periaatteen on toteuduttava. Tiettyjen petokalojen (lohi, tai-men, kuha, hauki) suosio kalastusmatkailussa ja ihmisten ruokapöydissä yleensä, aiheuttaa näille lajeille kohtuuttoman suuria pyyntipai-neita luoden kalakantojen vääristymiä ja va-kavaa uhanalaisuutta tietyillä alueilla.

Suomalainen istutuskeskeinen kalastus-

politiikka on pikkuhiljaa väistymässä luon-nonkalavetoisen kalastuspolitiikan tieltä. Kalastajat arvostavat yhä enenemässä mää-rin kauniita ehjäeväisiä luonnonkaloja. Lais-kat riekaleiset tankkiautokalat eivät enää tuo samanlaista kalastuselämystä kuin ennen. Kalojen luonnollisen lisääntymisen eteen on tehtävä toimenpiteitä. Kalastuskiintiöt ja ka-lastus yleensä tulee olla kestävällä tasolla. Pa-dottuihin jokiin on tehtävä vaelluskaloille esteetön pääsy kutualueille ja takaisin syön-nösalueille. Kutualueet on saatettava toimin-takuntoon. Maatalouden vesistökuormitusta on vähennettävä sekä teollisuuden vesistöille aiheuttamien ympäristökatastrofien on loput-tava. Vapaa-ajan kalastajien keskuudessa ka-lakantojen hyvinvoinnin merkitys on koros-tunut viime vuosina ja vapaaehtoistoiminta esimerkiksi virtavesien kunnostustoiminnas-sa on lisääntynyt.

Kalastusmatkailua tulee voida harjoittaa samoilla vesillä ammatti- kuin vapaa-ajanka-lastajienkin kanssa. Tämä edellyttää kohtuul-lista ja vastuullista kalastusta kaikilta ryhmil-tä. Haasteita tuovat alueet, joissa pyyntipaine passiivipyydyksillä on suuri. Kalastusoppaan on vaikea selittää omaa ammattitaitoaan (jos-sa asiakkaalle pyritään saamaan kaloja siiman päähän) sekä laskutustaan hiljaisen kalastus-päivän jälkeen mikäli alueella on runsaasti passiivipyydyksiä. Vapaa-ajan verkkokalas-tukseen uhanalaisten kalojen esiintymisalueil-la on syytä puuttua nykyistä tehokkaammin.

Kalastusmatkailu on maassamme vie-lä melko tuntematon matkailun ala. Ongel-mana kasvulle ovat markkinoinnin ja tiedo-

tuksen vähäisyys. Kalastusmatkailu kilpai-lee ihmisten ajasta monen muun aktiviteetin kanssa. Markkinointia tulee kohdentaa po-tentiaalisiin asiakasryhmiin sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Sitä tulee tehdä yhteis-työssä muiden kalastuspalvelu- sekä matkai-lualan yritysten ja tahojen kanssa. Kalastus-matkailussa piillee suuri taloudellinen po-tentiaali. Kalastusmatkailijoiden tuottamat aluetaloudelliset hyödyt on mittavat. Esimer-kiksi Kymijoella on laskettu reilun 200 lohen tuottavan alueelle noin 2 miljoonan euron lii-kevaihdon. Suomi menettää mittavia summia kalastusturismin suuntautuessa ulkomaille, missä olosuhteet menestyksekkäälle kalas-tukselle ovat otollisemmat.

Kalastusopas on kaloista ja kalastusolo-suhteista riippuvainen elinkeinoharjoitta-ja, jonka ammatin harjoittaminen tulee olla yleisesti tiedossa ja tunnustettu. Kalastusop-paiden lupapolitiikan tulee olla selkeää ja sen pitää mahdollistaa isojenkin asiakasryhmien kalastuttaminen. Laadukkaan kalastusmat-kailun kehittymiselle on tärkeää, että kalas-tusoppaan ammattitutkintoa kehitetään ja yl-läpidetään niin kuin muillakin matkailualan sektoreilla.

26 27

Maija Heikkinen, ympäristöasiantuntijaMetsäteollisuus ry

Metsäteollisuuden vaikutukset jokivesien veden laatuun ja kalakantojen kehitykseen: case Kymijoki

”Kymijoen oma lohikanta tuhoutui 1950-lu-vulle mentäessä metsäteollisuuden ja vesi-voimateollisuuden yhteisvaikutuksesta. Lohi palasi Kymijokeen 1980-luvulla, kun veden-laatu parani ja metsäteollisuuden ja vesivoi-man kustantamat istutukset alkoivat tuottaa tulosta.”

Vesistöpäästöjen vähentäminen ja vesiensuo-jeluun panostaminen on yksi tärkeimmistä osa-alueista metsäteollisuuden ympäristön-suojelutyössä. Metsäteollisuus on investoinut veden kuormittamista ja kulutusta vähen-tävään teknologiaan usean vuosikymmenen ajan sekä tehnyt laajamittaisia vesistötutki-muksia vesien tilan parantamiseksi. Metsäte-ollisuuslaitosten osuus vesistöjä kuormittavis-ta toiminnoista on vähentynyt merkittävästi. Nykyään esimerkiksi ravinnepäästöistä vain 3 - 4 prosenttia on peräisin metsäteollisuudes-ta. Vettä käytetään vastuullisesti ja käytetty vesi puhdistetaan ennen vesistöön laskemista.

Vuonna 1962 uuden vesilain myötä met-säteollisuus yhdessä muun teollisuuden ja kuntien kanssa perustivat vesiensuojeluyh-distykset huolehtimaan vesistöjen tilasta sekä tuottamaan jäsenistön tarvitsemia vesistöpal-veluja ja -tarkkailua. Kymijoen ja sen edus-tan merialueen yhteistarkkailusta vastaa Ky-mijoen vesi ja ympäristö ry. Yhteistarkkai-lussa tutkitaan muun muassa vedenlaatua, kalastoa, pohjaeläimiä ja haitallisia aineita.

Joissa on yleensä eroosiosta johtuen hie-man sameampi vesi kuin järvissä, mutta Ky-mijoen vesi on luontaisesti aika kirkasta. Ky-mijoki alkaa syvästä ja melko kirkasvetises-

tä Päijänteestä virraten vuolaana ja nopeasti mereen. 1980-luvulle asti Kymijoen veden-laatu oli verraten heikkoa. Tämän jälkeen teollisuus ja myös yhdyskunnat onnistuivat kehittämään vedenpuhdistusjärjestelmänsä niin, että joen vedenlaatu alkoi nopeasti pa-rantua. Siksi Kymijoen vedenlaatu ei enää heikenny teollisuuden vaikutuksesta.

Nykyään tärkein joen ja jokisuiston mi-nimiravinne, fosfori, saadaan erinomaisesti poistettua puhdistamoille lähtevästä vedestä. Kymijoen keskimääräinen kokonaisfosfori-taso 10-20 µg/l on jo pienempi kuin rannikon merialueella. Alajuoksulla lähellä jokisuistoa, Ahvenkosken haaralla, on maatalouden vai-kutuksesta joen ravinnepitoisuus lähes kak-sinkertaista, vaikka siellä ei ole pistekuormit-tajia.

Joen puhdistumisen ansiosta vedenlaatu on riittävän hyvä kaikkien lohikalalajiemme lisääntymiselle. Lohi on Kymijoessa erityisen huomion kohteena, eikä Suomenlahdella ole luontaisesti toista yhtä sopivaa jokea lohen li-sääntymispaikaksi. Kymijoen oma lohikanta tuhoutui 1950-luvulle mentäessä metsäteol-lisuuden ja vesivoimateollisuuden yhteisvai-kutuksesta. Lohi palasi Kymijokeen 1980-lu-vulla, kun vedenlaatu parani ja metsäteolli-suuden ja vesivoiman kustantamat istutukset alkoivat tuottaa tulosta. Kymijoessa lohen luontaisen lisääntymisen esteenä ovat kuiten-kin padot ja sorapohjaisia kutupaikkojakin on melko vähän. Tulevaisuudessa kalateillä, entistä laadukkaammilla istutuksilla ja kutu-alueiden kunnostuksilla voidaan lohikantaa ylläpitää ja vahvistaa.

Vedenlaadun lisäksi moni muukin tekijä vaikuttaa vesistön luonnonoloihin. Kun joet yleensä laskevat yhtenä isona haarana me-reen, Kymijoki jakaantuu alajuoksulla vii-deksi erilliseksi haaraksi tarjoten monipuo-lisen ekosysteemin erilaisille eliöille. Kymijo-en vaihtelevat tulvarannat ovat esimerkkejä sellaisista elinympäristöistä, joiden merki-tystä harvinaisille eläimille ja kasveille ei ole riittävästi vielä tiedostettu. Harvinaiset ja uhanalaiset lajit ilmentävät poikkeuksellisia olosuhteita ja toisaalta usein myös haavoittu-vuutta ihmisen toiminnalle. Usein virtavesien lajisto kuitenkin palautuu nopeasti ympäris-tön kohentuessa.

Vesistövaikutusten tarkkailu on osa met-säteollisuuslaitosten toimintaa. Metsäteolli-suus osallistuu myös kalakantojen hoitoon maksamalla vuosittain kalatalousmaksun. Vesistövaikutuksia seurataan jatkuvasti ym-päristöluvissa määriteltyjen velvoitetarkkai-lujen ja yhteistarkkailujen mukaisesti.

Markku Marttinen, kalatalouspalvelut -ryhmän päällikköUudenmaan ELY-keskus

Vesien omistuksen ongelmat ja ratkaisut kalakantojen säätelyssä

”Pirstoutunut omistus ja lisäksi omistajien passiivisuus aiheuttaa erityisen suuren haas-teen kalavarojen käytön ja hoidon järjestä-misessä.”

Suomen merialueen erityispiirteenä on vesi-en yksityisomistus. Maamme meren ranni-kon kylänrajojen sisäpuoliset vesialueet ovat yksityisiä ja ulkopuoliset yleisiä. Yksityiset vesialueet voivat olla pelkästään yhteen kiin-teistöön kuuluvia jaettuja yksityisvesiä tai useammalle kiinteistölle yhteisesti kuuluvia. Suomenlahden rannikkokunnissa on noin 2000 yhteisen vesialueen osakaskuntaa, jois-ta yli puolet on pinta-alaltaan alle 10 hehtaa-ria. Tämän lisäksi alueella on lähes 5 000 ja-ettua yksityisvesipalstaa. Vesien omistus on voimakkaasti kaupungistumassa ja monien osakaskuntien toiminta on hiipunut. Vesi-alueet ovat varsinkin Uudellamaalla jakautu-neet lukuisiin pieniin yksiköihin. Esimerkik-si Porvoossa on yhteensä 724 vesialuekiinteis-töä, joista 2/3 on jaettuja yksityisvesiä, joiden keskikoko on vain 22 hehtaaria.

Vesialueen omistajalle kuuluu kalastus-oikeus, siitä määrääminen sekä velvollisuus huolehtia kalakantojen hoidosta. Pirstou-tunut omistus ja lisäksi omistajien passiivi-suus aiheuttaa erityisen suuren haasteen ka-lavarojen käytön ja hoidon järjestämisessä. Kalat liikkuvat laajoilla alueilla ja usein li-sääntymisalueet ovat toisaalla kuin syönnös-alueet. Rajalliseen kalakantaan kohdistuu pyyntiä lukuisten omistusyksiköiden alueilla ja säännöt kalastukseen vaihtelevat runsaas-ti. Pirstoutunut omistus yhdistyneenä omis-

tajien haluttomuuteen myöntää kalastuslu-pia on vaikuttanut olennaisesti kalastuslain muutoksiin muun muassa läänikohtaisen viehekalastusjärjestelmän ja ELY-keskusten myöntämien kalastusopaslupien muodoissa. Edelleen on paineita riittävien vesialueiden saamiseksi myös ammattikalastuksen käyt-töön. Kokonaisvaltaisen, kalojen kaikki elin-kierron vaiheet ja kunkin kalakannan tilan huomioonottava suunnittelu on etenkin vael-luskalojen osalta omistusyksiköiden pienen koon vuoksi erittäin haasteellista.

Laajojen kalastusalueiden perustamisella pyrittiin vähentämään pienten omistusyksik-köjen aiheuttamaa ongelmaa. Käytännössä Uudenmaan rannikkoalueilla kalastusalueet eivät kuitenkaan muodostuneet kalatalou-dellisesti yhtenäisiksi: kalastusalueiden rajat kulkevat pitkälle kuntarajojen mukaisesti, mistä johtuen monet merenlahdet ovat hal-ki ja vaelluskalajoet poikki. Myönteistä ke-hitystä on viime aikoina kuitenkin tapahtu-nut kalastusalueiden yhdistymisen muodossa ja kalastusalueet ovat tehneet solmuväli-, ala-mitta ja rauhoituspäätöksiä alueillaan. ELY-keskusten toimivalta säädellä kalastusta yk-sityisvesillä on hyvin rajallinen. Uhanalaisten meritaimenkantojen suojelemiseksi Suomen-lahden ELY-keskukset ovat säädelleet meri-taimenen kalastusta jo pitkään, mutta niiden päätökset koskevat vain valtion yleisvesiä.

Meneillään oleva kalastuslainsäädännön kokonaisuudistus toteutetaan merkittävästi erilaisessa perustuslaillisessa kehyksessä kuin voimassaoleva laki (vuonna 1982) säädettiin ja tämä on otettava huomioon kiinnittämäl-

lä riittävästi huomiota myös muihin perusoi-keuksiin kuin omaisuudensuojaan. On luota-va normisto, joka vastaa nyky-yhteiskunnan ja sen jäsenten tarpeita ja joka ottaa tasapuo-lisesti huomioon kaikkien osapuolten oikeu-tetut intressit. Erityisesti luonnonarvojen ja ympäristön monimuotoisuuden merkityk-sen kasvu on otettava huomioon kalastuksen sääntelyä uudistettaessa. Kalastusalueiden päätökset eivät saa olla ristiriidassa nykyisen perustuslain kanssa.

Kalastuslain uudistuksessa kalakantojen tärkeimmäksi hoitotoimeksi maa- ja metsä-talousministeriö esittää säätelyä. Erityisesti heikentyneiden ja uhanalaisten kalakantojen suojelua halutaan tehostaa. Kalastuksen sää-tely perustuisi valtakunnallisiin ja alueellisiin hoitosuunnitelmiin, joiden perustana olisivat riittävän suuret vesialueet, tutkitun tiedon hyödyntäminen ja osallistava prosessi. Suun-nitelmilla olisi nykyistä suurempi sitovuus suhteessa kalastusoikeuden haltijoihin. Sää-telyä toteutettaisiin jatkossa asetuksilla sekä ELY-keskusten hallintopäätöksillä.

Esa Korkeamäki, toiminnanjohtajaKymijoen vesi- ja ympäristö ry

28 29

”Kalastajien määrä vähenee ja heidän keski-ikänsä on korkea. Aivan ratkaiseva kysymys on, mistä löytää uusia kalastajia.”

Ammattikalastus tuottaa kalaa kuluttajien lautasille, pitää saaristoa asuttuna, poistaa ve-sistä ravinteita ja antaa asiakkaille elämyk-siä. Troolaamalla saadaan 90 prosenttia me-rialueen ammattikalastussaaliista ja 72 pro-senttia ammattikalastuksen arvosta. Saalis koostuu silakasta ja kilohailista. Troolialus-ten keskikoko on kasvanut ja alusten omis-tusta on valunut ulkomaille, etenkin Viroon. Saalis painottuu Selkämerelle ja varsinaisel-le Itämerelle.

Rysäkalastuksen tärkeitä saalislajeja ovat lohi, siika, silakka, ahven, kuha ja lahna. Ry-säkalastuksen etuna on, että saalis saadaan elävänä. Kalan laatu on hyvä ja ei-toivottu saalis voidaan vapauttaa vahingoittumatto-mana. Hylkeenkestävä ponttonirysä, joka on ruotsalainen keksintö, on rannikkokalastuk-sessa merkittävin innovaatio viimeisen kah-denkymmenen vuoden aikana.

Viime vuosien uutuus on poistokalastus, jossa kalastajat saavat tukea poistetuista ja eteenpäin luovutetuista särkikaloista 0,40 €/kg. Poistokalastuksen tarkoituksena on pois-taa vesistä ravinteita ja rehevöitymistä kiih-dyttäviä kalalajeja. Poistokalastuksen myö-tä särki ja lahna ovat palanneet Suomessakin talouskaloiksi.

Suomessa verkkokalastus on pääasiassa vapaa-ajankalastusta, mutta myös ammatti-kalastajat käyttävät verkkoja. Verkkokalas-tuksen heikkoutena on, että sivusaaliina saa-

tavia uhanalaisia tai alamittaisia kaloja ei voi vapauttaa elävinä.

Etelä-Suomen kalatalousryhmä teetti epävirallisen esiselvityksen siitä, miten Suo-menlahden rannikkokalastus täyttää kan-sainvälisen MSC-ympäristösertifikaatin kri-teerit. Selvityksen perusteella rysäkalastus näyttää täyttävän vaatimukset.

Yli puolet sisävesien ammattikalastussaa-liista on muikkua. Kalastus painottuu Etelä-Savoon. Samoilla alueilla elää myös saimaan-norppa. Trooli ja nuotta ovat sisävesillä am-mattikalastajien tärkeimmät pyydykset ja ne ovat norpan kannalta ongelmattomia.

Hylkeet olivat vähällä hävitä Itämeres-tä 1970-luvulla ympäristömyrkkyjen vuok-si. Nyt myrkkytilanne on helpottanut ja hylkeet lisääntyvät normaalisti. Hallikanta on kolminkertaistunut 2000-luvulla; viime vuosien laskennoissa on havaittu noin 30 000 hallia. Älykkäinä eläiminä hylkeet ovat oppi-neet hakemaan ruokaa pyydyksistä. Vuonna 2013 suomalaiset kalastajat ilmoittivat heit-täneensä pois 90 tonnia hylkeiden pilaamaa saalista. Tämä on ala-arvio – monet kalasta-jat ovat väsyneet ilmoittamaan hyljevahinko-ja, kun ilmoituksilla ei ole mitään vaikutusta.

Euroopan unioni on kieltänyt hylkeiden kaupallisen hyödyntämisen. Hylkeitä saa met-sästää, niistä saa valmistaa tuotteita ja tuottei-ta saa myydä – mutta toiminta ei saa tuottaa voittoa. Sama Euroopan unioni, jossa puuha-taan kalansaaliin poisheittokieltoa, viestittää, että jos saaliiksi tulee hylje, se on paras heittää pois. Näin hylkeen arvokasta nahkaa, rasvaa ja lihaa ei päästä hyödyntämään.

Teemu Tast, toiminnanjohtajaEtelä-Suomen Merikalastajain Liitto

Millä edellytyksillä ammattikalastus voi toimia?

Merimetso alkoi pesiä Suomessa vuon-na 1996. Kanta on kasvanut nopeasti ja tänä vuonna merimetsoja oli jo yli 20 000 paria. Merimetsot syövät ja nokkivat pyydyksistä kaloja jopa kymmenien metrien syvyydestä. Nokitut kalat eivät kelpaa myyntiin.

Kalastajien määrä vähenee ja heidän kes-ki-ikänsä on korkea. Aivan ratkaiseva kysy-mys on, mistä löytää uusia kalastajia. Yksi mahdollisuus olisi, että kalastusoppaat laajen-taisivat toimintaansa perinteiseen kalastuk-seen. Rannikkokalastuksen tulevaisuus on rysissä.

Suuri kysymys on sekin, onko yhteiskun-nan ilmapiiri ammattikalastusmyönteinen. Viime vuoden heinäkuussa virisi kampanja Suomenlahden lohenkalastusta vastaan, vaik-ka heinäkuussa kalastettavasta lohesta yli 80 prosenttia on istutuskalaa, joka on tarkoitet-tu kompensaatioksi ammattikalastajien kär-simistä vahingoista. Kymijoen patojen alle kerääntyi syksyllä suuret määrät lohta, joista pääosa ilmeisesti kuoli muutaman kuukau-den kuluessa. Myös poistopyyntiä harjoitta-vat kalastajat ovat joutuneet vihakampanjan kohteiksi. Rannikolla kalaa myyvän pitää il-moittautua kalastajarekisteriin. Saman käy-tännön tulisi koskea myös sisävesiä.

3130

”Kalastuslain keinot eivät yksin riitä turvaa-maan kalaston monimuotoisuutta. Olennais-ta on puuttua vesirakentamiseen ja kuormi-tukseen.”

Maailmassa tunnetaan noin 28 000 ja Suo-messa noin sata kalalajia. Vakinaisina meil-lä esiintyy 22 merikalalajia ja 47 sisävesi- ja vaelluskalalajia, joista pääosa pärjää Itäme-ressä. Osa sisävesikaloista on monenlaisissa vesissä viihtyviä yleiskaloja, kuten hauki ja ahven, osa karujen vesien lajeja, kuten muik-ku ja nieriä, sekä osa rehevien vesien lajeja, kuten suutari, ruutana ja pasuri. Kalalajien lukumäärä vähenee etelästä pohjoiseen. Ko-ko Suomessa esiintyviä kalalajeja ovat siika, taimen, mutu, hauki, kymmenpiikki, made ja ahven. Ancylusjärvi-vaiheessa saapuneet, lämmintä vettä vaativat lajit, kuten turpa, sorva ja suutari eivät ole vielä levinneet ete-läistä Suomea pohjoisemmassa.

Vesiekosysteemissä kalat ovat petoina riippuvaisia ravintoketjun edeltävistä osasis-ta. Ympäristön muutokset vaikuttavat suo-raan ja välillisesti kalakantojen lajistosuhtei-siin, kokonaismäärään ja elinvoimaisuuteen. Kaloille tärkeitä veden ominaisuuksia ovat lämpötila, liuenneen hapen määrä, suolapi-toisuus ja happamuus.

Rehevöityminen johtaa särkikalojen li-sääntymiseen. Ne saattavat pohjaa pöllyttä-essään pahentaa järven rehevöitynyttä tilaa. Särkikalojen poistokalastusta on käytetty vesien kunnostusmenetelmänä, vaikka osa suhtautuu menetelmään kriittisesti. Ravin-toketjukunnostuksen ideana on, että saaliis-

sa poistuvien, pienten, planktonia syövien kalojen määrän vähetessä eläinplankterien koko pääsee kasvamaan, ja nämä kykenevät tehokkaammin laiduntamaan kasviplankto-nia, mukaan lukien sinileviä. Pohjaa tonkivi-en särkikalojen väheneminen ja hajoamaan päätyvän kalamassan vähentyminen johtavat veden tilan parantumiseen.

Vesiluonnon monimuotoisuuden kan-nalta uhanalaisten kalalajien vaaliminen on tärkeää. Vuoden 2010 punaisen kirjan mu-kaan useimmat uhanalaisista kalalajeistam-me ovat jokikutuisia vaelluskaloja. Merkit-tävimpiä uhanalaisuuden syitä ovat vesira-kentaminen, kalastus ja heikko vedenlaatu. Yllättävän moni kalalaji on puutteellisesti tunnettu.

Äärimmäisen uhanalaisia ovat järvilo-hi, meritaimen, saimaannieriä ja merihar-jus. Erittäin uhanalaisiin lajeihin kuuluvat ankerias ja vaellussiika sekä taimenen sisä-vesien kannat napapiirin eteläpuolella. Ka-laston heikkoa suojelutilaa kuvaa hyvin, että meillä ei ollut yhtään kokonaan rauhoitettua kalalajia ennen kuin saimaannieriä rauhoi-tettiin kalastusasetuksella 1.1.2014 alkaen. Kohtuullista olisi, että vähintään äärimmäi-sen uhanalaiset ja erittäin uhanalaiset kalala-jit rauhoitettaisiin lailla.

Kalakantojen turvaamiseksi on asetet-tu lisääntymisaikaa suojaavia rauhoitusai-koja sekä alamittoja. Neljän lohikalan ala-mitat nousivatkin vuoden 2014 alussa. ELY -keskukset voivat kieltää kalastusoikeuden tietyillä alueilla ja kalastusalueet voivat pe-rustaa rauhoituspiirin arvokaloille. Saimaan-

Heli Jutila, ympäristöasiantuntijaSuomen luonnonsuojeluliitto

Kalat osana vesiluonnon monimuotoisuutta

norpan esiintymisalueella on asetuksin rajoi-tettu kalastusaikaa ja -keinoja. Kalastus voi-daan kieltää luonnonsuojelualueilla. Silti kalastusta on rajoitettu meillä varsin vähän, ja uusia rajoituksia lienee tulossa.

Kalastuslain keinot eivät yksin riitä tur-vaamaan kalaston monimuotoisuutta. Olen-naista on puuttua vesirakentamiseen ja kuor-mitukseen. Kalatiet tulee saada mahdolli-simman moniin padottuihin vesiin, ja joitain patoja on järkevä myös purkaa. Vesilakiin tarvitaan muutos, jolla voimayhtiöt voitaisiin velvoittaa rakentamaan ja vesittämään kala-tiet. Koskiensuojelulakia ei tule avata.

Maa- ja metsätalouden sekä turvetuotan-non kiintoaine- ja ravinnekuormitusta tulee vähentää ympäristönsuojelulain keinoja vah-vistamalla ja tukipolitiikkaa uudelleen suun-taamalla. Myös kunnostus- ja suojeluhank-keita tarvitaan vesien hyvän ekologisen ja kemiallisen tilan saavuttamiseksi.

Vieraslajit aiheuttavat uhkan vesiluonnol-le. Esimerkiksi haitallinen vieraslaji, puro-nieriä, kilpailee tilasta ja ravinnosta taimenen kanssa. Mustatäplätokon ja hopearuutanan todettiin RKTL:n tutkimuksessa aiheuttavan haittaa alkuperäisille lajeille ja ekosysteemi-tason muutoksia. Haittojen minimoimiseksi on ryhdyttävä välittömiin toimiin vieraslajien leviämisen estämiseksi.

”Pyyntikokoa nostamalla ja pyyntiponnis-tusta tarvittaessa rajoittamalla voitaisiin kuhasaaliiden vaihtelua tasata. Tämä olisi tärkeää varsinkin ammattikalastuksen kan-nattavuudelle ja varmistaisi myös sukukyp-sien emokalojen riittävää määrää kuhakan-noissa.”

Kuha esiintyy lähes koko rannikkoalueel-lamme ja järvissä Etelä-Lappiin saakka. Runsaimmat kannat ovat alun perin eläneet rannikon lahdissa ja jokisuistoissa, rehevissä järvissä ja ruskeavetisissä reittivesissä. Kuha on kuitenkin istuttamalla kotiutettu moneen muuhunkin järveen. Kuhakannat ovat viime vuosikymmeninä runsastuneet, koska läm-pimät kesät, vesien rehevöityminen ja veden tummuminen tai samentuminen ovat edis-täneet hämärässä saalistavan kuhan runsas-tumista. Kuha onkin nykyään sekä ammat-ti- että virkistyskalastuksen tärkeimpiä saa-lislajeja. Kokonaissaalis oli 3,9 miljoonaa kg vuonna 2012 ja kaksi kolmasosaa siitä saatiin sisävesistä. Virkistyskalastajat pyysivät 80 prosenttia kuhasaaliista.

Kuha on pitkäikäinen, suureksi kasvava ja myöhään sukukypsyvä petokala. Suomen kuhakannat vaihtelevat voimakkaasti, koska poikasten menestyminen riippuu kesän säis-tä. Lämpimät kesät tuottavat runsaita vuosi-luokkia ja kylmät heikkoja. Koiraskuhat ku-tevat ensimmäisen kerran 4-5-vuotiaina ja naaraat vuotta vanhempina. Tällöin niiden pituus vaihtelee tyypillisesti 35-45 cm välillä. Hedelmällisyys on suuri, kilon kuhanaaraalla on noin 150 000 mätimunaa ja suurimmilla yli

Jukka Ruuhijärvi, tutkijaRKTL, Tutkimus- ja asiantuntijapalvelut

Kuhan kestävä kalastus

5 kg naarailla mätimunia voi olla toista mil-joonaa. Kuhan kutuaika on touko-kesäkuus-sa. Koiras valitsee ja puhdistaa kutualueelta pesän, johon yksi naaras laskee mätinsä. Koi-ras vartioi hedelmöittämäänsä mätiä poikas-ten kuoriutumiseen saakka.

Ekologisesti kestävän kalastuksen ei pitäisi kohdistua nuoriin kuhiin, jotka eivät ole vielä ehtineet kutea. Jos kalastus aloitetaan selvästi ennen kutukypsyyskokoa, nopeakasvuisim-mat ja usein samalla vanhempina sukukypsy-vät yksilöt kalastetaan pois ennen kuin ne eh-tivät lisääntyä. Tämä saattaa vaikuttaa kan-nan perimään siten, että tulevien sukupolvien kalat keskimäärin kasvavat hitaammin ja tu-levat nuorempina kutukypsiksi. Kestävä ka-lastus ei myöskään saisi olla niin tehokasta, ettei kuhakannassa ole riittävästi myös suu-ria, monikiloisia jo useampaan kertaan kute-neita kaloja, joiden tiedetään tuottavan run-saasti ja hyvälaatuisia poikasia. Taloudellinen kestävyys edellyttää, että kalastuksen ohjauk-sella varmistetaan korkea ja vakaa saalistaso. Kalastusta ei saa tarpeettomasti rajoittaa tai estää ja ammattikalastukseen pitää olla mah-dollisuus. Sosiaalinen kestävyys edellyttää eri kalastajaryhmien tasapuolisia mahdollisuuk-sia kuhan kalastukseen.

Kuhan asetuksella säädetty alamitta 37 cm on useimmille kuhakannoille liian pieni. Etenkin nopeakasvuisten kantojen naarasku-hat ehtivät olla pyynnin kohteena pari vuotta ennen sukukypsymistään ja ne saatetaan ka-lastaa liian vähiin jo nuorina. 37 cm pyynti-koko hukkaa myös kuhasaalista, koska kuhat pyydetään nopeimman kasvun vaiheessa vain

puolikiloisina. Monet kalastusalueet ovatkin korottaneet kuhan alamittaa, yleensä se on säädetty 40-45 cm:n. Tämä nostaa pyynnin aloitusikää noin vuodella. Nopeakasvuisim-mille kannoille alamitta tulisi nostaa 50 cm. Jotta alamitan nosto vaikuttaisi, pitää verkko-pyyntiin asettaa solmuvälirajoitus. Voimak-kaan kalastuspaineen vesillä on syytä rajoittaa pyydysten määrää ja rakennetta. Kutualuei-den tai kutuajan kalastuskiellot vaikuttavat myös vapakalastukseen. Useimmissa tapauk-sissa kuhan saaliskoon nosto on johtanut saa-liiden paranemiseen ja kalastajat ovat olleet siihen tyytyväisiä.

Uudistettavassa kalastusasetuksessa toivot-tavasti korotetaan kuhan alamittaa, 45 cm oli-si useimmille kuhakannoille sopiva. Alueelli-sesti pitäisi voida päättää lasketusta tai vielä korkeammasta alamitasta, mikäli siihen on kestävän kalastuksen ehdot täyttävät peruste-lut. Ammatti- ja virkistyskalastus pitäisi erot-taa selvemmin toisistaan ja virkistyskalastajil-le säätää tarvittaessa saaliskiintiöitä ja saaliin myynnin rajoituksia. Nykyisillä säädöksillä kuhanpyynnistä tulee helposti kilpakalastus-ta, jossa pyynti on liian tehokasta silloin kun kuhakanta on vahvimmillaan. Mikäli seuraa-vaksi pyyntikokoon kasvavat kuhavuosiluo-kat ovatkin heikkoja, romahtavat saaliit ja ka-lastajat syyttävät toisiaan ryöstökalastuksesta. Pyyntikokoa nostamalla ja pyyntiponnistusta tarvittaessa rajoittamalla voitaisiin kuhasaalii-den vaihtelua tasata. Tämä olisi tärkeää var-sinkin ammattikalastuksen kannattavuudelle ja varmistaisi myös sukukypsien emokalojen riittävää määrää kuhakannoissa.

32 33

Tunnelmia Ympäristöakatemian seminaarista

Kurssin suunnitteluHannu Lehtonen (Helsingin yliopisto), Markku Marttinen (Uudenmaan ELY-keskus), Matti

Ovaska (WWF), Sanna Rönkkönen (Ympäristöareena ry), Bernt Nordman (Natur och Miljö), Seppo Vuolanto (BirdLife Suomi) ja Heli Jutila (Suomen luonnonsuojeluliitto).

Kiitos kaikille ohjelmaa kommentoineille!

YmpäristöakatemiaYmpäristöakatemia on koulutus- ja keskustelufoorumi, jonka tarkoituksena on lisätä

vuorovaikutusta ja välittää tietoa ajankohtaisista ympäristöteemoista yhteiskunnan päättäjille ja muille vaikuttajille.

Ympäristöakatemiassa perehdytään ympäristökysymyksiin alan johtavien asiantuntijoiden avulla vuorovaikutuksellisuutta ja luontoelämyksiä unohtamatta.Ympäristöakatemian

toiminnasta vastaa Ympäristöareena ry, jonka jäseniä ovat BirdLife Suomi, Natur och Miljö ja Suomen luonnonsuojeluliitto.

Lisätietoja ja kurssin tarkempi ohjelma: www.ymparistoakatemia.fi

Kuva Jarmo Markkanen

Ympäristöareena ryc/o Birdlife Suomi ry, Annankatu 29 A 16

00100 Helsinkiwww.ymparistoakatemia.fi