Mikko Eronen 249880

Karjalainen identiteetti ja kokemuksia Karjalan kotiseutumatkailusta –

Tutkimus sukuni kolmannen polven karjalaisista

Pro gradu -tutkielma

Itä-Suomen Yliopisto

Perinteentutkimus

Marraskuu 2018

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta

Filosofinen tiedekunta

Osasto

Humanistinen osasto Tekijä

Mikko Anteri Eronen Työn nimi

Karjalainen identiteetti ja kokemuksia Karjalan kotiseutumatkailusta – Tutkimus sukuni kolmannen polven karjalaisista

Pääaine

Työn laji Päivämäärä Sivumäärä

Perinteentutkimus

Pro gradu -tutkielma x

Marraskuu 2018

78 Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma

Tiivistelmä

Tutkimukseni Karjalainen identiteetti ja kokemuksia Karjalan kotiseutumatkailusta – Tutkimus sukuni

kolmannen polven karjalaisista käsittelee nimensä mukaisesti oman sukuni kolmannen polven karjalaista

identiteettiä ja kotiseutumatkailua. Halusin selvittää mistä meidän, siirtokarjalaisten jälkeläisten, karjalainen

identiteetti nykypäivänä rakentuu ja mitä kaikkea siihen liitetään. Identiteettikysymyksen lisäksi lähestyn

myös kotiseudun ongelmaa. Kotiseutu voi olla yksinkertaisesti määriteltävissä alueeksi, jolla elää tai on

elänyt. Oman sukuni kohdalla, kuten varmasti monien muidenkin karjalaistaustaisten sukujen tapauksessa,

kotiseudun määritteleminen ei välttämättä olekaan kovin yksinkertaista. Eihän Karjalan matkailua voisi

kotiseutumatkailuksi kutsua, mikäli rajantakaista esi-isien Karjalaa ei koettaisi kotiseuduksi. Tutkimuksen

keskeisimmät kysymykset siis ovat: Mitä karjalaisuus merkitsee sukuni nuoremman polven karjalaisille ja

miten he itse sen kokevat? sekä Miten siirtokarjalaisten nuorempi polvi kokee kotiseutumatkailun ja

valtioiden rajan kohtaamisen ja mitä teemoja he siihen yhdistävät?

Tutkittavani ovat kolmannen polven karjalaisia ja tavalla tai toisella minulle jotain sukua.

Haastattelumetodina käytin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja haastateltavat on tutkimuksessa

anonymisoitu. Vaikka tutkimus ensisijaisesti onkin identiteetin tutkimusta, se on myös selkeästi

kotiseutututkimusta, sillä haastattelukysymykset ovat voimakkaasti sidoksissa sukumme tekemiin Karjalan

kotiseutumatkoihin. Diskurssianalyyttinen lähestymistapa on tutkimukselleni tärkeä, sillä haastateltavani

määrittelevät itse mitä esimerkiksi Karjala, karjalaisuus tai kotiseutu tarkoittaa. Kotiseutumatkailun

toimiessa tutkielmaani kuljettavana runkona olen jakanut ensimmäisen osion tutkielmastani osiin käyttäen

apunani Sallinen-Gimplen (1989) karjalaiseen identiteettiin samaistumisen kriteereitä. Tässä ensimmäisessä

osassa tutkimustani tarkastelen haastateltavieni identiteettiä karjalaisina, mutta osittain suomalaisina.

Tämän lisäksi keskiössä on myös se, mitä he karjalaisuuteen yhdistävät ja miten he tuovat karjalaisuuttaan

esille. Toisessa osiossa käsittelen itse Karjalaan liittyviä seikkoja, kuten Karjalan matkailua ja tunnetta

kotiseudusta.

Siirtokarjalaisia on yleisesti tutkittu runsaasti, mutta heidän jälkeläisensä ovat jääneet tutkimuksissa

vähemmälle huomiolle. Toivon tutkimukseni tuottavan karjalaisuuden tutkimuskentälle jotain uutta. Karjala

koetaan ainakin sukuni kolmannen polven karjalaisten keskuudessa edelleen kotiseuduksi ja sinne tehtävä

matkailu on siten kotiseutumatkailua. Tutkittavillani tunne karjalaisuudesta on voimakkaasti kytköksissä

omiin sukujuuriin ja oman suvun menneisyyteen. Siteet oman suvun menneisyyteen ei kuitenkaan ole ainoa

karjalaisuutta esille tuova tekijä. Karjalaisuus nähdään positiivisena identiteettinä, jota myös tietoisesti

tuetaan esimerkiksi keskustelemalla aiheesta muiden karjalaistaustaisten kanssa, lukemalla Karjala aiheista

kirjallisuutta tai yksinkertaisesti noudattamalla ortodoksisia traditioita.

Avainsanat

Karjala, karjalaisuus, siirtokarjalaiset, identiteetti, kotiseutumatkailu, rajat

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Faculty

Philosophical Faculty

School

School of Humanities

Author

Mikko Anteri Eronen Title

Karelian identity and experiences about homeland tourism – Reseach about the third generation Karelians within my family

Main subject Level Date Number of pages

Folklore Studies

Pro gradu -tutkielma x

November 2018

78 Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma

Abstract

My research Karelian identity and experiences about homeland tourism – Research about the third

generation Karelians within my family addresses the identity of third generation Karelians within my family

and homeland tourism. I wanted to find out how our, third generation Karelians, identity is built today and

what elements are connected with being a Karelian. The dilemma of identity isn’t the only issue this research

is addressing. I am also addressing the issue of home or homeland tourism. Home can be easily defined as a

region where one is currently living or has lived before. However, with my family, and within many families

that have Karelian background, this isn’t so simple. Tourism to Russian Karelia wouldn’t be homeland

tourism if cross-border Karelia, home of our ancestors, wasn’t still seen as home or didn’t have a feeling of

home. The main questions of this research are: What means being a Karelian to the younger generation

Karelians within my family and how they experience it?and How does the younger generation Karelians

experience homeland tourism and encountering the national borders, and what themes they connect to it?

The people I interviewed are third generation Karelians and they are also relatives of mine. As a method of

interview I used half-structured theme interview and I anonymized my interviewees. Although this research

is primarily research of identity, this is also research of homeland tourism, because the questions I used in

my interviews are heavily linked to homeland tourism in Karelia. Discourse analytic approach is important

to this research, because my interviewees defines themselves what different things and topics mean in this

research. Like for example what Karelia means, or what it means to be Karelian and what actually is the

definition home. Homeland tourism works as supporting element throughout the whole research. I separated

the first section of my analysis into five pieces using the criterions of identification by Sallinen-Gimpl (1989)

as my loose guideline. In the first part of my analysis I inspect my interviewees identity as Karelians, but also

partly as Finnish. In addition to this I inspect what themes they associate in being a Karelian and how they

bring it out. In the second part I concentrate on themes that evolve around Karelia itself, like for example

tourism in Karelia and feeling about home.

Karelian evacuees are a group of people that have been researched a lot, but their younger generations are

less researched topic. My goal is to add something new to the field of research about Karelians. At least

within my family Karelia is still our home and tourism to Karelia can be seen as homeland tourism. Amongst

my interviewees the feeling of being Karelian is strongly connected to our ancestry and to the past of our

lineage. The bonds to the history of our family isn’t the only factor that brings out the karelianess. Being a

Karelian is seen as a positive identity that is supported in different ways, like for example by having a

discussions with other people with Karelian background, or by reading literature about Karelia or through

following orthodox traditions.

Keywords

Karelia, karelianess, Karelian evacuees, identity, homeland tourism, borders

Sisällysluettelo

1 Tutkimuksen taustat 1

1.1 Johdanto 1

1.2 Aikaisempi tutkimus 2

1.3 Tutkimusaineisto 4

1.4 Eettisyys 4

1.5 Tutkimuskysymykset ja tutkimusongelma 5

1.6 Terminologia 6

2 Metodologia 8

2.1 Tutkimuksen menetelmät 8

2.2 Karjalaan samaistumisen kriteerit 9

2.3 Identiteetti 10

2.4 Karjala, karjalaiset ja raja 13

2.5 Kotiseutumatkailu 14

2.6 Karjalan pyhyys 16

3 Monenlaiset identiteetit 18

3.1 Mitä on karjalaisuus 18

3.2 Ajallinen kriteeri 20

3.3 Alueellinen kriteeri 26

3.4 Yhteisöllinen kriteeri 30

3.5 Psykologinen kriteeri 35

3.6 Käytännön karjalaisuutta 41

3.6.1 Karjalan kieli 41

3.6.2 Uskonto 44

3.6.3 Karjalaisuuden ylläpitäminen 47

4 Karjalan kotiseutu 52

4.1 Raja 52

4.2 Turismi ja matkustuksen motiivit 58

4.3 Muistojen karjala 61

4.4 Kotiseutu 65

5 Yhteenveto 72

Tutkimuskirjallisuus 75

Haastattelun rakenne 77

1

1 Tutkimuksen taustat

1.1 Johdanto

Karjalasta evakuoitiin Suomeen yli 400 000 henkilöä sotien takia (Kirkinen 1998, 51).

Mihin tämä suuri väkijoukko on kadonnut? Samalla kysymyksellä aloitin myös

kandidaatintutkielmani muutama vuosi sitten. Voi olla, että he ovat omaksuneet

suomalaisuuden karjalaisuutensa rinnalle ja sulautuneet muuhun väestöön. Näiden

siirtokarjalaisten lapset, lastenlapset ja jopa lastenlastenlapset elävät suomalaisina

muiden suomalaisten keskuudessa, mutta ovatko kaikki heistä sittenkään niin suomalaisia

kuin voisi luulla? Tutkimukseni tarkoitus on selvittää siirtokarjalaisten kolmannen polven

tuntemuksia juuriensa kotimaasta ja identiteetistään kotiseutumatkailun kautta. Kuka

oikein enää on karjalainen ja miten nämä karjalaiset karjalaisuutensa kokevat, ja mitä

merkityksiä he sille antavat? Kotiseutumatkailu on ilmiönä monille tuttu. Jollekin

kotiseutumatkailua voi olla pyöräretki kotikuntansa maisemissa, joku puolestaan käy

kotiseutunsa museoissa, kun taas joku voi pitää jo pelkästään isovanhempiensa luona

vierailua kotiseutumatkailuna. Aina kuitenkin kotiseutumatkailu yhdistetään käsitteeseen

tai tunteeseen kodista. Tämä tekee Karjalan kotiseutumatkailusta mielenkiintoisen

aiheen. Miten sellaiset ihmiset, joilla ei itsellään ole niinkään omakohtaisia kosketuksia

karjalaan, kokevat rajan takaisen karjalan omaksi kotiseudukseen? Ja mitä mahdollisia

identiteettiin liittyviä tekijöitä siihen liittyy? Siirtokarjalaisten lastenlapset eivät kohtaa

päivittäin kysymystä ”kuka minä olen”, mutta tämä kysymys nousee helposti pinnalle

matkalla Karjalaan, matkalla kotiseudulle.

Karjalainen identiteetti kiinnostaa itseäni, sillä minun oma sukuni on äitini puolelta

Karjalasta. Innoitukseni tähän tutkimukseen kumpuaakin juuri siitä omasta halusta etsiä

ja määritellä uudelleen omaa identiteettiäni suomalaisena, mutta ehkä hieman

karjalaisena. Vaikka tämä tutkimus onkin tavallaan suoraan minulle itselleni, niin uskon

silti tämän tutkimuksen tuottavan muillekin hyödyllistä tietoa. Tutkimus on tarpeellinen

sillä aiempaa tutkimusta nimenomaan siirtolaisten lapsenlapsien identiteetistä tai heidän

harjoittamasta karjalanmatkailusta vielä ei kovin paljoa ole, vaikka itse siirtolaisia onkin

tutkittu paljon. Tutkimukseni sijoittuu pääosin identiteetin tutkimuksen kentälle, mutta se

sivuaa myös niin etnisyyden- kuin matkailuntutkimustakin.

2

1.2 Aikaisempi tutkimus

Aikaisempaa tutkimusta siirtokarjalaisten identiteetistä löytyy jonkin verran. Karjalan

kotiseutumatkailua on myös tutkittu, mutta kuten jo aiemmin sanoin siirtokarjalaisten

lastenlapset ovat vähemmän tutkittu aihe. Minun tutkimukseni on hyvin lähellä Kaisu

Sallasmaan tutkimusta Siirtokarjalaisten jälkipolven karjalainen identiteetti

kotiseutumatkakertomuksissa, jossa Sallasmaa tarkasteli siirtokarjalaisten jälkeläisten

identiteettiä kotiseutumatkailun kautta. Tutkimuksensa aineistona hän käytti itse

keräämiänsä kotiseutumatkakertomuksia. Hänen kohderyhmäänsä tosin kuuluivat

lastenlasten lisäksi myös siirtokarjalaisten lapset ja tutkimuksessa lastenlasten osuus oli

10 henkilöä tutkimukseen osallistuneista 67:stä henkilöstä (Sallasmaa 2005, 11–12).

Sallasmaa on tästä huolimatta tutkimuksessaan tehnyt sukupolvijaottelun syntymävuoden

mukaan eikä tapauskohtaisesti. Kaikki 60-luvun jälkeen syntyneet kuuluvat hänen

tutkimuksessaan kolmanteen sukupolveen. Tämän hän perusteli sillä, että kolmanteen

sukupolveen kuuluvilla sota-ajan ja Karjalasta lähdön tapahtumat ovat etäisempiä kuin

toiseen polveen kuuluville. (Sallasmaa 2005, 23–24). Tämän jaottelun perusteella

esimerkiksi minun äitini, joka on syntynyt vuonna 1961 kuuluisi kolmanteen polveen.

Omassa tutkimuksessani samanlainen sukupolvi jaottelu ei toimisi, joten määrittelen

kolmannen sukupolven perinteisen isovanhemmat–vanhemmat–lapset käsitteen mukaan.

Tämän määrittelyn mukaan isovanhemmat, jotka ovat eläneet Karjalassa ja ovat myös

muodostaneet identiteettinsä ensisijaisesti karjalaisina edustavat ensimmäistä polvea,

heidän lapsensa edustavat siis toista polvea ja kolmannen sukupolven muodostaa toisen

polven lapset eli Karjalassa eläneiden ja siellä identiteettinsä muodostaneiden

lastenlapset. Tutkimuksessani haastateltavat saavat itse päättää mihin polveen kokevat

kuuluvansa vapaasti soveltamalla edellä mainittua määritelmää.

Tutkimuksia joissa käsitellään siirtokarjalaisten identiteettiä erilaisista näkökulmista, on

ymmärrettävästi enemmän kuin heidän jälkeläisiään käsitteleviä tutkimuksia. Kaija

Heikkisen tutkimus Karjalaisuus ja etninen itsetajunta, Salmin siirtokarjalaisia koskeva

tutkimus on tästä hyvä esimerkki. Hänen tutkimuksensa keskeinen teema on

rajakarjalaisten näkemys ja tietoisuus itsestään ryhmänä. Tarkemmin Heikkinen on

tutkimuksessaan tutkinut siirtokarjalaisten identiteettiä Salmin karjalaisten osalta.

(Heikkinen 1989, 12). Heikkinen tutkimuksessaan on tarkastellut haastatteluaineistonsa

siirtokarjalaisten etnistä itsetajuntaa muistitietona (Heikkinen 1989, 96), mikä poikkeaa

3

hieman omasta työstäni, jossa muistitietotutkimus jää taka-alalle diskursiivisen

lähestymistavan ollessa etusijalla. Toinen esimerkki siirtokarjalaisiin liittyvistä

tutkimuksista on Pirkko Sallinen-Gimplen tutkimus Elävä karjalaisuus, jossa hän tutkii

siirtokarjalaisten muuton jälkeistä elämää. Tutkimuksessaan hän on käyttänyt

museoviraston keräämää aineistoa, joka käsittelee asutustoimintaa ja siirtokarjalaisia.

(Sallinen-Gimpl, 1987). Sallinen-Gimpl on myös vuonna 1989 tekemässään artikkelissa

tarkastellut siirtokarjalaisten kulttuuri-identiteettiä karjalaisuuteen samaistumisen

kriteereiden avulla (Sallinen-Gimpl, 1989). Avaan karjalaisuuteen samaistumisen

kriteerejä myöhemmin tutkimuksessani. Nämä karjalaisuuteen samaistumisen kriteerit

ovat omassa tutkimuksessani tärkeässä asemassa. Kolmantena esimerkkinä mainitsen

Tarja Raninen-Siiskosen tekemän tutkimuksen Vieraana omalla maalla, jossa hän tutkii

karjalaista siirtoväkeä heidän muistelukerrontansa kautta. Raninen-Siiskonen kuvaa

tutkimuksessaan karjalaisen siirtoväen elämää muuton jälkeen, sekä sitä millaisia

merkityksiä he antavat sekä karjalaisuudelle että karjalaisuuteen liittyville teemoille

(Raninen-Siiskonen, 1999).

Karjalantutkimus ei ole unohdettu aihe vaan jatkuvasti tehdään uutta karjalaan liittyvää

tutkimusta, kuten esimerkiksi Kristiina Korjonen-Kuusipuron ja Anna-Kaisa Kuusisto-

Arposen Eloressa ilmestynyt artikkeli ”Muistelun monet muodot – kertomus, kehollisuus

ja hiljaisuus paikan tietämisen tapoina”. Artikkelissa on tutkittu Karjalan muistelua ja sen

kehollisia ja materiaalisia ulottuvuuksia kotiseutumatkalla. Kotiseutumatkaan

osallistunut Korjonen-Kuusipuro on käyttänyt havainnoivaa etnografista tutkimusotetta

(Korjonen-Kuusipuro & Kuusisto-Arponen 2017), joka poikkeaa käyttämästäni

enemmän diskursiivisesta lähestymistavasta. Artikkelissa tutkimukseeni yhdistävänä

tekijänä on kotiseutumatkailu ja oman suvun historian kohtaaminen, joten siksi halusin

tämän artikkelin nostaa esille. 2000-luvun puolelta toiseksi esimerkiksi Karjalan

tutkimuksesta valitsin Outi Fingerroossin monografian Karjala utopiana, sillä Karjala

totisesti nähdään utopiana. Sanatarkasti utopia tarkoittaa paikkaa, jota ei ole, (Fingerroos

2010, 23) mutta Karjala on siinäkin mielessä erikoinen, että Karjalasta puhuessa on

vaikea puhua vain yhdestä Karjalasta, sillä Karjaloita on useita. Meistä kaikille Karjala

voi esiintyä hieman eritavoin. Oli etsimämme Karjalat olemassa tai eivät, niin tästä

huolimatta voimme kuvitella menneisyyden Karjalan haavekuvin.

4

1.3 Tutkimusaineisto

Tutkimukseni kohderyhmäksi valitsin siirtokarjalaisten nuoremman polven jälkeläiset,

eli kolmannessa polvessa karjalaiset. Kuten jo aiemmin mainitsin, haastateltavani saivat

itse määritellä kuuluvatko he kolmanteen polveen. Eli heidän isovanhempansa ovat olleet

karjalaisia. Tutkimuksessani riittää, jos haastateltavan suku on edes osittain karjalainen,

jotta karjalan kotiseutumatkailua voisi nimenomaan kotiseutumatkailuksi kutsua.

Huomioitavaa on, että kotiseutumatkan tekevä kolmannen polven karjalainen on

todennäköisesti jo prosessoinut omaa karjalaista identiteettiään ainakin hieman ja on

jossain määrin aktiivinen, sillä kotiseutumatka jo luonteeltaan viittaa Karjalaan

kotiseutuna ja henkilön mahdolliseen karjalaiseen identiteettiin. Tutkimuksessani pyrin

fokusoimaan omaan sukuuni. Tämän ratkaisun tein siksi, että resurssini eivät riitä satojen

haastatteluiden laatimiseen, jotta voisin tehdä karjalaisten jälkipolvea yleistäviä

johtopäätöksiä. Siispä haastateltavikseni valitsin kotiseutumatkan tehneitä sukulaisiani,

jotka kokevat kuuluvansa kolmanteen polveen. Olin myös itse yksi haastateltavista, joten

minulla oli haastateltavia kokonaisuudessaan kuusi. On huomattava, että kaikki sukuni

kolmannen polven karjalaiset eivät ole käyneet Karjalan kotiseutumatkalla ja

tutkimukseni koskee siis vain niitä, jotka ovat Karjalassa käyneet. Aivan jokaista

Karjalassa käynyttä en kuitenkaan saanut haastateltua. Tutkittavani tiesivät karkeasti

haastattelun liittyvän karjalaisuuteen, mutta he eivät tienneet etukäteen haastattelun

kysymyksiä eli he eivät pystyneet etukäteen valmistautumaan haastatteluun. Järjestin

myös oman haastatteluni siten, että en etukäteen valmistautunut haastatteluuni, jotta

vastaukset olisivat mahdollisimman ”suodattamattomia”.

1.4 Eettisyys

Tutkimuksessani on mietittävä myös tutkimuksen eettisyyttä. Kaikki tutkimuksessani

käytettävä aineisto on itse kerättyä, joten minun on muistettava tutkijan vastuu aineistoa

analysoidessani ja sitä muutoinkin käsitellessäni. Tutkittavani ovat kaikki sukulaisiani,

joten minun on huomioitava tämä tutkimuksessani. En ole serkkujeni tai pikkuserkkujeni

kanssa mitenkään erityisen läheisiä eli en usko heidän kertovan minulle mitään mitä he

eivät ennalta tuntemattomalle tutkijalle kertoisi. Sukulaisuussuhteemme ja

samankaltainen taustamme kuitenkin luultavasti auttoi haastattelujen laatimisessa, joten

5

sukulaisuus on kuitenkin hyvä pitää mielessä ainakin ajatuksen tasolla aineistoa

käsitellessäni.

Aion pitää tutkittavani anonyymeinä, sillä jotkin kysymyksistä voivat tuntua hieman

henkilökohtaisilta, sillä tutkimushan tutkii nimenomaan haastateltavieni omia

kokemuksia kotiseutumatkailusta ja siihen liitettävistä tuntemuksista, ja myös siksi, että

tutkimukseni käsittelee heidän identiteettiään ja sen merkityksiä heille itselleen. En käytä

peitenimiä vaan nimeän haastateltavani numeroin, kuten esimerkiksi haastateltava 1,

haastateltava 2 ja niin edelleen. Haastateltavien numerointi järjestys on satunnainen eikä

se siis pohjaudu esimerkiksi haastattelujen laatimisjärjestykseen tai pituuteen.

Haastatteluissa käytetty murre ei ole tutkimuksessani keskeisessä asemassa, joten

häivytän suuren osan eri murrepiirteistä. Tämän teen siksi, ettei haastateltavien

mahdollisesti omalaatuinen puheenparsi paljastaisi sitä kuka esimerkiksi haastateltava 2

oikein on. Käytännön syistä litteroidessani haastatteluita vähensin ylimääräisiä

täytesanoja, toistoa ja hymähdyksiä, mikäli ne eivät olleet tutkimuksen kannalta

merkittäviä. En näe, että tutkimuksessani haastateltavieni sukupuolella olisi

tutkimustuloksen kannalta merkitystä, joten haastateltavien määrän vuoksi käsittelen

kaikkia haastateltaviani vain haastateltavina henkilöinä. Jos haastateltavani ovat puhuneet

esimerkiksi saaneen joitain karjalaisia vaikutteita äidiltään tai isältään, niin litteroidessani

haastatteluita häivytin myös haastateltavieni vanhempien sukupuolet suojellakseni

tutkittavieni anonymiteettiä. Päätin anonymisoida itseni lisätäkseni anonyymien

vastaajien määrää täten vaikeuttaen vastaajien tunnistamista.

1.5 Tutkimuskysymykset ja tutkimusongelma

Tutkimuksessani pyrin selvittämään karjalaisuuden ja kotiseutumatkailun olemusta

oman sukuni nuoremman polven suomenkarjalaisissa, ja toisena suurena lähestyttävänä

ongelmana on se, miten kotiseutumatka ja rajanylitys vaikuttavat näiden nuoremman

polven karjalaisten identiteettiin. Tässä vaiheessa mieluummin käytän

termiä ”nuoremman polven karjalainen”, sillä se on selkeämpää kuin termin ”kolmannen

polven suomalainen, joka on siirtokarjalaisten jälkeläinen” käyttäminen. Pelkkä

sana ”jälkeläinen” puolestaan viittaa kaikkiin jälkeläisiin eli myös toiseen ja neljänteen

polveen, jotka jäävät tutkimukseni ulkopuolelle, joten pyrin tätä sanaa välttämään. Tässä

6

olennaiseksi aiheeksi nousee todennäköisesti heidän identiteettinsä osittain suomalaisena,

mutta hivenen karjalaisena. Onko aiheellista puhua heistä karjalaisina vai ei?

Tutkimukseni ydinkysymys onkin: Mitä karjalaisuus merkitsee sukuni nuoremman

polven karjalaisille ja miten he itse sen kokevat? Muut pienemmät kysymykset rakentuvat

tuon kysymyksen ympärille lähtiessäni kartoittamaan kohderyhmäni identiteetin

muodostumista. Yksi pienemmistä kysymyksistä on: Miten siirtokarjalaisten nuorempi

polvi kokee kotiseutumatkailun ja valtioiden rajan kohtaamisen ja mitä teemoja he siihen

yhdistävät? Tärkeää tutkimukselleni on, että annan haastateltavani itse määritellä mitä

karjalaisuus ja siihen liittyvät ilmiöt ovat. Kandidaatintutkielmassani tutkittavani olivat

Rasimäkeläisiä kolmannen polven karjalaisia. He liittivät osaksi rasimäkeläisyyttä

juurettomuuden tunteen (Eronen 2016, 10). Tämä juurettomuuden tunne on

yhdistettävissä samalla tavalla myös yleisesti karjalaisuuteen ja se onkin yksi suurimmista

syistä, miksi halusin juuri tätä aihetta tutkia. On mielenkiintoista nähdä valottaako

tutkimukseni keskittyminen kotiseutumatkailuun tätä juurettomuuden tunteen ongelmaa,

sillä epäilisin Karjalan matkailun olevan jonkinlainen keino toimia tätä juurettomuuden

tunnetta vastaan.

1.6 Terminologia

Tutkimuksessani en aio käyttää termiä evakko, vaan käytän termiä siirtokarjalainen.

Sanassa evakko on voimakkaampia mielikuvia menetettyyn karjalaan ja se on

tunnelatautuneempi kuin termi siirtokarjalainen. Siirtoväestä puhekieleen vakiintunut

termi siirtolainen ei myöskään tutkimukseeni sovellu, sillä se nimitys viittaa ennemmin

henkilöihin, jotka ovat vapaaehtoisesti lähteneet kotimaastaan, ja joilla on mahdollisuus

vielä palata kotiseuduilleen (Raninen-Siiskonen 1999, 23). Raninen-Siiskosen mukaan

termi pakolainen on myöskin huono termi puhuttaessa karjalaisista, sillä pakolainen

viittaa henkilöön, joka tarvitsee suojelua kotimaassaan tapahtuvien poliittisten,

uskonnollisten tai rodullisten vainojen takia (Raninen-Siiskonen 1999, 24). Outi

Fingerroos kirjoittaa Karjalan Liiton 75-vuotisjuhlajulkaisussa ilmestyneessä

artikkelissa ”Nykytulkintojen Karjala” Karjalan evakkojen kokeneen vihapuhetta ja

syrjintää uusilla asuinseuduillaan. Saman ilmiön ovat kohdanneet myös 2000-luvulla

Suomeen tulleet maahanmuuttajat ja pakolaiset, joten Karjalan evakoissa on selkeitä

7

yhtymäkohtia myös nykypäivän maahanmuuttaja keskusteluun. (Fingerroos 2015, 29)

Käytän tutkittavieni evakkoon joutuneista sukulaisista kaikesta huolimatta mieluummin

termiä siirtokarjalainen. Esimerkiksi Kaija Heikkinen ja Heikki Kirkinen ovat myös

käyttäneet termiä siirtokarjalainen omissa tutkimuksissaan (Heikkinen 1989, Kirkinen

1998). Tutkimuksessani en voi käyttää termiä siirtoväki, sillä se pitää sisällään myös ne

henkilöt jotka ovat joutuneet siirtymään muilta Neuvostoliitolle luovutetuilta alueilta kuin

Karjalasta, kuten esimerkiksi Petsamosta tai Sallasta (Raninen-Siiskonen 1999, 23).

Siirtoväkeen luetaan myös ne suomalaiset, jotka ovat muuttaneet Karjalaan esimerkiksi

vain töihin, ja joutuneet sittemmin lähtemään sieltä evakkoon (Sallinen-Gimpl 1987, 9).

Järjestöistä ainakin esimerkiksi Karjalan Liitto käyttää myös pääsääntöisesti termiä

siirtokarjalainen internetsivustollaan. Kaikki tutkimukseeni osallistuneet ovat

nimenomaan näiden siirtokarjalaisten jälkeläisiä.

8

2 Metodologia

2.1 Tutkimuksen menetelmät

Haastattelut joita tein, olivat puoli-strukturoituja teemahaastatteluita. Tämä

haastattelumalli pitää asian aiheessa, mutta kuitenkin antaa haastateltavalle tilaa kertoa

vapaasti aiheesta (Tiittula & Ruusuvuori 2009, 11). Kysymyksilläni siis pyrin vain

ohjaamaan keskustelua. Päätin tehdä kaikki haastattelut yksilöhaastatteluina, vaikka

ryhmähaastattelu olisikin ollut myös pätevä vaihtoehto. Ryhmähaastattelusta olisi saanut

todennäköisesti hieman vapaampaa ja rennompaa keskustelua, mutta tekemällä vain

yksilöhaastatteluja halusin varmistaa, että haastattelu pysyy tiukemmin aiheessa ja tällä

tavalla myös kaikki haastateltavat tulevat paremmin kuulluiksi. Haastatteluilla kuitenkin

pyrin ensisijaisesti tuomaan esille haastateltavien itse keskusteltaville aiheille antamia

merkityksiä. Minä olin myös itse yksi haastateltavistani, mutta tutkimukseni ei keskity

autoetnografiaan, vaan vastasin kysymyksiin omasta näkökulmastani kolmannen polven

karjalaisena, en tutkijana. Siis olin vain vastaaja muiden joukossa. Haastatteluista osan

tein talvella 2018 ja osan loppukeväästä, kun itse kävin Karjalan kotiseutumatkalla ja

osan haastatteluista jätin vielä kesälle. En tehnyt haastatteluita kentällä, Karjalan

kotiseutumatkalla, vaan erikseen niin puhelinhaastatteluina kuin kasvotusten.

Lähestyn haastateltavieni haastattelupuhetta hyvin informatiiviselta kannalta eli

tutkimuksessani on keskeistä se, miten haastateltavani ovat haastatteluissaan erinäisistä

asioista puhuneet. Diskurssianalyysi on siis luonnollinen metodi valinta avatessani

laatimiani haastatteluita. Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen mukaan kielen

käyttöä on mahdollista analysoida kahdella tavalla. Kielen käyttö toimii joko

todellisuuden kuvana tai sen rakentamisena. Heidän mukaansa jälkimmäisessä tavassa

kielen käyttöä ei tarkastella siltana todellisuuteen, vaan osana itse todellisuutta. Tätä tapaa

tarkastella kielen käyttöä kutsutaan usein sosiaaliseksi konstruktionismiksi ja tähän

tapaan myös diskurssianalyyttinen tutkimus tukeutuu. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993,

9) Konstruktionistinen näkökulma on joustava ja sovellan sitä aineistoani analysoidessa.

Diskurssianalyysissä analysoidaan sitä, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan

erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993, 10).

Haastateltavani määrittelevät itse mitä kotiseutu tarkoittaa tai mitä on karjalaisuus ja mitä

asioita he karjalaisuuteen yleisesti yhdistävät, joten heidän kielenkäyttönsä muodostaa

9

tutkimuksessani sen mitä meidän, kolmannen polven karjalaisten, karjalainen identiteetti

lopulta on ja miten me sen kohtaamme. Sosiaalisessa konstruktionismissä ihmisten

välisellä kanssakäymisellä on suuri rooli. Erinäiset asiat saavat merkityksensä

erontekojen kautta. Esimerkiksi suru saa merkityksensä suhteessa iloon. (Jokinen 1999,

39) Tutkittavillani karjalaisuus saa merkityksensä suhteessa suomalaisuuteen tai

venäläisyyteen. Samalla tavalla kotiseutu saa merkityksensä suhteessa muihin paikkoihin

ja nykypäivän tapahtumat saa merkityksensä suhteessa menneisyyteen.

Tutkimukseni sivuaa myös muistitietotutkimusta. Haastateltavat toimivat muistelijoina

muistellessaan kotiseutumatkojen kokemuksia. Muistitietotutkimuksessa täsmällinen

tieto historian tapahtumista eivät ole keskiössä, vaan huomion arvoista on tapahtumien

subjektiivinen merkitys itse kokijoille. (Portelli 2006, 55) Kotiseutumatkat ovat ajallisesti

suhteellisen lähellä tutkittaviani, mutta syyt siihen, miksi entinen kotiseutu on jäänyt

oman kotimaan rajojen ulkopuolelle, on jo kaukana menneisyydessä. Tästä näkökulmasta

muistitietotutkimus auttaa tarkastelemaan historian tapahtumien merkityksiä nykypäivän

muistelijalle, vaikka keräämissäni haastatteluissa ei pitkiä historian kuvauksia juuri

olekaan.

Tutkimukseni ei ole autoetnografista tutkimusta, vaikka se sivuaakin myös sitä.

Autoetnografialla tarkoitetaan tapaa tehdä tutkimusta, jossa tutkijan kokemukset ovat

olennainen osa tutkimusta (Uotinen 2010, 179). Tutkimuksessani se, että olen itse yksi

tutkittavistani tuo tutkimukseen autoetnografisen elementin, mutta kuitenkin käsittelen

omia haastatteluvastauksiani samalla tavalla kuin muitakin. Tutkin itseäni ja muita

haastateltaviani ryhmän jäseninä ja tutkimukseni ytimessä on ryhmä, eli sukuni

kotiseutumatkan tehneet kolmannen polven karjalaiset, enkä pelkästään minä itse.

Tutkimuksen fokusoituminen sukuuni etäännyttää tutkimusta autoetnografiasta.

2.2 Karjalaiseen identiteettiin samaistumisen kriteerit

Kotiseutumatkailuun liittyvät kokemukset ovat tutkimukseni keskiössä.

Kotiseutumatkailu antaa tutkimukselleni taustan, jonka kautta voin lähemmin tarkastella

myös tutkittavieni identiteettiä karjalaisina. Identiteettikysymys on yksi tutkimuksen

pääteemoja. Vaikka tutkinkin haastateltavieni luomia merkityksiä karjalaisuudelle, pyrin

10

myös vertaamaan niitä karjalaisuuden teoreettisempiin määritelmiin, joissa

karjalaisuuteen samaistutaan eri tavoin. Näiksi karjalaisuuden kriteereiksi olen ottanut

Pirkko Sallinen-Gimplen kriteerit ajallisesta-, alueellisesta-, yhteisöllisestä- ja

psykologisesta näkökulmasta. Koska tutkimuksessani on kyseessä nuoremman

sukupolven karjalaiset, niin oletan, että heistä ei todennäköisesti kukaan täytä jokaista

karjalaisuuden kriteeriä. Tässä tapauksessa kuitenkin jokainen näkökulma tulee varmasti

edes jollain tavalla esille, sillä on todennäköistä, että Karjalan matkailusta kiinnostunut

siirtokarjalaisten jälkeläinen on ainakin jollain tasolla jo prosessoinut karjalaisen

identiteetin ongelmaa. Ajallisella kriteerillä tarkoitetaan yksilön omaa suhdetta juuriinsa

ja sukunsa menneisyyteen. Alueellisella kriteerillä tarkoitetaan yksilön samaistumista

johonkin alueeseen, kuten Pohjois-Karjalaan tai rajan taakse jääneeseen Karjalaan, mutta

tässä tapauksessa myös rajatusti tutkittavieni suhdetta heidän esi-isiensä kotiseutuihin.

Yhteisöllinen kriteeri käsittelee niitä tekijöitä jotka tekevät karjalaisista ryhmän.

Psykologinen kriteeri noussee tärkeimmäksi karjalaisen identiteetin tukijaksi. Siinä on

kyse karjalaisuuden osittain tietoisesta valinnasta omaksi identiteetiksi, ja siitä kuinka tätä

identiteettiä luodaan tai pidetään yllä. (Sallinen-Gimpl 1989, 212–219)

Tarkoitukseni ei ole vertailla kuka haastateltavistani on mahdollisesti karjalaisempi kuin

toinen. Käytän näitä kriteereitä lähinnä työkaluina, joiden avulla tarkastelen sitä, miten

tutkittavani ovat karjalaisia enkä sitä, kuinka karjalaisia he ovat. En myöskään seuraa

kriteerijaottelua orjallisesti, sillä mihin hyvänsä identiteettiin samaistuminen on

subjektiivista ja aiemmin luetellut kriteerit ovat keskenään limittäisiä, joten ne toimivat

tutkimuksessani hyvin joustavasti. Lisään tämän edellä mainitun kriteerijaottelun

jatkeeksi vielä viidennen kriteerin, jossa käsittelen karjalaisuuteen liittyviä teemoja joita

en ole vielä aiemmin kriteerijaottelun sivulla käsitellyt. Viides kriteeri sisältää nimensä

mukaisesti ”käytännön karjalaisuutta”, sillä siinä on käsitelty lähinnä uskontoa, karjalan

kieltä ja karjalaisuuden ylläpitämistä.

2.3 Identiteetti

Identiteetillä tarkoitetaan ihmisen minää, ja identiteetissä on monta osaa, kuten

sosiaalinen identiteetti, kulttuuri-identiteetti ja sukupuoli-identiteetti. Anssi Paasin

mukaan identiteetillä on siis useita lähteitä ja toiset lähteet ovat tärkeämpiä kuin toiset.

11

Yksi hieman vähemmän keskeinen identiteetti eli alueellinen identiteetti (Paasi 1996)

nousee kuitenkin tutkimuksessani keskeisemmälle sijalle. Ihminen harvoin elää koko

elämäänsä samassa paikassa. Asuessaan yhdessä paikassa yksilö yhdistää siihen erilaisia

elementtejä, kuten paikallishistorian, murteen, kielen, luonnonolot ja sosiaalisen aseman.

Näihin elementteihin yhdistetään tiettyjä mielikuvia, symboliikkaa ja odotuksia. Nämä

edellä mainitut tekijät ovat osa alueen asukkaan alueellista identiteettiä, ja ne ovat myös

yksilön tapoja jäsentää oman itsensä ja ympäristön suhdetta. Tietoisuus ja kertomukset

jonkin alueen erityisyydestä ja ainutlaatuisuudesta voidaan Paasin mukaan

ajatella ”ideologisiksi diskursseiksi, jotka nousevat tietyn ajankohdan poliittisesta ja

kulttuurisesta elämästä ja jotka sisältävät aineksia menneisyydestä, nykyisyydestä ja

tulevaisuudesta”. (Paasi 1996) Juuri nämä Karjalasta kerrotut kertomukset ja Karjalan

kuvaukset luovat kotiseutumatkailijalle ennakko-odotuksia ja jonkinlaisen suhteen

ainakin minun tutkimuksessani kaukaiseen, rajan takaiseen, kotiseutuun. En pidä

Karjalan kotiseutumatkailua enää mitenkään erityisen poliittisesti latautuneena aiheena

ainakaan sukuni keskuudessa, vaikka sillä yleisesti runsaasti poliittista historiaa olisikin.

On kuitenkin huomioitava, että Karjalan kotiseutumatkailuun kytkeytyy voimakkaitakin

ideologioita menetetystä kodista ja ainakin ajallisesti jo suhteellisen etäisestä esi-isien

kulttuurista. Kotiseutumatkailu on eräänlainen tapa palata omasta nykyisestä alueellisesta

identiteetistä johonkin toiseen alueelliseen identiteettiin.

Tutkimuksessani käytän sanan identiteetti kulttuurintutkimuksen merkitystä ja keskityn

lähinnä kulttuuri-identiteettiin, sillä se on tutkimukselleni olennaisin identiteetin osa.

Kulttuuri-identiteetillä tarkoitetaan jonkin väestöryhmän kulttuuriperintöön tukeutuvaa,

ryhmää yhdistävää ja muista erottavaa yhteenkuuluvuutta, joka voi olla niin henkistä kuin

aineellistakin (Sallinen-Gimpl 1989, 209). Nojaan pitkälti identiteetin määrittelyssä

kulttuurintutkija Stuart Hallin identiteetin määritelmään. Hänen mukaansa identiteetti on

jonkun yksilön näkemys erilaisiin ryhmiin kuulumisesta, ja keskeistä on, että yksilön

identiteetti on koko ajan liikkeessä, ja täten yksilö kuuluu samanaikaisesti moneen

ryhmään tilanteesta riippuen (Hall 1999, 23). Hallin mukaan kulttuurinen identiteetti on

nähtävissä kahdella tavalla. Ensinnäkin identiteetti on nähtävissä kertomuksena. Tässä

ajatuksessa olennaista ei ole pelkästään se kuka minä olen, vaan myös se kuka minusta on

tullut. (Hall 1999, 227). Menneisyys on tulevaisuudelle ja tälle hetkelle tärkeä.

Tutkimukselleni olennaisessa karjalaisessa identiteetissä nimenomaan menneisyys on

hyvin näkyvissä ja se jopa korostuu. Toinen kulttuurisen identiteetin määrittely tapa on

12

vakaampi. Siinä ihmiset kokevat olevansa ”yhtä kansaa”. Tämän mukaan kulttuurinen

identiteetti määritellään jonkin yhteisen kulttuurin tai yhteisen jaetun minän kautta. Ikään

kuin kytkemme itsemme jonkin kulttuurin merkitysten, koodien ja historian jatkumoon.

(Hall 1999, 224).

Osittain identiteetti on jotain mikä opitaan (Hall 1999, 13). Karjala on ollut pitkään

valtakuntien rajojen kiistelty alue ja sen vuoksi karjalassa käydyt sodat, poliittinen

kädenvääntö, evakkouden trauma ja näkemykseni mukaan lopulta assimiloituminen

suomalaisuuteen ovat osa tämän päivän karjalaista identiteettiä. Ajatus karjalaisuudesta

osana omaa identiteettiäni ei ole yllättäen syntynyt oivallus, vaan pikemminkin hiljalleen

kuulluista kertomuksista ja eletyistä kokemuksista opittu asia, joka on kehittynyt päässäni

jo yli kymmenen vuotta tai todennäköisesti jopa paljon kauemmin. Vaikka identiteetti

onkin osittain opittua, niin Hall korostaa identiteetistä puhuessaan, että identiteetti

muodostuu tiedostamattomana prosessina, eikä identiteetistä myöskään tulisi puhua

jonain valmiina lopullisena oliona, vaan jatkuvana prosessina (Hall 1999, 39).

Hallin mukaan identiteetti ei siis ole jotakin joka on itsessään olemassa, vaan kaikki

kulttuuriset identiteetit saavat alkunsa jossain menneisyydessä. Identiteetin ”löytyessä”

se ei ole kuitenkaan pysy loputtomasti siinä samassa tilassa, vaan Hallin mukaan

identiteetti on jatkuvasti historian, kulttuurin ja vallan tarkastelun kohteena ja se muuttuu

uusien tulkintojen myötä. Identiteetit ovat lopulta vain tapoja joilla historia asemoi meidät

ja tapoja joihin me asemoimme itsemme. (Hall 1999, 227) Yksilön identiteetin

muodostuminen on siis aina suhteessa erilaisiin tarinoihin, enemmän tai vähemmän

fiktiivisiin kertomuksiin. Kun nämä tarinat kohtaavat historian ja kulttuurin kertomukset

ne tulevat osaksi meitä ja jälleen muokkaavat identiteettiämme. (Hall 1999, 11) Ihmiset

muuttuvat iän myötä. Tämä on tärkeä muistaa kulttuurintutkimuksessa. Suhde elettyyn

muuttuu ja sitä myötä esimerkiksi karjalaisten kohdalla suhde kotiseutuun muuttuu.

Karjalaisen identiteetti Karjalassa on eri asia kuin karjalaisen identiteetti Länsi-Suomessa

puhumattakaan siirtokarjalaisten lastenlasten identiteetistä. (Sallinen-Gimpl 1989, 211)

Karjalaisen identiteetin monimuotoisuuden ja subjektiivisuuden takia en tutkimuksessani

aio tehdä varsinaista vertailua jonkin ”yleisen karjalaisuuden” ja tutkittavieni

karjalaisuuden välillä.

13

2.4 Karjala, karjalaiset ja raja

Karjala alueena ei ole yksinkertainen käsite. Karjala on käsite, joka sijaitsee vain

ajatusmaailmassa tai mielikuvituksessa. Se on myös käsin kosketeltava todellinen alue,

joka sijaitsee jossain Suomen ja Venäjän välissä. Jotta Karjalasta voitaisiin puhua, on

hyvä täsmentää mistä Karjalassa on kyse. (Knapas 2015, 9) Arkisesti monelle

suomalaiselle Karjala on henkinen alue, joka on erilaisten Karjala-kuvien muokkaama.

Näihin Karjala-kuviin voi kuulua muun muassa Nurmeksen Bomban talo ja runon ja rajan

tie, mutta Karjalan alueellisen määrittelyn tekee lopulta haastavaksi se, että karjalaisten

alueellinen muotoutuminen ei koskaan edennyt pisteeseen, jolta edettäisiin valtion

tasolle. (Hämynen 1994, 17) Historioitsija ja tutkija Rainer Knapas on sanonut, että

Karjalasta on tullut aatekokonaisuus. Tämä aatekokonaisuus on kirjallisuuden, taiteen ja

tieteen luomus, jonka pohjaa lujittavat niin muistojen valikoima kuin historiallinen

esitystapa. (Knapas 2015, 9)

Karjaloita on siis useita. Pohjois-Karjala, Vienan Karjala, Etelä-Karjala, Venäjän Karjala

tai Suomen Karjala ovat Karjaloita muiden joukossa, mutta tutkimuksessani Karjalalla

tarkoitan luovutettua Karjalaa. Eli Suomen sotien 1939-1944 seurauksena

Neuvostoliitolle luovutettua osaa Karjalasta. Tutkimuksessani läheinen karjala-käsite on

myös Raja-Karjala, sillä tutkittavieni sukujuuret ovat nimenomaan tarkemmin Raja-

Karjalasta, Impilahdelta. Aion tarkastella nimenomaan tähän kotiseutumatkailuun

liittyviä kokemuksia ja identiteettikysymystä, joten Karjalan historiaan en tarkemmin

kajoa, mutta en voi sitä täysin sivuttaakaan. Kaija Heikkisen mukaan Karjala, erityisesti

Raja-Karjala, on ollut Novgorodin ja Ruotsin, sittemmin Venäjän ja Ruotsin, myöhemmin

Venäjän ja Suomen tai Neuvostoliiton ja Suomen, ja jälleen Venäjän ja Suomen välisenä

alueena monien muutosten alla. Valtakuntien raja on liikkunut vuoroin länteen vuoroin

itään halkoen Karjalan kahtia ja tuoden alueelle vaikutteita, lakeja ja veromuutoksia

vuoroin lännestä ja vuoroin idästä. Tämä mutkikas historia on vaikuttanut Karjalaisten

omalaatuisuuteen ja etnisyyteen. (Heikkinen 1989, 11–12)

Tutkimuksessani on huomioitava karjalaiset etnisenä ryhmänä. Karjala ei ole ollut, eikä

ole vieläkään etnisesti yhtenäistä seutua, vaan paikalliset tavat ja murteet ovat vaihdelleet

runsaasti pitäjittäin. Karjalan kielen murteiden pohjalta on karjalaisista kuitenkin

jaettavissa kaksi pääryhmää: varsinaiskarjalaa ja aunuksenkarjalaa eli livvinkarjalaa

14

puhuvat (Hämynen 1994, 26). Raja-Karjalassa, josta tutkittavieni sukujuuret ovat

kotoisin, on ollut kumpaankin ryhmään kuulunutta väestöä. Tämän jaon lisäksi uskonto,

joka ei ole itsessään etninen piirre, jakoi alueen karjalaisia. Ortodoksinen uskonto yhdisti

Raja-Karjalan karjalaisia toisiinsa. Ortodoksinen usko myös loi kytköksiä venäläiseen

väestöön ja ennen vuotta 1917 autonomisen Suomen rajan takaiseen karjalaan ja siellä

asuviin karjalaisiin. Suomen itsenäistyttyä Raja-Karjalan pohjoispuolelle jääneet

vienankarjalaiset ja itäpuolelle jäänet livvinkarjalaiset jatkoivat puolestaan omaa

kehitystään ja raja-karjalaisten kontaktit muihin karjalaisiin väheni. Heikkisen mukaan

oleellista on, että vaikka 1800-luvun loppupuolelta alkaen voimistuva suomalainen etnos

alkoi vaikuttaa raja-karjalaisten etniseen identiteettiin, niin raja-karjalaisia on

tarkasteltava omana suomalaisista erillisenä etnoksena. (Heikkinen 1989, 60-61).

Tutkimuksessani käytän Julian Bromleyn määritelmää etnoksesta, jonka myös Heikkinen

on omassa tutkimuksessaan esitellyt. Tämän mukaan etnos on ihmisryhmä, jolla on

suhteellisen pysyvät kulttuurilliset ja henkiset erityispiirteet ja se on historiallisesti

muotoutunut erilaiseksi ryhmäksi muista. Määritelmälle on olennaista se, että sen mukaan

ryhmän jäsenet myös tiedostavat oman yhteenkuuluvuutensa ja eroavaisuutensa muista.

(Heikkinen 1989, 69–70)

2.5 Kotiseutumatkailu

Karjalan kotiseutumatkailussa on ylitettävä Suomen ja Venäjän valtakunnallinen raja.

Tämä rajanylitys ei vain ole alueellinen fyysinen harppaus, vaan matkustaessa rajanylitys

on muutakin. Matkalla rajoja ylittäessä on mahdollista ylittää myös henkiset rajat

(Petrisalo 2006, 101). Erityisesti tutkimuksessani henkisen rajan ylittäminen tapahtuu

syvemmällä identiteetin tasolla. Kun henkisiä rajoja ylitetään, niin muutos ei ole vain

hillitystä vilkkaaseen -tyylinen luonteen muutos, mikä voi tapahtua esimerkiksi Ruotsin

aluevesirajaa ylittäessä, vaan suomalaisesta karjalaiseksi muutos, jossa korostuu etninen

identiteetti ja karjalaisen kansan historian konkreettinen kohtaaminen. Tietenkin on

huomioitava, että nämäkin muutokset ovat yksilöllisiä. Kotiseutumatkailussa on otettava

huomioon itse matkailun luonne. Matka tarjoaa mahdollisuuden ylittää aiemmin

mainittujen fyysisten ja henkisten rajojen lisäksi myös arjen rajan. Matka antaa

mahdollisuuden vapauteen arjesta ja sen rajoitteista tai hieman runollisesti ilmaistuna,

kahleista. Usein matkailu koetaankin eräänlaisena pyhiinvaelluksena ja matkailua

15

voidaan tarkastella siirtymäriittinä. (Petrisalo 2006, 102) Kotiseutumatkalla kotipaikka ei

hallitse identiteettiä, vaan matkan kohde on identiteetin lähteenä. Tutkittavieni

kotiseutumatkailua tarkastelen pääsääntöisesti vasta viimeisen analyysiluvun osassa 4.4

Kotiseutu, mutta kotiseutumatkailua kuitenkin sivutaan lähes koko tutkimuksen ajan, sillä

keräämäni aineisto on voimakkaasti sidoksissa kotiseutumatkailuun.

Kotiseutumatkailu kulkee voimakkaasti mukana tutkimuksessani edellä mainitusta

syystä. Tässä kappaleessa kuvaan suvullemme ominaisen esimerkkimatkan Karjalan

kotiseuduille. Matkan tyypillinen kesto on noin kolme päivää, ja matkaan lähdetään joko

omalla autolla tai linja-autolla. Joensuusta Sortavalaan tullissa pysähtymisineen kuluu

aikaa noin neljä tuntia. Saavumme Sortavalaan illalla ja siellä myös majoitumme matkan

ajan. Seuraavana päivänä aamupäivällä ehtii tutustumaan itse Sortavalan kaupunkiinkin,

kunnes tilaamallamme pikkubussilla tai tilataksilla siirrymme kotiseutumatkallamme

lähemmäs kotiseutua, vaikka Sortavalakin osittain on jo aluetta jolla sukulaisemme ovat

liikkuneet. Tyypilliseen päiväretkeen kuuluu vierailu läheisen taajaman, Läskelän,

hautausmaalla, paikallisen nähtävyyden Läskelän kosken ihailu ja kaupassa käynti ennen

kuin matkaamme kotiseudun sydämeen. Impilahden puolella Läskelästä noin kahdeksan

kilometrin päässä sijainnut Purovaaran kylä on nykyisin vain metsäinen, huonokuntoinen

tie, ja matka kohti kotipihaa jatkuu jalan. Päästyämme sukulaistemme entiseen kotipihaan

pidämme pihalla sijaitsevalla kalliolla eväshetken ja muistelemme menneitä. Itse talosta

ja piharakennuksista on jäljellä vain kivijalat ja pellot kuroutuvat hiljalleen umpeen.

Naapureitakin usein käydään katsomassa, mutta hiljaisia ovat heidänkin talojensa rauniot.

Luonnon tarkkailu liittyy myös kotiseudulla liikkumiseen. Vertailemme vanhojen

valokuvien maisemia edessämme avautuvaan näkymään ja samalla kiinnitämme

huomiota esimerkiksi kotipihan kasveihin. Palattuamme Sortavalaan käymme

ravintolassa ja rentoudumme päivän retken jälkeen jatkaen esi-isien ja menneiden

muistelua. Seuraavana aamuna poistumme hotellilta ja aloitamme kotimatkan. Toisinaan

Valamossa vierailu kuuluu myös sukumme kotiseutumatkaan, mikäli aika vain riittää.

16

2.6 Karjalan pyhyys

”Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. –”

– Ote ylipäällikön päiväkäskystä 11.7.1941

Ajatus pyhästä maasta on kiehtova. Marsalkka Mannerheimin miekantuppipäiväkäskynä

tunnetussa päiväkäskyssä tämä pyhän maan ajatus konkretisoituu

(http://www.mannerheim.fi/pkaskyt/pk3_41.gif). Karjalan kontekstissa keskustelu

pyhästä maasta on ikään kuin vahvistunut yli sukupolven mittaisen diasporan takia.

Siirtokarjalaiset ovat muuttaneet omalta maaltaan ja siteet vanhaan kotiin ovat poliittisen

tilanteen takia rikkoutuneet, vaikkakin osia omasta kulttuurista on säilytetty. Sota ja

pyhänmaan tematiikka eivät ole tutkimukseni keskiössä, mutta jo karelianismin ajoilta

Karjala on ollut erityisasemassa ja se on nähty eräänlaisena ”pyhiinvaelluskohteena” tai

”pyhänä maana”. Pyhän maan tematiikka eteni jatkosodan aikaan jopa niin keskeiseksi,

että luterilainen papisto yhdisti jatkosodan ristiretkiin ja taisteluksi itse kristinuskon

puolesta (Tilli 2014, 112-118).

Ajatusta pyhästä maasta voidaan lähestyä myös matkailun kautta. Matkailu on nähtävissä

siirtymäriittinä. Antropologi Nelson H. H. Graburnin mukaan matkalla ihminen poistuu

arkielämästään ja siirtyy liminoiditilaan (Graburn, 2001, 44–48) Avaan termin

liminoiditila käyttäen apunani Tom Selänniemen artikkelia ”Moderni turisti ja klassinen

rituaaliteoria. Liminaalisuuden käsite viittaa välimailla olemiseen. Tästä Selänniemi

antaa esimerkiksi kahden huoneen välisen tilan. Jos joku on juuri astumassa eteisestä

makuuhuoneeseen, niin häneen ei päde enää eteisen säännöt, mutta hän ei ole vielä

makuuhuoneessa, joten hän on siis myös makuuhuoneen sääntöjen ulottumattomissa.

(Selänniemi 1999, 277) Selänniemen mukaan turismissa edellä mainittua siirtymäriiteille

ominaista liminaalisuuden kaltaista välitilaa voisi turnerilaisittain kuvata myös

liminoidiksi tai kvasiliminaaliksi. Hän viittaa artikkelissaan Victor ja Edith Turneriin.

Nämä ovat termejä, jotka kuvaavat nykyaikaisen yhteiskunnan vapaa-ajan alueita, joilla

on liminaalisuuteen viittaavia piirteitä (kuten esimerkiksi matkailua). Liminoidi eroaa

liminaalista siten, että edellinen on yksilön tuottamaa ja jälkimmäinen anonyymiä ja sen

uskotaan olevan jumalallista alkuperää. (Selänniemi 1999, 277)

Matkailuun liittyy voimakkaasti profaanin ja sakraalin käsitteet. Lomailu on profaanin

17

arjen sakraali, eli pyhä, vastine. Graburnin mukaan matkailu on ikään kuin pyhiinvaellus,

sillä se on luonteeltaan sakraali rituaali. (Graburn 2001, 44–48). Pyhä on kokemuksena

voimakas ja tunteiden intensiteetti korostuu. Petrisalon mukaan matkaaja ”pyhittyy”.

Ihminen ei sitä itse välttämättä tiedosta, sillä ”pyhittyminen” ei aina ole tietoista.

Matkaaja kuitenkin kokee muuttuneensa ja myös muuttaneensa ympäristöään alitajunnan

päästessä valloilleen. (Petrisalo 2006, 107) Monelle karjalaistaustaiselle Karjalan

kotiseutumatka ei ole vain mikä tahansa retki, vaan se on myös kauan odotettu ja hyvin

tärkeä matka suvun lähtöpisteelle. Tästä syystä näkisin, että kotiseutumatkailu on etenkin

tässä luovutetun karjalan kontekstissa eräällä tavalla rinnastettavissa pyhiinvaellukseen,

sillä kotiseutumatkailuun liittyy paitsi loma ja matka, vaan myös etninen identiteetti,

käsitys kodista ja oman suvun historiasta sekä kenties myös karjalaisen heimon historia

ja sen kohtaaminen tai jopa siitä vaikeneminen. Terminä pyhiinvaellus ikään kuin

korostaa matkan tärkeyttä yksilölle ja siihen liitettäviä tuntemuksia ja ajatuksia. Karjalaa

tutkineista myös esimerkiksi Outi Fingerroos pitää ilmaisua pyhiinvaelluksesta varsin

osuvana (Fingerroos 2010, 157–158).

18

3 Monenlaiset identiteetit

3.1 Mitä on karjalaisuus?

Aiemmin jo avasin identiteetin määrittelyä. Tässä luvussa tarkastelen tutkittavieni

identiteetin rakentumista Pirkko Sallinen-Gimplen karjalaisuuteen samaistumisen

kriteerien kautta. Aineistoa analysoidessani jaottelen haastatteluiden kysymykset ja

vastaukset neljään lohkoon Sallinen-Gimplen kriteerijaottelun mukaisesti riippuen siitä

mitä teemoja niissä ilmeni. Eli valtaosan vastauksista, jotka käsittelevät vastaajan ajallista

kriteeriä jaottelin ajallisen kriteerin lohkoon, ja puolestaan yhteisölliseen kriteeriin

liittyvät vastaukset yhteisöllisen kriteerin lohkoon. Psykologinen kriteeri tuli

psykologiseen lohkoon ja alueellinen kriteeri omaan lohkoonsa. Tätä jaottelutapaa

käyttäen on helpompi havainnoida kriteeri kerrallaan tutkittavieni suhtautumista

Karjalaan ja karjalaisuuteen. Kuten aiemmin mainitsin, kriteerit ovat keskenään

limittäisiä, joten ne toimivat lähinnä suuntaa antavina apuvälineinä.

Pidän näitä samaistumisen kriteereitä löyhästi myös itse karjalaisuuden kriteereinä, sillä

ne nostavat esille karjalaiselle identiteetille ominaiset teemat. Tutkittavani kuitenkin

määrittelevät itse sen kokevatko olevansa karjalaisia vai eivät. Nämä kriteerit toimivat

siis vain tutkimukseni aineiston purkamisen apuvälineenä eivätkä ne ole ehdottomia

karjalaisuuden mittareita. Ensiksi käsittelen ajallista kriteeriä, jonka jälkeen alueellista ja

yhteisöllistä kriteeriä. Psykologisen kriteerin käsittelen viimeisenä. Näiden kriteerien

käyttö karjalaisuutta mittaavina työkaluina sopii hyvin tutkimukseeni, sillä tutkittavani

muodostavat identiteettinsä kolmannen polven karjalaisina ja kriteerit antavat identiteetin

tarkastelulle hyvän rangan. He ovat kuitenkin siirtokarjalaisten jälkeläisiä eivätkä

siirtolaisia. Näiden kriteereiden lisäksi luomani viidennen kriteerin käsittelen viimeisenä

luvussa 3.6 Käytännön karjalaisuutta. Viidennessä kriteerissä käsiteltävät karjalaisuuden

teemat ovat karjalankieli, uskonto ja karjalaisuuden ylläpito.

Ennen kuin aloitan aineiston tarkemman purkamisen, niin haluan tähän heti alkuun

purkaa kysymyksen ”Koetko olevasi karjalainen?”. Tämä aihe tietysti kuuluu osittain

psykologiseen kriteeriin, mutta on luontevaa aloittaa tutkittavieni identiteetin

tarkasteleminen aiheelle keskeisimmästä kysymyksestä. Kaikki haastateltavani kokivat

olevansa karjalaisia. Vastaus oli yksinkertainen ja suora. Kun kysyin tarkentavan

19

kysymyksen: ”Onko jotain erityistä missä tai milloin tilannetta, jolloin karjalaisuuden

tunne on vahvimmillaan?”, kävi ilmi, että haastateltavani kokivat itsensä erityisen

karjalaisiksi nimenomaan Karjalan matkoilla tai sukulaisten parissa.

H4

” – ehkä juhlissa, sukulaisten tapaamisissa. Ehkä tämänlaisissa.”

H1

”Ainakin silloin kun menee sinne Karjalaan, niin tuntuu aivan siltä kuin olisi jossain ihan

kotiseudulla.”

H2

”Kaipa se (karjalaisuus) on sellainen hiljainen tunne mikä siellä on koko ajan taustalla,

että eroaa tavan pulliaisesta, tavallisesta suomalaisesta sitten. Mutta tietenkin

vahvimmillaan se oma tunne karjalaisuudesta on silloin kun… Kun nimenomaan miettii

näitä sukutaustoja tai vaikka silloin kun kävin karjalassa”

Toinen kysymys, jonka haluan avata ennen kuin menen syvemmälle karjalaisuuteen, on

kysymys siitä mitä karjalaisuus oikein on? Tätä kysyessäni haastateltaviltani sain

vaihtelevia vastauksia. Kaksi vastaajista yhdisti karjalaisuuteen luonteenpiirteitä, kuten

iloisuuden ja avoimuuden. Kolme yhdisti siihen ortodoksisen uskon ja kolme

haastateltavaa huomioi myös Karjalan alueellisen määrittelyn ongelman, mutta kuitenkin

kun haastatteluissa puhuimme Karjalasta niin oli selvää, että me puhuimme nimenomaan

siitä ”meidän Karjalastamme”. Yleisesti haastateltavat olivat sitä mieltä, että

karjalaisuutta on omat sukujuuret ja niiden luomat sidokset Karjalaan.

H3

”– Sitähän voi määritellä tietty siitäkin kulmasta, että me voidaan ajatella, että me olemme

karjalaisia siitä huolimatta, että me ei asuta ainakaan siellä saman Karjalan alueella missä

meidän esivanhemmat ovat asuneet. Kyllä minä, jos sen takia ehkä sanoisin, että se liittyy

enemmän perintöön kuin ainakaan mihinkään maantieteelliseen rajoitukseen eli tiettyjen

perinteiden jatkuvuutta sukupolvien välillä. Esimerkiksi siihen, että vaikkapa

ortodoksiseen uskontoon tai tiettyihin käytöstapoihin tai vaikka ruokaresepteihin tai

tiettyyn tapaan puhua, kielen käyttöön, on monta eri ilmiötä, jotka siihen varmasti liittyy.

Muttei ainakaan… Pikemminkin sellaisia ihan käytännönasioita jotka, periytyy

sukupolvelta toiselle enemmän kuin mitkään abstraktit käsitteet.”

H5

”Karjalaisuus, no se on… Aika moninainen vastaus varmaa että, mutta lähtökohtaisesti

jos maantieteellisesti ajatellaan niin varmaan jonkun näköinen synnynnäinen sukusuhde

on tuonne Laatokan Karjalaan taikka Karjalan kannakseen tai Pohjois-Karjalan osiin, tai

Etelä-Karjalan osiin. Tämmöinen niin kuin maantieteellinen aspekti lähtökohtaisesti. Ja

sitten siihen liittyy varmaan kulttuurista toimintaa aika paljon, että minkälaisia ihmisiä

siellä on sitten kasvanut ja elänyt, ja varmaa siellä semmoisena luonteenpiirteenä tulee

20

varmaan semmoinen iloisuus ja puheliaisuus, –”

H6

”No minun mielestäni se on sitä, että on Karjalasta vanhempia ja isovanhempia. Minä

en oikein osaa selittää sitä itse, mutta se (karjalaisuus) on sitä meidän sukujuuriamme

karjalasta.”

Sukuni Karjalassa käyneille kolmannen polven edustajille karjalaisuus näyttäisi olevan

hyvin kiinteästi kytköksissä sukuun, joko suoraan sukulaisiin tai itse suvun

menneisyyteen. Nämä kaksi kysymystä esitin heti haastattelun alussa, koska halusin

saada karjalaisuudesta ja karjalaiseksi itsensä identifioimisesta tavallaan

suodattamattoman vastauksen, jota ei ole ehditty etukäteen miettiä. Tarkempi kuva

haastateltavien käsityksestä karjalaisuudesta muodostui haastateltavieni vastatessa

muihin haastattelun kysymyksiin, jotka avaan myöhemmin analyysiluvuissa. Huomiota

herättävää oli, että karjalaisuuteen liitettävät luonteenpiirteet eivät nousseet aineistossa

enää myöhemmin esille. Vain haastateltava 2 arvelee kysymyksessä ”Mikä tekee tämän

päivän karjalaisen?” karjalaisten luonteenlaadussa olevan jotain erilaista, mutta hän ei

kuitenkaan suoraan maininnut mitään luonteenpiirteitä. On mahdollista, että

karjalaisuuteen yhdistetään näitä luonteenpiirteitä vain haastattelun alkupuolella, koska

haastateltavani vastasi kysymykseen ”Mitä on karjalaisuus?” ikään kuin opitun kaavan

kautta, johon on sekoittunut tiettyjä karjalaisiin liitettäviä stereotypioita. Stereotyyppien

määrittely ei ole yksinkertaista, mutta yleisesti stereotyypit ovat joukko kulttuuripiirteitä,

joiden avulla kollektiivisesti tyypitellään joko itsemme tai toiset. Tyypittelylle ominaista

on epäkriittisyys, tiettyjen asioiden korostaminen, emotionaalisuus ja voimakas

subjektiivisuus. Karjalaisuus koetaan haluttuna identiteettinä, joten siihen yhdistetään

positiivisia piirteitä. Mikäli tyypittelyn kohteena ovat puolestaan ”toiset” niin silloin

stereotyypeissä korostuu negatiiviset piirteet. (Tuomi-Nikula 2006, 89)

3.2 Ajallinen kriteeri

Avaan kaikki Sallinen-Gimplen karjalaisuuteen samaistumisen kriteerit samalla tavalla

kuin kandidaatin tutkielmassani (Eronen 2016, 6–16). Tutkimuksessani kaksi

ensimmäistä kriteeriä eli ajallinen ja alueellinen kriteeri menevät soveltamassani

kriteerijaottelussa kenties voimakkaimmin limittäin. Tämä johtuu siitä, että suuri osa

21

muistelusta ja identiteetin rakentumisesta tapahtuu suvulle historiallisten paikkojen

kautta. Sallinen-Gimplen mukaan ajallisessa kriteerissä on kyse yksilön tai ryhmän

suhtautumisesta omaan menneisyyteensä. Siirtokarjalaisilla ongelmaksi tämän kategorian

kanssa on noussut alueellisen identiteetin määrittelemisen vaikeus. Tämä tarkoittaa sitä,

että siirtokarjalaisten on tuettava identiteettiään vahvemmin muilla identiteetin

muodostumisen alueilla. Heidän on pitänyt suunnata identiteettinsä kehittämisessä

historiaansa menetettyään ison osan alueellista identiteettiään. (Sallinen-Gimpl 1989,

216) Kolmannen polven karjalaisilla kuitenkin nämä karjalaisten identiteettiä

järisyttäneet tapahtumat ovat sen verran kaukana menneisyydessä, että heille ajallinen

kriteeri identiteetin muodostumisessa ei ole samalla tavalla niin tärkeässä asemassa kuin

heidän vanhemmillaan ja isovanhemmillaan. Aineistostani nousi vahvasti esille ajallinen

kriteeri suvun historian kautta. Sallinen-Gimpl kertoo ajallisen identiteetin tulevan esille

yksilön tai ryhmän suhteessa omaan historiaansa. Hänen mukaansa tämä suhde tulee

suorastaan pakottavaksi, kun luodaan käsitystä uudenlaisesta identiteetistä. (Sallinen-

Gimpl 1989, 215)

Haastattelun kysymys ”Miksi Karjalassa ylipäätään käydään?” oli valaiseva, kun

ajatellaan haastateltavieni suhdetta suvun historiaan. Haastateltavilleni Karjalaiset juuret

on hyvin tärkeä osa omaa identiteettiä. Ei siis ole ihme, että suvun historia kiinnostaa

haastateltaviani ja se onkin keskeisin syy miksi Karjalan matkoilla käydään. Karjalan

matkailun motiiveja käsittelen enemmän luvussa 4. Karjalan kotiseutu. Haastateltava 6

kiteyttää vastauksessaan hyvin miksi nimenomaan meidän sukumme käy Karjalan

kotiseutumatkoilla.

H6

”No ainakin minun mielestäni me käydään siellä siksi että me halutaan muistella niitä

vanhoja aikoja ja sitä, niitä vanhoja muistoja. Ja varmaan muutkin käy samassa

tarkoituksessa tai sitten ne käy muuten siellä kun siellä on kaunis luonto ja tällä tavalla,

niin siellä (käydään) siksi. –”

Avatessani identiteetin määritelmää luvussa 2.3 Identiteetti, mainitsen identiteetin olevan

ikään kuin kertomus. Myös Kaija Heikkinen on artikkelissaan ”Suomen karjalaisten

identiteetti ja sen alueellinen konteksti” sanonut suomen karjalaisten identiteetin olevan

kuin jatkokertomus. Historian eri vaiheissa karjalaisten identiteetti on ilmennyt erilaisena.

Yhteistä eri aikakausille on kuitenkin hänen mukaansa se, että menneisyys on identiteetin

määrittelyssä aina läsnä. (Heikkinen 1996, 13) Menneisyyden läsnäolo näkyy myös

22

saamissani haastatteluvastauksissa, sillä haastateltavani sijoittavat itsensä suhteessa

suvun menneisyyteen muodostaessaan identiteettiään karjalaisina. Kaikilla

haastateltavilla oli saman kaltaisia vastauksia kuin edellä mainittu vastaus, mutta nostan

esille vielä haastateltavien 2 ja 5 vastaukset, sillä ne tuovat selkeästi esille kaikille

haastateltavilleni tärkeän asian: Oman suvun historiaan tutustumisen. Omaan sukuun ja

sen historiaan tutustumisen lisäksi haastateltavani halusivat myös voimistaa omaa

yhteyttä sukuun ja sen historiaan.

H2

”Minä itse käyn karjalassa sen takia että voisin tavallaan yhdistää näitä eri juttuja mitä

on karjalasta kuullut tähän omaan kokemuspohjaan, ja että pääsisin näkemään näitä esi-

isien elinseutuja. –”

H5

”– Kyllä se varmaan se historian selvittäminen ja se kotiseudun tunteminen ja yhteyden

saaminen siihen on varmaan se tärkein asia. –”

Sallinen-Gimpl kertoo artikkelissaan Karjalainen kulttuuri-identiteetti siirtokarjalaisten

keskuudessa yleistyneestä julkaisutoiminnasta. Hänen mukaansa karjalaista identiteettiä

tukemaan on noussut historiankirjoitusten ohella myös muistelmat, tarinat ja kertomukset

menneistä ajoista. Sallinen-Gimpl toteaa, että kertomukset oman suvun menneisyydestä

ja evakkoon lähdön jälkeisestä uudisraivauksesta ovat muodostumassa siirtolaisten ja

heidän jälkeläistensä keskuudessa nykyaikaisiksi legendoiksi, joilla välitetään eteenpäin

jälkipolville karjalaista selviytymistarinaa. (Sallinen-Gimpl 1989, 215) Pyrin

selvittämään tätä kertomusten kerronnan tärkeyttä haastateltavilleni kysymällä

heiltä ”Onko heille kerrottu kertomuksia Karjalasta, ja millaisia kertomuksia?”. Kävi

ilmi, että osa haastateltavista muistaa vain vähän kerrotuista kertomuksista. Esimerkiksi

haastateltava 4 ei muista, että kertomuksia olisi paljoa kerrottu muutoin kuin vasta mitä

on kuullut näiltä toisen polven ja muiden sukulaisten kotiseutumatkoilta. Saman

suuntaiset vastaukset antoivat myös haastateltavat 2 ja 3.

H2

”No ei nyt hirveän paljoa. Minä tiedän, että lapsena olen varmasti jotakin isoisän suusta

kuullut, mutta itse ei niitä sitten muista, mutta enemmän silleen toisen käden kautta on

vanhemmaltani sitten kuulut näitä juttuja, ja sitten muiltakin sukulaisilta tietysti.”

H3

”Aika vähän. Pelkästään ne mitä minun vanhempani on kertonut, että jotain tarinoita

lähinnä isoisästäni ja minkälaista siellä on ollut elää silloin kun hän on ollut nuori mitä

23

minun vanhempani on kuullut isoisäni kautta. Minkälaista se on ollut lähteä sieltä

evakkoon. Mitä sinne on jäänyt. Milloin sieltä piti lähteä. –”

Kerrotut kertomukset ovat pitkälti kertoneet lähinnä siitä, minkälaista siellä Karjalassa

on ollut elää tai miten sieltä on jouduttu sittemmin lähtemään. Kylän elämä on ollut

muistelun keskiössä, mikä on täysin ymmärrettävää, sillä juuri kylän ja sen asukkaiden

kohtaamien historiallisten tapahtumien vuoksi siirtokarjalaisten jälkipolvet ovat

puolestaan kohdanneet kulttuuri-identiteetin jakautumisen. Muistelukerronta tuntuu

toimivan eräänlaisena kiinnekohtana, jolla karjalaista identiteettiä pyritään vahvistamaan.

Kerrotut kertomukset ovat olleet voimakkaasti kytköksissä arkiseen elämään.

H1

”No isoisä on kertonut. Semmoista, että mitä he tekivät siellä ja minkälainen se kylä oli

siellä.”

H5

”Kyllä aika paljonkin. – – Siitä elämästä ja… Muistoja sieltä, sanotaanko näin.”

H6

”On niitä vähän kerrottu. Ei silleen niin kuin ihan hirveästi. Noh, eniten niitä isoisän

asuinpaikan tarinoita, ei semmoisia mitään perinne hommia.”

Puolet tutkimukseeni osallistuneista oli Karjalan matkailun ensikertalaisia ja puolet oli

käyneet Karjalassa kahdesti tai useammin. Näille useammin karjalassa käyneille esitin

kysymyksen ”Onko mitään muuttunut matkojen välillä?”. Haastateltava 3 ei tuntenut

kokevansa suurta muutosta matkojen välillä, mutta haastattelutilanteessa esitin hänelle

lisäkysymyksen ”Oliko rajanylityksellä eroa?” ja tässä ilmeni eroja.

H3

”– Ensimmäisellä kerralla se oli paljon vahvempi ja väkevämpi kokemus siitä, että nyt

ollaan ikään kuin palaamassa sinne mistä isoisä aikoinaan lähti. Tällä kertaa kun sinne

menin niin kyllä se tunne oli ehkä samanlainen, mutta ei ollut yhtä dramaattinen.

Sanoisiko näin.”

Haastateltava 5 puolestaan kertoo vastauksessaan useamman kotiseutumatkan tekemisen

syventäneen hänen ymmärrystään liittyen niin siirtokarjalaisuuteen kuin luopumisen

tunteeseenkin. Oletan, että mikäli jokainen haastateltava olisi tehnyt useamman matkan,

niin tämän kaltainen ilmiö olisi huomattavasti yleisempi, sillä uskoisin toistuvien

Karjalan matkojen tekemisen syventävän haastateltavien suhdetta rajan takaiseen

24

kotiseutuunsa.

H5

”Ehkä se ymmärrys sitten tavallaan, kun itselle tulee ikää niin se ymmärrys siitä asiasta

ja ehkä myös siitä luopumisesta tulee syvemmäksi ja pystyy ehkä eläytymään enemmän

siihen mistä karjalaiset ovat joutuneet luopumaan evakkomatkan ja siirtokarjalaisuuden

vuoksi. Ehkä semmoinen on tullut, muuttunut. Ehkä silloin nuorempana ei pystynyt

ymmärtämään niin paljon eikä tietenkään ollut tietoakaan niin paljon mitä tällä hetkellä

on asiasta. Tämmöisellä niin kuin henkisellä tasolla. –”

Kun mietitään haastateltavien suhdetta heidän sukunsa menneisyyteen, niin kenties

helpoiten tämä menneisyys konkretisoituu Karjalan kotiseutumatkailulle tyypillisessä

suvun entisen talon etsimisessä ja sen löytämisessä. Kysyttäessä ”Onko mitään asioita tai

rutiineja, joita olisi pakko tehdä tai kokea kotiseutumatkalla?” kaikki haastateltavani

nimesivät oman isoisän talon raunioilla vierailemisen ja esi-isien lapsuuden maisemissa

liikkumisen olevan tärkeitä kotiseutumatkailu aktiviteettejä. Tämä on ymmärrettävää,

sillä kotiseutumatkailun ytimessähän on käsitys kodista.

H6

”Olisi joka kerta mennä käymään siellä isoisän syntypaikalla, siellä kotona, tiluksilla.

Siellä olisi todella mukava käydä.”

H5

”Lähinnähän se on sitten vanhojen talonpaikkojen etsiminen ja löytäminen, ja Laatokan

rannassa käynti. –”

Sukupolvien välinen kuilu ja suhteellisen pitkä aika Karjalan evakuoinnista kuitenkin

tulee esille haastateltavan 3 vastatessa samaan kysymykseen. Muiden haastateltavien

haastatteluissa ei noussut esille sukupolvien välistä erontekoa tällä tavalla. Tämä olisi

kuitenkin saattanut nousta enemmän esille, jos olisin haastattelurungossani esittänyt

kysymyksiä esimerkiksi siitä, miten kolmas sukupolvi arvelee omaan

kotiseutumatkailuun liittyvien kokemuksien eroavan toisen polven kotiseutumatkailu

kokemuksista. En halunnut kuitenkaan tehdä polvia vertailevaa tutkimusta, sillä

pysyessäni kolmannen polven karjalaisissa tutkimukseni pysyy tiiviimpänä.

H3

”Kyllä se kiinnostaa käydä katsomassa niitä paikkoja mistä ne sukulaiset on lähtenyt

pois. Ehkä se idea on nähdä, mennä ja tuntea ensikädellä, että tämä on se piste mikä

yhdistää minut tähän matkaan ylipäätään, mikä sen funktio on. Ei niinkään, että

mennään katselemaan kauniita maisemia tai tutkiskelemaan joitain sankarien

muistohautoja, vaan halutaan nähdä nimenomaan se oman kodinpaikka, vaikka siitä

25

olisikin vain joku kivi jäljellä tai vaikka siellä ei olisi mitään tai vaikka ei löytyisikään

ehkä mitään. Sitä, että menee vain sinne paikan päälle ja voi jotenkin sanoa, että tässä

vaikkapa kilometrin sisällä se meidän talomme oli. Ja vaikkei olisi koskaan

tuntenutkaan niitä ihmisiä niin se on jotenkin se kiinnostuksen kohde siinä. Minä kyllä

koen, että vaikka se minuakin kiehtoo todella paljon niin se halu minun vanhemmallani

on paljon suurempi kuin mitä minulla. Kyllä se myös minua kiinnostaa paljon, mutta

minun vanhemmallani on se varsinainen kaipuu ja minulla se kiinnostus alkaa olla

pikku hiljaa lähinnä historiallista.”

Haastateltavan 3 vastaus kysymykseen ”Millaisia tuntemuksia talon löytäminen herätti”

avaa tätä edellisen vastauksen erontekoa. Hän kokee, ettei hänellä välttämättä ole samoja

henkisiä työkaluja käsittelemään tätä aihetta, kuin mitä hänen vanhemmallaan on. Kaikki

vaikuttaa hyvin kaukaiselta ja oma elämäntyyli on täysin erilainen kuin mitä esi-isillä on

ollut. Kun tämän yhdistää karjalaisten kiinnekohtien suhteelliseen vähyyteen, niin

ymmärrettävästikin tunnelataus Karjalaa kohtaan voi ikään kuin muuttua, ei niinkään

laimeta vaan muuttua taustaltaan erilaiseksi, vaikka kokisikin Karjalan omakseen.

H3

”– Siitä on jo aikaa, kun siellä kävi niin vähän vaikeata sanoa. Ainakaan nyt kun minä

muistelen niin ei minusta tunnu mitenkään siltä, että se olisi mitään suurta tunnetilaa

minussa herättänyt. Mutta. Noh. Kyllähän totta kai sitä miettii lähinnä ehkä sitä, miten

mahdottomalta se tuntuu jollainlailla ymmärtää sitä, miten minun isoisäni on vaikka

elänyt siellä. Ei sen takia, että uskoisi ettei voisi elää siellä. Siis totta kai voi, vaikka

elintaso olisi paljon huonompi, mutta siltä kannalta, että tämä oma elämä mitä viettää on

niin täysin erilaista kaupunkilaiselämää. Varsinkin kun ei ole tuntenut niitä ihmisiä. Se

tuntuu vain niin äärimmäisen kaukaiselta. Varsinkin kun ei ole mitään enää jäljellä. Niin

se lähinnä ehkä mitä siitä jäi mieleen oli sellainen yritys jotenkin käsittää sitä miten

omat sukulaiset ovat eläneet siellä. Minkälaista elämään he ovat eläneet siellä. Mitä he

ovat tehneet vaikka vapaa-aikanaan tai mitä heidän työnteko on ollut siellä. Että ei ole

oikein mitään keinoja siihen itselläni ainakaan, ehkä minun vanhemmallani on

enemmän.”

Muiden haastateltavien vastauksissa näkyy ajallinen etäisyys historian tapahtumiin

hieman eri tavalla. Esimerkiksi haastateltavalle 2 talon raunioilla käyminen oli vahva

kokemus, sillä siihen hetkeen konkretisoitui suvun historian kohtaaminen. Haastateltava

5 on samoilla linjoilla ja kokee samaisen historian kohtaamisen lisänneen hänen

kunnioitustaan isovanhempiaan kohtaan entisestään. Haastateltava 4 puolestaan arveli,

että tuntemus talon löytymisestä olisi voinut olla voimakkaampi, mikäli entinen kotitalo

ei olisi ollut pelkkiä raunioina. Esi-isien vanhan talon löytäminen herätti kaikille

haastateltavilleni mietteitä esi-isien menneisyydestä. Haastateltavan 6 vastauksesta saa

tehtyä jonkinlaisen yleistyksen, joka pätee kaikkiin vastaajiin: ”Se herätti vähän sellaista

26

karua tuntemusta. – – Eniten sellaista vähän niin kuin muistelua tai miettimistä siitä, että

minkälaista se on sitten asua siellä. –”. Kuten on jo käynyt ilmi, sukuni kolmannelle

polvelle menneisyyden muistelu on kiinteä osa karjalaisuutta. Ja vaikuttaa siltä, että

menneisyyden muistelu ei ole pelkästään muistelua, vaan sillä myös aktiivisesti tuotetaan

karjalaisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

H2

”Se oli tavallaan aika vahva kokemus, kun tiesi, että siinä he ovat asuneet ja ihan

konkreettisesti näki sen asuinpaikan. –”

H5

”Tavallaan ehkä päällimmäisenä semmoinen tuntemus, että mistä ne on lähtenyt ja mitä

sen jälkeen on tapahtunut. Niin se ero on aika suuri, koska sieltä on jouduttu lähtemään

vielä useampia kertoja, ja rakentamaan talot vielä uudestaan välirauhan aikaan niin se

tuntemus on tavallaan ehkä… Että osaa kunnioittaa vielä enemmän niitä isovanhempia,

jotka ovat siellä olleet ja joutuneet kokemaan sen sodanajan ja siirtokarjalaisuuden.”

H4

”On löytynyt raunioita. raunioita ja onhan se tietysti ollut liikuttavaa kun on ollut siellä.

Ei varmaan yhtä voimakas (tunne), jos olisi nähnyt oikean rakennuksen siellä. –”

3.3 Alueellinen kriteeri

Siirtokarjalaiset samaistuvat Sallinen-Gimplen mukaan edelleen johonkin luovutetun

Karjalan pienempään kokonaisuuteen, kuten Laatokan Karjalaan tai Etelä-Karjalaan, ja

nämäkin on erotettavissa vielä tarkempiin osiin, kuten esimerkiksi Kannakseen tai Raja-

Karjalaan (Sallinen-Gimpl 1989, 213). Tämä ei päde pelkästään itse siirtokarjalaisiin,

vaan myös heidän jälkeläisiinsä mukaan lukien haastattelemani oman sukuni kolmannen

polven karjalaiset. Haastateltavieni vastauksia tarkastellessani huomasin, että he

yhdistävät itsensä hyvin tarkasti esi-isiensä asuinpaikkaan, Impilahteen, ja vielä

tarkemmin Purovaaraan. Vaikka haastateltavani ovatkin levittäytyneet kauas Karjalasta

he mieltävät silti sen kodikseen. Sukunsa historiaa pohtiessaan heillä nousee pinnalle

Purovaara, mutta usein puhutaan lähinnä Karjalasta, kun puhutaan nimenomaan esi-isien

vanhasta kotiseudusta. Alueellinen kriteeri menee osittain ajallisen kriteerin kanssa

päällekkäin, sillä ajallisessa kriteerissä on tarkasteltu haastateltavien suhdetta historiaansa

osittain paikkojen kautta. Alueellisessa kriteerissä keskitytään tarkastelemaan tutkittavien

suhdetta itse paikkoihin.

27

Kun haastatteluissa puhuttiin paikoista niin kolme aluetta nousi voimakkaasti esille.

Nämä alueet olivat kotikylä Purovaara, Sortavala ja Karjala yleisesti, vaikkakin usein

karjalasta puhuttaessa puhuttiinkin nimenomaan alueesta, jolla oma suku on elänyt ja

liikkunut. Alueellisen identiteetin analyysiosioon voisin sisällyttää myös haastattelun

kysymyksiä kotiseutumatkailusta, mutta se on aiheena sen verran laaja, että käsittelen itse

kotiseutua enemmän viimeisessä analyysiluvussa 4.4 Kotiseutu. Sen verran on jo tässä

vaiheessa mainittava, että kysyessäni haastateltaviltani kokevatko he Karjalan

kotiseudukseen, vastaus oli myöntävä. Eli haastateltavani kokevat myös rajantakaisen

Karjalan kotiseudukseen vaikka eivät ole itse siellä edes asuneet. Jo tämä yksin tukee

hyvin väitettä, että haastateltavani ovat osittain omaksuneet identiteettiinsä osia

luovutetusta Karjalasta.

Monet asiat, jotka voi sisällyttää karjalaisuuden alueelliseen kriteeriin voi sisällyttää

myös analyysilukuun 4.4 Kotiseutu ja lukuun 4.2 Turismi ja matkustuksen motiivit. Kuten

edellisessä kappaleessa mainitsinkin, Karjala ei ollut ainoa paikka, josta haastatteluissa

käytiin keskustelua. Suoraan Sortavalaan itse matkailuun liittyvät asiat käsittelen lähinnä

myöhemmissä luvuissa, joissa käsittelen kotiseutumatkailua ja turismia. Tässä luvussa

keskityn lähinnä tarkastelemaan tutkittavieni suhdetta itse Karjalaan. Osassa vastauksista

näkyy selkeän konkreettisia maantieteellisiä näkökulmia ja osassa puolestaan Karjalaa

käsitellään enemmän abstraktin tulokulman kautta, mutta sisälsin näitäkin tähän

alueellisen kriteerin lukuun, sillä koen, että Karjala myös henkinen paikka.

Karjala on puhtaan maantieteelliseltä kannalta vain yksinkertaisesti maantieteellinen

alue, joka sijaitsee Suomen itä osissa ja Venäjälle jääneen Laatokan alueella. Aiemmin

kun kysyin haastateltaviltani ”Mitä on karjalaisuus?” osa haastateltavista kiinnitti

huomion siihen, että Karjaloita on useita, kuten esimerkiksi Laatokan Karjala ja Pohjois-

Karjala. Kysymykseen ”Mitä itse Karjala merkitsee?” sain toisistaan poikkeavia

vastauksia, sillä osa vastaajista painotti tätä maantieteellistä seikkaa, että loppujen lopuksi

Karjala on vain sijainti Suomen ja Venäjän välissä. Haastateltavien 3 ja 2 vastauksissa

tämä näkyy selvästi, vaikkakin haastateltava 2 aloittaa enemmän abstraktin Karjala

käsitteen kautta.

H3

”Sanotaan ihan puhtaasti maantieteellinen vastaus, niin sitten se on se alue, jonka

Venäjän federaatio ja Suomen tasavalta on määritellyt, että tässä menee karjala. –”

28

H2

”Minulle Karjala merkitsee tavallaan paljon siinä määrin, että se on tärkeä osa kotia.

Karjala on sellainen juttu, mikä on pyörinyt minun elämäni ympärillä nyt pidempään.

Mutta maantieteellisesti kun ajattelee Karjalaa niin ei siinä ole hirveästi ihmeteltävää.

Se on alue, joka on jäänyt suomen rajan toiselle puolelle, mutta turha sitä on murehtia.”

Muiden haastateltavien vastaukset tähän samaan kysymykseen ”Mitä itse Karjala

merkitsee?” olivat samansuuntaisia kuin mitä tämän tutkimuksen diskurssi Karjalasta on

tähänkin asti ollut. Eli Karjala alueena on yleisesti se ”meidän Karjalamme”, kuten

Haastateltavan 6 vastauksessa hyvin ilmenee. Haastateltavan 5 vastauksessa puolestaan

Karjalan merkitys kulminoituu oman suvun historiaan ja siihen eläytymiseen, mikä on

läpi tutkimuksen toistuva aihe, kun mietitään tutkittavieni, sukuni kolmannen polven

karjalaisten, suhdetta Karjalaan.

H6

”– Minulle tulee aina ensimmäisenä mieleen, että kun joku sanoo, että käydään

karjalassa, niin tulee se isoisän kotiseutu. –”

H5

”Kyllähän se on sitä oman suvun historian selvittämistä myös ja ehkä siihen myös

kiinnittyy jollain tavalla, eläytyy tavallaan siihen oman suvun historiaan, kun pääsee

konkreettisesti sinne paikalle.”

Halusin alueellisen identiteetin selkeyttämiseksi selvittää, että kokivatko haastateltavani

Karjalan matkailun, jotenkin erikoiseksi verrattuna matkailuun ylipäänsä. Tähän

tarkoitukseen haastattelussa kysyinkin kysymyksen ”Eroaako matkailu Venäjän

Karjalaan matkailusta muihin maihin?”. Kaikkien vastaajien vastaukset olivat saman

suuntaisia. Karjalan matkailu koettiin sukuni keskuudessa selkeästi erilaiseksi kuin

matkailu mihin tahansa muuhun maahan. Vaikka matkalla tunne onkin erilainen kuin

muissa maissa matkatessa, niin maisemat kuitenkin pysyvät jokseenkin tutun näköisinä.

Haastateltavan 1 vastaus tuo esille sen kuinka kotoisa paikka Karjala onkaan, ikään kuin

ei oltaisi ulkomailla alkuunkaan. Sama ilmiö Karjalan läheisyydestä näkyy myös

haastateltavan 2 vastauksessa. Vaikka matka sukumme kotiseuduille kestääkin monta

tuntia, niin se ei luo tunnetta, että oltaisiin jossain kauempana.

H1

”Eroaa (ulkomaan matkailusta) sillä tavalla, että maisemat on siellä karjalassa ja ilmasto

on samanlainen niin kuin nyt meillä nykysuomessa. Ja kun meni karjalaan niin ei ollut

semmoinen loma tunne, kuin olisi jossain kaukana vaan ollaan lähellä tai edelleen

kotimaassa.”

29

H2

”– Kun se matkailu siirtyy (rajanylityksen jälkeen) sinne Venäjälle niin se ihan selkeästi

siirtyy toiseen maahan, mutta kun se maisema on niin samanlaista mitä täällä Suomessa

sitten on. Niin ei se tavallaan sen puolesta koe (eroavan) matkailusta johonkin toiseen

maahan, maisemat on suunnilleen samanlaiset, mutta sitten siinä on se taka-ajatus

jotenkin, että ei olla kaukana kotoa. Jos käy laivalla Virossa niin tuntuu, että olisi

kauempana kuin käy bussilla Sortavalassa.”

Karjalan kotiseudun läheisyydestä kertoo myös ote haastateltavan 5 vastauksesta

kysymykseen ”Mitä tuntemuksia itse matka ja rajanylitys herättää?”. Vaikka

maantieteellisesti meidän Karjalamme onkin nykyisin osa Venäjää, niin siitä huolimatta

siellä on edelleen esimerkiksi suomalaisia paikannimiä. Tämä tuttuus tavallaan lyhentää

Karjalan etäisyyttä.

H5

”– Siellä kumminkin on vielä suomenkielisiä nimiä ja muita on, paikat on nimetty suomen

kielellä osa. Tavallaan se tuo sitä läheisyyttä, joka vois olla vielä osa Suomea.”

Suurin osa haastateltavista huomioi vastauksissaan kotoisat maisemat, ja osa myös toteaa

Venäjän Karjalan matkailun eroavan matkailusta muihin maihin tunnesidoksen vuoksi.

Tämä tulee näkyvimmin esille haastateltavien 3 ja 5 vastauksissa kysymykseen ” Eroaako

Karjalan matkailu matkailusta muihin maihin?”. Vaikka haastateltava 3 onkin sanonut jo

ajallisen kriteerin kysymyksissä kiinnostuksen Karjalaa kohtaan muuttuneen hänellä

lähinnä historialliseksi, niin vastatessaan tähän kysymykseen hän kuitenkin myöntää

tuntevansa myös henkisen kytköksen Karjalaan.

H3

”Joo kuitenkin vaikka minä juuri sanoinkin eri lailla. Ei se ole sama asia kuin vaikka

menisi lomalle vaikka Ruotsiin tai Viroon. Onhan kuitenkin Viro meidän veljeskansaa,

että siitä huolimatta jollakin alitajuisella tasolla sitä tuntee tai keksii jonkinnäköisen

henkisen kytköksen siihen. Sitä ei voi kiistää, että sitä ei tunne niin kuin mitä tahansa

muuta matkaa.”

Haastateltavan 5 vastauksessa korostuu myös matkailun jatkuvuus. Juuri tällaisen

toistuvan matkailun myötä myös sidokset matkailun kohteena olevaan alueeseen

vahvistuvat. Haastattelun viimeisessä kysymyksessä, jonka avaan myöhemmin, kysyn

haastateltaviltani ”Millaisena he kokevat tulevaisuutensa karjalaisina?”. Tähän

kysymykseen lähes kaikki vastaajat arvelivat jatkavansa tekemiään Karjalan matkoja tai

30

sitten he uskoivat alkavansa tekemään niitä useammin. Toistuvat matkat esi-isien

kotiseuduille tai jo pelkästään niistä haaveilu kuvastavat hyvin haastateltavieni suhdetta

kotiseutuunsa Karjalassa.

H5

”No joo tulee ehdottomasti (eroa), että siinä on jonkin näköinen ehkä oma sidos siihen

paikkaan ja menet aina siihen samaan paikkaan, jos olet ulkomailla niin monesti sinä

menet sitten aina eri paikkaan, mutta tuossa totta kai sinä suuntaat aina sinne samoihin

pusikkoihin missä olet aina aikaisemminkin ollut.”

Kun sukumme tekee Karjalan matkoja, on hyvä muistaa, että ne matkat ovat myös

Venäjän matkoja. Venäjän matkailusta tekee erilaista myös se, miten hyvin tuntee

venäläisen kulttuurin. Haastateltava 6 nostaa esille myös alueen selkeästi tunnistettavan

ja tutun venäläisen kulttuurin ja vertaa sitä esimerkiksi espanjalaiseen kulttuuriin.

H6

”No joo. Minulle se, että siellä on enemmän oma kulttuurinsa. Espanjassa jos menet

sinne niin et sinä tiedä yhtään kulttuurista, mutta Karjalassa on oma viehätyksensä ja

kulttuurinsa.”

3.4 Yhteisöllinen kriteeri

Sallinen-Gimplen kriteerijaottelun kolmas identiteettiin samaistumisen kriteeri käsittelee

yhteisöllisyyttä. Sallinen-Gimplen mukaan yhteisöllisen kriteerin merkitys näkyy

selkeästi siirtokarjalaisten keskuudessa, ja tämä ilmiö on nostattanut monet paikalliset

karjalaisseurat, pitäjäseurat sekä Karjalan liiton pitämään siirtolaisten karjalaisuutta yllä.

Nämä yhteisöt ovat erityisasemassa yhdessä itse karjalaisten kanssa karjalaisen

identiteetin kehittämisessä ja säilyttämisessä. Yhteisöllisen identiteetin ydin on siinä, että

omaksuuko yksilö karjalaiset yhteisöt omakseen (Sallinen-Gimpl 1989, 217). Oma

lähestymistapani yhteisölliseen identiteetin kriteeriin pitää sisällään lähinnä perheeseen

tai sukuun liittyviä tekijöitä. Niin Sallinen-Gimplen, kuin monien muidenkin tutkijoiden

mielestä lukuisat karjalaisseurat ja -liitot ovat olleet ja epäilemättä ovat edelleen tärkeä

osa siirtokarjalaisten ja heidän jälkeläistensä yhteisöllistä identiteettiä. Vaikka olisinkin

samaa mieltä, niin tämä ei noussut laatimissani haastatteluissa esille. Haastattelun

rungossa ei ollut yhtään kysymystä, joka olisi suoraan ohjannut tähän aiheeseen, mutta

osa kysymyksistä oli kuitenkin aseteltu siten, että mikäli joku haastateltavista olisi hyvin

31

aktiivinen jäsen jossain karjalaisjärjestössä, niin se olisi todennäköisesti tullut esille.

Ainoastaan haastateltava 4 mainitsee Karjalaseuran ja Impilahtiseuran lehdet vastatessaan

kysymykseen ”Onko haastateltava tietoisesti miettinyt karjalaista identiteettiään?”.

Tämän tarkemmin ei erinäiset karjalaisjärjestöt tai seurat tule tutkimuksessani esille.

H4

”Kyllä minä olen jonkin verran ja sitten vanhempani luona olen lueskellut näitä

karjalalehtiä, Karjalaseuran lehtiä, ja Impilahtiseuran lehtiä, niin siinä sitä

(karjalaisuutta) tulee mietittyä. Ja joskus olen googlettanutkin jotain. Jotain tietoja

yrittänyt etsiä. (Onko syytä miksi hakee tietoa?) No varmaan sen takia, kun ei ole sitä

niin konkreettisesti lähellä sitä omaa suvun alkupistettä. Tai tiedetään missä se on, mutta

kun se on eri valtio ja eri paikka nykyään. –”

Karjalaisuuteen samaistumisen yhteisöllisen kriteerin keskeisimmäksi osaksi nousi

sukuni keskuudessa omat karjalaiset juuret. Tämän tutkimuksen tasolla yhteisöllistä

kriteeriä voisi melkein nimittään juurien kriteeriksi. Haastatteluissani haastateltavien

sukulaiset muodostivat yhteisöllisyyden perustan, ja tämä näkyy läpi koko tutkimuksen.

Tämä voi johtua osittain siitä, että tutkimukseni liittyy voimakkaasti karjalaisen

identiteetin ohella myös kotiseutumatkailuun, ja haastatteluita laatiessani

kotiseutumatkailu oli luonnollisesti tärkeässä roolissa kysymysten asettelussa. Karjalan

kotiseutumatkailua olisi vaikea nimittää kotiseutumatkailuksi, mikäli haastateltavillani ei

olisi sidoksia Karjalaan. Uskon tämän olevan ainakin osa syynä siihen miksi karjalaiset

juuret korostuvat tutkimuksessani. Tietysti sen lisäksi, että karjalaiset juuret myös oikeasti

ovat haastateltavilleni tärkeässä asemassa, kun mietitään haastateltavieni yhteisöllistä

identiteettiä. Juuri-ajattelu ei ole sidottu pelkästään yhteisölliseen kriteeriin, vaan se

liittyy monella eri tavalla myös muihinkin kriteereihin korostaen juurien merkitystä

sukulaisilleni.

Tutkittavilleni nimenomaan omat sukujuuret on yksi keskeisimmistä karjalaisuuteen

liitettävistä seikoista ja se tulee voimakkaasti esille, kun haastateltavat ovat vastanneet

haastattelun eri kysymyksiin. Kun haastatteluissa kysyin muutamia suoraan

yhteisölliseen kriteeriin liittyviä kysymyksiä, niin sain vastauksia, joissa korostui

useimmiten lähinnä omien sukujuurien tärkeys. Yksi näitä kysymyksistä oli ”Millainen

suhde haastateltavilla on omiin juuriinsa?”. Tämän kysymyksen yhteydessä usein kysyin

myös sitä, että onko haastateltava tutustunut juuriinsa. Haastateltavistani suurin osa tunsi

runsaasti sukulaisiaan, mutta kuitenkin puolet myöntää, että tieto omista sukulaisistaan

32

on heikolla pohjalla, vaikkakin kokee kiinnostusta karjalaistaustaisia sukujuuriaan

kohtaan. Suku on siis tärkeässä roolissa, kun mietitään omaa identiteettiä karjalaisina.

Tästä esimerkkeinä haastateltavien 2 ja 3 vastaukset.

H2

”Juurikin näin, että juuret on minulle tavallaan tärkeä osa sitä miten oma identiteetti

osittain sitten rakentuu, mutta myönnän, että niin huono nimimuisti tai muisti

yleensäkin niin ei ole hirveän vahva pohja sille tiedon määrälle, että kuka sukulainen on

nyt mistäkin ja kenelle hän on sukua. Mutta oma suku on tärkeä ja ne juuret

nimenomaan.”

H3

”Kyllä se (karjalaiset juuret) kiinnostaa minua todella paljon sinänsä, – –, ehkä samasta

syystä, kuin minun vanhempaanikin. Se (karjalaisuus) on sellainen perintö, joka on ollut

vähän piilossa, koska se on ollut tuolla Venäjällä, ettei ole päässyt itse ainakaan niille

meidän perheen alueille. Että se ei ollut mitenkään itsestään selvä se suhde

karjalaisuuteen, vaan se on kuitenkin jollain lailla pitänyt itse miettiä ja tutkia sitä

jollain lailla.”

Vaikka karjalaisuus ja oma suku koetaankin kiinnostavaksi tai tärkeäksi niin

haastateltavillani ei välttämättä ole täydellistä käsitystä omasta suvustaan. Myös

haastateltava 6 arvelee, että hänen kosketuksensa karjalaisiin juuriin voisi olla vahvempi.

Hän kuitenkin ikään kuin perustelee tätä sillä, ettei ole vielä ehtinyt tutustua karjalaisiin

ihmisiin ja karjalaiseen sukuunsa kunnolla. Nämä yhteiset jaetut juuret kuitenkin ovat

kuitenkin kaikille haastateltavilleni samat ja epäilen, että tietoisuus jaetusta suvun

menneisyydestä myös yhdistää haastateltaviani ainakin jollain alitajuisella tasolla.

Sukujuuret ei ole haastateltavilleni pelkästään mielenkiintoinen asia, vaan juuret ovat

myös osaltaan muokanneet haastateltavieni identiteettiä. Tämä tulee suoraan esille

haastateltavan 4 vastauksessa kysymykseen ”Millainen suhde haastateltavilla on omiin

juuriinsa?”. Haastateltava 4 on kiinnostunut sukujuuristaan ja hän kokee juuriensa

vaikuttaneen hänen identiteettiinsä.

H4

”Kyllä se on niin kuin, tavallaan se on kiinnostava asia ja tuota. Kyllä se siihen jollakin

(tavalla) siihen identiteettiin on vaikuttanut varmasti.”

Samaan kysymykseen haastateltavien suhteesta juuriinsa haastateltava 1 vastaa lyhyesti,

mutta uskon myös muiden haastateltavieni seisovan tämän vastauksen takana. Ylpeys

33

omasta alkuperästä ja juurista kuuluu haastateltavieni puheesta siitä huolimatta, että

yhteys juuriin olisikin joidenkin haastateltavien kohdalla hieman heikentynyt.

H1

”Joo no niin kuin, kunnioittaa niitä vanhempia sukupolvia. On ylpeä niistä.”

Kotiseutumatkailu luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ryhmähenkeä. Tämä tulee esille

haastateltavan 2 vastauksessa kysymykseen ”Mitä tuntemuksia kotiseutumatkan muut

seikat (kuin itse matkustaminen, rajat, talon löytäminen) aiheuttaa?”. Kaikilla

haastateltavillani oli matkaseuranaan Karjalan kotiseutumatkoilla sukulaisia.

Matkalaisten yhteinen tausta ja matkan samat perimmäiset tarkoitusperät voimistavat tätä

yhteenkuuluvuuden tunnetta. Myös haastateltava 5 tuo esille matkaseuran vastatessaan

kysymykseen ”Vaikuttaako matka identiteettiin suomalaisena vai karjalaisena?”. Itse

matka vahvistaa kokemusta karjalaisuudesta ja se, että matka tehdään muiden

karjalaistaustaisten kanssa lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

H2

”Se kun reissussa on tuolleen sukulaisten kanssa niin on sellainen yhteenkuuluvuuden

tunne, mutta en oikein tiedä… Ihan hyvin tuollaisen matkan voisi ihan yksinkin tehdä.

En minä uskaltaisi Venäjällä yksin matkustella hirveästi ainakaan nyt alkujansa mutta en

yllättyisi vaikka joskus hyvin hyvin pienellä porukalla tai melkein yksin lähtisin myös

matkaan, että ei se matkaseura vaikka olisi kuinka karjalaintoilijoita. – – Jos matka

seurana on karjalaintoilijoita niin se ei nyt siihen omaan tuntemukseen siitä matkasta

oikein vaikuta. En itse huomannut, että olisi ajatukset muuttunut.”

H5

”Kyllähän se niitä karjalaisia juuria vahvistaa ja tuo sitä karjalaisuutta eteenpäin ja ne

matkat, kun ne tehdään yleensä sellaisten henkilöiden kanssa joilla on myös side sinne.

Niin se vahvistaa myös sitä kotiseudun tunnetta myös sillä porukalla ja sitä kautta myös

sitten vaikuttaa luultavasti. Ennen sitä ja matkan jälkeen varmaa sitten miettimään ja

vähän kattomaan ja tarkastelemaan sitä juttua ja vähän laajentamaan sitä omaa… tai

tietoisuutta siitä asiasta ja sitä kautta se karjalaisuus myös vahvistuu varmasti.”

Haastateltava 2 vastatessaan kysymykseen ”Vaikuttaako suku karjalaiseen

identiteettiin?” kuitenkin toteaa vanhempansa kiinnostuksen Karjalaa kohtaa antaneen

myös sysäyksen hänen omalle kiinnostukselleen.

H2

”No totta kai suku vaikuttaa paljon siihen omaan identiteettiin. Jos vanhempani ei olisi

yhtään kiinnostunut tästä karjala aiheesta, jos häntä ei kiinnostaisi oman suvun

menneisyys, niin eipä se olisi varmaan minuakaan niin vahvasti alkanut kiinnostaa.

Tietenkin luulen, että jossain vaiheessa olisi herännyt se mielenkiinto ihan omasta takaa.

34

Hänen kautta se on herännyt minussa vähän aikaisemmin mitä se olisi alkanut

kiinnostaa. Mutta sitten kun alkaa miettimään näitä isovanhempien tasolle niin siinä on

vahva juuri se, kun ei ole hirveän paljon muistoja isoisästä, niin haluaa kaikki jutut mitä

muistaa sitten, niin haluaa niitä vaalia. Ja se omasta puolestaan voimistaa sitä tunnetta.

Kun tiedostaa, että isoisä oli karjalainen. Hän oli sieltä kotoisin, niin se sitten vahvistaa

sitä tunnetta siitä, että minäkin olen karjalainen ja minäkin olen sieltä kotoisin.”

Samaa mieltä vanhempien vaikutuksesta omaan karjalaisuuteensa on haastateltava 5.

Samaan kysymykseen hän vastaa vanhempien ja isovanhempia luoneen roolimallit, joihin

hän on ikään kuin kasvanut.

H5

”Kyllä se jonkun verran sieltä kumminkin tavallaan ne roolimallithan sieltä on tullut.

Ensimmäisiä mitä on vanhemmat ja isovanhemmat. –”

Nämä haastateltavien 2 ja 5 vastaukset ovat helposti ymmärrettäviä, sillä ihmisluontoon

kuuluu se, että omaksutaan vanhemmilta tiettyjä käyttäytymismalleja (Bandura & Walters

1970, 47). Minun mielestäni tässä tapauksessa voisi hyvinkin puhua karjalaisen tai jopa

siirtokarjalaisen identiteetin periytymisestä. Sillä vaikuttaisi siltä, että vanha karjalainen

perinne on Suomen karjalaisilta hiljalleen katoamassa, ja jäljelle jää vain

siirtokarjalaisuuden rippeet, joita kuljetetaan sukupolvelta toiselle. Tähän aiheeseen

palaan myöhemmissä identiteettiä käsittelevissä alaluvuissa.

Siirtokarjalaisten yhteisöllisyys ja järjestötoiminta on karjalaisuutta käsittelevässä

kirjallisuudessa tuttu aihe, mutta kuten olen sanonut aiemmin, tämä samantyylinen

yhteisöllisyys ei noussut haastatteluissani esille. Haastattelemieni siirtokarjalaisten

kolmannella polvella perhe ja suku on huomattavasti tärkeämmässä roolissa. Esimerkiksi

kysyessäni haastateltavalta 4 ”Onko jotain hetkeä tai tilannetta milloin kokisit olevasi

enemmän karjalainen?” hän vastaa kokevansa karjalaisuuden voimakkaampana juhlissa

ja sukulaisten tapaamisissa. Kysymyksessä ”Mitä karjalaisuus sinulle merkitsee?”

haastateltava 6 epäilee karjalaisuuden merkitsevän hänelle sitä, että hän tuntee

esimerkiksi karjalaisia sukulaisia.

Haastateltava 5 kuitenkin lisää yhteisöllisyyden kriteeriin myös sukulaisten ulkopuolelle

kantavan näkökulman. Kysymykseen ”Mikä tekee tämän päivän karjalaisen?”

vastatessaan hän kertoo karjalaisuuden tunteen voimistuvan, kun hän pääsee

keskustelemaan juuristaan muiden siirtokarjalaistaustaisten henkilöiden kanssa. Tämä

35

tavallaan lietsoo kiinnostusta Karjalaa ja karjalaisuutta kohtaan.

H5

”Juuret varmaan lähtökohtaisesti. Ja ehkä se tavallaan vahvistuu se tunne, kun tapaa

samanlaisia ihmisiä joilla on ne juuret ja niistä pääsee keskustelemaan, niin se ehkä tuo

enemmän sitä karjalaisuutta niin kuin esille ja sitä kautta siitä ehkä kiinnostuu

enemmän.”

Haastateltavan 5 vastauksessa kysymykseen ”Onko haastateltava tietoisesti miettinyt

omaa identiteettiään?” näkyy sama kuin edellisessä vastauksessa. Eli vaikka

sukulaisilleni yleisesti karjalaisten yhteisöllisyys käytännössä tarkoittaa lähinnä oman

suvun sisäistä yhteisöllisyyttä, niin yhteisöllistä karjalaisuutta voi kokea muuallakin kuin

omien sukulaisten keskuudessa.

H5

”Kyllä ehdottomasti. Täälläkin missä asun on karjalaislähtöisiä sukuja ja työpaikalla on

useampia Pohjois-Karjalasta. Niin niiden kanssa enemmän sitten miettinyt, että mikä

tavallaan yhdistää, koska sieltä yllättävästi löytyy sellaisia piirteitä, jotka yhdistävät

ihan huomaamatta. Molemmat ollaankin Karjalasta lähtöisin, että sitä kautta löytää sitä

yhteistä.”

3.5 Psykologinen kriteeri

Sallinen-Gimplen karjalaisuuteen samaistumisen kriteereistä viimeinen on psykologinen

kriteeri. Tämä kriteeri siis kattaa kaiken karjalaisuuteen liittyvän, mikä on psykologisesti

selitettävissä. Kyse on karjalaisen identiteetin tietoisesta tai tiedostamattomasta

valinnasta omaksi identiteetiksi. Sallinen-Gimplen mukaan tämä kriteeri on tutkimukselle

tärkeää, sillä sen mukaan tulevat yksilölliset karjalaisuuden tekijät parhaiten esille.

(Sallinen-Gimpl 1989, 218) Tutkimuksessani psykologinen kriteeri on hyvin tärkeä, sillä

tutkimukseni on luonteeltaan laadullista tutkimusta, ja tutkittavillani juuri tämä

psykologinen kriteeri nousi kenties tärkeimmäksi karjalaisuuden tukijaksi. Artikkelissaan

Karjalainen kulttuuri-identiteetti Sallinen-Gimpl toteaa, että psykologisen kriteerin

olevan erityisessä asemassa nuoren polven keskuudessa. Hänen mukaansa

siirtokarjalaisten jälkeläisillä ajallinen, alueellinen ja yhteisöllinen kriteeri jäävät

vähäisempään rooliin (Sallinen-Gimpl 1989, 218). Tämä on hyvinkin mahdollista, mutta

tutkimuksessani käsittelen karjalaisuutta kotiseutumatkailun kautta, joten haastateltavieni

sidokset myös muihin kriteereihin tulevat hyvin esille.

36

Aivan aineiston analyysin alussa avasin jo kysymykset ”Kokeeko haastateltava olevansa

karjalainen?” ja ”Mitä on karjalaisuus?”. Käänsin nämä kysymykset myös

muotoon ”Mikä tekee tämän päivän karjalaisen?”. Tämän kysymyksen esitin, kun

haastattelut olivat jo hetken aikaa edenneet, joten haastateltavani olivat jo päässeet

luontevasti karjalaisuudesta keskustelemisen pariin ja vastaukset poikkesivat hieman

aiemmista. Sukulaisilleni karjalaisen tekee karjalaiset juuret. Kuitenkin tämä on vain yksi

löyhä määritelmä siitä, mikä tekee karjalaisen. Haastateltava 1 arvelee tämän päivän

karjalaisuutta olevan myös tietoisuus Karjalasta niin paikkana kuin myös siltä kannalta,

että tuntee karjalaistaustaiset juurensa. Juuret tulevat myös kaikkien muidenkin

vastauksissa esille.

H1

”Varmaan se tietous siitä, että minkälainen paikka se karjala on ja minkälaisia ihmisiä

siellä asusti ja omasta perheestä tiedot ja näin.”

Haastateltava 2 nostaa esille keskeisen seikan, kun mietitään kysymystä tämän päivän

karjalaisuudesta. Hänen mielestään ollakseen karjalainen riittää se, että joku henkilö

kokee olevansa karjalainen. Outi Fingerroos kirjoittaa artikkelissaan Uuskareliaanit nyky-

Karjalassa Karjalassa matkustaessa siirtokarjalaisten muistoista tulevan tässä hetkessä

realisoituvia paikkoja. Matka rajan taakse voi olla hänen mukaansa hetkellinen siirtymä

siirtokarjalaisten menneisyyteen ja kenestä tahansa suomalaisesta kokijasta voi tulla

hetkellisesti karjalainen. (Fingerroos 2007, 27–28) Haastateltava 2 kuitenkin myös sanoo,

että sukujuurilla on tärkeä merkitys, mutta tästä huolimatta voi riittää pelkästään se, että

kokee jonkinlaista vetoa Karjalaan, vaikka olisikin hyvin vähän muita kytköksiä

Karjalaan. Myöhemmin vastauksessaan hän mainitsee myös, että puhuttaessa tämän

päivän karjalaisuudesta hänelle tulee mieleen myös Pohjois-Karjala ja sen myötä pohjois-

karjalaisuus, mikä on myös eräänlaista karjalaisuutta. Karjalaisuus ei tarkoita siis

välttämättä pelkästään vanhaa perinteistä karjalaisuutta tai siirtokarjalaisuutta, vaan myös

esimerkiksi tätä Suomen itäistä pohjois-karjalaisuutta. Useimmiten karjalaisuudesta

puhuttaessa tutkimuksessani vallitsee sama ilmiö, kuin itse Karjalasta puhuttaessakin. Eli

Karjala on ”se meidän Karjalamme” ja karjalaisuus on ”tätä meidän suvun

karjalaisuuttamme”.

H2

”Karjalaisen tekee se, että kokeeko olevansa karjalainen ihan itse. Että se on osittain

37

oma päätös. Mutta toki siinä on nämä tietyt vaatimukset, että onko suku karjalasta

esimerkiksi. No ei tarvitse edes olla suku karjalasta, jos kokee karjalan omakseen.

Hyvin ymmärrän jotain sellaista, kun puhun karjalasta niin tarkoitan nimenomaan

sellaista vanhempaa karjalaisuutta. Jos joku on vaikka Lappeenrannasta ja näin

poispäin, että hänellä on joku kaukainen sukulainen Karjalasta ja hän kokee vetoa sinne

Karjalaan, niin totta kai hän voi sanoa olevansa karjalainen. –”

Haastateltava 3 tarkastelee karjalaisuutta myös siltä kannalta, että kuka voi kutsua itseään

karjalaiseksi. Vastatessaan kysymykseen ”Mikä tekee tämän päivän karjalaisen?” hän

arvelee Suomessa karjalaisen tekevän karjalainen suku. Mutta voiko Venäjällä asuva

venäläinen sanoa olevansa karjalainen? Pohdinnassaan haastateltava 3 ei mihinkään

suoraan johtopäätökseen päädy, mutta siitä huolitta hänen esittämät ajatukset on syytä

huomioida. Minun nähdäkseni esimerkiksi nykyisessä Sortavalassa asuvat ihmiset voivat

kutsua itseään karjalaisiksi ja heidät varmasti voidaan Venäjällä mieltää karjalaisiksi. On

vain muistettava missä kontekstissa heitä voidaan nimittää karjalaisiksi. He elävät

Karjalan tasavallassa ja siten ovat karjalaisia siinä missä esimerkiksi Norjaan

kolmekymmentä vuotta sitten muuttanut suomalainen voi kutsua itseään norjalaiseksi.

Hän on uudesta norjalaisesta identiteetistään huolimatta myös suomalainen. Aivan kuten

me siirtokarjalaisten jälkeläiset olemme edelleen suomalaisten ohella myös karjalaisia.

H3

”No Suomessa varmaankin karjalaisen tekee suku, joka on ollut sieltä lähtöisin.

Venäjällähän se on vielä mahdollisesti mahdollista olla karjalainen. Toisaalta voiko? Jos

on silloin aikoinaan pakkosiirretty sinne, ovatko he aitoja karjalaisia? Jos miettii sitä,

että hänellä joka on asunut siellä ensin, on etusija saadakseen käyttää nimitystä

karjalainen niin silloin ei. Totta kai se on kyseenalaista. Montako sukupolvea pitää asua

jossain, että saa käyttää sen paikan nimitystä tai vaikka antaa uuden nimen sille.

Kyllähän se nykyäänkin kaiketi on siis Karjalan tasavalta Venäjän federaatiossa. –”

Samaan kysymykseen vastatessaan haastateltava 3 avaa juurettoman kulttuurin

säilymistä. Siirtokarjalaistaustaisilla juuret ovat jääneet Venäjän Karjalaan ja tietty

konkretian puute voi aiheuttaa siirtokarjalaisten nuoremmissa polvissa juurettomuuden

tunnetta. Haastateltava 3 arvelee karjalaisen perinnön säilymisen olevan kiinni

konkretiasta. Jos siirtokarjalaisten nuorempi polvi vain sanoo tuleville polville heidän

olevan karjalaisia, niin itse karjalaisuus voi herkemmin unohtua. Mutta jos on jotain

konkreettista perintöä, niin karjalaisuuden tulevaisuuden näkymät ovat valoisammat. Hän

näkee karjalaisten diasporassa yhteyksiä juutalaisten diasporaan, ja juutalaiset ovat

onnistuneet säilyttämään oman kulttuuri-identiteettinsä. Uskoisin monien

siirtokarjalaistaustaisten sukujen, meidän sukumme lisäksi, tekevän kotiseutumatkoja

38

karjalaan juuri tämän konkretian säilyttämiseksi tai lisäämiseksi.

H3

”– Tietysti kyllä voi, juuretonkin kulttuurinen tällainen suhde voi säilyä ihan vaikkei

olisi mitään maallista paikkaa. Onhan juutalaisuudessakin. Ajattelin, että miten se on

mahdollista… Konkretiastahan se on kiinni. Jos halutaan alleviivata jotain käsitteitä nii

sittenhän se, tai vaikka ruvetaan iskostamaan lapsia ja hoetaan, että te olette karjalaisia

pelkin sanoin niin sitten se aika varmasti tulee unohtumaan, mutta jos on jotain

konkreettista niin sittenhän se on paljon todennäköisempää, että se tulee säilymään

ainakin tällainen suomalainen karjalaisuus.”

Haastateltava 5 lisää aiempiin määritelmiin karjalaisesta henkilöstä yhteisöllisyyden.

Tämän vastauksen kysymykseen ”Mikä tekee tämän päivän karjalaisen?” avasin jo

edellisessä alaluvussa, mutta haluan nostaa sen esille myös karjalaisuuteen samaistumisen

psykologisesta kriteeriä käsitellessäni. Juuret ovat hänelläkin etusijalla, mutta hän

huomauttaa myös karjalaisuuden tunteen voimistuvan, kun hän tapaa muita

karjalaistaustaisia henkilöitä. Kenties tietty yhteisöllisyys voi olla osa tämän päivän

karjalaisuutta, vaikkakaan se ei noussutkaan yleisesti kovin suureksi tekijäksi

karjalaisuuteen samaistumisen yhteisöllisen kriteerin kohdalla.

H5

”Juuret varmaan lähtökohtaisesti. Ja ehkä se tavallaan vahvistuu se tunne, kun tapaa

samanlaisia ihmisiä joilla on ne juuret ja niistä pääsee keskustelemaan, niin se ehkä tuo

enemmän sitä karjalaisuutta niin kuin esille ja sitä kautta siitä ehkä kiinnostuu

enemmän.”

Yksi psykologisen kriteerin kannalta tärkeimmistä kysymyksistä oli ”Onko haastateltava

miettinyt tietoisesti identiteettiään?”. Tämä kysymys on tärkeä siksi, että se avaa sitä

miten paljon haastateltavat ovat identiteettiään itse tutkineet. Osa haastateltavista ei ollut

kuitenkaan miettinyt identiteettiään paljoa tietoisesti. Kaikki kuitenkin luonnollisesti

tiedostivat karjalaiset juurensa ja niiden vaikutuksen omaan identiteettiin. Osan

vastauksista tähän kysymykseen olen jo käsitellyt muualla, joten en kaikkia vastauksia

avaa uudelleen tämän alaluvun yhteydessä.

Haastateltava 2 kertoo huomanneensa jo hyvin nuorena identiteettinsä poikkeavan

tavallisesta suomalaisesta. Tämän eron hän on tiedostanut koulun ortodoksisen uskonnon

opetuksen kautta. Koulussa monet muut ortodoksit ovat olleet venäläisiä, joten tämä on

antanut hänelle syyn miettiä, miksi hän on ortodoksi ja suomalaiset koulukaverit eivät

39

ole. Eli ero muihin on hänen kohdallaan ollut omaan sukuun yhdistävä tekijä.

Karjalaisuus on siis jotain, joka on voitu tiedostaa jo hyvinkin nuorena, vaikkei sitä vielä

aivan olisi osattu täysin käsitelläkään. Voi myös ajatella, että ero muista on yhdistävä

tekijä ”omiin”.

H2

”Olen pohtinut aika paljonkin. Minä varmaan aika lailla hyvin pienenä jo olen tajunnut,

että olen eri porukkaa kuin nuo muut. Ihan sen takia, kun olen ortodoksi. Koulussa on

ollut muutama ortodoksi oppilas, joista on ollut suurin osa venäläisiä. Toki aika lailla

puolet ja puolet on ollut venäläisiä ja karjalaistaustaisia tai muuten vain ortodokseja,

enhän minä niiltä osannut silloin kysyä (sukutaustoista), mutta tuota... Aika pienenä

tiesin, että on erilainen tausta kuin muilla. Niin siitähän se ajatus jo lähti liikkeelle.

Pakkohan sitä on miettiä, miksi on erilainen, jos on erilainen.”

Haastateltava 3 tuo esille identiteetin määrittelyn. Hän ei koe päässeensä mihinkään

lopulliseen lopputulokseen identiteetistään, mutta hän on kuitenkin huomannut

kuuluvansa samaan aikaan useampaan identiteettiin. Identiteetin määrittelyssä hän on siis

samoilla kuin identiteettiä tutkivat teoreetikotkin. Identiteetti ei ole valmis kokonaisuus,

vaan se kehittyy ajan kuluessa. Ihmisellä voi olla myös samaan aikaan useampia

identiteettejä, jotka eivät sulje toisiaan pois ja vallitseva identiteetti muuttuu tilanteen

mukaan. (Hall 1999, 23) Tässä vastauksessa tulee esiin selkeästi myös seikka, joka on

tutkielman keskiössä. Nimittäin käsitys useammasta kodista. Tutkittavani kokevat

olevansa karjalaisia ja tämä vastaus tavallaan yhdistää keskustelun karjalaisuudesta ja

suomalaisuudesta. Ne eivät sulje toisiaan pois, vaan haastateltavani kokevat kuuluvansa

samanaikaisesti kumpaankin identiteettiin, ja luonnollisesti omaavansa useita henkisiä

koteja.

H3

”Joo kyllä. Aika paljon olen sitä pohtinut. En mihinkään lopputulokseen ole päätynyt

enemmänkin siihen, että kuten sinäkin sanoit, että nämä identiteetit voivat mennä

lomittain monien eri käsitteiden kanssa. Niin silloin minä olen pohtinut sitä ja sen loppu

tuloksena olen sitä mieltä, että ne voi kokea kuten minä koen, että voi kuulua moneen

eri paikkaan. – – Mutta että kyllä voi kuulua moneen eri (identiteettiin)… Olla monesta

eri paikasta kotoisin ja olla silti yhteensopivia (identiteetit). En sitten tiedä kuinka

montaa eri identiteettiä sinulla voi olla. Ei niitä varmaan äärettömästi ole, mutta

ainakaan se ei sellaista asiaa, kuin täysin yksioikoinen tapa määritellä itsensä yhden

identiteetin kautta, niin se ei ole ehkä kaikkein luontevin tai rehellisin tapa miettiä sitä

omaansa.”

Tutkittavieni karjalaisen identiteetin kannalta tärkeäksi koin myös kysyä ”Millaisena

40

haastateltavani näkevät oman tulevaisuutensa karjalaisina?”. Haastateltavani kokivat

karjalaisuuden kiinnostavana asiana. Haastateltavista haastateltavat 1 ja 4 vastasivat tähän

tulevaisuuteen liittyvään kysymykseen tuntemuksensa karjalaisuudesta pysyvän samassa

kuin nyt jo on, mutta loput haastateltavista uskoivat tulevaisuudessa vain lähentyvänsä

Karjalan kanssa.

H1

”Kyllä minä uskon, että pysyn semmoisena karjalaisia perinteitä ylläpitävänä

henkilönä.”

H4

”Kyllä se varmaan samassa pysyy. En oikein usko, että se aktivoituu suuremmin.

Haastateltaville 2 ja 3 Karjalan kotiseutumatkat ovat herättäneet innostuksen Karjalan

matkailuun. Haastateltava 2 kertoo Karjalassa käymisen voimistavan karjalaisuuden

tunnetta. Itse matkailua tarkastelen enemmän luvussa 4.2, mutta halusin sisällyttää

matkailua, myös tähänkin lukuun sillä halu käydä Karjalassa kuitenkin kumpuaa

haastateltavistani itsestään ennemmin kuin matkakohteesta. Toisaalta haastattelujen

vastauksista päätellen matkakohde on myös selkeästi tärkeä. Onhan kyse sentään

kotiseutumatkailusta eikä vain turismista. Haastateltava 3 sanoo myös Karjalan matkailun

herättäneen hänen mielenkiintonsa myös Venäjän matkailua kohtaan, mikä on

ymmärrettävää, sillä Karjalan kotiseutummehan on nykyään Venäjää.

H2

”– Olen karjalainen nyt ja olen karjalainen tulevaisuudessa. Eihän se ole sellainen asia

mikä minusta mitenkään voisi poistua. Tulevaisuudessa… Niin kyllä minä näen, että

Karjalan matkoja alan tekemään useamminkin, kun olen siellä jo käynyt niin innostui

siitä touhusta. Mukavaahan se on niin miksi ei. Kyllä se karjalaisuuden tunne sitten

voimistuu, kun tekee useamman matkan. Olen aika varma siitä. Mutta se jää

nähtäväksi.”

H3

”Kyllä minä haluan siellä Karjalassa käydä siis useamminkin. Toisaalta se on myös

herättänyt kiinnostusta siihen, että haluaa käydä Venäjälläkin useammin. Niin kiehtova

maa, että haluaa tutustua siihen enemmänkin, mutta ihan varmasti tulen käymään siellä

enemmän. Viimeistään tulee tietoon tarkemmin mitkä ovat olleet ne oman suvun vaiheet

siellä Karjalassa. Uskoisin, että kerran vuodessa ainakin. No ei pitäisi hätiköidä, mutta

ensi vuonna ainakin mennään minun vanhempani kanssa uudestaan sinne.”

Myös haastateltavat 5 ja 6 kokevat lisääntyvän Karjalan matkailun lisäävän kiinnostusta

41

itse Karjalaa kohtaan alueena, sekä myös karjalaisuutta ja karjalan kieltä kohtaan. Tämä

kertoo siitä, että Karjala ja karjalaisuus on nyt ja tulevaisuudessa on kenties vielä

enemmissä määrin vahva mielenkiinnon kohde.

H5

”– Varmaan se matkailu kasvaa ja sitä kautta myöskin kiinnostus sitä aluetta kohtaan ja

myös sitä karjalaisuutta kohtaan.”

H6

”Ehkä siihen olisi mukava tutustua jotenkin siihen kieleen ja vielä enemmän tietäisi sitä

Karjalan aluetta, että mistä se koostuu ja mitä kaikkea siihen kuuluu.”

3.6 Karjalaisuutta käytännössä

Tässä luvussa käsittelen karjalaiseen identiteettiin liittyviä teemoja, joita ei voi rajata

johonkin tiettyyn karjalaisuuden kriteeriin. En ole käsitellyt näitä teemoja aiemmin, sillä

ne kuuluvat samanaikaisesti lähes kaikkiin karjalaisuuden kriteereihin tai sitten ne eivät

yksinkertaisesti muutoin sovi käyttämääni kriteeri jaotteluun. Näistä luokittelemattomista

karjalaisuuden teemoista suurimmaksi sukuni keskuudessa osoittautui uskonto, mutta

myös karjalan kieli on aihe, jota ei karjalaisuudesta puhuttaessa voi sivuuttaa. Itse

karjalaisuuden konkreettisemmat esiintymistavat olen käsitellyt ala-luvussa 3.6.3

karjalaisuuden ylläpitäminen. Kasasin nämä kolme aihetta yhden pääluvun alle ikään

kuin viidenneksi karjalaisuuden kriteeriksi, joka pitää sisällään hyvin käytännön läheisiä

karjalaisuuteen liitettäviä elementtejä.

3.6.1 Karjalan kieli

Karjalan kieli on osa karjalaisuutta. Tutkimuksessani se ei kuitenkaan noussut kovin

tärkeäksi tekijäksi. Karjalan kieli sai tutkimukseeni osallistuneilta yllättävän vähän

huomiota, mutta kuitenkin osalle haastateltavistani sillä on edes jonkinlainen merkitys.

Haastateltavilleni karjala on kieli, joka ei ole siirtynyt uusille sukupolville ja on siten

jäänyt kauas suvun menneisyyteen. Matti Jeskanen on artikkelissaan Karjalan kieli ja

karjalankieliset Suomessa käsitellyt karjalan kielen nykyistä asemaa. Hän kertoo kuinka

siirtolaistaustaisilla karjalaisilla, eli siirtokarjalaisilla, on karjalan kielen käyttö

42

kotikielenä vähentynyt huomattavasti. Samoin on heikentynyt myös karjalan kielen

yleinen puhe- ja ymmärtämistaito. (Jeskanen 2005, 250) Tämä on yleistä myös oman

sukuni kohdalla.

Kuten juuri mainitsin, karjalankielen asema on vaikea. Kieltä juurikaan enää Suomessa

kuule puhuttavan ja ihmisten tietoisuus kielen olemassaolosta on vaihteleva.

Haastateltavistani osa puhui karjalankielestä, ja osa puhui enemmän karjalan murteesta.

Karjalan kielen kielitieteellinen määrittely ei ole tutkimukseni kannalta tärkeää, sillä tässä

tapauksessa olennaista on vain se, miten haastateltavani kokevat Karjalan alueella

muinoin puhutun tai puhuttujen kielimuotojen vaikuttavan heidän identiteettiinsä.

Kuitenkin itse kirjoittaessani näistä karjalan kielimuodoista käytän yleisesti termiä

karjalankieli. Pyrin ensin selvittämään haastateltavieni aktiivisuutta tai tietoisuutta

karjalankielestä kysymällä heiltä kysymyksen ”Kuinka tuttu aihe on karjalaisuus tai

karjalankielen tilanne?”. Suurimmalle osalle haastateltavista karjalankieli oli suhteellisen

vieras käsite. Anneli Sarhimaan raportti Karjalan kieli Suomessa – ELDIA-projektin

tuloksia on vahvasti kiinni juuri tässä aiheessa. Sarhimaan mukaan siitä huolimatta, että

karjala ja suomi ovat läheisiä sukulaiskieliä ja toisen maailmansodan jälkeen Suomessa

puhuttu karjalankieli on omaksunut paljon sanastoa ja muita vaikutteita suomenkielestä,

kielten keskinäinen ymmärrettävyys ei ole itsestäänselvyys. Hän myös toteaa, että vaikka

Suomessa on ollut aina karjalankielisiä, niin vasta viime vuosikymmenenä suomalainen

yhteiskunta on tullut tietoiseksi karjalankielisten kulttuurillisesta ja kielellisestä

omalaatuisuudesta. Tästä huolimatta edelleen enemmistö suomalaisista tietää

karjalankielisistä vain vähän, jos mitään. (Sarhimaa 2015, 1) Haastateltavien 1 ja 4

vastaukset tähän kysymykseen tuovat esille tämän yleisimmän linjan, kun mietitään

ihmisten yleisestä tietämyksestä karjalankieltä kohtaan. Eli joko tietämys on lähes

olematonta tai vain tiedostetaan, että karjalankielen asema on heikko.

H1

”En kyllä tiedä oikeastaan juuri mitään.”

H4

”– Jossain sitä saattaa olla. Heikko se on se asema.”

Haastateltavan 6 vastaus on hyvin samankaltainen kuin edellisetkin, mutta se tuo

aiheeseen uuden näkökulman. Kouluissa ei opeteta karjalan kieltä tai ei edes välttämättä

mainita kyseisen kielen olemassa oloa.

43

H6

”No minä en ole silleen itse tiennyt siitä kovin paljoa, kun koulussa ei opeteta sitä tai ei

ole oikein muutenkaan sitä. Että ainoa mitä minä tiedän on se mitä vanhempani ja isoisä

on kertonut.”

Halusin nostaa tämän aiheen esille, sillä tutkijana koen, että minulla on vastuu arvioida

sitä mikä on tärkeää mainita tai jättää mainitsematta. Tutkimukseni kannalta koulujen

opetussuunnitelmat tai Suomen kielipolitiikka tai sen historia eivät ole tärkeitä, mutta

Karjalan kielen tilanne on näin vaikea juuri tämän historian takia. Suomessa kielten

laillisen aseman määrittelevät eri lait. Perustuslain ja kielilain mukaisesti Suomen

kansalliskielet ovat suomen ja ruotsin kielet, ja saamen kieli on perustuslailla tunnustettu

alkuperäiskieleksi. (Sarhimaa 2015, 6) Karjalankieli on siis ainoa Suomen kotoperäinen

kieli jolla ei ole perustuslain suomaa turvaa ja oikeuksia. Lainsäädännössä karjalan kieli

kuuluu ns. muiden Suomessa puhuttujen kielten joukkoon, johon kuuluu yli sata eri kieltä.

Karjalan kieli sai kuitenkin Suomessa vuonna 2009 virallisen ei-alueellisen

vähemmistökielen statuksen, mutta tällä muutoksella ei ole vielä ollut vaikutusta karjalan

kielen asemaan ja tilanteeseen. (Sarhimaa 2015, 6)

Joidenkin haastateltavieni vanhemmat polvet osaavat karjalan kieltä, mutta kieli ei

kuitenkaan ole näissä tapauksissa siirtynyt eteenpäin. Tämä näkyy esimerkiksi

haastateltavan 3 vastauksessa kysymykseen ”Mitä karjalan kieli haastateltavalle

merkitsee?”. Tässä vastauksessa tulee esille karjalan kielen jakaantuneisuus. Tästä

karjalan kielen määrittelyn ongelmasta mainitsinkin jo aiemmin.

H3

”En minä puhu ollenkaan ja en tiedä yhtään sanaa karjalan kielellä, millään karjalan

kielellä. En tiedä voiko niin edes sanoa. Puhua karjalan kielistä monikossa? Minä en

tunne, mutta minun vanhempani tuntee kyllä, – –, mutta ei minulla ole mitään osaamista

karjalan kielen suhteen. En edes osaa eritellä niitä enkä… Ymmärrän vain, että ne on

sukua suomen kielelle. – – Historia pyyhkii kaiken pois loppupeleissä ja sekin pysyy

tragediana niin kauan kuin joku sen muistaa. Kun kukaan ei enää muista (kieltä tai

kulttuuria) niin sitten se ei ole enää ongelma. –”

Haastateltavan 3 edellisen vastauksen lopussa näkyy karjalankielen tai mahdollisesti jopa

karjalaisuuden yksi vaihtoehtoinen tulevaisuus, joka on hyvin karu. Karjalankieli tai

karjalaisuus eivät tule säilymään, mikäli karjalankieltä ei kukaan puhu tai karjalaista

kulttuuria ei kukaan harjoita tai kunnioita. Kuitenkin on huomioitava tämän mahdollisen

44

tulevaisuuden vastakohta. Mikäli karjalaisuus ja karjalankieli vielä ihmisiä kiinnostaa, ne

myös tulevat säilymään jatkossa osana kulttuuriperintöämme. Haastateltava 2 oli

haastateltavistani ainoa, joka osasi puhua karjalan kieltä. Haastateltava 5 totesi

tunnistavansa joitain sanoja karjalan kieltä. Tämä on ilmeisesti seurausta hänen

kohtaamisistaan karjalaistaustaisten ihmisten kanssa. Laatimieni haastatteluiden

vastauksien perusteella voin tehdä kevyen yleistyksen haastateltavieni karjalan kielen

taidoista: Mitä enemmän haastateltavillani on ollut kosketuksia karjalaisiin ja

karjalaistaustaisiin henkilöihin, sitä enemmän he tuntuvat karjalan kielen piirteitä

tunnistavan. On mainittava, että kovin tarkasti ei tätä voi kuitenkaan sanoa, sillä kieltä

koskevia kysymyksiä oli suhteellisen vähän ja osa haastateltavista ei kovin laajasti kieli

kysymyksiin vastannut.

Haastateltavalta 2 olin haastattelutilanteessa unohtanut kysyä kysymyksen ”Mitä

karjalan kieli haastateltavalle merkitsee?”, joten kysyin häneltä myöhemmin tämän

kysymyksen. Karjalankieli toimii hänelle siltana menneisyyden ja nykyisyyden välillä.

Haastateltavan 2 kontaktit Karjalaan ovat nykyisin suhteellisen vähäiset, joten

karjalankielestä on tullut yksi työkalu, jolla hän yhdistää itsensä sukunsa menneisyyteen.

Vastauksessaan hän mainitsee, kuinka hän haluaa ajatella Karjalassa asuneiden

sukulaistensa puhuneen karjalaa arkikielenään. Tämä kuvastaa selkeästi karjalaisuuden

haluttavuutta positiivisena identiteettinä.

H2

”No Karjalan kieli on minulle ehkä myös vähän sellainen ajatusleikki. Kun karjalan

ortodoksit ovat käsittääkseni pitkälti ollut näitä, miten sen nyt sanoisin… ’Enemmän

karjalaisia’ tai vanhempia karjalaisia kuin karjalan luterilaiset, sillä ortodoksisuushan

siellä on se vanhempi uskonto. Niin ajattelen, tai haluan ajatella, että se on ilmiselvää,

että nämä ortodoksiset esi-isät ovat tietysti puhuneet karjalaa arkikielenään. Niin sitä

kautta tämä karjalankieli on minulle läheinen. Pyrin tavallaan sitä kautta myös sitten

tavallaan muistamaan niitä juuriani, jotka ovat todennäköisesti jotain karjalankielen

murretta puhuneet.”

3.6.2 Uskonto

Uskonto on yksi näitä kriteerijaottelun viidenteen kriteeriin kuuluvia teemoja. Kaija

Heikkinen tutkimuksessaan karjalaisuudesta ja etnisestä itsetajunnasta sivuaa myös

ortodoksisuutta. Hänen mukaansa Raja-Karjalan kulttuurikuvauksessa ei voi sivuuttaa

ortodoksista uskontoa, jonka omaleimaisuus on vahvasti kytköksissä raja-karjalaiseen

45

yhteisöön. Ortodoksinen usko on säteillyt moniin arkielämän ilmiöihin ja toiminut

tärkeänä maailmankuvan muodostajana. Karjalassa uskonto on monissa historian

vaiheissa ollut keskeinen ideologinen tekijä. Tästä esimerkkinä se, että Ruotsin ja Venäjän

taistelu karjalaisten hallinnosta ja lojaaliudesta on monissa kriisitilanteissa tuntunut

konkretisoituvan uskontoon, sillä juuri siihen valtiovalta on kohdistanut monia

toimenpiteitä. Heikkinen muistuttaa, että vaikka erinäiset toimenpiteet ovatkin

kohdistuneet uskontoon, niin on syytä epäillä, että koko karjalainen elämän tapa on

joutunut jonkinasteisen manipulaation kohteeksi. Karjalaisten voimakas uskonnollinen

identifioituminen on luonut erontekoa alueen luterilaiseen väestöön ja osaltaan

vaikuttanut prosesseihin, jotka ovat kärjistäneet yhteiskunnallista ja etniskulttuurista

tilannetta Raja-Karjalassa Suomen itsenäistymisen jälkeen. (Heikkinen 1989, 56)

Ortodoksisuus on siis ollut tärkeä osa karjalaisuutta. Suomen sotien jälkeen Suomeen

evakuoiduista karjalaisista osa oli luonnollisesti karjalaisia. Meidän suvussamme

ortodoksisuus tuntuu kuitenkin säilyneen ja se yhdistetään edelleen voimakkaasti osaksi

karjalaisuutta. Laatimistani haastatteluista ilmeni, että lähes kaikilla haastatelluista oli

jonkinlainen näkemys uskonnon tärkeydestä osana karjalaisuutta, riippumatta siitä oliko

itse uskovainen vai ei. Ortodoksisuus oli tärkein kriteerijaottelun viidenteen kriteeriin

eritellyistä teemoista.

Kysyin haastateltaviltani ”Vaikuttaako uskonto (ortodoksisuus) karjalaiseen

identiteettiin?” selvittääkseni heidän mielipiteitään ortodoksisuuden ja karjalaisuuden

suhteesta. Kuudesta haastateltavastani viisi yhdisti suoraan ortodoksisuuden osaksi

karjalaisuutta ilman epäröintiä. Yleisin syy siihen, miksi ortodoksisuus on osa

karjalaisuutta, tulee juuri siitä tosiseikasta, että Suomen ortodoksit ovat useimmiten

lähtöisin Karjalasta. Vastauksien yhteneväisyys voi johtua osittain myös tutkittavieni on

saman kaltaisesta taustasta, mutta uskoisin tämän olevan myös yleinen mielipide.

H1

”No kyllä se vaikuttaa. Tuntuu, että se on osa karjalaisuutta.”

H3

”– Minä olen aina yhdistänyt ortodoksisuuden nimenomaan karjalaisuuteen, että ehkä se

ortodoksisuus on se mikä ylipäätään on aina lapsenakin vienyt sen ajatuksen sinne, että

me ei olla Länsi-Suomesta. Esimerkiksi, että me ei olla luterilaisia vaan me ollaan

ortodoksisia ja se syy, miksi me ollaan ortodoksisia on se, että isoisä aikoinaan lähti

46

Karjalasta. –”

H4

”Kyllä minä uskon, että se (ortodoksisuus) identiteettiin vaikuttaa. Ortodoksit olivat

karjalasta –”

Haastateltavat 2 ja 5 lisäävät tähän edelliseen näkemykseen vielä uskontojen

vastakkainasettelun. Uskontoja ei vertailla keskenään, mutta ortodoksisuus nähdään

karjalaisuutta vahvistavana tekijänä, kun esimerkiksi luterilaisuus puolestaan nähdään

neutraalina tekijänä. Eli ortodoksisuus on osa karjalaisuutta, mutta myös luterilainen voi

olla aivan yhtä karjalainen, sillä kuten haastateltava 5 huomauttaa, onhan Karjalassa ollut

myös luterilaisiakin alueita. Ortodoksisuus tuo ikään kuin karjalaisuutta vahvemmin

esille kuin luterilaisuus. Tämä johtunee juuri siitä karjalaisten voimakkaasta

uskonnollisesta identifioitumisesta, josta alaluvun alussa jo mainitsin.

H5

”Kyllä se varmaan jollain lailla, koska se ortodoksisuus on niin vahva ollut. Eihän siellä

karjalassakaan kaikki ollut ortodokseja. Siellähän on ollut myös luterilaisia alueita – –

Mutta varmaan se vahvistaa, minä veikkaan, enemmän ortodoksisuus. Se tuo sitä

karjalaisuutta. –”

Haastateltavan 2 vastauksessa samaan kysymykseen nousee esille tämän ortodoksisuuden

ja luterilaisuuden ”vertailun” lisäksi myös halu jatkaa perinteitä samalla tavalla kuin

uskoo vanhempien polviensa niitä itse jatkaneen. Hänkin näkee muut uskonnot tai

ateismin neutraaleina tekijöinä, kun mietitään niitä mahdollisena osana karjalaisuutta.

Hänelle ortodoksisuus on osa nykypäivän arkea, joka yhdistää hänet menneisyyteen ja

sukunsa mahdolliseen ortodoksisten perinteiden jatkumoon.

H2

”Jos on ortodoksi niin se vaikuttaa siihen karjalaiseen identiteettiin vahvistavasti, mutta

jos olisi luterilainen tai katolilainen tai mikä ikinä, tai ateisti, niin ei se vaikuttaisi

mitenkään negatiivisesti. Ortodoksisuus ei ole mikään asia mikä tekee karjalaisen. Se on

vain yksi sellainen tavallaan kiinnekohta mistä itse voin tähän aiheeseen tarttua.

Uskonto on tavallaan, siinä on sellaisia tapoja jotka ei sitten muutu, että sukupolvesta

toiseen tehdään asiat tietyllä tavalla. Se on minulle uskonnossa se vahvin puoli, että jos

itse tekee ristinmerkin niin tietää, että isoisä on sen tehnyt samalla tavalla ja näin

poispäin. En tiedä kuinka monta polvea taaksepäin, mutta se on jotain mitä minun

isoisäni on tehnyt, niin myös minäkin haluan tehdä.”

Haastateltava 6 on samoilla linjoilla uskontojen eroista kuin edellisetkin vastaajat siinä

mielessä, että hän ei koe mahdollisen luterilaisuuden vaikuttavan karjalaisuuteen, mutta

47

hänen vastauksensa eroaa muissa siinä, että hän ei myöskään erikseen mainitse

ortodoksisuuden vaikuttavan karjalaisuuteen. Päinvastoin, hän kokee, ettei

ortodoksisuudella ole juurikaan vaikutusta hänen omaan tuntemukseensa

karjalaisuudesta.

H6

”Kyllä olen (ortodoksi). No ei se silleen mitenkään vaikuta siltä… Että on ihan sama,

että vaikka olisin luterilainen niin olen silti omasta mielestäni karjalainen ja siis ei se

sillä lailla vaikuta mielikuvaan karjalaisuudesta.”

Haastattelun kysymys ”Ylläpitääkö haastateltava mahdollista karjalaisuuttaan?” sai

osalta vastaajista uskontoon suuntautuvia vastauksia. Tämän kysymyksen vastaukset

sisällytän pääasiassa seuraavaan alalukuun 3.6.3 Karjalaisuuden ylläpitäminen, mutta

mainitsen tämän kappaleen loppuun vielä sen, että haastattelujen vastauksien perusteella

ainakin meidän sukumme keskuudessa ortodoksisuus on pääsääntöisesti osa

karjalaisuutta. Tämän myötä myös siis ortodoksisuus ortodoksisine perinteineen koetaan

karjalaisuudeksi karjalaisine perinteineen. Ortodoksisuus on osalle haastateltavistani

tärkeä osa heidän oman karjalaisuutensa ylläpitämistä. Esimerkiksi haastateltava 5 kertoo

kysymykseen ”Onko perinteillä vaikutusta karjalaiseen identiteettiin?” vastatessaan

ortodoksisen uskonnon tuovan myöskin karjalaisia perinteitä esille.

3.6.3 Karjalaisuuden ylläpitäminen

Luvussa 3.5 tarkastelin haastateltavieni identiteettiä psykologisen karjalaisuuteen

samaistumisen kautta. Osan karjalaisuutta ylläpitävistä asioista käsittelin jo

psykologisessa kriteerissä, joten tässä alaluvussa keskityn karjalaisuutta tukeviin

tapoihin, jotka ovat hyvin käytännönläheisiä. Edellisessä alaluvussa käsittelin uskontoa,

joka nähtiin osana karjalaisuutta. Ortodoksisuus ja ortodoksiset tavat olivat myös keino

ylläpitää karjalaisuutta, joten nämä kaksi viimeistä alalukua ovat tästä syystä hieman

päällekkäisiä. Haastateltavillani oli useita tapoja ylläpitää karjalaisuutta, mutta osa heistä

mainitsikin, etteivät he tietoisesti välttämättä edes tee mitään karjalaista.

Karjalaisuuden ylläpitämiseen on sukulaisillani useita tapoja. Kaikkia näitä keinoja ei

välttämättä tiedosteta itse, eikä siten niitä välttämättä voi edes luetteloida, mutta siitä

48

huolimatta sain koottua erilaisia keinoja yhteen. Yleisimpiä keinoja pitää karjalaista

identiteettiä yllä oli ortodoksinen uskonto yleisesti, Karjalan kotiseutumatkailu,

sukutapaamiset ja tietysti karjalainen ruokaperinne. Kaikilla haastateltavilla oli

luonnollisesti hivenen omanlaisia tapoja ylläpitää karjalaisuutta, joten en luetteloi

karjalaisuuden ylläpitämisen keinoja tämän enempää, vaan mieluummin esittelen näitä

keinoja avaamalla haastattelujen vastauksia. Ensimmäisessä karjalaisuuden ylläpitoon

liittyvässä kysymyksessä ”Ylläpitääkö haastateltava mahdollista karjalaisuuttaan?”

vastaukset olivat hyvin selkeitä ja suoria, mutta kun myöhemmin käsittelen

kysymyksen ”Onko perinteillä vaikutusta karjalaiseen identiteettiin?”, niin siinä ilmenee

hivenen ristiriitoja.

Kysymykseen ”Ylläpitääkö haastateltava mahdollista karjalaisuuttaan?” haastateltava 2

sanoo pitävänsä karjalaisuutta yllä karjalankielen ja ortodoksisuuden kautta. Kuten

edellisessä alaluvussa 3.6.2 Uskonto kävi ilmi, ortodoksisuus on monille

haastateltavistani keskeinen keino pitää myös karjalaisuus lähempänä omaa elämää.

Haastateltava 2 viittaa myös vastauksessaan uskonnon olevan sielunelämän lisäksi tapa

kunnioittaa omia juuriaan. Myös haastateltava 5 tuo uskonnon heti esille. Hän lisää

karjalaisuuden ylläpitämisen keinoihin myös perinteen laulaa maakuntalauluja.

H2

”Kyllä voin sanoa, että ylläpidän. Minä nimenomaan sillä että… Se on aika vahvasti

uskonnon kautta varmaan. Minulla nyt tietenkin olen opiskellut puhumaan karjalan,

ihan kielellä, ja näin poispäin. Mutta se uskonto on varmaan sellainen arkisin asia

itselläni, että miten minä nyt sitten tätä karjalaisuutta ylläpidän, kun ortodoksisuus on,

itse koen sen, karjalaisena tällä lailla piirteenä tavallaan. Vaikka en olisikaan mikään

huippu-uskovainen, niin se on tavallaan osa sitä kunnioitusta omia juuria kohtaan se,

että on ortodoksi.”

H5

”Tietysti uskontohan siellä tulee yhtenä. Ortodoksi uskonto, joka myös sinne

karjalaisuuteen aika paljon. Ja tiettyjä perinteitä ehkä varmaan mitä tulee noudatettua ja

maakuntalaulut, nykyään asutaan muualla, mutta en minä vielä tämän alueen laulua

omakseni koe. Tämmöisiä pieniä juttuja. –”

Kotiseutumatkailu on kulkenut haastatteluissani tiiviisti mukana, ja se tulee esille myös,

kun käsitellään karjalaisuuden ylläpitämistä. Haastateltavan 3 vastatessa edelliseen

kysymykseen hän kertoo, ettei varsinaisesti pidä karjalaisuutta pinnalla ainakaan minkään

perinteiden kautta, vaan hänelle karjalaisuuden ylläpitäminen on hänen Karjala suhteensa

49

ylläpitämistä. Hänen vastatessaan tähän kysymykseen kysyin häneltä myös ”Onko myös

Karjalan kotiseutumatkailu karjalaisuuden ylläpitämistä?”.

H3

”Ei varmaan. Ei ainakaan mitään perinnettä mitä pitäisi yllä. Enintään ehkä sitä

suhdetta karjalaan tulee ylläpidettyä, kun sitä tietoisesti miettii sellaisessa suhteellisen

rationaalisessa mielentilassa. – (Onko myös Karjalan kotiseutumatkailu karjalaisuuden

ylläpitämistä?) On varmastikin. Se on vaan niin tuore juttu omassa elämässä. En ehkä

sitä osannut ajatella vielä sillä tavalla, mutta se on totta. –”

Kotiseutumatkailulla on todennäköisesti muillekin haastateltavilleni ainakin

jonkinlainen osa, kun ylläpidetään karjalaisuutta tai vähintäänkin suhdetta Karjalaan.

Haastateltava 6 vastaa samaan kysymykseen karjalaisuuden ylläpitämisestä kenties

hieman muidenkin puolesta. Puhuessaan ”meistä” hän tarkoittaa nimenomaan meidän

sukuamme.

H6

”En minä sillä lailla opiskelemalla mitään, mutta ehkä me yhdessä pidämme sitä näillä

Karjalan matkoilla, ja kuvien ja vanhojen lehtien katsomisella ja lukemisella.”

Haastateltava 4 ei kerro juuri pitävänsä karjalaisuutta tietoisesti yllä, mutta hän kertoo

omalla kohdallaan karjalaisuuden ylläpitämisen tulevaisuudessa olevan lähinnä

karjalaisuuden siirtämistä eteenpäin tuleville polville. Tämä on karjalaisuuden säilymisen

kannalta hyvin tärkeää. Karjalaisuus ei tule säilymään, ellei sitä ylläpidetä tai siirretä

eteenpäin.

H4

”En. En minä kauheasti. Ehkä se tulevaisuudessa on sitä karjalaisuuden siirtämistä

seuraavalle polvelle, että jotain voi puhua ja tuoda esille. Ei mitään sellaista, että lähtisi

karjalankieltä opettelemaan tai sellaista…”

Kysymys mahdollisten karjalaisten perinteiden vaikutuksesta haastateltavieni

karjalaiseen identiteettiin nosti esille tärkeän ilmiön. Yleisesti karjalaisten perinteiden

koetaan vaikuttavan karjalaisuuden tunteeseen, mutta kävi ilmi, että tästä huolimatta

tietoisuus karjalaisista perinteistä on vähäistä. Tämä on se ristiriita, josta aiemmin tässä

alaluvussa mainitsin. Uskon tämän ilmiön olevan myös syy siihen miksi osa vastaajista,

kuten haastateltava 1, koki kysymyksen karjalaisuuden ylläpitämisestä haastavaksi.

Karjalaisuus ja karjalaiset perinteet eivät ole välttämättä helppo aihe miettiä, mikäli siihen

ei kunnolla ole ehtinyt perehtyä. Tyypillinen haastattelun tulosten keskiarvo kiteytyy

50

haastateltavien 4 ja 6 vastauksessa kysymykseen ”Onko perinteillä vaikutusta

karjalaiseen identiteettiin?”. Raja suomalaisten ja karjalaisten perinteiden välillä on

häilyvä, eikä niitä välttämättä ole osattu erotella toisistaan.

H4

”En kyllä ole ihan varma mikä on ollut karjalaista. Sitä on jotenkin ajatellut, että ne

liittyy karjalaisuuteen, jossain tilanteessa epäilen, että olikohan se nyt yleisesti

suomalaista. Jotain leivonnaisia… En ole varma oliko se karjalainen vai mitä.”

H6

”En tiedosta kovin montaakaan karjalaista perinnettä, kun en ole ehtinyt tutustua kovin

paljon. –”

Haastateltavat 2, 3 ja 5 tuovat mukaan tähän keskusteluun karjalaisista perinteistä

ortodoksisen uskonnon. Karjalaisia perinteitä ei välttämättä tunnisteta, mutta ortodoksiset

perinteet on puolestaan helppo yleistää karjalaisiksi perinteiksi, sillä kuten olen jo

aiemmin maininnut, ortodoksisuus nähdään osana karjalaisuutta. Haastateltavan 2

vastaus tähän kysymykseen on karjalaisten perinteiden tietämyksen osalta saman tyylinen

kuin haastateltavan 4 vastaus. Käytännössä suurimman osan karjalaisista perinteistä, joita

haastateltava 2 noudattaa hän yhdistää ortodoksisuuteen. Osittain tämä voi johtua

esimerkiksi siitä, ettei hän tunnista joidenkin perinteiden alkuperää. Karjalaisia perinteitä

kohtaan liittyy kuitenkin mielenkiintoa. Tämä näkyy esimerkiksi hänen kiinnostuksestaan

kyykkää kohtaan.

H2

”Noh, kyllä (perinteet) vaikuttaa, mutta en karjalaisia perinteitä hirveästi noudata, tai

pakko tunnustaa niin en edes tiedäkään mikä on sitten karjalaista perinnettä, mutta se,

että syön karjalanpiirakoita mielelläni, tai syön karjalanpaistia, niin minä en oikein

yhdistä sitä suoraan siihen karjalaisuuteen vaan yhdistän sen siihen omaan

mummolaani. Mahdolliset karjalaiset perinneruoat ovat minulle ensisijaisesti muisto

lapsuuden mummolasta, eikä sellainen asia jonka yhdistäisin karjalaisuuteen,

välttämättä, mutta kun miettii perinteitä niin ne on niitä uskonnollisia perinteitä joita

noudattaa. Toki jotain karjalaista kyykkää olisi kiva joskus pelata, mutta kun vain osaisi

ja olisi porukka, jonka kanssa pelata.”

Ruokaperinteisiin liittyvää kysymystä en haastattelussa kysynyt, mutta karjalaiset

perinneruuat ovat monelle haastateltavistani osa karjalaisuutta. Haastateltava 2 kertoo

karjalaisen perinneruuan olevan hänelle kuitenkin ensisijaisesti osa lapsuuden

mummolaa, eikä karjalaisuutta, vaikka isovanhemmat ovatkin olleet karjalaisia. Tämä

tapaus toimii esimerkkinä siitä, ettei kaikkia karjalaisuuteen yleisesti yhdistettäviä asioita

51

välttämättä ole mainittu erikseen, sillä haastattelussa luonnollisesti useimmiten mainitaan

lähinnä niitä asioita, jotka tulevat mieleen haastattelutilanteessa. Karjalainen

ruokaperinne voi olla myös niin arkista, ettei sitä välttämättä yhdistetä niin vahvasti

karjalaisuuden ylläpitämiseen tai välttämättä edes kiinteäksi osaksi karjalaisuutta. Myös

haastateltava 3 mainitsee ortodoksisuuden ohella karjalaiset perinneruoat.

H3

”Niitä perinteitä on ollut hyvin vähän. Minun vanhempani, kun olen ollut lapsi, on

vienyt minua kirkkoon, – – mutta se on ollut varmaan ainoa karjalainen perinne tai

uskonto nimenomaan mitä vanhempanikin on ylläpitänyt. – – Tuota, kyllähän se isoäiti

teki aina karjalanpaistia ja karjalanpiirakoita leipoi. Ei niitä perinteitä ole pahemmin

ollut sen uskonnollisuuden lisäksi.”

Haastateltava 5 lisäsi karjalaisen ruokaperinteen suoraan keinoksi ylläpitää karjalaisuutta

hänen vastatessaan kysymykseen ”Ylläpitääkö haastateltava mahdollista karjalaisuutta?”.

H5

”– Ruokaperinne on varmaan se karjalanpiirakat ja karjalanpaistit. Sitä kautta tulee

varmaan myös sitä karjalaisuutta.”

52

4 Karjalan kotiseutu

4.1 Raja

Kun ajatellaan rajaa, joka kulkee Suomen ja Venäjän valtioiden välillä, niin usein

ajatellaan valtioiden välisiä eroja sekä niiden historiaa lähinnä poliittiselta tai

maantieteelliseltä kannalta. On kuitenkin muistettava, että rajoja on monia. Aiemmin

mainitut maantieteellinen raja ja poliittinen raja ovat kenties näistä rajoista arkisimpia,

mutta valtioiden välillä kulkee myös kulttuurinen raja ja kielellinen raja monien muiden

rajojen ohella. Rajat eivät ole pelkästään Suomen ja Venäjän välisiä, vaan myös Suomen

ja Karjalan välisiä, kuten esimerkiksi nykyisyyden ja menneisyyden raja, sukupolvien

raja ja identiteetin raja.

Petri Saarikoski kirjoittaa teoksen Raja: kohtaamisia ja ylityksiä

johdantoluvussa ”Fyysisten rajojen ylittäminen ja etsintä näkyy myös maisemassa. Kodin

ympäristö ja lapsuuden maisema eivät ole koskaan meille pelkästään kartalla sijaitsevia

paikkoja, vaan ne ovat konkreettisesti osa meidän persoonaamme. Muistojen ja

todellisuuden välinen rajankäynti konkretisoituu esimerkiksi Karjalan siirtoväen

kotiseutumatkailussa. Valtion rajan ylittäminen on heille samalla matka omaan

mielenmaisemaan, jossa menneisyyden muistelu saa oman rauhoittavan ja turvallisen

pohjavireen.” (Saarikoski 2006, 11) Kotiseutumatkailu on tutkimuksessani

siirtokarjalaisten kolmannelle polvelle paitsi menneisyyden muistelua, vaan myös siihen

eläytymistä, kokemista ja konkreettista kohtaamista.

Nähdäkseni raja ei ole vain jotain mikä ylitetään, vaan se on myös paikka, jossa voidaan

olla. Joskus kun ollaan rajalla, niin se voi jäädä myös ylittämättä. Esimerkkinä rajalla

olemisesta vaikka murreraja, jossa Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva jo kauan

pääkaupunkiseudulla asunut henkilö puhuu puhelimessa äitinsä kanssa ja kesken puhelun

häneltä lipsahtaakin muutama sana itäsuomalaista murretta, mutta vain muutama. Näin

hän on saavuttanut lapsuudestaan tutun murteen ja nykyisin puhumansa murteen rajan,

mutta ei kuitenkaan ole ylittänyt sitä. Jo rajalla oleminen voi käynnistää muutoksen.

Rajalla ollessa muutoksen koko on todennäköisesti pienempi kuin rajaa ylittäessä, sillä

rajalla oleminen on useimmiten vain esiaste itse rajan ylittämiselle. Uskoisin, että ainakin

osalle haastateltavistani kotiseutumatkailussa Sortavalassa oleminen voi olla tavallaan

53

tällaista rajalla olemista, mutta kun mennään kotikylään, Purovaaraan, niin raja ylitetään

vasta silloin. Henkisen rajan ylittämisen määritteleminen voi toisinaan olla haastavaa.

Tästä esimerkkinä haastateltavan 6 vastaus kysymykseen ”Onko raja Suomen ja Venäjän

välillä lähinnä fyysinen vai onko se myös henkinen?”. Tähän haastateltava 6 vastasi, että

hän ei koe valtioiden rajalla olevan juurikaan merkitystä, vaan henkinen raja ylitetään

vasta kun saavutaan sinne meidän Karjalaamme, joka on maantieteellisesti epäselvempi

määritellä.

H6

”En oikeastaan (koe henkistä muutosta rajaa ylittäessä). Minulle se on vähän

semmoinen, että sitten kun menee Karjalaan niin se on henkinen, mutta se rajan ylitys ei

sillä lailla ole. –”

Edellisessä kappaleessa kuvasin rajalla olemista ja henkisen rajan määrittelyn

epäselvyyttä. Tästä kappaleesta alkaen pyrin avaamaan itse rajan ylittämiseen ja rajojen

kohtaamiseen liittyviä asioita. Tähän aiheeseen keskeisimpinä haastattelun kysymyksinä

oli kysymykset ”Mitä tuntemuksia itse matka ja rajanylitys herättää?” ja ”Onko raja

Suomen ja Venäjän välillä lähinnä fyysinen vai onko se myös henkinen?”. Avaan ensin

ensimmäiseen kysymykseen saamiani vastauksia. Tämän kysymyksen vastaukset

noudattivat pääosin samaa linjaa, jonka haastateltava 1 vastauksessaan määrittelee.

H1

”Rajanylitys tuntuu vähän semmoiselta erikoiselta. Vähän niin kuin tarpeettomalta.”

Rajanylitys ei siis välttämättä ole kovin tärkeä tai huomiota herättävä osa Karjalan

kotiseutumatkaa. Useat muutkin haastateltavat korostivat itse valtakuntien välisen

rajanylityksen olevan suhteellisen turha välipysähdys. Rajanylitykseen liittyy kuitenkin

myös henkinen aspekti johon palaan hieman myöhemmin. Vastatessaan

kysymykseen ”Mitä tuntemuksia itse matka ja rajanylitys herättää?” myös haastateltava

2 puhuu rajanylityksen tarpeettomuudesta, mutta häneltä kysyin

lisäkysymyksen ”Millaisia kokemuksia tai tuntemuksia rajanylitys tuottaa?”. Hänen

lisäkysymykseen antamassaan vastauksessa näkyy hyvin kotiseutumatkailun luonne.

Rajanylitys koetaan tarpeettomana, koska molempiin suuntiin rajaa ylittäessä on

jonkinlainen käsitys kodista. Harva meistä joutuu tullattavaksi matkatessaan kotoaan

esimerkiksi mökilleen tai vielä kärjistetymmin: kulkiessaan keittiöstään olohuoneeseen.

54

H2

”– Tuo rajan ylitys oli erikoinen tuntemus sinänsä, että ei sitä rajaa hirveästi edes

huomannut, mutta kun ensimmäistä kertaa Venäjän rajan ylitse, en ole usein

muutenkaan rajan ylitse yleensä matkustellut. Oli pysähtelyä ja tunne, että jotain

muuttuu, mutta todellisuudessa oikeastaan mikään ei muutu. Ja varmasti luulen, että kun

menen seuraavan kerran (Karjalaan), niin siinä on samalla tavalla semmoinen odottava

tunnelma, että kun sinne menee niin on erilaista. Kyllähän se tavallaan on erilaista, kun

sinne menee, mutta ei tunnu vieraalta paikalta sanotaan näin. –”

H2

”Erikoinen tunnehan se oli, kun menee sen rajan yli, mutta se tuntuu niin turhalta se

koko asetelma siinä, ja ihan turhaan pitää pysähtyä siinä yli tunniksi tai tunniksi tai

kuinka kauan meneekään. Vain sen takia, että pääsisi siihen määränpäähänsä, joka on

kumminkin molempiin suuntiin koti.”

Rajat kuitenkin etäännyttävät kohdetta ihmisestä. Haastateltavan 3 vastauksesta samaan

kysymykseen kuvastuu Karjalan etäisyys. Karjala ei maantieteellisesti ole kuitenkaan

Suomesta kovinkaan etäällä, mutta hänen vastauksessaan henkistä matkaa mittaa

enemmän historiallisista tapahtumista etääntyvä nykypäivä. Aiemmin vastattuaan

kysymykseen ”Millaisia tuntemuksia talon löytyminen herätti?” haastateltava 3 totesi,

ettei talon paikan löytäminen herättänyt juurikaan suurempia tuntemuksia, vaan lähinnä

miettimistä siitä miten mahdottomalta se tuntui ymmärtää, että miten hänen isoisänsä on

asunut ja elänyt, koska hän elää itse niin erilaista elämää. Uskoisin, että tämä väittämä

esi-isien elämien erilaisuudesta pätee ainakin jollain tavalla myös muihin haastateltaviini.

Kolmannen polven karjalaisten oma elämä on siis jo lähtökohtaisesti niin erilaista kuin

heidän esi-isiensä elämä, joten sukupolvien välinen raja voi etäännyttää heitä heidän

menneisyydestään enemmän kuin fyysinen valtioiden raja.

H3

”– Myöskin miten kaukaiselta se maailma tuntuu ja miten kaukaa se… Miten muuttunut

varmastikin se alue on siellä. –”

Rajanylityksestä tulee herkästi mieleen sen fyysinen ulottuvuus. Typistetysti ajatellen

rajalle pysähdytään vain tarkistamaan, että passit ja viisumit ovat kunnossa, jonka jälkeen

jatketaan matkaa. Rajanylitykseen on liitettävissä kuitenkin myös henkisiä elementtejä.

Kysyin haastateltaviltani kysymyksen ”Onko raja vain fyysinen vai onko se myös

henkinen?”. Tähän kysymykseen sain hyvin vaihtelevia vastauksia molemmista

ääripäistä ja niiden väliltä. Uskon tämän johtuvan siitä, että henkinen raja ei kulje yhdessä

fyysisen rajan kanssa, vaan osa haastateltavistani koki henkisen rajan ylittämisen vasta

lähempänä esi-isiemme entisiä asuinseutuja. Raja koetaan siis niin fyysisenä kuin

55

henkisenä. Osalla haastateltavista käsiteet fyysisestä tai henkisestä rajasta on kuitenkin

limittäinen. Esimerkiksi haastateltava 2 toteaa vastatessaan tähän kysymykseen rajan

olevan hänelle ensisijaisesti fyysinen, mutta hän kuitenkin tiedostaa jonkin muuttuvan

sitä ylittäessä.

H2

”No ensinnäkin raja on fyysinen, se tuntuu siinä että… Nimenomaan kaikki tämä tullin

touhotus siinä. Mutta sitten se on myös henkinen raja, kun sen ylittää niin en nyt sano,

että muuttuisin mitenkään erikoisen paljon enemmän karjalaiseksi kuin mitä muutoinkin

koen olevani karjalainen. Mutta kun sen ylittää niin ei se muuta sitä identiteetin

tunnetta. Joku siinä kuitenkin muuttuu, että katselee ympärillensä ja ajattelee, että tämä

kaikki mitä näkyy, niin se on periaatteessa minun. –”

Haastateltava 3 kertoo samaan kysymykseen vastatessaan valtakuntien rajan ylittämisen

olevan muutakin kuin piste matkalla kohti kotiseutua. Kyseiseen rajaan liittyy paljon

muutakin. Kotiseutumatka tuokin mukanaan myös yleisesti karjalaisuuden tai karjalaisten

historian ulkopuolelle jääviä teemoja, kuten esimerkiksi entisen rautaesiripun taakse

kurkistamisen. Karjalaisuus on tästä huolimatta kotiseutumatkaan liitettävän

tunnelatauksen takana.

H3

”Kyllä se on kiistatta myös henkinen raja. Totta kai. Siihen liittyy tietysti paljon

muutakin ei pelkästään se, että se on, mennään entiselle kotiseudulle vaan mennään

myös rautaesiripun taakse ja mennään entisestä maailmasta toiseen maailmaan ja Venäjä

on kuitenkin se mitä ainakin viime vuosisadalla on ollut se suurin vieras mitä on pelätty

ja mistä ei olla tiedetty paljoa mitään. Niin nyt kun sinne saa mennä nyt niin sitä

ajattelee, että siihen liittyy aika iso tunnelataus muutenkin kuin karjalaisuuden suhteen,

mutta kyllä se karjalaisuus on varmaan siinä se päätekijä. Vaikuttaa siihen tunnetilaan.

Kyllä se on henkinen raja, ei se ole pelkästään fyysinen millään tasolla.”

Myös haastateltava 4 kokee rajan enemmän henkiseksi vastatessaan kysymykseen ”Onko

raja vain fyysinen vai onko se myös henkinen?”. Haastattelu tilanteessa kysyin häneltä

myös kysymyksen ”Kokeeko hän rajan muuttavan hänen identiteettiään suomalaisesta

karjalaiseksi?”. Tähän hän epäili, että usealla Karjalan kotiseutumatkaa tekevällä

identiteetti kallistuu kohti karjalaisuutta vasta kun ollaan lähempänä isovanhempien

entistä kotiseutua. Haastateltavalle 5 raja on henkinen siitä näkökulmasta, että rajan

toisella puolen ihmiset muuttuvat. Ympärillä on vieras maa vieraine tapoineen, vaikka

maisemat pysyvätkin tuttuina.

H4

”No on se henkinen raja.”

56

H4

”Kyllä se aika monella muuttuu enemmän karjalaiseksi siinä vaiheessa, kun mennään

oikealle alueelle. –”

H5

”No kyllä se on osittain varmaan myös henkinen, koska siinä oikeasti vaihtuu se kielen

ja tavallaan ihmisten – – ja ehkä toimintatavatkin, että siinä mielessä myös henkinen.

Tavallaan sen väestön suhteen juuri, mutta sitten taas ne maisemat. Ne on saman tyylisiä

ainakin alkuun ja sinne Laatokan rantaan. Siinä mielessä se on vaan fyysinen raja. Ehkä

siellä mentaalisella puolella enemmin, kun siellä oikeasti kuulee sitä Venäjää.”

Haastateltavan 5 edellä mainittu haastattelu vastaus johdattelee seuraavaan aiheeseen.

Rajan ylitykseen liittyen haastateltavat 5 ja 3 huomioivat myös Venäjän matkailuun

liittyvän kulttuurishokin vastatessaan kysymykseen ”Mitä tuntemuksia itse matka

herättää?”. Tarkemmin rajanylityksen jälkeinen Venäjällä näkyvä elintason lasku, kun

verrataan Suomen oloihin. Matkojen tuoma kulttuurishokki on kuitenkin lieventynyt

elintason noustessa.

H5

”Eihän se (itse matka) oikeastaan (herätä suurempia tuntemuksia). Tietysti kun on

useamman kerran käynyt niin se ei ehkä kulttuurishokki ole rajalla niin suuri ja sitten

tietää… Ensimmäisillä matkoilla se enemmän, että siellä juuri oli vielä neuvostoajan

rippeitä niin kaikki oli todella köyhää ja kurjaa. Mutta tavallaan se elintaso on ehkä

suurempi tai parempi se ei enää se rajanylitys aiheuta parempaa mietintää.”

H3

”– Katsoo sitä aluetta niin se on täydellinen todiste vaikka Neuvostoliiton ideologian

täydellisestä epäonnistumisesta. Siellä vain näkee niitä ei pelkästään omia, omien

sukulaisten raunioita, vaan myös sen entisen Neuvostoliiton raunioita, jotain vanhoja

ruostuneita patsaita ja niitä vanhoja neuvostoliittolaisia kerrostaloja, jotka on ihan niin

kuin ei varmaan ihan romahtamispisteessä ole, mutta täysin ruostuneita. Ja vertaa sitä

elintasoa mitä (Venäjällä) on Suomeen, Suomessa tai missä tahansa eurooppalaisessa

valtiossa niin se vaikuttaa jotenkin niin takapajuiselta ja sitä jotenkin miettii, että

pitäisikö tästä tuntea jotenkin vihaa venäläisiä kohtaa siitä, että he ovat ottaneet meidän

kodin ja eivät ole tehneet sillä mitään tai ei ole pitäneet sitä edes kunnossa ja antaneet

sen rapautua ihan täysin. Ja minun mielestä ei, onhan se vääryys totta kai mitä tapahtui,

mutta se liittyy myös niin paljon suurempaan kontekstiin ja on niin paljon tekijöitä,

jotka ylittävät sen meidän henkilökohtaisen kulttuurin kontekstin. –”

Edellisestä vastauksesta pääsemme menetyksen teemaan. Rajan kohtaaminen nosti

epäsuorasti esille siirtokarjalaisuuteen voimakkaasti sidoksissa olevan teeman:

karjalaisten kollektiivisen evakkouden trauman. Tarkemmin siihen liittyvän menetyksen

tunteen, joka on omalla tapaa periytynyt myös kolmannelle sukupolvelle. Se, miten

menetyksen teema haastateltavieni vastauksista kuvastuu, on hyvin yksilöllistä. En

57

laatinut haastattelurunkooni yhtään kysymystä, jolla tätä menetyksen teemaa lähestyisin,

mutta kaikki haastateltavani kuitenkin sivusivat tätä aihetta lukuisissa eri vastauksissaan.

Tähän osioon toiston välttämiseksi otan vain muutamia esimerkkejä

haastatteluvastauksista, vaikka menetyksen teemaa sivuavia vastauksia onkin runsaasti,

sillä nähdäkseni jo ajatus Karjalasta henkisenä pääomana viittaa voimakkaasti

menetykseen. Haastateltavan 1 vastaus kysymykseen ”Mitä tuntemuksia kotiseutumatkan

muut seikat (kuin itse matkustaminen, rajat, talon löytäminen) aiheuttaa?” pohjustaa

hyvin tätä aihetta.

H1

”Kyllä siellä vähän näkyy sellaista niin kuin toinen valtio on ottanut sen itselleen

(Karjalan), mutta näkee myös niitä vanhoja Suomen aikaan rakennettuja taloja ja

patsaita tai muita asioita.”

Isovanhempien kotiseudun menetys on asia, jota ei luonnollisesti halua kokea uudelleen

tai saati sattuvan kotiseudulleen. Suomalaisilla on tutkimusten mukaisesti korkea

maanpuolustustahto (Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2017). Uskoisin Karjalaan

liittyvän historian olevan tähän ainakin osittain tämän ilmiön takana. Tämä näkyy

haastateltavan vastatessa kysymykseen ”Vaikuttaako kotiseutumatka sinuun

suomalaisena tai karjalaisena?”.

H1

”Vaikuttaa. – – Kun on kerran nähnyt, kun kotiseutu joutuu naapuri valtion

omistamaksi, niin armeijassa haluaa puolustaa tätä uutta kotiseutuaan sitten.”

Haastateltava 5 puolestaan lähestyy menetyksen tunnetta ajatusleikillä vastatessaan

kysymykseen ”Mitä tuntemuksia itse matka ja rajanylitys herätti?”. Ajatus siitä, että

Karjala on tai voisi edelleen osa Suomea ei ole harvinainen. Pelkästään tässä

tutkimuksessa samainen ajatus on noussut esille lähes kaikkien haastateltavien

vastauksissa.

H5

”– Aina kun menee rajan yli niin kuvittelee, että tämähän vois olla edelleen osa Suomea

ja siellä voisi asua ja käydä vähän useamminkin. Semmoinen ajatus tulee aina. Siellä

kumminkin on vielä suomenkielisiä nimiä ja muita on, paikat on nimetty suomen

kielellä osa. Tavallaan se tuo sitä läheisyyttä, joka vois olla vielä osa Suomea.”

Karjala nähdään usein uhrina. Tämä näkyy haastateltavien vastauksissa haastateltavan 3

vastatessa kysymykseen ”Mitä tuntemuksia itse matka ja rajanylitys herätti?”. Hän

58

muistuttaa Karjalan luovuttamisen seurauksista Suomen kehitykselle. Karjalaan

liittyvään kerrontaan kytkeytyy usein puhe menetyksestä, ja Karjalaan on liitettävissä

useita eri menetysten ketjuja, joista identiteetin muutos ei ole ainoa. Maunu Häyrysen

mukaan muita menetyksen ketjuja on esimerkiksi ortodoksikarjalaisten elämäntavan,

suomalaisen rakennusperinnön sekä kotipaikkojen ja läheisten menetys. (Häyrynen 2012,

13) Edellä mainitut aihealueet ovat olleet vain osa niin sanottua uhrimaksua, joka on

maksettu Suomen itsenäisyydestä.

H3

”– Onhan se esimerkiksi siltä kannalta, jos miettii sitä minkälainen Suomen historia on

ollut sen jälkeen niin se oli todella sen arvoista luovuttaa karjala, eihän me saatu valita,

mutta jos me oltaisi voitu valita, jos vaihtoehto olisi se, että me oltaisiin nyt entinen itä-

blokin maa sen sijaan, että me oltaisiin sellainen pohjoiseurooppalainen ihan millä

tahansa mittarilla katsottuna lähes utopia. – – Siinä on jonkin näköinen epäsuhta siinä

henkilökohtaisessa tragediassa mitä meidän suvuille on ollut sen oma kotiseudun

menettämisen kannalta, verrattuna toisaalta siihen mitä se on tarkoittanut vaikkapa

Suomen kehittymisen kannalta. Että sehän on ollut uhri. Uhrimaksu tietyllä tapaa. Tai

ainakin sitä on ajateltu sillä lailla meidän kansallisidentiteetissä ja minun mielestäni se

on ollut kiistatta sen arvoista.”

4.2 Turismi ja matkustuksen motiivit

Kysymykseen miksi ylipäänsä matkustetaan rajojen ylitse on lukuisia vastauksia.

Lähtökohtaisesti, jos ajatellaan tavanomaista matkustamista, niin matkustamiseen on

syinä joko työ tai huvi. Tutkittavani selkeästi matkustavat puhtaasti omasta halustaan

ilman työhön liittyviä velvoitteita, joten tätä matkustamisen jaottelua en aio sen

kummemmin avata, mutta on kuitenkin huomioitava, että tämän huvimatkailun sisällä voi

olla kuitenkin runsaasti motiiveja. Monet valtioiden rajoja ylittävät ihmiset ovat liikkeellä

halvemman alkoholin, vaatteiden tai elintarvikkeiden perässä. Rajoja ylitetään myös

esimerkiksi uusien kokemusten, halvan polttoaineen, yöklubien tai kasinoiden takia.

(Timothy 2006, 11) Tutkimuksessani kenenkään haastateltavan ensisijainen

matkustusmotiivi ei ollut kuitenkaan mikään edellisistä, vaan sukuni keskuudessa

tärkeimpänä motiivina toimii suvun menneisyyteen tutustuminen ja kenties myös

yhteyden löytäminen omiin juuriinsa.

Matkustamiseen on siis monta mahdollista syytä. Matkailualan tutkimuksissa käytetään

toisinaan push- ja pull motiiveja, kun selvitetään syitä matkustamiseen. Eli on olemassa

59

jostain paikasta työntäviä motiiveja ja toiseen paikkaan vetäviä motiiveja. Työntäviin

motiiveihin kuuluu lähtökohtaisesti henkilökohtaiset tarpeet matkustamiselle ja vetäviin

motiiveihin kuuluu puolestaan matkakohteen ominaisuudet, kuten maantieteellinen

sijainti, ilmasto tai vaikka kohteen hintataso. (Pesonen, Komppula, Kroneberg & Peters

2011, 35) Tutkittavillani tämä Suomesta Karjalaan työntävä motiivi oli yleisesti oma

sukuhistoria ja halu yhdistää itsensä vahvemmin omiin juuriinsa. Sukulaisteni

keskuudessa myös Karjalaan vetävä motiivi oli tässä tapauksessa pitkälti sama. Omat

juuret ovat Karjalassa ja sen takia matkakohteeksi on valittu Karjala. Matkan tärkeimpänä

syynä ei ole ollut siis auringosta tai luonnosta nauttiminen, vaan oman suvun

kotipaikkaan ja sen historiaan tutustuminen, vaikka luonto olisikin ollut kaunis ja sää

aurinkoinen. Osan tähän aiheeseen liittyvistä vastauksista olen avannut jo aiemmin

käsitellessäni alueellista-, ajallista-, yhteisöllistä- ja psykologista karjalaan

samaistumisen kriteeriä. Tässä alaluvussa pyrin hieman etääntymään

kotiseutumatkailusta ja lähestyn aihetta enemmän turismin kautta, sillä vieraaseen

maahan tehtävä kotiseutumatkailu on nimestään huolimatta lomittainen turismin kanssa.

Karjalan matkailusta tekee erityisen siihen liittyvä historia. Kysyessäni

haastateltaviltani ”Miksi Karjalassa vielä käydään?” sain erilaisia vastauksia, jotka

kuitenkin yleisesti pyörivät oman suvun ja sen historian ympärillä. Tähän osioon olen

ottanut käsiteltäväksi Karjalan matkailuun liittyvän materiaalin lisäksi myös enemmän

Venäjän matkailuun liittyviä vastauksia, koska tutkimuksen aiemmissa luvuissa näitä

vastauksia jäi avaamatta kriteerijaottelun kotiseutuun ja sukuun pohjautuvan luonteen

vuoksi.

Ennen kuin alan käsittelemään haastattelumateriaalia muistutan kuitenkin, että kyseessä

oleva Karjalan matkailu on tutkittavilleni samanaikaisesti myös niin kotiseutumatkailua

kuin Venäjän matkailuakin. Vaikka Karjala onkin nykyisin osa Venäjää, niin se nähdään

edelleen myös osittain suomalaisena. Haastateltavan 1 vastauksessa kysymykseen ”Miksi

Karjalassa vielä käydään?” Karjala kuvastuu henkisesti suomalaisena paikkana. Vaikka

se sijaitseekin maantieteellisesti Venäjällä, niin siitä huolimatta se on henkistä omaisuutta,

joka kuuluu niin karjalaisille kuin suomalaisillekin.

H1

”Kyllä minä veikkaan, että pääasiassa siinä on se, että vanhemmat sukupolvet ja suvun

vanhemmat jäsenet on sieltä kotoisin, ja varmaan se (Karjala) kuuluu vielä suomalaisille

60

tavallaan niin kuin mielissä.”

Karjala siis nähdään ainakin henkisesti osaksi Suomea. Se, että se on myös osa Venäjää,

on kiistaton tosiasia, mutta haastateltavien 2 ja 3 vastauksissa kysymykseen ”Miksi

Karjalassa vielä käydään?” he luovat selkeän eron Karjalan ja Venäjän välille. Heidän

näkemyksensä mukaan Karjalan matkailu on omalaatuista. Jos matkustetaan Venäjälle,

matkustetaan jonnekin muualle kuin Sortavalaan tai niihin sukumme entisiin maisemiin

ja kotimetsiin.

H2

”– Ja ylipäänsä siellä Laatokan Karjalassa tai Karjalassa käydään siksi, että halutaan

yhdistää siihen omaan, jokaisen omaan menneisyyteensä ja itseensä. Jos ihan venäjälle

menee matkustamaan niin menee matkustamaan mahdollisesti jonnekin muualle kuin

niihin pöpelikköihin joihin itse tulen matkani suuntaamaan.”

H3

”Kyllä minä uskoisin. Jos karjalassa käydään nimenomaan niin ei sitä ajatella sillä

tavalla, että mennään Venäjälle turisti matkalle. Mennään Venäjälle tutustumaan

Venäjään niin sitten mennään varmaan Pietariin tai Moskovaan, mutta ei Karjalaan, ei

Sortavalaan tai ei Viipuriin. –”

Onko siis mahdollista verrata sukumme kotiseutumatkailua turismiin? Koti kuitenkin

nähdään jonain tuttuna ja turvallisena paikkana, ja jos kotiin tehtäisiin turistimatkoja niin

se kuulostaisi vähintäänkin erikoiselta. Nähdäkseni tässä tapauksessa kotiseutumatkailun

olevan kuitenkin suhteellisen lähellä turismia, sillä se täyttää useita turismiin liittyviä

elementtejä, kuten esimerkiksi matkojen ajallisen etäisyyden, majoituspaikan

vaihtelevuuden ja jokseenkin eksoottisen ympäristön. Katson haastateltavan 4 edustavan

kaikkia vastaajia, kun hän määrittelee matkustuksen syiksi omiin juuriin tutustumisen ja

mielenkiinnon suvun historiaan ja Karjalan alueeseen ylipäänsä. Tämä viittaa vahvasti

kotiseutuun ja Karjalan matkailu on siis turismin ohella myös kotiseutumatkailua.

Vastatessaan samaan kysymykseen ”Miksi Karjalassa vielä käydään?” haastateltava 5

lisää myös turismiin liittyviä asioita. Vastauksensa alussa hän sivuaa voimakkaasti

turismiin yleisesti liittyvästä syystä matkustaa. Tämä yleinen syy matkustaa

hintatasoltaan halvempaan naapurimaahan on luonnollisesti halvat alkoholi- ja

tupakkatuotteet, mutta hän kuitenkin erottaa sen meidän suvulle olennaisimmasta syystä

matkustaa. Nimittäin suvun historian selvittäminen ja kotiseudun tunteminen on

sukumme matkojen ytimessä, mutta vastauksensa lopussa esille nousee myös muita

61

turismiin liitettäviä aiheita, kuten esimerkiksi Valamossa vierailemisen. Vaikka Valamon

vierailua voisikin sanoa myös pyhiinvaellukseksi, onhan se alueen historiallisimpia

uskonnollisia matkakohteita, niin sanoisin sitä silti tässä tapauksessa turismiksi. Lähes

kaikki haastateltavistani ovat käyneet Valamossa, mutta Valamossa käynti ei ole

käsittääkseni ollut kenellekään Karjalan matkan pääsyynä, vaan ennemmin

lisäaktiviteetti, mikä viittaa vierailun turisminomaisiin piirteisiin.

H5

”No varmaan se on ne juuret siellä mitä selvitellään ja... Osa tietysti käy hakemassa

viinaa ja tupakkaa halvalla, se on varmaan… Se ei ehkä meidän tavalla, että miksi me

sinne mennään. Kyllä se varmaan se historian selvittäminen ja se kotiseudun tunteminen

ja yhteyden saaminen siihen on varmaan se tärkein asia. Ja onhan siellä tietysti hienoja

matkailu paikkoja Valamon luostarisaari, joka on ollut Suomella myös ja Sortavalan

kaupunki mikä on suomen hallussa ollut, niin onhan sielläkin hienoa kulttuuria ja

paikkoja käydä kattomassa.”

Haastateltava 5 tuo esille myös itse matkustamisen kannalta olennaisen aiheen: sen

helppouden. Hän kertoo Karjalan matkailun mahdollisesti lisääntyvän, koska nykyisin

Sortavalaan kulkee vuorobussit, viisumin saa käytännössä täysin internetin kautta ja

hotellien varaamiset käy myös helposti internetin kautta. Tämä helppous alentaa kynnystä

lähteä vieraaseen maahan kotiseutumatkalle.

H5

”Varmaan tuo matkailu, jos maailmantilanne säilyy tämmöisenä niin se kasvaa

enemmissä määrin, koska tällä hetkellä se helpompi mennä sinne kuin mitä

aikaisemmin. Sinne kun menee vuorobussit niin ei välttämättä tarvitse omaa kuljettajaa

hommata Suomesta ja hotellit pystyy varaamaan netin kautta ja viisumit hoitamaan

käytännössä netin kautta. Varmaan se matkailu kasvaa ja sitä kautta myöskin kiinnostus

sitä aluetta kohtaan ja myös sitä karjalaisuutta kohtaan.”

4.3 Muistojen karjala

Raninen-Siiskosen mukaan siirtokarjalaiset eivät sotien jälkeen välttyneet rajan takaisen

kotiseutunsa muistelulta, sillä Karjala on pysynyt ihmisten mielissä ja se on näkynyt

muun muassa kirjallisuudessa, lehdistössä, tv:ssä ja radiossa. Myös järjestötoiminta on

hyödyntänyt Karjala-aiheisia lauluja ja runoutta. Kaikki tämä on vahvistanut

karjalaisten ”mie–ja–sie” henkeä. Vaikka nämä laulut, runot ja lehdet ovatkin kertojiensa

henkilökohtaisia kertomuksia, niin ne ovat silti muuttuneet yhteisöllisiksi fantasioksi

62

Karjalasta. Raninen-Siiskonen mainitsee myös kaikkien taiteenlajien vahvistaneen sotia

edeltävää käsitystä Karjalasta ja karjalaisesta kansanluonteesta, sekä tukeneen

karjalaisten ryhmähenkeä samalla luoden rajaa paikallisväestöä kohtaan. (Raninen-

Siiskonen 1999, 249). Nämä mielikuvat ja muistot ovat välittyneet eteenpäin sukupolvelta

toiselle ja nyt samat kertomukset muokkaavat meidän, kolmannen polven karjalaisten,

mielikuvia Karjalasta. Kun puhutaan Karjalasta maantieteellisenä alueena, on hyvä myös

muistaa, että Karjala on paitsi alue, josta sukumme on kotoisin, vaan se on myös osa

menneisyyttä, jonka päälle identiteettiämme rakennamme.

Edellä mainitut Karjalan muistelun muodot lauluine, runoine ja kertomuksineen ei ole

ainoita seikkoja, jotka muokkaavat eräänlaista stereotyyppistä Karjalaa.

Artikkelissaan ”Vaikeneva suomalainen ja muita stereotyyppejä suomalaisten ja

saksalaisten symbolisina rajoina” Outi Tuomi-Nikula tarkastelee saksalaisten Suomi-

kuvaa. Hänen mukaansa yleinen saksalaisten kuva suomesta voidaan kiteyttää kalliolta

kuvattuun sisämaan järvimaisemaan. Kyseessä on maisemastereotyyppi. Näitä

maisemastereotyyppejä Suomesta luo muun muassa turisti-informaatio, Suomesta

kertovat matkakuvaukset, koulukirjat, kaunokirjallisuus, elokuvat, mainonta, suomalaiset

itse kertoessaan kotimaastaan, sekä Suomessa käyvät turistit. (Tuomi-Nikula 2006, 96)

Tämä koko ajatus Suomen maisemastereotyypistä voidaan sijoittaa myös Karjalan

kontekstiin. Karjalan matkakuvaukset, kotiseutumatkakertomukset, koulukirjat ja

karjalan aiheiset runot kaiken muun Karjalaan liittyvän populaarikulttuurin ja matkailun

aihepiirien lomassa vaikuttavat meidän jokapäiväiseen kuvaamme Karjalasta. Tästä

aiheesta päästään haastateltavieni Karjala-kuvaan.

Karjala-kuvaa olisin voinut käsitellä jo alueellisen identiteetin yhteydessä ja sivusin Karjala-

kuvan teoriaa jo luvussa 2.4, mutta päätin liittää sen vasta tähän Muistojen Karjala-lukuun, koska

Karjala-kuva on yleisesti muistelijan muistojen sävyttämä. Karjala-kuva useimmiten luodaan

muistelemalla ja sitä luonnollisesti myös käsitellään muistoissa. Yleisesti Karjala nähdään

luonnoltaan kauniina ja puhtaana paikkana, mutta Karjala ei olekaan pelkästään luontoa ja

historian havinaa, se on myös symboli. Useat haastateltavat puhuivat erinäisissä vastauksissa

Karjalan luonnosta, ja siitä kuinka hienona paikkana he Karjalan näkevätkään. Haastateltava 2

vastatessaan kysymykseen ”Nähdäänkö Karjala romantisoituna?” huomauttaa Karjalan olevan

hänen mielestään todellisuudessa erilainen paikka, kuin millaisena se nähdään. Haastateltava 2

on jo aiemmin tutkimuksessa kertonut kuulleensa ja lukeneensa jonkin verran kertomuksia

Karjalasta. Näistä kertomuksista välittynyt kuva Karjalasta on hänen kokemuksiensa mukaan

63

ollut kiillotettu, mutta vastauksessaan hän toteaa, että sillä ei ole merkitystä, vaikka Karjala ei

olisikaan aivan niin hieno paikka, kuin millaisena se kertomuksissa esiintyy. Uskoisin tämän

liittyvän myös muidenkin haastateltavien Karjala-kuvaan. Haastateltavalle 2 on tärkeintä se mitä

Karjala hänelle itselleen merkitsee. Haastateltavan 2 omien sanojen mukaisesti Karjala on hänelle

alkukoti. Luulisin ajatuksen alkukodista olevan ainakin jollakin tasolla tuttu myös muille

haastateltavilleni, sillä kuten on jo käynyt ilmi heidän karjalaisuutensa ydin juontaa juurensa

omiin sukujuuriin, jotka ovat Karjalassa. Haastateltavieni Karjala-kuvan kannalta Karjalan

todellinen luonne ei ole olennaista, vaan se millaiseksi Karjala koetaan ja millaisena se

mielikuvissa esiintyy.

H2

”– Kyllä se karjala nähdään hienompana paikka kuin mitä se oikeasti on, mutta sillä ei

ole loppujen lopuksi minulle mitään väliä, että mitä se oikeasti on, kun sillä on vain

väliä, mitä se minulle on. Ja minulle se on semmoinen oma, tuommoinen alkukoti,

missä on ihan kiva pyörähtää.”

Lainaten kulttuurintutkija Seppo Knuuttilaa ”Muistilla on keskeinen sija ihmisen

ymmärryksessä. Itse kukin näkee menneisyyttä nykyisyydessä ja samalla tietää, että eilen

asiat olivat toisin.”. (Knuuttila 1989, 101) Nykyisyyden ja menneisyyden raja on häilyvä,

mutta se raja on haastateltavilleni tuttu. Meillä kaikilla on mielikuvamme paikoista, mutta

meillä on myös häilyviä mielikuvia yleisesti menneisyydestä. Haluamme kuvitella

kuuluvamme historiallisten tapahtumien jatkumoon, ja niinhän me kuulummekin.

Haastateltavani ovat olleet jollain tasolla kosketuksissa Karjalan ja karjalaisuuden kanssa

jo ennen kuin ovat itse edes käyneet Karjalassa. Kaikki kerrotut kertomukset ja kuullut

tai luetut jutut Karjalasta viimein saavat ikään kuin konkreettisen muodon Karjalan

kotiseutumatkalla. Kysyessäni haastateltaviltani ”Mitä tuntemuksia talon löytyminen

herätti?” osa heistä kertoi kuvitelleensa talon ja maatilan entisessä loistossaan.

Mielikuvituksen siivin kotiseutumatkaa kokeva voi ylittää menneisyyden rajan ja nähdä

ainakin jonkinlaisen version siitä, millaista siellä kotipihassa ja kylässä on voinut olla.

Haastateltavat 1 ja 2 kertoivat, kuinka he pystyivät kuvittelemaan millainen heidän esi-

isiensä piha on aikoinaan ollut ja mitä he ovat siellä mahdollisesti tehneet.

H1

”Herättänyt semmoisia mielikuvia siitä miltä talo on saattanut näyttää, kun siellä on

vain kivijalka. Ja tulee tosiaan mielikuvia siitä, että näkee kaikki suvun vanhat esi-isät

siellä liikkumassa ja tekemässä arkisia asioitaan.”

H2

”Löytyi talo. Ja vähän saunanpaikkaa ja navettaa ja näin poispäin. Se oli tavallaan aika

64

vahva kokemus, kun tiesi, että siinä he ovat asuneet ja ihan konkreettisesti näki sen

asuinpaikan. Sitä vaan pystyi kuvittelemaan, että se missä itse seisoin, on ollut heidän

piha. Siinä on ollut tuoleja, ja todennäköisesti pöytää ja jotakin maatalouskoneita on

ollut pihalla tai mitä ikinä. Se on jotenkin mielenkiintoista mielessään maalailla sitä

maisemaa, että millaista se on sitten ollut.”

Menneisyyden muistelu ja itsensä asemoiminen oman sukunsa menneisyyteensä on yksi

tapa käsitellä omaa karjalaista identiteettiä. Esi-isien entisen tilan luona käyminen voi

laukaista kotiseutumatkalaisessa monenlaisia tunteita, ja uskoisin oman suvun

konkreettisen kohtaamisen toimivan apukeinona juurettomuuden tunnetta vastaan.

Haastateltavan 2 vastaus kysymykseen ”Vaikuttaako matka identiteettiin suomalaisena

vai karjalaisena?” kuvastaa muistelun tärkeyttä identiteetin muodostumisessa. Toisten

muistoja voi olla toisinaan vaikea kuvitella, vaikka kyse olisikin omien isovanhempien

menneisyydestä. Omilla Karjalaan liittyvillä muistoilla ja kokemuksilla haastateltava 2

kiinnittää itsensä siihen muistelun ketjuun johon hän on jo karjalaiset esi-isänsä

kiinnittänyt.

H2

”Kyllä se karjalassa käyminen vahvisti omaa karjalaista identiteettiä. Siinä mielessä

osaan tutkiskella sitä asiaa vähän eri tavalla ja se tavallaan lähensi itseäni siihen

kohteeseen, kun nyt minulla on omia kokemuksia omia muistoja millä minä voin

yhdistää itseni sinne paikkaan. Siellä minäkin olen kävellyt missä ne esi-isätkin on

kävellyt. Se on hieno tunne sinänsä.”

Kotiseutumatkailu toimii tavallaan siltana menneisyyden ja nykyisyyden rajalla. Kysyin

haastateltaviltani muisteluun liittyvän hieman leikkimielisemmän kysymyksen ”Onko

ruoho vihreämpää aidan tuolla puolen? Eli nähdäänkö Karjala romantisoituna?”.

Haastateltava 1 vastasi tähän kysymykseen: ”Kyllähän se vihreämpää taitaa olla.”.

Tutkimuksessani haastateltavan 1 vastauksen suunta on hyvin tyypillinen. Uskoisin sen

osittain johtuvan haastateltavieni positiivisista kotiseutumatkailu kokemuksista.

Vastaukset eivät kuitenkaan välttämättä olleet yksioikoisia. Haastateltava 5 korostaa

ruohon olevan vihreämpää Karjalan puolella lähinnä muistoissa. Muistelustahan Karjalan

kotiseutumatkailussa usein on kyse.

H5

”No en usko. Yhteiskunnan kehitystason mukaan meidän puolella on vihreämpää kuin

siellä puolen. Muistoissa se vois olla vihreämpää siellä, jos mennään meistä muutama

sukupolvi taaksepäin. Onhan siellä paljon hienoa nähtävää. Pitää olla vaan paljon aikaa

ja malttia ja halua sitten kierrellä paikkoja.”

65

Ruohon väri on siis muistelussa kirkkaan vihreä, vaikka nykypäivän arki esi-isien

synnyinseuduilla näyttäisikin muutoin harmaalta. Karjalan romantisointi ei välttämättä

rajoitu pelkästään muisteluun, vaan romantisointi on jotain mitä ihminen voi tehdä myös

tiedostamattaan. Haastateltava 3 nostaa tämän esille vastauksessaan edelliseen

kysymykseen. Hän kuitenkin epäilee, että vaikka Karjalaa romantisoidaan myös siellä

oltaessa, niin sitä romantisoivat ihmiset kuitenkin tiedostavat myös asioiden

realistisemman puolen.

H3

”En osaa sanoa. Kyllä ainakin, kun siellä on niin sitä ei voi olla ajattelematta miten

kaunista siellä on, kun se luonto on siellä uskomattoman kaunista. Ehkä se kaikki

muistoihin liittyvä tunnelataus, mitä siellä on liittyy siihen, että sitä romantisoi myös

siellä ollessaankin. – – Ketkä sitä romantisoi niin minun mielestäni suurin osa

ymmärtää että se on aika takapajuinen alue, jonka on annettu rappeutua aika pahasti. –”

4.4 Kotiseutu

Mitä tarkoittaa kotiseutu? Tämä on kysymys, jonka kysyin haastateltaviltani haastattelun

kotiseutuun liittyvän osion alussa. Tämän kysymyksen kautta myös itsekin lähestyn

kotiseutu teemaa. Kotiseudulle on monta määritelmää, sillä kotiseudun voi ymmärtää

monella tavalla ja käsite on suhteellisen subjektiivinen. Lähtökohtaisesti kotiseutuun

kuitenkin liitetään positiivisia tunteita ja se on tavanomaisesti jokin tuttu lähiympäristö,

kuten esimerkiksi kotikylä, kaupunki tai kunta. Useille kotiseutu on paikka, jossa on

kasvanut, kun taas toiset saattavat yhdistää kotiseudun käsitteeseen koko Suomen tai

vaikka jopa koko maailman. Suomen sisäisen muuttoliikkeen voimistuessa myös käsitys

kotiseudusta on muuttunut. Useilla ihmisillä on samanaikaisesti useita kotiseutuja.

Nykyisen kotiseudun lisäksi entiset kotipaikat voivat edelleen olla kotiseutuja, mikäli

mahdolliset tunnesiteet tai sosiaaliset kontaktit aiempiin kotipaikkoihin ovat säilyneet.

(Asunmaa 2007, 117) Haastatteluissani selvisi, että haastateltavani kokevat Karjalan

olevan edelleen heidän kotiseutuaan. Tämä johtuu pitkälti heidän henkisistä

kytköksistään ja tietysti yhteisen suvun yhteisestä mielenkiinnosta aluetta kohtaan.

Martti Asunmaa kertoo artikkelissaan Kotiseutu on tunnetta kotiseuduksi kutsutusta

paikasta usein käytettävän muitakin nimityksiä, kuten ympäristö lukuisine

66

yhdyssanoineen, asuinpaikka ja asuinkunta. Myös adjektiivia ”paikallinen” käytetään

useissa käsiteissä. Usein kun puhutaan paikalliskulttuurista, paikallisesta identiteetistä tai

paikallishistoriasta, voitaisiin yhtä hyvin puhua kotiseudusta. Hänen mukaansa tiede ja

hallinto eivät kuitenkaan ole omaksuneet termiä kotiseutu. Tästä esimerkkinä hän kertoo

kuinka vuonna 1952 alkeisopetukseen kuulunut kotiseutuoppi muutettiin

ympäristöopiksi. Tämä johtui siitä, että asiaa pohtinut komitea koki ympäristön olevan

neutraali sana, kun taas kotiseutu on sanana kovin tunnepitoinen. Ympäristö sitoo myös

yksilöt paremmin kuin kotiseutu, joka on useilta jäänyt menneisyyteen muutettaessa

uusille kotiseuduille, uusiin asuinympäristöihin. (Asunmaa 2007, 177) Tästä huolimatta

käytän tutkimuksessani pääsääntöisesti sanaa kotiseutu. Käytän sitä pääasiassa siksi, että

haastateltavilleni Karjalan kotiseutu on kotiseutu lähinnä tunnesiteiden takia. Se on suvun

entinen kotiseutu, jolla yksikään haastateltavista ei ole itse asunut. Kotiseutu on myös

terminä hyvin maanläheinen ja luonteva tämän kaltaisessa tutkimuksessa, jossa

haastateltavat itse määrittelevät käyttämiään termejä. Selvittääkseni haastateltavieni

kotiseudulle antamia merkityksiä kysyin heiltä ”Mitä kotiseutu tarkoittaa?” ja tämän

kysymyksen jälkeen kysyin heiltä vielä jatkokysymyksenä ”Kokevatko he Karjalan

kotiseudukseen?”. Käsittelen ensin kysymyksen ”Mitä kotiseutu tarkoittaa?”.

Haastateltavani yhdisti kotiseudun joko omaan lapsuutensa, nykyiseen kotiinsa tai

sukunsa kotiin. Kotiseutua määritellessä on pidettävä mielessä, että käsitys kotiseudusta

on subjektiivinen ja kaikki ihmiset eivät luonnollisestikaan koe asioita samalla tavalla.

Vastauksissa oli vaihtelua, mutta useimmiten kotiseutu koettiin paikkana, jossa on

viettänyt paljon aikaa, mutta käsitys kotiseudusta ei ole niin yksinkertainen. Haastateltava

1 yhdistää edellä mainittuun vaatimukseen sosiaaliset siteet kuten perheen ja ystävät.

Haastateltava 3 laajentaa haastateltavan 1 määritelmää liittäen siihen myös mahdollisen

elinkeinon. Kotiseutuun yhdistyy siis useimmiten alueella vietetty aika ja sosiaaliset

suhteet. Haastateltava 3 lisäsi tähän määritelmään vielä elementin, joka sitoo arjen

kyseiselle alueelle.

H1

”Sellaista aluetta missä on viettänyt suurimman osan ajastaan ja jossa on perhe asunut

tai asuu edelleen tai on ollut ystäviä.”

H3

”Kaipa se on sellainen paikka mistä voi luontevasti sanoa, että sen kokee omakseen. Ja

kokee identiteettinsä jollainlailla sidotuksi sinne. Sitten voi kysyä mitä prosesseja pitää

67

tapahtua, että näin voi todella sanoa, mutta ainakin oletettavasti voi sanoa, että siellä

pitää asua suhteellisen pitkä aika. Siellä pitää olla jotain sosiaalisia suhteitakin.

Ihminenhän on aina sosiaalinen olento. Ja veikkaisinpa, että myös pitää jollainlailla oma

elinkeinokin olla jollain lailla sidottuna siihen paikkaan, jotta sitä voisi kutsua kodiksi.”

Haastateltavat 2 ja 5 yhdistävät kotiseudun suoraan lapsuuteensa. Paikka, josta on

lähtöisin, on heidän mukaansa tärkeä kiinnepiste, kun määritellään kotiseutua.

Haastateltava 5 huomauttaa, että nykyisin elämä on liikkuvampaa ja asuinpaikkojen

vaihtuessa myöskään ensisijainen kotiseutu ei ole yhtä pysyvä. Haastateltava 2 lisääkin

haastateltavan 5 vastaukseen lapsuuden kotiseudusta kotiseudun, johon on ylipäänsä

jonkinlainen tunneside. Esimerkiksi vieraalla paikkakunnalla sijaitseva mökki

lähiympäristöineen voi olla kotiseutua.

H5

”– Kotiseutu on tavallaan se missä ehkä suurimman osan elämästään viettänyt tai missä

on niin kuin elämänsä alkuaskeleet viettänyt, elikkä lapsuuden. Koska nykyisin elämä

ehkä on sitä, että et asukaan samassa torpassa koko elämääsi vaan siinä on,

muutaman… Taikka kymmenen vuoden välein aina muutat uuteen paikkaan ja teet

jotain uutta niin se ei kotiseutu ei ehkä ole niin pysyvää. Lapsuuteen painottuu se

kotiseutu käsitteen ymmärtäminen.”

H2

”Kotiseutu on minulle sellainen paikka, joka… Ensinäkin tietenkin se voi olla sellainen

paikka, jossa on kasvanut itse tai siellä on viettänyt paljon aikaa. Mutta se on myös

semmoinen paikka johon kokee, paikka mistä on lämpimiä tunteita. –”

Tästä päästään viimeiseen tapaan määritellä kotiseutu. Haastateltavalle 6 kotiseutu on

paitsi paikka missä itse asuu, myös paikka missä sukulaiset asuvat tai ovat asuneet.

Haastateltava 4 vastauksessaan sanoo suoraan kotiseudun tarkoittavan hänelle oman

suvun alkuperää.

H6

”Minun mielestäni se tarkoittaa eniten sitä paikkaa missä minä asun ja sillä tavalla, että

niin kuin tarkoittaa myös silleen omaa asuinpaikkaan niin se tarkoittaa myös sitä

sukulaisten asuinpaikkaa. Sitä ollutta asuinpaikkaa.”

H4

”No se tarkoittaa isovanhempien ja suvun alkuperää. –”

Kotiseutu on vaikea käsite eikä kukaan vastaajista yhdistänyt vastatessaan

kysymykseen ”Mitä kotiseutu tarkoittaa?” kaikkia saamiani kotiseudun määritelmiä. Jotta

Karjalan matkailua voisi kotiseutumatkailuksi sanoa, kysyin haastateltaviltani

68

seuraavaksi kysymyksen ”Kokeeko haastateltava myös Karjalan kotiseudukseen?”.

Kuudesta haastateltavastani viisi yhdisti Karjalan matkailun kotiseutumatkailuksi. Ainoa

haastateltava, joka ei Karjalan matkailua kotiseutumatkailuun yhdistänyt oli haastateltava

3. Aiemmin tässä tutkimuksessa, kun olen hänen haastatteluvastauksiaan purkanut, hän

on kuitenkin kertonut Karjalan matkailulla olevan aivan erilainen merkitys, kun vertaa

matkailua muihin maihin. Vaikka hänen mukaansa Karjalan matkailu onkin lähinnä

historiallista kiinnostusta Karjalaa ja omaa sukuaan kohtaan, niin katson mahdolliseksi

sisällyttää hänen haastattelunsa myös kotiseutu-osioon Karjalaa koskevan tunne sidoksen

takia. Karjalan matkailun erityisyydestä kertoo muun muassa hänen vastauksensa

kysymykseen ”Eroaako matkailu Venäjän Karjalaan matkailusta muihin maihin?”.

H3

”Joo kuitenkin vaikka minä juuri sanoinkin eri lailla. Ei se ole sama asia kuin vaikka

menisi lomalle vaikka Ruotsiin tai Viroon. Onhan kuitenkin Viro meidän veljeskansaa,

että siitä huolimatta jollakin alitajuisella tasolla sitä tuntee tai keksii jonkinnäköisen

henkisen kytköksen siihen. Sitä ei voi kiistää, että sitä ei tunne niin kuin mitä tahansa

muuta matkaa.”

Vastatessaan kysymykseen ”Kokeeko haastateltava myös Karjalan kotiseudukseen?”

haastateltava 3 kertoo Karjalan muuttuneen hänellä ikään kuin kuvastoksi. Näkisin, että

ainakin osa syy tähän muutokseen löytyy hänen vastauksensa lopusta. Hän kertoo, että se

meidän Karjalamme ja Sortavalamme on nykyisin Venäjää. Meidän karjalassamme ei ole

karjalaisia vaan venäläisiä. Meidän karjalassamme ei käytetä karjalan tai suomen kieltä

vaan venäjää ja niin katujen kuin kauppojen nimetkin on kirjoitettu meille vieraalla

kielellä. Meidän tuntemamme Karjalan tilalla onkin nykyisin Venäjä. Voisi ajatella jopa,

että Karjala on tästä syystä ikään kuin etääntynyt hänestä eikä hän Karjalasta. Vaikka

haastateltavan 3 Karjala suhde onkin hieman eri pohjalla kuin muiden haastateltavieni,

niin se ei ole yhtään sen vähäisempi. Vastauksensa alussa hänen viittaamansa ”kolme

asiaa” ovat hänen kotiseutuun liittämiään elementtejä kuten pitkä asuinaika, sosiaaliset

suhteet ja alueen sitominen elinkeinoon.

H3

”No mitään näistä kolmesta asiasta paitsi ehkä niitä sosiaalisia suhteita ei ole, ainakaan

minun tapauksessani. (Karjala ei siis ole henkinen koti?) No. Niin. Ei. En minä kyllä

itse sanoisi, että karjala olisi minun kotini enää. Ehkä se on muuttunut vain jonkin

laiseksi kuvastoksi, koska kun siellä käy niin siellä on kaikkia… Ei siellä ole meidän

jälkiä enää kuin muutama rakennus ja raunioita, että siellä on kaikki venäläistä. Kaikki

ihmiset ovat venäläisiä ja kaikki merkit kaduilla on venäläisiä ja siellä puhutaan venäjää

69

ja katsotaan venäjän kielistä televisiota. Että meidän Karjala tai Sortavala ainakin sen

perusteellä mitä olen nähnyt, sehän on ihan Venäjää eikä se tule sieltä koskaan muuksi

muuttumaan.”

Tutkija Rainer Knapaksen mukaan entisen Suomen Karjalan väestö vaihtui jo kauan

sitten neuvostoliittolaisiksi ja myöhemmin venäläisiksi ja tuntemamme vanha Karjala

elää talletettuna lukemattomiin valokuviin, karttoihin ja kuvailuihin. (Knapas 2015, 24–

25) Tämä Karjalan muutos näkyy haastatteluista selkeiten edellä mainitussa

haastateltavan 3 vastauksessa. Muut haastateltavat kertoivat kysymykseen ”Kokeeko

haastateltava myös Karjalan kotiseudukseen?” vastatessaan Karjalan olevan heidän

kotiseutuaan, vaikka heistä kukaan ei olisi siellä edes asunut. Mikäli vastauksia oltiin

perusteltu, niin yleisesti perusteluissa tuli esiin sama aihe eli Karjalan tuttuus. Esimerkiksi

haastateltava 1 toteaa suoraan, että Karjalassa ollessa tuntuu kuin olisi edelleen kotona tai

ainakin lähellä kotia.

H1

”Kyllä Karjalaa voi sanoa (kotiseuduksi). Jotenkin ainakin itse tunnen sillä tavalla, että

olisi kotona, tai lähellä kotia”

Haastateltava 2 kertoo samaan kysymykseen vastatessaan Karjalan olleen jo valmiiksi

tuttu paikka jo ennen kuin hän oli siellä itse edes käynyt. Hän arvelee tämän johtuvan

siitä, että hän on kuullut Karjalasta kertomuksia jo kauan aikaa ja niin paljon.

Nämä ”Karjala ärsykkeet” ovat tavallaan herättäneet karjalaisuuden tunteen, ja omaa

identiteettiään hakiessaan hän on vain vahvistanut Karjala suhdettaan.

H2

”No se rajan takainen karjala on hassu aihe sinänsä. Niin hupsulta se tuntuu sanoa,

mutta kyllä se on koti sekin siellä. Se varmaan johtuu siitä, että siitä on kuullut

paljonkin juttuja, ja kun on itsekin hakenut sitä identiteettiä tavallaan, niin vahingossa

tullut itse vahvistettua sitä tuntemusta siitä, että se on osa minua. Että se vaikka on vain

kerran käynyt siellä Karjalassa itse niin tavallaan se Karjala on ollut minulle pitkään

sellainen tuttu paikka, että oli hassu mennä sinne, kun meni kotiin missä ei ole ikinä

käynyt.”

Haastateltavat 4 ja 5 puolestaan yhdistävät voimakkaasti ajatukseen Karjalasta

kotiseutuna suvun menneisyyden. Karjalasta on meidän sukumme lähtenyt, joten tästä

syystä Karjala on heille edelleen kotiseutuamme. Molemmat haastateltavat ovat myös

käyneet Karjalassa useammalla matkalla, ja haastateltava 5 lisää usean Karjalan matkan

vahvistaneen tuntemusta Karjalasta kotiseutuna. Karjalasta kerrotut kertomukset ovat

70

vaikuttaneet myös haastateltavan 5 Karjala suhteeseen, sillä kertomusten yhdistäminen

konkreettisesti eri paikkoihin syventää ymmärrystä kotiseudusta.

H4

”Niin kyllä. Kyllä se on tavallaan heimon kanta. –”

H5

”Kyllä koen (Karjalan kotiseuduksi) ja siellä tosiaan, kun meidän suvun kotipaikat on ja

siellä on käyty useampia kertoja niin kai ne tuntuu kotiseudulta myös ne. Ja juuri niiden,

kun puhuttiin niistä kertomuksista, niin ne pystyy sitten yhdistämään konkreettisesti

siihen paikkaan ja ehkä vähän laajentamaan omaa ajatusmaailmaa. Sitten sitä kautta on

ne tarinat ja sitten näkee ne maastot ja paikat, niin se on helpompi yhdistää…”

Haastatteluissani Sortavala nousi usein esille. Tämä johtui osittain siitä, että useilla

kotiseutumatkoilla Sortavala on toiminut sukulaisteni keskuudessa eräänlaisena

tukikohtana, sillä majoitus on ollut tavanomaisesti Sortavalassa. Kotiseutumatkailu ei

rajoitu pelkästään kotipihan läheisille vaaroille tai metsiin, vaan myös lähiympäristöön

johon Sortavala lukeutuu. Suurin osa haastateltavistani puhui tästä syystä myös

Sortavalasta haastatteluissa. Sortavalan kuvauksiin haastatteluissa liitetään useimmiten

myös Venäjä. Tämä johtuu luonnollisesti siitä, että juuri Sortavalassa koetaan se suurin

venäläisen kulttuurin vaikutus. Useissa vastauksissa oli muun muassa rakennuksiin

liittyvää vertailua. Tästä esimerkkeinä otteet haastateltavan 3 vastauksesta

kysymykseen ”Miksi Karjalassa ylipäätään käydään?” ja haastateltavan 2 vastauksesta

kysymykseen ”Mitä tuntemuksia kotiseutumatkan muut seikat (kuin itse matkustaminen,

rajat, talon löytäminen) aiheuttaa?”.

H3

”– (Sortavala) on hassu paikka siinä mielessä, että se ei ole kumpaakaan (Suomea tai

Venäjää). Toisaalta kun siellä on niin katsoo se on niin kummallista kävellä

Sortavalassa, kun sinä näet ihan selvästi mitkä talot on suomalaisten rakentamia ja

mitkä venäläisten. Ja sitten ihan erilaista suhtautumista tapaakin edustaa ne

Neuvostoliittolaiset, täysin pragmaattiset rakennukset. Ei ole yhtään välitetty

ulkokuoresta ja sitten nämä suomalaiset rakennukset, jotka ovat enemmän tai

vähemmän säilyneet samanlaisina kuin on ollut siihenkin aikaan. Ainakin ne

parhaimman kuntoiset. Ja myöskin keskustan kivitaloja, moni niistä voisi olla mistä

vain.”

H2

”Venäjän kieltähän siellä kuulee yllättäen hyvin paljon, koska ollaan Venäjällä ja

venäläistä kulttuuria on kaikkialla ympärillä. Kun Sortavalassa majoituttiin niin siellä

on kodikasta siinäkin mielessä, kun siellä on monia vanhoja taloja, jotka on

suomalaisten rakentamia. Näyttää ihan samalaiselta, jos ne irrotetaan, mitä tahansa

71

vanhoja puutaloja tai näitä kivitalojakin, niin irrotetaan sieltä ja pistetään Suomen

sellaiseen keskivanhaan kaupunkiin tai melkein mihin vaan kaupunkiin ja sitten

sanotaan, että se on ollut tuossa aina. Niin totta kai se uskotaan, kun se näyttää ihan

samalta. –”

Talojen vertailu kuvastaa hieman suomalaisuuden ja karjalaisuuden katoamista

tästä ”meidän Karjalastamme”. Vieraan kulttuurin vaikutus näkyy Sortavalan

katukuvassa väistämättä, ja se voi herättää myös tunteita. Se kuva, mikä meillä on

Karjalasta, ei välttämättä kohtaakaan arjen todellisuutta enää Sortavalassa. Tämä

hiljalleen muuttuva Karjala on kuitenkin nykypäivää ja aiheena tämä on limittäinen

menetyksen teeman kanssa, jota jo aiemmin luvussa 4.1 avasin. Haastateltavan 4 vastaus

edellä mainittuun kysymykseen matkan muista seikoista nostaa tämän ilmiön jälleen

esille.

H4

”Ehkä se on se eksoottinen osa siinä... Ja tavallaan surullista sitten.”

Sortavalassa liikkuminen ei kuitenkaan välttämättä aiheuta sen kummempaa vertailua tai

mahdollisen menetyksen tunnetta. Esimerkiksi haastateltavan 6 vastauksessa

kysymykseen matkan muista seikoista korostuu Venäjän Karjalan tuttuus. Hän on

kertonut ymmärtävänsä hieman Venäjää ja kulttuurin ollessa muutenkin jokseenkin tuttu,

Venäjän matkailu ei välttämättä ole enää niin eksoottista.

H6

”Kyllä se oli sitten kulttuurin ja Venäjän kielen pohjalta mukava mennä sinne, koska

ymmärsi venäjää. Ymmärsi vähän mitä ne kaikkialla on. Ei ollut ihan sellainen turisti

fiilis, että ’jahas mikähän tämä on ja mitähän täällä tapahtuu’.”

72

5 Yhteenveto

Vaikka vanhojen valokuvien pellot kasvavat hiljalleen umpeen ja esi-isiemme talojen

kivijalat katoavat pitkään heinikkoon, niin juuremme ovat edelleen Karjalassa. Jossain

kivijalkojen katveissa tai metsittyneiden peltojen reunoilla. Ainakin meidän sukumme

kolmannen polven karjalaiset näkevät edelleen Karjalan kotiseutunaan ja nojautuvat

siihen muodostaessaan identiteettiään osittain suomalaisena, mutta osittain karjalaisena.

Matka juurille on siis myös matka kotiseudulle. Sukuni keskuudessa juurien muistelu on

tärkeä osa karjalaisuutta ja muistelu ylipäänsä on keskeinen tapa myös tuottaa

karjalaisuutta.

Suomalaisuus ei sulje pois ajatusta karjalaisuudesta, vaan ne ovat identiteettejä, jotka

elävät rinnakkain sen kummemmin toisiaan häiritsemättä. On tilanteita, jolloin

haastateltavani kokivat olevansa enemmän karjalaisia kuin joskus muulloin. Tällaisiin

tilanteisiin lukeutuu muun muassa sukutapaamiset, Karjalaan matkustaminen tai vain

muiden karjalaistaustaisten ihmisten kohtaaminen. Karjalaisuus on sukuni kolmannen

polven karjalaisille yhteisöllisyyttä tai kuulumista omaan karjalaiseen sukuun, mutta se

on myös paljon muutakin. Karjalaisuus on vaikeasti määriteltävä yksilöllinen tuntemus,

jonka jokainen kokee hieman omalla tavallaan. Toisille karjalaisuus on karjalaisten

perinteiden vaalimista, toisille se on karjalaisuuden siirtämistä tuleville polville. Joillekin

karjalaisuus on perinneruokia ja joillekin se voi olla ortodoksisuutta, mutta kaikkein

voimakkain karjalaisuuteen liitettävä tekijä on kuitenkin oma karjalaistaustainen suku.

Yksi karjalaisuuden osa-alue ei kuitenkaan sulje toista ulos karjalaisuuden määritelmästä,

vaan erilaisista tavoista kokea karjalaisuutta muodostuu lopulta melko yleinen tapa kokea

kolmannen polven karjalaisuus. Eli haastatteluihin saamieni vastausten perusteella voisi

yleistäen sanoa karjalaisuuden olevan sekoitus omaan sukuun kuulumista, menneisyyden

kunnioitusta sekä juurien tuntemusta, ortodoksisuutta ja karjalaisten perinteiden löyhää

noudattamista.

Ortodoksisuus oli tutkimuksessani yksi voimakkaimmista karjalaisuuden tukijoista.

Tämä johtui osittain siitä, että sukumme on perinteisesti ollut ortodoksista ja niistä

perinteistä on haluttu pitää kiinni. Osittain ortodoksisuus koettiin osaksi karjalaisuutta

siksi, että monet haastateltavat rinnastivat ortodoksisen perinteen karjalaiseksi

perinteeksi. Monet Karjalasta evakuoiduista ovat olleet ortodokseja, ja tämä yksin jo

73

riittää yhdistämään ortodoksisuuden karjalaisuuteen, mutta on huomioitava, että

ortodoksisuus ei ole minkäänlainen vaatimus karjalaisuudelle. Se on vain vahvistava

tekijä. Tutkimuksessa ei menty syvälle karjalaiseen perinteeseen, mutta karjalaiset

perinteet olivat käytännönläheisiä tapoja tukea karjalaisuutta. Toisinaan on vaikea

tunnistaa, mikä on suomalaista perinnettä tai mikä on ortodoksista tai karjalaista

perinnettä. Tätä ei kuitenkaan koettu esteenä karjalaisuudelle, sillä mikäli joku katsoo

noudattavansa karjalaisia perinteitä niin hän myös niitä omasta näkökulmastaan

noudattaa tukien omaa karjalaisuuden tunnettaan. Ruokaperinne ja ortodoksisuuteen

liittyvät tavat olivat päällimmäisiä käytännön tapoja tuoda karjalaisuutta esille.

Karjalankieli on jäänyt suurimmalle osalle haastateltavistani pimentoon. Kielen

tilanteesta tiedetään hyvin vähän, mutta yleisesti tiedostettiin, että joku suvussa on sitä

joskus käyttänytkin. Kieli ei ole vain siirtynyt eteenpäin nuoremmille polville.

Raja on yksi tutkimuksessani käsiteltyjä aiheita. Suomen ja Venäjän valtion välinen

rajanylitys koettiin osittain turhana, mutta raja ei ole vain fyysinen piste matkalla

kotiseudulle. Kotiseutumatkalla ylitetään myös henkinen raja, jonka sijainnin

määritteleminen on hyvin haastavaa. Osa haastatelluista ylittää henkisen raja Karjalaan

jo Suomen ja Venäjän valtioiden rajalla, kun taas osa saapuu Karjalaan vasta Sortavalassa

tai kotikylässä Purovaarassa. Tutkimukseeni osallistuneet eivät yleisesti kokeneet suurta

identiteetin muutosta pelkästään matkan vuoksi, mutta henkisten rajojen ylittäminen

suvun vanhoille kotiseuduille mentäessä tuntui voimistavan karjalaisuuden tunnetta.

Vaikka rajanylitys ei merkitsisikään juuri mitään, niin jotain kuitenkin muuttuu

tunnetasolla, kun ollaan Karjalassa. Kotiseudulla ollessa ei tunnu siltä, että oltaisiin

vieraan valtion alueella kaukana kotoa. Menneisyyden ja nykyisyyden rajan läsnäolo

samanaikaisesti sekä lähentää ja etäännyttää matkalaista kotiseudusta. Toisaalta

samaistumme Karjalassa eläneiden sukulaistemme elämään muistelun kautta, mutta

samalla näemme sen, miten erilaista oma elämämme lopulta on. Suvun historian

kohtaaminen on hyvin konkreettista, kun kierrellään alueilla, joilla omat sukulaiset ovat

eläneet. Menetyksen tunne on osa siirtokarjalaisten perintöä, joka on siirtynyt myös

jälkipolville. Vaikka Karjalan matkailu onkin kotiseutumatkailua, se on samanaikaisesti

myös Venäjän matkailua ja pitää sisällään turismin omaisia piirteitä.

Yhteenvedon alussa mainitsin meidän sukumme kolmannen polven karjalaisten pitävän

edelleen Karjalaa kotiseutunaan, vaikka se olisikin nykyisin osa Venäjää. Kotiseudun

74

määritteleminen ei ollut täysin mustavalkoista tai itsestään selvää, sillä useimmiten kun

puhumme kotiseudusta, puhumme paikasta, jossa joko elämme tällä hetkellä tai paikasta,

jossa olemme varttuneet. Kotiseudun määritelmä kasvoi sukulaisteni keskuudessa edellä

mainittua laajemmaksi. Kotiseutu ei siis tarkoita pelkästään paikkaa, jossa itse asuu tai

on aikaisemmin asunut. Myös oman suvun kotiseutu nousee esille omana kotiseutuna.

Tämä mahdollistaa myös sen, että luovutettuun Karjalaan jäänyt Purovaara nähdään

kotiseutuna, vaikka siellä ei olisi koskaan itse asunutkaan. Kotiseutu on ensisijaisesti

tunnetta. Ihminen useimmiten muuttaa elämänsä aikana monta kertaa asuinpaikasta

toiseen, eikä kaikkiin paikkoihin joissa viettää aikaa muodostu tunnesidettä. Karjalaa

kohtaan kuitenkin kaikilla tutkittavillani oli jonkinlainen side, jonka voidaan kuvitella

siirtyneen heille, joko ikään kuin verenperintönä, tai sitten sidos Karjalaan on pitänyt itse

rakentaa, mutta silloinkin se on syntynyt luonnostaan. Karjalassa sijaitseva kotiseutu

vaikuttaa olevan myös yksi karjalaisuuden keskeisimpiä piirteitä, sillä kotiseutu tavallaan

sitoo ihmisen jollekin tietylle alueelle ja toimii eräällä tavalla ankkurina alueelliselle

identiteetille ja sitä kautta myös karjalaisuudelle. Karjalan kotiseudulla käyminen

vahvistaa tutkittavieni sidettä Karjalaan. Näkisinkin, että konkreettisen kotiseudun

oleminen Karjalassa ja siellä vieraileminen on haastateltavilleni tärkeää, sillä se ehkäisee

juurettomuuden tunnetta. Tutkimuksen alussa mainitsin epäileväni Karjalan matkailun

mahdollisesti toimivan vastapainona juurettomuuden tunteelle. Sukulaisteni keskuudessa

ei juuri vaikuta olevan juurettomuuden tunnetta, sillä tiedämme varsin hyvin missä

juuremme ovat. Juuremme ovat kotiseudullamme. Juuremme ovat Karjalassa.

75

Tutkimuskirjallisuus:

Asunmaa, Martti 2007, ”Kotiseutu on tunnetta”, teoksessa Laaksonen, Pekka &

Saressalo, Lassi 2009, Kotiseutuni mun: Kirjoituksia kotiseudun ja hiidenkiven sadalta

vuodelta. SKS, Helsinki, 117–118.

Bandura, Albert & Richard Walters. Social Learning and Personality Development.

Repr. Holt, Rinehart and Winston, London.

Eronen, Mikko 2016, Tutkimus Rasimäen kolmannen polven siirtokarjalaisten

identiteetistä, Kandidaatin tutkielma, Itä-Suomen Ylipisto, Joensuu, Kulttuurintutkimus

/ Perinteentutkimus.

Fingerroos, Outi 2007, ”Uuskareliaanit nyky-Karjalassa”, teoksessa Fingerroos, Outi &

Loipponen, Jaana, Nykytulkintojen Karjala, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Fingerroos, Outi 2010, Karjala utopiana. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä.

Fingerroos, Outi 2015. Karjala - Karjalaisuus: Karjalan Liitto Ry 1940-2015:

Juhlajulkaisu. Karjalan liitto, Helsinki. 28–29.

Graburn, Nelson 2001, “Secular Ritual: A General Theory Of Tourism”, teoksessa

Smith, Valene & Brent, Maryann, Hosts And Guests Revisited: Tourism Issues Of The

21st Century. Co-edited by V.L. Smith and M. Brent. Cognizant Communications

Corporation, New York. 42–160.

Hall, Stuart 1999, Identiteetti. Vastapaino, Tampere.

Heikkinen, Kaija 1989, Karjalaisuus ja etninen itsetajunta: Salmin siirtokarjalaisia

koskeva tutkimus. Joensuun yliopisto, Joensuu.

Heikkinen, Kaija 1996, ”Suomen karjalaisten identiteetti ja sen alueellinen konteksti”,

teoksessa Hakamies, Pekka, Näkökulmia karjalaiseen perinteeseen. SKS, Helsinki. 13–

35.

Hämynen, Tapio 1994, ”Mikä Karjala” teoksessa Heikkinen, Antero; Hämynen, Tapio &

Sihvo, Hannes, Kahden Karjalan Välillä: Kahden Riikin Riitamaalla. Joensuun

yliopisto, Joensuu. 17–29.

Häyrynen, Maunu 2012, ”Johdatus ylirajaiseen Karjalaan” teoksessa Fingerroos, outi &

Häyrynen, Maunu, Takaisin Karjalaan. SKS, Helsinki. 7–20.

Jeskanen, Matti 2005, ”Karjalankieli ja karjalankieliset suomessa” teoksessa Palander,

Marjatta & Nupponen, Anne-Maria, Monenlaiset karjalaiset: Suomen karjalaisten

kielellinen identiteetti. Joensuun yliopisto, Joensuu. 215–285.

Jokinen, Arja 1999, ”Diskurssianalyysin suhde sukulaistraditioihin” teoksessa Jokinen,

Arja; Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero, Diskurssianalyysi liikkeessä. Vastapaino,

Tampere. 37–53.

76

Jokinen, Arja; Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero 1993, Diskurssianalyysin aakkoset.

Vastapaino, Tampere.

Kirkinen, Heikki 1998, ”Keitä karjalaiset ovat?” teoksessa Nevalainen, Pekka & Sihvo,

Hannes, Karjala: historia, kansa, kulttuuri. SKS, Pieksämäki. 38–54.

Knapas, Rainer 2015, Karjalan kunnailla: Matkoja kulttuuriin ja historiaan. Schildts &

Söderströms, Helsinki.

Knuuttila, Seppo 1989, ”Paluu nykyisyyteen”, teoksessa Korhonen, Teppo & Räsänen,

Matti, Kansa kuvastimessa. Etnisyys ja identiteetti. SKS, Helsinki. 92–101.

Raninen-Siiskonen, Tarja 1999, Vieraana omalla maalla: Tutkimus karjalaisen siirtoväen

muistelukerronnasta. SKS, Helsinki.

Petrisalo, Katriina 2006, ”Rajan yli vapauteen”, teoksessa Saarikoski, Petri; Turtiainen,

Riikka; Granö, Päivi, Raja: kohtaamisia ja ylityksiä. Turun yliopisto, kulttuurituotannon

ja maisemantutkimuksen laitos, Pori. 101–111.

Portelli, Alessandro 2006, ”Mikä tekee muistitietotutkimuksesta erityisen?”, teoksessa

Fingerroos, Outi; Haanpää, Riina; Heimo, Anne & Peltonen, Ulla-Maija,

Muistitietotutkimus: Metodologisia kysymyksiä, SKS, Helsinki. 49–66.

Sallasmaa, Kaisu 2005, Siirtokarjalaisten jälkipolven karjalainen identiteetti

kotiseutumatkakertomuksissa. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, Helsinki,

Kulttuurien tutkimuksen laitos / Folkloristiikka.

Sallinen-Gimpl, Pirkko 1987, Elävä karjalaisuus. Kirjayhtymä, Helsinki.

Sallinen-Gimpl, Pirkko 1989, ”Karjalainen kulttuuri-identiteetti”, teoksessa Korhonen,

Teppo & Räsänen, Matti, Kansa kuvastimessa. Etnisyys ja identiteetti. SKS, Helsinki.

209–227.

Tiittula, Liisa & Ruusuvuori, Johanna 2009, Haastattelu: Tutkimus, tilanteet ja

vuorovaikutus. Vastapaino, Jyväskylä.

Tilli, Jouni 2014, Suomen pyhä sota. Atena, Jyväskylä.

Timothy, Dallen 2006, ”Relationshio between tourism and international boundaries”,

teoksessa Wachowiak Helmut: Tourism and boundaries, contemporary issues, policies

and international research, Ashgate, Hampshire. 9–19.

Tuomi-Nikula, Outi 2006, ”Vaikeneva Suomalainen ja muita stereotyyppejä”, teoksessa

Saarikoski, Petri; Turtiainen, Riikka; Granö, Päivi, Raja: kohtaamisia ja ylityksiä. Turun

yliopisto, kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos, Pori. 85–100.

Uotinen, Johanna 2010, ”Kokemuksia autoetnografiasta”, teoksessa Pöysä, Jyrki;

Järviluoma, Helmi; Vakimo, Sinikka, Vaeltavat metodit. Suomen Kansantietouden

Tutkijain Seura, Joensuu. 178–189.

77

Internet lähteet:

Korjonen-Kuusipuro, Kristiina & Kuusisto-Arponen, Anna-Kaisa 2017, Muistelun

monet muodot – kertomus, kehollisuus ja hiljaisuus paikan tietämisen tapoina. Elore

1/2017.

http://www.elore.fi/arkisto/1-17/korjonen-kuusipuro-kuusisto-arponen.pdf

(luettu 2.11.2018)

Sarhimaa, Anneli 2015, Karjalan kieli Suomessa: ELDIA-projektin tuloksia. Mainz:

ELDIA, https://services.phaidra.univie.ac.at/api/object/o:409753/diss/Content/get

(luettu 12.9.2018)

Paasi, Anssi 1996, Alueellinen identiteetti ja alueellinen liikkuvuus: suomalaisten

syntymäpaikat ja nykyiset asuinalueet, julkaisussa Terra : Suomen maantieteellisen

seuran aikakauskirja 108 : 4, Maantieteenlaitos, Oulun yliopisto

http://elektra.helsinki.fi/se/t/0040-3741/108/4/alueelli.html

(luettu 8.3.2018)

Pesonen, Juho; Komppula, Raija; Kronenberg, Christopher & Peters, Mike 2011,

Understanding the relationship between push and pull motivations in rural

tourism. Tourism Review, vol. 66, issue: 3. 32–49.

https://doi.org/10.1108/16605371111175311

Yhteiskunnallisen tietoarkiston taulukko maanpuolustustahdosta

https://findikaattori.fi/fi/77

(luettu 5.10.2018)

Ylipäällikkö marsalkka Mannerheimin päiväkäsky

http://www.mannerheim.fi/pkaskyt/pk3_41.gif

(luettu 8.3.2018)

Haastattelun rakenne:

1. Karjalaisuus

- Mitä on karjalaisuus?

- Kokeeko haastateltava olevansa karjalainen?

- Mikä on karjalaisuuden merkitys haastateltavalle?

- Kuinka tuttu aihe karjalaisuuden tai karjalan kielen nykytilanne

Suomessa on haastateltavalle?

- Mikä on haastateltavan suhde omiin juuriinsa?

- Onko haastateltavalle kerrottu kertomuksia karjalasta? Millaisia

kertomuksia?

- Millaisena haastateltava näkee karjalaisuuden tulevaisuuden Suomessa?

- Mikä tekee tämän päivän ihmisestä karjalaisen?

2. Kotiseutumatkailu ja raja

- Mitä kotiseutu tarkoittaa haastateltavalle? Entä karjala kotiseutuna?

- Kuinka usein käynyt Karjalan matkoilla? Onko rutiineja tai jotain asiaa,

joka on pakko tehdä/kokea kotiseutumatkalla?

78

- Eroaako matkailu Venäjän Karjalaan matkailusta muihin maihin?

- Jos käynyt useammalla matkalla niin onko mikään muuttunut?

(tunnetasolla esim. määränpäässä tai rajalla)

- Mitä Karjala haastateltavalle merkitsee?

- Miksi ylipäänsä vielä Karjalassa käydään? Miksi haastateltava itse käy

Karjalassa?

- Onko löytynyt esi-isien talo/talon paikka? Mitä tuntemuksia

haastateltavassa se herätti? (Kotien välinen etäisyys?)

- Mitä tuntemuksia itse matka haastateltavassa herättää? Esim. lähtö,

rajanylitys, kotimatka, kotiinpäin rajanylitys. Entä matkan muut seikat,

kuten ympäröivä venäjän kieli tai muut matkalaiset?

- Millaisia kokemuksia haastateltavalla on rajanylityksestä? Tuntemuksia?

- Onko raja vai fyysinen vai onko se myös henkinen?

- Vai onko rajalla mitään merkitystä (siitä mennään vain yli venäjälle ja

takaisin)?

- Onko ruoho vihreämpää aidan tuolla puolen? Nähdäänkö Karjala

romantisoituna?

- Vaikuttaako matka haastateltavan identiteettiin suomalaisena tai

karjalaisena?

3. Oma identiteetti

- Kuinka paljon haastateltava tietoisesti ajatellut omaa karjalaisuuttaan?

Miksi/miksi ei?

- Ylläpitääkö haastateltava mahdollista karjalaisuuttaan?

- Mikä on karjalan kielen merkitys haastateltavalle?

- Vaikuttaako mahdollinen uskonto haastateltavan identiteettiin tai

etnisyyteen?

- Onko perinteillä vaikutusta haastateltavan identiteettiin tai etnisyyteen?

- Sukulaisten vaikutus omaan identiteettiin? Esimerkiksi, jos muistaa

isovanhempiensa toimintatapoja tai lausahduksia, niin vaikuttaako se

oman identiteetin muotoutumiseen?

- Millaisena haastateltava näkee oman tulevaisuutensa karjalaisena?

Kaikki haastattelut ovat tutkielman tekijän tekemiä ja niiden kokonaiskesto on noin

kolme tuntia. Haastattelumateriaali on tutkijan hallussa suojatulla kovalevyllä.

Haastateltava 1 (19:09)

Haastateltava 2 (30:58) + täydennyskysymys kielen merkityksestä

Haastateltava 3 (59:28)

Haastateltava 4 (29:21)

Haastateltava 5 (22:05)

Haastateltava 6 (20:52)