METSÄSTYSNÄYTELMÄ

Tiina Airaksinen Näytökset ja niihin sisältyvät jaksot ja laulut: 1.osa KARHUN KAATO Valmistautuminen Karhun synty Pesälle lähtö Opastuslaulu Karhun kaato Herätyslaulu Kuoleman selitys Karhun saatto Kuljetuslaulu Karhun vastaanotto Tulolaulu 2.osa KARHUN JUHLA Peijaisateria Aterian alkaessa Metsästäjien ylistys Kallon puhdistus Karhun pään syönti Hampaiden hajotus 3.osa KARHUN PALAUTUS Kallon ja luiden kuljetus Saattolaulu Kallon ripustaminen honkaan Kallopuun laulu

Roolijako näytelmää varten:

Metsästäjät 1-7 Metsästäjä 1 = unennäkijä ja pesänomistaja Metsästäjä 6 = koiranomistaja Vaimot 1-3 (tai enemmän) Nuorukaiset 2 (tai enemmän) Karhunhaltija Tyttö Ohikulkija Pääkokki Apukokit 2 (tai enemmän) Äijä Lapset 2 (tai enemmän) Kylänväki (muut) = kaikki näyttelijät Näytelmässä voi olla kertoja tai eri metsästäjät tai muut asiaankuuluvat henkilöt voivat selostaa ”tieto-osuuksia” näytelmän edetessä.

2

1 OSA: Karhun kaato

Henkilöt: metsästäjät, karhunhaltija

Aika ja paikka: Talven lähestyessä kylässä ja metsässä

METSÄSTÄJÄ 1, josta tulee pesän ja karhun omistaja:

Talven lähestyessä luonnosta etsittiin karhun jälkiä ja pyrittiin paikantamaan sen talvipesä.

Karhua lähdetiin siis kaatamaan talvipesältä. Karhun makuupaikan saattoi saada tietoonsa myös

unennäön kautta. Heti aamulla oli lähdettävä unessa nähdylle paikalle. Unennäkijä kerää

metsästysporukan kasaan.

METSÄSTÄJÄ 1:n johdolla KAIKKI METSÄSTÄJÄT, myös KARHUNHALTIJA:

Kun metsästäjät löysivät karhunpesän, se merkattiin puihin pilkkoja veistämällä. Tätä kutsuttiin

karhunkierrokseksi. Merkitty pesä eli karhunkierros oli löytäjänsä omaisuutta. Tieto karhun

olinpaikasta oli kuin lihavarasto metsästäjäyhteisölle, se tiesi varmaa saalista. Kierros jätettiin

avoimeksi. Uskottiin, että näin karhunhaltijalla oli mahdollisuus ruokkia karhua talviunen aikana

sekä viedä karhulle tieto sitä kohtaavasta kuolemasta.

1. Valmistautuminen: magiikka, taikuus ja enteiden tarkkailu

Henkilöt: metsästäjät 1-7, nuorukaiset (seurailevat miesten toimia ja,lähtevät metsälle mukaan),

metsästäjien vaimot 1-3, kylänväki

Aika ja paikka: Kevättalvella kylässä

METSÄSTÄJÄT JA KYLÄNVÄKI (tietoa):

Entisajan erämiehet ovat suhtautuneet karhuun kunnioittavasti. Vastuksena karhu on kuin järkevä

ja voimakas ihminen, jolla on monia tuntemattomia kykyjä käytettävänä. Sen surmaaminen oli

sekä vaativa että juhlallinen tehtävä, joka edellytti huolellista valmistautumista. Yleisiä

karhunkaatoon valmistautumiseen liittyviä tapoja olivat saunominen ja peseytyminen, syöminen

ja juominen sekä erilaiset taiat metsästysonnen takaamiseksi ja ennusmerkkien tarkkailu.

Naisväen kanssa seurustelua ja sukupuolista kanssakäymistä tuli välttää. Hyvä metsästysonni

riippui siitä, miten metsästäjä kykeni elämään tasapainossa ja sopusoinnussa ympäristönsä ja sitä

hallitsevien yliluonnollisten voimien kanssa.

3

Metsästysmagiikassa hyväksi käytetään väkeä, erityistä voimaa omaavaa elementtiä. Näitä olivat

esimerkiksi käärme, hautausmaan multa, ruumiinpaita, hiili tai uloste. Suuri osa loitsuista luetaan

ilman inhimillistä kuulijaa. Käytössä oleva magia voidaan jakaa onnea edistävään ja vahinkoa

aiheuttavaan magiaa.

Hyvää tarkoitusta edistävän magian tarkoituksena on hyvän metsästysonnen tuottaminen sekä

pilaamisen välttäminen. On myös päinvastaisia pyrkimyksiä, taikuutta, jolla pyritään pilaamaan

tai vahingoittamaan. Pilaaminen on taian avulla aiheutunut vahinko, esimerkiksi pilatulla aseella

ei osu, eikä saa saalista. Monien maagisten toimenpiteiden tarkoituksena on suojella asetta tai

esimerkiksi koiraa pilaamiselta.

(Eräkaudella käytettiin karhukeihäitä. Tässä kuitenkin myös joitain taikoja, jotka liittyvät

varhaisiin tuliaseisiin.)

METSÄSTÄJÄ 2 (joitain muita saalistajia vastaan):

Pyssyn suojeleminen pilaamiselta:

Syksyllä metsälle lähtiinsä ammutaan kuuskilainen [kuukkeli], sen syvän poltetaan kiven päällä kypeniksi, ja ne kypenet pannaan ruutiin sekaan metsästyssarveen, ja siitä sarvesta ei saa antaa ruutiin loppua. Lähtiissä sanotaan:

- Päin miestä, kohti urosta! Sitte ei pysty kirot.1

METSÄSTÄJÄ 3:

Pyssyn päästöön pilauksista saatettiin käyttää käärmettä: “Käärmeen ajaneet pyssyyn, kuivalla

katajalla piiskanneet, jotta on pitänyt mennä.”2.

METSÄSTÄJÄ 4 JA VAIMO 1:

Aseen taikomisessa tunnettiin myös naisen väki: “Kynnysalle sillan alle porstuan tai pirtin panna

pyssy. Siitä kun vaimon puolia kulkoo ison vittunsa kanssa, niin ne on parantaneet”3.

METSÄSTÄJÄN VAIMO 2 (joitain muita saalistajia vastaan):

“Metsälle lähteissä luetaan pyssyn synty. Sitten pyssy on tappava ja muuten lykykäs.”4 Jos oli

toisen kanssa metsällä saman saaliin perässä ja halusi pilata toisen metsästäjän pyssyn niin

lausuttiin:

4

Oi ukko yli Jumala Tahi taatto taivahainen Taivahallinen Jumala Kassa palkalta porohkat Woinnilta väkevät ruudit Jott´ei tukki tulta anna Wasansorkka valkeata.5

METSÄSTÄJÄ 5:

Kuinka pyssy päästetään pilauksesta: “Ei muuta kun ottaa pihlajaa, ja sitä persiessään pyöräyttää

ja sitten panna luojiksi, kun on pyssy pilattu. Niin kyllä sattuu.”6 Pyssy pääsee myös pilauksesta,

kun sillä ammutaan käärme.

METSÄSTYSKOIRAN OMISTAJA = METSÄSTÄJÄ 6:

Koira saatiin lumotuksi ts. ettei se haukkuisi tekemällä ja sanomalla seuraavaa koiralta salaa:

Koiran saapi lumotuksi siten, että ku mennee talon aijan taa ja ottaa kolomesta varaseipäästä latvasta kappaleen ja kulettaa ne ensin jalakain välite kolomeen kertaan ja pistää ne kengän varteensa ja ku tullee aijan sisäpuolelle, nin kolomeen kertaan panna huuspyllyä (kuperkeikkaa) ja sannoa:

Tuki koira haukkusuusi, lempo koira leukaluusi. Pane sulku suusi etteen, aita hammasten rakkoon!7

METSÄSTÄJÄN VAIMO 3:

Hyvästä ansaonnesta: “metälle lähteissä pitää pyyhkiä kuluneella luudalla ympäri itsensä, yli

jalkapäkeistä jne.”8.

METSÄSTÄJÄ 7 (kertoo aamuisista havainnoistaan):

Metsästysonneen liittyviä enteitä on tarkkailtu erityisesti luonnonmerkeistä, yleisin tarkkailtava

enne liittyy lintuihin:

Kuuskilainen [kuukkeli] on onnen lintu jos sen näkisi ensimäisenä metsälle lähtiissään niin sillon on metsä onni varmaan hyvä vaan jos tijaisen näkee ensimäiseksi niin silloin saa pahaa pelätä.9

2. Metsään ja pesälle lähteminen

Henkilöt: metsästäjät, tyttö, karhunhaltija

Paikka: kylältä metsälle ja pikkuhiljaa kohti karhunkierrosta, metsästäjillä mukanaan reki

2.1. Karhun synty -myytti

5

METSÄSTÄJÄT:

Varsinainen metsästysnäytelmä vanhamittaisine vuorolauluineen alkaa, kun metsälle lähdettäessä

laulettiin Karhun synnystä:

- Miss´ on ohto synnytetty, Mesikämmen käännytetty?

- Kuun luona, tykönä päivän,

Otavaisen olkapäillä. Sielt´ on maahan laskettuna Hihnoissa hopeisissa, Kultaisissa kätkyveissä.10

2.2. Metsään lähtö

METSÄSTÄJÄT:

Laulujen avulla metsästäjät ovat keränneet lisää rohkeutta ja itsevarmuutta – lauluja voisi pitää

eräänlaisena henkisenä valmennuksena. Yhteiset laulut tehostavat tunnelmaa siitä, että ollaan

tekemässä yhdessä jotain vaativaa, joka vaatii kaikkien yhteistä panosta. Itsevarmuuden

keräämisen lisäksi myös metsästäjien yhteys toisiinsa on vahvistunut. Lauluista myös kuvastuu

miesten suhtautuminen vastustajaansa. Tunnelma on varmastikin ollut hyvin erilainen silloin kun

on lähdetty suurpetosaalistukseen verrattuna pikkueläinten metsästämiseen. Karhunkaatoon

lähtiessään metsästäjät ovat menossa taisteluun vertaisensa vastustajan kanssa. Karhua on

kunnioitettu ja pelätty mutta siihen on myös suhtauduttu hyvin inhimillisesti.

METSÄSTÄJÄT JA TYTTÖ:

Opastuslaulu. Laulun alussa kerrotaan siitä, kuinka ollaan lähdössä metsälle, kerrotaan omasta

varustuksesta ja sitten pyydetään orpotyttöä oppaaksi metsään:

Läksin mie metälle Nukkavierulla nutulla. Paikkalaialla lakilla, Hamehella hallakalla. Lähe neiti tien nenähän, orpo matkan oppahaksi! Saata sille saarekselle, sille kummulle kuleta, jossa puut punassa paistaa, hopeaissa hongan oksat, kuusen oksat kultavöissä. Saata sille saarekselle, sille kummulle kuleta,

6

takin helmasta taluta, jossa on onni leikin lyönyt, hopea ilon tekassut!11

METSÄSTÄJÄ 1:

Seuraavaa laulua lauletaan karhunkierrosta lähestyttäessä.

Lähemmäi Ohon ovilla, pikku silmän pientarilla. Mänemmä läpi rukehen, läpi touvon kasvanehen. Rukehesta lyötänehe, touvosta toruttanehe. Mesikämmen källeröini tulima tutustumaha, käymän käsitaisteloho.12

2.3. Karhun pesälle meno

METSÄSTÄJÄT METSÄSTÄJIEN 2 JA 3 JOHDOLLA:

Karhu oli herätettävä herätyslaululla ennen kaatoa. Taustalla tässä on samanistinen sielu-usko,

käsitys jonka mukaan nukkuvan sielu voi unen aikana vaeltaa ruumiin ulkopuolella ja ruumiin

kuollessa sielu voisi jäädä ruumiin ulkopuolelle vainoamaan metsästäjiä.

Karhu herätettiin esimerkiksi sanomalla:

“Nouse pois nokinen poika, nokiselta nuotiolta, jalat altasi lahoo, pääsi päältä märkänöö!”13.

METSÄSTÄJÄ 4 sekä KARHUNHALTIJA:

Seuraava laulu liittyy uskomukseen erityisestä karhunhaltijasta, joka mm. ruokkii karhua

talviunen aikana. Haltija ilmoittaa karhulle sen kuoleman hetken. Runoissa puhutaan verimaljasta

tai mesimaljasta - kun karhu saa haltijaltaan maljan, se tietää hetkensä koittavan. Karhun pesällä

laulettiin:

“sima sullen syötetähän, mesi nuori juotetahan”14.

3. Karhun kaato:

Henkilöt: metsästäjät keihäineen

Paikka: karhunpesällä

7

METSÄSTÄJÄT:

Karhunpyynnissä käytettiin yksi- tai kaksikärkisiä nuolia. Tärkein väline suurriistan kaadossa

olivat keihäät, erityisesti karhukeihäät, joiden kärjet valmistettiin takoraudasta.

Karhukeihäs oli julma ase, neljältä taholta teroitettu, litteähkö, paria korttelia pitkä putkiperäinen teräspistin, joka korvallisistaan oli naulattu pari-, kolmikyynäräiseen tuomivarteen. Korvalliset taikka korvanaulojen päät oli kierretty renkaalle, muuten pistäessä ´keihäs ja varsi olisi mennyt läpi, ja karhu syönyt miehen´. Varren toisessa päässä oli suovero ja sompa, jotta hiihtomies saattoi keihästä käyttää sauvana.15

Karhua tökittiin pesässään, niin että se heräsi ja työnsi päänsä ulos pesästä. Tällöin se sokaistui

kirkkaasta päivänvalosta. Myös pitkä talviuni oli heikentänyt sen ruumista. Keihäitä ei heitetty

vaan ne painettiin karhun rintaan.

4. Karhun kaaduttua

Henkilöt: metsästäjät, ohikulkija, nuorukaiset

Paikka: karhun pesällä heti karhun kaaduttua

METSÄSTÄJÄ 1 JA OHIKULKIJA:

Kun karhu oli kaadettu leikattiin ensiksi pois huulipanta (turparengas). Metsästäjä säilytti

huulipannan itsellään. Karhun elinvoiman tai sielun uskottiin olevan siinä. Huulipannan

poistamisella oli kiire senkin vuoksi, että jos joku ulkopuolinen saapui paikalle ennen

poistamista, hänellä oli saaliiseen samansuuruinen osuus kuin karhunkaatajilla.

Tehtiin tulet ja karhu asetettiin havuille, kun ohikulkija sattui paikalle:

METSÄSTÄJÄ 1:

“Ei sinulla karhusta osaa!”16

OHIKULKIJA: pistää kuollutta karhua ja sanoo:

“Pitäis minullakin saaha jumalanviljaa pistää:”17 METSÄSTÄJÄ 1: ”Ei sinulla karhusta osaa!” turpa on jo leikattu18 METSÄSTÄJÄT:

Karhun kaaduttua kaikki kättelivät sitä sovinnon merkiksi ja sanoivat:

“Tervepä ohto tultuasi, Mesikämmen käytyäsi!”.19

8

METSÄSTÄJÄT 2-3:

Kuoleman selityslaulun tarkoituksena oli kertoa karhulle, että sen tappajat eivät olleetkaan sen

oikeita tappajia. Karhulle selitettiin, että se itse aiheutti kuolemansa, metsästäjät eivät sitä

tappaneet. Selityslaulun yhteydessä kuollutta karhua tervehdittiin.:

En minä pahon pitänyt, eikä toinen kumpanini: Ite vierit vempeleltä, harjahit haon selältä puhki kultasen kupusi, halki marjasen mahasi.20

METSÄSTÄJÄ 1:

Karhunpesän luo vuolaistiin hopeaa tai pantiin raha uhriksi puuhun ja sanottiin:

Anna mehta vastakin, viljojasi vierettele, lahjojasi laupiaasti!21

METSÄSTÄJÄ 4-5 :

Laulettiin lauluja, joissa kerrottiin karhusta:

“Katsellani kultoani. Lyhyt on jalka, lysmä polvi, tasakärsä talleroinen.”22

METSÄSTÄJÄT:

Ennen vanhaan on viinaa ollut matkassa ja metsässä otettiin ryypyt:

“muistiaisiksi metsän kuululle kuninkaalle, mesikämmen källeröiselle”.23

NUORUKAISET METSÄSTÄJÄN 6 OPASTUKSELLA:

Maistelivat karhun verta, koska siitä siirtyi karhun ominaisuuksia itselle.

METSÄSTÄJÄ 7

Silitti kuolleen karhun päätä, kuin hävinnyttä vastustajaa lohduttaen.

METSÄSTÄJÄT:

Karhu nyljettiin jo metsässä. ”Metsässä nylettin karhu ja nahka pesän suulle levitettiin, peijettiin

leveälle, ulospäin pintapuoli.”24

9

Ja metsästäjät ovat ”karhun kulukkutorvesta vettä juonu, ku kurkku ajettu”25.

2. OSA: Karhun juhlaan eli peijaisiin valmistautuminen ja juhla

1. Karhun saatto ja vastaanotto

Henkilöt: metsästäjät, vaimot, kylänväki, kaikki

Paikka: metsästäjät lähtevät laulaen kohti kylää karhu kelkassa,, kylänväki touhuaa kylässä.

Myöhemmin kylässä ja juhlatalossa

VAIMOT JA MUU KYLÄN VÄKI:

Juhlaa varten pirtti oli pesty ja puhdistettu metsästäjien poissaollessa. Pitkä juhlapöytä oli katettu

ja karhunnahkalle varattu kunniapaikka pöydän päässä.

METSÄSTÄJÄT:

Lähtevät tuomaan saalista kotiinpäin. ”Kantamalla tuuvaan taikka veturilla joka on niinkuin

kelkka. Taikka ennen vanhat vetelivät ahkiollai.”26

METSÄSTÄJÄT:

Kun karhua lähdettiin tuomaan metsästä laulettiin kuljetuslaulua:

Lähes nyt kulta kulkemahan, sipomahan sini-sukka, verka housu vieremähän urohoisehen väkehen miehisehen joukkiohon.27

VAIMOT JA KYLÄN VÄKI:

Vaimot juoksivat vastaan ja tervehtivät metsästäjiä tulolaululla:

Mitäs teille mehtä anto, koska laulaen tuletta, hyreksien hiihtelettä?28

METSÄSTÄJÄT:

Meton meille mehtä anto, ilveksen metän isäntä, metän piijan pikkaraisen, mesikämmen källeröisen.29

10

METSÄSTÄJÄ 2-3:

Varoitti naisväkeä pelästymästä:

Varokaatte vaimoparat, varsinni hyvät emännät tätä kuulua vierasta!30

METSÄSTÄJÄT JA KYLÄN VÄKI:

Ruhoa ja nahkaa kannettiin juhlallisessa kulkueessa kohti pirttiä.

METSÄSTÄJÄ 1:

Minnepä vienen vierahani, kunnepa kuuluni kuletan? Alle kuulun kurkihirren, alle kaunihin katoksen.31

Nahka vietiin taloon ja asetettiin penkille juhlapöydän päähän. Lihat laitettiin pöydälle

odottamaan keittämistä.

Tuonnepa vienen vierani tuonne kuuluni kuletan petäjäisen pienan päähän, lastuselle lautasille; Tuonne on lautaset lavottu, lusikat lukuhun pantu.32

KAIKKI (tietoa):

Juhlaan osallistuttiin arvokkaasti, juhlavaatteissa. Karhua viihdytettiin laululla ja tarjoilulla.

Karhun sielun uskottiin palaavan taivaalliseen alkukotiinsa ja toivottiin, että siellä se kertoisi

saamastaan hyvästä kohtelusta ja hienoista juhlista toisillekin karhuille. Näin toiset karhut olisi

helpompi ja vaarattomampi saada saaliiksi.

METSÄSTÄJÄT:

Ennen aterian alkua miehet tiedustelivat vaimoilta:

Onko olut oikeata, joko kaikki katseltuna? Onko siivon siivot tehty, siivon lattia lakastu? Onko penkit pyyhittynä? Joko on täällä pöyvät pesty, joko lautaset lavottu,

11

lusikaiset päälle pantu?33

METSÄSTÄJÄ 4-5:

Juhlassa karhulle hyvitettiin sen kuolema. Sille kerrottiin, ettei sitä tapettu vaan:

“Itsehän vierit vempeleeltä, huarahit havon selältä.”34

Metsästäjät keskustelevat ja käyvät läpi metsästystapahtumaa.

METSÄSTÄJÄ 6-7:

Metsästäjät kertovat karhulle, että muun maalaiset surmasivat sen, ja että nyt tässä kylässä ja

talossa karhulla on hyvä olla. Sitä kehotetaan kiinnittämään huomionsa siihen hyvään kohteluun

jota se osakseen saa.

METSÄSTÄJÄT:

Laulavat metsästäjien ylistyslaulua

Jopa meihin metsä mielty, jopa meihin korpi kostu. Kukku kultassa käkenä, siellä jouku joutsenina. Taitavin Tapion neiti. metsä piika pikkarainen. jopa mielty miehihiinsä, jopa kostu poikihiinsa.35

2. Peijaisaterian valmistelu, leikit ja laulut

Henkilöt: pääkokki, apukokit, metsästäjät, juhlaväki, lapset, kaikki

APUKOKIT:

Kertovat aterian antimista:

“Ei lehmänannetta ole syöty ollenkaan, leipää ja vettä vain ja sitä rasvaa.”36

PÄÄKOKKI JA APUKOKIT:

Pääkokki aloittaa lihojen keiton osa kerrallaan. Juhlaväki istuu pöydän ääressä. Keittäessään

kokki laulaa:

“Karhun peijaisessa on pantu pää ja etukäpälät kiehumaan.”37

Pannaan vain pata tulelle, otetaan pää oholta,

12

Käpälät ja kämmenetki, pannahan patahan vielä, tulen päälle tuprumahan, nokiselle nuotiolle. Tuoss´ on otso kiehumassa metsän kuulusa kuningas.

Mielikki metän emäntä, Tapiolan tarkka vaimo, pane puita padan alle, että keitto kiehahtaisi, parahiksi passoaisi, ettei jäis kovin kovaksi, eikä hajoaisi hajalle. Kokki tuota kahtoneepi; kyllä alkaa kypsyäkki.38

Kun pääkokki ottaa karhun lihoja kattilasta, sanoo:

Nouse pois nokinen poika, jalat altasi lahoo, pääsi päältä märkänöö.39

METSÄSTÄJÄ 3:

Tekee huomion, että näitä samoja sanojahan käytettiin karhun pesällä, kun karhua kutsuttiin

nousemaan ylös pesästään, ennenkuin se voitiin tappaa.

KOKKI JA APUKOKIT, JUHLAVÄKI:

Tämän jälkeen, kun pöytä on katettu ja liha kiehunut kypsäksi, kokki laulaa:

Otetahan ohon otsa

kanssa kahden kämmenensä vatihin on vakavasti pirtin pitkän pöyvän päähän. Koska ruoka kannetahan, viinaryypyt annetahan, istuvat imeiset kaikki pirtin pitkän pöyvän luokse.40

JUHLAVÄKI, LAPSET:

“Karhun peijaisessa oli karvainen karhu puettu vaatteisiin aina kengistä lähtien. Ympärillä

pyöritiin piiriä ja laulettiin”41. Leikkiä ja laulamista.

“Karhu tuotiin pirtin lattialle ja lapset laulamaan ´Pikku mörkö, pikku mörkö, iso mörkö, iso

mörkö´. Sillä aikaa aikuiset juovat”42.

13

3. Kallon puhdistus, aistien ottaminen ja hampaiden hajotus

Henkilöt: pääkokki, kaikki

PÄÄKOKKI, METSÄSTÄJÄ 1 (ja muut) JA JUHLAVÄKI:

Karhun omistaja, vahvimmat ja vanhimmat miehet saavat syödä karhun aistit, jolloin niiden

voima siirtyy metsästäjiin, samalla karhu tehdään vaarattomaksi. Karhun pään syönti laulu, jota

kokki laulaa leikatessaan lihaa ja ojentaessaan karhun omistajalle:

Korvaa leikattaessa.

Otan korvoa oholta, minun korvin kuultakseni, ohon kuulumattomaksi.43 Silmää otettaessa. Otan silmäsen oholta minun silmin nähäkseni, ohon näkemättömäksi.44

Suuta aukastaessa. Tuloo tässä turvan turske, turvan turske, parran pärske, leukain levitysvuoro.45

Hampaiden hajotus laulussa kerrotaan, että karhun torahammas lähtee helposti, kun samalla

laulaa:

Anna mulle ainoasi, heitä hempiät omasi, tuo mulle tora-aseesi, eli nyrhillä nykäsen, tahi kalholla kapistan.46

APUKOKIT:

Aistien ottamisen jälkeen muita osia lihasta aletaan jakaa juhlaväelle. Karhunpeijaisiin on

liittynyt aina joitain rajoituksia karhunlihan tai sen eri osien syöntiin. Usein nämä rajoitukset

koskevat naisia. Apukokit muistuttavat rajoituksista:

“Semmoiset naiset, jotka olivat tyhjällisiä söivät karhun lihaa, mutta ne jotka olivat vahvana eivät

saaneet syyvä. Tuleva lapsi niin vihainen kuin karhu”47.

Aistien ottaminen jälkeen karhun lihasta annettiin kaikille, syötiin yhteinen juhla-ateria.

14

3. OSA: Karhun palautus

Henkilöt: äijä, nuorukaiset, metsästäjät, kaikki

Paikka: juhlien jälkeen kylän kallopuun luona

ÄIJÄ NEUVOO NUORUKAISIA:

Palautusriitissä karhunkallo viedään puuhun, korkeaan honkaan. Nuorukaiset seuraavat äijän

laulamia ohjeita. Jatkuvan pyyntionnen turvaaminen on koko metsästysnäytelmän tärkeimpänä

teemana. Kuolleenakin karhu on vaarallinen, ihmistä viisaampi otus. Vain noudattamalla tiettyjä

lepytystoimia pystyttiin välttämään karhun tai sen haltijan viha ja kosto. Kallopuun laulu kertoo

syyn miksi kallo ripustettiin puuhun, eikä haudattu maahan - muuten se tuhoutuisi.:

Petäjäisehen pesähän. Siinä herratki näkisi, papitki parahat miehet. Panen lehville leveille, oksille olovimmille. Jos ma latvahan panisin, siinä tuuli kuivoaisi, ahava tuuli kuivoaisi, ahava pahon panisi; Oisin kaivanut karihin, söisit mustat muurajaiset.48

Reistatkaapa riskit miehet panna puuhun ohon päätä (pääkalloa)! Vaan elkätte pahasti panko, ei aivan alaalle puussa, syyvä mustan muurahaisen, kaksijatkosen kaluta. Eikä aivan ylähälle Otavaisten ouvostella, tähtienkin tähystellä. Pankaa puuta paksummalle, Oksia olovimmalle, Lehviä leveimmälle.49

METSÄSTÄJÄT:

Karhun kalloa puuhun pantaessa lausuttiin: “Ole siellä tervehenä, seiso puussa, mätäne

maassa!”50.

ÄIJÄ NEUVOO METSÄSTÄJIÄ:

15

Karhun palautuksessa luut haudataan usein anatomisesti, karhun muotoon. Hautaamisen ideana

on mahdollistaa karhun uudelleensyntymä. Luiden säilyttämisen ajatus saattoi liittyä

uskomukseen siitä, että ruumiin oli säilyttävä mahdollisimman ehjänä, jotta henki voisi asettua

siihen uudelleen ja herätä henkiin.

Hautaamisen yhteydessä saattolaulussa karhulle annettiin ohjeet kotiin paluuta varten. Kotiin

päästyään karhua kehotetaan kertomaan veljilleen siitä hyvästä kohtelusta, jota se on saanut

osakseen, jotta muutkin karhut antaisivat itsensä saaliiksi:

Sano täältä saatuasi, Mehtolahan mentyäsi: “Ei täällä pahoin pietty, simoa täällä syötettihin, mesijuomat juotettihin.”51

METSÄSTÄJÄ 1:

Metsästäjä, joka oli leikannut turparenkaan, säilytti huulipannan. Hautaamisen yhteydessä se

vietiin kallon kanssa metsään. Huulipantaa puuhun ripustettaessa sanottiin: “Etelätuuli

kuivakkoon, ei pohjastuuli!”52.

KAIKKI:

Kylän väki lähtee koteihinsa ja normaalit arkiaskareet jatkuvat.

16

Näytelmän taustoitus

Eräkaudella, ennen maanviljelyksen alkamista suuri osa pohjoisten kansojen, myös suomalaisten,

kultista on keskittynyt saaliin surmaamiseen ja kohtelemiseen. Erilaisten sukupolvilta toisille

periytyvien tapojen tarkoituksena on ollut turvata hyvä metsästysonnen jatkuminen. Se on ollut

välttämätöntä yhteisön elossasäilymisen kannalta.

Karhulla on ollut erityinen paikka pohjoisten metsästäjä kansojen mielenmaisemassa. Karhuun

liittyvät uskomukset kertovat sen ainutlaatuisuudesta. Karhun alkuperän on uskottu olevan

taivaallinen. Usein sen alkukotina on pidetty Otava, Ison Karhun tähtikuviota, josta se on laskettu

alas maahan. Ihmisen ja karhun uskotaan olevan sukulaisia. Esimerkiksi lapissa on useita

kertomuksia siitä, miten ihmiskunta sai alkunsa naisen ja karhun suhteesta, kun nainen vietti

talven karhunpesässä. Sukulaisuuden vuoksi esimerkiksi Vienan Karjalassa ei yleensä syödä

karhunlihaa, vaikka karhun metsästetäänkin.

Karhuun on suhtauduttu kuten ihmiseen, voimakkaana, viisaana, tasavertaisena vastuksena.

Karhulla on uskottu olevan yli-inhimillisiä voimia. Sen on uskottu kuulevan, mitä ihmiset

puhuvat tai jopa ajattelevat siitä. Tämän vuoksi metsästäjien on käytettävä erityistä kieltä,

kiertoilmauksia puhuttaessa karhusta ja sen kohtelusta. Erityinen metsästäjien kieli suojelee

metsästäjiä karhun ymmärrykseltä. Karhun nimi on tabu eli sen lausuminen on kielletty.

Joitain karhusta käytettyjä kiertoilmauksia:

kontio, metsä, metsäläinen, metsähinen, mötös, pöppö, mörkö, metsänmörkö, metsänmyyrtäjä, metsänvieri,

metsänmies, metsänukko, kouko, otso, otsonen, vihtahousu, raato, peto, tötötöö, mössi, nallepoika, mesikämmen,

metsänkuningas, jumalanvilja

Karhun metsästäminen on aivan eri asia kuin esimerkiksi jäniksen tai riekon metsästäminen.

Merkittävän asemansa vuoksi karhun metsästys on muotoutunut monimuotoiseksi näytelmäksi,

joka sisältää taikoja, loitsuja, vanhamittaisia vuorolauluja ja erilaisia sukupolvelta toiselle

periytyviä tapoja. Näytelmän vaiheet, laulut ja tapahtumat pohjautuvat karhuun liittyviin

uskomuksiin. Niiden tarkoituksena on turvata elollisen kiertokulku, ihmisen ja luonnon

tasapaino ja sitä kautta hyvä saalisonni ja yhteisön eloonjääminen.

17

Metsästysnäytelmä koostuu kolmesta toisiaan seuraavasta vaiheesta: kaato, juhla ja palautus.

Nämä vaiheet jakautuvat pienempiin osakokonaisuuksiin.

Ensimmäiseen osaan, karhun kaatoon, kuuluu metsälle lähtöön valmistautuminen. Tämä sisältää

mm. aseiden taikomisen ottaviksi ja pilaamiselta suojelemisen sekä erilaisten luonnonmerkkien ja

enteiden tarkkailemisen. Samoin ensimmäiseen osaan kuuluu karhunajo tai pesälle meno.

Nimensämukaisesti ensimmäisen osan huipennus on karhun kaato sekä se, miten karhua

kohdellaan kaadon jälkeen. Heti karhun surmaamisen jälkeen suoritetaan vakuuttamis- tai

hyvitysriitit. Kuollutta eläintä voidaan kätellä sovinnon merkiksi tai kiitokseksi hyvästä ottelusta

ja vastuksesta. Metsään voidaan myös jättää jokin uhrin (esim. hopean vuoleminen) vastalahjaksi

karhun tai metsän haltijalle.

Ensimmäinen osa sisältää myös karhun tuomisen kylään ja juhlataloon. Erityistä huomiota

kiinnitetään siihen kuinka karhun ruumis tuodaan kylään: sitä kannetaan kulkueessa, silmät

peitettyinä, jottei se näe surmaajiaan ja kosta heille. Kylässä naisväki on vastaanottamassa

metsältä tulijoita, heitä tervehditään lauluilla. Suomessa tämä kylään tulo on kehittynyt

monimuotoiseksi vuorolauluksi, jossa vaimot tiedustelevat miesten metsästysonnea ja miehet

kyselevät mm. joko juhlatalossa kaikki on valmistettu ateriaa varten.

Toinen osa, varsinainen karhunjuhla eli peijaiset (pidot tapetun karhun kunniaksi tai muistoksi,

karhunmaahanpanijaiset eli juhlalliset ilonpidot onnistuneen karhunkaadon johdosta, (kouvon)

päälliset, häät, hautajaiset tai vakat eli vakka-juhla). Juhlassa karhulle osoitetaan kunnioitusta ja

sitä kohdellaan kunniavieraana. Sille järjestetään juhla-ateria, jossa karhun surmanneet miehet

vakuuttavat syyttömyyttään. Karhua muistutetaan tarkkailemaan osakseen saamaansa

kunnioitusta ja ystävällisyyttä ja kertomaan siitä muille karhuille henkien maailmassa, jotta

useammat antaisivat saada itsensä saaliiksi.

Näytelmiä, esiteyksiä, leikkejä ja lauluja seuraa peijaisateria, jonka keskeisimpänä osana on

aistien ottaminen. Syömällä karhun aistinelimiä metsästäjät ovat ajatelleet karhun voimien

18

siirtyvän metsästäjille ja koko yhteisölle. Maanviljelyn alettua, kun karhua vihattiin tuhoa

tekevänä petona, sen voima ja kyky tehdä vahinkoa poistettiin aistien ottamisella ja hampaiden

hajotuksella.

Metsästysnäytelmä päättyy karhun palautukseen, palautusriittiin. Karhun kallo nostetaan

erityiseen kallopuuhun tai -paaluun. Kallo asetetaan puuhun katse kohti tähtiä, tiettyyn

ilmansuuntaan ja sille annetaan ohjeet kotiinpaluuta varten. Myös eläimen luut on säilytettävä.

Usein ne haudataan kallopuun juurelle, joskus jopa anatomista järjestystä noudattaen. Näin

turvataan surmatun ja syödyn eläimen jäänteille uusi elämä. Hyvittämisen ja palauttamisen

keskeisimpänä tarkoituksena on hyvän metsästysonnen jatkuminen, sen varmistaminen, että eläin

vastakin antaa itsensä saaliiksi. Pohjoisten pyyntikulttuurien uskonnon yksi keskeisin elementti

on idea elämän jatkuvasta uusiutumisesta, elollisen kiertokulusta, ihmisen ja luonnon välisestä

tasapainosta.

Useat näistä myyteistä ja riiteistä elävät vielä nykyajan metsästäjienkin mielessä ja kielessä.

Karhua ei helposti kutsuta karhuksi. Alueella liikkuville karhuille annetaan erisnimiä, esim.

ulkonäön perusteella. Vieläkin on unennäkijöitä ja niitä, jotka tarkkailevat luonnon

ennusmerkkejä. Kun karhua pyydetään ns. talailta eli lavalta, liittyy siihen hyvin paljon ”vanhalta

kansalta” periytyviä tapoja ja kirjoittamattomia sääntöjä.

Peijaat on pidettätävä aina (!) muuten ei saa seuraavaa saalista. Joskus voidaan pitää jopa

välipeijaat ellei saalista ala tulla. Peijaissa syödään, juodaan, saunotaan ja käydään

metsästystapahtumaa läpi. Peijaisilla on paitsi elämän uudistumisen ja luonnon kiertokulun

turvaamisen kannalta, myös yhteisöllisyyden näkökulmasta vahva merkitys.

Kallo on metsästäjälle arvokas jäännös. Kallopuun asemasta se nostetaan nykyisin usein

olohuoneessa kirjahyllyn päälle, asunnon korkeimmalle paikalle. Myös siitinluita ja taljoja

kerätään, lihat myydään. Vienan Karjalassa, jossa lihaa ei syödä, rasvasta tehdään lääkettä

(voidetta), jota kansanparannusperinteen mukaisesti käytetään parantamaan useita erilaisia

vaivoja

19

Seuraavissa viitteissä on maininta siitä lähteestä, mistä kyseinen karhunmetsästysnäytelmän runo, laulu tai tieto löytyy. Aluksi mainitaan perinteentallentajan nimi. Perässä oleva numero tai koodi viittaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston arkistotunnukseen. Lyhenteet KRK, TK ja KT viittaavat Kansanrunousarkiston järjestämän keräyksen tunnukseen. Nimen perässä oleva merkintä SKVR XII kertoo, että tallennettu toisinto löytyy teoksesta: Suomen Kansan Vanhat Runot XII, Pohjois-Pohjanmaan runot 2, toisinnot 4683-9737. Teoksen on toimittanut Martti Haavio ja kustantanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Helsingissä vuonna 1935.

1 Meriläinen, Heikki. II 375.1888 2 Paulaharju, Samuli. 6310.1917 3 Paulaharju, Samuli. 6309.1917 4 Marttiini, I. b 683a).1901 5 Mattiini, I. b 705.1901 6 Paulaharju, Samuli. 6578.1916 7 Alopaeus, Aleksi. KRK 232:225.1935 8 Marttiini, I. b 691.1901 9 Paulaharju, Samuli. 26277 10 Paulaharju, Samuli. 6242.1917 11 Krohn, Kaarle. SKVR XII 6484 12 Huovinen, Jussi. TK 19:4.1961 13 Paulaharju, Samuli. 2626.1917 14 Sjögren. SKVR XII 6479 15 Paulaharju, Samuli, 1922. Kainuun mailta. 16 Paulaharju, Samuli. 6434.1915 17 Paulaharju, Samuli. 6434.1915 18 Paulaharju, Samuli. 6434.1915 19 Paulaharju, Samuli. 6263.1917 20 Sjögren. SKVR XII 6479 21 Paulaharju, Samuli. 6265.1917 22 Lönnrot, Elias. SKVR XII 6530 23 Paulaharju, Samuli. 6445 24 Paulaharju, Samuli. 6446 25 Tuomas-Kettunen. 180.1937 26 Paulaharju, Samuli. 6442 27 Topelius. SKVR XII 6481 28 Paulaharju, Samuli. 6269 29 Paulaharju, Samuli. 6270 30 Paulaharju, Samuli. 6273 31 Paulaharju, Samuli. 6274 32 Komulainen. SKVR XII 6553 33 Calamnius. SKVR XII 6556 34 Komulainen. SKVR XII 6553 35 Komulainen. SKVR XII 6553 36 Paulaharju, Samuli. 6457 37 Paulaharju, Samuli. 6456 38 Calamnius. SKVR XII 6556 39 Paulaharju, Samuli. 6280 40 Calamnius. SKVR XII 6556 41 Hyyryläinen, Maija-L. KT 468:44.1974 42 Alopaeus, Aleksi. KRK 232:127.1935 43 Paulaharju, Samuli. 6282 44 Paulaharju, Samuli. 6283 45 Paulaharju, Samuli. 6285 46 Paulaharju, Samuli. 6285

20

47 Paulaharju, Samuli. 6468 48 Lönnrot, Elias. SKVR XII 6572 49 Calamnius. SKVR XII 6556 50 Paulaharju, Samuli. 6548 51 Lönnrot, Elias. SKVR XII 6257 52 Paulaharju, Samuli. 6289.1917