KANSALAISVAIKUTTAMASSA LEHDEN SIVUILLA -

Joensuun kaupunkikehitykseen vaikuttaminen

mielipidekirjoituksissa

Anni Kuittinen

Yhteiskuntatieteiden laitos

yhteiskuntapolitiikka

Itä-Suomen yliopisto

maaliskuu 2019

1. JOHDANTO ................................................................................................................................. 1

2. KANSALAINEN JA VAIKUTTAMINEN ................................................................................. 3

2.1. Yhteiskunta haluaa kansalaisten olevan aktiivisia ................................................................ 4

2.2. Kansalaisen oikeudet vaikuttamiseen .................................................................................... 6

2.3. Lyhyt oppi kansalaisvaikuttamisen historiasta ja tutkimuksesta ........................................... 7

2.4. Ketkä vaikuttavat ja mihin? ................................................................................................... 8

3. KEINOJA VAIKUTTAA ........................................................................................................... 11

3.1. Äänestäminen ...................................................................................................................... 11

3.2. Kansalais- ja kuntalaisaloitteet ............................................................................................ 12

3.3. Sosiaalinen media vaikuttamisen kenttänä .......................................................................... 13

3.3.1. Uhka vai mahdollisuus politiikassa? ............................................................................ 15

3.3.2. Sosiaalisen median kampanjat ..................................................................................... 16

3.4. Kansalaistottelemattomuus .................................................................................................. 17

4. KAUPUNKI ............................................................................................................................... 19

4.1. Kaupungin ja tilan kokeminen ............................................................................................ 19

4.2. Kaupunkisuunnittelu ja kansalaisten oikeudet prosessissa ................................................. 21

4.3. Mahdollisuudet ottaa yhteyttä kaupunkiin .......................................................................... 22

5. TUTKIMUSKYSYMYS, AINEISTO JA MENETELMÄ ........................................................ 24

5.1. Mielipidekirjoitukset aineistona .......................................................................................... 26

5.2. Metodologia: Diskurssianalyysi menetelmänä .................................................................... 29

6. ANALYYSI ................................................................................................................................ 33

6.1. Virheen osoittaminen -diskurssi .......................................................................................... 33

6.2. Uhka- ja unelmakuva -diskurssi .......................................................................................... 37

6.3. Muiden mukaan kokoaminen -diskurssi.............................................................................. 39

6.4. Muiden suulla puhuminen -diskurssi .................................................................................. 42

7. POHDINTA ................................................................................................................................ 44

8. LÄHTEET .................................................................................................................................. 47

8.1. kirjalliset lähteet .................................................................................................................. 47

8.2. Internet-lähteet..................................................................................................................... 48

Itä-Suomen yliopisto

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja

kauppatieteiden tiedekunta

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos

Tekijä

Anni Kuittinen

Työn nimi

Kansalaisvaikuttamassa lehden sivuilla. Joensuun kaupunkikehitykseen vaikuttaminen

mielipidekirjoituksissa

Oppiaine

Yhteiskuntapolitiikka

Työn laji

Pro gradu -tutkielma

Tutkielman ohjaaja

Eeva Jokinen

Aika

Maaliskuu 2019

Sivumäärä

50

Tiivistelmä

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, minkälaista kansalaisvaikuttamista Joensuun

kaupunkikehitykseen liittyen tapahtuu paikallisen sanomalehden mielipidekirjoituksissa. Aineistoni

on kerätty sanomalehti Karjalaisessa julkaistuista mielipidekirjoituksista kesäkuun 2016 ja

toukokuun 2017 aikana. Aineisto on analysoitu diskurssianalyysillä. Tutkielman teemoina ovat

kansalaisvaikuttaminen, sen eri muodot ja kaupunkikehitys.

Yhteiskunta toivoo kansalaisten olevan aktiivisia ja myös lakeihin on kirjattu kansalaisille useita eri

mahdollisuuksia ja edellytyksiä vaikuttaa esimerkiksi omaan asuinalueeseen. Toisaalta

kansalaisvaikuttamisen perinteiset muodot, kuten äänestäminen, ovat kokemassa inflaatiota.

Rinnalle on nousemassa kuitenkin uusia kansalaisvaikuttamisen alustoja, kuten sosiaalinen media.

Niilläkin on omat haasteensa muun muassa uskottavuuden kanssa.

Kaupunkikehitys herättää ihmisissä paljon ajatuksia ja tunteita. Usein ihmisten intressit

kaupunkikehityksen suhteen ovat myös ristiriidassa keskenään. Kansalaiset tiedostavat

mahdollisuutensa vaikuttaa ja pyrkivät vaikuttamaan myös jo päätettyihin asioihin.

Mielipidekirjoituksissa asiat esitetään hyvin yleisellä tasolla, eivätkä kirjoittajat puhu omista

henkilökohtaisista tarpeistaan.

Asiasanat

Kansalainen, kansalaisvaikuttaminen, kaupunkipuhe, kaupunkikehitys

Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto

Muita tietoja

University of Eastern Finland

Faculty

Faculty of Social Sciences

and Business Sciences

Department

Department of Social Sciences

Author

Anni Kuittinen

Title

Effecting On Society On Newspaper. Effecting On Joensuu’s City Development In Opinion

Pieces

Academic Subject

Social Policy

Type of Thesis

Master’s Thesis

Advisor

Professor Eeva Jokinen

Date

March 2019

Pages

50

Abstract

This master’s thesis focuses on how citizens influence city development in Joensuu, North Karelia,

Finland. Citizens’ discourse has taken place in written correspondence within a newspaper’s pages.

The material for the study consists of published opinion pieces written by citizens. Material has

been gathered from the Karjalainen newspaper and the opinion pieces have been published between

June 2016 and May 2017. The articles were analyzed using discourse analysis. I have sorted out

four different discourses. Key themes for this thesis are civic engagement and its various forms as

well as city development.

Society hopes and demands citizens to be active. Opportunities for citizens to influence and

advocate for their concerns are protected by law. While there are multiple chances to influence and

effect society, traditional customs like voting have become less popular. Instead, society has begun

to shift to new mediums and platforms of influence such as social media. These new habits also

come with challenges such as credibility concerns.

City development can be polarizing as it raises numerous thoughts and emotions. Often peoples’

interests are in conflict and reaction to change is negative. However, people are aware of their

chances to influence development. Citizens know they must advocate for themselves if they want

to be a part of achieving a meaningful change.

Keywords

Citizen, society, city development. civic engagement

Archive location University of Eastern Finland Library

Additional information

1

1. JOHDANTO

”Miettikääpä vielä yön yli, arvoisat luottamushenkilöt!”

”Antakaa Vapaudenpuiston olla muuttelematta”

”Vihdoin oikea puisto!”

Kaupunkisuunnittelu herättää ajatuksia puolesta ja vastaan. Vaikka vain pieni osa kaupunkikeskustaa

käyttävistä ihmisistä asuu alueella, koetaan keskusta tärkeäksi osaksi elinympäristöä. Keskustassa

hoidetaan paljon asioita ja siellä käydään usein töissä. Siksi kaupunkikeskustan kehityssuunnitelmat

herättävät lähes poikkeuksetta vilkasta keskustelua. Tässä tutkimuksessa selvitän, kuinka Pohjois-

Karjalan alueella ilmestyvässä sanomalehti Karjalaisessa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa

puhutaan maakuntakeskus Joensuun kaupunkikehityksestä. Mielipidekirjoituksilla on usein jokin

tavoite, joten olen diskurssianalyysillä selvittänyt, kuinka kirjoittajat ovat yrittäneet vaikuttaa

kaupunkisuunnitteluun.

Joensuun kaupunkikeskustassa on tapahtunut viimeisen muutaman vuoden ajan poikkeuksellisen

paljon ja poikkeuksellisen suuria muutoksia. Näistä osa on vielä kesken tätä tutkielmaa tehdessä,

mutta suunnitelmat ovat selvillä. Olennaista on, että kaikki kaupunkikeskustan uudistukset

vaikuttavat hyvin konkreettisesti siihen, kuinka kaupunkilaiset käyttävät kaupunkia. Ne vaikuttavat

esimerkiksi siihen, mitä reittejä pitkin kaupungissa kuljetaan. Jokainen suunnitelma ja myöhemmin

tapahtunut toteutus on kerännyt sekä vastarintaa että kannattajia. Olen tutkinut tässä tutkielmassa sitä,

mihin ihmiset ovat kiinnittäneet suunnitelmissa huomiota ja kuinka he haluaisivat vaikuttaa niihin.

Olen tarkastellut myös sitä, kenelle kirjoitukset on osoitettu, mihin sävyyn ja kuinka selvästi se

tuodaan ilmi. Aineistoni olen rajannut niin, että olen tutkinut kaupunkikehitystä koskevia

mielipidekirjoituksia kesäkuun 2016 ja toukokuun 2017 välillä.

Kiinnostuin aiheesta siksi, että itsekin joensuulaisena olen todennut sen, että kaupungissa on

tapahtunut suuria muutoksia ja uudistuksia viime vuosina. Minua kiinnosti tietää, minkälaisen kuvan

Joensuun kaupunkikeskustan uudistuksista saa sanomalehden mielipidekirjoitusten kautta. Itse pidän

kaupungin toteuttamia uudistuksia positiivisena kehityksenä parempaan ja olen mielenkiinnolla

seurannut, mitä kaupunkiin on tulossa. On ollut ilahduttavaa huomata, että kaupunkikeskusta herättää

ihmisissä paljon ajatuksia ja tunteita – toisin sanoen sillä on ihmisille paljon merkitystä, ja he haluavat

2

tuoda mielipiteensä siitä ilmi. Tämä on luonnollista, sillä kaupunki on paikka, josta halutaan

keskustella ja jonka suunnitteluun halutaan osallistua (esim. Nevalainen 2004, 37). Olen tässä

tutkielmassa tutkinut sitä, miten kaupunkilaiset suhtautuvat kaupunkisuunnitteluun ja mihin suuntaan

he haluavat sitä ajaa. Mielipidekirjoituksissa sanoja osoitetaan muun muassa kaupungin päättäjille.

Sanomalehti kiinnostaa minua mielipiteiden esiintuomisen kanavana ja siksi valitsin sen

aineistokseni.

Kaupunkikeskustan kehittäminen ei tapahdu hetkessä ja välillä se on hyvinkin pitkässä puussa. Tähän

tutkielmaan yksi mukaan ottamani kaupungin uudistus oli toriparkin rakentaminen. Toriparkkia

ehdittiin suunnitella Joensuuhun yli 20 vuoden ajan ennen kuin se viimein avattiin vuoden 2018

lopulla. Kuvaavaa on, että jo vuonna 2004 julkaistussa Jaana Nevalaisen väitöstutkimuksessa

Tilapelin tiedonpolitiikat – kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta, käsiteltiin kaupunkilaisten

suhtautumista Joensuun toriparkkisuunnitelmiin. Näin ollen kaupunkilaisetkin ovat voineet

muodostaa mielipidettään toriparkista jo vuosikymmenien ajan – vaikka tietenkin monen

elämäntilanne on kuluneessa ajassa voinut muuttua niin, että mielipidekin on jo vaihtunut.

Kaupunkilainen haluaa olla mukana kaupunkisuunnittelussa siksi, että hän tietää omat tarpeensa

kaupungissa. Koska jokainen yksilö ja ryhmä tarkastelee kaupunkia omista intresseistään ja omista

lähtökohdistaan käsin, syntyy kaupunkisuunnittelussa aina ristiriitoja. Näkökulmat ovat yksi

keskeinen osa kaupunkisuunnittelua ja siksi niiden vaikutus suunnitteluun on tiedostettava.

Suunnittelusta syntyy välillä konflikteja, sillä eri ryhmien intressit voivat olla täysin ristiriidassa.

(Nevalainen 2004, 148-149.) Tavallisia köydenvetotilanteita ovat esimerkiksi kohteet, joissa

mietitään, kehitetäänkö kaupunkikeskustaa autoilijoiden ja pyöräilijöiden eduksi.

Tutkielmani keskiössä on kansalaisvaikuttaminen. Tarkastelen ennen aineistoni analysointia sitä,

minkälaisia vaihtoehtoja kansalaisvaikuttamiseen tänä päivänä on ja kuinka ihmiset niitä

hyödyntävät. Esittelen myös kansalaisvaikuttamisen kohteita. Pohdin myös sitä, miltä

kansalaisvaikuttamisen tulevaisuus näyttää. Aloitan aiheen käsittelyn siitä, mitä

kansalaisvaikuttaminen vaatii: kansalaisen aktiivisuudesta. Tämän jälkeen esittelen keskeisiä

kansalaisvaikuttamisen keinoja ennen kuin siirryn kaupungin tematiikkaan. Teoreettisen

viitekehyksen muodostamisen jälkeen esittelen mielipidekirjoituksien erikoisuuden aineistona ja

kansalaisvaikuttamisen muotona. Metodologian esittelyn jälkeen siirryn analyysin kautta

johtopäätelmiin.

3

2. KANSALAINEN JA VAIKUTTAMINEN

Ensimmäisenä on tarpeen määritellä kansalaisuus, eli se, mikä oikeuttaa kansalaisen toimimaan ja

vaikuttamaan yhteiskunnassa. On huomautettava heti alkuun, että ”kansalainen” on terminä nykyään

melkoisen kankea, vanhahtavakin ja siksi vähemmän käytetty. Tietyn alueen kansalaisista

puhuttaessa käytetään nykyään ennemmin käsitteitä ”kuntalainen” tai ”kaupunkilainen”. Myös tämän

tutkimuksen viitekehyksessä kaupunkilainen on osuvampi termi, mutta yleismaailmallisuutensa ja

tieteellisyytensä vuoksi käsittelen käsitteen sisältöä nyt kansalaisen kautta. T.H Marshall jakaa

kansalaisuuden kolmeen osaan: siviiliin, poliittiseen ja sosiaaliseen. Siviili kansalaisuus muodostuu

yksilön juridisista oikeuksista: sananvapaudesta, oikeudesta omistaa omaisuutta, oikeudesta

oikeudenmukaisuuteen ja niin edelleen. Poliittiseen kansalaisuuteen kuuluu oikeus osallistua

poliittiseen toimintaan, kuten esimerkiksi äänestämiseen. Sosiaalinen kansalaisuus taas takaa

hyvinvoinnin, eli että ihmisellä on oikeus elää sosiaalista, nykypäivän normitettua tavallista elämää.

(Marshall 2014, 28-29.)

Kansalaisvaikuttaminen hyödyntää näitä kansalaisuuden osia. Se ensinnäkin hyödyntää oikeutta

osallistua poliittiseen toimintaan poliittisena kansalaisena. Myös siviilin kansalaisuuden sananvapaus

on tässä pro gradu -tutkielmassa yksi keskeisistä kansalaisen vapauksista. Suomalaisen on

mahdollista kirjoittaa esimerkiksi sanomalehden sivulle siitä, mitä mieltä hän itse on

paikallishallinnon, kuten kaupungin tekemistä päätöksistä. Kirjoitus voi koskea myös esimerkiksi

valtion tai Euroopan unionin tasolla tehtyjä päätöksiä. Nämä kirjoitukset eivät ole aina päättäjätahoa

mairittelevia, mutta kansalaisella on silti oikeutensa kertoa mielipiteensä julkisesti ja saada se

painettuna sanomalehteen tai johonkin muuhun julkiseen julkaisuun.

Tämä osoittaa sen, ettei tätä kyseistä tutkimusta olisi mahdollista tehdä joka puolella maailmaa:

sananvapaus on useimmissa maissa kirjoitettu lakiin, mutta se ei ole silti aina käytännössä

mahdollista. Tällainen tilanne on esimerkiksi Kiinassa. Mikä tärkeintä, kansalaisella on myös

mahdollista tulla oikeasti kuulluksi sen jatkoksi, että hänellä on mahdollisuus sanoa sanottavansa.

Kansalaisten oikeuksista tulla kuulluksi ja vaikuttaa esimerkiksi elinympäristöään koskeviin asioihin

on kirjattu useisiin asetuksiin ja lakeihin, joista kerron myöhemmin tässä luvussa.

Kansalaisuus on myös yhteisöön kuulumista henkisellä tasolla, jolloin ihminen kokee olevansa

ainakin jossain määrin samanlainen muiden kanssa. Aaro Harju (2005) korostaakin sitä, kuinka

kansalaisuus ilmentää arvoja ja identiteettiä. Ollakseen kansalainen, ihmisen on siis sekä tiedostettava

omat arvonsa ja identiteettinsä, että myös yhteisönsä arvot ja identiteetit. Palaan myöhemmin siihen,

4

kuinka kansalaisvaikuttamisella ajetaan nimenomaan yhteisön etuja. Ilman yhteisöön kuulumista ei

voi olla kansalaisvaikuttamassa. Tässä tutkielmassa kansalainen on ihminen, joka on jollakin tavalla

koettanut vaikuttaa yhteisöön tai yhteiskuntaan.

2.1. Yhteiskunta haluaa kansalaisten olevan aktiivisia

Kansalaisilta toivotaan, että he vaikuttavat ympäristöönsä ja yhteiskuntaansa. Vuodesta 1997 lähtien

Euroopan neuvoston yhtenä prioriteettina on ollut kansalaisten kasvattaminen demokraattiseen

kansalaisuuteen (Hokkanen, Liikanen 2010, 21). Raija Julkusen (2006) mukaan Suomen 1990-luvun

sosiaalipolitiikan kansalaisuuden uusi perusideologia oli juuri aktiivisuus. Sosiaalipolitiikassa

haluttiin aktivoida niin kansalaiset kuin yhteiskuntakin. ”Vanhan” sosiaalipolitiikan oli nimenomaan

katsottu vähentävän ihmisten aktiivisuutta, mutta nyt kansalaiset haluttiin aktivoida. (Julkunen 2006,

206.) Kansalaisvaikuttamisella oli myös oma politiikkaohjelmansa vuosina 2003-2007. Ohjelmalla

pyrittiin edistämään kansalaisyhteiskunnan toimintaa, aktiivista kansalaisuutta, kansalaisten

yhteiskunnallista vaikuttamista ja edustuksellisen demokratian toimivuutta. Tuolloin muun muassa

pohdittiin, kuinka kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia voitaisiin parantaa.

(Niemelä, Wakeham 2007.)

Aktiivinen kansalaisuus tarkoittaa kansalaisena toimimista ja oikeuksien käyttöä eri tasoilla.

Keskeinen kansalaistoiminnan ja –vaikuttamisen alue on kansalaisyhteiskunta, jonka sisällä etenkin

järjestöt, yhdistykset ja muu organisoitu toiminta. Aktiivinen kansalaisuus katsotaan monissa

määritelmissä keskeiseksi osaksi sosiaalista pääomaa, eli aktiivisuus toimii samalla myös sosiaalisen

pääoman mittarina. (Niemelä 2012, 64-65.) Aktiivinen kansalaisuus on siis hyve, jota yleisen

käsityksen mukaan tulisi tai ainakin kannattaisi tavoitella. Että kansalaisyhteiskunnasta saadaan

toimiva, tarvitaan kansalaisia, jotka ovat kiinnostuneita yhteisistä asioista ja vaikuttamisesta edes

jossain määrin.

Aktiivisen kansalaisen ideologia on Raija Julkusen (2006) mukaan niin keskeinen, että

aktiivisuudesta puhuttaessa siihen liittyy myös vastuullisuus. Passiivisuuteen puolestaan yhdistyy

vastuuttomuus ja riippuvuus. Sirkka Ahosen (2006, 261) mukaan koko yhteiskunta voi huonosti, jos

kansalaiset eivät vaikuta asioihin kansalaisyhteiskuntana. Kansalaisyhteiskunta ei ole siis vain

mahdollisuus, vaan sillä on tehtävänä puuttua asioiden kulkuun silloin, kun päättäjät ovat

välinpitämättömiä tai puolueellisia (Ahonen 2006, 261).

5

Mielenkiintoinen näkökulma kansalaisten aktiivisuuteen on kuitenkin se, että vaikka kansalaisten

toivotaan olevan aktiivisia, konsensusnäkemyksen mukaan todellisuudessa se, että osa kansalaisista

pysyy passiivisina, tuo yhteiskuntaan vakautta ja rauhaa. Mikäli liian monet kansalaiset haluaisivat

esimerkiksi osallistua politiikkaan, seuraisi erilaisia ristiriitoja ja jännitteitä, jotka eivät kaikki

mahtuisi yhteiskuntajärjestelmäämme. Se, että osa kansalaisista pysyy passiivisina, tulkitaan

tyytyväisyydeksi nykyiseen yhteiskuntaan. (Keränen, Mäkitalo 1987, 10.)

Viime vuosina on kiinnitetty yhä enemmän huomiota myös nuorison kansalaisaktiivisuuteen. Vuonna

2006 voimaantulleessa nuorisolaissa yhtenä tarkoituksena oli edistää nimenomaan nuorten

kansalaisaktiivisuutta (Hokkanen, Liikanen 2010, 24). Aktiivinen kansalaisuus otetaan huomioon

myös peruskouluissa, ja aktiivisten kansalaisten kasvattaminen on yksi koulun ydintehtävistä. Asia

mainitaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissakin. (Hankala 2011, 28.) Vuonna 2016

voimaantulleen uuden opetussuunnitelman perusteissa aktiivinen kansalaisuus on purettu käsitteisiin

osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (Opetushallitus, ops, 2014).

Kun kansalainen halutaan aktivoida institutionaaliselta tasolta käsin, puhutaan

kansalaisosallistamisesta. Osallistamiseksi katsotaan toiminta, jossa kansalaiset kutsutaan

osallistumaan johonkin, esimerkiksi keskusteluun kaavasuunnittelusta. Tällöin aloite ei tule

kansalaisilta itseltään, vaan joltain muulta osapuolelta, esimerkiksi kaupungilta. (Lehtonen 2013, 12.)

Tutkimukseni aineistossa mielipidekirjoituksia tehneet kansalaiset ovat osoittaneet nimenomaan

henkilökohtaista aktiivisuuttaan, sillä he ovat tehneet kirjoituksensa oma-aloitteisesti, eikä kirjoitus

ole syntynyt esimerkiksi kaupungin ilmoittamaan tarpeeseen saada kaupunkilaisten mielipiteitä

kaupungin kehittämissuunnitelmiin.

Silloin kun puhutaan aktiivisena kansalaisena olemisesta, on tärkeää erottaa se, milloin on kyse vain

oman ja milloin suuremman yhteisön edun tavoittelemisesta. Kärjistettynä, voihan pelkästään

itselleen tärkeästäkin asiasta pitää meteliä julkisilla areenoilla. Mielipidekirjoituksen kirjoittaminen,

jonka avulla kirjoittaja ajaa jotakin itselleen ja yhteisölleen tärkeäksi katsomaa asiaa, on aktiivisena

kansalaisena toimimista. Toki sanomalehdistä löytyy myös kirjoituksia, joissa kirjoittajan voidaan

tulkita ajavan vain omaa etuaan, mutta ne ovat harvemmassa. Tämän tutkimuksen aineisto koostuu

kirjoituksista, jotka käsittelevät julkisia tiloja ja ympäristöjä, joten ihmisten voidaan katsoa tällöin

ajavan asiaa kaikkien ympäristöä käyttävien puolesta. Tällöin voidaan puhua aktiivisesta

kansalaisuudesta, eikä kyse ole vain oman edun tavoittelemisesta.

6

2.2. Kansalaisen oikeudet vaikuttamiseen

Suomen eduskunnan internetsivuilla kansalaisvaikuttaminen esitellään näin: Kansalaisvaikuttamisen

tavoitteena on asioiden muuttaminen. Lainsäädännön muuttaminen, käytäntöjen muuttaminen,

talouden muuttaminen. Tavoitteet voivat olla paikallisia, kansallisia tai kansainvälisiä. Miksi

kansalainen sitten haluaisi vaikuttaa ja toimia aktiivisena kansalaisena? Gwyneth Kirk on listannut

merkityksiä, joita osallistumisella voi saavuttaa. Näitä samoja merkityksiä voi katsoa saavutettavan

myös vaikuttamisella. Vaikuttaminen voi olla keino saavuttaa etuja, keino hallita organisoitunut

vastus, keino toteuttaa tehtäviä, keino laajentaa demokratiaa osallistumalla päätöksentekoon, keino

saada selville kansalaisten tarpeita sekä toimia mukana ruohonjuuritason radikalismissa. (Keränen &

Mäkitalo 1987, 7.)

Suomessa on hyvä tilanne sen suhteen, että kansalaisvaikuttamiseen mahdollistavat oikeudet on

kirjattu maan perustuslakiin. Perustuslain 2 § 2 momentissa on kirjattu, että ”kansanvaltaan sisältyy

yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.” PL 14 § 4

momentissa puolestaan todetaan, että ”julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia

osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon.”

Toisin sanoen ihmisellä ei ole vain oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vaan julkisen

vallan tehtävänä on myös edistää, eli parantaa ja lisätä mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen toimintaan

osallistumiseen. Perustuslaissa on erikseen huomioitu yksilön oikeus vaikuttaa omaan

elinympäristöönsä, sillä PL 20 § 2 momentin mukaan ”julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan

jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan

päätöksentekoon.” Tämän momentin tarpeellisuus käy ilmi myös tässä tutkimuksessa, sillä ihmisen

elinympäristöä koskevat muutokset herättävät paljon tunteita ja reaktioita kansalaisissa, kuten

analyysiosiossa kerron.

Perustuslakiin on kirjattu myös oikeus järjestäytyä. Tämä lakipykälä antaa konkreettisimmat oikeudet

nimenomaan kansalaisvaikuttamiseen, sillä se sallii kokoontumisen kokouksiin ja mielenosoituksiin,

jotka ovat etenkin perinteisen kansalaisvaikuttamisen keskiössä. PL 13 § sanotaan, että ”jokaisella on

oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.” Lisäksi

saman pykälän 2 momenttiin on merkitty yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapaus sisältää oikeuden

perustaa yhdistys ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Momentissa mainitaan myös, että yksilöllä on

oikeus olla kuulumatta yhdistykseen. Sama momentti antaa oikeuden myös järjestäytyä ammatillisen

yhdistymisvapauden vuoksi ja vapauden järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi. Olennainen

perustuslakiin kirjattu laki on kansalaisvaikuttamista ajatellen myös sananvapauslaki. Pykälään 12

7

merkitty kohta takaa, että jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen liittyy oikeus ilmaista, julkistaa

ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tämä

mahdollistaa esimerkiksi valtiohallintoa kritisoivien mielipidekirjoitusten kirjoittamisen ja niiden

julki saamisen.

2.3. Lyhyt oppi kansalaisvaikuttamisen historiasta ja tutkimuksesta

Kansalaisvaikuttamisen historiaa voidaan tulkintatavasta riippuen laskea hyvin eri aikakausilta.

Koska laajimmillaan kansalaisvaikuttaminen voidaan ymmärtää vaikuttamiseksi ympärillä olevaan

yhteisöön ja ympäristöön, voitaisiin sanoa kansalaisvaikuttamista olleen yhtä kauan kuin on ihminen

maan päällä asunut. Tietoisen kansalaisvaikuttamisen historia ajoitetaan kuitenkin 1700-luvulle.

Tuolloin sivistysaatteen myötä syntyi uudenlainen keskustelukulttuuri, ja eri säätyihin kuuluvat

ihmiset keskustelivat yhteiskunnallisista kysymyksistä. 1700-luvulla perustettiin myös paljon

seuroja, joissa kansalaisvaikuttaminen kehittyi. Tuolloin oman sävynsä toi politiikkaa koskeva tiukka

lainsäädäntö: poliittiset seurat olivat kiellettyjä, joten kansalaistoimintaa harjoitettiin salaseuroissa.

(Tammilehto 1989, 17.)

Kansalaistoiminta on elänyt aina aaltoliikettä. Niinpä heti 1700-luvun seurojen jälkeen tuli

ensimmäinen notkahdus. Uusi nousu alkoi 1830-luvulla, tuolloin koko Euroopassa. Tuolloin

etulinjassa olivat muun muassa raittiusseurat. Aika meni eteenpäin, ja aktiivisuus

kansalaistoiminnassa vaihteli. Uusi nousu tuli työväenliikkeen myötä 1860-luvulla. (Tammilehto

1989, 21.) Sittemmin erilaiset asiat ja tilanteet ovat aiheuttaneet aaltoliikettä kansalaistoiminnan

aktiivisuudessa. Näitä aaltoliikkeitä ylöspäin ovat aiheuttaneet muun muassa 1930-luvun lama, 1970-

luvun Vietnamin sota ja ydinvoimaloiden vastustaminen. (Tammilehto 1989, 22.)

Vielä vuosikymmeniä sitten kansalaisyhteiskunta oli järjestäytynyt nykyistä tarkemmin ja

täsmällisemmin, ja se oli huomattavan paljon lähempänä valtiota ja päättäjiä. Nykyään

kansalaisyhteiskunnan toiminta on usein paikallista. Se voi olla myös hyvin spontaania ja

lyhytkestoista, ikään kuin nopeaa kampanjointia. Sirkka Ahosen (2006) mukaan nykyinen

kansalaistoiminta onkin aiempaa kevyemmin yhteisöllistä, ja sitä voi kuvata ”lyhytkestoiseksi

täsmätoiminnaksi”. Monet kansalaisyhteiskunnan organisaatiotkin toimivat hyvinkin pienellä

alueella ja matalalla tasolla. Aktiivisena kansalaisena toimiminen voi olla esimerkiksi mielenkiintoa

vaikuttaa oman asuinalueen, jopa vain asuinkorttelin asioihin ja toimimiseen riittää, että kirjoittaa

kantaaottavasti asuinympäristönsä asioista sanomalehden mielipidepalstalle. (Ahonen 2006, 268.)

8

Kansalaisvaikuttaminen tutkimuskohteena ei ole niin yleinen kuin voisi ehkä olettaa. Tähän

päätelmään tuli Maria Forsman vuonna 2004 tutkittuaan kansalaisvaikuttamisen tutkimusta vuosilta

1990-2003 (Forsman 2004, 40). Kansalaisvaikuttamistutkimuksen keskiössä olivat noina vuosina

osallistuminen, vaikuttaminen, demokratia sekä kansalaisuus. Tutkimukset ovat liittyneet muun

muassa kunnallishallintoon, vaaleihin, vapaaehtoistyöhön sekä yhteiskunnallisiin liikkeisiin. Myös

asukkaiden vaikuttaminen, mihin tämänkin tutkielman aineisto liittyy, on kuulunut tutkituimpiin

teemoihin kansalaisvaikuttamisen tutkimuksen saralla. (Forsman 2004, 42.) Asukkaiden

osallistuminen ja asioihin vaikuttaminen nousi suosituksi tutkimusteemaksi etenkin 1990-luvun

alussa. 2000-luvun alussa kansalaisvaikuttamisen tutkimuksessa keskityttiin etenkin nuoriin ja siihen,

kuinka he osallistuvat ja vaikuttavat yhteiskunnan asioihin. (Forsman 2004, 42-43.)

2.4. Ketkä vaikuttavat ja mihin?

Puhuttaessa vaikuttamisesta ja vaikuttajista on hyvin olennaista kiinnittää huomiota myös siihen,

keitä ovat he, jotka vaikuttavat. Jotta heitä voidaan tutkia, heidät täytyy pystyä luokittelemaan

jotenkin. Vaikuttajia voi jakaa eri ryhmiin esimerkiksi sukupolvien mukaan. Sukupolvittain

ihmisryhmiä tarkasteltaessa oletetaan teoreettisesti, että tietty sukupolvi jakaa tiettyjä merkittäviä

kokemuksia, jotka vaikuttavat heidän odotuksiinsa ja tätä myötä myös toimintaansa (Ahonen 2006,

250).

Esimerkkinä ovat Sirkka Ahosen (2006) erottelemat hyvinvointivaltiosukupolvi ja

riskiyhteiskuntasukupolvi. Hyvinvointisukupolven eläjät syntyivät vuoden 1950 aikaan ja

riskiyhteiskuntasukupolven vuoden 1980 aikaan. Jo sukupolvien nimet kertovat mistä on kyse:

hyvinvointisukupolven eläjät syntyivät maailmaan, missä turvallisuuden tunne kasvoi, kun

hyvinvointivaltion rakenteita parannettiin. Riskiyhteiskuntasukupolvelta nämä eivät ole hävinneet

mihinkään, ja sen sijaan esimerkiksi taloudellinen turvallisuus on vain parantunut. Heille on kuitenkin

tullut uusia uhkakuvia, kuten ympäristöongelmat, koulutuksen riittämättömyys ja 1990-luvun lama.

Tästä on seurannut se, etteivät riskiyhteiskuntasukupolveen kuuluvat luota yhteiskuntaan samalla

tavalla kuin edeltäjänsä. Tämä taas vaikuttaa alenevaan äänestysprosenttiin ja tätä kautta taas heidän

lähtökohtiinsa ja haluihinsa osallistua sen sijaan kansalaisvaikuttamiseen. Ei ole kyse siitä, että tämä

sukupolvi olisi vähemmän kiinnostunut ympärillä olevasta yhteiskunnasta, mutta edustuksellinen

9

demokratia ei vain ole heille niin itsestään selvä vaikutuskanava kuin aiemmalle sukupolvelle.

(Ahonen 2006, 249-269.)

Toinen vaihtoehto jakaa vaikuttajia on heidän rooliensa ja toimintansa mukaan. Malcolm Gladwell

on erotellut kolme ihmistyyppiä, joilla on muita suurempi vaikutus verkostojen toimintaan etenkin

sosiaalisen median kontekstissa. Verkostoitujat ovat mukana tavallista laajemmissa sosiaalisissa

piireissä ja he yhdistelevät eri verkostoja toisiinsa. Näin tieto leviää verkostoista toisiinsa. Tietäjillä

on tavallista laajempi asiatuntemus, ja he pystyvät vastaamaan verkostoissa pyöriviin kysymyksiin.

He ovat tietämyksensä avulla myös suuntaamassa keskusteluja. Myyjä osaa esittää asian

verkostoissaan niin, että muut lähtevät siihen mukaan. (Idström 2016, 42.) Vaikka Gladwell on tehnyt

luokittelunsa jo vuonna 2000, voi näitä kolmea ihmistyyppiä etsiä ja löytää etenkin Facebook-

ryhmistä, joissa keskustellaan tietyistä aihepiireistä. Näitä rooleja löytyy myös tutkielmani

aineistosta.

Kansalaisvaikuttaminen ei ole automatisoitunut rutiini tai tapa, jota kansalainen voisi harjoittaa

vaivatta ja sen kummemmin ajattelematta. Kansalaisvaikuttaminen vaatii vähintään tietoista ajattelua

sen suhteen, kuinka omasta ja yhteisön näkökulmasta on parasta toimia. Yleensä aktiivinen

kansalaisvaikuttaminen vaatii myös aikaa, sillä vaikuttaminen on usein jotakin henkilökohtaiseen

elämään ja mielenkiinnon kohteisiin liittyvää. Harva pystyy luokittelemaan työpäivän aikana

tekemiään työtehtäviä kansalaisvaikuttamiseksi, joten aktiivista kansalaisuutta on harjoitettava

muulloin. Kansalaisvaikuttaminen vaatii siis resursseja ihmisen arjesta.

Kansalaisvaikuttamisen kohteita voidaan tulkita hyvinkin laajasti. Yksi näkyvä ja vakiintunut

kansalaisvaikuttamisen kohde on luonto ja ympäristö, mikä kansalaisvaikuttamisen kentällä usein

muuttuu luonnonsuojeluksi. Luonnonsuojelu on laaja-alainen kansalaisvaikuttamisen kohde, koska

sitä tapahtuu monilla tasoilla. Luonnonsuojelun näkökulmia tuodaan paljon esiin poliittiseen

toimintaan ja päätöksentekoon, ja luonnonsuojelu onkin hyvin poliittista. Sitä kautta

luonnonsuojelijat ovat myös aktiivisia lobbaajia Suomen eduskunnassa ja yrittävät ajaa asiaansa

lainsäädännön muutoksiin asti. Poliittisesta puolestaan huolimatta luonnonsuojelulla on myös

ruohonjuuressa olevaa ihmistä koskettava vaikutus. Välimatka luonnonsuojelukohteeseen voi olla

mitä tahansa: luonnonsuojelutyötä voidaan tehdä lähimetsän liito-oravan suojelemiseksi tai

Australian koralliriuttojen hyväksi.

Myös erilaiset tasa-arvoasiat ovat kansalaisvaikuttamisen ydinkohteita. Yksi tuore

kansalaisvaikuttamisen merkittävä tulos Suomessa on tasa-arvoinen avioliittolaki, joka astui voimaan

vuonna 2017. Lakimuutos sai alkunsa kansalaisaloitteesta. Avioliittolakia muutettiin niin, että kaksi

10

samaa sukupuolta olevaa ihmistä voivat jatkossa solmia avioliiton rekisteröidyn parisuhteen sijaan.

Avioliittolaista myös poistettiin kohdat, joissa puhuttiin miehestä ja naisesta. Kansalaisaloitteeseen

kerättiin vaadittava määrä nimiä Tahdon 2013 –nimisellä kampanjalla. Vaadittava allekirjoitus määrä

aloitteen saamiseksi eduskuntaan oli 50 000, mutta allekirjoituksia tuli lopulta yli 166 000.

Asukastoiminta on yksi kansalaisvaikuttamisen yleisimpiä muotoja. Siihen liittyy myös tämän

tutkielmani tutkimuskohde. Asukkaat vaikuttavat juuri omaan lähiympäristöönsä. Vaikuttaminen voi

olla suuressa mittakaavassa hyvin pientä: esimerkiksi taloyhtiön jätehuollon järjestäminen sellaiseksi,

että se on mahdollisimman ympäristöystävällistä. Toisaalta erilaiset asukasyhdistykset voivat

vaikuttaa myös alueen kaavoitukseen ja sitä myötä koko asuinalueen ilmeeseen ja toimintaan. Myös

tämän tutkimuksen teema voidaan linkittää asukastoimintaan, sillä vaikuttamisen kohteena on julkiset

tilat elinympäristönä.

11

3. KEINOJA VAIKUTTAA

Tässä kappaleessa esittelen keskeisiä kansalaisvaikuttamisen keinoja tänä päivänä. Myöhemmin tässä

tutkimuksessa käsittelen sitä, kuinka mielipidekirjoittaminen voidaan käsittää

kansalaisvaikuttamiseksi. Tähän olen kuitenkin valikoinut perinteiset ja tämän päivän ilmiselvät

kansalaisvaikuttamisen keinot. Kuten jo aiemmin sivuutin aihetta, vaihtelevat kansalaisvaikuttamisen

keinot sukupolvittain ja ikäluokittain. Sen vuoksi tässä kappaleessa on yhtenä alalukuna sosiaalinen

media vaikuttamisen alustana. Edelleen melko tuoreena muotona etenkin nuoret ovat ottaneet

sosiaalisen median omakseen samalla, kun heidän kiinnostuksensa äänestämistä kohtaan on laskenut.

On siis lohdullista huomata, että vaikka perinteiset kansalaisvaikuttamisen kohteet eivät

kiinnostakaan enää nuoria samassa määrin kuin aiempia sukupolvia, on heille syntynyt uudenlainen

muoto ja kanava vaikuttamiseen.

3.1. Äänestäminen

Yksi länsimaisen demokratian kulmakivistä on äänestäminen. Äänestysaktiivisuus on samalla teema,

joka nousee nykyään jatkuvasti esiin puhuttaessa nykyisen demokratian haasteista. Toimivan

demokratian edellytyksenä pidetään sitä, että kansalaiset äänestävät silloin, kun äänestys järjestetään.

Äänestyksen tulee olla kuitenkin vapaaehtoista. Ihmisten kiinnostus äänestystä kohtaan vähenee

Suomessa jatkuvasti ja tämän vuoksi ollaan yhä enemmän huolissaan siitä, onko demokratia enää

toimivaa. Oikeus äänestää on kirjattu Suomen perustuslakiin (PL 14 §). Oikeus antaa jokaiselle 18

vuotta täyttäneelle Suomen kansalaiselle oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa ja

kansanäänestyksessä. Lisäksi seurakuntavaaleissa saa äänestää jo 16 ikävuodesta lähtien.

Suomessa yksi herätys rajusti laskeneeseen äänestysprosenttiin oli vuoden 2012 kuntavaalit, joissa

äänestysprosentti jäi 58:een. Äänioikeuttaan käyttäneiden osuus on laskenut jopa 20

prosenttiyksikköä vuodesta 1980. (Idström 2016, 12.) Vuoden 2017 kuntavaalien äänestysprosentti

oli edelleen samoissa lukemissa, 58,8 prosenttia. Sama laskusuunta oli näkyvissä edelleen vuoden

2018 presidentinvaaleissa, joissa äänestysprosentti oli 69,9. Vastaavasti neljän vuoden takaisissa

vaaleissa uurnilla oli käynyt 72,8 prosenttia äänioikeutetuista.

Äänestys on ollut toimiva väline demokratiassa, koska Suomessa ihmiset ovat mieltäneet

äänestämisen kuuluvan hyviin tapoihin. Kansalaiset katsovat äänestämisen kuuluvan kunnon

12

kansalaisuuteen ja tämän vuoksi äänestämättä jättämistä voidaan pitää kunnon kansalaisen

velvollisuuksien laiminlyömisenä (Idström 2016, 19). Toisaalta juuri tässä on tapahtunut merkittävä

muutos: Demokratiaindikaattorissa vuonna 2013 enää alle puolet nuorista vastasi olevansa samaa

mieltä väitteestä ”pidän äänestämässä käyntiä kansalaisvelvollisuutena”. Vertailuna, vuonna 1977

useampi kuin neljä viidestä nuoresta oli samaa mieltä väittämän kanssa. (Idström 2016, 12.)

Toisaalta äänestäminen on hyvin vanha muoto vaikuttaa asioihin, eivätkä nuoret välttämättä koe sitä

siksi omakseen. Myös äänestysmenetelmillä voi olla roolinsa. Suomessa on kehitetty sähköistä

äänestämistä, mutta vielä toistaiseksi vaalit on muutamia kokeiluja lukuun ottamatta käyty

perinteisillä keinoilla, joissa äänestäjän täytyy käydä konkreettisella äänestyspaikalla antamassa

äänensä. Nuorten mukaan saaminen äänestämään tapahtuu ilman muuta jossain muualla, mitä

luultavimmin internetissä. Tämän myötä sähköisestä äänestyksestä voitaneen odottaa apua nuorten

äänestysinnokkuuteen.

3.2. Kansalais- ja kuntalaisaloitteet

Oikeusministeriö ylläpitää internetissä kahta palvelua, joissa kansalaiset voivat tehdä aloitteita

asioiden muuttamiseksi. Toinen palveluista on kansalaisaloite.fi, jossa aloitteilla pyritään saamaan

aikaan muutosta laissa. Kuntalaisaloite.fi -sivustolla puolestaan voidaan tehdä aloitteita ylipäätään

asioiden muuttamiseksi omassa asuinkunnassa. Käsittelen ensimmäiseksi kuntalaisaloitetta.

Kuntalaisaloiteoikeus perustuu kuntalain 23§ pykälään, jonka mukaan ”kunnan asukkaalla sekä

kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa

asioissa.” Jos kuntalaisaloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, on

kunnan lain mukaan otettava asia käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta.

Suomessa kuntalaisten aloiteoikeus on ollut voimassa vuodesta 1977 lähtien.

Kuntalaisaloitteet liittyvät yleisimmin asuinympäristöön tai tarjolla oleviin toimintoihin. Yleisiä ovat

esimerkiksi aloitteet saada alueelle kävelytie, katuvalot tai jonkinlainen liikuntapaikka. Lokakuussa

2018 yksi paljon kannatusilmoituksia eli allekirjoituksia keränneistä kuntalaisaloitteista oli tehty

Joensuussa. Aloitteessa vaadittiin virkistysuimala Vesikon laajentamista ja peruskorjausta.

Kuntalaisaloitteeksi se keräsi paljon allekirjoituksia, jo kolmessa viikossa lähes 1 900. Toinen paljon

allekirjoituksia keränneistä kuntalaisaloitteista palvelussa oli lokakuussa 2018 Kuopiossa Finnpulpin

sellutehdasta vastustava aloite, joka oli kerännyt reilussa kahdessa kuukaudessa lähes 2 900

allekirjoitusta. Selaamalla kuntalaisaloite.fi -sivustolle listattuja aloitteita käy kuitenkin ilmi, ettei

13

monikaan aloite kerää muutamaa kymmentä allekirjoitusta enempää. Edellä olevat esimerkit ovat siis

keränneet kannatusta poikkeuksellisen paljon.

Kansalaisaloitteilla puolestaan voidaan ehdottaa uutta lakia, muutosta olemassa olevaan lakiin tai

kokonaan olemassa olevan lain kumoamista. Kansalaisaloitteen täytyy kerätä vähintään 50 000

kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa, jotta se etenee eduskunnan käsiteltäväksi. Myös

kansalaisaloitteen kannatusilmoituksia kerätään pääosin oikeusministeriön ylläpitämällä sivustolla

internetissä.

Kansalaisaloite säädettiin kansalaisaloitelakiin vuonna 2012. Tuosta lähtien kansalaisaloitteita on

tehty yhteensä 936 kappaletta (tilanne helmikuussa 2019). Näistä kaikista yhteensä 24 on kerännyt

tarpeeksi kannatuksia ja siten edennyt eduskuntaan. Kansalaisaloitteen suurin sulka hatussa on jo

aiemmin mainitsemani tasa-arvoisen avioliittolain muutos, joka astui voimaan vuonna 2017. Lähes

samanlaisen kannatuksen keräsi aloite, jossa vaadittiin kumottavaksi hallituksen esitystä

työttömyysturvalaista. Lain mukaan työttömyysturvaa leikattaisiin tapauksissa, joissa työtön ei

onnistu hankkimaan itselleen työtä. Aloite keräsi lähes 141 000 kannatusilmoitusta. Yksi paljon

huomiota herättäneistä eduskuntaan asti edenneistä aloitteista on myös kansalaisaloite, jossa

vaadittiin kellojen kesäaikaan muuttamisen lopettamista.

3.3. Sosiaalinen media vaikuttamisen kenttänä

Kuten Jaakko Suominen kuvaa, sosiaalisesta mediasta on tullut ihmisten arkea ja juhlaa 2000-luvun

ensimmäisen ja toisen vuosikymmenen välissä (2013, 10). Sosiaalinen media, eli some, on

nykyaikainen kanava tavoittaa ihmisiä. Somesta voidaan tavoittaa etenkin nuoria, mutta jatkuvasti

myös yhä vanhempaa väestöä. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa alle 35-vuotiaista

lähes 90 prosenttia oli seurannut jotakin yhteisöpalvelua viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Kaikista 16-89-vuotiaista reilu puolet, 56 prosenttia, oli seurannut jotakin yhteisöpalvelua viimeisen

kolmen kuukauden aikana. (SVT, 2016.) Nuoret seuraavat yhteisöpalveluja aktiivisimmin, ja

käyttöaktiivisuus laskee ikäluokkien vanhetessa.

Facebook on sosiaalisen median suosituin kanava: sillä on pelkästään Suomessa 2,9 miljoonaa

käyttäjää ja maailmalla käyttäjät lasketaan miljardeissa. Välillä määrä on käynyt Suomessakin yli

kolmessa miljoonassa. Vaikka kyseistä yhteisöpalvelua ei käyttäisi itse, ei siitä kuulemiselta voi

nykymaailmassa välttyä: Facebook vilisee uutisissa, tiedotteissa, ja oikeastaan kaikkialla, mihin

liittyy ihmisten keskinäistä kanssakäymistä.

14

Sosiaalisella medialla terminä tarkoitetaan nykyistä netin käyttöä, jossa käyttäjän rooli on aktiivinen

ja näin eroaa aiemmasta (Suominen 2013, 13). Sosiaaliseen mediaan kuuluu myös sisällön jakaminen.

Sosiaalista mediaa on välillä lähestytty myös sen kaupallisuuden näkökulmasta. Termi on määritelty

Salla-Maaria Laaksosen, Janne Matikaisen ja Minttu Tikan toimesta myös näin: ”Ryhmä

verkkopohjaisia sovelluksia, jotka rakentuvat Web 2.0 tekniselle alustalle ja jotka mahdollistavat

käyttäjäsisällön luomisen ja jakamisen”, (Suominen 2013, 16). Kaiken kaikkiaan, selkeintä on

ajatella sosiaalista mediaa sateenvarjokäsitteenä, jonka alla on teknologiaa, sosiaalista

vuorovaikutusta ja käyttäjäsisältöä (Suominen 2013, 16). Huomioitavaa on myös se, että sosiaalinen

media on hyvin kansainvälinen ilmiö. Sosiaalisen median voi katsoa olevan myös yksi netinkäytön

vaiheista: tällöin hahmottuu se, että kullakin ajalla on omat tapansa. Ei ole tarpeen väittää, että

sosiaalinen media olisi lopullinen ja viimeinen tapa käyttää internetiä. 2000-luvun ensimmäisinä

vuosikymmeninä se on kuitenkin selkeä valtavirran tapa.

Sosiaalisen median voidaan katsoa olevan myös jatke ja uusi muoto keskustelulle ja ajatusten

vaihdolle, joka alkoi internetissä jo ennen sosiaalisen median sovelluksia. Ihmiset kirjoittivat ennen

näitä ajatuksiaan blogeihin ja keskustelupalstoille. Nettikeskustelupalstoja voikin pitää

”esisosiaalisena mediana”. (Suominen 2013, 41.) Internetiä pidettiin alusta alkaen

kansalaisvaikuttamisen alustana: siellä ajettiin usein omaa asiaa muun muassa kirjoittamalla ja

herättämällä keskustelua palstoilla. Ennen kaikkea sosiaalinen media on kansalaisvaikuttamisen

väline ja alusta. Sosiaalinen media ei itsessään tuota kansalaisvaikuttamista, vaan se toimii

vaikuttamisen alustana ja ennen kaikkea vaikuttajien viestin levittäjänä.

Sosiaalisessa mediassa kansalaisvaikuttaminen on helppoa, mutta siinä on myös ongelmansa.

Pauliina Lehtonen (2013) puhuu Facebook-demokratiasta. Kansalainen voi ilmaista tukensa ja

osallistumisensa jollekin asialle Facebookissa tykkää-nappia painamalla. Mutta mitä sitten kun asia

kerääkin Facebookissa paljon, esimerkiksi kymmeniätuhansia peukkuja? Kertooko peukkujen määrä

asian edustuksellisuudesta? (Lehtonen 2013, 205.) Tässä tullaan siihen, minkälaiseksi teknologia on

kehittänyt kansalaisosallistumista ja -vaikuttamista. Se on helppoa, mutta onko se yhtä vankkaa ja

ennen kaikkea tietoista vaikuttamista kuin ennen?

On aiheellista pohtia, voidaanko kahdelle eri kansalaisvaikuttamisen kohteelle antaa yhtä paljon

merkitystä esimerkiksi silloin, jos toinen aihe saa Facebookissa 200 tykkäystä ja toisen aiheen

puolesta järjestettyyn keskustelutilaisuuteen saapuu 200 ihmistä. Onko asioille annettu silloin yhtä

paljon arvoa? Lehtosen mukaan nykyään täytyykin kiinnittää huomiota asiallisen osallistumisen

kriteereihin. Facebook ja siellä olevat toimijat kehittyvät jatkuvasti, joten Facebookissa tapahtuvaa

15

osallistumista ei voida katsoa mitättömäksikään. Perinteisen osallistumisen keinojen rinnalla se on

kuitenkin vielä hataraa ja sillä on ongelmia sekä uskottavuuden että luotettavuuden kanssa.

Sosiaalisessa mediassa kansalaisvaikuttamisella on kuitenkin yksi selvä vahvuutensa, ja se on

nimenomaan suuren yleisön kerääminen. Julkisuudella on kansalaisosallistumisessa nykyään suuri

roolinsa, vaikka lähtökohtaisestihan kansalaisvaikuttaminen ei sitä vaadi. Tässä tutkielmassa keskityn

nimenomaan julkiseen kansalaisvaikuttamiseen, sillä sitä aineistonikin on: julkisia

mielipidekirjoituksia. Kansalaisvaikuttaminen itsessään ei vaadi julkisuutta, sillä

kansalaisvaikuttamiseksi voidaan laskea vaikkapa yksityinen sähköpostiviesti kaupunginpäättäjälle.

Sosiaalisessa mediassa tapahtuvassa vaikuttamisessa julkisuudella voidaan katsoa olevan kaksi

tarkoitusta. Esimerkiksi Facebookissa leviävällä kirjoituksella, ryhmällä tai tapahtumalla saadaan

asialle näkyvyyttä, kun se leviää ihmisten jakaessa, tykätessä ja osallistuessa siihen. Asialle saadaan

siis julkisuutta, sillä sen näkee hyvin moni muukin kuin asiaan perehtyvät ja siihen kantaaottavat.

Suuren julkisuuden kautta asialle saadaan samalla moninkertaisesti potentiaalisia mukaan lähtijöitä

eli esimerkiksi asian puolesta puhujia. Sama funktio on myös tämän tutkielman aineistona olevilla

mielipidekirjoituksilla. Eihän kukaan kirjoita asiastaan mielipidekirjoitusta, ellei halua sille

nimenomaan yleisöä ja julkisuutta. Yleisöstä haetaan omalle asialle lisää kannattajia ja samalla

luodaan painetta vaikuttamisen kohteelle, esimerkiksi kaupungin virkamiehelle, kun asiasta tehdään

julkinen.

3.3.1. Uhka vai mahdollisuus politiikassa?

Sosiaalisesta mediasta on odotettu merkittävää kanavaa hyvin moneen asiaan: poliittisen

informaation lähteeksi, paikallisasioiden vaikutuskanavaksi ja niin edelleen. Etenkin Twitter on

löytänyt paikkansa politiikan viestinnän kentällä. Siitä on tullut maailmalla, myös Suomessa, etenkin

poliittisen johdon suosima viestintäväline (Mykkänen, Borg 2013, 165). Yhä useampi poliitikko tekee

ikään kuin jatkuvaa kampanjointia jollakin yhteisöpalvelun sivullaan, kuten Facebookissa tai

Twitterissä. Twitterillä ei ole kuitenkaan Suomessa läheskään yhtä suurta käyttäjäkuntaa kuin

Facebookilla. Suomessa Twitter onkin leimautunut etenkin poliitikkojen ja viestinnän ammattilaisten,

ei niinkään tavallisten somen käyttäjien kanavaksi.

Vaikka sosiaalista mediaa käytetäänkin ahkerasti, kansalaisten poliittiseen vaikuttamiseen sillä ei ole

huomattu olevan suurtakaan vaikutusta: Mykkäsen ja Borgin mukaan olemassa oleva

16

tutkimusaineisto ei tue sitä oletusta, että sosiaalisella medialla olisi ollut edes kohtuullisen

merkittävää roolia poliittisen tiedon lähteenä (2013, 164). On kuitenkin huomioitava, että sosiaalinen

media ja sen käyttäjäkunta kehittyvät nopeaa tahtia. Jos vastaava tutkimus somen merkityksestä

poliittisen tiedon lähteenä tehtäisiin nyt, on mahdollista, että tulos olisi jo erilainen. Myös Mykkänen

ja Borg ennustivat vuoden 2013 julkaisussaan, että lähivuosien tulevissa vaaleissa sosiaalisen median

merkitys äänestäjien keskuudessa tulisi kasvamaan (2013, 165). Mykkänen ja Borg eivät kuitenkaan

usko, että vakiintuneissa demokratioissa sosiaalinen media vaikuttaisi äänestysaktiivisuuden

nousemiseen (2013, 167).

Maailmalta on kantautunut myös huolestuttavia esimerkkejä siitä, kuinka sosiaalisen median, etenkin

Facebookin kautta voidaan vaikuttaa ihmisten äänestyspäätökseen. Facebook kertoi syyskuussa 2017,

vajaa vuosi Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen, että Facebookista oli ostettu mainoksia, jotka

kytkeytyivät vaaleihin. Vaalimainoksien rahoitus tuli Venäjältä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa

puolet yhdysvaltaisista äänioikeutetuista, eli 125 miljoonaa, saattoi vaalien alla törmätä Facebookissa

Venäjän poliittiseen vaikuttamiseen. Kyseessä oli muun muassa rasististen sisältöjen levittämisestä,

joiden katsotaan edesauttaneen vaalit voittaneen Donald Trumpin menestystä vaaleissa. (Esim. Ylen

uutisointi vuonna 2017.)

3.3.2. Sosiaalisen median kampanjat

Viime vuosina sosiaalinen media on ollut alusta monien yhteiskunnallisesti merkittävien ilmiöiden

alulle. Vuodelta 2018 esimerkki tästä on #metoo –kampanja. Kampanja alkoi, kun yhdysvaltalainen

naisnäyttelijä Alyssa Milano kehotti lokakuussa 2017 Twitter-tilillään seuraajiaan jakamaan

kokemuksiaan seksuaalisesta häirinnästä aihetunnisteella #metoo. Kampanja levisi kuin kulovalkea

heti ensimmäisen vuorokauden aikana: Twitterissä aihetunnistetta käytettiin yli 500 000 kertaa ja

Facebookissa 12 miljoonaa kertaa. Kampanja levisi yli vuoden kestäneeksi, kansainväliseksi

jättimäiseksi ilmiöksi, ja siitä seuranneet tapahtumat ovat kenties jotain ennennäkemätöntä.

Seksuaalisten häirintätapausten tultua ilmi on tapahtunut esimerkiksi tunnettujen elokuvaohjaajien

irtisanomisia ja oikeudenkäyntejä. Myös yksi Tukholmassa tapahtunut kaupunginteatterin entisen

johtajan itsemurha liitettiin #metoo-kampanjan seuraukseksi. Kampanja ravisteli myös Suomea,

johon liittyen esiin tuotiin elokuvaohjaaja Lauri Törhösen käyttäytyminen työssään.

#Metoo-kampanja levisi nopeasti seksuaalisesta häirinnästä etenkin työpaikoilla tapahtuvaan

häirintään ja Suomessakin useampi ammattiliitto, esimerkiksi Journalistiliitto, teetti jäsenilleen

17

kyselyn selvittääkseen seksuaalisen häirinnän laajuutta. Seksuaalinen häirintä, joka ei ilmiönä ollut

millään tavalla uusi maailmassa, nousi lähes vahingossa maailmanlaajuiseksi kampanjaksi levinneen

#metoon avulla yhdeksi globaaliksi kärkipuheenaiheeksi julkisiin keskusteluihin pitkäksi aikaa.

#Metoo on esimerkki siitä, minkälaista kevytvaikuttamista kansalaisvaikuttaminen voi

tulevaisuudessa olla yhä enemmän. Suuret massat antavat ilmiölle laajaa näkyvyyttä helposti omissa

sosiaalisen median kanavoissaan esimerkiksi uudelleentwiittaamalla kampanjan alullepanijan viestiä.

Riittää, että vain muutama tunnettu henkilö antaa kampanjalle kasvot ja varsinaisen viestin, ja muu

yleisö toimii viestinlevittäjänä.

3.4. Kansalaistottelemattomuus

Kansalaisvaikuttamisen lisäksi on myös painokkaampia muotoja, jolloin puhutaan jo

kansalaistottelemattomuudesta. Kun kansalaisvaikuttamisella pyritään kohti tavoitetta lakiin

kirjatuilla kansalaisoikeuksilla, kansalaispainostamisessa ja ylätason korporatiivisessa

vaikuttamisessa ei välitetä näistä. Molemmat edellä mainitut voivat Kalevi Höltän (2013, 26) mukaan

sisältää myös laitonta toimintaa. Käytännössä laiton toiminta edellä mainittujen käsitteiden alla

mielletään kuitenkin osaksi kansalaistottelemattomuutta, ja yleensä kansalaistottelemattomuus

erotetaan rikollisuudesta.

Kansalaistottelemattomuuden voidaan usein katsoa rikkovan itse lakia, mutta ei sen takana olevaa

hyvää, eettistä periaatetta (Hölttä 2013, 140). Kansalaistottelemattomuudella ei ole yleistä

oikeuttamista, vaan jokainen teko on pystyttävä perustelemaan erillisenä. On myös katsottu, että

kansalaistottelemattomuus olisi pystyttävä aina perustelemaan moraalisesti. (Keränen, Mäkitalo

1987, 48.) Tekona kansalaistottelemattomuuden voi määritellä tarkoitukselliseksi, julkiseksi,

laittomaksi ja symboliseksi, kuten filosofi Brian Smart on todennut (emt, 48).

Kansalaistottelemattomuutta harjoittavia ihmisiä kutsutaan usein aktivisteiksi. Aktivisteista puhutaan

etenkin luonto- ja ympäristöasioissa. Esimerkiksi avohakkuiden tai turkistarhojen vastustamisessa

aktivistit ovat useita kertoja harjoittaneet kansalaistottelemattomuutta. Välillä tapaukset ovat

edenneet oikeuteen asti (Hölttä 2013, 142).

Kun puhutaan kansalaispainostamisesta, toiminta on selvästi voimakkaampaa, kuin vaikkapa

poliittisissa keskusteluissa. Painostamiseen voi kuulua pakottamista tai uhkailua. Uhkailulla ei tässä

kuitenkaan tarkoiteta suoraa väkivallan uhkaa, vaan jotakin muuta, kuten taloudellisia seurauksia.

18

Painostamista käyttävät etenkin etujärjestöt, kuten työmarkkinajärjestöt ja maataloustuottajat. (Hölttä

2013, 27.) Painostamiseen kuuluu usein myös julkisuus, mikä on osana painostuksen vaikutusta.

Painostamista voi tapahtua esimerkiksi juuri julkisuuden avulla myös ilman minkäänlaista

laittomuutta. Vastapuoli voi suostua painostajan tahtoon esimerkiksi siksi, ettei tulisi leimatuksi

epäreiluksi. (emt, 28.)

Ylätason korporatiivisessa vaikuttamisessa liikutaan myös niin sanotusti harmaalla alueella. Toiminta

ei välttämättä pysy perusoikeuksien sallimissa rajoissa, mutta se katsotaan osaksi

kansalaistottelemattomutta. Korporaatioissakin tekijänä ovat yleensä etujärjestöt. Ne voivat

esimerkiksi saada aikaan sopimuksia asioista, joiden päätäntävalta on eduskunnassa tai jollakin

viranomaisella. Tällaisen toiminnan ei katsota olevan sopivaa demokraattisessa oikeusvaltiossa.

Korporatiivisessa vaikuttamisessa voi erottaa vielä erikseen kansalaisvaikuttajat ja viralliset toimijat,

jotka ovat lisänä hallituskoneistossa. (Hölttä 2013, 26.)

19

4. KAUPUNKI

Seuraavassa käsittelen kaupunkia, joka tässä tutkimuksessa toimii edellä esittelemäni

kansalaisvaikuttamisen kohteena ja oikeastaan osittain myös alustana. Fokuksessa on

kaupunkisuunnittelu, sillä siitä on kyse silloin, kun halutaan muuttaa kaupungissa jotakin. Jaana

Nevalainen toteaa väitöstutkimuksessaan Tilapelin tiedonpolitiikka – kamppailu kaupunkikeskustan

muutoksesta (2004), että kaupunkisuunnittelu on kamppailujen kenttä, jossa erilaisia näkemyksiä

esitetään ja kiistetään. Lopulta esitykset muotoillaan konkreettiseksi kaupungiksi. Tässä tutkielmassa

keskityn paikallisten tuottamaan kaupunkipuheeseen ja heidän yritykseensä vaikuttaa

kaupunkisuunnitteluun.

Kaupunkitutkimus voimistui viimeistään 1900-luvulla, jolloin se nousi yhdeksi keskeisimmistä

kulttuurisen yhteiskuntatutkimuksen kohteista. Kaupunkeja on tutkittu muun muassa aluetalouksien,

kulttuuristen ja sosiaalisten ilmiöiden, kaupunkisuunnittelun sekä kaupunkimaisemien, globalisaation

ja kaupunkien välisen kilpailun näkökulmasta. (Nevalainen 2004, 23.) Kaupunkimaantieteessä

kaupunkia on jäsennetty paljon merkitysten, vallan ja identiteettipolitiikan kautta (Nevalainen 2004,

31). Joka tapauksessa, kaupunkitutkimus on hyvin monitieteistä ja sen myötä myös hajanainen

tutkimusala. Se on taannut myös sen, että kaupunkitutkimus on ollut hyvin laaja-alaista ja erilaisiin

kaupunki-ilmiöihin on pureuduttu hyvin laajalla lähestymistavalla (emt, 32). Kaupunkitutkimus tulee

tulevaisuudessa luultavasti vain lisääntymään entisestään, sillä kaupungistuminen jatkuu yhä

voimakkaampana maaseutujen asukkaiden vähentyessä. Myös erilaiset kaupunkikulttuurit yleistyvät

koko ajan ja herättävät huomiota ja kiinnostusta.

Kaupunkitutkimukseen kuuluu keskeisenä tilan, paikan ja alueen käsitteet. Käsitteiden erot voivat

hahmottua paremmin englanninkielen kautta space, place ja territory (Laakkonen, Mustikkamäki

2000, 18). Tässä tutkielmassa en perehdy enempää näiden käsitteiden avaamiseen, mutta on syytä

muistaa, että kaupunkikeskustaa voidaan tulkita kaikkien näiden kolmen käsitteen kautta.

4.1. Kaupungin ja tilan kokeminen

Kaupunkia voidaan käsittää ja tulkita eri tavoilla. Se on aistein havaittavaa tilaa, eli ääniä, näkymiä

ja tuoksuja. Se on myös fyysisiä rakenteita, kuten katuja, puistoja ja rakennuksia. Samalla se on myös

kulttuurimme ja sosiaalisen tilamme tulkintaa. (Nevalainen 2004, 23.) Kaupunki rakentuukin myös

20

mielikuvista, omaksumastamme tiedosta ja tulkinnoista (emt, 85). Tämä selittää esimerkiksi sen,

miksi joku henkilö voi kokea olonsa esimerkiksi turvattomaksi jossakin kaupungissa. Tällaisen

tunteen syynä ei tarvitse olla järkiperäistä, tilastoihin perustuvaa syytä alueen turvallisuudesta, vaan

tunne ja mielikuva tilasta voi syntyä vuorovaikutuksesta ja muualta omaksutusta tiedosta. Näin ollen

ihmisillä on eri paikoista hyvin erilaisia, puhtaasti ristikkäisiäkin kokemuksia. (Laakkonen,

Mustikkamäki 2000, 18-19.)

Kaupungin kokeminen ja se, millaisena kaupunki näyttäytyy, voi vaihdella samankin ihmisen

kohdalla. Yleistä esimeriksi on, että ihmiset kokevat kaupungin turvattomammaksi pimeään

vuorokauden aikaan. Kyseessä on kulttuurinen syy, sillä ihmisillä on tapana opettaa lapsille, kuinka

pimeään aikaan on liikuttava varovasti, mahdollisesti vältettävä joitakin päiväsaikaan tavallisessa

käytössä olevia paikkoja tai jopa vältettävä pimeällä kaupungilla liikkumista kokonaan. (Laakkonen,

Mustikkamäki 2000, 22.) Ihmisen kokemukseen kaupungista vaikuttavat myös elämäntilanteet. Kun

ihminen saa lapsia, näyttäytyy kaupunki sen jälkeen esimerkiksi sitä kautta, kuinka helppo siellä on

kulkea lastenvaunujen kanssa ja onko tarjolla sopiva määrä leikkipaikkoja. Tällaisiin asioihin

ihminen ei ilman lapsia kiinnitä välttämättä lainkaan huomiota.

Kun ymmärretään, kuinka ihmiset voivat kokea kaupunkia hyvin eri tavoilla, selkeytyy myös se,

miksi kaupunkisuunnittelusta joudutaan kamppailemaan. Kaupunkia kehitettäessä eri ryhmien

intressit vaativat eri asioita, ja kaupungin kehityksessä pyritään ottamaan niitä kaikkia huomioon.

Selvää on myös se, ettei jokaisen kaupunkilaisen intressit voi tulla kaupunkisuunnittelussa

huomioiduksi niin hyvin, kuin kaupunkilainen itse toivoisi.

Kaupunkitilaan liittyvien kokemusten myötä kaupunki tilana ja paikkana liittyy myös ihmisten

identiteettiin. Tästä syntyy muun muassa puhe siitä, kuinka henkilö voi kertoa olevansa jossakin

kaupungissa tai vaikkapa matkakohteessa ”kuin kotonaan.” Tällöin tilaa ei nähdä enää vain objektina

ja jonakin ulkopuolisena rakenteena, vaan osana ihmisen kokemusmaailmaa. (Laakkonen,

Mustikkamäki 2000, 18.) Ihmisen identiteettiä paikkaan liittyen voidaan katsoa kahdella eri tavalla.

Voidaan puhua paikan omasta identiteetistä, jolloin se koetaan ainutlaatuiseksi ja erilaiseksi muihin

paikkoihin verrattuna. Tällaista puhettahan ihmiset synnyttävät koko ajan niin oman maakunnan kuin

maailmankin paikoista. Tähän liittyy vahvasti myös yleistäminen: puhutaan esimerkiksi, että jollakin

tietyllä kylällä tai tietyssä maassa ihmiset ovat tietynlaisia. Silloin kun ihmiset kokevat kuuluvansa

johonkin tilaan, puhutaan alueellisesta identiteetistä. (emt, 18). Tämä on yksinkertaisimmillaan sitä,

kun ihminen kokee olevansa joensuulainen ja Joensuun keskustassa kulkiessaan tiedostaa tämän.

21

4.2. Kaupunkisuunnittelu ja kansalaisten oikeudet prosessissa

Kaupunki voidaan ymmärtää siis alueellisena ja tilallisena ilmiönä tai kehyksenä erilaisten

sosiokulttuuristen, poliittisten ja taloudellisten prosessien kehittymiselle (Nevalainen 2004, 24).

Ennen kaikkea kaupungit ovat elinympäristöjä, joista halutaan sellaisina mahdollisimman hyviä ja

asukkaita miellyttäviä. Kaupunki ei olekaan mitään pysyvää muuten kuin fyysiseltä sijainniltaan.

Siksi ne ovat alati muokattavia ja muutettavia, joihin myös investoidaan jatkuvasti (Nevalainen 2004,

85). Näin ollen myös kaupunkisuunnittelua tehdään jatkuvasti.

Kaupunkisuunnittelu on keskeinen käsite tutkimuksessani. Kaupunkisuunnittelu voidaan suppeasti

katsottuna nähdä vain virkamiesten teknisenä suorituksena, kuten kaavoituksena. Tämä on kuitenkin

harha, sillä kaupunkisuunnitteluun, kuten kaavoitukseen, liittyy aina erilaisia valintoja ja

kamppailuja. Kaupunkisuunnittelu on siis politiikkaa, joka heijastelee eri valtasuhteita, eli se on myös

vallankäyttöä. (Nevalainen 2004, 71.) Tähän osallistuvat tai ainakin pyrkivät osallistumaan myös

kaupunkilaiset ajamalla omia intressejään ja yrittämällä saada niitä kuulluksi. Kaupunkisuunnittelulla

vaikutetaan kansalaisten elinympäristöön, joten ristiriitatilanteiden syntymisen todennäköisyys on

suuri, kuten jo aiemminkin totesin (Keränen, Mäkitalo 1987, 7).

Kansalaisten oikeus osallistua kaupunkisuunnitteluun on kirjattu useina eri kohtina lakikirjaan. Jo

aiemmin käsittelin, mitä osallistumista ja vaikuttamista turvaavia pykäliä on kirjattu perustuslakiin.

Varsinaiseen kaupunkisuunnitteluun liittyvät oikeudet löytyvät maankäyttö- ja rakennuslaista.

Voimassa oleva laki on kirjattu vuonna 1999. Tuolloin laaditun rakennuslainsäädännön

kokonaisuudistuksen keskeisenä lähtökohtana oli nimenomaan osallistumisen laajentaminen

aiemmasta (Syrjänen 2005, 22). Lain ensimmäisessä pykälässä todetaan, että lain yleisenä tavoitteena

on turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu, ja

vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa

asioissa (Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999/132, 1§). Kuudennessa pykälässä puolestaan todetaan,

että kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa,

joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Myös vaikuttaminen mainitaan

pykälässä erikseen: Kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin,

että niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. (Maankäyttö-

ja rakennuslaki 1999/132, 6§.)

Kaavasuunnittelun avoimuudesta säädetään puolestaan esimerkiksi pykälässä 65, jossa määrätään,

että kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville ja siitä on tiedotettava. Kunnan jäsenille ja

22

osallisille on varattava tilaisuus, jossa he voivat esittää mielipiteensä kaavasta. Nähtäville

asettamisesta säädetään vielä tarkemmin asetuksella. Maankäyttö- ja rakennuslain pykälien on

katsottu konkretisoivan perustuslakia niiltä osin, miltä siinä puhutaan kansalaisten mahdollisuudesta

vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon (PL20 § 2) (Syrjänen 2005, 27).

4.3. Mahdollisuudet ottaa yhteyttä kaupunkiin

Kaupunkisuunnitteluun liittyy myös kaupunkipuhe. Kaupunkipuheilla alulle pannaan

kaupunkikehitystä puhuttaessa ja neuvoteltaessa toiveista ja ehdotuksista kaupunkiin liittyen.

Kaupunkipuhetta tuotetaan monilla areenoilla. Sitä puhutaan kaupungin virkamiesten kesken, mutta

kuka tahansa voi tuottaa kaupunkipuhetta esimerkiksi median kautta. Myös sanomalehtijutuissa

tuotetaan kaupunkipuhetta esimerkiksi esittelemällä kaupunkikehityssuunnitelmia tai tuomalla esiin

paikallisten tarpeita ja toiveita. (Nevalainen 2004, 33.)

Kaupunkipuheeksi voidaan laskea myös kaupunkikeskustaa käsittelevät mielipidekirjoitukset, joista

tämän tutkimuksen aineisto koostuu. Vaikka mielipidekirjoituksissa toteutettava kaupunkipuhe ei

olekaan lähetetty suoraan kaupungille vaan sen julkaisee ulkopuolinen taho (tässä tapauksessa

sanomalehti), on tämänkin tutkimuksen aineistossa olevista mielipidekirjoituksista selvästi

nähtävissä, että kirjoitukset on suunnattu kaupungin päättäjille. Tällöin kyse on kaupunkipuheesta,

vaikka kanava ei olekaan ehkä se, mitä kaupunki luultavasti toivoisi sen olevan, eli jokin kaupungin

hallinnoima alusta.

Kaupunkipuhetta varten tarvitaan erilaisia kanavia, joiden kautta kaupunki kuulee asukkaitaan. Kuten

jo aiemmin totesin, kunnilla on laissa määrätty tehtävä järjestää tilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset

voivat nähdä kaupungin kaavasuunnitelmia sekä kommentoida niitä. Erilaiset yleisötilaisuudet

tavoittavat kuitenkin hyvin pienen osan siitä väestöstä, joita asiat yleensä koskettavat. Sosiaalisella

medialla onkin nykypäivänä tässä olennainen rooli, sillä moni kokee sen vaivattomaksi ja nopeaksi

kanavaksi viestiä kaupungin suuntaan ja saada kaupungilta tietoa itselleen. Suurin osa suomalaisista

kaupungeista ja kunnista tarjoaa asukkailleen nykyään vähintään yhden sosiaalisen median kanavan,

jota kautta kaupunkiin voi olla yhteydessä ja jonka kautta kaupunki viestii asukkailleen.

Tutkimukseni viitekehyksessä esittelen seuraavassa Joensuun kaupungin kanavia, joiden kautta

kaupunkilaiset voivat olla kaupunkiin yhteydessä.

23

Sosiaalisessa mediassa Joensuun kaupunki löytyy kaikista keskeisistä kanavista, eli Facebookista,

Instagramista, Youtubesta ja Twitteristä. Kaupungin Facebook-sivulla julkaistaan esimerkiksi tietoa

kaupungin tulevista tapahtumista ja erilaisia tiedoksiantoja. On kuitenkin huomioitava, että

varsinainen uutiskanava Facebook-sivu ei ole. Facebook-sivun kautta kaupunki etenkin haluaa

aktivoida kaupunkilaisia: sivulla jaetaan usein erilaisia palautelomakkeita ja kutsutaan osallistumaan

tapahtumiin. Kaupungin Facebook-sivulla Joensuu – kaupunki idässä oli tammikuussa 2019 reilut

24 000 seuraajaa. Joensuun kaupungilla on Facebookissa lisäksi oma sivunsa esimerkiksi kaupungin

liikuntapalveluille. Tämä tili on selvästi varsinaista pääsivustoa rennompiotteisempi. Sivustolla myös

vedotaan enemmän suoraan kaupunkilaisiin. Sivulla on muun muassa julkaistu kuvia ilkivallan

kohteeksi joutuneista liikuntapaikoista, ja päivitysten yhteydessä on muistutettu ihmisiä hyvästä

tavasta käyttäytyä liikuntapaikoilla.

Joensuuta voi pitää myös jonkinlaisena edelläkävijänä sosiaalisessa mediassa, sillä kaupunki on

herättänyt välillä valtakunnallistakin huomiota tavoilla, joilla se uutisoi kaupunginvaltuuston

kokouksista. Kaupunki valitsee usein jonkun uudenlaisen tavan, jolla se seuraa reaaliajassa eli livenä

kaupunginvaltuuston kokousta. Joskus kyseessä on Twitter-seuranta, joskus Youtube-kanavalle

kuvaaminen eli striimaaminen. Valtakunnallista huomiota herättivät vuonna 2017 niin sanotut kuha-

meemit, joilla kerrottiin valtuustossa tehdyistä päätöksistä kuha-kuvien avulla.

Joensuu otti vuoden 2017 aikana käyttöön myös mobiilisovelluksen, jolla on tarkoitus tavoittaa

asukkaita vielä entistä paremmin. Samanlainen sovellus on jo käytössä joissakin muissa Suomen

kaupungeissa. Sovelluksella kohdennetulle asukasryhmälle lähetetään kysymys, joka voi liittyä

kaupungin asioihin millä tahansa tavalla. Kaupunki toivoo sovelluksella tavoittavansa etenkin

ruuhkavuosia elävät perheen vanhemmat, jotka eivät ehdi iltaisin esimerkiksi kaavoituksista kertoviin

tilaisuuksiin. (Karjalaisen uutinen 10.4.2017.)

Kaupungin internet-sivuilla on myös palautelomake, jonka kautta voi jättää viestin kaupungille. Myös

perinteisiä palvelupisteitä on koko Joensuun kaupungin alueella taajamat mukaan lukien seitsemän.

Palvelupisteitä ei tosin pidetä varsinaisina palaute- tai yhteydenottokanavina, vaan ne on tarkoitettu

henkilökohtaiseen asioimiseen, kuten asiakirjojen ja lomakkeiden palauttamista varten.

24

5. TUTKIMUSKYSYMYS, AINEISTO JA MENETELMÄ

Kuten Suomen eduskunnan internetsivuilla todetaan, kansalaisvaikuttaminen voi olla paikallista,

valtakunnallista tai kansainvälistä. Tässä pro gradu –tutkielmassa keskityn nimenomaan paikalliseen

kansalaisvaikuttamiseen. Paikallisella tarkoitan ihmisen kotikunnassa tai sen välittömässä

läheisyydessä tapahtuvaa kansalaistoimintaa ja –vaikuttamista. Koska kyse on kaupunkikehitykseen

vaikuttamisesta, on merkittävää, että ympäristö, johon vaikutetaan, on kansalaisen elinympäristöä.

Siis ympäristöä, jossa kansalainen itse liikkuu säännöllisesti. Kun kansainvälinen

kansalaisvaikuttaminen voisi esimerkiksi olla Itämeren tilanteeseen vaikuttaminen Pohjois-Karjalasta

käsin, on nyt kyseessä suoraan omaan elinympäristöön vaikuttamisesta. Tutkimuskysymykseni on,

kuinka kansalaiset yrittävät vaikuttaa Joensuun kaupungin kehittämiseen.

Pro graduni tukeutuu yhteiskuntapoliittiseen ja kaupunkimaantieteelliseen tutkimukseen.

Yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta mielenkiintoista on se, kuinka kaupunkilaiset puhuvat

kaupungin kehityksestä ja minkälaisia ajatuksia kaupunkisuunnittelu herättää. Analyysini keskittyy

siihen, kuinka kaupunkilaiset yrittävät vaikuttaa päättäjiin ja suunnitelmien rahoittajiin.

Kaupunkimaantieteellisestä näkökulmasta mielenkiintoista on se, kuinka kaupunkilaiset arvottavat

julkista tilaa eli kaupunkikeskustaa. Tutkimuskysymyksinäni olen pohtinut seuraavia kysymyksiä:

Mikä kaupunkilaisille on tilassa tärkeää ja minkälaisena he kokevat sen toimivaksi? Kuinka he tuovat

asian ilmi? Minkälaiset ratkaisut kaupunkisuunnittelussa saavat arvostusta, minkälaiset eivät? Kenen

nähdään olevan vastuussa kaupunkisuunnittelusta?

Olen tutkinut tutkimusaineistoani sitä kautta, kuinka kirjoituksissa yritetään vaikuttaa ja keneen. Olen

valinnut kirjoitusten teemaksi Joensuun kaupungin kehitykseen liittyvät kirjoitukset. Tämän teeman

valitsin sen vuoksi, että Joensuussa on aivan viime vuosien aikana kehitetty poikkeuksellisen paljon

kaupunkikeskustaa. Aivan kaupungin ydinkeskustaan on rakennettu pyöräkatu ja toriparkki. Lisäksi

koko tori ja sen lähiympäristö on remontoitu. Ennen kuin torin remontti edes valmistui, alkoi seuraava

mittava remontointi niin sanotulla aseman seudulla. Aseman seudulla laitetaan uusiksi koko

rautatieaseman alue. Alueella tehdään paljon uusia liikennejärjestelyitä ja myös uusia rakennuksia,

kuten pysäköintitalo, on tulossa.

Tähän mennessä olen tässä tutkielmassa esitellyt erilaisia kansalaisvaikuttamisen muotoja ja kohteita.

Tutkielman tässä osiossa tarkastelen sitä, kuinka vaikuttaminen tapahtuu. Miten kansalainen yrittää

saada asiansa ymmärretyksi ja vakuutettua vaikutuksen kohteensa? Tässä vaiheessa on puhuttava

vielä nimenomaan yrittämisestä, sillä en tämän tutkielman puitteissa tarkastele, minkälaisia

25

vaikutuksia kirjoituksilla on ollut. Yksiselitteisiä kausaalisuhteita mielipidekirjoitusten ja niitä

seuranneiden toimien välille olisi vaikea tehdäkään, sillä harvoin mielipidekirjoituksessa esitetään

jotakin niin erikoislaatuista asiaa, että kirjoituksen voitaisiin sanoa olevan ensimmäinen ja ainoa lähde

muutokselle.

Aineistoni koostuu paikallisessa sanomalehdessä yhden vuoden, kesäkuun 2016 ja toukokuun 2017

välisenä aikana julkaistuista mielipidekirjoituksista. Kaupunkisuunnittelua, -ympäristöä ja -kehitystä

käsitteleviä mielipidekirjoituksia ilmestyi sanomalehti Karjalaisessa kesäkuun 2016 ja toukokuun

2017 aikana yhteensä 37 kappaletta. Aineistooni valitsin 17 kirjoitusta. Valitsin kyseisen ajankohdan

siksi, että tuolloin lehdessä uutisoitiin paljon Joensuun kaupunkikeskustan kehityksestä, eli asia oli

hyvin ajankohtainen. Tuolloin ihmiset kirjoittivat myös mielipidekirjoituksia aiheesta. Rajaamalla

ajankohdan vain yhteen vuoteen, joka on kuitenkin lyhyt aika kaupunkisuunnittelussa, minulla on

mahdollisuus saada käsitys siitä, minkälainen ilmapiiri tuolloin oli kaupungin suunnitelmien

ympärillä. Valitsin aineistooni 37:stä vain 17 kirjoitusta, sillä tekstit ovat verrattain pitkiä, joten jo

yhdestä tekstistä saa niin sanotusta paljon irti. Jo 17 kirjoituksessa myös ehtii toistua useaan kertaan

samat kaupungin kehityskohteet ja diskurssit, jotka myöhemmin teen.

Valitsin kirjoitukset sen perusteella, kuinka selvää kansalaisvaikuttamista niissä oli havaittavissa –

tarkoituksenihan on tutkia, miten kansalaisvaikuttaminen tapahtuu, eikä se, minkälaisia

mielipidekirjoitukset ylipäänsä ovat. Valitsin kirjoitukset, joiden teemana oli Joensuun

kaupunkikeskustan kehittäminen. Osan kirjoituksista pudotin otannastani pois sen vuoksi, että

kirjoittajalla oli vuoden aikana useita kirjoituksia. Esimerkiksi yhdeltä kirjoittajalta oli vuoden aikana

ainakin kolme samaa teemaa käsittelevää kirjoitusta. Otin häneltä mukaan vain yhden kirjoituksen.

Keväällä 2017 käytiin kuntavaalit, ja tämä näkyi Karjalaisen mielipidesivulla kevään aikana. Tuona

aikana julkaistiin paljon myös kaupunkikeskustan kehitykseen liittyviä kirjoituksia, mutta tein

päätöksen jättää aineistostani pois kaikki ne, joiden kirjoittaja oli merkitty kuntavaaliehdokkaaksi.

Tämä sen vuoksi, että kuntavaaliehdokkaalla voidaan katsoa olevan hyvin erilaiset tarkoitusperät

mielipidekirjoituksellaan kuin tavallisella kansalaisella. Kuntavaaliehdokkaalle on tärkeää ylipäätään

saada nimensä esille ja sanottua jotain, jotta äänestäjät löytäisivät hänet. Tästä syystä oli selvää jättää

ehdokkaiden kirjoitukset pois aineistostani.

Tutkimuksen eettisten sääntöjen mukaan tutkimukseen osallistumisen tulee aina olla vapaaehtoista.

Tästä periaatteesta voidaan kuitenkin poiketa, jos kyseessä on arkistoaineistoja tai julkistettuja ja

julkisia tietoja, kuten tutkimukseni tapauksessa. (www.tenk.fi) Tutkimusaineistoni koostuu julkisista

kirjoituksista, jotka ovat myös kaikkien saatavilla ja luettavissa edelleen sanomalehti Karjalaisen

26

arkistossa. Aineisto ei siis ole salainen, eikä sen säilyttämisen kanssa ole vaatimuksia tutkimuksen

jälkeen.

Kirjoitukset ovat sellaisinaan yhdistettävissä henkilöihin, sillä kirjoittajien etunimi ja sukunimi

julkaistaan kirjoitusten yhteydessä. Usein nimen perässä lukee myös asuinpaikkakunta, sekä

mahdollisesti ammatti tai koulutusarvo. Näitä tietoja en kuljeta tutkielmaani saakka, sillä ne eivät ole

merkityksellisiä analyysini kannalta. Aineistoni on siis tunnistamaton, vaikka se on julkinen.

Tutkimukseni aineisto on luonnollinen, eli aineistoni muodostavat tekstit ovat olemassa omasta

toiminnastani huolimatta. Oma toimintani ei ole siis vaikuttanut aineiston syntyyn millään tavalla.

5.1. Mielipidekirjoitukset aineistona

Mediatekstit ovat hyviä tutkimuksen kohteita, sillä tiedotusvälineiden diskurssit ovat tärkeitä laajojen

yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten kannalta (Fairclough 2005, ref. Puusa, Juuti 2011, 222).

Niissä myös jatkuvasti osallistutaan julkiseen keskusteluun ajankohtaisista aiheista. Mediatekstit ovat

myös hyvin kantaaottavia, joissa asioita ja näkökulmia korostetaan toisten vaihtoehtojen

kustannuksella. (Puusa, Juuti 2011, 222.) Mediateksteistä mielipidetekstit ovat yksi voimakkaimmin

kirjoitetuista teksteistä. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin muut lehdessä julkaistavat kirjoitukset,

mielipidetekstit eivät ole tiedottamisen ammattilaisten kirjoittamia, vaan niitä voi kirjoittaa ilman

rajauksia kuka vain. Mielipideteksteistäkään ei tietenkään julkaista lehdissä mitä vain: kaikista

asiattomimmat ja rääväsuisimmat kirjoittajat eivät saa tekstejään oletettavasti julkaistua.

Mielipidetekstitkin siis kokevat jonkinlaisen sensuurin, yleensä toimittajan, joka toimittaa

mielipidepalstaa tai -sivua.

Joka tapauksessa mielipidepalstoilla nähtävät tekstit ovat kuitenkin usein voimakassanaisia ja voivat

ottaa kantaa vain yhdestä näkökulmasta, kun taas toimittajien on huomioitava kirjoituksissaan eri

osapuolten näkökulmia. Mielipideteksteissä voidaan ainakin yrittää esittää faktoina myös asioita,

jotka eivät sitä ole. Koska mielipidekirjoitukset käsittelee toimittaja, on tämän vastuulla tarkistaa,

ettei lehdessä julkaista väärää tietoa faktana. Diskurssianalyysin kohteeksi mielipidekirjoitukset

sopivat hyvin, sillä niissä kirjoittaja yleensä ajaa jotain tiettyä asiaa, jonka puolesta hän puhuu.

Kirjoituksista puuttuu usein eri osapuolten kantojen esittely, sillä eiväthän yksityiset henkilöt tee sitä

puheessakaan argumentoidessaan jonkin asian puolesta. Mielipidekirjoitusten ei siis voi sanoa

antavan todellisuudesta aina monipuolista kuvaa, vaan nimensä mukaisesti mielipidekirjoituksessa

kuullaan vain yhden henkilön mielipide.

27

Mielipidekirjoituksissa on otettava huomioon, etteivät ne päädy lehteen suoraan

mielipidekirjoituksen kirjoittajalta, vaan kulkevat lehden toimituksen läpi. Toimituksessa tehdään

kirjoitusten suhteen valintaa, sillä kaikkia toimitukseen lähetettyjä kirjoituksia ei julkaista.

Vaikuttaako tämä siihen, minkälaisen kuvan lehdissä julkaistut mielipidekirjoitukset antavat

tutkimuksen aiheesta? On myös pohdittava, ketkä kirjoittavat sanomalehteen. Se on mahdollista

kenelle tahansa, mutta loppujen lopuksi kirjoittajien joukko on hyvin pieni verrattaessa vaikkapa

lehden lukijamäärään. Toisaalta, minkälainen merkitys sillä, mitä mielipideosastolla kirjoitetaan, on

muille? Miten paljon mielipidekirjoituksia arvotetaan ja niiden annetaan vaikuttaa omaan

mielipiteeseen? Näihin kahteen viimeiseen kysymykseen en löydä vastausta aineistostani, mutta on

tärkeää pohtia myös tätä puolta.

Kun luetaan mielipidetekstejä, on medialukutaito erityisen olennaista. Medialukutaito liittyy vahvasti

myös aktiiviseen kansalaisuuteen (Hankala 2011, 30), sillä aktiivisena kansalaisena toimiminen vaatii

ympärillä olevan keskustelun seuraamista. Tätä keskustelua on taas pystyttävä seuraamaan ja

tulkitsemaan oikein, jolloin tarvitaan medialukutaitoa. Medialukutaidon voidaan siis katsoa olevan

vaadittava taito kansalaisvaikuttamiseen. Tämä pitää puolestaan sisällä jo sen olettamuksen, että

myös lukutaito on olennainen osa kansalaisvaikuttamista, vaikka lukutaito ei olekaan itsestäänselvyys

kaikkialla maailmassa.

Medialukutaidosta ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä määritelmää ja se voidaan edelleen määritellä

hyvin eri tavoin (Palsa 2016, 37). Laajasti ymmärrettynä medialukutaito voidaan katsoa

kattokäsitteeksi erilaisissa teorioille, lukutaidoille, näkökulmille ja tavoitteille. Sen alla voidaan

katsoa olevan myös erilaisia mediavälineitä ja ilmiöitä. (Palsa 2016, 44-46.) Suomalaisessa

perusopetuksessa medialukutaito on ymmärretty kyvyksi käyttää, ymmärtää ja luoda mediaa ja

viestintää erilaisissa konteksteissa (Palsa 2016, 42). Medialukutaitoa ei tarvitse pelkästään tekstin

lukemiseen, vaan samalla tavalla myös kuvien ja videoiden katseluun, joiden manipuloiminen on

nykyään yleistä.

Medialukutaidon yhtenä tärkeänä tehtävänä pidetään niin sanottujen, etenkin Yhdysvaltojen

politiikassa viime vuosina pinnalla olleiden, fake newsien erottamista. Lukemiensa uutisten lähde on

siis tärkeää huomioida ja sitä kautta arvioida, voiko lukemaansa tai näkemäänsä luottaa.

Tutkimukseni kontekstissa sanomalehden lukijan on tärkeää ymmärtää mielipidetekstejä lukiessaan,

että kirjoituksen taustalla on aina yhden ihmisen tai tahon intressit, jotka eivät välttämättä palvele

lainkaan suurta ihmisjoukkoa. Ihmisillä on myös taito esittää asiat omasta näkökulmasta niin, että

muut näkökulmat häivytetään olemattomiin. Tällöin on tärkeää ymmärtää se, ettei sanotussa ole koko

totuus.

28

Näen tarpeeksi perustella vielä sen, miksi mielipidekirjoituksen lähettäminen lehden toimitukseen

voidaan katsoa kansalaisvaikuttamiseksi. Kansalaisvaikuttamisen näkökulmasta mielipidetekstien

voidaan katsoa olevan marginaalissa. Ensinnäkään niiden julki saamiseen ei ole kovin suuret

mahdollisuudet: esimerkiksi sanomalehti Karjalaisessa ilmestyvällä mielipidesivulla on päivittäin

noin 2-5 kirjoitusta. Kirjoittamalla saman tekstin internetiin ja huolehtimalla sen julkaisemisesta itse

jollakin alustalla kansalainen saa tekstinsä varmemmin ja nopeammin julkaistua.

Mielipidekirjoitusten roolista suuren tekee kuitenkin sen tavoittama yleisö. Painetun sanomalehden

yleisöt mitataan sanomalehti Karjalaisen kokoluokan lehdissä useissa kymmenissätuhansissa, minkä

saavuttaminen esimerkiksi paikallisille Facebook-ryhmille on lähes mahdottomuus. Vertaan tässä

sanomalehteä paikalliseen Facebook-ryhmään siksi, että tutkimukseni kontekstissa puhun paikallisia

asioita käsittelevistä mielipidekirjoituksista, joista kiinnostunut yleisö koostuu paikallisista ihmisistä.

Toinen areena tavoittaa vastaava yleisö ovat esimerkiksi juuri paikalliset Facebook-ryhmät, joita on

nykyään paljon. Esimerkiksi monilla kaupunginosilla ja kylillä on omat ryhmänsä.

Mielipidekirjoituksensa sanomalehteen saava on siis varma siitä, että asia tulee kuulluksi laajalti.

Tärkeää on myös se, että kirjoittaja voi olettaa, että kaupungin virkamiehet kuuluvat lehden

lukijakuntaan. Onhan kaupungin asioiden seuraaminen kaupungin työntekijöille tärkeää, joten mitä

luultavimmin he seuraavat omaan alaansa liittyviä kirjoituksia.

Sanomalehden yleisöllä on myös tärkeä merkityksensä. Maakuntalehden yleisö on alueellisesti

paikannettavissa, sillä lehteä lukevat pääosin sen levikkialueen asukkaat (Nevalainen 2004, 38).

Paikallisen sanomalehden, tässä tutkimuksessa Karjalaisen, yleisö ei siis ole epämääräinen massa,

vaan Pohjois-Karjalaan paikannettavat ihmiset. Tällä on merkityksensä siinä, että kun myöhemmässä

vaiheessa tutkimusta kokoan aineistostani diskurssit, voidaan nämä diskurssit katsoa nimenomaan

pohjoiskarjalaisten ihmisten tuottamiksi.

Mielipidekirjoitusten kirjoittajista voidaan tehdä oletus siitä, että he todella haluavat saada asiansa

kuulluksi pohjoiskarjalaisille lehden lukijoille ja tätä kautta yleensä myös vaikuttaa johonkin. Kuten

jo aiemmin totesin, kansalaisvaikuttaminen vaatii vaikuttamaan pyrkivän ihmisen resursseja.

Mielipiteen kirjoittaminen vaatii ihmiseltä hieman aikaa ja kirjoitustaitoa, mutta toisaalta se on vielä

suhteellisen kevyt tapa saada asiansa kuulluksi. Mielipiteen kirjoittaminen sijoittuu arvioni mukaan

keskivälille vaativuuden suhteen, jos toiseen päähän otetaan asian kirjoittaminen paikalliseen

Facebook-ryhmään ja toiseen päähän paikallisen tapahtuman järjestäminen.

Seuraavalla kuvitteellisella esimerkillä havainnollistan sitä, mihin mielipidekirjoituksen

kirjoittaminen vaativuudessaan sijoittuu: Asukas haluaa kotinsa lähistölle vaaralliseksi kokemaansa

29

risteykseen suojatien. Helpoiten ja nopeimmin hän saa asiansa kuulluksi kirjoittamalla paikalliseen

Facebook-ryhmään: ”Asuinkatumme päähän pitäisi saada suojatie. Viimeksi tänään oli läheltä piti -

tilanne.” Aikaa kuluu muutama minuutti ja hänen viestinsä on ryhmän nähtävillä. Kun asukas haluaa

nähdä vähän enemmän vaivaa ja suuremman yleisön, hän kirjoittaa asiansa asialliseksi ja

argumentoiduksi mielipidekirjoitukseksi ja lähettää sen paikalliseen sanomalehteen tai jopa

useampaan paikalliseen mediaan. Asian ajankohtaisuudesta ja lehden tilanteesta riippuen kuluu

muutamia päiviä tai jopa yli viikko, kunnes kirjoitus julkaistaan, mikäli se ylipäätään tulee

julkaistuksi. Vaativin vaihtoehto on järjestää lähiasukkaiden kanssa keskustelutilaisuus, jossa asiaa

käydään läpi joko yhdessä kaupungin virkamiesten kanssa tai niin, että yhdessä asukkaiden kanssa

muotoillaan jonkinlainen viesti virkamiehille.

5.2.Metodologia: Diskurssianalyysi menetelmänä

Käytän tutkimukseni aineiston analyysimenetelmänä diskurssianalyysia. Diskurssianalyysin

kohteeksi mielipidekirjoitukset sopivat hyvin, sillä niissä kirjoittaja yleensä ajaa jotain tiettyä asiaa,

jonka puolesta hän puhuu. Kirjoituksista puuttuu usein eri osapuolten kantojen esittely, sillä kuten jo

totesin, eiväthän yksityiset henkilöt tee sitä puheessakaan argumentoidessaan jonkin asian puolesta.

Valitsin diskurssianalyysin siksi, että selvitän tutkimuksessani suhtautumistapoja tutkimukseni

teemaa, eli kaupunkikehitystä kohtaan. Diskurssianalyysi pyrkii vastamaan kysymykseen miten

tekstissä tuotetaan merkityksiä (esim. Tuomi, Sarajärvi 2002). Tutkimuksen kohteena on siis puhe tai

kirjoitus, tässä tutkimuksessa jälkimmäinen. Huomioitavaa on, että diskurssianalyysia tehdessä

huomion kohteena eivät ole itse asioiden sisältö vaan se, miten niistä puhutaan. Diskurssit käyvät ilmi

esimerkiksi sanavalinnoista ja sitä kautta kirjoituksen sävystä.

Diskurssianalyysia ei voida pitää yksittäisenä, selkeärajaisena tutkimusmenetelmänä. Kyseessä on

pikemminkin väljä teoreettinen ja metodologinen viitekehys. Näin ollen ei ole myöskään yhtä

yksittäistä tapaa tehdä diskurssianalyysia. Laajimmillaan diskurssianalyysilla voidaan nimittäin

viitata kaikkeen kielen sosiaaliseen ja kognitiiviseen tutkimukseen. (Puusa, Juuti 2011, 208.)

Ihmisten ajatellaan diskurssianalyyttisissa lähestymistavoissa omaksuvan tietynlaisia käytänteitä

ympäröivästä kulttuurista ja tuottavan niitä todellisuudessaan (Remes 2011, 289).

Diskurssianalyysi nojaa konstruktivistiseen näkökulmaan, joka tutkii sosiaalisen todellisuuden ja

merkitysten rakentumista. Konstruktiivisuus liittyy kielen jäsentämiseen sosiaalisesti jaettuina

merkityssysteemeinä. (Jokinen, Juhila, Suonila 1993, 19.) Näitä todellisuuden jäsentämistapoja

30

etsitään diskurssianalyyttisissa tutkimuksissa. Diskursseja tuotetaan, uusinnetaan ja muunnetaan

jatkuvasti erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä (emt, 29).

Diskursseja analysoitaessa on muistettava, etteivät diskurssit synny tyhjiössä, vaan niiden tuottaja on

aina altis ympäristölleen ja sen vaikutuksille, joissa diskurssit muodostuvat. Tutkimuksessani

aineiston diskurssit ovat syntyneet osittain myös aineiston vuoropuhelun kautta. Aineistossa puhujat

ottavat kantaa toistensa mielipideteksteihin ja osittain tätä kautta tuottavat omia diskurssejaan.

Mielipidesivut osaltaan tukevatkin tällaista vuoropuhelua, sillä lehtien palstoilla on usein nähtävissä

pitkiäkin ”keskusteluja”, jossa seuraava mielipiteen kirjoittaja jatkaa aina aiheesta edellisen

kirjoituksen julkaisun jälkeen ja kommentoi tätä.

Itse diskurssin käsite on avoin, ja sitä voidaan käyttää niin muodollisten kuin epämuodollistenkin

puhetilanteiden analysoimisessa (Jokinen 2004, 194). Diskurssin käsite on jossakin määrin

epämääräinen, sillä sitä on käytetty eri tieteen alojen tutkimuksessa eri tavoin. Yksinkertaisimmillaan

diskurssi voidaan ymmärtää vakiintuneeksi puheen käytännöksi. (Puusa, Juuti 2011, 209.) Jokinen,

Juhila ja Suonila ovat puolestaan määritelleet teoksessaan Diskurssianalyysin aakkoset (1993)

diskurssin verrattain eheäksi säännönmukaisten merkityssuhteiden systeemiksi, joka rakentuu

sosiaalisissa käytännöissä ja samalla rakentaa sosiaalista todellisuutta (1993, 27). Arto Jokisen (2004,

191) mukaan taas ”Diskurssit ovat toiston ja variaatioiden kautta kiteytyneitä puhe- ja ajattelutapoja

jostain tietystä aihealueesta.”

Diskurssit siis syntyvät puheessa ja kirjoituksissa, ja rakentavat sosiaalista todellisuutta. Diskursseista

saadaan selville, kuinka todellisuudesta puhutaan. Tärkeää on myös huomioida, mistä diskurssi

muovautuu. Jokisen (2004, 194) mukaan diskurssi muodostuu siitä, kun yhteisesti jaetut kulttuuriset

käsitykset kiinnittyvät toisiinsa. Mielipidetekstien vuoropuhelussa voidaan katsoa diskurssien

syntyvän useiden eri kirjoittajien ottaessa kantaa samaan asiaan. Kommentoimalla toisiaan kirjoittajat

joko vahvistavat toistensa diskursseja tai vaihtoehtoisesti luovat juuri vastakkaisia ollessaan eri

mieltä.

Diskurssit eivät ole koskaan aineistossa tai muuallakaan valmiina, vaan ne täytyy luoda

reflektoimalla. Koska diskurssien tutkiminen on niiden luomista ja tulkitsemista, on diskurssianalyysi

subjektiivista totuutta. Se on tutkijan tulkinta aineistosta, ja joku toinen tutkija voisi päätyä jossain

määrin erilaisiin tuloksiin. Se ei kuitenkaan vähennä tutkimustulosten arvoa, sillä tutkija on kuitenkin

tutkimuksensa tehtyään käyttänyt paljon aikaa ja taitoa tärkeäksi kokemansa aineiston tutkimiseen ja

tulkitsemiseen: tulkitsemiseen on siis panostettu, vaikka lopputuloksen ei voida sanoa olevan

absoluuttinen totuus.

31

Pelkän diskurssin selkeä rajaaminen on haasteellista. Diskurssianalyysia voidaan tehdä monella eri

tavalla riippuen esimerkiksi tieteenfilosofiasta, traditiosta tai diskurssin määrittelystä. Näiden kautta

on syntynyt myös useita erilaisia tapoja toteuttaa diskurssianalyysia. Diskurssianalyysitavan

valintaan vaikuttaa tutkimuksen tutkimuskysymys ja lähestymistapa, eli mitä aineistolta halutaan

kysyä. (Esim. Remes 2011.) Diskurssianalyysitapoja on myös mahdollista tarpeen mukaan yhdistellä

tutkimuksessa, eli kuvitteellisesta diskurssianalyysin työkalupakista voidaan tarpeen mukaan poimia

erilaisia diskurssimalleja. Diskurssianalyysia on myös mahdollista yhdistää muihin laadullisen

tutkimuksen tutkimusmenetelmiin, kuten sisällönanalyysiin. Esittelen seuraavaksi muutamia yleisiä

diskurssianalyysimalleja.

Diskurssianalyysia voidaan tehdä kolmen eri tieteenfilosofian mukaisesti. Näitä ovat empiristinen,

rationalistinen ja pragmaattinen tai kriittinen lähestymistapa. Eniten käytetty tutkimuskysymysmuoto

on mitä-muoto, joka liittyy empiristiseen tieteenfilosofiaan. (Remes 2011.) Suomalaisempi nimitys

on tekstuaalinen analyysi. Tässä analyysimuodossa kontekstin merkitys on vähäinen, ja tutkimus

keskittyy vain aineistoon. Analyysista tulee luonteeltaan kuvailevaa. Tekstuaalisessa analyysissa

voidaan käyttää apuna sisällönanalyysia järjestämään aineiston sisältö tiiviiseen ja helposti

ymmärrettävään muotoon. (Pynnönen 2013, 26-27.)

Rationalistista diskurssianalyysia tehdessä tutkimuskysymykset ovat muotoa ”millainen” ja ”miten

vaikuttaa”, (Remes 2011, 318). Se on siis diskurssin ilmentämisen tapoja selittävää tutkimusta.

Rationalistisesta käytetään myös nimitystä tulkitseva. Rationalistista analyysia ei voida tehdä pelkän

aineiston varassa, vaan tarvitaan kontekstia tukemaan havaintoja. Tulkitsevaa analyysia tehtäessä

pyritään löytämään yleisiä yhteiskunnallisia diskursseja, jotka toistuvat erilaisissa aineistoissa.

(Pynnönen 2013, 27.) Nämä kaksi tieteenfilosofista suuntausta yhdistäen ensin siis voidaan

empiristisesti etsiä oleelliset diskurssit, ja rationaalisessa suuntauksessa selittää miten se on

mahdollista.

Pragmaattiseen tutkimussuuntaukseen voidaan edetä, kun analyysia on tehty ensin edellisillä

suuntauksilla. Edellisillä tuloksilla saadaan luotua uusi tutkimusasetelma, jota lähdetään tutkimaan

pragmaattisella otteella. (Remes 2011, 318-319.) Remes on tiivistänyt näiden suuntausten erot

seuraavanlaisesti: ”Siinä, missä empiristinen diskurssianalyysi paljastaa totuutta, rationalistinen

selittää sitä, mitä paljastui ja pragmaattinen diskurssianalyysi ymmärtää molempien tehtävää

käytännön muuttamisessa” (emt, 346).

Diskurssianalyysista voidaan erottaa myös kolme traditiota: ranskalainen, saksalainen ja brittiläinen.

Nämä eroavat toisistaan diskurssin määrittelyn perusteella. Kun ranskalainen traditio katsoo

32

diskurssin syntyneen kulttuurin muotoutumisessa, saksalaisen mukaan diskurssi löytyy todellisuuden

luonteen tarkastelussa ja siihen vaikuttamisessa. Ranskalainen traditio puolestaan katsoo diskurssin

syntyvän kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. (Remes 2011, 304.)

Tutkimuskohteenani oleva Joensuun kaupunkikeskustan kehitys on niin sanotusti ikuisuusaihe, joka

herättää keskustelua aina. Vaikka itse kehitystyötä ei tapahtuisi, se ei tarkoittaisi, ettei keskustelua

asiasta olisi. Sanavalinnoilla ja kirjoituksen sävyillä viestitään aineistossa paljon merkityksiä.

Mielipidekirjoitukset ovat aineistossani kuvailevia ja välillä hyvinkin tarkasti jollekin taholle

kohdistettuja. Osittain tämän vuoksi diskurssianalyyttinen tapa houkutti valitsemaan sen tutkimuksen

metodiksi. Etsin aineistosta toistuvia jäsennyksiä ja tapoja puhua Joensuun kaupunkikeskustasta ja

siitä, kuinka siihen yritetään vaikuttaa. Mikä on kirjoittajan tavoite, ja miten hän yrittää saada

viestinsä perille? Näistä luon diskurssit.

Aineistooni sopii tekstuaalinen diskurssianalyysitapa. Tavoitteena on siis kuvailu vaikuttamistavoista

ja siitä, miten ja kenelle ne kohdistetaan. Korostan myös, että en etsi yleisiä diskursseja siitä, mitä

kaupunkikeskustasta puhutaan, vaan millaisia diskursseja luodaan kansalaisvaikuttamisen

kontekstissa.

33

6. ANALYYSI

Aluksi kävin läpi kaikki Karjalaisessa vuoden aikana julkaistut mielipidekirjoitukset ja valitsin

aineistooni ne, jotka käsittelivät Joensuun kaupunkikehitystä ja siihen vaikuttamista. Aloitin

tutkimusaineistoni läpikäynnin lukemalla kirjoituksia siinä valossa, mihin kirjoittaja on

kirjoituksessaan kiinnittänyt huomiota ja mitä hän vaikuttaa kirjoituksellaan tavoittelevan.

Kaupunkikehitystä käsittelevistä kirjoituksista rajasin aineistooni kirjoitukset, jotka käsittelivät joko

Joensuun toria tai toriparkkia, Vapaudenpuistoa, kanavarantaa tai aseman seutua. Näissä kaikissa oli

mielipidekirjoitusten aikaan käynnissä jonkinlainen uudistus tai uudistusta suunniteltiin kaavatasolla.

Mielipidekirjoituksissa otettiin kantaa nimenomaan näihin uudistussuunnitelmiin.

Erittelin aineistostani neljä eri diskurssia jotka nimesin seuraavasti: virheen osoittaminen, uhka- ja

unelmakuva, muiden mukaan kokoaminen ja muiden suulla puhuminen. Poimin diskurssit aineistosta

sen perusteella, mikä kirjoituksessa vaikutti olevan kirjoittajan asian ydin. Monissa

negatiivissävyisissä kirjoituksissa keskityttiin osoittamaan suunnittelussa tehtyjä virheitä. Näissä

kirjoituksissa kirjoittaja käytti tekstitilaansa niiden perkaamiseen. Tästä syntyi virheen osoittamisen

diskurssi. Osa lähestyi kaupunkikehityksen kohdetta joko haave- tai uhkakuvia piirrellen. Näissä

kirjoittajat pohtivat, miltä kaupunki tulee näyttämään, kun suunnitelmat on toteutettu. Osa päätyi

tulevaisuuden kuvassaan negatiiviseen, osa positiiviseen. Kokosin nämä kuitenkin yhdeksi yhteiseksi

diskurssiksi, sillä kirjoitusten lähtökohta ja aiheen käsittelytapa oli sama, tulos vain eri. Osa

kirjoittajista puolestaan keskittyi puhumaan selvästi muille kaupunkilaisille ja puhui näitä mukaan

omaan ajatukseensa. Tästä syntyi muiden mukaan kokoaminen. Muiden suulla puhuminen -diskurssia

voi kuvata harmittavaksi mutta ymmärrettäväksi löydökseksi: osa kirjoitti mielipidekirjoituksensa

antaen ymmärtää, että tietää, mitä kaikki kaupunkilaiset haluavat.

6.1. Virheen osoittaminen -diskurssi

Ensimmäisenä aineistostani nostan Virheen osoittaminen -diskurssiksi nimeämäni diskurssin. 17:stä

mielipidekirjoituksesta tämä löytyi kymmenestä mielipidekirjoituksesta. Näissä kirjoituksissa

mielipiteen kirjoittaja tuo ilmi jonkinlaisia virheiksi tulkitsemiaan asioita liittyen

kaupunkisuunnitteluun. Kirjoituksissa virheitä osoitetaan enimmäkseen kaupungin hallinnon

suuntaan. Kaikki kirjoituksissa osoitetut virheet eivät ole kaupungin virkamiesten tekemiä, vaan

osansa saa myös kaupunginhallitus. Yhdessä kirjoituksessa syylliseksi osoitetaan myös kaupunkia,

34

vaikka itse asiassa kyseisen asian ”syyllinen” löytyy muualta. Mielipidekirjoituksissa virheitä

löydetään niin menneestä kuin tulevasta. Virheiden kautta kirjoittajat osoittavat, kuinka heidän

mielestään parempi ratkaisu asiaan olisi tai olisi ollut jossakin muualla.

Kuten sanottua, kirjoittajat ovat löytäneet virheiksi katsomilleen asioille myös melko selvästi

syylliset. Yksi kirjoittaja osoittaa kirjoituksensa nimeä tai tarkkaa titteliä mainitsematta suoraan

yhdelle virkamiehelle, yksi mainiten nimenkin. Toinen näistä kertoo kirjoituksensa alussa, kuinka

kaupunki on vastikään tuonut julki suunnitelman, jonka mukaan henkilöautoliikenne poistettaisiin

Itä- ja Länsisilloilta kokonaan osana aseman seudun uudistusta. Joensuun keskustassa kuljetaan Itä-

ja Länsisiltojen kautta myös Ilosaareen, jossa sijaitsee muun muassa uimaranta ja ravintola.

Mielipidekirjoituksessaan kirjoittaja tuo heti alussa myös ilmi sen, että hänen mielestään virkamies

on tehnyt virheen, jonka muutkin ovat huomanneet, sillä kirjoitus alkaa:

”Joensuulaiset ovat saaneet ihmeteltäväkseen kaupungin virkamiehen ehdotuksen henkilöauton

häätämisestä kanavasillalta ja Länsisillalta. Eikö virkamies ole tietoinen, että Ilosaarta ollaan

kehittämässä viihtyisäksi ulkoilu- ja uimalakeskukseksi?” (Karjalainen 21.9.2016)

Kirjoittaja lisää kirjoitukseensa suoran osoittamisen lisäksi ivaa: viestihän on, eikö virkamies tiedä

omia suunnitelmiaan, sillä mitä ilmeisimmin kaupungin suunnittelusta vastaa hyvin pitkälti sama

joukko työntekijöitä. Samalla kirjoittaja viestii, että varmasti muutkin kaupunkilaiset ovat

huomanneet tämän kirjoittajan mielestä virkamiehen tekemän virheen. Kun hän jatkaa perusteluaan

sillä, miksi autoilun poistaminen kyseisiltä silloilta olisi virhe, kirjoittaja yrittää todistaa saaneensa

virkamiehen nalkkiin.

”Miten käynee Karjalantalon palvelujen autoilevien asiakkaiden? Hotelli Kimmeliin majoittumista

varmaankin harkitaan, koska tilaisuudet järjestetään joen toisella puolella, jonne yhteys halutaan

katkaista. Turha lienee myös esittää junavuorojen lisäystä, jos itse ollaan sulkemassa kulkua

asemalle.” (Karjalainen 21.9.2016)

Tämän kirjoituksen tarkoitus on selvä: kirjoittaja haluaa kaupungin luopuvan suunnitelmastaan

poistaa autoilu kyseisiltä silloilta. Perusteeksi hän esittelee, miksi suunnitelma on hänen mielestään

virhe, ja että virhe on huomattu jo laajalti (ensimmäinen lainaus). Osoittamalla viestinsä yhdelle

virkamiehelle (”eikö virkamies tiedä”) kirjoittaja myös korostaa sitä, kuinka kaupunkikehityksen

suurien päätösten taustalla olisi vain yksittäinen virkamies, vaikka näin ei välttämättä todellisuudessa

ole. Joka tapauksessa kirjoittaja luo sävyn, että kyseinen suunnitelma on vain yhden virkamiehen

näkemys asiasta, ja että se olisi suuren joukon kannalta huono asia. Kirjoittaja antaa myös ymmärtää,

35

ettei asiaa suunnittelut virkamies ole osannut ajatella suunnitelmansa seurauksia ja kirjoittaja esittää

itse muutamia negatiivisia seurauksia.

Myös toisessa mielipidekirjoituksessa kirjoittaja on omasta mielestään löytänyt virheen tekijät, tai

ainakin sen vastuunkantajan. Hänet on henkilöity selvästi, sillä kirjoituksessa oleva kysymys on

osoitettu Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtaja Juha Kivelälle. Kirjoittaja pohjustaa

tekstinsä alussa sitä, kuinka kirjoituksen aikaan päätetty rakentaa toriparkki on hänen mielestään

turha.

” En ole kehitystä vastaan, mutta en vieläkään ymmärrä, mitä (lisä)arvoa toriparkin rakentaminen

tuo Joensuulle. (…) Toriparkin rakentamiseen tuhlatut miljoonat ovat liian suuri uhraus (…) Ketkä

kulut maksavat, Juha Kivelä?” (Karjalainen 23.8.2016)

Tuhlaamisesta ja suurista summista puhuminen saa kirjoittajan huolen kuulostamaan aiheelliselta.

Kirjoittajan huolena on voinut olla se, että hän joutuu itse maksumieheksi: Esimerkiksi Karjalaisessa

oli kerrottu, että PKO rakentaa ja kustantaa toriparkin. Kirjoittaja voi itse olla Osuuskaupan jäsen,

jolloin hän pelkää, että joutuu tätä kautta maksamaan toriparkkia, joka hänen mielestään on turha.

Osa kirjoittajista pyytää virheen tekijää pohtimaan seurauksia, kuten Ilosaaren viherkaavaan

liittyvässä kirjoituksessa.

”(…) kaupunki oli siis ensin määritellyt kaavoituksessa Ilosaaren luonnon monimuotoisuuden

kannalta arvokkaan alueen (…) Kaavamerkintä ei kuitenkaan estänyt kaupunki itseään

kaadattamasta alueelta suurta osaa puustosta. Mikä on tällaisen kaavapäätöksen merkitys?”

(Karjalainen 26.10.2016)

Kirjoittaja siis pyytää virheen tekijää, tässä Joensuun kaupunkia, katsomaan aiemmin tehtyä virhettä

ja pohtimaan, miksi se on tehty, vaikka kaavapäätös olisi suositellut muuta. Kyseinen mielipiteen

kirjoittaja kuvaa kaupungin virheiden tekoa kuvailevasti. Hän ottaa pääosin Ilosaarta käsittelevässä

kirjoituksessaan esiin myös Pärnävaaran suojeluhankkeen, josta hän toteaa näin:

””Hartaudella valmistellussa asiassa kaupunginhallituksen enemmistö kompastui lopulta

lillukanvarsiin (..)”

ja samassa kirjoituksessa myös Paritsansuolle suunnitellusta maankaatopaikasta:

”Kaupunki hakkasi vuosia päätään Karjalan mäntyyn yrittäessään perustaa kaatopaikaan

luonnonsuojelulaissa erityisesti suojellun lajin esiintymisalueelle.” (Karjalainen 26.10.2015)

36

Vaikka kyseisen kirjoittajan mielipidekirjoituksen alussa voidaan katsoa, että hän osoittaa virheellä

kaupunkia, jälkimmäiset kohdat kirjoituksesta ovat selvästi vain asian tarkoituksellista esiin tuomista.

Kirjoittaja haluaa, että muutkin ymmärtävät, minkälaisia virheitä kaupunki on tehnyt tai vaikka vain

meinannut tehdä, kuten viimeisessä lainauksessa käy ilmi. Koska kirjoittaja ottaa kantaa nimenomaan

luontoon liittyen, voidaan katsoa hänen haluavan vaikuttaa siihen, että kaupunki ottaisi jatkossa

luonnon paremmin huomioon suunnitelmissaan.

Osassa Virheen osoittaminen -diskurssiin katsomissani kirjoituksissa puhutaan suoraan virheestä:

”Toriparkin kaltaisten virheiden aiheuttamat lisäpäästöt on kirittävä kiinni muissa ratkaisuissa (…)”

(Karjalainen 24.9.2016)

Tässä kirjoituksessa huomioitavaa tosin on, että Joensuun kaupunkihan ei rakentanut toriparkkia,

vaan sen rakensi ja kustansi Pohjois-Karjalan Osuuskauppa. Tämä oli tiedossa jo

mielipidekirjoituksen julkaisemisen aikaan.

Aseman alueen rakennusten säilyttämiseen liittyvässä mielipidekirjoituksessa muistutetaan

kaupunkia siitä, että sen toimia tarkkailevat muutkin tahot. Mielipidekirjoituksen allekirjoittaneet

useat kirjoittajat haluaisivat säästää yhden tietyn aseman alueen vanhan rakennuksen. Kirjoituksen

alussa kerrotaan, että asemakaavaluonnoksessa ei ehdoteta, että asemaravintolarakennusta

säilytettäisiin. Tätä kirjoittajat pitävät virheenä ja he ottavat todisteeksi myös ulkopuolisen tahon.

”Asemanseudun rakennuksilla on merkitystä jopa koko kaupungin mittakaavassa, sillä Joensuussa

ei ole juurikaan säästetty vanhaa moniin muihin kaupunkeihin verrattuna. Myös Museovirasto on

todennut alueen erittäin keskeiseksi ja merkittävän Joensuun kaupunkirakenteessa, ja kehottanut

kaupunkia selvittämään huolellisesti alueen kulttuuri- ja rakennushistorian kaavasuunnittelun

yhteydessä.” (Karjalainen 20.9.2016)

Kirjoituksessa tuodaan siis ilmi se, että kaupungin toimia seuraavat muutkin, tässä tapauksessa

Museovirasto. Kirjoituksella on haluttu tuoda kaikkien tietoon se, että Joensuun kaupunki on

tekemässä päätöksen, josta toinen virallinen taho eli Museovirasto on eri mieltä. Tällä kirjoittajat

korostavat sitä, että Joensuun kaupunki on tekemässä virhettään yksin. Tätä korostaa myös maininta

siitä, kuinka Joensuussa on toimittu jo tähän asti vanhojen rakennusten säilyttämiseen suhteen eri

tavalla verrattuna muihin kaupunkeihin: virheitä on siis tehty ja lisää on tulossa. Kirjoituksella

luodaan kuva siitä, että kukaan muu ei olisi kaupungin kanssa samaa mieltä aseman seudun

rakennusten hävittämisestä. Kirjoittajat itse tuovat omankin kantansa selvästi ilmi:

37

”Me peräänkuulutamme kaupungilta kunnianhimoisempaa vanhojen rakennusten suojelua.”

(Karjalainen 20.9.2016)

Tässä diskurssissa mielipiteen kirjoittajat siis osoittavat virheitä ja yrittävät sitä kautta saada

kaupunkikeskustan kehitykseen liittyvät suunnitelmat haluamaansa suuntaan. Osa osoittaa virheitä,

jotka on tehty jo aiemmin ja yrittää niiden avulla osoittaa, ettei vastaavia kannattaisi enää tehdä

nykyisessä kaupunkisuunnittelussa. Olennaista myös on, että moni kirjoittaja tuo kirjoitukseensa

pontta vetoamalla muihin tahoihin, olipa se sitten jokin juridisesti vahvistettu kaava, toinen

viralliseksi katsottava taho tai vain muut kaupunkilaiset. Näin kirjoittajat luovat vaikutelman, että

kyseessä ei ole yksi vastaan yksi -tilanne, vaan että virheen tekijän virheestä osoittavat myös muut

tahot, kuten esimerkiksi mielipidekirjoituksessa, jossa mainittiin Museovirasto.

6.2. Uhka- ja unelmakuva -diskurssi

Toisen selkeästi aineistosta erottuvan diskurssin nimesin uhka- ja unelmakuva -diskurssiksi. Tämä

diskurssi löytyy 17:sta kirjoituksesta jopa 11:stä. Diskurssissa kirjoittajat maalailevat joko uhka- tai

unelmakuvia siitä, mitä he itse kuvittelevat, että kaupunkisuunnittelun seurauksena voisi syntyä.

Kirjoittipa mielipidekirjoituksensa joko uhkien tai unelmien kautta, on päämääränä sama, eli saada

kaupunkisuunnittelu käännettyä omalle kannalle. Tässä diskurssissa huomiota herättävää on se,

etteivät kirjoittajat yhtä lukuun ottamatta juuri puhu omasta suhteestaan kaupunkikeskustaan, vaikka

he selvästi kirjoittavat omista uhka- tai unelmakuvistaan.

Yksi kirjoittaja vie unelmakuvien maalailun todella pitkälle. Suhteellisen pitkässä

mielipidekirjoituksessaan hän kuvittelee, minkälaisista toiminnoista Joensuun torialue voisi

tulevaisuudessa koostua. Taidokkaalla mielikuvamaalailulla kirjoittaja yrittää todistaa, kuinka hänen

suunnitelmallaan olisi paljon positiivista vaikutuksia jopa kaupunkilaisten terveyteen.

”Rakennusten katolle rakennettaisiin muutamia lähtölavoja – kesäisin lavalta alas heilahtaisi

skeittari tai BMX-taituri pitkin skeittiramppia. (…) Ylös he kiipeäisivät rautarappuja pitkin eikä

hissillä. Näin pysyisivät harrastajat hyvässä kunnossa, eikä tulisi kalliiksi rakentaa.” (Karjalainen

12.9.2016)

Polveilevalla mielikuvamaalailulla kirjoittaja ikään kuin rakentaa kaupungille ansan, jonka hän

laukaisee lopuksi. Kun hän on näyttänyt mielikuvan siitä, minkälainen tori olisi ihannetilanteessa,

hän kysyy, kuka torin toteuttaisi, ja vastaa kysymykseen itse.

38

”Kaupunki lähtisi varmasti mukaan, koska tällä saataisiin hirveästi kaikkea kivaa näkyvyyttä.”

(Karjalainen 12.9.2016)

Jos kuvittelee, että vastaava asia käytäisiin kasvokkain kaupungin virkamiesten kanssa, voisi heillä

olla nikottelemista monipuolisen ja tarkan torisuunnitelman päätteeksi, kun esittelijä toteaisi, että

tottahan kaupunki tähän haluaa mukaan. Tässä tullaan siihen, kuinka kirjoittaja

mielipidekirjoituksella saa ikään kuin viimeisen sanan asiassaan. Hän ei välttämättä haluaisikaan

esittää asiaansa kaupungin edustajille kasvokkain, sillä mitä luultavimmin hän saisi esitykselleen

kielteisen reaktion sen vuoksi, ettei se ole toteuttamiskelpoinen. Mielipidekirjoitukselle ei kuitenkaan

kaivata vastausta, ja kirjoittajalle jää asiassa viimeinen sana, kun hän toteaa, että ”Kaupunki lähtisi

varmasti mukaan.”

Positiivisen mielikuvamaalailun kautta lähtee vaikuttamisyritykseensä myös mielipidekirjoitus

liittyen Vapaudenpuistoon.

”Se ei tarvitse minkäänlaista saneerausta, ei korotuksia, puidenkaatoja. Kesäisin se on huikea elämys

väsyneelle matkaajalle kauniine kukkaistutuksineen. Täydellinen.” (Karjalainen 21.3.2017)

Kirjoituksellaan kirjoittaja vastustaa Vapaudenpuistolle suunniteltua kunnostusta, josta kaupunki on

tiedottanut kirjoituksen julkaisemisen aikoihin. Sanavalinnat ”huikea elämys” ja ”täydellinen” eivät

ole kevyimmästä päästä, kun puhutaan puistosta. Kirjoittaja puhuu myös hyvin vakuuttavasti ja

suoralinjaisesti, mikä luo vaikutelman siitä, että hän laukoo kirjoituksessaan vain totuuksia. Tästä

kirjoituksesta käy hieman ilmi myös kirjoittajan oma suhde kaupunkiin: hän lienee toisinaan itse tuo

väsynyt matkaaja, joka käy asioimassa kaupungissa jostakin muualta.

Samalla kirjoitus tuo ilmi sen, kuinka kirjoittaja näkee kaupungin omien kokemustensa läpi: onhan

kyseinen Vapaudenpuisto joillekin kaupunkikeskustan asukkaille lähin puisto tai viheralue, jossa voi

oleskella vaikka päivittäin. Osalle se on siis välitöntä elinympäristöä, mutta tämä kirjoittaja puhuu

puiston käytöstä vain matkaajan roolissa. Tämä mielipidekirjoitus osoittaa sen, kuinka ihmisten

intressit ja tarpeet julkisten tilojen suhteen vaihtelevat ja vaikuttavat siihen, minkälaisena kaupunki

nähdään.

Uhkakuvien maalailun kautta asiaansa yrittää saada läpi kuitenkin useampi kirjoittaja. Toriparkkiin

liittyen yksi kirjoittaja ottaa kantaa siihen, kuinka toriparkin rakentaminen on hänen mielestään turha

hanke. Mielipiteensä tueksi hän osoittaa tietävänsä, kuinka vastaavalle hankkeelle on käynyt

Kuopiossa.

39

”Tiedän myös, että jo rakennetutkin toriparkit ovat vajaakäytössä, esimerkiksi Kuopiossa.”

(Karjalainen 13.8.2016)

Yksi uhkakuvan maalailu liittyy liike-elämään ja taloudellisiin päätöksiin. Kirjoittaja kantaa huolta

siitä, että koska Pohjois-Karjalan Osuuskauppa rakentaa toriparkin, tuleeko se hallitsemaan myös

torin kantta ja sen kautta torilla olevia palveluita.

”PKO rakentaa erilaisia kiinteistöjä torille. Niihin tulee ehkä ravintoloita, kahviloita, myymälöitä.

(…) Mikä taho pääsee tarjoamaan näitä palveluita? Villi arvaukseni on, että PKO vie koko potin itse.

Jos osuuskauppa tarjoaa tiloja ulkopuolisille, vuokra lienee sen verran korkea, että ainakaan pienet

yrittäjät eivät pysty toimimaan. Mihin torikauppiaat joutuvat tässä tilanteessa? Mistä Torikahvio ja

Martta-kahvio saavat sijansa? Onko tori enää tori jatkossa?” (Karjalainen 23.8.2018)

Tämä kirjoittaja vie uhkakuvansa niin pitkälle, että kysyy, onko Joensuussa enää jatkossa lainkaan

toria, jos PKO hallitsee sen palveluita. Uhkakuva ei ole kovin kevyt, sillä luultavasti jokaisessa

suomalaisessa kunnassa ja kaupungissa on jonkinlainen tori. Kirjoittajan uhkakuva toimii myös

varoituksena siitä, että mikäli PKO hallitsee torin toimintoja, ei sitä voitaisi kirjoittajan mielestä pitää

enää torina – ja mikä sen merkitys silloin enää olisi.

Kirjoittajan tarkoituksena on siis yrittää vaikuttaa siihen, ettei kaupunki saisi antaa osuuskaupalle

liikaa päätäntä- ja toimivaltaa liittyen Joensuun toriin. Koska kirjoittaja puhuu ”torikauppiaista” ja

mainitsee kaksi Joensuun torilla toimivaa kahviota nimeltä, hän selvästi kantaa huolta näiden

kohtalosta. Hän haluaa, että asiat pysyvät ennallaan ja samat toimijat voivat jatkossakin toimia torilla.

Uhkakuvana on toimijoiden muuttuminen ja se, että uudet toimijat ovat PKO:n hallinnassa. Selvä

viesti on, että PKO:lle vallan antamisessa menetetään Joensuun tori ja sen nykyiset torikauppiaat.

Kirjoitusta ei ole suunnattu tarkasti kenellekään taholle, mutta se koskettaa kaikkia osapuolia:

Joensuun kaupunkia, Pohjois-Karjalan Osuuskauppaa, torikauppiaita ja kaupunkilaisia, ja näin ollen

kirjoituksella halutaan vaikuttaa heihin kaikkiin. Todellisuudessa toriparkin valmistuessa tilanne

Joensuussa on se, että Joensuun kaupunki hallitsee torin kantta ja PKO vain maan alla olevaa

toriparkkia.

6.3. Muiden mukaan kokoaminen -diskurssi

Tähän diskurssiin liittyviä kirjoituksia on aineistossani vain neljä, mutta kansalaisvaikuttamisen

tematiikassa se on hyvin keskeinen diskurssi, jonka vuoksi otan myös tämän diskurssin mukaan

40

analyysiini. Tässä diskurssissa kirjoittajat yrittävät houkutella muita kaupunkilaisia mukaansa asian

ajamiseen ja näin ollen hekin ovat osittain vaikutuksen kohteena. Kirjoituksista kahdessa asia tehdään

ystävällismielisesti kutsuen, kahdessa puolestaan voimakkaammin ja todeten. Aiemmin tässä

tutkimuksessa esittelin Malcom Gladwellin erottelemat kolme ihmistyyppiä, jotka vaikuttavat

verkostojen toimintaan. Tässä diskurssissa puhuvat myyjät, jotka esittävät asiansa niin, että muut

lähtevät siihen mukaan.

Yhdessä kirjoituksessa kirjoittaja vastustaa toriparkkia ja toteaa sen jo kirjoituksensa otsikossa

”Turha on toriparkki yhä vieläkin” (Karjalainen 13.8.2016). Kirjoittaja vertaa nykyaikaa aiempaan ja

kysyy sen perään, eikö sama onnistu enää.

”Vielä 15 vuotta sitten kansalaisaktivismi, Joensuu-liike ja viisaat valtuutetut onnistuivat estämään

torin kaivuutyön. Entä nyt? Eikö vastarintaa enää löydy?” (Karjalainen 13.8.2016).

Kirjoittaja siis tuo ensimmäisenä esiin sen, kuinka vielä aiemmin kaupunkilaiset hänen mielestään

onnistuivat erinomaisesti, kun toriparkki tuolloin jäi suunnittelun asteelle eikä edennyt toteutukseen

asti kuten tällä kertaa. Kirjoittaja selvästi kaipaa sitä, että kansalaiset yhdistäisivät taas voimansa jopa

yhdeksi liikkeeksi ja kaataisivat toriparkkihankkeen. Kirjoituksen julkaisun aikaan toriparkin

rakentamisesta päättäminen oli aivan viime metreillä, viimeisiä hyväksyntöjä vailla. Kirjoittaja lienee

siis tässä vaiheessa ollut jo huolissaan sillä vaikutti siltä, ettei vastustajia löytynyt niin paljoa, että ne

olisivat voimansa yhdistämällä saaneet vaikutusta aikaan.

”Eikö vastarintaa enää löydy” toisaalta kuulostaa siltä, ettei kirjoittaja itse välttämättä aio olla

vastarinnassa mukana. Hän kyllä vastustaa toriparkkia kuten kirjoituksesta käy ilmi, mutta sen sijaan

että hän kutsuisi muut joukkoihinsa, kuten joissakin muissa tämän diskurssin alle luokittelemissani

kirjoituksissa tehdään, tämä kirjoittaja ikään kuin ulkoistaa vastarinnan itsestään ja kyselee vain sen

perään. Vastarinta-sanana viittaa myös siihen, että kirjoittaja toivoo voimakasta vastarintaa, ei vain

esimerkiksi keskustelua asiasta. Kysymys ”Eikö vastarintaa enää löydy” voitaisiin jossakin toisessa

tematiikassa, kuten maahanmuutossa, tulkita mahdollisesti jopa kansan kiihottamiseksi jotakin

vastaan.

Kuten totesin, osassa kirjoituksia kansalaiset kutsutaan mukaan vaikuttamaan. Niin myös alla

olevassa lainauksessa.

”Toivotamme kaikki mukaan toimimaan asema-alueen rakennusten säilyttämisen puolesta!

Asemakaavaluonnoksesta voi jättää mielipiteen Joensuun kaupungille 23.9. mennessä. Vielä on

mahdollista vaikuttaa kaavamuutoksen sisältöihin!” (Karjalainen 20.9.2016)

41

Tässä kirjoittajat, joita on merkitty kirjoitukselle monta, kutsuvat lisää kansalaisia mukaansa

vaikuttamaan asiaan. He selvästi ovat myös itse asiassa mukana. ”Toimimaan” sana kuulostaa ensin

voimakkaalta ja joltakin konkreettiselta, mutta seuraavassa lauseessa käy ilmi, että kyse on

asemakaavaluonnoksen kommentoinnista. Toisaalta kirjoituksesta nimenomaan herää kysymys, mitä

kirjoittajat toivovat kansalaisten tekevän, onko mahdollista toimia myös jotenkin muuten. Julkisen

asemakaavaluonnoksen kommentoiminen on yksi lakiin kirjatuista kansalaisten oikeuksista, ja yksi

kansalaisvaikuttamisen perinteisistä muodoista.

Kirjoituksen lopussa myös lupaillaan, että asiaan on vielä mahdollista vaikuttaa. Se on paljon luvattu,

sillä näillä tämän lupauksen kirjoittajilla ei todellisuudessa ole minkäänlaista valtaa siihen, otetaanko

asemakaavaluonnokseen tulleita kommentteja huomioon. Kaupungille julkinen mielipidekirjoitus on

kuitenkin selvä merkki siitä, että kansalaiset kokoavat voimiaan ja yrittävät vaikuttaa – juuri se, mitä

edellisessä aineistonostossani kirjoittaja toivoi toriparkin suhteen.

Kuten aiemmin kirjoitin, mielipidekirjoitus asettuu kansalaisen resurssien vaatimisessa johonkin

puoliväliin Facebook-kirjoittelun ja yleisötilaisuuden järjestämisen kanssa. Muiden mukaan

kokoaminen -diskurssin alta löytyy yksi kirjoitus, jossa kirjoittaja on niin innostunut asiastaan, että

aikoo tehdä molemmat. Joensuun toria suunnitteleva ja kuvaileva kansalainen kehottaa kirjoituksensa

lopuksi muita mukaansa.

”Katsotaan saadaanko tästä oikeasti joku kunnon juttu tulille. Kerään kaikki innostuneet, ja pidetään

ensimmäinen palaveri. Kartoitetaan, jääkö tämä vain haaveeksi vai tehtäisiinkö tällainen ihan

oikeasti! (…) Yritetään pehmittää kaikki byrokraatit ja vastustajat meidän puolelle!” (Karjalainen

12.9.2016)

Kirjoittaja ei siis ole sinisilmäinen sen suhteen, että saisi ajatuksensa läpi. Sen sijaan kirjoituksesta

näkee selvästi, kuinka hän suhtautuu suunnitelmaansa uudesta torista hyvin varauksella. Hän myös

tietää heti, että vastapuolellakin on väkeä, ”byrokraatteja ja vastustajia”. Kirjoituksensa alussa

olevalla pitkällä unelmakuvamaalailulla hän kuitenkin uskoo saavansa kaupunkilaisia puolelleen.

Toisaalta, kirjoittaja luultavasti tuo vastapuolen esiin kirjoituksessaan juuri siksi, että samalla ikään

kuin antaa heille tiedoksi, että jotakin on mahdollisesti tapahtumassa. Tällä hän vaikuttaa kaupungin

hallintoon, noihin byrokraatteihin, joihin kirjoituksellaan viittaa. Innostava ja mukaan houkutteleva

kirjoitus on viesti hallinnolle siitä, että kaupunkilaiset suunnittelevat kovalla höyryllä jotain.

42

6.4. Muiden suulla puhuminen -diskurssi

Jos huomiota kiinnitetään siihen, mikä mielipidekirjoituksissa on huolestuttavaa, niin esimerkki siitä

on tässä diskurssissa. Osa mielipiteenkirjoittajista ottaa vapauksia puhua asiastaan muiden suulla ja

tuella. Aineistossani tähän diskurssiin kuului 17:stä kirjoituksesta neljä.

Yksi kirjoittaja haluaa, ettei kaupunki suunnittele Ilosaaren siltoja sellaisiksi, ettei niillä voisi jatkossa

autoilla. Kirjoittaja tehostaa viestiään kaupungin hallinnolle sillä, että hän toteaa, että asiasta olisi

suurta haittaa kaikille.

”Siten tällainen joensuulaisille vahinkoa tuottava siltojen käyttökielto onkin torjuttava.” (Karjalainen

21.9.2016)

Kirjoittaja antaa kuvan, että kaikki joensuulaiset olisivat hänen kanssaan samaa mieltä siltojen

käyttötarkoituksesta, vaikka näin ei tietenkään ole. Tässä diskurssissa, toisin kuin edellisessä,

tarkoituksena ei ole kuitenkaan puhua kaupunkilaisia puolelleen, vaan nimenomaan kerätä heidät

itsensä taakse joukkovoimaksi kaupungin suunnittelua vastaan. Sinne selkänsä taakse kirjoittaja

kaupunkilaiset asettaa, halusivatpa nämä sitä tai eivät.

Toinen kirjoittaja puolestaan lähestyy kaupungin toista suunnitelmaa päinvastaista kautta, sillä hän

toteaa kirjoituksessaan, kuinka kaikki kaupunkilaiset olisivat hyvillään siitä, jos kaupunki hylkäisi

suunnitelmansa Vapaudenpuiston saneerauksesta.

”Joensuulaiset ja koko maakuntalaiset olisivat kovasti kiitollisia, jos tuolle puustolle ei tehtäisi

mitään, paitsi normaalia kunnossapitoa.” (Karjalainen 21.3.2017)

Tämä kirjoittaja kokoaa selkänsä taakse jo kaikki pohjoiskarjalaiset. Tekstissä kirjoittaja luo selvän

kaupungin suunnitelma vastaan muu maakunta -asetelman, sillä hän puhuu niin selvästi koko

maakunnan asukkaiden puolesta saadakseen oman tahtonsa läpi. Kirjoittaja on otsikoinut

kirjoituksensa ”Antakaa Vapaudenpuiston olla muuttelematta”, mistä käy ilmi se, että kirjoittaja on

jo hieman alakynnessä – puiston kunnostussuunnitelmia kun oli kirjoituksen aikaan jo esitelty.

Yksi Kanavarannan kehitykseen kantaaottava mielipiteen kirjoittaja esittää puolestaan faktana sen,

mitä kaupunkilaisten enemmistö haluaa.

43

”Sen sijaan Kanavarantaan suunniteltu lisärakennus ja sen rinnalle aiottu vielä massiivisempi

asuinrakennus eivät kuulu kaupunkilaisten enemmistön ´toivottuun tulevaisuuteen’”. (Karjalainen

8.7.2016)

Kirjoittaja puhuu itseään pussiin jatkaessaan:

”Nyt lyhyellä aikataululla rakentamista vastustavaan ja PKO:lle luovutettuun vetoomuksen kertyi

vahvaa asiantuntemusta ja huolenpitoa tulevaisuudesta 50 allekirjoittajan voimalla.”

Kirjoittaja siis itse asiassa väittää, että 50 henkilöä olisi kaupunkilaisten enemmistö. Tämä kirjoitus

on hyvä osoitus siitä, kuinka mielipidekirjoitukset eivät välttämättä ole loogisia tai totuudenmukaisia.

Tärkeintä on, että saa viestinsä mahdollisimman selvästi kerrottua, kuten kirjoittajakin tässä tekee.

Hän on valinnut esimerkiksi sanaparin ”eivät kuulu”, mikä on sellaisenaan hyvin absoluuttiselta

totuudelta kuulostava väite, joka ei sellaisenaan jätä tilaa vaihtoehdoille.

Tämä diskurssi nostaa esiin kansalaisvaikuttamisen perustan. Kuten aiemmin totesin,

kansalaisvaikuttamisessa haetaan koko yhteisön, ei yksilön etuja. Tämän diskurssin kirjoituksissa

kirjoittajat antavat ymmärtää puhuvansa yhteisön puolesta, mutta koska kirjoituksista paistaa läpi se,

ettei näin välttämättä ole, on kysyttävä, onko kyseessä sittenkin yksilön oman edun tavoitteleminen.

Jos kirjoituksen kohteena olisi jokin muu aihe, näin voisi ehkä ollakin.

44

7. POHDINTA

Tässä tutkielmassa olen tutkinut mielipidekirjoituksista koostuvan aineiston avulla sitä, kuinka

Joensuun kaupunkikehitykseen suhtaudutaan ja kuinka siihen yritetään vaikuttaa sanomalehti

Karjalaisessa julkaistuissa mielipidekirjoituksissa. Kuten edellä esittelemäni diskurssit osoittavat,

kaupunkikehitys herättää paljon ajatuksia ja hyvin vastakkaisiakin mielipiteitä. Yksistään uhka- ja

unelmakuvadiskurssi näyttää sen, miten ihmisten ajatukset kaupungista ovat ristiriidassa. Samoin

esimerkiksi etenkin Vapaudenpuistoa käsittelevissä kirjoituksissa on nähtävissä selkeitä vastakkaisia

näkökulmia. On siis selvää, ettei ole olemassa yhtä yhteistä totuutta siitä, kuinka kaupunkia tulee

kehittää. Yleisesti ottaen tyypillinen näkemys on, että kehitys on aina hyvästä. Yhtä tiedettyä on se,

että ihmisellä on taipumus asettua suuria muutoksia vastaan. Kun näiden kahden ristikkäisen

ajatuksen yli päästään, voidaan kaupunkia kehittää eteenpäin niin, että se palvelee ihmisiä aiempaa

paremmin.

Analysoin aineistoa myös kiinnittäen huomiota siihen, minkälaisessa roolissa Joensuun

kaupunkikeskusta mielipiteen kirjoittajille näyttäytyy. Kävi ilmi, että kirjoittajat mielsivät Joensuun

keskustassa sijaitsevat kohteensa kuten esimerkiksi Vapaudenpuiston tai toriparkin julkiseksi

kaupunkiympäristöksi, jota käytetään nimenomaan asiointitarkoitukseen. Kukaan kirjoittajista ei

puhunut kaupunkikeskustasta asuinympäristönä, vaikka se on monille ihmisille myös sitä. Sen sijaan

useammassa kirjoituksessa kiinnitettiin huomiota siihen, kuinka kaupunkikeskusta toimii monille

käynti- ja turistikohteena.

Huomion arvoista on, että selvästi valtaosa kirjoituksista suhtautuu kyseisiin kaupunkisuunnittelun

muutoksiin kriittisesti. Osa kirjoittajista vaatii kokonaan muutossuunnitelmista luopumista, osa

nostaa esiin seikkoja, jotka katsoo huonoiksi puoliksi ja osa tuo vain muuten ilmi epäilyksensä

suunnitelmien kannattavuuden suhteen. Tämä ei ole mitenkään odottamatonta, vaan sitä voi pitää

ihmiselle luontaisena tapana reagoida suuriin, elinympäristöä koskeviin muutoksiin. Elinolosuhteita

muuttavat suunnitelmat herättävät usein spontaania kansalaisaktiivisuutta, vaikka tämän tutkimuksen

aineiston muutokset eivät olekaan lähellekään suurimmasta päästä, mitä ihmisen elinympäristölle

voidaan tehdä (Syrjänen 2005, 74).

Merkille pantavaa ja mielestäni yllättävääkin aineistossa on se, että Joensuun kaupunkikehitykseen

liittyvissä kirjoituksissa jokainen kirjoittaja asettaa sanansa hyvin yleiselle tasolle, koettaen näin antaa

objektiivisen vaikutelman. Kyse voi olla kirjoittajan retorisesta valinnasta. 17:stä kirjoituksesta

yhdessäkään kirjoittaja ei tuo esiin sitä, kuinka hän itse henkilökohtaisesti käyttää kaupunkia: liikkuu

45

siellä ja käyttää sen palveluita. Yhdessäkään kirjoituksessa kirjoittaja ei minä- muodossa kerro, miten

hän haluaisi liikkua kaupungilla tai kuinka haluaisi sitä hyödyntää. Sen sijaan kirjoittajat ovat

yleistäneet viestinsä niin, että se kuulostaa yleisemmältä mielipiteeltä ja enemmän faktalta. Näin he

voivat ajatella sillä olevan enemmän painoarvoa kuin yhden ihmisen kokemuksella. Tämä on

mielestäni myös harmi, sillä nyt kirjoitusten kirjoittajat kuulostavat kaikkitietäviltä faktojen

esittäjiltä. Kokemukset ovat kuitenkin niitä, jotka vetävät toisia ihmisiä puolelleen.

Aineistostani kävi nopeasti ilmi myös se, että kirjoittajat haluavat uskoa siihen, että heidän

mielipiteensä kuunnellaan ja että heillä näin on todellinen mahdollisuus vaikuttaa

kaupunkisuunnitteluun. Mielipidekirjoituksen kirjoittaminen kaupunkikeskustan kehityksestä on

kaupunkipuheen tuottamista, jolla on selvä roolinsa kaupunkisuunnittelussa.

Joensuuhun ja kaupunkisuunnitteluun liittyen jatkotutkimuksen paikka voisi olla kaupunkilaisten

suhtautuminen Pohjois-Karjalan Osuuskauppaan. Tässä tutkielmassa PKO nousi kirjoituksissa usein

esiin toimijana, joka rakennutti toriparkin. PKO on Joensuussa nykyään koko ajan keskeisempi

kaupunginkehittäjä. Osuuskaupalla on esimerkiksi selvä ote kaupungin vähittäiskauppa- ja

ravintolatarjonnassa. Nyt kun PKO on lähtenyt mukaan myös kaupunkisuunnitteluun, on selvää, että

osuuskaupalla on selkeä rooli kaupungissa myös muuna kuin ravintola- ja kauppapuolen toimijana.

Vaikka PKO on saanut kaupungissa paljon aikaan, ei kaupunkilaisten suhtautuminen ole aina

positiivista. Kuten tässäkin tutkielmassa kävi ilmi, PKO:n toimet herättävät myös närää ja etenkin

pelkoa siitä, että suuri toimija vie elintilaa pienemmiltä. Mielenkiintoista olisikin tutkia sitä,

minkälaisena kaupunkilaiset näkevät Pohjois-Karjalan Osuuskaupan roolin ja miten he siihen

suhtautuvat.

Tässä pro gradu -tutkielmassa olen tarkastellut kansalaisvaikuttamista mielipidekirjoitusten kautta.

Mielipidekirjoitukset ovat nykyään etenkin nuoren ihmisen korvaan vanhahtava tapa ottaa kantaa

asioihin. Mielipidekirjoitukset eivät kuitenkaan suinkaan ole vielä kuopattu ja unohdettu tapa

vaikuttaa. Oikeastaan kirjoitukset saavat tänä päivänä vielä aiempaa enemmän yleisöä, sillä sen

mukana, kun sanomalehdet julkaisevat yhä enemmän ja enemmän lehtiensä sisältöä internetissä,

myös mielipidekirjoituksia julkaistaan lehtien verkkosivuilla.

Etenkin internet ja sosiaalinen media ovat kuitenkin ajamassa kovaa ohi perinteisistä tavoista

vaikuttaa. Tämä näkyy radikaaleimmin siinä, että äänestysprosentit ovat olleet laskussa jo pitkän

aikaa ja etenkin nuoria on vaikea houkutella uurnille. Sosiaalisessa mediassa vaikuttamisessa on myös

huonot puolensa ja on mielenkiintoista nähdä, mihin koko sosiaalinen media tulee kehittymään.

46

Sosiaalinen media ei ole kuitenkaan kansalaisvaikuttamisen suurin uhka, vaan väitän sen olevan

ihmisten kiireisyys: kansalaisvaikuttaminen vaatii resursseja, joita ihmiset eivät koe enää omaavan.

Kuten Hannu Nieminenkin on todennut (2004, 123), kansalaisvaikuttamisen tulevaisuus on kiinteästi

yhteydessä kansalaisten ja yhteisöjen käytössä oleviin resursseihin. Kuten kansalaisvaikuttamista

sosiaalisessa mediassa käsittelevässä luvussa vertasin, internetissä kevytvaikuttaminen on helppoa ja

hyvin vähän resursseja vievää. Eri asia on, mikä vaikutus tällaisella vaikuttamisella on. Joskus se voi

olla hyvinkin suuri, kuten #metoo-kampanjan aikana nähtiin. Toisinaan se voi olla hyvin vähäistä,

jolloin vaikutusta olisi voinut saada enemmän aikaan jollain perinteisemmällä keinolla.

Internet tuo nykyajan kansalaiselle useita haasteita saada oikeaa tietoa ja sitä kautta muodostaa

kantaansa asioihin. Vastaan voi tulla esimerkiksi valeuutisia, jotka on tärkeää tunnistaa. Toisaalta

ihmiset tuntevat informaatioähkyä siitä, että tietoa tulvii joka puolelta taukoamatta. Huolestuttavaa

on myös se, että etenkin sosiaalisessa mediassa muodostuu helposti oma kupla, kun algoritmit

näyttävät vain omaa kantaa tukevia uutisia. Tässä tiedon viidakossa tulisi löytää oikeat, olennaiset ja

monipuoliset tiedot, joiden varaan voi rakentaa oman mielipiteensä asiasta. Tämän jälkeen voi lähteä

kansalaisvaikuttamaan.

Koska ihmisten tiedonsaamisessa on edellä kuvatun kaltaisia ongelmia, onkin aiheellista miettiä

yleisellä tasolla myös sitä, mihin ihmisten kannattaa antaa vaikuttaa. Yksi esimerkki on Isossa-

Britanniassa toteutettu brexit, jonka jälkeen moni britti kertoi äänestäneensä vastoin parempaa

tietoaan ja katuneensa Euroopan unionista eroamisen puolesta äänestämistä sen jälkeen, kun kuuli

mitä seurauksia sillä on.

Tärkein kysymyksensä onkin se, mitä kansalaisvaikuttamiselle tapahtuu jatkossa. Miten taataan se,

että ihmisillä on vielä tulevaisuudessakin halua valvoa ja sen kautta vaikuttaa yhteiskuntaan?

47

8. LÄHTEET

8.1. kirjalliset lähteet

Ahonen, Sirkka 2006. Ovatko nuoret pettäneet demokratian – vai päinvastoin? Muutos nuorten

kansalaisatiivisuudessa kahden sukupolven välillä. Teoksessa Kansalaisvaikuttaminen ajassa, toim.

Inkeri Ahvenisto ja Kirsi Mäki. Gummerus Kirjapaino Oy, Vaajakoski.

Forsman, Maria, 2004. Kansalaisvaikuttamisen tutkimuskirjallisuuden bibliometrinen analysointi.

Teoksessa Mahdollisuuksien maa: Kartoitusta ja puheenvuoroja suomalaisen

kansalaisvaikuttamisen tutkimuksesta. Oikeusministeriön julkaisuja 10/2004. Edita Prima Oy.

Hölttä, Kalevi, 2013. Kansalaistoiminta. Lailliset oikeudet. Into Kustannus Oy, Inprint.

Idström, Anna, 2016. Katsaus demokratiaa ja osallisuutta käsittelevän keskustelun nykytilaan.

Tutkimuskautsauksia 2016/13, Helsingin kaupunki.

Jokinen, Arja, Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero 1993. Diskurssianalyysin aakkoset. Tampere,

Vastapaino.

Jokinen, Arto 2004. Diskurssianalyysin kourissa: Sotilasteksteissä muotoutuva miehisyys.

Teoksessa Feministinen tietäminen, toim. Marianne Liljeström, Vastapaino. Jyväskylä.

Julkunen, Raija 2006. Kuka vastaa? Hyvinvointivaltion rajat ja julkinen vastuu. Vaajakoski, Stakes.

Keränen, Tiina, Mäkitalo, Marja-Riitta 1987. Suomalaisen osallistumiskäytännön

yhteiskuntateoreettinen tulkinta. Tampereen yliopisto, Tampere.

Laakkonen, Karoliina, Mustikkamäki, Nina 2000. Kaupunkitila, -pelko ja -suunnittelut. Tampereen

yliopisto, Tutkimuksia Sarja B 72 /2000. Tampereen yliopistopaino.

Marshall, T.H 2014. Citizenship and Social Class. Teoksessa The Welfare State Reader (toim.)

Christopher Pierson, Francis G. Castles, Ingela K. Naumann. 2014, Polity Press.

Mykkänen, Jyri, Borg, Sami 2013. Internet ja sosiaalinen media vaaleissa. Teoksessa

Demokratiaindikaattorit 2013. Selvityksiä ja ohjeita 52/2013, Oikeusministeriö.

Niemelä, Seppo 2012. Aktiivisen kansalaisuuden perusaineksia. Kansalaisyhteiskuntalehti 1/2012,

64-69.

48

Nieminen, Hannu 2004. Kansalaisvaikuttaminen mediayhteiskunnassa – puheenvuoro tutkimuksen

tarpeista. Teoksessa Mahdollisuuksien maa: Kartoitusta ja puheenvuoroja suomalaisen

kansalaisvaikuttamisen tutkimuksesta. Oikeusministeriön julkaisuja 10/2004. Edita Prima Oy.

Nevalainen, Jaana 2004. Tilapelin tiedonpolitiikat – kamppailu kaupunkikeskustan muutoksesta.

Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteiden julkaisuja. Joensuun yliopistopaino.

Puusa, Anu & Juuti, Pauli (toim.) 2011. Menetelmäviidakon raivaajat: Perusteita laadullisen

tutkimuslähestymistavan valintaan. Hansaprint.

Suominen, Jaakko, Östman, Sari, Saarikoski, Petri & Turtiainen, Riikka 2013. Sosiaalisen median

lyhyt historia. Gaudemus

Tammilehto, Olavi (toim.) 1989. Kun edustajat eivät riitä. Kansalaistoiminnan opas. WSOY, Juva.

Tuomi, Jouni, Sarajärvi, Anneli 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki, Tammi.

8.2. Internet-lähteet

Hankala Mari(2011): Sanomalehdellä aktiiviseksi kansalaiseksi? Näkökulmia nuorten

sanomalehtien lukijuuteen ja koulun sanomalehtiopetukseen. Jyväskylän yliopisto.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/25804/9789513941840.pdf?sequence=1&isAllowed=

y

Luettu 20.3.2017

Harju, Aaro 2005. Kansalainen-kansaisuus.

http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/kansalaisyhteiskunta/kansalainen_-_kansalaisuus

Luettu 27.2.2018

Hokkanen Laura, Liikanen Veli 2010. Vaikutusvaltaa! Kohti kansalaisvaikuttamisen uusia areenoja.

Mikkelin ammattikorkeakoulu, tutkimuksia ja raportteja 51.

Luettu 10.9.2018

Karjalaisen uutinen Joensuun kaupungin mobiilisovelluksesta:

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/138280-joensuu-aktivoi-

kaupunkilaiset-mobiilisovelluksella

Luettu 25.4.2017

49

Katisko, Marja 2011. Kansalaisuus työyhteisön arjessa. Maahanmuuttajien kertomuksia

työelämästä. Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden julkaisuja 2011:9.

https://core.ac.uk/download/pdf/14921917.pdf

Luettu 10.3.2017

Lehtonen, Pauliina 2013. Julkisesti uskottavat: Kansalaisten kokemuksellinen tieto ja

performatiiviset osallistumiskäytännöt. Acta Universitatis Tamperensis. Tampere University Press.

http://tampub.uta.fi/handle/10024/67991

Luettu 10.3.2018

Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999/132. Finlex.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990132#L1P6

Luettu 11.2.2019

Metsämuuronen, Jari (toim.) International Methelp Oy, 2011.

Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö [verkkojulkaisu].

ISSN=2341-8699. 2016. Helsinki: Tilastokeskus

http://www.stat.fi/til/sutivi/2016/sutivi_2016_2016-12-09_tie_001_fi.html

Luettu 15.11.2018

Niemelä, Seppo, Wakeham, Maria 2007. Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman loppuraportti.

Oikeusministeriön toiminta ja hallinto 2007:20.

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/76042/omth_2007_20.pdf?sequence=1&i

sAllowed=y

Luettu 11.1.2019

www.kuntalaisaloite.fi

Luettu 18.10.2018

www.kansalaisaloite.fi

Luettu 18.10.2018

Palsa, Lauri 2016. Käsitteellisestä hajanaisuudesta medialukutaitojen moninaisuuteen, teoksessa

Monimuotoinen mediakasvatus (toim. Pekkala, Leo, Salomaa, Saara & S. Spizak). Kansallisen

audiovisuaalisen instituutin julkaisuja 1/2016.

50

Luettu 19.11.2018

Pynnönen, Anu 2013. Diskurssianalyysi: Tapa tutkia, tulkita ja olla kriittinen. Jyväskylän

yliopisto.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/42412/978-951-39-5471-0.pdf?sequence

Luettu 11.2.2019

Remes, Liisa 2011. Diskurssianalyysin perusteet. Teoksessa Laadullisen tutkimuksen käsikirja.

Opetushallitus, perusopetuksen opetussuunnitelman ydinasiat:

https://www.oph.fi/download/189273_oph_ops_esite_suomi_lr.pdf

Luettu 17.12.2018

Tutkimuseetinen neuvottelukunta (TENK)

https://www.tenk.fi/

Luettu 11.2.2019