JYSSÄYS OULUN OPKOn JÄSENLEHTI 5/ 2013

2 JYSSÄYS 5/2013

Kristityn kasvun kerrotaan usein tapahtuvan alaspäin kuin kuuluisa

lehmän häntä. Mitä enemmän uskossa kasvaa, sitä paremmin tajuaa oman huonoutensa ja sitä

kautta Jumalan armon valtavuuden. ”En paremmaks' voi tulla, en pyhäks' ollenkaan” lauletaan ja lohduttaudutaan

taivaan toivolla, jossa kurjuus pyyhitään pois. Tällaisten silmälasien läpi luettuna Raamattu voi kuitenkin lievästi sanoen hämmentää.

”Tehkää”, ”pyrkikää”, ”olkaa”, ”pyhittykää”, ”palvelkaa”. Eikö tämä haiskahda lakihenkisyydeltä? Miten meiltä, jotka kasvamme vain syntiemme tuntemisessa, voi odottaa täysisydämistä Jumalan ja

ihmisen palvelemista?

Kristittyjä usein syytetään, ihan syystäkin, siitä että luulemme olevamme parempia kuin muut. Moni kiirehtii puolustukseksi vakuuttamaan, että

emme ole, olemme ihan tasan yhtä huonoja kuin kaikki muutkin, ja juuri siksi tarvitsemme armoa (lue itsekehu: olen yhtä huono kuin sinä, mutta

sinua fiksumpi koska ymmärrän sen). Tällainen ajattelu on oikeastaan aika mukavaa, koska se antaa tekosyyn olla edes yrittämättä. Tekisi

kuitenkin mieli hieman muokata tätä puolustusta: en ole parempi kuin muut, ja pyydän sitä anteeksi.

Emme ole kristittyjä siksi että olemme parempia ihmisiä, mutta meidän pitäisi olla parempia siksi että olemme kristittyjä. Siis ei luulla olevamme, vaan todella olla, nöyryys mukaan lukien. Vuorisaarna,

uuden Jumalan valtakunnan laki, huipentui käskyyn olla täydellinen. Se asettaa jokaisen ihmisen oikealle paikalleen

Jumalan armon varaan. Sie on kuitenkin myös todellinen päämäärä, mikä kerran tulee todeksi. Sitä kohti meidän tulisi

pyrkiä kulkemaan jo tässä elämässä, mutta Luojan kiitos Hänen armossaan ja voimassaan. Ennen kaikkea Jeesus korosti rakkautta. Ihmisillä on

taipumus nostaa muita asioita rakkauden edelle, mutta

arvokkaatkin asiat ovat arvottomia ilman sitä.

Keskinäisestä rakkaudesta meidät tunnetaan Hänen

opetuslapsikseen ja taivaallisen Isämme lapsiksi.

Eikö se olisikin oman luulotellun paremmuuden sijaan ominaisuus,

josta kristityt todella kannattaisi tuntea?

Kaisa

Pyrkikää aina tekemään hyvää... (1 Tess. 5:15)

jyssäys 5/2013 3

Hyvepoliitikko

"Neljä inhimillistä päähyvettä, jotka jo Platon aikoinaan määritteli, ovat viisaus, oikeudenmukaisuus, rohkeus ja itsehillintä. Näistä kardinaalihyveistä nousevat kaikki muut hyveet, joista johtajuuden yhteydessä on mainittava kaksi: itsehillinnän päähyveeseen nojautuva suurisieluisuus ja nöyryys, joka puolestaan nojautuu rohkeuden päähyveeseen."

Johanna Davies 9.2.2009 Hyvejohtajuus-verkkolehti

Rakastamisen kriisi

"Hyveet opettavat ”näkemään” selvästi, pitämään hyvää hyvänä ja pahaa pahana. Tämä auttaa valitsemaan oikein ja käyttämään vapautta hyvin. Silloin sitoutuminen on helpompaa ja aito rakastaminen tulee helpommin mahdolliseksi esimerkiksi siksi, koska silloin ihminen aidosti tahtoo rakastaa ja toimia sen mukaisesti."

Santi Martinez 11.5.2009 Hyvejohtajuus-verkkolehti

"Niinistön mukaan kristillisten hyveiden vaaliminen kuten lähimmäisenrakkaus, toisten kunnioitus ja yhteisvastuu eivät ole vanhanaikaisia arvoja.Yhteiskunnan lainsäädännön ja kirkkojärjestyksen välillä ilmenevien hankauksien kohdalla Niinistö katsoo, että Suomen lakia on noudatettava.- Näin sanoo minussa koulutettu tuomari ja oma oikeudentunto. Hankauskohdissa on pyrittävä etsimään eettinen ja oikeudenmukainen lakia noudattava ratkaisu. Pidän myös hyvänä, että kirkko omalta arvopohjaltaan tuo esille ratkaisuvaihtoehtoja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yhteisen keskustelun kautta monet vaikeatkin kysymykset voidaan ratkaista."

www.seurakuntalainen.fi

JYSSÄYS 5/2013

Jyssäys on Oulun ev.lut. Opiskelija- ja koululaislähe-tys ry:n (Oulun OPKO) jul-

kaisu. Lehdestä on ilmestynyt ainakin 39 vuosi-kertaa. Jyssäys ilmastyy 7 kertaa lukuvuoden aika-na, ja painoksen koko on noin 400. Lehti jaetaan il-maiseksi kaikille kiinnostu-neille, tilauksen voi tehdä puhelimella tai sähköpos-

titse.

Toimituksen osoite:Torikatu 9 A 32, 90500 Oulu

www.opko.fi/oulu jasenlehti. toimitus@

gmail.com

Lehden painopaikka:Oulun Kopiokeskus

Yhdistyksen työntekijä:Antti Leinonen

antti.leinonen@opko.fi

Vast. päätoimittaja:Antti Leinonen

Päätoimittaja:Kaisa Niemi

Taitto:Anne Leskelä

Kansikuva:Marjukka Saarelainen,

Kiitokset:Niilo Väätäinen, Satu Sini-kumpu, Matti Jylhä-Ollila, Miika Saari, Saara Kallio-puska, Reetta Ketonen,

Pyhä Jumala

SIELTÄ TÄÄLTÄ

4 JYSSÄYS 5/2013

Kolumni: Niilo Väätäinen

Varpaitten pesuJyssäyksen teema on kristityn hyveet. Allekirjoittanut ei kyennyt kirjoittamaan kolumnia aiheesta. Siksi vaihdettiin luennoitsijaa. Uusi luennoitsija on Lähi-idästä ja luentosalina toimii yläsali."Ymmärrättekö te mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä , teidän herranne ja opettajanne olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat." Joh 13

Luento on päättynyt ja käynnissä on pitkä kahvitauko, jonka aikana aivot sulattelevat tekstiä:"Hyvä Jumala pesi 12 pahan ihmisen jalat muinoin Jerusalemin laitakaupungilla. Se tekee 120 varvasta, 96 varvasväliä ja 24 jalkapohjaa. Varmasti oli pölyä ja hilsettä, ehkäpä jollakin oli psoriaasi ja toisilla jalkasieni eli tinea pedis jalassaan. Känsiä löytyi ja hiertymiä ihan varmasti. Jotkut estelivät pesua. Lopulta tuli kuitenkin puhdasta. Jalkojen pesusta ei katolinen kirkko tehnyt sakramenttia, mutta sillä on tapahtumana iso merkitys varsinkin meille urbaanikristityille. Tilaisuudessa hyvä Jumala alentuu meidän varvasväliemme puhdistajaksi ja kertoo salaisesta viisaudesta, jonka mukaan meidänkin tulee puhdistella toinen toistemme varvasvälejä. Olisin halunnut istua tuossa pöydässä kauan sitten. Odottaa kun vuoroni lähenee ja lopulta koittaa. Jeesus riisuu ensin vasemman sukkani, sitten oikean sukkani, kierii housunlahjetta ylöspäin rullalle ja lopulta aloittaa pesemisen. Olo olisi varmasti hyvin nolostunut tai kiusallinen, mutta jollakin tavalla turvallinen. Pesun jälkeen seuraa vielä kuivaus Jeesuksen omalla vaatteella, joka roikkuu vyötäisillä. Sitten nuo sanat, jossa kysytään teon merkitystä ja sisäistämistä tulevan kristinuskon patriarkoilta."

jyssäys 5/2013 5

Mielestäni tämä on luento kristityn hyveistä, jossa hyvä Jumala sulaa rakkauttaan pesee likaisten lastensa varpaat(ja myöhemmin synnit), kehottaen meitä toimimaan samoin toisiamme kohtaan. Nöyryys, ahkeruus, kärsivällisyys, armollisuus, lempeys jne ovat Jeesuksen ominaisuuksia, jotka loistivat valoaan yläsalin hämärässä. Samat ominaisuudet heijastuivat Paavalista kun hän hoiti seurakuntiaan Raamatun lehdillä kiusauksissa ja vastuksissa. Sama valo heijastuu toivon mukaan Oulun kristityistä opiskelijoista vielä nykyään vaikkapa Linnanmaan kampuksella tai Rotuaarin kahvilassa erilaisissa kohtaamisissa.

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil 2

6 JYSSÄYS 5/2013

Meillä on harjoiteltu vauvan kanssa elämistä nyt puolen vuoden verran. Kuten arvata saattaa, pitäähän siitä jotain kirjoittaa. Monena aamuna nousen ylös ja otan jo heränneen Maijamme aamupalakaveriksi. Äiti saa vielä hetken huilata. Kun Maija-vauva sitten istuskelee sitterissä, mönkii lattialla tai pöydällä, niin isä yrittää samalla saada puuron syötyä ja lehden luettua. Varsinkin sitterissä istuminen saattaa käydä sen verran tylsäksi, että pitää olla kasa leluja käden ulottuvilla. Siitä sitten ojennan uuden, kun edellinen on lentänyt lattialle.

Miten pikkutyttö ottaa isän ojentaman lelun vastaan? Yleensä hän haukkoo henkeä ihastuneena ja ojentaa käsiään tavaraa kohti. Joskus jalat vispaavat jo innostuneena, niin että koko sitteri heiluu. Saattaapa säestyksenä olla iloinen kiljahduskin. Seuraavaksi jokainen objekti päätyy tyttäremme suuhun. Tämä kuvaus vastaa myös monessa muussa tilanteessa sitä tapaa, jolla Maija ottaa vastaan sen, mitä äiti tai isä antaa. Pienokaisemme tietää, että se, mitä hänelle annetaan on hienoa, hyvää, ihastuttavaa. Hän tietää, ettei luvassa ole mitään huonoa. Siksi kaiken voi ottaa innokkaasti vastaan.

Innokasta vastaanottamista on myös kristityn elämä. Jumala ei sitä paitsi lue mielenkiintoista mielipidekirjoitusta, kun hän antaa meille lahjojaan. Harkiten Isä antaa uuden aamun, raikkaan syyssään, ensimmäisen aamulla vastaantulevan ihmisen, opiskelukaverit, työtoverit, kahvitauon, tarttuvan biisin radiossa ja vielä päälle kaikki armon aarteet. Siksipä saamme Raamattua avatessamme asennoitua sisäisellä ihastuksella, käsiämme ojentaen. Kaikki tämä on osoitusta Jumalan hyvyydestä.

Kun tämän lehden aiheena on ”kristityn hyveet”, niin ehkäpä tässä voisi olla yksi sellainen: ihastuminen Jumalan lahjoihin. Tällaisessa ihastelussa ei tietenkään tarvitse kieltää, niitä päivän ikäviä asioita. Mutta elämän pohjavireenä voi silti olla ajatus: ”tänään minä saan tarttua Kolmiyhteisen Jumalan minulle varaamiin lahjoihin.”

Antti Leinonen

Arjen teologiaaTällä palstalla katsellaan maailman ilmiöitä teologisin silmälasein.

jyssäys 5/2013 7

Iltaisin kokoonnuimme puolentunnin rukoushetkeen. Vaikka aamujumalanpalvelus ja päivän muut rukoushetket olivat myös tärkeitä hetkiä päivissämme, oli illan hiljentyminen yleensä päivän huipentuma. En tiedä, onko kyse vain minusta, vai onko meidän kaikkien elämä täällä Suomessa pakattu täyteen menoa ja viihdettä niin, että Jumalalle jää vain vähän aikaa. Aktiivisen rukouselämän myötä yhteyteni Jumalaan tuntui aukenevan aivan kuin suuri vuori kaikkea turhanpäiväistä elämässäni olisi siivottu pois tämän yhteyden tieltä. Tajusin, ettei kyse ole koskaan siitä, onko Hän läsnä. Kyse on siitä, olenko minä läsnä. Ja nyt kun olin läsnä, tuntui kuin Jumala olisi koko kesän ajan paukuttanut päätäni – hyvällä tavalla – sanoen: ”Oletko hereillä? Mitä sinä haluat? Oletko sinä löytänyt oman paikkasi?”

Niin, en ehkä aiemmin ole oikein ollut hereillä omien valintojeni suhteen. En todellakaan tiedä vielä mitä haluan. En tiedä mitä haluan elämältäni, kun vaihtoehtoja on niin paljon, varsinkin jos uskaltaa ajatella ”out of the box”. Mutta tajusin, että paikkani on aina tässä ja nyt. Tässä tietokoneen ääressä tai yliopistolla opintojen parissa. En voi tietää, mikä paikkani on viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, sillä elämä muuttuu, minä muutun ja mieleni muuttuu. Tällaiset ajatuksen tuntuivat aluksi pelottavilta, sillä olemmehan tottuneet suunnittelemaan elämäämme yleensä pidempään kuin vuoden päähän. Tiedän vain, että Englannista oli vaikeaa lähteä. Tiedän, että haluaisin palata sinne. En tiedä palaanko, mutta oikeastaan, tarvitseeko minun vielä tietääkään.

Jotkut ajattelevat, että elämä on sattumaa. Toiset, että kohtalo on jo ennalta määrännyt kaikki elämämme vaiheet. Minä tiedän, että Jumala tietää reittini ja Hän pitää minusta huolen, juuri sillä tavalla kuin Hän katsoo parhaaksi. Miten voisinkaan koskaan väitellä Hänen kanssaan siitä, mikä on minulle parhaaksi! Loppujen lopuksi, juuri minä olin se, joka pelkäsi ja joka epäili sitä, miten seikkailullemme kävisi Englannissa. Ja Hän oli se, joka tiesi tasan tarkkaan, että rakastaisin oleskeluani siellä. Mutta kuka tekee lopullisen päätöksen? Kuka määrää minun paikkani elämässä?

En tiedä varmasti. Mutta tiedän, että Jumala tietää kyllä kaiken. Hän avaa ovia ja Hän pitää huolen. Mutta minun pitää uskaltaa ottaa askel ja astua ovesta ulos...

Ella Henriksson Oulun OPKOn hallituksen puheenjohtaja

Olimme mieheni Jannen kanssa viime kesän Poh-jois-Englannissa vapaaehtoisina katolisessa retriit-tikeskuksessa. Pari vuotta sitten en olisi osannut kuvitella itseäni nauttimassa elämästä tiiviissä ka-tolisessa passionisti-yhteisössä, jossa kaikki paitsi oma huone ja mukanani tuomat tavarat olivat yhteistä. Tällainen elinympäristö kun tuntuu hie-man omituiselta meille materiaaliseen hyvään ja individuaalisuuteen kasvaneille länsimaisille. Mei-dät sydämellisesti vastaanottaneet elämän eh-toopuolella olevat munkit ja sisaret olivat aikaisemmin tuntuneet epätodennäköisimmiltä ihmisiltä, joihin olisin koskaan päätynyt luomaan läheisen ystävyyssuhteen.

Vasaran varressa

8 JYSSÄYS 5/2013

KRISTILLISTÄ LUONTEENLAATUA KEHITTÄMÄSSÄTe, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. (Kol. 3:12-15).

Armahtavaisuus, ystävällisyys, nöyryys, lempeys, kärsivällisyys. Kun muutama vuosi takaperin vastaani tuli tällainen luettelo Raamatusta, olisin voinut tiivistää asian ytimen tähän tapaan: ”Siinä kehotettiin kristittyä elämään hyvin. Mutta tiedämme, ettemme kykene tähän täydellisesti. Onneksi Kristus antaa meille synnit anteeksi.” Ajatus on kyllä oikea, mutta se ei tavoita yllä lainatun kohdan varsinaista ydintä, jota nyt ryhdyn etsimään.

Ei pelastavia tekoja, vaan pelastetun tekojaOlen joutunut ravistelemaan itseäni irti sellaisesta ajatusmallista, jossa kaikki Raamatun esittämät hyvät teot nähdään pelkästään osoittamassa syyllisyyttäni ja mahdottomuuttani pelastua omilla teoilla. Monissa kohdin hyvät teot eivät ole esitetty pelastuksen ehtona, vaan pelastuksen

seurauksena. Tämänkään ymmärtäminen ei vielä välttämättä auta. Sillä voin juuttua kehään, jossa näen kyllä, että minut on vapautettu tekemään hyvää, mutta edelleenkin teen pahaa. Niinpä tekoni jälleen vievät minut tunnustamaan syntejäni. En oikein missään vaiheessa pääse miettimään, millaisia hyviä tekoja voisin tehdä. Miten voisin harjaantua hyvän tekemisessä. Tekoni ovat aina epäpuhtaita ja siksi aiheuttavat minulle syyllisyyttä. Mutta tämä ei voi estää sitä, että opettelen kristityn elämää.

Hyödyllinen ajatus näissä painiskeluissani on ollut tämä: ”Kasteessa minut on jo tehty uuden elämän perilliseksi. Jo nyt saan harjoitella tuota elämää.” Ylösnousemuksessa saamme kerran uudet ruumiit ja kaikki tehdään uudeksi. Millaista elämä uudessa luomakunnassa on, sitä minut on jo nyt kutsuttu parhaani mukaan toteuttamaan.

Mitä ovat hyveet?Kolossalaiskirjeen hyvien tekojen luettelo, samoin kuin vastaavat luettelot monissa muissa kohdin ovat luetteloita kristillisistä hyveistä. Mutta mikä on hyve? Hyve on hyvä luonteenpiirre, joka näkyy teoissa. Hyveitä voidaan harjoitella. Kehittämällä hyviä tottumuksia, näistä tottumuksista tulee aikaa myöden pysyviä ominaisuuksia. Sanotaankin, että tottumus on toinen luonto. Antiikin aikana päähyveinä pidettiin Platonin luettelemia viisautta, oikeudenmukaisuutta, kohtuullisuutta ja rohkeutta.

Miten hyveitä sitten kehitetään? Jutun varsinainen juju on siinä, että kyse on

jyssäys 5/2013 9

pienistä askelista ja määrätietoisesta harjoittelusta. Aivan kuten keihäänheittäjä tarvitsee tuhansia toistoja, jotta koko suorituksesta tulisi automaatio tai kuten viulisti harjoittelee tuhansia tunteja saadakseen oikean soiton ”tulemaan selkärangasta”, samalla määrätietoisuudella kehitetään myös hyveitä.

Mutta eikö kristillisessä elämässä ole kyse aitoudesta ja sen hetkisen tuntemuksen mukaan toimimisesta? Eikö kristillinen usko toimi vapaudesta eikä pakosta käsin? Ajatellaanpa vertailun vuoksi jälleen viulistia. Mitä siitä tulee, jos minä otan viulun käteen ja soitan aidosti sitä, miltä minusta sillä hetkellä tuntuu? Luvassa on korvia särkevää meteliä. Vapaus onkin kurinalaisuuden hedelmä. Viulunsoiton vaivaton kepeys syntyy vasta lukemattomien toistojen kautta. Eikä näitä lukemattomia toistoja suoriteta aina aidosta tunteen palosta, vaan usein melko tuskaisestikin. Kun sovellan tätä ajatusta kristityn hyveiden harjoitteluun, en toki tarkoita, että meidän pitäisi kieltää tunteemme. Tunteet on hyvä tunnistaa, mutta ne eivät silti saa määrätä hyveiden kehittämistämme.

Kristityn hyveet, Kristuksen hyveetPalaan vielä tuohon Kolossalaiskirjeen hyveluetteloon. Ennen kuin nostan esiin yksittäisiä hyveitä, kiinnitän huomiota tekstikokonaisuuteen. Tekstikohdassa hyveissä harjaantumisen paikka on seurakunta. Läheisessä yhteydessä helposti tulistutaan, pahoitetaan mieli, asettaudutaan toisen yläpuolelle, jätetään toinen huomiotta jne. Siksi Paavali kehottaa pientä Kolossan seurakuntaa kilvoittelemaan yhdessä kohti kristillisen rakkauden mukaista elämää. Toki näitä hyveitä harjoitellaan ja ne näkyvät myös maailman keskellä. Mutta kristityn elämän malli pitää opetella seurakunnan yhteiselämässä. Niinpä meilläkin tulee olla seurakuntayhteys, jossa yhdessä opettelemme kristillisiä hyveitä.

Kolossalaiskirjeen hyveluettelo ei luonnollisestikaan ole kaiken kattava lista ja tässäkin voin vain esimerkin omaisesti viitata kahteen hyveeseen. Ensin otan esiin sydämellisen armahtavaisuuden. Kun kohtaamme ihmisiä, jotka toheloivat eri asioissa, kuin me itse, tulemme herkästi kylmäkiskoisiksi näitä henkilöitä kohtaan. Heidän virheensä ja taitamattomuutensa on meistä kerrassaan typerää. Kun sätimme mielessämme noita muita, unohdamme taitavasti omat heikkoutemme. Meitä ei ole kutsuttu sättimään, vaan auttamaan toisia; lausumaan rohkaiseva sana, osoittamaan teoillamme, ettemme hylkää. Hyvä harjoitus voisi olla vaikkapa se, että kun toisen tumpelointi ärsyttää, pyrimme joka kerta sanomaan hänelle aidosti rohkaisevan sanan.

10 JYSSÄYS 5/2013

Sählyä torstaisin klo 21-22 Ritaharjun monitoimisalissa (Rita-aukiontie 9)

Oulun OPKOn kirkkopyhä su 6.3. Oulujoen kirkossa

Antti Leinonen

19.2. Nyt tulkitaan - kysy mitä vain RaamatustaAntti Leinonen26.2. Tämä on suuri salaisuus - avioliittoAki Lautamo5.3. Maailma muuttuu - mitä me teemme?Jussi Miettinen12.3. Apologia - puolustanko vai puolostelenko?Antti Leinonen

Toiseksi poimin listalta nöyryyden. Nöyryys on oiva esimerkki keskitien hyveestä. Tien toisella puolen on ylpeyden oja ja toisella itsensä vähättelyn allikko. Nöyryyttä harjoittava pyrkii tuntemaan sekä omat vahvuutensa että heikkoutensa. Hän ei kehuskele osaamisellaan, mutta tarttuu toimeen, kun huomaa, että hänen taitojaan tarvitaan. Hän ottaa kiitoksen ja kehut vastaan vilpittömällä mielen. Nöyrää ei haittaa, vaikka joku muu ”olisi parrasvaloissa”. Hyvää nöyryyden harjoitusta voisi olla esimerkiksi se, että seuraavan kerran, kun jossain tilanteessa etsitään tietyn asian osaajaa, ja jos sinä tiedät tehtävän sinulta hoituvan, sinä rohkeasti ilmoittaudut ilman vähättelyä ja näennäistä nöyristelyä.

Lopuksi vielä alleviivaan sitä, ettei kristillisissä hyveissä ole kyse irrallisesta uskon alueesta. Seurakunta on Kristuksen ruumis (j. 15). Sinä olet Kristuksen jäsen. Siksi sinut on kutsuttu katselemaan, millaisia hyveitä Kristus harjoitti. Armovälineiden avulla Kristukseen yhdistettynä sinäkin saat elämäsi Jeesuksen elämästä. Tulkoon siis tämä elämä näkyviin sinun jäsenissäsi.

11.-13.10. Öppnas här - Kuinka luen Raamattua? OPKOn ja EOn leiri Tervolassa

19.10. Luonnonsuojelu ja kristillinen usko Antti Leinonen

26.10. Taistelu henkivaltoja vastaan Aki Lautamo

2.11. Ei iltaa, OPKOn opiskelijakonffa 31.10.-3.11. Enä-Sepässä

NOSA: Living Bible Pohjoismainen opiskelijakonferenssi 17.-20.10. Kööpenhaminassa

jyssäys 5/2013 11

Sarja

kuva

: Sat

u Si

niku

mpu

12 JYSSÄYS 5/2013

Koska viimeksi olit lähimmäinen jollekin ihmiselle? Koska viimeksi sanoit jotakin ystävällistä ja hyväksyit jonkun ihmisen sellaisena kun hän on? Jumala on antanut meille yhden tehtävän tässä maailmassa, se on rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään. Tavallaan siihen sisältyy kyllä kaksi tehtävää, mutta miksi näiden kummankin tehtävän suorittaminen on joskus niin vaikeaa.

Pari vuotta sitten päätin mennä armeijan tupakaverini suosituksesta Suomen Raamattuopiston Musiikkilinjalle puoleksi vuodeksi päässäni ajatuksia kuten "kai ne kristityt on kuitenkin ihan ok porukkaa" ja "toivottavasti kukaan mun kaveri ei kuule tästä". Vaikka olin toki itsekin saanut kotona kristillisen kasvatuksen, en tiedä koinko vielä silloin olevani varsinaisesti kristitty. Ajattelin kyllä että Jumala voi olla olemassa, mutta en antanut sen vaikuttaa mitenkään elämääni, koska sen lisäksi että olin teinivuosinani muutenkin omaksunut tällaisen ehkä jopa agnostisen maailmankuvan, pelkäsin että varsinainen "uskovaisuus" on jotenkin elämää rajoittavaa ja tekee siitä ankeampaa. Nyt jälkeenpäin ajateltuna voin vain naureskella sille kuinka väärässä olin, ja kuinka päinvastoin asia oikeasti on. Kevään mittaan alkoi nimittäin yhä enemmän tuntumaan, että näissä asioissa on oikeastikin järkeä. Ihmiset linjalla olivat tavattoman vastaanottavia ja ystävällisiä minua kohtaan. Se tuntui aivan uudelta ja käsittämättömältä. Tuntui etten ollut ennen kokenut vastaavanlaista hyväksyntää kaveripiirissäni. Jumalan rakkaus näkyi selvästi heissä.

Musalinjan jälkeen lähdin positiivisin mielin opiskelemaan. Takanani oli ehkä elämäni paras puolivuotinen, ja on ollut mahtavaa kokea samaa Jumalan rakkautta ja huolenpitoa sen jälkeen. Halusin kirjoittaa tämän kaiken siksi, että herättäisin ajatuksia siitä kuinka tärkeä asia lähimmäisenrakkaus on. Lähimmäisenrakkaus voi jopa synnyttää uskoa. Jumala näet toimii ja ilmaisee rakkauttaan meihin lähimmäistemme kautta. Meidän tulisi siis yhä enemmän pitää huolta siitä, ettemme kuluttaisi liikaa energiaa oman elämämme vatvomiseen ja murehtimiseen, vaan sen sijaan keskittäisimme enemmän aikaa lähimmäisillemme, heidän kanssaan ajan viettämiseen ja heidän kuuntelemiseensa. En väitä että tämä olisi helppoa, etenkin kun suomalaisessa kulttuurissa ystävällisyyden osoitusta etenkin tuntemattomia kohtaan pidetään useimmiten vain outona ja pelottavana. Haluan vain että seuraavan kerran kun törmäät johonkin tuttuusi jonka kanssa vietät harvoin aikaa, oli hän sitten uskovainen tai ateisti, mukava tai ärsyttävä persoona, kutsu hänet vaikka kahville. Tällaiset pienet asiat merkitsevät ihmisille yleensä enemmän kuin saatamme arvatakaan ja näin Jumala pääsee tekemään työtään meissä. "Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." (Matt. 25:40). Jumala rakastaa meitä joka tapauksessa, mutta osoittaessamme rakkautta lähimmäisellemme, saamme mahdollisuuden osoittaa rakkauttamme ja kiitollisuuttamme myös Jumalaa kohtaan.

Miika Saari

jyssäys 5/2013 13

Opiskelijaillat alkoivat ensimmäistä kertaa minun työntekijäaikanani jo elokuun puolella. Kuun taite oli nyt sellaisella kohdalla, että syyskuun ensimmäinen lauantai tuntui hiukan myöhäiseltä. Tähän mennessä pidetyt neljää iltaa on aloitettu iloisen puheensorinan keskeltä. Joka illassa on syksyiseen tapaan ollut uusia, ja kävijäkeskiarvokin on hieno 26. Opetusten suhteen olen havainnut, että moni opiskelija on oivaltanut jotain uutta. Tämä tunne oli vahva myös oman opetukseni äärellä, jossa mietimme kuinka lause: ”Jumala on rakkaus”, avautuu Kolminaisuuden kautta.

Syyskuun viimeisellä viikolla on pyöräytetty käyntiin kaksi uutta raamattupiiriä. Toinen on perinteisempi suomenkielinen raamis ja toinen vaihtareille tarkoitettu englanninkielinen piiri. Itse olen jo jonkin aikaa haaveillut kansainvälisestä piiristä ja nyt myös vetovastuuasiat järjestyivät. Aika näyttää miten piirit jatkuvat. Tässäpä olisi hyvä rukousaihe.

Syksyn alku on ollut aktiivista myös tavoittan toiminnan osalta. Syyskuussa on toteutettu kolme operaatiota. Yliopiston järjestöpäivässä olimme yhdessä monen muun järjestön kanssa esittelemässä OPKOn ja muiden opiskelijajärjestöjen toimintaa. Kuun puolivälissä jalkauduimme yliopistolle yhdessä EOn ja 3K:n kanssa kutsumaan opiskelijoita kunkin järjestön iltoihin. Tämä tempaus oli kaksipäiväinen, ja jaoimme kutsuja sekä Linnanmaan keskusaulassa että humanistipäädyssä. Kuun lopussa oli vuorossa tavoittavan VIP-lehden jako-operaatio, jonka aikana reilut parituhatta lehteä tipautettiin opiskelijoiden postilaatikoihin.

Kaikki edellisessä kappaleessa mainitut tempaukset toteutettiin yhdessä jonkun muun järjestön kanssa. Yhteisvoimin olemme järjestämässä myös leiriä 11.-13.10. Kun viimeksi yritimme järjestää OPKOn voimin leiriä pari vuotta takaperin, ei osallistujia tullut tarpeeksi. Nyt leiri järjestetään yhdessä Oulun ja Rovaniemen EOn kanssa. Heilläkin viime kevään leiri kariutui osanottajamäärän vähyyteen. Nyt leirille on jo 30 ilmoittautunutta, ja ilmoittautumisaikaakin tätä kirjoitettaessa vielä yli viikko jäljellä. Ehkäpä saamme Tervolan seurakunnan leirikeskuksen 40 paikkaa täyteen.

Antti

Rukouksiinne jääden

14 JYSSÄYS 5/2013

Pähkinänkuoressa

Raamatunpaikka nyt: PsalmitSitkein korvamato: Küssen verboten (saksan auskultoijat soittivat senpäivänavauksessa)Mikä vuodenaika: KesäLempiruoka: Äidin tekemä kanariisivuokaRaahe vai Oulu: Ei tähän voi vastata! Raahe on ihana pikku paikka, mutta Oulussa on tällä hetkellä kaverit ja sosiaalinen elämä.

Reetta Ketonen on kotoisin pienestä merenrantakaupungista Raahesta ja hänen puheestaan kuultaa syvä kiintymys kotikontuihinsa. Uskovan perheen tyttärenä Reetta pääsi tutustumaan jo pienestä pitäen seurakunnan toimintaan pyhäkoulussa, iltapäiväkerhossa ja perheraamiksissa.Iltarukoukset kuuluivat jokapäiväisiin rutiineihin ja arjessa usko tuntui aina taustalla.

Eläväisessä Raahen seurakunnassa oli paljon nuorille suunnattua toimintaa, lähes jokaiselle illalle jotakin, ja se nielaisi tytön mukanaan. Ystävätkin ramppasivat

nuortentoiminnassa ja opetus oli ravitsevaa. Siinä ympäristössä usko sai kasvaa turvallisesti. Myös vastuutehtäviä Reetta sai kannettavakseen kerho-ohjaajan hommista isosen tehtäviin.

Ensimmäinen vuosi Oulussa ei ollut turvaton ja yksinäinen, sillä monetystävät Raahesta muuttivat Reetan mukana Ouluun opiskelemaan. Ensimmäinenasuntokin tuli jaettua hyvän raahelaisystävän kanssa.Opiskelijaseurakunnissa ei tullut käytyä kovin säännöllisesti, sillä vanhatystävyyssuhteet täyttivät sosiaalisen elämän ja Raaheen oli helppo mennäviikonloppua viettämään tuttuun seurakuntaan ja perheen pariin.

Toinen vuosi toi puolestaan paljon uutta tullessaan, sillä Reettapakkasi tavaransa ja lähti Saksaan vaihtoon opiskelujen merkeissä. Hiemanujosta Reetasta oli hurjaa joutua aivan uuteen kaupunkiin. Onneksiseurakunta löytyi helposti, sillä Reetta oli ottanut etukäteen yhteyttä SMD:hen (Opiskelija Missio Saksassa) ja ilmoittanut tulostaan. Yhteiskristillinen seurakunta otti

jyssäys 5/2013 15

hänet avosylin vastaan ja tarjosivaihdon ajaksi hyvän hengellisen kodin.

Vaihtovuosi kasvatti, kun piti pärjätä yksin vieraassa maassa.Seurakunnassa kristittyjen yhteys sai aivan uuden merkityksen. Siellä olitekemisen meininki ja Reetasta oli avartavaa nähdä, miten seurakuntalaisetiloisina omistautuvat sille, mitä tekivät. Pois lähteminen oli yksinkertaisesti kamalaa. "Muistan vieläkin, miten itketti, kun junan ovet sulkeutuivat ja saksalaiset ystävät jäivät asemalle." KööpenhaminassaReetan ikävä hieman lientyi, kun hän haistoi meren suolaisen tuoksun. Setoi mieleen pienen merenrantakaupungin Oulun kupeesta. Ja entisenkämppiksen häät järjestelyineen odottivat.

Viime syksynä ovet avautuivat eri tavalla Oulun opiskelijaseurakuntiin, kun OPKO ja 3K alkoivat tuntua omilta. "Meidän raamis on kyllä paras. Se on asia, joka rentouttaa ja tuo hyvän mielen."Arkeen kuuluu opiskelijailtojen lisäksi sunnuntaisin Luther Säätiön messu ja satunnaiset harrastukset. Käsillä tekeminen onnistuu Reetalta luonnostaan ja hän nauttii pianonsoitosta, piirtämisestä ja askartelusta, sillä ne saavat mielen onnelliseksi.

Usko ja Jumala antavat Reetan elämälle

tärkeimmän merkityksen ja auttavat elämään vapaammin ilman suorittamista. Jesajan kirjassa luvussa 53:4-5 sanotaan kaikki tarpeellinen: " Ja kuitenkin hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet." Siihen ei voi itse lisätä mitään.

Saara Kalliopuska

- viisautta ja voimia alkaneen syksyn haasteisiin

- siunausta uusille opiskelijoille- taitoa ja kärsivällisyyttä rakastaa lähim

mäisiäm

me

Kiitos- kesän töistä, levosta ja virkistyksestä- ovien avautum

isesta opiskelu- ja työpaikkoihin- ystävistä, perheistä ja läheisistä, niistä vaikeistakin

Pyydämm

e