JULKAISUSARJA B : Raportit - EPSHP · 2019-04-15 · ESA-PETRI NURMELA JULKAISUSARJA B : Raportit...
Transcript of JULKAISUSARJA B : Raportit - EPSHP · 2019-04-15 · ESA-PETRI NURMELA JULKAISUSARJA B : Raportit...
ESA-PETRI NURMELA
JULKAISUSARJA B : Raportit
Hoitotyön rakenteinen kirjaaminen– Hankeraportti
Etelä-Pohjanmaansairaanhoitopiiri
Julkaisun tekijä:Esa-Petri Nurmela, osastonhoitaja, vastuuyksikköjohtaja
Ohjaustyöryhmä:Esa-Petri Nurmela, osastonhoitaja, vastuuyksikköjohtaja, hankevastaavaTeija Ollikainen, ylihoitaja (ad. 30.6.2017), puheenjohtajaMerja Sankelo, opetusylihoitajaAila Mäki-Rajala, ylihoitajaMaija Aho, laatupäällikköKristiina Aukeala, osastonhoitajaMarkku Stenman, tietohallintopäällikköHeli Tunturi-Kemppainen, ylihoitaja (1.8.2017 alkaen)Päivi Leikkola, ylihoitaja (ad. 30.6.2017
Julkaisuvuosi 2018JULKAISUSARJA B: Raportit
ISSN 1798-7032 (verkkojulkaisu)
Masennuspotilaiden omahoitoryhmät terveyskeskuksessa
Tutkimus pitkäaikaista masennusta sairastavien potilaiden omahoitoryhmän
vaikuttavuudesta hyvinvointiin
Ulla Kampman ja Kristiina Tähtinen 2018
Julkaisusarja: Raportit
Aikuispsykiatrian toimintayksikkö
2
TIIVISTELMÄ
KAMPMAN ULLA JA TÄHTINEN KRISTIINA:
Masennuspotilaiden omahoitoryhmät terveyskeskuksessa. Tutkimus pitkäaikaista masennusta
sairastavien potilaiden omahoitoryhmän vaikuttavuudesta hyvinvointiin
Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, hyötyvätkö pitkäaikaisesta ja toistuvasta masennuksesta
kärsivät potilaat omahoitoryhmään osallistumisesta. Tutkimuksen avulla pyritään kehittämään
masennuksesta kärsiville henkilöille kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin vaikuttava hoitomalli, joka on
toteutettavissa psykiatristen sairaanhoitajien ja koulutettujen kokemusasiantuntijoiden ohjaamana.
Tutkimuksessa olivat mukana Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen pitkäaikaisesta tai
toistuvasta masennuksesta kärsivät henkilöt, jotka saivat ryhmämuotoista hoitoa ja osallistuivat
omahoitoryhmiin. Työssä perehdytään seuraaviin käsitteisiin: Masennus, toistuva masennus,
pitkäaikainen masennus, ryhmäterapia, kognitiivinen käyttäytymisterapia, hyväksymis- ja
omistautumisterapia, omahoitomalli, elämänlaatu ja terveyshyötymalli. Aineiston tilastollinen
käsittely ja analyysi tehtiin SPSS-ohjelmalla. Analyysissa vertailtiin vastaajien alkutilannetta kuuden
kuukauden seurantaan nähden ja tällä tavalla tutkittiin ryhmähoidon vaikuttavuutta masennuksen
hoidossa.
Tutkimuksen päätuloksina osoitettiin, että masennuksen omahoitoryhmään osallistuneilla ei todettu
merkitsevää muutosta psyykkisessä oireilussa, mutta toimintakyvyssä todettiin merkitsevää
kohenemista. Myös aiempi itsetuhoisuus liittyi vähäisempään toimintakyvyn paranemiseen
omahoitomalliin osallistuneilla, jonka perusteella nykyistä hoitomallin sisältöä tulee kehittää siten,
että heille voitaisiin tarjota erillinen tähän ilmiöön liittyvä interventio. Mallin käyttöönottoa tulee
suosia suunniteltaessa pitkäaikaisesti masentuneille nykyisessä perusterveydenhuollossa ja tulevan
Sote-järjestelmän hyvinvointikeskuksissa järjestettävää pitkäaikaissairaiden kuntoutusta ja hoitoa.
Tämän tutkimuksen perusteella omahoitomallia voidaan alustavasti suositella osaksi
hyvinvointikeskusten psykiatrista palveluvalikoimaa. Nyt saadun vahvan hoitonäytön varmistaminen
on aiheellista laajemman potilasotoksen käsittämässä tutkimuksessa.
Asiasanat: masennus, toistuva masennus, pitkäaikainen masennus, ryhmäterapia,
kognitiivinen käyttäytymisterapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia, omahoito,
elämänlaatu
3
ABSTRACT
The purpose of the thesis is to find out whether patients with long-term and recurrent depression
benefit from participation in the self-care groups. The aim of the research is to develop to develop a
holistic care model for people with depressive disorders that can be implemented under the guidance
of psychiatric nurses and trained recovery specialists.
The study included people from Southern Ostrobothnia Hospital District region with long-term or
recurrent depression who participated in self-help groups. The thesis deals with the following key
concepts: depression, recurrent depression, long-term depression, group therapy, cognitive behavioral
therapy, acceptance and commitment therapy, self-service model, quality of life and health benefit
model. The statistical processing and analysis of the data was done with the SPSS software. The
analysis compared the baseline status of the respondents with the six-month follow-up information
and thus evaluated the effectiveness of self-help groups in the treatment of depression.
The main results of the study showed that no significant change in psychological symptoms was
observed in the depression self-help group, but significant improvement was found in the level of
functioning. Previous suicidal behavior was also associated with a lower degree of functioning, which
should be noted in developing the content of the current treatment model so that a separate
intervention related to this phenomenon can be provided. The introduction of the model should be
favored in the long-term planning of rehabilitation and treatment of long-term illnesses in the current
primary health care and in the future welfare centers of the social and health care system. Based on
this study, the self-care model can be provisionally recommended as part of the psychiatric service
range of welfare centers. The currently found strong therapeutic effect should be warranted in a larger
patient study.
Key words: depression, recurrent depression, long term depression, group therapy, cognitive
behavioral therapy, acceptance and commitment therapy, self-help, quality of life
4
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ................................................................................................................ 5
2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT ......................................................................... 7
2.1. Masennuksen ryhmäterapiana toteutettavan kognitiivisen .................................. 7
käyttäytymisterapian tuloksellisuus ............................................................................ 7
2.2 Vertaistuki ja kokemusasiantuntijuus .................................................................. 8
2.3. Vertaisryhmien käyttö masennuksen hoidossa .................................................... 9
2.4. Vertaisryhmät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (MATOR – hanke) ...... 10
2.5 Elämänlaatu ....................................................................................................... 11
3 TARKOITUS, ONGELMAT JA TAVOITE ............................................................ 12
4 METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT .................................................................. 13
4.1 Tutkimusasetelma .............................................................................................. 13
5 TOTEUTUS JA MENETELMÄT ............................................................................ 14
5.1 Tutkimusaineisto ................................................................................................ 14
5.2 Tutkimusmenetelmät ja mittarit ......................................................................... 14
5.3 Määrällisen aineiston tilastollinen käsittely ....................................................... 16
6 TULOKSET .............................................................................................................. 17
6.1 Tutkimushenkilöiden taustatiedot ...................................................................... 17
6.2 Omahoitoryhmän vaikuttavuus psyykkiseen oireiluun ja masennukseen ......... 21
6.3 Omahoitoryhmän vaikuttavuus toimintakykyyn ja elämänlaatuun ................... 21
6.4 Taustatekijöiden vaikutus .................................................................................. 22
6.5 Itsetuhoisuuden vaikutus elämänlaatuun ja toimintakykyyn ............................. 23
7 POHDINTA............................................................................................................... 25
7.1 Tulosten tarkastelu ............................................................................................. 25
7.2 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus ............................................................... 26
7.3 Johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset ....................................................... 27
LÄHTEET ....................................................................................................................... 28
5
1 JOHDANTO
Masennus on yleisin mielenterveyden häiriö, ja se on Suomessa myös yksi yleisimpiä
työkyvyttömyyden syitä. Sen yleisyydeksi Suomessa arvioidaan 5-10 % ikäluokasta ja vaikeusasteen
määrittelystä riippuen (Pirkola ym. 2005). Masennus on usein uusiutuva sairaus, ja hoidon tarpeisiin
on vaikea kyetä vastaamaan niiden potilaiden kohdalla, jotka kärsivät pitkäaikaisesta tai toistuvasta
masennuksesta. Depressiohoitajien ja psykiatristen poliklinikoiden vastaanottojen resurssit eivät ole
riittävät kaikkien potilaiden hoitamiseen eikä hoidonporrastus käytännössä toimi kaikissa
terveyskeskuksissa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016, Arviomuistio: Mielenterveyslain ja
päihdehuoltolain palvelut.)
On näyttöä siitä, että depressiossa ja ahdistuneisuushäiriöissä itsehoitomallit tai harvajaksoisesti
toteutettu kognitiivinen käyttäytymisterapia olisivat tehokaita depression hoidossa (Ridgway ym.
2011). Tämän tyyppiset hoitointerventiot näyttävät olevan tuloksellisia myös sovellettuina
perusterveydenhuollossa siten, että niitä toteuttavat ammattilaiset eivät välttämättä ole saaneet
erillistä psykoterapiakoulutusta (Høifødt ym. 2011). Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on
toteutettu vuosina 2012-2014 terveyskeskuksissa omahoitoryhmiä pitkäaikaisesta tai toistuvasta
masennuksesta kärsivien potilaiden hoitoon (MATOR). Työn pohjana on Vantaalla kehitetty
toimintamalli. (Hälvä, 2011.) Tämän vuoksi on tärkeää löytää uusia tapoja ja menetelmiä vastata
pitkäaikaista masennusta sairastavien potilaiden hoitoon liittyviin ongelmiin (Sosiaali- ja
terveysministeriö 2016, Arviomuistio: Mielenterveyslain ja päihdehuoltolain palvelut).
Syrjäseutujen lääkäripula ja puutteelliset taloudelliset resurssit ovat hitaasti ratkaistavia ongelmia,
joten hoitohenkilöstön rooli tulee nousemaan keskeiseksi näiden ongelmien ratkaisussa samalla
tavalla kuin potilaiden vastuu omasta hoidostaan ja hyvinvoinnistaan. Hoitotyön koulutus on
maassamme korkeatasoista, joten vastuun siirtäminen hoitohenkilöstölle potilaiden jatkohoidosta on
mahdollista hoitomenetelmissä, joissa ei välttämättä tarvita laajaa jatkokoulutusta. Lisäksi väestön
hyvä sivistystaso mahdollistaa omahoitoryhmien toteuttamisen. (Väli-Suomen Potku2 – hanke 2014,
19-22.) Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä toteutetussa Välittäjä-mielenterveyshankkeessa
yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut mielenterveyspalveluiden parempi integraatio perus- ja
erikoissairaanhoidon välillä. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin aikuispsykiatrian toiminta-alue
vastaa psykiatrisen erikoissairaanhoidon toteuttamisesta alueella. Siellä on myös laitettu alulle
MATOR - hoitointervention suunnittelu ja tarjottu resurssit käytännön toteutukseen alueen
6
terveyskeskuksissa. Terveydenhuollon ammattilaisina olemme kiinnostuneita uusista tavoista hoitaa
potilasryhmiä, jotka voidaan ison potilasmääränsä perusteella lukea kansansairauksiksi. Masennus on
yksi näistä sairauksista. Sen inhimillistä kärsimystä aiheuttavat ongelmat isolle väestöryhmälle sekä
kasvavat hoitokustannukset aiheuttavat huomattavia haasteita terveydenhuoltojärjestelmälle ja koko
yhteiskunnalle.
Masennuskokemuksen ymmärtämisen merkitys on tärkeää, jotta terveyspalvelut voidaan suunnata
parhaalla tavalla masennuksesta kärsivälle potilaalle. Kun on kyse keskivaikeasta tai vaikeasta
masennustilasta, tarvitaan lääkehoidon lisäksi myös psykoterapiaa. Potilas tarvitsee kaiken
mahdollisen tuen, välittämisen ja tunteen siitä, että hänestä välitetään vaikeuksista huolimatta.
(Kampman ym. 2017.)
Jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen keskeisiä taitoja tulevaisuudessa ovat lääketieteellisen
tiedon ja hoitotyön taitojen lisäksi taloustietoisuus. Kustannustehokkuutta vaaditaan johtavassa
asemassa olevilta, mutta myös suorittavan tason työntekijöiltä koko ajan enemmän ja enemmän. Jotta
hoitotyön ammattilaiset voivat kehittyä ja edetä urallaan tulevaisuuden hoitotyössä parhaalla tavalla,
on heidän oltava jo opiskeluvaiheessa hyvin tietoisia ympäröivän yhteiskunnan asettamista raameista
työlleen tinkimättä kuitenkaan korkeatasoisesta hoidosta. (Huttunen 2013.)
7
2 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
Tutkimuksessa perehdytään seuraaviin käsitteisiin: Masennus, toistuva masennus, pitkäaikainen
masennus, ryhmäterapia, kognitiivinen käyttäytymisterapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia,
omahoitomalli, elämänlaatu ja terveyshyötymalli. Nämä toimivat laajana viitekehyksenä tehdylle
seurantatutkimukselle, jonka perusteella pyritään vahvistamaan käsitystä jo tutkitusta tiedosta liittyen
omahoitoon ja sen vaikuttavuuteen.
KUVIO 1. Toistuvan tai pitkäaikaisen masennuksen hoitoon liittyvät keskeiset käsitteet.
2.1. Masennuksen ryhmäterapiana toteutettavan kognitiivisen
käyttäytymisterapian tuloksellisuus
Ryhmäterapiana toteutettava kognitiivinen käyttäytymisterapia on todettu vaikutuskooltaan suureksi
jo kolmen kuukauden seuranta-aikana hoidon päättymisen jälkeen laajassa, 143 masennuspotilasta
käsittäneessä tutkimuksessa (Thimm ym. 2014). Noin 40% potilasta toipui kokonaan seuranta-ajan
kuluessa. Ryhmäterapia toteutettiin muun, tavanomaisen masennuksen hoidon ohessa ja sen
8
toteutettavuus oli hyvä. Kuitenkin noin 27 % potilaista keskeytti hoidon eikä tutkimuksen perusteella
löydetty keskeytymistä ennustavia tekijöitä. Vastaavan hoidon tulosten on todettu säilyvän toisen
tutkimuksen perusteella myös vuoden mittaisessa seurannassa. (Chiang ym. 2015.) Myös 32
tutkimusta käsittäneessä meta-analyysissa ryhmämuotoisen kognitiivisen käyttäytymisterapian
vaikutuksen suuruus masennusoireisiin on todettu kohtalaiseksi ja uusiutumisriskiin vähäiseksi (Feng
ym. 2012).
Kognitiivisen ja hyväksymisterapian vaikuttavuutta on selvitetty tutkimalla henkilöitä, jotka
osallistuivat runsaan kolmen kuukauden mittaiseen hoitokäsikirjaan perustuvaan ryhmäterapiaan,
joka toteutettiin hyvinvointikeskuksessa tavanomaisen masennuksen hoidon lisänä. Seurannassa
osallistujien hoitotyytyväisyys lisääntyi, masennusoireilu väheni ja elämänlaatu parani. (Hallis ym.
2017.) Kognitiivisen käyttäytymisterapian mukainen kahdeksan viikon kestoinen itseapuryhmä
(McClay ym. 2015.) sekä verkkoterapiana toteutettu kognitiivinen käyttäytymisterapia tai tukea
antava terapia on todettu tavanomaista hoitoa tehokkaammiksi erityisesti masennusta sairastavilla.
Kognitiivisen käyttäytymisterapian verkkoterapiaa saaneiden laadulliset palautteet osoittivat, että
hoitoon osallistuneet henkilöt, jotka eivät halunneet osallistua kasvotusten tapahtuvaan terapiaan,
hyötyivät ryhmämuotoisesta verkkoterapiasta (Sethi ym. 2010). Myös ajatusten uudelleen
määrittelyn valmennukseen perustuva ryhmäterapia on osoittautunut erityisen hyödylliseksi
nimenomaan masennuksen hoidossa verrattuna saman hoitomallin hyötyä ahdistuneisuushäiriöissä
(Wang ym. 2011). Masennuksen hoitoon kehitetty kahdeksan tapaamisen ryhmämuotoinen
elämäntaitojen hallintaohjelma on osoitettu olevan helposti omaksuttava ja ohjelmaan osallistuneet
ovat olleet tyytyväisiä ohjelman sisältöön (McClay ym. 2015).
Pitkäaikaiseen masennukseen usein liittyvien liitännäishäiriöiden, kuten sosiaalisen
ahdistuneisuushäiriön hoidossa jo lyhytkestoinenkin, 12 tapaamisen mittainen nimenomaan
ahdistusoireistoon kohdennettu kognitiivisen käyttäytymisterapiamallin mukainen ryhmäterapia, on
osoitettu tuloksekkaaksi (LeMoult ym. 2014). Masennuksen terapiaryhmiä ohjanneet sairaanhoitajat
kokivat kasvaneensa henkilökohtaisesti ja ammatillisesti (Nance, 2012).
2.2 Vertaistuki ja kokemusasiantuntijuus
Vertaistuki määritellään yleisesti samassa elämäntilanteessa olevien yhteisölliseksi tueksi.
Samanlaiset elämänkokemukset auttavat kuntoutumisessa ja kehittävät yhteisöllisyyttä. Psyykkinen
sairaus ja siihen liittyvä oireilu voivat tuntua leimaavalta sekä sairastuneesta, että omaisista.
9
Vertaistentuki helpottaa leimatuksi tulemisen pelkoa ja yksinäisyyden tunnetta. (Mielenterveyden
keskusliitto 2018.) Raskaassa elämäntilanteessa toisten selviytymistarinoiden kuuleminen helpottaa
ymmärtämään omaa menneisyyttä, sitoutumaan nykyhetkeen ja lisätä toiveikkuutta tulevaisuuden
suhteen. Vertaisten kesken jaetut kokemukset lievittävät ahdistusta ja pelkoja. (Mielenterveystalo.fi
2018.) Vertaistuessa tulee näkyväksi sekä ihmisten elämäntilanteiden samankaltaisuus, että niiden
ainutlaatuisuus. Omaan tilanteeseen voi avautua yllättäviä uusia näkökulmia vertaistuen avulla.
Vertaissuhde on tasa-arvoinen ja se voi olla samaan aikaan sekä tuen vastaanottamista, että sen
antamista. Vertaistuki ja ammattiapu ovat eri asioita, mutta ne voivat parhaimmillaan lisätä toistensa
vaikutuksia toimiessaan rinnakkain. Vertaistuki on arvostavassa ilmapiirissä tapahtuvaa kokemusten
vaihtoa ja vastavuoroista tukemista. Vertaistuen tavoitteita ovat yksilön voimaantuminen ja alkava
muutosprosessi, jossa henkilö alkaa kantaa vastuuta elämästään, tunnistettuaan omat voimavaransa
ja vahvuutensa. Vertaistukea voidaan toteuttaa eritavoin. Vertaistukiryhmän ohjaajana voi toimia
vertainen, vapaaehtoinen toimija tai ammattihenkilö. Vertaistuki voi tapahtua myös verkossa, jolloin
se voi olla kahdenkeskistä tai ryhmämuotoista. Terveydenhuoltoa järjestävät organisaatiot voivat
järjestää vertaistoimintaa, joka liittyy tärkeänä osana potilaan hoitoon ja kuntoutumiseen. (THL
2018.)
Vertaistukeen liittyy läheisesti kokemusasiantuntijuus. Kokemusasiantuntijalla on omakohtaista
kokemusta terveyteen liittyvistä ongelmista. Kokemusasiantuntija voi olla joko sairastunut,
kuntoutuva, palveluiden käyttäjä tai sairastuneen omainen. Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on
omakohtaista kokemukseen perustuvaa tietoa sairaudesta, sairastamisesta sekä hoidoista, että
kuntoutuksesta. Hänellä on hyvä käsitys siitä, mitkä asiat ovat häntä auttaneet ja mitkä tekijät ovat
vaikuttaneet hänen ja hänen läheistensä selviämiseen. Kokemusasiantuntijalla on halu kehittää
terveydenhuollon palveluita ja auttaa muita omaan kokemukseensa perustuen.
Kokemusasiantuntijana toimiminen vaatii henkilöltä kokemusasiantuntijakoulutuksen lisäksi hyvin
edennyttä kuntoutumista, kykyä keskustella kokemuksistaan ja käyttää niitä työvälineenään. (Falk,
Kurki, Rissanen, Kankaanpää, Sinkkonen 2013.) Kokemusasiantuntija voi toimia itsenäisesti tai
ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Tehtäväkenttänä voivat olla esimerkiksi toimiminen
oppilaitoksissa ja erilaisissa järjestetyissä potilastilaisuuksissa. (THL 2018.)
2.3. Vertaisryhmien käyttö masennuksen hoidossa
Vertaisryhmistä saatua hyötyä masennuksesta kärsivillä on tutkittu kymmenissä tutkimuksissa ja 23
tutkimusta käsittäneen meta-analyysin perusteella vertaisryhmien vaikuttavuuskoko
10
masennusoireiden lievittymisessä on suuri ja verrattavissa asiantuntijaohjaukseen perustuviin
ryhmiin. Suurin hyöty saavutetaan ryhmillä, jotka sisältävät koulutuksellisia ja taitovalmennusosioita
verrattuna tukea antavin ryhmiin. (Bryan ym. 2015.) Vertaisryhmät on todettu masennuspotilaita
koskevassa, seitsemän tutkimusta käsittävässä meta-analyysissa toisaalta tehokkaammaksi kuin
masennuksen tavanomainen hoito ja yhtä tehokkaaksi kuin ryhmämuotoinen kognitiivinen
käyttäytymisterapia (Pfeiffer ym. 2011). Tutkittaessa vertaisryhmän hyötyjä kaksisuuntaista
mielialahäiriötä sairastavilla osallistujien todettiin pystyvän aikaisempaa paremmin tunnistamaan
sairautensa vaihtelua, noudattamaan suositeltuja hoitoja ja toimivan aktiivisemmin oman
hyvinvointinsa edistämiseksi (Behler, 2015). Myös pitkäaikaista tai hoitoresistenssiä masennusta
sairastaville potilaille kehitettyjen vertaistukiryhmien on todettu sisältävän tekijöitä, jotka soveltuvat
hyvin pitkäaikaissairauden ja toipumisnäkökulman mukaisiin hoitomalleihin (Roeder ym. 2011).
Tärkeää vertaisryhmään osallistumisen kannalta näyttää olevan sisäinen motivaatio, eli koettu tarve
osallistua ryhmään (Van Voorhees ym. 2013). Verkkopohjaisena sovelluksena toteutettavien
masennuksen tukiryhmien on todettu vähentävän masennuksen oireilua vuoden seurannassa
(Griffiths ym. 2012).
2.4. Vertaisryhmät Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (MATOR – hanke)
MATOR – tutkimus (Masennuspotilaiden terveyskeskusten omahoitoryhmät) on psykiatrisille
potilaille räätälöity seurantatutkimus, joka on osa valtakunnallista POTKU-hanketta. Niiden
tavoitteena on kehittää ja tarjota suunnitelmallista, tarpeenmukaista ja terveyshyötyä tuottavia
palveluja pitkäaikaissairauksien lisääntyvään tarpeeseen. Siinä keskeisenä osana on kehittää
potilaiden omaa osallistumista, vastuunottoa ja omahoidon tukemista. Tutkimuksen avulla halutaan
parantaa psykiatristen sairaanhoitajien terveyskeskuksissa antamaa hoitoa pitkäaikaisesta tai
toistuvasta depressiosta kärsiville henkilöille. Tutkimuksella etsitään hoitajille uusia mahdollisuuksia
ja toimintatapoja auttaa näitä henkilöitä. Tutkimuksen aikana henkilöille tarjotaan omahoitoon
tukeva/opastava/ohjaava/kannustava ryhmäohjelma, jossa psykiatriaan erikoistuneet sairaanhoitajat
auttavat osallistujia löytämään tapoja parantaa omaa kokonaisvaltaista hyvinvointiaan.
Kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja koulutukselliseen näkökulmaan perustuva MATOR -
hankkeen omahoitomalli, jota on alettu toteuttaa alueen terveyskeskuksissa vuonna 2012, koostuu
kymmenestä ryhmäistunnosta, jotka toteutetaan kerran kuukaudessa. Kukin istunto kestää 90
minuuttia. MATOR - hankkeessa on laadittu istuntokohtainen hoitokäsikirja, jossa on
yksityiskohtaisesti kuvattu kullekin istunnolle ohjaajan tehtävät sekä näihin liittyvät mahdolliset
11
kotiharjoitteet, joita on osassa tapaamiskertoja. Ryhmien ohjaajina ovat toimineet työpareina
psykiatrinen sairaanhoitaja ja koulutettu kokemusasiantuntija. (EPSHP 2012.)
2.5 Elämänlaatu
Elämänlaatu on monitahoinen käsite, johon voidaan liittää neljä eri ulottuvuutta. Niitä ovat
tyytyväisyys omaan elämäänsä, minäkäsitys, oma terveys ja toimintakyky, sekä oma
sosioekonominen asema. Terveystutkimusten keskeisiä tutkimuskohteita on ollut yksilön
terveydentilaan liittyvän elämänlaadun arvioiminen. (Koskinen ym. 2009, 196.) Ihmiset kokevat
elämänlaatunsa hyvin eri tavoin. Kysymys on filosofisesta ongelmasta, jossa haetaan vastausta
kysymykseen, mitä on elämänlaatu? Kysymys on eettinen peruskysymys, jonka avulla voidaan
määritellä hyvä elämä. Hyvä elämä voidaan ajatella koostuvan positiivisista kokemuksista, onnen
tunteista ja mielihyvän kokemisesta. (Saarni & Pirkola 2010.) Elämänlaatututkimusta on tehty jo
kauan, mutta elämänlaadulle ei ole kyetty luomaan yksiselitteistä määritelmää tai yhtä teoria-alustaa.
Määritelmä riippuu tutkimusnäkökulmasta tai tutkimusperinteestä. Aiheen tutkijat ovat suhteellisen
yksimielisiä siitä, mitkä perustekijät vaikuttavat elämänlaadun kokemiseen. Kokonaisvaltaisissa
elämänlaatuteorioissa pyritään huomioimaan sekä objektiivista että subjektiivista näkökulmaa
hyvinvointiin ja koettuun elämänlaatuun. Nämä tekijät ovat keskeisiä yksilön toimintakyvyn,
osallisuuden, yhteisöön kuulumisen ja mielekkään elämän kannalta. (Vaarama ym. 2014, 22.)
12
3 TARKOITUS, ONGELMAT JA TAVOITE
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, hyötyvätkö pitkäaikaisesta ja toistuvasta masennuksesta
kärsivät potilaat omahoitoryhmään osallistumisesta.
Tutkimuksen tehtävänä on vastata seuraaviin kysymyksiin:
1. Millainen yhteys osallistujien sosiodemografisilla tekijöillä (sukupuoli, ikä, asumismuoto,
koulutustaso, työtilanne, kotitaloudessa asuvien lukumäärä, kotitalouden yhteenlasketut tulot)
on potilaiden kliiniseen tilaan hoidon alussa?
2. Miten omahoitoryhmään osallistuminen vaikuttaa potilaiden masennusoireiluun, psyykkiseen
kuormittuneisuuteen, toimintakykyyn ja elämänlaatuun puolen vuoden seuranta-aikana?
3. Millaiset potilaan tausta- ja kliiniseen tilaan liittyvät tekijät (yksinasuminen, työttömyys,
parisuhde, sukupuoli, ikä ja itsetuhoisuus) ovat yhteydessä hoidon tuloksellisuuteen?
Tutkimuksessa testataan hoitokäsikirjaan perustuvaa ryhmämuotoista omahoitomallia pitkäaikaista
tai toistuvaa masennusta sairastavan potilaan hoidossa. Saadun tiedon pohjalta pyritään kehittämään
vaikuttava hoitomalli, joka on toteutettavissa psykiatristen sairaanhoitajien ja koulutettujen
kokemusasiantuntijoiden ohjaamana. Lisäksi pyritään kehittämään psykiatristen sairaanhoitajien
terveyskeskuksissa antamaa hoitoa pitkäaikaisesta tai toistuvasta masennuksesta kärsiville
henkilöille, jotta he voisivat paremmin löytää tapoja parantaa itse omaa kokonaisvaltaista
hyvinvointiaan.
13
4 METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT
4.1 Tutkimusasetelma
Tutkimus on interventiotutkimus, jossa tarkastellaan omahoitoryhmän vaikuttavuutta osallistujien
hoidossa. Tutkimusdata on koottu haastattelujen avulla. Tässä raportissa tarkasteltavan
pilottiaineiston tutkimusryhmän potilaat on haastateltu tutkimuksen alussa ja uudelleen kuuden
kuukauden kuluttua. Haastattelujen välillä potilaille tarjottiin kerran kuukaudessa toimivat
omahoitoryhmät. Ryhmäohjelman sisältö koostui kymmenestä, kerran kuussa kokoontuvasta 90
minuutin mittaisesta ryhmäistunnosta. Ryhmässä sovellettiin kognitiivisen käyttäytymisterapian ja
koulutuksellisen (psykoedukatiivisen) hoitoajattelun menetelmiä, jotka on osoitettu vaikuttaviksi
monissa vaikeissa ja pitkäaikaisissa mielenterveyden häiriöissä masennustila mukaan lukien
(Ridgway ym. 2011).
Ryhmähoitojen käynnistämisvaiheessa ryhmien ohjaajina toimivat Etelä-Pohjanmaan
sairaanhoitopiirin psykiatrian toiminta-alueen psykiatriset hoitajat kokemusasiantuntijoiden lisäksi.
Tutkimusryhmä koostui pitkäaikaisesta tai toistuvasta psykiatrista hoitoa vaativasta depressiosta
kärsivistä 18–65 vuotiaista potilaista, jotka osallistuvat kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan
painottuvaan ryhmämuotoiseen omahoito-ohjelmaan vuoden ajan.
14
5 TOTEUTUS JA MENETELMÄT
5.1 Tutkimusaineisto
Tutkimukseen liittyvä tiedonkeruu tapahtui kyselylomakkeilla. Tutkimuksessa olivat mukana Etelä-
Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella hoidettavana olevat pitkäaikaisesta tai toistuvasta
depressiosta kärsivät henkilöt, jotka saivat ryhmämuotoista hoitoa ja osallistuivat omahoitoryhmiin.
Ryhmät kokoontuivat terveyskeskusten tiloissa seuraavilla paikkakunnilla: Alajärvi, Isokyrö,
Kauhajoki, Kauhava ja Seinäjoki. Tutkimusta varten tiedot kerättiin 18 ryhmiin osallistuneelta
(n=18). Tutkittavat täyttivät kyselylomakkeet tutkimuksen alussa ja uudelleen kuuden kuukauden
jälkeen. Aineiston keruu tapahtui vuosina 2012 - 2014.
5.2 Tutkimusmenetelmät ja mittarit
Tutkimuksessa vastaajilta kerättiin taustatietoja, jotka olivat sukupuoli, ikä, diagnoosi, siviilisääty,
koulutus, asuminen, työtilanne, tupakointi, lääkitys ja perheen mielenterveystilanne. Lisäksi
käytettiin seuraavia kysely- tai haastattelumittareita:
AUDIT Alcohol Use Disorders Identification Test
BDI-21 Beck Depression Inventory
GHQ-12 12-item General Health Questionnaire
15D 15-dimensional measure of HRQOL (health-related quality of life)
SOFAS Social and Occupational Functioning Assessment Scale
Taulukossa 1 kuvataan käytettyjä mittareita ja niiden ominaisuuksia (Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos).
15
MITTARI MITÄ MITATAAN
Alcohol Use Disorders
Identification Test
AUDIT
Alcohol Use Disorders Identification Test on mittari, jonka
tarkoitus on tunnistaa alkoholin riskikäyttöä. Sen avulla voidaan
myös arvioida alkoholinkäyttöön liittyviä ongelmia ja
seurauksia. Mittarilla selvitetään psyykkistä toimintakykyä,
sosiaalista toimintakykyä ja kognitiivistä toimintakykyä. Mittari
sopii mielenterveyspotilaiden alkoholinkäytön arvioon. Sen
avulla voidaan hyvin tunnistaa henkilöt, joilla on alkoholin
riskikäyttöä ja jättää tunnistamatta henkilöt, joilla sitä ei ole.
Beck Depression Inventory
BDI-21
Beck Depression Inventory on mittari, jolla määritetään
masennusoireiden vaikeusastetta ja psyykkistä toimintakykyä.
Mittari sopii masennusoireiden seurantaan ja hoitovasteen tai
muun muutoksen seurantaan.
12-item General Health
Questionnaire
GHQ-12
12-item General Health Questionnaire mittarilla voidaan
selvittää psyykkistä oireilua erityisesti masennus ja ahdistus
tilanteissa. Mittari kuvaa myös tutkittavan psyykkisestä
toimintakyvystä ja kartoittaa miten psyykkinen
kuormittuneisuus aiheuttaa ongelmia normaaleista toiminnoista
suoriutumisessa. Mittari keskittyy havainnoimaan eri
tilanteissa tapahtuneita muutoksia. Mittarin avulla kartoitetaan
masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, sosiaalista kanssakäymistä
ja itseluottamusta. Mittarin antama pistemäärä antaa tietoa
vastaajan psyykkisestä toimintakyvystä. Asteikko vaihtelee
välillä 0 - 36 ja mitä suurempi pistemäärä on, sitä enemmän
vastaajalla on psyykkistä oireilua.
15-dimensional measure of
HRQOL (health-related
quality of life)
15D
15-dimensional measure of HRQOL (health-related quality of
life) on elämänlaatua ja terveydentilaa arvioiva mittari. Sillä
mitataan viittätoista eri ulottuvuutta, kuten liikuntakykyä,
näkökykyä, kuuloa, hengitystä, nukkumista, syömistä,
puhumista, eritystoimintaa, tavanomaisia toimintoja, henkisiä
toimintoja/mielenterveyttä, häiritseviä oireita,
masentuneisuutta, ahdistuneisuutta,
energisyyttä/elinvoimaisuutta ja
sukupuolielämää/seksuaalisuutta. Mittaria voidaan käyttää, kun
arvioidaan toimenpiteiden/hoitojen vaikuttavuutta.
Social and Occupational
Functioning Assessment
Scale
SOFAS
Social and Occupational Functioning Assessment Scale mittari
selvittää sosiaalista ja ammatillista toimintakykyä, psyykkistä
toimintakykyä, työkykyä ja sosiaalista toimintakykyä. Siinä
tehdään kokonaisarviota sosiaalisesta ja ammatillisesta
toimintakyvystä. Arvioinnissa tarkastellaan neljää
toimintakyvyn kannalta keskeistä aluetta, vapaa-aikaa, työtä tai
opiskelua, perhe-elämää ja ihmissuhteita sekä itsestä
huolehtimista. Tutkimuksessa voidaan painottaa eri osa-alueita
tutkimukseen soveltuvin osin. Tätä mittaria suositellaan
käytettäväksi mielialahäiriöpotilaiden toimintakyvyn
kuvaamisessa. ja se sopii toistuvaan arviointiin. Mittarin
pistemäärä vaihtelee numeroasteikolla 0 - 100, jossa arvo 80-
90 kuvaa normaalia hyvää toimintakykyä, pistemäärä 50 tai
alle taas merkitsee toimintakyvyn vakavaa heikentymistä.
TAULUKKO 1. Tutkimuksessa käytetyt mittarit ja niiden ominaisuudet. (THL 2018)
16
5.3 Määrällisen aineiston tilastollinen käsittely
Aineiston tilastollinen käsittely ja analyysi tehtiin SPSS ohjelmalla. Analyysissä haluttiin vertailla
vastaajien alkutilannetta lopputilanteeseen ja tällä tavalla haluttiin tutkia ryhmähoidon vaikuttavuutta
masennuksen hoidossa.
Aineiston kuvailua varten selvitettiin taustatekijöitä ja lähtötilanteen oire- ja hyvinvointimittareilla
saatuja tuloksia. Tunnuslukuina käytettiin keskiarvoja (ka), keskihajontaa (Std.dev) ja frekvenssejä.
Lähtötilanteen ja kuuden kuukauden oire- ja hyvinvointiarviointeja verrattiin käyttäen toistettujen
mittausten t-testiä. Merkitsevyyttä arvioitiin p-arvon avulla. Vaikuttavuuden rajaksi mittarien suhteen
määritettiin efektikoko 0,3 (Cohenin d-arvo). Taustamuuttujien suhteen luotujen alaryhmien välillä
tehdyt tulosmuuttujavertailut analysoitiin Mann-Whitneyn U-testillä. Eri muuttujien välistä
riippuvuutta tarkasteltiin korrelaatioiden avulla. Useamman taustamuuttujan samanaikaista
vaikutusta elämänlaatumittariin selvitettiin tarkemmin lineaarisen regressiomallin avulla.
17
6 TULOKSET
6.1 Tutkimushenkilöiden taustatiedot
Aineiston analyyseissä selvitettiin tutkimukseen osallistuneiden taustatietoja. Kaikki tutkimukseen
osallistuneet henkilöt olivat naisia ja heitä oli 18 (n=18). Heidän ikänsä vaihteli 38 vuodesta 62
vuoteen ja keskiarvo oli 54,2 vuotta. Valtaosa henkilöistä (n=11, 61 %) oli naimisissa tai avoliitossa.
Enemmistö vastaajista (n=13, 72%) asui yhden tai useamman henkilön kanssa samassa taloudessa.
Yksinasujia oli 5 henkilöä (28%).
KUVIO 2. Asujien määrä henkilöiden taloudessa.
Yli puolella vastaajista oli keski- tai peruskoulutason ja opistotason koulutusta (n=10, 56%). Vain
yhdellä vastaajista oli korkeakoulututkinto.
18
KUVIO 3. Vastaajien koulutustaso.
Alustavassa analyysissä haluttiin myös tarkastella vastaajien sosioekonomista tilannetta.
Työelämässä vastaajista oli alle puolet (n=8,44%). Eläkkeellä oli 6 henkilöä (33%).
KUVIO 4. Vastaajien sosioekonominen tilanne.
Tutkimuksen alussa haluttiin myös selvittää, onko vastaajien vanhemmilla tai sisaruksilla ollut hoitoa
vaatinut masennus. Kävi ilmi, että yli puolella vastaajista (n=10,56%) perheen jäsenillä oli ollut
hoitoa vaativaa masennusta.
19
KUVIO 5. Vanhempien tai sisarusten hoitoa vaatinut masennus.
Vastaajista selvitettiin täyttääkö vastaajien kokemat häiriöt vakavan masennusjakson kriteerit
(ajankohtainen tai elinaikainen) tai pitkäaikaisen masennuksen kriteerit (ajankohtainen tai
elinaikainen). Viidellä vastaajalla täyttyivät vakavan masennuksen kriteerit ja viidellä vastaajalla
täyttyivät pitkäaikaisen masennuksen kriteerit (kuvio 6 ja kuvio 7).
KUVIO 6. Vakavan masennusjakson kriteerien täyttyminen.
20
KUVIO 7. Pitkäaikaisen masennuksen kriteerien täyttyminen.
Vastaajilta kysyttiin myös tuntemuksia itsetuhoisuudesta. Tutkimuksen alussa viidellä henkilöllä oli
itsetuhoisia ajatuksia.
KUVIO 8. Itsetuhoisten ajatusten esiintyminen.
21
6.2 Omahoitoryhmän vaikuttavuus psyykkiseen oireiluun ja masennukseen
Tutkimuksessa haluttiin selvittää vastaajien psyykkistä oireilua ja masennusta ennen
omahoitoryhmän aloitusta ja 6 kk kuluttua ryhmän aloituksen jälkeen. Analyyseihin käytettiin
GHQ12- ja BDI-mittareita.
Parittaisten otosten t-testillä analysoitiin GHQ12-pistemäärä tutkimuksen alussa ja 6 kuukauden
kohdalla. Pistemäärät olivat alussa 29,1 (Std.dev=7,2) ja 6 kk kohdalla 26,8 (Std.dev=8,4), n=16.
Keskiarvojen ero oli 2,3 (Std.dev=5,5) pistettä, p=0,12. Pistemäärässä oli siis tapahtunut laskua,
mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä (kuvio 9).
KUVIO 9. GHQ-12 pistemäärät tutkimuksen alussa ja 6 kuukauden kuluttua.
BDI-pistemäärä tutkimuksen alussa oli keskimäärin18,8 (Std.dev=12,5) ja 6 kuukauden kuluttua 17,3
(Std.dev=13,4). Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,30).
6.3 Omahoitoryhmän vaikuttavuus toimintakykyyn ja elämänlaatuun
SOFAS-mittarin avulla selvitettiin omahoitoryhmän vaikutusta vastaajien toimintakykyyn.
T-testillä analysoitiin SOFAS pistemäärää alussa ja lopussa. Alussa pistemäärä oli 70,4
(Std.dev=12,3) ja lopussa 77,8 (Std.dev=10,5). Keskiarvojen ero oli -7,3 pistettä (Std.dev=8,2;
22
p=0,01; d=0,89). Pistemäärän osoitti vastaajien kokeneen toimintakyvyssään paranemista ja muutos
oli tilastollisesti merkitsevä (kuvio 10).
KUVIO 10. SOFAS-pistemäärät tutkimuksen alussa ja 6 kuukauden kuluttua.
15D-pistemäärä tutkimuksen alussa oli keskimäärin 0,7887 (Std.dev.=0,1110) ja 6 kuukauden
kuluttua 0,8040 (Std.dev.=0,1293). Ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,46).
6.4 Taustatekijöiden vaikutus
Analyyseissa haluttiin selvittää taustatekijöiden vaikutusta eri mittareilla mitattuun elämänlaatuun ja
toimintakykyyn. Taustatekijöistä tutkittiin asumisen, siviilisäädyn ja työssäkäynnin merkitystä ja
näiden suhteen analysoitiin alaryhmien välisiä eroja GHQ-12-, BDI-, SOFAS- ja 15D-mittareilla
tutkimuksen alussa.
Asumisen suhteen vastaajat luokiteltiin kahteen eri luokkaan, yksinasuviin ja niihin, jotka asuivat
vähintään yhden henkilön kanssa. Mann-Whitney U-testillä tutkittiin pistemääriä yllä mainituilla
mittareilla mitattuna ja todettiin pistemäärissä pientä eroa yksinasuvien ja muiden välillä, mutta p
arvoja tutkimalla nähtiin, että erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (p=0,40-0,82).
Siviilisäädyn kohdalla vastaajat luokiteltiin kahteen luokkaan, naimisissa oleviin ja muihin. Mann-
Whitney U-testillä tehtiin samanlainen tarkastelu kuin asumisen kohdalla, eikä tässäkään
tarkastelussa saatu tilastollisesti merkitsevää eroa naimisissa olevien ja muiden välillä (p=0,25-0,96).
23
Työssäkäyntiä tutkittiin jakamalla vastaajat työssäkäyviin ja muihin. Vastaava tarkastelu Mann-
Whitney U-testin avulla osoitti, että työssä käynnilläkään ei ollut merkitsevää yhteyttä psyykkiseen
oireiluun tai toimintakykyyn (p=0,18-0.94).
6.5 Itsetuhoisuuden vaikutus elämänlaatuun ja toimintakykyyn
Aiemmin esiintyneen itsetuhoisuuden merkitystä hoidon aikana tapahtuneelle muutokselle
elämänlaadussa ja toimintakyvyssä analysoitiin korrelaatioiden avulla. 15D pistemäärän ja
itsetuhoisuuden välinen korrelaatio todettiin kohtalaiseksi (r= -0,491, p=0,063). Niillä vastaajilla,
joilla oli esiintynyt aiempaa itsetuhoisuutta 15D pistemäärät olivat alhaisemmat (eli koettu
elämänlaatu oli huonompi) sekä tutkimuksen alussa (ei itsetuhoisuutta, n=10, ka.=0,8311; aiempaa
itsetuhoisuutta, n=5, ka.=0,7039; p=0,055, Mann-Whitney U-testi) että kuuden kuukauden jälkeen
(ei itsetuhoisuutta, n=10, ka.=0,8509; aiempaa itsetuhoisuutta, n=5, ka.=0,7102; p=0,075, Mann-
Whitney U-testi) verrattuna niihin vastaajiin, joilla ei ollut esiintynyt itsetuhoisuutta (kuvio 11). Myös
SOFAS-pistemäärän muutoksella todettiin olevan kohtalainen korrelaatio aiemmin esiintyneeseen
itsetuhoisuuteen (r= -0,540, p=0,07).
KUVIO 11. Alussa ilmoitetun itsetuhoisuuden yhteys elämänlaatuun 15D-mittarilla arvioituna
hoidon alussa ja 6 kuukauden kohdalla.
24
Itsetuhoisuuden itsenäistä vaikutusta toimintakyvyn muutokseen hoidon aikana tarkasteltiin
lineaarisella regressiomallilla, jossa SOFAS-pistemäärän muutos oli selitettävä muuttuja ja aiempi
itsetuhoisuus selittävä muuttuja. Mallissa vakioitiin ikä ja lähtötilanteen SOFAS-pistemäärä. Mallilla
pystyttiin selittämään 59,5% SOFAS-pistemäärän muutoksesta. Itsetuhoisuuden vaikutus mallissa oli
lähellä merkitsevää (p=0,058) siten, että niiden potilaiden, joilla oli esiintynyt aiempaa
itsetuhoisuutta, SOFAS pistemäärä lasku oli 8,58 pistettä suurempi kuin muilla potilailla (Taulukko
4). Mallin perusteella itsetuhoisuus oli itsenäinen hoidon aikaista toimintakyvyn muutosta ennustava
tekijä.
Koko malli R2 Adjustoitu R2 F p
0,85 0,60 5,90 0,025
Aiempi itsetuhoisuus B β t
-8,58 -0,48 -2,26 0,058
TAULUKKO 2. SOFAS-toimintakykymittarin pistemäärän muutosta selittävän lineaarisen
regressiomallin tulokset. Mallissa vakioitiin potilaiden ikä ja lähtötilanteen SOFAS-pistemäärä.
25
7 POHDINTA
7.1 Tulosten tarkastelu
Tutkimuksen päätuloksina osoitettiin, että masennuksen omahoitoryhmään osallistuneilla ei todettu
merkitsevää muutosta psyykkisessä oireilussa mitattuna yleisillä oireilla tai masennusoireilla
erikseen. Sen sijaan toimintakyvyssä todettiin merkitsevä koheneminen ja elämänlaadussa suuntaa-
antava paraneminen, joka ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tutkimuksen puolen vuoden seuranta-
aikana todettiin sekä GHQ-12- mittarin että BDI:n pistemäärissä vähäistä laskua, joka ei ollut
kuitenkaan tilastollisesti merkitsevää. Pitkäaikaiseen tai toistuvaan masennukseen liittyy usein
oireiden vaihtelua. Tutkimusaineiston potilaat olivat valikoituneet tutkimukseen aiemmin
erikoissairaanhoidon palveluita käyttäneiden potilaiden joukosta. Voidaan olettaa, että heidän
psyykkisessä tilassaan esiintyy merkittävää vaihtelua, johon omahoitoryhmällä ei pystytä
vaikuttamaan ainakaan lyhyen seuranta-ajan puitteissa.
Toimintakykyä kuvaavassa SOFAS-mittarissa todettiin tilastollisesti merkitsevä muutos, joka osoitti
potilaiden toimintakyvyn parantuneen. Muutos oli vaikutuskooltaan suuri. Masennus on erityisesti
pitkittyessään tai toistuvana voimakkaasti toimintakykyä lamauttava sairaus (Kampman ym. 2017).
Tämä näkyy esimerkiksi siten, että masennus on yksi tärkeimpiä työkyvyttömyyden syitä. Potilaiden
toimintakyvyn paraneminen jo puolen vuoden seuranta-aikana on löydöksenä rohkaiseva ja vahvistaa
aiempaa tutkimuslöydöstä, jonka mukaan aktivaatioon perustuvat masennuksen hoitomallit on
osoitettu tehokkaiksi nimenomaan toimintakyvyn tukemisessa. (Kanter ym. 2010.)
Tutkimusaineistossa osalla potilaista esiintynyt aiempi itsetuhoinen käyttäytyminen oli yhteydessä
heikompaan elämänlaatuun sekä tutkimuksen alussa että suuntaa antavasti seuranta-ajan jälkeen.
Koko tutkimusaineistossa myös SOFAS-toimintakykymittarin muutoksella seuranta-aikana todettiin
olevan yhteys itsetuhoisuuteen. Toimintakyvyn muutoksen ja aiemman itsetuhoisen käyttäytymisen
välistä yhteyttä tarkasteltiin vielä erikseen lineaarisen regressiomallin avulla. Tämän mallin tulos
osoitti selvästi aiemman itsetuhoisuuden liittyvän vähäisempään toimintakyvyn paranemiseen
omahoitomalliin osallistuneilla puolen vuoden seurannassa. Tämä löydös edellyttää hoitomallin
sisällön tarkastelua ja kehittämistä siten, että jatkossa niille ryhmään osallistujille, joilla on esiintynyt
itsetuhoista käyttäytymistä, voitaisiin tarjota erillinen tähän ilmiöön liittyvä interventio.
26
7.2 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus
Tutkimuksen aihe valittiin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian toiminta-alueen
Masennuksen hoidossa käytettävät terveyskeskuksen omahoitoryhmät (MATOR) – hankkeen
tarpeesta lähtien. Tutkimustyössä on noudatettu kaikilta osin hyvää tutkimustapaa, joka perustuu
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (2012) hyviin tieteellisiin käytäntöihin koskeviin ohjeisiin, jotka
pitävät sisällään vain tutkittuun tietoon perustuvan tiedonhaun, rehellisyyden noudattamisen, yleisen
huolellisuuden ja tarkkuuden sekä tiedon läpinäkyvyyden ja toistettavuuden. Tutkimuksessa
käytettävä hoitointerventio perustuu aiemmissa tutkimuksissa vaikuttaviksi todettuihin menetelmiin.
Tutkimukseen osallistuminen perustuu suulliseen ja kirjallisen tiedon pohjalta annettuun kirjalliseen
tietoiseen suostumukseen. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta on antanut
tutkimussuunnitelmasta puoltavan lausunnon 24.1.2012. Tutkimusasiakirjojen perusteella on haettu
ja saatu asianmukainen tutkimuslupa tutkimusyksiköstä. Tutkimuksesta kootusta datasta on laadittu
rekisteriseloste, jossa kuvataan tutkimusaineistoa käsittelevät henkilöt ja aineiston tallennustapa.
Luotettavuutta tarkastellaan validiteetin ja reliabiliteetin avulla.
Tutkimuksen tueksi tehtiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jolla arvioitiin erilaisten
psykososiaalisten menetelmien vaikuttavuutta toistuvassa tai pitkäaikaisessa masennuksessa.
Tutkimus toteutettiin pilottihankkeena, jonka tarkoitus oli arvioida omahoitoryhmien vaikutuskokoa
käyttämällä eri tyyppisiä tulosmuuttujia. Pilottitutkimukseen tarvittava aineistokoko arvioitiin voima-
analyysin perusteella. Tutkimukselle haettiin ja saatiin Tampereen yliopistollisen keskussairaalan
eettisen toimikunnan puoltolausunto. Tutkimukseen osallistujille annettiin kattava suullinen ja
kirjallinen tieto tutkimuksen kulusta ja heidän osallistumisensa perustui kirjalliseen vapaaehtoiseen
suostumukseen. Tutkimus toteutettiin avoimena asetelmana, jolloin kaikki osallistujat saivat
vaikuttavaksi oletettavaa hoitoa.
Tutkimuksessa käytetyt arviointimittarit ovat kaikki systemaattisen luotettavuusanalyysin
läpikäyneitä ja niillä kaikilla on toteutettu runsaasti kansainvälisissä lehdissä julkaistuja tutkimuksia.
Taustatietoja kokoavat kyselylomakkeet perustuivat aiempiin suomalaisiin väestö- ja
kohorttitutkimuksiin. Haastattelijat oli erikseen koulutettu tutkimuksessa täytettävien lomakkeiden ja
mittareiden käyttöön. Resurssipulan tutkimuksen tiedonkeruuaikaa jouduttiin lyhentämään
alkuperäisestä kahdesta vuodesta, mitä voidaan pitää selkeänä rajoitteena tutkimustulosten
luotettavuutta arvioitaessa.
27
Tutkimukseen osallistuneet henkilöt valikoituvat tutkimukseen ryhmiin osallistumishalukkuuden
perusteella. Tutkimuksessa ei käytetty erityisiä poissulkukriteereitä. Tutkimukseen osallistuneiden
voidaan katsoa suhteellisen hyvin edustavan pitkäaikaista tai toistuvaa masennusta sairastavien
potilaiden joukkoa, lukuun ottamatta sitä tosiasiaa, että yhtään miestä ei ilmoittautunut tutkimukseen
osallistujaksi. Toisaalta pitkäaikaista tai toistuvaa masennusta sairastavista lähes kolme neljäsosaa on
naisia (Mielenterveyden keskusliitto 2018).
Tutkimusdatan tausta- ja tulosmuuttujat käytiin huolellisesti läpi ja näiden osoittamien jakaumien ja
taustamuuttujien perusteella luotujen alaryhmien tarkastelun jälkeen valittiin lopullisesti aineistolle
sopivat tilastolliset menetelmät. Tehdyt analyysit perustuivat pääosin ennalta muotoiltuihin
tutkimuskysymyksiin. Jatkoanalyysien yhteydessä arvioitiin tapauskohtaisesti aineiston riittävyys
kyseistä analyysiä varten. Osa jatkoanalyysistä jätettiin tekemättä pienen aineistokoon takia. Tässä
pilottitutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan pitää tilastollisesti pätevinä, mutta omahoitomallin
lopullista vaikuttavuutta koskevat johtopäätökset on mahdollista tehdä vasta selvästi laajemmalla,
vähintään sata potilasta käsittävällä tutkimuksella saatujen tulosten perusteella.
7.3 Johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset
Terveyskeskuksessa toteutetut masennuksen omahoitoryhmät paransivat pitkäaikaista tai toistuvaa
masennusta sairastavien toimintakykyä huomattavasti puolen vuoden seurannan kuluessa. Hyöty oli
suurin niillä osallistujilla, joilla ei ollut esiintynyt itsetuhoista käyttäytymistä ennen hoidon alkamista.
Havaittu merkittävä toimintakyvyn koheneminen on linjassa aiemman tiedon kanssa, jonka
perusteella aktivoivaan työotteeseen perustuvilla hoitomalleilla on voitu parantaa masentuneiden
toimintakykyä.
Osin vertaisohjauksella ja hoitohenkilökunnan tuella toteutettua ryhmämuotoista omahoitomallia
tulee vielä sisällöllisesti kehittää siten, että aiempi itsetuhoinen käyttäytyminen otetaan huomioon.
Mallin käyttöönottoa tulee suosia suunniteltaessa pitkäaikaisesti masentuneille nykyisessä
perusterveydenhuollossa ja tulevan Sote-järjestelmän hyvinvointikeskuksissa järjestettävää
pitkäaikaissairaiden kuntoutusta ja hoitoa. Tämän tutkimuksen perusteella omahoitomallia voidaan
alustavasti suositella osaksi hyvinvointikeskusten psykiatrista palveluvalikoimaa. Nyt saadun vahvan
hoitonäytön varmistaminen on aiheellista laajemman potilasotoksen käsittämässä tutkimuksessa.
28
LÄHTEET
Behler, JJ. 2015. Depression/bipolar peer support groups: Managing symptoms or promoting
recovery. The Sciences and Engineering 76(1-B).
Bryan, A-EB. & Arkowitz, H. 2015. Meta-analysis of the effects of peer-administered psychosocial
interventions on symptoms of depression. American Journal of Community Psychology 55(3-4), 455-
471.
Chiang, KJ., Chen, TH., Hsieh, HT., Tsai, JC., Ou, KL. & Chou, KR. 2015. One-Year Follow-Up of
the Effectiveness of Cognitive Behavioral Group Therapy for Patients' Depression: Journal article.
The Scientific World Journal.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, psykiatrian toiminta-alue. 2012. Masennuksen
terveyskeskuksessa toimivien omahoitoryhmien hoitokäsikirja (MATOR). 32 sivua.
http://www.epshp.fi/files/6268/MATOR_potilaan_istuntolomakkeet_ja_ohjelma.pdf
Falk,H., Kurki, M., Rissanen, P., Kankaanpää, S. & Sinkkonen, N. 2013. Kuntoutujasta toimijaksi–
kokemus asiantuntijuudeksi. THL julkaisut. 14.
Feng, CY., Chu, H., Chen, CH., Chang, YS., Chen, TH., Chou, YH., Chang, YC. & Chou, KR. 2012.
The effect of cognitive behavioral group therapy for depression. Worldviews on Evidence-Based
Nursing 9(1), 2-17.
Griffiths, KM., Mackinnon, AJ., Crisp, DA., Christensen, H., Bennett, K. & Farrer, L.
2012. The effectiveness of an online support group for members of the community with depression.
PLoS ONE (Electronic Resource) 7(12).
Hallis, L., Cameli, L., Bekkouche, NS. & Knauper, B. 2017. Combining cognitive therapy with
acceptance and commitment therapy for depression: A group therapy feasibility study. Journal of
Cognitive Psychotherapy 31(3), 171-190.
Huttunen, P. 2013. Hoitotyön johtamisosaaminen erikoissairaanhoidossa nyt ja tulevaisuudessa. Pro
gradu-tutkielma. Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta. Hoitotieteen laitos.
Høifødt, RS., Strøm, C., Kolstrup, N., Eisemann, M. & Waterloo, K. 2011. Effectiveness of
cognitive behavioural therapy in primary health care: a review. Family Practice.
28(5). 489-504.
29
Hälvä, J. 2011. Pitkäaikaisen masennuksen hoitomalli Vantaalla. Puheenvuoro Mielenterveys- ja
päihdetyön kehittämisseminaarissa Helsingissä 23.8.2011.
Kampman, O., Heiskanen, T., Holi, M., Huttunen, M. & Tuulari, J. (toim.) 2017. Masennus.
Kustannus oy Duodecim.
Kankkunen, P. & Vehviläinen-Julkunen, K. 2013. Tutkimus hoitotieteessä. 3. painos. Helsinki:
Sanoma Pro Oy.
Kanter, JW., Rachel C. Manos, RC., Bowe, WM., Baruch,DE., Busch, AM. & Rusch, LC. 2010.
What is behavioral activation? A review of the empirical literature. Clinical Psychology Review.
30(6). 608-620.
Koskinen, S., Talo, S., Hikkinen, E-M., Paltamaa, J. & Musikka-Siirtola, M. 2009. Nel-jän
elämänlaatumittarin sisältöanalyysi ICF-luokituksen viitekehyksessä. Sosiaalilääke-tieteellinen
aikakauslehti. 46 (3), 196-207.
LeMoult, J., Rowa, K., Antony, MM., Chudzik, S. & McCabe, RE. 2014. Effect of comorbid
depression on cognitive behavioural group therapy for social anxiety disorder. Behaviour Change
31(1), 53-64.
McClay, CA., Collins, K., Matthews, L., Haig, C., McConnachie, A., Morrison, J., Lynch, P., Waters,
L., Day, I., McAnee, G. & Williams, C. 2015. A community-based pilot randomised controlled study
of life skills classes for individuals with low mood and depression. BMC Psychiatry 15(17).
Mielenterveyden keskusliitto (MTKL ry)
Mielenterveystalo.fi
Nance, DC.2012. Pains, joys, and secrets: nurse-led group therapy for older adults with depression.
Issues in Mental Health Nursing 33(2), 89-95.
Pfeiffer, PN., Heisler, M., Piette, JD., Rogers, MA. & Valenstein, M. 2011. Efficacy of peer support
interventions for depression. General Hospital Psychiatry 33(1), 29-36.
Pirkola, SP., Isometsä, E., Suvisaari, J. ym. 2005. DSM-IV mood-, anxiety- and alcohol use
disorders and their comorbidity in the Finnish general population-results from the Health 2000
Study. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 40, 1-10.
30
Ridgway, N. & Williams, C. 2011. Cognitive behavioural therapy self-help for depression: An
overview. Journal of Mental Health. 20(6), 593-603.
Roeder, K., Travis, J., Walters, H., Stano, C., Valenstein, M. & Pfeiffer, P. 2011. Treatment resistant
depression: A roadmap for effective care. (Expanding services for patients with treatment resistant
depression: The role of peer support, 273-291). American Psychiatric Publishing.
https://books.google.fi/books?hl=en&lr=&id=t31_1AngO0UC&oi=fnd&pg=PA273&ots=kcCtvelR
5u&sig=9KXYNP-uZFjU91ujoLVhv7l3pNg&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false
Saarni, SI. & Pirkola, S. 2010. Psykiatristen potilaiden elämänlaatu. Lääketieteellinen aikakauskirja
Duodecim 126 (19), 2265-2273.
Sethi, S., Campbell, AJ. & Ellis, LA. 2010. The Use of Computerized Self-Help Packages to Treat
Adolescent Depression and Anxiety. Journal of Technology in Human Services 28(3), 144-160.
Sosiaali- ja terveysministeriö 18.1.2016, Arviomuistio: Mielenterveyslain ja päihdehuoltolain
palvelut. 4-7.
Thimm, JC. & Antonsen, L. 2014. Effectiveness of cognitive behavioral group therapy for depression
in routine practice: a review. BMC Psychiatry 14(292).
THL.fi. 2018. Käsikirjat. Vertaistuki.
Vaarama, M., Karvonen, S., Kestilä, L., Moisio, P. & Muuri, A. (toim.) 2014. Suoma-laisten
hyvinvointi 2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Van Voorhees, BW., Hsiung, RC., Marko-Holguin, M., Houston, TK., Fogel, J., Lee, R. & Ford, DE.
2013. Internal versus external motivation in referral of primary care patients with depression to an
internet support group: randomized controlled trial. Journal of Medical Internet Research 15(3), 42.
Väli-Suomen Potku2 – hanke, loppuraportti. 1.11.2012 – 31.10.2014. 19-22.
Wang, C., Zhang, J., Li, J., Zhang, N. & Zhang, Y. 2011. Attribution retraining group therapy for
outpatients with major depression disorder, generalized anxiety disorder, and obsessive-compulsive
disorder. Journal of Biomedical Research 25(5), 348-355.
Julkaisutilaukset: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriHuhtalantie 53, 60220 Seinäjokipuh. 06 415 4111/tiedottaja
Etelä-Pohjanmaansairaanhoitopiiri
Etelä-Pohjanmaansairaanhoitopiiriwww.epshp.fi