33

K a n s a n t a l o u d e l l i n e n a i k a k a u s k i r j a – 1 0 0 . v s k . – 1 / 2 0 0 4 ARTIKKELEITA

Funktionaalinen tulonjakoSuomessa: ollaanko tasapainossa?*

Pekka SauramoErikoistutkija

Palkansaajien tutkimuslaitos

1. ELIS

Suomen taloushistoriassa 1990-luku jää yh-deksi viime vuosisadan poikkeuksellisimmistaajanjaksoista. Funktionaalisen tulonjaon voi-makas muutos – eli palkkojen kansantulo-osuuden jyrkkä putoaminen – ei varmaankaanole tärkein poikkeuksellisuutta kuvaava piirre,mutta se kuvastaa osaltaan ajanjakson erityi-syyttä.

Palkkojen osuuden laskun kannalta oleelli-simpia olivat vuodet 1992–94 (kuvio 1). Senjälkeen funktionaalinen tulonjako on pysynytsuhteellisen vakaana. Kuvio 1 herättääkin ky-symyksen, onko palkkojen osuus vakiintunuttai vakiintumassa tasolle, jota voi pitää uutena”normaalina” funktionaalisen tulonjaon tilana.

Puhuminen ”normaalista” funktionaalisentulonjaon tilasta on luonnollisesti epämääräis-tä puhetta. Sitä ei kuitenkaan voida välttää, josesimerkiksi tulopoliittisessa keskustelussa kes-

kustellaan palkankorotusvarasta. Palkankoro-tusvarahan määritellään usein sellaiseksi palk-kojen nousuksi, joka pitää tietyllä tuottavuudenja hintojen nousuvauhdilla funktionaalisen tu-lonjaon muuttumattomana koko kansantalou-dessa tai jollakin yksittäisellä toimialalla.

Pyrkimys säilyttää funktionaalinen tulonja-ko tietynlaisena voi kuitenkin olla erittäin huo-no tavoite. On ilmeistä, ettei palkkojen osuusvuonna 1991 ollut sopusoinnussa vakaan ta-louskehityksen kanssa. Se oli ”epänormaalin”suuri, mikä näkyi yritysten kannattavuuskriisi-nä. Mutta oliko palkkojen osuus esimerkiksivuonna 2001 ”normaalilla” tasolla? Analyysinikeskeisin tavoite on vastata tähän kysymyk-seen.

Vastaaminen on mahdotonta määrittele-mättä ”normaalia” funktionaalisen tulonjaontilaa. Määrittelemisen yrittäminen on kuitenkinmahdollista. On luontevaa ajatella normaalinfunktionaalisen tulonjaon tilan olevan sellai-nen, joka on sopusoinnussa vakaan talouske-hityksen kanssa. Taloudellisten mallien avullamääriteltynä normaali funktionaalisen tulon-

* Kiitän Jukka Jalavaa, Tomi Kyyrää, Mika Malirantaa,Jaakko Pehkosta, Jukka Pekkarista ja Matti Pohjolaa hyö-dyllisistä kommenteista. Artikkeli perustuu laajempaan sa-mannimiseen raporttiin, ks. Sauramo (2003).

34

A R T I K K E L E I T A KAK 1 / 2004

jaon tila on siten jostakin mallista ratkaistu ta-sapaino.

Vastaavanlaisia tasapainokäsitteitä ei olevaikeata löytää. NAIRU (non-accelerating in-flation rate of unemployment) on niistä var-maankin yleisin. Viime aikoina on myös tehtyfunktionaalista tulonjakoa tarkastelevaa tutki-musta, jossa palkkojen osuuden muutoksia se-litetään juuri muuttuneina tasapainotiloina.

Draper ja Huizinga (2000) ovat ehkä ensim-mäisinä ottaneet käyttöön NAIRUa vastaavantasapainoista funktionaalista tulonjakoa kuvaa-van käsitteen ELIS (equilibrium labour incomeshare). Heidän hyödyntämässään lähestymista-vassa NAIRUlla ja ELIS-suhteella on läheinen

keskinäinen riippuvuus. Lähestymistapa perus-tuu moderniin epätäydellisen kilpailun makro-teoriaan, josta on tullut eurooppalaisessa mak-rotaloudellisessa työttömyystutkimuksessa val-tavirtalähestymistapa. Tutkimuksen painopis-teenä on kuitenkin ollut työttömyyden eikäfunktionaalisen tulonjaon tarkastelu, vaikka nekäytännössä liittyvät läheisesti toisiinsa.

NAIRU on tunnetusti epämääräinen käsi-te, eikä ELIS ole sitä parempi. Tasapainoises-ta funktionaalisesta tulonjaosta puhuminensaattaa kuitenkin antaa hyödyllisen lisäulottu-vuuden paitsi 1990-luvun talouskehitystä ana-lysoitaessa myös tulevaisuuden näkymiä tarkas-teltaessa.

Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito.Huomautus: Palkansaajakorvaukset sisältävät palkkojen lisäksi työnantajien maksamat sosiaaliturvamaksut.

Kuvio 1. Palkansaajakorvausten osuus (%) arvonlisäyksestä markkinatuotannossa 1975–2001.

35

P e k k a S a u r a m o

Tarkasteluni perustuvat Draperin ja Huizingan(2000) käyttämään lähestymistapaan. Analysoi-dessani palkkojen osuuden kehitystä keskei-simpänä tavoitteenani on pohtia, voidaankoaiempaa alhaisempaa palkkojen osuutta pitääosoituksena muuttuneesta tasapainosta elialentuneesta ELIS-suhteesta.

Analyysi edellyttää yksinkertaisen makro-mallin käyttämistä. Vaikka sellaisen huolellinenestimointi takaisi parhaan mahdollisen sel-känojan tulkinnoille, jotakin oleellista voidaansanoa myös yksinkertaisten kalibrointilaskel-mien perusteella. Tarkastelujani voidaan pitäälähinnä sellaisina.

2. Teoreettisia lähtökohtia

ELIS-tarkastelujen mikrotaloustieteelliset pe-rusteet ovat perinteisessä uusklassisessa tuotan-toteoriassa. Makrotaloudellinen analyysi poh-jautuu oletukseen edustavasta yrityksestä.ELIS määritelläänkin edustavan yrityksen kan-nattavuuden avulla. ELIS on se palkkojenosuus, joka takaa edustavan yrityksen kannat-tavuuden säilymisen ”normaalilla” tasolla.Normaalius määritellään tasapainona: ELIS onse palkkojen osuus, joka takaa edustavan yri-tyksen investoimalle kiinteälle pääomalle sa-man tuoton, jonka yritys olisi saanut sijoitta-malla vastaavan summan rahoitusmarkkinoil-la. Rahoitusmarkkinoilta saatava tuotto määrit-tää siten tasapainoa vastaavan tuottovaatimuk-sen.

Koska ELIS-käsitteen taustalla oleva teoriaon perinteinen uusklassinen tuotannon mikro-teoria, edustavan yrityksen kannattavuudenvaihtelut määräävät investointien, kokonais-tuotannon ja työllisyyden vaihtelut. Jos palk-kojen osuus on alhaisempi kuin ELIS-suhteenmukainen osuus, toteutunut pääoman tuotto-

aste on korkeampi kuin ELIS-suhteen antamatuottoaste. Tämä kannustaa edustavan yrityk-sen investoimaan kiinteään pääomaan, mikä li-sää tuotantoa ja työllisyyttä. Jos työttömyys onalunperin korkealla tasolla, sitä voidaan alen-taa pitämällä palkkojen osuus ELIS-suhteenalapuolella. Toisaalta jos palkkojen osuus onkorkeampi kuin ELIS-suhteen mukainenosuus, edustava yritys kärsii kannattavuusvai-keuksista. Tämä johtaa työllisyyden heikkene-miseen.

ELIS voi vaihdella huomattavasti. Uusklas-sisten juurien takia ELIS-suhteeseen vaikutta-vat oleellisesti tuotantopanosten suhteellisethinnat ja edustavan yrityksen käyttämä tuotan-toteknologia. Koska korkotaso vaikuttaa työnja pääoman suhteelliseen hintaan, se vaikuttaamyös ELIS-suhteeseen. Näiden tekijöiden li-säksi esimerkiksi kilpailutilanteen muutoksethyödykemarkkinoilla voivat muovata funktio-naalista tulonjakoa ja vaikuttaa ELIS-suhteensuuruuteen.

Jos lähdetään siitä, että funktionaalisen tu-lonjaon muutos kuvastaa suhteellisten hintojenmuutoksia tai teknologista edistystä, oletuksentuotantoteknologiasta ja sen muutoksesta täy-tyy olla tietynlainen. Jos edustavan yrityksentuotantofunktion oletetaan olevan lineaarises-ti homogeeninen Cobb-Douglas -tuotanto-funktio, panosten (työn ja pääoman) suhteel-listen hintojen muutokset eivät voi olla syynäfunktionaalisen tulonjaon muutoksiin. Onhantuolloin työn ja pääoman välinen substituutio-jousto = 1. Jos pääoman käyttö suhteessa työ-panoksen käyttöön kallistuu 10 prosentilla, sejohtaa myös pääomavaltaisuuden supistumi-seen 10 prosentilla, mikä pitää uudessa tasapai-nossa funktionaalisen tulonjaon ennallaan.

Yleisin vaihtoehto Cobb-Douglas -tuotan-tofunktiolle on CES-tuotantofunktio. Siinä

36

A R T I K K E L E I T A KAK 1 / 2004

työn ja pääoman korvattavuutta kuvaava subs-tituutiojousto voi poiketa ykkösestä. Siksi suh-teellisten hintojen muutokset saattavat johtaafunktionaalisen tulonjaon muutoksiin. CES-tuotantofunktion avulla voidaan myös kuvatasellaista teknologista muutosta, joka johtaa esi-merkiksi palkkojen osuuden laskuun.

Analyysini perustuu oletukseen, että edus-tavan yrityksen tuotantoteknologiaa voidaankuvata seuraavanlaisella CES-tuotantofunk-tiolla:

(1) Y = (θ(αL)(σ–1)/σ + (1–θ)((βK)(σ–1)/σ))σ/(σ–1),

jossa Y kuvaa tuotannon määrää, L työpanok-sen määrää ja K pääoman määrää. Parametriσ on työn ja pääoman korvattavuutta kuvaavasubstituutiojousto ja θ ns. jakoparametri. Pa-rametrit α ja β ovat teknologiaparametreja, joi-den muutokset ajassa kuvaavat edustavassa yri-tyksessä tapahtuvan teknisen edistyksen luon-netta.

Tuotannontekijöiden hintasuhteen muutok-sen vaikutus funktionaaliseen tulonjakoon riip-puu substituutioparametrista. Tutkimusten pe-rusteella Suomessa on perinteisesti käytettyjoustamatonta tuotantoteknologiaa, eli substi-tuutiojoustoksi on aggregaattituotantofunktioi-ta estimoitaessa saatu selvästi alle ykkösen suu-ruisia joustoja (Pohjola 1995, 1996, Kiander1998). Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että ta-sapainotilasta lähdettäessä työn suhteellisenhinnan kallistuminen 10 prosentilla johtaa palk-kojen osuuden kasvuun, koska alhaisen korvat-tavuuden takia pääoman käyttö suhteessa työnkäyttöön kasvaa alle 10 prosenttia (perinteisenuusklassisen tuotantoteorian kuvaamassa talou-dessa). Tässä kirjoituksessa esitettävät kalib-rointilaskelmat perustuvat oletukseen, ettäsubstituutiojousto on ykköstä pienempi.

Suomen kehityksen kuvaamisen kannalta onkiinnostavaa tarkastella teknistä kehitystä, jotavoi luonnehtia työtä säästäväksi. Tekninenedistys on työtä säästävää, jos annetulla tuotan-non tasolla ja suhteellisilla hinnoilla tekninenedistys johtaa työvoiman kysynnän supistumi-seen. Funktion (1) tapauksessa parametrin αkasvaminen, annetulla parametrin β arvolla,kuvaa työtä säästävää teknistä edistystä, kunsubstituutiojousto on ykköstä pienempi.

Koska työtä säästävä tekninen edistys an-saitsee erityishuomion, jatkossa oletetaan yk-sinkertaisuuden vuoksi, että teknistä edistystäkuvaavat vain parametrin α muutokset ja ole-tetaan, että β = 1. Siten teknisen edistyksen ole-tetaan olevan labour augmenting -tyyppiä eliHarrod-neutraalia. Neutraalisuus tarkoittaatässä sitä, että parametrin α muutoksiin rajoit-tuva tekninen edistys pitää pääoman tuotta-vuuden eli muuttujan Y/K muuttumattomanatasapainoisen kasvun uralla.

Perinteisessä uusklassisessa tuotantoteo-riassa tuotantoteknologia viime kädessä mää-rää funktionaalisen tulonjaon – annetuilla tuo-tannontekijöiden suhteellisilla hinnoilla. Kunlisäksi oletetaan sekä hyödyke- että työmark-kinoiden olevan kilpailulliset, hintoja voidaanpitää annettuina eli mallin kuvaamassa maail-massa eksogeenisina muuttujina tai paramet-reina.

Voidaan osoittaa (Draper ja Huizinga2000), että kilpailullisilla markkinoilla toimivanedustavan yrityksen voiton maksimointi, eliparas mahdollinen työ- ja pääomapanoksenkäyttö, johtaa funktion (1) kuvaamalla tuotan-toteknologialla funktionaalisen tulonjaon riip-pumiseen tuotantoteknologiasta ja tuotannon-tekijöiden suhteellisista hinnoista seuraavanyhtälön määräämällä tavalla:

37

P e k k a S a u r a m o

(2) WL/PY = 1–(1–θ)(pk/c)1–σ.

Yhtälössä (2) W kuvaa työpanosyksikönhintaa ja P tuotoksen hintaa. Parametrit θ ja σovat tuotantofunktion (1) parametreja. Muut-tuja pk on pääoman käyttökustannus, johonvaikuttaa oleellisesti korkotaso ja joka määri-tellään myöhemmin täsmällisemmin. Muuttu-ja c kuvaa CES-tuotantofunktioon (2) liittyvääyksikkökustannusta, joka määritellään seuraa-vasti:

(3) c = (θ(W/α)1–σ + (1–θ)pk1–σ)1/(1–σ).

Funktio (3) on myös rajakustannusfunktio.Yhtälö (2) kuvaa tasapainoista funktionaalistatulonjakoa taloudessa, jossa tuotantoteknologiaakuvataan CES-tuotantofunktiolla ja jossa edus-tava yritys maksimoi voittoa kilpailullisillamarkkinoilla. Se määrittää yhden ELIS-suhteen.

Siten

(4) ELIS1 = 1–(1–θ)(pk/c)1–σ.

Pääoman käyttökustannuksen nouseminenalentaa palkkojen osuutta – mikäli substituu-tiojousto on ykköstä pienempi. Yhtälö (4) voi-daan tulkita siten, että korkotason nousu pää-omakustannuksia kasvattaessaan pakottaaalentamaan palkkojen osuutta. Muussa tapauk-sessa yritykset toimivat tappiollisesti.

Yhtälöiden (3) ja (4) perusteella paramet-rin α kasvaminen, eli työtä säästävä tekninenedistys oletettaessa substituutiojouston olevanykköstä pienempi, johtaa annetuilla panostensuhteellisilla hinnoilla palkkojen kansantulo-osuuden laskuun. Yhtälöistä myös nähdään,että funktionaalinen tulonjako pysyy muuttu-mattomana, jos palkat nousevat teknisen edis-tyksen tahdissa. Jos ne nousevat vähemmän,

työn hinta edustavan yrityksen kannalta halpe-nee ja myös palkkojen osuus laskee.

Vaikka yhtälö (4) kuvaa staattista tasapai-noa, se voidaan myös tulkita pitkän aikavälintasapainoksi, jossa sekä työ- että pääomapanoson allokoitu optimaalisesti. Tässä kirjoitukses-sa yhtälö (4) tulkitaan tavallisesti juuri pitkänaikavälin tasapainoksi. Siten myös palkkojenmuutoksia verrataan parametrin α muutostenkuvaamaan tekniseen edistykseen.

Yhtälön (4) määrittämä ELIS antaa yhdenvertailukohdan Suomessa tapahtuneiden funk-tionaalisen tulonjaon muutosten tarkasteluun.Vertailukohtana se on luonnollisesti epämää-räinen, koska se perustuu oletukseen kilpailul-lisista markkinoista. Se on kuitenkin luontevalähtökohta.

Yhtälön (4) käyttöön rinnastettavia funktio-naalisen tulonjaon tarkasteluja on tehty aiem-minkin. Pohjola (1995, 1996) vertailee yksityi-sellä sektorilla toteutunutta funktionaalista tu-lonjakoa kilpailullista tasapainoa vastaavaantulonjakoon ajanjaksolla 1960–1994. Hänen lä-hestymistapansa kuitenkin poikkeaa yhtälön (4)mukaisesta tavasta kahdessa oleellisessa suh-teessa. Pohjola kuvaa pääoman tulo-osuudenkehitystä pääomavaltaisuuden eli suhteen K/Lfunktiona eikä suhteellisten hintojen funktiona.Jos tuotannontekijöiden suhteellisten hintojenvaikutukset funktionaaliseen tulonjakoon ovatkiinnostuksen kohteena, yhtälön (4) käyttö onperustellumpaa. Vaikuttaahan tuotannonteki-jöiden hintasuhde myös pääomavaltaisuuteen.Pohjola myös olettaa teknisen edistyksen ole-van Hicks-neutraalia. Siten teknologinen muu-tos ei selitä hänen analyysissään funktionaali-sen tulonjaon muutoksia. Analyysiani voi kui-tenkin pitää jatkona Pohjolan tarkasteluille, sil-lä kiinnitän erityishuomion 1990-lukuun.

Arvioiden tekemiseksi yhtälön (4) kuvaa-

38

A R T I K K E L E I T A KAK 1 / 2004

masta ELIS-suhteesta tarvitaan suhteellisia hin-toja kuvaavien tietojen lisäksi arviot tuotanto-funktion keskeisistä parametreista. Kokemuson osoittanut, että luotettavien estimaattiensaaminen esimerkiksi substituutiojoustosta onhankala tehtävä. Tästä syystä laskelmani perus-tuvat kalibrointiin eivätkä estimointiin.

Kalibrointilaskelmissa oletetaan substituu-tiojouston olevan ykköstä pienempi. Tämä onaiempien tutkimusten perusteella luonteva ole-tus. Kuvattaessa koko yksityisen sektorin kes-kimääräistä tuotantoteknologiaa välille 0,5–0,8asettuvien substituutiojoustojen käyttö on em-piiristen tutkimusten perusteella perusteltua(Dimitz 2001, Kiander 1998, Pohjola 1995,1996, Ripatti ja Vilmunen 2001). Raportoita-vat laskelmat perustuvat oletukselle, että σ =0,5. Jakoparametrin θ on oletettu saavan arvon0,53 (vrt. Dimitz 2001).

3. ELIS Suomessa: suhteellistenhintojen merkitys

Yhtälön (4) perusteella yksi syy palkkojenosuuden laskuun 1990-luvulla on saattanut ollapääoman suhteellisen hinnan kallistuminen.Tuolloin kannattavuuden ylläpitäminen edel-lyttää palkkojen osuuden laskemista. Tätämahdollisuutta voidaan analysoida tarkastele-malla suhteellisten hintojen muutoksia, ja eri-tyisesti muuttujan pk/c vaihteluita.

Pääoman käyttökustannusten kuvaaminenei ole suoraviivaista, koska yhdenmukaisen sar-jan muodostaminen pitkältä ajanjaksolta ei olehelppoa. Vaikuttavathan kustannusten muu-toksiin periaatteessa esimerkiksi verotuksenmuutokset (esim. Koskenkylä 1986). Niidenmerkitystä en kuitenkaan ole yrittänyt ottaahuomioon, vaan olen käyttänyt kustannustenlaskemisessa kaavaa

(5) pk = q(r–g + d),

jossaq = investointitavaroiden hintaindeksi,r = korko,g = odotettu inflaatiovauhti jad = taloudellinen kuluminen.

Myöskään kaavan (5) soveltaminen ei olesuoraviivaista, koska esimerkiksi kysymykseentulevia korkoja on useita. Laskelmia tehtäessäon hyödynnetty vaihtoehtoisia korkoja, joistajotkut ovat lyhyitä ja jotkut pitkiä (obligaa-tiokorkoja). Investointitavaroiden hintaindek-si on yksityisen sektorin kiinteän pääomanbruttomuodostuksen deflaattori. Inflaatio (g)on laskelmissa otettu huomioon tämän deflaat-torin toteutuneiden muutosten avulla. Pää-oman taloudellista kulumista on kuvattu mark-kinatuotannon koko kiinteän pääoman kulumi-sella.

Kuvattaessa pääomakustannuksia tällä ta-voin ja työvoimakustannuksia (markkinatuo-tannossa) palkansaajakorvauksilla, jotka sisäl-tävät sekä palkat että työnantajan sosiaalitur-vamaksut, saadaan kuvio 2. Kuvion kaksi sar-jaa eroavat vain siten, että toisessa pääomankäyttökustannukset perustuvat lyhyeen kor-koon (3 kuukauden markkinakorko) ja toises-sa pitkään korkoon (valtion verollisen 4–5 vuo-den obligaation tuotto).

Kuviossa tuotannontekijöiden hintasuhteenpk/c voimakkaat muutokset kuvastavat paitsikorkotason vaihteluita myös investointitavaroi-den hintojen muutoksilla kuvatun inflaationvaihteluja. Laskelmissa sarjojen vaihteluita eiole tasoitettu käyttämällä esimerkiksi tietyiltäaikaväleiltä laskettuja keskiarvoja. Tasoittamis-ta voidaan perustella sillä, että jotkut ajanjak-sot ovat selvästi poikkeuksellisia. Johtopäätök-siä tehtäessä poikkeukselliset vuodet voidaan

39

P e k k a S a u r a m o

kuitenkin unohtaa. Sarjoja muodostettaessa onmyös oletettu, että teknistä edistystä kuvaavaparametri α pysyy muuttumattomana. Sitenteknisen edistyksen merkityksestä ei kuviostavoi tehdä mitään päätelmiä.

Keskeisin johtopäätös ei riipu käytetystäkorkomuuttujasta: rajoituttaessa pääomankäyttökustannusten kuvaamisessa perustekijöi-hin 1990-luvusta ei muodostu kohonneidenkäyttökustannusten vuosikymmentä 1990-lu-vun alkua lukuun ottamatta. Viime vuosikym-menen loppupuoliskoa voi luonnehtia pikem-minkin halvan pääoman ajanjaksoksi.

On mahdollista, että verotuksen muutostenhuomioon ottaminen muuttaisi kuviota 2 jon-kin verran, mutta se tuskin pakottaisi vaihta-

maan tulkintaa toiseksi. Verotuksen lisäksi ku-viota 2 saattaisi kuitenkin muovata ainakin yksihuomionarvoinen tekijä: Käyttökustannustenarvioimisessa on tukeuduttu ns. riskittömiinkorkoihin. Rahoitusmarkkinoiden integraa-tioon – ja globalisaatioon yleensä – liittyväämahdollista tarvetta nostaa pysyvästi pääomantuottoastetta voidaan luonnollisesti yrittää ku-vata jollakin sellaisella riskipreemiolla, jota eitavallisesti käytetä pääoman käyttökustannuk-sia arvioitaessa. Tällaisen preemion muodosta-misen jätän kuitenkin tuottovaatimuksen pysy-vää nousua korostavien tehtäväksi.

Vaikka kuvion 2 sarjoihin liittyy avoimiakysymyksiä, näkemykseni mukaan palkkojenosuuden laskussa on kysymys jostakin muusta

Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito; Suomen Pankki, BOF-mallin tietokanta; omat laskelmat.Huomautus: Luvut ovat indeksipistelukuja, joista 1990 = 1.

Kuvio 2. Työn ja pääoman hintasuhde 1975–2001.

40

A R T I K K E L E I T A KAK 1 / 2004

kuin pääoman suhteellisen hinnan kallistumi-sesta globalisoituvassa maailmassa. Tämä ei tie-tenkään tarkoita sitä, etteikö korkotason tila-päinen nousu 1990-luvun alussa olisi voinutolla keskeinen palkkojen osuuden laskuun joh-taneen kehityksen synnyttäjä.

Kuviossa 2 esitettyjä sarjoja käyttämällä jayhtälöä (4) hyödyntämällä voidaan muodostaaELIS-arvioita, jotka kuvaavat suhteellisten hin-tojen muutosten vaikutusta tasapainoa vastaa-vaan funktionaaliseen tulonjakoon. Kuviossa 3on markkinatuotannossa toteutuneen palkko-jen osuuden lisäksi esitetty näiden sarjojenavulla muodostetut ELIS-sarjat.

Kuvion perusteella 1990-luvulla toteutunut-ta palkkojen osuuden laskua ei voida selittää

muuttuneena tasapainona, joka kuvastaisi tuo-tannontekijöiden hintasuhteiden muutoksia.Sama johtopäätös saadaan käytetäänpä pää-oman käyttökustannuksia arvioitaessa lyhyttätai pitkää korkoa. Kuvion 3 tulkinnassa on tie-tysti otettava huomioon samat epävarmuuste-kijät, jotka vaikuttavat kuvion 2 tulkintaan.

4. ELIS Suomessa: työtä säästävänteknisen edistyksen merkitys

Tarkasteluissani oletan edustavan yrityksentuotantofunktion pysyneen 1990-luvulla muut-tumattomana teknistä edistystä kuvaavaa para-metria α lukuun ottamatta. On luonnollisestimahdollista, ettei pelkästään parametrin α muu-

Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito; Suomen Pankki, BOF-mallin tietokanta; omat laskelmat.Huomautus: LIS-sarja kuvaa toteutunutta palkansaajakorvausten osuutta.

Kuvio 3. Kaksi ELIS-sarjaa (ei teknistä edistystä)

41

P e k k a S a u r a m o

toksilla voida kuvata riittävän hyvin 1990-luvunmurroskauden tapahtumia. Tässä suhteessa eri-tyisen ongelmallinen on ajanjakso 1992–94.Tuolloin työn tuottavuus kasvoi voimakkaasti,koska toimipaikkarakenne muuttui huomatta-vasti (Maliranta 1997, 2001; Kyyrä 2002).

Optimaalisesti käyttäytyvän edustavan yri-tyksen työn kysyntäyhtälö voidaan esittää loga-ritmisessa muodossa

(6) log L = logY–σlog(W/c)–(1–σ)logα+σlogθ.

Jos substituutiojousto on ykköstä pienem-pi, parametrin α kasvaminen kuvastaa työtäsäästävää teknistä edistystä: jos α kasvaa, työnkysyntä annetulla tuotannon tasolla vähenee.

Kalibrointilaskelmia suoritettaessa ei ole sel-vää, miten ajassa muuttuvan ja työtä säästävääteknistä edistystä kuvaavan parametrin α muu-toksia tulisi arvioida. Menetelmäni muistuttaans. Solowin residuaalin muodostamista, muttasiinä ei kuitenkaan hyödynnetä oletusta opti-maalisesti käyttäytyvästä yrityksestä. Käytäntiettyjä parametrien σ ja θ arvoja ja konstruoinparametrin α muutoksia kuvaavan sarjan resi-duaalisarjana. Se saadaan tuotantofunktiota (1)käyttämällä ja sijoittamalla siihen toteutuneettuotannon, työllisyyden ja pääomakannan ke-hitystä kuvaavat luvut.

Kuviosta 4 nähdään kuvion 3 lyhyisiin kor-koihin perustuvan ELIS-sarjan lisäksi ELIS-sarja, jossa on otettu huomioon tekninen edis-

Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito; Suomen Pankki, BOF-mallin tietokanta; omat laskelmat.Huomautus: ELIS-sarjat perustuvat lyhyisiin korkoihin.

Kuvio 4. ELIS 1990–2001: teknisen edistyksen merkitys.

42

A R T I K K E L E I T A KAK 1 / 2004

tys ja toteutuneet suhteellisten hintojen muu-tokset. Työtä säästävä tekninen edistys on alen-tanut ELIS-suhdetta 1990-luvulla merkittäväs-ti, noin 7 %-yksikköä. (Teknisen edistyksenosalta ks. myös Sauramon (2003) kuvio 4.) Las-ku seuraa funktion (3) perusteella siitä, ettäpalkat ovat kasvaneet teknistä edistystä hitaam-min.

Toteutunut palkkojen osuus oli vuosituhan-nen vaihteessa kuitenkin selvästi eli noin 10 %-yksikköä alempi kuin ELIS-suhde, jossa onotettu huomioon työtä säästävän teknisen edis-tyksen lisäksi tuotannontekijöiden hintasuh-teen muutokset. Koska pääoman käyttö on1990-luvulla pikemminkin halventunut kuinkallistunut, näillä kahdella perinteiseen uus-klassiseen tuotantoteoriaan perustuvalla seli-tystekijällä ei voida selittää toteutunutta palk-kojen osuuden laskua pitäytymällä oletukseenmuuttuneesta pitkän aikavälin tasapainosta.

5. ELIS ja epätäydellinen kilpailuhyödykemarkkinoilla

Perinteisen uusklassisen teorian perusoletus onse, että sekä hyödyke- että työmarkkinoilla val-litsee täydellinen kilpailu. Siten voittoaan mak-simoiva edustava yritys pitää valmistamansatuotteen hintaa ja maksamiaan palkkoja annet-tuina parametreina, joihin se ei voi vaikuttaa.Oletus on luonnollisesti epärealistinen.

Oletus epätäydellisestä kilpailusta hyödyke-markkinoilla johtaa uuteen ELIS-suhteeseen.Voidaan osoittaa (Draper ja Huizinga 2000),että yhtälö (4) tulee korvata yhtälöllä

(7) ELIS2 = (1–(1–θ)(pk/c)1–σ)/M,

jossa M on hinnoitteluvoimaa kuvastava hin-noittelulisäparametri eli mark-up -parametri.

Parametri M kannattaa tulkita siten, että senarvo vastaa jotakin pitkän aikavälin tasapainoa.Täydellisen kilpailun oloissa M = 1. Hinnoit-teluvoiman lisääntyminen, eli kilpailun vähene-minen, heijastuu parametrin M kasvuna.ELIS2-suhteen perusteella kilpailun vähenty-minen alentaa palkkojen osuutta.

Hinnoittelulisän muutosten arviointi ei olesuoraviivaista. Tavanomainen tapa on, että ole-tetaan talouden olevan tasapainossa ja hyödyn-netään sitten jonkin mallin sisältämää tasapai-noehtoa. Esimerkiksi Ripatti ja Vilmunen(2001) menettelevät tällä tavoin. Heidän kes-keinen johtopäätöksensä on, ettei palkkojenosuuden lasku selity tuotantoteknologian muu-toksella vaan kilpailun vähentymisellä. Vaikkahe eivät hyödynnä ELIS2-yhtälön mukaistayhtälöä kilpailun muutosten arvioimisessa, tapaon analoginen ELIS2-yhtälön käyttämiselle: josoletetaan, että toteutunut palkkojen osuus vas-taa kansantalouden tasapainoa, parametrin Marvot voidaan ratkaista yhtälöstä (7).

Koska tavoitteenani on analysoida, voi-daanko nykyistä funktionaalisen tulonjaon ti-laa pitää tasapainotilana, oletus tasapainossaolemisesta on nurinkurinen. Hinnoittelulisänmuutosten arviointi yhtälöä (7) käyttämällä onkuitenkin hyödyllistä. Voihan esimerkiksi muu-tosten voimakkuuden perusteella tehdä arvioi-ta siitä, kuinka paljon kilpailu on mahdollises-ti vähentynyt. Mitä suurempia kilpailun vähen-tymistä kuvaavat muutokset ovat, sitä hanka-lammaksi muodostuu oletus muuttuneesta ta-sapainosta. Olisihan ainakin kansainvälisellekilpailulle alttiina olevassa osassa kansanta-loutta kilpailun pitänyt 1990-luvulla pikem-minkin kiristyä kuin heikentyä.

Laskelmien mukaan 1990-luku on olluthinnoittelulisän voimakkaiden muutosten sä-vyttämä vuosikymmen. Silloin hinnoittelulisä

43

P e k k a S a u r a m o

kasvoi selvästi (Sauramo 2003, kuvio 6). Jospidetään kiinni näkemyksestä, jonka mukaanpalkkojen osuuden lasku kuvastaa muuttunut-ta tasapainoa, on muuttuneeseen tasapainoonliitettävä yksi oleellinen piirre: kilpailun voima-kas vähentyminen hyödykemarkkinoilla. Eikuitenkaan ole helppoa löytää perusteluja sil-le, miksi kilpailu hyödykemarkkinoilla olisivähentynyt pysyväisluonteisesti – ja vielä sel-västi.

Luontevampaa on ajatella, ettei alentunutpalkkojen kansantulo-osuus vastaa uutta tasa-painoa vaan heijastaa pikemminkin taloudenepätasapainoa. Tällaiseen epätasapainoon voiliittyä hinnoittelulisän tilapäinen nousu. Se voikuvastaa esimerkiksi sitä, etteivät yritykset olesiirtäneet maltillisten palkankorotusten ja ri-peän teknisen edistyksen synnyttämiä kustan-nussäästöjä hintoihin vaan ovat parantaneetkannattavuuttaan.

Palkkakehitys ansaitseekin huolellisemmantarkastelun. Onhan ELIS-suhteet muodostet-tu olettamalla, että edustava yritys voi pitäätyöntekijöilleen maksamansa palkan annettuna.Siksi niiden kuvaama tasapaino on siinä mie-lessä osittainen, ettei palkanmääräytymistä oleendogenisoitu. Tarkasteluja voidaan kuitenkintäydentää endogenisoimalla palkanmuodostusja analysoimalla toteutunutta palkkakehitystäammattiliittomallien avulla.

6. ELIS ja NAIRU

Ammattiliittomalleissa työntekijöiden ja yritys-ten välisten palkkaneuvottelujen tulosta kuva-taan palkkakäyrällä, joka määrittää (vaati-mus)reaalipalkan joidenkin siihen vaikuttavientekijöiden funktiona. Näistä oleellinen on työt-tömyyden taso. Sen lisäksi palkkavaatimukseenvoi vaikuttaa esimerkiksi työttömyyskorvausten

taso ja verokiila. Vaikka palkkavaatimus taval-lisesti kuvataan reaalipalkkatavoitteen avulla,siihen voidaan sisällyttää myös työn tuottavuusja kuvata palkkavaatimus kakunjakotavoittee-na eli funktionaalista tulonjakoa koskevana ta-voitteena (ks. esimerkiksi Broer et al. 2000,Draper ja Huizinga 2000, Nymoen ja Rødseth2003). Neuvottelutulosta kuvaava palkkakäy-rä voidaan esittää muodossa

(8) WL/PY = f(U,Z),

jossa U kuvaa työttömyyden määrää ja muut-tujavektori Z muita jakotavoitteeseen vaikutta-via tekijöitä. Funktiossa (8) työttömyyden li-sääntyminen alentaa tavoitteellista palkkojenosuutta.

ELIS-yhtälöt (4) ja (7) sekä yhtälö (8) ku-vaavat palkkojen osuutta kahdella vaihtoehtoi-sella tavalla. ELIS-yhtälöissä kuvastuu edusta-van yrityksen käyttäytyminen ja hinnanasetan-ta; yhtälö (8) puolestaan kuvastaa palkkaneu-vottelujen tulosta ja siten siinä näkyvät myöspalkansaajien tavoitteet. (On huomionarvoista,ettei mikä tahansa neuvotteluasetelma ole so-pusoinnussa yhtälöiden (4) ja (7) kanssa. Neu-votteluasetelmat, joissa sovitaan samanaikaises-ti palkoista ja työllisyydestä eivät ole sopusoin-nussa yhtälöiden (4) tai (7) kanssa. Sen sijaanasetelmat, joissa sovitaan ensin palkoista ja senjälkeen edustava yritys päättää työllisyydestä japääomakannan tasosta, ovat sopusoinnussa nii-den kanssa; ks. Bentolila ja Saint-Paul 1998,Blanchard ja Giavazzi 2003).

Kun yhdistetään ELIS-yhtälöiden ja palk-kakäyrän mukaiset tavat kuvata palkkojenosuutta, voidaan palkkojen osuuden laskunanalysoimisessa ottaa huomioon myös palkko-jen määräytyminen. Samalla syntyy asetelma,jossa työttömyyden merkitys mahdollisesti ris-

44

A R T I K K E L E I T A KAK 1 / 2004

tiriitaisten kakunjakotavoitteiden yhteensovit-tajana nousee ratkaisevaan asemaan: yhtälön(4) perusteella kansainvälisen korkotason vaih-telut pitkälti määräävät sen funktionaalisen tu-lonjaon tason, joka takaa yritysten normaalinkannattavuuden annetulla palkkatasolla. Pal-kansaajat eivät kuitenkaan välttämättä hyväk-sy tällaista kakunjakotapaa. Yhtälön (8) perus-teella löytyy kuitenkin sellainen työttömyydentaso, joka yhteensovittaa edustavan yrityksen jatyöntekijöiden vaateet, kun vektorin Z kuvaa-mat tekijät on oletettu annetuiksi.

Tätä tasapainoa vastaavaa työttömyysastet-ta kutsutaan tavallisesti NAIRUksi. Se voidaanesittää muodossa

(9) NAIRU = g(ELIS,Z).

Kuvioon 5 on piirretty yksi ELIS-suhdetta

kuvaava suora ja palkkakäyrä. Piste A kuvaaNAIRU-tasapainoa. Kuvio havainnollistaaELIS-suhteen ensisijaisuutta. Palkkakäyrän si-jainti ei vaikuta funktionaalisen tulonjaon ta-sapainotasoon vaan ainoastaan siihen, mikätyöttömyyden taso yhteensovittaa palkansaa-jien tulonjakotavoitteen ELIS-suhteen kanssa.Koska palkansaajien neuvotteluvoiman muu-tokset siirtävät ainoastaan palkkakäyrää, nevaikuttavat NAIRUun mutta eivät ELIS-suh-teeseen. Toisaalta ELIS-suhteeseen vaikuttaaoleellisesti korkotaso. Siksi kansainvälisen kor-kotason vaihtelut – eivätkä palkansaajien neu-votteluvoiman muutokset – ovat kuvion 5 ku-vaamassa maailmassa tärkeä funktionaalisentulonjaon muutoksiin vaikuttava tekijä.

Kuvion 5 mukaisen tasapainon luonnehdin-ta ei ole aivan suoraviivaista. ELIS-suhde vas-taa tasapainoa, jossa työ ja pääomapanosten

Kuvio 5. ELIS ja NAIRU.

45

P e k k a S a u r a m o

käyttö on optimaalisella tasolla – annetuillapanosten hinnoilla. Toisaalta palkkaneuvot-telut käydään olettamalla pääomakannan jatyöllisyyden olevan annettu. Jos alkutilassa eiolla pisteen A mukaisessa tasapainossa, onluontevaa ajatella ettei sinne päädytä välittö-mästi vaan vaiheittain dynaamisen prosessinseurauksena. Eihän esimerkiksi pääomakannansopeutuminen korkotason muutoksiin voi ta-pahtua hetkessä. Toisaalta palkkojen muutok-sia hidastavat voimassa olevat palkkasopimuk-set.

Dynaamisen prosessin aikana palkat, pää-omakanta ja työttömyys muuttuvat. Esimerkik-si Rødseth (2000, 148–152) havainnollistaa tä-mänkaltaista sopeutumisprosessia yksinkertai-sella kahden yhtälön muodostamalla differen-tiaaliyhtälöryhmällä, joka kuvaa pääomakan-nan ja reaalipalkkojen muutoksia (ks. myösRowthorn 1999a, b). Pitkän aikavälin tasapai-no saavutetaan kun ollaan palkkakäyrällä jakun pääoman tuottoaste on sopusoinnussapääoman tuottovaatimuksen kanssa.

Jos alkutilassa ollaan esimerkiksi kuvion 5pisteessä B, palkkojen osuus on tasapainotasoaalhaisempi eli yritysten kannattavuus on pitkänaikavälin tasoa parempi. Lisäksi ollaan palkka-käyrän vasemmalla puolella eli annetulla työt-tömyyden tasolla palkkoja halutaan nostaa.Tasapainoon eli pisteeseen A voidaan päätyäpitkin kehitysuraa, jolla samanaikaisesti työlli-syys lisääntyy ja yritysten kannattavuus heikke-nee.

7. Missä tilassa oltiin vuonna2001?

Yksi tapa analysoida funktionaalisen tulon-jaon ja myös työttömyyden viimeaikaista ke-hitystä on pyrkiä arvioimaan, mikä piste ku-

viossa 5 kuvaa Suomea vuosituhannen vaih-teessa.

Aikaisempien tarkastelujen perusteella voi-daan lähteä siitä, että toteutunut palkkojenosuus on ollut tasapainotasoa alhaisemmallatasolla. Yksiselitteisen ja luotettavan arvionmuodostaminen ELIS-suhteesta on kuitenkinmahdotonta. Onhan esimerkiksi tasapainoavastaavan parametrin M suuruuden arviointihankalaa. Johtopäätösten kannalta oleellisintaon kuitenkin se, että Suomessa palkkojenosuus on ollut ELIS-suhteen alapuolella koko1990-luvun loppupuoliskon ajan.

Toisaalta on ilmeistä, että työttömyysasteon ollut NAIRU-tasoa korkeammalla koko1990-luvun loppupuoliskon ajan. Mutta ollaan-ko oltu palkkakäyrän oikealla vai vasemmallapuolella – vai mahdollisesti palkkakäyrällä?Tämä on tärkeä kysymys, koska toteutuneenpalkkakehityksen luonnehdinnan kannalta onoleellista tietää, vastaako kuviossa 5 piste Bvuosituhannen vaihteen tilannetta paremminkuin piste C. Kysymykseen ei voi vastata ilmanempiiristä palkkakäyrää.

Yksinkertaisin tapa on estimoida yhtälön(8) mukainen yhtälö siten, että estimoidaanpelkästään palkkojen osuuden ja työttömyys-asteen välinen regressioyhtälö ja oletetaan va-kiotermin ottavan riittävän hyvin huomioonvektorin Z kuvaamat tekijät. Tämä antaa jon-kinlaisen arvion siitä, missä kohtaa kuviota 5palkkakäyrä keskimäärin sijaitsi esimerkiksiajanjaksolla 1975–2001. Näin yksinkertaistatapaa voidaan puolustaa sillä, että luotettavienestimaattien saaminen esimerkiksi verokiilan jakorvaussuhteen vaikutuksista on hyvin hanka-la ellei mahdoton tehtävä, kun aineistona onaggregatiivinen aikasarja-aineisto. Siten NAI-RU-estimaatit ovat vääjäämättä epäluotettavia(ks. Alho 2002).

46

A R T I K K E L E I T A KAK 1 / 2004

Estimoitaessa palkkayhtälö yksinkertaisella ta-valla johtopäätökseksi tulee, että Suomessa ol-tiin vuonna 2001 kuvion 5 mukaisen palkka-käyrän vasemmalla puolella, eli piste B vastaatodellisuutta paremmin kuin piste C (ks. Sau-ramo 2003). Tämä on oleellinen tieto, koskasen avulla voi luonnehtia paitsi toteutunuttapalkkakehitystä myös olemassa olevia palkka-paineita. Jos näet ajatellaan, että kuvion 5 mu-kainen palkkakäyrä muodostaa jonkun dynaa-misen palkkayhtälön virheenkorjaustermin,vuoden 2001 palkkojen osuuden taso on niinalhainen, että se synnyttää palkankorotuspai-netta annetulla työttömyyden tasolla. Painei-den suuruutta ei voi arvioida ellei suunnilleentiedetä palkkakäyrän sijaintia. On mahdollista,että esimerkiksi ammattiliittojen neuvotteluvoi-man heikkenemisen takia käyrä on siirtynyt1990-luvulla vasemmalle, mikä on osaltaan hil-linnyt palkkapaineita.

Palkkojen osuuden ja työttömyyden tasonsamanaikainen arviointi vahvistaa näkemystä,etteivät kumpikaan – ei työttömyysaste eikämyöskään funktionaalinen tulonjako – olleettasapainossa vuosituhannen vaihteessa. Lisäk-si epätasapainottomuudet liittyivät läheisestitoisiinsa. Korkea työttömyys on ollut keskeinenpalkkojen osuuden alhaisuutta ylläpitänyt te-kijä.

On myös muistettava, että ELIS-laskelmientaustaoletusten perusteella palkkojen osuudentäytyy olla ELIS-tasoa alempana, jos halutaantyöttömyyden alenevan. Tuolloin yritysten kan-nattavuus on parempi kuin pitkän aikavälin(täystyöllisyys)tasapainossa, mikä investointienja tuotannon kasvua tukiessaan parantaa myöstyöllisyyttä.

Palkkojen osuuden poikkeuksellisen alhai-seen tasoon liittyi 1990-luvulla yritysten keski-määräisen kannattavuuden poikkeuksellisen

korkea taso. Tämä nähdään kuviosta 6, jossaon ELIS-suhteen määritelmän nojalla verrat-tu toteutunutta pääoman keskimääräistä tuot-toastetta rahoitusmarkkinoiden kuvaamaanpääoman tuottovaatimukseen. Onhan tasapai-nossa

(10) π= r–g + d,

jossa π kuvaa kiinteän pääoman tuottoastettaja yhtälön oikea puoli tuottovaatimusta. Muut-tujat r, g ja d on määritelty kuten yhtälössä (5).Pääoman tuottoaste on saatu hyödyntämälläkansantalouden tilinpidon lukuja eli jakamallatoimintaylijäämä käypähintaisella nettopää-omakannalla. Koska luotettavien tietojen saa-minen sekä pääoman tuottoasteesta että käyt-tökustannuksista on hankalaa, lukuja kannat-taa pitää lähinnä suuntaa antavina.

Tuottoasteen ja tuottovaatimuksen vaihte-luja vertaamalla saadaan kuitenkin tietoa yri-tysten keskimääräisen kannattavuuden vaihte-luista. Lamavuosien 1991–93 ainutlaatuisuut-ta voi kuvata Suomessa monin eri tavoin. Ku-vion 6 perusteella pääoman keskimääräinentuotto verrattuna pääoman tuottovaatimukseenoli tuolloin erittäin alhaisella tasolla. Vuotta1994 voi pitää vuotena, jolloin kannattavuusnormalisoitui. Pääoman käyttökustannuksethalpenivat oleellisesti jo edellisenä vuotena.Lamavuosien lisäksi myös 1990-luvun loppu-vuodet olivat poikkeuksellisia. Pääoman tuot-toasteen voimakkaaseen nousuun liittyi korko-tason laskua kuvastava pääoman tuottovaati-muksen alentuminen. Kuvio 6 tukeekin näke-mystä, jonka mukaan Suomessa siirryttiin1990-luvulla yhdestä epätasapainosta toiseenepätasapainoon.

47

P e k k a S a u r a m o

8. Epätasapaino ja politiikka-linjaukset

Analyysini tärkein johtopäätös on se, etteifunktionaalinen tulonjako eikä myöskään työt-tömyys vastannut vuosituhannen vaihteessamakrotaloudellista tasapainoa. Palkkojenosuus on ollut alhaisempi kuin ELIS-suhteidenperusteella sen olisi voinut olettaa olevan. Ta-sapainotilaa alhaisempaan palkkojen osuuteenliittyy erottamattomasti se, että myös työttö-myys on ollut korkeammalla tasolla kuin NAI-RUa vastaavassa täystyöllisyystasapainossa.Asetelmat eivät ole muuttuneet niin paljoa, että

nyt (vuoden 2004 alkupuolella) oltaisiin lähel-lä tasapainoa.

Arviolla epätasapainossa olevasta funktio-naalisesta tulonjaosta on oleellinen merkitystulopolitiikan kannalta. Epätasapaino merkit-see sitä, että palkkojen osuus voi tulevaisuudes-sa nousta vakaan talouskehityksen vaarantu-matta. Kysymys on pikemminkin päinvastaises-ta kehityksestä. ELIS-laskelmien taustalla ole-van mallin perusteella reaalisten työvoimakus-tannusten tulisi nousta työn tuottavuutta no-peammin, jos talous on hakeutumassa kohtipitkän aikavälin tasapainoa. Palkkojen osuu-den tulee kuitenkin olla ELIS-tason alapuolel-

Lähde: Tilastokeskus, Kansantalouden tilinpito; Suomen Pankki, BOF-mallin tietokanta; omat laskelmat.Huomautus: Asuntojen omistamista ja vuokrausta kuvaava toimiala on poistettu laskelmista, koska asuntokannan muka-na pitäminen ei ole arvioita tehtäessä järkevää. Vaihtoehtoisina korkoina on käytetty sekä pitkiä että lyhyitä korkoja.

Kuvio 6. Pääoman tuottoaste ja tuottovaatimus 1975–2001: koko markkinatuotanto pl. asuntojen omistus.

48

A R T I K K E L E I T A KAK 1 / 2004

la, kunnes täystyöllisyystasapaino on saavu-tettu.

Palkkaratkaisujen lisäksi talouden tila funk-tionaalisen tulonjaon ja työttömyysasteen avullakuvattuna vaikuttaa myös muihin työllisyydenparanemista tavoitteleviin talouspoliittisiin suo-situksiin. Jos Suomessa ollaan kuvion 5 kuvaa-massa tasapainossa A, suositukset verokiilanalentamisesta ja työttömyyskorvausjärjestelmänmuuttamisesta ovat perustellumpia ja ajankoh-taisempia kuin pisteen B kuvaamassa taloudel-lisessa tilanteessa. Viimeaikaisen talouspoliitti-sen keskustelun painotuksia voi tulkita siten,että tyypillisesti ajatellaan talouden olevan pi-kemminkin pisteessä A kuin pisteessä B.

Jos suomalaista keskustelua arvioi ottamal-la lähtökohdaksi kuvion 5 taustalla olevan teo-rian, keskustelusta on puuttunut hyödyke-markkinoiden kilpailun tarkastelu. Mitä vä-hemmän kilpailua on, sitä korkeamman tuleepalkkavaateet tasoittavan työttömyysasteenolla. Yksi syy palkkojen osuuden pysymiseenalhaisena on ollut se, etteivät yritykset ole siir-täneet alentuneita kustannuksia hintoihin (ks.Sauramo 2003 kuvio 11). Tämä kuvastaa kil-pailun vähäisyyttä, vaikka onkin vaikeata ar-vioida, millä tasolla tasapainoa vastaava kilpai-lu on 1990-luvulla ollut. Kysymys antaa paitsiaineksia jatkotarkasteluille myös aiheen talous-poliittiseen keskusteluun.

Kirjallisuus

Alho, K.E.O. (2002), The Equilibrium Rate of Un-employment and Policies to Lower It: The Caseof Finland, ETLA, Keskusteluaiheita No. 839.Helsinki.

Bentolila, S. ja G. Saint-Paul (1998), ExplainingMovements in the Labour Share, CEPR Discus-sion Paper Series No. 1958, Lontoo.

Blanchard, O. ja F. Giavazzi (2003), Macroeconom-ic Effects of Regulation and Deregulation inGoods and Labor Markets, The Quarterly Jour-nal of Economics, Vol. CXVIII , August, s. 879–908.

Broer, D.P., D.A.G. Draper ja F.H.Huizinga (2000),The Equilibrium Rate of Unemployment in theNetherlands, De Economist, vol. 148, nro 3,s. 345–371.

Dimitz, M.A. (2001), Output gaps and technologi-cal progress in European Monetary Union,Suomen Pankin keskustelualoitteita nro 20, Hel-sinki.

Draper, N. ja F. Huizinga (2000), ELIS: Equilibri-um Labour Income Share, De Economist, vol.148, nro 5, s. 345–371.

Kiander (1998), Työvoiman kysyntä ja yritysten hin-nanasetanta, teoksessa Pohjola, M.(toim.), Suo-malainen työttömyys, Taloustieto Oy, Helsinki.

Koskenkylä, H. (1986), Koron ja muiden rahoitus-tekijöiden vaikutuksista investointeihin Suomes-sa, kirjassa Suomen rahoitusmarkkinat, SuomenPankki A:64, Helsinki.

Kyyrä, T. (2002), Funktionaalinen tulonjako Suomes-sa. VATT-tutkimuksia 87, Valtion taloudellinentutkimuskeskus, Helsinki.

Maliranta, M. (1997), Suomen tehdasteollisuudentuottavuus ja toimipaikkatason dynamiikka, Kan-santaloudellinen Aikakauskirja, vol. 93, nro 3,s. 493–508.

Maliranta, M. (2001), Funktionaalisen tulonjaonmuutos toimipaikkatasolla, KansantaloudellinenAikakauskirja, vol. 97, nro. 3, s. 398–407.

Nymoen, R. ja A. Rødseth (2003), Explaining un-employment: Some lessons from Nordic wageformation, Labour Economics, Vol. 10, s. 1–29.

Pohjola, M. (1995), Kansantaloutemme kasvu- jatyöllisyyskriisi: Toimiiko tulopolitiikka?, Kan-santaloudellinen Aikakauskirja, vol. 91, nro 4,s. 551–566.

Pohjola, M. (1996), Tehoton pääoma, WSOY, Hel-sinki.

Ripatti, A. ja J. Vilmunen (2001), Declining labour

49

P e k k a S a u r a m o

share – Evidence of a change in the underlyingproduction technology?, Suomen Pankin keskus-telualoitteita nro. 10, Helsinki.

Rowthorn, R. (1999a), Unemployment, wage bar-gaining and capital-labour substitution, Cam-bridge Journal of Economics, Vol. 23, s. 413–425.

Rowthorn, R. (1999b), Unemployment, Capital-La-

bor Substitution, and Economic Growth, IMFWorking Paper 99/43, Washington D.C.

Rødseth, A. (2000), Open Economy Macroeconomics,Cambridge University Press, Cambridge.

Sauramo, P. (2003), Funktionaalinen tulonjako Suo-messa: ollaanko tasapainossa?, Palkansaajien tut-kimuslaitos, Työpapereita 192, Helsinki.