ORTODOKSINEN ETIIKKA JA DOGMATIIKKA

JYRKI HÄRKÖNEN

EETTISEN AJATTELUN JA OPILLISEN PERINNÖN RIKKAUTTA ORTODOKSISESSA KIRKOSSA

Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto

SISÄLLYS

© Jyrki Härkönen ja Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto

Kansi: Juha Räty, kuvat Topi Ikäläinen

Ulkoasu: Juha Räty

ISBN: 978-952-5652-23-9

Painopaikka: Gummeruksen kirjapaino

Kuvat: Topi Ikäläinen, Pasi Peiponen, Eeva Mehto, Heidi Kumpulainen,

Åsa Edström, Timo Laitala, Georgia Lelou, Saku Paasilahti, Kaisu Paavilainen, Anne Siirtola, Rainer Ressler ja Jyrki Härkönen.

Käsikirjoitusta ovat kommentoineet: Fil.yo Tuomo Alhojärvi, rovasti Stefan Holm, FM Tapani Kärkkäinen,

TL Pekka Metso ja TM Kari M. Räntilä.

Johdanto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7

1. Ihminen Jumalan kuvanaJumala – tuntematon ystävä . . . . . . . . . . . . . . . 9

Pyhä Jumala . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10

Traditio . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10

Ei vain tämän maailman kansalainen . . . . . . 10

Millaiseen Jumalaan ortodoksi uskoo? . . . . . 10

Elävät dogmit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12

Kadotettu puolisko . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12

Missä Jumala on? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12

Ei idea, vaan persoona . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12

Luotu ikoni . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14

Näkyvä jumaluus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14

Kuva ja kaltaisuus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14

Ylösnousemus on kirkkauden tekoja . . . . . . . 15

Luotu luomaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16

2. Kolminaisuus – kokonainen ihminenJumala lähimmäisenä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17

Kirkkoisät ja -äidit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18

Sielu, ruumis ja henki . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18

Jumala liikkeessä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19

Kolmiyhteinen Jumala . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20

Katumus on paluuta oikealle tielle . . . . . . . . 20

Pahuuden salaisuus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20

Perisynti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21

Ikoni – Jumalan kuva . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21

Jumalansynnyttäjä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22

Klooni omaksi kuvaksi? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23

Jumala äidin kohdussa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23

Dolly-lammas . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 23

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24

3. Kirkko, valtio ja kansakuntaTaivaan ja maan kansalaisuus . . . . . . . . . . . . . 25

Marttyyrit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26

Kirkko . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26

Taivaallisen kaupungin etsijä . . . . . . . . . . . . . 26

Vainoista sinfoniaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26

Antisemitismi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27

Politiikan ja uskonnon liitto . . . . . . . . . . . . . . . 28

Valittu kansa ja valtioaate . . . . . . . . . . . . . . . . 28

Hengellinen ja maallinen kirkko? . . . . . . . . . . 29

Kolmas Rooma . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29

Kirkko ja diktatuurit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 31

Ortodoksit ja Euroopan unioni . . . . . . . . . . . . . 32

Kirkot vähemmistöjen puolustajina . . . . . . . . 33

Kirkkojen ero . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 34

4. Vapaus ja valtaPalvelijoita vai ystäviä? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 35

Mitä on kristillinen vapaus? . . . . . . . . . . . . . . . 36

Vapauden rajat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36

Epäjumalanpalvelus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38

Kuolemattomat kuninkaat . . . . . . . . . . . . . . . . 38

Valta antaa ja valtaa ottaa se takaisin . . . . . 38

Vapaus ja yhtenäiskulttuurit . . . . . . . . . . . . . . . 38

Kansallisjumala Jumalan paikalla . . . . . . . . . . 39

Pyhyydellä on lukemattomat kasvot . . . . . . . . 39

Pyhät ihmiset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 39

Pyhät toisinajattelijoina . . . . . . . . . . . . . . . . . . 41

Sankari luopuu vallasta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 44

7

K ristillistä etiikkaa on usein arvosteltu siitä, että se on jäykistynyt kiellettyä ja sallittua määrittäväksi käyttäytymisnormistoksi. Syyt tämänkaltaisen eettisen normiston syntyyn ovat moninaiset.

Ortodoksisen kirkon eettinen traditio on elänyt kahden perinteen vaikutuspiirissä. Niistä kummatkin ovat saaneet tu-

kea evankeliumeista. Askeettien kehotus olla rakastamatta maailmaa (1. Joh. 2:15) periytyy kristillisyyteen vanhasta intialaisesta ja kreikka-laisesta kulttuurista. Toisen perinteen mukaan Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi jopa Poikansa sen edestä ( Joh. 3:16). Näin ollen ihminen – Jumalan kuva – on maailmassa taivaan kansalainen, jonka tehtävä on parantaa maailmaa.

Keskeinen lähde tämän päivän eettiseen pohdiskeluun on kirkon pyhien ihmisten perintö. Kirkko ei muista pyhistään pelkästään heidän hurskauttaan, vaan myös heidän kansalaisrohkeutensa. Pyhyydelle on nimittäin ollut ominaista myös kriittisyys, kyky nähdä ja tehdä itsenäisiä valintoja. Tämä on myös yksi kristillisen etiikan kulmakivistä.

Monet ortodoksisista kirkoista ovat eläneet vuosisatoja alueilla, jois-sa vallalla ovat olleet kansalliset yhtenäiskulttuurit. Kristillisyys oli tullut osaksi kansanperinnettä, kieltä ja tapoja. Moderni länsimainen yhteiskun-tarakenne on sen sijaan moniarvoinen. Osa ortodoksisista ajattelijoista pitää moniarvoisuutta uhkana, toiset näkevät sen mahdollisuutena.

Ortodoksinen etiikka ankkuroituu kirkon oppiin, dogmaan. Sen keskipisteenä on historiallinen jumalihminen Jeesus Kristus. Vaikka kristillisyys on yhteisöllistä, se on aina myös persoonakeskeinen uskon-to, jossa eettiset valinnat tapahtuvat yksilön tasolla. Ortodoksikristityn kutsumus on olla yhteiskunnassa kriittinen tarkkailija, ja hänen etiik-kansa on jokapäiväistä hyvän ja pahan pohdintaa.

JOHDANTO

5. Sota ja rauhaSota on syntiä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 45

Jumala sotii . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46

Rauhan ruhtinas . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46

Kirkkoisät ja sota . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47

Kirkolliskokoukset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47

Ristiretket . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47

Pasifismi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50

Jumala kärsii kärsivän kanssa . . . . . . . . . . . . . 51

Selittämätön kipu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52

6. Rakkaus ja seksuaalisuusRakkaus on Jumalan nimi . . . . . . . . . . . . . . . . . 53

Platoninen rakkaus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54

Nahkavaatteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54

Seksuaalisuus ja parisuhde . . . . . . . . . . . . . . . . 55

Agape, eros ja filia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 55

Paavalin seksuaalietiikka . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57

Miehen ja naisen malli Paavalilla . . . . . . . . . . 57

Kirkko isien ehdoilla? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58

Ylistys ruumiille? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58

Rakkaus löytämisenä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59

Avioliitto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60

7. Maailmaan kätkeytynyt JumalaJumala ei toimi ilman ihmistä . . . . . . . . . . . . . 61

Kosmos . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62

Kaksi maailmaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 62

Vastuu luomakunnasta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63

Ihminen osana Jumalan suunnitelmaa . . . . . 63

Jumala luonnonmullistuksissa . . . . . . . . . . . . . 65

Luomakunnan päivä 1.9. . . . . . . . . . . . . . . . . . 66

Miksi ehtoollinen? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66

Pyhä ja profaani . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66

Ekumenia . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67

Pavel Florenski . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68

Tiede ja uskonto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 68

Pyhiinvaellus ikuiseen kotiin . . . . . . . . . . . . . . . 69

Sakramentit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 70

8. Kohti huomistaYksilö ja yhteisö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71

Paluu harhaoppien aikaan? . . . . . . . . . . . . . . . 72

Kasva siksi, joka olet! . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 72

Yksilö ja yhteisö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 73

Munkit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 74

Maan suolana . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 74

Kirkko ja moniarvoinen yhteiskunta . . . . . . . . 75

Homo economicus? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 75

Vapaus, kuuliaisuus ja usko . . . . . . . . . . . . . . . 76

Siemenestä kasviksi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 77

Elämän parhaat hetket iankaikkisuudessa . 77

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 78

9. Jumalanpalvelus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuusPalvelemaan, ei palveltavaksi . . . . . . . . . . . . . . 79

Kommunisti Kultasuu? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 80

Liturgiaa köyhille . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 80

Veljestöt ja sisaristot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 80

Pyhä Maria Pariisilainen . . . . . . . . . . . . . . . . . . 82

Pappeus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 82

Diakonian uusi aika . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 82

Sukupuolisorron murtaminen . . . . . . . . . . . . . . 82

Taivaan ja maan kohtauspaikka . . . . . . . . . . . 83

Enkelit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 84

Sanastoa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 84

Kirjallisuutta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 85

Henkilöesittely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 87

Hakemisto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 92

8

Etiikka on tiedettä sympatiasta. Siinä yhdistyvät ethos, tapoja ja käyttäytymistä jo antiikissa tutkinut tieteenlaji, sekä pathos, joka tar-koittaa kaikkea sitä mitä ihminen kokee eli rakkautta, tuskaa, nautintoa, kipua ja syyllisyyttä. Sympatia on sitä, kun toinen ihminen jakaa nämä kokemukset. Kristillinen etiikka pohtii sitä, kuinka ihminen voi kasvaa jakamaan niin tuskan kuin nautinnonkin. Tämä etiikan ja dogmatiikan kirja pyrkii antamaan tähän pohdintaan näkökulmia ortodoksisen kir-kon perinteestä käsin.

Ortodoksisen kirkon teologia perustuu yhteiseen historialliseen kokemukseen. Myös tämän kirjan pohdiskelu perustuu historiallisiin näkökulmiin. Koska idän ortodoksisen kirkon eettinen ja dogmaattinen perintö ei mahdu yhteen kirjaan, tämäkin kirja pyrkii ennen kaikkea kannustamaan syventävään, itsenäiseen pohdintaan.

Lohjalla 30. toukokuuta 2007

Jyrki Härkönen

1IHMINEN

JUMALAN KUVANA

JUMALA – TUNTEMATON YSTÄVÄKirjailija Nikolai Berdjajevin mukaan Jumala on ortodoksille tuntematon ystävä. Tätä ystävää voi

lähestyä kuitenkin vain ihmisen salaisuuden kautta. Tutkimalla ihmistä tutkimme siis aina myös Jumalaa.

Ortodoksisen kirkon jumalakuva muodostuu antropologian, ihmistä tutkivan teologian haaran,

välityksellä. Ortodoksisen antropologian lähteinä ovat Raamattu, uskontunnustus ja kirkkoisien kirjoitukset.

10

Ei vain tämän maailman kansalainenNikolai Berdjajevin mukaan on kaksi seikkaa, joiden perusteel-la ihminen tietää, ettei hän ole vain näkyvän maailman asukas. Ensimmäinen niistä on kysymys kuoleman väistämättömyydestä. Toinen on se, että jokaisessa ihmisessä elää kaipuu kauneuteen.

Eläimille kuoleminen on luonnollista, eivätkä ne sitä tiettävästi pohdi. Ihmistä kuolema on sen sijaan askarruttanut aina. Ihminen on kautta historian kysynyt: Onko kuolema luonnollista? Miksi kuoleman läheisyys saa ihmisen tarrautuman elämään?

Ortodoksinen kirkko käyttää tässä usein esimerkkinä Jeesuk-sen vierelle ristiinnaulittua ryöväriä, joka sanoi Jeesukselle: ”Muis-ta minua, kun tulet valtakuntaasi.” (Luuk. 23:42.) Ihminen ei siis ole vain tämän maailman kansalainen.

Venäläisen kirjailijan Fjodor Dostojevskin mukaan ihminen voi menettää elämässään kaiken muun, mutta kaipuuta kauniiseen hän ei kadota. Ihminen voi rikkoa ja hylätä hyvän ja oikean tunte-matta edes syyllisyyttä. Mutta on jotakin, mikä ei katoa: kauneutta ei ihminen koskaan unohda. Tuo kauneus voi olla rakkaan ihmisen tai eläimen muisto tai vaikka juliste vankisellin seinällä. Kaiken jo-kapäiväisen keskeltä löytyy aina jotakin, joka ei täyty niin kuin vatsa tai roskapussi. Siinä ilmenee ihmisen kaipuu kauneuteen.

Kauneuden kaipuu on kristillisen käsityksen mukaan ihmisen kaipuuta sisäiseen eheyteen ja sen kautta Jumalaan, joka on kau-neuden arkkityyppi. Dostojevskin mukaan syvimmiltään Jumala on ihmisen ilo, vapaus ja varsinkin kaipuuta kauniiseen, Jumalan kuvaan ja Hänen kaltaisuuteensa.

Millaiseen Jumalaan ortodoksi uskoo?Vuosina 325 ja 381 vahvistetun nikealais-konstantinopolilaisen us-kontunnustuksen alussa sanomme uskovamme ”taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan”.

Antiikin Kreikan filosofeille luominen oli vieras ajatus. Juuta-lais-kristilliselle maailmalle luominen on sen sijaan erittäin keskei-nen: Jumala loi Raamatun kuvaamassa symbolisessa seitsemässä päivässä tyhjyydestä valon, pimeyden, veden, maan, kasvit, eläi-met ja ihmisen. Maailmalla on siis alku, mutta myös loppu.

Kristilliselle jumalakuvan keskiössä on ajatus Jumalasta luo-jana. Jumala on luonut maailman, jolla on alku – kenties suuri alkuräjähdys – ja loppu, viimeinen tuomio.

Jumalan voima ja valo ovat läsnä kaikkialla maailmassa. Kris-tillinen usko lähtee siitä periaatteesta, että jos Luoja jättäisi maail-man, se muuttuisi jälleen tomuksi.

PYHÄ JUMALAJumalan erityinen ominai-suus on pyhyys, joka ilme-nee muun muassa suuruute-na, oikeudenmukaisuutena ja uskollisuutena (2. Moos. 34:6). Jumalan pyhyys siir-tyi Hänen Poikansa kautta ihmisiin, joita kutsutaan Uudessa testamentissa Jumalan pyhiksi (Ef. 1:4). Ihmisille pyhyys on kuiten-kin aina kuolemattoman Jumalan lahja. ”Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” (Ef. 2:8.)

TRADITIOTraditio merkitsee siirtä-mistä. Ortodoksinen tradi-tiokäsitys pitää sisällään Raamatun, ekumeeniset kirkolliskokoukset ja kirkon jumalanpalvelusrunouden sekä jatkuvan tulkinnan näistä. Traditio on ilmoituk-sen, kokemuksen ja inspi-raation synteesi. Yhdysval-talainen ortodoksiteologi Jaroslav Pelikan tiivistää tradition ja perinnäissään-töjen suhteen näin: ”Tra-ditio on kuolleiden elävää uskoa; traditionalismi on elävien kuollutta uskoa.”

12

Ortodoksit puhuvat Jumalasta vain hänen tekojensa välityksel-lä: Hän luo, rakastaa ja on kaikkivoipa. Samaan aikaan Hän kuiten-kin pysyy luomansa ja rakastamansa ulkopuolella. Hän on suuri tuntematon ystävä.

Missä Jumala on?Ihmisen Suuri tuntematon ystävä on maailmassa läsnä luomiste-kojensa välityksellä. Jumala on luonut luonnon kauneuden, vuo-denaikojen järjestyksen ja elämän harmonian (1. Moos. 1).

Jumala myös ilmestyi maailmaan Raamatun historiallisten ta-pahtumien aikana. Hän teki ensin liiton Vanhan testamentin kan-sansa Israelin kanssa. Sitten hän ilmestyi Uudessa testamentissa Betlehemin seimessä syntyneessä, ristillä kuolleessa ja ylösnous-seessa pojassaan.

Kirkkoisien mukaan juuri Jeesuksen syntymä oli maailmanhisto-rian käännekohta. Pyhän Epifanos Kyproslaisen mukaan Jumala, joka syntyi, otti koko ihmiskunnan harteilleen. Hän astui taivaasta maan päälle ihmisenä etsimään ihmistä, kadonnutta ystäväänsä.

Jeesuksen kuoleman ja taivaaseenastumisen jälkeen Jumala il-mestyi maailmaan Henkenä, joka laskeutui helluntaina tulisten kiel-ten muodossa apostolien päälle. Näin syntyi maailman loppuun asti kestävä kirkko. Ortodoksisen perinteen mukaan juuri kirkko on paik-ka, jossa kristityt puolestaan etsivät yhdessä Jumalaa, ystäväänsä.

Ei idea, vaan persoona Kristinuskoa verrataan usein muihin filosofisiin maailmankuviin. Silloin on vaarana, että kristittyjen Jumalasta muovautuu vain ideoita ja arvoja.

Kristillisyys ei ole ideologia, vaan historiallinen uskonto. Sen dogmit perustuvat historian tapahtumiin. Uskontunnustuksessa puhutaan uskosta yhteen Jumalaan. Hänet synnytti Pyhän Hen-gen voimasta Maria-niminen nainen, ja hän kuoli ristiinnaulittuna Pontius Pilatuksen ollessa Juudean maaherrana. Kolmantena päivänä Isä herätti hänet ja nosti hänet oikealle puolelleen.

Jumalan syntymistä ihmiseksi kuvataan myös hulluksi rakkau-deksi. Apostoli Paavali selittää Jumalan hullua rakkautta ihmistä kohtaan lainaamalla vanhaa hymniä Kristukselle: ”Hänellä oli Ju-malan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Ju-malan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsenä ja oli kuuliainen kuolemaan asti” (Fil. 2:6–8). Kirkkoisät tulkitsevat alentumisen Jumalan aktiksi, jossa hän te-kee itsensä tyhjäksi ihmistä varten.

ELÄVÄT DOGMITDogmit ovat Raamatun mukaista uskoa, jota kirkkoisät ovat tulkinneet ja jonka kirkolliskokoukset ovat vahvistaneet. Dogmien muodostumista, kehitystä ja luonnetta tutkivaa teologian alaa kutsutaan dogmatii-kaksi. Vaikka modernissa yleiskielessä dogmaattinen on teoreettisen ja ahdas-mielisenkin synonyymi, Sergei Bulgakovin mukaan ortodoksinen dogmatiikka ei ole oppijärjestelmä, vaan totuuden mysteeristä kum-puavaa luovaa ajattelua.

KADOTETTU PUOLISKOAntiikin filosofi Platon uskoi, että ihminen on perusole-mukseltaan yksinäinen ja käyttää elämänsä kerran kadottamansa toisen mi-nänsä etsimiseen. Etsimisen tarkoituksena on vapautua yksinäisyydestä ja löytää kadotettu toinen puolisko, toinen minä. Ortodoksisen tulkinnan mukaan ihmisen yksinäisyys ja kaipuu kas-vaa kokonaiseksi alkoi para-tiisista. Saatana houkutteli Adamin ja Eevan uskomaan, että kielletystä puusta syö-minen saa ihmisen muuttu-maan kokonaiseksi, Jumalan kaltaiseksi (1. Moos. 3:5).

14 15

Orjan muodon ottanut oli Jumalan kanssa samaa olemusta oleva Jeesus Kristus. Jumala syntyi maailmaan Jeesus-nimisenä historiallisena henkilönä – yleinen juutalainen nimi Jeesus mer-kitsee suomeksi: ’Jumala pelastaa’. Kristus-nimitys puolestaan osoittaa, että Jeesus oli Vanhan testamentin profeettojen ennus-tama voideltu eli Messias.

Kuva ja kaltaisuusLuomiskertomuksen mukaan ”Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kal-taisekseen” (1. Moos. 1:26). Ihminen on Jumalan lähisukulainen.

Paratiisista karkotettu ihminen kääntyi pois sekä Luojastaan että toisista ihmisistä. Mutta Jumala ei unohtanut ihmistä, eikä pa-ratiisin syntiinlankeemus ei hävittänyt ihmisestä Jumalan kuvaa. Jumala alkoi etsiä kumppaniaan, paratiisista karkotettua ihmistä.

YLÖSNOUSEMUS ON KIRKKAUDEN TEKOJAAlkukirkon käsitys Jeesuk-sen ylösnousemuksesta tiivistyy apostoli Paavalin sanoissa: ”Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmi-sestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.” (1. Kor. 15:14.) Ortodoksinen kirkko koros-taa, että varmin todistus Ju-malihmisen ylösnousemuk-sesta ovat kirkkauden teot. Jokainen ylösnousemuksen juhla, pääsiäinen, alkaa ortodoksisissa kirkoissa profeetta Jesajan kirjan lu-kemisella. Jesaja ennustaa ylösnousemuksen viestistä, joka ”parantaa ne, joiden mieli on murtunut, julistaa vangituille vapautusta ja antaa kyynelten sijaan ilon öljyä.” (Jes. 61:2 – 3.)

Etsiminen huipentui, kun Jumala syntyi maailmaan Jeesus-nimise-nä ihmisenä, joka korjasi ensimmäisen ihmisen lankeemuksen.

Jokainen ihminen on luotu Jumalan – Jeesuksen – kuvaksi ja kaltaisuudeksi. Luojansa kuvana oleminen on jokaiselle ihmisel-le annettu ilmainen lahja, joka erottaa ihmisen muista luoduista. Ortodoksisen perinteen mukaan jokainen ihminen, paatuneinkin rikollinen, on Jumalalle äärettömän kallis.

Jumalan kaltaisuus ymmärretään ortodoksisessa perinteessä puolestaan armoa vastaanottavan, Jumalaa etsivän ja parannusta jatkuvasti yrittävän ihmisen mahdollisuudeksi.

Ortodoksinen käsitys ihmisestä Jumalan kuvana ja kaltaisuute-na oli yleinen jo toisella vuosisadalla. Kirkkoisä Irineos Lyonilai-sen mukaan myös ihminen on Jumalalle kuva ja kaltaisuus. Jumala syntyi ihmiseksi, jotta ihminen jumaloituisi.

LUOTU IKONI Ihmisen luominen on ortodoksisen käsityksen mukaan Kolminaisuuden persoonien yhteisen työn tulos: “Tehkäämme ihminen kuvaksemme.” (1. Moos. 1:26.) Ihminen luotiin, koska Jumala halusi keskustella paratiisin illan viileydessä ihmisen kanssa (1. Moos. 3:8). Ihminen on Luojan-sa tavoin yhteisöllinen ja kommunikoiva persoona. Ihminen Jumalan kuvana merkitsee myös sitä, että jo-kainen ihminen jakaa tämän jumaluuden toisten kanssa.

NÄKYVÄ JUMALUUSPlatonin kuvaamassa maailmassa oli sekä näkyvä että näkymätön osa, mutta Jumala ei kummassakaan koskaan näyttäytynyt ihmisille. Näkyvä maailma oli ruumiillinen, näkymätön taas sielullinen. Uuden testamentin ihmiskuva puolestaan rakentuu nä-kemykseen, jonka mukaan jumaluuden keskeisin elementti on näkymättömän tuleminen näkyväksi. Se on sama asia kuin inkarnaa-tio, Jumalan syntyminen ihmiseksi. Juuri inkarnaatio teki mahdolliseksi sen, että ihminen haluaa luoda.

16

2 KOLMINAISUUS

– KOKONAINEN IHMINEN

JUMALA LÄHIMMÄISENÄIhminen – mies ja nainen – on Jumalan kuva.

Luomiskertomuksen mukaan molempien sukupuolten päämäärä on sama: tulla

täydelliseksi. Ortodoksinen ihmiskuva ei korosta sukupuolten välisiä eroja. Lähtökohtana on

Jumalan löytäminen lähimmäisestä ja yhdessä lähimmäisen kanssa.

Luotu luomaanOrtodoksinen perinne korostaa, että jokainen ihminen on Luojan-sa luomus. Tiede voi selittää, mitkä biologiset seikat mahdollista-vat elävän olennon syntymisen. Tiede ei kuitenkaan pysty selittä-mään sitä, miksi maailmaan synnytään. Sen tietää vain Jumala.

Ihmisen luovuutta pidetään Jumalalta perittynä ominaisuute-na. Niin kuin Jumala ei luonut maailmaa pakolla, ei luovuuttakaan voi syntyä pakolla. Luovuus ja vapaus ovat synonyymejä, ja oman luovuuden vaaliminen on kunnioitusta Luojaa kohtaan.

Luovuus ymmärretään myös etsinnäksi ja mahdollisuudek-si. Siihen liittyy erottamattomasti oman haavoittuvan sisimmän tunnistaminen. Luovuus on kristillisyydessä kollektiivinen onnis-tumisten ja epäonnistumisten prosessi, jossa totuutta etsitään yhdessä, mutta siten, että kunkin yksilön persoonallisuus säilyy.

Luomiskykyä ei ole annettu vain taiteilijoille ja tiedemie-hille. Kaikkinainen kehitys ja kasvu ovat Jumalan lahjoittamaa luovuutta, Jumalan luomistyön jatkamista. Luovuudelleen tilaa antava ihminen saa tyydytystä arkisistakin asioista, kävelystä, lu-kemisesta tai musiikista.

Luovuus vaatii aina työtä ja sitkeyttä. Se on kuten taivasten valtakunta: välillä tässä ja nyt, mutta samalla myös tuskaisen yrit-tämisen ja odotuksen takana.

SANASTOAAntropologiaIhmistä tutkivan teologian haara, kr. anthropos, ’ihminen’.

ArkkityyppiTyyppiesimerkki, kr. arkhetypon, ’ensiksi muovattu’.

Dogma Oppi Jumalasta, ihmisestä ja luomakunnasta, kr. dogma, dogmi, ’käsitys, käsky, säännös’.

Filosofi aRakkaus viisauteen, kr. fi lin, ’rakastaa’, sofos, ’viisaus’.

HomousiosJumalan kanssa samaa olemusta (kr. homousios) oleva Jeesus Kristus.

InkarnaatioJumalan syntyminen ihmiseksi, lat. incarne, ’tulla ihmiseksi’.

KenosisJumalan itsensä tyhjäksi tekeminen ja alentuminen ihmistä varten, kr. kenosis.

KristusMessias, kr. Hristos, ’voideltu’.

TraditioJonkin luovuttaminen ja uskominen toisille näiden haltuun tai perinnöksi, lat. traditio.

18 19

Sielu, ruumis ja henkiRaamatun ja uskontunnustuksen rinnalla ortodoksisen ihmiskäsi-tyksen kolmas historiallinen lähde ovat kirkkoisät ja -äidit. Heidän kirjoituksensa muodostavat apostoliselta ajalta tähän päivään jat-kuvan katkeamattoman ketjun.

Kirkkoisät elivät sekä juutalaisen perinteen että kreikkalaisen filosofian vaikutuspiirissä. Molemmat muokkasivat heitä ortodok-sisen ihmiskäsityksen kehittelyssä.

Kirkkoisät lähtivät liikkeelle Vanhan ( VT) ja Uuden (UT) tes-tamentin aikana syntyneestä käsityksestä, jonka mukaan ihminen muodostuu sielusta, ruumiista ( VT) ja hengestä (UT). Sielua tar-koittava heprealainen sana nefeš merkitsi Vanhan testamentin ai-kaan hengitystä. Uudessa testamentissa termi alkoi tarkoittaa sie-lua, joka on kuolematon ja ruumiista erillinen. Ruumis on luotu ja hauras, henki on sielussa asuva Jumalan henkäys.

Kreikkalaisessa filosofiassa kirkkoisiä haastoi eniten platonismi ja sen opettama jyrkkä rajanveto sielun ja ruumiin välille. Isät suh-tautuivat kielteisesti platonismin opettamaan näkyvän ja näkymät-tömän maailman erillisyyteen. He kuitenkin tekivät kompromisseja, ja sen seurauksena monet isät puhuvat hengellisestä ja maallisesta ihmisestä. Jaottelu perustuu ajatukseen Luojan ja luodun välisestä erosta: kaiken lähtökohta on Luoja, joka loi tyhjästä maailman.

KIRKKOISÄT JA -ÄIDITKirkkoisillä tarkoitetaan Uuden testamentin ajoista alkanutta katkeamatonta kirkon opettajien ketjua. Ensimmäiset kirkkoisät Kleemens Roomalainen ja Ignatios Antiokialainen eli-vät apostolien aikaan. 1900-luvun tunnettuja kirkkoisiä ovat Siluani Athoslainen ja Aleksandr Hotovitski. Isien rinnalla kunnioitetaan myös kirkkoäitejä. Heistä tun-nettuja ovat muun muassa hymnirunoilija nunna Kassia ja pyhiinvaellusmatkojen kuvailija nunna Egeria.

Isien mukaan luotu kokonaisuus – sielu, ruumis ja henki – on Luojansa kuva. Kokonaisuus syntyy jo hedelmöitymisen hetkellä. Tämä näkyy selvästi myös ortodoksisessa hymnirunoudessa. Kos-ka vain kokonaisuus ratkaisee, ruumiillinen tai henkinen vajavai-suus ei himmennä Luojan kuvaa ihmisessä.

Jumala liikkeessäJumala Kolminaisuutena on jumalihmisyyden ohella kristillisyy-den toinen tärkeä perusta. Jumala Isänä, Poikana ja Pyhänä Hen-kenä on Jumala jatkuvassa persooniensa välisessä vuorovaikutuk-sessa ja liikkeessä.

Koska kristillisyys on historiallinen uskonto, se korostaa, että Jumala on toiminut maailmanhistoriassa ensin Isänä (luominen, Israelin kansa, profeetat), sitten Poikana ( Jeesus) ja lopulta Pyhä-nä Henkenä (kirkko). Kysymyksessä on kuitenkin aina sama Juma-la ja aina sama tarina. Näin korostaa myös pyhä Basileios Suuri. Hän ei puhu Jumalasta olemuksena, substanssina, vaan yhteytenä. Jumala Kolminaisuutena on sosiaalinen ja yhteisöllinen Jumala.

Toinen Kolminaisuuden ominaisuus on rakkaus. Jumala on Kolminaisuus, koska tarvitaan enemmän kuin yksi, jotta voitai-siin osoittaa rakkautta. Sama mikä pätee ihmiseen, pätee myös

20 21

Jumalaan. Hän ei ole sulkeutunut itserakkaus, vaan Kolminaisuus, avoin ja vastaanottava. Rakkaus, jota jaetaan.

Pyhä Gregorios Nyssalainen kuvaa Kolminaisuuden avoi-muutta ja vastaanottavaisuutta kutsumalla sitä Jumalan persoo-nien tanssiksi. Gregorios ja muut kreikkalaiset kirkkoisät kehit-tivät Kolminaisuuden kommunikointia varten uudissanoja, joilla kuvattiin sitä, miten aina samanlaisena pysyvän Jumalan persoo-nat kohtaavat jatkuvasti toisensa kasvokkain.

Kolminaisuus ei kuitenkaan ole kolme tanssivaa miestä. Jumala antoi kaltaisuutensa yhtä aikaa miehelle ja naiselle (1. Moos. 27). Monissa vanhoissa Raamatun kielissä, kuten hepreassa ja arameas-sa, sanat Pyhä Henki ja kirkko ovat feminiinisukuisia. Monet kirk-koisät kuvaavat Pyhää Henkeä ja kirkkoa Jumalan morsiamena ja pelastushistorian viimeisenä vaiheena. Pyhän Hengen kirkko on Ju-malan morsian ja äiti, joka johtaa Pyhän Perheen takaisin yhteen.

Ortodoksisen perinteen mukaan Jumala Isänä, Poikana ja Py-hänä Henkenä on malli kokonaisesta ihmisestä, ihmisestä vuoro-vaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Pahuuden salaisuusOrtodoksisen käsityksen mukaan Jumala ei luonut pahaa. Jumalan kuvaksi ja kaltaisuudeksi luotu ihminen elää kuitenkin maailmas-sa, jossa paha vaikuttaa. Ihminen kantaa sisässään maailman laki-en mukaista kuolevaisuutta.

Kirkkoisät selittävät pahuuden tulon maailmaan paratiisin ta-pahtumilla. Kielletystä puusta syönyt Adam alkoi syyttää Jumalalle vaimoaan (1. Moos. 2:12). Pahan läsnäoloon liittyvä sana Raama-tussa on saatana, jonka nimi merkitsee vastustajaa tai syyttäjää.

Isien mukaan Adamiin tullut pahuus oli kuolemanpelkoa, joka il-meni viholliskuvina. Pahuutta kutsutaan ortodoksisessa perinteessä myös turmelukseksi, joka merkitsee pahuuden jatkuvaa läsnäoloa.

Adam ja Eva ovat kirkkoisille pahuuden ja kuolevaisuuden syno-nyymejä. Jeesusta isät kutsuvat uudeksi Adamiksi ja hänen äitiään Mariaa uudeksi Eevaksi. Isien mukaan juuri he palauttivat ihmisille ensimmäisten ihmisten kadottaman Jumalan kuvan ja kaltaisuuden.

Syyttämisen ohella pahuuden keskeisenä ominaisuutena pide-tään luovuuden tukahduttamista. Pahuus tuhoaa, luovuus synnyt-tää. Mutta pahuus on ennen kaikkea salaisuus. Pahuus voi synnyt-tää palavan rakkauden voimalla toimivan vihan, joka kylvää tuhoa samalla voimalla kuin rakkaus hyvää.

Maanpäällistä paratiisia ei ole mahdollista luoda. Pahuus on todellisuutta, ja ennen kuin kristitty voi voittaa sen, hänen on re-hellisesti kohdattava se. Mutta jos kristitty hyväksyy pahan, hän kääntyy pois Jumalasta.

KATUMUS ON PALUUTA OIKEALLE TIELLE Ortodoksisen perinteen mukaan ihminen on Jumalan kuva. Armo on osa hänen olemustaan, mutta synti on loinen. Syntiä tarkoittava kreikkalainen sana hamar-tia tarkoittaa oikean tien kadottamista tai harhaan osumista. Termi kuvaa hyvin ortodoksisen kirkon suhdet-ta syntiin. Synti on pysäh-dyksissä olemista. Normaali tila on liikettä. Ortodoksi-seen käsitykseen katumuk-sesta ei liity rangaistuksen tai häpeän pelkoa.

KOLMIYHTEINEN JUMALADogmit jumalihmisestä ja Kolminaisuudesta ovat kristillisyydelle luovutta-mattomia. Jumalihmistä koskeva oppi vahvistettiin seitsemässä kirkollisko-kouksessa. Kolminaisuus on määritelty nikealais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa. Sen mukaan Jumala on ehdot-tomasti yksi, mutta hän ilmoittaa itsensä kolmena persoonana: Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Tämän vuoksi jokainen kristitty on kastettu Pyhän Kolminai-suuden nimeen.

Piispa Kallistos Waren mukaan ranskalaisen filosofin Jean-Paul Sartren ajatus muista ihmisestä helvettinä on absurdi. Ware korostaa, että helvetti ei ole toinen ihminen vaan minä itse vailla yhteyttä muihin ihmisiin.

PerisyntiJeesus ei missään vaiheessa puhu perisynnistä. Apostoli Johan-nes selittää evankeliumissaan hyvän tekemisen ja synnin suhdetta vertauksin valosta ja pimeydestä.

Käsitys perisynnistä ei kuulu perinteiseen ortodoksiseen ajatteluun. Kirkkoisien kirjoituksissa pahuuden tulo maailmaan

IKONI – JUMALAN KUVAIkonitaide syntyi Nikean kirkolliskokouksen (787) mukaan kristillisen uskon neljän keskeisen periaat-teen varaan: Jumala on per-soona; Jeesus oli jumalih-minen; ihminen pyrkii kohti Jumalan kaltaisuutta; tästä kaikesta johtuen sekä ma-teria että luomakunta ovat erottamaton osa jumalallis-tumista – pyhittymistä kohti alkukuvan kaltaisuutta.

22 23

selitetään mieluummin Viisauden kirjan (2:24) tavoin: ”Kuolema tuli maailmaan pahan tahdosta, mistä todistavat myös ne, jotka hänen vallassaan ovat.”

Idän ja lännen kirkot tulkitsevat eri tavoin apostoli Paavalin sa-noja synnin tulosta maailmaan. ”Yhden ainoan ihmisen [eli Adamin] teko toi maailmaan synnin ja kuoleman. Kuolema on saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.” (Room. 5:12.)

Lännen kirkkojen käsityksen mukaan ihminen syntyy maail-maan syntisenä. Ortodoksisen perinteen mukaan ihminen peri Adamin kuolevaisuuden, mutta jokainen rikkomus on henkilö-kohtainen. Olemme vastuussa vain siitä, jos vapaasta tahdostam-me käännymme Adamin tavoin pois Jumalasta.

Siksi ortodoksiseen kasteeseen ei sisälly ajatusta perisynnin pois pesemisestä, vaan kasteen katsotaan merkitsevän uudeksi ihmiseksi syntymistä.

JUMALANSYNNYTTÄJÄVanhimmat Neitsyt Marialle omistetut nimet ovat Uusi Eeva (200-l.) ja Jumalansyn-nyttäjä (300-l.). Ortodok-sisessa hymnirunoudessa Jeesuksen synnyttänyt Uusi Eeva on koko ihmiskunnan symboli. Ortodoksiselle kirkolle Jumalansynnyttäjän keskeisin merkitys ei ole neitsyys vaan koko ihmis-kunnan äitiys.

Klooni omaksi kuvaksi?Kirkkojen suhtautuminen ihmisen kloonaukseen on ollut kieltei-nen. Ortodoksinen kirkko on seurannut kloonilausumissaan kato-lisen ja protestanttisten kirkkojen kannanottoja.

Ihmisen kopioiminen eli kloonaaminen ei ole tieteisfantasiaa, vaan nykytiede pystyy siihen. Joukko tutkijoita eri puolilla maail-maa on ilmoittanut jo tekevänsä kokeita ihmisen kloonaamiseksi. Jos he onnistuvat, jokaisesta meistä voidaan tehdään kopio.

Kloonaaminen on yksilön perintötekijöiden siirtämistä toisel-ta yksilöltä otettuun, hedelmöittämättömään munasoluun. Muna-solu siirretään naarasyksilön kohtuun, jolloin syntyvä uusi yksilö on geeneiltään lähes identtinen luovuttajan kanssa.

Kirkot ovat korostaneet näkökulmaa, jonka mukaan elämä al-kaa hedelmöityksen hetkellä. Toisaalta kirkot ovat lähteneet siitä periaatteesta, että kopio toisesta ihmisestä loukkaa ajatusta jokai-sen yksilön luovuttamattomasta identiteetistä. Kirkkojen mukaan kloonauksen sallimisen myötä ihmisestä tulisi pelkkä tuote.

Kloonaukseen myönteisesti suhtautuvat kuitenkin muistut-tavat, että käyttäytymistieteiden valossa genetiikka muodostaa vain osan ihmisen persoonallisuudesta ja käyttäytymisestä. Loppu määräytyy esimerkiksi kasvatuksen, kulttuurin ja ihmissuhteiden vaikutuksesta.

Kloonaukseen liittyvät läheisesti myös kantasolututkimukset. Kloonattuja kantasoluja voidaan käyttää esimerkiksi sairauksien tutkimuksessa. Lääketieteellisessä käytössä kloonattuja alkioita ei siirretä kohtuun, vaan niistä erotetaan kantasoluja kasvattamaan esimerkiksi uutta kudosta sairaan tilalle. Tällaisilla solusiirroilla voitaisiin ehkäistä esimerkiksi syöpäsairauksien yhteydessä esiin-tyvät elinten hylkimisreaktiot.

Kysymys kantasolujen käytöstä on monisyisempi. On esitetty kommentteja, joiden mukaan abortoidun sikiön kantasoluja tulisi voida käyttää tutkimuksessa. Tällöin törmätään kysymykseen vai-najan käyttämisestä toisten hyödyksi. Tutkimus näyttää kuitenkin vääjäämättä vievän tilanteeseen, jossa itse kullakin voi olla käytös-sään varaosia omaan kehoonsa.

Ekumeeninen patriarkka Bartolomeos on todennut, että kristityt eivät tiedä vastausta kaikkiin kloonauksen tuomiin ongel-miin. Sen vuoksi kristittyjen pitää keskittyä pohtimaan sitä, mikä on eettisesti ihmisarvoista.

Ihmisen elintoimintoja yhä yksityiskohtaisemmin tutkiva tiede ei tunnista sielun olemassaoloa. Mitä pienemmissä osissa lääke-tiede ihmistä analysoi, sitä tärkeämmäksi nousevat kristillisyyden humaanit periaatteet.

DOLLY-LAMMASDolly-lammas, maailman ensimmäinen onnistuneesti kloonattu nisäkäs, syntyi Skotlannissa Roslin-insti-tuutissa vuonna 1997. Sen jälkeen lehmiä on onnistu-neesti kloonattu Japanissa ja apinoita Yhdysvalloissa. Ennen kuin terve Dolly syntyi Skotlannissa, saatiin aikaan monta vammaista karitsaa. Olisiko myös yhden terveen kloonatun lapsen hintana abortoituja sikiöitä ja vai-keasti vammaisia lapsia?

JUMALA ÄIDIN KOHDUSSAOrtodoksinen käsitys ihmisestä kokonaisuutena jo hedelmöitymisen hetkellä näkyy hyvin Neitsyt Marian syntymän (8.9.) ja ilmestys-päivän (25.3.) hymneissä sekä Johannes Kastajan syntymäjuhlan (24.6.) vei-suissa. Hymneissä koroste-taan sitä, miten jo kohdussa oleva sikiö on syntymistä odottava persoona. Näiden juhlien hymnit ovat kirkkoi-sien Andreas Kreetalaisen, Johannes Damaskolaisen ja Germanos Konstantinopoli-laisen kirjoittamia.

24

SANASTOAHenkiIhmisen sielussa asuva Jumalan henkäys, hepr. ruuah.

HypostaasiPysyvän ja ainutkertaisen Jumalan persoona, kr. hypostasis, ’asetettu’.

IkoniKristusta, Jumalansynnyttäjää tai pyhää ihmistä esittävä maalaus, kr. eikon, ’kuva’.

KoinoniaJumala yhteytenä, kr. koinonia.

KommunikoidaTehdä yhteiseksi, yhdistää, lat. communicare.

PerikoreesiJumalan persoonien tanssi, kr. perikhoresis.

ProsoponJumalan kasvokkain, kr. prosopon, ’kohtaavat persoonat’. Kirkkoisien mukaan myös ihminen on prosopon, eikä sulkeutunut yksilö, kr. atomon.

RuumisJumalan luoma ja särkyvä osa ihmistä, hepr. baasaar.

SaatanaVanhassa testamentissa vastustaja, hepr. satan, Uudessa testamentissa syyttäjä.

SieluMerkitsi Vanhan testamentin aikana hengitystä, hepr. nefeš, Uudessa testamentissa kuolematon sielu muodostaa ruumiin ja hengen kanssa ihmisen.

SyntiOikean tien kadottaminen tai harhaan osuminen, kr. hamartia.

TeosisJumalallistuminen, kr. teosis.

TerroriKuolemanpelko, lat. terror.

3 KIRKKO, VALTIO JA KANSAKUNTA

TAIVAAN JA MAAN KANSALAISUUSApostoli Paavali korostaa kirjeissään kristityn

velvollisuutta alistua esivallan alaisuuteen ja rukoilla sen puolesta (Room. 13:1, 1. Tim. 2:1). Paavalin

aikaan elänyt kirkkoisä kirjoittaa puolestaan näin: ”Kristityt asuvat kotimaissaan kuin vierailijat: he täyttävät velvollisuutensa kansalaisina ja sietävät

koettelemukset kuten muukalaiset. Jokainen vieras maa on heille isänmaa ja jokainen isänmaa vieras

maa.” (Kirjeestä Diognetokselle, n. 100-l.)

26 27

Taivaallisen kaupungin etsijä Ensimmäisellä vuosisadalla eläneen kristityn ajattelijan Justinos Filosofin mukaan kristityt ovat yhtä aikaa taivaan ja maan kansa-laisia. Justinos selitti, että Vanhan testamentin kertomus valitusta kansasta Israelista tarkoittaa evankeliumeissa kaikkia Jeesus Na-saretilaista seuraavia. Näin syntyi käsitys uudesta Israelista, jonka kotimaa on taivas.

Ensimmäisen vuosisadan kristityt saivat monelta suunnalta vaikutteita suhteeseensa maalliseen valtaan. Ensimmäinen vaikut-teiden antajista oli Rooman valtakunta, jonka kaikkia asukkaita yhdisti yksi keisari.

Toisen perustan loi Jeesuksen toiminta. Hän puhui taivaan val-takunnan kansalaisuudesta ja julisti Jumalan tulemista. Jeesuksen opetuksen mukaan hänen valtakuntansa kansalaisiksi hyväksyt-täisiin toisessa tulemisessa vain ne, jotka ovat tehneet laupeutta vähimmille veljille kansallisuuteen katsomatta (Matt. 25:40).

Apostolisen ajan kristityt mielsivät aluksi Rooman valtakunnan kotimaakseen. Vainojen aikana marttyyrit hyväksyivät periaattees-sa valtion vallankäytön, mutta eivät suostuneet luopumaan henki-lökohtaisesta uskostaan. Juopa kristittyjen ja Rooman valtakunnan välillä syntyi keisarikultin myötä. Kristityt kieltäytyivät kunnioitta-masta keisaria Jumalana.

Kirkosta tuli vainotuille kristityille uusi kotimaa. Vainot ja sa-lassa kokoontuminen johtivat ensimmäisellä vuosisadalla käsityk-seen, että kristityt elävät maailmassa, mutta ovat samalla muuka-laisia. Kirkkoisä Augustinus kehitti tästä kirkkokäsityksen, jonka mukaan kirkko on taivaallisen kaupungin etsijöiden yhteisö.

Vainoista sinfoniaan Ratkaisevan muutoksen kristinuskon ja valtion väleihin toi Itä-Rooman (Bysantin) valtakunnan keisari Konstantinos Suuri, joka teki kristillisyydestä valtiouskonnon.

Kirkon ja valtion suhteita määritti Itä-Rooman valtakunnassa käsitys harmoniasta, jossa maallinen ja hengellinen valta toimivat yhdessä. Hengellisen ja maallisen vallan harmonian perustana oli keisari Justinianoksen lakikokoelma Codex Justinianus. Justini-anoksen mukaan vallan harmonia syntyy, kun keisari on valtakun-nan ruumis ja patriarkka sen sielu.

Keisari oli Bysantissa paitsi valtakunnan päämies, myös orto-doksisen opin puhtauden ja oikean tulkinnan valvoja. Patriarkka oli pyhien kirjoitusten ja kirkolliskokousten päätösten tulkitsija. Tässä roolissa hänellä oli kuitenkin myös oikeus arvostella keisaria.

MARTTYYRITMarttyyrit olivat todistajia, jotka kuolivat ennemmin kuin luopuivat uskostaan. Ensim-mäinen kristitty marttyyri oli Stefanos (Ap. t. 6 – 7). Kris-tittyjä surmattiin seuraavien vuosatojen aikana tuhansia. Syy marttyyrien vainoihin johtui heidän mielipiteistään. Ne ymmärrettiin kapinaksi maallista valtaa vastaan. Vakaumuksensa vuoksi surmattuja marttyyreja tulee lisää joka päivä.

KIRKKOAlkukirkon kristityt ymmär-sivät kirkon ruumiiksi. Sen pää on Jeesus, joka lupasi olla opetuslasten kanssa maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Uskontun-nustuksessa ortodoksit tun-nustavat uskonsa kirkkoon heti profeettojen kautta puhuneen Pyhän Hengen jälkeen. Kirkkoisien mukaan kirkko jatkaa profeettojen ja Jeesuksen työtä.

Vaikka Justinianoksen hallinto oli teokraattinen ja perustui keisarin absoluuttisen valtaan, kristillisyydellä oli siinä vahva roo-li. Parhaiten vallan harmonia toimi Bysantissa silloin, kun kirkon piiristä nousi pyhiä ihmisiä muistuttamaan, että keisari tai valtio ei saa nousta Jumalan yläpuolelle.

Monet pyhät asettuivat Bysantissa avoimesti vastustamaan esi-merkiksi vähemmistöjä kohtaan suunnattua painostusta. Milanon piispa Ambrosius protestoi keisari Teodosiukselle, kun viran-omaiset hajottivat kapinoineiden juutalaisten synagogan Mesopo-tamiassa. Konstantinopolin arkkipiispa Johannes Krysostomos arvosteli hovin ylellisestä elämää ja vaati oikeutta köyhille.

Bysantissa kuitenkin uskottiin, että valtion ja kirkon sekä kei-sarin ja patriarkan liitto on myös maan ja taivaan liitto. Esimerkiksi sinfoniasta sopii 800-luvulla kirjoitettu hymni, joka edelleen vei-sataan jouluaattona kaikissa ortodoksisissa kirkoissa: “Augustuk-sen ollessa yksinvaltiaana loppui ihmiskunnan valtakuntiin jako. Kaupungit olivat yhden maallisen vallan alla, ja kansat uskoivat yhteen jumaluuteen. Niin kuin keisarin käskystä ihmiset kirjoitet-tiin veroluetteloihin, samoin meidätkin uskovaiset on kirjoitettu Sinun, lihaksi tulleen, Jumalamme nimeen.”

ANTISEMITISMI Antisemitismi tarkoittaa juutalaisvastaisuutta. Kir-kon ensimmäisinä vuosisa-toina juutalaiset, jotka elivät Rooman valtakunnassa vähemmistönä, vainosivat kristittyjä ja halusivat siten osoittaa lojaalisuuttaan valtiota kohtaan. Osat vaih-tuivat, kun kristillisyydestä tuli valtiouskonto. Juutalai-set rinnastettiin Jeesuksen murhaajiin, ja juutalaisvas-taisuudesta tuli jopa hyvän kristityn ominaisuus. Tämän vuoksi 1800-luvun lopulla Etelä-Venäjällä oli suurena perjantaina jopa tapana piestä juutalaisia.

28 29

Politiikan ja uskonnon liitto Ajatus valtion ja kirkon sinfoniasta levisi 1000-luvulla myös Balka-nille: Serbiaan, Bulgariaan ja Romaniaan. Niissä maissa hallitsijan ja kirkon läheisestä yhteydestä tuli valtakuntien yhtenäisyyden tae.

Slaaveille bysanttilaisen mallin toivat veljekset Kyrillos ja Me-todios, joita kutsutaan slaavien apostoleiksi. He olivat bysantti-laisia diplomaatteja, oppineita, kielitaitoisia ja vakaumuksellisia kristillisen maailmanvallan lähettiläitä. Koska Bysantissa uskon-nollinen ja poliittinen valta kulkivat tiukasti käsi kädessä, myös kristillinen lähetystyö palveli poliittisia tarkoitusperiä.

Kyrilloksen ja Metodioksen lähetystyö vahvisti slaavilaisten kansojen itsetuntoa, ja myös paikallinen identiteetti alkoi kehit-tyä nopeasti. Identiteetin perusta oli Bysantista peritty valtion ja kirkon sinfonia.

Kirkon ja valtion sinfonia romahti, kun Bysantti ja Balkan 1400-luvulla joutuivat islaminuskoisen ottomaani-imperiumin vallan alle. Kristillinen keisarius päättyi, ja ortodoksisen kulttuurin edusmie-heksi jäi patriarkka. Seuraavat 500 vuotta islamilaisen vallan alla mer-kitsivät ortodoksisen uskon jäämistä ainoaksi kansallisen kulttuurin tukipilariksi esimerkiksi kreikkalaisilla, serbeillä ja bulgaareilla.

Bysantin vallanneet ottomaanit kehittivät sinfoniasta uuden tulkinnan. Ortodoksien, armenialaisten ja juutalaisten uskonnol-lisesta johtajasta tuli samalla yhteisöjensä edusmies islamilaisen sulttaanin edessä. Näin poliittinen ja uskonnollinen valta vahvistui ja yhdistyi kirkon johtajan persoonassa.

Valittu kansa ja valtioaateOrtodoksiset kirkot välttyivät 1500-luvulla muuta Eurooppaa jaka-neelta reformaatiolta ja katolisen kirkon vastareaktiolta siihen.

Samaan aikaan kun Länsi-Euroopassa vakiintui käsitys länsimai-sesta sivistyksestä, ortodoksisen kirkon tärkeät valta-alueet, kuten osmanien valtakunta, jäivät tämän kulttuuripiirin ulkopuolelle.

Turkkilaisvallan aikana vapaudesta haaveilleet ortodoksiset kansat kasvoivat myös vähitellen 1800-luvun kansallisuusaatteen kannattajiksi. Syntyi haave yhdestä kansasta ja yhdestä kielestä, jotka ortodoksinen usko nivoi yhteen.

Läntisen Euroopan muokkaama kansallisvaltioajattelu vaikut-ti kirkon ja kansan rooleihin myös ortodoksisilla alueilla. Valtion ja kirkon harmoniaa ryhdyttiin selittämään Raamatun esikuvilla. Vanhan testamentin valitun kansan Israelin kärsimykset nähtiin näin uudessa valossa oman kansan kohtaloiden kautta.

Kansallista politiikkaa tehtiin kuitenkin usein vain enemmistön ehdoilla. Bulgariassa, Serbiassa ja Venäjällä ortodoksiseen uskoon

sekoittui saksalaisen filosofin Georg Friedrich Hegelin ajatus siitä, että valtio toteuttaa maailmanhistoriassa Jumalan suunnitel-maa. Yhdenmukaisuuspolitiikan uhrina olivat muun muassa kie-let. Esimerkiksi Venäjällä ja Bulgariassa ukrainaa tai makedoniaa ei pidetty omina kielinään, vaan venäjän ja bulgarian murteina.

Tämä nationalistinen mytologia, jonka mukaan ortodoksisuus toimii valtion ja kansan liiton siteenä, oli keskiajalla ollut ortodok-siselle kirkolle tuntematon asia.

Hengellinen ja maallinen kirkko?Kirkon ja valtion erilaisten intressien arviointia vaikeutti 1800-luvul-la se, että nationalismista oli tullut valtion etuja puolustava aate.

Esimerkiksi vastikään itsenäistyneessä Kreikassa vuonna 1833 kansallismielinen johto vaati kansallista kreikkalaista kirkkoa, minkä seurauksena ortodoksit erosivat Konstantinopolin eku-meenisesta patriarkaatista ja julistautuivat itsenäiseksi kirkoksi. Vaikka ajatus etnisistä kirkoista tuomittiin harhaoppina Konstan-tinopolin paikallisessa kirkolliskokouksessa vuonna 1872, se jäi silti elämään voimakkaana.

KOLMAS ROOMABysantin kristillisen maailmanvallan kaaduttua islamin alle Venäjälle jäi rooli ortodoksisen maailman keskuksena. Moskovan suuriruhtinas otti itselleen keisarin (tsar) arvonimen. Vaikka Moskovassa vuosina 1666 – 67 kokoontunut kirkol-liskokous tuomitsi ajatuksen Moskovasta kolmantena Roomana, myytti jäi elä-mään. Se vahvistui 1800-lu-vulla yhdessä kansallisuus-aatteen nousun kanssa.

31

1900-luvulla tultaessa kreikkalaisia, serbialaisia tai venäläisiä ortodokseja yhdisti erilaisista taustoista huolimatta se, että orto-doksisuus yhdisti kansan ja uskonnon.

Suomessa 1800-luvun kansalliseen heräämiseen liittyi suo-malais-ugrilaisten kieli- ja heimosukulaisten etsiminen. Oli sel-vää, että identiteettiä etsivien suomalaisten parissa kieli, tavat ja uskonto muodostivat arvoja, joilla haluttiin ottaa etäisyyttä Venäjän imperiumiin. Tuon ajan näkemys ortodoksisesta kirkos-ta seurasi pitkälti samaa kielteistä linjaa kuin reformaation ajan kuva katolisesta kirkosta.

Tämä kuva ortodoksisuudesta ja venäläisyydestä säilyi Suo-messa hyvin pitkään itsenäisyyden ajalle saakka. Sitä myös tuki Suomen ortodoksien oman identiteetin etsintä 1920- ja 30-luvuil-la, jolloin maan henkistä ilmapiiriä hallitsi nationalistinen Aka-teeminen Karjala-Seura. Suomalainen ortodoksisuus määriteltiin tuolloin joka suhteessa erilaiseksi kuin venäläinen.

Mutta monissa kirkoissa eli 1900-luvulle tultaessa myös Bysantin pyhiltä peritty vähemmistöjen puolustamisen henki. Pietarin metro-poliitta Venjamin vastusti marttyyriuteen asti V. I. Leninin johtami-en bolševikkien terroria. Bulgariassa, Serbiassa ja Kreikassa monet piispat suojelivat toisen maailmansodan aikana juutalaisia natseilta.

Uutta mallia kirkon ja valtion suhteisiin esitti 1900-luvun alus-sa muun muassa venäläinen teologi Pavel Florenski. Hän lähti liikkeelle siitä, että hengellistä ja maallista ei voi erottaa toisistaan. Kirkon täytyy sen vuoksi kantaa huolta kaikesta maailman epäoi-keudenmukaisuudesta ja kärsimyksestä ja tarjota maailmalle Ju-malan laupeutta.

Ortodoksisen kirkon tulisi Florenskin mukaan toimia lähellä ihmisten arkea, kaukana valtion byrokratiasta.

Kirkko ja diktatuuritDiktaattorin käsite syntyi antiikin Roomassa. Diktatuuri perustettiin, kun valtio oli suuressa vaarassa, ja diktaattori oli virkamies, jonka senaatti ja kansa nimittivät määräajaksi. Myöhemmin diktaattoreiksi on kutsuttu lakien yläpuolelle itsensä asettaneita vallananastajia.

Totalitarismi on keskittynyttä ja usein myös diktatorista hallin-toa, joka edellyttää ehdotonta alistumista vallanpitäjien tahtoon. Diktatuuri ja totalitarismi eivät ole kuitenkaan pelkästään valtaa ihmisten tai yhteisöjen suhteen; ne ovat myös suvaitsemattomia oppijärjestelmiä, yhden totuuden tyranniaa.

Diktatuurilla ja totalitarismilla on aina ollut tiivis suhde uskon-toon. Uskonnollisen elämän rituaaliset ja sosiaaliset piirteet löyty-vät usein myös totalitarististen valtioiden ytimestä.

32 33

Usko ja kansallinen yhtenäisyys olivat pitkään kirkkojen itse-ymmärryksen perusta. Näin myös totalitarismin ideologiat saivat 1900-luvulla kasvuvoimaa uskonnollisesta viitekehyksestä. Uskon-non sakramentaaliset rituaalit korvautuivat kansallissosialistisessa tai kommunistisessa valtiossa kielen, kansan ja lippujen ympärille kootuilla seremonioilla.

Natsi-Saksassa totalitaristinen ideologia ammensi voimansa voimakkaista, uskonnollista hurmiota muistuttavista tunteista. Ul-kokohtaisen ja auktoriteettihakuisen ritualismin keskeisiä piirteitä oli yksilöiden korvaaminen massoilla. Samalla kristillisyyden per-soonallisia eettisiä periaatteita alettiin pitää valtion vihollisina.

Totalitarismin uhka ei ole kadonnut. Monissa maissa totalita-rismi on löytänyt myös kristillisyyden piiristä uusia vaikutusmah-dollisuuksia. Tämä on uhka myös kirkolle, sillä jos ihmisten kään-tymisellä ortodoksisuuteen ei ole mitään tekemistä ortodoksisen uskon kanssa, voi kirkosta tulla viitekehys, jonka puitteissa on helppo julistaa myös kristillisyydelle täysin vieraita arvoja.

Nykyisistä valtioista totalitaarisiksi on väitetty esimerkiksi Poh-jois-Koreaa ja Valko-Venäjää sekä ääri-islamilaisia valtioita, erityises-ti Irania. Totalitarismin rinnalle uudeksi uhaksi noussut terrorismi on myös totalitarismia: vallassa olevaa suvaitsematonta ryhmää kutsutaan totalitaristiseksi, oppositiossa taas terroristiseksi.

Ortodoksit ja Euroopan unioniYksi globaalistumisen synnyttämistä ongelmista on kysymys us-konnon ja kansallisen perinteen yhteydestä. Jos yhteys on vuo-sisatoja ollut aukoton, ihmisten on vaikeaa edes kuvitella, että kirkolla ja valtiolla olisi pohjimmiltaan eri intressit.

Euroopan unionin piirissä ongelmallisina on pidetty esimer-kiksi sellaisia maita, joissa valtauskonnon asema on määritelty pe-rustuslakiin. Samalla maa on sitoutunut muiden unionin jäsenval-tioiden tavoin siihen, että kansalaisten uskonnolliset identiteetit ovat valtion silmissä yhdenvertaisia.

Myös Suomessa kansallinen näkökulma on pitkään leiman-nut ortodoksisen kirkon ja valtion suhteita. Tilanne on kuitenkin muuttunut 1990-luvulta lähtien, jolloin haasteeksi alkoi muodos-tua yhteiskunnan kansainvälistyminen ja sitten Suomen liittymi-nen Euroopan unioniin.

Itä-Euroopan vapautuminen ja EU-jäsenyys ovat muokanneet Suomea kansallisvaltiosta monikulttuuriseksi eurooppalaiseksi maaksi. Suomeen on tullut kymmeniä tuhansia maahanmuuttajia ja pakolaisia. Ortodoksiselle kirkolle tämä on merkinnyt paitsi tu-hansia uusia jäseniä myös uusia haasteita.

Kirkot vähemmistöjen puolustajinaEuroopan unionin valmisteilla olevan perustuslain johdannossa Euroopan henkisten arvojen sanotaan olevan kolmen kaupun-gin perintöä. Jerusalem on kolmen suuren uskonnon koti ja Ateena demokratian tyyssija, Roomassa taas luotiin eurooppa-laisen lainkäytön raamit.

Perustuslain johdantoteksi mainitsee Euroopan henkiset siteet kreikkalaiseen ja roomalaiseen kulttuuriin sekä valistusajan filoso-fiaan. Vaikka kristinuskoa ei mainita, on erityisesti ekumeeninen patriarkka Bartolomeos korostanut kirkkojen mahdollisuutta olla Euroopan valtioille vuoropuhelun foorumi. Patriarkan mukaan kristillisyys on Euroopan valtioiden identiteetin perusta demokra-tian ja ihmisoikeuksien rinnalla.

Uskonnolliset haasteet ovat Euroopan unionin valtioille yhtä tärkeitä kuin poliittiset tai taloudelliset kysymykset. Monet asian-tuntijat ovat korostaneet, että toisen maailmansodan jälkeen ta-lousliittona syntynyt unioni on yhdentymiskehityksessään oikealla tiellä silloin kun unionin valtioissa etsitään myös yhteisiä euroop-palaisia henkisiä arvoja.

Euroopan kirkot ovat esittäneet, että unionin ja kirkkojen suhteissa noudatettaisiin kolmea periaatetta: kirkkojen juridi-sen aseman tunnustamista, pysyvää vuoropuhelua kirkkojen ja poliittisten päättäjien kesken sekä lupausta, että EU-komissio ei

KIRKKOJEN EROAlkusysäyksen idän ja län-nen kirkkojen erilleen kasva-miselle muodosti 400-luvulla syntynyt kielimuuri: kristityt lännessä käyttivät latinaa, idässä kreikkaa. Myös harhaopit olivat idässä ja lännessä toisentyyppisiä: idässä kiisteltiin Jeesuksen persoonasta, lännessä armon ja tekojen suhteesta. Kulttuurien erilaisuus johti epäluuloon ja epäolennais-ten asioiden nousemiseen keskeisiksi. 1000-luvulla kiisteltiin jo ehtoollislei-västä (idässä hapatettu, lännessä happamaton), pappien selibaatista (idässä papit naimisissa, lännessä naimattomia) ja lopulta parrasta (idässä papeilla parta, lännessä parrattomat papit). Vuonna 1054 lännen kirkon kardinaali Humbertus langetti Konstantinopolin ortodoksiselle patriarkalle kirkonkirouksen. Kiroukset purettiin vasta 1965.

34

puutu jäsenvaltioiden oikeuteen päättää valtion ja uskonnollis-ten yhteisöjen suhteista.

EU-parlamentti on pitänyt kirkkojen esittämiä periaatteita periaatteessa hyvinä, mutta on halunnut muistuttaa, että erityi-sesti vähemmistöjen vapautta valita tai vaihtaa uskontoaan ei saisi rajoittaa.

Vähemmistöuskontojen asema on yksi kirkkojen ja valtioi-den välisen EU-politiikan kulmakivistä. Tämä on tullut selvästi esille esimerkiksi patriarkka Bartholomeoksen Turkin uskon-topolitiikkaa arvostelevista kannanotoista. Bartholomeoksen mukaan Euroopan unioniin pyrkivän Turkin olisi parannettava vähemmistöuskontojen asemaa.

Kritiikkiä vähemmistöuskontojen asemaa kohtaan on kuu-lunut myös Kreikasta. Siellä ortodoksista enemmistökirkkoa on arvosteltu penseästä suhtautumisesta katoliseen kirkkoon ja protestanttisiin vähemmistökirkkoihin.

SANASTOAAutokefaliaItsenäinen kirkko, kr. aftos, ’itse’, kefalos, ’pää’.

DiktatuuriAlistava saneluhallinto, lat. dictat, ’sanella’.

FyletismiOppi etnisistä kansalliskirkoista, kr. fylee, ’heimo, kansa, kansakunta’.

KirkkoRaamatun kääntäjät korvasivat yhteen kokoontunutta ryhmää tarkoittavan heprealaisen termin qaahaa kreikan ’kansankokouksella’, kr. ekklesia.

MarttyyriTodistaja, veritodistaja, marttyyri, kr. martyros.

Nationalismi Kansallisuusaate.

Reformaatio1500-luvulla alkanut protestanttisten kirkkojen syntyprosessi.

SinfoniaHarmonia, kr. symfonia.

TeokratiaJumalan hallitsema, kr. teokratia.

Totalitarismi Oppi ja käytäntö, jossa valtio hallitsee kaikkia elämänalueita.

TsaariVenäjän hallitsija, lat. caesar, ven. tsar.

PALVELIJOITA VAI YSTÄVIÄ?Vallankäyttöön liittyi jo kristillisyyttä edeltävissä kulttuureissa paljon elementtejä, joiden vuoksi

valtaa pidettiin pyhänä. Platonin mukaan yhteiskunta on vallan käyttäjänä kuin suuri

eläin, joka tarvitsee kaitsijaa. Uuden testamentin antamaa kuvaa vallasta leimaa kaksi seikkaa: Jeesus pyysi hyväksymään keisarin aseman, mutta pitämään samalla mielessä Jumalalle

kuuluvan vallan (Matt. 22:21).

4VAPAUS JA VALTA