Anssi - XAMK · 2018-02-05 · Euroopankomission Yvo Volman kertoi puheessaansiitäkuinka komissio...
Transcript of Anssi - XAMK · 2018-02-05 · Euroopankomission Yvo Volman kertoi puheessaansiitäkuinka komissio...
Anssi
Jääskeläinen
Yliopettaja
Mikkelin
| Ammatti-
S korkeakoulu
hden kerran tau-
on jälkeenpalasin
DLM-Foruminpuo-
livuosittain pidettii-
nkokouk-
seen. Syynäväliin jäämiseenoli
toimiminen
Mamkinedustaja olitä:
kokouksessa, mutta Failiin asti
kokemukseteivätyltäneet.
Kokouspidettiin Mus6e Dräi
Eechelenissä (linnoitusmuseo,
kuvassa), josta aukeni hienot
näkymät Luxemburgin kaupungin
suuntaan 14-15.10.2015. DLM-
Foruminpuheenjohtaja Zoltan
Szatucsek avasi kokouksenja piti.
perinteisenkiitospuheenjärjestäjil-
le sekä esitteli hieman Luxembur-
gia. Vaikka kyseessä on pieni maa,
kansallisarkiston uumenissa on 45
hyllykilometriä aineistoa ja vanhin
materiaali on niinkin kaukaa kuin
vuodelta 1762. PuheessaanZoltän
mainitsi, että Luxemburg on aina
ollut hyvä rakentamaansiltoja, sen
vuoksi tämän kertaisen DLM-F'oru-
min pääaiheolikin sillanrakennus
(building bridges). Seuraavan pu-
heenvuoron sai Musée Dräi Eeche-
lenin Frangois Reinert, Conserva-
teur délégué å la direction, jonka
titteliä en edes yritä suomentaa.
siolla,
Varsinainensisältö alkoi ses:
joka kasitt köistä a: hal-
lintoa EU instituutioissa. Ensimmäi-
seksi puhui komission Annemieke
Vanlaer; joka kuulemmati
kaiken komission sähköiseen säi-
sioista. Puhe
keskittyi suurilta osin heidän Her-
jestelmäänsä ja siihen
lytyspalveluihin. Ennen
hajautettu rjahal-
linto, joka yksinkertaisesti tarkoit-
taasitä, että jokaisellainstituutilla
oli omansa. 2008siirryttiin keski-
tettyyn malliin ja kaikki asiakirja-
aineistot, joilla on oma säilytysaika-
suunnitelmansa(retentionpolicy)
arkistoidaan Hermeksenavulla.
"Tämänvuodenaikana Hermekseen
ontarkoitustoteuttaa Preservica
kustomoinnitja integraatiot, jon-
ka jälkeentoteutettaneen julkinen
pääsyaineistoon. Toteutuksessa
on noudatettu OAIS mallia,jolla on
varmistettu, että kaikki osapuolet
puhuvatns. samaakieltä. Hyödyk-
si työssä on käytetty mm. E-Ark
projektin tuottamia raportteja sekä
määrityksi
Euroopankomission Yvo Volman
kertoi puheessaansiitä kuinka
komissio pyrkiitiedonjulkaisi-
jasta informaationkeskipistecksi.
Tavoitteen saavuttamiseksitarvi-
taanpaljon uutta osaamista,jota.
onkuulemmavaikealöytää koska
kaikkiparhaatasiantuntijat ovat
jo kaupallistenyritysten palkkalis-
toilla. Hän myöskertoiettä europa.
eusivut haravoidaanneljä kertaa
DLM Forum kuuli
vuodessa Internet Memory Founda-
tionin toimesta, jotta myös sivustoil-
la olevatieto saadaan arkistoitua.
Hän mainitsi myös senfaktanett
the Waybackmachinearkistoisivut
myös, mutta kysyipitäisikö meidän
luottaa ainoastaan amerikkalaisen
firmantoimintaan. Puheessaan hän
sivusi myösdigitaalisuuden me-
gatrendejä,digitaalista hallintoa,
Internetiä, tapaajolla tietoa kulu-
tetaan sekäavointatietoa. Hänen
esittämiensä laskelmien mukaan
avoimentiedon hyödytvoivatolla
vuositasolla jopa 40 miljardia eu-
roa. Luonnollisesti esiin nousi myös
laki tiedon uudelleenki julki-
sella sektorilla ja esim. US executive
order, jonka mukaanhallinnollinen
tieto on oletuksena avointa ja kone-
luettavassa muodossa. - Koskahan
tämä käsittää myös NSA:ntiedot,
jotta seuraavan Snowdenineitar-
vitse niitä vuotaa? - Kirjoittajan
huomautus.
Loppukeskusteluissa nousiesil-
le kysymys, miksipäättäjät eivät
haluaavatatietojaan. Vastauksena
tarjottiin tyypilliset kolmesyytä
muutosvastarinta; pelko, että joku
voitehdätiedoilla rahaa(eikä siis
>ae
tiedonhaltija itse) ja viimeisenä pel-
ko, että joku tulkitsee tietoja väärin.
Yvo kuitenkin kehotti vahvasti sii-
hen,että tiedot avataan ja annetaan
ihmistentehdäniillä mitä he halua-
vat. Allekirjoittanutontästäasi
samaamieltä, eiole tiedon haltijan
mitätiedolla voi
tehdäja mitä ei, vain avaamalla
tiedot ja antamalla ne kansalais-
ten käyttöön ilman rajoituksia voi
hyödyntääja yhdistellätietoja.
Euroopankomission osuudenlo-
petti Alina Senn luovuusyksiköstä.
Hänkertoi puheessaan mahdol-
lisesti DLM-Forumiaja kuulijoita
kiinnostavista Horisontti 2020
rahoituksista. Mielenkiintoisimpina
rahoitusmahdollisuuksina nousivat
esille yleisesti koko societal challen-
ge 6 work programme 2016-2017
sekätästä erityisesti Co-creati-
on-2017-4 kutsu. Tästä mainit-
takoon esimerkiksi rahoitus,jota.
voisaadavirtuaalisiin museoihin
liittyviin hankkeisiin. Häntotesi,
että Horisontti-rahoituksessa paino-
tetaan enemmäninnovaatioita kuin
edellisessä seitsemännessä puiteoh-
jelmassa koskaantehtiin.
"Täydellisen tiedon halu voi
helposti johtaa tilanteeseen
jossa kaikki mahdollinen
arkistoidaan ja käydään
'sitten aikanaan' lävitse."
Kahvitauon jälkeen vuorossaolivat
vakiokalustoon kuuluvat Tim Cal-
lister, Euroopan ARMAN johtaja.
sekäasiakirjahallinnon konsultti
James Lappin. Tim puhui kultakut-
reista (Goldilocks)eli siitä kuinka
täydellisen tiedon halu voi vaikuttaa
myöshallitustason tiedonhallintaa
koskeviin ohjelmiin. Täydellisen
tiedonhaluvoihelposti johtaa hä-
nen mukaansatilanteeseen jossa
FAILI nro 4/2015 <
kaikki mahdollinenarkistoidaan ja
”sitten aikanaan”lävit-
aailmassa ehkä, mutta
organisaatiodatatulee
Timin mukaan kasvamaannoin
650% seuraavanviiden vuodenai-
kana,jotentodellisessa maailmassa
kukaaneikoskaankäyarkistoituja
tietoja kunnollaläpi.
Tähänliittyen hän antoi esimerkin
Hollannista,jossaviralliseen tie-
dusteluun,olipa se kenen tahansa
tekemä, on vastattavatietyn ajan
kuluessa.Jos vastaustaeitule an-
netussaajassa, kysyjä saa jonkinlai-
sen kompensaation. Hollannissa on
kuulemmahenkilöitä jotka elättävät
itsensänäillä kompensaatioilla. Sik-
si hyvätiedonhallinta,löydettävyys
ja jaettavuus ovatkin ensiarvoisen
tärkeitä asioita. Tietojen avaamises-
ta Timillä oli myös mielipiteensä,
hänoli jaotellut syyt jakamattomuu-
delle muutamienelokuvista tuttujen
repliikkien mukaan:
« Käyttäjänäkökulma: "This is
my information. There are many
like it, but this one is mine.”
Vapaasti suomennettuna:Ti
on minuntietoni, samanlaisia
on monia mutta tämä on minun.
(Lausahdustunnetaanparhaiten
elokuvasta Full Metal Jacket, jos-
sa Vincent D'Onofrionesittämä
sotamies Leonard GomerPyle"
Lawrence sekoaa).
Lakinäkökulma: ”My pre-
Ciousssssssssssssssss”. Vapaasti
suomennettuna: Minunkallis-
arvoisinnnnnnnn.(Tunnetaan
elokuvasarjasta Taru sormusten
herrasta,jossa klonkkuviittaa.
tällä sanonnalla mahtisormuk-
seen).
+ IT näkökulma: "The servers
cannaetake anymorecaptain”.
Vapaasti suomennettuna: Palve-
limeteivät kestä enempää kapu.
(Todennäköisesti elokuvasta Star
Trek,jossa Scotty viittaa aluksen
kestävyyteentaistelussa)
MyösTim kehotti, että tiedon anne-
taan kertoa mitä se haluaa kertoa.
MyösBigdatasai arvostelua osak-
seen: hän kysyi mikäon Bigdataa?
Kuulaskeutumisdata on määrälli-
sesti erittäin pieni mutta ihmiskun-
nanhistorian kannalta ehkäyksi
tärkeimmistä, onko se Bigdataa?
Lopuksihäntavastaan poiketen
esitteli muutamia avoimesti saata-
villa olevia työkaluja digitaalisen
tiedon riskien kartoitukseen. Näistä
mainittakoonnyt Preservican Digi-
tal value at risk calculator.
Lappinin puheenvuoroolijälleen
höystetty käsin piirretyillä kuvilla,
tosin tällä kertaalieneekiire iske-
nyt esitystä tehdessä, koskapiirrok-
sia oli mielestäni vähemmänkuin
aiemmin.Puhekäsitteli sähköpos-
tien oikeaoppistaarkistointia, koska
niiden määrä lisääntyy jatkuvasti.
ja arvosisältö vähenee. Varsinaista
juutataieitä ei esityksessä löytynyt,
muttapääasiallinen sanomaoli että
pidetään kaikki ja hoidetaan seu-
lonta sitten joskus aikanaan autoc-
lassification työkalujen avulla.
Torstain ensimmäisessä sessios-
a oli mukana DLM-Foruminuusi
n edustaja Tor-
lääkefirman
ben Juul. Hänkertoi
näkökulmastaerilaisten maakoh-
taisten lakien, normien,
ten yms. vaikutuksesta lääkefirman
toimintaan.
Toisenaoli odotettu Jon Garde ja
Moreg2010 katsaus, muttaJonoli
ämäänpois kokoukses-
ta henkilökohtaisten syidentaki:
José Borbinha,Portugalin Insti-
tuto Superior Técnicosta paikka-
si tilannetta parhaansa mukaan.
Moreg2010 suhteen on menossa.
kaksirinnakkaista kehitystyötä. Jon
kehittää Moregiaja sentestiskripte-
jä, joidenpitäisi olla valmiit vuoden
2015 aikana. Hän myöskertoi että
Moreq2010 moduleitten draft-versi-
oiden arvioijaksi voiilmoittautua.
Moreg2010 ympärille ollaan saman
aikaisesti rakentamassa Moreg
online -palvelua. Jo olemassaoleva
Moreg2010 vientityökalun validoin-
tiympäristölinkitetään suoraan
tähän Moregonline-palveluun. Jos
käyttäjä siis haluaatestata MYJ:n
(Moreg Yhteensopiva Järjestelmä)
vientitoimintoa hän voivalidoida.
vientityökaluntuloksenvalidaatto-
rilla ja nähdä suoraan Moreg online
palvelussa läpimenneetja epäon-
nistuneetvalidoinnit.
Tietosuojadirektiivin nojalla
läheskaikki toiminta mitä
kirjastoissa ja arkistoissa
tehdään,onlaitonta.
Torstaiaamupäivän viimeinenesitys
oli Portsmouthin yliopiston digi-
taalisen humanismin professorin
David Andersonin. Hänkertoili
EU:n uudesta tietosuojadirektiivistä.
ilman lakimiestaustaa. Hän mm.
mainitsiettä kyseisenlain nojalla
läheskaikkitoiminta mitä kirjas-
toissaja arkistoissa tehdään, on
laitonta. Lisäksi olemassaoleva
EUlainsäädäntötoisaalta pakottaa
tietojen uudelleen käyttöön, mutta.
tämätietosuojadirektiivi puolestaan
lyö kapuloitarattaisiin. Lisäksiesil-
le nousioikeustulla unohdetuksi,
jokatulee koskemaanerityisesti ha-
kukoneita.Toisaaltaallekirjoittanut
on vahvastisitä mieltä, että Google
ja muutsuuret amerikkalaisettoi-
mijattekevät edelleen mitä halua-
vat riippumatta EU:n direktiiveistä.
Nähtäväksijää osuuko veikkaukse-
nioikeaanvaiei.
Kahvitauonjälkeenoli vuorossa
ehkäodotetuin sessio, joka käsit-
teli E-ark projektia. Session avasi
projektin koordinaattori Janet
Delve. Lyhykäisyydessään kaikki
(aikataulut, budjetti, projektin tuo-
tokset,viestintä, yms.) menee kuten
pitääkin.
Janetin alustuksen jälkeen Kul-
darAasVirostakertoi tarkemmin
asiasta nimeltä commonspecifi-
cation,jotka ovat yleismäärityk-
setjokaiselle E-arkin IP paketille
(luovutuspaketti SIP, arkistopaketti
AIP,ja jakelupaketti DIP). Jokaisen
paketin tulee noudattaa yleismää-
rityksen mukaista fyysistä raken-
netta ja toteuttaa sen vaatimukset.
E-arkinjulkaistuissa tuotoksissa
löytyy myöstästäasiasta lisätietoto-
ja. Kuldarin jälkeen DLM-Forumin
varapuheenjohtaja RicardoVieira
kertoikuulijoille asiakirjahallinnon
kypsyysmallista, jonka suhde E-
arkiinjäi ainakinallekirjoittaneelle
hieman epäselväksi.
Viimeisenäja kaikkein teknisem-
pänä puheenvuoronasessiossa
oli Austrian Institute of Technolo-
gyn Sven Schlarbin puheenvuoro
E-arkin AIP paketeista ja E-arkiin
integroitavasta referenssitoteu-
tuksestajoka tulee perustumaan
Hadooppiin, Luceneen,Sol Ti-
kaan,Lilyyn sekä Hbaseen.Pi
E-arkinAIP paketissa onse,että al-
kuperäinenSIPpakettisisällytetään
AIP:iin sellaisenaan kuinseotettiin
vastaan,näinollen vertailu missä
tahansasäilytyksen vaiheessa on
mahdollinen.
Avoimen lähdekoodin käyttäminen
referenssitoteutuksessa sekä yhtei-
seen AIP rakenteeseen ohjaaminen
herätti etenkin kaupallisen toimijan
edustajassa vahvoja mielipiteitä.
Hän oli esim.sitä mieltä että AIP
paketintulisi olla järjestelmäkohtai-
nen ja mahdollisimmantehokkaasti
toteutettu. Sventotesikin, että E-
arkintarkoituksenaei ole kehittää
kilpailevaa avoimen lähdekoodin
arkistoratkaisua, ainoastaan refo-
renssitoteutus. AIP paketeista Sven
totesi että E-ark ei missään tapa-
uksessaoleta kaikkien toteutuksien
AIP pakettien olevan täysin yhteen-
sopivia. E-ark projektin tapaukses-
sariittää että AIP paketit noudatta-
vat yleismäärityksiä. Svenin mu-
kaan tärkeintäon,että DIP paketit
ovattäysin määrittelyjen mukaisia
ja siksi siirrettävissä helpostijär-
jestelmienvälillä. Tämäonniin
kutsuttuexit strategy, joka myös
suomalaistentoimijoidentulisi pi-
tää mielessätietojärjestelmiävalit-
taessa. (Exit strategy eli aineiston
siirtostrategiajärjestelmän käytön
loppuessa tarvitaan nimenomaan
arkistopaketeille — Päätoimittajan
huomautus.)
Pääasia E-arkin AIP paketissa
onse, että alkuperäinenSIP
paketti sisällytetään AIP:
sellaisenaan kuin se ote
vastaan,näinollen vertailu
missä tahansasäilytyksen
vaiheessa on mahdollinen.
Päivän viimeisessä sessiossaoli
kaksiesitystä. Ensimmäisenpiti
Sveitsin Bundesarchivin Krystyna
Ohnesorge. Hän puhuitietokanto-
jen arkistointiin käytettävän SIARD
formaatin versiosta 2.0 ja sen mu-
kanaantuomistaeduista. Taustalla
oli perusongelmasiitä että tietokan-
tojen suljettuja formaatteja ei voida
arkistoidasellaisenaan koska on
hyvin epätodennäköistäettä niitä
ymmärtäviä ohjelmialöytyy vielä
10-20 vuodenpäästä.
Ratkaisuna on normalisointi SIAR-
Dia käyttämällä. Vanha SIARD
perustuukuitenkin sgl:1999 mää-
rityksiin joten päivitystä kaivattiin.
Uudistettu versio perustuu sgl:2008
(===> FAILI nro 4/201
määrityksiin ja tuo mukanaan
mm.mahdollisuudentietokanto-
jen pakkaamiseen,tuen käyttä-
jän määrittelemilletietotyypeille
sekä tuen BLOBeille (Binary
Large Object) and CLOBeille
(Character Large Object). Mikä
parasta SIARD2 on taaksepäin
yhteensopivat SIARD1:n kanssa
joten tarvetta migraatiolle eiole.
Viimeisenä naapurimaamme
Ruotsin kansallisarkiston tekni-
nen neuvonantaja Karin Bre-
denberg kertoisiitä kuinka hal-
lituksen e-arkistointi hoidetaan
Ruotsissa. Pääasia puheessaoli
kaikkienerilaisten lakien, nor-
mienja määräyksien huomioon
ottaminenja ehkärivienvälistä
oli luettavissa toive näiden jär-
keistämisestä.
Tämänkertaisesta DLM:n tapaa-
misestajäi hiemanristiriitainen
tunne.Sinänsäoli mukavataas
tavata vanhoja tuttuja, mutta
jollakin tavalla tunnelma on
myös muuttunut. Liekö Garden
poissaolo ja Moreg2010:n mie-
lestäni lähes muuttumatontilan-
nesitten 2014 vuodenviimeisen
kokouksensyinätähän.
Seuraava DLM-Foruminta-
paaminen pidetään Haagissa
Hollannissa kesäkuun 8-9 päivä.
Ti yleisinä aiheinalienevät
tosielämänstandardit, innovaa-
tiot, kiinnostavatprojektit sel
koulutus.Jos aiheet pysyvät näi-
nä,voihyvinkinolla että Mam-
kista saadaantaas vaihteeksi
puheenvuoro DLM-Forumiin.
Allekirjoittanutjää odottele-
maankokousta sekä vuoden
loppuunluvattuja Moreg2010