Download - Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

Transcript
Page 1: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

2013 KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS lataa vuoden 2014 tulokset osoitteesta rekrytointitutkimus.fi

Page 2: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Skyhood Oy toteutti keväällä 2013 kansallisen kyselytutkimuksen suomalaisten yritysten rekrytoinnista. Kyselyn tavoitteena oli selvittää rekrytoinnin nykytila ja trendit. Vastaajia pyydettiin vastaamaan kysymyksiin asiantuntija- ja esimiesrekrytointien näkökulmasta. !Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella ja siihen vastasi 147 rekrytoinnista ja henkilöstöasioista vastaavaa henkilöä. Kyselyssä vastaajilta kysyttiin perustietojen lisäksi muun muassa mielipiteitä suorahausta, rekrytointiprosessista ja ilmoituskanavista. Lisäksi vastaajat saivat pohtia mihin suuntaan rekrytointi on menossa tulevaisuudessa.

Tutkimuksen toteutus

Kysely suunnattiin kaikille toimialoille. Eniten vastaajia oli teollisuudesta, tukku- ja vähittäiskaupasta ja palvelualalta. Yritysten henkilöstömäärät vaihtelevat alle 50:sta yli tuhanteen henkilöön. Lähes puolet vastaajista työskentelee 50 – 199 henkilön yrityksissä ja noin viidesosa 200 – 499 henkilön yrityksissä. 10 prosenttia vastaajista työskentelee yli 1000 hengen organisaatiossa.

Noin 30 prosentilla vastaajayrityksistä liikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa vuodessa. 19 prosenttia työskentelee yrityksessä, jonka liikevaihto on 20 - 49 miljoonaa vuodessa. Liikevaihdoltaan yli 50 miljoonan euron yrityksiä oli hieman alle 40 prosenttia.

Tärkeimmät tulokset

• Vuonna 2012 7% yrityksistä ei tehnyt yhtään esimiestason rekrytointeja. 17% vastaajista oli sitä mieltä, että heidän yrityksensä ei aio rekrytoida yhtään uutta henkilöä vuoden 2013 aikana.

• 21 % yrityksistä on ulkoistanut rekrytointinsa osittain tai kokonaan. 23 % vastasi, että rekrytoinnin hoitaa yrityksen oma rekrytointiyksikkö. 36 % vastaajista on käyttänyt suorahakua viimeisen vuoden aikana.

• Jos yritykset vastaanottavat hakemukset itse, vastaajista 59 % saa niitä 10 - 49 kappaletta. 32 % vastaanottaa noin 50 - 200 hakemusta.

• 48 % on sitä mieltä, että vain alle 25 % haastatelluista henkilöistä täyttää haetun tehtävän pätevyyskriteerit. 85 % vastasi, että vain alle puolet haastatelluista henkilöistä sopisi persoonallisuuspiirteidensä puolesta tiimiin.

• Rekrytointien läpimenoaika yrityksissä on keskimäärin noin 1-2 kuukautta. Yhteen rekrytointiin kuluu työaikaa yrityksissä yleisimmin alle viisi päivää.

• Päätökseen rekrytoida kandidaatti vaikuttaa eniten henkilön motivaatio, seuraaviksi aikaisempi työkokemus, persoonallisuuden sopivuus tiimiin ja luonteenpiirteisiin liittyvät vahvuudet.

• Tärkeimmät kanavat rekrytoinnissa ovat yrityksen sisäinen haku, seuraavina tulevatomat kotisivut, henkilöstön kontaktit, puskaradio ja Mol.fi. Annetuista vaihtoehdoista vähiten käytetyimmät kanavat rekrytoinnissa ovat televisio, radio, Facebook, Twitter ja LinkedIn.

• Yleisimmät syyt suorahaun käyttöön ovat passiivisten kandidaattien tavoittaminen sekä suorahaun luottamuksellisuus ja vaivattomuus. Merkittävin este suorahaun käytölle on sen kustannukset.

Kansallinen Rekrytointitutkimus 2013

Page 3: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Kumppanien hyödyntäminen rekrytoinnissa

“Pääosin palkkaavan esimiehen yksikössä”

56%

23%“Pääosin

organisaation rekrytointiyksikössä”

“Käytämme kumppaneita

rekrytoinnissa”

21%

Viidennes vastaajista ulkoistaa rekrytointiaan

Miten rekrytointiprosessinne yleensä hoidetaan?

12,7% Osa rekrytoinneista ulkoistetaan yhdelle

kumppanille

2,8% Rekrytoinnit hoidetaan pääosin ulkopuolisella

kumppanilla

5,6% Osa rekrytoinneista ulkoistetaan usealle

kumppanille

Page 4: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

6 %

21 %

24 %

30 %

31 %

45 %Ehdokkaiden identifiointi

Ehdokkaiden alkukarsinta

Ehdokkaiden haastattelut

Ehdokkaiden valinta (3-5 kpl)

Soveltuvuusarvioinnit

Rekrytointikonsultointi

Kumppanien hyödyntäminen rekrytoinnissa

Palkkaavan esimiehen

yksikkö

56%

23%

Mihin kumppaneita käytetään, jos rekrytointia ulkoistetaan?

Page 5: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Alle neljännes 25 - 50% 50 - 75% Yli 75%

5 %

25 %23 %

48 %

Kuinka moni hakijoista on päteviä tehtävään?

Lähes puolet vastaajista on sitä mieltä, että vain alle 25% hakijoista on päteviä tehtävään.

Lisäksi: 66% vastaajista saa yli 20 hakemusta ja 32% jopa yli 50 hakemusta rekrytointia kohden. Tyypillisin haastateltava joukko on kuitenkin alle 5 kandidaattia.

Page 6: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

2 viikkoa 1 kk 2 kk 3 kk 4 kk

17 %

50 %

23 %

7 % 2 %14 %

45 %32 %

6 %

Kaikki vastaajayritykset Rekrytointikumppaneita käyttävät yritykset

Rekrytoinnin keskimääräinen läpimenoaika

Tyypillinen rekrytointiprosessiin käytettävä aika on keskimäärin kaksi kuukautta

Page 7: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Rekrytointiin kuluva työaika organisaatiossa?

2 päivää 5 päivää 2 viikkoa 4 viikkoa

30 %

60 %

10 % 3 %17 %

53 %

26 %

Kaikki vastaajayritykset Rekrytointikumppaneita käyttävät yritykset

Yli puolet vastaajista käyttää yhteen rekrytointiin keskimäärin 5 kokonaista työpäivää

Page 8: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Kuinka moni haastatelluista sopii persoonallisuuspiirteidensä puolesta tiimiin?

Alle 10% 10 - 25% 25 - 50% 50-75% Yli 75%

3 %10 %

37 %

23 %27 %

5 %14 %

39 %

22 %20 %

Kaikki vastaajayritykset Rekrytointikumppaneita käyttävät yritykset

Yli viidennes vastaajista kokee, että vain alle 10% haastatelluista kandidaateista sopii persoonallisuuspiirteidensä puolesta palkattavaan tiimiin

Vain 3-5% vastaajista on sitä mieltä että suurin osa (yli 75%) on sopivia

palkattavaan tiimiin

Page 9: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Motivaatio

Aikaisempi työkokemus

Persoonallisuuden sopivuus tiimiin

Luonteenpiirteisiin liittyvät vahvuudet

Profiilin sopiminen työyhteisöön

Edellinen työtehtävä

Koulutus

Erityistaidot

Referenssit

Psykologisen testaajan mielipide

Rekrytointiasiantuntijan mielipide

Sukupuoli

Ikä

0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä

Mitä mieltä olet seuraavista kandidaattiin liittyvistä tiedoista rekrytointipäätöksen kannalta?

Page 10: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Sisäinen hakuOmat www-sivut

Mol.fiHenkilöstön kontaktit

PäivälehdetMonster

AmmattilehdetOikotie

Muut työpaikkasivutLinkedIn

FacebookTwitter

TelevisioRadio

0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä

Kuinka tärkeitä seuraavat kanavat ovat rekrytoinnissanne?

Page 11: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Ei käytä mediakanavia Alle 500€ 500€ - 1000€ 1000€ - 3000€ 3000€ - 5000€ 5000€ - 10 000€ Yli 10 000€

6 %

16 %

24 %

31 %

24 %

1 %3 %

10 %

24 %

31 %29 %

2 %

Kaikki vastaajayritykset Yli 50M€ yritykset

Keskimäärin mediakanaviin käytetty summa rekrytointia kohden

Yleisin rekrytointi-ilmoitukseen käytettävä rahamäärä on 500€ - 1000€

Isot yritykset käyttävät enemmän rahaa rekrymainontaan rekrytointia kohden

Page 12: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Suorahaku rekrytoinnissa

Suurin osa vastaajista ei ole käyttänyt suorahakupalvelua rekrytoinnissa viimeisen 12 kuukauden aikana.

Oletko käyttänyt suorahakua viimeisen 12kk:n aikana?

[kaikki vastaajat]

KYLLÄ 36%EI

64%

Oletko käyttänyt suorahakua viimeisen 12kk:n aikana?

[> 50M€ yritykset]

KYLLÄ 43%EI

57%

Page 13: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä

Miksi suorahakua käytetään?

Passiivisten kandidaattien tavoittaminen

!Luottamuksellisuus

!Vaivattomuus

!Johdon tai hallituksen

vaatimus !

Tilanteen vaatimus !

Ajalliset resurssit !

Markkinatietoa kandidaattien reaktioista

!Status- tai brändimerkitys

Page 14: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

8 %

10 %

20 %

20 %

30 %

52 %Kustannukset

Toimiston puutteellinen ymmärrys liiketoiminnastamme

Prosessin epäavoimuus

Tietämättömyys hyvistä vaihtoehdoista

Ehdokkaiden laatu

Organisaation tai johdon vastustus

Miksi suorahakua ei käytetä?

Page 15: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Toimiston ymmärrys tarpeistamme

Ehdokkaiden laatu ja monipuolisuus

Konsultin ominaisuudet

Toimiston joustavuus

Toimeksiannon hinta

Suorahakuyrityksen maine

Nopeus

Suorahakuyrityksen koko

0 % 25 % 50 % 75 % 100 %

Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä

Tärkeimmät kriteerit suorahakutoimiston valinnalle

Page 16: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

LinkedIn Recruiter

JustRecruitMe

Duunitori.fi

Recruitby.net

Faceduuni.fi

Joberate

Heebo

BranchOut

Grand Eleven

#Tru

Pinthejob

Klout 1 %

1 %

2 %

3 %

4 %

7 %

8 %

9 %

12 %

13 %

13 %

37 %

Uusia työnhaku- ja rekrytointipalveluita

90 %10 %

10% vastaajista on käyttänyt LinkedIn-palvelun maksullisia osia

Ei ole käyttänyt maksullista LinkedIniä

Oletko käyttänyt maksullista LinkedIn-palvelua?

Oletko kuullut seuraavista palveluista?

Page 17: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Hakijan personallisuudella suurempi merkitys kuin ennen

Perinteinen CV ja hakemus välttämättömiä hyvässä rekrytoinnissa

Internet tehostaa rekrytointia merkittävästi

Perinteisen median rooli rekrytoinnissa pienentynyt

Sosiaalinen media muuttaa merkittävästi työnhakua ja rekrytointia

Tulevaisuudessa osaajat löytyvät internet-palveluiden kautta

Työpaikkailmoituksilla löytyy parhaiten sopivia hakijoita

Suorahaku ei yleisty, koska se on liian kallista

Suurin osa työhaastatteluista tehdään videolla 10 v. päästä

Rekrytointiprosessi ei tule merkittävästi muuttumaan

Mobiilissa tehtävä työnhaku yleistyy 5 vuoden aikana

LinkedInpalvelun vaikutus rekrytointiin on mullistava

0 % 25 % 50 % 75 % 100 %

Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä En osaa sanoa Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä

Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä

Page 18: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Rekrytoinnin tulevaisuus: haasteet ja mahdollisuudet

“Yhä enemmän rekrytoidaan verkostojen kautta. Persoonallisuustekijät vaikuttavat merkittävästi.”

“Suuri hakijamäärä ja todellisen osaamisen ja kokemuksen tulkinta CV:stä.”

“Yritykset hoitavat rekrytointeja luvattoman huonosti, eivätkä näe prosessin hyvää hoitamista olennaisena osana työnantaja- ja yrityskuvaa. Tulevaisuudessa näillä elementeillä on entistäkin suurempi merkitys.”

“Pyrimme kartoittamaan sopivat henkilöt jo opiskeluvaiheessa ja valitsemaan sekä varmistamaan oikeat osaajat jo harjoitteluvaiheessa. Eteneminen organisaation sisällä on hyvä tapa ja sitouttaa motivoituneet huiput yrityksen uraportaaseen.”

“One size fits all ajattelu vähenee entisestään, eli rekrytointiprosessit ja kanavat muokkautuvat toimialan ja sen sosiaalisen kontekstin mukaan. Tilaa on perinteisille hakukanaville ja ultramoderneille verkko-/SoMe-hauille”

“Maailma muuttuu niin, että enää ei yritys pääse “kuorimaan kermoja päältä” vaan työnhakijat valitsevat mielestään parhaat yritykset.”

“Suorahaun suuntaan”

Page 19: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2013 @ SKYHOOD – www.rekrytointitutkimus.fi

Kansallinen Rekrytointitutkimus 2013 !Rekrytointitutkimus toteutettiin maalis-huhtikuun aikana vuonna 2013. Kysely suunnattiin suomalaisten yritysten rekrytointi- ja HR-asioista päättäville henkilöille. Kyselyyn vastasi yhteensä 147 henkilöä. Kysely tehtiin verkossa ja siihen pystyi vastaamaan julkisen linkin kautta. !Kyselytutkimuksen tulokset ovat saatavilla ainoastaan kootussa muodossa. Jos olette kiinnostuneet saamaan lisätietoa kyselystä ja sen tuloksista, olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä [email protected].

Skyhood Oy / www.skyhood.com / !Skyhood on vuonna 2010 perustettu helsinkiläinen web-ohjelmistoyritys, joka kehittää uusia innovatiivisia palveluita rekrytointialalle. !Duunitori / duunitori.fi / on vuonna 2010 julkaistu Suomen laajin työnhakupalvelu. Duunitori.fi yhdistelee yksityisistä ja julkisista lähteistä kerättyjä avoimia työpaikkailmoituksia, tuo ne kartalle ja jakaa edelleen muun muassa sosiaaliseen mediaan. Duunitori kerää työpaikkoja esimerkiksi seuraavista palveluista: Mol.fi, Uranus, Aarresaari ja Oikotien työpaikat. Duunitorilla on työpaikkoja noin 15 000 ympäri Suomea ja uusia ilmestyy päivittäin. Duunitorilla on Suomen suurin sosiaalisen median työnhakuverkosto; Verkosto koostuu yli 200 työpaikkasivusta ja yli 65 000 tykkääjästä Facebookissa.

Grand Eleven / www.grandeleven.com / on suorahakuun kehitetty verkkopohjainen profilointi - ja kutsupalvelu. Grand Eleven toimii suorahakutoimiston ja kandidaatin välisenä yhteyskanavana, jossa kandidaatti antaa uraansa liittyviä tietoja sekä ilmaisee kiinnostuksen uudesta positiosta – luottamuksellisesti. Grand Eleven toimii yhteistyössä johtavien suomalaisten suorahakuyritysten sekä rekrytointiammattilaisten kanssa. !Rekrysoft / www.rekrysoft.fi / on työpaikkailmoituksen tekoon ja hakemusten hallintaan kehitetty palvelu. Rekrysoftin avulla työhakemusten hallinta ja työnhakijoille vastaaminen on helppoa. Sähköpostin sijaan hakemukset ja ansioluettelot pysyvät kasassa saman palvelun alla ja hakijan kaikki tiedot näkyvät suoraan hakijaprofiilissa. Hakijaprofiiliin voi myös tehdä itselle muistiinpanoja ja käydä tarvittaessa keskustelua kollegan kanssa. Lisäksi hakemuksen kommentointi hakijalle hoituu kätevästi ja hakija saa jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostitse.

Lisätietoja Skyhoodista: !Thomas Grönholm Martti Kuusanmäki CEO & Co-founder COO & Co-founder +358 40 544 4523 +358 50 413 7667 [email protected] [email protected] !!Seuraa ! www.twitter.com/skyhood_ltd ! www.facebook.com/SkyhoodHelsinki !

www.linkedin.com/company/skyhood !

Kansallinen Rekrytointitutkimus 2013

Page 20: Kansallinen rekrytointitutkimus 2013

KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS 2014 © SKYHOOD OY

2014 KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS

lataa vuoden 2014 tulokset osoitteesta www.rekrytointitutkimus.fi