YMPÄRISTÖRIKOKSISTA YM- PÄRISTÖVASTUUSEEN · Luonnonvaraoikeus suoje-lee ympäristöä...

1

Opinnäytetyö (AMK)

Liiketalous

Juridiikka

2010

Sari Lehtinen

YMPÄRISTÖRIKOKSISTA YM-PÄRISTÖVASTUUSEEN

2

TURUN AMK:N OPINNÄYTETYÖ | Sari Lehtinen

OPINNÄYTETYÖ (AMK) | TIIVISTELMÄ

TURUN AMMATTIKORKEAKOULU

Liiketalous | Juridiikka

Toukokuu 2010 | 53

Kaisa Sorsa

Sari Lehtinen

YMPÄRISTÖRIKOKSISTA YMPÄRISTÖVASTUU-SEEN

Tämä opinnäytetyö käsittelee ympäristöasioita oikeudellisesta katsantokannasta käsin. Työssä tarkastellaan Suomen ympäristöoikeutta ja ympäristölainsäädäntöä, joka on jakaantunut aihepii-reittäin useaan lakiin. Rikoslain 48 luvussa säännellään kaikkein vakavimmista ympäristörikok-sista. Varsinaisia ympäristölakeja on parisenkymmentä.

Työssä tutkitaan Suomessa tehtyjä ympäristörikoksia, jotka ovat lisääntyneet huomattavasti lähivuosina. Ympäristörikokset luokitellaan monesti talousrikoksiksi, koska niihin liittyy taloudel-lisen edun tavoittelu. Työssä otetaan myös selvää siitä, mikä on ympäristölle vahinkoa aiheutta-neen tahon vahingonkorvausvastuu ja kuka huolehtii pilaantuneen ympäristön puhdistamisesta. Aiheuttamisperiaatteen mukaisesti ensisijainen vastuullinen on aiheuttaja, mutta vastuu voi myös siirtyä toissijaiselle vastuulliselle.

Ympäristön hyvinvointi on jokaisen vastuulla, mutta erityisen suuressa vastuussa siitä ovat yri-tykset, joiden huolimaton toiminta saattaa aiheuttaa mittavat ympäristövahingot. Siitä syystä opinnäytetyössä käsitellään myös yritysten ympäristövastuuta, syitä miksi vastuun kantaminen ympäristöstä on yritykselle kannattavaa ja miten ympäristövastuu käytännössä toteutetaan.

ASIASANAT:

ympäristöoikeus, ympäristölainsäädäntö, ympäristörikos, ympäristövastuu, pilaantuneen ympä-ristön puhdistusvastuu

3


BACHELOR´S THESIS | ABSTRACT

TURKU UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES

Business | Law

May 2010 | 53

Kaisa Sorsa

Sari Lehtinen

FROM ENVIRONMENTAL OFFENCES TO ENVI-RONMENTAL RESPONSIBILITY

This thesis deals with environmental issues from the judicial point of view. The thesis studies Finnish environmental justice and environmental legislation, which has divided into several laws by themes. The 48th chapter of the Criminal Code regulates the most serious environmental offences. There are about twenty actual environmental laws.

The thesis studies environmental offences made in Finland. These crimes have notably increased in the recent years. The environmental offences are often categorized as white-collar crimes because financial benefit is gained. In the thesis one also finds out what is the responsi-bility for damages of the party who has caused the environmental damage and who is responsi-ble for the cleaning of the damaged environment. According to the matching principle the party who has caused the damage is primarily responsible for it but there can also be secondary re-sponsible party.

Everyone is responsible for the welfare of environment but especially companies which can cause great environmental damages by acting carelessly. For that reason this thesis also handles companies’ environmental responsibility, reasons why it is profitable for the companies and how to carry it out.

KEYWORDS:

environmental justice, environmental legislation, environmental offence, environmental respon-

sibility, cleaning responsibility of contaminated environment

4


SISÄLTÖ

1 JOHDANTO 6

2 YMPÄRISTÖLAINSÄÄDÄNTÖ 8

2.1 Ympäristöoikeus 8

2.2 Osa-alueet 9

2.3 Periaatteet 10

2.4 Lainsäädäntö 11

2.5 Lupamenettely 17

2.6 Ympäristölainsäädännön valvonta 22

3 YMPÄRISTÖRIKOKSET 25

3.1 Mikä on ympäristörikos? 25

3.2 Ympäristörikokset talousrikoksina 26

3.3 Ympäristörikokset Suomessa 27

4 YMPÄRISTÖVAHINKOJEN KORVAUSVASTUU 32

4.1 Ympäristövahingon määritelmä 32

4.2 Vahingonkorvausvastuun syntytilanteet 32

4.3 Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta 33

4.4 Vahingonkorvausvastuun määräytyminen 34

5 YRITYSTEN YMPÄRISTÖVASTUU 40

5.1 Vastuullinen liiketoiminta 40

5.2 Ympäristövastuu 41

5.3 Ympäristövastuun toteuttamisen keinot 42

5.4 Ympäristövastuullisen yritystoiminnan hyödyt yritykselle 45

6 POHDINTA 47

LÄHTEET 50

4.4.1 Pilaantuneen ympäristön puhdistamisvastuu 35

4.4.2 Vahingonkorvausvastuu 38

4.4.3 Rikosoikeudellinen vastuu 39

5.3.1 Oma-aloitteinen ympäristövastuu 42

5.3.2 Viranomaisohjaus 44

5


KUVIOT

Kuvio 1. Lupakäsittelyn vaiheet 19 Kuvio 2. Puhdistamisvastuun kohdentaminen 35 Kuvio 3. Ympäristön pilaantumistilanteita 36 Kuvio 4. Yritysvastuun kolme pilaria 40

TAULUKOT

Taulukko 1. Poliisin tietoon tulleet ympäristörikokset vuosina 1999–2008 29 Taulukko 2. Erilaisten tekopiirteiden esiintyminen poliisin tietoon tulleissa ympäristönturmelemistapauksissa vuonna 2006 30

6


1 JOHDANTO

Ympäristöasiat ovat olleet uuden vuosituhannen puhutuimpia aiheita. Eri puolilla

maailmaa tapahtuneet ympäristökatastrofit ovat nostaneet termit, kuten ilmas-

tonmuutos, kestävä kehitys ja ympäristövastuu, kaikkien huulille. Ympäristöstä

huolehtimisen tulisikin olla itsestäänselvyys jokaiselle kansalaiselle. Suomen

perustuslaissa (731/1999) on toisessa luvussa oikeuksien joukossa 20 §, jonka

mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuu-

riperinnöstä kuuluu kaikille.

Ympäristöllä voidaan tarkoittaa sekä fyysistä että sosiaalista ympäristöä. Fyysi-

nen ympäristö on ihmistä ympäröivä tila, joka voi olla luontoympäristö tai raken-

nettu alue. Sosiaalinen ympäristö taas on rajallisempi alue tai tila, jossa ihminen

on sosiaalisessa yhteydessä toisiin ihmisiin, kuten työpaikalla tai liikenteessä.

(Hollo 2004a, 15.) Oli sitten kyse fyysisestä tai sosiaalisesta ympäristöstä, on

tärkeää, että ympäristö on elinkelpoinen. Kestävän kehityksen periaatteen mu-

kaan ympäristö on yhteinen eikä nykyisellä sukupolvella ole liiallisella kuluttami-

sellaan oikeutta viedä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta omien tarpeidensa

tyydyttämiseen.

Opinnäytetyöni käsittelee ympäristöasioita oikeudellisesta katsantokannasta

käsin. Ympäristöasiat valikoituivat aiheekseni pääasiallisesti siksi, että olen itse

kiinnostunut ympäristön hyvinvoinnista, mutta myös siksi, ettei juridiikan opinto-

jen yhteydessä ole käsitelty ympäristöoikeutta. Ympäristöoikeus on minulle täy-

sin tuntematon oikeudenala ja sen vuoksi tämä työ koostuu useista tutkimuson-

gelmista. Opinnäytetyön toisessa luvussa käsitellään Suomen ympäristöoikeut-

ta. Tavoitteena on tutkia ympäristölainsäädäntöä, joka ei olekaan ihan yksiselit-

teinen. Ympäristöön kohdistuvia toimintoja, sekä yksityisten ihmisten että yritys-

ten, säännellään monilla ympäristölaeilla. Moniko näihin lakeihin on kuitenkaan

tutustunut? Ympäristölainsäädännön valvonta on hajanaista ja työssä tehdään

katsaus siihen miten Suomessa on valvonta järjestetty. Ympäristörikosten mää-

rä on vajaassa kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut. Kolmannessa luvus-

sa tarkastellaankin ympäristörikoksia, mitä ne ovat ja millaisia ympäristörikoksia

Suomessa on lähivuosina tehty. Neljäs luku keskittyy ympäristövahinkojen kor-

7


vausvastuuseen ja sen muotoihin. Aiheuttamisperiaatteen mukaan vahingon

aiheuttaja on vastuullinen korvaamaan ympäristölle aiheutuneet vahingot. Ym-

päristönsuojelulain (86/2000) mukaan yritystoiminnan harjoittaja on vastuussa

sekä toimintansa haitallisten ympäristövaikutuksien ennaltaehkäisystä että ym-

päristöhaittojen poistamisesta tai rajoittamisesta mahdollisimman vähäiseksi.

Yrityksillä on iso osa ympäristönsuojelussa. Viides luku käsittelee yritysten ym-

päristövastuuta. Työssä tarkastellaan ympäristövastuun toteuttamisen keinoja.

Yritysten ympäristötietoisuuden heräämisestä huolimatta uutisissa kerrotaan

jatkuvasti erilaisista ympäristövahingoista: tankkilaiva päästää polttoöljynsä me-

reen, tehtaasta karkaa ilmaan myrkyllisiä päästöjä, jätteenkeräysyhtiö pumppaa

jätteensä sadevesiviemäreihin, luonnon ympäristöä muokataan luvan vastaises-

ti ja niin edelleen. Mitä ympäristövastuullisuus oikeastaan merkitsee yrityksille,

onko se vain ”vihertymistä” taloudellisen voiton saavuttamiseksi? Yritysten ym-

päristöystävällisyydestä on viime vuosina tullut tärkeä kilpailuvaltti liike-

elämässä. Monet yritykset ovat ottaneet ympäristövastuun osaksi yritysvastuu-

taan, mikä nostaa yrityksen arvostusta kuluttajien silmissä. Ihmisten heräämi-

nen ilmastonmuutokseen ja sen myötä ympäristöystävällisempään kuluttami-

seen on luonut markkinaraon, jota ympäristövastuun edelläkävijäyritykset ovat

pystyneet tuloksellisesti hyödyntämään.

Ympäristöoikeuden kurssin puuttuessa koulutusohjelmastamme tämä opinnäy-

tetyö voikin toimia lyhyenä ympäristöoikeuden kurssina seuraaville ympäristö-

asioista kiinnostuneille opiskelijoille. Tietolähteinä opinnäytetyössä käytän ym-

päristölakeja, monipuolista kirjallisuutta sekä internet-lähteitä.

8


2 YMPÄRISTÖLAINSÄÄDÄNTÖ

2.1 Ympäristöoikeus

Hollon (2009, 10) teoksessa määritellään ympäristö ”yleisellä tasolla luonnon ja

sen ominaispiirteiden, mukaan lukien ihmisen ja hänen luomansa yhteiskunnan

olosuhteiden kokonaisuudeksi, johon ihminen on yhteydessä ja johon hän toi-

millaan vaikuttaa”. Hollo toteaa kuitenkin, että oikeudellisesti ympäristöllä ei ole

tarkkaa määritelmää. Ympäristökäsitteen katsotaan yleisesti ottaen määräyty-

vän ihmisen omista ja toisten toimenpiteistä aiheutuvien vaikutusten tunnistami-

sen kautta. Vaikutusperiaate onkin ympäristöoikeuden keskeinen säännösten

soveltamisalaa määrittelevä väline. Ratkaisevaa ei tällöin ole tapahtuuko ympä-

ristöä pilaava toiminta omalla maalla vai ei, koska vaikutukset ovat sijainnista

riippumatta samat.

Ympäristö voidaan jakaa fyysiseen ja sosiaaliseen ympäristöön. Ympäristöoike-

us kuitenkin keskittyy lähinnä fyysiseen ympäristöön: ihmisiin, eläimiin, kasvei-

hin, maaperään, veteen, ilmaan ja rakennuksiin. Ympäristöoikeuden tehtävä on

säännellä ihmisen suhdetta luontoon ja rakennettuun ympäristöön. (Nissinen

2003, 621 [viitattu 26.2.2009].)

Suomessa on säännelty ympäristöön vaikuttavaa toimintaa jo pitkään. Aluksi

sääntely kohdistui maahan, metsään ja vesistöön. Teollistumisen myötä huomio

kiinnittyi myös alkuperäiseen luontoon ja kulttuuriseen ympäristöön. Useita uu-

sia sektorikohtaisia ympäristölakeja, kuten vesilaki ja ilmansuojelulaki, säädet-

tiin 1960–1980-luvuilla. 1990-luvulla tätä hajanaista lainsäädäntöä alettiin uudis-

taa EY-oikeuden mukaiseksi. 2000-luvun vaihteessa uudistettiin luonnonsuoje-

lu- ja metsälait, maankäyttö- ja rakennuslaki sekä ympäristönsuojelulaki. (Ek-

roos, Kumpula, Kuusiniemi & Vihervuori 2002, 3; Hollo 2004b, 2.)

Ympäristörikosoikeus sen sijaan on Suomessa suhteellisen uusi oikeudenala.

Vasta 1970-luvulla, ympäristöasioiden noustessa yleiseen tietoisuuteen, tehtiin

ensimmäiset viralliset ehdotukset ympäristörikossäännösten säätämiseksi. Oi-

keusministeriön asettama ympäristörikostoimikunta ehdotti vuonna 1973 rikos-

9


lakiin yhtenäisiä ympäristörikossäännöksiä. Ehdotukset eivät kuitenkaan men-

neet läpi monimutkaisuutensa ja hankalan sovellettavuutensa takia. (Pirjatan-

niemi 2001, 2.)

Ympäristörikossäännösten kehittely jatkui vuonna 1976, kun rikosoikeuskomitea

antoi mietintönsä vuoden 1889 rikoslain uudistamiseksi. Muuttuneiden yhteis-

kuntarakenteiden myötä ympäristö tunnustettiin nyt ihmisen elinolojen peruste-

kijäksi ja siitä syystä rikosoikeuskomitea nosti ympäristön yhdeksi tärkeimmistä

elämänalueista. Rikoslain uudistus oli kuitenkin hidas prosessi ja uudet rikoslain

48 lukuun sisältyvät ympäristörikossäännökset tulivat voimaan vasta 1.9.1995.

(Pirjatanniemi 2001, 3.)

2.2 Osa-alueet

Ympäristöoikeuteen kuuluu kaikki se sääntely, joka ohjaa ympäristön tilaan vai-

kuttavaa toimintaa ja käyttäytymistä. Ympäristösääntelyn tarkoitus on yhtäläi-

sesti sekä säännellä ympäristön käyttöä että edistää ympäristön suojelua. Ym-

päristösäännöksiä sisältyy myös sellaiseen lainsäädäntöön, jonka ei suoranai-

sesti katsota kuuluvan ympäristölainsäädäntöön, kuten esimerkiksi polttoaine-

verotusta koskevaan sääntelyyn. (Ekroos, Kumpula, Kuusiniemi & Vihervuori

2002, 6.)

Ympäristöoikeus on laaja-alaista ja sen osa-alueet ovatkin kehittyneet itsenäi-

siksi kokonaisuuksiksi. Hollo (2009, 5) jakaa ympäristöoikeuden elinympäristön

suojelun ja luonnonsuojelun lisäksi luonnonvaraoikeuteen, jossa on kyse luon-

nonvarojen hyötykäytön oikeudellisesta sääntelystä. Luonnonvaraoikeus suoje-

lee ympäristöä sellaisten ympäristölle haitallisten toimintojen osalta kuin esi-

merkiksi vesien käyttö, maa-ainesten hyödyntäminen, kaivostoiminta, metsäta-

lous ja kalastus. Luonnonvarojen oikeudellista sääntelyä tarvitaan rajoittamaan

uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä sekä esimerkiksi kaivostoiminnan

aiheuttamia maiseman muutoksia.

Ympäristöasioiden voidaan katsoa myös jakaantuvan yksityisoikeuteen ja jul-

kisoikeuteen. Yksityisoikeudellinen näkökulma ympäristöasioissa merkitsee sitä,

10


että esimerkiksi luonnollinen henkilö voi vaatia oikeushenkilöltä korvauksia sen

aiheuttaman ympäristövahingon pilatessa hänen kaivonsa veden käyttökelvot-

tomaksi. Julkisoikeudellinen näkökulma puolestaan liittyy yleiseen ympäristö-

etuun, mikä ilmenee monilla tavoilla. Yleinen ympäristöetu edellyttää, että tietyt

ympäristöön vaikuttavat toimet vaativat viranomaisen luvan tai ne voidaan ko-

konaan lailla kieltää. Luvanvaraisesta toiminnasta on kyse esimerkiksi raken-

nuksen pystyttämisessä ja kokonaan kiellettyä on esimerkiksi terveydelle hait-

taa aiheuttava toiminta. Tietyt toiminnot voidaan sallia toimintaa rajoittavilla eh-

doilla, esimerkiksi metsänhakkuu voidaan rajata alueellisesti niin, ettei siitä ai-

heudu haittaa suojelluille liito-oraville. (Hollo 2009, 26.)

Viranomaisten ennakkovalvonnan lisäksi julkisoikeuden alaan kuuluu ympäris-

töön vaikuttavien toimintojen jälki- eli laillisuusvalvonta. Tällä tarkoitetaan viran-

omaispäätöksiä ja toimenpiteitä, joihin viranomainen ryhtyy laillisen tilan palaut-

tamiseksi lainvastaisessa tilanteessa. Asianomainen voidaan esimerkiksi uh-

kasakolla velvoittaa toimimaan lain edellyttämällä tavalla. (Hollo 2009, 26.)

2.3 Periaatteet

Ympäristöoikeudessa esiintyy joitakin periaatteita, jotka vaikuttavat sekä lain-

säädäntöön että laintulkintaan. Läpäisyperiaate, aiheuttamisperiaate, kestävä

kehitys, kestävän käytön periaate, ehkäisyperiaate ja ennalta varautumisen pe-

riaate ovat ympäristöoikeuden tärkeimmät periaatteet. (Hollo 2004b, 6.)

Ympäristöoikeudelle on ominaista sen läpäisyvaikutus, mikä tarkoittaa säänte-

lyn ulottumista muidenkin sääntelysektoreiden soveltamisalaan. Ympäristösään-

telyn vaikutukset ulottuvat muun muassa maankäyttöön, elinkeinotoimintaan ja

liikenteeseen. Esimerkiksi kiinteät muinaisjäännökset on suojattu muun lainsää-

dännön nojalla suunniteltuja hankkeita vastaan. Aiheuttamisperiaate tarkoittaa

sitä, että ympäristön pilaaja on vastuussa teostaan ja hän on velvollinen joko

palauttamaan ympäristö alkuperäiseen tilaan tai korvaamaan aiheuttamansa

vahingon taloudellisesti. (Hollo 2004b, 7.)

11


Kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti tulisi toteuttaa sosiaalisesti oikeu-

denmukaista ja luonnon kannalta kestävää kehitystä. Sen mukaan inhimillinen

toiminta ei saa vaarantaa ilmakehän, vesien, maaperän ja kaiken elollisen elin-

kykyä. Kestävän kehityksen periaate sääntelee muun muassa luonnonvarojen

käyttöä, toimintojen aiheuttamia riskejä ja ympäristöonnettomuuksien ennakoin-

tia. Kestävän käytön periaatteella puolestaan säännellään luonnonvarojen käyt-

töä. Periaatteen mukaan luonnonvarojen uusiutumiskyky tulee ottaa käytössä

huomioon ja luonnonvarojen säilyminen tulevaisuudessa tulee turvata. (Hollo

2004b, 10.)

Ehkäisyperiaatteen mukaisesti ympäristöä vaarantavilla toimialoilla on velvolli-

suus ennaltaehkäistä toimintansa haitallisia ympäristövaikutuksia. Toiminnan-

harjoittajan pitää olla selvillä toimintansa haittavaikutuksista eikä tietämättö-

myyden katsota olevan vastuusta vapautumisen peruste. Ennalta varautumisen

periaate velvoittaakin vaarallista tai vaikutuksiltaan ennakoimatonta toimintaa

harjoittavia yrittäjiä varautumaan epätodennäköisiin haitallisiin vaikutuksiin ja

riskeihin. Tämän periaatteen tulisi ilmetä lainsäädännössä aina, kun kyseessä

on riskialtis toiminta, jossa esimerkiksi käsitellään kemikaaleja tai on säteilyn

vaara. (Hollo 2004b, 10.)

2.4 Lainsäädäntö

Ympäristölainsäädännön tarkoitus on suojella ympäristöä. Ympäristö-

lainsäädännön avulla rajoitetaan ja valvotaan haitallisesti ympäristöön vaikutta-

via toimintoja. Suomen ympäristölainsäädäntö muodostuu useista eri laeista,

jotka sektorikohtaisesti kohdistuvat tiettyyn alueeseen, kuten vesistöön, met-

sään, maa-ainekseen, kemikaaleihin, jätteisiin ja niin edelleen. Rikoslakiin on

koottu vakavimmin ympäristöä vahingoittavat teot. Lakien lisäksi ympäristön

etuja säännellään myös hallinnollisilla luvilla.

Euroopan yhteisön lainsäädäntö vaikuttaa merkittävästi Suomen ympäristölain-

säädäntöön. EY:n säädökset annetaan suurimmaksi osaksi direktiiveinä, jotka

Suomessa saatetaan voimaan joko lailla tai valtioneuvoston asetuksella. Ympä-

ristödirektiivit ovat yleensä minimidirektiivejä, mikä tarkoittaa sitä, että kansalli-

12


sella tasolla voidaan säätää myös direktiiviä tiukemmasta suojelun tasosta.

(Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä 2009, 7. [viitattu

22.3.2010].)

Suomen ympäristölainsäädäntö on eriytynyt useiksi omiksi sektorikohtaisiksi

laeikseen. Rikoslain lisäksi tässä esitellään lyhyesti pääkohdat ympäristönsuo-

jelulaista (86/2000), luonnonsuojelulaista (1096/1996), jätelaista (1072/1993),

vesilaista (264/1961), merensuojelulaista (1415/1994), maa-aineslaista

(555/1981), maankäyttö- ja rakennuslaista (132/1999) sekä kemikaalilaista

(744/1989). Kyseiset lait valikoituivat työhön siksi, että niiden säädäntö koskee

läheisesti paitsi yritystoimintaa harjoittavia niin myös yksityisiä ihmisiä.

Rikoslain (21.4.1995/578) 48 luku

Suomen rikoslakiin lisättiin luku ympäristörikoksista vuonna 1995. Syynä tähän

oli ympäristön arvon tunnustaminen ja sen myötä halu nostaa ympäristö rikos-

lainsäädännössä itsenäiseksi oikeushyväksi. Tätä ennen ympäristörikossään-

nökset oli jaettu noin 40 sektorikohtaiseen ympäristölakiin. (Kuusiniemi 2001, 1

[viitattu 17.8.2009].)

Rikoslain 48 luvussa säännellään varsinaisista ympäristörikoksista, 48 a luvus-

sa luonnonvararikoksista ja 44 luvusta löytyy säädökset geenitekniikkarikokses-

ta (9 §), ydinenergian käyttörikoksesta (10 §) ja vaarallisten aineiden kuljetusri-

koksesta (13 §). Rikoslain 48 luku jakaa ympäristörikokset ympäristön turmele-

miseen (1 §), törkeään ympäristön turmelemiseen (2 §), ympäristörikkomukseen

(3 §), tuottamukselliseen ympäristön turmelemiseen (4 §), luonnonsuojelurikok-

seen (5 §) sekä rakennussuojelurikokseen (6 §). Ympäristörikosten rangais-

tusasteikko on sakosta aina kuuteen vuoteen vankeutta.

Yhteys aineelliseen ympäristölainsäädäntöön on tunnusomaista ympäristörikos-

säännöksille. Rangaistavuus siis perustuu toisen lain rikkomiseen tai esimerkik-

si toimintaan ilman lupaa. Kuitenkin niin, että ainoastaan sellaisen lain vastai-

nen toiminta voi tulla rangaistavaksi, jos kyseisessä laissa viitataan rikoslain

säännöksiin. (Pirjatanniemi 2001, 82.)

13


”…lain tai sen nojalla annetun säännöksen taikka yleisen tai yksit-

täistapausta koskevan määräyksen vastaisesti taikka ilman laissa

edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti…” (Rikoslaki

19.12.1889/39, 48:1.1).

Pirjatanniemi (2001, 83) listaa kirjassaan Ympäristörikokset yhteensä 21 lakia

tai asetusta, joissa on viittaus rikoslain 1 §:ään. Selkeiden ympäristönsuojelula-

kien lisäksi viittaukset löytyvät muun muassa terveydensuojelulaista (763/1994),

geenitekniikkalaista (377/1995), kemikaalilaista (744/1989), patoturvallisuuslais-

ta 413/1984) sekä ydinenergialaista (990/1987).

Rikoslain 48 luvun 7 §:ssä säädetään vastuun kohdentumisesta ympäristörikok-

sessa. Pykälän mukaan rangaistukseen tuomitaan se, jonka velvollisuuksien

vastainen teko tai laiminlyönti on. Huomioon tulee ottaa tekijän asema, tehtävi-

en ja toimivaltuuksien laatu ja laajuus sekä hänen osuutensa teon syntyyn ja

jatkumiseen. Ympäristörikokset tapahtuvat usein tuotannollisessa liiketoimin-

nassa eikä aina ole ilmeistä kenen vastuulla tapahtunut rikos on. Tämän vuoksi

myös oikeushenkilö voidaan tuomita ympäristörikoksesta.

Oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään rikoslain 9 luvussa. Luvun 3 §:n

mukaan rikos katsotaan tehdyksi oikeushenkilön toiminnassa, jos tekijä on toi-

minut oikeushenkilön puolesta ja hän kuuluu oikeushenkilön johtoon. Oikeus-

henkilö voidaan myös tuomita siitä huolimatta saadaanko varsinaista tekijää

selville. Oikeushenkilö voidaan tuomita yhteisösakkoon, joka voi ylimmillään olla

850 000 euroa. Luvun 6 §:n mukaan yhteisösakon määrään vaikuttaa laimin-

lyönnin laatu ja laajuus tai johdon osuus sekä oikeushenkilön taloudellinen ti-

lanne.

Ympäristönsuojelulaki (4.2.2000/86)

Uudistunut ympäristönsuojelulaki tuli voimaan vuonna 2000. Uudistuksessa yh-

distettiin samaan lakiin eri laeissa hajallaan olleet pilaantumisen torjuntaa kos-

kevat säännökset. Ympäristönsuojelulainsäädännön yhtenäistämiseksi poistet-

tiin eri toimintojen välisiä sääntelyllisiä eroja ja selkeytettiin sääntelyn systema-

tiikkaa. (Kuusiniemi, Leinonen, Marttinen, Salila & Siitari-Vanne 2008, 1.)

14


Ympäristönsuojelulakia sovelletaan päästöjä aiheuttavaan toimintaan, jätteitä

synnyttävään toimintaan sekä jätteen laitos- ja ammattimaiseen hyödyntämi-

seen tai käsittelyyn. Lakia ei kuitenkaan sovelleta toimintaan, josta säädetään

erillisellä lailla, kuten säteilyä aiheutuvien haittavaikutusten ehkäisemiseen siltä

osin kuin siitä säädetään ydinenergialaissa (990/1987) tai säteilylaissa

(592/1991).

Ympäristönsuojelulain tärkeimmät tavoitteet ovat ympäristön pilaantumisen eh-

käisy, pilaantumisesta aiheutuvien vahinkojen poistaminen ja vähentäminen,

terveellisen ja viihtyisän ympäristön turvaaminen, jätteiden syntymisen ehkäi-

seminen, luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen, ilmastonmuutoksen

torjuminen sekä kestävän kehityksen tukeminen.

Luonnonsuojelulaki (20.12.1996/1096)

Luonnonsuojelulakia sovelletaan luonnon ja maiseman suojeluun ja hoitoon, ei

kuitenkaan metsien hoitamiseen ja käyttämiseen niiltä osin kuin siitä säädetään

metsälaissa. Luonnonsuojelusuunnittelussa ja maiseman suojelussa tulee ottaa

huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset näkökohdat sekä alueelliset

ja paikalliset erityispiirteet.

Luonnonsuojelulain tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen,

luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen, luonnonvarojen ja luon-

nonympäristön kestävän käytön tukeminen, luonnontuntemuksen ja yleisen

luonnonharrastuksen lisääminen sekä luonnontutkimuksen edistäminen.

Jätelaki (3.12.1993/1072)

Jätelaki on jätehuollon erityislaki, jonka tavoitteena on tukea kestävää kehitystä

edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä sekä ehkäisemällä ja torjumalla

jätteistä aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle.

Jätelaki koskee jätettä; jätteen syntymisen ehkäisemistä, jätteen vaarallisen tai

haitallisen ominaisuuden vähentämistä, jätteen hyödyntämisen edistämistä, jä-

tehuollon muuta järjestämistä, roskaantumisen ehkäisemistä sekä roskaantu-

neen alueen puhdistamista. Jätelakia ei kuitenkaan sovelleta räjähdystarvik-

15


keen jätteeseen, ydinjätteeseen, radioaktiiviseen jätteeseen eikä mereen sijoi-

tettavaan jätteeseen, koska niistä säädetään omissa laeissaan.

Jätelaki ja ympäristönsuojelulaki ovat osittain päällekkäiset ja ne ovat monilta

osin toisiinsa kytkeytyneitä. Siitä esimerkkinä on ympäristönsuojelulain edellyt-

tämä ympäristölupa jätteiden käsittelyyn liittyvän toiminnan edellytyksenä.

(Kuusiniemi, Leinonen, Marttinen, Salila & Siitari-Vanne 2008, 10.)

Vesilaki (19.5.1961/264)

Ympäristönsuojelulainsäädännön uudistuksen jäljiltä vesilaki painottuu vesien

käytön ja vesitaloushankkeiden sääntelyyn. Uudistuksessa muun muassa vesi-

en ja pohjaveden pilaantumisen sääntely siirrettiin ympäristönsuojelulakiin vaik-

kakin rajanveto asiassa on paikoin häilyvä. Ympäristönsuojelulaissa ympäristön

pilaantumisella tarkoitetaan sellaista ihmisen toiminnasta johtuvaa aineen tai

energian päästämistä ympäristöön, jonka seurauksena aiheutuu haittaa luon-

nolle. Vesilain mukaisista hankkeista varsinainen päästötapahtuma puuttuu,

mutta hankkeen toteuttamisen aiheuttamat muutokset voivat aiheuttaa vesistön

pilaantumisen. (Kuusiniemi, Leinonen, Marttinen, Salila & Siitari-Vanne 2008,

11.)

Vesilain 15 §:ssä kielletään sellainen vesistön muuttaminen, joka esimerkiksi

aiheuttaa vahinkoa kalastukselle, aiheuttaa tulvan vaaraa, vahingoittaa vesi-

luontoa, vähentää luonnon kauneutta, huonontaa vesistön puhdistautumisky-

kyä, muuttaa valtaväylää tai aiheuttaa vaaraa terveydelle.

Merensuojelulaki (29.12.1994/1415)

Merensuojelulain soveltamisalana on merensuojelu Suomen talousvyöhykkeen

ulkopuolella. Ympäristönsuojelulaki puolestaan sääntelee merensuojelua Suo-

men alueella ja Suomen talousvyöhykkeellä.

Merensuojelulain mukaan suomalainen alus, avomeriyksikkö tai ilma-alus ei saa

ryhtyä toimeen, josta voi aiheutua meren pilaantumista. Suomen kansalainen tai

suomalainen yhteisö ei muutoinkaan saa Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolel-

la merellä ryhtyä toimeen, josta voi aiheutua meren pilaantumista.

16


Meren pilaamista on toiminta, jossa mereen joutuu joko suoraan tai välillisesti

ainetta tai energiaa, joka voi esimerkiksi vaarantaa ihmisen terveyden, vahin-

goittaa elollisia luonnonvaroja tai meren elämää, estää kalastusta tai muuta me-

ren käyttöä, huonontaa meren käyttömahdollisuuksia tai vähentää viihtyisyyttä.

Maa-aineslaki (24.7.1981/555)

Maa-aineslakia sovelletaan kiven, soran, hiekan, saven ja mullan ottamiseen

pois kuljetettavaksi taikka paikalla varastoitavaksi tai jalostettavaksi. Lain tavoit-

teena on tukea kestävää kehitystä ainesten ottoa sääntelemällä.

Lain mukaan maa-aineksia ei saa ottaa tavalla, joka aiheuttaa kauniin maise-

makuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten

luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia

muutoksia luonnonolosuhteissa tai tärkeän pohjavesialueen veden laadun vaa-

rantumista, jollei siihen ole vesilain edellyttämää lupaa. Asemakaava-alueella

maa-aineksen ottaminen ei saa turmella kaupunki- tai maisemakuvaa eikä vai-

keuttaa alueen käyttämistä asemakaavan mukaiseen tarkoitukseen.

Maankäyttö- ja rakennuslaki (5.2.1999/132)

Maankäyttö- ja rakennuslakia sovelletaan alueiden suunnittelussa, rakentami-

sessa ja käytössä, jollei erikseen toisin säädetä. Lain säännösten mukaiset alu-

eiden käyttöä koskevat tavoitteet ja suunnitelmat on otettava huomioon suunni-

teltaessa ja päätettäessä muun lainsäädännön nojalla ympäristön käytön järjes-

tämistä.

Lain tavoite on alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edelly-

tykset hyvälle elinympäristölle sekä kestävän kehityksen edistäminen ekologi-

sesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Lailla pyritään myös turvaa-

maan jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun

laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedot-

taminen käsiteltävinä olevissa asioissa.

Kunnan alueiden käytön järjestämiseksi ja ohjaamiseksi laaditaan yleiskaavoja

ja asemakaavoja. Alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on edistää muun

17


muassa turvallisen, terveellisen ja viihtyisän elinympäristön luomista, riittävän

asuntotuotannon edellytyksiä, rakennetun ympäristön kauneutta, ympäristön-

suojelua ja ympäristöhaittojen ehkäisemistä, elinkeinoelämän toimintaedellytyk-

siä, palvelujen saatavuutta sekä liikenteen toimivuutta.

Kemikaalilaki (14.8.1989/744)

Kemikaalilaki koskee kemikaaleja sekä niiden valmistusta, maahantuontia,

markkinoille luovuttamista, jakelua, pakkaamista, myyntiä ja muuta luovuttamis-

ta, varastointia, hallussapitoa ja säilyttämistä, käyttöä, maastavientiä, testaamis-

ta, mainostamista sekä muuta näihin rinnastettavaa kemikaalien käsittelyä. La-

kia sovelletaan osittain myös sellaisiin biosidivalmisteisiin, joiden teho perustuu

pieneliöön. Kemikaalilain tarkoituksena on ehkäistä ja torjua kemikaalien aiheut-

tamia terveys- ja ympäristöhaittoja sekä palo- ja räjähdysvaaroja.

2.5 Lupamenettely

Ihmisen toiminta aiheuttaa muutoksia luonnossa ja elinympäristössä, jonka

vuoksi haitallisia toimintoja ohjataan lupamenettelyllä vahinkojen minimoimisek-

si. Luvan toimintansa sallimiseksi tarvitsevat sekä yksityiset ihmiset että yrityk-

set. Lupien tarve ja niiden myöntäminen perustuvat ympäristönsuojelulain,

luonnonsuojelulain, vesilain, maankäyttö- ja rakennuslain sekä jätelain säädök-

siin. Eräät toiminnot, kuten vesitaloushankkeet, tiettyjen kemikaalien markkinoil-

le luovuttaminen ja jätteiden kuljetus, ovat myös luvanvaraisia. (Valtion ympäris-

töhallinto [viitattu 23.3.2010].)

Ympäristölupa

Ympäristönsuojelulain (86/2000, YSL) mukaan ympäristön pilaantumisen vaa-

raa aiheuttavaan toimintaan on oltava lupa. Ympäristönsuojeluasetuksessa

(169/2000) on yksityiskohtaisesti listattu tällaiset toiminnot, joita ovat esimerkiksi

metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, jätehuolto ja kalankasva-

tus.

18


Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010, jonka seurauksena ympäristölupatehtävät

keskitettiin perustettaviin aluehallintovirastoihin. Ratkaisu ympäristöluvasta teh-

dään aluehallintovirastossa, jos toiminnalla saattaa olla merkittäviä ympäristö-

vaikutuksia tai asian ratkaiseminen aluehallintovirastossa muuten on perustel-

tua toiminnan laatu tai luonne huomioon ottaen, taikka toiminnan ympäristövai-

kutukset saattavat kohdistua huomattavassa määrin sijaintikuntaa laajemmalle

alueelle. Muussa tapauksessa ratkaisun tekee kunnan ympäristönsuojeluviran-

omainen. (YSL 31 §.)

Aluehallintoviraston on pyydettävä lausunto hakemuksen tarkoittaman toimin-

nan sijaintikunnalta ja siltä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, jonka

toimialueella toiminnan ympäristövaikutukset saattavat ilmetä, sekä tarvittaessa

vaikutusalueen kunnilta. Hakemuksesta tulee pyytää lausunto myös kunnan

ympäristönsuojeluviranomaisilta niissä kunnissa, joissa hakemuksen tarkoitta-

man toiminnan ympäristövaikutukset saattavat ilmetä, sekä lupaharkinnan kan-

nalta muilta tarpeellisilta tahoilta. (YSL 36 §.) Ennen asian ratkaisemista on niil-

le, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, varattava tilaisuus tehdä muistu-

tuksia lupa-asian johdosta. Muillekin kuin asianosaisille on varattava tilaisuus

ilmaista mielipiteensä. (YSL 37 §.) Lupakäsittelyn vaiheita havainnollistaa seu-

raavalla sivulla oleva kaavio.

Lupa voidaan myöntää, jos ympäristönsuojelulain säädösten mukaisesti toimin-

nasta ei aiheudu terveyshaittaa; merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen

vaaraa; maaperän, pohjaveden tai meren pilaantumista; erityisten luonnonolo-

suhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai sen käyttömahdollisuuden

vaarantumista.

Samaisen lain 43 §:n mukaan luvassa on annettava tarpeelliset määräykset

päästöistä, päästöraja-arvoista, päästöjen ehkäisemisestä ja rajoittamisesta

sekä päästöpaikan sijainnista; jätteistä sekä niiden synnyn ja haitallisuuden vä-

hentämisestä; toimista häiriö- ja muissa poikkeuksellisissa tilanteissa; toiminnan

lopettamisen jälkeisistä toimista kuten alueen kunnostamisesta ja päästöjen

ehkäisemisestä; sekä muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvite-

tään pilaantumista, sen vaaraa tai pilaantumisesta aiheutuvia haittoja.

19


Kuvio 1. Lupakäsittelyn vaiheet (Valtion ympäristöhallinto [viitattu 23.3.2010].)

Luonnonsuojelun poikkeuslupa

Luonnonsuojelulaki (1096/1996) pitää sisällään huomattavan määrän kieltoja,

mutta joissain tapauksissa kyseisiin kieltoihin voi kuitenkin saada poikkeusluvan

lupaviranomaisilta. Luvan sisällöstä riippuen viranomainen voi olla Metsähalli-

tus, Metsäntutkimuslaitos, alueellinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus,

Suomen ympäristökeskus tai ympäristöministeriö. Poikkeusluvan voi saada

esimerkiksi luonnonsuojelualueiden tai uhanalaisten lajien rauhoitusmääräyksis-

tä poikkeamiseen, kuolleena tavatun rauhoitetun eläimen hallussa pitoon taikka

luontotyypin muuttamiskiellosta poikkeamiseen. (Valtion ympäristöhallinto [vii-

tattu 23.3.2010].)

20


Vesilupa

Toimille, jotka mahdollisesti muuttavat tai pilaavat ympäristöä, tarvitaan vesi- tai

ympäristönsuojelulain mukainen lupa. Vesilain (264/1961) tarkoittamia luvan

vaativia vesitaloushankkeita ovat esimerkiksi laiturin, sillan tai padon rakenta-

minen; vesivoiman hyväksikäyttö; puutavaran uitto; ojitus ja pohjaveden otto.

Vesistön pilaamisasioita puolestaan säännellään ympäristönsuojelulailla. Tie-

tyissä tapauksissa toimi vaatii vesiluvan lisäksi ympäristöluvan, jota pitää hakea

erikseen.

Päätökset myönnettävistä vesiluvista tekee aluehallintovirasto. Luvan käsittely

etenee suurin piirtein samoin kuin ympäristöluvassa. Aluehallintoviraston tulee

määrätä suoritettavaksi katselmus, jos hakemuksessa tarkoitetun toiminnan

vaikutusten ja siitä aiheutuvien edunmenetysten yksityiskohtainen selvittäminen

havaitaan välttämättömäksi eikä tarvittavaa selvitystä voida saada muulla taval-

la (Vesilaki 16 luku 5 §).

Maankäytön ja rakentamisen luvat

Rakentamista säännellään maankäyttö- ja rakennuslailla (132/1999, MRL). Lain

mukaan rakennuksen rakentamiseen tarvitaan lupa. Lupa tarvitaan myös sellai-

seen korjaus- ja muutostyöhön, joka on verrattavissa rakennuksen rakentami-

seen, sen laajentamiseen tai kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen. Raken-

nuslupa tarvitaan myös rakennuksen korjaus- ja muutostyötä varten, jos työllä

voi olla vaikutusta rakennuksen käyttäjien turvallisuuteen tai terveydellisiin oloi-

hin. Luvanvaraista on myös rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olen-

nainen muuttaminen. (MRL 125 §.)

Alueiden suunnittelusta, rakentamisesta ja käytöstä voidaan antaa tarkempia

säännöksiä ja määräyksiä asetuksella, ministeriön päätöksellä ja kunnan ra-

kennusjärjestyksellä (MRL 2 §). Rakentamista ohjaa myös alueella voimassa

oleva kaava. Kunnan alueiden käytön järjestämiseksi ja ohjaamiseksi laaditaan

yleiskaavoja ja asemakaavoja. Yleiskaavassa osoitetaan alueiden käytön pää-

piirteet ja asemakaavassa osoitetaan osa-alueen käytön ja rakentamisen järjes-

täminen. (MRL 4 §.)

21


Rakennusluvan sijasta voidaan hakea toimenpidelupa sellaisten rakennelmien

ja laitosten kuten maston, säiliön ja piipun pystyttämiseen, joiden osalta lupa-

asian ratkaiseminen ei kaikilta osin edellytä rakentamisessa muutoin tarvittavaa

ohjausta. Toimenpidelupa tarvitaan myös sellaisen rakennelman tai laitoksen

pystyttämiseen ja sijoittamiseen, jota ei pidetä rakennuksena, jos toimenpiteellä

on vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön taikka kaupun-

ki- tai maisemakuvaan. (MRL 126 §.)

Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, esimerkiksi puiden kaatamista, ei

saa suorittaa ilman maisematyölupaa asemakaava-alueella; yleiskaava-

alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä alueella, jolla on voimassa ra-

kennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jolle yleiskaavan laatimista tai muut-

tamista varten on niin määrätty (MRL 128 §).

Rakennusta tai sen osaa ei saa ilman lupaa purkaa asemakaava-alueella tai

alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi. Lupa tar-

vitaan myös, jos yleiskaavassa niin määrätään. Sen sijaan lupaa ei tarvita, jos

voimassa oleva rakennuslupa, lain mukainen katusuunnitelma, maantielain mu-

kainen hyväksytty tiesuunnitelma tai ratalain mukainen hyväksytty ratasuunni-

telma edellyttävät rakennuksen purkamista. Lupaa ei myöskään tarvita talous-

rakennuksen ja muun siihen verrattavan vähäisen rakennuksen purkamiseen,

ellei rakennusta ole pidettävä historiallisesti merkittävänä tai rakennustaiteelli-

sesti arvokkaana tai tällaisen kokonaisuuden osana. (MRL 127 §.) Rakennuslu-

van, toimenpideluvan, maisematyöluvan ja purkamisluvan myöntää kunnan ra-

kennusvalvontaviranomainen.

Kemikaalilupa

Valvontaviranomaiset pitävät kemikaalirekisteriä viranomaisille kemikaalilain

mukaan tehtävistä ilmoituksista, lupahakemuksista ja hyväksymishakemuksista

sekä niiden perusteella tekemistään päätöksistä. Kemikaalirekisteriin voidaan

tallentaa myös muita säännösten ja määräysten noudattamista koskevan val-

vonnan kannalta tarpeellisia tietoja. (Kemikaalilaki 744/1989, 58 §.)

22


Kemikaalilupia myöntävät eri tahot kemikaaliaineesta riippuen. Suomen ympä-

ristökeskukselta haetaan lupaa muun muassa suojauskemikaaleille ja biosidisil-

le torjunta-aineille. Kemikaalien laajamittaiseen teolliseen käsittelyyn ja varas-

tointiin haetaan lupaa Turvatekniikan keskukselta ja Elintarviketurvallisuusviras-

to puolestaan vastaa kasvinsuojeluaineiden lupahakemuksista. (Valtion ympä-

ristöhallinto [viitattu 23.3.2010].)

Lupa jätteiden keräämiseen, kuljettamiseen ja siirtoon

Jätteiden kuljetuksista Suomessa säädetään jätelaissa (1072/1993). Lain mu-

kaan toiminnanharjoittajan tulee tehdä jätteiden ammattimaisesta keräämisestä

ja kuljettamisesta ilmoitus alueellisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuk-

sen ylläpitämään jätetiedostoon toiminnan hyväksymistä varten.

Jätteiden kansainvälisissä siirroissa noudatetaan puolestaan Euroopan parla-

mentin ja neuvoston jätteensiirtoasetusta (EY 1013/2006). Jätelaissa on kuiten-

kin joitakin määräyksiä ja ehtoja rajat ylittäville jätesiirroille. Jätelaki myös vel-

voittaa Suomen ulkopuolelle jätteitä myyvän tai välittävän tahon rekisteröimään

toimintansa jätetiedostoon. (Valtion ympäristöhallinto [viitattu 23.3.2010].)

2.6 Ympäristölainsäädännön valvonta

Ympäristölainsäädännön noudattamista valvovat useat viranomaiset. Valvonta-

kohde vaihtelee sen mukaan mitä ympäristölaeissa säädetään, esimerkiksi ym-

päristönsuojelulain, jätelain ja vesilain valvonta kuuluu alueellisille elinkeino-,

liikenne- ja ympäristökeskuksille sekä kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille.

Havaitessaan lainvastaisen tilan valvontaviranomaisella on velvollisuus ryhtyä

toimiin tilanteen saattamiseksi lainmukaiseksi. Valvontaviranomainen toimii val-

vottavan lain ja hallintolain säännösten mukaisesti ja etenee valvonta-asiassa

tekemällä selvityspyynnön tai tarkastuksen, antamalla kehotuksen korjata asi-

antila taikka antamalla hallintopakkomääräyksen, jolloin viranomainen voi välit-

tömästi ryhtyä toimenpiteisiin lainvastaisen toiminnan lopettamiseksi. (Suomen

kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä 2009, 9 [viitattu 30.3.2010].)

23


Ympäristönsuojelulain mukaan valvontaviranomaisen tulee tehdä ilmoitus ym-

päristön turmelemisesta tai muista ympäristönsuojelulain rikkomistapauksista

poliisille, mutta viranomainen voi käyttää asiassa harkintaansa. Ilmoitus saa-

daan jättää tekemättä, jos teko on vähäinen eikä yleinen etu vaadi syytteen

nostamista. (Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä 2009, 9 [vii-

tattu 30.3.2010].)

Ylimpänä viranomaisena toimii ympäristöministeriö, joka vastaa ympäristöpoliit-

tisista linjauksista, hallinnonalan ohjauksesta ja strategisesta suunnittelusta.

Ympäristöministeriön tehtävänä on asettaa ympäristönsuojelun tavoitteet, val-

mistella ja kehittää ympäristölainsäädäntöä sekä johtaa alan kansainvälistä yh-

teistyötä. (Valtion ympäristöhallinto [viitattu 29.3.2010].)

Suomen ympäristökeskus (SYKE) on tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka tuottaa

tietoa ympäristön muutoksiin liittyvistä asioista. Se myös pyrkii kehittämään me-

netelmiä vesien-, ilman- ja maaperänsuojelun sekä jätehuollon ja kemikaalival-

vonnan edistämiseksi. SYKE osallistuu asiantuntijan ominaisuudessa ympäris-

tölainsäädännön valmisteluun. (Valtion ympäristöhallinto [viitattu 29.3.2010].)

Valtion aluehallinnon uudistuksen astuessa voimaan 1.1.2010 alueelliset ympä-

ristökeskukset lakkautettiin ja tehtävät siirtyivät perustettuihin elinkeino-, liiken-

ne- ja ympäristökeskuksiin (ELY). Alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristö-

keskukset valvovat ympäristönsuojelua ja vastaavat ympäristölainsäädännön

valvonnasta. (Valtion ympäristöhallinto [viitattu 29.3.2010].)

Samaisessa uudistuksessa alueellisten ympäristökeskusten ympäristölupateh-

tävät ja ympäristölupavirastojen tehtävät siirtyivät lääninhallitusten tilalle perus-

tettuihin aluehallintovirastoihin (AVI). Aluehallintovirastojen vastuulle kuuluu

suurten ja keskikokoisten tuotantolaitosten ympäristölupien, vesilain mukaisten

lupien, jätteenkäsittelyn ympäristölupien sekä pilaantuneiden maiden kunnos-

tuslupien käsittely. (Valtion ympäristöhallinto [viitattu 29.3.2010].)

Ympäristölainsäädännössä on kuntien vastuulle määrätty tiettyjä lupa- ja val-

vontatehtäviä. Kuntien vastuulle kuuluu oman kunnan ympäristönsuojelu, sen

kehittäminen ja valvonta. Näistä tehtävistä huolehtii kunnanvaltuuston nimittämä

24


ympäristönsuojeluviranomainen, joka usein on kunnan ympäristölautakunta.

Ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviin kuuluu muun muassa seurata ympä-

ristön tilaa ja tehdä siihen liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia, tehdä esityksiä ja

aloitteita ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista muille viranomaisille sekä huo-

lehtia ympäristönsuojelua koskevasta tiedottamisesta, valistuksesta ja koulutuk-

sesta kunnassa. (Kuntatiedon keskus [viitattu 29.3.2010].)

Rajavartiolaitos on toimivaltainen ympäristörikosten ja luonnonvararikosten esi-

tutkinnassa. Rajavartiolaitos valvoo muun muassa metsästyslain, kalastuslain,

luonnonsuojelulain, ympäristönsuojelulain, muinaismuistolain ja aluksista aiheu-

tuvan ympäristön pilaamisen ehkäisemisestä annetun lain noudattamista. Raja-

vartiolaitoksella on erinomaiset edellytykset suorittaa ympäristöön liittyvää val-

vontaa, koska sen valvonta-alue kattaa maan, meren ja ilmatilan ja sillä on teh-

tävien suorittamista varten käytössään asianmukainen kalusto. (Suomen kan-

sallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä 2009, 10 [viitattu 22.3.2010].)

Tullin tehtävänä on valvoa ympäristönsuojeluun liittyviä tuonti- ja vientirajoituk-

sia. Tuonti- ja vientirajoituksista säädellään joko EU-asetuksilla tai kansallisilla

laeilla ja niiden tarkoituksena on yleisen turvallisuuden sekä ihmisten terveyden

turvaamisen ohella ympäristönsuojelulliset näkökohdat. Tulli valvoo esimerkiksi

jätelaissa säädettyjä jätteiden kuljetuksia sekä ydinaineita ja radioaktiivisia ai-

neita. Tulli valvoo myös uhanalaisten kasvi- ja eläinlajien kansainvälistä kaup-

paa koskevien määräysten noudattamista. (Suomen kansallinen ympäristöri-

kosseurantatyöryhmä 2009, 11 [viitattu 22.3.2010].)

25


3 YMPÄRISTÖRIKOKSET

3.1 Mikä on ympäristörikos?

Tyypillistä ympäristörikosta on mahdotonta määritellä. Syynä tähän on ympäris-

töön kohdistuvien loukkausten moninaisuus. Ympäristöä loukkaavat niin yksityi-

set ihmiset kuin yrityksetkin. Tyypillinen yksityisen ihmisen tekemä ympäristöri-

kos on esimerkiksi sähkölaiteen hylkääminen luontoon. Yrityksen tekemä ympä-

ristörikos voi olla esimerkiksi tuotannossa tapahtuva päästö, joka ylittää lupaeh-

don salliman rajan.

Rikoslaki (39/1889) määrittelee ympäristörikokseksi teon, jossa tahallaan tai

törkeästä huolimattomuudesta ympäristöön päästetään, saatetaan tai jätetään

esine, ainetta tai säteilyä tai muuta sellaista siten, että teko on omiaan aiheut-

tamaan ympäristön pilaantumista, ympäristön haitallista muuttumista, roskaan-

tumista tai vaaraa terveydelle. Vastaavasti sellaisten esineiden ja aineiden val-

mistaminen, käyttäminen, kuljettaminen, käsitteleminen ja säilyttäminen tavalla,

joka saattaa aiheuttaa ympäristölle vaaraa, täyttää ympäristörikoksen määritel-

män.

Ympäristörikoksille on ominaista se, että ympäristölle aiheutettua tuhoa tai pi-

laantumista ei välttämättä pystytä korvaamaan. Ympäristö ei ehkä koskaan pa-

laudu ennalleen tai ole enää käytettävissä esimerkiksi maaperän saastumisen

vuoksi. (Leppänen 2008, 441 [viitattu 17.8.2009].) Tuotannollisessa yritystoi-

minnassa on aina riski, että ympäristöön pääsee toiminnan seurauksena ympä-

ristölle haitallisia aineita. Ympäristörikoksen ei siis aina tarvitse olla tahallista,

mutta inhimillinen erehdys voi vaarantaa sekä ihmisiä että luontoa. Esimerkkinä

siitä, kuinka huolellisuuden herpaantuminen tuotannollisessa toiminnassa saat-

taa aiheuttaa vakavia seurauksia ihmisille, voi mainita Nokian vesikriisin syksyl-

lä 2007.

Marraskuussa 2007 Kullaanvuoren jätevedenpuhdistamolla tehty-

jen asennus- ja huoltotöiden yhteydessä työntekijä avasi puhdiste-

tun jäteveden venttiilin talousvesilinjaston venttiilin ollessa auki sa-

26


maan aikaan. Jätevettä ehti virrata vesijohtoverkostoon noin 400

kuutiota ennen kuin asia huomattiin ja venttiili suljettiin. Likaisesta

juomavedestä sairastui yli 8 000 nokialaista. (Mtv3 Uutiset 2.4.2009

[viitattu 8.9.2009].)

Useimmissa tapauksissa juuri huolellisuuden laiminlyöminen johtaa ympäristöri-

koksen syntymiseen.

Elokuussa 2009 Savonlinnassa pääsi teollisuuslaitoksesta ilmaan

typpioksidia, joka on merkittävä ilmansaaste. Voimakkaina pitoi-

suuksina se voi lamaannuttaa hengityksen ja syövyttää ihoa. Va-

hinko sattui, kun metallinpuhdistusaltaaseen pantiin erehdyksessä

titaanilevyjä raudan sijaan. (Iltalehti 24.8.2009 [viitattu 25.9.2009].)

Ympäristörikoksia pidetään harvinaisina, mutta se ei tarkoita, että ne sitä olisi-

vat. Kyse on lähinnä siitä, että ympäristörikollisuus on niin sanottua piilorikolli-

suutta, josta suurin osa ei tule koskaan julki (Kolu 2009). Ympäristörikokset ei-

vät kohdistu yksilöitävissä olevaan uhriin, vaan yleiseen etuun, ja tämä niin sa-

nottu uhrittomuus onkin yksi syy ympäristörikosten vähäiseen ilmituloon (Lep-

pänen 2008, 432 [viitattu 17.8.2009].)

Eikä asiaa helpota ympäristölainsäädännön epäselvyys. Ympäristösuojelulain

(86/2000) 94 §:n mukaan valvontaviranomaisen tulee tehdä ilmoitus havaitse-

mastaan ympäristöön kohdistuvasta teosta tai laiminlyönnistä poliisille esitutkin-

taa varten. Lain mukaan ilmoitus saadaan kuitenkin jättää tekemättä, jos tekoa

on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleisen edun ole kat-

sottava vaativan syytteen nostamista. Koska laki ei tarkemmin määrittele ilmoi-

tuskynnyksen ylittymistä, se jää näin ollen viranomaisen harkinnan varaan.

3.2 Ympäristörikokset talousrikoksina

Talousrikollisuudella tarkoitetaan liike- ja yritystoiminnassa tehtyjä taloudelli-

seen hyötyyn tähtääviä rikoksia. Viranomaiset käyttävät yleismääritelmää, jonka

mukaan ”talousrikoksella tarkoitetaan yrityksen, julkishallinnon tai muun yhtei-

sön toiminnan yhteydessä tai niitä hyväksi käyttäen tapahtuvaa, huomattavaan

27


välittömään tai välilliseen taloudelliseen hyötyyn tähtäävää rangaistavaa tekoa

tai laiminlyöntiä” (Hakamo, Jauhiainen, Alvesalo & Virta 2009, 38).

Talousrikosmääritelmän mukaisesti myös ympäristörikokset voidaan luokitella

talousrikoksiksi, koska tahallisiin yritysten tekemiin ympäristörikoksiin on yleen-

sä syynä taloudellisen edun tavoittelu. Yritys säästää huomattavia summia esi-

merkiksi jättämällä ympäristönsuojeluinvestoinnit tekemättä ja tupruttamalla hai-

talliset päästönsä ilmaan. Yleisintä on säästää kalliissa jätehuoltokustannuksis-

sa hävittämällä ongelmajätteet luontoon. Esimerkkinä olevan Lokapoikien toi-

mintaa voi jo kuvailla organisoituneeksi taloudelliseksi ympäristörikollisuudeksi.

Jätteiden hävittäminen on ollut järjestelmällistä toimintaa, joka on tähdännyt

voiton maksimointiin jätemaksut välttämällä.

Vuoden 2008 lopulla tuli ilmi, että jäteyhtiö Lokapojat on vuosien

ajan järjestelmällisesti kaatanut pääkaupunkiseudun sadevesi-

viemäreihin jäterasvoja ja öljypitoista jätettä. Myös vesistöihin ja

maastoon on päätynyt jätettä. Tapauksen johdosta kolmea yhtiön

johtoon kuuluvaa henkilöä epäillään törkeästä ympäristön turmele-

misesta, josta tuomio voi olla neljästä kuukaudesta kuuteen vuo-

teen vankeutta. Epäillyt ovat kertoneet pyrkineensä voiton maksi-

mointiin. (Iltalehti 7.11.2008 [viitattu 23.2.2009].)

Yritystoimintaan liittyvällä ympäristörikollisuudella on muitakin haittavaikutuksia

kuin luonnon pilaantuminen. Se voi mahdollisesti myös vääristää liike-elämän

kilpailua. Laittomasti toimiva yritys saa rikoksensa avulla taloudellista etua reh-

disti toimiviin kilpakumppaneihinsa nähden. (Suomen kansallinen ympäristöri-

kosseurantatyöryhmä 2009, 4 [viitattu 22.3.2010].)

3.3 Ympäristörikokset Suomessa

Keskusrikospoliisin vuonna 2007 suorittamassa Lokki-projektissa kerättiin tieto-

ja ympäristörikoksista kaikilta Suomen kunnilta ja ympäristökeskuksilta. Tulok-

sista voitiin päätellä, että koko maassa ympäristörikollisuus on samanlaista:

– Roskaaminen ja jätehuoltoon liittyvät yksittäiset laiminlyönnit

28


– Rakennus- ja purkujätteen laiton hävittäminen

– Laittomat autopurkamot ja romunkerääjät

– Maatalouden lietteet ja niiden käsittely

– Maa-ainesten luvaton otto ja läjitys

– Ongelmajätteiden epäasiallinen varastointi ja käsittely

– Pohja- ja pintavesialueilla tapahtuva epäasiallinen toiminta. (Suomen

kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä 2009, 3 [viitattu

22.3.2010].)

Poliisi kirjasi vuonna 2008 ympäristörikoksia ja -rikkomuksia kaiken kaikkiaan

3002 kappaletta. Kasvua edellisvuodesta oli 14 prosenttia ollen kymmenvuotis-

kauden korkein luku. Näistä rikoksista 23 prosenttia oli rikoslain mukaisia ympä-

ristörikoksia ja 77 prosenttia muissa laeissa säänneltyjä ympäristörikkomuksia.

(Lehti & Nieminen 2009, 164.)

Vuonna 2008 poliisin tietoon tuli 455 rikoslain 48 luvun mukaista ympäristörikos-

ta. Yleisimmät ympäristörikokset olivat ympäristörikkomus, joita kirjattiin 215

kappaletta, ja ympäristön turmeleminen, joita kirjattiin 176 kappaletta. Ympäris-

tön turmelemisessa on yleensä kyse siitä, että ympäristöön on tahallaan tai tör-

keästä huolimattomuudesta saatettu, päästetty tai jätetty esine tai aine, joka on

omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista tai roskaantumista tai vaaraa

terveydelle. Ympäristörikkomuksesta on puolestaan kyse, kun edellä mainittu

teko on vähäinen. (Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä 2009,

19 [viitattu 22.3.2010].)

Törkeitä ympäristörikoksia tulee vuosittain ilmi onneksi vain muutamia. Vuonna

2008 niitä kirjattiin viisi kappaletta. Törkeässä ympäristörikoksessa aiheutettu

vahinko on erityisen suuri terveydelle tai ympäristölle, taikka siinä jätetään

huomioimatta viranomaisten määräykset ja kiellot, kuten alla olevassa esimerk-

kitapauksessa.

Kurikkalainen urakoitsija oli varastoinut vuosina 2004–2007 kah-

teen kohteeseen suuria määriä jätteenkäsittelylaitokselle toimitetta-

vaksi kuuluvaa jätettä. Toiminta olisi edellyttänyt ympäristösuojelu-

29


lain mukaista ympäristölupaa, jota urakoitsija ei kuitenkaan ollut

hakenut. (Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä

2009, 19 [viitattu 22.3.2010].)

Ympäristörikosten määrä näyttäisi kasvaneen vajaassa kymmenessä vuodessa

melkoisesti, mutta kyse saattaa olla myös siitä, että ympäristörikokset paljastu-

vat nykyään helpommin. Ympäristötietoisuuden lisääntyessä yksityisten ihmis-

ten ilmoitusaktiivisuus on lisääntynyt ja viranomaisten valmiudet tunnistaa ym-

päristörikokset ovat parantuneet. Yksityisten ihmisten kautta tulee poliisin tie-

toon lähes puolet ympäristörikosilmoituksista ja ilmoitukset koskevat esimerkiksi

lenkkipolun laitaan ilmaantunutta laitonta kaatopaikkaa, autonromun jättämistä

luontoon ja rauhoitettujen kasvien keräämistä. Viranomaisten havaitsemissa

tapauksissa on puolestaan kyse lupaehtojen rikkomisesta ja vastaavista tapa-

uksista. (Leppänen 2008, 432.) Alla olevasta taulukosta käy ilmi poliisille ilmoi-

tetut varsinaisiksi ympäristörikoksiksi luokitellut rikokset vuosina 1999–2008.

Taulukko 1. Poliisin tietoon tulleet ympäristörikokset vuosina 1999–2008 (Lehti & Nieminen 2009, 156.)

Varsinaisten ympäristörikosten lisäksi poliisi kirjasi vuonna 2008 217 luonnon-

vararikosta, joista säännellään rikoslain 48a luvussa. Luonnonvararikoksia ovat

metsästysrikos kuten riistaeläinten sääntöjen vastainen metsästys; kalastusri-

kos; metsärikos kuten säännösten vastaiset metsän hakkuut; ja laittoman saa-

liin kätkeminen. Luonnonvararikoksista 90 % on metsästysrikoksia. (Lehti &

Nieminen 2009, 162.)

1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008

Ympäristön

turmeleminen 53 66 59 123 151 120 126 133 138 176

Törkeä ymp.

turmeleminen 3 11 4 7 1 2 1 2 2 5

Ympäristörikkomus 165 148 156 205 213 255 242 186 215 215

Tuottamuksellinen

ymp.turmeleminen 5 4 4 8 12 5 3 5 6 6

Luonnonsuojelurikos 23 30 32 36 39 66 28 23 43 52

Rakennussuojelurikos 2 1 2 1 1 4 3 1 1 1

Yhteensä 251 260 257 380 417 452 403 350 405 455

Muutos % +10 % +4 % -1 % +48 % +10 % +8 % -11 % -13 % +16 % +12 %

30


Keskusrikospoliisin luokittelun mukaan myös rikoslain 44 lukuun sisältyvät vaa-

rallisten aineiden kuljetusrikos, ydinenergian käyttörikos ja geenitekniikkarikos

ovat ympäristörikoksia. Kahta viimeistä rikosta ei ole poliisin tietoon tullut yhtään

viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sen sijaan kuljetusrikoksia kirjataan vuo-

sittain kymmenkunta, vuonna 2008 7 kappaletta. Kyseiset rikokset ovat tulleet

ilmi lähinnä tullin tarkastuksissa. (Lehti & Nieminen 2009, 163.)

Ympäristönturmelemisrikoksissa lähes 90 prosentissa oli kyse laittomasta pääs-

töstä ympäristöön. Ympäristöön päästettyjä jätteitä oli monenlaisia, mutta öljy-

tuotteet, sekajätteet ja rakennusjätteet muodostivat puolet kaikista päästöistä.

Lisäksi 60 prosentissa tapauksista oli asianmukainen jätehuolto laiminlyöty ja

15 prosentissa oli poltettu laittomasti jätteitä. Jätehuollon laiminlyönti ja laiton

päästö näyttäisivätkin liittyvän lähes poikkeuksetta toisiinsa. (Lehti & Nieminen

2009, 158.) Alla olevassa taulukossa on listattu ympäristönturmelemistapauk-

sissa esiintyneet tekomuodot.

Taulukko 2. Erilaisten tekopiirteiden esiintyminen poliisin tietoon tulleissa ympä-ristönturmelemistapauksissa vuonna 2006 (Lehti & Nieminen 2009, 158).

Tekomuoto Törkeä ymp.

turmeleminen

Ympäristön

turmeleminen

Ympäristö-

rikkomus

Tuottamuksellinen

ymp.turmeleminenYht. %

Kielletyn aineen

päästö ympärist.2 121 175 4 302 88 %

Kielletyn aineen

luovuttaminen,

kuljettaminen,

käyttäminen

0 4 0 0 4 1 %

Kielletyn aineen

varastointi0 15 3 0 18 6 %

Jätehuollon järjes-

tämisvelvollisuuden

laiminlyönti

2 65 139 0 206 60 %

Laiton luontoa

muutava toimenpide0 14 7 0 21 6 %

Jätteiden polttaminen

(ml. Ajoneuvo) 1 14 35 0 50 15 %

Muut tekomuoto 0 8 4 0 12 4 %

Ei tietoa/mainittu 0 1 0 0 1 0 %

31


Ympäristörikollisuus on pitkälti piilorikollisuutta, mistä kertoo myös se, että

vuonna 2006 vain runsaassa puolessa rikosilmoituksista oli rikoksesta epäilty

mainittu. Epäiltynä niissä tapauksissa oli 272 luonnollista henkilöä, 70 yritystä

tai muuta oikeushenkilöä, 35 laivaa, kuusi kuntaa ja Suomen valtio yhdessä

tapauksessa. Puolessa tapauksista epäiltynä oli ainoastaan yksityishenkilö ja

puolessa oli epäiltynä yksityishenkilön ohella yritys, kunta, valtio tai muu oike-

ushenkilö. Epäillyistä yksityishenkilöistä suurin osa oli miehiä, 87 prosenttia, ja

Suomen kansalaisia, 93 prosenttia. Ympäristörikoksen tehneen yrityksen tai

elinkeinonharjoittajan toimiala pystyttiin selvittämään 65 oikeushenkilön osalta.

Eniten ympäristörikoksiin syyllistyivät maataloutta sivuelinkeinonaan harjoittavat

yrittäjät (22 %), rakennusliikkeet (11 %), maanrakennusyrittäjät (11 %) ja auto-

korjaamot (9 %). (Lehti & Nieminen 2009, 160.)

Suomen kansallisen ympäristörikosseurantatyöryhmän raportin (2009, 26 [viitat-

tu 22.3.2010]) mukaan vain kolmas osa poliisin tietoon tulleista ympäristörikok-

sista pystytään selvittämään. Vuonna 2008 syyttäjälle asti eteni 315 ympäristö-

rikosta ja käräjäoikeuden käsittelyyn 163 tapausta. Syytteen mukaisesti tuomit-

tiin 74,85 prosentissa tapauksia, syyte hylättiin kokonaan tai osittain 29 tapauk-

sessa eli 17,79 prosentissa ja 12 tapauksessa päädyttiin muuhun ratkaisuun.

Hylkäysprosentti ympäristö- ja luonnonvararikoksissa on viime vuosina ollut

noin 20 prosenttia. Ympäristörikosten toteennäyttöongelmista kertoo syytteiden

hylkäämisen korkea osuus. Vakiintumaton syyttämis- ja oikeuskäytäntö vaikut-

taa myös asiaan.

32


4 YMPÄRISTÖVAHINKOJEN KORVAUSVASTUU

4.1 Ympäristövahingon määritelmä

Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta eli ympäristövahinkolain (737/1994)

mukaan ympäristövahinko on tietyllä alueella harjoitetusta toiminnasta johtuva

vahinko, joka on aiheutunut veden, ilman tai maaperän pilaantumisesta, melus-

ta, tärinästä, säteilystä, valosta, lämmöstä, hajusta tai muusta vastaavasta häi-

riöstä.

Ympäristövahinkolain määritelmän mukaan ympäristövahingolla tarkoitetaan

ympäristön muutoksesta aiheutuvaa menetystä, joka kohdistuu omaisuuteen,

taloudelliseen etuun tai henkilöön (Hollo & Vihervuori 1995, 2). Muutokset ym-

päristössä merkitsevät yleensä sen tilan huonontumista. Lievä likaantuminen

pilaa ympäristöä vain vähän, mutta haitallisten aineiden pääsy ympäristöön

saattaa pilata ympäristön pitkäksi aikaa tai aiheuttaa vakavia terveydellisiä hait-

toja (Tuomainen 2001, 1).

Ympäristövahingoissa sovellettavan aiheuttamisperiaatteen mukaisesti vahin-

gon aiheuttaja maksaa ensisijaisesti ympäristön puhdistamisesta syntyneet kus-

tannukset sekä mahdollisia korvauksia ympäristön pilaantumisen aiheuttamista

vahingoista (Luntinen 2000, 333).

4.2 Vahingonkorvausvastuun syntytilanteet

Missä tilanteissa kyseinen vahingonkorvausvastuu syntyy? Tuomainen (2008, 3

[viitattu 23.2.2009]) listaa neljä tapahtumaa, jotka aiheuttavat korvausvastuun

syntymisen. Ensinnäkin yritystoiminta voi olla lainsäädännön, määräysten tai

lupapäätösten vastaista. Lainvastaista toimintaa voi olla esimerkiksi päästölu-

van arvojen ylittäminen, kemikaalien varastoiminen ilman lupaa tai vesistön lu-

vaton pilaaminen. Toiseksi vahingonkorvausvastuu voi syntyä vaikka lainsää-

däntöä ja lupaehtoja noudatetaan, jos toiminta kuitenkin aiheuttaa yllättäviä hai-

tallisia ympäristövaikutuksia. Tällaisia yllättäviä vaikutuksia voi esimerkiksi il-

maantua pitkään käytettyjen kemikaalien sivuvaikutuksena vasta vuosien jäl-

keen, kun aikanaan ei ole pystytty ennakoimaan niiden vaikutusta ympäristölle.

33


Kolmanneksi vastuun voivat aiheuttaa äkilliset ympäristöonnettomuudet, joita

sattuu myös lainsäädäntöä ja lupaehtoja noudatettaessa. Onnettomuustapauk-

sissa seuraukset voivat näkyä joko heti tai vuosien jälkeen. Neljänneksi vahin-

gonkorvausvastuun voivat aiheuttaa vanhat pilaantuneet alueet, jotka on otettu

esimerkiksi uuteen käyttöön. Tästä on hyvänä esimerkkinä Helsingissä sijaitse-

va Myllypuron asuinalue.

Helsingin Myllypurossa toimi vuosina 1954–1962 kaupungin kaato-

paikka. Normaalin jätteen lisäksi kaatopaikalle vietiin teollisuuslai-

tosten jätteitä. Vanhan kaatopaikan päälle rakennettiin 1970-luvulla

kerrostalolähiö. Viemäröintitöiden yhteydessä vuonna 1998 maape-

rässä havaittiin kohonneita syanidi- ja polyaromaattisia hiilivetypi-

toisuuksia. Saastunut maaperä todettiin riskiksi, vaikka välitöntä

terveyshaittaa asukkaille ei ollutkaan. Osa kerrostaloista kuitenkin

purettiin ja alue muutettiin puistoksi. Helsingin kaupunki on sittem-

min joutunut maksamaan häädetyille asukkaille korvauksia. (Kuopi-

on yliopisto 2002 [viitattu 9.3.2010].)

4.3 Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994, ympäristövahinkolaki)

Ympäristövahinkolaki tuli voimaan 1.6.1995 ja sen säätämisen tarkoituksena oli

saattaa lain piiriin ennen sääntelemättömiä vahinkotilanteita. Ympäristövahin-

goista maksettavista korvauksista sääntelee ensisijaisesti ympäristövahinkolaki

ja vahingonkorvauslakia sovelletaan vain, mikäli korvausvastuusta ei ole sää-

detty ympäristövahinkolaissa tai jossakin erityislaissa. Ympäristövahinkolaissa

vahingonkorvausvastuun syntyminen vaatii tavallista lievempää syy-yhteyttä

toiminnan ja aiheutuneen vahingon välillä. Laki määrittelee vahingon-

aiheuttajan vastuun tuottamuksesta riippumattomaksi eli ankaraksi vastuuksi.

Laissa on kuitenkin määritelty kohtuullisen häiriön sietämisvelvollisuus, jonka

ylittyessä vasta syntyy korvausvastuu. (Suvantola 2007, 15 [viitattu 17.8.2009].)

Lain 6 §:n tarkoitus on velvoittaa ympäristövahingon aiheuttaja korvaamaan

kustannukset, jotka ovat aiheutuneet toimenpiteistä, joihin on ryhdytty lain 1

§:ssä tarkoitetun ympäristövahingon uhan torjumiseksi tai vahingoittuneen ym-

34


päristön palauttamiseksi ennalleen. Korvausvelvollisuus koskee myös sellaisia

kustannuksia, joita syntyy selvityksistä, jotka ovat välttämättömiä torjuntatoi-

menpiteiden ja ennalleen palauttamisen suorittamiseksi. Tarkoituksena on myös

varmistaa, että ympäristöviranomaiset saavat korvauksen pilaantuneen ympä-

ristön ennallistamisesta aiheutuneista kustannuksista. (Luntinen 2000, 333.)

Ympäristövahinkolakia ei sovelleta ennen sen voimaantuloa tapahtuneisiin va-

hinkoihin, vaikka ympäristön pilaantuminen ilmenisi lain voimaantulon jälkeen.

Tällaisissa tapauksissa sovelletaan vahingonkorvauslakia. Lakia ei myöskään

sovelleta yksittäisiin liikennevälineiden aiheuttamien vahinkoihin, esimerkiksi

tankkiauton ojaanajossa ympäristöön valuneeseen öljyvuotoon, koska lain 1 §:n

määritelmän mukaan toimintaa tulee harjoittaa tietyllä alueella. (Tuomainen

2008, 9 [viitattu 23.2.2009].)

4.4 Vahingonkorvausvastuun määräytyminen

Ympäristövahingoissa vastuu voi olla joko ensisijaista tai toissijaista. Ensisijai-

nen vahingonkorvausvastuullinen on yleensä aiheuttamisperiaatteen mukaisesti

vahingon aiheuttaja. Ensisijaisuudella tarkoitetaan vastuuta vahingon aiheutta-

neesta toiminnasta tai toimenpiteestä riippumatta sen liiketaloudellisista vaiheis-

ta tai rakenteesta, joten esimerkiksi konkurssiin menneen yrityksen konkurssi-

pesä tai toimintansa lopettanut yritys on ensisijaisesti vastuussa toiminnan ai-

kaisista vahingoista. Ankaran vastuun ollessa kyseessä, voi vastuu kattaa myös

toiminnassa mukana olevien tahojen, esimerkiksi alihankkijoiden, toiminta-

alueen ympäristöä pilaavien toimien vaikutukset. (Hollo 2004c, 62 [viitattu

17.8.2009].)

Toissijainen vahingonkorvausvastuu kohdistuu muuhun kuin vahingon aiheutta-

jaan tai tämän seuraajaan. Se voi ilmetä kahdessa tapauksessa; ensisijaista

vastuullista ei saada tai voida saattaa vastuuseen, jolloin vastuulliseksi voi jou-

tua esimerkiksi alueen omistaja tai kunta, taikka vaatimus voidaan kohdentaa

suoraan toissijaisesti vastuulliseen tahoon. Vastuun kohdentaminen tulee ky-

seeseen, kun toiminnanharjoittajia on toiminut alueella useita tai yhtiö- tai omis-

tusoikeuksissa on tapahtunut muutoksia. Tällöin saattaa olla vaikea kohdistaa

35


pilaantumista tiettyyn tahoon ja ratkaistavaksi tuleekin kysymys, että onko seu-

raajan vastuu ensisijaista kuten varsinaisella aiheuttajalla. (Hollo 2004c, 63 [vii-

tattu 17.8.2009].) Sen lisäksi, että ympäristön pilaaja on vastuullinen puhdista-

maan pilaantuneen alueen, hän saattaa myös joutua maksamaan rahallisia va-

hingonkorvauksia sekä joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen toimistaan (Tuo-

mainen 2008, 6 [viitattu 23.2.2009]).

4.4.1 Pilaantuneen ympäristön puhdistamisvastuu

Ympäristönsuojelulaissa (86/2000) säädetään, että ympäristön pilaantumisesta

vastuullinen on velvollinen puhdistamaan maaperän tai pohjaveden siihen ti-

laan, ettei siitä voi aiheutua terveyshaittaa tai vaaraa ympäristölle. Tuomaisen

(2006, 79) kuvio havainnollistaa puhdistamisvastuun kohdentumista ensisijaisiin

ja toissijaisiin vastuullisiin.

Kuvio 2. Puhdistamisvastuun kohdentaminen (Tuomainen 2006, 79).

Ympäristönsuojelulain (86/2000) määritelmän mukaan ympäristön pilaantumi-

sella tarkoitetaan sellaista ihmisen toiminnasta johtuvaa aineen, energian, me-

lun, tärinän, säteilyn, valon, lämmön tai hajun päästämistä tai jättämistä ympä-

ristöön, jonka seurauksena aiheutuu joko yksin tai yhdessä muiden päästöjen

36


kanssa terveyshaittaa, haittaa luonnolle ja sen toiminnoille, luonnonvarojen

käyttämisen estymistä tai melkoista vaikeutumista, ympäristön yleisen viihtyi-

syyden tai erityisten kulttuuriarvojen vähentymistä, ympäristön yleiseen virkis-

tyskäyttöön soveltuvuuden vähentymistä, vahinkoa tai haittaa omaisuudelle

taikka sen käytölle tai muu näihin rinnastettava yleisen tai yksityisen edun louk-

kaus;

Tuomainen (2006, 34) havainnollistaa alla olevan kuvion avulla tyypilliset pi-

laantumistilanteet, joita ovat maaperän ja pohjaveden pilaantuminen, vesistöjen

veden ja pohjasedimenttien pilaantuminen, kemikaalijätteiden jätehuollon lai-

minlyönti, rakennetun ympäristön kemiallinen saastuminen, elollisen luonnon

vahingoittuminen sekä ilman laadun haitallinen muuttuminen.

Kuvio 3. Ympäristön pilaantumistilanteita (Tuomainen 2006, 34).

Ympäristö voi pilaantua esimerkiksi kemikaalien, jätteiden tai roskien joutuessa

maaperään, pohjaveteen, vesistöihin, alueen maisemaan tai rakennelmiin aihe-

37


uttaen haitallista ympäristön tilan muuttumista. Pilaantuminen voi olla äkillistä

tai vähittäistä. Äkillisen pilaantumisen voi aiheuttaa esimerkiksi onnettomuus,

jossa öljyä valuu maahan. Vähittäistä pilaantumista on puolestaan esimerkiksi

pitkäaikaisen tuotantotoiminnan päästöt, joiden vuoksi ympäristö ei enää kyke-

ne uudistumaan. (Tuomainen 2006, 33.)

Pilaantunut alue ei kaikissa tapauksissa vaadi välitöntä puhdistamista vaan

puhdistamistarve syntyy, kun pilaantunut alue aiheuttaa merkittäviä ympäristö-

tai terveyshaittoja. Toinen syy saattaa olla pilaantuneen alueen käyttötarkoituk-

sen muuttaminen, esimerkiksi teollisuusalue muutetaan asuinalueeksi, jolloin

maaperä täytyy puhdistaa. (Tuomainen 2006, 39.) Puhdistamisen tavoitteena

on riskien poistaminen lopullisesti tai niiden minimointi. Pilaantuneen alueen

täydellinen puhdistaminen on monesti kuitenkin mahdotonta, sekä taloudellises-

ti että teknisesti. Yleensä tavoitteena onkin lähinnä estää taloudelliset ja tervey-

delliset riskit ja haitat. (Tuomainen 2006, 42.)

Tammikuussa 2010 Juupajoella maahan pudonneen ilmavoimien

Hornet-hävittäjän jälkiä on ruvettu maaliskuussa siivoamaan. Pellol-

ta on jo poistettu suurimmat koneenosat, mutta jäljellä on vielä pie-

nempiä koneenosia, kerosiinia ja hiilikuitutikkuja. Pahimmin likaan-

tunut lumi joudutaan kuorimaan maasta pintaa myöten ja myös

maa-ainesta joudutaan poistamaan. Tämän vuoksi osa peltoa jää

tänä vuonna viljelemättä. Siivousurakan kustannuksia ei vielä pys-

tytä arviomaan, suuruusluokan oletetaan kuitenkin olevan kymme-

niätuhansia euroja. (Iltalehti 17.3.2010 [viitattu 18.3.2010].)

Maaperän puhdistamiseen on useita keinoja. Yleisimpänä puhdistusmenetel-

mänä käytetään massanvaihtoa, jossa pilaantunut massa viedään sellaisenaan

kaatopaikalle ja tilalle tuodaan uutta maa-ainesta. Muita puhdistusmenetelmiä

ovat kompostointi orgaanisilla aineilla, maan kiinteytys ja eristäminen epäor-

gaanisilla aineilla sekä huokosilmapuhdistus ja poltto matalassa lämmössä, kun

kyse on öljyn poistamisesta maaperästä. Joskus pilaantuneen maa-alueen

puhdistaminen osoittautuu teknisesti tai taloudellisesti mahdottomaksi, jolloin

38


voidaan järjestää maaperän pitkäaikainen seuranta ja tarkkailu edellyttäen, että

pilaava aine on itsestään hajoavaa. (Tuomainen 2001, 13.)

4.4.2 Vahingonkorvausvastuu

Ympäristövahinkoja voi joutua korvaamaan sivulliselle, vaikka varsinaisen ri-

koksen tapahtumista ei pystyttäisikään osoittamaan. Ympäristövahinkolain mu-

kaan riittää, että toiminnan ja vahingon välinen syy-yhteys on todennäköinen.

(Pennanen 2006, 59.)

Ympäristön pilaantuminen saattaa aiheuttaa sivulliselle ympäristöhaittojen li-

säksi taloudellisia menetyksiä, jolloin pilaantumisen aiheuttaja voi joutua alueen

puhdistamisen lisäksi maksamaan myös rahallisia korvauksia. Maaperän pi-

laantuminen saattaa aiheuttaa esimerkiksi kiinteistön arvon alenemisen tai ter-

veyshaittoja. (Tuomainen 2008, 10 [viitattu 23.2.2009].)

Korvausvastuu jakaantuu kahteen lajiin; tuottamusvastuussa aiheuttaja on huo-

limattomuuttaan aiheuttanut vahinkoa, kun taas ankara vastuu ei katso siihen,

että onko vahinko aiheutettu tuottamuksellisesti vai tahallisesti. Asianosaiset

voivat sopia korvauksista keskenään tai asia voidaan ratkaista tuomioistuinkä-

sittelyssä. (Tuomainen 2001, 28 [viitattu 23.2.2009].)

Vesillä liikennöiville aluksille tuli 1.4.2006 voimaan hallinnollinen öljynpäästö-

maksu. Alusjätelain (300/1979) säädöksen mukaan öljyn tai öljypitoisen seok-

sen päästökiellon rikkomisesta sisäisillä aluevesillä, aluemerellä tai Suomen

talousvyöhykkeellä määrätään seuraamusmaksu (öljynpäästömaksu), jos pääs-

töä ei ole pidettävä määrältään ja vaikutuksiltaan vähäisenä. Tällä ympäristön-

suojelullisen maksun tavoitteena on tehostaa päästökiellon noudattamista en-

nalta ehkäisevästi taloudellisen pelotteella. (Suomen kansallinen ympäristöri-

kosseurantatyöryhmä 2009, 18 [viitattu 22.3.2010].) Finnlines-varustamo sai

vuonna 2009 päästöistään suuren öljynpäästömaksun.

Finneagle-aluksesta vuosi keväällä 2009 Saaristomerelle, Ahve-

nanmaan ja Naantalin sataman välille, 5 000 litraa kevyttä polttoöl-

jyä. Rajavartiolaitos langetti alukselle 22 588 euron öljynpäästö-

39


maksun. Suomen ympäristökeskuksen lausunnon mukaan tapah-

tunut öljyvuoto on omiaan aiheuttamaan Rikoslain 48 luvun 1 §:ssä

tarkoitettua ympäristön pilaantumista. Tapausta tutkitaankin törkeä-

nä ympäristön turmelemisena. (Peltotalo 20.8.2009 [viitattu

31.3.2010].)

4.4.3 Rikosoikeudellinen vastuu

Ympäristövahingon aiheuttaja saattaa velvollisuutensa laiminlyömällä syyllistyä

rangaistavaksi säädettyyn tekoon eli ympäristörikokseen. Vakavista ympäristö-

rikoksista säädetään rikoslaissa ja lievemmistä yksittäisissä ympäristölaeissa.

Rangaistusseuraamus ympäristörikoksesta voi olla sakko, vankeus ja yhteisö-

sakko, joka määrätään yritykselle. Ympäristörikoksen tehnyt voidaan myös

tuomita menettämään valtiolle teolla saavutettu laiton hyöty tai teossa käytetty

tekoväline.

Ympäristövahingon lisäksi myös lakien edellyttämien lupien hankkimatta jättä-

minen sekä lupamääräyksien rikkominen johtavat rikosoikeudelliseen vastuu-

seen. Ympäristöviranomaiset voivat puuttua lainvastaiseen toimintaan kehotuk-

sella tai hallinnollisella pakkokeinolla, joita ovat viranomaisen kielto ja uhkasak-

ko. Jos lainvastainen toiminta ei edellä mainituilla keinoilla lopu, niin viimeisenä

keinona on rikosilmoituksen tekeminen poliisille. (Tuomainen 2008, 10 [viitattu

23.2.2009].)

40


5 YRITYSTEN YMPÄRISTÖVASTUU

5.1 Vastuullinen liiketoiminta

Globalisaatio ja kestävän kehityksen ajatus synnyttivät 1980-luvun lopulla yh-

teiskuntavastuun käsitteen, josta nykyään käytetään myös nimitystä vastuulli-

nen liiketoiminta. Yrityksen toiminnalla, sen tuottamilla tuotteilla ja palveluilla on

vaikutuksia ympäristöön, sekä tahattomia että tahallisia. Vastuullinen yritys ot-

taa liiketoiminnassaan kuitenkin huomioon, että taloudellinen kasvu ei ole mah-

dollista ilman sosiaalista ja ekologista kestävyyttä. (Lehtipuu & Monni 2007, 62).

Alla olevasta kuviosta käy ilmi vastuullisen yritystoiminnan kolme osa-aluetta;

taloudellinen vastuu, ympäristövastuu ja sosiaalinen vastuu.

Kuvio 4. Yritysvastuun kolme pilaria (Hovisalmi & Niskala 2009, 12).

Taloudellinen Ympäristö- Sosiaalinenvastuu vastuu vastuu

* Kannattavuus

* Kilpailukyky

* Vesien, ilman ja

maaperän suojelu

* Henkilöstön hyvin-

vointi ja osaaminen

* Tehokkuus

* Omistajien tuotto-

*Ilmastonmuutosen

torjunta

* Tuotevastuu ja

kuluttajasuoja

odotuksiin vastaaminen

* Yhteiskunnan talou-

dellisen hyvinvoinnin

*Luonnon monimuo-

toisuuden turvaami-

nen

* Hyvät toimintatavat

yritysverkostoissa ja

yhteiskuntasuhteissa

tuottaminen * Tehokas ja säästävä

luonnonvarojen

käyttö

* Ihmisoikeudet

* Yleishyödyllisten

toimintojen tukeminen

*Vastuu tuotteen

elinkaaresta

Kestävä kehitys yritystasolla

Vastuullinen liiketoiminta

41


Vastuullista liiketoimintaa harjoittava yritys, joka ottaa sidosryhmänsä huomioon

yrityksen toimintaa suunniteltaessa, saavuttaa huomattavan kilpailuedun kilpaili-

joihinsa nähden. Lehtipuu ja Monni (2007, 46) kertovat kirjassaan hyvän esi-

merkin siitä, kuinka sidosryhmän huomioon ottaminen vaikuttaa positiivisesti

yrityksen toimintaan.

”Oy Gustav Paulig Ab on ollut voimakkaasti kehittämässä Vuosaa-

ren kaupunginosaa Helsingissä. Koska paahtimo sijaitsi asutuksen

keskellä, tiedotettiin ja järjestettiin asukasiltoja, joissa kerrottiin teh-

taan toiminnasta sekä haju- ja meluhaittojen vähentämiseen liitty-

vistä toimenpiteistä. Vuoropuhelu on ollut tuloksellista ja tehokasta.

Useimmat ihmiset hyväksyvät paahtamisesta syntyvän hajun, kun

he ovat päässeet tutustumaan tehtaaseen ja heille on kerrottu, mi-

hin toimenpiteisiin on ryhdytty haittojen vähentämiseksi.”

5.2 Ympäristövastuu

Ympäristövastuu tarkoittaa ympäristöstä huolehtimista ja luonnonvarojen kestä-

vää käyttöä. Se tarkoittaa yritystoiminnan aiheuttamien haitallisten ympäristö-

vaikutusten minimointia. Ympäristövastuuseen kuuluu tuotteisiin ja toimintaan

liittyvä riskienhallinta. (Lehtipuu & Monni 2007, 66).

Ympäristövastuu tarkoittaa myös toiminnanharjoittajan vastuuta toimintansa

vaikutuksista kansalaisiin ja viranomaisiin. Ympäristövastuullisen yritystoimin-

nan lähtökohtana on harjoittaa toimintaa siten, että toiminnasta ei aiheudu hait-

taa joka on lain, viranomaisen päätöksen tai asianomaisen suostumuksen vas-

taista. Yritysten velvollisuus on noudattaa ympäristölainsäädäntöä ja voimassa

olevia lupaehtoja. Vahingon sattuessa yrityksen tulee kantaa vastuunsa ympä-

ristövahingoista ja korvata aiheuttamansa vahinko. (Hollo 2004b, 179; Ekroos

1995, 11).

Oikeudellisesti ympäristövastuu jaetaan neljään vastuualueeseen: tieto-, vahin-

gonkorvaus-, kunnostus- ja rikosvastuuseen. Tietovastuu tarkoittaa sitä, että

yrityksen on oltava selvillä toimintansa aiheuttamasta ympäristörasituksesta ja

42


alaa säätelevästä lainsäädännöstä. Ympäristövahinkovastuu velvoittaa korvaa-

maan toiminnasta aiheutuneet ympäristövahingot ja -häiriöt. Kunnostusvastuu

puolestaan velvoittaa yrityksen puhdistamaan pilaantuneen ympäristön ja/tai

maksamaan puhdistuskustannukset. Rikosvastuuseen yritys voi joutua toimin-

nan aiheuttaessa ympäristölle tuntuvaa vahinkoa. (Marttinen, Saastamoinen &

Suvanto 2000, 17.)

5.3 Ympäristövastuun toteuttamisen keinot

Yritykset joutuvat toiminnassaan ottamaan ympäristöasiat huomioon monella

tavalla. Parhaiten ympäristövastuu toteutuu toimimalla oma-aloitteisesti ympä-

ristön hyväksi. Ympäristöasioiden tulisi olla kokonaisvaltaisesti osa yrityksen

liiketoimintaa ja strategiaa, toisin sanoen ne tulisi ottaa huomioon jokapäiväi-

sessä toiminnassa ja koko henkilökunnan tulisi sitoutua noudattamaan niiden

vaatimia toimenpiteitä. (Hovisalmi & Niskala 2009, 7.) Ympäristövastuun nou-

dattamista ohjataan myös lainsäädännöllä ja viranomaisten määräyksillä.

5.3.1 Oma-aloitteinen ympäristövastuu

Yrityksen ympäristövastuu toteutuu parhaiten sen toimiessa itse aloitteellisesti

ympäristön hyväksi. Yrityksen tulee tunnistaa toimintansa aiheuttamat ympäris-

tövaikutukset voidakseen ohjata ja kehittää toimintaansa ympäristöystävälli-

sempään suuntaan. (Hovisalmi & Niskala 2009, 11.)

Ympäristövastuuseen kuuluu elinkaariajattelu, mikä tarkoittaa sitä, että ympäris-

töasiat huomioidaan tuotteen koko elinkaaren ajan. Monet yritykset ovat määri-

telleet toimintaperiaatteensa kirjallisesti ja tästä esimerkkinä on Keskon ympä-

ristövastuun määritelmä, jossa elinkaariajattelu tulee hyvin esille.

”Keskon merkittävimmät välittömät ympäristövaikutukset ovat kiin-

teistöjen käyttämän sähkö- ja lämpöenergian tuotannossa syntyvät

päästöt, kuljetusten aiheuttamat päästöt sekä varastotoiminnoissa

syntyvät jätteet. Välillisiä vaikutuksia syntyy myytävien tuotteiden ja

niiden pakkausten valmistuksesta, käytöstä ja hävittämisestä.

43


Kesko tähtää ympäristötoimissaan välittömien ympäristövaikutus-

tensa jatkuvaan vähentämiseen suhteessa toiminnan volyymiin.

Ympäristölaskennassaan Kesko seuraa ympäristötoimien vaikutus-

ta taloudelliseen tulokseen.

Välillisten vaikutusten vähentämiseksi Kesko edistää ympäristölle

myötäisten tuotteiden menekkiä sekä osallistuu kestävää tuotantoa

ja kulutusta edistäviin julkisiin ja yksityisiin tutkimus- ja kehitys-

hankkeisiin”. (Kesko [viitattu 7.4.2010].)

Hallitakseen ympäristöasioitaan yritys voi ottaa käyttöön ympäristöjärjestelmä-

mallin. ISO 14001 ympäristöjärjestelmässä organisaatio:

sitoutuu ympäristönsuojelun tasonsa jatkuvaan parantamiseen

tunnistaa tuotteidensa, toimintojensa ja palveluidensa ympäristö-

vaikutukset

selvittää lakisääteiset velvoitteensa ja huolehtii niiden täyttämises-

tä

asettaa ympäristötavoitteet ja seuraa niiden toteutumista

varaa resurssit

ylläpitää henkilöstön osaamista

ohjaa prosesseja ja toimintoja

varautuu ympäristöriskeihin ja onnettomuustilanteisiin

tarkkailee ja seuraa ympäristövaikutuksia

ennaltaehkäisee ympäristövahinkoja ja estää niiden toistumisen

ylläpitää hyviä ympäristökäytäntöjä

arvioi toimintansa tuloksia ja parantaa toimintaansa.

(Suomen Standardisoimisliitto SFS ry ([viitattu 7.4.2010].)

Ympäristölainsäädäntö asettaa yritystoiminnalle tiettyjä sääntöjä, joista niiden

tulisi olla tietoisia. Lainsäädäntö koskee sekä yrityksen toimintaa että tuotteita.

Yrityksen, joka seuraa omaan alaansa liittyvää lainsäädäntöä, on mahdollista

saavuttaa taloudellista hyötyä, esimerkiksi tuomalla markkinoille uusien vaati-

musten mukaiset tuotteet ennen kilpailijoita. (Hovisalmi & Niskala 2009, 21.)

44


Yritys, joka on todella omaksunut ympäristöarvot omakseen, vaatii ympäristöys-

tävällisyyttä myös alihankkijoiltaan ja tavarantoimittajiltaan. Hovisalmen ja Nis-

kalan (2009, 28) mukaan vaatimukset voivat kohdistua esimerkiksi tuotteiden

materiaaliin tai tuotannossa syntyvien jätteiden vähentämiseen. Tämä saattaa

olla haasteellista, koska monesti on vaikeaa kontrolloida kyseisiä tahoja.

Vastuullinen yritys tunnistaa toimintansa ympäristöriskit ja varautuu niihin enna-

kolta. Yrityksen tulee tehdä riskianalyysi, jossa arvioidaan toiminnasta ja tuot-

teista ympäristölle aiheutuvat vaarat. Riskejä voidaan hallita muun muassa kou-

luttamalla henkilökuntaa ja valvomalla tuotantoa tehokkaasti. Yrityksen tulee

ottaa ympäristövahinkovakuutus, mikäli toimintaan liittyy olennaisena osana

ympäristövahingon vaara. (Hovisalmi & Niskala 2009, 31.)

5.3.2 Viranomaisohjaus

Viranomaisten ennakko- ja jälkivalvontajärjestelmällä pyritään estämään ja val-

vomaan yritystoiminnan ympäristövaikutuksia, mutta yksittäisten toimijoiden

saattaminen valvonnan kohteeksi ei ole realistista. Välitön valvonta kohdenne-

taankin lähinnä ympäristön kannalta riskialttiisiin kohteisiin kuten tehtaisiin,

energialaitoksiin ja jätteiden käsittelylaitoksiin. Vähemmän ympäristöhaitallisia

kohteita pyritään ohjaamaan laeilla. Laeilla säännellään esimerkiksi ilmapäästö-

jen ja melurajojen enimmäisrajoista. (Hollo 2009, 87.)

Yhteiskunnan taholta haitallisia ympäristövaikutuksia pyritään hallitsemaan

myös ympäristönhallintajärjestelmillä ja taloudellisilla ohjauskeinoilla. Ympäris-

tönhallintajärjestelmässä toiminnanharjoittaja itse osoittaa kykenevänsä hallit-

semaan toimintaa ja siitä aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Päästäkseen mu-

kaan ympäristönhallintajärjestelmään tulee yrityksen läpäistä arviointi, jossa

testataan yrityksen kyky noudattaa toimintaa sääteleviä määräyksiä. (Hollo

2009, 88.)

Taloudellisina ohjauskeinoina käytetään erilaisia ympäristö- ja haittaveroja sekä

ympäristömaksuja kuten jätemaksu, vesihuoltomaksu ja öljyrahastoon suoritet-

tava maksu (Erkkilä & Marttinen 2008, 607). Taloudelliset ohjauskeinot voivat

45


toimia myös ”keppi ja porkkana” -periaatteella, jolloin pyritään kannustamaan

yrityksiä ehkäisemään ja vähentämään toiminnan aiheuttamia ympäristöhaittoja.

Yhteiskunta voi palkita yrittäjän esimerkiksi verohelpotuksin, jos ympäristöhait-

tojen vähentämisestä syntyy ylimääräisiä kustannuksia. Taloudelliset ohjaus-

keinot eivät koske toiminnan saattamista lain määräämään vähimmäistasoon

vaan sen ylittäviin parannuksiin. (Hollo 2009, 89.)

Hankkeille, jotka mahdollisesti vaikuttavat ympäristöön, suoritetaan nykyään

ympäristövaikutusten ennakkoarviointi. Tarkoituksena on ennen lupapäätöksen

tekoa selvittää hankkeen mahdolliset ympäristövaikutukset sekä taata hank-

keen vaikutuspiirissä olevien tahojen tiedonsaanti ja mahdollisuus osallistua

vaikutusten arviointiin. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä säädetään

laissa ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994). (Hollo 2009, 93.)

Yksityisoikeudelliset yhteisöt, joiden harjoittamaan toimintaan liittyy olennainen

ympäristövahingon vaara tai joiden toiminta aiheuttaa haittaa ympäristölle, ovat

velvoitettuja ottamaan ympäristövahinkovakuutuksen. Lakisääteisestä ympäris-

tövahinkovakuutuksesta korvataan vahinkoa kärsineen menetykset sekä torjun-

ta- ja ennallistamiskustannukset silloin, kun korvausta ei saada vahingonaiheut-

tajalta. (Valtion ympäristöhallinto [viitattu 7.4.2010].)

5.4 Ympäristövastuullisen yritystoiminnan hyödyt yritykselle

Yritystoiminnan päätavoite on tehdä voittoa ja yritys, joka on tuotteidensa sekä

palveluidensa ympäristöystävällisyydessä askeleen edellä kilpailijoitaan, on ny-

kymarkkinoilla etulyöntiasemassa. Kuluttajien muuttuessa yhä ympäristötietoi-

semmiksi, on ympäristöasioiden hyvästä hoidosta muodostunut todellinen kil-

pailutekijä. Ympäristöosaaminen ei ainoastaan vahvista kilpailuetua vaan se voi

myös mahdollistaa uusia liiketoimintamuotoja esimerkiksi tuotekehittelyn muo-

dossa (Hovisalmi & Niskala 2009, 36).

Ympäristöasioiden hyvä hoito tuo myös taloudellisia säästöjä yritykselle. Esi-

merkiksi tuotannossa tapahtuva uusiokäyttö säästää kuluissa kahdella tapaa;

46


kallista raaka-ainetta ei mene hukkaan eikä jätteistä synny hävityskustannuksia.

Hyvänä esimerkkinä tästä toimii kaakeleita valmistava Pukkila Oy Ab.

”Pukkila Oy Ab:n tuotantomenetelmä on ympäristöä säästävä. Tuo-

tannon prosessivedet puhdistetaan ja johdetaan uudelleen tuotan-

tokäyttöön. Samoin kaikki epäkurantit laatat käytetään uudelleen

raaka-aineena”. (Pukkila Oy Ab [viitattu 7.4.2010].)

Yritys, jolla ympäristöasiat ovat hallussa, pystyy luomaan itselleen hyvän ima-

gon, mikä on omiaan edistämään yrityksen tunnettavuutta kuluttajien keskuu-

dessa. Yritys voi hakea tuotteelleen esimerkiksi jonkin ympäristömerkin käyttö-

oikeuden, joka viestittää kuluttajille tuotteen koko elinkaaren kestävästä ympä-

ristöystävällisyydestä. Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi Pohjoismainen ympä-

ristömerkki (Joutsenmerkki) ja Euroopan ympäristömerkki (Kukkamerkki). (Val-

tion ympäristöhallinto [viitattu 8.4.2010].)

47


6 POHDINTA

Opinnäytetyön tavoitteena oli ottaa selvää Suomen ympäristöoikeudesta ja ym-

päristölainsäädännöstä, tarkastella Suomessa tehtyjä ympäristörikoksia sekä

perehtyä ympäristövahinkojen korvausvastuuseen. Yritysten ympäristövastuu

valikoitui mukaan työhön, koska varsinkin tuotannollisessa yritystoiminnassa, on

aina riski ympäristövahingon syntymisestä. Yritysten aiheuttamat ympäristöva-

hingot ovat monesti huomattavan suuria verrattuna yksityisten aikaansaamiin

vahinkoihin.

Suomen lainsäädännössä ei ole vain yhtä lakia, joka sääntelee ympäristöasioi-

ta, vaan ympäristölainsäädäntö on pirstoutunut omiksi sektorikohtaisiksi laeik-

seen. Vakavimmat ympäristörikokset on sisällytetty rikoslain 48 lukuun ja varsi-

naisia ympäristölakeja, jotka sisältävät viittauksen rikoslakiin, on parisenkym-

mentä. Aluksi ajatus näin moninaisesta lakien ryppäästä tuntui monimutkaiselta,

mutta lakien paljous on perusteltua, koska ympäristölait eroavat toisistaan ai-

heensa puolesta huomattavasti ja sektorikohtainen jaottelu on selkeä.

Ympäristörikokset ovat lisääntyneet Suomessa viimeisten kymmenen vuoden

aikana. Yleisimpänä syynä ympäristörikosten tekemiseen pidetään taloudellisen

hyödyn saavuttamista, johon syyllistyvät niin yksityiset henkilöt kuin yrityksetkin.

Myös vahingossa tapahtunut ympäristön turmeleminen saattaa täyttää ympäris-

törikoksen määritelmän. Näitä törkeästä huolimattomuudesta johtuneita tapauk-

sia on lähiaikoina ollut runsaasti. Ympäristörikokset näyttävät lisääntyvän talou-

dellisen taantuman aikana ja syynä on sekä konkreettinen taloudellinen ahdinko

että yritysten henkilökunnan vähentämisestä johtuva työntekijöiden ylikuormitus,

joka kiireessä johtaa huolimattomuuteen työtehtävissä.

Ympäristörikollisuutta kutsutaan monesti piilorikollisuudeksi. Ympäristörikos on

monessa tapauksessa vaikea tunnistaa ja se onkin syy ympäristörikosten vä-

häiseen ilmituloon. Poliisin tietoon tulleista ympäristörikoksista selviää vain kol-

mannes. Suurin ongelma ympäristörikosten selvittämisessä on ensinnäkin syyl-

lisen löytäminen, sen jälkeen syyllisyyden todistaminen ja pitävän näytön hank-

48


kiminen. Ympäristö itse ei pysty asiassa auttamaan ja silminnäkijöitä on har-

voin.

Ympäristörikosten vähäiseen ilmituloon vaikuttaa osaltaan myös lainsäädännön

epäselvyys. Ympäristönsuojelulain mukaan viranomaisen tulee tehdä poliisille

ilmoitus epäillystä ympäristörikoksesta, mutta se jättää kuitenkin viranomaisen

harkinnan varaan sen, että onko teko vähäinen vai ei. Se mikä yhden mielestä

on vähäinen teko, ei toisen mielestä sitä ole ja tämä epämääräisyys ilmoitusvel-

vollisuudesta tulisikin poistaa määrittelemällä se tarkemmin.

Eräs syy siihen, että ympäristörikoksista pystytään selvittämään vain joka kol-

mas, on ympäristörikosten laaja kirjo. Poliisilla ei monestikaan ole yksinkertai-

sesti tietotaitoa tunnistaa niitä. Suomessa ei varsinaisesti ole ympäristörikosten

tutkintaan erikoistuneita poliiseja, mikä vaikeuttaa tutkintaa. Sen vuoksi yhteis-

työ ympäristöviranomaisten kanssa pitäisi olla toimivaa, koska heillä on ympä-

ristöasioiden tuntemusta.

Ympäristörikosten estämiseksi tulisi rangaistuksia koventaa. Houkutus jätteiden

hylkäämisestä metsänlaitaan vähenevät, kun päällä häälyy kunnon sakon uhka.

Myös yrityksille langetettavan yhteisösakon tulisi olla niin suuri, että se toimii

pelotteena. Törkeistä ympäristörikoksista, jotka vaarantavat hengen ja tervey-

den, tulisi saada ehdotonta vankeutta. Ympäristörikos tehdään taloudellisen

hyödyn saavuttamiseksi, joten on sanomattakin selvää, että rangaistuksen li-

säksi rikoksella saavutettu hyöty tulisi menettää.

Valvontatoimintaa tulisi tehostaa ja tiedotusta ympäristöasioista tulisi lisätä.

Kuntien järjestämät elektroniikkaromun ilmaiset keräyspisteet ovat hyvä keino

estää laittomien kaatopaikkojen syntyminen luontoon. Mökkiläiset ovat hyvä

esimerkki siitä, kuinka tietämättömyyttään rakennetaan laitureita ja ruopataan

rantaa. Kattavalla tiedotuksella laittomat toiminnat varmasti vähenisivät. Tiedo-

tuksen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota lupa-asioiden helppouteen, joka estäisi

toimintaan ryhtymisen ilman lupaa.

49


Yritykset haluavat olla hyviä yrityskansalaisia ja monet yritykset ovat jo ymmär-

täneet, että ympäristön huomioon ottaminen on yrityksen oman edun mukaista.

Kuluttajat määräävät sen mikä markkinoilla käy kaupaksi ja suuntaus on ympä-

ristöystävällisempään suuntaan. On siis viisasta siirtyä ”vihertävään” yritystoi-

mintaan ja ympäristöystävällisiin tuotteisiin ja palveluihin.

Ympäristöoikeus on mielenkiintoinen oikeuden ala ja opinnäytetyön edetessä

teemasta toiseen tuli mieleen useita jatkotutkimuksen aiheita, erityisesti ympä-

ristörikosoikeuden alalta. Ympäristörikokset luokitellaan osaksi talousrikollisuut-

ta, mutta talousrikollisuutta käsittelevissä teoksissa niitä ei ole kuitenkaan kovin

laajalti käsitelty. Talousrikoksen ja ympäristörikoksen yhteyttä olisi varmasti

mielenkiintoista tutkia. Ympäristörikoksia sääntelevä rikoslain 48 luku on ollut

voimassa viisitoista vuotta ja olisi mielenkiintoista tietää, miten sitä oikeudessa

tulkitaan ja millaisia rangaistuksia ympäristörikoksista jaetaan. Ympäristörikos-

ten harvinaisuuden vuoksi oikeusistuimilla ei ole rutiinia niiden käsittelyyn ja

rutiinittomuuden vaikutuksia oikeudenkäyntiin voisikin olla mielenkiintoista tut-

kia.

50


LÄHTEET

Kirjallisuus Ekroos, Marja 1995. Ympäristövastuu: opas yrityksille. Helsinki: TT-kustannus-tieto. Ekroos, Ari; Kumpula, Anne; Kuusiniemi, Kari & Vihervuori, Pekka 2002. Ympä-ristöoikeuden pääpiirteet. Helsinki: WSOY. Erkkilä, Mikko & Marttinen, Kari 2008. Ympäristöoikeudelliset väärinkäytökset. Teoksessa Defensor Legis N:o 4/2008, 606-612. Helsinki: Suomen asianajaja-liitto. Hakamo, Terhi; Jauhiainen, Kirsi; Alvesalo, Anne & Virta, Erja, 2009. Talousri-kokset rikosprosessissa. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu. Hollo, Erkki J. & Vihervuori, Pekka 1995. Ympäristövahinkolaki. Helsinki: Laki-miesliiton kustannus. Hollo, Erkki J. 2004a. Ympäristönsuojelu- ja luonnonsuojeluoikeus. Jyväskylä: Talentum. Hollo, Erkki J. 2004b. Ympäristöoikeuden perusteet. Helsinki: Helsingin yliopis-ton oikeustieteellinen tiedekunta. Hollo, Erkki J. 2009. Ympäristö ja oikeus. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeus-tieteellinen tiedekunta. Hovisalmi, Satu & Niskala, Mikael 2009. Ympäristöosaaminen kilpailukyvyksi – toimintamalli ja työkalut. Tampere: Teknologiainfo Teknova Oy. Kolu, Laura 2009. Ahneus ajaa ympäristön turmelijaa usein laittomuuksiin. Sa-nomalehti Länsi-Suomi 14.2.2009. Kuusiniemi, Kari (toim.); Leinonen, Jukka; Marttinen, Kari; Salila, Jari & Siitari-Vanne, Eija 2008. Ympäristönsuojelulainsäädäntö. Helsinki: Edita. Lehti, Martti & Nieminen, Noora 2009. Ympäristörikollisuus. Teoksessa Rikolli-suustilanne 2008 – Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa. Hel-sinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Lehtipuu, Petri & Monni, Susanna 2007. Synergia – vastuullisen yritystoiminnan menestysmalli. Helsinki: Talentum. Luntinen, Marita 2000. Ympäristövahinkolain mukaiset viranomaiskustannukset - tavoitteet ja käytäntö. Teoksessa Defensor Legis N:o 2/2000, 333-341. Helsin-ki: Suomen asianajajaliitto.

51


Marttinen, Kari; Saastamoinen, Salla & Suvanto, Sanna 2000. Yrityksen ympä-ristövastuut. Helsinki: Kauppakaari Oyj. Pennanen, Jaana (toim.) 2006. Ympäristölainsäädännön laillisuusvalvonta – erityisesti ympäristönsuojelulain näkökulmasta. Helsinki: Suomen ympäristö-keskus. Pirjatanniemi, Elina 2001. Ympäristörikokset. Helsinki: Kauppakaari - Lakimies-liiton Kustannus. Tuomainen, Jouko 2001. Vastuu saastuneesta ympäristöstä. Helsinki: WSOY. Tuomainen, Jouko 2006. Vastuu pilaantuneen ympäristön puhdistamisesta. Helsinki: Suomalaisen lakimiesyhdistys. Sähköiset lähteet Hollo, Erkki J. 2004c. Maaperän pilaantuminen ja ympäristövastuu [viitattu 17.8.2009]. Saatavissa http://www.edilex.fi/lakikirjasto/2481.pdf. Iltalehti 7.11.2008. Jätteitä laskettiin viemäriin [viitattu 23.2.2009]. Saatavissa http://www.iltalehti.fi/vantaa/200811078557649_va.shtml. Iltalehti 24.8.2009. Vaarallinen myrkkyvuoto uhkasi asukkaita Savonlinnassa [viitattu 25.9.2009]. Saatavissa http://www.iltalehti.fi/uutiset/ 2009082410131999 _uu.shtml. Iltalehti 17.3.2010. Lumet pois turmapellolta [viitattu 18.3.2010]. Saatavissa http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010031711315472_uu.shtml Kesko [viitattu 7.4.2010]. Saatavissa http://www.kesko.fi/index.asp?id=D17D 43F73D2E46A9BCEE31B70581525D&data=1,URL,http://www.kesko.fi/modules/page/show_page.asp?id=1041D59BAD2E4E2898980EC39E087B16. Kuntatiedon keskus [viitattu 29.3.2010]. Saatavissa http://www.kunnat.net/k_ peruslistasivu.asp?path=1;29;145;30546;38442;23951;32229 Kuopion yliopisto 2002. Maaperän saastuminen [viitattu 9.3.2010].) Saatavissa http://www.uku.fi/avoin/ymp_terveys/oppimateriaali/terveys/terveys_ympmuutokset6_maapera.html. Kuusiniemi, Kari 2001. Ympäristörikos, yhteisösakko ja yksilörangaistus [viitattu 17.8.2009]. Saatavissa http://www.edilex.fi/lakikirjasto/6.pdf. Leppänen, Tanja 2008. Ympäristörikokset Suomessa 2002 – 2007 [viitattu 17.8.2009]. Saatavissa http://www.edilex.fi/lakikirjasto/6228.pdf.

52


Mtv3 Uutiset 2.4.2009. Nokian vesikriisi: Johtamisvastuu ja tiedotus ontui [viitat-tu 8.9.2009]. Saatavissa http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/04/850331. Nissinen, Matti 2003. Ympäristörikoksista käytännössä [viitattu 26.2.2009]. Saa-tavissa http://www.edilex.fi/lakikirjasto/883.pdf. Peltotalo, Mika 2009. Finnlinesille kova rapsu kevään öljypäästöstä. Rannikko-seutu-lehti 20.8.2009 [viitattu 31.3.2010]. Saatavissa http://www.rannikkoseutu.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=RKS_newssite%2FAMLayout&cid=1194624492688&p=1194615913495&pagename =RKSWrapper. Pukkila Oy Ab [viitattu 7.4.2010]. Saatavissa http://www.pukkila.com. Suomen Standardisoimisliitto SFS ry [viitattu 7.4.201]. Saatavissa http://www.sfs.fi/iso14000/ymparistojarjestelma/. Suomen kansallinen ympäristörikosseurantatyöryhmä 30.9.2009. Vuosiraportti vuoden 2008 ympäristörikoksista Suomessa [viitattu 22.3.2010]. Saatavissa http://www.poliisi.fi/poliisi/krp/home.nsf/files/Ymp%C3%A4rist%C3%B6rikokset_raportti2008/$file/Ymp%C3%A4rist%C3%B6rikokset_raportti2008.pdf. Suvantola, Leila 2007. Luontovahinkojen korjausvastuun uudistus [viitattu 17.8.2009]. Saatavissa http://www.edilex.fi/lakikirjasto/5830.pdf. Tuomainen, Jouko 2008. Pilaantuneen ympäristön puhdistamisvastuu ja rahoi-tus isännättömien alueiden puhdistamiseen [viitattu 23.2.2009]. Saatavissa http://www.ymparistoministerio.fi/download.asp?contentid=95681&lan=sv Valtion ympäristöhallinto [viitattu 23.3.2010]. Saatavissa http://www.ymparisto. fi/default.asp?node=96&lan=fi.

Valtion ympäristöhallinto [viitattu 29.3.2010]. Saatavissa http://www.ymparisto. fi/default.asp?node=68&lan=fi.

Valtion ympäristöhallinto [viitattu 7.4.2010]. Saatavissa http://www.ymparisto.fi /default.asp?node=1079&lan=fi.

Valtion ympäristöhallinto [viitattu 8.4.2010]. Saatavissa http://www.ymparisto.fi /default.asp?contentid=182582.

http://www.rannikkoseutu/

53


Lait

Alusjätelaki 16.3.1979/300 Jätelaki 3.12.1993/1072 Kemikaalilaki 14.8.1989/744 Laki ympäristövahinkojen korvaamisesta 19.8.1994/737 Luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096 Maa-aineslaki 24.7.1981/555 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Merensuojelulaki 29.12.1994/1415 Rikoslaki 19.12.1889/39 Suomen perustuslaki 11.6.1999/731 Vesilaki 19.5.1961/264 Ympäristönsuojeluasetus 18.2.2000/169 Ympäristönsuojelulaki 4.2.2000/86

YMPÄRISTÖRIKOKSISTA YM- PÄRISTÖVASTUUSEEN · Luonnonvaraoikeus suoje-lee ympäristöä...

Documents

Transcript of YMPÄRISTÖRIKOKSISTA YM- PÄRISTÖVASTUUSEEN · Luonnonvaraoikeus suoje-lee ympäristöä...