UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

12
UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

Transcript of UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

Page 1: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

Page 2: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

Ajatuksesta kokeiluun ja puuhas-teluunKai pitää olla jokin syy rakentaa uusi varsijousi ja sehän oli selvä, että siitä piti saada parempi kuin edelliset olivat olleet. Ajatus lähti liikkeel-le siitä että jos kahvan ja käsituen saisi mah-dollisimman lähelle samaan linjaan nuoliuran kanssa, ja myös lisäpainot jos niitä joutuu käyt-tämään. Totesin heti, että kahva tulisi nuoliuran ja lukon taakse. Myös Nion Lasselta saamani varsijousen lukko, toki nopeutti uuden projektin aloittamisen. Niinhän se menee paperia esille ja piirtämään muodoltaan hieman uudenlaista var-sijousta. Muutamien hahmotelmieni jälkeen sain aikaan jonkinlaisen konepiirustuksen rungosta, jonka kehtasin viedä Proto Shoppiin Espoo-seen. Ja niinhän siitä 3�mm paksusta ja �00mm korkeasta ja noin �m pituisesta alumiini tangos-ta syntyi aivan uudenlainen varsijousen runko.

NuoliuraKoska minä en omista tarkkaa jyrsintä, eikä penkkiporakone soveltunut oikein nuoliuran te-koon, jouduin teettämään sen Etolassa. Noin 45 eurolla niitä sainkin kaksi kappaletta. Valit-sin uran aineeksi nylonin “deltriinin”. Aine on suhteellisen sitkeänkestävä ja liukas. Itselle jäi kiinnitysreikien poraus sekä tietenkin kierteiden teko. Urakapulan korkeudeksi �9 mm ja levey-deksi �0 mm ja kun aseen rungossa oleva ura on �0 mm syvä ja �0 mm leveä johon nailon ura kiinnitetään jää se � mm alemmaksi kuin alumii-ni rungon reunan laahauspinnat, eli itse jänne ei osu nailonuraan. Ja se mahdollistaa pienen säätömahdollisuuden korkeussuunnassa tarvit-taessa. Itse nuolen ura on 5 mm leveä ja �� mm syvä. Jouduin vielä hiomaan uran sisäreunan viistoksi sillä 5mm on hieman liian kapea. Oli tarkka homma, sillä tällähän ammutaan ;) Myös lukon puolelta, eli uran takapäästä piti muotoilla pieni pala pois, jotta lukon haitat (jänteen pidin) pääsee liikkumaan vapaasti.

Page 3: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

3

Page 4: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

4

TallaLukon päälle tulevan “tallan” alapinnan niin kuin rungon laahauspinnan sekä lukon jänteen ”haitta-ankkurin” tulee olla hyvin tasaiseksi, mieluummin lasimaiseksi hiottu, ettei jänteen keskipunos kulu liian nopeasti ja periaatteessa kaikkien niiden osien jotka joutuvat kosketuk-seen jänteen kanssa. Tämän tallan sahailin rau-tasahalla, sekä jyrsinterällä työstin penkkipo-rakoneessa samasta 3� mm paksusta alumiini kangesta josta teetin rungon, sitä kun jäi pala ylimääräistä.

Page 5: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

5

LukkoAina toki voi yrittää tehdä tulevaan aseeseen itse lukon, mutta sekin vaatii tarkkoja työstökoneita ja niiden hallintaa puhumattakaan osien vaati-mista materiaaleista (esim. työkaluteräs jonka voi karkaista). Jos ensimmäistä varsijousta al-kaa tekemään, ehdotan, että hankkii sellaisen valmiina ja alkaa siihen ympärille rakentamaan runkoa. Itselle jää kuitenkin lukon asennus työ. Kiinnitys hoituu yleensä joko tapeilla tai ruuveil-la. Minun projektissani jouduin rakentamaan lukon liipasimista vetotangot, jotta laukaisulii-pasimen ja viritysliipasimen sekä kahvan asen-taminen lähelle nuoliura linjan taakse onnistuisi ja olisi mahdollista.

Page 6: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

Nuolen pidikeNuolenpidikkeen tehtävä on vain pitää se virite-tyn aseen nuoliurassa ja varmistaa, että nuolen perä pysyy jänteessä kiinni ja ettei esim. tuuli tai aseen tärähdys/ heilahdus tiputa nuolta. pi-dikeen voi valmistaa vaikka jostai akryllistä tai ohuesta jousiteräksestä.

Rungon puuosatKahvan, poskipakan, käsipakan, että muut puu-osat voi tehdä melkein mistä puusta vain. Mitä kovempi puu sen paremmin kulutusta kestää. Muotoilultaan voi käyttää mielikuvitusta tai ot-taa osittain tai kokonaan mallia joistain jo val-miista aseen puuosista. Pääasia tietenkin on, että ne tuntuvat hyviltä ammuttaessa ja toiseksi voivathan ne näyttääkin hyvältä … makuasia ;) Pinnotteena voi käyttää jotain maaleja tai öljyjä jotka suojaavat puuosat kastumiselta ja turpoa-miselta, ulkona kun kesäisin ammutaan.

Page 7: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

Kaaren kiinnitys palaKaaren kiinnitys palat kannattaa myös teetät-tää esim. Proto Shopissa tai “kaverilla” jolla on konesaha tai kunnollinen jyrsin. Loppuhionnan joutuu kumminkin itse suorittamaan. Tärkeää huomioitavaa on palikkaan tulevat lavankiinni-tys reiät ja niiden kierteet ja niiden koordinaa-tit palassa. Kiinnitetyn kaaren lapojen kärkien tulee olla noin � mm alempana laahauspintaa, jotta jänne pysyy paremmin laahauspinnassa ja jänne ei hyppää laukaistaessa nuolen päälle. Pinta, joka tulee lapaa vasten tulee olla suora. Kiristettäessä lapaa kiinnitys palaan esim. kuu-siokolopulteilla kannattaa käyttää maalaisjärkeä voiman käytön suhteen, sillä lapa on vain puuta ja lasikuitua (yleensä) ;)

Page 8: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

Kaari eli LapaKaaren valmistaminen on niin työlästä ja moni-mutkaista, että kannatan ensimmäisen kaaren ostamista. Mutta muutamia asioita kaaresta. Perinteinen vastakaari-lapa (on myös suoria) koostuu kahdesta lasikuitu- ja noin neljästä koi-vuviilusta, sekä keskelle tulevasta kumpaankin suuntaan kiilautuvasta puukalikasta. Nämä lii-mataan erityisessä muotissa, jossa tasaisen puristuksen takaa esim. paloletku johon pum-pataan kova ilman paine ( 3-�0 ilmakehää) riip-puen liimasta (epoksihartsi). Liima kovetetaan yleensä saunassa tai erityisessä lämpölaatikos-sa jossa lämpöä alkuvaiheessa noin �0 astet-ta. Muotoon hionnan jälkeen liimataan osittain muotoillut pakeliitti palat lapojen kärkiin jonka jälkeen suoritetaan loppu hionta lopulliseen muotoon. Porataan kiinnitysreiät sekä keskelle nuolen menoreikä (noin 30 mm halk.). Vielä lop-pu koeponnistukset ja mittaukset, jotta sääntö-jen mukainen maksimi 95 lp (43 kg) tarvittavas-sa vetopituudessa ei ylittyisi. Jos kaari on liian jäykkä on lasikuituviiluja hiottava kummaltakin (ylä- ja alapuolelta) niin kauan kunnes oikea ha-luttu jäykkyys saadaan aikaiseksi. Lisäksi lavan kummatkin puolen on oltava yhtä jäykät. Ja sit-ten pintaan jokin hyvä lakka joka kestää vettä.

Page 9: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

9

Tähtäimet ja tähtäimen kiinnitys-palatTässä projektissa oli jo alkuvaiheessa selvää, että tulen kiinnittämään tähtäinlinjan keskelle asetta (normaalisti oikeakätisellä hieman va-semmalla), jotta pääsen paremmin aseen “alle” ja näin saan paremman ampuma asennon eikä tule tarvetta kallistaa asetta. Tärkeitä huomioita tähtäimien kiinnityksissä on niiden tukevuus / kestävyys, sekä säädettävyys. Diopterin ja etu-tunnelitähtäimen ostin kaupasta.

Page 10: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

�0

Peräkoukku ja jalkarautaJalkarauta tehdään yleisimmin alumii-nista pituuden ja muodon vaihdellessa ampujan mieltymyksien mukaan sa-moin, kuin peräkoukun materiaali sekä muoto ovat melko vapaasti rakennet-tavissa. On huomioitava kuitenkin sivu-suunnassa tarkkailtaessa peräkoukkua, että olkapään yläosassa oleva osa ei saa ylittää 3 cm eikä myöskään alaosa koukusta saa ylittää 3 cm koukun sisä-puolen alakohdasta ylöspäin mitattuna ;) Ja koukkuosan pituus ei saa ylittää �50mm. Koko peräkoukku pitää mah-tua leveyssuunnassa �00 mm olevaan tilaan. Nämä tarkastetaan ennen kilpai-luja yleensä.

JänneJänne rakennetaan / punotaan jänteentekolait-teen avulla. Jänteessä on yleensä �-�0 kieppiä eli yhteensä ��-�0 Dackron säiettä. Punonta langalla vahvistetaan ja tehdään kumpaankin päähän lenkit ja keskelle keskipunos. Ennen jänteen paikoilleen asettamista kierretään siihen noin kymmenen kierrosta.

Page 11: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

��

Alumiiniosien anodisointi eli elok-sointiToimenpide kannattaa tehdä, kun alumiini tup-paa olemaan hieman pehmeä ja haavoittuva pienille kolhuille. Eihän se mitään täydellistä suojaa anna, mutta hieman paremmin kestää. Eri vahvuisia hiomapapereita menee kyllä osien viimeistelyssä muutama metri. Minulla alumiini osia tuli aseeseen kaikkiaan �9 mustaa ja � pu-naista. Uskomatonta, mutta osiin yhteensä kai-ken kaikkiaan tuli porausreikiä (kiinnitys reikiä) sekä niihin kierteet yli 50kpl.

Kokeilua ja testaamistaAmmunta ja muutama kilpailu meni alle odotus-ten lapaongelmien takia, eli lavat joita käytin uu-dessa aseessani olivat huonoja, eli toinen lavan puolisko oli jäykempi kuin toinen, joten jouduin fiksaamaan ne samanlaisiksi ja samoin ”etutuki-käsipakan” rakentelussa jouduin tekemään jou-kon erillaisia kokeiluja erilaisilla pakka tyypeillä.Myöskin lisäpainon kiinnityskohdan kanssa meni söhlätessä aikaa ennenkuin ase alkoi niin-saotusti käydä. Etutunnelin eteen laitoin vielä isomman ja herkemmän sekä tarkemman vesi vaa`an. Näillä mennään nyt ja tulosta alkaa tu-lemaan. Ainakin viimeiset koeammunnat, am-muntaharjoittelu, sekä kisa Häädemeestessä Virossa antoivat positiivista signaalia tulevasta. Pieniä fiksauksia vielä ja sisäkausi voi alkaa :)

�5m matkalta meni väliin ihan mukavasti, vaikka nuolen rikkoutuminen ei aina hauskaa olekkaan ;)

Page 12: UUTTA MUOTOILUA VARSIJOUSEEN

��