U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain...

10
5 U3-USB-tikku ja sen käyttö Mikä U3-USB on? U3-USB-tikku sisältää oman käyttiksen, joka tarvitsee ’alustakseen’joko W2k SP4 tai XP SP2 käyttöjärjestelmän. Tämä sen vuoksi, että USB 2.0 pitää olla tuettu. U3 tekee tehtäväpalkin oikeaan nurkkaan oman käynnistyskuvakkeensa . Sieltä käynnistetään kaikki U3-ohjelmat. Kun tikku asetetaan USB-väylään, se automaattisesti käynnistää ’asennuksensa’. Tämä on Kingstonin tikun käynnistyskuva, muiden voi hieman poiketa, mutta periaate lienee kaikilla sama. Itselläni käynnistyy lisäksi Avastin virustorjuntaohjelma. Se on lisenssimakusullinen versio Avastista. Olen harkinnut asian niin, että käyttäessäni tikkua jonkun muun koneessa, omistaja voi olla huoleti, ett’en tuo hänen koneelleen viruksia. Avast käynnistyy välittömästi ja alkaa tutkia sekä tikun, että hostin viruksia. Olen asennellut tikulle melkoisen määrän ohjelmia, itse asiassa siellä kulkee mukana täysi työympäristöni kaikkine asetuksineen. Tosi kätevää, kun ei tarvitse raahata mukanaan edes läppäriä voidakseen tehdä töitään muualla. Mukana ovat siis: Firefox omilla bookmerkeilläni, Thunderbird omalla osoitekirjallani, Totalcommander omilla ftp-palvelimien asetuksillani, täysversio Openofficesta, tietenkin Skype ja 27 muuta ohjelmaa, siis kaikkiaan yli kolmekymmentä ohjelmaa YHDELLÄ 1 GB:n USB-tikulla ja tilaa jää vielä tallennukseen! Tekisi mieli sanoa, että aika kompaktia! Tilaa on vielä lähes puolet jäljellä!

Transcript of U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain...

Page 1: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

5

U3-USB-tikku ja sen käyttö Mikä U3-USB on? U3-USB-tikku sisältää oman käyttiksen, joka tarvitsee ’alustakseen’ joko W2k SP4 tai XP SP2 käyttöjärjestelmän. Tämä sen vuoksi, että USB 2.0 pitää olla tuettu. U3 tekee tehtäväpalkin oikeaan nurkkaan oman käynnistyskuvakkeensa. Sieltä käynnistetään kaikki U3-ohjelmat. Kun tikku asetetaan USB-väylään, se automaattisesti käynnistää ’asennuksensa’. Tämä on Kingstonin tikun käynnistyskuva, muiden voi hieman poiketa, mutta periaate lienee kaikilla sama. Itselläni käynnistyy lisäksi Avastin virustorjuntaohjelma. Se on lisenssimakusullinen versio Avastista. Olen harkinnut asian niin, että käyttäessäni tikkua jonkun muun koneessa, omistaja voi olla huoleti, ett’en tuo hänen koneelleen viruksia. Avast käynnistyy välittömästi ja alkaa tutkia sekä tikun, että hostin viruksia. Olen asennellut tikulle melkoisen määrän ohjelmia, itse asiassa siellä kulkee mukana täysi työympäristöni kaikkine asetuksineen. Tosi kätevää, kun ei tarvitse raahata mukanaan edes läppäriä voidakseen tehdä töitään muualla. Mukana ovat siis: Firefox omilla bookmerkeilläni, Thunderbird omalla osoitekirjallani, Totalcommander omilla ftp-palvelimien asetuksillani, täysversio Openofficesta, tietenkin Skype ja 27 muuta ohjelmaa, siis kaikkiaan yli kolmekymmentä ohjelmaa YHDELLÄ 1 GB:n USB-tikulla ja tilaa jää vielä tallennukseen! Tekisi mieli sanoa, että aika kompaktia! Tilaa on vielä lähes puolet jäljellä!

Page 2: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

6

Vieressä näet U3:n Launchpad käynnistysvalikon, mistä ohjelmat käyn-nistetään. Vasemmalla useimmin käytetyt ohjelmat. Oikealla järjestelmän hallinnan, suojauksien, tilanvalvonnan, ohjelmien järjestelyn ja uusien ohjelmien latauksen valinnat. U3:n käynnistysvalikko esiintyy koneelle kuten CD-asema, se siis poistetaan käytöstä tuolla oikeassa alanurkassa näkyvällä Eject-napilla. Tuon More Programs valikon kautta saa loput ohjelmista käynnistettyä. Kerron nyt vähän niistäkin. Tuossa osa More Programs valikosta: kuten näkyy, lista on pitkä, kun en saanut sitä edes kaapattua kokonaan. Valikosta sain keskeltä näkymän, molemmista päistä jäi n. 3-5 ohjelmaa pois. Siellä on monia hyviä työkaluohjelmia, kuten asennuksen poisto AddRempro, IrfanView, OpenOffice, salasanhallinta, Editori, datanpalautus, kuvakokoelmahallintaa, DVD-levyn tunnistusta, monileikepöytä Ditto, käynnistyvien ohjelmien listaus Starter, SystemInformation for Windows, verkkosalasanojen hallinta yms. Lähes kaikkea kaikille! Kaikkia en edes ole vielä tarvinnut, mutta ovatpahan ’siltä varalta’ niin kuin entisellä vanhallapiiallakin. Ehkäpä kerron ensin noista vähemmän tutuista ohjelmista, Firefox, Thunderbird, Skype, IrfanView ja Totalcommander lienevät jo paremmin tunnettuja.

Page 3: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

7

Siispä asiaan: Otetaanpa ensiksi Drivermax, joka etsii, pakkaa ja tallettaa KAIKKI laiteajurit, mitä koneelle on asennettuna. Se on varsin hyödyllinen silloin, jos jostain syystä käyttöjärjestelmä joudutaan asentamaan uudelleen puhtaaksi. Palautetaan vaan Drivermaxilla ajurit takaisin! Mikä työn säästö, kun niitä ei tarvitse metsästellä ’kissojen ja koirien’ kanssa. Se on jopa niin hyvä ohjelma, että ostin siihen lisenssin, kuten näkyy. Tämä ei ollut suoraan U3-ohjelma, vaan tein siitä sellaisen itse ohjelmalla nimeltä PackageFactory! Sillä voi itse muuntaa ohjelmia U3-muotoiseksi tikulle asennettavaksi! Tämä edellyttää sitä, että ohjelmasta ei tarvitse asentaa muuta, kuin pelkkä .exe-tiedosto. Mitään muita, kuten .dll- tai muita erityis tiedostoja eikä rekisterimerkintöjä ohjelmalla saa olla, jos siitä on tarkoitus tehdä U3-versio. Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään Export drivers, joka kirjoittaa KAIKKI ohjaimet haluamaasi kansioon jopa pakattuna. Kun sitten tarvitsee asentaa käyttis uusiksi, eikun Install drivers ja saat entiset ajurit tarvitsematta ’metsästää’ niitä mistään. Tosi pätevää!

Page 4: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

8

Tietenkin tein itse PackageFactorystä U3-version, jotta se olisi aina ’reissullakin’ käytettävissä. Kätevää! Kuten jo mainitsin, vain pelkkä.exe-tiedosto on siirrettävissä U3-tikulle. Se on tietenkin luonnollista, mitään rekisterimerkintöjä ei ’kulje’ tikun mukana. Kuten kuvastakin näkyy, vain .exe kelpaa. Ohjelmatiedosto (.exe) ’raahataan’ ja pudotetaan oheiseen ikkunaan ja näpäytetään Create-nuolta. Sitten kerrotaan kansio, minne tallennetaan. Sen jälkeen asennetaan lopputulos Launchpad-valikon Add Programs-valinnalla tikulle. Sitten sen voi siirtää haluamaansa kohtaan valikossa Launchpadin Manage U3 Programs valinnalla. Entäs sitten FSCapture? Mitä sillä voi tehdä? Sepä onkin erinomainen kuvankaappausohjelma. Sillä voi kaapata kuvia hyvin monella tavalla erilaisista tilanteista, jopa ’rullaavalta’ web-sivulta! Ohjelmakuvake asettuu minne käyttäjä sen haluaa asettaa. Se on pieni ikkuna, josta valitaan kaappaustapa. Asetuksista voi määritellä minne tulos menee. Tätäkin kirjoitelmaa olen täydentänyt FastStone Capturella ottamillani kuvakaappauksilla. Erinomainen tuote ilmaiseksi ohjelmaksi. Siitä on myös Shareware-versio. Seuraavaksi Foxit Reader. Se on .pdf-tiedostojen lukemiseen tarkoitettu ohjelma. Foxit on kevyt ja nopea .pdf-lukija, paljon kevyempi kuin Acrobat Reader. On kätevää, kun ’reissullakin’ on varmistettu, että pystyy lukemaan tarvittaessa .pdf-tiedostoja. Ovathan nykyään jo lähes kaikki ohjekirjat ym. manuaalit .pdf-muotoisia. Sitten Recuva. Se taas puolestaan on pätevä tiedostojen palautustyökalu, mikä on hyvä olla mukana, jos jollekulle on sattunut ’hama’. Recuva on selkeä palautustyökalu, joka tutkii levyn tyhjät kohdat ja näyttää, mitä poistettuja tietoja niiltä on vielä pelastettavissa. Tiedostoja voi selata joko listana, tiedostopuuna, tai hakutoiminnon avulla. Ohjelma näyttää myös miten täydellisesti tiedoston voi palauttaa.

Page 5: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

9

Sitten vois katsoa, mitä RootkitDetective tekee! Siis mikä rootkit? Rootkitit ovatkin pirullisia ’örkkejä’! Niitä eivät näe virus-, vakoilu-, tai muutkaan haittaohjelmien tavanomaiset poistotyökalut. Rootkitit ’piiloutuvat’ järjestelmään niin, että vain niiden poistoon erityisesti valmistetut ohjelmat kykenevät löytämään ja poistamaan ne. Siihen on tarkoitettu MacAfeen RootkitDetective. Kun se kulkee U3-tikulla mukana, voi ’kaverinkin’ koneen siivota rootkiteistä. Joskus ohjelmien poisto ei joko onnistu tai jää jostain syystä ’vajaaksi’, jolloin ohjelmasta jää ’jämiä’, jotka kiusaavat olemassa olollaan ohjauspaneelissa. Sellaisiin tapauksiin on AddRemPro oiva työkalu. Sillä voi poistella ’jämät’, tai koko ohjelman niin, ett’ei edes rekisteriin jää ’muistoja’ ohjelmasta. Thats It! Windowsin muistion (notepad) korvaajaksi kelpaa erinomaisesti EditPadLite. Sillä voi tehdä vastaavia tehtäviä, kuin notepadilla, mutta tiedostotyyppivalikoima on laajempi. Siitä saa myös maksullisen Pro-version, jos sellainen kiinnostaa. Kuten näkyy, jopa .css-tiedostojen muokkaus onnistuu tarvittaessa.

Page 6: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

10

Joskus sitä sattuu, että näpit ovat nopeammat, kuin pää. Silloin käy sellainen ’kämmi’, että tulee tuhottua jotakin tärkeää dataa. Silloin viimeistään kaipaisi datan palautusohjelmaa, jolla pelastaisi hukatun datan. No, olihan se koneella! Mutta kun juuri se tuli samalla hukattua. No, eipä hätää, kun se on U3-tikulla, homman voi vielä pelastaa. UndeletePlus on eräs sellainen ohjelma. Se näyttää palautuksen mahdollisuuden selväkielisenä, jolloin voi miettiä, kannattaako edes yrittää. Kielivalikoimakin on melkoinen ja tiedostolistauksesta näkee, mitä voi yrittää palauttaa.

Page 7: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

11

Seuraavaksi voisi tarkastella vaikka päävalikossa näkyvää WinAudit’ia. Se on erittäin kätevä työkalu tietokoneen sisällön selvittämiseen ja kertoo todella paljon tietoa, jopa niin, että on vaikea selvittää olennainen tieto valtavasta tietomassasta. Sillä on nopea ja helppo tarkastaa tietokoneen sisältö tarvitsematta avata yhtäkään ruuvia tai purkamatta konetta. Kuten kuvista näkyy, todella paljon tietoa kerätään koneesta, mutta ei sittenkään aivan tarpeeksi, esim. emolevyn ja muistien tietoja ei näy, joten ne joudutaan sitten keräämään jollain toisella ohjelmalla, esim. CpuZ, Everest, SIW tai jokin muu vastaava. Siis mikään ei ole täydellistä! Jospa katsottaisiin, mitä esim. SIW (SystemInformation for Windows)voi esittää koneesta. Sehän löytyy myös tuolta MorePrograms-valikosta. Sillä ainakin saa ne tiedot esiin, mitä WinAudit ei näytä. No johan näkyy paremmin muistienkin tiedot, tosin vasta seuraavalla sivulla!

Page 8: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

12

Eiköhän tuossa ole jo tarpeeksi tietoja muisteista, että voi ostaa vaikka isommat modulit, jos tarvitsee. Näkyypä olevan aika tarkatkin tiedot, emon maximimuistin määrä, muistityyppi, slotien lukumäärä, väylänopeudet, dataleveys yms. Tuossa lista kaikesta, mitä SIW pystyy esittämään koneesta! Aika vaikuttavaa, vai mitä!

Jos ei noilla ’eväillä’ selviä, mitä koneessa on, niin ei sitten millään!

Page 9: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

13

Mitähän vielä? No vaikkapa Starter. Silläpä on mukavaa katsella, mitä kaikkea ’kivaa’ koneessa oikein ’pyörii’! Kuten kuvasta näkyy, ohjelmassa on kolme välilehteä, joista voi valita Startups (Käynnistyvät), Prosess (Prosessit), tai Services (Palvelut). No mitähän sitten noillakin tiedoilla oikein tekee? Normaalisti ei juuri mitään ja joka tapauksessa pitää ymmärtää, mitkä prosessit ja palvelut ovat ’oikeita’, eli siis asiaan kuuluvia. Kuitenkin, jos uskoo ymmärtävänsä, mitkä prosessit tai palvelut kuuluvat ’terveeseen’ käyttö-järjestelmään, tällä kykenee ehkä löytämään asiaankuulumattomat ’örkit’! Siitähän jo olisikin jotain hyötyä, vai mitä? Tuossa luettelossa ei ole ihan kaikki, mitä koneessani ’pyörii’. Sitten seuraavaksi? Vaikka MyUninstaller. Windowsissa on oma Lisää/poista sovellus -toimintonsa, mutta se on aika ankea, eikä juurikaan tarjoa lisätietoa asennetuista ohjelmista. Joko poistat tai poistut, voisi olla sen viesti käyttäjälle :-) Joidenkin ohjelmien kohdalla se saattaa tarjota versionumeron, mutta ei läheskään aina. MyUninstaller nimensä mukaisesti poistaa koneelle asennettuja ohjelmia, eikä vain poista, vaan myös tarjoaa niistä hyödyllistä tietoa. MyUninstaller kertoo ohjelmista seuraavaa: ? nimen ? version ? yrityksen / tekijän nimen ? kuvauksen ? onko merkintä vanhentunut (eli ohjelma jo poistettu) ? voiko ohjelman poistaa ? asennuskansion ? kotisivun ? asennuspäivämäärän (vain NT, 2000 ja XP) ? rekisterissä näkyvän merkkijonon (uninstall string) Päättäköön kukin itse, olisiko tästä itselle hyötyä!

Page 10: U3-USB-tikku ja sen käyttö20ja%20sen%20k%E4ytt%F6.pdf · Kuten näkyy, DriverMax tarjoaa vain kolme valintaa, mutta siinäpä kuitenkin kaikki tarpeellinen Ensimmäiseksi tehdään

14

Jospa sitten vähän vielä itse U3-tikun ohjelmien hallinnasta. Kuten kuvasta näkyy, Avast on valittuna käynnistymään aina, kun tikku laitetaan USB-liittimeen. Sitä osoittamassa on vihreä kolmio ohjelmakuvak-keessa ja ruksi ruudussa Start on Insertion kohdassa. Tällä tavoin voidaan valita mikä tahansa ohjelma käynnistymään automaattisesti tikkua liitettäessä. Kannattaa kuitenkin hillitä intoaan lisäillä kovin monia ohjelmia käynnistymään automaattisesti, koska se syö koneresursseja, eikä myöskään ole varmuutta mitä ’temppuja’ ne keskenään keksivät. Maltti on siis valttia. Status and Settings-valikosta voi asettaa U3-tikun Autorun ominaisuuden päälle tai pois. Samoin sieltä voi käynnistää testauksen uusista ohjelmistopäivityksistä. Ja tuolla alussa nähty ’piirakka’ tikun kapasiteetista saadaan myös täältä. Lopuksi vielä tikulle voi asettaa salasanasuojauksen, jos niin haluaa. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että tämän tyyppinen U3-USB-tikku on tavattoman hyödyllinen väline kenelle vain, mutta erityisesti sellaiselle henkilölle, joka tarvitsisi omaa työympäristöään liikkuessaan oman työpöytänsä ulkopuolella. © Risto Leppänen