Talous ja Yhteiskunta 1/2008
-
Upload
palkansaajien-tutkimuslaitos -
Category
Government & Nonprofit
-
view
101 -
download
6
Transcript of Talous ja Yhteiskunta 1/2008
&1/2008T a l o u s
Y h t e i s k u n t a
Anna-Maija Lehdonhaastattelu
2 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
&1/2008T a l o u s
Y h t e i s k u n t a
Anna-Maija Lehdonhaastattelu
36. vuosikerta4 numeroa vuodessa
Julkaisija:Palkansaajien tutkimuslaitosPitkänsillanranta 3 A (6. krs)00530 HelsinkiP. 09–2535 7330Fax: 09–2535 7332www.labour.fi
Toimitus:Päätoimittaja Jaakko KianderToimittaja Heikki TaimioP. 09–2535 [email protected]
Taitto ja tilaukset:Irmeli HonkaP. 09–2535 [email protected]
Toimitusneuvosto:Tuomas HarpfPekka ImmeliHarri JärvinenOlli KoskiEsa MäistiMarja-Liisa RajakangasJari Vettenranta
Tilaushinnat:Vuosikerta 22,00 €Irtonumero 7,00 €
Painopaikka:Kirjapaino Jaarli Oy
Valokuvaus:Maarit Kytöharju
Kansi:Graafi kko Markku Böök
Kannen kuva:Aimo Hyvärinen
ISSN 1236–7206
Ta l o u s& Y h t e i s k u n t a Sisällys1 / 2008
Heikki TaimioPääkirjoitus ........................................................................................................................................ 3
Antti KasvioTyön tulevaisuus globaalin kilpailun ja ilmastonmuutoksen aikakaudella ........................................................................................................................................ 4
KolumniTuire Santamäki-Vuori, Kun on järki ja tunteet – työorganisaatiot haasteiden edessä .....................................................................................11
Topias LeinoPaikallinen sopiminen ja palkkaerot Ruotsissa ja Tanskassa............................................12
Kirjat, Hannu TanninenTorben M. Andersen, Bengt Holmström, Seppo Honkapohja, Sixten Korkman, Hans Tson Söderström ja Juhana Vartianen: The Nordic Model: Embracing globalization and sharing risks ......................................19
Jani Heikkinen ja Sami HautakangasTuottavuuskehitys julkisten palveluiden tuotannossa ......................................................20
Kirjat, Jaakko KianderSeppo Lindblom: Politiikka karkumatkalla. ............................................................................28
Rita Asplund, Reija Lilja ja Eija SavajaSukupuolten palkkaerot ja sukupuolten välisen segregaation eri ilmenemismuodot ....................................................................................................................30
Merja Kauhanen ja Reija LiljaTyöttömyysturvan saantiehtojen kiristymisen vaikutus työnetsintään kolmessa Pohjoismaassa ...........................................................................................36
Helka HyttiTyökyvyttömyyspolitiikka ja työllisyys – muuttuuko Suomen malli muiden Pohjoismaiden suuntaan? ................................................................................42
Ritva HorppuIkääntyvien pitkä työura: kaikkien oikeus – jokaisen velvollisuus .................................50
Heikki TaimioTyössä kehittymisen mahdollisuuksia suotava kaikille – Tilastokeskuksen työolojen tutkimusyksikön vastuuhenkilö Anna-Maija Lehdon haastattelu .................................................................................................56
Suhdanteet yhdellä silmäyksellä ............................................................................................. 64
3TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Joka kolmannella kuntatyönteki-
jällä on tuoreen tutkimuksen mu-
kaan jonkinlaisia uupumisoireita.
He harkitsevat uupumisen vuoksi alan
tai työpaikan vaihtamista, uudelleen-
kouluttautumista tai osa-aikatyöhön siirtymistä. Suurin osa kuntatyöntekijöistä on
kuitenkin tyytyväisiä työhönsä.
Eriarvoisuus on lisääntynyt 1990-luvun alun laman jälkeen. Tuloerot ovat reven-
neet takaisin 1970-luvun alun tasolle, ja varsinkin huipputulot ovat nousseet roi-
masti muita enemmän. Alle 60 prosenttiin mediaanituloista jäävien köyhien osuus
on kohonnut yli 12 prosenttiin. Suurimman osan tulot ovat laman jälkeen kuiten-
kin kasvaneet selvästi.
Näyttää siltä kuin politiikkaa olisi tehty suurimmalle osalle. Oppositio on muis-
tuttanut pienemmän osan kovasta kohtalosta ja vaatinut sille parannuksia. Tosin
suurin osa oppositiosta on itsekin ollut toteuttamassa lamanjälkeistä politiikkaa,
joten uuden vaihtoehdon uskottavuuden eteen on nähtävä paljon vaivaa.
Politiikan muutoksesta ei ole juuri toiveita, ellei se hyödytä suurinta osaa. Esi-
merkiksi pienelle vähemmistölle suunnatut köyhyyspaketit jäävät tällä menolla
pikkuruisiksi. Toisaalta tuloverojen alennuksista on päässyt nauttimaan suurin osa,
mutta samalla ei ole korotettu muita veroja niin, että hyvinvointiyhteiskunnan ra-
hoitusta olisi voitu parantaa.
Suurin osa voisi kuitenkin huomata, että toisenlainen politiikka parantaisi senkin
asemaa. Laman jälkeen bruttokansantuote henkeä kohti on kasvanut 60 prosent-
tia, mutta keskituloisten käytettävissä olevat tulot ovat nousseet vain alle puolet
tästä. Huipputulot sen sijaan ovat kohonneet reilusti enemmän. Vastaavasti kunta-
työntekijöiden totaalinen uupuminen on vältetty karsimalla palveluita, mistä kär-
sivät hyvin monet muutkin.
Olisiko jo aika tehdä toisenlaista politiikkaa? Kyllä pienintä osaa, rikkaita, verote-
taan monessa muussa maassa enemmän. Mielipidetiedustelujen mukaan suurin
osa kansalaisista on valmis maksamaan enemmän veroja, jos ne käytetään palve-
lujen parantamiseen. Samalla menisi läpi uupuneiden ja köyhienkin asia.■
Heikki Taimio
Suurimman osan politiikkaa
4
20
56
4 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Globaali kilpailu ja ilmastonmuutos tulevat
vaikuttamaan voimakkaasti suomalaiseen
työelämään. Toistaiseksi muutoksista voidaan
kuitenkin esittää vain alustavia pohdintoja.
Työn tulevaisuus globaalin kilpailun ja ilmastonmuutoksen aikakaudella
5TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Työelämän kehityskuvaa läntisissä teollisuusmaissa on hallinnut vii-
me aikoina työpaikoista käytävän kilpailun muuttuminen uudella
tavalla maailmanlaajuiseksi. Yritykset ovat alkaneet siirtää toimin-
tojaan Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin, joiden kustannustaso jää
huomattavasti teollisuusmaissa vallitsevaa tasoa alhaisemmaksi ja joiden
markkinoiden kasvunäkymät ovat valoisammat kuin kehityksessään kyp-
sempään vaiheeseen edenneissä teollisuusmaissa. Samaan aikaan ilmas-
tomuutos ja siihen liittyvät uhat ovat alkaneet varjostaa entistä vahvem-
min nyky-yhteiskuntien tulevaisuudennäkymiä. Pyrin tarkastelemaan
tässä kirjoituksessa sitä, millainen merkitys näillä ilmiöillä on työelämän
tulevaan kehitykseen Suomessa ja muualla kehittyneissä teollisuusmais-
sa.
Nykyinen kuvamme työelämän muutoskehityksen luonteesta
Uusien talouksien esiinnousu on edistänyt kasvua myös kehittyneis-
sä teollisuusmaissa, joiden työllisyys on edennyt 2000-luvun ensi vuosi-
kymmenen nousukaudella positiiviseen suuntaan. Samaan aikaan useat
yritykset ovat saneeranneet toimintojaan, vähentäneet henkilöstöään ja
lopettaneet heikommin kannattavia yksiköitä. Moni palkansaaja on epä-
varma oman työpaikkansa säilymisestä kansainvälisten ulkoistusten ulot-
tuessa yhä vaativammille tehtäväalueille.
Organisaatiot joutuvat kutakuinkin kaikilla aloilla kohottamaan tulos-
tavoitteitaan pysyäkseen mukana kilpailussa, ja työpaikoilla tämä nä-
kyy ihmisten kiireen ja työpaineiden kasvuna. Varsinkin urallaan eteen-
päin pyrkivät ihmiset joutuvat panostamaan työhönsä entistä enemmän,
ja varttuneempien voi olla vaikea pysyä mukana tahdissa. Nuoret joutu-
vat hankkimaan elantonsa pitkään erilaisista pätkätöistä organisaatioi-
den palkatessa uutta työvoimaa erittäin valikoiden ja mahdollisimman
joustavin työsuhdejärjestelyin. Osa heikommilla työmarkkinaresursseil-
la varustetuista kansalaisista uhkaa syrjäytyä lähes kokonaan aktiivisen
työelämän ulkopuolelle. Ylipäätään kuilut työelämässä käytävän kilpailun
voittajien ja häviäjien välillä ovat syventyneet, mikä näkyy sekä työhönsi-
joittumismahdollisuuksien että työstä maksettujen palkkojen eroissa.
Teollistuneissa maissa on vaadittu aktiivista reagointia uusiin kilpai-
luhaasteisiin ja myös niiden markkinoiden parempaa suojaamista muu-
alta tulevaa kilpailua vastaan. Ammattiyhdistysliike on pyrkinyt valvo-
maan jäsentensä etuja palkoista ja muista työehdoista sovittaessa sekä
tuotannollisia uudelleenjärjestelyjä toteutettaessa. Yrityksiltä on vaadit-
tu vastuullisuutta niiden tehdessä omia ratkaisujaan, ja julkinen valta on
pyrkinyt ohjaamaan työelämässä tapahtuvaa kehitystä lainsäädännön
ja erilaisten kehittämisohjelmien avulla. Yksittäisten toimijoiden vaiku-
Antti Kasvio
Tiimipäällikkö
Työterveyslaitos
6 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
tusmahdollisuudet koetaan kuitenkin
suhteellisen rajallisiksi maailmanlaa-
juisten markkinavoimien puristuksessa;
kyse on usein lähinnä joidenkin proses-
sien hidastamisesta tai niiden haittavai-
kutusten jonkinasteisesta lievittämises-
tä.
Monia nykyisin ongelmaisiksi koettu-
ja asioita ei nähdä minään ohimenevinä
ilmiöinä, vaan niiden uskotaan pikem-
minkin jatkuvan vielä korostetumpi-
na tulevaisuudessa. Tämän
vuoksi kansalaisten käsityk-
set työelämän tulevaisuu-
desta ovat yleisesti ottaen
melko pessimistisiä, kuten
käy ilmi muun muassa Työ-
terveyslaitoksella vuonna
2007 suoritetusta ”Työ mur-
roksessa”-kyselystä (Kasvio
ym. 2008). Tässä 18–64-vuo-
tiaisiin suomalaisiin koh-
distetussa tutkimuksessa
(n=1514) vastaajia pyydet-
tiin ottamaan kantaa eräi-
siin väitteisiin, joiden oli
määrä kuvata työelämän
keskeisiä muutostrende-
jä noin kahdenkymmenen
vuoden aikavälillä. Saadut
vastaukset on esitetty ku-
viossa 1. Niiden perusteella
selvä enemmistö vastaajis-
ta uskoo esimerkiksi kuilun
työelämän hyvä- ja huono-
osaisten välillä syvenevän
ja kilpailun kiristyvän edel-
leen. Samoin työttömyyden
uskotaan pysyvän jatkossa-
kin vakavana ongelmana,
kun taas sukupuolten tasa-arvon toteu-
tumiseen ei juurikaan luoteta. Ihmisten
ei uskota saavan oleellisesti parempia
palkkoja kuin nykyisin, vaikka pula osaa-
jista syvenee, eikä työaikojenkaan odo-
teta yleisesti lyhenevän. Yhtä lailla pes-
simistisen sävyinen kuva on nähtävissä
myös EU-kansalaisten tulevaisuusnäke-
myksiä kartoittaneissa eurobarometri-
tutkimuksissa (European Commission
2007, 49).
Kohti uutta vaihetta työpaikoista käytävässä kilpailussa
Voidaanko kansalaisten työn tulevaisuut-
ta koskevia käsityksiä ja niihin sisältyviä
pelkoja pitää perusteltuina? Tarkastelen
aluksi työpaikoista käytävän kilpailun
tulevaa kehittymistä. Sen osalta suurim-
man muutoksen voitaisiin väittää tapah-
tuneen jo pari vuosikymmentä sitten, jol-
loin sosialismi kaatui itäisessä Euroopassa
ja Kiinan ja Intian kaltaiset väkirikkaat
kehitysmaat avasivat omat resurssin-
sa kansainvälisillä markkinoilla toimivi-
en yritysten käyttöön. Tämän kehityksen
seurauksena maailmanlaajuisten työ-
markkinoiden on arvioitu laajentuneen
mittasuhteiltaan noin kaksinkertaisiksi
(Steingart 2006; Freeman 2007, 128–140).
”Kuilut työelämässä käytävän kilpailunvoittajien ja häviäjien välillä ovatsyventyneet.”
Kuvio 1. Millaiseksi arvioitte seuraavan sukupolven työelämän? Miten todennäköisenä pidätte seuraavien asioiden toteutumista noin 20 vuoden kuluttua?
Lähde: Kasvio ym. (2008).
48,1
45,3
53,4
33,4
24,3
22,4
9,8
8,6
7,3
7,6
12,0
3,7
4,0
43,6
46,0
57,5
55,6
57,1
49,0
56,1
48,8
48,6
45,5
40,1
31,2
27,9
8,4
8,8
9,1
11,1
18,6
28,6
34,1
42,6
44,0
46,9
47,9
65,1
68,0
0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %
Sukupuolten tasa-arvo työelämässä on täysin toteutunut
Ihmiset saavat paljon parempia palkkoja kuin nykyisin
Ihmiset tekevät paljon lyhyempiä työpäiviä kuin nykyisin
Työolosuhteet ovat oleellisesti nykyistä paremmat
Valtaosa nuorista sijoittuu kiinnostaviin ja osaamistavaativiin tehtäviin
Teknologia on korvannut suurimman osan nykyisestä ihmistyöstä
Vakinaisten työpaikkojen sijaan työtä tehdään projekteina
Suuri osa teollisuusmaiden työpaikoista on siirtynyt muualle
Ympäristöongelmat ovat pakottaneet muuttumaan oleellisestinykyisiä työ- ja kulutustottumuksia
Työttömyys on edelleen vakava ongelma kehittyneissäteollisuusmaissa
Teollisuusmaissa on pula hyvistä osaajista
Kilpailu työelämässä on kiristynyt entisestään
Kuilu työelämän hyvä- ja huono-osaisten välillä on yhä syvempi
Ei tule toteutumaan Toteutuu ehkä Toteutuu lähes varmasti
7TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Nykyisin kuitenkin lähes kaikki maail-
man maat ovat tavalla tai toisella markki-
natalouden vaikutuspiirissä ja tältä osin
prosessin voidaan katsoa jo tulleen lop-
puun käydyksi. Nopeasti kehittyvien talo-
uksien työkustannusten nopean nousun
voidaan lisäksi olettaa ainakin jossakin
määrin lievittävän teollisuusmaihin koh-
distuvia kilpailupaineita, ja teollisuus-
mailla on mahdollisuus suunnata kas-
vava osa resursseistaan halpamaiden
taholta tulevan kilpailun ulottumatto-
missa oleville pitkälle erikoistuneille lii-
ketoiminta-alueille (ks. esim. OECD 2007,
3. luku).
Todellisuudessa me olemme ehkä kui-
tenkin vasta aloittaneet etenemisemme
kohti entistä ankarampaa työpaikois-
ta käytävää kansainvälistä kilpailua. Täl-
laista tulkintaa voidaan perustella muun
muassa sillä, että vielä nykyisin noin puo-
let kehittyvien maiden kansalaisista elää
maaseudulla ja saa elantonsa maatalo-
udesta. Niiden piirissä vallitsee erittäin
laajamittainen muuttoliike kohti kau-
punkeja, joissa ihmiset pyrkivät hankki-
maan itselleen paremman elannon mo-
dernien työmarkkinoiden välityksellä.
Koska työtilaisuuksia on joidenkin talo-
uksien erittäin nopeasta kasvusta huo-
limatta tarjolla paljon vähemmän kuin
niiden tarvitsijoista, merkittävä osa ke-
hittyvien maiden kaupunkiväestöstä
joutuu nykyisin elättämään itsensä eri-
laisten epävirallisen talouden toimin-
tojen välityksellä (esim. ILO 2004). Siten
kehittyvissä talouksissa on vielä erittäin
paljon käyttämättömiä tai hyvin vaja-
vaisesti hyödynnettyjä työvoimaresurs-
seja, vaikka esimerkiksi joissakin Kiinan
itäisissä suurkaupungeissa onkin jo syn-
tynyt pulaa erityisesti osaavasta työvoi-
masta.
Tämän ohella on syytä kiinnittää huo-
miota siihen, että monien kehittyvien ta-
louksien ikärakenne on nykyisin hyvin
nuori. Sen seurauksena kehittyvissä talo-
uksissa on muodostumassa samankaltai-
nen suurten ikäluokkien ilmiö kuin Suo-
messa ja muissa teollistuneissa maissa
koettiin toisen maailmansodan jälkeen.
Työpaikoista käytävän kilpailun näkö-
kulmasta on lisäksi huomattava, että ke-
hittyvissä maissa työmarkkinoille tulee
koko ajan entistä enemmän myös suh-
teellisen hyvin koulutettua työvoimaa,
vaikka näiden maiden keskimääräinen
koulutustaso jää jatkossakin selvästi teol-
lisuusmaiden alapuolelle. Erityisesti tek-
nisen ja luonnontieteellisen koulutuksen
saaneiden osalta työvoiman tarjonnan
painopiste on siirtymässä selvästi kehit-
tyneistä teollisuusmaista Aasiaan ja muu-
alle kehittyviin talouksiin. Ja vaikka vielä
esimerkiksi kiinalaisten yliopistojen tuot-
tamien insinöörien tosiasiallinen osaami-
sen taso ei aina yllä samalle tasolle kuin
länsimaissa, erot tässäkin suhteessa ovat
kaventumassa (McKinsey Global Institute
2005; Kuptsch ja Eng Fong 2006).
Kolmantena keskeisenä kilpailuun vai-
kuttavana tekijänä on työn tuottavuuden
erittäin nopea kasvu joissakin kehittyvis-
sä talouksissa. Esimerkiksi Kiinassa tuot-
tavuuskasvu on vaihdellut viime aikoina
kymmenen prosentin molemmin puolin
(Bosworth ja Collins 2007). Toki tuotta-
vuuden kohotessa ja työvoiman kysyn-
nän lisääntyessä myös työvoimakustan-
nukset kallistuvat suhteellisen nopeasti.
Erot teollistuneissa maissa ja kehittyvis-
sä talouksissa maksettavien palkkojen
välillä ovat kuitenkin vielä nykyisin niin
suuret ja uusia resursseja on tulossa vii-
memainittujen piirissä työmarkkinoille
niin runsaasti, että palkkakuilun arvioi-
daan pysyvän merkittävänä vielä vuo-
sikymmeniä eteenpäin. Toisaalta sitä
mukaa kun palkat kehittyvissä talouk-
sissa kasvavat, kotitalouksien ostovoi-
man lisääntyminen tekee niiden markki-
nat kansainvälisesti operoivien yritysten
kannalta entistä houkuttelevammiksi.
Nämä muutokset merkitsevät sitä, et-
tä kansalaisten pelot työpaikoista käy-
tävän kilpailun kiristymisestä tulevai-
suudessa eivät ole perusteettomia. Liian
usein tosin unohdetaan, että meneillään
oleva suuri resurssimobilisaatio merkit-
see valtavaa sysäystä maailmantalou-
den kasvulle; sen ansiosta talouskasvu
voi jatkua korkealla tasolla vielä vuosi-
kymmeniä eteenpäin ja myös teollisuus-
mailla on monia mahdollisuuksia hyö-
tyä tästä kehityksestä. Samaan aikaan
kuitenkin sekä teollisuusmaat että niis-
sä toimivat organisaatiot joutuvat toden
teolla kiinnittämään huomiota omien
työpaikkojensa kilpailukykyyn, jos nii-
den halutaan pysyvän kannattavina. Esi-
merkiksi kaikki tieteen ja tekniikan kehi-
tyksen tarjoamat mahdollisuudet työn
tuottavuuden kohottamiseen on käytet-
tävä täysipainoisesti hyväksi, organisaa-
tioiden on pakko karsia pois tarpeetto-
mia kustannuksia ja niiden on pyrittävä
määrätietoisesti oman alansa innovaa-
tiokehityksen kärkeen.
Resurssi- ja ympäristöongelmien vaikutus työelämän tulevaan kehitykseen
Globaalitalouden vahva eteneminen on
tuonut mukanaan uudentyyppisiä on-
gelmia, jotka saattavat vaikuttaa aiem-
min ennakoitua voimakkaammin myös
Kehittyvistä talouksista on edelleen tulossa maailman työmarkkinoille runsaasti lisää ja yhä paremmin koulutettua työvoimaa.
8 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
työelämän tulevaan kehitykseen. Perus-
ongelmaksi on noussut se, että ihmis-
kunnan laajeneva taloudellinen toimin-
ta ei ole enää sovitettavissa maapallon
käytettävissä olevien luonnonvarojen
ja sen ekologisen sopeutumiskyvyn ra-
joihin. Ihmisten lisääntyvien tarpeiden
tyydyttäminen vaatii yhä enemmän
fossiilisia polttoaineita hyödyntämällä
saatavaa energiaa, minkä käyttö johtaa
kasvihuonekaasujen määrän lisääntymi-
seen ja maapallon ilmaston lämpenemi-
seen. Ongelmat kärjistyvät sitä mukaa
kun maapallon väestömäärä lisääntyy,
ihmisten ruokatottumukset muuttuvat,
makean veden kulutus kasvaa ja met-
siä joudutaan raivaamaan muun muas-
sa asutuksen, liikenteen, teollisuuden ja
maanviljelyn tarpeisiin.
Kasvun luonnollisista rajoista on to-
ki varoitettu monesti ennenkin, mutta
tähän saakka tieteen ja tekniikan kehi-
tys on auttanut löytämään ratkaisut en-
nakoituihin pullonkauloihin niin, että ta-
louskehitys on voinut jatkua eteenpäin
ilman kovin suuria häiriöitä. Näitä mah-
dollisuuksia ei pidä vähätellä meidän ai-
kanammekaan, sillä tieteen ennakoidaan
olevan etenemässä kohti uutta radikaa-
lin evoluution vaihetta muun muassa
nano- ja bioteknologian, informaation-
käsittelyn ja kognitiotieteiden piirissä
saavutettavien edistysaskelten ja niiden
välisten synergiavaikutusten ansiosta
(Garreau 2004).
Toistaiseksi ihmiskunnalla ei kuiten-
kaan näytä olevan mitään mahdollisuuk-
sia löytää riittävän nopeasti korvaavia
vaihtoehtoja fossiilisille polttoaineille tai
eliminoida niiden haittavaikutuksia si-
ten, että kasvihuoneilmiöstä selvittäisiin
ja että maailmantalous voisi jatkaa kas-
vuaan ilman erityisiä ongelmia. Päinvas-
toin kasvihuonekaasujen määrä lisään-
tyy koko ajan, ilmastomuutos etenee
paljon aiemmin ennakoitua nopeammin
(Toiviainen 2007), ja se uhkaa aiheuttaa
suuria ympäristöllisiä ja yhteiskunnalli-
sia ongelmia etenkin monilla maailman
köyhimmistä ja väkirikkaimmista alueis-
ta (UNDP 2007).
Rikkaiden maiden näkökulmasta erää-
nä ongelmien nopean kärjistymisen ai-
heuttajana voidaan tietenkin pitää Kii-
nan ja Intian kaltaisten väkirikkaiden
maiden ja niiden asukkaiden pyrkimys-
tä päästä nauttimaan samankaltaisista
elin- ja kulutustottumuksista kuin mit-
kä ovat tähän saakka olleet lähinnä vain
läntisten teollisuusmaiden kansalais-
ten yksinoikeutena. Juuri tämä kehitys
on nostanut esimerkiksi energian, mo-
nien raaka-aineiden ja elintarvikkeiden
hinnat ennennäkemättömän korkeal-
le tasolle, ja se lisää voimakkaasti ilma-
kehän hiilidioksidipäästöjä. Kehityksen
pyörä on kuitenkin lähtenyt jo peruut-
tamattomasti liikkeelle, ja kaikilla maail-
man kansalaisilla on kiistatta yhtä suuri
oikeus pyrkiä irti köyhyydestä. Siten ny-
kyisen resurssimobilisaation etenemis-
tä ei voida eikä sitä pidä pysäyttää, vaan
ihmiskunnan edessä oleviin energia-,
luonnonvara- ja ympäristöongelmiin on
löydettävä toisenlaisia ratkaisuja.
Joissakin ilmastoraporteissa (esim.
Stern 2007)on esitetty rauhoittavia vies-
tejä siitä, että ilmastomuutoksen hillitse-
miseksi tarvittavien investointien määrä
ei välttämättä nouse valtaisan suurek-
si eikä ihmiskunnan tarvitse tinkiä kovin
paljon kasvutavoitteistaan, jos sopeutus-
Kehittyvien maiden elintason nousua ei pidä pysäyttää, mutta siihen liittyviin resurssi- ja ympäristöongelmiin on löydettävä ratkaisu.
toimet aloitetaan välittömästi ja ne to-
teutetaan riittävän laajalti. Toisaalta esi-
merkiksi YK:n asettama ilmastopaneeli
esittää tuoreessa raportissaan (IPCC
2008) muutosten hallinnan edellyttävän
radikaaleja muutoksia ainakin nyky-yh-
teiskuntien energiahuollossa, maatalou-
dessa, teollisuudessa, asumisessa, kulu-
tuksessa ja jätteiden käsittelyssä.
Viimemainittua perspektiiviä voidaan
myös laajentaa toteamalla, että ihmis-
kunnan on itse asiassa läpikäytävä uusi ja
hyvin syvälle menevä teollinen vallanku-
mous, jos tavoitteena on kasvihuoneilmi-
ön saattaminen hallintaan ja eteneminen
kohti ekologisesti kestävämpää kehitys-
mallia. Tämän murroksen läpikäyminen
muuttaa oleellisesti myös monia työn ny-
kyisin vallitsevista kehityssuunnista.
9TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Uuden työn hahmottelua
Vielä tässä vaiheessa on luonnollisesti hyvin vaikea sanoa
mitään täsmällistä työn alueella mahdollisesti tapahtuvista
muutoksista. Esimerkiksi maailman työvoimavarojen alueel-
linen jakauma tulee kuitenkin todennäköisesti poikkeamaan
aiemmin ennakoidusta sen vuoksi, että edessä olevat ilmas-
tomuutokset heikentävät radikaalisti ihmisten elinolosuhtei-
ta ja toimeentulomahdollisuuksia monilla maailman alueilla.
Toisilla alueilla haitat jäävät vähäisemmiksi, ja joillakin poh-
joisilla vyöhykkeillä elinolot voivat jopa jossakin määrin pa-
rantua säiden lauhtumisen ansiosta. Tämä tulee lisäämään
merkittävästi kansainvälisiä muuttoliikkeitä. Vaikka vauraisiin
maihin suuntautuvaa muuttoa pyritään hillitsemään, koko-
naan sitä ei pystytä estämään. Siksi pohjoisten teollisuusmai-
den väkiluku ei välttämättä pysähdy ja käänny laskuun eikä
niiden väestörakenne ikäänny nykyisten väestöennusteiden
mukaisesti, vaan ne saavat osansa edessä olevasta suurten
ikäluokkien aallosta.
Antti Kasvio arvioi, että ilmastonmuutokseen reagoiminen tulee merkitsemään uutta teollista vallankumousta.
Myös eri alojen työvoiman kysyntänäkymät muuttuvat radi-
kaalisti kestävämpään kehitysmalliin siirtymisen myötä. Eten-
kin kaikki luonnonvarojen tuhlailevaan käyttöön perustuvat
ja ympäristöä raskaasti kuormittavat toimialat joutuvat vaike-
uksiin ja niiden työllisyys tulee supistumaan, kun taas erilaiset
kestävän kehityksen kanssa sopusoinnussa olevat ja parem-
paan materiaalitalouteen tähtäävät liiketoiminnot tulevat me-
nestymään ja tarvitsemaan lisää työvoimaa. Talouden kasvun
painopisteen siirtyessä entistä selkeämmin aineettomalle ulot-
tuvuudelle erilaisten palvelujen työllistävä vaikutus lisääntyy,
kun taas tavarantuotannon osuus työllistäjänä pienenee.
Eräs keskeinen muutos tulee todennäköisesti olemaan se, et-
tä nykyisin monesti jo maailmanlaajuisiksi kasvaneita toimitus-
ketjuja pyritään katkomaan alueellisesti kompaktimmiksi ko-
konaisuuksiksi. Myös sekä työhön että vapaa-aikaan liittyvää
matkustamista pyritään vähentämään ja korvaamaan entistä
useammin ihmisten välisellä virtuaalisella vuorovaikutuksella.
Työ ja asuminen pyritään saattamaan jälleen lähemmäs toisi-
aan, jolloin myös yhdyskunnat rakennetaan tiiviimmin ja hen-
10 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
kilöautoliikenne pyritään korvaamaan
erilaisilla tehokkaasti toimivilla joukkolii-
kenteen ratkaisuilla. Etätyötä tullaan niin
ikään käyttämään nykyistä laajemmin.
Kaikkia tieteen ja teknologian tar-
joamia mahdollisuuksia tullaan sovel-
tamaan pyrittäessä hyödyntämään
käytettävissä olevat luonnonvarat mah-
dollisimman tehokkaasti. Tämä koskee
myös ihmiskunnan ruokahuoltoa: koko
maapallon lähes seitsenmiljardisen vä-
estön ravinnontarpeet on kyettävä tyy-
dyttämään tehokkaasti, laadukkaasti ja
ekologisesti kestävällä tavalla, mikä tu-
lee todennäköisesti edellyttämään myös
geeniteknologian ja muiden moderni-
en bioteknologisten menetelmien teho-
kasta hyödyntämistä. Tämä merkitsee si-
tä, että monet ihmiset tulevat tekemään
työtään erittäin pitkälle teknologisoi-
duissa ympäristöissä, joissa he joutuvat
kohtaamaan myös uudentyyppisiä ter-
veys- ja tapaturmariskejä. Niiden asian-
mukainen hallitseminen tulee olemaan
iso haaste kaikille työterveys- ja -turvalli-
suusasioiden parissa työskenteleville.
Ehkä suurimmaksi kulttuuriseksi haas-
teeksi nousee kuitenkin se, miten nyky-
aikaiset yhteiskunnat ja niiden kansalai-
set oppivat tekemään vähemmän työtä.
Vielä nykyisin talouden kehitystä stimu-
loidaan rohkaisemalla kotitalouksia ku-
luttamaan mahdollisimman paljon ta-
varoita ja palveluja niin, että kansalaisille
voitaisiin tarjota enemmän työtä ja yh-
teiskuntien kokonaistyöllisyysaste saa-
taisiin nostettua riittävän korkealle tasol-
le. Samalla ihmiset joutuvat venyttämään
omat voimavaransa äärimmilleen pysy-
äkseen mukana työpaikoista käytävässä
kilpailussa. Jatkossa työtä ei ole järkevää
teettää enempää kuin on tarpeen ihmis-
ten oleellisten tarpeiden tyydyttämisek-
si. Työntekijöiden voimavaroja ei myös-
kään kannata kuluttaa tavalla, joka olisi
ristiriidassa kestävän tuottavuuskehityk-
sen vaatimusten kanssa. Tällöin ihmisille
jää aikaa ja energiaa erilaisiin omaehtoi-
siin toimintoihin, jotka alkavat määrit-
tää yksilöiden identiteettiä ja sosiaalista
asemaa siinä kuin heidän ammattinsa ja
mahdolliset urasaavutuksensakin.
Yhteenvetoa
Vaikka ilmastomuutoksesta ja sen vai-
kutuksista on keskusteltu jo verraten
pitkään, ihmisen toiminnan aikaansaa-
mien ympäristöongelmien vakavuus on
alkanut vasta äskettäin levitä toden teol-
la yleiseen tietoisuuteen. Tämän vuoksi
esimerkiksi ilmastomuutoksen ja työelä-
män kehityksen välisistä yhteyksistä ei
ole käyty juurikaan keskusteluja (ks. kui-
tenkin ILO 2007; UNEP 2007; Dupressoir
ym. 2007), ja samasta syystä edellä esite-
tyt pohdinnatkin ovat toistaiseksi melko
puhdasta spekulaatiota. Jatkossa edessä
olevan teollisen vallankumouksen vaiku-
tukset työn tekemisen muotojen kehit-
tymiseen joudutaan ilman muuta otta-
maan paljon tähänastista laajempien ja
systemaattisempien tarkastelujen koh-
teeksi.
Samalla yhteiskuntapoliittisen pää-
töksenteon tasolla joudutaan pohti-
maan, millaisten muutospaineiden koh-
teeksi esimerkiksi Suomen ja muiden
pohjoismaiden nykyinen työelämämal-
li tulee joutumaan lähivuosikymmeni-
nä yhtäältä työpaikoista käytävän maail-
manlaajuisen kilpailun kiristymisen sekä
toisaalta ympäristömuutosten hallinnan
synnyttämien uudenlaisten sopeutumis-
haasteiden seurauksena. Vaikka Pohjois-
maat voivat nykyisin ylpeillä olevansa
edelläkävijöitä esimerkiksi uusiutuvien
luonnonvarojen varaan perustuvassa
energiantuotannossa, nykytilanteesta
on vielä pitkä matka todellisen ekologi-
sen konversion toteuttamiseen. Sen ta-
voitteena on, että vallitsevat tuotanto- ja
kulutusmallit ovat kaikilta osiltaan sopu-
soinnussa kestävän kehityksen asetta-
mien vaatimusten kanssa. Tämän muu-
toksen toteuttamiseen kannattaa ryhtyä
valmistautumaan ajoissa.■
KIRJALLISUUS
Bosworth, B. & Collins, S.M. (2007), Accounting for Growth: Comparing China and India, NBER Working Paper No. 12943.
Dupressoir, S. et al. (2007), Climate Change and Employment. Impact on Employment in the European Union-25 of Climate Change and CO2 Emission Reduction Measures by 2030, Brussels: ETUC.h t t p : / / w w w. t r a d e u n i o n p r e s s . e u /We b / E N / A c t i v i t i e s / E n v i r o n m e n t /Studyclimatechange/rapport.pdf
European Commission (2007), European Social Reality, Special Eurobarometer 273/Wave 66.3, Brussels: European Commission.http://ec.europa.eu/public_opinion/archives/ebs/ebs_273_en.pdf
Freeman, R.B. (2007), America Works: Critical Thoughts on the Exceptional U.S. Labor Market. New York: Russell Sage Foundation.
Garreau, J. (2004), Radical Evolution. The Promise and Peril of Enhancing Our Minds, Our Bodies – and What It Means to Be Human, New York: Doubleday.
ILO (2007), ILO Online: Climate Change and the World of Work: ILO Director-General outlines ILO role in new “Green Jobs Initiative”.http://www.ilo.org/global/About_the_ILO/Media_and_public_information /Feature_stories/lang--en/WCMS_084092/index.htm
IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) (2008), Climate Change 2007 – The Fourth Assessment Report of the IPCC, vols. I–IV, Oxford: Oxford University Press.
Kasvio, A. ym. (2008), Työ murroksessa -ky-selyn aineistoraportti, ilmestyy Työterveys-laitoksen työympäristötutkimuksen raport-tisarjassa alkuvuonna 2008
Kuptsch, C. & Fong. P.E (Eds.) (2006), Competing for Global Talent, Geneva: International Institute for Labour Studies.
McKinsey Global Institute (2005), The Emerging Global Labour Market, New York: McKinsey Global Institute.
OECD (2007), OECD Employment Outlook 2007, Paris: OECD.
Steingart, G. (2006), Weltkrieg um Wohlstand. Wie Mact und Reichtum neu verteilt werden, München: Piper Verlag.
Stern, N. (2007), The Economics of Climate Change; The Stern Review, Oxford: Oxford University Press.
Toiviainen, P. (2007), Ilmastomuutos. Nyt. Helsinki: Otava.
UNDP (2007), Human Development Report 2007–2008: Fighting Climate Change, New York: United Nations Development Programme.
UNEP (2007), Labour and the Environment: A Natural Synergy. Nairobi: United Nations Environment Programme.
11TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
KolumniKolumniTuire Santamäki-Vuori
Puheenjohtaja
JHL – Julkisten ja hyvinvointialojen liitto
Tuire Santamäki-Vuori toimi Palkansaajien tutkimuslaitoksen
tutkimusjohtajana vuosina 1993–99.
Suomen pärjäämisen edellytyksiä globaalissa innovaatio-
kilpailussa on viime vuosina kiitettävästi hahmoteltu. Tie-
to- ja osaamisperusteista strategiaa määrittävät rakenteet
ja instituutiot ovat saaneet ansaitsemaansa huomiota. Kyse ei
kuitenkaan ole vain koulutus- ja innovaatiojärjestelmistä tai
työmarkkinoiden sopimus- ja säätelymekanismeista, vaan laa-
jemmin hyvinvointipolitiikasta, joka edistää sosiaalista yhteen-
kuuluvuutta ja luottamusta.
Myös työ, työelämän käytänteet ja työmarkkinoiden toimin-
ta muuttuvat. Työntekijöiltä vaaditaan muutosvalmiutta. Pitäisi
olla kykyä ja halua koko ajan kehittää omaa osaamistaan, työ-
tään ja työorganisaatiotaan. Kukaan ei pitkään jaksa yksin vas-
tata tällaisiin odotuksiin. Strategisen henkilöstöjohtamisen on-
kin määrä vastata tuen tarpeeseen entistä yksilöllisemmällä ja
suunnitelmallisemmalla otteella. Sen rinnalla on kehitettävä la-
ki- ja sopimusperusteista muutosturvaa, jotta työpaikan me-
nettäminen ei veisi ainakaan pitkäaikaiseen työttömyyteen.
Kansallinen onnistuminen riippuu siitä, saadaanko ihmiset
antamaan työelämässä parastaan. Motivaatio ja aikaansaan-
noskyky muovautuvat käytännön kokemuksista työpaikoilla.
Pelkäävä, pettynyt tai turhautunut ihminen ei ole koskaan täy-
deksi hyödyksi. Subjektiivinen kokemus on yksilölle aina aito ja
ohjaa käyttäytymistä. Siinä mielessä on totta, että niin on, miltä
näyttää. Huonot kokemukset tuottavat huonoja työsuorituksia
ja vaikuttavat laajasti työ- ja oppimisasenteeseen, työkykyyn
ja toimintaan työmarkkinoilla. Työorganisaatiot on siksi syytä
nostaa keskiöön, kun paikannetaan tuloksellisuutta ja innova-
tiivisuutta ehkäiseviä tai vahvistavia tekijöitä.
Tapa, jolla teknologian antamia mahdollisuuksia otetaan käyt-
töön, on tärkeä työn mielekkyyden ja ammattiylpeyden tunnoille.
Ihmisestä ei pidä tehdä vain koneen jatketta tai tietokoneavustei-
sen järjestelmän valvomaa työn suorittajaa. Teollistumisen alku-
metreillä koneensärkijöiden protestin kohde oli ehkä se, että itsel-
liset ihmiset kokivat joutuvansa pakkotahtisiksi koneen jatkeiksi.
Nyt monissa ammateissa synteettinen ääni tai näyttöpäät-
teen ohjeet sanelevat työvaiheita niin, ettei työntekijöillä ole
mahdollisuutta käyttää omaa harkintaa prosessin missään vai-
heessa eikä aina edes puhua. Myös vaativissa asiantuntijateh-
tävissä työn kulkua voidaan tarkasti seurata ja rangaista silloin,
kun poikkeaa asetetuista benchmarking-tavoitteista. Itseoh-
jautuvuuden kasvu ja väheneminen ovat vaihtoehtoisia kehi-
tyssuuntia. Työn tulevaisuus riippuu ulkoisten ehtojen ohella
valinnoista – siitä, millaiseksi työn halutaan muodostuvan.
Työssä pitää olla myös mahdollisuus onnistua ja tehdä asioi-
ta huolella – henkisen käsityöläisyyden asenteella. Ohjelmoiji-
en Craft in code -yhteisön vetoomukset siitä, etteivät yritykset
saisi päästää markkinoille puolivalmiita ohjelmistoja, edustavat
ammattilaisten eettistä protestia. Kokemukselle hyvin tehdys-
tä työstä ei ole myöskään sijaa ylikuormitetuissa työorganisaa-
tioissa. Sekä eettinen stressi että jatkuva kiire uuvuttavat. Ter-
veys ja elämänilo ovat yhä useammalle liian arvokkaita asioita
tärveltäviksi huonoissa työorganisaatioissa.
Elämän perusturvallisuutta ja identiteettiä ei aikaisempaan
mittaan kiinnitetä työhön, mutta työ säilyy tärkeänä ja sitä ar-
votetaan myös sen perusteella, millaisia seurauksia työllä on
muuhun elämänkulkuun ja itsensä toteuttamiseen. Mikäli elä-
mäntapojen yksilöllistyminen on aikamme yksi megatrendi, sitä
merkityksellisemmiksi nousevat työntekijöiden mahdollisuudet
vaikuttaa työjärjestelyihin. Joustavuuden tavoittelussa vastavuo-
roisuus on aina valttia. Ilman aitoa vuorovaikutusta menetetään
yhtä aikaa mahdollisuudet sekä parempaan työhyvinvointiin et-
tä työntekijöiden osaamisen ja innovatiivisuuden hyödyntämi-
seen. Työelämään tarvitaan arvostavaa kohtelua ja rikastuttavaa
vuorovaikutusta!■
Kun on järki ja tunteet – työorganisaatiot haasteiden edessä
12 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Topias Leino
KTM
Paikallinen sopiminen ja palkkaerot Ruotsissa ja Tanskassa*Suomessa käytävässä palkkapoliittisessa keskustelussa
on esitetty palkkaneuvottelujen painopisteen
siirtämistä paikalliseen sopimiseen. Ruotsissa ja
Tanskassa neuvottelujen hajautumiskehitys
käynnistyi jo 1980-luvun alussa. Miten palkkaeroille
on tämän jälkeen käynyt?
* Kirjoitus perustuu pääosin syksyllä 2007 SAK:ssa projek-tiekonomistina toimiessani laatimaani katsaukseen Leino (2007).
Ruotsissa ja Tanskassa palkkaneuvottelujen
painopiste alkoi 1980-luvulta lähtien siirtyä
keskusjärjestötasolla käydyistä neuvotteluis-
ta kohti yritystasoa. Molemmissa maissa kehitys-
kulkua edelsi noin parikymmentä vuotta kestänyt
ajanjakso, jota leimasivat vankka keskusjärjestö-
13TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
vetoisuus ja yksilöiden välisiä palkkaeroja su-
pistaneet neuvotteluratkaisut.
Ruotsin kohdalla tämä ajanjakso, jota yleises-
ti kutsutaan myös solidaarisen palkkapolitiikan
aikakaudeksi, jaetaan tyypillisesti kahteen vai-
heeseen. Ensimmäisessä vaiheessa (vuodesta
1956 1960-luvun loppuun) palkkaerot tasoit-
tuivat toimialojen ja yritysten välillä. Toisessa
vaiheessa (1960-luvun lopusta vuoteen 1983)
palkkaerot supistuivat voimakkaasti myös toi-
mialojen ja yritysten sisällä.
Aikakaudelle tyypillisen keskusjärjestövetoi-
suuden taustalla oli niin sanotun Rehn-Meid-
ner-mallin (ks. Erixon 2000) mukainen idea oi-
keudenmukaisesta palkanmuodostuksesta.
Tämän mukaan ”samasta tai samanarvoises-
ta työstä” oli maksettava sama palkka riippu-
matta maksavan yrityksen tuloksellisuudesta
tai palkanmaksukyvystä1. Tähän tavoitteeseen
nähtiin päästävän parhaiten pitämällä neuvot-
telujen painopiste lähellä keskusjärjestötasoa.
Käytännössä keskusjärjestötason palkkaneu-
votteluissa päädyttiin sopimuksiin, joissa ns.
matalapalkka-ammatteja edustavien palkan-
saajien palkkoja nostettiin suhteellisesti muita
palkansaajia enemmän. Siten ammattiryhmi-
en väliset palkkaerot supistuivat voimakkaasti.
Ammattiryhmien välisten palkkaerojen supis-
tuminen oli erityisen voimakasta aikakauden
toisessa vaiheessa. Yleisen palkkapoliittisen
linjan onkin kuvattu muuttuneen aikakauden
loppua kohden alkuperäisestä ”sama palk-
ka samasta työstä”-periaatteesta kohti ”sama
palkka kaikesta työstä”-periaatetta.
1 Rehn-Meidner-mallin keskeisen idean mukaan tätä pe-riaatetta toteuttamalla on mahdollista vaikuttaa talou-den rakennemuutokseen. Kun suhteellisen tuottavienkin yritysten on maksettava työntekijöilleen vain sama palk-ka kuin mitä suhteellisen tuottamattomissa yrityksissä maksetaan vastaaville työntekijöille, jää tuottaville yri-tyksille tuottamattomia yrityksiä paremmat mahdolli-suudet laajentaa toimintaansa.
14 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Toisen vaiheen aikana työnantajajär-
jestöt alkoivat kuitenkin esittää voimis-
tuvaa kritiikkiä keskitettyjä palkkaneu-
votteluja kohtaan. Erityisesti arvosteltiin
keskitettyjen neuvottelujen jättämää
liian vähäistä liikkumatilaa toimiala- ja
toimipaikkatasolla sekä keskusjärjes-
tötason sopimusten liiallista seikkape-
räisyyttä ja jäykkyyttä. Kahden vuosi-
kymmenen ajan harjoitettu palkkaeroja
tasaava palkkapolitiikka sai yhä enem-
män kritiikkiä myös sellaisten palkansaa-
jien keskuudesta, joiden palkka-asemaa
palkkaerojen kaventuminen oli oletetta-
vasti heikentänyt2.
Tanskassa palkkaneuvottelujen hajau-
tumiskehityksen käynnistäneenä taus-
tatekijänä on korostettu vuoden 1973
kansainvälisen öljykriisin voimakasta
heijastusvaikutusta talouteen ja edel-
leen maan hallitusten ajamaan palkka-
politiikkaan ja talouspolitiikkaan laajem-
minkin. Erityisesti 1970-luvulla valtion
palkkapoliittinen rooli kasvoi merkittä-
väksi sen suorittaessa useita väliintulo-
ja kollektiivisiin palkkaneuvotteluihin.
Valtion merkitystä palkanmuodostuk-
sessa vahvisti maan parlamentin oikeus
halutessaan pakottaa kansallisen sovit-
teluelimen sovitteluehdotuksia pitäviksi
neuvottelutuloksiksi.
Valtion näkyvämpi palkkapoliittinen
valta-asema lienee ollut syy myös sille,
miksi Tanskassa hajautumiskehityksen
käynnistymisellä oli Ruotsia selvemmin
takanaan myös palkansaajajärjestöjen
2 1960- ja 1970-luvuilla palkkaliukumat eli yksi-lölliset sopimukset yli kollektiivisesti sovitun tason olivat suuria.
tuki. Kehitystä kohti hajautetumpia palk-
kaneuvotteluja pidettiin suotuisana, sillä
sen nähtiin vähentävän poliitikkojen val-
taa palkanmuodostuksessa.
1980-luvulla neuvottelujen painopiste liitto- ja toimialatasolle…
Vuonna 1981 Tanskassa sovittiin ensi
kertaa palkoista toimialatasolla sitten
vuoden 1958. Seuraavana vuonna maas-
sa vastikään valtaan tullut oikeistokoali-
tiohallitus poisti palkankorotusten in-
deksisidonnaisuuden.
Vuonna 1985 Tanskan parlamen-
tin säätämä, olemassa olevia palkkaso-
pimuksia pitkittänyt laki merkitsi käy-
tännössä palkkaneuvottelujen lyhyttä
uudelleenkeskittymistä. Merkittävä virs-
tanpylväs hajautumiskehityksen kan-
nalta oli vuonna 1989 teollisuudessa
käyttöön otettu hajautettu neuvottelu-
järjestelmä, jossa palkoista sovittiin liit-
totasolla sektoreittain. Vuodesta 1987
vuoteen 1993 palkkoja koskevat neuvot-
telut käytiin Tanskassa pääosin toimiala-
tasolla.
Ruotsissa keskitetty neuvottelujärjes-
telmä hajosi muodollisesti vuonna 1983,
kun konepaja- ja metallialan työnantaja-
järjestö ja palkansaajia edustaneet jär-
jestöt sopivat palkankorotuksista liit-
totasolla. Vähitellen yleinen mielipide
alkoi kääntyä pysyvämmän hajauttami-
sen kannalle, ja 1980-luvun aikana myös
muilla aloilla alettiin neuvottelujen pai-
nopistettä siirtää liittotasolle. Palkkapo-
liittisessa keskustelussa korostettiin nyt
sellaisia ideoita kuin ”eri palkka eri työs-
tä”, ”paremmat palkat osaaville työnteki-
jöille” ja ”palkitseminen yrityksen tulok-
sen mukaan”.
Kokonaisuutena 1980-lukua leimasi
Ruotsissa talouden vahva kasvu ja poik-
keuksellisen hyvä työllisyyskehitys, mut-
ta toisaalta myös voimakas yleisen hin-
tatason nousu. Talouden railakkaasti
edennyt kasvu kääntyi laskuksi vuon-
na 1991, jota puolestaan seurasi työttö-
myyden räjähdysmäinen nousu vuonna
1992. Talouden saatettiin todeta ylikuu-
menneen. Tällä kehityksellä oli välitön
vaikutus myös palkkaneuvotteluihin.
Vuosina 1991–1993 maan hallitus pyrki
ajamaan ”koordinoitua vakautuslinjaa”,
jossa keskitetyillä neuvotteluilla tavoitel-
tiin palkkainfl aatiota hillitseviä sopimuk-
sia. Lopulta yhteiset palkkapoliittiset rat-
kaisut sovittiin koko työmarkkinoiden
laajuudelta.
…ja 1990-luvulla paikallistasolle
Vaikka keskitettyihin neuvotteluihin pa-
lattiinkin Ruotsissa 1990-luvun alussa,
pitkän linjan suuntauksesta näyttää ai-
nakin työnantajajärjestöjen puolella ol-
leen varsin selkeä näkemys. Jo vuonna
1990 työnantajien keskusjärjestö SAF
(Svenska Arbetsgivareföreningen) oli
tehnyt periaatepäätöksen vetäytyä ko-
konaan palkkaneuvotteluista. Järjes-
tön neuvotteluosaston lakkauttamisen
vuonna 1992 sanotaan merkinneen lo-
pullista luopumista keskusjärjestötason
palkkaneuvotteluista.
Tanskassa vuodesta 1993 lähtien käy-
dyt yleiset työmarkkinaneuvottelut kes-
kittyivät pääasiassa työaikojen, eläkkei-
den, sairausmaksujen ja loma-asioiden
käsittelemiseen. 1990-luvun loppupuo-
lella aiemmin kahden vuoden välein
toistuneet palkkaneuvottelut muuttui-
vat epäsäännöllisemmiksi paitsi neuvot-
telujen käymisen myös laadittujen sopi-
musten pituuksien suhteen.
Ruotsissa ja Tanskassa palkoista sovittiinkeskitetysti 1950-luvun lopulta 1980-luvunalkuun.
15TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Ruotsissa yleisiin työehtosopimuksiin ei vuodesta 1993 läh-
tien sisältynyt takuulausekkeita ansiokehityksestä tai infl aa-
tiokorjauksista. Toimihenkilöpuolella yleiset säännöt ikä- ja
työn vaativuuslisistä poistettiin myös vuoden 1993 sopimuk-
sessa.
Sekä Ruotsissa että Tanskassa 1990-luvun aikana palkkaneu-
vottelut hajautuivat entistä selvemmin myös paikallistasolle.
Kollektiivisen paikallistason sopimisen merkityksen kasvamisen
lisäksi palkankorotukset alkoivat määräytyä entistä kattavam-
min yksilöllisesti. Tanskassa, jossa muutos oli alun perinkin käyn-
nistynyt hieman Ruotsia aiemmin, neuvottelujen hajautumi-
nen painottui 1990-luvun alkupuolelle, Ruotsissa loppupuolelle.
Suurimpia muutokset olivat toimihenkilöiden keskuudessa, joi-
den kehitystä työntekijät seurasivat jokseenkin maltillisemmin
perästä.
2000-lukua tarkasteltaessa on varsin hankalaa muodostaa
täysin selvää kuvaa kehityksen tämänhetkisestä suunnasta. Liit-
to-/toimialatason palkkamalleihin luokiteltavien sopimusten
kattavuus on kääntynyt hienoiseen kasvuun, minkä perusteel-
la voitaisiin jopa puhua palkkaneuvottelujen asteittaisesta uu-
delleenkeskittymisestä. Toisaalta myös kaikkein hajautetuim-
pien palkkamallien kattavuus näyttää viime vuosina jatkaneen
kasvuaan. Ongelman selvän suunnan havaitsemiselle muodos-
tavat erilaiset paikallisen sopimisen mahdollistavat ”välitason”
mallit, joiden sisällä muutoksia on palkansaajaryhmästä riippu-
en voinut tapahtua eriäviin suuntiin ja joiden sisäistä kehitystä
kuvaavaa yksityiskohtaisempaa analyysia ei ole ollut saatavillani.
Joka tapauksessa yleisvaikutelma on, että muutokset ovat 2000-
luvulla olleet molemmissa maissa 1980- ja 1990-luvuilla nähtyä
vähäisempiä.
Kuviot 1 ja 2 esittävät paikallisen sopimisen yleisyyttä Ruot-
sissa ja Tanskassa. Kuviot koskevat vuotta 2004, ja ne perustuvat
Ruotsissa Medlingsinstitutetin ja Tanskassa Dansk Arbejdsgi-
verforeningin arvioihin. Kuvioista nähdään, että Ruotsissa arvi-
olta yli 70 prosenttia ja Tanskassa yli 80 prosenttia palkansaa-
jista kuuluu sellaisten palkkasopimusten piirin, jotka sisältävät
mahdollisuuden sopia ainakin osan kollektiivisesta palkankoro-
tuserästä paikallisesti.
Keskityksestä hajautettuun koordinaatioon
Sekä Ruotsin että Tanskan palkanmuodostuksessa viime vuo-
sikymmeninä tapahtunutta institutionaalista muovautumista
kuvataan tyypillisesti muutoksena keskusjärjestötason palkka-
neuvotteluista kohti hajautettuja ja koordinoituja neuvottelui-
ta. Koordinaatio on tarkoittanut ennen kaikkea työmarkkina-
keskusjärjestöjen ja liittojen roolien muuttumista tosiasiallisen
Kuvio 1. Eri palkankorotusmallien kattavuus Ruotsissa (vuosi 2004).
Lähteet: Svenskt Näringsliv ja Medlingsinstitutet.
31 %
40 %
29 %
1. Paikallinen
2. Paikallisen sopimi-sen mahdollistava
3. Liittotaso
Osuus palkansaajista, %
Lähde: Dansk Arbejdsgiverforening.
Kuvio 2. Eri palkankorotusmallien yleisyys Tanskassa (vuosi 2004).
22 %
62 %
16 %
Osuus palkansaajista, %
1. Ei-kiinnitetty(≈ yksilötaso)
2. Paikallisen sopimi-sen mahdollistava
3. Toimialataso
neuvottelijan asemasta kohti palkkaneuvotteluja raamitta-
van, avustavan ja ohjeistavan koordinaattorin roolia.
Koordinaatio on merkinnyt myös muutoksia siihen, miten
mahdollisista työmarkkinakonfl ikteista pyritään sopimaan
16 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
ja miten niiden syntymistä pyritään eh-
käisemään. Tanskassa esimerkiksi työ-
taistelutoimien mahdollisuutta ei ole
hajautettu, jolloin ne on koordinoitava
ja/tai hyväksytettävä keskustason kaut-
ta. Ruotsissa eri työnantaja- ja palkan-
saajajärjestöjen laatimat yhteistyösopi-
mukset ovat pyrkineet luomaan uusia
välineitä konfl iktien ennaltaehkäisyyn ja
sovitteluun.
Koordinaatioajattelu näkyy myös sii-
nä, millaisen roolin valtio on ottanut
suhteessa kollektiivisiin palkkaneu-
votteluihin ja miten palkankorotusten
määrittelyssä pyritään entistä ”insti-
tutionalisoituneemmin” korostamaan
nk. kansallista näkökulmaa. Ruotsissa
tällaista ajattelua kuvastaa erityisesti
vuonna 2000 perustettu valtiollinen so-
vittelujärjestö Medlingsinstitutet, joka
selvästi markkinoi itseään kansallisen
kilpailukyvyn ja hyvän palkanmuodos-
tuksen näkökulmaa palkkaneuvotte-
luihin tuovana, aktiivisena, mutta riip-
pumattomana asiantuntijaelimenä.
Vastaavaan tapaan myös Tanskalla on
valtiolliset instituutionsa esittämässä
näkemyksiään palkankorotusten ”sopi-
vasta ja kestävästä tasosta” ennen kol-
lektiivisten palkkaneuvottelukierrosten
käynnistymistä.
Mitä tapahtui palkkaeroille?
Sekä Ruotsissa että Tanskassa kokonais-
palkkaerot ovat jonkin verran kasvaneet
neuvottelujen hajautuessa 80-luvulta
lähtien. OECD:n maakohtaisia palkka-
eroja kuvaavan tilaston mukaan hajon-
ta palkoissa on kasvanut suhteellisesti
voimakkaammin Tanskassa, jossa myös
neuvottelujen hajautumisen nähdään
yleisesti tapahtuneen Ruotsia perusteel-
lisemmin (kuvio 3).
Missä määrin kasvaneet palkkaerot
heijastavat neuvotteluinstituutioissa ta-
pahtuneiden muutosten vaikutusta yk-
sittäisten palkansaajien neuvotteluase-
maan? Kysymykseen vastaaminen ei ole
ensinnäkään helppoa, sillä monta muu-
takin tekijää voidaan perustellusti esit-
tää palkkaerojen kasvun ”perimmäisek-
si syyksi”.
Vaihtoehtoisiksi tai täydentäviksi seli-
tyksiksi palkkaerojen kasvulle on esitet-
ty mm. maiden voimakkaampaa integ-
roitumista kansainväliseen talouteen ja
yritysten kilpailuolosuhteissa tapahtu-
neita muutoksia, korkeasti koulutettuja
tai vastaavia ryhmiä suosinutta teknolo-
gista kehitystä ja yksilöiden erilaistumis-
ta osaamisominaisuuksiensa suhteen
lähinnä monipuolistuneen koulutustar-
jonnan myötä. Myös johtamiskulttuu-
rissa tapahtuneita muutoksia (esim. tu-
lospalkkauksen yleistymistä) voidaan
esittää yhdeksi selitystekijäksi.
On houkuttelevaa pohtia palkka-
neuvottelujen hajautumisen vaikutus-
ta palkkaeroihin ottamalla tarkasteluun
mukaan Suomi, joka (edellä lueteltui-
hin selitystekijöihin viitaten) on käynyt
viime vuosikymmeninä läpi Ruotsiin ja
Tanskaan verrattavia taloudellisia muu-
toksia ja joka talouden peruspiirteiltään
on verrattavissa näihin maihin, mutta
jossa ei samanaikaisesti ole tapahtunut
näihin verrattavaa palkkaneuvottelujen
institutionaalista hajautumista.
Vaikka yhtenäistä ja vertailukelpoista
kuvaa palkkaerojen kehittymisestä tar-
kastelemallani aikavälillä onkin vaikea
muodostaa, on kuitenkin olemassa vah-
voja viitteitä siitä, että kokonaispalkka-
eroissa Suomessa viime vuosikymmeni-
nä tapahtuneet muutokset ovat olleet
Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna vähäi-
siä3. Tätä saatetaan pitää tukena näke-
mykselle, jonka mukaan palkkaneuvot-
teluissa tapahtuneet institutionaaliset
muutokset olivat ratkaiseva syy palkka-
3 Ks. esimerkiksi Asplund (1995), Piekkola (2005), European Commission (2005) sekä Cholezas ja Tsakloglou (2007).
Lähde: OECD Employment Data. Kuvaajat on muodostettu ylimpään kymmenykseen (9. desiili) ja alimpaan kymmenykseen (1. desiili) kuuluvien kokoaikaisten palkansaajien palkkaindeksien suhdeluvuista. Suomen ja Ruotsin aineisto perustuu vuoden aikana ansaittuihin bruttopalkkoi-hin, Tanskan aineisto vuoden aikana tehtyä työtuntia kohden laskettuihin bruttopalkkoihin. Ti-lastosta puuttuvat tiedot on määritelty interpoloimalla (Suomen kohdalla vuodet 1981–1982 ja 1984–1985, Tanskan kohdalla vuodet 1991–1995).
1,5
1,7
1,9
2,1
2,3
2,5
2,7
2,9
1980
1981
1982
1983
1984
1985
1986
1987
1988
1989
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
Tanska
Suomi
Ruotsi
Kuvio 3. Palkkaerojen kehittyminen Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa.
17TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
erojen kasvuun Ruotsissa ja Tanskassa.
Edelleen tukena näkemykselle saatetaan
pitää sitä, että suurimmat muutokset
palkkaeroissa sijoittuvat sekä Ruotsissa
että Tanskassa ajankohtiin, joihin sijoit-
tuvat myös merkittävimmät murrokset
työmarkkinainstituutioissa – näin aina-
kin karkeasti katsoen.
Toisaalta Suomessa palkkaerot näyt-
tävät olleen 1980-luvun alussa jo entuu-
destaan melko selvästi Ruotsia ja Tans-
kaa suurempia ja pysyneenkin sellaisina
varsin pitkään. OECD:n tietojen mukaan
Tanskassa palkkaerot kasvoivat Suomen
palkkaeroja suuremmiksi 1990-luvun al-
kupuolella. Ruotsissa palkkaerot olivat
samaisen tietolähteen mukaan taas py-
syneet vielä 2000-luvun alussa hieman
Suomea pienempinä. Dramaattisemman
kuvan tilanteesta tarjoaa Cholezasin ja
Tsaklogloun (2007) tutkimus, jossa mai-
den väliset vertailut pohjautuvat tehtyä
työtuntia kohden määritettyihin palk-
koihin. Tutkimuksen mukaan Suomes-
sa palkkaerot olivat 2000-luvun alussa
Vuonna 1992 Ruotsin työnantajienkeskusjärjestö lakkautti neuvottelu-
osastonsa.
selvästi Ruotsia ja ehkä yllättäen myös
Tanskaa suurempia4.
Kuitenkin kahden keskeisen palk-
kaerojen ulottuvuuden osalta kehitys
4 Artikkelissa vertailu Suomi-Ruotsi ja vertailu Suomi-Tanska perustuvat kuitenkin erityyppisiin tilastoaineistoihin.
Topias Leino korostaa, että vaikka palkkaerot ovatkin kasvaneet Ruotsissa ja Tanskassa neuvottelujen hajautumisen käynnistyttyä 1980-luvulla, on hyvin vaikeaa erottaa täsmällisesti institutionaalisten muutosten vaikutusta palkkaeroihin muista mahdollisista selitystekijöistä.
18 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
näyttäisi noudattaneen varsin saman-
kaltaista kaavaa viime vuosikymmeninä
niin Tanskassa, Ruotsissa kuin Suomessa-
kin. Ensinnäkin näyttää siltä, että palkka-
erot ovat kasvaneet Ruotsissa, Tanskassa
ja Suomessa ennen kaikkea toimipaik-
kojen välillä samalla, kun toimipaikko-
jen sisäiset palkkaerot ovat pysyneet lä-
hes muuttumattomina tai jonkin verran
laskeneet. Yksilön palkkatasoa ennus-
taa siten aiempaa paremmin se, missä
nimenomaisessa yrityksessä hän sattuu
työskentelemään5. Tämä on mahdolli-
sesti seurausta yritysten muuttumisesta
entistä homogeenisemmiksi niissä työs-
kentelevien työntekijöiden ominaisuuk-
sien suhteen. Tälle mahdollinen selitys
taas on yritysten tuotannollinen erikois-
tuminen vastauksena lisääntyneeseen
kansainvälisen kilpailuun.
Toiseksi palkkahajonta näyttää kas-
vaneen ennen kaikkea palkkajakau-
man yläpäähän sijoittuvilla palkan-
saajilla, karkeasti sanoen korkeasti
koulutetuilla toimihenkilöillä. Työnte-
kijöiden väliset palkkaerot näyttäisi-
vät viime vuosina sen sijaan pysyneen
suhteellisen muuttumattomina tai jo-
pa hieman pienentyneen. Tämä ha-
vainto voidaan tulkita useamman kuin
yhden selityksen tueksi. Koska hajaute-
tummat palkkamallit ovat yleisempiä
nimenomaan ylemmissä palkkaluo-
kissa, tulee ensimmäisenä selityksenä
luonnollisesti mieleen näiden palkka-
5 Vartiainen ja Uusitalo (2007) tarkastelevat palk-karakenteen kehittymistä suomalaisessa teolli-suudessa ja toteavat palkoista tulleen 90-luvulla entistä yrityskohtaisempia.
mallien (siis instituutioiden) vaikutus.
Toisaalta selitys palkkojen kasvanee-
seen hajontaan korkeasti koulutetuis-
sa palkansaajaryhmissä voi myös piillä
näille palkansaajaryhmille tarjottavan
työn luonteessa. Voi olla niin, että kor-
keasti koulutetulle väestölle tarjotta-
vat työtehtävät korostavat selvemmin
esimerkiksi sellaisia monisyisiä yksi-
löllisiä ominaispiirteitä kuin vaikkapa
persoonallisuus tai vuorovaikutustai-
dot. Tällaisia yksilöllisiä eroja korosta-
vien työtehtävien osuuden kasvu (ja
suorittavamman työn osuuden las-
ku) voi aiheuttaa kasvupainetta myös
palkkaeroihin, jolloin edellä esitetyistä
selityksistä esimerkiksi yksilöiden eri-
laistuminen osaamisominaisuuksien
suhteen kuulostaa uskottavalta.
Neuvotteluinstituutioissa tapahtu-
neiden muutosten täsmällistä vaikutus-
ta palkkaeroihin suhteessa muihin seli-
tyksiin on siis selvästikin hyvin vaikeaa
määrittää. Toisaalta yksittäisen selityksen
kovin ehdoton erottaminen muista seli-
tystekijöistä ei kokonaisuuden ymmär-
tämiseksi ehkä olekaan mielekästä. Ero-
avaisuudet ja yhteneväisyydet kolmen
käsittelemäni maan palkkarakenteen
kehittymisessä viime vuosikymmeninä
kertovat joka tapauksessa mielenkiintoi-
sella tavalla siitä, miten Suomen tie ny-
kytilanteeseen on eronnut Tanskan ja
Ruotsin kulkemista teistä. Näyttää siltä,
että Ruotsi ja Tanska olisivat palkkaero-
jen suhteen viime vuosikymmeninä pa-
remminkin lähestyneet ”Suomen mallia”
kuin että kulku olisi tapahtunut toisin-
päin.■
KIRJALLISUUS
Asplund, R. (1995), Palkkaerot Suomessa ja muissa maissa, Kansantaloudellinen ai-kakauskirja, 91, 525–536.
Cholezas, I. & Tsakloglou, P. (2007), Earnings Inequality in Europe: Structure and Patterns of Inter-Temporal Changes, University of Bonn, IZA Discussion Paper No. 2636.
Erixon, L. (2000), A Swedish Economic Policy – The Theory, Application and Validity of the Rehn-Meidner Model, julkaisematon käsikirjoitus, versio “October 5, 2000”.
European Commission (2005), Employment in Europe 2005 – Recent Trends and Prospects, Luxembourg: Offi ce for Offi cial Publications of the European Communities.
Leino, T. (2007), Katsaus ruotsalaiseen ja tanskalaiseen palkanmuodostukseen – tarkastelussa palkanmuodostuksen mal-lit, palkkaerot ja näitä selittävät tekijät, SAK, Tutkimustieto 5/2007.
Piekkola, H. (2005), From Creative Destruction to Human Capital Growth: Wage Dispersion Effects in Finland, ETLA Discussion Papers No. 822.
Vartiainen, J. & Uusitalo, R. (2007), Finland: Firm Factors in Wages and Wage Changes, julkaisematon käsikirjoitus, versio “June 7, 2007”.
Näyttää siltä, että Ruotsissa ja Tanskassa tapahtui palkkaerojen kasvua sopimisen siirryttyä kohti paikallistasoa.
19TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
kirjat
Tarkasteltavana on kirja, jossa arvioidaan pohjoismaisen
mallin haasteita globalisaation, väestön ikääntymisen
ja tuotannollisen murroksen pyörteissä. Kyseessä on
merkittävä puheenvuoro ja toivoa sopii, että se havahdut-
taa suomalaiset havaitsemaan haasteet, mutta myös poh-
joismaisen mallin kiistattomat vahvuudet.
Kirja alkaa pohjoismaisen mallin luonteen pohdinnalla ja
selityksellä, miksi se on vastoin monia odotuksia toiminut
erinomaisesti. Tämän jälkeen esitetään haasteista keskeiset:
väestön ikääntyminen ja siitä seuraava hyvinvointipalvelui-
den kysynnän kasvu. Seuraavaksi tarkastellaan työmark-
kinoiden toimintaa sekä työpanoksen riittävän kokonais-
tarjonnan että palkan määräytymisen joustavuustarpeen
näkökulmasta ja pohditaan taloudellisten kannustimien
näkökulmasta julkisen sektorin soveliasta kokoa. Lopuksi
kirjoittajat antavat politiikkasuosituksensa pohjoismaisen
mallin keskeisten tekijöiden uudistussuunnasta.
Yleisellä tasolla voidaan todeta, että (i) demografi nen
kehitys vaatii toimia etuusriippuvuuksien vähentämises-
sä ja työllisyysasteen nostamista, (ii) lähestyvät menopai-
neet vaativat hyvinvointivaltion perustehtävien uudelleen-
määrittelyä niin julkisen vastuun kuin palvelutuotannon
tehokkuuden osalta ja (iii) yhteiskunnan on ylläpidettävä
korkeaa tavoitetasoa nuorten inhimilliseen pääomaan ja
taitoihin kohdistuvien investointien osalta. Kaikki nämä ta-
voitteet ovat yleisesti hyväksyttävissä, mutta kirjassa esitet-
tyjen yksityiskohtaisten suositusten toivoisin toimivan pi-
kemminkin talouspoliittisen keskustelun virikkeinä kuin
arvovaltaisen raadin lopullisena totuutena tulevaisuuden
toimenpiteistä.
Torben M. Andersen, Bengt Holmström, Seppo Honkapohja, Sixten Korkman, Hans Tson Söderström ja Juhana Vartianen: The Nordic Model: Embracing Globalization and Sharing Risks.ETLA B232. Helsinki: Taloustieto, 165 s.
Hannu Tanninen
Professori mvs.
Kuopion yliopisto
Yksi syy politiikkasuositusten haastamiseen on mieles-
täni se, että kirjan näkökulma pohjoismaiseen malliin on
sittenkin yksipuolinen. Kirjoittajien ilmeinen vahvuus on
työmarkkinajärjestelmän ja kannustinmekanismien vah-
va osaaminen. En voi olla ihailematta luvun 8 analyysiä
markkinoiden toiminnan perusteista kannustinkirjallisuu-
den näkökulmasta. Toisaalta yhtä valitettavaa on modernin
julkistalouden näkökulman puuttuminen samaisesta ky-
symyksestä. Tämän tietämyksen osalta Pohjoismassa olisi
ollut useita eturivin tutkijoita tarjolla vahvistamaan ”kirjoit-
tajien unelmajoukkuetta”.
Kirjassa nostetaan palkka ja erityisesti joustava palk-
kausjärjestelmä kannustinkeskustelun keskiöön. Mielestä-
ni tämä on ongelmallista kahdesta näkökulmasta. Epätäy-
dellisen kilpailun vallitessa syntyy mahdollisuus etuuksien
kalasteluun (rent-seeking). Perinteisesti olemme olleet huo-
lestuneita ammattiliittojen kyvystä kalastella jäsenilleen
osa tästä epätäydellisen kilpailun tuomasta jakovarasta.
Pohjoismaisen työmarkkinajärjestelmän vahvuutena voi-
daan pitää sitä, että se luo laajemman poliittisen vaihdan-
nan puitteissa kannustimen maltillistaa palkkavaatimuksia,
jolloin Nokian kaltaisten korkean tuottavuuden alojen työ-
voimakustannustasoa voidaan pitää edullisena.
Kirjassa korostetaan tarvetta yritysten keskeisen henkilös-
tön palkitsemiseen. Huomiotta kuitenkin jää se tosiasia, et-
tä työn tuottavuuden kasvun hedelmistä yhä suuremman
osan ovat vieneet yritysten ylin johto ja osakkeenomistajat.
Väittäisin, että tällaisen palkitsemisen vaikutuksia pohjois-
maisen mallin toimivuuden edellyttämään näkemykseen oi-
keudenmukaisesta tulonjaosta ei taloustieteessä vielä täysin
ymmärretä. Ehkä on myös niin, että pohjoismaisessa mallis-
sa tulonjaon tasaisuutta korostavat arvoasetelmat ovat ruo-
honjuuritasolla toistaiseksi rajoittaneet yksilöllinen palk-
kausjärjestelmän palkkaeroja kasvattavaa luonnetta. Kuinka
pitkään tällaiset arvot voivat säilyä, jos myös Pohjoismaissa
talouden eliitin irtiotto muusta väestöstä jatkuu?■
20 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Jani Heikkinen
Projektipäällikkö
Tilastokeskus
Sami Hautakangas
Yliaktuaari
Tilastokeskus
Tilastokeskuksessa on kehitetty valtion, kuntien ja kunta-yhtymien palvelutuotannon tuottavuuden muutoksen mittareita. Tuoreet laskelmat osoittavat, että se on jäänyt viime vuosina jälkeen koko kansantalouden tuottavuuden noususta.
Tuottavuus-kehitys julkisten palveluiden tuotannossa
Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa tuotetaan paljon erilaisia julkisia
palveluja, joilla turvataan oikeuksia, aikaansaadaan turvallisuutta, edistetään
terveyttä ja tuetaan uuden oppimista koulutuksen ja tutkimuksen avulla. Jul-
kisen sektorin toiminta vaikuttaa merkittävästi koko Suomen talouden tunnuslu-
kuihin, sillä sen osuus kansantaloudesta on lähes 20 prosenttia.
Julkisen sektorin tuottavuuden mittaaminen on tärkeää koko talouden kehi-
tyksen seuraamisen kannalta. Tilastoinnissa on tavoitteena seurata kansantalou-
den tilinpidon periaatteita ja määrityksiä1.
1 Ks. tarkemmin Hautakangas ym. (2007).
21TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Valtion tuottavuustilastointi perustuu
vuosittaiseen tiedonkeruuseen. Tilasto
kuvaa valtion tilivirastojen ja laitosten
tuotosten ja panosten määrämuutok-
sia sekä näistä laskettuja työn tuotta-
vuuden ja kokonaistuottavuuden muu-
toksia. Työn tuottavuus kuvaa tuotoksen
volyymin muutosta suhteessa työpanos-
ten volyymin muutokseen ja kokonais-
tuottavuus tuotoksen volyymin muutos-
ta suhteessa kaikkien tuotantopanosten
volyymin muutokseen. Tilasto ei sisällä
valtion liikelaitoksia, valtion omistamia
yrityksiä, rahastoja eikä valtionapuyhdis-
tyksiä.
Kuntien ja kuntayhtymien tuotta-
vuustilastointi koskee koulutus-, sosi-
aali- ja terveydenhuoltopalveluja. Tilas-
to laaditaan suoraan kansantalouden
tilinpidon tiedoista. Laskennassa käyte-
tään paikallishallinnon markkinattoman
tuotoksen volyymi-indikaattoreina tuo-
tettujen palvelujen määrien muutoksia
eri palveluluokissa, joiden oletetaan ku-
vaavan tuotettujen palvelujen volyymin
muutosta.
Julkisten palveluiden tuottavuus-tilastoinnin periaatteita
Julkisten palveluiden tuottavuuden mittauksen erityispiirteitä
Tuottavuus on määritelmällisesti tuo-
toksen ja panoksen välinen suhde. Mi-
tattaessa tuottavuutta on tärkeää tehdä
rajaus, mitä tuottavuus- ja tuotoskäsit-
teeseen sisällytetään. Tilastokeskuksen
julkisen sektorin tuottavuustilastointi ei
arvioi julkisten palveluiden saatavuutta,
22 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
kohdistumista, tarpeellisuutta tai oikeellisuutta, vaan julkiset
turhakkeet tulee mitattua siinä missä hyödykkeetkin –kaikki
tuotoksethan tuotetaan ja kulutetaan tilinpidon periaatteiden
mukaisesti. Tämä pätee yhtä hyvin kaikkien muidenkin sekto-
reiden tuotantoon.
Tuottavuustarkastelussa eri tuotokset ja panokset yhdiste-
tään kokonaistuotokseksi ja -panoksiksi arvopainoilla. Markki-
natuotannossa tuotoksen arvopainoina ovat hintojen perus-
teella saadut perushintaiset arvot, kun taas julkisen sektorin
markkinattomassa tuotoksessa ja panoskäytössä arvopainoina
ovat kustannuspainot. Oletuksena on, että julkinen palvelun-
tuottaja tuottaa palvelut voitotta.
Kritiikissään Hjerppe ja Virén (2000) ehdottivat julkisen
sektorin tuotosten painottamista arvopainoilla, joissa ote-
taan huomioon palvelujen käyttäjien saama hyöty, kuten
markkinahintoihinkin oletetaan sisältyvän. Tähän ei ole ryh-
dytty, sillä kansantalouden tilinpitojärjestelmässä tavaroiden
ja palvelujen taloustoimia vastaa aina jokin todellinen siir-
tynyt rahamäärä toimijoiden välillä. Markkinapalveluissa ra-
hamäärä sovitaan ja maksetaan tuottajan ja käyttäjän välillä
palvelutapahtuman yhteydessä, mutta julkisessa palvelussa
vastaavat siirtymät havaitaan verotuksessa. Palvelun käyttä-
jän maksama arvo on ”ajatuksellisesti” se, mitä hän on vero-
tuksessa siitä joutunut maksamaan, ja kaikki maksavat julki-
sista palveluista eri hinnan, riippuen tuloistaan ja palveluiden
käytöstä.
Painotus kustannuksilla aiheuttaa sen, että kehitetty uusi pal-
velu ei julkisella sektorilla paranna tuottavuutta heti ensimmäi-
senä vuonna vaan nostaa tuotosta panosta vastaavan määrän.
Tuottavuus tilastoissa kohenee vain silloin, jos palveluita pys-
tytään tuottamaan pienemmällä panosmäärällä kahden tar-
kasteluhetken välillä. Tosin on todettava, että uusien palvelu-
Tuottavuuden nostamisen vaihtoehdot.
Tuottavuus nousee, jos tuotos kasvaa panoksia nopeam-
min tai tuotos pienenee panoksia hitaammin. Resurssioh-
jauksen näkökulma painottaa panosten kasvun hallintaa
ja tuotosnäkökulma taas tuotosten määrään vaikuttamis-
ta. Kun Δ:lla merkitään muutosta, niin
ΔTuottavuus (+) =
ΔTuotos (-) ΔTuotos (+) ΔTuotos (++)_________ tai _________ tai _________
ΔPanos (- -) ΔPanos (-) ΔPanos (+)
jen määrä on vuosittain pieni, ja ne tulevat tilastointiin mukaan
luokitusmuutoksissa. Kustannuspainot ovatkin tällä hetkellä ai-
noa tapa yhdistää eri julkiset palvelut kansantalouden tilinpi-
don kehikossa2.
Tuotosindikaattorit ja laatu tuotoksen osana
Tilastokeskuksen tilastojen markkinattomien palvelujen tuo-
tosmittaus perustuu Euroopan tilastoviraston ohjeistukseen
(European Communities 2001), jonka mukaan kiinteähintaisen
tuotoksen mittaamista volyymi-indikaattoreilla pidetään par-
haimpana vaihtoehtona kansantalouden tilinpidon näkökul-
masta niin yksilöllisille kuin kollektiivipalveluillekin3. Tuotoksen
volyymin ja tuottavuuden tarkastelusta rajautuvat pois niin jul-
kisen toiminnan tarpeellisuuden kuin vaikutustenkin arvioin-
ti. Tällä menetelmällä mitattu tuotoksen volyymi ja tuottavuus
vastaavat mahdollisimman suurelta osin markkinatuotoksen
volyymin ja tuottavuuden tarkastelua ja ovat yhdistettävissä
vertailukelpoisesti kansantalouden tilinpitojärjestelmässä.
Käytetyn mittaamismenetelmän vahvuus perustuu lukuis-
ten tuotosindikaattoreiden käyttöön. Muun markkinattoman
tuotoksen volyymia mitataan pakollisessa sosiaalivakuuttami-
sessa noin 40, koulutuspalveluissa noin 60, terveydenhuolto-
palveluissa noin 550 ja sosiaalipalveluissa noin 20 indikaatto-
rilla (taulukko 1). Valtionhallinnon kollektiivisia markkinattomia
palveluita mitataan yli 3 000 suoriteindikaattorilla. Taulukko 1
kertoo vain keskeiset indikaattorit, ja siitä voi havaita periaat-
teet, joilla tuotosta on pyritty ja kyetty luokittelemaan eri pal-
veluihin.
Tuotoksen laatu on jatkuvan keskustelun aihe julkisen sekto-
rin tuottavuutta mitattaessa. Markkinatuotannossa hyödykkei-
den hintojen oletetaan heijastavan laatua, mutta julkisen pal-
velun laadun muutokset täytyy havaita muilla keinoilla. Laadun
käsite Tilastokeskuksen tilastoissa on rajattu koskemaan vain
osaa laaduksi ymmärrettyjä ominaisuuksia. Kuviosta 1 näh-
dään, että laatuna voidaan käsittää useaa eri asiaa riippuen nä-
kökulmasta.
Tuotoksen kohdalla tulisi kuitenkin ottaa huomioon vain
tuotokseen liittyvät laatuominaisuudet. Kuluttajan, panosten
tai tarpeisiin vastaamiseen liittyvät laatuominaisuudet eivät
ole osa tilastoitua tuotoksen laatukäsitettä, vaan tuotoksen laa-
tu on tuotokseen liittyvä määrällinen ominaisuus.
2 Ks. keskustelua esim. artikkelissa Aulin-Ahmavaara ja Kokkinen (2001).
3 Yksilöllisen palvelun kuluttajat ovat yksilöitävissä, tällaisia palveluita ovat esim. koulutus- ja terveyspalvelut. Kollektiivipalveluiksi luokitellaan mm. maanpuolustus ja poliisi, niiden tuottamat palvelut kohdistuvat koko väes-töön.
23TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Taulukko 1. Esimerkkejä markkinattomien palveluiden volyymi-indikaattoreista Tilastokeskuksen tuottavuustilastoinnissa.
Valtionhallinto Paikallishallinto (kunnat ja kunta-yhtymät)
Tietojen lähde
KoulutusPeruskoulutus
Esiopetus oppilaiden lukumäärä, (vammais-opetus erikseen)
Opetushallitus
Perusopetus oppilaiden lukumäärä (vammais-opetus ikäluokittain)
oppilaiden lukumäärä, (erityis- ja vammaisopetus erikseen)
Opetushallitus
Toisen asteen koulutus
Ammatillinen koulutus oppilaiden lukumäärä (vammais-opetus)
oppilaiden lukumäärä koulutus-aloittain
Opetushallitus
Lukiot oppilaiden lukumäärä (kielikou-lut)
oppilaiden lukumäärä, (aikuislu-kiokoulutus erikseen)
Opetushallitus
Kolmannen asteen koulutus
Ammattikorkeakoulut opintopisteet koulutusaloittain Oppilaitostilastot, Tilastokeskus
Yliopisto-opetus perustutkinto-opiskelijoiden opintopisteet koulutusaloittain
Opetushallitus
jatko-opiskelijoiden lukumäärä Opetushallitus
julkaisujen lukumäärä Opetushallitus
Kansalaisopistot oppilaiden lukumäärä Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilastokeskus
TerveydenhoitopalvelutSairaalapalvelut (erikoissairaan-hoito)
hoitopäivät (mielisairaalat) DRG-hoitoepisodit Stakes
Lääkäripalvelut (perusterveyden-huolto pl. hammashuolto)
käyntien lukumäärä hoitoluokit-tain; RUG-painotetut hoitopäivät
Stakes; Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilasto-keskus
Hammashuolto käyntien lukumäärä käyntitarkoi-tuksittain
Stakes
SosiaalipalvelutMajoituksen sisältävät sosiaali-palvelut
Lasten ja nuorten laitoshuolto hoitopäivät (koulukodit) asumisvuorokaudet Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilastokeskus
Vanhusten laitoshuolto RUG-painotetut asumisvuoro-kaudet
Stakes; Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilasto-keskus
Vammaisten laitoshuolto asumisvuorokaudet Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilastokeskus
Sosiaaliset avopalvelut
Lasten päivähoito hoitopäivät Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilastokeskus
Perhepäivähoito hoitopäivät Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilastokeskus
Esiopetus oppilaiden lukumäärä Opetushallitus
Suojatyö ja kehitysvammatoi-minta
asiakkaiden lukumäärä Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilastokeskus
Kotipalvelut käyntien lukumäärä Stakes
Muut vanhusten ja vammaisten palvelut (sis. erilaisia asumispal-veluita)
asiakkaiden lukumäärä; hoitopäi-vien lukumäärä
Stakes; Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto, Tilasto-keskus
Muu julkinen hallinto luvat, päätökset, oikeustoimet, tarkastukset jne… (indikaattorei-ta >3 000)
Valtion tuottavuustilastointi
24 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Tuotosten laadun muutos voidaan ti-
lastoinnin näkökulmasta jakaa kahteen
komponenttiin: rakenteelliseen ja sisäi-
seen laadun muutokseen. Rakenteel-
linen muutos tarkoittaa tapausta, jos-
sa tuottajan kokonaistarjonta muuttuu,
mutta eri määrän erityyppisissä tuo-
toksissa. Tällainen rakenteellinen laa-
dun muutos voidaan mitata tuotoksen
volyymin muutoksena luokittelemal-
la tuotteet ja palvelut mahdollisimman
homogeenisiin suoriteryhmiin ja pai-
nottamalla ne kustannusosuuksillaan.
Rakenteellinen muutos kuvaa siis tuot-
tajan tuotannon määrän vaihtumista
laatuluokasta toiseen. Esimerkiksi jos
hammashuollon käyntien kokonais-
määrä pysyy samana, mutta hammas-
lääkärikäyntien osuus kasvaa ja ham-
mashoitajakäyntien määrä laskee, on
kyseessä rakenteellinen muutos. Tämä
saadaan havaittua, kun hammashuol-
lon tuotosta tarkastellaan luokittele-
malla se eriasteisiin käyntityyppeihin
hammaslääkäri-, hammashoitaja- ja
suuhygienistikäynteihin. Esimerkkita-
pauksessa tuotoksen volyymi kasvaa,
koska hammaslääkärikäynnin kustan-
nukset ovat suuremmat kuin hammas-
hoitajakäynnissä.
Toisena esimerkkinä on erikoissai-
raanhoito, jossa tuotoksena käytetään
hoitoepisodien määrä ja kulutietoja
DRG -luokituksen (NordDRG)4 mukaan.
4 Nordic Centre for Classifications in Health Care (2007).
NordDRG määräytyy hoitojakson diag-
noosien ja toimenpiteiden perusteella.
Suomessa luokitusta hallinnoi Suomen
kuntaliiton ja FCG Finnish Consulting
Group Oy:n DRG-keskus5. Luokituksen
avulla hoitotapahtumista muodostetaan
omat keskimääräisillä kustannuksillaan
painotettavat suoriteluokat. Luokituk-
sessa mitataan siis tarjotun (ja käytetyn)
palvelun määrää luokiteltuna homogee-
nisiin palveluluokkiin, mikä vastaa volyy-
mimittaukselle kansantalouden tilinpi-
don puitteissa asetettuja ehtoja.
Tuotosten painotuksen välttämättö-
myys erikoissairaanhoidossa on näky-
vissä kuviossa 2. Huomiota herättää, että
painottamattomien episodien volyymi
on pysynyt lähes samana vuosien 2002
ja 2006 välillä, mutta painotettujen epi-
sodien volyymi on kasvanut yli kymme-
nen prosenttia neljässä vuodessa. Tul-
kinta tälle tilanteelle on, että hoidot ovat
muuttuneet yhä vaativammiksi (ja kal-
liimmiksi). Syynä tähän voi olla se, että
sairaudet ovat keskimäärin vaikeampia
tai annetut hoitoepisodit ovat keskimää-
rin laadukkaampia, ts. samaa sairautta
5 http://norddrg.kuntaliitto.fi/
Kuvio 1. Tuloksellisuuskehikko, kokonaislaadun ja tuloksellisuuden osa-alueet (Tilastokeskus 1999).
TarpeetTavoitteet
PanoksetInput
TuotantoProduction
TuotosOutput
TulosOutcome
Tuotannon-tekijät
Kapasiteetti Suoritteet VaikutuksetHyödyt
Panosten laatu Tuotannon laatuJärjestelmän laatu
Tuotoksen laatu
Tarpeisiin vastaaminen
Laadun osatekijät
Kustan-nukset
TaloudellisuusTuottavuus
Reaaliset
vaikuttavat
Vaikuttavuus
KOKONAISLAATU
TULOKSELLISUUS
Kuvio 2. Erikoissairaanhoidon vuodeosaston painotettujen ja painottamattomien episodi-tietojen volyymin kehitys (2002=100).
90
95
100
105
110
115
2002 2003 2004 2005 2006
Painottamattomat episodit
Painotetut episodit
Lähteet: Stakes, Tilastokeskus.
25TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
hoidetaan vaativammilla hoitojaksoilla,
vaikkapa parempien hoitotulosten saa-
vuttamiseksi.
Tuotoksen sisäisen laadun muutok-
sen mittaaminen on vaikeampaa kuin
rakenteellisen laadun muutoksen mit-
taaminen. Tässä laadunmuutoksen ta-
pauksessa jonkin tuotosryhmän sisäl-
lä on olemassa laatumuutoksia, josta ei
välttämättä saada havaintoa. Myös käy-
tetty suoriteryhmittely voi olla liian kar-
kea, jolloin rakenteellista muutosta ei ha-
vaita. Ongelma on saada suoriteluokasta
tarpeeksi tietoa laatueroista ja tietoa eri
laadun aiheuttamista kuluista. Ongelma
voidaan ratkaista käyttämällä laatuker-
toimia.
Esimerkiksi perusterveydenhuollon
vuodeosastohoitoa tarkastellaan yhte-
nä tuotosryhmänä, hoitopäivinä. Hoi-
topäivistä saadaan kuitenkin havaittua
sisäisiä laadunmuutoksia Stakesin tuot-
tamien potilaiden hoidon vaativuutta
koskevien tietojen (Resource Utilization
Groups, RUG) avulla (ks. esim. Noro ym.
2005). Jos vuodeosaston hoitopäivät py-
syvät ennallaan, mutta hoidon vaatimat
resurssit lisääntyvät, kasvaa tuotoksen
volyymi (kuvio 3).
Kuvion 3 käyrissä näkyy kaksi toisis-
taan poikkeavaa kehitystä. Terveyskes-
kusten vuodeosastojen tuotoksen vo-
lyymikehitykseen ei laatukorjauksella
ole suurta vaikutusta. Tämä tarkoittaa
sitä, ettei terveyskeskusten vuodeosas-
tolla hoidettavien potilaiden keski-
määräinen hoitovaativuus ole kasva-
nut merkittävästi vuosien 2000–2006
välillä.
Vanhusten laitoshoidossa on merkittä-
vä ero laatukorjatun ja korjaamattoman
tuotoksen volyymi-indeksin välillä. Hoi-
topäivien määrä on laskenut, mutta kes-
kimääräisen potilaan hoitovaativuus on
kasvanut vuosina 2000–2006 laatukorjaa-
mattoman volyymin seitsemän prosen-
tin laskusta lähes kahdeksan prosentin
kasvuun laatukorjatussa volyymissä. Seli-
tyksenä tälle kehitykselle voi olla se, että
vanhusten palveluasumista tuetaan voi-
makkaasti ja vanhusten laitoshuollon hoi-
tovuorokausia on yhä vähemmän, mutta
samalla laitoshuoltoon tulevat ovat iäk-
Kuvio 3. Vanhusten laitoshoidon tuotoksen kehitys laatukorjattuna ja ilman korjausta 2000–2006 (2000=100).
Lähteet: Stakes, Tilastokeskus.
90
95
100
105
110
115
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006
Vanhusten laitoshuolto, hoitopäivätVanhusten laitoshuolto, hoitopäivät RUG-korjattuTerveyskeskuksen vuodeosasto, hoitopäivätTerveyskeskuksen vuodeosasto, hoitopäivät RUG-korjattu
Taulukko 2. Valtion virastojen ja laitosten tuotoksen, tuotantopanosten ja tuottavuuden kehitys 1995–2006, prosenttia edellisvuodesta.
1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006
Tuotos 3,9 4,9 4,2 4,1 -0,6 -0,9 1,5 0,8 0,5 1,1 1,0 -0,1
Työpanos -0,1 -1,7 4,2 0,8 0,9 0,2 1,2 1,0 0,3 1,2 -0,2 -0,5
Kokonaispanos 4,4 4,1 2,3 .. -1,4 -0,2 -1,3 2,3 2,7 1,2 0,0 -1,0
Työn tuottavuus 3,0 6,8 0,0 3,3 -1,5 -1,1 0,3 -0,2 0,2 -0,1 1,1 0,4
Kokonaistuotta-vuus
-0,5 0,8 1,9 .. 0,8 -0,7 2,8 -1,4 -2,1 0,0 1,0 0,9
Kattavuus <40 <40 <40 51 53 59 65 67 70 72 75 75
.. tietoa ei saatavilla valtion liikekirjanpidon muutoksen takia,* tiedot eivät täysin vertailukelpoisia edellisten vuosien kanssa,** vuoteen 2004 asti kattavuus mitattu henkilöstökuluilla ja vuodesta 2005 alkaen kokonaiskuluilla
Lähde: Valtion tuottavuustilasto 2006, Tilastokeskus.
26 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
käämpiä ja huonompikuntoisia. Tämä kehitys tulee huomioi-
duksi käyttämällä RUG-luokituksen perustuvaa laatukorjausta
vanhustenhoidossa. RUG-kertoimilla saadaan sama lopputulos
kuin silloin, jos hoitopäiviä olisi seurattu suoraan eri laatuluokis-
sa kustannukset laskettuna.
Suoriteindikaattoreiden määrää tulisi kasvattaa aina, mi-
käli laatueroista ja uusista suoritteista on saatu havaintoja.
Tilastoinnin kannalta suurimman ongelman aiheuttaa se, et-
tä kustannus- ja suoritetiedot laatuluokkineen on laadittu
eri perusteilla, eivätkä ne ole aina yhdistettävissä keskenään.
Toisaalta hallinnollista aineistoa ei välttämättä ole kerätty
siten, että tietoja voitaisiin hyödyntää tuotoksen volyymin
mittauksessa. Laatukertoimet korjaavat ongelmaa vain osit-
tain.
Tuottavuuden kehitys
Valtionhallinnon virastojen ja laitosten tuottavuuskehitys pa-
rani lievästi vuosina 2005–2006, mutta suurta hyppäystä edel-
lisiin vuosiin ei ole havaittavissa (taulukko 2). Kokonaistuotta-
vuuden muutos on ollut vuodesta 1995 alkaen vain joinakin
vuosina selvästi positiivinen (Tilastokeskus 2007a).
Tarkasteluaikana valtion palvelut ovat osittain muuttuneet
ja palveluita on tullut lisää lähes vuosittain. Toisaalta vuodesta
toiseen palveluita ei saada tuotettua juurikaan entistä tehok-
kaammin, vaikka tuotosmäärä kasvaakin. Päätökset, opintovii-
kot, tutkimukset ja muut palvelut tulevat tuotetuiksi samoilla
tai vain hieman pienemmillä panoksilla.
Kuntien ja kuntayhtymien koulutuksen sekä terveyden-
huolto- ja sosiaalipalveluiden yhteenlaskettu kokonaistuot-
tavuus laski puolisen prosenttia vuonna 2006 (taulukko 3).
Vuonna 2005 kokonaistuottavuus kasvoi jo hieman, mutta ke-
hitys ei jatkunut, sillä tuotosmäärän tasaisesta kasvusta huo-
limatta panoskäyttö kasvoi tuotosta nopeammin (Tilastokes-
kus 2008).
Kuntien ja kuntayhtymien terveydenhuoltopalveluis-
sa merkittävimpänä kehityksenä, hoitotakuun tuoman leik-
kausjonojen purun lisäksi, oli vuosina 2004 ja 2005 lisään-
tynyt liikelaitostaminen, joka näkyy tilastoissa tuotoksen ja
kokonaispanoksen kasvuna. Tuolloin mm. HUS perusti labo-
Tuottavuusmittaajina Jani Heikkinen (alh.) ja Sami Hautakangas elävät mielenkiintoisia aikoja odottaen PARAS -hankkeen ja tuottavuuden toimenpideohjelmien vaikutuksia julkisten palveluiden tuottavuus-kehitykseen.
27TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Taulukko 3. Kuntien ja kuntayhtymien tuotoksen volyymin, kokonaispanoksen volyymin ja koko-
naistuottavuuden muutos toimialoittain vuosina 2001–2006, prosenttia edeltävästä vuodesta.
2001 2002 2003 2004 2005 2006*
Koulutus Tuotos 0,3 0,7 0,1 0,0 2,2 -0,4
Kokonaispanos 1,6 1,8 1,5 0,5 1,8 -0,6
Kokonaistuottavuus -1,3 -1,1 -1,4 -0,6 0,4 0,3
Terveydenhuoltopalvelut Tuotos 0,4 0,7 1,1 4,0 4,4 0,7
Kokonaispanos 3,7 3,6 2,9 5,5 4,3 1,4
Kokonaistuottavuus -3,2 -2,8 -1,8 -1,4 0,1 -0,7
Sosiaalipalvelut Tuotos -1,7 1,0 0,2 0,1 1,8 0,8
Kokonaispanos 3,9 3,0 0,7 0,9 1,5 2,3
Lähde: Kuntien ja kuntayhtymien tuottavuustilasto 2006, Tilastokeskus.
kojen ja muiden tuotannontekijöiden hintojen
muutokset on häivytetty panoskäytöstä. Seli-
tystä pitäisi etsiä näiden tekijöiden ulkopuolel-
ta siitä, miten panoksia on yhdistetty lisätuotan-
non aikaansaamiseksi.
Valtionhallinnon, paikallishallinnon ja koko kan-
santalouden vertailussa voidaan Tilastokeskuksen
aineistoista käyttää vain kokonaistuottavuuden
kehitystä. Vertailussa näkyy selvä ero valtionhal-
linnon, paikallishallinnon ja koko kansantalou-
den tuottavuuden kehittymisessä (kuvio 4). Vuosi
Kuvio 4. Valtionhallinnon, paikallishallinnon ja koko kansantalouden kokonaistuottavuu-den kehitys vuosina 2000–2006 (2000=100).
Lähteet: Tilastokeskus.
90
95
100
105
110
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006
Valtionhallinto
Paikallishallinto
Koko kansantalous
ratoriopalveluita tarjoavan Huslabin.
Sosiaalipalveluissa suuntaus on viime
vuosina ollut se, että resursseja on siir-
retty vanhusten laitoshuollosta palvelu-
asumiseen. Koulutuspalveluissa kehitys
on ollut maltillista varsinkin tuotospuo-
lella, johon suurelta osin vaikuttaa pe-
rusopetuksen tasaisena pysyttelevä
oppilasmäärä. Kokonaistuottavuus on
kasvanut kahtena peräkkäisenä vuote-
na, joista vuonna 2006 tuotos laski en-
simmäistä kertaa millään toimialoista
tällä vuosituhannella. Vuoden 2005 kas-
vupiikki johtuu kansantalouden tilinpi-
don sektorirajauksen muutoksesta, joka
ei vaikuta tuottavuuteen, koska vaiku-
tus kohdistuu yhtälailla sekä tuotok-
seen että panokseen.
Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja
terveydenhuollossa tuotos on kasva-
nut oleellisesti, ja keskeiset laatuteki-
jät on otettu huomioon tuotoksen yh-
teenlasketussa volyymissä. Kuitenkin
tuottavuuden kehitys on ollut heikkoa,
sillä panokset ovat kasvaneet aina vä-
hintään yhtä nopeasti kuin tuotanto.
Selitykseksi ei riitä terveyspalveluiden
monipuolistuminen tai hoidettavien
henkilöiden vaatiman hoidon lisään-
tyminen, sillä ne on otettu huomioon
DRG- ja RUG -tiedoissa. Toisaalta palk-
2001 voi olla poikkeuksellinen
valtiolla, sillä vuonna 2000 val-
tionhallinnossa kokonaistuot-
tavuuden kehitys oli lähes pro-
sentin miinuksella. Hyppy on
tyypillinen tuottavuuskehityk-
sen tarkastelussa, sillä panos-
ten ja tuotosten ajoittuminen
eri vuosille on normaalia ja toi-
mialoittain tarkasteltuna vuo-
simuutokset voivat olla suuria.
Kansantalouden keskimää-
räinen tuottavuuden muutos
vuosina 2000–2006 oli noin
1,3 % vuodessa, kun taas kun-
tayhteisöillä (koulutus-, so-
siaali- ja terveyspalvelut yh-
teensä) tuottavuus heikentyi
1,4 % ja valtiolla tuottavuu-
den keskimääräinen kasvu oli
0,2 % vuodessa. Tuottavuus-
kehityksen trendin voidaan
olettaa olevan lievästi nega-
tiivista koko julkishallinnos-
sa ja koko kansantalouteen
suhteutettuna selvästi hei-
kompaa. Julkisen sektorin
kehityksestä tosin näkyy, et-
28 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
tä vuosina 2003–06 tuottavuudessa ei ole havaitta-
vissa merkittävää huonontumista tai parantumista
(kuvio 4).
Kuviosta 4 ei voida päätellä, onko valtionhallinto
tehokkaampi kuin paikallishallinto, sillä muutospro-
sentit lasketaan sektorin sisäisestä kehityksestä. Ke-
hityskulkuja vertaamalla voidaan kuitenkin todeta,
että vuosina 2001–2005 tuottavuuskehitys on ollut
samansuuntaista molemmilla sektoreilla eroten taas
vuonna 2006.■
KIRJALLISUUS
Aulin-Ahmavaara, P. & Kokkinen, A. (2001), Julkisyhtei-söjen tuotoksen määrittäminen, Kansantaloudellinen ai-kakauskirja, 97, 124– 128.
European Communities (1995), European System of Accounts 1995, Eurostat.http://circa.europa.eu/irc/dsis/nfaccount/info/data/esa95/en/titelen.htm
European Communities (2001), Hand-book on Price and Volume Measures in National Accounts, Luxembourg: Offi ce for Offi cial Publications of the European Communities.http://www.euklems.net/pub/eurostat_handbook_on_volumes_&_prices.pdf
Hautakangas, S. & Heikkinen, J. & Laine, S. & Seppänen, O. (2007), Julkisten palvelujen tuottavuuden mittaami-nen Tilastokeskuksessa, teoksessa Kangasharju, A. (toim.) (2007), Hyvinvointipalvelujen tuottavuus: Tuloksia opin-tien varrelta, VATT Julkaisuja 46, 139–154.
Hjerppe, R. & Virén, M. (2000), Tuottavuuden kasvu jul-kisessa sektorissa. Unohdettu mutta sitäkin tärkeämpi kiistakysymys, Kansantaloudellinen aikakauskirja, 96, 428–440.
Nordic Centre for Classifi cations in Health Care (2007): NordDRG Users’ Manual, Version 2007-FIN-Full-B1. http://www.nordclass.uu.se/index_e.htm
Noro, A. & Finne-Soveri H. & Björkgren, M. & Vähäkan-gas, P. (toim.) (2005), Ikääntyneiden laitoshoidon laatu ja tuottavuus. RAI-järjestelmä vertailukehittämisessä, Hel-sinki: Stakes.
OECD (2001), OECD Manual: Measuring Productivity: Measurement of Aggregate and Industry-Level Productivity Growth, Paris: OECD.
Salminen, M. (toim.) (2005), Tulosohjauksen käsikirja, Valtiovarainministeriön julkaisuja 2/2005.
Tilastokeskus (2008), Kuntien ja kuntayhtymien tuot-tavuustilasto 2006.http://tilastokeskus.fi /til/kktu/index.html
Tilastokeskus (2007a), Valtion tuottavuustilasto 2006.http://tilastokeskus.fi /til/vatt/index.html
Tilastokeskus (2007b), Tuottavuustutkimukset. http://tilastokeskus.fi /til/ttut/index.html
Tilastokeskus (1999), Julkisen toiminnan tuottavuus-tilastoinnin kehittämisprojektin loppuraportti, Helsinki: Tilastokeskus.
United Nations (1993), System of National Accounts 1993, New York: United Nations.
kirjat
Pitkäaikainen politiikan ja talouden
vaikuttaja Seppo Lindblom jatkaa
uudessa kirjassaan niiden teemo-
jen kehittelyä, joita hän käsitteli vuon-
na 2002 ilmestyneessä väitöskirjassaan
”Kansankodin tuolla puolen”. Väitöskir-
jan aiheena oli hyvinvointivaltion kriisi.
Uudessa teoksessa asetelma on sama,
mutta kriittisen analyysin kohteena
on politiikka ja erityisesti sosialidemo-
kraattinen puolue. Taustan kritiikille
luo SDP:n tappio viime eduskuntavaa-
leissa.
Lindblomin mukaan olemme saavut-
taneet kypsän hyvinvointivaltion tilan,
jossa kasvumahdollisuudet ovat heikot.
Tämän vuoksi hyvinvointiyhteiskunta
on hämmennyksen tilassa, ja samalla ky-
vytön vastaamaan itse tuottamiinsa on-
gelmiin. Hyvinvointivaltiolla ei ole vihol-
lisia, mutta sen ystävät eivät tiedä, mitä
pitäisi tehdä. Kirjan toistuvimmat sanat
ovatkin yhtäältä nykytilaa luonnehtivat
hämmennys ja epävarmuus ja toisaalta
maltti, jota kirjoittaja vaatii.
Suomalainen politiikka ei kuitenkaan
kirjan mukaan ole riittävän maltillis-
ta. Päinvastoin, ”mahtailevat puolueet”
käyvät vastuutonta kilpaa ”reformeis-
ta” – tällä kaiketi tarkoitetaan sitä, että
29TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
puolueet olisivat esittämässä vastuut-
toman suuria ja kalliita uudistushank-
keita. Lindblomin mielestä varsinkin
vuoden 2007 eduskuntavaalit ja niitä
edeltäneet puolueiden vaaliohjelmat
olivat esimerkki tästä. Lupaukset pa-
remmasta eivät kuitenkaan ole realis-
tisia, minkä vuoksi (ainakin suomalais-
ta?) demokratiaa leimaa ”apea alakulo”;
puolueet ovat mahtailevan reformikil-
pansa vuoksi menettäneet kansalais-
ten luottamuksen.
Erityisen kriittisesti Lindblom suhtau-
tuu kirjassaan sosialidemokraattiseen
puolueeseen; sen asenteet kirjoittaja
määrittää utooppisiksi ja mahtiponti-
siksi. Erityisesti SDP:n esittelemä vaali-
ohjelma, jossa suunniteltiin resurssien
lisäyksiä julkisiin hyvinvointipalvelui-
hin kuten vanhustenhoitoon, saa Lind-
blomin tuomion täydellisen epärea-
listisena ja tuhoisana. Tämän vuoksi
kirja vaatii, että sosialidemokraattien
tulevaisuudenkuvan tulisi nykyisestä-
än (vielä nykyisestäänkin!) maltillistua
ja arkistua. Lupausten tilalle pitäisi tul-
Jaakko Kiander
Johtaja
Palkansaajien tutkimuslaitos
Seppo Lindblom: Politiikka karkumatkalla.
Helsinki: Otava 2007, 213 s.
la maltti, odottelu ja voimattomuuden
tunnustaminen, joita kirjoittaja pitää
myös rehellisenä äänestäjien kunnioit-
tamisena.
Tällaista analyysia ja siitä seuraavaa
toimimattomuusohjelmaa voi pitää
pessimistisenä ja passiivisena. Siihen
on kuitenkin alistuminen, jos tilanne
todella on huono eikä realistisia paran-
nusmahdollisuuksia ole. Kirja haastaa
kuitenkin lukijan kysymään, ovatko asi-
at todella näin huonosti. Mistä kumpu-
aa kirjoittajan pessimismi?
Lindblom esittää vastauksen tähän
kysymykseen epäsuorasti. Hän ei esi-
tä lukuja eikä tee kansainvälisiä ver-
tailuja, mutta useammassakin kohden
hän toteaa, että hyvinvointiyhteiskun-
ta on täystyöllisyyden suhteen epäon-
nistunut ja niin tulee olemaan myös
vastaisuudessa: ”Asetetuista kunnian-
himoisista tavoitteista poiketen on
massiivinen osa väestöstä jäämässä
peruttamattomasti ei vain työelämän
vaan myös kansalaisuuden ulkopuolel-
le.”
Tämä näkemys on kuitenkin haas-
tettavissa. Samaan aikaan kun kirja il-
mestyi, Suomessa saavutettiin lamaa
edeltänyt työllisyyden taso ja entistä
pienempi osa väestöä oli työelämän ul-
kopuolella. Monessa muussa euroop-
palaisessa hyvinvointivaltiossa työlli-
syys on jopa korkeammalla tasolla kuin
meillä. Pitkälle viedyn hyvinvointivalti-
on ja korkean työllisyyden välillä ei ti-
lastotietojen perusteella näyttäisi ole-
van sitä väistämätöntä ristiriitaa, johon
Lindblom uskoo.
Talouden ja verotulojen jatkuvasti
kasvaessa on myös vaikea yhtyä siihen
arvioon, että julkisten menojen hallit-
tua kasvua lupaavat poliittiset ohjel-
mat olisivat täysin mahdottomia – var-
sinkaan Suomen tapaisessa maassa,
jossa on vuodesta toiseen OECD-mai-
den suurin julkisen talouden ylijäämä.
Jos maltillisuuden puuskassa verotu-
lojen kasvua ei rohjeta käyttää hyvin-
vointipalveluihin, rahat käytetään en-
nemmin tai myöhemmin johonkin
muuhun.■
30 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Rita Asplund
Tutkimusjohtaja
Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos
Sukupuolten palkkaerotja sukupuolten välisen segregaation eri ilmenemismuodot*
Reija Lilja,
Tutkimusjohtaja
Palkansaajien tutkimuslaitos
Eija Savaja
Tietohallintopäällikkö
Palkansaajien tutkimuslaitos
31TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Miehet ja naiset valikoituvat eri vaativuustason tehtäviin jopa eri ammattien sisällä. Miten tämä vaikuttaa heidän palkka-eroihinsa?
Sama ammattinimike voi merkitä vaativuudeltaan ja vas-
tuiltaan hyvinkin eritasoisia tehtäviä. Ammatillisen segre-
gaation tarkastelua tulisikin syventää analyyseillä, jotka
arvioivat myös sukupuolten valikoitumista ammattien
sisällä eri vaativuustason tehtäviin. Tästä on vielä hyvin
vähän tutkimustietoa.
Myös siitä, kuinka naisten ja miesten usein varsin erilai-
nen työpaikan eli yrityksen ja toimipaikan valinta vaikut-
taa sukupuolten välisten palkkaerojen syntyyn, on vielä
hyvin vähän tutkittua tietoa. Lisäksi uusissa palkkausjär-
jestelmissä yleistyneet tulos- ja voittopalkkiot ovat eriy-
tyneet sukupuolen mukaan – osittain voimakkaan am-
matti- ja toimialasegregaation seurauksena, mikä omalta
osaltaan vaikuttaa sukupuolten väliseen palkkaeroon.
Onkin tärkeää, että segregaatiota tutkittaessa suku-
puolten valikoituminen ymmärretään riittävän laajasti,
jotta kaikki keskeiset mekanismit, jotka vaikuttavat nais-
ten ja miesten valikoitumiseen eri tehtäviin ja palkkauk-
seen, tulevat otettua mukaan analyyseihin.
Teknologiateollisuuden toimihenkilöt lähemmässä tarkastelussa
Seuraavissa analyyseissämme olemme valinneet tarkas-
telukohteeksemme teknologiateollisuuden toimihenki-
löt, jotka ovat monestakin syystä laajemman segregaati-
oanalyysin näkökulmasta mielenkiintoinen kohderyhmä.
Toimihenkilöihin keskittyvä tarkastelu on tärkeää muun
muassa siksi, että sukupuolten väliset palkkaerot ovat ai-
emman suomalaisen tutkimuksen mukaan (esim. Varti-
ainen 2000) erityisen suuria juuri tässä ryhmässä, jonka
suhteellinen osuus on lisäksi kasvamassa varsin nopeaa
tahtia. Sukupuolten välisten palkkaerojen onkin yleisesti
ottaen havaittu kasvavan koulutus- ja palkkatason myö-
tä.
Käytössämme oleva Elinkeinoelämän keskusliiton (EK)
keräämä teknologiateollisuuden toimihenkilöitä koske-
va aineisto sisältää yhdenmukaisen tehtävien vaativuus-
tasoluokituksen, jonka avulla voidaan arvioida, miten teh-
tävien vaatimat taidot, ponnistukset ja vastuu jakautuvat
sukupuolten kesken ammattien sisällä ja miten naisten ja
miesten erilainen jakautuminen tämän suhteen vaikuttaa
sukupuolten palkkaeroihin. Erityisen hyödyllisiä aineis-
* Artikkeli on osa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamaa han-ketta ‘Segregaatio ja sukupuolten palkkaerot’ (projektikoodi S 02239).
Suomen teollisuutta koskevissa analyyseissä
on arvioitu, että noin kolmannes sukupuolten
välisistä palkkaeroista johtuu siitä, että naiset
ja miehet saavat samoissa tehtävissä eri palkkaa
(Korkeamäki ja Kyyrä 2002). Tämä tulos ilmentää
osittain sitä, että sukupuolten palkkaerojen mit-
tauksissa käytetyt ammattinimikkeet antavat vain
osittaisen kuvan tehtävien todellisesta sisällöstä.
32 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
tossa ovat yksityiskohtaiset tiedot kun-
kin henkilön palkkausperusteista sisältä-
en muun muassa maksetut tulospalkat
ja voittopalkkiot.1 Aineisto mahdollis-
taa siis erilaisten uusien yksilöllisempien
palkkausmuotojen ottamisen huomioon
sukupuolten palkkaeroja analysoitaessa.
Tutkimusvuodeksi on valittu aineiston
tuorein tilastovuosi 2005. Palkkatiedot
on kerätty joulukuulta.
Teknologiateollisuuden yritykset toi-
mivat kovan kansainvälisen kilpailun
paineissa. Yritysten tuottavuuserot vai-
kuttavat niiden kilpailukykyyn ja pal-
kanmaksuvaraan. Tämä voi merkitä sitä,
että tietyssä ammatissa toimivalla henki-
löllä sellaisessa yrityksessä, jossa tuotta-
vuus on (monen tekijän summana) kes-
kimääräistä korkeampi, on mahdollisuus
saada parempaa palkkaa kuin samassa
ammatissa toimivalla henkilöllä vähem-
män tuottavassa yrityksessä. Yritysten
välisillä tuottavuuseroilla voi olla vaiku-
tusta myös sukupuolten palkkaeroihin,
jos naiset ja miehet valikoituvat tuotta-
vuudeltaan eritasoisiin yrityksiin tai jos
tuottavuudeltaan eritasoiset yritykset
eroavat siinä, miten naisia ja miehiä ylen-
netään eri tehtäviin ja miten heitä palki-
taan eri tehtävissä.
Tehtäviin valikoituminen
Pyrittäessä arvioimaan tehtävien vaati-
vuustasoa ja sen vaikutusta palkkauk-
seen teknologiateollisuuden käyttämä
asemaluokitus on erityisen hyödyllinen.
Pääperiaatteena tässä luokituksessa on
se, että tehtävän edellyttämä ammatti-
taito voidaan saavuttaa vain työn ja/tai
koulutuksen kautta. Toimihenkilöiden
tehtävien vaativuutta (asemaa) ei siis
1 Katso ‘Teknologiateollisuuden toimihenkilöi-den ja ylempien toimihenkilöiden palkkatilas-to-ohjeet’, http://www.teknologiateollisuus.fi/fi-les/12201_Tilastointiohje.pdf
määritellä pelkän tehtävänimikkeistön
perusteella, vaan sen perusteella, min-
kälaisia tehtäviä he suurimmaksi osaksi
käytännössä tekevät. Asemaluokkia on
neljä: 1) asiainhoitajat, 2) asiantuntijat, 3)
erityisasiantuntijat ja 4) yritysten ja mui-
den toimintayksiköiden johtaminen.
Teknologiateollisuuden toimihenki-
löistä naisten osuus on kaiken kaikkiaan
vajaat 28 prosenttia (taulukko 1). Naiset
ovat selvästi yliedustettuina asiainhoita-
jatehtävissä ja aliedustettuina vaativim-
missa erityisasiantuntijan ja johtotehtä-
vissä.
Arvioimme hierarkkisen todennäköi-
syysmallin avulla sitä, kuinka paljon tau-
lukosta 1 ilmenevää naisten ja miesten
eroa valikoitua tehtävien eri vaativuus-
tasoille voidaan selittää sillä, että he ovat
ominaisuuksiltaan erilaisia. Tällaisessa
mallissa selitetään naisten ja miesten si-
joittumista neljälle toinen toistaan vaati-
vammalle hierarkiatasolle monen erilai-
sen mitattavissa olevan taustamuuttujan
avulla (ikä, koulutustaso, koulutusala,
tehtävänimike, työkokemus, yritysomi-
naisuudet ym.).
Taulukossa 2 on esitetty kahden mal-
liestimoinnin tulokset, jossa toisessa (mal-
li 1) ei ole lainkaan huomioitu naisten ja
miesten taustojen eroja ja toisessa (mal-
li 2) ne on pyritty mittaamaan mahdolli-
simman monipuolisella tavalla. Tulosten
voidaan ajatella karkeasti kertovan sen,
kuinka paljon teknologiateollisuuden
naistoimihenkilön todennäköisyys sijoit-
tua eri tehtävien vaativuustasoille eroaa
toimialan keskimääräisen toimihenkilön
Taulukko 1. Teknologiateollisuuden toimihenkilöiden lukumäärät ja osuudet eri tehtävien vaati-vuustasoilla, vuosi 2005.
Tehtävien vaativuustaso
Asiainhoitaja Asiantuntija Erityisasian-tuntija
Johto-tehtävät
Yhteensä
Lukumäärä 8 505 24 798 18 948 4 795 57 046
Osuus, % 14,9 43,5 33,2 8,4 100,0
Naisten osuus, % 58,3 26,3 19,0 14,8 27,7
Taulukko 2. Naisten todennäköisyys valikoitua tehtävien eri vaativuustasoille suhteessa aineis-ton keskimääräiseen toimihenkilöön.
Tehtävien vaativuusluokka
Käytetty todennäköisyysAsiainhoitaja Asiantuntija Erityisasian-
tuntijaJohto-
tehtävät
(1) Mukana vain naisindikaattori, %-yksikköero 16,8 7,2 -16,3 -7,8
(2) Mukana myös muut ominai-suudet (ikä, koulutustaso ja -ala, työkokemus, tehtävänimike, yritysominaisuudet ym.), %-yk-sikköero
10,0 9,6 -15,9 -3,6
Mallin (2) tuottama todennäköisyy-den muutos malliin (1) nähden, % -40,7 32,8 -1,9 -53,3
Mallin (2) tuottamat oikein osu-neet ennusteet, % 28,3 72,0 59,2 7,8
33TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
vastaavasta todennäköisyydestä ja
kuinka paljon tätä eroa voidaan se-
littää sillä, että naisten ja keskimää-
räisen toimihenkilön (lähinnä mies)
taustat eroavat toisistaan.
Taulukko 2 puhuu selvää kieltä.
Teknologiateollisuudessa toimivi-
en naisten todennäköisyys sijoittua
asiainhoitajan tehtävään on 16,8
prosenttiyksikköä suurempi ja eri-
tyisasiantuntijan tehtäviin 16,3 pro-
senttiyksikköä pienempi kuin toimi-
alan keskimääräisen toimihenkilön.
Naiset sijoittuvat myös selvästi kes-
kimääräistä epätodennäköisemmin
johtotehtäviin. Osa naisten keski-
määräisestä poikkeavasta hierark-
kisesta jakaumasta selittyy heidän
erilaisesta taustastaan. Naisten huo-
mattavasti korkeampi todennäköi-
syys sijoittua asiainhoitajan tehtä-
viin laskee 10 prosenttiyksikköön
(– 40,7 %), kun teknologiateollisuu-
den nais- ja miestoimihenkilöiden
taustatekijöiden erot huomioidaan.
Vastaavasti naisten keskimääräistä
pienempi todennäköisyys sijoittua
johtotehtäviin supistuu 3,6 prosent-
tiyksikköön eli puolittuu (-53,3 %),
kun erilaiset taustat otetaan mallis-
sa huomioon.
Todennäköisyysmallien esti-
mointi paljasti mielenkiintoisen
seikan, kun mallin osuvuutta tar-
kasteltiin eri hierarkiatasoilla. Mi-
tattavat ominaisuudet pystyivät
ennustamaan parhaiten sijoittu-
misen asiantuntijatehtäviin; tilas-
tollinen malli onnistui sijoittamaan
72 prosenttia asiantuntijatehtäväs-
sä toimivista näihin tehtäviin. Kun
hierarkiatasolla siirryttiin korkeam-
malle tasolle, mitattavat ominai-
suudet pystyivät yhä heikommin
ennustamaan toimihenkilön sijoit-
tumista oikealle tasolle. Myös alin-
ta, naisvaltaista asiainhoitajatasoa
mallin oli vaikea ennustaa.
Tehtävissä palkitseminen
Yritysten välisten tuottavuuserojen on
monessa tutkimuksessa todettu vaikut-
tavan yritysten maksamien palkkojen ta-
soon ja kehitykseen. Voidaankin olettaa,
että yritysten erilainen palkanmaksuvara
heijastuu myös sukupuolten palkkaeroi-
hin.
Taulukosta 3 ilmenevät teknologiateol-
lisuuden tuottavuudeltaan erilaisissa toi-
mipaikoissa esiintyvät nais- ja miestoimi-
henkilöiden keskimääräiset palkkaerot eri
hierarkiatasoilla sen jälkeen, kun on otettu
huomioon suuri määrä palkkaeroihin hei-
jastuvia taustatekijöitä, mukaan lukien eri
vaativuustasoille valikoitumisen todennä-
köisyys. Toisin sanoen taulukossa esitetyt
sukupuolten palkkaerot tehtävien eri vaa-
tivuustasoilla ja tuottavuudeltaan erilaisis-
sa toimipaikoissa pohjautuvat laskelmiin,
Taulukko 3. Naistoimihenkilöiden palkkaero miestoimihenkilöihin nähden teknologiateollisuuden erityyppisissä toimipaikoissa, %.
Tehtävien vaativuustaso
Asiainhoitaja Asiantuntija Erityisasian-tuntija
Johto-tehtävät
Korkean tuottavuuden toimipaikatEro säännöllisessä kuukausipalkassaEro kuukausiansiossa
-6,98***-8,33***
-2,96***-2,68***
-2,63***-3,08**
+3,72+5,98
Muut toimipaikatEro säännöllisessä kuukausipalkassaEro kuukausiansioissa
-11,52***-12,10***
-7,07***-8,11***
-0,19-0,41
-9,57**-9,68*
Sukupuolten välinen palkkaero on laskettu jokaiselle vaativuustasolle estimoidusta palkkamallista, jossa on otettu huomioon suuri määrä taustatekijöitä mukaan lukien vaativuustasolle valikoitumisen todennäköi-syys. Prosenttilukujen ”tähtien” määrä kertoo palkkaeron luotettavuuden tason: *** = 1 prosentin tasolla, ** = 5 prosentin tasolla, * = 10 prosentin tasolla. Ilman tähtiä oleva prosenttiluku on tilastollisesti ei-merkitsevä; sukupuolten palkkaero ei siis poikkea nollasta.
joissa on vertailtu taustaominaisuuksiltaan
hyvin samankaltaisia nais- ja miestoimi-
henkilöitä.
Toimipaikkojen väliset tuottavuuserot
on tässä laskelmassa mitattu miesten kes-
kiansioiden eroilla. Käytettäessä pelkästään
miesten keskiansioita toimipaikkojen tuot-
tavuusjärjestyksen määrityksessä vältytään
siltä ongelmalta, että toimipaikassa makse-
tut keskipalkat riippuvat myös yleensä pie-
nipalkkaisempien naisten osuudesta, joka
voi vaihdella toimipaikkojen välillä ja siten
vaikuttaa tuloksiin epätarkoituksenmukai-
sella tavalla. Taulukossa 3 korkean tuot-
tavuuden (tuottavuusasteikon ylimpään
kvintiiliin2 kuuluvat) toimipaikat on vertail-
2 Kun toimipaikat asetetaan järjestykseen niiden tuottavuuden mukaan, niin korkeimman tuotta-vuuden omaavat 20 % toimipaikoista muodostavat ylimmän kvintiilin (viidesosan).
Sukupuolten väliset palkkaerot ovat erityisen suuria toimihenkilöiden keskuudessa.
Lisäksi ne kasvavat palkkatason noustessa.
34 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
tu tätä matalamman tuottavuuden toi-
mipaikkoihin.
Teknologiateollisuuden tuottavuu-
deltaan erilaisten toimipaikkojen välil-
lä näyttää esiintyvän sekä yhtäläisyyksiä
että mielenkiintoisia eroja sukupuolten
palkkaeroissa tehtävien eri vaativuusta-
soilla senkin jälkeen, kun palkkaerot on
puhdistettu naisten ja miesten monien
keskeisten, mitattavissa olevien tausta-
ominaisuuksien vaikutuksista. Molem-
missa tuottavuusryhmissä ovat suku-
puolten palkkaerot suurimmat tehtävien
alhaisimmalla vaativuustasolla eli nais-
valtaisessa asiainhoitajien ryhmässä. Yh-
teistä molemmalle tuottavuusryhmälle
on myös se, että sukupuolten palkkaero
on tyypillisesti suurempi kokonaisansi-
oilla kuin peruspalkalla mitattuna. Nämä
yhteiset piirteet heijastavat sukupuolten
palkkaeroja teknologiateollisuuden eri
vaativuustasoilla mies- ja naistoimihen-
kilöiden keskipalkoilla mitattuna.
Sen sijaan ominaisuuksiltaan saman-
kaltaisten nais- ja miestoimihenkilöiden
välisen palkkaeron suuruudessa esiin-
tyy kahden tuottavuusryhmän välillä
merkittäviä eroja. Ero on silmiinpistä-
la toimiviin teknologiateollisuuden työ-
paikkoihin.
Kuvio 1 kertoo jokaisen vaativuustaso-
ryhmän osalta korkeapalkkaisten (P90),
keskipalkkaisten (P50) ja matalapalkkais-
ten (P10) miesten palkkatason suhteessa
naisten palkkatasoon kahta ansiokäsitet-
tä käyttäen. Naisvaltaisella asiainhoitaji-
en vaativuustasolla keskipalkkaerot ovat
suurimmat korkeapalkkaisten miesten
ja naisten välillä eli palkkatasolla, jolle
harvempi asiainhoitajatehtävissä toimi-
va nainen yltää. Lisäksi palkkaryhmälle
näyttää olevan ominaista se, että perus-
palkan päälle maksettavat erilaiset lisät
pikemmin vähentävät kuin kasvattavat
naisten ja miesten välisiä palkkaeroja.
Hierarkian toisessa päässä eli toiminto-
jen johdossa tilanne on pitkälti päinvas-
tainen eli sukupuolten palkkaerot ovat
korkeimmat matalapalkkaisten johto-
tehtävissä olevien naisten ja miesten vä-
lillä eli palkkatasolla, jolle johtotehtävis-
sä toimivat naiset helpoimmin yltävät.
Lisäksi palkkaero kasvaa entisestään ko-
konaiskuukausiansioilla mitattuna. Toi-
1,0
1,1
1,2
1,3
1,4
Asiainhoitajat Asiantuntijat Erityisasiantuntijat Toimintojen johto
P10m/P10n kkpalkka P50m/P50n kkpalkka P90m/P90n kkpalkka
P10m/P10n kkansio P50m/P50n kkansio P90m/P90n kkansio
Kuvio 1. Miesten keskipalkan suhde naisten keskipalkkaan teknologiateollisuuden toimihenki-löiden neljän vaativuustasoryhmän kolmessa jakauman pisteessä (P10, P50 ja P90), säännölli-nen kuukausipalkka ja kokonaiskuukausiansio.
vän suuri korkeimmalla vaativuustasolla
eli johtotehtävissä toimivilla: kun korke-
an tuottavuuden toimipaikoissa ei näy-
tä esiintyvän (tilastollisesti merkitseviä)
palkkaeroja johtotehtävissä toimivien
naisten ja miesten välillä, vastaava palk-
kaero on vähemmän tuottavien toimi-
paikkojen ryhmässä keskimäärin lähes
10 prosentin luokkaa miesten eduksi.
Sukupuolten palkkaero on huomatta-
vasti pienempi korkean tuottavuuden
toimipaikoissa myös alemmilla vaati-
vuustasoilla, lukuun ottamatta erityis-
asiantuntijoiden ryhmää. Toisaalta näil-
lä alemmilla vaativuustasoilla kahden
tuottavuusryhmän väliset erot eivät ole
euromäärältään tietysti läheskään yhtä
merkittäviä kuin korkeapalkkaisissa joh-
totehtävissä.
Toisin sanoen korkean tuottavuuden
toimipaikoille on ominaista erityises-
ti se, että taustaominaisuuksiltaan sa-
mankaltaisia johtotehtävissä toimivia
naisia ja miehiä palkitaan tasavertai-
sesti eli heidän välillään ei esiinny mer-
kittäviä palkkaeroja. Tämä vuorostaan
näyttää kannustavan osaavia naisia ha-
keutumaan tuottavuuden eturintamal-
35TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
sin sanoen tällä vaativuustasolla mies-
ten ja naisten kuukausipalkalla mitattua
suhteellisen suurta palkkaeroa kasvatta-
vat entisestään peruspalkan päälle mak-
settavat ja miesten eduksi jakautuvat
palkkalisät. Asiantuntija- ja erityisasian-
tuntijatasolla sitä vastoin sukupuolten
keskipalkkaerot näyttävät säilyvän suu-
rin piirtein samansuuruisina palkkaja-
kauman eri pisteissä.
Lopuksi
Teknologiateollisuuden toimihenkilöi-
den tarkastelu osoittaa, että sukupuol-
ten erilainen valikoituminen ammattien
sisällä eri vaativuustason tehtäviin on
keskeinen segregaation ilmenemismuo-
to, johon on toimialan ja ammatin rin-
nalla kiinnitetty liian vähän huomiota.
Onkin tärkeää, että segregaatiota tutkit-
taessa sukupuolten valikoituminen ym-
märretään riittävän laajasti.
Toisaalta analyysimme kertovat myös
sen, että sukupuolten valikoituminen
tehtävien eri vaativuustasoille ei ole yk-
siselitteinen ilmiö. Erityisesti korkeim-
malle tasolle eli johtotehtäviin valikoitu-
miseen eivät näytä suinkaan vaikuttavan
sellaiset ominaisuudet, jotka tyypillisesti
mielletään urakehitystä edistäviksi kuten
koulutus ja työkokemus, vaan etupääs-
sä usein vaikeasti mitattavissa olevat ja
siksi tutkijalle havaitsemattomat tausta-
tekijät. Tällaisiin ei kovin helposti mitat-
tavissa oleviin ominaisuuksiin kuuluvat
muun muassa henkilön luonne, sosiaali-
set kyvyt ja verkostot.
Lisäksi analyyseistämme käy ilmi, et-
tä sukupuolten palkkaerojen kannalta
ei ole samantekevää, minkä tyyppises-
sä toimipaikassa nainen on töissä. Kor-
kean tuottavuuden toimipaikoissa su-
kupuolten palkkaerot ovat tyypillisesti
pienemmät kuin muissa toimipaikois-
sa. Myös tämän suhteen erottuu erityi-
sesti johtotehtävien taso. Yksi mahdol-
linen selitys tälle ilmiölle voisi olla se,
että korkean tuottavuuden saavuttami-
nen ja ylläpitäminen kovan kansainvä-
lisen kilpailun markkinoilla edellyttää
etenkin henkilökunnan erityisosaami-
sen tehokasta hyödyntämistä riippu-
matta siitä, onko osaava henkilö mies
vai nainen.
Kaiken kaikkiaan tuloksemme viit-
taavat siihen, että sukupuolten ammat-
tien sisällä tapahtuvan valikoitumisen
ja siten myös sukupuolten palkkaero-
jen taustalla vaikuttaa monen tyyppisiä
tekijöitä, joiden riippuvuus monimut-
kaistuu tehtävien vaativuustason nous-
tessa. Korkeimmilla vaativuustasoilla il-
menevien segregaatio-ongelmien ja
niistä johtuvien sukupuolten palkka-
erojen ratkaisemiseksi tarvitaan erilaiset
ratkaisumallit kuin alemmilla vaativuus-
tasoilla.■
KIRJALLISUUS
Korkeamäki, O. & Kyyrä, T. (2002), The Gender Wage Gap and Sex Segregation in Finland, VATT Discussion Papers No. 288.
Vartiainen, J. (2001), Sukupuolten palk-kaeron tilastointi ja analyysi, Sosiaali- ja ter-veysministeriö, Tasa-arvojulkaisuja 2001:7.
Reija Lilja, Rita Asplund ja Eija Savaja pitävät tärkeänä, että segregaatiota tutkittaessa sukupuolten valikoituminen ymmärretään riittävän laajasti.
36 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Työttömyysturvan saantiehtoja kiristettiin vuonna 1997 Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Johtiko se työttömien korkeampaan todennäköisyyteen löytää itselleen työpaikkoja?
Työttömyysturvan saantiehtojen kiristymisen vaikutus työn etsintään kolmessa Pohjoismaassa
37TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Merja Kauhanen
Tutkimuskoordinaattori
Palkansaajien tutkimuslaitos
Reija Lilja
Tutkimusjohtaja
Palkansaajien tutkimuslaitos
Reija Liljan (oik.) ja Merja Kauhasen saamat tulokset viittaavat siihen, että työvoiman kysyntäpuolen tekijät asettavat omia rajoituksiaan sille, kuinka hyvin työnhakijoiden kannustimia lisäämällä voidaan parantaa työllisyyttä.
Vaikka taloustieteellisen tutkimuskirjallisuuden mukaan työttömyys-
turvan saantiehtojen vaikutus työn etsintään on erilaista niillä työt-
tömillä, jotka ovat oikeutettuja saamaan työttömyyskorvausta ja niil-
lä, jotka eivät ole oikeutettuja saamaan korvausta, on työttömyysturvan
saantiehtojen vaikutusta työn etsintään tutkittu hyvin vähän. Saantieh-
doilla voidaan olettaa olevan suuri vaikutus työttömän käyttäytymiseen:
kun työtön ei ole oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, hänen
korvausasteensa eli työttömyysturvan taso suhteessa työttömyysjaksoa
edeltävään palkkaan laskee huomattavasti. Tämän vaikutuksen pitäisi no-
peuttaa niiden työttömien työllistymistä, jotka eivät ole oikeutettuja saa-
maan (ansiosidonnaista) työttömyyskorvausta, koska mahdollisuus työn
avulla täyttää työttömyysturvan saantiehto tulevaisuudessa tekee uuden
työn hankkimisen houkuttelevammaksi.1
Työttömyysturvan tason tai keston vaikutuksia arvioivaa tutkimusta (esim.
Carling, Holmlund ja Vejsiu 2001; Røed ja Zhang 2003; Bennmarker, Carling ja
Holmlund 2005; Heyman ja van Ours 2005; Lalive et al. 2006; Røed et al. 2006)
löytyy paljon työttömyysturvakirjallisuudesta. Sen sijaan työttömyysturvan
saantiehtojen vaikutuksia arvioivaa tutkimusta on tehty paljon vähemmän,
ja sekin on lähinnä tarkastellut työttömyysturvan saatiehtojen tapahtunei-
den muutosten vaikutusta työllisyysjaksojen kestoon (esim. Green ja Riddell
1 Ks. Meyerin (2002) yhteenveto työttömyysturvan saantiehtoja käsitelleestä tutkimuskirjal-lisuudesta.
38 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
1997; Green ja Sargent 1998; Baker ja Rea
1998).
Tässä artikkelissa tarkastellaan, kuin-
ka 1990-luvun lopulla toteutetut työt-
tömyysturvan saantiehtojen kiristykset
vaikuttivat työttömien työnhakijoiden
käyttäytymiseen eli työttömyyden kes-
toon ja työllistymiseen kolmessa Poh-
joismaassa: Tanskassa, Suomessa ja Nor-
jassa. Samanlainen uudistus tehtiin
kaikissa maissa, mutta olivatko vaiku-
tukset samanlaisia? Artikkeli pohjautuu
kirjoittajien yhdessä Iben Bolvigin, Inés
Hardoyn ja Marianne Røedin kanssa te-
kemään tutkimukseen.
Uudistusten tavoite oli kaikissa kol-
messa maassa samanlainen: lisätä kan-
nustimia etsiä työtä ja alentaa kynnys-
palkkaa, jolla työtön ottaa vastaan työtä.
Toisaalta uudistuksen toteuttamisen ai-
kaan (vuonna 1997) Suomessa työttö-
myys oli paljon korkeammalla tasolla
kuin Tanskassa ja Norjassa ja siten myös
työvoiman kysynnän asettamat rajoit-
teet työvoiman tarjonnan lisäykselle oli-
vat suurempia. Onkin mielenkiintoista
tutkia uudistuksen vaikutuksia toisistaan
poikkeavissa ympäristössä ja katsoa,
kuinka paljon tällä on vaikutusta havait-
tuun vaikuttavuuteen.
Uudistusten käyttäytymisvaikutus-
ten ja vaikuttavuuden tutkimisen te-
kee mahdolliseksi se, että saantiehtojen
muutos ei vaikuttanut kaikkiin työttö-
miin samalla tavalla. Osa työttömistä
menetti uudistuksen myötä pääsynsä
ansiosidonnaisen työttömyysturvan pii-
riin. Tähän ryhmään kuuluivat ne työt-
tömät, jotka täyttivät entisen lain mu-
kaisen työttömyysturvan saantiehdon
mutta eivät uuden lain edellyttämää
saantiehtoa. Työttömyysturvan saanti-
ehtojen kiristämisellä voidaan olettaa
olevan vaikutusta nimenomaan tämän
ryhmän käyttäytymiseen siten, että uu-
distus lyhentäisi tämän ryhmän työt-
tömyyden kestoa ja nopeuttaisi uudel-
leentyöllistymistä. Sen sijaan voidaan
olettaa, että saantiehtojen muutos ei
muuta niiden työttömien käyttäyty-
mistä, joiden asemaan muutos ei vai-
kuttanut eli jotka täyttävät työttömyys-
turvan saantiehdot sekä vanhan että
uuden lain mukaan.
Työttömyysturvan saantiehtojen tiukennus vuonna 1997
Kaikissa kolmessa nyt tarkasteltavassa
Pohjoismaassa työttömien työnhakijoi-
den täytyy täyttää tietyt ehdot saadak-
seen ansiosidonnaista työttömyystur-
vaa. Tanskassa ja Suomessa nämä ehdot
liittyvät työssäoloehtoon ja Norjassa an-
sioehtoon. Tanskassa ja Suomessa edel-
lytetään, että työtön työnhakija täyttää
lainsäädännössä asetetut minimivaati-
mukset työttömyysturvarahaston jäse-
nenä oloajalle ja työllisyyskuukausien
määrälle2. Norjassa työttömyysturvan
2 Suomessa vaaditaan myös, että palkka on työ-ehtosopimuksen mukainen tai jos alalla ei ole työehtospimusta, kokoaikatyön palkan on oltava vähintään 940 euroa kuukaudessa.
saantiehto edellyttää vähintään tietyn
suuruisia palkkatuloja. Tarkasteluajan-
jakso palkkatuloille voi olla joko työttö-
myysjaksoa edeltävä kalenterivuosi (R1)
tai kolmen edellisen kalenterivuoden
keskiarvo (R2) sen mukaan, kumpi on
korkeampi.
Vuoden 1997 alusta työttömyysturvan
saantiehtoja kiristettiin kaikissa kolmes-
sa maassa varsin merkittävästi. Tanskassa
saantiehtoon vaadittavien työkuukausi-
en (kokoaikatyössä) määrää kolmelta
edelliseltä vuodelta nostettiin 24 viikos-
ta 52 viikkoon. Suomessa työssäoloeh-
toa pidennettiin 26 viikosta 43 viikkoon
viimeisen 24 kuukauden aikana3. Sen li-
säksi työttömyyskassan jäsenyyseh-
toa pidennettiin kuudesta kuukaudesta
kymmeneen kuukauteen.
Norjassa palkkavaatimusta nostettiin
67 prosentilla, jos tarkasteltavina olivat
edellisen kalenterivuoden palkkatulot
(R1) ja 33 prosentilla, jos tarkasteltavina
olivat kolmen edellisen vuoden palkka-
tulot (R2). R1 ja R2 on suhteutettu norja-
laiseen perusturvaan (G4) siten, että R1
oli uudistuksen jälkeen vähintään 1,25
kertaa G:n suuruinen (0,75 kertaa G:n
suuruinen ennen uudistusta) ja R2 oli vä-
hintään G:n suuruinen uudistuksen jäl-
keen (0,75 kertaa G:n suuruinen ennen
uudistusta). Samaan aikaan Norjassa ly-
hennettiin myös ansiosidonnaisen työt-
tömyysturvan kestoa 186 viikosta (kaksi
80 viikon jaksoa + 13 viikon lisäjakso) yh-
täjaksoiseen 156 viikkoon.
Tutkimusaineisto
Tutkimusaineistona kussakin Poh-
joismaassa käytettiin uusia alkaneita
3 Myös paluuehtoa pidennettiin 26 viikosta 43 viikkoon, mutta samalla pidennettiin tarkastelu-ajanjaksoa 8 kuukaudesta 24 kuukauteen.
4 G oli 7 650 € vuonna 2006.
Tavoitteena oli lisätä kannustimia etsiäja ottaa vastaan työtä.
39TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Uudistusten käyttäytymisvaikutusten tutkimisen tekee mahdolli-
seksi se, että saantiehtojen muutos ei vaikuttanut kaikkiin työttömiin
samalla tavalla. Osa työttömistä menetti uudistuksen myötä pääsyn-
sä ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin. Tämä työttömien ryh-
mä muodostaa tilastollisissa analyyseissamme ns. koeryhmän, ja sii-
hen kuuluvat ne työttömät, jotka täyttävät vanhan työssäoloehdon
mutta eivät uutta. Kontrolliryhmänä 1 käytetään niitä työttömiä, joil-
la uusi työttömyysjakso alkaa näillä periodeilla ja jotka täyttävät se-
kä vanhan että uuden työssäoloehdon (peruskontrolliryhmä). Kontrol-
liryhmän 2 muodostavat ne työttömät, jotka eivät täytä kumpaakaan
työssäoloehtoa.
Taulukossa 1 on esitetty tutkimuksen kohteena olevien työttö-
myysjaksojen keskimääräiset pituudet ennen ja jälkeen uudistuksen.
Taulukosta havaitaan, että kontrolliryhmä 1:llä alkaneet uudet työttö-
myysjaksot ovat näistä kolmesta ryhmästä lyhyimmät sekä ennen uu-
distusta että sen jälkeen. Kontrolliryhmä 2:lla työttömyysjaksot ovat
pisimmät, ja koeryhmän työttömyysjaksot ovat keskimääräiseltä pi-
tuudeltaan näiden kahden ryhmän välissä kaikissa kolmessa Pohjois-
maassa.
Työttömyysturvan tiukentumisen vaikutukset työttömyyden kestoon ja työllistymisen todennäköisyyteen
Uudistusten vaikutuksia työttömien käyttäytymiseen tutkittiin tilas-
tollisella mallilla käyttäen hyväksi ns. difference-in-differences-me-
netelmää, jossa verrataan koe- ja kontrolliryhmien työllistymisen ja
työmarkkinoille ulkopuolelle siirtymisen todennäköisyyksiä eli ris-
kisuhteita (ns. hasardiasteita) ennen ja jälkeen työttömyysturvan
uudistuksen. Malli on yksityiskohtaisemmin esitelty tutkimuksesta
ilmestyvässä työpaperissa (Kauhanen et al. 2008). Kaikille maille esti-
moitiin samat mallit käyttäen samalla tavalla määriteltyjä muuttujia.
Malleissa käytetään selittävinä tekijöinä mm. sukupuolta, ikää, koulu-
tusta, lasten lukumäärää, kansallisuutta ja asuinalueen työttömyysas-
tetta.
työttömyysjaksoja ennen ja jälkeen uudistuksen eli
vuosilta 1996 ja 1997. Aineistot on rajattu 25–49-vuo-
tiaisiin, koska alle 25-vuotiaita ja toisaalta yli 50-vuo-
tiaita koskevat erityissäännöt, jotka voivat vaikuttaa
heidän työnhakukäyttäytymiseensä huomattavas-
ti. Tanskassa aineisto muodostettiin ottamalla 10
prosentin satunnaisotos yhdistetystä työttömyys-
jaksoaineistosta ja IDA-aineistosta (Integrated Da-
tabase for Labour Market Research). Suomessa työt-
tömyysjaksoaineisto muodostettiin yhdistämällä
työministeriön työnhakijarekisterin tilastoja työttö-
myysjaksoista Tilastokeskuksen seitsemän prosentin
satunnaisotokseen suomalaisesta työikäisestä väes-
töstä vuosilta 1987–2000 (sisältää tietoja useista eri
rekistereistä). Norjassa työttömyysjaksoaineisto poi-
mittiin FD-Trygd-aineistosta, joka käsittää koko Nor-
jan väestön 1.1.1992 alkaen.
Tutkittavina ovat ns. laajat työttömyysjaksot eli nii-
hin on sisällytetty myös jaksot työvoimapoliittisissa toi-
menpiteissä5. Tanskassa keskityttiin tarkastelemaan uu-
sia työttömyysjaksoja, jotka alkoivat heinä-joulukuussa
1996 ja 1997. Suomessa ja Norjassa tarkasteltiin uusia
työttömyysjaksoja, jotka alkoivat tammi-huhtikuussa
1996 ja tammi-huhtikuussa 1997. Suomen hallitus te-
ki työttömyysturvaa koskevan lainmuutosehdotuksen
toukokuussa 1996, ja laki hyväksyttiin eduskunnassa
syyskuussa 1996. Norjassa laki hyväksyttiin kesäkuussa
1996. Näin ollen voimme olla varmoja, että ne työttö-
mät, joiden työttömyysjakso alkoi tammi-huhtikuussa
1996, eivät olleet tietoisia lakimuutoksesta eikä se siten
voinut vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä.
5 Suomen osalta mukana ovat vain jaksot työvoimapoliittisessa koulutuksessa.
Taulukko 1. Tilastollisissa analyyseissa käytettyjen laajojen työttömyysjaksojen keskimääräiset kestot (viikkoina).
Koeryhmä Kontrolliryhmä 1 Kontrolliryhmä 2
Ennen Jälkeen Ennen Jälkeen Ennen Jälkeen
Tanska 26,4 24,2 17,3 16,9 41,2 44,4
Suomi 32,4 26,7 29,9 25,2 45,0 42,2
Norja 17,9 15,4 15,7 14,6 21,3 18,6
Koeryhmä = ne työttömät, jotka täyttävät van-
han työssäoloehdon, mutta eivät uutta.
Kontrolliryhmä 1 = peruskontrolliryhmä = ne
työttömät, joilla uusi työttömyysjakso alkaa tar-
kasteluperiodeilla ja jotka täyttävät sekä vanhan
että uuden työssäoloehdon.
Kontrolliryhmä 2 = ne työttömät, jotka eivät täytä
kumpaakaan työssäoloehtoa.
40 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Taulukko 2. Työllistyminen avoimille työmarkkinoille.
Tanska Suomi Norja
Riskisuhde P > | z | Riskisuhde P > | z | Riskisuhde P > | z |
Koeryhmä 0,637 0,000 0,699 0,000 0,735 0,000
Kontrolliryhmä 2 0,457 0,000 0,464 0,000 0,439 0,000
Koeryhmän suhteellinen tn verrattuna kontrolliryhmä 1:een uudistuksen jälkeen
1,094 0,005 1,038 0,541 0,938 0,187
Kontrolliryhmä 2:n suhteellinen tn verrattuna kontrolliryhmä 1:een uudistuksen jälkeen
0,970 0,232 0,949 0,280 1,036 0,155
Taulukon luvut ovat ns. riskisuhteita (hazard ratios). Esimerkiksi riskisuhde 1.094 kertoo, että koeryhmän todennäköisyys työllistyä uudistuksen jälkeen oli 9,4 prosenttia suurempi verrattuna kontrolliryhmä 1:een.
Koeryhmän keskimääräinen toden-
näköisyys työllistyä oli kontrolliryhmän
1 todennäköisyydestä 64–73 prosent-
tia (ks. taulukko 2). Tämä tulos kertoo
kontrolliryhmä 1:n vahvasta kiinnittäy-
tymisestä työmarkkinoille. Ero on vielä
selkeämpi, kun verrataan kontrolliryh-
mä 2:n ja kontrolliryhmä 1:n työllisty-
misen todennäköisyyksiä keskenään.
Tanskassa, Suomessa ja Norjassa työt-
tömillä työnhakijoilla kontrolliryhmä
2:ssa on noin puolet pienempi toden-
näköisyys (44–46 prosenttia) työllistyä
avoimille työmarkkinoille kuin työttö-
millä työnhakijoilla kontrolliryhmäs-
sä 1.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan
saantiehtojen kiristämisellä oli käyt-
täytymisvaikutuksia niiden työttömi-
en keskuudessa, jotka tiukennuksen
seurauksena menettivät pääsynsä an-
siosidonnaisen työttömyysturvan pii-
riin. Erityisen selviä nämä tulokset olivat
Tanskassa, jossa koeryhmään kuuluvan
työttömän työnhakijan (joka ei täyttänyt
työttömyysturvan saantiehtoa uudistuk-
sen jälkeen) todennäköisyys työllistyä
avoimille työmarkkinoille oli yhdeksän
prosenttia suurempi kuin samanlaisel-
la työnhakijalla kontrolliryhmä 1:ssä, jo-
ka täytti työttömyysturvan saantieh-
dot myös uudistuksen jälkeen. Uudistus
markkinoille oli 28 prosenttia suurempi
verrattuna kontrolliryhmä 1:een. Näille
ryhmille löytyi siis työvoiman kysyntää
riittävästi.
Norjassa uudistuksella ei myös-
kään ollut tilastollisesti merkitse-
vää vaikutusta koeryhmän työllisty-
misen todennäköisyyteen silloin, kun
työnhakijoiden havaitsematonta hete-
rogeenisyyttä ei oltu huomioitu esti-
moitavassa mallissa. Sen sijaan kun se
huomioitiin, tämän ryhmän todennä-
köisyys työllistyä avoimille työmarkki-
noille kasvoi 40 prosentilla verrattuna
kontrolliryhmään 16.
Työllistymisen ohella tutkittiin myös
uudistuksen vaikutusta työmarkkinoi-
den ulkopuolelle siirtymiseen. Uudis-
tus ei lisännyt työmarkkinoiden ulko-
puolelle siirtymistä niiden työttömien
keskuudessa, jotka menettivät pääsyn-
sä ansiosidonnaisen työttömyysturvan
piiriin Tanskassa ja Suomessa. Sen si-
jaan Norjassa uudistus lisäsi myös työ-
markkinoiden ulkopuolelle siirtymistä
koeryhmässä. Tämän ryhmän todennä-
köisyys siirtyä työmarkkinoiden ulko-
puolelle kaksinkertaistui uudistuksen
jälkeen verrattuna niihin työttömiin,
6 Havaitsemattoman heterogeenisyyden vaiku-tusta tutkittiin yhtenä herkkyysanalyysinä.
näyttää siis lisänneen kannustimia työl-
listyä.
Suomessakin todennäköisyys työl-
listyä avoimille työmarkkinoille nousi
jonkin verran verrattuna kontrolliryh-
mä 1:een uudistuksen jälkeen, mutta
vaikutus ei ollut tilastollisesti merkitse-
vä. Suomen osalta ei siis saatu koeryh-
mälle tilastollisesti merkitseviä käyttäy-
tymisvaikutuksia. Tätä voivat selittää
Suomessa uudistuksen aikaan vuonna
1997 vallinneet korkeat (noin 20 %:n)
paikalliset työttömyysasteet ja riittämä-
tön työvoiman kysyntä, jotka asettivat
omat rajoituksensa koeryhmän työllis-
tymiselle riippumatta siitä, kuinka ak-
tiivisesti tähän ryhmään kuuluvat työt-
tömät ponnistelivat löytääkseen uuden
työpaikan.
Tätä tulkintaa näyttäisivät vahvistavan
myös tulokset, joita saatiin estimoimalla
tilastollinen malli erikseen 25–29-vuoti-
aille ja korkeasti koulutetuille. Suomes-
sa uudistuksen käyttäytymisvaikutukset
koeryhmässä tulivat tilastollisesti mer-
kitseviksi näissä ryhmissä. Ikäryhmässä
25–29-vuotiaat koeryhmän todennäköi-
syys kasvoi 38 prosentilla verrattuna sa-
manlaisiin työnhakijoihin kontrolliryhmä
1:ssä. Vastaavasti korkeasti koulutetuil-
la koeryhmän todennäköisyys työllis-
tyä uudistuksen jälkeen avoimille työ-
41TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Taulukko 3. Siirtyminen työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Tanska Suomi Norja
Riskisuhde Riskisuhde P > | z | P > | z | Riskisuhde P > | z |
Koeryhmä 1,039 0,361 0,933 0,507 0,905 0,015
Kontrolliryhmä 2 1,327 0,000 0,895 0,137 1,949 0,000
Koeryhmän suhteellinen tn verrattuna kontrolliryhmä 1:een uudistuksen jälkeen
1,026 0,666 0,921 0,592 2,027 0,000
Kontrolliryhmä 2:n suhteellinen tn verrattuna kontrolliryhmä 1:een uudistuksen jälkeen
0,873 0,002 1,191 0,105 1,049 0,026
Taulukon luvut ovat ns. riskisuhteita.
jotka uudistuksen jälkeen edelleen täyt-
tivät ansiosidonnaisen työttömyystur-
van saantiehdon. Norjan osalta tähän
tulokseen voi vaikuttaa myös se, että
Norjassa koeryhmään kuului enemmän
naisia ja 25–29-vuotiaita, jotka ovat her-
kempiä liikkumaan myös työmarkkinoi-
den ulkopuolelle.
Kaikkiaan tulokset osoittavat, et-
tä ansiosidonnaisen työttömyysturvan
saantiehtojen kiristämisellä oli käyt-
täytymisvaikutuksia niiden työttömien
keskuudessa, jotka tiukennuksen seu-
rauksena menettivät pääsynsä ansiosi-
donnaisen työttömyysturvan piiriin. Se
lisäsi kannustimia työllistyä eli nosti työl-
listymisen todennäköisyyttä Tanskassa ja
Norjassa (Norjan tapauksessa silloin, kun
havaitsematon heterogeenisyys otetaan
huomioon). Suomessa uudistuksella ei
ollut tilastollisesti merkitsevää vaiku-
tusta työllistymiseen niiden työttömien
keskuudessa, jotka uudistuksen jälkeen
eivät enää täyttäneet ansiosidonnaisen
työttömyysturvan saantiehtoja. Tulok-
set tulivat kuitenkin vahvemmiksi, kun
käyttäytymisvaikutuksia tutkittiin erik-
seen 24–29-vuotiaille ja korkeasti koulu-
tetuille.
Suomen tulokset viittaavat siihen, että
työvoiman kysyntäpuolen tekijät asetta-
vat omia rajoituksiaan sille, kuinka hyvin
työnhakijoiden kannustimia lisäämäl-
lä voidaan parantaa työllisyyttä. Nor-
jassa uudistus lisäsi myös koeryhmään
kuuluvien työmarkkinoiden ulkopuolel-
le siirtymistä eli kaikilla muutokset eivät
lisänneet työllistymistä, vaan myös ai-
heuttivat pakoa työmarkkinoiden ulko-
puolelle.■
KIRJALLISUUS
Baker, M. & Rea, S. (1998), Employment Spells and Unemployment Insurance Eligibility Requirements, Review of Economics and Statistics, 80, 80–93.
Bennmarker, H. & Carling, K. & Holmlund, B. (2005), Do Benefi t Hikes Damage Job Finding? Evidence from Swedish Unemployment Insurance Reforms, Uppsala University, Department of Economics, Working Paper 2005:15.
Carling, K. & Holmlund, B. & Vejsiu, A. (2001), Do Benefi t Cuts Boost Job Finding? Swedish Evidence from the 1990s, Economic Journal, 111, 766–790.
Green, D. & Riddell, W. (1997), Qualifying for Unemployment Insurance: An Empirical Analysis, Economic Journal, 107, 67–83.
Green, D. & Sargent, T. (1998), Unemployment Insurance and Job Durations: Seasonal and Non-seasonal Jobs, Canadian Journal of Economics, 31, 247–278.
Heyman, A. & van Ours, J. (2005), How Eligibility Criteria and Entitlement
Characteristics of Unemployment Benefi ts Affect Job Finding Rates of Elderly Workers? Draft.
Kauhanen, M. & Bolvig, I. & Hardoy, I. & Lilja, R. & Røed, M. (2008), The Effect of Tightened UIB Entitlement Rules on Incentives to Accept Employment: Empirical Evidence from Three Nordic Countries. Draft.
Lalive, R. & van Ours, J. & Zweimüller, J. (2006), How Changes in Financial Incentives Affect the Duration of Unemployment, Review of Economic Studies, 73, 1009–1038.
Meyer, B. (2002), Unemployment and Workers’ Compensation Programmes; Rationale, Design, Labour Supply and Income Support, Fiscal Studies, 23, 1–49.
Røed, K. & Westlie, L. (2006), Unemployment Insurance in Welfare States: Soft Constraints and Mild Sanctions, University of Oslo, Ragnar Frisch Centre for Economic Research, Mimeo.
Røed, K. & Zhang, T. (2003), Does Unemployment Compensation Affect Unemployment Duration?, Economic Journal, 113, 190–206.
42 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Työkyvyttömyys-politiikka ja työllisyys – muuttuuko Suomen malli muiden Pohjoismaiden suuntaan?
43TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Väestön nopean ikääntymisen takia Suomessa on alettu etsiä uudenlaisia toimintamalleja työvoiman riittävyyden ja hyvinvoinnin jatkuvuuden varmistamiseksi. Tärkeänä osajoukkona käytettävissä olevissa työvoima-reserveissä ovat vajaakuntoiset ja osittain työkyvyttömät, joilla myös sosiaaliturva on usein heikompi kuin muilla.
Työkyvyttömien ja vajaakuntoisten mah-
dollisuudet käyttää jäljellä olevaa työ-
kykyään työmarkkinoilla ovat nousseet
nopeasti yhteiskunnallisen mielenkiinnon
kohteeksi. Syynä kiinnostukseen on ennen
kaikkea tavoite estää väestön ikääntymises-
tä johtuvaa työpanoksen vähenemistä mm.
luopumalla kaksijakoisuudesta kokoaikai-
sen työn ja sosiaaliturvalla elämisen välillä.
Vallitsevan joko/tai-mallin tilalle halutaan
löytää uudenlaisia ratkaisuja siten, että vä-
häinenkin työpanos voisi sosiaaliturvaan
ja työvoimapoliittisiin tukiin yhdistettynä
tuottaa lisää hyvinvointia yksilöille ja yhteis-
kunnalle.
Suomessa käytävän keskustelun pohjak-
si tarvitaan myös kansainvälistä vertaile-
vaa tietoa. Käyttökelpoisen viitekehyksen
eri maiden vertailulle antaa OECD:n (2003,
2005) ”Disability Survey”, jonka meneillään olevaan kierrokseen Suomikin osallistuu. Jär-
jestön tavoitteena on tarkastella vajaakuntoisille suunnattua sosiaaliturva- ja työvoima-
politiikkaa ottamalla huomioon yhtäältä eri politiikkalohkojen vajaakuntoisille ja vam-
maisille tarjoamat mahdollisuudet ja toisaalta sen, minkälaisia kannustimia järjestelmä
sisältää suhteessa työntekijöihin ja työnantajiin.
OECDn (2007) mukaan sosiaaliturva- ja työvoimapolitiikat ovat monissa maissa lähen-
tyneet toisiaan 2000-luvulla erityisesti siinä, miten etuusjärjestelmissä ja työvoimapalve-
luissa suhtaudutaan osittaisen työkyvyttömyyden ongelmaan. Politiikkaa muuttaneissa
maissa painopistettä on siirretty rahaetuuksista tuettuun työllistämiseen ja muihin aktii-
vitoimiin. Keskeiseksi kysymykseksi nousee, johtavatko muutokset työllisyyden ja yhteis-
kunnallisen osallisuuden lisääntymiseen vai näkyvätkö seuraukset työmarkkinoilla hei-
kossa asemassa olevien ryhmien entistä korkeampina köyhyysriskeinä.
Osittain työkyvyttömille tarjolla olevat etuudet ja kohdennetut toimenpiteet
Muut Pohjoismaat ovat Suomelle läheisin viiteryhmä. Taulukossa 1 vertaillaan Pohjois-
maiden lainsäädäntöä osittaista työkyvyttömyyttä korvaavien rahaetuuksien ja va-
jaakuntoisille kohdennettujen toimenpiteiden kannalta. Toimeentuloturvan tarkastelu
kattaa sairauspäivärahat ja työkyvyttömyyseläkkeet. Eläkkeistä selostetaan lisäksi sa-
manaikaisesti sallittujen ansiotulojen määrä (vapaasumma) ja mahdollisuudet kokeilla
työhön paluuta jättämällä eläke lepäämään.
Lainsäädännön vertailu osoittaa Pohjoismaiden välillä huomattavia eroja. Suomes-
sa osaetuuksia sekä kohdennettuja toimenpiteitä on niukimmin tarjolla. Vuoden 2007
alussa käyttöön otettu osapäiväraha palvelee lähinnä työhön paluun kokeilemista ke-
vennetyin työjärjestelyin eikä sitä voi rinnastaa työkyvyn aleneman mukaan määriteltyi-
hin osaetuuksiin. Työkyvyttömyyden asteen mukaan määräytyvä osaetuus on Suomes-
Helka Hytti
Johtava tutkija
Kela
44 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
sa käytössä vain työeläkkeissä. Työeläke
myönnetään täytenä, jos ansaintakyky
on alentunut vähintään 3/5:lla ja osa-
eläkkeenä, jos alenema on vähintään 2/5
mutta alle 3/5.
Suomessa vajaakuntoisten työllistämi-
nen on tähän asti hoidettu ”mainstream”-
periaatteella, joten työvoimahallinto ei
ole tarjonnut erikseen vajaakuntoisille
kohdennettuja toimenpiteitä lainkaan.
Niihin rinnastettavaa suojatyön luonteis-
ta toimintaa järjestetään kuitenkin kun-
nallisina palveluina sosiaalihuoltolain
nojalla. Yleisten ohjelmien puitteissa on
vajaakuntoisten työllistymistä pyritty vii-
me vuosina lisäämään. Vuoden 2006 työ-
markkinauudistus mahdollisti jopa pysy-
vän työllistämisen enintään 50 prosentin
tuella. Seurantatietoa tukien käytöstä ei
ole toistaiseksi ollut saatavissa.
Tanskassa toimeentuloturvan avul-
la huolehditaan vain täysin työkyvyttö-
mien toimeentulosta työvoimapolitii-
kan vastatessa niistä henkilöistä, joiden
työkyky on alentunut pysyvästi (vä-
hintään 50 %). Osittain työkyvyttömil-
lä on subjektiivinen oikeus palkkatuel-
la avoimilla työmarkkinoilla tehtävään,
työehtosopimusten normit täyttävään
”joustotyöhön”. Sitä ennen on kuitenkin
käytävä läpi kaikki mahdollisuudet työ-
kyvyn palauttamiseksi hoidon tai kun-
toutuksen avulla. Tanskalaiseen tapaan
etuus- ja työvoimapolitiikan periaatteis-
sa korostuu korkea solidaarisuus yhdis-
tettynä pitkälle menevään aktiivisuus-
velvoitteeseen etuuden saamiseksi.
Ruotsissa ja Norjassa osittain työ-
kyvyttömiä tuetaan sekä etuusjärjes-
telmien että työvoimapoliittisten toi-
menpiteiden kautta. Sairauspäiväraha
ja työkyvyttömyyseläke on porrastet-
tu useaan eri asteeseen ansaintakyvyn
mukaan, ja tuetussa työllistämisessä
on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Va-
Taulukko 1. Osittain työkyvyttömille tarkoitetut toimeentuloetuudet sekä erikseen vajaakuntoisille suunnatut työvoimapoliittiset toimenpiteet Pohjoismaissa vuonna 2005.
Etuus/toimenpide Suomi Ruotsi Norja Tanska
Sosiaaliturvan osittain työkyvyttömille tarjoamat toimeentuloturvaetuudet1
Sairauspäiväraha Työhön paluun kokeilu (enintään 72 pv), työkyky-arvio kuten kokopäivära-hassa
Työkyvyn alenema mukaan: koko, ¾, ½, ¼
Työkyvyn alenema 5 %-yksikön välein, min 20 %
Tunti-tunnilta -periaate
Työkyvyttömyyseläke Työkyvyn alenema työeläk-keissä vähintään 2/5 mutta alle 3/5, kansaneläkkeistä osaetuus puuttuu
Työkyvyn aleneman mu-kaan: koko, ¾, ½, ¼
Työkyvyn alenema 5 %-yksikön välein, min 50 %
Ei lainkaan osaeläkettä, sen sijaan joustotyö
Mahdollisuus ansaita työtuloja eläkeaikana
Ansaintaraja työeläkkeessä 2/5 ja 3/5 eläkepalkasta kansaneläkkeessä 589 euroa/kk
Työpanos enintään 1/8 normaalityöajasta
Ansaintaraja vastaa täyden kansaneläkkeen määrää
Ansaintaraja on, tieto määrästä puuttuu
Mahdollisuus jättää eläke lepäämään
Täysi kansaneläke enintään 5 v., joista 2 ensimmäistä oikeuttaa ylimpään vam-maistukeen
Enintään 2 vuotta, joista 3 kk päällekkäin palkan kanssa
Enintään 5 vuotta Ilman aikarajaa
Vajaakuntoisille kohdennetut toimenpiteet työvoimapolitiikassa2
Toistaiseksi jatkuva suoja-työ tms. (sheltered work)
Sosiaalihuoltolain nojalla järjestetty suojatyö
1. Sosiaalisesti sekä lääke-tieteellisesti vajaakuntoisil-le tarkoitettu työ (OSA)2. Työ valtiollisessa Sam-hall-osakeyhtiössä
Suojatuissa oloissa tehty, julkisin varoin tai kuntou-tusrahojen kautta tuettu työ
1. Joustotyö (fl exjob) niille, joilla ei ole oikeutta täyteen eläkkeeseen2. Eläkkeellä olevien tuettu työ
Määräaikainen palkkasub-ventio avoimilla työmark-kinoilla (employment incentives)
– Enintään 4 vuotta, sub-ventio max 80 % tai 100 % vaikeasti vammaisille
Tukea erilaisille vajaakun-toisten ryhmille normaa-leissa työsuhteissa
Työkokemuksen hank-kimiseen ammatillisen koulutuksen päättymisen jälkeen
Suorat määräaikaiset työllistämistoimet julkisin varoin (direct job creation)
– – Työkokemuksen hankki-mista työsuhteissa, joita ei ilman tukea olisi olemassa
1 Kela; ETK; Försäkringskassan; Rikstrygdeverket/NAV; NOSOSKO; Øverbye 2006.2 Eurostat 2006; 2007.
45TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
jaakuntoisia työllistetään Ruotsissa
kahdella eri periaatteella: avoimille
työmarkkinoille palkkatuen avul-
la ja suojatyöhön, josta valtaosa on
valtiollisessa Samhall-osakeyhtiös-
sä tehtyä työtä. Norjassa toimen-
piteiden kirjo on laajempi. Tarjolla
on suojatyötä, palkkasubventiota
ja suorin työllistämistoimin luotu-
ja työpaikkoja.
Työn ja etuuksien yhteensovit-
tamisen kannalta on tärkeää tie-
tää myös se, kuinka paljon etuuk-
sien saajat voivat ansaita työtuloja
etuutta menettämättä, ja miten nä-
mä ansaintarajat riippuvat etuuden
porrastuksesta työkyvyttömyyden
asteen mukaan. Suomessa täyttä
työeläkettä saava voi eläkkeen pie-
nentymättä saada ansiotuloja enin-
tään 2/5 eläkkeen perusteena ole-
vasta tulosta, minkä jälkeen eläke
muuttuu osatyökyvyttömyyseläk-
keeksi. Vastaavasti osaeläke lakkaa
kokonaan työtulojen ylittäessä 2/5
eläkepalkasta. Täysimääräistä kan-
saneläkettä saavilla henkilöillä an-
saintaraja on kiinteä 589 euroa
kuukaudessa. Kun henkilö on oi-
keutettu sekä kansan- että työeläk-
keeseen, voi syntyä ristiriitainen ti-
lanne ja kannustinongelma. Tässä
ryhmässä, johon kuuluu noin 40 %
kaikista työkyvyttömistä, mahdolli-
suus yhdistää työtuloja ja eläkettä
määräytyy sen eläkelain säännös-
ten mukaan, joka on eläkkeensaa-
jalle epäedullisempi.
Ruotsissa täyden etuuden saa-
jalle sallitaan pieni työpanos, jo-
ka vastaa 1/8 normaalityökykyi-
sen työpanoksesta eli noin viiden
tunnin viikoittaista työskentelyä.
Osaetuuksissa sallitaan ansiotyötä
työkyvyttömyyden asteen osoitta-
ma määrä. Norjassa täyden työky-
vyttömyyseläkkeen saajat voivat
ansaita työtuloja kansaneläkkeen
verran. Lisäansiota sallitaan myös
Tanskassa, mutta niiden määrästä ei ole tar-
kempaa tietoa.
Kaikissa Skandinavian maissa eläke voi-
daan jättää tietyin ehdoin myös lepäämään
työhön paluun kokeilemiseksi. Sitä vastoin
Suomen lain mukaan eläkkeen jättäminen
lepäämään ansiotyön kokeilemiseksi on
mahdollista vain täysimääräistä, toistaisek-
si myönnettyä kansaneläkettä saaville työ-
kyvyttömille eli henkilöille, jotka eivät ole
aiemmin olleet käytännöllisesti katsoen lain-
kaan mukana työelämässä. Eläke voi olla le-
päämässä enintään 5 vuotta, joista kahden
ensimmäisen aikana henkilöllä on oikeus
ylimpään vammaistukeen. Yllättävää ei liene,
että kansaneläkkeensä lepäämään jättänei-
den määrä ei lain seitsemän voimassaolo-
vuoden aikana ole vielä yltänyt sataankaan
tapaukseen. Työeläkkeessä ei lepäämään jät-
tämisen mahdollisuutta ole, mutta eläke voi-
daan keskeyttää enintään vuoden ajaksi.
Taulukko 2. Työkyvyttömyysetuuksien saajat sekä vajaakuntoisille kohdennetuille toimenpiteille osallistuneet Pohjoismaissa vuonna 2005.
Suomi Ruotsi Norja Tanska
Sairauspäivärahan ja työkyvyttömyys-eläkkeen saajat yhteensä1 322 700 783 900 404 500 272 300
niistä: osaetuuksilla, % 4.9 29.8 23.6 1.6
Sairauspäivärahan ja työkyvyttömyyseläkkeen saajat, % 16–64 -vuotiaista 9.4 13.6 13.6 7.7
täyttä etuutta 8.9 9.5 10.4 7.6
osaetuutta 0.5 4.0 3.2 0.1
Työvoimapoliittiset toimenpiteet, tukityö2 yhteensä
38 800 147 000 23 000 72 500
Vajaakuntoisille kohdennettu tukityö 3 000 83 500 20 400 39 300
% kaikesta tukityöstä 7.7 56.8 88.7 54.2
Tukityössä olevat, % 16–64 -vuotiaista 1.1 2.5 0.8 2.1
Vajaakuntoiset 0.1 1.4 0.7 1.1
suojatyö 0.1 0.5 0.3 1.0
palkkausubventiolla tuettu työ 0.0 1.0 0.1 0.1
suorin työllistämistoimin järjestetty työ 0.0 0.0 0.3 0.0
Muu tuettu työllistäminen 1.0 1.1 0.1 0.9
Työllisyysaste, % 15–64 -vuotiaista3 68.4 72.5 74.8 75.9
1 Sairauspäivärahapäivät henkilövuosina ja työkyvyttömyyseläkkeet vuoden lopussa.2 Eurostatin (2006; 2007) käsitteistö ja tilastot.3 www.epp.eurostat.ec.europa.eu
Osittain työkyvyttömille kohdennettujen etuuksien ja toimenpiteiden käyttöasteet
Suomen työkyvyttömyyspolitiikan poik-
keavuus muista Pohjoismaista näkyy sel-
keästi myös järjestelmien väestöön suh-
teutetuissa käyttöasteissa taulukossa 2.
Työkyvyttömyysetuuksiin sisältyvät saira-
uspäivärahat henkilövuosiksi muunnet-
tuna ja vuoden lopussa eläkettä saaneet.
Päivärahoja ja eläkkeitä tarkastellaan yh-
dessä, koska järjestelmien käyttöä erikseen
valaisevat tilastot eivät ole vertailukelpoi-
sia Ruotsin sairauspäivärahoista puuttu-
van enimmäiskeston takia. Taulukosta 2
on myös huomattava, että Ruotsissa ja
Norjassa sama henkilö voi olla yhtä aikaa
työkyvyttömyysetuuden saajana ja työl-
listettynä. Tanskassa ryhmät ovat toisensa
poissulkevia.
46 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Taulukko 2 osoittaa, että Suomessa vajaakuntoisille kohden-
nettuja erillisiä ohjelmia käytetään niukasti sekä sosiaaliturvan
että työvoimapolitiikan puolella. Suomessa osaetuuksilla oli
vain 4,9 prosenttia kaikista työkyvyttömyysetuuksien saajista
ja vastaavasti vajaakuntoisille kohdennetun tukityön osuus oli
vain 7,7 prosenttia tuetusta työllisyydestä. Tanskan toimeentu-
loturvassa osaetuuksien käyttö on vielä harvinaisempaa kuin
Suomessa, mutta näiden etuuksien puuttumista kompensoi se,
että työllistämistoimenpiteistä yli puolet (54,2 %) oli kohden-
nettu osatyökyvyttömille. Ruotsissa ja Norjassa etuuksien käyt-
töä on tietoisesti pyritty ohjaamaan osaetuuksiin, ja kummankin
maan tilastot myös osoittavat politiikan johtaneen tältä kannal-
ta toivottuun tulokseen. Vuonna 2005 osaetuuksia oli kaikista
työkyvyttömyysetuuksista Ruotsissa lähes 30 % ja Norjassakin
vajaa neljäsosa. Tuetusta työllistämisestä Ruotsissa 57 % ja Nor-
jassa peräti 89 % kuului yksinomaan vajaakuntoisille tarkoitetun
työllistämisen piiriin.
Taulukon 2 mukaan osittaisia työkyvyttömyysetuuksia eni-
ten suosivat maat, Ruotsi ja Norja, sijoittuvat kärkitilalle myös
työkyvyttömyysetuuksien kokonaiskäyttöä kuvaavalla mittaril-
la. Osittaista sairauspäivärahaa tai työkyvyttömyyseläkettä sai
Ruotsissa peräti 4,0 prosenttia ja Norjassakin noin 3 prosenttia
työikäisistä.
Työvoimapolitiikan puolella vajaakuntoisille kohdennetus-
sa tukityössä oli Ruotsissa 1,4, Tanskassa 1,1 ja Norjassa 0,7 pro-
senttia työikäisistä. Suomessa osuus oli häviävän pieni, vain 0,1
prosenttia. Muille kuin vajaakuntoisille suunnatuilla työllistämis-
toimenpiteillä oli Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa suunnilleen
yhtä suuri osuus eli noin prosentti työikäisistä. Norjassa osuus
oli promillen luokkaa. Vertailu ei ainakaan viittaa siihen, että ero
vajaakuntoisten työllistämisessä Suomen ja muiden välillä olisi
pelkästään luokitteluista johtuva eli että naapurimaissa kohden-
nettuihin toimenpiteisiin osallistuvat olisivat Suomessa yleisillä
ohjelmilla työllistettynä. Tähän viittaa myös Hytin (2006) selvi-
tys, jonka mukana työnhakijarekisterin vajaakuntoisuuskoodin
omaavia työnhakijoita osallistui ”mainstream” -periaatteella toi-
miviin aktiiveihin työvoimapoliittisiin ohjelmiin Suomessa ja
Ruotsissa jokseenkin yhtä paljon (0,3 ja 0,4 % työikäisistä vuon-
na 2004).
Osittain työkyvyttömille kohdennettujen sosiaaliturvaetuuk-
sien käyttöä arvioitaessa keskeiseksi kysymykseksi nousee se,
miten vastaavassa asemassa olevat vajaakuntoiset sijoittuisivat
toimeentuloturvassa ja työmarkkinoilla, jos osaetuuksia ei olisi tar-
jolla. Avaavatko osaetuudet Ruotsissa ja Norjassa tien järjestelmi-
en leväperäiseen käyttöön sellaisissakin tapauksissa, joissa terve-
ysongelmista kärsivät ihmiset muutoin pysyisivät kokoaikaisessa
työssä, ja johtaako vastaavasti suunnattujen etuuksien ja toimen-
piteiden puuttuminen Suomessa vajaakuntoisten lisääntyvään
ansiotyöstä syrjäytymiseen ja työmarkkina-aseman heikkenemi-
seen? Näiden kysymysten taustaksi kuviossa 1 tarkastellaan ko-
konaisuutena työkyvyttömyydestä ja työttömyydestä johtuvaa
”ansiotyöstä poissaoloa” ottaen huomioon myös osittaisista
etuuksista johtuva poissaolo. Vastaavasti kuviossa 2 on esitetty
vajaakuntoisille kohdennettu tukityöllistäminen kaikkien työ-
Kuvio 2. Vajaakuntoisille kohdennetuille ja muille työvomiapoliit-tisille toimenpiteille osallistuneet Pohjoismaissa vuonna 2005, % työikäisistä.
1 Tiedot eivät ole vertailukelpoisia.
0,0
0,5
1,0
1,5
2,0
2,5
3,0
3,5
4,0
4,5
Suomi Ruotsi Norja TanskaKoulutus
Muu työllistäminenVajaakuntoisten työllistäminen
Ammatillinen kuntoutus1
% 16-64-vuotiaasta väestöstä
Kuvio 1. Työkyvyttömyydestä ja työttömyydestä johtuva työstä poissaoloaste Pohjoismaissa vuonna 2005, % työikäisistä.
1 Kokoetuuksiksi muunnettuna.2 Ml. Suomen työttömyyseläkkeen saajat sekä Tanskan jälkipalkalle työt-tömyydestä siirtyneet.
0
2
4
6
8
10
12
14
16
18
20
Suomi Ruotsi Norja Tanska
Kokoaikaisesti työkyvyttömätOsittaiset työkyvyttömyysetuudet1 Kokoaikaisesti työttömät2Osittaiset työttömyysetuudet1
% 16-64-vuotiaasta väestöstä
47TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
lainkaan aktiivista työnhausta vetäyty-
neitä pitkäaikaistyöttömiä.
Suomessa noin 100 000 henkilön ero
rekisteröityjen työttömien ja työvoima-
tutkimuksen aktiivisesti työtä hakevien
työttömien (pl. opiskelijat) välillä vasta-
si noin kahta kolmasosaa työministeri-
ön tilastoimasta ”vaikeasti työllistettä-
vien” määrästä, joka vuonna 2005 oli
161 900. (Vuonna 2007 määrä oli pienen-
tynyt 124 800:aan). Muualla on osoitettu,
että nimenomaan rakennetyöttömyy-
den piiriin kuuluvissa pitkäaikaistyöttö-
missä on Suomessa ollut paljon ihmisiä,
joiden työkyky on merkittävästi alentu-
nut ja joita usein on jouduttu myös vi-
ranomaistoimin ohjaamaan työkyvyttö-
myyseläkkeen hakijoiksi (Holm, Jalava ja
Ylöstalo 2006; Hytti ja Hartman 2008).
Rakenteellisia esteitä purettava
Suomen sosiaaliturvan ja työvoimapolitii-
kan suuri ero muihin Pohjoismaihin verrat-
tuna on se, että suoraan osittain työkyvyt-
tömille ja vajaakuntoisille kohdennettuja
etuuksia ja toimenpiteitä on Suomessa
politiikan eri lohkoilla tarjolla vain niukas-
ti, joissakin tapauksissa ei lainkaan. Suo-
messa lisäksi myös työmarkkinoiden ja
sosiaaliturvan yhteensovittamiseen liitty-
vät kannustinrakenteet toimivat monella
tavalla ristiriitaisesti ja usein päinvastoin
kuin muissa Pohjoismaissa. Ristiriitaisuu-
det koskevat erityisesti työmarkkinoilla
heikossa tai marginaalisessa asemassa
olevia ryhmiä, joiden työllistämiseen kui-
tenkin esim. EU:n työllisyysohjelman mu-
kaan tulisi erityisesti panostaa.
voimapoliittisten toimenpiteiden osana.
Työkyvyttömyysetuuksien kokonaiskäyt-
töaste ja työttömyysturvan osaetuudet
on tehty maiden välillä vertailukelpoisek-
si muuntamalla osaetuudet täysiksi eli ko-
koetuuksiksi.
Kuviot 1 ja 2 yhdessä taulukossa 2 esi-
tettyjen työllisyysasteiden kanssa viittaa-
vat siihen, että Suomessa osittain työ-
kyvyttömille kohdennetun etuus- ja
työvoimapolitiikan puuttuminen on, ai-
nakin Ruotsiin verrattuna, pikemminkin
ohjannut vajaakuntoisia pitkäaikaistyöt-
tömyyteen ja syrjäytymiseen kuin pitänyt
ihmisiä kokoaikaisesti työn syrjässä kiinni.
Suomessa työkyvyttömyydestä ja työttö-
myydestä johtuva nettomääräinen ”ko-
konaispoissaoloaste” oli 19 % työikäisistä,
kun osuus Ruotsissa oli 17,0 %, Tanskassa
15,5 % ja Norjassa 14,8 %. Työmarkkina-
syillä eli työttömyyden tai työttömyydes-
tä johtuvien varhaiseläkkeiden perusteel-
la työstä poissaolo muodosti Suomessa
ja Tanskassa noin puolet ”kokonaispois-
saolosta”, kun osuus Ruotsissa oli noin
kolmannes ja Norjassa viidennes työky-
vyttömyydestä ja työmarkkinasyistä joh-
tuvan poissaolon yhteismäärästä.
Olettamusta, jonka mukaan vajaakun-
toiset syrjäytyvät Suomessa enemmän
kuin Ruotsissa pitkäaikaistyöttömyy-
teen, voidaan tarkentaa vertaamalla mai-
ta yhtäältä työvoimatilastojen ja työn-
hakijarekistereiden välisten erojen sekä
toisaalta työttömien työnhakijoiden työ-
kykyä koskevien tutkimus- ja tilasto-
tietojen valossa. Työvoimatutkimusten
mukaan aktiivisesti työtä hakevia työt-
tömiä oli, päätoimiset opiskelijat poislu-
ettuna, vuonna 2005 Ruotsissa 247 000
ja Suomessa 173 000. Samana vuonna
kansainvälisen standardin mukaises-
ti määriteltyjä rekisteröityjä kokoaikai-
sia työttömiä (joihin siis opiskelijat eivät
sisälly loma-aikoinakaan) oli Ruotsissa
241 000 ja Suomessa 275 000. Ruotsissa
eron kutistuminen vain muutamaan tu-
hanteen opiskelijoiden poistamisen jäl-
keen osoittaa, että maassa ei ollut juuri
Muista Pohjoismaista Suomi poikke-
aa erityisesti sosiaaliturvan sisäänraken-
nettujen, työnantajiin kohdistuvien ne-
gatiivisten ja positiivisten kannustimien
suhteen. On vaikea kuvitella, että esimer-
kiksi laajamittainen, palkkasubventiol-
la tuettu työllistämien voisi onnistua, jos
työnantajat tuista huolimatta näkevät
vajaakuntoisen työllistämisen itselleen
taloudellisena riskinä sosiaaliturvasta
koituvien välittömien kustannusten ta-
kia. Pitkäaikaissairaista ja vajaakuntoi-
sista suomalaisille työnantajille koituvia
”potentiaalisia riskejä” ovat lähinnä run-
saasta sairastelusta mahdollisesti koi-
tuvat, keskimääräistä suuremmat saira-
usajan palkkakustannukset, joita ovat
lakisääteinen palkanmaksu ensimmäis-
ten noin 10 arkipäivän ajalta ja sen jäl-
keen sopimuspohjaiset palkat sairaus-
päivärahan ylittävältä osalta. Suurten
työnantajien kannalta uhkana ovat – vii-
me vuosien lainmuutoksista huolimatta
– edelleenkin vajaakuntoisista ja pitkäai-
kaissairaista myöhemmin mahdollises-
ti koituvat työkyvyttömyyseläkkeiden
omavastuut.
Sosiaaliturva asettamat rakenteelliset
esteet ovat merkittäviä erityisesti sellais-
ten pitkäaikaissairaiden työllistämiselle,
jotka ovat saaneet hylkäyksen työkyvyt-
tömyyseläkettä koskevaan hakemuk-
seensa oltuaan ensin sairauspäivärahal-
la laissa säädetyn enimmäisajan tai jotka
yrittävät palata työelämään määräaikai-
sen työkyvyttömyyseläkkeen (kuntou-
tustuen) päätyttyä. Heidän tapaukses-
saan työnantajan riskiä nostaa se, että
kyseisellä henkilöllä ei ole oikeutta sai-
rauspäivärahaan saman sairauden pe-
Osittain työkyvyttömille ja vajaakuntoisille on Suomessa kohdennettu etuuksia ja
toimenpiteitä huomattavasti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
48 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
rusteella ennen kuin hän on ollut vuo-
den ajan työkykyinen ”saman sairauden
estämättä”. Käytännössä tämä merkitsee,
että myöskään tällaisen henkilön pal-
kannut työnantaja ei ole oikeutettu saa-
maan sairauspäivärahaa sopimuspohjai-
sen palkanmaksun ajalta. Tilastollisten
selvitysten mukaan näyttääkin siltä, et-
tä eläkehylkäyksen jälkeen työssä jatka-
minen on käytännössä mahdollista vain
niille henkilöille, joilla on hylkäyspää-
töksen saadessaan työsuhde voimassa
(Hytti 2006). Gouldin ym. (2007) mukaan
näistäkin henkilöistä oli yksityisen sekto-
rin eläkkeen hakijoita koskevassa tarkas-
telussa vuoden kuluttua enää vain puo-
let ansiotyössä.
Muissa Pohjoismaissa sairausajan la-
kisääteiseen palkanmaksuun eli yksin-
omaan työnantajan vastuulle jäävään 2–3
viikon periodiin on säädetty poikkeuksia
sellaisista työntekijöistä, jotka joutuvat
olemaan usein poissa työstä sairauten-
sa takia. Tanskassa myös palkkasubventi-
olla suojatyötä tarjoavat työnantajat on
vapautettu lakisääteisestä työnantajape-
riodista. Työnantajan vastuita erityisesti
työmarkkinoilla heikossa kilpailuasemas-
sa olevien pienituloisten osalta vähentää
Tanskassa ja Norjassa myös se, että sai-
rauspäivärahan korvausaste on pieni-
tuloisille sata prosenttia eikä näin ollen
heidän osaltaan sopimuspohjaista tur-
vaa jää maksettavaksi (Hytti 2004). Myös
Ruotsissa työnantajalle itselleen koituvat
vastuut sairausajan turvasta ovat selväs-
ti pienemmät kuin Suomessa varsinkin
yksityisen sektorin työntekijöillä (Hytti ja
Hartman 2008).
Suomessa sairausvakuutus- ja työsopi-
muslait eivät sisällä minkäänlaisia poik-
keuksia tai kevennyksiä työnantajien
vastuista vajaakuntoisten palkkaamisen
yhteydessä. Toisaalta työnantajien sopi-
muspohjaiset palkanmaksuvelvollisuu-
det kevenivät Suomessa äitiydestä koitu-
vien kustannusten osalta tämän vuoden
alusta lukien, kun äitiyspäivärahan kor-
vausaste nostettiin 90 prosenttiin äitiys-
vapaana korvattavan 56 arkipäivän ajal-
ta. Yhtenä perusteluna lainmuutokselle
oli äitiydestä johtuvan syrjinnän vähen-
täminen samalla, kun eri sopimusaloille
kuuluvien tasa-arvoa parannettiin sosi-
aalisten oikeuksien kannalta. Vastaavan
lainmuutoksen tarpeellisuudesta saira-
uspäivärahoissa ei ole käyty keskustelua.
Vajaakuntoisia koskevan toimeentulo-
turvan ja työvoimapolitiikan yksi keskei-
nen ero Suomen ja muiden Pohjoismaiden
välillä on järjestelmien erilainen logiikka
työnantajiin kohdistuvien kannustimien
kannalta. Muissa Pohjoismaissa järjestel-
mien punaisena lankana voidaan nähdä
se, että työnantaja maksaa vain tuotta-
vasta työstä, ja yhteiskunta tai työnantajat
kollektiivisesti vastaavat lopusta toimeen-
tulosta joko osaetuuden tai palkkasub-
vention muodossa. Suomen järjestelmä
sen sijaan yrittää kannustaa työnantajia
pitämään myös työkunnoltaan vähem-
män tuottavat työntekijät kokoaikaises-
ti työssä. Suomessa ilmeisesti myös työn-
antajat itse ovat halunneet säilyttää heille
sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyys-
eläkkeistä koituvat suhteellisen korkeat
omavastuut, jotta yhteiskunnan kokonais-
kustannukset ja siten myös järjestelmistä
työnantajille yhteisvastuullisesti vakuu-
tusmaksuina koituvat kustannukset py-
syisivät kurissa. Voidaan kuitenkin kysyä,
missä määrin heikossa työmarkkina-ase-
massa olevien syrjintää voidaan perustel-
la etuuksien ja työvoimapoliittisten toi-
menpiteiden liikakäytön hillitsemisellä, ja
päteekö tällainen logiikka ylipäätään enää
vähenevän työvoiman oloissa, kun työn-
antajien tarve pitää kiinni työntekijöistään
joka tapauksessa kasvaa.
Suomen työkyvyttömyyspolitiikan suunta – mitä opittavaa muista Pohjoismaista?
Muut Pohjoismaat ovat Suomelle luon-
tevin vertailukohde vajaakuntoisille
suunnatun toimeentuloturvan ja työvoi-
mapolitiikan kannalta. Eri Pohjoismaista
tuskin voidaan valita yhtä ”parhaan käy-
tännön” maata, jonka esimerkkiä mui-
den tulisi seurata. Tanskan malli näyttää
edellä esitetyn vertailun perusteella vah-
vimmalta sikäli, että työkyvyttömyys-
etuuksien käyttöaste on pysynyt kurissa
ja toisaalta vajaakuntoisille, joilla on vielä
työkykyä jäljellä, on taattu yhteiskunnan
toimin myös mahdollisuus jäljellä olevan
työkyvyn käyttämiseen voimia vastaa-
valla tavalla.
Toisaalta Tanskan mallista ei ole tietoa,
kuinka hyvin vajaakuntoisten työnteki-
jöiden tarpeet todellisuudessa tulevat
huomioiduksi voimakkaasti subventoi-
duissa suojatyöpaikoissa. Kärsivätkö va-
jaakuntoiset esim. leimautumisesta työ-
paikoilla ja missä määrin he tuntevat
itsensä pakotetuiksi suojatyöhön osittai-
sen työkyvyttömyysetuuden puuttumi-
sen takia? Tanskan mallin soveltamiselle
perusedellytys lienee myös se, että työl-
lisyys on korkealla tasolla järjestelmään
siirryttäessä. Vaikean rakennetyöttömyy-
Helka Hytti katsoo, että työkyvyttömyys-politiikan uudistamisessa on mahdollisuus päästä ”win–win”–tilanteeseen parantamalla vajaakuntoisten asemaa sekä sosiaali-turvassa että työmarkkinoilla.
49TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
den vallitessa tuskin voidaan taata työ-
paikkoja kaikille pysyvästi osatyökyvyt-
tömille ihmisille.
Ruotsissa ja jossakin määrin ilmeises-
ti myös Norjassa työkyvyttömyysetuuk-
sissa ja vajaakuntoisten työllistämisessä
on havaittavissa järjestelmien ylikäyt-
töä, mutta tämä ei välttämättä tarkoita
sitä, että järjestelmien joidenkin piirtei-
den omaksuminen Suomeen levittäisi
”Ruotsin tautia” myös meille. Ruotsissa
osittaisten sairausetuuksien ”ylikäyttö”
on ollut lähes pelkästään naisten ongel-
ma, ja se liittyy mitä suurimmassa mää-
rin Ruotsin työmarkkinoiden muutoin-
kin osa-aikatyötä suosiviin rakenteisiin.
Ruotsissa kaikki yhteiskunnalliset toi-
mijat, työnantajat mukaan lukien, ovat
sopeuttaneet toimintaansa osa-aika-
malliin sopivaksi, ja tämä koskee myös
tapaa, jolla osaetuuksia käytetään (Hyt-
ti ja Hartman 2008). Suomessa vastaa-
vat etuuksien hyväksikäyttöä suuntaa-
vat mekanismit suurelta osin puuttuvat,
koska naisten osa-aikatyön markkinoita
ei ole koskaan meillä samassa mielessä
syntynytkään.
Naapurimaissa havaittavista ongelmista
huolimatta voisimme ottaa heiltä oppia en-
nen kaikkea siinä, miten työkyvyttömyys-
politiikkaa voidaan rakentaa työmarkki-
noilla heikossa asemassa olevien ihmisten
yhteiskunnallisen osallisuuden ja jäljel-
lä olevan työkyvyn käyttämisen tukemi-
seksi. Politiikan painopisteen siirtäminen
on Suomessa välttämätöntä kahdestakin
syystä: työvoimareservejä löytyy lähinnä
heikossa työmarkkina-asemassa olevis-
ta ryhmistä, ja näissä samoissa ryhmissä
ovat myös suurimmat hyvinvointivajeet.
Vaarana on, että tarvittavat muutokset jää-
vät puolitiehen ja järjestelmien keskinäiset
suhteet ja kannustinrakenteet ristiriitaisik-
si. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat myös
sosiaaliturvan ja työvoimapolitiikkaan pal-
velurakenteiden vahvistaminen sekä osit-
tain työkyvyttömien työttömyysturvan
järjestäminen niissä tapauksissa, joissa
etuutta täydentävää vajaakuntoiselle so-
pivaa työtä ei ole saatavilla.■
KIRJALLISUUS
Eurostat/European Commission (2006), Labour Market Policy Database Methodology, Revision of June 2006. Luxembourg: Offi ce for Offi cial Publications of the European Communities.http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/KS-BF-06-003/EN/KS-BF-06-003-EN.PDF
Eurostat (2007), Labour Market Policy 2007 Edition. Statistical Books. Luxembourg: Offi ce for Offi cial Publications of the European Communities.
Gould, R. & Grönlund, H. & Korpiluoma, R. & Nyman, H. & Tuominen, K. (2007), Miksi masennus vie eläkkeelle? Työkyvyttömyys-asian neuvottelukunta. Eläketurvakeskuk-sen raportteja 2007:1.
Holm, P. & Jalava, J. & Ylöstalo, P. (2006), Työttömien työkyky vuonna 2005 – Vertai-luja palkansaajiin. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportteja n:o 195. Työ-ministeriö, Työpoliittinen tutkimus 2006: 308.
Hytti H (2004), Suomalainen työssäolo ja toimeentuloturva pohjoismaisessa ver-tailussa, julkaisussa: Talouskasvu ja julkis-talous ikääntyneen väestön oloissa. Tule-vaisuusselonteon liiteraportti 4. Helsinki: Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 32, 2004: 111–169.
Hytti H (2006), Suomen ja Ruotsin työ-kyvyttömyyspolitiikat OECD:n viitekehyk-sessä, Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2006, 7–22.
Hytti, H. & Hartman, L. (2008), Integration vs kompensation – Välfärdsstrategier kring arbetsoförmåga i Sverige och Finland. Tulossa sivuille www.ifau.se.
OECD (2003), Transforming Disability into Ability. Policies to Promote Work and Income Security for Disabled People, Paris: OECD.
OECD (2005), OECD Thematic Review on Reforming Disability Policies to Improve Work Incentives. DELSA/ELSA/RD(2005)3. Paris: OECD.
OECD (2007), New Ways of Addressing Partial Work Disability, OECD Thematic Review on Sickness, Disability and Work Issues Paper and Progress Report. www.oecd.org/els/disability.
Øverbye, E. (2006), Activation Policy in the Nordic Countries, teoksessa NOSOSCO (2006), Social Protection in the Nordic Countries 2004. Scope, Expenditure and Financing. NOSOSCO Nordic Social Statistical Committee 28:2006.http://www.nom-nos.dk/Nosthemes/06e.pdf
50 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Ritva Horppu
Erikoistutkija
Työterveyslaitos
Ikääntyvien pitkä työura: kaikkien oikeus – jokaisen velvollisuus?
Millä keinoin voitaisiin edistää ikääntyvien pysymistä
työelämässä? Artikkeli kertoo asiantuntijahaastattelu-
jen esille tuomista näkökohdista.
Työurien pidentäminen on noussut tärkeäksi tavoitteeksi, koska työikäisen
työvoiman määrä vähenee ikärakenteen muutoksen myötä. Eläketurva-
keskuksen tilastojen mukaan (Kannisto ja Hiltunen 2007) vuonna 2006
työeläkkeelle siirtyneiden keskiarvoikä oli 58,4 vuotta ja mediaani-ikä 60,1
vuotta. Vuonna 2006 laskettu eläkkeellesiirtymisiän odote oli 25-vuotiaille
59,5 vuotta ja 50-vuotiaille 61,5 vuotta. Entistä useamman toivotaan jatkavan
työssä ainakin varsinaiseen vanhuuseläkeikään asti eli 63-vuotiaiksi ja mielel-
lään senkin yli aina 68-vuotiaiksi.
Hallituksen ”Työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelmaan”1 on kir-
jattu tavoitteeksi saada kaikkien kansalaisten työpanos mahdollisimman
1 Ks. tarkemmin www.tem.fi/?s=2486 .
51TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
täysimääräiseen käyttöön. Ohjelmalla
pyritään nopeuttamaan nuorten siirty-
mistä opinnoista työhön ja edistämään
ikääntyneiden työntekijöiden työssä
pysymistä. Ikääntyneiden työurien pi-
dentämiseen politiikkaohjelma pyrkii
– hakemalla keinoja, joilla voidaan
edistää ikääntyvän työvoiman työs-
sä pysymistä esimerkiksi kannustamal-
la ansiotyöhön vielä vanhuuseläkkeelle
jäätyäkin,
– arvioimalla työttömyysturvan lisä-
päiväjärjestelmän tarkoituksenmukai-
suutta,
– vaikuttamalla ikääntyvien kansalais-
ten työkykyisyyteen ja erityisesti työky-
vyttömyyttä aiheuttavan masennuksen
ehkäisyyn.
Politiikkaohjelmassa viitataan kah-
teen sosiaali- ja terveysministeriön koor-
dinoimaan hankkeeseen, jotka pyrkivät
osaltaan pidentämään ikääntyneiden
työuria. Työhyvinvointifoorumin tavoit-
teena on kehittää yhdessä eri toimijoi-
den kanssa työssä jaksamista edistäviä
työhyvinvoinnin keinoja ja viestiä niistä
työpaikoille. Masto-hankkeen tavoittee-
na on löytää uusia keinoja ehkäistä ma-
sennusta ja vähentää masennuksesta ai-
heutuvaa työkyvyttömyyttä.
Jotta politiikkaohjelma saadaan
muunnettua käytännön hankkeiksi, tar-
vitaan monen asiantuntijan työpanos-
ta. Asiantuntijat tuovat hankkeisiin tul-
kintansa työurien lyhenemisen syistä ja
sopivista keinoista, joilla työuria voidaan
pidentää. Millaisia ovat asiantuntijoiden
tulkinnat? Työterveyslaitoksessa toimi
vuosina 2004–2007 Kesto-toimintaoh-
jelma, jonka tavoitteena oli vahvistaa ja
pidentää suomalaisten työuria. Ohjel-
man aikana tehtiin tutkimus (Horppu
52 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
2007), jossa selvitettiin asiantuntijoiden
käsityksiä työssä jatkamiseen vaikutta-
vista tekijöistä ja työurien pidentämi-
sen keinoista. Tutkimusta varten haas-
tateltiin 32 suomalaista työelämää eri
näkökulmista tuntevaa asiantuntijaa: yli-
opistojen ja tutkimuslaitosten tutkijoita,
työmarkkinaosapuolten edustajia, mi-
nisteriöiden asiantuntijoita, kuntasekto-
rin johtotehtävissä toimivia henkilöitä,
yritysjohtajia sekä yritys- ja organisaatio-
konsultteja.
Asiantuntijoiden mukaan työstä voi
ensinnäkin joutua pois varhain, koska
ikääntyneitä irtisanotaan mieluummin
kuin nuorempia työntekijöitä. Työuran
voi toisaalta katkaista myös työkyvyttö-
myys. Työkykyisetkin ikääntyneet saat-
tavat itse haluta eläkkeelle mahdollisim-
man varhain, jos työolot tuntuvat ikäviltä.
Työelämästä voidaan haluta pois, vaikka
työolot olisivatkin tyydyttävät, jos elä-
män uskotaan olevan laadukkaampaa
eläkeläisenä. Asiantuntijoiden tulkinnat
työurien lyhentymisen syistä olivat osin
keskenään ristiriitaisia, koska puheiden
taustalla oli nähtävissä erilaisia arvoja
ja intressejä. Yhteistä näkemystä ei siten
syntynyt myöskään työurien pidentä-
misen keinoista. Yksimielisyyttä ei ollut
edes siitä, pitäisikö kaikkien ikääntynei-
den työuria ylipäätään pidentää.
Vaikka haastatellut asiantuntijat oli-
vat osin eri mieltä työurien lyhentymi-
sen syistä ja pidentämisen keinoista, hei-
dän puheestaan on löydettävissä myös
joitakin yhteisesti jaettuja käsityksiä tai
perusoletuksia. Tarkastelen seuraavassa
näitä yhteisiä käsityksiä sekä niitä haasta-
vaa puhetta. On kiinnostavaa tarkastella
asiantuntijoiden puhetta, koska heillä on
vaikutusvaltaa saada omat ongelman-
määrittelynsä ja ratkaisuehdotuksensa
julkisuuteen ja päätöksenteon perustak-
si. He ovat yhteiskuntapoliittisen yläta-
son toimijoita, jotka määrittelevät ikäpo-
litiikkaa (Julkunen ja Pärnänen 2005).
Onko pitkä työura kaikkien oikeus?
Jotta työurat voivat pidentyä, ikäänty-
neillä työntekijöillä on oltava työtä, mis-
sä jatkaa. Haastatellut asiantuntijat olivat
eri mieltä siitä, onko työssä jatkamisen
tavoite ylipäätään järkevä ja millaisin kei-
noin ikääntyneiden työllisyydestä pitäisi
huolehtia. Erimielisyyksistä huolimatta
yleinen lähtökohta puheelle oli ikäänty-
neiden hyödyllisyyden pohtiminen: onko
heistä tarpeeksi hyötyä yrityksille ja or-
ganisaatioille?
Työnantajan näkökulmasta ensisi-
jainen tavoite ei luonnollisestikaan ole
työurien pidentäminen sinänsä vaan
henkilöstön tekemä hyvä tulos. Osa
haastatelluista koki ikääntyneet työnte-
kijät hyvin hyödyllisiksi, joten he neuvoi-
vat muitakin käyttämään erilaisia työssä
jaksamisen ja viihtymisen keinoja ikään-
tyneiden tueksi. Osa haastatelluista koki
puolestaan, että ikääntyneillä on erilai-
sia puutteita, jotka alentavat työn tuot-
tavuutta. Kaikkien ei pitäisi saada auto-
maattisesti pidentää työuraansa, vaan
työnantajien tulisi voida valita sopivat
työssä jatkajat.
Ikääntyneiden hyödyllisyyttä pohdit-
tiin usein myös silloin, kun puhujan int-
ressinä oli hyvinvointivaltion turvaami-
nen. Katsottiin, että hyvinvointivaltion
ylläpitäminen edellyttää pitkiä työuria,
mutta työnantajat syrjivät ikääntynei-
tä. Syrjinnän syyksi nähtiin se, että työn-
antajat eivät ymmärrä ikääntyneiden
olevan vähintään yhtä tuottavia työn-
tekijöitä kuin nuoremmatkin. Työurien
pidentämisen keinoksi tarjottiin siten
työnantajien valistamista: ikääntyneet
tekevät korkealaatuista työtä, hallitsevat
kokonaisuuksia ja ratkaisevat monimut-
kaisia ongelmia.
Hyödyllisyyspuheen haastoi puhe, jon-
ka mukaan kaikilla tulee olla oikeus työ-
hön, hyödyllisyyden asteestaan riippu-
matta. Yritykset ja organisaatiot eivät
kuitenkaan kanna riittävästi sosiaalista
vastuuta kaikkien työllistämisestä. Suo-
tuisan talouskehityksen ansiosta ikäänty-
neetkin ovat saaneet entistä useammin
pitää työnsä, mutta kun yritykset vähen-
tävät väkeään, heidät irtisanotaan ensin.
Heidän on myös vaikeampi työllistyä uu-
delleen. Yritysten tulisikin huolehtia myös
ikääntyvien osaamisen kehittämisestä,
jotta yritys menestyisi, mutta samalla tur-
vattaisiin irtisanottavien työllistyminen
muualle. Ikääntyneiden työttömien ja va-
jaakuntoisten avuksi ehdotettiin yhteis-
kunnan varoin tuettua työllistämistä se-
kä sosiaalietuuksien ja palkan parempia
yhdistelymahdollisuuksia.
Työministeriön (2007) tilastojen mu-
kaan 55–59 -vuotiaiden työllisyysaste oli
67,3 prosenttia vuonna 2006, ja se nou-
si edellisvuodesta 1,9 prosenttia. 60–64
-vuotiaiden työllisyysaste (37,2 prosent-
tia) nousi edellisvuodesta 3,7 prosent-
tia. Tutkijoiden mukaan ikääntyneiden
kohentuneeseen työllisyyteen ovat vai-
kuttaneet eniten suotuisa talouskehi-
tys ja työvoiman vaikeutunut saatavuus,
varhaiseläkkeiden alaikärajoihin tehdyt
muutokset ja työttömyysputken ikära-
jan nostaminen (Alatalo, Räisänen ja Tuo-
maala 2007; Ilmakunnas 2007).
Yli 50-vuotiaiden työttömyys on hie-
man vähentynyt, mutta riski joutua työt-
Pitäisikö työnantajien saada valita sopivat työssä jatkajat?
53TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
tömäksi on keskimääräistä suurempi ja
työttömyys on pitkäkestoisempaa kuin
nuoremmilla (Alatalo ym. 2007). Ikäänty-
neiden koulutustaso on matalampi kuin
nuorempien, mutta heidän kouluttamis-
taan ei pidetä yhtä kannattavana. Työt-
tömäksi joutumisen riskiä lisäävät myös
työttömyyseläkeputken käyttömahdolli-
suudet ja yritysten eläkevastuut.
Työnantajien valistamiseen tähtäävä
hyödyllisyyspuhe on saattanut vaikuttaa
myönteisesti ikäasenteisiin. Työttömät
ikääntyneet eivät kuitenkaan työllisty-
ne tällä keinoin. Ikääntyneiden tuotta-
vuuden vakuuttelulla on hyvä tarkoitus,
mutta samalla vahvistetaan ajatusta, et-
tä on hyväksyttävää arvioida ihmisiä hei-
dän tuottamansa hyödyn perusteella.
Ratkaiseeko työterveyshuolto masennusongelman?
Jos terveys pettää, työssä ei voi jatkaa.
Vuonna 2006 alkaneiden työkyvyttö-
myyseläkkeiden perusteena oli tuki- ja
liikuntaelinten sairaus 34 prosentilla,
mielenterveyden häiriö 30 prosentilla ja
verenkiertoelinten sairaus 8 prosentilla
(Gould ym. 2007). Mielenterveyssyistä al-
kaneissa eläkkeissä yleisin diagnoosi oli
masennus. Vaikka masennus sairautena
ei ole yleistynyt, masennuksen vuoksi
myönnettyjen sairauspäivärahakausien
ja työkyvyttömyyseläkkeiden lukumää-
rät ovat kasvaneet.
Haastatteluissa esitettiin erilaisia tul-
kintoja masennuksen syistä ja siten myös
erilaisia keinoja masennuksen ehkäisyyn
ja hoitoon. Yleinen käsitys oli kuitenkin,
että työterveyshuolto on keskeinen rat-
kaisun avain. Työterveyshuollon pitäisi
auttaa työpaikkoja vähentämään kuor-
mittumisen riskejä ja parantamaan työ-
oloja. Työterveyshuoltoon tarvittaisiin
yhtenäiset ja tehokkaat masennuksen
hoitokäytännöt. Työterveyshuollon tuli-
si tehdä parempaa yhteistyötä esimies-
ten kanssa, jotta masentuneiden työhön
paluu onnistuisi. Jos työterveyshuolto
osaisi toimia paremmin, masennukses-
ta johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet vä-
henisivät. Ongelman syyksi nähtiin siten
työterveyshuollon henkilöstön ja työ-
paikkojen esimiesten osaamattomuus.
Edellistä haastavassa puheessa kes-
kusteltiin sen sijaan toimijoiden halut-
tomuudesta. Yritykset ja organisaatiot
syrjäyttävät sairastuneita työelämästä,
koska eivät kanna riittävästi vastuuta
työntekijöistään. Masentuneet joutuvat
pitkille sairauslomille ja ajautuvat lopul-
ta työkyvyttömyyseläkkeelle, vaikka he
voisivat kuntoutua takaisin työkykyisiksi,
jos saisivat olla omassa työssään aluksi
vajaakuntoisina niin, että työtä räätälöi-
täisiin heille sopivaksi. Tätä ei työpaikoil-
la hevin sallita, koska kaikkien pitäisi
olla jatkuvasti tehokkaita ja tuottavia. Va-
jaakuntoisia irtisanotaan muita helpom-
min. Mielenterveysongelmista kärsiviä ei
rekrytoida työhön. Julkisen sektorin tu-
lisikin työllistää vajaakuntoisia nykyistä
enemmän, ja sosiaaliturvan malleja tulisi
kehittää, jotta yrityksetkin työllistäisivät
heitä. Kuntoutus pitäisi järjestää useam-
min niin, että sairastunut jatkaisi omassa
työssään eikä häntä lähetettäisi erillisille
kuntoutuskursseille.
Haluttomiksi toimijoiksi nimettiin
myös meidät masennukseen sairastu-
neiden työtoverit. Emme välttämättä
halua heitä työtovereiksemme, jos hei-
dän mukanaolonsa aiheuttaa meille yli-
määräistä vaivaa. Emme välitä tarpeeksi
uupumassa olevista työtovereista, jotka
kaipaisivat tukea ja ystävällistä kannus-
tusta. Meidän kaikkien tulisikin huoleh-
tia nykyistä paremmin toistemme hyvin-
voinnista.
(Työ)terveydenhuolto ei tutkimusten
mukaan täytä sille asetettuja vahvoja
odotuksia. Gouldin ym. (2007) tekemän
katsauksen mukaan masennuksen hoito
aloitetaan usein liian myöhään, se ei ole
riittävän intensiivistä, hoito keskeytyy lii-
an nopeasti, lääkitys ei ole aina optimaa-
linen ja ei-lääkinnällinen hoito puuttuu
usein kokonaan. Kuntoutuskaan ei tuo-
ta aina toivottuja tuloksia: masennuspo-
tilaiden työhön paluu onnistuu harvem-
min kuin muilla kuntoutujilla. Työpaikan
ja terveydenhuollon yhteistyössä on
puutteita.
Sosiaali- ja terveysministeriön uusi
Masto-ohjelma pyrkii ehkäisemään ma-
sennusta ja vähentämään masennukses-
ta aiheutuvaa työkyvyttömyyttä. Ohjel-
ma nimeää työterveyshuollon tärkeäksi
toimijaksi, mutta se painottaa, että myös
työpaikoilla tulee edistää työhyvinvointia,
varhaista puuttumista ja tehdä tarvittavia
työjärjestelyjä masennukseen sairastu-
neen työhön paluun tukemiseksi. Hank-
keen taustatutkimuksessa (Gould ym.
2007) korostetaan, että onnistunut työ-
hön paluu edellyttää työnantajan tahtoa
sekä esimiehen ja työtoverien tukea. On
mielenkiintoista seurata, millaisia kehittä-
mishankkeita Masto-ohjelma käynnistää.
Esimiehetkö parantavat ikääntyneiden työolot?
Haastatteluissa esitettiin, että monet
työkykyisetkin ikääntyneet haluavat
eläkkeelle mahdollisimman varhain, jos
Masennusongelman syy voi olla työterveys-huollon henkilöstön ja työpaikkojen
esimiesten osaamattomuus tai haluttomuus.
54 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
työolot ovat ikävät: työsuhteen jatku-
minen on epävarmaa, työssä on liian
kiire, oma osaaminen ei tunnu riittävän
tai työntekijä ei koe olevansa arvostet-
tu jäsen työyhteisössään. Kun suurella
osalla on varaa valita, jatkaako huonoksi
koetussa työssä, valinta kallistuu työstä
poistumiseen. Työolojen parantamiseen
ehdotetut keinot riippuivat siitä, mistä
ikävien olojen katsottiin johtuvan. Ylei-
senä käsityksenä oli kuitenkin, että työ-
yhteisöjen esimiehet ovat ratkaisevassa
asemassa.
Osa haastatelluista tulkitsi varhaisen
eläkkeelle siirtymisen johtuvan pääasi-
assa siitä, että esimiehet eivät osaa koh-
della ikääntyneitä hyvin. Esimiehiä pi-
täisi siis kouluttaa, jotta he oppisivat
räätälöimään työtä ikääntyneille sopi-
vaksi, osoittamaan arvostusta ja kannus-
tamaan uuden oppimiseen. Osa kes-
kustelijoista tulkitsi ikävien työolojen
syntyvän ylempänä. Esimerkiksi liian tiu-
kaksi koettu työtahti ei synny esimiesten
osaamattomuudesta vaan ylimmän joh-
don asettamista tuottavuustavoitteis-
ta. Pörssiyrityksissä sijoittajat odottavat
yritykseltä jatkuvasti paranevaa tulos-
ta. Asiantuntijoiden yleinen näkemys oli
kuitenkin, että ylimmällä johdolla ei ole
vaihtoehtoja. Kun tuottavuustavoittei-
ta ei voi laskea, esimiesten tulee kiittää
työntekijöitä enemmän, jotta nämä jak-
saisivat paremmin työssään. Esimiesten
pitäisi myös kannustaa työntekijöitä joh-
tamaan itseään ja huolehtimaan työkun-
nostaan paremmin.
Osa asiantuntijoista haastoi edellisen
puheen. Yritysjohtajan mukaan pörssi-
yrityskin voi valita omat tulostavoitteen-
sa sijoittajien vaatimusten paineessa
ja säädellä siten työtahdin kiristymistä.
Työntekijöiden hyvinvointi tulisikin nos-
Ritva Horpun mielestä ikääntyneiden työn-tekijöiden työurien pidentämisen keinoista vallitsee itsestäänselvyyksiksi muuttuneita käsityksiä, joita olisi tarpeen haastaa.
taa keskeiseksi tavoitteeksi taloudellisen
tuloksen rinnalle. Yritysten ja organisaa-
tioiden ylimmän johdon olisi ymmärret-
tävä myös, että henkilöstön osaamisen
kehittäminen on tärkeä investointi. Vas-
tuu näistä päätöksistä on ylimmällä joh-
dolla, ei esimiehillä.
Haastatellut asiantuntijat uskoivat siis
yleisesti, että esimiesten koulutus paran-
taa ikääntyneiden työoloja. Oppimisen
tutkijat tietävät kuitenkin, että koulu-
tus muuttaa osallistujien toimintaa hy-
vin vähän, jos toimintaa ohjaava ajatte-
lu – erilaiset skeemat, mentaaliset mallit
tai käyttöteoriat – ei muutu. Lyhyillä esi-
mieskursseilla ja koulutuspäivillä on vai-
kea järjestää opiskelua niin, että oppi-
jalla on mahdollisuus pohtia kriittisesti
55TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
omaa ajatteluaan ja rakentaa uudenlai-
sia ajattelumalleja. Johtamis- ja esimies-
koulutusta järjestävien tahojen tulisikin
tutkia koulutuksensa vaikuttavuutta: on-
ko osallistujien ajattelu muuttunut niin,
että se näkyy myös toiminnassa työpai-
kalla?
Ikääntyneitä rasittavat työolot eivät
välttämättä parane, vaikka esimiehet op-
pisivatkin oikeudenmukaisemmiksi ih-
misten johtajiksi. Kehittävän työntutki-
muksen viitekehyksessä (esim. Gerlander
ja Launis 2007) katsotaan, että irrallisten
työhyvinvointihankkeiden sijaan olisi ke-
hitettävä työtä. Työssä tapahtuneet muu-
tokset ja erilaiset häiriöt heikentävät
työhyvinvointia, joten työpaikan henki-
löstön pitäisi oppia kehittämään yhdes-
sä työtään.
Onko pitkä työura jokaisen velvollisuus?
Asiantuntijat pohtivat, että vaikka ikään-
tyneellä olisi työtä, riittävä työkyky ja
tyydyttävät työolotkin, työn ulkopuolella
on erilaisia eläkkeelle houkuttelevia teki-
jöitä. Halutaan viettää enemmän aikaa
perheen parissa, huolehtia lastenlapsis-
ta tai iäkkäistä vanhemmista, matkustaa,
mökkeillä ja harrastaa monipuolisesti,
kun terveyttä vielä riittää. Keskusteluja
leimasi toisaalta pyrkimys uuden työn-
teon normin tai työmoraalin synnyttä-
miseen ja sitä haastavana puheena luot-
tamus ”elämän markkinoiden kilpailun”
toimivuuteen.
Uutta työmoraalia perusteltiin erilai-
sista lähtökohdista käsin. Työnantajan
näkökulmasta yritysten ja koko Suomen
kilpailukyky ovat uhattuina, koska työelä-
mään tullaan myöhään ja sieltä pyritään
pois aikaisin. Heikentyneen työmoraalin
syynä on löyhäkätinen hyvinvointivaltio,
joten kansalaisten työhaluja tulisi lisätä
lainsäädännöllä. Muutetaan verotusta,
jotta työnteko on kannattavampaa kuin
tuilla eläminen. Priorisoidaan hyvinvoin-
tivaltion tehtävät, jotta vain oikeasti tu-
kea tarvitsevat saavat niitä. Kasvatetaan
suomalaiset pienestä pitäen omaan vas-
tuuseen yhteiskunnan apuun tukeutu-
misen sijaan.
Nykyisen hyvinvointivaltion puo-
lustajatkin toivoivat, että pitkästä työ-
urasta tulisi uusi normi. Työasentei-
den muuttamiseksi pitäisi aloittaa työn
merkitystä korostava asennekasvatus
päiväkodista alkaen. Kansalaisille olisi
jaettava tietoa työn terveyttä edistävis-
tä vaikutuksista. Asenteen muutos vaa-
tisi tuekseen myös työssä jatkamista tu-
kevia työjärjestelyjä, kuten työntekijän
tarpeista lähteviä työajan joustoja ja va-
paaehtoiseen osa-aikatyöhön siirtymi-
sen helpottamista.
Uutta työmoraalia hakevan puheen
haastoi puhe ”elämän markkinoiden kil-
pailusta”. Kun entistä useammalla on va-
raa valita, työ joutuu kilpailemaan perhe-
elämän ja vapaa-ajan kanssa. Työelämää
ei tulisi kuitenkaan ryhtyä suojelemaan
näiltä muilta pyrkimyksiltä, vaan sen ar-
vo pitää testata avoimessa markkinati-
lanteessa. Työelämällä ei katsottu olevan
kilpailussa todellista pelättävää, koska
suomalaiset kuitenkin arvostavat työtä.
Elämän markkinoiden kilpailussa työelä-
mää joudutaan kehittämään työntekijöi-
den haluamaan suuntaan. Vaikka työssä
jatkamista ei pitäisi ihannoida, sen pi-
täisi olla nykyistä helpompaa sitä halua-
ville. Tarvittaisiin lainsäädäntöä uusista
työelämän joustoista, kuten omien van-
hempien hoitovapaa, sekä jo olemassa
olevien työaika- ja paikkajoustojen käyt-
töä työpaikoilla. Osa-aikaeläke nähtiin
myös hyvänä keinona keventää työtä ja
auttaa työssä pysymistä.
Lopuksi
Ministeriöt ovat käynnistämässä jälleen
uusia työurien pidentämiseen tähtää-
viä ohjelmia. Olen kuvannut edellä työ-
elämän asiantuntijoiden yhteisesti ja-
kamia käsityksiä työurien pidentämisen
keinoista: työnantajien valistaminen
ikääntyneiden hyödyllisyydestä, työ-
terveyshuolto masennuksesta johtu-
van työkyvyttömyyden selättäjänä, esi-
miehet ikävien työolojen korjaajina ja
kansalaisten työasenteiden uudelleen-
muokkaus. Osa asiantuntijoista haastoi
kuitenkin näitä yleisiä käsityksiä. Uusien
ohjelmien soisi myös pohtivan, millaista
uutta ajattelua tarvitaan lähes itsestään-
selvyyksiksi muuttuneiden käsitysten si-
jaan tai rinnalle.■
KIRJALLISUUS
Alatalo, J. & Räisänen, H. & Tuomaala, M. (2007), Joustoturva ja työmarkkinat, Työmi-nisteriön analyyseja 9/2007.
Gerlander, E.-M. & Launis, K. (2007), Työ-hyvinvoinnin tarkasteluikkunat, Työelämän tutkimus, 3, 202–212.
Gould, R. & Grönlund, H. & Korpiluoma, R. & Nyman, H. & Tuominen, K. (2007), Miksi masennus vie eläkkeelle? Eläketurvakes-kuksen raportteja 2007:1.
Horppu, R. (2007), Keskusteluja työssä jatkamisesta. Työterveyslaitos, Työ ja ihmi-nen -tutkimusraportteja 32.
Ilmakunnas, S. (2007), Työllisyys parani –missä ja millä eväin? Kansantaloudellinen aikakauskirja, 103, 340–350.
Julkunen, R. & Pärnänen, A. (2005), Uusi ikäsopimus. Jyväskylän yliopisto, SoPhi 100.
Kannisto, J. & Hiltunen, M. (2007), Eläk-keellesiirtymisikä Suomen työeläkejärjes-telmässä. Eläketurvakeskuksen tilastora-portteja 5/2007.
Työministeriö (2007), Työllisyyskertomus vuodelta 2006. Työhallinnon julkaisu 376.
Myös ylimmän johdon olisi ymmärrettävä, kuinka tärkeää on henkilöstön hyvin-
vointi ja osaamisen kehittäminen.
56 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
57TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
– Tilastokeskuksen työolojen tutkimusyksikön vastuuhenkilö Anna-Maija Lehdon haastattelu
Työssä kehittymisen mahdollisuuksia suotava kaikille
Työolojen on väitetty huonontuneen, mutta Tilasto-keskuksen työolotutkimukset vuosien varrelta antavat niiden muutoksista moniulotteisemman kuvan. On menty sekä parempaan että huonompaan suuntaan.
Heikki Taimio
Erikoistutkija
Palkansaajien tutkimuslaitos
Haastattelu on tehty 15.1.2008
Milloin Tilastokeskuksen työolojen tutkimusyksikkö on perustet-
tu ja mitkä ovat sen tehtävät?
”Työolojen tutkimusyksikkö erkani vuoden 2000 alusta
Työvoimatilasto-yksiköstä, jossa tehdään kuukausittainen työvoi-
matutkimus. Pääasiallinen tehtävämme on työolotutkimus, jota
olen itse vetänyt 1980-luvun alkupuolelta lähtien.1
1 Ks. Lehto ja Sutela (2004) sekä Lehto ym. (2006).
58 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Kyse on ollut alusta lähtien meidän
omien tilastojemme kehittämisestä ja
aineistolähtöisestä tutkimuksesta. Yk-
sikköön lisättiin vielä pari vuotta sitten
aikuiskoulutustutkimus ja henkilöstö-
tutkimus. Meitä on parhaillaan 10 hen-
keä. Aika iso tehtävä on myös osallistua
Dublinissa sijaitsevan Euroopan työ- ja
elinolojen kehittämissäätiön toimintaan.
Siellä on työolo-observatorio, rakenne-
muutosobservatorio ja työelämän suh-
teiden observatorio. Kahden ensin mai-
nitun kanssa me teemme yhteistyötä.
Nämä ovat olleet väylä, joka on antanut
meille mahdollisuuden kertoa siitä, mi-
tä olemme täällä tehneet ja Suomessa
yleensäkin on tehty. ”
Työolojen tutkimus näyttää Suomessa ja-
kaantuneen useammalle eri taholle – Ti-
lastokeskuksen lisäksi ainakin Työterveys-
laitokseen ja työ- ja elinkeinoministeriöön.
Onko näillä jokin työnjako tai yhteistyö-
tä?
”Tilastokeskuksessa aloitettiin ensim-
mäisenä työolojen tutkimus vuonna
1977 OECD:n sosiaali-indikaattorien in-
noittamana. Haluttiin sellainen väline, jo-
ka kuvaisi paremmin kuin silloin olemas-
sa olleet tilastot – jotka kattoivat lähinnä
työtapaturmat, ammattitaudit yms. – si-
tä, miten ihmiset voivat työelämässä.
Meidän tilastoamme on kehitetty myös
laadullisin menetelmin vuosien varrella.
Vuonna 1990 istunut Työolokomitea
sai sellaisen ajatuksen, että pitäisi seura-
ta myös vuosittain, miten ihmiset koke-
vat erilaiset muutokset työoloissa. Siitä
syntyi työministeriön Työolobarometri.
Vähän myöhemmin Työterveyslaitos al-
koi toteuttaa Työ ja terveys-nimistä tut-
kimusta, joka on painottunut työterveys-
huollon käyttöön, mutta siinä on aika
paljon samantyyppisiä kysymyksiä kuin
meillä.
Työnjako on siis tämäntyyppinen. Me
pyrimme siihen, että saamme laajoja vi-
sioita siitä, mitä on tapahtunut 30 vuo-
den aikana. Tänä vuonna teemme taas
uuden tutkimuksen. Meillä on tarkoitus
haastatella 4 600 palkansaajaa, mikä tar-
koittaa sitä, että se aineisto on aika luo-
tettava. Sen tähden monet tutkijat ovat
käyttäneet juuri tätä aineistoa. Se on
myös laaja sisällöltään.”
Onko työelämä huonontunut?
Keskusteluun suomalaisten työolojen ke-
hityksestä ja nykytilasta on vaikuttanut
voimakkaasti Juha Siltalan (2004) teos, jo-
ka väittää työolojen huonontuneen viime
vuosikymmeninä (ks. myös Siltala 2003).
Siltalan mukaan keskeinen muutos on ta-
pahtunut siinä, että kiristynyt kilpailu on
riistänyt työntekijöiltä heidän oman työn-
sä hallinnan, itsesäätelyn mahdollisuu-
den. Mitä mieltä olet, kestävätkö Siltalan
väitteet ja hänen esittämänsä evidenssi
kriittisen tarkastelun?
”Olen hyvin paljon samaa mieltä. Mi-
nusta on hirveän hyvä, että otetaan täl-
lainen näkökulma, jossa ihan oikeasti
pyritään selvittämään syitä, miksi työ-
elämässä tapahtuu niin kuin tapahtuu.
Mutta tällainen väline ei oikein riitä se-
littämään, mitä työelämässä tapahtuu,
ja mikä on palkansaajien oma koke-
mus asiasta. Siltala käyttää kyllä paljon
kaikkia muita tutkimuksia, mutta kirjas-
ta puuttuu tavallaan empiria. Se perus-
tuu aika paljon hänen omiin haastat-
teluihinsa tai kokemuksiinsa kentällä,
joka on taas erittäin hyvä, että saadaan
tuntumaa, mutta siitä puuttuu edusta-
vuus.
Tämä oman työn hallinnan menettämi-
sen ongelma koskee Siltalan mielestä niin
teollisuuden kuin palvelualojenkin työnte-
kijöitä, siis kaikkia. Näkyykö tämä jollakin
tavalla työolotutkimuksessa? Se saattaa
näkyä jonkinlaisena oireiluna, mutta tuo-
vatko ihmiset tämän jotenkin julki haas-
tatteluissa?
”Nuo ovat juuri sellaisia asioita, joita
on hirveän vaikea saada esille haastat-
telemalla ja tämäntyyppisellä tutkimuk-
sella. Vaikutusmahdollisuuksia omaan
työhön olemme toki aina kysyneet tie-
tyntyyppisellä kysymysryhmällä. Sil-
lä saadaan kuva kehityksestä yhdeltä
kannalta. Tämä on oikeastaan hyvä esi-
merkki siitä, miten moninaisia ne vai-
kutusmahdollisuudet voivat olla. Vaikka
meillä on moniosioinen kysymys siitä,
voiko vaikuttaa oman työnsä sisältöön
ja menetelmiin ja siihen, keiden kans-
sa työskentelee ym., niin yleensä otta-
en tulee positiivinen kuva kehityksestä.
Kun katsotaan koko palkansaajaväes-
töä, niin vaikutusmahdollisuudet ovat
kasvaneet. ”
Millä aikavälillä?
”20 vuoden aikana. Tämä kysymys tu-
li muistaakseni mukaan vuonna 1984, ja
viimeksi tutkittiin vuonna 2003. Siellä oli
kuitenkin yksi sellainen osatekijä, työtah-
Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ovat yleensä ottaen parantuneet, mutta työtahdin suhteen ne ovat huonontuneet.
59TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
tiin vaikuttaminen, jossa on menty huo-
nompaan suuntaan.
Se on sitten eri asia, saadaanko tie-
toa työtä koskevista muutoksista. Tiedon
saanti on heikentynyt paljon edellises-
tä tutkimuksesta, siis vuodesta 1997 läh-
tien. Kun selvitimme vähän enemmän,
se oli heikentynyt erityisesti yksityisel-
lä sektorilla. Mielestäni tämä juuri viit-
taa globalisaatioon ja kilpailun kiristymi-
seen ja siihen, ettei pörssiyhtiöissä enää
anneta tietoja siitä, millaisia suunnitel-
mia on tulevaisuuden varalle. Ihmiset to-
della kokevat sen epätietoisuutena.
Epävarmuus työsuhteen jatkumisesta
tulee nyt monella tavalla esille meidän
tutkimuksessamme. Epävarmuus on li-
sääntynyt, vaikka itse asiassa työllisyys-
kehitys on mennyt parempaan suun-
taan.”
Sama asia tuli esille Tuomo Alasoinin
(2006) artikkelissa. Hän kallistui sille
kannalle, että mediajulkisuus on luo-
nut pelkoa työpaikan menettämisestä
yli sen, mikä on todellinen todennäköi-
syys, irtisanomisten määrä, työvoiman
vaihtuvuus tai mikään muu osoitin. Täl-
laiset objektiiviset mittarit eivät näytä
mitään muutosta tässä suhteessa, mut-
ta se, että tehdään isoja otsikoita näis-
tä asioista, vaikuttaa ihmisiin ahdista-
vasti.
”Minä en ehkä noin paljon painottai-
si median merkitystä, mutta olen kyl-
lä aika pitkälti samaa mieltä. Epätietoi-
suus tuntuu jokaisella työpaikalla ihan
riippumatta mediasta. Siellä ei ihan oi-
keasti saada tietoja omasta työpaikas-
ta.”
Tuomo Alasoini puhui myös työn mielek-
kyyden vähentymisestä.
”Siitä me olemme aika paljon keskus-
telleet. Me olemme tutkineet työtyyty-
väisyyden käsitteellä sitä ja vertailleet,
kuinka ne ovat yhteyksissä toisiinsa ja
mitä tämä työn mielekkyyden käsite
mahdollisesti pitäisi sisällään.
Olemme huomanneet, että työtyyty-
väisyyden keskeinen elementti on se,
kuinka ihmiset kokevat voivansa kehit-
tyä. Vaikka meillä onkin aika systemaat-
tisesti edistynyt tämä työn kehittämisen
aspekti eli on saatu enemmän työnanta-
jan kustantamaa koulutusta ja nähdään
kehittymismahdollisuudet parempina
kuin aikaisemmin, niin siinä on kuitenkin
tiettyä ristiriitaa. Olen miettinyt sitä sii-
tä näkökulmasta, että meillä on erittäin
koulutettu työvoima, mikä aika usein lai-
minlyödään. Ei vain ihan oikeasti osata
hyödyntää tätä potentiaalia työpaikoilla.
Silloin siitä ehkä menee työn mielekkyy-
denkin tunne, kun se yhdistyy tällaiseen
kovaan työpaineeseen ja epävarmuu-
teen. Tuomo Alasoinihan on aika paljon
tulkinnut sitä epävarmuuden näkökul-
masta.
Minusta kaikille pitäisi antaa enem-
män kehittymisen mahdollisuuksia. Se
olisi kaiken a ja o, että jokaisessa työssä
olisi kehittymismahdollisuuksia. Pahin
ongelma on yhdessä työskentelyn epä-
onnistuminen. Koulutettu väki ei pys-
ty työskentelemään yhdessä. Minun nä-
kemykseni tästä on se, että aika paljon
johtamismallit ja henkilökohtaiset palk-
kaukset vaikuttavat siihen, ettei asia ai-
nakaan edisty.”
Onko meillä vielä liikaa sellaista pomotta-
mista, joka ei sovi tiimityöskentelyyn?
”Kyllä. Meillä on menty oikeastaan
taaksepäin siinä asiassa sillä tavalla, et-
tä meillä oli ennen lamaa aika hyvääkin
ajatusta tiimityön kehittämisestä. Siihen-
hän sisältyi sellainen ajatus, että tiimit
ovat aika itsenäisiä eikä siinä esimiehel-
lä ole mitään hirveän tärkeää roolia, ja
niissä pystytään jakamaan töitä ja käyt-
tämään kaikkien kykyjä oikealla tavalla.
Sitten tuli lama ja uudet tehokkuus- ja
tuottavuusvaatimukset ja julkisella sek-
torilla säästöohjelmat. Jotenkin mentiin
aika suoraa päätä tällaiseen aika vah-
vaan johtamiseen palkkausjärjestelmi-
en uudistuksen myötä. Se tuo esimie-
hen roolin taas uudella tavalla hirveän
tärkeäksi, koska esimies tekee arvioinnin
kaikista työntekijöistä.”
Palkkausjärjestelmäkin olisi pitänyt so-
peuttaa tiimityöskentelyyn.
”Kyllä, ja sehän on edelleen mahdollis-
ta. Uskon, että siihen melkein mennään
vielä.”
Työolotutkimus kertoo laajasti ja pitkältä ajalta
Mitä Tilastokeskuksen työolotutkimus oi-
kein pitää sisällään ja miten se toteute-
taan?
”Meillä on kohta lähdössä kentälle taas
iso tutkimuskierros. Meidän haastattelu-
organisaatiomme tavoitteena on saada
ympäri Suomea haastateltua 4 600 pal-
kansaajaa. Ne ovat käyntihaastattelu-
Työn mielekkyys katoaa, jos siinä ei pysty kehittymään.
60 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
ja, mikä tarkoittaa sitä, että lomake on aika pitkä ja laaja.
Haastattelu kestää vähän yli tunnin.
Tutkimusta on tehty vuodesta 1977 lähtien, siinä vai-
heessa kyllä vähän suppeampana, mutta sen tietosisältö
on pysynyt perusosiltaan samanlaisena, joten voimme tut-
kia pitkiä aikasarjoja ja muutoksia. Sisältönä ovat fyysinen
työympäristö ja sen ongelmat, samoin psyykkinen ja sosi-
aalinen. Toisin sanoen tutkimus kattaa hyvin laajasti työn
tekemisen ja sen osa-alueet. Siinä on myös työmarkkina-
asemaan liittyviä kysymyksiä.
Meillä on tänä aikana ollut hyvin monenlaisia uusia
ilmiöitä, joita on haluttu tutkia enemmän ja perusteel-
lisemmin. Siellä on esimerkiksi joustavuus-teema, jo-
hon liittyy monia asioita niin kuin määräaikaiset työ-
suhteet, työaikamuotojen muutokset, ylityöt jne. Sitten
on kiire, jota on tutkittu ihan erityisesti. On hankittu
laadullisia aineistoja näistä samoista teemoista. Suku-
puolten välinen tasa-arvo ja sen eri aspektit ovat olleet
mukana pitkään, esimerkiksi perheen ja työn yhteenso-
vittamisen teema on ollut viime kerroilla erityisen vah-
vana. Parina viime kertana on tullut mukaan myös eläk-
keelle siirtymisen kysymys. Julkisuudessahan on paljon
keskusteltu siitä, mikä saisi ihmiset jatkamaan mah-
dollisimman pitkään. Tässä ihan viimeisessä on vähän
enemmän myös maahanmuuttajista ja suhtautumises-
ta heihin sekä vuokratyöstä, joka alkaa nousta uutena
teemana.”
Sehän vaikuttaa tosi laajalta. Voiko sen perusteella, mitä
tässä matkan varrella on ollut vakio-osioita, vetää pitkiä
linjoja? Mikä on esimerkiksi ollut fyysisellä tai psyykkisellä
puolella kehityksen suunta?
”Kyllä sieltä pystyy. Näinhän me olemme tehneet rapor-
teissa. Esimerkiksi vuonna 2004 ilmestyneessä raportissa
katsottiin koko aikasarjaa monelta osa-alueelta. Voidaan
katsoa sitä, mitä on tapahtunut koko palkansaajakunnas-
sa. Siellä on sellaisia yleispiirteitä, että juuri kehittämis-
mahdollisuuksiksi ovat kasvaneet ja vaikutusmahdollisuu-
detkin ovat kasvaneet jonkin verran. Työn monipuolisuus
on lisääntynyt ja yksitoikkoiset työtehtävät ovat selkeästi
vähentyneet. Negatiivisella puolella kiire on lisääntynyt ja
myös työn epävarmuus. Tämäntyyppisiä laajoja visioita on
tietysti nähtävissä. Meillä on tuloksia jonkin verran siitäkin,
miten nämä ilmenevät yksilöiden fyysisessä ja psyykkises-
sä terveydessä. Yksi yllättävä tulos viimeksi oli, että univai-
keudet ovat selkeästi lisääntyneet. Näitä kaikkia aspekteja
voi selvitellä. ”
Millä aloilla menee paremmin, millä huonommin?
”Sektorijako tulee sieltä kaikkein selkeimmin esille. Laman jäl-
keen tapahtui sellainen merkillinen juttu, että kuntasektori alkoi
jäädä jälkeen monessa positiiviseen kehitykseen liittyvässä asias-
sa. Se näkyy varsinkin, kun katsotaan naisten ja miesten olosuh-
teiden eroja. Kun kuntasektori on niin naisvaltainen, niin se vai-
kuttaa koko palkansaajakunnastakin saatavaan kuvaan. Kyseessä
ei ole pelkkä palkkakehitys, mistä nyt on viimeksi keskusteltu, vaan
myös henkilöstön riittämättömyyden kysymykset, ja niistä seuraa
paljon ongelmia.”
Koko kuvahan on vähän ristiriitainen. Puhutaan paljon siitä, että kil-
pailu, globalisaatio ja sentyyppiset asiat vaikuttavat työolojen huo-
nontumiseen, mutta tämän väitteen yhteensovittaminen kuntasek-
torin ongelmien kanssa on vähän vaikeaa. Eikö se enemmänkin tule
siitä, että siellä on reagoitu taloustilanteeseen säästöillä, ja ennen
61TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
kaikkeahan siellä on käytetty erittäin paljon määräaikaisia työsuh-
teita?
”Olen yrittänyt eritellä työelämän muutokseen taustalla vaikut-
tavia tekijöitä ottaen kolme tekijää mukaan: teknologinen muutos,
kilpailun kansainvälistyminen ja globalisaatio sekä hyvinvointivalti-
on ja sen palveluiden rahoittamisen epävakaistuminen.
Ensin me tutkimmekin tätä teknologista muutosta ja mitä kaik-
kea siitä seurasi ja oliko siitä työnjaollisesti tai epävarmuuden li-
sääntymisen suhteen mitään nähtävissä. Tätä selvitettiin aika paljon
1990-luvulla ja jo 1980-luvullakin. Sitten tuli kilpailun kiristyminen
ja miten se lamassa ja laman jälkeen erityisesti näkyi Suomessa. La-
man jälkeen julkisen sektorin voimavaroja supistettiin, vaikka siellä-
hän olisi tarvittu enemmän henkilöstöä, koska väki vanhenee ja sai-
raudet lisääntyvät. Työolojen kokemisessa näkyy sitten, että kun ne
tehtävät ovat edelleen olemassa ja niissä ei ole riittävästi resursseja,
niin silloin väki väsyy. Sitten tulivat myös määräaikaiset työsuhteet
tämän taloudellisen epävarmuuden jonkinlaiseksi junai-
lemiseksi eteenpäin.
Yksityisellä puolella lama sulki yrityksiä ja tehottomim-
mat kuolivat pois, mutta työntekijöiden työmäärä ei li-
sääntynyt. He joutuivat työttömiksi ikävä kyllä, joksikin
aikaa.”
Naisten ja miesten työolojen eroihin vaikuttaa tietenkin
vahvasti heidän jakautumisensa pitkälti eri aloille. Kuten
jo viittasit, kuntasektori on naisvaltainen ja siellä ongelmat
ovat pahempia. Mutta näkyykö se muuten? Työn ja perhe-
elämän yhteensovittamisongelma koskee varmaan enem-
män naisia.
”Kyllä yksityiselläkin sektorilla on juuri tämä. Etten an-
taisi sellaista kuvaa, ettei yksityisellä sektorilla ole mitään
ongelmia, niin onhan siellä paljon naisia varsinkin pal-
62 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
velualoilla. Palvelualoillahan on mata-
lapalkkaisuusongelmat. Yksityisen sek-
torin kilpailun kiristyminen on selkeästi
johtanut kiireen lisääntymiseen. Viimei-
simmissä tuloksissa näkyy, että erityisesti
kunnissa ovat säilyneet nämä kiireen ai-
heuttamat ongelmat, mutta yksityisellä
sektorilla kiire on ihan hivenen laskenut
edellisestä, vuonna 1997 suoritetusta
tutkimuksesta. Pitkällä aikavälillä siellä-
kin on ollut voimakasta kasvua. Ylempi-
en toimihenkilöiden kohdalla erityisesti
työaikojen venyminen on tullut ongel-
maksi, ja se koskee yhtä lailla naisia kuin
miehiäkin.”
Teknologia ja johtaminen
Yksi keskeinen väite on ollut se, että uusi
teknologia ja tietokoneiden käyttö ei ole
ollut välttämättä mikään siunaus, vaan
se on tuonut lisätyötä. Sähköpostitulva on
hirveä, ja tuotetaan erilaisia dokumentte-
ja paljon enemmän, kun se on helpompaa
tekstinkäsittelyohjelmilla. Erityisenä, jopa
tuottavuuden kasvua heikentävänä asia-
na on mainittu, että kun uutta teknologiaa
tulee, niin sen opettelu kestää aikansa. Kun
ohjelmisto vaihtuu koko ajan ja aina pitää
oppia jotakin uutta, niin siinä väsytään jo
sinänsä siihen eikä saada oikeita töitä teh-
tyä. Näkyykö tämä millään tavalla?
”Kyllä se on näkynyt, oikeastaan aikai-
semmin enemmän. Nyt alkaa tasoittua.
Esimerkiksi atk-koulutusta ei enää niin
paljoa anneta, koska ihmiset osaavat jo
käyttää koneita, ja jatkuva järjestelmien
muutos ei ehkä ole enää niin voimakas-
ta. Silloin aluksi kun oli väittämiä siitä, et-
tä väkeä vähennetään tietotekniikan tu-
lon myötä, niin tutkimme myös sitä. Oli
selkeästi eriytynyt kehitys teollisissa am-
mateissa ja toisaalta toimihenkilöpuo-
lella. Työvoiman korvaaminen tietotek-
niikalla tapahtui teollisissa ammateissa
selkeästi, ja siellä ehkä syntyi jonkin ver-
ran pelkoja siitä, mitä tulee tapahtumaan
rationalisoinnin myötä.”
Eikös sen pitänyt merkitä automaatiota,
robotteja ja sen sellaista?
”Kyllä. Siitäkin oli aika paljon keskuste-
lua, ja tämä julkisuus toi paljon pelkoja.
Toimistotyön häviämistä ei ikinä tapah-
tunut, ei ainakaan tietotekniikkaan siir-
tymisen yhteydessä. Ellei siinä sitten ole
kyse juuri siitä, että töitä keksittiin lisää
kaikenlaisen seurannan muodossa. Sil-
loinhan puhuttiin myös, että esimerkiksi
naisten työ toimistoista tulee häviämään
kokonaan. Sitä ei tapahtunut. Myöskään
etätyö ei koskaan toteutunut siinä laa-
juudessa kuin kuviteltiin.”
Usein väitetään myös, että työolojen on-
gelmat ovat suurelta osin kiinni huonosta
johtamisesta, ja siihen täytyy tulla muutos.
Mutta mitä siinä mielestäsi pitäisi tehdä?
Otetaan sieltä yksi asia, suhtautuminen
kiireeseen ja ylitöihin. Se on työn organi-
soinnin ongelma, ja sehän on johtajien
tehtävä.
”Kyllä. Kun me teimme laadullisia haas-
tatteluja, niin tuli voimakkaasti esille, että
esimiehet ovat avainasemassa siinä. Saat-
taa olla, että esimiehet ovat yksi syy sikä-
li, että he lupaavat liikaa johdolle tai asiak-
kaille. Esimies ei ehkä tunne, mikä on sen
työn luonne oikeasti, ja silloin porukka
joutuu aikamoiseen liemeen. Juuri tämän
kiireen hallinnan suhteen pitäisi jotenkin
opettaa esimiehiä näkemään realistisesti
sitä, miten työtä pitäisi organisoida.
On iät ja ajat puhuttu johtamisesta, ja
on tullut uusia ismejä siihen, miten joh-
tamista pitäisi hoitaa. Yksi asia on minus-
ta ainakin tärkeä: esimiesten pitäisi olla
kannustavia. Koska kehittymisen mah-
dollisuus on niin tärkeä kaikille työn-
tekijöille, pitäisi etsiä potentiaalia siitä
joukosta jota johdetaan. Kehittymisen
ja oppimisen kannustamiseen liittyvät
pitkän aikavälin visiot. Jos niitä ei pys-
tytä antamaan työntekijöille ja nimen-
omaan siinä työpaikassa missä he työs-
kentelevät, niin se murentaa kaikenlaista
luottamusta esimieheen ja koko organi-
saatioon ja myös kiinnittymistä ja sitou-
tumista.”
Voidaan kuvitella sellaisia ammatteja,
joissa nämä kehittymis- ja etenemismah-
dollisuudet ovat aika lailla heikot. Mitä
tuo merkitsisi tällaisten ammattien koh-
dalla?
”Me kiinnostuimme viimeksi tästä, kun
me suunnittelimme vuoden 2003 kyse-
lylomaketta. Mitä oikeastaan on uralla
eteneminen? Siitä niin paljon puhutaan
ja pidetään itsestäänselvyytenä, että ih-
miset haluavat näin tehdä. Laitoimme
sinne kysymyksen siitä, kuinka tärkeänä
pitää sitä, että pääsee parempaan ase-
maan organisaatiossa ja työuralla. Toinen
kysymys oli, kuinka tärkeänä pitää sitä,
että voi kehittyä nykyisissä tehtävissään.
Siellä oli huikea ero. Uralla eteneminen ei
oikeastaan ole ihmisten toiveissa ollen-
kaan siinä määrin kuin kuvitellaan… ”
…vaan kehittyminen siinä nykyisessä teh-
tävässä.
”Nimenomaan. Ja varmaan se on oi-
keasti yksi tekijä, että koulutetuissa ja
Ihmisiä ei kiinnosta niinkään uralla eteneminen kuin kehittyminen nykyisessä tehtävässä.
63TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
akateemisissa ammateissa ihmiset eivät
enää nykyään hirveästi halua esimiehik-
si, vaan nimenomaan he haluaisivat ol-
la asiantuntijoita ja kehittyä siinä tehtä-
vässä. ”
Muutosturva ja työoloreformi
Tuo on hyvin mielenkiintoista. Tämä on
kuitenkin vähän eri asia kuin se, että ih-
miset kokevat epävarmuutta työpaikas-
ta ja kovaa painetta. On tarjottu Tanskan
mallia ja joustoturvaa (”fl exicurity”) tai
muutosturvaa yhdeksi työelämän kehit-
tämisen nykyisistä avainkäsitteistä, jopa
suorastaan niin, että ihmisiä nykyisessä
työpaikassaan koko ajan katselemaan,
jos tästä joutuu pois, olemaan vähän toi-
nen jalka ulos menossa. Olisiko tämä rat-
kaisu, jos tähän panostettaisiin enem-
män?
”Ei minun mielestäni. Se on juuri vas-
toin sitä, minkä mekin olemme saaneet
tulokseksi siitä, mikä on ihmisille tärke-
ää työssä, siis että heillä on halu kiinnit-
tyä työpaikkaansa. He eivät halua vaih-
taa. Meillä on kysymys siitä, kuinka moni
haluaisi vaihtaa työpaikkaa, jos voisi nyt
samalla palkalla vaihtaa, toisin sanoen
kuinka paljon heillä on tyytymättö-
myyttä nykyiseen työhön. Porukka, jo-
ka ei halua vaihtaa, kasvaa koko ajan. Ei-
kä se ole pelkästään ikään sidottua. Kun
olemme ikävakioineet tuloksen, niin se
liittyy kaikkiin ikäluokkiin. Tietenkin jos
on saanut aivan epäonnistuneen työn
jossakin pakkotilanteessa, niin eihän sil-
loin voi puhua kiinnittymisestä, mutta
ihan keskivertoisesti halutaan pikem-
minkin luoda pidemmän aikavälin vi-
sioita siinä työssä, missä kulloinkin ol-
laan”
Se on yhtäältä hyvin ymmärrettävää mut-
ta toisaalta onko se realismia nykymaail-
massa?
”Ei varmasti. Kyllä vielä joudutaan ti-
lanteeseen, että tehtaita suljetaan ja yri-
tyksiä muuttaa pois tai kaatuu muuten.
Ei voida sanoa, että nyt pitäisi kaikki-
en luoda tällaisia mahdollisimman pit-
kiä työsuhteita. Mutta se päinvastainen
visio, mikä tähän Tanskan malliin liit-
tyy, että ihmisiä opetettaisiin erityises-
ti liikkuvuuteen ja pois kiinnittymises-
tä omaan työhön, niin siinä minä en näe
kauheasti järkeä. Silloin tavallaan mene-
tetään se mahdollisuus, että saadaan ih-
misestä ulos osaamispotentiaalia.”
Jos vedetään kaikki yhteen, niin onko Si-
nulla mielessäsi jonkinlaista ”työolore-
formia”, jolla suomalaisia työoloja voi-
taisiin parantaa? Ihan lyhyesti: mitä se
olisi?
”Ensinnäkin julkisen sektorin ja eri-
tyisesti kuntasektorin aseman paran-
taminen, tai että nähdään sen tarvitse-
van lisää resursseja, pysyviä työsuhteita
ja palkkatasa-arvoa. Toiseksi pidän tär-
keänä koko palkansaajakunnan osalta,
että kehitettäisiin enemmän yhdessä
työskentelemisen menetelmiä, siis tii-
mityötä, joka on jäänyt tulosajattelun
jalkoihin viime vuosina. Siinä on erityi-
sesti potentiaali hyvin koulutetulle työ-
voimalle, että yksilöllistymistendenssit
eivät murentaisi yhdessä työskentele-
misen tapaa. Tiimitaitojen pitäisi olla
myös hyvin korkeasti koulutettujen kä-
sissä.
Edelleen minusta ovat tärkeitä erilais-
ten jouston muotojen selvittäminen ja
niihin vaikuttaminen sillä tavalla, että ei
olisi sellaisia jouston muotoja, jotka hait-
Laman jälkeen kuntasektorilla alkoimennä muita huonommin.
taavat työhön sitoutumista. Puhutaan
työntekijälähtöisistä ja työnantajaläh-
töisistä joustoista. Siitä pitäisi pitää huo-
li, ettei jousto tarkoita joutumista teke-
mään ylettömästi ylitöitä ja joustamaan
niin, että harmaa alue työn ja vapaa-ajan
välillä laajenee.
Sitten ovat kysymykset, mikä vaikut-
taa työhön sitoutumiseen ja työtyyty-
väisyyteen ja miten ne ovat yhteydes -
sä epävarmuuden kokemiseen ja myös
kehittymismahdollisuuksiin. Ihan oi-
keasti pitäisi tutkia sitä, mitä se sitou -
tuminen oikein on. Kaikki ovat varmaan
yksimielisiä siitä, että sitoutuminen on
tärkeää organisaatioille, mutta miten
sitä hyödynnetään? Olen vielä erik -
seen ajatellut sitä, että työssä kehitty-
misen tukemisen pitäisi olla johtami -
sessa erityisen selkeänä näkemyksenä.
Miten kannustetaan ja kannustetaan
nimenomaan pitkäjänteiseen kehitty-
miseen?■
KIRJALLISUUS
Alasoini, T. (2006), Työnteon mielekkyys kaipaa ennakoivaa muutosturvaa, Talous & Yhteiskunta, 34:3, 31–36.
Lehto, A.-M. & Sutela, H. (2004), Uhkia ja mahdollisuuksia. Työolotutkimuksen tu-loksia 1977–2003. Tilastokeskus.
Lehto, A.-M. & Sutela, H. & Miettinen, A. (toim.) (2006), Kaikilla mausteilla. Artikke-leita työolotutkimuksesta, Tilastokeskus, Tutkimuksia 244.
Siltala, J. (2003), Työelämän muutos ja työntekijöiden itsesäätelymahdollisuudet, Talous & Yhteiskunta, 31:1, 27–30.
Siltala, J. (2004), Työelämän huonontumi-sen lyhyt historia, Helsinki: Otava.
64 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Suhdanteet
Suhdannetilanne Suomessa barometrien mukaan 1995:01–2008:02.
Lähde: Teollisuus ja Työnantajat, Tilastokeskus.
Suomen teollisuustuotannon määrä 2000:01–2008:01.
Lähde: Tilastokeskus.
Suomen laaja reaalinen kilpailukykyindikaattori 2000:01–2007:12.
Lähde: Suomen Pankki.
Suomen kokonaistuotannon kuukausikuvaaja 2000:01–2007:12.
Lähde: Tilastokeskus.
Kansainvälisiä suhdanneindikaattoreita 1995:01–2008:02.
Lähde: Conference Board, Euroopan komissio.
Lähde: Tilastokeskus.
Suomen kokonaistuotanoon ja viennin muutokset 1985–2007.
80
90
100
110
120
130
140
150
1995:01 1997:01 1999:01 2001:01 2003:01 2005:01 2007:01
Index of LeadingEconomic Indicators, USA(1996=100)
Economic Sentiment Indicator, Euroalue(Pitkän aikavälin keskiarvo=100)
-30
-20
-10
0
10
20
30
1995:01 1997:01 1999:01 2001:01 2003:01 2005:01 2007:01
Saldoluku
KuluttajabarometriTeollisuuden luottamusindikaattori
70
7580
85
90
95100
105
110
115120
125
130
1995:01 1997:01 1999:01 2001:01 2003:01 2005:01 2007:01
2000 = 100
-4
-2
0
2
4
6
8
10
12%
Trendi, vasen ast.Muutos edelliseen vuoteen, oikea ast.
75
100
125
150
2000:01 2002:01 2004:01 2006:01 2008:01
2000 = 100
TrendiAlkuperäinen
-10
0
10
20
30
1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 2001 2003 2005 2007
VientiMarkkinahintainen BKT
Muutos vuoden 2000 viitehinnoin, %
90
92
94
96
98
100
102
104
2000:01 2001:01 2002:01 2003:01 2004:01 2005:01 2006:01 2007:01
Tammi-maaliskuu 1999 = 100
Korot 1997:01–2008:02.
Lähde: Suomen Pankki.
Reaaliansioiden ja kotitalouksien käytettävissä olevien reaalitulojenmuutos 1990–2007.
Lähde: Tilastokeskus.
Julkisyhteisöjen rahoitusylijäämä ja Emu-velka 1985–2007.
Lähde: Tilastokeskus.
Työttömyys- ja työllisyysaste Suomessa 1995:01–2008:01.
Lähde: Tilastokeskus.
Infl aatio Suomessa ja euroalueella 1997:01–2008:01.
Lähde: Eurostat, Tilastokeskus.
Lähde: Tilastokeskus.
Funktionaalinen tulonjako yritystoiminnassa 1975–2007.
65TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Suhdanteet
-1
0
1
2
3
4
5
1997:01 1999:01 2001:01 2003:01 2005:01 2007:01
%
SuomiEuroalue
4
6
8
10
12
14
16
1995:01 1997:01 1999:01 2001:01 2003:01 2005:01 2007:01
%
60
62
64
66
68
70
72%
Työttömyysaste (trendi, vas. ast.)
Työllisyysaste (trendi, oik. ast.)
-10
-5
0
5
10
1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006
%
ReaaliansiotKotitalouksien käytettävissä olevat reaalitulot
0
2
4
6
8
1997:01 1999:01 2001:01 2003:01 2005:01 2007:01
%
3 kk:n Euribor10 vuoden obligaatiokorko
50
55
60
65
70
75
1975 1978 1981 1984 1987 1990 1993 1996 1999 2002 2005
Palkansaajakorvausten osuus arvonlisäyksestä, %
-15
-10
-5
0
5
10
1985 1988 1991 1994 1997 2000 2003 2006
% BKT:sta
10
20
30
40
50
60
Rahoitusylijäämä (vas. ast.)
Emu-velka (oik. ast.)
66 TALOUS & YHTEISKUNTA 1 l2008
Ta l o u s& Y h t e i s k u n t a
Uusi laskutusosoite, jos eri kuin toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka
Nimi
Uusi toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka
Puhelinnumero Telefax Sähköpostiosoite
Osoitteenmuutos
Ta l o u s
Tilaan Talous & Yhteiskunta -lehden vuosikerran hintaan 22,00 €
Tilaukseni on vuositilaus kestotilaus
Nimi
Toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka
Laskutusosoite, jos eri kuin toimitusosoite Postinumero ja -toimipaikka
Puhelinnumero Telefax Sähköpostiosoite
& Y h t e i s k u n t a Tilaus 2008
Tilaukset:Palkansaajien tutkimuslaitos / Tilaukset tai faxilla numeroon 09−2535 7332Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki [email protected]
Osoitteenmuutokset:Palkansaajien tutkimuslaitos / Tilaukset tai faxilla numeroon 09−2535 7332Pitkänsillanranta 3 A, 00530 Helsinki [email protected]
Palkansaajien tutkimuslaitoksen julkaisuja
Talous & Yhteiskunta -lehti
Talous & Yhteiskunta -lehteä julkaisee Palkansaajien tutkimuslaktos neljä kertaa vuodessa. Lehden tavoitteena on välittää tutkimustietoa, vaolotaa ajankohtaisen kehityksen taustoja sekä herättää keskustelua kansan-taloudellisesta ja yhteiskunnallisista kysymyksitä. Vuosina 1972–1993 lehti ilmestyi nimellä TTT Katsaus.Lehden toimitus p. 09–2535 3749Tilaukset p. 09–2535 7338
Tutkimuksia
Tutkimuksia -sarjassa ilmestyvät valmiiden tutimusten laajat ja perusteelliset loppuraportit. Valmistuvista tutkimuksista lähetetään lehdistötiedotteet, joiden välityksellä tutkimustuloksia esitellään tiedotus-välineille ja suurelle yleisölle.Tilaukset p. 09–2535 7338
www.labour.fi
Palkansaajien tutkimuslaitksen kotisivuilla on ajan-kohtaista tietoa laitksen henkilökunnasta, tutkimuksista, talousennusteista ja seminaareista. Siellä julkaistaan myös Talous & Yhteiskunta -lehden pääkirjoitus ja sisällysluettelo, laitoksen lehdistötiedotteet sekä kuukausittain vaihtuvia kolumneja. Lisäksi laitoksen tutkijat kommentoivat kotisivuilla ajankohtaista talous-kehitystä. Laaja taloustietopaketti sisältää aikasarjoja lukuina ja kuvioina mm. t uotannosta, työmarkkinoista, infl aatiosta, ulkomaankaupasta, koroista ja julkisesta taloudesta.
Raportteja
Raportteja -sarjassa ilmestyy erilaisia laajemmalleyleisölle tarkoitettuja kirjoja ja selvityksiä.Tilaukset p. 09–2535 7338
Työpapereita
Työpapereita -sarjassa esitellään meneillään olevien tutkimushankkeiden väliraportteja sekä kansain-väliselle tutkijakunnalle suunnattuja keskustelu-aloitteita. Työpaperit julkaistaan kokonaisuudessaan verkossa laitoksen kotisivuilla.
Pitkänsillanranta 3A, 6.krs 00530 Helsinki Finland
p. 09-2535 7330 (Tel. +358-9-2535 7330)fax 09-2535 7332 (Fax +358-9-2535 7332)www.labour.fi
Palkansaajien tutkimuslaitos harjoittaakansantaloudellista tutkimusta, seuraataloudellista kehitystä ja laatii sitä koskeviaennusteita. Laitos on perustettu vuonna1971 Työväen taloudellisen tutkimuslai-toksen nimellä ja on toiminut nykyisellänimellä vuodesta 1993 lähtien. Tutkimuk-sen pääalueita ovat työmarkkinat, julkinentalous, makrotalous ja talouspolitiikka.Palkansaajien tutkimuslaitosta ylläpitääkannatusyhdistys, johon kuuluvat kaikkiSuomen ammatilliset keskusjärjestöt,SAK, STTK ja AKAVA sekä suurin osanäiden jäsenliitoista. Vuosikerta 22,00 €
Irtonumero 7,00 €
ISSN 1236-7206