clusterart.orgclusterart.org/wordpress/Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien... · Web viewKohti...

Kohti hybridiyhteiskunnan jytkyäMediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaa

Osa I:Arabikeväästä Japanin tsunamiin ja jytkyvaaleihin

1

Kohti hybridiyhteiskunnan jytkyäMediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikkaaOsa I: Arabikeväästä Japanin tsunamiin ja jytkyvaaleihinã Matti LuostarinenKustantaja: BoD – Books on Demand, Helsinki, Suomi Valmistaja: BoD – Books on Demand, Norderstedt, Saksa 978-952-498-xxx-xwww.clusterart.comKuvat: Matti LuostarinenTaitto Outi Huhtala

3

Sisällys

1 JOHDANTO 6

BLOGIKIRJOITUKSET 2011 10

Posttraumaattinen kokemus (01022011) 10 Don’t Be afraid, Be Very Afraid (01052011) 16 Ajattoman ajan alku (20110109) 19 Face of Hope luodit (20110110) 22 Eskapismin eksoplaneetta (20110112) 27 Vihan hedelmät (20110114) 31 Uuden johtajuuden taidot (20110117) 34 Nemesiksen opissa (20110119) 37 Matematiikan ihmeellinen maailma (20110121) 41 Äänestäjää etsimässä (20110124) 44 Pikku Pietarin piha (20110126) 48 Maghreb valtiot ja intifadan kasvot (20110129) 52 Millin mittainen nobelisti (20110201) 56 Ojaharjun kosmos, pandora ja amok (20110209) 61 Nestori Miikkulainen (20110210) 64 Kolme musketööriä ja d’Ardagnan (20110211) 66 Väärä diagnoosi mutta oikeat lääkkeet (20110213) 70 Lord rock ja Finns party (20110215) 73 SouthParkin maabrändi (20110217) 79 Virhemarginaali (20110219) 82 Kaaosteoria ja perhosen siiveniskut (20110223) 86 Ylimielisyyden hybridi II (20110227) 88 Harvinaisten sairauksien päivä (20110228) 92 Vastuu siirtyi paronille (20110303) 95 Pelkistyksiä ja stereotyyppejä (20110307) 98 Kehon kieli (20110310) 102 Voimaton ihminen (20110311) 105 Windscalen, Harrisburg, Tsernobyl, Fukushima (20110313) 107 Teknologiaa ihannoiva kansakunta (20110315) 110 Yhteiskuntamme kovenevat kasvot (20110316) 114 Virhemarginaalit ja demonit (20110319) 116 Elitismi ja kateus (20110322) 120 Elizabeth Taylor sammumaton tähti (20110323) 123 Perussuomalaisten menestyksen syistä ja sepistä (20110325) 126 Puoluelaitos on uudistettava (20110327) 130

4

Mytomania sairaalloinen valehtelu (20110331) 135 Mediayhteiskunnan protestivaalitko? (20110406) 140 Jos jonkun on oltava rempallaan, olkoon se EU (20110408) 144 Loppusuoran rutistus (20110413) 148 Vaalikamppailun yhteenveto (20110415) 151 Jytkyvoiton jälkeinen aamu (20110418) 158 Sinipunaniska ja ohjelmapaperit (20110419) 161 Suomea seurataan maailmalla (20110420) 165 Uudet luudat lakaisevat (20110427) 169 Vappublogi 2011 (20110430) 172 Aika ajoi Agropoliksen ohi? (20110503) 176 Kaksi eksitentiaalista kuolemaa (20110505) 180 Ihanaa leijonat ihanaa (20110511) 187 Karnevaaliaikaa ja veivikiekkoja (20110515) 192 Draama, tragedia ja komedia (20110516) 200 Käytännön filosofiaa (20110517) 204 Sirpaleet eivät tuo onnea (20110519) 208 Petollinen punainen matto (20110521) 213 Lottovoittajien maa (20110523) 216 Konklaavin varjossa (20110525) 219 Vellihousumainen pelokkuus (20110531) 224 Punamultaa pukkaa (20110602) 228 Sede Vacante - vapaa istuin (20110604) 237 Globalismi vastaan lokalismi (20110606) 240 Peilin kantajat (20110609) 244 Kohti sosiaalisen median taloutta ja demokratiaa (20110611) 248 Hajota ja hallitse (20110615) 253 Uuden hallituksen ohjelmasta (20110622) 255 Turvallista juhannusta (20110624) 261 1950-luvun maneerit (20110628) 263 Pelon ja voiman vuosikymmen (20110629) 268 Kasvun ja uusiutumisen vuosikymmen (20110702) 273 Kultaisen kauden 1980-luku (20110704) 282 1990-luku oli murroskulttuurin globaali taitekohta (20110705) 289 2000-luku ja ajattoman ajan alku (20110707) 295 Mediayhteiskunnan mediajätit (20110712) 301

LÄHDELUETTELO 309

KIITOKSET 310

5

1 JohdantoVuosi 2011 oli suurten tapahtumien ja muutosten dramatiikkaa. Kun Mayakansa ennusti aikakirjoissaan vuosien 2011 ja 2012 olevan uuden suuren aikakauden alkua ja samalla murrosaikaa, siihen on nyt syytä uskoa. Näin kirjani “Arctic Babylon 2011” ja sen apokryfiset ennusteet toteutuivat liki kirjaimellisesti.

Vuosi muistetaan maailmalla ensimmäisenä arabi-islamilaisten valtioiden dominona vyöryneestä vallankumousten sarjasta. Tutkijat odottivat sitä ja se toteutui alkaen mullistaa Välimeren Afrikan puoleista rannikkoa ja sen seurauksia on mahdoton kertoa vielä lähivuosinakaan.

Toinen maailmaa järkyttänyt tapahtuma oli Japania kohdannut suuronnettomuus tsunamin iskeydyttyä mannerlaattojen liikkeiden aiheuttaessa lohdutonta tuhoa korkean teknologian aroilla rantavyöhykkeillä ja etenkin Fukusiman ydinvoimalassa. Läntinen moderni teknologia on äärimmäisen haavoittuva luonnonmullituksille.

Alkuvuosi oli niin täynnä suuria tapahtumia, että omat vaalimme ja historiaan jäävä perussuomalainen jytky oli aluksi vaikea mitoittaa oikein lööppien ja printtimedian otsikoiden kokoon. Kyllä se sinne lopulta mahtui ja sen sulattelu jatkuu nyt politiikan teon arjessa ja osana myös yhteiskunnallista jatkuvaa paradigmaista murrostamme.

Edellisessä kirjassani käytin käsitteitä mediayhteiskunta, hybridiyhteiskunta, illuusiotalous ja huomiotalous mutta myös kokonaan uutta paradigmaisen vaiheen saavuttavaa sosiaalisen median strategiaa ja sen taloutta monine uusine ilmentymineen. Niiden toteutuminen näin pian oli sekin ennakoitu kirjassani.

Hybridi tunnetaan kansan keskuudessa poltto- ja sähkömoottorilla käyvästä autosta. Biologit pitävät hybridinä etenkin kasvien risteyksiä ja muuli on myös hevosen ja aasin hybridi. Kun yhteiskunnankunnan vanhat ismit alkoivat lähestyä toisiaan tai kadota, niistä syntyi sisäkkäisiä rakenteita, joissa korporativismi, kapitalismi, liberalismi, sosialismi ja kommunismi eivät enää oikein erottuneet toisistaan.

Hybridiä niistä ei tullut mutta fyysikkojen nanoteknologian alkaessa muuttua DNA-molekyyleiksi synnytti jo hybridiyhteiskunnan ja samalla fragmentoitunut tiede alkoi lähestyä yhteistä alkuperäänsä, mutta myös synteesiä. Oli syntymässä hybridiyhteiskunnan alkio. Innovaatiot alkoivat sulautua samaan ympäristöön. Syntyi strukturalistista ajattelua, rakenteisiin perustuvaa, jossa kaikki kulttuurit olivat lopulta samaa ihmismielen yhteistä sinfoniaa.

Se, mitä meidän tulisi nyt ehkä nähdä, on ainakin kyky unohtaa sellaiset yhteisöä, aluetta, aikaa ja vallankäyttöä kuvanneet vanhat käsitteet, joilla on väärä historiallinen sidos omaan postmodernin yhteiskunnan jälkeiseen aikaamme. Globaali maailma, jossa väkiluku on kohoamassa kohti kymmentä miljardia, ei ole muutoksiltaan hiljenemässä. Sen ymmärtäminen lokaalisesta yhteisöstä poikkeavana ei ole kuitenkaan geneettisesti mahdollista. Hahmotamme tulevan maailmamme väärin ellemme käytä sen tulkintaan kaiken aikaa tietokoneitamme.

Kun väkiluku on muuttunut hetkessä yli kymmenkertaiseksi, teknologia ajattomaan ja paikattomaan johtavaa, meidän on turha hakea elämällemme malleja ajasta, jolloin ihminen oli populaationa nykyisen verrattuna olematon sekä teknologia ja talous, sosiaaliset rakenteet maailmankuvineen kokonaan muuta kuin tänään.

6

Niinpä me olemme edelleen alueellisesti ja paikallisesti sidottuina lähiyhteisöön ja käytämme lineaarista aikaamme, mutta teknologiamme on jo siirtynyt ajattomaan ja paikattomaan maailmaan, jossa vanhat määritelmät ja mallit tai teoriat eivät enää päde. Kun puhumme tai kirjoitamme virtuaalisesta, tarkoitamme kuitenkin edelleen käsitystämme lähiyhteisöstä ja siitä, miltä se meistä näyttää netissä surffaillen mutta lähiyhteisöstä saaduilla kokemuksilla. Pahoitamme mielemme kun tunnesanojamme käytetään loukkaavasti ja käytämme hymiötä, kaiken varalta kaikkeen.

Nyt käsillä olevassa julkaisussa vuotta 2011 on käyty läpi monialaisen koulutuksen saaneen tutkijan blogien kautta, jolloin päivittäiset tapahtumat vyöryvät tulkintaan samanaikaisesti ja niiden taustoitus tapahtuu jo aiemmin kootun tutkimuksen tulkintana vuosikymmenien aikana.

Näin lukijaa pyritään ohjaamaan tapahtumasta seuraavaan liitettynä ne historialliseen viitekehykseensä olkoonkin, ettei se ole aina ehdottoman tieteellinen. Popularisoinnissa katkelmallinen maailmamme, jossa vanhat yhteiskuntafilosofian aatesuunnat ovat katoamassa, saa näin selittäjänsä lukijan oman maailmankuvan kautta muistuttaen sosiaalisen median maailmaa. Ei pidä pahastua, jos jokin asia loukkaa, mutta toinen herättää jo uuden ajatuksen.

Tällöin yksittäistä tapahtumaa ja sen arvoa ei pidetä niin merkittävänä kuin niiden yhteistä tulkintaa ja etenkin tarkastellen niiden saumakohtia, joissa biologiset, taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset elementit kohtaavat toisensa.

Näissä “klustereissa” yksittäiset tapahtumat ovat ikään kuin uusia innovaatioita ja muodostavat eri tarkoituksiin erilaisia yhdistelmiä hyvin samaan tapaan kuin aiemmin yhteiskuntafilosofian tuottamat ja keskenään erilaisia muotoja saaneet ideologiat tai niistä kehittyneet fragmentit. Näin ovat aikanaan syntyneet myös vaikkapa taiteemme erilaiset suuntaukset ja ismit, ajatusmallimme ja hermeneuttinen filosofia.

Yhteiskunnan hybridimäisyys ja sen kouristelu tuotti edellisen vuoden aikana kokemuksia, joiden seurauksena olivat ne globaalit muutokset, joita seurasi lokaaliset järkkymiset tai uudet vuonna 2011 kokemamme mediailmiöt. Sosiaalisen median mannerlaatat liikkuivat ja seuraukset olivat tsunamin kaltaisia lokaalisesti. Kun maantieteilijät kirjoittavat lokalisaatioteorioistaan he tarkoittavat usein globaalin maailman lokaalisia vaatimuksia toiminnoille, joilla on aina dimensio alueelle, jossa ne tapahtuvat. Areaalista, maahan sidottua elinkeinoa, ei voi siirrellä Kiinaan eikä maaseutumaisemaa tuoda Suomeen.

Vielä takavuosina hybridi yhteiskuntana merkitsi Suomessa aluehenkiä, joiden yhteydessä tunnettiin sellaiset käsitteet kuten juuret, kotiseutu, seurakunta, kunta, maakunta ja maakunnalliset sekä paikalliset mediat, kirjallisuus, kouluopetus, paikkaleimautumiseen liittyvät yhteisöllisen hengen luoneet biologiset tai kulttuuriset, psykososiaaliset vaikuttajat.

Kärjessä kulki kansallishenki, nationalismi ja eliitin patriotismi sekä näihin usein liitetty arvokonservatismi, perheen ja perinteisten instituutioiden arvostus, jossa mukana oli myös seurakunta ja kirkko. Eivät nämä ole luonnollisestikaan minnekään hävinneet. Maailman yli seitsemän miljardia ihmistä arvostavat näitä enemmän kuin arvaammekaan.

Kunta paikallisyksikkönä oli muutakin kuin vain yhteinen intressi pitää paikat kunnossa, vaalia historiaa ja paikallisia omituisuuksia. Se ei ollut valtion käsikassara jonne sen tehtäviä siirrettiin muuttaen sen organisaatio byrokraattiseksi valtion organisaatioarkkitehtuuriksi. Sen juuret eivät ole Brysselissä vaan paljon kauempana.

Samoin kansallinen valuutta ei sekään ollut vain finanssipolitiikkaa ja maksuväline vaan paljon enemmän, kunnan tapaan mentaalinen ja spatiaalinen käsite, johon liitettiin myös kansallista tai

7

alueellista kulttuuria, identiteettiä, itsenäisen kansakunnan oman maksuvälineen vaakunoita ja kansallisia tunnuksia, symboleja. Rauta-ajassa Sammon ryöstäjät olivat väärän rahan perässä hekin.

8

Kuntaan ja kansallisuuteen liittyi vahvan identiteetin ohella valtaa ja se puettiin vanhastaan kirkkovaltaan, ylimysvaltaan, patruunan ja hovin mukanaan kuljettamaan tai manttaaleihin sidottuihin oikeuksiin. Raha osana valtaa koski etenkin markkinoita ja oli eri asia kuin byrokraattinen vallankäyttö, jossa mukana oli virkatien protokolla ja kaikesta tehtiin paperi. Korruptio korvattiin siinä leimamerkeillä. Virkatalot ja sotilastalot kartanoineen kertoivat vallasta ja säädyt kokoontuivat käyttämään tätä valtaansa.

Uudessa paradigmaisessa vaiheessa vanhat mallit ja etenkin institutionaaliset organisaatiot, alkaen puolueista ja poliittisesta aatteellisuudesta, joutuivat koetukselle niin Euroopan rajamaakunnissa kuin globaalissa rajuilmassa, jossa kovin harva halusi asettua vapaaehtoisesti vallankäytön kohteeksi. Alettiin kysyä, mikä on kunnan tehtävä ja mikä ei. Suuret ikäluokat ja niiden ikääntyminen toi esille huoltosuhteemme vinoumat. Syömävelkaa ei haluttu käyttää.

Samalla kun globaali yhteiskuntamalli alkoi rakoilla ja tuottaa voittoja vain Kiinassa ja Aasiassa, eurooppalainen malli alkoi murentua ja talouden lama syveni. Suomessa jytkyvaalit muuttivat koko poliittisen asetelmamme uudeksi ja populismia alettiin tulkita samana asiana kuin kansan tahtoa. Se taas oli sidottu perinteisiin tapoihin ja normeihin sekä muistutti yhä enemmän antropologien ajatusjärjestelmää strukturalismista yhtenä merkittävimmistä ihmiskunnan ajatusjärjestelmistämme.

Universaalit mentaaliset rakenteet olivat tutkittavissa siinä missä kansojen ajallispaikalliset tehtävät, joilla ei ollut riippuvuutta yksilötason pieneen vaihteluun. Se iski korville perinteistä individualismia ja ajankohtaisiksi tulivat aiheet roduista, uskonnoista, etnisistä erityspiirteistä, sukupuolesta ja myös primitiiviset kulttuurit ymmärrettiin osaksi samaa yhteiskunnallista yhteistä suurta ihmismielen sinfoniaa.

Symboliset toimintasäännöt tulivat etenkin symboli-innovaatioiden kautta keskeiseksi osaksi uutta paradigmaista yhteiskunnallista vaihetta ja se vahvistui vuoden 2011 aikana. Suomessa, toisin kuin välimereisessä Euroopassa, korporaatioiden eliitti piti dogmaattista valtaa, jota vanhat hierarkkiset rakenteet tukivat. Tämän avuksi haettiin lisäksi Yhdysvalloista pragmaattista filosofiaa ja oppikirjojamme. Keskieurooppalaiset filosofit ja heidän välimereinen taustansa eivät meille riittäneet.

Valtaosa vaikkapa kirjan kuvituksessa käytetystä design- ja lasitaiteestamme sai vaikutteensa alan mestareilta idästä, Pietarista. Itä ja länsi kohtasivat myös kulttuurissa, ei vähiten sen syvärakenteissa ja uskonnossa, kahdessa kirkossamme.

Tässä poliittinen eliitti ei mitenkään poikennut muusta eliitistämme. Populismissa EU-eliitti ja sen edut selittivät talouskriisin synnyn olkoonkin, että sen taloudellinen tausta oli selittäjäänsä sidoksissa ja kaukana perinteisestä normatiivis-filosofisesta teoriasta. Yhden totuuden rinnalla tuli siten useita totuuksia ja myös toimintavaihtoehtoja. Suomessa tämä oli uutta mutta alkoi saada monikulttuurista sisältöä juuri vuonna 2011.

Samaan aikaan kun kerrottiin euron auttaneen talouttamme ja sen vakautta moni alan asiantuntija, myös arvostetut professorit, kirjoittivat kuinka olemme pinteessä ja ajautuneet kurimuksen partaalle. Teema “lisää ja tiukemmin samaa” sai kritiikkiä yhä enemmän niin Saksassa kuin Britanniassa, mutta myös autettavissa ja kurjistuvissa Välimeren kulttuureissa.

Poliittinen kriisi ja sen monet kasvot ovat strukturalismin näkökulmasta mahdollista selittää normatiivisesti osana oman edun tavoittelua ja moraalivajeen kasvua EU:n demokratiavajeen rinnalla. Näin demokraattiset kansakunnat menestyvät käytännössä moraalisten resurssiensa mukaisesti. Tällöin etenkin hallinnossa ja markkinoilla kerättävä moraalinen pääoma nousee entistä suurempaan arvoonsa. Monikansalliset byrokratiat eivät esiinny uskottavasti toimiakseen pyyteettömästi yleisen

9

edun esitaistelijoina. Näin valuutassa ei saa olla valuvirheitä. Syntyi vaikutelma ettei maan johto tuntenut euroalueen todellista tilaa vuona 2011.

Vuoden 2011 tapahtumat tukevat sitä tulkintaa, jonka esitin julkaisussani “Uusmedia ja kansalaismedia verkostoja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa” vuonna 2009. Markkinoiden ohjautuminen on uudessa sosiaalisen median ohjaamassa ympäristössä toinen kuin perinteisessä. Etenkin kärkiryhmien välinen muuttuvuus tuo mukanaan luottamuspulaa. Tämä näkyy staattisena vaiheena ja lisää stagnaatiota, pysähtyneisyyttä. Kirjoitin stagfaaltion vaaroista jo tuolloin medioissamme. Vasta vuonna 2013 Helsingin Sanomat antaa tilaa alan professoreille (HS 28.6.2013). Nämä tyrmäävät täysin hallituksemme ministereitten (Stubb) kirjoitukset (Niskakangas, Patomäki 28.6.2013).

Innovaatioprosesseissa ja diffuusiossa prosessi etenee ikään kuin kiertyen faktoriakselilla väärään suuntaan. Näin silloinkin, kun ns. luova luokka on tehnyt jo oikean ratkaisun ja kärki-innovaattorit ryhmänä korjausliikkeen. Kirjoitin tästä havainnosta kirjassani vuonna 2009.

Syntyy vaikutelma toiminnasta vastoin omia etuja tai odottamattomalla tavalla ja itse tuhoisasti toimien. Diffuusio etenee ikään kuin väärään suuntaan. Politiikassa, jossa seurataan yleistä mielipidettä, perinteinen mediaympäristö ohjaa kehitystä virheellisesti ja itsetuhoisasti.

Huonot mallit näyttäisivät syntyvän etenkin jälkiomaksujien välisestä pysyvyydestä ja perinteisten markkinoiden tavasta seurata heidän reagointiaan. Tämä näyttäisi koskevan myös perinteistä mediaa. Median viihteellistyminen on osin tätä samaa ilmiötä. Tätä kritiikkiä, mediakiritiikkiämme, Suomessa sallittiin vasta 2010 -luvulla.

Globaali prosessi olettaa lokaalin klusterin toimivan “perinteisellä” tavalla, jossa innovaatioaallossa innovaattori olisi kytketty visionääreihin ja nämä edelleen muihin sosiaalisen median avainryhmiin ja -tyyppeihin. Näin ei kuitenkaan tapahdu vaan reaaliaikaisessa prosessissa innovaattoreiden ryhmä toimiikin itsenäisesti sekä ulkopuolelle perinteisen verkoston tai klusterin.

Ilmiö ei ole tavanomainen ja psykologinen vaan syntyy jälkiomaksujien kohdalla ihmisten pääsääntöisesti tietämättään hankkimista verkostoista, jossa määräävänä ei olekaan tekniikka tai talous, osaaminen ja sen tasot, sosiaalinen rakenne jne. kuten kärkiryhmien kohdalla näyttäisi tapahtuvan.

Webympäristö ja sen teknologia, valitut ohjelmat ja niiden kieli, muuttaa perinteistä “totuutta” ja perinteiset mallit voivat toteutua vain tietyn suppean kulttuuri sisällä. Niinpä useimmille, sosiaalisen median myöhäiskäyttäjille ja internet -ajan ihmisille, kysymys syntyykin vasta vastauksen tultua. Reaaliajassa eläen tämä on imitoivan kulttuurin ikävin ja hitain muoto. Kun kysymystä ei ole ollut valmiina myöskään muutosta ei ole odotettavissa.

Näissä ryhmissä prosessin logiikkaa ymmärretään parhaiten sellaisella yhteiskuntafilosofialla, jossa valmiit myös luonnontieteiset ja sosiaaliset, taloudelliset lainalaisuudet, demystifioidaan kriittisesti.

10

Blogikirjoitukset 2011

Posttraumaattinen kokemus (01022011)Vuodenalun TV-annissa Jörn Donner tavoittelee turhaan tv-esseen avulla hakea syliotetta Mannerheimin persoonasta. Suomen posttraumaattisten vaiheitten näkyvimmästä sankarihahmostamme, liki herooisesta kalevalaisesta taruolennosta, ei voi tehdä dokumenttia, joka menisi ohi jo kerrotun ja opitun taruston.

Donner oli kiinnostunut siitä, kuinka kansakunnan kaapin päälle kohotetut ihmiset kokevat itse asemansa historiassa. Kuten usein, Donner päätyy lopulta oman kuvansa, sukunsa tarinan esittelyyn. Muuta vaihtoehtoa kun ei ole kuvattaessa henkilöä, joka on 1800-luvulta ja muuttunut itsenäisen Suomen nationalismin keulakuvaksi. Tuo nationalismi kouristeli jo aiemmin ottaessamme askelia kohti Eurooppaa, sen liitovaltiokehitystä ja yhteisvaluuttaa sekä hakiessamme paikkaamme uudessa globaalissa maailmanjärjestyksessä.

Lokalistit ja globalistit ottivat yhteen siinä missä uudelleen heräävä poliittinen ilmastomme ja sen tunkkaiseksi muuttunut konsensus. Kahdeksaa vuosikymmentä täyttävä Jörn Donner, suuren ikäluokan kasvatuksen rajojen rikkoja ja kirjallinen tallentaja myös elokuvissaan. Oman aikansa kasvatuksen hiirenloukkujen provosoiva laukoja niin Suomessa kuin Ruotsissa liikkuessaan. Televisioajan tuote liikkuen internetin ja sosiaalisen median uudessa viidakossa, eksyksissä.

Donneria vaivaavat omat juuret, isä ja isoisä Mannerheimin aikalaisina peikkoina, suvun oidipaalisena ongelmana ja pakkomielteenä. Ikääntyvä Donner on jäänyt juurtensa vangiksi, eikä siitä ole mitään pahaa sanottavaa. Isän ja isoisän jälkiä ensin seuraten hän alkaa nyt seurata heidän jumaloimansa Mannerheimin jäljillä. Näin isän tekemä kirja saa jatkoa, selitysosan. Topeliuksen Maamme kirja uudemman maamme kirjan. Molemmat edelleen sepitteellisiä, mutta lähestyen askel askeleelta suomalaista pragmaatikon onomatopoeettisen kielen kätkemää totuutta. Matka kohti suomalaista jytkyä on ollut traumaattinen ja täynnä sellaisia tragedian solmukohtia, jotka heräävät kaikki pienestäkin kosketuksesta ja palauttavat syvälle geneettiseen menneisyyteen, jääkausien jälkeisiin aikoihin ja aina paluuseen uudelleen sulamisvesivirtojen paljastamaan karuun maahan ja sen jokien deltoille ja valuma-alueiden riistamaille.

Kierto on vain ollut pitkä, ihmisiässä mitaten. Geologiset ja hydrologiset kierrot eivät tunnista biosfäärisen kierron kohdalla taloudellisia ja sosiaalisia, ihmisen lyhyen aikavälin kiertoja ja maantieteilijälle lokaali ja globaali ovat samaa yhteistä asiaa. Tieteet, aiemmin pirstaloituneet, lähestyvät nyt nekin toisiaan ja biologia on yhä lähempänä aineen perusolemusta ja nanoteknologian rakentamaa elämää, DNA-molekyyliä ja fysiikkaa.

Ajaton ja paikaton maailma vievät horisontaaliset paikkatieteet kohti vertikaalisia historiatieteitä. Syntyy paradigmainen muutos, joka järisyttää maailmankuviamme. Ei vain yksittäisiä teorioita ja mallejamme. Vuonna 2011 maailma muuttuu, jytkyä seuraa uusi jytky. Paluuta vanhaan paradigmaan ei enää ole. Postmodernismi on jäänyt historiaan sekin.

Mies vailla menneisyyttä

Donnerin mielestä näiden kipsikuvien ihailu on välillä sokeaa. Donner halusi kuvata Marskin nykysilmin ja pienellä budjetilla. Donneria lainaten slowfood liikkeestä tulee slowmovie liike. Syntyy vaikutelma, jossa Suomi on nyt, ja oli myös Marskin aikaan statisti maailmanpolitiikassa ja että

11

Mannerheimin itsetuntokin oli lopulta perisuomalaisen heikko. Odessassa tsaarin ajan kenraali oli mies vailla menneisyyttä mutta myös tulevaisuuttaan. Suomi antoi jälkimmäisen, mahdollisuuden.

Vain myöhempi ihailu, oman kansallisen itsetuntomme kannalta välttämätön paha, johti kulttiin, jonka Mannerheim itsekin ymmärsi ja eli sen kultin mukaan, sitä tukien yhdessä jopa 1950-luvun Paasikiven rinnalla ja tämän oivalluksesta. Vasta Kekkosen jälkeen kansakunta alkoi olla vapaa tästä ahdistavasta kultista ja alkoi kehittyä demokraattiseksi valtioksi.

Donnerin tavoite on ymmärrettävä ja hyvä tehdessään ihmiskasvoista Mannerheimia, jossa ei ole hänen näkökulmastaan mitään sympaattista ja lämmintä, rakastettavaa. Kenessä kultihahmossa ja aikansa historian liikkeitä kuvaavassa paaluttajassa tällaista voisi ollakaan? Sellaisen pronssivaloksen myöhempi raaputtaminen on vain vanhan kuonan poistamista ja tuloksena on entistäkin kirkkaampi veistos. Tämän tekemiseen media uhraa paljon aikaa ja vaivaa, lähettää Donnerin asialle jo kolmannessa sukupolvessa. Maalla on oltava varaa myös muihin kuin suomalaisiin ohjaajiin ja kosketus ruotsalaiseen kulttuuriin.

Kirjoja poltteleva juoppo

Hieman samaa yritti Timo Koivusalo tehdä Sibeliuksesta juopottelemassa nuorena miehenä ja polttamassa hämäläisäijänä Juhani Ahon, savolaisukon, kirjaa. Juuri tämä kohtaus oli sympaattisin lyhyt katkelma nuoren Sibeliuksen elämästä. Lopuksi tuli jo pateettinen tuttu kohtaus vielä oman kahdeksannen sinfoniansa polttajana, jonka Seela Sella kiitteli Koivusalon ohjauksessa taivaallisen kauniiksi ja liian suureksi kenen tahansa kuultavaksi. Savolainen Pertti Pasanen ei polttanut vaan käytti kirvestä hävittäessään hengentöitään. Silti Suomen kansa ei tule koskaan pääsemään täysin irti Uuno Turhapurosta.

Heikki Nousiainen, näytellen Sibeliusta vanhuksena, saa aikaan toki nostalgiaa ja Seela Sellan kosinta hetkellä, jolloin mies on ikänsä puolesta seniili ja kykenemätön vaimoaan enää pettämään, tekee oikeutta Heikki Nousiaisen näyttelijänlahjoille. Sen sijaan kaikki muu on valjua kansakunnan historian paatosta, jossa sen tuntematon nuori on mukana omituisessa menossa kehyskertomuksen pettäessä.

Käsikirjoituksesta puuttuivat suomalainen posttraumaattinen paatos ja sen maaseutukuvaukset, Timo K. Mukan elämä maalimassa, jossa vastassa oli pilkka, viha, halveksunta ja lyhyt elämä kuvataiteilijana, runoilijana ja kirjailijana. Sibelius eli aivan liian vanhaksi, joi konjakkia, poltti sikaria ja edusti aikansa eliittiä Mannerheimin tapaan kaukana kansansa syvistä riveistä.

Suomalainen pakkomielle

Suomalainen tapa jäljittää maan historiaa merkkimiesten kautta on niin Donnerin kuin Koivusalon kohdalla sataa vuotta lähestyvän itsenäisen kansakunnan pakkomielteistä muistamista ja vanhojen muistikuvien paaluttamista myös nuorempien sukupolvien piilotajuntaan, sosiaaliseen muistiin ja pääomaan. Näistä koomisin on Hollywood roskarainoja ohjaavan palkkaaminen niin ikään Mannerheimista kertovan "toimintaleffan" tuottajaohjaajaksi.

Miten hyödyllistä tämä kaikki on sivistyskansan muistissa, jossa sankareita ei enää tarvita, ei ainakaan sotien kautta syntyneitä, jää pohdittavaksi. Samaisen lehden (HS 2.1) pilapiirtäjä kertoo suojelupoliisin suojelevan tänään terrorismista, omasta työpaikkaterrorismistaan. Se on pikemminkin vuoden 2011 alun teema, ei niinkään tapa ruotia printtimedian keinoin Venäjän motiiveja Hodorkovskin ja oligarkian tuomitsemisessa tai Kiinan tapaan ajaa omaa demokratiaansa, jossa 1200 miljoonainen kansakunta on noussut kansainvälisen politiikan ehdottomaksi huipuksi.

12

Moraalinen neuvonta on aina epäilyttävää silloin, kun oma maa on lähestymässä vaalejaan, joiden tulos saattaa olla rauhan ajan historiamme omalaatuisin, ja paljastaen sellaisia syviä kansankunnan traumoja, joista media on tyystin vaiennut.

Malka omassa silmässä

Traumojen hakeminen Intiasta, ikiaikaisesta Khalistanista ja sikhien uskonsotureista odottamassa omaa Mihail Gorbatsovia maailman kohta väkirikkaimman kansakunnan hajottajaksi, on aivan liian näkyvä tapa siirtää omat ongelmamme maailman laidalle, Punjabin maakuntaan Pakistanin ja Intian rajalle (HS 2.1). Sen ymmärtäminen vaatisi tässä sikhien 30 miljoonaisessa riidan pesässä paljon enemmän aikaa ja osaamista kuin Mannerheimin esseistinen kuvaus viisiosaisena televisiodokumenttina. Paikallisten parrakkaiden kadun ukkojen haastattelu kun ei tee oikeutta koko totuudelle, kuten kävellen Helsingin katuja ja kysellen kuulumisia lumisen talven harmeista. Edvin Laine ei ole Steven Spielberg

Suomalaisessa vuoden vaihteen televisiotarjonnassa kansa taisteli ja miehet kertoivat. Paikka vain vaihtui nyt vikkelään Karjalan Kannakselta loikaten The Pasific Tyynenmeren taistelutovereihin.

Steven Spielbergin ja Tom Hanksin kuvaamana vanhat Vietnamelokuvat saavat uutta syvyyttä. Sama on havaittavissa verrattaessa Edvin Laineen sotakuvausta uusimpiin sotiemme estetisoijiin. Yhteistä on enää se, kuinka nuoret viattomat pojat joutuvat uuteen eksoottiseen maailmaan, vihamielisiin oloihin, joista he eivät aluksi ymmärrä mitään, mutta jo yhden tulikasteen jälkeen ovat vanhoja jermuja. Uutta on kerronnan tiivistyminen posttraumaattiseen stressiin, sen jatkumiseen, vaikka sodasta on jo vuosikymmeniä, pian sata vuotta. Alamme ymmärtää kuinka sodan traumat periytyvät epigeneettisesti sukupolvelta seuraavalle sekä posttraumaattisena stressinä, jopa niiden pelkkänä näyttelynä ja ohjaustyönä.

Sotapropagandaa

Sotaan lähtö on edelleen sankariteko oli kyseessä Afganistan tai Irak. Joku on aina uhrautumassa siellä puolestamme. Ja tähän sotapropagandaan pyritään esittämällä kaikki fiktiossa mahdollisimman toden oloisena, autenttisena kokemuksena. Näin syntyy elämää suurempi tarina ja sitä kannatteleva legenda, shokin tunnistamiseen liitettävät pienet yksityiskohdat, marskin sauvat ja ryypyt, sodan mielettömyyteen liitetty kuvien kerronnallinen esteettinen kauneus. Hollywood käyttää siihen eri välineitä kuin suomalaista suota ja rämettä, räjähteitä, punaväriä hangella.

Sen kuvaajatkin ja näyttelijät kärsivät myöhemmin posttraumaattisesta stressistä, kipsikuvien jäljittäjät väsyvät kirjoja kirjoittaessaan hengiltä Donnerin sukujuuria seuraten.

Kansakuntien historia ja sen traumat ovat kehno lähtökohta kuvata henkilöhistoriaa, säveltäjää tai sodan sankaria, kenraalia. Sama koskee Venäjän demokratiaa tai Kiinan ihmisoikeustajua ja talouden, politiikan sekä vallankäytön yhdistämistä yksiin kasvoihin, Intian olojen ymmärrystä osana pienen Khalistan kohtaloita henkilöiden se kadun parrakkaisiin miehiin.

Kolme parrakasta miestä ei lisää autenttisuutta eikä tuo reaaliaikaista tapahtumaa yhtään sen lähemmäs printtimedian keinona menestyä medioitten kilpajuoksussa. Khalistanin 80-vuotiaan uhittelu sodalla ei paljoa paina tässä miljardien sosiaalisten medioitten maailmassa.

Posttraumaattinen syö ihmistä

13

Jos ihminen estraditaiteilijana antaa itsestään kaiken syntyy posttraumaattinen stressi. Kun Paula Koivuniemi kertoo laulujen lunnaista ja Kari Tapio kaatuu poikansa kuvaamana saappaat jalassa, kyseessä on posttraumaattinen stressi.

Kun se sama stressi toistuu vuodesta, vuosikymmenestä toiseen, se alkaa syödä ihmistä. Toimittaja kokee sen kirjoittamalla vuosikymmeniä ikäviä sensaatiojuorujaan roskamediaan lahjakkaana ihmisenä tuntien suurta syyllisyyttä lahjojensa ryöstöviljelystä. Kun tutkijalta aletaan vaatia enemmän tekstiä kuin toimittajalta ja itse hankittua rahoitusta, odotuksia rahojen tuotolle, siitä on tiede kaukana.

Gonzojournalismin piilojalostettu puolitotuus ei sovi älykkään ihmisen tajuntaan. On reilumpaa valehdella, tehdä journalistista viihdettä, kuin hakien puolitotuuksia. Valehteleva ihminen voi muuttaa kurssiaan, olla ihan hyvä ihminen, tehdä poliittisen takinkäännöksen, mutta puolitotuuksien esittelijä ei totuutta tunne. Sitä ei voi piilottaa tekstin sisälle ja jättää lukijan vastuulle luottaen medialukutaitoon.

Shokin jälkitila

Moni näkyvä poliitikko, ihmiselle liian suuria saappaita liikutteleva sotapäällikkö ja megalomaaniseen menoon joutunut urheilija, korkeakulttuurin edustaja tai populaarikulttuurin tähti, elää koko ajan posttraumaattisessa jälkitilassa ja liki shokissa, jossa pienetkin asiat saattavat painua tajuntaan kuin tietokoneen tallentamana. Sosiaalinen media voi tuottaa näitä kokemuksia koko ajan. Netti on väline, jossa aika ja paikka ovat kadonneet, kulttuuriset rajat sosiaalisine ja taloudellisine suojamuureineen poistettu.

Jotkut toipuvat näistä traumoista hetkessä, toiset eivät koskaan. Shokki ja sitä seuraava trauma ovat jokapäiväiseen arkeen kuuluvia ilmiöitä ja niiden käsittely vie aikansa. Elämme posttraumaattista aikaa, jossa kukaan ei ehdi toipua edellisestä, kun jo uutta stressiä ja shokkia ollaan tarjoamassa; työpaikalla, kodissa, kaikkialla netissä. Käsite kulttuurishokista on arkipäiväistynyt eikä siihen kiinnitetä enää huomiota. Medioitten moninaisuus muuttaa Marsalkan kokemat matkat Aasiassa, Puolassa, Suomen sodissa arkipäiväiseksi ja Donnerin työ muuttuu väärän vuosisadan ihmisen matkakertomukseksi ja latistaa kokemuksen.

Mäkeen kaatunut urheilija jatkaisi shokissa hyppäämistä niin kauan, kunnes hänet viedään sairaalaan kuvattavaksi, jälleen kerran ja taas sama mies. Pelko nousevan uran lopusta, yhteisön paineista ja odotuksista, vie shokissa yli repeytyneen polven tuskista.

Marsalkka hoitaa kipeytynyttä polveaan liian kauan Odessassa. Hänellä on aivan liian paljon palvelusväkeä suorittaakseen agentin tehtävänsä uskottavasti Aasiassa. Hän alkaa muistuttaa väärän vuosisadan maantieteilijää tai löytöretkeilijää aikansa aristokraatin tapaan joutavaa elämäänsä näin rikastuttaen.

Vuodenvaihteen parasta televisioantia oli ohjaaja Mikko Niskasesta kertonut kolmiosainen dokumentti. Kuvaus posttraumaattisesta, neuroottisesta karjalaismiehestä, ja hänen elämänkaaresta näyttelevänä ohjaajana suomalaisessa sodanjälkeisessä yhteiskunnassa, oli kuvattavansa näköinen ja lähellä tuon ajan kansaa, maaseutukulttuuriakin.

Pateettinen uho

Parhaiten sen huudahti julki ohjaaja Kalle Holmberg, joka tavalleen uskollisena ei kiitellyt eikä moittinut, vaan kertoi näkemyksensä yhdessä lauseessa. Siinä hän ihmetteli, miten on mahdollista, että sama mies voi sekä typenrehtiä täydellisenä tomppelina, pateettisesti esiintyen, ja päätyä myös neron rooleihin ohjaajana ja myös näyttelijänä.

14

Holmberg esitti kysymyksen, ei antanut vastausta. Hyvä kysymys on oikeana parempi kuin huono vastaus ja vielä väärin esitettyyn kysymykseen. Media on täynnä väärin esitettyjä kysymyksiä ja pateettista uhoa. Yritys kuvata Sibeliusta ja Mannerheimia ulkona suomalaisesta aikansa kulttuurista on ihmisestä vieraannuttavaa. Jos kohde on ollut ulkona yhteiskunnasta, omalaatuinen ja tavoittamattomissa, sitä ei pidä muuksi muuttaa elokuvan keinoin ja välinein ajan vaatimukset näin täyttäen. Jos Marsalkka oppi kameran käytön matkoillaan Aasiassa, se on tärkeä tuon ajan dokumentti miehen luovasta luonteesta, oppimishalusta. Se että kamerat ja kännykät vaihtuvat nykyisin vuosittain on jo toinen asia.

Niskanen ei osannut koskaan näytellä itseään. Sen sijaan roolihahmona kahdeksan surmanluodin yhteiskuntansa uhriksi ja teurastajaksi ajautuneen miehen osassa Niskasen näyttely oli neron työtä. Jopa kuvauksissa mukana olleet kokivat työn rankkana ja sen päättymisen olleen kuin posttraumaattinen kokemus, joka vei aikaa ja toipuminen oli hidas prosessi. Dokumentin tekijä, Peter von Bagh, onkin suomalaisen elokuvan todellinen osaaja ja sen aito ymmärtäjä myös kansainvälisesti. Elokuva oli todellakin elämää suurempi tapahtuma, silloin kun se tehtiin 1970-luvun Suomessa.

Kun kuvattavana oli sodan jälkeisen Suomen sukupolven maaseutu, sen omaa murretaan puhuvat arkielämän askareissa esiintyvät ihmiset, kokemus tapahtumien kulusta oli autenttinen ja Niskasen lapsuudessaan kokema trauma uskottava, isän heittämänä ulos kodistaan jo 13-vuotiaana lapsena. Se että lapset ovat tänään tuon ikäisinä kovin valmiita ja omistavat kykyjä ja kypsyyttä, joita Niskanen ei hallinnut, on toinen asia sekin.

Elokuvaan valmistautuminen oli kuin oman psykoanalyysin hoitoa, eikä Niskanen siitä oikein koskaan selvinnyt muuten, kuin kasvamalla aikuiseksi mieheksi liki samassa iässä, jossa Mannerheim kasvoi Odessassa vastuuseen omasta uudesta elämänvaiheestaan keski-ikäisenä miehenä. Takana oli vaimo ja lapset, edessä uusi ura Puolassa ja Suomessa. Vastaavasti Peter von Baghin dokumentissa Niskasen pateettinen tapa esitellä itseään oli liiankin osoittelevaa ja korosti Holmbegin tunteman miehen heikkouksia. Siitä puutuivat vain Pölösen ja Kaurismäen veljesten puheenvuorot.

Epäilemättä se oli ohjaajalta tahatonta, ei pahan kierrättämistä suomalaiseen tapaan paljastaen näin myös dokumentin kohteen heikkoudet. Tällaiseen käsittelyyn Donner ei pääse Mannerheimin kuvauksessaan, vaikka sitä hän varmasti nyt haluaisikin. Mannerheim ei pääse esiintymään itsenään, pilaamaan omaa kuvaansa kameroitten edessä ja ilman ratsastajapatsastaan. Donner ei kykene riisumaan kohdettaan alas satulastaan ja viemään saunaan, suomalaiseen kapakkaan ja ulos metsästämästä tiikereitä, lasten ja lastenlasten pariin jääkiekkokaukaloon, pulkkamäkeen. Sellaiseen arkeen 1800-luvun Mannerheimia ei voi kuvitella.

Pahan kierrättäjät

Suomessa kasvaminen ihmiseksi tapahtui sodan jälkeen, ja usein vielä tänään, pahan kierrättämisen kautta. Kun se vietiin köyhissä oloissa äärimmilleen kiusaten ja rääkäten, syntyi lopulta ratkaisu, joka tunnetaan tänään parhaiten koulusurmistamme.

Sodan kautta, syvällisen traumamme haavoja lääkiten, tämän kuvaaminen oli vaikeampaa, toi mukanaan sankarihahmoja ja valheellisen marskin naamion.

Oikeammin kuvaten se onnistui vuodenvaihteen suomalaisten elokuvien uuden nousukauden esittelyssä "Pahan pojissa" ja heidän isässään, Vesa-Matti Loirin hahmossa. Tuossa hahmossa Loiri teki suomalaisen elokuvan historiaa kierrättäessään suomalaista pahaa poikiinsa isän sieluttomalla antaumuksella ja kiihkolla. Pahan kierrätyksessä Loiri teki roolityössään parhaansa.

15

”Paha maa” on jo suomalaisen pahan kierrätyksen synteesi. Kirjailijana vain Ilmari Kianto kykeni niin pitkälle vietyyn piinaan ja sen esittelyyn, ansaitsi siitä ruotsalaisten suomalaiselle antaman Nobelin. Tässä Mannerheim varmasti tunsi suomalaisensa ja otti heihin riittävän etäisyyden myös esikuntatyössään ja sodan johtajana, presidenttinä. Tavoite oli ollut jotain muuta kuin pieni ja syrjäinen Suomi suuren Venäjän ja keisarin armeijan kenraalilla.

Ihmisen piinaan, ilkeyteen ja ahdistukseen, koulun, kodin ja työpaikan terroriin, kiusaamiseen ja sadismiin kohdistuva tieteellisen tarkka, taiteellisesti oikein toteutettu helvetti, sen kuvaajat, vaatii oman koulukuntansa. Marsalkka ja hänen hovinsa ei sovi tähän koulukuntaan.

Siinä sotien posttraumaattiset kokemukset eivät parane hetkessä ja kansakunnan pääoma, sosiaalinen muisti, kuvataiteet, musiikki, kaikki on pantu palvelemaan vain tätä yhtä päämäärää ja sen kanssa kilvoittelua kuin lapsi, joka on jäänyt oidipaali-ikäänsä edeltäneeseen suttausvaiheeseen ulosteittensa kanssa eläen ja äidin poistuessa saksalaissedän kanssa uuteen maailmaan Vesa-Matti Loirin juostessa junan perässä.

Juna hiljaista miestä kuljettaa

Jotta kuvaus olisi täydellinen tarvitaan vähäeleinen, ujonoloinen, liki kuiskaava ja itseään anteeksipyytelevä näyttelijä, Sulevi Peltolan kaltainen suomalainen, tekemään tuo rooli jopa Kalle Holmbergin rauta-aikaa tai Rauni Mollbergin ”Maa on syntinen laulu” vakuuttavammalla tavalla, jossa Mikko Niskanenkin jää kauas taakse surmanluoteineen.

Sulevi Peltola kilttinä miehenä, näkymättömän miehen varjoaankin valjumpana olentona, myyden shampoota ja pölynimureita, on kiusaajien ketjun viimeinen porras, vähäisin vätys, mies jonka alta tuolit viedään. Juuri tällaisen miehen käteen annettu astalo on suomalaisen miehen ja koulusurmaajan, kotona ja koulussa kiusatun, sisarusten ja vanhempien pilaaman, ympäristön rakentaman surmaajan todellinen sielunmaisema ja pahan kierrätyksen viimeinen porras.

Kun sulevipeltoloiden pinna palaa, jäljen on oltava hirveää. Yhteiskunnallinen posttraumaattinen kokemus on saapunut viimeiselle rannalle, syvän veden sameaan pimeyteen tai rauhaisaan lahdelmaan, jossa öljykään ei enää estä myrskyä. Kun nämä sulevipeltolat on saatu pois tolaltaan, maailma on lopullisesti poissa raiteiltaan, pahaa on kierrätetty täyden kierroksen verran.

Koulusurmat ovat posttraumaattisen tapahtumasarjan viimeinen ja kauhistuttava loppu. Jokainen suomalainen ymmärtää sisimmässään, mistä on ollut kyse ja vaikenee surman luodeista kuullessaan. Se on hyvin suomalainen ilmiö ja Mikko Niskanen koki päässeensä tuon traumansa sisälle ennen kohtauksen kuvaamista. Sulevi Peltolan ei tarvinnut omaa roolihahmoaan edes harjoitella.

Paha maa

Aku Louhimiehen ohjaama ”Paha maa” on älykkään vähäeleinen tapa kuvata sellaista, jota suoma laiset tavoittelevat pysytellen välillä kahvi ja maitolinjalla, tipattomassa tammikuussa. Paha maa on Rauni Mollbergin tapainen kuvaus maasta, Timo K. Mukan elämästä, joka on syntinen laulu.

Paha maa kertoo miksi läntinen Suomi ja sen ruotsinkielinen saaristo on kokonaan eri maailmaa kuin punainen Kemi, Forssa, Iin Hamina ja monet muut pohjoisen ja idän synkkien laulujen miesten maailmat, osa tuotuna Viipurinlahdelta rikastuttamaan toisiaan teurastaneitten suomalaisten sukujuurille Hämeeseen, Marskin maljasta ja sen merkityksestä mitään ymmärtämättömään maailmaan.

16

Suomalaisen sielunmaiseman kuvaajana Donnerin on mahdotonta päästä sisälle siihen tuskaan, mitä on elää posttraumaattisen maailman vankina; hakattuna, halveksittuna, vähäteltynä, eristettynä ja kuunnellen siellä poliittisia puheita vapaudesta, hyvinvointiyhteiskunnasta tai ruotsalaisesta kansankodista, kapitalismin tavasta asettua rahoineen aina oikeaan asentoon, vaikka kuppi olisi nurin ja sirpaleina. Nuoren pojan vakuuttelu haudalla, kuinka kaikille käy lopulta hyvin, on Jasper Pääkkösen nuoren uran näkyvin puhe.

Tähän Marskin maailma ei ylety sisällissodan traumaa kuvattaessa ja hänestä tulee lopulta vain Paasikiven väline 1950-luvun Suomessa. Mannerheim vaati jopa Paasikiveä teitittelemään itseään ja piti etäällä myös sellaiset ihmiset, jotka hän tunsi, kertoo Donner Suomen Kuvalehden haastattelussa (SK 5152). Niissä oloissa oli varmaan syytäkin.

Toimiakseen kansakunnan vaatimassa tehtävässään herooisena sankarihahmona vielä vuosisatoja kuolemansa jälkeen, Stalinin ja Hitlerin, Leninin mittaiset kultit ohittaen, ei voi eläessään esiintyä leppoisana isähahmona saati juopottelevana kapakkakaverina. Huonoa suomea kömpelösti puhuva mies ei menestyisi tämän ajan medioissamme, 1800-luvun aristokraattisena hahmona, edes Timo Soinille karsimassa.

Populismin kumiseva tyhjyys

Tuossa maailmassa populismilla tarkoitetaan juuri niitä tyhjää kumisevia sanoja ja käsitteitä, joita tänään viljellään pohtimatta, kuinka ainut puhutteleva tulee mykän Sulevi Peltolan suusta, Mikko Niskasen näyttelemänä ja raivokaan Vesa-Matti Loirin isähahmona pojilleen. Siellä ovat populismin syvät juuret Suomessa.

Miksi vuoden vaihteen Suomi oli juurit tämän posttraumaattisen maan esittelyä, oli kuin siirtymä Arktiseen Babyloniin ja sen viimeiseen vuoteen 2011. ”Oi Khalistan, sun päiväs tuskin koittaa”, on Helsingin Sanomien oivallus (HS 2.1) Intian 30 miljoonaiselle sikhikansalle heidän elätellessä unelmaa omasta valtiostaan, ja aivan kehno ei ole päätoimittaja Mikael Pentikäisen havainto Kiinan tyhjästä tuolista haettaessa vuoden tärkeintä ja koskettavinta uutista. Olkoonkin, että havainto on itsestäänselvyys ja norjalainen lavastus, draaman kulun tuntevan kansan ja viikinkien oivallus.

Oslon Nobel juhlan tyhjä tuoli odottaa Kiinassa täyttäjiään, kritiikin sietävää toisinajattelijaa ja demokratiaa, joka tulee maltillisen kehityksen kautta tai myöhemmin täydellisenä kaaoksena niin monen kansakunnan kokemana. Sen sijaan putinismin logiikka, kirjailija Mihail Bergin kuvaamana (HS 2.1), istuu toki mihin tahansa maahan ja kertoo juristin ja tiedustelijan aivoista: "Se jota ei ole saatu kiinni, ei ole varas."

Hodorkovski saatiin kiinni, kun oikein niin tahdottiin, ja vain hilkulla oli, ettei näin käynyt Suomessa vaikkapa tuppilautasekoilussa pääministerille ja aiemmin vain hyvät ystävät ja onni pelastivat vakoilusta epäillyn Alpo Rusin.

Don’t Be afraid, Be Very Afraid (01052011)Otsikko on Savon-seutuyhtymän sisäsuomalaisesta makasiinista, yhdysvaltalaisen esitelmöitsijän kalvolta elintarvikepäiviltä toukokuulta 2010. Kalakukko näyttäytyy sosiaalisissa medioissa siinä missä lukuisat muut suomalaiset suurkeittiöiden tähtituotteet tai suonenjokelaiset pakkasmarjat.

Elintarvikepäivät

Kesällä Helsingin Messukeskuksessa elintarvikepäivillä esiintyi Yhdysvaltain viestintävirastosta yhteisömedioitten tähtiesiintyjä Dan McSwain. Elintarvikkeita paremmin hänet tunnetaan Yhdysvaltain

17

presidentin viestintäkampanjan pääarkkitehtina. Barack Obama taas tunnetaan ensimmäisenä todellisena Internet-ajan presidenttinä, sosiaalisen median tuotteena.

Savolaista tuunattua kalakukkoa myydään sosiaalisissa medioissa hieman eri tavalla kuin tehdään ensimmäistä globaalia ja kansainvälistä Internet presidenttiä ja ilmiötä nimellä obamania. Jotkut asiat ovat kuitenkin yhteisiä, ja ne on syytä tuntea sosiaalisissa medioissa liikuttaessa. Käsite obamania on taas omani ja syntyi alun perin kirjoitusvirheestä. Juttu muuttui blogissani Obaman ajasta obamaniaksi ja myöhemmin Suomen Kuvalehteen Paavo Lipposen lainaamana. Olin siitä hyvin otettu. Lipponen tuntee asian varmasti minua paremmin ja puolueen kannatus on koko ajan huimassa kasvussa. Kun vasemmiston yhteinen kannatus jää alle neljänneksen äänestäjistämme, katseet kääntyvät tähän hetkeen ja Lipposen aikaan.

Kun ei ole enää oikeaa eikä vasenta, ei konservatiivia eikä liberaalia, silloin poliittinen järjestelmä, sen instituutiot ovat kriisissä ja avautuu paikka kansanliikkeelle. Sosiaalinen media on jo sellaisenaan tilaus tällaiselle liikkeelle. Ihmiset kaipaavat vastinetta omalle mielipiteelleen, arvoille ja asenteille, joka ei ole sama kuin Lipposen maailmankuva. Kansa kaipaa muutakin muin mediaviihdettä ja poliittista sirkusta ilman vahvoja sen sosiaaliseen pääomaan sidoksissa olevia ikivanhoja juuriaan, kansakunnan omaa sisään rakennettua mutta myös sepitteellistä nationalismia, aluehenkiä, spatiaalista ja mentaalista regionaalisen rinnalle.

Ei ihminen pelkällä leivällä elä vaan tarvitaan myös vahvaa aatetta, jonka puolesta taistella ja normittaa arvonsa, asenteet ja uskoa yhteiskunnalliseen järjestykseen ja työn mielekkyyteen, kansakunnan vuosisataiseen yhteiseen moraalipääomaan. Kansakuntien ajallinen ja paikallinen tehtävä on yksilötason vaihtelusta riippumaton ja yhteinen ja muistuttaa modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin strukturalismia, yhteistä ihmiskunnan sinfoniaa. Kirjoitin hänestä blogini vuonna 2009 jolloin se oli samalla hänen nekrologinsa. Hän oli hyvin lähellä niitä yhdysvaltalaisia nobelisteja, joiden kirjoitukset sivuavat taloustieteissä juuri moraalifilosofiaa. Kärjessä sellaiset nimet kuin Ronald Coase, Gordon Tullock, Warren Nutter ja luonnollisesti James Buchanan.

Demokraattiset valtiot menestyvät varjellen moraaliaan ja moraalisten resurssiensa mukaisesti ja varoen myyttiä julkisen vallankäyttäjän hyveellisyydestä. Altruismi ei ole julkisen hallinnon ja politiikan taustalla eikä ihmisen raadollisuus oli poistunut mihinkään, päinvastoin. Organisaatioita voidaan paikata ja kannustimia oikaista, mutta vain aito kilpailu pitää itsekkyyden kurissa, olimmepa liike- tai virkamiehiä, kirkonmiehiä tai tiedemiehiä, poliitikkoja.

Henkilökohtainen viesti Yhteisömedioissa saatu viesti on aina hyvin henkilökohtainen. Sen esittelyssä eivät sovi samat käytännöt kuin normaalissa mainonnassa tai brändin rakentelussa. Oikeammin vanhat brändit ovat vaikeuksissa, kun tuhannet kuluttajat turvautuvat tiedon hankinnassa toisiinsa ja tietoon, jota ei voi ohjailla tai manipuloida. Kun aiheesta on ehtinyt kirjoittaa neljä 500 sivuista kirjaa, uskoo jo tuntevansa alan tutkijat maailmalta tältä vuosituhannelta.

Aiemmat vuosituhannet eivät kiinnosta. Silloin tätä viestintää ei ollut, eikä niitä tietoja pidä tuoda väärälle vuosituhannelle. Näin virkamiehet, tutkijat, kouluttajat, yrittäjät on kaikki tuotava koulun penkille, jos tieto on väärän paradigman aikana hankittua ja taatusti virheellistä. Pienet virheet vain pahentavat eksymistä puolitotuuksina tai kuviteltuna lähiyhteisön tuomana harhana, "miltä näyttää" tietona.

Me siis tunnemme alan tutkijoina toisemme ja olemme yleensä enemmän samoja tuloksia saavia kuin päinvastoin. Yhdistävänä tekijänä on pitkä poikkitieteinen ura ja monelle lisäksi ihmistieteinen tuntemus, verkostojen ja klustereiden ymmärtäminen muunakin kuin käsitteellisenä kummajaisena,

18

teknologisena välineenä tai talouden ohjailijana. Lisäksi meitä yhdistää länsimainen tieteen traditio ja tapamme liittää yhteinen tieto tieteemme pitkään historiaan. Käytännössä usein juuri ranskalaiseen strukturalismiin tai suomalaisille tyypilliseen pragmatismiin.

19

Vanha uusmedian käsite

Uusmedia ilmiönä syntyi jo vuosikymmeniä sitten myös Suomessa ja on vähän vanhahtava käsite tänään. Kun sitä käyttää maallikko, joka ei tunne alan tiedettä, sille hymähtää hyväntahtoisesti. Emeritus professori Reijo Luostarinen Helsingin Kauppakorkeakoulun kansainvälisen kaupan guruna rantautti käsitteen jo 1980-luvun alussa Suomeen ja 1980-luvun lopussa hän kirjoitti kuinka uusmedia on jo kasvanut miehen ikään. Digimedia saapui painokoneeseen Savonlinnaan ja Itä-Savon maakuntalehteen.

Samaan aikaan Heikki Luostarinen opiskeli tutkijan uraansa Tampereella ottaakseen myöhemmin vastaan tiedotusopin professorin ja laitoksen johtajan tehtävät. Meidät kolme sotketaan toisiimme päivittäin sosiaalisissa medioissa maailmalla, jossa suomalaiset sukunimet ovat kaikki samankaltaisia ja varmasti vaikeita.

Parhaiten selviän käyttämällä käsitettä cluster, cluster art ja tuntemalla sen ympäristön, jossa lukijan liikkuvat. Cluster art tarkoittaa noin kahtakymmentämiljoonaa alan kouluttajaa, tutkijaa, yrittäjää, organisaatiota. Suomesta ei löydy montaa suurempaa alan yrittäjää Googlaten. Kun on sen kärjessä, on jo melko turvassa hakiessaan paikkaansa globaalissa tiedeyhteisössä, jossa tutkijoita on liki tuo mainittu luku. Lisäksi tiedepuistotoiminnan jäsenyys ja hallituksissa toimiminen on auttanut maailmalla innovaatiotoiminnan organisaatioita jäljitettäessä. Liki 99 % maailman innovaatiotoiminnasta on näiden puistojen sisällä. Olkoonkin, että innovaatio on käsitteenä laaja ja monikulttuurisena vaikeasti hahmotettava. Oikeammin symboli-innovaationa sitä ei tulisi määritellä lainkaan etenkään taiteissa, klusteritaiteessa, kuten kirjoitin aikanaan omassa manifestissani.

McSwainia lainaten yrittäjän on tunnettava sosiaalisissa medioissa ja netissä liikkuen erittäin hyvin oma toimintaympäristönsä. Vaarallisinta on jäädä uuden toimintaympäristön ulkopuolelle, pysytellä vanhassa ja olla kokeilematta uutta. Uusia palveluja ja välineitä tulee kaiken aikaa lisää, mutta yhteisömedia on pysyvä ilmiö, ei pelkkä ajan trendi, vakuutti Swain keväällä 2010 Suomessa käydessään.

Olemme tästä ehdottoman samaa mieltä. Muuten en olisi käyttänyt aikaa aiheeseen toisen väitöskirjani verran ja myöhemmin tuhat sivua julkaisuja joka ikinen vuosi. Tutkijan on tunnettava oma kenttänsä ja sen muut varteenotettavat organisaatiot, tutkijat, hallintomallit, vakavasti otettavat johtajat tai poliitikot unissaankin. Sama koskee yrittäjää netissä liikuttaessa.

Analysoi ellet tunne

Yrityksen tulee analysoida ja tuntea tarkkaan keitä sen verkostossa liikkuu ja miten uusi mediayhteiskunta toimii sekä tunnettava uudet analyysipalvelujen työkalut hakupalveluineen. Näitä hakupalveluja on saatavilla edullisesti ja aina voi käyttää tutkijaa tai kouluttajaa, konsulttia. Poliitikko voi olla asiantuntijana omassa osaamisessaan (politics) mutta ei enää yhdenkään syvää asiaosaamista vaativan tehtävän tieteessä ja sen sovelluksissa (policy).

Itse käytän omaa verkostoani, jota kutsun delfi -verkostokseni. Delfoin oraakkeli osasi kertoa totuuden ja nämä verkostoni jäsenet eivät ole siitä huonoimmasta päästä alansa osaajina valikoiden alun perin miljoonista osaajista. Nythän sosiaalisten medioitten asiakkaita on jo yli 1000 miljoonaa, kun ensimmäistä prosessia valmisteltaessa heitä oli vain muutama hassu tapaus Suomessa ja maailmallakin vain murto-osa nykyisestä.

Nyrkkisääntö on, että noin 92 prosenttia ihmisistä uskoo kuluttajina itse löytämäänsä tietoon enemmän kuin brändien välittämiin tietoihin. Tässä on toki kuluttajaryhmittäin vaihtelua ja myös eri kulttuureissa toimitaan hieman eri tavalla. Elintarvikeyrittäjien kohdalla luku on kuitenkin lähellä totuutta etenkin

20

silloin, kun mukaan tulee lukuisia niihin liitettyjä ympäristö, terveys ym. ajallemme tyypillisiä väittämiä ja pysymme Suomessa. Kuluttaja saa paljon ristiriitaista tietoa ja luottamus perinteiseen tiedon jakajaan on horjunut.

Elintarvikepäivien pääteema

Sosiaaliset mediat olivat kesällä 2010 elintarvikepäivien pääteemana. Sosiaalinen media on käsitteenä etenkin Suomessa ongelmallinen, moniselitteinen, mutta niin on toki myös Yhdysvalloissa. McSwain käytti käsitettä "liittävä media" (Connectivity Media). Toimitusjohtaja Jaana Haapala toi puolestaan esille brändin ja mainonnan kriisin, jossa kiinnostavana tätä viestintää pitää, tai kokee, enää vain noin seitsemän prosenttia ihmisistä.

Suomelle rakkaiden brändien uskottavuus on aivan viime vuosina pudonnut tutkimuksissa alle puoleen. Samalla myös luottamuspula yrityksiin ja niiden valikoimaan on kasvanut. Tämä sama ilmiö toki näkyy myös vaikkapa politiikassa, puolueissa, kevään vaaliasetelmissa.

Kun puolueesta tuli mainostoimiston brändi, uskottavuus romahti muun brändiuskottavuuden mukana. Toki puolueet ja poliitikot osasivat auttaa tässä äänestäjiään ilman mainostoimistojen apuakin. Puoluelaitoksen ja demokratian kriisi on äärimmäisen hälyttävä ilmiönä. Sitä on syytä pelätä. Kunnissamme meillä on hoidettavana yli tuhat lakisääteistä tehtävää ja velvoitetta, jotka meidän tulisi yhdessä ja erikseen vuorollamme myös hoitaa eikä vain luottaa puolueisiin ja ammattipoliitikkoihin, virkamiehiimme. Yhteisö ja demokratia ei saa rapautua.

Luottamus voitettava takaisin

Suomessa sosiaalinen media korostaa menetetyn luottamuksen hankintaa takaisin. Vastuullinen yritystoiminta hakee Suomessa eettisyyttä, ympäristöä ja käsityöläisyyttä, LOHAS kuluttajien (Lifestyle of Health and Sustainability) elämäniloa, yhteisöllisyyttä, vastuuta muidenkin ihmisten elämän kulusta kuin pelkästä omasta hyvinvoinnista. Tämä on mitä tervetullein ja toivottavin, vahvistettava suunta yhteiskunnassamme. Sitä vastaan taisteleva organisaatio, puolue, yritys, brändin rakentaja, on taatusti väärällä tiellä jo moraalisesti ja oikeutetusti tuomittava.

Ylen toimittaja Tuija Aalto siteerasi Mikael Jungneria (HS 1.5.2010) kuvatessaan kuinka "perinteinen pomo uhkaa Suomen kilpailukykyä" ja omaa organisaatiotaan silloin, kun organisaation toimintatavat eivät muutu ympäröivän yhteiskunnan mukana. Tällainen organisaatio on samalla uhka koko sen omalle klusterille, painottavat sosiaalisen median kouluttajat. Tästä tuo otsikko, jossa pelon sijasta kehotetaan nyt pelkäämään ja todella aidosti kauhistuen, vaihtaen tarvittaessa johtajia. Lama ei saa muuttua pysähtyneisyyden ja stagnaation kautta stagflaatioksi kirjoitin jo pari vuotta takaperin ja nyt tällainen ilmiön on vaarassa toteutua ja syvenee koko ajan välimereisen Euroopan molemmilla rannoilla. Mitä tahansa voi tapahtua ja levitä dominona, jos emme nyt etene viisaasti poliittisen valuuttamme kanssa tai ymmärrä arabi-islamilaisen maailman muutospaineita.

Ajattoman ajan alku (20110109)Valio on sosiaalisten yhteisömedioitten ja samalla kansalaismedian suurkäyttäjä. Valio leviää sosiaaliseen mediaan, otsikoi Helsingin Sanomat (HS 9.1) sunnuntain suuren talousuutisensa. Valio on mukana niin Facebookissa, You Tubessa, ruokablokeissa, Twitterissä, Wikipediassa, Suomi24 sivuilla, kaikkialla. Valiolaiset eivät vain pääse sosiaalisiin medioihin, vaan heitä kannustetaan toiminaan siellä ja myös muissa yhteisösivuissa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Valio kuuluukin alan edistyksellisimpiin sosiaalisen median hyödyntäjiin. Alan tukijana tästä on tietysti ylpeä. Onnittelut Valiolle suuren ajan oivalluksesta ja myös siinä toimimisesta.

21

Paljon työtä edessä

Kuitenkin vasta joka viidennellä suomalaisella yrityksellä on oma sosiaalisen median strategia ja noin puolet suunnittelee sellaista parhaillaan. Olemme pahasti jäljessä kansainvälisestä kärjestä ja Valio on poikkeus. Toki jo 60 % yrityksistä on hankkinut oman sosiaalisen median sivustonsa ja heillä on omat sosiaalisen median ryhmänsä. Heitä luonnollisesti avustavat alan tutkimuslaitokset, näiden tekemä tutkimus jo vuosien saatossa. Tai jos näin ei ole, alue on nostettava tutkimuksen kärkeen ja käynnistettävä kansalliset ohjelmat yliopistoissamme ja korkeakouluissa.

Valiolla on oma digitiimi ja koulutusohjelma, jossa työntekijät ovat toki mukana. Puolet Valion työntekijöistä löytyy sosiaalisen median aktivisteista ja heidät tapaa Facebookista tukijana siellä liikkuen. Sama koskee Nokian, Ylen ja Finnairin henkilökuntaa ja yritysjohtoa. Kaverit vaihtavat siellä kuulumisia ja blogeja luetaan. Brändi on muuttunut frendiksi. Kaveria ja ystävää ei voi kohdella kuten pois kuluvaa brändiä.

Kaverille ei myydä

Sosiaalinen media on henkilökohtainen, herkkä väline. Siellä ei markkinoida ja myydä. "Myy, myy ja myy, ei päde Facebookissa. Kerro mieluummin vaikka yrityksesi arvoista ja säästä, ympäristöstä," kertoo asiakasohjaaja Sam Rihani (HS 9.1). Kun brändistä siirrytään frendiksi, kyseessä ei ole ostettu media vaan ansaittu media. Sisällön on oltava kiinnostavaa ja blogissa ei voi tuputtaa tietoa, joka ei ole lukijalle arvokasta. Kun sisältö ei kiinnosta peukalo painuu alas. Kun teksti ei kiinnosta, sivustolla on ehkä jotain muuta joka pysäyttää. Mainos se ei voi olla kaverille ja ystävälle tarkoitettuna.

Yritys, organisaatio ja blogin kirjoittaja on sosiaalisessa mediassa kaveri, jolta kysytään persoonallista ja henkilökohtaista luonnetta, tiedon välittäjänä myös osaamista, johon voi luottaa. Yksilö luottaa vain itse löytämäänsä tietoon ja palaa takaisin sivustolle ja sellaiseen kaveripiiriin, jonka tuntee omakseen. Kukaan ei voi olla kaikkien ystävä. Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä. Kun mukana on yli tuhat kaveria ja näillä sama määrä kavereita, mukana ovat silloin pian kaikki suomalaiset. Diffuusiset ilmiöt leviävät silloin nopeasti ja ovat pääosin reaaliaikaisia. Vain hyvät tutkimusvälineet voivat silloin paljastaa, kuka sytytti innovaattorina valon ja ketkä vai työskentelivät tässä valossa.

Diffuusinen viesti

Jos yritys, yrityksen toimijat, verkosto ja klusteri, kykenee luomaan suhteen ihmisiin, he vievät taatusti viestiä eteenpäin. Siinä oman elämän ja kuvitteellisen työminän välinen raja hämärtyy ja siirrytään vastavuoroiseen ja reaaliaikaiseen maailmaan, yhteisöllisen sosiaalisen median luonnolliseen ympäristöön. Tämän ympäristön opiskelu ja sisäistäminen vie oman aikansa. Nuoret omaksuvat uuden toisin kuin iäkkäämmät. Koskaan ei voi olla liian vanha, etteikö voisi oppia uutta, liittää vanhan uuteen rakenteeseen. Sen sisäistäminen ja ymmärtäminen on kokonaan eri asia.

Elintarvikkeissa sosiaalisten medioitten käyttö on helppoa ja antoisaa. Kotikokkaajat ja reseptit ovat helppoja, kaikkia kiinnostavia aiheita siinä missä ohjeet ja vinkit koskien laihtumista tai ruokavalioita, terveyttä, valokuvia osana tuotemerkkejämme. Twitter on erityisen suosittu Yhdysvalloissa ja Valio operoi etenkin tätä kautta Yhdysvaltain markkinoilla. Wikipediassa voitaisiin olla paljon aktiivisempia ja olen itsekin tuottanut sinne tekstiä suomalaisesta ruuasta, maaseudusta ja yksittäisistä kohteista, kuvannut niitä siinä missä tuottanut kirjoja saksalaisen kustantajan digitekniikkaa hyödyntäen. Suomalainen kustantaja ei tätä vielä prosessin alussa halunnut ymmärtää tai ottaa vastaan, koki kilpailijakseen. Ensimmäisestä alaa tutkivasta kirjastani on kulunut pian vuosikymmen. Silloin tällä ajalla ja ilmiöllä ei ollut vielä nimeä.

22

Suomalainen käsite ei kelpaa englanninkieliseen maailmaan. Se on hyväksyttävä. Kieli ja kulttuuri muuttuvat, ovat jatkuvan evoluution tuotteita ja avartavat samalla ajatteluamme.

Tiede on popularisoitava

Kokeilu liittää kuvat, klusteritaide (cluster art) ja blogit sekä vaikeampi teksti sosiaalisen median tutkimuksesta, tieteen teon popularisoinnista, on toiminut moitteetta. Olen saanut perinteiseen tutkijan työn foorumeihin verrattuna moninkertaisen lukijakunnan. Samalla kun se on kasvanut vastaamaan päivässä, joskus tunnissa, normaalia lukijamäärääni takavuosien koko lukijamäärästä, vastuu luonnollisesti kasvaa myös tekstin popularisoinnissa ja luettavuudessa. Samalla käsite on levinnyt etenkin yliopistoyhteisöjä lähellä olevien solmukohtien kautta ja hakenut kullekin kulttuurille sopivan ja koko ajan muuttuvan ilmiasunsa. Idässä ja Aasissa ilmiö on toinen kuin Euroopassa saati Kaliforniassa Tyynen Valtameren rannoilla. Oleellista tulkinnoissa on auringon kiertosuunta.

Kun tutkija tulee ulos omasta tukijan roolistaan, samoin yrittäjän on tultava ulos omasta yrittäjän roolistaan. On vastattava omalla nimellään ihmisenä ihmiselle. On siedettävä myös negatiivista palautetta, joskus pelkkää ilkeilyä, ja hyväksyttävä ilmiö, jossa omat fanit, yrityksen ystävät, vievät sosiaalisissa medioissa omaa viestiään persoonallisella tavallaan ja kaukana kuvittelemistamme brändeistä. Jokainen ottaa viestin vastaan omalla persoonallisella tavallaan myös tieteen kohdalla.

Harvalla on tieteellinen maailmankuva ja tiedeusko maailmankuvanaan. Tieteen elitismiä ja tukijan, tutkimuslaitoksen konventioita ylläpitävälle, sosiaalinen media ei ehkä aina sovi sellaisenaan. Kokemus viestinnän arjesta auttaa silloin, kun kohteet ovat monikulttuurisia, kaukana suomalaisesta tiedon vastaanotosta tai kongressiin kokoontuneista kollegoista.

Sisarsivustot hyödyllisiä

Valiolla on omat sisarsivustonsa Suomen ulkopuolella. Facebook on siellä heidän tärkein mediansa. YouTubessa Valiolla on videokanavansa ja koekeittiönsä. Finnair tavoitti sosiaalisen median kautta asiakkaitaan kriisitilanteissa ja Yle on mukana luonnollisesti myös sosiaalisten medioitten kehittelyssä siinä missä Nokia blogeineen ja keskustelufoorumeineen. Nokia käyttää sosiaalisia medioita myös rekrytointiin, tuotekehitykseen ja tuotteiden markkinointiin. Delfiryhmä asiantuntijoista on vahva apu, kun se sijoittuu vielä yliopistojen kampusalueille ympäri maailmaa. Cluster Art osana tätä kokonaisuutta toteutuu odotetulla tavalla. Se poikkeaa laajuudeltaan aiemmin tuottamastani Agropolis -strategiasta ja sen leviämisestä globaalisti (Agropolis Strategy 1991). Kun edellinen oli lähinnä maaseudun ja luonnonvarojen käyttöön liittyvä sovellus, jälkimmäinen on lähinnä metropolipolitiikkaan liittyvä prosessina ja siten myös dynaamisempi, ilmeikkäämpi.

Kun puhumme sosiaalisista medioista, kansalaismedioista ja tiedon suitsijoiden ongelmista, puhumme samalla uudesta ajasta ja sen mukanaan tuomesta paradigmasta, yhteiskunnallisesta suuresta muutoksesta. Se on paljon enemmän kuin yksittäinen teoria, malli tai näiden kautta syntyvä oivallus suurenakin yhteiskunnallisena muuttajana. Tätä aikakautta ei hallita voimalla, toteaa lehti (HS 9.1).

Uuden paradigman aika

Helsingin Sanomat on olettanut uuteen aikaan kuuluvan myös sotilaallisen voiman, jossa Yhdysvaltain asema on nykyisin ylivertainen. Rinnalle ovat kuitenkin nousemassa Kiina ja Intia. Euroopalle on hyötyä Yhdysvaltain kumppanuudesta. Oleellista on, ettei sosiaalisia medioita pidä vetää irti töpselistä silloin, kun kyseessä ovat aseet ja sotilaallinen mahti. Ne nostavat päätään myös silloin, kun rauhanpalkintoa jaetaan tyhjälle tuolille tai Wikileaks riisuu vanhaa maailmaa aseistaan. Ilmiö ei ole ajan trendi vaan pysyväksi jäävä, kehityksen suuntaa osoittava.

23

Jokaisella organisaatiolla on oltava johtajat, jotka visioivat ajoissa suuret suuntaviivat. Toinen käytäntö vie yrityksen ja organisaation kirotuimpien joukkoon.

Sosiaalinen media nosti ihmisen keskiöön ja ihmisen oma asema, persoonallisuus ja olemassaolo kohosi uusiin ulottuvuuksiin. Kuluttajien luottamus yritykseen on yhtä tärkeää kuin luottamus kaveripiirissä toisiimme. Yhteisömedian globaalit kaveripiirit ovat paljon enemmän kuin yrityksen brändi tai sodan jäljet Afganistanissa. Juuri niiden voimalla kaatuivat muurit Berliinissä, yksityisten ihmisten aloitteesta. Kansan käsi on karttuisa mutta myös kärttyisä.

Patentti ja tarina on sama asia

Maailma on mystisten tarinoiden ja mytologioiden kätkemä aarre, sanojen ja symbolirakenteiden struktuuri. Asumme sanojen asettamassa puutarhassa ja sen puutarhan ylläpitäjiä ovat myös jatkossa runoilijat, tarinan kertojat. Mitä luovempi ja innovatiivisempi kulttuuri, mitä avoimempi ja vailla sensuuria, sitä rikkaampi on kerrontateollisuus.

Nämä samat maat ja kulttuurit tuottavat myös parhaat urheilijat, jalkapalloilijat, patentit, poikkeukselliset neromme. Itse vietän aikaani Brasiliassa, olen luennoinut heidän valtionsa vuosijuhlissa, ja Helsingin Sanomat kehottaa myös katsomaan siihen suuntaan Euroopan ja Yhdysvaltain ohella. Hyvä kun viimeinkin suunta on oikea.

Laajentaisin tätä aluetta koko Väli-Amerikkaan, Etelä-Amerikkaan enkä unohtaisi myöskään Afrikan kykyä tuottaa kertomuksia, sellaista mytologiaa, joka rikastuttaa omien patenttiemme sisältöä myös sosiaalisina ja symbolisina oivalluksina. Tälle aikakaudelle ei ole vielä annettu nimeä, mutta kun se annetaan, se liittyy myös jollain tapaa siihen mytologiaan, jossa vuosi 2011 ja 2012 olivat mayakansan ajanlaskussa kiinnostavia, uuden ajan alusta kertovia. Tapamme siirtyä ajattomaan ja paikattomaan, reaaliaikaiseen ja rajattomaan yhteisöön, jossa almanakka yllättäen loppuu, käy tarpeettomaksi.

Mihin he muuten käyttivät päivyriä, jossa oli liki 500 vuoden ajanjaksoja (baktu 394 vuotta) ja silläkin nimensä, jos olivat yksinkertaisia metsästäjiä, nomadeja tai enintään maanviljelijöitä. Eikö sellaiselle kulttuurille riitä yhden vuodenajan kierto? Kolmastoista baktu päättyy joulukuussa 2011 tai 2012, 21. tai23. päivänä. Sen jälleen alkaa uusi pitkäkestoinen kierto. Yhä useampi on lukenut kirjani Arctic Babylon 2011. Aikana, jolloin pisin aika alkaa olla kvartaalitalouden neljännesvuosi, se on merkittävä saavutus. Kirjaa on luettu joka vuosi enemmän kuin edellisenä vuonna. Kun kirjaa luetaan netissä koko ajan reaaliaikaisesti, se paitsi pysy elossa myös pitää elossa.

Face of Hope luodit (20110110)Yhdeksän-vuotias pieni tyttö kuoli Jared Loughnerin luoteihin Arizonassa samalla kun kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin ura päättyi yhdysvaltalaisen politiikanteon arjessa. Tyttö oli syntynyt 9.11.2001, eli samana päivänä, jolloin Yhdysvaltoja kohtasi sen historian pahin terrori-isku New Yorkissa ja Washingtonissa. Hän kuului niihin "Toivon kasvot" kirjan lapsiin, joita tämä "Face of Hope" teos esitteli maailmalle.

Hänen syntymä ennakoi surullisella tavalla väkivaltaista kuolemaa.

Loughneria on esitelty psykopaattina, häiriintyneenä ihmisenä, jolle ei olisi tullut antaa asetta. Jokainen ihminen, joka kantaa asetta, on asetta kantamattoman kokemana pelottava, oli aseen kohde ihminen tai mikä tahansa luontokappale ympäristössämme. Jokainen päihteillä elimistöään tietoisesti tuhoava ihminen on päihteitä käyttämättömän mielestä vaarallinen itselleen ja muille, harkitsematon ja tiukasti kiinni oman aikansa oudossa kulttuurisessa käytännössä. Kaikkea mielettömyyttä ei toki pidä

24

orjallisesti noudattaa, saati jäädä niiden koukkuihin. Useimmat näistä koukuista ovat tarkoituksella asetettuja. Niiden tarkoituksena ei ole suojella elämää, yksilöä ja yhteisöä.

Ronald Reganin murhaa yrittänyt halusi tehdä sillä vaikutuksen erityisesti ihailemaansa filmitähti Jodie Fosteriin. Loughner katsoi hallituksen yrittävän aivopestä ihmisiä, manipuloida heitä, toimittaja Tuomas Niskakankaan kirjoituksessa (HS 10.1.2011).

Pahan kierrättäjät

Helsingin Sanomien elämää käsittelevän osan näkyvin huomio on tänään kohdistettu kiusaamiseen. Toimittaja Viivi Virtasen kokoama aineisto on aikuisten kokemuksista kiusaajina. Lapsena muita kiusanneet ymmärtävät tekonsa aikuisina ja osaavat sitä katua. Anteeksipyyntö kiusatuilta olisi jo suomalaisille mahdoton tehtävä. Katumus kuoleman jälkeen ja ilman anteeksiantoa on turha. Siinä ei ole mukana toivon kasvoa tai kipinää. Aikuisen, kypsän ihmisen, tulisi kantaa toivon kasvoja (Face of Hope) myös suomalaisessa naamakirjassa (Facebook).

Kirjoituksen kootut syyt kiusaamiseen ovat niitä tavallisia. Kateus, huomion hankinta, halu manipuloida ja olla porukan keskipiste, saada palautetta ja huomiota, porukan älyttömyydet, järjestelmä, jossa joku oli potkittavana, kotona saatu huomio uhrien vanhempien soitellessa, uhrien poikkeavuus, ärsyttävät piirteet, ronski kasvatus ja huumori kotona, ujokin nousi hierarkiassa uskaltamalla letkautella kiusatulle. Siinä suomalainen paha on pantu kiertämään sukupolvelta seuraavalle. Lapsen motiivit tai murrosikäisen normit eivät saisi olla enää aikuisen elämää. Me synnymme 40 vuotta ja kuolemme 40 vuotta, geenimme ovat 40 -vuotiaan elämää varten. Pahan kierrättäjä on vaarallisempi kuin psykoottisesti vammainen, paha ihminen.

Naurunaamainen väliamerikkalainen

Brittijärjestö New Economic Foundation onnellisuuslistalla olemme sijaluvulla 59. Meidän sijalukua laskee etenkin suuri ekologinen jalanjälkemme, mutta myös tapamme toimia koneitten lailla ihmisten maailmassa. Ei ole aikaa rauhoittua perheen ja ystävien kanssa, elämme "sitten kun" elämää ja murehdimme koko ajan. Ei ole aikaa ihmisille, joista välitämme. Koulukiusatut ja suomalaiset laukaukset kouluissa ovat osa tätä ”toivon kasvojen” suomalaista muistijälkeä. Me kykenemme ymmärtämään ja analysoimaan, miksi Arizonassa kävi niin kuin kävi. Siihen riittää oppimamme käytännön filosofia.

Emme osaa nauttia siitä, mitä olemme saavuttaneet. Joku kertoo vievänsä sen meiltä pois, ilkeilee. Kiusaa se on pienikin kiusa. Facebook kiusaajia on viety muutama käräjille. Netissä kielen käyttömme on törkeää, jatkuvaa halventamista ja pilkkaa. Tutkijana sellaisen seuraaminen pilaa koko päivän. Monelle työpaikka ja sen kiusaajat on jo niin toistuvaa arkea, ettei siihen jaksa reagoida. "Face of Hope" on kuollut jo matkalla ja harva uskaltaa tarttua aseisiin. Näin kertoi Helsingin yliopiston rehtori takavuosina kestämistään työpaikalla sodan käyneenä ihmisenä. Eivät kuulemma sentään uskalla tarttua aseisiin. Arizona on eri asia, ja suomalainen peruskoulu. Rehtori oli väärässä.

Positiivisuus ei ole suomalainen ominaisuus. Onnellisimmat ihmiset löytyvät Costa Ricasta, Dominikaanisesta tasavallasta ja Jamaikalta. He osaavat nauttia siitä, mitä heillä on, ovat vähään tyytyväisiä, suunnittelevat vähemmän, elävät enemmän.

Ei saa syntyä niin totista paikkaa, etteikö siitä hymyssä suin selviä ja naurunaamainen suomalainen on harvinainen kaamosajan hangissa. Rentouttava pilailu on takavuosien savolainen lahja maailmalle, kadonnutta kansanperinnettä sekin. Sen olisi suonut jäävän osaksi sosiaalista muistiamme ja addiktioksi, riippuvuudeksi osana geenejämme.

25

Uudet addiktiot

Tutkija Matilda Hellman väitteli juuri aiheenaan hallitsematon riippuvuus, addiktio, joka voi yllättää ja vie mennessään. Onnea väittelijälle, tohtorin miekka on upea saavutus eikä sitä oteta koskaan pois. Sellainen ase on ainut oikea. Aineistona tutkija käyttää addiktioaiheisia kirjoituksia Helsingin Sanomissa, internetissä, tabloidilehdissä ja blogeissa. Ihminen voi olla riippuvainen liki mistä tahansa alkaen liikunnasta, tietystä ruuasta, juomasta, netistä, kännykästä, medioista, työstä, musiikista ja alkaa kärsiä, kun on hetkenkin ilman huumettaan. Jollekin ase on addiktio siinä missä kiusanteko.

Nykyisin riippuvuusilmiötä lähestytään toisin kuin aiemmin, henkilökohtaisemmin. Sosiaaliset mediat ovat tulvillaan ilmiöitä, kuten mediamaailmamme yleensäkin, mutta tapa, jolla ne toimivat on reaaliaikainen ja kohtaa meidät hyvin koskettavasti ja vahvojen tunteitten tasolla. Olemme tekemisissä tunnekielen kanssa ja käytämme sitä eri tavalla. Joillekin kiroilusta on tullut addiktio, liki pakkomielle. Joku on sanojen ammattilainen ja käyttää niitä muita muistaen ja samalla halutessaan manipuloiden ja koukuttaen kirjailijan tai toimittajana tapaan eläen. Sosiaalisessa mediassa kohtaavat lapset ja koukuttajat toisensa.

Etenkin iäkkäämmälle ihmiselle kirjoitettu sana, kirje, netin viesti kirjoitettuna, on koskettavampi dokumentti kuin puhuttu ja kasvokkain viestitetty. Jopa terapiaa suunnitellaan annettavaksi jatkossa yhä enemmän netin välityksellä ja koskien etenkin masennusta ja sosiaalisia pelkojamme, mutta myös itsetuhoisaan käyttäytymiseen tällainen terapia auttaa (HS 10.1.2011).

Koukuttava aikamme

Kun addiktiot, koukuttavat riippuvuudet, liittyvät välittömään ja reaaliaikaiseen tapahtumaan, ne muistuttavat alkoholismia tai päihteitten käyttöä, jossa välitön tyydytys ja dopamiiniruiske ovat tärkeämpiä kuin pohdinta sosiaalisista tai terveydellisistä ongelmistamme.

Kun kaikki muuttui kvartaaliyhteiskunnassa kilpailuksi, siinä nopean edun tavoitteluksi, myös ihmisestä tehtiin osa tavarayhteiskunnan hyödykkeitä. Emotionaaliset tunteemme ovat kaupan ja puhumme avoimesti ihmissuhde- ja rakkausmarkkinoista. Tällöin vahvuutena on mahdollisuus katsoa idolia ja koukkuun jäänyttä julkkista moralisoiden tyyliin, olen tavis mutta hallitsen sentään kehoni ja elämäni, pohtii Matilda Hellman aihettaan (HS 10.1). Moni idoli kun on jäänyt juuri päihteitten koukkuun. Hellman väittelee aiheesta, jonka käytännön sovellukset ovat omassa ajassamme. Ilman tieteen tuomaa uutta tietoa ja teoriaa kaivo kuivuisi ja olisimme hukassa. Nyt olemme eksyksissä vaikka lähde olisi vierellämme. Sen käyttöä olisi opiskeltava.

Kun tietokonepelejä pelaava on kiinni koko ajan reaaliajassa, aikakäsitys muuttuu ilman globaalia nettiäkin. Tällainen lapsi on levoton luokassa, jossa koulutus tähtää tulevaan eikä nykyhetken palkitsevaan addiktioon, riippuvuuteen.

Kun yliopistossa ja koulutuksessa unohdetaan pitkän aikavälin tavoitteet, koulutuksen ja tutkimuksen tarpeet luoda tulevaisuutta, antaa pohja yksilön ja kansakunnan kasvulle tulevaisuudessa, syntyy varmasti vaurioita. Kun koulutus, tutkimus ja sivistys koetaan vain sosiaalisena etuutena, osana sosiaalipolitiikkaa, syntyy vääristymiä. Taloudellisia leikkauksia tehtäessä on suojeltava ensisijaisesti elämää, sen pitkäaikaista kiertoa, ”Face of Hope” ajattelua.

Laukaus "Face of Hope" sydämeen

Vielä hetki takaperin korkeakoulutuksen ja tutkimuksen rahoitus oli sijoitus tulevaisuuteen, ei tukiainen, kirjoittavat tutkijat Jussi Nissilä ja Ilmari Nokkonen Lontoon instituutistamme (HS 10.1.2011). Maksujen käyttöönotto on isku ajatukselle, jossa korkeakoulu on kaikille kuuluva oikeus. Aseet, päihteet,

26

väkivalta katoavat vain nostamalla kansansivistystä sukupolvesta seuraavaan. Se on ainut keino saada aikaan hymyileviä suomalaisia. Suomessa tyytymättömyys osoitetaan demokraattisesti, vaaleissa. Demokratian pelko on aina demokratian alku.

Britannian jäljet pelottava ja mallien haku Yhdysvalloista on polarisoituneen yhteiskunnan malli. Siinä Arizona poikkeaa oleellisesti niistä alueista Yhdysvalloissa, jossa päätökset pääsääntöisesti tehdään ruuhkautuneissa keskuksissa ja Washingtonissa. Meillä lähestytään tätä käytäntöä pelottavasti. Siihen on saatava pikainen muutos, vaaleissa.

Ei vain henkisesti sairaat, vaan kaikki ihmiset ovat alttiita kiihkoilulle ja addiktioille. Yhdysvaltain Mississipin alueet ja Meksikon raja ovat syvän lännen alueita. Kiväärin latausäänet ku klux klan kuuluvat siellä vielä elämään toisin kuin itärannikolla. Presidentti Barack Obama ja hänen ajamansa politiikka koetaan hyvin eri tavoin eri puolilla laajaa valtiota.

Sarah Palinin tapa kärjistää Tea Party liikkeen maailmaa oli liki Kennedyjen ajasta muistuttavaa ja toi mieleen myös Martin Luther Kingin. Arizona reagoi pari vuosikymmentä myöhemmin siihen, mitä muualla Yhdysvalloissa ja maailmalla tapahtuu, ja muistuttaa nyt piirikunnan sheriffin kuvaamana vihan ilmapiiriltä. Vaaleissa Yhdysvallat leikki tulella ja palasi takaisin vuosiin, josta oletimme heidän jo vapautuneen. Laman jäljet näkyvät ja velkaantuminen kasvaa. Yhdysvaltain tie ei voi olla omamme.

Giddofsin vaalipiiri oli erityisesti Tea Party liikkeen kohteena ja sen kampanjatoimistoon iskettiin jo aiemmin, Giddofs tunsi olevansa tähtäimessä. Valitettavasti luoti osui pahimmin ja kipeimmin Face of Hope tyttären sydämeen.

Se luoti tiesi paikkansa, runoili Runeberg Koljonvirran taistelusta Iisalmessa lapsenmielisen Sven Dufvan kaatuessa. Tähän se runo ei sovi lainkaan.

Ihmisen puolesta puuhastelijat

Ennen meillä Suomessa puhuttiin "meistä ja muista", nyt keskitytään yksilöön ja hänen itsehallintaansa ja selviytymiseen, kertoo väittelijä Matilda Hellman. Kun jokainen tuli omalla persoonallaan osaksi uuden mediayhteiskunnan ja sosiaalisten medioitten globaalia maailmaa, tulkinta siirtyi lähiyhteisöltä, kodilta ja koululta, lapselle ja aikuiselle itselleen. Nyt vaaditaan lapsiltamme kypsää aikuisuutta jo varhain. Lapsia käsitellään kuin pieniä aikuisia keskiaikaiseen tapaan taantuen.

Arctic Babylon on kirja omasta ajastamme, näistä vuosistamme. Netissä sen avaa noin sata ihmistä päivittäin. Tieteenalani suurimman verkkojulkaisun satoine artikkeleineen avaa sama määrä lukijoita vuodessa. Tieteestä on kirjoitettava ihmisille kerrontateollisuuden välinein ja kielellä. Vaikea asia saa silti pysyä vaikeana. Lukijaa ei pidä aliarvioida.

Toki tämä kaikki, uusi mediayhteiskunta ja sen paradigma, koskee myös vanhuksiamme. Me jopa raivostumme, kun joku alkaa hoitaa meille kuuluvia asioita puolestamme poliitikkojen tapaan. Juuri tämän vuoksi politiikan arvostus laski romahtaen. Kaikki muu on sen seurausta ja lieveilmiöitä tälle politiikan vastaiselle liikkeelle ja ajalle.

Pääoppositiopuoluetta haukutaan ja se on hakattavana hallitustakin näkyvämpi. SDP:n kannatus on laskenut historiansa pohjalukemiin ja puolue saa "hyviä" ohjeita joka suunnalta medioistamme. Tyypillisiä SDP:n virheitä ovat, STT:n Pekka Pohjolaa lainaten, mielikuvakaupan luonne, joutuminen puolustuskannalle, kilpailu ja markkinayhteiskunnan luonne, joka suosii kokoomusta, mutta hyljeksii demareita, uskottavan ohjelman puute ja räksyttäminen, valtiojohtajapuolueen rasite, kaksipäinen johtajuus, oman puoluejohdon moukarointi, naisen tuoma unelmahöttö jne.

27

Oikeammin kansa haluaa vallan jälleen kerran itselleen ja vaatii samalla arvojen palautusta ja normeja, joihin moraalinsa ja lakinsa, elämänsä, ripustaa. Poliittiset instituutiomme korjataan sillä tavalla kuin ne aikanaan ovat syntyneetkin kansanliikkeinä. Nyt haetaan uutta kansanliikettä.

”Ei se puolue vaan äänestäjä”

Ei demareilla ole ongelmaa vaan äänestäjillä. Nämä ongelmat esittelee media ja on mediakratiassa ylivertainen nopeine tutkimuksineen, sekä uusi että vanha media ja yhdessä sosiaalisen median kanssa puolueinstituution ohittaen. Tällainen paradigman muutos on vanhalle puolueelle omituinen. Kirjoitin sitä edellisessä kirjassani hybridiyhteiskunnan kouristeluna. Puolueinstituution tehtävänä on ratkaista ihmisten ongelmia, ei omiaan. Omien ongelmien esittely kaiken aikaa medioissa vie näytelmään, jossa gallupdemokratia alkaa olla ainut kiinnostava ja puolue joutuu puolustuskannalle. Sellainen asetelma vie aina alamäkeen. Äänestäjät ovat taas osa sitä nettikansaa, jonka kohdalla vanhat puolueinstituutiot ovat epämiellyttäviä ylipäätään ja demarit erityisesti. Puolueet perustettiin ihmistä varten ja heidän ongelmiaan ratkomaan, ei päinvastoin. Nyt kansa seuraa puolueiden ongelmia ja pohtii niiden ratkaisua omissa medioissaan.

Puolueet ovat tulleet aivan liian hitaasti osaksi henkilökohtaista, ihmisen omaa persoonallista viestintää, ja nyt se on liian myöhäistä havaita. Kun demareiden äänestäjät ovat keskimäärin eläkeikäisiä tai sitä lähestyviä, miten uusiutuminen voisi tapahtua joutumatta historiansa vangiksi? Nostamalla eläkeikää pilviin? Kertomalla kuinka 50 - 70-vuotias on ihan nuori ihmiseksi. Sellaiset ”toivon kasvot” ovat vain kasvojen kohotusta ja naamiona naurettava tulevaisuuden puolueelle. Sehän syö koko ajan omia suuria saavutuksiaan ja unohtaa nyt erityisesti miehet ja syrjäytyneet.

Tällainen politiikka vieraannuttaa, oma suuri tehtävä on kadonnut jonnekin tavoittamattomiin. Jos jotain kiinnostavaa olisi, sen nappaisivat nopeammat. Jos tutkija tekee löydöksen, se varastetaan reaaliaikaisesti ja tuhansien toimesta miljoonien tutkijoiden maailmassa. Siitä on oltava hyvillään, ajatus leviää ja voi hyvin, Google kertoo sen kehityksen päivittäin, sosiaaliset verkostot ja sosiaalinen media, sen analysointitavat, uuden löydöksen vaikutuksen turuilla ja toreilla. Se on uuden puolueen ja kansanliikkeen käytettävissä, sen uusi ohjelma ja manifesti sekä arvot kokoava analyysi, teesit ja antiteesit kokoava synteesi.

Gonzo uutisena

Kun maailmalla tippuu muutama lintu, mediat nostavat siitä metelin, mutta vaikenevat kuinka samaan aikaan joka päivä katoaa kokonaisia lajeja sukupuuttoon. Valtavista aineistoista media poimii vain gonzo journalismin tapaan kaikkein omituisimmat ja esittelee ne osana toimittajan kokemusta, lähiyhteisön kokemaa "miltä maailma näyttää" elämää tai asiantuntijan kertomana, piilottaen maailmankuvansa sen taakse, sen sijaan että kertoisi tuhansista maapallon kriisipesäkkeitä tai miljoonista aseen käyttäjistä, murhista tai kansanmurhista. Kuka sellaisen keskellä kestäisi? Posttraumaattinen stressi on vakava tauti.

Jos jokin asia tapahtuu Suomessa kerran tuhannessa vuodessa, se kohtaa tuhat kertaa suurempaa populaatiomassaa joka vuosi, ja on meille käsittämättömänä vieras uutisenakin. Sama koskee vielä suurempia eläinpopulaatioita, lintuja ja kaloja. Globalisaatio ja uusi mediayhteiskuntamme vain tuo niitä meille nähtäviksi ja koettaviksi. Jopa pyrkien olemaan tässä reaaliaikaisia ja kilpaillen ajasta ymmärtämättä, kuinka olemme jo ajattomassa ja paikattomassa maailmassa.

Niihin ei pidä reagoida herkimpien ja tarttua aseeseen, pelätä maailmanloppua, valvoa öitään ilman apua, saati joutua manipuloivan kiusaajan kynsiin. Asetta kantava ihminen on aina arveluttava, siinä

28

missä alkoholismi nuoren ihmisen, tai kiusaaminen kenen tahansa tavaramerkkinä. Kiusaaja joutuu aikuisena kokemaan painajaiset, joita kiusatulleen aiheutti. Ei toki vain kiusattu, joka kantaa näitä traumoja läpi elämänsä hänkin. Hän voi sentään hakea apua joutumatta kokemaan siinäkin häpeää. Hänellä on sentään toivon kipinä toisin kuin kiusaajalla.

Ei sellaista pidä edes yrittää esitellä uutena ideana tai innovaationa, joka ei liity omaan kulttuuriin ja kieleemme, omaan maailmankuvaamme. Siihen ei löydy edes oikeita symboleja ja kulttuuria sen sisällön avaamiseksi. Jos sellainen alkaa lähestyä, sitä ei voi avata demaripuolue kansallisena liikkeenämme. Ja ensin olisi pyydettävä anteeksi aiemmin tehtyjä virheitä, ja se on mahdoton tehtävä vanhoille puolueillemme.

Puolueinstituutio on tähän tehtävään liian hidas ja konservatiivinen, eikä meillä ole erikseen puoluetta uusien innovaatioiden avaamiseksi. Innovaatio ei ole kansanliike vaan muutaman promillen kokema ilmiö. Innovaatioyhteiskunta käsitteenä on omituinen kummajainen ja tapa suojautua innovaatioilta. Innovaatiota tavoitellessasi "sen saat mitä pakenet" ja lopputulos on käänteinen, konservatiivinen taantuma. Kuusikymppiset twittaajat, sirkuttajat

Kun julkishallinnon asiat nousevat esille netissä, niiden sisältö ei kosketa ensimmäisenä eläkeikäistä twittaajaa, Facebook kasvoja tai nopeita kommentteja Arizonan suunnalta. Kun vastapuolena on media, joka on muuttunut sosiaaliseksi ja yhteisölliseksi, keskiössä sähköinen osaaminen, yksilöä korostavaksi ja myös osaavaksi, jossa työ ja sen merkitys ei olekaan enää SDP:n vanhoissa arvoissa, vaan vallan muualla, ja jopa ihmisten pakonomaiset riippuvuudet kaukana puolueen takavuosien ohjelmasta, saati Forssan kokouksesta, sen on mahdoton muuttua joutumatta polaroituvan yhteiskunnan väärälle puolelle vedenjakajaa.

Tässä prosessissa yksi Jungner ei kesää tee vaikka ymmärtäisi kuinka hyvin mistä on kysymys. SDP antaa kasvot takavuosien "miltä me näytämme" maailmalle, kun sellaista ei oikeasti enää ole, brändien aika on takana kansallisena ohjelmana, SDP:n suurena projektina hyvinvointiyhteiskunnasta. Politiikan vastaisuus osuu juuri demareihin.

Toki sama koskee takavuosien maalaisliittoa, ei toki keskustaa, siinä missä kokoomusta pelkona ajautua paikallisen palinin käsiin retorisena taitajana ja taitavana polarisoijana. Kun kaikki haluavat olla muodikkaasti populisteja, vain sen aidoin edustaja Timo Soini voi kerätä ääniä silloin, kun kaikki mikä liikkuu on populistista pulinaa, oli se ansaittua kritiikkiä tai uutta hakevaa idealismia. Tavoiteltaessa toivon kasvoja, ”Face of Hope”, luoti osuu omaan jalkaan.

Eskapismin eksoplaneetta (20110112)Agatha Christien kuolemasta tulee tänään kuluneeksi tasan 35 vuotta. Koska ihmiset rakastavat murhia, mysteereitä ja ovat luonteeltaan usein eskapismiin taipuvaisia, Christie on maailman luetuin kirjailija yhdessä William Shakespearen kanssa. Eskapismi on todellisuudesta pakenemista unien, päihteitten, taiteen, mietiskelyn, matkustelun, fantasioiden ja ylipäätään tyhjänaikaisen kuljeskelun ja market-maailman menoon joko turistina tai fleneeraajana. Nämä sosioantropologian päätyypit ovat vallitsevia ja selittävät bulkkikirjallisuuden menestymisen.

Tuottelias hiirenloukku

Agatha Christie oli uskomattoman tuottelias kirjailija. Lähes sadan romaanin lisäksi hän tuotti myös näytelmiä ja Hiirenloukkua on esitetty Lontoossa vuodesta 1952 alkaen, ja näytökset sen kuin vain

29

jatkuvat West Endissä. Jotkut näyttelijät voivat ottaa itselleen yhden ainokaisen roolin, kuten elämässä yleensäkin tahtoo käydä. Sellaisen näyttely on työlästä ja vaatii rinnalleen eskapismia.

Christien kirjoja on myyty noin kaksi miljardia kappaletta. Kun sitä vertaa suomalaisen kirjailijan muutamaan tuhanteen tai enintään satoihin tuhansiin kirjoihin, sen ymmärtäminen vaatii asioiden suhteuttamista. Niinpä, jos joku meistä kuvittelee olevansa suuri menestyjä kansallisesti ja tätä kautta myös kansainvälisesti, siinä muutama tuhat tai miljoona ei paljon merkitse. Suomalaiset nimet, yritysten nimet, eivät googlatessa menesty. Jos onnistut pääsemään tuotemerkilläsi kärkeen useiden miljoonien, kymmenien miljoonien markkinoilla, onnittelut.

Vasta kun suomalainen eskapismi, joka usein on liki maailman tapahtumien ja lähiympäristön eskaloitumista piittaamattomuuden ja pettymysten kautta pessimismiin ja nihilismiin, yltää tuhatkertaisiin saavutuksiin, voimme vertailla sitä Agatha Christien menestykseen.

Optimismin ja mielenrauhan jako ei kuulu merkityksettömyyden ja turhuuden markkinoille. Tarvitaan mielen lujuutta, ja tällöin on viisasta vaihtaa kirjansa muuhun kuin kaikkien liiankin hyvin tuntemaan Christien parhaimmillaan, tai pahimmillaan, neljä hangentuotetta samalla rutiinilla tuottaneeseen, vanhempiensa kuolemasta ja avioerostaan koskaan toipuneen naisen hengentuotteisiin. Niistä väistämätön seuraus kun on lipuminen kohti onttoa tyhjyyttä, merkityksettömyyttä ja voimavarojen käyttöä väärällä tavalla.

Tyhjän ihmisen tarina

Virtansa uomassa kulkeva välinpitämättömyys, byrokraattinen persoonallisuus, yläluokan ympäristö, jota murhat hieman liikauttivat, olivat Christien hyvästä ja pahasta kertovia kudelmia perinteisen salapoliisitarinan "whodunit" hengessä. Vain muutama kokeilu häneltä tunnetaan, jossa klassista dekkarilinjaa on hieman rikottu.

Christietä huomattavasti pidemmälle tyhjän elämän kuvaajana pääsi Gonzo -journalismin isä Hunter S. Thompson, jonka elämänkerran Sami Heino on suomentanut (Jann Werner & Corey Seymor: Hunter S. Thompson).

Thompson oli öykkäri, tölvi ihmisiä, kiusasi heitä kaikin keinoin ja kokeili heidän pinnan kestävyyttä, käytti päihteitä ja rikkoi kaikkia normeja ja moraalin rajoja, oli säännöistä piittaamaton anarkisti. Edes tehdessään itsemurhaa, hän ei ajatellut missä sen teki, leikkievien pienten lastensa keskellä.

Tyypillinen ääripään narsisti

Ja toisaalta gonzo tunnettiin narsistina, etenkin naiset hurmanneena hauskana seuramiehenä, anteliaana, rentulle tyypillisellä tavalla juopon sekakäyttäjän elämäänsä eläen ja taantuen jo nuorena miehenä lapsen tasolle. Jo varhain hän tarvitsi suuren avustajajoukon yhdistelemään ja editoimaan hajanaisia, sekavia, paikoin nerokkaiksi tulkittuja "oivalluksiaan".

Thompsonia ihailtiin toki myös meillä Suomessa, moni oppi hänen elämäntapansa, mutta ei toki koskaan kirjoittamaan riviäkään. Ikuisen lapsen ja anarkistin lukeminen sujuu vielä lapsen tai murrosikäisen kokemuksena, paremmasta mitään tietämättä, mutta ei toki enää aikuisena. Hieman samanlaista kehitystä aikuistuva ihminen kokee salapoliisimysteereissä, Christien tuotannon kohdalla ja dekkareita lukien.

Terve aikuistuminen ja kypsyminen vierottaa eskapismista. Jotkut jäävät eskapismin koukkuun koko iäkseen. Sellaisia on syytä varoa ystäviään ja työtovereita valitessaan. Onnellisen elämän salaisuus

30

ovat hyvät valinnat, kypsät ystävät ihmisinä ja työtovereina. Eskapismi näkyy ihmisessä siinä missä narsismin häiriöt. Molemmat ovat aikamme ilmiöitä.

Kymmenen pientä neekeripoikaa

Kymmenen pientä neekeripoikaa on ollut Christien luetuin kirja. Oikeammin kyse oli sarjasta kertomuksia ja pojat pieniä intiaanipoikia. Lapsena tuo loru jäi mieleen ja Christie harrasti usein lapsenomaisia runoja ja loruja kirjallisuudessaan. Hän pelkäsi kaiken aikaa jäävänsä yksin, äitinsä kuolemaa, miehensä uskottomuutta ja ahdistui helposti, katosi välillä tietymättömiin ja eli neuroottisen ihmisen erakon elämäänsä. Miten sellainen voisikaan kuvata ihmistä, antaa hänelle sielu ja psyyke.

Eskapismi, todellisuuden pako, liittyy läheisesti omaan aikaamme. Ihmiset ovat yhä vahvemmin kiinni yhtäällä huonojen aikojen ikuisuuskysymyksissä ja toisaalla hyvien aikojen muutoshaluissa. Kun maailma polarisoituu, kuten Yhdysvalloissa ennen vaaleja ja johtaen Arizonan laukauksiin, taustalla on tahallinen yhteiskunnan kahden ääripään korostaminen ja suoranaisen vihan lietsonta. Tällöin osa pitää huolta enää vain itsestään ja enintään perheestään, kun jotkut jaksavat puuhastella myös maailmanparantajina. Liberaalit ja äärikonservatiivit arvot kärjistyvät, keskiluokka on pelokas ja levoton, köyhien määrä alkaa kasvaa, turvarakenteet pettävät.

Ilmapiiri raaistuu

Tällaisessa ilmapiirissä keskusteluilmapiiri raaistuu ja siihen aletaan hakea syntipukkeja. Kun egyptiläinen isoäiti Eveline Fadayel kuoli voitettuaan juuri raskaan taistelun oleskeluluvastaan Suomessa perheensä parissa, Suomen ekumeenisen neuvoston puheenjohtaja Heikki Huttunen kertoo (Hs 12.1.2011) pitkäaikaisen stressin vaikuttaneen koko perheen ja 65 -vuotiaan isoäidin terveyteen.

Se on helppo uskoa seuraten taistelua suomalaisista medioista. Joutuminen mediapersoonaksi, kiistellyksi hahmoksi vieraalla maalla ja kulttuurissa, on rankka kokemus.

Maamme on vauraampi kuin koskaan, mutta monelle vauraus on velalla ostettua. Kun katsoo budjettikirjastamme laadittua Helsingin Sanomien tämän vuoden pallomerta, suurin kasvava pallo on punainen velanotto. Sen suuruus on neljän keskikokoisen ministeriön koko budjetti. Saman aikaan Ruotsi kertoo tasapainoilevansa jo liki ilman velanlottoa ja kruunu vahvistuu. Kiinan talous on koko ajan kohoamassa ja näiden lukujen vertailu Suomeen, pallomeremme rinnalle tuoden, muuttaa oman budjettimme nuppineulan pään kokoiseksi, eikä Kiina esittele vielä kuin tulevan vuoden voittojaan.

Kolmas neekeripoika

Agatha Christien pienten intiaanipoikien pudotuspelissä on vuorossa Portugali, jonka väestöpallo on Irlantia kaksi kertaa suurempi, mutta bruttokansantuote liki samaa tasoa. Velkaa ja sen takaajia tarvitaan siis liki samalle summalle kuin aiemmin Irlanti. Apuun on tulossa Japani, jonka eläkeläisille tuottoisat ja varmat paperit sopivatkin. Mutta miten mukana ovat intiaanipojat Brasiliassa, Portugalin emämaaksi muuttuvassa tulevassa suurvallassa, jää nähtäväksi. Siellä kun osataan muutakin kuin pelata jalkapalloa ja tanssia sambaa. Brasiliaa on syytä seurata suomalaisten, meistä pidetään siellä.

Kun Suomessa tutut viisaat tietäjämme eivät enää vakuuta, puolueet ovat juuttuneet menneiden vuosien politiikkaan, on pakko turvautua eskapismiin. Kun kansa jakautuu kahtia, yhteen ottavat silloin myös arvoliberaalit ja arvokonservatiivit. Pelko perusturvallisuuden järkkymisestä vain pahentaa tätä odotettavaa vyöryä. Eskapismissa voi jo äänestää ketä tahansa ja vaaleista tulee arvaamattomat. Eskapismi on sumua ja huumetta kansalle.

31

Kun omat toimittajamme ja mediat kertovat tästä tapahtumasta, mukana on muutama tuhat tuttua sopulia. Se on jotain muuta kuin miljoonat tiedottajat netissä puhumattakaan miljardeista verkkokeskustelijoista sosiaalisen median sisällä. Sosiaalisen median luonteen ymmärtäminen on suomalaisille vielä mahdotonta. Sen puristaminen oman median kokoon ja kylätasolle, omien yhteisöllisten kokemusten rinnalle, on suomalaista arvopohjaa pahimmillaan. Uusia sosiaalisen median käyttäjiä kun syntyy joka viikko enemmän kuin oman kansakuntamme lukumäärä. Tätä lukumäärää ei pidä sotkea omiin toimittajiimme, ei edes maailman kaikkiin toimittajiin. Paradigmaisen ja miljoonia kulttuureja yhdistävän prosessin kuvaaminen ei ole mahdollista vanhan paradigman ehdoilla. Sen peittely on pyrkimys heittää eskapismia silmillemme.

Poirot poissa pelistä

Tämä ilmiö ei ole enää Agatha Christien ajassa ja hallinnassa, Hercule Poirot on idän pikajunassaan ilmiön kanssa ymmällään ja auttamatta ulkona. Vaikeasti vammainen gonzo journalismin isä Hunter Thompson on tehnyt jo ratkaisunsa, lopettanut addiktioihin lopullisesti juuttuneen elämänsä lastensa keskellä. Hänestä se on yhdentekevää, elämä ja kuolema ovat hänen, eivät lasten. Itkekööt nyt väärin ymmärrettyä isäänsä, suurta hengenmiestä ja vaikeasti häiriintynyttä narsistia.

Verkkomaailmassa ihmisten määrän ja toiminnan ymmärtäminen on suomalaisille vaikeaa. Vertailtavat pallot ja niiden koot ovat liian suuria, lähiyhteisö pyörittää gonzon maailmaa ja Christien kaltaiset bulkin tuottajat tarjoavat helpon unen eskapismiin rinnan päihteitten kanssa. Antti Blåfieldin mukaan (HS 12.1) ihmiset huutavat verkossa pelkojaan ja pinttymiään, mutta verkossa kasvaa myös uudenlainen kokonaan omia teitään kulkeva ihmisten joukko, joka rakentaa maailmankuvansa eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet: palasina. Blåfield kirjoittaa juttunsa aina huolella ja osuu maaliin. Sellainen on riski muille toimittajille. Heidän ura kun ei ole samalla tavalla osumista oikeaan vaan tapa tehdä uutinen turhasta joka päivä.

Sosiaalisen median paradigma

Maailmankuva ja sen muutos tarkoittaa uutta paradigmaa, sosiaalisen median paradigmaa. Antti Blåfiled on oikeassa, hän on lukenut viimeisimmän kirjani tai ehkä siitä laaditun tiivistelmän, tuhannet lainaukset. En puhu siinä omiani vaan analysoin suuria aineistoja. Me olemme nyt kokonaan uuden tilanteen edessä, jossa on tehtävä oikeat valinnat. Ne valinnat vain ovat nyt palasina maailmalla.

Blåfield kysyy onko politiikassa enää tietä yhteiseen pöytään? Ihmisten kiinnostusta ei tule yliarvioida, mutta ei myöskään aliarvioida heidän ymmärrystään. Kaikki eivät ole paenneet eskapismiin saati nihilismiin. Polrarisoituminen Suomessa ei ole vielä niin pitkällä kun oletamme ja velkojamme liioitellaan. Sosiaalisen median mahdollisuus on nähty nyt monella suunnalla eikä vähiten yrityselämässämme. Se on jo luonnollinen osa niiden strategiaa.

Julkisen hallinnon kohdalla tilanne on mutkikkaampi, ja ikääntyvä kansakunta ei voi hyötyä yhteisömedioista samalla tavalla kuin koko ajan nuoreneva yrityselämämme johto edellyttäisi ja odottaa. Ikääntyvää, Mannerheinin ja Paasikiven aikaan syntynyttä johtajaa ei voi taluttaa sosiaalisten medioitten huippuosaajaksi saati strategian rakentajaksi, tutkijaksi. Koulutuskin kun on haettu jo Kekkosen valtakauden alussa. Eskapismi siellä suunnalla on myrkkyä ja maksaa kansakunnalle maltaita.

Eriytyneen keskustelun eskapitalismia

Jos kokonaisuus on keskiluokan mielestä oikeudenmukainen, he ovat valmiina auttamaan heikompaan asemaan ajautunutta. Tällöin julkisista palveluista pidetään edelleen huolta, mutta vapaamatkustajia ei enää siedetä, eskapismista ei haluta enää maksaa ylimääräistä veroa. Kuva

32

maan kaltaisesta ekoplaneetasta, Keplet teleskoopin löytämästä Kepler 10 B:stä, maata hieman suuremmasta, mutta ikävä kyllä 1300 astetta lämpimämmästä, ei anna meille toivoa ratkaista ongelmamme ulkoavaruudesta apua hakien.

Kansantalouden voimavirroista puhuvat, tulokertymämme jakajat, tasaveron ajajat, köyhimpien tukien leikkaajat erikseen asiansa esittäen, vievät vuosikymmenien takaiseen tilanteeseen. Siinä heikoimmassa asemassa olevien määrä lisääntyy ja nostaa vihan pintaan. Se on käyttövoimaa sellaiselle politiikalle, jossa kärjistetään, polarisoidaan, paetaan eskapismin saloihin ja keskustelun ilmapiiri raaistuu samalla kun se latistuu Thomsonin tarinaksi, Christien luomaksi bulkiksi.

Eksoplaneetta löytyy silloin lähempää kuin arvaammekaan ja eskapismi muuttuu eskapitalismiksi, uudeksi kapitalismin moraaliseksi malliksi toimivine kannustimineen tai sen kääntöpuoleksi, jota kukaan ei halua raottaa peläten neekeripojan kohtaloa.

Vihan hedelmät (20110114)Sain surunvalittelun ja syvän pahoittelun AURP:n (Association of University Related Research Park) tiedepuistojen maailmanjärjestön päämajasta Washingtonista. Syynä oli Arizonan murhenäytelmä ja kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin murhayritys.

Blood libel

Arizonan yliopistossa pidettiin keskiviikkoiltana muistotilaisuus ja päähuomion sai maailmalla luonnollisesti Presidentti Barack Obaman puhe. Se oli voimakas, inhimillisyyttä ja yhtenäisyyttä korostava, presidentillinen puhe, jossa asetuttiin polarisoituneen ilmapiirin yläpuolelle. Se oli Barack Obaman pääosin itse valmistelema ja ehkä voimakkain puhe, jonka hän on presidenttikaudellaan pitänyt.

Presidentin Air Force One lentokoneessa Arizonaan saapui useita kilpailevan republikaanipuolueen Obamaa kritisoineita kongressiedustajia, Ben Qualey heistä kärkkäintä kieltä käyttävä. "Yhdysvaltain huonoin presidentti" on Qualeyn rikasta verbaliikkaa luonnehtien Barack Obamaa.

Samaan aikaan Sarah Palin piti omaa tiedotustilaisuuttaan ja syytti medioita veriherjasta (Blood li bel). Käsite tarkoittaa väärää syytöstä. Se tulee juutalaisvainoista ja syytöksistä, jossa juutalaisia väitettiin käyttäneen kristittyjen lapsia veriuhreihinsa.

Laukausten kohteena ollut kongressiedustaja Giffords on juutalainen.

Suuren maan ongelmat

Yhdysvallat on suuri maa. Siellä käydessä kongresseissa valtiotieteilijänä ja maantieteilijänä joutuu usein toimimaan oppaana etenkin etelän valtioihin tai syvälle länteen ympäri Yhdysvaltoja kokoontuneille vieraille. Monille vierailu on ensimmäinen.

Arizonan yliopiston takavuosien rehtori ja pitkäaikainen tiedepuistojen maailmanjärjestön presidentti tuli minulle läheiseksi ystäväksi perheineen. Niinpä kun suruvalittelu tuli, se koski myös koko tiedepuistomaailmaa sekä erityisesti Arizonan yliopiston ja valtion ystäviä ja sain sen myös henkilökohtaisena.

Läheinen Mississipin joen kulttuuria sijaitseva Missourin osavaltio ja sen metropoli St Louis tunnetaan myös hyvin suomalaisen Eero Saarisen Gateway Arch kaarevasta monumentistaan. Olen pitänyt esitelmän sen museossa takavuosina maailman tiedepuistoväelle, sen yhteiselle perheelle.

33

Obaman suosio kasvussa

Barack Obaman suosio mitattiin jo ennen Arizonan laukauksia ja se oli korkeammalla kuin aikoihin, yli 50 % amerikkalaisista oli presidenttinsä takana. Amerikkalaista yhtenäisyyttä Tusconissa korostanut Obama on tulossa vahvasti toiselle kaudelleen presidenttinä. Numero 44 on jälleen esillä.

Sarah Palinin johtama kärkäs viharyhmä on valinnut vääriä käsitteitä ja on jakautumassa kahtia. Toimittaja Tuomas Niskakankaan (HS 14.1.2011) ja demokraatteja myötäilevän New York Timesin arviot ovat samansuuntaisia.

Vihapuhe peittää järjen äänen, jossa vihan lietsoja valitsee voimakkaassa keskustelussa halventavien ilmausten ohella vääriä symboleja. Juutalaisiin kohdistunut "blood libel" oli jopa harkitsemattomampi kuin kiväärin tähtäin osoittamassa Arizonan valtiota. Takavuosina tällaista näki Italiassa Aldo Moron murhan yhteydessä. Olin tuolloin opiskelijoiden kanssa Pohjois-Italiassa johtamassa aluesuunnittelun ekskursiota. Italialaisten vaaleja värittivät mainokset, jossa pistoolin piippu osoitti kilpailijan otsaan. Kukaan ei puhut Suomessa vihasta ja kahtiajaosta vaan pikemminkin italialaisesta mentaliteetista. Sille hymyiltiin hyväntahtoisesti.

Vihajournalismi

Nettikeskustelun vihajournalismi on leviämässä politiikkaan ja journalismiin. Helpoin vaihtoehto on hakea vastakkainasettelua ja pinnallistaa. Vihan kohteen osoittaminen helpottaa pahaa oloa kokevan ihmisen ahdistunutta oloa. Suomessa poliitikkojen tappouhkaukset netissä ovat luonteeltaan toista kuin Yhdysvalloissa, jossa väkivalta kaduilla on yleisempää. Italiassa se liittyy mentaliteettiin, pohdimme.

Olemme väärässä. Viha on sama emotionaalinen tunne kaikkialla ja sen kärjistäminen johtaa poliittisiin murhiin. Homo- ja hurri-iltojen järjestelyt ovat vaikeiden asioiden kärjistämistä ja huonoa journalismia. Internetin negatiiviset puolet näkyvät siinä ja niitä hyödynnetään kärjistäen, provosoiden ja loukaten. Sananvapaus sen sallii mutta ei välttämättä hyvä journalismi.

Aihe on esillä parhaillaan tieteen päivillä Helsingin yliopistossa ja sitä voi seurata netissä www.tieteenpaivat.fi.

Kieli vie mukanaan

Kirjailija Risto Niemi Pynttäri kertoi kuinka halventavien ilmausten yleistyminen ja kielen raaistuminen vie kirjoittajan kielen viemäksi. Kirjoittamisessa värikkyyttä ei toki pidä rajoittaa, vaan ratkaisu tulisi etsiä ihmisen arvostuksesta.

Käytännössä suomalaiseen keskusteluun ei kuitenkaan kuulu juurikaan toisen kuuleminen vaan päälle puhuminen ja huutaminen, jossa toisen ymmärtäminen on mahdotonta ja näin syntyy kielteisiä tunteita. Tätä keskustelua seuratessa ihmiset ovat joko puolesta tai vastaan ja emotionaalisesti virittyen. Toki tätä keskustelua tapaa kaikkialla ja etenkin Saksassa ja oluthuuruisena toki missä vain Eurooppaa.

Opi tuottamaan tietoa

Paras tapa voittaa uuden mediayhteiskunnan aiheuttama polarisoituminen, ja siitä syntyä järjen äänen peittävä vihapuhe, on lisätä omia kommunikaatiotaitoja ja kykyä etsiä tietoja. Samalla suhde tietoon on

34

oltava kaksisuuntaista. On opittava tuottaman itse tietoa aktiivisesti eikä vain puhistava vihaisena infoähkyssä kadottaen samalla kriittisyyden, neuvoo brittitutkija Andrew Whitwoorth (HS 14.1.2011).

Olen kirjoissani "Uusi mediayhteiskunta" ja "Sosiaalisen median paradigma" käyttänyt tuota samaa neuvoa myös lisäämään omaa havaintokykyä ja itseymmärrystä yhdistämällä pirstaleisen yhteiskunnan tietoa jäsennellyksi kokonaisuudeksi.

Kielessä on aina monta tasoa ja se voidaan pakata monella tavalla. Tämän oppiminen helpotta arvioimaan nopeasti, millainen tieto on tarpeellista, ja milloin tieto on passiivista sekä toimii pelkästään valmiiksi annettuna navigaattorina. Navigaattori on välineenä petollinen. Se ohjaa perille, mutta kuljettaja ei tiedä lainkaan kuinka hän reittinsä lopulta valitsi. Netti ja sosiaalinen media ovat täynnä navigoitua tietoa.

Tietoähkystä ylipainoon

Luovuus ja ongelmanratkaisu on samalla innovoivaa elämää. Nuorten elämässä netti ja uudet tietolähteet ovat aina olleet läsnä. Aikuinen ei hahmota tätä lähtötilannetta.

Tiedon kerääminen, kopiointi ja liittämien on helppoa ja syntyy tietoähkyn rinnalla tunnettava tietolihavuus, ylipano, josta pääosa syntyy roskatiedosta, kuten roskaruuan yhteydessä. Jos tekstistä puuttuu kirjoittajan nimi, on aina syytä epäillä. Andrew Whitworthin tutkimus "Information Obesity" ei lisää tietoläskejämme.

Hiihtäjälegendat poissa

Hiihtäjälegendat Assar Rönnlund ja Pavel Koltsin kuolivat samaan aikaan. Me suomalaiset muistamme heidät Veikko Hakulisen ja Eero Mäntyrannan aikaisina kilpakumppaneina.

Koltsin toimi myös Neuvostoliiton hiihtojoukkueen valmentajana ja vietti eläkepäivänsä Otepäässä. Rönnlund taas muistettiin hiihtouransa jälkeen kuningaskuntansa lähettiläänä ja kilpailujen eläytyvänä selostajana, jolla oli loistava kyky yhdistää tietoja ja löytää olennainen huumorin keventämänä.

Myös Pavel Koltsin oli huumorin ystävä sekä viestitti Rönnlundin ja suomalaisen Juha Miedon tapaan asiansa rennon lempeällä ja persoonallisella huumorilla. Siitä äkkiväärä polarisoiva ja järjen äänen sumentama vihapuhe oli kaukana. Joskus asian esittämistapa on tärkeämpää kuin sen sisältö. Kasvokkain puhuttaessa näin on liki aina.

Sen sijaan netissä tämä taito katoaa, ilmeitä hymiöt eivät korvaa. Kirjoitettu sana on ikääntyvälle kansakunnalle edelleen kirjeen kaltainen ja pyhä asia, säilytettävä dokumentti, kenttäpostin tuoma viesti sieltä jostain rajan takaa.

Hyvä valmentaja ja kouluttaja ei saa asiaansa perille äkkiväärällä komentokielellä saati vihapuheella. Pelästynyt ihminen ei taatusti opi muuta kuin puolustautumaan. Henkeään pidättelevä lapsi tai aikuinen ei ole oppimisvireessä ja itse päättämään oppinut kansa ei oppimestareista välitä.

Ei kaksi ilman kolmatta

Kolmas vihapuheita välttelevä ja ikuinen optimisti, toisinajattelija, hieman Erkki Tuomiojaa muistuttava älykkö, Tsekin ulkoministeri Jiri Dienstbier, sai niin ikään tänään nekrologinsa (HS 14.1).

Dienstbier muistetaan vuoden 1989 samettivallankumouksesta, Vaclav Havelista ja oppositioliikkeestä, vankilavuosistaan, jossa hän piristi ystäviään.

35

Ulkomaantoimittajana Dienstbier tutustui Länsi-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Aikanaan miehityksen kritisointi maksoi työpaikan, mutta antoi ystäväpiirin, jossa hän oppi uudenlaisen kirjoittamistyylin. Kun on kirjoitettava salaa ja vailla vapautta, elämä jatkuu joka tapauksessa, kertoi tuleva ulkoministeri. Edes terrori ei voi estää ihmisiä kirjoittamasta.

Historiaa tehnyt, viiksekäs nuori herra leikkaamassa idän ja lännen erottavaa piikkilankaa, yhdessä Saksan ulkoministeri Hans Dietrich Genscherin kanssa, oli juuri nyt kuollut presidentti Havelin ulkoministeri Jiri Dienstbier. Rikollisina pidetyt ihmiset kohtasivat loputa toisensa vapaina ihmisinä ja diktatuuri kaatui. Ei ole sattuma, että Dienstbier tunnettiin myöhemmin erityisesti tiedotusvälineiden vapauden edistäjänä.

Venäläinen Mannerheimtutkija

Rautaesiripusta ja sen ajasta muistetaan myös professori, Mannerheimtutkija venäjältä, Leonid Vlasov. Venäläinen Mannerheimkuvaus on luonnollisesti harvinainen ja vaikeissa oloissa tehty sekä vaatinut poikkeuksellista mielenlaatua journalistilta ja kasvatustieteilijältä. Sellaisissa oloissa tehdyt tutkimukset herättävät luonnollisesti kritiikkiä, joka on ymmärrettävä siinä missä Dientsbierin salakirjoitus ja journalismi takavuosien diktatuurissa. Mannerheim koettiin sentään kansanvihollisena ja lähellä sellaiseksi oli tulla myös Leonid Vlasov, tsekkijournalistikollegansa kanssa samaan aikaan kuollut suomalaisystävällinen professori. Tällaisia kasvatustieteilijöitä tarvitaan. http://www.tieteenpaivat.fi/.

Uuden johtajuuden taidot (20110117)Laajennettu näkökulma johtamiseen on tulevaisuuden uusi työelämätaito kaikilla aloilla ja kaikkialla organisaatioissa, kirjoittavat tohtorit Lauri Tuomi ja Elisa Juholin Helsingin Sanomissa (HS 17.1.2011). Juholin on työyhteisöhankkeen johtaja, valtiotieteilijä ja Tuomi vararehtori ja kauppatieteilijä. Molemmat tuntevat henkilöjohtamisen strategiat ja korostavat laajennettuja työelämän taitoja organisaatioiden sydämessä.

Vanhat johtamistaidot kyseenalaistettu

Yksiulotteinen näkökulma katosi sen jälkeen, kun vanhat johtamistaidot kyseenalaistettiin ja tutuksi tulivat käsitteet tutkimuksen ja tieteen uusista paradigmoista. Nuoret työntekijät eivät tyydy olemaan vain tiedottamisen kohteina. Paradigmojen muutos edellytti mukana olemista myös strategioiden laadinnassa, arvioinnissa, eikä vain toteutuksessa.

Vanhassa johtamiskulttuurissa ihmiset eivät enää edes tienneet, mikä on organisaation strategia ylipäätään, jolloin arjen toimintaa eivät ohjanneet enää sellaiset valinnat, joiden perusta on yhteisessä, yhteisön tekemässä strategiassa. Sama pätee toki politiikkaan (poltics) ja etenkin politiikan sisältöä ja kehittämisohjelmia tarkoittavassa merkityksessä (policy). Pelkkä aatteellisuus ei riitä yhdistämään ihmisiä, jotka kokoontuvat samalla alueella hoitamaan kuntien yli tuhatta valtion heille antamaa lakisääteistä tehtävää tai velvoitetta järjestää joko regionaalisena tai spatiaalisena aluetalouden pohdintana yhdyskuntatyönsä kunnanvaltuustossa, lautakunnissa tai johtokunnissa, ylikunnallisissa organisaatioissa.

Ihminen on asia

Asioiden ja ihmisten johtamista ei voi enää eriyttää toisistaan. Toki tämän ovat oivaltaneet myös seniori-ikäiset työntekijät ja vain välineet ovat olleet erilaisia. Kun paradigma muuttui, sen taustalla

36

olivat juuri välineet ja yhteisöllisen median vanhan johtamiskulttuurin karille ajaneet viestinnän muuttuneet käytännöt. Käytännön työelämän arkea sosiaalisten medioitten maailmassa, yhteisömedioissa, ei voitu toki pitää erillisenä ja olettaa ihmisten elävän kahdessa eri paradigmaisessa maailmassa.

Yksityinen tuli mukaan muutokseen nopeammin kuin korporatiivinen maailma. Suomessa tuohon korporaatioon liitettiin julkinen ja edustuksellinen, joista poliittinen osa joutui ensimmäisenä kriisiin. Suomessa korporaatioiden ongelmat näkyivät ensimmäisinä kunnissa, aluehallinnossa, ja siellä sosiaali- ja terveydenhuollon hoidossa. Syntyi sirpaleisten saarekkeiden Suomi ja kuntarakenteiden sotesoppa.

37

Eksoottinen Lappi on illuusio

Riskama, Koitelaisenkaira, Alaponku ja Muotkarova ovat kenen tahansa tunnistamia lappilaisia paikan nimiä. Niitä yhdistää Lokan altaan rannat ja yhteinen puheenparsi. Tänään siellä puhutaan samoista asioista kuin Sodankylän kirkolla ja luetaan netistä tabloituneen Lapin Kansan kertomuksia, mutta myös Helsingin Sanomien jo vanhahtavaa artikkelia särjen ja roskakalan yleistymisestä vesivarastoksi tarkoitetussa valtaisassa kala-altaassa (HS 17.1.2011).

Vuotson ja Lokan kylissä tieto kulkee siinä missä muuallakin Suomessa. Turismin yrittäjät ovat kielitaitoisia ja välineet palvelevat globaalia turismia. Lokan alueen kalastajat, poromiehet ja matkailualan yrittäjät, ovat osa modernia tietotekniikkaa. Ero siihen aikaan, jolloin itse liikuin tuolla altaalla tutkijana 1970-luvulla ensimmäisen kerran, on valtava. Saapuva tieto on reaaliaikaista ja alueen kalojen loisia ja ravinteiden muutoksia tutkitaan ammatti-ihmisten toimesta. Vuosituhannen alun saalismäärä, noin 500 tonnia vuodessa, on saatava palautettua ja samalla pohditaan ketä äänestetään kevään vaaleissa. Sompio ja sen Lappi ei poikkea mitenkään muusta Suomesta ja sen luonnonvara-alueistamme.

Areaalisia elinkeinoja, maahan ja veteen sidottuja, ei voi verrata lokaalisiin ja siirrettävin elinkeinoihimme. Globalisaatio ja Eurooppa lainsäädäntöineen koskettaa aivan eri tavalla lokaalisia ja areaalisia elinkeinojamme. Lokalisaatioteorioita ja -malleja ei ole tehty luonnonvaraelinkeinoille. Ne on tunnettava myös ekologisen kierron kautta ja niiden ymmärtäminen on oleellisesti mutkikkaampaa kuin lokalisaatioteorioihin sidottu taloustiede.

Rajuja muutoksia myös Lapissa

Lapin Kansan gallup kertoo rajusta muutoksesta. Perussuomalaiset saisivat nyt liki viidenneksen äänistä ja puolue ohittaisi Keskustaa vaille kaikki puolueemme. Keskusta menettäisi sekin yli kymmenen prosenttiyksikköä äänistään.

Vielä 1970-luvun poikkeuksellisissa vaaleissa Lappi ei näin reagoinut, se oli etäinen ja suljettu maailma. Altaiden tulosta ja Kemijoen ensimmäisen voimalaitoksen rakentamisesta tieto levisi joen latvoille ja Luiron sekä Ounasjoen sivupuroille liki vuosikymmenen myöhässä. Se oli tutkijalle tuolloin järkytys tietona. Alajuoksun voimalaitoksista ja lohen nousun estymisestä ei tiedetty Kemijoen latvoilla mitään. Lohen varaan rakennettu kulttuuri katosi ja alkoivat vuosikymmeniä kestäneet koskisodat.

Lohen katoamisen syitä arvailtiin toisin kuin nyt siian kohdalla. Moni ei edes tiennyt lohen olevan menossa kudettuaan kauas globaaliin kiertoonsa. Häviävää kulttuuria ja sen kutupaikkoja ei osattu suojella, varjella lohen pitkää kiertoa, tehdä siitä pyhä asia.

Isohaaran voimalaitoksen lohen nousun lopettanut Kemijoen komea jalokalainen kulttuuri, maailmankuvan paradigmainen muutos, tuli kenenkään siitä kertomatta, varoittamatta ja neuvomatta uutta paradigmaa. Nyt eletään samoissa tunnelmissa, joku tietää mutta ei kerro, salaa jossain tekosiaan. Euroopan reuna-alueiden moittiminen ei vakuuta. Lappi on itsekin sellaista aluetta ja elää matkailusta. Euro on valuuttana käypä lappilaiseen talouteen vieraan tuomana. Jossain kuitenkin taas kieroillaan. Lappi on ollut aina alusmaata ja riiston kohde, sanotaan.

Kulttuurin harhapolut

Rasismi osuu myös saamelaisiin, kirjoittaa Minna Peltola (HS 17.1) ja hakee oikeaa aihetta harhaillen kuitenkin turhaan nostalgiassa. Kun Lapissa jalokala katoaa jo toistamiseen tekoaltaista, ja ne

38

muuttuvat roskakalan myötä vähäravinteisiksi vesivarastoiksi, Vuotoksen ja Kollajan rakentaminen ei ole vaalien aihe likimainkaan. Paluuta 1970-luvulle ei ole.

Sen sijaan monet Lapin kylät tyhjenivät tavalla, jossa loukattiin saamelaiskulttuurin pyhiä arvoja. Tuhannet pohjoisen ihmiset pakenivat juuriltaan tunturipeurojen tapaan Mutenian, Korvasen, Rieston, Madetkosken kaltaisista kylistä altaaseen hukkuen ja törmäsivät valtakulttuurin ahneuteen. Allas oli tuon ajan suomalaista riistoa, johon ei ole löytynyt oikeaa lääkettä saamelaisten kokemana. Vielä tänään mediamme kertovat kyllä intiaaneista ja olemme järkyttyneitä heidän kohtalostaan. Malka omassa silmässä on aivan liian lähellä näkökentässä. Sen merkitystä ei ymmärretä niin kauan kun se koetaan kivenä kengässä.

Suomalaisen kulttuurin juuria ei mitata Turussa. Turku sai toki kulttuurikapunkina sen mitä se juuri nyt ansaitsee, mutta oma kansallinen kulttuurimme ei ansaitse Lapin kohdalla ja saamelaisväestön kohtelusta ruusuja.

Saamelaisuus ja sen yhteisöjen voima eivät ole meille sellaisia arvoja, joista olisimme ylpeitä. Lohen paluu pohjoisen jokiin, Iijokeen, Oulujokeen ja etenkin Kemijokeen, olisi suuri kansallinen kulttuuriteko. Se lopettaisi välittömästi työttömyyden noilta kairoilta ja johtaisi sellaiseen ekotalouteen, jonka vaikutukset näkyisivät koko globaaliin maailmaan, ei vain puolen Suomen taloudessa. Merta saastuttavat yhtiöt ovat Meksikon lahdella kirottuja, siinä missä eettisiä voittoja hakevien sijoittajien odotuksissa. Suomen globaali arvo on nyt meiltä kadoksissa. Emme ymmärrä sijaintiamme Jäämeren rannalla. Koillis- ja luoteisväylä ovat meille vieraita.

Arvojen paradigmainen muutos Kevään vaalien kohdalla painottuvat sosiaaliset arvot, työttömyys ja köyhyys, vähäosaisuus ja rikollisuus osana tätä yhteistä ongelmaamme. Julkiset menot, tuloerot ja velkaantuminen, työuupumus, kykymme toimia uudessa paradigmassa myös uudessa johtamiskulttuurissa, on toinen suuri puolueille esitettävä kysymys. Ne muodostavat yhteisen parin, ovat ensimmäinen ja toinen faktori.

Vasta kolmantena tulevat verotus, puheemme rasismista, sukupuolten eriarvoisuus ja yrittäjyys, hyvinvointipalvelujemme riittävyys. Tutkimusten mukaan ne ovat vain noin kymmenesosa, kun ensimmäiseen pakettiin kuuluva pari vie valtaosan, 90 prosenttia kiinnostuksestamme. Media esittää puolueille vääriä kysymyksiä vastattavaksi. Elämme mediayhteiskunnan arvoilla ja armoilla.

Se, että vanhat puolueemme eivät nyt menesty, johtuu ehkä väärin valituista aiheista, ei vain menneen maailman mukanaan tuomista rasitteista. Äänistä liikkuvia on nyt yli puolet, enemmän kuin koskaan, ja pääosa pitää tärkeimpänä ominaisuutena edustajaltaan kykyä rantautua Lokan altaan kaltaisille paikoille, Helsingin tutuille ongelma-alueille ja kykyä pitää yhteyttä myös valinnan jälkeen äänestäjiinsä. Se vaatii aivan uudenlaisen kansanedustajan. Ei toki mitään ihmemiestä tai naista.

Kansanedustaja kuten hyvä johtaja

Odotukset poliitikolta eivät poikkea mitenkään hyvältä johtajuudelta asetettaviin odotuksiin. Kokemus politiikanteosta on toki tärkeää, mutta lähinnä varmoille äänestäjille, niille jotka äänestävät aina samaa ehdokastaan ja puoluetta.

Nämä eivät nyt kuitenkaan uutta paradigmaa ratkaise, vaan tuovat mukanaan vanhan maailmansa. Sellainen johtajuus ei korporatiivista maailmaa muuta, ei ohjaa yhteisiä varojamme räväkällä ja aloitteellisella tavalla. Visioivat miehet ja naiset ovat nyt kysyttyjä puolueissamme. Heitä ei vain politiikka kiinnosta, halveksittu ja pilattu alue.

39

Uusi johtaja ei ole enää tuttu kasvo, julkisuuden hahmo takavuosien tapaan. Suomi on muuttumassa yhä selvemmin yhdeksi vaalipiiriksi ja käyttäytymisemme ei ole enää aluepoliittisten teemojen korostamista, ellei sellainen ole vahvasti yhteisön sisäistä tahtoa lujittavaa.

Koko ajan mukana on samalla laajennettu näkökulma johtajuuteen, uusiin työelämän taitoihin. Asioita ja ihmisiä ei voida enää eriyttää edes korporatiivisessa maailmassa, kevään vaalien pääteemassamme, uudessa hyvässä johtajuudessa.

Nemesiksen opissa (20110119)Paperiliiton Ahosen kohtalo ratkeaa tänään, kun liiton demariryhmä kokoontuu ja hyllytetty Ahonen saa lopullisen tuomionsa. Onko se samalla uutta historiaa toverituomioistuimessa, syntyykö uutta solidaarisuuden tulkintaa, on uuden ajan ja kohtalon jumalan parastigmaista menoa.

Ahonen erehtyi puolustamaan kollegojensa ruhtinaallisia tuloja, ja samalla myös omaansa aikana, jolloin maassa liki kolmannes kärvistelee OECD:n köyhyysrajan väärällä puolella. Sellainen ei ole viisasta alalla, jossa yhdyskuntia menee vararikkoon ja autioituu metsäjättien hyvästellessä koskien partaalle syntyneet vihreän kullan huuhtojansa.

Pitkän linjan poliitikot Entisen pääministeri Matti Vanhasen kohtalo selviää lähiviikkoina valtionsyyttäjän annettua jo oman näkemyksensä ja edessä ovat piinaviikot professoreiden lausuntoja ja poliitikkojen puheenvuoroja odotellen.

Vanhanen odottaa niitä sairaalassa saatuaan veritulpan leikattuun jalkaansa. Koko Vanhasen kausi oli sattumapääministerinä kohtalon oikkuja ja myrskyn silmästä toiseen ajautumista. Mitä tekemistä Vanhasella oli vaalilain porsaanreikien kanssa, kysyy Nemesis ja etsii eronneelle hiljaiselle miehelle naista suomalaisen treffipalvelun luotettavilta sivuilta.

Suomalainen treffipalvelu on kiusaajien ja kiusattujen yhteinen kohtaamispaikka, tapa tutustua Nemesiksen työkulttuuriin netissä ja internetpalveluina. Netissä työskenteleville niistä on tullut ylikäymätön riesa. Sosiaalinen media ja sitä lähellä olevat palvelut ovat joillekin narsismin uusin hoitomuoto. Mukana on toki myös tätä hyödyntäviä ammattilaisia. Kaikki kuolemansynnit ovat siirtyneet nettiin. Ne ovat myös tutkijoille ja urkkijoille helppoa viljaa. Hyveellisyys, netin altruistiset ihmiset ja rikollisuus, ahneus ja hyväksikäyttö, kulkevat rinta rinnan.

Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikasta syytetään entisen viestintäpäällikön toimesta huonosta johtamisesta. Hetki takaperin pankin eronnut naisjohtaja moitti työnantajaansa työpaikkakiusaamisesta. Myös netissä suomalaisen elämän näkyvin ilmiö, kiusaamiskulttuuri, kukoistaa.

Tyypillistä tällaiselle kiusaamiselle on pilkkaaminen ja naurunalaiseksi saattaminen, uhkaava käyttäytyminen, aiheeton arvostelu, kohtuuttomat tehtävät ja määräykset, kohtuuton valvonta, tiedotuksen ulkopuolelle jättäminen, vaatimattomat tehtävät suhteessa työntekijän ansioihin ja taitoihin, mielipiteitten ja asiantuntemuksen väheksyntä ja ohittaminen, painostaminen olemaan vaatimatta oikeuksiaan. Kun niihin työpaikallaan puuttuu tai terveydenhoitajien kanssa keskustelee syntyy hiljainen hetki.

Vaikeneminen on suomalaisen kiusaamisen näkyvin muoto. Kiusaaminen on Suomessa sukua kuolemalle, mementto mori -teemalle. ”Memento te mortalem esse”, muista olevasi kuolevainen,

40

olemassaolosi tarkoitus, tasa-arvoisuus ja neekeriorjan kuiskaus roomalaisen sotapäällikön korvaan voitokkaan triumfikulkueen viimeisen totuuden puhujana. Kun siitä tekee taideteoksen, veistoksen, se on liitettävä lähelle oidipaalista aihetta ja Forssassa pumpulienkelten elämästä kuvaavaa veistostani sekä narsismin lähdettä.

41

Viimeinen keino kiusaamisessa on sosiaalinen eristäminen, loukkaavat kommentit ja perättömät juorut sekä mustamaalaaminen. On työpaikkoja, joissa eristäminen on tehokkaampaa kuin Alcatrazin pahamaineisella vankilasaarella. Suomessa eristäminen on liittynyt etenkin tiettyihin ammatteihin, usein luovaan työhön, sekä rasismiin vihapuheineen. Julkinen kritiikki, panettelu ja vaikkapa väitöstilaisuuden monet piirteet liittyvät Suomessa kiusaamiskulttuuriimme ja sen aggressioon. Kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat olleet tämän kulttuurin kohteena siinä missä romaanit, mutta myös innovatiiviset ihmiset konservatiivisen ja ahdasmielisen Gemeinschaft -tyyppisen agraarin tai alkuteollisen yhteisön puristuksessa.

Tervejärkinen ihminen jättää tuollaisen työpaikan tai hänen kollegansa alkavat älähdellä, kun kiusaaminen alkaa mennä kohtuuttomaksi yhden ihmisen uhrilahjana muille Nemesiksen kesyttäjille slaavilaisessa kulttuurissamme. Jos näin ei tehdä, koko organisaatio alkaa kuihtua.

Korporatiiviset kohtalon jakajat

Korkeakoulujen kohtalo ratkeaa, kun opiskelijat alkavat dramaattisesti vähetä ja rahat loppua, kirjoittaa Turun Sanomat ja aiemmin Kaleva kertoi Oulun yliopiston karsivan kolmanneksen professoreistaan.

Yhden professorin hinnalla saadaan puolenkymmentä pienempipalkkaista ja vähemmän kuluttavaa nuorta tohtoria tai tohtoriksi koulutettavaa pätkätöihin. Epäilemättä nämä tulevat olemaan naisia.

Tässä kohtalo vie suuntaan, joka ei ole välttämättä tieteen tasoa ja opetusta kohottavaa, mutta lisää eriarvoisuutta akateemisissa tuloluokissa. Kun naisten määrä jossain alkaa lisääntyä, tulot alkavat samalla jostakin syystä pienentyä osana kohtalon jumala Nemesiksen oppeja.

Urheilun kylmä kohtalo

Peetu Piiroinen, ainut menestyjämme vuoden takaisissa talviolympialaisissa, on loukannut itsensä, eikä voi osallistua tänään MM -kisojen lumikourun karsintaan. Onneksi hänellä on nuorempi veli ja joukko muita lahjakkaita kourun kuluttajia.

Haavoittuneita ovat myös kuningas kotkamme ja hiihtäjämme. Vajaan kuukauden kuluttua käynnistyvät Oslon kisat tulevat olemaan kohtalon kisat kuten vuoden takaiset olympialaiset.

Vain Juha Iisakki Mieto jaksaa olla positiivinen. Miedon kohtalo ratkeaa huhtikuun vaaleissa yhdessä Lasse Virenin kanssa. Kohtalo on julma monelle sellaiselle kellokkaalle, jonka ura on alkanut Arkadianmäellä jatkona lavakoomikon, missin tai urheilu-uran tähtivuosien ryydittämänä.

Politiikka on koettava yhdyskuntapalveluna siinä missä miehinen asepalvelus, ei niinkään ammattina. Se ei saisi kestää kohtuuttoman kauan ja jokainen uusi ikäkohortti ottakoon sen tehtäväkseen tasapuolisesti. Kaikkien tulisi siihen osallistua, ei vain ammattipoliitikkojen.

Kun jo liki 30 edustajaamme jätti paikkansa suosiolla, lähes puolet nykyisistä edustajistamme joutuu odottamaan kohtalon kylmää kyytiä. Kansan käsi on kärttyisä jakaessaan kohtaloa politiikassa.

Kulttuurin valoisa Guggenheim

Guggenheimin kohtalo uutena uudemman taiteen näyttämönä Helsingissä odottaa kohtaloaan. Kuten kaikki uusi ja innostava, tämäkin saa osakseen matkan varrella normaalin suomalasikansallisen käsittelyn.

42

Se ei tule olemaan kaunista katseltavaa ja lopussa kysytään yhteisten veroeurojemme perään, haetaan sopivaa syntipukkia ja palkitaan projektiin osallistumattomat. Museon täyttäminen taiteesta ja vieraista on Kiasmaakin ahdistavampi ilmiönä ja muistuttaa suomalaisen tekoaltaan täyttöä Kemihaaran Vuotoksessa ja Siuruan Kollajan kylässä.

Lappi on täynnä ihmisen tekemää tihutyötä. Jopa järvet ovat ihmisen keinotekoisia luomuksia, altaita. Koko Kemijoki on valjastettu keinoaltailla ja lohille rakennetuilla hisseillä. Hissien rakentaminen lohen pelastajaksi oli aikansa suomalaisen nerouden pelottavimpia ilmentymiä. Luonnossa kulkiessa niiltä on suljettava koko ajan silmänsä. Suden näkeminen luonnossa aiheuttaa hysterian, josta puhutaan vuosikymmenet.

Suomalaisen kohtalon helmet

Lapin altaiden täyttäjät odottavat kohtaloaan esitellen tutut kohteensa, kuten aina ennen eduskuntavaaleja ja viran puolesta. Sukupolvesta toiseen sitä jatkaen, isältä pojalle syntinsä siirtäen. Nyt ne sijaitsevat samalla Natura-alueilla ja ovat tulvantorjuntaan tarkoitettuja, yllättäen. Tulvat kasvavat ilmastomuutoksen myötä, kertovat ennustajat, lumien kadotessa lopullisesti rinnan koillis- ja luoteisväylän välille jäävän jään kanssa.

Suomalaisten tekoalateiden kohtalo on sitten Lokan ja Porttipahdan jälkeen jäänyt huonolle tulokselle. Entistä maaherraa ja luottopääministeriä Martti Miettusta lainaten "Kemijoella tehdyistä virheitä on meillä paljon opittavaa."

Miettunen osoitti sanansa medioille vasta eläkkeelle jäätyään. Se on suomalainen tapa hyvästellä Nemesis ja hankkia synninpäästöä ennen kuolemaa, hyvitellä väistämätöntä, memento mori -kulkuetta.

Harjaantumaton ohikulkija

Suomalainen mies kuoli nieltyään kokaiinipaketteja. Kokaiinipussien nieleminen on ammattilaisen puuhaa ja amatöörin ei pidä tällaiseen ryhtyä. Kokaiinin salakuljetuksessa kohtalon sormi on, teknologian kehityksen myötä ja poliisin toiminnan tehostuttua, muuttunut entistä osoittavammaksi. Samalla kuitenkin tilastomme kaunistuvat rattijuopumusten kohdalla.

Poliisijohto kuvaa sen korreloivan poliisivoimien vähenemisellä liikenteen valvonnassa. Peltipoliisi ei puhalluta, eikä tuo mukanaan turvallista läsnäoloaan. Vähentäisin peltipoliiseja ja valvovia kameroita, mutta lisäisin turvallisia sinitakkisia miehiä ja naisia Nemesiksen kiusaksi. Pelkkä läsnäolo kyllä riittää. Pelkään että liikkuva poliisi lopetetaan tätä menoa. Sen vastakohta ei ole hyödyksi muuhun kuin byrokraattiseen paperisotaamme.

Ammattina Nemesiksen kesyttäminen

Matka kohti euron vakautta etenee hiipien ja ikään kuin varkain luottaen monen toteutumattoman yhtälön täyttymiseen euroaluetta suosivalla tavalla. Kun yhtälössä on monta tuntematonta, Nemesis on aina vahvoilla. Nyt se ei suosi poliitikkojamme finanssiasiantuntijoina. Poliitikon (politics) olisi varottava käsitettä ”policy” joka ei tarkoita poliisia. Asiantuntijat hoitakoot vaikeat asiat. Jos niitä ei ymmärrä, se on osattava myöntää ajoissa.

Suomalaisesta näkökulmasta katsoen euro ei voi olla sellainen yhteisvaluutta, joka takaa kaikille yhtäläiset tulot ja on sosiaalinen väline hyvinvoinnin tasaajana välimereisessä menossa. Nemesiksen lepyttäminen on slaavilainen tapa elää, mutta ei toki yleiseurooppalainen.

43

Meidän on noustava menneisyyden yläpuolelle, neuvoisi Martin Luther King ja hänen oppilaansa, kadonneen symbolin metsästäjät. Se, että ammutaan juuri Memphisissä, on Nemesiksen tahto ja ne laukaukset kuuluvat kauas.

Kuolema pyhittää hyvät teot

Berlusconi odottaa kohtaloaan nyt vanhenevana 75-vuotiaana miehenä ja jo epäonnisena hurmurina. Kun Helsinki odottaa Guggenheimia innosta uhkuen ja Turkua kulttuurikaupunkina kiusaten, Berlusconin elämä on muuttunut liki Tunisian kaltaiseksi hauraan rauhan rakentajaksi, jossa jokainen päivä kaiken muuttaa voi.

Siinä on samaa kuin haimasyöpää sairastavan Applen johtajan kohtalossa pitkine sairaslomineen. Kohtalo voi heittää osakkeen omistajan voitot hetkessä mihin tahansa suuntaan. Nokian duunarille tämä ei tiedä hyvää Salossa, Oulussa, Jyväskylässä, Tampereella, missä heitä ikinä onkin kännyköineen. Yksi aika suomalaista talouselämää ja sen oppeja on takana. Se oli lopulta lyhyt pyrähdys.

Yksi Armiaan mailan sivallus kaatoi Jokerit jo kolmannen kerran Porin Ässien toimesta. Auta armias sitä sattumaa, Nemesiksen naurua narripaitojen kustannuksella. Vielä tulee se päivä, jolloin porilaiset ovat Suomen mestareita. Tilastojen mukaan sen olisi kuulunut jo tulla.

Nemesis suosii tilastoja, suurten lukujen tilastomatematiikkaa. Kuten ymmärrystä siitä, ettet voi olla ikinä lottovoittaja, etkä juuri muutenkaan erityisen menestyvä, elleivät sukusi juuret ja syntymäpaikka sitä sinulle suo. Syntymähetki ja tähtien asento ei siinä auta lainkaan. Jopa tähtimerkkisi on vaihtunut astrologien huomaamatta 3000 vuoden aikana kiitos maapallon akselin muuttumisen. Sitäkään sinulle ei ole kerrottu.

Hupsu lipsahdus

Wikileaks otti ja paljasti kohtalokkaasti OBHTechnology yrityksen johtajan Berry Smutneyn varomattoman lausahduksen. Smutney meni kertomaan eurooppalaisesta Galileo satelliittipaikannushankkeesta, kuinka se on typerä ja veronmaksajien rahoja turhaan nielevä hanke.

Kun yhtiö on hankkeelle samaan aikaan toimittamassa 556 miljoonan euron edestä satelliitteja, tällainen yhden lauseen lipsahdus vei johtajan hyllylle yhdessä Ahosen tapaan. Hän odottaa siellä kohtaloaan kiistäen Wikileaksin paljastukset. Käyttääkö Wikileaks kilpailevaa Yhdysvaltain gps-järjestelmää, on salaliittoteorioiden Nemesikselle heittämä tuttu kysymys. Seurataanko meitä sosiaalisessa mediassa ja miten tarkkaan, kuka lukee postimme, on sekin Nemesiksen käsissä.

Pandoran lipas

Presidentti Barack Obamalla on nyt puolet kaudestaan jo takana ja joukko kunnianhimoisia lakiesityksiä. Kongressin tuki on nyt hävittyjen vaalien jälkeen vaikeasti hankittavissa mutta senaatissa on vielä demokraattienemmistö.

Kansan mielipide jakautuu jyrkästi kahtia, Palinin kaltaiset kansankiihottajat sitä polarisoivat, mutta terveydenhuollon uudistus on sittenkin kansan keskuudessa myötätuulessa. Berlusconin Italian tapaan julkinen velka on valtava, Obaman kohdalla jo edellisen presidentin paisuttama, sodat niin ikää hänen perintöään, mutta korruptiosta ja naisseikkailuista Barck Obamaa ei voi syyttää Berlusconin tapaan. Berlusconi on Nemesiksen luomuksena ikiliikkuja. Me törmäämme häneen aina kun Italiassa on vaalit. Italiassa on tällaisia ikiliikkujia ollut ennenkin. Se kuuluu heidän kulttuuriin.

44

Pandoran lipasta Obama ei aukaise. Hän muistaa savolaisen pakinoitsija Simo Puupposen, Aapelin, antamat opit: "Nainen on sellainen pirun piironki, että kun yhdenkin lippaan aukaiset niin jo on synti silmien edessä." Tiger Woodsin elämästä kertonut dokumentti toi mieleen miehen, joka harrasti kaikkea muuta, mutta ei golfia. Woodsin kaltaiset ihmiset palaavat aina takaisin. He ovat Nemesiksen suosiossa.

Obaman tärkeimmät liittolaiset eivät ole lähteneet ovet paukkuen, kuten Berlusconin kohdalla, vaikka Wiklileaksin paljastusten mukaan suomalaisten ei tulisikaan liittyä Natoon vaarantaen näin ystävälliset suhteensa Venäjään. Siinä missä Belusconi vajoaa, Barack Obama voi hyvinkin nousta seuraavan kahden vuoden aikana ja hankkia itselleen historiasta merkittävän presidentin maine, toki Nemesiksen suopealla myötävaikutuksella.

Matematiikan ihmeellinen maailma (20110121)Matematiikan ihmeellinen maailma ja luonnontieteet ovat kokonaan toinen asia kuin humanismi, käyttäytymistieteet ja yhteiskuntatieteet, ihmistieteet ylipäätään. Nykyisin ne kuitenkin alkavat yhä useammin törmätä toisiinsa ja ainakin välineet ovat yhä enemmän yhteisiä. Luvut alkavat olla suuria ja moni haluaisi olla ensimmäisenä maalissa ja ennustaa myös tulevaa, toimia delfoin oraakkelina ja parantaa maailmaa. Samalla fysiikka on nanotieteenä lähestynyt biologiaa ja pirstaleinen, fragmentoitunut tiede, hakee yhteistä synteesiä. Saamme jatkuvasti uutta pirstaleista tietoa mutta viisautemme ei tahdo silti kasvaa.

Suuret pienet marginaalit

Politiikassa, yhteisten asioitten hoidossa, professori Matti Wiberg puuttuu valtiotieteilijänä usein poleemisesti gallup lukuihin ja niiden käyttäjiin, moittii toimittajia olemattomien erojen ja otosten liioittelusta. Kun tuhat tai pari haastatellaan saadaan tuloksia, jotka ovat virhemarginaaliltaan sellaisia, jossa 17-22 prosentin puolueet ovat lopulta samaan joukkoon kuuluvia.

Ei synny rökäletappioita saati murskavoittoja muuten kuin lööppeinä. Samalla syntyy vaikutelma, jossa ihmiset vaihtavat puoluetta joka kuukausi, maailmankuva menee uusiksi. Yhtä hyvin voisi seurata meneekö myös uskonto ja normit uusiksi harva se kuukausi. Media viihteenä vie uskottavuuden tiedolta ja sen käytöltä myös tieteenä.

Kun Matti Vanhasesta tuli pääministeri, keskusta oli voittanut marginaalisesti demarit. Paavo Lipponen syytti tästä silloista uutta naispääministeriä vilpillisenä pelinä vaalien loppusuoran viimeisessä kurkotuksessa. Oikeammin syy oli suurempi ja näkyy demareiden kannatuksen jatkuvassa hiipumisessa. Vaurastuva keskiluokka ei heitä äänestänyt ja Lipposen suosio oli Euroopan Unionin sisällä, sen eliitin kertomaa, ei Suomessa. Suomessa äänestävät suomalaiset ja Lipposen imago muistutti Kekkosen kauden ajoista, nahkurin orsista elämöinnistä sivistyskansan sisällä. Mainoskampanjat menivät nekin väärälle vuosisadalle. Suomalainen keskiluokka oli muuttunut.

Kaupallisia tutkimuksia

Tutkimuksia tekevät kaupalliset laitokset ja niihin vastataan niin ikään miten sattuu ja kysyjä saa haluamansa tuloksen, kertoo konservatiivinen Wiberg. Näin myös vaikkapa viimeisimmässä mediatutkimuksessa, jossa tulokset näyttävät korostavan tapaa asetella kysymyksiä. Printtimedia sai hieman aiemmin erilaisia tuloksia kuin nyt tullut viimeisin kansan mielipiteen kartoittanut mediatutkimus.

45

Samalla on vaikea erottaa internet ja muut sen sisällä operoivat sähköiset mediat toisistaan. Internet erillisenä mediana on omituinen tapa luokitella internetissä viestivät printtimediat ja televisio. Internet vie ja muut vikisevät.

46

Tätä menoa Suomessa internet kuitenkin katoaa kokonaan marginaaliin ja korvautuu maan tavalla ja kansallisella luokittelullamme. Sosiaalista mediaa, kansalaismediaa ja yhteisöllistä mediaa ei ole olemassakaan. Se on korporatiivisen maailman vastaisku uuden paradigman puristuksessa, ja muistuttaa meitä, kuinka konservatiivinen maa Suomi lopulta on. Vaalien lähestyessä keskiluokan mielipiteet alkavat painaa medioitten teettämissä tutkimuksissa. Samalla tulokset alkavat olla myös "oikeita". On tulossa veret seisauttava vaali-ilmiö.

Sen saat mitä tilaat

Oleellista on, ettei tutkimuksissa sinänsä ole virheitä, vain tavassa tehdä niitä on painotuksia, jotka näkyvät tuloksissa. Tämä näkyy vaikkapa kiistellessämme tietyn ravinnon laadusta tai lääkkeen käytöstä, kalkista, kalsiumin ja D-vitamiini saannista ja sen määristä. Se, miten D-vitamiinia popsitaan, ratkaisee suuri keskiluokka ja ikääntyvien ihmisten luulottelut ja uskomukset, usein pelkkä taikausko. Epäilemättä televisio on tärkein viestintävälineemme ja internet heti sen kannoilla, printtimediat kolmantena keskiluokan vastauksena. Jo alle 35-vuotiaitten kohdalla muutokset tuloksiin ovat dramaattisia. Varmaan myös kotimaista tuotantoa halutaan lisää ja se edellyttää politiikan tekijöiltä näkemyksellisyyttä. Kenelle ja millaista mediaa tarjotaan on ratkaisevaa mediayhteiskunnassa.

Vaihtoehtona ovat halvat viihteelliset hankinnat Yhdysvalloista tai paljon kalliimpi kotimainen tuotanto ja sen suosiminen. Kun keskiluokka on puhut, pulinat pois. Nuoret eivät käy edes vaaliuurnilla ja odottavat heti tässä ja nyt tuloksiaan, kertoo suuri ikääntyvä keskiluokka. Keskiluokka on aina oikeassa ja ottaa niskalenkin vähemmistöjen oikeuksista demokratiassa.

Keskiluokan matematiikkaa

Matematiikka pelaa myös uudistaessamme vaalien tuloslaskentaa. Tavoite on tehdä siitä oikeudenmukaisempi ja korjata etenkin pienten puolueitten asemaa suuria suosivassa nykykäytännössä. Pienistä vaalipiireistä ei tahdo päästä yli kymmenen prosentin äänimäärilläkään läpi, ja silloin äänikynnys on Pohjois-Karjalassa aivan liian korkea.

Toisaalta valtakunnallinen kolmen prosentin kynnys estäisi kokonaan uusien puolueiden synnyn ja keskiluokkaistaisi maamme polarisoiden amerikkalaiseen tapaan. Sekään ei ole oikein demokratiaa edistävä ilmiö ja saisimme hyvästellä innovaatioyhteiskuntamme. Kaikki mikä kiiltää ei ole uutta innovaatiota.

Tavattoman mutkikas järjestelmä vie taas selkokielisen selittäjän vaali-iltana spekuloimaan tyyliin, josta syntyy matemaattisen kielen koukeroiden differentiaalista demokratiaa rinnan sosiologin suosiman "toisaalta ja toisaalta" kielen kanssa. Jännitteet katoaisivat ja keskiluokkaiset äänestäjät vaihtaisivat kanavaa viihteellisemmälle. Gallupjännitys ja viihde häviäisi, kilpailuvietti ei laukeaisi vaali-illan hurmokseen ja tuuletuksiin television ääressä kotisohvalla.

Keskiluokkainen universumi

Suuret luvut vieraannuttavat myös genetiikassa, geenimuunnellussa ruuassa sekä etenkin galaksien mittasuhteita pohdittaessa. Ihmisen on mahdoton ymmärtää arkiajattelussaan ääretöntä ja universumista tulee lopulta hyvinkin suppea ja äärellinen ilmiö. Maailmankaikkeuden syntymallit ovat kiehtovia, mutta niiden popularisointi tahtoo epäonnistua rollaattorien maailmassa. DNA -molekyyli on sekin mytologinen ja geenit sinkoilevat pelloilla lajista toiselle keskiluokkaisessa katu-uskottavassa maailmankuvassa.

47

Syntyy keskiluokkainen universumi, jonka keskellä ei ole geo- sen enempää kuin heliosentrinen maailmakaan. Kaukana ovat niin Galileo kuin Newton ja Einstein ajatuksineen. Vanhenevan yhteiskunnan maailma alkaa muuttua mytologiseksi eikä etäisyyksillä ole enää niin suurta väliä. Kapuaminen pienellekin kummulle alkaa tehdä ahdistavan olon.

Oleellista on junien kulku oikeaan aikaan ja lumikinokset raivostuttavat viedessään tilaa pysäköidä tai ajaa kolmella kaistalla. Aiemmin voitetuista etuuksista on mahdoton tinkiä keskiluokkaisessa maailmassa edes luonnonvoimien sitä vaatiessa.

Keskiluokkaisen vanhenevan ihmisen aikakäsite

Internet tuottaa sosiaalisissa ja yhteisömedioissa yhtäällä pieniä kaveripiirejä ja uutta symbolirakennetta, muokkaa nuorten maailmaa uuden pienen yhteisön sisällä. Toisaalla siihen liittyy perinteinen lähiyhteisö, ja ne menevät luontevasti lomittain, eikä sitä ihmetellä. Miksi pitäisi?

Sen sijaan ikääntyvien kohdalla syntyy kaksi maailmaa, jossa toinen on virtuaalinen ja toinen siitä poikkeava, lähiyhteisön ja perinteisemmän median tuottama, todellisempi. Reaaliaikainen on käsitteenä vaikea ja aika rajallinen, hiipuu kohti loppuaan.

Taivaalle tuijottelu ei tuo eteemme reaaliaikaista maailmaa vaan hyvin vanhaa historiaa. Valon nopeus on hidasta liikettä, kun etäisyydet ovat suuret ja aistimme rajallisia, pettäviä.

Me voimme myös katsoa toiseen suuntaan, aika on suhteellinen käsite ja voi myös hidastua tai pysähtyä. Keskiluokkainen tulevaisuus ei näytä kuitenkaan erityisen valoisalta, ennen kuin vaalit ovat riittävän lähellä, ja joku uskaltaa luvata muutakin kuin leikkauksia. Mediayhteiskunnan vaalit tulevat nyt hybridiksi vaihtuneen yhteiskunnan taitekohtaan.

Pelastaako DNA ja universumin valot

Ihminen on mikrokosmoksen ja makrokosmoksen puolivälissä ja tekee siinä tulkintansa. Näin silloin kun kyseessä on aika ja sen ymmärtäminen, mennyt ja tuleva, sekä materia osana energiaa, samaa asiaa.

Pienet hiukkaset hiukkaskiihdyttimissä tai geneettiset prosessit DNA -molekyylien tasolla ovat yhtäällä viemässä ajatteluamme tieteen mikromaailmaan ja toisaalla galaksien synnyt, ja elämän haku universumin syvyyksistä, tuo mieleen ihmisen tavan tavoitella matemaattisen kielen ja fysiikan toista ääripäätä.

Molempien tulkinnassa kuitenkin hiukkaskiihdytin auttaa eikä tiedettä voi jakaa mikro- ja makrotasojen tutkijoiden maailmaan. Sellainen maailma on omituinen keskiluokkaistuvassa vanhojen ihmisten yhteiskunnassa, eikä se pelasta dementialta. Miksi sellaista tulisi rahoittaa?

Joukossa tyhmyys tiivistyy

Olisiko elintarvikkeiden tuottajia Suomessa kohdeltava toisin kuin muita yrittäjiä ja sallittava sellainen verkottuminen, jossa vaikkapa luomutuottajat ovat hakemassa lisää muskeleita liittoutumalla vai vääristävätkö nämä kilpailua ja lähestyvät kartellia?

Se miten äänet vaaleissa tulisi laskea, jotta lopputulos olisi mahdollisimman oikeudenmukainen, ei ole vain matematiikkaa, vaan myös etujen ajamista. Kompromississa kaikki eivät voi voittaa ja aina mukaan tulee muuttuja, joka on tuntematon.

48

Usein tämä tuntematon tulee politiikan kautta, jossa kirkkovallan aikaan ei ollut viisasta siirtyä geosentrisestä maailmankuvasta aurinkokeskeiseen. Kun kyseessä on talous ja valta, suuret kansankerrokset, tiede ja matematiikka jäävät sivuun ja filosofista tulee yksinpuhelija omassa syrjäisessä marginaalissaan. Tämä on sääntö josta ei tunneta poikkeusta. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

Kurkien tanssi alkamassa

Vielä vuoden pari ennen vaaleja me kuuntelemme ja katselemme, luemme medioissa keskustelua, jossa mukana ovat marginaaliset ryhmät ja vähemmistöt. Sellaisia ovat maahanmuuttajat, homot, internetin pienet erikoisuudet, uskonnolliset vähemmistöt, pienet kulttuurit ja ruotsinkielisten murheet.

Kun vaalit lähestyvät, alkaa kurkien tanssi suomalaisilla soilla. Silloin jängiltämme katoavat varpuset ja pienet kahlaajat. Suuri keskiluokka alkaa kertoa vaatimuksiaan ja siirrymme mikromaailmasta kohti makromaailman sanelemia ehtoja. Vaalit voitetaan ja hävitään kurkien tanssissa.

Tässä maailmassa siirrytään sellaiseen suomalaisille tunnettuun jääkiekon peruspeliin, jossa yksilöiden kikkailu katoaa, ja alamme taas ymmärtää, kuinka vastuu otetaan suurista linjoista, mikä on oleellista ja mikä väistyvää, kuinka tuleva hallitusohjelma on sittenkin suurten lukujen matematiikkaa ja budjetti tehty jo ennen vaaleja EU:n hyväksyttäväksi.

Jo kauan politiikassa, tieteessä ja talouselämän rattaissa toimineet tietävät, kuinka tulevaa ei ennusteta marginaalien kautta, vaan suuren keskiluokan meille kertomana totuutena. Näin se tapahtuu meillä, Euroopan Unionissa, Yhdysvalloissa, mutta yhä enemmän myös Kiinassa, Venäjällä ja Brasiliassa, mihin ikinä menemmekin. Kun kurkien tanssi alkaa varpuset väistykööt.

Äänestäjää etsimässä (20110124)Google listaa ja seuraa meitä, ei vain päivittäin, vaan minuutti minuutilta ja reaaliaikaisesti. Vielä eilen olin listalla aamupäivästä pienin lukemin, mutta jo aamuyöstä, jenkkien tullessa mukaan avaamaan postinsa, nousin listalla ohi Suomessa minua nimekkäimpien Mattien, Vanhasen ja Nykäsen, Matin ja Tepon, eikä edelle jäänyt edes pääministerimme. Ensimmäisen kerran ohitin nobelistimme Martti Ahtisaaren ja Nokian entisen johtajan Jorma Ollilan. Mutta kuka tätä kaikkea seuraa Yhdysvalloissa, Kiinassa, siellä missä Google on osa globaalia seurantaa siinä missä omat pienet mikromaailman tuotteemmekin? Niiden seuraaminen on nykyisin helppoa ja residuaalit, virhepoikkeamat, kiinnostavat. Olen itsekin niistä tutkijan aina kiinnostunut ja tiedän kuinka ne löytyvät.

Sienet moneen koriin

Jos keräät sienet moneen koriin ja olet siinä ahkera, Google palkitsee. Toisaalta Google on läpivalaisussaan armoton ja vanhoilla meriiteillä on vaikea pysyä globaalissa kilpailussa mukana. Jean Sibelius vielä pärjää, mutta Carl Gustaf Mannerheim jää jo kauas kärkinimistä. Monikulttuurinen ja useaan kieleen sidottu tuote, sävellys ja taide, tuottaa paremman hedelmän kuin pelkkä viihde ja kansallinen näkyvyys pienessä maassa asuen. Säveltaide on monikulttuurista.

Se mikä koskee yksilöä toimii myös alueen ja maakunnan, kansakunnan kohdalla. Helsingin Sanomien (24.1.2011) mukaan köyhyys periytyy yhä näkyvämmin. Syynä eivät ole geenit vaan henkinen, sosiaalinen, aineellinen ja elämänhallinnallinen ympäristömme kasvualustana. Huostaanotot, rikollisuus, kouluttamattomuus, mielenterveysongelmat ja jopa lapsen syntymäpaino näyttäisivät olevan varallisuuteen ja kotitaustaan sidottuja ominaisuuksia selaillen vanhoja rekisteritietojamme.

49

Yhden ikäluokan tai kohortin seuranta antaa luotettavan kuvan siitä, kuinka meille on käynyt elämässä, ilman Googlen antamaa reaaliaikaista tietoakin sijoittumisestamme tänään kilpailussa oman tuotteemme markkinoinnissa.

50

Joka kuudes tippuu kelkasta

Joka kuudes näyttäisi tippuvan kokonaan kilpailussa ja syynä on juuri lapsuuden antama tausta. Kun käydään läpi liki 100 000 tapausta, rekisteritiedot eivät valehtele. Samoin tekee Google käsitellessään tuhansia miljoonia tapauksia ja reaaliaikaisena prosessina. Jos et ole Googlessa, sinua ei ole olemassakaan. Google on sinun passisi ja käyntikorttisi tässä maailmassa, halusit sitä tai et.

Suomeen syntyminen on lottovoitto, jos valitset numerosi ja vanhempasi oikein. Olemme juuri nyt EU:n ytimessä tai oikeammin sen ytimen ytimessä, pohtii sama Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan.

Paras luottoluokitus ja kilpailukyky on Saksan ja Suomen ohella Ranskalla, Hollannilla, Luxemburgilla ja Itävallalla. Saksan ympärille syntyvällä euroalueen ytimellä on tiivis yhteistyö, ja se edistää näiden maiden irtiottoa suhteessa heikompiin lenkkeihin. Lisäksi Suomi, Saksan ohella, käy järkevää kauppaa niin Ruotsin kuin Venäjän, Kiinan ja Brasilian suuntaan. Ei ole mitään syytä kerätä munia samaan koriin, neuvoo Google ja Helsingin Sanomat sen vahvistaa. AAA kerho on Euroopan ytimessä ja Angela Mergel sen vetäjä, vaikka aiemmin entinen pääministeri Matti Vanhanen muuta väittikin. Taantuman aikana, ja sen jälkeen, Suomi hyötyy tästä asemastaan eikä sitä pidä tärvellä.

Noottikriisi Venäjällä

Kun takavuosina Suomi sai nootin Venäjältä, Urho Kekkonen lähetettiin tuon nootin hoitajaksi kaukaiseen Novosibirskiin Siperiaan. Köyhänä ja sodasta juuri selvinneenä kansakuntana saattelimme häntä matkalle ja sankarina hän sieltä palasi.

Tilasiko hän nootin vai ei, on yhdentekevää tänään. Oleellista on, että Suomi lähettää nootteja nyt Venäjälle milloin puutulleista, maakaupoista tai lasten haltuunotosta. Olemme jämäköityneet ja Wikileaksin vuotamien tietojen mukaan moni suosittelisi meille edelleen pysymistä poissa Natosta ihan vain taktisista syistä. Usein ne ovat enemmänkin kaupallisia kuin sotilaspoliittisia. Noottejamme luonnollisesti Moskovassa odotetaan pelonsekaisin tuntein.

Varmistaako Putin presidenttiyden tilaamalle itselleen sellaisen, jää nähtäväksi. Suomen Kuvalehti on tätä ansiokkaasti pohtinut. Samoin lehden toimittajaksi siirtynyt Paavo Lipponen Suomen pitkän itärajan tulevaisuutta. Se kannattaa lukea.

Van Romptyn puhelut

Kaikki liittyy kaikkeen reaaliaikaisessa Googlen kertomassa nettimaailmassa. Jos aiot menestyä, opiskele kielet ja tuota monikulttuurista aineistoa. Älä jämähdä paikallesi saati jää juhlimaan voittoa. Heti kun sellaiseen erehdyt, olet jo hävinnyt.

Helsingin Sanomien Brysselin kirjeenvaihtajan Annamari Sipilän mukaan EU -myllytyksessä belgialaispoliitikolta mikään ei tunnu enää miltään. EU -poliitikon puheesta ei saa mitään irti tai siellä toistuvat aina samat, avoimen Euroopan henkeä kuvaavat Barroson rohkaisevat lausunnot tai oman talouskomissaarimme Olli Rehnin pohdinnat "älyllisesti mielenkiintoisista tehtävistä" hänen vastatessa eurobondeja koskevaan kysymykseen.

Pahinta ovat kiksit, jotka jäävät EU-presidentin van Romptyn, 63vuotta, saavuttamattomiin. Hän ei juuri soita kenellekään vain saadakseen tuntea itsensä tärkeäksi soittamalla tärkeille ihmisille. Moni odottaa van Romptyn puhelua, suotta.

51

Hänen iässään ei haeta enää kiksejä.

Euroopan ytimessä media saa juuri sen mitä se tilaa, vaitonaisia vastauksia, joissa monisanaisuus ei tarkoita rikasta asiasisältöä. Siitä ytimen juuri tunnistaa. Hölösuiset lausunnot ovat ulkopuolelle jääneiden katkeria puheita, taitamattomien diplomatiaa. Wikipedian paljastukset tekevät niistä merkittäviä, muuten ne olisivat merkityksettömiä.

Kurkien tanssin ensiaskeleet otettu

Kurkien tanssi on alkamassa ennen vaaleja. Ensimmäiset heitot ovat tuttuja. Ne liittyvät laajaan yhteiskuntasopimukseen, jossa osapuolina olisivat kolmikanta. Se on tuttu avaus shakin pelaajille ja tuttu on myös puheenvuoro, jossa armeijan puolustusmäärärahat otetaan äärivasemmalta esille. Tuttua on myös se, ettei niihin kukaan vastaa. Kurkien tanssi ei ala lähtemällä kaatamaan itsestäänselvyyksiä tai vastailemaan sellaiseen provosointiin, joka ei ole muuta kuin suutariksi jäävä heitto vanhoihin tyhjiin poteroihin.

Ruokaan liittyvät jutut puuttuvat nykyisin vaalikeskusteluista liki kokonaan. Takavuosina ne käynnistivät tuponeuvottelut. MTK linjasi talopojan saaman hinnan maidolle, leivälle ja lihalle, sen päälle valvottiin yötä myöten miettien onko linja prosenttilinja vaiko pennilinja.

Vanhat puolueet olivat äänestäjiensä näköisiä, puheenjohtajat pönäköitä miehiä, ja linjasta poikenneet saivat lakkokenraalin maineen. Joskus tällainen häirikkö haettiin kotoa poliisin toimesta ja kaadettiin kumolleen kotinurmikolle, vietiin köytettynä putkaan selviämään. Toveria ei tämänkään jälkeen jätetty ja pahimmasta häiriköstä kasvoi valtakunnansovittelija. Samaa käytäntöä voisi suositella myös Paperiliiton Jouko Ahoselle.

Oli niitäkin, jotka haistattivat puoluekokouksessa kuulijoilleen ja perustivat oman puolueen. Lihoivat ja laihtuivat vuorotellen, juoksivat maratoneja, olivat ääripään ihmisiä ja saivat aikaan yhteiskunnallista levottomuutta medioissamme, ei juurikaan muualla. Nyt se levottomuus purkautuu vihaisiin murahduksiin sosiaalisissa medioissamme, ei toki muualla.

Tutkijan ruokakori

Mikäli ruoka olisi vielä vaaliaseeksi sopiva, se jakautuisi neljään lajityypilliseen ja studiossa esitettävään teemaan. Ensimmäisenä juontaja käsittelisi ruuan monet kiistellyt terveysjournalismiin liittyvät aiheet.

Tämän aiheen faktat ja mielikuvat kumpuavat tieteestä ja tutkimuksesta. Funktionaaliset elintarvikkeet ja terveysterrorismi saisivat puolueet jakautumaan tavalla, jossa tutkimus ja hoitomenetelmät kiinnostaisivat nuoria naisia ja vihreitä äänestäjiä, miesvaltainen perussuomalaisten joukko pysyisi vielä vaitonaisena. Suurille yleispuolueille tämä teema olisi kiusallinen.

Tiedeusko olisi jonkun äärivasemmistolaisenkin ominta osaamista, mutta niin keskusta kuin demarit, kokoomus, olisivat varovaisia pohdittaessa tauteja ja niiden syntyä osana ylensyöntiä tai juontia.

Kun pääosa puolueen imagosta syntyy äänestäjäkunnan jakaumasta eri sosiaaliluokkiin, suurimmat puolueet eivät ota kantaa silloin, kun kyse on perusruuasta ja sen saatavuudesta. Se ei ole tieteellinen kysymys eikä filosofisen pohdinnan aihe, tutkimus on tärkeää mutta ei elintärkeää.

Ääripäitä on varottava silloin, kun kosiskellaan suuren keskiluokan äänestäjiä. Tieteen ja tutkimuksen kanssa pohdinta etäännyttää suuresta keskiluokasta, jota ei kiinnosta tutkijan esittelemät toisaalta ja

52

toisaalta pohdinnat, saati tieteen mukanaan tuoma omituinen slangi. Tieteen käyttämää kieltä käännetään parhaillaan arkikielellemme.

Geenimuunneltu ruoka herättää vain pelkoja eikä kukaan oikeasti halua tietää mistä ruoka lopulta on lähtöisin, saati kulkemaan läpi sen ketjun pellosta pöytään, jossa välillä on ahtaita kanaloita, teurastamoita, makkaratehtaita ja mummon luomukanalakin muistuttaa ihan muuta kuin mihin haluaisi uskoa.

Maatalouspoliitikon kori

Toisen korin kohdalla siirrytään tieteestä ja tutkimuksesta ruuan eettisiin kysymyksiin, ympäristöön ja talouteen. Tähän koriin kuuluu myös kevyt arvokeskustelu ja poliitikkojen puheissa alkaa olla mukana paatosta. Terveysjournalismin pelon ja toivon saarnasta siirrytään vähin erin tutumpaan hallintoon, alan yrityksiin ja ruokaketjun kaupalliseen osaan. Suomessa se merkitsee tukipolitiikkaa ja sen sanaston hallintaa. Jos sitä ei hallitse voi puhua maaseudusta ja yhteisöistä, viedä teemaa kohti kuntataloutta tai aluepolitiikkaa.

Jokaisella on mielipide maaseudusta ja sen asukkaista. Kovin vanhoja stereotyyppejä on syytä nyt näissä vaaleissa kuitenkin varoa. Maalla kun asuu niin erilaisia suomalaisia ja määrä on suuri, kesällä yli kaksinkertaistuva.

Tämän korin kohdalla kaikki ovat äänessä ja erot ovat lopulta pieniä. Nyt oleellista on puhujan suuntautuminen ja osaaminen sekä kyky retorisiin yleistyksiin. "Syö talonpoika päivässä" huudahdukset ovat 1970-luvulta eivätkä toimi tänään. Samoin vikaan meni SAK:n mainos, jossa ruualla mässäiltiin ylensyöneen näyttelijän toimesta. Oiva Lohtander jäi historiaan Suomen viimeisenä tuon roolin taitajana.

Varottava vaikeita sanoja

Kari Suomalaisen vanhat karikatyyrit puolueillemme ovat muuttuneet ja uusia haetaan. Puolueohjelma on kaukana puolueimagosta, äänestäjäjoukon läpivalaisusta.

Jo ideologiasta puhuminenkin voi leimata väärin ja käsitetään lukkoon lyödyksi ja vanhakantaiseksi. Ei pidä puhua ideologioista ja jopa käsite sosiaalinen voi olla meille liian moniulotteinen ja -mielinen.

Sosiaalinen media on syytä korvata yhteisömedialla tai kansalaismedialla. Nuoria ei pidä loukata vaikka nettiä vihaisikin. Muutama alan uusi käsite on syytä opiskella, vaikka ei nettiä käyttäisikään muuhun kuin laskujen maksuun.

Ruoka on politiikan aiheena arka, eikä sillä pidä leikkiä. Ruuan hinta ja sillä laskeskelu ei ole sekään oikein relevantti ja ääniä antava, ellei ole aivan varma kenelle viestinsä osoittaa. Suuret puolueet eivät haluaisi kumartaa yhteen suuntaan pyllistäen samalla toisaalle.

Ruoka ei saisi aiheuttaa ylen määrin kustannuksia yhteiskunnalle, mutta kotimaisuudestakaan ei saisi tinkiä. Luomu ei voi olla kaikkien valinta ja veisi liikaa työpaikkoja. Se on lisäksi monelle arka ideologinen valinta ja tekisi tuotannosta käytännössä monelle mahdottoman. Globaalin maailman nälkä vaatii tehotuotantoa kun niin peltomaa kuin kelvollinen vesi ovat hiipuvia luonnonvarojamme.

Ikävä kolmas kori

53

Pelkät vihreä arvot ja yhteisön korostaminen, maaseutuidyllillä ja maisemilla ratsastaminen, ei tuo nyt ääniä sieltä, missä kuntatalous on kuralla tai taustajutut vievät aina EU:n vihamielisimmille alueille. Väki vanhenee, kuntarakenne on saatava vastaamaan sosiaali- ja terveyshallinnon kasvavia menoja. Miten selität tämän kansalle.

Turvallista on puhua byrokratiasta ja ympäristöstäkin, puhtaasta suomalaisesta luonnonvarasta, yöttömän yön tuotteesta, bioenergiasta sekä uusista mahdollisuuksista, joista yrittäjyys on aina muodikas teema. Varmat äänestäjät on syytä kerätä tästä korista.

Ruoka globaalina aiheena vie köyhyyteen ja eettisiin kysymyksiin. Ruokakriisit eivät kiinnosta alkuunkaan kaikkia ja moni kokee ylimääräisten kustannusten syntyvän muualla kuin Suomessa.

Globaali vastuu syyllistää ja ruuan valmistamiseen liittyvä hiilijalanjälki on ikävän suuri Suomessa esiteltäväksi. Ruokaa heitetään roskiin puolen miljardin edestä ja samaan aikaan osa seisoo ruokajonoissamme. Ääniä saalistava ei syyllistä ketään ja tämä aihe on unohdettava monen muun rinnalla. Luonnonvarojen globaali kierto on etenkin ruuan kohdalla tyypillistä, eikä tuote synny ilman suuria pääomakustannuksia. Maatalouspolitiikka sellaisenaan ei kiinnosta, ja tuotannon monet taloudelliset kysymykset ovat biologisten rinnalla jo vieraita. Viisas poliitikko varoo vieraita ja vaikeita aiheita lyhyen puheenvuoronsa aikana.

Harva poliitikko käyttää aikaansa sellaiseen, joka on vieras äänestäjällekin, ja silloin siitä on vaiettava jo liian vaikeana asiana. Näin tärkeimmät kohdat politiikanteon arjesta Arkadianmäellä tai EU -ohjelmien yhteydessä jäävät vieraiksi. Ruoka osana ekotaloutta ja omaa talouttamme, sen monet sosiaaliset ja kulttuuriset kysymykset jäävät vaalien kohdalla nytkin käsittelemättä.

Ruoka viihteenä

Neljänteen koriin studioyleisö saisi ruuan osana elämäntapavalintoja. Ruoka ja juomat ovat kulttuurien syntysijoilla pyhä asia ja suurta osaamista. Meillä tämä liittyy kansallisruokiimme ja samalla matkailuun.

Matkailu on taas osa sellaisia brändejämme, joihin kaikki voivat osallistua ja ideoida uutta pelkäämättä koko ajan äänestäjien reaktioita. Ääripäässä ovat vanhat tapakulttuurit ja kokonaan uutta luovat osaajat.

Sosiaaliset mediat tulvivat ruokaa ja ruuan kanssa viihtyvät myös lapset ja perheet. Suuret ikäluokat ja vanhukset on lupa hetkesi jopa unohtaa. Terveysväittämät käsiteltiin jo aiemmin. Reseptejä ja lukuja, yrttikasvien nimiä, suomalaiset sen sijaan rakastavat. Ne ovat vaaratonta materiaalia ja niillä saa helposti irtoääniä.

Uudet maailmanluokan kokit ja ravintolat ovat osa sellaista elämää, johon voi ainakin virtuaalisesti samaistua kuka tahansa. Tässä viihteellisessä neljännessä korissa viihtyvät juuri nuoret, joille tärkein media on internet.

Ikävät asiat voi unohtaa ja irrotella hakien parasta ehdokasta ja puoluetta ääripäässä perinteisemmät kotiruuat, tai ehkä sittenkin roskaruoaksi luonnehditut pikaruokalamme, ja toisessa ne harvinaisuudet, joihin on varaa vain niillä, joilla on joko omaa hankittua taitoa tai kyky löytää turistina, oman aikamme kulkurina, nomadina, uuden ruokakulttuurin lähteet, jonne Jaakko Selinkään ei matkoillaan eksy.

54

Pikku Pietarin piha (20110126)Kun Hollywoodista saavuttiin takavuosina Helsinkiin tarkoituksena oli kuvata ankeaa talvista maisemaa, Moskovan tai Pietarin oloista elämää ja sen sipulikattoja. Pikkumoskovana tai Pietarina kuvattu kaupunki ei vaatinut merkittäviä kulisseja. Harva oli siellä käynyt ja kuvat mihin tahansa suuntaan olivat vieraita, venäläisiä. Venäläisten rakentama kaupunki oli aikanaan satamapaikka suomalaisille ja Pietarin vaikutusalueella sen yksi lähiöistä. Muiden suurten metropolien lähiöiden tapaan se alkoi muistuttaa kokonaan muusta kulttuurista kuin suuren sisämaan pienemmät taajamat.

Se alkoi mennä omille teilleen osana Pietarin vaikutusalueen elämää ja avautua merelle. Siitä tuli ylimielinen ja kopea, sen eliitti ei poistunut kehä kolmosen ulkopuolelle muuten kuin kesäisillä lomamatkoillaan. Se eli omaa elämäänsä saarekkeena ja unohtaen paikkansa osana muun kansakunnan kulttuuria, sosiaalista elämää, normeja ja moraalia, joita se häpesi ja pilkkasi.

Isoveli valvoo

Etyjin alainen organisaatio "Officer for Democratic Institutions and Human Rights" on lähettänyt tarkkailijansa Suomeen, kertoo Työ ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen (FL 25.1. 2011). Yleensä viraston delegaatiot on totuttu näkemään Tunisian tai Irakin, Afganistanin kaltaisissa valtiossa seuraamassa vaalien laillisuutta. Nyt he ovat rantautuneet Pohjois-Afrikasta Skandinaviaan ja Suomeen.

Virtanen luonnehtii tapahtumaa nöyryyttäväksi ja noloksi, olettaa että kaukaa ehkä näkee paremmin kuin läheltä. Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimelta jo yli kymmenen huomautusta sananvapauden loukkauksista. Viimeisin on kirjattu tänään Helsingin Sanomissa (HS 26.1). Siellä on kyseessä jälleen kerran poliitikko ja tämän avustajien toiminnasta kirjoittaminen. Suomalaisen oikeuslaitoksen tulkinta on toinen kuin ihmisoikeustuomioistuimen.

Suomalainen tulkinta on lähempänä maan tapaa, poliitikkoa Helsingissä ja hänen lähiympäristöään ei saa loukata. Pietarin takapihan elämä ei muutu hevillä vaikka Pietari jo olisi muuttunutkin. Pommit Moskovassa kertovat kansainvälisestä kielestä, terrorismista. Helsingissä suojelupoliisi, presidentin poliisiksi aluksi tarkoitettu, etsii paikkaansa ja joutilaat pirun kädet alkavat kiusata työyhteisössä toisiaan.

Virhemarginaalien vaalit

Perussuomalaisten kannatus on viimeisen (HS 22.1) gallupin mukaan jatkanut nousuaan ja on nyt kahden prosenttiyksikön päässä keskustan ja demareiden kannatuksesta. Nyt se mahtuu kahden prosenttiyksikön virhemarginaaliin. Emme enää voi varmuudella sanoa mikä näistä puolueista on suurin. Emme ole vielä edes varmoja edellisten vaaliemme tuloksesta. Ne ratkaistaan käräjillä.

Kokoomus on kuitenkin edelleen virhemarginaalin ulkopuolella ja tällä hetkellä maan suurin puolue. Ero seuraavaan on noin kolme prosenttiyksikköä.

Tilastomatemaatikkojen mielestä sekään ei vielä ole turvallinen, etenkin kun liki 40 % näyttäisi olevan epävarma puolueestaan ja siitä, äänestääkö lainkaan. Mitä alemmas äänestysaktiivisuus jää, sitä todennäköisempää on kokoomuksen voitto. Talouden ja toimeentulon marginaalissa elävät ja politiikasta vieraantuneet ihmiset eivät ole ensimmäisenä vaaliuurnilla. Heille vaalit olisivat kuitenkin erityisen tärkeät.

Tikulla silmään

55

Katsoin internetistä vanhoja suomalaisten tähtihetkiä urheilussa. Vuonna 1980 sellainen oli olympialaisten 10 000 metrin juoksu, jossa kolme suomalaista taisteli etiopialaisten kanssa maaottelun tapaan mitaleista. Tänään sitä on vaikea ymmärtää.

56

Ensimmäisenä karsiutui Martti Vainio, seuraavana viimeisen kierroksen kirin alkaessa Lasse Viren ja Kaarlo Maaninka sai aikaan hurjan loppusuoran puristuksen tullen toiseksi. Maaninka pääsi kisoihin mukaan viimeisenä ja keittiön oven kautta. Askel juoksussa oli painava toisin kuin Virenillä. Oli totuttu liian hyvään. Odoteltiin Virenin kolmatta tuplaa ja lisäksi muilta paria mitalia heiltäkin. Aika oli kuitenkin ajanut jo suomalaisten suurjuoksijoiden ohi. Oikeammin heitä olikin vain yksi.

1970-luvun Juha Väätäisestä alkanut urheilumme kultakausi päättyi näihin kisoihin. Kaarlo Maaninka tuli myöhemmin uskoon ja tunnontuskissaan myönsi käyttäneensä veridopingia. Martti Vainio ja talonmies Nyrösen pistokset olivat sitten jo kansallisen häpeän yhteistä tuskaamme ja suurta urheilumme vaiettua historiaa.

Sitä seurasi Lahden talvikisat ja suurhiihtäjiemme massakäryt. Niitä käydään oikeudessa vielä tänään, jolloin media saa oikeutta ja poliisin antamat lopputulokset jäänevät lopullisesti voimaan. Siinä valmistautuminen ja valmentautuminen Oslon kisoihin on jäänyt vähäisemmälle huomiolle. Pienenkin menestyksen hetkellä syntyy epäily korkeista veriarvoista. Trainers' Housen kaltaista valmentajaa on vaikea löytää Sarasvuon vahvuuksilla. Rehelliseksi äitynyt media pilaa suomalaisten juhlat ja Helsingin herrojen rauhan.

Nuorisosäätiön urheilijoitako?

Ei ole maan tapa pettää ja osoittaa moraalitonta menoa. Näin ei toki ollut kultaiselle urheilumme 1970-luvulla. Toki tuon ajan urheilijamme tiesivät tekevänsä vilppiä ja voittaneensa petoksella niin kiekkoa heittäen kuin keihästä tai kuulaa lingoten. Ei vilppi ja petos ollut maan tapa. Siitä kiinni jäänti sen sijaan oli ja se koitui kansalliseksi traumaksi. Vilpillä ja petoksella saavutettu menestys ei mene edes sokeimman urheiluhullun kansanosan takaraivoon.

Helsingin Sanomat (HS 26.1) olettaa pääkirjoituksessaan merkittävimmäksi syyksi perussuomalaisten nousulle vaalirahakohua. Vaalirahasotkut eri haaroineen ovat pysyneet otsikoissa puolueiden kiusana koko vaalikauden ja edellisten vaalien tulos on jäänyt epäselväksi. Kun poliisi selvittää edelleen yhteisten varojemme liikuttelua ja säätiöiden toimintaa käyttäen mahdollisessa syyteharkinnassa nimikkeitä "törkeä virkamiesaseman väärinkäyttö" tai "törkeän lahjoman vastaanotto" se kertoo nyt paljon surullisemmasta ilmiöstä kuin Lahden dopingskandaalistamme.

Virkamiestyö ja urheilun leikki ovat sittenkin kaksi eri asiaa. Demokratian saattaminen kriisiin puolueinstituution kautta ja virkamiehiä siinä käyttäen on vaikeasti kitkettävä ilmiö korruptiona, aseman väärinkäyttönä ja kiusaamisena. Kansliapäällikkö Virtanen käyttää Suomen pankin entisestä esimiehestään ja puoluetoveristaan nimitystä "duracell-eki" ja odottaneen ongelmia syntyvän (FL 25.1). Moni tuntee nämä "duracell-tyypit" ja heidän tapansa unohtaa ihmiset tai käsitellä heitä ja organisaatiota kuin pässi narussa hyppelehtien. Kun nimittämiseen tarvitaan vain yksi henkilö, voi puhua demokratiavajeesta.

Yhteinen rötös yhdistää

Kun on jääty kiinni ja suurella joukolla, sitä ei voi selitellä maan tavalla. Maan tapaan ei kuulu myöskään työpaikkakiusaaminen kun törkeydet alkavat paljastua. Kun hyväveliverkosto rakentuu urheilijoilla, poliitikoilla, virkamiehillä yhteisen rötöksen ympärille, syntyy kierre, josta pois pääsy edellyttää ulkopuolisia.

Urheilijat ovat tätä kuvanneet parhaiten omalla kohdallaan ja etenkin Lahden tapauksen tiimoilta. Kun puolue, säätiö, tai urheiluseura on alun perin ollut yhteinen kansanliike, yhteistä hyvää hakeva talouden järjestelijä ja organisaatio, siitä on päässyt vuosien varrella syntymään jotain kokonaan muuta. Salaseura joutuu hakemaan piiriinsä vain yhteisen salaisuuden säilyttäviä jesuiittaveljestön

57

jäseniä. Näitä kuppikuntia tapaa omaa etua ajamassa tuhkatiheään ja niiden purkaminen on median tehtävä. Politiikassa valvotaan aina huipulla pienen kuppikunnan etua. Mitä enemmän päättäjiä, sitä harvempi päättää.

Sen psykologisointi, sosiaalipsykologinen pohdinta, saati liittäminen yhteiskunnallisiin muihin sosiaalisiin tai taloudellisiin taustoihin, on turhaa, ja johtaa vain kaoottiseen tapaan kytkeä rikos tai moraaliton toiminta sellaisiin yhteyksiin, joilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Jos poliisi ja oikeinlaitos, media, näin menettelevät, mitään sopimatonta ei koskaan olisi tapahtunutkaan, kaikki liittyisi lopulta kaikkeen ja olisi maan tapaan kuuluvaa ajan hengen onnetonta sattumaa.

Yksi rehellinen mies

Lauri Tarastin tehtävänä on ollut rakentaa maalle uutta poliittista kulttuuria. Lauri Tarasti on toisen polven kansliapäällikkö, Aarne Tarastin (Tapper) poika.

Oikeammin tuo tehtävä on kuulunut medioille ja näistä suurin on sähköinen media sekä koko ajan kasvava internet ja sen tuomat kansainväliset säännöt myös kansalliseen käyttöön. Suomalainen demokratia ja puolueinstituutio on joutunut yhdessä muun sosiaalisen ja taloudellisen, kulttuurisen elämämme kanssa globaaliin vyörytykseen ja EU:n valvontaan. Tässä ei ole mitään kummallista internet aikana.

Kun saavuin Jokiosiin ja käynnistimme MTT:n sisällä ympäristöohjelmamme 1990-luvun alussa, pyysin silloista ympäristöministeriön kansliapäällikkö Lauri Tarastia pääalustajaksemme. Hän suostui siihen mielellään ja toi mukanaan oleellisen aineiston siihen prosessiin, johon suomalaisen maatalouden oli syytä paneutua EU-ohjelmakauden käynnistyessä muutaman vuoden kuluttua. Tutkimuksen painopistealueet muuttuivat nekin oleellisesti olkoonkin, ettei tuo muutos ollut toki paradigmainen. Tiede ja tutkimus ei sisällöltään muuttunut miksikään.

Tänään tilanne on jo toinen osana sosiaalisen median paradigmaa. Tällainen muutos on vielä tuskallisempi kuin 1990-luvun alussa koettu ympäristötieteiden sisäänmarssi osana EU:n omaa politiikkaa ja kansalliseen ohjelmapolitiikkaan mukauttaen.

Mistä uusi Lauri Tarasti?

Olen ollut huolissani siitä, mihin suomalainen yhteiskunta muuttuu sen jälkeen, kun sen viimeinen rehellinen ihminen, Lauri Tarasti, vanhenee ja ei ole enää käytettävissä. Mistä löydämme uuden Lauri Tarastin?

Mieleen tulee tarina yhteiskunnasta, jossa haettiin kourallista Jumalaa pelkääviä. Ja kun ei löytynyt, karsittiin edes yhteen uskottavaan ihmiseen. Loppu oli sitten, kuten ehkä muistamme, Sodoman ja Gomoran kaltainen hävitys, Arctic Babylon, jossa myös suomalaisia huolettaa Jäämeren sulaminen, Siperian rannikkoa myötäilevän ja suomalaisen Nordenskiöldin Vega aluksellaan ensimmäisenä purjehtiman koillisväylän sulautuminen yhteen Kanadan rannikkoa huuhtelevaan luoteisväylään.

Mannerheimista Guggenheimiin

Guggenheim on esimerkki kulttuurista, joka herätti helsinkiläiset talviunestaan. Takavuosina tuota ilmiötä kuvattiin Espanjassa slummikulttuurin tuotteeksi hieman samaan tapaan kuin vääntäen kättä vuoroin Picasson ja Dalin taidetta paheksuen.

Bilbao oli syrjäisen baskimaan etäinen teollisuuskaupunki ja sinne Guggenheim sai asettua. Siinä oli hieman samaa taustaa kuin Euroopan ensimmäisen kulttuurikaupungin valinnassa, jolloin skottien

58

Glasgow hiilipölyineen ja suurine sosiaalisine ongelmineen alkoi ryhdistäytyä vuonna 1990 korkeakulttuurilla. Tuekseen se sai tuon turkulaisten nyt kantaman ja jo hieman väljähtyneen arvon.

Olen Glasgowin nimekkäässä vanhassa yliopistossa usein vieraillut ja kaupungista löytyy vaikkapa Kalvingroven Art Gallery. Siihen on syytä tutustua. Guggenheim sieltä puuttuu. Niin pitkälle skottien huumorintaju ei vielä 1990-luvun alussa olisi riittänyt.

Sama puolue mutta eri ideologia

Saska Saarikoski (HS 24.1) pöllyttää pahaa Guggenheimia ja samalla monen muunkin pöllyttämää Janne Gallen-Kallela-Sireniä. Suomalainen taideväki, sen eliitti, on yhtä mieltä perussuomalaisten kanssa siitä, ettei meille tarvita mitään Guggenheimia. Perusteet vain ovat toiset perussuomalaisilla ja kuvataiteemme eliitillä. Tai ehkä sittenkin samat.

Joskus puolueet ja ihmiset menevät samaan koriin täysin eri arvoilla, mutta yhteistä pahaa torjuen. Saarikosken mukaan paha G sopisi Eduskuntataloon, jonne samalla voitaisiin siirtää Suomen Pankin taidekokoelma. Kansanedustajien määrää voitaisiin vähentää puolella ja jäljelle jäävät voisivat hoitaa museon narikkaa, plankata kävijöiden kenkiä rahina Gallen-Kallela-Sirenin selkä.

On myös esitetty mahdollisuutta kiertävälle Guggenheimille, jossa lautta matkaksi Helsingin, Tallinnan ja Tukholman väliä. Tuolle laivalle on kapteenikin jo katsottu, kuninkaallista loistoa ja miehistö löydetty muutenkin. Oleellista taiteen kohdalla on, Saarikoskea myötäillen, suomalaisten kohdalla kuuluminen ammattiliittoon ja ulkomaisten kohdalla kyky kyseenalaistaa kaupallisen länsimaisen taiteen hegemonia.

Maghreb valtiot ja intifadan kasvot (20110129)Kun puhutaan Tunisiasta alkaneesta liikehdinnästä, facebook nuorten kansannoususta, mainitaan ensimmäisenä mahdollisuus dominoilmiöön ja Tunisian kohdalla Ranskan osuus vallankumouksessa. Presidentti Sarkozy myöntää heidän reagoineen liian hitaasti. Se on omituista sosiaalisten medioitten maailmassa. Vastaavasti Egypti on Yhdysvaltain keskeinen liittolainen ja suhde on jatkunut sellaisena kiitos Hosni Mubarakin hallinnon Israel politiikan. Tukea ovat saaneet niin väärälle vuosisadalle jäänyt hallinto kuin odotettu arabimaailman intifada, kansannousu.

Auringon nousun (Mashrek) ja laskun (Maghreb) valtiot

Arabimaailma koostuu 22 valtiosta alkaen Marokosta lännessä ja jatkuen aina Omaniin saakka idässä. Useimpien valtioiden pääuskonto on islam. Noin kolmannes maailman muslimeista on arabeja. Näiden valtioiden pääkieli on yleensä arabia ja yksi monista vähemmistökielistä on kurdi. Poliittisesti hajanaista arabimaailmaa edustaa Arabiliitto. Egypti erotettiin siitä sen suhteiden normalisoituessa Israeliin ja Mubarakin aikana Egypti on sinne jälleen palannut.

Lähi-itään ja Lähi-Aasiaan lasketaan mukaan Egypti Afrikassa, Lounais-Aasia ja usein myös koko Pohjois-Afrikan Saharaan rajoittuvat arabivaltiot. Kun jotain on tapahtumassa Afrikassa, Saharan pohjoispuolella, Maghreb valtioissa, se heijastuu välittömästi myös arkaan tasapainoon koko Lähi-idän alueella. Öljyn ohella mukana on aina Palestiina ja arabimaiden suhde Israeliin.

Arabit eivät muodosta yhtenäistä geneettistä tai historiallista geopoliittista aluetta. Pohjois-Afrikassa, Marokossa ja Sudanissa beduiinit ovat sekoittuneet negroidisiin rotuihin ja vastaavasti Lähi-idässä on nähtävissä vaikkapa mongolivaikutteita muistona Osmanien valtakaudesta.

59

Länsimaiden historian ydin

Lähi-itä, Mesopotamia ja Egypti muistetaan historiastaan, varhaisesta maataloudesta, korkeakulttuuristaan jo 3000 eaa. Valtioina muistamme Assyrian ja myöhemmin Babylonian sekä Persian Kyyros toisen valloituksista. Aleksanteri Suuren sotien jälkeen kreikkalainen kulttuuri levisi alueelle ja lopulta Rooman valtakunta valloitti koko Välimeren rannikon.

Rooman valtakunnan hajottua kahtia kristinusko tuli valtauskonnoksi ja Välimeren itärannikko kuului Bysanttiin. Myöhemmin kalifit Omarin johdolla valtasivat koko Lähi-idän, ja noista ajoista islam on ollut valtauskontona, arabia laajimmalle levinnyt kieli. Näin kristittyjen monista ristiretkistä ja Tsingis-kaanin ja hänen seuraajiensa joukkojen hävitysretkistä huolimatta. Intifadaa edeltänyt torkkupeitto

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Osmannien valtakunta jaettiin Britannian ja Ranskan kesken Kansainliiton mandaattialueena. Tosin Egypti ja Saudi-Arabia itsenäistyivät pian, kuten muutkin mandaattialueen valtiot, Irak näistä ensimmäisenä. Alkoi sata vuotta kestänyt ruususen uni, intifadaa edeltänyt aika. Tästä unesta nettiyhteisö on arabikulttuureja ravistelemassa. Ne palautuvat ikään kuin ihminen traumojensa takaumiin, kulttuuri kulttuurilta. Ranskalaisten antropologien, Claude Levi-Sraussin oppilaiden, filosofian ja strukturalismin pitkän linjan kulkijoiden, olisi kuulunut tämä ymmärtää.

Palestiinaan muutti juutalaisia sionistiliikkeen seurauksena 1800-luvun lopulla ja tuolle alueelle perustettiin YK:n jakamana arabi ja juutalaisvaltio. Israel itsenäistyi ja syntyi omaan aikaamme ulottuva arabien ja juutalaisten konflikti, joista näkyvimpiä ovat olleet Israelin itsenäistymissota 1948-49, Suezin kriisi 1956, kuuden päivän sota 1967, Jom Kippurin sota 1973, Libanonin sota 1982 sekä palestiinalaisten kansannousut, intifadat 1987, 1993 ja uudelleen vuonna 2000.

Intifada on arabiankielinen käsite ja tarkoittaa kansannousua. Käytännössä sillä on tarkoitettu aiemmin vain palestiinalaisten iskuja Israelia ja juutalaisia vastaan ja kovin moni yhdistää mm. Yhdysvalloissa kaikki kaukana Lähi-idässä tapahtuvat juuri tähän käsitteeseen. Intifada ja Lähi-itä ovat aina sama asia, palestiinalaisten ja juutalaisten kärhämiä. Pragmaatikkojen koulukunnan Yhdysvalloissa on liki mahdoton ymmärtää strukturaalista antropologiaa, Platonia tai Immanuel Kantia.

Tällöin unohtuu kuinka Afrikan arabimaailma on oma maailmansa. Egypti kuuluu toki sekin Afrikan mantereeseen, mutta käytännössä se on historiallisesti ja kulttuurisesti pikemminkin Lähi-itää kuin osa Afrikkaa siinä missä Pohjois-Afrikan kaikki Maghreb valtiot. Näiden kulttuuri ei ole perustaltaan kakofoniaa sen enempää kuin Sibeliuksen musiikki. Egypti ja muut Afrikan maghreb valtiot eivät ole mikään Afganistan. Mellakoiden jatkuessa Yhdysvaltoja ja kansainvälistä ääntä on kuunneltu ja vedetty poliisivoimia pois välttäen siviiliuhreja.

Maghreb tarkoitta arabiankielessä auringon laskun valtioita Niilin länsipuolella ja Saharan pohjoispuolella. Näitä ovat juuri Marokko, Algeria, Tunisia, Libya ja Mauritania. Näistä Mauritaniaa arabit kutsuvat juuri tuolla Maghreb nimellä. Vastaavasti itään jäävät valtiot ovat Mashrek valtiota tai alueita. Saharassa liikkuen rajat ovat vähän epämääräisiä ja Niili jakaa maailman läntiseen ja itäiseen maailmaan. Niiden sosiaalista järjestelmää voi ymmärtää vain tuntemalla sinne kätketty yhteinen nimittäjä, jonka kanssa sosiaaliset mediat nyt operoivat. Tätä samaa ilmiötä tapahtuu nyt kaikissa kulttuureissamme. Yhdysvalloissa, kuten myös Suomessa, tämä ymmärretään kovin pragmaattisesti.

Facebook nuorten intifada

Kansannousu auringon laskun valtioissa on ollut odotettu. Kun globaali talous on maailman kehitysmaissa lähtenyt rajuun nousuun, Afrikan Välimeren eteläpuoleiset valtiot ja niiden nuoret ovat

60

jääneet seuraamaan tätä kehitystä odottaen auringon laskun päättymistä ja uuden nousua. Noin 60 % väestöstä on alle 30-vuotiaita nuoria. Näistä huomattava osa on työttömänä ja kaukana siitä elintasosta, jota Euroopan Unioni edustaan Välimeren pohjoispuolella ja turistien esittelemänä, internetin maailmana sosiaalisissa medioissamme. Siinä törmää suomalaisittain ajatellen Mannerheimin ja Kekkosen aikainen maailma 2010-luvun internet aikaan, reaaliaikaiseen todellisuuteen, Facebook ja Twitter nuoriin. Kokemus demokratiasta ja sen välineistä vain puuttuu kokonaan.

Se puuttuu sellaisena myös omilta nuoriltamme, sen symbolijärjestelmät ovat kadonneet tai ovat vailla reaalivastineita, jollaiseksi itse sen sisäistämme ja odotamme heiltä mahdottomia. Se mikä avautuu, on usein paljon vanhempaa, primitiivisenä pitämäämme. Se on virhe ja syntyy juuri antropologian strukturalismin teorioiden kautta tähän omaan aikaamme siirrettyä virtuaalitodellisuutta ja sen tulkintaa. Sen sisäistäminen ja ymmärtäminen edellyttää nuorta johtajuutta ja avustajia Egyptin kaltaisessa sivistysvaltiossa. Onko Mohamed ElBaradei nyt oikea henkilö, johon katseet kohdistuvat, jää nähtäväksi. Taustansa puolesta hänellä olisi siihen kaikki edellytykset.

Etnisiä ryhmiä arabien ja juutalaisten ohella alueella edustavat kurdit, assyrialaiset, syyrialaiset, armenialaiset, azerit, tserkessit, georgialaiset ja tietysti turkkilaiset. Käsite Lähi-itä yleistyi oikeastaan vasta Suezin kriisin yhteydessä ja se sai geopoliittisen merkityksen Eisenhower opin myötä. Se oppi ei ole oikea.

Kielistä arabian ohella yleisiä ovat Israelissa heprea ja Iranissa persia, Kyproksessa kreikka ja turkki, kurdin kieli ja nykyisin myös usein englanti, romania ja venäjä. Yleisin kieli alle 30-vuotiaiden kohdalla on kuitenkin netin välittämä englanti ja globaalin maailman viihde, mutta samaan aikaan myös vaativin mahdollinen tieto. Sen avaaminen vaatii vanhaa kulttuuria mutta myös uusinta tietoa.

Mannerheimin ja Kekkosen oloinen mies

Egyptin johtoon nousi Anwar Sadatin murhan jälkeen vuonna 1981 Muhammad Husni Said Mubarak. Mubarakin tausta oli sotilaskoulutus, sotilasakatemia ja hän suoritti korkeakoulututkinnon sotatieteissä vuonna 1949. Siis varsin pian toisen maailmansodan jälkeen ja jatkoi ilmavoimien akatemiassa. Koulutusta syvennettiin Neuvostoliitossa, Kirgisiassa, Frunzen tukikohdassa. Hänen ura kohosi tukikohdan komentajaksi ja valtuuskunnan johtoon Neuvostoliittoon vuonna 1964. Tänään Mubarak on 82-vuotias mies ja koulutuksensa vanki. Hänet leikattiin vuoden vaihteessa Saksassa ja odotettiin, kuinka hän selviää Heidelbergissa sappirakkonsa vaivoista.

Israelin sodissa Mubarak kohosi ilmavoimien esikuntapäälliköksi ja ramadanin sodassa hän yleni marsalkaksi. Seuraavat portaat olivat Egyptin varapresidentin tehtävät ja Anwar Sadatin murhan jälkeen hänestä tuli maan presidentti vuonna 1981. Mubarakin on mahdotonta sisäistää uuden internetin tuottama symboliikka ja sen rakenteet.

Mubarak on valittu uudelleen virkaansa kuuden vuoden välein jo neljä eri kertaa, Urho Kekkosen tapaan. Kyseessä ei ole vaalit, vaan parlamentin suorittama nimeäminen ja vastaehdokkaita ei ole esiintynyt muuten kuin kumileimasimena toimivan parlamentin kautta viimeisimmissä vaaleissa 2000. Länsimainen demokratia on tullut tutuksi netissä, mutta sen välineet ovat nuorille kovin vieraita. Sen avaajia ei löydy Egyptin hallinnosta.

Reaalimaailma ja virtuaalimaailma törmäävät arabimaailmassa surullisella tavalla yhteen. Demokratiaan kypsytään, ei loikata eikä hankita marketin hyllyltä. Jostakin tämä kehitys on kuitenkin käynnistettävä ja käynnistäjä ei voi olla pragmaattinen Yhdysvaltain hallinto.

61

Mubarakin kannatus on kuitenkin arvioitu korkeaksi kansan keskuudessa ja kuudesta murhayrityksestä huolimatta. Paikallinen media on tehnyt tästä omia gallupejaan. Myös median kohdalla siirtymä perinteisestä sähköiseen on pitkä prosessi ja sekin on jostakin käynnistettävä.

Egypti elää edelleen Anwar Sadatin murhan 1981 jälkeisen hätätilalain alaisuudessa ja presidentti nauttii laajennetuista valtaoikeuksista ja on käytännössä yksinvaltias. Vaatimukset hänen erostaan jatkuvat kadulla. Hän lupaa kansalaisille uuden hallituksen. Sen merkitystä ilman vaaleja on vaikea Suomessa oivaltaa. Se ei ole tarpeen, jos kansa on siihen tyytyväinen ja se tuo tulosta.

Husni Mubarak on naimisissa walesilaisegyptiläisen Suzanne Mubarakin kanssa ja heillä on kaksi poikaa, menestyvä liikemies Ala Mubarak ja vuonna 1963 syntynyt Gamal Mubarak. Gamal Mubarak on merkittävässä asemassa kansallisessa demokraattisessa puolueessa ja oletettu isänsä seuraaja vielä ennen kansannousua, intifadaa.

Intifadan kasvot

Intifadan opposition yhdistävänä henkilönä mainitaan usein Mohamed ElBaradei. Jos Mubarak sotilaskoulutukseltaan ja Neuvostoliitossa koulutettuna marsalkkana muistuttaa suomalaisista presidenteistä Mannerheimia, pitkän uransa kautta Urho Kekkosta, Nobelin rauhanpalkinnon saanut atomienergiajärjestön johtaja ja juristi, diplomaatti, muistuttaa puolestaan Martti Ahtisaarta.

ElBaradein juristikoulutus on hankittu aikanaan Yhdysvalloissa ja ura on kulkenut ulkoministeriön kautta diplomaatin tehtäviin YK:n palveluksessa eritysosaamisena koulutus ja tutkimus sekä kansanvälinen juridiikka, jossa tehtävässä hän on saanut kokemusta myös Yhdysvalloissa professorina.

Mohamed ElBardei on akateemisen yhteisön jäsen, diplomaatti ja rauhan rakentaja, Yhdysvaltain kanssa Irakin sodan yhteydessä yhteen ottanut, kieltäessään Irakin ydinohjelman olemassaolon. Tohtori ElBaradein puoliso on nuoruudessaan niin ikään opettajana toiminut Aida Elkachef. Perheeseen kuuluu yksityissektorilla juristina työskentelevä tytär Laila ja Lontoossa televisiossa studiotyössä viihtyvä Mostafa ElBaradei.

ElBaradein ongelmana on hänen etäinen suhde Egyptin poliittiseen kenttään ja moni nyt barrikadeille nousseesta pitää häntä liki opportunistina hakemaan sellaista "meriittiä", joka olisi tullut hankkia Nelson Mandelan tapaan vankilassa viruen tai suomalaisittain osana "maan tavan" mukaista pätevöitymistä poliittisiin tehtäviin ja virkoihin. Mohamed ElBaradei on älykkö vesitykkien edessä, toisin kuin vaikkapa Boris Jeltsin, noustessaan panssarin päälle venäläisille sopivana johtajana. Boris Jeltsin ei ollut älykkö, ei filosofi, eikä akateeminen oppinut, kaukana diplomaatista.

Mashrek Finland

Kun Tunisiassa presidentti Zine alAbidine Ben Alin valta oli murrettu, syntyi, toimittaja Jenni Virtasta lainaten, vallankumouskrapula (HS 29.1). Vallankaappaus ei ole hassumpi saavutus sosiaalisen median facebook yhteisöltä ja nuorelta Mohamed Bouazizilta, hedelmäkauppiaalta, jonka polttoitsemurhasta kaikki lopulta käynnistyi. Tänään kymmeniä ihmisiä on kuollut, tuhansia loukkaantunut. Emme tiedä miten prosessi etenee arabivaltioissa.

Noin neljännes tunisialaisista on sosiaalisen median aktiivikäyttäjiä. Facebookissa Libyan johtaja Muammar Gadaffin kutsutaan mukaan juhliin ja mukana on tuttua nuorten mustaa huumoria, ironiaa ja sarkastista sanailua. Demokratian rakentaminen on pitkä tie ja paljon mutkikkaampi prosessi kuin vanhan vallan alas ampuminen, pohtii Jenni Virtanen kolumnissaan. Se mitä hän ei pohdi, on

62

internetin älymystön ja oppineiden tapa prosessoida reaaliaikaista tietoa. Kyse on sadoista miljoonista ihmistä, joista vain osa asuu arabimaissa.

Veteraanipoliitikko on esittänyt "vanhojen viisaiden neuvostoa", johon kutsuttaisiin suomalaisen kolmikannan mukaan sellaisia osapuolia, joita Tunisiasta nyt on mahdollista kuvitella koottavaksi. Se on 80-vuotiaan tapa ratkoa satojen miljoonien ongelmia, oman lähiyhteisön tuoma kokemus, ei satojen miljoonien yhteinen prosessi.

Vanhaan paluu on nyt mahdotonta ja tilanne muistuttaa hieman suomalaista politiikkaa, jossa Jukka Tarkka on havainnut liki sata vuotta valtaa käyttäneiden puolueiden kriisiä, johon mukaan on tullut samalla yksi uusi voimatekijä, perussuomalaiset. Kun joku puolue lähtee nyt alamäkeen, sieltä paluu takaisin parrasvaloihin on liki mahdoton tehtävä.

Diktatuurissa muutos on vain dramaattisempi kuin demokratiassa, jossa rakenteiden muutos on mahdollista tehdä demokratian keinoin, jo valmiiden vallankäytön välineiden hoitamana, osana medioitten valpasta läsnäoloa, jossa myös sosiaalinen media hakee paikkansa vaalien jälkeisen aamun koittaessa nyt kuitenkin itäpuolella Niilin laakson, Saharan pohjoispuoleisessa auringonnousun valtiossa, Mashrek Finlandiassa.

Millin mittainen nobelisti (20110201)Cultoromics viittaa poikkitieteiseen tapaan käyttää genomiikkaa ja sen tietojen käsittelymenetelmiä, geenien rakenteen tutkimusta yhdistäen ne sanojen ja kulttuurin tutkimiseen. Google on skannannut suuren määrän maailman kirjallisuutta, nyt jo liki 15 miljoonaa kirjaa, maailman kaikista liki 130 miljoonasta Gutenbergin jälkeisestä hengentuotteesta.

Ensin ei ollut sanaakaan

Tuo määrä tarjoaa tutkijoille aineistoja, joita toimittaja Kimmo Pietiläinen (HS 1.2) esittelee ansiokkaasti lehdessään sen kulttuurisivulla. Biologit, ensimmäisten joukossa Peter Richerson ja Robert Boyd, ovat kuvanneet, kuinka kulttuuri on evoluution tuoma sopeutuma. Toki tuon saman viisauden ovat esittäneet kymmenet muut tutkijat olettaen ihmisen olevan joko ympäristöönsä sopeutuva eläin tai ympäristö joutuu alistumaan ihmisen tahtoon. Kulttuurievoluutio on hyvin yleinen ja tuttu käsite. Biologit ja luonnontutkijat painottavat sitä eri tavalla kuin kulttuuritutkijat.

Oleellista on, että kulttuurien ja ihmisten sopeutumisen keskeisiä elementtejä ovat sanat. Niinpä keräämällä suuria määriä sanoja, miljoonien kirjojen tuottamina, niitä voidaan yhdistelminä tai erikseen käsitellä hieman samaan tapaan kuin genomitutkija geenien rakenteita.

Kulturomiikka uutena tieteenä

Kulturomiikassa (kulttuurin genomiikassa) käytetään yhden grammin, kahden grammin, kolmen grammin jne. yhdistelmiä ja tehdään näistä havaintoja. Jonkun sanan levinneisyyttä ja syntyä tai katoamista voidaan seurata hieman kuin meemien maailmassa, jossa kulttuurin oletetaan syntyvän ikään kuin geenien kaltaisten prosessien dna-rakenteiden klooneina ja muutoksina. Jotkut kulttuurin rakenteet menestyvät ja ovat kilpailukykyisiä, toiset katoavat ja häviävät. Tulkinta on hyvin vanha, mutta välineet sen tutkimiseen uusia ja haastavia.

Harvardin yliopiston opiskelijat käyttivät juuri Googlen tarjoamaa aineistoa. Heillä oli otantana runsas 5 miljoonaa kirjaa ja liki 500 miljardia sanaa. Se tuntuu suurelta ja sellainen se onkin, ellei muista, että meitä ihmisiä on netissä jo 2000 miljoonaa ja käytämme eri kulttuureissa satoja kieliä ja kulttuurimme tuottavat uutta sanastoa, samalla vanhoja kadottaen, valtavat määrät koko ajan.

63

Pelkkä englannin sanasto kasvaa vuosittain vajaalla 10 000 sanalla ja samaan aikaan sanoja myös katoaa. Sanasto on kuitenkin kasvanut viimeisen 50 vuoden aikana liki kaksinkertaiseksi. Kielioppi muuttuu toki paljon hitaammin.

64

Lisäksi kielessämme on koko ajan sanoja, joita sanakirjamme eivät sisällä. Tällaisia sanoja on yli 50 % enemmän kuin parhaat sanastomme antaisivat ymmärtää. Näin kieli on "genomina" hyvin dynaaminen ja muuttuva käsite, ja seuraamalla sanoja, niiden yhdistelmiä, voimme tehdä runsaasti sellaisia päätelmiä, joilla tutkia myös kulttuurimme kehitystä ja symbolirakenteita, symboli-innovaatiota ja niiden leviämistä reaaliaikaisessa maailmassamme. Innovaatioista suurin on juuri symboli-innovaatio ja erityisesti sanat. Olen itse käsitellyt etenkin erilaisia symboleja juuri innovaatioprosessien tulkinnassa ja sosiaalisen median tarjoamassa ympäristössä.

Darwin asteikko

Artikkelissaan Kimmo Pietiläinen esittelee esimerkkinä tiedeyhteisön nimihenkilöitä ja heidän nimensä leviämistä ns. Darwin asteikon avulla. Darwin saa tässä asteikossa 1000 mD:n (millidarwin) mitan, johon muita sitten verrataan. Kyseessä on Darwin nimen esiintymisen keskitaajuus hänen aikuisiästään aina vuoteen 2000 saakka. Arvatenkin Darwinia on nimenä käytetty valtavasti missä tahansa kirjallisuudessa ja kaikissa medioissa.

Listalle pääsee kaikkiaan runsas 4000 tiedemiestä, joista korkeimman mD luvun saa filosofi Bertrand Russell, loogikko ja matemaatikko, joka kuoli vuonna 1970 liki satavuotiaana vanhuksena. Hän ohittaa jopa Darwinin liki puolella "metrillä" ja saa siis luvun 1500 mD. Heidän jälkeensä kolmantena tulee Albert Einstein (878 mD) ja neljäntenä sekä kirjailijana että matemaatikkona tunnettu Lewis Carroll eli Charles Dogson.

Kymmenen pientä suomalaispoikaa

Tilastomatematiikan ja valistuneen arvauksen mukaan suomalaisia listalle tuli päästä melkoinen joukko, ottaen huomioon kulttuurimme tuotteliaisuus, ja kirjoja rakastava kulttuurimme, kirjastolaitos ja lukutaito, pisa -menestyksemme. Toisaalta tiede ei ole kirjallisuudesta suosituin ja kielialueemme on vaatimaton. Tutkimuksessa ei ole käytetty lainkaan suomen kieltä, ainoastaan suurkieliä englantia, ranskaa, saksaa, espanjaa, kiinaa, venäjää ja hepreaa.

Suomalaisista parhaiten menestyy filosofi Ilkka Niiniluoto 13 mD:n tuloksella ja kaikkiaan listalla on kymmenen suomalaista. Rolf Nevanlinna, Gunnar Nordström ja nobelistimme A.I.Virtanen saavat tuon pienimmän mahdollisen listalle oikeuttaneen yhden mD arvon.

Se siis tarkoittaa millin mittaa, kun Darwin oli metrin mittainen ja Russell puolentoista metrin ja kevyen kärpässarjan miehen kokoinen tässä punnituksessa.

Bertrand Russell olikin myös oikeasti hentorakenteinen, mutta toki normaalin miehen mittainen, ja Darwin puolestaan hieman kumara ja ujonoloinen, sulkeutunut arka ihminen. Sen sijaan millin mittaiseksi kutistuneet suomalaiset tiedemiehet olivat kaikkea muuta kuin mikroskoopin alla tarkasteltavia, eikä mittaus anna heille oikeutta sen enempää ihmisenä kuin tiedemiehinäkään. Päätäin kokoinen suomalainen on loukkaus, vaikka tiede olisikin joskus saivartelua.

Poliitikkomme puntariin

Jos vastaava mittaus olisi tehty vaikkapa jalkapalloilijoillemme, heidän menetyksenä Pelen ja muiden historian suuruuksien rinnalla olisi vielä vaatimattomampi kuin tiedemiestemme. Noin 4000 joukkoon tuskin mahtuisi muita kuin pari nimekkäintä Jari Litmasen ja Sami Hyypiän edustaessa millin mittaisia suomalaisia suurten, nyt yli kahden metrin mittaisten miesten joukossa.

65

Niin paljon oma kulttuurimme jalkapalloilijoista kirjoittaa, että tiedemiehet ja filosofit jäisivät todennäköisesti tässä kilvoittelussa todellakin höyhensarjaan. Harva filosofi ja tiedemies kerää stadionin täyteen väkeä, oli esiteltävä löydös vaikka kuinka kiehtova.

Entä muu kulttuurielämänne edustajat ja poliitikot? Miten menestyisivät Elias Lönnrot, Runeberg, Sibelius ja Edelfelt tai Kekkonen ja Mannerheim omassa maailmassaan? Kiintoisaa olisi myös tietää kuinka pitkiä ovat nykypoliitikkomme Jutta Urpilainen, Mari Kiviniemi ja Jyrki Katainen sellaisessa joukossa, jossa korkeita pisteistä tulisi Kaarle Suurelle, Napoleonille, puhumattakaan Hitlerin ja Stalinin saamista komeista raameista. Hitlerin nimi vilahtaa vähän jokaisessa novellissa ja romaanissa, nyt myös nettivideoissa. Uusi mediamaailma ja sen sähköinen keskiö ei ole ainakaan vähentänyt näiden henkilöiden julkisuuskuvaa.

Kulttuurin kehitystä voi mitata monin eri välinen, joista sanat ovat varmaan kiintoisia siinä missä nimemmekin. Tosin Darwin jo sukunimenä on kovin yleinen siinä missä Freud ja heidän harvavointi nimikaimoista on ongelmallista. Intimiteettivarkaudet ovat siinä mahdollisia ja Kiinassa tai Yhdysvalloissa samaa nimeä kantavat miljoonat ihmiset. Siinä muitten yli kasvava, metrien mittainen tapaus millin mittaisten tai paljon pienempien rinnalla, varjostaa omalla olemuksellaan muita, ja on intimiteettivarkaista pahin mahdollinen.

Talkshown suomalaiset isännät

Sanojen käyttö on ammattina vaikea. Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta täyttää kuusikymmentä vuotta ja on ehtinyt olla tervehdyttävänä johtajana, sanojen käyttäjänä, liki kymmenessä yrityksessä. Hänen mukaansa yritystä olisi johtajan vaihdettava 5 vuoden välein. Kymmenen vuotta samalta johtajalta on jo aivan liian pitkä aika, kaikki sanat ja sanayhdistelmät tunnetaan. Paras johdettava on riittävän särmikäs ihminen, ja vastaavasti ikävin tapaus on "jees" tapaus, konkarin kuvaamana. Markkinatalouden suurin voimavara on johtajan vaihtuminen ja muutokset ilman tulosta ovat vain hyvien työntekijöiden väsyttämistä, kertoo syntymäpäiväsankari (HS 1.2).

Keskon johtaja pahoittelee sanojaan, kertoo olevansa jatkossa varovainen siinä mitä sanoo, lukevansa kaiken mieluusti vielä papereilta, muiden kirjoittamana. Hänestä ei tulisi hyvää talkshown isäntää, kyky arvioida omaa sanomaa on puutteellinen, ruoskii mies itseään. Aiemmin Audimiehenä tunnettu piti saman surullisen puheen sen jälkeen, kun pelkkää hyvää tarkoittaneet sanat olivat valuneet ymmärtämättömän median myllyyn. Hyvää molemmat miehet varmaan tarkoittivatkin, ehkä liiankin hyvää ja turhan ankarasti yrittäen. Se on suomalaisen miehen perussynti naisseurassa.

Talkshawn isäntänä aloittanut Harry "Hjallis" Harkimo otti omassa ohjelmassaan syliotteen Timo Soinista ja kehotti tätä, paitsi laihtumaan, myös huolehtimaan kunnostaan tavalla, joka on uskottavaa, eikä turhaa populistista pulinaa.

Harkimo on suomalainen talkshow -isäntä herran armosta. Hänessä on yhtä paljon väriä ja sulavuutta, herrasmiehen elkeitä, kuin Jörn Donnerissa juontamassa viisiosaista Mannerheim -dokumenttia, jossa tarkoitus oli sukeltaa syvemmälle ratsastavan patsaan sisäiseen elämään ja persoonaan. Se, että koko tarina oli leikekokoelma vanhoja, maamme historiasta kertovia, jo liiankin tuttuja filminpätkiä, oli odotettu.

Sarja sai yleisilmeen, jossa väsynyt mies kuvasi toista, jo sotiemme aikana ja niiden jälkeen monella tavalla sairasta ja väsynyttä miestä ja tämän matkoja. Tätä kautta se oli myös uskottava, paikoin liki liikuttava kertomus, ja löysi kohteensa Donnerin oman persoonan kautta.

Pentikäinen oppimestarina

66

Miten sitten toimittajan tulisi kuvata asiansa jotta hyvä tulisi? Päätoimittaja Mikael Pentikäinen on kertonut, kuinka tullaan hyväksi tulevaisuuden toimittajaksi (HS 1.2).

67

Otin kirjoituksen talteen, koska siinä on kuvattu myös se, miten tullaan hyväksi tutkijaksi, miksei tänään ihmiseksi ylipäätään. Niin lähellä hyvän toimittajan ja tutkijan roolit tänään ovat toisiaan ja sosiaalisten medioitten kautta osa kenen tahansa ponnisteluja. Tätä kautta joutuu samalla työttömäksi.

Ensimmäinen ohje

Hyvä tutkija ja toimittaja, sosiaalisten medioitten käyttäjä ja seuraaja, haluaa olla avoimesti ihmisten kanssa tekemisissä ja palvella heitä. Hän on utelias ja haluaa pikemminkin ymmärtää kuin luulla ymmärtävänsä. Tämä sopii myös poliitikon ja hyvän johtajan ohjeeksi. Pentikäisen ensimmäinen ohje on tuttu jostakin, mutta mistä, jäin pohtimaan? Oletan että Pentikäisellä on jatkossa kuitenkin ongelmia esimiestensä kanssa. Ei niinkään alaistensa.

Toinen ohje

Hyvällä poikkitieteisellä tutkijalla ja toimittajalla, johtajalla, sosiaalisen median käyttäjällä, on laajalti tietoa ja ymmärrystä. Hän on nöyrä ja tunnistaa myös tietämisensä rajat. Johtaja, joka tietää muita enemmän, saa pian tuntea tekevänsä kaikkien tehtävät ja kantavansa vastuun sellaisesta, joka oli tarkoitettu kokonaan muille ihmisille. Jälkimmäinen osa on omasta katekismuksestani ja osa elämänkokemusta. Toivotan Pentikäiselle onnea.

Kolmas ohje

Hyvällä toimittajalla ja tutkijalla on rohkeutta olla tyhmä ja tietämätön, kyky kypsyä ja selvittää, uskallus mennä sinne missä tapahtuu ja sukeltaa tarvittaessa jäiseen avantoon. Tietä kulkeva on tiensä vanki, avoinna vain umpihanki. Oma todistaminen, oma löydös, itse tehty virhe ja sen oikaiseminen, on paras tapa nähdä ja havainnoida, olla myötäelävä ja saada tietoa sieltä, mistä sitä ei uskonut koskaan saavansa.

Neljäs ohje

Hyvällä toimittajalla, tutkijalla ja johtajalla, poliitikolla, hallintoihmisellä, on taito kuunnella, lääkärin korvat, eikä vain olla kuuntelevinaan. Hän osaa kuunnella monella kielellä, vieraan kulttuurin omituisella tavalla painottaa asiansa, omasta kulttuurista täysin poikkeavalla ja silti hyväksyttävällä murteella. Suomessa on vain yksi murre. Se tulee johtoryhmältä. Toivon, että Pentikäinen ymmärtää tämän, ennen kuin on liian myöhäistä.

Viides ohje

Hyvä toimittaja, tukija ja sosiaalisen median käyttäjä, johtaja ja johdettu, osaa kuunnella kymmeniä eri lähteitä, ei vain yhtä ja tuttua, sitä omaa ja opittua, yhteisen konvention turvallista, sopulilauman tai maan tavan tunnistavaa. Alkuperäinen hypoteesi, deduktiivinen perusoletus, a priori malli, voi olla väärä, ja usein se sitä onkin. Kaikki ei kuitenkaan ole kultaa mikä kiiltää ja kultakaivoksen löytäviä on vähän. Sellaisen perässä ei pidä kulkea, joka on mukamas intuitiivista vainua. Tutkijan ja toimittajan työ on juuri työtä, kirjaimellisesti. Pääosa siitä on pelkkää rutiinia ja toistoa. Jos se ei miellytä, työtä on vaihdettava ja haettava rahoitusta muualta. Jos rahoittajat eivät ole tyytyväisiä niin pentikäiset kuin tiedemiehetkin saavat kenkää.

Kuudes ohje

Hyvä tutkija, johtaja ja poliitikko, talkshown vetäjä, toimittaja, ei pelkää liikaa ketään mutta kunnioittaa kaikkia. Hän tuntee valtavan määrän tiedonhankintakeinoja, analyysitapoja, omat oikeutensa hakiessaan uutta tietoa, jopa kenenkään aiemmin sitä havaitsemaa tai löytämää. Hän ei anna

68

tuumaakaan periksi, vaikka juuri pahimmalla hetkellä koko maailma tuntuisi hylkäävän. Uuden tiedon tai kielletyn lähestyessä vastustus on aina kaikkein voimakkainta. Se mistä ei voi puhua, siitä on tehtävä pääotsikko ja lööpit, tutkittava vielä sen viimeisinkin virhepoikkeama ja residuaali. Sitä tutkiessa päävirtaa purjehtijat ovat kadonneet horisonttiin.

Seitsemäs ohje Hyvällä toimittajalla ja tutkijalla on itseluottamusta kertoa tietonsa, vaikka se järisyttäisi maailmaa ja veisi perustan hänen aiemman maailmankuvansa paradigmaiselta luulottelulta. Kun tämä vaihe tulee, ikää on tutkimusten mukaan noin 75 vuotta ja maine korkeimmillaan Googlen mittaamana sekä mD -asteikossa. Korkean iän saavuttamiseen tarvitaan hyvät geenit ja järkevät elämäntavat sekä rutkasti onnea.

Kahdeksas ohje

Hyvä tutkija ja toimittaja ei etsi totuutta kuten poliitikko, yrittäen vakuuttaa sillä muita. Ehdottoman tärkeää on kuitenkin kertomisen taito, sanat ja symbolit. Jos ne ovat vaihtuvia ja uusia, kerronta muuttuu entistä moniulotteisemmaksi, mutta samalla rikkaammaksi. Oma maailma muuttuu oppimisen myötä, muuttuvien sanojen ja symbolien kautta, rikkaammaksi. Sen kuvaaminen tieteen ja journalismin keinoin on kaiken ydin. Juuri tällä tavalla Darwin ja Freud, Einstein ja Russell ovat saavuttaneet globaalit mittansa ja omat tiedemiehemme, tutkijamme ja journalistimme, poliitikkomme, ovat millin mittaisia ja mikrokosmokseen jääviä. Kun heitä ei näe, heitä on mahdoton edes erottaa tehtävästään.

Yhdeksäs ohje

Hyvän tutkimuksen, kirjan ja sen fiktion ja faktan välillä on vain kuvitteellinen ero jonka historia häivyttää. Tarina syntyy aina lukijan ja kulttuurin tarpeiden mukaan ja on aina sen rakentama. Genomi tutkijan on tunnettava myös makroekologiaa, GM-tutkijan ekologiaa, sosiologin psykologiaa ja biologiaa, matematiikkaa ja rakastuttava niihin kaikkiin palavasti. Ja juuri kun olet rakastumassa, kaikki muuttuvat, paradigma vaihtuu.

Kymmenes ohje

Hyvää tutkimusta, journalismia lukiessaan, sosiaalisen median käyttäjälle tulee ymmärtämisen iloa, vaikka itse asia ei kiinnostaisikaan, tai olisi jopa vastenmielinen ja kaukana viihteestä. Parhaimmillaan tässä kuvat ja videot, grafiikka, uuden tekniikan tarjoamat välineet, luovat vuorovaikutteisen prosessin, jossa suora ja reaaliaikainen raportointi on mahdollisti missä tahansa ja usein paikan päällä.

Tutkimusta ja journalismia voi tehdä missä tahansa ja koska tahansa. Aivoja ei voi panna narikkaan tai toimia kellokortin kanssa, kuten kuvitteellisessa virkamiestyössä. Ei sellaista enää ole ollut vuosiin. Totuus on kerrottava parhaan tiedon mukaan, viimeisten ja alkuperäisten lähteitten avulla, ei pilaten juttu luottaen viimeisimpään sähköisen viestin harhaan.

Mitä tämä tarkoittaa?

Objektiivisuus on tutkijan ja toimittajan tavoite. Koska kohteena on subjektiivinen ihminen objektiivisuus ei ole mahdollista. Se on hyväksyttävä silloin, kun elämme ihmisenä ihmisten joukossa ja aistimme ovat rajalliset. Täydellistä totuutta ei ole olemassa.

69

Tutkija ja toimittaja ovat helposti kiinni siinä teemassa, jota kulloinkin lähestyvät ja samalla sen puolestapuhujia, raskaana omaan aiheeseen. Kaikkialla näyttäisi olevan samasta asiasta raskaana olevia ihmisiä tai siihen liittyviä tapahtumia. Syntyvä kertomus on kuin romaani, joka syö kuin sika.

70

Tutkija ja toimittaja joutuvat ottamaan etäisyyttä kohteeseensa. Tässä johtaja ja poliitikko poikkeavat eniten näiden kahden ammatin harjoittajista. Joskus on kirjoitettava aiheista, jotka ovat ikäviä, ja josta kaikki eivät pidä. Aika harva pitää lopulta totuudesta, vaikka haluaakin jonkun sen tietävän ja kertovan tarvittaessa. Se edellyttää ammattietiikkaa ja puolueettomuutta, jossa et ole kenenkään kaveri. Silläkin uhalla että sinut eristetään.

Lopuksi, discussio

Mikael Pentikäinen korostaa juuri etiikan merkitystä. Se on oikea lähtökohta. Se ohittaa jopa kerronnalliset taidot. Huikeat uudet työkalut eivät yksin riitä, tarvitaan myös journalismia ja tutkimusta, jossa eettisyys on moraalisena selkärankana. Tulevaisuudessa sitä sekä arvostetaan että kaivataan aiempaa enemmän.

Sosiaalisen median välineet oppivat massat tietävät yhä paremmin, millaista aineistoa niin tukija kuin toimittaja käyttävät. Sosiaalisen median käyttäjät ovat erityisen herkkiä juuri sille, käyttääkö toimittaja tai tutkija asemaansa eettisesti oikein.

Uusi mediayhteiskunta on antanut näille molemmille valtaa, jota on käytettävä oikein.

Oma tai mieluisa viiteryhmä ei saa vaikuttaa mitenkään siihen, miten tutkija tutkii tai toimittaja julkaisee artikkelinsa.

Uusi mediayhteiskunta on tullut paradigmaiseen vaiheeseen, jonka tuorein esimerkki on arabivaltioiden sosiaalisten medioitten aiheuttamat kansannousut ja vallan vaihdokset.

Jotta ymmärtäisimme, miten tällaiset prosessit syntyvät, ja kuinka niitä tulisi ohjailla tutkimuksen ja tiedottamisen välinein, tällainen murroskausi vaatii valtavasti uutta koulutusta jossa, Mikael Pentikäistä nyt suoraan lainaten, yhdistyvät journalismin parhaat perinteet ja uuden maailman taidot.

Ojaharjun kosmos, pandora ja amok (20110209)Kirjailija Jorma Ojaharju kertoi taistelleensa itsensä omin käsin köyhyydestä äärimmäiseen kurjuuteen. Se on monen suomalaisen raivaajan tarina ja Ojaharjun kerrottiin edustavan kolumbialaisen Gabriel Garcia Marquezin maagista realismia.

Monella aikalaiselleni, 1970-luvulla nuoruutensa eläneelle, Ojaharju oli tuon ajan juopottelevia boheemeja, korosti merimiehen ja nyrkkeilijän taustaansa, satamatyöläisen elämää. Hän oli omassa elementissään siinä pöydässä, jossa käytiin hämäläisten Hemingwayn sodat.

Suomalainen Marques

Ei ole kahta henkilöä, jotka olisivat niin kaukana toisistaan kuin Gabriel Marques ja Jorma Ojaharju. Marques syntyi kultalusikka suussa, asui äitinsä kartanossa, opiskeli lakia ja alkoi toimittajana seikkailla Euroopassa, vietti aikaa Fidel Castron sohvamopsina Havannassa ja sai ylimääräisen kuhmun nenäänsä Mario Vargas Llosan nyrkistä. Ainostaan tuo kirjallisuushistorian kuuluisin nyrkkitappelu yhdistää nämä kaksi ihmistä toisiinsa. Ojaharju sai vain nyrkiniskuja enemmän, mutta ei nobelisteilta.

Marques muistetaan romaanista "Sadan vuoden yksinäisyys" ja omasta Nobelistaan vuodelta 1982. Koskettavin on kuitenkin kirja "Surullinen ja uskomaton tarina" eikä kehno ole viimeisinkään häneltä näkemäni kirja "Elää kertoakseen". Niinhän me kaikki lopulta haluaisimme elää.

71

Vaasan trilogia

Kun kirjoittaa 40 kirjaa, kuunnelmia ja näytelmiä, on ansainnut kirjailijan maineen. Viimeisin kirja "Unholan ulapoilta dementian dyyneille" on jo hyvästijättö kulttuuriyhdistys Kiilan kunniajäseneltä. Aktiivinen veneilijä ja urheilusukeltaja jätti Käpylän ”Turskaporvarit” veneen näyttelijä Pertti Melasniemen huomaan. Parhaiten mieliin jää kirjallisuutta harrastavalle Vaasan trilogia juuri tuolta 1970-luvulta.

Aikansa kestojulkkis karkasi merille 15 -vuotiaana. Oma kokemus ei kuitenkaan pilannut välittää kertojana muiden aikalaistensa saamaa kokemusta tuosta ajastamme. Monelle Ojaharju jäi mieliin juuri julkisuudesta ja Helsingin Sanomat käyttääkin nekrologissaan runsaasti tilaa juuri miehen kuvaamiseen, kovaäänisen juopon tarinointiin kantakapakassaan. Sellainen ei paljoa anna kirjojen lukijalle, mutta kuvaa hyvin juuri Ojaharjun suhdetta suureen yleisöön ja lähiympäristöönsä. Lasse Lehtinen tekee sitä samaa omassa uusimaassa hengentuotteessaan Armas Puolimatkasta. Jörn Donner teki oman matkansa dokumentissaan Mannerheimista. Sellainen matka on aina pieni ja vähäpätöinen.

Tuli tuluskukkaro

Kun kirjaa tai dokumenttia markkinoidaan, on kerrottava sen merkitys nyt ja tässä ajassa, tämän ajan lukijalle ja katsojalle. Kun sitä ei enää oikein tunne, on pyydettävä anteeksi etukäteen. Lehtinen kertoo sen poliitikon ja presidentintekijän oveluudella Forssassa (FL 9.2) opastaen lehden lukijaa valistaen, kuinka Puolimatka edusti omaa aikaansa ja "maan tapaa", jossa puolueita rahoitettiin avokätisesti. Kirja on siinä esitelty, takavuosien korruptio ja puoluetuki tehty ymmärretyksi kaupungissa, jossa Forssan kokous siunasi demaripuolueen synnyn. Kun äänestät meitä, äänestät historiaasi, jossa maan tapa oli kaupungin kaunein kukka ja hyväksi työläistoverille.

Seuramies Jomppa jäi sanoistaan kiinni ravintola Hansassa, kertoo lehti (HS 9.2). Kilpailu vaikutusvallasta Hannu Salaman ja Pentti Saarikosken kanssa oli taustalla ja Ojaharjun koko ja ääni kaikui seuraavana kirjailijoiden uudessa työhuoneessa Kalevankadun Kosmoksella. Siinä suomalainen Gabriel Marques kohtasi suomalaisen Vargas Llosan. Kaksi millin mittaista nobelistia, joilta Nobel vain puuttui. Nobelistin tavat ja elämä oli kuitenkin opiskeltu.

Eläkevuodet Kontulassa sujuivat itäkeskuksessa Cafe Fasterissa. Siellä käsiteltiin kestäviä älyllisiä aiheita 1960-luvun alkoholistin aivoilla ja tuon ikäpolven siipeilijöiden seurassa. Se on hyvin suomalainen tarina sodan ajan nuoren kirjailijan ja kulttuurivaikuttajan urasta Suomessa eläen. Korkeintaan viisi sai olla samaan aikaan äänessä, ja se oli oikeassa, jonka ääni oli kovin, kertoo Kimmo Oksanen kirjailijan nekrologissaan (HS 9.2). Mitä tuohon voisi enää lisätä.

Suomalaista pakkolukemista lapsille

Ojaharjun kirjallisuus tuli minulle tutuksi kiertäessäni Lapin jokilaaksoja käyden läpi kaikki taloudet niin Kemi ja Iijoen pääuomat koluten kuin sivujokien varsille eksyneet hakien lomakkeineni, syvähaastatellen. Yövyin tutkimusapulaisteni kanssa paikallisissa kouluissa. Koulujen kirjastot olivat iltojen ilona, ja sieltä löytyi suomalaisten klassikkokertojien ohella toki myös uudempaa kirjallisuutta, kuten Ojaharjua ja Iijokilaaksossa tietysti Kalle Päätaloa. Päätalon tapasinkin useampaan kertaan siinä missä vuonna 1973 kuolleen Timo K. Mukan tai vaikkapa Reidar Särestöniemen Ounasjokivarressa sen väärälle puolelle eksyneenä ja veljen hakemana.

Kun tutkija tapaa kirjailijan tai kuvataiteilijan lomakkeineen ja alkaa sovittu haastattelu, sillä hetkellä varmasti selvänä ja pohtien vastauksiaan vakavalla mielellä, luottamuksellisesti, kuva ihmisestä

72

muuttuu kokonaan toiseksi kuin kirjasta hankkien, taulua tuijotellen tai tutustuen häneen median välityksellä, kukkoillen tunkiolla tutun kapakkansa yhteisön kuninkaana, Fidel Castron tuttuna.

Tämä sama koskee luonnollisesti myös Armas Puolimatkan tapaisia yrittäjiä tai poliitikkoja, ketä tahansa ulkoista roolihahmoaan ylläpitävää ihmistä, joko kaveriporukassa tai arkisen työnsä ja virkansa puolesta kulisseja ylläpitäen. Oman itsensä näyttely on ihmiselle vaikein laji. Kun on raivannut tiensä köyhyydestä täydelliseen kurjuuteen, ja vielä omin käsin, sellaisen ihmisen tapaaminen on helpompaa, kun tämän heti itse myöntää ja on siinä vilpitön.

Porvarin kiitos

Vararikon tehnyt ihminen on usein rehellinen itselleen ja toimii toisin kuin manipuloiva poliitikko odottaisi. Viimeiset tutkimukset lupaavat, että perussuomalaisten kannattajat menevät vaaliuurnille, ja ovat jo kohtuullisen varmoja puolueestaan. Muutos kuukauden aikana on ollut raju. Vastaavasti epävarmimpia ovat nyt vihreitten kannattajat. He eivät tiedä, kenen kanssa puolueen olisi mentävä hallitukseen, jos sellaisen ovi vielä avautuisi. Sama näyttäisi vaivaavan demareita. Kun toverit on itse jätetty, jättävät myös kaverit. Porvarin kiitokseen ei voi luottaa.

Parhaiten kumppaninsa näyttäisivät löytävän keskustaa ja kokoomusta äänestävät. Liki 70 % haluaisi nykyisen hallituspohjan jatkavan. Toisaalta epävarmuus omasta puolueesta on kasvanut eniten kokoomuslaisten keskuudessa aiempaan mittaukseen verrattuna. Sellainen epävarmuus vie äänestäjiä perussuomalaisten suuntaan.

Suurimman puolueen paikka on nyt epävarmaa ja se helpottaa demareiden tuskaa. Ainut keino päästä nauttimaan hallitusvallasta kun näyttäisi nyt syntyvän vain veret seisauttavan vaalivoiton kautta. Kun sen vie perussuomalaiset, demareiden toivo on kokoomuksen ja keskustan empivien siirtyminen perussuomalaisiin, ja toivoa etteivät nämä samalla ohita kiitolaukassaan myös demareita. Perussuomalaisten suuntaan kääntyvät äänestäjät saavat nyt lempeän kohtelun, vasenkätisten nyrkkien heiluttajien on varottava hakkaamasta toisiaan ja äänestäjiään. Se on Ojaharjun kaltaisille vaikea laji sitomatta käsiä yhteen Lipposen kaltaisilta "so what" ihmisiltä.

Kun tuollainen ylimielisyys sanotaan kapakassa, se on aivan muuta, kuin jos sen kertoo entisenä pääministerinä maan tärkeimmän tiedottajan uutislähetyksessä. Sehän on kansalle annettu vastaus, osoitus siitä, miten ihminen asennoituu omaan kansaansa, jotka ovat hänet virkaansa aikanaan valinneet, oli puolue mikä tahansa. Nämä lipposet antavat samalla poliittiselle järjestelmälle kasvot. Sama koski 1970-luvun kulttuuria ja sen edustajia, suurten ikäluokkien ja sodan kasvatteja. Tähän nyt halutaan korjausta, peiliin katsomista, myös peruutuspeiliin.

Sorsa ja Päätalo

Kun liki puolet suomalaisista on liikkuvia äänestäjiä, elämme hyvin erilaisessa ajassa kuin Armas Puolimatkan korruptoituneessa Suomessa tai Jorma Ojaharjun kuvaamassa "Valkoisessa kaupungissa", "Paremmassa maailmassa", jossa sisällissodan ajoista siirryttiin 1970-luvun "Maa kallis isien" kokemukseen. Ylä-Savossa tuon saman trilogian kirjoitti maaseudulla kansakouluaikani opettaja Eino Säisä "Kukkivissa roudan maissa". Onhan niissä melkoinen ero, kuvauksissa ja kielessä. Juhani Ahon maisemissa kasvaa vielä jotain, josta voisi syntyä myös parempaa, suurempaa, pohja Nobelille tai ainakin sen odotukselle.

Se mitä Iijokilaaksossa luin Kalle Päätalon kuvauksena, oli mielestäni samaa tarinaa, mutta nyt hakien sanoja ilman opettajakoulutuksen antamaa osaamista. Ei kansa osaamisesta pidä vaan lukukokemuksesta, siitä että kertomus on tosi. Se, että Kalevi Sorsa hylkäsi juuri Kalle Päätalon käsikirjoitukset kustannustoimittajana, kertoo demareiden nykyisestä menestyksestä ja alamäestä

73

kaiken. Alamäki alkoi Sorsan aikana ja Lipponen antoi sille vain vauhtia. Joku ymmärtää sen heti, toinen ei koskaan.

74

Samuli Paulaharjun jäljillä

Kun kulki Samuli Paulaharjun jalanjälkiä, syntyi vaikutelma, jossa kerronnallinen ja fiktiivinen ei aina oikein kohtaa tutkijan saamaa palautetta, ja että ihan kaikkea kirjailija ja kuvataiteilija ei tavoita ympäristönsä kuvaajana. Pääosa elämää on paljon arkisempaa, edes tietokone ei kykene sitä jalostamaan paremmaksi, osa taas piilotettua ja sen saaminen esille on tarttumista sellaiseen kirjallisuuteen, jossa mukana on enemmän armotonta faktaa, tuhansien tiedemiesten ja tutkijoiden aiemmin havaitsemaa kuin puhdasta kerronnallista fiktiota.

Arjen muuttaminen fiktioksi tekee tarinasta siedettävämmän, ei välttämättä viihteellisemmän, jolloin yhteiskunnallinen näkökulma muuttuu virheelliseksi. Näitä virheitä seuraava poliitikko, poliittinen instituutio, joutuu väistämättä kriisiin. Jatkossa on pakko turvautua Ojaharjun, Hämeen Hemingwayn tuotannosta, vakavasti otettavaan, olkoonkin että se tekee kipeää ja koulujemme kirjastojen näkyvimmät luetut seikkailukirjat, sotaromaanit ja kuvitetut lasten kertomukset, remekset ja paasilinnat, on korvattava oman aikamme tuotteilla, jossa kovilla nyrkeillä ja suurella koolla, kovalla äänellä, viinan huuruisella tekstillä, ei ole meille paljoakaan annettavaa.

Nestori Miikkulainen (20110210)Vietämme sanomalehtien viikkoa. Se näkyy päämedioissamme etenkin tapana viedä muuttuvaa mediaa kouluihin. On tehty havainto kuinka medioita, etenkin sanomalehtiä seuraavat lapset, suhtautuvat myönteisemmin myös koulunkäyntiin. Painettua tekstiä arvostetaan, lukeminen on aktiivista yhteiskuntavastuuta ja lukijaksi kasvattaminen on koululaitoksen tehtäviä Suomessa. Opettajille lehti on tuttu ja turvallinen väline eikä juuri koskaan herätä moraalista paniikkia, kirjoittaa aiheesta väitellyt Mari Hakala Helsingin Sanomissa (HS 10.2). Nyt on aikaa lukea ja opiskella kun jää joka tapauksessa työttömäksi. Euroopan syvä lama on jatkumo virheistä, joita tekevät eurooppalaiset.

Uuden mediapolitiikan aika

Nuorten sosiaalistaminen ja medialukutaidon ylläpitäminen on koulun ja kasvattajien, kodin vastuulla. Oppilaita on rohkaistava pohtimaan, miten kirjoitettu koskettaa heidän elämäänsä, ja on tapa pysyä kiinni yhteisissä asioissa, kulttuurisessa pääomassamme. Uudemman mediapolitiikan taidot ovat kiinni valtakunnantason politiikasta ja jo 1970-luvulla painotettiin mietinnöissä mediakasvatuksen käynnistämistä opettajille. Nyt sosiaalisten medioittemme aikana, jolloin sähköiset mediat ovat kaikkialla keskiössä, tämä tarve on aivan toista luokkaa kuin 1970-luvun nostalgisessa maailmassamme. Olisi aika luoda maalle uuden mediayhteiskunnan politiikan suuntaviivat. Kun innovaatioyhteiskunta muuttui diffuusisesta reaaliaikaiseksi, se edellyttää kokonaan uutta ajattelua myös lainsäädännössä ja hallinnossa, talouden ja politiikan teon rakenteiden modernisoinnissa.

Suomessa mediapolitiikka on ollut sidoksissa puoluelaitokseen. Maakunnalliset tiedottajat ovat olleet osa poliittista instituutiota. Radio tuli myöhemmin ja sekin politisoitui. Juuri kuollut Erkki Raatikainen normalisoi yleisradiomme. Raatikaisen viiltävä älykkyys, kyyniset huomautukset, eivät olleet kaikkien mieleen ja välit tulehtuivat etenkin silloiseen demarijohtoon. Julkinen sana ja tiedottaminen on aina vallan käyttäjän ja sen hamuajan ensimmäinen vallattava väline. Tämä trauma painaa vieläkin vanhan valtiohoitajapuolueen takaraivossa. Kun vallankumousta tehdään, se on mediavallankumousta ja kuvitelma sellaisesta, jota ei enää voi vallata.

Puolimatkan mies

Helsingin Sanomien alakerrassa toimittaja Paavo Rautio (HS 10.2) käyttää käsitettä relikti ja Saimaan pikkuiset norpat, kuvatessaan Suomen poliittistaloudellista luontoa ja menneen vaalikauden kymmeniä poliittisia skandaalejamme. Vielä pari vuosikymmentä sitten mediamaailma ei reagoinut juuri lainkaan

75

haettaessa mieluisia poliittisia ehdokkaita niin virkoihin kuin rakennushankkeisiin. Paikallisessa Forssan Lehdessä (10.2) Ilkka Joenpalo kuvaa tätä aikaa "Puolimatkan miehenä" ja kertoo, kuinka tuolloin yrittäjällä oli "hoksottimet" ja taito rakentaa itselleen sopiva toimintakulttuuri, ystävällismieliset päättäjät ja media.

Näin meille rakennettiin pieniä teollisia yhdyskuntia ja niiden sosiokulttuurinen sisältö. Ne poikkesivat selvästi vanhoista maatalousympäristön kylistä ja niiden mediamaailmasta. Lasse Lehtinen on kirjoittanut tästä ansiokkaan historiikin. Se sopii hyvin Eino Jutikkalan Suomen talonpojan historian rinnalle. Yhteistä kuntakulttuuria niiden varaan ei voi kuitenkaan rakentaa. Historiassa on jotain niin pimeää ettei sitä uskalla edes valaista.

Kekkosen myllykirjeet

Saman Forssan Lehden (10.2) alakerrassa rehtori ja tohtori Jyrki Jokinen pöllyttää oman aikamme medioita ja kaipaa Kekkosen aikaan, jolloin toimittajat osasivat suhtautua oikein ja kunnioittavasti tuon ajan talouden ja politiikan eliittiin. Urjalalainen kirjailija Väinö Linna sai Helsingin Sanomissa saman palautteen sotaromaanistaan. On taannuttu yhä lähemmäs aikoja, joiden eläminen uudelleen on kohtalokas virhe.

Kekkosessa oli samaa särmää kuin Paavo Lipposessa ja Matti Nykäsen oloisessa mäkihyppääjässä, oikeaa ylimielisyyttä ja mokausten hoitoa "so what" kulttuurilla. Kekkonen ei sallinut toisinajattelijoita ja puuttui yksittäisen lehden pienen toimittajankin kirjoitteluun myllykirjeineen. Talonpoikaisluokan maailmassa tällainen isäntälinja ymmärrettiin osana vanhaa sosiaalista pääomaa ja median tapaa olla myös oppimestari ja tiedon jakaja, kouluttaja ja valistaja lukkarin koulussa. Kekkonen tunsi agraarin Suomen mediat ja käytti niitä taitavasti, oli loistava kirjoittaja ja pilavetisen torpan kasvatti juristin aivoituksilla.

Uudessa työläiskulttuurissa, puolimatkan miehen maailmassa, ne pitivät yllä yhteistä kansallista konsensusta. Punamulta oli konsensushenkinen väri ja näkyi niin maaseudun maisemassa kun punatiilisissä teollisuushalleissa, joita Puolimatka alkoi uusia, mutta vanhan sosiaalisen pääoman juurille. Syntyi maan tapa, jonka sisäistäminen oli syvällä ja sen ymmärtämiseen riitti Veikko Vennamon tokaisut "vanhat puolueet" ja "kyllä kansa tietää" sekä ”rötösherrat” ja ”talonpojan tappolinja”. Kansa todella tiesi ja häpesi tietojaan, salaa tehtyä epäpyhää liittoa, jossa mukana oli vielä YYA-sopimuksen makua, noottikriisejä, pelottelua, ostettuja ääniä, seteliselkärankaisia.

Miikkulaisen jälkeläiset

Lehtien palstoille joutuvat reliktit ovat toimittaja Raution (HS 10.2) kuvaamana sukunsa viimeisiä, Nestori Miikkulaisen jälkeläisiä. Kun yleinen mielipideilmasto vaihtuu, meret näkyvät suljetuilta Saimaan lampareilta, reliktit kokevat joutuneensa ajojahdin kohteeksi, kirkollinen päättäjä näkee elämänalueensa muuttuvan.

Kirkon kohdalla moni näkee sen osaksi muuttumatonta ja menneen maailman traditiota, jolloin sen asema hyväksytäänkin ja halutaan myös reliktiä suojella. Pääpopulaatio merellä kehittyy kuitenkin suuntaan, joka on median tehtävänä kertoa, ja josta meillä vastaavat vanhemmat ja kouluissa opettajat. Kovin konservatiivista ja säilyttävää, reliktejä ymmärtävää, tuo uuden innovaatioyhteiskunnan kasvatustehtävä ei voi olla. Kukaan ei haluaisi olla relikti tai elää sellaisessa organisaatiossa, museossa. Jopa Nokia, takavuosien ylpeytemme aihe, on joutunut uuden johtonsa kuvaamana tuuliajolle ja on kuin palava, laiminlyöty Meksikon lahden öljylautta. Sen kertojaksi on haettava mies maan rajojen takaa.

76

Epämiellyttävä totuus

Kun jostakin ei voi puhua, siitä on tehtävä pääotsikko. Toimittaja ei voi olla kenenkään kaveri ja printtimedian taustoitus tapahtuu reaaliaikaisen sähköisen uutisvirran valtavasta annista ja käyttäen uusimpia teknisiä välineitämme. Toimittajan työ ei juurikaan poikkea tutkijan työstä olkoonkin, ettei aikaa yhteen teemaan jää pienessä lehdessä paljoakaan. Mikään ei ole niin vanha kuin eilisen päivän lehti. Oleellista on objektiivisuuden ja totuuden haku, jossa lopullista totuutta ei voi koskaan löytyä. Kun sosiaalisten medioitten myötä suuret massat ovat jo oppineet tiedon tuotannon, sen tärkeimmät lähteet, jossa Wikipedia ja Wikileaks ovat vain murto-osa, mutta suunnan näyttäjiä ajallemme, he tietävät jo miten vaativaa tietoa haetaan ja analysoidaan sekä odottavat toimittajalta eettistä arvomaailmaa. Jonkun on kerrottava myös ikävät asiat, ja erityisen ikävät koskevat kansakunnan omaa sosiaalista pääomaa ja muistia, piilotettuja eettisesti arveluttavia valheita. Kansallinen opportunismi pitäisi ne edelleen piilossa.

Miten kertoa ikävä totuus

Siinä ratkaisee kertojan taito ja kokenut kirjoittaja tekee muuten vastenmielisestäkin asiasta hyväksyttävän uutisena. Kun suurten uutistoimistojen tietovirrat ovat kenen tahansa käytettävissä, niitä myös seurataan. Omakohtainen ja paikallinen kyetään liittämän laajempaan yhteyteensä ja myös kansalliset traumat osataan jo käsitellä.

Ei ole mahdollisuutta palata 1980-luvun viestintään ja vaatimukset tulevaisuudessa vain lisääntyvät. Ero yrittäjän, politiikan tekijän ja toimittajan, tutkijan, välillä on muuttunut, jolloin media ja sen luonne vastaa yhteiskunnan päävirtojen edellyttämää käytäntöä.

Media voi kantaa huolta myös relikteistä, Nestori Miikkulaisesta, mutta ei koko toimivan kulttuurin ja kansantalouden rakenteen pääarkkitehtina, hinnalla millä hyvänsä sitä hoivaten ja pyrkien näin pysäyttämään neljännen valtiomahdin radikaalisti muuttuvaa toimintakenttäänsä. Lajinsa viimeistä suojatessaan se kaivaisi samalla oman hautansa.

Kolme musketööriä ja d’Ardagnan (20110211)Suomalaiset mediat puhuvat ja kirjoittavat kolmesta suuresta ja tarkoittavat demareita (17 %) kepua (19 %) ja kokoomusta (19 %) sekä näiden gallupsuosiota. Kun nämä laskee yhteen, syntyy galluppien mukaan summa, joka vastaisi runsasta puolta kansakunnan äänestysikäisistä. Jos mukaan lasketaan vielä passiiviset ja vaaleissa nukkuvat, noin 30 % kansasta, kolme suurta edustavat lopulta noin 40 % osuutta yli 18 -vuotiaista kansalaisistamme. Kun mukaan lasketaan neljäs suuri, perussuomalaiset (17 %) päästään jälleen puolivälin paremmalle puolelle. Miksi pienet ovat medioittemme kielessä suuria?

Vanhat käsitteet takaraivossa

Mihin on kadonnut takavuosien punamulta (kepu + sdp = 36 %), kansanrintama (kepu + koko vasemmisto = 43 %), sinipuna (kok + sdp = 36 %) ja porvarihallitus (kok + kepu = 38 %). Miten on mahdollista, että emme saa enää kokoon toimintakykyistä ja edes 50 %:n rajan ylittävää hallituspohjaa laskematta yhteen "kolme suurta". Miksi puoluekenttämme on hajonnut ja pirstaleinen, suurten aatteiden ja maailmakuvien puolueemme ovat jääneet historian lehdille? Mihin ovat kadonneet suuret aatteet ja niiden edustajat, suuret puolueemme? Miten Timo Soini saattoi haastaa koko tämän kolmikon, ja voittaa?

77

Kun maahan runnottiin Kekkosen aikaan, ja toki paljon myöhemminkin, todella laajapohjaista vastuunkantajaa, kansanrintama kertoi todella leveistä hartioista ja konsensuksesta. Nyt tuo rintama ylittää juuri ja juuri 40 %:n rajan ja koko vasemmiston yhteinen kannatus alkaa uhkaavasti painua alle 25 prosentin. Samalla pois on jäänyt käsite "ei-sosialisti", jolla tarkoitettiin näitä muita puolueitamme. Näitä taas vaaleissa on mukana liki 15, joista yksi nousi satelliitin tavoin, ja on vakavasti otettava pääministeripuolueena kevään vaaleissa. Toki mukana on myös useita kommunistia puolueitakin. Supersu ja vanhat puolueet

Mitä nimitystä käytetään hallituksesta, jota johtaa Timo Soini, ja jossa mukana ovat joko nykyiset kokoomus ja keskusta tai toinen vaihtuu demareihin? Soini on puolueineen hallituksessa joka tapauksessa, oli hän pääministeri tai ei, ja edustajien määrä voi olla lähempänä neljääkymmentä kuin kolmeakymmentä. Salkkuja tuollainen puolue saa kantaakseen hyvinkin puolenkymmentä ja osa on todella painavia. Syntyy superilmiö, josta Suomen Kuvalehti on löytänyt käsitteen "Supersu". Voiko sellaisen voittaa muuten kuin niputtamalla kaikki vanhat puolueet yhteen? Odottaa ilmiön katoavan ja Euroopan kääntyvän kohti nousevaa aurinkoa? Kun se on kansanliike ja ikävällä tavalla vielä oikeassakin.

Haluamastaan nykyisestä Mauri Pekkarisen salkusta Soini voi olla jo varma. Pääministerinä hallitusneuvottelut sujuvat huomattavasti helpommin kuin jääden kielen mitan päähän suurimman puolueen paikasta. Niskoittelevan voi aina heittää yli laidan ja suuria kynnyskysymyksiä ei lopultakaan tule montaakaan. Vihreät ovat itsensä oppositioon jo valinneet, ja se oli omituinen valinta heiltä. Kun yhteiskunnallisen ilmaston vainu on noin heikko, sietääkin jäädä oppositioon. Eletään vuotta 2011, kevättalvea. Jos toisin käy, menetetään ehkä neljä arvokasta vuotta. Onko sellaiseen varaa?

Mari vastaan Timo

Loppusuoralla näkyvin taistelu käydään Mari Kiviniemen ja Timo Soinin välillä. Kiviniemellä on kokemusta suuresta vaalikiertueesta, keski-ikäisten konkareitten Väyrysen ja Pekkarisen näyttävästä voitosta. Sellaista näyttöä puuttuu niin kokoomuksen kuin demareitten johdolta.

Timo Soini ei vain ole sama kuin Väyrynen ja Pekkarinen, eikä vaaleja käydä keskustan perinteisillä aitovarsilla, vaan suurten kaupunkiemme lähiöissä. Kiviniemen sanoma ei voi upota samaan aikaan kovin hajanaiseen kenttään, siinä missä Soinin sanoma on jo uponnut. Kiviniemi on kahden virran viemänä ja akanvirrassa.

Soinin menestyksen salaisuus on hänen ulkonäkönsä, kyky argumentoida selvästi ja ymmärrettävästi sekä keventää tarvittaessa, varoa leijumista sanomansa jälkeen. Miehen yleinen ilme, fyysinen esiintyminen, ei ole ristiriidassa hänen sanomansa kanssa. Soini ei ole epäuskottavat, kuten Jutta Urpilainen poliittisen sanoman viestittäjänä. Ja loppukiri käydään juuri kameroiden edessä, jossa pienetkin erot käyvät suuriksi. Siinä kahden kärki alkaa erottua selvästi. Syntyy dualistinen kahtiajako, jossa "kolme suurta" ei voi tukea toisiaan. Toiseen ääripäähän on jo valittu Timo Soini, tahdottiin sitä tai ei. Se on huikea etu dualismissa.

Vanhat käsitteet romukoppaan

Politiikan tutkijan ja toimijan, poliitikon takaraivossa, kummittelee vielä kauan vanhat käsitteet ja nimihirmut, hallituspohjista tuttu slangi, jotka eivät sovi enää lainkaan uuteen poliittiseen ilmastoon ja sen äänestäjien käyttöön. Se palvelee Soinia ja hänen sanomaansa. Vanhat puolueet ja niiden kieli erottuu uudesta toimittajan kautta ja tukemana. Media käyttää käsitteitä, joissa kolme "suurta" kokoontuvat päättämään ja pohtimaan maan asioista ja pääministeristä. Samaan aikaan todellinen

78

vaalien voittaja, ja mahdollinen tuleva pääministeripuolue, on kokonaan ulkopuolella tilaisuuden. Missä on Timo Soini, kysytään?

Soini oli mukana, kun häntä haastatteli uudessa yksinpuheluohjelmassaan väsynyt ja silmin nähden rasittunut Harry Hjallis Harkimo. Harkimo halusi erottaa Soinin. Ihminen ei pääse irti vanhoista rooleistaan kameran edessä ilman ohjaajaa. Eilen A-Studio oli kutsunut Soinin vieraakseen yhdessä Sixten Korkmanin, Ålandsbankenin pääjohtajan ja keskustan nuoren mepin kanssa kiivailemaan euron kohtalosta.

Korkman vastaan Soini

Pääesiintyjät olivat odotetusti Korkman vastaan Soini. Kun mukana on neljä puhujaa, kahden kärki syntyy dualismin tuotteena. Ålandsbankenin johtaja myötäili Soinin näkemyksiä ja mepin tehtävä oli pitää yllä keskustelua, jossa miehet vaivautuivat puheenvuorojen pituudesta ja niiden tosikkomaisesta esitystavasta tukea Korkmania, byrokraattista asiantuntijaa, ylimielistä ihmistä. Etla ja herrojen EVA ovat sama kuin kutsu tulla professoriksi ilman professuuria, koulutettavia nuoria ammattiinsa.

Suomalaiset ottavat meppeinä EU:n ja sen byrokratian uskomattoman tosissaan. Se näkyy jopa Wikileaksin paljastamista harvoista suomalaisten poliitikkojen arvioinneista Yhdysvalloissa. Niinpä Alexander Stubb kuvataan mukaansatempaavan fiksuna, niin kun hän varmasti onkin, mutta samalla "Stubb ja monet muut Suomen johtajat ottavat EU-jäsenyytensä hyvin tosissaan" (HS 11.2, Wikileaks vuoto 3.2.2010). EU on suomalaisille byrokraateille liian vakava ja tosikkomainen asia. Paitsi ei toki tietenkään Timo Soinille. Elämä ei ole Timo Soinille vakava asia ulkopuolella katolisen kirkon, ja siitä ei ole syytä kiivailla protestanttisessa maassa. Sekin on suuri etu. Homokeskustelumme ei katolista kiinnosta. Miinaan astui kristillisten puheenjohtaja ja muutama vihreä. Tätä suomalaista arvokeskustelua vei Sanomayhtiön päätoimittaja. Montaa kertaa tuollaisia miinan astumisia ei sallita päätoimittajalle.

Asiantuntija ei ole poliitikko

Keskustelu Soinin ja Korkmanin välillä oli mahdotonta, Korkmanin ottaessa euron toisin kuin Soini ja häntä tukenut pankinjohtaja, pelkkänä valuuttana, joka loppuu kun Saksa niin päättää. Samoin vertailu Ruotsin ja kruunun asemaan oli mahdotonta Korkmanin kuvatessa euron kiveen hakattuna ja jumalten antamana, jossa Suomella ei olisi ollut Ruotsin kaltaista vaihtoehtoa.

Korkman on Vaasassa vuonna 1948 syntynyt ETLAn ja EVAn toimitusjohtaja, koulutukseltaan valtiotieteen tohtori. Ecofin johtajana Korkman toimi vuodet 1995 - 2005 ja kilpaili aikanaan Erkki Liikasen kanssa Suomen Pankin pääjohtajan virasta. Tällainen ihminen ottaa itselleen helposti oppimestarin ja asiantuntijan roolin poliittisessa väittelyssä. Soinin kaltaiselle ammattipoliitikolle, jonka argumentit ovat televisioon riittäviä, sellainen on helppo vastustaja. Argumentit on käyty pian läpi ja sen jälkeen edessä ovat poliittiset arvovalinnat. Korkman löysi valuutan vaihtoon liittyvät ongelmat turistille. Turisti maksaa kaiken luottokortillaan. Korkman oli lyöty kanveesiin.

Yhden koon lippalakki

Epäilemättä Ruotsi hyötyy nyt kruunustaan ja Suomi olisi menestynyt markkansa kanssa Ruotsin tavoin ja ilman erityisongelmia. Kreikan ja Portugalin, Irlannin ongelmat eivät suomalaisia tänään kiinnostaisi lainkaan ilman euroa. Suomalainen meppi ei taistelisi kynsin hampain sellaisen asian puolustamisessa, jossa perustelut on haettu muusta kuin fansissipolitiikasta. Tunteilu eurolla ei tunnu miltään. Markalla sitä vielä toki käytiinkin.

79

Ketä ilahduttaa maksaa Suomessa huonosti taloutensa hoitaneitten pankkien tai valtioiden huolet Välimeren alueilla? Suomen markka ja kansantalous ei oliivipuulehtoon kaadu. Saksan markka ja rupla, Ruotsin kruunu ja dollari, brittien tekemiset toki vaikuttavatkin, kiinalaisista nyt puhumattakaan.

Väittelyssä Soini keräsi pisteet pelkän asiatietonsa avulla, mutta myös rennon esiintymisensä kautta. Kevyt huumori ja lippalakkihuuli upposi kuulijaan siinä missä keskittynyt olemus silloin, kun oli kuunneltava ja vastattava argumentoituun väittelyyn. Kun pään koko vaihtuu, lippalakinkin soisi kooltaan muuttuvan.

EU tosikot

Soini ei alkanut leijailla vastaustensa jälkeen, kuten 1970-luvun oppi-isänsä Veikko Vennamo usein erehtyi televisiossa, mutta myös tupailloissa, tekemään. Tupailtojen maneerit tarttuivat ja tulivat mukana televisioon. Televisio paljastaa ja oma mielihyvä, turhautuminen tai sekoilu, provosoituminen, on osattava peittää eikä lähdettävä poliittiseen liturgiaan silloin, kun on myös asiallista sanottavaa, argumentti Korkmanin kuplaksi jääneille väitteille. Korkman oli liian ylimielinen ja kompastui Soinin ja Ålandsbankenin johtajan kylmiin tosiaisoihin.

Suomalaisista poliitikoista Wikileaksin muutamat vuodot paljastavat oleellisen ja tätä käytäntöä jatketaan myöhemmin Helsingin Sanomien ja norjalaisen Aftenpostenin yhteistyönä. Tätä samaa yhteistyötä maailmalla ovat tehneet mm. The Guardian, El Paisin, Le Monde, Der Spiegel ja The New York Times. Tällä yhteistyöllä on voitu varmistaa, ettei julkaistava tieto vaarannan kenenkään turvallisuutta.

Mikael Pentikäinen, Helsingin Sanomien päätoimittajana, taustoittaa lehden valintaa toimituksellisena tapana auttaa lukijoita ymmärtämään kansainvälisen politiikan päätöksentekoa ja ajattelutapaa. Paljastukset kertovat huippupoliitikkojen suhteista, niiden muutoksista ja arvotuksista, jotka varmasti myös vaikuttavat maailmanpolitiikkaan, omaan arkielämäämme. Pentikäisen perustelu on riittävä ja yhteistyö medioitten välillä perinteistä.

Ei uutta, ellei olisi maailman mielipide

Presidenttimme Tarja Halonen ei ole tehnyt virheitä, koska hän ei ole tehnyt yhtään mitään, arvelee Sauli Niinistö syksyllä 2005 vastaehdokastaan. Ajoittain syöksähteleväksi kuvattu presidenttimme käyttää myös arkikieltä toisin kuin edeltäjänsä, paljastaa Wikileaks. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa arkipäiväistä, ei kovin sofistikoitua henkilöä. Toki suomalaiset muumimammansa tuntevat. Sen sijaan olemme erityisen kiinnostuneita siitä, mitä meistä sanotaan maailmalla, etenkin presidentistä. Nyt sekin sitten tiedetään. Hänellä on hyvät suhteet itään, mutta niiden merkitystä ei oikein oivalleta. Sen sijaan suomalaisten poliitikkojen rohkeus yllättää mediamme.

Paavo Lipponen on taas pragmaattinen valtiomies, joka toisaalta ei pääse pikkupolitikoinnin yläpuolelle. Sen suomalaiset ovat jo havainneet "so what" Lipposestaan. Mutta oliko sekin maailmalle levinnyt käsitys Lipposesta? Ruotsalainen Lipposen kollega suorastan pelkäsi Lipposta ja kertoi sen muistelmissaan. Suomalaiset eivät ole vain suorasanaisia vaan myös pelottavia.

Erkki Tuomioja ampuu lonkalta. Blogit ovat huolimattomia, eivät kerro kuinka kyseessä olisi pohtiva älykkö. Opiskeluajan Halonen ja Tuomioja löytyvät Yhdysvaltain arvioissa, ja niissä tiikeri ei näytä pääsevän raidoistaan. Siinä missä Tuomioja on punainen vaate Yhdysvalloista nähtynä, Lipponen edustaa päinvastaista näkökulmaa. Tämä olisi ollut syytä tuntea jo aiemmin Jäätteenmäen erotessa, turhaan. Jäätteenmäellä oli juristin aivot, ei poliitikon.

80

Mutta miksi poliitikot kirjoittavat bloginsa niin huolimattomasti? Muutama rivi täyttä roskaa. Soinin ansio on historiallisen merkittävä jo nyt. Jatko on tämän ikonin ylläpitoa. Soini jää historiaan toisella tavalla kuin Vennamo.

Suomalaisen poliitikkojen omat arviot toisistaan, ja median näkemykset heistä, välittyvät sellaisenaan myös diplomaattien arviointeihin. Ne ovat suomalaisia arvioita pinnallisempia ja karikatyyrimäisen koomisia, ne on laadittu ikään kuin seuraten television nukkeanimaatiota. Sieltä diplomaattimme ovat ne varmaan löytäneetkin.

Tässä suomalaisessa nukkeanimaatiossa perussuomalaisten Timo Soini on nousussa tulevien vaalien koko jännitteeksi, ja hänen ansiotaan on vaalien mahdollisesti korkeampi äänestysprosentti. Se suosii samalla Soinin menestystä ja etenkin syrjäytyneet löytävät sitä kautta itselleen kananavan, jota muuten ei nyt löytyisi. Näitä syrjäytyneitä taas ei olisi ilman sellaista politiikkaa, josta syytetään uusliberalistista Lipposen aikaa, ei niinkään enää Vanhasta. Vanhasen ajan synnit tulevat skandaaleista, puoluelaitoksen rappiosta. Pitkä yksinäinen mies muistetaan tuppilaudoistaan ja Ruususesta, toimitusjohtajan virasta haluttomana pääministerinä.

Uuden poliittisen kanavan löytymistä on pidettävä erityisen suuressa arvossa ja ansiona. Kadulla tapahtuva väkivalta on sen toinen vaihtoehto. Politiikka on tullut Soinin mukana politiikan sisälle, ja siitä näyttää ärsyyntyvän jopa 1970-luvun politiikan toimittaja. Takaraivoon rakennetut tutut ismit eivät nyt enää toteudu, ja sen poispyyhkiminen on vanhalle vasemmistolaiselle politiikan toimittajalle jopa vaikeampaa kuin urheilijatoimittajan kokemat vanhat doping voitot ja sinivalkoisen Paavo Noposen äänen muuttaminen kansainväliseksi ja nuortenkin ymmärrettäväksi analyysiksi. Analyysiksi riittää käsite ”ylämummo” tai veivikiekko, ilmaveivi.

Tätä kirjoittaessani sain kuulla kuinka Husni Mubarak on eronnut presidentin tehtävistään Egyptissä ja että kirjailija, runoilija Bo Carpelan on kuollut. Mieleeni tulevat ensimmäisenä kokoelmat ”Elämä jota elät” ja ”Taivas avoinna sinussa”. Carpelan olisi ansainnut Nobelinsa siinä missä Juhani Aho omansa.

Väärä diagnoosi mutta oikeat lääkkeet (20110213)Wikileaksin paljastukset kertovat, kuinka Suomea on hoidettu yhtäällä sellaisen valtiomahdin kautta, jossa presidenttimme Martti Ahtisaari on suoraan Yhdysvaltain ulkoministeriön jakelussa ja toisaalla, toinen presidenttimme Halonen yrittää päästä mukaan edes tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä, onnistumatta. Molemmat ovat kuitenkin saman puolueen (SDP) jäseniä. Siinä jossain välissä puuhastelee myös "so what" Lipponen, joka voi tavata myös Kiinan keisarin, niin tahtoessaan.

Henkilö ja instituutio eri asioita

Maailmaa ei näytä kiinnostavan Suomessa sen puolueet ja instituutiot vaan henkilöt. Tätä toimittajan on medioissa vaikea ymmärtää osana korporatiivista valtiota. Martti Ahtisaari on ollut ylivertainen tässä Wikileaksin tarjoamassa aineistossa tuhansine mainintoineen, ja muut ovat ikään kuin taustalla ja vähäisempiä, pääsevät mukaan kuten takavuosina, käyttäen apuna silloisen Itä-Saksan pahamaineista tiedustelua tai KGB:n väyliä. Oleellista kun on, ettei pahin vuotaja ole Wikilileaks vaan monet sellaiset netin välineet, joihin siirrämme tietojamme. Se, että isoveli valvo meitä robotteineen, on tämän ajan ongelmia, jos sen sellaisena ymmärrämme.

Tässä Wikileaks ei tarjoa toki mitään uutta ja ihmeellistä. Kun on oppinut tietyn käytännön aikanaan osana suomettumista, se näyttää jatkuneen myös myöhään 1990-luvulle ja Suomen geopoliittinen asema selittää sen moraalivajeen. Puolueitamme rahoitettiin niin idästä kuin lännestä. Tällä rahalla ei suinkaan ostettu Nikolai Gogolin kuolleita sieluja. Niin hyvin kuin sentimentaaliset ja slavofiliset

81

satiiriset ainekset suomalaiseen politiikan tekoon kuuluvatkin, näkymättömät kyyneleet näkyvän naurun alla.

Suomalaisten on vaikea hyväksyä itsenäisen kansakunnan sellaista diplomatiaa, jossa suora puhe muuttuu salailuksi ja valheiksi. Valheet ja opportunismikin vielä voidaan sietää, muistona kylmän sodan jälkeisestä traumasta, mutta nöyristelyä ei enää. Kun Wikileaksin paljastukset sellaista välittävät, se raivostuttaa. Jos salattavaa taas ei ole, miksi sitten kiihtyä ja provosoitua. Välittyikö Lipposen tieto kännykän kautta ja tekstiviestein vai tapaamisen yhteydessä, on jo saivartelua, jossa on jotain tuttua presidentti Clintonin rakkauselämään Monicansa kanssa. Suurin asia on se, että miljoonien suomalaisten tietoja vuotaa koko ajan netin verkostoista maailmalle. Vai uskooko joku olevansa suojassa?

Politiikan broilerit ja heidän kielensä

Helsingin Sanomat käyttää paljon tilaa kuvatessaan sodan jälkeisen sukupolven syntyä, jossa mukana oli vielä tänäänkin vallassa roikkuvia ihmisiä, joiden tausta oli muussa kuin rehellisessä työssä. Lehti esittelee heitä sekä henkilöinä että yhdessä, taustoittaen samalla, miksi nämä ihmiset olivat ja ovat sitä miksi kansainvälinen diplomatia on heidät paljastanut. Sillä taustoitetaan samalla ilmiötä, joka syntyi Timo Soinin ja perussuomalaisten liikkeenä. Se on vielä hapuilevaa ja hakevaa, sitä joudutaan myöhemmin korjaamaan ja paljon.

Toimittaja Antti Blåfield (HS 13.2) löytää punaisen langan alun. Ihmiset eivät hae löysyyttä ja helppoutta vaan takaisin tunteen, jossa elämällä on merkitystä, tolkkua ja tulevaisuutta. Kun vanhat puolueet kadottivat tämän kyvyn, pettivät kansan, tietä parempaan valoon haetaan ainoalta ryvettymättömältä, perussuomalaisilta. Ja on toinenkin syy ja se liittyy vaikeaan sanaan ja käsitteeseen strukturalismista. Ei toki populismista muuna kuin tapana markkinoida asiaansa.

Strukturalismissa painotetaan kielen ja kansan ajallista ja paikallista tehtävää, universaaleja mentaalisia rakenteita ja ajatusjärjestelmiämme. Juuri rakenteita painottava merkitys ei väheksy primitiivistäkään kulttuuria, päinvastoin. Symboliset toimintasäännöt ohjaavat inhimillistä toimintaa ja ajatteluamme. Claude Levi-Straussin strukturalismista tuli yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä ajatussuunnista. Nykyisin se yhdistää etenkin pirstaleista ja fragmentoitunutta maailmaa synteesiksi.

Kolmas syy liittyy politiikan oman edun tavoitteluun poliitikoilla ja viranhaltijoilla. Organisaatioita voidaan paikkailla mutta ihmisen raadollisuutta ne eivät poista. Vain aito kilpailu pitää itsekkyytemme kurissa ja narsismin aisoissa. Moraaliset ja eettiset kysymykset nousivat esille hieman samaan tapaan kuin takavuosina James Buchanan ja Gordon Tullockin, Warren Nutterin tai Ronald Coasen taloustieteessä. Kaksi heitä ylsi Nobeliin vuosina 1986 ja 1991. Demokraattiset kansakunnat voivat menestyä vain vuosisatojen aikana kertyvän moraalipääomansa turvin. Vallankäytön ja markkinoiden väliin ei saa jäädä sumeita alueita.

Protestanttinen työ ja usko katosi

Neuvostoliiton romahdus vei liian suuren palan suomalaisen hyvinvointitalouden perusteista. Ei Nokia ja uusi teknologia sitä voinut mitenkään korvata. Kekkosen ajan arveluttavan bilateraalisen vaihtokaupan aikana kaikki oli vielä toisin. Silloin rakennettiin sellaista perustaa, jossa Blåfieldin ikäluokat kokivat kaiken kasvavan ja nousevan, kehityksen kehittyvän työtä tehden ja siihen uskoen patruunan ja duunarin yhteisen kohtalon yhdistäessä.

Valtio ja kunnat tulivat mukaan jakamaan patruunan taakkaa yhteisen yhteiskuntasopimuksen ja kolmikannan avulla. Ulkopuolelle jäivät vain maaseudun köyhät, pienviljelijät ja sekatyömiehemme

82

metsissä. Tästä syntyi Suomen Maaseudun Puolue sekä korpi että teollisuuskommunismin juurilla ja siirtokarjalaisten tiloille, rintamamiesten raivaamille soille.

Vennamo asutti heidät aikanaan sinne varmistaen puun saannin etelän sahoille ja sellun keittäjille. Se oli hänen ensimmäinen suuri työnsä rauhoittaa muuten vaikeasti hallittava sotien jälkeinen irtolaisten joukko. Maahan sidottu kansa eli ensimmäisen sotien jälkeisen vaiheensa raivaten peltojaan ja syntyivät kylät, jotka purkautuivat sitten maaltapakona kaupunkiemme lähiöiksi ja valtaosan suurista ikäluokista kykeni työllistämään Ruotsi. Parina vuonna maan väkiluku jopa kääntyi laskuun. Kylien suuri aika päättyi niiden eläessä parasta kasvuaan ja jopa itseriittoisesti.

83

Noin 30 000 suomalaista sotilasta vammautui henkisesti vaikeasti ja kukaan ei lopulta voinut selvitä ilman pienintäkään naarmua sodistamme. Kysehän oli liki kansanmurhasta etenkin talvisodan aikana. Satoja nuoria miehiä kuoli pienistä maaseutupitäjistä. Jatkosodan aikana tutuksi tulivat lisäksi päihteet, saksalaisten rintamalle tuomat huumeet, pervitiini tuotemerkkinä pahimpana, synteettinen amfetamiini.

Syvä katkeruus

Raivaajan työn valuminen hukkaan toi mukanaan myös syvää katkeruutta. Blåfield sulkee pois tuon ajan Kekkosvihan, joka korvautui myöhemmin ”kekkoslovakin” muuttumisella jälleen kerran rähmällään olevaksi ja nöyristeleväksi euromaaksi. Maa oli livennyt omalta linjaltaan, eikä sitä edes pohdittu korporaatioiden maassa.

Wikileaks osoittaa miten tämä "so what" henki oli levinnyt myös ylimpään valtiojohtoomme. Siinä ei vastata enää kansalle, vaan osoitetaan keskisormella ja puolueesta, joka oli lopulta vastuussa markkinaliberalismista, työelämän muuttumisesta ja huononemisesta lopulta merkityksettömäksi 1970-luvun ja 1980-luvun aikana juuri kaupungeissamme. Juha Siltala teki tästä uskottavan tutkimuksen ja kirjan, jota Blåfiled lainaa. Samaan aikaa Euroopassa oli ja on edelleen unohdettu sukupolvi nuoria työttömiä. Arabi-islamilaiset valtio kuohuvat nekin.

Ensimmäinen merkki syntyi tästä "so what" Suomesta 1990-luvun lamassa ja muistona toki jo nöyrästä ja hiljaisesta kuuliaisuudesta maksettaessa sotakorvauksia ja opittaessa käsite "kusi sukassa". Tuolloin niukkuus ja puute muuttuivat kuitenkin omalla työllä ja yhteisellä ponnistelulla paremmaksi, elämällä ja työllä oli juureva sisältönsä ja merkitys. Sodan haavoja ne eivät kuitenkaan korjanneet.

Elintaso ja koulutustaso nousi, olkoonkin että vaihtokauppa oli kyynistä talouden hoitoa. Tuolta ajalta olivat käsitteet "Moskova ei ole raastuvanoikeus", "Maantieteelle emme voi mitään", "Talo elää tavallaan, vieraat käyvät ajallaan" ja sittemmin niitä muuttaen tyyliin "Presidentti ei käytä lähettejä", "Missä EU, siellä ongelma", "Venäjä, Venäjä, Venäjä". Alusmaan ongelma ja taudit

Suomalaiset eivät tunteneet EU:n ydintä ja sen ideologiaa, imperialismin todellista olemusta. Suomi oli ollut aina alusmaa, ei koskaan emämaa. Kun uuden emämaan kasvot alkoivat paljastua, oli jo myöhäistä katua ja mieleen tuli takavuosien nöyristely itään. Edellisen vuosikymmenen, 1990-luvun syvän laman muistot palasivat. Valuuttaluottoihin ja takauksiin oli houkuteltu tavalliset kansalaiset ja he maksoivat katastrofin itse. Professori Kouri opetti maalle markkinatalouden oppeja ja katosin Yhdysvaltoihin. Tätä traumaansa suomalaiset elävät tänäänkin ja pitävät vähät rahansa pankin talletustileillä nollakorolla. On vaikea perustella miksi sitä siirrettäisiin Kreikkaan?

Unionin ydin, siitä puhuminen Yhdysvaltain suulla ja Wikileksin välittämänä, on ollut suomalaisille vaikeaa luettavaa. Suomen kuului olla nyt itsenäinen ja riippumaton valtio. So what valtio ei oikein kaikille maistunut. Presidentti Tarja Halonen sai sentään oikaista presidentti Bushin solmion. Sellaiset ihmiset arvostavat Windows -kieltä ja insinööritaitoa aivan toisin kuin suomalaista ja Nokia saa mennä. Miten on tänne eksynytkään? Anteeksi tämä suuruudenhullu unelma. Tietysti meitä voi ja saa seurata ja salakuunnella, jos se vain jollekin kelpaa ja pääsemme mukaan suuren maailman menoon.

Kun metsäteollisuus tekee investointinsa maan rajojen taakse, maatila muuttuu satojen hehtaarien kokoiseksi teollisuuslaitokseksi, Nokia hakee kumppaninsa Yhdysvalloista ja siirtää sinne tuotekehittelynsä, insinöörin ja hänen perheensä opiskelulla, rankalla työllä, työn hinnalla maatiloilla ja metsissä, teollisuushalleissa ja tutkimuslaitoksissa, kouluissa ja yliopistoissa, sairaaloissa, ei ole enää mitään merkitystä. Kohtalonyhteys takavuosien patruunan ja duunarin välillä katosi toki jo aiemmin ja

84

rikkaimmat katosivat veroluetteloistamme hekin rahoineen veroparatiiseihin. Nyt ei enää vain Kouri, vaan tuhannet ja taas tuhannet vapaamatkustajat, optiomiljonäärit.

Tietääkö Soini itsekään?

Timo Soini ja perussuomalaiset edustavat suomalaista henkistä tyhjyyttä, johon haetaan ratkaisua. On mahdollista, ettei Soini itsekään tiedä, millaisen liikkeen johtajana hän vaalien jälkeen tulee toimimaan. Pelkkien äänien keruu ei nyt riitä, tarvitaan kokonaan uusi näkemys, uusi maailmankuva ja paradigma. Uusi yhteiskuntarakenne, jossa visioidaan miljoonille ihmisille elämälle merkitys ja palautetaan tulevaisuus. Henkinen tyhjyys on paljon vaikeampi täytettävä, kuin nyt syntyvä taloudellinen toimettomuus ja epävarmuus. Tätä suomalaista epävarmuutta on jatkunut jo liian kauan, moraalikato on "so what" luokkaa.

Omassa haastattelussaan Helsingin Sanomissa (HS 13.2) Soini on kuvannut, mistä hän olettaa äänestäjiensä suuren joukon kertyvän. Hän olettaa noin kolmannen osan olevan takavuosien SMP:n äänestäjiä, pienen marginaalin syntyvän maahanmuuttokohusta, jossa yksi henkilö on medioissa demonisoitu, ja sitten on perinteiset pienyrittäjät, rekkaansa ja taksia ajavat ja uuttaa pohjaa hakevat kokoomuksen hylänneet takavuosien kaappidemarit. Näihin lukeutuvat myös Soinin mainitsemattomat lukuisat toimihenkilöt ja köyhtyvä kaulusköyhälistö sekä eläkeläiset.

Uusi internet sukupolvi

Suurin ja merkittävin ryhmä ovat kuitenkin juuri perussuomalaisille tyypillinen internet ryhmistä koostuvat radikaalinuoret ja keski-ikäiset, joiden kyky operoida myös visioivalla ja strategisella tavalla on muille puolueillemme netissä vieraampi kokemus. Muiden puolueiden kohdalla korporatiivinen valtio on hoitanut strategisen suunnittelun ja operatiivisen vastuun, tai siltä on sitä odotettu, ei toki puolue ja sen eliitti. Kunnissa se ei edes välttämättä saa tietokonettaan auki, eikä käytä sitä toki nuorten tapaan arkielämän välineenä, julkishallinnossa aluehallintonsa talouden ja sosiaalisten rakenteiden ohjauksessa. Netti on poliitikolle viihteellinen väline, tapa hakea ääniä. Tässä uusi liike puolueena ei poikkea juuri mitenkään vaikkapa Obaman tavasta kerätä itselleen ensimmäisenä internet presidenttinä äänien ohella strategista ohjausvälinettä, ja muistuttaa toki myös sosiaalisten medioitten ajasta ja Nokian epäonnistumisesta juuri tämän välineen työstämisessä. Nämä ryhmät ovat yhteiskunnallisesti erittäin valveutuneita ja kaukana sellaisesta poliittisesta ilmastosta, jota Blåfield kuvaa 1980-luvun vennamolaisuudella. Siinä mennään liian kauas ja lopulta kokonaan metsään.

Yhteiskunnan monimutkaisuus ymmärretään nettiyhteisöissä liiankin hyvin, ja mahdollinen halveksinta ei kohdistu niinkään EU:n hallintoon, kuin omaan poliittiseen johtoomme ja sen kyvyttömyyteen. Ei niinkään moraalikatoon, jota on pidetty aina itsestään selvänä ja osana nettipelien mukanaan tuomaa maailmaa, jossa ei olla sinisilmäisiä.

Näin keskisormi pystyssä olevia suomalaisia uudessa liikkeessä on vain osa, mutta se leimaa liikettä niin kauan, kun se järjestäytyy ja on osa hallitusvastuuta. Se vie aikaa vielä muutaman kuukauden ja tulee sekin medioillemme suurena yllätyksenä. Vuosien odottelu taas tuo mukanaan riskin turhautumisesta.

Lord rock ja Finns party (20110215)Timo Soini saavutti ensimmäisen suuren päämääränsä. Hän on jatkossa television vaalitenteissä neljän pääministeriehdokkaan joukossa. Hänet otetaan nyt vakavasti siinä loppuvaiheen puristuksessa, jossa kurkien tanssi on kiivaimmillaan. Varpuset ovat kadonneet loitommas ja

85

seuraavat suurta keväistä näytelmää. Päätös oli journalistisesti välttämätön, eikä Soini sitä paheksunut, vaan otti kutsun vastaan. Kaikkea ei pidä hänenkään moittia.

Hypoteettinen pohdinta

Kun pienten puolueitten äänestäjät jätetään ulkopuolelle maailmankuvineen, ja mukaan otetaan vain ne, jotka nyt päättävät, kuka maata hallitsee seuraavat neljä vuotta, jaettavissa on keskustan ja kokoomuksen noin 19 % ja demareiden sekä perussuomalaisten galluppien lupaamat 17 %. Mukaan olisi otettava lisäksi liki 30 % liikkuvia tai epävarmoja ääniä, joista pääosa nukkuu yli vaalien. Gallupeissa kuitenkin mukana on 100 %, jolloin tätä osuutta ei voi nyt arvioida.

Seuraava pohdinta on puhtaasti subjektiivinen. Tutkija tekee sellaista usein silloin, kun on rajattava tutkimuskohdetta ja haettava hypoteeseja. Myöhemmin ne mitataan, ja mittaajana on vaalin kaltainen tapahtuma. Lisäksi hypoteeseja tehtäessä käytetään aiempaa tutkimusta ja tiedettä. Siinä pohditaan testattavuutta, yksinkertaisuutta, hedelmällisyyttä ja sopivuutta tutkimuksen kohteeksi. Käsite tulee muinaiskreikasta ja tarkoittaa suomeksi likimäärin samaa kuin hypo="alla" ja teesis= "sijainti", siis oletus, ehdotus tai olettamus. Sitä lähellä ovat käsitteet ajatuskoe, oppiminen, tapatutkimus, teoria, tieteellinen menetelmä ja tieteen sosiologia eli hypoteettisdeduktiivinen tieteenkäsitys.

Descartes deduktion isä

Hypoteesi ei ole pelkkä valistunut arvaus. Joskus kuitenkin tuollainen arvaus on johtanut hyvään lopputulokseen. Toki tiede tuntee myös pelkkiä "vahinkoja", jossa lopputulos on ollut unenomainen kokemus, kuten vaikkapa läntisen tieteen deduktion isän Descartesin uni kolmekymmenvuotisessa sodassa. Enkeli ilmoitti hänelle, kuinka tieteen tärkein hypoteettinen deduktio tutkimusmenetelmineen syntyy. Uskokoon ken voi.

Ihmiset uskovat usein kertomusta, joka on mutkikkain ja uskomattomin, epätodennäköisin keksittäväksi. Descartesin kertomus oli omassa ajassaan uskottava ja hyvin looginen, eikä kaivannut lisäselittelyjä katolisen kirkon hallitsemassa maailmassa ja maailmankuvassa. Hypoteesissa valinnat neljästä pääministeriehdokkaasta suorittavat näiden puolueiden gallupkannattajat ja lisäksi vielä tuolloin epävarmat äänestäjät. Eivät niinkään pieniin "sirpalepuolueisiin" lukeutuvat, sinne jo ankkuroituneet noin 25 % äänestäjistä. Näin heidän arvomaailmansa ja maailmankuva ei vaikuta mitenkään kurkien tanssiin. Näitä ovat vaikkapa erilaiset vihreät arvomaailmat, kristilliset arvot politiikassa, ruotsin kieli ja sen mukanaan tuoma arvomaailma ja sen puolustaminen sekä äärivasemmiston aatteet ja arvot, kommunismi ja sosialismi. Niillä on oma puolueensa, ja se ei auta nyt mukaan tähän kurkien tanssiin.

Nyt pelataan suurilla äänimäärillä ja keskiverto suomalaisten demokratian toimivuudella. Siinä pienten puolueitten marginaaliset ääri-ilmiöt katoavat ja varpuset seuraavat sivusta kurkien temmellystä. Toki nytkin mukana on vihreitä arvoja, uskonnollisuutta ja kirkkokansaa, mutta ne eivät nyt ratkaise pääministerin vaalia, vaan se on useamman asian suurempi yhtälö. Nyt on kyse siitä, kuka neljästä ehdokkaasta esittää yhtälön oikein ja uskottavasti, saa suurten massojen ja keskiluokan äänet.

Veljenpoikien huoltaja haussa

Neljästä suuresta pääministeriehdokkaasta kaksi on naisia ja kaksi miehiä. Edellisissä vaaleissa suuria oli vain kolme ja kaikki olivat miehiä; Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma ja Jyrki Katainen. Tupu, Hupu ja Lupu, kuten nyt mukaan noussut Timo Soini heitä luonnehti ja nousi nyt mukaan, mutta mihin rooliin tässä Ankkalinnassa?

86

Kaikki edellisen vaalin ehdokkaat olivat kovaksi keitettyjä ammattipoliitikkoja, uskottavia ja asiansa osaavia, mutta välille jääneitä lähinnä vaalitappioiden seurauksena kokoomuksen Jyrki Kataista lukuun ottamatta. Hypoteesin rakentelussa Vanhasen ja Heinäluoman ”perinnöllä” ei kuitenkaan ole suurta vaikutusta, kun uusi pääministeri valitaan. Uusien kandidaattien on tultava toimeen kurkien tanssissa lopulta omin eväin.

Heinäluoman (sdp) korvaa nyt Jutta Urpilainen, kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja, entisen kansanedustaja Kari Urpilaisen tytär. Kokkolan kaupunginvaltuustossa Urpilainen on toiminut vuodesta2002 ja on siis Pohjanmaalta Antti Chydeniuksen kaupungista lähtöisin. Kokkolastako Ankkalinnaan?Kokkola on pieni kaupunki matkalla Vaasasta Ouluun. Olen siellä usein vieraillut ja johtanut Oulun yliopistosta neliosaisen kaupunkitutkimuksen valmistumista sen pohjoispuolella sijaitsevaan Raaheen, Rautaruukin elämää samalla tutkaillen. Pohjois-Pohjanmaa on keskustan ydinaluetta ja menettämässä kannatustaan rajusti perussuomalaisille.

Nyt suomalainen aluepolitiikka ei ole esillä vaaleissa samalla tavalla kuin takavuosina. Jopa Nokian lasiset palatsit alkavat tyhjetä insinööreistään ja osake romahti surullisella tavalla miesten hyppiessä palavalta lautaltaan Windowsin hyytävään syliin. Taas uusi rakennemuutos ja sen selittelyä nyt myös Mauri Pekkarisen omassa kotikaupungissa Jyväskylässä; ei vain Oulussa, Tampereella, Salossa, Espoossa. Se oli suomalaisen innovaatioselkärangan ikävä taipuminen ja takaisku, jonka merkitystä emme vielä oikein tajua.

Urpilainen voitti puheenjohtajakisassa Erkki Tuomiojan ja Tuomioja on käyttänyt Urpilaisen kampanjoinnista nimitystä "unelmahöttöä" ja kritisoinut myös puolueen ajautumista lähelle keskustapuoluetta. Urpilainen taas kärsi kuntavaaleissa kirvelevän tappion ja puolueen kannatus on ollut jyrkässä laskussa. Vaalit ovat hänelle viimeiset, ellei näkyvää menestystä synny. Näkyvä menestys edellyttäisi käytännössä juuri pääministerin paikan hankkimista. Se on hypoteettinen, mutta mahdollinen, otettava huomioon laskelmissa. Kokovartalopääministerikö?

Mari Kiviniemi tuli pääministeriksi yllättäen Matti Vanhasen eron jälkeen ja puolueen puheenjohtajaksi ohi konkaripoliitikkojen Paavo Väyrysen ja Mauri Pekkarisen. Valtiotieteen maisteri Kiviniemi on hänkin Pohjanmaalta, Jalasjärveltä, maanviljelysneuvos Antti Kiviniemen tytär. Äiti on yliagronomi Kaija Kiviniemi ja vaaliorganisaatiota vetää turkistuottajien viestintäjohtaja, kertoo Wikipedia. Tässä laskelmassa sillä ei ole merkitystä. Vihreät on jätetty jo ulkopuolelle noin 10 %:n kannatuksen turvin. Wikipediassa on kaksi sivua pääministeristä ja kymmenen valtiovarainministeristä, Urpilainen ja Soini on liki unohdettu. Soinista on kuitenkin pitkä Hikipedia. On mahdollista että siitä on jopa enemmän hyötyä kuin Wikipedista.

Kiviniemellä on ministerikokemusta ja häntä luonnehditaan kielitaitoiseksi, esiintymiskykyiseksi ja tarkan protokollan taitajaksi. Tietty värittömyys kuitenkin rasittaa, kun seuraa medioitten arvioita lyhyestä pääministerin urasta. Muuta keinoa meillä ei ole, kuin seurata medioitten antamaa mielikuvaa. Näkyvin väri tuli Keskon mainoksena kokovartalopääministerinä. Nimi Hikipediassa olisi ollut ehkä nyt hyödyllisempää. Eikö keskustassa huomata missä nyt sosiaaliset mediat menevät? Ovatko työväentalon ja aitovarsien miehet päässet ikääntymään? Eikö oman aikamme media avaudu lainkaan?

Saksan kielitaito ei auta, kun vaalitentissä käytetään vain suomenkieltä, ja joskus liika älyllisyys on joillekin rasite, etenkin Erkki Tuomiojalle omassa puolueessaan. Se että keskusta on gallupeissa kääntynyt hienoiseen nousuun, on epäilemättä juuri Kiviniemen persoonan ansiota kiitos Keskon

87

pääjohtajan. Tuomiojan "älyllisyys" alkaa olla sekin jo sarkastisena havaintona huono vitsi siinä missä "so what" Lipposen todettu kielitaito.

Kataisen hankala salkku

Jyrki Kataisesta Wikipediassa on komeat kymmenen sivua. Harva suomalainen on päässyt tällaiseen lukumäärään. Kauas jäävät niin Paasikivi, Kekkonen, Mannerheim ja muut vähäisemmät poliitikot. Siilinjärvellä Kuopion kupeessa syntynyt yhteiskuntatieteitten maisteri on toiminut jo kauan sellaisissa tehtävissä, jossa kasvot alkavat kulua. Wikipediassa kerrotaan, kuinka hän oli hetken Euroopan johtava valtiovarainministeri, mutta putosi sitten laman myötä kuin Nokia pörssissä.

Valtiovarainministerin ja kokoomuksen puheenjohtajan tehtävät koulivat siinä missä kansainväliset kontaktit, lämpimät suhteet eduskunnan puhemieheen. Kataisen isä Yrjö on lentomekaanikko ja äiti Mari kunnanjohdon sihteerinä. Vaimo on ollut SM -tason jalkapalloilija, Suomen nuorisovaltuustojen liiton ensimmäinen puheenjohtaja ja perheessä on kaksi tytärtä. Mikä tuo nuorisovaltuustojen liitto on, jää askarruttamaan hieman samalla tavalla, kuin suomalaista nuorta paratiisin oskaria, euroviisukarsintavoittajaamme, ylimääräisen voittopokaalin jako ennen päävoittoa.

Toivottavasti voittaja ei häkelly itse kisassa, kuinka satojen miljoonien edessä puitteet ovat muuta kuin karaokeillassa. Kun vanhat konkaritkin kertoivat, kuinka tilaisuus saa aikaan ikuisen trauman, nuorena vitsa on väännettävä myös pääministeriksi aikovan. Pääministerillä ei ole kuitenkaan kaiken aikaa taluttajaa mukana orkesterinjohtaja Ossi Runteen isällisenä hahmona.

Kaikki neljä pääministeriehdokastamme ovat pitäneet perheensä sivussa poliitikon urastaan, ja se on hyvin suomalainen ilmiö. Kataisen perhe kuitenkin asuu Espoossa siinä missä pääkaupunkiseutu on myös naisehdokkaittemme kotipaikkakunta. Nämä vaalit ratkaistaan ruuhkasuomen ydinalueilla, ei maaseudulla. Kun kyse on marginaaleista, mutta myös suurista äänimääristä, suuret vaalipiirit ovat avainasemassa.

Maaseutu marginaalissa

Tämä on maaseututukijalle, haja-alueistamme huolta kantaville, syvä pettymyksen paikka. Takavuosina metsien miehet ja aitovarsien kansa oli mukana, eikä heitä syrjäytetty, kuten nyt näyttäisi tapahtuvan.

Pohjois-Karjalassa ja Lapissa kymmenen prosenttia äänistä ei anna vielä ensimmäistäkään paikkaa suomalaisena kansanedustajana. Tämä on huutava vääryys maassa, joka on Euroopan maaseutumaisin, harvaanasuttua ja poikkeaa valtavasti asuinalueena maata kiertäen. Se mikä toimii metropolialueen liepeillä, ei toimi enää syrjäisen maaseudun kunnissa ja kylissä. Kuntarakenteet ja .-kulttuurit ovat nekin kovin erilaisia. Miten hoidamme sosiaali- ja terveysmenojemme jaon jatkossa, askarruttaa. Nämä vaalit eivät ole kuitenkaan kuntavaalit. Kuntavaaleissa Perussuomalaiset eivät nyt menestyisi. Valtiolisiin vaaleihin on helpompi löytää varteenotettaviakin äänestettäviä.

Vuonna 2007 Katainen johti puolueensa vaalivoittoon. Hän korostaa aineellisten ongelmien rinnalla usein henkisiä arvoja. Politiikka on muutakin kuin rahan jakoa Kataisen puheissa, ja se on paljon valtiovarainministeriltä, joka jakaa rahaa Kreikkaan ja Irlantiin, puolustaa näitä virkansa puolesta ja kantaa huolta valtion velkaantumisesta. Kataisen käyttämä käsitteistö on perinteistä ja tuttua, turvallistakin. Hän puhuu vastuunkantajasta.

Katainen puhuu "exitstrategiasta", tavasta selvitä Euroopassa elvytyksen purkamisessa. Se on kaukana Soinin käyttämästä kielestä, jossa eurojen lapiointi oliivilehtoon ei ole täysijärkisen suomalaisen työtä. Ja sellainen menee kuin häkä päähän työttömäksi jääneen insinöörin ja tai hoitajan

88

perheessä, eläkeläisen ymmärryksessä, Nokiaan varansa sijoittaneen suunnitelmissa, pätkätyöläisen tai syrjäytyneen arjessa. Kataisen puheessa maahanmuutto on välttämätön asia, ja kansainvälisesti on pyrittävä vaikuttamaan istumalla itse niissä pöydissä, joissa päätetään. Tarkoittaako tämä myös Natoa, kuten Wikileaks väittää paljastuksessaan? Kieroilu ja salailu kiusaa suomalaista sosiaalisen median avointa käyttäjää. Eikö edes Lipposen kokoinen äksy mies uskalla puhua totta?

Finns Party ja dominoilmiö

Timo Soini löytyy Wikipedista ensin englanninkielisenä versiona ja sitten Hikipedian kuvauksena. Googlen valinnat ovat sattumia ja Soini sallisi varmaan molempien käytön naurun remakalla. Niin yllättävää kuin se onkin, Soini alkaa olla perussuomalaisten (Finns Party) meppinä kansainvälisesti tunnetuin neljästä pääministeriehdokkaastamme. Tosin se ei nyt paljon vaadi. Vaalejamme seurataan juuri Soinin vuoksi toisella mielenkiinnolla kuin takavuosina. Voisiko tämä ilmiö jatkua meiltä kuten domino islamilaisissa arabimaissa Tunisiasta alkaen?

Maisterisjätkäksi itseään nimittävä lääkärivaimon mies, soinismeistaan tuttu poliittinen viihdyttäjä, on kotoisin Raumalta ja tunnetaan populistisena SMP:n tien jatkajana ja Veikko Vennamon tapaisena loistavana puhujana. Pitkä politiikan tekijän arki ja kenttätyö sekä valtakunnallisen organisaation pyörittäminen on karaissut Soinista kaiken kokeneen poliittisen toimijan. Hän kertoo sen avoimesti ja mitään peittelemättä. Vain uskoon tulo Irlannissa on mysteeri, nunnan tapaaminen luostarissa nuorena miehenä. Siitä hän vaikenee vaimolleenkin, ja uskon sen kokemuksen syvyyteen ja merkitykseen, kuten Descartes näkyynsä ja deduktion tuloon tieteeseemme.

Puolueen ehdokaslistoilla on ehdokkaita kaikista kansankerroksista ja perussuomalaisten rakettimainen nousu poliittiselle taivaallemme on liki kokonaan Soinin oman persoonan tuotetta. "Finns party" on kohta jokaisen kielillä Euroopassa. Siinä on jotain samaa kuin legendaarisessa viisuvoitossamme, ja sitä on kyettävä myös kansainvälisesti hyödyntämään, etsittävä oikean kokoista lippalakkia. Ne poliittiset johtajamme, joilla juuri nyt ohimosuonet pullistuvat, eivät ole oikean kokoisen lakin kantajia demokratisoituvassa ja avoimessa sosiaalisten medioittemme maailmassa.

Suomalainen Lord Rock

Soinin karismaa on mahdoton ohittaa sellaisessa hypoteettisessa pohdinnassa, jossa vastassa on häntä kokemattomampia tai vähemmän karismaattisia vastaehdokkaita. Heistä vain yhdestä leivotaan Suomen tuleva pääministeri ja erot ovat nyt marginaalisia ennen kurkien tanssia. Tätä tanssia ei voiteta vanhoilla meriiteillä, ei puolueohjelmilla, vaan vaali-iltojen muutamilla onnistuneilla esiintymisillä. Puolueohjelmat ovat aivan liian samankaltaisia ja niiden pitäminen piilossa on todennäköistä, kuten kuntavaalien kohdalla. Näin kukaan ei odota Soiniltakaan mitään erityisen konkreettista. Oleellista on pitkä työ Lordin tapaan ja peräänantamattomuus, usko omiin kykyihin. Hyvin suomalainen tarina, jossa on leivän maku, ei viisuksi väännetty biisi, tekopelillä tehty pääministeri, mainostoimiston tuote.

Vaikeita asioita ei voi esitellä ja kilpalaulu positiivisista arvoista vie liian lähelle pehmomössöä. Ne argumentit, joilla pääministerin paikka voitetaan, ovat muutaman teesin varassa ja pitkässä työrupeamassa. Televisiokameran edessä pelkät ilmeet paljastavat, ja uskottavuus syntyy pienin elein. Soinilla on taito keventää ja torjua pitkät selittelyt kevyellä huumorilla. Lisäksi hän on yksin vallannut paikan oppositiossa vastaan koko muu "vanhojen puolueiden" pitkä syntilista, josta politiikan vastaisuus kumpuaa.

Dualistisen maailman "Finns party"

89

Kun valittavana on "joko tahi", maailma on dualistinen, ja uurnaan pudotettavia ääniäkin vain yksi, valinta tehdään silloin kovin monen kohdalla, Soini vastaan muut. Tällainen etu on luonnollisesti korvaamaton, kun noin 20 % äänistä riittää nyt pääministerin paikkaan. Nämä lisä-äänet tulevat nyt epävarmoilta, muuten vaalit väliin jättäviltä ja politiikasta vieraantuneilta. Nämä äänet suosivat nyt Soinia, siinä missä vanhan puolueensa jo galluppien mukaan jättäneet, joista Soinin ei enää tarvitse kilpailla. "Hard rock" ja "Finns party" ovat yksi ja sama asia.

Useimmat politiikan tutkijat ja toimittajat hyväksynevät juurit tämän hypoteettisen tilanteen. Tällöin pienet "sirpalepuolueet", heidän äänestäjänsä, on jätetty jo ulos ja he saavat neljänneksen äänistä. Sellainen vähentää turhaa spekulointia. Jos joku pienistä on menettämässä ääniä, niistäkin valtaosa tulee kyllä Soinille. Tai ainakin enemmän kuin 25 %. Ja se kyllä nyt riittää.

Naisilta tasaisempi kilpa

Jos vaalit ratkaisi pelkästään naiset, näiden tapa valita kahden naisehdokkaan ja miesten välillä olisi melkoisen helppo hypoteettisesti, sulkemalla pienet puolueet ensin ulkopuolelle. Maalla naisten valinta ei suosi nyt näkyvästi sen enempää Urpilaista kuin Kiviniemeä ohi miesehdokkaiden. Sen sijaan kaupungeissa, etenkin suurkaupunkien lähiöissä, Soini on naisten keskuudessa suositumpi kuin Urpilainen ja Katainen ohittaa ilman muuta samoilla alueilla mennen tullen Kiviniemen. Nyt siis mukana ei ole spekulointi vihreitten naisten äänistä, kristillisdemokraatteja tai äärivasemmistoa äänestävistä, rkp:n äänistä. Oleellista on kuitenkin se, että Soinin äänestäjät ovat pääosin äijäpuolueen väkeä.

Oletus, että Katainen ja Soini saavat yhdessä enemmän naisten ääniä, kun pois jätetään pienpuolueet, voisi olla hypoteesina varsin uskottava. Kumpi taas kahdesta miehestä on naisten keskuudessa enemmän ääniä haravoiva, Soini vai Katainen, on lopulta marginaalinen kysymys. Ero ei tule olemaa ratkaisevan suuri kummankaan hyväksi, kun kyse on vain vajaasta 10 %:n äänimäärästä. Mutta juuri tämä voisi ratkaista ja silloin vaaka kallistuisi Kataiselle.

Soini vie miesten äänet

Miesten kohdalla tilanne on jo kokonaan toinen. Miesten äänistä maaseudulla kumpikaan naisista ei tule saamaan likimainkaan miesten keräämää määrää. Täällä Urpilainen voi saada vain peruskannattajien äänet ja Kiviniemi kärsii niin ikään koko keskustan tappion juuri sen vahvoilla äänestysalueilla miesten vaihtaessa puoluetta. Näistä suomalaisista Kataista äänestää vain murto-osa verrattuna Soinin saamaan äänivyöryyn. Jälleen kerran hypoteesin rakentelussa ei ole mukana muut kuin neljä puoluetta. Muut saavat valtakunnallisesta äänimäärästä mukisematta neljänneksen.

Katainen ei toki saa aikaan suurta äänivyöryä maaseudulla. Hän ei ole Finns party ja Lord rock. Se että syrjäkyliltä, kuihtuneilta kuntapalveluiden alueilta ja itsenäisyyden menettäneiltä riitaisilta seuduilta vaivaudutaan vielä äänestämään, on Soinin ansioita.

Suurten taajamien kohdalla demarit saavat, nyt gallupeissa näkyvistä luvuista, ehkä jopa kaikki, mutta Kiviniemi hieman enemmän kuin mitä keskustalle kuuluisi miesten ääniä. Muutos on kuitenkin marginaalinen verrattuna siihen miesten äänimäärään, jonka niin kokoomuksen Katainen kuin etenkin Soini keräävät vihaisilta miehiltämme Suur-Helsingin, Tampereen ja Turun telakoilta, Nokian kohta entisiltä kännykkäinsinööreiltä ja koskialueittemme sellunkeittäjiltä. Tässä Hard rock ja Finns party ovat kylmää kyytiä.

Kumpi sitten kerää enemmän, Soiniko vai Katainen näitä miesten ääniä? Tässä ero ei ole enää niin marginaalinen kuin naisten kohdalla. Jos Soini onnistuu vaalitenteissä, ja saa yhdenkin nukkuvan liikkeelle, tämä ääni tulee hänelle. Jos äänestysprosentti alkaa lähestyä 75 - 80 %:a Soini voittaa vaalit

90

suurella erolla kilpailijoihinsa. Jos se pysyy noin 70 %:n kohdalla, erot ovat pieniä ja Soinin ministerin salkku voi vaihtua kevyempään, mutta ei toki mihin tahansa ja yksin hallituksessa puuhastellen tai Urpo Leppäsen kanssa takavuosien tapaan ja kiittäen Koivistoa ja Sorsaa unohdetun kansan puolesta Vennamon perheessä. Tuo aika on nyt syytä unohtaa. Finns party on vallan muuta kuin SMP.

91

SouthParkin maabrändi (20110217)Seurasin eilen dokumenttia antropologien työstä Amazonin alkuperäiskansojen parissa. Olen liikkunut alueella ja arvostanut korkealle juuri antropologien työtä yhdistäen poikkitieteistä tietoa. Joskus sieltä saa myös ideoita muiden käyttöön olkoonkin, etteivät kaikki antropologiaa oikein tieteenalana siedä.

Intohimoiset antropologit

Nyt tuo omalaatuinen dokumentti sai minut järkyttymään. Nimekkäät antropologit, Claude Levi-Straussin jälkeläiset ja oppilaat, haukkuivat dokumentissa toisiaan kuin pienet lapset South Parkin irvailussa mitä uskomattomimmista rikoksista. Aikuiset miehet ja naiset muuttuivat lapsekkaiksi ja häijyiksi, pahanilkeiksi olennoiksi toisiaan mustamaalatessaan. Ei tällaista tiedeyhteisössä toki oikeasti voi tavata. Vai olisiko sittenkin jossain joskus tavannutkin? Oliko sen koomisuus juuri oman kokemuksen antamaa palautetta? Liiankin tuttua ollakseen hauskaa. Surullisia ihmiskohtaloita tiedettä tehden intohimoisesti ja himojen viemänä.

Näistä pienimpiä olivat herjat kollegan, nimeltä mainitun, tieteelliset harha-askeleet ja pelkät satuilut hypoteesejaan testaten. Sen sijaan lasten hyväksikäyttö ja pedofilia, puoskarointi lääkkeillä ja rokotteilla, oli hirvittävää katseltavaa. Satojen lasten joukkokuolemat puistattavat ja tuovat mieleen natsit ja Mengelen.

Kun sen vielä alkuasukkaat itse vahvistivat ilmeikkäillä eleillään ja häpeillen kertoen kokemuksistaan, syntyi hämmentävä olo. Poistin ranskalaisen, nekrologillakin muistamani Claude Levi-Straussin kuvan toistaiseksi pois seinältäni muistuttamasta tuosta dokumentista. Oli hänessä syytä tai ei, halusin unohtaa näkemäni. Joskus sysimusta pahuus ja kirkas päivänvalo esiintyvät rintarinnan. Niitä on vain rohjettava katsoa molempia pelkäämättä.

Silti on hirvittävää kokea arvostamansa, ja liki jumaloimansa ihmisen, lähettävän pedofiilejä Brasiliaan, ja epäilemättä vielä tietäen mistä on kyse. Toki tutkijatkin ovat vain ihmisiä, mutta etenkin antropologien koulutuksessa eettiset vaatimukset ja tapa varoa näiden etnisten ryhmien elämään puuttumista, itse heidän keskuudessaan asuen, on varmaan sääntö numero yksi. Sen loukkaaminen kriminaalilla tavalla, ja lopulta koko yhteisön elämän turmellen, on hirvittävää ja tuo mieleen imperialismin synkimmät vuosisadat.

Afganistan ei ole meidän sotamme

Suomalaisia toimii nyt mm. Afganistanissa tehtävissä, jotka eivät ole meidän sotaamme. Olen tähän puuttunut ennenkin pyrkien taustoittamaan niin maantieteilijänä kuin valtiotieteilijänä tuon alueen historiaa. Arvostan suuresti sitä työtä, jota YK:n vakautusoperaatio siellä suorittaa. Suomalainen rauhan turvaaja ei kuollut siellä turhaan.

Me emme vain voi sille mitään, ettei kehitys tuossa kolkassa johda koskaan toivomaamme suuntaan. Uusia kriisipesäkkeitä syntyy kaiken aikaa lisää ja koko islamilainen arabialue jatkaa nyt tätä levotonta tietämme. Se, miten nämä alueet ovat syntyneet, miten pedofiilit vaikkapa ranskasta ovat pilanneet Amazonasin alueen alkuasukkaiden elämän, ei ole meidän taakkamme. Tapamme siirtää tämä eksoottinen maailma omaan kulttuuriimme ei kuulu omaan kansalliseen sellaiseen geeniperimään, jossa ongelmia haetaan globaalin maailman jokaisesta kriisipesäkkeestä. Siihen kansakuntamme ei ole oppinut syrjäisenä ja haavoittuvana kuten Grönlannin eskimot tai omat saamelaisemme. Suomea ei pidä johtaa kuten EU:n supervaltoja tai Yhdysvaltain osavaltioita. Se turmelee kansakuntamme identiteetin ja tätä me vaaleissa protestoimme.

92

Joku ymmärtää sen heti, toinen ei koskaan. Dualismissa Timo Soini on valinnut oikein ja kaikki muut väärin. Se joka valitsee ensi, on innovaatioprosessissa voittaja ja muut vain imitoijia. Imitoija vain tukee ja vahvistaa Soinin valintaa. Tässä tiede ei petä ja sille vanhat puolueetkaan eivät voi mitään. Nokian Ollila ymmärtää, miksi on valittava tie, jossa hypätään palavalta lautalta hyiseen syliin. Kun et voi voittaa vihollistasi, liittoudu siihen. Mutta tee se ajoissa, hyväksy tosiasiat, älä jää odottamaan ihmeitä. Vuosi sitten pidetyt vaalit olisi vielä pelastanut monen istuvan kansanedustajan paikan, mutta ei enää.

Pelkkä hyvä tahto ei riitä

Hyvää tahtova ihminen tai kansakunta, organisaatio, ei välttämättä toimi aina järkevästi. Nokian kehitys maailman johtavaksi viestintäteknologian jätiksi oli pitkän aikavälin yhteinen ponnistus pieneltä kansakunnalta. Siitä tavasta toimia ei pidä nyt luopua. Jo muutama vuosi takaperin oli havaittavissa, kuinka innovaatiorakenne oli muuttumassa puhelintekniikkavetoisesta kuluttajavetoiseksi. Sen näkyi sosiaalisten medioitten käyttäjäanalyyseissä. Silloin olisi tullut reagoida.

Googlen Androi ja Apple vastasivat siihen ennen Nokiaa, jossa rasitteena oli oma kansallinen tapamme painottaa teknologiaa välineellisenä prosessina. Verkko ja verkosto menevät siinä meillä päällekkäin hieman samaan tapaan kuin käsitteet "politics" ja "policy". Me teemme mielellämme politiikkaa silloin, kun olisi jo policyn vuoro, oikean kehitysstrategian aika sosiaalisten ja symbolisten innovaatioiden vaativassa maailmassa. Jorma Ollilan kuvaama prosessi on oikea. Se vain tuli nyt myöhässä. Se ei ole tavallista Ollilan kohdalla, joka on ollut johtajana nero. Sellaisia neroja ei mahdu pieneen kansakuntaan kahta.

Alfa urokset

Median väite "elämme tavattoman mielenkiintoisia aikoja" on hauska. Kun maailma ja sen viestintävälineet muuttuivat globaaleiksi ja samalla osaksi sosiaalista mediaa, on luonnollista, että aiheista ei ole enää puutetta. Lisäksi molemmat ruokkivat vastavuoroisesti koko ajan tosiaan ja Gaddafilla Libyassa on edessä sama mikä kohtasi yllättäen Hosni Mubarakia, toista alueen suurta alfa urosta, eikä tästä myrskystä selviä Algeria, Jemen, Jordania, Bahrain tai Iran.

Viisas kansa ja sen johto pyrkisi nyt maltilliseen ratkaisuun ja taipuisi pikaisiin uudistuksiin osana sosiaalisen median kehittyvää informaatiovirtaa. Libya on näistä todellinen kummajainen ja Muammar Gaddafi kansakuntansa johtajana vaikeasti ymmärrettävä, sairas ihminen suomalaisen kokemana. Italian alfa uros on taipumassa läntisen maailman käytäntöön, siinä missä Välimeren maailman kaikki alfa urokset. Jos eivät taivu niin sitten taittuvat.

Suomalainen myrskyvaroitus

Oma myrskymme lähestyy huhtikuun vaaleina. Viimeisin Helsingin Sanomien gallup lupaa perussuomalaisille samaa kannatusta kuin keskustalle ja demareille, noin 18 %:a. Se on jälleen prosenttiyksikön enemmän kuin edellinen gallupmittaus. Edellä on enää kokoomus parin prosenttiyksikön erolla. Sekin on ollut selvässä laskussa HS -gallupeilla mitaten.

Poliitikot puntaroivat syntynyttä tilannetta huomaamatta, kuinka tuo äänimäärä toisi jo perussuomalaisille 36 kansanedustajaa ja ilmiö on kokonaan toinen kuin takavuosien SMP:n menestys, jolloin puolue sai 17 - 18 edustajaansa ja pari ministerin salkkua. Kannatus kun tulee sekin kokonaan muualta kuin Pohjois-Karjalasta tai Pohjois-Savosta, Pekka Vennamon Turusta. Kun vaaleja verrataan, ei pidä tehdä kohtuuttoman suuria virheitä niin alueiden kuin aikojenkin välillä. Nyt ei eletä Kekkosen Suomessa vaan yhteisömedioitten globaalissa maailmassa.

93

Nyt on mahdollista, että Soini ohittaa myös kokoomuksen ja viimeinen gallup 17.4 vaaleissa tuo meille yhden suuren puolueen ja kolme keskisuurta. Siihen on nyt täysi syy varautua ja pohtia, kuinka demokraattisesti vakaa valtio kykenee hyödyntämään kansakuntansa vaaleissa osoittaman tahdon. Kun vaalit on pidetty, pulinat pois. Kun valta vaihtuu Suomessa, se koskee toki koko maata ja sen vanhoja rakenteita, ei vain edustajiamme Arkadianmäellä ja hallituksessa.

Yhdysvalloissa vaihtuisivat nyt myös virkamiehet. Suomessa mandaattivirat horjuvat toki nekin ja moni jää tyhjän pantiksi paitsioon. Reaaliaikaisessa maailmassa, intenetin ja sosiaalisten medioitten toimesta, prosessi tapahtuu meilläkin heti vaaliyön jälkeen. Suomessa ymmärretään demokratian pelisäännöt eikä lähdetä kaduille hävittämään yhteistä omaisuuttamme arabimaiden tapaan.

Kaikki vaalit kun ovat tavalla tai toisella myös protesti ja nyt valtarakenteet vaihtuvat Suomessa antaen myös uuden mahdollisuuden. Ollilan pohdinnat Nokian kohdalla koskevat nyt myös Suomea ja suuren muutokseen liittyy aina suuria mahdollisuuksia, uusia käyttämättömiä voimavaroja, joista hioa Ollilan lupaamia timantteja.

SouthPark ja Suomikuva

Suomi esiintyy tänään näyttävästi SouthPark sarjan pääosassa. Moni on sen toki nähnyt netistä jo aika päiviä, mutta juuri tänään, Matti Vanhasen saatua vain huomautuksen pääministerinä virkavelvollisuuttaan tuottamuksellisesti rikkoen, tuo kuva vaaleihin valmistuvasta maasta on sopivan ajankohtainen.

Siinähän oikeastaan kiillotetaan suomikuvaamme ja sen puhtoisuutta olkoonkin, että sarjalle tyypillinen opportunismi ja kaksinaismoralismille irviminen on jälleen pääosassa. Suomen hävittäminen maailmankartalta on kuitenkin kohtuutonta, vaikka kansakuntamme ei voisikaan elää enää syyllisyytensä kanssa, pääministeri Matti Vanhasen kertomana. Ehkä Matti Vanhasen salaaman eron syy oli juuri tämä aiemmin jo nähty lohduton loppu tv-historian räävittömimmässä sarjassa.

Käsite Arctic Babylon 2011 alkaa tulla tutuksi myös suomalaisille lukijoilleni. Heistä jo 2 % löytää kirjan cluster art kotisivultani ja saa sen myös auki. Se on hyvä tulos, odotettu. Se vastaa juuri innovaatioprosessin ensimmäisen vaiheen innovaattoreiden suhdetta koko populaatiosta.

Koko liki viiden vuoden ajan se on pysynyt samana ja kertoo teorian toimivan oikein tässäkin tapauksessa. Sen sijaan käsite "cluster art" on jo tutumpi ja yltää Googlessa liki 25 miljoonaan löydökseen. Vielä viisi vuotta takaperin näitä havaintoja ei ollut kuin muutama sattuma maailmalla ja ne liittyivät satunnaisiin sanojen yhdistelmiin. Niistä ei ollut apua lanseeratessani käsitettä klusteritaiteesta sen manifestina. Oli kuljettava umpihankeen ja uskottava asiaansa. Perässähiihtäjät korjatkoot latua mieleisekseen ja kulttuurisidonnaisesti.

Tässäkin leviäminen on ollut myöhemmin odotettua. Pari vuotta ja käsite lähestyy 100 miljoonan rajaa. Jos oma kotisivuni ja kuvat ovat silloin kärjen tuntumassa yhdessä käsitteen ”Social media economy” kanssa, julkaisujani luetaan tai ainakin avataan latauksina useammin kuin kaikkia yli viittäkymmentä suomalaista tiedejulkaisua ja -lehteä yhteensä. Vuonna 2010 latauksia näillä maamme tieteen julkaisuilla oli yhteensä 64 000. Kun artikkeleita on noin 20 000, luku on käsittämättömän vaatimaton ja sen tulisi aiheuttaa vakavaa keskustelua alan tutkijoiden, tutkimuslaitosten ja yliopistojen sekä median sisällä. Miten on mahdollista, että artikkelia kohden on vain kolme latausta vuodessa? Oman kokemukseni ja kotisivuni mukaan tulisi olla tuo määrä joka minuutti ja mieluiten reaaliaikaisena virtana.

94

Virhemarginaali (20110219)Wikileaksin paljastukset toivat median lähemmäs tutkijan arkea. Kun aineistoja käydään läpi, historian tai yhteiskuntatieteilijän kriittisyydellä, ne on asetettava omaan aikaansa ja samalla ymmärrettävä kuinka vaikkapa Yhdysvallat tai Venäjä värittävät tai painottavat saamansa tiedon heille sopivalla tavalla. Se vaatii tutkijalta kriittisyyttä ja kykyä lukea viesti muunakin kuin vain tapana rakentaa omaan aikaamme sopivaa viihteellistä mediatäytettä vanhasta uutismateriaalista.

Uusi totuus on aina kipeä asia

Vanha tieto uudesta näkökulmasta, ja uusin paljastuksin, loukkaa jo kerran kerrotun totuuden kirjaajaa. Siinä tietoa pantannut, tai väärän todistuksen antanut, joutuu noloon valoon. Tutkijalle tämä on tuttu ilmiö. Toimittaja Unto Hämäläinen kamppailee tämän ongelman kanssa loistavassa kolumnissaan Helsingin Sanomissa (19.2) ja kuvaa itsensä Wikileaksin lukijana kuin Juha Miedon puusuksineen ladulle heitettynä ja ilman piristeitä norjalaisten ladunnielijöiden sekaan 1970-luvulla. Samalla tämän kertoessaan hän huomaamattaan kuvaa koko kansallisen kohtalomme tänään. Olemme heitteillä, virran viemänä ja kirjoittelemme sosiaalisen median palstoille toisillemme tietämättä, luetaanko ne ehkä ensimmäisenä tiedustelupalvelussa, siellä jossain, Kannasta tai Syväriä kauempana.

Kun tietoa tulee lisää, vanha konventio saattaa jopa järkkyä, ja syntyy tarve uuteen tulkintaan ja jopa paradigmaiseen muutokseen. Tällainen muutos tapahtuu maailmankuvassa ja se järkkyy samalla. Tänään on syytä jopa painottaa sitä, minkä hetken tiedosta tai analyysistä on kyse. Kokonaan uusi maailmankuva ei selity vanhan maailmankuvan analyyseillä ja teorialla silloin, kun koko ajattelu on muutettava uuden konvention edellyttämällä tavalla. Vanhan maailmankuvan varaan rakennettu valta horjuu tällöin sekin ja syntyy konflikti, jossa uutta tietoa pyritään joko salaamaan, peittelemään tai väheksymään. Uusi tieto lisättynä jo aiemmin käsiteltyyn, uudessa ajassa ja asiayhteydessä, vie tulkinnan mielestämme aina vinoon, tahdoimme me sitä tai emme.

Ahtisaaren tuhannet Wikileaks tiedot

Tämä koskee luonnollisesti etenkin uuden tiedon tuottajia ja sen ensimmäisiä käyttäjiä. Suomessa vanha konventio tai korporaatio voi vaieta tietoa hankkineen henkilön kokonaan. Presidentti Martti Ahtisaari sai Wikileaksin vuotamana Yhdysvalloista tietoja tuhatmäärin Yhdysvaltain ulkoministeriön jakelussa mukana olevana, samaan aikaan kun presidentti Halonen haki lupaa oikaista presidentti Bushin solmio ja ulkoministeri Kanerva sai lopulta sentään kätellä ulkominiteriön edustajaa. Ahtisaaren on täytynyt hymähtää koko asialle, sen koomisuudelle. Tuon ajan media kuvasi hänen otsassaan olevaa laastaria, joka oli kuin kirppujen kokoisten ihmisten tekemä finni jättiläisen iholla. Ahtisaari oli aivan liian suuri kala niin ahtaaseen ja pieneen lampeen. Toisaalta nämä viruksen mittaiset ihmiset ovat vaarallisia jättiläisellekin hyökätessään suurina parvina kohteensa kimppuun.

Suuret innovaatiot ja uudistukset ovat tällaisia vaikeasti vastaanotettavia ja hyväksyttäviä silloin, kun ne muuttavat koko vanhan vallan ja sen varaan pystytetyn taloudellisen, sosiaalisen ja psykologisen, kulttuurisen rakenteen, jota ohjaa jättiläisestä kaukana oleva kulttuuri, sosiaalidemokraattien tai punamullan rakentama korporatiivinen vanha Suomi ja sen konsensus.

Siinä vanha korporatiivinen, puusuksin hiihtävä Juha Mieto, oli liki säälittävä sellaisen rinnalla, jota edusti Nato ja Yhdysvallat sekä globaalin maailman kosketus. Se toi mukanaan muiston suurvaltasodasta ja Suomen asemasta sen puristuksessa, ajopuuna ja Suomen selän takana tehdyistä sopimuksista, meistä piittaamattomasta suurvaltapolitiikan eduista ja omasta olemattomasta asemastamme syrjäisen Aasian niemen, siis Euroopan koilliskulmassa lähellä Jäämerta Luoteis-Venäjän kainalossa.

95

Sellainen valtio on statisti tahdoimme sitä tai emme. Yksityinen henkilö YK:n edustajana Ahtisaaren tapaan saattoi olla tuhat kertaa keskeisempi maailmanpolitiikan vaikuttaja. Korporatiivisen valtion edusmiehet ja naiset olivat olematon osa tätä muuttuvaa maailmaa.

Tällainen suuri muutos on parhaillaan käynnissä vaikkapa Nokian kohdalla, jossa epäily suomalaiseen innovaatiopolitiikkaan ja osaamiseen horjuttaa kansallista itsetuntoamme. Pelkkä tekninen osaaminen, insinööriajattelu, ja keskittyminen siihen ei riitä silloin, kun mukaan on tulossa yhä enemmän sosiaalisia ja välineen käytön psykologisia ja myös sosiaalistaloudellisia uusia tarpeita. Reaaliaikaisessa kilpailussa ei ole aikaa odottaa kuukausia. Siinä oikea-aikainen on sama kuin reaaliaikainen. Applen vikkelät johtajat yllättävät osaamisellaan.

Meidän ongelmamme oli ja on liiallinen keskittyminen aikanaan insinööritieteiseen innovaatio politiikkaan niin metsissä kuin myöhemmin viestintäpolitiikassa (policy).

Yhdysvalloissa tätä politiikkaa tarvitsevat vaikkapa tiedepuistojen toteuttamat uudet yhdyskuntasuunniteluun ja toteutukseen vaadittavat hankkeet moottoritiestä lentokenttään, sairaalasta lomahotelliin ja omakotialueeseen. Ne on oltava mukana siinä tietokoneessa, joka on samalla kännykkä. Yhdysvalloissa tärkein suunnittelutehtävä ei ole sidottu korporaatioiden vastuulle ja poliitikon valvontaan. Tärkein väline, tietokone, ei voi olla vain viihteellinen lasten lelu sen siirtyessä kännykkään ja lopulta osaksi maailmanpolitiikan sitä välineistöä, jota Yhdysvallat haluaa ohjailla. Eikä Yhdysvallat ole siinä toki yksin.

Kun Nokia syntyi ja kasvoi, kännykkä kehittyi, sosiaalisia medioitamme ei vielä ollut. Niiden strateginen merkitys muutti intenetin ja kännykän myös geopoliittisen, maailmanpolitiikkaan vaikuttavan operatiivisen arvon liian suureksi suomalaisten käsissä. Vasta islamilaisen maailman murros arabimaissa avasi silmämme sosiaalisen median paradigmalle. Tutkijapiireissä asia tunnettiin mutta siitä vaiettiin. Vasta kun hurrikaani on irti paikalle kutustaan asiantuntijoitakin.

Perinteinen korporatiivinen maailma ja sen poliittinen valta instituutioineen on reaaliaikaisessa liian hidas ja jäykkäliikkeinen. Vallankäytön ja markkinoiden väliin jää sumeita aukkoja. Byrokraattisessa vallankäytössä ei ole tarvis kysyä asiakkaan mieltymyksiä. Harva kuitenkin hakeutuu vapaaehtoisesti sokean vallankäytön kohteeksi. Suomessa valtiolta omaksuttu byrokraattinen organisaatioarkkitehtuuri ei sovellu markkinaehtoiselle tuottajalle ensinkään. Kun virkamies ei sopeudu asiakkaan vaatimuksiin hän saa mennä.

Ei kelpaa muille malliksi

Reaaliaikainen ja vuorovaikutteinen sosiaalinen media ravisteli liikkeelle odotetusti islamilaisen arabimaailman. Se mitä on käytetty aiemmin Afganistanissa tai Irakissa ei nyt sovi käytännöksi pysäyttämään sellaista prosessia, jonka ratkaisut eivät ole omassa historiassamme kokemamme demokratisoitumisen monet skandinaaviset vaiheet. Suomella ei ole tarjota sellaista mallia, joka olisi 2010 - 2050 toteutettava poliittinen (politics, policy) ja ideologinen, demokraattinen (corporation) valtio. Sen sijaan Yhdysvalloilla ja sen liittolaisilla on ja sen keskeinen strategia on osa Nokian kohtaloa.

Oikeammin olemme monissa omissa ratkaisuissammekin kiinni vanhan tradition vankeina, omien korporaatioiden sitomia, ja vaikeimmat työttömyysalueet löytyvät nyt puunjalostusteollisuutemme perinteisillä alueilla Kaakkois-Suomessa ja Kymijoen vesistöalueella Etelä-Karjalassa. Koko ongelma on lakaistu maton alle ja vaiettu, kukaan ei kuuntele metsiemme miehiä ja naisia. Vanha kemianteollisuutemme ei ole investoinut suomeen 13 vuoteen ja muistuttaa Nokiaakin insinöörivaltaisempana yhden asian liikettä. Energian hankinta metsistä ei ole uusi malli ja luontomatkailusta, metsien moninaiskäytöstä on puhuttu väsyksiin saakka jo vuosikymmeniä. Kun

96

lohen noususta Pohjoisen jokiin puhutaan puoli vuosisataa, se turhauttaa. Saamattomuus on järkyttävää.

97

Uusia mahdollisuuksia ei löydy, kuten Ruotsissa, ja yhtiöiden samankaltaisuus ei suosi innovaatioajattelua ja prosesseja. Tässä maatalouden ja metsätalouden kohtalonyhteys on samoilla politiikan teon tasoilla ja alueilla, jossa korporaatio ja politiikka on ymmärretty väärin jo vuosikymmenten ajan. Koulutus ja oppivelvollisuus ei voi olla samaan aikaan sokeaa vallankäyttöä ja palvelua. Sama koskee terveyspalveluja ja sote -uudistustemme.

Kymi-Karjalassa valtaa ovat pitäneet sellaiset poliittiset rakenteet, joiden tausta on sekin syntyjään tuolle alueelle ja kansallisesti tyypillinen. Ne poikkeavat melkoisesti vaikkapa teollisuusalueistamme Pohjois-Pohjanmaalla, mutta muutoksen tuulet ovat molemmilla alueilla niin Pohjanmaan jokilaaksoissa, Oulujokivarressa ja Iijokilaaksossa, Kainuussa ja Koillismaalla, samansuuntaisia. Näin riippumatta siitä, onko tausta demarijohtoinen tai maalaisliittokeskustan aikanaan synnyttämä ja usein Pohjanmaalla laestadiolaisena kuvattu sosiaalinen ja taloudellinen, kulttuurinen vaihtoehto käyttää valtaa ja hyödyntää luonnonvaroja, ihmisten osaamista. Sen syvin idea on kaikkialla sama ja hyvin vanha, korporaatioita suosiva vanhasuomalainen malli. Ja tästä mallista syntyvät nuo vallankäytön ja markkinoiden väliset sumeat alueemme joita sote -uudistuksemme ja kuntarakenne nyt ravistelevat.

Korporatiivinen ongelma

Yhteinen media yhdistää korporatiivisen valtion tapaa käyttää valtaa silloin, kun muutoksen tuulet alkoivat Suomessa. Yhdysvalloissa korporaatiolla tarkoitetaan usein kaikkea julkista valtaa, myös kuntien tapaa hallita ja järjestää palvelunsa. Käännös käsitteestä "corporation" korporaatioksi on kuitenkin usein virheellinen. Yhdysvalloissa käsite on paljon laajempi kuin Suomessa. Siihen liittyy samaa ongelmaa, kuin kääntää vaikkapa käsitteet "politics" ja "policy" samalla suomalaisella politiikka käsitteellä tai "regional" ja "spatial" samalla alue käsitteellä. Näin kuitenkin jatkuvasti teemme ja syntyy virheellisiä päätelmiä ja tulkintoja, sumeita alueitamme.

Niinpä, kun välitämme tietoa koskien korporaatioita, aluetaloutta, aluesuunnittelua ja poliittista toimintaa ja ratkaisua, poliittista tai alueellista valintaa tai kehittämistehtävää, teemme usein virheitä Yhdysvalloissa käydessämme tai hakiessamme tietoa imitoiden Yhdysvalloista tulevaa kirjallisuutta. Jos se tulee vielä salaten, kukaan ei sitä ole edes oikaisemassa, kuten vuorovaikutteisessa sosiaalisessa mediassa. Syntyy byrokraattista munkkilatinaa, joka on EU:lle tyypillistä, kankeaa sekä kaukana käyttökielestämme. Timo Soini välttää kaikin tavoin kankeaa kieltä ja tyhjiä sanoja, joiden merkitys on jäänyt käännöksessä epäselväksi. Sekavasti sanottu on sekavasti ajateltu. On pohdittava selkeästi, mitä palvelut sopivat kunnille, ja missä markkinat toimivat joustavammin.

Oma kielemme on uusiutunut lisäksi paljon hitaammin kuin vaikkapa brittien käyttämä englanti, jossa liki toinen puoli sanastoa on sotien jälkeen syntynyttä ja lähes 50 % sanakirjojen ulkopuolista sanastoa. Australian Perthin puoleisella rannikolla pelkkien kirosanojen määrä vaatii yli tuhatsivuisen sanakirjan hallintaa. Ja näitä sanoja käytetään häpeilemättä ja kaukana brittien aatelismiesten kielestä.

Homogeeninen Suomi

Internet ja sen sosiaaliset mediat korostavat juuri näitä symbolisia käsitteitä ja niiden välille syntyviä väärinkäsityksiä. Tämä näkyy toki Wikileaksin paljastuksissa ja vielä selvemmin niissä viesteissä, joita sosiaalisen median käyttäjät lähettävät toisilleen yli kieli ja kulttuurirajojen. Tässä Suomi on kohtuullisen homogeeninen ja yhtenäinen alue, jossa myös poliittinen käyttäytyminen on jokseenkin samankaltaista maakunnasta tai jokilaaksosta riippumatta, vaikka historialliset talousalueet niin luonnonoloiltaan kuin taloutensa perustalta poikkeavatkin toisistaan.

98

Perustussuomalaisten kannattajat ovat viimeisen gallupin mukaan (HS 19.2) siirtymässä uuteen puolueeseen kohtuullisen tasaisesti kakista pääpuolueistamme. Sekin kertoo paljon poliittisen instituutiomme luonteesta ja puolueittemme tavasta hankkia äänestäjänsä. Ne eivät edusta enää juurikaan vanhaa traditiotaan sen enempää kuin maakunnat tai äänestysalueet, jokilaaksot, vanhaa talous tai luonnonmaantieteellistä maakuntaansa. Historialliset maakuntamme on syytä unohtaa sinä missä regionaaliset kuntarajammekin. Spatiaalinen ja mentaalinen on usein kyläyhteisön mittainen ja muistuttaa samalla pieniä lähiöiden 1970-luvun asunyhteisöjämme. Oikeammin niillä matkittiinkin vanhaa kyläasutusta.

Vanhat ammatit kadonneet

Hieman enemmän perussuomalaisten äänestäjissä on keski-ikäisiä ja nuoria miehiä kuin perinteisissä puolueissamme, ammattikoulun käyneitä, eri puolella Suomea hieman eri tavalla leipänsä ja toimeentulonsa ansaitsevia takavuosien työläisiksi kutsuttuja duunareita. Näitä samoja valkokaulustyöläisiä näyttäisivät kuitenkin olevan myös kokoomuksesta ja keskustasta siirtyvät äänestäjät, ei vain demareiden perinteisinä äänestäjinä pidetyt teollisuusalueittemme työläiset, joita ei oikeasti enää ole olemassakaan sen jälkeen kun viimeinenkin kemianteollisuuden tehdas lopetti toimintansa tai sitä ohjailtiin tietokoneelta energialaitoksena.

Vahoja ammatteja ei enää ole sen enempää kuin mummon kanaloita siinä merkityksessä, kuin mihin nämä vanhat puolueet ovat joskus syntyneet ajamaan tietyn kansanosan tai työläisen, talonpojan asiaa. Sen sijaan äänestäminen koetaan vielä etenkin keski-ikäisten ja iäkkäämpien, yli 65-vuotiaiden, kohdalla merkittävänä tapana vaikuttaa ja vetää "punainen viiva". Poikkeuksen tekevät ne nuoret, joille välillisen demokratian traditio ja parlamentarismi on vaikeasti ymmärrettävä ja vanhakantainen tapa vaikuttaa heidän omiin yksityisiin päätöksiinsä jo vuosikymmeniä jatkuneessa informaatioyhteiskunnan tavassa hoitaa reaaliaikaisia prosessejaan. Välitön vaikuttaminen ja demokratia, lähidemokratia, ovat osa tulevaisuuttamme ja korporaatiot niiden esteenä vanhoine puolueineen. Näin uudet sukupolvet vanhat puolueensa kokevat.

Galluppien yhteydessä usein mainittu käsite, jossa kaikki vanhat puolueet mahtuvat kahden prosentin virhemarginaalin sisään, ei saa tarkoittaa sellaista gallupvirhettä, jossa ääni mille tahansa puolueelle olisi virheratkaisu. Puolueiden on osoitettava jatkossa etevämmyys muuten kuin vain mentaalipuolella mielikuvilla taiteillen ja mainostoimistojen mössöä esitellen. Tämä asiapuoli rasittaa aina enemmän hallitusta kuin oppositiota. Hallitus vastaa menneen vaalikauden epäonnistumisista joita oppositio esittelee. Opposition kritiikki, mikä tahansa uusi ajatus, vanhan ratkaisun, ja usein eliitin tekemän virheen arvostelu, ei ole aina populismia. Populismilla leimaaminen on liian helppo tapa vältellä argumenttien käyttöä strategisissa virheissämme.

Ikääntyneet varmimpia äänestäjiä

Perussuomalaisten kohdalla ikääntyneitä äänestäjiä on ollut gallupeissa koko ajan vähemmän kuin perinteisissä puolueissamme. Tämä on hyvin yleinen ilmiö silloin, kun uusi asia on rakenteita ja omaa perinteistä käyttäytymistä muuttava, ehkä siitä jopa johtuva, ja vastaajan ikä on korkea. Tällöin omaa ratkaisua pantataan, tai oikeammin sitä ei kerrota. Puolueuskollisuus on iäkkäämmillä toista kuin nuoremmilla ja sen muuttaminen nolottaa vuosien tai vuosikymmenten jälkeen.

Näin gallupkyselyä voisi myös oikaista ja muuttaa perussuomalaisten vinompi kannattajarakenne vastaamaan muita suurempia puolueitamme etenkin ikääntyneitten ja nyt kantansa sanomista empivien vastaajien kohdalla. Lopullisessa äänestystilanteessa perussuomalaisia äänestävien ikärakenne ei juurikaan poikkea vaikkapa demareitten Etelä-Karjalan perinteisestä ikärakenteesta tai Oulujokilaakson keskustalaisesta ikärakenteesta.

99

Siihen ei löydy suuren puolueen kohdalla loogisia perusteita itse salaisessa äänestystilanteessa ja iäkkäät ovat lisäksi varmimpia äänestäjiä myös perussuomalaisille. Tässäkään kohden perussuomalaisten äänestäjät eivät enää näyttäisi poikkeavan muista kolmesta suuremmasta puolueestamme. Äänestyspäätös ja sen pitävyys alkaa olla yhtä varma ja liikkuvia on haettava vielä kantaansa panttaavilta. Alamme lähestyä lopullista vaalin tulosta, joka ennakoi suurta jo nyt tunnettua yllätystä.

Kilpailu hallituspaikoista

Jos tämä gallup korjaus olisi yli 65-vuotiaiden kohdalla tehty, perussuomalaisten gallupsuosio olisi ollut jo kaksi kuukautta ennen vaaleja noin 20 % eikä nyt kerrottu 18 %. Vastaavasti Kokoomuksen osuus olisi jäänyt hieman alle 21 %:n ja demareiden hyvin lähelle heidän kannatustaan jo EU-vaaleissa. Keskustan kannatus mahtuisi näiden väliin tai romahtaisi.

Näin perussuomalaiset olivat jo hieman runsas kaksi kuukautta ennen vaaleja liki maan suurin puolueolettaen, että lehden tilaama gallup oli muuten oikein tehty ja samalla muistaen, kuinka mukana ovat nuo virhemarginaalit. Siinä demokratian pelko on usein juuri demokratian alku ja gallup vastaisi sitä kirjoitusta, jonka esitin jo kuukausia takaperin ennakoiden kilpailun syntyvän lähinnä toisesta paikasta, ei enää ensimmäisestä.

Perussuomalaisethan ovat joka tapauksessa historiallisen vaalivoiton edessä ja samalla hallitusvastuussa, jossa yksi kolmesta jäisi oppositioon. Se taival ei johda nyt välttämättä menestykseen. Oppositioon jääminen merkitsee nyt todennäköistä kuihtumista puoluekartallamme. Ellei tuo puolue ole sitten juuri Perussuomalaiset. Oppositiossa asemansa voi myös vakiinnuttaa kuntavaalien ja etenkin hallinnon järjestelyjen sekä kouluttamisen avulla.

Kaaosteoria ja perhosen siiveniskut (20110223)"Julistamme pyhän marssin. Kutsumme miljoonia autiomaasta puhdistamaan Libyan talo talolta. Olen taistelija, kapinallinen teltasta ja kuolen marttyyrinä. En ole määrännyt yhtään luotia ammuttavaksi. Kun sen teen, kaikki palaa. Kaikki te, jotka rakastatte Muhammar Gaddafia, tulkaa kaduille ja turvatkaa ne. Älkää pelätkö. Haluatteko Yhdysvaltain valloittavan maanne kuten Afganistanin ja Irakin?"

Historiaan jäävät kuvat

Nämä lauseet moni näki televisiostaan eilen ja Helsingin Sanomat (23.2) oli tallentanut niistä parhaita paloja. Ne lauseet jäävät historiaan ja painuvat mieleemme aggressiivisen, yli 40 vuotta rautaisella otteella hallinneen eversti Gaddafin vuodatuksina ränsistyneestä armeijan tukikohdasta Tripolissa. Libyan diktaattori toi mieleen mielipuolisen ihmisen, sairaan Aadolf Hitlerin julistuksen toisen maailmansodan päättyessä. Sellainen kokemus on järkyttävä satojen ihmisten kuollessa oman armeijan ja poliisin aseista.

On olemassa yhden selityksen ihmisiä. Nämä kertovat kuinka kaikki tämä Tunisiasta alkanut selittyy yhdellä asialla. Ja että heillä oli tämä selitys valmiina jo kauan ennen muiden selitysten syntymää. Sillä samalla selityksellä he kertovat myös vaikkapa suomalaiset tulevat vaalit ja niiden perussuolaisten tuoman yllätyksen, herravihalla ja populismilla.

Tietokoneen vaalikyselyyn jokainen hämäläinen ehdokas on laittanut omikseen perussuomalaiset arvot. Niitä käyttäen kaikki ehdokkaat kasautuvat yhteen nippuun kymmenen prosentin hajonnalla. Sellainen on opportunismia, mutta samalla poikkeuksellisen tyhmää. Perussuomalaiset arvot leviävät eikä vaihtoehtoja näytä edes olevan. Puoluetoimistot kouluttavat nyt ehdokkaitaan väärin. Perussuomalaisten menestyksen taustalla on useita selityksiä, ei vain yksi.

100

Arabimaailman sama kuvio rikkoutui

Kun kansa lähtee kadulle toistuu samat kuviot, kertoo toimittaja Heikki Aittokoski (HS 23.2). Ensin tulee myönnytyksiä, tyranni lupaa parannuksia. Sen jälkeen kun kansa ei poistu kaduilta, tulee lisää lupauksia ja uudistustarjouksia. Kun kansa pysyy kaduilla, tyranni katoaa maastaan. Näin tapahtui Tunisiassa ja Egyptissä.

Se mikä toimii Tunisiassa ja Egyptissä, ei toimi enää Gaddafin Libyassa. Myönnytyksiä ei luvata, vain pyhää sotaa. Ongelmana vain on, ettei Gaddafi ole uskonnollinen johtaja ja fundamentalistisen maailman kokoaja klaanien yhteisöissä vaan aivan tavallinen, hyvin sairas ihminen. Sellaiseen on suhtauduttava kuten sairaaseen suhtaudutaan.

Kun ilmiö ei ole taloudellinen, sosiaalinen, kulttuurinen vaan psykologinen ja lääketieteellinen, siihen on muutettava suhtautumista, ja niin myös läntinen Eurooppa ja YK teki välittömästi. Tällainen ilmiö on aina pelottava. Ilman sääntöjä pelaavan terroristin tai narsismiltaan häiriintyneen hullun kanssa ei voi odottaa neuvottelutulosta ulkovaltojen painostaessa. Kadulle lähteneen kansan kanssa ei voi neuvotella. Kun mielipuolisen ihmisen aseet suunnataan kansaan, syntyy verinen spektaakkeli seurataksemme. Vallassa kiinni oleva mielipuoli ei siitä luovu ilman ihmisuhreja, omien kansalaistensa verta. Sellaiseen uhriin ulkopuolinen ei voi edes puuttua.

Se mitä arabimaissa on nyt tapahtunut, ja jatkossa koemme, ei ollut ennustettavissa. Johtajamme ympäri maailmaa vierailivat näissä valtiossa ja nauttivat näiden nyt terroristeiksi leimattujen kansansa riistäjien suopeasta seurasta. Se oli normaalia diplomatiaa kuvineen, jossa mukana olivat kauniit ihmiset ja naistenlehtien jumalattaret alfa urosten kainalossa. Wikileaks kuvasi ne korostaen sukua, Gaddafia seuraisi hänen komea poikansa Saif jonka Yhdysvallat oli siunannut. Nepotismi on vaarallinen ilmiö missä tahansa ja siksi niin ikävä mainittava, pilaa normaalin terveen sukuyhteisön ja perheen siteet sairaassa maailmassa, työyhteisössä, organisaatiossa.

Olen kirjoittanut nepotismista, pienistä sisäpiirin ”verkostoista” ja samalla kiusaamiskulttuurista kunnissamme ja työpaikoilla. Suomalaisessa yhteisössä ne liittyvät lisäksi ikivanhaan Gemeinschat -tyyppiseen yhdessäolo-organisaation ahdistavaan elämään. Alfa urokset ja heidän klaaninsa saavat tästä voimansa.

Opportunismin hedelmiä

Kansakunnat ja niiden johtajat ovat opportunisteja ja öljy tekee niistä nöyriä. Vanhoja rapautuvia raunioita ja arabikulttuureja olisi tuettava edelleenkin, islamilaisia fundamentalistiryhmiä pelätään.

Uhka Israelille kasvaa sekin jonkun mielessä. Optimisti uskoo demokratian tien vievän vakauteen myös valtioissa, joissa ei ole sen enempää vanhoja puolueita kuin uusia. Vain klaaneja ja armeijan juntta, hajanaisia liikkeitä ja varallisuutta, jota käyttävät muut kuin nyt kadulle rynnännyt kansa. Italia tuki loppuun saakka Libyan johtoa ja Ranska myöhästyi omituisesti kun Tunisian palo syttyi, torikauppias poltti itsensä.

Perhosen siiveniskut

Kun selityksiä kuuntelee, kaikki tämä tapahtui yhdestä pisteestä ja ikään kuin taifuunina, jonka takana oli perhosen siiven iskut ja kuvaus katastrofista, joka on osa kaaosteorian mukaista elämäämme. Siinä tulevaisuuden ennustaminen on nyt yhtä turhaa kuin pyrkiä uskomaan heitä, joilla on yksi selitys kaikelle.

102

Se mitä sairas mielipuoli tekee on mahdoton ennustettava Libyassa tai toisen maailmasodan aattona Saksassa. Kun kansa on lähtenyt kadulle, kaaosteorian mukainen sekasorto on jo liian pitkällä eikä mitään ole tehtävissä. On annettava vain myönnytyksiä, luvattava uudistuksia ja lopulta poistuttava maasta. Sekasorron ja kaaoksen selittäjät eivät tahdo oivaltaa, kuinka ankara komentotalous ja linjayhteisö ei toimi kuten verkottunut yhteiskunta. Se ei toimi samoin kuin demokraattinen maailmamme, eikä Libyan klaaniyhteiskunta taivu omaan kokemukseemme ja maailmankuvaan. Se on pelon yhteiskunta ja sillä sitä on myös hallittu.

Gutenbergin kirjoitustaito

Angela Merkelin kultapoika, puolustusministeri Karl Theodor zu Gutenberg kopio väitöskirjansa ja luopui tohtorin arvostaan. Tohtorin arvo on Sakassa hyvin arvostettu ja Gutenberg sai kiitettävän lausunnon hengentyöstään. Myöhemmin, kun plagiointi paljastui, alan ammattilaiset olisivat hylänneet sen, vaikka mukana olisivat olleet asianmukaiset viitteet lainauksista. Syynä oli se, ettei Gutenberg esittänyt työssään yhtään omaperäistä ja itsenäistä ajatusta.

Sellainen kolhii vielä enemmän ministerin arvovaltaa kuin plagiointi, joka on nykyisin kovin yleistä. Siitä on tullut tehdasmainen tapa tuottaa opinnäytteitä niille, joilla ei ole Luojan suomaa kykyä ja lahjoja sen itsenäiseen tekemiseen. Väitöskirjassa kun olisi oltava myös jotain uutta annettavaa tieteelle. Vanhojen luiden siirtely haudasta toiseen ei saisi riittää. Oikean uuden tiedon tuottaminen vaatii lahjojen ja älyn, opiskelun ja työn ohella poikkeavaa innovatiivista persoonallisuutta. Poliitikon persoonallisuus on harvoin luovalla tavalla innovatiivinen. Sellaista ihmistä ei äänestetä, eikä hänessä ole aina alfa uroksen ainestakaan ottamaan valta Gaddafin tapaan. Nykyisin nämä nuoret käyttävät valtaa netissä ja panevat vallasta pois vihaamansa ihmiset. Näin internet ja sosiaalinen media muutti arabimaailman klaanit.

Mutta ainut selitys se ei toki ole. Internetiä mutkikkaampi elämä, Euroopan rauhattoman vuoden alku, kiitos arabimaiden kaoottisen maailmanlopun tunnelman, ja aiemmin laman aiheuttamien valtioiden myös omaa talouttamme ravistelleet skandaalit, ovat loistavia kymmenien väitöskirjojen aiheita. Niihin tulee mukaan myös oma kuohuntamme politiikassa ja perussuomalaisten nousu jopa vakavaksi ehdokkaaksi pääministeripuolueena.

Kun niitä myöhemmin selitetään, yksi malli ei varmasti riitä ja se selittää myös useiden väitöskirjojen synnyn. Niissä lainataan hieman eri tutkijoiden töitä ja tiedekunnat vaihtelevat, oman konvention rajat ja hypoteettinen prosessi on valittu vaihtaen näkökulmaa, jossa vanha paradigma on jo muuttunut. Vanhalla paradigmalla uuden synnyn ymmärtäminen on mahdotonta.

Taustalla on kuitenkin selitysten antajina aina ihmiset ja tulkinta kohdistuu ihmisten rakentamaan maailmaan. Totuutta lähestytään, mutta täydellistä totuutta ei koskaan löydetä. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin prosessien kaoottinen luonne ja eteneminen toisin, kuin mihin olemme vanhassa paradigmassa oppineet.

Tähän me yhdistämme myös tulevaisuudessa median, uuden median ja sen kansalaisia yhdistäneen yhteisömedian, sosiaalisen median vallankumouksen, ja alamme ottaa sen entistäkin vakavammin osana internetin yleistymistä globaalina ilmiönä myös Gaddafin Libyan, arabinationalistisen ja sosialistisen, omalaatuisen "demokratian" kaltaisiin klaanien yhteisöihin, arabimaailman sortoon. Internet ei kuitenkaan selitä kaikkea, maailma on paljon sitä mutkikkaampi paikka elää.

Ylimielisyyden hybridi II (20110227)Nokia ohitti ja ylitti sadan vuoden aikana huikeita virstanpylväitä ja teki samalla myös kauheita virheitä. Vuonna 1885 Nokia Aktiebolak ja Fredrik Idestam perusti Nokiavirran varteen puuhiomon kuten Axel

103

Wilhelm Wahren aikanaan oman yrityksensä tammelalaisen kosken varrelle Loimijoen yläjuoksulla ja syntyi alku Forssan kaupungille. Yhtiö Nokialla meni liki konkurssiin 1900-luvun alun melskeissä ja sen osti Suomen Gummitehdas vuonna 1918. Itsenäisen valtion talous oli hauraalla pohjalla ja sosiaaliset rakenteet rikkonaiset. Tuolloin syntyi vielä nytkin tunnettu tuotemerkki, Nokian saappaat ja renkaat, kumikengät kulkea soisen maan selkosia. Samainen Gummitehdas osti neljä vuotta myöhemmin Suomen kaapelitehtaan ja alkoi lennätinkaapeleitten valmistus. Kaikki oli uutta, luovaa ja innovatiivista omana aikanaan.

Pitkä hiljaiselon vaihe

Meni liki neljä vuosikymmentä seuraavaan suureen vaiheeseen, jolloin syntyi elektroniikkaosasto ja ensimmäinen VHF -puhelin. Hieman myöhemmin erilliset yhtiöt fuusioitiin ja saatiin lisää yhteistä synergiaa ja hartioita. Nokia oli löytämässä uuden vaiheen, josta ei vielä edes unelmoitu. Samoihin aikoihin Wahrenin kaupunki laajeni, siitä tuli kauppala ja vuonna 2013 se täyttää 90 vuotta etsien samalla sote-alueelle yhteistyökumppaneita myös Someron ja Loimaa suunnilta. Pelkona on Lounais-Hämeen hajoaminen ja joutuminen osaksi Hämeenlinnaa.

Jälleen meni aikaa yli vuosikymmen ennen kuin Nokia ja Salora perustivat yhteisen Mobira yhtiön ja NMT-tekniikan kehitys alkoi. Tuossa vaiheessa Suomi oli jo innovaatiopolitiikkansa alussa ja se tuki Vuorineuvos Kari Kairamon ponnisteluja. Kairamo oli aktiivinen ja kunnianhimoinen yhteiskuntakokonaisuuden oivaltava ihminen. Uusi ilmiö vaati kansallista ponnistelua ja vähäiset vätykset, kivet ja männyn kävyt, oli potkittava pois tieltä. Se vei voimia ja toi vihamiehiä.

Kesti vain kolme vuotta, kun ensimmäinen NMT-puhelin syntyi, ja Oulu oli saanut tiedepuistonsa ja teknologiakeskuksensa ensimmäisenä Suomessa. Se oli sama vuosi, jolloin väittelin ensimmäisen kerran tiedekunnassa, joka yhdisti luonnontieteistä ja yhteiskuntatieteistä toisiinsa, mutta luonnontieteitten ehdoilla ja yhdyskuntasuunnittelun tarpeisiin. Tähän insinööritieteiseen ajatteluun maa oli ajettu tarkoituksella, tavoitteena saavuttaa muiden OECD-maiden etumatka innovaatiopolitiikassa. Pieni maa palveli siinä yhtä asiaa, pragmatismia. Syntyi tylsä maa mutta tulos oli Nokian näkökulmasta hyvä. Meidän hyvinvointimme ja pahoinvointimme johtuvat liki samoista syistä. Mitä tehdä kun lama Euroopassa syvenee ja väki vanhenee, omaa valuuttaa ei ole käytössä? Onko otettava 1990-luvun keinot käyttöön?

Yhteiskunnan peukalointi vahvalla suunnittelulla, keskitetyllä taloudella ja korporaatioiden avulla, oli1970-luvun politiikkaa ja siitä on vaikea luopua niiden, jotka saivat kolutuksensa suuren ikäluokan lapsina. Koko maailma ei tähän kuitenkaan sopeudu, ja joku on löytänyt innovaatiopolitiikalle paremman suunnan. Suomessa herättiin siihen myöhään, muutaman hetken jäljessä. Reaaliaikaisessa taloudessa kuukausi on pitkä aika. Verkostotalous oli toteutunut kirjaimellisesti tutkijoiden osoittamalla tavalla ja nyt oli uuden talouden aika sen jatkona. Mutta olisiko Someron liityttävä Saloon ja sen kurjuuteen vai haettava tukea Forssasta yhdessä Loimaan kanssa maakuntarajat ylittäen? Salossa Nokian aika on historiaa.

NokiaMobira

Kahden vuoden kuluttua tästä NMT ihmeestä Nokia osti Saloran ja Mobirasta tuli Nokia-Mobira. Tästä vuoden kuluttua Jorma Ollilasta tuli Nokian rahoitusjohtaja vuonna 1986. Samana vuonna siirryin Suomen Akatemiasta EU:n palveluun ja Suomi oli menossa kohti seuraavaa vaihetta, jossa Nokia julkaisi kannettavan kännykkänsä ja sen kuuluisan Gorbatshov-mallinsa. Olin mukana seuraamassa, kun Gorbatsov kokeili puhelimen kantavuutta Kremliin. Seurasin tapahtumaa toimittajaksi naamioituneena. EU byrokraattina koin ensimmäisen tuulahduksen oululaisesta ylimielisyydestä. Tänään terveporvarit eivät Nokiallaan ylpeile.

104

Nokia Cityman toimi moitteettomasti uutena GSM laitteena. Seuraavana vuonna Kari Kairamo teki itsemurhan ja Simo Vuorilehto nousi Nokian johtoon. Ennen vuosikymmenen vaihdetta GSM-puhelin tuli markkinoille ja suomalaiset hankkivat käyttöönsä Nokia Mobile Phonesin. Ylimielisyys siirtyi nyt Espoosta myös Tampereelle ja Saloon. Nokialaiset olivat parempia ihmisiä. Eivät ole enää. Ylpeys kulkee katumuksen edellä.

Uuden vuosikymmenen alku oli syvän laman aikaa Suomessa. Olin komennuksella Karjalassa Neuvostoliiton hajoamisen alkaessa. Verkostotalous oli esiteltävä myös siellä siinä missä orastava internet ja EU -politiikan alkeet innovaatiopolitiikan rahojen hakijana syvällä kehityssuomessa. Kunnat oli pyrittävä verkottamaan ja linjaorganisaatiosta luovuttava ajoissa. Uusi talousmuoto oli ajautumassa myös Suomeen ja osin sen johdolla ja mallilla. Se oli oivallettava ensin niillä seuduilla, johon tukimarkat oli mahdollista saalistaa, siis Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Maatalouspolitiikka oli sekin saatava uuteen iskuun ja rahojen hakijaksi, jossa MTT ja sen tutkimus olivat keskeisin osaaja Suomessa vielä vuonna 1990. Ei ole enää. Maaseutu autioituu ja MTT on kohta osa muuta luonnonvaratutkimusta. Tutkijat hakevat supistuvia rahavirtoja ja kellukkeita pysyäkseen viroissa joissa välineellisen tieteen laboratoriot ovat katoamassa kokonaan.

Vielä 1990-luvun alussa lähes 80 % EU:n rahoista oli maatalous tai kehitysaluerahoja. Niistä oli päästävä osalliseksi ja heittäytymällä maaseudulla sosiaalirahan hakijoiksi samaan aikaan kun taajamia vietiin uuden innovaatiopolitiikan suuntaan ja rahalla. Osaamiskeskusohjelma ohjattiin Nokiaa palvelevaksi ja taajamiin, luonnonvaraohjelma laiminlyötiin täysin ja maataloutta halveksittiin näiden nokialaisten toimesta vielä vuonna 1995. Se oli hirveä poliittinen virhe ja kohdistui kaikkeen luonnonvarojemme jalostukseen ja innovaatiopolitiikan todelliseen ytimeen. Kännykkä oli siinä vaatimaton asia. Ikään kuin sveitsiläisten käkikello ja tapa mitata aikaa. Lähes 10 000 insinööriä, parhaat aivomme, olivat sen kimpussa.

Nyt on toisin. Saksan tulisi toimia veturina, vahvoja yliopistoja vaaditaan, veronkorotuksia pelätään, uutta viennin veturia odotetaan, palkkajoustoja vaaditaan, velkakriisille ei löydy ratkaisua.

Nokia keskittyi yhteen asiaan

Nokia keskittyi matkapuhelimeen, kävi kiistoja ja Kalle Isokallio ostettiin ulos ja eläkkeelle, KOP ja SYP taistelivat vallasta yhtiössä. Molemmat sinivalkoisen pääoman tukirakennelmat katosivat maasta. Yhtiön johtoon nousi Jorma Ollila. Puunjalostus myytiin, kumiteollisuus ja tietokoneet, vanha kaapeli tuotanto ja televisiot. Tutuksi tuli käsite ValcoSorsa. Nokian maailmanvalloitus alkoi ja sen pörssikurssi nousi muutamasta eurosta ja 1990-luvun alun kriisiyhtiöstä 2000-luvun alun 60 euroon. Tätä päätöntä menoa kesti vajaa kaksi vuotta ja humala oli ohi. Vuosikymmenen puolivälissä osakkeen arvo laski noin kolmannekseen huippuajoistaan, mutta pysyi Helsingin pörssiä vauhdittavana ja ohjaavana yhtiönä, suomalaisena laman voittajana ja ylpeytenä aina vuoteen 2010, jolloin Kallasvuo lopulta sai potkut ja Stephen Elop nousi toimitusjohtajaksi. Oikeammin yhtiö ei ollut tuottanut tulosta osakkeen omistajalle vuosikymmeneen. Sellainen ei sovi globaalille yhtiölle ja sen omistajille Yhdysvalloissa. Suomesta tuli pitkittyneen euroalueen teollisen rakennemuutoksen kriisimaa siitäkin.

Tyyppiongelmat

Nokian kehitystä ja taivalta luonnehtivat tyypilliset vallanperimyksen kriisit, byrokratian paisuminen, ylimielisyys, humaltuminen menestyksestä, muuttuvan ympäristön tapa heilutella kansainvälisillä markkinoilla, keskeneräiset tuotteet, hätäratkaisut, tragedian ja draaman kaaret ennen törmäämistä seinään. Jorma Ollila antoi Nokian brändille kasvonsa ja maailma Nokian ympärillä koettiin muuttuvan siinä missä internetin ja sosiaalisten medioitten ravistellessa uuden talouden rakenteita tänään.

105

Suomalainen itsetunto on heikko, väitetään. Kun se rakentuu Nokian kaltaisen yhden asian liikkeen varaan, sen pyyhkäisee pois uusi älypuhelin, jonka merkitys ja käyttö olisi tullut oivaltaa ajoissa ja kuunnella uuden kuluttajan ääntä, uuden yhteiskuntamallin syntymän aamua. Sosiaalinen media ei ole sama asia kuin takavuosien insinöörikieltä ymmärtävä Gorbatshov malli ja Nokia Mobile Phone sekä yksi globaali brändi. Nokian varaan rakentava kansakunta on ajattelematon. Politiikan tekijät, poliitikot, eivät nähneet mitä oli tapahtumassa. Kun seuraa Kreikkaa ja Irlantia, Natoa, ei näe omaa maataan.

Suomalaiset ovat menestyneet talviurheilussa kohtuullisesti. Siitä voisi laatia paljon komeamman menetystarinan kuin Nokiasta, saati takavuosien kestävyysjuoksustamme. Oleellista siinä on kehitys, jossa pää ei nouse pilviin, miehet ja naiset tekevät nöyrästi harjoitteensa ja johto valmentajineen oivaltaa, millaisen työn takana on kasvattaa menestystarina nuorista lahjakkuuksista seuratyönä ja vanhempien uhrauksina. Samalla johto ymmärtää vaihtua. Viisi vuotta on ehdoton maksimi. Mäkihyppääjän on ymmärrettävä lopettaa voittajana, ei häviäjänä ja luuserina.

On aivan turha ostaa pojalle monot ja mäkisukset Pohjanmaan lakeuksilla, jos mäki puuttuu ja vanhemmat eivät ole valmiina uhraamaan aikaansa kuskaten poikaa sellaiseen vaaramaisemaan, josta tuo mäki löytyy ja vielä vuosisatainen kulttuuri sen käyttäjiä. Ne molemmat tarvitaan siinä missä Nokian kaltaisen yrityksen pystyttämiseen. On siis mentävä vieläkin kauemmas kuin vain 1800-luvulle saati suomalaisen innovaatiopolitiikan alkuun 1900-luvun puolivälin jälkeen. Suomalainen innovaatiopolitiikka ja sen diffuusinen luonne syntyi Ruotsin vallan hallinnollisilta ajoilta ja tsaari-Venäjän tuotteena. Saksan merkitystä siinä ei sovi väheksyä. Pragmatismi tuli Yhdysvalloista varsin myöhään ja kouluopetuksen kautta. Sen sijaan yhteytemme välimereiseen Eurooppaan on ollut olematon ja yhteisvaluutta sen kanssa omituinen ratkaisu. Jos Suomi kykenisi nyt itse kontrolloimaan valuuttaansa, se olisi ratkaisuna sama kuin Ruotsilla, Tanskalla ja Norjalla.

Se että Nokia ja Microsoft tekevät tänään yhteistyötä, ei ole katastrofi, vaan uuden ajan alku ja yksi vaihe Nokian kehittyessä kohti seuraavaa vaihettaan. Se että suomalaiset maastohiihtäjät ja mäkihyppääjät eivät tuo mitalisadetta tulevalla viikolla Oslosta, ei ole katastrofi, vaan merkki murroksesta, jossa surulliset Lahden kisan mainingit painavat kansakunnan nuorten harteilla eikä uusia hiihtäjiä ole oikein syntynyt. Pienempikin moka olisi aiheuttanut vuosikymmenisen katastrofin ja heijastunut lajin harrastukseen saati sen ammattimaiseen osaamiseen. Suomalaiset ovat loistavia kiusaajia ja masentajia, jolla itsetunto isketään maahan, oli joukkue vaikka kuinka iskukykyinen ennen kisoja. Tyypillisin masentaja ja kiusaaja on väliportaan omaa asemaansa pelkäävä johtaja linjaorganisaatiossa. Ne tuli purkaa jo 1980-luvulla viimeisetkin korporatiivisen valtion koneistosta. Miksi tällaisia pesäkkeitä on vielä tänään, 2010-luvulla, Suomessa julkishallinnon verorahoin ylläpidettyinä? Puolueinstituution kriisi

Surullisempaa on demokratian kriisi ja se ylimielisyys, moraalin rappio puolueinstituution johdossa, joka johti lopulta kansalaisten oman linjan valintaan ja uuden puolueen nousuun hakien vauhtia 1970-luvun traditiosta, mutta tämän vuosituhannen käyttöön. Mitä muuta mallia kansa kykeni käyttämään kun 30 % on pudonnut rattailta? Oli palattava masennuksen jälkeen traumaattisille juurilleen ja 1970-luvulle taantuen. Se on normaali yhteisön ja yhdyskunnan tapa reagoida pahoinvointiinsa. Yksilö toimii kuten yhteisönsä.

Kun kansalaisliikkeiden hoidossa puolueille tuli virheitä, talous ei toiminut kuten takavuosina, korporatiivinen valtio oireili kuten Nokia ja kansakunnan urheilijat, hiihtoliiton organisaatio. Samat ongelmat, jotka syntyivät urheilijoillemme ja Nokian johdossa, siirtyivät puolueinstituutioiden sisälle. Ne olivat samaa suomalaista tapaa toimia korporatiivisessa valtiossa tai kunnissa, urheiluseuroissamme niitä johtaen, säätiöissä puolueiden taustalla.

106

Samalla media muuttui ylimieliseksi, se syyllistyi ylilyönteihin, turhaan byrokratiaan ja lopulta sellaisiin rötöksiin marinadissa muun eliitin kanssa, josta eliitti sai niskaansa herravihan 1970-luvun tapaan taantuen. Siinä kansakunnalla ei ollut muuta keinoa kuin populistinen pyristely. Jos sekään ei toimi, demokratia ajautuu kriisiin ja ihmiset liikehtivät kaduilla hävittäen yhteistä omaisuuttamme arabien tapaan.

Suomalaiset eivät ryntäile kadulle, vaan ottavat itse ohjat käsiinsä, nyt sosiaalisen median välinein ja vanha media seuraa sitä tai menettää asiakkaansa, ilmoitus ja mainostulonsa. Niiden varassa pyörii niin Nokia, ammattiurheilijat kuin tämän päivän tiede ja taide, tapamme onnistua tai tehdä vararikkoja, joutua tuuliajolle.

Varaa ylimielisyyteen, kovan työn unohtamiseen, ei ole ja vanheneville mestareille tulee seinä vastaan niin yritysjohdossa kuin urheilijoina, valmentajina ja urheilujohtajina, tieteen polkuja kulkevina hieman muita myöhemmin. Aivonsa voi pitää kauemmin uutta vastaanottavina ja tuotteliaina kuin mäkimiehen ja hiihtäjän taidot edellyttävät huipulla. Kun taantuma pahenee, väestön ikääntyminen ja nuorisotyöttömyys ovat omituinen yhdistelmä samaan aikaan.

Tieteessä ja innovaatiotoiminnassa ei ole kansallista tiedettä, vain kansainvälinen huippu, ja siinä tänään Microsoft on Nokiaa edellä ja otti vastaan sen viestin, joka Nokiallekin oli toki tarjottu. Ylimielisyys kaatoi Nokian ja vanhat puolueet, oma taitamattomuus, ei toki media. Se elää vain seuraten yhteiskunnan liikkeitä ja viestittää sen tilasta. Se ei voi olla innovaatiopolitiikan kärjessä, tahtoi se sitä tai ei.

Harvinaisten sairauksien päivä (20110228)Tämä päivä on Kalevalan päivä ja suomalaisuuden juhlaa, Lönnrotin päivä ja samalla Timon päivä. Onnea sankareille. En kirjoita nyt Lönnrotista enkä Kalevalasta, olen sen tehnyt jo useamman kerran aiemmin ja riskinä on tulla liitetyksi Timo samalla Soiniin ja perussuomalaisten ohjelmaan, jossa kalevalainen perinne ja suomalaisuus ovat erityisen vahvasti esillä. Se näyttää ärsyttävän niitä suomalasia, jotka eivät ole suomalaisia muuten kuin viran puolesta ja puolueen määräyksestä, takavuosien tavasta tehdä kalevalaista mytologiaa osana omaa narsismia. Sellaisessa menossa Kalevala ei avaudu.

Suomalaiset kansantaudit

Tämä päivä on myös harvinaisten sairauksien ja vammojen päivä. Tällaisen päivän vietto aloitettiin neljä vuotta takaperin ja kaikkiaan 25 valtiota viettää siis omaa Kalevalan päiväämme harvinaisten tautien päivänä. Kun puhutaan suomalaisista kansantaudeista mainitaan verisuonitautimme, tapamme masentua ja juopottelumme. Huonon pään takia koko ruumis kärsii, totesi vanha kansa. Lisäksi tyypillistä on mainita heikko itsetuntomme, synkkämielisyys ja uutena ovat tulleet havainnot kateudestamme ja vieraan ihmisen vieroksunnasta, joka liittyy vähän kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen, paitsi tietysti kännykkään ja innovaatioon, joka on tuttu ja turvallinen, Nokian tuottama. Talo elää tavallaan, sopeudu siihen tai muuta muualle. Syrjäinen maa on sosiaalisesti eristäytynyt ja internet sekä sosiaaliset mediat sotkivat sen rauhaa siinä missä arabi-islamilaisten maiden menoa Saharan pohjoispuolella Afrikassa.

Moni ei ole vielä sosiaalista mediaansa Suomessa avannut, mutta aikoo elää edelleen vuosikymmeniä sen seuraavan aallon, useiden aaltojen, saapuessa. Kun kulkee maaseudulla näkee tarkka silmä tuhansia vuosia vanhoja ihmisten tekemiä jälkiä rinnan muutaman sadan vuoden ikäisten ja

107

viimeisimpien tämän vuosituhannen tuotteiden kanssa. Ne vain elävät rinnakkain ja hyvä niin, ikivanha ja tulevaisuuteen luotaava. Maaseutumaisema on sellaisena rikas ja monitasoinen kuin ihmisen mieli.

108

Sosiaalinen sairaus

Kiusaaminen tuli osana tuttujen tautiemme joukkoon ja siitä tehtiin myös rikoslakiin oma pykälänsä sen jälkeen, kun muu maailma havaitsi sen turmiollisuuden niin kouluissa kuin työpaikoilla, huomautti siitä suomalaisia. Sitä ei siis voi juhlia enää harvinaisten kansantautiemme päivänä. Ei myöskään korruptiosta vapaata maata tai demokratiassaan erityisen edistyksellistä.

Se, että naiset saivat äänioikeuden samaan aikaan miesten kanssa, ja maailman ensimmäisten joukossa, ei oikein riitä poistamaan sellaista tautia, joka on sukupuolten tasavertaisuuden esteenä. Naisen euro on ollut 80 senttiä koko emun synnyn ja euron olemassaolon ajan. Jos olisin ehdolla vaaleissa lupaisin tuota eroa miehen euroon pienentää. Samalla joutuisin puuttumaan tuhanteen muuhun siihen liittyvään epäkohtaan. Naiset sentään hiihtivät tätä kirjoittaessani Oslon MM-kisoissa itsetuntomme hetkessä pilviin. Vaikein kansantautimme on pitää pää kylmänä petoksen ja sankaruuden nuorallatanssissa.

Suomalainen ihmiskauppa

Wikileaks nosti esille Helsingin Sanomienkin (28.2) aikanaan näkyvästi keväällä 2003 esittelemän suomalaisen ihmiskaupan. Ajatus, että Suomessa olisi ihmiskauppaa, ja että puolueemme eivät ole nuhteettomia, korruptiotakin esiintyy, kiusaajat ovat yleinen ilmiö, saa meidät paheksumaan Wikileaksin tuomia löydöksiä Yhdysvaltain viranomaisten ja ulkoministeriön muistioista. Ihmiskaupan saralla Suomi esitellään jopa Kreikan jälkeen Euroopan synkimmäksi maaksi ja asiaa ovat joutuneet oikomaan niin hämäläinen ministeri Johannes Koskinen kuin ulkoministeri Erkki Tuomioja (HS 28.2). Nämä miehet saavat aikaan ihmeitä.

Ei auttanut ministereittemme vakuuttelut ja niin suomalaiset saivat Yhdysvalloista apua ja myös koulutusta ihmiskaupan tunnistamisessa ja hoidossa Lapissa ja toki myös muualla maassaan. Kouluttajamme tulivat Yhdysvalloista ja mediamme olivat siitä hiljaa. Se oli suuren häpeän hetki medioillemmekin, Lapissa ja Itä-Karjalassa liikkuville toimittajille. Samalla vuonna 2005 saatiin aikaan toimenpideohjelma ihmiskaupan torjumiseksi, uhrien hoitamiseksi ja edellisenä vuonna Suomen rikoslakiin lisättiin uusi kansantautimme, joka ei ollutkaan edes harvinainen vaan pahaksi päässyt epidemia.

Malka omassa silmässä

Tauti on mahdollista tunnistaa vasta, kun sen oireet on havaittu, ja tautia aletaan pitää myös hoidettavana. Lappia vuosikymmenet kolunneena ja Karjalan itärajaa kiertäneenä, Venäjän puolella matkaten, tutkijana suomalaisen ihmiskaupan liitti kansantauteihimme, jossa etäinen ja syrjäinen rajan takana elävä, Lapissa tai Itä-Karjalassa ilmenevä, antoi oikeuden toimia rikollisella tavalla. Koko ilmiö suljettiin ulkopuolelle, sitä ei haluttu edes nähdä silloinkaan, kun se kohdistui lapsiin. Ehkä syy olikin juuri tässä.

Siitä syytettiin vieraita voimia Pietarissa, mafiaa ja maailman pahuutta, ei oikein omaa kansantautia. Syrjäinen maa ja sen syrjäiset kolkat antoivat mahdollisuuden toimia ikään kuin maassa ja maan tavalla, mutta ilman sen rikokseen viittaavia tunnusmerkkejä. Se vaati ulkopuolisten puuttumista ongelmiimme, joista surullisimpia olivat heti rajamme takana koetut painajaiset 1990-luvulla.

Suomessa rajavartiolaitos puuttui tähän ensimmäisten joukossa ja myös Yhdysvalloissa havaittiin nämä henkilöt, jotka uhmaten omaa uraansa ja virkaansa, esimiehiään, rohkenivat torjumaan tätä surullista lukua maamme historiassa. Noin kolmen vuoden aikana nämä ongelmat alkoivat poistua ja sen myös Yhdysvaltain viranomaiset ovat lausunnoissaan tunnustaneet ja huomanneet. Mediamme pysyi asiasta hiljaa, vaikka kyse oli jo vuodesta 2006, ei toki 1970-luvusta tai sota-ajan

109

tapahtumistamme. Meillä ei ollut vielä vuosina 2002 - 2005 käytettävissä sosiaalisia medioitamme. Jos olisi ollut, mediamme ei olisi voinut vaieta. Koko tapahtumasarja olisi ollut mahdotonta sosiaalisen median aikana.

Neuroosien jäljet linjajohdossa

Kirjoitin aiemmin niistä persoonallisuustyypeistä, jossa tietokone löytää meistä samat piirteet vuodesta toiseen, vaikka kuinka pyrkisimme ponnistelemaan tunne-elämämme valoisilla tai pimeillä alueilla niitä tasapainottaen. Osa meistä on ulospäin suuntautuvia, avoimia ja sovinnollisia, osa tunnollisia, aikansa ohella suoritteita myyviä ihmisiä.

Rinnalla kulkevat kuitenkin aina tunne-elämän tasapainottomuutta aiheuttavat neuroosit, jotka häiritsevät tavassamme ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Kun nämä ovat esimiestehtävissä ikivanhoissa linjaorganisaatioissa, syntyy laajoja yhteisön sairastuttavia vaikutuksia koko työyhteisöön. Verkosto-organisaatiossa nämä on mahdollista aina kiertää.

Avoin, ennakkoluuloton ja älyllisesti utelias ihminen on vaikeasti sidottavissa ulkopuolelle fiktiivisen maailman, jota tukee tunteellisuus ja mielikuvituksen arvostaminen. Jos tällainen ihminen on samaan aikaan itsevarma, aktiivinen ja seurallinen, hänellä on taipumusta tuntea positiivista iloa silloinkin, kun ympäristö olisi sairastunut ja operoisi synkissä vesissä ihmiskaupan ja kiusaamisen hetteikössä.

Näin muutama iloinen kasvo peittää alleen valoisana synkän ja pimeän pahuuden. Ne esiintyvät rinnakkain ja pimeä pahuus jätetään pelokkaina näkemättä, sitä ei haluta kohdata.

Neuroosit eivät poistu

Positiivinen asenne muihin ihmisiin ei poista kuitenkaan neurooseja, psykoottisesti käyttäytyvää ympäristöä, mutta tekee mahdolliseksi epäitsekkään ja mutkattoman ihmisten lähestymisen myös vaikeissa tilanteissa. Rasitteena on etenkin nuorempana herkkätunteisuus ja herkkäuskoisuus, jolloin näkyväkin tauti jää nuorelta ihmiseltä havaitsematta. Pahimmassa tapauksessa nämä muuttuvat osaksi kokemaansa ympäristöä ja ovat sisäministeriön virkamiehinä osa ongelmaa. Jos et ole ratkaisu ongelmalle, olet osa ongelmaa, pitää varmasti paikkansa.

Näin kävi nuorille rajamiehillemme vuosien ajan, kunnes mukaan tuli varttunut majuri Ilkka Herranen ja puuttui konkreettisesti suomalaiseen ihmiskauppaan. Yhdysvaltain ulkoministeriön Wikileaksin paljastamat lausunnot Suomesta kertovat sankarihahmosta, joka uhmasi jopa omaa uraansa ja sen jatkumista puuttuessaan suomalaiseen tautiin ja sen hoitoon.

Se oli rohkea teko, joka myös Yhdysvalloissa havaittiin Wikileaksin paljastamana Suomea koskevana tietona. Pohjanmaalla riehuneen terrorin, Isontalon Antin ja Rannanjärven, pani kuriin takavuosina ”ruma vallesmanni”.

Vanhenevan ihmisen persoonallisuuteen kuuluu toki luonteva tapa kohdata vaikeita asioita, kyky lähestyä niitä pelkäämättä uraansa ja vastuuntuntoisesti silloinkin, kun tauti oli jo edennyt koko raja-alueen mittaiseksi ja Lapin prostituutio oli jo pahinta Euroopassa. Kun näitä vaikeita ongelmia ratkotaan, yleensä tunnollisen ihmisen kohdalla taustalla on kunnianhimo, mutta iäkkäämpänä pikemminkin jo opittu käytäntö, järjestelmällisyys ja päättäväisyys.

Ruma Vallesmanni on vaikea vastustajana ja yhteisön sisäinen moraali herää tukemaan sosiaalista pääomaansa, omaa selviytymistä. Siinä sosiaalinen media on kokonaan uuden ajan alku ja paljastaa sellaista, johon on mahdotonta kätkeä vuosikausien pimeitä yhteisöllisiä tekoja.

110

Helposti tunnistettava ilmapiiri

Se, mihin Suomessa törmää omien kansantautiemme kohdalla, ovat usein juuri tunnistettavissa niin nuorten kuin aikuisten yhteisöissä ahdistuneesta ilmapiiristä, impulsiivisesta toiminnasta, jossa vuosikymmenien työ heitetään hukkaan yhden häiriintyneen ihmisen oikkujen seurauksena ja oireilusta valitetaan poissaoloina työpaikalta. Edellisen blogini hybridi, ylimielisyys, näkyy kaikkialla. Johtajakoulutus on Suomessa kehnoa ja käyttäytymistieteissä koulutusta saavat lopulta vain opettajamme ja hoitotyötä tekevät. Sekin on niin määrältään kuin laadultaan kirjavaa ja monen työpaikka on ahdistava helvetti.

Kun tähän ei alistuta, seuraa neuroottisten ihmisten aggressioita, vihamielisyyttä, joka kääntyy myöhemmin alakuloiseen masennukseen ja voimattomaan taantumaan, haavoittuvaan Kalevalan usein kuvaamaan liki herooiseen sankarihahmoon ja tämän kärsimyksiin.

Vanhemmiten nämä kansalliset piirteemme muuttuvat sosiaalisesti helpommiksi ja niitä voi hallita, tuntea jopa myönteisiä kokemuksia siellä, missä aiemmin joskus ehdollistetut traumat ja refleksit aiheuttivat neuroottista, kovin perisuomalaista käyttäytymistä. Sen ymmärtäminen suomalaisina koulusurmina on mahdollista ulkopuolelta maatamme seuraten.

Jokainen meistä voi toimia tässä keittiöpsykologeina, Virpi Salmen (HS 28.2) tapaan "puhehome opaatteina" helpottaen joko muiden tai omaa olemassaoloa. Päätelmät omasta käyttäytymisestä ja muiden reaktioista ovat kuitenkin aina opittuina kirjoista uskottavampia kuin eläen ne yrityksen ja erehdyksen kautta ja ilman ammattiauttajien apua.

Miltä maailma näyttää lähiympäristössä, ja tästä tehdyt omat analyysit yhteisökokemuksina, ovat etenkin miljoonien ihmisten verkostoissa ja sosiaalisissa medioissa kovin erityyppisiä kuin lähiympäristöstä opitut, eikä niitä pidä rinnastaa toisiinsa. Omia neuroottisia piirteitä ei pidä hävetä saati syyllistää niistä itseään ja vertailla muihin, joskus jopa oman psykoanalyysinsä läpikäyneisiin ja vaikeita elämänvaiheita kokeneisiin kanssaihmisiimme. Tuntemattoman sotilaan Vänrikki Koskelainen kouluttajana ja Kalevalan mytologia eivät ole Freudin kirjoittamia oppikirjoja ja alan kirjallisuudessa on nykyisin muutenkin kirjavuutta.

Vastuu siirtyi paronille (20110303)Arctic Babylon 2011 kertoo ihmisistä, yhteiskunnasta ja kansakunnista, jotka ovat alkaneet taantua. Nyt tuo taantuma on edennyt 1970-luvulle ja jatkuu yhä syvemmälle kevään ja vuoden edetessä kohti sen suuria tapahtumia. Olen pannut merkille, kuinka näitä samoja havaintoja tekevät nyt muutkin kuin mihin päädyin vuonna 2006 kirjan julkaistessani. Sitä kutsutaan imitoinniksi. Ihminen oppii imitoinnin kautta ja plagioiden muiden kertomuksia. Suuressa kertomuksessa on aineksia moneen pieneen kertomukseen.

Traumat ja pettymykset

Taantuman takana on usein vaikeat pettymykset, ihmisen tai yhteisön kyvyttömyys vastata omin voimin tuohon tunteeseen ja muuttaa kehityksen suuntaa. Kun se muuttuu voimattomuudeksi, palataan aiempien traumaattisten tapahtumien solmukohtiin, joista ensimmäinen on Suomessa juuri 1970-luvulla ja sen yhdyskuntarakenteiden suuressa murroksessa. Suuret maalta muuttaneet ikäluokat eivät ole Suomessa sen yli vielä kulkeneet. Sekin on koettava omakohtaisesti, ei kirjailijan kautta eläen ja eläytyen fiktiiviseen harhaan.

On lohdutonta lukea lehdistä 1970-luvun tapahtumista, joissa karjalaisia siirtolaisia ja köyhiä talonpoikia sai pilkata mennen tullen näiden joutuessa ahdinkoon suuren yhdyskuntarakenteiden

111

murroksen vuosina. Kun kaikilla muilla suomalaisilla oli pelastusrenkaansa, ja nämä kokivat selviytyvänsä tavalla tai toisella ja tekivät mielekästä työtä tulevaisuutensa eteen, kaksi heikointa ryhmää jäi vaille tätä mahdollisuutta ja Suomi autioitui lopulta kyläkunnittain sodan jälkeisistä raivaajistaan.

Heikon ryhmän kohtalo

Omituista oli myös se, miten mediat pilkkasivat näitä vähäväkisiä heikkoja ryhmiä näiden hakiessa apua omasta poliittisesta liikkeestään. Se koettiin jopa pahempana ja tuomittavampana kuin vaikkapa laestadiolaisten alueiden kommunistiset riitelevät liikkeet Pohjois-Suomessa. Mistä tämä heikkojen ryhmien, pienviljelijöiden ja karjalaisten siirtolaisten, uudisraivaajien, syvä viha ja halveksunta mahtoi syntyä? Oliko siinä taustalla samaa kuin koulukisaamisessa tai työpaikkakiusaamisessa? Onko suomalaiseen tautiperimään kuuluva kiusaaminen juuri heikkojen ryhmien alistamisena ja nöyryyttämisenä geneettisen perimämme synkkää historiaa, epigeneettistä traumaamme?

Paikallinen lehti ja sen omistaja parjaa perussuomalaisten kannattajia ja tekee heistä stereotyypin, joka vaikuttaa vähä-älyiseltä ja harhautettavalta, poliittisesti sokealta laumalta. Jossakin muualla on viisaampia ja paremmin heidän asiansa osaavia olkoonkin, että moni on jäänyt vaille työtä ja toimeentuloa, poliittista kotia, toisin kuin lehden omistaja. Olisiko mahdollista, että lukumääräisesti jo miljoonaa lähestyvä kansanosa olisi homogeeninen ja muistuttaisi 1970-luvun pienviljelijöitä ja Karjalan siirtoväkeä? Riittäkö pelkkä toimittajan taantuma selittämään miljoonien käyttäytymistä vuonna 2011?

Taantuma näkyy yksityiskohdissa

Loukataanko nyt vähäväkisen kansan lisäksi ehkä sellaisia, jotka eivät ole alistumassa ja muuttamassa Ruotsiin ja taajamiin siirtotyöläisinä, kuten 1970-luvulla tapahtui? Onko sellaisten ihmisten halveksinta viisasta, ja kertooko se kirjoittajastaan ja lehdestä enemmän kuin tuosta ryhmästä, joka on hyvin heterogeeninen ja näiden poliittinen koti alkaa olla lähtöisin mistä tahansa vanhasta puolueestamme, tai tätä kotia ei ole löytynyt näistä enää lainkaan?

Taantuma menneille vuosikymmenille näkyy vähän kaikessa ja parhaiten yksityiskohdissa. Vielä hetki takaperin saksalainen väitöskirja oli tiedeyhteisön oma tuote ja siinä väittelijä puolusti professorinsa hengentöitä ja osoitti näin kyvykkyytensä tuntea tiedeyhteisön ja koulukuntansa salat ja kykeni niitä puolustamaan julkisesti.

Nykyisin väittelijä tekee työnsä Saksassa, näin olen ymmärtänyt, professorin ohjauksessa ja jokainen lause käydään läpi moneen kertaan. Valmiin hengentuotteen, silloinkin kun se syntyy tiimityönä, lukee vielä kaksi ennakkotarkastajaa ja antaa siihen omat korjausehdotuksensa. Parhaassa tapauksessa lukijoita on sen jälkeen vielä yksi lisää ja viimeistään vaiheessa, jolloin tieteellinen julkaisusarja hyväksyy väitöskirjan julkaistavakseen. Lopuksi se käydään läpi tiedekunnassa ja väitöstilaisuudessa vastaväittäjän antaman lausunnon jälkeen. Heitäkin on usein kaksi.

Miten on mahdollista, että ohjattu väitöskirja olisi Saksassa tehtynä plagioitu työ? Miten on mahdollista, että suositun ministerin ja paronin työtä ei ohjattu ja käyty läpi useamman tarkastajan toimesta? Miten on mahdollista, että kukaan ei havainnut paronin tekevän vilppiä ja kopioivan työnsä hallituksen suosituimpana ministerinä? Löytyykö selitys siitä, että hän oli ja on paroni, ja että työ oli hallituksen suosituimman ministerin tekemä?

Jos näin oli, miten on mahdollista, että hän kärsii sen seuraukset juridisesti? Eikö vastuu kuulukaan enää ohjaajalle, tarkastajille, tiedekunnalle ja yliopistolle? Eroavatko he tehtävistään?

112

Paluu lordien aikaan

Heikoissa ryhmissä on mahdoton tehdä heikkoja väitöskirjoja. Köyhän talon pojalla ja duunarin tytöllä ei ole paronin taustaa. Kun taantuma etenee yksilön ja kansakunnan kohdalla syvemmälle, syntyy takauma, jossa lehden omistaja on huolissaan lehdestään, ei toki heikoista ihmisryhmistä ja heidän tavastaan hakea demokratiassa oikeutta itselleen. Se on ainut keino ja demokratia suo sen heille.

Edes paronilla ei ole oikoteitä tehdä tiedettä, jossa ei ole omaa ajatusta, vain muiden ajattelemaa. Suomessa vanhojen puolueiden ajattelijat ja privilegiot, etuoikeudet, oli syöty loppuun. Paronin vilpin paljastavat sosiaalisen median osaajat. Vanhojen puolueiden privilegiot loppuivat suurten ikäluokkien mukana ja politiikka ei kiinnosta enää kansakunnan oppineita. Lukion kielitaidon oppinut ministeri on ylpeilyn aihe puolueelleen siinä missä väitelleet edustajamme. Puoli miljoona äänestäjää panee vielä toimittajan epäilemään, löytyykö joukosta ministeriainesta ensinkään, akateemista ihmistä uimamaisterin rinnalle.

Läntinen tiede syntyi laboratorioissa, joissa brittilordit tekivät omituisia kokeitaan ja köyhä rahvas seurasi heidän harrastustaan kutsuttuina vieraina. Se, että tieteestä tuli hyväksyttyä, ja sitä alettiin myös arvostaa jopa ohi muun mytologisen uskon, syntyi herrasmiehen tavasta tehdä tieteestään uskottavaa. Tuolloin lordi oli takuu juuri tuosta uskottavuudesta, rehellinen ihminen ja ilman tarvetta huijata muita. Myöhemmin tiede etääntyi kansasta ja siirtyi suuriin teollisiin laboratorioihin ja tutkimuslaitoksiin, yliopistoihin. Nyt se tekee paluuta sosiaalisten medioitten myötä omille juurilleen. Suomalaisia tiedelehtiä, niiden liki 25 000 artikkelia, luki menneen vuoden aikana vain pari hassua tapausta kutakin. Luultavasti artikkelin kirjoittaja ja oikolukija. Se on lohdutin tieto ellei tietäisi, omin silmin voisi seurata, kuinka kotisivun avaa sentään liki miljoona pääosin tiedeyhteisöjen ja kärkimedioittemme sekä yritysten henkilökuntaa. On hyvä analysoida kenelle kirjoittaa ja millaiseen tarkoitukseen tutkimusta käytetään.

Vastuu siirtyi takaisin paronille ja lordille

Pohdin, uskaltaisiko lehden omistaja kirjoittaa rienaavasti kokoomusta äänestävistä tai keskustalaisista, demareita äänestävistä? Entä pienemmistä ryhmistä kuten kristillisistä tai vihreistä? Rienattavaa varmaan löytyisi, jos oikein etsisi tarkkanäköisenä toimittajana. Oletan, että rohkeus loppuisi, eikä taantuma mene niin syvälle kuin sisällissotiemme vuosille. Lehden levikki olisi uhattuna ja ilmoittajat kaikkoaisivat. Miksi perussuomalaisia äänestävät ovat helppo kohde pilkattavaksi jopa lehden omistajalle? Miksei heistä tarvitse piitata suurenakaan ryhmänä? Tehdäänkö nyt kohtalokasta virhettä? Koska päätoimittajat alkavat vaihtua?

Toki joku on nähnyt perussuomalaisten puolueessa myös jotain samaa, kuin sosiaalidemokraattien marssissa eduskuntaamme itenäistymisemme hurjina vuosina. Jotain samaa voi toki ollakin. Jostakin syystä näiden on nähtävä huomisen tapahtumat historiallisessa viitekehyksessä, vaikka internetin ja sosiaalisten medioitten ja talouden maailmassa sellainen on hupaisaa ja mahdotonta. Netissä elävät ihmiset kokevat vaalitkin melkoisen suorana tapana vaikuttaa ja perussuomalaisten äänestäjissä on enemmän nuoria tai keski-ikäisiä kuin muissa puolueissa. Vaaleissa tilanne voi toki olla jo kokonaan toinen.

Vanheneva kansakunta ei rohkene ajatella uusista asioista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä kokonaan uusina ja uuden teknologiamme tuotteina. Äärikonservatiivi ihminen hakee selityksen historiasta, eletystä elämästään, ja alkaa pilkata sellaista, joka on sitä uhkaavaa ja käyttäytyä aggressiivisesti, taantua. Mieleen tulevat 1970-luvun vaalit ja niiden asetelmat, jopa sosiaalidemokraattisen liikkeen syntyajat. Taantuma on liki koskettava ja hellyttävä ilmiönä. Nyt menettäjänä ovat demarit kun aiemmin niin koettiin maalaisliiton sisällä. Tulkinnat eivät ole lähelläkään todellista mutta viihteenä niitä voi lukeakin.

113

Näin vastuu väitöskirjasta siirtyy ohjaajalta, professorilta ja kustokselta, tiedeyhteisöltä, väitöskirjan tarkastajilta, takaisin 1700-luvun paronille ja lordille. Tässä saksalainen von Guttenberg toimi oikein ja ymmärsi vastuunsa, kun yliopisto ei sitä enää ymmärtänyt. Paroni ja tohtori poliittisessa liikkeessä oli liian vaikea vastustaja. Ymmärtääkö sen suomalainen media ja lehden omistaja, on kokonaan toinen asia. Puoluelaitoksen kriisi ei saisi viedä demokratian kriisiin ja lopulta anarkiaan osana vanhan median omaa kriisiä uuden median paineissa, yhteisömedioittemme taloudessa ja sen sosiaalisissa rakenteissa.

Pelkistyksiä ja stereotyyppejä (20110307)Stereotyyppi on voimakas yleistys, usein vähän kankea tapa kertoa mutkikas asia helpommin ymmärrettävällä tavalla. Kun ilmiöitä ja olentoja, kansoja ihmisryhmineen yleistetään, syntyy helposti ennakkoluuloja, stereotypioita tyyliin tyhmä blondi, ruotsalainen homo, vilkas karjalainen, kiero savolainen, hidas hämäläinen jne. Vielä 1970-luvulla jopa maantiedon oppikirjoissa oli ikäviä stereotypioita ja leimallisesti rasistisia kansojen kuvauksia. Puolueisiin ja politiikkaan nämä tulivat etenkin median yleistysten ja pilakuvien kautta poliittisen lehdistön toimesta. Lopulta niistä tuli loukkaavia ja nykyisin sopimattomia muuten kuin viihteen välineenä. Kun haluat ilkeillä, kerro että kyseessä on ironia, sarkasmi tai satiiri. Tai halu provosoida keskustelua.

Onko toimittaja objektiivinen olento?

Joku aika takaperin mediat kysyivät itseltään, voisiko toimittaja olla sidottu johonkin puolueeseen ja sen arvoihin? Kun kysymyksen esittää itselleen, tutkii sen itse, ja vastaa itse, syntyy mieleinen objektiivinen lopputulos.

Ehkä paras vastaus poliittisen toimittajan kohdalla oli toteamus, kuinka poliittinen kiinnostus ja sitoutuminen omaan asiaan ja aiheeseen jopa edellyttää poliittista kannanottoa. Muu tahtoo viedä toimittajankin välinpitämättömään suuntaan. Toimittajan poliittinen sitoutuminen on siten hyvä, miltei suotava asia. Samalla todettiin kuinka jokaisen toimittajan sisällä elää pieni vihreä sosialisti. Tai ainakin näin oli niinä aikoina, jolloin liike oli voimissaan suurten ikäluokkien finninaamaisessa nuoruudessa. Moni kantaa tätä taakkaa osana stereotypioitamme turhaan. Toimittaja ei ole mitenkään irti stereotyypeistämme, joihin voi kuulua vaikkapa raitis elämä ja nuhteeton moraali, lahjomattomuus, kaukana boheemista näytelmästä.

Halla-aho oman aikamme Poutiainen

"Punaiset täplät leviävät Jussi Halla-ahon poskilta kaulalle. Halla-aho on liikuttunut omista sanoistaan. Onneksi jokainen sana on kirjoitettu paperille.. Puhujasta näkee, että hän istuisi paljon mieluummin omassa tutkijankammiossaan Helsingin Eirassa."

Näin aloittaa kokenut toimittajalegenda Unto Hämäläinen perussuomalaisten kuvaamisen HelsinginSanomien kuukausiliitteessä otsikolla "Mistä näissä vaaleissa on kyse?"

Perussuomalaisten stereotyyppi on ujo ja osaamaton, väärässä paikassa oleva, kokematon broileripoliitikko, jonka paikka on muualla kuin Arkadianmäellä, viestittää Hämäläinen tekstiinsä piilotettuna. On pakko vähän provosoida persujen liikettä. Tähän samaan demaritoimittajan luomaan stereotyyppiin perussuomalaisista kuuluu lisäksi vastustaa kaikkea vierasta, olla umpioitunut impivaaralainen. Muukalainen maailmalta, tämän ujo kritisoija, on juuri tähän sopiva kohde, ujo Halla-aho mahdollisimman epäpoliittinen henkilö suurten poikien joukkoon. Halla-aho stereotyypin mallina on kuin Jumalan lahja toimittajalle.

114

Takavuosina tätä Halla-ahoa edusti maaseudunpuolueen pienviljelijä ja pilkattava, d-kirjainta kiertävä Eino Poutiainen mopoineen Pohjois-Karjalasta. Tänään hän voisi olla liiankin fiksu monen pilkkaajan isäksi tai isoisäksi. Esiintyminen televisiokameroiden edessä vaatii paljon ja Poutiainen kampitti professori Sänkiahon tietokoneet vaali-iltana maaliskuussa vuonna 1970. Siitä tuli suuren draaman päänäytelmä, Poutiainen vastaan professori Risto Sänkiahon ennusteet ja uusi teknologia. Sukkelasanainen pienviljelijä Pohjois-Karjalasta voitti 6-0. Samoin päättyi maatalouspoliittinen väittely tulevan presidentin Mauno Koiviston kanssa. ”Kyllähän te herrat puhua osaatte mutta sanokaapa miten lehmä nousee parrellaan seisomaan?” Ei tullut vastausta.

Ylimielinen porvari

"Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollila pystyy vaivoin salaamaan lievää ylenkatsettaan, kun hän tenttaa Sdp:n puheenjohtajaa Jutta Urpilaista. Parin tylyn kysymyksen jälkeen Ollila nuhtelee itseään sanomalla. "Tämä ei ollut nyt reilua." Se on pohjalainen tapa pyytää ja saman tien antaa itselleen anteeksi. Urpilainen jaksaa silti hymyillä.

Kasanedustajan tytär ei ole kokematon, mutta sopii blondina hänkin stereotyypin rakenteluun ja hömppäkulttuurin tuotteeksi verkkosukkineen. Jorma Ollilan olemus on liki virkamiesmäinen, mutta Nokialle kasvonsa antanut on sopiva juuri porvarin stereotyypin malliksi. Toki hän on kaukana vaikkapa Matti Virkkusen tai Uolevi Raaden takavuosien stereotyypeistämme. Jyrki Katainen ei millään istu tällaiseen mallin, ei täytä Matti Virkkusen tai Uolevi Raaden jättämiä stereotyyppejä vuorineuvosten ja pankinjohtajien maailmasta.

Toimittaja Hämäläisen tapa kertoa puolueistamme tänään henkilöityy liki samalla tavalla kuin 1970-luvulla Kari Suomalaisen karikatyyreissä. Porvari on edelleen ylenkatsova, mieluummin itäsuomalaiselle demarille ja toimittajalle Pohjanmaalta kuin Pohjois-Savosta tai Kainuusta syntynyt. Ylimieleisyyden kohde on demarinainen. Tosin nyt hänkin Pohjanmaalta ja kansanedustajan tytär Antti Chydeniuksen kaupungista mutta "so what", sanoi demari ja jatkoi stereotyyppien rakentelua puolueistamme:

"Sitten Halla-aholle esitetään kysymyksiä. Ne ovat helppoja, kunnes joku kysyy, mitä pitäisi tehdävaltiontalouden kestävyysvajeelle. Halla-aho menee hiljaiseksi."

Perussuomalaisten ehdokkaat ovat tyhmiä, eivät osaa tohtorinakaan kertoa mitään kestävyysvajeesta, Halla-ahon ja Poutiaisen tapaan. Toisin on kun kysytään "nuivasta manifestista", jo alkaa tulla tohtoreilta juttua, kertoo Hämäläinen, taatusti objektiivinen demari työssään Helsingin Sanomien palvelussa. "Mistä näitä demareita, suuren ikäluokan edustajia, sinne riittääkin?" kysyi takavuosien televisiomaksuihin kyllästynyt reporadion ystävä.

Reporadio oli tietysti stereotyyppi sekin tuon ajan medioistamme. Erkki Raatikaisen jatkama linja ei sekään poikennut mitenkään aiemmasta ja vain tekniikka ja tuotannon määrä sekä laatu paranivat uuden teknologian ja varallisuuden kasvun myötä. Raatikainen joutui paneutumaan työssään muuhunkin kuin toimitukselliseen sisältöön ja ovet paukkuivat turhaan. Stereotyypit alkoivat kadota suomalaisesta mediasta, värikkäät persoonallisuudet hävitä kuvaruuduistamme, kanavia alkoi tulla lisää. Raatikaisen aikana suomalainen media normalisoitui.

Nyt minä juon kahvia -tyyppi

"Harri Holkeri valmistautui haastatteluihin huolellisesti. Hänellä oli mukanaan nuotit. Näin toimii myös Mari Kiviniemi. Kiviniemi lukee vastaukset sanasta sanaan paperista. Kiviniemi esittelee yhteiskuntasopimusta liki kaikissa puheissa.. Käy selväksi että toimittajien ja pääministerin välillä vallitsee suuri luottamuspula."

115

Hämäläisen kokemana ja kertomana Kiviniemi on uusi "nyt minä juon kahvini" Harry Holkeri, joka herättelee henkiin kolmikantaa, jonka takuumiehiä ovat olleet aiemmin hänen kertomanaan Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen ja Lauri Ihalainen sen jälkeen kun Max Jakobson esitteli meille käsitteen "konsensus". Pyhään kolminaisuuteen älköön kepulaiset koskeko tässä suomalaisessa politiikan teon arjessa. jossa hyvinvointivaltio on demareiden asuttama ja tuote, oli kannatus tulevaisuudessa mikä tahansa.

Sillä ratsastetaan vielä seuraavat kaksi vuosikymmentä siinä missä brittiläinen lordi näkee imperiuminsa yllä aina auringon. Jotkut asiat eivät vanhene. Vain Kreikan luottoluokitus laskee koko ajan ja Gaddafin aika alkaa käydä vähiin. Koska EU puuttuu asiaan? Yhdysvaltain jälkeen? Mediassa suuret ja pienet asiat menevät rinnakkain ja tulkinta jää medialukutaidon varaan. Suuria asioita on helppo käsitellä stereotyyppien avulla, vaikka samalla ne eivät olisikaan enää oikeita, saati suuria. Yhdysvaltain toimet henkilöitäköön presidenttiin, varapresidenttiin ja tämän traumaattiseen taustaan, henkilökohtaisiin onnettomuuksiin.

Ihmisiä kiinnostavat yksityiskohdat, gonzo -journalismin sivupolut ja henkilöiden kokemat onnettomuudet. Tarinan kertoja ottaa ne esille ja jättää pääasian jonnekin taustalle, sumuttaa näin median seuraajan kykyä hallita kokonaisuutta, globaalia maailmaa ja sen monia vaikuttajia.

Toimittaja kuluttajavalistajana

Kun stereotyyppejä rakennellaan, niiden ydin on muutamassa sanassa ja kokemuksessa, tavassa leimata mainoslauseen tapaan henkilö tai puolue käyttäen siihen median antamaa valtaa. Tässä politiikka ja politiikan toimittaja ei poikkea mitenkään minkä tahansa tuotteen myynnistä tai sen osoittamisesta kelvottomaksi kauppatavarana marketin hyllyllä kuluttajalle. Tässä toimittaja on omaksunut itselleen kuluttajavalistajan tehtävän ja käyttää mainosmiehen kieltä kuvineen.

Erkki Tuomioja esitellään medioissamme liki aina samassa asussa ja niin nytkin Hämäläisen liki kuusi sivua pitkässä pamfletissa. Niinpä Tuomiojaa tulkitaan kuin jumalan sanaa ja suoran lainauksen jälkeen vielä kertoen minkä virheen demarit ovat tehneet "He (kelkasta pudonneet) ovat ihmisiä, joilla pitäisi olla kaikista eniten voitettavaa vahvasta sosiaalidemokratiasta, mutta joilla on kaikista vähiten esittämistämme lupauksista huolimatta luottamusta liikkeen kykyyn tai haluun toimia heidän asemansa parantamiseksi." Surullista että heitä alkaa olla jo kolmannes kansastamme.

Tuomioja on sdp:n unilukkariksi hyväksytty siinä missä Liisa Jaakonsaari. Nämä toisinajattelijat ovat saaneet oikeuden kritisoida valtionhoitajapuoluetta Jörn Donnerin tapaan seilaten Rkp:n ja Sdp:n välillä. Onko niillä ohjelmallista eroa? Siihen ei oikein sovi muiden puolueiden sekaantua, kertoo Hämäläisen pamfletti suomalaista hiekkalaatikkopolitiikan 1970-luvulta tuttua kieltään. Pudottaako Donner Astrid Thorsin eduskunnasta? Entä Anttila Mika Penttilän Forssassa, Seppo Kääriäinen Ossi Martikaisen Iisalmessa?

Ne ovat varmasti suuria poliittisia asioitamme, joita vaaleissa tulisi käsitellä. Henkilöimällä vaalit muutamaan kasvoon, media voi ylläpitää samaa kulissia, vaihtamatta sitä kaiken aikaa uuteen ja miljoonien ihmisten yhteiseen politiikkaan. Näin samat kuvat ja henkilöt säilyvät vuosikymmenestä toiseen ja saman yhteisen marinadin tuotteena, stereotyyppeinä politiikastamme. Henkilöön pelkistäminen on halvin ja helpoin tapa siirtää suuret asiat sivuun ja tehdä miljoonien ihmisten politiikasta, demokratiasta, viihdettä. Puolueinstituution ja demokratian kriisi syntyy tästä ilmiöstämme.

Sata tuttua kasvoa

116

Hämäläisen artikkeli esittelee tutut noin sata kasvoa, joista meidän on pohdittava vuosikymmenestä toiseen jännitysnäytelmämme, vaikka joka vuosi kansakunta kasvaa 60 000 ihmisen ikäkohortilla, vaalien välillä neljännesmiljoonalla, josta valita sata uutta kasvoa. Miksi presidentti saa istua vain kaksi kautta, Yhdysvalloissa vain 8 vuotta, mutta edustajamme 30-40 vuotta? Eikö se selitä paljon aneemisesta vanhojen puolueiden elämästä, tavasta roikkua vallassa ja leivässä, yhdessä tuttujen toimittajien ja yhteisen marinadin liemessä keitettynä sekä korostaen juuri elitismiä? Siinä valta keskitetään lopulta muutamalle henkilölle ja juuri median toimesta.

Eikö etenkin kuntapolitiikassa ole vain tietylle alueelle sattumoisin asumaan eksyneiden yhteisestä tehtävästä hoitaa valtion antamat liki 1500 lakisääteistä tehtävää yhdyskuntapalveluna? Eikö siinä yksi tai enintään kaksi kautta riittäisi? Hyvä veli tai sisar verkostot syntyvät liian pitkäksi venyneistä kyläpoliitikon kausista. Hämäläinen vetää yhteen tekstinsä kertoen "veitikoista", joihin kuuluvat Jyrki Kataisen (kok) ohella, Stefan Wallin (rkp) ja Anni Sinnemäki (vihr), keskenään kuiskuttelevat ja hihittelvät, kaikenlaista puuhastelevat paneelijäsenet. Tosikkoja ja toisiaan vieroksuvia ovat taas Paavo Arhinmäki (vas) ja Päivi Räsänen (kdp), Jutta Urpilainen (sdp) vierellään Mari Kiviniemi (kesk). Näiltä ei sanoja tipu ja katselevat kattoon kun tulisi katsella toisiaan.

Anni Sinnemäki tunnetaan aiemmin Ulta Bran sanoittajana ja isä toimittajana, tietysti, isoisä lapualaisena rovastina ja lapuanliikkeen vaikuttajana, tytär kotikadun näyttelijänä. Humanisti keskittyy esiintymiseen ja Venäjän osaamiseen. Suomi on pieni maa, jossa kaikki liittyy kaikkeen ja joskus yllättävällä tavalla. Kuten stalinistinen vasemmistolaisuus ja Lapuan liike.

Moniko suomalainen nuori muistaa historiasta kommunistivastaisen liikkeen vuosilta 1929-32? Mikä merkitys vihreässä liikkeessä on tänään poliittisilla ääriliikkeillämme? Miksi juuri perussuomalaiset ovat vihreille ”punainen” vaate? Sen saat mitä pakenet, vastaisi filosofi.

Vanhakantaisilla hallitusspekulaatioilla ei ole enää virkaa, pohtii Hämäläinen ja huomaa, kuinka omituinen ilmapiiri Helsingin yliopiston juhlasalin seminaarissa johtuu Timo Soini poissaolosta. Päätoimittaja, pappimies, Tapani Ruokanen Suomen Kuvalehdestä, on jo aiemmin kertonut tylyn totuuden, Soini on ulkomaisten vieraittensa kanssa tutustumassa suomalaiseen ydinvoimalaan, turhaan ovat tulleet Ruotsista saakka tekemään juttua suomalaisesta ilmiöstä nimeltä Timo Soini.

Medioitten vetämä sirkus veti vesiperän, Soini odottaa parempaa paikkaa esiintyä yleisölleen. Katolinen Soini on kivi kengässä monellakin tavalla politiikan teon huipulla. Siitä populismi on valovuosien päässä. Soinin tapa käyttää pelkistyksiä ja sivumerkityksiä on viety taiteen tasolle. Kun Soinin imitointi alkaa mennä liian pitkälle, kilpailijat ovat vain työntämässä sitä rekeä, jota kannattavat ovat vetämässä.

Natsi-Saksa ja Heider

Kuukasiliite lopettaa stereotyyppien esittelyn tuttuun tapaan yhdistää jo 1970-luvulla vennamolainen liike Natsi-Saksaan. Nyt ideana on itävaltalainen lääkäri ja psykoanalyysin isä Sigmund Freud ja Haiderin takavuosien suosio "Heil Haider" tervehdyksineen. Siinä kysytään lopuksi Paavo Väyrysen tapaan "Voisiko vitutukseen kuolla?"

Tätä kirjoittaessani seurasin samalla ensin puheenjohtaja Timo Soinin haastattelua ja myöhemmin presidentti Mauno Koiviston vastaavaa televisiosta. Molemmat onnistuivat esittämään asiansa kiitettävällä tavalla, pelkistäen. Soinin suurin anti oli varoitus viedä vaaleja suuntaan, jossa väheksytään, pilkataan tai leimataan. Toimittajan sympaattisin ele oli kysyä miehen terveydestä ja

117

kyvystä viedä läpi raskas ohjelmansa. Molemmat olivat pyöreäkasvoisia miehiä, arkielämässään naurunaamaisia tapauksia, stereotyppinä Hangon keksin oloisia.

Koiviston merkittävin lausahdus liittyi juurit tämän päivän politiikkaan. Mukaan on tullut uusia poliittisia vaikuttajia, jotka on otettava vakavasti, ja jotka kertovat uudesta ajasta, jossa näitä liikkeitä leimaa nimittely populismiksi, pinnallistaa suuria asioita. Pirstoutuva ja monella tavalla uusia arvoja ajava yhteiskunta edellyttää näiltä pieneneviltä puolueiltamme yhteistyökykyä. Sitä presidentti oli myös näkevinään pirstaleisessa puoluekartassamme. Onko meille tulossa hallitus, jossa on paljon pieniä puolueita? Tätäkö presidenttimme tarkoitti?

Riemutohtori

Vieraantuminen EU:n integraatiosta taas johtuu yhteisöllisyyden ja lähiyhteisön merkityksen kasvusta samaan aikaan kun valta on valumassa liian kauas ihmisten arjesta, fundeerasi liki 90-vuotias valtion entinen päämiehemme puhetavalla, jossa rivien välien tulkinta jäi nyt pienemmälle toimittajan tehtävänä.

Vanheneva kansakunta ymmärtää jo kuinka tärkeää on puhua kovaa ja selvästi myös toimittajana. Nyt kokenut toimittaja liioitteli ja puhui ikään kuin isoisälleen varmistaen näin vastauksen. Koiviston kohdalla fundeeraus jatkui vielä nytkin, 90-vuotiaana synteesiä jo hakien. Uutiset kertoivat Kreikan luottoluokitusluokan laskeneen pari pykälää ja Gaddafin saaneen jalkeille jo neljännesmiljoonan pakolaisvirran maastaan. Riemutohtoriksi vihittävä presidenttimme on loistavassa henkisessä kunnossa ja seuraa vireänä ympäristönsä liikkeitä mutkia oikoen, pelkistäen, hieman Timo Soinin tapaan. Epäilen, etteivät turkulainen Koivisto ja raumalainen Soini ole koskaan olleet kovin kaukana toisistaan. Mitä nyt murre on vähän omituista itäsuomalaisen kuunneltavaksi ja tulostakin näyttää syntyvän vasta myöhemmällä keski-iällä. Mutta sitäkin näyttävämpää, kun se aika alkaa ja olot ovat aiempaa omituisemmat ennustajaeukoille, joihin Koivisto ei koskaan lukeutunut.

Visioiva innovaatio, tänään sosiaalisten medioitten luoma uusi maailma, ei kuulu suomalaiseen politiikkaan. Siihen Sdp:n johto on jo liian iäkästä siinä missä sen apupuolueidenkin. Iäkäs kansakunta ei muuta poliittista rakennelmaansa, vaikka vaalit toisivat kokonaan uuden tuloksen ja demarit katoaisivat pienpuolueiden joukkoon. Liian moni perussuomalaisten äänestäjä on entinen demari ja vihreiden äänestäjä äärilaidan kulkija. Maailma muuttuu nyt kokonaan muualla kuin politiikan kuvitellussa keskiössä.

Oikein hyvää naistenpäivää, järjestyksessään jo sadatta

Kehon kieli (20110310)Pääministeri Mari Kiviniemi loukkasi syvästi edustajiamme todettuaan kuinka nämä, tivatessaan suomalaista neuvottelustrategiaa, ovat samalla epäisänmaallisia. Sellainen on verinen loukkaus, kun kyseessä on kansanedustuslaitos ja sen edusmiehet ja naiset. Kukaan heistä ei ole epäisänmaallinen. Näin me ainakin oletamme. Heillä on tietoa, taitoa ja ennen kaikkea suuri sydän kansakuntansa kaapin päälle kohotettuina edunvalvojinamme.

Piru on yksityiskohdissa

Kun pohjanmaalainen maanviljelysneuvoksen tytär kohtasi niin ikään pohjanmaalaisen demarikansanedustajan tyttären televisiokameroiden edessä, kehon kieli kertoi miten Kiviniemen oli mahdoton sietää sitä jahkaamista, johon Urpilainen poliitikkona kameroiden valossa ryhtyi. Jokainen

118

irtopiste on kerättävä, kun vaalit lähestyvät ja pääministerille tuli ikävä lipsahdus. Opposition moraalinen paheksunta ja raivo oli näytettävä kansalle. Oliko se aitoa vai näyteltyä, ei ole pääasia. Ihminen kun on näyttelevä eläin ja meillä on tuhansia rooleja ja mainostoimistot tukena.

Kehon kieli kertoi sokealle Reetallekin, etteivät nämä kaksi naista tule toimeen keskenään. Hallitus, jossa Urpilainen ja Kiviniemi joutuisivat hoitamaan maan asioita yhdessä, on mahdoton, kertoivat mediat. Punamullan eväät on syöty ennen vaaleja. Punamullan yhteinen kannatus jää reippaasti alle 40 %:n ja koko käsite on syytä unohtaa. Se on vääriltä vuosikymmeniltä jo muutenkin.

Viesti äänestäjälle oli selvä. Demarit ovat jääneet oppositiopolitiikassa perussuomalaisten jalkoihin ja se on korjattava kovin ottein. Nyt on löydettävä linja, joka on selvästi jo toteutetusta hallituspolitiikasta poikkeava. Mutta miten perussuomalaiset antavat sellaiselle enää tilaa? Suuren valiokunnan vuodot ja niistä pauhaaminen ei tuo yhtään lisä-ääntä. Vielä vähemmän median nostamat ”kohut” kunnanvaltuutettujen nahinoista suomalaisen taidemaun ympärillä. Näitä vaaleja ei ratkota postmodernismin, modernin taiteen ja suomalaisen taiteen kultakauden vastakkainasettelulla perussuomalaisten ohjelmapaperissa.

Mitä lähemmäs vaalit tulevat, sitä likaisemmaksi niiden luonne nyt muuttuu. Media määrää nyt agendan, jonka mukaan mediayhteiskunnassa toimitaan. Sosiaalinen media ja paradigma, sosiaalisen median markkinat ja talous, on sama asia kuin kansakunta ja yhteisö. Siihen on nyt sopeuduttava myös perinteisen median. Sen ohjelmaa vain ei ole Suomessa kirjoitettu eikä se ole suomalaisten asia. Ei vanhojen eikä uusien puolueittemme. Se on aivan liian vaikea asia suomalaisten vaalien agendaksi. Kun joku ohjaa etäältä, ohjaajan työstä ei toki puhuta.

Irlannin ja Eestin viestit

Irlannissa ja Eestissä äänestettiin ennen meitä. Kiintoisaa oli vihreitten jääminen kokonaan ulkopuolelle parlamentin. Se kertoo siitä suunnasta, jossa suuret poliittiset yleiseurooppalaiset tuulet nyt kulkevat. Kun sosiaaliset yhteisömediat seuraavat tapahtumia reaaliaikaisesti, syntyy kuva puolueesta, joka on kuin pörssinoteerattu yhtiö.

Splittaamalla osakkeen hinta halvemmaksi psykologinen vaikutus hankkia edullisempia osakkeita kasvaa, vaikka tulos ei yhtiössä muuttuisikaan. Vihreät tekivät juuri tämän, pyrkivät tuplaamaan osakkeensa, ja samalla jättivät vanhat äänestäjänsä ilman osinkojaan. Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti. Yhtiön ydinomistajia ja osaajia ei pidä jättää heitteille. Ei Nokia niin tee vaikka kulkeekin kohta läpi historiansa vaikeimman vaiheen Yhdysvaltain ohjauksessa.

Peluriksi leimautuminen

Äänestäjän halpahintainen kosiskelu ei ole viisasta silloin, kun puolueella on vahvat arvot ja osaaminen niiden toteuttajana. Jos yhtiö tai puolue alkaa etääntyä niistä ihmisistä, jotka ovat arvopohjan takana ja vastaavat tuloksesta, pelkät puppusanat eivät enää auta ja alkaa alamäki.

Kun kolme suurinta puoluettamme jakoivat vallan jättäen yhden oppositioon, kolmikanta teki mahdottomaksi ajaa dualistista maailmaa vuorotellen valtaa jakaen. Kolmas pyörä toi mukana konsensuksen, jossa liikuttiin harmaalla alueella ja oppositiosta siirtyvä puolue joutui hallituksessa hoitamaan vuorollaan politiikkaa, jota se oli oppositiossa ollessaan haukkunut. Vastaavasti oppositioon joutunut puolue alkoi kritisoida itse aiemmin rakentamaansa strategiaa. Siis sitä, josta oli visusti vaiettava, tai oltava epäisänmaallisesti äänessä. Tällainen näytelmä on opportunismissaan halpa ja saa ihmiset raivoihinsa, kehon kieli kertoo kaiken pääministerin alkaessa halveksia tyhjää peliään, opposition peliä.

119

Jutta Urpilainen puuttui asiaan, joka oli kuin kahden lautasen politiikka, opportunistinen tapa pelata kaksilla korteilla ja lopulta vailla uskottavuutta. Gaddafi on poliitikko, joka osaa pelata useilla korteilla ja on taannut tätä kautta itselleen läntisen maailman siunauksen jatkaa maansa johdossa vuosikymmenet. Kuka tahansa psykopaatti ja vaikeasti häiriintynyt ihminen osaa tällaisen pelin. Se kun juuri edellyttää narsistista häiriötä, ja sitä kansa kavahtaa tänään. Vaaleissa haetaan korjausta, joka on moraalinen ja eettinen, ei niinkään taloudellinen ja sosiaalinen. Ne tulevat kyllä mukana kun arvot ovat ensin kunnossa.

Sosiaaliset verkostot korostuvat myös vaaleissa

Ihmissuhdeverkoissa olemme alkaneet korostaa sellaista sosiaalista mieltä, jossa ihminen kykenee muuntautumaan tilanteen mukaan ja sopeutumaan arvioimalla käyttäytymisensä aiheuttamat sosiaaliset edut ja rasitteet. Tähän ilmiöön liittyy kalkylointia, jossa panokset ja tuotos syntyvät ilman psykologista tervettä tunne-elämän mukanaoloa ja sen yhteisöllisiä vaatimuksia.

Sellainen sopii verkkoympäristöön, nettiin, mutta ei enää ihmisten kohdatessa toisensa kasvotusten. Pelin hävinnyt osapuoli ei jääkään siinä ilman haavoja ja ihmisellä on tapana myös pettyä, ihastua, rakastua, vihastua, kantaa kaunaa ja olla pitkävihainen. Ihminen on moraalinen ja vahvasti tunteva eläin, jolle jatkuva taloudellinen kalkylointi on vieras ilmiö niin työpaikalla kuin politiikassa.

Kun hallitusta kasataan vaalien jälkeen toimittaja Erkki Pennanen kertoo Helsingin Sanomien mielipidesivuilla (10.3) kuinka perussuomalaisilla ei tulisi olla mitään asiaa hallitukeen, kävi vaaleissa miten tahansa. Hän perustelee sen Norjan käytännöllä, jossa Carl Hagenin perustama populistipuolue saa keskisuuren puolueen kannatuksen ja gallupeissa se on usein jopa maan suurin puolue.

Näkemyserot ovat kuitenkin liian suuret, jotta Hagen voitaisiin ottaa hallitukseen. Pennasen mukaan hallitusta koottaessa puolueiden ohjelmilla ja näkemyksillä olisi oltava ohjaava merkitys Norjan mallin mukaan, ei niinkään vaalituloksella. Vaalitulosta taas ohjaa mediayhteiskunnassa median oma agenda, jota ehdokkaat uskollisesti myötäilevät.

Uuden mediayhteiskunnan vaalit

Toimittajat täyttävät nykyisin lehtiensä pääkirjoitusten ohella kolumnistien paikat ja kirjoittavat juttujen sisällön, poliittisten puolueitten agendan. Sen ohella kaikki blogit alkavat olla toimittajien kirjoittamia ja sosiaalinen mediakin heidän ohjailemansa. Edelleen, kun lehden muut sivut eivät riitä, mielipidesivutkin täyttyvät toimittajien kynästä. Melkoinen osa edustajistamme on toimittajia ja sosiaalinen media on poliitikon jatkuvaa elämää perinteisen median rinnalla.

Toimittaja toimittaa jo kysymyksetkin itselleen ja vastaa niihin itse analysoiden ensin vastaukset ja sensuroiden lukemansa. Mediakratia on kansanvallan ohittava ilmiö, jossa suuret liikeyhtiöt kuljettavat kansanvaltaa haluamaansa suuntaan mediatalojen kautta. Tässä vaalit ovat kiintoisa tapahtuma, jossa johtavat mediatalot voivat valita ne agendat, joita puolueet edustavat. Niitä tuskin tekee yksittäinen pieni populistinen liike tai puolue vaan mediayhteiskunnassa juuri suurten mediatalojen tapa ohjailla keskustelua haluamaansa suuntaan. Usein tuo haettu suunta liittyy puhtaasti jännitteisiin ja vastakkainasetteluun sekä muistuttaa innovaatiorakenteiden tietoista tuottamista, jota politiikan yhteiskuntaa kehittävä osa (policy) tarkoittaakin. Tässä merkityksessä media kokee toimivansa yhteiskunnallisen tehtävänsä edellyttämällä tavalla.

Norja ei ole Suomi

Norja poikkeaa Suomesta miltei kaikessa mahdollisessa. Sen puoluelaitos on kokonaan omastamme poikkeava, se on Naton jäsen mutta ei EU:n jäsen. Sillä on oma valuutta ja valtavat öljytulot ja

120

varallisuus. Se on kuningaskunta ja sen media on kokonaan meistä poikkeava sekin. Norjan demokraattinen järjestelmä ja sen instituutiot ovat meistä poikkeavia, historia meille vieras, tulevaisuus vailla velkojen hoitoa. Jopa heidän tapansa liikkua suksilla, ulkoilla, käydä kauppaa ja hoitaa vuonojensa kiertäminen ei muistuta lainkaan suomalaista metsäisen maan elämää.

Holmenkollenin kisat eivät ole Salpausselän kisat ensinkään, eikä ikivanhat viikinkien loitsut ja taruhahmot sovi lainkaan suomalaiseen kansanperintöön, kalevalaiseen tarustoon. Idän ja lännen välissä taistellut suomalainen heimo on aivan jotain muuta kuin mihin toimittaja Pennanen viittaa unohtaen tarkoituksella, keitä me suomalaiset olemme ja millaista demokratiaa toteutamme pitkän geopolitiikkamme seurauksena ja osana EU -jäsenyyttämme ja euroa, Venäjän rajaamme.

Narsistisia ylilyöntejä ja mediakratiaa

Vaalikeskusteluun liittyy nyt peli, jossa on mukana tuttuja narsismista löydettäviä piirteitä. Siitä on poistettu sellaiset elementit, jotka edellyttävät kansakunnan toimivan myös peliteorioiden ulkopuolella ja omistavan ihmisten yksilöllisen tavan reagoida siihen, kuullaanko heitä ja miten puolueet instituutioina toimivat täyttäen myös sellaisten ihmisten tarpeita, jotka ovat pelurin persoonallisuuden ulkopuolisia.

Ei toki valtaväestö ole narsistista ja vailla terveen tunne-elämän läsnäoloa. Tässä politiikan (politics) keskeinen sisältö eroaa sen monelle suomalaiselle tutummasta kehittäjän (policy) ympäristöstä. Moni kokee politiikan likaiseksi suotta ja johtuen sen kahdesta erilaisesta sisällöstä.

Työelämän kohdalla joudumme pohtimaan samoja vaikeita kysymyksiä. Ihminen koetaan joko välineellisenä pelin osana, tai sittenkin laajemmin psykologisena ja sosiaalisena olentona, ja se näkyy myös politiikan sisällössä, äänestyskäyttäytymisessä. Siitä ei pidä tehdä medioissa epämiellyttävää kokemusta, jos kaikki ei mene uuden mediayhteiskunnan odottamalla tavalla ja tukien niiden taloudellisia pyrkimyksiä ja kehittämistä (policy). Tässä suomalainen politiikan tekijä on instituutionsa kanssa medioitamme jäljessä ja se kiusaa kansainvälistä politiikkaa seuraavaa mediaa ja tutkijaa.

Pääosa meistä ihmistä on sittenkin narsismiltaan terveitä ja ymmärrämme mitä poliittinen leimaaminen ja pelin politiikka tarkoittavat. Niiden viljely on sittenkin vain pienen osan agendalla, eikä sellainen toimi silloin, kun sosiaalisten medioitten painopiste kulkee kokonaan muualla. Populismin kohdalla painotetaan politiikan tekemisen toista osaa (politics) enemmän kuin sen välinearvoa osana yhteiskunnan kehittämistä (policy). Molemmat on kuitenkin hallittava, jotta päämäärä voitaisiin saavuttaa.

Jokainen ääni on arvokas, eikä uuden puolueen synty tai kannatus liity ikivanhaan sellaiseen historiaan, jossa vaikkapa suurten ihmisryhmien sulkeminen yhteiskunnan ulkopuolelle kuului vanhoihin norjalaisten saagojen tarustoon, ja on mahdollista toisin kuin Suomessa, jossa kansa sanoo vaaleissa sanansa ja sen jälkeen pulinat pois. Kansanvallan edustajien oma tehtävä on huolehtia siitä, ettei mediakratia kasva kohtuuttomaksi, ja ala muuttaa yhteiskuntaamme sen osoittaman agendan suuntaan toisin kuin omassa demokratiassamme toivomme.

Voimaton ihminen (20110311)Japanin maanjäristys tuo mieleen Chilen ja Haitin maanjäristykset, tsunami puolestaan Intian valtameressä Sumatran länsirannikolla 26. joulukuuta 2004 tapahtuneen vedenalaisen maanjäristyksen, jonka voimakkuus oli liki samaa suuruusluokkaa kuin nyt Sendain edustalla tapahtunut mannerlaattojen liike Japanin ja Tokion välittömässä läheisyydessä. Tuolloin myös suomalaiset kokivat yhden suurimmista suuronnettomuuksistaan. Kuolleiden joukossa oli kaikkiaan 179 suomalaista turistia. Tunsin heistä joitakin myös läheisinä ystävinäni.

121

Korkean teknologian tsunami

Kun näitä kahta onnettomuutta verrataan keskenään, medioitten huomio näyttäisi kiinnittyvän erityisesti yhteen seikkaan. Japani on yksi maailman korkeimmin teollistunut ja korkean teknologia valtio. Se on varautunut tällaisiin onnettomuuksiin paremmin kuin Thaimaa tai Malesian, Myanmarin, Sri Lankan, Indonesian ja Intian kaltaiset valtiot. Rakennukset ovat paremmin järistyksiä kestäviä, infrastruktuuri on korkean teknologia tuotetta, kaikkeen on varauduttu etukäteen. Tällaisen valtion ei tulisi olla sillä tavalla haavoittuva kuin Intian valtameren rannikot vuonna 2004.

Tätä kirjoittaessasi tsunami etenee ohittaen juuri Havaijin ja saavuttaa myöhemmin Etelä ja Väli Amerikan sekä Yhdysvaltain rannikot. Yhteydet Sendain alueelle ovat poikki ja kuvat Japanista, maan nykyhistorian pahimmasta luonnonkatastrofista, kertovat muusta kuin valmiudesta varautua suuronnettomuuteen ja ottaa vastaan kymmenmetrinen tsunami. Oikeammin kuvat ovat lohduttomampia kuin vuodelta 2004.

Tsunami yllätti Japanin

Keskiviikosta alkaen järistys oli toki jo varoittanut itsestään ja sadan kilometrin päässä rannikosta oleva järistyskeskus alkoi toimia mannerlaatan ponnahtaessa lopulta ylös kohottaen samalla matalan meren vyöhykkeellä vesimassat liikkeelle. Maanjäristyksen maan alainen tapahtumapaikka, hyposentrumi, ja sen maan pinnan puoleinen episentrumi olivat antaneet merkkejään pitkittäisinä ja poikittaisina järistysaaltoina. Litosfääriaallot värisivät huolestuttavalla tavalla, laatat juuttuivat toisiinsa, juuttumiskohdassa toinen laatoista alkoi taipua. Seismografit varoittivat, mutta Japanissa näin tapahtuu kaiken aikaa.

Momenttimagnitudi vastaa liki tuttua Richterin asteikkoa. Yhden asteikon kasvu liki kymmenkertaistaa värähtelyn ja samalla energiamäärä 32 kertaistuu. On mahdoton ennustaa, missä ja koska energiamäärä kasvaa yli äyräitten aiheuttaen valtavaa tuhoa. Tiedämme vain kuinka on alueita, jossa mannerlaattojen toiminta on aktiivista ja maanjäristykset seuraavat muutaman vuoden välein. Nämä seismiset vyöhykkeet kertovat maapallomme endogeenisestä elämästä ja energiasta. Tältä planeetalta energia ei lopu omana aikanamme.

Olin vuonna 1999 Turkissa siellä sattuneen järistyksen aikoihin ja seuraavaa odotellaan Istanbulin läheisyydessä, samoin kuin Kalifornian rannikolla. Tokiossa järisi viimeksi tuhoisasti vuonna 1923, jolloin kuolleita oli 143 000, Haitissa menehtyi noin 200 000 ja vuonna 2003 Iranissa Bamin historiallinen kaupunki tuhoutui täysin. San Franciscon rauniot vuodelta 1906 muistuttavat ydinräjähdyksen jälkiä.

Petollinen läheisyys

Lähellä rannikkoa sattunut järistys eteni Japanissa nyt nopeasti ja muistutti Kaakkois-Aasian tsunamia. Selvin ero oli yhteiskuntien eroissa ja siinä, että inhimilliset ja taloudelliset tuhot ovat nyt suuremmat, toisin kuin nyt vielä väitetään. Kun rannikko on korkean teknologian huippuosaajia täynnä, mukana onnettomuudessa on luotijunista kemianteollisuuteen ja ydinvoimaloihin, kaikkea mahdollista sellaista, jollaista voi löytää vain Kalifornian rannikolta ja Japanista, onnettomuuden todelliset kasvot selviävät vasta paljon myöhemmin.

Miljoonakaupunki pitää sisällään rannikkoalueillaan sellaista aktiviteettia, jonka huuhtoutuminen mereen on kokonaan toisen luokan katastrofi kuin kehittymättömän talouden kohdalla. Pahimmillaan

122

onnettomuus olisi voinut hävittää useita ydinvoimaloita ja tehdä alueesta täysin elinkelvottoman asua. Parhaassakin tapauksessa alueen jälleenrakentaminen ja siivoaminen vie aikaa.

Vuosi 2011 on alkanut Mayakansan ennustamalla tavalla. Meitä muistutetaan kuolevaisuudesta. Memento mori tai memento te mortalem esse muistuttaa ihmistä kuolevaisuudesta juuri suuren savutuksen jälkeen Rooman valtakunnassa, orjan kuiskauksena voittoisan sotapäällikön korvaan triumfikulkueessa.

Arvailua aluksi

Me emme tiedä vielä mitä kaikkea lopulta on tapahtunut. Se selviää nytkin vasta muutaman vuorokauden kuluessa itse onnettomuudesta. Se miten onnettomuus, inhimillisten uhrien ohella, kohdistuu Japanin ja lopulta globaalin maailman talouteen, sen verkottuneisiin järjestelmiin, on vielä avoin sekin. Kaikki tämä selviää lähipäivinä ja viikkoina. Tässäkin onnettomuus poikkeaa oleellisesti Intian valtameren maanjäristyksestä, jossa Haitin tapaan tarvittiin globaalia humanitaarista apuamme.

Jotta jälkijäristykset aiheuttaisivat lisää onnettomuuksia ja tsunameja, järistyksen magnitudin tulisi olla liki seitsemän Richterin asteikolla. Tsunami saa nimensä juuri japanin kielestä ja tarkoittaa satama aaltoa (tsu=satama nami=aalto). Japani tuntee tsunaminsa ja toipuu tästäkin yllättävän nopeasti, arvelemme. Juuri alkava aamu on Japanissa monelle hädän ja tuskan, pakokauhun ja paniikin aamu. Sen kuvaaminen on mahdotonta.

Petollinen tsunami

Tsunami poikkeaa oleellisesti tavallisesta tuulen aiheuttamasta aallosta. Tsunamin aallonpituus on valtava, kymmeniä tai tässä tapauksessa jopa satoja kilometrejä. Kun tuuliaaltojen välinen jakso on vain sekuntien luokkaa, tsunamiaaltojen välinen aika on useita minuutteja, 59 minuuttia tässä tapauksessa. Aalto etenee joka suuntaan ja kulkee avomerellä 500-900 kilometrin tuntivauhdilla. Siellä sitä tuskin havaitsee. Merellä edetessä aalto on yleensä petollisen matala, alle metrin korkuinen, mutta rannikolle saapuessaan se alkaa kohota ja sen käyttäytyminen riippuu pääosin rannikon muodosta ja aallon eri kohtien nopeuseroista. Matalampaan veteen saapuessaan tsunamin etuosa hidastuu, jolloin nopeammin etenevä takaosa saavuttaa sen. Samalla veden korkeus alkaa kohota, energia lisääntyä ja aallonpituus lyhenee dramaattisesti. Näin avomerellä puolimetrinen tsunami alkaa kasvaa korkeutta kymmenmetriseksi hyökyaalloksi tai pysyy loivempana merenpohjan profiilista riippuen.

Maailman seuratuin aalto

Japanin rannikolle iskenyt hyökyaalto vaikutti kuvissa varsin loivalta, mutta sen aallonpituus oli edelleen useita kilometrejä. Monin paikoin kuvat välittivät vaikutelman nopeasti leviävästä tulvavedestä, jonka voima oli valtaisa. Autot ja suuretkin veneet, jopa junat ja laivat kulkeutuivat sen mukana ja miljoonakaupunki vaikutti huuhtoutuvan lähiseudun viljelmille. Vaikutelma oli kuin Hollywood leffoista. Reaaliaikainen ja kuin Yhdysvaltoja kohdannut terrori-isku kaksoistornin romahtaessa, epäuskottava todellisen elämän tuotteena.

Tätä kirjoittaessani uhrien luvuksi ilmoitetaan muutama sata, mutta samaan aikaan kadoksissa on liki 80 000 ihmistä. Taloudellisten vahinkojen kohdalla puhutaan sadoista miljardeista. Maailman pörssit ovat laskussa, tsunami jatkaa etenemistään 800 kilometrin nopeudella ja menettää onneksi samalla voimiaan. Vai menettääkö sittenkään, seuraako uusia järistyksiä, ovatko ne pahempia kuin jo koettu?

123

Windscalen, Harrisburg, Tsernobyl, Fukushima (20110313)Kun Japanin dramaattinen luonnonkatastrofi käynnistyi ja kohdistui korkean teknologian alueelle, ensimmäisenä mieleen tuli vahinkojen osuminen sellaisiin arkoihin laitoksiin, joiden kohdalla maanjäristyksestä alkanut ja tsunamina jatkunut luonnonkatastrofi muuttuisi myöhemmin entistäkin vakavammaksi ydinvoimalaonnettomuudeksi. Toki näitä riskejä olisi voinut olla myös muita, mutta vanhoja ja turvallisuudeltaan laiminlyötyjä ydinvoimalaitoksia Japanissa tiedettiin olevan useita ja seismisesti varallisilla alueilla.

Vanhenevan yhteiskunnan painajainen

Pahin tapahtui, ja samaan aikaan kun pelastushenkilökunta taistelee minuuteista saadakseen uhreja ylös raunioista ja veden valtaamilta alueilta, päähuomio on kohdistunut väestön siirtoihin Fukushiman voimalaitoksen lähistöltä. Sieltä saadut tiedot ovat ikään kuin muistutus itse kokemamme Tsernobylin voimalan tuomasta laskeumasta ja atomienergian valtavista riskeistä osana teollistuvaa globaalia yhteiskuntaamme ja vanhenevaa japanilaista taloutta. Sen mahdollisuus pitää yllä suuria investointeja vaativia uusia laitoksia on rajallinen.

Japanin talous on ollut alamaissa jo kauan. Japanin tapaa selvitä valtavasta katastrofista on medioissamme vahvasti liioiteltu. Vie vuorokausia, ennen kuin Japani kykenee selvittämään edes tuhojen laajuuden. Useimmat hukkuneet kylät ja yhdyskunnan ovat vanhusten asuttamia. Edes menehtyneitten lukumääristä ei ole kolmen vuorokauden jälkeenkään juuri Haitia parempia tietoja.

Japanilainen yhdyskunta ei ole suomalainen, ei eurooppalainen. On eri asia olla ylpeä ja pyrkiä selviytymään, kuin selvitä hetkessä kiireisistä pelastustehtävistä. On eri asia olla viileän rauhallinen, kuin toimia järkevästi ja pyytää heti kansainvälistä apua. Mielikuvamme Japanista talousmahtina on väärältä vuosikymmeneltä.

Fukushiman varoitus

Maailman ydinvoimalaitoksista kymmenittäin sijaitsee alueilla, jotka ovat Fukushiman tapaan riskialttiilla tektonisella, tuliperäisellä alueella. Eniten näitä on juuri Aasiassa, mutta runsaasti myös Kalifornian tuntumassa. Väitteet, jossa voimaloiden kerrotaan olevan ehdottoman turvallisia ja kestävän kaikki luonnon meille aiheuttamat riskit, ovat tietysti vaikeasti uskottavia. Onnettomuuksia kun on sattunut liki vuosittain.

Tutkijat Maija Kajos ja Suvi Virtanen ovat kirjanneet ja kuvanneet viimeisen 50 vuoden ajalta suurimmat ydinvoimaonnettomuudet. Vakavia onnettomuuksia, sellaisia jotka ovat tulleet kirjatuiksi seitsemänluokkaisessa hasardi portaikossa sen dramaattiseen yläpäähän, maailmalla on sattunut liki joka toinen vuosi. Niistä ensimmäinen tunnettu katastrofin alku oli koereaktorin ytimen sulaminen kanadalaisessa Chalk River voimalaitoksessa vuonna 1952.

Vuonna 1955 sekä 1957 vastaava ytimen sulaminen tapahtui sekä Yhdysvalloissa Idaho Falls laitoksella ja Windscalen reaktorissa Isossa-Britanniassa. Brittien onnettomuus oli ensimmäinen julkisuuteen näkyvämmin jäänyt maan saastuessa noin 500 neliökilometrin alueelta ja sadan ihmisen kuollessa radioaktiivisten aineiden seurauksena. Samana vuonna Kyshtym voimalaitos räjähti Neuvostoliitossa ja sen vaikutukset olivat Tsernobylin ohella vaikeimmat. Yhdysvaltain vakavin onnettomuus sattui Three Miles Islandissa (Harrisburg), jossa lähestyttiin ns. Kiinailmiötä ja 100 000 ihmistä evakuoitiin vuonna 1979. Sen yhteydessä suuronnettomuus oli hyvin lähellä.

Perusvoiman hidasliikkeinen lähde

124

Ydinvoimalla katetaan noin 17 % maailman sähköntuotannosta, runsas 6 % primäärienergiantarpeesta ja 2,5 % maailman loppuenergian käytöstä. Itse jouduin tutustumaan tähän energiantuotantoon säätöenergian hankinnan yhteydessä. Vesivoimavaramme ovat käyttökelpoisia etenkin kalliin ja arvokkaan säätöenergian tuotantoon, kun taas ydinvoima on sopivaa hitaamman säätömahdollisuutensa vuoksi peruskuorman hankintaan. Niinpä aina silloin, kun keskustelemme Suomessa ydinvoimasta, alamme puhua myös sille sopivan säätövoiman rakentamisesta, Lapin altaista Kemi ja Iijoen vesistöalueilla.

Yhdistämme ydinreaktorit keksintöinä joko saksalaisten Otto Hahnin ja Fritz Strasmannin yhteistyöhön keinotekoisen fission keksijöinä tai italialaisen Otto Fermin ja Tanskasta fasisteja paenneen Niels Bohrin yhteistyöhön Columbian yliopistossa. Ensimmäinen kokeellinen ydinreaktori syntyi Chicagon yliopistoon vuonna 1942. Sähkön tuotantoon tarkoitettu ensimmäinen ydinreaktori käynnistyi Obinskissa lähellä Moskovaa vuonna 1954. Monella tapaa kehitys on edennyt pohtimatta ydinvoiman käytön seurauksia ja sen monia riskejä. Talouden vauhti ja ydinvoiman käytön lisääntyminen eivät ole ehtineet seurata yhteiskunnallisia hitaampia sosiaalisia ja kulttuurisia liikkeitä. Puuhun on kiivetty latvan kautta. Nyt se latva alkaa taittua.

Nousevat taloudet kärjessä

Pelkästään Kiinaan suunnitellaan tänään noin sataa uutta ydinreaktoria ja Yhdysvaltoihin noin kolmeakymmentä. Niiden turvallisuus on kasvanut ja polttoaineen jälkikäsittely on sekin ratkeamassa, väitetään. Näin meille esitellään ja osoitetaan lukuja, joiden mukaan suuremman ydinvoimalaonnettomuuden mahdollisuus on Kiinailmiöineen mahdollista vain joka miljoonas vuosi ja tuhannen ydinvoimalan kohdalla tilastoiden. Jostakin syystä näitä onnettomuuksia kuitenkin tilastoidaan siinä missä liki vuosittain sattuvia suuria luonnonkatastrofeja. Kun laitosten määrä kasvaa, myös niiden inhimilliset ja ihmisen käyttäytymiseen liittyvät sosiaaliset riskit kasvavat. Näistä tyypillisin on rakenteiden ikä ja tapa huolehtia turvallisuudesta myös silloin, kun yhteiskunnalliset muutokset tuovat mullistuksia rinnan luonnononnettomuuksiemme kanssa.

Kun kansakunnat ja niiden ylläpitämät organisaatiot rapautuvat myös riskit vanhojen voimalaitosten kohdalla kasvavat. Vuonna 2005 maailmassa oli jo liki 450 sähkövoiman tuotantoon käytettyä ydinreaktoria 31 eri maassa. Ranska tuottaa sähköstään ydinvoimalla noin 80 % ja Japani liki 30 %. Mutta samalla myös vaikkapa Etelä-Korea noin 40 % ja Ukraina yli 50 %, Yhdysvallat 20 % ja Saksa 32 %. Puolet ydinvoimaloista on juuri Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Japanissa mutta uusia voimaloita on toteutumassa eniten vaikkapa Argentiinassa, Bulgariassa, Intiassa, Iranissa, Pakistanissa, Slovakiassa ja tietysti Kiinassa. Uusista maista vain osassa on demokraattisesti valittu johto.

Kallioperän vakaus ei takaa yhteiskunnallista vakautta

Se mikä toimi Neuvostoliitossa vuonna 1970 ei ehkä toimi enää sen itsenäistyneissä satelliittivaltioissa vuonna 2000 tai Kreikassa ja Irlannissa, Portugalissa silloin, kun talous on tiukalla. Inhimilliset rakenteet eivät ole miljoonia vuosia kestäviä, vaan kovin lyhytaikaisia sellaiseen energian tuotantoon tai sellaisten riskien ottoon, jossa tietty taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kehitys ja vakaus olisi voitava taata vuosisadoiksi ja tuhansiksi ohi oman aikamme. Tällöin ratkaisevaa ei ole niinkään kallioperä ja sen vakaus kuin taloudellinen ja poliittinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Nyt sellaista ei ole näkyvissä missään osassa globaalia maailmaa juuri yli yhden nousu- ja laskukauden tai kvartaalitalouden kierron.

Japanin valtaisa luonnonkatastrofi toi esille nykykulttuurin ehkä tyypillisimmän uuden piirteen. Kun tuhojen määrä alkoi selvitä, ja odotetulla tavalla laajeta kohti ydinvoimalaonnettomuutta, kaikki

125

oleellinen ja reaaliaikainen saamamme tieto tuli suoraan medioittemme välityksellä. Joko suurten verkottuneitten kansainvälisten tiedontuottajien välittämänä tai yksittäisten ihmisten ja sosiaalisten yhteisömedioitten tuottamana tietona.

Sen sijaan viralliset laitoksemme eivät saaneet tietoja ja valittelivat tiedon hidasta kulkua. Ne olivat medioitten varassa siinä missä kuka tahansa maallikko. Näin maallikon tulkinnat tehtiin uskoen omaan osaamiseen ja usein myös ylireagoiden ja luottamatta viralliseen tietoon, sikäli kun sitä saatiin.

126

Reaaliaikainen seuranta ja avuttomuuden tunne

Reaaliaikainen seuranta ja tiedon hankinta on ilmiönä tuttu myös muista yhteyksistä kuin luonnonkatastrofeista. Me pystymme seuraamaan Japanin tapahtumia ja arviomaan niiden suuntaa ja sisältöä jopa paremmin tuhansien kilometrien päästä kuin loukkuun jääneet ihmiset tuhoalueella. Sama oli nähtävissä myös seuratessamme kaksoistornien luhistumista New Yorkissa, jossa pelastajat olivat kehnomman tiedon varassa kuin television tai netin ääressä seuraava globaali yleisö.

Ahdistus onnettomuuden kulkua seuratessa kasvoi kotisohvilla inhimillisen tuskan mukana. Uudet mediat lisäävät ahdistustamma juuri näiden suuronnettomuuksien aikana eikä perinteinen media sitä ainakaan pyri lievittämään.

Juuri nyt Japanissa on evakuoitu jo noin 300 000 ihmistä ja uusimmat vaiheet Fukusiman reaktoreista kertovat ongelman jatkuvan ja pahenevan reaktori reaktorilta. Japanilaiset muistavat luonnollisesti Hiroshiman ja Nagasakin, mutta myös vuoden 1981 ja Tsungan voimalaitoksen, jolloin voimalaitoksessa oli voimakas vuoto, joka peiteltiin liki sadan työntekijä altistuttua vuodolle. Samana vuonna oli tapahtunut pienempiä vuotoja, joissa noin 300 ihmistä oli altistunut vakavasti säteilylle.

Vanhat traumat ja peittely

Myöhemmin ilmeni, että jo vuonna 1975 voimalaitos oli vuotanut 13 tonnia radioaktiivista vettä. Myöskään tästä ei voimala raportoinut viranomaisille. Japanilaisten luottamus viranomaisiin ei ole samaa luokkaa kuin ehkä meillä Suomessa. Ydinvoima ja siitä tiedottaminen on aina ollut ongelmallinen ja arka aihe, josta on syntynyt ikävä ja ympäri maailmaa tunnettu epäluottamus viranomaistiedottamiseen.

Sama ilmiö tuli esille energian tuotannossa myös vesivoimalla, jossa pohjoissuomalaiset eivät luottaneet juuri lainkaan paikalliseen tietoon ja päätöksentekoon vaan halusivat sen siirtoa ulos omilta päättäjiltään. Energian tuottaminen on myös Suomessa arka poliittinen aihe. Näin Japanin onnettomuus heijastuu välittömästi myös Suomeen.

Se, muistammeko myöhemmin Japanin vuoden 2011 suuren luonnononnettomuuden tektonisesta maan laattojen liikkeestä, maanjäristyksistä ja tsunamista vaiko Fukushiman voimalaitoksesta, on vielä tätä kirjoitettaessa avoin. Onnettomuuden ensimmäisten tuntien ja vuorokauden aikana Fukushima ydinvoimalana oli meille vieras, mutta sen tuloa mukaan onnettomuuteen voitiin toki ennakoida. Jo se kertoo kuinka ydinvoima ei ole riskitön tapa tuottaa sähköä. Sen turvallisuuden vakuuttelu lisää vain riskien mahdollisuutta ja etenkin niiden salailua tai pelkoa ydinvoiman turvallisuuteen myös Suomessa. Avoin politiikka ja rehellinen heikkouksien tunnustaminen lisää eniten luottamusta.

Teknologiaa ihannoiva kansakunta (20110315)Yhteiskuntaamme leimaa teknologian ihannointi. Kun suuronnettomuus etenee Japanissa päivä päivältä yhä synkemmäksi, asiantuntijat vakuuttavat japanilaisen yhteiskunnan suurta osaamista ja valmistautumista, sen teknistä insinööritaitoa. Teknologiaan ja sen hallintaan liittyy Japanissa mielestämme, suomalaisia medioita seuraten, kehityksen edellytys ja vääjäämätön voittokulku. Se on itseisarvo kansakunnan maailmankuvana. Onnettomuus voi olla jopa siinä edellytys Koben onnettomuuden tapaan lisätä talouden kasvua.

1930-luvun ihanteet

Tämä sama piirre oli havaittavissa Suomen kohdalla jo 1930-luvulla, jolloin ihannoimme medioissa ihmisen kykyä ottaa niskalenkki luonnosta ja kesyttää sen voimat. Erityisen voimakkaana tämä

127

näyttäytyi koskien kahlinnassa energian käyttöön ensin Imatralla ja myöhemmin Kemijoen suurten koskien ja altaiden yhteydessä. Energian kahlitsemisen myötä saimme metsämme käyttöön ja teollinen tuotanto käynnistyi ensimmäisenä juuri voimalaitospaikkakunnilla.

Teknologian ihannointi siirtyi Suomeen 1930-luvulla Yhdysvalloista ja se näkyi myös taiteessa ja muotoilussa yhdistyen eurooppalaiseen funktionalismiin. Maahamme rantautuivat betoni ja lasi, virtaviivaiset muodot, Art decon (strean line moderne), moderni elämä ja massatuotanto, urbaani työläinen käyttäen ylemmän keskiluokan massateollisia tuotteita. Japani kulki tämän uuden elämänmuodon kärjessä Aasiassa ennen toisen maailmansodan alkua ja 1930-luvun syvää lamaa.

Japani toi suomalaiseen kokemusmaailmaan modernin urbaanin elämän teollisen, virtaviivaisen nopeuden, kehitysedellytykset, vallankumouksellisen uuden idean ja muutospaineen, ajattelevan yhteiskunnan, itseohjautuvan teknologian vääjäämättömyyden ja sen itseisarvoisen luonteen. Sen kriittinen epäilijä oli Suomessa impivaaralainen haihattelija. Kun Yhdysvallat tai Japani ovat kriisissä, se vie suomalaiset mukanaan, oma maailmankuvamme saa kolhun.

Teollisen vallankumouksen juurilla

Suomalainen teknologian ihannointi oli jo tuolloin 1930-luvulla läheisessä yhteydessä teolliseen vallankumoukseen ja sen kautta saatavaan hyvinvointiin. Hyvinvointi ja onni oli sidoksissa tähän samaan illuusioon luonnollisesti myös sodan jälkeisinä jälleenrakentamisen vuosina ja ihailimme etenkin sellaisia talouden kasvun valtioita kuin juuri Japani ja Yhdysvallat, mutta luonnollisesti myös Saksaa. Kun asiantuntija kuvaa medioissamme Japanin nousua viimeisimmästä katastrofistaan, hän käyttää käsitettä "sota" ja "jälleenrakentaminen".

Maailman jakautuessa sotien jälkeen rautaesiripun myötä kahtia, nämä kävivät Suomesta koettuna kilpailua, jossa ideologian korvasi juuri teollinen ja tekninen osaaminen ja herruus. Osana tätä oli Big Science ja sen mahti kilpailtaessa ydinaseista ja avaruuden valloituksesta, ihmisen osaamisen ja luonnon valloittamisen mielettömyydestä. Suomalainen maailmankuva ja samalla hyvinvointi olivat sama asia kuin tekninen ja teollinen edistys sekä siihen liitetty energia. Suomalainen maailmankuva alkoi muuttua teknisen maailman ihailuksi itseisarvona ja tästä kaunein esimerkki haettiin juuri Japanista. Suomi oli Euroopan Japani.

Isku suomalaiseen sieluun

Suomi alkoi panostaa yhä näkyvämmin sellaiseen osaamiseen, jonka painopiste oli teknisessä insinööriosaamisessa, ja jopa innovaatio sekä siihen vaadittava luovuus oli sidoksissa vain tekniseen uuteen ideaan, hightech kulttuuriin. Sosiaalinen, organisatorinen, monitieteinen ja myös palvelusektorin ymmärtävä laaja-alainen innovointi jäivät kaiken tämän teknisen ihannoinnin varjoon. Suomi alkoi muuttua esikuviaankin paavillisemmaksi. Euroopan Japani ja Yhdysvaltain itäisin osavaltio pani kaiken yhden kortin varaan ja oli maailman tylsin valtio.

Kun seuraamme tänään Japanin onnettomuutta, koemme sen teknisenä ja taloudellisena jälleenrakentamisena, samalla kun joku pohtii omaa valintaamme kansakuntana ja mieleen hiipii hiljainen epäily. Suomalaiseen maailmankuvaan ei mahdu sosiaalinen ja kulttuurinen tuho tai sellainen yhteiskunta, joka oppisi virheistään ja käynnistäisi kulttuuristen rakenteittensa kehittämisen uudesta ja laajemmasta holistisesta näkökulmasta. Sellainen on teknologiauskovalle kansakunnalle pyhäinhäväistys. Jossakin on kuitenkin näkyvillä jo uusi orastava alku.

Peiliin katsomisen paikka

128

Se kulttuuri, jota itse ihailemme, on syynä nyt siihen onnettomuuteen, jossa ilmastomme on muuttumassa ja sen suuret luonnonkatastrofit ovat osa tätä suurta muutosten aaltoa. Juuri nyt Brasiliassa on liki 50 000 ihmistä jättänyt kotinsa poikkeuksellisten myrskyjen ja rankkasateiden alta. Se on paljon enemmän kuin japanilaisia on jättänyt kotinsa toistaiseksi Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena tai on kadoksissa maanjäristyksen tai tsunamin uhreina. Brasilia ei meitä nyt kiinnosta. Se ei ole haava sielussamme.

Brasilia ei ole korkean teknologian valtio. Nousevan talouden Brasilia on toki jo lähestymässä Japania maailman talousmahtien kilpailussa. Brasilia seuraa samaa teknologiarakennetta kuin Kiina ja Intia, Pakistan. Se on se tie, jota itse olemme ihailleet, ja joka on äärimmäisen haavoittuva ja syyllinen niihin ilmiöihin, joita teollistuva yhteiskuntamme koko ajan tuottaa. Ajatus, jossa sen keinoin, uuden teknologian avulla, selviämme myös tuon yhteiskuntamallin aiheuttamista katastrofeista, on omituinen paradoksi ja noidankehä. Sen arkiajattelu on mahdotonta mutta tieteellinen ajattelu tuo sen kyllä koko ajan esille.

Japanilaiset ovat suurten metropolien asukkaina vieraantuneita siitä ympäristöstä, jossa luonnonvaramme, niiden kierto ja käyttömme ovat peräisin. Tämä sama ilmiö on nähtävissä kaikissa teollisissa kulttuureissa ja myös Suomessa. Emme enää edes tiedä välttämättä, mistä syömämme ravinto on lähtöisin, ja millaisen kierron kautta se palaa takaisin luontoon. Sama koskee energiaa ja sen kiertoa. Tästä kiven kierto ja tektoniset liikkeet litosfäärissä ovat osa siinä missä öljyn, hiilen tai ydinvoimaan tarkoitetun polttoaineen käyttö. Ne eivät ole ulkopuolella veden hydrologisesta kierrosta sen enempää kuin ilmakehän atmosfäärisistä kierroista. Tuottaessamme biologisessa kierrossa ravintomme, näiden kiertojen tunteminen on välttämätöntä, eikä niitä saa rikkoa uuden teknologiamme seurauksena.

Ihmisen tuottamat valtavat taloudelliset ja sosiaaliset rakenteet eivät saa järkyttää luonnon omia kiertokulkuja ja kuvitelma, jossa uusin teknologiamme olisi niitä jotenkin hallitsemassa, on valtava harha. Vielä suurempi harha on olettaa uuden teknologian olevan ratkaisu ongelmalle, jonka se on itse saanut aikaan. Luonnon kanssa ei voi käydä kauppaa ja neuvotella poliitikon tapaan luonnonlait näin kiertäen. Luonnon käsittäminen Jumalana on pienempi virhe kuin ihmisen paikka tuossa tehtävässä. Tässä luonnonkulttuurit ovat olleet nykyistä teollista kulttuuriamme viisaampia. Niiden oppien ohittaminen ja luonnon kesyttäminen ihmisen opein on ylimielisyyttä, josta maksamme korkeaa hintaa ihmislajina. Ihmislaji on teknologiauskossaan turhamainen.

Kuviteltu tieto tekee ylimieliseksi

Toimittaja Ville Blåfield (HS 15.3) kirjoittaa, kuinka tieto tekee ihmisen ylimieliseksi, ei niinkään valta. Hän ottaa esimerkkeinä nykyiset poliitikkomme tästä ylimielisestä käyttäytymisestä. Jyrki Katainen suhtautui ylimielisesti perussuomalaisten ohjelmaan todeten: " Olisi helpompi keskustella, jos kaikki hallitsisivat perusasiat." Vastaavasti Paavo Lipponen oli ylimielinen todetessaan "so what" tyyliin olevansa yläpuolella muiden vähemmän asiaa tuntevien ja kabinettipolitiikan taitamattomien elämän. Pääministeri Mari Kiviniemi taas turhautui tyhmiin kysyjiin todeten: "Pidän kyllä tätä opposition käytöstä erittäin valitettavana ja epäisänmaallisena."

Blåfieldin mukaan poliitikko voi alentua myös vastailemaan tyhmien kysymyksiin, mutta vain keräten ääniä ja osaten sellaisen pelin, jossa on oltava mukana myös vaalikarjan turhauttavassa keskustelussa. Jotkut osaavat sen muita paremmin ja näyttelevät kiinnostunutta. Tällöin ylimielisyys ei synny niinkään vallasta vaan tiedosta, joka on mennyt päähän. Sen sijaan Blåfieldin "oikein hyvässä maailmassa" keskustelu ei olisi tällaista teeskentelyä, vaan myös tietävä poliitikko alentuisi hyväksymään sen, että eri tietotasolla ihmisiltä saattaa tulla aivan varteenotettavia argumentteja.

Syvätieto tekee aidosti nöyräksi

129

Blåfieldin näkökulma on myös omaa kokemustani tukeva. Opiskellessani yliopistossa ensimmäisiä alempia yliopistollisia arvosanoja, tunsin olevani noiden tieteenalojen suuri osaaja, ylimielinen, ja vasta kun arvosanat nousivat muutamaa pykälää ylemmäs ja niitä tuli enemmän, useammasta tiedekunnasta, yliopistosta ja kulttuurista, oman tiedon antama varmuus alkoi kadota.

Mitä enemmän ja syvemmälle näitä tieteitä eteni, sitä epävarmempi alkoi olla oman tiedon varmuudesta, ja lopulta kaikki tieto muuttui subjektiiviseksi, usko tieteeseen meni Jumalan sanana ja lopullista oikeaa tietoa ei enää ollut lainkaan. Ihmisen omat aistit asettivat menetelmineen rajat, joita ihminen itse tutki, ja lopullista varmuutta ei enää ollutkaan. Oli vain erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, tietyin menetelmin hankittuja maailmankuvia, paradigmoja. Pinnallinen tieto, ja tapa vakuuttaa sillä itsensä ja muita, tekee ihmisen ylimieliseksi. Ydinvoima on pelkästään tapa tuottaa lämpöä, jolla saamme turbiinit pyörimään, ja tätä kautta sähköä arvostamaamme talouteen ja sen rattaisiin. Tapoja tuottaa tuota sähköä on myös muita ja niiden kehittäminen pysähtyy silloin, kun panostamme valtavasti sellaiseen tekniseen osaamiseen, jossa polttoaineen myöhempi sammuttaminen vie aikaa tuhansia vuosia. Halkojen polttaminen sähkön tuottoon on varmasti turvallisempaa. Tuuli ja tuhannet muut tavat saada aikaan liikkeestä lämpöä ovat aurinkoenergian muuttamista kiertoteitse sähköksi. Kasvit muuttavat auringon valon ravinnoksemme ja energiaksi meitä huomattavasti fiksummalla tavalla.

Sellainen teknologia, jossa tulen sammuttaminen vie vuosituhansia, ei ole ollut alunperinkään viisas ja syntyi Big Science aikana, jolloin kaksi maailmaa kilpailivat ylivertaisista aseista ja niiden haltuunotosta. Tämän aseen kesyttäminen rauhanomaiseen energian tuotantoon oli seurausta tästä löydöksestä, eikä se ole nyt välttämättä oikea suunta omalle taloudellemme ja sen tulevalle sosiaalisella ja kulttuuriselle hyvinvoinnille. Ihailemme ydinpolttoainetta aivan väärästä ja historiallisesta näkökulmasta halveksien muita paljon turvallisempia keinoja turhaan.

Uusi maabrändi käyttöön

Voisimme olla kansainvälinen ja globaali esimerkki sellaisesta innovaatiotoiminnasta, jossa energiaa ja ravintoa tuotetaan hajautetusti, pienissä yksiköissä ja ymmärtäen pinta-alaltaan suuren ja vauraan maamme antamat mahdollisuudet, ja myös ohi muutaman sukupolven, sekä hyväksyen välillä myös maltillisemman tavarantuotannon. Ihmisten keskittäminen muutamaan keskukseen ja pääkaupunkiseudulle ei ole sekään kovin kestävä ratkaisu sukupolviksi eteenpäin.

Hajautettu maailma ja pienemmät tuotantoyksiköt ei ole Impivaaraa vaan oppineen ja kultivoituneen kansakunnan tapa reagoida ajoissa ja olematta pintatiedon varassa ylimielinen. Voimme ottaa ydinenergian käyttöön silloin, kun se perustuu hallittuun ja saasteettomaan tuotantoon, sellaiseen, joka ei vaaranna meillä eikä muualla globaalissa maailmassamme yhteistä atmosfääristä tai hydrosfääristä kiertoamme eikä kasvavat merivirrat pane litosfääriä liikkeelle.

Kilpailu ei saa johtaa sellaiseen varusteluun, jossa joku ottaa riskin ja rakentaa liian lähelle tektonisia alueita ja tsunami pyyhkäisee voimalaitoksen mereen. Olemme omilla ratkaisuillamme vastuussa japanilaisten tekemistä virheistä ja painostamme aasialaisia riskeihin myös Kiinassa ja Intiassa, Pakistanissa. Meriveden liikkeet ja nouseva meriveden pinta lisää sekin litosfäärisen kierron muutoksia ja olemme sidoksissa aina globaalisti toisiimme. Japanin asia ja Fukushima on oma asiamme.

Koben maanjäristys vuonna 1995 käynnisti Japanissa myös talouden kasvun. Nyt sellainen ei ole oikein uskottava, johtuen Japanin talouden tilanteesta ennen katastrofia ja onnettomuuden suuruudesta, jonka mittasuhteet eivät ole meille maailmantaloudessa vielä paljastuneet.

130

Yhteiskuntamme kovenevat kasvot (20110316)Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Vilho Harle otti riskin ja kirjoitti Helsingin Sanomiin (16.3) kuinka suomalainen eliitti ja "sivistyneistö" ivanauraa ja pilkkaa perussuomalaisia epäihmisinä ja vetää samalla itsensä viemäristä alas. Professori Harlen mukaan tämä kuvaa aikamme suvaitsemattomuutta ja "eliitin" omaa vihaa ja tapaa liittyä kansainväliseen liikkeeseen, jossa Lähi-Idässä muutosta ei voi ohjata demokraattisia väyliä käyttäen, kuten meillä vielä on mahdollista.

Eliitin sisäinen yhteinen ongelma

Suomessa julkinen valta paljastaa Harlen mukaan kovat kasvonsa ja hakee tunneperäiseen, jäsentymättömään tyytymättömyyteen ja syrjäytymiseen sekä pahoinvointiin, yhteiskunnan eriarvoistumiseen, helpomman mahdollisen keinon demonisoimalla perussuomalaiset ehdokkaat, näiden ohjelman ja lopulta myös heitä äänestävät ihmiset. Siinä käytetään Jörn Donnerin tapaisia "sivistyneistön" edustajia kantamaan eliitin suvaitsemattomuuden puhdasta lippua "älymystön" eturintamassa, pahaa vastaan. Demarit ovat vetäneet mukaan kaikki vanhat, koko kansan valitsemat presidenttinsäkin. Mauno Koivisto oli takavuosina myös SMP:n presidenttiehdokas.

Harle lainaa puheviestinnän professori Pekka Isotauluksen MTV kolmosen (8.3) lausuntoa, jossa tämä rajulla tavalla leimasi perussuomalaisten vaaliohjelman kertomalla, kuinka se ei ole kirjoitettu sivistyneistölle. Tällaisessa kritiikissä on olemassa sellainen vaara, jossa ehdokkaiden ja kannattajien leimaaminen tekee puhujastaan itsestään ongelman, josta hän muita syyttä, kirjoittaa Harle. On mahdollista, että suomalainen eriarvioistuminen on juuri oman sivistyneistömme ja eliitin oma yhteinen ongelma. Oma eliittimme on yhtä vahva kuin syksyinen, yhden pakkasyön jälkeinen jää lammen pinnalla.

Puoluerakenne uudistuu aika ajoin

Kuitenkin vaalitulos sopeutuu aina uudistuvassa puoluerakenteessamme uuteen tilanteeseen, ja jos Jumala antaa perussuomalaisille viran, hän antaa heille myös järjen siinä missä aiemmin demareille, kepulaisille ja kokoomuksen edustajille, vihreille ydinvoiman rakentajille. Punavihreään ajatteluun liittyy paljon tyhjää sanahelinää ilman konkreettisia, uskottavia toimenpiteitä. Jopa geopolitiikassa sotien jälkeinen aika on mennyt historiaan ja uusi paradigma vaatisi myös siellä vanhentuneen näkemyksen korjaamista. Parhaatkaan näkemykset eivät ole hyväksi jos niiden toteutuksessa tehdään koko ajan virheitä.

Eliittimme (median) tapa mainita, kuinka perussuomalaisten joukossa on toki ehdokkaina myös tohtoreita ja professoreja, kertoo jään rakoilevan. Minkään muun puolueen kohdalla tällainen sopivien ministereitten luettelointi ja kelvollisten ihmisten etsiminen medioittemme välitettäväksi, ei ole toki tarpeellista.

Demokratiaan mahtuu monta ääntä ja siihen kuuluu myös pahan olon purkaminen. Se ei vie meitä toki hunningolle vaan pikemminkin juuri se vahvistaa demokratiaamme, järkeilee Harle. Jokainen vaali on samalla protesti ja protestin syitä on seurattava sen eliitin, johon se kohdistuu.

Kun malka on omassa silmässä, sen muuttaminen demonisoiden mahdollisesti liki miljoona suomalaista, on hätähuuto vallasta, jonka Faust myi paholaiselle ja menetti siinä kaupassa samalla sielunsa. Jörn Donnerin kaltainen vaaliavustaja, sdp:n ja rkp:n yhteinen ehdokas, poliittisen kentän kaikki laidat tunteva kulttuurimme lähettiläs, yhdessä SAK:n eläkkeellä olevan puheenjohtajan kanssa, kielii hädän syvyydestä.

132

Katastrofia ohjaava Jumalan tuuli

Japanilainen teknologiamyönteisyys, jopa sen jumalointi, on lähellä suomalaista teknologiauskoamme ja insinöörikulttuuria eliitin oppina. Suomi oli takavuosina joko Euroopan Japani tai Yhdysvaltain itäisin osavaltio. Tekniikan palvonta hävitti Lapista ikivanhan loheen perustuvan talouden ja kulttuurin. Nyt se on viemässä meiltä markkinavoimineen koko planeetan. Punavihreä hurskastelu on siinä vain voidetta rattaisiin.

Suomalainen arvomaailma muuttui omana valintanamme hyvin kapeaksi myös innovaatiopolitiikassamme. Sekin oli pelkästään tekninen ilmiö ja välineellinen hoidettava, tieteellistekninen oli sama asia eikä taatusti humanistinen.

Se mikä toteutuu katastrofina Japanissa, on osa heidän myös hallinnollista kulttuuriaan, jossa riskin otto on kuin kamikaze lentäjän "Jumalan tuuli". Tuohon kulttuuriin kuuluu myös jäykän hierarkkiset rakenteet ja imitoivat ratkaisut, velkaantunut ja ikääntyvä yhteiskunta, jota ei pidä yliarvioida.

Mitä pidemmälle Japanin katastrofi etenee, sitä kriittisemmäksi käyvät maailman medioitten todelliset arviot. Ne poikkeavat rajusti niistä suomalaisista Japanin korkeaa kulttuuria ihannoivista ja katastrofin hoitavista vakuutteluista, joita eliittimme esitti maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamin alkuhetkinä.

Kaavamaisuus, hierarkiat, byrokratia

Pääjohtaja Jukka Laaksonen kritisoi ankarasti säteilyturvakeskuksesta (STUK) juuri japanilaista kaavamaisuutta, monimutkaista hierarkiaa, jossa muodolliset säännöt ja byrokratia ovat korvanneet joustavan järjen käytön ja osaamisen. Toki näitä samoja piirteitä löytyy myös suomalaisesta kulttuurista ja juuri tavassamme plagioida ja ihannoida niin japanilaista kuin Yhdysvalloista tai Saksasta hankkimiamme toimintakulttuureja. Toki niiden juuret löytyvät Ruotsista ja osin tsaarinajan Venäjältä.

Näissä etenkin luonnon alistaminen ja saaminen ihmisen rakentamalla teknologialla kuriin oli 1930-luvulta alkanut teollistuvan yhteiskuntamme sotien jälkeisiä psykologisia ja filosofisia perusoppejamme. Siinä luonto demonisoitiin ja syntyi käsitteet, jossa luonnon kanssa työskentelevät maalaiset olivat osa tätä alistettavaa ja pois pyyhittävää kulttuuria (Gemeinschaft/ Gesellschaft). Jopa yhteiskunnat ja niiden yhteisölliset rakenteet kuvasivat tätä kehityksen suuntaa ja sen modernisaatiota.

Hidas paluu fyysisille juurillemme

Globaalin ilmastomuutoksen oivaltaminen ja hyväksyminen tuli meille hyvin myöhään siinä missä ympäristöhallinnon järjestely yleensäkin. Sen yhteydessä pienet ja hajautetut mallimme syrjäytyivät niin luonnonvarojen käytössä kuin kulutuksessa, energian hankinnassa ja materian kierrätyksessä. Puhuimme kyllä verkostotaloudesta mutta toimimme keskittäen kaiken.

Suomalainen eliitti keskittyi plagioivaan kulttuuriin ja pääkaupunkiseudulle, pois Impivaaraksi kokemastaan, pinta-alaltaan Japanista tai Euroopan metropolialueista oleellisesti poikkeavasta maastaan ja sen luonnonvarojen käytöstä ja hoidosta. Sen kritisointi on oikeutettua, mutta vielä tänäänkin demonisoitua. Ydinvoimalla tuotettu lämpö höyrystyttämään vesi ja pyörittämään generaattoreita on mielestämme fiksumpaa kuin vastaava käyttäen puuhalkoja.

Ydinvoima kielii kehityksestä, atomin ytimen halkaisemisesta, eliitin hyväksymästä tavasta tehdä sähköä. Se että nämä ydinhalot tuottivat hengenvaarallista häkää miljoona kertaa enemmän kuin vanhat puuhalkomme, ja vaativat sammuakseen tuhansien vuosien ajan, oli toisarvoinen asia. Se että

133

suuresti arvostamme japanilaiset pyrkivät sammuttamaan näitä ydinhalkojaan kantaen merestä vettä, on nöyryyttävää tuon teknologian ihailijoille, suomalaiselle eliitille. Siinä on jotain samaa kuin Matti Vanhasessa, jolle pääministeriys nousi päähän ja syntyi tyypillinen suomalainen pienen ihmisen malli esiteltäväksi maailmalle.

Kasvun pakko ja vallan halu

Tänään Aasian ja etenkin Japanin kulttuurin kipeät asiat koskevat suomalaiseen yhteiskunnan sieluun aivan toisin kuin luonnononnettomuudet muualla maailmassa. Sen sijaan oman yhteiskuntamme kipupisteet ja kasvava eliitin viha ja suvaitsemattomuus, sekä sen yhtymäkohdat globaaliin eurooppalaiseen kurimukseen osana Lähi-Idän tapahtumia, ovat vaikeammin oivallettavia.

Onko kasvun pakko ja ydinvoiman riski se, mitä olemme valmiita maksamaan, ja maksammeko Faustin tapaan vallasta ja sen pakonomaisesta tavoittelusta vaaleissamme liian kovaa hintaa paholaiselle niin vanhoina puolueina kuin niiden ikääntyneinä suomalaisen eliitin edustajina, jää vaille uuden mediayhteiskunnan odottamaa vastausta. Sen kritisointi uutena puolueena, perussuomalaisena, on oikeutettua, mutta sen on tapahduttava nyt uuden paradigman edellyttämällä viileydellä.

Virhemarginaalit ja demonit (20110319)Toimittaja Ilkka Ahtiainen (HS 19.3) pohtii toimittajan perustehtävää jäsentää maailmaa ja tarjoilla se yleisölle joutumatta infoähkyyn. Kun samaan aikaan suuria uutisia tulee Japanista, Libyasta, EU:n päätöksistä tukea vararikon partaalla hoipertelevista kansakunnista ja omat vaalitkin alkavat tulla suurine muutoksineen päälle, miten rajaat otsikot niin, että ne mahtuvat samaan palloon, lukijan päähän.

Vaihda kanavaa

Helsingin Sanomien kohdalla rajaaminen on vaikeampaa kuin vaikkapa viikkolehtien kohdalla, jossa jutut kirjoitetaan tuntien lukijakunta liiankin hyvin. Seuran kannessa komeilee ampumahiihdon maailman mestari Kaisa Mäkäräinen ja Mutasen perheen uskomaton tarina, Apu hehkuttaa näyttelijä Ritva Valkaman viimeisellä roolilla ja kertoo, mikä määrä seksiä on sopivaa, Eva Dahlgrenin elämä koskettaa häntä nyt syvemmin ja ässien ässinä Porista esiintyvät Rautakallio, Ketola ja Armia.

Ei ole epäilystä, etteikö keski-ikäinen, perhelehteä lukeva keskiluokkainen suomalainen tunne heti kuinka Ketola tarkoittaa Veli-Pekkaa ja Rautakallio pelkkää Pekkaa, Ässien kiekkolegendoja ajalta, jolloin elämä oli monelle tavalla helpompaa ja selvempää kuin tänään toimittajallekin. Ritva Valkamaa seurattiin television toiselta kanavalta ja kaikki oli sitä samaa koomikkoa sinä iltana. Toimittajan valinta on ollut oikea olettaen, että lehteä lukee eläkeläinen kotisohvallaan. Molemmissa lehdissä komeilevat tutut urheilijat, viihdetaiteilijat, Seurassa Carolaa muistellen. Mutta missä ovat viikon suuret uutiset? Eikö niitä osattu odottaa? Menikö lehti painoon kuukautta liian aikaisin?

Perinteisten puolueitten äänestäjät

Suuret tapahtumat maailmalla eivät sittenkään aseta asioita keskiluokkaisen lehden toimituksessa sellaiseen järjestykseen, kuten netin kautta niitä seuraten, useampaa kanavaa katsellen ja kiinnostuen myös maailman lukuisista suurista tiedon tuottajista. Takavuosina maailman suuria uutistoimistoja seurasivat vain muutamat ammattilaiset. Uudessa mediayhteiskunnassa, ja etenkin miesten maailmassa, tieto on reaaliaikaisena välttämätön paha.

134

Pallon rajat ovat koetuksella silloin, kun haet oleellisen ja yrität tiivistää taustoja lisäten sinne vielä sosiaalisen median tuoman mausteen. Ei toki kysellen kadulta, miltäs nyt tuntuu kun maanjäristyksen jälkeen iski tsunami ja tsunamin jälkeen kolmosuutisen täydensi ydinvoimala. Se on liian hömppää ja viihteellistä itse tietonsa hankkivien suomalaisten nettiympäristössä. Jos Japani hukkuisi Tyynen valtameren aaltoihin, toimittajan kysymykset asiantuntijalle olisivat liian latteita sen jälkeen, kun olemattomista asioista on tehty suhteettoman suuria otsikkoja.

Kun kansanedustaja Seppo Kääriäinen puhui puolueensa veret seisauttavasta vaalivoitosta, hän tarkoitti paria prosenttiyksikköä, ei perussuomalaisten tapaa viedä kolmannes suurten puolueitten yhteisestä äänisaaliista. Sellaisen selittämiseen eivät riitä perinteiset eilisen päivän poliitikkojen pienet mokat ja vaalien rahoitus, hiljaisen ja ujon tohtorin blogit ulkomaalaisten käyttäytymisestä Suomessa.

Vielä vähemmän sen kaataminen onnistuu takertuen vanhaan tapaan demonisoiden koko ilmiö tai hakien ikääntyneitä poliitikkoja puhumaan populismista, jonka käyttäjinä itse olivat avuttoman kömpelöitä samalla tuo ilmiö pilaten. Jopa Timo Soini on ihmeissään tuon ilmiön kanssa, eikä voi sitä selittää. Sehän muistuttaa poliittista tsunamia, jollaista Suomi ei ole kokenut eikä koskaan kuulunut kokeakaan.

Donnerwetter

Suomen Kuvalehti on valikoinut kuvakseen Japanin, ja ylemmän keskiluokan lehden uutisointiin kuuluu kertoa ihmisten ryöstelystä kaduilla, viranomaisten virheistä ja lisätä kertomukseen Fukushiman vaaran päivät tunti tunnilta. Tekninen uutinen muuttuu myös helposti taloudelliseksi ja kolumnisti Risto Repo kertoo suomalaiselle eliitille kuinka Suomi tarvitsee Donnereita, ei junttilaa.

Junttila syntyy äänestämällä Timo Soinin puoluetta ja Suomi säilyy tsunamivapaana EU-maana ja turvallisena ydinvoiman rakentajana äänestämällä Donnerin tapaan kolmea eri puoluetta samaan aikaan ja käyden kuvauttamassa itsensä 1960-luvulla alastomana Afrikassa. Juha Väätäinen teki sen sentään ylväästi juosten.

Donner edustaa ikääntyneelle Suomen Kuvalehden lukijalle takavuosien suuren ikäluokan radikalismia, liberaalia taloutta ja sivistystä, kaupunkilaistumista 1960-luvun tyyliin, joka tuli tsunamin tapaan ja jonka ylläpitämistä uhkaa nyt uusi vallankumous.

Jokainen aikakausi tuo omat vallankumouksensa ja niitä pönkittävät myöhemmin vanhat piintyneet konventiot, kulttuurin ja taiteen, byrokratian, puoluelaitoksen ja median, 1800-luvun modernin taiteen ismit ja tänään jo jotain muuta. Tämä "muu" voi viedä lehdeltä lukijoita, poliitikolta valtaa, aiheuttaa päänsärkyä vanhan konvention ylläpitäjälle. Suomen Kuvalehden on viisasta palata kuvaamaan takaisin teittemme kuntoa ja aloittaa keskustelu presidentin arvoista Kultarannassa. Muuten menevät viimeisetkin lukijat ilman Soininvaaran ja Alpo Rusin avustusta. Miten olisi kuntauudistus ja kuninkaalliset häät?

Toimittajan polla ei riitä tämän globaalin kuvaamiseen ja poliitikko on voimaton vanhan maailman melskeitä seuraten vanhan mediansa kautta. Uusi mediayhteiskunta uutisineen yllätti toimittajan, ei lukijaa saati sosiaalisen median ystävää. Hehän olivat nuoria lapsia ja ottivat sen vastaan itsestään selvänä ja annettuna asiana. Vain poliittiset liikkeemme, traditio mennä vetämään punainen viiva, olivat jostain kaukaa historiasta. Korporatiivinen valtio tuli kylään vaalipäivänä. Miten tällaista vanhusta tulisi kohdella, kätellä? Sehän on kuin isoisän olkihattu. Perussuomalaiset huomasivat sen ennen muita. Se oli heillä ikään kuin jo päässä valmiina. Timo Soini toisti sitä yhtenään ja sovitti sopivan kokoiseksikin.

Virhemarginaali

135

Professori Seppo Laaksonen kertoo Helsingin Sanomissa (19.3) gallupdemokratian taustoja ja sen, kuinka virhemarginaalit ovat satunnais- ja harhamarginaalien sekasikiöitä. Kun tutkijana ja opettajana opastaa oppilaita tilastomatematiikan ja yhteiskuntatieteitten saloihin, takavuosina kaupallisia tutkijoita pidettiin alan paarialuokkana.

Muistan joskus avustaneeni heitä joidenkin tilastollisten menetelmien käytössä ja suurten aineistojen tulkinnassa silloin, kun kyseessä oli tavoite muuhunkin kuin vain mitata kahden asian liittymistä toisiinsa tai selittäen suoria jakaumia.

Nykyisin tulokset on saatava heti ja taustamuuttujia ei juuri käytetä, kiinnostus syvempään tietämiseen jää toimittajan mielikuvituksen varaan. Suurista asioista tulee näin pieniä asioita ja päinvastoin. Japanissa ihmiset eivät usko tiedottajaan, mutta vielä vähemmän omiin virallisiin lähteisiinsä. Kun koko ajan liioitellaan ja puhutaan muunneltua totuutta, vakava onnettomuus muuttuu tragediaksi. Osaava talousmahti vaikuttaakin haavoittuvalta ja perusasioissaan kömpelöltä. Hierarkian huipulla on vääriä näennäisosaajia, verkosto ei toimi joustavasti. Poliittinen virkamies toimijana ei ole saanut lahjaksi järkeä saati koulutusta tehtäväänsä.

Harhamarginaali

Laaksonen on kokenut tiedemies ja hän tulkitsee hieman myös taustoja lehden pyynnöstä. Niinpä hän uskaltaa jo kertoa, kuinka tehtyjen ja toisistaan poikkeavien galluptulosten taustalla on ikään kuin satunnais- ja harhamarginaalien tuomaa sumua, jonka pääsyy on perussuomalaisten poikkeuksellinen kannatuksen nousu ja suosio. Epävarmuusväli on suurempi kuin muilla puolueilla.

Uutinen ei ole uusi mutta uskottava. Asiantuntijan tehtävänä on toistaa toimittajan jo kirjoittama otsikko ja itsestään selvyys. Isoja ovat kokoomus ja perussuomalaiset. Kumpi on suurempi ratkeaa vajaan kuukauden kuluttua. Todellinen kilpailu käydään oppositioon jäävän puolueen kovasta kohtalosta. Vaihtoehtoja ei ole monta.

Toisaalta kaksi asiaa näkyy, laski gallupeja kuinka tahansa. Meillä ei suinkaan ole neljää suurta puoluetta vaan oikeammin kaksi, kokoomus ja perussuomalaiset sekä pari prosenttiyksikköä näiden jäljessä keskusta ja demarit. Perussuomalaisten kannatus on ollut jo hetken noin 16 - 22 %:n välillä, josta edellinen on alin mahdollinen ja jälkimmäinen ylin todennäköinen kannatus. Tällöin liikutaan jo 95 %:n varmuudessa. Kun sen vielä levittää 10 - 30 %:n välille, harhamarginaali muuttuu jo liki 99 %:n varmuudeksi.

Kun SMP voitti 18 kansanedustajapaikkaa vuonna 1970, edellisen viikon gallupit lupasivat puolueelle vajaan 2 % äänistä. Nyt ollaan varmasti lähempänä totuutta ja tulos selviää myös televisiossa vaaliyönä, toisin kuin vuonna 1970. Tuolloin vaalituloskin oli jäädä kahteen SMP:n edustajaan. Veret seisauttanut puoluehajaannus selvisi vasta seuraavana aamuna Eino Poutiaisen "roknoosina". Puoluehajaannus on pahinta mitä suomalainen politiikka tuntee. Se tahtoo seurata suurta vaalitappiota. Torjuntavoitto ei ole silloin onnistunut.

Se mikä koettiin takavuosina tappiona maalaisliitossa koetaan nyt demareitten leirissä, työväenpuolueessa. Siinä vanha puolue ikään kuin katosi ensin talonpojan ja sitten duunarin jalkojen alta ja korvautui uudelle. Sitä kutsutaan paradigman näkyväksi oireeksi poliittisen instituution sisällä ja ihmisten kokemana.

Varmimmin gallupit mittaavat kristillisten ja rkp:n kannatuksen vaihtelun. Se on helppo ymmärtää. Äänestäjät ovat puolueuskollisia, samaa puoluetta ja maailmankuvaa iät ajat äänestäneitä. Kannatus

136

on laskenut vaali vaalilta vasemmiston tapaan ja vain uskollisimmat ovat jäljellä. Se alkaa muistuttaa juttua kirjoitettuna Suomen Kuvalehteen ja muistaen ketkä sitä lukevat, millaisen jutun tahtovat lukea.

Jos juttu muuttuu, muuttuvat myös lukijat. Mediakratia on ilmiö, jossa demokratia on vaihtunut medioitten käyttämään valtaan. Siinä talous ratkaisee, kuten politiikassakin. Medioitten etu on yhteinen muun talouden kanssa ja sen agendan laatii talouden kylmät realiteetit. Sosiaalisen median kanssa on toisin, ja niin elämme aikaa, joka on poikkeuksellisen kiehtovaa, otsikot eivät tahdo mahtua lehden sivuille.

Radikaali uudistaja

Perussuomalaiset eivät toki ole konservatiivinen puolue. Keskusta on iät ajat edustanut Suomessa konservatiivisuuden huippua silloin, kun mukana on puolueimagon lisäksi tutkimus äänestäjistä ja näiden arvoista. Alueellisesti konservatiivisin vaalipiiri on nyt, kuten aina ennenkin, Häme ja sen eteläinen vaalipiiri. Nyt vaalikoneitten aikaan hieman kaikkien itseään markkinoivien ehdokkaiden vastaukset näyttävät kallistuvan konservatiiviseen suuntaan ja kuvitelmana median antamasta mielikuvasta perussuomalaisten puolueohjelmana.

Hämeessä kaikki ovat liki kristillisdemokraatteja. Hajontaa saisi olla vähän enemmän, jopa Hämeessä. Hämäläinen media ei ole nyt oikein hereillä. Suomen Kuvalehti ei ole päivälehti ensinkään. Viikkolehtiä selaileva kolumnisti, eläkeläinen toimittajana, on riski lehdelleen. Keskiössä kun kulkee sähköinen media ja sen dynamiikka, perussuomalaisten saama kannatus ja siihen liittyvä valta. Eikö se kiinnosta Hämeessä?

Puolueohjelma, Timo Soinin katolinen usko ja abortinvastaisuus, yhden asian kautta tapahtuva demonisointi, Suomen kultaisen ajan kuvataiteilijoiden maalaukset, eivät istu oikein perussuomalaisen puolueen radikaalimpiin äänestäjiin ja etenkin miehiin. Näitä tuskin galleriat kauheasti edes kiinnostavat. Ja jos kiinnostaa, kiinnostus voi kyllä kohdistua myös esittävän taiteen ulkopuolelle.

Kaikki on mahdollista, kun kyseessä on miesvaltainen vallankumous ja keräten äänestäjänsä niin Suomen Kuvalehden kuin Avun lukijoista, lähiökapakoista ja samaan aikaan sosiaalisesta eristäytymisestä, vieraantumisesta aina aidosti kiinnostuneisiin politiikan harrastajiin ja ammattilaisiin. Soinissa heitä kiinnostaa aito rehellisyys, suora tapa sanoa mitä aikoo puoluejohtajana, venkoilematta. Se on uutta Suomessa. Eri mieltä voi olla, kunhan ei koko ajan pelkää sanoa mitä tahtoo ja tekee, on perussuomalainen. Hitunen vanhaa SMP:n perintöä

Radikaaliin ajatteluun liittyy aina myös halu vaikuttaa ja toisin kuin keskiluokkaisessa sellaisessa saamattomuudessa, jossa muutoksen sietäminen on iän myötä vaikeaa. Jo 1970-luvulla SMP:n kohdalla tehtiin nämä samat havainnot ja yhtymäkohdat äärivasemmalle. Vennamolaiset olivat tuolloin rehtiä, avointa, usein karjalaista porukkaa. Tupailloissa sen huomasi siirtyessäni maalaisliittolaisten iltamista lausumaan runoja Veikko Vennamon tilaisuuksiin.

Kun oli 6-vuotiaana mukana seuraamassa suomalaisen maaseudun murrosta ja ihmisten paloa politiikan suurten puhujien näyttämöllä, työväentalolla tai tupailloissa, siellä saattoi aistia samaa kuin nyt, mutta kuitenkin vain muistona menneestä politiikan kiimasta.

Lapsi aisti sen aikuista herkemmin ja demokratian kotitutuminen Suomeen oli terapeuttinen ilmiö näille usein hyvin köyhille ihmisille sodan jälkeisinä puutteen ja epävarmuuden vuosina. Tulevaa yhdyskuntarakenteen murrosta ja lautoja mökkien ikkunoissa se ei tietenkään voinut poistaa. Noiden

137

ihmisten demonisointi tuntui silloin pahalta ja tuntuu toki tänäänkin, liki kirouksen ansaitsevalta teolta, petokselta ja julmalta sokeudelta.

Lippalakki

Tuolloin maalaisliittokeskusta oli tällä radikaalisuuskonservatiivisuus akselilla liki toisessa ääripäässä. Toki kyse oli tuolloin toisesta ilmiöstä kuin nyt, ja yhteistä on lopulta vain tutkijat, toimittajat, jotka hakevat sellaista selitystä, joka ei istu tähän aikaan ja globaaliin maailmaan, jossa pallo ei tahdo riittää sille tiedolle, jota sinne tungetaan. Timo Soinin kuvaama lippalakki on liian suuri, valuu silmille.

Uusi mediayhteiskunta ei käyttäydy miesvaltaisessa liikkeessä alkuunkaan samalla tavalla kuin naisvaltaisessa vihreässä puolueessamme. Jo sen ymmärtäminen toisi paljon lisää valoa yhteiskunnallisen muutoksen tarpeen oivaltamiseen, johon vihreä liike ei Suomessa kyennyt vastaamaan samalla tavalla kuin vaikkapa Saksassa näyttäisi kykenevän. Demarit eksyivät mukaan samaan vihreään hörhöilyyn ja muodikkaaseen hurskasteluun, jonka Matti Vanhanen on vahingossa pääministerinä tyhjentänyt ilman ansioitaan. Sellainen pajatson pelaaja ei ole ansainnut valtaansa ja käyttää sitä väärin.

Kun miehet tekevät korjausliikettä ja hakevat apua pahoinvoinnilleen, sen ei tarvitse olla demonisoitava liike, saati askel kohti menneen talven lumia. Tässä vanhan konvention ylläpitäjät pelkäävät suotta hysteerisesti oman valtansa perään, postmodernin yhteiskunnan globaalissa ilmiössä. Puoluelaitos uusiutuu aika ajoin ja politiikkaan kuuluvat myös suuret heilahtelut, tapa osoittaa mieltä vaaleissa ja protestoida. Se on parempi keino kuin osoittaa sitä kaduilla Pohjois-Afrikan tapaan maailmanhistoriaa muuttaen.

Elitismi ja kateus (20110322)Puoluepolitiikka ei kiinnosta suomalaisia, kirjoittaa Helsingin Sanomat (HS 22.3). Samalla lehti toteaa, pienehköön tutkimusmateriaaliin viitaten, kuinka SDP on kansan mielestä ikuinen hallituspuolue. SDP:n oppositiopolitiikka ei ole ollut kovinkaan onnistunutta, kun liki puolet kyselyyn vastanneista olettaa sen olevan edelleen hallituksessa. Lehden mukaan se selittää myös melkoisesti perussuomalaisten menestyksestä. Se edustaa näkyvimmin oppositiota ja haastaa myös selvästi sen talouspolitiikan, joka yhdistetään vanhoihin puolueisiin. Riippumatta siitä, ovatko ne hallituksessa tai oppositiossa.

Vanhan valtaajat voimissaan

Kirjoitin jo aiemmin kuinka SDP on kansalaisten näkökulmasta vallassa myös silloin kun sen kannatus on pienentynyt aivan kuten kolonialismin merkit brittien vallan välineenä. Imperialismin haamu elää kuitenkin edelleen monen lordin ylähuoneessa eikä aurinko laske imperiumin yltä. Se sama tauti vaivaa Neuvostoliiton perillisen Venäjän hallintoa, jossa Medvedev uskaltaa jo kritisoida Putinin sanavalintoja tämän kritisoidessa liittouman iskuja Libyassa.

Viesti on ymmärrettävä ja kertoo, kuinka pahinta olisi nyt vetäytyä ja jättää Libya pitkän sisällissodan kouriin. Niin Neuvostoliitolla, kuin etenkin Venäjällä, on ikäviä kokemuksia yhdessä Yhdysvaltain kanssa sodista, joiden jälkihoito ei tahdo onnistua ja väliintulot asein on vaikea yhtälö jatkossa myös kansainväliselle liittoumalle. Kapuloiden laittaminen rattaisiin poliittisena pelinä olisi Venäjältä sopimatonta ja sen Medvedev välitti puuttuen Putinin vaalipuheisiin.

Vai olisiko taustalla venäläinen ruletti ja kateus? Vasemmistolaiset vetoavat aina ihmisten kateuteen, oikeisto luo pelkoja kateudesta. Kateus on itsessä koettavaa puutetta suhteessa toiseen, psykologinen puutostauti ja mielenköyhyys. Siinä omat viat ja puutteet projisoidaan toiseen ihmiseen, itsetunto-

138

ongelmat tulevat ulos ahneutena ja tuhovoimana. Ei niinkään haluna omistaa kademielen kohteet kuin tuhota ne. Kiusaamiskulttuurimme syntyy tästä ilmiöstä. Kun toveria ei jätetä, puheet ovat peilin kautta luettavia ja käännettävä 180 astetta toiseen suuntaan. Sen saat mitä pakenet etenkin köyhien kanssa riidellessäsi. Se ei ole hyödyllistä.

Paluu 1970-luvun luokkajakoon

Suomalainen poliittinen kenttä ja kansalaisten vieraantuminen siitä on pitkän kehityksen tulosta. Se näyttäisi nyt jakautuvan myös kahtia, jossa jakolinja on hieman samantapainen kuin verotuksemme kehitys ja siirtymä lähelle 1970-luvun alun varallisuutemme ja hyvinvointimme jakolinjoja. Ne joilla olisi maksukykyä, eivät maksa verojaan kuten heidän kuuluisi.

On mahdollista, että se selittää enemmänkin perussuomalaisten saamaa kannatusta kuin SDP:n ja vasemmiston kannatuksen alamäkeä, ellei juuri vasemmiston politiikka ole ollut luomassa sellaista maailmankuvaa, joka on suosinut tällaisen poliittisen kateuden näkökulman syntymisen.

Siinä SDP on kantamassa vastuuta niistä ilmiöistä, joissa olemme ongelminemme, eikä kansalaisten kokema poliittinen jakolinja ole niin vieras kuin mitä se ehkä kyselyssä näyttäisi. Poliitikkojen tapa nostattaa kateutta tai eripuraa on kantamassa hedelmää vain yhdellä suunnalla, perussuomalaisten poliittisessa menestyksessä.

Porvari ja sosialisti käyttävät poliittista perusvoimaa, kateutta, eri tavalla. Olisiko mahdollista, ettei tätä ole havaittu, ja porvarin luoma kateuden pelko kantaa nyt hedelmää? EU rankaisee, jos teet väärin, globaali maailma rankaisee unionia ja maatasi, tulivuoret purkautuvat ja tsunami vie, olet yksin asiasi kanssa suomalainen äänestäjä, netissä surffaileva onneton eläjä, virtuaalimaailman ruokittava hylkiö, jonka nettijuttuja edes robotit eivät Yhdysvalloissa suostu lukemaan.

Pelon ruokkijat

Miksi kolmen suuren puolueen kovin samansisältöinen ja tehty oppositiopolitiikka antaisi kansalaisille mahdollisuuden suorittaa sellaisia jakolinjoja, jossa SDP olisi vuoroin hallituksessa ja vuoroin oppositiossa toteuttamassa samaa jo valittua talouden ja EU -politiikan linjaa, joka on joka tapauksessa muualta meille annettu? Kun globalisaatio ja ulkopuolelta ohjautuvuus on kaiken takana, markkinatalouden ja uusliberalismin kylmät lait pelkonamme, oma poliittinen keskustelumme ikään kuin vain sen selittelyä, miksi kansalainen olisi hakemassa sellaisia poliittisia rajailijoja, joita ei ole olemassakaan?

Miten EU-politiikassa itse rakentamaansa ansaan voisi olla hetkeä myöhemmin tyytymätön ja selittelemässä vuoroin sekä hallituksessa että oppositiossa olematta opportunistinen ja olettaen, että kansalaiset ovat sitä samaa poliittisen eliittinsä kanssa ja siihen uskoen? Eivät japanilaisetkaan enää usko omiensa vakuutteluihin, miksi siis suomalaiset uskoisivat ja seuraisivat puolueitaan?

Kun professori Vilho Harle otti esille käsitteen eliitti ja sivistyneistö, tosin ne vahvasti sitaatteihin laittaen, ja osoitti kuinka suomalaista "eliittiä ja "sivistyneistöä" vaivaa halu leimata vaihtoehdoton maailmamme demonisoiden perussuomalaiset, sekä puolueena, että tietyn poliittisen linjan hakevana uutena oppositiona, tämä sai odotetusti paljon vastakaikua.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen kertoo lehdessä (HS 22.3) kuinka juuri tällä "eliitillä" ja julkisella "sivistyneistöllä" on lopulta varsin vähän vastuuta tekemisistään. "Sivistyneistö" määrittelee itse mistä se keskustelee ja odottaa, että muu rahvas sopeutuu tähän keskusteluun. Tässä keskustelussa ei puututa useinkaan itse asiaan, vaan heitetään verbaalisia voltteja kuvaten, kuinka

139

yhden asian selittäminen johtaa seuraavaan ja lopulta määrättömään määrään väliin tulevia muuttujia, joita rahvas ei voi ymmärtää. Jos alkaa ymmärtää, se on jo populismia.

Porvarin aseilla auringon laskuun

Sivistyneistö tai eliitti on vaikeasti määriteltäviä, eikä Harle siihen puutu juuri sen enempää kuin häntä tästä moittiva Apunenkaan. Käsite "eliitti" on laina verbistä "eligere" ja viittaa "valitsemiseen". Se, että käsite on tullut näkyvästi esille juuri nyt ja perussuomalaisten yhteydessä, kuvannee luokkajakojen hidasta paluuta takaisin, sekä samalla yksilöllisyyden korostamista näiden luokkien sisällä. Etenkin sosiaalisten medioitten ja yhteisömedian yhteydessä korostetaan usein tätä ryhmäkulttuuria erona ryhmänä suuremmasta globaalista yhteiskunnasta. Tarvitaan siis eliittiä ja sen mukanaan tulomaa kateutta ja vanhaa herravihaamme.

140

Sosiologiassa eliitti viittaa pieneen, hallitsevaan ja usein etuoikeuksia nauttivaan ryhmään. Ryhmän rakenne syntyy usein juuri alemman sosiaalisen rakenteen kautta ja se muistuttaa monessa juuri globaaleja nettiyhteisön rakentamia ryhmiä, klustereita, jossa suurempi ryhmä määrittää hierarkisesti seuraavaa.

Näin vanhakantainen eliitti, joka oli sosiaalisessa rakenteessa taloudellisten ja poliittisten voimien tulos, on ikään kuin palannut ja muistuttaa internetin tapaa tai pyrkimystä luoda kykyjen ja taipumusten mukaisia kerrostumia. Tässä prosessissa eliittiaseman haltijalla on aina paineita pitää yllä omaa asemaansa ja nyt sitä horjuttaa, ei niinkään perussuomalaiset, kuin uusi mediayhteiskunta ja sen tapa hakea dynamiikkaa, jossa perussuomalaiset ovat liikkeenä osa muita vastaavia kansanvälisiä liikkeitä, sosiaalisen median ryhmiä ja syntyvää uutta ryhmäkulttuuria. Olen kuvannut tämän kulttuurin synnyn kirjassani Social Media - Economy and Strategy. Se löytyy myös kirjastani hybridiyhteiskunnan kuvauksessa (Hybridiyhteiskunnan kouristelua).

Eliitti ei toki rajaudu politiikkaan, vaan syntyy kaikkeen sellaiseen toimintaan, jossa on mukana ryhmäkuntaista ajattelua ja klusterirakenteita. Elitismiä voi syntyä uskonnollisen, kielellisen, poliittisen, taloudellisen, koulutuksen, sotilasarvojen jne. seurauksena ja se on havaittavissa kaikissa ammateissa ja niiden sosiaalisessa käyttäytymisessä.

Marxilaisessa maailmankuvassa juuri eliitti pyrki monistamaan vanhaa käyttäytymistä ja vaikeuttamaan näin luokkarajojen tai vanhan konvention rikkomista. Poliittinen eliitti olisi siten toimimassa tietoisesti pyrkien säilyttämään omaa valtaansa, suojelemassa privilegioitaan, mutta säilyttäen samalla sellaisia rakenteita, jotka ovat epäedullisia innovaatioita vaativan sosiaalisen rakenteen tai organisaation synnylle. Näin sosialismin vallankumous olisi myös Suomessa elistimin myötä syönyt omat lapsensa ja SDP olisi kansan kokemana vallassa, vaikka oikeammin siellä olisi porvaripuolueita. Pelko ei ole nyt ase vaan sillä pelottelu.

Perussuomalaisten leimaaminen impivaaralasiksi ja puolueen demonsointi juuri elitismin kautta on siten ymmärrettävää, ja niin Apusen kuin professori Harlen havainto olisivat oikeita, olkoonkin, että niitä ei ole perusteltu ja Apusen todistus Harlen heitosta perussuomalaisena (populistisena) vaatii juuri elitismin määrittelystä syntyvän perustelunsa. Tämä perustelu syntyy kateuden kautta.

Elitismi ja demonit

Elitismi on oikeammin uskomus tai asenne, jossa oletetaan ryhmäkuntaisen käyttäytymisen olevan yhteiskunnalle edullista ja vaativan myös elitismiin liittyvän aseman ja sen tavoittelun. Näin myös kaikkien riittävän suurten ryhmien sisälle tulisi syntyä elitismiä ja se on havaittavissa internetin ja sosiaalisten medioittemme käyttäytymisessä. Poliittisessa tai vaikkapa liike-elämän ja tieteen kohdalla elitismi edellyttää ryhmän sisäistä dynamiikkaa ja aktiivista toimintaa mutta myös usein vastaeliitin syntymistä.

Elitismiin liittyy aina kilpailua, kateutta ja alempien luokkien sekä vastaeliitin tuomaa mitätöintiä, syyllistämistä, vihaamista ja vahingoittamista, demonisointia, kuten professori Vilho Harle kuvaa "eliitin" toimintaa Suomessa perussuomalaisten yhteydessä. Medialla ja populaarikulttuurilla, nykyisin sosiaalisten medioitten tavalla toimia, on dramaattinen merkitys juuri vanhojen elitististen liikkeiden ja ryhmien joko hajoamisessa tai niiden hakiessa uutta kasvualustaa.

Kalaton vesi

Kateus on inhimillisen toiminnan, ja myös elitismiin pyrkivän ryhmärakenteen, keskeinen vaikuttaja ja voima. Kateus tulee käsitteestä "invidere" ja tarkoittaa samaa kuin "ei halua nähdä". Kateudella tarkoitetaan silloin tuhoavaa asenneta, jossa ryhmäkulttuurit ja etenkin niiden eliitti, reagoi tai toimii

141

tuhoisasti. Kademielinen eliitti ei niinkään halua itselleen kadehtimaansa asiaa, ponnistellen sen eteen, kuin pyrkien tuhoamaan ja hävittämään, jolloin lopputuloksena "kateus vie kalat vedestä". Tällainen kalaton vesi ei kansaa tyydytä.

Ryhmien välinen kateus vie usein dualistiseen ajatteluun, jossa vastakkainasettelu johtaa poliittisessa toiminnassa dikotomiaan. Tyypillistä on vaikkapa jakaa puolueita konservatiivisiksi tai radikaaleiksi uudistajiksi, mutta myös oikealle tai vasemmalle, miesten tai naisten puolueiksi ja arvojen esiinmarssi voi tuoda myös rasistisia tapoja mystifioida jopa suuria kansanliikkeitä.

Käytännössä taustalla on yleensä kateus osana ryhmien, yhteisöjen ja jopa kansojen välistä stereotyyppien rakentelua. Sillä pyritään vaikuttamaan ryhmien sisäiseen itsetuntoon, jolla tarkoitetaan vaikkapa puolueen jäsentynyttä käsitystä omasta olemassaolostaan sekä yksilöiden tapaa kokea suhteensa lähiympäristöön osana yhteisöllistä sidosta puolueeseen. Nyt sitä ei ole vanhoihin puolueisiin lainkaan lukuun ottamatta olematonta eliittiä. Näin ihmiset eivät edes välitä tietää kuka on hallituksessa ja miksi. Vesihän on joka tapauksessa jo kalaton.

Kateuden provosoijat

Yhteisöllisessä kateudessa demonisoinnin uhka torjutaan yleensä joko kätkemisen, kieltämisen tai symbolisen ja todellisen jakamisen kautta. Kätkemisellä pyritään välttämään joutuminen kateuden kohteeksi ja väheksymällä sekä halveksimalla kielletään kateuden kohteen olemassaolo. Symboliset lahjat ja palkkiot sekä konkreettiset teot ovat osa yhteisöjen tapaa hallita kateutta. Tutkimusten mukaan poliitikot vetoavat mieluummin ihmisten kateuteen kuin palkitseviin tekoihin. Näin järkevämpää on kertoa leikkaavansa joltakin kuin antavansa äänestäjälle hieman etuuksia. Näin suurituloisilta leikkaaminen on viisaampaa kuin pienituloisten verohelpotukset. Olettaen että vedessä on kalaa ja toiminta koetaan mielekkäänä.

Työyhteisössä eliitti pyrkii säilyttämään asemansa provosoimalla juuri kateutta. Tällaisia keinoja ovat epämääräiset rakenteet, päällekkäiset toimenkuvat, heikko johtajuus ja päätöksenteon pitämättömyys, jossa matto vedetään jalkojen alta. Harhaileva ja vailla visioita oleva poliitikko menestyy juuri luomalla kateutta siinä missä heikko yritysjohto. Pääkonttori luo tällaisia rakenteita siinä missä hallinnollinen hierarkia silloin, kun laitoksia halutaan supistaa tai lopettaa. Puhutaan saneeraavasta johtajasta ja johtajatyypistä.

Vastaavasti kilpaileva eliitti vähentää kateutta pyrkimällä avoimeen ja rakentavaan, luottavaan ja positiiviseen kulttuuriin, rakentavaan vuorovaikutukseen ja jatkuvaan tiedon jakamiseen. Heikko johtaja pirstoo työyhteisönsä ja ottaa asiallisenkin palautteen vain kateuden osoituksena. Tyypillistä, mutta tuhoisinta, on kateus kyvykkäille alaisille ja sabotoiden heidän mahdollisuuksiaan. Sillä kyetään tuhoamaan parhaatkin ideat ja menestyvät visiot.

Avoin työyhteisö on nykyisin harvoin elitistinen, tarttuu rakentavasti ristiriitoihin ja löytää syvällisiäratkaisuja pikemminkin kuin sulkeutumalla elitistisiin ja epäluuloisiin rakenteisiin. Tällöinkin kateuden sijasta tahtoo jäädä vielä kateuden pelko, jolla on käytännössä samat seuraukset kuin itse tuhoavalla kateudella.

Verkostorakenteissa käytetään tällöin vahvoja rohkaisijoita, koska juuri kateus luo voimakkaan riippuvuussuhteen ja kulttuurin sekä heikkoon itsetuntoon rakentuvan avuttomuuden.

Elizabeth Taylor sammumaton tähti (20110323)Elizabeth Taylor syntyi 27. helmikuuta vuonna 1932 Englannissa Hampsteadissa Francis Taylorin ja Sara Warmbrodtin toisena lapsena. Vanhemmat olivat Yhdysvaltain kansalaisia Kansasista, Arkansas

142

Citystä lähtöisin. Isä oli taidekauppias ja äiti entinen näyttelijätär, taiteilijanimeltään Sara Sothern. Toisen maailmansodan puhjettua perhe muutti takaisin Yhdysvaltioihin, äidin perheen asunpaikalle Los Angelesiin. Lapsinäyttelijänä uransa aloittanut Elizabeth allekirjoitti ensimmäisen sopimuksensa Universal Picturesin kanssa kahdeksan vuoden iässä ja Lassie elokuvat alkoivat kahden vuoden kuluttua.

Mäntsälän kapina

Samana päivänä kun Elizabeth syntyi, 27 helmikuuta vuonna 1932, 400 miehen joukko Mäntsälän Ohkolassa mekasti aseineen. Lapuan liikkeen Mäntsälän kapina sai alkunsa työväentalolta. Svinhufvud piti puheensa radiossa suomalaisille ja Väinö Tanner sai tiedon kapinasta toimittaja Lasse Hiekkalalta. Urho Kekkonen kirjoitti Berliinissä päivättyä kirjettä Sylvi Kekkoselle "Rakkaan Häiskän" nimellä.

Hieman myöhemmin kesällä miljonääri Conrad Hiltonin poika Conrad Jr. täytti Teksasissa seitsemän vuotta, kuukautta myöhemmin näyttelijä Michael Widing täydet 20 vuotta, harjoittelen ahkerasti jo roolityötään Len Charteriksen osassa elokuvaan "There Ain't No Justice". Takana oli jo kuusi roolihahmoa, joista ehkä kiinnostavimmat ja enteellisimmät olivat vähäiset roolihahmot leffoissa "Wedding Group", "Bitter Sweet", "Late Extra" ja "When Knights Were Bold".

Rapujen tähtikuvio

Puolan juutalainen Mike Todd vietti tuon helmikuisen päivän ensimmäisen vaimonsa Bertha Freemanin seurassa sekä käynnistäen yhden lukuisista tulevista Brodway tuotannoistaan. Ikää tulevalla Elizabeth Taylorin kolmannella miehellä oli kertynyt tuolloin, Liz Taylorin syntyessä, 22 vuotta. Hän oli syntynyt kesäkuussa samana päivänä kuin vaikkapa runoilija Aaro Hellaakoski, filosofi ja valtiomies Wilhelm von Humboldt ja irlantilainen pankkiryöstäjä John Dillinger.

Hänessä oli kaikkien näiden miesten ominaisuuksia. Jostakin syystä aikansa ehkä suurimman näyttelijättären kaikki kolme ensimmäistä miestä olivat syntyneet ravun merkeissä. Olivat siis poikkeuksellisen herkkiä, sulkeutuneita, varautuneita, eroottisia ja viihtyivät oikein hyvin myös kotona, sen minkä Hollywood elämä heille salli suuren diivan rinnalla. Vesimerkkinä kalan olisi kuulunut tulla hyvinkin toimeen rapujensa kanssa, näin ainakin astrologiaa lukien.

Räiskyviä vuosia tähteyteen

Eddie Fisher oli syntynyt leijonan merkeissä, ja juhli Elizabethin syntymää vain vuoden Mike Toddia nuorempana, aikansa suosituimpiin laulajiin kuuluvana näyttelijänä. Hän ehti viedä vihille viisi vaimoa, joista Elizabeth oli järjestyksessä toinen. Fisherillä on kaksikin tähteä Hollywoodin Walk of Famella ja hän kuoli lonkkaleikkauksen komplikaatioihin viime vuonna 82 vuoden iässä, kun Mike Todd ehti elää vain 48-vuotiaaksi, maineikas näyttelijä Michael Wilding 67-vuotiaaksi ja isänsä Hilton hotelleistaan nimeä saanut Conrad 42-vuotiaaksi. Neljä ensimmäistä Elizabeth Taylorin miestä vietti yhteisessä aviovuoteessa kaksi kertaa Oscar -palkitun Lizin kanssa yhteensä vajaan 12 vuotta. Hiltonin ja Fisherin kanssa Taylorin avioliitto kesti yhteensäkin vain vajaan pari vuotta. Nuo 12 vuotta olivat kuitenkin uskomattoman tuotteliaita, ja lapsinäyttelijä alkoi kohota kohti aikuisrooleja, ja lopulta suurta tähteyttä. Ensimmäinen menetyselokuva oli romanttinen komedia "Morsiamen isä", jossa vastanäyttelijöinä esiintyivät mm. Spencer Tracy ja Joan Bennett.

Paikka auringossa

143

Paikka auringossa toi mukanaan jo Oscareita ja samana vuonna Taylor oli mukana neljässä eri elokuvassa. Vuosi oli sama, jolloin itse synnyin, luonnollisesti ravun merkeissä. Muistan kuitenkin suuren legendan ensimmäisen kerran elokuvista "Kissa kuumalla katolla" ja "Kleopatrasta" sekä tietysti Oscar osista elokuvissa "Kuka pelkää Virginia Woolfia?" ja "Kuinka äkäpussi kesytetään".

Richard Burton oli vain kuusi vuotta Liz Tayloria vanhempi heidän myrskyisän liiton alettua vuonna 1964. Burton aloitti uransa Britanniassa ja siirtyi vuonna 1952 Hollywoodiin. Hänestä odotettiin teatterimaailmassa Laurence Olivierin manttelinperijää brittiläisen näyttämötaiteen suurena mestarina.

Shakespearea rakastanut Burton oli seitsemän kertaa Oscar ehdokkaana, mutta kertaakaan häntä ei lopulta palkittu. Sen sijaan kaksi avioliittoa Liz Taylorin kanssa teki heistä aikansa seuratuimman Hollywood parin ja myös Richard Burton avioitui neljä eri kertaa ja kuoli alkoholismiin 58-vuotiaana.

Elizabeth Taylorin kuusi ensimmäistä aviomiestä elivät amerikkalaisen miehen keski-ikää noin 16 vuotta lyhyemmän elämänkaaren. Hollywood elämä suurten tähtien rinnalla polttaa kynttilää molemmista päistä näkyvällä roihulla. Sitä kutsutaan täydeksi elämäksi silloinkin, kun se on kääntynyt tuskaksi ja vaivaksi, itsetuhoisaksi loppunäytökseksi.

Valtaisa määrä roolitöitä

John Warner oli nimekäs senaattori ja republikaanipoliitikko, jolle avioliitto Taylorin kanssa oli toinen ja kesti vajaan kuusi vuotta. Nykyinen avioliitto on siten vasta kolmas, ja alkoi tällä Korean sodan virginialaisella veteraanilla joulukuussa 2003. Erottuaan Taylorista sotaveteraani ymmärsi pitää turvallisen tauon ennen uutta avioliittoa. Korean sodan veteraani oli joutunut jatkosotaan, josta toipuminen vei juristilla ja senaattorilla vuosia. Vuoden 2008 vaaleissa Warner ei enää pyrkinyt jatkokaudelle. Hän oli Tayloria viisi vuotta vanhempi ja syntynyt kalan tähtikuviossa helmikuussa suuren näyttelijälegendan tapaan.

Vesimerkit kiehtoivat Liz Tayloria, monella tapaa tähtiin tuijotellutta naista. Tähteys tekee ihmisestä mytologiaan taipuvaisen, tai on sen edellytys, ja moni alkaa elää merkkinsä edellyttämällä tavalla. Taylor eli kuten kohtalo oli tähtiin kirjannut ja muistutti jesuiittamunkki Ignatius Loyolan oppeja, kääntäen ne sitten elämässään ylösalaisin. Hän ei ollut enää niinkään näyttelijä, ihminen työnsä parissa näyttämöllä, kuin julkisuuteen tuotu ja esineellistetty Hollywood -glorian väline yhä voimakkaammin kaupallistuvassa viihdeteollisuudessa.

Larry Fontensky oli jo selvästi Tayloria nuorempi ja syntyi samana vuonna kun Liz näytteli Rebeccaa "Ivanhoessa" ja Jean Latimeria elokuvassa "Tyttö jolla oli kaikkea". Taylor oli viimeistä aviomiestään 20 vuotta vanhempi ja liitto kesti viisi vuotta. Näin neljä ensimmäistä ja neljä viimeistä liittoa yhteen laskien avioliittovuosia tuli tähdelle noin 34 rankkaa vuotta eroineen.

Kun mukaan lasketaan 55 mittavaa elokuvaroolia ja noin 15 televisioroolihahmoa, ihosyöpä, aivokasvain, päihdeongelmat, nelisenkymmentä leikkausta ja sydänoireet, neljä lasta, lastenlapset ja näiden lapset, jatkuva superjulkisuus ja tähteyden ylläpito, kyseessä oli poikkeuksellisen raskas elämä, jossa gloria ja timanttien keräily oli vain pintakiiltoa ja osa tähteyden ylläpitoa, työtä vuorotta. Alussa mainittu ”Häiskä”, Urho Kekkonen ja hänen Sylvi vaimonsa pääsivät elämänkaarensa iltaan ja sen viimeiseen näytelmään paljon vähemmällä. Kilpailijoiden suhteet länteen ja sen tiedusteluun olivat lopulta vaatimatonta luokkaa ja idänsuhteet Kekkonen osasi muita paljon paremmin. Suomi pysyi Paasikiven ja Kekkosen linjalla.

Michael Jackson

144

Elizabeth Taylor tunnettiin myös poikkeuksellisesta suhteestaan rockin supertähteen Michael Jacksoniin. Molempien taustalla on nähtävissä samankaltainen lapsuus ja traumaattinen aikuisuus, uskomattoman raskas elämä. Liz Taylor kuvasikin suhdettaan juuri Jacksoniin lämpimimmäksi ihmissuhteekseen ja sairastui Jacksonin kuoltua. Tayloriin vetosi etenkin Jacksonin lapsekkuus ja vilpittömyys, lainaten hänen sanojaan.

Elisabet Taylor kuoli päivänä, jolloin länsimaat ovat sodassa Libyassa. Miten Suomi on tässä sodassa mukana jatkossa, on vielä avoinna. Avoinna on myös Japanin tuhoisan maanjäristyksen ja tsunamionnettomuuden jälkihoito, Fukushiman voimalaitoksen saastepilvien kohtalo. Suurimmat laskeumapitoisuudet on Japanissa mitattu Fukusiman eteläpuolella Ibarakin maakunnassa sekä Yamakatan alueella Fukushiman läänin pohjoispuolella.

Molemmat sijaitsevat noin sadan kilometrin päässä Fukushimasta. Ulkoministeriö on kehottanut suomalaisia poistumaan 80 kilometrin säteeltä Fukusihmasta. Jos tuo voimalaitos olisi Suomessa, Loviisan kohdalla, 80 kilometrin säde ulottuisi Helsingin, Riihimäen ja Lahden etäsyydelle ja Lounais-Häme olisi sopivilla tuulilla juuri pahinta laskeuma-aluetta. Tällöin kirjoittaminen Forssan ja Tammelan, Jokioisten alueilla ei olisi nyt turvallista, ja olisin siirtynyt luultavasti Lapin kairoille muiden suomalaisten mukana. Viljely tulevana keväänä Suomen vilja-aitassa olisi arveluttavaa puuhaa. Tutkijat kertoisivat suomalaisen elintarvikkeen olevan kuitenkin maailman puhtainta ja pakkastalven hävittävän kevättulvineen laskeumat Itämereen. Media muistuttaisi Kekkosen ajan medioitamme. Mitä muutakaan se voisi olla Venäjän luoteiskulmassa eläen?

Perussuomalaisten menestyksen syistä ja sepistä (20110325)Kausaalisyitä etsivän ihmisen maailmankuvassa on mukana aina ihmisenä olemisen teesi, antiteesi ja synteesi sekä draama, tragedia ja komedia. Suomen Kuvalehdessä (SK 12) Risto. E. J. Penttilä hakee syitä perussuomalaisten nousuun. Samalla hän löytää näille teeseilleen vastakohdat, antiteesit, jotka selittävät miksi hänen puolueensa, nuorsuomalaiset, eivät koskaan saaneet tuulta siipiensä alle. Hän vain jättää synteesin tekemättä, ja näin hyvä itsekritiikki jää vaille operatiivista strategiaa ja oppimista omista virheistään. Olisiko niin ettei Penttilä ole Soini?

Moolokin kita

Ei riitä, että omistaa kirjan. Se on myös luettava. Eikä sekään vielä riitä. On pantava toimeen. Tärkeintä on kuitenkin tehdä oikeat valinnat, kertoo Shakespeare.

Kun suomalaiset äänestivät liittymisestään EU:n monella tapaa aikanaan meille kaikille vieraaseen maailmaan, noin 43 % olisi jäänyt ulkopuolelle. Ehkä keskeisin syy, miksi he jäivät vähemmistöön, oli tuolloin Neuvostoliiton hajoaminen ja aiemmat kokemukset elää idän ja lännen välillä eurooppalaisena reunavaltiona, sekä kokea sen tuomat tragediat.

Monelle EU oli turvatakuu, ei niinkään taloudellinen ja kulttuurinen, integraatioon liittyvä työvoiman, valuutan ja tulevan globaalin maailman yhteinen kohtaamispaikka, jossa oma ääni ei kuulunut lainkaan. Fiksujen, koulutettujen ihmisten individualistisessa maailmassa sellainen kehitys oli takaperoista. Markkinatalous, uusliberalismi, globalisaatio ja mahdollisimman epämääräinen yleiseurooppalaisuus olivat nuorsuomalaisten agendalla pikemminkin monelle rasite, kuin syy liittyä eurooppalaisen ytimen lipposlaiseksi lipunkantajaksi. Liberaali oikeisto oli Suomessa arveluttava suuntaus punavihreän hömpän rinnalla. Kreikan, Irlannin, Portugalin, koko välimereisen Euroopan talouden tukijana suomalaisten on ollut vaikea ymmärtää, miksi oma takavuosien sosiaalinen aluepolitiikka ja taloutemme tukipilarit oli

145

myytävä sellaisen moolokin kitaan, jossa pohja on sittenkin Saksan ja Ranskan pankkimaailmassa, ja oma työllä ja tuskalla rakennettu hyvinvointimme rapatumassa.

Kun velkaantuneessa maassa syntipukkia etsitään, silloin nämä EU kielteiset äänestäjät ovat aivan syystä oikeutettuja kertomaan, kuinka oli muitakin näkökulmia kuin Risto E.J. Penttilän ja nuorsuomalaisten näkökulma. Kun se nyt esitellään, "vanhojen puolueiden" on vaikea perustella omaa teesiään tässä uudessa tilanteessa antiteesiä oleellisesti parempana. Siksi sitä on piiloteltava ja esitettävä vaalien jälkeen. Vaalien jälkeinen hallitus tulee olemaan kirjavan kissan malli.

Nuoret vihaiset miehet

Perussuomalainen liike on näkyvästi keski-ikäisten ja nuorempien vihaisten miesten liike, ja sen on toki Penttiläkin huomannut. Sen antiteesinä on esiintynyt vihreitten feministinaisten oma liike, jossa arvomaailma on lähellä nuorsuomalaisten liberalismia. Kun koulujärjestelmäämme uudistettiin, se tehtiin niin peruskouluna kuin yliopistona suosien tyttöjä, kertoo Penttilä. Tänään yliopistomme miehiä kaipaavat tiedekunnat luonnonvarojen käytössä ja jalostuksessa, taloudessa ja humanismissa, hakevat myöhässä puuttuvaa rengasta.

Kun pojat syrjäytettiin koulutuksessa, syntyi naisvalta-aloja, jotka siirtyivät koko sosiaaliseen kenttäämme niin työpaikoilla kuin kotona. Miehistä oli päästävä eroon etenkin akateemisilla aloilla. Tunnen sen nahoissani eläen MTT:n kaltaisessa agraarin ajan jäänteessä sydän-Hämeen sisällä Jokioisissa. Ammattikiusaajana naiset ovat häätäneet liki kaikki miehet ulos minua lukuun ottamatta. Kiusaamiseen tarvitaan siihenkin sentään yksi mies jota kiusata. Ammattinsa osaava kiusaaja on samalla maalla yhdessäolo-organisaation Gemeinschaft -tyyppinen jäsen sen kaikkine helvetillisine piirteineen. Mukana on jopa mustaa magiaa ja taikuutta.

Ei sellainen yhteiskunta ole terve ja hae terveitä arvoja, joihin rakentaa normit, moraali ja uskottava lainsäädäntö, poliittinen johto ja valvonta, James Buchanan kuvaama sukupolvien aikana syntynyt moraalipääoma rapautui. Yhdysvalloissa Nobeleja voittaneet ja vasemmistolaisesti ajatelleet taloustutkijat Gordon Tullock, Warren Nutter, Ronald Coase ja James Buchanan eivät olisi menestyneet Suomessa.

Moraalinen pääoma alkoi luisua Suomessa pois omasta epäuskottavasta maailmastaan omille teilleen, ja lopulta kansa ei edes tiennyt, kuka on hallituksessa ja kuka oppositiossa. Ylimielinen "so what" oli poliittisen eliitin vastaus.

Kun perusteollisuus jätti Suomen ja siirtyi Aasiaan, Itä-Eurooppaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, suomalaiset miehet jäivät vaille työtä myös sillä ainoalla alalla, jossa lopulta Nokia oli ainut uskottava globaali työllistäjämme. Kun sekin petti, jopa perusinsinööri perheineen oli vailla työtä ja turvaa.

Kun Metalliliiton ilmastopoliittinen kannanotto siirtyi suoraan perussuolamaisten ympäristöpoliittisiin tavoitteisiin, se kertoo paljon enemmän kuin Risto E.J. Penttilän liberalismi ja vihreitten naisten energiapoliittinen ohjelmapaperi ydinvoimalapäätöksineen. Se on antiteesi kaikelle sille vääryydelle, joita nämä kaltoin kohdellut vihaiset miehet ovat työpaikoillaan, koulussa ja kotonaan kokeneet. Kuka sellaiseen kotiin postmodernia taidetta hankkii, jonka omistaja on lopulta kasvoton, veroja kiertävä globaali sijoittaja?

Kun miehet poistuivat työpaikoilta tutkimuslaitoksissa, yliopistoissa, samalla katosi myös välineet, laboratoriot ja raha. Lordit tieteen harjoittajina olivat takuu sen uskottavuudesta myös aikanaan tieteen alkuhämärässä Britanniassa. Hömppätiede ja magia tieteenä ei menesty kauan teknisessä innovaatioympäristössämme.

146

Asenteelliset kailottajat

Meillä oli yksi totuus, kun kävimme kauppaa sodan jälkeen aina 1980-luvulle saakka Neuvostoliittoon bilateraalisena puuhasteluna. Timo Soini kuvaa kuinka tämä virallinen totuus oli silloin "lisää sosialismia" ja hänen oppi-isänsä Veikko Vennamo kyseenalaisti koko idänsuhteiden erinomaisuuden ja omat sosialistimme.

Sitä pidettiin tuohon aikaan medioissamme pyhäinhäväistyksenä. Tänään Angela Mergel ja David Cameron toteavat yhteen ääneen, kuinka maahanmuuttopolitiikassa Euroopassa on epäonnistuttu. Tämän myöntää myös Risto E.J. Penttilä ja kehottaa ystäväänsä professori Juha Sihvolaa katsomaan yhdessä hänen kanssaan peiliin.

Perussuomalaisten omassa agendassa, sen antiteesissä, oli puututtu juuri tähän epäonnistuneeseen politiikkaan, ei toki työperäiseen maahanmuuttoon se oikein hoidettuna.

Kun teesin esittäjien liberaali politiikka oli kokonaan vailla osaamista ja strategisia välineitä, pelkästään asenteellista mössöä ja tyhjän kailottamista vihreiden arvojen seassa, syntyi vaikutelma, jossa "lisää sosialismia" oli korvattu huudolla "lisää EU:ta" Timo Soinin tiivistämänä. Näin syntyi "elitistinen" sotahuuto, jonka sisältö oli vailla strategista linjausta ja operatiivista osaamista. Suomesta oli tullut omituinen EU:n uuden aluepolitiikan takuu ja maksumies, jossa Olli Rehn oli nyt keskeisin osaajamme mikkeliläisenä jalkapalloilijana. Siinä on jotain Rovaniemeltä tuttua pallottelua. Kun kritiikin aika alkaa, se tulee Yhdysvalloista ja sen vasemmistolaisimmalta Nobelin saaneelta taloustutkijalta. Sen kohteena on juuri suomalainen Olli Rehn. Pysähtyneisyys, stagnaatio, on vaihtunut pysyväksi stagfaaltioksi. Olemme Japaniakin pahemmassa suossa ja ilman tsunamia. Pelko on aseeni

Kun kirjoitin kirjaani "Arctic Babylon", sen keskeisin sisältö oli pelossa ja pelon tuomassa yhteiskunnallisessa taantumassa, taustana tuhatvuotisen ihmisen kokemukset. Sillä selitettiin myös monia 1900-luvun surullisia poliittisia tapahtumia ja totalitaarista hävitystä, maailmanhistorian surullisinta vuosisataa. Niitä ei olisi koskaan koettu, jos ajoissa olisi teeseille haettu antiteesit ja näille yhteinen synteesi. Ihminen siirtyy pelkojensa kautta sellaisiin ratkaisuihin, joiden psykologiset ja sosiaaliset taustat ovat turhaumassa ja traumassa myös yhteiskunnallisina liikkeinä ja kansakuntien tekeminä psykoottisina tekoina.

Traumassa ei vain haikailla menneitä aikoja, kuten Penttilä kuvaa, vaan aletaan elää sellaisissa kokemuksissa, joiden tausta on usein geeneissämme. Kyse ei ole populismista, vaan tavasta hakea omaa identiteettiä, jolla oman olemassaolon yhteisöllinen perusta rakennetaan kadotetun tilalle. Tässä ihminen on yhteisönsä jäsenenä monikerroksinen olento.

Kun suuret ikäluokat katosivat vähin erin työelämästä, heidän oma identiteetti löytyi perinteisestä 1960-luvun Suomesta. Uudet nuorempien nettiyhteisöt olivat lisäämässä tätä vieraantumisen tunnetta. Olen kuvannut väitöskirjassani, kuinka tätä identiteettiä eivät toki haikaile kaikki vaan osa suomalaisesta, ikääntyvästä yhteiskunnastamme. Sen varaan ei voi tulevaisuutta rakentaa, eikä se toki selitä kuin osan perussuomalaisten menestyksestä. Oikeammin sen mukana melkoinen osa puoluekenttämme, sen vanhoista rakenteista, on mahdollista vielä pitää hengissä. Poliittinen kenttä ja sen puolueet uusiutuvat aika ajoin, eikä siinä ole mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin.

Vanhan eliitin kateus

Uuden poliittisen eliitin syntyyn liittyy aina kateus ja uuden eliitin synty. Teesi saa aikaan antiteesin, jossa kiusanteko ja kateus ovat kantavia voimia. Näin kateuden kavaluus yrityselämässä ja

147

yhteiskunnassamme on kasvamassa osana suurta yhteiskunnallista murrosta, jonka keskiössä toimii vanha media ja mediayhteiskunta sekä uusmedia ja uusi mediayhteiskuntamme.

Uuden kohdalla, joka on sähköisenä koko ajan keskiössä, toimittaja on osa sosiaalisia medioitamme ja samalla kansalaismediaa, yhteisömediaa. Journalismista on tätä kautta kasvamassa sähköisenä mediana uusien sosiaalisten ja kulttuuristen innovaatioiden, symbolirakenteiden innovaatiojournalismia. Kyseessä ei suinkaan ole vanha pelko "mediakratiasta" vaan sosiaalisen median paradigman muotoutumisesta kohti sen taloutta, sosiaalisen median taloutta. Jos päätoimittaja ei tätä ymmärrä, hän on aivan sokea. Vai kuvitteleeko Helsingin Sanomat pysyvänsä pystyssä ilman maan suurinta työväenpuoluetta, äijäliikettä?

Soini on strategisesti oikeassa

Kyseessä ei taatusti ole "pieni kiusa" äänestää vastoin vanhaa eliittiä ja puolueita, kuten Penttilä kuvaa, vaan keskeisin kateutta aiheuttava suuri kiusa, jonka ydintä perussuomalaiset nyt edustavat.

Kun Merkel ja Cameron ovat havainneet, kuinka koko rakennelma on epäonnistunut, saksalaiset pankit on pantava kuntoon nekin Wahlroosin osoittamalla tavalla, perussuomalaiset ovat strategisesti oikeassa. Sen myöntäminen on vain vanhan eliitin ja "sivistyneistön" näkökulmasta mahdotonta. Näin syntyi professori Vilho Harlen kirjoitus suomalaisen "sivistyneistön" tavasta hyökätä perussuomalaisten kimppuun demonisoiden nämä epäihmisinä. Matti Apunen sai vastata tähän kirjoitukseen (HS 22.3) ja samalla perussuomalaisten aiheuttama viha ja raivo, alemmuuden ja mitättömyyden tunne, syyllisyys ja pahansuopeus tunnustettiin sekä paheksuttavana että pelottavana ilmiönä.

Penttilän anteeksipyyntö Kateus ja tuhoava raivo toi esille vanhan eliitin ja "sivistyneistön" ylimielisyyden. Niinpä Penttilä nyt tunnustaa (SK 12) kuinka hänkin oli pitänyt Soinia harmittomana, lupsakkana miehenä, jolla ei ole mitään merkittävää sanottavaa. Penttilä kertoo olleensa väärässä.

Perussuomalaiset ovat lopulta sitenkin antiteesi sille markkinatalouden, eurooppalaisuuden ja globalisaation agendalle, jota nuorsuomalaiset edustivat 1990-luvulla. Tuohon aikaan ei ole paluutta. 1900-luvussa ei jäänyt historian kirjoittajalle paljoakaan kaunista sanottavaa. Koko sodan jälkeinen globaali talous ja sen geopoliittinen ajattelu tuli sekin uuteen aikaan, paradigmaan. Vuosi 2011 oli tämän hetken taitevuosi. Suomessa sitä ei edes ymmärretty. Hurrikaanin keskellä on tyven paikka.

Uuden vuosituhannen airut

Vastakkainen tämä uusi antiteesi on myös siinä mielessä, että perussuomalaiset ovat onnistuneet niissä kahdessa asiassa, joissa nuorsuomalaiset epäonnistuivat: he ovat saaneet tavallisen suomalaisen kannatuksen ja ylittäneet uskottavuuskynnyksen, toteaa Penttilä lopuksi, eikä pidä sitä lainkaan huonona saavutuksena.

Sen onnistuminen kun edellyttää strategisesti myös sitä, että valtion hallinnossa toimivat ja heikosta poliittisesta ohjauksesta kokonaan irtautuneet laitokset ja instituutiot palautetaan takaisin näkymättömässä vallansiirrossaan poliittiseen ohjaukseen. Näistä ilman muuta hälyttävin on tohtori Risto Volasen (SK 11) hätähuuto poliisi ja sotilasjohdon hakemasta vallankaappauksesta.

Toki ongelmallisin osa ovat epäonniset kuntamme ja niiden joutuminen ensimmäisenä ulos hurrikaanin tyynestä keskiöstä. Lounais-Häme joutuu silloin ylittämään maakuntien rajat Someron ja Loimaan suuntaan tai luopumaan sairaaloistaan. Tässä keskustan tarjoama ikivanha maakuntamalli on

148

keskustalaisille Lounais-Hämeessä kehnoin mahdollinen vaihtoehto. Itse esitin agropolis-strategiassa maakuntarajat ylittävää hallintomallia jo 1990-luvun alussa. Nyt se ei enää pelasta MTT:n varaan rakennettavaa luonnonvarakeskustamme. Sekin siirtyy Viikkiin. Huonon pään takia koko ruumis kärsii myös talousalueenamme. Agropolisalue luonnonvara-alueena on pilattu.

Poliitikot eivät ole kiinnittänet huomiota monimutkaisessa uhkien maailmassa hallinnon vähittäiseen militarisoitumiseen ja vallansiirtoon kansan valitsemilta edustajilta erottamattomille virkamiehille, kirjoittaa Suomen Kuvalehden päätoimittaja (SK 12).

Helsingin romanipolitiikassa käytettiin pelkää virkamiesvaltaa ja samoja piirteitä näkee nykyisin kaikkialla, jossa poliittinen "eliitti" on heikko, eikä tunne riittävästi valtion laitosten sidoksia ja verkostoja uusissa klusterirakenteissa, jossa kunnat ovat valtiota taitavampia toimijoina. Yksityistäminen ja oman rahoituksen haku on yksi tie kohti tätä kehitystä, jossa alkuperäinen päämäärä alkaa hämärtyä. Valtion yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat olleet jo vuosia tässä onnettomassa kierteessä. Kun johtajiksi haetaan pelkkiä saneeraajia, syntyy ilmiö, jossa jopa suuret mahdollisuudet pilataan ja köyhtyminen käynnistyy keskellä rikkauksia.

Puoluelaitos on uudistettava (20110327)Politiikka on mielikuvilla pelaamista, jossa puolueet edustivat takavuosina aatteellista maailmankuvaa. Nykyisin nämä aatteet ovat kadoksissa ja puolueet edustavat marketteja, joista voit valita mitä tahansa ja keneltä tahansa tietämättä lopulta, kenelle äänesi on mennyt.

Samalla kun lupauksia annetaan on luottamus rapautunut lupusten unohtuessa vaalien jälkeen. Epäluottamus johtaa moraalikatoon ja samalla hierarkisiin rakenteisiin, byrokratiaan ja säätelyyn. Luovuus katoaa siinä missä innovaatiot ja rohkeus loppuu ylhäältä tulevaan käskytykseen.

Keksinnöt, oma-aloitteellisuus, verkostot ja tutkimuksen luoma riskinottohalukkuus sekä houkutteleva sijoittajailmapiiri katoavat siinä missä hyvinvointivaltion antama turva ja luottamus. Kreikkalaiset eivät pitäneet hyvänä tukien pumppaamista ilman hyväksyttävää syytä.

Päätösten on oltava oikeudenmukaisia ja dynaamisia joka tasolla ja osaamisesta on palkittava. Ei sijainnista byrokratiassa, jossa eliitti alkaa edustaa kaikkea sellaista, joka kumpuaa vähäosaisuudesta.

Luottamus helpottaa hyväksymään kipeätkin ratkaisut, mutta sen puuttuminen ja moraalikato vie mahdollisuuden tehdä edes välttämättömät organisaatioiden paikkaukset. Ihmisen raadollisuus virkamiehenä on hyväksyttävä ja sitä on voitava valvoa aidolla kilpailulla. Kansanäänestys on viimeinen lukko kun poliittinen ilmapiiri on tulehtunut ja instituutiot menettäneet luottamuksensa puolueina.

Arvokonservatiivit ja radikaalit samassa puolueessa

Ennen vuoden 2011 vaaleja keskustan ja demareitten heikompiosaisten asiaa ajavat ovat puolueittensa välillä lähempänä toisiaan kuin puolueensa johtoa. Puolueen sisällä erot ovat suurempia kuin puolueitten välillä.

Kokoomuksessa on samaan aikaan sekä arvokonservatiiveja että markkinaliberaaleja ja myös hyvinvointipalveluja puolustavia arvoja. Vasemmiston sisällä kamppailevat liberaalit punavihreät ja ay-siiven konservatiivit arvot, vihreissä oikeistolaiset ja vasemmistolaiset taistolaiset, joiden sosiaali- ja talouspolitiikassa ei ole mitään yhteistä. Kaikki tämän toki tietävät, mutta kukaan ei tee sille mitään. Suomalaiseen sosiaaliseen pääomaan on kuulunut eliitin tapa ottaa asiakseen edustaa heikompiosaisia vaikkei heidän elämä olisi mitenkään tuttua saati että se olisi toiminnan

149

ydinajatuksena. Oleellista on valta ja sen käyttö sekä oman aseman turvaaminen. Vallan saaminen vähäosaisen kansan siivellä oli myös aikanaan ruotsalaisen kansanosan tapa opiskella suomen kieltä ja myöhemmin ylistää sen patrioottisi piirteitä. Sama päti Venäjällä Marxin ja Leninin tapaan esiintyä köyhän kansanosan suurina pelastajina.

Tyyppiesimerkkinä kristillisissä Päivi Räsänen puoluejohtajana tarttui homovastaisuuteen ja puolueen presidenttiehdokas, eduskunnan maltillinen synteesinvetäjä Bjarne Kallis otti ja jätti koko politiikan teon hetkellä, jolloin perussuomalaiset alkoivat edustaa suomalaista arvomaailmaa parhaimmillaan, pohti monen arvostama Bjarne Kallis. Puoluejohtajana Bjarne Kallis olisi toiminut toisin ja saanut puolueensa menestymään, kuten perussuomalaiset ikään.

Suomessa tällaista suuntaa suurpuolueissa pelästyttiin, ja turvallisuuspolitiikan toimittaja Kari Huhtala (HS 27.3) kuvaa tämän ikään kuin Suomi olisi pudonnut kärryiltä. Ehkä joku halusi vain ottaa kärryiltä tippuneet kyytiinsä, vastaisi tähän Timo Soini.

Huhtala sen sijaan kokee asian hyvin yleisenä ilmiönä ja kirjoittaa, kuinka Libyaan suhtaudutaan varovasti, kansallisvimma kiusaa, kielikiihkoilua harrastetaan, omia vahvuuksia epäillään, kansallinen omakuva on kolhiintunut, poliittinen käpertyminen ajaa maata kasainvälisen politiikan laidoille. Kaikkeen näyttää olevan yksi yhteinen nimittäjä, perussuomalaisuus. Kun perussuomalaisia pelätään ei tiedetä mihin suuntaan mennään. Vanha konsensus ei kerro miten nyt tulisi menetellä.

Perussuomalaisuus ei ole enää vain puolue, vaan vanha kunnon tapamme haukkua itseämme, omaa kuvaamme, suomalaisuutta. Siitä ei pääse irti edes muuttamalla pois Suomesta. Se kulkee korvien välissä, on imetty äidin maidossa, on osa identiteettiä ja kansallisia arvojamme, yhteistä suomen kieltä ja kulttuuria.

Ketkä muut Soinia voisivatkaan äänestää muut kuin me suomalaiset? Ja tietysti meissä on jotain vialla, jos emme toimi kuten toimittaja itse toimisi. Oikeammin hän kirjoittaa vain tarinan, kertomuksen, jossa ei välttämättä ole mitään perää saati yhtymäkohtaa tuleviin vaaleihin. Toimittajan havaitsemat ilmiöt vain esiintyvät samaan aikaan ja kirjautuvat tätä kautta päivälehden saman päivän yhteiseen ketjukolariin, jota ei toki aiheuttanut Timo Soini tai suomalainen sulkeutuneisuus, lumivallit tai kesäaikaan siirtyminen.

Toimittajalla on ollut huono päivä, ja hänellä on epäkiitollinen tehtävä tarkkailla ikäviä, turvallisuuspolitiikkaan vaikuttavia negaatioita Suomessa.

Väljempi lippalakki

Politiikassa on osattava joustaa Rkp:n tapaan silloin, kun haluaa vaikuttaa myös pienenä ryhmänä hallituksessa. Pienessä ryhmässä, kielipuolueessa, voi olla useita arvoja ja niiden rikkaus, mutta samalla on oltava maltillinen. Kaikkea on siedettävä ja pidettävä arvossa, toisin kuin suurpuolueissa, joiden tehtävä olisi linjata oma ohjelmansa aatemaailmansa ja arvojen kautta.

Raha ja pääomien liike ei ole sinänsä aate tai edes arvo, pikemminkin häilyvä ja epävarma talousoppi, josta emme ole edes yksimielisiä. Näitä oppeja on paljon. Niiden varaan ei pidä rakentaa puoluetta, vaikka yhden asian liikkeet ovatkin muodissa. Eurooppa on epävarma asia ja se joko jatkaa taantumistaan, on väkisten ylläpidetty projekti tai etenee laajeten ja syventyen hitaana ja kivuliaana kohtalonamme. Emme rohkene ottaa siihen kantaa kuten ruotsalaiset ja norjalaiset omissa kansanäänestyksissään jo ottivat.

Ihmisillä on oltava selkeät vaihtoehdot silloin, kun he tekevät valintoja konservatiivisen ja radikaalin, oikean ja vasemman välillä, ja näitä myös vaihtaen suhdannekierron mukaan valintansa tehden. Kun

150

eletään syvää lamaa, tarvitaan luovaa, radikaalia ja innovatiivista henkeä, riskinottoa, kun taas myötätuulessa jarrutellaan jo ylikuumenemista, ja konservatiivit ovat siinä taitavia.

On aika kerätä varoja huonon päivän varalle, maksettava valtion velkaa, painettava jarruja hämäläiseen tapaan eläen ja keskittyen satakunnantien perusparannukseen kadehtien Hämeenlinnan ohi kulkevaa moottoriliikennetietä, turkulaisten pääväylää, nelostietä kohti pohjoista ja Lappia, savolaisten viitostietä.

151

Infrastruktuuri on väline, eikä kelpaa sekään oikein arvoksi, saati puolueen aatemaailman edustajaksi. Kaikki me tietä käytämme ja nettimme avaamme, oli vallassa mikä tahansa puolue. Sähkön hankinta ei ole oikein sekään arvo tai aatemaailman kysymys. Vihreä sähkö erona siniselle tai punaiselle sähkölle on naurettavaa, kun kuitenkin kulutamme jotakin luonnonvaraa ja auringosta alun perin syntyvää energiaa.

Maapallon lämpötila nousee, teemme mitä tahansa, kun säästämään meistä ei ole yhteiskunnassa, jonka kulutuksen ja kansantuotteen on koko ajan noustava. Olemme kuin harakka tervatulla katolla. Tai oikeammin puolueemme edustavat tällaisia arvoja ja aatteita.

Puolue ei voi olla itsepetoksen väline, ja opettaa vain siirtämään vastuuta ja valtaa demokratian kautta muille. Sellainen rapauttaa puoluelaitoksen ohella myös oman moraalimme ja demokratian. Poliitikko ei voi olla yhteinen syntipukkimme tai ”kusitolppa”.

Satakunnan tauti vie kalat vedestä

Satakuntalaisten vuoro kakkostien rakentajina tulee, kun ensin ratkaistaan Rauman ja Porin tien paikka. Jos Poriin johtavaa kakkostietä ei Satakunnassa arvosteta, sen väylän kunto on toinen kuin muiden pääkaupunkiseudulta erkaantuvien ulostuloteitten.

Jos sisäkehän bulevardeja arvostetaan, ulos johtavat avenuet jäävät vähemmälle huomiolle. Jos metropolipolitiikka ohittaa maaseutupolitiikan, liberaali kaupunkipoliitikko on saanut niskalenkin luonnonvarapolitiikosta, tai citypoliitikko näkee maaseudun kovin kapeasta näkökulmasta matkaten Vantaalta Brysseliin, maaseutu alkaa voida pahoin. Vihreälle politiikalle kävi juuri näin. Sitä inhotaan nyt maaseudulla. Luottamusta on vaikea rakentaa uudelleen.

Avenuen merkityksen oivaltaminen vie aikansa ja johtaa lopulta Raumalla ja Porissa perinteisesti Turun kautta etelään. Turun ja Porin läänin reititys ei ole Forssan ja Karkkilan kautta kulkeva ensinkään. Forssalaisten pääkaupunki on taas nyt Lahden suunnassa, kun poliitikon (politics) vaalit taas lähenevät.

Poliittiset rajat eivät seuraa talousmaakuntiemme rajoja. Se on omituinen suunta, jossa Forssan talousalueen politiikka (policy) muuttuu aluetaloudessa merkityksettömäksi. Talousalue kokee olevansa voimaton, mitätön, eristetty, ilman todellisia vahvuuksia ja tilanne vain pahenee kriisien lisääntyessä maassa ja maailmalla. Vaaleista ja puolueista ei ole tässä rahtuakaan apua. Palvelut katoavat savialueella ja yhteistyö Forssan, Someron ja Loimaan kanssa ei käynnistynyt ajoissa. Agropolis strategia meni hukkaan ja hyödynnettiin Ahon hallituksessa teknopolisten kasvua kiihdyttäen. Nokian nousu ja romahdus oli lyhyt ja hetkellinen hurma.

Tuppukylän maailmankuva

Vain Lahden ja Hämeenlinnan suunnalta voi tulla niin paljon ääniä, että yksi edustaja myös Lounais-Hämeestä valittaisiin, ministerimme Sirkka-Liisa Anttila saisi jatkaa vielä yhden kauden. Forssaa ja Lounais-Hämettä vaivaa sama tauti kuin Suomea Euroopan Unionin sisällä; omien vahvuuksien kiistäminen, epäluulo, eristäytyminen, käpertyminen forssalaiseen maailmankuvaan. Forssalainen maailmankuva ei voi olla samanlainen kuin Espoossa tai Turussa, Lahdessa syntyvän maailmankuva. Omat eväät eivät riitä ja muut käyttävät vain pelinsä välineenä, opitaan jo lapsena.

Kun seurasi kokonaan uusien pienpuolueiden vaalitenttiä, näiden puheenjohtajat korostivat, kuinka mielipide on heidän henkilökohtainen arvovalinta ja puolueen sisällä voi olla monenlaista mielipidettä. Miten tällaista puoluetta voi äänestää? Ne olivat kuin tuppukylän puolueiksi tarkoitettujen poliitikkojen

152

puheita muutamalla tuhannella äänestäjälleen koko maassa. Mihin näitä tarvitaan, kun Yhdysvalloissa riittää kaksi puoluetta myös tuppukylän huippupoliitikoille?

On oltava ohjelma, jota äänestää eikä mielipiteitä, joita heitellä miljoonayleisölle television kallista aikaa käyttäen yhden hupsun henkilön idols ajatuksina. Tätä varten on omat viihdekanavansa ja sosiaalisen median anonyymit paikat parahtaa tuskansa maailmalle. Koheneeko demokratiamme uskottavuus siitä että meillä on 20 puoluetta? Eikö ne kaksi riittäisi?

Tällaisten puolueitten kautta myös demokratia joutuu kriisiin, ja lopulta vallan ottaa media kirjoittaen oman agendansa. Media kertoo, mihin poliitikko mielipiteensä sanoo ja milloin se julkaistaan, jos julkaistaan. Vaalit ovat näin viihteellinen ja jännittävä tapahtuma, jossa EU joutuu odottamaan vuoroaan, ennen kuin Suomi sanoo mielipiteensä, jonka kaikki kyllä jo tietävätkin.

Vanhat puoluefossiilit vaihtoon

Poliittisen historian tutkija Timo J. Tuikka olisi perustamassa maahan kokonaan uudet puolueet (HS12.3), jolloin syntyisi neljä ryhmää: liberaalioikeisto, liberaalivasemmisto, konservatiivioikeisto ja konservatiivivasemmisto. Idea ei ole toki uusi. Tällainen arvoperustainen jako edustaisi paljon paremmin äänestäjien tarpeita kuin 1900-luvun alun puoluefossiilit, joiden aatteelliset eväät loppuivat jo paljon ennen EU kautemme alkua.

Niitä tarvitsevat enää vain viihdetaiteilijat ja eläkeläiset poliitikkoina, politiikan toimittajat työvälineenään. Ne muistuttavat historiasta ja kertovat ikään kuin menneen ajan ylähuoneen olemassaolosta brittiläisessä parlamentissa. Päätökset toki tehdään Brysselissä, aiemmin Kremlissä ja sitä ennen Tukholmassa. Yhdestä puusta valittu puoluejohtomme, poliittinen eliittimme, muotoilee Mari Kiviniemen, Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen toimesta keskiluokkaisen aatemaalimansa edut niin tylsiksi, ettei eroja synny. Vaaleihin lähestyttäessä toimittajan on tiukattava vastauksia kuin takavuosien vaalitenteissä ikään. Ne ovat pelkkiä latteuksia, ja tapa vältellä vastaamasta kysymyksiin, kun kerrankin olisi tilaisuus kertoa suurista yhteiskunnallisista aatteista ja visoista. Suurin visio vihreillä on naimalakko ja sen ulottaminen homojen vihkiseremoniaan.

Ruotsin demarit ratkaisivat oman ongelmansa suuntautumalla suoraan perinteeseen. Uusi puheenjohtajaksi valittu Håkan Juholt lainaili Tage Erlanderia ja Olof Palmea. Suomessa sama tarkoittaisi Väinö Tanneria, Rafael Paasiota tai Kalevi Sorsaa, ei vielä niinkään Paavo Lipposta tai eläviä presidenttejämme. Kukaan ei muista enää Honkaliittoa, mutta moni toki ehkä vielä tunnistaa käsitteen talvisota ja jatkosota sekä SDP:n juuret Forssassa.

Forssalaiset taas äänestävät poliisimiestä, joka käsittelee sosiaalihallinnon hoidettavat viikonloppuisin poliisin pahnoille ja hoitaa perheen huolet vuodesta toiseen ihmiskasvoisella tavalla. Se riittää Forssassa estämään vieraantuneitten virran perussuomalaisilta. Poliisi menestyisi missä tahansa puolueessa yhtä hyvin mutta ei enää riittävän hyvin Forssan ulkopuolella. Lounais-Hämeen äänillä ei kohota kansanedustajaksi.

Ruotsissa uudistusmielisimmät ehdokkaat eivät oikein menestyneet ja uhkana ovat ruotsidemokraatit, kaupunkidemokraatit, käytännössä puoluehajaannus ja tapa nostaa puolue syvästä kuopastaan. Juholtiin kohdistuu vähän odotuksia toisin kuin nyt suomalaiseen kollegaan Jutta Urpilaiseen, jolle vaalitappio olisi nyt viimeinen.

Ruotsalaisten muukalaisviha on suomalaisille tuttu jo 1960- ja 1970-luvuilta, jolloin suomalaisia muutti sinne liki sama määrä kuin itse asutimme Karjalan evakkoja omaan maahamme. Ruotsin vaaleja,

153

pitkiä listoja puolueineen, ei pidä sotkea Suomen oloihin. Ruotsissa kadulla voi räjähtää koska tahansa.

Soinin vaara ja parasiitit

Erot Suomessa löytyvätkin puolueiden sisältä, eivät niiden puheenjohtajien väliltä. Vasemmiston Paavo Arhinmäen ja Vihreitten Anni Sinnemäen aatemaailma ei poikkea millään tavalla vasemmistoradikaalin puolueen maailmankuvasta, ja siihen mahtuu Soininvaaran parasiittipuheet perussuomalaisista. Soininvaarasta on syntynyt todellinen vaara Timo Soinille ja se kertoo vaalien todellisesta luonteesta.

Toisin kuin oikeistoradikaali, vasemmiston siiven radikaali ei aina harkitse sanavalintojaan. Tosin edellisen kerran kilpailevasta puolueesta ja sen äänestäjistä tuota loiskäsitettä käytti natsisaksan eliitin edustaja juutalaisista. Vaalit muuttuvat likaiseksi, ja Soinin vaarana on juuri puolueen provosoituminen, kun "eliitin" kateus muuttuu raivokkaaksi elämänasenteeksi vaikeimmilla työttömyysalueillamme. Nokin insinöörit ovat onneksi rauhoittamassa väkeä netissä. Tämän viestinnän perussuomalaiset osaavat muita paremmin äijäpuolueena vaikka ylilyöntejä joskus tulisikin.

Kahden radikaaliryhmän kielikuvat ja valinnat ovat lopulta lähellä toisiaan niin oikealla kuin vasemmalla. Radikaaleja uudistajia tarvitaan siinä missä konservatiivisia säilyttäjiäkin. Niin vasemmalla kuin oikealla siivellä. Kahden puolueen ja aatesuunnan järjestelmä ei oikein Suomeen sovi.

Mitä pienempi maa, organisaatio tai laitos, sitä enemmän siellä on kuvitteellista henkistä pääomaa ja osaamista, laadukkaita edunvalvojia ja johtajia. Mitä enemmän päättäjiä, sitä harvempi lopulta päättää. Yhdysvallat tulee toimeen liittovaltiona kahdella puolueella, Suomi tarvitsee toki enemmän. Mitä vähemmän valtaa, sitä merkittävämpi on vallankäyttäjä ulkoisine tunnuksineen. Hyvä itsetunto ei edellytä ulkoisia tunnuksia lainkaan.

Alkiolaisempi kuin Alkio itse

Kun kokoomuksen jupisevat konservatiivit, keskustan cityvihreät ja nurkkaan ahdistetut liberaalit sekä Sdp:n perinteiset solidaarisuuden vaalijat pääsisivät lopulta omiin joukkoihinsa, kuten sosiaalisen median sisällä toki ryhmät syntyvätkin, äänestäjät voisivat tunnustaa rehellisesti väriään, eivätkä äänet puolueissa menisi aivan väärille henkilöille. Nyt äänestäminen on kuin lottoamista, eikä vaaliuurnilla tiedä, mikä siipi lopulta saa vaalikarjan äänet. Syntyy vaikutelma, jossa demarit ovat aina hallituksessa. Sellaisessa puolueessa seinät ovat kaukana toisistaan ja katto korkealla. Ei sellaista tulosta pidä medioissa ihmetellä, jossa ihmiset eivät tiedä, välitä tietää, mikä ”puolue” on kulloinkin vallassa. Sen sijaan tällaisen tiedon taustoittamista olisi syytä pohtia ja samalla korjausta politiikkamme rappioon ja virkamiesten käyttämään valtaan, joskus mielivaltaan.

Kun perussuomalaisia moititaan populismista, syy on usein juuri puolueen aatemaailmassa, joka iskee vanhojen puolueitten arimmalle alueelle. Puheenjohtaja Timo Soinin linjaukset ovat juuri huono-osaisimpien puolustamisessa, Alkion yhteiskunta-ajattelusta väitelleen Arja Sahlbergin mukaan, alkiolaisempia kuin keskustan puoluejohdon ja eliitin linjaukset. Kun muilla puolueille aatteet on aikanaan lainattu muualta, ja osin jo myös kuopattu ja haudattu, alkiolainen aatemaailma on kovin suomalainen. EU jätti suuren puolueen mentävän aukon suomalaiseen aate ja arvomaailmaan, joka ei oikein kenellekään kelvannut. Nyt se kelpaa tai maistuu happamalta kuin pihlajanmarjat ketulle.

Tämän linjan ymmärtäminen hakien populistisia, saati maahanmuuttokriittisiä ja impivaaralaisia eristäytymislinjan ratkaisuja perussuomalaisia jäljittelevässä populismissa, ovat seurausta väärinkäsityksestä, Ruotsia taas kerran kopioiden, ja johtavat vanhan puolueinstituution sisällä joko

154

likaiseen leimaamiseen tai Ruotsin demareitten epätoivoon. Ruotsin tauti ei ole suomalainen ilmiö ensinkään, eikä meillä ole samoja taustoja, joista tuo tauti olisi edes voinut syntyä.

Perussuomalaisuushan ei ole puolue vaan pikeeminkin juuri aatteellinen elämäntapa ja arvomaailma. Jos sitä ei olisi, se olisi nyt keksittävä. Ministeri Sirkka-Liisa Anttila ei leimaa likaisesti, mutta kertoo tämän totuuden toisella tavalla ja rehellisesti Forssan Lehdessä (FL 27.3), suora lainaus hallituksen politiikan puolustamisesta: " En itse ihannoi tällaista yhteiskuntaa, mutta me Suomessa emme kykene sitä yksin muuttamaan. Elämme aivan liikaa rahan ja pääomien armoilla."

Jos näin on, siitä täytyy irtautua, rahan ja pääoman arvoista ja aatemaailmasta, ja niin kyseessä olisi valinta, joko oikeistokonservatiivisena tai oikeistoradikaalina puolueena, mutta ei molempina samaan aikaan pelkkänä pelin politiikkana, jossa äänestäjä ei tiedä, kumpi äänen lopulta saa, kun puolueessa on koko ajan monen arvoja aatemaailman edustajia myös vasemmalta, ja usein jopa sen radikaalista siivestä ja häpeilemättä keskustalaisena esiintyen, virkansa privilegiona, mandaattina puolueelta vihreänä feministinä ikeensä kantaen.

Viroilla korruptoidut virkamiehet ovat vaikein ongelmamme, eivät toki politiikan tekijät ja fossiiliset puolueemme. Vaikka ne muuttuisivatkin, virkamiehet jäävät.

Mytomania sairaalloinen valehtelu (20110331)Onko myyntitykin puhe tai toisen ihmisen imartelu muunneltuna totuutena valhetta? Onko oma kansakuntamme erityisen rehellinen vai haluammeko vain pettää itseämme? Hyväksymmekö poliitikon puheen potaskana paremmin silloin, kun kyseessä on oman puolueemme edustaja? Pyrkivätkö kaikki elolliset olennot tavalla tai toisella naruttamaan toisiaan?

Onko valehtelu eloon jäämisen ja evoluution tuote ja pitäisikö sitä pikemminkin suosia, kuin karsia niin lisääntymisen kuin kilpailun kiihkeässä kilvassa? Miksi meitä opastetaan näyttelemään työpaikkahaastatteluissa ja mainostamaan itseämme liioitellusti vaalien yhteydessä?

Periikö rehellisyys vielä maan vai valehtelemmeko jopa kasanviisauksissamme? Jos rikkain kymmenesosa kansakunnasta omistaa 90 %, voiko demokratia toteutua, kun köyhin ei omista prosenttiakaan? Onko huhtikuun ensimmäinen tarkoitettu patologisten valehtelijoiden, mytomaanikkojen, päiväksi?

Ruokkiiko yhteiskunta valehtelua?

Suomalainen urheilija ja hänen valmentajansa, koko lajiliitto tai keskeinen osa sen vaikuttajia, on jäänyt kiinni dopingista. Ei toki aineiden käytöstä niinkään kuin valehtelemisesta oikeudessa. He peräänkuuluttivat kunniaansa STT:n moittiessa heitä dopingin käytöstä Lahden kisoissa. Se on hyvin suomalainen tapa silloin, kun patologinen tyhjänpuhuja ja vilpillinen ihminen jää kiinni rötöksistään ja media siitä moittii.

Urheilijoiden ohella tällaisia mytomaanikkoja ovat etenkin poliitikot ja heitä seuraava urheiluhullu nationalistinen kansa, vedonlyöjät ja äänestäjät, Suomen Kuvalehteä (SK13) lainaten ihmiset, jotka eivät tiedä johtaako heitä Maalaisliitto vai Lipyan liike.

Tällaisia tapauksia varten Suomen laki on erikseen kirjannut ihmiset, joilla on lupa valehdella ja kenen tulisi pysyä totuudessa. Kari Pekka Kyrö saa valehdella, koska hän on jo kerran tuomittu tuosta rötöksestä. Syytetty saa valehdella niin ikään mielin määrin ja sanomisiaan saa varoa myös jos on vaarassa joutua osaksi syytettyjä tai ainakin sellaiseen uhkaa joutua joku sukulainen.

155

Kun jutussa myös toimittajat ovat saaneet jo rangaistuksia, käräjillä istuu nyt periaatteessa hiljaista porukkaa hyvin suomalaiseen tapaan tai lautamiehet joutuvat tulkitsemaan kuulemaansa luottaen vain jutun ulkopuolisiin asiantuntijoihin. Käydään hämäläisten käräjiä tai puhutaan kuin savolaiset, väärän puun takaa. Näin Suomen laki on syntynyt kuten kielemmekin. Joko siinä on jotain idästä tullutta tai se on saanut alkunsa lännestä. Valehteluun on varauduttu ja vaikeneminen on sallittu, Raamattua on käytetty muistaen, kuinka kansa ei ole sitä aina loppuun saakka lukenut.

Pääosa ihmisistä pelaa tunteella myös vaaleissa ja vain pieni osa käyttää järkeään. Raamatun, normien tai moraalin käyttö oikeudessa ei vaikuta mytomaanikkoon, vain moraalisesti käyttäytyvään ihmiseen. Älykäs mytomaanikko on oikeudessa kuin kala vedessä oli hänen roolinsa siellä mikä tahansa.

Nyt sitten poliisi on tutkinut asian ja syyttäjä vaatii rikoksesta epäillyille vankeusrangaistuksia. Mukana ovat omissa rooleissaan niin asianomistajat, todistajat kuin kuultavatkin. Todistajat ja asianomistajat eivät saa kuulusteluissa valehdella. Perätön lausuma viranomaismenettelyssä voi johtaa sakkoihin tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Patologista valehtelijaa tällainen ei mitenkään häiritse. Kyseessä kun on sairaus.

Sairautta tulisi hoitaa, ei niinkään yrittää saada osaksi hallinnollista koneistoa ja sen vallanjakoa, viedä värisokealta oikeus maalata tummia taulujaan. Jos enemmistö on värisokeita, tummien taulujen määrä alkaa kasvaa.

Kasainvälinen taloudellinen rikollisuus tekee tuloaan urheiluumme jalkapallon kautta ja se tarkoittaa paljon dramaattisempaa kuin ”mitätöntä” dopingia Lahdessa hiihtourheilumme tuomisina, riitaa siitä, oliko media oikeassa ja lajiliiton edustajat valehtelivat peittäessään rötöksiään. Käsitteet ”saunasopimus”, ”karpaasit”, ”dopingretket” ja aiemmin talonmies Nyrösen piikit ovat jo osa kansallista tarinankerronnan sosiaalista pääomaamme ja se rikastuu koko ajan uusilla ”saastuneen” 1970-luvun, 1980-luvun, 1990-luvun urheilumme paljastuksilla. Seuraava vuosikymmen odottaa jo tuloaan ja 1990-luvun voisi jo unohtaa.

Jos vuosikymmen oli vailla suurta menetystä, tuskin siellä on ollut merkityksellistä vilppiäkään. Ketä kiinnostaa vilppi, johon ovat osallistuneet kansallisen tason urheilijat tai pelkät harrastelijat?

Entäpä kun tulee mahdottomaksi uskoa koko kilpaurheilun olemassaoloon silloin, kun kyseessä ovat valtaisat rahasummat ja niiden siirtely osana huippu-urheilua, sen vedonlyöntiä? Hyväksymmekö huijauksen osana yhteiskuntaa ja kilpaurheilun sen osana? Miten sellaisen voisi kitkeä pois, jossa rajaheiton suorittava urheilija voi olla osa kansainvälistä rikollisuutta, siihen mukaan jopa painostettuna.

Takavuosina pesäpalloilijamme osasivat sen toki kotimaassaankin ja taustalla olivat suuret joukot ihan rehellisiä suomalasia vedinlyöjiä sukulaisineen. Ei toki värillisiä Rovaniemelle hankittuja alipalkattuja palloilijoita.

Poliitikko salaa saaneensa taloudellista tukea vaalityössään. Lainsäätäjälle perusteluksi kelpaa vaikkapa se, ettei rikoksesta ole määrätty mitään seuraamusta. Se on kohtuullisen pieni rike verrattuna sellaiseen rakenteelliseen "maan tapaan", jossa puolueitten on erotuttava toisistaan antaessaan katteettomia lupauksia, joista tuleva hallitus ei edes päätä saati kykene yksin mutkikkaasti verkottuvassa maailmassa, tekemättä kompromisseja ja konsensus politiikkaa.

Pitäisikö silloin koko poliittinen järjestelmä muuttaa, vai antaa sen edelleen ruokkia järjestelmää, jossa muunnellun totuuden esittäminen on politiikassa hyväksytty ja ymmärretty osa joko kansallista maan tapaa tai jopa kansainvälistä käsitettä "politics"?

156

Miten yksi henkilö puoluejohdossa voi mennä lupaaman tai sitoutumaan tuhansien tai miljoonien tekemisistä? Huijaako hän meitä käyttäen käsitettä "me" tai "puolue" ja hyväksymmekö sen osana kuvitteellista käsitettä "demokratia"? Pitäisikö sellaisia järjestelmiä yhteiskunnassa vältellä, jotka houkuttelevat kansalaisia toimimaan epärehellisesti tai pohtimaan sepitteellisiä tarinoita ja niiden käyttöä osana menestymistä joko työssä tai harrastuksissaan?

Vai olisiko sepitteellistä tarinan kerrontaa ja valehtelua ruokittava ja uskottava sen kuuluvan kansalliseen menestystarinaamme osana opportunismia ja kyynisen ihmisen elämää, mytomaniaa?

Itsepetos ja suggestio

Jatkuva epäluulossa eläminen on raskasta ja itsepetos kuuluu psyyken puolustusmekanismeihimme. Joskus on järkevämpää ja helpompaa luottaa kuin olla koko ajan epäluuloinen. Huijari käyttää hyväkseen suggestioalttiuttamme, joka sekin on evoluutiomme tuote. Siihen ei toki tarvita tivolin silmänkääntäjää. Joukossamme on manipuloivia ja suggestiivisen johtamisen hallitsevia karismaattisia ihmisiä koko ajan. Me jopa arvostamme heitä ja heidän kykyjään.

Lajin sisäiseen laumahenkeen on kuulunut totella epäröimättä johtajaa, ja tätä ominaisuutta hierarkiset rakenteet käyttävät hallinnossa siinä missä alamaisiaan nöyryyttävä despootti tai pelkkä poliittinen huijari. Urheilija on osa nationalismia ja oman joukkueen pelaaja voi vähän murjoakin ”vihollisen” pelaajaa kiekkokaukalossa. Se kuuluu lajin luonteeseen ja kamppailu-urheilussa se näkyy tyrmäysvoittoina.

Mediassa gonzo journalismi tarkoittaa siirtymistä pääasiasta sivupoluille. Kun yhteiskuntamme alkoi siirtyä mediayhteiskunnaksi, jossa uusi media ja sen mukana kaikki elämämme osa-alueet alkoivat olla reaaliaikaista ja vuorovaikutteista psykologiaa ja sen sosiaalisia ja taloudellisia vaikuttajia, meitä alettiin siirtää pois yhä näkyvämmin pääasioista sivupoluille. Tähän pyrittiin runsaalla tiedon välityksellä, kilpailevalla puhetulvalla, runsaalla toistolla ja tunteenomaisella suggestiolla, viihteellisellä liioittelulla. Suoraa sanomaa välteltiin ja annettiin vastaanottajan täydentää vihjailuin esitettyä puolitotuutta.

Kiusaamisen ja ahdistuksen lisääntyminen oli juuri tätä vihjailun ja juorujen maailmaa, jossa parhaiten viihtyi ja eli mytomaanikko psykopaatti, sepitteellisiä tarinoita lasketteleva patologinen valehtelija. Yhteiskunta alkoi ihailla sellaisia ominaisuuksia joita aiemmin vieroksuttiin tai paheksuttiin.

Ihminen on valehteleva eläin

Ihminen on valehteleva eläin. Puhumme jatkuvasti muunneltua totuutta ja manipuloimme ympäristöämme. Joukossamme liikkuu vippaskonsteilla uransa rakentaneita ja varallisuutensa hankkineita ihmisiä, sosiaalisia selviytyjiä käyttäen hämärää ilmaisua tai kapulakieltä tarkoituksena selvitä poliitikkona tai virkamiehenä väistellen näin totuutta viran puolesta tai sitä edes kunnolla tuntematta. Globalisaatio ja uusi vaikeaselkoinen maailma lisäsi tätä turhan puheen ja byrokratian tulvaa, jossa kuka tahansa saattoi esiintyä asiantuntijana. Joukkoomme alkoi tulla yhä enemmän ihmisiä, joiden sanoihin ei enää voinutkaan luottaa.

Uudessa globalisaatiossa oma kulttuurimme ja sen vaikutelmiin perustuva mutkikas hallintojärjestelmä suorastaan ruokkivat valehtelua. Jopa tutkijat ja tieteen tekijät alkoivat puhua "vaikutelmistaan" ja plagioida juttunsa muilta kilpaa muun median ja tiedon tuottamisen kanssa.

Globaali kilpailu oli liki sama asia kuin lupa valehdella, käyttää vilppiä ja esiintyä narsistisesti siitä jopa ylpeillen. Joku esitteli tuon ylpeytensä ylimielisyytenä. Syntyi uusi eliitti, jolla ei ollut vanhan eliitin

157

pitkää monisukupolvista taustaa takanaan. Rehellisyys ei ollut enää eliittiin liitetty hyve. Aiemmin tiede ja urheilu olivat olleet juuri eliitin harrastamia asioita. Yhteiskunta alkoi palkita vilppiä, kuten urheilijan kohdalla, joka otti riskin puolestamme tukien kansallista itsetuntomme heikkoa kohtaa, omaa heikkoa itsetuntoamme. Media teki lööppinsä näistä sankaritarinoista. Urheilija tuli siten palkituksi osana yhteistä tapaamme ummistaa silmämme rötöksiltä, joita sankaritarina edellytti. Näin parhaiten alkoivat menestyä moraaliltaan arveluttavimmat narsistit tai mytomaanikot valehtelijat. Globalisaatio ja monikulttuurisuus ruokkivat tätä ilmiötä oman kulttuurimme heikkojen kohtien kautta ja juuri niitä hyödyntäen. Juuri näin syntyy slummi. Internetin sisällä viestit tulivat yhä useammin juuri slummikulttuurin tuotteina joita lapsemme lukivat.

Vielä hetki takaperin urheilija oli ylimystön edustaja ja lajin harrastus perustui juuri rehellisyyteen, ylimystön ja eliitin joutavaan ajanviettoon. Nyt me hyväksymme siinä vilpin, mutta emme oikein siitä kiinni jäämistä. Ymmärrämme toki miksi näin on päässyt käymään, olemme kaksinaismoralisteja. Sama koskee politiikkaa, jossa oma puolue ja etu edellyttävät vilppiä ja tapaamme ylläpitää yhden kuppikunnan mukanaan tuomia etuuksia ja privilegioita, vedoten jopa "maan tapaan". Siinä demokratia on rapautunut ja vanhat puolueinstituutiot aatteineen muuttuneet markettoriksi. Emme enää tiedä onko kyseessä Maalaisliitto vaiko Lipyanliitto.

Kateus ja yhteisöllisyys

Suomi on maa, jossa korostetaan rehellisyyttä, valehtelemme itsellemme. Joukossamme on jopa patologisia valehtelijoita, jotka ovat valmiina kertomaan mitä tahansa keksittyjä tarinoita ja sepitteellisiä valheita päästäkseen päämääräänsä. He eivät myöskään välitä, mitä muut ihmiset ja yhteisö heistä ajattelee silloin, kun lopulta jäävät kiinni ja alkavat hakea sopivaa syntipukkia.

Kun yhteisöä ei enää ole, ei ole myöskään paheksujaa. Lipyanliitossa kaikki on lopulta sallittua, jos oma etu niin vaatii, ja sen kykenee myös kaksinaismoraalisesti perustelemaan ja asein oikeaksi osoittamaan. Oikeammin mytomaanikko on jopa hyvillään vilppinsä tuomasta pienestä maineen lisästä osana vilpilliseksi muuttuneen yhteiskunnan tapaa palkita oman oletetun yhteisönsä edustajaa. Mytomaanikko pettää lupauksensa yhteisölleen vain silloin, kun hän epäonnistuu tehtävässään hankkia valtaa tai voittoja kuvitteelliselle yhteisölleen.

Oleellista on, että vilppi palvelee omaa yhteisöä, omaa päämäärää, kateutta, jonka kohde on joku muu koettu kilpaileva yhteisö ja sen päämäärät. Näin kateus näyttäytyy yhteiskunnallisissa päämäärissä ja vilppi sekä valhe muuttuu osaksi hyväksyttyä toimintaa, sitä jopa palkiten. Vasemmisto vetoaa ihmisten kateuteen, oikeisto maalailee niiden mahdollisuuksiin ja vilpillinen kateus ruokkii patologista valehtelijaa ja vallan tavoittelijaa, mytomaanikkoa ihmistä.

Häiriintyneen valehtelijan yhteiskunta

Hiihtäjä voi tehdä jopa eräänlaisen "veljesvalan" ja allekirjoittaa sen ottaen vilpistä tulevan "häpeän" itselleen ja samalla miljoonan lunnaat. Sama koskee poliitikkoa, jonka syrjähypyt ja huijaus ovat osa hänen hyväksyttyä uraansa auervaaralaisena seikkailijana. Tähteys Suomessa syntyy usein juuri vilpillisen "renttuilun" kautta ja johtaa näkyvimpään menestykseen osana "maan tapaa". Sen näyttely on kansakunnan suurinta huvia ja "turhapuromaista" elämän oivaltamista "mattinykäsmäisessä" kulttuurissamme. Miksi muuten juuri Matti Nykänen olisi säilynyt julkisuudessa ja lööppien kuninkaana? Miksi muuten seuraisimme juuri Vesa-Matti Loiria parodioiden elämäämme Uuno Turhapurona?

Patologinen valehtelija ei osaa asettua toisen asemaan ja on tunne-elämältään häiriintynyt psykopaatti. Joskus lain koura kouraisee ja koko järjestelmä vaikuttaa epäilyttävältä, kuten

158

hiihtäjäsuuruuksiemme kohdalla takavuosilta. Sama koski menneen vaalikauden poliitikkojamme, jossa koko järjestelmä sai kolhuja tavan takaa.

Valmistaudumme tuon pyykin jälkipesuun pohtien samalla uutta myös institutionaalisesti toimivampaa sekä fossiilisten puolueittemme ”päivitystä” että hallituskoalitioittemme järkevyyttä demokratiamme näkökulmasta, jossa sama puolue ei voi olla sekä konservatiivinen Maalaisliitto että EU:n sisällä liberaali Lipyanliitto. Tämä sama koskee koko puolueinstituutiotamme.

159

Ikivanhat ja aatteettomat puolueemme menevät vaaleihin, joko sammutetuin lyhdyin, tai kertomatta äänestäjille, mikä on se hallituspohja ja sen ohjelma, jota nämä edustaisivat? Vaalien jälkeinen hallituspohja tulee meille yllätyksenä oli vaalien tulos mikä tahansa.

Tutkimusten mukaan me pidämme omaa poliittista järjestelmäämme äänestäjinä mutkikkaana, ja se muistuttaa pikemminkin Itä- kuin Länsi-Euroopan käytäntöjä. Se suorastaan ruokkii sellaista peliä, jossa yhteiskunnallinen päätöksenteko hämärtyy muutenkin mutkikkaammaksi käyvässä globaalissa maailmassamme. Sellainen vieraannuttaa nuoria ja tekee politiikasta ”hämärää” ja vain siihen erityisesti vihkiytyneen ”eliitin” puuhasteluna osana omaa mediaansa, tutkijoita ja politiikan asiantuntijoita, maan tapaa ja marinadia.

Suomi monipuoluejärjestelmänä poikkeaa muusta maailmasta ja puolueemme ovat puoluejohtajansa oloisia ja tuovat nyt esille negatiivisia "kynnyskysymyksiä", jotka sulkisivat ne pois hallituksesta. Tällainen ruokkii jälleen vilpillistä tapaa jättää kertomatta, kuinka vaalien jälkeen on rakennettava joka tapauksessa uusi monipuoluehallitus, jossa kompromissit ja konsensus johtavat omista vaatimuksista tinkimiseen, ja lopulta kaikki haluavat olla mukana hallituksessa. Oppositio ei mahdollista suurten enemmistöhallitusten aikana vaikuttamista sieltä käsin, ja pyhistä omista lupauksista, kynnyskysymyksistä, on tingittävä. Monet niistä ovat lisäksi muualla kuin yksin hallituksessa tehtäviä ratkaisuja ja poliitikkomme liioittelevat huijarin tapaan valtaansa.

Me emme kerro rehellisesti millaisia hallitusvaihtoehtoja ohjelmineen meillä olisi käytettävissä. Käytännössä niitä ei voi olla kuin kaksi. Toinen niistä jää oppositioon. Tämä ruokkii pelin politiikkaa, patolgista valehtelua ja tarinan kerrontaa, äänestäjän huijaamista välillisessä demokratiassa.

Elämme huijareiden aikaa

Kun jokin ihminen tai asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei käytännössä yleensä olekaan totta. Jos joku ryhmä tai ihminen jää tästä valheesta kiinni, hän on ollut huono valehtelija. Usein kyseessä on silloin sanomatta jättäminen, jolloin valhe on vain peiteltyä ja usein "maan tavan" hyväksikäyttöä.

Edellisen vaalikauden aikana tästä tuli hankala tapa vältellä vastauksia. Kun se on toistunut vuosikymmeniä, syntyy vaikutelma patologisesta toimintakulttuurista ja jossain vaiheessa siihen haetaan korjausta. Tästä myös Suomessa on alettu puhua kyseenalaistaen vaikka kansalliset "maan tapamme" ja rehellisyytemme sekä korruptiosta vapaa maamme.

Tietämättömyys ja tiedon tai tietämättömyyden puute, ei toki ole valehtelemista. Sen sijaan ajan henkeen kuuluu korostaa tietoa ja taitoja, joista ei ole dokumentteja ja joita ei ole oikeasti olemassakaan. Yksilöllisyyden ja idol-ihmisten maailmassa on entistä hyväksyttävämpää korostaa taitoja, vaikkei näille olisikaan mitään katetta.

Lauermaa ja Walamies korostavat tällaista yhteiskunnallista ja sosiaalista valehtelemisen taipumusta, jossa huijaamisen taiteesta on tehty salonkikelpoista. Totuuden peittelystä on tehty hyväksyttävää ja siinä menestyy parhaiten mytomaanikko. Edes kehon kieli ei paljasta kuinka hän peittelee valheitaan. Hän ei tiedä tekevänsä väärin tai olevansa normien ja moraalin rajojen väärällä puolella. Näin kulttuuri alkaa slummiutua ja moraali rapautuu, luottamus katoaa.

Naurettava eliitti

Pertti "Spede" Pasanen teki siitä taas huumoria, nauraen eliitin tavalle nostaa näkyville kykyjä, jotka eivät ole erityisen merkittäviä tai ”turhapurot” käyttivät vilppiä. Keskiluokkaistuva yhteiskunta on

160

käyttänyt tätä huumoria runsaasti ja hyväksynyt sitä kautta naurun itselleen ja osana yhteiskuntaluokkien välistä kateutta.

Sodan jälkeisessä Ranskassa ja Britanniassa, myöhemmin Hollywood -maailmassa, tämä komiikka oli suurta muotia ja se on rantautunut nyt myös uudelleen naurettavaksi. Samoilla ilmiöillä on taipumusta toistua sukupolvesta toiseen ja juuri osana plagioida vanhemman kulttuurin "valheita".

Aina sille ei osata uudessa kulttuurissa nauraa ja pilat muuttuvat todeksi. Nettimaailma ja sosiaalinen media on väline, jossa tällaista tapahtuu koko ajan huomaamattamme. Koomiseksi tarkoitettu ilmiö yhtäällä muuttuu toisessa kulttuurissa draamaksi, jopa tragediaksi.

”Peltipoliisin” huijaaminen on luvallista siinä missä liioittelu vakuutusyhtiölle vahingoista, todistavat tutkimukset. Suomalainen vilpillisyys on yhtä yleistä kuin missä tahansa kulttuurissa olkoonkin, että pidämme muita kansakuntia meitä vilpillisempinä. Näin tekevät toki muutkin kohdallaan.

Tuoreen uutisen mukaan joka viides rikos Helsingissä on ulkomaisten tekemiä. Pidämme sitä uutisena ja se vahvistaa ennakkoluulojamme, rasismia. Lauerman mukaan kuitenkin myös suomalaiset ääriliikkeet, testamentin teettäjät ja kirousten poistajat pyrkivät lietsomaan pelkoa, epävarmuutta, uhan aavistusta ja perusteetonta syyllisyydentuntoa.

Ruokkimalla salaisia pelkoja ja toiveita, kiitollisuudentuntoa, suomalainen patologinen valehtelija on parhaimmillaan niin kotona, työpaikalla kuin urheilukentällä valmentajana, opettajana koulussa, esimiehenä linjajohdossa. Kateuden kavaluus on asiansa osaavan poliitikon ja huijarin, työpaikkakiusaajien ja kenen tahansa tuon taudin tuntevan parhaita työkalupakin välineitä, oli kansakunta ja sen ahneus mistä tahansa maailmankolkasta. Omat instituutiot ja hyvä hallinto, politiikka, ei vain saa sitä ruokkia.

Mediayhteiskunnan protestivaalitko? (20110406)Jyrki Jokinen (kok) kertoo (FL 6.4) aiempaan kirjoitukseeni viitaten, kuinka olemme keskellä protestivaaleja, joiden ennakkoäänestys alkoi tänään. Olen samaa mieltä Jyrkin kanssa. Vaaleista on tulossa poikkeuksellisen vilkkaat ja ihmiset puhuvat politiikkaa pitkästä aikaa. Ei niinkään puoluejohtajien television vaaliväittelyissä kuin turuilla ja toreilla. Siellä taas puhutaan eri asioista kuin poliittinen johto. Arjen asiat vaaleissa ovat kovin erilaisia kuin television vaalitenttien. Poliittinen eliitti ja ruohonjuuritason yhteisöt ovat eriytyneet yhä kauemmas toisistaan. Maaseutua ja luonnonvaroja siellä ei enää juurikaan mainita muussa kuin ympäristönhoidon ja viheralueen merkityksessä metropolipolitiikassa.

Missä Soini, siellä kuohuu

Kun Timo Soini vieraili forssalaisessa marketissa, hänellä oli satoja kuulijoita ja miehen ääni kaikui ilman vahvistimia huutaen kuin vastatuuleen takavuosien poliitikon tapaan. Tuolloin poliittisten johtajien puheen aksentti syntyi tuosta huutamisesta. Soinin julistuksessa oli kaikua 1970-luvun poliittisen julistamisen hengestä ja toimittaja Ami Laaksonen kirjoittaa kuinka, "missä Soini siellä kuohuu" (FL 6.6). Soini taas ei enää kertonut kevyitä heittoja tyyliin, "missä EU siellä ongelma" vaan turvautui päivän politiikkaan.

Soini on suomalainen pragmaatikko ja kanta "Lipyan liikkeeseen" on sama kuin hallituksella ja presidentti Ahtisaarella. Samoin EU tuet nähdään kuten "Nalle" Wahlroos ne näytti kokevan ja käytti samoja lääkkeitäkin. Luotan itse presidentti ja nobelisti Martti Ahtisaareen sekä Sammon ja Nordean pankkeja hoitavaan pankinjohtajaani enemmän kuin EU:n byrokratiaan tai saksalaisiin pankkeihin ja

161

niiden pelastajiin osana heidän sijoituksiaan. Kyse on pelkästä käytännön maalaisjärjestä, pragmatismista. Johonkin kun on luotettava vähiä rahoja kätkiessään.

Missä Ahtisaari, siellä rauha Me voimme lähettää Libyaan joukkoja turvaamaan siviilejä ja myöhemmin presidentti Martti Ahtisaaren hoitamaan rauhan sisällissodaksi äityvässä kansannousussa. Se on juuri maamme kansallisen brändin mukaista toimintaa ja siinä taas luotan enemmän Nokiaa ja Shelliä luotsaavaan Jorma Ollilaan kuin mainostoimistoihimme.

Viime vaaleissa ne veivät yhden työväenpuolueen kohti pysyvää luisua historian kirjoihin. Se mainos vei Vilppulassa syntyneen näyttelijä, dramaturgi Oiva Lohtanderin historiaan toisin kuin hänen Venla palkinnot ja sadat upeat roolisuorituksensa. Politiikka on arvaamaton laji niin sitä tukeville yritysjohtajille kuin näyttelijöille, kuvataiteilijoille, virkamiehille, tutkimuksen ja tieteen eliitille, kenelle tahansa siihen hurahtavalle urheilijalle ja missille. Kun vaikeista yhteiskunnallisista asioista tehdään julkimoiden kautta farssia, moraalikato kasvaa ja luottamus vähenee puolueisiimme. Äänet on ansaittava muulla tavalla kuin esiintyen julkimona viihdeohjelmissa.

David vastaan Goljat

Soini puolestaan kertoo tekevänsä kovaa duunia ja lehti kuvaa sen liki epäinhimilliseksi ponnisteluksi. Syntyy mielikuva Davidista Goljatteja vastaan tai sen kymmenistä, sadoista, Hollywood kertomuksista, jossa Sylvester Stallonen tapaan rispaantunut kehäraakki tai ratsastava cowboy saa vastaansa Rocky Balboana markkinatalouden viimeisimmän tuotteen kukkoilevana mestarina, elitisminä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Jörn Donner esittäytyy sen vastavoimana, elitismin edustajana. Se ei vakuuta nyt suomalaista sivistyneistöä. Ilmiö on kaikkineen epämiellyttävä ja Donner käyttää jotain sellaista, johon häntä ei ole kukaan oikein kutsunut. Mustavalkoinen kuva korostaa tätä haamujen yön sankaria. Siinä on jotain samaa kuin Paavo Väyrysen ilmoittautumisessa presidenttikilpaan. Sekin koetaan vain piikkinä lihassa ja mauttomana tapana vanhentua valtiomiehenä. Muuntautumisleikit ja uudet ilmeet ovat nekin syömässä politiikan teon yhteiskunnallista moraalia, luottamusta.

Tällaisessa Hollywood kertomuksessa mestarilla on tapana vaihtua ja syntyy historiaa, itse kirjaamiamme legendoja, taruhahmoja. Takana on Soinin kuvaama vuosikymmeniä jatkunut "kova duuni", Hard Rock Hallelujah meininki ainoan euroviisuvoittajamme tapaan Rovaniemeltä.

Nimikirjoituksiakin Soini jakeli Forssassa kuten rocktähti ikään. Kukapa poliitikko sellaista ei kadehtisi? Takana on kuitenkin puolue ja sen johtaminen jo yli kolmen vuosikymmenen ajalta. Ei tällainen ilmiö tyhjästä protestista synny, kuten Jokinen väittää ja yrittää todistaa minun olevan väärässä, koska media on oikeassa, joku kirjoitus edellisen päivän Hesarissa tukenaan. Mikä on vanhempi kuin eilisen päivän lehti? Mediakratia osana valtapolitiikkaa on vaarallinen ilmiö sekin.

Aiemmin hän toivoi minun suhtautuvan mediaan kriittisemmin. Joillekin ihmisille mikään ei vaan tahdo kelpaavan. Vasta vaalit herättävät ja niiden jälkeen tehtävä vakavasti otettava tutkimus. Nyt tehdään politiikkaa tutkimuksen nimissä, joista kevyintä ovat luonnollisesti kaupalliset gallupit. Kuukausittain vaihtuva puolue ja samalla maailmankuva on kuin kysyisi vaihtuuko samalla myös uskonnollinen vakaumus. Ei ihmisen maailmankatsomus, normit ja moraali, ole sentään galluppien kuvaama tuuliviiri.

Viimeisenä uusiutuu puoluelaitos

162

Soinin duuni on pannut liikkeelle myös "vanhat puolueet" ja myöhemmin tutkijat selvittämään, mistä tämä historian lehdille jäävä liike syntyi. Sillä liikehän se on, ellei jää pysyväksi kannatukseksi ja puoluerakenne alkaa uudistua, kuten omassa kirjoituksessani ennakoin. Ihmisten on tiedettävä, kenelle äänensä antavat, ja puolueet eivät voi toteuttaa täysin vastakkaisia arvomaailmoja sisällään joutumatta kriisiin. Kyse ei ole tilapäisestä protestista vaan oireesta paljon merkittävämpään paradigmaiseen maailmankuvien muutokseen. Siinä Perussuomalaiset ja Timo Soini ovat vain oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja mukana on oikea media-ajan viesti.

Kun kaikki muu on jo uudistunut, mediayhteiskunnan tuotetta, puoluelaitoksemme jäi paikalleen ja elää nyt suurta murrostaan. Jalkautuminen nyt kentälle on perussuomalaisten ansiota sekin ja kertoo miten syvälle tämä liike vaikuttaa politiikan teon arjessa. Se olikin ehtinyt etääntyä ihmisistä omituiseksi omaksi lajikseen. Vaalitkin olivat pelkkä mainostoimistojen suorittama rituaali omituisten yritysjohtajien ja säätiöiden, vasemmiston taustayhteisöjen rahoittamana. Siinäkin vallitsi jo tuttu konsensus. Tarvitaan käräjät, jotta edes tämä maan tapa saadaan korjattua.

Globaali pragmatismin liike Yhdysvalloissa Obama edustaa niin ikään vallalla olevaa paradigmaa, mediayhteiskunnan synnyttämää pragmatismin aaltoa. Siinä kaikki hyödyllinen ja toimiva ovat hyväksyttäviä ja suosittavia, mutta eivät toki välttämättä totta. Filosofiset ongelmat nähdään pragmatismissa käytäntöön kietoutuvina ja etenkin sosiaalisissa medioissamme ihmiset toimivat käytännöllisten näkökohtien ohjaamina. Työväenliike syntyi aikanaan hyvin pragmaattisena ja kadottaa nyt työläisensä uudelle äijäpuolueelle.

Todellisuus hahmottuu mutkikkaasta maailmasta myös globaalina käytännön näkökohtien ja tavoitteiden kautta. Tämä käytäntö säätelee miten uusi todellisuus lopulta hahmottuu. Samalla se kyseenalaistaa vanhan teorian tai dogmin sekä käytännön välisen rajan. Ei ole enää "eliittiä" joka voisi kertoa mikä on ehdoton totuus siirrettynä käytäntöön. Tämä kiusaa vanhaa eliittiä ja vallan käyttäjää silloin, kun se on sidottu poliittiseen valtaan, marinadiin ja maan tapaan, konsensukseen ja opportunismiin. Se oli pysäyttänyt koko innovaatiorakenteen uudessa mediayhteiskunnan aallossa ja syntyi pelottelu "impivaarasta".

Mikään ei ole niin vaarallista kuin purkaa sepitteellisiä aluehenkiämme ja niiden nationalistisia tai maakunnallisia symboleja. Mukana kun ovat lisäksi omat sisäsyntyiset aluehenkemme.

Olen kirjoittanut vuosien verralla runsaasti juuri pragmatismista ja maantieteilijänä aluehengistämme. Yhdysvaltain presidentin vaalien yhteydessä otin sen esille jo ennen Barack Obaman valintaa presidenttiehdokkaaksi ja korostin hänen taustaansa juuri Chicagon koulukunnan pragmaatikkojen jälkeläisenä.

Suomalaiset koulut ovat aina edustaneet William Jamesin, John Deweyn ja Charles Peircen kirjojen pragmaattista tapaa rakentaa oppimistapahtumia. Väitöskirjassani pragmatismi on kuvattu etenkin osana klustereita ja verkostoja sekä innovaatiopolitiikkaa. Uudessa mediayhteiskunnassa, sosiaalisen median taloudessa, pragmatismi on johtava filosofinen oppirakennelma, mutta nyt mutkikkaampana kuin perinteisessä klusterissa tai verkostossa.

Toki muutakin on, etenkin uusklassista ja uuspragmaattista logiikkaa, etiikkaa ja estetiikkaa, uskonnon filosofiaa, mutta sävy on opettajainvalmistuslaitoksissamme ollut aina pragmaattinen, käytännönläheinen. Tämä sivuaa myös innovaatioiden syntyä, levittämistä ja politiikan rakenteitamme. Yhdysvalloissa vastakkain näyttäisi vuonna 2012 olevan demokraattinen pragmatismi ja republikaanien kovin hajanainen idealismi. Ei ole epäilystä kumpi näistä suuntauksista tulee voittamaan epävarmoina aikoina.

163

Kasainvälinen, globaali liike

Jos Suomen vaaleissa kyseessä olisi puhdas protesti, kuten Jyrki Jokinen haluaa tulkita, miksi sitä ei syntynyt 1990-luvun todella syvän laman aikana ja sen jälkeen? Miksi protesti osui juuri pieneen perussuomalaisten ryhmään, ei johtavaan oppositiopuolueeseen? Kyllä oppositiossa populistisia puheita viljellään ja suurilla puolueilla on käytettävissä resursseja niiden levittämiseen, joskus jopa lyöden yli, kuten viime vaaleissa kävi. Yksi kehno mainos voi pilata kaiken uudessa mediayhteiskunnassamme.

Silloin kun muutos on dramaattinen, sen selitykset eivät voi löytyä vanhoista selityksistä. Itse pidän keskeisimpänä selittäjänä tätä käsillä olevaa välinettä, mediaa. Vielä 1990-luvulla meillä ei ollut käytettävissä internetin ja sähköisen median niitä välineitä, joita nyt käyttää päivittäin 2000 miljoonaa ihmistä ja vielä aktiivisesti sosiaalisten kansalaismedioitten ja yhteisömedioitten lukijoina ja toimijoina.

Joku omistaa myös printtimedian, mutta ei enää internetiä. Siellä mustamaalaajan on myös pystyttävä puolustamaan argumenttejaan. Gallupit ovat nekin kaupallisten toimijoiden tekemiä ja niitä ei auta nyt enää seurata, kun äänestys on jo alkanut ja demokratia ei ole medioitten gallupdemokratiaa. On hienoa tuntea voivansa vaikuttaa omalla äänellään. Sitä kutsutaan demokratiaksi ja sen pelkoa viisauden aluksi.

Vielä hetki takaperin ääni ei vaikuttanut olevan väline mihinkään. Välineellinen demokratia oli menettämässä uskottavuutensa pragmaatikon maailmankuvassa. Timo Soini tarttui juuri tähän ilmiöön ja alkoi antaa uskoa demokratian toimivuuteen vanhan yhteisöllisen kansanliikkeen tapaan ja alkiolaisena oppirakenteena. Se osui vanhan puoluerakenteemme arimpaan ytimeen. Vaalipiirijaon epäkohdat

Kun me äänestämme tänään omia ehdokkaitamme Lounais-Hämeessä, valituksi tullee äänillämme hyvin mahdollisesti hämeenlinnalainen tai lahtelainen edustaja. Jos tämä edustaja olisi edes Loimaalta, Somerolta, Karkkilasta, olisin itse tyytyväinen lopputulokseen. Hän asuisi silloin samalla talousalueella, vaikka onkin nyt väärässä vaalipiirissä. Äänen antaminen väärälle talousalueella on virhe oli puolue mikä tahansa. Niin merkittävä tulee olemaan tällä vaalikaudella kuntien rakenteellinen uudistuminen ja niiden sosiaali- ja terveyshallintoon liittyvän korporaation korjaaminen omaa aikaamme vastaavaksi. EU on sen rinnalla euroineen lopulta vähäinen asia meidän korjattavaksi. Omat asiat on nyt saatava ensin kuntoon ja Euroopan vasta sen jälkeen.

Se, onko ehdokas edistyksellinen ja liberaali, vaiko konservatiivi, ei vaikuta Suomessa niinkään dramaattisesti virkamiesvaltaisessa byrokratiassamme ja mediayhteiskunnassa, korporatiivisessa valtiossamme, jossa alueellinen edustavuus ja siltarumpupolitiikka ovat palkitsevia.

Pragmaattisessa yhteiskunnassa virkemiehet hoitavat infrastruktuurin ja palvelurakenteet, yritykset yhteiskunnan toimintaedellytykset joka tapauksessa korostaen rationaalista, jolloin tähän empiiriseen ajatteluun liberaali tai uudistusmielinen idealismi ei voi vaikuttaa juuri sen enempää kuin konservatiivinenkaan, ellei ala "pelata" ja vaikeuttaa näin vaikkapa Satakuntaan rakennettavan tien peruskorjausta juuri paikallisena poliitikkona Lahdessa tai Hämeenlinnassa.

Näin kakkostie olisi kunnossa ellei poliitikot olisi sitä pelillään viivyttäneet jne. Sama koskee eläkkeitä, maamme jakautumista terveydenhuollon ja sosiaalisten palveluiden kahteenkymmeneen "kuntaan". Pragmatismin tapa hakea rationaalisia toimintamalleja on sen "hyveitä" mutta ilman poliittisia esteitä ja peliä rajojen kanssa.

164

Libyan liike ja oma eläke

Tätä minä tarkoitin, kun kerroin kuinka puolueet ovat irtautuneet johtajineen omille teilleen halaten koko maailmaa "libyan liikkeissään" eivätkä välitä edes huolehtia talousmaakuntansa rajoista poliittisena äänestysalueena kakkostien ja Loimijoen suuntaan. Jos puheet ovat vielä käsittämätöntä helsinkiläisen median rakentamaa "agendaa", kuka sellaisista puolueista voi tietää, ovatko ne milloin hallituksessa ja milloin oppositiossa. Pragmatismi on juuri käytännön arkea ja sen seuraamista omassa arjen toteutumisessa myös uudessa mediayhteiskunnassamme ja etenkin juuri siellä myös toimien.

165

Vain joka kolmas suomalainen tiesi mitkä puolueet meillä nyt ovat vallan kahvassa. Tämän puolustajana Jyrki Jokinen on ottanut tehtäväkseen todella "kovan duunin" ja edustaa mielestäni tyypillistä konservatismia, vanhenevaa yhteiskuntaa arvoineen. Sillä ei pärjätä globaalissa kilpailussa ja myös kokoomuksessa arvoliberaalit ovat paitsiossa silloin, kun kyseessä ovat omat maamme sisäiset asiat ja niihin puuttuminen, ei puuhastelu maamme rajojen takana "libyan liikkeessä" ja korjaten globaaleja vääryyksiä väärällä puolen päiväntasaajaa.

Jos jonkun on oltava rempallaan, olkoon se EU (20110408)Takavuosina valtiolliset vaalit olivat Suomen sisäiset ja ulkopolitiikan osuus sivuutettiin television tenteissä toteamalla, kuinka puolueen johtaja ja sihteeri ovat Paasikiven ja Kekkosen linjalla. Vain SMP ja Vennamo teki poikkeuksen kertomalla kuinka he ovat Paasikiven linjalla ja Kekkosen nimen maininta siinä oli jo turhaa kuten muidenkaan Paasikiven jälkeen tuohon virkaan valittujen. Kekkonen taas toisteli kansalleen kuinka, jos kahdesta toisen on oltava retuperällä, se olkoon sisä- ei ulkopolitiikka. Näin ulkopolitiikkaan ei voinut koskea muut kuin hän ja sisäpolitiikka syntyi sen ehdoilla Venäjän kaupan kautta ja YYA -sopimusta mantrana toistellen. Penisula Iberica

Tänään valtiolliset vaalit käydään pääosin Välimeren rannikolla ja joko Saharan pohjoispuolella tai Iberian niemimaalla, helleenisen kulttuurin juurilla sekä ottomaanien tasavallassa, Rooman vallan aikaisessa liittotasavallassa ja unionissa, jota ei yhdistä hiili ja teräs vaan Penisula Iberica, Espanjan ja Portugalin ikimuistoinen kohtalonyhteys.

Bysantin valtakunta ja Suleiman Suuri ovat mukana Suomen vaaleissa siinä missä Irlanti ja Brittein saaret, Saksan ja Ranskan pankit, maagiset kirjainyhdistelmät ERVV ja EVM.

Tällaisen prosessin seuranta käy vaalikansalle ongelmalliseksi, ellei tunne Euroopan historiaa ja sen käänteitä tuhannen vuoden ajalta. Päätöksiä Pyreneillä tehtäessä, ja Irlannissa pohdittaessa, mukana ovat sellaiset arvolataukset, joita suomalaiset tuntevat Ruotsia tai Norjaa kohtaan ja etenkin huudahtaessaan Venäjä, Venäjä, Venäjä.

Jos niitä ei tunne, on parempi pitää Hornetit tukevasti kotimaan kamaralla ja varoa, etteivät ne törmäile toisiinsa tai Lounais-Hämeessä odottaviin ilmaesteisiin. Riittää, että Ruotsi edustaa omaa suurvalta-aikaansa, ja sai matkaan kahdeksan JAS Gripeniään; Jakt, Attack och Spanings plan hyökkäyskaluston, joka pakkosuomeksi käännettynä voisi olla Suomen Kuvalehteen luottaen "jahti, hyökkäys ja tiedustelulentokonelaivue".

ERVV ja EVM

ERVV tarkoittaa Euroopan rahoitusvakausvälinettä ja EVM Euroopan vakausmekanismia. Edellisessä Suomen osuus olisi 7920 miljoonaan euroa ja jälkimmäisessä 11 140 miljoonaa euroa. Kaikki istuvat ministerimme eivät näyttäneet tietävän, mistä näissä kirjainyhdistelmissä oikein on kysymys. Miten sitten me tavalliset kansalaiset, äänestäjät?

Letkuihin joutunut Portugali odottaa uutta verta liki saman määrän kun aiemmin siellä käyneet Kreikka ja Irlanti. Muutaman kymmenen miljoonan marginaaleista ei pidä nyt välittää. Niin käsittämättömiä nämä luvut joka tapauksessa vaalikarjalle ovat.

Portugalin veripussissa olisi noin 7585 miljardia euroa ja se on hyvinkin Suomen valtion velka tai vaikkapa koko budjettimme. Suomen osuus olisi "olematon" 1200 miljoonaa euroa ellei sitä alkaisi

166

vertailla muihin menoihimme. Vihreille rakas ympäristöministeriö tulee toimeen hyvinkin puolella tästä summasta ja leikkauslistoja esitelleet ministerimme ovat näytelleet satoja miljoonia, ei toki tuhansia.

Mari Kiviniemi on pitäytynyt leikkauslistojen näyttelystä. Mitä merkitystä niillä tai alvin nostolla on, kun uudet menot Iberiassa alkavat paljastua Kreikan ja Irlannin jälkeen.

Me rahoitamme puolenkymmentä ministeriötä sellaisella summalla, jota nyt käytämme ERVV:n takaus vastuissa, puhumattakaan EVM:n Suomen korotusvaltuuksista ja takauksista. Kreikka on menossa monen arvioimana velkasaneeraukseen ja siellä meillä on jo rahaa sidottuna ja Irlannissa niin ikään ERVV:n takauksia 741 miljoonaa.

Ne ovat siis tuhansiin miljooniin nousevia summia joiden ymmärtäminen on tavalliselle kansanedustajalle, opettajalle, lääkärille, talonpojalle, toimittajalle, misseille ja urheilijoille mahdottomia lukuja.

Ne ymmärtää vain budjettia laativa valtiovarainministeriön kymmeniä vuosia näitä lukuja pyöritellyt ammattilainen, ja on nyt sydän kylmänä seuraamassa tapahtumia ja keskustelua, joka on ala-arvoista silloin kun rinnakkain ovat miljoonat, sadat miljoonat ja miljardit. Haaveilemamme huikea lottovoitto on näistä summista sittenkin vain promille.

Eikä kukaan takaa, että ne auttaisivat niitä onnettomia kansantalouksia, joissa osataan myös pelin politiikka ja mytomania, sairaalloinen valehtelu Kreikan tapaan. Kun haetaan takauksia, niillä ei taatusti tarkoiteta sitä tavallisen kansalaisen antamaa takausta, jolla hän pankkilainansa on hankkinut.

Omituista jälkiviisautta Euroopan velkakriisi ja sen rahoitus ovat omituinen tapa hoitaa emun ja euron kohtaloa jälkikäteen. Tähän kriisiin olisi tullut varautua jo etukäteen ja pohtia silloin olemmeko valmiita sijoittamaan Kreikan kaltaiseen valtioon ja sitä rahoittavaiin pankkeihin 1480 miljoonaa euroa.

Kansan täytyy ymmärtää, mistä pelissä on kyse, eikä se saa tulla puun takaa yllätyksenä ja tavalla, jossa ministerit eivät itsekään enää tiedä mistä on kysymys ja kuinka suurista takauksista ja pakkosijoituksista pieni pohjoinen kansakuntamme sitoutuisi vastaamaan.

Meidän on hoidettava omat lapsemme ja vanhuksemme, pidettävä talvella tiemme auki ja jäätiet meressä puhtaina nekin. Meillä on menoja, joita muut eivät osaa edes kuvitella luonnonvarojemme käytössä ja kiikuttamisessa jalostettuina tuotteina Aasiaan ja Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan ja kauas ohi Iberian, sekä samalla lapsemme kouluttaen näihin vaativiin tehtäviin. Siinä ei auta mytomania, patologinen itsensä tai muiden pettäminen vihreitä energialaskuja maksaessamme. Mikä meillä ei olisi kallistunut viimeisen vuoden aikana? Entä jos lama syvenee ja muuttuu pitkäkestoiseksi eurooppalaiseksi taantumaksi? Se on nyt todennäköisin vaihtoehto.

Emu ja euro, takaukset, unionin muuttuva luonne, olisi tullut tehdä kenen tahansa ymmärrettäväksi ja poistaa siitä tunne kuinka kysymys on avaruusfysiikasta. Näin demokratiassa äänestäjä olisi voinut ymmärtää edes likipitäen mihin olemme menossa ja nyt joutuneet.

Turuilla ja toreilla puhuvat sairaanhoitajat, puusepät ja ihan tavallisen ammatillisen koulutuksen saaneet tulevat kansanedustajat. Eivät he joudu tekemisiin tällaisten takausten ja sijoitusten kanssa pelaten samalla oman kansantaloutensa äärirajoilla. Tunneperäinen vakuuttelu, tuli se mistä tahansa suunnasta, on nyt pelkkää vaalin loppusuoran pelottelua, ja jos joku näyttelee muita parempaa osaajaa, hän on mytomaanikko valehtelija.

167

Puurot ja vellit sekaisin

Maan sisäiset asiat, ministeriöittemme ylläpitämät palvelut ja niiden hoito, ovat jääneet kauas sen keskustelun taakse, jossa tavalliselle äänestäjälle käsittämättömästä pyritään tekemään käsitettävä. Se ei onnistu silloin, kun eduskuntaan pyrkivä vakuuttelija ei itsekään ymmärrä, mistä nyt on kysymys.

Pakkoruotsista ja homoista voi keskustella, samoin verojen korotuspaineista ja niiden kohdistamisesta joko välillisiin tai välittömiin veroihin. Eläkeiästä ja onnellisesta, turvatusta vanhuudesta, voi niin ikään vaihtaa mielipiteitä, siinä missä vihreistä elämänarvoista ydinvoiman jatkeena. Mutta nekin ovat vain mielipiteitä, arvoja ja asenteita, ei muuta.

Sen sijaan kriisiin ajautunutta Eurooppaa, sen pankkeja Saksassa tai Iberian niemimaalla, ei pidä liittää vaalien kansalliseen takaus ja sijoituskeskusteluun rinnan osallistumisestamme Lähi-Idän ja islamilaisarabimaailman konflikteihin. Niiden talous ja tuon alueen kriisit ovat osa tätä samaa välimereistä historiaa ja sellaista vuosisataista elämää, johon meillä ei ole mitään osuutta tai kosketusta.

Me voimme suhtautua niihin vain kansallisen pragmaattisesti, pyrkiä toimimaan itsekkäästi ja viileän sovittelevasti presidentti Martti Ahtisaaren tapaan tai kuunnellen tarvittaessa Björn Wahlroosin lyhyitä oppeja pankkimaailman menosta, joka on Pohjoismaissa hyvin hallinnassa ja hoidossa niin kauan, kun emme ala ohjailla sitä vieraalta ilmansuunnalta tulevien tuulten viemänä. Tässä on myös Timo Soinin sanoman ydin. Kun samaan aikaan unioni pyrittiin sekä laajentamaan että syventämään syntyi vain paheneva talouskriisi.

Lähinäkö pettää

Suurten asioitten alkaessa heiluttaa vaalejamme, media ei enää huomaa, kuinka omituista elämää oma laestadiolainen yhteisö on elänyt ja ripittäytyy nyt kertoen kymmenistä, ehkä sadoista insestin uhreista. Jotain on silloin syvästi vialla ja se on jatkunut vuosikymmeniä, ehkä sekin satoja. Oman näkyvimmän talouden takavuosien veturin Nokian luottoluokitus on jälleen laskenut ja Nokia on joutunut tarkkailuluokalle sekin, Microsoft kumppanina ei näytä nyt tyydyttävän, kuten moni ehti varoittaa.

Sivuun ja huomiotta on jäänyt myös vakava koulusurma Rio de Janeirossa, jossa kymmenen lasta ammuttiin hengiltä ja parikymmentä loukkaantui vakavasti. Koulusurmaaja on toveripiirin eristetty ja kiusattu. Suomen tiedeakatemian antaman raportin mukaan kyseessä on kosto, jossa mukana on suunnitelmallista teatraalisuutta, näyttämöllisyyttä. Työpaikoilla ja kouluissa tulisi päästä akatemian mukaan kiusaamisessa nollatoleranssiin. Nämä ovat asioita, jotka nyt tulisi ratkaista. Jos kiusaamista pääsee tai joutuu seuraamaan läheltä, siitä on syytä myös raportoida ja kantaa omakohtainen vastuunsa.

Vihan yhteiskunta

Surmien takana on aina monen syyn vyyhti, jossa kehityskulkua voidaan kuitenkin pyrkiä estämään. Ihmisten on saatava kuulua lapsesta saakka yhteisöön, vieraantuminen on estettävä ajoissa, ihmisten on saatava tuntea kokemus oikeudenmukaisuudesta ja vertaistensa tuesta. Jos tämä luottamus murtuu syntyy perhesurmia.

Profiloinnille akatemia ei näytä vihreää valoa. Ei ole tyypillistä koulukiusattua tai surmaajaa, erot perhetaustassa ja koulumenestyksessä ovat suuria. Yhteistä on kuitenkin vihaa ja aggressiota lietsova lapsuus, nuori on kohdannut vihaa lietsovaa maailmankatsomuksellista ilmaisua ja myös malleja medioitten kautta. Maailma on kuitenkin sellainen kuin millaisena lähiyhteisö ihmiselle näyttäytyy.

168

Kun vihainen suomalainen toimittaja jankuttaa poliittiselle johtajalle aikooko tämä tulla joukkoineen hallitukseen ja millä eväin, syntyy vaikutelma aivan uudesta ilmiöstä, jossa viihteellinen politiikka käy läpi vihaisen toimittajan kautta aggressiivisesti rikollisen oloisia poliitikkojamme.

Nämä taas asetetaan vastakkain ja viihde syntyy tavasta väitellä argumentein, joita ei ohjaa enää puolue vaan toimittajan rakentama oma agenda. Siinä puheenjohtaja Timo Soini istuu tentattavana yksin jakkarallaan, kun hänen partnerinsa oli naisena sopimaton perussuomalaisten vaalitenttiin toimittajan tuomiona. Mediakratia on ilmiönä tätä.

Toimittajat olivat valinneet sinne kaksi miestä, puheenjohtajan ja sihteerin. Puolue ei valitse, vain media valitsee ketä se haastattelee ja miten. Media on taas osa kansallista aggressiota, jolla puolueeseen sidottu vihainen toimittaja pyrkii vaikeuttamaan, suomalaiseen tapaan kiusaten, jonkun medialle sopimattoman kansanliikkeen tai puolueen menestymistä väittelyssä vaalihorneteista ja kapinoinnin tarve kotisohvalla kasvaa raivoon.

Poliittisen kiiman ja aggression nostattamista

Suomalainen aggressio, yhteiskunnallinen viha, näkyy parhaiten juuri vaalien alla ja omissa medioissamme. Ei se sen kummempaa akatemian raporttia vaadi. Riittää kun seuraa puolueitten gallupeja ja politiikan tekijöitten tapaa selvitä politiikan toimittajan tavasta päästä "toimittajalegendaksi" ja seuraavien vaalien mahdolliseksi ääniharavaksi.

Suomalaisen vihan yhteiskunta näyttäytyy juuri medioissamme puhtaimmillaan ja poliittisen kiiman hetkillä viikkoa ennen vaaleja.

Apulehden vaalihornetteja heittelevä toimittaja Yrjö Rautio on kohonnut "heittolaukauksillaan" presidentinlinnan vastaanotolle saakka. Hän näkee vaalit tarpeena kapinoida silloin, kun tapahtuu muutoksia, ja hänen puolueensa ei menetys kuten oli ajateltu. Sama katkeruus ja sen kylvö leimaa myös Suomen Kuvalehteä.

Vaalien varmoja häviäjiä ovat Jyrki Katainen ja Timo Soini. Katainen joutuu muodostamaan hallituksen johon Soini tulee mukaan. Soini taas joutuu hallitukseen, jota Katainen johtaa. Kansaa ei voi vaihtaa, mutta voisiko jostain saada uuden, sadattelee toimittaja Rautio.

Väärä diagnoosi

Runsaassa vuorokaudessa viikkolehden uutinen vanhenee. Vaalihornetit eivät naurata ja Portugalin joutuminen avustettavien joukkoon johti tilanteeseen, jossa enemmistöhallitus on mahdollista saada aikaan ehkä myös Soinin, Urpilaisen, Arhinmäen ja parin apupuolueen avulla. Kun Soinin julistamaa kansanäänestystä tuista käydään, syntyy tsunami, joka pelastaa niin demarit kuin vasemmistoliiton perussuomalaisten siivellä kuiville. Tilaisuuteen on osattava vain tarttua ja epätoivo tekee ihmisestä mestarin.

Television mainoksessa keskustasta ja Mari Kiviniemestä tuli vennamolaisen asialinjan airut. Kaikki alkavat näyttää Timo Soilta tai Veikko Vennamon kaltaisilta esiintyjiltä vaikka karisma puuttuukin ja retoriset taidot ovat kadoksissa.

Keskustassa talonpoikainen johto on nyt varpaillaan ja Kiviniemen syöttämä myrkky voi hyvinkin käydä liian kalliiksi ja kohtalo voi olla sama kuin Anneli Jäätteenmäellä aikanaan. Johtajan vaihdos tapahtuu hallitusta muodostettaessa, ja myrkyn keittäjä saa mennä sen jälkeen, kun toimitusministeristö on saanut työnsä valmiiksi.

169

Hallitukseen on päästävä, ja vihreät tekivät Sinnemäen johdolla poliittisen itsemurhan toisin kuin vihreät Saksassa ja jäivät tsunamin alle odotetusti. Ehkä toimittaja Yrjö Raution heittolaukaukset eivät menneet nyt sinne päinkään kuin poliittiselta toimijalta olisi odottanut?

Vaalien jännittävyys joka tapauksessa on nyt poikkeuksellinen ja pelin poliitikot ovat jo valmiina kaikkiin mahdollisiin yhdistelmiin, joita vaalien tulos tuo mukanaan. Hävinnyt osapuoli voi oppositiossa joutua lopulliseen hallitsemattomaan syöksyyn jossa Libyan vaalipiirin ilmatila oli horneteille liian etäinen valinta menestyä sillä loppusuoralla, johon blogissani ounastelin alkuvuodesta ehtivän ensimmäisinä juuri Kataisen ja Soinin. Ja tässä järjestyksessä.

Loppusuoran rutistus (20110413)Vaalien läheisyys kuohuttaa kansalaisten mieliä ja osa äityy jopa väkivaltaiseksi. Vaalirauha rikkoontuu ja käyttäytyminen muuttuu muistuttaen viikonloppujen jonotusta kioskeille pikkutunneilla. Se siis kuuluu suomalaiseen arkeen siinä missä hävittää eteen osuvia banderolleja. Ei siis mikään uusi ilmiö, mutta aina yhtä epämiellyttävä eikä sitä tulisi hyväksyä, nollatoleranssi tälle häiriköinnille.

Gallupdemokratiaa

Gallupit alkoivat elää vaalien viimeisellä viikolla omaa elämäänsä ja villiintyivät aivan mahdottomiin tuloksiin tutkijan näkökulmasta. Kun tilaaja on kaupallinen ja gallupin tuottaja niin ikään toimeentulonsa tuosta puuhastelusta hankkiva, gallupin tekijät tunnetaan jo entuudestaan ja tiedetään niiden myös poliittiset intohimot. Näin gallupdemokratia muuttuu gallupmanipuloinniksi.

Kiintoisia gallupeja tulee loppusuoralla ja näistä Hämeen vaalipiriin osui omalaatuisin. Siinä Lahdessa ilmestyvä maakuntalehti tuotti ensin oman ennusteensa ja viikkoa myöhemmin Hämeenlinnassa julkaistava lehti omansa Etelä-Hämeen vaalipiirille. Erot olivat niin suuria, etteivät ne mahtuneet enää minkään maailman virhemarginaalien sisälle ja koskivat tietenkin perussuomalaisten menestystä. Edellinen lupaili noin 15 %:n kannatusta ja kahta edustajaa parlamenttiin, jälkimmäinen noin 25 %:n kannatusta ja neljää parlamentaarikkoa. Jälkimmäisen toteutuessa Sami Mattila voi pakata jo salkkujaan yhdessä Sirkka-Liisa Anttilan kanssa. Lounais-Häme saisi näin kaksi edustajaa ja määrä kasvaisi tuplautuen.

Kokoomus ja demarit keskittivät äänensä talousalueellamme jo ehdokasasettelussa. Jos joku voittaa, jonkun on samalla hävittävä, mutta ei välttämättä lounaishämäläisten. Juuri nyt kasvoja on mahdollista vaihtaa myös puolueiden sisällä. Forssan Lehden päätoimittajan tytär on ehdokkaana tehnyt valtavan kampanjan. Kokoomus on pesemässä Forssassa kasvojaan. Näkyviä kokoomuslaisia juoksee Etelä-Hämeessä ja Sanni Grahn-Laasonen on myös tohmajärveläisten edustaja miehensä kautta Pohjois-Karjalasta. Sympaattinen Sanni on menossa läpi.

Molemmat gallupit ovat yhtä lähellä totuutta, eikä se kiinnostakaan, vaan selittely lehdissä omituisten tulosten tulkintoja. Perussuomalaisten kohdalla kun virhemarginaali kulkee nyt noin 5 %:n tasolla suuntaan jos toiseenkin ja muitten puolueitten kohdalla osumatarkkuus on mukamas parempi ja perinteinen. Etenkin pienten puolueitten ja RKP:n kohdalla ennuste on ehdottoman oikea. Yleensä selittely on pienten kohdalla ollut päinvastainen. Ja perussuomalaiset nyt oli pieni puolue ennen näitä ensi viikonvaihteen vaalejamme.

Voitto ja torjuntavoitto

Askarruttamaan jäi miten 15-25 %:n kannatus yhden puolueen kohdalla ei vaikuta muiden puolueiden kannatuksen arviointiin? Miten muiden puolueiden kannatus jää virhemarginaalien sisälle, jos yksi

170

puolue saakin 10 % enemmän ääniä kuin oli alarajalla ennustettu? Jos yhden puolueen kohdalla gallupit eivät ennusta luotettavaa tulosta, miten ne voisivat ennustaa sen muitten kohdalla? Mistä tämä uusi matematiikka on saanut alkunsa, ellei prosentteja nosteta yli sadan prosentin? Gallupin tekijän ja toimittajan logiikka on omalaatuinen.

Gallupit ratkeavat sunnuntaina ja ennakkoäänet lupaavat mahdollisesti jopa yli 70 %:n otantaa tämän kevään vaaleissamme. Se on ihan hyvä ja kattava otanta kansan tahdosta. Näiden vaalien jälkeen meillä on neljä suurta puoluetta ja joukko pienempiä. Perussuomalaiset voittavat historialliset vaalit ja muut saavat torjuntavoittoja.

Voisi jopa pohtia kuinka poliittinen kenttämme on lopultakin järjestäytymässä kohti nelikenttää, jossa mukana ovat omissa puolueissaan oikeiston ja vasemmiston radikaalit ja konservatiiviset äänestäjät mielipiteineen ja edustajineen, aatteellisuus toteutuu.

Keskustan kriisi

Itse olen aina laskenut vasemmistoliiton ja vihreät radikaaliin vasemmistoon, jossa vihreitten kohdalla korostuu Suomessa vielä hieman vanhakantaisia feministisiä arvoja ja niiden konservatiivisia ylilyöntejä. Ne näkyivät myös vaaleissa ja niitä edeltäneissä mm. kirkkoa koskeneissa mediakohuissa. Se karkottaa vasemmistoradikaaleista vihreistä valtaosan miehistä ja nämä joutuvat hakeutumaan oikeiston radikaalimpaan päähän. Siinä syy vihreitten vuotoon ja huonoon menestykseen. Saksassa on toimittu kaiken aikaa järkevästi, järkivihreällä tavalla.

Syntyi vihaisten radikaalimiesten puolue ja juuri radikaalina tapana kritisoida oikeiston konservatiivisen siiven EU politiikkaa ja markkinavoimien jumalaista mahtia. Vaihtoehtoja haetaan ja varmaan niitä tulevalla vaalikaudella myös löydetään. Samalla nämä miehet ovat sosiaalisen median ahkeria osaajia, sosiaalisen median taloutta ja uutta paradigmaa. Prosessin synty oli toki ennustettavissa ja toki siitä oli kirjoitettukin.

Kari Suomalainen kuvasi suomalaiset porvarit kokoomuksesta maalaisliitokeskustaan konservatiiveiksi, kokoomuksen lihavaksi kypäräpäiseksi papiksi ja keskustan yhtä ”sankiaksi prihaksi” maalaisliittolaisena isäntänä. EU:n liberaali ryhmä ei ole tätä äänestäjäjoukon maailmankuvaa ja aatemaailmaa muuksi muuttanut ja puolueen sisällä kuohuu, on kuohunut jo kauan.

Samaan puolueeseen ei mahdu keskelle neljänlaista aatetta ja niiden edustajaa. Joku on koko ajan paitsiossa ja etsii itselleen uutta poliittista kotia, jossa voi myös vaikuttaa. Nyt se sitten löytyi ja vakiinnuttaa toki paikkansa neljäntenä suurena puolueenamme. Kokoomuksessa tämän oivalsi parhaiten Sauli Niinistö. EU sokeat kansanjohtajat

Kokoomuksessa Jyrki Katainen ajaa valtiovarainministerinä vanhakantaista EU politiikkaa ja muistuttaa siinä demareiden Paavo Lipposta viemässä omaa puoluettaan EU:n ytimeen Mooseksena puolueensa tietä ohjaten ja koukaten oikealta ohi perinteiset porvariäänestäjämme. Näin meille syntyi konservatiivinen ja vailla visioivaa ideologiaa oleva työväenpuolue ilman työläisiään. Lipposen vauhtisokeus vei puolueen äänestäjien alta eikä Heinäluoma ja nykyinen puoluejohto tätä kykene hetkessä korjaamaan. Valtionjohtajaksi itsensä tuntenut liike ajautui väärälle kaistalle ja alkoi kuihtua höttöpolitiikan toteuttajana. Puolue ei ole politiikan teon väline, vallan kappale, vaan aatteellinen kansanliike sosiaalisten medioitten maailmassa ja taloudessa.

Takavuosina tutkimukset osoittivat vennamolaisten SMP:n kannattajien olevan radikaalein ryhmä yhdessä vasemmiston hajanaisten kommunistiryhmien kanssa. Perussuomalaiset tulivat täyttämään

171

tätä oikeistoradikaalia miesten puolueen paikkaa olkoonkin, että vasemman laidan radikaalit feministit leimaavat sitä koko ajan Timo Soinin henkilön kautta ymmärtämättä, kuinka tuo paikka jäi heiltä hoitamatta.

Puolueen kannatusta voi lisätä joko itse kelkkaa vetäen tai antaen kilpailijan työntää. Nyt työntäjiä on ollut jopa enemmän kuin vetäjiä. Soini alkoi kutsua puoluettaan työväenpuolueeksi ilman sosialismia. Se kertoo juuri radikaalin oikeistopuolueen paikan nelikentällä. Keskustaoikeistolainen työväenpuolue on samalla piirun verran vasemmalla.

Soinin persoonallisuus ja värikkyys, retoriikka, on kokonaan eri asia siinä missä hänen katolinen arvomaailmansakin. Tässä media analysoi Soinia ja unohti miljoonan äänestäjän arvomaailman. Sellainen on anteeksiantamatonta tiedottamista, tutkivaa journalismia vailla vähäisintä tutkimusta ja itsekritiikkiä. Se kertoo kaiken medioittemme tilasta, rappiosta.

Television vaalisirkuksessa Soinia on rumimmillaan pilkattu ulkonäkönsä ja aate ja arvomaailmansa, uskontonsa kautta, ja syntyy kuva hyvin ahdasmielisestä ja kaikkea muuta kuin suomalaisesta sivistyneistöstä ja sofistikoidusta liikkeestä perussuomalaisten työntäjinä.

Se on likaisin ja vastemielisin osa mennyttä vaalitaistelua, eikä siihen osallistu ajattelemattomat juopot kaduilla tai nuoret kettutytöt. Taustalla on hyvin järjestäytynyt medioitten oma liike ja se muistuttaa surullista SAK:n takavuosien mainostukea antaa vauhtia vasemmiston vaalityölle.

Aggressiivinen ja alatyylinen media

Alatyylinen leimaaminen sopii vielä television viihdeohjelmiin, mutta ei toki enää vaaleihin pilkaten samalla miljoonia ihmisiä tai vaikkapa katolisia ja tuhansia tuskaisen abortin läpikäyneitä naisia. Myös puoluejohtajilla voi olla pyhä arvomaailmansa, joka ei ohjaa heidän puolueensa ohjelmaa, ja siihen puuttuminen on yhtä "sofistikoitua" kuin aikanaan presidentti Martti Ahtisaaren imitointi.

Aggressiivisen ja alatyylisen huumorin raja kulkee aikuisviihteen kohdalla siirtäen se aamun tunneille ja sinne osa vaaliohjelmista olisi nyt kuulunut siirtää. Median tapa rohkaista nuoria käyttäytymään kunnioittamatta poliittisia mielipiteitä, arvoja ja tapakasvatusta, on päämedioittemme tehtäviä. Jos joku näissä vaaleissa mokasi, se oli mediamme. Sama Kremlin ja EU-kellojen 1970-luvun ulkoa ohjattu journalismin painajainen toistui nyt vain moninkertaisena ja digiajan väreissä, reaaliaikaisesti.

Nyt siinä epäonnistuttiin pyrittäessä leimaamaan uusi radikaali oikeisto radikaalin vasemmiston toimesta Impivaaraksi ja käyttäen ala-arvoisia keinoja. Konservatiivisen oikeiston ja vasemmiston tapa selvitä Timo Soinista haastajana oli perinteisempi ja nojasi heidän omistuksessa olevaan mediaan sekä lopulta gallupeihin ja keskittyen samalla toistensa nälvimiseen.

Tässä Mari Kivniemen ja Jutta Urpilaisen kemiat ovat vaikeasti sovitettavia ja jo pelkkä kehon kieli viesti vastenmielisyydestä.

Yhteistyön löytäminen vanhan punamulta-akselin suunnalta tulee olemaan hallituksessa vaikeaa vaikka asioista sovittaisiinkin Portugalin tukiohjelmasta alkaen. Väistämättä mieleen tulevat ajat Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen yhteenotosta.

Samalla haudattiin vanhat politiikan teon mediakäsitteet. Kukaan ei ymmärrä enää mitä tarkoittaa punamulta, sateenkaari, kansanrintama ja muut fossiiliset käsitteemme. Vain joka kolmas suomalainen kykeni nimeämään hallituspuolueemme. Niistä liki näkyvin ovat perussuomalaiset.

Kokoomus vailla Niinistön apua

172

Kokoomuksen paikka perinteisessä konservatiivisessa kentässään ei ole Sauli Niinistön mieleen ja hänen oppositioasemansa selittyy juurit tällä radikaalisuusakselilla. Hän oli viemässä puoluettaan lähemmäs oikeistolaista työväenpuoluetta ja samalla hän on arvostellut Jyrki Kataisen EU politiikkaa, viimeksi eilen eduskunnan ja vaalikauden päättäjäisjuhlallisuuksissa.

Tähän suomalainen äänestäjä ei toki kiinnitä huomiota, ellei Katainen sitä itse ärtyneenä halua korostaa. Sauli Niinistö menee myös perussuomalaisena niin halutessaan. Niinistön poliittinen koti on ollut jo kauan kateissa. Eduskunnan avausistunnossa hän oli jäädä valitsematta puhemieheksi.

Niinistön mukaan suomalaisia tukia kriisiin ajautuneiden valtioiden auttamisessa ei tule maksimoida vaan minimoida ja samalla muistaen kansakuntamme koko ja kantokyky.

Se on järkevää ja pragmaattista puhetta sekä tosiasia, jossa riskit on nyt minimoitava. Se jos mikä on oikeaa vastuunkantoa ohjaili Olli Rehn Brysselistä suomalaisia miten tahansa.

Niinistön valtaisa suosio on perustunut juuri hänen radikaaliin ja visioivaan oikeistolaiseen arvomaailmaan, jossa näkökulma on toinen kuin nykyisellä vihreitten vasemmistoradikaaleilla, mutta myös oikeistokonservatiiveillamme. Feministisiiven vihreät ovat oikeistokonservatiiveja Suomessa ja sen pelin politiikassa.

Ei ole epäilystä, etteikö Niinistö tulisi toimeen myös uudessa eduskunnassa ja hallituksessa juuri syntyvän uuden perussuomalaisen puolueen kanssa, ellei hän näkisi siinä juuri kilpailijaa omalle puolueelleen. Jyrki Katainen ei tätä juuri edes havaitse ja tulkitsee poliittista kenttää lukien sen nyt väärin. Jos hallitus syntyy Kataisen varaan se ei voi menestyä.

Suomessa puoluejohto ja sen omat arvot, henkilökohtaiset piirteet ja persoonallisuus, tapa esiintyä ja pukeutua, ovat medioissa paljon keskeisemmässä merkityksessä kuin miljoonat ihmiset näiden aatemaailmojen taustalla ja pyrkien ymmärtämään myös omia medioitaan keskustellen niistä sosiaalisen median sisällä.

Suomalaisilla on tapana antaa anteeksi myös neljännelle valtiomahdilleen ja ymmärtää sen edesottamuksia mediana. Näin etenkin alue ja maakuntatasolla, jossa paikalliset mediat ovat osa vaaleja ja sekaantuvat niihin huomaamatta, missä kulkee moraalinen ja eettinen raja demokratiassa, vanhassa maan tavassa ja marinadissa. Se tuli jäädä viime vaalikaudelle. Muutokset medioissamme jäivät nyt puolitiehen.

Mediayhteiskunnassa neljännen valtiomahdin ei kuulu hankkia itselleen valtaa joka tuolilla istuen. Se alkaa muistuttaa pientä valtiotyönantajaa, joka on ottanut itselleen hoitaakseen kaikki korporatiivisen valtion tehtävät ja sulkeutuen samalla koko muulta maailmalta kuin loukattu ja valtansa menettänyt keisari Jokioisten kunnassa eläen.

Vaalikamppailun yhteenveto (20110415)On aika vetää yhteen historiallisten vaaliemme media-antia ennen sunnuntain ääntenlaskua. Arvio on tehty seuraten tiiviisti medioitamme. Se mitä kentällä ja maakunnissa tapahtui on vaikeammin seurattavissa. Oletan kuitenkin, että myös kenttätyö tehtiin näissä vaaleissa ehdokkaiden jalkautuessa toisin kuin parissa edellisissä mediavaaleissamme. Vaalibudjetteja oli mittavan kohun jälkeen karsittu ja perussuomalaisten gallupmenetys pakotti niin ikään perinteisempään vaalityöhön. Moni kiersi ovelta ovelle jakaen tietoa itsestään.

173

Se oli ensimmäinen, mutta ei toki ainut Timo Soinin ja perussuomalaisten kansanliikkeen ansio. Aivan riippumatta siitä, kuinka monta ääntä heille sunnuntaina annetaan. Vielä vähemmän on merkitystä sillä, kuinka monta ”sivistyneistön” edustajaa on mukana tuossa äänestäjien joukossa. Käsite ”eliittihän” nousi vahvasti esille juuri näissä vaaleissa. Samoin käsite populismi tuli viimeistään nyt tutuksi. Tästä pinnat perussuomalaisten vaalivankkureiden työntäjille.

Nostalgisia muisteloita

Kyseessä ei ole vennamolainen kansanliike vuodelta 1970 vaan kokonaan uusi ilmiö, jossa mukana on medioitten tuomaa tarkoituksellista nostalgiaa. Nostalgialla pyritään vain myymään tuotetta, vanhaa printtimediaa ja sen ilmoituksia, saamaan vihreitten naisten analyysejä uusköyhälistöstä ja unohdetusta kansasta, jossa mukana toki on onneksi myös joku ei epäihminen, sivistyneistön akateemikkokin, vihreä luomuviljelijä Impivaarasta, jostain sieltä kaukaa mummon kanalasta.

Sellaisia liikkeitä nousee kun korporaatiot pysähtyvät, tietää Suomen Kuvalehden Anu Kantola (SK15). Vihreitä äänestäessään nämä eivät toki ole niin surkeassa asemassa luomukanalassaan tai pätkätöissä. Soininvaara toi tutuksi käsitteen parasiitista perussuomalaisena.

Ennen häntä tätä samaa käsitettä käyttivät fasistit Saksassa. Vuonna 1970 oltiin mielestäni varovaisempia siinä mitä sanottiin ja kansa oli kultivoidumpaa. Alkoholisteja oli maassa niin ikään vähemmän eikä hörhöjä huumeitten käyttäjiä juuri lainkaan. Yhteisöllisyys pelasi eikä sitä pilkattu, toveria ei jätetty. Paitsi pienviljelijät, jotka perustivat oman puolueensa.

Kun juttu on tehtävä kokoomuslaiselle lukijalle, sen on oltava sieltä minne aurinko ei paista ja Olli Rehn sen vahvistakoon ja vedotkoon kansaan, ikääntyvään jälkiomaksujien joukkoon, oikeistolaiseen konservatiivien ryhmään. Hän kertoo kuinka on varottava mitä sanoo, koska ei eletä tyhjiössä. Hänen kirjoitustaan kukaan ei toki lue medioista, vaalikeskustelun suomalaisena komissaarina.

Demareiden Heinäluoma häntä kommentoi. Se oli perussuomalaisten ansiota ja toinen suuri saavutus. Demarit löysivät lopulta paikkansa perussuomalaisten rinnalta, ei konsensuspolitiikasta tavoitteena hyväpalkkaiset virat ja valtionhoitajan tapa lukea itsensä eliitin osaksi.

Oikeistolainen radikalismi on ollut maasta kadoksissa ja sen löytyminen saisi veren pysähtymään Yhdysvalloissa republikaanisiivessä mutta ei toki demokraattien kanta-alueilla. Hallitusvastuu rauhoittaa tällaisen kansanliikkeen tai oikeammin vakiinnuttaa sen paikan politiikan teon arjessa ja luo dynamiikkaa myös seuraaviin vaaleihin.

Se on jo kolmas Timo Soinin ansio ja historiallinen teko perussuomalaisilta. Maassa kun tarvitaan niin radikaali oikeisto kuin vasemmisto, ei vain niiden konservatiiviset vastineet ikääntyvien ihmisten ylläpitäjiksi. Suomessa tapahtui aatteellinen järjestäytyminen, sen nelikentän selkiintyminen, ja se oli perussuomalaisten suurin ansio, järjestyksessään jo neljäs.

Viides on kuitenkin historiallisin ja ensimmäisenä muistettava. Demokratia palasi takaisin omalle paikalleen ja konsensuspolitiikan ryvettämä kansakunta otti politiikanteon taas omiin käsiinsä. Politiikka tuli politiikan sisälle.

Samalla mukaan yhteiseen päätöksentekoon ja sen valmisteluun tuli runsaasti sellaista myös syrjäytynyttä osaa kansasta, joille perussuomalaisuus oli ensimmäinen keino vuosikymmeniin hakea tukea asialleen vaaliuurnilta. Kuntavaaleissa heistä voi tulla jopa ehdokkaita, jolloin mukana on oman yhdyskuntapalvelun suorittaminen asevelvollisuuden rinnalla. Poliittinen koti oli löytynyt.

174

Tämä sama koettiin aikanaan työväenliikkeen synnyn yhteydessä ja paljon vähäisempänä vennamolaisen kansanliikkeen tai vihreän liikkeen syntyaikoina.

175

Eurovaalien luonne

Uuden mediayhteiskunnan ensimmäinen asia oli vaalien luonteen muuttuminen muuksi kuin mihin ehkä alunperin edelliseltä vaalikaudelta oletettiin ja varauduttiin. Uutta suurta asiaa tuli koko ajan agendalle ja kokonaan unohtui edellisen vaalikauden puhutuin tapahtuma, protestivaalien tärkein gallupeja ensimmäisenä heilutellut skandaali, kolme vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut mediamylläkkä vaaliemme rahoituksesta ja sen sotkut rötösherroineen ja rouvineen.

Uusi liike ei syntynytkään median tekemänä vaan pikemminkin siitä huolimatta kansanliikkeenä, uuden median ilmiönä ja osana sosiaalisen median globaalia liikettä, sosiaalisen median taloutta ja yhteiskunnallista uutta paradigmaa, maailmankuvan muutostamme.

Vanhat rötökset ikään kuin hukkuivat EU:n ongelmavaltioiden ja pankkien rahoituskriisiin, suomalaisen veronmaksajan rahojen käyttöön pelastamaan sellaisia pankkeja Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa, joiden luototus Kreikan, Irlannin ja Portugalin suuntaan oli siirretty EU:n vastuunkannon kautta koko unionille ja lopulta osaksi euron kriisiä. Eurossa kun oli tunnettu valuvika. Jonkun sekin oli kerrottava ja siinä on jo kuudes perussuomalaisten agendalle nostama asia.

Mittavia asioita agendalle

Impivaaralaiset eivät nosta agendalle asioita, joiden suuruus ja merkitys on tätä luokkaa maailman taloudelle, ei vain Impivaaralle Euroopan koilliskulmassa. Mediallakin on oltava kyky kritisoida journalismissa itseään ja sanomisiaan. Perussuomalaiset panivat koko hallituksen asiantuntijat tiukoille selityksineen ja selitykset olivat pääosin heikkoja, kestämättömiä. Se oli Soinin ja perussuomalaisten seitsemäs ansio.

Jakautuminen kahtia oppositioon ja hallitukseen oli lopulta odottamattoman jyrkkä ja pelasti vasemmiston ja demareiden alavireisen alun ja profiloi etenkin Jutta Urpilaisen myöhempää onnistumista. Kokoomuksen Jyrki Kataisen ja keskustan pääministeri Mari Kiviniemen ottama rooli vastuunkantajina oli näiden vaalien leimallisin piirre. Sen ylläpitäminen teki tästä parivaljakosta konservatiivisen oikeiston ja eristi sen tulevasta radikaalista oikeistosta.

Ero on kuin republikaanien ja demokraattien välinen kuilu Yhdysvalloissa. Hallituksen rakentelu siihen suuntaan on paljon vaikeampaa kuin radikaalin vasemmiston suuntaan. Ellei se olisi ryhdistäytynyt, kaikki sieltä olisi valunut Soinin laariin. Tämä oli vaalien jo kahdeksas Soinille kuuluva agenda ja ansio.

Kahdeksas agenda syntyi Soini lipsahduksesta ja vaalien viemisestä sen jälkeen eurovaaleiksi. Se helpotti jatkossa hallituksen rakentelua ja toi mukanaan demareille riittävän torjuntavoiton ja paikan radikaalin vasemmiston joukossa, josta feministivihreät olivat ajautuneet konservatiivien oikeistolaisten suuntaan, jonne kuuluvatkin. Punaväri siellä on kovasti liioiteltua hömppäohjelmineen.

Vihaiset radikaalimiehet netissä hurrasivat. Aivan riippumatta siitä mikä heidän kuviteltu sosiaalinen tai ekonominen asemansa oli ja on tulevaisuudessa. Tässä ei voida palata 1970-luvulle enää ja tehdä luokkajakoja nostalgioiden marxismi-leninismiin edes Suomessa saati arabi-islamilaisilla alueilla Pohjois-Afrikassa.

Järki käteen vihreät naiset tai Soininvaara vie teidät vielä syvemmälle suohon. Vaaleissa haastetaan konservatiivit eikä toista radikaaliryhmää. Herrojen kanssa ei pidä lähteä marjaan. Nyt meni marjat ja vasu mukana. On muistettava että äänestäjät ja liike on eri asia kuin Timo Soini. Sama koskee kommunismia tai sosialismia sekä Marxia tai Leniniä saati liberaaleja oppejamme ja niiden filosofisia tai retorisia toteuttajia. Marxin teorioiden tuntemus ei paljasta itse liikkeestä paljoakaan.

176

Konservatiivien tiivis rintama oikealla

Keskustassa ja kokoomuksessa haettiin torjuntavoittoa pysyen asiassa, joka ei ollut sittenkään kiistaton ja myös asiantuntijoiden kertomana hyvin ristiriitainen. Poliittinen retoriikka muuttui vakuutteluksi vastuunkantajana sellaisesta, jossa oli sittenkin useampia totuuksia ja äänestäjälle jätettiin tulkinta, kenen totuus on oikea ja uskottava.

Tällaista "vakuuttelua" ja "ennustamista" vaaleissamme ei ole ennen ilmennyt ja se vei äänestäjät epävarmoiksi ketä äänestää ja miksi. Onko hallitus ehkä jo sovittu ja onko kaikki taas kerran teatteria. Kansan kahtiajakoon ei tule korjausta jos Katainen ja Kiviniemi vaihtavat vain salkkujaan, epäiltiin.

Vanha konsensusajan henki heräsi ja sen ravistelu pois unestaan oli Soinin ja perussuomalaisten yhdeksäs agenda ja ansio. Jonkun mielestä ehkä jopa tärkein. Vaaleilla oli taas panosta ja merkitystä, jokin voi sittenkin vielä muuttua. Sunnuntaina on syytä mennä äänestämään. Nyt äänellä on oikeasti merkitystä. Demokratian ja puolueinstituution kriisi sai herätyksen ja se on jo kymmenes piste tälle uudelle liikkeelle ja ilmiölle.

Gallupdemokratiaa ja väsymistä

Loppuvaiheessa gallupdemokratiassa epäselväksi jäi lopullinen uhri. Oliko se totuus, jota ei voitu oikein sellaiseksi osoittaa? Erityisen kiinnostavia olivat väitteet, joiden mukaan suomalaisten eläkevarat ja työllisyys, asuntovelallisten korot, olivat suorassa yhteydessä Kreikan, Irlannin ja Portugalin holtittomaan elämään ja sen tukemiseen. Sellainen on koulutetun kansakunnan kohdalla liian suoraan vedetty latu eikä mennyt perille ilman uskottavia asiantuntijoita.

Onneksi niitäkin nähtiin pari kappaletta kertomassa, mitä tapahtuisi jos kohtuullisessa kunnossa oleva pieni kansakunta nyt ottaisi vanhan valuuttansa käyttöön ennen täydellistä euron vararikkoa. Ei varsinaisesti mitään. Hieman korot ehkä aluksi nousisivat markkaa kellutettaessa mutta jatkossa olisimme Ruotsin tapaan omillamme, talouskasvu olisi jo nyt omalla valuutalla Saksan rinnalla hyvässä vauhdissa, eikä kukaan meistä olisi kuullutkaan vaaleissa Kreikasta, Portugalista, Irlannista ja kohta Espanjasta ja Italiasta. Ulkomailla liikkuessa valuuttana olisi sama luottokortti kuin nytkin.

Joidenkin mielestä apu sinänsä on jo turhaa ja johtaa vain tolkuttomiin verorahojemme haaskaukseen ja nekin vielä velaksi muualta hankkien. Yli varojensa eläneitä ja ahneiden pankkien korkeita korkoja hyödyntäneitä odotti joka tapauksessa velkasaneeraus. Oli niitäkin mielipiteitä, joissa eurosta irtautuminen olisi ainut pelastuksemme ja se tulisi suorittaa mahdollisimman nopeasti professori J.P. Roosin kuvaamana (HS 14.4).

Mielipide ei ole faktaa

Näitä väitteitä kukaan ei voi osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Ne ovat sittenkin vain mielipiteitä, mutta perusteltuja ja Soinin sekä perussuomalaisten agendalta vaaleihin tuotuja faktoja.

Se ketä uskot liittyy nyt puolueeseen, hallitus tai oppositiopolitiikkaan, ei muuhun. Se ei ole tietoa vaan vallan käyttöä ja manipulointia. Näin vastuu jäi kuulijalle, äänestäjälle. Ja niin kuulukin jäädä. Demokratiassa äänestäjä on oikeassa ja sen jälkeen pulinat pois. Sen vaihtoehdon mukaan on elettävä ja nyt mukana on myös radikaali oikeisto, työväenpuolue vailla sosialismia. Se kaatui Neuvostoliiton mukana ja nyt haetaan uutta talousmallia, sosiaalisen median taloutta ja paradigmaa.

Mitään ei ole ”pakko” tehdä tässä uudessa talousmallissa. Ei edes lukea pakkoruotsia, kuten Johannes Virolainen vaati vuoden 1968 peruskoulu-uudistuksessaan. Suomalaisuuden liitto kapinoi sitä vastan Suomen Kuvalehdessä (SK 15).

177

Se että perussuomalaiset ottivat tämän ”pakon” agendalleen kuuluu juuri uuden paradigmaisen puolueen ja talousmallin sisäänajoon, ja on jo kohta yksitoista. Ilman sitä sosiaalisen median tuhannet kulttuurit eivät meille avautuisi avoimen talouden mallilla. Tarvitsemme valtavan määrän kieli- ja kulttuuritaitoja jatkossa. Tälle vaiheelle, sen typeryydelle, me tulemme jatkossa hymähtämään ymmärtäen samalla tunnekielen (äidinkielen) merkityksen identiteetin luojana.

Todistettavat väitteet vähissä

Vain joitakin vaaliväitteitä kykeni varmistamaan juridisesti. Sellaisia olivat vaikkapa EU:n tapa rikkoa "nobailout" pelastusrengas sääntöään ja artiklaa 125. Saksassa sama päti myös heidän omaan perustuslakiin. Tässä väitteet ja vastaväitteet eivät ole aukottomia ja niitä pelin sääntöjä voidaan toki matkan varrella muuttaa.

Sen sijaan vastuun siirtoa ja pankkien vastuita tilapäisessä ja pysyvässä vuoden 2013 talousvakausjärjestelmässä ei voi muuttaa puuttumatta Lissabonin sopimukseen ja se veisi liikaa aikaa Portugalin pelastusoperaatiossa. Näin demareiden hakema "muutos" oli turha poliittinen manööveri ja Kiviniemen kertomana oikea. Jälleen kuitenkin ”pakko” joka ei kuulu vaalien ohjelmaan muuten kuin vanhakantaisen konservatiivipuolueen sinne tuomana.

Mari Kivinimestä tuli tämän konservatismin airut pääministerinä. Se on kuulunut Suomessa aina juuri keskustalle, maalaisliitolle. Siksi Kiviniemi juuri valittiin keskustan johtoon. Sen turvin maalaisliitto-keskusta on säilyttänyt asemansa poliittisena vaikuttajana konsensuspolitiikassa. Nyt se on vaarassa purkautua ja demokratiamme alkaa jälleen toimia. Jälleen pisteet Timo Soinille ja perussuomalaisille.

Toimitusministeristö tuo Portugalin paketin aikanaan uudelle eduskunnalle, jossa gallupien mukaan sillä on niukka enemmistö. Samoin Saksan hallituksella on harkintavaltaa, jonka puitteissa Kreikan tukipakettia voidaan mahduttaa perustuslakiin.

Kaikki ei ole mustavalkoista etenkin, kun päätökset on jo tehty ja kansa on niellyt syötin, aluksi ilman moottoria kulkevan auton nimellä euro. Sellaisella alamäki sujuu vielä helposti, mutta ylämäessä alkaa ongelmat. Euron tarina ei ole menestystarina ja siihen olisi kuulunut varautua ajoissa. Näin asiasta äänestetään meillä ikään kuin jälkikäteen, mutta samalla kymmenistä muista suurista kysymyksistä, joita radikaali oikeisto toi agendalle. Tämä on jo kahdestoista perussuomalaisten tuoma ilmiö ja prosessi suomalaiseen politiikkaan ja sen käytäntöihin.

Pieni ihminen kateissa

Suomen historiallisista vaaleista ja niiden vaalitaistosta jäi vaikutelma, jossa pieni ihminen ongelmineen unohtui suurten asioiden alle ja niissä tehtiin mittakaavavirheitä asiavirheiden ohella. Aiemmin parlamenttivaalit olivat samalla lähiyhteisön ja maakuntien kuntavaalit, nyt ne olivat pikemmin europarlamenttivaalit, joissa Suomi näyttäytyi vedenjakajalla jopa kansainvälisenä vaikuttajana.

Näistä vaikuttajista kiinnostavin oli luonnollisesti perussuomalaiset, joita maailmalla leimattiin medioissa tyypilliseen tapaan kärjistäen ja hakien esimerkkejä omista kansallisista puolueista ja poliittista rakenteista. Sellaiset taas eivät oikein sovi suomalaiseen rauhalliseen mentaliteettiin, jossa suurin provokaatio on kettutyttöjen tapa tuhria suurella vaivalla pystytettyjä banderolleja. Tämä puolue ei ollutkaan oikein samaa mallia kuin maailmalta löytyvät häirikköryhmät.

Suomi ei ole kehitysmaa vaan maailman johtava tietoyhteiskunta ja informaatiovirrat ovat saaneet nyt myös paikkansa politiikassa. Sitä kuuluu maailmalla seurata ja puhua Suomen mallista uuden paradigman kehittäjänä. Sosiaalinen media ja sen talous rantautui Suomeen juuri ennen vaaleja ja valtasi paikkansa perussuomalaisena liikkeenä. Median ei pidä pelätä että liike kaatuu Timo Soinin

178

myötä. Timo Soinista voidaan valita huoletta maalle myös presidentti ja silloin haaste on heitetty amerikkalaisittain demokraattien radikaalilta siiveltä ja vastassa voi olla vain republikaani, kuka hän sitten onkaan. Tämä on katoliselle Soinille ongelmana, ei liikkeelle. Mutta nyt käydään vaalit kerrallaan.

Pohjanmaalla hiihtäjälegenda Juha Miedon kuva oli vahingossa joutunut Piraattipuolueen ilmoituksen päälle. Oulun rotuaarilla viikonloppu oli normaalia rauhallisempi ja yksi tappelunnujakka, osuen vaalipäivien yhteyteen, on tilastollisesti odotettu ja niitä kuuluisi olla Suomessa viikonloppuisin paljon enemmän kun mitä nyt kirjattiin.

Puheenjohtajan oloinen puolue

Poliisi oli valppaana ja vaaliavustajat pitivät omat torialueensa mustasukkaisesti puhtaana etenkin saman puolueen kilpailevilta mainostajilta. Kun yli sata parlamentaarikkoa tulevana sunnuntaina vaihtuu, kilpailu mainospaikoista kävi kiivaana. Ikäviä ylilyöntejä oli lopulta vähän ja politiikka oli tullut politiikan sisälle perussuomalaiseen tapaan, maltillisesti. Puolueet olivat puoluejohtajansa oloisia ja näköisiä.

Pieni notkahdus gallupluvussa muutti esiintymistä välittömästi monta astetta suuntaan tai toiseen. Suuren maailman meno oli saapunut suomalaiseen vaalityöhön ja se jopa näytti paikoin toimivan. Vaaliyönä meitä seuraa yli parisataa dipolmaattia ja toimittajaa maailmalta. Kamerat on kohdistettu Timo Soiniin. Jälleen kerran ansio, jolla on Suomen brändille valtava merkitys. Koska viimeksi suomalaisten vaalit ovat maailman medioita kiinnostaneet?

Aatteelliset erot kulkevat Suomessa pikemminkin puolueiden sisällä kuin niiden välillä. Se että nyt tällaista aatteen palon jälleen havaitsi, kiitos perussuomalaisten ilmestymisen poliittiseen tylsään elämäämme, oli tervetullut lisä ja politiikan toimittajat ympäri maailmaa olettivat suomalaisten heräävän maanantaina uuteen aikaan omassa tylsäksi usein luonnehditussa maassaan Belgian rinnalla.

Perussuomalaiset paikan päällä nähtyinä eivät vaikuttaneetkaan kovin äärioikeistolaiselta joukolta vaan pikemminkin leppoisilta ja Timo Soini liiankin fiksulta ja rauhalliselta ollakseen vallankumouksellinen agitaattori. Suomalaiset brändin rakentajat eivät ole nyt ajan tasalla. Euroviisuissa Suomea edusti 1970-luvulla pönäkkä mies Ossi Runteen avustamana. Missä nyt on tämä 1970-luvun ilmiö? Missä piileksii Impivaara?

Korporaatioita rakastava alusmaa Soinissa vaikutti olevan hyvinkin diplomaattista ja sovittelevaa, jopa leppoisaa ja etenkin luontevaa pääministeriainesta tähän suomalaisten tylsään poliittiseen ilmapiiriin. Siinä aggressiivisimmin esiintyvät politiikan toimittajat ja televisiokeskustelujen vetäjät, osa jopa hysteerisesti puoluettaan tukien.

Eletään 1980-luvun konsensushengessä ja uuden tulo pelottaa jo viran puolesta. Kun haastateltavana on entinen ylen pääjohtaja Jungner, nyt demareitten puoluesihteerinä, rivitoimittaja kumartaa liiankin syvälle puoluetoverilleen samaan aikaan kun Timo Soinia hiillostetaan ja hänen partnerinsa haastatteluun jätetään talon ala-aulaan sopimattomana oman televisiokanavamme tenttiin. Soinin tietä on kivetty ja miestä kivitetty mutta se kuuluu juuri suomalaiseen tapaan kurittaa sitä mitä rakastaa.

Tenteissä Timo Soinin oloinen rauhallinen puhuja rentoutti ilmapiiriä ja sai aikaan joskus jopa naurun remahduksia. Vihreiden ironia ja ilkeily toi mukanaan taas tutun kireän suomalaisen kiusaamisen ja naiset sen osaajina. Kiviniemen ja Urpilaisen välit olivat jäädyttää kotisohvalla tunnelman liiankin

179

kotoisaksi. Tokaisu kuullun ymmärtämisestä oli toki Urpilaiselta opettajana Kataiselle ihan oikein osunut napakka oikaisu. Katainen ei siihen leikkiin ryhtynyt, ei provosoitunut. Onko hän tuleva pääministeri?

Ruotsalaisten toimittajien tulkitsemana perussuomalaiset ovat erityisen suomalainen ilmiö ja kaipaavat takaisin ruotsalaisten tapaan turvalliseen "kansan kotiin" pois seikkailupolitiikasta välimereisten kulttuurien ja euromaiden kanssa kisailemasta pienen valtionbudjettinsa kanssa puuhastellen ja kuvittelematta mahdottomia itsestään. Se oli ensiarvio ja suomalaisten antama. Jatkossa se syvenee ja osoittaa journalismin taidot naapurilla.

Hoitakoot saksalaiset ja ranskalaiset pankit riskinsä, ei suomalaiset veronmaksajat, eläkeläiset ja pientuloiset ihmiset. Tai päinvastoin, me kannamme vastuun jopa muista välimereisistä kulttuureista, jos se vain on meidän hoidettavissa. Se on vastuunkantoa laivanvarustajista ja tyypillistä lakia ja valtiota, korporaatioita rakastavan, emävaltion alusmaan kansalaisen elämää. Jos se ei johda tulokseen, "so what". Tärkeitä on, että ainakin me yritimme, teimme parhaamme, lainaten Sixten Korkmania, opportunistia suomalaismetsistä.

Poissa suuret avaukset

Television neljän kanavana kautta syntynyt kuva puoluejohtajistamme oli loppua kohden vaali-intoa liki latistava ja edes huolella valmisteltu ja pohdittu toimittajatyö ei tuonut odotettuja suuria avauksia. Kolme kuukautta gallupeja iski poliittisten vaikuttajien mielialoihin ja hapot tuntuivat pohkeissa. Kaikki oli opittu jo ulkoa. Suuri avaus tulee vasta seuraavissa vaaleissamme.

Parhaat tekstit löytyivät netin sisältä, jossa tuhannet ihmiset kertoivat osaamisensa ja paikoin se näytti ylittävän poliitikkojen välittämän tiedon. Se ohitti tyhjän puhumisen ja tarjosi mielikuvien ja tunnelmien sijasta myös täyttä faktaa.

Tässä merkityksessä nämä vaalit olivat myös Suomessa ensimmäiset oikeat nettivaalit ja sosiaalinen media oli niissä myös mukana ja varmasti keskeisenä vaikuttajana. Näin voidaan suurella syyllä olettaa vaalien äänestysaktiivisuuden nousevan paria aiempaa vaalia vilkkaammaksi ja myös nuorten osallistuvan nyt vaaleihin.

Kaikki on vielä mahdollista

Kertoivat gallupit mitä tahansa, vaalien tulos on edelleen täysin auki. On hyvinkin mahdollista, että asiansa osaava nettinuoriso saa viime hetkellä liikkeelle sellaisen vyöryn, joka muuttaa vaalien suunnan kokonaan toiseksi kuin mihin viimeisimmät gallupit osoittavat. Televisioväittelyissä perussuomalaisten kannattajat, aggressiiviset nuoret miehet, osoittivat poikkeuksellista aktiivisuutta juuri Soinin äänestämisessä aina kärkeen väittelytaidoissaan.

Kun perussuomalaisten kannatus on lisäksi tasaista ympäri maan, äänet eivät mene hukkaan ja puolue hyötyy myös vaalijärjestelmästämme etelässä, jossa vaalit lopulta ratkaistaan. Suurin puolue on se, joka saa eniten edustajia, jolloin neljä suurinta liikkuu 36 - 44 edustajan välillä. Erot ovat näin muutaman kansanedustajan luokkaa, jolloin viimeiset paikat ratkaisevat lopulta, mikä puolueistamme on suurin.

Nettiäänestyksissä perussuomalaisten ero muihin puolueisiin oli suuri ja syntyi jo ennen kuin Soini oli ehtinyt sanoa yhtään mitään tai oikeammin hänelle oli annettu puheenvuoroja. Odotetusti "hitaimpia" olivat keskustan ja Kiviniemen äänestäjät.

180

Näin Soini sai oleellisesti enemmän nettikannatusta ja se oli havaittavissa myös sosiaalisissa medioissamme. Se kielisi yllätyksestä, jossa suomalaiset heräävät maanantaina todella uuteen ja erilaiseen Suomeen, ei niinkään impivaaralaiseen kuin postmoderniin ja aidosti verkostoituvaan, uuden median ja yhteisömedioitten yhteiskuntaan, sosiaalisen median talouteen. Tällöin maailman mediat kertovat Suomesta ja suurin otsikoin. Ensimmäisen kerran poliittisen elämämme historiassa.

Jytkyvoiton jälkeinen aamu (20110418)Käsitteellä "jytkyvoitto" Google avasi liki 30 000 havaintoa vaaliyön jälkeisenä aamuna. Timo Soinin jytkyvoitto on ulkomaisten medioitten luupin alla ja joukkotuhoase medioissamme. Se on paljon enemmän kuin "veret seisauttava voitto" tai "rökäletappio". Keskusta on kokenut molemmat, joten sen kohdalla kaikki on mahdollista myös tulevaisuudessa. Puolue kun on mainettaan parempi. Ainakin jos on uskomista Antti Kaikkosen tapaan mainostaa itseään ja syrjäyttää samalla Paavo Väyrynen eduskunnasta pitkäaikaisimpana ministerinämme. Väyrynen ehti kuitenkin ilmoittautui aiemmin presidenttikisaan ja on edelleen käytettävissämme. Vaaleihin mahtui valtavasti yksityiskohtia, joista on iloa tuleville sukupolville suurten kertomusten rinnalla.

Ikimuistoinen jännitysnäytelmä

Suomalaiset vaalit saavat harvoin kansainvälistä huomiota. Kun näin käy, siihen täytyy olla myös pätevät syyt. Nyt tällaiset syyt liittyivät perussuomalaisiin ja Timo Soiniin vaaleissa, joiden merkitys oli ja on yleiseurooppalainen ja globaali, mutta myös paikallinen ja valtaisa järistys juuri sellaisena kokemuksena.

Kun sen selvittää itselleen, ymmärtää myös voiton taustalla myöhemmin havaittavia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Ne kun eivät ole pelkästään suomalaiskansallisia saati 1970-luvulta haettavia elämyksiä vennamolaisuuden syntyajoilta tai kommunistien saatua luvan osallistua vaaleihin vuonna 1945. Tarvitaan aikaa ja etäisyyttä, jotta tutkijat voivat selvittää, miksi nämä vaalit olivat niin poikkeukselliset ja merkittävät Suomelle ja Euroopalle sekä globaalina tapahtumana otsikoihin yltänyt historiallinen teko.

Ennen kuntavaalejamme kirjoitin blogissani, kuinka demokratiamme ja puoluelaitos on joutunut kriisiin ja vaalien jälkeen kuinka eduskuntavaaleissamme Timo Soini tulee saamaan jättivoiton ja edustajan jokaisesta vaalipiiristämme. Aikaa on jo yli kolme vuotta.

Joillekin "jytkyvoitosta" toipuminen vie aikaa, ellei siihen osannut varautua etukäteen. Nuo kirjoitukset ovat näkyvillä ja myös kirjassa, jossa on analysoitu internetajan ilmiöitä, yhteisöllisiä medioita ja niiden kansalaismedian käsitettä sosiaalisena mediana ja sen taloutena, strategiana ja uutena paradigmana.

Toki Timo Soini ja perussuomalaiset ovat osanneet ne lukea. Puolue on täynnä netissä surffailevia ja sen ilmiöitä tutkivia ihmisiä ja nyt näitä Timo Soinin äänestäjiä oli liki miljoona suomalaista.

Mikael Jungner näki myös sosiaalisen median jo tuolloin olevan suuren yhteiskunnallisen muuttajan ja globaalin ilmiön medioittemme sisällä, uuden mediayhteiskunnan tärkeimmän seurattavan. Tuolloin vielä yleisradion pääjohtajana ja myös tätä kautta yhteiskunnalliset liikkeet oivaltaen. Hän vain ei osannut sitä hyödyntää. Oikeammin hänen puoluetoverinsa eivät sitä osanneet, äänestäjät. Vasemmistolainen toimittaja pitä sitä kilpailijanaan ja se loukkasi häntä. Hänen herkkää hipiäänsä. Toimittajaa oli jopa loukattu netissä.

Demareitten torjuntavoitto

181

Samainen Mikael kirjoitti blogissaan 15.3.2011 kuinka ylpeys tulee kalliiksi. Hän lainasi suosittua tosi-TV sarjaa Amazing Race ja sen osaa, jossa jääräpäinen sisarusparven veli vei siskojaan harhaan ja eksyksiin. Härkäpäisesti jatkettiin pojan ohjaamana kohti siintäviä vuoria, vaikka retki alkoi muuttua koko ajan oudommaksi. Vasta kun ylimielisen pojan uho romahti, käännyttiin 180 astetta takaisin siskojen ohjaamana alas vuorilta. He pääsivät jopa jatkoon haettuaan oikean reitin ja uuden johtajan avustamana.

Jugnerin maailmankuvassa ihminen on rakennettu tavalla, jossa ylpeys teettää typeriä asioita. Kun kuvitelluista markkinoista, vaikeasti kesytettävistä, on tavoiteltu niskalenkkiä, mediat ovat hokeneet samaa totuutta viikosta toiseen, hallituksen eliitti on vakuutellut pakkoa ja välttämättömyyttä pää tiukasti puskassa. Näin syntyy malli, joka on painajaismainen myös yleiseurooppalaisena ilmiönä ja globaalina kokemuksena netin sisällä, yhteisömedioissamme.

Ehkä pankkien ja sijoittajien on kannettava vastuunsa? Ehkä toisen reitin hakevat eivät olekaan epäisänmaallisia vaan ainoastaan vähemmän ylpeitä. Ylpeys ei ole vastuunkantoa vaan pelkästään ylimielisyyttä ja pakkomielle, joka muuttuu myöhemmin selittelyiksi ajopuusta. Suomi on näitä ajopuuteoreetikkoja opportunisteja kasvattava kulttuuri ja nyt näihin oppeihin ja pelotteluun alettiin kyllästyä ja hakea vaihtoehtoja.

Olen joutunut lukemattomia kertoja tilanteisiin, jossa opiskelijoita ohjataan pois umpitunneleista, jossa ei nähdä muuta kuin yksi vaihtoehto ja pakko. On panostettu liian paljon aikaa ja energiaa yhteen suuntaan, joka ei johda tulokseen. Se on tieteen teon yksi pahimmista harhoista, jossa selitystä haetaan vanhoista malleista tai jääräpäisestä tavasta ylläpitää vanhaa konventiota ja tuhlaten yhä enemmän aikaa ja varoja väärään reitinvalintaan, johon on jo niin vahvasti sitouduttu.

Kun nyt kerran eksytään niin eksytään sitten kunnolla. Lauman osana ja joukon jatkona siihen syyllistyy paljon helpommin kuin yksin vastuuta kantaen, kartan ja kompassin kanssa liikkuen.

Oppimiseen liittyvä terve ilmiö

Kaiken tällaisen voi antaa anteeksi, jos se tulee kokemattomuudesta ja epävarmuudesta sekä on osa oppimistapahtumiamme, mutta ei silloin kun se tulee ylimielisyydestä tai ylpeydestä, puhtaasta laiskuudesta ja saamattomuudesta.

On uskallettava pysähtyä, nöyrryttävä kuunteleman myös muita ja aloittamalla puhtaalta pöydältä, uusin ajatuksin ja uusin ottein. Kaikkihan me haluamme ratkaista ongelmia, finanssikriisistä ympäristökriisiin ja ylläpitää vaurasta hyvinvointiyhteiskuntaamme. Silloin on vain varottava kuinka paljon aikaa ja energiaa tuhlaamme kulkien kokonaan vääriä reittejä ja väärien ihmisten ohjaamana.

Kriisiin ajautunut demokratia ja puoluelaitoksemme syntyi jo paljon ennen Portugalin ja Kreikan talousongelmia, Irlannin rahoittamista.

Maaliskuussa 2001 Veikkauksen hallitus pyysi selvittämään toimitusjohtajansa Matti Ahteeseen kohdistuneita väitteitä seksuaalisesta ahdistelusta. Tehtävä annettiin apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskiselle. Ahde kiisti epäilykset, mutta erotettiin myöhemmin tehtävästään, ja hän siirtyi takaisin politiikkaan. Politiikka voi antaa anteeksi, Veikkaus ja yrityselämä ei.

Oikeusasiamiehen ohjeet

Apulaisoikeusasiamies Koskinen oli haastateltavana nyt eläkeläisenä ja pyörätuolissa liikkuvana ikäihmisenä, jalkansa menettäneenä invalidina. Tomera pieni nainen kertoi kuinka eliitiltä odotetaan

182

esimerkkiä. Se tulee näkyä myös oikeuskäytännössä ja koko kansakunnan sosiaalisen pääoman kuljettamassa tajunnassa.

Moraalittomuus voi onnistua tuottamaan voittoja lyhyellä aikavälillä, mutta ei toimi enää pitkässä juoksussa eliitin elämäntapana. Raha ja valta turmelee mielen joka on ahne. Nobelisti James Buchanan oli oikeassa. Ihminen on raadollinen myös virkamiehenä, liikemiehiä ja kirkonmiehenä. Demokraattiset kansakunnat menestyvät moraalisten resurssien mukaisesti. Parlamentarismi joutui jo vuosia takaperin kriisiin, jonka taustalla oli "maan tapa" ja sen monet rasitteet sekä myöhemmin rakennettu kolmen puolueen konsensus. Kun demokratia ei toimi ja valta keskitetään konsensuksen kautta eliitille, se ei enää havaitse moraalia, arvoja ja sellaisia normeja, joiden synty ja seuranta on eliitin omassa valvonnassa.

Vasta kun media sai haastajan kansalaisista yhteisömediana alkoi "maan tapa" rakoilla "marinadina" ja media puuttui puolueittemme sisältä löytyvään rötöstelyyn, alkoi vuosia jatkunut medioiden myllytys.

Kaikki ei liity kaikkeen

Se että asiat esiintyvät yhdessä, samaan aikaan, ei tarkoita, että ne kuuluisivat yhteen ja olisivat aiheuttamassa yhteiskunnallisia suuria muutoksia kausaalisuhteessa toisiinsa.

Näin kuitenkin media helposti yhdistää saman hetken tapahtumat kausaalisuhteessa ja syntyy vääriä tulkintoja siitä, miksi ihmisten poliittinen käyttäytyminen vaihtuu tai joku saa kansalta valtuuden kokeilla vuorostaan valtaa ja sen usein turmelevaa vaikutusta. Valtaan rakastuminen oli vihreitten taittuneen kasvun takana, kun oikein järkeilemme, ja sinne menivät aatteet ja äänestäjille tarkoitetut arvot. Mitä muuta poliitikko voisikaan myydä ja niin puolueen korpivaellus on valmiina? Vai tuleeko siitä vain tukipuolue muille, suuremmille?

Se, että tämä valta annettiin nyt Timo Soinille, ei ole sattuma. Aiempi valta ei ole Soinia turmellut eikä hän ole enää siinä iässä, jossa paljon koeteltu kansalaiskunto ei olisi äänestäjien tiedossa. Suuri voitto ja eduskuntaryhmä on hänelle sittenkin vain väline toteuttaa sellaista tehtävää, jossa normit, arvot ja moraali ovat lainlaatijalle äänestäjien mielestä kohdallaan ja oma viesti on osattu myös esittää ymmärrettävästi, aatteellisesti puoluerajojamme ylittävällä tavalla, pragmaattisella ja usein konservatiivisella korostuksella. Muuta kun me emme tahdo edes ymmärtää oli puolueen paikka nelikenttien akselilla mikä tahansa.

Olemme sekä hitusen radikaaleja että konservatiiveja, välillä vasemmalla ja välillä hieman oikealla, mutta parhaiten oivallamme traditiota ja pelkistetyn kertomuksen, aforismin kaltaisen ilmaisun. Otamme vastaan sen mitä haluamme, odotamme, joka keventää mieltämme.

Uuden ilmeen hallitus

Soinin viesti kansainväliselle medialle oli odotettu ja oikea sekin. Hän ei johda sellaista puoluetta, jonka äänestäjät tai edustajat olisivat äärimmäisyysihmisiä, kaukana siitä. Ounasteltu syntyvä hallituspohjakin on hyvin suomalaiskansallinen, pääministeripuolueena toimii ensimmäisen kerran suurimman puolueen aseman saavuttanut Kokoomus mutta sekin aivan uudessa kokoonpanossa ja imagoaan muuttaen takavuosilta.

Uutta demariryhmää vetävät niin ikään tämän vuosituhannen ihmiset ja mukana on nyt myös runsaasti nuoria ja naisedustajia. Soinin omassa suuressa ryhmässä on mm. eduskunnan nuorin kuopus. Hallitusohjelmaa koottaessa vuosiksi eteenpäin Portugali ei saa olla siinä kantona kaskessa sen enempää kuin mikään muukaan väärällä puolen päiväntasaaja oleva kansakunta ongelmineen. Tässä

183

merkityksessä vaalit ohjautuivat nekin europarlamenttivaalien omaisiksi ja kauas eduskuntavaaliemme luonteesta. Ei keskustan johtajalle sellainen ole viisasta Suomessa. Puolue kaipaa nyt opportunismissaan osaavaa talousmiestä ruoriinsa jonka moraali on samalla kunnossa ja koeteltua.

Suomella, sen tulevalla hallituksella, on riittävästi ongelmia omassa taloudessaan ja naapureissaan, kaupassa Kiinaan, Brasiliaan ja Yhdysvaltoihin, mutta myös Ruotsiin ja Venäjälle. Budjetin laadinta pienen kansakunnan kohdalla on tarkkaa puuhaa ja resurssit vähäisiä, velkaa on nyt tolkuttomasti liikaa ja jokainen elämä on tässä maassa laulun arvoinen. Kuntarakenteet ovat sekaisin ja avoinna on se, mitä kuntien tulisi tehdä.

184

Omia arvoja ei kuitenkaan saa myydä, eikä niissä saa tinkiä aatteellisuudestaan yhä enemmän arvoja ja yhteisöllisyyttä hakevassa sosiaalisen median globaalitaloudessa ja yhteisömedioittemme moniarvoiseksi muuttuneessa maailmassa. Vaalien aikana tehdyt "leimaamiset" on syytä unohtaa ja käynnistää hallitus tunnustelut puhtaalta pöydältä ja keskittyen oman kansakuntamme haasteisiin.

Sinipunaniska ja ohjelmapaperit (20110419)Suomalaisilla on vaikeaa hahmottaa sellaista tilannetta, jossa muu maailma pohtii mitä suomalaiset ajattelevat heistä eikä päinvastoin. Nyt näin on käynyt vaaliemme jälkeen Euroopassa. Sitä on käytettävä hyväksi ja oltava tiukkana eikä ihmeteltävä, mitä meistä ajatellaan mallioppilaana.

Kun takan on pitkä alusmaan elämä idän ja lännen rajamaakuntana, ajatus siitä, että alamme niskuroida muuta Eurooppaa vastaan päätöksissämme, on mallioppilaalle vaikeaa. Suomalaisilla on niin ikään vaikeaa hyväksyä ajatusta, että uusi sinipunaniska hallitus olisikin muutakin kuin vain kelmeä analyysi menneen maailman kolmen suuren jatkolle, jossa nämä vanhat puolueet eivät matkalla uusiudu lainkaan. Myös vanhoja puolueita äänestävät kokonaan uudet ihmiset ja äänestäjät vaihtuvat puolueesta toiseen. Moni äänesti heitä nyt ensimmäisissä vaaleissaan ja tietämättä, miksi näin teki. Näin medioissamme syntyi ilkeily käsitteellä ”sinipunaniska” tavoitteena vaikeuttaa Perussuomalaisten osallistumista hallitukseen.

Kaikki äänestäjät ovat liikkuvia

Vanhoja äänestäjiä voi olla kaikilla vain kourallinen monipuoluejärjestelmässämme. Aina 80 % äänensä antaneista toimii toisin kuin mitä itse olemme hyvänä pitäneet. Olemme suurimmankin puolueen jäseninä tai äänestäjinä selvässä vähemmistössä.

Punainen niska voi hyvinkin tulla nyt juuri paikalleen ankkuroidusta omasta maailmankuvastamme, ei niinkään siitä maailmasta, joka muuttaa vanhaa poliittista asetelmaa perussuomalaisena ilmiönä. "Jytky" -vaalin jälkeen on parempi nukkua toinenkin yö yli ennen kuin alamme tehdä tiliä uuden maailmankuvan kanssa. Kun taustalla on paradigmainen muutos ja sen oireet Suomessa, sen ymmärtäminen nyt väärin olisi pian alkava matka kohti pitkää lamaa ja taantumaa. Sitäkö nyt halutaan?

Lukemalla medioita ja kuuntelemalla poliittisen radion keskustelua, sosiaalisen median raivoa, siellä analysoidaan tulevaa hallitusta ja mennyttä vaalia tavalla, joka olisi tullut tehdä jo edellisellä vaalikaudella ja menneen talven lumina, ei enää tämän hetken ja tulevan vaalikauden tapahtumana.

Virheet olisi nähtävä jo etukäteen ja välttäen näin suuria muutoksia. Kun niistä oli niin paljon puhuttu. Onneksi Matti Vanhanen otti niistä itselleen täyden vastuun ja kertoen samalla mitä jatkossa tapahtuu. Mustien autojen takapenkit houkuttelevat ja ne eivät jää toki täyttämättä. Matti Vanhasen tapaan valta nousee taas päähän ja syntyy asiantuntijat sivuuttavia virheitä Vanhasen tapan elämöiden. Mitä vähäisempi vätys, sitä näkyvämmin hän elämöi valtansa kanssa.

Pirstaloituva puoluekenttä

Jos ennusteet menivät täysin poskelleen keskustelijoilta ja gallupin tekijöiltä aiemmin, ne menevät sitä mitä todennäköisemmin vikaan myös tänään.

Ne rakennetaan pitäen edelleen kiinni vanhasta rakennelmasta huomaamatta, kuinka meillä ei ole enää kolmea suurta vaan yhä pirstaleisempi poliittinen kenttä, jossa pienten puolueitten määrä kasvaa ja fragmentit lisääntyvät, kymmenen prosentin rajan ylittäminen käy kohta vaivalloiseksi kaikille. Monelle on vain yksi asia hoidettavana Piraattipuolueen tapaan. Suurin puolue on pääministeripuolue

185

riippumatta rökäletappiosta ja puolueiden vanhat arvot ja yleispuolueen ohjelma muuttuu koko ajan sekin.

Kun vanha puoluekoneisto toteuttaa politiikkaa, jota sen äänestäjät eivät tahdo tai hyväksy, sen on joko uudistuttava tai jättäydyttävä oppositioon. Hallituksessa ei voi toteuttaa vain epämiellyttäviä asioita ja vastoin oman arvomaailman ja maailmankuvan tuomaa valtuutusta. Niitä on myös puolustettava eikä vetäydyttävä vastuusta kertomalla kuinka vastuun kantaminen on raskasta. Näin kävi keskustalle ja vihreille näissä vaaleissa.

Omat eivät äänestä, koska siihen ei ole enää mitään syytä. Näin jokainen vaali on lopulta protestivaali ja seuraava "jytky" odottaa ottajaansa. Lea Mäkipäätä äänesti koko Kinnulan kunta saadakseen edes pienen toivon pysyä näin itsenäisenä kuntana ja muutenkin tuttuna entisenä vennamolaisena kansanedustajana.

Itsestäänselvyys on usein oikea selitys

Vasemmiston yhteinen kannatus on tänään Suomessa noin neljännes suomalaisista. Kukapa olisi voinut uskoa tällaiseen kehitykseen vielä muutama vuosi takaperin.

Maalaisliittokeskustan kannatus on pysynyt käsittämättömän korkealla vaikka sen politiikka onkin ollut "punaniskaista" aivan viime vuosiin saakka. Vasta kun tälle alettiin hakea vaihtoehtoja, alkoivat todelliset ongelmat kuten 1970-luvun suuren rakennevuosikymmenen seurauksena. Nyt muutos on ollut vain vielä dramaattisempi.

Demareiden "pelastaja" ei ollut niinkään puheenjohtaja Urpilaisen kuviteltu onnistunut televisioesiintyminen kuin puoluesihteeri Mikael Jungnerin kyky havaita, missä tämän ajan äänestäjät liikkuvat ja kuinka heitä on kohdeltava myös arvostaen kilpailijana ja uuden mediasukupolven edustajina.

Tässä häntä auttoi vuodet yleisradion johtajana ja politiikan suoraviivainen logiikka. Lisäksi häntä avusti Timo Soinin voiton arviointi ja sen analysointi oikein, Soinin kiittäminen ja onnittelu ajoissa.

Keskustan puoluesihteeri ja taustajoukot eivät tässä reagoineet lainkaan ja suurten linjavaalien kohdalla raja meni puolueen läpi, ylimielisyys ja ylpeys kostautui.

Vihreitten kohdalla oikeistolainen hallituspolitiikka ja sen punaniskat olivat taas jyräämässä ja vasemmistoradikaali liberaali vihreä siirtyi suosiolla sivuun ja oppositioon, erosi puolueesta tai siirtyi Pietari Jääskeläisen tapaan nyt kansanedustajana perussuomalaisiin.

Eniten taustatyötä perussuomaisille tekivät juuri vihreät työntämällä Soinin kelkkaa oikeaan suuntaan. Soininvaara sai lopulta itselleen puolueen, jossa on vain ydinvihreät hakemassa vauhtia oppositiosta tai apupuolueena hallituksessa. Maaseudulle tuon puolueen jalkauttaminen jatkossa on liki mahdoton tehtävä kunnallisvaaleissa. Puolueen punavihreys pelottaa luonnonvara-alueillamme.

Kaukana Euroopan populisteista

Perussuomalaisten kannatusjakauma Suomessa ei poikkea mitenkään keskustan takavuosien kannatuksesta kuntakarttaa analysoiden ellei puolue menestyisi myös taajamissamme.

Perussuomalaisia äänesti maalla yli neljännes uurnilla käyneistä noin joka toisessa kunnassa ja liki puolet vaikkapa Pohjois-Karjalan pelimannipitäjässä Rääkkylässä, Pudasjärven suurkunnassa, Pirkanmaan ja Satakunnan pohjoisissa pienkunnissamme, Ouluun rajoittuvissa aiemmin

186

keskustalaisissa syvän maaseudun reuna-alueilla. Niin myös siirryttäessä kohti itää joko koilliseen tai kaakkoon, Iisalmeen, Kajaaniin tai Iijoen latvoja seuraillen Koillismaan suuntaan.

187

Kun nämä alueet on käynyt läpi moneen kertaan talo talolta, niiden pitäminen, leimaaminen, Euroopan peripopulisteina oikeistopuolueita kannattavina, muukalaisvihamielisinä alueina, on liki koominen ilmiö ja kertoo kuinka toimittaja Lisa Bjuwald (HS 19.4) ei tunne lainkaan Suomea ja sen poliittista karttaa tai talous ja sosiaalimaantiedettä.

Näillä jängillä kuin muukalaisen näkeminen on kovin harvinaista ja otetaan vastaan turistinakin vain läpikulkijana ja lämpimästi Kuusamossa palvellen. Nämä seudut ovat kärsineet maaltamuutosta jo kauan ja uusin aalto tyhjensi ne liki kokonaan.

Jäljellä ovat vain vanhukset ja työttömät perussuomalaisilta eläkettä ja parempaa toimeentuloturvaa hakevat selkosten asukkaat tyhjenevissä kylissään ja syvässä epävarmuudessa eläen.

Bjuwald pitääkin omituisena että perussuomalaisten juuret ovat vennamolaisuudessa. On syytäkin, jos heitä aletaan rinnastaa Ranskan, Unkarin, Tanskan ja muiden Keski-Euroopan valtioiden metropolien eläjiin.

Se miltä maailma näyttäytyy kehä kolmosen sisäpuolella, ei ole avautunut enää aikoihin suomalaisen "eliitin" käyttöön politiikan teossa ja sen analyyseissä, jossa tutkittavana on Euroopan perifeerisin ja maaseutumaisin harvaanasuttu maa ja sen pienet taajamat 1970-luvulla syntyneine betonibunkkereineen ja lähiöineen.

Paavo Väyrynen evakkona pohjoisen kotimaakunnastaan jäi rannalle omasta aloitteestaan vieraantuneena Lapin nykyelämään. Ei tällaisia ministereitä suomalainen maaseutu voinut enää elättää.

Helsingin herroja ja rouvia

Kun suomalaiset suuret politiikan nimet ja kärkipoliitikot Savon ja Pohjanmaan sydänmailta, Kainuun korvesta siirtyivät äänestettäviksi nykyisten puoluejohtajiemme tapaan Uudellemaalle ja Helsinkiin, syntyi lopullinen vieraantuminen omasta äänestäjäjoukosta. Tätä täydensi EU -politiikan kudelma ja harha sellaisesta unionin ihmelapsesta, jossa 99 % maan pinta-alasta ja liki 40 % sen väestöstä unohtui kokonaan joko syvän maaseudun pitäjissä tai hyvin lähellä sitä maakuntataajamiemme viher- ja työssäkäyntialueilla eläen. Ei heitä edes mainittu koko vaalikampanjan aikana.

Maaseutu, maatalous, luonnonvarat, kuntien kyky ylläpitää palveluja ja työpaikkansa oli kokonaan pois pyyhitty ja vierasta aluetta vaalikampanjassa.

Kuvitteellinen punaniskojen maa jäi Timo Soinin vapaasti hoidettavaksi villiksi erämaaksi. Maakunnissa ja maaseudulla jouduttiin puolustamaan aivan omituista EU-politiikkaa ja se oli kaukana vanhojen maakuntalehtien keskustalaisten satraappien maailmasta. Muita vaihtoehtoja kuin perussuomalaiset ei enää edes jäänyt ja valinta oli lopulta myös strategisesti ainut keino hakea edes pientä korjausta metropolipoliitikoille rötöksineen.

Vanhoja vennamolaisia ja heidän lapsiaan

Kike Elomaa on hyvin tyypillinen perussuomalaisten ääniharava Turusta, jossa hänen isänsä Arvo Sainio oli jo 1970-luvun alussa SMP:n kansanedustajana. Samoin Lea Mäkipää ja Pentti Kettunen ovat tyypillisiä entisiä SMP:n kansanedustajia yhdessä pastori Anssi Joutsenlahden kanssa. Yli puolet Kinnulan pitäjästä äänesti Lea Mäkipäätä saadakseen jonkinlaista turvaa kuntataloudelleen kokonaan aiemmasta puoluetaustastaan riippumatta.

188

Kun suomalaista "populismia" ja "äärioikeistolaista" liikettä etsitään on pidettävä jalat maassa ja seurattava myös ketä eduskuntaan on valittu ja mistä, miksi äänet on näille henkilöille annettu.

189

Kinnulan ja Pudasjärven kunnissa ei ole yhtään islaminuskoista ja jos on, he ovat siellä toivottu lisä ja väriläiskä siinä missä Rääkkylässä tai Rautavaaralla. Olen ne kunnat moneen kertaan kiertänyt talo talolta ja pyrkinyt löytämään keinoja suomalaisen maaseudun ongelmiin ja ohi perinteisen poliittisen kudelmamme kylätoiminnalla ja toivoen joskus myös apua vaikkapa vihreiltä poliitikoilta, turhaan.

Maalla vihreä poliitikko ei ole poikennut keskustalaisesta. Hän on Erkki Pulliaisen oloinen maaseudun puolestapuhuja. Nyt hän jäi rannalle. Jätkä on työnsä tehnyt, jätkä saa mennä, hän murahti katkerana. Poliitikko rakastuu mustan auton takapenkkiin ministerinä siinä missä kutistuneen vasemmiston edustajamme. Herrana on hyvä olla. Kyseessä ei ollut herraviha vaan herrojen tapa hoitaa asiansa.

Se mikä toteutuu suomalaisen autioituvan maaseudun aikamme ongelmissa, kertautuu sitten maalta taajamiemme lähiöihin muuttaneiden asuinpaikoilla Vantaan Korsossa, Hakkilassa, Helsingin Mellumäellä, Myllypurolla, Hermannissa tai Uudenmaan Karkkilassa, Karjalohjalla, Nummipusulassa ja Hangossa.

Kaikki ovat tyypillisiä, vararikossa joko käyneitä tai sinne meneviä kuntia, joissa perussuomalaisia on äänestetty rinnan kuihtuvan vasemmiston kanssa forssalaiseen tapaan. Forssassa Mika Penttilä sai syrjäytyneitten äänet mutta jäi rannalle. Katkeruus purkautuu myöhemmin ultramaratonilla.

Mustien autojen letka Ei näillä alueilla poliittinen kartta suosi eurooppalaista oikeistolaista populismia vaan pelkkää kuntatalouden köyhyyttä ja huonosti hoidettua julkista talouttamme. Ihmiset ovat äänestäneet perussuomalaisia ihan vain asiapohjalta ja odottaen korjausta julkisen talouden omaan agendaansa, jossa virheet ovat toki syntyneet pitkässä juoksussa ja oma perinteinen puolue on pettänyt lupauksineen niin kuntapolitiikassa kuin sitä niin kovin lähellä olevassa valtion talouden budjetissamme.

Kunnon tietä odotetaan Forssaan ja Karkkilaan, Satakuntaa kuin kuuta nousevaa vuosikymmenet, turhaan. Koko ajan työpaikat vähenevät ja väki luovuttaa, muuttaa pois, valtiotyönantaja leikkaa ensimmäisenä maaseudulla menojaan ja tekee järkevän työnteon liki mahdottomaksi. MTT on karkottamassa ensimmäisenä miehet ja jättää naiset hallintoonsa homehtuvissa kiinteistöissään ja ilman laboratorioita, fasiliteettia. Luonnonvaralaitokset on fuusioitava toisiinsa. Luonnostelemani 1990-luvun agrokaupunki jäi tekemättä.

Kun se syntyy vain pelastamaan byrokraattinen valtion organisaatioarkkitehtuuri ja kuntien yhteinen valtion käsikassarana toimiva aluehallinto, muutos on 20 vuotta myöhässä. Sillä pelastetaan vain muutaman hoitajan ja lääkärin työpaikka Forssassa ja Loimaalla. Silloin keskustakin ja Sirkka-Liisa Anttila on siinä mukana. Maakuntamalli ei silloin auta vaan vie kaiken Forssasta Hämeenlinnaan ja Loimaalta Turkuun, Somerolta Saloon.

Ei kaikkeen pidä sotkea globalisaatiota, Euroopan unionia ja suuria tunteita, arvoja ja homokeskustelua. Oikeammin niiden tuominen mukaan poliittisena höttönä sai ihmiset raivostumaan silloin kun ongelmat, oikeat asiat, ovat omassa lähiympäristössä ja arjessa vuoren kokoisia niin työpaikoilla kuin arjen konkreettisessa kokemisessa. Poliittinen viihde ja teatteri nosti vain vihan pintaan Pasilasta tyrkytettynä puppuna. Erkki Tuomioja kertoi ettei hän itse ole seurannut sitä enää kahteen vuosikymmeneen. Ymmärrän häntä hyvin, miehen katkeruuden. Perussuomalaiset olivat hänen entisiä äänestäjiään ja heidät hän haukkui kovin sopimattomalla tavalla.

Kun samaan aikaan puolueita on kohta yhtä lukuisa määrä kuin parlamentissamme on istumapaikkoja ja suurimpana säilyvä saa luvan istua pääministerin paikalle tappioista huolimatta, lopulta alle kymmenen paikkaa riittää pääministeripuolueen tanssin käynnistämiseksi osana torjuntavoittoa ja

190

aiempaa hallitusvastuuta rinnan samanlaisten "onnistujien" kanssa hakien taas kerran paikkaa mustien autojen takapenkiltä ja etsien itselle sopivaa poliittista sihteeriä ja valtiosihteeriä.

Tästä se arki alkaa myös uuden hallituksen kohdalla, vastuunkanto puhuen puuta heinää ja seuraavana presidentinvaaleistamme uusimpana poliittisena viihteenä ennen kuntavaalejamme. Kuntavaaleissa Perussuomalaiset juurruttavat itsensä lopullisesti yhteiskunnallisen todellisuuteemme ja sen tajuntaan. Ei vielä nyt ensimmäisen jytkevaalin jälkeen.

Suomea seurataan maailmalla (20110420)Ranskalaisia ei yleensä kiinnosta suomalaisten puuhastelut ja Sibeliuksen musiikkikin on vaikeasti aukeavaa. Vain Arto Paasilinnan hauskat romaanit saavat myös ranskalaisen nauramaan oikeassa paikassa. Nyt maahan ollaan rakentamassa suomalaismallista perusranskalaista nousua "Vrais Francais" liikkeenä. Marine Le Pen julistaa kuinka juuri hänen kauttaan puhuu kansa ja perusranskalainen nationalismi. Hollannissa ja Unkarissa saatiin niin ikään uutta intoa ja Jobbik puolue kertoo kuinka "Unkari kuuluu unkarilaisille".

Suuria eroja ja pieniä yhtäläisyyksiä

Tanskan perussuomalaiset (Dansk Folkparti) ovat ehkä lähempänä meitä kuin ruotaslainen vastine, jonka kohdalla korostuu ruotsalaisten ongelmat saada oikeistoradikaalinen liike ohjattua osaksi demokraattista parlamentarismia. Ruotsi ja Tanska eivät ole lopulta edes lähellä Suomea ja erot syntyvät niin poliittisissa järjestelmissä kuin maahanmuuttajien määrissä, sosiaalisessa epävakaudessa. Suomi kykenee ottamaan poliittisen muutoksen dynaamiseksi voimakseen. Näin Pohjoismaita ei voi vertailla toisiinsa tekemättä suuria virheitä. Suomessa ei rettelöidä vaan käytetään vaaleja apuna.

Sen sijaan kiinnostavia nämä vertailut ovat ja etenkin kun kyseessä ovat uudet eurooppalaiset ja globaalit muutostuulet, Italiaan purkautuvat pakolaisvirrat Pohjois-Afrikasta ja näiden ohjailu kohti Ranskaa. Näin Suomen malli on mukana sellaisessa internet -yhteisöjen ja sosiaalisen median taloudessa, joka poikkeaa oleellisesti takavuosien tavasta siirrellä suuria uusia aatteellisia ja arvomaailmaan liittyviä taloudellisia ja sosiaalisia prosesseja Euroopan sisällä ja ohi perinteisten elitististen vallankäyttövälineiden ja korporatiivisesti jäykän byrokratian. Kirjakauppoihin on tulossa uusin kirjani "Social media economy", joka kuvaa näitä prosesseja. Kirjassa on myös suomenkieliset käännökset. Odotan kommentteja etenkin Yhdysvalloista ja akateemisilta lukijoiltani siellä.

Uuden aikakauden alku

Näin Suomen "jytky" vaalit ja niiden tulos ei käynnistänyt vain uuden aikakauden alkua Suomessa vaan se siirtyi hetkessä yleiseurooppalaiseksi prosessiksi, uusien organisaatioinnovaatioiden toivossa myös politiikanteon välineinä. EU-politiikan blokkivaaleista tulikin yllättäen shokkivaalit, lainaten Ville Pernaan kirjoitusta Helsingin Sanomissa (HS 20.4). Reaaliaikaiset prosessit lisäsivät sen tehokkuutta. Niiden arviointi on mahdollista tehdä vasta vuosien kuluttua. Tämän uuden aikakauden alku kuitenkin käynnistyi Suomesta.

Hallitusohjelma ei voi olla enää virtaviivaista takavuosien hallitusohjelmien toteutusta, jossa keskeneräisistä asioista ei puhuta. Tulos on suomalaisessa parlamentarismissa sikälikin hätkähdyttävä, että meillä demokratiassa kansa ei voi olla väärässä. Vielä tänään amatööripohjainen kansanliike voi ottaa mittaa ammattimaisista politiikanteon laitoksista ja tuoda hallitusneuvotteluihin oman aiemmasta poikkeavan näkemyksensä, jossa jopa hallituspolitiikan määrämuotoisuus ja päätöksenteon teknisyys joutuvat koetukselle niin hyvässä kuin pahassakin.

191

Siinä "vaativat ja vaikeina pidetyt tekijät" opettavat kyllä tekijäänsä ja tarjoavat samalla paikkoja myös vanhoissa puolueissa uusille voimille. Tällaisia ovat vaikkapa SDP:n ääniharava Hanna Tainio Tampereelta ja toki jo kolmannen polven edustaja, niin ikään SDP:n Heli Paasio, sekä vaikkapa kokoomuksen Sofia Wikman ja toki forssalainen Aleksander Stubbin avustajana vuosia toiminut kokoomuksen Sanna Grahn-Laasonen. Näiden uusien kasvojen eteen on vain tehtävä yhteisesti töitä ja yli puoluerajojen. Nyt tarvitaan myös nuoria ministereitä ja taantuvilta talousalueilta.

Vasemmistokonservatiivinen hallitus

Vaalikoneen mukaan Katainen saisi vedettäväkseen pääministerinä vasemmistokonservatiivisen hallituksen (HS 20.4). Itse pidin melkoista osaa perussuomalaisten kannattajista ennen vaaleja blogissani pikemminkin radikaaliryhmään kuuluvina, mutta nyt edustajien kohdalla konservatiivisuus on näkyvämpää ja selvästi vasemmalle kallistuen. Tämä oli koko vaalien yleisilmeeseen kuulunut eikä poikennut perussuomalaistenkaan valinnoissa.

Näissä arvioissa on ongelmallista se, miten laskelmallisesti edustajat ovat vaalikoneisiin aikanaan vastailleet. Toki sekin vaikuttaa, millaista vastausta pidetään vaikkapa konservatiivisena ja millaista radikaalina tai liberaalina.

Moni tutkija varmaan tulkitsi konservatiivisena vastustaa EU:n konsensuspolitiikkaa oman vastaavan konsensuspolitiikkamme jatkona. Kaikki muu oli impivaaralaista ja nationalistista. Ajatus, että kyseessä oli rationaalinen kansantalous ja sen pohdinta, ei käynyt mielessä kun kyseessä oli sosiologi, ei taloustutkija. Puhuttiin niin ikään eurooppalaisesta oikeistopopulismista muodikkaasti, vaikkei siitä ollut kysymys ensinkään vaan hyvinkin vasemmalle kallistuvasta ja koko ajan paitsiossa olleesta puolueesta, sen arvoista ja aatemaailmasta.

Sen aatemaailmalla ei Suomessa kannattanut vaaleihin edes vaivautua Kekkosen ajan hitaasti muuttuneessa syrjäisessä maanosamme kolkassa. Näillä ihmisillä ei ollut poliittista kotia ja elämä sujui paikkaillen muitten tekemiä virheitä, usein ilman palkkaa kirjoitellen, maalaten, tutkimuksia ja väitöskirjoja Suomessa kasaten usein maalaisliittolaisessa, konservatiivisessa ympäristössä vanheten ja kiusaajiaan vältellen. Suomalainen kulttuuri on kiusaamiskulttuuri ja se hyväksyttiin. Siitä oli tullut maan tapa. Pienyrittäjien ja työläisten puolue

SMP:n äänestäjät ja edustajat ovat usein pienyrittäjiä ja itsenäisissä ammateissa toimivia innovaattoreita, huomattava määrä luovaan luokkaan kuuluvia ihmisiä, jossa mukana on nytkin vasemmistosympatioita, mutta ei toki takavuosien hurmahenkisyyttä. Kuva nuorista vihaisista miehistä ei sellaisenaan ole kuin karikatyyri eikä toteudu eduskuntaryhmässä. Sen hallinta tulee olemaan Soinille lopulta melkoisen helppoa arvomaailman yhtenäisyyden seurauksena.

Liberaali ja konservatiivi talous ovat eri asia kuin kuviteltu konservatiivi ja radikaali yhteiskunnallinen käyttäytyminen ja politiikka, äänestystapamme. Kun mainostoimisto kertoo vastuullisesta ehdokkaasta, syntyy kuva konservatiivisesta mainoksesta. Suomessa euroon kriittisesti asennoituva oli ja on impivaaralainen ja päinvastoin, sen sokeasti hyväksyvä mukamas radikaali liberaali uudistaja. Mahtoiko tulkinta Ruotsissa olla kruunun kohdalla siitä äänestettäessä sama? Entä Tanskassa? Tuskin.

Suomessa liberaali oli ja on ihminen, joka hyväksyy muualta tulleen diffuusisen jälkiomaksujan aatemaailman itsestään selvyyden. Innovaattorille sellainen on mahdotonta jo ajatuksenakin. Itsenäisesti toimiva ja ajatteleva ihminen on hierakisessa ja jäykässä byrokratiassa hankala ihminen.

192

Kokonaan uusi asia yhteiskunnallisena liikkeenä, sosiaalisena tai taloudellisena innovaationa, organisatorisena toimintana tai symbolirakenteena, oli jo on edelleen liki ranskalaisen maailman tapainen sosiaalinen rikos omaa kieltä ja kulttuuria kohtaan. Näin meillä saattoi olla vain kolme "vanhaa" ja uudistumatonta puoluetta ja niiden varaan rakennettu "demokratia" joka ei mitenkään poikennut venäläisestä neuvostomallin yhden puolueen järjestelmästä. Konsensus oli tullut Kekkosen pitkän hallintokauden aikana ja sitä pidettiin hyvänä mallina.

Puolueestaan eksyneet puheenjohtajat

Liberaali ja radikaali eivät ole sama asia sen enempää kuin uskomus vasemmistolaisten arvojen kannattamisen vaativan samalla radikaaleja toimintatapoja. Oleellista on, että puoluejohtajista Katainen, Kiviniemi ja Wallin ovat vaalikonetutkimuksessa (HS 20.4) kuin samasta puusta veistettyjä ja onnistuneet vastaamaan juuri puolivälissä vasemmiston ja oikeiston akselin ja hieman liberaalille puolelle kallistuen tutkimusta ja sen nelikenttää suoraan lukien. He voisivat olla Rkp:n peruskannattajia vaalikoneen tulkinnan mukaan. Ehkä se selittää hieman vaalituloksestakin. Heistä vain Wallin on puolueensa mukana, kaksi muuta ovat täysin eksyksissä puolueensa arvoista ja aatemaailmasta. Sellainen ei voi kauan toimia etteikö opportunisti puolueväki siihen puuttuisi.

Vastaavasti Soini, Räsänen, Arhinmäki ja Sinnemäki ovat aivan äärilaidoilla ja Sinnemäki melkoisen kaukana puolueestaan arvoliberaalina vasemmistolaisena Arhinmäen rinnalla. Eniten harhassa omasta puolueestaan näyttäisi olevan Jyrki Katainen. Kataisen olisi syytä nyt muuttaa kurssiaan uudessa hallituksessa. Pääministeri ei ole muutenkaan valtiovarainministeri ja puolueen johtaja voisi edustaa oman puolueensa arvoja ja aatemaailmaa, ei vihreitten tai Rkp:n arvoja vaalikoneen tulosta arvioiden. Kun kannatus lähtee laskuun sitä on vaikea pysäyttää.

Perussuomalaiset kaukana oikeistopopulisteista

Perussuomalaiset ovat kaukana äärioikeistolaisista eurooppalaisista populistipuolueista Tuomas Ylä-Anttilan tekemän tutkimuksen mukaan (HS 20.4) ja sopivat oikein hyvin demareitten aisapariksi hallitukseen. Molemmat ovat selvästi vasemmalla ja arvoissa voivat molemmat vähän tinkiäkin, kun Sdp ei näyttäisi siellä suunnalla löytävän yhtään sen läheisempää yhteistyökumppania muutenkaan.

Eniten maailmoja halailevia arvoja ja rajoja ylitteleviä edustajia löytyy odotetusti vihreitten, keskustan ja Rkp:n edustajien riveistä. Vastaavasti helpoimmin asiansa saavat hoidettua oman ryhmänsä sisällä Arhinmäen vasemmistolaiset, Sdp:n edustajat sekä Timo Soinin ryhmä.

Soini itse on ryhmänsä konservatiivisin, mutta kuitenkin ryhmänsä sisällä ja siten oikeassa puolueessa. Puolueen edustajat eivät toki hajoa varpusparven tapaan, kuten mediat ovat epäilleet. Äänestäjät ovat tienneet mitä tahtovat ympäri Suomen. Vaalikonetta on varmasti käytetty ahkeraan.

Päivi Räsänen voisi siirtyä perussuomalaisiin tai muuttaa hieman arvojaan liberaalimpaan suuntaan ja löytää oma puolueensa. Nyt hän näyttäisi olevan yksin Kataisen ja Kiviniemen sekä Sinnemäen tapaan harhaillen muusta puolueestaan erillään. Yleensäkin tyypillistä näyttäisi olevan valituksi tuleminen nyt hieman vasemmalta paitsi vihreitten kohdalla, jossa valitut olivat piirun verran puolueen koko ehdokasjoukkoa oikeammalta.

Puheenjohtajilla petrattavaa

Kokoomus näyttäisi tulevan hyvin toimeen perussuomalaisten kanssa etenkin sen jälkeen, kun Jyrki Katainen hieman muuttaa arvojaan oman puolueensa suuntaan arvokonservatiiviseen oikeistoon nyt vihreitten ja Rkp:n yhteiselle laidalle eksyneenä. Hallituksen kokoajana luonnollisesti joutuukin toimimaan toisin kuin edellisen hallituksen valtiovarainministerinä.

193

Kun kootaan monipuoluehallitusta puolueen oma näkökulma on sekin vain osa suurempaa kokonaisuutta, jossa perussuomalaiset ovat lähempänä kuin demarit, ainakin vaalikoneen tulkintana. Katainen voi tehdä nyt virheen ellei kykene sopimaan muitten kuin ”vanhojen” puolueiden kanssa. Perussuomalaisille kun sopii myös jääminen oppositioon ja vakiinnuttamaan paikkansa sitä kautta useamman vaalin käyden seuraavan neljän vuoden aikana.

Mari Kiviniemellä on pisin matka tavoittaa oma puolueensa, ja se saattaa selittää jotain menetetyistä äänistä. Nyt olisi mahdollisuus luopua Portugalin tukipaketista ja sen esittämisestä hallitukselle toimitusministeristön pääministerinä. Se ei voi mennä läpi sen jälkeen kun oma ministeristö menetti vaaleissa kaikkien yllätykseksi lavean enemmistönsä eduskunnassa. Se että Matti Vanhanen otti siitä täyden vastuun oli ja on kohtuutonta. Vanhasen maailmankuva, arvot ja toimintastrategia olivat kyllä hyvin keskustalaisia.

Näin Mari Kiviniemi toki kertoo tekevänsäkin, jättävänsä Portugali -paketin uudelle hallitukselle. Tätä epäilin myös jo ennen vaaleja kirjoittamassani blogissa. Jytky voitto oli ennalta arvattavissa ja presidenttimmekin erehtyi lopulta vain muutaman paikan. Silti hän piti tulosta yllätyksenä itselleen.

Presidentin on toki tunnettavaksi maansa ja vaalipiirien tulokset. Täysin oikein ne ennustettiin Turussa eduskuntatutkimuksen laitoksen johtajan Ville Pernaan toimesta käyttäen juuri vaalipiireistä saatavia tietoja. Oma ennustukseni liikkui neljän puolueen kohdalla 36-44 välillä ja kirjoitin sen aiemmin blogissani.

Tanskan populisteilla on syytä iloita Timo Soinin voitosta vaikka puolue onkin aivan eri laidalla kuin mihin perussuomalaiset sijoittuu Suomessa. Morten Messerschmidt ei tästä paljoa piittaa ja ottaa kaiken hyödyn irti siinä missä muutkin oikeistopopulistit Euroopassa.

Kataisen uusi ilme

Jyrki Katainen vastaavasti voisi hankkia eurooppalaisten oikeistokonservatiivien arvostuksen, ja vähän sen ylikin, kertomalla kuinka Portugalin, Irlannin ja Kreikan syyttäminen ja kiusaaminen on lopetettava ja maat hoidettava velkasaneerauksen kautta, aivan kuten Yhdysvaltain huippuyliopiston professori Bengt Holmström on jo aikoja esittänytkin monen muun rinnalla. Vaalit ja sen tulos Suomessa, sekä asema mahdollisesti tulevana pääministerinä, toi kokonaan eri näkökulman kuin aiemmin toimiminen kokoomuslaisena valtiovarainministerinä. Edellinen hallitus sai sentään syvän epäluottamuksen kansaltaan. Ja Katainen edustaa nyt kansaansa, ei puoluetta tai itseään.

Euromaat ovat jo kauan olleet mukana eräänlaisessa rahanpesussa, jossa ne Kataisen tapaan pesivät vain omaa mainettaan kriisimaiden kustannuksella, kertoo Holmström aivan oikein asian kärjistäen (HS 20.4). Kriisin syntipukki ei voi olla myöskään arvopaperi tai näkymätön euron setelin arvo vakuutena. Koko rahan arvolla spekulointi perustuu tietämättömyyteen. Kukaan meistä ei oikeasti voi sitä tietää.

On täysin kohtuutonta, että kaikki vastuu siirrettään kriisivaltioille ja niiltä viedään kiusaamalla mahdollisuus talouskasvuun. Tällainen ei ole liberalismia, ei radikalismia vaan pelkkää typeryyttä. Ei ole mitään järkeä kiristää valtioita hengiltä näivettäen ne Kataisen kuvaamilla massiivisilla säästöillä. Se vain heikentää niiden maksuvalmiutta myös tulevaisuudessa.

Hieman samaa menokuria ja leikkauksia esitettiin myös oman maamme kansalaisille vaaleissamme saati 1990-luvun lamassa. Oma valuuttaa olisi kriisimaille paras ratkaisu, kun se saisi kellua vapaana eurohirrestä ja devalvoituisi. Oman markkamme kohdalla sitä kannattaa harkita ajoissa. Pikemminkin etuajassa kuin myöhässä. Kertomukset ajopuusta ovat meille tuttuja talvisodasta ja sitä edeltäneistä

194

sopimuksista selkämme takana. Potugalin tai muiden apu oli silloin, ja on nyt, turhaa propagandaa ja tarkoitettukin vain provosoimaan ärtymystä.

Euron ehdottomuuden hurmaa

Myös Suomessa euron ehdottomuuteen luotettiin liikaa ja nyt on aika osoittaa uutta suuntaa ja vaalit olivat siihen meillä onnellinen pelastus. Samalla se tarjoaa Jyrki Kataiselle mahdollisuuden esiintyä valistuneena eurooppalaisena pääministerinä ja hallitusohjelma ei sysää puoluetta ja häntä oppositioon Mari Kiviniemen ja keskustan tapaan. Se riski on nyt todellinen.

Meillehän saadaan toimiva enemmistöhallitus myös ilman Kokoomusta Sdp:n, vasemmiston ja kristillisten sekä Rkp:n avulla sekä kuunnellen äänestäjiä ja perussuomalaisia, jytky voittoa.

Sitä ei voi sivuuttaa viemättä pohjaa eurooppalaiselta demokratialta ja sen toivon siemeneltä todellisen talousongelman poistajana keskiluokan pelkona ja sosiaalisten levottomuuksien aiheuttajana. Suomi on nyt avainasemassa tämän suuren keväämme aikana. Toista vastaavaa jytkyä ei tule. Se teki Kokoomuksesta maamme suurimman puolueen, eikä sitäkään tulisi nyt haaskata kompastuen lillukanvarsiin, Portugaliin. Portugali ei kuulunut talvisodan ihmeisiin.

Pelon maantiedettä taloudessa

Kansantaloudessa, globaalina ilmiönä, tapahtuisi halvautuminen jos kaikki vain keräisivät voittoja ja säästöjä Saksan tapaan, jonkun on myös velkaannuttava. Kun kaikki ovat velkaantuneita ja säästävät, Euroopan talouskasvu on tulevaisuudessa varmaan heikkoa. Sen varaan tuleva hallitus ei voi laskea.

Kun vapaille markkinoille tulee valtavasti uutta työvoimaa Aasiasta, syntyy menetettyjen työpaikkojen kustannukset, jotka maksaa aina keskiluokka. Syntyvät sosiaaliset jännitteet näkyvät Euroopassa ja myös vaaleissa. Kehitysapu on taas vain keino lieventää omaa huonoa omaatuntoa, kun paras tapa auttaa on saada valtiot mukaan vapaaseen markkinatalouteen. Tämä ei toki tarkoita että kehitysapu tulisi poistaa.

Oma hallituksemme voi auttaa helpottamalla Euroopan ja Aasian, Afrikan sekä Etelä-Amerikan yhteiskuntarauhaa ja olla myös esimerkkinä siinä, miten näitä sosiaalisia jännitteitä puretaan omassa maassa. Tässä meillä on historiallisia esimerkkejä 1970-luvun vennamolaisuudessa ja nyt uudessa, juuri saman liikkeen antamassa esimerkissä. Tämä puolue otetaan käyttöön silloin, kun kansantaloudella ja Euroopalla on selkä seinää vasten ja kaikki muut valheet ja itsepetokset on käytetty loppuun.

Uudet luudat lakaisevat (20110427)Kun vaaleista on runsas viikko ja pääsiäispyhät takana ensimmäiset kommentit jytkyvaalien merkityksestä ovat eri medioistamme luettavissa. Näistä tärkein on sosiaalinen yhteisömedia globaalina mielialojen analysoijana. Kun eduskunta on järjestäytynyt, valiokuntapaikat jaettu ja hallituskin näyttää muotoutuvan odotetulla tavalla heti äitienpäivän jälkeen, pohdinnoissa on menty normaaleja vaaleja syvemmälle. On selitysten paikka ja siihen näyttäisi osallistuvan ensimmäisenä tappion kokeneet puolueet. Purkautuminen alkoi heti vaaliyön jälkeen sosiaalisissa medioissamme.

Nopea toipuminen

Kun ensimmäisten päivien katkeruus on purettu käynnistyy järkevämpi pohdinta. Torjuntavoiton saaneilla, demareilla ja kokoomuksella, ei ole sellaiseen mitään erityistä syytä ja vaalien suurvoiton saaneet perussuomalaiset ovat nyt työllistettyjä muutenkin. Kun alat juhlia voittoasi, olet jo hävinnyt,

195

on varmasti monelle tuttu kansanviisaus sekin. Anssi Joutsenlahti äänestettiin juuri puhemiehistöön ja keskusta jää myös siinä ilman mustan auton takapenkkiä. Joutsenlahti on jo kokenut emeritus rovasti ja kansanedustaja SMP:n ajoilta.

Kolmesta perussuomalaisten johtamasta valiokunnasta vaativin on toistaiseksi Timo Soinin harteilla. Siinä johtaja vaihtuu samalla kun Soini saa ministerinsalkkunsa. Ennustan sen tapahtuvan pian äitienpäivän jälkeen ja hallituksen istuvan täyden istuntokauden. Samalla hallituskumppanit nivoutuvat yhteen ja perussuomalaiset vakiinnuttavat paikkansa suomaalisessa parlamentarismissa. Timo Soini pääsee viimeinkin vastaamaan ministerin paikalta sen sijaan että joutuu tekemään vuosikymmenet kysymyksiä oppositiosta. Tämä sama asetelma rikkoutuu myös muissa yhteyksissä maakunnissamme ja julkishallinnon laitoksissa. Toinen vaihtoehto on pyrkiä sivuuttamaan vaalien tulos ja tehdä kirjavan kissaan hallitus. Olettaa protestin menevän ohi. Tehdä siinäkin virhearvio.

Kahdet vaalit vieretysten

Sitä ennen ovat kuitenkin ensi vuoden presidentinvaalit ja kuntavaalit. Osa medioista on jo veikkaamassa Soinia presidentiksi ellei kokoomuksen Sauli Niinistö ole käytettävissä. Toisella kierroksella Soini on joka tapauksessa mukana. Näin poliittinen jännitysnäytelmä jatkuu ja politiikan toimittajilla riittää seurattavaa. Uuden laskentatavan mukaan, vuonna 2015 käyttöönotettavan, perussuomalaiset olisivat saaneet nyt 40 paikkaa ja asema olisi toinen heti kokoomuksen 42 paikan jälkeen. Keskustan paikkaluku olisi pudonnut peräti 31 kansanedustajaan. Siitä on lähdettävä petraamaan. Jos se tapahtuu oppositiossa, sulloin on riski että koko maaseutumme olisi siellä samaan aikaan.

Jos perussuomalaiset olisi maan toiseksi suurin puolue ja pääministeri kokoomuksen Jyrki Katainen, Anssi Joutsenlahti olisi nyt tulevan eduskunnan puhemies. Kovin vähistä äänistä ja laskentatavasta ovat paikat kiinni kun kyseessä on marginaaliset erot puolueitten kannatuksessa. Se pitää puolueet ja niiden edusmiehet liikkeessä ja virkeinä. Politiikan pöydissä asiat eivät pääse nyt vanhenemaan ja virkamiehet ovat hekin työllistettyjä. Hyvä virkamies on kansakunnan pelastus ja heistä on pidettävä kiinni.

Suuret muutokset ja niiden syyt

Tyypillisimmät jytkyvaalien syyt haetaan edelleen menneen vaalikauden tyytymättömyydestä ja sen purkautumisesta taitavan populismin keinoin kanavoiden yhdelle puolueelle. Tyytymättömyyden syyt haetaan oman puolueen ulkopuolelta, globalisaatiosta, työpaikkojen katoamisesta halpatyövoiman maihin ja muista pahan olon tunteista kuten työttömyys, vanheneminen, kansan jakautuminen kahtia sekä yksittäisistä tapauksista, joista oman puolueen uskottavuus ja rötöstelyt on selityksen häntäpäässä.

Kun muutokset ovat historiaan jääviä, niiden tulkinta on tehtävä myöhemmin ja kunnolla. Yksi selitys ei riitä ja pienet selitykset ovat varmasti vääriä. Populismi selittäjänä on varmasti hätäisin. Se käy vain seuraukseksi, ei selittäjäksi lainkaan, ja siinäkin sen osuus on marginaalinen sosiaalisen median talouden, strategian ja markkinoiden maailmassa.

Keskusta oli puolueena mukana jarruttamassa sosiaalisen median välineitä ja niiden käyttöä aktiivisesti myös työpaikoilla, ei vain medioittemme sisällä. Se toki tunnettiin ja sitä paheksuttiin.

Ilmiö liittyy samaan ongelmaan kuin takavuosina television kieltäminen maaseudun kehittämisessä. Uudet organisaatioinnovaatiot ja symbolirakenteet mursivat vanhaa suljettua kulttuuria, hierarkisia linjaorganisaatioita. Maaseudun suljetut yhteisöt heräsivät omaan kapinaansa ja konkreettisin se oli

196

keskustan suurilla tukialueilla laestadiolaisilla seuduilla Pohjamaalla, Iijokilaaksossa ja Koillismaalla, Savossa ja Karjalassa. Suomi putosi puusta toistamiseen.

Taajamissa eri syyt kuin maaseudulla

Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein kuulu puukon kiertäminen avoimessa haavassa ellei puoluelaitos itse havaitse virheitään. Hyvänä mediat pitävät aktiviteetin nousua, kykyämme purkaa tyytymättömyys demokratian välinein lähtemättä kadulle kivittämään yhteistä omaisuuttamme.

Demokratia siis toimii myös pakoventtiilinä purkaa suuria tunteita ja pahaa oloa, ihmiset ovat tyytyväisiä voidessaan vaikuttaa äänestämällä ja se myös näkyy avaininstituutioissamme myöhemmin tekoina. Kansan mielialoja on syytä seurata tarkalla korvalla, kun siihen on nyt myös sosiaalisen median välineet ja voimme lukeutua tässä maailman kärkeen. Se, että kyseessä olisi koko poliittisen instituutiomme kriisi ja paradigmaisen vaiheen synnyttämä oire, jää medioiltamme kokonaan huomaamatta. Silloin sitä ei myöskään analysoida. Tutkijoilta se on myös kielletty. Suomessa toimii vahva itsesensuuri.

Toisaalla meiltä puuttuvat suurten metropolien ongelmat eikä niitä tule liittää harvaan asutun maaseudun ongelmiimme. Etelän media ennustikin tuloksen väärin ja arvioi sen kovin pääkaupunkikeskeisesti. Näin tulokseen tuli liki 35 prosenttiyksikön virhe ja syytkin esiteltiin pääosion virheellisesti. Ne on nyt analysoitava oikein ja erikseen syvän maaseudun ja kaupunkiemme lähiöiden kohdalla. Median uskottavuus meni galluppien myötä. Niin kävi myös SMP:n kohdalla 1970-luvun alussa. Kyseessä ei ole kuitenkaan sama ilmiö.

Historiasta ei ole nyt apua

Perinteisen median selittelyissä palataan vastaaviin tapahtumiimme aiemmin alkaen sodan jälkeisestä ajastamme ja kommunistisen puolueen toiminnan vapauttamisesta sekä jatkaen 1960-luvun radikalismiin, joka sekin purkautui hyvin monella eri tavalla ja meillä poliittisena aktiivisuutena ensin vasemmistoradikaaleihin liikkeisiin ja myöhemmin vennamolaiseen kansanliikkeeseen.

Näissä jälkimmäinen ei ollut niinkään akateemisen nuorison avustama, kuten työväenliikkeen nousu ja tukeminen yhdessä kansainvälisen nuorisoliikkeen radikalisoitumisen kanssa suurten ikäluokkien Suomessa. Näin tämä perussuomalainen elämä on pysynyt kansallisena kummajaisena vanhoista medioistamme huolimatta. Maakunnalliset mediat sen vielä jotenkin tunnistavatkin. Se on olemassa vain uusissa medioissamme, sosiaalisen median elämässä.

Joku printtimedioissamme pelkää perussuomalaisten jakautuvan kommunistien tapaan maltilliseen enemmistösiipeen (SKDL) ja sen sisäiseen änkyräkommunisteihin (SKP).

Tässäkin eletään vanhan maailman malleissa, ei uuden mediayhteiskunnan avointa reaaliaikaista prosessia tuntien. Tällainen kaksinapainen maailma ei ole mahdollista uuden mediayhteiskunnan sisällä. Ei edustuksellinen demokratia voi toimia ulkopuolella sosiaalisen median nettiyhteisön ja sen reaaliaikaisen talouden ja strategian sekä markkinoiden.

Olen koonnut sen keskeisimmät pelisäännöt viimeisimmässä julkaisussani "Social media economy" . Kiintoisaa on, että prosessia on luettu ja seurattu vaaliemme aikana eniten Saksassa, kun aiemmin julkaisujani seurattiin eniten Yhdysvalloissa, Britanniassa, ei toki ensimmäisenä Suomessa. Ei toki nytkään. Suomessa julkaiseminen on mahdollista vasta parin vuoden kuluttua. Jos se menee tämänkin yli, se siirtyy samalla seuraavalle sukupolvelle.

Väärä ensireaktio maailmalta

197

Maailmalla ensireaktiot liittivät Suomen ja perussuomalaiset äärioikeistolaisiin liikkeisiin suomalaisten itsensä avustamana. Tässä mielipiteet menivät ristiin ja vanhan vennamolaisen pientalonpoikien ja siirtokarjalaisten maalaisten liike Pohjois-Savosta ei oikein istunut metropoliliikkeiden päämääriin, joista osa vielä kanavoituu vihreän liikkeen kautta mm. Saksassa.

Liikkeen demonisointi tuohon suuntaan oli vaalien alla tapahtunut ylilyönti ja siitä on palattu takaisin Suomen oloihin Euroopan koilliskulmalla ja harvaanasutussa maassamme.

Pienet maalaispitäjät saivat vuosien jälkeen taas edustajiaan Arkadianmäelle lähiöasukkaiden seuraksi. Perussuomalainen liike on todellakin nimensä näköinen ja oloinen ilmiö. Sellaisena siitä on syytä olla myös ylpeä.

Suomalainen demokratia ja parlamentarismi ottaa sen käyttöön silloin, kun kaikki muut keinot on jo koeteltu. Muilla skandinaaveilla on syytä kadehtia tätä kansallista voimavaraamme, joka syntyi jo aikoja ennen irtautumistamme Ruotsista ja Venäjästä.

Askel vasempaan ja perusarvoihin

Vaalien tulos ja sen analysointi osoittaa kuinka perussuomalaiset näyttäisivät sijoittuvan nyt pikemminkin vasemmalle kuin oikealle ja olevan paremminkin konservatiiveja kuin liberaaleja. Tällöin radikaalius ja liberaali eivät ole samaa ulottuvuutta. Perussuomalaiseen mielenlaatuun kuuluu myös vaihtoehdot ja radikalismi, luova ja innovatiivinen tapa toimia. Tässä se poikkeaa keskustalaisesta konservatismista, hitaudesta. Keskusta on menettänyt tärkeimmän ydinosaajiensa joukon. Nyt sen kokivat demarit. Onko seuraavana vuorossa Kokoomus?

On odotettavissa melkoisen nopeasti valmistuva hallitusohjelma eikä kukaan kolmesta suuresta, kokoomus, demarit ja perussuomalaiset, tule menemään hallitukseen sitä hajottamaan. Valiokuntapaikat on nekin jo täytetty sopuisaan suomalaiseen tapaan ja perussuomalaiset ovat saaneet hoitaakseen niin maan ulkopolitiikkaa kuin vaikkapa tiedettä ja kulttuuria jopa valiokuntaa johtaen. Ei ole epäilystä, etteikö Jussi Halla-ahoa savusteta ensimmäisenä paikaltaan.

Integroituminen kansallisiin instituutioihimme tapahtuu nopeasti ja pelot maan siirtymisestä Impivaaralaiseen kulttuuriin oli sittenkin vaalien luonteeseen liittynyt ilmiö, tapa käydä vaaleja pelotellen äänestäjiä. Vielä 1970-luvulla tämä oli paljon aggressiivisempaa.

Parlamentarismin oma korjausliike

Pitkän hallinnollisen ja demokraattisen kulttuurin hankkinut kansakunta kykenee integroimaan uudet tuulet ja myös syvän protestin nopeasti instituutioittensa sisälle sekä samalla myös puolueittensa ohjelmiin.

Korjausliike tehdään jo valiokuntapaikkoja jaettaessa ja hallitusta koottaessa, äänestäjät ovat saanet kaipaamansa muutoksen ja se näkyy myös opposition käyttäytymisessä. Sekin joutuu jatkossa hakemaan paikkansa uudessa sosiaalisten yhteisömedioitten paineissa ja kuunnellen kansan ääntä, sosiaalisen median taloutta ja strategiaa sekä sitä kautta valtuutuksensa hankkien ehkä jo vuoden 2015 vaaleissa. Näin politiikka tuli politiikan sisälle ja uudet välineet ovat sen käytössä.

198

Vappublogi 2011 (20110430)Kevään ja vapun suurin tapahtuma on sellainen, jota seuraa 2000 miljoonaa ihmistä. Prinssi William ja Kate Middleton vihittiin Westminster Abbeyn kirkossa Lontoossa liki abbedissa Valburgin ja kelttien Beltanen päivänä. Kansa näki odotetun suudelman jopa kahteen kertaan.

Omat sympatiani kulkivat morsiamen luovuttaneen isän suunnalla kirkon käytävää astellen morsiamen sydämen puolella. Olen itsekin ollut tuossa vastaavassa tehtävässä ja se on vihkisormuksen pujottamista jännittävämpi. Toinen jännitettävä oli 90-vuotiaan prinssin isoisän suoriutuminen tehtävästään seisoskellen ikinuoren 85-vuotiaan kuningattaren varjossa jo pian alkavaa seitsemättä vuosikymmentään. Sen rinnalla valtikkaansa kruununperillisenä odottavan Charlesin vanheneminen on ollut omituisen draaman ja tragedian täyteistä elämää ja muistuttaa Beltanen magiaa. Tätä "viihdettä" kansakunnat ja imperiumi on saanut koko rahan edestä.

Kallista huvia Kuningashovin ylläpito maksaa briteille hieman enemmän kuin vaikkapa kaikkien luonnonvarojamme tutkivien tutkimuslaitostemme yhteinen budjetti. Me karsimme niistä koko ajan ja kutsumme sitä valtion tuottavuusohjelman vaatimaksi välttämättömyydeksi. Sen tuloksena rapautuu niin maatalouden, kasviviljelyn, eläinten hoidon ja hyvinvoinnin, elintarvikkeiden, niin luomun kuin tehomaatalouden ja puutarhojemme kunto ja myös oma hyvinvointimme. Samoin käy metsille, metsien niin tehotaloudelle kuin moninaiskäytölle sekä riistalle, niin viljellylle kuin luonnonvaraiselle ympäristöllemme.

Saksassa Walburgisnacht oli noitien yö kelttien tapaan ja Suomessa talonpojat polttivat helkavalkeitaan. Työläisten valpuri tuli paljon myöhemmin. Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin suomalaiset talonpojat polttivat jälleen kerran näitä valkeitaan. Pelättiin pahinta vaikka ei yhteisvaluutasta ja valtioliitosta vielä puhuttukaan. Suomalainen talonpoika on oppinut tuntemaan vieraan vallan ikeen niin velkojen maksajana kuin tykin ruokanakin.

Kelttien ja germaanien noitapäivistä poiketen Chicagon Heinätorin verilöylyä muisteltiin toukokuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1890. Keskiaikaiset menot alkoivat liittyä kevään juhlaan osana työväestön ja köyhien vappukulkueita. Kevätpäiväntasauksen ja kesäpäivänseisauksen väliseen aikaan liittyy runsaasti karnevaalimenoa ympäri maailmaa. Niitä yhdistää yhteinen toivo ja pelko.

Kaikki on niin suhteellista rahan käytössä. Britit ovat valmiina maksamaan monarkiastaan, tyhjästä viihteestä, traditiosta ja sen ylläpidosta, kun taas suomalaisilla on vaikeuksia maksaa enää leivästään ja ympäristöstään, sen ylläpidosta ja jatkuvuudesta suuressa Euroopan maaseutumaisimmassa maassaan. Helsingissä supistuksia on hallinnossa helpoin hoitaa vähentäen menoja koko ajan maaseudulla.

Kehä kolmosen ulkopuolella avautuva maa on rapautunut jo vuosikymmeniä. Maaseudulla sijaitsevat toiminnot ovat poissa silmistä ja mielestä. Niille on helppo nauraa ja pilkata, suomalainen maaseutu ja kahtia jakautunut kansa oli alkanut käyttää, jälleen kerran, toisistaan halventavaa kieltä. Vaaleissa se kärjistyi parasiiteiksi nimittelyyn natsisaksan tapaan. Joku kutsui vaaleja junttivaaleiksi. Näitä puhujia yhdisti tuleva tai jo koettu vaalitappio. Tappion syyt olivat paljon syvemmällä kuin mitä kuviteltiin. On omituista, kuinka omat äänestäjät ovatkin toiseen liikkeeseen siirtyessään juntteja. Mahtoivatko tietää Lipposta äänestäessään mitä hän heistä ajatteli, oikeasti.

Näpäytys vaaleissa

199

Vuosikymmeniä hallitusvastuussa ollut keskusta sai tästä menosta vaaleissa näpäytyksen ja käy nyt tätä läpi huomaten, kuinka ihmisen mittaiset asiat unohtuivat ja vaaleissa esiteltiin vain kylmän ylimielisiä ja kansalle vieraita EU maiden vaatimia uhrauksia vuosikymmenestä toiseen niitä toistellen.

Maalaisliittokeskusta löysi jyvän vasta vaalien jälkeen, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (HS 30.4). Se vei liki 200 000 ääntä ja 16 kansanedustajaa jo koettujen vaalitappioiden jälkeenkin.

Pääministeri Kiviniemi kertoo itsekin olleensa ikään kuin väärässä roolissa ja vierastaneensa sen vetämistä. Samaa näyttäisi pahoittelevan myös vihreitten puheenjohtaja Anne Sinnemäki. Miten joku voi olla näin sokea ja unohtaa kulttuuriset juurensa ja identiteetin perustan, aatteet ja arvot? Viekö taloudellinen taantuma ja sen traumat aina myös poliittiseen ja henkiseen taantumaan? Ovatko ne sittenkin yksi ja sama asia.

Bonnier osti WSOY:n

Suomalainen kulttuuri rapautuu ja muuttuu ruotsalaiseksi, yleiseurooppalaiseksi ja globaaliksi mössöksi. Tästä kansa ei pidä suomalaisina, eikä meillä ole monarkkeja huolehtimassa kansallisesta olemassaolostamme, eliitin mukanaan tuomasta jatkuvuudesta, traditiosta. Olemme ajopuu historian virrassa ilman syvää kansallista identiteettiä ja sen ylläpitäjiä, omaa vahvaa kulttuuria. Meillä ei ole omaa uskottavaa eliittiä, vain keskiluokkaista porvaristoa. Kirjallisuutemme ja suomalaisen kansannousun yksi näkyvin kulmakivi WSOY myytiin lopulta pois Sanoma yhtiöltä ruotsalaiselle mediatalo Bonnierille. Bonnier omistaa jo MTV3:n ja Tammikustantamon, jolloin sen tulo Suomeen ei ole enää uutta vaan vanhan jatkoa ja kirjailijat, ne jotka ovat vielä jäljellä, toivottavat yli 200 vuotta kustannustyötä harjoittaneen Bonnierin tervetulleeksi Bulevardille. Meillä on pankkeja, jotka omistetaan Ruotsissa ja Tanskassa sekä Nokia, jonka omistavat jenkit ja kohta luonnonvarat, peruselinkeinomme, jotka omistetaan eurooppalaisten elintarvikejättien toimesta.

Suomalainen puhdas ruoka on pelkkä myytti. Suomi on täynnä historiaksemme muuttunutta mytologiaa ja sepitteellisiä kuntia, maakuntia ja muita aluehenkiä, joista kansallishenki on heräämässä uuteen nousuun.

Näin Väinö Linnan ja Mika Waltarin kustantaja on nyt sama kuin vaikkapa August Strinbergin ja Selma Lagerlöfin. Sanoma kertoo luopuneensa WSOY:stä päästäkseen omalla vahvuusalueellaan Ruotsiin. Itse odotan etenkin Bonnierin nettikirjakaupan Adlibriksen rantautumista Suomeen. Samoin näyttäisi tekevän WSOY:n jo vuonna 2006 jättänyt Touko Siltala (HS 30.4). Se on samalla rihkamakojuiksi muuttuneitten kirjakauppojemme loppu.

Viimeisimmät kirjani "Social media economy" tai "Social media - Economy and Strategy" saa nyt edullisesti kotiin kannettuna ja Saksassa kustannettuina minkä tahansa nettikirjakaupan tai kustantajan toimittamana tuotteena. Niissä on vielä suomenkielinen laaja tiivistelmä mukana. Yhdysvalloissa kirjoja myyvät etenkin suurten yliopistojen nimekkäät kampukset.

Jonain päivänä sekin puuttuu. Syykin on ymmärrettävä. Ei ole ostajia, markkinat ovat erikoiskirjoille liian vaatimattomat eikä kukaan kaipaa muuta kuin viihdettä tai suomalaista kirjaa. Näin katoavat suomalaiset tutkijat, blogistit, toimittajat ja kirjallisuus, taide ja kulttuuri. Kukaan ei heille maksanut, muuttuivat ryöstöviljeltäväksi joukoksi ja osa kansasta palasi oikeasti Impivaaraansa. Impivaaran kapina osoittautui lopulta turhaksi ja voimattomaksi, liian myöhään alkaneeksi. Globaali roska ruokanakin oli ensimmäinen merkki alkavasta muutoksesta.

200

Ruotsalainen ei ole suomalainen

Ruotsalainen kustannusperinne ja tapa myydä kirjaa ei ole suomalainen. Hannu Tarmio näkee päivän sekä surun että suuren ilon päivänä. Siinä on hieman samaa kuin vaaleissamme. Nyt ei pidä kuunnella liikaa konsultteja vaan on tehtävä trendeistä riippumatonta omaa työtä.

Jari Tervo on oikeassa todetessaan, kuinka Sanoma yhtiöllä ei ollut kokemusta kirjankustantamisesta. Nyt on mahdollisuus päästä irti pörssilainsäädännön mukaisesta lisätyöstä ja keskittyä itse kustantamiseen kirjoihin ja kirjailijoihin. Ruotsin monarkit ovat ehkä valmiina ylläpitämään suomalaistakin kulttuuria, kirjallisuutta? Vaaleissa me kuitenkin protestoimme ja haimme muutosta. Jari Tervo käyttää kirjoissaan vielä pakkosuomea, josta tuleva omistaja hänet kyllä vapauttaa.

Jonna Aatsalo oli se onneton toimittaja, joka uutisoi Lahden dopingskandaalin jälkeisessä STT:n kymmenen vuoden takaisessa dopinguutisessa. Nyt hän kertoo medioissamme ja käräjillä menettäneensä työpaikan, uran ja avioliiton. Hänen henkeään uhkailtiin ja työkaverit olivat lampaita, kiusaajia hekin. Se oli hyvin suomalainen ilmiö ja kohtalo. Järjestelmä suojelee siinä viimeiseen saakka rötöstelijöitään ja kiusaa totuudenpuhujaa.

Urheilutoimittaja liikkuu suurten tunteiden nuoralla ja se on vielä liukkaampi kuin poliittisen toimittajan tapa selviytyä kuivin jaloin silloin, kun kaikki ei mene hyvin ja suudelmat päädy vuosikymmeniä jatkuvaan kuninkaalliseen gloriaan. Sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Näin tutkijakin saa tuloksia jotka tietää jo etukäteen. Tutkimuksessa on joko puolueen tai rahoittajan logot, joskus molemmat.

Elämästä ja sen raadollisista aiheista kirjoittava ei ole suosittu oli hän sitten tutkija, kirjailija tai toimittaja Suomessa syntyneenä. Kun nämä kaikki yhdistää samaan ammattiin, syntyy rikas elämä, jossa vaikeat asiat on pyrittävä esittämään vielä ymmärrettävällä tavalla ja ottaen niihin riittävästi etäisyyttä, kansaansa ja sen kulttuuria rakastaen. Siinä on rakastettava kansaa, joka itkee itse aiheuttamillaan haudoilla, ja tekee sen vielä vilpittömästi. Vappu on tällaista karnevaaliaikaa Suomessa. Hassu maalaismies

Toimittaja Piia Elonen kirjoittaa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisesta otsikolla: "Hassu maalaismies vai rasisti" (HS 30.4). Kirjoitin itse jo vuosia sitten kuinka maantiedon oppikirjamme vilisivät aikanaan aina 1970-luvulle saakka rasistisia kirjoituksia maista ja kansoista.

Kun nämä hakkaraiset, hassut maalaismiehet, ovat koulutuksensa saaneet noina vuosina, ei ole mikään kummajainen, että käsitykset ovat Piia Elosen kuvaamia kansakunnista ja roduista, stereotyyppisiä ja rasistisia. Niihin puuttuminen on kahdensadan edustajamme joukossa vain oman kansamme kouluopetuksen tuotteen ja lähiyhteisön maailmankuvan seuraamista, jossa koulukirjat painetaan nyt ja tulevaisuudessa yhä varmemmin yhden kustantamon toimesta ja kansainvälisillä markkinoilla, jossa raha ratkaisee kuinka tulevat sodat voitetaan talouden rintamalla.

Moni uskoo sen onnistuvan paremmin muualta kuin Suomesta käsin työnsä tehden Sanoma yhtiön tai puunjalostusteollisuutemme tapaan. Elintarvikkeiden jalostus ja myynti Tanskasta on sekin pohdinnan alla. Hassu maalaismies on silloin työnsä tehnyt ja saa mennä.

Raha on aseista kavalin

Raha on aseista kavalin ja myös tehokkain. Sillä voi heiluttaa ja kaataa hallituksia mutta myös kulttuureja ja niiden juuria, joista kirjallisuus ja puhuttu sekä kirjoitettu sana ovat sittenkin tärkein osa myös omaa kulttuuriamme. Kieli on se jolla me myös ajatellemme ja toimimme. Hermeneutiikka

201

käsitteenä tulee jumalten sanansaattajasta, Hermeksestä, kyvystämme tulkita mediaamme ja sen viestin viejiä, ajatella itsenäisesti. Ilman sanoja se ei oikein tahdo onnistua ja usein sanat ovat vielä tunnesanojamme ja älymme mentaaliälyä.

Tästä professori Markku Salomaa kirjoittaa Thaimaan Buraphayliopistosta Helsingin Sanomien tämän vapunaaton yliön. Siinä viitataan moninapaiseen maailmaan, jossa Euroopan pirstaleisuus on sen suurin riski, ja jollainen kirjoitus olisi ollut mahdotonta ymmärtää vielä vain muutama vuosi takaperin suomalaisissa medioissa julkaistuna. Silloin puhuimme vielä moniarvoisesta alueiden Euroopasta. Me liityimme aikanaan sellaiseen Eurooppaan, emme nyt Salomaan esittelemään yhden asian Eurooppaan.

Tässä ympäristössä keskusta on puolueena palaamassa vallankamareista kotiin ja vanha vennamolainen puolue uutena puolueena ottamassa mahdollisesti kuusi ministerinsalkkua tai paikan johtavana oppositiopuolueena. Gallupien mukaan kolmen suuren hallitus on ylivoimaisesti suosituin vaihtoehto ja siihen on hyvä sopeutua ajoissa niin perinteisissä medioissamme kuin sosiaalisen median taloudessa ja strategiassamme. Jos ei tänään niin vuoden 2015 jälkeen viimeistäänkin. Neljä vuotta on sopiva aika vakiinnuttaa uusi puolue myös kunta- kuin Eu -tasollakin. Media ja sosiaalinen media ovat kuitenkin media-ajan tärkeimmät viestijät ja Hermeksen sananviejiä.

Jälkimmäinen edustaa kansaa, on kansalaismedia, edellinen seuraa sen liikkeitä ja on tapa välittää uutisia. Jälkimmäinen on reaaliaikaista elämää ja tekee uutisia, edellinen kertoo niistä parhaan taitonsa mukaan ne värittäen. Uuden mediayhteiskunnan vallankumous on näiden yhteinen liitto ja strategia, sosiaalisen median talous sen toimintalogiikka ja paradigma tästä syntyvät muutokset ja niiden tulkinta, strategia.

Oikein iloista vappua ja suomalaista karnevaaliaikaa, suomalaisen työn päivää, raittiusliikkeen päivää.

Aika ajoi Agropoliksen ohi? (20110503)Agropoliksen alkuperäinen idea ja strategia kirjoitettiin jo vuonna 1991 ja siitä tuli melkoinen kansainvälinen menestystarina tiedepuistomaailmassa, jossa kaivattiin juuri tuolloin hajautettua mutta samalla eri osapuolet yhdistävää verkottajaa, klusterirakenteita, internetin rantautuessa maailmalle.

Tunnen tämän kohtuullisen hyvin idean isänä ja strategian kirjoittajana sekä maailmalla paljon konsultoineena "agropoliittana". Globaali tiedepuistojen perhe kasvoi juuri tähän suuntaan ja teknologiapuistoista syntyvä globaali maailmanjärjestö sai presidenttinsäkin italialaisesta verkottuneesta agropoliksesta. Eniten suuria rakenteita syntyi kuitenkin Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan, Euroopan ohella. Suomi jäi Jokioisiin ihmettelemään yhdessä pienen kunnan ja MTT:n vanhakantaisen tutkimuslaitoksen kanssa 1990-luvun elämää 1970-luvulla eläen.

Vai ajoiko sittenkään?

Forssan Lehti (2.5) ja sen päätoimittaja eivät näe ajan olevan vielä ohi kriisiyhtiön toiminnassa, vaan hän palaa takaisin menneisiin vuosiin ja alkuperäiseen ideaan, joita oli oikeastaan samassa paketissa tuolloin useampiakin satona Lounais-Hämeen kuntien ideakilpailusta.

Idean isä lupasi samalla sitoutua hoitamaan ideansa itse ja myös edellytti sen pysyvän yritysideana hänen omistuksessaan. Tätä lehden ja kuntien ideakilpailun ilmoitus jopa tuolloin tivasi ja siihen oli myös vastattava, varattava ideat omaan käyttöön tai sitten niistä tuli kuntien luopua. Tämä idea palkittiin kuitenkin ensimmäisenä, ei luovuttu vielä tuolloin vuonna 1990. Laman alkaessa oli pakko tehdäkin jotakin kuntayhteistyössä.

202

Se oli viisas ratkaisu lama-ajan Suomen syvää talouden kriisiä vasten ja kaikkien siihen yhteisesti sitoutuessa. Totta kai oli epäilijöitä. Internet jo sinänsä agronettina herätti kysymyksiä. Mikä sellainen internet olisi, kysyttiin kunnissa ja MTT:n sisällä. Poliittisia intohimoja synnytti jo pelkkä "MTK:n" maininta Forssassa, työläiskaupungissa.

Kun oli kivitetty jo vuosikymmenet, rikkonaista lasia oli kaikki paikat tulvillaan. Tulevat EU ohjelmat ja jäsenyys, rahan haku ei innostanut virkamiestä tutkijana, pakkomuuttajana Hämeessä vastentahtoisesti eläen. Helsingistä päivittäin Jokioisissa vieraillut johtaja oli vaikea vastustaja ja vihasi kaikkea liikettä ympärillään. Oli vihannut jo vuosikymmenet. Nyt oli konkreettinen kohde, Agropolis ja agropoliitta.

Oli syntynyt ali-innovatiivinen alue, jossa oli vain yksi idea, kakkostie sekä mahdoton määrä uudelle ja luovalle innovaatiolle vihamielistä henkeä ja hallintoa, byrokratia pyöritteli papereitaan ja lomakkeitaan. Tästä on monesti käyty keskustelua alan koulutustilaisuuksissa. Sellainen henki pysäyttää innovoinnin ja vie alueen takalukkoon ja taantumaan; keskitytään kyttäämään ja jarruttamaan, vaikeuttamaan jokaista uutta ideaa sekä talouden veturin kulkua kiusaamalla ja eristäen kärki-innovaattorit niin yrittäjänä kuin hallinnon koneistossa tai tutkimuksessa.

Kannettu vesi kaivossa

Ongelman ydin onkin usein idean esittäjä. Sen kuuluisi olla kunnan virkamiehen, poliittisen rakenteen ja korporatiivisen yhteisen tahdon, ei ulkopuolisen ihmisen.

Kannettu vesi ei pysy kaivossa vaikka vesi olisi kuinka vuoripuron kirkasta. Syy ei ole vedessä vaan kaivossa. Pohjavesi on liian syvässä ja on jaksettava kairata syvemmälle ja uusin välinein. Tänään sosiaalisen median talouden, strategian ja paradigman voimalla.

Media on usein vaikein ohitettava vanhana ja luutuneena konservatismin välikappaleena. Nyt sen voi ohittaa sosiaalisen median välinein. Mitä kokeneempi innovaattori ja visionääri, sitä todennäköisempää on, että hän kiertää nämä esteet edes niitä erityisesti huomaten. Ne ovat aina olemassa ja toimivat samalla strategialla. Agropolisten ja teknopolisten johtajien on oltava itse ehdottomasti luovia innovaattoreita persoonallisuudeltaan. Ja näitä on vähän saatavilla. Nokian johtajan palkka ei ole este ostaa häntä uuteen yritykseen, joka elää luovuudesta ja innovaatioista.

Ali-innovatiivinen alue

Ali-innovatiivinen alue pitää sisällään ali-innovatiivisia yrittäjiä, konservatiivisia poliittisia rakenteita ja byrokraattista hapatusta. Niin maaseutu kuin kaupunkien lähiöt ovat tällaisia alueita täynnä, kulkevat vararikon partaalla ja hakevat siihen syyllisiä ulkopuolelta oman kykynsä uudistua. Alueen uudistuminen on yksilöiden uudistumista organisaatioittensa kautta ja rohkaisemana.

Agropolis strategiana oli tapa valmistaa valtion suurta tutkimuslaitosta (MTT) ja sen lähiympäristöä lähestyvään Euroopan Unionin aluepolitiikkaan, kykyyn uudistaa toimintarakenteensa yhteistyössä hallinnon, elinkeinoelämän, opetuksen sekä tähän kytkeytyvän mahdollisen luovan ja innovatiivisien tutkimuksen kanssa. Lisäksi alueita oli syytä kilpailuttaa japanilaiseen tapaan teknopoliksia aikanaan rakentaen.

Tätä jälkimmäistä, rakenteiden luovaa kilpailua, löytyy Suomessa maaseudulta hyvin harvoin. Lounais-Häme ja Jokioinen kuntana oli tässä suuri poikkeus. Sen kyky operoida paikallisessa, alueellisessa, kansallisessa ja kansainvälisessä ympäristössä oli koulittu jo yli sadan vuoden ajalta ja sillä oli tuolloin vielä toimipisteitä jokaisessa Suomalaisessa maakunnassa tulevan strategian toteuttamiseen ennen internetin ja EU-ajan alkua. Tuossa strategiassa puhuttiin verkostotaloudesta ja klustereista,

203

osaamiskeskuksesta, innovaatiopolitiikasta, EU:n tuella hoidettavasta tiedekeskuksesta ja myös -puistosta.

Elonkierto mittasi kunnat

Kunnat vetäytyivät pois kesken hankeohjelman ja se toteutettiin MTT:n voimin Elonkiertona ja Life -raha oli siihen tarkoitukseen ensimmäisiä Suomessa käytettyjä kuten myös Interreg-rahat Loimijoen ohjelmien toteutukseen. Yleensä niitä käyttivät muualla Euroopassa maakuntien omat organisaatiot toimintansa kehittelyyn.

Etelä-Euroopassa tulos näkyy parhaiten nyt Kreikassa ja Portugalissa, Italiassa ja Espanjassa. Irlanti oli tunnettu EU rahojen käyttäjä ja Suomikin haki sieltä mallia ennen jäsenyyttään. Lopulta raha tuli automaattina ja syntyivät suurehkot myös Agropoliksen oppimat projektikoordinoinnit rinnan MTT:n kanssa. On eri asia hankkia alueelle vaativaa osaamista edellyttävää innovaatiorahaa tai sosiaalirahaton köyhäinapua. Forssa päätti hakea molempia. Se oli kehno ratkaisu kun innovaatiorahasta vielä luovuttiin. Seuraavasta taantumasta tulisi sille vaikeampi kuin edellisestä. Sosiaalisen pääoman moraalittomuus ei annan anteeksi.

Ongelmat alkoivat syntyä, kun rahavirrat loppuivat Itä-Euroopan maiden alkaessa tulla jakajiksi mukaan ja näistä aiemmista läntisistä tuetuista EU:n aluepolitiikan maista, Suomi mukaan lukien, tuli nyt nettomaksajia. Lounais-Hämeessä ja Agropoliksessa tämä olisi tullut oivaltaa ajoissa, ja mieluiten jo silloin, kun kokosimme tiedepuiston organisaatiota. Tällöin agropoliittaa ei kuitenkaan kuunneltu vaan ratkaisut perustuivat muihin, sinänsä perusteltuihin argumentteihin 1990-luvulla.

Teknopolis vai agropolis

Suomessa kehitys suuntautui Esko Ahon hallituksessa taajamiin ja niiden teknologiakeskusten kehittämiseen osaamiskeskuksina, jolloin maaseudun ja sen luonnonvarojen kehittäjä koettiin impivaaralaisena jo tuolloin. Sisäministeriössä agropoliitalle kerrottiin kuinka maaseutuohjelmamme kirjani toteutus Suomessa nyt viivästyy ja joudumme odottamaan soveltaen sen strategian ensin teknologiakeskuksiimme yliopistokaupungeissamme.

Alkoi yhdyskuntarakenteemme keskitys, joka jopa ohitti 1970-luvun vimmaisen tavan muuttaa kuntiemme palvelurakennetta ja valmistautuen näin Nokian yhden asian liikkeeseen. Olemme nyt sen kehityksen nähneet ja odotamme uutta agropoliksen tuloa, mutta ei enää vanhaan mediaympäristöön, vaan uuteen sosiaalisen median talouteen, kansalaismedian yhteisötalouteen. Kunnat liki tyhjänä veronmaksajista ja kansakunta ikääntyneenä ja haluttomana muuhun kuin hoivakotiin.

Odotus vei siten 20 vuotta ja sisäministeriön virkamiehen puolue on siirtynyt oppositioon ja itse hän on jo manan majoilla. Kiinnostusta hanketta kohtaan oli kuitenkin jo 1990-luvun alussa runsaasti ja saimme kansallisessa kyselyssämme satoja vastauksia, joissa osakkuus mahdollista tulevaa yhtiötä kohtaan selvitettiin MTT:n toimesta johdollani. Mukana oli yritysten ohella yliopistoja, korkeakouluja, tutkimuslaitoksia ja lukuisia kuntia. Mukana oli myös Suomen ulkopuolisia mittavia elintarvikejättejä. Silloin se herätti ärtymystä. Ei nyt enää. Päinvastoin.

Jokioisten malli

Kansallisen ja kansainvälisen hankkeen siirtyminen lounaishämäläiseksi, muutaman kunnan ylläpitämäksi, oli itselleni aikanaan yllätys ja toimi toisin kuin miten strategia otettiin vastaan globaalisti.

Oli nähtävissä, kuinka kuntien talouden heilahtelut ja pienet resurssit eivät vastanneet edes MTT:n kansallista ja kansainvälistä toimintaympäristöä. Agropoliksella ei voinut olla käyttöä globaalissa

204

kilpailussa markkinoilla näin vähäisin hartioin. Tiede ja sen sovellukset ovat maailman kilpailluin ala ja talouden veturi, johon uhrataan myös valtavasti varoja.

Näin Jokioisten mallista tuli aikaa myöten pienten kriisikuntien elämästä kertova ja enintään maakunnallisia projekteja vetävä aikansa tuote, kuten kunnanjohtajat ovat sen kuvanneetkin (FL 1.5). Johtajaa on vaihdettu vallitsevien suhdanteitten mukaan ilman selkeää yritysjohdollista osaamista ja vastuuta kaupalliseen toimintaan alati laajenevan bisneksen suunnalla sekä toimien aktiivisesti alan suuryrittäjien suuntaan näin toiminta vakiinnuttaen.

Tarve oli valtava

Jokiosissa kokoontui alkuvaiheessa noin 90 % Suomen elintarviketeollisuudesta ja se oli valmis sitoutumaan hankkeen tukemiseen ja toteuttamiseen vielä vuonna 1992 pidetyssä seminaarissa, jolloin Agropolis olisi tullut myös yhtiöittää näiden toimesta, ei Jokioisten kunnan.

205

Mallina oli lähinnä Kanadasta haettu maailmankuulu elintarviketalouden monialainen tuotekehityskeskus St Hyasantin kaupungissa. Olin siellä vieraillut ja sen toiminta koettiin esimerkillisenä niin Kanadassa, Yhdysvalloissa kuin Etelä-Amerikassa. Moni alan johtaja ja yrittäjä oli saanut siellä tärkeimmän koulutuksensa tutkijana toimien.

Tällöin tuosta toimintamallista olisi ollut myös vankkaa tukea MTT:n muuttuvalle rahoitukselle sekä suomalaisen maaseudun kehittämiselle rinnan kaupunkeihin keskittyneen Nokia vetoisen innovaatiomallin kanssa. Se malli oli liian yksipuolinen ja sen kriisit jokainen tuntee nyt kohdallamme.

Agropolis edusti vastapoolia teknopolisten kehittämiselle ja näin se myös globaalisti maailmalla miellettiin Suomen mallina. Pääsääntöisesti mallimme on ollut maailmalla erittäin toimiva verkostoja klusterimallina niin pienissä kokeiluissa (esim. Italia, monet Aasian maat) kuin suurissa kansallisissa hankkeissa (esim. Brasilia).

Sosiaalisen median talous tukena

Tänään sosiaalisten medioitten ja kansalaismedian vahvistuminen myös maaseudulla tarjoaa vielä paremmat puitteen tuolle alkuperäiselle visiolle ja sen sosiaalisen median talouden ohjailulle. Kävimme juuri vaalit, joiden keskeisenä sanomana oli juuri unohdettu maaseutu ja sen luonnonvaratalous. Se vain jäi taka-alalle Portugalin ja EU:n vakausrahaston peittäessä tämän sanoman alleen. Se on sieltä syytä löytää siinä missä vennamolainen Suomen Maaseudun Puolue.

Jos suunta on ollut Agropoliksessa 15 vuotta virheellinen, kuten kunnanjohtajat sen kuvaavat, nyt on aika korjata kurssia luottaen tulevan hallituksen kykyyn nähdä uuden mediayhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet toisin kuin vuonna 1995 käynnistetty suunta ja sen vararikko Jokioisten kaltaisissa hankekokeiluissamme. Jos vuosi 2011 on väärä niin sitten vuosi 2015 on se oikea.

Ei Lounais-Häme ja Jokioinen ole meillä ainut epäonninen projektien pyörittäjä ilman tulosta ja tuotosta tänään. Rääkkylän kunnan malli ostaa kuntapalvelut myös sosiaali- ja terveyspalveluina koko kunta yksityistäen, ei ole sekään loppuun saakka pohdittu idea. Se mitä kunnan tulee tehdä on pohdittava loppuun saakka.

Rääkkylässä, joka talouden haastatelleena vuonna 1990, tunnen pienen 3000 asukkaan saaristokunnan ongelmat ja ratkaisun taustat. Käytettävissä olisi ollut myös toinen tie jos siihen olisi sitouduttu tuolloin vuonna 1990 Keski-Karjalan mallissa sopimallamme tavalla. Kunnat ali-innovatiivisina yksikköinä ja konservatiivisina säilyttäjinä toimivat vasta kun selkä on seinää vasten ja paniikissa. Sama koskee suuria valtion korporatiivisia laitoksia. Nokian selkä on seinää vasten ja kohta myös Enson.

Kokeneita kunnallisjohtajia

Kunnanjohtaja Matti Setälä Tammelasta on oikeassa puhuessaan laajemmasta omistuksesta sekä kehittämisyhtiön hallituksen aktiivisuudesta hakea yhteistyötä suurten elintarvikeklustereitten suunnalta. Se vain olisi tullut hoitaa jo paljon ennen kuin vaikkapa Suomen Sokeri ajautui tanskalaiseen omistukseen ja Viikki perusti oman tiedepuistonsa. Klusterirakenteet ovat jo kohtuullisen toimivia, uskomme. Tämä ei ole totta.

Osakeyhtiö on toimintaan kyllä riittävän ketterä, mutta ei sellaisenaan vastaa tämän ajan sosiaalisen median kysyntään ja talouteen. Valio on Suomessa sen kärkiosaajia yrityksistämme, mutta onko MTT ja Agropolis Oy? Onko suomalaiset mediatalot ja elinkeinoelämä valmistautuneet uuden sosiaalisen median talouteen ja strategiaan? Tutkimusten mukaan monet eivät vielä lainkaan. On laitoksia, joissa pyöritellään1970-luvun työaikalomakkeita ja verkostoituminen on kiellettyä jopa tutkimuksena.

206

Agropoliksen toiminta pelkkänä välittäjäorganisaationa ei ole tuottavaa toimintaa ja paikalliset sekä kansalliset toimintaedellytykset ovat hanketoiminnassa koko ajan vaikeutuneet kuten Jokioisten kunnanjohtaja Jarmo Määttä aivan oikein toteaa (FL 1.5).

Tällaisen yhtiön olisi tullut alusta saakka toimia hyvin avoimilla markkinoilla eikä kilpailuttaa itseään MTT:n omien tiimiorganisaatioiden ja näiden aktiviteettien kanssa tai etsien sellaisia paikallisia ohjelmia, jotka toteutuvat joka tapauksessa ilman sen läsnäoloa, kuten MTT:n ylijohtaja Erkki Kemppainen on todennut pienten ja rahattomien taustayhteisöjen kohdalla tai Setälän mainitsemissa ympäristöalan hankkeissa.

Yhtiö ei voi kerätä pisteitä kotiin roikkumalla mukana muitten ohjelmissa menettämättä yhteistyökumppaneittensa uskottavuutta ja luotettavuutta. Sen olisi tullut lähteä jo 1990-luvulla kansalliseksi ja kansainväliseksi toimijaksi.

Kaksi eksitentiaalista kuolemaa (20110505)Ihmisoikeusaktivisti ja kirjailija sekä eksistentialisti Ernesto Sabato kuoli liki sadan vuoden iässä vapunaattona keuhkokuumeeseen Argentiinassa, Buenos Airesissa. Uutinen ei yllättänyt, kun kyseessä on satavuotias. Sen sijaan hänen tunnetut sanansa, joissa hän toteaa ihmisten tarvitsevan sankareita, marttyyreita ja pyhimyksiä, jäivät ikään kuin leijailemaan enteenä seuraavan viikon tapahtumista ja eksistentialismin paluusta sekä samalla muistutuksena aikamme toistuvista ilmiöistä sosiaalisen median maailmassa.

Kaksi uutta pyhimystä

Heti maailmankuulun argentiinalaisen eksistentialistin kuoleman jälkeen edellinen Paavi julistettiin autuaaksi ja odottamaan kanonisointia pyhimykseksi sekä heti perään AlQuaida johtaja Osama bin Laden ammuttiin Pakistanissa Abboattabadin kaupungissa Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen iskussa. Näin myös hän kohosi suurten myyttien, sankareitten ja marttyyrien joukkoon. Bin Laden vain ehdittiin surmata kolmeen eri kertaan ja kerran hän kuoli lavantautiin. Todella suuressa marttyyrissä on useampia henkiä ja niitä oli metsästettävä yhtä monta kuin näkyvimmän terrori-iskun päivänä 11. syyskuuta tuhottuja lentokoneita. Jokainen vaati yhden hengen ja juuri maailman nimekkäimmältä terroristilta sekä viimeinen niistä liki presidentti Barack Obaman itsensä metsästämänä. Abboattabadin kaupungista tuli hetkessä pyhiinvaelluskohde vaikka Osaman kerrottiinkin haudatun mereen. Oliko hän nyt varmasti viimeisen henkensä menettänyt? Katosiko tuon hengen myötä hitunenkaan terrorismiin johtavista syistä?

Tora Boran vai Sierra Madren Geronimo?

Bin Laden on kuvattu Yhdysvalloissa Geronimoksi, Sierra Madren vuoristossa 1800-luvulla piilotelleen intiaanipäällikön mukaan. Geronimo kävi sotaansa Yhdysvaltoja ja Meksikoa vastaan. Villin lännen myytti elävänä tai kuolleena saatavasta Geronimosta, villistä ihmisestä Afganistanin luolissa tai Karachissa, pastuheimon parissa käyskentelevästä talebanin päälliköstä, oli tahallinen ja tarkoitettu lietsomaan vihaa yli järjen kohti ihmisen eksistentiaalista pelkoa ja traumaa. Tätä käsitettä käytti ensimmäisenä Georg W. Bush vedotessaan syyskuun 11. päivänä kansansa eksistentiaalisiin pelkoihin ja historiallisiin traumoihin.

Ernesto Sabato pettyi nuorena miehenä kommunismiin siinä missä Osaman bin Laden oman nuoruutensa kokemuksiin 50 sisaren joukossa ja miljoonien perijänä. Ernesto Sabado pettyi Stalinin puhdistuksiin, Osama bin Laden Yhdysvaltain ahneuteen. Argentiinan kommunistinen puolue ei

207

kuitenkaan vähästä luovuttanut vaan jatkoi nuoren ja lahjakkaan kommunistin koulutusta siirtäen nuorukaisen vielä Moskovaan Lenin opistoon ja aivopesun ahjoon, turhaan. Kipinä nuoren radikaalin sisäisessä eksistenssissä kohti kommunismia oli kadonnut.

Tarkoitus elämälle muuttui vuosi vuodelta mielettömämmäksi ja lopulta turhaksi ponnisteluksi. Ihmisyys elämäntapana alkoi vaivata niin bin Laden kuin Sabaton eksistenssiä ja mielessä olivat niin Sören Kirkegaardin, Marxin kuin Nietzschen kirjoitukset.

Viides toukokuuta

Tänään, viides toukokuuta, vietämme Sören Kirkegaardin, mutta samalla myös Karl Marxin syntymäpäivää. Tämä päivä on eksistentialismin päivä. Tälle päivälle tulisi antaa nimi kuitenkin Jean Paul Sartren mukaan, joka parhaiten kuvasi eksistentialismin ja myönsi myös olevansa itse oppinsa mukaan elävä ihminen ja puolusti eksistentialismia, kun sitä kritisoitiin rationalistien ja positivistien toimesta käyttäen metafyysisiä perusteluja, tai kääntäen ne toisikseen, hakien näin lantin toista puolta, Geronimon heimon hävittäjää rationaalisen maailmakuvan kautta ja sitä mallittaen ja muille tyrkyttäen.

Sartren mukaan metafyysinen teesi muuttamalla antiteesikseen pysyy edelleen metafyysisenä ja sen synteesi on lopulta kaoottinen ja absurdi maailma, johon ihminen on heitetty ilman sen suurempaa rationaalista tarkoitusta, täysin vapaana ja tästä vapaudesta ja sen vaatimasta valinnasta ahdistuneena.

Tässä maailmassa voi vapaasti valita, uskotko vai etkö usko, ja Jumala on henkilökohtainen valintasi siinä missä ateismisi. Monelle Jumala on olemassa ja hyvä, huolimatta epäilyistä, ja sen mukaan on myös silloin elettävä, mutta tyrkyttämättä tuota oppiaan muille sen enempää Geronimon tai taleban sissien kuin Yhdysvaltain armeijan toimesta.

Elämme aikaa, jossa eksistentialismi filosofiana on monella elämän mallina, sen ahdistavasta vapauden vaatimuksesta huolimatta. Sen oivallus on kasvamassa ja se on keskeinen osa internetin, sosiaalisen median taloutta ja strategiaa. Eksistentiaalinen kriisi

Ernesto Sabato alkoi opiskella fysiikkaa ja väitteli tohtoriksi 27-vuotiaana. Toinen eksistentiaalinen kriisi iski toisen maailmansodan aikaan, jolloin hän joutui työskentelemään kyseenalaisten päämäärien eteen tutkijana natsi-Saksan palvelussa Curie instituutissa Pariisissa.

Hän tutustui kirjallisuuteen, jossa Thomas Mannin ja Albert Camusin tapaan kuvataan yhteiskuntaa, lähiympäristöä, uskontoa ja oppirakennelmia, jotka olivat tyrkyttäneet omaa järjestystään ja oppirakennelmiaan tieteen tapaan ja myrkyttäneet ihmisen oman vapaan tahdon. Näiden kirjailijoiden aivoituksissa ei ollut sijaa järjestyksen maailmalle. Tarinoissa eli vain absurdi ihminen, jolle merkitystä ja kahleita ei tarjonnutkaan valmis kuvitteellinen ja ulkoa annettu järjestys, vaan pikemminkin puhdas sattuma ja kaaos.

Dostojevskin ja Kafkan tapaan nämä kuvasivat ihmisen henkilökohtaista vastuuta ja vapautta valita, myös agnostikkona vapautta valita oma asenteensa. Ihmisenä olemisen taustalla ei ollutkaan jotain suurempaa ja merkittävämpää suunnitelmaa, huono ja hyvä tieto tai usko eivät edustaneet moraalisia ajatuksia, ne olivat vain olemisemme tapoja kaoottisessa maailmassa.

Vapaa kirjailija

208

Ernesto Sabaton lupaava ura tieteilijänä ja fyysikkona päättyi näin toistamiseen ja jatkui vapaana kirjailijana. Kirjailijan uran aikana syntyi kaikkiaan kolme romaania, joista kaksi on käännetty suomeksi. ”Tunneli” ilmestyi espanjan kielellä vuonna 1948 ja ”Sankareita haudoista” vuonna 1961. Kääntämättä on vuonna 1974 julkaistu romaani Abaddon el exterminador. Se palkittiin aikanaan mm. parhaana ulkomaisena kirjana Ranskassa.

Sabato sai urastaan mm. espanjankielisen Cerventes palkinnon. Toisin kuin vaikkapa Agatha Christie, maailman luetuin kirjailija, Sabaton tuotanto jäi määrältään vaatimattomaksi. Christie kirjoitti kolme kirjaa parhaimmillaan yhden vuoden aikana, ja jokainen niistä oli sivumäärältään koko Sabaton tuotannon ohittavia. Valitessamme nerojamme ja palkitessamme heidän töitään toimimme vailla rationaalista järkeä, olemme eksistentiaalisesti siinäkin vapaita ja kaukana rationaalisesta pohdinnasta.

Me palkitsemme Sabaton valinnan toisin kuin Osama bin Ladenin valinnan olkoonkin, että olemme tästä erimielisiä riippuen elämmekö Jemenissä, Saudi-Arabiassa, Afganistanissa, Malesiassa, Irakissa, Libyassa, Nigeriassa, Marokossa vaiko Euroopassa tai Yhdysvalloissa.


Olemme aikaan ja paikkaan heitettyjä silloinkin, kun maailmamme on muuttunut jo ajattomaksi ja paikattomaksi ja eksistentialismi maailmankuvana, paradigmana, leviää ja laajenee hyökyaallon tavoin ja AlQuaida liikkeenä tai ideologiana on heikkenemässä siinä missä hyökkäyksemme islamilaisiin arabiöljyvaltioihin on muuttunut sekin ja pelkäämme aiheuttamasta uusia Afganistanin kaltaisia valtioita.

Ihmisoikeusaktivisti Sabatosta tuli varsin myöhään 73-vuotiaana, jolloin hän palasi takaisin nuoruutensa lähteille yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän johti tutkimuksia "kadonneiden komiteassa" selvittäen Argentiinan sotilashallituksen tekemiä rikoksia vuosina 1976-1983. Kadonneiden, kidutettujen ja tapettujen kohtaloita selvitettiin yli 50 000 sivun verran ja yhdeksän sotilashallinnon aikaisista jäsenistä joutui tuomiolle.

Näin kolmen kirjan kirjoittajasta tuli lopulta hyvin tuottelias fiktiosta faktaan siirtyneenä oman aikansa eksistentialismin sankarina. Samalla hän alkoi tuottaa myös kuvataiteita ja piti näyttelyn mm. Pompidou keskuksessa. Se on hyvin tyypillinen tapa pyrki vapautumaan eksistentialistisista traumoista.

Varhainen valinta

Olen itse kokenut yhteiskuntamme aiheuttamia eksistentiaalisia traumoja ja hoidan niitä maalaten ja veistäen, puutarhassa. Pakenen minua ahdistelevia byrokraatteja ja kiusaajia menemättä äärimmäisyyksiin, kirjoittamalla heille kiusaksi tai maalaamalla ja veistämällä silloin, kun nämä täyttävät työaikalomakkeitaan tai pitävät kokouksiaan.

Näin on jatkunut jo kohta 60 vuotta. Jos valinta on tehty oikein lapsena, sitä ei tarvitse myöhemmin katua ja vaihtaa, kääntää nuttua nurinperin. Eksistentialismin ja fenomenologian idea joko avautuu sisäisesti varhain tai ei avaudu lainkaan. Jokainen ihminen kaipaa kulttuuria ja taidetta vaikka toisin väittääkin. Kun Forssasta puutu taidemuseo sieltä puutuu kaikki. Ei ihminen pelkästä leivästä elä. Kaupunki ilman taidemuseota joutaakin kuihtua ja kuolla pois pilaamasta ympäristöään, ihmistä. Samoin kirkonkylä ilman kirkkoa. Metropoli ilman yliopistoa. Agrokaupunki ilman Akropolistaan kertoen sen kulttuurista, tieteestä ja taiteesta, museosta.

209

Avoimuus on ainut keino eksistentialismissa tuottaa uutta ja luovaa joutumatta toisen ihmisen tai virheelliseen aikaan ja paikkaan rakennetun yhteiskunnan määrittämäksi tai vainoamaksi uhriksi. Aseiden tai terrorin käyttö siinä on turhaa ja johtaa vain surulliseen elämään siinä missä aggressiivinen tapa tyrkyttää omaa oppiaan ja "hallintoa" sellaisille, jotka eivät oman maailmankuvansa vuoksi voi sellaista hyväksyä tai pitävät virheenä positivismin tai rationalismin oppeja saati utilitaristista pragmatismia, suomalaisten omaa kirousta. Nyt siinä ajetaan alas kirkonkyliä, kirkonkylien kirkkoja ja taidemuseoita, pyritään elämään euron ehdoilla.

Sellaista euroa on vihattava perussuomalaisella eksistentialismilla ja raivolla. Euroopan ikivanhan, kuolevan kulttuuriin alttarille ei omaa eksistentialismiaan saa myydä. Se on voitettu alistumatta vieraan kulttuurin tahtoon, sodissamme. Eurooppalaista imperialismia pitivät yllä merien takaiset eksistentiaaliset kulttuurit. Ne tuhottiin tai tuotiin Eurooppaan, alistettiin. Natsit polttivat jopa kirjamme ja taiteemme, venäläinen kommunisti hyväksyi hänkin vain oman reaalisosialismin hengenlennon ja Lenin patsaat.

Varakkaita perheitä

Osama bin Ladenin ura kulki toiseen suuntaan Saudi-Arabian Jeddassa kuin Ernesto Sabaton tai vaikkapa omani. Vanhemmat erosivat pian pojan syntymän jälkeen, ja hän jäi äitinsä, syyrialaissyntyisen Alya Ghanim, kasvatettavaksi Saudi Arabiaan. Hän oli vanhempiensa ainoa poika, mutta hänellä oli yli 50 sisarpuolta isänsä avioliitoista 1020 naisen kanssa. Sabaton juuret olivat puolestaan Italiassa tai Albaniassa ja hän syntyi varakkaan perheen lapsena Buenos Airesin Rojasissa liittyen varhain kommunistisen puolueen nuorisojaostoon edeten sen johtajaksi.

Osaman isän, jemeniläissyntyisen Muhammad bin Ladin, kuoltua Osaman kerrottiin perineen useita satoja miljoonia Yhdysvaltain dollareita. Oikeampi summa lienee muutamia kymmeniä miljoonia. Hänen kerrotaan opiskelleen taloushallintoa mutta myös rakennusinsinööriksi. Oleellista on, että hän tutustui varhain islamistiseen veljeskuntaan ja liittyi myöhemmin 22 -vuotiaana muslimisissien riveihin Afganistanissa. Nuoruudessa kahden nuoren miehen elämä kulki liki samoja latuja vauraan suvun jälkeläisinä ja vapaana itse valitsemaan uransa ja elämänsä tarkoitus ja sisältö. Molemmat olivat turhautuneita ja epäilemättä myös narsistisia lapsia.

Symboliarvo ihmisenä

Neuvostoliiton vetäydyttyä Afganistanista MAK-järjestön (Maktab alKhadamat) ja myöhemmin al Qaida ryhmän perustaneesta Osama binLadenista tuli sankari Saudi Arabiassa. Kirjojen kirjoittamisen sijaan binLaden alkoi kritisoida Saudi-Arabian riippuvuutta Yhdysvalloista ja hän joutui pakenemaan Sudaniin 1991, jossa alkoivat uudet operaatiot.

Länsimaiden tietoisuuteen bin Laden tuli järjestönsä kanssa Yhdysvaltojen Kenian ja Tansanian suurlähetystöihin tehtyjen iskujen jälkeen ja lopullisesti syyskuun 11. päivän New Yorkin WTC hävityksen päivänä vuonna 2001. Terrorismista oli tullut näkyvä osa globaalia taloutta ja sen politiikkaa. Tora Boran vuoristo tuli meille tutuksi ja Osama bin Laden sai Geronimon kaltaisen symbolisen arvonsa.

Geronimo, bin Laden ja heidän käyttämänsä ihmiset, terrorin kohteet, ovat osa Ernesto Sabaton tapaa kuvata absurdi kohtalomme myös arjen byrokraattisessa ympäristössä tai monien valintojen ahdistuksessa, eksistentialististen traumojen ympäröimänä. Yhdysvallat ja sen liittolaiset joutuivat pohtimaan toimiaan uudessa globaalissa imperialismissaan, jossa globaali sissisota eli terrorin nimellä. Ihmisyyden määrittelyn ongelma

210

Eksistentialismilla tarkoitetaan eurooppalaista filosofian tai kirjallisuuden suuntaa, joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta. Tämän opin mukaan ihmisyyttä ei ole ennalta määrätty, vaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa ja on tähän valintaan myös pakotettu.

Oma aikamme korostaa ihmisen ensisijaista kokemusta yksilöllisestä, ainutlaatuisesta olemassaolostaan (eksistenssistä) yksilönä ryhmän jäsenenä ja biologisena olentona. Tässä käsityksessä ihminen on ikään kuin heitetty maailmaan ja hän on täysin vapaa valitsemaan arvonsa ja olemuksensa. Näin ei ole toki aina ollut ja erot ovat nytkin kulttuurien välillä valtavia.

Kun tähän samalla pakotetaan, syntyy ahdistusta, joka on samalla elämän peruskokemus eksistentialismin ajatusmallissa. Syntyy ikään kuin vastuu luoda merkitys omalle elämälleen, kun perinteisemmät, rationalismi ja empirismi, hakivat selitystä jo havaitun maailman rakenteen kautta tai turvautuen metafyysisiin selityksiin tai periaatteisiin.

Olen aiemmin kirjoittanut Sören Kirkegaardista ja Friedrich Nietzschen filosofiasta sekä Arthur Schopenhauerista kisailemassa Hegelin kanssa, mutta ennen kaikkea Jean Paul Sartresta, joka teki eksistentialismin tunnetuksi mannermaisessa filosofiassa. Saksassa moneen suuntaan hajoava eksistentialismin ajattelutapa kuvataan usein käsitteellä "olemassaolon filosofia" (Existenzphilosophie). Edellä mainittujen ohella 1900-luvulla Martin Heidegger ja Karl Jasper kehittelivät ajatuksia ihmisenä olemisen tavasta, ahdistuksesta ja valinnanvapaudesta.

Autenttinen ja epäautenttinen ihminen

Martin Heidegger otti käyttöön erottelun autenttiseen ja epäautenttiseen olemiseen. Kun me määrittelemme itse itsemme ja tavoitteemme syntyy autenttinen oleminen ihmisenä, ja kun meidät määritellään muitten toimesta ja toteuttaen heidän tavoitteitaan, syntyy epäautenttinen oleminen.

Vanhat linjajohdetut organisaatiot ovat tyypillisiä menneen maailman ihmisten keinoja hallita muita ja näiden elämää ulkopuolelta ja puuttuen ihmisen sisäiseen vapauteen. Monelle sellainen oli turvallinen tapa elää ilman omia valintoja ja ahdistusta. Internet ja sosiaalinen media verkostoineen vapautti meidät lopullisesti tästä organisaatiomallistamme.

Kun Ernesto Sabato kirjoitti kirjansa "Tunneli" hän sai tunnustusta juuri aikansa eksistentialisteilta ja etenkin Thomas Mannilta ja Albert Camusilta. Camus käänsi kirjan ranskaksi ja kirjoitti siihen ylistävän esipuheen. Kirja oli kuin jatkoa Camusin romaanille "Sivullinen". Näin Camusin valinta ja auktoriteetti valitsi Sabaton tien kirjailijana, joka tuotti vain kolme kirjaa eläen muutamaa kuukautta vaille sata vuotta.

Sabatolla ei ollut sisäistä kirjoittamisen pakkoa. Hän oli näin määritellen kaukana nerosta. Autenttinen ihminen ei ollut oikeasti "kirjailija" ja kirjailija syntyi pikemminkin epäautenttisen ympäristön painolastista. Moni elää elämänsä juuri näin.

Kaikki uskot tekevät autuaaksi

Kun ihmisellä ei ole ennalta määrättyä olemusta, joka määrittäisi vaikkapa hänen moraalinsa, tapansa ja ajattelunsa, ihminen on vapaa valitsemaan arvonsa ja heitä tulisi myös määrittää tai arvioida tekojensa ja valintojensa perusteella. Tässä ajettualussa Sartre oli ateisti eikä ajatus Jumalasta sopinut hänen eksistentialismiinsa.

211

Sen sijaan Karla Jasper, Gabriel Marcel ja monet muut filosofit kehittelivät, tanskalaista kirkkoisää Sören Kirkegaardia seuraten, erilaisia eksistentialismin kristillisiä muunnelmia, jossa juuri Heiddegerin ihmisen sisäinen autenttinen oleminen oli juuri kristillisen elämäntavan seuraamista.

Kirjallisuudessa tätä filosofiaa alkoivat kokeilla etenkin juuri Albert Camus (Sivullinen 1941), Herman Hesse (Arosusi 1928), Sartre (Inho 1938, Suljetut ovet 1944) sekä vaikkapa näytelmäkirjailijat Samuel Beckett, Eugene Ionesco, Jean Genet ja Arthur Adamaov. Kaikille oli yhteistä kokea ihminen absurdina ja irrallisena olentona maailmassa vailla erityistä merkitystä. Taustalla näkyy etenkin Fjodor Dostojevskin ja Franz Kafkan vaikutus, surrealismi ja vieraantuneet ihmishahmot.

Suomalaisten rakastama Linna

Suomessa eksistentialismia käytti jo Väinö Linna suurissa romaaneissaan ja ihmiskuvauksissaan sekä ihmiskohtaloissa, kuten myös ne kirjailijamme, jotka kokivat ihmisen elämänvoiman kumpuavan tietystä historiallisesta elämävaiheesta tai kehyksestä, jonka kuvaamiseen käytettiin runsaasti tilaa ja historiallisen romaanin tyypillisiä aineksia. Näissä kirjoissa ihmisen eksistentiaalinen kuvaaminen jää usein sivuun ja kirjailijan energia uupuu matkalle, historiallisen taustan maalaamiseen.

Tänään globaalissa mediayhteiskunnassa, sosiaalisten medioitten ristitulessa, ihminen joutuu kaikissa kulttuureissa määrittämään itse oman todellisuutensa ja elämänsä tarkoituksen. Oma aikamme on syvän eksistentialismin paluuta ja samaan aikaan taistelua sitä vastaan. Tässä ahdistuksessa ja taistelussa ihminen saa sen mitä pakenee. Ei niinkään sitä mistä luopuu. Väinö Linna kuvasi tämän taitavasti.

Cognito ergo sum

Olemme kadottaneet pääosan vanhan länsimaisen filosofian rationalistisesta perinteestä, jossa varmin ja ensisijainen todellisuus oli rationaalinen ja järkevänä pidetty kuviteltu tietoisuus. Juuri internet ja terrorismi herätti meidät uuteen todellisuuteen ja sen mielettömyyteen omana kokemuksenamme.

Tässä ajattelussa läntisen maailman oppihistorian ja tieteen deduktion kehittäjän Rene Descartesin oppi "cognito ergo sum" on heitetty pääosin ulos sosiaalisen median talouden ja strategian uutena paradigmaisena selitysmallina. Ihmisenä oleminen on sisäsyntyinen prosessi, ei kuviteltu varma ajateltava tietoisuus vaan Heideggerin kuvaama "maailmassa oleminen".

Sosiaalisen median väittelyissä omaa maailmankuvaansa ja rationalismia tyrkyttävä kiihkoilija ja muut haukkuva positivisti jää aina vähemmistöön ja pitää lopulta muita tyhminä tai oppimattomina.

Eksistentialismin vaatima väljyys ja suvaitsevuus puuttuvat ja peliteoreetikon maailma on ulkoa ohjattua, moraalitonta ja hänen edustamansa maailmankuvan mittainen ja näköinen, usein konfliktien täyttämä markkinatori. Kaikesta on siellä puutetta ja niistä käydään hillitöntä kilpailua, myös vallasta ja rakkaudesta, ei vain rahasta ja asemasta organisaatiossa.

Niinpä juuri käydyissä vaaleissa puolue saattoi edustaa EU kiihkoilijaa ja todistaa Portugalin tukemisen olevan välttämätön omalle kansakunnalle ja sen selviytymiselle ja muiden, toisin ajattelevien, olevan epäisänmaallisia, jos eivät tähän äänestäjinä alistu tai tätä ymmärrä omana etunaan. Kuitenkin jo seuraavassa hetkessä ja vaalien jälkeen tämä isänmaallisuus katosi ja sama puolue oli nyt valmis uhraamaan maansa ja kansansa pyhät vaatimukset EU tuesta Portugalille. Opportunismi ei ole filosofia vaan maailmankuva siinä missä pragmatismikin.

Ihmisen maailmankuvissa, ilman filosofiaan ankkuroivassa elämässä, kaikki on pelkkää silmänlumetta ja peliä, jolla vain haetaan valtaa ja vaikuttavuutta. Arvot ja isänmaallisuus ovat nekin vain tyhjää

212

puhetta. Oppositiossa voi äänestää toisin kuin mitä omat arvot näyttivät isänmaallisina edellyttävän; apua Portugalin kansalle ja samalla itsekkäästi myös pelastusta oman kansan köyhille ja työllisyydelle, talouden rattaille. Näin peliteoreetikon elämässä itse peli on päämäärä sinänsä ja sillä ei ole moraalista sisältöä lainkaan. Eksistentialismin uusi nousu on tuonut esille ryhmiä, joille oleellista on vastustaa rationalismia ja positivismia sekä halu, toimintaa painotettaessa, vapautta päätöksentekoa koko ryhmälle ja lopulta tätä kautta yksilölle itselleen. Ihmiset eivät hae niinkään rationaalisia, tai sellaiseksi kuviteltuja malleja, kuin kääntävät katseensa sellaiseen todellisuuteen, jolla on heille itselleen sisäistä merkitystä.

Näin vaalit voitti odotetusti puolue, joka korosti juuri tätä osaa sosiaalisen median uudessa taloudessa ja strategiassa sekä jätti vähemmälle peliteoreettiset ja rationaalisina esitetyt ”totuudet”. Kun politiikka muuttui moraalittomaksi peliksi, se oli korvattava uudessa mediayhteiskunnassa eksistentialismin tarjoamalla uudella ihmisyydellä ja tämän sisäisillä tarpeilla.

Samalla maailmankuvista mukaan tuli strukturalismia, rakennetta painottavaa ajattelua. Sosiaalinen media, sen talous ja etenkin strategia lähensi kulttuurien rakenneosia toisiinsa ja teki ne tunnistettaviksi etenkin taiteen välinein.

Ihmiset eri kulttuureissa toimivat tuntematta ajatusjärjestelmänsä taustalla vaikuttavia sosiaalisia järjestelmiä. Strukturalismista tuli aikanaan yksi merkittävimmistä ajatusjärjestelmistämme sellaisena kun ranskalainen antropologi ja filosofi Claude Levi-Strauss sen esitteli.

Levi-Strauss käytti usein musiikin metaforaa ja puhui ihmismielen sinfoniasta kuvatessaan kaikkien kulttuurien yhteisiä rakenneosia, jossa ei voinut olla primitiivistä kulttuuria.

Soinin opit

Niinpä pohdittaessa vaikkapa mennyttä vaaliasetelmaa, vaalit voittanut perussuomalaisten suuri ryhmä vastusti kuvitteellista rationaalista tai positivistista ajattelua EU tukien ja välimereisten maitten "rationaalisesta avustamisesta" osana oman talouden kuviteltua sidosta globaalitalouteen. Se oli etäinen ja epäuskottava uuden sosiaalisen median paradigmassa.

Tämä eksistentiaalinen puolue ja ryhmä yksilöineen korosti sen sijaan sellaisia valintoja, joilla on merkitystä heille itselleen äänestäjinä. Timo Soini antoi blogeissaan kaiken aikaa eksistentiaalista oppia kuinka politiikassa ja vaalitaistelussa tulisi toimia.

Oppi oli saatu oman maailmankuvan kautta ja toki myös Veikko Vennamon koulussa, jossa kommunismi ja sosialismi edusti samaa kuin käännetty sarterilainen metafyysinen oppi kapitalismista. Nuttu nurinpäin käännettynä oli edelleen metafyysinen ja ulkopuolelta annettu, ahdistava todellisuus ja kokemuksena kaikkea muuta kuin sisäsyntyinen merkitys ihmiselle itselleen. Se oli sepitteellinen tapa käyttää valtaa ja alistaa ihminen.

Fenomenologian opit

Fenomenologian ymmärtäminen ja kääntäminen kansan kielelle ei ole populismia vaan kyky oivaltaa sanoma ja siirtää se muille, kansalle, jota tarkkaillen filosofi on teoriansa rakentanut myös toimivaksi todellisuudeksi ja politiikaksi. Hyvästä teoriasta tulee myös hyvää käytäntöä ja käytännön filosofiaa.

Ihmiset eivät elä kuvitteellisen "järkevästi" vaan hakien sitä mikä on heille merkityksellistä. Tämä on eksistentialismin ensimmäinen laki ja tulee esille sosiaalisten medioitten yhteydessä yhtenään oli kulttuuri ja kielialue mikä tahansa.

213

Samoin käsitteet autenttinen ja epäautenttinen korostuvat tavalla, jossa ihmiset haluavat määritellä sosiaalisen median yhteisöissä itse itsensä, eivät elää virtuaalitodellisuudessa muun maailman määrittäminä. Toki tämä koski myös ennen internet aikaa toimineita verkostoja ja tätäkin näkyvämmin nykyisin uusia internetin määrittämiä työpaikkoja ja näissä työskenteleviä nuoria.

Nuorten ahdistus

Etenkin juuri nuoret eivät voi elää ahdistumatta ja sairastumatta vanhempien manipuloimina ja ohjaamina osana epäautenttista filosofiaa ja muiden tapaa määrittää heidät myös ihmisenä. Simone de Beauvoir tarkasteli eksistentialismissa itseään naisena ja kritisoi vanhan kulttuurin tapaa nähdä nainen "toisena sukupuolena". Näin naisvaltaiset työpaikat ymmärtävät naista, mutta eivät välttämättä miestä.

Järjen hylkääminen merkityksen lähteenä on yleinen eksistentiaalisen ajattelun teema. Aikamme ahdistus, huoli, pelot ja levottomuus syntyvät kohdatessamme täydellisen ja radikaalin vapauden, mutta myös kuolemanpelon. Vapauden vuoksi ei tarvitse olla levoton, jos vain kaikki olisivat oikeasti rationaalisia, pohti aikanaan myös Kirkegaard. Kaikki eivät vain voi olla järkeviä ja rationaalisia. Näin tämä peliteoreetikkojen käyttämä näennäinen rationaalisuus poistui maailmankuvana ja paradigmana ensimmäisenä juuri sosiaalisen median taloudessa ja strategiassa sekä korvautui eksistentialismilla tai sitä lähellä olevilla maailmankuvilla.

Sartre taas kuvasi järjen ja rationaalisuuden "huonona uskona", jossa tyrkytetään omia malleja ja rakenteita ilmiöiden maailmaan, jossa vallitsee kaaosteorian tapainen sattumanvaraisuus.

Pelko on aseeni

Sosiaalisen median sisällä tyypillisin yhteentörmäys syntyy monitulkintaisen maailman mallittamisesta ja tyrkyttämisestä järjestyksen ja rakenteen maailmana sinne, missä vallitsee lopulta absurdi välinpitämätön, puolueeton, ilman luonnollista tai kuvitteellista järjestystä toimiva kaaos.

Järjestys voidaan luoda vain ihmisten itsensä toiminnalla tai tulkinnalla ja silloinkin tilapäisesti ja hetkellisesti. Elämme sosiaalisen median talouden ja strategian aikaa, jossa avainfilosofia liittyy joskus hyvin vaikeasti avautuvaan fenomenologiaan ja eksistentialismiin. Struturalismi rakenteellisena oppijärjestelmänä pysyy piilossa ja kätkee edelleen kasvonsa. Innovatiivinen teknologia ja sen kärkiosaajat koetaan rationaalisena ja siten erillisenä itse strukturalismin ajatusjärjestelmästä. Tämä vei pragmaattisen kansallisen maailmankuvamme harhaan Nokiaa kehittäessämme.

Täydellinen vapauden tunne ja sen asettamat vaatimukset on ahdistava, ja pelon hallinta varmin tapa voittaa meihin kohdistettu alituinen manipuloiva tapa hyödyntää näitä pelkojamme. Ernesto Sabato pyrki vapauttamaan meidät näistä peloista, Osama bin Laden käytti niitä aseinaan.

Ihanaa leijonat ihanaa (20110511)Kirjoitin runsas vuosi sitten Irlannista, Kreikasta ja Portugalista. Lähestyin näitä valtioita kulttuurin ja musiikin, kansantanssien kautta. Kulttuuri kertoo paljon millaisten ihmisten kanssa olemme tekemisissä ja kuinka nämä mahdollisesti poikkeavat omastamme. Se on syytä tuntea, jos ja kun on luovuttamassa ihmisille varojaan, antamassa luottoa ja odottaen niille joskus jopa korkoa tai ainakin kohtuullista tapaa hyvittää saatu taloudellinen tuki.

214

Viisaan median neuvot?

Kun vaalit käytiin, kirjoitin kuinka ne vaikuttavat välimereisiltä ja Portugalissa pidetyiltä. Perinteinen tunnelma omasta kansakunnastamme ja sen asioiden hoidosta seuraavan neljän vuoden ajalta jäi vähemmälle. Se oli ehkä eräs syy siihen, miksi vaaleissa kiinnostuttiin kokonaan muista puolueista kuin perinteisistä.

Syntyi vieraannuttavat vaalit ja Portugalin vaaleista oli puhuttavat EU -vaaleina myös ymmärrettävästi. Tämän Timo Soini osasi muita paremmin. Kun samaa asiaa toistaa vähittäin 10 000 kertaa, sen lopulta oppii, väittävät tutkijat. Näin Timo Soinista tuli poliitikkona ja puoluejohtajana alansa nero. Kaikki kun eivät edes puoluejohtajina lukeneet läksyjään niin hyvin kuin Soini, hakien vauhtia myös EU:n omasta ytimestä, sen parlamentista. Se aika ei taatusti mennyt hukkaan.

Kun vaalit ovat ohi pulinat pois, vaati Johannes Virolainen, toinen alansa pitkän linjan huippu ja päähän potkittu mestari. Nyt kuitenkin pulina jatkuu ja kaikki eivät ole tyytyväisiä vaalien tulokseen. Kun vaalien tulosta ei voi vaihtaa vaihdettakoon kansaa ja niin hallitusta kasataan Portugalilaisille Suomessa. Puolueiden pallottelu Portugalin tuella jatkuu vaikka olisi aika siirtyä jo muun Euroopan tapaan hakemaan lisää rahaa yleislakossa olevalle Kreikalle. Neuvottelut muistuttavat perinteisiä tuloneuvotteluja ja saivat välillä arvottomia piirteitä.

Helsingin Sanomien päätoimittaja antoi puolueille tätä varten viisaita ohjeita. Niitä tuskin noudatetaan. Tämä ei ole Kataisen päänsärky istuessaan toisella tuolilla tulevana pääministerinä. Hänen on tehtävä kansallista politiikkaa ja maali silloin, kun sen paikka on EU:n ytimessä, vaihtaen välillä roolia valtiovarainministeristä pääministeriksi.

Wall Street Journal

Timo Soini esiintyi näyttävästi Wall Street Journalissa. Tällä kertaa kirjoitus oli kokonaan eri maata kuin ruotsalaisten lehtien vaalin jälkeisissä tunnelmissa, jossa miestä haastateltiin ja kerrottiin sitten se mitä kilpailijat Suomesta olivat pyytäneet roskamedioissaan. Wall Street Journal ei ole roskamedia lainkaan. Siinä ei ole mukana ruotsalaista kateutta vaalejamme kohtaan.

Emme ole Yhdysvalloissa osa entistä Ruotsin emämaata ja pikkuveli. Mukana ei ole tuttu Ruotsi-Suomi maaottelutunnelma, jossa ruotsalainen media panee heti lusikkansa soppaan, kuten kohta jääkiekon MM-kisoissa, mikäli maat kohtaavat toisensa mitalipeleissä. Isoveljen asenne pikkuveljeen ei muutu vaikka paikka olisikin globaali, ajaton ja paikaton, pelivälineet muita kuin kiekkoleijonilla. Vaikka Suomi on ollut vuosisatoja Ruotsin itäinen maakunta, sen ymmärtämistä vaikeuttaa nyt ruotsalainen jatkuva ylimielisyys.

Helsingin Sanomat (11.5) vastaa lukijoilleen miten Portugalin tukipaketin vastuu jakautuu, kuinka suuri osuus suomalaisilla on lainatakuista, mistä talouskriisi johtuu ja mitä tapahtuu jos Portugalin annetaan kaatua. Vastaukset ovat tuttuja. Samoin kun kysytään väliaikaisen vakausvälineen sijoitusvastuusta, kriisin mahdollisesta leviämisestä Espanjaan ja mitä tapahtuu jos suuret eurooppalaiset pankit kaatuvat.

Eivät ne kaadu mutta aiheuttavat toki uudelleen pääomittamista ja toimintansa tervehdyttämistä. Samalla pankkien omien kotimaiden budjettialijäämä kasvaa. Me olemme omat kriisimme kokeneet ja tiedämme kuinka se sujui. Sitä myrkkyä syövät nyt muut kuin me. On muistettava kuinka Suomi ja Katainen ovat nyt vahvoilla, ei päinvastoin.

215

Maailman oikeat kriisit

Maailmalla on eletty kriisistä toiseen, joista Japanin onnettomuus on kuitenkin suurin ja siitäkin toki selvitään. Samoin islamilaisten valtioitten dominopelistä, jossa demokratia on pitkän työn takana, mutta ainut keino muutaman suvun omituisessa vallankäytössä.

Euroopassa EU kuuntelee nyt Suomea herkällä korvalla ja myös Portugalissa tiedetään Suomen olevan osa Eurooppaa ja yhteistä valuuttaa euroa. Se on pelkästään hyväksi meille. Suomen liikkumavara on nyt suurempi kuin koskaan ja sitä on hyödynnettävä. Ongelmat EU:n ja kansalaisten välillä kasvavat ja kohta on otettava aikalisä sanoi Suomi mitä tahansa.

Tähän on nyt varauduttava ja osoitettava myös omat lääkkeet. Ne ovat osa suomalaista osaamista ja mukana hallitusohjelmassa, sen ydin. Sosiaalinen media ja sen talous, strategia, on suomalaista sosiaalista pääomaamme. Se selviää Googlaten ja se on ainut keino tässä internetin ja Googlen, Windowsin maailmassa, jossa Nokian brändi on jossain sadan kohdalla ja koko ajan laskemassa. Avainsanat ovat social, media, economy, strategy.

Polvijärven poliitikkoja Tarja Cronberg on tuplatohtori ja Pohjois-Karjalan entinen maakuntajohtaja, työministeri vihreitten puheenjohtajana takavuosilta, liki tanskalainen tutkijana. Hän jos kuka tietää Polivijärveltä Urpo Leppäsen kanssa syntyneenä, kuinka juuri nyt omia ehtoja EU:n suuntaan on suomalaisten lisättävä (HS 11.5).

Kyse on silloin aluepolitiikasta, maataloudesta ja maaseudusta, uudesta rakennerahastokaudesta 2013. Ei riitä, että saamme joitain katteettomia lupauksia pankkien vastuista aikana, jolloin myös Saksan ja Ranskan pankkien kunto ei ole sama kuin meillä Pohjolassa, sikäli kun on uskominen pankinjohtaja Wahlroosia.

Johonkin on kuitenkin uskottava ja omaa maailmankuvaani lähinnä ovat nyt Tarja Cronberg ja Wahlroos, järkeviä ihmisiä molemmat. Kun suomalaiset ovat neuvottelupöydässä, jossa heitä varmaan kuunnellaan, kiitos Timo Soinin ja äänestäjien, sitä on hyödynnettävä maksimaalisesti.

Meitä eivät saa nyt kiinnostaa turhat puheet vaan riihikuiva raha. Näin menettelevät toki muutkin, kansallisesti omaa etuaan ajavat ihmiset ja kansakunnat. Muut eivät tee sitä meidän puolestamme. Ja meiltä odotetaan myös selviä keinoja ja neuvoja tulevalle rakennerahastokaudelle.

Kaukana kyrsimysnäytelmästä

Perussuomalaisten voitto tiedetään toki jo, paitsi Euroopassa myös Yhdysvalloissa. Kaikki kyselevät mitä voidaan tehdä EU:n ja kansalaisten välisen suhteen korjaamiseksi. Me tunnemme jo mikä voima on internetillä, sosiaalisen median välineillä, taloudella ja strategialla islamilaisessa maailmassa. Se kulkee muutoksen kärjessä ja Suomi ei suinkaan ole menettämässä hyvän oppilaan ”god will” -tahtoa vaan päinvastoin, se on lisäämässä tätä ja tuomassa keinoja Jyrki Kataisen kautta maanosamme polttaviin ongelmiin.

Kirjoitin siitä jo vuonna 2006 ja sen jälkeen kolme kirjaa ja viimeisimpänä niiden yhteenvedon "Socia media economy" ja "Social media - Economy and Strategy". Niissä on pitkät suomenkieliset yhteenvedot. Ne on syytä lukea vaikka englanninkielisen osan jättäisikin briteille ja jenkeille suomalaisten kuntien arjessa ja maakuntahallinnossa, jossa puhutaan jo avoimesti 30 - 60 kunnasta.

216

Jyrki Kataisen on suunnattava nyt katseensa tulevaan toisin kuin aiemmin, jolloin takana oli "kyrsimysnäytelmiä" kansallisena murheena. Ilkka Kanerva on kihlannut nuorikkonsa muutaman vuosikymmenen yhdessäolon jälkeen. Kun kyseessä on kokovartalo poliitikko ja parantumaton kyrsimysnäytelmien järjestäjä, Kataisen on syytä kuunnella Eurooppaa nyt vieläkin tarkemmalla korvalla ja jätettävä pikkupolitikointi Suomessa muille. Se ettei mukana ole Kanerva, Väyrynen, Pekkarinen, voi olla melkoinen helpotus.

Kun Portugalin paketti on hyväksytty, tämä tilanne on ohi aivan kuten jääkiekkopelissä tuhannen taalan paikka tehdä kisojen ratkaisevin maali. Sen jälkeen on turha ihmetellä, miksi tässä näin kävi, kuten Tarja Cronberg tämän on hyvin oivaltanut (HS 11.5).

Polvijärvi kasvattaa poliittisesti lahjakkaita lapsia, joita ei vain aina havaita sateentekijöinä. Ovat siihen aivan liian vaatimattomia. Forssalaiset tutustuivat Urpo Leppäseen aivan liian myöhään ja saivat poliitikkoina odotetun ylivertaisen kuvan. Ei Veikko Vennamo huolinut "ottopojakseen" ketä tahansa.

Paradise Oskarin asenne

Suomalaisilla on kyky menestyä jos ja kun niin tahtovat. Joskus vain menestymisen tielle syntyneet maalipaikat ovat jääneet käyttämättä ja tyypillisen alusmaan ja takamaan tapaan jäämme mopen osille. Näin ei ole tarvis enää tapahtua.

On mentävä röyhkeästi paikkaan, josta maalit tehdään ja jatkettava sitä niin kauan kuin "sekava tilanne Suomen maalissa" on muuttunut "ihanaa leijonat, ihanaa, huudoksi". Emme elä enää suuren karhun varjossa ja Kekkosen Suomessa kun kyseessä on ulkopolitiikka ja sen taidot osana sisäpolitiikkaa. Kun suomalainen nuori mies laulaa lauantaina itse säveltämänsä ja sanoittamansa euroviisun satojen miljoonien sydämiin Paradise Oskarina ja kiekkoleijonat saavat viimeinkin sen toisen maailmanmestaruutensa sunnuntaina, Kataisen tehtävänä ei ole pohtia lainkaan takavuosien kyrsimysnäytelmää, vaan otettava iskut vastaan ja tehtävä omat ratkaisunsa "vaikka tekisikin välillä vähän kipeää", Mertarantaa lainaten.

Brysselin pelissämme muutos tapahtui vasta keväällä 2011.

Syy oli perussuomalainen kansanliike, jota Tarja Cronberg kuvasi Helsingin Sanomissa (11.5) suureksi mahdollisuudeksi entisenä vihreitten puheenjohtajana ja PohjoisKarjalan maakuntajohtajana. Tällaiset moneen kertaan väitelleet kosmopoliitit eivät vihreille kelvanneet puheenjohtajana.

Cronberg ymmärsi miten uuden ohjelmakauden ja rakennerahastojen ovet avautuvat ja kuinka Suomella olisi nyt ollut mahdollisuus tehdä maaleja. Ei vain huomata, kuinka vaihe menee maalin edustalla reaaliaikaisessa taloudessa hetkessä ohi. Ja jäljelle jää Leslie Nielsen ja alaston ase. Tapa kertoa, kuinka reunamaakunta Euroopassa on aina alusmaa ja ajopuu, draamasta ja tragediasta ajaudutaan lopulta komediaan.

Vanhaa mediaa seuraavat poliitikot elävät aina eilispäivän unessa reaalitaloudessamme, sosiaalisen median strategiassa ja taloudessa.

Kiinnostus kristillisten salkusta kasvaa

Vanhan rainan käynnistäminen suomalaisena hallitusohjelman kokoamisena vie kiinnostuksen jopa vihreitten viimeisiltä kannattajilta ja vain ruotsalaisen kansanpuolueen ja kristillisten äänestäjät ovat tyytyväisiä yhteen ministerin salkkuunsa. Rkp elää siinä kuin kotonaan ankkalammikossa

217

vuosikymmenet viihtyneenä. Kevään draaman jännitys jytkyvaaleissa huipentuu jännitykseen kristillisten saamasta salkusta.

Arvomaailmaltaan uusi hallitus näyttäisi edustavan yhtäällä äärikonservatiiveja kristillisdemokraattien äänestäjiä sekä toisessa ääripäässä vihreitten arvomaailmaa, jossa niin lähiyhteisön kuin globaalin maailman näkökulma ei ole kirkon ikkunasta katsottua. Näin vaikutti ainakin ennen vaaleja homokeskustelussamme.

Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti. Kuka arvoista kyselee kun tarjolla on mustien autojen letkat. Tässä perussuomalaisten tapa käyttäytyä oli Suomessa uutta poliittista kulttuuria sekin.

Kun kansan ääni ei kiinnosta niin tehkää oma hallituksenne, joka sai kyllä kansan tuomion historiallisissa vaaleissamme, vastasi Soini. Oli se sitten protesti tai mikä tahansa medioitten kuvaama sopimaton tapa äänestää vaaleissa populisteja köyhän kansan edustajia kahtia jaetussa Suomessa, jossa leipäjonojamme ei enää edes hävetä.

Yhteen eivät oikein hitsaudu demareitten ja kokoomuksenkaan äänestäjien edut suuren vaalitappion jälkeen ja odottaen näytelmää, jossa kahtia jakautuneen kansan oppositio käynnistää oman perussuomalaisten johtaman nationalistisen oppositiopolitiikkansa.

Siinä on mukana niin oikean työväenpuolueen edustajia ja heidän tukijoitaan kuin maaseudun kuntien ja maakuntien miehiä ja naisia aitovarsilta. Jos siinä ei demareitten uskottavuus katoa niin missä sitten? Vihreille kaikki on pelkkää taktista peliteoriaa, jossa moraalilla ja arvoilla ei ole sijaa. Sen taudin hoitoon tämä hallitus on oikea paikka. Punavihreys siinä puolueessa on liioiteltua. Mitä työväen punaista se muka edustaa? Pelkkää haihattelua ja höröhöilyä, jossa maaseutukin vihaa sitä ja pelkää luonnonvarojensa puolesta.

Kahtia jaettu Suomi

Pääkaupunkiseudun hallitus saa vastaansa maaseudun äänen, mutta nyt myös perussuomalaisten kautta lähiöittemme protestin. Näin tämä yleiseurooppalaiseksi luonnehdittu kansanliike ei sammunut kuviteltuun hallitusvastuuseen vaan sai lisää tuulta purjeisiinsa Leslie Nielsenin kaltaisessa rainassa.

Sosiaalinen media ja sen talous, strategia, kasvavat vyöryn tapaan ja ruokkivat ilmiöitä, joita on ärsytetty kuin nukkuvaa karhua jo useamman vuoden ajan kahtia jakautuneen kansan tuskana. Jos demokratia ei ole siihen vastaus ja keino, siitä tule osa ongelmaa ja se osa on koko Euroopan ongelmaa samalla. Mikään ei ole vaarallisempaa kuin demokratian kriisi ja työttömäksi jäävä unohdettu sukupolvi, kymmeniä miljoonia eurooppalaisia nuoria. Näistä nuorista maksetaan vielä kallis hinta vuosikymmenten jälkeenkin.

Sosiaalisen median sisällä ei voi käydä blokkivaaleja, ei rakentaa vanhojen puolueiden fossiilisia konsensusliittoja, saati olettaa puolueinstituution kriisin korjautuvan sulkemalla ulkopuolelle jotain sellaista, joka ei ole henkilöitynyt toki postmodernissa Suomessa Timo Soiniin vaan muuttuneeseen uuden mediayhteiskunnan tapaan toimia ja odottaa tuloksia reaaliajassa ja vuorovaikutteisesti. Ei suomalainen parlamentarismi voi pelata eri säännöin kuin globaali sosiaalisen median talous ja sen toteuttajat, strategia.

Gurut ja oppimestarit kirotaan

Tässä prosessissa vanhan median, suurten mediatalojemme, tapa analysoida reaaliaikaista ja vuorovaikutteista on täynnä vanhan maaliman rasitteita. Demokratian kriisi ei laukea heittäytymällä

218

pohjoisessa oppimestariksi medioittemme tapaan ja vanhan printtimedian, Helsingin Sanomien ja Sanomatalon opeilla.

Tehty ratkaisu vain lisää ja syventää median omaa kriisiä ja sen esittelemää maailmankuvaa, jossa jopa hallitus voisi olla mahdollista koota niistä murusista, joita kuvitteellisen suurimman puolueen kuvitteelliselle johtajalle vanhassa hierarkkisessa maailmassa jää käteen sen jälkeen, kun hän on saanut ohjelmineen rukkaset niin vaaleissa kuin vaalien jälkeisessä hallitustunnusteluissa.

Siinä aatteellisen ja arvomaailman kriisissä kaikki kelpaisi hallitukseen, kunhan sille vain saataisiin näin eduskunnan kuviteltu enemmistö taakse unohtaen, kuinka kansa ei allekirjoita tätä sopimusta individualistiseksi muuttuneessa sosiaalisen median taloudessamme.

Tuskin edes Leslie Nielsen ajatteli toimia näin alastomana Euroopan ja oman kansakuntansa edessä siinä arvottomassa näytelmässä, joka on muuttunut suuresta draamasta kohti tragedian kautta rakenneltavaa suomalaista komediaa Homeroksen tapaan sitä ohjaten.

Kreikkalaista demokratiaa

Hallituksen kokoaminen on ollut suomalaisittain vielä surkeampaa kuin vaaleihin valmistutuminen lukuisine edellisen vaalikauden skandaaleineen. Nettiyhteisö näkee sen alastomana ja sosiaalinen media paljastaa avuttomuuden, täydellisen kaaoksen, joka syntyy muualta kuin omasta taloudestamme, nationalismistamme.

Jostakin syystä reaalimaailmassa suomalaiset eivät kisoissa liputa ja huuda Kreikalle ja Portugalille, eivätkä he meille. Tosiasiat on tunnustettava omassa kriisissämme. Heidän demokratiansa on syntynyt hetki takaperin ja Espanja eli kauan diktaattorin alla sekin. Onko meidän imitoitava siinäkin välimereisen maailman oppeja? Eikö yhteinen euro ja sen kriisit riitä?

Euroopan reuna-alueet kärsivät nyt kriisistä, joka käynnistyi välimereisenä ja levisi Kreikasta, Portugalista mutta myös Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta sekä aiemmin Yhdysvalloista kohti Saharan pohjoispuoleisia islamilaisia perhedynastioiden avulla hallittuja öljyvaltioita.

Mitä tekemistä meidän pohjoisella demokratiallamme on tämän kriisin kanssa? Maailmalla on jatkuvasti kymmeniä kriisipesäkkeitä. On pelkkä sattuma, että olemme nyt mukana Portugalin ja Kreikan talouden ongelmissa. Ne ovat olleet olemassa aina ja ilman meidän suurta aktiviteettia osallistua niiden hoitoon.

Ajopuu teoria taas käytössä

Suomen merkitys kuvataan aikanaan emun ja euron synnyssä ajopuuna ja sen pelastusoperaatio kansakunnan jakaneena, jossa perussuomalaisten osuus on koko Euroopan kehitystä kuvaava vaihe, ei enempää eikä vähempää. Perinteisen median tapa reagoida tähän uuden median ja sosiaalisen median talouteen sekä strategiaan kuvataan konservatiivisena ja liki sokeana pisteenä hakea sellaista, jossa reaalitalous ja sen sosiaaliset ja kulttuuristen muutokset on unohdettu kokonaan tai niistä ei edes haluttu kiinnostua mediakratian tuoman vallan sokaisemana ja sosiaalisten yhteisömedioitten aiheuttamien taloudellisten paineitten seurauksena. Prosessin dynamiikasta oli medioillemme pelkkää taloudellista hyötyä.

Näin media ei ollut enää osa ratkaisua vaan osa ongelmaa, jossa ensimmäisenä alkoivat oireilla juuri Euroopan reuna-alueiden valtiot. Alueiden Eurooppa ja sen kirjava kulttuurinen tausta alkoi oirehtia ja oireisiin haettiin lääkkeitä pohtimatta lainkaan, mistä ne olivat alun perin syntyneet ja paransiko nyt sama myrkky oireet, joka oli ne alun perin aiheuttanut.

219

Eivät omat sisäiset ongelmamme siihen katoa, että vaihdamme Moskovan mukanaan tuoman paineen Brysselin aiheuttamaan alusmaan eksistentiaaliseen traumaamme.

Karnevaaliaikaa ja veivikiekkoja (20110515)Kun voitto moninkertaisista maailmanmestareista ja miljoonan dollarin kiekkoilijoista, suomalaisille tutusta ja meitä niin usein nöyryyttäneestä punakoneesta, onnistuu samoissa kisoissa toistamiseen, sen tärkein elementti oli nuoren Mikael Granlundin ilmaveivimaali.

Se tarkoittaa vanhanaikaista tehtynä uudella tavalla, aiempaa paljon vaikeammalla, nostaen kiekko mailan lavan päälle ja heittäen se maalin takaa veivaten hölmistyneen maalivahdin taakse. Näin syntyy uusi legenda, nuori pelaaja ja oskari, joka muistetaan vielä vuosikymmenten jälkeen tästä maalistaan. Näin huolimatta siitä, voittaako Suomi sunnuntaina Ruotsin.

Tällaista maalia vanhan koulukunnan poliitikon ei pidä yrittää. Kiekko ei käänny mailan lavalle ja maila sohii vain maalivahdin kasvoja, syntyy turha jäähy, jota kansa paheksuu.

Idols -ihmisiä ja jatkuvaa draamaa

Kansa kaipaa elämyksiä, nuoria ja uusia ylivertaisia sankareita ja messiaita, islamilaisessa maailmassa jopa marttyyrejä. Jos Paradise Oskar tekee tälle jatkoa euroviisuissa, suomalainen kevään jytkyvaalien antama huuma jatkuu myöhään syksyyn.

Kun äänet annetaan kuitenkin tutuille kansakunnille, naapureille, Kreikka ja Portugal, Espanja ja Italia eivät meitä tue. Kaukainen Bakun öljykaupunki odottaa rannat öljystä mustina ensi kevään oskareitamme. Se että media kertoo meidän voittaneen, on mediavoitto ja vailla arvoa. Medianlukutaito on poliitikolle välttämätön asia mediakratiassakin. Muuten media vie ja poliitikko vikisee edustuksellisessa demokratiassa uusmedian ja sosiaalisten medioitten taloudessa.

Olemme oppineet arvostamaan voittajia, idoli -ihmisiä ja ihmeitä, voittajien tekemiä elämyksiä, emme hävinneiden hallitusta ja näiden sopuilua ilman ansioita ja jytkyvoittoa. Jytkyvoitto on meidän yhteinen voittomme puolueesta riippumatta.

Siinä kulkuri Oskari on matkalla paratiisiin ja odotukset ovat suuria, oma elämämme on projisoitu osaksi tätä kulkurin matkaa ja odotamme leijonilta ihmettä. Nationalismi on voimavarana myös EU:n näkyvintä antia ja euroviisut, jääkiekon MM-kisat imee siitä olemassaolonsa oikeutuksen.

Hävinneitten hallitusko?

Kun Jyrki Katainen kokoaa edelleen hallitusta, jota mediat nimittävät jo hävinneitten hallitukseksi, siinä on samaa kuin miehessä ja alastomassa aseessa. Päätoimittaja Mikael Pentikäinen (HS 15.4) äityy jopa raamatulliseksi kuvatessaan Soinin kiusauksia ja demareitten tulevaa kiirastulta vahvan opposition välissä taiteillen puolustaen porvareitten vetämää hallitustaan. Moni muistaa kuinka kaikki alkoi Lipposen kiusauksista ja sokeasta Reetasta, keskustalle osoitetusta nahkurin orsista. Nyt orsille olisi vietävä vielä vasemmistoliitto ja perussuomalaiset keskustan lisäksi. Se ei taida sentään onnistua edes Mooseksen opeilla ja maata aletaan ohjata oppositiosta käsin.

Kiusaus vaihtaa pääministeriehdokas ja hakea sopua vasemmiston ja perussuomalaisten suunnalta on ollut alusta saakka olemassa ja kohta Katainen on työnsä tehnyt, Katainen saa mennä. Jos meillä

220

on poliittinen hallitus juhannuksena, se on ihan hyvä saavutus. Jos se istuu vielä jouluna, se on vielä parempi saavutus ennen presidentin vaaleja ja kunnallisvaalejamme.

Jytkyvaalien suuri draama päättyi Timo Soinin ilmoitettua puolueen jäämisestä oppositioon ja nyt vaaleista on kulunut jo kuukausi. Kaikki oli ennalta nähtävissä heti vaalituloksen selvittyä. Pelin politiikka on tuttua pragmaatikkojen pelaamana ja sen vaiheet helposti nähtävissä ilman median sumutusta tehtävänään draaman kaaren pitkittäminen politiikan toimittajina. Kiinnostus peliin on säilytettävä myös alkupelien ajan urheilutoimittajan tapaan kirjoittaen.

Homeroksen draama, tragedia ja komedia

Tai niinhän se ainakin näyttäisi, ellei ymmärrä draaman rakentelua kohti tragediaa Homeroksen tapaan. Hyvä hallitusyhteistyö perustuu luottamukseen ja mistä sellaisen voisi hankkia Soinin jättäessä Sdp:n yksin. Keskustan kohtalo on sekin sidottu Perussuomalaisten ratkaisuun.

221

Surutyötä tekevä puolue tai kiekkojoukkue ei ole voittaja-ainesta ja edessä odottavat niin presidentinvaalit kuin kunnallisvaalit. Oppositioissa huohottaa puolueita, joille kokoomuksen vetämä porvarihallitus on perusdemarin näkökulmasta lohduton ja sitä tullaan iskemään niin oikealta kuin vasemmalta, eikä vähiten omien leiristä.

On muistettava, että surutyön jälkeen on tapana käydä läpi omien kesken myös tappioon johtaneet syyt ja sisäiset erimielisyydet, pestävä likapyykki. Nyt sitä ei ole vielä ehditty edes ajatella saati viedä kentän puitavaksi. Oli muita EU -kiireitä ja vanha hallitus jäi jatkamaan rökäletappionkin jälkeen ja jatkaa edelleen.

Kokoomuksen ja Sdp:n linjariita eurosovussa luotiin luonnollisesti ministeriössä virkamiestyönä ja se ei paljon lohduta puolueen peruskannattajia. Kun Timo Soini laati strategiansa puolueelleen, siinä oli toimittaja Unto Hämäläisen (14.5) aivan oikein näkemä tuplailmaveivi, jossa kulkuri Oskari osaa asiansa koulutettaessa vain muutama viikko sitten syntyneen suurpuolueen edustajia ja sen tukiryhmiä kunnissa ja maakunnissa tulevan valtionhoitajapuolueen tukiryhmiksi verkostotaloudessa.

Kun tätä seurataan, unohtuu kokonaan, mitä vanhat puolueet tekevät kentällä ja kuinka saavat joukkonsa kasaan sen siirryttyä paikoin liki kokonaan perussuomalaisten leiriin.

Verkostomeklarin arkea

Kokenut Soini näki kuinka puolue ei toki voinut olla tässä vaiheessa valmis hallitusvastuuseen, ja vuosi sinne tai tänne ei nyt merkitse mitään jytkyvoiton jälkeen. Surutyötään tekevät vanhat puolueet eivät ole likimainkaan sellaisessa iskussa kuin voittaja ja sen kenttäväki kohdatakseen seuraavat vaalit ja vastustajat.

Kun kenttä on yhtenäinen, puolue on iskussa ja pysyy varmasti kasassa. Politiikassa oleellista on kuunnella kentän ääntä. Perussuomalaisten ääni kuuluu nyt kuuroillekin korville ja sosiaalinen media on sitä tulvillaan. Sen taso on vain vielä kirjavaa ja osaaminen olematonta.

Peliä ja sen tasoa kun on kyettävä myös nostamaan ja pitämään koossa, kaikkien ketjujen on oltava kunnossa niin Euroopassa kuin peruskunnissamme, ympäri maata ja maakuntiamme. Yksi voitto ja ilmaveivimaali ei kesää tee jos tavoitteet ovat samat kuin takavuosien punakoneella, demareilla valtionhoitajina vuosikymmenien ajan.

Politiikka on pitkäjänteistä työtä Ennen draaman kaaren uutta vaihetta Timo Soini oli saanut maan historian suurimman vaalivoiton ja valmistautui ohjelmansa toteutukseen hallituksessa. Toki siihen kuului muutakin kuin suomalaiset "vaalit" Portugalissa tai Kreikassa. Nämä valtiot eivät ole sateentekijöitä Suomessa. Sieltä ei euroviisuissa heru meille pisteitä toisin kuin Norjasta ja Ruotsista.

Ei Eurooppa ole miksikään muuttunut. Tämä arkiajattelu oli vain jätetty ulkopuolelle median toimesta, joka elää kädestä suuhun päivälehtinä ja printtimedioina ja kuvaa Portugalin kansallisena kohtalonkysymyksenämme. Ei niin ole. Palaamme kyllä viimeistään kuntavaaleissamme omaan arkeemme.

Nationalismiin rakennettu median oma draaman kaari päättyisi tänään hallitukseen, jota johtaisi nyt koottavan vaihtoehdon mukaan Katainen pääministerinä ja Jutta Urpilainen hänen aisaparinaan mahdollisesti valtiovarainministerinä. Siis Kataisen-Urpilaisen hallitukseen, joka hankki historiansa kehnoimman vaalituloksen.

222

Ei sellaiselle pelillä menestystä jääkiekkokansan pragmaattisessa maailmankuvassa. Ei sellaiseen peliin saa ketään edes katsomoon. Ei sellaisella pelillä myydä yhtään printtimedian tuotetta tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina.

Timo Soini puolestaan haluaa enemmän kuin aikanaan malttamaton Veikko Vennamo. Paraatiovi ei avaudu saranapuolelta, kuten Unto Hämäläinen aivan oikein kirjoituksessaan (HS 14.5) tulkitsee. Tässä Pekka Vennamo oli aikanaan maltillisempi ja hallituskausi jatku liki vuosikymmenen. Ei Soini tee samoja virheitä kuin hänen opettajansa ja nyt hän seuraa raveja ja lataa akkujaan.

Sirpaleet eivät tuo onnea

Lisäksi mukana on kolme yhden, enintään kaksi, ministerin salkun hankkivaa sirpalepuoluetta, joista vihreät oli suurin häviäjä suhteellisesti tappioita vertailtaessa. Vain Rkp vaikuttaisi saaneen puhtaat paperit äänestäjiltään.

Hallituksessa puhutaan siis pakkosuomea savolaisten sitä kuvaillessa. Se tarkoittaa Helsingin seudun hallitusta, joka edustaa meitä Välimerellä. Tällainen Eurooppa politiikka ei kansaa kiinnosta maakunnissa ja paine hankkia hallituksessa omille kansallisille tavoitteille riihikuivaa rahaa kasvaa pienpuolueissa kohtuuttomaksi ja jopa kokoomuksen omissa riveissä yrittäjien alkaessa hiillostaa. Puheet yritystukien leikkaamisesta unohtuvat.

Alkaa uusi rakennepolitiikan kausi, johon Suomenkin olisi osallistuttava maatalouden, maaseudun ja maakuntien Suomessa. Edustajat vain istuvat tiukasti oppositiossa ja heitä johtaa Timo Soini. Vihreitten vaatimukset ja ruotsalaisten kotimaakunnat ovat kaukana tästä rakennepolitiikasta Savossa, Karjalassa, Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Koillismaalla.

Keihäänheittäjien ja rallikansan raja

Hallitus jauhautuu vanhan susirajan tai Pähkinäsaaren rajan sille vieraalla puolella ja omia rakennerahastoja ja maatalouden, maaseudun tukemiseen haettavia päätöksiä tehtäessä. Toki tämä paine näkyy myös etelässä, jossa sinipunan sisäinen kilpa on ahdistavin.

Näin se ei saa rauhaa edes omiltaan kehä kolmosen sisäpuolella, jossa vihreiden vaatimukset avaavat ovet jopa keskustalle vasemmiston ja perussuomalaisten painostuksesta nyt puhumattakaan. Vanhan valtiohoitajapuolueen asema on tällaisessa hallituksessa maan asioiden hoitajana jopa kehnompi kuin aikanaan oppositiossa. Toki Erkki Tuomiojan kaltainen kokenut kettu on tämän oivaltanut. Nyt etsitään uutta demaritunnustelijaa kimurantissa tilanteessa. Tuomioja ehti vain pilata suhteensa Perussuomalaisiin ikävillä lausunnoillaan.

Etelän taantuvilla paikkakunnilla ilmaveivimaaleja ei tarvita. Riittää pelkkä peruspeli ja sen demarit tietävät pohtiessaan nyt käynnissä olevan hallituspohjan riskejä. Helsingin Sanomien pääkirjoitusta (HS 14.5) lainaten nyt odotetaan vain Kataisen epäonnistumista, jolloin vuoro siirtyy Urpilaiselle.

Mediayhteiskunnan hallitus

Etelän medioissa uuden mediayhteiskunnan vanhempi siipi purkaa tuntojaan ikään kuin jääkiekon MM-kisoissa, jossa oma maa on kokenut äkkikuoleman ja pudonnut leikistä, jossa panokset olivat ensimmäisen kerran kansainvälistä mediaa kiehtovia.

Tällaista näytelmää maalaisliittokeskusta tai demarit eivät olleet koskaan aiemmin saaneet aikaan edes talvisodan aattona. Koko poliittinen rakennelma on muuttunut ja sitä ohjaa perussuomalaisten tuoma sosiaalisista medioista tuttu linjaus.

223

Sen viivästyminen Suomessa johtui vain keski-ikäisen väestön hitaasta tavasta reagoida uuden välineen käyttöön. Nuoremmat taas eivät sitä politiikassa edes ymmärtäneet soveltaa. Politiikka ei heitä kiinnosta ja netti oli kauan pelkkä viihteellinen väline ilman sen nyt koettava yhteiskunnallista ulottuvuuttaan, sosiaalisen median taloutta ja strategiaa.

Puolueiden uudistuminen käynnistymässä

Vanhoja puolueitamme ei maailmalla tunnettu, eivätkä ne vaikuttaneet syrjäisen Euroopan kolkassa muun maailman menoon. Wall Street Journal ei ollut kiinnostunut Johannes Virolaisen tai Rafael Paasion mielipiteistä. Kreikka ja Portugali eivät pidätelleet henkeään ja espanjalaisille Suomen vaalien tulos oli yhdentekevä. Suomea ei aina edes osatta hahmottaa Euroopan kartalle. Suomalaiset liikkuvat maailmalla liki eniten eurooppalaisista mutta portugalilainen on vieras näky Suomessa. Me tapaamme toisemme vain euroviisuissa.

Tänään Suomi on Euroopan kartalla ja vielä hetki sitten meillä oli myös ensimmäisen kerran liikkumavaraa ja meitä kuunneltiin tarkalla korvalla. Komissaari Olli Rehn edustaa keskustaliberaalista puoluetta, jollaista suomalainen maalaisliittokeskusta ei kansallisessa politiikassaan tunnista lainkaan.

Komissaarin virka on maksamassa keskustalle kallista hintaa, koko puolueen. Suomeen ei mahdu liberaalioikeistoa saati radikaalia ja välimereistä maailmaa tukevaa maakuntien Suomea. Sen markkinointi maksoi perussuomalaisen liikkeen synnyn eikä se muutu muutamatta omaa linjaa jälleen äänestäjille uskottavaksi.

Kolmikko Soini, Pekkarinen ja Arhinmäki on alkaneen vaalikauden Suomen politiikan seuratuin ykkösketju ja se tulisi saada jotenkin hajalleen hallitusta muodostettaessa. Tuomiojan tavoite on saada se omaan hallitukseensa siinä missä myös Soinin ennen keskustan liian rankkaa tappiota. Tämän Jyrki Katainen tietää.

Sen sijaan perussuomalainen puolue tunnetaan kentällä taatusti omana ja sen ohjelma ei ole vieras. Oppositiossa perussuomalaiset ovat nyt kuin kotonaan ja keskusta komissaareineen edelleen eksyksissä. Lahjakkaana poliitikkona Timo Soini teki välttämättömyydestä hyveen siirtyessään juuri oppositioon, kuten Unto Hämäläinen (HS 14.5) tulkitsee.

Hyvä kertomus vai tylsä totuus?

Aiemmin sama lehti oli tulkinnut asian päinvastoin. Samoin Unto Hämäläisen kiittelemä Pekka Vennamo, joka oletti perussuomalaisten menestyvän nyt hallituksesta käsin paremmin kuin hänen aikanaan, jolloin pitkän oppositiotaipaleen jälkeen oli ongelmia oppia vallan välineet ja niiden käyttö.

Näin kaikki selitykset ovat yhtä hyviä, kun ne tehdään jälkikäteen ja poliitikkojen tai heidän tekojaan tulkitsevien toimittajien työnä. Sama pätee toki urheiluun. Hetkessä syntyneet tilanteet ovat ilmaveivimaalin tekijälle sattumia, mutta niiden syntyä kyllä auttaa lahjakkaat kädet ja tuhansia kertoja toistetut rutiinit.

Oikea arkinen selitys on usein tylsempi kuin kunnon tarina ja sen riittävän rikas draama, tragedia ja lopuksi keventävä komedia. Toimittaja Unto Hämäläinen on lahjakas tarinankertoja politiikan usein tylsässä maailmassa ja lehdelleen korvaamaton jutuntekijä loistavan taustoituksensa kautta lukijaa saatellen.

Tällaisia kirjoittajia syntyy vain toistamalla samaa asiaa tuhansia kertoja ja tuntien taustat paremmin kuin politiikan tekijät itse ne tuntevat uusina edustajinamme. He saavat taustat juuri median kautta ja

224

Unto Hämäläisen kaltaisen kertojan avustamana. Näin myös vaikkapa nuori urheilija Matti Nykänen oppi aikanaan tuntemaan itsensä ja oudot tekonsa mediaa ja lööppejä seuraten sekä niitä ruokkien. Poliitikon arki ei mediamaailmassa poikkea mitenkään muiden julkisten toimijoittemme arjesta.

Syy kansainvälistyvään puoluelaitokseemme oli ja on perussuomalainen liike, jota Tarja Cronberg kuvasi Helsingin Sanomissa (11.5) suureksi mahdollisuudeksi entisenä vihreitten puheenjohtajana ja Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana. Tällaiset moneen kertaan väitelleet kosmopoliitit eivät vihreille kelvanneet olkoonkin, että juuri Erkki Tuomiojan kaltaiset demarit ovat vaaleissa lopulta uskottavia ehdokkaita eivätkä koko ajan median vietävissä sen haluamaan suuntaan. Oikeammin suunta syntyy vahingossa ja media vain liioittelee osuuttaan sen synnyssä.

Maakuntajohtajan ikkunasta nähtynä

Cronberg ymmärsi miten uuden ohjelmakauden ja rakennerahastojen ovet avautuvat ja kuinka Suomella olisi nyt ollut mahdollisuus tehdä maaleja. Ei vain huomata, kuinka vaihe menee maalin edustalla reaaliaikaisessa taloudessa hetkessä ohi. Ja jäljelle jää Leslie Nielsen ja alaston ase. Koominen ilmiö ja tapa kertoa, kuinka reunamaakunta Euroopassa on aina alusmaa ja ajopuu, jossa draamasta ja tragediasta ajaudutaan lopulta komediaan.

Vanhaa mediaa, untohämäläisten kaltaista sinänsä loistavaa kerrontaa seuraavat poliitikot, elävät aina eilispäivän unessa reaalitaloudessamme, sosiaalisen median strategiassa ja taloudessa.

Suuria kansanliikkeitä ja puolueita, suuria organisaatioita, ei voi ohjata kuten ilmaveivimaalin tekevää yhden nuoren lahjakkuuden liikehdintää kiekkokaukalossa. Yksittäisten ilmiöiden kuvaaminen vie politiikan lähelle gonzo -journalismia, ja siinä se menee aina hakoteille, kun kyseessä ovat kuitenkin aina hitaat ja jäykät korporaatiot ja niiden toiminta. Ne toimivat meillä kyllä ilman hallitustakin kuten Belgiassa kohta vuoden ajan.

Suomalainen poliittinen kerrontakulttuuri syntyi Kekkosen aikana ja paljon ennen sosiaalisen median aikaamme, jolloin kansa seurasi johtajiensa liikkeitä tai propagandakoneistoja, jossa oli aina mukana hierarkinen ja totalitaarinen näkemys sekä Suomessa pragmaatikon maailmankuva.

Nykyisin tällainen maailmankuva ja sen kaupittelu vie auttamatta organisaation tai kansanliikkeen, poliittisen toiminnan, korporatiivisen rakenteen, vararikkoon.

Kreikassa näin on jo käynyt ja Portugali on tulossa kilvan mukana ilman omaa kunnon hallinollista ja demokraattista traditiotaan. Kreikka laitetaan kuntoon pian samoin menetelmin kuin Itä-Saksa aikanaan lännen toimesta.

Kiinnostus kristillisten salkusta kasvaa

Vanhan rainan käynnistäminen suomalaisena hallitusohjelman kokoamisena vie kiinnostuksen jopa vihreitten viimeisiltä keski-ikäisiltä naisilta puolueen uskollisimpina kannattajina. Ruotsalaisen kansanpuolueen ja kristillisten äänestäjät ovat tyytyväisiä yhteen ministerin salkkuunsa. Rkp elää siinä kuin kotonaan ankkalammikossa vuosikymmenet viihtyneenä, osana traditiota ja sen jatkuvuutta.

Arvomaailmaltaan uusin hallitus, nyt vielä epävarma, näyttäisi edustavan yhtäällä äärikonservatiiveja kristillisdemokraattien äänestäjiä sekä toisessa ääripäässä vihreitten arvomaailmaa, jossa niin lähiyhteisön kuin globaalin maailman näkökulma ei ole kirkon ikkunasta katsottua. Näin vaikutti ainakin ennen vaaleja homokeskustelussamme.

225

Valta sokaisee

Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti. Kuka arvoista kyselee, kun tarjolla on mustien autojen letkat ja väite, kuinka hallituksesta saa enemmän aikaan kuin oppositiosta eläen opportunistin elämää arvonsa ja moraalinsa näin myyden.

Tässä perussuomalaisten tapa käyttäytyä oli Suomessa uutta poliittista kulttuuria sekin ja vaati peliteoreetikolta tarinan kertojalta uutta selitystä. Kun kansan ääni ei kiinnosta niin tehkää oma hallituksenne, joka sai kyllä kansan tuomion historiallisissa vaaleissamme, vastasi Soini.

Oli se sitten protesti tai mikä tahansa medioitten kuvaama sopimaton tapa äänestää vaaleissa populisteja köyhän kansan edustajia kahtia jaetussa Suomessa, jossa leipäjonojamme ei enää edes hävetä, Soinin ja perussuomalaisten ohjeet on otettava vakavasti.

Pelureita vain viidennes kansasta

Vain runsas viidennes suomalaisista on moraaliltaan arveluttavia peliteoreetikkoja. Heidän varaan ei voi yksin hallitusta rakentaa, vaikka toimittaja itse olisikin kyyninen peluri maailmankuvaltaan ja olettaisi kaikkien olevan opportunisteja pelaajia.

Yhteen eivät oikein hitsaudu demareitten ja kokoomuksenkaan äänestäjien edut suuren vaalitappion ja surutyön jälkeen sekä odottaen näytelmää, jossa kahtia jakautuneen kansan oppositio käynnistää oman perussuomalaisten johtaman nationalistisen oppositiopolitiikkansa.

Siinä on mukana niin oikean työväenpuolueen edustajia ja heidän tukijoitaan kuin maaseudun kuntien ja maakuntien miehiä ja naisia aitovarsilta. Siis aitoja perussuomalaisia ihmisiä ja heidän vaatimuksiaan.

Näin perussuomalaiset saavat oppositiossa aikaan enemmän kuin nykyisen kokoomuksen vetämässä hallituksessa, jonka yksi tavoite olisi ollut tukahduttaa perussuomalainen ääni mustien autojen letkaan ja suomalaiseen tylsään konsensukseen.

Tässä Suomen Kuvalehti ja Jörn Donner ovat oikeassa. Väärässä nämä ovat aliarvioidessaan edelleen perussuolaisen liikkeen voimahahmojen kyvyn toimia osana sosiaalisen median taloutta ja strategiaa sekä ymmärtää kuinka tärkeää on seurata kansan ääntä kentällä.

Perussuomalaisen liikkeen tärkein anti on juuri demokratian paluu arkeen yksityisen kansalaisen kautta ja kansanliikkeenä. Tässä Mikael Pentikäinen (HS15.4) on oikeassa olettaessaan Soinin toimivan vakaumuksensa mukaisesti.

Kahtia jaettu Suomi

Pääkaupunkiseudun hallitus saa vastaansa maaseudun äänen, mutta nyt myös perussuomalaisten kautta lähiöittemme protestin. Näin tämä yleiseurooppalaiseksi luonnehdittu kansanliike ei sammunut kuviteltuun hallitusvastuuseen vaan sai lisää tuulta purjeisiinsa Leslie Nielsenin kaltaisessa rainassa, jota toteuttaa vanhan median kömpelöksi käynyt kyky ohjata sosiaalisen median aiheuttamaa muutosta ja sen strategiaa.

Sosiaalinen media ja sen talous, strategia, kasvavat vyöryn tapaan ja ruokkivat ilmiöitä, joita on ärsytetty kuin nukkuvaa karhua jo useamman vuoden ajan kahtia jakautuneen kansan tuskana. Jos demokratia ei ole siihen vastaus ja keino, siitä tulee osa ongelmaa ja se osa on koko Euroopan ja

226

Unionin ongelma samalla. Näin perussuomalaista liikettä ja Suomea seurataan edelleen tarkalla korvalla ja EU muistaa toki Timo Soinin oman ryhmänsä näkyvimpänä hahmona myös meppinä.

Tulkinta blokkivaaleista väärä

Sosiaalisen median sisällä ei voi käydä blokkivaaleja, ei rakentaa vanhojen puolueiden fossiilisia konsensusliittoja, saati olettaa puolueinstituution kriisin korjautuvan sulkemalla ulkopuolelle jotain sellaista, joka ei ole henkilöitynyt toki postmodernissa Suomessa yksin Timo Soiniin, vaan muuttuneeseen uuden mediayhteiskunnan tapaan toimia ja odottaa tuloksia reaaliajassa.

Jos poliittisten instituutioitten kyky reagoida muutokseen vie kuukausia, se ajaa itse itsensä lopulliseen umpikujaan. Nokialla yrityksenä sellaiseen ei ollut varaa ja sen brändi laskee, hitaasta reagoinnista johtuen, maailmalla kaiken aikaa.

Tässä prosessissa vanhan median, suurten mediatalojemme, tapa analysoida reaaliaikaista ja vuorovaikutteista on täynnä vanhan maaliman rasitteita. Demokratian kriisi ei laukea heittäytymällä pohjoisessa oppimestariksi medioittemme tapaan.

Se lisää ja syventää vain median omaa kriisiä ja sen esittelemää maailmankuvaa, jossa jopa hallitus voisi olla mahdollista koota niistä murusista, joita "kuvitteellisen" suurimman puolueen "kuvitteelliselle" linjajohtajalle vanhassa hierarkisessa maailmassa jää käteen sen jälkeen, kun hän on saanut ohjelmineen rukkaset niin vaaleissa kuin vaalien jälkeisissä hallitustunnusteluissa.

Juristin aivot

Kun kyseessä on uusi innovaatioaalto ja sen tapa edetä, sen tulkinta juristin aivoilla johtaa virheisiin, jossa vanhat äänet ja äänestäjät ovat yhtä arvokkaita kuin tulevat ja uudet äänet ja innovaatiot sekä niiden usein vähäiset merkit. Nyt tämä merkki oli kyllä tsunamin kaltainen omassa poliittisessa historiassamme. Se lamautti vanhan konsensuspolitiikkamme ja sen edustajat kokonaan. Yhteiskunnan muutoksen hiljaisia signaaleja ei toi aina anneta megafonilla, kuten nyt vaaleissamme annettiin.

Sen juridisessa ja peliteoreettisessa aatteellisen ja arvomaailman kriisissä kaikki kelpaisi hallitukseen, kunhan sille vain saataisiin näin eduskunnan "kuviteltu" enemmistö taakse unohtaen kuinka kansa ei allekirjoita tätä sopimusta individualistiseksi muuttuneessa mediataloudessamme, sosiaalisen median taloudessa.

Tuskin edes Leslie Nielsen ajatteli toimia näin alastomana Euroopan ja oman kansakuntansa edessä siinä arvottomassa näytelmässä, joka on muuttunut suuresta draamasta kohti tragedian kautta rakenneltavaa suomalaista komediaa Homeroksen tapaan sitä ohjaten.

Kreikkalaista demokratiaa

Hallituksen kokoaminen on ollut suomalaisittain vielä surkeampaa kuin vaaleihin valmistutuminen. Nettiyhteisö näkee sen alastomana ja sosiaalinen media paljastaa avuttomuuden, täydellisen kaaoksen, joka syntyy muualta kuin omasta taloudestamme, nationalismistamme.

Jostakin syystä suomalaiset eivät urheilukisoissa liputa Kreikalle ja Portugalille eivätkä he meille. Heidän demokratiansa on syntynyt vain hetki takaperin ja Espanja eli diktaattorin johtamana sekin vuosikymmenet.

227

Onko meidän imitoitava siinäkin välimereisen maailman oppeja? Eikö yhteinen euro ja sen kriisit riitä? Kreikan talous voidaan panna toki kuntoon, mutta se tapahtuu samoilla keinoilla kuin takavuosina Itä-Saksassa. Sen varallisuus oli käypää tavaraa lainojen vakuuksiksi lännessä.

228

Euroopan reuna-alueet kärsivät nyt kriisistä, joka käynnistyi välimereisenä ja levisi Kreikasta, Portugalista mutta myös Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta sekä aiemmin Yhdysvalloista kohti Saharan pohjoispuoleisia islamilaisia perhedynastioiden avulla hallittuja öljyvaltioita.

Pragmaattiselle suomalaiselle on hirveän vaikeaa perustella miksi meidän olisi tuettava tällaista talousmallia kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa ja mukana voi olla myös vakaumus ja arvot, moraali. Ajopuuteoria taas käytössä

Suomen merkitys kuvataan aikanaan emun ja euron synnyssä ajopuuna ja sen pelastusoperaatio kansakunnan jakaneena, jossa perussuomalaisten osuus on koko Euroopan kehitystä kuvaava vaihe. Ei sen enempää eikä vähempää.

Perinteisen median tapa reagoida tähän uuden median ja sosiaalisen median talouteen sekä strategiaan kuvataan taas Suomessa konservatiivisena ja liki sokeana pisteenä hakea sellaista, jossa reaalitalous ja sen sosiaaliset ja kulttuuristen muutokset on unohdettu kokonaan tai niistä ei edes haluttu kiinnostua mediakratian tuoman vallan sokaisemana ja sosiaalisten yhteisömedioitten aiheuttamien taloudellisten paineitten seurauksena.

Perinteinen media hyötyy niin tyhjästä draamasta, tragediasta kuin sen synnyttämästä usein tahattomasta komediasta ja suosii niiden rakentelua oman mediataloutensa mallina. Se poikkeaa sosiaalisen median taloudesta ja strategiasta, jossa mukana ovat myös ihmisten arvot, moraali ja vakaumus, sosiaalisen median paradigma muuttuvana maailmankuvana.

Näin media ei ole ollut enää aikoihin ratkaisu ongelmiimme vaan osa ongelmaa, jossa ensimmäisenä alkoivat oireilla juuri Euroopan reuna-alueiden valtiot. Alueiden Eurooppa ja sen kirjava kulttuurinen tausta alkoi oirehtia ja oireisiin haettiin lääkkeitä pohtimatta lainkaan, mistä ne olivat alunperin syntyneet ja paransivatko nyt samat myrkyt ne oireet, joka olivat sairauden aiheuttaneet. Aina sama ei paranna samaa.

Tuskin omat sisäiset ongelmamme siihen katoavat että vaihdamme Moskovan mukanaan tuoman paineen Brysselin aiheuttamaan alusmaan eksistentiaaliseen traumaamme.

Draama, tragedia ja komedia (20110516)Suomen leijonamiehistö saapuu illansuussa juhlittuina sankareina jytkyvoittonsa jälkeen Ruotsin maajoukkueesta. Ennen tätä voittoa oli kaadettu Venäjän karhu kahteenkin kertaan ja kolme joukkuetta rangaistuslaukauksilla. Takaa tultiin ja mentiin lopulta ohi, Ruotsista sitten jättäen läntinen naapuri nuolemaan historiansa suurinta rökäletappiota arvokisojen finaalissa.

Joukkueen nuorin sankari, ilmaveivimaalin tehnyt Mikael Granlund, oli edellisen maailmanmestaruutemme aikoihin kolmevuotias. Kullan huuhdonta ei ole ollut leijonille jokakeväistä herkkua. "Ihanaa leijonat ihanaa" on kansakunnan yhteinen mielialaa nostava keväinen karjunta vuonna 2011 ja kertoo terveestä nationalismista ja karnevaalitunnelmasta.

Vapauden kukka

Vastaava rieha koettiin Neuvostoliiton miehittäessä Tsekkoslovakia vuonna 1968 Prahan kevään alkaessa. Silloin tsekit voittivat kisoissa punakoneen ja panssarit. Jytkyvoittoa kuvattiin silloin niin ikään terveen nationalismin riemuvoittona totalitarismista.

229

Ehkä onnistunein piirros tuosta ajasta maailman lehdistössä kuvasi vapauden kukkaa, joka nousi Tsekkoslovakiasta ennakoiden tulevaa, idän ja lännen kylmän sodan aikaisen muurin rakoilua. Sen lopulliseen toteutumiseen vaadittiin vielä kuitenkin muutama lisävuosi. Urheilun ja politiikan yhteinen draama, tragedia ja joskus komedia yhdistyy kaiken aikaan kansalliseen ja kansainväliseen mediaan, usein onnistuneeseen pilakuvaan. Suomessa samaan aikaan nousi vennamolainen kansanliike ja Kari Suomalainen kuvasi sen vapauden kukkana, jossa Vennamon pää nousi katulaatoituksesta, jota Kekkonen vartioi kontillaan Aleksei Gosyginin tapaan tsekkien vapaudenkaipuuta sementoiden, ja kysyi hämmästyneenä, voisiko tuo pää olla se paljon puhuttu vapauden kukka.

Perussuomalaisten historia syntyy juuri tuosta "vapauden kukasta" ja kaipuusta, jossa vastakkain on usein juuri pieni yhteisöllinen elämä ja sen kääntöpuolena totalitaarinen valta ja kahtia jaettu kansakunnan varallisuus sekä hyvinvointiyhteiskunnan moraalinen rappio. Rötösherrat ja moraalinen selkäranka olivat Vennamon viljelemiä käsitteitä.

Nuttu nurinpäin käännettynä

Samaan aikaan kun suomalaiset leijonat saivat jytkyvoittonsa Suomen hallitustunnustelut ovat kimuranteimmillaan ja vanha vennamolainen kansanliike on noussut uuteen kukkaan, jossa Moskovan kortti on korvautunut nyt Brysselillä. Timo Soinia moitittiin aluksi, jytkyvaalien jälkeen, takinkääntäjänä ja nyt oppositioon jäävänä kyvyttömänä ottamaan vastuuta Portugalin ja Kreikan talousongelmista yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa.

Teki Soini mitä tahansa, aina hän näyttäisi toimivan väärin ja olevan median välittämänä jollain tapaa epäilyttävä ihminen vanhavennamolaisen liikkeensä kanssa. Teet niin tai näin, aina väärin päin, Sven Duffan tapaan ymmärtämättä, missä on oikea ja missä vasen. Ehkä niitä ei enää olekaan, vain nuttu nurinpäin käännettynä ja sama asia. Vennamolle käsite merkitsi sosialismin kääntöpuolta kapitalismina.

Häivähdys punaista

Erkki Tuomioja on vaatimassa vasemmistoliiton mukaan hallitukseen ikään kuin rauhaan pakottamalla. Takavuosina Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla, keskustan ja maalaisliiton ydinalueilla ja korpikommunistisilla seuduilla, oli tapana tokaista, kuinka yhteistyöhön kokoomus ja maalaisliitto kelpuutti kyllä kommunistit, olivat he enemmistöläisiä tai vähemmistöläisiä, mutta ei missään tapauksessa vennamolaisia. Nykyisin kokoomus ja demarit ovat liki sama asia. Perussuomalaiset työväenliike mutta ilman sosialismia.

Laestadiolaisilla seuduilla yhteistyö vennamolaisten kanssa oli kuolemansynniksi laskettu teko. Vapauden kukka ei niillä roudan mailla ja kivikkoisilla pelloilla kukkinut vielä 1970-luvun alussa ja vaikeaa se taitaa olla edelleen suuren ikäluokan ikinuorille poliitikoillemme.

Kyse ei ole enää vapaudesta vaan sen pelosta. Näillä alueilla kun oli myös sellaista salattavaa, jota yhteinen puolue piilotteli. Toki samaa löytyy kaikista maakunnistamme ja sen etsiminen edellyttää talo talolta tapahtuvaa tutkijan työtä. Yhteiset synnit yhdistävät. Maaseutukunnat ovat täynnä kätkettyjä salaisuuksia ja verkostoja.

Puoluehajaannus oli kipeä paikka ja moni karjalan evakko vennamolaisena oli piikkinä manttaalinomistajien lihassa. Vennamo oli taas karjalaisten asutustoiminnasta vastannut pääjohtaja, siirtokarjalaisten jumaloima loistava puhuja. Valta ja vapaus kulkevat käsi kädessä ja kaikille sitä ei tulisi suoda samaa määrää. Varallisuus toi valtaa ja valta ilman toisen orjuuttamista oli turhaa siinä

230

missä vaivalla hankittu tai peritty vauraus. Näin seurakunnasta, kunnasta ja kuntapuolueesta tuli usein sama asia.

231

Pankin torpparit

Torpparilaista ja Lex Kalliosta ei tuolloin niin kauan ollut, sisällissodan arvet peittyivät vain käydyn talvi- ja jatkosodan haavojen alle. Jääkiekkoa pelattiin kylien poikajoukoissa, mutta itse auratuilla ja jäädytetyillä avojään selillä. Ne peittyivät tuiskussa ensimmäisenä kinoksiin ja avattiin ennen peliä uskollisesti kevätsuliin saakka.

Elettiin suurten ikäluokkien aikaa ja sen muuttoa pääosin Ruotsiin. Oma kansallistunne oli siellämaahan poljettu ja häväisty. "Finne igen" oli turkkilaisen siirtotyövoiman kanssa alinta sosiaaliluokkaa ja palasi juhannuksena kotiseudulleen käytetyllä Volvollaan tai Saabilla vaurastumisensa osoittaen. Elettiin 1970-luvun loppua ja ensimmäisiä lämmitettyjä jääkiekkohalleja saatiin Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin. Ruotsissa niitä oli pilvin pimein ja heitä kadehdittiin. Mallit haetin sieltä olivat sitten hyviä tai huonoja.

Maailmanmestaruudesta kamppaili vain yksi joukkue, Neuvostoliiton punakone; Mihailov, Harlamov, Petrov ja maalilla Tretjak. Suomi sijoittui yleensä kuudenneksi mutta ei lähellekään suuria; Kanadaa, Yhdysvaltoja, Tsekkoslovakiaa, Ruotsia ja Neuvostoliittoa. Muutos tapahtui vasta runsas pari vuosikymmentä sitten seurauksena halleistamme, kiekkoa harrastavien määrän kasvusta sekä ammattimaisesta osaamisesta. Näistä tärkein kouluttaja oli NHL ja kanadalaiset siirtotyöläisemme sekä oma liigamme ja sitä hoitavat alan uskoutuneet fanit sekä pienten poikien vanhemmat.

Mallia ei haettu enää pelkästään länsinaapuristamme, Ruotsista. Oulun teknopolis ja tiedepuisto haki mallinsa osin Japanista ja osin Yhdysvalloista. Innovaatiopolitiikka tuli tutuksi maakuntiin hajautetuissa yliopistoissamme. Kaikki eväät keskitettiin juuri teknologiaan. Nokia syntyi innovaatioon pakottamalla. Elettiin jo 1970-lukua ja Oulun yliopistossa opettajana toimien kirjoitin viikoittain maakunnan päälehteen Kalevaan innovaatiopolitiikan suurista mahdollisuuksista.

Yliopiston oli hajasijoitettu ympäri kaupunkia ja oma laitokseni, maantieteen laitos, oli Kalevan kirjapainon tiloissa. Se oli hyvä paikka tutusta mediaan ja informaation kulkuun, innovaation diffuusioon.

Muutoksen vuosikymmenet

Runsas pari vuosikymmentä muutti kaiken. Tänään Portugalipaketti on tulossa hyväksyttäväksi ja Olli Rehn savolaisena, köyhän Etelä-Savon kasvattina, on esittelemässä myös Suomen läsnäoloa tuossa yhteisessä eurooppalaisessa pelastusoperaatiossamme Kreikan mahdollisen ja jo todennäköisen velkasaneerauksen varjostaessa kokousta. Suomesta mukana on myös Siilinjärvellä, Pohjois-Savossa syntynyt, hieman nuorempi valtiovarainministerimme Jyrki Katainen. Hän on voinut pelata kiekkoa jo omassa kunnassaan lämmitetyissä tiloissa.

Se on auttanut jo kummasti tuloksen teossa ja tiimityön hedelmät yhteisen kentän avaamisessa ja ylläpitämisessä ovat jääneet vähemmälle. Jonkun oli oltava 1960-luvulla poikajoukon johtaja ja organisoida työt myös kesäisin. Lapsia oli paljon ja vanhempien aika meni sodan jälkeiseen uudelleenrakentamiseen ja raivaustöihin, lisäansioiden hankkimiseen metsistä. Toki lapset olivat siinä koko ajan mukana. Työ opittiin nuorena.

IMF:n pääjohtaja poliisisaattueessa

Eu:n huippukokoukseen odotettaan myös Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n varajohtajaa. Sen sijaan pääjohtaja, ranskalainen Dominique Strauss-Kahn, on televisiokuvissa poliisisaattueessa, kuten yleensäkin turvallisuutensa vuoksi, mutta tällä kertaa hän oli kuvissa itse raudoissa. Oletan, ettei hänestä tule Ranskan seuraavaa päämiestä.

232

Edellisenä aamuna pääjohtaja oli kaapannut hotellinsa 3000 taalan sviittiin alastomana käytävässä liikkuen kerrossiivoojan, yrittänyt tämän raiskausta ja paennut myöhemmin tekoaan lentokentälle ja Air France koneeseen, josta poliisi hänet vangitsivat siivoojan ilmiannon perusteella. Pääjohtaja Strauss-Kahn on Ranskan näkyvimpiä poliitikkoja ja vahvin ehdokas seuraavaksi presidentiksi. Hänen tuli tavata Saksan liittokansleri Angela Merkel mutta nyt tapaaminen siirtyi. Toisin kuin Strauss-Kahn, Angela Merkel jatkaa Euroopan kärkipoliitikkona vielä pitkään.

Kyrsimysnäytelmän jatko-osa

Jyrki Katainen sen sijaan voi liikkua vapaasti vaikka edustaakin vain suomalaista toimitusministeristöä. Paikka pääministeriksi on avoin olkoonkin, ettei Eurooppaan ja etenkin sen unioniin skeptisesti suhtautuva Timo Soini puolueineen ole siinä jytkyvoittoineen enää mukana.

Perussuomalaiset korvaa vasemmistoliitto, joka sopii paremmin suomalaiselle porvarille ja syntyy keskustan puoluesihteeri Laanilan kuvaama paradoksien hallitus, jossa mukana on vaalien suurin häviäjä, suomalainen vasemmistoliike ja heillä kokoomuslainen pääministeri. Oikeammin se juuri on suomalainen komedia, kaikki lopuksi nurinpäin käännettynä ja vaalien tulos mitätöiden.

Soinista on raumalaisena kasvanut vakaumuksellinen kristitty ja katolinen ihminen, ei takinkääntäjä, vakuuttaisi nyt vasemmistoliiton Arhinmäki pian hallituksessa istuen. Jos hän olisi pidätettynä New Yorkissa epäiltynä raiskauksen yrityksestä ja vapauden riistosta, pitäisimme sitä mahdottomana, vakuuttaisi vihreiden Soininvaara, toinen suurin vaalien häviäjistä ja perussuomalaisia parasiiteiksi nimitellyt kansamme älykkösiiven edustaja. Suomalainen ei rötöstele myöskään hiihtoladuilla. Suomi on moraaliltaan ja eettisesti rikkeetön kansa. Jos korruptiota on, se on maan tapa ja rakenteellinen ilmiö. Erityisen rikkeetön on punavihreä ihminen.

Toki saman kohtelun saisi kuka tahansa suomalaisista huippupoliitikoistamme. Kohtelemme heitä asiallisesti ja ilman pilkkaa ja ylilyöntejä. Sen sijaan, jos kyseessä olisi italialainen huippupoliitikko, pidätys tuntuisi jopa luonnolliselta ja odotetulta. Politiikka ja oudot tapahtumat liittyvät yhteen ympäri maailmaa, eikä tätä pidä ihmetellä silloin, kun Ranskassa vaalit lähestyvät. Stereotyypit kuvaamassa kansakuntia ovat taas hyvin suomalainen ilmiö vanhoissa maantiedon oppikirjoissamme. Kun demarista tulee perussuomalainen hän saa otsaansa uuden seterotyypin slogaanina, ihmisenä.

Kun näin on, Jyrki Kataisen kyrsimysnäytelmä, joka alkoi aikanaan turkulaisen suomalaisen poliitikon tekstiviesteistä pääsiäisen aikoihin, näyttäisi jatkuvan, vaikka turkulainen huippupoliitikko onkin sittemmin kihlannut vuosikymmenisen elämänkumppaninsa ja käynyt terapiassakin. Takavuosina Ahti Karjalaista käytettiin terapiassa monenkin henkilön toimesta. Se on tuttu ilmiö Suomessa.

Kataisella on sen sijaan sellaista kokemusta nyt mukanaan, jota hän voi siirtää suomalaisena osaamisena EU:n valtiovarainministereiden yhteiseen kokoukseen ja välitettäväksi sieltä myös Yhdysvaltoihin olkoonkin, että heillä on siellä myös alan omaa osaamista yllin kyllin. Innovaation diffuusio, leviäminen ja imitointi, on erityisesti suomalainen ilmiö ja Yhdysvalloissa tehdään myös itse omatoimisia löydöksiä.

Selitystä suomalaiselle jytkyvoitolle ja sen liittymistä keväiseen kiekkojuhlaamme ja sen traditioon, Ruotsin varjossa eläneen kansakunnan vapauden tahdolle karhun syleilyssä, ei ole syytä liioitella ja tuoda julki arvokkaassa ympäristössä, Euroopan poliittisen eliitin kokoontuessa huippukokouksiinsa.

Pääasia on, että IMF:n pääjohtaja on poliisin suojissa ja myös nuoret naiset voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Tässä seurassa perussuomalaisen yrittäjän vinossa oleva solmio on kohtuullisen ymmärrettävä rike, siinä missä kiekkoleijoniemme kaatuilut juovuksissa mitalijuhlissaan yhdessä

233

ainoan elokuvantekijämme kanssa jokakeväisessä farssissa. Viikko tai kaksi selvänä on ankara ponnistus ja kisojen loppuminen edellyttää perskännejä porukalta, jonka raittiina tunnettu kansa toki myös antaa anteeksi, ymmärtää.

Se on perussuomalainen kohtalo ja myös malli tuleville nuorille leijonille ja tie kohti menestystä kulttuurin ja urheilun ohdakkeisella polulla tai poliitikkona kompuroiden. Sen pahoittelu ja häpeäminen vie ulos perussuomalaisesta, sofistikoidusta seurasta, oli kyseessä sitten kokoomus, keskusta, vasemmisto tai perussuomalaiset, vihreät perusarvomme. On asioita, perusarvoja, jotka yhdistävät suomalaisia.

Käytännön filosofiaa (20110517)Helsingin yliopiston käytännön filosofian professori Airaksinen puuttuu Helsingin Sanomissa (17.5) sensuuriin. Erityisesti häntä askarruttaa tiede ja sen sensurointi.

Tiedettä on sensuroitu aina ja uuden paradigman tai edes teorian sisään ajava tutkija tai koulukunta saa vastaansa vanhan vallanpitäjän. Aiemmin tällaisia olivat vaikkapa kirkkovalta, ylimysvalta ja nyt pelkkä suvaitsemattomuus sekä media.

Rohkeasti Airaksinen uskaltaa ottaa esille myös jo ikääntyneen virkaveljensä professori Tatu Vanhasen tutkimukset. Entisen pääministeri Matti Vanhasen nykyinenkin isä joutui ryöpytykseen väittäessään, tutkimuksiinsa perustuen, kuinka kansakunnat ja rodut menestyvät älykkyystesteissä hieman toisistaan poiketen.

Tätä tulosta pidettiin rasistisena. Olkoonkin että sille löytyi paljon perusteluja niin ravitsemuksesta kuin kulttuurisista, köyhyyteen ja koulutukseen liittyvistä sosiaalisista oloista. Kun jokin asia tieteessä sensuroidaan ja kielletään sitä ei lähdetä korjaamaan. Älykkyystestin tulosten ymmärtäminen on vaikea asia kun mukaan tulee politiikka ja leimakirveet.

Vanhuus ei ole muodissa

Euroopan ongelmat ovat vanhuudessa ja ikään liittyvissä väistämättömissä oireissa. Kun avaa päivän lehden, oli se oman maakunnan lehti tai valtakunnallinen printtimedia, kuvissa esiintyy vanhoja ihmisiä. Kuvissa nämä pyrkivät peittelemän vanhuuttaan. Naiset miehiä enemmän siihen varojaan uhraten. Ulkonäkö on keskeinen osa ihmisen identiteettiä ja vanhuus ei ole muodissa. Ei näin ole aina ollut.

Suomessa vanhanevan yhteiskunnan kehitys kulkee muita edellä ja taantuva seutukunta Lounais-Hämeessä on niin ikään menettänyt parhaat voimansa kasvualueelle pääkaupunkiseudulle. Se näkyy käytännön elämässä ja työssä, arjen rutiineissa, mutta myös vapaa-ajassa ja tavassamme peitellä arjen filosofian raadollista totuutta. Jos sitä ei pyrittäisi tekoreippaina peittelemään, elämä saataisi olla helpompaa. Vanhukselle rakennettu elämä voisi olla nuorellekin helpompi ja armollisempi ympäristönä, yhteisönä ja kulttuurinamme.

Kuusikymmentä viiva kuolema

Paikallisessa maakuntalehdessä kunnanjohtajat antavat eväitä uudelle kansanedustajalleen. Kansanedustaja ei edusta vain äänestäjiään vaan pikemminkin kulttuurista aluetta maakuntaa, jossa kunnat pitävät yhteyttä terävän kärkensä kautta uuteen nuoreen edustajaansa. Jos ongelmia syntyy, se ei ole uudessa nuoressa edustajassa, vaan pikemminkin vanhenevissa kunnissa ja niiden virkamiehissä.

234

Kun rakenteellisia uudistuksia tehdään, ne etenevät nyt hitaasti silloinkin, kun muutos on peruuttamaton ja moneen kertaan perusteltu. Tuotanto-organisaationa toimiva kunta on jäänyt ikivanhan valtion byrokraattisen organisaatioarkkitehtuurin ja oman yhteisönsä sekä itsehallinnon väliseen kudelmaansa. Harva ihminen hakeutuu nykyisin enää vapaaehtoisesti byrokraattisen vallankäytön kohteeksi, kun rinnalla kulkee markkinaehtoinen vaihtoehto ja sen tapa kuunnella asiakkaitaan. On pohdittava, mitkä palvelut eivät kunnalle kuulu virkamiestyönä.

Harmaat miehet parransänkineen kertovat demografian, väestötieteen, viimeisestä ikäkohortista, 60 viiva kuolema. Siinä iässä ei olla enää samassa iskussa kuin uskotellaan. Tekoreippaat elinkeinojen kehittäjät ja aluepolitiikan hoitajat unohtelevat asioita, paikkoja kolottaa ja vessassa on käytävät kesken kokousten. Harmaantunut parta jää ajamatta, kun kiinnostus omasta pöhöttyvästä ulkonäöstä alkaa vähetä sekin.

Unelias ilme ei ole tahatonta komiikkaa vaan ikääntyvän ihmisen dementoituvaa elämää ja lasittunutta katsetta. Jos työ on ollut rutiinien toistoa, se sujuu myös vanhempana eikä siihen haluta muutoksia. Syntyy ali-innovatiivinen ja uutta välttelevä yhteiskunta ja maakunta alkaa taantua, on kärttyinen ja hidas. Jos näin oli jo aiemminkin, muutos ei näy lainkaan. Jatketaan vallankäyttöä, jossa etenkin poliittisilla liikkeillämme on ongelmia sopeutua uuteen kansalaismedioitten aikaan. Eläkkeellä olevat vallanpitäjät kun eivät edes tiedä, mitä nuoremmille on kerrottu ja miten heidät on maailmalla koulutettu.

Geenit vastaan politiikka

Työiän pidentäminen väittäen, että elämme vanhemmiksi ja olisimme jotenkin paremmassa vedossa kuin aiemmat sukupolvet, on vastoin biologian ja fysiologian lakeja, geenejämme. Geenit on luotu vain 30-40 -vuotiaan ihmisen tarpeita ajatellen. Geneettinen koodi ei tässä muutu hetkessä sanoivat poliitikot mitä tahansa. Käytännön filosofiassa on parempi kuunnella tiedettä kuin poliitikkoa. Elämä on rakennettava ihmisen ehdoilla, ei poliitikon tai median.

Solut eivät uusiudu ja geenit unohtavat, sulkeutuvat, vanheneminen on väistämätön tosiasia. Kun me synnymme, saamme samalla kuolemantuomion ja vanheneminen alkaa siitä hetkestä. Sitä ei voi edes siirtää silloin, kun kansakunta käyttää tolkuttomasti aikaa vaikkapa alkoholista toipumiseen.

Alkoholin käyttö lisääntyi jälleen 0.3 litraa absoluuttiseksi etanoliksi muutettuna ja se ei auta torjumaan neurologista menetystä, kuolleita harmaita aivosolujamme.

Käytännön filosofiassa vanheneminen on otettava vastaan osana yhteiskuntamme hoitoa ja sen kanssa on elettävä järkevästi. Työssä viihtyvä vanhus vaatii aivan oman politiikkansa. Poliitikkona toimiminen on monelle sittenkin lähinnä luottamustehtävä tai oikeammin yhdyskuntapalvelua vastaava uhraus. Kaikkien kuuluisi se jotenkin kohdallaan hoitaa. Ei vain maksaen veronsa ja haukkuen niitä, jotka ovat asepalveluaan suorittamassa vuorollaan.

Se on työlle uhraus sellaiselta ihmiseltä, joka jo tuntee elämänsä rajat ja rajallisuuden. Viimeiset vuodet voi viettää muutenkin kuin työelämässä tai kroonikkona vanhainkodissa. Forssan Lehdessä (17.5) vanheneva kansliapäällikkö kertoo selvinneenä juuri ja juuri hengissä seikkaillessaan Tammelassa heikoilla jäillä. Se on osa vanhenevan ihmiset ajattelemattomuutta.

Väärin ymmärretty vanhus

Pääkaupunkiseudun media kertoo kuvineen EU-kokouksen osanottajista. Heistä IMF:n pääjohtaja on väsyneen näköinen ja suljettu selliinsä Yhdysvalloissa. Hän on iältään vanhus ja raiskauksen yritys kohdistui noin 30 -vuotiaiseen afrikkalaissyntyiseen siivoojaan.

235

Myös ranskalainen kirjailija, niin ikään noin 30-vuotias Tristane Banon väittää Strauss-Kahnin yrittäneen raiskata hänet. Sekin on vanhenevan ihmisen ajattelemattomuutta, liki dementoituneen ihmisen toilailuja. Nyt häntä käyttävät hyväksi kaikki huomiota haluavat nuoret ranskattaret. Strauss-Kahn on vietävä terapiaan ja palvelukotiin.

Tekoreippaat vanhukset

Helsingin Sanomat esittelee muitakin skandaaleissa ryvettyneitä miehiä. Yhteistä heille on, poliittisen vallan ohella, liian korkea ikä vaativan tehtävän hoitamiseen modernissa yhteiskunnasamme.

Tuomittu Israelin presidentti Moshe Katsav, syytetty Italian pääministeri Silvio Berlusconi ovat jo yli 70-vuotiaita miehiä ja aivan nuoria eivät ole lehden esittelemät Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton, virastaan eronnut ulkoministeri Ilkka Kanerva tai Paraguayn presidentti Fernando Lukon. Britannian sotaministeri John Profumo oli aikanaan seksiskandaalin kohde ja suhde syntyi nuoreen puhelintyttöön hänelläkin jo iäkkäänä poliitikkona.

Lehdessä lainataan tutkijaa, joka kertoo kuinka osa vanhan polven edustajista ei ymmärrä käyttäytymisensä rajoja. Ei se näin ole.

Moraali oli aikanaan toki ankarampi, mutta ikä vie mukanaan myös sellaista harkintaa, johon nuorempana oli vielä mahdollisuus sopeutua. Lisäksi tilaisuus tekee varkaan ja ikääntymiseen liittyy tarve osoittaa tekoreippauttaan. Näin etenkin poliittisesti vaativassa virassa.

Italian Berlusconi on näkyvin tämän taudin uhri ja Urho Kekkonen juoksi ja loikki vielä dementoituneena vanhuksena perässähiihtäjät uuvuksiin. Häneen liitettiin nuoria naisia vielä vaiheessa, jossa hän eli henkitoreissaan.

Kokonaisuuksien hahmottaminen hämärtyy

Vanhenevien johtajien ongelmat eivät koske vain seksiä ja moraalia vaan vielä enemmän kykyä ohjata suuria yksikköjä ja organisaatioita oivaltamalla uusia asioita sekä hahmottamalla kokonaisuuksia. Uusi teknologia on vaativaa ja yksityiskohdat olisi erotettava kokonaisuudesta juuttumatta kuitenkaan niihin.

Urho Kekkonen erosi kun oli pakko ja vaiheessa, jossa alzheimer oli edennyt mahdottomaksi peitellä. Vanhenevan ihmisen vainoharhaiset kokemukset ja kyvyttömyys pysyä uusiutuvan teknologian mukana korvataan sellaisella arvovallalla, jossa lopulta käytännön asioiden hoito siirtyy perässähiihtäjille.

Näin työpaikan yhteisö alkaa voida pahoin vanhuksen ympärille syntyvän sairaan rakenteen seurauksena. Joillakin vanhuus alkaa jo ennen 50 vuoden ikää, toisella se voi siirtyä hyvinkin kauas, mutta kaikkia vanheneminen koskettaa tavalla tai toisella.

Vanheneminen on hyväksyttävä ja sitä ei saa peitellä. Kun päätöksiä tekevät EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa puheenjohtajana Jean Claude Juncker ja Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean Claude Trichet, Olli Rehn on tekemisissä hänen isänsä ikäisten miesten kanssa. Eikä Olli Rehn ole nuori enää hänkään vaikka tuossa seurassa 50-60 vuotta on nuoren pojan ikä.

Hallituksen harmaat herrat ja rouvat

236

Kun Suomeen kootaan hallitusta kuvassa vilahtaa ensimmäisenä Erkki Tuomioja. Tuomioja on vaatimassa punamultaa tai kansanrintamaa 40 vuoden muistilta. Hän ei seuraa enää poliittisia väittelyjä medioissa, itse näin kertoen ylimielisenä ihmisenä, vanhuksena.

Tuomioja oli nuori kapinallinen ja radikaali 1960-luvulla, mutta ei enää 2020-luvulla. Siinä on 50 - 60 vuotta välillä. Keskustan presidentiksi on hakemassa ikinuori Paavo Väyrynen, jonka isä täytti 101 vuotta. Molempien puolueitten, niin demareiden kuin keskustan, jäsenkannattajat ovat yli 60-vuotiaita vanhuksia. Tämä on otettava huomioon kaikessa toiminnassa, kun kyseessä ovat suomalaiset puolueet ja niiden politiikka. Se on hidasliikkeistä ja jäykkää jo yksinomaan jäsenten biologisesta iästä johtuen.

Antti Kalliomäki ei hyppää enää seivästä kuuden metrin korkeuksissa vaan loukkasi itsensä yrittäessään innoissaan loikata kaksi porrasta yhden asemesta. Kun ikää on yli 60 vuotta, ajatus sellaisesta vauhdista lasikuituseiväs kädessä, jossa tämä taipuisi ja linkoaisi vanhuksen kohti korkeuksia, on hengenvaarallista. Jo pelkän seipään kanssa juokseminen tuottaa tuskaa ja ajatus kimmoisista lihaksista on taakse jäänyttä elämää.

Matti Nykänen hyppäämässä 50-vuotiaana mäkeä 30-40 metriä on oma ilmiönsä kuten hän oli jo nuorena poikana. Ero nuoruuden saavutuksiin on kuitenkin liki sata metriä ja sen kuuluisi toki näkyä myös muussa elämässä.

Ei ole mitään järkeä juoksuttaa hengiltä 50-70-vuotiaita vaareja ja mummoja, kun työttömänä on samaan aikaan nuoria ihmisiä tai he hoitavat "akateemikkoina" humanisteina olemattomia pätkätöitään. Tämä on arkipäivän filosofiaa. Vaarit ja mummot tekevät joka tapauksessa täyden työpäivän myös eläkkeelle siirryttyään ja siihen heitä on opastettava, kolmanteen elämään ja sen hallintaan kaikkine vaivoineen.

Vanhenevan yhteiskunnan oireita

Skandaalit, velkajärjestelyt, epävarmuus ja uuden omaksumisen hitaus, suomalaiset vaalit järjestettynä Portugalissa, ovat seurausta vanhenevan yhteiskunnan oireista ja niitä tulisi lähestyä hoitaen vanhuutta oikein, hyväksyä se ja sen tuomat oireet, antaa ikääntyville miehille ja naisille oikeus arvokkaaseen elämään kiusaamatta heitä. Syntyy virheitä, tehdään päätöksiä, joiden merkitystä ei edes ymmärretä jne. Kaikki tämä on osattava antaa anteeksi vanhenevalle yhteiskunnalle.

Helsingin Sanomien viikkoliitteen kannessa on kuva tenori Placido Domingosta, joka on tulossa mielellään Suomeen, jos vain aikataulu antaa siihen mahdollisuuden ja terveys mahdollistaa pitkät lennot, hotelliyöt.

Tenorin kollegat ovat kuolleet jo aikoja ja hänen matkan tekoaan viivästyttää ikä ja fyysiset vaivat siinä missä ketä tahansa rasittavan elämänkaaren viettänyttä vanhusta.

Suomalainen jääkiekkoleijona kaatui kannuineen lentokoneesta laskeutuessaan sen viimeisellä portaalla päistikkaa naamalleen. Jos se olisi sattunut Domingolle Suomen vierailullaan, hänet olisi leimattu alkoholistiksi. Tekoreippaat vanhukset eivät voi valvoa öitään, juosta kerrossiivoojien perässä, kun se on melkoisen rasittavaa jo koko ajan fysiikkansa hoitaville nuorille leijonillekin.

Heille on järjestettävä helpompi elämä ja tapa osoittaa miehuutensa tai naisena olemisen ihanuus joutumatta vankilan pahnoille sviitistään Yhdysvalloissa vieraillessaan.

237

Ranskalaisella miljardöörillä olisi varmaan varaa nuoreen naiseen ja vanhusten nöyryyttäminen jenkkien kiusantekona on sekin kulttuurisidottu ja epämiellyttävä ilmiönä. Ruotsalaisia voi nöyryyttää kaukalossa, nuorten miesten leikeissä, mutta siinä se raja kulkeekin.

Ranskalainen ja kreikkalainen kulttuuri on suomalaisille vieras ja vaalit on järjestettävä Suomessa suomalaisille, omalle vanhenevalle väestöllemme ja ymmärtäen vielä valtavat alueelliset eromme. Siinäkin auttaa käytännön arjen filosofia sekä armelias, ymmärtävä suhtautuminen niin nuoruuden hairahduksiin kuin vanhenevan ihmisen oireisiin.

Sirpaleet eivät tuo onnea (20110519)Kun suomalaiset puoluejohtajat kokoavat kuuden puolueen hallitusta hävinneistä sirpalepuolueistamme, ensimmäisenä olisi ratkaistava säätytalolla kuinka kestävyysvaje ja leikkaukset hoidetaan. Palkkavero ja arvolisävero kuuluvat näihin siinä missä osinkoverotuskin. Eläkeikä, vaalijärjestelmä, ydinvoima ja ympäristökysymykset sekä kuntaliitokset, alue ja maaseutu sekä maatalouspolitiikan kuviot ovat pienempiä soviteltavia. Vai ovatko sittenkään? Miten järjestämme työpaikat sote -kunnissamme siten, että naisvalta-alat eivät niistä kärsi, kysytään kunnissa, joissa 80-90 % duunareista on naisia. Siinä äijäpuolueen paikka on varmasti oppositiossa.

Mitä kuntien tulisi tehdä aluehallinnollisina yksikköinä kun valtio ei halua itse kantaa vastuuta vaan siirtää ne kunnillemme ja käyttää näitä työrukkasenaan. Muutaman vuoden aikana Matti Vanhanen hallituksessaan kaksinkertaisti kuntien tehtävät. Kunnat taas alkavat käyttää ikivanhaa feodaaliajan organisaatioarkkitehtuuriaan jossa kaikki tehdään virkatien protokollan mukaan ja paperilla. Siinä asiakaskeskeisyys katoaa. Oikeuden jumalatar on side silmillä tavatessaan asiakkaansa. Muuhan olisi korruptiota. Markkinaehtoinen palvelujen myyminen sen sijaan on myös asiakasta kuunteleva ja joskus jopa ymmärtäväkin. Olisiko pohdittava, mitkä tehtävät eivät ole varmaan kunnallista virkamiestyötä, paperitöitä. Auttaisiko se samalla työllisyyteen, budjettivajeeseen ja velkaantumiseen, toisi lisää työpaikkoja ja parantaisi palvelujamme?

Virolaisen sirpalepuolueet

Käsitteen "sirpalepuolueet" toi julkisuuteen keskustan pitkäaikainen vaikuttaja Johannes Virolainen. Hänen tavoite oli silloin päästä niistä irti nostamalla kynnystä eduskuntaan niin korkealle, että nykyisistä puolueista sen ylittävät hädin tuskin keskusta viimeisen gallupin lukuihin uskoen. Siinä perussuomalaiset ovat nyt maan selvästi suurin puolue ja keskustan kannatus noin 14 %:n tietämissä. Se, kuka on maassa pääministerinä, syntyy sattuman kautta ja on kiinni muutamasta hetkestä vaalipäivänämme. Se määrää myös millaista politiikkaa maassamme hoidetaan seuraavan neljän vuoden ajan. Onko sattumalla nyt liian suuri osuus tämän henkilön valinnassa?

Perussuomalaisten nousuun on nyt löydyttävä jokin muu syy kuin keskustan hallitusvastuu. Siihen ei oikein sovi myöskään Portugalille tehty tukipaketti ja Kreikan kaikki kehnot käytettävissä olevat vaihtoehdot. Olisiko syy nyt jossain sirpalepuolueissamme ja kansan vaaleissa osoittaman tahdon jyräämisessä? Seuraako vanha media uutta mediaa ja sosiaalisen kansalaismedian viimeisiä uutisia? Ruotsin velkaantuminen on nyt tasolla, jossa se on ollut näin hyvä viimeksi liki 40 vuotta sitten. Jossakin on tunaroitu Pohjanlahden itäpuolella. Miksi idässä on tapana tunaroida? Seuraako länsi idän tekemiä virheitä ja välttää ne reaaliaikaisessa taloudessamme? Aurinko laskee länteen.

Missä EU siellä sirpaleita

Vielä vaaleissa painopiste kulki EU-politiikassa, Portugalissa, Kreikassa ja taloudessaan ontuvien euromaiden kunnossa, maahamme muuttavissa vierastyöläisissä ja lukuisissa arvomaailman ongelmissa, joista etenkin perussuomalaiset saivat liki kaikki kysymyksensä vastattavakseen.

238

Timo Soini opittiin tuntemaan niin katolisena kuin aborttia vastustavana kasvavan äijäpuolueen voimahahmona. Vaaleissa puhuttiin vähän, jos ollenkaan aiheista, jotka koskivat ihmisten arkielämää maakunnissamme ja työelämässä, sote -palveluittemme järjestelyistä. Kun julkishallinnon taloutta on hoidettu huonosti, ylimieleisesti, se näkyy vaaleissa. Olisiko selitys näin yksinkertainen? Voiko näistä onnettomista tunareista koota toimivan hallituksen, kysyisi nyt Kekkonen, jolle olisi kelvannut vahvana presidenttinä myös vähemmistöhallitus.

Hallitusneuvotteluissa arkielämän ja lähiyhteisön ongelmat tulevat eittämättä esille. Ja silloin kokoomuksen kannattajat ja vasemmistoliiton kannattajat eivät ole samassa pöydässä syömässä, kun Helsingin Sanomien (19.5) mukaan tavallisen palkansaajan keskitulot ovat vain vajaa kahdeskymmenes osa heidän johtajiensa palkoista. Työttömän ja pätkätyöläisen, köyhimmän viidenneksen ja rikkaimman viidenneksen edut ja intressit eivät mene yksiin nyt kaavaillussa hallituksessa. Kiinnostaako tämä enää demareita, jotka edustavat julkishallinnon naisvaltaista äänestäjää ja ajavat vain tämän asiaa?

Reaalimaailma kun ei ole sirpalepuolueitten unelmahöttöä vasemmistoliitolle, jota Paavo Arhinmäen nyt kuuluisi edustaa yksin puskurina unohdetun Suomen ja köyhimmän kansanosan suuntaan. Onko Arhinmäen äänestäjissä enää lainkaan puolueen perustaneita rasvanahka -duunareita ja rautakouriamme?

Näin tämä unohdettu kansa jatkaa vaalejaan ja perussuomalaisten oppositiopolitiikka on ankaraa peruskunnissamme kuntavaalien aattona. Kuusi puoluetta, jotka eroavat kuin yö ja päivä toisistaan, eivät voi rakentaa sellaista konsensusta, jolla selviäisi kuivin jaloin mustien autojen takapenkiltä nyt ministeriön saunaan ja eduskunnan lauteilla. Puolueilla kun on myös suuri määrä vakavasti otettavia äänestäjiä, jotka eroavat toisistaan toisin kuin puoluejohtajat.

Asiat ja jopa arvot sirpaleina maailmalla

Yhteen eivät mene vihreitten arvot ja kristillisten arvot ja ongelmia taitaa tulla soviteltaessa pakkoruotisia Tohmajärven koulujen ohjelmiin Keski-Karjalassa Rkp:n ikuisena ohjelmapaperina. Kun työt Kesälahden kunnan kylätoimikunnalta viedään siirtäen ne vantaalaiselle palveluyritykselle ja puututaan näin maaseudun pyhimpiin arvoihin, opposition ääni alkaa kuulua taivaisiin liki missä tahansa kunta ja aluetalouden ohjelmissa, joita hallitus yrittää koota yhteisinä kompromisseinaan ennen kuntavaalejamme. Valtion kunnille siirtämää säätely-yhteiskunnan byrokratiaa on vaikea toteuttaa yhteisötason organisaatioissa. Puolueet eivät syntyneet palvelemaan kuntia ja vielä vähemmän EU:n byrokratia. Syntyi moraalivaje ja demokratiakato. Vai eikä sitä ole huomattu Helsingissä?

Maatalous ja maaseutu, luonnonvarat, ovat helsinkiläisen ministerin ohjelmissa outoja asioita silloinkin, kun kyseessä ovat maan tärkeimmät kulttuuriset rakenteet ja niiden sosiaaliset ja taloudelliset ohjelmat. Ne ovat kaikki nyt opposition osaamisen varassa kun sirpaleista kuuluisi koota holistinen kokonaisuus. Pitäisikö myös maatalous ja elintarviketuotanto siirtää valtion toimesta kunnillemme? Mitähän siitä tulisi?

Sitä voi seurata valtion ylläpitämissä luonnonvarojen tutkimuslaitoksissamme. Paperityö ei siirry käytäntöön eikä se kiinnosta ketään. Omaa MTT:n ja Viikin yhteistä tieteellistä julkaisua luetaan 0.3 kertaa artikkelia kohden vuodessa. Sama luku kotisivullani on useita satoja yhden tunnin aikana. Jossain on jotain pahasti vialla. Mihin menevät nämä sadat miljoonat eurot joka vuosi? Kuka niitä käyttää? Olisiko mukana ollut vuosikymmenten ajan feodaaliajan nepotismia, jonka katolinen kirkkokin tuomitsi jyrkästi jo varhaisella keskiajalla. Jos siitä huomauttaa, joutuuko naisvalta-alan kiusatuksi? Karkotetaanko miehet työpaikoiltaan?

239

Kun hävinneet puolueet tekevät ohjelmaansa ja vastassa on vaalien jytkyvoittaja oppositiossa, sen kannatus alkoi kääntyä uuteen nousuun heti ohjelmaa tehtäessä ja perussuomalaiset on jo nyt reilusti maan suurin puolue noin 23 %:n kannatuksellaan ja yli 50 edustajallaan. Näin koko ajan hallituksen niskaan hengittää puolue, joka on vaalien suurvoittaja ja vaalit tullaan muistamaan historiasta juuri tästä jytkyvoitosta. Ei näitä ihmisiä ja heidän voittoaan voi pyyhkiä pois ja mitätöidä sirpalepuolueilla vaalien tulosta. Vai voiko sittenkin? Mihin se vie puolueinstituution ja demokratiamme? Kuka siihen enää uskoo?

Maan suurinta puoluetta ei voi käsitellä vanhan sosiaalisen muistin avulla ja pitää sitä ikään kuin apupuolueena tai ulkona hallitusvastuusta, kuten Katainen käytti ja neuvotteli demareitten kanssa ajattelematta yli seuraavien vaalien tai Kreikan ja Portugalin tukipakettien.

Se oli ajattelematon teko, jota Erkki Tuomioja on pyrkinyt paikkamaan omalla tavallaan, ylimielisellä. Demarit selvisi kuville vain hyvällä onnella ja Soinin avustuksella. Sen kohtalo olisi voinut olla myös sama kuin keskustalla nyt. Koko vasemmiston yhteinen kannatus on juuri ja juuri enemmän kuin perussuomalaisille mitattu viimeinen galluptulos ja nämä äänestäjät ovat Suomen tasavallan kansalaisia, viimeisen päälle vielä perussuomalaisina. Vaalien kuului olla tapa pitää ihmiset poissa kaduilta, demokratian keino vaikuttaa omaan asemaan, tulla kuulluksi ja käyttää valtaa asioiden korjaamiseksi. Vaikka puolue-eliitti olisikin ehkä eri mieltä.

Sirpalepuolueitten järkevyys askarruttaa

Jytkyvoitto käynnisti ilmiön, jossa sirpalepuolueitten järkevyys politiikan hoidossa tuli ajankohtaiseksi ja puolueinstituutiomme alkaa fuusioitua suuremmiksi. Yhtyneen vasemmiston yhteinen kannatus kun alkaa lähestyä juuri nyt perussuomalaisten gallupkannatusta ja keskustan toimiminen maaseudulla sirpalepuolueena ei tuo onnea luonnonvarojemme hoitajille pienkunnissamme. Siellä valtion ja Brysselin organisaatioarkkitehtuuri ei lyö kättä yhteisölliselle organisaatiolle ja sen toimintakulttuurille. Onko sekin muutettava paperityöksi?

Myös siellä (ja etenkin siellä) ajatellaan järkevästi ja moni kunta keskittää äänensä yhdelle ehdokkaalle ja samalla puolueelle. Julkishallinnossa ja sen palveluissa kuntalaisten edut ovat vahvasti saman työssäkäyntialueen sisällä ja tämä ajattelu on yleistynyt, samalla kun palvelujen saatavuus on haluttu säilyttää siedettävän etäisyyden päässä, ja usein juuri yksityistämälle niitä samalla Rääkkylän kunnan tapaan Keski-Karjalassa. Tohmajärvi seuraa kohta Rääkkylän mallia. Kitee saa pitää paperimallinsa ja himmelinsä. Kesälahti seuraa Kiteetä. Molemmissa kunnissa kunnanjohtaja on naimisissa sosiaalijohtajan kanssa ja jää samalla eläkkeelle.

Ongelma ei usein olekaan kunnan rajoissa vaan ihmisissä, kuntapuolueissa ja niiden määrässä. Kunnat ovat elinkelpoisia mutta kunnan isät eivät ehkä olekaan. Ne edustavat sellaista historiaa, joka johtaa poliittisiin traumoihin ja korostavat puolueinstituution kriisiä, ei kuntien. Monet kunnat ovat elinkelpoisia, mutta puolueet eivät sitä joukkoineen välttämättä enää ole ja ongelma on johtajuudessa, organisaatiossa ja kunnan hallinnossa, usein kunnanjohtajassa. Politiikka ei kiinnosta ja puolueet ovat kaikkea muuta kuin osaavissa käsissä. Nyt demokratiamme kriisi näkyy myös maamme keskushallinnossa.

Rationaalisella ja pragmaattisella ajattelulla ei ole mitään tekemistä nykyisten Helsinki keskeisten puolueittemme kassa ja vielä etäämpänä niistä ovat EU:n meppien edustamat arvot ja niiden seuraaminen. Juuri vieraantuminen vanhoista puolueista synnytti perussuomalaisen liikkeen ja se jatkuu voimistuvana myös kuntavaaleissamme. Äijäpuolue ja yhteisöllinen hallinto on nyt konfliktissa naisvaltaisen ja Helsingistä johdetun byrokraattisen paperikulttuurin kanssa.

240

Maaseudun sirpaleet katoavat ensin

Nyt syntynyttä ilmiötä vahvistaa riitaisa, pienistä sirpalepuolueista kootun hallituksen taiteilu ensin presidentinvaalien alla ja heti perään kuntavaalien muutosta kauhistellen. Jos perussuomalaiset on kuntavaalien jälkeen suurin puolueemme, se näkyy maan asioiden hoidossa vielä dramaattisemmin kuin eduskuntavaalien jytky. Aika on kuitenkin liian lyhyt hakea tyhjästä tuhansia valtuustoehdokkaita.

Maaseudun kunnissa toimitaan joustavasti ja puolueiden kannattajat kykenevät yhdistämään voimansa pelastaakseen taloutensa. Eniten tätä tulee tapahtumaan perussuomalaisten ja keskustan kannattajien välillä, mutta toki myös vasemmiston kannattajat eivät voi pitää järkevänä sirpalepuolueittensa ylläpitoa.

241

Maaseudun tulevaisuus edellyttää voimien yhdistämistä ja sirpaleisuus jää lopulta pääkaupunkiseudun ilmiöksi. Sinne fragmentoitunut valtion organisaatioarkkitehtuuri myös sopii maaseutua paremmin. Näiden "city" puolueiden ylläpito on maaseudulle kallista ja turhaa. Maaseudun ongelmat ja epäkohdat ovat kokonaan muualla kuin cityalueilla ja vaativat poliittisten voimien yhdistämistä.

Hallituspaikoista ei maalla taistella

Kunnissa hallitukset ja lautakunnat kootaan kunnioittaen kunkin puolueen saamaa äänimäärää, jolloin meillä on kohta suuri joukko pelkästään perussuomalaisia kuntia. Kun valta vaihtuu, se myös maistuu, eikä uusia kuntaliitoksia ole odotettavissa. Presidentinvaalit ovat siinä vain välipala, jossa Soini on nyt selvä toisen kierroksen toinen osapuoli ja hallituspuolueilta on vaikea löytää Soinin ohittajaa maakunnissa saati vielä riitaisemmin kuntavaaleihin valmistautuvissa taajamissamme ja Suur-Helsingin alueella.

Syksyllä ja talvella mediat ovat täynnä gallupeja puolueitten menestyksestä ja presidenttikilvasta. Tässä kilvassa maaseudulla on lopulta vain yksi varteenotettava ehdokas, jolla on kannatusta myös metropolialueellamme Helsingissä. Hän sai siellä eniten ääniä ja ohitti kokoomuksen äänimäärältään nyt suosituimman poliitikon hänen kotikentällään. Hän taas ei ohita Soinia tämän kotikentällä Pohjois- ja Itä-Suomessa, ei missään maaseudullamme tai kaupunkiemme lähiöissä vaalien toisella kierroksella.

Mutkan matkaan tekee vain vaalien luonne ja yhden ehdokkaan ylivertainen kannatus. Sauli Niinistö koetaan epäpoliittisena ehdokkaana ja tällöin kuka tahansa voi olla toisella kierroksella hänen vastaehdokkaansa. Siihen voi riittää melkoisen vaatimaton äänimäärä ja tilapäinen asetelma ko. hetkellä vaalien ensimmäisellä kierroksella.

Sosiaalisen median talous ja strategia

Mediayhteiskunnassa pelisäännöt sanelee sosiaalinen media ja sen talous ja strategia. Kun kiekkoleijonat ja lätkäjätkät palasivat oman jytkyvoittonsa jälkeen Suomeen, heidän edesottamuksiaan ja törmäilyjä oli mahdotonta piilottaa takavuosien tapaan juhlahumuun kuuluvaksi suomalaiseksi juopotteluksi. Juuri kansalaismediasta sai alkunsa nettiin siirretty kisakooste kompuroivista mestareistamme. Sellaisina me nämä kisat muistamme. Matti Nykänen palautettiin joskus juopottelunsa vuoksi kisoista, mutta ei koko joukkuetta.

Sama, mikä koskee kaikkia ammatteja, tulee toki koskea myös ammattiurheilua, ja sitä vielä valvotummin sen lapsia ja nuoria koskevan merkityksen seurauksena.

Vanhempien tulee kyetä luottamaan ammattiurheilijoiden moraaliin ja harkintaan sekä heitä valvovaan, yhteiskunnan rahoittamaan organisaatioon, ja lopulta koko instituutioon. Nyt tämä valvonta ja harkinta petti samaan tapaan kuin poliittisten puolueittemme kohdalla, jolloin maan tapa antoi mahdollisuuden moraalittomaan peliin. Yksi sen tuloksista oli juuri perussuomalaisten voitto vaaleissa.

Näissä uuden median koosteissa leijonat hävisivät neljännen erän ja jatkossa sanottakoon irti sellaisia johtajia, joille alkoholi on ongelmana, jolloin sitä ei voi peittää muiden johtajien ja ammattilaisten tapaan edes yhteisen kansalaisjuhlan ajaksi. Leijonien sponsorit ja lasten äidit eivät syö selitystä muutaman jääkiekkoa harrastavan kansakunnan välisestä suuresta universaalista voitosta ja maan tavasta hoitaa se kotiin jälkipeleineen. Tuollaista maan tapaa kun ei ole sosiaalisen median kanavilla, vain vanhan printtimedian muistona ja Pekka Tiilikaisen ajoilta höyryradiosta. Sen ajan lopettaminen on yhtä tuskallista kuin kaikki doping kärymme yhteensä.

242

Ikivanha sosiaalinen muisti ei ole sama kuin nyt käsillä oleva ja elettävä uusmedian aikamme ja sosiaalisen median reaaliaikainen globaali käytäntö ja muisti. Leijoniakin parempi esimerkki on ranskalaisen median hämminki ja muuttuminen hitaasti osaksi muuta globaalia mediaa käsiteltäessä heidän poliitikkojen yksityiselämää ja Yhdysvalloissa vangittua sosialistipuolueen presidenttiehdokasta ja IMF johtajaa Strauss-Kahnia. Perinteinen kansallinen media voi hyvinkin kauan säilyttää oman kulttuurinsa, mutta sen kyky seurata sosiaalisen median tapahtumia käy entistä vaikeammaksi ja se on havaittu Ranskassa jo useamman vuoden ajan. Ei Ranska voi jäädä eurooppalaiseksi suljetuksi ”kummajaiseksi”.

Kun "poika" hajosi matkalla ja joutui leijonien kahvattavaksi saunotettaessa sitä ja kaaduttaessa sen päälle heti Hornet saattueen jätettyä heidät yksin, tämä tukisaattue oli taatusti viimeinen tälle miehistölle, ja näistä kisoista muistetaan juuri pajalle joutunut poika ilman kahvoja ja kuhmuisena taklauksista, Venäjän television lähettämä kuva kahvatusta ja taklatusta "pojasta" presidentti Halosen käsivarsilla. Siinä oli runsaasti sanatonta symboliikkaa.

Taantuma sosiaalisten medioitten kilvassa

Suomi on taantunut juuri sosiaalisen median armottomassa kilpailussa ja kännykkää käytetään meillä jo kokonaan toisin kuin muualla maailmassa. Yhdysvalloissa käyttö on kohta monikertaista ja niin myös Venäjällä, jossa tärkeimmät kännykän asiakkaat ovat nyt Google, Facebook, Wikipedia, Yahoo ja Amazon. Viimeisintä kirjaani myy eniten juuri heille Amazon ja se myös avautuu kännykän kautta Googlen toimesta. Samalla yleistyvät puheet yksityisyyden suojasta. Isoveli valvoo tehokkaasti viestejämme.

Kun kyseessä on tiede, "Social media economy", sen tärkein markkinoija on Yhdysvalloissa nimekkäin yliopisto ja sen painotalo, Harvard University Press, ja briteillä Stratford Books. Molemmat luokittelevat samalla tuotteensa käyttäen samoja tähtimerkkejä kuin Hollywood tuotannossa.

Jos pääset yli yhden tai kahden merkin, olet medioissa jo vakavasti otettava, ja neljän tai viiden tähden kohdalla Oscar -ehdokas. Saat lukijasi noiden merkkien ja tähtien määrää seuraten, reaaliaikaisesti ja kännykän avatessa Googlen, Facebookin ja Amazonin sekä Harvardin tuotteet.

Noita tuotteita näillä avainsanoilla (social, media, economy) oli hetki takaperin yli 2000 miljoonaa. Jos olet kärjessä, sinulla on paljon lukijoita noin 2000 miljoonan joukossa. Ehkä joku heistä suosittelee sinua seuraavaksi nobelistiksi. Jos olet suomalainen kiekkokahvaaja, ruotsalaiset eivät siitä pidä.

Jos tähtiä tulee tieteilijälle neljä tai viisi, se ei johda kuitenkaan hillittömään juhlintaan ja juopotteluun kadulla ja kapakoissa. Tiimi ja yliopisto ei hullaannu torilla.

Kukaan ei siitä edes mainitse Suomessa, jossa kiekko on kaikki kaikessa siinä missä mikä tahansa sellainen kulttuuri, jonka välittäjänä Antreo Mertaranta tuntee hyvin asiakkaansa ja puhuu levottomia, on hauska ja ylittää sellaisia rajoja tai kömmähdyksiä, jotka ovat sallittuja vain lätkäjätkiä palveleville "neroille".

Jos äidit ovat tällaisista kansallisista idoleista huolissaan, se ei ole olleenkaan liioiteltua, päinvastoin. Lapsia on syytä ohjata tieteen ja kulttuurin poluille, kiekko ei ole kovin tärkeä asia maailmalla. Olen itse sitä pelannut ja puhun kokemuksesta.

Ei Mertarantaa rakkaampaa

Keskiverto selostajan kohdalla Mertarannan mökellys olisi kehnoa suomea, sanailut huonoa huumoria ja tuloksena olisi lopulta potkut työpaikalta. Mertarannan nerous on mahdollista yleisradiossa, mutta

243

jatkuuko se vielä kun selostus siirtyy MTV:n maksullisille kanaville, vai käykö meille kuten formulakisojen seuraajille?

244

Lajin kiinnostus alkaa hiipua ja poika kannetaan kotiin ilman Hornet saattuetta ja sen kuhmuiset pinnat jäävät jatkossa vieraiksi myös keskieurooppalaisille ja venäläisille kiekkofaneille. Mertarannan ääni ja sen ylivertainen nerous katoaa pois kansankulttuuristamme siinä missä takavuosina myös kieltä varjelleen ja huolitellun Paavo Noposen sinivalkoinen ääni. Sen "nerous" perustui traditioon ja kansallishenkeen, nationalismiin ja ehdollistettuihin reflekseihin, ei toki Helsingin Sanomien kuvaamaan roomalaiseen puhetaitoon. Kun ammutaan yli, se täytyy tehdä sitten kunnolla, ja ilman kritiikin häivää.

Neljäs erä hävittiin

Hillitön juopottelu kadotti meiltä myös Anssi Kukkosen selostukset televisiostamme. Alkoholin kohtuuton käyttö on Suomessa aina liitetty huippu-urheiluun ja näiden voittojen ja etenkin tappioiden juhlintaan. Sillä sitä valmentaja Jalonen ja monet muut puolusteli myös nyt, kun olisi ollut syytä pyytää nöyrästi anteeksi Kummolan tapaan. Forssalainen Alpo Suhonen sentään totesi miten nyt läikkyi yli ja pahasti. Neljäs erä hävittiin kuusi nolla. Jos pojan kanssa kaatuillut entinen maalivahtimme muuttaa nyt perhostyylinsä rukoilijasirkaksi, hän voisi saada jotain pelastetuksikin.

Kiekkoa on sopivaa seurata silloin, kun television lupamaksut ovat tolkuttomat ja muutakaan tuolta kanavalta ei viikkojen aikana ole tarjolla. Meillä on toki maksullisia urheilukanavia sitä seuraaville.

Aina osa suomalaisista on juovuksissa ja kaatuilee kantamuksineen, joiden seuraaminen on rasittavaa niille lapsiperheille, joiden kohdalla alkoholi ei ole ongelma alkuunkaan, eikä sitä kanneta yli rajojen peläten sen loppuvan kisojen päätyttyä.

Onneksi uusia jytkyjuhlia on tulossa ja hallitukset vaihtumassa, lajit vaihtuvat kesäisempiin ja käräjät edellisten kisojen voitoista on nekin vielä kesken ja voitot jakamatta juristien kanssa kilvoitellen.

Petollinen punainen matto (20110521)Tänään on Harold Campingin laskelmien mukaan maailmanhistorian viimeinen päivä, tuomiopäivä. Apokalyptisella kirjoittelulla on ollut aina merkittävä asema kirjallisuudessa ja etenkin eri uskontojen filosofiassa ja maailmankuvassamme. Toki sillä on osuutensa myös tieteissä, jossa maailmanloppu edellyttää vaikkapa universumin joko laajenemista mahdottomiin tai supistumista kasaan, tähtien sammumista tai sellaisia törmäyksiä, joiden tuoma tuho kiehtoo ihmismieltä. Hollywood tuotanto tulvii apokalyptista tuhon ja tulvien maailmaa ja se myy hyvin.

Kateissa oleva aika ja kartta

Kun globaali tiedotus ja seuranta on muuttanut netin avulla maailman kulttuureineen yhdeksi yhteiseksi maailmankyläksi, miljoonat ikivanhat kulttuurit ja uskomukset ovat vaihtuneet yhteiseksi geneettisen perimämme myös peloksi ja moni elää nytkin odottaen Uudesta Seelannista alkavaa Family Stations radioasemaverkon vetäjän, liki 90 -vuotiaan vanhuksen viimeisimmän vedätyksen onnistumista, ennen hänen oman henkilökohtaisen maailmanloppunsa hiljaista hetkeä ja järjenvalon lopullista sammumista. Se ei voi olla enää kovin kaukana universumin äärettömyyksiin ulottuvan mittapuun mukaan arvioiden, jossa aika ja kartta katoavat. Mittakaava lopulta ratkaisee, onko maailman loppu lähellä vaiko kaukana ja moni tekee omalla kohdallaan mittakaavavirheitä.

Amazonasin kätkemän, vielä kymmenien meiltä piilottelevan heimon joukosta, tutkijat löysivät viimeisimmän, joka ei tunnistanut lainkaan aikaa. Käsitteistä puuttui tapa hahmottaa elämää menneeseen ja tulevaan. Se ei heitä kiinnosta, tapahtumat eivät ole aikaan sidottua ja hallituksessa heitä voisi samaan aikaan edustaa kaikki mahdolliset arvot ja suunnat vasemmalta oikealle ja

245

radikaalista äärikonservatismiin. Tropiikissa, suljetussa muutaman ihmisen yhteisössä, kaikilla on samat selviämiseen vaadittavat tarpeet ja intressit.

246

Antropologit järkeilivät sen johtuvan teknologian puutteista, ei ollut kelloa eikä kalenteria. Ei ollut meilläkään vielä hetki takaperin sellaisia käsitteitä kuin vaikkapa vanhan kartan ja kompassin korvannut GPS satelliittipaikantajana tai sosiaalinen media, jytky voitto perussuomalaisten aiheuttamana politiikan teon ihmeenä. Kun näitä tulkitaan, ne asetetaan vanhan kokemuksen ja paradigman mittakaavaan ja kehikkoon, tehdään virheitä.

Pää pensaaseen elämää

Kun suuria muutoksia osuu kohdalle, niihin on sopeuduttava tai jäätävä elämään ilman näitä muutoksia ja jatkettava sitä joko vanhojen karttaprojektioiden avulla suunnistaen tai uskoen jytkyn menevän ohi, pantava pää pensaaseen ikään kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, vanha printtimediamme ja höyryradio ovat edelleen ainoita medioitamme ja demarit hoitavat valtiota Neuvostoliiton kupeessa kommunistien ja maalaisliiton rinnalla. Sosialismi elää nyt uudessa ilmiasussaan ja etsien paikkaansa kadotetussa maailmassa.

Näin kokee myös moni britti imperiuminsa lordina ylähuoneessa, jossa aurinko ei laske koskaan imperiumin yltä. Se vain tulee kansalaisille kalliiksi. Ruotsalaisetkin alkavat kyllästyä kuninkaaseen ja hänen toilailuihin tyhjän panttina.

Punaisten mattojen syndrooma

Pasi Nurminen, epäonninen jääkiekkojoukkueemme entinen maalivahti, kertoi kompuroineensa kaikkea muuta kuin kännipäissään ja jurrissa. Nurmen kengänkärki oli rikki ja pohja repsotti pelottavasti irvistäen takertuen punaiseen mattoon. Näin onneton tunari kaatui mattoon kompastuen ja ikävä tapahtumasarja alkoi tästä punaisesta matosta.

Jos tuota mattoa ei olisi ollut, ei olisi ollut myöskään maailmanmestaruutta, jonka vuoksi tuo matto oli hänelle rullattu portaiden juurelle. Jos taas mestaruus olisi mennyt muille kuin suomalaisille leijonille, myös juhlat olisivat jääneet juhlimatta ja juopottelua seuraava jurri olisi sekin jäänyt pienemmän joukon seuraamaksi viikonlopun vietoksi jääkiekkoilijan elämässä, perhepiirissä.

Näin Nurmi on oikeassa. Punainen matto aiheutti hänen kaatumisensa ja maton rullaamista edeltäneet tapahtumat. Niitä ei olisi kuulunut tapahtua, pullo olisi kuulunut jättää korkkaamatta.

Punaiselta matolta pudotaan korkealta

Urho Kekkonen kompuroi niin ikään palattuaan Neuvostoliitosta. Sitä ei näytetty aikanaan kansalle, vaikka tapahtuma kyllä tiedettiin ja pantiin vanhenevan miehen luonnolliseksi tavaksi kaatua alzheimerin ja verenkiertohäiriöiden vaivatessa.

Kun ikää on riittävästi, edes jurria ei tarvita ilman tukea liikkuvan vanhuksen kaatumiseen. Matto oli varmaan myös nyt syynä. Jos sitä ei olisi ollut, jos parlamentarismi ja Mauno Koivisto olisivat olleet jo aiemmin vaikuttamassa sen poistamiseen ikääntyneen päämiehemme matkan varrelta, hän ei olisi voinut siihen kompastua. Punaisista matoista on tulossa suomalaisten miesten ja naisten apokalyptika.

Punaiselta matolta suistuvat putoavat lopulta korkealta. Tätä voi kysyä vaikka ranskalaiselta IMF:n entiseltä pääjohtajalta Strauss-Kahnilta. Panta jalassa liikkuva pääjohtaja on aina arveluttava merkki myös aikamme kulttuurisista eroista ja niiden tuomista shokeista seuraten punaisen maton elämää.

247

Matotonta elämää

Keskustan terrieri ja oppositiopolitiikan takavuosien näkyvin hahmo Mauri Pekkarinen on omien sanojensa mukaan syrjäytetty ja hänet on korvattu värittömäksi kuvatulla uudella poliitikolla. Kun puolueen kannatus on laskenut gallupeissa jo 14 %:n tasolle on olemassa riski, jossa aiempaa suurta valtaa käyttävät eivät havaitse kuinka matto on viety alta, ja edessä on arki pienen puolueen politikoinnissa. Musta auto korvautuu arkisella bussilipulla sekin.

Kun johtava oppositiopuolue perussuomalaisina edustaa gallupeissa maan suurinta puoluetta, taistelu supistuvan puolueen sisällä vallasta muuttuu sisäiseksi kuohunnaksi ja lopulta hajaannukseksi, viimeisetkin jättävät hukkuvan laivan. Politiikassa matka punaiselta matolta lattialle on korkea vuosikymmenisen vallankäytön jälkeen. Demareilla totuttelu matottomaan aikaan vie vuosikymmeniä. Sosialismi on ja pysyy monen takaraivossa Neuvostoliiton tapaan ja on yhden elämänkaaren mittainen, ikuinen.

Hallitusta muodostavat kuusi puoluetta ovat kiinni toisissaan kuin taiteillen punaisen maton laidoilla ja peläten sieltä putoamista tyhjyyteen, mustien aukkojen apokalyptiseen maailmaan.

Kuka tuuppaa ja kenet on vain hetken kysymys ja luottamus yli rajojen sirpalepuolueitten kohdalla koettelee oikean ja äärivasemman laidan hermoja. Portugal ja Kreikka, välimereisen Euroopan kriisit, eivät voi toimia kauan yhdistävänä liimana ja edessä ovat uudet vaalit viimeistään presidentinvaaleina ja kuntavaaleina. Kun niistä on selvitty, perussuomalaiset ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaisessa politiikassa. Näin pilkkaaminen päättyy ja tosiasiat hyväksytään ja niihin sopeudutaan Suomessakin.

Kunnissa omat eivät pidä lainkaan siitä pelistä, jota säätytalolla käydään, kun hintana ovat heidän omat paikat niin kunnanvaltuustoissa, hallituksissa kuin lautakunnissakin. Aluehallinnollisen yhteisön elämä on joka kunnassa poliittisesti omalaatuisensa.

Nämä kuntapuolueiden ihmiset tekevän kaiken kenttätyön nyt istuvien kansanedustajienkin eteen. Valta vanhassa järjestelmässä tahtoo olla hierarkista ja matka punaiselle matolle pitkä. Siitä tulisi kenttätyöläisille maksaa poliittisina virkoina ja sosiaalisena asemana omassa kunnassa ja kaupungissa. Nyt sitä uhkaa sellainen suomettuminen, jossa hallitus on kuin trooppisen heimon kokoama lauma, eri tavalla ajattelevia ja toimivia ihmisiä. Ei ole aatteellista liimaa sitojana. On vain punainen matto ja sille kannettavat ja hoidettavat pragmaatikon eväät. Pragmatismi ei ole filosofia ensikään vaan pikemminkin vain maailmankatsomus ja lähellä utilitarismia.

Oleellista näyttäisi olevankin se, että he edustavat mahdollisimman kattavasti eri maailmankuvia, arvoja ja alueita. Perinteinen parlamentarismi on korvattu suomalaisella kunnallishallinnolla. Kieliikö tämä samalla asemaamme EU:n sisällä ja muuttumista eurooppalaiseksi maakunnaksi ja lopulta kunnaksi? Myös vaaleissa keskityttiin liki yksinomaan EU:n ongelmiin.

Punaisen maton logiikka

Hallitusvastuuta ehtii tuskin edes juhlia Pasi Nurmisen tapaan, kun alla on jo tuo kaikkien nyt varoma punainen ja petollinen matto. Kun kuusi jalkaparia astuu sille samaan aikaan ja suurin puolue on odottamassa oppositiossa, nettikommentaattorit levittävät Suomessa tuomiopäivän sanomaansa.

Valtio ja sen omistama media ei voi hukuttaa Suomessa vastapuolen soraääniä, kun se ei onnistu enää edes Kiinassa tai Venäjällä. Kekkonen ja Nurminen kaatumassa punaiselle matolle on piilotajunnassa jyskyttävä takaraivon tuote ja tuskin oppositio ehtii edes mukaan tähän hallitustietä odottavaan vääjäämättömään punaisten mattojen painajaiseen. Jos opposition kannatus nousee, se

248

kertoo vain hallituksen omasta tuskasta, ei opposition suorituksista. Se voi jopa auttaa hallitusta sen tuskaisella taipaleella ja kerätä näin pisteitä.

Pikemminkin oppositiossa pyritään pitämään tätä hallitusta edes hetken pystyssä kesälomien ajaksi. Tuskin perussuomalaisilla nyt suurimmaksi kasvavana puolueena on mitään järkevää motiivia kaataa hallitusta ennen presidentin ja kuntavaalejamme. Punainen matto on saatava tukevasti alle ja kansan sinne tuomana, ei itse se sinne tuuppien ja kuuden hävinneen puolueen oman hännän nostona. Siitä kansa ei varmasti pidä. Se haluaa revanssia ja uutta jytkyä.

Rehellisen voittajan matto Harri Kirvesniemi kävi takavuosina punaisella matolla hiihtäjänä. Tänään hänet oli kutsuttu todistajaksi käräjille samalla matolla kävelleitten kollegojen edesottamuksia hatarasti ja happamasti muistellen.

Karpaasihiihtäjät astuivat matolle, jolle heidän ei olisi kuulunut astua. Harri Kirvesniemi kieltäytyi muistamasta tuon matkan vaikeimpia hetkiä. Sen sijaan hän kertoi lehdissä muistelleensa nyt kuljettavan matkan vaiheita paluumatkallaan pohjoiseen, kohti Rovaniemeä. Se matka oli hänelle varmasti pitkä.

Punainen matto on tarkoitettu rehellisille voittajille, ei voittajaksi itsensä korottaneille ja hävinneille. Koskahan suomalainen poliitikko tai urheilija erottaa tämän rajan? Politiikassa tuolle matolle astelevat vain he, jotka kansa on sinne valtuuttanut. Sitä kutsutaan demokratiaksi, kansanvallaksi ja mediassa sitä edustaa nyt sosiaalinen kansalaismedia, ei toki vanha puolueitten omistama mediakratia ja sen marinadi.

Demokratiassa äänestäjillä on oltava kuluttajasuoja, jossa puolueet edustavat tiettyä arvomaailmaa ja omia äänestäjiään etenkin hallitusvastuussa. Ne eivät voi mennä laidasta laitaan, vasemmalta oikealle ja radikaalista konservatiiviin, kuten nyt Suomessa kokeillaan ensimmäisenä ihmeenä maailmassa. Siihen riittäisi nyt yksi puolue, jollaista sosialismissa on joskus kokeiltukin ja tästä vanhasta instituutiosta Suomella on vaikeuksia irtautua Neuvostoliiton ja Ruotsin naapurina, alusmaana. Helsingin Sanomat Pravdan korvikkeena on ikävä muisto menneestä maailmasta. Perussuomalaiset tulevat siitä kansaansa muistuttamaan.

Lottovoittajien maa (20110523)Liu Tai Ling oli lähettänyt viikonloppuna tutun kirjeensä, jossa hän toivoo sähköpostinsa lukijan ottavan häneen yhteyttä ja kertovan samalla yhteystietonsa paremman elämän toivossa. Vastaavan, jo paljon lupaavamman, lähettää Yahoo Lottery, joka lupaa tuon lähettämäni osoitteeni ja henkilötietojeni jälkeen myös voittamani vähäpätöisen miljoona puntaa puhtaana käteen. "Lucky Winner" hehkuttaa Yahoo sähköpostini viestissä. On lottovoitto syntyä Suomeen, se kertoo samalla ja tuo mieleen ylen mainostaman lottoarvonnan.

Lin Huang on onneton 19 miljoonan dollarin tapaus ja etsii nimikaimaani rahoilleen. Niitä netissä löytyy useita Lin Huang rahojen tallentajaksi, kuten myös pankkiiri Si Wan Park'in vähäiselle runsaan 15,5 miljoonan dollarin sijoitusongelmille Hong Kongista. Hallitusneuvotteluja vetävä Jyrki Katainen kaipaisi pelkästään yli kuuden miljardin säästöjä kansakunnalta ja tyhjänä kumisevat kohta kuntien kassat. Valtiolla ja kunnilla on taipumusta käydä toistensa taskuilla, siirtää velvoitteita toisilleen.

Siinä markkinoilla yrittäjä tuottajana joutuu sopeutumaan mutta virkamies ei saa sopeutua asiakkaidensa vaatimuksiin. Se on melkoinen este tehdä tiedettä, taidetta, kulttuuria tai jakaa palveluja kansalaisille.

249

Dr Paul Okafor on nähnyt vaivaa ja kirjoittaa oman ystävällisen kirjeensä maansa finanssiministeriön ja setlementtikomitean puolesta pahoitellen samalla myös YK:n ja ihmisoikeusjärjestön, Human rights organization, nimissä minun saamaa kehnoa kohtelua.

Senaatin asettama komitea, Senate Committee on Foreign Debt Settlement, hoitaa sen saman tien, jahka saa vain tietää mihin rahansa lähettäisi.

Lottovoitto Forssaan

Tuorein kirje tulee nyt kuitenkin Lounais-Hämeestä, Forssasta, jossa maan lottohistorian suurimman voiton saanut uusi miljonääri kyselee sijoitusneuvoa ja hakee partneriutta jo tuttujen vanhojen ystävieni ohella. Kirjeessä on tutut kohteliaisuudet ja ylistykset sekä tarina, kuinka miljardöörit tahtovat äkkirikastuneina tutkimusten mukaan muuttua myöhemmin onnettomiksi ihmisiksi.

Mikä neuvoksi, jotta tämä kohtalo ei toteutuisi Forssassa, Lounais-Hämeessä, missä elämä jatkuu tuttuja uomiaan 90 -vuotiaan Harold Campingin maailmalopun ennusteista piittaamatta? Olisiko forssalaisten tehtävä jotain tälle kirotulle lotolle? Lottovoitto syntyä Suomeen

Neuvon häntä kirjeessäni hoitamaan lottomiljoonat, kuten aiemminkin tilille tulevan palkan kanssa on menetelty. Ei pidä muuttaa vanhoja hyviä käytäntöjä lottomiljonäärin.

Tietty osa siitä kuuluisi kunnalle, sen palkollisille ja heidän palveluksilleen. Kun kyseessä on noinkin iso palkka kertaluontoisena, kunnan osuus voisi hyvinkin olla noin pari miljoonaa euroa etenkin, jos sattuu asumaan velkaisessa Urjalassa tai pelastettavissa on liki velkasaneeraukseen joutuva kuntatalous.

Kunnanisille ja äideille tuollainen summa on iloinen yllätys ja menee varmasti hyvään tarkoitukseen. Niiden käytöllä lottomiljonäärin ei pidä päätään vaivata sen enempää kuin ennenkään. Toki vaaleissa voi käydä, jos sellainen on ollut tapana. Tapojaan ei kuitenkaan tule muuttaa ja punainen matto on kierrettävä miljonäärin kaukaa.

Valtio ottaa myös palkastamme oman osuutensa ja sinne voisi osoittaa nyt rahaa niin tulevalle uudelle kuuden puolueen hallitukselle mukavana pesämunana, kuin sen rinnalla vielä työtään jatkavalle vanhalle toimitusministeristöllekin. Hyvin on sekin työnsä hoitanut ja kaipaa pientä kiitosta kansalaisilta, lottomiljonääriltä. On lottovoitto syntyä Suomeen.

Perussuomalaisten saama jytky ei sellainen kiitos totta vie ollut ja kadutta varmaan äänestäjiä näin jälkikäteen. Sitä voisi vähän hyvittää ja voidella sekä osoittaa parlamenttimme nyt jatkavalle ylähuoneelle myös sen ansaitseman kiitoksen. Ei kuitenkaan puolueelle tai edustajille, jolloin se voitaisiin jo tulkita maan tavaksi ja lottomiljonääri joutuisi siitä suotta medioitten hampaisiin. Nykyisin maan tavat eivät ole median suosiossa.

Takuuvarmoja sijoituksia ja takauksia

Kun summa on kohtuullisen suuri, kahdeksan miljoonaa, sosiaaliturvan, terveysmenojen ja eläkkeiden kanssa kamppaileva valtio kestävyysvajeineen odottaa varmaan jo malttamattomana omaa osuuttaan miljoonista.

Lainoja ja takauksiakin olisi valtiolla maksettavana monin verroin lottomiljonääriä enemmän ja monenlaiset ovat menot myös Portugaliin ja Kreikkaa, Irlantiin ja tulevaisuudessa ties vaikka

250

Espanjaan sekä Italiaan, Kyprokselle miljonäärien pimeiden rahojen pesupaikkaan. Pankit eivät ole kaikkialla kunnossa ja kyse olisi ikään kuin isänmaallisesta teosta samalla omaa talouttamme näin tukien globaalissa yhteisessä markkinataloudessa. Köyhän asialla siinä ollaan.

Valtiolle annetun osuuden voi ymmärtää myös ikään kuin lainana ja sijoituksena, josta maksetaan myöhemmin Kreikasta kunnon korvaus, kun helleenien valtio myy ensin omaisuutensa lottomiljonäärin käyttöön Suomessa. Sitä on siellä kuten takavuosina Rovaniemen markkinoilla kultaa. Jonka talteen otti lopuksi Rovaniemen pankki ja rallin sanoittajana toimi silloin Reino Helismaa. Eivät ajat siitä olet niin paljon muuttuneet lottomiljonäärinä eläen.

Kahden lautasen loukku

Tuo valtion saama osuus voisi olla hieman suurempi kuin kunnan saama äyrimäärä. Progressio onSuomessa miljonääreillä korkea, vaikka olisikin viime vuosina hieman elämistä lottovoittajille helpotettukin.

Jos voittaja ei ole entinen miljonääri, totuttelu uuteen elämään on aluksi vaikeaa. Uusi vasemmistolla tuettu hallitus tarkoittaisi ehkä sellaista kolmen tai neljän miljoonan panostusta velkaantuneelle valtiollemme, jolloin samalla sopeutuminen tapahtuu hyvin forssalaiseen tapaan eläen. Forssan kokous ja Wahrenin perintö, pumpulienkeleiden muisto, edellyttävät solidaarisuutta siinä missä Koijärviliikekin. Forssassa lottomiljonääriltä odotetaan järkivihreitä tekoja. Tällöin on muistettava, että pääosa lottovoitosta on toki vain sijoitusta ja lainaa, jolle haetaan vakuuksia ja takauksia, kunhan uusi hallitus on taas koottu ja ylähuoneen edustajat jäävät eläkkeelle. Se, mitä vakuuksilla tarkoitetaan, onkin jo mutkikkaampi kerrottava.

Hallituksen vaihdos voi viedä kyllä nyt aikaa ja alahuone voi olla noista takauksista ja vakuuksista riitaisa ja muutenkin sen yksimielisyys on tulevaisuudessa lottorahojen käytöstä koetuksella. Tästäkään lottovoittajan ei pidä olla huolissaan ja vaivata päätään aiempaa enempää. Vaaleissa hän voi käydä, jos sellainen on ollut tapana. Kunhan muistaa kuinka Suomessa hallituksen muodostavat yleensä hävinneet. Puoluetta, jonka haluaa hallitukseen, ei pidä mennä äänestämään.

Seurakunta ja hyväntekeväisyys

Seurakunta, ja muut sekalaiset pienemmän rahan käyttäjät, ottavat palkasta osuutensa ja nyt se voisi olla noinkin suuressa summassa hieman aiempaa anteliaampaa. Seurakuntaan on nyt syytä liittyä takaisin, jos siitä aiemmin on kitsauttaan eronnut. Moni kansalainen olisi varmaan valmis antamaan lottovoittona saaduista rahoista hyvinkin noin kymmenen prosentin osuuden hyväntekeväisyyteen normaalin kirkollisveron lisäksi.

Eihän sellainen tavallisen palkansaajan elämässä näy mitenkään sen jälkeen, kun tilillä on kahdeksan miljoonan euron jättipotti. Huonoa omaatuntoa sellainen voitelee, ja mieli on hyväntekijällä kevyt, kun on osuutensa antanut normaalia kolehtia vähän komeammalla hyvityksellä maanosassamme ja maailman köyhiä näin muistaen.

Kirkkoon sitä ei pidä kantaa mukana ja kolehtihaaviin tunkea. Syntyisi vain turhaa puhetta ja suukopua, joku ahdasmielinen ja kade voisi pitää sopimattomana. Kolikkoina ja pieninä seteleinä köyhäin kymmenykset olisi lottomiljonäärillä kirkossa melkoinen kottikärryllinen kuljetettavaksi. Siitä tuo kärry on kai saanut nimensäkin.

251

Kotti tarkoittaa palkkaennakkoa, förskottia. Kirkkoon kannettuna saajana on kirkollinen rälssi ja verotoimistoon rahdattuna vanha virkamiesrälssi yhdessä porvarissäädyn ja sotalaitoksen kanssa. Eivät oman aikamme aatelisetkaan siitä aivan osattomaksi jää.

Ainut, jolle tahtoo jäädä luu käteen, on lottovoiton jakaja. Jos tämä jossain on havaittu, niin varmasti juuri Forssassa, pumpulienkeleiden ja sosialismin luvatussa kaupungissa, punavihreän aatteen hengenlennon nostattajassa ja järkivihreässä, juutalaisen Wahrenin perustamassa ruotsalaisen Willbrandin esiteollisessa lehdossa.

Forssalainen malli

Jos takana on jo vuosien työputki ja ura julkishallinnossa, työnantajaa on ollut tapana muistaa rahoittamalla sitä kautta aiemmat palkkatulot ja muut tälle aiheutetut kulungit ja menot moniportaisessa konsernissa tai hierarkkisessa korporaatiossa.

Työnantajan ylläpidoksi olisi syytä muistaa siirtää osa varoista, kuten aina ennenkin, ja nyt vähän avokätisemmin. Niistä työnantaja voisi siirtää lottomiljonäärin tilille palkkaa, joka olisi nyt ehkä vähän kitsaampi kuin ennen lottovoittoa saatu runsaskätisempi ansiotulo.

Se pitäisi lottovoittajan kapealla tiellä ja elämä jatkuisi turvallisena eikä turmeltuisi suotta sellaisesta rahasummasta, jota lottovoittaja ei kuitenkaan ymmärrä oikein käsitellä ja käyttää. Forssassa on ikäviä kokemuksia, jotka puoltaisivat loton lopettamista kokonaan lauantaisena kiusantekona.

Työaikaa voisi ehkä hieman pidentää ja joustaa pääansioissa siten, että sivuansioihin sopiva lisätyö löytyisi pitämään lottovoittajan elämän siedettävällä tasolla myös sen jälkeen, kun lottovoitto on tilitetty sen oikeille käyttäjilleen, ja arki jatkuu lottovoittajalla hyvinvointivaltiossa sen ehdoilla eläen ja ymmärtäen, kuinka on ollut lottovoitto syntyä tähän maahan ja etenkin Forssaan.

Sellainen voidaan ottaa pois keinotekoisilla monilla uusilla lottovoitoilla, uusilla demokratiakokeiluilla, uusilla kansainvälisillä ja meille vierailla organisaatioilla, uusilla kaksikamarisilla hallituksilla, uusilla meille vierailla puolueilla, uusilla Hämeeseen vierailla innovaatioilla ja uudistuksilla, Forssalle ja Lounais-Hämeen elämämenolle vieraalla vauraudella ja kulttuurilla, oudoilla ihmisillä kaduillamme.

Kaikki mikä lottovoittajasta alkaa tuntua liian hyvältä, ollakseen totta, ei yleensä olekaan totta.

Konklaavin varjossa (20110525)Herra Hakkaraisesta on tullut ongelma. Hän puhuu neekeriukoista, kun kotipaikkakunnan rahvas neuvoi käyttämään oman kylän poikaa vähemmän värikästä murretta sekä varoen akottelemasta tai ukottelemasta Helsingin herrasväkeä. Nyt paikallislehdessä Hakkaraisen sanomisia on oikaistu ja neekeriukko oli vaihtunut neekerihenkilöksi. Näin negridinen rotu jää kuvaamatta suomalaisittain loukkaavalla tavalla.

Kyseessä on oikeammin juuri rotuun liittyvä tapa ja sen vanhakantaiset luonnehdinnat, joita suomalainen, mutta myös muualla annettu kouluopetus, on ollut täynnä. Käsite "rotu" on siis loukkaava jo sinänsä, johtuen tästä stereotyyppisestä ja ikäviä piirteitä aikanaan saaneesta "rotuopista". Rotuoppi sai surullisia piirteitä etenkin natsi-Saksan ihmiskäsityksissä ja sen kitkeminen näyttää olevan aseveljen kielessä vaikeaa.

Hakkarais syndrooma

252

Jos suomalaisen yrittäjän, duunarin kenet tahansa, oli hän sitten sahuri tai metsuri, lääkäri tai toimittaja, tapaa päihtyneenä paikallisessa lähiökapakassa aamuyöstä lauantaina, se ei ole uutinen.

Tuskin se on oikeasti sellainen myöskään Helsingissä, herrojen ja narrien käyttämissä juottoloissa. Sen sijaan uutinen on jo se, jos samaiset henkilöt ovat siellä aamuyöstä selvänä ja vailla naisseuraa, joka niin ikään kieltäytyy käyttämästä päihteitä, sitä heille tarjottaessa.

Mikä mediaa vaivaa tässä Hakkarais -syndroomassa? Onkohan sillä jotain yhtymäkohtia ennen vaaleja koettuun kielenkäyttöön, jossa perussuomalaiset leimattiin epä-älyllisiksi epäihmisiksi ja joku jopa parasiiteiksi "eliittipoliitikon" vihreiden lasien läpi maailmaa tuijotellen Soininvaaran tapaan?

Eikö vaalien ajan ylilyönneistä ole päästy vielä irti ja kuinka kauan hävinneet jatkavat surutyötään?

Konklaavi ja surutyön ministeristö

Jytkyvoitto toi mukanaan hallituspohjan, jossa mukana ovat hävinneet puolueet ja näiden tapa jatkaa medioilta suljettua kokoontumista säätytalolla muistuttaen paavin vaaleissa käytettyä ikivanhaa traditiota, konklaavia.

Konklaavissa ehdokkaat suljetaan joskus kuukausiksi tekemään päätöstä tulevasta uudesta Jumalan sijaisesta maan päällä, ja se vaatii määräenemmistöä onnistuakseen. Kappelin ovet suljetaan, ja vain savumerkein kerrotaan, koska katolinen maailma on saanut uuden johtajansa. Tumma savu kielii äänestysten epäonnistumisesta, vaalea lopulta konklaavin, kardinaalien kokouksen, onnistumisesta.

Konklaavi tulee latinan cum clavi ("avaimen kanssa") käsitteestä ja se viittaa valintaan suljettujen ovien takana. Timo Soini on ainut poliittisen eliittimme katolinen, mutta nyt ulkopuolelle tämän konklaaviin.

Konklaavi koostuu kardinaalikollegion kardinaaleista, ja periaatteessa kuka tahansa kastettu katolinen mies voisi tulla valituksi. Käytännössä valinta kohdistuu kuitenkin konklaavin kardinaalijäseneen. Esteenä on vain ikä. Se ei saa olla yli 80 vuotta.

Alunalkujaan toimituksen piti olla nopean, mutta myöhemmin juuri tämän ulkoisen painostuksen huomattiin hidastavan vain äänestystä. Nykyisin lopputulos voi olla mikä tahansa, vaikeasti ennustettava, ja usein kompromissiehdokas. Tapana onkin tokaista: "Se, joka menee konklaaviin paavina, tulee ulos kardinaalina" ja "Lihavan paavin jälkeen tulee aina laiha paavi".

Näin meille on nyt odotettavissa kohtuullisen erilainen hallitus ja sen tapa toimia kuin edeltäjänsä. Tämän takaa sen kirjava poliittinen tausta ja opposition ärhäkkyys. Siitä saatiin eilen esimakua eduskunnasta siellä portugalipaketista keskusteltaessa, jossa mukana oli sama tunnelma kuin vaaleja edeltäneessä ajassa, ehkä jopa sitäkin tunteikkaampi.

Surutyö tärkeä

Ennen konklaavia edeltäneen ja pois nukkuneen paavin jälkeinen surutyö kestää noin 1520 vuorokautta. Kardinaaleille on annettu samalla aikaa totutella ajatukseen uutena paavina ja saapua samalla Roomaan, haistella sen vallantäyteistä ympäristöä ja arkielämää, totutella sen kotoisasta ympäristöstä poikkeaviin rituaaleihin.

Vasta tämän jälkeen kardinaaleja alkaa ohjata Pyhä Henki päätöksissään. Käytännössä tämä aika käytetään junttakokouksiin. Meillä tämä aika jytkyn jälkeen jäi nyt liian lyhyeksi ja sitä painosti ulkopuolinen taho, kuten koko vaalejamme.

253

Jos surutyö on ollut heikosti hoidettu, paha henki ja katkeruus kalvaa kardinaaleja, kilpailu on ollut veristä vaaleja edeltäneinä aikoina edellisen paavin kuolemaa odoteltaessa. Näin vaali, konklaavi, voi periaatteessa kestää miten kauan tahansa.

Näin etenkin, jos Rooman ja Vatikaanin rauhaa on häiritty sen ulkopuolelta, sieltä kardinaalien elämää sen pyhimmästä unesta ravistellen, populismilla yksinkertaista rahvasta ja kansaa näin kiihottaen ja medialla sitä ruokkien. Näinhän vaalien alla saarnattiin ja luotiin perusta jytkylle.

Sosiaalinen media, kansalaismedia, otti valtaa vanhalta medialta, horjutti sitä ja sen liittoa poliittisen vallan kammareissa. Puhuttiin maan tavasta ja marinadista, vanhoista puolueista ja poliittisen instituutiomme kriisistä puoluelaitoksena, demokratian kriisistä. Mikään ei ole enää entisensä sosiaalisen median taloudessa, strategiassa ja sen sanelemassa bisneksessä, politiikan teon arjessa uuden mediayhteiskunnan ovia raoteltaessa.

Pisin tunnettu vaali suuren surutyön ja jytkyn jälkeen on ollut konklaavissa kolme vuotta. Kun moni kardinaaleista on jo vanhoja miehiä, helteisessä Roomassa konklaaviin suljettuna nämä kärsivät fyysisestä rasituksesta, ja näin mukana on myös kaksi lääkäriä. Moni ehdolla ollut kardinaali ehti kuolla vuosia kestävissä neuvotteluissa. Kuolleilla sieluilla ei ollut aiemmin, eikä ole nyt, äänioikeutta konklaavissa.

Vain venäläisissä, lännestä levinneissä viikinkien saagoissa ja vanhoissa slaavilaisissa kertomuksissa saattoi olla toisin, ja ne levisivät sieltä myös Suomeen, sen itärajoille.

Syntyi tarinankertojan lahja, jota lännessä ei ymmärretty, ja josta Sakari Topelius mainitsi kirjoituksissaan. Samalla sanalla ja symboliikalla oli kielessä erilaisia merkityksiä ja tunnesisältöjä. Siinä kivenpyörittäjä ei ymmärtänyt sanapyörittäjän elämää ja sen tarkoitusta, musta ja valkoinen eivät riittäneet yksinomaan ihmisen kuvaajiksi.

Kielen ja kulttuurin raja kulki läheltä Pähkinäsaaren rauhan rajaa, herra Hakkaraisen kotimaakunnan kohdalta sen vesireittejä mukaillen.

Ekstra omneas

Sikstuksen kappeli on rakennettu lattiaa myöten uudelleen vuonna 2005, jolloin samalla tiedon pääsy sieltä ulos voitiin estää tehokkaasti. Vakoilua ja mediaa estävä tekniikka on nyt kunnossa ja vain sosiaalisen median välineet voivat edelleen yllättää ja tieto vuotaa näin myös perinteisemmän median käyttöön. Se, kumman kielialueen murretta tieto käyttää, on aina epävarmaa ja salattua. Se on ikään kuin lukijan ja kuulijan tulkinnassa, vain hänen kielellään ymmärrettävissä ja avattavissa. Kun annettu komento "ekstra omneas" (ylimääräiset ulos) ei aina toteudu, jos kardinaalin kaavun alla on suuri määrä viimeisellä tekniikalla varustettua Mikrosoftin ja Nokian yhteistä materiaalia, lännen ja idän kielet törmäävät toisiinsa. Kumpaa kieltä siellä puhutaan, jää vanhan median printin tulkittavaksi. Näin avoin yhteiskunta muuttuu jälleen kerran suljetuksi ja siitä syntyy virhetulkintoja.

Äänestyksiä on konklaavissa aamuin ja illoin, kaikkiaan neljä päivässä. Äänestyspaperi on nelikulmion muotoinen ja siinä lukee "Eligio in Summum Pontificem" (Valitsen ylimmäksi pontifiexiksi). Jokainen kardinaali kirjoittaa siihen ehdokkaansa, siirtää elämänsä arvokkaimman lapun, uransa kohokohdan, kahteen kertaan taitetun äänestyslapun hopealautaselle, josta se siirretään siunaamisen jälkeen uurnaan. Siinä saa olla myös hänen oma nimensä, ja usein aluksi onkin, jääräpäisimmällä sellaisena siellä pysyykin hamaan loppuun saakka.

254

Huonosti tehty surutyö

Jos surutyö on tehty huonosti, alussa ääniä saavat liki kaikki ehdokkaat ja syy on ymmärrettävä. Laput lävistetään eligio sanan kohdalta helminauhaksi naruun, ja jos näitä naruja alkaa kertyä 12 vuorokauden äänestysten jälkeen kohtuuton määrä, vaatimus kahden kolmasosan määräenemmistöstä muutetaan yksinkertaiseksi enemmistöksi (Universi Domini Gregis).

Nyt kuuden puolueen konklaavi on käyttänyt tästä ajasta jo yli puolet ja vaaleista alkaa olla kuusi viikkoa. Se mitä Portugalissa, Kreikassa ja etenkin Espanjassa on nyt tapahtunut, ei ainakaan helpota konklaavin työtä. "Mitä minä sanoin", kertoo meille kohta Timo Soini, konklaavista ulos heitetty katolinen kardinaali. Ainut äänestyskelpoinen vaalien jytkyvoittajana, nyt jo suurimman puolueen johtajamme. Kauanko hermot konklaavissa kestävät, kysytään Nokian ja Microsoftin laitteissa.

Äänestystä rytmitetään rukoustauoin ja keskusteluilla. Konklaavista ei kuitenkaan poistuta torille haukkaamaan raitista ilmaa, ostaman tuoreita kevään mansikoita tai saunomaan, kertomaan medialle kuinka ohjelmapaperi alkaisi lähestyä suurilta linjoiltaan yhteistä päämäärää talouden hoidossa säästeliäästi, köyhyyttä vähentäen ja taloutta kaikin puolin kestävästi kohentaen. Lukien vanhan median kertomusta herra Hakkaraisesta ja hänen seikkailuistaan Suomen suvessa.

Ensimmäinen sessio konklaavissa kestää kolme päivää ja sitä seuraa maksimissaan vuorokauden mittainen tauko, jolloin kardinaalit eivät toki poistu Rooman yöhön, saati viettäen siellä sopimaton elämää. Ei tunneta tapausta, jossa kardinaali olisi tavattu juoksemassa hotellikäytävissä kerrossiivoojien perässä tai juopuneena lähiökapakassa, puhuen sopimattomia tummaihoisista ihmisistä itämurteella.

Sen sijaan tunnetaan tapauksia, jossa kardinaali on menehtynyt ja eräissä tapauskissa juuri valittu paavi on myrkytetty.

Habemus papam

Kun äänestystulos on saavutettu äänestysliput nauhoineen poltetaan ja ilmoille nousee valkoinen savu (futata bianca) rahvaan tiedoksi uudesta paavista. Silloin, kun äänestys ei tuo tulosta, surutyö on huonosti suoritettu ja ohjelma liian monen mielestä sopimaton tai vaatisi konklaavissa jokaiselta erikseen kovin erilaista äänestämistä, omantunnon ja omien lupausten mukaan näin eläen, lippujen sekaan lisätään märkää heinää.

Tästä syntyy nyt meille jo menneestä demokratiastamme tuttu musta savu, joka muistuttaa islantilaisten tulivuorien tavasta toimia ja sotkea eurooppalaista politiikkaa ja taloudenhoitoa. Siinä on epävakautta, jonka juuret voivat olla alun perin Yhdysvalloissa, mutta yhtä hyvin myös muualla kapitalismin kriisissä, sosialismissa nuttu nurinpäin käännettynä.

Sekin saapui ensin juuri Islantiin. Heillä on nykyisin viikinkivuosiltaan perintönä sormet pelissä vähän kaikessa sekasortoisessa, pohtivat vanhojen saagojen tuntijat ja mystiikkaan taipuvaiset.

Tumman pilven nähdessään rahvas alkaa käyttäytyä levottomasti, poistuu kaduille mellakoimaan tai äänestää ymmärtämättömällä tavalla. Se ei ymmärrä omaa etuaan, ja sitä sotkee vanhan ja uuden median epämääräiset viestit ja signaalit tulevasta.

Syntyy uusia kardinaaleja ja yhteisymmärryksen konklaavit vaikeutuvat. Jopa vanha media joutuu haastetuksi ja sen valta kyseenalaistetuksi. Media vahtii, muiden vallan rinnalla, nyt myös omaa valtaansa, ja siitä tulee vainoharhainen. Poliitikon ja median on hyvä muistaa omat arvonsa. Jos arvot

255

on joskus menetetty, niiden ansaitseminen takaisin on myöhemmin vaikeaa, varoitellaan viisaiden kirjoituksissa.

Flirttailu kaunan ja vihan kanssa on muodikasta, ja sillä saa myös helposti huomiota. Ihminen kaipaa muutakin kuin vain materiaa ja tämän unohtaminen on paavin konklaavissa johtanut aina syvään kriisiin vuosisadasta toiseen. Niiden muistaminen olisi nyt viisasta pohdittaessa oman demokratiamme syntyä ja hallintomme historiaa, idän ja lännen kirkollista eroa ja kohtaamista rajoillamme.

256

Mihinkään sitoutumaton konklaavi ja sen kardinaalit ovat rahvaalle raskaan mielen antava kokemus, josta sivistys puuttuu. On kuunneltava niitäkin, jotka ovat hiljaa ja äänettömiä konklaavissa. Ihminen on muutakin kuin vain oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan tietoinen kuluttaja ja subjekti. Konklaavin olisi avattava uusia ovia, näytettävä uusia aarteita, avarampia maisemia, uutta sisältöä tyhjään elämään.

Vuodesta 1958 alkaen asiaa on pyritty korjaamaan hakien oikeaa väriä lisäämällä tuleen kemikaaleja. Vuonna 1978 juuri kemikaalit muuttivat savun harmaaksi ja sama toistui uudelleen myös vuonna 2005.

Kun rahvas ei tiennyt mitä kardinaalit tarkoittivat, elämä muuttui epävarmaksi ja epävarmat ihmiset alkoivat antaa omissa vaatimattomissa vaaleissaan ääniä ”väärille” tuleville kardinaaleille. Konklaavi hajosi, tuli kaksi kirkkoa ja useita paaveja. Nämä kirkot kohtasivat raukoilla rajoillamme ja lähellä sitä rajaa, jossa oli vanha Pähkinäsaaren rauhan rajamme. Se on luonnonmaantieteellinen ja antropologinen raja samalla.

Herra Hakkaraisen kotipitäjä on juuri tällä rajalla. Kansamme kaksi heimoa eivät ymmärrä toisiaan sen eri puolilla ilman tulkkia. DNA -rakenne eroaa jyrkemmin kuin minkään läntisen valtion rajojen yhteydessä. Tämän ymmärtäminen on joskus liki mahdotonta Suomessa.

Raja korvessa avautuu railona ja herra hakkaraiset ovat railossa asuvaa sukua. Läntisen konklaavin ymmärrys idän uskonnoista, uskomuksista ja myyteistä, on ulkopuolella sen tajunnan, DNA -rakenne ja geenit eivät avaudu, eivät anna periksi tahtoivat he sitä tai eivät.

Jonkun on palattava konklaavista maitojunalla se kertomaan vanhan median edustajille. Muuten häneltä suljetaan raja ja paluu Pähkinäsaaren rajan pohjoispuolelle on lopullisesti suljettu. Ihmisten DNA ei muutu muuttamalla pohjoisesta etelään.

Kääntymätön viitta

Kun päätös on lopulta tehty, valitulta kysytään hänen suostumustaan tähän vaativaan tehtävään. Samalla hän voi valita itselleen sopivan kutsumanimen, ei kuitenkaan mielellään Moosesta enää toistamiseen tai Pietaria, joka oli "ensimmäinen paavi". Molempien pyhyyttä tulee kunnioittaa.

Paavi puetaan paavinviittaan, joita on kaiken varalta tehty useampaa kokoa. Juuri tähän tarkoitukseen tehty viittaa tiedetään hankalaksi pukea. Tämän viitan vuoret ja laskokset on tehty mahdottomaksi kääntää, kuten aiemmin on vielä voinut menetellä.

Erivapauksia tällaiseen on joskus annettu ja tästä on käyty kiihkeitä keskusteluja. Moni kardinaali on saanut kuulla tästä madonluvut ja jopa protestanttisessa etiikassa ja virsikirjassamme tunnetaan säkeitä tästä "matolaulu" traditiosta.

"Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan", kertoo sanoittaja virressämme menneiltä vuosisadoilta.

Sitä on kutsuttu myös Lapuan taisteluvirreksi 14.7.1808. Virsi 622 on laulu elämän katovaisuudesta ja uuden toivosta. Mato ihmisen kuvaajana ei sellaisenaan kuitenkaan ole välttämättä erityisen kaunis, mutta kylläkin raamatullinen, ja sellaisenaan sopiva konklaavien virkojen täyttöön.

Roomalaiset käyttivät käsitettä ”Memento Mori”, jolla he kuvasivat ihmisen kuolevaisuutta ”memento te mortalem esse”. Voittoisan legioonan triumfikulkueessa sotapäällikön korvaan kuiski tätä totuutta usein tummaihoinen orja.

257

Kristillisessä taiteessa, kuoleman olemassaolosta ja tasa-arvosta tätä teemaa on kuvattu runsaasti. Suomessa Hugo Simberg oli symbolisteistamme tunnetuin kuoleman ja hallan, suomalaisten pelkojen, kesyttäjä. Olen itsekin pyrkinyt tätä aihetta joskus kuvaamaan joko maalaten tai veistäen.

Uusi konklaavin jälkeinen paavi ilmoittaa Pietarinkirkon parvekkeelta odottavalle rahvaalle suuren ilon, "Annuntio vobis gaudium magnum", meillä on uusi paavi, "Habemus Papam".

Mitä korkea-arvoisin ja kunnioitetuin herra "Eminentissimum ac Reverendissimum Dominum".

Seuraa parvekkeelta annetta rahvaan siunaus "Urbi et orbi", kaupungille ja maailmalle, maaseudulle myös kehä kolmosen ulkopuolella. Tähän on nyt tyytyminen niin hävinneitten kuin voittajienkin, oli jytky miten mittava tahansa tai tappio karvas ja vaikea sietää.

Onneksi meillä on myös oppositio, josta käsin maata voi palvella tänään ehkä jopa tehokkaammin tulevia vaaleja ajatellen kuin riitaisan konklaavin kautta ja "avaimen kanssa" maata halliten.

Rinnalla on myös perinteinen ja sosiaalinen media, tutkijat, kouluttajat ja hallinto, yrittäjät ja kuluttajat, tavoitteena tasaisemmin jakautuvat edellytykset hyvään elämään. Varoen toisiaan kohtaamattomia ja ymmärtämättömiä joukkoja sekä julkisuutta, joka on typerää ääliöjulkisuutta. Vailla mitään tavoitetta tarjota ihmisille tekemisen vaikuttimia, taustoja ja myös keinoja saavuttaa päämääränsä.

Lämmin kiitos päätoimittaja Reetta Meriläiselle (HS 24.5) viimeisestä kolumnista "Kuin höyhen tuulessa, raskain mielin", josta nuo viimeiset sanat on poimittu.

Vellihousumainen pelokkuus (20110531)Paavin vaalissa konklaavin kahdestoista päivä on kriittinen. Jos paavin valinta alkaa vaikeutua ja jatkuu näin kauan, siirrytään äänestyksissä yksinkertaiseen enemmistöön (Universi Domini Gregis) ja kunnianhimoisempi tavoite laajan kannatuksen saavasta katolisen kirkon johtajasta saa väistyä. Tähän ei tarvita median apua ja hoputtamista. Tuhatvuotinen viisaus on opettanut kuinka edetä mahdottoman edessä, julkisuuden paineissa. Kun asian pitkittyy se samalla mutkistuu. Paavin vaali on tapa estää juonittelua, soveltaen käytäntöjä, jotka ovat hyviksi koettuja.

Akuutin stressin rajat

Ei ole sattuma, että monet pitkäkestoiset tapahtumat on rajattu juuri vajaan kahden viikon mittaisiksi. Olympialaiset olivat aikanaan lyhyempi mittelö, joka muuttui lopulta nykyaikaiseen muotoonsa ja kestoksi tuli noin kaksi viikkoa. Samoin kiekkoleijonamme viettävät MM-kisoissa juuri tuon ajan siinä missä jalkapalloilijat omissa mittelöissään. Jos kisat jatkuvat yli tuon rajan on vaarassa, että tekemisen meininki repsahtaa ja tuloksen teko ei kiinnosta enää edes kisoja seuraavaa rahvasta. Paavin vaali oli tarkoitettu kirkkokansa seurattavaksi näytelmäksi.

Kaksitoista vuorokautta tarkoittaa ihmisen neurologiassa ja psykologiassa vaihetta, jolloin stressi alkaa ottaa ylivallan ja aiemmin kiivas tekeminen muuttuu tylsäksi rutiiniksi. Jos tätä päämäärää ei ole asetettu, annettu täsmällistä rajaa, koska neuvottelut loppuvat, syntyy ylikuntoon ajetun urheilijan oireita.

Akuutissa stressitilanteessa keho ei tiedä, olisiko sen taisteltava vai paettava, ja se alkaa hakea korvaavia toimintoja. Akuutti stressi voi olla lyhytkestoinen, ei puoli vuotta kestävä vaalitaisto, ja sitä seuraava viikkojen hallitusneuvottelu.

258

Hallitusta koottaessa olisi ymmärrettävä ihmisen fysiologiaa, psykologiaa ja neurologiaa. Kun eu laajenee Bulgarian ja Romanian lepsujen neuvottelujen jälkeen mukaan on tulossa Länsi-Balkan, Kroatia ja Serbia. Nopea laajeneminen tuo mukaan rauhanprosessiin pinnallisuutta ja kustannuksia laman ja kriisin kourissa kärvisteleville euromaille.

Se lisää paineita välimereisen Euroopan köyhimmillä alueilla. Paavin kirkossa tämä on tiedetty aina sen suuresta jakautumisesta alkaen. Itä ja länsi alkavat etääntyä toisistaan.

Samoin käy Suomessa kun sote- ja kuntarakenneuudistuksia kiirehditään. Raja kulkee nyt railona ja oppositio on saatava mukaan maakuntamalleineen.

Palataan SMP:n perustamisen aikoihin, jolloin Fagerholmin (sd) hallituksessa elinkeinopolitiikasta tuli tapa kalastella ääniä. Rafael Paasion (sd) aikana pyrittiin teollistamaan joko valtiojohtoisesti (sd) tai keskustoissamme yksityisellä pääomalla (kok). Sama koski energian hankintaa Lapin jokia rakentaen. Koskisodissa mukaa olleena sen koki myös tutkijaan kohdistuvana painostuksena.

Mauno Koiviston pääministerikaudella ylituotantoa alettiin maataloudessa suitsia ja suuri muutto Ruotsiin käynnistyi. SMP sai vuonna 1970 ensimmäisen jytkevoittonsa. Taustalla oli massojen tyytymättömyys yhteiskunnan kehitykseen. Niin on nytkin ja se tyytymättömyys syvenee lähivuosina. On syytäkin. Stressitilanne on muuttumassa pysyväksi traumaksi ja turhaumaksi.

Neuvottelijoiden kestävyysvaje näkyvissä

Kun Jyrki Katainen käynnisti tänään kahdennentoista päivän hallitusneuvotteluissa, pitkittynyt stressi oli tuonut neuvottelijoiden aivoihin ja istumalihaksiin glukoosia ja happivaje alkaa vaivata etenkin sisäelimistöä, jossa toiminnat olivat samaan aikaan hidastuneet. Ilma oli sakeaa kuin painikilpailuissa Pohjanmaalla.

Alun perin sadan metrin spurtista siirryttiin varttimailiin ja tämän jälkeen täydestä mailista peninkulmaan. Katainen pysyi vaitonaisena medioille ja käynnisti joka aamu uudelleen puheensa kestävyysvajeesta matkalla, joka muuttui vähin erin maratoonarien elimistölle sopivaksi kuivankalpakoiden miesten menoksi.

Kestävyysvaje alkoi näkyä neuvottelijoiden lasittuneista silmistä ja puutuneesta olosta. Edes ulkoministeri Stubb, maratonmestarimme, ei jaksanut enää hymyillä.

Masentuneet surutyön kantajat

Suomalaiset sairastuvat masennukseen ja palamisilmiöihin juuri tämän saman prosessin seurauksena. Maratoonarin keino edetä neuvotteluissa on kovin eritahtinen kuin pikamatkan tai varttimailereiden tapa suoriutua tehtävistään.

Ihmisaivojen kyky suoriutua säätytalon neuvotteluista ei poikkea mitenkään normaalin väsymyksen ja tunnereaktioiden aiheuttamien häiriöiden luomasta virhekäyttäytymisestä. Helsingin Sanomissa ongelman on havainnut toimittaja Jaakko Hautamäki (HS 31.5. 2011). Konklaavissa tämä tunnettiin jo vuosisadat sitten ja ongelmia myös osattiin hoitaa.

Herkimmin häiriintyvät otsalohkot ja niiden ohjauksessa abstrakti ajattelu, luova ja innovatiivinen ongelmanratkaisu, sekä mikä tärkeintä, kyky hallita monipuolisen informaation riippuvuuksia. Näin väsyneet aivot alkavat tehdä lopulta ratkaisuja, kuten takavuosien tuponeuvotteluissa, välittämättä ristiriitaisen tiedon harhoista.

259

Parhaiten neuvotteluissa pärjäsi kentälle vaihdettu uusi peluri, virkeissä aivoissa aineistoja työstävä ihminen. Umpisolmun avaajaksi kutsuttiinkin usein tätä varten palkattu sovittelija. Ratkaisu oli helppo ja odotettu, faktoissa pysyvä pragmaattinen yhtälö.

260

Väyrysen lääkkeet

Paavo Väyrynen on puuttunut lehdessä samaan ilmiöön toisesta näkökulmasta (HS 31.5. 2011) käytyään itse läpi hallitusneuvotteluja neljän vuosikymmen aikana. Hän kokee Jyrki Kataisen vetämän konklaavin olevan hävinneiden muodostaman ryhmän, josta puuttuvat kokonaan kansan odottamat muutokset. Perussuomalaisten pelko ja heidän ohjelmansa toteutus kokoomuksen johtamana ei ole uskottavaa sisäpolitiikassamme.

Pelkkä halu hallita ja käyttää valtaa ei riitä silloin, kun juuri kokoomus ja sen edustama politiikka sai vihreitten ohella mittavan huomautuksen kansalta, keskustan ohella. Sellainen stressi on vielä vaikeampi sietää kuin pelkkä surutyö ja sen läpivienti yhteisenä hävinneiden maratonmatkana vaalien jälkeisenä tyhjennysharjoituksena. Median olisi tullut tähän puuttua eikä viihdykkeenä hakkarais -ilmiöihin.

Media oli unohtanut mitä vaaleissamme oli tapahtunut ja kuinka suuri tuo muutos oli sisäpolitiikkamme hoidossa. Portugalin ja Kreikan riepottelu jatkuu Helsingin Sanomissa Olli Kivisen Impivaara seikkailuna (HS 31.5) vielä näinkin myöhään vaalien jälkeen. Syntyy vaikutelma harakasta tervatulla katolla. Yhdeltä suunnalta esitetty näennäinen fakta ei poista toiselta suunnalta nähdyn totuuden arvoa. Kun totuuksia on useita, valinnat ovat joko kompromisseja tai niitä kuvataan arvojen ja emootioiden kautta syntyviksi. Puolueet eivät voi edustaa vain faktoja vaan ensisijaisesti sittenkin ihmisten arvomaailmaa ja sen toteutumista koottavan hallituksen toimesta. Kun yhteinen aate puuttuu, mikä liimaisi puolueita toisiinsa? Perussuomalaisten pelko?

Kun takana ovat vahvasti arvosidonnaiset vaalit ja niihin vaikuttaneet uutisvuoden suuret dramaattiset tapahtumat, sopulisilppurilla tehdyt vellihousuiset uutiset ja hävinneiden hallitus kirjavine arvoineen eivät vastaa lainkaan vaalien tulosta.

Uudet luudat lakaisemaan

Väyrynen esittääkin neuvottelijoiden vaihtamista perussuomalaisiin ja demareihin perustellen näiden kohtuullisen läheisellä yhteisellä, jo ennen vaaleja esitellyllä ohjelmalla, sekä keskustan saamista mukaan näihin neuvotteluihin suuresta tappiosta huolimatta. Väyrynen pitää sitä mahdollisena. Keskusta voisi menestyä hallituksessa nyt jopa paremmin kuin nuollen haavojaan aitovarsilla, jossa perussuomalaiset ovat sielläkin keräämässä oppositiopolitiikan hedelmät. Väyrynen puhuu järkevästi ja ainoalla mahdollisella tavalla ymmärtäen kokonaistilanteen arkuus.

Perussuomalaisten tulo mukaan punamultaan olisi vastannut myös Soinin ajamaan politiikkaan parhaiten ja kansan vaaleissa hakema raju muutos politiikkamme olisi toteutunut demokratiaa palvelevalla tavalla.

Nyt hallitusvastuuseen haettiin perussuomalaisten arvojen ääripäät ja niiden näkyvimmät haastajat vaaleissa ikään kuin kiusalla ja pyllistäen kansalle. Perustellen tätä sillä ”faktalla”, jossa perussuomalaisten osuus ei ollut yli sataa prosenttia, kuten takavuosina Neuvostoliitossa.

Monipuoluejärjestelmässämme 80 % ei äänestänyt perussuomalaisia, joten heidät voi ja kuuluu jättääkin oppositioon arvoineen. Jos tuo osuus olisi ollut suurempi, siihen olisi löytynyt vielä vahvemmat perustelut vellihousuiselta medialtamme. Mauno Koivisto ymmärsi Veikko Vennamon jytyvoiton merkityksen ja toimi presidenttinä kutsuen puolueen hallitukseen. Veikko Vennamo ei sinne päässyt, vain hänen poikansa Pekka.

261

Neljän vuosikymmenen pelisilmä

Väyrysen pelisilmä on tallella ja näkökulma neljän vuosikymmenen mittainen. Hän jäi itse valitsematta eduskuntaan valitessaan väärän vaalipiirin puolueen johdon pyynnöstä ja samalla omaa ylimielisyyttään. Samaan aikaan on huomattava kuinka kokoomuksen nuoret ovat jo samoilla linjoilla perussuomalaisten kanssa syrjintäkysymyksissä Wille Rydmanin (HS 31.5) johdolla ja Saksa teki päätöksen luopua kokonaan ydinvoimasta vuoteen 2020 mennessä.

Kun Sveitsi teki samaan aikaan vastaavan päätöksen, Suomen edellisen hallituksen asettamat paineet vihreitten ja kokoomuksen välillä alkavat käydä kestämättömiksi. Se, mitä maailmalla tapahtuu nyt kaiken aikaa, alkaen Kreikan velkakriisistä ja Saksan reaktioista osana Japanin tapahtumia, on osa koko uutisvuoden valtaisista puolueisiin kohdistuvista paineista. Niitä ei saisi sivuuttaa lisäten kansallista jakautumista entisestään.

Ne eivät ainakaan helpota Kataisen tuskaa ja kansa odottaa nyt tuttua pohjaa perussuomalaisilla tuettuna. Yhteisöllinen ja sosiaalinen ympäristö sekä sen turvallisuus on paljon enemmän kuin kuvitteellinen Portugalista ja Kreikasta vedetty EU solmu toimittaja Olli Kivisen tapaan hallitusta rustaten. Moni toimittaja on 1970-luvun vihan tuotetta ja suurille ikälukille tarkoitetun 1960-luvun massayliopiston henkinen tuote ja tuleva eläkeläinen.

Tämä ongelma on kristillisdemokraattien Angela Merkelin Saksassa aivan toista luokkaa kuin nyt Suomessa. Saksan tapahtumat taas heijastuvat Suomeen aivan toisella tavalla kuin Portugalin tai Kreikan ja niihin on reagoitava. Sosiaalinen media ja sen talous sekä strategia on sama kuin kansalaismedia ja sen kulutus. Siinä ei haeta neljännen valtiomahdin tapaan valtaa vaan käytetään sitä suvereenisti.

Valtapolitiikka on nyt mukana väärässä ajassa ja yhteydessä. Timo Soini ei pyri nyt valtaan vaan vakiinnuttaa ja kouluttaa kansanliikettään. Hän on oppi-isäänsä Veikko Vennamoa maltillisempi johtajana. Vennamo oli etenkin aamuisin raivokkaan aktiivinen ja aggressiivinen, kuten monet neurologit selittävät pitkää stressiä ja ahdistuksemme syntyä.

Öiseen aikaan uutteroivat toimivat toisin. Kreikkalaisessa mytologiassa Penelope, harharekilleen eksyneen Odysseuksen puoliso, kutoi ja purki samaa neulettaan, mutta rytmittäen sen vuorokauden aikoihin oikealla tavalla.

Suomi on osa sosiaalisen median taloutta ja strategiaa. Tähän kansalaismediaan perinteisen median on myös haettava omat yhteiskunnalliset strategiansa polttamatta siltoja toimivaan demokratiaan esittelemällä näennäisyyden näkökulman ”faktoja” ja unohtaen arvomaailman suuret vaikuttajat. Meriläisen tuska toimittajana

Uudessa mediayhteiskunnassa avoin tiedottaminen on kaiken lähtökohta. Kun Kataisen tiedottaminen on ollut paavin konklaavin kaltaista, sen seuraukset ovat yksin hänen kannettavissa.

Niinpä, kun muuta tiedotettavaa ei ole, toimittajan on itse tehtävä tikusta asiaa, jolloin otsikot syntyvät tyyliin "Hallitusneuvotteluihin on syytä saada vauhtia" (HS 31.5). Se ei ole informatiivinen, ei erityisen älyllinen, eikä se tuo uutta sähköisen median taustoittajana, jollaiseksi printtimedia on itsensä nostanut. Toimittaja Meriläinen tuskastuisi vellihousuisiin juttuihin ja kokoomuksen mielistelyyn puuhata maahan mahdotonta hallitusta.

Median kirjoitus ei saa Meriläisen (HS 31.5) mukaan jättää liian montaa kysymystä auki. Täytyy varoa triviaalia juttua ja viihteellisyyttä. On uskallettava huutaa kuinka keisarilla ei ole nyt vaatteita lainkaan.

262

Yksituumaisuudessa ei hyväksytä lainkaan kerettiläisiä ääniä, vaikka niin väitetäänkin, ja syntyy sopuli-ilmiöitä. Matti Vanhasen ja Ilkka Kanervan tapauksissa juttu olisi tullut selväksi pienemmälläkin volyymillä. Samoin median omituinen Martti Ahtisaaren yhteinen vähättely, typeryyksien typeryys, joka ei perustunut mihinkään.

Meriläistä suututtavat toimituksessa pelkurit ja vellihousut. Sama pätee työhön kuin työhön. Kun mielipide perustuu näennäiseen ”faktaan”, ennakkoluuloon, yhden asian esittelyyn, ei lainkaan tunteeseen tai arvoihin, vain sopulilauman yhteiseen tapaan reagoida omaan tietämättömyyteen, syntyy juuri Meriläisen kuvaamaa sopulilauman hurskastelua. Sillä ei ole mitään tekemistä luovan ja innovatiivisen journalismin kanssa.

Lämmitettyä vanhaa kaalikeittoa

Kun hallitusta ei synny kohtuullisessa ajassa, se on jo syntyessään eripurainen ja kyvytön, hävinneiden arvojen ja aatteiden maailmasta raavittu jatko edelliselle, Matti Vanhasen virkamiesten pääosin hoitamalle hallitukselle. Silloin on tehtävä rohkeita johtopäätöksiä ja vihellettävä peli poikki neljännen valtiomahdin toimesta, olkoonkin että sen toiveissa siintää kokoomuslainen sinipuna vihreillä arvoilla tuettuna. Virkamiesvalta on mediavallan ohella aikamme suurin uhka demokratialle, heikolle tuuliajolla olevalle puolueinstituutiollemme.

Suomi on pian ainoa eurooppalainen ydinvoimaa rakentava kansakunta. Kun Saksa luopuu ydinvoimasta, meillä ei oikein jää vaihtoehtoja, vaikka olettaisimmekin, että euro on ikuinen, Saksasta riippumaton meille pyhä asia, eikä kansalaismediaa, sosiaalista mediaa ja sen taloutta, internetiä, olisi keksitty.

Omat ”faktamme” muuttuvat dynaamisessa, suurten uutisten mediataloudessa, sosiaalisen median taloudessa ja strategiassa, sen uudessa paradigmassa, koko ajan ja pelkkänä ajopuuna, jossa omat argumenttimme ovat joko poliittista peliä tai muualta meille annettuja reunaehtoja myös hallituksemme kokoamisessa.

Nyt näitä vallankäytön poliittisia reunaehtoja on tullut Kreikasta, Portugalista, Espanjasta, Saksasta ja pian myös Venäjältä, Yhdysvalloista ja Kiinasta. Sellainen valtio on luopunut itsemääräämisoikeudestaan odottaessaan uusinta ”jytky” uutistaan.

Punamultaa pukkaa (20110602)Nokia romahti nyt maailman kärkiyhtiöiden joukosta Suomen kansalliselle tasolle ja siellä pörssimme neljänneksi. Nordea, TeliaSonera ja Fortum kiilasivat ohi. Nokialla saattoi sijoittaja äkkirikastua lyhyenä kautena vuonna 2000. Nyt sen osakkeen arvo on noista ajoista enää vajaa 10 %. Nokia on kokenut matkallaan monet vaiheet ja yksi uudistumisen ja kasvojen pesun aika alkoi nyt.

Olemme eläneet jo jonkin aikaa jälkinokialaista aikaa, johon ei enää kuulu panostaa kaikkea osaamistamme ja luovuutta yhden kortin varaan, teknologiaan. Sienet yhdessä korissa on edelleenkin Nokian filosofiaa ja sijoittajat pelkäävät lopullista romahdusta. Sitä samaa ei soisi perustuslakiaan päivän politiikan mukaan muokanneelle Suomen valtiolle.

Kuinka toimia, kun ei ole pelisääntöjä edes hallituksen kokoamiseen? Sekin kun on pelureitten käsissä ja halveksii demokratiaa ja vallan perinteistä jakoa maassamme. Maa voi olla ilman hallitusta määrättömän ajan. Perustuslaissa ei ole kansalla enää edes tätä suojaa ja vallasta riisuttu presidentti ei voi puuttua kansalta epäluottamuslauseen saaneiden poliitikkojen peliin. Nämä lukevat mediansa ja saavat sieltä ohjeensa.

263

Mediakratian myötä vallan ottivat virkamiehet, joita maassamme edustaa usein kuvitteellinen EU ja sen byrokratia. Se on niin mutkikasta, ettei siihen perussuomalainen enää kykene, kertoo valtakunnan päämediamme. Mihin on kadonnut eurooppalainen henki ja sen kansalaisille myyty ihmisläheisyys, demokratia?

Finninaamainen hallitus

Kun maailma alkoi kännykän kohdalla muuttua osaksi arkielämän uusia vaatimuksia, suomalainen taito olla mukana sen sosiaalisten medioitten ja arjen askareitten rakentajana muuttui mahdottomaksi. Puhelimen ja tekstiviestin suomalainen insinööri vielä ymmärsi, mutta sitten alkoi tulla ongelmia.

Ei insinööri kuuntele Suomessa humanistien puheita, saati maisteri opettajansa puheita sen jälkeen, kun yliopisto ja kampusale on jätetty taakse ja tentit tentitty. Massayliopisto oli suurten ikäluokkien työllistäjä. Ei toki syväajatteluun ohjannut tiedelaitos. Suomessa filosofi jäi yksin ajatuksineen ja ainut ajattelija oli pragmaattinen byrokraatti osana mediakratiaa.

Samoin suomalainen suljettu poliittinen eliitti kykenee saamaan yhteisönsä vakuuttuneeksi mitä ihmeellisimmistä totuuksista tai yhteiskuntamme toimintamalleista. Näitä malleja toteuttaa epäkypsä, muutamassa vuodessa tutkintonsa suorittanut ”akateeminen” ihminen poliittisen virkamiesmandaattinsa antamalla osaamisella. Käytännön elämässä sellainen osaaminen voi olla nollan arvoista. Perustuslakia rustattaessa uuteen uskoon se meni miinuksen puolelle.

Nyt oppositiossa hallitusta haukkuva keskusta on oikeasti toimitusministeristössä ja ministerit toteuttavat siellä virkamiesvastuulla hallituksen tehtäviä ja saavat tästä myös palkkansa. Heillä on tätä varten myös korkeaa palkkaa nauttivat avustajat. Vaalien suurvoittajat, perussuomalaiset, ovat joukon haukutuin ja syntyy, mediaa seuraten, vaikutelma hallitusvastuussa olevasta puolueesta. Katainen ei ole sitä edes kutsunut kuultavaksi sen jälkeen, kun Portugali asetti reunaehtoja Suomelle, Suomen hallitukseen osallistuville puolueillemme. Katainen käy neuvoteluja Välimerellä, ei Suomessa ja suomalaisten kanssa.

Vain muutaman edustajan tähden

Kataisen puolueella on mandaatteja muutaman edustajan verran enemmän kuin kolmella muulla suurimmalla puolueella. Käyttääkö hän noita muutamaa edustajaa väärin, liioittelee niiden merkitystä kiitos väärin rakennetun uuden perustuslakimme tulkinnan? Ongelma hallitusta muodostettaessa ei ole Portugalissa, ei EU:ssa, ei perussuomalaisten suuressa voitossa vaan kehnossa perustuslaissamme. Se antaa mahdollisuuden tehdä valtavia virheitä vain muutaman dollarin tähden. Mitä tekemistä Portugalilla, tai muilla valtioilla, on Suomen sisäisiin asioihin ja 2011 - 2015 sisäpolitiikan hoitoon? Ei tietenkään mitään. Ne ovat vain valtapolitiikan teon keppihevosia haettaessa valtaa muihin omiin poliittisiin päämääriin.

Nyt kootaan hallitusta Suomen suvereenille tasavallalle, ei mahdollisille kriiseille ympäri Eurooppaa tai globaalia maailmaamme. Niitä syntyy, kuten vuoden 2011 alkuvuodesta myös jatkossa, halusimme tai emme. Niinpä syntyy vaikutelma, että perussuomalaiset ja köyhempi osa kansaamme hallituksessa ei kaikkia miellytä. Kenellä tällainen motiivi saattaisi olla? Kuka hyötyi aikanaan eniten Veikko Vennamo äänestäneiden ajamisesta paitsioon ja Ruotsiin? Vuonna 1970 heitä oli pelkästään noin 40 000 muuttajaa.

Ennen vaaleja tutkimukset osoittivat, kuinka kansa ei tiennyt, ketkä ovat hallituksessa ja ketkä oppositiossa. Sitä pidettiin tyhmyyden ja oppimattomuuden osoituksensa.

264

Oikeasti kukaan ei tiedä tänäänkään, onko kokoomus ja keskusta, vihreät ja Rkp hallituksessa vaiko oppositiossa? Eivät edes ko. puolueitten ministerit itse. Perustuslaki ei kerro meille edes sitä, koska uuden hallituksen tulisi syntyä ja mikä on se käytäntö, jolla hallitus tulisi koota, jotta myös perussuomalaiset voisivat siihen osallistua ilman yli sadan kansanedustajan osuutta.

Tämä ilmiö on leimallisesti suomalainen ja sen kokee kiertäessä Suomea yhteisötutkijana työskennellen lukuisissa maakuntien ja yritysten verkostoissa. Kun ihminen alkaa olla susi toiselle ihmiselle, akateemisuus ja koulutus, pintasivistys muutamana vuotena yliopistossa piipahtaen, ei sitä kadota vaan lisää sen julmuutta.

Näin massayliopistossa tieteestä ja sen sovelluksista tuli meillä myös kapea-alainen ilmiö ja sen käyttökin alkoi olla naisten ja miesten erillisissä yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa kuin takavuosien poikalyseoissa. Miehet ja naiset alkoivat vieroksua ja vihata toisiaan, epäluulo kasvoi akateemisten ahjojen täyttyessä pelkästään naisista. Syntyi äijäpuolueeksi kutsuttu perussuomalaisten liike, jossa on toki toinen puoli naisia.

Variksetkin vihaisia

Koko verkottuva yhteiskuntarakenne alkoi olla täynnä toisiinsa sopimattomia järjestelmiä, eikä kukaan ymmärtänyt enää muuta kuin omaa puhettaan ja sen tulkintaa.

Siinä egoistinen ihminen ei kuunnellut enää ketään ja oppiarvoilla oli triviaali merkitys siirrettäessä ihminen syrjään tasapäistetyn yhteiskunnan yhteisellä sopimuksella. Edelleen kuviteltiin naiivisti että sopimuksia myös kunnioitetaan kirjaamatta niitä lakiin.

Näin perustuslaista jäi pois maininta, kuka johtaa hallituksen muodostamista ja milloin sen on oltava valmis. Paavin konklaavi ei sovi Suomen demokratiaan ja perustuslakiin. Suomi ei ole tuhatvuotinen valtio ja se ei ymmärrä mitä etelässä tapahtuu ja miksi.

Triviaali tarkoitti siinä merkityksetöntä, kuten mikä sana tahansa, jolla ei ollut enää oikeaa merkitystä saati tunnesisältöä.

Niinpä tyhjää jauhavan hallituskonklaavin kahdennentoista kriisipäivän jälkeen suuria odotuksia seurasikin vasemmiston marssi ulos Kataisen konklaavista. Tätä auttoi vihreitten ryhmän kohdalla vihastunut varsiparvi. Luonto ei voi sietää tolkutonta valehtelua ja itsepetosta, ihmisen ahnetta tapaa hakea valtaa ohi sen asettamien ehtojen ja rajojen.

Menneen vuoden aikana hiilidioksidipäästöt ovat maailmalla huikeasti kasvaneet. Kaikki älämölö ja eliitin konferenssit ovat ilmastomuutoksen tiimoilta olleet hukkaan heitettyä aikaa ja euroja. Samaan olisi päästy ilman yhtään kokousta tai hallitusten päätöksiä, poliitikkojen hurskastelua. Vanhan median megafoni on ollut täysin turhaa sekin. Oikeammin sen omat päästöt ovat madiayhteiskunnassa kärkipäästä.

Kaislikossa suhisee

Samaan aikaan suuri virtahepo tai norsu odotteli kaislikossa soittoa eduskuntaryhmien seuraavaan istuntoon. Tämä kaislikossa piilotteleva norsu oli perussuomalainen eduskuntaryhmä, jonka havaitseminen saa Helsingin Sanomien toimittajat vihaisiksi ja tänään oli vuorossa toimittaja Jukka Akkanen (HS 2.5).

Hänen tilityksessä perussuomalaisissa ei ole nyt yhtään pätevää eikä edes sopivaa korvaamaan kokoomusta. Onneksi näin on, siunailevat perussuomalaisten 650 000 äänestäjää. Kun vaikkapa

265

ilmastomuutokseen haetaan korjausta, kokoomus ja porvarit eivät kulje silloin kehityksen keulilla. Ilmastomuutos on muutaman varakkaan miljardöörin harteilla ja päätettävissä. Siellä ei viherpiipertäjiä kuunnella muuten kuin panttivankeina ja vallasta ihastuneina konferenssivieraina.

Paikallislehdessä norsun näkeminen kiusaa päätoimittajaa ja etenkin Jyrki Jokista (FL 2.5). Kun oma tytär on tuore kokoomuksen kansanedustaja, lehden päätoimittajan pettymyksen ymmärtää ja häntä lohduttaa toriparlamentin jäsenenä demareiden Ilkka Joenpalo.

Ehkä he palaavat vielä varisten rauhoituttua? Forssan rauhalliseen yhteiseloon säätytalon varikset eivät vaikuta. Forssalainen Sirkka-Liisa Anttila saa jatkaa ennätyspitkän ajan maatalousministerinä, ja siitä on pelkkää hyvää sanottavaa. Anttila on reaalipoliitikko eikä rakentele tuulentupia, ymmärtää missä nyt mennään ja miksi, ei petä itseään. Hakee vielä kuntarajat ja maakuntarajatkin ylittävää yhteistyötä, kun se hetki koittaa.

Petollinen kieli

Kielen tunnesisältö katosi samalla kun turvallisuus alkoi murentua nettiyhteisön sisällä. Varhaisemmassa maailmassa ihmiset olivat ammattinsa näköisiä ja sanat merkitsivät myös tunnelatausta toisin kuin internetin psykologisoimattomassa ympäristössä.

Finninaamaiset pojat lähettelevät siellä viestejään keski-ikäisille miehille ja naisille, jotka ovat seksiseuraa hakemassa. Tässä kirjeenvaihdossa on nyt samaa intohimoa ja tunteen paloa kuin suomalaisessa tavassa rakentaa hallitusta.

Surutyötä tekevä ihminen ei voi samaan aikaan ja samassa päässä rakentaa palavaa rakkautta ja intohimoista suhdetta. Politiikassa mukana ovat myös suuret aatteet, arvot ja tunteet. Perustuslain tehtävä on pitää ne aisoissa vuosisadasta toiseen kuten Raamattu kirkon menoissa. Jos suola muuttuu mauttomaksi, se on heitettävä pois. Hedelmistään puu tunnetaan. Ja Google paljastaa kuka on tehnyt ja mitä.

Kukaan ei voi olla nyt varma, keneltä viesti tulee, ja millaisessa tarkoituksessa. Kokoomuksen Ben Zyskowicz arvelee kuinka nyt on päädytty toistamiseen toiseen vaiheeseen ja alkuruutuun.

Ensimmäinen toinen vaihe syntyi kuin norsu tai virtahepo, kuinka vaan, katosi kaislikkoon. Sen kätkeminen sinne toistaitoisena on kokoomuslaisen toimittajan tehtävänä mahdoton ja tässä merkityksessä toimittaja Juha Akkasen kirjoitus on purkauksena vanhahtava (HS 2.5). Se on kirjoitettu ensimmäisen toisen vaiheen alussa, ei nyt. Se on kuin finninaamaisten poikien kirjeet nettimaailman erotiikkamarkkinoilla, aina yhtä muodissa ja ajaton. Sen mauttomuus, osoitettuna nyt jo liki miljoonalle suomalaiselle, tekee siitä liki rikollisen maan päälehden artikkelina.

Mediataito koetuksella

Kun suomalainen yhteiskunta alkoi muuttua rinnan muun maailman kanssa suurten uutisten maailmaksi, jossa informaatiovirrat on osattava seuloa ja analysoida medioissa kansalaisten luettavaksi ja katsottavaksi, suomalainen taito joutui koetukselle. Näin käy myös printtimedian sen myöhästyessä tai jättäessä sähköisen median viestit lukematta twitteristä.

Meillä on yhä enemmän toimittajia, juhaakkasia, jotka eivät vähääkään välitä aikamme uusista medioistamme ja niiden globaalista luonteesta. He syövät leivän niiltä kirjoittajilta, jotka samaan aikaan ovat mukana sekä sähköisissä kansainvälisissä medioissa, että printtimedioissamme taustoittaen

266

tapahtumia sellaisille lukijoillemme, joille netti on ventovierasta maailmaa. Sellaisiakin vanhuksia Suomesta löytyy ja usein he äänestävät pikemminkin kokoomusta kuin perussuomalaisia.

Suuret ja pienet asiat menivät puurona ja vellinä sekaisin. Japanin onnettomuus ja Kreikan, Portugalin talous rinnan koko islamilaisen maailman vallankumouksena kulki ohi kiitolaukkaa.

Näistä osa oli merkitykseltään Napoleonin sodat ohittavia tai Venäjän vallankumousta vaikuttavampia. Sellaiset vaikuttavat Suomeen tahdoimme tai emme. Vihaiset varikset säätytalolla symboloivat kuitenkin paremmin hallitusneuvottelujemme tilaa kuin mikään toimituksen kymmenistä kirjoituksista. Kun kamera on oikean ihmisen kädessä, muuta ei tarvita. Kuva kertoo sen minkä toimittaja haluaa salata.

Turvatakuita hakeneet vaalit

Kun vuorossa sitten olivat omat vaalit, niissä vanheneva kansakunta haki turvallisuutta, kun vanhat turvallisuustakeet olivat kateissa vanhojen puolueiden kompuroidessa omassa elitistisessä marinadissaan yhdessä vanhenevan median kriisin kanssa samaa soppaa syöden.

Kekkosen tapa kutsua apuun oma puolueensa, punamulta hallitusvastuuseen, oli kadonnut hätäiseen ja vääriin byrokraattien tekemiin hallinnollisiin uudistuksiin, joista ikävimmät koskivat kuntia ja lopulta perustuslakiamme. Tässä tilanteessa, kun oma maalaisliitto alkoi epäilyttää, Kekkonen saattoi turvautua lopulta jopa demareihin ja Kalevi Sorsan harkintaan. Sorsa kutsui koolle Korpilammelle puolueet ja etujärjestömme rakentamaan yhteistä talouspolitiikkaa, konsensusta.

Poliitikkomme olivat tehneet virheitä virheiden perään pohtimatta niiden merkitystä alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Perustuslain olisi Raamatun tapaan suojattava näiltä päivän tuulilta, ei vaihduttava niiden mukana. Hetken ongelmasta, usein pääministerin omasta henkilökohtaisesta traumasta syntyvästä, tuli perustuslakia muuttava kriisi ja se muutettiin saman tien.

Tämä alkoi Paavo Lipposen oikkujen aikana ja jatkui Matti Vanhasen toimiessa pääministerinä. Tällaiseen umpimieliseen asioiden ymmärtämiseen kansa kyllästyi. Kansa toimii, kuten varsiparvi säätytalolla, ja saa kyllä kaipaamansa muutoksen aikaan. Kun miljoonan raja perussuomalaisina ylitetään, kuljetaan kuitenkin jo veitsen terällä Suomessakin.

Valta karkasi puolueinstituutioltamme siinä missä demokratian merkitys uuden netin ja sen sosiaalisen median talouden ja strategian kasvun myötä. Kansa, ensimmäisenä keski-ikäiset miehet, haki epätoivoisesti turvarakenteita maailmassa, jossa irlantilaiset olivat pelanneet omaa kasinotalouttaan, kreikkalaiset huijanneet omilla tilastoillaan ja Iberiassa oli työttömiä enemmän kuin koko Suomessa kansalaisia, näistä pääosa vielä nuoria.

Italiassa valtaa käytti mafian kanssa veljeilevä mediamoguli jahdaten samalla alaikäisiä lapsia. Skandaaleissa rypivät niin Ruotsin kuningas kuin IMFn ylin johto.

Kansakuntien ankkuripaikat alkoivat rakoilla eliitin kompuroidessa oman virkansa hoidossa. Edes jalkapallo pelien kuninkaana ei pysynyt puhtaana, päinvastoin. Pääministerien morsiamet julkaisivat kirjojaan. Kansa seisoi norsuna hiljaa kaislikossa ja kauhisteli.

Murrosyhteiskunnan alkusoittoa - Kasper, Jesper ja Joonatan

Pienet ja suuret uutiset viestittivät valtaisasta murroksesta, oma metsäinen maa ei ollut enää vanhojen turvarakenteittensa suojassa.

267

Ei ollut Kekkosen kaltaista johtajaa, ei hätätilahallitusta eikä Mauno Koivistoa kutsumassa oman puolueensa edustajat kantamaan niin ikään vastuuta ja ottamaan mukaan siihen perussuomalaisten unohdetun kansan talonpojat puolueineen.

Presidentiltä oli viety kaikki valta, eikä hän voinut tiukan paikan tullen turvautua omaan puolueeseensa Kekkosen tapaan maata halliten.

Maalla on oltava näkyvä brändi, johon se itsekin luottaa ja uskoo, Kekkosen oloinen komea johtaja muitten valtiomiesten joukossa ja mieluummin sieltä edukseen erottuen. Nokia ei sellaiseksi enää käy. Ja nyt sille esitellään vai vähäisiä vätyksiä.

Onneksi kaislikossa sentään suhisee Kenneth Grahamen kirjoittaman lastenkirjan tapaan myyrien ja vesimyyrien, rottien, mäyrien ja Terry Jonesin ohjaaman elokuvan otuksia. Kansa makaa pötköllään kun rosvot raataa työssään.

Tänään kansakunnan kriisi on monin verroin syvempi kuin 1960 tai 1990-luvuilla. Maapallon varallisuudesta vajaa prosentti omistaa puolet ja viisi prosenttia yli 90 %.

Nämä ratkaisevat mitä ympäristöllemme ja sen talousjärjestelmille tapahtuu ilmastomuutoksesta ja merivirtojen liikkeistä alkaen. Jos se ei ole demokratian kriisi niin mikä sitten olisi? Kaislikossa suhisi, mutta ei enää pienet linnut ja lepinkäiset. Kun uutta nettidemokratiaa haetaan, sosiaalisen median talous kulkee sen keulilla.

Norsun jäljet Suomessa se havaitaan kun jälki on norsun jättämä. Muualla norsu on silloin jo valjastettu työhönsä. Alusmaa eroaa tässä emämaasta ja odottaa ensin muita.

Sitä kutsuttiin vanhassa maailmassa innovaation diffuusioksi vielä silloin, kun aika ja paikka eivät olleet sama asia ja diffuusio kadonnut reaaliaikaisen jalkoihin. Kaikki eivät ymmärtäneet sitä koskaan ja vanha media eli sen varassa ja jarrutti kehityksen vääjäämätöntä etenemistä.

Oma mahdollisuutemme vaikuttaa pienen maapallomme tulevaisuuteen jopa kansakuntana on nollaakin vähäisempi. Syy on tuo alusmaan elämämme. Epätoivoinen tapa äänestää perussuomalaisia apuun kuivuu sekin kokoon, kun ei ole perussuomalaista presidenttiä kutsumassa Soinia kokoamaan kansallista hätätilahallitusta ja rakentamaan kansallinen yhteisöllinen turvallisuus vanhan punamullan tapaan.

On vain varisparvi hoitamassa asioitamme ja kaislikossa lepäävä harmaa eläin, demokratian toimivuuden viimeinen henkäys.

Viisaus on kadonnut

Jos olisimme nyt viisaita, antaisimme vaalien voittajan lähteä muodostamaan hallitusta, jossa mukaan kutsutaan aitovarsille nyt oppositioon jääneet keskustalaiset, entiset maalaisliittolaiset. Suomalainen maaseutu kun ei ole kadonnut mihinkään, mutta sen rajoja on revitty ja runneltu byrokraattien uudistusvimmassa tuntematta lainkaan, mikä niiden merkitys on kansalaisillemme.

Eläkkeelle jäänyt Oulun maaherra Eino Siuruainen toivoi edes säilytettävän tämä vanha maaherran nimike ihan vain turvallisuustakeena niille, jotka kaipaavat tätä vanhaa instituutiota. Sellaisiakin ihmisiä on, ei vain vihreitä naisia Helsingissä tai sukupuolineutraaleja olentoja kirkoissamme vihittäviksi. Kun kirkkoon ja sen oppiin uskovien määrä romahtaa vuosikymmenessä liki 50 prosenttia, kyse on koko

268

normiston muutoksesta samalla perustana vanhalle moraalille ja sen sosiaaliselle pääomallemme. Muutos on varmasti paradigmainen.

Ei marginaalisista ilmiöistä tule tehdä laajan maan ja sen maaseutumaisen kulttuurin ykkösasioita. Vaikka median menekki ja printtimedian kriisi sitä edellyttäisikin, varikset nousevat kapinaan. Ei jokainen marginaalinen ilmiö ole uuden innovaatioaallon alku. Tässä professoreiden luennot ovat menneet maistereiden kohdalla hukkaan ja filosofien pohdinta turhaa yksittäisten ihmisten yksinäistä ja eristettyä muminaa massojen yliopiston suurten ikäluokkien takavuosien kouluttajana, sivistäjänä.

Päävirta ei ole sivujuonne

Perussuomalaisten äänestäjistä valtaosa on heitä, entisiä maalaisliittolaisia, siinä missä demareitten ja vasemmiston äänestäjiä, norsu kaislikossa. Nämä ihmiset eivät edusta Suomessa marginaalista ilmiötä vaan päävirtaa.

Suurin puolue ei ole marginaalinen populistinen liike. Tämän oivaltaminen ei ole korkeampaa matematiikkaa. Oikuttelu ei kuulu demokratiaan ja vastuulliseen vallankäyttöön, kun kansa on sellaista nyt hakenut vuosien jatkuneen rötöstelyn jälkeen. Ei politiikassa ja sen toteutuksessa tehtyjä virheitä voi pyyhkiä maton alle.

Näin suuri muutos on vaatinut poikkeuksellisen suuria virheitä. Norsun kärsä näkyy maton alta ja se muistuttaa Saint Equperryn satukirjan norsun niellyttä boakäärmettä. Boababin siemeniä on kylvetty nyt planeettamme pinnalle liian kauan ja Arctic Babylon on toteutumassa liiankin konkreettisena jo vuonna 2011 kuten ennustettu olikin.

Viisainta on puhdistaa oma pesä palaamalla uskottavaksi vallankäyttäjäksi ja puhuen kansalle kansan kieltä. Syitä vaalien tulokseen ei pidä hakea Portugalista tai Kreikasta, menemällä merta edemmäs kalaan. Siinä tehdään valtaisa virhe. Sama koskee myös perussuomalaisia pohdittaessa siellä jytkyvoiton todellisia syitä.

Selkeästi ajateltu voidaan myös selkokielellä kertoa ja Soini teki juuri näin. Norsu pysyy kyllä käsissä eikä hajoa osasiin, kuten media odottaa.

Nyt ei ole Kekkosta ja sellaista hallitusta, joka laatisi poikkeuslain puolueen hajottamiseksi. Miksi se itse itsensä hajottaisi, hyväpalkkaiset edustajat ja tulevat ministerit? Pikemminkin tätä voi odottaa supistuvilta puolueilta, jossa jaettavaa valtaa on koko ajan vähemmän ja taloudelliset edut jäävät saamatta.

Kasvava puolue on aivan eri asemassa kuin supistuva valta ja sen mandaatit. Kommunistin asema Venäjällä ei ole tänään erityisen hääppöinen. Olisiko tässä yksi syy vieroksua norsua kaislikossa kysyisi saksalainen Friedrich Nietzsche?

Kärsivällinen ja pitkämielinen eläin

Kyseessä ei ole niinkään protesti kuin tapa huutaa apua turvattomassa maailmassa, jossa lähiyhteisö ei olekaan enää sitä miltä se ennen näytti. Siihen ei voinut enää luottaa. Ei edes sen ikivanhoihin metsiin tai jokiin, tuhansiin lapsuuden turvapaikkoihin ja kateissa alkoivat olla myös oman kielen antamat tunnesanatkin. Ahoista ja niityistä osana ihmisen paikkaleimautumista ei välittänyt enää kukaan.

Niihinkään ei voinut enää luottaa, jotka kertoivat olevansa vihreitä. Ei yhteisöllisten ja symbolirakenteita koskevien turvarakenteiden palauttamista ja säilyttämistä kansakuntana voi

269

haukkua medioissa kansalliseksi impivaaralaisuudeksi. Kaislikossa odottava norsu on ärsytettynä vaarallinen. Aivan muuta kuin säätytalon varikset ajamassa neuvottelijat matkoihinsa. Vasta kun saksalainen kieltää suomalaista vihreää rakentamasta ydinvoimaa, tämä saattaa suostua pitkin hampain ja painostuksen alla.

Jostakin syystä tämä norsu on poikkeuksellisen kärsivällinen myös medioillemme. Sellainen ei ole oikein kuulunut maan johtavaksi puolueeksi kasvaneen valtiomahdin luonteeseen ja traditioon maalaisliitossa tai demareitten leirissä, kokoomuksessa.

Onko norsu turhan vaatimaton ja pyritäänkö se teurastamaan puuttumalla sen ulkonäköön, tapoihin, itsetuntoon, suomalaisiin kansallisiin heikkouksiin, perussuomalaisiin? Olisiko tämä kaislikossa piilotteleva eläin niin naiivi? Olisiko mahdollista, ettei se tunne voimiaan? Jos sitä kutsuisi protestiksi tai populismiksi, kesyyntyisikö se siitä, katoaisiko näkyvistä?

Reviiri uhattuna

Ihmisillä on taipumus puolustaa reviiriään varisten tapaan. Näin tekevät kaikki kansakunnat, ranskalaiset ja saksalaiset muita vahvempina Euroopassa. Ihmisen fyysinen ja sosiaalinen paikkaleimautuminen, paikan identiteetti, ei ole muuttunut miksikään ja yhteistä on myös tunnekielemme äidinkielenä. Niitä ei saa kadottaa tai pilkata, väheksyä impivaaralaisuutena tai tehdä sen edessä natsi-Saksan tervehdyksiä. Siinä käsitteet menevät päälaelleen.

Ne eivät euroa uhkaa vaan pitävät valuutan vahvana. Euron tukemiseen ei saa asettaa sellaisia ehtoja, hallitusohjelman rajauksia, jotka ovat uhka koko kansalliselle identiteetillemme, itsenäisyydelle, omalle reviirillemme Euroopan koilliskulmassa. Se on meidän asiamme, ei muiden. Jos teemme reviirillämme virheitä, ne ovat meidän virheitä ja siihenkin meillä on oikeus.

Käsitteellistä puuroa varottava

Kyse ei ole nationalismista, ei patriotismista, vaan ihmisen sosiaalisesta ja psykologisesta turvallisuudesta, tieteestä ja sen hyvin tunnetuista faktoistamme.

Jos putkiaivoinen kaatoi ja kadotti Nokian, sama putkiaivo ei saa kadottaa koko valtiollista itsenäisyyttämme ja sen suvereniteettia, spatiaalista ja sosiaalista identiteettiämme ja sen juuria, omaa reviiriämme elää vapaina, itsenäisinä, ja tehdä myös virheitä. Ihmisillä on taipumusta tehdä myös virheitä ja jonkun on oltava myös velkainen jotta raha kiertää.

Se miten maan hallitus tässä tilanteessa nyt muodostetaan on keskustan, demareitten ja perussuomalaisten käsissä. Kaikilla on yhteinen äänestäjäjoukko ja heillä yhteiset tavoitteet, taloudellinen ja sosiaalinen turvajärjestelmä sekä into tehdä töitä, terve kulttuurinen identiteetti on kunnossa. Perussuomalainen liike oli terve suomalainen herätysliike vanhoille ja jo luutuneille konsensushenkisille puolueillemme. Jos siihen ei osata reagoida, norsu ei ole vaaraton ja voimaton eläin.

Norsun synnyttäneet ilmiöt eivät ole kadonneet. Ulkopuoliset uhat ovat päivittäin medioissa luettavissa ja sosiaalinen media kertoo ja varmistaa sellaista, jota lähiympäristö ei aiemmin aistinut lainkaan. Sen turvallisuutta luova identiteetti on nyt palautettava pilkkaamatta sen merkitystä jokaisen pienen lapsen psykologiselle ja fyysiselle kehitykselle.

Mihin hallituksen tekijöiltä ja byrokraateiltamme ovat kadonneet jopa sosiaalipsykologian ja ympäristöpsykologian alkeellisimmat perusteet? Sen, minkä varisparvi poikueineen ymmärtää, sitä vihreät naiset eivät nyt ymmärrä Helsingissä.

270

Kahden maailman yhteentörmäys

Maailma ei ole enää "miltä se näyttää" -maailma lähiyhteisön kuvaamana kokemuksena, vaan paljon mutkikkaampi ja kylmempää kyytiä antava globaalina kokemuksena myös suomalaisille.

Oleellista sen oivaltamisessa on rakentaa turvarakenteet uutta 2020-luvun yhteiskuntaa vastaaviksi, ei takertua 1990-luvun kokemuksiin saati taantua 1970-luvulle. Nämä turvarakenteet on mahdollista hoitaa luotettavammin vanhan punamullan kautta, uudistaen sen kankeita liikkeitä perussuomalaisten tuomalla poliittisella voimalla. Sitä ei pidä nyt väheksyä ja jättää se käyttämättä. Se pilaa paljon muutakin kuin vain demokratiamme uskottavuuden.

Toimittaja Juha Akkasen kirjoitus on vastuuton ja vaarallinen (HS 2.5). Siinä panetellaan ja saatetaan toistaitoisiksi pian pääosa kansakuntaamme. Jos kyseessä olisi paikallisen lehden hupsu kirjoittelija, sen vielä voisi ymmärtääkin, mutta ei enää maan päälehden artikkelina sen tärkeimmällä sivulla.

Nuo yli 650 000 ihmistä eivät ole tahdottomia ja voimattomia vaan valtava lisä uuden taloudellisen kaavun pohjana. Lukumäärä lähestyy koko vasemmistomme yhteistä kannatusta. Gallupien mukaan perussuomalaiset ovat nyt lisäksi suurin puolue ja vain taloustutkimus, tavoilleen ukollisena, tukee edelleen epätoivoista tapaa rakentaa 1990-luvun Suomea. Kaikki muut gallupit, myös HS:n itse teettämä, ovat osoittaneet perussuomalaisten kasvun jatkuneen ja puolueen olevan nyt kiistatta maamme johtavan poliittisen liikkeen.

Nokialainen talous takana

Nokialaiseen talouteen perustuva aika on ohi ja se palveli meitä kiitettävästi, jos satuit kuulumaan niiden joukkoon, jotka omistavat 95 % maailman varallisuudesta, möit osakkeet vuonna 2000 ja sait optioita Nokian johdossa.

Suomessa tällaisia miljardöörejä on vain kourallinen, mutta sen käyttämä valta on juuri noiden prosenttien osoittama. Ei kai kukaan ole kuitenkaan tekemässä Suomesta uutta Italiaa, Irlantia tai Kreikkaa? Ei kai kukaan näe mallimaana kristillisdemokraattien johdossa kompuroivaa Saksaa tai Putinin isännöimää Venäjää, ruotsalaista hajonnutta kansakotia kuninkaineen?

Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tukeutua omiin malleihimme ja säilytettävä oma kansallinen identiteetti ja suvereeni itsenäisyys välittämättä vanhan median ja byrokratian meille syöttämistä reunaehdoista, joilla omaa demokratiaamme nyt tietoisesti kavennetaan ja pyritään se halvaannuttamaan.

Suomen valtiota ja kansakuntaa ei pidä erehtyä vertaamaan Nokian kaltaisiin konserneihin ja niiden yhden kortin varaan rakentuviin riskeihin. Suomen hallituksen pääministeri ei ole toimitusjohtaja, vaikka Matti Vanhanen tehtävänsä näin kokikin. Se oli keskustan virhe ja suurin syy tappioon. Vanhanen epäonnistui täysin puoluejohtajana ja aatteellisena kansakunnan isänä. Konserniajattelu, pankin johtajan tapa ajatella, ei ole sen kansanosan etu, josta 80 % suomalaisista koostuu omistamatta kuitenkaan kuin prosentin osia kansallisesta varallisuudestamme. Globaalin ahneuden malli ei ole suomalainen malli olkoonkin, että se tuotiin meille 1990-luvun alusta ja pidettiin tuohon hetkeen sopivana Oulun mallina. Se mikä toimi 1990-luvulla hyvin, ei toimi enää 2020-luvulla lainkaan.

Professori Erkki Pulliainen kirjoitti ahneudesta analyyttisen kirjan. Kun vihreät sen lukivat, he lopettivat äänestämästä häntä Oulussa, jossa ahneuden raja tutkimusten mukaan on 500 000 euroa, kun

271

muualla Suomessa tyytyisimme sentään 100 000 euroon. Oulun malli sopi osaamiskeskuksille ja innovaatiorakenteille, keskitetylle taloudelle vielä 1990-luvun lamassa. Nyt se ei meitä pelasta vaan vie perikatoon.

272

Sede Vacante - vapaa istuin (20110604)Paavin vaalin uusin kierros on alkanut ja eletään ikään kuin vaihetta, jolloin mukana on useampia ehdokkaita vapaalle tuolille. Takavuosina tiedetään tapahtuneen myös niin, että konklaavi hajosi ja valitsi useampia paaveja, myös ns. mustan paavin. Myöhemmin mustaksi paaviksi alettiin kutsua Jesuiittojen johtajaa. Nimi juontaa lähinnä jesuiittojen kaapuun, ei niinkään heidän maineeseen.

Santa sedes odottaa

Oleellista on, että pääministerin tuoli on nyt avoin jälleen ja muistuttaa katolisessa kirkossa "Sedum vacante" tilaa, jossa uutta paavia aletaan nyt tehdä toden teolla ja aikaa, jolloin tämä tapahtuu, kutsutaan "in terregnum" ajaksi.

Viimeksi Suomessa uuden hallituksen ja pääministerin haku on kestänyt näin kauan 1980-luvun puolivälissä. Tämä aika on hallinnolle ja politiikan teolle (politics), myös sen kehittämishankkeille (policy), puolitehoista aikaa. Tätä tuskin Euroopassa haettiin Suomen kohtaloksi Portugalia lainoitettaessa. Tätä kauttako lama Euroopassa leviääkin, tahallisena hallinnollisena kiusantekona?

On aika murtaa vanha paavillinen lyijysinetti, hävittää sen kultainen kalastajasormus ja käynnistää uuden haltijan haku tälle poliitikkojen himoitsemalle pyhälle valtaistuimelle (Santa sedes). Vielä Gregorius VII aikana ja Cluyn liikkeen toimesta sitä pidettiin erehtymättömänä ja tuolin haltijalla oli oikeus erottaa kaikki muut mm. maallisen vallan haltijat.

Pius IX laaditutti vuonna 1864 kaikki harhaopit kieltävän bullansa (Syllabus errorum) jossa nämä opit oli jaettu kymmeneen ryhmään. Mukana olivat mm. rationalismi, naturalismi, sosialismi, kommunismi, protestantismi, moderni liberalismi jne. Tuskin katolinen EU tähän enää pyrkii Suomessakaan?

Nepotismin kieltävä bulla

Toki kirkko uusiutuikin ja jo vuonna 1692 kirkko kielsi paaveja nimittämästä virkoihin sukulaisiin "Romanum decet pontificem" bullalla. Omia lapsiahan paavilla ei toki ollut, mutta sisaren lapset saattoivat tulla hyvinkin nimitetyiksi kardinaalikollegioon ja se olikin hyvin tavallista. Tämä nepotismin kieltävä bulla on vanhimpia sellaisia lakeja, joiden kohdalla katolinen kirkko on ollut hyvinkin aktiivinen. Siitä valtion laitokset ja kunnat voisivat ottaa oppia vuonna 2011.

Ajatus siitä, että paaviksi julistautuisi useampia ehdokkaita ja tulisi sinne myös mielestään valituksi vastapaavina, ei ole sekään vieras katolisen kirkon kokemana. Tuorein tapaus on niinkin uusi kuin vuodelta 1958, jolloin nykyisten niin suosittujen salaliittoteorioitten mukaan Johannes XXIII olisi liittynyt ruusuristivapaamuurareihin. Samalla hän olisi hylännyt kristillisen uskonsa ja muuttunut tavallaan "mustaksi" paaviksi. Vastapaavit ja musta paavi

Tämä sai aikaan, riitaisan konklaavin seurauksena, liikkeen, jossa mukana oli runsaasti ns. vastapaaveja. Näiden tulkintana kaikki vuonna 1958 kuolleen paavin jälkeen valitut pyhän tuolin, Santa sedeksen, haltijat olisivat mitättömiä virkaansa. Tällaiset tulkinnat eivät ole vieraita maallisten virkojenkaan kohdalla.

Moni kokee olevansa väärässä virassa ja työpaikan susiksi muuttuneet kollegat pyrkivät eristämään hakien koko ajan uutta kalifia vanhan paikalle. Työpaikkakiusaaminen ja sadismi on kaiken aikaa

273

myös Suomessa tuttu ilmiö. Sen syitä on tutkittu ja paljon on saatu selvillekin, paljon puhetta vähän villoja mallilla. Kissoja pöydällä nostavat ovat pääsääntöisesti työpaikkansa pahimpia kiusanhenkiä.

Kahden tuolin kansakuntaa

Oli miten tahansa katolinen kirkko hajosi aikanaan ja sen tuolin haltijat ovat olleet joko idästä tai lännestä oppiaan levittäneitä, ja niiden mukana tullut hallinto on niin ikään toisistaan poikkeavaa. Molemmat kirkot kohtasivat toisensa Suomen saloilla ja soisen maan rimpinevoilla.

Osa sai hyvinkin hyytävän vastaanoton, kuten piispa Henrik Köyliönjärven jäällä. Selvin kulttuurihistoriallinen raja syntyi kuitenkin vuonna 1323 piirretyn Pähkinäsaaren rajan tietämiin, joka kulki Vaasan pohjoispuolelta läpi Pohjois-Savon järviseutujen ja idän kulkureittien kohti Laatokan Karjalaa ja kannasta. Olen tästä keihäänheittäjien ja rallikansan vyöhykkeestä paljon kirjoittanutkin.

Sen rajan pohjoispuolelle Novgorodin läänitykseen jääneet ovat DNA -rakenteeltaan vielä tänäänkin kovin erilaista rotua kuin läntinen ja eteläinen osa maatamme ja sen väestöä. Ero on suurempi kuin eurooppalaisten valtioiden välillä, jossa geenit vaihtuivat ja hallinto, kulttuuri, tapa tehdä politiikka (politics) tai sen kehittämishankkeita ja ohjelmia (policy) on hyvin erilaista kuin meillä Pohjolassa. Meillä politiikalle on vain yksi käsite ja se on nykyisin monen kokemana kielteinen ja liittyy poliittiseen peliin, vallan kähmintään ja moni sitä vierastaa suotta.

Murrosajan paavi Leo XIII

Politiikan tutkijana, valtiotieteilijänä, suhtaudun tutkimuskohteeseeni suurella lämmöllä ja rakkaudella, intohimolla, jossa mukana on objektiivisen tutkijan ohella myös ripaus oman asiansa ajajaa, puolestapuhujaa.

Elämme nyt poikkeuksellista vaihetta, jossa perustuslakiamme on muutettu ja sen valmistelijat eivät välttämättä ole ajatelleet millaisia ongelmia syntyy silloin, kun yleiseurooppalainen kulttuuri ja globaali sosiaalinen media alkavat vaikuttaa vanhoihin poliittisiin instituutioihimme ja demokratian toteutumiseen. Valtiotieteilijä ei ole luonnontieteilijä mutta ei aina myöskään humanisti.

Paavi Leo XIII eli kiivaan yhteiskunnallisen murroksen aikaan, jolloin läntistä maailmaa muuttivat vallankumoukset, liberalismi, darwinismi ja myöhemmin monet muut tieteen löydökset. Jo silloin höyryveturi ja -voima olivat toki tuttuja ja teollisuus toi mukanaan hiilet ja teräsunionin, Euroopan ensimmäisen integraatiota hakevan hankeen.

Integraatio oli teollinen ja taloudellinen ohjelma, liittyi luonnonvarojen jalostukseen, sijaintiteorioihin, lokalisaatioon maantieteilijän kertomana. Uutta ei ollut myöskään enää yritys pysyä taivaalla ja käyttää polttomoottoria.

Suhteellisuusteoria keksittiin sekin jo hänen kuolemansa aikoihin, mutta moniulotteinen geometria olivat jo tuttuja ja liikkuva kuva paavin katseltavana. Paavi tunnettiinkin intohimoisena teollisten saavutusten uteliaana seuraajana. Hänellä olivat näppärät kädet ja taito luoda uutta, hyväksyä ihminen myös moniulotteisena olentona, ei vain kapean maailmankuvan kautta Vatikaanista maailmaa tuijotellen. Leo XIII joutui arvioimaan modernin maailman uudelleen ja hyväksyi sen opissa, jossa vieroksuttiin oikeastaan vain ns. modernismin mukanaan tuomia aatteita ja arvoja.

Suomeen nuo modernismin innovaatioaallot saapuivat hitaasti ja paavi joutui tekemisiin sellaisten arvojen kanssa, jotka olivat meille ajankohtaisia vasta ennen talvisotaa ja sotiemme jälkeen. Samalla

274

paavi joutui pohtimaan valtaansa toisin kuin Suomessa pääministeri. Osa hänen vallassaan olevista valtioista oli Suomen kaltaisia tai ehkä vieläkin kauempana modernisaation kärkiaallosta. Suomi ei ollut Euroopan kärkeä innovaatioiden tuotossa 1800-luvun lopussa mutta ei toki vallan tumpelokaan.

Perustuslaki on lähellä luonnonlakeja

Kun perustuslakia muutetaan ja pohditaan sen vaikutusta tuleville polville ja globaalin maailmantalouden kanssa ponnistelevan pienen kansakunnan kaltaiselle protestanttiselle pohjoiselle valtiolle, kiinnittäisin itse huomiota muuhun kuin valtio-oppineen tietoihini ja intohimoon. Ottaisin käyttöön pikemminkin luonnontieteilijän ja filosofin oppini ja pohtisin, mihin tarkoitukseen perustuslakia käytetään Euroopassa ja globaalisti, sekä kuinka se sopii luonnon meille asettamiin raameihin Pohjolassa ja vielä erikseen kahden kulttuuriin välimaastossa. Perustuslain muutoksilla maata ei saa viedä sellaiseen tilaan, johon Ståhlberg ja Svinhufvud eivät suuressa viisaudessaan tahtoneet maan koskaan joutuvan. Kekkonen oli tässä huomattavan tarkka.

Maan virkamieskoneisto ja hallinto, poliittinen elämämme (politics, policy) käyvät puolitehoisesti odottaessamme, koska pääministerimme alkaa taas työnsä ja hallitus ottaa tehtävät hoitoonsa. Ei vain poliittisina kompromisseina ja budjetin leikkauksina, kestävyysvajeen toteuttajana, vaan ennen kaikkea suurten uusien kehittämisohjelmien vetäjänä ja rahoittajana.

Meillä on takana 1990-luvun menestyksekäs suuri paketti kansallisena innovaatio- ja osaamiskeskusohjelmana, joka nosti meidät lamasta ja toi Nokian omistajille vuonna 2000 kymmenkertaiset voitot.

Nyt 2020-luvulla meillä ei ole antaa tuleville sukupolville ja nuorille mitään sellaista haastetta, jonka1990-luku meille tarjosi. Samaan aikaan koko globaali maailma on muuttunut sosiaalisten medioitten taloudeksi, markkinoiksi, ja hakee sen uusinta vaihetta strategioissaan, kansallisissa ohjelmissaan.

Koko vanha järjestelmä, sen poliittinen ohjaus ja tapa toimia, on muuttunut myös tieteessä osaksi tätä uutta paradigmaa, joka on monin verroin enemmän kuin paavi Leo XIII aikana tapahtunut valtaisa paradigmainen murros.

Olemme pian osa ongelmaa

Poliittisen liikkeemme jähmeys ja puolueittemme välinen institutionaalinen konflikti ei ole seurausta Kreikan tai Portugalin kriisistä, ei euron ongelmista, saati Afrikan maiden kansannousuista islamilaisissa maissa.

Jos meistä on jotenkin apua näihin ongelmiin, se tapahtuu parhaiten saamalla mahdollisimman pian hallituksemme toimivaksi ja turvattua oman taloutemme uudessa muuttuvassa paradigmassa. Vaaliemme tulos on otettava haasteena ja mahdollisuutena, ei toki kielteisenä saati populistisena ongelmana. Toimiva demokratia on purrut ja pulinat pois. Se on oire jostakin mutta ei toki syy saamattomuuteemme.

Kun emme ole enää ratkaisu Euroopan ongelmiin oman osaamisemme ja toimivan lainsäädännön sekä hallintomme kautta, olemme pian osa ongelmaa. Kun hyvä hallintomme ei toimi kuin puolitehoisesti, politiikan välineet kehittää uutta ja luovaa taloutta pysähtyy myös sosiaalisen median avustamana. Käsite politics on muuttunut ongelmaksi hoitaa käsitettä policy.

Tämä ymmärretään jo muualla Euroopassa, jossa Suomen saattaminen Portugalin ongelmilla hallinnolliseen kuolioon oli heidän toimistaan syntyvää ja muistuttaa Moskovan kortin käyttöä haettaessa Suomessa sisäpoliittista valtaa. Näin vieras valtio puuttui maamme sisäisiin asioihin ja me

275

edesautoimme sen tapahtumista. Tällainen ilmiö on epämiellyttävä ja tuo mieleen kansakunnan oman sosiaalisen muistin ja sen ikävimmät muistot ja traumat.

276

Byrokratian vuosikymmen

Se, onko paavin istuimella Jyrki Kataisen vetämä hallitus, vai onko vetovastuu siirtynyt nyt vasemmalle, liittyy vaaleihimme. Kun porvarihallitus kärsi liki katastrofin eikä voittajana ollut vasemmisto vaan perussuomalaiset, kielii muutoshalusta, ei muutosvastarinnasta.

Oma käsitykseni sekä tutkijana että kehittäjänä on, etteivät äänestäjät tarkoita tällä muutoksella niinkään hallintoamme ja sen toimivuutta (politics) kuin muutoksen tuloksia kehittämisohjelmissamme (policy).

Edellisten hallitusten aikana syntyi vaikutelma, jossa politiikka oli muuttunut puhtaasti byrokratian toteuttamiseksi ja sen keinoilla tapahtuvaksi kehittämiseksi. Sellainen kehitys vieraannutti politiikan teon kansasta ja syntyi vaatimus politiikan teon painopisteen muuttamisesta. Pelkkä vaihtoehdoton globaalin talouden rattaissa toimiva politiikka ei kansaa miellyttänyt, se ei ollut aktiivista vastuunkantoa todellisista teoista kentällä 1990-luvun malliin.

Askel vasemmalle

Se miltä suunnalta paavi nyt tulee, ei vaikuta niinkään tulonjakoon ja yhteisen taloutemme hoitoon kuin siihen, miten tuleva paavi ja hänen kardinaalinsa hoitavat työnsä uutta ja luovaa taloutta parantavalla tavalla, modernisaation hyväksyen ja välttäen ylilyöntejä puuttumalla marginaalisiin mediatalouden mukanaan tuomiin sivujuonteisiin.

Kun vaalien poliittinen suunta oli selkeästi vasemmalle, jollaisena perussuomalaisten voiton koen etenkin syrjäytyneemmän kansanosan kohdalla, meille ei jää kuin yksi enemmistöhallitus. Tähän vaihtoehtoon olisi tullut turvautua heti vaaliyön jälkeen eikä jäädä odottamaan vaihetta, jossa varikset ajavat jo aiemmin ennen vaaleja jesuiitoiksi, vastapaaveiksi, vaalin voittajalle julistautuneet mustan paavi kannattajat.

Globalismi vastaan lokalismi (20110606)Vaalien jälkeistä hallitusta muodostettaessa kiintoisia ovat sosiaalisen median salaliittoteoriat. Niissä joku on etukäteen pyrkinyt jo tiettyyn kokoonpanoon ja kaikki muu on pelkkää teatraalista farssia. Välillä Jyrki Katainen on hakemassa edellisen hallituksen pohjaa ja demarit taas haikailevat punamultaan. Tässä yhteinen päämäärä ja sen haku muistuttaa tuhatvuotista katolisen maailman paavin konklaavia. Se joka menee konklaaviin paavina palaa sieltä kardinaalina. Näin Katainen on ikään kuin tuomittu jo etukäteen ja ajanut itsensä nurkkaan. Siltä se nyt myös vaikuttaa.

Medioitten uudet linjaukset

Hesarin päätoimittaja on tehnyt jo omia linjamuutoksiaan ja eniten niitä on tapahtunut EU -politiikan ja Kreikan kohdalla. Sen sijaan vesi seisoo vielä, kun kyse on vihreistä, joka kymmenellä kansanedustajallaan edustaa Suomen kansaa ja sen äänestysikäistä väestöä vain parin prosentin mandaatilla. Helsingin Sanomissa puolue on kuitenkin suurin vedenjakaja ja politiikan teon mahti numero yksi. Miksi näin? Vihreällä puolueella on jalansijaa pääkaupunkiseudulla ja Hesari on kovin heikosti maakuntia seuraava media. Vihreät ovat Hesarin liki näkyvin puolue tänäänkin. Molemmat edustavat kansainvälistä globalisaatiota, eivät lokalisaatiota juuri lainkaan.

Sama vaiva on koko sillä marinadilla, jossa mukana on pääkaupunkikeskeinen mediamme ja politiikan teon ydin. Jos pääkaupunki olisi sivussa metropolista, kuten vaikkapa Brasiliassa tai Yhdysvalloissa,

277

tällaista virhettä ei syntyisi.

Globaalin talouden keskiössä on tänään koko Etelä-Amerikka, ei toki Eurooppa. Eurosentrinen mediamme sokaisee ja vie talouttamme väärään suuntaan uuden mediayhteiskunnan taloudessa. Lehti tekee karkeitakin strategisia virheitä ohjaillessaan lukijaa huomaamatta harhaan. Tällaisella taustoituksella on vain vahinkoa kansantaloudelle. Lehden havainnot kiinalaisten aktiivisuudesta ympäri maailmaa tulee sekin ikään kuin uutena tietona.

Hankala Helsinki

Helsinki keskeisyys johtaa omituiseen kansalliseen kuvaan myös politiikkamme arjesta ja siihen ansaan menivät niin vihreät kuin koko porvarihallituskin. Maailma jakautuu nyt globalisteihin ja lokalisteihin, ei toki maalaisiin ja impivaaralisiin sekä fiksuihin metropolipolitiikan tuntijoihin. Tämänkin lehti esittää ikään kuin uutena havaintona. Näin syy perussuomalaisuuden syntyyn alkaa avautua osana sosiaalisen median talouden taistelua globalismin ja lokalismin välillä.

Lokalistit ovat nyt vihreitä muualla paitsi Suomessa, jossa pieni pääkaupunkiseutu vie ajattelun harhaan ja vihreät Suomessa kääntävät asiat päälaelleen. Demareista tämän havaitsi ensimmäisenä aina analyyttinen Lasse Lehtinen. Jopa Viro on tässä meitä paljon lähempänä yleiseurooppalaista ajattelua. Se johtunee pikemminkin geenistä kuin kielipeleistämme.

Loogisempirismin harhat

Politiikkamme harhailu vie ajattelun Ludwig Wittgensteinin loogiseen empirismiin ja hänen varhaisteokseensa Tractatuksen harhoihin. Työ syntyi vuosisadan alussa ja filosofi kuoli samana vuonna kun itse synnyin vuonna 1951. Wittgenstein joutui korjailemaan runsaasti virheitä sisältäneen työnsä ja katsoi silloisen Wienin piirin edustaneen lähinnä vain hupsuja tiedeuskovaisia.

Näin toki olikin ja tuo piiri oli erityisen vankka myös suomalaisessa ajattelussamme. Se vie koko ajan sosiaalisen median talouden ja strategian Suomessa omaan harhaiseen suuntaansa, josta osoituksena oli Nokian romahdus.

Loogisempirismin kritiikissään Wittgenstein oli oikeassa ja vei ajattelunsa kohti kielen väärinkäyttöä ja kielipelejä. Kyse on samasta havainnosta, joka löytyy omista julkaisuistani koskien sosiaalisen median taloutta ja uutta paradigmaa, mutta nyt globaalina kulttuurien välisenä ongelmana.

Se on samalla välttämätön väline "lokalistien" käyttöön myös Suomen maaseudulla tai kaupunkiemme lähiöissä. Perussuomalaiset edustivat lokalisteja ja leimattiin impivaaralaisiksi ymmärtämättä lainkaan koko uuden talouden rakennetta. Ilmiö ei ole helppo eikä sitä pidä medioissa esitellä tuntematta lainkaan sen teoriaa ja taloutta, lokalistien kasainväistä strategiaa.

Lokalisaatio ja sen teoriat eivät ole impivaaralaisuutta, ellei sellaiseksi siten ymmärretä koko maantieteen perusteita ja filosofiaa lokalisaatioteorioista alkaen. Spatiaalinen identiteettimme on näistä sosiaalisena prosessina tärkein.

Vaalien viesti on kansallinen voitto

Pragmaatikot ja Tractatuksen sisäistäneet opportunistit kokevat kansallisessa politiikassamme, miten molempien salaliittoteorioiden kohdalla kerrotaan lopuksi, kuinka kyseessä olisi hävinneiden hallitus. Tällöin kyse on joko porvarihallituksesta tai punamullasta. Suomalaiseen loogiseen empirismiin ei nyt muuta mahdu.

278

Niin tietysti olisikin, kun ainut voittaja oli perussuomalaiset ja vielä historiamme näkyvimmällä lokalistien voitolla. Jos se on poissa hallituksesta kansan tahto ei pääse toteutumaan ja koko demokratiamme alkaa muuttua kielen väärinkäytön ja pelin kautta tiedeuskovien loogiseksi empirismiksi, jossa on jo nihilistisiä piirteitä.

Media on jo osoittanut kuinka 20 % ei muuta mitään ja 80 % haluaa hakea ratkaisua vanhalta pohjalta. Se on loogisempirismiä, jossa muutos olisi mahdollista vasta kun perussuomalaisten ja lokalistien kannatus on yli 50 % ja yli sata kansanedustajaa.

Näkyvimmät loogisempirismin kannattajat löytyivät takavuosina Neuvostoliitosta, jossa kommunistit kävivät vaaleissa ja tulokset olivat huikeita. Se että Wittgenstein joutui muuttamaan virheitään, yhteiskunnallista ajatteluaan, oli ymmärrettävää ja sen tausta oli vahvasti myös yhteiskunnallisissa liikkeissä ja hänen traumaattisessa lapsuudessaan, kahden veljen itsemurhassa.

Yhteiskunnalliset liikkeet ja sosiaaliset prosessit, talouden rattaat, ihmistoiminnan logiikka, eivät ole matematiikkaa.

Lokalistit vastaan puppusanageneraattorit

Vaalien ehkä suurin viesti oli byrokraattisen politiikan (politics) korvaaminen 1990-luvun lamasta meidät pois nostaneella kehittämisohjelmilla (policy). Hallintoa muuttelemalla ja rajoja siirtelemällä ei synny tekoja, joilla olisi luovaa ja innovatiivista taloudellista vaikutusta innostamatta samalla ihmisiä uuteen ajatteluun omissa yhteisöissään, lokaalisessa lähiympäristössä.

Lokalistien näkökulma on paikkaidentiteettiin (spatial identity) perustuva ja ainut uskottava tapa tuottaa tulosta sosiaalisen median talouden uusien vaatimusten mukaan niin, että sillä on myös alueellinen dimensionsa. Nythän toiminnassamme sellainen puuttuu kokonaan tai oli vaaleissamme puhtaasti kuvitteellinen, kielipelien tuottamaa puppusanageneraattoreiden tulvaa EU:n ja euron kriisistä ja sen sidoksesta lokalisaatioon.

Globalistit pyrkivät lyömään tällä lokalisteja, joista keskusta oli ajautunut väärään leiriin. Keskusta palaa kyllä aikanaan takaisin maakuntamalliinsa ja lokalistien maailmaansa kuntapuolueena.

Vaalien tulos kieli muutoshalukkuudesta ja se on valtava voima. Tämän muuttaminen kielipeleillä ja kielen väärinkäytöllä muuksi tekee vahinkoa koko kansakunnalle. On syytä lukea Wittgensteinin myöhempi tuotanto ja unohtaa hänen looginen empirisminsä, jonka hän itsekin hylkäsi lukuisine virheineen. Vireellinen aatteellisuus ja filosofia on vielä turmelevampaa kuin sen puuttuminen hallitukselta kokonaan.

Kielipelit

Totuus on, ettei vaaleja vastaavaa hallitusta synny ilman vaalivoittajaa, ja että sen valinnat ratkaisevat myös miten vaalien suurin häviäjä keskusta puolueena reagoi. Kansanliikkeenä keskusta ei voi toimia toisin kuin mihin sen juuret viittaavat. Maalaisliitto on suomalaista puolueista lokaalisin.

Uutta sellaista poliittista virhettä ei voi syntyä, johon puolue ajautui 1980-luvulla K-rintaman ajaessa Ahti Karjalaista presidentiksi yhdessä kokoomuksen kanssa. Pelkkä kielen väärinkäyttö ja kielipelit ei nyt puoluetta pelasta ja loogista empirismiä, johon EU:n päätöksiä on yritetty istuttaa, ei ole olemassakaan. Sen puolustajana keskusta joutui omituiseen seuraan globalistien rinnalla.

Johannes Virolaisen neuvo pyrkiä hallitukseen silloin, kun sinne on suinkin mahdollisuus päästä, ei nyt pidä paikkaansa ilman tutun kiistakumppanin läsnäoloa. Järkevä yhteistyö sillä suunnalla toisi etenkin

279

maaseudun asialla oleville kokonaan uusia mahdollisuuksia. Molemmat puolueet ovat hyvin lokaalisia arvomaailmaltaan ja edustavat yhdessä Suomessa poikkeuksellisen vahvaa poliittista liikettä.

Tässä etenkin vihreät valitsivat kovin pääkaupunkikeskeisen ja yhteiskunnallisesta päävirrasta kokonaan poikkeavan opportunistisen tien globalistien tapaan. Sosiaalisen median talous myötäili suuria metropoleja maailmalla ja se sokaisi politiikan untuvikot Suomessa nyt väärän filosofian toteuttajiksi ja kokeillen sielläkin pelkkiä wittgensteinilaisia kielipelejä. Globalismin valinta oli vihreiltä poliittinen itsemurha.

Perussuomalaiset hallitukseen

Keskustalle porvariyhteistyö oli ennen vaaleja odotettu vaihtoehto. Toisaalta punamulta on historian lehdiltä tuloksellisin ja tutuin, vanhenevalle kansakunnalle turvallisin. Nyt se kelpaisi varmaan monelle.

Kun ratkaisun tekee kuitenkin vaalien suurin voittaja, ja nyt gallupeissa jo suurimmaksi kasvanut perussuomalaiset, sen aiempi demonisointi kokee tulevan helleviikon aikana täydellisen muodonmuutoksen. Puolue saa ystäviä niin kokoomuksesta kuin vasemmalta ja "persut" nimittelyssä katoaa niiltä, jotka kantavat vastuuta. Hakkarainen häviää medioista.

Monelta on unohtunut, kuinka Timo Soini ilmoitti jo ennen vaaleja mieluisimmaksi vaihtoehdokseen punamultaa. Vihreitten korvaajaksi porvarihallitukseen hän ei olisi ollut puoluettaan viemässä. Tosin tuolloin vaalien luonne ja voiton todellinen suuruus ei ollut tiedossa.

Sen sijan jako globalisteihin ja lokalisteihin on ikivanha. Sosiaalisen median talous nosti sen vain vaalien tärkeimmäksi teemaksi ja arvoksi. Kun käsite "lokaalisuus" oli kielessämme vieras, se korvattiin nationalismilla, patriotismilla tai ilkeillen impivaaralaisuudella. Kaikki ovat yhtä virheellisiä.

Tänään perussuomalainen lokalismi joutuu pohtimaan asemaansa ja sen käyttöä pitkän oppositioaseman jälkeen uudelleen sekä käynnistämään valtaisan vaalivoiton muuttamisen dynaamiseksi, organisoituneeksi toiminnaksi.

Suomen oloissa sellainen vie aikansa, mutta ei toki ohi paavin konklaavin. Puolue tulee siihen nyt mukaan täydellä voimalla ja on valitsemassa itselleen sopivaa pääministeriä, ei keskustalle tai muille tappiostaan toipuville puolueillemme.

Suurimmaksi kasvava puolue ei ole apupuolue, eikä toki kasvava puolue ja lokalismi ole hajoamisvaarassa vaan supistuva valta ja sen poliittiset edustajat ja sidosryhmät.

Wittgensteinilainen herätys

Vaalien wittgensteinilainen luonne ei ole vieläkään oikein siirtynyt suomalaisen politiikanteon tajuntaan. Surutyö hävinneitten leirissä jatkuu loogisen empirismin vahoilla säännöillä Helsingissä eläen. Muu Suomi on jo ottanut siihen etäisyyttä.

Perussuomalaiset alkavat olla gallupeissa yhtä suuri voima kuin koko yhteinen vasemmisto. Tämä vasemmisto on käyttänyt koko itsenäisyytemme ajan liki suvereenia valtionhoitajan valtaansa ja nyt se on siirtymässä kokonaan muiden käyttöön. Sama koskee maalaisliittokeskustan takavuosien välillä liki ehdotonta vallankäyttöä etenkin presidentti Kekkosen valtakaudella ennen Kalevi Sorsan hallituksia, jossa Sorsa sai Kekkosen luottamuksen näpäytyksenä oman puolueen, maalaisliiton, johdolle. Nyt tällaisia aloitteita ei tule presidentin riisutun vallan seurauksena.

280

Omaan jalkaan ampujat

Eduskunnassa käytiin omituinen Portugali väittely vielä vaalien jälkeen, jossa haipakkaa saivat toveri Heinäluomalta keskusta ja Pekkarinen sekä toveri Arhinmäeltä Timo Soini. Nuo madonluvut muistetaan. Ihmiset eivät elä ikivanhan loogisen filosofian säännöillä ilman tunteita.

Heinäluoma ja Arhinmäki eivät muistaneet, kuinka vaalit olivat jo takana ja nyt muodostettiin jo maalle hallitusta, jonka tärkeimmät yhteistyökumppanit nämä vasemmisto-oppineet loogisempiristit haukkuivat pystyyn.

Kuka tuon jälkeen enää ihmettelee, miksi vasemmisto koki historiansa suurimman vaalitappion? Sitä ei Suomessa enää ole, vaan se siirtyi perussuomalaisten hoidettavaksi, ilman sosialismia. Vasemmisto ja vihreät toteuttivat uuden sosiaalisen median talouden ja logiikan kielipelien aikana suurinta mahdollista virhettä, loogista empirismiä ja suomalaista opportunismia. Sen aika oli ohi ja vaaleissa se tuomittiin.

Vanhan punamullan hautajaiset

Medioita seuraten oli omituista strategiaa haukkua punamullan rakentajat samaan aikaan kun Erkki Tuomioja oli jo pohjustamassa punamullan yhteistyötä vaalien voittajan suuntaan. Olisiko niin, että pääministeriksi olisi etsittävä nyt tunteensa hallitseva, täysipäinen tuulten suunnan ja reaalipolitiikan hallitseva kokenut poliitikko ja Wittgensteininsa varmasti lukenut oppinut?

Koko maa elää julkishallinnossaan puolivaloilla ja politiikan teon (politics) olisi saatava liikkeelle uutena hallituksena koko joukko uusia kehittämisohjelmiamme (policy). Nyt menetetään joka päivä miljoonia euroja ja pitkälti siksi, että perustuslakiamme mentiin muuttamaan pohtimatta mitä Ståhlberg ja Svinhufvud aikaan ajattelivat haettaessa myös nopeita ja suoria teitä oikeaan ratkaisuun presidentin avustamana.

Presidentin tehtävänä on taas toimia puolueitten ylä- ja ulkopuolella. Tässä prosessissa filosofia ei ole juridiikkaa eikä yhteiskuntatieteet, ihmisen käyttäytyminen matematiikkaa ja loogista empirismiä.

Peilin kantajat (20110609)Hiihtäjäkarpaasi Jari Isometsä kertoi oikeudessa, toisin kuin hänen kollegansa ja uskoon tullut Mika Myllylä, ettei hän käyttänyt aktiiviuransa aikana hiihtäjänä epoa. Miksi hän olisi niin tehnyt, kun hänen veriarvonsa olivat muutenkin liian korkeat ja tarvitsi tähän vaivaan plasmanlaajentajaa.

Kuin puskista ja puun takaa, hoitamattoman hakkuuaukean viimeisen linnunlaulupuun kätköistä, syöksyi medioihimme eläkkeellä oleva lääkäri, joka kertoi vihastuneensa ja olevansa uusi talonmies Nyrönen. Isometsä oli hankkinut hänen välittämänään juuri tuota kiellettyä hormonia, tosin yrittäen piilotella ja kätkeä häneltä kasvonsa, lymytä autonsa pimennossa.

Todistajaksi kutsuttu Isometsä oli tehnyt rikoksen, kertovat mediat. Todistaja ei saa oikeudessa puhua perättömiä. Häntä odottaa nyt rankka oikeudenkäynti ja siitä seuraava rangaistus, enintään vuosien vankeus. Parhaassa tapauksessa mies pääsee ehdollisella.

Maan tapoihin oli kuulunut puhua puppua ja Isometsä oli elänyt vain noudattaen tätä ikiaikaista traditiota, josta nyt otettiin mittaa ja pohdittiin maan tavan rajoja niin lahjonnassa kuin lahjoman otossa, urheilun sankaritekojen hinnassa alkaen jalkapallon lahjusskandaaleista ja päätyen toistuviin dopingkäryihin.

281

Samoja rajoja mitattiin poliitikkojen tavassa tulla lahjotuksi joko virkamiehenä tai Eduskuntaan maksettuna puuhakkaiden yrittäjien edustajana. Sekä poliitikot että urheilijat kokivat olevansa uhreja ja uuden maan tavan ennakkotapauksia, jossa heidät hirtettiin muille peloksi.

Rikoksesta tuomitun todistus

Jari Isometsä oli jo vuosia takaperin jäänyt kiinni dopingista ja saanut rangaistuksensa urheilijana ja ammatin harjoittajana, kirjoitettiin. Ammatin harjoittaminen kiellettiin häneltä määräajaksi. Rangaistus oli ankarin mahdollinen. Samalla kunnia oli mennyt, maine ehkä kasvanut. Hän oli lisäksi kuuluisan saunasopimuksen allekirjoittaja ja omasta mielestään uhri siinäkin. Jos hän nyt kieltäisi sen käräjillä, uhri valuisi hukkaan, maan tapa vuodattaa mediaanista verta olisi ollut turha.

Urheilumedia oli ollut maassa aina maan tavan mukaan elävä, ei ikinä opportunistinen saati sinisilmäinen, nationalistinen tai patrioottinen. Toisin kuin median silmätikuksi noussut perussuomalainen impivaaralainen puolue, joka ajoi lokaalisia arvoja globaalien sijasta. Niinpä vastassa oli vain sana vastaan sana, lääkäri vastaan sankaritekoihin taipuvainen karpaasi.

Maan tapa

Samaan aikaan kun maassa käytiin oikeutta takavuosien hiihtäjiemme dopingin sotkuista, jossa kaveria ei jätetä eikä kavalleta, maan tavan mukaan, jonka häpeän urheilun ystävät olivat yhteisesti jo kantaneet, maassa haetaan hallitusta, jossa Jyrki Kataisella on vielä aikaa runsas vuorokausi avata sellainen solmu, jonka keskeinen syy on muuttuneessa lainsäädännössämme.

Kun presidentti ei voi enää puuttua näkyvästi hallituksen muodostamiseen, puolueemme joutuvat keskenään sopimaan sellaista, jonka muotoja ei ole täsmällisesti kirjattu lakiin, maan tavan mukaan.

Taas kerran on tehty löperö laki, joka antaa tulkintamahdollisuuksia ja edustajat voivat tehdä keskenään saunasopimuksia. Kun lakia sorvattiin, tästä kyllä puhuttiin, mutta ei toki medioissamme. Politiikan toimittaja ei poikkea urheilutoimittajasta. Hän on osa yhteistä marinadia ja kiihkoilee puolueensa puolesta vaaleissa kilvoitellen. Kilpaurheilun ja politiikan termitkin ovat yhteisiä. Joko tulee rökäletappio tai jytkyvoitto. Politiikassa kiilataan ja kampitetaan, otetaan poikittaisella mailalla ja päädytään maaliin loppusuoran kirin jälkeen, joku on joutunut jäähylle tai on paitsiossa.

Mediajulkisuuteen on miltei mahdotonta saada lainsäädännön tylsää substanssia ja sen mahdollisia vaikutuksia myöhempään byrokraattiseen käytäntöön. Media toimii omilla ehdoillaan ja sen eteen ei voi tuoda peiliä, kuten se tuo sen koko ajan tulkitsemansa yhteiskuntamme eteen. Siinä median ja politiikan väliin jää joukko sumeita alueita, harmaata vyöhykettä.

Politiikkaa leimaa urheilun kilpailuhenkisyys ja poliittista mediaa sen mukanaan tuoma pinnallinen huomiotalous, jossa pieni vilppi on vain hyvästä, kun siinä ei jää kiinni tai maahan makaamaan.

Nationalismista haetut leimakirveet ja Väinö Linnan romaanien henkilöhahmojen huudahdukset elävät juuri poliitikkojen ja politiikan toimittajien kielessä alkaen nahkurin orsista ja päätyen Veikko Vennamon huudahduksiin 1970-luvulta. Olisiko mahdollista että vuonna 2051 kuulisimme Suomessa vaaleista, joissa huudahdukset ovat tältä vuosikymmeneltä ja Timo Soinin käyttämästä kielestä? Historiasta löydämme aikanaan myös ne ikävät käsitteet joilla perussuomalaisia leimakirveellä merkattiin, demonisoitiin.

Ajassa ja paikassa kiinni olevat tapahtumat

282

Takavuosina doping oli sallittua ja sen valvonta tuli mukaan vasta myöhemmin. Lääkärit olivat velvollisia pitämään potilastietonsa salassa, ja jos joku lääkäri eläkkeelle siirryttyään halusi mediahuomiota tai häntä ehkä painostettiin tulemaan julkisuuteen, sellainen olisi ollut sopimatonta kaikissa tapauksissa.

Lääkärin ammatti oli ulkopuolella mediajulkisuuden ja kielteisen huomiotalouden. Kiminkiset lääkäreinä alkoivat yleistyä vasta omana aikanamme, jossa myös kokit kilpailivat kyvyistään tulla huomatuksi rinnan muiden huomiotalouden uhrien kanssa.

Uudessa mediayhteiskunnassa mediajulkisuus ja siihen liittyvä tapa vaikuttaa valtiomahteihimme alkoi olla ohjaava. Jos suurta julkisuutta ei olisi, urheilijat urheilisivat keskenään kuten antiikin kreikan kisoissa ja politikointi, hallituksen muodostaminen, olisi sekin muutaman harvan hoitama.

Juonittelu jäi takavuosina joko säätyvallan, kirkkovallan tai ylimysvallan hoidettavaksi. Nykymuotoista hallitusta ei ollut, ei oikein valtioitakaan ja 1300-luvulta alkaen Suomen rajakin kulki erottaen silloisen pienen eri heimojemme alueen kahtia. Pähkinäsaaren raja jakoi Suomen siten, että pohjoinen ja itä jäivät Novgorodin läänityksiin, jolloin Ruotsi ja länsi tarkoitti lopulta Vaasan ja Jyväskylän, Laatokan etelä ja länsipuoleista Suomea tai oikeammin Ruotsin itäistä maakuntaa.

Susiraja leimasi idän ja pohjoisen

Syntyi myöhemminkin tuttu susiraja ja kehityksestä kertova demonisoiva ilkeily. Maan tapa ei ollut sama rajan pohjois- ja eteläpuolella. Ei se ole tänäänkään sama välimereisillä alueilla ja lähellä Pohjanmerta saati Jäämerta. Yhteiskuntien sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen ero oli pohjois- ja eteläsuunnassa paljon dramaattisempi kuin idän ja lännen suunnassa. Yhteinen kieli ei tee vielä yhteistä kansaa saati heimoa.

Tätä Suomessa ei oikein ole sisäistetty EU-kauden alussa ja unioniin liityttäessä. Maa operoi idän ja lännen välissä eikä ymmärtänyt, miten suuria riskejä ja sovitteluja kreikkalainen ja portugalilainen kulttuuri kokisi yrittäessään saada taloutensa samaan kuosiin kuin mihin Pohjolassa oli opittu. Nyt susiraja kulki Pohjolan ja Etelä-Euroopan välillä.

Etelässä Lappi ei kiinnostanut oikein koskaan, muuna kuin reservinä, ja rajatkin olivat olemassa vain idän ja Karjalan kannaksen suuntaan.

Lappiin paljon Pähkinäsaaren rajoja myöhemmin piirretyt rajat olisi voitu tehdä toisinkin nykyisen Ruotsin Lapin kohdalla mukaillen suomalaisasutusta. Ruotsin Lappi oli asutettu pääosin Etelä-Savon evakoilla.

Taipumuksemme puhua itärajasta unohti meiltä pohjoisen ja luoteisen kulman. Vieras se on monelle etelässä vieläkin. Harva on Tenolla uiskennellut. Oikeammin siellä ei rajaa juuri olekaan, on vain Tornionjoki, joka pikemminkin yhdistää kuin erottaa.

Kun rajasta ei tehdä ongelmaa siitä syntyy mahdollisuus. Tornionjoki on pysynyt rakentamattomana ja vapaana jokena. Se ei ole maan tapa vaan rajajoen ja Ruotsin tapa mutta suomalaisten asua molemmanpuolin jokilaaksoa.

Perinteiseltä medialta salassa elävä säästyi monelta vaivalta. Uuden median kohdalla ongelma on aina siellä missä toimittajakin. Vain nekrologit ovat printtimedioittemme lohdullista ja positiivista luettavaa, ikkuna todelliseen menneeseen elämään ja usein ystävän kirjoittamana. Toimittajan työnä nekrologikin muuttuu pilkkakirveen käytöksi tai luetteloksi CV:n tapaan, työmiehen päiväkirjaksi.

283

Tikulla silmään

Kun vanhoihin asioihin palataan vuosikymmenten jälkeen, on syytä muistaa, kuinka aika on nyt toinen ja niin lait kuin niiden tulkitsijatkin ovat muuttuneet. Lahden kisoissa ei ollut mukana internetiä, ei sosiaalisia medioita eikä 1980-luvulle jo ulottuvissa tapahtumissa esiintynyt Venäjää vaan Neuvostoliitto ja DDR. Urheilu ja talous, politiikka, heidän rinnalla edellytti samoja vippaskonsteja. Suomi operoi itään, ei etelään. Kulttuuri oli yhteinen ja siirtyi sieltä niin politiikassa kuin urheilussakin maahamme. Siinä ei ole mitään kummallista eikä tuomittavaa, se oli maan tapa eikä maantieteelle voi mitään. Kaikella toiminnalla on dimensionsa alueelle jossa se tapahtuu.

Kun pohditaan ihmisten vaikuttimia, niin urheilijoiden kuin lääkäreiden, valmentajien ja urheilujohtajien, on muistettava, että nyt puhuvat ihmiset ovat vanhentuneet tuosta ajasta 20-30 vuotta ja mukana on jo ikään kuin muistelmakirjoittajan muistikuvia, jotka jostakin syystä eivät tulleet mukaan medioihin ja oikeuden käynteihin silloin, kun asia oli ajankohtainen.

Muistelmakirjoittaja kertoo tapahtumia, jotka ovat suotavia muistaa ja unohtaa muun. Syntyy vaikutelma, jossa hän on ohjelmoinut itse elämäänsä ja ympäristöään kaoottisessa todellisuudessa. Tuo todellisuus oli 1970-80 -luvuilla kokonaan toinen kuin 2000 - 2010 -luvuilla.

Sitä todellisuutta ei pidä tuoda käräjille tehden pelkästään viihteellistä huomiotaloutta eikä politiikanteon arkeen. Maan tavan tuosta paluusta historiaan tekee nostalgioissa elävä suuri sotien aikana syntynyt ja jo eläköitynyt vanhusten joukko printtimedioittemme seuraajana. Se haluaa penkoa historian tunkioita uudessa ajassa ja silloin tuon ajan mediahenkilöt ovat ainoita uskottavia uhrejamme.

Heitä on sama määrä kuin suurimman puolueemme äänimäärä ja he seuraavat oman aikansa teknologian tuotteita ja ovat tuon maailman vankeja, jälkiomaksujia ja konservatiivisia, taantumuksellisia nuoren innovatiivisen kulttuurin näkökulmasta. Näin nuorten kulttuurien kehittyvät taloudet menevät meistä ohi ja Nokiaa uhkaa myynti tietokoneen muututtua kännykän kokoiseksi eikä puhelinta enää erikseen tarvittu kömpelöine lisäsovelluksineen.

Silti maan tapa on kutsua tietokonettaan ja internet yhteyksiään puhelimeksi, älypuhelimeksi. Maan tapa rampauttaa uuden symbolituotannon, symboli-innovaatiot ja -organisaatiot sekä tekee vahinkoa innovaatiotaloudelle. Talous alkaa taantua ja muuttuu byrokraattiseksi valtion organisaatioarkkitehtuurissamme. Kunnat pyritään siirtämään samaan tehtävään ohjaamalla niille valtiolle kuuluvia palveluja, lakeja ja velvoitteita, tai sellaista joka ei kunnille kuuluisi lainkaan vaan markkinoille.

Uskottavuus lujilla

Jos näiden ikääntyneitten lääkäreiden muistikuvat alkavat nousta julkisuuteen mediayhteiskunnan niitä hakemalla, luottamus yhteiskuntamme toimivuuteen alkaa horjua entisestään. Nyt sitä horjuttavat lääkäri ja poliittiset johtajamme. Ei toki rangaistuksensa jo kärsinyt hiihtäjä tai EU:n kriisiin ajautuneet valtiot. Hehän tekivät vain parhaansa ja olivat ajan ja paikan vankeja kuvitteellisessa kerronnassa, jossa euro oli kohonnut rengistä isännäksi.

Käsite finlandisierung tuli aikanaan Kremlin kelloista ja nyt se näyttäisi tulevan Manneken Pis veistoksen heittäessä vetensä Väinämöisen silmille ja osana sisäpoliittista peliämme, valtapolitiikka.

Kun tuota kuvaavaa veistosta tein, käärin sen globalisaation sisälle symboloiden purkautuvaa ja hajoavaa länttä toisin kun integraatio meillä tuolloin ymmärrettiin. Kehittyvät taloudet veivät läntisen vallan ja Euroopan taantumaan.

284

Veistos on jo 1980-luvun alussa tehty ja se toimii edelleen. Kiina, Intia ja Pakistan, Etelä-Amerikka ja muut nousevat taloudet horjuttavat odotetusti Euroopan ja Yhdysvaltain taloutta, jossa heikoimmilla ovat köyhät välimereiset taantuva taloudet. Tuolle taantumalle emme voi juurikaan mitään Suomessa asuen. Sen kertominen ei ole uutinen.

Ihminen ei ole rationaalinen olento

Ihmisten motiiveja pohdittaessa nyt, saati vuosikymmenten kuluttua tapahtumista, oleellista on muistaa myös se, ettei niiden takana ole aina rationaalinen järki, siis se omamme ja itse sellaiseksi arvioimamme laskelmallinen ja kalkyloiva viisaus, narsistinen tai egoistinen oivallus, vaan samalla myös persoonallisuuden tuote ja oppimistapahtumat, monet sattumat. Olkoonkin ettei tiede sattumaan usko.

On hyvinkin mahdollista, että mediat saavat vielä lisää yllättäviä todistajia, joiden muistikuvissa muinaiset hiihtäjälegendamme elävät sellaisessa tarunhohtoisessa maailmassa, jossa tarinan kertojan oma panos oli lopulta hyvinkin keskeinen uuden mediayhteiskunnan kerrontateollisuudessa. Näin toki tapahtuu myös vuonna 2051 kuvattaessa tätä tapahtumarikasta vuotta 2011. Se saa aivan uuden sisällön ja sankarit kuin mitä nyt kuvittelemme. Osa heistä ei ole vielä edes syntynyt.

Ikääntyneen lääkärin ohella kerrontaan voisivat nyt liittyä takavuosien tapaan talonmiehet ja muut arkisemmat ammatit, ei niinkään hovinarrit tai sellaiset kerrontateollisuuden ammatit, jotka olivat käytössä vaikka William Shakespearen aikaisessa tarinoinnissa. Olkoonkin, että ne antaisivat lisää jännitettä etenkin tapahtumien myöhemmälle tulkinnalle joskus vuonna 2051, jolloin perussuomalaisten jytkyvoittoa ja sen yhtymäkohtia eurooppalaiseen tai globaaliin maailmaamme seurarattaisiin Kreikan mytologian ja Portugalin, Espanjan ja Irlannin rikkaan kulttuurin avustamana.

Kaikki vuodelle 2051 sopivat kalevalaisen kansan ainekset mittavaan globaaliin herooiseen mytologiaan ovat nyt olemassa ja legendojen syntyminen mahdollista yhdistämällä vain oikein faktat ja fiktiot Jari Tervon tapaan Koljattia kirjoittaessaan. Uuden Lahnasen dramatisointi voisi alkaa nyt ja hoitaen medioitten toimesta sen sisältö tyystin toisin kuin Matti Vanhasen hallitusten aikana.

On valmisteltava kertomusta, jonka kehtaa esitellä vuonna 2051 oman aikamme median hengenlentona ja uuden hallituksemme ihmeitä esitellen uuden sosiaalisen median taloudessa.

Jo sen synty on monenkin laulun arvoinen ja rinnan sellaisten tapahtumien kanssa, jossa Jyrki Kataisen toistuvat kyrsimysnäytelmät ajoittuvat Ilkka Kanervan ja yrittäjälegendojen juhlien jälkeiseen aamuun ja uuden mediayhteiskunnan koittoon. Siinä on jotain yhteistä portugalilaiseen kansanmusiikkiin fadoon, kreikkalaiseen mytologiaan ja sen harharetkiin, irlantilaiseen riverdanceen ja suomalaiseen Sammon ryöstöön.

Tervoa lainaten, kun median eteen nostaa peilin, se ei koskaan katso sitä, vaan peilin kantajaa.

Kohti sosiaalisen median taloutta ja demokratiaa (20110611)Ingvar S. Melin kuoli liki työhuoneekseen muuttuneessa Rkp:n ryhmähuoneessa Eduskuntatalossa 78 vuoden iässä. Hän ehti toimia kansanedustajana kolme eri kertaa ja presidentin valitsijamiehenä neljä kertaa.

Puolustusministerinä Melin toimi Martti Miettusen (kesk) hallituksessa marraskuun lopusta 1975 syyskuun loppupuolella seuraavana vuonna. Edeltäjä oli ollut Erkki Huurtamo ja seuraaja Seppo

285

Westerlund. Paljon ei muutosta päässyt tapahtumaan vaikka hallitukset tuolloin olivat lyhytaikaisia ja kielivät kriisistä.

Urho Kekkosen hallitukset olivat kovin erilaisia kuin nyt koottava hallitus ja sen konklaavi. Maanantaina kokoontumisia jatkava kuuden puolueen kolonna siirtyy mahdollisesti Säätytalolta uusia virikkeitä antavaan ympäristöön. Vatikaanin kardinaalit odottavat suomalaisia vieraita, Sikstuksen kappelia kunnostetaan jo.

Ylähuoneen moitteeton Rkp:n virkamies

Ministerinä toimiessaan Ingvar S. Melin oli myös Rkp:n puheenjohtajana. Virkamiesurana hänellä oli taustalla STK:n kansainvälisten asioiden johtajan vakanssi ja pariksi vuodeksi hän matkusti Kansainvälisen työjärjestön (ILO) Euroopan aluejohtajaksi Geneveen vuosina 1984-1986. Poliittinen mandaatti ja virkamiesura kulkivat tuolloin Suomessa käsi kädessä. Ei se toki vierasta ole tänäänkään vaikka nuoria ei enää politiikka osana pätkätöitä kiinnostaisikaan.

Olin itse samaan aikaan kahdenkin yliopiston tukijana ja professorina sekä Suomen Akatemian tutkijana. Mandaattivirkoja nekin olivat ja niihin kohdistui poliittisia odotuksia. Jos tulokset eivät poliitikkoja tyydyttäneet niitä oli muutettava tai poistuttava mandaattivirasta. Joskus odotukset olivat ristiriitaisia, kuten nytkin olisivat kuuden puolueen kohdalla. Vihreillä ja vasemmistolla on virkamiehiltä erilaisia odotuksia kuin porvareilla. Joku odottaa tutkijalta vihreää valoa ja toinen punaista.

Sama koskee koko virkamieskoneistoa ja opposition mandaatilta valittu painaa siinä jarrua. Taitava diplomaatti ja virkamies kykenee sukkuloimaan kaikissa hallituksissa ja sitoutumaton on monen ongelman pelastaja, painonsa arvosta kultaa. Huippuvirat poliittisesti sitoutumaton sai jättää takavuosina sitoutuneille kollegoille. Ei tämäkään käytäntö ole miksikään muuttunut ja vihreille virat kelpasivat siinä missä muillekin herrahissin käyttäjille. Uusi puheenjohtaja ei tässä uskottavuutta lisää ellei koko poliittista nimityskäytäntöä muuteta. Ja miksi sitä muutettaisiin?

Melin on helppo muistaa ministerin ajoilta moitteettomana herrasmiehenä, jolle poliitikon ja virkamiehen ura sopi hyvin ikään kuin ylähuoneen lordina Suomessa esiintyen.

Sellaisena hänet tunnettiin myös Eduskuntatalon lehtereiltä. Hän seurasi, päivittäin Eduskuntatalolla käyden, kansainvälistä mediaa, printtimediaa. Entisille kansanedustajille on sinne vapaa pääsy ja Melinille Rkp:n ryhmähuone oli Helsingin Sanomien nekrologin kuvaamana liki kodin veroinen oleskelupaikka. Talon virkailija kertoo (HS 11.6) kuinka hänen tietojen mukaan talosta ei ole ennen löydetty kuollutta ruumista, mutta varma hän ei ollut.

Sen sijaan puolitehoisia organisaatioita ja virkamiestyötä Suomi on nyt tulvillaan hallituskriisinsä seurauksena, väitetään. Maalla on ollut edustajia ja ministereitä, joita ei ole koskaan edes nähty oman ministeriönsä tiloissa. Suuressa salissa äänestyskoneena toimi joko purukumi tai teräväksi vuoltu tulitikku. Sali oli tyhjä mutta äänestystulos kertoi kokonaan muuta.

Värikäs lööppihistoria

Melin tunnettiin julkisuudessa diplomiekonomi Lenita Airiston puolisona kymmenen vuoden ajalta ja tuo aika oli Meliniltä omassa lapsuudessani ja nuoruudessa suomalaisen juorujulkisuuden suurien lööppien aikaa. Kirjoitettiin Kennedyistä suomalaisin painotuksin, köyhän miehen unelmasta.

286

Moni muistaa hänet noista ajoista ja myöhemmin avioliitosta yrittäjä Maria Melinin kanssa. Noina vuosina Rkp sai Melinin kasvot ja Lenita Airiston karisman. Nyt siitä on jäljellä vain muisto. Rkp:n alamäki alkoi samoihin aikoihin kuin koko puolueinstituutiomme rämettyminen. Poliittisen instituutiomme ongelmat eivät ole toki tästä ajasta ja päivästä vaan pitkän prosessin tulosta. Aatteettomuus, sosialismin perikato, kapitalismi kriisi, vei puolueita kohti keskustaa ja jokainen uusi idea ja ohjelma, ideologia, arvojen monikansallinen kirjo, pyrittiin omimaan omaan poliittiseen kotiin ja monipuolistaa rihkaman tarjontaa politiikan marketeissa, puolueinstituutiossa. Kaikki oli kaupan ja soviteltavissa, osa konsensusta, seinät kaukana ja katto korkealla. Rkp kielipuolueena sopi mihin tahansa poliittiseen hallitukseen.

Suomalaisen miehen malli

Rouva Melin koulutti suomalaisia miehiä pukeutumaan, jättämään tennissukkansa muiden tennisvarusteiden joukkoon. Televisio teki tuloaan ja yhdenmukaisti kansan ajankäytön ja poliittisen elämän virtuaaliset hahmot tulivat tutuiksi mainoskatkojen välissä. Matka sosiaaliseen mediaan ja internet sukupolveen oli lopulta myöhemmin vaatimaton muutos ja kasvatuksen tulos. Tammela perheestä tuli keskiluokkaisen lähiöperheen malli. Maaseutua varten oli oma sarjansa.

Melinin kuolema tuli uutisena kesken Jyrki Kataisen hallitustunnustelujen viimeisimmän vaiheen. Katainen siirtyi konklaavissaan sen alkuun ja nyt kuusi puoluetta on ristitty kotoisasti sixpackiksi kun Melinin aikaiset nimitykset ovat jäämässä vanhahtavina historiaan.

Kansatieteilijöille ja politiikan tutkijoille sixpack kertoo tästä ajastamme paljon enemmän kuin punamulta tai kansanrintama. Ne elävät kuitenkin vielä rinnakkain siinä, missä heinäseipäät ja dinosauruksen munat heinäpelloilla odottamassa niiden muuttumista energiapelloiksi ja EU:n tukien kautta muuttuviksi yhden asian monokulttuureiksi.

Sixpack edustaa tätä suomalaista kuuden puolueen yhtä globalisaation tuottamaa mediatalojemme monokulttuuria. Kuusi pulloa, mutta sama olut ja saman panimon tuotteena. Samassa korissa kuin dinosauruksen munat pellolla.

Suomalaisten hiljainen kapina, muualta Euroopasta tuttu luovasti divergoiva ilmiö, perussuomalainen liike ja maalaisliittokeskusta ovat nyt oppositiossa, keskusta perussuomalaisten painostamana. Toista vaihtoehtoa maalaisliitolla ei ole suomalaisena, talonpoikaisena, alkiolaisena liikkeenä.

Diplomiekonomi kesytti suomalaisen miehen hajuttomaksi ja mauttomaksi, sukupuolettomaksi olennoksi osana hitaasti maahan saapunutta vihreän feminismin jälkiaaltoa. Syntyi suomalainen hävinneiden hallitus äijäliikkeen jytkyvoiton jälkimaininkeina ja paluuaaltona takaisin mereen, josta se oli tullutkin. Tai niin ainakin uskottiin.

Parlamentarismin kriisi

Sixpack viittaa suomalaisittain pienempään olutkantamukseen, mutta toki sille löytyy myös vaikkapa bodaajien kielenkäytössä vatsalihaksiin osoittava symboliikkaa. Perussuomalaisilla on yksi tällainen edustaja entisenä kehonrakentajana Turusta. Jo hänen vanhempansa olivat vennamolaisen kansanliikkeen kannattajia ja Turku Pekka Vennamon kotikaupunki.

Veikko Vennamo edusti taas karjalaisia siirtolaisia, oli varakas Fennader ja karjalaisten asuttaja rinnan Johannes Virolaisen kanssa. Virolainen oli raitis maitopoika ja Pekka Vennamon kummisetä. Urho Kekkonen oli kummankin lahjakkaan karjalaispoliitikon tiellä. Suomen jakautuminen kahtia oli alkanut ja se syntyi maalaisliiton ja keskustan poliittisena hajaannuksena alkaen Pohjois-Savosta ja keskeltä ikivanhaa Pähkinäsaaren rajaa.

287

Susirajan väärälle puolelle jääneet talonpojat jäivät vaille uuden hyvinvointiyhteiskunnan edustajaansa, sosialismi käänsi selkänsä siinä missä vanha maalaisliitto.

Ihmiset eivät toki muuttuneet miksikään, vain puolueet heidän allaan turvamattona vetäytyivät vastuusta vedoten silloinkin rakennemuutokseen ja konsensukseen. Vennamo tarjosi ilman poliittista kotia jääneiden alle omaa puoluettaan Maalaisliiton muuttaessa nimensä Keskustapuolueeksi ja pyrkien kaupunkeihin maalta muuttaneiden mukana.

Punamullasta sixpackiin

Punamulta ja kansanrintama edusti taajamien kasvavaa työläisten joukkoa ja heille syntyi toivo paremmasta. Tänään tämä kansan kahtia jakava raja ei ole kartalle piirrettävä, mutta sosiaalisena polttavampi ongelma kuin 1970-luvulla syntynyt kansan jakanut railo. Tätä railoa sixpack pyrkii kuromaan umpeen luottaen nyt kokoomuksen vetämään vankkuriin, jonka viimeisenä vaununa ovat sosialismin perilliset.

Jos olutmäärää olisi tuosta vielä lisätty keskustan ja perussuomalaisten suuntaan, hallituksen malli olisi ollut mäyräkoiramainen, ja vaikeammin taluteltavissa. Sixpack muistuttaa vielä hyvinkin hallittavaa sylikoiraa, mäyräkoira kunnallishallinnon tapaa täyttää hallituksensa.

Elämme selvästi myös parlamentarismin syvää kriisiä, jossa mediakratia on niin ikään osa vallankäyttöä uudessa mediayhteiskunnassamme. Media tuskin on vallastaan luopumassa sixpackin hyväksi. Se kertoo kuinka puolueiden tulisi ryhmittyä Ruotsin mallin tapaan jotta hyvä tulisi. Nyt tuo raja on kuitenkin keinotekoinen ja epäilyttävä kokeilu. Miten se palvelee jo käytyjä vaaleja ja kansalaisten hakemaa poliittisen suunnan muutosta? Sehän oli oloissamme harvinaisen selkeä.

Hallituksen kokoamisesta on tullut medioissamme pilailun kohde ja farssilta se epäilemättä vaikuttaakin. Iäkkäämmät, Melinin kaltaiset poliitikot ja toimittajat, kokevat vanhan konsensuksen kadonneen. Keskusta on kiukkuinen perussuomalaisten katkaistessa sen hallitustien, tilittää Mari Kiviniemi katkerana. Kiviniemen kertomana valtaan olisi tartuttava kun sitä tyrkytetään. Kuka on sanonut, etteikö Timo Soini ole sitä käyttämässä oppositiossa, sekä vakiinnuttaen sen seuraavissa vaaleissamme. Perussuomalaisille tarjottiin vihreitten paikkaa sinipunaisessa hallituksessa nyt mahdollisesti jo maamme suurimpana puolueena. Siinä vaalien tulosta on luettu myös medioissamme oudosti.

Soini on joukon kokenein poliitikko ja puolueen asema on myös vakiinnutettava vallan kammareissa niin kunnissa, kansallisesti kuin meppeinä EU:n byrokratiassa sekä suomalaisessa virkamiehistössä, koko edustuksellisessa demokratiassamme.

Se ei tapahdu yhdessä yössä paavin konklaavissa jytkyvoitto mitätöiden. Media kilpailee samasta vallasta ja sekin on hoidettava uuden median ja yhteisömedian suuntaan ja oikeaa teoriaa nyt hyödyntäen. Ilman hyvää teoriaa ei ole hyvää käytäntöä. Timo Soini on läksynsä hyvin lukenut ammatti-ihminen.

Ajopuu ja yleiset syyt

Perussuomalaisten Timo Soinin jättämien pois hallituksesta selittyy Melinin aikalaisille Johannes Virolaisen "yleisillä syillä" ja Soinin vaatimuksella saada oma ohjelma mukaan EU-politiikan suunnan muuttamiseen. Tämän näkökulman ymmärtää, kun kyseessä oli tähän tehtävään kansalta saatu mandaatti.

288

Paavo Väyrynen kokeneena poliitikkona ja EU-vastaisena ideologina reagoi tähän heti keskustan presidenttiehdokkaana. Hän kiitteli Soinin politiikan ja tarjoutui puolueensa ministeriksi ja presidenttiehdokkaaksi etenkin, jos Soini jää vaaleista pois. Soinin äänet olisivat hänelle tulevia, puntaroi Paavo Väyrynen. Näin keskusta jakautuu edelleen, kuten jo 1970-luvulla, vahvasti kahtia ulkosuhteissaan, mutta myös akselilla, jossa se on Suomessa maan liki konservatiivisin puolue ja EU:n meppien maailmassa liberaalien joukossa. Tätä ongelmaa Timo Soinilla ja perussuomalaisilla ei ole eikä sitä tule myöskään jatkossa hankkia.

Jyrki Katainen asennoitui tähän perussuomalaisten kansalta saamaan mandaattiin kuten Kekkonen takavuosina kokoomuksen Kremlille sopimattomaan ”mandaattiin”. Kansalaismedioissa sisäpolitiikkaa tehdään nyt ulkopolitiikan avulla ja vain valtaa hamuten. Siinä demarit uskovat menestyvänsä paremmin kokoomuksen kelkassa kuin joutuen perinteiseen punamultaan perussuomalaisilla tuettuna. Jatkossa työläisiä ovat sosialisteille vain julkishallinnossa työskentelevät naiset.

Vasemmiston äärilaidalla valinta on epäilyttävä ja perussuomalaisten pelko on nyt viisauden alku. Vihreällä puolueella on taas riski muuttua ruskeaksi puolueeksi (ks. HS kuukausiliite) ja puheenjohtajan vaihto tapahtui odotetun selvin numeroin. Sixpackissa puhdistautuminen on kuitenkin yhtä ongelmallista kuin Paavo Arhinmäelle Timo Soinin ja Mauri Pekkarisen puristuksessa. Omaleimaisuus katoaa kokoomuksen ja vasemmiston hakiessa konsensusta, jossa vihreä puolue jää medioissa sivujuonteeksi kurkien tanssin alkaessa. Kansalaisten on jatkossa entistä vaikeampi erottaa, kuka on hallituksessa ja kuka oppositiossa. Paitsi kokoomuksen ja perussuomalaisten kohdalla, jotka edustavat selvästi EU-politiikan kahta ääripäätä. Tässä perussuomalaiset ovat paikkansa lunastaneet muita uskottavammin. Lokaalisten ammattien kohdalla tuo paikka tulee tämän jaon mukana.

Tätä Timo Soini ei jätä nyt käyttämättä ja se on ongelmana nyt myös toiselle oppositiopuolueelle, keskustalle. Vielä hetken pääministerinä vaikuttavan Mari Kiviniemen purkaus syntyi tästä perusasetelmasta, jossa ainut keskustalainen voittaja on Paavo Väyrynen. Se ei ole paljon ja menee aivan väärille vesille.

Saranayhteiskunta rakoilee

Melinin ajan ja tämän päivän väliin mahtuu paljon sellaista, joka ei mahdu politiikan tutkimuksen perienteiseen konventioon ja sen selityksiin.

Kun kaikkialla vanhat koneistot yskivät ja ajautuvat omituisiin valtaleikkeihinsä, se muuttuu liki käsittämättömäksi siinä maailmassa, jollaisena laskevan auringon edustuksellisen demokratian ja puolueinstituutioiden kriisi näyttäytyy sosiaalisen median keväässä. Kansalaismedia on valtamediaa ja välitöntä toimintaa, välitöntä demokratiaa.

Facebook ihmiset ja twitter sirkuttajat päivittävät koko ajan omia reaaliaikaisia analyysejään, antavat uusia selityksiä ja viimeisintä tietoa kansainvälisestä mediasta kapuamatta eduskunnan portaat Rkp:n ryhmähuoneeseen Ingvar S. Melinin tapaan vanhoja ystäviään ja kaveriporukkaa tervehtimään.

Tällainen demokratia ei ole ylipäätään enää relevanttia siinä maailmassa, jossa twitter vallankumoukset elävät ja wikivuodot raottavat maailmaa menneeseen näennäisdemokratian pölyttyneisiin arkistoihin. Suomen puoluelaitos jäi saranayhteiskunnan väärälle puolelle.

Globalisaation lokaali ongelma

Ongelma ei näytä olevan vain suomalainen vaan koskee nyt kaikkia samalla tavalla ja tyytymättömyys kasvaa. Politiikan ovet on nyt saatava auki, ja jos välttämättä tarvitaan vielä kovin välillisiä

289

"demokratian" vartijoita oman edun tai pienen ryhmäedun valvojiksi, se on hoidettava ”kaksikamarisella” järjestelmällä, jossa vanhan ylähuoneen lordit voivat kokoontua osana muuttuvaa murroskulttuuria ja koskien myös medioitamme.

Kriisi kun ei ole vain politiikan tekijöiden ja hallinnon, vaan yhtä lailla myös perinteisen mediamme ja sen marinadin. Molempia on ymmärrettävä ja tulkittava nyt rinnakkain sosiaalisen median käyttäjinä ja sen taloudessa. Molemmat ovat nyt toisistaan riippuvia ja se ei oikein palvele median tehtävää vallan vahtikoirana vahtien mustasukkaisesti omaa valtaansa.

Näin kyse on nyt pikemminkin sosiaalisesta pääomasta, traditiosta, kuin demokratiasta ja sen tulkinnasta. Historian tutkija ja humanisti käyttää tässä konventiossaan eri välineitä kuin vaikkapa yhteiskunta tai valtiotieteilijä. Luonnontieteen perinteiseen traditioon, empiirisen ja rationaaliseen tutkimukseen, tämän prosessin tulkinta ei sovi lainkaan.

Tätä useimmat kuitenkin Suomessa nyt käyttävät sen jälkinokialaisena teknologisena vaiheena. Kaikki tulkitaan osana teknistaloudellista ihmemaan henkistä vararikkoa ja sen positivismia soveltaen. Se juuri vie harhaan uuden sosiaalisen median talouden tulkinnassamme ja kriisiytti myös EU:n oppimme ja vei perussuomalaiset oppositioon.

Väärin toimivat ihmiset

Kun tietokone pieneni käteen mahtuvaksi, kännykkä tuli osaksi sen toimintaa. Nuoret olivat valmiina sen omaksumaan ja kehitys jatkuu tässä tavalla, jonka kuvaaminen kulttuurien yhteentörmäykseksi on osoittautunut vääräksi. Nokian kaltaisia yrityksiä ei ole myöskään syytä enää tukea perinteisen politiikan välinein. Ne vain vaikeuttavat normaalin evoluution kulkua ja innovaatioprosesseja. Tässä yritysten ja talouden tiet menevät omia polkujaan ja poliitikkojen yhteiskunnallinen tehtävä omiaan.

Muutokset myös globaalissa maailmassa sujuvat twitterissä visertäen ja islamilainen maailma sopeutuu muuhun globaaliin kulttuuriin siinä missä Osama bin Ladenin kaltaiset terroristit jäävät ennustuksineen kulttuurien dramaattisista törmäyksistä historian osoittamiksi virhearvioiksi.

Tässä lokaali toimita ja globaali työnjako ovat Suomen mahdollisuus, jossa yritykset joutuvat nyt vuorostaan ottamaan sen yhteiskuntavastuun, jonka poliitikkomme ovat jo kadottamassa ja jääneet kiinni väärään yhteiskuntavaiheeseen.

Suomen hallituksen kokoaminen paavin konklaavina ja sen peliteoreettinen rakennelma on tästä kouriin tuntuva ja koominen osoitus. Kun ihmiset äänestävät väärin, hallitusta ei enää voi koota puolueinstituutin ja eliitin edellyttämällä tavalla ja sen tarpeita näin tukien. Väärin äänestävät ihmiset ovat Suomessa demokratian uhka ja vaara parlamentarismille ja puolueinstituutiollemme, kirjoittavat vanhat mediamme.

Hajota ja hallitse (20110615)Thomas Mayer Deutsche Bankin pääekonomistina kirjoitti viileän analyysin Kreikan velkasaneerauksesta ja häntä säesti arvostettu taloustieteen professori Nouriel Roubienin New Yorkin yliopistosta (Business Spectator 14.6. 2011). Näistä jälkimmäinen näkee euroalueen hajoavan ja perustelee sitä lähinnä usean valtion kovin erilaisilla talouden toimintamekanismeilla, keskuspankin toimintastrategialla sekä Saksan vahvalla asemalla euroalueen synnyttäjänä.

Perinteinen tuottavuuden kasvu ja palkkamaltti eivät toimi kriisissä riittävän nopeasti ja veivät Saksassakin kymmenen vuotta ennen kuin tulosta alkoi näkyä.

290

Devalvaatio vaiko deflaatio

Vastaavasti Argentiinan tyyppinen deflaatio ei onnistunut edes siellä yhtenäisellä talousalueella saati monella tapaa hajanaisen euron valuutta-alueen maiden sisäinen devalvaatio. Deflaatio syntyy tuoton tai tuotteiden kasvaessa yli rahavarojen ja voi olla joskus hyödyllistäkin. Suomessa se voisi johtaa eräänlaiseen kohtuuden talouteen taolaiseen tapaan, arvelevat vihreät ajattelijat. Deflaatiota Suomessa oli 1800-luvulla mutta myöhemmin se on ollut harvinaisempaa. Japani koki sellaista 1990-luvulla.

291

Näin edessä on kaikissa tapauksissa kriisimaiden velkojen uudelleenjärjestely joko hallitusti tai hallitsematta. Tämäkään ei pelasta euroa silloin, kun valuuttaliittoon jäämisestä on vähemmän hyötyä kuin siitä irtautumisesta.

Roubienin olettaa näin käyvän ja näin rahaliitto hajoaisi viimeistään silloin, kun Saksa kokisi sen itselleen painolastina. EU:n sisällä on valtioita, jotka kulkevat ikään kuin vapaamatkustajina ja myös Suomen vaaleissa mainittiin usein Britannia ja Ruotsi. Suomen "kiltteys" EU:n jäsenmaana on ollut liioiteltua ja liki hysteeristä itsetunnon kohottamista. Sillä ei ole mitään tekemistä viisaan talous ja aluepolitiikan kanssa yhdessä kestävän sosiaali- ja ympäristöpolitiikan hoidon yhdistämisessä pohjoisiin oloihimme ja viimeksi pohdittaessa koillisväyläämme Jäämerelle. Se on ilmansuunta, joka on syytä pitää nyt mielessä myös energiahuollossamme sekä yhteistyössä Aasiaan.

Amerikkalainen nettikeskustelu avartaa

Kiinnostavampaa, kuin seurata talousviisaiden kirjoituksia Financial Timesissa tai vastaavissa alan julkaisuissa Yhdysvalloissa, on seurata näistä syntyvää vuolasta nettikeskustelua.

Eurooppa ymmärretään sosiaalisissa medioissa Yhdysvalloissa yhteisenä valuutta-alueena historiansa kautta, jolloin keskustelu rönsyilee Atlantin takana peilaten samalla omaa osavaltion taloutta ja sen tuoreita kokemuksia myös Suomeen.

Ne eivät ole rohkaisevia ja muistuttavat WinCapitan rahankeräysrikoksia. Syntyvät mielikuvat antavat Euroopasta hyvinkin yhdenmukaisen kuvan, jossa mukana on myös Suomen vaalit ja niiden merkitys ikään kuin yleiseurooppalaisena ilmanpuntarina. Kun näkökulma on riittävän etäältä myös uudet tuoreet ajatukset tulevat esille. Joskus ne vaikuttavat kerettiläisiltä, mutta sellaisinakin pohdittavilta. Delfiryhmässäni tällaiset uudet näkökulmat ovat koko ajan lisääntymässä.

Pankinjohtajan tilitys

Thomas Mayer Deutsche Bankista vetää nämä puolestani yhteen ja antaa hieman lohdullisemman kuvan euroalueen tulevaisuudesta sen jälkeen, kun velkasaneerauksen edut on hyödynnetty. Mayerin mukaan velkakriisiä ja saneerausten merkitystä on liioiteltu eivätkä ne johda finanssikriisin. Saksa on prosessissa avainasemassa ja tuleva vuosi 2012 ratkaiseva ennen Saksan vuoden 2013 vaaleja. Se mitä Suomessa jo koettiin on odotettavissa myös Saksassa ja sen tulkinta on siellä meitä viisaampi.

Vaalin tulos osataan yhdistää nyt medioissa jo oikeisiin asiayhteyksiin. Meillä näin ei tehty vaan hapuiltiin menneen maailman malleissa ja muitten mukamas jo kokemissa poliittisissa liikkeissään.

Pisa voittaja ei kasvata sellaisia äänestäjiä, joiden on seurattava muiden 1990-luvun poliittista populismia. Suomen kokemuksella on nyt käyttöä Saksassa. Suomi ei ole Pohjois-Afrikka tai 1990-luvun Itävalta keväällä 2011.

Suomen mallia ei seurata Saksassa

Saneeraukset alkavat kun saksalaisten äänestäjien mitta on Suomen tapaan täynnä. Kun Saksan osuus on runsas kolmannes talkoista, sen mahdollisuus ja halu olla mukana kaiken aikaa veturina on epätodennäköistä. Saksassa ei ole yhtä mediaa ja yhtä pientä metropolia sekä sen mediaa. Vaalien tulosta on myös seurattava ja hävinneet eivät muodosta sixpackia. Suurta keskiluokkaa ei voi päästää kurjistumaan.

Mayer korostaakin EU:n yhtenäisyyttä, jossa euromaille on annettu tehtäväksi pitää yllä koko unionin taloudesta. Tätä Saksa ei voi sietää määrättömiin. Pienen Suomen kohdalla taakka on ollut jo yli

292

kymmenkertainen suhteessa sen pankkien riskinottoon kriisimaissa. Lisäksi kriisin pitkittyminen ja saneerausten odottelu vie vastuita yhä selvemmin kriisistä täysin syyttömien veronmaksajien kukkarolle ja kaventavat myös näiden mahdollisuutta selviytyä arjessa. Suurten pankkien tapa toimia muuttuu pitkittyessään vain ahneemmaksi. Nyt saalistus on tehty jo liiankin helpoksi.

Kreikka ei ole Lehman Brothers

Mayerin tulkinnan mukaan Lehman pelottelu uutena finanssikriisinä alkaen Kreikasta on turhaa saneerauksen yhteydessä. Lehman oli odottamaton shokki ja kohdistui koko finanssimaailman verkostoon, kun taas Kreikka on kapseloitu ja eristetty, saneeraukseen on toki valmistauduttu ajoissa, se ei taatusti voi tulla enää yllätyksenä eikä sitä hallitsemattomana tule myöskään hoitaa. Näin voimavarat on nyt kohdistettava juuri tuohon saneeraukseen ja sen jälkihoitoon.

Kansainvälisesti Suomen näkökulmasta kiintoisaa on omien vaaliemme liittäminen juuri valuutta-alueen ongelmaan ja sen hoitoon osana EU:n muuta integraatiota. Kun katsotaan riittävän kaukaa, pois jäävät omat 1970-luvun kokemuksemme saati populistinen liikehdintä muukalaisvihamielisenä äärikonservatiivien äänestyskäyttäytymisenä.

Oma mediamme reagoi vaaleihimme aivan kuten eläen 1970-luvun Suomessa. Vaalien tulos oli mukamas protesti ja populismin tulosta jota ei pidä noudattaa. Se syntyi mukamas puolueitten rötöstelystä tai muukalaisvihasta. Sen sijaan sen syy ei voinut olla euroalueessamme ja sen aiheuttamassa talouden kriisissä. Timo Soini sai sen aikaan hauskoilla jutuillaan, jotka alkoivat Hämeessä naurattaa 30 vuotta niiden syntymän jälkeen.

Jälkinokialainen reaktio

Se, että prosessi käynnistyi näkyvämmin juuri Suomesta, kuvaa maan talouden riippuvuutta kansainvälisestä kaupasta sekä hyvin koulutetun kansan kyvystä reagoida ajoissa vaikeaan euroalueen kriisiin. Vaalien tulos oli osa jälkinokialaista aikaa ja sosiaalisen median talouden syntymistä Suomessa.

Saksalaisten on odotettu reagoivan samoin noin vuoden viiveellä ja viimeistään omissa vaaleissaan vuonna 2013. Syynä ei ole pelkästään väsyminen euroalueen vastuunkantoon kuin yhteisvaluutan lukuisat valuvirheet ja sosiaalisen median talouden rantatutuminen siellä myös strategisena prosessina.

Tässä Suomen merkitystä kukaan ei näytä kuitenkaan ylikorostavan eikä usko omien päätöstemme vaikuttavan lainkaan yleiseurooppalaiseen kehitykseen saati pelotteluun finanssikriisillä.

Näin suomalaisia on parjattu ja syyllistetty suotta sekä rakenneltu sellaisia rajalinjoja, joilla kansoja hallittiin ja alusmaista ohjailtiin vielä imperialismin aikoihin hajottamalla ja hallitsemalla. Siihen samaan virheeseen Saksassa ei ole varaa eikä kansakuntaa ajeta kahteen leiriin, kuten alusmaassa oli ja on tapana johtavan median myötävaikutuksella. Päätoimittajan tehtävät toimitusjohtajana alkavat vaikuttaa liioitelluilta Helsingin Sanomien painotalosta asiaa seuraten Forssassa.

Uuden hallituksen ohjelmasta (20110622)Jyrki Kataisen hallitus on saanut monta nimeä. Alkuvaiheessa käytetyin oli hävinneiden hallitus, tämän jälkeen sateenkaari ja sen päässä sixpack, janoisen suomalaisen unelmien täyttymys. Olkoonkin, ettei tuleva hallitus vastaa tuohon huutoon, nostamalla niin alkoholin kuin tupakan ja makeisten hintoja.

293

Verot siirretään kuntaveroihin ja köyhimmille suoritettava satasen suuruinen lisäbonus sateenkaaren pään tavoitteluun otetaan pois hyvinvointipalveluina, joita kunnat tarjoavat 13 % lisähinnasta. Kun tämä vero on kaikille sama, tuloista riippumaton ja ilman progressiota ostokykyä leikkaava, kolme prosenttia on melkoinen lovi olemattomassa eläkkeessä.

Luottamus euroalueella kriisissä

Eläke on erityisen olematon silloin, kun se siirtyy vuosi vuodelta yhä kauemmas ja epävarmuus sekä luottamus omaan kansalliseen päätöksentekoon alkaa horjua, kuten tutkimukset Euroopassa osoittavat tapahtuneen. Laskua omaan hallitukseen ja talouteen on jopa 40 - 50 % viimeisen parin vuoden aikana. Suomessa tuo lasku kohdistuu jopa omaan kirkkoon ja sen oppiin.

Viimeisimmän Valittujen Palojen selvityksen mukaan suomalaiset uskovat ja luottavat euroon muita euromaita sinisilmäisemmin (70 %). Saksalaisista ja ranskalaisista euroon uskoo vähemmistö kansalaisista (40 %) ja enemmistö on myös halukas palaamaan takaisin vanhaan kansalliseen valuuttaan. Tämä Suomessa on hyvä ymmärtää kiihkoiltaessa EU:n rahaliitosta ja sen kriisimaiden tukipolitiikasta. Suomi ei ole sellainen ”häirikkö” jollaisena sitä usein omissa medioissamme esitellään, eivätkä euroon liittyvät kriittiset kannanotot ole erityisen suomalainen ilmiö saati tästä päivästä syntynyt keskustelu.

Eurokriittisyys on elänyt kaiken aikaa ja euron ongelmat on tunnettu tutkijapiireissä hyvin. Osa tutkijoista on ollut pikemminkin naiiveja tai liian teoreettisia pohdinnoissaan. Mukana on toki myös poliittista tarkoitushakuisuutta.Mandaattiviroissa tutkijan ja hänen laitoksensa on edustettava nyt varovaista linjaa ja vaiettava. On olemassa vain vaarallista ja vaaratonta tutkimusta. Jälkimmäinen on nyt muodissa ja se on tarpeetonta.

Haukutuin startti miesmuistiin

Hyvällä lapsella on monta nimeä. Viimeisimmän antoi perussuomalaisten Timo Soini puhuen hyytelöhallituksesta. Kun kompromisseja haetaan kovin monelta suunnalta sattumuksia hyytelöön jää vähän ja siltä puuttuu selkeä visio ja missio, strategia, jolla kansantaloutta ohjaillaan myrskyisällä merellä.

Näistä viimeisin ja ankarin tuomio tuli Ruotsista konjunktuuriinstitutetin tutkimusjohtaja Juhana Vartiaisen madonlukuina. Hänen mukaansa hallituksen kunnianhimo oli aivan riittämätön ja sovittuja leikkauksia olisi tullut lisätä nykyisestä 2,5 miljardista ainakin kaksinkertaiseksi. Luotto talouden kasvuun on katteetonta optimismia. Tämäkin arvio on pikemminkin sääntö kuin poikkeus tutkijapiireissä.

Tyytyväisiä eivät ole suomalaisetkaan taloustutkijat. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen näkee ohjelman jakopolitiikkana ja Pellervon (PTT) Pasi Holm eräänlaisena oikeudenmukaisuusperiaatteena (HS 22.6).

Yrittäjän näkökulmasta tämä periaate ei oikein toteudu ja maaseudun kuntien näkökulmasta se on suorastaan painajaismainen. Eniten pelkoja syntyy nyt juuri maaseudulla ja sen peruselinkeinoissa. Mutta helpolla eivät tule selviämään vaikkapa liki toisessa ääripäässä tuotantoketjun työskentelevät luovan innovaation rakentajat tutkimuslaitoksissa. Jos kukaan ei elvytä katkeaa myös luonnonvaratutkijoiden mahdollisuus innovaatiopolitiikan ylläpitoon.

294

Tutkijat yliopistoilla ovat hakeutumassa tutkimusten mukaan suurena joukkopakona ulos kampusalueeltaan. Naisista noin 60 % ja jo liki olemattomasta määrästä miestutkijoita 80 % harkitsee uran vaihtoa.

Tiede ja tutkimus olikin pätkätöitä, tiede rahan keruuta ja kerjuuta, työyhteisö kiusaamista, työn palkitsevuus suuri petos tohtoritulvaan joutuneille nuorille tiedeyhteisön toivoillemme.

295

Toki tämäkin tiedettiin vaiheessa, jolloin tohtoreiden määrä kasvoi runsaasta sadasta nykyiseen, liki kymmenkertaiseen määrään. Uudet tohtorit eivät voineet mitenkään sijoittua tutkijoiksi yliopistojen sisälle samaan aikaan kun opiskelijoiden määrä alkoi sekin laskea.

Vääristymää lisäsi naisten osuuden kasvu väitelleissä ja laitoksittain erot alkoivat olla liki päinvastaisia kuin vielä 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin nainen väittelijänä oli harvinaisuus.

Miten tässä yliopistouudistuksessa näin pääsi käymään? Hallinnossa mukana oleva roikkuu tiedemiehen janaisen mukanaan tuomassa ja hankkimassa tutkijan vakanssissa ja kyvyssä tienata koko valtion hallinnolle, elinkeinoelämälle, rahoja ja innovatiivista uutta osaamista, eikä jakajan käteen jää lopulta kuin luu, selviää tutkimuksesta. Palkka on olematon eikä ura etene lainkaan, vastuuta on mutta ei valtaa, työpäivät tolkuttoman pitkiä ja tutkijan työ opetusta ja hallintoa.

Toki se oli näin myös 1970 ja 1980-luvuilla. Valittajia oli silloin vain paljon vähemmän, muutama väitellyt yliopistoa kohden vuodessa. Professuuri saatiin silloin, kun edellinen jäi eläkkeelle ja virkoja oli vain muutama, usein vain yksi omalle kohdalle sopiva kilpailtava. Samaa virkaa hakivat kymmenet väitelleet ja työt olivat apurahoilla hoidettuja pätkätöitä tai vaikkapa lehtoraatteja.

Muutamalta ihmiseltä odotetaan huipputieteen ohella tuhattaituruutta ja paljon ohi Leonardo da Vincin osaamisen, kertovat tutkimukset. Hän ei tiettävästi juossut koskaan maratonia tai hypännyt korkeutta, pelannut jääkiekkoa?

Sen sijaan ammattinsa osaava tutkija hallitsee näiden taitojen ohella maalaamisen, veistää, säveltää, kuvittaa ja näyttelee, myy ja markkinoi, raportoi ja tekee sivussa myyntityötä ja tiedettä, uusia innovaatioita opettajan työn ja hallinnon rinnalla, politikoi viidessä tiedekunnassa ja rakentaa itse verkostonsa, on nettiyhteisöjen virtuaalinen mestari ja kaikessa tässä medioiden idolsihme ja humanisti, sofistikoitu kulttuurien ja kielien syvätuntija oman spesiaalialansa rinnalla.

Tiedeyhteisöön on aina kuulunut moniosaaminen ja lahjakkuus. Jos sellaista ei ole, tutkija on ehkä valinnut väärän uran ja valittaa sitä.

Perussuomalaisten pelko ei ole viisauden alku

Perussuomalaisten voitto vei rohkeuden niin oikeistolta kuin vasemmistolta ja päädyttiin ohjelmaan, jossa on liki sata sivua byrokraattista kieltä, kuvaa toimituspäällikkö Kimmo Pietinen (HS 21.6) lukemansa. Hän on käyttänyt tietokoneensa ohjelmistoa apuna ja laskenut eri byrokraattisten sanojen toistoa tuossa 89 liuskan mittaisessa puuduttavassa luettelossa.

Eniten toistuvat verbit kehitetään, selvitetään, edistetään, vahvistetaan, turvataan, lisätään, parannetaan, jatketaan, varmistetaan, tehostetaan, huolehditaan, tuetaan, säilytetään, seurataan jne. Kukin 20-100 kertaa eli parhaimmillaan useita kertoja samalla sivulla.

Kertaakaan ei kuitenkaan suunnitella tai lopeteta. Koko ajan kehitetään ja iloisesti ilman huolen häivää. "Hei, me kehitetään" otsikoi lehti artikkelinsa, joka on paras lukemani vuosikymmeniin. Sanojen käsittelijä kun kertoo eniten mitä teksti sisältää. Nyt se on pelkkää puppua ja potaskaa, joka on yhdistelty eri ministeriöitten vanhoista muistioistamme. Jokaisen on tullut saada oma ihana vanha ideansa näkyville ja käyttäen siinä positiivista teonsanaa, kehitetään. Ensinäkemältä ohjelma vaikuttaa hyvältä.

Kehitys kehittyy kokonaisselvitykseksi, toimenpide vaikuttavuudeksi.

296

Verbit ovat sinänsä ihan hyviä luettaessa niitä ministeriöitten ohjelmista, mutta kun ne muutetaan nelivuotiseksi konkretiaksi, visiosta seuraavaksi suureksi yhteiseksi hallituksen missioksi, päädytään sellaisiin käsitteisiin kuten: kokonaisarvio, johtopäätös, suunnittelupäätös, kokonaisselvitys, tarkoituksenmukaisuus, tarpeellisuus, kohdentaminen, toimenpiteen vaikuttavuus, uudistamistarve, kokeilujen tulos, rakennemuutos ja toimivuus.

Kun niitä parin vuoden kuluttua kehysriihessä arvioidaan ja uutta kehitettävää haetaan, syntyy pelko tuon ajan toimenpiteistä ja niiden ymmärryksestä. Mihin ne sidotaan tämän ohjelman kohdalla? Miten mitata ja millaisia saavutuksia?

Näiden kohdalla hallitusohjelmassa tehdään huomioita, huomioidaan, otetaan huomioon, ennaltaehkäistään tai siirretään työryhmiin, haetaan keinovalikoimia. Kaikkia näitä kutakin noin 2050 kertaa. Siis jälleen liki joka sivulla ja luetellen kielellä, joka ei ole enää hallituksen vallankäytön väline vaan byrokratian tapa toimia silloin, kun vastuu ja valta siirtyvät virkamiehille ja lobbareille.

Juuri byrokratia hakee keinovalikoimia kohdentaen toimenpiteen vaikuttavuuden uudistumistarpeeseen ja rakennemuutoksen toimivuuteen ottaen huomioon aiempien kokeilujen tulokset. Oliko tuttua? Siinä ei todellakaan sanottu mitään vaan ladottiin vain käsitteitä mielivaltaisesti virkkeeksi.

Kun siihen lisää hallinnonalan omat toistuvat, vaikkapa ympäristöhallinnon kestävän kehityksen ja ilmastomuutoksen yleisimmät fraasit, energiapolitiikan vaatimukset, syntyy byrokraattista tekstiä, jota mm. tutkijat joutuvat tuottamaan hakiessaan rahoitusta ja kopioidessaan valmiita ministeriöiden tuottamia tai kääntämiä EU tekstejä hakemustensa hengenlennoksi. Kun näitä lukee Brysselissä asiantuntijana, kyky tehdä hyvä hakemus on osa tutkijan koulutusta ja jotkut osaavat sen muita paremmin. Se, ettei näitä julkaisuja kukaan lue, on ymmärrettävää.

Takavuosina niissä oli vielä mukana poliittista väriä ja odotuksia, nyt sellaista ei voi olla sixpackin kaltaisissa hallituksissa ja niiden ohjelmapolitiikassa. Se ei ole kallellaan mihinkään suuntaan, sillä ei ole yhteiskunnallista tai kulttuurista painotusta lukuunottamatta byrokratian omaa vaatimusta, hallintoa.

Näin kaikki alkaa palvella hallintoa, byrokraattista ympäristöä ja sen liikettä. EU:ssa tällaista on varottu mutta aina se ei tahdo toteutua. Joskus jäljelle jää vain byrokraattinen rakenne ja sen imitointi on nykyisin nettiyhteisöissä helppoa. Näin myös hallitusten ohjelmat alkavat muistuttaa Euroopassa toisiaan. Byrokratia on pahimmillaan liki vastakohta luovalle innovoinnille ja byrokraattinen persoonallisuus kaukana tiedeyhteisön vaativimmasta innovoinnista. Sixpack toteuttaa ohjelmassaan byrokraattista ohjelmaa ja on siten monelle laitostutkijalle hyvin tuttu ja mieluisa ympäristö, mutta ei toimi enää avoimessa kilpailutilanteessa ja uuden sosiaalisen median taloudessa. Tämä on sen suurin heikkous.

Palvelurakenteita pohdittaessa voisi myös arvioida missä palvelut eivät toimi, missä markkinat eivät toimi ja missä julkishallinnon ikivanha virkatie ja paperilla toteutettu protokolla eivät toimi.

Kun politiikka on vinossa kaikki on vinossa

Kun politiikka on vinossa, ei vasemmalla eikä oikealla, myös talous on vinossa. Siinä kunnat alkavat pohtia säästöjä ja vaalirahaa on pimennossa liki 3 miljoonaa. Kun kaikki huomio menee rahan tienaamiseen, muulle ei jää aikaa. Politiikassa ratkaisevat erilaiset arvot kuin mihin äänestäjä on oppinut.

297

Demokratiaa voidellaan rahalla silloin, kun äänen hinta on korkea. Kun se hyväksytään, suljetaan jotain demokratian ulkopuolelle. Sellainen vieraannuttaa ja ruokkii populismia.

Ministeriksi pääsi keskimäärin 50 000 eurolla. Eniten käytti euroja Alexander Stubb 101 000 euroa ja halvin oli salkusta luopuneen Timo Soinin ääni, 20 senttiä. Kokoomuksen Timo Suutarille yksi ääni maksoi 24 euroa.

Eniten omaa rahaa käytti Eero Lehti (90 100 euroa) ja kymmenen kärjen joukossa on kahdeksan kokoomuksen edustajaa, yksi keskustalainen ja yksi Rkp:n edustaja.

Jos vaaleissa ei olisi käytetty rahaa lainkaan, perussuomalaiset olisi nyt epäilemättä pääministeripuolue. Erot kun olivat vain muutaman kansanedustajan luokkaa suurinta puoluetta haettaessa ja gallupien mukaan perussuomalaiset olivat heti vaalien jälkeen suurin puolue. Puolue käytti vaaleihin vain murto-osan vanhojen puolueiden vaalibudjetista.

Kreikassa kukaan ei tiedä mitä valtio todella omistaa ja kuinka sen voisi siirtää yksityiselle. Monet ammatit ovat suljettuja ja uusia kilpailijoita ei sallita. Virkamieskunta on kasvanut EU -kaudella ja heitä on liki miljoona, nepotismi kukoistaa. Rahaa jaetaan suoraan sukulaisille ja omille hengenheimolaisille, kuppikunnille ja tukijoukoille.

Vaarallisia ammatteja, joista eläkkeelle pääsee 50-vuotiaana, ovat vaikkapa televisiotoimittajan ja kampaajan ammatit. Niissä kun uhkaavat bakteerit ja kemikaalit, kertoo Paavo Rautio (HS 22.6). Kreikassa kilpailua estävät salaliitot ja poliittiset killat ovat Suomessakin tuttuja ja tiedämme niiden ongelmat takavuosilta. Politiikan on vaikea purkaa sellaisia kivijalkoja, joilla talous ja sen korruptio on toiminut.

Meillä Suomessa alettiin puhua maan tavasta ja moni olisi sellaiseen palaamassa tai pelaa ainakin aikaa työpaikallaan säilyttääkseen sen omaan eläkeikäänsä saakka. Euroalueen kriisipaketit toimiva niin kauan, kun tunnustamme pelaavamme niillä vain aikaa.

Ifoinstituutin pääjohtajan madonluvut

Avoimimmin euron tunaroinnin tunnustaa huippuekonomisti Hans Werner Skinn, joka oli itse aikanaan lanseeraamassa euroa kasaan (SK 17.6). Useassa yliopistossa opettanut ja tutkijana toiminut Skinn myöntää avoimesti virheet, käyttää samaa kieltä kuin Timo Soini ja liki kaikki taloustutkijat nykyisin; EU:n nykyinen linja johtaa tuhoon.

Euron rakentajat eivät aikanaan ymmärtäneet hankkeeseen liittyviä poliittisia ongelmia. Skinn myöntää olleensa aikanaan naiivi ja uskoneensa Maastrichtin sopimuksen artikloihin. Se mikä toimii ehkä vielä Suomessa, ei toimi enää Kreikassa.

Saksalaisista ja ranskalaisista euroon uskoo enää vajaa 40 % ja pääosa haluaisi palata vanhaan markkaan ja frangiin. Suomalaiset ovat edelleen sinisilmäisiä tai markkaa pidetään liian rahvaanomaisena euron rinnalla.

Tunteet ratkaisevat Suomessa ja huono kansallinen itsetunto, ei talous ja sen realiteetit. Impivaaralaisuus toimii Suomessa päinvastoin kuin ennen vaaleja mediat meille todistelivat. Suomi on alusmaa, ei emämaa. Alusmaan kiukuttelu on muusta syystä syntyvää kuin emämaan. Onneksi Suomen vaalit herätti Euroopan unesta, oletamme. EKP on konkurssin partaalla ja me rakensimme automaatin, josta eteläisen Euroopan valtiot saattoivat nostaa rahaa tuontilaskujensa maksuun, päivittelee nyt Skinn itsestään selvyyttä.

298

Tarvitaan kokonaan uusi eurojärjestelmä ja vanha on haudattava. Kohtuuttomat pääomavirrat maasta toiseen on voitava hillitä. Kokonaan euroa Skinn ei hautaisi, omaa lastaan. Hans Werner on nyt samaa mieltä kuin saksalaiset ja ranskalaiset yleensäkin. Tosin he haluaisivat irti koko valuutasta ja kertovat vain saman kuin Timo Soini meillä Suomessa.

Saksan historia muistetaan

Kreikassa palkkojen ja hintojen leikkaaminen on nyt vaikeaa. Sen osoittavat mielenosoitukset kaduilla. Helpoin ratkaisu olisi paluu takaisin drakhmaan ja devalvoimalla se, väittää Hans Werner. Se olisi Kreikalle kipeä ratkaisu. Euromaana Portugalin on liki yhtä vaikea nousta suosta, kun sen sijaan Espanjan valtion velka on suhteellisesti kevyempi. Mitä tapahtuu Belgiassa ja Italiassa, sitä Skinn ei ala arvailla. Sen sijaan muistissa on vuosien 1929 - 33 devalvaatio Saksassa ja hintatason putoaminen 23 % sekä maan ajautuminen lähelle sisällissotaa, natsien valtaantulo. Keskiluokan kurjistumista on syytä pelätä ja Saksan vaalit vuonna 2013 ovat tärkein vaihe, jolloin vuosi 2012 kertoo jo paljon kuinka Euroopan käy.

Suomessa vaisua ohjelmaa hallitus perustelee mahdollisuudellaan puuttua todellisiin eteen tuleviin ongelmiin myöhemmin, silloin kun selkä on jo seinää vasten. Tämä kokeilu on tuttu Iiro Viinasen ajalta ja sen viisautta voisi kysyä häneltä jos Kreikka, Portugali, Irlanti ja Espanja, Belgia ja Italia ovat liian kaukana.

Ongelmaan olisi varauduttava nyt etukäteen, ei odottaen uusia vaaleja, presidentinvaaleja ja kuntavaalejamme, hallituksen mahdollista hajoamista. Kuntamme ja kansallinen taloutemme eivät kestä sellaista ohjelmaa, jossa syrjäseudut joutuvat mahdottoman eteen.

Liittämällä toisiinsa velkaantuneita kuntia, joissa vanhukset ovat veronmaksajia, ei synny uutta talousmallia ja eläkeikäisten uutta urakehitystä. Velkamme määrä ei kerro kaikkea taloutemme todellisesta luonteesta Euroopan maaseutumaisimpana valtiona ja huoltosuhteemme muuttuvasta tilasta etenkin maaseudulla.

Maaseutupolitiikkaa hoitava hallintomme siirrettään nyt pois kokonaan maatalousministeriöstä työ ja elinkeinoministeriön alaisuuteen. Näin olisi kuulunut tehdä jo vuosikymmen takaperin. Samalla maatalousministeriön alaisten tutkimuslaitosten tehtäviä olisi tullut tarkastella toisin jo EU -kautemme alussa ja koordinoida ne uudelleen.

Jälleen toimimme vasta selkä seinää vasten tilanteessa. Odotamme luonnonvaratalouden muutoksia ja jätämme ennakoinnin muille, olemme ajopuuna. Jos meillä olisi öljyvaroja käyttäisimme niitäkin väärin toisin kuin norjalaiset.

Sosiaalisen median talous ja strategia pelastajana

Kun kansainvälisessä taloudessa Kiinan ja kehittyvien talouksin voima kasvaa, suomalainen yrittäjyys joutuu ottamaan huomioon investointien ja työpaikkojen siirtymisen myös jatkossa, jossa mm. Nokia on jo vapaassa pudotuksessa. Yhtä suuri vaikutus on sosiaalisen median taloudella ja sen koko paikallista, alueellista, kansallista ja kansainvälistä taloutta muuttavalla sosiaalisella ja psykologisella, kulttuurisella kudelmalla.

Tähän epävarmuuteen hallituksen olisi tullut löytää visiot, missio sekä suunnata pienet byrokraattiset puronsa ja ohjelmat kohti tätä yhtä yhteistä jokea ja virtaa hukkaamatta aikaa jo tuttuihin ja tuhansia kertoja netissä toistettuihin byrokraattisiin lauseparsiin.

299

Tässä oppositiosta ei ole apua. Sekin keskittyy jatkossa vain etsimään olemattomia euroja, jotka jäivät jakamatta kunnille ja köyhille, aina tyytymättömille äänestäjille.

Turvallista juhannusta (20110624)Suomalaiseen juhannukseen kuuluu erottamattomana juhannuskisat. Alunperin ne olivat hyvin suomalaiskansallisia, mutta muuttuivat myöhemmin läntisen kulttuurin suuntaan. Helsingin Sanomissa läntisen kulttuurin juuristamme kertoo professori Matti Klinge (HS 24.6) yliökirjoituksessa.

Klingen kirjoitukset on aina syytä lukea kuljettaessa Suomessa viisaitten polkuja. Suomessa näitä ihmisiä on paljon vähemmän kuin miljoonan euron rajan ylittäneitä 26 000 upporikasta hengenjättiä. Vasta kuudennessa polvessa näistä voi tulla vakavasti otettavia, sanaili aikanaan Winston Churchill brittilordeista. Äkkirikastuneet ja ensimmäisen polven akateemiset olivat raskasta kuultavaa Churchillin tulkitsemassa aikansa uuden keskiluokan maailmassa.

Keihäänheitto ei ole kansallinen lajimme ja yleistyi yleisurheilun vallatessa ennen sotia itsenäistyneen Suomen kesäiset urheilukentät. Joka juhannukselle tahtoi löytyä joku mieltä nostattava tapahtuma ja tänä juhannuksena sellainen syntyi mielestäni jo aaton aattona ja hieman varkain medioiltamme.

Tuija Helander

Tuija Helander oli takavuosien suuri toivomme ja urheilumme suuren 1980-luvun näkyvimpiä naistähtiä niinkin harvinaisella matkalla kuin 400 metrin aidoissa. Olen juossut tuon matkan ja se on ilman aitojakin ankara kokemus. Ensin juostaan puoli kierrosta niin lujaa kuin päästään ja sitten lopuksi niin lujaa kuin jaksetaan. Siinä tarvitaan hyviä keuhkoja, nopeutta ja kestävyyttä, aidat rytmitajua.

Täysivauhtisessa juoksussa aidat eivät ole mitä tahansa ylitettäviä. Askelpituus muuttuu etukaarteessa ja esteet tulevat vastaan hämärän rajamailla. Pituus, korkeus ja pikajuoksu yhdistettynä toisiinsa vaativat moniottelijan osaamista. Siinä vammautuminen katkaisee varmasti jossain vaiheessa lajin harrastamisen. Kymmenottelijat ovat ihan oma ihmisrotunsa urheilijoitten joukossa. Itsensä moneen osaamiseen hajottavat ihmiset ovat sitä missä tahansa elämän alueella etenkin menestyessään mihin ikinä ryhtyvätkin. Jostakin syystä nimen eteen epiteetiksi tyrkytetään medioissa kuitenkin vain yhtä asiaa josta brändiä rakennetaan ja ihminen myöhemmin muistetaan.

SusiKalle, SusiPulliainen, JulmaJuha, LätsäPekka, TankkiOlavi ja monet muut kuvaavat etenkin urheilijoiden läheistä suhdetta kansaan ja aikansa idols -ihmisinä sellaista herooista kulttia, joka oli luonnossa jolkottelevan eläimen oloinen ja näkyy myös urheiluseurojemme nimissä ahmoina, kärppinä, ilveksinä, karhuina ja nykyisin niiden vierasperäisinä lainasanoina. Ne kertovat mahdista ja aiemmin luontokansan sidoksesta oman aikansa myyttisiin henkiin, paikallisina seuroina paikkaidentiteetin rakentelusta ja yhteisön ylläpidosta.

Nationalismi ja paikkaleimautuminen ovat samaa perua tunnuksineen niin urheilussa kuin maakunnallisen median sekä kirjallisuuden ylläpidossa ja synnyssä. Globalismi lokalismin vastapuolena on uhka joka on torjuttava, monen pahan alku ja boababien synnyn siemen. Etelän hallitus ja maaseudun oppositio edustavat kahta erilaista maailmankuvaa ja arvomaailmaa Suomessa. Dualismi toteutuu siinä monella eri tasolla ja dikotomian kahdet kasvot jakavat kansakuntaa kahtia. Tärkeimmät uudet ideat ja innovaatiot syntyvät niiden hankauspinnoissa ja nyt tätä kitkapintaa on enemmän kuin vuosiin.

300

Tuija Helander juoksi parhaan aikansa ja maailman tietoisuuteen Rooman MM-kisoissa vuonna 1987 juuri tuolla aidatulla ratakierroksella ajalla 54,62, joka on edelleen Suomen ennätys ja tekee tiukkaa tämän päivän miehille ilman aitojakin. Viidenkymmenen pintaan juostu ratakierros kun tuo suomalaisen neljännes- ja puolimailerin kansalliseen eliittiimme. Minuutin alittavat kierrosajat ovat kovia aikoja kenelle tahansa kestävyysjuoksijallemme nykyisin.

Julma Juha Väätäinen juoksi aluksi lyhyitä matkoja ja sai sieltä kestävyytensä ja kirivoimansa. Lajin harrastaminen ja menestyminen siinä vaatii uhrautumista ja askeettista mieltä, kykyä sietää kipua. Nykyinen helppo elämä ei sellaiseen nuoria houkuttele. Ilman ponnisteluja ja kykyä sietää kipua ja vastoinkäymisiä ei synny suuria saavutuksia, uutta ideaa ja innovaatioita, luovuutta. Luovuus voi olla toki lahja mutta sitä on kehitettävä ennen kuin maalauksesta tulee mestarin tekemä, oli se vaikka kuinka vaikeasti tulkittava väreineen ja viivoineen.

Luovuus ja innovaatio ovat kaksi eri asiaa. Kaikki meistä ovat luovia mutta innovaatiot syntyvät vain konventioiden rajapinnoissa ja siihen jo lapsuudessa hankkiutuneitten ihmisten toimesta aivan kuten timantit puristuvat hiilestä ja grafiitista vain tietyissä oloissa tulivuorikraatterin piipussa, kimberliitin tummassa pinnassa kimaltaen.

Taistelu elämästä

Helanderin ura katkesi epämääräisiin oireisiin ja myöhemmin alkoi taistelu hengissä selviytymisestä keuhkojen pettäessä. Los Angelesin ja Rooman kisojen finalisti, yli kymmenkertainen Suomen mestari, ja vielä useammassa lajissa mukaan lukien monilahjakkaan ihmisen viisiottelu, joutui Soulin olympialaisiin valmistautuessaan epämääräisten oireitten uhriksi.

Oireet paheniva ja loputa vain muutama askel portaissa alkoi olla mahdotonta. Kovin moni tuntee tämän Tuijan tarinan; odottelun, pelot, keuhkosiirrännäispotilaan pitkät valvotut yöt. Leikkaus ja kuolema tulivat uniin. Suomessa on tehty sittenkin vain runsas sata keuhkosiirtoa. Helander jäi odottelemaan itselleen luovuttajaa samaan aikaan kun terveys heikkeni päivä päivältä.

Toipuminen siirrännäisestä alkoi Tuija Helanderille tyypilliseen tapaan. Määrätietoisesti, ohjeita seuraten, kriittisesti ja itsensä tuntien. Askel askeleelta, kivut voittaen ja uskoen elämään, omaan itseensä ja kuunnellen muita, valmentajaansa. Helander on ihmisenä harvinainen tapaus, poikkeusyksilö, yksi tuhansista, timantti. Sellaisen kohdatessa on syytä kuunnella, nöyrtyä. Heitä kuunnellessa omat pienet harmit alkavat tuntua kovin köykäisiltä ja turhilta murheilta.

Vuoden urheilija

Nyt 50 vaan ei 60-vuotiaana Tuija Helander juoksi Göteborgin vammaisurheilijoitten MM-kisoissa kolmannen mestaruutensa ja toisen maailmanennätyksensä. Pikamatkat 100 ja 200 metriä taittuivat aikoihin 14.47 ja 28.73. Pituutta Tuija loikkasi liki 5 metriä ja vain muutaman kengänmitan vähemmän kuin Ruotsin valovoimaisin naisurheilija Katarina Kluft viikko takaperin maanosamme huippujen kisoissa nuorena ja elämänsä kunnossa olevana huippuhyppääjänä, moniottelijana ja nyt pituushyppyyn erikoistuneena maanosamme ykkösenä. Kuinka moni 50 vuotta täyttänyt suomalainen mies hyppää pituutta yli 5 metriä tai juoksee Helanderin aikoja?

Olen kokeillut ja nostan keuhkosiirrännäisestä toipuneelle Tuija Helanderille hattua. Omalla kohdalla kimmoisuus on kadonnut, räjähtäväksi kuviteltu vauhti ei osu enää lankulle, ponnistus pysähtyy piikkareiden tarttuessa jo ennen lankkua tartaniin, saksaukset ilmassa jäävät tekemättä tai ne vaikuttavat liioitelluilta ja teatraalisilta.

301

Vanheneva ihminen korvaa puutteensa teatraalisella elämällä, jossa vähäiset eleet muuttuvat suuriksi tunteiksi. Sen minkä määrässä ehkä häviää sen laadussa voittaa ja nuoren ihmisen kohdatessaan molemmat pitkästyvät, mutta eri syistä.

Ei ole epäilystä kuka on tämän juhannusajan suomalainen urheilija. Vuoden 2005 suomalainen vammaisurheilija on mielestäni nyt myös vuoden 2011 suomalainen urheilija. Paljon edellä kiekkoleijonia tai keihäänheittäjiämme. Tartanille rähmälleen kaatuilevat miehet eivät saa keppiään lentämään edes Tapio Rautavaaran lukemiin. Puukeihäällä, kotona pihkatulla, mutaiselta paikalta heitettynä hän haki Lontoon kisojen rankkasateessa maasta sopivan oksankohdan ja sai siitä jalalleen tukea kultamitaliheitolleen. Tapio Rautavaara oli tarinan kertojana ja teartaalisena esiintyjänä muita päätään pidempi monilahjainen ihminen, kulkuri. Juuri tuo epiteetti sopi hänen nimensä eteen, jolla monilahjainen ihminen kesytettiin median kaupalliseen käyttöön.

Vaikeasti kesytettävä Helander

Silloin kun mitataan ihmisen suorituskykyä ja omien voimien rajoja, urheilun puhtainta ideologiaa ja sen merkitystä myös esimerkkinä nuorisolle tai vanhenevalle kansakunnalle, Helander on ylivertainen. Vai olisiko sellaisiksi punaiselle matolle kaatuilevista urheilijoista, urheilujohtajista ja käräjätuvan ovia kuluttavista sankareistamme?

Helanderin lääkärit ovat aivan eri tavalla mukana elämämme kierrossa kuin karpaasejamme piikittäneet salaperäiset itsensä paljastajat vuosien jälkeen vielä julkisuutta tästä urotyöstä hakien.

Kun jossain moraali pettää, se näkyy lopulta kaikessa maan tapana, kuten kreikkalaiset jalkapalloskandaalit kaiken muun maata kohdanneen lisänä. Helanderin kaltaiset urheilijat ja heidän hoitajansa puhdistavat meitä omasta kansallisesta häpeästämme, maan tavasta ja sitä seuranneesta jytkyvaaleista. Sellaisen kesyttäminen median käyttöön on sosiaalisen median tuottamana mahdoton tehtävä ja kiusaa vanhaa vallankäyttäjäämme.

Kulttuurien törmäyksessä syntyvät uudet ilmiöt, sosiaalisen, taloudellisen ja kielellisen luovuuden innovaatiot yhdistettynä tekniseen taitoon, vievät tuotteet ja niiden kuvaamisen yli perinteisen printtimedian kyvyn ja vanhan vallankäyttäjän asema horjuu.

Turvallista juhannusta ja juhannusliikennettä, vesillä liikkuen ilman päihteitä. Itse aiheutetut vammat ja pysyvä kuntouttaminen niistä ovat tämänkin juhannuksen näkyvintä satoa, jossa harvalla on Tuija Helanderin henkisiä ja fyysisiä voimavaroja.

1950-luvun maneerit (20110628)Täytän heinäkuussa kymmenes päivä 60 vuotta. Käytän seuraavat kuusi kirjoitustani aikamatkailuun, jossa kerron oman näkemykseni ja kokemukseni kuudesta elämästäni vuosikymmenestä. Etenen kronologisesti ja olen ehdottoman subjektiivinen. Elän jokaisen vuosikymmenen, kuten sen aikanaan koin, ja jätän muiden kokemukset ja tutkijan persoonani romukoppaan. Pyrin löytämään kullekin vuosikymmenelle kasvot, jotka ovat oman kokemukseni kautta syntyneet ja ehdottoman fiktiiviset.

Kaikki keinot luvallisia

Aloitan 1950-luvusta ja sen alusta. Ajasta, jolloin muistikuvat ovat hataria, kollektiivisen muistin värittämiä. Se oli aikaa jolloin maalla, Iisalmen maalaiskunnan Hernejärven kylässä, talvet olivat lumisia ja kesät pitkiä ja helteisiä, lapsia oli paljon ja kaikki minua vanhempia, sodan aikana syntyneitä ja ilman vanhempien kasvatusta.

302

Sodat olivat vieneet aikaa liki vuosikymmenen ja uudisrakentajat, työn sankarit, olivat kylän näkyvin osa muuttuvaa maalaismaisemaa. Maalla elettiin agraarin Suomen kylien nousun voimakasta alkua, jossa uusi vastasyntynyt lapsi ei ollut kovin merkittävä tapahtuma. Mieleen tulee hakemattakin Jean Babtisten syntymä Patric Syskinden romaanissa ”Parfyymi”. Tuoksuttomana tapauksena ja lopulta pois heitettävänä. Oma tuoksu oli haettava itse ja lähtemällä parfymöörin oppiin.

Olin perheeni kolmas lapsi, keskimmäinen pojista, diplomaatti pohtija psykologin kuvaamana. Huomiosta oli taisteltava ja se voitettiin diplomatialla, aikuistumalla varhain myös oppimalla lukemaan jo paljon ennen kouluikää.

Henkisten taitojen rinnalla oli harjoitettava myös fyysisiä ominaisuuksia tai jäätävä muitten hakattavaksi häiriintyneitten poikalasten käsittelyssä, jossa oman aikamme kiusanteko on harmitonta leikkiä. Tuhannen pojan poikalyseossa oli mukana myös kaikki tulevat rikollisten alut ja näiden ympärillä liikkuvat jenginuoret. Koulun eristysselli kaltereineen oli sentään juuri poistettu käytöstä. Sen kidutusvälineistä liikkui varttuneempien, yli parikymppisten ”lasten” joukossa pelottavia kertomuksia, joita alle kymmenvuotiaat innolla kuuntelivat.

Viattomuuden nostalgiaa ja humpuukia

Ravun merkeissä syntyvä kuuluu vesimerkkeihin, on tähtien mukaan kuoreensa vetäytyvä, aikuisena yliherkkä ja tähtikuvioiden eroottisin olento skorpionin rinnalla. Asiat oivalletaan jo etukäteen ja niihin reagoidaan pitäytyen riitojen ulkopuolella, verkostoja rakentaen ja kodinomaisessa maailmassa, yhteisöä ja lähiympäristöä arvostaen ja vahvistaen.

Suunnitelma saa rinnalleen varasuunnitelman eikä innovoiva visiointi, monilahjakkuus, ole vierasta takaperin etenevän äyriäisen maailmassa, kertovat astrologit. Toki nämä ominaisuudet sopivat myös talvella ja syksyllä syntyneille, kevään merkeille. Tyypillinen rapu on Rollig Stones nuorukaisten näkyvin megatähti Michael ”Mick” Jagger. Vaikka ikää on jo 70 vuoden pintaan hän liikkuu kuten ravun merkeissä syntyvän kuuluukin liikkua ja hurmaa yleisönsä tulkinnan herkkyydellä. Kokemus tekee miehestä mestarin ja häntä ei voi syyttää ainakaan alisuorittamisesta ja liiasta pelkistämisestä.

Monen muistelmissa 1950-luku kuvataan ajan kultaamana viattomuuden aikana. Omissa muistoissani viattomuus on kaukana. Pikemminkin tuo vuosikymmen oli murrosaikaa, hieman samaa kuin 2010-luku saranayhteiskuntana ennen jytkyvuotta 2011. Pulaa oli kaikesta ja säännöstely jatkui aina vuoteen 1954 saakka. Vuonna 1952 maksettiin viimeiset sotakorvaukset ja Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi Kaliforniassa. Mongolipoimu suomalaisten naisten silmistä poistui tuon voiton myötä. Siihen liittyi samaa traumoja aukovaa ihmettä kuin viisuvoittoon Lordi yhtyeen esittämän Hard Rock Hallelujah jälkeen.

Heinäkuussa 1952 avattiin Helsingin Olympialaiset ja Coca Cola ja purukumi saapui Suomeen siinä missä Rock'n roll ja farkut, nuorisokulttuuri ja 1950-luvun musiikki, vaatteet ja massatuotanto, josta kaikki pääsivät osallisiksi. Kansan itsetunto alkoi hiljalleen kohota. Aulis Rytkönen kirjoitti suomalaisena jalkapalloilijana ammattilaissopimuksen. Rytkönen on edelleen monen kokemana ainut suomalainen jalkapalloilija. Tämä trauma ei poistu vielä seuraavankaan 60 vuoden aikana. Suomalainen jalkapalloilija on yksinäinen susi sankarina Litmasen tapaan ja muistuttaa 50-luvun rapua kuoressaan.

Finish design

Syntyessäni Juho Kusti Paasikivi hallitsi maatamme presidenttinä ja hallittavia kansalaisia oli nyt ensimmäisen kerran yli 4 miljoonaa. Heistä yli 70 % asui maaseudulla, kaupungit olivat pieniä, elettiin Korean sotaa ja noususuhdannetta. Se lisäsi vientiä puullemme, metsät toivat lisäansioita talonpojille

303

ja heidän rengeilleen. Puhuttiin vihreästä kullasta ja sotakorvauksista, YYA-sopimuksesta, Suomi liittyi YK:n jäseneksi.

Finish design syntyi Marimekon, Aino ja Alvar Aallon, Tapio Wirkkalan, Kai Franckin ja Timo Sarpanevan Orkidea maljakon myötä. Milanon Triennaalin Grand Prixpalkinto lämmitti mieltämme. Väinö Linna sai valmiiksi Helsingin Sanomien kritisoiman Tuntematon Sotilas kirjansa. Kirja oli tehty väärästä näkökulmasta, tavallisen korpisotilaan ja impivaaralaisen, ei esikuntatehtävissä toimivien kuvaamana ja eliitin näkökulmasta. Kansa hullaantui kirjasta, sotaromaanista.

Sotasukupolvien nuorisokulttuuri herää

Iisalmelainen Edvin Laine ohjasi Linnan teoksen elokuvaksi ja ensimmäinen kotimainen värielokuva Juha tuli teattereihimme, Olavi Virta levytti Toivo Kärjen ja Reino Helismaan Täysikuun. Nuorisokulttuuriin, suurten ikäluokkien käyttöön, tulvi italialaista musiikkia. Mambo Italiano, Maruzella ja Lazarella soivat Umberto Marcaton, Laila Kinnusen ja Brita Koivusen levyttäminä. Tutuiksi tulivat Annikki Tähti, Vieno Kekkonen, Pirkko Mannola, Lasse Liemola, Kai Lind, Tapio Rautavaara, Elvis Presley, Harry Belafonte, Bill Haley, Bob Martin, Nat King Cole, Dean Martin, Eartha Kitt, Poika varjoisalta kujalta, Rock aroud the Clock, Buona sera, Jambalaya, You are my Destiny ja Diana ja tietysti Saarenmaan valssi sekä Kipparikvartetti. Suomalainen elokuva toi omat tähtemme palvottaviksi ja imitoi suurta maailmaa. Juoksijat, hiihtäjät ja heittäjät saivat rinnalleen moottoriurheilun alun.

Samaan aikaan kun maahan tunkeutui Bill Haley ja Rock aroud the Clock, radiossa soi lauantain toivotut levyt ja televisio aloitti lähetyksensä. Kuvaruutuihin koteihimme saapuivat Lenita Airisto ja Teija Sopanen, piippua polttava meteorologi ja Kauko Saarentaus. Naapurit tulivat niitä seuraamaan jo viritysmusiikin ja kuvan aikana. Maassa oli yksi kanava ja yksi mielipide.

Lausuin runoja Veikko Vennamon polvella tupailloissa ja olin perustamassa tulevaa jytkyn alkiota karjalaisten evakkojen ja Pohjois-Savon rintamaveteraanien mukana. Seurasin Vennamon esiintymistä tarkalla silmällä. Hänellä oli tarttuva aksentti ja toistuvat maneerit. Hän oli huomattavan älykäs mutta samalla kiihkeä ja malttamaton.

Tuohon aikaan liittyi myös kyläni suuret tragediat, Pirkko Ryhäsen murhamysteeri ja kahden hänen serkkunsa hukkuminen. Pirkon sisaresta oli tuleva myöhemmin lasteni äiti. Selvisin itse lapsuudestani hengissä. Aikuisten miesten painajaiset johtuivat pääosin rintamalla käytetyistä päihteistä, huumeista, saksalaisten tuomasta keinotekoisesta amfetamiinista.

Television mukana kotiutuivat myös amerikkalainen kuvitteellinen kulttuuri, James Dean, Paul Anka ja tietysti Elvis Presley. Moottoripyörät yleistyivät kyläraitille ja motskareilla tai prätkillä ajettiin lujaa ja vahinkoja pärinäpojille sattui.

Jawamoottoripyörän hinta oli vuonna 1957 uutena 147 000 markkaa. Autot olivat vielä ylellisyystavaroita ja ne yleistyivät Ruotsiin muuttajien mukana arkikäyttöön seuraavalla vuosikymmenellä. Toki kylässä oli autoja jo 1950-luvun alussa siinä missä traktoreitakin, piikkipyöräisiä ja kovaäänisiä, panssarivaunun painoisia. Luomuviljelystä alettiin luopua lopullisesti tehoviljelyn hyväksi. Teknologian riemuvoittoa luonnosta ihailtiin yhdessä medioittemme kanssa. Lehdet olivat maalaisliittolaisia lehtiä maakuntalehtinä.

Hyvinvointivaltion sarastus

304

Vuonna 1954 maassa nähtiin auringonpimennys ja sen toki muistan siinä missä nuoremman veljeni syntymän täytettyäni kolme vuotta. Samoin yleislakon ja Urho Kekkosen valinnan presidentiksi vuonna 1955 yhden äänen enemmistöllä. Lakolla palkkoihin saatiin 12 markan yleiskorotus. Se lakko kannatti, sanottiin.

Hyvinvointivaltio oli alkanut syntyä tyttöjen pukeutuessa farkkuihin tai leveisiin kellohameisiin, sipaisivat huuliinsa Egal huulipunaa ja poskille Ponds puuteria.

Sodan aikana syntyneet suuren ikäluokan pojat taivuttelivat hiuksiaan ylös tai taaksepäin Brylcreme hiusvoiteella ja lavoille nämä menivät tanssimaan joko prätkillä tai Letukalla, vanhalla Chevroletilla, pikku Renulla tai itäautoillamme. Saab ja Volvo yleistyivät vuosikymmenen vaihteessa, jolloin samalla autokanta alkoi uusiutua Itä-Suomessa ja autosta tuli hyvin arkinen väline jokaisessa taloudessa.

Teräväkärkiset kengät olivat ajan villitys siinä missä elefanttitossut, nirunarukengät, poolokaulukset, tärkätyt alushameet, pillifarkut, villatakit ja neulepuserot, twinsetit. Sifonkihuivia kutsuttiin fritsuliinaksi. Viina oli kauan kortilla ja körttikansa eli vieraillen runsaasti naapureissaan ja tehden talkootöitä, harrastaen yhdessä. Televisio muutti sitten ajankäytön kokonaan vuosikymmenen lopulla.

Unohdettu sukupolvi

Kun syntyy tällaisen jivea ja mamboa tanssivan nuorison jälkeen, sodassa nuoruutensa eläneiden vanhempien lapsena, muistot eivät ole toki heidän kummankaan vaan sen unohdetun sukupolven, joka jäi kaikesta tästä paitsi. Se menetys on ollut varmaan elämää köyhdyttävä.

1950-luvulla syntyneet seurasivat läpi koko elämänsä sodan aikana syntyneiden suurten ikäluokkien takana palavia siltoja. Se korostui etenkin juuri 1950-luvun puolivälin jälkeen ja kaiken aikaa aina yliopistovuosiin, jolloin tavoite oli asetettu ohittaa nämä päihteitten kanssa opintojaan jatkavat nuorisokulttuurin tuotteet työelämässä. Massayliopisto ei ollut heitä paljoakaan sivistänyt, päinvastoin.

Suuret ikäluokat korvasivat puolivillaiset opintonsa ryhtymällä poliitikoiksi, väitöskirjat vaihdettiin jäsenkirjoiksi. Tuo vuosikymmen oli ylipolitisoitunut ja sen jälkiä näkyy vieläkin suurten ikäluokkien jäätyä nyt eläkkeelle jytkyvoiton saattelemana. Näin vanha työllistäjä, vanhat puolueet, voitiin hyvästellä komeasti. Meitä keisarit eivät enää käske. Eivät meitä, eivätkä meidän lapsia. Tuolloin elettiin samassa valheessa kuin tänäänkin.

Unohdetulle sukupolvelle Viettelyksen vaunut, Paikka auringossa, Afrikan kuningatar, Sheriffi, Kilimandsaron lumet, Laulavat sadepisarat, Loma Roomassa, Täältä ikuisuuteen, Kuutamoserenadi, Taikaikkuna ja Kesäleski jäivät katsomatta ja Brigitte Bardot oli vain taruhahmo monine muine elokuvien sankarihahmoineen James Deanista alkaen.

Marilyn Monroe, Elizabeth Taylor, Grace Kelly, Sopia Loren, Gregory Peck, Marlon Brando, Humphrey Bogart, Rock Hudson, Tony Curtis tulivat tutuksi vasta television kautta ja lukien heistä, taustoittaen heidän tarinaansa ja yrittäen ymmärtää usein sellaista draamaa, joka ei ollut lainkaan niin kaunis kuin mihin Hollywood maailma ja siinä eläneiden nuorten samaistumiskohteet ehkä olivat 1950-luvulla. Näin myös suomalaiset Jurkkien ja Pöystien sekä Rinteiden suvut elivät osana arkista ympäristöään, ei niinkään kotimaisten 1950-luvun elokuvien sankareina.

Selviytymistarina ja painajainen

Minulle itselleni 1950-luku oli selviytymistarinaa. Se oli kertomus suvuista, joissa nuoret kohtasivat myös onnettomuuksia, koulupäivät olivat pitkiä, 12 tuntia matkoineen liki kestäviä, koulukiusaaminen

305

oli osa koulun kasvatuskulttuuria, opettajat olivat myös sodassa vanhentuneita, osa vaikeasti alkoholisoituneita, kuten monen lapsen vanhemmat.

Päihteistä rintamalta tuli toki muitakin kuin alkoholi ja morfiini (oopium) oli tuttu mummon yskänlääkkeenä. Suomi oli ylivoimaisesti suurin oopiumin kuluttaja maailmassa ja sen vähentämistä pidettiin turhana halpana ja hyväksi koettuna lääkkeenämme. Rintamalta palanneiden miesten humalapuheet olivat aina rintamalle palaavia. Kun pienissä rajaseudun pitäjissä oli haudattu satoja nuoria poikia sen unohtaminen oli mahdotonta.

Onnistuneen kasvattajan löytämien oli sattuma ja onnesta kiinni. Se kilpailu ja taistelu, joka käytiin miljardeina siittiösolujen rynnäkkönä kohti munasarjasta irtoavaa munasolua, jatkui syntymän jälkeen, ja sitä kuvasivat vastoinkäymiset, taistelu, kateus ja usein pohjaton katkeruus ja viha, jossa suurten perheitten sisarkateus rehotti vapaana ja lapset olivat ilmaista työvoimaa pelloilla ja metsissä.

Siihen kaikkeen oli valmistauduttava, kehitettävä heikkoja kohtia, vahvistettava itseään ja säilytettävä silti positiivinen ja elämää kannatteleva idealisminsa. Se ei ollut vain televisiota, purukumia, CocoColaa, sotakorvauksia, uusia sanoja ja käsitteitä, uusia lehtiä ja mediakulttuurin syntyä, hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen kuvitteellista alkua. Monelle se oli pelkää hengissä säilymistä ja sen opiskelua.

Columbon kaltainen viekkaus

Minulle 1950-luku avautuu ikään kuin juuri edesmenneen näyttelijä Peter Falkin (1927-2011) kautta. Televisiosta tutuksi tullut Columbo teki itsestään rakastettavan paljon kärsineenä venäjän- ja puolanjuutalaisten vanhempien poikana. Pystyn vaivatta samaistumaan tähän pienikokoiseen Ossingissa oppikoulunsa käyneeseen Hamlitonin Collegen tuotteeseen. Falk valmistui syntymäni aikoihin julkishallinnossa Syracusan yliopistossa ja ura alkoi byrokraattina liittovaltion taloustoimistossa.

Työn rinnalla Falk alkoi opiskella näyttelijän uraa ja vaihtoi rohkeasti ammattiaan samaan aikaan, kun Kekkonen valittiin Suomen presidentiksi ja Suomi ajautui yleislakkoon. Tämä saattoi olla pelkkä sattumakin. Töitä Peter paiski Off Broadway teatterissa ja muutti Hollywoodiin vuosikymmenen lopussa. Menestys odotutti kuitenkin itseään ja sellaiseksi osoittautui lopulta televisio ja Columbo: Murha lääkärin määräyksestä vuonna 1968 NBC-kanavalla.

Varsinainen läpimurto tuli vuonna 1971 (Kuolleen miehen lunnaat), jolloin itse aloitin opiskeluni Oulun yliopistossa ensin sen biologisella opintosuunnalla biologian ja maantiedon vanhemmaksi lehtoriksi valmistuen.

Oli varmistettava varma työpaikka ennen tutkijan uran käynnistämistä epävarmassa ympäristössä. Nyt jälkeenpäin ajatellen biologian ja maantiedon opinnoilla ja ensimmäisellä väitöskirjalla sieltä, lehtorin (professorin) työllä ja kokemuksella on ollut paljon käyttöä muissakin tehtävissä. Itse toivoisin, ettei professorin (=opettajan) nimikettä käytettäisi väärin tehtävissä, jossa pedagogin opeilla ei ole mitään tekemistä.

Tuo vuosikymmen, 1970-luku, suosi täysin erilaista ihmistyyppiä televisiossa kuin 1950-luvun tuotteet Marlon Brandosta Marilyn Monroen kautta Gregory Beckiin, Tony Curtisiin ja Rock Hudsoniin. Se ihaili kyllä 1950-lukua, mutta ymmärtäen sen tuskat ja vaivat venäläisen kertojan tapaan ja Peter Falkin kuvaamana. Vaaditaan pari vuosikymmentä, jotta voimme palata juurillemme, ja nähdä ne oikein, kauhistumatta. Jos elän 80-vuotiaaksi en enää kauhistu 60 -vuotiaana kokemiani kauhuja ja voin kirjoittaa niistä vapaammin.

306

1950-luvun rakastettava hahmo

Alle keskimittainen, vanhassa popliinitakissaan liikkuva lasisilmäinen Falk on kaukana 1950-luvun miesihanteista. Itse hän kertoi hakeneensa Pjotr Petrovitsin hahmoa poliisina Fjodor Dostojevskin romaanista. Ryppyinen paita ja kuluneet kengät, harmaan miehen olemus, kaikki ovat kuten Dostojevskin kuvaamana ja maneeritkin sopivat.

Iso popliinitakki on sekin vallan muuta kuin ranskalaisissa tai brittien vastaavissa älykködekkareiden televisiosarjoissa. Poirot ja Holmes eivät viihtyisi tämän sankarin seurassa, tai oikeammin ehkä päinvastoin. Peter Falk ei olisi ehkä viihtynyt Holmesin ja Poirotin seurassa. Typerykset näyttelemässä älykköä ovat aina raskasta katseltavaa. Peter Falk ei ollut typerys ensinkään.

Columbo oli rikollisille harmittoman oloinen ilmestys, ylimieliselle narsismiltaan tunnevammaiselle ihmiselle petollisen nuhruinen moukka, jonka iskut tulivat aina odottamatta. Silmät tihruten ja jo lapsena leikattu ja proteesilla korvattu lasinen katse oli sekin aivan kuin 1950-luvun epävarma ja hapuileva vuosikymmen. Vaha Peugeot oli sekin 1950-luvulta siinä missä koko miehen habitus, itseään etsivä ja hajamielinen, murroskulttuurin tuote.

”Just One More Thing”

Peter Falk alkoi kuvata, ehkä tietämättään, 1950-luvun maisemaa ja elinympäristöä, rampautuneita miehiä proteeseineen, vanhoja ilkikurisesti hymyileviä, niitä näitä juttelevia, vähäeleisiä ja sodan rintamaoloissa kotirintamalla viettäneitä vanhoja miehiä.

Hänellä oli omituinen kyky tarttua johonkin epäoleelliseen ja pyytää sen tarkistamista, vielä ennen poistumistaan (just one more thing). Se tarkoitti aina, kuinka syyllinen oli tunnistettu, oleellinen oli löytynyt, nero oli tehnyt ratkaisunsa. Murroskulttuurissa sellainen ihminen helpotti lapsen oloa, ahdistus muuttui hetkessä nauruksi. Isoisä oli paikalla, jumalat hymyilivät jälleen.

Peter Falk oli kuin 1950-luku ja ansaitsi viisi Emmy palkintoaan ja Golden Globen, tukun muita televisioalan tunnustuksia. Columbon ohella hän ehti näytellä yli 50 elokuvassa. Pidän näistä 1950-luvun vanhenevaa miestä esittelevistä älyköistä, joille tuo vuosikymmen avautuu oikein, oikeassa valossa. Ne ovat mukana myös Falkin tunnetuimmissa elokuvissa Aviomiehet (1970), Naisen parhaat vuodet (1976), Pelkojen yö (1976), Berliinin taivaan alla (1987) sekä Ei omena kauas putoa (2005). Falkin piirroksissa ja muistelmateoksessa "Just One More Thing" (2007) on löydettävissä 1950-luvun henki ja se maailma, jossa myös itse synnyin olkoonkin, että häntä vaivasi jo tuolloin, muistelmia kirjoittaessaan, Alzheimer. Tai ehkä juuri sen seurauksena, Alzheimerin taudin tuotteena, juuri tuon ajan tapahtumat, 1950-luvun murroskulttuurin ilmiöt, ovat niin keskeisinä hänen muistelmissaan ja tuoreemmat ovat jo unohtuneet.

Pelon ja voiman vuosikymmen (20110629)Jos 1950-luku oli toipumista sodistamme, ja sitä luonnehti lapsen kokemana piiloteltu ahdistus ja työn sankaruus, 1960-luku sai aikaan jo murroskulttuurin avautumisen täyteen kukkaansa. Yhdysvallat jatkoi väsyttävää, jokaiseen eurooppalaiseen kotiin välitettyä raskasta ja tappiollista sotaansa Vietnamissa. Suurin mielenosoitus kokosi Washingtonin kaduille yli neljännesmiljoona marssijaa. Kuuluisin sodan vastustaja oli värväyksistä kieltäytynyt Muhammed Ali, raskaan sarjan nyrkkeilijä. Perusteluissaan hän kirjoitti kuinka yksikään vietnamilainen ei ollut ikinä kutsunut häntä neekeriksi.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen

307

Suomeen oli syntynyt vuosina 1945-1960 miljoona lasta maaseudulle. Poliittiset liikkeemme ymmärsivät, ettei maaseutu voinut heitä elättää. Fagerholmin (sd) kolmas hallitus pyrki tarttumaan tähän työllistämiskysymykseen. Yöpakkaset olivat kuitenkin ajaneet ulkopolitiikan jälleen kerran sisäpolitiikan edelle. Maalaisliitto, Skdl ja Tpsl ohjasivat varoja pientiloille. SMP perustetaan sekin kilpailemaan maaseudun äänistä.

Massayliopistot synnytetään ja Rafael Paasion hallitus pyrkii teollistamaan valtiojohtoisesti. Kokoomus kannattaa yksityistä pääomaa. Vennamo puhuu nutusta mutta nurinpäin käännettynä, haluaa asialinjaa.

Koiviston hallitus maksaa teurastuspalkkiota ja peltoja paketoidaan, kyläkunnittain maaseutu alkaa autioitua. Muutto maalta kaupunkeihin ja Ruotsiin käynnistyy. SMP saa vuonna 1970 ensimmäisen jytkyvoittonsa, 18 kansanedustajaa. Myöhemmin puolue hajoaa, syntyy seteliselkärankaisten puolue Vennamoa lainaten. Kekkonen valitaan jälleen kerran ilman vaaleja, poikkeuslailla. Kalevi Sorsa kutsuu puolueet ja eturyhmät seminaariin Korpilammelle. Eletään jo vuotta 1978.

"I have a Dream"

Yhdysvalloista suomalaisille välittyi mustan väestön kansalaistaistelu ja sen johtoon nousseen baptistipastorin kuva. Mieleen loppuiäksi painuvia tapahtumia olivat hänen puheensa "I have a Dream" ja James Early Rayn motellin parvekkeelta 4. huhtikuuta 1968 ampumat surmanlaukaukset.

Martin Luther Kingin väkivaltainen kuolema palautti mieleen vuosikymmenen merkittävimmän poliittisen attentaatin marraskuussa 1963, jolloin John F. Kennedy murhattiin Dallasissa. Mustien oikeuksia puolustaneen presidentti Kennedyn ja hänen veljensä murhat olivat tuon vuosikymmenen traumaattisimpia kokemuksiani.

Kun nämä globaalit veriteot yhdisti oman kylän vastaaviin tapahtumiin, omien sukulaisten ja tulevan vaimonsa siskon murhaan nuorena tyttönä Helsingissä, hänen veljiensä hukkumiseen kotijokeemme, trauma syveni koko kylää koskettavaksi painajaiseksi.

Kuolema tulvi ulos televisiosta, kylän raitilta, ja syvä murhe päättyi vielä kahteen nuoria vaikeasti vammauttaneeseen liikenneonnettomuuteen. Niiden rinnalla koulu, harrastukset, pienet voitot ja valoisat hetket, jäivät liian pimeiden varjojen kätköön. Jos unelma olikin, oli myös sen sammuttajia, ammattinsa osaavia, kiusaajia.

Che Guevaran varjo

Pelon vuosikymmen alkoi globaalisti naisten ja mustien tasa-arvon taisteluilla, jatkui Berliinin jakavan muurin rakentamisella ja kylmän sodan muistomerkillä, Kuuban vallankumouksella ja Che Guevaran kulttihahmolla, Kuuban kriisillä ja Kennedyn tuliskasteella Neuvostoliiton vetäytyessä lopulta rakentamasta Kuubaan ohjustukikohtaansa.

Tuo vuosikymmen oli täynnä salaliittoja. Lee Oswald ei koskaan joutunut oikeuden eteen kiistämästään Kennedyn murhasta, vaan hänet ammuttiin dallasilaisen yökerhonomistaja Jack Rubyn toimesta Dallasin poliisiasemalla, liki sadan poliisin keskellä, suoran tv-lähetyksen aikana. Sen seuraaminen jäi takaraivoon siinä missä Dallasin laukauksetkin.

Nuorisoradikalismin aikaa Tuo vuosikymmen oli nuorisoradikalismin aikaa. Se oli sitä etenkin Euroopassa, jossa sota oli raunioittanut mantereen ja jälleenrakentaminen toi vaatimukset myös suurten sotien aikana

308

syntyneitten ikäluokkien oikeuksista. Ennen sotia syntynyt vanhoillinen opetustapa ja instituutiot saivat aikaan mielenosituksia etenkin Ranskassa ja Länsi-Saksassa. Mielenosoittajat tukeutuivat Marxin ja Maon kulttikuviin, vastustivat imperialismia ja monikansallisia yrityksiä, tämän päivän termein globalisaatiota, amerikkalaisia ja Vietnamin sotaa. Suomeen ilmiö tuli jälkilöylyinä ja vaikeutti opiskelua vielä 1970-luvulla.

Tutuksi tuona lyhyenä aikana tulivat myös Moshe Dayan, Gamal Abdel Nasser ja Golanin kukkulat, Lähi-itä ja edelleen ajankohtainen Palestiinan kysymys. Kuuden päivän salamasodassa Israel kukisti niin Egyptin, Jordanian kuin Syyrian joukot ja heidän tukijansa. Näin nuorison radikalismi Vietnamista levisi kysymykseen palestiinalaisvaltiosta ja samalla myös Etelä-Afrikan rotuerotteluun ja Etelä-Amerikan verisiin kahakoihin.

Globalisaatio, kehittyvä sähköinen media sen välineenä, antoi 1960-luvulla opiskelleille nuorille kovin vääristyneen kuvan nyt yli 7000 miljoonan ihmisen miljoonista kulttuureista. Sen poisoppiminen on monelle edelleenkin vaikeaa ja vieraaseen asennoidutaan suurella varauksella. Tämä ei ole vain suomalainen vaan yleiseurooppalainen ilmiö. Stereotypiat ovat aikamme kiro opetuksessa ja medioitten kielessä.

Utopiasta teknologiaan

Ranskan ja Saksan kahakat ja mielenosoitukset loppuivat ihmiskasvoisen sosialismin puolesta Varsovan liiton joukkojen miehittäessä Tšekkoslovakian. Opiskelijoiden elättämä utopia sosialismista hiipui television välittäessä kommunistisen imperialismin todellisuutta Prahan kaduilla.

Pelon vuosikymmen vaikutti 1950-luvulla syntyneisiin nuoriin eniten tieteen ja teknologian kautta. Kuun kamaralle laskeutunut ihminen oli "pieni askel Neil Amstrongille mutta suuri askel ihmiskunnalle".

Massaviestimet levisivät räjähdysmäisesti ja tutkimuskäyttöön saatiin ensimmäiset tietokoneet, suuria tiloja vaatineet laskukoneet. Itse tutustuin sellaiseen heti 1970-luvun alussa ja Oulun yliopisto oli kilpailussa mukana alusta saakka. Tietokone, sen käyttö ja käytön koulutus, muuttui ammatiksi heti ylipistovuosieni alussa. Samalla media ja sen välineet tulivat osaksi työtäni. Kalevan talo oli kulttuuriystävällinen ympäristö opiskella mitä tahansa hajasijoitetussa yliopistossa Oulussa. Karjasilta asuinpaikkana oli siirtokarjalaisten rauhallinen omakoti-idylli keskellä kasvavaa tervaporvareitten rahalle tuoksahtavaa kemianteollisuuden kaupunkia.

Beatlemania ja virtuaalihipit

Rock and roll oli tullut osaksi mediamaailman levitystä ja nuorisoradikalismia, mutta tätäkin tärkeämpi oli toki popmusiikin uudistajat ja ensimmäisenä The Beatles; John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Star.

Beatlemanian rinnalla syntyi tuhansia ja taas tuhansia joka paikan bändejä, jossa vaikkapa The Rolling Stones saattoi olla monelle tärkeämpi esikuva ja näin alkoi syntyä eri popkulttuurin koulukuntia. Näistä näkyvin oli underground ja hippiliike sekä sen mukanaan tuomat vaihtoehtoiset yhteiskuntaliikkeet. Niiden ymmärtäminen tuli osaksi opiskelua ja tutkimusta.

Oli jalkautettava itsensä ulos yliopistosta ja kuljettava kohti koskisotiamme ja köyhtyvää maaseutua, ruuhkautuvia taajamiamme. Tiede, teknologia, innovaatiot ja ympäristö sekä verkostot ja klusterit tulivat tutuiksi malleiksi maailmalta niitä hakien.

Syntyi pasifismia, myötämielistä suhtautumista vähemmistöihin, vapaan rakkauden apostoleja, vanhan ura-ajattelun ja materialismin väheksyntää. Kaikki tämä johti lopulta näiden liikkeiden

309

kaupallistamiseen ja niin myös nämä ilmiöt ovat nykyisin monen aikamme virtuaalitehtailijan tärkeimpinä pohjavirtoina.

Savossa hipit alkoivat elää vasta virtuaalihippeinä ja väärän vuosikymmenen puolella. Monelle vuosituhatkin oli väärä. Maailman viimeinen hippi ei kuitenkaan voinut olla 1950-luvulla syntynyt vaan pikemminkin sodan aikana tai sitä ennen alkunsa saanut tämän päivän eläkeläinen.

Oppimiseen vaadittavat geenimme sulkeutuvat, eivätkä salli sellaisia kokemuksia tai elämyksiä, joita vaikkapa juuri hippiliikkeen sisäistäminen olisi vaatinut väärään aikaan syntyneenä. Imitoitu jäljitelmä on muuta kuin alkuperäinen originaali ja luovan innovaation sosiaalinen symbolirakennelma.

310

Suunnittelukarttoja tiimityönä

Kuvataide uudistui radikaalisti poptaiteen myötä. Alkoi keskustelu luovasta innovaatiosta ja sen lähteistä. Andy Warholin teokset siirtyivät Coca Cola pulloihin ja säilykepurkkeihin. Positiivinen ajattelu ja tiimityö alkoi lyödä itseään läpi ja ensimmäisenä juuri yliopistoissamme.

Siirryttyäni Pohjois-Savosta Oulun yliopistoon ensimmäisiä tehtäviä oli rakentaa fyysisesti sellaisia ympäristöjä, jossa kuusikulmaiset pöydät yhdistivät opiskelijoita tiimityön ja opiskelun arkeen osana muuttuvaa mediaa ja tietokoneita, ympäristöpsykologian alkeita. Agraariyhteisö ja arvokonservatismi oli saatava liitettyä uuteen mediamaisemaan. Sodan aikana syntyneet panivat tässä raivokkaasti vastaan.

Oulun yliopisto kulki tässä edellä muita ja kykeni rakentamaan myös ensimmäisen suomalaisen tiedepuistonsa ja teknologiakeskuksensa. Silicon Valley oli meille tuttu paikka siinä missä Japanin kokeilut ja teknopolikset.

VTT:n laboratoriot ja Linnanmaan yliopiston kampusalueet sekä yritysten tiedepuisto vietiin yhteen yhteiseen yhdyskuntarakenteeseen ja yhteisöön. Luonnon ja kansakunnan kohtalonyhteys oli saatava juurrutettua uuteen sepitteelliseen kollektiiviyhteisöön.

Konfliktista funktionaaliseen

Käsite verkostot ja klusterit tulivat tutuiksi siirryttäessä globaalista lokaaliin ja holistiseen maailmankuvaan, joka yhdisti kaiken eikä hylkinyt mitään. Siirtymä körttikansan lukiosta laestadiolaisten ylläpitämään yliopistoon ei ollut siirtymä lainkaan. Useimmat professoreista elivät matkalaukkuelämää ja olivat postmoderneja kulkureita.

Kyse oli lopulta vain vapaammasta ympäristöstä ja nopeutetusta aikatulusta, jossa mukaan tuli nyt myös perhe ja lapset hyvin suojatun kampusalueen sisällä eläen. Oulu oli radikaali, kasvava, nuorekas ja ehdottomasti edistyksellinen veturi Suomessa.

Sen yhdistäminen ekologiseen, kestävään ja ympäristöä monialaisesti ymmärtävään sujui nopeasti, mutta ei toki ilman 1950-luvun antamaa perustaa ja 1960-luvun radikalismia. Maisema, sielunmaisema, yhteiskunnallisena ilmiönä, oli Oulullekin uusi tutkittava ja vailla kirjailijoiden tai kuvataiteilijoiden kokemusta. Klusteritaide ei Oulussa ottanut tuulta purjeisiin vielä 1960-luvun eväillä eläen.

Kylätutkijan lohdutonta maisemaa 1960-luvulla positiivisesti kuvaten Suomi kehittyi maatalousvaltaisesta maasta hetkessä moderniksi teollisuusmaaksi. Pohjois-Karjalasta, Kainuusta ja Lapista, mutta toki myös Savosta nuoret muuttivat sodan jälkeisen sisäisen muuttoliikkeen pakottamana etelän taajamiin ja Ruotsiin.

Suomalaisen yhteiskunnan muutos oli toisen maailmansodan jälkeen poikkeuksellisen raju ja yli 80 % maastamuuttajista asettui Ruotsiin, Tukholman alueelle, Göteborgiin ja Malmöön. Vaikeimmillaan työttömyyden vuoksi muuttoliike oli vuosikymmenen lopulla, jolloin muuttajia oli yli 40 000 vuosittain. Parina vuonna väkilukumme alkoi jopa vähentyä.

Hetkessä työvoimapulasta potevassa Ruotsissa oli yli 300 000 suomalaista nuorta. Saabin, Volvon ja Ericssonin tehtaat tarjosivat työtä siinä missä siivoaminen ja lasten hoito, mikä tahansa sellainen, joka ei oikein ruotsalaisille itselleen työnä kelvannut.

311

Suomalainen maaseutu alkoi autioitua kyläkunnittain, syntyi peltopaketteja ja yhteiskunnallista rauhattomuutta, laudat ikkunoissa tuli kylätutkijalle tutuksi. Lapsena hankituille taidoille tupailtojen lausujana ei ollut enää käyttöä. Kirjoittaa saattoi edelleen maakuntalehtiin ja Mika Waltarin tapaan myös murrosikäisten tyttöjen reginoihin ja miestenlehtiin. Näistä vähiten mielikuvitusta vaativat jälkimmäiset.

Maan sisäistä imperialismia

Osallistumisen ja kannanottojen runsauden ohella Suomea vaivasi maaltapako, teollistumisen monet lastentaudit, yhdyskuntarakenteiden nopean muutoksen aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ja Lapin luonnonvarojen käyttö pääosin vain etelän hyvinvoinnin hyväksi.

Kemi- ja Iijokeen rakennetut voimalaitokset siirsivät sähkönsä pelkästään etelän teollisuuskeskuksiin ja 1960-luvulla uusia altaita oli suunnitteilla yli 20 kappaletta.

Näistä tunnetuimmat Kemihaaran Vuotos Kemijoessa sekä Siuruan Kollaja Pudasjärven alapuolella Iijoessa työllistivät tukijaa ensimmäisenä. Näiden altaiden ja jokien kohtalon tutkimukset ja jo aiheutettujen vahinkojen korvaukset käynnistettiin 1970-luvun puolella. Samalla alettiin puhua suomalaisesta siirtomaavallasta Lapissa.

Suomalaiset radikaalit

Irwin Goodman ja M.A. Numminen lauloivat siinä missä radikaali vasemmistolainen opiskelijaliike yhdessä työväenliikkeen kanssa ja yleisradion pääjohtaja Eino S. Repo kannusti rikkomaan vanhoja perinteitä ja tabuja.

Hannu Taanila, Hannu Salama, Mikko Niskanen, Kaj Chydenius, Kalle Holmberg, Arvo Salo, Reino Paasilinna jne. edustivat tuon ajan nimiä ja suomalaista 1960-luvun kulttuuria. Lapualaisooppera, Juhannustanssit, Käpy selän alla ja Reporadio ovat tuon ajan suomalaisia tuotteita.

Agraarin Suomen maaseutu oli elänyt vahvaa aikaa ja kylät vaurastuneet itseriittoisesti. Luonnonvaroja oli haaskattu pohtimatta niiden jalostamista sellunkeittoa pidemmälle. Perinteiset ammatit alkoivat kadota tai kone ne korvasi. Elettiin Kekkosen ja Rafael Paasion aikaa.

Vuosikymmenen lopulla syntyi käsite "talonpojan tappolinja" ja hallitsematon yhdyskuntarakenteen murros purkautui vennamolaisen kansanliikkeen ja SMP:n syntymänä. Voivuoria alettiin purkaa syömällä margariinia ja kevytlevitteitä.

Kolmikanta kadotti talonpojan

Samaan aikaan kun etelä vaurastui ja taajamat kasvoivat, hyvinvointi lisääntyi teollisuuspaikkakunnilla, Itä- ja Pohjois-Suomen pienviljelijät olivat jääneet vaille sellaista toimeentuloa ja tulevaisuuden uskoa, johon muut väestöryhmät saattoivat elämänsä perustaa.

Aiemmin maan sisäisenä tapahtunut muuttoliike ja karjalaisten evakkojen asutustoiminta olivat synnyttäneet sellaisen agraarin yhteiskunnan rakenteen, jonka purkautuminen tapahtui hallitsemattomasti ja aiheutti syvää katkeruutta.

Tämä katkeruus oli leimallinen osa 1960-luvun suomalaisten elämää maaseudulla ja siihen liittyi myös suomalaisille tyypillistä itsetuhoisuutta ja aggressiota, väkivaltaa.

312

Kun Kreikassa tapahtui sotilasvallankaappaus vuonna 1967 Suomessa elettiin vuoden 1968 presidentinvaalien alla, jossa ehdolla oli Kekkosen lisäksi vain kokoomuksen Matti Virkkunen ja SMP:n Veikko Vennamo. Kaikki kolme menestyivät, mutta vain Kekkonen valittiin virkaan, joka 1960-luvulla oli erityisen merkittävä.

313

Yleiset syyt ja työt

Vennamon menestys presidentinvaaleissa oli ennakoimassa vuoden 1970 eduskuntavaalien protestimielialaa ja sen purkautumista entisen maatalousministeriön ASO:n pääjohtajan vaalimenestyksenä. ASO vastasi Karjalan evakkojen asuttamisesta.

Samaan aikaan SKP hajosi kahtia ns. sinisalolaisiin ja enemmistökommunisteihin. Taustalla oli suhtautuminen NKP:n toimintaan ja Tšekkoslovakian miehitykseen. Kokoomus oli ollut 1960-luvulla hallituksessa vain kerran Johannes Virolaisen johtamassa hallituksessa vuosina 1964-1966. Puhuttiin yleisistä syistä mutta myös yleisistä töistä.

Vuosikymmenen aikana Suomessa toimi seitsemän hallitusta pääministereinä Sukselainen, Miettunen, Karjalainen, Lehto, Virolainen, Paasio ja Koivisto. Maalaisliitto vaihtoi nimensä Keskustapuolueeksi vuonna 1965, jolloin samalla Vennamon Suomen Pientalonpoikain Puolue muutti nimensä Suomen Maaseudun Puolueeksi ja "unohdetun kansan" edustajaksi.

Demokratian tervehtyminen

Samaan aikaan Keskusta siirtyi agraaripuolueesta ajoittain hyvinkin liberaaliksi. Perusta vuoden 2011 vaaleille oli näin luotu jo 1960-luvulla ja taustalla oli puolueinstituution vieraantuminen vanhoista kansanliikkeistä kohti byrokratisoituvaa konsensusta. Populistinen demokratiakäsitys erosi näin elitistisestä byrokratiasta ja koski etenkin suhdetta EU-politiikkaan ja kansalaisten aktiiviseen mielipiteeseen ja sen huomioimiseen politiikassa.

1960-luvun yhteiskunnallinen radikalismi loi pohjan poliittisille mielipide-eroille ja niiden kunnioittamiselle vaaleissamme. Demokratian kehityksen näkökulmasta vuosikymmen oli erityisen merkittävä niin kansainvälisesti kuin myös kansallisesti Suomessa. Kansallinen aktiivisuus ja kansanliikkeet hallitsivat aikaa ja vanhoja reviirirajoja rikottiin.

Suomessa vanhan valtaaminen oli ehkä nuorisoliikkeen näkyvin voimanosoitus ja monet sen edustajista ovat tänäänkin vallassa ja pitävät kiinni oman konventionsa rajoissa nyt konservatiivisiksi muuttuneista vanhenevan kansakunnan poliittisista rakenteista. 1990-luvun työttömyys oli jo muistutus vanhenevan kansakunnan ongelmista ja vuonna 2006 ongelma oli ymmärretty huoltosuhteen kestävyysvajeena. Kunta- ja sote -uudistuksemme ovat tätä kestävyysvajeen hoitoa.

Eurooppaa koskevat aiheet käsitellään tiukasti valiokuntien ovien sisäpuolella ja hallitusohjelmakin rakennetaan hyvin perinteiseen tapaan. Siitä puuttuu merkittävä missio ja se maistuu byrokraattien ja lobbareitten kielelle.

Kun Eurooppa politiikka ei toteudu kansan toivomalla tavalla, kansa suhtautuu siihen puolueitamme varauksellisemmin, 1960-luvun radikalismilla on jälleen kaikupohjaa poliittisissa liikkeissämme. Tässä perussuomalaisten nousua voidaan tulkita monella tavalla ja yksi niistä on kansanvallan voitto, demokratian tervehtyminen.

Kasvun ja uusiutumisen vuosikymmen (20110702)Jos 1950-luku oli minulle suuren hämmennyksen vuosikymmen, jossa mukana oli vielä runsaasti lapsuuden ja sodan yhteistä ahdistusta, 1960-luku voimankäytön ja radikalismin vuosikymmen, 1970-luku oli kasvun ja uusiutumisen aikaa. Ehkä syy oli siinä, että elin itse parhaan nuoruuteni silloin, ja vuosikymmen myöhemmin kuin sota-ajan lapset elivät radikalisminsa kanssa.

314

Näkökulma muuttuu

Minulle suomalaisena 1970-luku edusti toisen tasavallan huippukautta. Suuresti arvostamani J. P. Roos on kirjoittanut näin 1970-luvusta ja lainaankin hänen tekstiään. Hän on puolestaan lainannut Alasuutaria, Eskolaa, Allardia, Kososta, Kortteista, Kekkosta, Mäenpäätä, Saarta, Salokangasta, Suomea, Tommilaa, Reitalaa, Kalliota jne. Siis Allardia vaille kaikki hyvin suomalaisia sukunimiä.

Jos Roos olisi ollut tarkka, kertoessaan 1970-luvun tarinan, hän olisi muuttanut sen rainaksi ja lainannut Leonid Brezneviä, Jimmy Carteria, Gerald Fordia, Richard Nixonia, Georges Pompidouta, Valery Giscard d'Estaingia, Willy Brandtia, Helmut Schmidtiä, Erich Honeckeria, Edvard Gierekiä, Anwar Sadatia, Mao Zedongia, Huo Guofengia, Pot Potia, Idi Aminia, Jean Bedel Bokassaa, Muhammed Reza Pahlavia, Salvador Allendea, Augusto Pinochettia, Juan Peronia ja hänen puolisoaan Isabel Peronia sekä 1970-luvun arjesta kirjoittanutta Santola-Weissia kirjassa "Reilusti ruskeaa" tai Pauli Kettusen kirjaa "Kirkuvan harmaa vuosikymmen".

Kaikkea muuta kuin harmaa

Jos 1970-lukua haluaa kuunnella, silloin on ehdottomasti kuunneltava ruotsalaista ABBA -yhtyettä ja kumarrettava samalla euroviisujen suuntaan. Tämän ohella käy mikä tahansa diskomusa, funkki, souli, reggae, heavy metal ja hard rock, purkkapop, punk, fuusiojazz, progressiivinen rock.

Kaikkialla soi Saturday Night Fever, Bob Marley, Stevie Wonder, Pink Floyd, Genesis, Gary Glitter, Alice Cooper, David Bowie, Kiss, Led Zeppelin, Uriah Heep, Sex Pistols, Ramones, Bay City Rollers mania alkoi ja Elvis loppui vuonna 1977. Viimeistään tuolloin kuului 1960-luvun loppua Hämeessäkin.

Suomalainen lähiörakentaminen oli hurjimmillaan 1970-luvulla, rakennukset olivat todella rumia ja epäkäytännöllisiä samaan aikaan. Betonielementeistä tehdyt ahtaat asumukset näkyvät maisemassamme vielä tänäänkin, ja niillä pilattiin myös kauniit kirkonkylämme ja niiden ohimenotiet kyläraittina huoltamoineen, jonne Datsun 100 A, Saab 96 ja Lada löysivät tiensä. Jos joku sellaiseen eksyi, vuosikymmen oli taatusti harmaa.

Oikeastaan autojemme kirjavuus yllätti, kaikkea löytyi ja kansa sai rallikansan maineen. Teillämme kuoli vuosittain kolme kertaa enemmän kuin tänään. Jo ennen vuosikymmenen alkua hyvästelimme useasta jenkkiletukasta kootun menopelimme matkalla Oulusta Iisalmeen. Lauloimme sille Njeprin venekansan kauppiaiden hymnin hyvästiksi. Tiesimme kaikki kuinka opiskelumme alkaisi ja sanoisimme hyvästit lapsuudelle, oli aika vakavoitua ja samalla matkasimme jatkossa jokainen eri suuntiin.

Se oli haikea hetki, jota 1940-luvulla syntyneet eivät voineet ymmärtää. Heillä lapsuus jatkui vielä yliopistossakin. Se häiritsi unohdetun sukupolven työn sankareita. Oli hankalaa olla sisar tai kaveri sellaiselle, joka ei koskaan aikuistunut tai tarvitsi koko ajan päihteitä.

Simmarit, sammarit, kummarit ja pipo

Onnettomuudet teillämme huomattiin ja tuli turvavyöpakko, jota yritettiin kiertää kaikin keinoin, ajovalopakko, yleiset nopeusrajoitukset, joita myös noudatettiin toisi kuin muualla maailmassa. Pukeutumiseen saatiin ilmettä tuulipuvuilla, leveillä farkkulahkeilla, paksupohjaisilla kengillä, kummareilla ja sammareilla, Retut ja Hait jaloissa, kauluspaita auki mahdollisimman suurilla kauluksilla, pallokuvioleningeillä, alfokampauksella.

315

Suomessa juotiin Erkin pikakivääriä, omppua ja Porvoon lankkua koskenkorvan rinnalla ja sen maku suusta huuhtoen. Kaikki ei toki muuttunut kerralla ja sotasukupolvi kulki meidän rinnallamme. Se oli turvallista seuraa yllätyskäänteineen. Vauhti ei pelottanut, sen sijaan äkkipysähdykset hirvittivät.

Televisiossa pyöri avaruusasema Alfa, Taistelupalaneetta Galactica, Tähtien sota kävi kiivaimmillaan ja lapset lukivat Jippolehteä, Hinkua ja Vinkua, Heikkopeikkoa ja katselivat samalla Pikku Kakkosta ja Kössi Kengurua. Keksittiin tolkuttomia kylätapahtumia, eukonkantoa ja kusiaispesässä istumista, footbag urheilulajina ja paksusankaiset silmälasit, joita myös Kekkonen alkoi käyttää. Kekkosta ne pukivatkin kuten mikä tahansa kansakunnan kaapin päälle nostettua aikansa kipsipäätä.

Kekkonen, Kekkonen, Koivisto

Urho Kekkosen aika Suomessa alkoi hiipua 1970-luvulla ja rintamat järjestäytyä joko Mauno Koiviston tai Ahti Karjalaisen ympärille. Mihin rintamaan kuulut, kyseltiin myös Lapin ja Pohjoisen jokilaaksoissa kulkiessani talosta taloon selvitellen jatketaanko jokien rakentamista vai lopetetaanko ja maksetaan myös vahingot ja virheet kalastajille, suojellaan loput vähäiset koskemme ja lopetetaan allaspeikolla pelottelu Lapin kylissä, kaavoitetaan Sirkan allaskylä Levin matkailukohteeksi.

Ylipolitisoituneena ja läpeensä mädässä ympäristöpolitiikassamme kaikki menivät Lapissa sekaisin, jokainen oli siinä jotenkin mukana, eikä aina hyväksyttävällä tavalla suurten lohijokiemme varsilla.

Maassa kaikki oli ollut jo jonkin aikaa kaupan ja uhkauksia sateli tutkijalle, yliopistoon pääsi sisään vain yöllä talomiehen salaa avustaessa "patologiksi" kutsuttua kylätutkijaa ja allaspeikkojen jahtaajaa. Näkökulma suomalaiseen yhteiskuntaan oli liiankin lähellä sen vallankäytön ydintä. Elettiin murroskulttuurissa, jossa kaikki oli mahdollista ja moni turvautui kepulikonsteihin.

Tekniikan riemuvoitolle ei enää vain hurrattu

Ympäristöhallintomme oli ilman ministeriötä ja vailla poliittista tukijaansa, virkamiehiä ja lainsäädäntöä. Oli eletty massa maan tavalla ja ottaen ympäristöstä irti kaikki mikä suinkin saatiin.

Ympäristö oli ikään kuin vihollinen ja kesytettävä paha, jota uudella teknologialla alistettiin ihmisen käyttöön. Teknologian palvonta ei ole toki vierasta vieläkään, environmentalismi on hyvin suomalainen ilmiö.

Luonnonvarojen rajallisuuden ymmärtäminen alkoi kuitenkin jo varhain 1970-luvun alusta. Se oli myös syynä omaan valintaani aluksi biologian opintoina yliopistossa. Edessä vain oli pitkä ja karikkoinen tie, josta isosetäni oli huomauttanut, ei toki varoittanut. Tiehän oli joka tapauksessa oikea.

Murroksen toinen aalto

Samaan aikaan koskisotien toisen aallon kanssa tulevat vihreät kävivät omaa sotaansa Forssassa, liki tuhat kilometriä liian etelässä ja talonpoikia Koijärvellä kiusaten. Kemijoki-yhtiö valtion yhtiönä ja Pohjolan Voima puutavarayhtiöiden omistamana olivat liian pahoja vastustajia Lapin selkosilla pienelle ihmiselle, myös vihreille, ja tämä sota kierrettiin kaukaa.

Sen sijaan mediat sen jo löysivät ja mielipide jakautui kahtia. Maakuntien mediat ja pääkaupunkiseudun media olivat eri linjoilla. Linjariita ratkesi vasta myöhemmin, kun poliittinen media muuttui vähemmän sitoutuneeksi ja riita siitä, kuka sai luonnonvarojamme raiskata, ratkesi. Media neljäntenä valtiomahtina alkoi ottaa paikkansa ja se ärsytti kolmea muuta vallanpitäjää. Tosin sen huomasi vain kirjoittamalla päivittäin lehtiimme.

316

Isoisiäni veli Ilmari Luostarinen oli aikanaan kirjoittanut Pohjolan Voiman perustamisasiakirjan ennen sotia paperiarkille ja pidin sitä rakkaana muistona. Jos joku sukulaisistani oli rakentamisen käynnistänyt, hyvässä tarkoituksessa ja välttämättömyytenä tuolloin sodanjälkeisen maan uudelleenrakentamiselle, miksen minä voisi olla näitä sotia päättämässä ja myös korjaamassa niiden jälkiä. Moni aikalaiseni ajatteli juuri näin ja pani myös toimeksi.

Lapin ja Pohjoisen evakot ja karjalan siirtolaiset oli sijoitettu pääosin valtion ja Enso Gutzeitin maille ja Vennamo sekä Virolainen olivat tulleet näin lapsena niminä tutuiksi isoisäni ja hänen veljiensä kautta. Isäni hankki Ayrshire karjamme Ylä-Savoon Enson navetasta jo varhain 1950-luvulla. Ayrshire karja oli melkoinen apu 1950-luvun kuvaamaani taloudelliseen ahdinkoon.

Kun 1950-luvulla lausui runoja polvenkorkuisena maalaisliiton tupailloissa, Vennamon vetäessä sinne väkeä, tunnelma oli kuin laestadiolaisten hurmoskokouksissa, ei körttikansan kaltainen ensinkään. Kekkonen ja Vennamo olivat poliitikkoina omaa luokkaansa ja lapsikin sen saattoi aistia. Nämä eivät voineet sietää samassa puolueessa toisiaan.

Nupopäitten kapina ja Sompion tutka

Nupokarjatalous pani hanttiin ja vaikeutti uuden talouden tuloa pitäen suurisarvista ja kookasta eläintävääränä rotuna savolaiseen maisemaan. Ensimmäiset siitoseläimet oli itse hankittava ja silloin elettiin vielä 1960-luvun puolella ja osin 1950-luvulla.

Ylä-Savo kuitenkin rikastui juuri maidosta ja voista, juustosta, Ayrshire karjasta, ei toki niinkään metsistään. Metsät toivat välttämättömän lisän, mutta ei Lappiin, jossa puun nollaraja kulki kauan Rovaniemen eteläpuolella. Niin myös Sodankylässä Sompiossa suunniteltaessa Lokan ja Porttipahdan altaiden rakentamista. Sekä nupopäätalous että etelän herrat olivat ongelmana pohjoisen ja idän innovaatiopolitiikan toteuttamisessa.

Sompion tutkaksi kutsuttu ostoasiamies sai tilat pilkkahintaan ja allasaluelaki valmistui eduskunnasamme vuosia altaiden rakentamisen jälkeen. Ihmiset jäivät pääosin heitteille ja Kemijoki rakennettiin tehden valtavia virheitä. Se aiheutti myöhemmin raivoa ja katkeruutta, Kemijoki-yhtiön kotijoki oli sille ongelmallinen.

Niin Iijoella kuin Kemijoella jatkorakentaminen pysähtyi. Jäi vain suunnitelmia, altaita altaiden viereen. Sen sijaan nupopäätalous vetäytyi asemistaan Pohjois-Savossa. Tekninen ja taloudellinen uudistuminen kulki rinnan sosiaalisen muutoksen kanssa, odotettiin muita mukaan verkottuvaan osuustoimintaliikkeeseen. Siinä oli paljon yhteistä japanilaisten keiretsujen viisauteen.

Kun Puijon tornista tähyää avautuvaa maisemaa, se on kokonaan muuta kuin kansallismaisemamme Hämeessä tai Varsinais-Suomessa. Savossa vesistöt yhdistävät saarimaisemaa, kun sen sijaan etelässä ja lännessä ne näyttäisivät olevan linnojen paikkoja ja tapa asemoida kauppareitit ja linnoituksen paikat.

Saaristoa ei voi linnoittaa joka suunnalta ja vesistöt ovat yhdistävä elementti, ei erottava. Se ohjasi myös kieltä ja sen symboliikkaa, josta tuli tunnusteleva ja vesireitin kautta tulevan tarkoituksia selvittävä. Kieli on Savossa positiivista, välttää kilteistä ilmaisua, lähestyy ihmistä väärän puun takaa ja tulkinta jää kuulijalle.

Siinä on paljon yhteistä brittiläiseen tapaan hakea kontaktia olematta töykeä tai hyökkäävä. Se on kokonaan muuta kuin "small talkia", tyhjänpuhumista. Topelius ymmärsi tämän eron paremmin kuin Agricola ja Lönnrot oli sen käyttäjänä jo mestari. Kielestä tuli hermeneutiikan perusta, strukturualismin äiti.

317

Kansaansa huonosti ymmärtävät poliitikot

Maaseutua ja sen heräämistä ahdistivat 1970-luvulla muutkin kuin vain "poliitikot" ja sodan jälkeen heränneet taloutemme uudet portinvartijat. Näin 1950-luku oli todellakin ahdistava ja pienviljelijöittemme oli perustettava myös oma puolue.

Parhaaseen loistoonsa se pääsi 1970-luvun alussa SMP:n saatua etenkin Savossa ja Karjalassa suurvoiton. Näin vennamolainen kansanliike koetaan edelleen tänään, yli kolme vuosikymmentä myöhemmin, perustaksi perussuomalaiselle liikkeellemme. Se on kansan kapina elitismiä ja byrokratiaa vastaan, väitetään. Perussuomalaisen liikkeen idea kansanliikkeenä on ymmärrettävä laajasti eikä sitä tule sotkea kapeaan populismiin.

J. P. Roos kirjoittaa 1970-luvun edustaneen vennamolaisuuden lyhyttä tähdenlentoa. Tänään 1970-luvun tähdenlento on maamme suurin puolue gallupeissa ja kiintotähti, joka katosi vain hetkeksi sosialismin sumuun ja myöhemmin EU-usvan peittoon. 1970-luvun paljon soitettua Cherbourgin sateenvarjoja lainaten "sumun jälkeen tähdet jälleen välkähtää".

Tässä 1964-luvun teemassa on elokuvana ja musiikkina paljon suomalaista ja se tuo mieleeni juuri 1970-luvun tunnelman. Tuo tunnelma palasi jälleen 2010-luvun alkaessa. Moni on siitä minulle kertonut ja mediamme ovat siitä tulvillaan todistuksia. Elämme jälleen kerran saranayhteiskunnan suurta paradigmaista murrosta. EU:ssa ja Eurossa on samoja valuvikoja kuin Kemijoen altaissa ja allaspeikoissa. Siinä reuna-alueet kärsivät ja imperialismi nostaa epämiellyttävää päätään. Emämaista oppinsa saaneet suomalaiset eivät pidä kokemastaan. Tuskin kreikkalaisetkaan. Joku ei ole oppinut läksyään. Osa tajuaa sen heti, toiset eivät koskaan.

Yhteiskunnallinen vieraantuminen

Politiikka vieraantui ihmisistä Lapissa ja Pohjois-Suomessa, idässä rajan pinnassa. Samoin kävi luonnonvaroille ja energialle. Sekin valui etelään nuorten mukana. Tätä käytäntöä ja suunnitteluvirhettä ei hyväksytty. Puhuttiin avoimesti maan sisäisestä kolonialismista silloin, ja uudelleen tänään. Karvalakkilähetystöt olivat osa tätä maaseudun kansan kapinaliikettä.

Kun oli joka talossa useampaan kertaan vieraillut, syvähaastatteluja suorittanut, tämän kansan elämä ja sen niukkuus tuli tutuksi. Tutkijasta tuli tutkimuskohteensa puolestapuhuja. Kuten niin usein tahtoo käydä.

Tässä suomalaiset ymmärtävät hyvin tänään kreikkalaisten ahdingon. Siitä on vain yksi ulospääsytie ja se on sama meillä kaikilla. Tässä suomalaiset ovat kansakuntana kreikkalaisia ankarampia. Juuri 1970-luku teki meistä varovaisia ja opimme silloin vaurastumaan Kekkosen opein, torpan pojan ohjeilla. Juuri 1970-luku sai meidät kaipaamaan johtajuutta, jossa on mukana suurmiehiä suurine virheineen.

Virheet pelottavat enemmän kuin kuvitteellinen suuruus. Tiimityössä ja verkostoissa yhden ihmisen virheet eivät pääse kertautumaan niin näkyvästi kuten 1970-luvun korporaatioiden hierarkioissa oli tapana käydä.

Suomi nousi puuhun

Suomi modernisoitui ja putosi puusta 1970-luvulla, kirjoittaa J.P. Roos. Itse näkisin päinvastoin. Suomi nousi puuhun, eikä edes peräpää edellä. Se että näin tapahtui syntyi 1950-luvun ahdistuksen ja 1960-luvun radikalismin tuotteena ja pakottamana.

319

Toinen vaihtoehto olisi ollut pysyminen Neuvostoliiton vasallina, ulkopuolella EEC-vapaakauppa-sopimuksen ja vahvistaa YYA-sopimustamme. Tätä uutta modernisaatiota ja ensimmäistä EU:sta käytyä taistelua tuki Ay-liike ja uusi tulopolitiikankauden alkaminen, Kekkosen kauden kääntyminen Koiviston kauteen.

Uudella vuosikymmenellä Suomi siirtyi Euroopan kolmannen kategorian maista ylemmän keskiluokan maaksi aivan rikkaimpien maiden kantaan. Yliopistojamme uudistettiin peruskoulun rinnalla ja ne hajasijoitettiin ympäri maata maakuntia elvyttämään. Se oli hyvin maalaisliittolaista aluepolitiikkaa, josta tiedepolitiikka oli kaukana. Toki uudistus käynnistyi jo 1960-luvulla, mutta sen todellinen merkitys alkoi näkyä 1970-luvulla, jolloin Turun sijasta aloin opiskella aluksi Oulussa olkoonkin, että jo varhain kuljin myös Turussa sekä opettajana että opiskelijana.

Epäonnisia kokeiluja

Pidin järkevänä opiskella ja opettaa samaan aikaan sekä luonnontieteisessä Oulun yliopistossa, että ihmis- ja yhteiskuntatieteisessä Turun yliopistossa. Kaikki oli tehtävä silloisessa Suomessa salaa, ja se sama pätee edelleen niissä organisaatioissa, jossa 1970-luvun henki elää ja voi hyvin.

Tähän henkeen kuuluivat lukuisat suunnittelumallit ja -teoriat sekä niiden epäonniset kokeilut. Ilman epäonnea ei olisi onnistumista. Kvantti- ja suhteellisuusteorian keksijälle yksikin kunnon onnistuminen olisi riittänyt Sir Isaac Newtonin tapaan.

Korpilammen konferenssi symbolisoi suomalaista tuon ajan korporatismia, jossa kaikki keskeiset politiikan ja talouselämän, ay -liikkeen vaikuttajat koottiin yhteen pääministeri Sorsan toimesta. Piti kehittää yleinen strategia, josta tuli elitismin alku ja symbolirakennelma sellaiselle, jota ei oikeasti koskaan ollut suomalaisessa pragmaattisessa suunnittelujärjestelmässämme. Maan selvisi hyvällä onnella ja rahapolitiikalla, devalvoimalla.

Onnella ne laivatkin seilaa.

Tällainen aika oli kuitenkin otollinen suurille yhteisille sopimuksille, tulopoliittisille ratkaisuille. Syntyivät päivähoito, lyhenevä työpäivä, eläkeratkaisumme ja -rahastot, kaikki tuloratkaisujen siivellä ja osana korporaatiota, joka muistutti jo ikiliikkujaa. Innovaatiopolitiikkaan oli vielä kuitenkin matkaa.

Syntyi hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikka, jälkijättöisesti mutta hyvin nopeasti. Tällaisia lakeja olivat päivähoitolaki, kansanterveyslaki, vuosilomalaki, työttömyyseläke, isyysloma, asumistuki, opintotuki, yritysdemokratia jne.

Kaikki tämä hoidettiin yhden tai kahden hallituksen aikana ja nyt meille itsestäänselvyyksinä. Niistä tinkiminen ei ole helppoa. Vanha kansaneläke korvattiin sekin ansioeläkkeellä ja eläkeikä oli sidottu tiukasti eläkejärjestelmämme poliittiseen kompromissiin. Sen muuttaminen ei ole helppoa nyt vuosikymmenien jälkeenkään. Syntyi käsite ansiosidonnainen sosiaaliturva, jossa hyvinvointivaltio lupasi turvata suhteellisen muuttumattoman elintason myös kriisitilanteissa.

Oma opiskeluin sujui kuitenkin pankkilainalla, valtion takaamalla. Tarvitsin sitä parin vuoden aikana. Samaan aikaan syntyi myös tyttäreni ja muutto ensimmäiseen omistusantoon rivitalon päätyyn Kellon Kiviniemessä, Haukiputaalla. Olimme ensimmäisiä kalasataman alkuasukkaiden ulkopuolisia vieraita. Toisin olisi tänään. Satama on muuttunut Oulun lähiöksi ja matka Virpiniemen urheilupyhättöön kertoo Oulun vaurastumisesta.

320

Tiedeusko ja suunnitteluoptimismi

1970-lukua leimasi yliopisto-opettajana kokien suunnitelmallisuus, usko suunnitteluoptimismiin ja joskus myös tiedeuskon sokeus. Big Science rantautui Suomeen jälkijunassa ja se oli mahdollista silloin, kun hyvinvointiyhteiskuntamme oli jo vesikattovaiheessa.

Vaurastuva keskiluokka oli valmis panostamaan nyt tiedepolitiikan markkinoimaan innovaatiopolitiikkaan. Samoin ympäristöpolitiikka alkoi tulla hyväksytyksi. Se läpäisi lopulta kaiken taloudessamme ja tässä vapaamatkustajia alettiin paheksua. Oulu kulki veturina ja olimme siitä ylpeitä yliopistossamme, tiedepuistossa.

Ankeat lähiöasuntomme eivät oikein istuneet tähän uuteen sosiaaliseen ja kulttuuriseen heräämiseen. Betonibunkkerit, tornitalot, lamellitalot, asfalttikäytävät, hieman mukamas puutarhamaista puuta ja pensasta välissä.

Syntyi nukkumalähiöitä, sosiaalisia ongelmia, betoniparvekkeiden rumat pystyrivit, eriytetty yhteisöllisyys ja ajankäyttö, suomalainen ankeus. Siinä on samaa kuin suomalaisten rakentamassa Kostamuksen kaupungissa rajan takana. Sellaisessa kaupungissa ei eletä turismilla.

Jostakin syystä kaivoskaupungin täytyy näyttää kaivoskaupungilta, rangaistussiirtolalta 1970-luvulla rakennettuna.

Alku korporatiiviselle marinadillemme

Uusi vuosikymmen teki lopun samalla opiskelijaradikalismista. Opiskelijani eivät ymmärtäneet enää 1980-luvulla lainkaan Marxiin tai maolaisuuteen tehtyjä viittauksia saati massakokouksia ja myös ympäristö ja naisliike vaimenivat.

Menetetty sukupolvi pettyi elämäänsä, koki sen turhana ja joutui edellisen sukupolven jyräämäksi. Tämä pettynyt ja kangistunut ilmapiiri näkyy vielä tänäänkin, edistyksellisyys ja avoimuus puuttuvat, suhde politiikkaan on naiivia. Vain kyky pelata poliittisilla viroilla onnistui ja sen imitointi edelliseltä radikaalisukupolvelta sujui hyvin. Samalla maahan syntyi puolueinstituution korporatiivinen rakennelma, jonka purkaminen alkoi vasta seuraavalla vuosituhannella.

Syntyi kappaliikkeitä marketteja, rakennusliikkeitä, jotka olivat joko kokoomuksen, keskustan taidemaalareitten hallitsemia. Sama koski kuntiamme ja niiden hallintoa, alkoi maassa maan tavalla marinadi, johon myös mediamme menivät mukaan.

Jos joku sai julkishallinnon viran demarina hänelle oli löydyttävä keskustalainen ja kokoomuslainen varjovirka. Ajalle tyypillistä oli kuulla Turun taudista siellä oleskellessa ja tavata vastaavaa toki myös Oulussa. Korruptio ulottui myös idän kauppaan ja siitä tuli ongelma, joka oli viedä kansakunnan mukanaan 1990-luvun Neuvostoliiton kaupan luhistuessa.

Presidentti Kekkonen oli edustanut maassa pysyvyyttä. Tämä pysyvyys alkoi horjua ja Neuvostoliitto oli erityisen herkkä vakiintuneille ja vahvistuneille kommunikeamuotoiluille. Koko 1970-luku oli kuitenkin Kekkosen vuosikymmen ja Koivistosta tuli vasta vuosikymmenen lopulla uusi kestopresidenttikandidaatti nykyisin Sauli Niinistön tapaan, tosin ilman Kekkosen asemaa ja valtaa. Tämäkin ilmiö on peräisin juuri 1970-luvun perintönä, ei niinkään 1960-luvulta.

Median läsnäolo tässä oli pikemminkin yhteiskunnan oman koneiston ja vanhan median omistajan aiheuttama ilmiö, ei toki innovatiivinen ja maata muuttanut prosessi. Innovaatiojournalismilla ei maan

321

muutoksia voinut selittää eikä kukaan ole sitä kai vakavissaan edes yrittänyt. Mediayhteiskunta syntyi vasta 2000-luvulla.

Uudella vuosikymmenellä Yhdysvallat koki karvaan tappion Vietnamissa ja menetti asemiaan nousevalla sosialismille Aasiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa. Arabisosialismi oli luku sinänsä ja sen merkitys näkyy myös tänään arabivaltioiden sisäisissä kahakoissa, kansannousuissa. Chile oli 1970-luvun globaali esimerkkitapaus, jossa kapitalismin kriisiä ja mädännäisyyttä voitiin pilkata Vietnamin rinnalla.

Naiivi suhde sosialismiin

Kulkiessani opiskelijoiden oppaana ekskursioilla Euroopassa ja Kaakkois-Aasiassa Neuvostoliiton ongelmat kuitenkin näkyivät ja niistä oli mahdollista raportoida jo 1970-luvun aikana. Maa oli kuilun partaalla pyrkiessään pitämään riitelevät heimot erillään niin Armeniassa, Gruusiassa, Azerbaidzhanissa kuin monissa Itä-Euroopan satelliittivaltioissaan.

Pitkä ja raskas nuorten kouliminen armeijassa ikään kuin YK-joukkoina Aasiassa ei voinut jatkua loputtomiin. Se vei valtavasti varoja ja heikensi kansakunnan sisäistä moraalista selkärankaa. Oma suhtautumisemme sosialismiin oli naiivi ja se näkyi etenkin 1940-luvulla syntyneessä sukupolvessa yliopistoissamme.

Vielä 1970-luvulla Suomi oli jakautunut vahvasti kahtia ja sosialismin edut nähtiin kehityksen vakautena, suunnitelmataloutena, taattuina työpaikkoina, halpoina asuntoina ja elintarvikkeina, vakaina hintoina ja perusturvana.

Antti Eskolan kirjat ja puheet levisivät yliopistoissa nyt usein naiiveina ja argumentit olivat onttoja. Merkit Neuvostoliiton kaatumisesta kiellettiin loppuun saakka silloinkin kun ne taloudellisena ja mielipidevainona, korruptiona tunnettiin liiankin hyvin. Käsite finnlandisierung levisi Saksaan, olkoonkin että se ymmärrettiin Suomessa herkkähipiäisesti ja usein myös väärin. Suomalainen itsetunto oli kuitenkin jo kokonaan muuta kuin 1960-luvun alussa.

Byrokratia ja kamreerihallinto

Hajasijoituksen ohella korkeakoulut saivat uuden lakinsa. Toimiminen samaan aikaan ensin opiskelijapolitiikassa, myöhemmin yliopiston laitoshallinnossa ja maan hallituksen nimeämässä korkeakouluneuvostossa avasivat silmiä omalle omituiselle tavallemme budjetoida varoja valvoen tunnontarkasti momentti momentilta niiden käyttöä ja suunnitelman toteutumista.

Mistä tämä malli oli tullut maahamme? Jos jotain puuttui, se sai puuttua, vaikka kyse olisi ollut elintärkeästä osasta tutkimusta tai opetusta. Sen saattoi kyllä korjata kiertämällä kamreerihallintoa ja hankkia rahat yliopiston ulkopuolelta tai jatkaa työtä uusien laitteiden avulla toisessa yliopistossa tai kotona.

Jopa tietokoneet oli yhdistettävä salaa tutkijavoimin ja varoen tiedekunta- ja yliopistorajat ylittävää suomalaista kateutta ja kaunaisuutta. Vanhempi opettajapolvi ei edes uskonut tietokoneiden yleistymiseen ja piti sitä ohimenevänä ilmiönä. Sama pätee toki tänään sosiaalisiin medioihin ja niiden merkitykseen ja kasvuun sekä kehittymiseen osana myös maaseudun kehitystä ja vaikkapa islamilaista vallankumousta. Kun silmänsä sulki 1970-luvulla, ne ovat jo sokeat 2000-luvulle tultaessa. Se on hyväksyttävä.

Kovin moni avainasemassa oleva tiedeyhteisön jäsen ei saa tietokonettaan edes kunnolla auki saati operoi yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa yhteisissä verkostoissamme tai analysoi tuloksiaan

322

miljoonien havaintojen ja delfirakenteiden avustamana osana sosiaalisia medioitamme ja niiden taloutta ja strategiaa, markkinointia.

1960-luku antoi ikään kuin luvan passivoitua ja heittäytyä naiivisti yhden perustutkinnon ihmiseksi ja vuosikymmenten takaa se hankkien. Tässä Korpilammen konferenssi oli sysäys, josta moni sai itselleen helpon toimeentulon.

Oulu oli edelläkävijä

Suomi lähti liikkeelle merkittävästi alemmalta tasolta kuin muut OECD maat ja on ottanut ne kiinni ja mennyt monessa ohi kiitos 1970-luvun valintojen. Olimme vielä 1970-luvulla moneen länsimaahan verrattuna takapajula etenkin kansallisessa omassa tajunnassamme ja sosiaalisissa oloissamme. Tuloerot olivat sen sijaan jo kaventuneet ja noudatimme pohjoismaista sosiaalipolitiikkaa.

Vielä 1970-luvulla Suomen talous heilahteli ja työttömyys saattoi kohota vuosikymmenen alun hyvistä vuosista sen lopun taantumaan ja liki 200 000 työttömään. Öljykriisin aikana Suomea auttoi Neuvostoliiton kaupan bilateraalisuus ja samalla saimme innovaatiopolitiikkamme ideassa kurottua muita OECD maita kiinni.

Tässä Oulu oli edelläkävijä ja erot havaitsi kiertämällä yliopistojamme ja maakuntien välisiä eroja seuraten. Aluepolitiikka oli kuitenkin Ruotsista lainattua eikä toiminut toivotulla tavalla Tornion, Raahen sekä muiden vastaavien kokeilupaikkakuntiemme kohdalla. Sosiaaliset ongelmat kasautuivat uuden terästeollisuuden ja työvoiman vastaanottopaikkakunnille ja talous lähtöalueilla muuttui noidankehämäiseksi painajaiseksi. Imitoiden meitä edellä olleiden kansakuntien taloutta ja aluepolitiikkaa maaseutua autioitettiin turhaan menettäen kallista infrastruktuuria ja sen ylläpitäjiä Ruotsiin.

Hyvinvointivaltion perusta ja vesikatto

Kuulun 1970-lukulaisiin enkä voi hyväksy sitä väitettä, jonka mukaan kulttuuriimme ei kuulunut tuolloin muuta merkittävää kuin Lasse Virenin mitalit ja Mikko Niskasen Kahdeksan Surmanluotia, väritelevisio sekä simmarit, sammarit, kummarit ja pipo.

Juuri 1970-luku oli suurten murrosten vuosikymmen, jolloin aiemmin vain symbolitasolla leijailleet aatteet ja arvot muuttuivat lopulta konkreettiseksi tekemiseksi. Tuo vuosikymmen oli juuri tekijöiden vuosikymmen ja visioiva ideointi odotti tuloaan. Operatiivinen työ sujui mutta strategia oli kateissa ja missio etsinnässä.

Juuri tuo vuosikymmen toi meille kuitenkin hyvinvointivaltion, perustimme perheemme nuorena ja suoritimme useita tutkintoja, jopa useita väitöksiä. Minulle tuo vuosikymmen on ilman muuta elämäni tärkein vuosikymmen.

En olisi halunnut meille Neuvostoliiton tai Puolan, Itä-Saksan kaltaista yliopistoa, suunnitelmataloutta, enkä usko, että liike jää vastaliikkeen jalkoihin kuten J. P. Roos pohtii kirjoituksessaan 1970-luvusta.

Sen saat mitä pakenet

Oikeammin saamme sen mistä luovumme tai jota pakenemme. Se mitä nyt on tulossa on varmasti oleellisesti rajumpi kuin 1970-luvun mallinsa, johon kuuluivat myös alkavan terrorin merkit; IRA Britanniassa, ETA Espanjassa, Bader Meinhof Saksassa, Japanissa JRA ja Italiassa sadat järjestöt, joista Punaiset prikaatit oli tunnetuin. Munchenin olympialaiset muistetaan terrori-iskustaan.

323

Se mitä emme havainneet tuolloin, olivat lukuisat vaihtoehtoliikkeet, ympäristöliike, kierrättäminen, ekologinen ruoka, punkrock, Newage jne. Emme havainneet juurikaan Itä-Aasian tiikereiden taloudellista nousua, Maon reformeja markkinavetoisempaan talouteen, Robert McNamaran puheita perustarpeista (basic needs).

Tuolloin oli jo syntynyt uusi kansainvälinen järjestelmä, jonka tavoite oli kasata sellaisia talouspoliittisia tavoitteita, joilla maailmantaloutta muutetaan kehitysmaille suotuisampaan suuntaan. Se jäi meiltä havaitsematta ja toki sen olisi kyllä havainnut liikkumalla avoimin mielin Aasiassa, Afrikassa tai Etelä-Amerikassa.

Virtuaalitodellisuuden visiot

Sen sijaan havaitsimme kyllä Clint Eastwoodin muodonmuutoksen Likaisesta Harrystä kohti taitavaa ohjaajaa, sekä James Bond-filmien tekijöiden muuttumisen Sean Connerystä Roger Mooren kautta lähemmäs tähtien sodan sankareita.

Alex Haleyn Juuret tuli ikään kuin mielenosoituksena rotusyrjinnälle kertoen tarinan neekeriorjien historiasta ja hieman sen jälkeen, kun olin tehnyt oman väitöskirjani paikkaleimautumisesta (spatial identity) ja allaspakolaisuudesta osana ihmisen ympäristöpsykologista sidosta ja sen tulkintaa myöhemmin harrastajatutkijoiden sukututkimuksissa. Juuret alkoivat kiinnostaa suomalaisia.

Juuri tämä kertoo paljon kuinka 1970-luvulla aiemmat symbolirakenteet siirrettiin nyt konkretiaan ja teoiksi puhtaasti maallikkojen toimesta ja heitä hieman avustaen. Kylätoiminnassa avasimme oppejamme asumalla niissä ja opastaen maaseutuamme osallistuvan tutkimuksen keinoin.

Se oli myös keino saada ihmiset aktivoiduksi Lapissa hoitamaan omat jokisotansa sekä muutamaan maakunta kohti kasainvälistä matkailua ja sen korkeita vaatimuksia. Syntyi kulttuuri ja kielitaitoinen Suomi, jossa Lappi ei edustanut enää tuntematonta erämaata ja nostalgiaa.

Tänään kaikki tämä tapahtuu netin ja sosiaalisen median välinein jo paljon helpommin ja koskee miljoonia, satoja miljoonia ihmisiä reaaliaikaisesti ja samaan aikaan. Tämänkin juuret olivat juuri tuossa 1970-luvun hengessä ja osaamisessa, sosiaalisen median taloudessa ja uudessa paradigmassamme.

Emme sitä ehkä havaitse ja kuitenkin elämme sen keskellä ja meitä on nyt globaalisti liki kaksinkertainen määrä kuin 1970-luvulla. Oikeammin aloimme juuri tuolloin 1950 - 70-luvuilla vasta todenteolla asustaa tätä planeetta ja kohdata Malthusin teorian pelottavat ennusteet ja ilmastomuutoksen katastrofit, arktisen babylonin (ks. Matti Luostarinen 2006: Arctic Babylon 2011).

Kultaisen kauden 1980-luku (20110704)Minä olen muistanut sinua vuosikymmenenä suurena, parempana kuin mitään muuta. Minä olen miettinyt sinua menneenä hurmoksena, paljon enemmän kuin ketään ennen. Kaipuuta polttavaa olen tuntenut kylmin illoin, pankeissa silloin, suruna sielussain.

Minä olen muistanut sinut hyvin, niin paljon paremmin kuin mitään muuta,Minä olen muistanut sinut kauniina kuvina, juppina, takatukkana, lööppeinä uninaVakavina kuvina, dingona, huvina, Eppuna Normaalina, paremmin kuin muita.

324

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana, punkkina sielussain, valona yössä vain. Tehnyt työtä tyhjää juppina juhlissa, hevissä tuhdissa, elämäni kintereillä. Kaipuuta polttavaa olen tuntenut, näillä teillä, rillumareillä.

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana, suruna sielussain, valona yössä vain. Kipuna sielussain.

Erkka "Edu" Kettusen ja Kim Lönnholmin "Minä olen muistanut" hieman mukailtuna ja muuttaen se vaikkapa pelkästään "kivuksi sielussain", syntyy heti muistikuva ja mielleyhtymä, jossa 1980-luvun muistettavia asioita on lopulta vähän.

Sellaisia muistettavia 1980-luvun kipuja sielussamme ovat etenkin kasinotalous, rahatalouden vapauttaminen ja narsistinen ahneus, ilman estoja, ilman pidäkkeitä, rohkeitten irtiottojen elämänä.

Kamala, ihana vuosikymmen

Kamala ja kultainen vuosikymmen edusti jälleen kerran myös nuorisokulttuuria 1960-luvun tapaan ja nyt kundit olivat androgyynejä ja heidän mimminsä mustahuulisia tapauksia. Sama aalto näyttäisi toteutuvan parin vuosikymmenen välein ja parillisina vuosikymmeninä. Se on ikään kuin faktorianalyysin yhteiskunnallinen tulkinta, jossa ensimmäistä seuraa toinen, edellistä peilaava ja kolmas on jo taas ensimmäisen sisar, mutta sitä syventäen ja hakien parempaa selitystä.

Neljänteen tultaessa ei synnykään enää uutta vaan palataan vanhaan, kierto alkaa jälleen kerran alusta, renessanssi saa jatkokseen uusrenessanssin.

Bulevardin synnyn idea

Kirjoitin tästä aiemmin bulevardien synnyn kohdalla, jossa sisäkkäiset bulevardit ymmärretään parhaiten Hollannissa, jossa niiden fyysinen synty ja paalurakennelmat ovat parhaiten tunnettuja.

Pariisissa sisäkkäiset bulevardit ovat niin ikään syntyneet ajallisena jatkumona ja kaupungin laajenemisen myötä ymmärrettävinä.

Sen sijaan neljäs bulevardi tahtoo olla jo maaseudulle ja periferiaan johtava avenue vaikka sitä saatetaan virheellisesti kutsuakin bulevardiksi, kehäkaduksi.

Omaan metropolipolitiikkaan

Näitä kehiä, bulevardeja, ja avenue teitä Suomessa on useita ja ne läpäisevät Helsingin kolme kehätietä, jotka voisivat olla myös bulevardeja, jos kaupunki olisi metropoli ja tuhatvuotinen iältään.

Neljäs metropolipolitiikan bulevardi kulkisi nyt Turusta Someron kautta Forssaan ja Hämeenlinnaan läheltä vanhaa Hämeen Härkätietä ja nykyisen kymppitien kohdalla.

Näistä Satakunnantie avenuena on heikkokuntoisin ja tulisi saada hoidettua siinä missä Forssan talousalue olisi saatava palvelemaan paremmin kahden risteävän suomalaisen bulevardin ja avenuen sydänaluetta.

Sellainen sydänalue tämä talousalue oli vielä 1600-luvulla ja 1700-luvulla Willebrandin ja Wahrenin aikoihin sekä suomalaisen talousmallien hakiessa perustaansa vankan teollistumisen ja talouden vapatutumisen kautta.

325

Uusiliberaali politiikka

1980-luvun ja Lounais-Hämeen kulta-ajan vertaaminen toisiinsa eivät ole kaukaa haettuja, vaikka siltä saataisi ensin tuntua.

Maailmapolitiikassa 1980-luku käynnistyi Ronald Reaganin valintana Yhdysvaltain presidentiksi. Syntyi uusliberaali politiikka, jossa asevarustelu johti Neuvostoliiton vauhdin hyytymiseen. Margaret Thatcher tuki tätä politiikkaa, jossa kehitysmaiden hakemaa maailmantalouden säätelyä kavahdettiin. Neuvostoliitossa uudistuspolitiikan vetäjäksi tuli Mihail Gorbatsov.

Gorbatsov toi käsitteet glastnos ja peretstroikka, jotka tulkittiin uudeksi avoimuudeksi, osallistuvaksi keskusteluksi, kritiikiksi ja lopulta sananvapaudeksi. Käsite levisi myös Suomeen merkkinä muutokselle.

Suomi oli jo aiemmin avannut yrityksille mahdollisuuden hakea ulkolaista luottoa ja nyt sille tuli myös sosiaalinen tilaus ja poliittinen sisältö. Alkoi vuosikymmenen kestänyt nousukausi, joka päättyi ylikuumenemiseen ja ns. kasinotalouteen ja kansankapitalismiin sekä täydelliseen romahdukseen Neuvostoliiton hajottua uuden vuosikymmenen vaihtuessa. Berliinin symbolinen muuri oli hävitetty jo 1980-luvun puolella. Kasinotalous

Myös pankkien luotonanto oli yksityishenkilöille vapautunut ja niinpä asuntojen ja liikekiinteistöjen hinnat nousivat. Syntyi kiinteistö ja pörssikupla, joka perustui pääosin velkarahoitukseen. Kasinotaloustermi kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella äkkirikastumista. Tämä nousukausi päättyi kuin seinään1990-luvun alkupuolen voimakkaaseen lamaan, jonka keskeisin syy oli Neuvostoliiton kanssa käydyn clearingkaupan loppuminen.

Reaganin, Gorbatšoviin ja Thatcherin ohella suomalaiset muistavat tuon vuosikymmenen etenkin nimistä Juri Andropov, Sadam Hussein, Ruhollah Khomeini, Hosni Mubarak, Indira Gandhi, Deng Xiaoping, Fidel Castro, Helmut Kohl, Francois Mitterrand, Lech Walesa ja etenkin Olof Palmen raaka murha pysäytti järkyttävällä tavalla myös Suomessa erityistä arvostusta hankkineen pääministerin myöhemmin liki kennedymäisiä piirteitä saaneen verityön tutkimuksen myötä.

Kohti normaalia parlamentarismia

Suomessa merkittävin sisäpoliittinen tapahtuma oli presidentti Kekkosen pitkän uran loppuminen sairastumisen myötä sekä Mauno Koiviston valinta presidentiksi vuonna 1982. Alkoi normaalin parlamentarismin palauttamisen aika, joskin suomettuminen jatkui vielä vuosia ja päättyi lopullisesti vasta Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991.

Suomesta tuli vuosikymmenen loppupuolella Euroopan Neuvoston jäsen, naiset voitiin vihkiä papeiksi ja Helsingin metro avattiin vuonna 1982. Olin itse päättämässä koskisotia Ounas- ja Kemijoen jälkeen Iijoella. Saimme Kemi- ja Ounasjoki-lakien jälkeen aikaan koskiensuojelulain samaan aikaan kun maahan perustettiin ympäristöministeriö. Matti Ahde Iijokilaaksosta nimitettiin sen ensimmäiseksi ministeriksi ja koskiensuojelulaki on edelleenkin mittavimpia ministeriön saavutuksia.

Oulun ihme

Oulussa 1980-luvun alku oli voimakkaan rakentamisen aikaan ja tuolloin käynnistyi maan ensimmäinen teknologiakeskus ja tiedepuisto yliopistoalueen yhteydessä. Samaan kampusalueeseen liitettiin Nokian tuotekehitys ja VTT:n laboratoriot Oulussa.

326

Vuosikymmenen alun toimin Suomen Akatemian ympäristötoimikunnan ensimmäisenä tutkijana yhdessä happosateita tutkineen professori Satu Huttusen kanssa ja siirryin myöhemmin maamme ensimmäisiin EU ohjelmiin ja Brysseliin.

Vuosikymmenen lopussa palasin pyydettynä takaisin seuraamaan tapahtumia Itä-Karjalassa Neuvostoliiton hajotessa ja samalla haimme yhteistyömalleja Pohjois-Karjalan kuntien ja Laatokan-karjalan talousalueen kesken.

Jo tuolloin oli selvää, että Neuvostoliitto tulisi hajoamaan, ja että Suomi tulisi hakemaan myöhemmin EU jäsenyyttä, johon siihenkin tulisi maakunnittain valmistautua etukäteen "kuivaharjoitteluna" aluekehitysvastuun siirtyessä lääninhallinnolta myös Suomessa paikallishallinnolle ja siis maakunnille. Kirjoitin useita artikkeleita maakuntahallinnosta ja -mallista, jossa kunnat olisi verkostoitu toisiinsa nykyistä hallintoa samalla keventäen ja avaten markkinoiden suuntaan.

Verkostotalous ja klusteritalous olivat esillä ja siirtyivät Suomeen seuraavan vuosikymmenen alussa noin vuosikymmenen sen jälkeen, kun niitä oli jo sovellettu Länsi-Euroopassa ja Porterin avustaman myös Ruotsissa. Manuel Castells teoksineen tuli Suomalaisille tutuksi hieman myöhemmin.

Innovaatiopolitiikka ja verkostotalous

EU-ohjelmissa keskeistä oli osata innovaatiopolitiikka ja sen yhteistyöohjelmat etenkin maaseudulla ja maatalouden ohjelmina. Nämä kattoivat tuolloin yli 80 % EU:n haettavissa olleista varoista rakennerahastoina ja maataloustukina.

Myös ympäristökysymykset olivat jo tuolloin toinen keskeinen teema, johon oli paneuduttava ajoissa klusterirakenteina yhdessä elinkeinoelämän, yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä kouluttajien ja neuvojien, aluehallinnon viranomaisten yhteistyössä.

Suomessa elettiin koko vuosikymmen hyvinvointiyhteiskunnan aikaa ja valmistautuminen uuteen vuosikymmeneen oli kehno. Maaseutu oli pääsemässä jaloilleen ja Helsingissä oli otettu käyttöön metro ja käytiin Metro-oikeudenkäyntejä.

Mediayhteiskunnan alku

Kaupalliset paikallisradiot alkoivat saada toimilupia ja lööpit kirkuivat kilpaa keskenään uudessa mediayhteiskunnasamme tai sen alkutaipaleella. Digitekniikka teki tuloaan ja ensimmäiset maakuntalehdet painettiin uudella tekniikalla Savonlinnassa. Uusi sukunimilaki tuli voimaan ja tasa-arvolaki seuraavana vuonna.

Uusi teknologia ja innovaatiot tulivat tutuiksi ja ensimmäisenä massatuotannossa CD-levyt, kotivideot, mikrotietokoneet, mikroaaltouunit, joista tietokonetekniikka oli tulossa seuraavan suuren vallankumouksen rakentajaksi internetin myötä.

Suomessa Nokia otti ensimmäisiä askeleitaan kohti globaalin maailman kärkeä. Erno Paasilinna sai ensimmäisen Finlandia palkinnon ja Kaursimäen veljekset toivat nähtäviksemme Arvottomat, Rosson, Tulitikkutehtaan tytön ja Arielin. Matti ja Teppo pysyivät kestotähtinä, mutta todellinen tuon ajan ilmiö oli toki Dingokuume Suomessa.

Piilaaksot ja tiedepuistot

327

Hippien ja punkkareiden vapaan rakkauden vuodet päättyivät Aidsin leviämiseen maailmalla. Vastaavasti kasinotalouden villit vuodet vaikuttivat viihteen kehitykseen, elämän pinnallistumiseen, ruokakulttuuriin, galleristien ja sijoittajien kiihdyttämään taide-elämäämme.

Syntyi populaarikulttuuri ja sen monet kasvot. Tutkijoiden maailmassa innovaatiopolitiikka alkoi olla tuttu käsite muillekin kuin Oulussa työskenteleville. Kansainväliset innovaatiokeskukset alkoivat tulla tutuksi aluksi teknologiakeskusten ja tiedepuistojen kautta ja niistä käytettiin yhteistä Silicon valley nimitystä Kalifornian piilaakson tapaan.

Oulusta tehtiin matkoja niin Japaniin, Yhdysvaltoihin kuin Euroopan nimekkäimpiin tiedepuistoihin. Verkostotalous ja klusteritalous tulivat tutuiksi jo varhain vuosikymmenen alussa ja ne olivat myös osa yliopistojen antamaa koulutusta.

Maaseudulle innovaatioita ja niiden diffuusiota sekä tietotekniikkaa levitettiin käyttäen apuna informaatioyhteiskunnan toista aaltoa ja perinteisiä medioitamme. Itse kirjoitin medioihimme parhaana viikkona kymmenkunta artikkelia.

Tieteen popularisoinnista tuli osa opettajan työtäni ja tutkimuksen aiheena innovaatioprosesseissa koko ajan kasvava nopeasti etenevän informaatioteknologian seurauksena. Sosiaalisen median nimeä ei vielä käytetty mutta sen tuloa toki ennakoitiin jo ennen 1990-luvun loppua. Samoin median viihteellistymien oli ennakoitavissa jo varhain 1990-luvulla.

Netistä ei ollut vielä apua, mutta sen tuloa toki osattiin jo ennakoida. Monelle kehitysmaalle ja etenkin Etelä-Amerikalle tämä vuosikymmen jäi ikään kuin kokonaan väliin.

Yltäkylläisyyden vuosikymmen

Kansakunta vaurastui silmissä ja vuosikymmen oli yltäkylläisyyden aikaa. Menestymisen merkkejä ei piiloteltu, harmaasta kekkoskaudesta siirryttiin eurooppalaiseen riehakkuuteen.

Katukuvaan ja koteihin ilmestyivät olkatoppaukset, katkukahvilat, mustat ja pastellinsävyt, pelikonsolit ja korvalappustereot, VMS-nauhurit, kotitietokoneet, pienoiselektroniikka sähköhammasharjoista alkaen. Informaatioyhteiskunta ja tietoyhteiskunta tekivät tuloaan ja kulutushysteria valtasi maan. Samalla käynnistyi vimmattu taistelu Kekkosen ajan vallasta ja sen perinnön jakamisesta.

Ryhmäkäyttäytyminen ja sekasukupuolisuus

Tyyliltään 1980-luku oli sekoitus kaikkea aiemmin kokemaamme ja hieman myös uutta ja samalla kokeilevaa ja rohkeaa. Pukeutumista ohjasi ryhmäkäyttäytyminen. Juppinaisen pukeutuminen seurasi Suomessa tiettyjä tarkoin annettuja ohjeita huulikiillosta alkaen ja sama koski punkkulttuurin nahka-asusteita kromattuine teräsniitteineen.

Kiintoisaa oli jo tuolloin esiintynyt tarve korostaa sekasukupuolisuutta ja etenkin juppikulttuurin taloudellista menestystä ulkoisine merkkeineen ja elämäntyyleineen.

Kasinotaloudesta muistamme professori Pentti Kourin opit ja Jukka Keiteleen, liikemies Peter Fryckmanin sekä pankinjohtaja Rolf Kullbergin. Poliitikoista pääministereinä Kalevi Sorsan ja Harri Holkerin sekä puhemiehinä Erkki Pystysen ja Johannes Virolaisen. Kalevi Sorsa on edelleen maamme pitkäaikaisin pääministeri.

Formulasirkus alkoi

328

Urheilijoistamme ehkä parhaiten muistamme Kirvesniemen perheen, Tiina Lillakin ja Juha Iisakki Miedon, Matti Nykäsen ja Keijo "Keke" Rosbergin, Martti Vainion dopingjuoksut. Alkoi pitkä suomalaisen urheilun dopingsekoilu, jonka surullisin hetki ajoittui seuraavalle vuosikymmenelle.

Dopinginkäytön luonne ja juuret olivat oman kulttuurimme etenkin idän suhteissa ja valmennuskulttuurissa. Urheilua, taloutta ja politiikkaa oli mahdoton erottaa muusta kansallisesta kulttuuristamme. Sama koski mediaa, urheilujournalismia, ja sen tapaa reagoida ongelmaan. Toimittaja oli urheilijan paras kaveri.

Keijo Rosberg vei meidät uuteen formuloiden maailmaan ja oli samalla Iisalmen lyseon kasvatteja ja pelasimme toisiamme taklaten jääkiekkoa 1970-luvulla Iisalmessa. Keijon eläinlääkäri vanhemmilla oli lisäksi mökki kotitilani maihin rajoittuen. Väittelin ensimmäisen kerran samana vuonna kun Keijo ajoi mestaruutensa.

Sifonkihuivit ja olkatoppaukset

Permanentatut hiukset olivat jälleen muodissa, jossa etutukkakiehkura oli tuttu takavuosilta. Poikien takatukka ja niskatukka rotanhännällä tai siilinä ja tyttöjen krepatut hiukset olivat 1980-luvun tuotteita siinä missä collegepaidat, pysty kaulus, kangasvyöt, stretchfarkut, rei'itetyt ja kivipestyt farkut, vyötärömittainen Spencerpikkutakki tai Miami Vice tyyppiset kävelykengät ilman sukkia, mokkasaappaat ja yläosattomat uimapuvut, purjehduskengät ja kansitakit, sifonkihuivit ja untuvatakit, prinsessamaiset ballerina asusteet ja olkatoppaukset tietysti.

Miehillä yleistyivät tangamalliset alushousut, naisilla thai ja hammaslankastringit, neonvärit ja kaikenkarvaiset rihkamat koruina, jossa materiaali saattoi olla mitä tahansa metalleista muoveihin. Taiteilijoista näitä tekivät tunnetuksi etenkin Woody Allen, Michel Jackson, Arnold Schwarzenegger ja Sylvester Stallone. Suomalainen ohjaaja Hollywoodissa oli tuon ajan merkkitapauksia. Dynastia, Dallas ja Rocky

Televisiosarjoista seurasimme Aikahyppyä, Dynastiaa ja Dallasia, Hollywood Beatia ja HeMania, Ihmemies MacGyveria.

Vielä tänäänkin kestosuosikkeina pyörivät Miami Vice, Smurffit, Taistelupari, Tyttökullat, Hämärän rajamailla, Konnankoukkuja kahdelle ja saksalaiset Kettu (Der Alte), Kahden keikka (Ein Fall Fur Zwei), Faber, Derrick ja Schimanski. Elokuvista toistuvat niin ikään vuosittain joltakin kanavalta Rocky, Poliisiopisto, Hohto, Beverly Hills, Rambo, E.T., Indiana Jones, Terminator, Predator, Conan barbaari jne.

Kansainvälistyvä Suomi

Suomi kansainvälistyi 1980-luvulla ja se näkyi ja kuului etenkin musiikissa, jossa pitkän linjan muusikoista muistamme parhaiten Donna Summerin, KISSin, Queen, Van Halen ja tietysti Tina Turnerin.

Diskot ja yökerhot muuttuivat aiemmasta, jolloin eri tyylien fuusio kertoi paikan soundista enemmän kuin aiemmin. Metallimusiikki ja syntetisaattoreiden runsas käyttö oli ajalle tyypillistä digitaalitekniikan myötä.

Afroamerikkalainen musiikki, soul ja funk, sai väistyä ja tilalle tuli elektroninen musiikki. Synthpop ja italodisko olivat tyypillisiä kuten Den Harrow ja Baltimora. Michael Jackson oli kuitenkin 1980-luvun suosituin ja myös myydyin artisti (Thriller).

329

Luovan talouden alku

Suomesta alettiin tähyillä popmusiikissa ulkomaille ja ensimmäisiä olivat Bogart Co. Zero Nine ja Hanoi Rocks. Suomessa löivät 1980-luvulla itsensä läpi Dingo suoranaisella manialla, Eppu Normaali, Popeda ja Leevi and the Leavings.

Rauli "Badding" Somerjoki jatkoi uraansa siinä missä Irwin Goodman ja standup koomikko JaakkoTeppo, johon tutustuin Iisalmessa lukioaikana Fiasco teatterimme vetäjänä.

Iskelmätähdistä syntyisi mittava lista, jossa mukana on myös jo aiemmin uransa aloittaneita suuria viihdetaiteilijoitamme. Kuvataiteet hakivat nekin uutta ilmettä ja mukaan tuli musiikista tuttua integroitumista, ja kokeilevassa teatterissa pisimmälle performanssi pääsi Oulussa, jossa lehtereiltäkin poistuttiin suihkun kautta.

Oman kylän poikia

Oman kasvattajani Iisalmen lyseon 1970-luvun lukion pulpetteja kuluttivat myös vaikkapa poliitikostamme Seppo Kääriäinen tai toimittajistamme Pekka Hyvärinen sekä Metropoliitta isä Panteleimon Keijo Rosbergin tapaan.

Samassa poikajoukossa löytyi myöhemmin hyvin moneen suuntaan erikoistuneita ja elämänuran tehneitä lahjakkaita poikia ja parhaiten muistan heidät koulumme ns. "jätkän shakin" mestaruuskilpailuista, jonka mestarina aikanaan lukion jätin. Turnaus kesti useita viikkoja ja oli cupluonteinen. Osallistujia oli useita satoja. Tuohon peliin käytimme aikaa nähtävästi enemmän kuin muihin koulumme tarjoamiin hyviin harrastuksiin. Samoja penkkejä olivat kuluttaneet myös 1980-luvulla nimekkäät kansalliset viihdetaiteilijamme, kuten Pertti Spede Pasanen ja Urho Kekkonen, jonka osaaminen oli enemmänkin politiikan suunnalla ja jatko-opinnot juridiikassa ja korkeushypyssä. Näistä hyppylajit ja lentopallo sekä luokanvalvojamme Immo Kuutsan opit etenkin hiihdossa jäivät osaksi tuon ajan muistorikasta elämää yhdessä kuvataideopintojen kanssa taiteilija Osmo Monton tunneilla. Kansakouluajan opettajista tunnetuin oli kirjailija Eino Säisä ja romaanisarja ”Kukkivat Roudan Maat”.

Käytännössä kansakouluaika jäi lyhyeksi. Supistetussa koulussa 1950-luvulla tunteja oli vain lauantaisin ja ilman lukuja laskutaitoja, jo ennen kouluun menoa, pyrkiminen tuon ajan oppikouluun olisi ollut liki mahdotonta.

Mallit elämään lähiympäristöstä

Kun Pasanen mainitaan on myös muistettava suomalaisen viihdetaiteen kiintotähden Vesa Matti Loirin nimi Uuno Turhapurona 1980-luvun ylivoimaisesti katsotuimpana leffanamme. Loirin monilahjakkuus ja rohkeus on vaikuttanut varmaan monen nuoren elämään enemmän kuin koulun penkin kuluttaminen jätkän shakkia pelaten.

Oma harrastukseni pituussuuntaisissa hyppylajeissa päättyi Meksikon olympialasiin 1968, jolloin Bob Beamon siirsi pituushypyn ME-lukemat uudelle vuosituhannelle ja aivan liian kauas valkoisen miehen saavutettavaksi. Luovuin alan harrastuksesta suosiolla. Olin aivan liian pienikokoinen hypätäkseni yli 9 metriä.

Samoin ajattelivat monet muut vanhaa ennätystä tähynneet nuorukaiset, jolloin lajin harrastus ja taso romahti niin Suomessa kuin maailmalla vuosikymmeniksi.

330

Ei ole hyväksi, että joku on liian hyvä ja pilaa siten tuhansien ja taas tuhansien unelman. Pertti Pasanen ja Urho Kekkonen eivät sitä ainakaan lukiossa vielä olleet eikä Seppo Kääriäinen tai Jaakko Teppo hekään pilanneet meidän muiden unelmia vielä kouluaikanaan. Lämmin kiitos siitä heille ja monelle muulle koulukaverille, opettajille ja kollegoille, rohkaisijoille matkan varrella.

1990-luku oli murroskulttuurin globaali taitekohta (20110705)Neuvostoliiton ja samalla itäblokin romahdus oli 1990-luvun suurin uutinen. Samalla kylmä sota päättyi ja Yhdysvallat jäi yksin supervallaksi ja omaksui eräänlaisen "maailman poliisin" tehtävän. Itä-Eurooppaan syntyi uusia valtioita ja Balkanilla käynnistyi verinen Jugoslavian hajoamissota. Suuria uutisia tuotti myös Afganistan ja Taliban sekä Afrikan sisällissodat, Ruandan kansanmurha. Kiinailmiö käynnistyi täydessä laajuudessaan ja informaatioteknologia otti ohjakset itselleen. Suomessa ajauduttiin syvään lamaan ja pankkikriisiin, liityttiin EU:n jäseneksi. Siinä pähkinänkuoressa ne tapahtumat, joilla maailma siirtyi vuosituhannen viimeisen vuosikymmenen aikana kohti uutta vuosituhatta ja sen räiskyvää juhlintaa.

Laatokan-Karjalan hätä

Yhden ihmisen ja hänen elämänsä näkökulmasta 1990-luku oli poikkeuksellinen koko maailmanhistoriassa, jossa globalisaatio ravisteli myös yksilön elämänkaarta. Olin tuolloin 40- vaan en 50-vuotias ja siis parhaassa työiässäni. Seurasin Neuvostoliiton ja itäblokin romahdusta rajan pinnassa, jossa Laatokan-Karjala oli ollut Suomelle aina geopoliittisesti vaikein ja kriittisin alue niin talvisodassa, jatkosodassa kuin jo aiemmin osana Ruotsin valtioyhteyttä ja myöhemmin autonomian aikaamme Venäjän yhteydessä. Kaikki tämä kulminoitui nyt Laatokan Karjalaan ja sen kannakselle.

Laatokan-Karjala ja sen rajan takaiset vanhat suomalaiset alueet ottivat dramaattiset uutiset vastaan joko suoraan Moskovasta tai suomalaisten välittäminä tietoina ja myös runsaana rajan taakse siirtyvänä apuna. Tämä apu oli traditionaalista Itä-Karjalassa ja raja ylittyi muualtakin kuin Värtsilän Niiralasta ja muista virallisista rajanylityspaikoistamme.

Tärkeintä oli saada elintarvikeapua mutta myös vaatetusta, lääkkeitä ja etenkin kulttuurista ja sosiaalista vuorovaikutusta ja hallinnollista osaamista. Talvi oli Karjalassa ankara. Globalisaation pyörteissä ja suurvallan hajotessa huomio Moskovasta ja Kremlistä ei kohdistunut enää syrjäiseen luoteiskulmaan Suomen rajalla. Se oli rauhallisin geopoliittinen kolkka koko suuressa maassa. Suomi ei Pietaria uhannut ja Karjalan kysymyksessä oltiin varovaisia. Toki Boris Jeltsinin aikana olisi voitu toimia toisinkin. Muutos kansankapitalismista kriisiin oli kuitenkin suomalaisille liian suuri jo sellaisenaan.

Peloteltu raja

Raja Suomen Karjalan ja Venäjän Karjalan välillä avautui suurempana railona kuin vaikkapa raja Meksikon ja Yhdysvaltain välillä. Nyt se yllättäen hetkessä liki häipyi ja ihmiset saattoivat tavata toisiaan rajan molemmin puolin synkässä korvessa ja tiettömien taipaleiden takana. Mediat tulvivat nostalgisia kertomuksia evakoista.

Kohtasi kaksi maailmaa, 1930-luvulla syntynyt ja sitä edelleen elävä, osin sotien jälkeiset arvet näkyvillä vanhan Värtsilän teollisuusalueella, ja 2000-luvulle siirtyvä Suomi, jossa lama Kiteen, Tohmajärven, Kesälahden, Rääkkylä ja Värtsilän suunnalla unohtui kokonaan Sortavalan talousalueen avautuessa maaseutupitäjineen. Kulttuurishokki oli molemminpuolinen ja aito.

331

Moni karjalainen koki elämänsä sykähdyttävimmät hetket rajan avautuessa. Juhannus Laatokan-Karjalassa, sen saarilla ja Valamossa oli Sortavalan laulujuhlien rinnalla suurin kokemukseni, kun sen sai elää ensimmäisenä suomalaisena vuosikymmeniin.

Matka Pietarista junalla kohti Sortavalaa kesti saman kuin tänään Pendolinolla puolen maailman läpi tai ainakin Euroopan ydinalueen poikki lähtien Välimereltä ja edeten kohti joko Pariisia tai Berliiniä, Maastrichtin kaupunkia Limburgin maakunnassa Maasjoen varrella Alankomaissa.

Molemmat matkat olivat tulleet tutuiksi jo 1980-luvun puolella ja niissä oli samaa magiaa. Toinen johti maailmaan, jossa Juhani Ahon Matti ja Liisa olivat seikkailleet Matin kuvatessa fiktiivistä matkaansa rautatiellä Liisalle yläsavolaisessa maisemassa Lapinlahdella lentävän Kalakukon kyydissä ja toinen Euroopan reuna-alueiden liittymistä mukaan sopimukseen, jossa mukana olivat myös mantereen suuret johtavat valtiot ja niiden lukuisat veriset yhteenotot sekä Euroopan unionin synty.

Naiivit rahaliiton rakentajat

Kun unioni syntyi ja laajeni vuonna 1995 Itävaltaan, Suomeen ja Ruotsiin, moni etenkin sen ydintä ja rahaliittoa rakentava myöntää tänään olleensa naiivi Maastrichtin sopimuksen noudattamiseen. Tämä koski etenkin myöhempiä kriisejä ja taloutta, jossa euro joutui kriisiin Kreikan, Portugalin ja Välimeren maiden toimesta ja valuutassa oli odotetut ja jo varhain huomatut valuviat.

Niihin ei vain kiinnitetty silloin huomiota tai ei kuunneltu niitä, jotka kiinnittivät ja varoittivat. Ja ne tahot jotka varoittivat, olivat kokeneet Suomen laman 1990-luvun alussa sekä siihen johtaneet syyt 1980-luvulta alkaen.

Kun pankkien luotonanto pääomaköyhässä maassa vapautui syntyi kasinopeli, jonka voittajia olivat pelurit ja häviäjiä Suomen kansa ja sen pankit, kasinotalouden maksaneet yrittäjät. Tähän euromaiden olisi tullut varautua. Susilauma käy kiinni aina joukon heikoimpaan lenkkiin.

Kapitalismia sosialismin korpeen

Matin ja Liisan matka kuvitteellisella virtuaalijunalla kohti Savon pääkaupunkia sujui kuten sortavalalaisten matka 1990-luvun alussa ja 1930-luvun maisemassa ja välinen. Kun välineet ja ympäristö ovat vuosikymmeniä vanhentuneet, sosiaalinen ja taloudellinen rakenne edustaa kokonaan toista maailmaa kuin mihin uusiutuva talous ja teknologia on sitä viemässä.

Näin kävi Karjalassa rajan avautuessa eikä sitä Suomessa ajateltu. Koko rajantakainen kulttuuri ja sen maisena, sosiaalinen elämä, tavat ja luonto, turmeltiin hetkessä viemällä sinne 2000-luvun teknologia ja ihminen. Joensuun yliopisto järjesti seminaareja joiden sosialismin talouden uusi realismi oli vailla mitään uskottavuutta. Vapaakauppa-alueita taas rakenneltiin Etelä-Karjalassa keskellä alkavaa omien pankkiemme kriisiä. Vapaakauppa-alueiden rakentajat eivät todellakaan tienneet oman syvän lamamme tulosta mitään vuonna 1990.

Neuvostoliiton hajoaminen tapahtui rauhallisesti ja sain komennuksen siirtyä Lounais-Hämeeseen, jossa sijaitsi valtion liki sata vuotta vanha maatalouden tutkimuskeskus ja sen hallinto siirrettynä 1970-luvulta Vantaan Tikkurilasta Johannes Virolaisen hallituksen toimesta ja tuon ajan hajasijoitushuumassa.

Tuohon hajasijoittamiseen myönteisesti vastasi tuolloin juuri maatalouden tutkimuskeskus, nykyinen MTT, joka siirtyi Jokioisten Willebrandien kartanoon ja sen ympäristöön Loimijokilaaksoon rakennettuihin 1970-luvun punatiililaboratorioihin. Samalla MTT:n Jokioisten keskus alkoi toimia liki jokaisessa maakunnassa sijaitsevan alueellisen tai maakunnallisen tutkimuslaitoksen hallintopaikkana.

332

Matka Jokiosiin oli kuitenkin hankala ja muistutti saapumista Sortavalan kautta Pietarista Tohmajärven Kemienmäelle. Kemienmäelle on rautatieyhteys mutta Jokioisiin vain ikivanha kapearaiteinen museorautatie Humppilasta.

MTT oli tuonut 1970-luvulla mukanaan tuon ajan Helsingin yliopiston autonomisen hallinnon ja tsaarin ajan muistot sydän-Hämeen hiljaiseen ja umpioituneeseen elämään. Sellaisena se jatkui vielä kauas seuraavalle vuosituhannelle. Muuttanet perheet muodostivat oman agraarin-Suomen ikivanhan hallinnollisen yhteisönsä omalakisine rakenteineen, joista nepotismi ja työpaikkakiusaaminen olivat tunnusomaisia Gemeinschaf-tyyppisessä yhdessäolo-organisaatiossa. Oli syntynyt omalaatuinen hallinnoinen kupla ja valtio valtiossa, jossa Lounais-Hämeen aluehallinnollinen rakenne yhtyi ikivanhaan valtion byrokraattiseen organisaatiokulttuuriin. Se oli ikään kuin pienoismalli 1970-luvun Suomesta.

Lounais-Häme ja akateemikot

Matka junalla Jokiosiin sujui vanhaa kapearaiteista museorautatietä käyttäen Humppilasta Jokiosiin tai bussilla Helsingistä huonokuntoista vanhaa Satakunnantietä Karkkilan kautta Forssaan saapuen. Muutto tapahtui suurena joukkona, jolloin liki tuhat ihmistä kykeni helpostikin säilyttämään 5000 asukaan maalaispitäjässä oman kulttuurinsa, hallintonsa ja 1970-luvun osaamisen sekä infrastruktuurin muistona vielä 1990-luvulle ja uudelle vuosituhannelle siirryttäessä.

Syntyi ikivanha hierarkinen kamreeribyrokratia ja korporatiivinen valtio valtion sisälle. Sellaisena se museoi valtion hallinnon hämäläiseen maalaismaisemaan kuvitteellisten akateemikkojen ja näiden perheiden käyttöön. Avautuvan markkinatalouden opiskelu on jyrkästi kielletty ja johti kiusaamiseen, yhteisön ulkopuolelle sulkemiseen.

Työläiset laboratorioihin koulutettiin Forssassa, sen vanhassa kriisiytyneessä teollisessa yhteisössä ja syntyi kahden kerroksen väkeä, josta 80 % hoiti kartanoa ja sen maita sekä valtaisia navettoja, pelto ja metsäalueita, kartanon koneistusta ja kalustoa.

Maisema muistutti Willebrandin aikaisesta ja 1800-luvulla vallinneesta torpparikulttuurista. Hallinto eli vanhassa keskiaikaisessa kartanossa ja torpparit punatiilitaloissaan. Osa eristettynä sinne yksin vuosikausiksi ilman mitään apua tai välineistöä koko ajan homehtuviin kiinteistöihin. Johtajat ja hallinto olivat perheiden puolisoita ja muistuttivat italialaista mafiaa kokouksineen jakamassa valtion budjettia. Se oli karikatyyri Suomesta.

Sosiaaliset rakenteet muistuttivat 1800-luvun ajoista ja talous oli sekin lainattu torppariajan perinnöstä ja sosiaalisesta muistista. Muutto metropolista maaseudun sosiaalisiin rakenteisiin ei suju akateemiselta ja tiedettä tekeviltä ilman puuttuvia verkostoja ja hallinnollisia rakenteita, fasiliteettia.

Tätä hajasijoittaja ei ollut ajatellut sijoittaessaan tohtorinsa Jokiosiin ja syrjäiseen hämäläispitäjään sekä kartanomiljööseen. Modernia tiedettä ja sen sovelluksia tehdään kokonaan erilaisessa miljöössä ja yhteydet elinkeinoelämään ja hallintoon toimivat suoraan sen huipulle ja myös kansainvälisesti. Pelkkä pelto ja navetta, Jokioisten ikivanha meijeri, siirappitehdas eivät tässä auta lainkaan. Naulatehdas toi mieleen vastaavan Venäjän puolelle jääneestä vanhasta Värtsilästä.

Sellainen fasiliteetti, paikka globaalin tiedeyhteisön työlle, löytyy mistä tahansa osaa maatamme ja globaalia maailmaa. Sen modernisointi olisi vaatinut huomattavia panostuksia sekä hallinnollista ja teknistä osaamista.

EU:n maatalousrahoja 70 %

333

Syy muuttooni Jokisiin liittyi Maastrichtin sopimukseen ja Suomen liittymiseen EU:n jäseneksi. Vuonna 1994 54,9 % suomalaisista äänesti liittymisen puolesta ja 43,1 % vastusti. Moni kannattajista haki suojaa hajoavan ja levottoman Neuvostoliiton naapurina. Jäsenhakemus jätettiin vuonna 1992 eli heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. YYA-sopimus raukesi samana vuonna ja edellisenä vuonna SKOP oli otettu Suomen Pankin haltuun.

Marraskuussa 1991 markka devalvoitiin rajusti ja liian myöhään kellumaan jätetty valuutta sidottiin ecuun, pankit tekivät ennätysmäiset tappiot ja valuuttavelat kasvoivat. Koko lainakannastamme valuuttalainojen osuus oli kuitenkin onneksemme vain 15 %.

334

Suomen kiinteistö ja pörssikupla puhkesi samaan aikaan kun Neuvostoliiton kauppa romahti. Sen osuus oli ollut kaupastamme noin viidennes, mutta sen merkitystä lisäsi etenkin halvan öljyn loppuminen. Suomalaiset hyödykkeet oli paljolti vaihdettu öljyyn. Innovaatiopolitiikassamme meitä auttoi juuri halpa öljy öljykriisin aikana. Kuroimme muita OECD maita silloin kiinni useita vuosia. Yhdysvalloissa usko "Big Science" politiikkaan oli rakoilemassa ja se levisi myös muihin OECD maihin. Suomessa tämä kriisi ole tuntematon ja panostimme Nokiaan, uuteen teknologiaan, innovaatiopolitiikkaan uskoen.

Sen keskus oli Oulussa mutta myöhemmin myös Tampereella, Jyväskylässä, Otaniemessä, Salossa jne. Toimin hallituksen työrukkasessa korkeakouluneuvostossa päättäessämme teknologiapainotteisesta osaamisestamme Oulun kasvattina.

Samana vuonna kun Suomen kulutus ja investoinnit putosivat, niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla, konkurssien määrä nousi voimakkaasti, syntyi suurtyöttömyys. Vielä edellisenä vuonna Joensuussa Pohjois-Karjalassa paikallinen työministeri oli pitänyt puheita alkavasta työvoimapulasta. Harjoitettiin ns. vahvan markan politiikkaa. Paperin tuotannossa oli ylikapasiteettia. Kolmen vuoden kuluttua puoli miljoonaa suomalaista oli työttömänä.

Roskapankki syntyy

Työttömyys nousi hetkessä yli 12 prosenttia ja rakennusteollisuudessa se alkoi lähestyä 40 %:n rajaa. Lounais-Häme oli ja on edelleen merkittävää rakennusteollisuuden aluetta ja Pohjois-Karjala metsäteollisuuden tärkeintä ydinosaamistamme ja tuotantoa. Pankit joutuivat riskialttiiden operaatioittensa seurauksena vaikeuksiin ja lopulta kriisiin. Suomen valtion budjettivaje oli useita prosentteja BKT:sta ja maan luottoluokitus aleni. Elimme kuten Kreikka vuonna 2011 liipaisimella, mutta varmasti muulta maailmalta ”kapseloituna”. Lama oli omamme.

Vuonna 1991 valtio joutui takaamaan suomalaisten pankkien velat, markan arvoa ei enää voitu puolustaa tukiostoilla ja korkopolitiikalla, markka devalvoitiin ja päästettiin lopulta myös kellumaan. Pankkien pelastamiseksi perustettiin Valtion vakuusrahasto, säästöpankkiryhmä koottiin suurimmaksi osaksi Suomen säästöpankkiin, joka jaettiin osuuspankkiryhmän, KOP:n, Postipankin sekä Yhdyspankin kesken. KOP:n taistelu päättyi lopulta vuonna 1994 ja se yhdistettiin Yhdyspankin kanssa Meritapankiksi.

Suomettumisen taakka

Samaan aikaan kun kuntien ja valtion menoja jouduttiin leikkaamaan rajusti, jotta valtion maksuvalmius olisi voitu jotenkin taata, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Turkmenistan, Tadzhikistan, Kirgisia, Georgia, Armenia ja Azerbaidzhan itsenäistyivät vuonna 1991.

Olin kirjoittanut aiheesta, näiden valtioiden itsenäistymishaluista, jo 1980-luvun alussa, mutta kirjoitusta ei medioissamme otettu vastaan. Se olikin ainoita kirjoituksia, jota sensuroitiin tuhansien kirjoitusteni joukossa. Suomi eli hyvin tiukasti vielä tuolloin Neuvostoliittoon sidotussa taloudessa, jossa myös medioitten oli mahdotonta poiketa sovitusta linjasta, jota kutsuttiin suomettumiseksi.

Saksalaisen näkökulman mukaan liian vahva sitoutuminen yhteen suuntaan kauppapoliittisesti alkaa ohjata myös muuta politiikkaa ja lopulta jopa vapaata sanaa ja Suomessa medioittemme toimintaa. Käsite ”media-aika” ja sosiaalisten medioitten aika ”uutena media-aikana” ovat siten kaukana toisistaan. Samoin niiden luoma talousmalli, sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet sekä koko paradigmainen yhteiskuntarakenne. Suomessa tämän ymmärtäminen oli vaikeaa ja on edelleenkin. Osa ymmärsi heti, toiset eivät koskaan.

335

Näin maassa ei voitu, ilman sosiaalisen median avustusta, varautua ajoissa valtaviin 1990-luvun alun muutoksiin, jotka olivat kyllä muualla maailmassa odotettuja.

Niinpä talouskriisi kapseloitui puhtaasti Suomeen ja oli hyvin suomalainen ilmiö, jonka juuret olivat 1980-luvun lisäksi jo aiemmin kuvaamissani vuosikymmenissä ja sidoksessamme Neuvostoliittoon. Takavuosien Honka-liitto oli tyypinöinen pyristelymme irtautua tästä sidoksesta. Sisäpolitiikastamme oli tullut ulkopolitiikan väline. Tämä sosiaalinen pääomamme ja muisti siirtyi EU-kauden alkaessa myös sinne. Irtautuminen tästä vanhasta taakastamme tapahtui jytkyvaalien yhteydessä. Puolueet alkoivat puhdistautua ”maan tavasta” ja sen moraalista pääomaa rasittaneesta kudelmastamme.

Tänään sama riski koskee EU:n yhteistä valuuttaa ja Kreikka on tyyppiesimerkki siitä, mitä yhdelle sen valtioista voi pahimmillaan tapahtua. Kreikan kohtalo lähestyy liki samaa kuin Itä-Saksan sen liittyessä Länsi-Saksaan ja sen ”apuun”. Tällainen apu on mahdollista vain, jos valtio luopuu DDR:n tapaan suvereenin valtion normeista ja laista, olemassaolostaan.

Kymmeniä sotia ja kansanmurha

Neuvostoliiton tapahtumien ohella 1990-lukuun kuuluivat Titon Jugoslavian hajoaminen sekä tästä syntyneet Slovenian sota, Kroatian sota, Bosnian sota ja viimeisenä Kosovon sota sekä vanhan Jugoslavian hajoaminen viiteen valtioon. Samaan aikaan Saksat yhdistyivät ja EU:n laajeneminen alkoi.

Aasiassa käytiin Persianlahden sota, Etelä-Ossetian sota, sekä Tšetšenian sodat, taliban taisteli vallasta Afganistanissa. Afrikassa Kongon sisällissotaan osallistui kahdeksan Keski-Afrikan valtiota ja kaikkiaan sisällissotia kirjattiin Afrikassa toistakymmentä, joista pääosa syntyi eskaloituen naapurimaiden kahakoista. Surullisin oli Ruandan sisällissota, joka muuttui vuonna 1994 lähes miljoonan ihmisen kansanmurhaksi.

Kansainvälisen talouden tärkein tapahtuma oli Kiinailmiö ja sen syntytapa länsimaiden investoidessa halvan työvoiman maihin ja saaden aikaan talouden valtavan kasvupotentiaalin. Kiinan ohella mukana olivat myös Intia ja etenkin Etelä-Amerikan valtiot.

Tämänkin ilmiön perusta oli nähtävissä jo 1980-luvulta ja Maon toteuttamana talousuudistuksena. Suomassa Maon kirjoituksia luettiin kuin piru Raamattua, jos luettiin lainkaan. Kiinassa vierailut olivat tärkeimpiä 1980-luvun ja etenkin 1990-luvun vierailuistani. Siellä oppi kaiken aikaa uutta.

Turkin maanjäristyksestä suoraan Meksikoon

Vierailin vuosikymmenen aikana kutsuttuna asiantuntijana etenkin Aasiassa ja Etelä-Amerikassa mutta myös Meksikossa mm. Brasilian valtion vuosijuhlissa ja Meksikon pankin 60-vuotisjuhlissa juhlapuhujana.

Meksikoon matkasin suoraan Turkin maanjäristysalueilta Istanbulista ja aiheet liittyivät suomalaiseen ydinosaamiseen informaatioteknologiassa ja erityisesti tiedepuistomaailman verkottumisessa ja näiden rakenteiden synnyssä osana maaseutua, luonnonvarataloutta ja klusteritaloutta. Klusteri käsitteenä tuli suomalaisille tutuksi pian ruotsalaisten jälkeen Porterin oppeina. Itse toimi agropolisten ja bioparkkien isänä (Matti Luostarinen 1991: Agropolis Strategy) ja strategian kirjoittajana tiedepuistojen maailmanjärjestöjen lähettiläänä pyydettäessä sekä IASP:n että AURP:n hallintoa samalla edustaen. Edellinen edusti lähinnä eurooppalaista näkökulmaa jälkimmäinen amerikkalaista. Molemmat olivat kuitenkin divisioonineen monikansallisia.

336

Suomalainen innovaatiopolitiikka tunnettiin maailmalla hyvin, mutta sen osuus oli kovin vaatimaton omassa maassamme peruselinkeinoissa ja niiden jalostuksessa sekä kaupassa. Tämä puute paljastui sitten uuden vuosituhannen puolella sellunkeittäjillemme ja odotetusti myös Nokialle.

Samoin hyödynsimme vaatimattomalla tavalla jo 1980-luvulla syntynyttä sosiaalista pääomaamme innovaatiopolitiikassa ja sen osaamista tulevan sosiaalisen median talouteen ja markkinoitiin, uuteen taloudelliseen paradigmaan, joka sisälsi myös valtavan sosiaalisen ja kulttuurisen mahdollisuuden.

Tämä taas paljastui Nokian insinööreille uuden vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Tällöin osakkeen hinta oli jo pudonnut 2000-luvun alun 60 eurosta alle viiteen euroon. Osakkeen omistajalle sellainen sijoitus on kehnohko etenkin, jos kyseessä on institutionaalinen sijoittaja.

World Wide Web Internetin mukanaan tuoman tuhansien miljoonien ihmisten oman vallankumouksen paradigmainen muutos taloudessa alkoi jo varhain. Olimme keskittyneet laman jälkeen Nokian imuun ja sen antamiin mahdollisuuksiin taloutemme lippulaivana emmekä havainneet, kuinka 1990-luku oli samalla siirtymä 2000-luvulle ja kokonaan uuteen talousmalliin.

Tätä talousmallia ei kukaan suomalaisille esitellyt. Sen sijaan kansa alkoi epäillä poliitikkojemme kykyä, lähestyimme 2010-luvun jytkyvaalejamme, joiden tausta oli jo 1990-luvun katastrofeissa. Kansa aavisti jonkun tietävän ja pelkäsi uusia ”Kouri kauppoja”. Sosiaalinen median talous ja strategia oli rantautunut maailmalle jo liki vuosikymmen aikaisemmin. Perussuomalaiseen puolueeseen liittyneet Nokian insinöörit osasivat hyödyntää sitä muita paremmin.

Oman uuden tutkimustyöni käynnistin 2000-luvun alussa koskien ekologista klusteria, väittelin siitä toistamiseen Turun yliopistossa ja jatkoin työtä etenkin globaalin teknologiakeskusten verkoston kautta ja viimeisin julkaisu on pääosin Havardissa ja Yhdysvalloissa levitetty (Social media - Economy and Strategy). Sitä edelsi satoja eri artikkeleja ja kuusi monografista laaja kirjaa analyyseineen (ks. lähdeluettelo).

Vuosikymmenen tärkein ilmiö oli CERN:issä kehitetty World Wide Web (www), tietokoneen koon muutokset ja kapasiteetin huikea kasvu sekä internet. Sosiaalinen media käsitteenä tunnettiin jo, mutta se odotti vielä tuloaan. CD-teknologian läpimurto tapahtui niin ikään, matkapuhelimet tulivat jokaisen lapsenkin käyttöön ja GSM-verkkojen rakentaminen vauhdittui.

Kirjoitin ensimmäisen kirjani, joka kertoi sosiaalisen median mahdollisuuksista ja sen futurologiasta, taloudesta ja markkinoinnista. Agronettia rakentaessamme, osana agropolis strategiaa, internet oli jo meille tuttu ja ymmärsimme mihin se johtaisi jatkossa. Vuosi oli silloin 1991.

Monta tapaa muistaa

Moni muistaa 1990-luvun M/S Estonian uppoamisesta Itämerellä vuonna 1994, Prinsessa Dianan kuolemasta auto-onnettomuudessa, Bill Clintonista tai hänen puolisostaan Hilarysta, Saddam Husseinin tai Boris Jeltsinin persoonista, Euroopan unionin johtajista, Paavo Lipposen murahduksista pääministerinä, Helmut Kohlin massiivisesta hahmosta, Eurodancesta, Hiphop kulttuurista, Black metal musiikista, 1960 ja 1970-luvun vanhoista ja uudelleen henkiin nostetuista elokuvista ja rockyhtyeistä, aikuispiirretyistä South Parkista ja Simpsoneista, flanellipaidoista, ensimmäisestä digikamerastaan ja katalysaattorista autossaan tai ehkä nuorista suomalaisista kapellimestareistamme tai jääkiekon ensimmäisestä MM-kullasta, ehkä Mika Myllylän saavutuksista ja hänen suuruudestaan, joka päättyi murheelliseen kuolemaan tätä kirjoittaessani.

337

Suomalainen dopingmedia sai kaipaamansa ruumiin.

Slaavilaiseen tapaan me hiljennymme suremaan itse aiheuttamaamme ruumista ja jälleen kerran teemme sen myös ehdottoman vilpittömästi ja medioittemme välityksellä. Mika Myllylä olisi siitä liikuttunut.

Itse muistan parhaiten muuttoni Karjalasta Hämeeseen, Forssan linja-autoasemalla vastaan tulleet nuoret kolmikymppiset huumejengin lamaikäiset miehet potkien minut katuun. Vierellä tapahtumaa seurasi apaattinen joukko lounaishämäläisiä taksikuskeja ja bussejaan odottavia matkalaisia.

Jatkoin matkaani verissäpäin väärään suuntaan. Vastaanotto Karjalassa oli ollut liki samankaltainen pari vuotta aiemmin olkoonkin, että silloin päihtynyt oli hieman vanhempi mieshenkilö, kuntansa johtava virkamies, ja hän odotteli tapaavansa venäläisen rajan takaa tulleen viinatrokarin. Hän erehtyi pahasti.

Agropoliitta

Myöhemmin sain agropoliksestani ja agropolis-strategiasta nimeeni taas kerran uuden epiteetin agropoliittana ja se kulki mukana maailmalla niin kauan kun aihe globaalina muuttui arkipäiväiseksi ja on nyt suurin teknologiakeskusten ja tiedepuistojen yhteinen yhdistäjä bio- ja elintarvikepuistojen joukossa.

Niitä on satoja, ehkä jo tuhansia, suurimat Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa, mutta toki myös Euroopassa, Yhdysvalloissa ja nyt myös New Yorkissa.

Vetämäkseni uskottu Loimijokiohjelma laajeni Kokemäenjoelle ja Euroopan yhteiseksi ERNIE (European Rivers Network) jokiverkostoksi, jolloin samalla opimme EU:n rakennerahastojen käytön ja kestävän maatalouden (SUSAGRI) hyvissä ajoin kuivaharjoitteluna Häneen liiton ja sitä ennen lääninhallinnon kanssa ennen EU-kautemme alkua.

Samalla MTT tuli tutuksi maakunnan yrittäjille ja virkamiehille sekä myöhemmin agropoliksena (AgropolisMTT) globaalina osaajana ja innovaatiokeskuksena, Suomessa osaamiskeskuksena.

Internet sosiaalisen median välineenä oli edelleen vieras ja vaikeasti hyväksyttävä sekä muistutti 1950-luvun savolaisesta nupopäätaloudestamme, josta kirjoitinkin jo 1950-luvun yhteydessä, ja joka vie innovaatiopolitiikan sekä sen toteutuksen lähelle suomalaista kokemusta koulu- ja työpaikkakiusaamisesta. Suomi säilytti kiusaamiskulttuurinsa alkaen sotavuosistamme ja uudelle vuosituhannelle tultaessa.

Käytännössä ne ovatkin usein juuri samaa ilmiötä ja esiintyvät rinnakkain suurten murrosvaiheiden ja kulttuurien kohdatessa toisensa ja vanhan konvention pyrkiessä säilyttämään otteensa ikääntyvän kansakunnan johdossa, uhatuksi asemansa kokevassa eliitissä. Usein kyseessä on puhdas haluttomuus (lue laiskuus) ottaa vastaan uusi toimintakulttuuri ja sen vaatima koulutus ja toimintastrategia ennen eläkkeelle siirtymistä tai vaikkapa työpaikan vaihdosta.

2000-luku ja ajattoman ajan alku (20110707)Kirjoitin jo vuosikymmenen vaihtuessa 2000-luvusta ja sen merkittävimmistä tapahtumista. Vuosituhannen vaihtumistahan odotettiin jännityksellä. Suurimmat pelot kohdistuivat tietokoneisiimme: ymmärtävätkö koneet ollenkaan siirtymää? Tietotekniikka ja tiedonsiirtojärjestelmät olivat jo

338

kehittyneet liki reaaliaikaiseen ja paikasta piittaamattomaan telepaattiseen tapaan manipuloida vanhaa maailmaamme.

339

Surun vuosikymmen

Tietojärjestelmämme eivät toki romahtaneet vuosituhannen vaihtuessa. Välitön tiedonvälitys oli läsnä kaikissa vuosikymmenen uutisissa ja näistä mieleenpainuvimmat olivat terroristien ohjaamien koneiden iskeytymien WTC:n torneihin 11.9. 2001. Ihmiset ympäri maailma tiesivät sen, mitä ihmiset torneissa ja pelastajat New Yorkin kaduilla eivät tienneet.

Internetin mahti näkyi myös tsunamin iskiessä tapaninpäivänä 2004 Intian valtamerellä Etelä-Aasian ja Kaukoidän rannikoilla, 300 000 ihmistä menehtyi. Tieto tsunamista ja sen vaatimista uhreista levisi epävirallisia reittejä myös Suomeen ennen viranomaistiedotusta. Sain myös itse tietoja onnettomuudesta ja menehtyneistä oululaisista ystävistäni internetin kautta pian onnettomuuden jälkeen. Suru levisi Suomeen hiljaisena kuten niin monesti aiemmin. Suomi osasi virtuaalisen suremisen ja yksin surijan lahja on suureksi kasvavien puiden ainut tapa kasvaa.

Netti mahdollisti myös kääntöpuolella ikävät uutiset. Sellaisia Suomessa oli Myrmannin pommi-isku ja siihen syyllistyneen nuorukaisen yhteydet erilaisille pommikeskustelupalstoille. Verkkoyhteisö selvitti samalla hetkessä, kuka oli iskun takana. Vastaavasti Jokelan ja Kauhajoen kouluampujat varoittivat teoistaan ennalta internetissä. Suomi jatkoi suremistaan.

Naamakirjat ja visertäjät

"Tavallinen kansa" alkoi osallistua verkkoyhteisöihin vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Kun vuosikymmenen alussa opiskelijafoorumilla käynnistynyt Facebook avattiin yleiseen käyttöön, sähköistyi ihmisten reaaliaikainen kommunikaatio hetkessä, ja se imi mukaansa lopulta kaikki median käyttämät tekniset välineet. Syntyi määrätön määrä uusia symboleja ja niiden käyttäjiä. Joku pelkäsi jopa kielemme puolesta, turhaan. Suomen kieli on lopulta suuri ja yhtenäinen, vahvan kulttuurin ja kirjallisuuden perusta. Ei se mihinkään katoa, päinvastoin, rikastuu ja vahvistuu globalisaatiossa.

Rajanveto yleisen ja yksityisen tiedonvälityksen välillä hämärtyi ja katosi lopulta kokonaan. Suomessa pääministeri Vanhanen pyrki vielä puolustamaan yksityisyydensuojaansa oikeudessa. Vastassa oli nettideittipalvelun kautta hankittu naisystävä ja hänen julkaisemansa kirja. Se oli tapahtumana tärkeämpi kuin tuppilautasekoilut ja vaalirahat. Matti Vanhanen jäi historiaan sankarina, joka vei romantiikan käräjille. Sekin on hyvin suomalainen tapa.

Pandemiasta tosi TV:n pudotuspeleihin

Vastaavasti Yhdysvallissa valittiin ensimmäinen sosiaalisen median ja internetin liki globaalisti valtion päämieheksi huutama Barack Obama ensimmäiselle virkaudelleen. Hänen ihonvärinsä oli toissijainen asia, jos asia lainkaan. Netti toimi myös viruksia nopeammin pyrittäessä pysäyttämään pandemioiksi muuten leviävät epidemiat ja niiden uhkakuvat muuttuivat perinteisessä mediassa turhankin näkyviksi. Näin kävi lintuinfluenssan kohdalla, mutta sikainfluenssan taltuttamisessa varovaisuus oli varmasti myös viisautta.

Populaarikulttuurissa netti toi mukanaan tosielämää kuvaavat pudotuspelit ja tosiTV -sarjat. Lyhytaikaista julkisuutta tavoittelevat ihmiset olivat ajan tuote. Samalla syntyi käsite, joka kuvasi ajan egoismia ja narsistisia häiriöitä, minulle tässä ja nyt syndrooma. Tässä raja-aitoja rikottiin vanhaan tapaan ja Suomessa parhaiten onnistui uusi Tuntematon Sotilas tulkinta sekä poliittinen satiirimme. Poliitikot alkoivat seurata omaa kuvaansa satiireista sekä muuttua sen oloisiksi ja näköisiksi.

Politiikka joutui vuosikymmenen jälkeen ottaman kantaa moraaliin, eettisiin arvokysymyksiin ja "maan tapaan", puolueiden tapaan hankkia vaalirahoitustaan, sekä aiemmin käynnistyneeseen 2000-luvun Yhdysvalloista lähteneeseen finanssikriisiin.

340

Hyvä, paha globalisaatio ja euro

Globalisaatiosta mellakoitiin Göteborgissa vuonna 2001 ja kymmenen vuotta myöhemmin emme tienneet kummat olivat lopulta oikeassa, sen puolesta puhujatko vaiko vastustajat ja kehittyvien talouksien asianhoitajat. Argumentit kun puhuivat globalisaation edistäneen juuri kehitysmaiden taloutta huimin hyppäyksin ja kiinalaiset toimivat Afrikassa aivan omin säännöin ihmisoikeuksien loukkauksista kyselemättä. Protektionismista ja nationalismista alkoivat puhua tahot, jotka olivat ennen puhuneet globalisaation puolesta.

Suomeen tulivat käsitteet eristäminen ja kapselointi ja sillä tarkoitettiin kiusattujen ihmisten sijasta nyt Kreikkaa, Portugalia ja Irlantia. Kun valuuttaunioni rakennettiin pelkän unelman pohjalla, ilman talousunionia, se johti Välimeren maat hätätilaan.

Ilmiö kertoi europoliitikkojen raukkamaisesta pelkuruudesta, epäpätevyydestä ja harkintakyvyn puutteesta. Ongelmien kieltäminen oli epä-älyllistä jargoniaa ja sitä jatkui vuosikaudet. Valuuttaunioni ilman talousunionia oli mahdoton ja eliitti halusi paeta ikävää kriisiä kohti liittovaltiota. Tähän eurooppalaiset eivät olleet antaneet juridista oikeutusta poliitikoilleen ja Suomessa käytiin "jytkyvaalit".

Ennen vaaleja perinteinen mediamme kertoi, kuinka kyseessä on 1970-luvun vennamolaisesta populismista. Perussuomalaisia äänestäneet leimattiin epäihmisiksi eliitin toimesta. Vaalien jälkeen äänestäjät olivat joko impivaaralaisia maalaisia tai äärioikeistolaisia fasisteja ja rasisteja. Jos puolue olisi osallistunut hallitukseen, se olisi tuomittu takinkääntäjänä, ja kun puolue ei voinut hyväksyä hallituksen EU-politiikkaa, se katsottiin vastuun pakoilijaksi. Perinteinen media muistutti 1970-luvun mediaamme, ei toki sen lukijat sosiaalisen median käyttäjinä. Eurooppaa joutui euromaita kohdanneeseen Irlannin, Kreikan ja Portugalin rahoitusongelmiin ja omat vaalimme odottivat vuoden 2011 kevättä. Koko vuosi 2011 oli ollut suurten internet-uutisten aikaa, jossa mukana oli niin luonnonkatastrofeja kuin islamilaisten maiden kansannousuja Euroopan naapurissa. Maailman kirjat olivat sekaisin. Suomessa vanha poliittinen eliitti, konsensuspolitiikka ja puolueinstituutio eli syvässä kriisissä.

Sosiaalisen median talous

Mistä tämä kaikki alkoi? Miten on mahdollista, että maaliman kirjat menivät sekaisin vuoden 2011 alussa? Mitä oli tapahtunut aiemmin sotiemme jälkeen 1950-1980-luvuilla ja miten tämä kaikki kulminoitui 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä? Miksi kaikki tämä muistutti niin tutulla tavalla kertomusta 1920- ja 1930-luvusta? Miksi "Arktinen Babylon" kulminoitui vuoteen 2011?

Vuosikymmenen suurimpia keskustelun aiheita olivat ilmastonmuutos, terrorismi, Irakin sota, liikakansoitus ja 2000 vuosikymmenen lopun finanssikriisi. Olimme asuttaneet planeettaamme jo vuosituhansia, ehkä liki 100 000 vuotta, mutta vasta 1900-luvulla aloimme todella ottaa sen haltuumme, moninkertaistaa lukumäärämme ja samalla hankkia välineitä, jotka olivat muuttamassa kaikki vanhat käsityksemme tiedon kulussa ja teknologiassa, ihmisen tavassa hankkia tietoa ja käsitellä sitä pienen yhteisönsä sisällä ja samaan aikaan globaalissa virtuaalitodellisuudessa.

Nämä kaksi asiaa eivät olleet enää samaa todellisuutta ja se vaivasi tulkitsijoitamme. Kumpi oli todellisempi; lähiyhteisön kertoma kuvitteellinen "miltä maailma näyttää" todellisuus vaiko miljoonien viestimä globaali viestintä ja sen välittämä todellisuus.

Yhden miehen studio

341

Kun Pekingin olympialaiset käynnistettiin seurasin niitä suorana lähetyksenä sekä perinteistä mediaa käyttäen televisiosta, että internetin välityksellä ja ystävieni kuvatessa tapahtumaa sekä katsomosta että osallistuen suomalaisen urheilijajoukon kulkueeseen stadionilla. Tällaiseen reaaliaikaiseen raportointiin kykeni kuka tahansa ja osana sosiaalista mediaa sinne samalla tietonsa siirtäen.

Kesken tämän kokeilun sain uutisen Georgiasta, jossa venäläiset panssarit olivat osallistumassa olympialaisten avajaisiin liki perinteiseen tapaan rauhoittaen uhkaavasta konfliktista. Olin raportoinut tästä venäläisestä tavasta jo 1980-luvulla Georgiassa vieraillessani. Venäjä otti YK joukkojen tapaan poliittisen vastuun kansakuntien välisistä sisäisistä riidoista ne ennalta ehkäisten.

Reaaliaikainen viestini avajaisista sai uuden käänteen ja artikkeli uuden otsikon. Se syntyi odottamatta ja puhtaasti sattumalta. Kaukaasia oli tullut minulle tutuksi jo vuosikymmenten varrella ja minulla oli siellä tuttuja, jotka olivat myös osa sosiaalista verkostoani, globaalista sosiaalista mediaa. Samalla tunsin maantieteilijänä alueen geopoliittisen kireyden ja taustan vuosikymmenten takaa. Sosiaalinen media taas mahdollisti tiedon saannin mistä tahansa maailman kolkasta.

Omat tutkimukseni ja tutkimusverkostoni, tutkimusaineistot, ulottuivat yli 30 miljoonaan blogiin jo 2000-luvun puolivälissä.


Suomalainen media reagoi uutiseen myöhässä reaaliaikaisesta ja omituisella painotuksella, suomalaisella. Sama koski ulkoministeriötä ja oikaisu tuli vasta paljon myöhemmin.

Ensimmäinen reaktio ei ole aina oikea ja luotettavin tieto syntyy juuri paikan päällä asuen ja eläen. Näin käsite sosiaalisen median paradigmasta ja uudesta mediayhteiskunnasta sekä sen taloudesta ja sosiaalisista rakenteista alkoi syventyä Suomessa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

Tuo aika oli Suomessa murroskulttuuria, mutta jo selvästi havaittavissa ja osa nuorison käyttämää luonnollista tiedonhankintaa toimintaympäristöstään. Vuoteen 2010 tultaessa liki kaikilla kansanedustajillamme oli toki facebook ja twitter sekä tapa päivittää kotisivunsa blokin kautta ja moni teki sen moitteettomasti, mutta kaikki eivät lainkaan. Ero kansanedustajienkin välillä oli hyvin suuri.

Bloggerit olivat merkittävä osa tiedon hankintaa ja Wikipediaa pidettiin sitäkin reaaliaikaisesti yhteisön tiedonlähteenä siinä missä Wikileaks jakoi salaisia poliittisia ja muita dokumentteja. Avoin yhteiskunta haki rajojaan ja siinä oli vielä suuria kulttuurisia ja yhteiskunnallisia eroja.

Innovaatioiden ja niiden leviämisen, diffuusion, näkökulmasta tärkein leviäjä oli nyt symbolinen ja kulttuurinen prosessi ja se ohitti tekniset ja taloudelliset innovaatiot. Samalla reaaliaikaisuus teki uudesta ilmiöstä paikkaan ja aikaan sitomattoman ja se hämmensi tulkitsijoita sekä teki analysoinnista hankalan ja työlään, ammattitaitoa vaativan prosessin. Näin 2000 vuosikymmen oli jo ajatonta aikaa, jonka alkua ei voi enää rajata eikä sen loppua osoittaa.

Ajankohtainen Einstein

Kun sata vuotta täyttänyt Einsteinin suhteellisuus tuli elämäämme konkreettisena todellisuutena, newtonilainen maailmankuva väistyi. Terrorismin vastainen sota sai aikaan tulosta, Saddam Hussein telotettiin siinä missä AlQuaidan johtaja Osama bin Laden.

Sosiaalinen media vei islamilaiset valtiot kohti portaittain etenevää kansannousua ja pelot läntisen kulttuurin ja islamilaisen kulttuurin törmäyksestä olivat liioiteltuja, 1980-luvulla syntyneitä, jolloin

342

sosiaalinen media ja internet olivat tuntemattomia. Toki terroristit iskivät vielä Madridissa 2004, Lontoossa 2005 ja Mumbaissa 2006.

Eurooppa yhdentyi

Euroopan unionin laajeneminen jatkui vuonna 2004 12 maalla: uudet jäsenmaat olivat Puola, Slovakia, Tšekki, Unkari, Latvia, Liettua, Viro, Slovenia, Kypros ja Malta. Vuonna 2007 jäseniksi hyväksyttiin Bulgaria ja Romania. Näin jäsenmaiden joukkoon oli tullut suuri määrä aiemmin maatalousvaltaisia Itä-Euroopan blokkiin kuuluneita Varsovan liiton jäseniä.

Baltian maiden tulo yhteiseen unioniin oli luonnollisesti Suomen näkökulmasta mieluisin. Samalla joulukuussa 2009 tuli voimaan uusi Lissabonin perussopimus ja Herman Van Rompuy valittiin unionin ensimmäiseksi presidentiksi.

Venäjä puuttui Georgian sisäiseen konfliktiin ja Etelä-Ossetian sota alkoi samalla kun Kaukasuksella Tšetšenian konflikti osoitti jo laantumisen merkkejä. Lähi-Idässä levottomuudet jatkuivat läpi koko vuosikymmenen ja kärjistyivät Gazan sotaan 2009.

Afrikassa sisällissodat jatkuivat ja murheellisin oli Darfurin konflikti, jossa menehtyi lähes puoli miljoonaa ihmistä. Uutisotsikoihin näkyvimmin ylsivät Tsad, Keski-Afrikka sekä Somalia, jonka sotaan myös Etiopia osallistui.

Kiina sisään Eurooppa ulos

Vuosituhannen alun suurin uutinen oli kuitenkin Kiinan kohoaminen Yhdysvaltain rinnalle talousmahtina. Kun Kiinan valuuttavaranto vuosikymmenen alussa oli alle 100 miljardia dollaria, kymmenen vuotta myöhemmin se oli 2300 miljardia dollaria.

Samaan aikaan Yhdysvalloista tuli maailman velkaisin valtio ja Kiinasta vastaavasti maailman suurin investoija. Yli neljäsosa Yhdysvaltain valtionvelasta päätyi kiinalaisten haltuun.

Euroopan unioni otti käyttöön vuonna 2002 yhteisen valuutan euron, joka syrjäytti 12 valtion kansalliset valuutat mukana myös Suomen markka siinä missä Ranskan frangi ja Saksan markka. Myöhemmin valuutta-alueeseen liittyivät myös Slovenia, Kypros, Malta ja Slovakia.

Finanssijärjestelmä romahti

Syksyllä 2008 kansainvälinen finanssijärjestelmä romahti ja tästä oli varoiteltu myös Suomessa hyvissä ajoin. Teollisuustuotanto ja kansantulo laskivat teollisuusmaissa 1930-luvun suuren laman malliin ja Yhdysvallat joutui tukemaan pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja suuria teollisuusyrityksiään.

Vuotta aiemmin globaalia taloutta koetteli öljykriisi ja samalla alkoi kansainvälinen ruokakriisi ja ruoalla keinottelu. Kriisissä ruuan hinta nousi korkeimmalle 30 vuoteen ja ruokamellakoita syntyi lähes 40 valtiossa.

Ruokakriisi

Öljyn hinnan ja biopolttoaineiden lasku pudottivat ruuan hinnan vuonna 2009 mutta samalla saatiin synkkä varoitus vähenevistä luonnonvaroistamme ja ilmastomuutoksen tuhoista ympäri maailmaa. Puutetta on viljelymaasta, vedestä, lannoitteista, osaamisesta ja viime kädessä myös oikein ohjatusta elintarviketuotannon suuntaamisesta ja kulutuksesta.

343

Väheneviä luonnonvarojamme on voitava käyttää humanitaarisesti oikein ja hyväksyttävällä tavalla. Tämä koskee myös meriä trooppisten alueiden rinnalla ja meillä Pohjolassa jatkossa etenkin arktisia alueitamme ja Itämerta.

Ilmastomuutos ja luonnonkatastrofit

Ilmastomuutos ilmoitti itsestään Yhdysvaltain New Orleansissa, jossa Hurrikaani Katariinan jäljet vuodelta 2005 näkyvät vielä tänä päivänäkin. Japanin valtava tsunamionnettomuus keväällä 2011 vei meidät pohtimaan uudelleen myös ydinvoiman käyttöä ja ensimmäisten joukossa reagoi Saksa.

Haitin maanjäristys järkytti suomalaisia vuonna 2010 ja mukana olivat myös yksittäiset perheet ja apu kohdistettiin maailman köyhimmän talouden tukemiseen käyttäen internetin apua ja kummiperheitämme, heidän lapsiaan. Haitissa netin käyttäjät ovat pääsääntöisesti hyvin nuoria. Pohjois-Afrikassa vastaavasti nettinuoriso on sielläkin paljon meitä nuorempaa ja nuoret ovat työttömiä siinä missä lähes puolet Espanjan nuorista.

Tämä sukupolvien välinen ero tulee harvoin esille eikä siihen kiinnitetä riittävää huomiota. Sukupuolten väliset kulttuuriset erot sen sijaan pystytään jo ymmärtämään. Islamilaisissa valtioissa kansannousuja ja vallankumouksia eivät tee vanhukset.

Sinisilmäisyys katosi

Suomalainen sinisilmäisyys alkoi kadota vuosikymmenen myötä ja samalla muutokset omassa poliittisessa järjestelmässämme horjuivat nekin. Euroalueen kriisi sai kansalaiset aktivoitumaan ja kevään 2011 vaalit muistuttivat kuinka arvot ja poliittinen uskottavuus olivat palanneet vanhan marinadin ja konsensuspolitiikan sisälle.

Kun kirjoitan tätä tekstiä perussuomalaiset ovat gallupeissa Suomen suurin puolue ja sixpackiksi kutsuttu kuuden puolueen hallitus pyrkii löytämään yhteistä ratkaisua Kreikan tukemiseen, mutta ei enää ilman vakuuksia.

Samalla pelkäämme kuinka Portugal selviää veloistaan ja miten muut Välimeren maat onnistuvat vakauttamaan taloutensa. Suomalaisten muistissa on oma kriisimme ja 1990-luvun alun matokuuri ja siitä selviäminen.

Pelikonsolit ja todellisuuden pako

Viihde ja kulttuuri, urheilu, tuottivat uusina niminä tenniksen supertähdet, Michael Phelpsin uimarina sekä Berliinin ja Pekingin pikajuoksun ihmemiehen Usain Boltin. Formuloissa Michael Schumacher voitti viisi mestaruutta aiempien mestaruuksiensa jatkoksi, mutta suomalaiset tähdet alkoivat hiipua Kimi Räikkösen mestaruuden jälkeen. Kiinnostus formuloihin oli vähenemässä ja haettiin jotain uutta. Doping käräjöinti kulminoitui Mika Myllylän kuolemaan heinäkuussa 2011.

Uusi kansakunnan viihdyttäjä löytyi etenkin lukuisten innovatiivisten pelikonsolien maailmasta, vuosikymmenen lopussa markkinoitiin jo seitsemännen sukupolven uutuuksia. Syntyi suosittuja myös riippuvuuksia aiheuttavia massiivisia nettiroolipelejä.

Soitto ja karaokepelit keräsivät nekin huomiota ja Nokian kompastukseksi muodostuivat uudet helppokäyttöiset älypuhelimet.

Elettiin uutta superherooista aikaa, jossa elokuvien sankareina olivat Hämähäkkimies, Daredevil, Elektra, Fantastic Four, Tuomari ja Hulk sekä Matrix elokuvien jatko-osat. Taru sormusten herrasta

344

trilogia ja Harry Potter tahkosivat tuottajilleen miljoonia. Pirates of the Caribbean sarja oli vuosikymmenen suosituimpia.

345

Aika oli erikoistehosteitten ja animoidut elokuvat tehtiin kokonaan tietokoneella Ice Age of Shrek tapaan. Iäkkäämmille tarjottiin vielä Daniel Craigin tähdittämää James Bondia ja Indiana Jones saatiin mukaan vielä eläkepäivillään viimeisimpään seikkailuunsa.

Eloon jäävät ja elossa pitävät tapahtumat

Moni muistaa menneen vuosikymmenen Bushin perheestä tai Barack Obamasta, Vladimir Putinista ja Dimitri Medvedevistä, Gerhard Schröderistä ja Angela Merkelistä, Romano Prodista ja Jose Manuel Barrososta. Varmaan myös Tony Blairista, Gordon Brownista ja miksei YK:n pääsihteereistä.

Varmaa on, että poplaulaja Micheal Jacksonin kuolema kosketti monia, Fidel Castron kuihtuneet kasvot, Puolan presidentin Lech Kaczynskin traaginen lento-onnettomuus, Eyjafjallajökullin tulivuoren purkaus, joka piti turkkilaisia vieraitani Suomessa ylimääräisen viikon keväällä 2010. Tarja Halosen valinta presidentiksi vuonna 2000 oli merkittävä suomalainen merkkipaalu siinä missä presidentti Martti Ahtisaaren teot ja Nobelin palkinto.

Tulin itse vuosikymmenen aikana kahteen otteeseen isoisäksi ja pidän sitä omalla kohdallani ylivoimaisesti kirkkaimpana saavutuksenani, ilon ja onnen lähteenä, vaikka oma osuuteni siinä olisikin ollut vähäinen. Vähäinen se oli toki myös oman syntymäni järjestelyissä kuusi vuosikymmentä aiemmin. Ajalle tyypillistä oli kuitenkin kuvata miljardien siittiöiden huimaa taistelua kohti munasolua ja sen tuloksena ainutlaatuista ihmiselämän syntyä. Luontodokumenteissa elämä kuvattiin juuri alinomaisena taisteluna ja darwinistisena tapana selviytyä tai karsiutua.

Isäksi tuleminen ei ole sama asia kuin isosiäksi siunautuminen, jolloin ymmärrys elämän ihmettä ja sen jatkumista kohtaan kasvaa parhaiten juuri näiden kokemusten myötä. Tieteelliset, taiteelliset tai muut inhimilliset saavutukset ovat lähinnä pikemminkin tulosta elämän välttämättömyydestä ja sen vaatimuksesta, tavasta ymmärtää Tommy Tabermanin kaltaisen ihmisen poismenoa, hyväksyä se, ja kirjoittaa siitä nekrologi, vaatimaton kiitos ihmisille, jotka tuottavat sellaista, joka ei vain jää elämään, vaan samalla pitää meitä elossa.

Mediayhteiskunnan mediajätit (20110712)Vuosituhannen alku toi mediat mukaan kilpailemaan vallankäytön ytimeen aivan uudella volyymillä. Käsite mediayhteiskunnasta oli yleinen ja itse otin sen käyttöön jo varhain ennen vuosituhannen vaihtumista. Valtaan liittyy myös vastuuta ja niin myös moraalisia kysymyksiä. Ne taas käynnistyvät usein vanhan imperiumin sisältä, jossa moraalittomuus on osa sosiaalisen pääoman jo kerran koettua todellisuutta.

Britit joutuvat pohtimaan omaa julkisen sanan neuvostoaan (Press Complaints Commission) ja se mielekkyyttä sen jälkeen, kun mediamoguli Rupert Murdoch oli joutunut ahtaalle Newskonserninsa kanssa. Murdochin valta hirvittää brittejä, ja uusin tavoite hankkia BSkyBkanava lisää tuota valtaa. Sitä tukee David Cameronin ja Rebeka Brooksin läheinen ystävyys, tietävät brittien sosiaaliset mediat, jotka saavat salakuunnella toisin kuin News of the Worldin journalistit surmatun koulutytön puhelinta vuonna 2002. Isoveli valvoo ja usein juuri Britanniassa ja Yhdysvalloissa jossa media on osa valtaa ja sen taloutta. Valvojana on uusi tiede ja robotit.

Keskittyminen ja valta

346

Oikeammin ne eivät salakuuntele. Ihmisillä on taipumusta kertoa kaikki tietämänsä, ja vähän se ylittäenkin, uudessa sosiaalisen median kulttuurissamme. Journalistit taas saavat näitä tietoja kaiken aikaa ilman salakuunteluakin.

Kyse onkin nyt journalismin moraalista ja eettisistä ohjeista sekä niiden noudattamisesta. Miten pitkälle neljäs valtiomahti on valmis menemään asemansa säilyttääkseen ja sitä vahvistaakseen, kysytään Britanniassa. Totuudenmukaisuus, luotettavuus ja vastuu sekä median vallan keskittyminen puhututtavat brittejä.

Nyt salakuuntelu vaikuttaisi levinneen myös kuningashuoneeseen ja pääministereitten perheitten sisälle koskien kaikkia mediayhtiö News Corporation lehtiä. Kilpailu printtimedian lehtien välillä hengissä säilymisestä on ohittanut kaikki journalismin moraalin rajat, epäilevät britit tänään.

Brittijournalistit ovat alkanet nokkia toistensa silmiä ja ilmiantavat, epäilevät juorut lisääntyvät. Itsesäätely ei enää toimi, kun eettiset toimintatavat alkavat rakoilla kiristyvässä kilpailussa, epäillään Britanniassa. Oikeammin kyse on vallasta ja sen käytöstä, medioitten keskittymisestä muutaman henkilön käsiin.

Mediamogulin aivot

Joskus on viisaampaa lopettaa yli satavuotias suosittu lehti, kuin erottaa lehden johtaja Rebeca Brooks, arvioi mediamoguli Rubert Murdoch. Pääministeri Cameronin entinen lehdistöpäällikkö Andy Coulson on niin ikään työskennellyt lopetetun News of the Worldin päätoimittajana. Kun suhteet ovat näin läheiset, Suomessa kirjoitettaisiin marinadista. Vaikutusvaltaiset ihmiset tuntevat toisensa ja median omistajat eritoten heikkouksineen. Se on sen tehtävä ja siihen liittyy eettisiä vaatimuksia, moraalin ylläpito.

Rupert Murdochin konserniin kuuluvat mm. Yhdysvalloissa ilmestyvät laatulehdet The Wall Street Journal ja New York Post, Brittilehdistä The Sun, The Times, News of The World. Australian media markkinoita Murdoch hallitsee mennen tullen yli 150 lehdellään. Kun tapasin Bill Gatesin Australiassa Murdochin lehti haastatteli meitä yhteisellä luennollamme tai sen tauolla. Lehti kritisoi Gatesin tapaa kahlita kilpailua ja esitteli suomalaista mallia ja kirjaani, joka suosi verkottuvaa taloutta. Rupert Murdoch on hyvin verkottuvan yhteiskunnan esitaistelija. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa.

Siitä hetkestä Bill Gates alkoi köyhtyä eikä hän ole enää maailman vaikutusvaltaisin ihminen. Nokian osakkeen arvo alkoi laskea jo aikaisemmin. Median valta perustuu talouteen ja sen verkostoihin, verkostotalouteen sekä nyt sosiaalisen median talouteen ja strategiaan.

Perinteisen vallan käyttäjä ei välttämättä edes tiedä mistä on kysymys. Sama koskee virkamiesvaltaa ja tapaa seurata globaalin maailman liikkeitä ja vaikkapa suuronnettomuuksia. Media on paikalla heti ja tietää enemmän, sosiaalisella medialla on silmänsä ja korvansa kaikkialla.

Televisiossa Murdochin Fox on Yhdysvaltain johtavia televisioyhtiöitä ja brittien BSkyB:stä Murdock omistaa valtaosan siinä missä vaikkapa Sky Italia kanavasta.

Kun katselimme Titanicia tai Avataria annoimme ropomme Hollywood studiolle, jonka omistaa Murdochin konserni 20th Century Fox. Kun luemme Harper-Collinsin kustantamia kirjoja, tai olemme sen renkejä kirjailijoina, hengenlahjamme omistaa Murdoch.

347

Sosiaalisen median MySpace jäi hieman Facebookin jalkoihin, mutta Murdoch senkin omistaa. Netissä surffaillessamme olemme tekemisissä Rupert Murdochin kanssa, halusimme tai emme. Siellä Murdoch on saanut vastaansa Googlen kaltaiset kilpailijat ja sosiaalisen median silmät ja korvat.

348

Yhteiskuntapoliittinen osaaja

Murdochin ei ole tarvis murtautua hakkeroimaan kotisivuillemme. Hän tekee kotisivumme halutessaan, ja ohjaa sitä viestintää, jota siirrämme sivullemme lukien hänen kirjojaan, lehtiään tai seuraten hänen kanaviaan, nettiviestintäänsä. Hän ymmärtää kyllä mitä tarkoittaa sosiaalisen median paradigma, talous ja markkinointi sekä symboli-innovaatiot kulttuurien välillä.

Murdochin kaltaisen ihmisen ja hänen konsernijohtajiensa tapa toimia ja ajatella ei ole lainkaan samankaltainen kuin hänen toimittajiensa. Kun Murdoch lopettaa yhden nimekkäimmistä lehdistään, hän kyllä herättää sen myös halutessaan henkiin uudella nimellä ja palvellen niitä 2,5 miljoonaa lukijaa, joita The News of the Journal palveli. Oleellista onkin ovatko he jatkossa Murdochista ja hänen medioistaan kiinnostuneita. Murdochin median on uusiuduttava myös eettisesti ja moraalisesti, ei vain teknisesti.

Oikeammin siitä tulisi tulla aiempaa hieman kyvykkäämpi ja aikaansa sopivampi mediaväline. Tarvittaessa sen rakentamisessa avustaa konsernia juuri se brittien hallitus, jonka poliittinen rakennelma on Murdochin käsialaa. Murdoch sai koulutuksensa politiikkaan jo varhain nuorena miehenä oman puolueensa kautta hieman Timo Soinin tai kenen tahansa poliitikon tapaan. Yhteiskunnan toimivaan ytimeen ei "mennä", sinne synnytään tai kutsutaan. Verkottuvassa yhteiskunnassa se tapahtuu Murdochin tapaan. Se, miten verkottunutta yhteiskunnan viestintää jatkossa seurataan, on kokonaan toinen kysymys ja liittyy jokaisen meidän henkilökohtaiseen suojaamme sähköisissä medioissamme, eikä vähiten sosiaalisessa mediassamme.

Sosiaalinen media on osa yhteiskuntaa, se on toimivan yhteiskuntamme ydin ja viestittää sen tilasta ja luovuudesta, innovaatioasteesta, normeista, moraalista ja tavastamme muuttaa lakejamme sekä noudattaa itse laatimiamme lakeja. Se ei ole perinteinen media eikä tarvitse urkintaa tai lahjontaa, josta nyt Murdochin journalisteja syytetään. Murdoch on hankkinut itselleen ylivoimaisen vastustajan. Sen sijaan vastustajan avoimuus on uhattuna, jos sitä käytetään osana vakoilua ja loukaten yksilön suojaa. Isoveli valvomassa sähköisiä viestejämme on se todellinen uhka josta puhutaan vähemmän.

Kasvun vuosikymmenen lapsia

Elämme mediayhteiskunnassa, jossa valta on siirtynyt medioillemme. Erityisen vahvana se näkyy vanhan imperiumin sisällä Britanniassa, jossa rakenteet ovat Murdochin kaltaista korporaation rakentajaa suosivia. Hieman samaa edustaa Italiassa pääministeri Silvio Berlusconi.

Ero näiden kahden mediamogulin välillä syntyi vasta 1990-luvun murroskulttuurissa. Berlusconi jäi silloin maineensa vangiksi ja paikka ajattomaan ja paikattomaan yhteiskuntaan jäi lunastamatta. Italian ongelmat alkoivat tästä hetkestä ja jatkuvat kreikkalaisena draamana ja tragediana. Italian sisäpolitiikassa Berlusconi on saanut haastajan valtiovarainministeristään.

Euroalueen kolmanneksi suurin talous on vaikeuksissa julkisten menojen ylittäessä tulot. Valtiovarainministeri Giulio Tremontia on tuomassa omat karvaat lääkkeensä Berlusconin, mediamogulin, valtioon. Myrsky Euroopan taloudessa voimistuu nyt samaan aikaan kun Yhdysvaltain talous on jumiutumassa ja pankkien stressitestejä odotetaan pelon sekaisin tuntein. Berlusconille tilanne on uusi ja hämmentävä. Häntä uhataan myös jatkuvasti rikoksista. Se vie vanhenevan miehen energiaa.

Berlusconista pelkästään suomalainen Wikipedia tarjoaa tietoa, joka on ikään kuin hänen itsensä ojentamaa medioille ja kertoo suuresta johtajasta, Il Duce tyyppisestä Benetito Mussolinin kaltaisesta hahmosta. Sellainen sopii Italiaan, mutta ei Skandinaviaan, ei briteille saati Yhdysvaltojen ja Kiinan markkinoille. Berlusconi siirtyi 2000-luvun uuteen ajattomaan ja paikattomaan maailmaan 1990-luvun

349

eväin, 1930-luvulla syntyneenä sekä 1970-luvun kasvuvuosikymmenen lapsena. Hän ei ymmärrä mistä nyt tuulee.

Berlusconi syntyi yläluokan perheessä Milanossa, opiskeli lakia Milanon yliopistossa ja menestyi hyvin opinnoissaan. Onnea oli myös avioliitossa ja ensimmäisessä omakotitaloprojektissa sekä jatkossa Telemilano kaapelikanava hankkeessa, josta kasvoi mediaimperiumin ydin, Mediaset.

Mediaan erikoistunut Fininvest kokosi 1970-luvulla holdingiin 150 mediayhtiötä. Nimi oli enne ja sai Berlusconin myöhemmin voimaan pahoin käydessään Suomessa. Jopa suomalaiset kirkot ärsyttivät mediamogulia.

Ajatus, että suomalaiset olisivat eräänä päivänä kansallistamassa hänen köyhtyvän ja velkaisen maansa omaisuutta, pelotti. Vielä 1970-luku ja kasvun vuosikymmen, heti uhan ja pelon vuosikymmenen jälkeen, oli otollista aikaa niin Berlusconille kuin Murdochille. Berlusconille jopa Murdocia menestyksekkäämpi, onnekkaampi.

1930-luvun lapsia

Mikä yhdistää kahta mediamogulia toisiinsa? Mitä yhteistä on media-aikamme kahdella liki maailman kymmenen vaikutusvaltaisimman miehen joukkoon kohonneella Murdochilla ja Berlusconilla?

Molemmat miljardöörit syntyivät samalla vuosikymmenellä, Rupert Murdoch vain viisi vuotta ennen Silvio Berlusconia. Molemmat käynnistivät uransa varsin pienin panoksin ja jo aiemmin kuvaamallani voiman ja pelon 1960-luvulla, jonka tausta oli sodan jälkeisessä maneerien 1950-luvussa. Tuo vuosikymmen ei olisi mediamoguleita vielä suosinut. Jos aika olisi jatkunut samana, Murdoch olisi ehkä erikoistunut Australiassa lampaisiin ja Berlusconi olisi kohonnut sirkusalan ammattilaiseksi kiertävän tivolinsa kanssa.

Kumpikin miljardööri oli syntynyt 1930-luvulla ja varjeltui maailmansodilta ja oli toisen maailmansodan aikaan liian nuori palvellakseen asevelvollisena ja riittävän iäkäs ymmärtääkseen pysyä hengissä sekä rakentaakseen jo tulevaisuuttaan sodan jälkeisessä Australiassa ja Italiassa, käytännössä Jumalan selän takana ja turvassa.

Kasvun vuosikymmen oli molemmille otollinen ja helppo vaurauden antaja. Perhe ja vaimo, suku, tuki siinä missä koko lähiyhteisö ja ympäristö Murdochin ja Berlusconin ponnisteluja.

Emävalehtelijan aivot

Narsismi ja sen häiriöt pysyivät mediamoguleilla kurissa, oma maa ja kansa piti itseään rehellisimpänä maailmassa. Vaimon oli viisasta pitää miehen syrjähypyt omana tietonaan, naisen itsesuggestio, itsepetos, suojeli perhettä ja huijarin työkalupakkiin kuului puolitotuudet, kyky käyttää hyödyllisiä taitojaan, liioitella, johtaa harhaan valehtelematta luottaen väistelyyn, jossa kohteliaisuus oli totuutta tärkeäpää. Australian ja Italian talous ja politiikka olivat sopiva väline ja riittävä kitkapinta nousulle. Olin Italiassa oppilaitteni kanssa kun Aldo Moro murhattiin. Se aika sopi Berlusconin kaltaiselle pelurille ja tulevalle mediamogulille, jolle media oli vain väline valtaan.

Emävalehtelijan aivoissa etuotsalohkossa oli aivojen moraali ja kontrollikeskuksessa paljon vähemmän harmaata ainetta kuin valehtelijoille tyypillistä valkoista massaa, tietoa siirtävää hermohaarakkeista kudosta.

350

Tuolloin 1970-luvulla tarvittiin enemmän, ekstra-annos, aivoja virittävää valkoista ainesta kuin tietoa prosessoivaa harmaata ainesta. Evoluutio suosi Murdochia ja Berlusconia, mutta sitäkin tärkeämpää oli lähiympäristön sietokyky. Sen sietokyky oli kasvanut sodan aikana ja siitä toivuttaessa. Vaurastuminen voi olla tilastollinen lottovoitto, mutta vaurauden sijoittaminen mediataloihin ei sitä enää ole. Murdoch ja Berlusconi halusivat kiivaasti valtaa.

Ensimmäinen avioliitto loi perustan

Murdoch aloitti yhdellä sanomalehdellä ja Berlusconi milanolaisella rakennushankkeella, jonka arvo nousi hänestä riippumattomasta onnenkantamoisesta moninkertaiseksi. Tuo onnenkantamoinen oli lentokenttä. Halvalla rakennettu toi voitot moninkertaisina. Onnea oli matkassa myös Murdochilla, jonka poliittinen toiminta oli aktiivista. Laajeneva lehti sekä sen mediaympäristö tuki oikeaa poliittista suuntausta niin Australiassa kuin myöhemmin Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Australiasta katsottuna Japani on vielä lähikaupan piirissä oleva saareke. Mantereen laidalta toiselle lennettäessä ylitetään pelkkää lohdutonta autiomaata ja useita aikavyöhykkeitä. Ajaton ja paikaton maailma käy tulevalle mediamogulille tutuksi. Median merkitys sähköisenä ymmärretään oikein ja sitä opitaan myös käyttämään.

Murdoch meni naimisiin ensin kauppa-apulaisen ja lentoemännän kanssa, myöhemmin, jo valmiiksi vaurastuttuaan, toimittajan ja skotlantilaisen katolisen Anna Torvin kanssa. Tuolloin elettiin jo 1960-luvun loppua, kasvun ja uusiutumisen vuosikymmeneksi kuvaamani 1970-luvun alkua. Murdoch oli silloin jo keski-ikäinen mies ja alansa arvostettu ammattilainen myös kansainvälisesti.

Oli aika sijoittaa varat valtaa tuovaan mediaan, ei öljyyn ja luonnonvaroihin. Kauppa-apulainen ja lentoemäntä pitkillä mantereen poikki tapahtuvilla lennoilla vaihtuivat Skotlantiin ja vain lampaat olivat tuttu näky nummilla. Lontoo oli Murdochin imperiumin keskus jatkossa. Vain Rooma ja sen kirkko olivat aikanaan päässeet siihen jota Murdoch tavoitteli.

Vaurastumista tukeva liitto

Uusi vuosikymmen suosi hyvän pohjan rakentanutta ja uuden avioliiton solminutta, vaurastunuttaRupert Murdochia niin Britanniassa kuin myöhemmin kultaisen vuosikymmenen alkaessa Yhdysvalloissa.

Murdoch hankki ja perusti nousun ja kasvun vuosikymmenellä uusia lehtiä Australiassa ja kultaisen1980-luvun alkaessa laajensi News Corporationia Britanniaan. Hän perusti Fox Brodcasting Companyn vuonna 1986 ja nousi maailman sadan vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon. Forbes lehden listalla hän oli vuosi sitten kolmastoista.

Oikeasti hän oli ja on huomattavasti ylempänä olkoonkin, että mittaaminen on kovin subjektiivista. Vaimoja haastatellen siitä saisi oikeamman kuvan ja lapsilta liiankin hyvän. Maailman vaikutusvaltaisin mies ei ole sitä välttämättä lähiyhteisössä saati perhepiirissä. Joku saattaisi pitää heitä jopa hylkiöinä. Vuosi 2011 tuli olemaan suuren muutoksen vuosi.

Cavaliere, ritari

Silvio Berlusconin ensimmäinen avioliitto kesti kaksi vuosikymmentä, ja ura oli edennyt jo pitkälle toisen avioliiton alkaessa kultaisen vuosikymmenen lopulla käynnistyneestä suhteesta näyttelijätär Veronica Larion kanssa. Häät olivat jo suuri mediatapahtuma ja Berlusconiin viitattiin jo aikoja nimellä "Cavaliere", ritari.

351

Asuinalueitten rakennuttaja oli saanut italialaisen ritarikunnan kunniamerkin jo kasvun vuosikymmenellä1970-luvulla ja osasi uusiutua mediayhteiskunnan suuntaan kultaisella vuosikymmenellä sinne varallisuutensa sijoittaen.

Cavaliere alkoi hurmata ympäristöään ja laajentaa reviiriään median suuntaan. Vallan hankinta oli käynnistynyt. Politiikka tuli mukaan vuonna 1994 monine skandaaleineen ja syytteineen, joista tyypillisin on ollut korruptio. Täydellinen syytesuoja syntyi kesäkuussa 2008.

Yhteiskunnallisesti merkittävintä on ollut kuitenkin Berlusconin asema mediamogulina ja samaan aikaan toimiminen kiisteltynä pääministerinä ja vuonna 2011 euroalueen taloutta rampauttavassa valtiossa. Euron kytkennät Kreikkaan, Portugaliin ja Irlantiin eivät ole niin ongelmallisia kuin Italiaan, jonka talous on euroalueen kärkimaiden luokkaa heti Saksan ja Ranskan jälkeen.

Katolinen KSG-ritari

Rupert Murdoch menetteli odotetusti hyvästellessään Australian ja hankkiessaan Yhdysvaltain kansalaisuuden saaden samalla oikeuden omistaa televisioasemia. Murdoch tiesi kaiken aikaa mitä teki ja miksi, koko elämä oli mediamogulilla kalkyloitua ja monen kokemana tylsää vallan tavoittelua.

Tässä hän poikkesi Berlusconin tavasta edetä, joskin ero oli vain pieni ja syntyi persoonallisista toimintatavoista, arjen pienistä rutiineista. Australia ja Italia ovat kasvuympäristönä sittenkin kovin erilaisia. Silvio Berlusconi ei ole peitellyt poliittisia tavoitteitaan medioita hankkiessaan, kun taas Murdoch on pyrkinyt pysyttelemään itse julkisuuden ulottumattomissa tai varoen skandaaleja, joita hänen omistamansa media joutuisi käsittelemään tai peittelemään.

Valtaansa Murdoch ei luonnollisesti voi tai edes halua peitellä. Vuosi 2011 ei ole hänelle lopulta poikkeava neljännen valtiomahdin käyttäjänä osana kolmea muuta. Jos konflikteja syntyy, ne näkyvät lähinnä aivan ruohonjuuritasolla ja toimittajien työssä, työmotiivissa ja sen eettisessä pohdinnassa.

Murdoch on rakentanut korporatiivisen valtion mediayhteiskunnan sisälle ja on ongelma sen kehittymiselle. Tässä Berlusconi on esimerkkinä vaatimattomampi tapaus ja globaalit heijastumat syntyvät lähinnä euroalueen ongelmien kautta ja Italian sisäisistä asioista syntyvinä. Näin myös paineet irtautua euroalueesta alkavat kasvaa sietämättömiksi etenkin Saksassa ja Ranskassa mutta myös vaikkapa Suomessa.

Mediayhteiskunnan suuret mogulit ovat vääriä merkkejä sellaiselle kehitykselle, jota moraalisesti nuhteeton Pohjola edellyttää kirjoittaessaan taloutensa nojaavan kansakunnan karttuvaan moraaliseen selkärankaan.

Sen sijaan molemmat mediamogulit olivat oman vuosikymmenensä oloisia ja näköisiä sekä toimivat sen ehdoilla. Mitään mission rakentavaa visioivaa erityislahjakuutta ei ole ollut näkyvissä.

Sellainen ei olisi tuonut tarvittavia pikavoittoja ja kykyä siirtää ne uusiin mediataloihin. Roomalaiskatolinen kirkko myönsi KSG-ritariarvon Murdochille toisen avioliiton alkaessa. Murdochin organisaatio muistuttaa roomalaiskatolista kirkkoa ja tukee sen rakennetta. Sen sijaan Murdoch ei edusta sellaisia poliittisia intohimoja kuin Berlusconi.

Miljardööreissä on eroja

352

Öljylähteiden hankinta ja omistaminen poikkeaa mediakonsernin omistajan tavasta elää ja vaurastua. Mediayhteiskunta edellyttää hyviä poliittisia suhteita ja yhteiskunnallista ymmärrystä, sosiaalisia taitoja ja visioivaa näkemystä ainakin hetken oivalluksina. Jos et itse oivalla, avustajien on oivallettava.

Öljy on ja pysyy samoilla geologisilla alueilla ja siirtyy globaaliin kauppaan suhdanteilla, jossa mukana on vähemmän sosiaalista dynamiikkaa. Luonnonvarojen ympärillä käytävä kauppa poikkeaa viestinnästä ja reaaliaikainen edellyttää aina viimeisintä tietoa. Luonnonvarojen kohdalla innovaatio ja sen diffuusio tulevat mukaan vasta jalostusvaiheessa ja sielläkin vaatimattomana verrattuna sosiaalisen median asettamaan haasteeseen sähköisissä medioissamme.

Reaaliaikaisuus oli uusi haaste Murdochin ja Berlusconin kaltaisille vallankäyttäjille verkoston luovina hämähäkkeinä. Kilpailutilanne muuttui niin Britanniassa, Yhdysvalloissa kuin Australiassakin sekä Euroopan niemellä, Italiassa. Aasia ja Etelä-Amerikka, Afrikka tulivat mukaan muuttaen vanhan korporatiivisen verkoston, imperiumin. Sosiaalisen median ja sen talouden, uuden paradigman näkökulmasta Murdochin valtakunta on väärin rakennettu, se on väärien vuosikymmenten tuote.

Keidaspaikat katoamassa

Murdoch ja Berlusconi olivat henkilöinä lahjakkaita ja poikkeuksellisen mentaalisen älyn hankkineita vaikuttajia. Näin kolmas avioliitto syntyi jo vaiheessa, jolloin riikinkukon ja keikarin vuosista sekä leijonan iästä on aikaa, käärmeen vuodet ovat takana ja edessä on kamelin elämä aavikolla kulkien ja uutta tankkauspaikkaa hakien hyvin turvatussa elämässä ja palmujen varjoisassa katveessa viihtyen tarvittaessa.

Keidaspaikat Berlusconille ja Murdochille tulevat vastaan kolmannessa avioliitossa yhä harvemmin ja jättiläiset lähestyvät apinan ikäänsä, jossa molemmat taistelevat yhtäällä terveytensä ja toisaalla hajoavan imperiuminsa juurella.

Berlusconin kohtalona on velkaantunut valtiontalous ja oikeustaistelut, Euroopan unionin suopeus. Murdochin kohtalona ovat vararikon tekevät perinteiset printtimediat ja sijoitusten vaikea siirtäminen tuottavaan bisnekseen sähköisen median globaaleilla markkinoilla. Rakkaus mediaan rakoilee sijoitusten siirtyessä muuhun kuin viestintään.

Molemmat vanhenevat miehet elävät konfliktien täyttämässä maailmassa, jossa elämä alkaa muistuttaa lohdutonta taistelutannerta. Kaikkea on rajallisesti ja kaikesta on taisteltava; rahasta, arvonannosta, rakkaudesta, luottamuksesta, terveydestä, kaikki on ollut aiemmin kaupan ja ostettavissa.

Sosiaalisen median ja internetin muuttama talous eivät kuitenkaan tottele pelkkää rahaa, kaikkea ei voikaan enää ostaa ja korruptoida. Tuli hyödykkeitä, jotka ovatkin ilmaisia, ahne ihminen korvautui uusilla eettisillä ohjeilla ja pelin säännöt muuttuivat pelurille vieraiksi.

Tiet erkanivat 1990-luvulla

Kun 1990-luku murrosyhteiskuntana käynnistyi, mediamogulit hakivat uutta paikkaa yhteiskunnassamme, ja Berlusconi siirtyi puhtaasti politiikkaan yhdistäen sopimattomasti kolme vallankäyttäjää toisiinsa ja pyrkien isänsä tapaan saamaan myös oikeuslaitoksen osaksi neljättä valtiomahtiaan, mediaa. Berlusconin isän ura kaatui mafiasuhteisiin ja tästä syntyi Silvio Berlusconin elinikäinen trauma.

Sen sijaan Murdoch muutti oman 1970-luvun roomalaiskatolisen ritarinarvonsa kiinalaiseen avioliittoon heti ajattoman ja paikattoman vuosikymmenen alussa vuonna 2001. Murdoch oli silloin 70 -vuotias ja

353

jo maailman muutaman vaikutusvaltaisimman miehen joukossa. Murdoch oli pohtinut siirtoaan jo kauan. Uuden perheen perustaminen ei ole Murdochin kaltaiselle mediajätille ja vaikuttajalle 70-vuotiaana hetken huuman tulosta.

Liitto syntyi 17 päivää sen jälkeen kun katolinen avioliitto Daily Telegraphin toimittajan kanssa oli päättynyt. Siinä oli hieman samaa rohkeutta kuin Nokian liitolla kohti Yhdysvaltoja, mutta nyt ilmansuunta oli ehdottomasti oikea, 30-vuotias Wendy Dening on synnyttänyt avioliitosta Rupert Murdochille kaksi lasta. Murdoch on laajentamassa imperiuminsa Aasiaan.

Maineensa vanki

Tässä viisi vuotta nuorempi Silvio Berlusconi jää selvästi jälkeen Murdochista ja elää väärässä ajassa, pysähtyneessä 1990-luvun unelmassaan. Italia, Milano ja Eurooppa ei ole tarjonnut hänelle sellaista näköalapaikkaa kuin mediamogulina eläneelle ja politiikasta, sen ytimestä, poissa pysyneelle Rupert Murdochille, joka toimii kaiken aikaa pitäen brittipoliitikot taskussaan, eikä moiti Yhdysvaltain johtoa liian ruskettuneiksi, suomalaisia kirkkoja Jumalalle, Il Duchelle, sopimattomiksi.

Bersluconin näkökulma lainlaatijana on toinen kuin Murdochin, ja hänen kykynsä vaikuttaa omaan ja muiden elämään on nyt ahtaalla ja loppumassa, kun se Murdochilla on parhaimmillaan ja jatkuu vielä yli vuosikymmenen. Olettaen, että britit eivät häntä hylkää ja kiinalaiset ottavat vastaan Yhdysvaltain lahjana velkojalleen. Parempaa lahjaa tuskin voi ajatella kuin Rupert Murdoch ja hänen imperiuminsa.

Murdoch ei ole Berlusconin pateettisen elämän vanki ja osaa suhteuttaa yksityisen ja yleisen, ei sotke tarustoa ja kertomuksia, mytologista mainetta ja arkielämän todellisuutta. Murdoch tuntee kiinalaisen tavan elää ja hakea valtaa, käyttää varallisuuttaan. Hän on hyödyllinen myös kiinalaisille Afrikassa, Etelä-Amerikassa eläen sekä Yhdysvaltain kansalaisena. Kiinalainen perhe on takuu miehen sitoutumisesta aasialaiseen kulttuuriin ja sen ytimeen.

Suomalaiset eivät puutu Rupert Murdochin elämään, eivät kerro omia ehtojaan miten kirkkoja jatkossa rakennetaan, eläkkeitä maksetaan ja kenen ehdoilla valtion omaisuutta hoidetaan sen jälkeen, kun omaisuus on pantattu körttikansan vaatimuksesta ja heidän edustajansa toimesta Etelä-Savon ja samalla koko globaalin maailman suurimman puukirkon katveessa Kerimäellä asuen, joko Siilinjärvellä tai Mikkelissä syntyen, kokkolalaisen Antti Chydeniuksen opeilla maailmaa Kreikassa parantaen.

Tässäkin Berlusconin asema on nyt paljon vaatimattomampi, suomalaista kirkonrakentajaa kuunteleva. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin.

Kerimäkeläinen Fininvest

Kun Euroopan ydintä rakennetaan Berlusconin rakkaimman kirkon nimeksi sopi harvinaisen hyvin juuri Fininvest. Kysykää vaikka kokkolalaiselta Jutta Karintyttö Urpilaiselta, siilinjärveläiseltä pääministeriltämme tai mikkeliläiseltä jalkapallotaituriltamme komissaarinamme.

Kreikkalainen Akropolis muutettuna suoma laiseksi agropolis-strategiaksi sopii sekin velkojen pantiksi. Ja kaikki nämä suomalaiset vallankäyttäjät tulevat siltä vyöhykkeeltä, jossa itä muuttui länneksi ja Pähkinäsaaren raja jakoi maailman kahtia, roomalaiseen ja kreikkalaiseen kirkkoon.

Myöhemmin nämä kirkot kohtasivat tällä vyöhykkeellä, jolla syntyi myös vaikkapa Urho Kekkonen, keihäänheittäjämme, rallikuskimme ja Paavo Lipponen sekä Timo Soini. On vain kohtuullista, että tämän vyöhykkeen kirkonrakentajia kuunnellaan tarkalla korvalla Euroopan ytimessä ja myös Yhdysvallat on tarkkana kumpaan suuntaan roponsa jatkossa sijoittaa; Murdochin, Berlusconin vaiko suomalaisten osoittamaan osaamiseen.

354

Oletan, että saksalaiset ovat jo ratkaisunsa tehneet, eikä Kiina ja Brasilia voi paljoa poiketa tuosta tavasta rakentaa globaalia tulevaisuuttamme. Intian ja Pakistanin ratkaisut ovat saksalaista rigveda oppia puhdasoppisimmin noudattavia. Muuta vaihtoehtoa siellä ei edes harkita.

355

LähdeluetteloMatti Luostarinen 1991. Agropolis Strategy. Agrifood Research Finland, MTT.118 p.

Matti Luostarinen 2005. Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka. Ecological cluster and innovation policy. Maa- ja elintarviketalous 70. Agrifood Research Finland. MTT, Jokioinen, 288 p.www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Matti Luostarinen 2007. Webympäristön blogit ja innovaatioprosessit. Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena. English summary: Blogs and innovation processes in the web environment. Agrifood Research Finland, MTT, Jokioinen, 558 p. www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf

Matti Luostarinen 2007. Arctic Babylon 2011. Apokryfiset ennusteet. BoD, Norderstedt, Germany. 560 p.

Matti Luostarinen 2009. Uusmedia ja kansalaismedia verkostoja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa. English Summary: New and social media as a production of cluster and network economy in innovation policy. BoD, Norderstedt, Germany. 503 p.

Matti Luostarinen 2010a. Uusi mediayhteiskunta. Blogit ja sosiaalinen media innovaatioyhteiskunnan muutoksessa. English summary: New media society: Blogs and social media in the change of innovation society. BoD, Norderstedt, Germany. 336 p.

Matti Luostarinen 2010b. Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma. English summary: Social media paradigm. BoD, Norderstedt, Germany. 384 p.

Matti Luostarinen 2011a. Social Media Economy. Sosiaalisen median talous. Bod, Norderstedt, Germany. 344 p.

Matti Luostarinen 2011b. Social Media - Economy and Strategy. Sosiaalinen Media - Talous ja Strategia. BoD, Norderstadt, Germany. 340 p.

Matti Luostarinen 2012. Hybridiyhteiskunnan kouristelu. BoD, Norderstedt, Germany. 520 p.

Artikkelit ja blogit sekä muut julkaisut:

www.clusterart.org tai www.mattiluostarinen.fi

356

http://www.mattiluostarinen.fi/

http://www.clusterart.org/

http://www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf

KiitoksetNyt käsillä oleva julkaisu on jo järjestyksessä seitsemäs samaan sarjaan kuuluva ja muodostaa siten tradition. Sen ytimessä on kehittyvä ja innovatiiviseksi kutsuttu sosiaalinen prosessi. Siinä tärkeimmät elementit ovat koko ajan muuttuva teknologia, verkostot sekä tutkijan käyttämät, delfi tutkimusmetodiikasta alkunsa saaneet, asiantuntijaryhmät ja -organisaatiot.

Ryhmien koko ja käyttö on vaihdellut. Toiseen väitöskirjaani päättyneessä vaiheessa vuonna 2005 mukana oli vielä runsaasti työtä vaativaa yrittäjien ja heidän asiakkaittensa kautta syntynyttä luokittelua ja klusteritaloutta. Agropolis -strategiaa laatiessani 1990-luvun alussa, prosessi oli ilman sosiaalisen median apua ja internet oli sekin kovin vaatimaton webympäristön puuttuessa. Moni nyt valmiin oleva ja helppokäyttöinen välineistö, teknologia ja uuden mediayhteiskunnan tuottama metodinen välineistö puuttui ja ne oli itse tuotettava. Näin oli koko edellinen vuosikymmen, mediayhteiskunnan tai informaatioyhteiskunnan sarastuksen aika.

Esitän parhaat kiitokseni niille lahjakkaille innovaattoreille, joita olen matkan varrella kohdannut, ja jota kautta koko prosessi on käynnistynyt kohti uutta myös maailmankuvaltaan ja sen tutkimusmenetelmiltään vaihtuvaa 2000-lukua. Näistä vuosi 2011 oli erityksen poikkeuksellinen mutta ennustettavissa.

Uusi virtuaaliyhteisö rakentuu läsnä olevien vaivannäöstä silloin, kun miellyttävät asiat kuuluvat lopulta vain uniin. Etenkin “cluster art” -symboliikan rakentelussa minua on auttanut tuhansien sivujen kirjoittamisessa, uuden maailmankuvan rakentelussa, kuvien tuottamisessa, alkaen veistoksista ja maalauksista kohti virtuaaliympäristöä ja mediamaailman prosesseja, henkilöt, joita en ole voinut koskaan tavata. Heidän tuotantoaan sen sijaan olen lukenut, katsonut kuvia sekä oppinut sellaista, joka vielä vuosi sitten oli mahdotonta. Tästä läsnäolosta esitän heille parhaat kiitokset.

Emotionaalinen, unenomainen elämämme, on suurten paradigmaisten muutosten keskellä sietämätöntä ihmisille, joilta puuttuu vahva elämänkatsomus tai jotka elävät sitä sydämellään. Kun takana on jo tuhansia julkaisuja ja artikkeleita, satoja monografioita, lukijani ovat yleensä huolehtineet siitä, että kärsimysten sietäminen on opittava ensin, voidakseen elää oikein. Kiitän heitä siitä arvokkaasta palautteesta, jonka olen saanut ennen vuoden 2011 suuria tapahtumia ja jotka jatkuvat edelleen.

Joillakin on virtuaaliyhteisönsä sisälle hankittu lähiympäristön ja kulttuurin elämänkuva, jossa tuhahdellaan ja murjotetaan muiden maailmankuville. Tiedeyhteisön kriittisessä maailmassa sellainen on liki traditio ja sen seuraaminen ulkopuolella perinteisen kampuselämän on rikastuttava kokemus. Tästä kokemuksesta kiitän kaikkia sosiaalisen median uusia ystäviäni rinnan tiedeyhteisön kampuselämäni.

Jotta kaikki tämä siirtyisi lopulta painettavaksi kirjaksi ja olisi myös sähköisten medioitten ulottuvilla globaalissa maailmassamme, jonkun täyttyy huoltaa ja kehittää verkostosivuja sekä hoitaa niitä tehtäviä, jotka yhdistävät valmiiksi analysoidut tiedostot lopulta tuhansien vaiheitten jälkeen luettavaksi kirjaksi. Tästä strukturaalisen tieteen ja taiteen pragmaattisesta vaiheesta esitän sydämelliset kiitokset pojalleni Veli-Matti Luostariselle ja tyttärelleni Outi Huhtalalla ja hänen perheelleen. Kirjan toimitus ja taitto, tiedostojen ylläpito ja hoito, nettiyhteyksien järjestelyt miljoonien osallistuessa niiden lukemiseen ja seurantaan, yhteiseen keskusteluun, on mahdollista vain pitkän ja yhteisesti eletyn prosessin tuotteena. Suomessa tällainen yhteisö tai tiimi on perinteisesti juuri perhe.

Matti Luostarinen

357

clusterart.orgclusterart.org/wordpress/Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien... · Web viewKohti...

Documents

Transcript of clusterart.orgclusterart.org/wordpress/Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien... · Web viewKohti...