Rautatieläisenkatu 6 puh. 020 7489 400

00520 Helsinki www.akava.fi

Akavan kasvuohjelmat

Suomen työn linja 2019 Keskusteluasiakirja työntarjonnan rakenteellisista

uudistuksista

Akava on aloitteellinen uudistaja,

jonka näkemykset johtavat

yhteiskunnalliseen kehitykseen ja muutoksiin.

Akavan strategia 2012–2019

Hyväksytty hallituksessa 29.1.2013

1. Suomen haasteet 1

2. Akavan tavoitteet 2

3. Keskeiset toimenpiteet 3

A. Aikaisemmin työelämään 3 A.1 Kaikille oppia 18-vuotiaaksi asti 3 A.2 Tutkinnon suorittamisesta tavoiteajassa hyötyvät kaikki 4

B. Turvallisesti työelämässä 5 B.1 Työn vastaanottaminen houkuttelevammaksi 5 B.2 Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen 6 B.3 Työelämän laatua parannetaan 7 B.4 Sosiaaliturvan kehittäminen 7 B.5 Työnhakijan ja työntarjoajan tehokkaampi kohtaaminen 8

C. Kauemmin työelämässä 9 C.1 Työmarkkinat toimivammiksi 9 C.2 Yli 55-vuotiaiden pitäminen työelämässä 9 C.3 Irtisanominen ei saa olla liian helppoa 9

Tiivistelmä: Keskeisiä toimenpiteitä Lähteitä 11

1 (11)

1. Suomen haasteet

Hyvinvointiyhteiskuntamme pelastamiseksi tarvitsemme lisää työpaikkoja, lisää veronmaksa-

jia, lisää työtunteja sekä lisää tuottavuutta. Joka vuosi Suomen työmarkkinoilta poistuu

10 000 henkilöä enemmän kuin saadaan uusia työntekijöitä tilalle. Työikäisten määrä vähe-

nee noin 14 000:lla vuodessa, siirtolaisuusvoitosta huolimatta. Suomen Pankin ennusteen

mukaan työpanos ei kasva vuoteen 2032 mennessä.

Suomessa on 3,2 miljoonaa työikäistä, joista vain 2,2 miljoonaa on työllisenä. Suomessa on

siten miljoonan henkilön vahvuinen työvoimareservi. Työvoimareservi koostuu työttömistä

(285 000), opiskelijoista (237 000), eläkeläisistä (349 000) sekä muista työelämän ulkopuo-

lella olevista (158 000). Samalla korkeasti koulutettujen työttömyys on historiallisen korkea;

noin 35 000 työtöntä. Lisäksi nuorisotyöttömiä on noin 30 000.

Suomella on samanaikaisesti kaksi rakenteellista haastetta. Ensimmäinen on työikäisen

väestön väheneminen. Tämä johtaa siihen, että vuoteen 2030 mennessä huollettavien mää-

rä on jo noussut 83 henkilöön sataa työikäistä kohden. Toinen haaste on elinkeinorakenteen

jatkuva muutos. Joka päivä Suomessa syntyy ja joka päivä häviää noin 400 työpaikkaa.

Trendinä on, että työpaikkoja häviää teollisuudesta ja niitä syntyy palvelualoille. Näistä haas-

teista selviydymme vain varmistamalla, että työmarkkinat toimivat, työvoiman tarjonta on

riittävää ja että työllisyys, tuottavuus sekä talous kasvavat.

Kuva 2. Työllisyysaste ikäryhmittäin eräissä Pohjoismaissa

Vertailusta muiden Pohjoismaiden kanssa ilmenee, että Suomessa työllisyyden ongelma-

kohdat ovat lähinnä työuran alku- ja loppuvaiheissa. Se johtuu muun muassa siitä, että työ-

ura alkaa keskimäärin 22–27-vuotiaana, työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään keskimäärin 52-

0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

100

15–19 20–24 25–29 30–34 35–39 40–44 45–49 50–54 55–59 60–64 65–69 70-74

Suomi

Ruotsi

Tanska

Norja

Työllisyysaste ikäryhmittäin eräissä Pohjoismaissavuonna 2010

Lähde: OECD19.5.2011/VM/KO/UL/ 20763.xls

Kuva 1. Keskimääräinen kasvu sektoreittain, Suomen Pankki, 2012

2 (11)

vuotiaana ja eläkkeelle keskimäärin 60,5-vuotiaana. Keski-ikäisten työllisyys on yli 80 pro-

sentin luokkaa.

VATT:n arvioiden mukaan meneillään oleva matalakasvuinen kausi ei ole syklinen vaan

rakenteellinen, jolloin taloutta tulisi elvyttää rakenteellisilla muutoksilla. Akavan arvio talous-

kasvusta ei ole yhtä pessimistinen. Akava huomauttaa kuitenkin, että tietotekniikan hyödyn-

täminen on vasta alkuvaiheessa. Akava korostaa, että tulevaisuudessa työpaikkoja syntyy

entistä enemmän korkeaa jalostusastetta ja osaamista edellyttäville aloille. Korkeasti koulu-

tetuilla ja vahvalla innovaatiotoiminnalla on jatkossa yhä suurempi merkitys työpaikkojen

luomisessa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Akava haluaa osallistua yhteiskuntakeskusteluun tuomalla esille uusia rakenteellisia uudis-

tuksia, joilla varmistetaan työvoiman tarjonta sekä vältytään turhilta menoleikkauksilta hyvin-

vointipalveluissa.

2. Akavan tavoitteet

Akava hyväksyi taloutta ja työtä koskeneet linjauksensa helmikuussa 2012. Niiden mukaan

suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan malli ja julkisen talouden rahoitus voidaan turvata, jos

Suomella on rohkeutta tehdä rakenteellisia uudistuksia. Akava on valmis keskustelemaan

kaikista taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävistä ratkaisuista, jotta Suomi selviytyisi talouden

ja ikääntymisen haasteista.

Suomen työllisyysastetavoitteeksi tulee asettaa vähintään 75 prosenttia. Sen saavuttaminen

edellyttää ennakkoluulottomia toimenpiteitä työurien pidentämiseksi, työssä pysymisen pa-

rantamiseksi, osaamisen kehittämiseksi sekä julkisen talouden tasapainottamiseksi. Eläke-

turvaa voidaan uudistaa edellyttäen, että rahoitus varmistetaan samalla, kun 60–64-

vuotiaiden mahdollisuuksia jatkaa työssä parannetaan.

Työurat pidentyvät, jos panostetaan hyvään johtamiseen, työelämän laatuun, ikäohjelmiin ja

kaikenikäisten sekä osatyökykyisten työn arvostamiseen. Työttömyysturvan pitää kannustaa

nopeaan työllistymiseen, mikä vaatii turvan painopisteen siirtämistä enemmän työttömyyden

alkuun.

Kuva 3. Työikäisen väestön vuosittainen muutos (15–64 v.), VATT 2012

3 (11)

Työn tekemisen kannusteista on huolehdittava ja on varmistettava, että verotus tukee työl-

listymistä ja elinkeinoelämän vahvistamista. Näitä ehdotuksia esitellään tarkemmin Akavan

veropoliittisessa ja elinkeinopoliittisessa keskusteluasiakirjassa. Eläkepolitiikkaan liittyviä

ehdotuksia esitellään eläkepoliittisessa keskusteluasiakirjassa.

3. Keskeiset toimenpiteet

A. Aikaisemmin työelämään

A.1 Kaikille oppia 18-vuotiaaksi asti

Kaikki tarvitsevat työelämässä ja nyky-yhteiskunnassa pärjätäkseen vähintään toisen asteen

koulutuksen. Oppivelvollisuusiän päättyminen osuu usein huonoon hetkeen erityisesti hi-

taammin kypsyville pojille. Nuorten syrjäytyminen ja koulutuksesta putoaminen perusasteen

jälkeen ovat niin laajoja ongelmia, että niiden ratkaisemiseksi tarvittaisiin ensisijaisesti mer-

kittäviä ennalta ehkäiseviä sosiaalisia ja koulutuksellisia toimia. Tarvitsemme uusia koulu-

tuspoliittisia ja pedagogisia keinoja, jotta tavoitteet koko ikäluokan kouluttamisesta voisivat

toteutua.

Valtiovallalla ja kunnilla on velvollisuus järjestää koulutusta, mutta vastuunjako on käytän-

nössä epäselvä. Valtiovallalla on oltava vastuu siitä, että toisella asteella on tarpeeksi opis-

kelupaikkoja. Koulutusvastuu on ulotettava koko toiseen asteeseen ja koulutuspaikkoja on

oltava riittävästi tämän tehtävän hoitamiseen. Osana vakiintunutta koulutusjärjestelmää on

oltava useita erilaisia koulutusmuotoja, joissa käytäntö ja teoria kohtaavat. Erilaiset koulu-

tusmuodot on vakiinnutettava ja huomioitava myös rahoituksessa ja lainsäädännössä.

Nykyinen koulutustarjonta ei näytä olevan riittävän monipuolista; sen osoittavat muun muas-

sa suuret keskeyttäjämäärät. Tulevaisuudessa oppilaalla olisi velvollisuus osallistua koulu-

tukseen tai koulutukseen valmentavaan toimintaan 18 ikävuoteen asti. Kuntien suurempi

vastuu asukkaiden kouluttamisesta pitäisi huomioida tulevassa valtionosuusuudistuksessa

niin, että valtion rahoitusosuutta toisen asteen koulutuksesta kasvatetaan.

Nuorille, joilla on vaikeuksia suoriutua toisen asteen koulutuksesta, on räätälöitävä heille

sopivaa koulutusta. Nuorten oppisopimuskoulutus on yksi keino muiden joukossa kehittää ja

monipuolistaa nuorten ammatillisen koulutuksen suorittamista yhteistyössä paikallisten yri-

KKuva 4. Syrjäytyneiden nuorten määrä vuosina 1987–2010, EVA 2012

4 (11)

tysten ja oppilaitosten kesken. Koulutukseen kuuluu lisäksi ohjaus, joka tukee esimerkiksi

syrjäytymisvaarassa olevia opiskelijoita.

Yksi työuriin vaikuttava rakenteellinen ongelma koulutusjärjestelmässämme on korkeakoulu-

opiskelun myöhäinen aloittaminen. Ylioppilastutkinnon suorittamisen ja varsinaisen opiskelun

aloittamisen välillä voi vierähtää jopa kolme vuotta. Mikäli suunnitteilla oleva valintakoejär-

jestelmän uudistus ei nopeuta ylioppilaiden pääsyä koulutukseen, tulee käytäntöjä tarkistaa

uudestaan.

Nuorille 6–12 kuukauden varusmiespalvelu on haasteellinen, koska sen aikana on vaikea

lukea pääsykokeisiin. Vuosittaisesta 23 000 varusmiehestä 60 prosenttia palvelee 9–12 kuu-

kautta, jolloin varusmiespalveluun menee käytännössä kaksi vuotta, varsinkin jos astuu pal-

velukseen tammikuussa.

Varusmiespalvelu ei saisi hankaloittaa opiskelun aloittamista. Palveluunastumista tulee voida

siirtää, jos opiskelupaikka on jäänyt saamatta. Samalla tulisi parantaa mahdollisuuksia osal-

listua pääsykokeisiin joihinkin korkeakoulujen koulutusohjelmiin myös syksyisin. Varusmies-

palveluun tulee aina keväisin sisällyttää yhteistyössä oppilaitosten kanssa pakollinen ura- ja

opintosuunnittelu, jossa varusmies kävisi opinto-ohjaajan kanssa läpi, miten koulutukseen ja pääsykokeisiin haetaan.

Opiskelijat käyvät töissä opintojen ohessa pitkälti korkeiden asumiskustannusten vuoksi.

Opiskelija-asuntojen hidas rakennuttaminen johtuu osittain huonosta tonttitarjonnasta. Siksi

metropolikuntia tulisi voida velvoittaa tarjoamaan tonttimaata sosiaalista rakentamista varten.

On panostettava neuvonta-, ohjaus- ja tukipalveluihin koulujärjestelmän eri nivelvaiheissa.

Riittävä ohjaus ja neuvonta tukisivat niitäkin nuoria, jotka hoitavat koulunsa normaalin järjes-

telmän puitteissa. Neuvonta-, ohjaus- ja tukijärjestelmiin panostamiseen pitäisi kiinnittää

huomiota koulujärjestelmän lisäksi sen ulkopuolella ja kannustaa eri toimijoita yhteistyöhön.

A.2 Tutkinnon suorittamisesta tavoiteajassa hyötyvät kaikki

Akava on sitoutunut tavoitteeseen pidentää työuria. Yhtälö on vaikea. Suomessa aloitetaan

korkeakouluopinnot kansainvälisesti vertailtuna myöhään; neljännes opiskelijoista on yli 25-

vuotiaita. Opinnot kestävät pitkään: kahdeksassa vuodessa valmistuu alle puolet ja tavoi-

teajassa alasta riippuen 10–30 prosenttia. Ammattikorkeakouluissa tilanne on jonkin verran

parempi.

Opintojen aikainen työssäkäynti on yleistä. Vähän tai ei-lainkaan opintopisteitä lukuvuoden

aikana suorittavien opiskelijoiden osuus on korkea. Moni opiskelija keskeyttää opintonsa ja

siirtyy työelämään ilman tutkintoa. Tavoitteena tulee olla, että vuonna 2019 kaikista korkea-

kouluopiskelijoista 80 prosenttia valmistuu tavoiteajassa ja että kaikki suorittavat ainakin

alemman korkeakoulututkinnon ennen työelämään siirtymistä. Ylempi korkeakoulututkinto

tulee kuitenkin säilyttää tavoitetutkintona yliopistoissa. Akava ei siis kannata tutkintoraken-

teen muuttamista.

Yliopistoissa kandidaatti- ja maisterivaiheen välissä tulisi joillakin opintoaloilla kuitenkin olla

mahdollisuus osallistua työelämään. Jokaisella kandidaattitutkinnon suorittaneella olisi oike-

us palata suorittamaan ylempi korkeakoulututkinto 2–4 vuoden kuluessa alemman korkea-

koulututkinnon suorittamisesta. Tämä edellyttää, että joillakin opintoaloilla osa maiste-

rintutkinnoista pitää pystyä suorittamaan myös työn ohessa.

Opetussuunnitelmat on rakennettava siten, että opintojen suorittamistavat niveltyvät yhteen

tiiviisti työelämän kanssa, jolloin työ tukee osaamistavoitteita ja toisaalta opiskelu tukee työ-

5 (11)

tä. Toiseen aineeseen ja monitieteellisiin maisteriopintoihin tulee voida vaihtaa helpommin

kandidaattitutkinnon jälkeen ja sen aikana.

Korkeakouluopiskelijoista 60 prosenttia on koulutusta vastaavassa tai sivuavassa työssä

joko koko- tai osa-aikaisesti opiskelun aikana. Koulutusalaan liittyvä työkokemus usein tukee

opintojen suorittamista ja työllistymistä. Merkittäviä syitä työntekoon ovat myös toimeentulon

parantaminen, työelämäkontaktien luominen ja työnhaussa arvostettujen yleisten työelämä-

taitojen hankkiminen.

Opetussuunnitelmia ja opintojen suoritustapoja on kehitettävä työelämäläheisimmiksi. Kor-

keakoulutusta on kehitettävä niin, että kaikki oppimisprosessit antavat yleisiä työelämä-

valmiuksia, ja opintojen tulee sisältää työelämätietoutta. Harjoittelut, työelämäjaksot ja yli-

opistojen nykyistä elävämmät työelämäkontaktit tekisivät opetuksesta työelämälähtöisem-

pää.

Opiskeluaikojen lyhentämiseksi tarvitaan opintotukeen täydellinen uudistus. Tavoite on pa-

rantaa opintojenaikaista toimeentuloa. Toisen asteen opintotuen kehittäminen tulee eriyttää

korkeakoulujen opintotuen kehittämisestä. Opintotuen on mahdollistettava täysipäiväinen

opiskelu. Uuden mallin pitää olla paljon nykyistä kannustavampi, jolloin opiskelija hyötyisi

taloudellisesti nopeasta opiskelusta. Korkeampi tukitaso edellyttäisi kuitenkin vastaavasti

korkeampien opintopistemäärien suorittamista. Malli edellyttää opintotuen muuttamista lai-

napainotteisemmaksi. Opintorahan osuus kokonaistuesta tulisi olla suurempi opiskelun alku-

vaiheessa ja lainanosuus olisi merkittävästi suurempi opiskelun loppuvaiheessa. Määrä-

ajassa valmistunut opiskelija saisi osan lainastaan ”anteeksi”. Tämä lainakannustin korvaisi

nykyisin käytössä olevan lainakorkovähennyksen. Tulorajojen tulisi olla huomattavasti ny-

kyistä korkeammat.

Opintoaikojen lyhentäminen edellyttää korkeakouluilta aiemmin hankitun osaamisen parem-

paa tunnistamista ja opintoprosessien kehittämistä. Samoin voimassa olevan opintojen ra-

jauslain sallimia mahdollisuuksia tulee käyttää nykyistä enemmän. Opintotukikuukausien

käyttö voitaisiin myös sitoa tiettyyn lukuvuosimäärään.

Korkeasti koulutetuilla tulee olla mahdollisuus päästä täydennyskoulutukseen vuosittain

ammattitaidon ylläpitämiseksi. Jokaisella tulee olla mahdollisuus suorittaa vähintään kerran

10–15 vuodessa kohtuuhintaisesti jokin laaja osaamiskokonaisuus, joka on vähintään 30

opintopistettä. Tämä tarkoittaa, että kaikilla aloilla on oltava tarjolla laadukasta pitkäkestoista

ja työelämälähtöistä täydennyskoulutusta, joka pohjautuu teoriaan ja tieteeseen. Täydennys-

koulutuksen rahoituksen kolmikantaisesti sovittua rahoituspohjaa tulee vahvistaa. Työnanta-

jien on maksettava koulutuksesta nykyistä enemmän.

B. Turvallisesti työelämässä

B.1 Työn vastaanottaminen houkuttelevammaksi

Lähtökohtaisesti työnteon tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla sosiaaliturvalla elämiseen

verrattuna taloudellisesti kannattavampaa. Tämä varmistetaan parhaiten huolehtimalla, että

ansiotuloverotuksen taso kannustaa työn vastaanottamiseen. Ansiotuloveroa tulee edelleen

laskea kautta linjan samalla kun marginaaliveroja lasketaan.

Työllistävä kasvu edellyttää, että Suomessa tuotanto on yhä osaamisintensiivisempää. Kas-

vun pääasiallinen lähde ja ylivoimaisesti tärkein tekijä on inhimillinen pääoma, eli osaaminen

ja innovatiivisuus. Osaamisintensiivisen kasvun mahdollisuuksien vahvistamiseksi Akavan

tärkein verotavoite on, että ansiotuloverotusta alennetaan siten, että myös johto- ja asiantun-

tijatehtävissä työskentelevien palkkaverotus laskee samalle tasolle kuin vanhoissa EU15-

maissa ja ylin työtuloihin kohdistuva rajaveroaste alenee 50 prosenttiin.

6 (11)

Kohtuullinen ansiotuloverotus edistäisi myös osaamisintensiivisten yritysten syntyä ja kas-

vua. Näissä yrityksissä aineellisen pääoman tarve toiminnan aloittamisen ja kasvun kannalta

on paljon pienempi kuin esimerkiksi perinteisillä teollisuusaloilla. Nykyisin yritysverotuksen

kokonaisuus kuitenkin tähtää nimenomaan aineellisten pääomien kartuttamiseen.

Työttömyysturvaa tulee edelleen kehittää aktiivisempaan suuntaan puuttumalla tehokkaasti

pitkittyvään työttömyyteen. Tämä edellyttää työttömyyden seurantaa ja määräajoin tapahtu-

vaa työttömän tilanteen kontrollointia. Työ- ja elinkeinotoimistojen resurssit on mitoitettava

riittäviksi uusien tehtävien hoitamiseen. Oleellista on lisäksi seurata toimenpiteiden vaikutta-

vuutta ja kohdentaa voimavaroja sellaisiin toimenpiteisiin, joiden vaikuttavuus on todettu

hyväksi.

Rakenteellisia muutoksia työttömyysturvan kestoon ja tasoon on jo tehty työnhakijan aktiivi-

suuden näkökulmasta. Taso ja kesto ovat jatkossa riippuvaisia työnhakijan omasta aktiivi-

suudesta. Tätä suuntaa on mahdollista vahvistaa edelleen tulevaisuudessa. Ansiosidonnai-

sen työttömyysturvan ns. vakuutusperiaatetta tulee vahvistaa siten, että ansiosidonnainen

työttömyysturva on kiinteä osuus työttömyysturvan perusteena olevasta palkasta. Tämä

tarkoittaa sitä, että niin sanotuista taitteista luovutaan.

Kannustinloukkukeskustelussa nousee esiin, että asumistuki heikentää työn vastaanottami-

sen houkuttelevuutta nykyisillä ehdoilla. Vaikka työn vastaanottamisen kynnys on matalampi

Suomessa kuin Ruotsissa, yksinasuvien ja yksinhuoltajien kohdalla kynnys on viisi prosenttia

korkeampi Suomessa kuin Ruotsissa. Tämä johtuu osittain juuri suomalaisesta asumistuki-

järjestelmästä.

Asumistuen tulosidonnaisuutta pitää kehittää siten, ettei työn vastaanottaminen johda tilan-

teeseen, jossa tosiasiallinen tulotaso ei juuri parane. Kannustinloukkuja voidaan purkaa

myös kehittämällä verotusta niin, että työtulovähennys valtion verotuksessa porrastetaan

huolettavien lasten lukumäärän mukaan siten, että korotettua vähennystä saisi pienempitu-

loinen puoliso. Näin voidaan lieventää yksinhuoltajien kannustinloukkuja ja edistää äitien

työssäkäyntiä.

B.2 Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen

Koulutus on yksilölle investointi tulevaisuuteen, ja sen on palkittava miehiä ja naisia tasa-

arvoisesti. Tämä edellyttää naisten työmarkkina-aseman parantamista. Työnantajille naisen

mahdollinen äitiys näyttäytyy kustannustekijänä niin kauan kun vanhempainvapaat eivät

jakaudu tasan äitien ja isien kesken. Suomessa vanhemmat ovat pääsääntöisesti joko koko-

naan kotona tai kokonaan töissä. Meiltä puuttuu järjestelmä, joka antaisi mahdollisuuden

erilaisiin, joustaviin ratkaisuihin lastenhoidon järjestämiseksi.

Tilanteen korjaaminen edellyttää perhevapaajärjestelmän uudistamista kokonaisuudessaan

ja vanhempainvapaajärjestelmän joustavoittamista ja uudistamista niin, että äidille ja isälle

on molemmille korvamerkitty 6 kuukauden vapaa yhteisen 6 kuukauden vapaan lisäksi.

Vanhempainvapaajärjestelmän (6+6+6) vanhempien yhteisen 6 kuukauden jakso tulisi voida

käyttää niin, että osa-aikatyötä tekeville vanhemmille maksetaan vanhempainrahaa ajallisesti

merkittävästi nykyistä pidempään. Tällöin tulee uudistaa myös nykyinen kotihoidontukijär-

jestelmä. Vanhempainvapaajärjestelmä yhtenä kokonaisuutena mahdollistaisi työn ja perhe-

elämän yhteensovittamisen nykyistä paremmin. Työntekijän subjektiivinen oikeus osittaiseen

hoitovapaaseen tulee samalla vahvistaa.

Uudistus edellyttää päivähoitomaksujen kehittämistä siten, että osapäivähoidon maksut kan-

nustavat osa-aikaisen työn tekemiseen. Kuukausittaisen, ennalta sovittuun hoitotunti-

määrään perustuvan maksun määräytymisperusteiden tulee olla samat kaikissa kunnissa,

7 (11)

jotta perheiden kohtelu on yhdenvertaista. Perhepoliittisia uudistuksia suunniteltaessa on

huolehdittava varhaiskasvatuksen ja ennalta ehkäisevien perhepalveluiden edellytyksistä.

Perhevapaalta palaavan työsuhdeturva on nykyisellään puutteellinen. Työtehtävät saattavat

muuttua vähemmän vaativiksi tai entistä työpaikkaa ei enää ole perhevapaalta palattaessa.

Ongelmaan voidaan puuttua tehostamalla perhevapaalta palaavan irtisanomissuojaa eli

ottamalla käyttöön niin sanottu jälkisuoja.

Jälkisuojan myötä vanhempainvapaalta palaavalla työntekijällä olisi vastaava työsuhdeturva

kuin raskaana olevalla työntekijällä, jolloin irtisanomistilanteessa työnantajan tulisi osoittaa,

ettei irtisanominen johdu perhevapaiden (äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa) käytöstä.

B.3 Työelämän laatua parannetaan

Työntekijän hyvinvointi on perusedellytys, jolla suomalaisten työuria pidennetään ja työn

tuloksellisuutta parannetaan. Töitä voi tehdä enemmän ja pitempään, mikäli työn ja vapaa-

ajan raja on selkeä, johtaminen ja esimiestyö ovat kunnossa ja korkea koulutus on kaikille

kannattava investointi. Samalla tulisi päästä lopullisesti eroon määräaikaisuuksien järjestel-

mällisestä ja lainvastaisesta käytöstä.

Työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy entisestään. Työaikakuormituksesta on tullut yksi suurim-

mista uhista akavalaisten terveydelle ja hyvinvoinnille. Korvauksetta tehdyistä, harmaan

talouden piiriin kuuluvista ylitöistä aiheutuu myös suuria taloudellisia menetyksiä yksilölle ja

yhteiskunnalle. Työpaikoilla työaikojen riskitekijöihin on puututtava työturvallisuuslain edel-

lyttämällä tavalla. Akavalaisten työntekijöiden ongelmien esiin tuominen edellyttää, että lain-

säädännöllä turvataan kaikille henkilöstöryhmille oikeus omaan työsuojeluvaltuutettuun.

Työpaikoilla tulee kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota työuran aikana työkykyisyyden

edistämiseen ja työkykyisyyttä heikentävien ongelmien käsittelyyn.

Työkykyongelmien vuoksi työelämästä putoamassa olevien asemaa tulee vahvistaa niin, että

koulutetut ja osaavat henkilöt pystyvät jatkamaan työelämässä vaikka osatyökykyisinä mah-

dollisimman pitkään.

Akavalaisia esimiehiä on yhteensä noin 80 000. Heillä on oltava aikaa, resursseja ja osaa-

mista esimiestyön tekemiseen. Pääsy esimieskoulutukseen läpi työuran on erinomaisen

tärkeää. Kuten A.2 kohdassa todettiin, korkeasti koulutetuilla tulee olla mahdollisuus täyden-

nyskoulutukseen vähintään kerran 10–15 vuodessa. Tällöin suoritetaan korkeakoulussa

laaja osaamiskokonaisuus, joka on vähintään 30 opintopistettä.

Pitkä työura edellyttää korkeasti koulutetuilta työntekijöiltä aiempaa enemmän omien työ-

elämävalmiuksien kehittämistä. Tulevaisuuden työelämässä muutostahti on nopea, monilla

aloilla on vallalla jatkuva muutosten vaihe. Tiedon uudistaminen edellyttää myös sitä, että

tietoa jaetaan. Osaavan työvoiman tarjonnan ylläpitäminen edellyttää, että työntekijät sekto-

rista ja asematasosta riippumatta saavat käyttöönsä ja opettelevat hyödyntämään työelämän

innovaatioita – teknisiä ja aineettomia. Vaikka tietyt työt ovat edelleen aikaan ja paikkaan

sidotumpia kuin toiset, työntekijöiden on omilla toimillaankin parannettava valmiuksiaan liik-

kua tehtävästä toiseen.

B.4 Sosiaaliturvan kehittäminen

Sosiaaliturvan on kannustettava työhön ja edistettävä täysipainoista työ- ja perhe-elämää.

Pitkittynyt toimeentulotuen tai työttömyysturvan tarve kertoo, että sosiaaliturvalainsäädän-

töön tarvitaan aktiivisia elementtejä, jotka auttavat ihmisiä työelämän muutosprosesseissa ja

8 (11)

elämänhallinnassa. Koulutus, kuntoutus, työterveyshuolto ja työllistämistoimet muiden sosi-

aali- ja terveydenhuollon keinojen rinnalla voivat avata uusia toimintamahdollisuuksia.

Työelämän ulkopuolella olevien työikäisten työllistymisen edellytyksiä parannetaan sosiaali-

ja terveydenhuollon sekä koulutus- ja työvoimapalveluiden yhteistyötä kehittämällä siten, että

työttömäksi jääneet henkilöt saavat tarvitsemiaan palveluita ”yhden luukun periaatteella”.

Painopiste tulee siirtää pitkäaikaistyöttömyyden tukitoimista työttömyyden alkupuolelle siten,

että henkilön jäädessä työttömäksi hänen palvelutarpeensa arvioidaan yhteistyössä mo-

niammatillisen työryhmän kanssa. Arvioinnissa voidaan hyödyntää myös yksityisen sektorin

osaamista. Jos arvioinnissa todetaan jollakin alueella tuen tarvetta, työttömäksi jääneelle

henkilölle tarjotaan viipymättä korjaavia ja tukevia toimenpiteitä työllistymisen esteen pois-

tamiseksi. Tukitoimiin osallistuminen voitaisiin kytkeä myös etuuksiin taikka niiden tasoon,

niin kuin on jo osittain päätetty.

Sairausvakuutuksen sairaanhoitovakuutuksessa tulee asettaa painopiste ennaltaehkäise-

vään terveydenhuoltoon. Masennuksesta johtuvaa työkyvyttömyyttä voidaan ennaltaehkäistä

laajentamalla psykoterapian korvattavuutta siten, että lääkärin lähetteellä korvattaisiin lyhyt-

kestoista (10 kertaa) nimikesuojatun psykoterapeutin antamaa henkilön selviytymistä tuke-

vaa terapiaa. Tällainen terapiamuoto tulisi kysymykseen esimerkiksi vaikeassa elämäntilan-

teessa, kun henkilöllä ei vielä ole vaikeahoitoista sairautta. Samalla pitäisi Kelan korvaus-

osuutta kuntoutuspsykoterapian kustannuksista nostaa.

Mielenterveysongelmien rinnalla toinen keskeinen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy

on tuki- ja liikuntasairaudet. Lisäksi yleistyneisiin nuorison lihavuus- ja ravitsemusongelmiin

on puututtava panostamalla lisää laillistettujen ravitsemusterapeuttipalvelujen saatavuuteen.

Myös toimintaterapia tulee saada sairausvakuutuksen korvattavuuden piiriin. Tämä mahdol-

listaa toimintaterapeuttien asiantuntemuksen ja osaamisen kohdentamisen työikäisten ennal-

taehkäisevään terveydenhuoltoon.

B.5 Työnhakijan ja työntarjoajan tehokkaampi kohtaaminen

TE-toimistoissa tehtävän työnvälitystyön voimavarat ovat pienentyneet useiden vuosien ajan

ja ne näyttävät jatkossakin vähenevän. Tämä edellyttää palvelun tehokkuuden jatkuvaa ke-

hittämistä. Julkinen työnvälitystoiminta on jatkossakin käyttäjälleen ilmainen osa julkista työ-

voimapalvelua. Sillä turvataan työnvälityksen läpinäkyvyys lukuisten pienempien työnvä-

lityspalveluiden joukossa, kattavuus erityisesti pienten yritysten osalta sekä tasa-arvoisuus

vähäisemmän markkina-arvon omaavien töiden välityksessä.

Julkisten työnvälityspalvelujen rinnalla tarvitaan

kilpailutettuja ja yksityisesti tuotettuja ja kus-

tannettuja työnvälityspalveluja. Niiden määrä

markkinoilla määräytyy kysynnän ja tarjonnan

perusteella. Viime vuosina tämän yksityisen

toimialan volyymi ja osuus työnvälityksessä

ovat kasvaneet. TE-toimistot voivat nykyäänkin

hankkia työnvälityspalveluita ostopalveluina.

Jatkossa ostopalveluiden eli ulkopuolisten pal-

veluntarjoajien osuutta varsinkin helpoiten työl-

listyvien palvelulinjojen osalta tulee kasvattaa.

Tällä vastataan pienten erityisalojen riittävän

asiantuntevan palvelun tarpeeseen.

Yhteistyötä eri osapuolten kanssa tulee lisätä voimakkaasti, ml. oppilaitokset, ammattiliitot ja

yksityiset työnvälityspalvelut. Yhteistyön avulla voidaan toteuttaa asiantuntevaa palvelua

9 (11)

erityisryhmillekin. Tänä päivänä tarjotaan esimerkiksi liian vähän räätälöityjä palveluita kor-

keasti koulutetuille työttömille.

Työttömyysturva-asioiden hallinnointi voidaan eriyttää mahdollisuuksien mukaan työnvälitys-

palveluista. Tällöin asiakas ja työnvälityspalvelun tarjoaja voivat keskittyä toimeentulon tur-

vaamisen jälkeen pelkästään työllistymisen edistämiseen. Työnvälitystyötä tekevien henki-

löiden työsuhteen houkuttelevuuteen, palkkauksen palkitsevuuteen ja asiantuntemuksen

kehittämismahdollisuuksiin kohdistetaan aikaisempaa enemmän resursseja.

Kaikilla koulutustasoilla tulisi kiinnittää suurempaa huomiota alueellisten ja kansallisten työ-

markkinoiden tarpeeseen. Koulutusmäärät tulisi mitoittaa oikein alueellisen väestökehityksen

mukaisesti kolmikantaisesti.

C. Kauemmin työelämässä

C.1 Työmarkkinat toimivammiksi

Työmarkkinoiden toimivuutta koettelee se, ettei työlainsäädäntöä noudateta täysimääräi-

sesti. Yrityksillä ei ole riittäviä kannusteita tai pakotteita lailliseen toimintaan ja yhteiskunta-

vastuun toteuttamiseen. Tähän voidaan vaikuttaa valvontajärjestelmää tehostamalla ja otta-

malla käyttöön järjestöjen kanneoikeus. Ammattiliiton kanneoikeus mahdollistaisi anonyymin

oikeudenkäynnin jäsenen tai jäsenten ryhmän puolesta jäsenen niin halutessa. Se tehostaisi

lain noudattamista niillä työpaikoilla, joilla työnantaja tarjoaa esimerkiksi järjestelmällisesti

vain määräaikaisia sopimuksia.

Kanneoikeutta tarvitaan, koska nykylainsäädäntö ei toteudu käytännössä. Laillisesti toimivat

työnantajat hyötyisivät järjestökanteesta, koska kilpailijoiden laittomaan toimintaan voitaisiin

puuttua helpommin, eikä laittomuuksilla kannattaisi tavoitella kilpailuetua. Akavan mielestä

on mahdollista keskustella myös työriita- ja työrauhajärjestelmän kehittämisestä.

C.2 Yli 55-vuotiaiden pitäminen työelämässä

Pohjoismaisessa vertailussa nousee esille suomalaisten 60 vuotta täyttäneiden alhainen

työllisyysaste. Sekä miesten että naisten työllisyyttä tulee nostaa. Työpaikoilla on otettava

käyttöön yksilöllinen työurasuunnittelu siten, että vähintään jokaisen 58–60 vuotta täyttäneen

työntekijän kanssa käydään henkilökohtainen kehityskeskustelu, jossa sovitaan työuraa pi-

dentävistä toimista. Keskustelussa on käsiteltävä työaikajärjestelyt, työn muokkaaminen,

tiedon ja osaamisen siirtäminen sekä mahdollinen työnteko eläkkeellä.

Ikääntyneiden työntekijöiden suojan parantamiseksi voidaan myös harkita työnantajan oma-

vastuun korottamista ikääntyneiden tuotannollis-taloudellisissa irtisanomisissa. Samalla tulisi

kehittää muutosturvaa ikääntyneiden nopeammaksi työllistämiseksi esimerkiksi räätälöidyillä

koulutuksilla ja työ- ja elinkeinotoimistojen nimenomaan ikääntyneille suunnatuilla palveluilla.

Toisaalta voitaisiin harkita, että tehtävää hoidettaisiin erillisestä rahastosta, jolloin rahoitus

tulisi työnantajan omavastuumaksuista.

Työaikajoustot ja osa-aikatyö parantavat tutkimusten mukaan työntekijän mahdollisuuksia

jatkaa työelämässä pidempään. Työntekijän mahdollisuuksia tehdä lyhennettyä työaikaa

viimeisten työvuosien aikana täydellä palkalla voisi kompensoida esimerkiksi työnantaja-

maksuja alentamalla.

C.3 Irtisanominen ei saa olla liian helppoa

Luottamusta työmarkkinoilla koettelee se, että nykyisin irtisanominen on sekä liian helppoa

että liian halpaa. Tuotannollisten irtisanomisten ongelmat liittyvät siihen, että myös voittoa

10 (11)

0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

2007 2008 2009 2010 2011 2012

Vko

a

Ikä yhteensä Nuoret

25-54 v. yli 55 v.

tuottavilla yrityksillä on mahdollisuus irtisanoa väkeä ja irtisanomiset voidaan kohdistaa myös

taloudellisesti kannattavassa toiminnassa työskenteleviin. Työsopimuslain irtisanomiskritee-

reitä tulisi tiukentaa. Tuotannollisen irtisanomisperusteen käyttämisen rajoittamiseen voisi

vaikuttaa myös yhteistoimintalakia tiukentamalla. Kehitysnäkymien ennakointia voitaisiin

parantaa esimerkiksi pidentämällä henkilöstösuunnittelun laiminlyöneiden työnantajien vä-

hentämis-yt:n neuvotteluaikoja tai korottamalla hyvityksen suuruutta. Lisäksi voitaisiin ajatel-

la valtiolle maksettavaa korvausta, jos voittoa tekevä yritys irtisanoo tuotannollisilla syillä.

Korvauksilla rahoitettaisiin irtisanottujen muutosturvaa. Tämä olisi perusteltavissa sillä, että

työttömyydestä aiheutuu kuluja yhteiskunnalle. Sillä olisi ehkä myös jonkinlainen ennal-

taehkäisevä vaikutus, jos summa olisi riittävän suuri.

Ikääntyneille työntekijöille tulee tarjota korotettua suojaa työttömyyden varalta, koska heidän

työllistymismahdollisuutensa ovat heikommat kuin nuorempien. Akavan tavoite on pitää yli

55-vuotiaat työelämässä eläkeikään saakka. Jos yllä mainitut toimenpiteet olisivat käytössä,

niin nykyisin käytössä olevaa työttömyysputkea ei enää tarvittaisi.

Työnantajan vastuuta irtisanotuista työntekijöistään lisäisi työsopimuslain takaisin ottamis-

ajan pidentäminen ja työn tarjoamisvelvoitteen laajentaminen muuhun työntekijän koulutusta,

ammattitaitoa ja kokemusta vastaavaan työhön, eli ei pelkästään samaan ja samankaltai-

seen työhön. Tämä muutos ei sinänsä kiristäisi irtisanomisperustetta, mutta voisi vaikuttaa

irtisanottujen työnsaantiin irtisanomisen jälkeen.

Yksi työsuhdeturvan ongelma on se, että laittomista työsuhteen päättämisistä tuomittavat

korvaukset ovat niin alhaisia, ettei seuraamusjärjestelmällä ole minkäänlaista ennaltaehkäi-

sevää vaikutusta. Korvauksia tulisi nostaa esimerkiksi työnantajalle tuomittavalla seuraa-

musmaksulla, joka suoritettaisiin valtiolle.

Kuva 5. Työttömyyden kesto ikäryhmittäin, TEM 2012

11 (11)

Lähteitä

www.tem.fi

www.vm.fi

www.defmin.fi

www.stm.fi

www.suomenpankki.fi

www.vatt.fi

www.labour.fi

www.eva.fi

www.tilastokeskus.fi

www.regeringen.se

Tiivistelmä: Keskeisiä toimenpiteitä

Työllisyysaste tulee nostaa 75 prosenttiin

Oppivelvollisuus 18 ikävuoteen asti

Opintotukeen täydellinen uudistus

Korkeasti koulutetuille mahdollisuus täydennyskoulutukseen

Ansiotuloveroa tulee edelleen laskea ja painopiste siirtää kulutusve-roihin

Rakenteellisia muutoksia työttömyysturvaan

Kannustinloukkuja puretaan mm. muuttamalla asumistukea ja työtulo-vähennystä lasten lukumäärän mukaan

Vanhempainvapaajärjestelmä tulee uudistaa

Päivähoitomaksuja uudistetaan

Osa työnvälityspalveluista kilpailutetaan yksityisille tahoille

Työttömyysturva-asioiden hallinnointi eriytetään työnvälityspalveluista

Painopiste pitkäaikaistyöttömyyden tukitoimista työttömyyden alku-puolelle

Ammattiliitoille kanneoikeus

Työsuojeluvaltuutettu kaikille henkilöstöryhmille

Työnantajan omavastuuta korotetaan ikääntyneiden tuotannollis-taloudellisissa irtisanomisissa

Tuotannollis-taloudellisten irtisanomisten kriteereitä tiukennetaan lain-säädännössä