6 Meloja 5/2007

retki

ELI RANNIKKO ON MELOTTU NYTMYÖS YKSILAPAISELLA

Musta makkara on oiva esimerkki hämäläisestä huumorista.”Menen ja teen mustan makkaran.” Kaikki pitävät juttua ensin

pilana, kunnes saavat mustan makkaran maistaakseen.Minä hämäläinen tölväsin jokunen vuosi sitten, että ”Melon

avokanootilla Suomen rannikon.” No, nyt se on melottu.

Teksti ja kuvat: JAAKKO MÄKIKYLÄ

eison Iijokisuun eteläpuo-lella Selkäleton pikkusaa-ren mukulakivisellä rannal-la ja katselen avomerensuuntaan ajelehtivaa ka-noottiani. On rannikon me-lontani kolmas aamu Tor-

UKKONEN LOHTAJAN LUONA vie puhtia,jatkuva pilvien kyttääminen ja varuil-laan olo väsyttää enemmän kuin melo-minen. Rantapätkä ennen KokkolanTrullevinniemeä puuduttaa mielen.Muutaman kilometrin selkä, pari saar-ta ja taas uusi selkä. Sama maisema ainauudelleen. Viimeinen pitkä selkä ja sit-ten kääntyisin lounaaseen ja jatkaisinTrullevin rantaa Kokkolaan.

Niemen kärki ei lähesty. ”Jos jaksatkymmenen minuuttia, saat mehua.”Normaalisti juon puolen tunnin välein,nyt motivointi on kolmevuotiaan tasol-la. Lopulta kannustava mehutauko onviiden minuutin välein. Vielä kolme vii-siminuuttista ja olen niemenkärjessä.Maisema muuttuu ja meno alkaa mais-tua. Tässä syödään elefanttia pala palalta.

Pääsen Kokkolan pursiseuran rantaanvalomerkin aikaan. Saan silti kännykänravintolan baariin lataukseen, ravintolantytöt neuvovat suihkuun ja yövahti an-taa panna teltan kanootin luo nurmi-kolle. Iltaoluen ääressä vaihdan koke-muksia Atlantilta palanneen purjehti-jan kanssa. Aamulla saan kyydin kau-pungille ostoksille ja vielä takaisinkin.Mitä tylsempi päivä, sitä mukavammatihmiset. Rannikon melonnassa kontras-tit ovat kohdallaan.

RAIPPALUODON SILLAN LUONA alkanutsade tasaa meren. Melonta maistuu, eitee mieli pysähtyä kastumaan. Vaasan

Sniosta lähdön jälkeen. Satakaksi kilo-metriä rannikkoa melottu ja hukkaankanoottini. Tällä menolla tarvitsen tu-sinan verran kanootteja, ennen kuinolen Helsingissä. Kiitokset Virpiniemenmerivartioston kavereille, jotka löysi-vät karkulaisen ja toivat sen minulle ta-kaisin. Kerroin merivartijalle millä reis-sulla olen matkalla. ”Parempi pistääsanaa eteenpäin vartioasemille, ettätäältä on tämmöinen meloja tulossa.Voivat vähän katsoa perään.”

SUUNTA ON VASTA-AURINKOON, ainoakiintopiste on häikäisy. Maininki nos-taa ja laskee kanoottia kultaisessa heh-kussa, häikäisy polttaa horisontin puhki.Ilman kiintopistettä tasapaino alkaa har-hailla, kroppa ei ole synkassa maisemankanssa. En pysty lukemaan karttaa, siitätulee huono olo – olen lievästi merisai-ras. Lähempänä niemen kärkeä tuntuukuin meloisin ylämäkeen. Hyvä, ettäolen yksin, ei tarvitse olla huolissaankaverista. Kun ei ole kumppania, jollevalittaisi aurinkoisesta kesäpäivästä, onpakko myöntää itselle, että tuskin voisihienommassa kelissä tätä reissua meloa.

6 Meloja 5/2007

Punavuoren RobinsonPaskaleton tuulimotiss

Meloja 5/2007 7

Kun tilanteen oikein virittää, niin parasmahdollinen lahja on oma kanootti.

Rannikkokaupunkien menestyksen salaisuus on edelleenmetsäteollisuus. Näki selvästi, että Suomi elää metsästä.

Maapallo kaikkineen on aika täpärä.Vaaksa enemmän vettä ja meloisin,

vaaksa vähemmän, enkä edeshinaisi kanoottia.

Meloja 5/2007 7

sa

8 Meloja 5/2007

retkisyväväylä menee heittämällä ja pääsentakaisin kapeammille vesille. Rannatovat asuttuja eikä teltalle löydy sijaa.Leiriä nuuskiessa menee 50 kilometriäpoikki. Sade, kylmä ja nälkä tekee nöy-räksi, menen asuttuun rantaan, jääntähän pihalle jos saan isäntäväeltä lu-van. Koputtelen, mutta kukaan ei tule.Varmaan ovat naapurista katselleetvierasta kulkijaa, en kehtaa jäädä. Pol-vistun takaisin märkään kanoottiin, onvielä yksi saari ennen seuraava selkää.Saaren sisään vie kanava, sen vasem-malle rannalle jää pieni pöheikkö, vas-tarannalla on vauraan oloinen mökki.Kiskon kanootin ruovikkoon ja mittai-len teltan paikkaa.

Illan hämärästä tulee moottorivene,se kaartaa kanavaan ja tulee laituriin.Pakko mennä huikkaamaan, että tääl-lä ollaan. Isä ja kaksi teini-ikäistä poi-kaa. Isä kutsuu rantaan ja pyydän lu-van leiriytyä pihaan. Ensin kieltäydynsaunasta, mutta lopulta järki voittaa jakohta minulle on neuvottu sauna japedattu lakanat mökin sohvalle. ”Metästä lähdetään, pane aamulla ovet luk-koon.” Se sauna ja ystävällisyys ei unoh-du ikinä.

SÄÄTIEDOTUS LUPAA NAVAKKAA lounais-tuulta – vastaista. Kun lähden vesille,on rasvatyyni. En melo hullun lailla, tur-ha rutistaa, kohta alkaa vastainen. ”Puolituntia tätä ja sitten iskee vastainen”,ajattelen. Tuulta ei tule ja ohitan jo päi-vän alkuperäisen etappiniemen. Ohitanseuraavankin leiripaikan, kalasataman.Edelleen odotan tuulta, en luota aistei-hini, kohta se tuuli alkaa. Jään autioonrantaan aika lähelle mökkitietä ja sil-taa, josta jatkan aamulla, jos vain vas-tatuulelta pääsen. Retken kolmas viik-ko menossa, en vieläkään osaa eläähetkessä. Huomisen murehtija.

KUN MELON RANNAN LÄHELLÄ, kanoottipysyy tukevasti pinnalla. Mitä kauem-pana rannasta melon, sitä hauraamminkanootti kelluu. Porin eteläpuolella onkaksi seitsemän kilometrin selkää. Niitäolen pelännyt talvesta lähtien. Kun onkolme kilometriä melottu, on lahdenpohja vasemmalla kymmenen kilomet-rin päässä, niin kaukana rannasta ka-nootti ei voi kellua. Onneksi Reposaa-ren edustalla on sikapaska ristiaallok-ko. Hävettää keikkua paniikissa meri-vartioaseman ohi. Odotan koska tahansakumivenettä ja valkotakkisia miehiänoutamaan minut hullun pois keikku-masta. Vaan eipä tule noutajaa, niemen-kärjen jälkeen loivasti aaltoileva selkäei alun möykkyjen jälkeen tunnu mil-tään, jälkimmäinen selkä on niin ma-talaa, että maininkia ei ole.

Kun olen päässyt selkien yli, huisku-tan niille hyvästit ”Teitä en ikinä melouudelleen.”

Illalla pääsen saunaan ystävän van-hempien mökillä, syömme lohta ja täy-

metriä tunnissa. Etenen silti enemmänkuin puun alla istuen. Tunti vääntöä jaolen taas suojaisemmilla vesillä.

Sateen jälkeen tuulikin alkaa laantua.Airiston yli pääsen Ruotsinlaivojen jäl-keen illan viime kajossa. Tuuli on ke-vyttä ja vanha maininki siedettävää.Kahdelta yöllä olen Paraisilla, hieno il-tapuhde. Pystytän teltan kanoottivajankupeeseen.

KUN RANNIKON MELOJA PÄÄSEE PERILLE,on hän toiminut oikein. Etukäteen tehtysuunnitelma on toteutunut. Virojoki –Porvoo -melonta toukokuussa oli mi-nulle testi- ja oppimatka tutuilla vesil-lä. Sen jälkeen oli kolme viikkoa aikaatehdä lopulliset säädöt ja varustelut.Juhannuksen jälkeisenä maanantaina

Olen aina ollut sitä mieltä, että merellä sade on tavallaan ihan turhaa. Vettä riittää muuten-kin. Välikuivapuku oli paras sadevaruste, sitä vaan ei pystynyt pukemaan päälle, kun sadeyllätti vesillä.

Napsin verkkoon sotkeutuneen haahkanirti pyydyksestä ja meloin luontokappaleenrannan ruovikkoon miettimään tekosiaan.

Melojan paradoksi. Ideaali keli kuivattaavarusteita ja toisaalta huippukeli meloa. Kol-mion muotoinen sadepressu osoittautuihyvin monikäyttöiseksi.

tekakkua. Turvallinen ilta mukavanperheen vieraana.

OHITETTUANI VELKUAN jään hienon pei-lityynen illan jälkeen Paskaletto-nimi-seen pikkusaareen tuulimottiin. Tun-nen olevani Robinson Crusoe, kiireet-tä kuljeskelen pitikin poikin pientä saar-tani ja katselen vihoittelevaa merta. Vie-tän reissullani ensimmäistä kertaa kaksiyötä samassa paikassa.

Toisena iltapäivänä pitkästyn, pak-kaan kanootin ja menen puun alle odot-tamaan tuulen laantumista. Airistollapuhaltaa 12 m/s eikä heikkene. Alkaasataa tihuuttaa. Puun alla kastuminenottaa päähän. Tuuppaan kanootin ve-sille ja lähden tikuttamaan vastatuuleen.Gepsi näyttää välillä alle kolmea kilo-

8 Meloja 5/2007

Meloja 5/2007 9

lähdin Torniosta, sillä halusin päämat-kani alkuun ne vedet, joissa en ollutaiemmin melonut. Saaristomerta jaSuomenlahtea olen kolunnut, se sopiiloppumatkan rutistukseen. Perämerenavoimet vedet ja valoisat yöt ovat elä-mys ja hieno kokemus, pelottavakin.Merikarvian jälkeen saaristossa on ai-kaa ja mahdollisuus tavata ihmisiä, ys-tävällisiä ja sydämellisiä. Totuuden ni-missä ystävällisiä ihmisiä on pohjoises-sakin, minä vaan olin sen verran pa-niikissa selkosten kanssa, etten kovas-ti osannut kaveerata.

RANNIKKOA MATKATESSA etenemisenpakko hiipii mieleen. Vaikka olen mo-neen kertaan laskenut ajan riittävän, onsitä silti rajallinen määrä. Menetettyä

Muistin jonkun neuvoneen, että ukkosella on hyvä pitää hiilikuitu-mela oikeassa kädessä mahdollisimman kaukana sydämestä. Tässä

olen jo alistunut kohtalooni. Ukkospuuska painoi minut ja kanootinLohtajan ”Maihinnousu kielletty” -rantaan nauttimaan rakeista.

Retkikeittimeni eli Turbo-Stove kehitysmaaliesi taipui moneksi,jopa saunan kiukaaksi. Jokamiehenoikeuksiin ei taida kuulua rantakivi-en käyttö kiukaassa. Hyvät olivat löylyt tässäkin saunassa.

■ Rannikon melonnan pituudeksi tuli 36 melontapäivää ja mat-kaa kertyi 1359 km. Lyhin päivämatka oli 10 km ja pisin 58 km.Keskimäärin meloin 6–8 tuntia päivässä, koko matkan keskinope-us oli 5,8 km/t.

Kanoottina oli 16,5 -jalkainen kevlar-komposiitti Bell Northstar,joka on alun perin kaksikko, mutta joka muutettiin säätöpenkilli-seksi soloksi. Penkin paikkaa siirtämällä pystyin muuttamaantrimmiä olosuhteiden mukaan. Kanootissa oli keula- ja peräkan-nen suojana tuulipressu, muuten kanootti oli avoin.

Jos olisin kaatunut, olisivat kanoottiin sidotut vesitiiviit varus-tesäkit tarjonneet riittävän kelluvuuden pelastautua. Eskimo-käännöstä en osaa, mutta takaisin kanoottiin osaan kiivetä.

aikaa ei saa takaisin vaikka meloo kuin-ka lujaa. Vuorokausi teltassa tuultakuunnellen on toisaalta sekin etenemis-tä – kerään voimia. Rauhallinen väli-pala ja niiden perään nokoset on teho-kasta etenemistä. Rutiinit leiriin tullessaja lähtiessä ovat tehokasta huolellisuutta,kunhan ei päästä kanoottia karkuun.Kun kaikki ennakkoon harkittu tuleetehtyä, voi meloa poikkeuksesta toiseen,se on tehokasta etenemistä. Kun asiat ei-vät mene suunnitellusti, se pitää huomataja tiedostaa. Muuten alkaa meno lipsua,melonta murenee pala palalta ja matkajää kesken.

TULEE MIELEEN TUSINAN VERRAN yksila-paisella melojia, jotka olisivat voineetmeloa Suomen rannikon kanootilla en-

nen minua. Minä taidan olla ainoa, jol-la oli hyvä syy. Olen joka vuosi tehnytviskipullopalkalla rannikon melojienkunniakirjat. Sanoin puuhaan ryhtyes-säni Retkimelojien sihteerille, että niinkauan teen näitä kunniakirjoja, kunnesolen itse kyseisen matkan melonut. Vii-nan hinta on tullut alas ja joka vuosi onpalkkani pudonnut. Oli siis pakko läh-teä melomaan.

Jos et vielä ole melonut Suomen ran-nikkoa, melo se – vaikka viikon pätkis-sä per kesä. Kun oikein yrittää ja sittenonnistuu, se tuntuu hyvältä. Siihen pi-tää sitten tietysti tyytyä. Kiitos kaikilleystäville, uusille ja vanhoille, jotka au-toitte minua matkani onnistumisessa.Ja ennen kaikkea kiitos Merelle, että saintämän tehdä. ■

1359KILOMETRIÄ

Meloja 5/2007 9