1

SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN KÄYTTÄMINEN

LATINALAISTANSSIEN OPETTAMISESSA

Anssi Kirkonpelto

Seminaarityö 2010

Tanssi- ja teatteripedagogiikan laitos

Teatterikorkeakoulu

2

SOMAATTISTEN HARJOITUSMENETELMIEN KÄYTTÄMINEN

LATINALAISTANSSIEN OPETTAMISESSA

Sisältö

1. JOHDANTO .............................................................................................................................. 3

2. TEOREETTINEN VIITEKEHYS ................................................................................................ 5

3. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ...................................................... 7

4. PARITANSSIN OPETUSKULTTUURI ...................................................................................... 8

4.1. Kilpatanssin opettaminen ja oppiminen ............................................................................. 8

4.2. Seuratanssin opettaminen ja oppiminen ............................................................................ 9

4.3. Kilpa- ja seuratanssimisen mahdollisuudet ........................................................................ 9

5. SOMATIIKAN SOVELTAMINEN PARITANSSIN OPETTAMISEEN ....................................... 10

5.1. Feldenkrais -metodi ......................................................................................................... 11

5.2. Bartenieff – menetelmä ................................................................................................... 13

5.3. Alexander - tekniikka ....................................................................................................... 14

5.4. Somatiikka latinalaistansseissa ....................................................................................... 15

6. LATINALAISTANSSIKURSSI SEURATANSSIJOILLE ........................................................... 17

6.1. Kurssin tavoite ................................................................................................................. 17

6.2. Tanssilajit ja kuviot .......................................................................................................... 17

6.3. Harjoitusmetodit .............................................................................................................. 18

6.3.1. Kehon ja mielen aktivointi ......................................................................................... 18

6.3.2. Kehon kannatusharjoituksia ..................................................................................... 18

6.3.3. Lapatuen kehittäminen ............................................................................................. 19

6.3.4. Vienti- ja seuraamisharjoitukset ................................................................................ 20

6.3.5. Rotaatioharjoitus ...................................................................................................... 22

6.3.6. Muita käytettyjä vienti- ja lämmittelyharjoituksia ....................................................... 22

6.4. Havaintoja päiväkirjoista .................................................................................................. 23

7. TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET ..................................................................................... 31

LÄHTEET ...................................................................................................................................... 33

3

1. JOHDANTO

Seminaarityöni tarkoituksena on tutkia somaattisten harjoitusmenetelmien

hyödyntämistä paritanssin opettamisessa ja harjoittamisessa. Olen kokenut,

että somatiikan käyttö pedagogisesti, didaktisesti ja filosofisena näkökulmana

tuo oikeanlaista sisältöä paritanssien opettamiseen. Paritansseissa kuten

kilpa- ja seuratansseissa on pitkälle viety lajitekniikka, joka auttaa opettajaa

opettamaan, mutta samalla se voi toimia oppimisen esteenä oppilaalle.

Kirjatun lajitekniikan avulla opetetut asiat jäävät helposti ulkokohtaisesti

opituiksi jolloin tanssista puuttuu kokonaan sen luontevuus ja ”tanssillisuus”.

Pidin maaliskuussa 2010 kilpatanssin latinalaistanssikurssin Oulun seudun

ammattikorkeakoulun tanssinopettajan koulutusohjelman ensimmäisen

vuosikurssin seuratanssinopiskelijoille, jossa testasin teoriaani somaattisten

menetelmien soveltamisesta paritanssin opettamisessa. Opetus oli osa

Teatterikorkeakoulun opetusharjoittelua ja kurssin laajuus oli 40 tuntia.

Harjoittelun ohjaajana toimi tanssiurheiluvalmentaja ja fysioterapeutti Markku

Siltala Oulusta.

Opetusharjoitteluni opetusmenetelmät perustuivat lähes ainoastaan laatimiini

somaattisiin harjoitteisiin. Kurssin aikana pyysin opiskelijoita pitämään

oppimispäiväkirjaa omista kokemuksistaan ja oivalluksistaan latinalaistanssien

oppimisessa. Seminaarityössäni etsin somatiikan alueelta sovelluskohteita

paritanssien ja erityisesti latinalaistanssien opettamiseen. Kuvaan ja

perustelen myös käyttämäni opetusmenetelmät. Somaattisten sovellusten

tueksi liitän otteita oppilaitteni oppimispäiväkirjoista.

Olen toiminut tanssiurheiluvalmennuksen ammattilaisena vuodesta 2001

alkaen ja aktiivisena harrastajana vuodesta 1992 alkaen. Työssäni olen

pyrkinyt välittämään oppilailleni niitä kehollisia tuntemuksia, joita tanssiminen

edellyttää. Painotan opetuksessani enemmän lopputulokseen matkaamista

kuin itse lopputulosta. Olen yrittänyt vastata esiin tulleisiin haasteisiin aina

uusin vastauksin tavoitteena opiskelijan kehollinen kokemus. Vuosien aikana

minulle on kertynyt paljon erilaisia henkilökohtaisia ja käytännöllisiä

näkemyksiä kehollisista asioista. Vasta opiskeluni Teatterikorkeakoulun

4

tanssipedagogiikan laitoksella vuonna 2009 ja erityisesti Eeva Anttilan

somatiikan johdantokurssi on ensimmäistä kertaa yhdistänyt käytännölliset

näkemykseni teoreettiseen viitekehykseen. Somatiikan tutkiminen on myös

laajentanut, syventänyt ja luonut uusia näkemyksiä kehollisista asioista ja siitä

miten kilpatanssia, latinalaistansseja tai ylipäätään paritansseja tulisi opettaa.

Olen innostunut työstäni, sillä koen olevani jonkin uuden äärellä. Uskon, että

moni muu kilpatanssivalmentaja on käyttänyt opetuksessaan somaattisia

menetelmiä, mutta niitä ei ole tunnistettu sellaisiksi. Somatiikan avulla on

mahdollisuus löytää tieteellistä pohjaa paritanssien kehollisiin

opetusmenetelmiin ja sitä kautta edistää lajin opetuskulttuuria.

5

2. TEOREETTINEN VIITEKEHYS

Seminaarityöni teoreettinen viitekehys on syntynyt vähitellen opinnoissa

Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella lukuvuonna

2009-2010. Tässä osiossa mainittu kirjallisuus on keskenään yhtä arvokasta

työni kannalta. Viitekehys perustuu pitkälti teosten filosofiaan, sillä käytännön

esimerkit eri kirjallisuudessa eivät suoranaisesti käy sovellukseksi paritanssin

opettamiseen. Sen sijaan käytännön sovellusten ja sen ajattelun takana

olevan filosofian avulla on mahdollista luoda uutta tietoa ja vahvistaa vanhaa.

Latinalaistanssien somaattisten harjoitusmenetelmien syntyyn on vaikuttanut

myös minun aikaisempi kokemukseni tanssiurheiluvalmentajana.

Seminaarityössä tärkeimpinä lähteinäni olen käyttänyt Peggy Hackneyn

kirjoittamaa kirjaa ”Making Connections” (2002), joka kertoo Bartenieff -

tekniikasta ja sen kehittäjästä Irmgard Bartenieffistä, sekä

”Thinking, sensing and doing in Latin American Dancing” nimistä kirjaa, jonka

on kirjoittanut Ruud Vermey (1994). Entinen kilpatanssin ammattilainen on

avannut kilpatanssimaailman nykytanssin kielellisten kuvien avulla

hyödyntäen mm. Bartenieff – tekniikkaa ja Labania. Viitekehykseen sisältyy

otteita myös John Grayn kirjasta ”Your guide to the Alexander technique”

(1990) sekä ”Awareness through movement” Feldenkrais metodin perinteinen

kirja (Feldenkrais, M. 1977).

Somatiikka käsitteenä ei ole mitenkään selvärajainen eikä sillä ole yhtenäistä

yleistä teoriaa. Käsitettä alkoi käyttää Thomas Hanna (1928-1990)

ensimmäisen kerran 1970 - luvun puolivälissä vaikka somaattisina pidettyjä

menetelmiä on ollut jo paljon aiemmin. Tanssin saralla somatiikka viittaa

kehoa ja mieltä integroiviin menetelmiin ja siinä ollaan kiinnostuneita kehon

hiljaisesta tiedosta. Somaattisina menetelminä voidaan pitää mm. Feldenkrais

- metodia, Alexander tekniikkaa, Body mind centeringiä, Pilatesta ja muita

vastaavia menetelmiä. Yleisesti somatiikkaa on hyödynnetty myös

vaihtoehtoisessa terveydenhuollossa ja psyko-fyysisesti orientoituneessa

psykologiassa. Somaattisten menetelmien avulla voi tulla paremmin tietoiseksi

kehostaan ja siten oppia ymmärtämään itseään tavoilla, jotka poikkeavat

perinteisistä pedagogisista ja didaktisista käsityksistä. Opettamisen ja

6

oppimisen saralla somatiikka voi tarjota keinoja ja tietoutta uudenlaisen

teorian syntymiseen ja vallitsevien käytäntöjen muuttamiseen (Rouhiainen

2006, 14-16).

Seminaarityössäni olen erityisesti kiinnostunut yleisen somaattisen filosofian

soveltamisesta paritanssin opettamiseen.

7

3. TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUSKYSYMYKSET

Perimmäinen tutkimuskysymykseni on, miten somatiikkaa voi soveltaa

paritanssin opettamiseen ja onko se jotain täysin uutta vai tunnistetaanko siinä

vain jo olemassaolevia menetelmiä?

Vieminen ja seuraaminen paritansseissa on ehkä yksi haasteellisimmista

asioista opettaa. Yleensä törmätään siihen, että kun todella halutaan tehdä

tämä asia oikein, opettaja joutuu näyttämään ja välittämään oikean tunteen

henkilökohtaisesti jokaiselle tanssijalle. Tähän liittyvä tutkimuskysymys on,

voiko vientiä ja seuraamista opettaa paritansseissa esimerkiksi suurelle

ryhmälle siten, että opettajan ei tarvitse käydä näyttämässä ja kokeilemasta

jokaista ihmistä erikseen? Voiko oikeanlaista viemisen tunnetta opettaa

pelkästään verbaalisesti tai jollain muulla menetelmällä, jolla voidaan ohjata

isoa ryhmää? Onko itseensä keskittyminen ainoa tapa löytää yhteys kahden

tanssijan välillä?

Tutkimusotteeni on fenomenologis-hermeneuttinen eli tulkinnallinen tutkimus,

jossa tutkimuskohteena on inhimillinen merkitys. Tutkimuksessa yksilöllinen

kokemus muodostaa merkityssuhteen laadullisen ytimen (Rouhiainen,

9.9.2011). Tiedon intressinä on ymmärtää tanssinopettajaopiskelijoiden

kokemuksia latinalaistanssien oppimisesta oppimispäiväkirjojen avulla ja

tutkimuksessa tarkastelen päiväkirjoissa ilmeneviä merkityssuhteita suhteessa

teoreettiseen viitekehykseen.

8

4. PARITANSSIN OPETUSKULTTUURI

Käsittelen seminaarityössäni vain kilpatanssin ja seuratanssin

paritanssikulttuureja, sillä itse edustan niitä ja molemmilta kulttuureilta löytyy

paljon yhteistä taustaa.

4.1. Kilpatanssin opettaminen ja oppiminen

Kilpatanssin opettajakunta koostuu Suomen Tanssiurheiluliiton

ohjaajakoulutusjärjestelmän kouluttamista amatööriohjaajista sekä kotimaisen

tai ulkomaisen ammattitutkinnon suorittaneista ammattiopettajista. Suurin osa

opettajista on amatööriohjaajia, joiden vastuulla on useimmissa

tanssiurheiluseuroissa perusopetuksen toteuttaminen.

Ammattiopettajaresursseja käytetään enemmän edistyneempien tanssijoiden

parissa. Ammattilaisuuskaan ei ole tae opetustaidosta.

Opetustilanteessa kohtaavat lajitekniikka, säännöt, opettajan henkilökohtainen

kokemus ja tanssijan valmiudet. Tilanne on hyvin hienovarainen sen suhteen

miten onnistutaan opetuksessa. Erityisesti lajitekniikka toisaalta auttaa

opettajia työssään, mutta toisaalta rajoittaa oppijan tanssillisten taitojen

kehittymistä. Opettaminen ja oppiminen sekä harjoittelu nähdään monesti

yksipuolisena tanssirutiinien toistamisena. Toisilla tämä toimii ja toisilla ei.

Kilpatanssi on hyvin määritelty tanssilaji. Didaktisesti se on suuri etu, mutta se

on osoittanut myös tanssilliseksi ansaksi. Lajimäärittely antaa harhaan

johtavan kuvan lajin opettamisesta. Kokematon ohjaaja saattaa

opetuksessaan tavoitella määriteltyjä ulkoisia muotoja ja tekniikoita. Tässä

kohtaa on unohdettu se, miten lajitekniikat ovat syntyneet. Määritelty tekniikka

on syntynyt pitkällisen lajikehityksen tuloksena, tekniikka kuvaa mitä tanssissa

tapahtuu. Prosessin kääntäminen toisin päin ei onnistu. Pelkän tekniikan

opettamisella ja opiskelulla ei synny tanssillista lopputulosta.

9

4.2. Seuratanssin opettaminen ja oppiminen

Seuratanssissa ei ole vastaavaa lajitekniikkaa kuin kilpatanssissa, tosin

kilpatanssin lajitekniikan johdannaisia joskus hyödynnetään. Useimmiten

opetuksen perusteena on opettajan omakohtainen kokemus elävästä

seuratanssikulttuurista. Näin ollen voisi todeta, että jonkinlainen

somaattisuuden pilkahdus on näkyvissä. Tuntumalla haettu opettajuus jakaa

mielipiteitä monen eri asian suhteen niin lajitekniikassa kuin sen

opettamisessa. Toisaalta tämän voi taas kääntää myös lajin rikkaudeksi.

Opettajien keskuudessa tanssi sujuu, mutta suurin osa kansasta tanssii miten

haluaa ja siltä se myös näyttää. Toisaalta jokaisella on oikeus siihen, mutta

opettajakunta haluaisi parantaa yleista tanssin tasoa. Kysymyksessä ei ole

kilpatanssimainen tekniikan sitominen ja patentoiminen vaan aidosti

tanssitaidon parantaminen jokaisen omista lähtökohdista. Tätä kautta myös

seuratanssin opettamisessa voitaisiin löytää enemmän yhteisiä säveliä

uudenlaisen opetuskulttuurin myötä.

4.3. Kilpa- ja seuratanssimisen mahdollisuudet

Kilpa- ja seuratansseissa on paljon yhteistä rajapintaa. Periaatteessa

molempia tanssilajeja voitaisiin opettaa saman somaattisen filosofian avulla.

Täysin uuden opetusmetodin hyödyt ovat myös siinä, että aiemman

yksipuolisen opetustavan aiheuttamat oppimisen esteet voidaan kiertää täysin

uusilla metodeilla, ei enää vanhoilla metodeilla väkisin tavoitteeseen

yrittämistä. Somatiikan avulla kilpatanssijat kehittyvät tanssillisiksi jo

aikaisemmassa vaiheessa ja seuratanssijat puolestaan löytävät yhteyden

omaan kehollisuuteensa tms.

10

5. SOMATIIKAN SOVELTAMINEN PARITANSSIN OPETTAMISEEN

Somatiikan käyttö latinalaistanssien opettamisessa ei edellytä kehontieteiden

(kuten anatomia, fysiologia, kinesiologia) tuntemusta, mutta niiden

hallitsemista on apua somatiikan hyödyntämisessä. Kehontieteiden

suoranaisessa käytössä piilee se vaara, että niiden käytöstä voi tulla

ulkokohtaista siitä huolimatta, että niiden käytöllä pyritään auttamaan yksilöä

ymmärtämään kehon toimintaa. Liikkeet ja liikeradat jäävät pinnallisiksi ilman

keho-mieliyhteyttä, jolloin liikkeeseen ei synny samanlaisia merkitysyhteyksiä

kuin somatiikan parissa. Joka tapauksessa molemmat lähestymistavat ovat

tarpeellisia. Yksi ehkä yleisimmistä virheistä on se, että kehon kannatuksen,

asennon ja tasapainon harjoittelumenetelmät ovat stabiileja, mitä keho ei

koskaan tanssiessaan ole. Keho on jatkuvassa liikkeessä,

harjoittelumenetelmien tulisi myös olla sen mukaisia. Mobiilista

harjoitusmenetelmästä on esimerkki kappaleen 6.3.2. lopussa.

Ymmärrän somatiikan käytön paritanssien opetuksessa myös pyrkimyksenä

luonnollisuuteen. Luonnollisuus paritanssimisessa näkyy liikkeessä,

viemisessä ja seuraamisessa sekä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Itse

määrittelisin luonnollisuuden sellaiseksi, joka kulttuurisesti näyttäytyy

useimmille ihmisille synnynnäiseltä ja normaalilta eli luontevalta tavalta toimia

ja vaikuttaa. Pitkälle viety lajitekniikka ja sen käyttö johtaa kilpa- ja

seuratanssien opettamisessa usein siihen, että opiskelijat eivät sisäistä liikettä

kehollisesti eikä mielellisesti. Oletukseni mukaan kaikessa luonnollisessa

liikkeessä on keho-mieli yhteys.

Miten latinalaistanssien lajitekniikka ja somatiikka kietoutuvat yhteen?

Somaattisessa pedagogiikassa ja didaktiikassa tulee olla lajitekninen

näkökulma. Opetus tapahtuu rajapinnalla, jossa yhdistyy lajitekniikka sen

kulttuuriperinteen näkökulmasta somaattisen ajattelun kanssa. Somaattinen

filosofia muokkaa ja auttaa näkemään kilpatanssivalmennuksen parhaat ja

olennaisimmat puolet. Välttämättä aina ei ole kysymys uusien

harjoitusmetodien tai lähestymistapojen keksimisestä vaan hyvien vanhojen

metodien tunnistamisesta tai niiden muokkaamisesta.

11

Yksilön tanssitekniikan ulkokohtainen korjaaminen on toki hyödyllistä, mutta

yksilön pitäisi itse kehontuntemuksen avulla kyseenalaistaa tai hyväksyä

tarjottu muutos. Somatiikan avulla voidaan kaikki tähän asti tehty laittaa

tarkastelun alle ja tarvittaessa kyseenalaistaa. Mielestäni somaattisen

filosofian ymmärtäminen on yksilölle arvokasta tanssin oppimisen kannalta.

Kehon fyysisyys ja esteettinen ilmaisu ei synny pelkästään tekniikkatuntien

avulla. Tähän tarvitaan somatiikkaa, jolla tieto ruumiillistuu tanssijaan (Batson

1998, 65-69). Tanssin tekniikka ja somatiikka sisältyvät molemmat liikkeeseen

ja liikkumiseen. Tanssin tekniikassa liikkeen ulkomuoto on ensisijaista,

somatiikassa tunne ja aistimus on ensisijaista. Kehon tietoisuus organisoi,

ohjaa, valottaa ja muuntaa ajatuksen liikkeeksi.

Seuraavaksi esittelen eri metodeista poimittuja näkökulmia seminaarityön

aiheeseen.

5.1. Feldenkrais -metodi

Menetelmän kehittäjä, Moshe Feldenkrais lähtee siitä, että muuttaaksemme

toimintaamme, meidän on muutettava minäkuvaamme. Muutokset eivät

tapahdu pelkästään minäkuvassa, vaan myös liikkeiden motivaatioiden luonne

sekä kehonosien liikkeelle saattaminen muuttuu. Minäkuvan muutoksella on

mahdollisuus saada aikaa huomattava muutos aikaisempaan toimintaamme

(Feldenkrais 1977, 10).

Muutos minäkuvassa muuttaa myös tapoja oppimisessa. Seminaarityössäni

esittämäni harjoitukset johdattelevat ihmiset ajattelemaan paritanssia

kehollisesti ulkoisten muotojen ja lajitekniikoiden sijaan. Kehon tuntemuksen

kasvu auttaa oppimaan asioita paremmin myös perinteisellä tavalla. Jokainen

on itsensä paras opettaja.

Oppiminen on voimakkaasti sidoksissa itsensä arvostamiseen.

Itsearvostuksen puute ehkäisee oppimista (Feldenkrais 1977,19). Itsearvostus

voi kohota myös uuden oppimisen seurauksena. Tämän vuoksi näkisin, että

esimerkiksi latinalaistanssien perusteiden opettamiseen ja oppimiseen tulee

12

käyttää huomattavasti aikaa. Huomiota tulee kiinnittää kehollisiin tuntemuksiin,

sillä ilman niitä oppiminen jää pinnalliseksi. Kysymys on myös oppimaan

oppimisesta. Jatkuva kehollisten tuntemusten tutkiskelu toimii orientaationa

jokaisen uuden asian oppimiselle.

Toimintaamme ohjaavat aiemmin elämässämme oppimamme mallit

(Feldenkrais 1977, 20). Ihminen, joka ei osaa laulaa, ei tunne minäkuvassaan

yhteyttä äänen tuottamiseen osallistuvien organismien välillä, laulaminen

onnistuu vain älyllisen päättelyn avulla (Feldenkrais 1977, 21). Sama koskee

tanssimista. Jokainen pystyy liikkumaan päättelynsä avulla, mutta

todellisuudessa liikkeeseen osallistuvat kehonosat eivät välttämättä ole

tiedossa, eikä niiden yhteyksiä tunneta. Syvällinen osaaminen edellyttää

näiden asioiden sisäistämistä yksilön minäkuvaan.

Feldenkrais esittää myös, että minäkuvamme on yleensä pienempi kuin

potentiaalimme tekemiseen (1977, 15). Systemaattinen minäkuvan

kehittäminen on hänen mukaansa huomattavasti tehokkaampaa pitkällä

aikavälillä, kuin yksittäisten liikkeiden korjaus (1977, 23).

Luonnollisuus tekemisessä on yleistä perimää (Feldenkrais 1977, 25). Moni

ennen luonnollinen asia on nyky-yhteiskunnassa yksilöille haasteellinen.

Luonnollisen tekemisen mallit ja valmiudet kuitenkin ovat suurimmalla osalla

samat syntymän jälkeen. Yhteiskunnan erilaiset muutospaineet luovat

uudenlaisia estoja ihmisille. Moni yhteiskunnassa määritelty ja tunnistettu asia

aiheuttaa sen, että niitä ei uskalleta tehdä. Esimerkiksi laulaminen ja

tanssiminen, joihin on olemassa paljon valmiita yleisesti tunnettuja malleja,

luovat suuren kynnyksen yksilölle niiden oppimisessa. On tärkeää painottaa

yksilön luonnollisuutta valmiiden mallien sijaan. Hyvät mallit tanssimisessa

ovat luonnollisia, mutta niiden tavoittelu pitää aloittaa yksinkertaisemmasta

luonnollisuudesta. Luonnollisuuden huomioimisella opetuksessa on

mahdollisuus parantaa myös muita toimintoja yksilön elämänalueella.

13

5.2. Bartenieff – menetelmä

Bartenieff tekniikka on lähestysmistapa kehon perusharjoitteluun, jossa kehon

yhteyksien työstämisen avulla pyritään tehokkaaseen liikkeen

toiminnallisuuteen ja sitä kautta edesautetaan yksilöä henkilökohtaiseen

ilmaisuun ja kokonaisvaltaiseen psykofyysiseen osallistumiseen (Hackney

2002, 31).

Bartenieff – tekniikan näkökulma tukee Feldenkraisin ajatusta minäkäsityksen

muuttamisesta vaikka sitä ei suoranaisesti teoksessa mainitakkaan.

Bartenieffillä on 12 periaatetta, joiden kaikkien esilletuominen tässä

seminaarityön yhteydessä on mahdotonta työn laajuuden vuoksi, mutta

mainittakoon, että ne 12 periaatetta tukevat tämän psykofyysisen ja

kehonosien välisen yhteyden vuorovaikutusta ulkoisen ilmaisullisuuden

kanssa (Hackney 2002, 34-40).

Perustaitoihin palaaminen on edellytys virtuoosimaisen taituruuden

kehittymiselle. Perustaidot ovat myös olennaisessa osassa luovuuden ja

taiteellisuuden kehittämisessä. (Hackney 2002, 27). Perustaitoja voivat olla

lajinomaiset tanssitekniikat, mutta ne eivät ole ihmisen kehon toiminnan

näkökulmasta perustaitoja. Perustaitojen määritelmäksi sopii Bartenieffin 12

periaatetta, tosin muiltakin somaattisten tekniikoiden edustajilta löytyy

vastaavia omia määritelmiä.

Latinalaistanssien perustaidot on kilpatanssitekniikan mukaan hyvin

määritelty. Esimerkiksi Walter Lairdin tekniikka kuvaa lajitekniikan

monipuolisten taulukoiden avulla (Laird 2003, 39). Taulukoiden tueksi on

määritelty ”Action used”, joka kirjan alussa kuvaa erilaisia kehollisia toimintoja

tanssikuviosta riippuen. Paritanssin ja latinalaistanssien opetuskulttuuri ei

kuitenkaan sisällä näiden kehollisten toimintojen opettamista tai kehollisten

yhteyksien löytämistä. Hyvin kuvattu ”Action used” ei sisällä informaatiota siitä

miten haluttuun lopputulokseen päästään.

Ihmisen ilmaisullisen kapasiteetin takana on toiminnallinen kapsiteetti.

Toiminnallisen kapasiteetin kehittyminen alkaa jo ennen syntymää,

14

periaatteessa kaikki ihmiset on varustettu samoilla ominaisuuksilla. Taidon

kehittymisen kannalta on olennaista palata aikaisempiin kehon yhteyksien

muotoihin ihmisen elämässä (Hackney 2002, 19-20). Tällä viittaan myös

Feldenkraissin mainitsemaan yksilön luonnolliseen tapaan toimia.

5.3. Alexander - tekniikka

Alexander-tekniikka on pedagoginen metodi, joka tutkii ajattelun ja toiminnan

välistä suhdetta ja jossa keskeistä on kehon luontaisen tasapainon

löytäminen. Se edellyttää oppilaan aktiivista osallistumista prosessiin. Se ei

ole terapiaa, vaan oppimismetodi. Metodin päämääränä on muuttaa

tottumukseen liittyviä ajattelumalleja niin, että organismi voi toimia

luonnollisesti. Tekniikan avulla voi muuttaa elämää ja toimintaa haittaavia

tottumuksia. Tekniikka auttaa tiedostamaan oman kehon toimintaa sekä

kehon ja mielen välistä vuorovaikutusta. Alexander-tekniikka antaa keinoja

erilaisista haitallisista elämäntavoista ja tottumuksista vapautumiseen.

Menetelmällä voidaan itsetuntemuksen lisäämisellä vähentää psyko-fyysistä

jännitystä ja saavuttaa kokonaisvaltainen hyvinvointi. (Alexander-tekniikka,

23.10.2010.).

Eräs tekniikan käyttökelpoisimmista sovelluksista paritanssissa on

tuoliharjoitus, jossa tuolissa istumalla löydetään ensin kehon oikea asento ja

painopiste ja sen jälkeen noustaan ylös avustajan avulla muuttamatta

saavutettua olotilaa. Harjoitus osoittaa kuinka helppo ja itsestään kannateltu

asento voi olla. Harjoituksessa kehittyy myös suorittajan kehontuntemus

ylävartalon tasapainoisen asennon suhteen (Gray 1990, 112-113).

Alexander tekniikka somaattisena tekniikkana tähtää mielestäni samaan kuin

kaksi aiemmin mainittua tekniikkaa. Kirjallisuus tosin sisältää vähemmän

filosofiaa ja enemmän käytännön harjoitteita. John Grayn kirja ”Your guide to

the Alexander technigue” kuitenkin tukee aiemmin esitettyä filosofisia

ajatuksia käytännön esimerkkien avulla.

15

5.4. Somatiikka latinalaistansseissa

Kilpatanssikulttuurissa ei yleisesti ottaen ole vielä kehittynyt sellainen ilmapiiri,

joka sallisi somatiikan käytön opetuksessa, vaikka siitä on jo pari loistavaa ja

tuloksellista esimerkkiä olemassa. Lajia harrastavat yksilöt ovat yleensä

harrastepiirinsä ja koulutusjärjestelmänsä kahleissa. Ilmapiiriä tulisi kehittää

siihen suuntaan, että jokainen voisi halutessaan harrastaa opetuksellista

autonomiaa, tosin koko ilmapiiriä tulisi kehittää somatiikkaa sallivammaksi

(Vermey 1994, 75).

Alemmissa taitotasoissa tanssivat henkilöt joutuvat noudattamaan kilpailuissa

kuvioluettelojen sallittuja kuvioita, mikä suurimmalta osin on hyvä asia.

Ylemmissä taitotasoissa ei rajoituksia ole. Yleensä jokaisella edistyneellä

parilla on valmentaja, joka tekee koreografiat parille. Latinalaistanssien

somaattisten harjoitteiden avulla olisi mahdollista rakentaa myös omaa liikettä

kullekin parille, ei vain ulkoapäin annettua. Ruud Vermeyn (1994, 82) mukaan

tanssijoilla tulee olla jotain omaa koreografioissaan.

Kaikki se mikä on mahdollista lajitekniikan kannalta on myös määritelty.

Lajitekniikan ja – kulttuurin tunteva henkilö pystyisi itse tekemään omat

tanssisarjansa tietämättä sitä miten kuviot on standardoitu. Standardointi on

olemassa olevan dokumentointia ja yleistä hyväksyntää. Uskon, että lähes

kaikki tanssikuviot on mahdollista johtaa somaattisten pariharjoitteiden avulla.

Liikkeen kehittely alkaa ihmisen mielestä, keskustasta, ydintuesta tai jopa

niiden 12 periaatteen avulla, joita Bartenieff edustaa.

Latinalaistansseissa keho ei voi olla pelkkä instrumentti, koska sitä ei voida

poistaa kokemusmaailmastaan. Jokaisella keholla on myös mieli eli keho-mieli

yhteys. Näin ollen mielen kokemukset vaikuttavat voimakkaasti myös kehon

toimintaan (Vermey 1994, 89) Tätä ajatusta tukevat myös muut somaattiset

tekniikat, jotka on mainittu aiemmin tässä seminaarityössä. Mielen liikkeitä

kuvaavat hienosti myös seuraavat lauseet: ”Movement means something,

wheather it is a dance movement or not” sekä “You cannot make any

movement without implying something” (Vermey 1994, 89).

16

Mielen liikkeiden vaikutus tanssissa on yllättävän voimakasta. Yksilön

tavanomainen tapa liikkua saattaa muodostua tanssimisen hallinnan esteeksi,

siksi opettamisessa on tärkeää pitää yllä myös mielellinen lähtökohta.

Latinaistanssipari voi ymmärtää tanssimisen periaatteet, mutta eivät

välttämättä pysty toteuttamaan niitä (Vermey 1994, 147-149).

17

6. LATINALAISTANSSIKURSSI SEURATANSSIJOILLE

Pidin kurssin maaliskuussa 2010, opiskelijat olivat seuratanssin

suuntautumisvaihtoehdon ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita.

Suurimmalla osalla opiskelijoista ei ollut kilpatanssitaustaa. Somaattiset

harjoitusmetodit mahdollistivat hyvin taustoiltaan heterogeenisen ryhmän

opettamisen, sillä käytetyt metodit olivat kaikille uusia.

6.1. Kurssin tavoite

Kurssin tavoitteena oli kilpatanssin latinalaistanssien perusteiden opiskelu

jokaisen oppijan omien valmiuksien lähtökohdista. Kurssiin kuului lajille

ominaisten peruskuvioiden harjoittelu, musiikin ja kilpatanssikulttuurin

tuntemus sekä viemisen ja seuraamisen harjoittelu.

6.2. Tanssilajit ja kuviot

RUMBA: Cucaracha, Walk, Basic movement, Spot turn, Check from open

PP/CPP, Open hip twist, Opening out to R & L, Fan, Hockey Stick.

Perusharjoitteet: Cucaracha action, walk fwd & bwd & side & in place,

perusharjoitus 1 & 2, Opening out, Open hip twist.

SAMBA: Basic movements, Whisk to L & R, Samba walks, Reverse turns,

Volta spot, Travelling volta, Botafogos.

Perusharjoitteet: Bounce & puolirytmitys, Flatback & koonto, kehon kohotus,

volta body action.

CHACHA: Time step, Close basic, Open basic, Fan, Hockey stick, Spot turn,

Underarm turn, Cuban break, Split cuban break, New York.

Perusharjoitteet: Perusharjoitus 1 & 2

JIVE: Basic in place, Basic in fallaway, COP R to L, COP L to R, COH behind

back, Link, Whip, Promenade walks, American spin, Fallaway throwaway.

Perusharjoitteet: Bouncet, hypyt, kehon rytmitys.

18

6.3. Harjoitusmetodit

Valitsin harjoitusmetodit sen perusteella, mitä ominaisuutta kulloinkin halusin

kehittää. Yleensä nämä metodit viittasivat tiettyyn tanssiin, mutta niitä ei

suoranaisesti tehty lajinomaisesti eikä lajinomaista jalkatekniikkaa noudattaen.

Harjoituksissa etsittiin liikettä omaan vartaloon ja sitä kautta raajoihin sekä

tanssipariin. Seuraavassa harjoitusmetodit lajiteltu sen mukaan mitä taitoa

kulloinkin olen opettanut.

6.3.1. Kehon ja mielen aktivointi

Tämän harjoituksen tavoite oli valmistaa tanssijat kehollisesti sekä mielellisesti

oikeanlaiseen olemiseen viemisen, seuraamisen ja reagoimisen

näkökulmasta. Harjoituksessa suorittaja seisoo haara-asennossa, polvet

hieman koukussa ja lantio vartalon alla, jalkaterät voivat olla hieman auki.

Avustaja nojaa voimakkaasti suorittajan kehoa vasten jollain kehon osallaan

tai käsillään. Jos nojaa keholla, voi ”rullata” seisojan ympäri ja jos nojaa

käsillä, voi hitaasti vaihtaa käsien paikkaa suorittajan kehossa. Suorittava

henkilö kierretään hitaasti ympäri nojaamalla (n. 5min). Suorittavan henkilön

on kompensoitava vartalonsa liikkeitä pitääkseen torson neliönä. Ensisijaisesti

torson neliö pyritään pitämään selän pidennyksen avulla eli lantion suunta on

kohti lattiaa ja selän suunta ylös. Vertikaalinen liike kompensoi automaattisesti

avustajan horisonttaalisen vasteen.

Harjoituksessa keho lämpenee tehokkaasti. Selän pidennyksen avulla keho

oppii oikeanlaisen tavan vastata ulkopuoliseen voimaan kuten vientiin ja

seuraamiseen. Harjoituksessa joutuu käyttämään voimaa pidennyksen

tuottamiseen, jolloin kehon kannatusta ja pidennystä ylläpitävät lihakset

aktivoituvat parhaalla mahdollisella tavalla.

6.3.2. Kehon kannatusharjoituksia

Kannatusharjoitusten tavoitteena on kehon kannatuksen ja selän pidennyksen

tunnistaminen eri tilanteissa. Kannatus oli myös tarkoitus havainnollistaa

dynaamisena, aktiivisena liikkeenä eikä staattisena.

19

Harjoituksessa suorittaja seisoon lantion levyisessä asennossa, polvet hieman

koukussa. Avustaja nostaa suorittajaa etusormi-peukalo otteella

kallonpohjasta. Harjoituksen voi tehdä myös ilman avustajaa omia käsiä

käyttäen. Suorittaja joustaa polvista ja yrittää viedä istuinluut kohti lattiaa,

tällöin avustaja on mukana liikkeessa, mutta kevysti huolehtii niskan

kannatuksesta. Ylös tullaan avustajan nostamana kallonpohjasta. Sama

toistetaan muutamia kertoja. Jokainen jousto on aktiivinen selän pidennyksen

näkökulmasta.

Olen huomannut useiden opettajien käyttävän tästä harjoituksesta mielikuvaa

henkarissa roikkuvasta ihmisestä. Tämän harjoituksen voi tehdä myös parin

kanssa esimerkiksi tanssittaessa samban perusaskelta eteenpäin musiikkiin.

Harjoitus on siis mahdollista suorittaa avustajaa käyttäen monien vähän

liikkuvien paritanssien yhteydessä. Opettajana olen nostanut monesti

oppilaitani kallonpohjasta kesken tanssin. Menetelmä sopii myös erityisesti

Tangon asennon ja liikkumisen opettamisessa.

6.3.3. Lapatuen kehittäminen

Lapatuki on paritanssissa osittainen edellytys viennin ja seuraamisen

onnistumiseksi. Lapatuen avulla kädet aktivoituvat ja kiinnittyvät kehoon,

jolloin miehen kehon liikkeet on mahdollista välittää naisen kehoon.

Lapatuen löytäminen avustajaa käyttäen on mahdollista seuraavalla tavalla:

Suorittaja seisoo normaalilla tavalla kädet roikkuen sivuilla. Avustaja asettaa

kämmenensä avustajan ranteiden päälle. Suorittaja lähtee kohottamaan

käsiänsä sivuille kohti T-asentoa kädet suorana pidennyksen kautta. Avustaja

vastustaa käsien nousua mutta ei estä sitä täysin. Kun suorittajan kädet ovat

nousseet noin 45 asteen kulmaan sivuille, annetaan suorittajan nostaa kädet

itse.

Erilaiset lapatukea kehittävät harjoitteet voidaan tehdä edellä mainitulla tavalla

myös eri suuntiin.

20

6.3.4. Vienti- ja seuraamisharjoitukset

Vienti ja seuraaminen ovat tapahtumia, jossa viejän (mies) kehon liike välittyy

kontaktipisteiden kautta vietävän (naisen) kehoon. Vienti ei edellytä

”lisävoiman” käyttöä vaan oman kehon liikkeen voi välittää ja vastaanottaa

oikeanlaisen olemisen kautta.

Latinalaistansseissa vienti ja seuraaminen voi olla fyysistä, myötäilevää,

visuaalista tai näiden yhdistelmää. Viennin ja seuraamisen onnistuminen

edellyttää miehen ja naisen oikeanlaista olemista, kannatusta, asentoa,

painopistettä, lapatukea sekä rintakehän ja lantion välistä rotaatiota. Lisäksi

mieheltä edellytetään ymmärtämistä viennin vaikutuksesta naisen liikkeeseen

ja naiselta miehen liikkeen ”lukemista”. Perusliikkuminen edellyttää vähintään

kannatuksen, koonnon ja rotaation hallintaa.

Vienti ja seuraaminen ovat vuorottelua, jossa miehen liikkeen initaatio esim.

rotaatio sekä painopisteen siirto välittyy kehon, lapatuen ja käsien kautta

naiseen. Tätä ennen on miehen kehon sisällä tapahtunut vuorottelua mm.

jalkojen ja ylävartalon liikkeen välillä. Liikkeestä riippuen rotaatio voi alkaa

yläkehosta tai lantiosta, tärkeää on, että useimmiten tapahtuu rotaatiota eikä

keho liiku yhtenä ”pakettina”. Miehen kehonosien vuorottelun aiheuttama

rytminen liike siirtyy useimmiten käsien kautta pienellä viiveellä naisen

kehoon, joka vuorostaan liikuttaa naisen jalkoja ja vartaloa. Liike resonoi sekä

tanssijan sisällä että tanssiparin välillä.

21

SEURAAMISEN HARJOITTELU

Seuraavissa harjoituksissa on edellytyksenä kohta 6.3.1. eli kehon ja mielen

aktivointiharjoitus sekä 6.3.2. eli kehon kannatusharjoitukset. Erityisesti tulee

kiinnittää huomio siihen, että selän pidennys eli lantion suunta alas ja yläselän

suunta ylös säilyvät aktiivisesti harjoitusten aikana, muutoin ei ole mahdollista

tunnistaa kehon sisällä tapahtuvia liikkeitä. Edellä mainittujen tuottamasta

yhteisvaikutuksesta käytän myöhemmin nimitystä ydintuki.

VAIHE 1: Viejä seisoo haara-asennossa ja seuraaja jalat melkein yhdessä,

molemmilla kaksoisote. Viejä on vain tukena seuraajalle, ei siis tee mitään

muuta. Ensin seuraaja kiertää lantiota puolelta toiselle ja molemmat aistivat

mitä omassa kehossa tapahtuu liikkeen aikana, miten liike vaikuttaa

molempien kehoihin. Kun aistimus on molemmille riittävän selkeä, voi viejä

alkaa viemään rotaatiot toiselle. Suunnan muutoksessa voi kokeilla jämäkkää

ja nopeaa viemistä ja seuraamista tai hieman sallivampaa eli pehmeämpää ja

hitaampaa vientiä, käytännössä siis erilaisia liikelaatuja ja ajoituksia

rotaatiossa.

VAIHE 2: Viejä seisoo haara-asennossa paikallaan, polvet hieman koukussa

ja jalkaterät hieman auki, eikä tee mitään muuta, on vain tukena. Seuraaja

seisoo viejän edessä yhden jalan varassa kaksoiskäsiotteessa ja vie itse

itseään. Vieminen on paikallaan kääntymistä, rotaatiota, jalan ”pointtaamista”

eri suuntiin ja eri tasoissa, jalan ja liikkeen improvisointia. Molemmat aistivat

mitä omassa kehossa tapahtuu. Hetken harjoittelun jälkeen vientivastuu

siirretään viejälle, joka yrittää viedä samantapaiset liikkeet seuraajan kanssa.

VAIHE 3: Tämän jälkeen tehdään sama kuin edellinen, mutta yhdellä kädellä

ja eri otteilla. Hetken harjoittelun jälkeen vientivastuu palautetaan jälleen

viejälle eli miehelle.

VAIHE 4: Edelleen sama kuin edellinen, mutta laajennetaan tilaa. Seuraaja voi

siirtää painoa jalalta toiselle, mutta liikkumavaraa on neliömetri. Jälleen

lopuksi vientivastuu palautetan viejälle ja harjoitus alkaa alusta.

22

VAIHE 5: edelleen sama perusta, mutta seuraaja voi lisätä eri kohtiin

pyörähdyksiä, pyörähdyksiä voi myös ”ehdottaa” toistamalla samaa vientiä

sopivassa kohdassa.

VAIHE 6: Edelliset harjoitukset tilassa liikkuen. Seuraaja vie jälleen ensin

itseään. Hän varioi suunnan, rotaation ja rytmin. Liikkuminen tavallisin

kävelyaskelin siten, että painonsiirto jalalta toiselle sekä rotaatio vuorottelevat

selkeästi. Viejä liikkuu seuraajan mukana tarvittaessa ja on tukena. Lopuksi

jälleen vientivastuu palautuu viejälle, joka yrittää toteuttaa saman harjoituksen.

Vienti lantiosta käsillä. Toinen voi viedä toista liikuttamalla lantiota tilassa,

kääntämällä sitä ja antamalla sille eri suuntia ja liikenopeuksia. Viejä yrittää

jatkaa liikettä niin kauan kuin liike-energiaa kestää.

6.3.5. Rotaatioharjoitus

Harjoituksen tarkoituksena on havainnollistaa lantion ja rintakehän välisen

rotaation liikettä. Harjoitus toteutetaan avustajan kanssa. Suorittaja seisoo

esimerkiksi vasemmalla jalalla oikea jalka ojennettuna taakse suoraksi.

Avusta seisoo suorittajan takana ja vetää oikealla kädellä oikeasta

suoliluuharjasta taaksepäin samalla tukien vasemmalla kädellä oikean puolen

lapaa. Harjoitus auttaa ymmärtämään latinalaistansseissa vaadittavan

rotaation määrää ja laatua. Yleensä tässä kohtaa tulee saada aikaiseksi

enemmän rotaatiota kuin suorittaja pystyy itse tuottamaan.

6.3.6. Muita käytettyjä vienti- ja lämmittelyharjoituksia

Harjoitusten tarkoituksena on kehittää ymmärrystä erilaisten kehonliikkeiden

välittymisestä käsien kautta tanssipartneriin. Harjoitus havainnollistaa myös eri

liikkeiden laatuja, ajoituksia sekä tarvittavaa kehollista vastetta. Harjoituksissa

avustaja on tukena eikä vie. Harjoitukset voidaan tehdä eri otteilla sekä

rumban, että chachan rytmeillä:

- walk & swivels

- continuous (circular) hip twist (avustaja kääntyy paikallaan)

- 3 step turn & check

23

- 3 walks & turn

Edellä mainituista harjoituksista viimeisessä tehtiin 25.3.2010 tunnilla

seuraavia havaintoja: Avustajan seisoma asennolla on merkitystä ydintuen

löytämiseksi. Ydintuki pitää olla myös avausten ja käännösten harjoittelussa,

esim silloin kun harjoitellaan avusteisesti. Ydintuen laadulla ja syvyydellä on

merkitystä viennissä ja seuraamisessa.

6.4. Havaintoja päiväkirjoista

Päiväkirjat osoittavat, että oppijat kiinnittivät hyvin erilaisiin asioihin huomiota

eri tilanteissa. Tämän perusteella voisin päätellä, että eri asiat ovat

merkityksellisiä eri opiskelijalle elämäntilanteesta riippuen. Toisaalta

somaattinen työskentely mahdollistaa eri tilanteessa olevien opiskelijoiden

työskentelyn yhteisillä metodeilla, eikä tällöin opetusta tarvitse erikseen

räätälöidä jokaiselle tarpeen mukaan.

Olisin voinut myös ohjeistaa päiväkirjan pitämisen hieman paremmin, sillä

päiväkirjoissa oli paljon yksittäistä muistiinpanoa ohjelistan tyyliin muista tehdä

sitä enemmän ja tätä vähemmän. Tämän tyyppisillä ohjeilla helposti korjaa

ulkoista olemustaan ja liikettä ulkoisesti joka vaikuttaa voimakkaan

häiritsevästi liikkeen luonnolliseen syntyy, toisin sanoen, asia ei toimi

ollenkaan somaattisten periaatteiden mukaisesti. Sisäinen korjaaminen voi

myös olla ulkokohtaista opettelua, esimerkiksi lannelihaksen normaalia

voimakkaampi käyttö cucarachassa.

Aloitimme rumba harjoitteilla, jonka jälkeen siirryimme chacha. Rumbassa on edelleen vaikea käsittää sitä kuinka paljon sitä lantiota pitää kääntää suhteessa rintakehään, kierto saa tosiaan tuntua reilusti vyötärössä.

Havaintojen perusteella on tärkeää, että kehon liikelaajuuden mahdollisuuksia

työstetään kurssilla, jotta esimerkiksi lajinomaisia ominaisuuksia, kuten

rotaatiota saadaan kehitettyä. Aiemmin mainittu vientiharjoitus

kaksoissotteessa (6.3.4.) tuottaa rotaatiota vartaloon joka tapauksessa.

Kaksoissote aiheutta sen, että ylävartalon on oltava paria kohden ja jos jalkaa

aikoo liikutella, niin on tehtävä rotaatiota.

24

Näissä tilanteissa rotaation syntyminen voidaan johtaa itse tekemisestä, tällöin

lähestymistapa on enemmän somaattinen, kuin se että liikkeen tekeminen

pitäisi käskeä tai opettaa. Somaattisella tekemisellä tarkoitan sitä, kun liike tai

harjoitus itsessään todistaa esimerkiksi rotaation tarpeellisuuden, kuten edellä

mainitussa esimerkissä.

Useissa päiväkirjoissa oli mainintoja tasapainon puutteellisuudesta. Omien

kurssilla tehtyjen havaintojen mukaan selän pidennystä niin liikkeen kuin

asennon kannalta kaivataan lisää. Mielestäni istuinluiden ja lantion alaspäin

painamista sekä yläselän kannatusta tulee työstää monipuolisemmin kaivatun

tasapainon ja asennon löytymiseksi.

Yksi onnistuneimmista tansseista oli Jive, josta tuli laajalti hyvää palautetta

kehon ja torson liikkeiden vaikutuksesta raajojen liikkeeseen. Vain muutaman

harjoituskerran jälkeen tanssi näytti siltä miltä sen kuului näyttää (myös

kollegan mukaan). Jivessä haettiin yksinkertaista ratkaisua liikkeeseen.

Työskentelimme kahden erilaisen vartalomuodon kanssa, joita vaihdettiin

riippuen liikkeestä ja ajoituksesta. Siinä ei välttämättä ole tanssin koko totuus,

mutta tällä tavalla saatiin keho aktiivisesti mukaan, raajat liikkumaan

vauhdikkaasti ja tanssi näyttämään hyvältä Jiveltä. Kehon liikuttelulla oli myös

suuri vaikutus viemiseen, jota päiväkirjojen mukaan ei tarvinnut miettiä

ollenkaan, se tapahtui itsestään.

Eräs vartalon kannatukseen liittyvä harjoitus sai näkyviä vaikutuksia aikaan

kaikilla. Kapasiteettiä vartalossa on enemmän mitä minäkäsitys antaa olettaa.

Oli hämmentävää huomata, mitä kallonpohjan nostaminen parin avustamana voi tehdä ryhdille!!!

Parityöskentelyn toimivuus riippuu ensisijaisesti oman kehon toimivuudesta.

Viennistä ja seuraamisessa havaittiin, että esimerkiksi käsillä ei ole aktiivista

roolia viemisen suhteen, kysymys on käsien oikeanlaisesta kiinnittymisestä

vartaloon, toisin sanoen kehonosien välisten yhteyksien rakentamisesta kuten

Feldenkrais – metodissa todetaan.

25

Yksi suurimmista havainnoista oli varmasti miehen ja naisen

välinen kinesteettinen ketju tanssiessa. Jossa tietenkin suurena

osana on naisen/miehen oma kineettinen ketju. Jos mies liikkuu ja

käyttää vartaloaan ”oikein”, liikkeessä on tarpeeksi voimakas

rotaatio ja liike on päättäväisestä, mutta vienti ei ole lihaksilla

tehty, ei naisella ole muuta mahdollisuutta kuin seurata miestä

perässä. Tätä helpotti myös se, että harjoitteita (ennen kaikkea

rotaatiota ja vartalon käyttöä) harjoiteltiin paljon yksin.

Näköjään ainakin minä opin asioita keskittymällä ensin kunnolla

siihen omaan tekemiseen, omaan kehoon ennen kuin otetaan pari

vierelle.

Kun keskittyy jivessä viejänä itseensä ja omaan vartalonliikkeisiin,

ja tekee nämä selvästi, vienti välittyy näin naiselle viejän

luonnollisen liikkeen kautta.

Tänään huomasin viimeistään aivan kunnolla sen, miten tärkeää

on keskivartalon tuki viennin suhteen; sekä vienti että

seuraaminen molemmat sujuivat oikein mukavasti, ja tunne oman

ja parin kanssa tanssin suhteen oli hyvin vakuuttava molemmissa

rooleissa.

Havainnot tukevat hyvin tietopainotteisen ja kehollisen opetuksen eroja.

Täytyy sanoa, että oli melkoinen shokki olla somaattisten

lattarituntien jälkeen tietopainotteisella tunnilla. Tunti kyllä

lähdettiin kävelyistä liikkeelle ja haettiin tuntumaa vartaloon, mutta

kuviot harjoiteltiin tarkkaan oikeilla käännösmäärillä 1/8 osa

käännöstä 3/8 osa käännöstä jne. Ja harjoittelu oli VAIKEAA. En

tiedä onko lattareiden kuvioiden harjoitteluun muuta vaihtoehtoa

kuin kirjan kanssa tepastelu tai vaikeiden termien opettelu, mutta

ainakaan sen tyyppinen harjoittelu, jossa vaan käännytään 1/8

osa koska se pitää kääntyä ei auta minun oppimistani.

26

Eräs opiskelija kuvaa mm. hip twistin liikkeitä miehen kannalta melko

yksityiskohtaisesti, lopussa toteaa että:

Varsinainen oivallukseni tässä oli, että kumpikaan Open Hip

Twistin vientiliike ei mieheltä vaadi erityistä “viemisen

opettelemista”, vaan ne seuraavat kuvion oikeasta teknisestä

suorittamisesta automaattisesti.

Minun mielestä somaattisesta didaktiikasta ei kannata tehdä liian ”pyhää”

jossa ainoa oikea menetelmä on sen filosofia vain sen puhtaimmassa

muodossa. Oikea somaattinen keskustelu edellyttää myös ”vääräuskoista”

didaktista keskustelua ja pohdintaa. Edellisessä kommentissa puhutaan

teknisestä suorittamisesta, mutta uskon sen tarkoittava somaattista

”tekniikkaa” tuntikeskustelujen perusteella.

Tässä kohtaa on syytä kiinnittää huomiota siihen, että rotaatiota tapahtuu

sopivasti kehon sisällä eikä siten, että rotaatio tuottaa liikaa ulospäin omasta

kinesfääristä suuntautuvaa liikettä, ehkä jonkin verran liike voi suuntautua

ulospäin mutta pidän tässä kohtaa vertailurajana tuon oman kinesfäärin:

Treenaamme iltapäivän tunnilla vielä perusaskelta ja varsinkin

lantion avautumista taakse taka-askeleessa. Tämä tuntuu

parantavan parin kanssa suljetussa otteessa tanssimisen fiilistä

huomattavasti, kun vartaloon syntyy oikeita kiertoja ja niiden

purkuja.

Chachan chasse harjoituksen tarkoituksena oli rakentaa silta Chassen toisen

ja kolmannen askeleen välille. Toinen ja kolmas askel on kuvattu asentoina

tekniikkakirjassa, mutta sitä liikettä ei ole kuvattu, jolla tuosta yhdistelmästä

selviää. Chasse liikkeenä helposti johtaa sellaiseen tasapainotilanteeseen,

jossa kolmas askel ei voi toteutua tai väkisin toteutettuna se tuntuu

väkinäiseltä ja luonnottomalta. Kolmas askel on kuitenkin edellytys sille, että

chassesta päästään eteenpäin. Seuraavassa opiskelijan havaintoja asiasta:

27

Cha cha aloitetaan keskustelulla cha cha -chassén oikeasta

suoritustekniikasta ja minulle ainakin melkein uusi tieto on, että

tekniikka ei saisi olla merenque-tyyppinen (jossa lantio jää joka

askeleessa “jälkeen”, painottoman jalan puolelle), vaan Laird

kuvailee chassén kirjassaan aivan oikein:

1. askeleessa lantio on painottoman jalan puolella

2. askeleessa se siirretään keskelle

3. askeleessa lantio siirretään painollisen jalan puolelle

Eli lantion paino ikään kuin siirtyy kolmella askeleella jalalta

toiselle. Tämän kehollinen sisäistäminen tuntuu itsestäni melko

haastavalta, mutta sitä auttaa Anssin kaksi vihjettä: ota chassén

kolmas askel sivulle ja hieman taakse ja “ponnista” toiselta

askeleelta kolmannelle vahvasti lattiaan tukeutuen. Lisäksi

chassén jokainen askel tulee tanssia vahvasti “ylös”, vartalo

ojentaen ylös samalla kun askel tukeutuu vahvasti lattiaan, mistä

oikea suoritustekniikka seuraa melkein automaattisesti.

Cha cha chasséssa Anssin viljelemä somaattinen periaate tuntuu

sopivan ainakin itselleni: liikkeille ja tekniikoille etsitään kehollinen

syy-seuraussuhde sen sijaan, että vain luettaisiin kirjasta,

minkälaiseen lopputulokseen (muotoon) jonkin liikkeen tulisi

johtaa.

Ongelmana edellä mainitussa asiassa on ollut se, että opiskelija ei ole saanut

kolmatta askelta vartalon käytön ja liikkeen jatkuvuuden kannalta oikeaan

paikkaan eli takaviistoon lattaritekniikan kuvaamaan seisonta-asentoon.

Pidän siitä, että etsimme lattari- ja vakioraamatuissa kuvattujen

staattisten loppumuotojen sijaan somaattisen ajattelun kautta

luonnollisia kehollisia syitä sille, miksi jokin tietty loppumuoto

jossain tanssin kuviossa saavutetaan. Olen kuulostellut muiden

kurssilaisten fiiliksiä, ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että juuri

tällaisen ajattelun kehittymistä tarvitsemme tullaksemme

28

tanssinopettajiksi, jotka pystyvät ammattitaidoillaan uudistamaan

myös seuratanssinopetuksen kenttää.

Siirrymme jiveen ja toteamme aluksi, että jiven perusaskeleena

yleisesti Suomessa opetettavaa Basic-kuviota ei oikeastaan ole

edes olemassa: jiven Basicissa rock-askeleet otetaan paikallaan

(cha chan Time Stepin tyyliin) ja taakse astuvan rock-askeleen

sisältävä peruskuvio taas on Fallaway Basic, jossa rock-askeleet

otetaan fallaway-asennossa (mies “avaa” tanssiasennon rock-

askeleissa).

Havaintoja Jivestä

Jivessa tanssijalla on pääosin vartalossa kaksi muotoa, toisessa

lantio voimakkaasti vasemmalla (ja kiertynyt taakse), toisessa

oikealla (ja kiertynyt taakse), ja näiden kahden muodon

vaihtuminen oikeissa kohdissa ja napakasti aiheuttaa jo

sellaisenaan miehelle oikeat vientiliikkeet. Voidaan siis ajatella,

että myöskään jivea ei hirveästi tarvitse “viedä” naiselle, vaan

miehen oikea tanssitekniikka auttaa parin kanssa tanssiessa jo

pitkälle.

Perusaskeleen chasséissa selän liike (muodon vaihtuminen) 3a4

5a6 painaa luonnollisesti ulkojalan kannan voimakkaasti lattiaan.

American Spinissä pyörähdys lähtee myös muodon napakasta

vaihtumisesta, jossa lantio on vasemmalla puolella takana,

purkautuu vasemmalta puolen nopeasti eteen 3a4 ja aiheuttaa

pyörähdyksen varsin vaivattomasti.

Slow, Quick Promenade Walkeissa naisen twist lähtee myös

helposti ja on nopea, kun liike lähtee lantiosta eikä kropasta.

Miehen tanssiessa Merenque Actionin oikea lantionkierto

aiheuttaa automaattisesti muualle kehoon oikeat kiertojen purut ja

seurauksena on vaivaton, oikean voimakkuuksinen, napakka ja

29

johdonmukainen vienti. Tämä todettiin harjoituksessa usean

tanssijan kanssa.

Yleiset huomiot

Kaikissa tansseissa liikkeen tulee lähteä vartalosta – eri kuvioiden

askeleet eivät milloinkaan ole itsetarkoitus, vaan ne syntyvät kuin

luonnostaan oikeasta vartalon liikkeestä, joka lattareissa välittyy

erityisesti lantioon ja sitä kautta jalkoihin.

Myös vienti skaalautuu automaattisesti sekä oikeansuuruiseksi

että oikea-aikaiseksi, jos miehen vartalossa on oikea, kyseiselle

tanssille luonteenomainen liike.

Summa summarum: vartalon oikea, lajinomainen liike välittää

oikean liikkeen sekä lantioon, jalkoihin että käsien kautta miehen

vientiin ja miehen ja naisen välille syntyy suljettu kineettinen ketju

-> syntyy helposti seurattava, johdonmukainen vienti ja tanssista

tulee yhdessä liikkumista.

Lattareita voi, ja pitäisi, opettaa somaattisesti, eli oman kehollisen

tuntemuksen kautta!

Seuraava havainto edustaa sitä ajattelua, johon olen pyrkinyt kokeillessani

somaattisia harjoitusmenetelmiä kurssilla:

Teemme Rumbassa ja ChaChassa uusia harjoitteita mutta

huomaan, ettei näiden harjoitusten toteuttamiseen tule

varsinaisesti uusia kikkakolmosia. Jos on onnistunut sisäistämään

kaikki aikaisemmilla tunneilla tulleet asiat vartalon käyttöön

liittyen, pitäisi pystyä tanssimaan melkein mitä vain

latinalaistansseja tyylinomaisella tavalla. Vartalon käyttöön liityviä

asioista ei ole helppo sisäistää nopeasti, mutta jo nyt olen

huomannut suurta edistymistä niin itsessäni ja monessa

opiskelutoverissani. Somaattinen lähestymistapa lattareihin on

30

avannut minulle jo tutuissa tanssilajeissa paljon pieniä solmuja.

Tämä on auttanut minua ymmärtämään, mistä tekniikkakirjassa

kerrottu ulkoinen muoto syntyy, ja samalla olen tajunnut että

nämä todellakin ovat luonnollisia asentoja ja tapoja liikkua, ei

opeteltuja muotoja (vaikka toki näin pehmeä ja voimakas eleisyys

vartalossa ei ehkä olekkaan suomalaiselle se kaikkein

luonnollisin).

31

7. TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Päiväkirjojen perusteella somatiikka harjoitusmenetelmien tai opetuksen

lähtökohtana tuo uusia näkökulmia sekä kehittää paritanssin oppimista ja

opettamista. Tulosten ja havaintojen perusteella oppiminen somaattisten

harjoitusmenetelmien avulla vie enemmän aikaa kuin perinteinen tapa edetä

opetuksessa, mutta se antaa myöhemmässä vaiheessa suuremman hyödyn

tanssijalle.

Uskon, että tämä aihe kiinnostaa paritanssin kentällä. Somaattista

lähdekirjallisuutta löytyy huomattava määrä ja somaattista analysoitavaa

kilpatanssin parissa riittää, sillä lajien, lajitekniikoiden ja kuvioiden määrä on

suuri.

Kurssilta saamani palautteen perusteella olen valmis pureutumaan

syvemmälle aiheeseen. Kurssilla opiskeltiin myös perinteisellä tavalla

somaattisten menetelmien lisäksi ja perinteiset menetelmät saivat melko

täydellisen tuomion verrattuna somaattisiin menetelmiin.

Minusta tämä tutkimusmenetelmä sopii hyvin aiheen tutkimiseen, tosin

päiväkirjan pitämisen ohjeistusta täytyy täsmentää. Päiväkirjoissa oli paljon

sellaista, mikä oli muistiinpanoa tunnilta eikä varsinaista asian pohdiskelua.

Somaattisten menetelmien filosofian soveltaminen latinalaistanssien

opettamiseen luo uusia harjoitusmenetelmiä, mutta toisaalta sen avulla voi

huomata jo käyttäneensä vastaavia menetelmiä. Henkilökohtaiset

kokemukseni osoittavat, että aiemmin käyttämäni toimivat menetelmät ovat

olleet valmennettavien henkilökohtaisen potentiaalin ja kehon luonnollisten

liikeratojen hyödyntämistä. Valmentamisessa on tärkeää tietää mitä keho

pystyy tekemään ja mitä ei, kysymys ei ole päälle liimattujen muotojen

kasaamisesta. En tarkoita, että latinalaistanssit olisivat mitenkään päälle

liimattua tekemistä, niitä vain yleensä lähestytään sitä kautta. Hyvä tanssi

näyttää luonnolliselta ja vaivattomalta, mutta miksi siihen pääseminen on niin

vaivalloista? Oppiminen on mielen ja kehon vuoropuhelua ja liikkeen

oppiminen vaatii paljon kokeilua. Osa kokeiluista on täysin hyödyttömiä ja siksi

32

olisikin tärkeää suunnata yksilön liikekokeilut oikeisiin asioihin. Minun mielestä

liikekokeilujen määrää voidaan vähentää ja suunnata niitä oikeisiin asioihin

somaattisten menetelmien avulla.

33

LÄHTEET

Alexander-tekniikka. (Luettu 23.10.2010.) Saatavilla www - muodossa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander-tekniikka.

Batson, G. 1998 Dancers' Tools for Performance: What Dance Science and Somatics Can

Do for a Dancer. Dance Teacher Now 20:3 (March 1998), 65-66, 68-69.

Feldenkrais, M. 1977. Awareness through movement. New York: Harper Collins.

Gray, J. 1990. Your guide to the Alexander Technique. London: Butler & Tanner.

Hackney, P. 2002. Making connections. Total body integration through Bartenieff

fundamentals. New York: Routledge.

Laird, W. 2003. Techique of Latin Dancing. Englanti: International Dance Publications.

Rouhiainen, L. 2006. Mitä somatiikka on? Huomioita somaattisen liikkeen historiasta ja

luonteesta. Teoksessa Houni, P., Laakkonen J., Rietala H. & Rouhianen, L. (toim.)

Liikkeitä näyttämöllä. Näyttämö & Tutkimus 2. Helsinki: Yliopistopaino, 10-34.

Rouhiainen, Leena. Minäkö tutkija? Fenomenologis-Hermeneuttinen tutkimusote. (Luettu

9.9.2011.) Saatavilla www-muodossa http://www.xip.fi/tutkija/index.htm.

Vermey, R. 1994. Thinking, sensing and doing in Latin American Dancing. Munich: Kastell

Publishing.