Saarna 19.1.2014 Kalajoen kirkossa 2. sunnuntai loppiaisesta, teemana Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa, Joh. 4: 5–26 Alavieskan kirkkoherra Eija Nivala

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: »Anna minun juoda astiastasi.» Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: »Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: »Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.» Nainen sanoi: »Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.» Jeesus vastasi hänelle: »Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.» Nainen sanoi: »Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.» Jeesus sanoi hänelle: »Mene hakemaan miehesikin tänne.» »Ei minulla ole miestä», nainen vastasi. Jeesus sanoi: »Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.» Nainen sanoi: »Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun

taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.» Jeesus vastasi: »Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.» Nainen sanoi: »Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.» – Messias tarkoittaa Kristusta. – »Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.» Jeesus sanoi: »Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.»

Varhain tänä aamuna moni Shangalalan kylän nainen ja tyttö on kiiruhtanut joelle hakemaan vettä. Tuossa eteläangolalaisessa kylässä ei ole kaivoa, mutta joki virtaa vuolaana läpi vuoden. Meme Helmin tytöillä matkaa on vajaan kilometrin verran, mutta kaikilla vesi ei ole yhtä lähellä. Vesiastiat päänpäällä keikkuen kävellään useiden kilometrien matkoja. Vielä hetki sitten, kun kuivuus jatkui epätavallisen pitkään ja koetteli koko lounaista Afrikkaa, vesi ei ollut vain työn ja vaivan takana vaan sen puute myös jokapäiväinen huolen aihe. Vihdoin on satanut, mutta edessä on vielä monta pitkää kuukautta, ennen kuin vilja kypsyy ja saadaan uutta satoa. Joka tapauksessa näin sadeaikana vettä voi käyttää reilummin. Sitä voi kerääntyä myös suuriin lammikkoihin lähemmäksi kotia. Silloin tomaattipenkkikin saa tarvitsemansa. Päivä ei käynnisty eikä elämää ole ilman vettä. Tämän sunnuntain evankeliumi kertoo erään samarialaisen naisen yhdestä vedenhakumatkasta. Jostain syystä nainen ei ollut liikkeellä aamuvarhaisella vaan päivän kuumimpaan aikaan. Liekö hän tietoisesti halunnut välttää sitä hetkeä, jolloin kaivolla oli tungosta ja koko kaupunki heräämässä uuteen päivään. Ehkä hän halusi olla tuona päivänä yksin, vaikka sitten joutuikin kärsimään paahtavasta helteestä. Hän tiesi, että hänen maineensa oli mennyt, ja toisten naisten lävistävät katseet sattuivat kipeästi. He tiesivät liian tarkkaan, mitä tuolle naiselle kuului. Nainen tuli kuitenkin monella tavalla yllätetyksi. Kaivolla oli jo joku. Hyvin pian nainen joutui huomaamaan, että kaivolle pysähtynyt mieskin tiesi hänestä kaiken. Jeesus näki, etteivät naisen jano ja tuska sammu kaivosta nostettavalla vedellä. Nainen oli etsinyt löytämättä. Viisi miestä eivät olleet tuoneet elämään tyydytystä vaan jättäneet hänet entistä enemmän yksin. Nyt tämä vieras mies, joka kaikista sopivaisuussäännöistä piittaamatta puhutteli häntä, sanoi pystyvänsä sammuttamaan tuskaisen janon lopullisesti: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Jeesus oli kaivolle tultuaan matkan ja helteen väsyttämä ja janoinen niin kuin kuka tahansa keskipäivän auringossa kulkija. Jeesus oli ihminen, joka tarvitsi väsymykseen lepoa ja janoon raikasta vettä. Naisella oli astia veden ammentamista varten ja hänen matkansa oli ollut todennäköisesti sen verran lyhyt, että voimiakin oli vielä jäljellä. Jeesus kohtasi aina yhden ihmisen kerrallaan – pysähtyen, asettuen kasvotusten, samalle tasolle. Tällä kertaa hän pyysi itse apua. ”Anna minun juoda astiastasi.” Jeesuksella oli jano, johon nainen saattoi antaa vettä.

Silti nainen epäröi. Tilanne oli niin merkillinen. Ei tällaista pitäisi ollenkaan tapahtua. Juutalainen mies puhuttelee häntä keskellä kirkasta päivää ja pyytää apua. Jeesuksen avunpyynnön ja naisen epäröinnin herättämä keskustelu teki kuitenkin pian selväksi, että pyytäjällä olisi sittenkin enemmän annettavaa. Jeesus tiesi sen jo ennen kuin oli sanottu sanaakaan. Siksi Jeesus alkoi puhua toisenlaisesta vedestä: elävästä vedestä, ihmisen sisimmän janosta, elämän lähteestä. Nyt puhutaan jo ihmisen perustarpeista. ”Herra anna minulle sitä vettä”, nainen puuskahtaa. Jeesus on sanoillaan osunut naisen arkaan paikkaan, syvimmän kivun ja kaipauksen ytimeen. Epäröimättä Jeesus paljastaa totuutta, kun pyytää naista hakemaan miehensä paikalle. ”Ei minulla ole miestä” kuuluu synnintunnustus. ”Totta puhuit”, Jeesus vahvistaa. Nainen ei koeta enää piiloutua eikä ala selitellä mitään, sillä Jeesus näyttää tietävän kaiken. Nainen saa nähdä, että Jeesus on profeetta ja vielä enemmän: Messias, jota hänkin oli odottanut jo kauan. Tuota ihmeitä tekevää elämän vettä hän haluaa: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Eikö tuo ole jo uskontunnustus? Tässä merkillisessä kohtaamisessa tiivistyy koko Jeesuksen tehtävä: hän tuli ihmistä – syntistä ihmistä varten. Hän kohtasi, näytti tietä totuuteen, otti vastaan synnintunnustuksen, antoi anteeksi, armahti, lähetti elämään. ”Minä olen tie, totuus ja elämä”, hän itsestään sanookin. ”Ei kukaan tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani.” Syntisen ja Jeesuksen kohtaaminen on mahdollista tänäänkin. Jokainen jumalanpalvelus toimitetaan sitä varten. Jeesus itse kohtaa meidät, jos Sykarin naisen tavoin suostumme siihen. Emme piiloudu ja pakene, kun hän puhuttelee Sanassaan, rukouksessa, virren veisuussa. Hän on ehtoollispöydässä, leivässä ja viinissä. Tuo Sykarin nainen suostui Jeesuksen puhuteltavaksi, mutta hän pelkäsi tavallisia ihmisiä. Tänä viikonloppuna suuri joukko teitä miehiä on kokoontunut Kalajoen kristilliselle opistolle. Siellä on tavallisen miehen viikonloppu. ”Uskallatko tulla?”, kysyttiin ohjelmassa. Moni uskalsi, moni tavallinen mies. Tavallinen on meille usein hyvin positiivinen ilmaus. Me tahdomme olla tavallisia miehiä ja naisia, joiden ei tarvitsisi pelätä joukosta erottumista. Silti saatamme kysyä eri tilanteissa, uskallanko. Jos sittenkin paljastuu, etten olekaan niin tavallinen. Jos odotukset ovat sellaiset, etten täytä mittaa. Ihmisten odotukset. Jeesus kohtasi yhden ihmisen kerrallaan, kahden kesken. Hän paljasti ihmisen, mutta myös itsensä ja jumalallisen voimansa. ”Ego eimi, minä se olen, minä, joka tässä puhun sinun kanssasi.” Jeesus käyttää tässä samoja sanoja kuin Jumala käytti ilmaistessaan itsensä ja ilmoittaessaan nimensä Moosekselle. Johanneksen evankeliumissa Jeesus aloittaa seitsemän kertaa itsestään kertovan ilmauksen sanoilla, Minä olen. Päivän evankeliumikatkelman jälkeen kertomus jatkuu. Tuo nainen, joka vielä hetkeä aiemmin pelkäsi ihmisiä, lähti niin nopeasti, että jätti vesiruukkunsa kaivolle, meni kaupunkiin ja kertoi

kokemastaan. Naisen todistus oli niin vaikuttava, että monet ihmiset uskoivat ja halusivat itsekin tulla Jeesuksen luo ja kuulla häntä. He vakuuttuivat, että Jeesus todella on maailman pelastaja. Jeesus rikkoi monenlaisia rajoja ja kutsui pelkäämättä yhteyteen. Eilen oli ekumeeninen rukouspäivä, joka aloitti kokonaisen rukousviikon, jonka tarkoituksena on edistää kristittyjen yhteyttä ja ykseyttä. Perinteen mukaisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistö on allekirjoituksellaan vahvistanut tämän vuotisen rukouspäiväjulistuksen, joka puhuu yhteydestä, osallisuudesta ja vuorovaikutuksesta. Meidät on luotu yhteyteen toistemme kanssa. Mutta sen sijaan, että rakastaisimme ja olisimme avoimia toisiamme kohtaan, me niin usein pelkäämme. On vaikea katsoa toista silmiin ja ojentaa kättä. Erilainen on uhka ja erilaisiahan me olemme. Me tavallisetkin. Jos ei ole yhteyttä ihmiseen, turvaa on etsittävä rahasta, vallasta tai väkivallasta. Ilman tasaveroista suhdetta meille käy niin kuin Sykarin naiselle: myös käsitys omasta itsestä vääristyy. Olemme oppineet, että synti on sydämen luopumista Jumalasta, mutta synti vieraannuttaa myös lähimmäisestä ja omasta sisimmästä. Synti synnyttää pelkoa ja kuolemaa. Niin kuin kerran Jaakobin kaivolla Jeesus edelleen kutsuu totuuteen, vapauteen ja yhteyteen itsensä ja toinen toistemme kanssa. Keskinäinen yhteytemme rakentuu kunnioituksesta ja luottamuksesta, mutta ennen muuta siitä uskosta, että olemme osallisia samasta jakamattomasta Kristuksesta ja hänen armostaan. Siksi tehtävämme on rakastaa ja yhdessä rakentaa maailmaa, Kristuksen kirkkoa ja Kalajoen seurakuntaa. Parhaiten teemme sen usein omalla paikallamme, kotona ja työssä. Niissä tehtävissä, joita meille on uskottu. Niiden lähimmäisten keskellä, joiden kanssa elämme. Vähän ennen auringonlaskua tytöt Shangalalassa keräävät jälleen vesiastiat ja menevät joelle, peseytyvät ja palaavat kotiin astiat vettä täynnä. On ilta-aterian valmistamisen aika. Tähän kahden vedenhakumatkan väliin mahtuu monet päivän työt. Kristityssä kodissa päivä alkaa aamuhartaudella: Raamattua lukemalla, rukouksella, virrellä. Myös rakennus- ja puutarhamiehet, terveysaseman potilaat ja henkilökunta, raamattukoulun opettajat ja oppilaat aloittavat joka päivä työnsä Elämän veden lähteeltä yhdessä rukoillen. Sunnuntaina kokoonnutaan jumalan-palvelukseen. Kaikki elämän ilot ja murheet jaetaan ja rukoillaan yhdessä. Sykarin kaivolla olleen samarialaisen naisen toive ei toteutunut siltä osin, ettei vedenhakumatkoja Jeesuksen kohtaamisen jälkeen enää olisi tarvinnut tehdä. Ei Angolassakaan ole näin käynyt. Vesi on edelleen matkan ja suuren työn takana. Mutta pelko on väistynyt: Jeesuksen tuntemisen myötä elämään on tullut rauha.