POHJOS - Suomen luonnonsuojeluliitto

POHJOS-KARJALAN LUONTO

Sisällys

Kulttuurin kukkasia ......................................................................................1Heikki Pönkkä

Siilejä suviyössä...........................................................................................2Mervi Kunnasranta

Sata satakieltä lauloi Joensuun yössä ..........................................................5Petri Hottola

Noljakanmäen Natura-alueen suojelun historia askel askeleelta ...................7Erkki Järvinen

Noljakan Natura-alueella on harvinaisia luontotyyppejä ............................10Hanna Keski-Karhu

Elämää erityistukien kanssa .......................................................................12Mirja Hurskainen

Noidanlukot ja niittyperhoset – Perinneympäristöistä tienpientareille .........14Juha Jantunen, Kimmo Saarinen & Anu Valtonen

Jättipalsami ...............................................................................................16Heikki Pönkkä ja Helena Haakana

Valmistat toista ..........................................................................................17Heikki Pönkkä

Lihansyöjäkasveja ja kahvinpapuja Botaniassa..........................................18Maisa Viljanen

Toimituksen pihoilta ..................................................................................20

Kopravaaran Ukkopetäjä...........................................................................22Heikki Simola

Petrus – aidosti onnellinen luomuviljelijä ...................................................26Helena Haakana ja Heikki Pönkkä

Rakennusperinne nykyajassa – uutta yhdistystoimintaa Pohjois-Karjalaan ...28Teemu Tahvanainen

Savirakentaminen......................................................................................31Teemu Kuivalainen

Perinnemaalireseptejä................................................................................32Kari Koskela

Moottorikelkkailu hiljaisuuden ja puhtauden vihollisena ............................33Veli-Matti Sorvari

Lauttatontteja lammen linnuille .................................................................34Pekka Ylhäinen

Lieksan luonnonystävät retkeilevät ............................................................36Esko Lappi

Luonto tutuksi: Sinipyrstömetsästä sirppisammalsuolle ja selkälokkiluodolle ....39Helena Haakana

Pohjois-Karjalan Luonto sisällys vuosilta 1981–2005 .................................40

1

Heikki Pönkkä

Kulttuurin kukkasia

POHJOIS-KARJALAN LUONTO

Pohjois-Karjalan luonnonsuojelu-piiri ry:n vuosijulkaisuXXII vuosikirja

ISSN 1459-8248

Toimitus

Helena Haakana (vastaava)Heikki PönkkäKari Antikainen (taitto)

Kansikuva: Heikki Pönkkä

Fram, Vaasa 2006

Ihminen on aina muuttanut ympä-ristöään, jossa elää. Vilpittömänä ta-voitteena lienee ollut pyrkimys pa-rempaan elämisen laatuun, jos sen lyhyesti yrittää ilmaista. Eri aika-kausien kulttuurillinen kerrostumi-nen näkyy monin tavoin myös luon-nonympäristössä, ja jos tikulla kai-vaa, niin merkkejä voi seurata hyvin-kin pitkälle menneisyyteen. Tämän lehden teemana on pieni kurkistus lähiluontoon, perinnemaisemaan ja ihmisen suhteesta kulttuuriympäris-töön.

Aina silloin tällöin saattaa ihmis-mieleen hiipiä ajatus, että olen syn-tynyt väärään aikaan, olisi ollut ki-vempaa elää jo silloin kun… Nuoret osaavat nauraa menneiden aikojen tavoille ja muodeille, mutta kyllä heil-läkin syntyy haikailua aina jonne-kin tietyille vuosikymmenille. Lap-set syntyvät ja elävät aina oikeassa ajassa. Järjestelmä, jossa elämme, opettaa kyllä sitten aikanaan kaipaa-maan ja haluamaan yhtä jos toista, turhuuksien turhuuksiakin.

Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että tuossa tavoitteessa elämisen laa-dun parantamiseksi ollaan luisuttu elevaattorille, joka kippaa kuorman-sa paskakasaan. Siinä sitä voi sitten

vielä hetken haikailla entisiä hyviä aikoja ennen hukkumista. Talous-kasvu, kilpailukyky, nasdaqit, pää-omat, osingot ja kaikki muutkin sin-got olemme luisumisemme vauhdit-tamiseksi kehitelleet. Ja kiire on tuol-la viimeisellä elevaattorillakin vielä niin kova, että etuilu ja toisten pol-keminen jatkuu loppuun asti.

Että eipä se ole kovin ihmeellis-tä, jos alkaa kaipailla menneitä hy-viä aikoja. Itseni synnyttäisin jonne-kin ”perinnemaisemaan”. Lapsuute-ni viettäisin uudelleen pikku pietarin pihoilla, aikuisena eläisin laiskana renkinä ”Aku Korhos maailmassa”, isäntien, emäntien ja piikojenkin kiu-sana. Kiire ei olisi muuta kuin kor-keintaan syömään ja siitä sitten uu-ninpankolle ettonelle.

Noh, onhan meillä vielä noita kulttuurin kukkasiakin, niin kuin esi-merkiksi ahomansikoita, ne on tosi hyviä. Ja eiköhän se löydy jostain vielä se uunin pankkokin, niin ja kii-reetöntä laiskuuttakin voi opiskella. Tosin laiskuus ei ole markkinamiehil-le mieleen, se kun vähentää huimasti kulutusta.

Hyviä lukuhetkiä kulttuuriluon-non parissa!


2

Mervi Kunnasranta

Siilejä suviyössä

Joensuussa on kahtena viime kesänä vilistänyt siilejä, joilla on ollut selässään yksi paljon muita pitempi ”piikki”. Tarkemman katsele-misen jälkeen on tarkkasilmäinen havainnoitsija huomannut siilin selässä myös radiolähettimen. Näitä antennisiilejä seuraamalla biologian laitoksen siilitutkijat ovat valottaneet siilien vilkasta yö-elämää. Siili on mielenkiintoinen tutkimuskohde. Onhan se erään-lainen äärimmäisyys kaikin puolin.

Siili on lajina eksoottinen jäänne varhaisimmilta geologisilta ajoilta ja Suomessa se on matkamuistoina tuotu tuliainen Keski-Euroopasta. Viimeisen sadan vuoden aikana siili on ihmisen avustuksella siirtynyt sin-nikkäästi yhä pohjoisemmaksi. Suo-messa siili asustaa levinneisyysalu-eensa pohjoisella äärirajalla. Joen-suun korkeudella siili voi viettää hor-roksessa jopa yli kahdeksan kuu-kautta. Lyhyen suven aikana siilin on sitten pystyttävä pariutumaan, hoi-tamaan poikaset ja lihomaan talvea varten.

Talven jälkeen lähdetään riiuulle

Joensuussa ensimmäiset siiliurok-set heräilevät talvihorroksesta huh-tikuun puolivälin jälkeen viimeisten lumen rippeiden keskeltä. Vaikka pääosa naaraista vielä horrostaa, kulkevat urokset jo vauhdikkaasti ympäri kaupunkia etsien toiveikkai-na naaraita. Varsinainen parittelu-kausi ajoittuu toukokuun viimeisille viikoille, jolloin meno onkin san-gen vilkasta. Urossiilin anatomiasta voi tehdä päätelmiä siilin viriilistä

elämäntyylistä. Kiima-ajan huipulla uroksen sukupuolielinten paino voi olla peräti 10 % ruumiin kokonais-painosta.

Parisidoksia ja uskollisuutta sii-leillä ei ilmene. Samana yönä sekä uroksilla että naarailla voi olla use-ampia kumppaneita. Taistelujakin käydään välillä. Urokset hyökkäile-vät toistensa kimppuun yrittäen pur-

ra sinne minne piikit eivät suojaa. Paritteluun eteneminen itsessään ta-pahtuu varovaisesti -ehkä syystäkin. Kosiskellessa uros kiertää naarasta, joka puhisee ja tuhisee ja on varsin kiukkuisen ja haluttoman oloinen. Sinnikkyys kuitenkin yleensä palki-taan keskimäärin kolmen tunnin kier-tämisen jälkeen. Parittelun jälkeen uros suuntaa välittömästi seuraavan naaraan luokse. Yhden yön ”riiuu-reissulla” joensuulainen urossiili voi lähteä liikkeelle Heinäpurontien met-siköstä, tavata naaraan yliopistoalu-eella ja aamuyöllä pari muuta siili-neitoa Palloilukeitaan läheisyydessä ja jäädä päiväksi kyttäämään seu-raavaa naarasta päiväpesän viereen siirtolapuutarhan lähimetsään. Toi-sinaan jotkut yksilöt saattavat jäädä myös vahtimaan naarasta parittelun jälkeen estäen siten lemmiskelyt siltä yöltä muiden urosten kanssa.

Läski on valttia

Kun paritteluaika on ohitse, naaraat keskittyvät poikasten synnyttämiseen ja hoitoon. Joensuulaiseen siilipoi-

Kosiopuuhissa uros kiertää naarasta, joka puhisee ja tuhisee kiukkuise-na….

3

kueeseen syntyy tyypillisesti puolen-kymmentä poikasta juhannusviikol-la. Ne syntyvät noin parikymmentä grammaisina ja sokeina; aukaisten silmänsä pariviikkoisina. Emo vie-roittaa poikasensa yleensä heinä-kuun puolivälin jälkeen.

Painonkartuttaminen on elintär-keä osa siilinelämää. Selvitäkseen itäsuomalaisesta talvesta pitää siilin-poikasen pystyä vielä yli kaksinker-taistamaan painonsa sen jälkeen, kun emo on sen vieroittanut. Läski on valttia. Aikuiset urokset aloitta-vatkin lihottamisen heti paritteluajan loputtua. Se joka lihoo nopeinten voi vaipua pian horrokseen odottamaan seuraavaa kevättä. Sopivan ruumiin-painon saavuttaminen näyttääkin käynnistävän horroksen lämpötilas-ta riippumatta. Ensimmäiset tuhdit puolitoistakiloiset aikuiset urokset asettuvat talvihorrokseen jo elokuun alkupuolella, kun synnyttäneet naa-raat ovat vasta päässeet lihotuksen alkuun poikaset vieroitettuaan. Vii-meistään syyskuun loppuun men-nessä valtaosa siileistä on jo horros-tamassa. Aivan viimeisenä on liik-keellä yleensä enää yksittäisiä poi-

kasia haalimassa epätoivoisesti lisä-painoa talvea varten. Talvihorroksen aikana saattaakin menehtyä iso osa kesän poikasista.

Kesällä herkutellaan kastemadoilla

Kaupunkisiilin ruokavalio on moni-puolinen. Sen suippomainen kuo-no ja piikkimäiset hampaat paljasta-vat siilin olevan hyönteissyöjä. Se syö kaikenlaisia niveljalkaisia kuten kovakuoriaisia, hämähäkkejä, lutei-ta, perhosia ja kärpäsiä sekä niiden toukkia. Lisäksi se ahmii kastemato-ja, etanoita sekä erinäköisiä raatoja ja jätöksiä. Kaupunkiympäristö tarjo-aa siilille monipuolisen ruokapöydän erityisesti jätteiden osalta. Se etsii sujuvasti ruokaansa niin jäteastioi-den, tunkioiden kuin olutterassien-kin läheisyydestä. Erityisesti viikon-loppuöinä siileillä riittää kaikenlaista ”roskaruokaa” syötäväksi juhlijoi-den jäljiltä. Kömpelöstä ulkonäös-tään huolimatta se on myös aktiivi-nen metsästäjä, kun pikkunisäkkäitä tai lintujen munia ja poikasia sopi-vasti sattuu vastaan tulemaan. Ko-

vanluokan pesärosvoa siitä ei pidä kuitenkaan tehdä, sillä linnut näyt-täisivät olevan vain pientä vaihtelua siilin ravinnossa.

Siili on kaupungissa ihmisen seu-ralainen. Joidenkin yksilöiden voisi lähes olettaa ’kiintyneen’ ihmisiin - tällainen on kahtena kesänä seu-rattu Orvokki-siili. Siellä missä oli eniten ihmisiä ja melua, siellä oli myös Orvokki. Jo useamman kesän nähnyt kokenut naaras oli oppinut yhdistämään ihmisen ruokaan. Niin-pä Orvokki kävi läpi kaikki Joensuun kesätapahtumat osallistuen mm. Ilo-saarirockiin, sirkukseen ja tivoliin se-kä nuohoten karavaanareiden ja telt-tailijoiden grillipaikat. Matkailukesän hiipuessa loppuaan kohti, oli leirin-täalueella vielä yksinäinen venäläi-nen telttailija, joka jakoi ilta-ateriansa Orvokin kanssa. Sympaattinen siili onkin paikoin eräänlainen villilem-mikki. Monet tarjoavat takapihoil-laan sellaisen ruokapöydän kissan-ruokineen, ruuantähteineen, kalan-perkeineen ja maapähkinöineen, et-tä moni siili jättää madot ja hyöntei-set syömättä. Tarjosipa eräs rouva siileille kasvisrasvassa paistetut mui-kut hyla-kermaviilin ja raikkaan ve-den kera kesän joka ikinen yö.

Siili ei ole kotieläin

Lisäruokinta voi olla siileille hyödyl-listä aikaisin keväällä, kun ne heräi-levät horroksesta ja syksyllä, jolloin synnyttäneet naaraat ja sen poikaset tarvitsevat läskiä luidensa päälle. Sen sijaan keskikesän ”ruokintaorgiat” eivät juuri palvele siilejä, päinvas-toin. Lämpiminä kesäöinä ruokinta-paikat voivatkin toimia sairauksien levittämispisteenä. Siili ei ole sosiaa-linen eläin ja ruokintapaikat pakot-tavat niitä kokoontumaan suuriinkin ryhmiin. Tämä aiheuttaa nahistelui-ta, jotka voivat johtaa eläinten vam-mautumiseen ja tautien leviämiseen. Esimerkiksi kesällä 2005 joensuulai-

…uroksen sinnikkyys kuitenkin palkitaan. Kuvat: Mervi Kunnasranta


4

sia siilejä vaivasi alaraajoihin iskevä ”tassutulehdus”, joka leviää tehok-kaasti ja johtaa usein kuolemaan. Saattoi olla, että ruokintapaikat osal-taan lisäsivät taudin leviämistä joen-suulaisessa siilikannassa. Siilissä on myös runsaasti erilaisia loisia ja se voi levittää salmonellaa. Siilejä kos-kettelevien ihmisten on syytä muis-taa, että yhdessä siilissä voi olla jopa yli sata punkkia sekä lukuisia kirp-puja. Jos siilejä välttämättä haluaa kuitenkin ruokkia, on oleellista pitää ruokintapaikka puhtaana ja vältellä siilien koskettelemista. Siili on ke-syydestään huolimatta villieläin, ei kotieläin.

Siili tarvitsee kaupunkimetsiä

Siilin kaupunkielinympäristö on san-gen monimuotoinen. Vaikka siili viet-tää aktiivista aikaansa pihoissa ja puutarhoissa, muodostavat myös kaupunkimetsät tärkeän osan sen elinpiiriä. Tyypillisesti siilin löytää ke-väällä juuri lehtimetsästä parittele-masta. Joensuussa siilien ”lempimis-keitaita” ovat esimerkiksi ns. hoi-tamattomat lehtipuumetsiköt. Kun mesiangervot ja muut lajit kasvavat kesän saatossa läpitunkemattomaksi, siilit eivät näillä alueilla enää juuri viihdy. Keskikesällä siilit hakevatkin ravintoa pihoista, nurmikoilta, puis-toista ja puutarhoista. Vilahtelee sii-lejä myös aivan keskikaupungillakin. Päiväksi siilit tekevät päiväpesänsä metsän reunaan tai puiston koris-tepuskaan. Takapihoista erottuivat helposti ne, joilla siilit viihtyvät. Sii-limyönteinen takapiha on hieman huoleton ja villi. Siilipihan saa luo-tua pienellä vaivattomuudella: jättä-mällä nurmikkoa hieman ajamatta, suosimalla hieman hoitamattomia pensaita ja lehtikomposteja. Syksyn tullen siilit lähtevät kuitenkin pääosin pois pihoista ja siirtyvät metsiin. Tal-vihorrosalueekseen siilit näyttäisivät

valitsevan tyypillisesti havupuuval-taisen metsän, missä talvipesä on usein mättäässä puunjuuren alla. Joensuussa tyypillinen ”talvehtimis-metsä” on Linnunlahden ja Yli-opistokadun välinen mäntyvaltainen metsä.

Siilin kesällä käyttämä elinalue voi olla useita kymmeniä hehtaa-reita. Kuitenkin varsinaiset ydinalu-eet, joita siilit aktiivisimmin käyttävät ovat kooltaan viidestä kymmeneen hehtaaria. Siileillähän ei ole reviirei-tä, joita ne puolustaisivat vaan eri yksilöiden elinalueet menevät pääl-lekkäin. Paritteluajan ulkopuolella siili suhtautuu lajikumppaneihinsa pääasiallisesti välinpitämättömästi. Siili viettääkin valtaosan elämästään yksin ja pesässä. Suurimman osan vuotta se horrostaa talvipesässään ja aktiivisen vuodenajan se torkkuu päivät päiväpesässä.

Siilin pesä on yleensä metsässä tai pihassa. Se on huomaamaton, yleensä lehdistä ja heinistä tehty pal-lomainen rakennelma. Naaras hoi-taa ja synnyttää poikaset päiväpesää hieman laajemmassa poikaspesässä. Yhdellä siilillä voi olla useita, jopa kymmeniä eri pesiä kesän aikana.

Niitä se aika ajoin kohentelee tai rakentaa kokonaan uuden. Iltahä-märissä se lähtee liikkeelle ja pa-lailee päiväpesäänsä aamun tunneil-la kaupungin viimeisten juhlijoiden könytessä kotiinsa. Kesällä naaraat lähtevät yleensä aikaisemmin illalla liikenteeseen, koska poikasten imet-täminen vaatii rankkaa ravinnon-hankintaa. Urokset sen sijaan saat-tavat torkkuvat pesissä pidempään ja lähteä liikenteeseen vasta puolenyön maissa.

Siilinpiikit eivät aina anna suojaa

Vaikka aikuisessa siilissä voi olla lä-hemmäs 7000 piikkiä, on se tällä panssarilla kuitenkin suojaton autoa vastaan. Kaupunkiympäristössä siili ja auto kohtaavat usein valitettavin seurauksin. Auto onkin kaupunkisii-lin yleisin kuolinsyy. Eniten siilejä kuolee heinä- elokuussa, jolloin naa-raiden ja poikasten liikkuminen ja ravinnonhankinta on kiivainta Hä-märässä tien yli kipittävää siiliä on tietysti vaikea havaita. Toivoisi autoi-lijoille kuitenkin pientä ”siilisilmää-kin” kaupungissa kaarrellessa.

Kun tutkija on saanut korvamerkin ja lähettimen paikoilleen, tulee siilille kiire. Kuva: Mervi Kunnasranta

5

Petri Hottola

Sata satakieltä lauloi Joensuun yössä

Kesäöinä Joensuukin hiljenee. Aamuyöllä katujen tyhjentyessä esiin tulevat yön pienet kulkijat. Yöperhoset vierailevat istutuksilla, poh-janlepakot lentelevät metsän reunassa ja siili mönkii esiin pitkäs-tä heinikosta. Rusakot pomppivat nurmikoilla yhdessä rastaiden kanssa, ja jostakin kauempaa kuuluu satakielen laulu. Ravintolasta palaava pariskunta pysähtyy kuuntelemaan tätä arkipäivän ihmettä. Kulttuuriympäristöissä viihtyvä satakieli luo mestarillisella laulul-laan touko-kesäkuun öihin aivan oman tunnelmansa. Laulun taitu-ruudessa se voi hävitä viita- ja luhtakerttusille, mutta tunteessa ja voimassa satakielelle ei Suomen kesäöistä vertaista löydy. Joensuun sadan satakielen kuoro raikui kaikissa kaupungin osissa, Koppolasta Noljakkaan ja Hasanniemestä Utraan.

Kesällä 1985 laadin oma-aloitteisesti Joensuun kaupungin kaavoitus- ja talonsuunnitteluosastolle selvityksen kaupunkialueen yölaulajareviireistä. Raportin pääpaino oli satakielissä, joita asusti tuolloin Joensuussa yli 100 paria. Samalla tulivat kartoite-tuiksi kaupungin edustavimmat kos-teapohjaiset pensaikot, joissa kukois-ti lintujen ohella monipuolinen kas-vi- ja hyönteismaailma. Selvitykseni otettiin kiitollisuudella vastaan ja sain siitä jälkikäteen jopa köyhää opiske-lijaa lämmittäneen korvauksen. Ai-kaansa edellä olleella kaupunginark-kitehti Mauno Tuomistolla oli silmää ja sydäntä myös asutun ympäristön ääniulottuvuudelle. Satakieli nähtiin säilyttämisen arvoisena osana Jo-

ensuun kaupunkikuvaa. 1980-luvul-la Pielisjoen suun taajaman luonto olikin nykyistä monimuotoisempi ja helpommin asukkaidensa tavoitet-tavissa.

Elinpiirinään satakieli pitää tihei-tä turvallisia pensaikkoja. Ylispuu-na on usein korkeita leppiä tai paju-ja, mutta maan rajassa kasvillisuutta on vähän. Satakieli vaatii elääkseen avointa, kosteaa maata, josta se ra-vintonsa pääasiallisesti hakee. Tih-eikön pitää olla siis joiltakin osin niin tiheä, ettei valo kunnolla maahan asti yllä ja kasvit näin peitä linnun ruoka-aittoja. Aarikaupalla paljasta tannerta laji ei kuitenkaan tarvitse, vaan pärjää tarvittaessa pienessäkin ”kortteerissa”. Pensaikon ympärillä on jo luonnostaan usein tiheämmän aluskasvillisuuden suojaava peitto, joka takaa lintujen olohuoneeseen ja makuukammariinkin kotirauhan. Harva on vaatimattoman värisen,

mutta suurisilmäisen satakielen näh-nyt, vaikka sen konserttia on kuun-telemassa käynytkin. Linnun laulu on niin kaikuvaa, että sen lähdettä on monesti vaikea paikallistaa.

Yölaulajaselvitys pani mietti-mään kaupunkiluonnon tilannetta laajemminkin ja saimme kaupun-ginarkkitehdin kanssa ajatuksiamme esille myös maakuntalehti Karjalai-sessa. Suosituksena oli jättää pienil-lekin tonteille hoitamattomia reuno-ja, pensaiden ja kukkakasvien kei-taita, joihin voisivat asettua niin öiset mestarilaulajat kuin monet puutar-hoissa vierailevat perhoset. Ilman näitä luonnon pikku säästiöitä Jo-ensuu oli vaarassa muuttua kovin tylsäksi ja steriiliksi. Avoimilla nurmi-kentillä ja aluskasvillisuudesta raiva-tuissa metsiköissä kun ei paljonkaan elämää näy. Lisäksi Pielisjoen varsi ja kaupunki olivat jo muodostuneet ympäristöään rehevämmäksi kult-tuuriluonnon keitaaksi, jonka puutar-hakaupungin luonnetta olisi halutta-essa voitu kehittää ja vahvistaa. Vielä tänäkin päivänä Joensuun laidoilla ja erityisesti Noljakan suunnassa on monta hienoa kohdetta.

Tämä avauksemme jäi kuiten-kin yksittäiseksi kannanotoksi muu-ten raivaajaeetoksen värittämässä keskustelussa, joka virisi Karjalaisen ja Karjalan Heilin sivuilla 90-luvun alussa. ”Epäsiistien pusikoiden” ke-syttämätön kaupunkiluonto tuntui uhkaavan koko kaupungin mainetta, erityisesti Varaslammen ympäristös-sä. Varsinkaan ohikulkutieltä ei olisi pitänyt näkyä muuta kuin riveihin pakotettuja istutuspuita, tai ihanteel-

Tunteessa ja voimassa ei satakielen laululle Suomen kesäöistä vertaista löydy.


6

reistä sijaitsi Hasanniemessä kesäte-atterin kupeessa. Kävin siellä monien muiden lailla kesäöisin satakielen laulua kuuntelemassa ja muutenkin lintujen elämää seuraamassa. Kerran emoja rengastaessani Joensuun po-liisin mustamaija pysähtyi kohdalle, poliisien nähtyä ojassa polkupyörä-ni. Olin juuri saanut koiraan verkosta irti ja kömminkin puskien läpi tielle lintu kädessäni. Näin saivat myös poliisit nähdä ruostepyrstöisen mes-tarilaulajan, aivan lähietäisyydeltä, ennen kuin toivotimme toisillemme hyvää työyötä ja poistuimme tahoil-lemme verkkojamme levittämään. Harva aavisti tuolloin, mihin suun-taan kaupungin viheralueiden hoito oli menossa. Kapeaa kadun suun-taista lepikkoa nakerrettiin vastalau-seista huolimatta puisto-osaston uu-sien tuulien mukaisesti aari kerral-laan, kunnes Hasanniemi lopulta vaikeni. Näihin aikoihin muutin Jo-ensuusta pois.

Ekomodernin kaupunkisuunnit-telun tavoitteena on luoda vaihte-levaa ja ihmisen kokoista ympäris-töä, jonka yhtenä ulottuvuutena on paikallisten luontoarvojen vaalimi-nen. Moni suomalainen viihtyy vi-herkaupungissa vesien äärellä. Ei ole myöskään sattuma, että matkailijat

kerääntyvät kaupunkeihin juuri ke-sällä voidakseen viettää aikaa ulko-salla luonnonläheisessä ja vihreässä kaupunkiympäristössä. Joensuussa olisi ollut tämän kansallisen unel-man toteuttamiseen harvinaisen hy-vät eväät. Näitä arvoja ei kuiten-kaan kyetty täysin näkemään. Mo-nen päättäjän sielu tuntui huutavan kaltaistaan maisemaa: skinityyliin parturoituja nurmikenttiä, puupel-loiksi karsittuja metsiä ja betoninhar-maata näköalattomuutta. Omaeh-toisesti villinä kukoistava ja ilman lupaa lisääntyvä luonto muistutti kai ikävällä tavalla siitä romanttisesta vapaudesta, josta nykyiset merito-kratian käsikassarat vielä nuoruuten-sa huumassa olivat haaveilleet.

Hiljattain käydessäni Joensuussa vierailin paikoilla, jotka olivat minulle kaupungissa asuessani erityisen mer-kityksellisiä. Jouduin todistamaan Niinivaaran itärinteen viimeisiä het-kiä. Entinen elävä ja viihtyisä kau-punginosa, oikea Joensuun helmi, oli jo lähes tuhottu. Puskutraktorit olivat jyräämässä viimeisiä vanhoja puutarhoja risu- ja rankakasoiksi, hajotettujen puutalojen raunioiden viereen. Satakielen ja viitakerttusten laulun ohella myös talviset tilhipar-vet, nokkavarpuset ja muut alueen

lisessa tapauksessa, maata myöten niistettyjä nurmikenttiä; näitä sinän-sä kauniita ja paikoitellen tarpeel-lisia, mutta monotonisia hoidetun ympäristön elementtejä. Edes tihei-den kasvillisuusvyöhykkeiden hyö-ty liikenteen ja asutuksen välisinä äänivalleina ei saanut arvostusta, vaan rekkojen jyrinä koettiin lintujen laulua viihdyttävämmäksi ”tuutulau-luksi”. Lisäksi jokainen pensas ja puu todettiin potentiaaliseksi raiskaajan piilopaikaksi. Turvallisuuden tunne tuntui vaativan avoimia, läpi vuoro-kauden voimakkaasti valaistuja kent-tiä ja kaiken kattavaa kameravalvon-taa.

Puolessa vuosikymmenessä saa-tiin Joensuun viheralueilta hävitettyä lähes sata satakielireviiriä ja kesä-kuun öiden konsertin tilalle tuli syvä hiljaisuus. Työ oli sekä järjestelmäl-listä että tehokasta -toivon mukaan ei kuitenkaan aikanaan laatimieni karttojen ansiosta. Muutama lintu sinnitteli vielä kaupungin reunamilla, mutta pian onnistuttiin nekin häätä-mään Utran saarten lintuparatiisia myöten. Utrassa saatiin tilalle kau-punkilaisten toimintaa: ”päreiksi pis-tetty” nuotiopaikka, tuohistaan luo-pumaan joutuneita kitukoivuja, jät-teitä ja juoppojen örisevä remmi. Keskustan tuntumassa vain Varas-lammen satakielet sinnittelivät, ohi-kulkutien lisäkaistan odotuksen lai-na-ajalla. Samaan aikaan satakieli oli runsastunut entisestään useim-missa muissa eteläisen Suomen kau-pungeissa. Jostakin syystä näin pe-rusteellista ”ympäristön hoitoa” ei toisaalla katsottu samankaltaiseksi prioriteetiksi kuin Joensuussa.

Yksi kaupungin pitkäaikaisim-mista ja suosituimmista satakielirevii-

Kesäkuun öiden konsertin tilalle tuli syvä hiljaisuus.

Kuva: Roni Väisänen

7

talviset nähtävyydet ovat nyt paljolti mennyttä. Marjatalvina aluetta ko-ristaneiden pihlajien määrä oli olen-naisesti vähentynyt. Pikkukaupunki-kompleksia poteva Joensuu raken-taa tilalle ahdasta, jotenkin brasi-lialaisen favelan oloista, mutta vä-rimaailmaltaan ankean aneemista slummia, jollaisia maailman suurten metropolien liepeille nousee ”kehi-tyksen” ja maakeinottelun epätoi-vottuina sivutuotteina. Viimeksi mai-nittu on tunnetusti Joensuussakin yksi kaupunkisuunnittelun mootto-reista.

Vielä laulaa Joensuussa muuta-ma satakieli viimeisellä rannallaan, mutta sata satakieltä on kaunis muis-to vain. Kaupungin viihtyisimpiä asuinalueita rakennetaan pikku hil-jaa, avaruutta täyteen ahtamalla ja suojaavaa kasvillisuutta vähentämäl-lä. Hasanniemi, Utra, Niinivaaran itärinne ja kohta ilmeisesti myös Ka-nervala ovat tästä varoittavia esi-merkkejä. Ei kuulu Linnunlahden Laulurinteeltä enää laulujuhlien kuo-ro, eikä satakieli taustalta Hasan-niemestä. Eikä ole kovin uskotta-vaa syytä tässäkään loppunousuna keinotekoista tulevaisuuden uskoa valaa, vaikka niin yleensä tapana on. Päin vastoin, lisää menetyksiä näyttää olevan luvassa, jollei sitten saavu tuo ennustettu transmoderni aika ja uusi tapa elää, muutaman sukupolven viiveellä ehkä myös Jo-en kaupunkiin. Suuret ikäluokat ovat Titanicin ruorissa ja laiva jatkaa sa-malla kurssillaan vielä pitkään hei-dän väistymisensä jälkeen. Synty-nyttä sotkua siivotessa ei nuorempia jälkiviisaus paljon lämmittäne.

Vielä laulaa Joensuussa muutama satakieli viimeisellä rannallaan, mutta sata satakieltä on kaunis muisto vain.

Erkki Järvinen

Noljakanmäen Natura-alueen suojelun historia askel askeleelta

Suomen luonnonsuojeluliitto käyn-nisti kesällä 1992 ketoprojektin, jon-ka tarkoitus oli etsiä vielä jäljellä ole-via ketoja ja varmistaa niiden säi-lyminen hoidon avulla. Joensuun Noljakan Koivuvaaran tilalla oli keto-niittyalue, joka oli ollut karjaeläinten ns. yölaitumena 1930-luvulta. Tilan lopetettua maitokarjan pidon alue oli ollut muutaman vuoden hevoshaka-na 1990-luvun taitteessa. Joukko jo-ensuulaisia luonnosta ja perinneym-päristön hoidosta kiinnostuneita piti ensimmäiset ketotalkoot Koivuvaa-ran tilan maisemissa 13.-14.8.1994. Tarkoituksena oli vesakkoa raivaa-malla ja niittämällä hoitaa aluetta

niin, että avointa tilaa vaativat keto-kasvit säilyisivät alueella. Samalla hyötyisivät avointa perinneympäris-töä vaativat muutkin lajit - etenkin tietyt hyönteiset. Ketotalkoista tuli tämän jälkeen vuotuinen loppuke-sän viikonlopputapahtuma, jonka järjestäjinä ja toteuttajina toimivat Joensuun seudun luonnonystävät, Joensuun kaupungin viherpalvelut ja Noljakan asukkaat.

Koska niitettävä alue oli melko suuri, noin 2 ha, tulivat vuonna 1997 lampaat mukaan auttamaan kedon hoidossa, jolloin niitettävä osuus vä-heni selvästi. Alueen aitaamisessa ja lampaiden hankkimisessa päävas-

Koivuvaaran tila Noljakanmäellä on viihtyisää perinneympäristöä ihan lähellä kaupunkia. Kuva: Hanna Keski-Karhu


8

tuun kantoi Maaseudun Sivistyslii-ton Joensuun Kulttuuriyhdistykses-sä toimiva Timo K. Reko. Lampaat ovatkin siitä lähtien olleet mukana ketotalkoissa täydellä sydämellä ja vatsalla. Keväällä 1997 ja 1998 alu-eella pidettiin siivoustalkoot, ja tou-kokuussa 1999 pidettiin ns. lammas-kauden avajaiset. Väkeä oli paikalla runsaat 50 henkilöä, ja ohjelmassa oli soittoa, runonlausuntaa, karjan-loitsuja, muurinpohjalettujen syön-tiä yms. Syksyllä 1998 tuli Pohjois-Karjalan ympäristökeskus mukaan kedon hoidon suunnitteluun, ja ym-päristökeskuksen aloitteesta alueella tehtiin lajistokartoitus. Kesällä 1999 kunnostettiin alueella olevan kuivu-rin katto, ja kedolle rakennettiin työl-lisyystöinä pärekattoinen hirsilato.

Koivuvaara kedon lisäksi koko Noljakanmäen rinnealue on luon-nonympäristönä aivan poikkeuksel-lisen hieno. Ketotalkoiden aikaan ja muulloinkin tapahtuneet keskustelut johtivat ajatukseen Noljakanmäen rinteen suojelusta. Suojeluehdotuk-sen tueksi kerättiin 45 noljakkalaisen nimilista ja kansalaisaloite Noljakan-mäen rinteen suojelemiseksi allekir-joitettiin 10.4.1997.

Joensuun kaupungin ympäristö-viraston lausunnon mukaan luon-nonsuojelualueen perustamiselle ei ollut luonnonsuojelulain tarkoittamia edellytyksiä. Joensuun kaupungin tekninen lautakunta päättikin esittää kaupunginhallitukselle, että Nolja-kanmäen rinnettä ei toistaiseksi esi-tetä suojelualueeksi, koska esitykses-sä mainitut suojelutoimet voidaan tarvittaessa hoitaa asemakaavalla ja koska tarvittavat lisäselvitykset luon-toarvoista ovat tekemättä. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen, tek-nisen viraston ja luonnonsuojelu-aloitteen tekijöiden edustajat neu-vottelivat asiasta ja sovittiin, että Noljakanmäen rinteellä tehdään pe-rusteellisemmat luontoselvitykset. Kaupunginhallitus päätti yhtyä tek-nisen lautakunnan tekemään esityk-seen.

Keväällä 1998 joukko aktiivisia luonnossaliikkujia, joilla oli eri eliö-ryhmien lajintuntemus hallussaan, aloitti luontokartoitustyöt Noljakan rinnemaisemissa. Luontokartoituk-sen ja -selvityksen koostamiseen me-ni vapaaehtoisvoimin aikaa kaksi kesää, ja suojelualoite voitiin uusia vasta vuonna 2000. Joensuun kau-

pungin tekninen virasto pyysi P-K:n ympäristökeskukselta ja ympäristö-virastolta lausunnot suojelualoittees-ta. Joensuun kaupungin ympäristö-virasto toteaa lausunnossaan, ettei luontoselvityksissä tavattu lajistoa, joka edellyttäisi luonnonsuojelulakiin perustuvaa alueen rauhoittamista. Sen sijaan P-K:n ympäristökeskuk-sen lausunnon mukaan alue täyttää suurimmalta osaltaan hyvin Natura 2000 verkostoehdotuksen kannalta keskeiset vaatimukset sekä lajiston että luontotyyppien osalta. Nyt pi-tää muistaa, että luonnonsuojelulain (1096/1996) 10. luvussa (64 §-69 §) on Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostoa koskevat erityissäännök-set, joita Joensuun kaupungin ym-päristövirasto ei mahdollisesti huo-mioinut lausuntoa tehdessään.

Pohjois-Karjalan ympäristökes-kus oli käynnistänyt kesällä 1999 Natura 2000 -verkoston täydentämi-seen liittyvät valmistelut. Ympäristö-keskus lähetti Joensuun kaupungin-hallitukselle kirjeen, jossa kerrottiin ympäristökeskuksen lähettäneen mi-nisterityöryhmälle luettelon poten-tiaalisista Natura 2000 täydennys-kohteista. Näihin kohteisiin sisältyi myös Noljakanmäen alue (Natura 2000 -verkoston koodi: FI0700107).

Noljakanmäen niittyä on hoidettu niittotalkoilla. Kuva: Hanna Keski-Karhu

Noljakan Natura-alue. Kuva: Tupu Vuorinen

9

Natura 2000 pääpiirteittäinEuroopan yhteisöjen neuvosto antoi 1992 direktiivin luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta eli ns. luontodirektiivin. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on perustettava yhtenäinen eurooppalainen ekologinen verkosto, Natura 2000 -verkosto. Tämä verkosto on yksi niistä keinoista, joilla EU:ssa pyritään suotuisan suojelutason turvaamiseen.

Suomen liityttyä 1995 Euroopan yhteisön jäseneksi luontodirektiivi tuli sellaisenaan Suomea velvoittavaksi. Suomi toimitti Euroopan yhteisön komissiolle 1996 alustavat tiedot valtion mailla sijaitsevista Natura 2000 -verkostoon ehdotettavista alueista. Tämän jälkeen Suomi täydensi ehdotustaan 1996 ja 1997. Euroopan yhteisön komissio kuitenkin päätti 1998 nostaa kanteen Suomea vastaan luontodirektiivin määräysten nou-dattamatta jättämisen vuoksi, koska Suomi ei ollut toimittanut komissiolle lopullista luetteloa Natura 2000 -verkostoon ehdotettavista alueista. Lisäksi Suomi sai komissiolta virallisen huomautuksen lintudirektiivin määräysten huomioonottamattomuudesta, koska Suomi ei ollut lähettänyt riittävää erityissuojelualueiden luetteloa.

Vihdoin loppuvuodesta 1998 valtioneuvosto antoi päätöksen Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen hyväksymisestä. Tätä ehdotusta valtioneuvosto täydensi vielä seuraavana vuonna. Euroopan komissio pyysi kuitenkin vielä Suomea tarkistamaan ehdotustaan tiettyjen elinympäristöjen, luontotyyppien ja lajien osalta. Valtioneuvosto tekikin, tehtyjen lisäselvitysten perusteella, vuonna 2002 päätöksen verkoston täydentämisestä. EU:n komissio hyväksyi lopullisesti 13.1.2005 jo lähes kaikki Suomen boreaalista vyöhykettä koskevat kohteet. Näihin kohteisiin sisältyi myös Noljakanmäen alue.

Suomen Natura 2000 -alueiden (1860 kpl) kokonaispinta-ala on noin 4,9 miljoonaa hehtaaria, josta noin 3,6 miljoonaa hehtaaria on maa-alueita.

Pohjois-Karjalassa Natura 2000 -alueiden (128 kpl) pinta-ala on 116 000 ha, josta maa-alueita on noin 69 000 ha ja vesialueita noin 47 000 ha.

”Kanta-Joensuun” Natura 2000 -verkostoehdotuksessa on vain yksi alue: Noljakanmäki, pinta-alaltaan 50 ha.

Kaupunginhallitus kuitenkin päätti kokouksessaan syksyllä 2000, tek-nisen lautakunnan esityksestä, että Noljakanmäen rinnettä ei esitetä suojeltavaksi luonnonsuojelulain no-jalla tai liitettäväksi Natura 2000 -ver-kostoon. Syyksi todetaan se, että alu-een kehittäminen ja luonnonarvo-jen suojelu asemakaavoilla ja ylei-sen alueen suunnitelmilla turvaa parhaiten kaupungin ja Noljakan asukkaiden vaikutusmahdollisuudet omaa lähiympäristöä koskevassa päätöksenteossa.

Päinvastoin kuin kaupunginhalli-tuksen lausunto kaikkien muiden ta-hojen, kuten Siilaisen-Noljakan asu-kasyhdistyksen, Joensuun yliopiston biologian laitoksen ja metsätieteelli-sen tiedekunnan, Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiirin, Joensuun seu-dun luonnonystävien, Pohjois-Kar-jalan lintutieteellisen yhdistyksen ja Pohjois-Karjalan liiton lausunnot, ovat myönteiset alueen liittämiselle Natura 2000 -verkostoon, ja että se parantaa alueen kehittämistä ja käyt-töä. Ympäristöministeriön toimen-pide-ehdotus olikin, että alue tulee liittää Natura 2000 -verkostoon. P-K:n ympäristökeskus ihmetteleekin perusteluissaan sitä, miksi kaupunki vastustaa Natura-ehdotusta, kun ker-ran Natura-tavoitteet ja kaupungin maankäytön tavoitteet ovat Nolja-kanmäen alueella yhtenevät.

Noljakanmäen alueelle ruvettiin keväällä 2003 laatimaan P-K:n ym-päristökeskuksen ja Joensuun kau-pungin toimesta hoito- ja käyttö-suunnitelmaa. Suunnitelmassa ote-taan huomioon alueen luonto, his-toria ja suojelu, sekä virkistys-, tutki-mus- ja opetuskäyttö. Mukana suun-nittelussa olivat kaikki mahdolliset tahot, joita hanke koskettaa. Hoito- ja käyttösuunnitelman kustannuksis-ta puolestaan vastasi EU, neljännek-sestä Joensuun kaupunki ja lopusta neljänneksestä valtio.

Ensimmäisistä asukkaiden ja

luonnonystävien yhteisistä ketotal-koista kului 10 vuotta hoito- ja käyttösuunnitelman valmistumiseen. Suojelualoitteen tekijöiden kannal-ta prosessi päätyi siis myönteiseen lopputulokseen. Muutama kysymys jäi kuitenkin ainakin allekirjoittanutta vaivaamaan. Kaupungin asukkaita kehotetaan aktiivisesti osallistumaan ja tekemään aloitteita oman asuin-ympäristönsä kehittämiseksi! Onko nyt kuitenkin niin, että todella tär-keitä aloitteita ei ole suotavaa tehdä?

Kokevatko virkamiehet, ettei heidän ammattitaitoonsa luoteta? Kokevat-ko parlamentaarisesti valitut edusta-jat, että kunnan asukkaat tulevat hei-dän reviirilleen? Oliko, kaavamäärä-yksistä huolimatta, taustalla ajatus rakentaa Noljakan rinteelle asuntoja järvinäköalalla? Näihin kysymyksiin ei todennäköisesti koskaan saada vastausta.


10

Noljakanmäen Natura-alueen valin-nan perusteet ovat olleet luonnon-tieteelliset eli sieltä löytyy luonto-direktiivin liitteissä lueteltuja luon-totyyppejä, joilla on erityistä arvoa Euroopan unionin laajuisessa luon-non monimuotoisuuden suojelussa. Erityistä huomiota on kiinnitetty en-sisijaisesti suojeltaviin luontotyyp-peihin, joita Noljakanmäen Natura-alueella ovat Fennoskandian runsas-lajiset kuivat ja tuoreet niityt (4 % pinta-alasta) sekä puustoiset suot (2 %). Muut luontodirektiivin luonto-tyypit ovat boreaaliset lehdot (31 %) sekä Fennoskandian hakamaat ja kaskilaitumet (49 %).

Perinnemaisemat pusikoituvat ilman hoitoa

Perinnebiotoopit voidaan jakaa kah-teen ryhmään. Osa niistä on luon-totyyppeinä kokonaan tai lähes ko-konaan riippuvaisia niitosta tai lai-dunnuksesta (kuivat ja tuoreet niityt, hakamaat, lehdesniityt, metsälaitu-met, kaskimetsät ja ahot). Jos käyttö loppuu, nämä luontotyypit häviävät. Osa taas on Suomessa luontaisesti esiintyviä luontotyyppejä (rantanii-tyt, tulvaniityt, suoniityt ja kallioke-dot), joiden olemassaolo perustuu rantavoimiin, tulviin, kuivuuteen ja muihin puuston ynnä muun kor-keamman kasvillisuuden kehittymis-tä rajoittaviin tekijöihin. Perintei-nen maatalous on vaikuttanut myös luontaisten niittyjen lajiston runsaus-

suhteisiin. Muun muassa maaperän ravinteisuuden kasvu, luontaisten metsäpalojen estäminen, ojitukset, ilmansaasteet ja vesien säännöstely ovat johtaneet siihen, että nykyolois-sa luontaisesti avoimina pysyvien matalakasvuisten luontotyyppien ala on suuresti vähentynyt ja niiden säi-lyminen on aiempaa paljon enem-män riippuvaista laidun- ja niitto-käytöstä.

Perinnebiotooppien alamäki al-koi 1800-luvun lopulla maatalouden koneellistumisen ja kemikalisoitumi-sen seurauksena. Entiset laidunniityt raivattiin pelloiksi ja karjan talvirehu tuotettiin keinolannoitetuilla pelloilla. Käytöstä poisjääneet perinnebiotoo-pit pusikoituvat ja metsittyvät hoidon loputtua ja monet niistä on myös ak-tiivisesti metsitetty. Perinnebiotoop-pien määrä onkin romahtanut maa-talouden muutosten myötä alle prosenttiin sadan vuoden takai-sesta tilanteesta. Valtakunnallisessa perinnemaisemien inventoinnissa 1992-1998 Suomesta löydettiin vain 3694 arvokasta perinnebiotooppia ja perinnebiotooppeja arvioidaan olevan koko maassa enää noin 20 000 hehtaaria. Tästäkin alasta vain noin puolet on enää laidunkäytössä, toisen puolen ollessa erilaisia um-peenkasvuvaiheita. Ympäristöminis-teriön perinnemaisematyöryhmän tavoitteena on saada hoidon piiriin kaikki nämä arvokkaat perinnebio-toopit vuoteen 2010 mennessä. Li-säksi käytöstä poistuneita, umpeen

kasvavia kohteita on tavoitteena kunnostaa noin 40 000 ha. Pohjois-Karjalassa hoitotavoite on 2 500 ha, joka on yli viisinkertainen määrä in-ventoituihin arvokkaisiin perinne-biotooppeihin nähden.

Useimmat perinnebiotooppityy-peistämme ovat hyvin uhanalaisia, ja olemassa olevien perinnebiotoop-pien pinta-ala ei ole riittävä luon-non monimuotoisuuden säilyttämi-seksi. Erityisesti niittoniittyjen, kalk-kiketojen, nummien, lehdesniittyjen ja kalkkialueiden perinnebiotooppi-en tila on hälyttävä, niiden osuus arvokkaista perinnebiotoopeista on yhteensä alle 3 %. Lähes kolman-nes inventoitujen perinnebiotooppi-en alasta on metsälaitumia. Tuorei-ta niittyjä, merenrantaniittyjä, haka-maita ja suoniittyjä on kutakin noin kymmenesosa inventoidusta alas-ta. Myös Itä-Suomessa puustoiset perinnebiotoopit ovat kaikkein ylei-simpiä ja meillä onkin erityisvastuu hakamaiden, kaskimetsien, ahojen ja metsälaitumien säilyttämisestä.

Lehtoja on Suomessa vähän

Lehdot ovat pohjoisen havumetsä-vyöhykkeen rehevimpiä ja eliöla-jistoltaan monipuolisimpia metsiä. Suomessa lehtokasvillisuus esiintyy pohjoisilla äärirajoillaan. Lehtoja on jäljellä hyvin vähän koko maassa, koska viljavimpina kasvupaikkoina ne raivattiin aikoinaan ensin vilje-lymaiksi ja lehtokeskuksista tuli var-

Hanna Keski-Karhu

Noljakan Natura-alueella on harvinaisia luontotyyppejä

11

haisimman asutuksemme keskuksia. Kuusettuminen on myös myöhem-min ollut luonnollinen tapahtuma lehdoissa metsälaidunnuksen loput-tua ja ilmaston viilennyttyä, mutta sitä ovat edistäneet myös metsän-hoitotoimet, joihin on kuulunut mm. kuusten istuttaminen lehtoon.

Suomen metsäalasta noin 200 000 hehtaaria on lehtoa. Nykyisin lehtometsien pinta-ala on Etelä-Suo-messa noin 1 % ja Pohjois-Suomessa noin 0,2 % koko kasvullisen metsä-maan alasta. Jäljellä olevat lehdot ovat yleensä hyvin pienialaisia, yli kymmenen hehtaarin suuruiset leh-dot ovat harvinaisia, ja ne keskittyvät Lounais-Suomen tammivyöhykkeen lisäksi ns. lehtokeskusten alueelle, joita on Suomessa seitsemän. Säily-neet lehtosaarekkeet ovat pienuuten-sa vuoksi hyvin haavoittuvia eliöyh-teisöjä, ja luontoa muuttavat toimet myös lähiympäristössä voivat olla lehtolajistolle kohtalokkaita, vaikka lehtojen pinta-ala ei enää pienentyi-sikään.

Valtioneuvosto teki vuonna 1989 periaatepäätöksen valtakunnallises-ta lehtojensuojeluohjelmasta. Ohjel-maan otettiin Suomen luonnonsuo-jelullisesti arvokkaimmat 436 lehto-

aluetta, joiden yhteinen pinta-ala on 5 300 hehtaaria, eli alle kolme pro-senttia maan lehtometsistä. Lehtojen osuus vuoden 1987 loppuun men-nessä rauhoitettujen suojelualueiden kokonaispinta-alasta oli vain noin 0,01 %. Vuonna 1988 suojeluala nousi tuhanteen hehtaariin, mikä vastaa noin 0,5 % maamme koko lehtoalasta. Vuonna 2000 Etelä-Suo-men ja Pohjanmaan lehtometsistä oli suojeltu jo 1600 hehtaaria eli noin 1,3 %.

Yksityiset kansalaiset ovat olleet edelläkävijöitä lehtojen suojelussa myös Pohjois-Karjalassa. Monet leh-doista sijaitsevat yksityisten omista-milla suojelualueilla. Vuonna 1988 oli valtion mailla Ahvenanmaan ul-kopuolella vain neljä suojeltua leh-tometsää vuonna 1988, yhteensä 71 hehtaaria.

Pohjois-Karjalassa lehtoja on eni-ten maakunnan eteläosassa Tohma-järven-Kiteen seudulla ns. Keski-Kar-jalan lehtokeskuksen alueella. Maa-kunnan arvokkaimmat lehdot, yh-teensä noin 200 ha, sisältyvät Natu-ra 2000 -verkostoon. Vuonna 2004 Pohjois-Karjalassa alkoi Keski-Kar-

jalan lehtoverkosto -hanke, jonka tavoitteena on innostaa yksityisiä maanomistajia edistämään metsä-luonnon monimuotoisuuden turvaa-mista Keski-Karjalan lehtoalueella. Hanke on osa Etelä-Suomen metsi-en monimuotoisuusohjelmaa ja sen koordinoijana toimii Metsäkeskus Pohjois-Karjala.

Monet eliölajit ovat erikoistuneet elämään vain lehdoissa ja ovat siksi harvinaisia. Pohjois-Karjalalla on eri-tyinen vastuu tiettyjen uhanalaisten lajien suojelussa. Metsälajiston osalta nämä ovat erityisesti lehdoissa esiin-tyvät lehtoängelmä, lehtoukonhattu ja lehtokattara.

Lehdot ja erilaiset perinneympä-ristöt ovat parhaimmillaan kunkin seutukunnan kulttuurihistoriallisten, maisemallisten ja biologisten arvo-jen keskittymiä, mutta säilyäkseen tuleville sukupolville ne tarvitsevat hoitoa ja vaalimista. Myös Nolja-kanmäen Natura-alueen biologisesti ja maisemallisesti arvokkaat haka-maat ja niityt kasvavat umpeen ja kuusikoituvat ilman laidunnusta ja niittoa.

Noljakan runsaslajinen niitty on pysy-nyt monimuotoisena sekä laidunnuk-sen että säännöllisen niiton ansiosta. Kuvat: Hanna Keski-Karhu


12

Maatalousmaata on viime vuosikym-meninä jäänyt paljon pois viljelystä. Osa pelloista on istutettu metsäksi, mutta monet entiset pienet peltoku-viot ja luonnon laitumet ovat kasva-massa umpeen. Myös aktiivitiloilla on luovuttu luonnonlaitumista. Täl-laisille alueille on EU-tuissa kuitenkin omat tukimuotonsa, joiden avulla viljelijä saa korvausta maiseman ja luonnon monimuotoisuuden hyväksi tekemästään työstä.

Mirja Hurskainen

Elämää erityistukien kanssa

Kesäisin maanteillä liikkujan silmää hiertää se, että varsinkin Itä-Suomessa monet kauniit maisemat ovat jäänet kasvillisuuden peit-toon. Onko Suomi pusikoitumassa umpeen?

Vaatii aina suunnitelman

Kuka sitten voi hakea erityistukea maisemanhoitoon, luonnon moni-muotoisuuden kehittämiseen ja pe-rinnebiotooppien hoitoon? Erityistu-kisopimuksen saaminen edellyttää, että tila on tehnyt ympäristötukisi-toumuksen. Tukea voi saada viljelijä tai puutarhatalouden harjoittaja.

Erityistukisopimukset tehdään 5- tai 10-vuotisiksi. TE-keskukselle jä-

tettävään hakemukseen laaditaan mukaan suunnitelma alueista ja nii-den hoidosta. Myös hoidosta aiheu-tuvista kustannuksista laaditaan kus-tannusarvio. Erityistukialueista muo-dostetaan jokaisesta oma perusloh-konsa tilan rekisteriin. Ympäristökes-kus käy aina tarkastamassa alueet ja suunnitellut hoitotoimenpiteet.

Perinnebiotoopit melko työläitä

Perinnebiotoopit ovat maataloustuo-tannossa olevaa tai ollutta aluetta, jo-ta on laidunnettu tai käytetty rehun-tuotantoon. Niitä ovat niityt, kedot, ahot, hakamaat ja metsälaitumet. Perinnebiotooppia hoidetaan joko niittämällä tai laiduntamalla.

Käytännössä vain laiduntaminen on järkevää, jos alueet ovat suureh-koja. Laiduntamisen on tapahdut-tava niin, että se ei aiheuta alueen kasvillisuudelle haitallista rehevöity-mistä tai eroosiota. Laidunnettava alue tulee siis yleensä erottaa aidalla muista laidunnurmista. Tämä taas lisää aitauskustannuksia ja aiheut-taa ongelmia eläinten juomaveden saannissa.

Niitto ja niitetyn kasvillisuuden kerääminen on työläs menetelmä. Käytännössä tiloilla on vaikea to-teuttaa tätä ainakaan suuremmassa mitassa. Kun luonnonlaidunalueet ovat monesti kivisiä ja mäkisiä, ei työkoneita voida käyttää apuna. Tal-koomeininkiä tarvitaan niiden hoi-tamiseen.

Tukea myös maiseman hoitoon

Erityistukea voidaan hakea myös maiseman kehittämiseen ja hoitoon ja luonnon monimuotoisuuden edis-tämiseen (lumo-kohteet). Näillä tuil-la pyritään edistämään viljelymaise-

Susikalliolla lampaat ovat näyteikkunassa kylätien ja talon välissä. Kuva: Mirja Hurskainen

13

man avoimuutta ja monipuolisuutta. Maisemanhoidon tukea on mahdol-lista saada vaikkapa pihateitä reu-nustavien puukujanteiden perusta-miseen, maisemakasvien viljelyyn tai perinteisen rakennelman kunnos-tamiseen. Näihin tukea ei monesti ymmärretä hakea.

Lumo-kohteita ovat tyypillisim-millään viljelyaukeilla olevat metsä-saarekkeet ja pellon reuna-alueet. Myös pienet kosteikot ja tulvapellot tulevat kysymykseen. Alueita hoi-detaan niin, että maatalousympäris-tössä tyypilliset lajit säilyvät ja jopa lisääntyvät.

Millaista on erityistukialueiden hoito?

Tilallamme Kiteen Misolassa on al-kamassa toinen viisivuotiskausi pe-rinnebiotooppien ja lumo-kohteiden kanssa. Yhteensä erityistukialueita on 3,2 hehtaaria. Suurin osa näistä on pihaa ympäröiviä metsälaitumia, joita yhteislaidunnetaan lypsykarjalla ja lampailla. Työläin hoitotoimenpi-de on näissä aitausten rakentaminen ja eläinten siirtely. Lisäksi puustoa tulee harventaa niin, että vallitsevina kasvilajeina ovat heinäkasvit.

Myös osaa lumo-kohteista lai-dunnetaan. Suoviljelmällä olevat metsäsaarekkeet vaativat lisäksi alus-kasvillisuuden raivausta. Yksi kos-teikkokin mahtuu mukaan. Viime sopimuskaudella sen raivaaminen kiellettiin, mutta nyt pensaikkoa tu-lisikin siistiä! Erityistuen saaminen edellyttää, että alueilla toteutettavista toimenpiteistä pidetään hoitopäivä-kirjaa.

Milloin kannattaa?

Erityistukeen soveltuvia alueita löy-tyy varmasi monelta tilalta. Meillä ratkaisu oli sikäli helppo, että pihapii-riä ympäröivillä mäkialueilla kasvaa ns. maisemametsiä, joita ei ole tar-

koitus käyttää talousmetsinä. Lisäk-si niitä on laidunnettu 1920-luvulta lähtein. Myös metsäsaarekkeet ja kal-lioiset nyppylät ovat maisemallisesti kauniita läpi vuoden.

Lajiston säilyminen ja lisääntymi-nen on meille myös tärkeää. Lapset

Suurenmäen metsälaidun on koivikkoinen korkea mäki pihapiirissä.Kuva: Mirja Hurskainen

ovat meillä syöneet ahomansikkaa joka kesä kyllikseen. Uutuuksiakin on löytynyt: kaksi kesää on pölkky-ruoho kasvanut lampolan kupeella ja peltopyy pesii suoviljelyksen keskellä Kokkokummulla vanhassa ladossa.

Erityistukisopimuksia voidaan tehdä seuraavista:

- suojavyöhykkeen perustaminen ja hoito- kosteikon ja laskeutusaltaan perustaminen ja hoito- muut valumavesien käsittelymenetelmät (säätösalaojitus, säätökastelu ja kuivatusvesien kierrätys)- luonnonmukainen tuotanto- pohjavesialueiden peltoviljely- lannan käytön tehostaminen- perinnebiotoopit- luonnon monimuotoisuuden edistäminen- maiseman kehittäminen ja hoito- alkuperäisrotujen kasvattaminen- alkuperäiskasvien viljely- happamuuden alueellinen vähentäminen (kalkkisuodinojitus, tehostettu peltojen kalkitus).

Lähde: www.mmm.fi/tuet/maatalouden_viljelijatuet/horisko/ymparistotuki.html


14

Perinneympäristöjen kasvaessa um-peen monet niittylajit ovat etsiyty-neet muille avomaille, kuten metsien reunoille, peltojen ja teiden pienta-reille, voimalinjoille ja taajamien jou-tomaille. Näistä vain tienpientareita hoidetaan säännöllisesti niittämällä.

Juha Jantunen, Kimmo Saarinen & Anu ValtonenEtelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti

Noidanlukot ja niittyperhoset -Perinneympäristöistä tienpientareille

Tienpientareilla kohtaavat monet vastakkaiset luontoarvot. Parhaim-millaan pientareet tarjoavat tienkäyttäjille ketojen kukkaloistoa, pahimmillaan vain yksitoikkoista heinikkoa. Vaihtelevien olosuhtei-den seurauksena tienpientareiden kasvi- ja perhoslajisto on runsas. Niittyjen, laitumien ja muiden perinneympäristöjen vähenemisen myötä taantuneet lajit löytävät pientareilta uusia elinympäristöjä, mutta samalla tieverkosto auttaa alkuperäistä lajistoa uhkaavaa lupiinia valtaamaan uusia alueita.

Niitto tai laidunnus on niittykasvien elinehto, sillä hoitamattomina erityi-sesti ravinteiset alueet ovat nopeas-ti korkean kasvillisuuden vallassa. Silloin kilpailu tilasta ja valosta ei juuri anna mahdollisuuksia matalille niittykasveille.

Yleisten teiden ja laitakaupun-kien taajamateiden pientareet nii-tetään yleensä kerran tai kahdesti kesässä. Ensimmäinen niittokerta on kesäkuun lopussa, jolloin niitetään useimmat vilkkaasti liikennöidyt val-ta- ja kantatiet. Kerran niitettäviltä pientareilta kasvillisuus leikataan elo-kuussa, joka vastaa hyvin perinne-ympäristöjen hoidon aikataulua. Pa-kokaasut, pöly, melu ja suolaus kui-tenkin haittaavat ja tekevät pienta-reista vaativia elinympäristöjä kas-veille ja eläimille.

Pientareiden kasvillisuus vaihtelevaa

Tienpientareiden luontoa on tutkit-tu Etelä-Karjalassa vuodesta 2001 lähtien Tiehallinnon ja Ympäristö-ministeriön tuella. Mukana on ollut yli sata piennarta, joilla kohteena ovat olleet erityisesti niittykasvit ja perhoset.

Pientareiden kasvillisuus osoit-tautui runsaslajiseksi ja vaihtelevaksi. Lajisto muuttuu vyöhykkeittäin as-faltin reunasta kohti ojaa, jonka jäl-keen kasvillisuus sulautuu vähitellen ympäristöön. Vaihtelua on myös tien suunnassa muun muassa luiskien muotoilussa käytetyn maa-aineksen mukaan.

Kasvillisuuden laadultaan tien-pientareet eivät pärjänneet oikeille perinneympäristöille, sillä niittykas-veja oli pientareilla keskimäärin vain puolet niittyjen määrästä. Useilta kohteilta, erityisesti ravinteisilta ja nuorilta pientareilta lajit puuttuivat kokonaan.

Tienpientareet sopivat kuitenkin niittykasvien kasvupaikoiksi, jos kas-villisuus saa kehittyä riittävän kauan ilman maan muokkausta. Parhaim-millaan pientareilla oli lähes yhtä paljon niittykasveja kuin perinneym-päristöissä. Hyviä niittykasvipaikkoja olivat vanhat ja leveät pientareet, joi-

Vanha, leveä ja hiekkapohjainen valtatie kuuden piennar tarjoaa hyvän pohjan monimuotoiselle kasvi- ja perhoslajistolle. Kuva: Juha Jantunen

15

den maaperä oli kuiva, hiekkainen ja vähäravinteinen. Näiltä kohteilta löy-tyi myös harvinaisuuksia, kuten ketoja suikeanoidanlukko (Botrychium lunaria ja B. lanceolatum), särmä-putki (Selinum carvifolia), keltamaite (Lotus corniculatus) ja kartioakan-kaali (Ajuga pyramidalis).

Vanhat pientareet perhosten suosiossa

Perhoset voivat valita lentoreittinsä ja poistua epäsuotuisista ympäristöistä. Pientareilla oli kuitenkin runsaasti perhosia. Pientareilla myös havaittiin harvinaistuneita niittyjen päiväper-hosia sekä kolme uhanalaista per-hoslajia.

Perhosten kannalta hyvä piennar on iäkäs, sen kasvillisuus on mo-nimuotoista ja kukkivia kasveja on runsaasti läpi kesän. Myös pienta-reen lähiympäristö vaikutti perhosla-jistoon. Niitto vähensi selvästi päivä-perhosten ja muiden perhosten mää-riä, mutta pitkällä aikavälillä niitto hyödyttää perhosia erityisesti kasvil-lisuuden laadun paranemisen kaut-ta. Valtateiden ja pikkuteiden pien-tareet sopivat perhosille paremmin kuin taajamateiden pientareet ja liit-tymät.

Joutsenon Korvenkylässä teh-tiin erillinen tutkimus tesmaperho-sen käyttäytymisestä tieympäristös-sä. Niittynä hoidettu liittymä osoit-tautui lajille tärkeäksi elinympäris-töksi. Tutkimuksessa merkittiin 2100 tesmaperhosta, joista lähes puolet tavattiin liittymän alueelta. Perhosia oli runsaasti myös pientareilla, mutta vilkkaasti liikennöityä valtatietä ne eivät ylittäneet mielellään.

Lupiini yksipuolistaa lajistoa

Tienpientareet ovat monen tulokas-kasvin suosiossa, sillä pientareet tar-joavat näille luonnonympäristöjä pa-rempia kasvupaikkoja tai muodosta-

vat hyviä leviämisreittejä. Siemenet kulkevat maansiirroissa ja autojen mukana pitkiäkin matkoja. Liiken-teen tuulenpuuskat irrottavat ja kul-jettavat siemeniä edelleen tien suun-taisesti.

Yksi näkyvimmistä pientareiden valtaajista on lupiini, joka menes-tyy monenlaisilla paikoilla. Syvälle maahan tunkeutuva juuristo ja juu-rinystyröiden typpibakteerit auttavat kasvia kuivilla ja vähäravinteisilla pientareilla.

Lupiinista puhuttaessa tarkoite-taan lähes poikkeuksetta komealupii-nia (Lupinus polyphyllus), pohjois-amerikkalaista vuoristokasvia. Alun perin koristekasviksi tuodun lajin le-vittäytyminen luontoon on kiihty-nyt viime vuosikymmeninä. Suomen ympäristökeskus on luokitellut lupii-nin yhdessä jättiputkien, jättipalsa-min ja kurtturuusun kanssa vaka-vimmin luonnonvaraisia lajeja ja ko-konaisia elinympäristötyyppejä uh-kaaviksi lajeiksi.

Lupiinin aiheuttamaa uhkaa tien-pientareiden kasveille ja perhosille arvioitiin vertaamalla vierekkäin si-jainneita piennaralueita, joista osa

oli luonnontilaisia ja osa peittynyt vahvaan lupiinikasvustoon. Lupiini-pientareilla kasvillisuus oli 41 sent-timetriä korkeampaa ja kasvilajeja keskimäärin neljä (27 %) vähemmän kuin vertailualueella. Perhoslajiston monimuotoisuudessa ja lajiston ra-kenteessa ei havaittu merkittäviä ero-ja, mutta varsinkin päiväperhosten yksilömäärät olivat lupiinin valloit-tamilla pientareilla selvästi pienem-piä. Lupiini vie elintilaa perhosille tärkeiltä mesikasveilta eikä lupiinista ole korvaajaksi: vain 6 % kukillakäy-neistä perhosista löytyi lupiinilta.

Tienpientareiden merkitys kasvaa

Monille metsälajeille tiet ovat leviä-misesteitä ja ne pirstovat elinympä-ristöjä, mutta avoimien ympäristö-jen lajeilla tilanne on päinvastainen. Tienpientareet auttavat niitä selviyty-mään umpeenkasvavien niittyjen ja tehokkaasti viljeltyjen peltojen maa-seutumaisemassa. Vaikka niittyihin verrattavissa olevat pientareet ovat harvinaisia, ne ovat yhä tärkeämpiä harvinaistuvan niittyeliöstön turva-paikkoja. Suomen tienpientareiden pinta-ala, yli 100 000 hehtaaria, on jo yli neljä kertaa suurempi kuin pe-rinneympäristöjen nykyinen pinta-ala.

Etelä-Karjalan piennartutkimus päättyi vuonna 2005. Tutkimuksen viime vaiheessa selvitettiin tarkem-min pientareiden niittämisen vaiku-tuksia ja sitä, miten hoidon avulla voidaan parantaa tienpientareiden luonnonarvoja. Parhaimmillaan tien-pientareet ja liittymät ovat jo nyt ke-hittyneet näyttäviksi ja monimuo-toisiksi elinympäristöiksi. Kun tie-dämme mitä tiehoidon ja luonnon yhteensovittaminen vaatii, arvok-kaiden piennarympäristöjen määrää pystytään varmasti lisäämään.

Isokokoinen lupiini varjostaa nope-asti hiekkamaiden pienet ketokasvit kadoksiin. Kuva: Juha Jantunen


16

Jättipalsami on kotoisin Himalajan vuoristoalueelta, missä sitä esiintyy erityisesti jokien ja purojen varsilla. Myös Suomessa jättipalsami viihtyy kosteilla paikoilla, missä se voi kas-vaa nimensä mukaisesti jättiläismäi-sesti jopa kolmemetriseksi. Koska jättipalsami on alun perin tuotu ko-risteeksi puutarhoihin, tavataan sitä Suomessa erityisesti asutuksen lähei-syydessä.

Jättipalsami on luokiteltu haital-liseksi vieraslajiksi useissa Euroopan maissa. Tulokaslajina se voi vaaran-taa alkuperäisen lajiston olemassa-olon. Jättipalsami leviää nopeasti, koska se tuottaa runsaasti siemeniä. Yksi yksilö voi levittää ympärilleen jopa 800 siementä. Sen siemenet sin-koutuvat ympäristöön useiden metri-en päähän, kun kasvin siemenkodat ovat kypsät. Siksi jättipalsamia kut-sutaan myös paukkukukaksi. Lop-pukesällä jättipalsamin mesipitoiset

Heikki Pönkkä ja Helena Haakana

Jättipalsami (Impatiens glandulifera)

Palsamikuvat: Heikki Pönkkäja pystykorva: Kari Antikainen

kukat ja imelä tuoksu houkuttelevat ympärilleen suuret määrät kimalai-sia, perhosia ja muita siivekkäitä.

Jättipalsami on yksivuotinen ja lisääntyy vain siementen avulla. Sie-menet ovat lyhytikäisiä ja suurin osa niistä itää heti seuraavana vuonna. Jättipalsamin leviämistä voidaan hi-dastaa estämällä siementen muodos-tuminen. Kun kaikki yksilöt kitketään ennen siementen kypsymistä, eikä siementäviä yksilöitä päästetä syn-tymään, katoaa jättipalsami paikalta nopeasti.

Pystykorvan huvit

Jekku – taittajan pystykorva – hu-vitteli tarhan hyvin lannoitetussa maassa rehevänä kasvavilla jät-tipalsameilla. Kukissa pörräävi-en kimalaisten kiinniottaminen ja haukkuminen tuotti huvia ja jos-kus kirvelevän kuonon. Erityisen suurta nautintoa näytti tuottavan kypsän siemenkodan nappaami-nen suuhun. Hetken päästä ko-dan poksahdus hytkäytti koko koiraa.

17

VALMISTAT TOISTA

Maata vasten hämärästi hiipuu elämä.

On elämällä kuolemalla tarkoitus,

valmistaa toista elämän nälkäistä.

Kiire on kova valon lähdettä maistaa,

vaikka varjojen kautta vain viisautta karttuu.

Nyt maata kumarrat valmistat toista,

hymyilet hiljaa taas elämä maistuu.

Kuva ja runo Heikki Pönkkä


18

Joensuun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan, Botanian juuret juonta-vat Sortavalan seminaariin, jonka tie kulki Rauman kautta Joensuu-hun. Opettajaksi opiskelevat joutui-vat harjoittelemaan mm. käytännön puutarhatöitä. Korkeakoulun alkuai-koina puutarha toimi pienimuotoi-sena Kuopiontien ja yliopiston ny-kyisen hallintorakennuksen välissä.

Maisa Viljanen

Lihansyöjäkasveja ja kahvinpapuja Botaniassa

Joensuun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa, Botaniassa, voi ihmetellä eksoottisia kasveja sisällä kasvihuoneissa tai löytää tutut kotimaiset luonnonkasvit ja perennat ulkopuutarhasta. Botaniassa kannattaa poiketa pihasuunnitelmaa tehdessä, lajintuntemusta harjoitellessa tai vain ihastelemassa kukkien tuoksua ja värilois-toa.

Vähitellen toiminta laajeni. Nykyiset kasvihuonerakennukset valmistuivat v. 1985.

Suurin osa kasvihuoneiden ja avomaa-alueiden kasveista on kas-vatettu puutarhalla siemenistä. Sie-meniä hankitaan eri puolilta maapal-loa, eikä kaikkien itämisolosuhteista ole kunnon tietoa. Puutarhurit ovat hankkineet vuosien varrella melkoi-

sen tietotaidon siementen käsittelys-sä. Onnistuneen tuloksen saavutta-miseksi on joskus kokeiltava kaikki keinot siementen eripituisista kylmä-käsittelyistä valoisassa tai pimeässä idättämiseen ja jopa niiden mekaa-niseen raaputtamiseen.

Siemenet hankitaan etupäässä kansainvälisen siemenvaihdon kaut-ta. Vain kesäkukkien ja yleisimpien ravintokasvien siemenet ostetaan kaupallisesti. Siemenvaihto tarkoit-taa todella vaihtoa. Kukin puutarha vastaa siementen keruusta ja lähe-tyksestä aiheutuneista kuluista. Vaih-totoiminnassa sitoudutaan noudat-tamaan Rion sopimuksen henkeä. Vaihtoa varten ei kerätä uhanalaisten lajien siemeniä, eikä saatuja sieme-niä käytetä kaupallisiin tarkoituksiin. Botanialla on tällä hetkellä vaihto-yhteyksiä noin 550 vastaavan puu-tarhan kanssa. Vaihdettavat siemen-määrät eivät ole suuria, lähetyksessä saattaa tulla muutama kahvinpapu tai mammuttipetäjän siemen. Täältä pyydetyimpiä ovat vanamo, suopur-su sekä luonnonmarjamme, mutta yllättäen myös kahvi ja kaakao.

Kasvitieteellisen puutarhan ensi-sijaisena tehtävänä on opetuksen ja tutkimuksen avustaminen. Ope-tuksen pääpaino on lajintuntemuk-sessa, mutta kursseilla tutustutaan kasvimaailman ihmeisiin kuten juu-rettomaan naavatillandsiaan tai ha-vaitaan, ettei rautamyrtin ”lehti” ole-kaan lehti vaan vartta. Opetuksen ohella tärkeä ja näkyvä tehtävä on pitää puutarha avoinna myös yleisöl-le ja vastata mitä erilaisimpiin kasve-ja koskeviin kysymyksiin. Kasvi-Kuivakko-osaston aaloe alkaa kukkia joulukuussa. Kuva: Marja Aalto

19

huoneet ovat käpypalmuineen, gar-denioineen, kolibrinkukkineen, jo-hanneksenleipäpuineen ja ihme-köynnöksineen (Bougainvillea) mel-koinen vihreä keidas keskellä Jo-ensuuta. Monet tulevat katsomaan kasveja, joita ovat nähneet etelän-matkoilla tai jotka ovat kasvaneet omassa pihassa ulkomailla asues-sa. Ulkopuutarhasta voi saada apua puutarhan perustamisessa ja taimi-en hankinnassa. Kuvista ei aina saa käsitystä, miltä kasvit näyttävät täy-sikasvuisina. Pitkään menestyneiden kestosuosikkien lisäksi pyritään puu-tarhaan hankkimaan joitakin uusia kokeilemisen arvoisia lajeja.

Monien kasvitieteellisten puutar-hojen toimintaan kuuluu uhanalais-ten lajien säilyttäminen ja geeni-pankin ylläpitäminen. Tätä roolia ei Botanialle ole alunperinkään suun-niteltu. Uhanalaisia lajeja on täällä vain muutama esim. ulkopuutarhas-sa luhtaorvokki sekä trooppisella osastolla kaksi Itä-Afrikasta kotoisin oleva Saintpaulia-lajia.

Kasvihuoneissa on 800-900 kas-vilajia. Viidessä yleisölle avoimessa kasvihuoneessa jäljitellään eri kas-villisuusvyöhykkeitä. Kierros alkaa trooppisesta sademetsästä ja pää-tyy kuivakko-osaston länkkärimai-semiin. Kasvihuoneissa on monia hyötykasveja kuten kahvi, kaneli, kardemumma, vanilja, kaakaopuu, sokeriruoko ja sitrushedelmät. Monet kasvit ovat tuttuja omalta kukkaik-kunalta, jotkut ovat tosin kotikasveja huomattavasti kookkaampia. Lapsia kiinnostavat erityisesti: liaanit, ba-naani, kaakaopuu, bambut, lakritsi-kasvi ja lihansyöjäkasvit. Monia laje-ja ei välttämättä kuki kasvihuoneis-sa samanaikaisesti. Vierailija saattaa joskus pettyä odottaessaan kaupal-listen kukkatalojen värikästä kukka-loistoa, mutta opetusta varten pitää lajimäärän olla suuri, ei niinkään ul-konäöltään näyttävä.

Noin tuhannen kasvilajin ulko-alue on upeimmillaan heinä-elo-kuussa. Kasvit on sijoitettu lähinnä käyttötarkoituksen mukaan. Koriste-kasvien osasto on perennojen valta-kuntaa. Lääke- ja myrkkykasveihin on kerätty niin luonnonkasvejamme kuin vieraampiakin lajeja kielosta sikuriin ja belladonnaan. Maustekas-vien osastolla löytyvät mm. humala, piparjuuri ja rakuuna. Tuttuja juu-reksia ja monenlaisia kaaleja sekä sipuleita voi ihmetellä ravintokasvien joukossa. Systemaattisessa osastossa kasvit on sijoitettu ”sukulaisuutensa” mukaiseen järjestykseen.

Yksivuotisia kesäkukkia ja koris-tekasviosaston perennaryhmiä lu-kuun ottamatta ulkopuutarhan kasvit on istutettu pieniin ruutuihin. Lähi-ruutuihin siementävät kasvit muo-dostavat melkoisen haasteen kasvi-en hoitajille, koska lajit sekoittuvat helposti. Siitä huolimatta kasvien ni-met alkuperätietoineen on pidettävä asianmukaisessa, kasvitieteelliselle

puutarhalle vaadittavassa järjestyk-sessä.

Puita ja pensaita on sijoitettu ym-päri puutarhaa. Lehtikuuset, pihdat, tuohituomet ja vaahterat ovat paris-sakymmenessä vuodessa kasvaneet jo melkoisiksi puiksi. Puutarha alkaa näiltäkin osin näyttää kasvitieteelli-seltä puutarhalta.

Ulkoalueille suunniteltiin alun pe-rin omat alueensa myös Pohjois-Kar-jalan kasveille ja vuoristokasveille. Näiden kukkuloiden hoitaminen on osoittautunut nykyiselle henkilöstölle ylivoimaiseksi tehtäväksi. Pohjois-Karjalan lajistoa on kuitenkin run-saasti. Oman lisänsä antavat kolmen tekolammen ympärille luonnosta siir-retyt pienet suopalat ja yksittäiset, yleiset kasvilajit. Vaivaiskoivua, suo-myrttiä, pullosaraa tai ruskorahka-sammalta ei tarvitse hakea kaukaa. Ne kasvavat Botanian lammikoiden rannalla. Niitä voi tarkastella aivan läheltä, sillä tässä kasvitieteellisessä puutarhassa saa kävellä nurmikolla.

Piippuruoho taustalla ja edessä syksyiset kesäsypressit. Kuva: Marja Aalto


20

Vaikka kompostilla ruokaillaan niin liikennesäännöt osataan!

Toimituksen pihoilta

Ohdakeperhonen

21

Peltokimalainen kukkahämähäkin saaliina. Karttaperhonen

Herukkaperhonen Nokkosperhonen


22

Varmasti monikin Kajaanintietä mat-kaava on kiinnittänyt huomiota Juu-an Kopravaaran kohdalla harvinai-sen komeaan mäntyyn, joka kas-vaa aivan tien vieressä. Puu on Jo-ensuusta tultaessa tien vasemmalla puolella, runsaat kolme kilometriä Jeron tien risteyksestä pohjoiseen ja noin 8 km ennen Kolinporttia (koordinaatit X(P) 6991443, Y(I) 4485192).

Puun juurella on kyltti joka ker-too, että se on rauhoitettu luonnon-suojelulain nojalla. Se on merkitty myös peruskarttaan nimellä Ukkope-täjä. Tämä huomion arvoinen puu esitellään Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Puiden kansa -kirjassa (1998) Sutisen suvun karsikkopuuna. Vielä kolmaskin nimi puulle löytyy: Kop-ravaaran lakkapäämäntynä se on kirjattu luonnonmuistomerkkinä rau-hoitetuksi vuonna 1960 (Suomen Luonto 1961).

Pyhillä puilla on monia nimiä, uhripuut, pitämyspuut ja karsikko-puut. Karsikkopuut ovat erityisesti itäsuomalaista perinnettä, joka en-nen kaikkea liittyy suvun vainajien muistamiseen (Vilkuna 2002). Usein karsikkopuun kylkeen on veistelty pilkka tai useampia, joihin on kai-verrettu vainajan nimi tai nimikirjai-

Heikki Simola

Kopravaaran Ukkopetäjä

met ja kuolinaika. Tällaisia muisto-merkintöjä voi olla myös runkoon naulatuissa puulevyissä. Tunnetaan myös karsikkokiviä, joihin nimet on vastaavasti hakattu.

Kopravaaran petäjän rungossa ei tällaisia merkintöjä ole näkyvissä, mutta rungon juonteikas ja muhku-

rainen tyvi viittaa siihen, että kylesty-mällä umpeutuneita pilkkoja siinä on hyvin saattanut aikanaan ollakin.

Kopravaaran Ukkopetäjä on it-selleni ollut Kajaanintien maamerk-kinä jo parikymmentä vuotta. Aikoi-naan taisi juukalaissyntyinen kolle-gani Jouko Meriläinen sen minulle osoittaa jollakin Kolin suunnan ret-kellä. Vuosien varrella olen vuoros-tani puuta näyttänyt kaikille kyydis-säni kulkeneille matkatovereille, ja muutaman kerran olen pysähtynyt sitä kuvaamaankin (Kuva 1.).

Joitakin vuosia sitten osui käsiini teos Kertomus Suomenmaan met-sistä (von Berg 1859a/1988), joka oli julkaistu näköispainoksena Hel-

Kuva 1. Kopravaaran Ukkopetäjä ku-vattuna muutama vuosi sitten. Puu on vain pari metriä sivussa nykyisen Kajaanintien piennaralueesta, ja van-han maantien pohja kulkee aivan sen sivuitse. Kuva: Heikki Simola.

23

singin yliopiston metsänhoitotieteen laitoksen monistesarjassa. Teoksen kanteen oli painettu vanha puupiir-roskuva komeasta männystä ja ku-vateksti ”Gårr-tall bei Kapravara in Karelien. 65’ hoch” (Kuva 2.). Puu näytti jotenkin tutulta, ja Kapravaa-ra-nimi sytytti pienen lampun jossa-kin mielen perukoilla - voisiko tässä olla Kopravaaran Ukkopetäjä? Le-veätyvinen, vahvaoksainen puu to-dellakin muistuttaa Kopravaaran pe-täjää, ja sen juurella on maatalo pi-harakennuksineen, aivan kuten ny-kyiselläänkin Tapiolan talo on Uk-kopetäjän vieressä, vaikka rakennuk-set sijaitsevatkin hiukan etäämmällä kuin tähän kuvaan on piirretty. Puun korkeudeksi mainittu 65 jalkaa on

nykymitoissa 19,3 m, mikä sekin vas-tannee Ukkopetäjän korkeutta.

Teoksessa ei kansikuvasta ker-rottu enempää, mutta kirjan esipu-he ohjasi saksankieliselle lähteelle. Helsingin yliopiston Metsäkirjastosta löytyikin pienen hakemisen jälkeen Tharandin Kuninkaallisen Saksilai-sen metsä- ja maatalousakatemian vuosikirjan nide, joka sisälsi ylimet-säneuvos von Bergin 118-sivuisen kirjoituksen Die Wälder in Finland (von Berg 1859b, Kuva 3.). Nuo-rempi kirjastovirkailija ei aluksi ollut löytää koko kirjaa, mutta lopulta se haettiin esiin Metsätalon kellarista, jonkinlaisesta kaikkein pyhimpien kirjojen varastoholvista. Etusivun lei-ma osoittaa, että kirja on luetteloitu

Metsähallituksen kirjastoon nume-rolla 26. Lainaksi sitä ei annettu, mutta sain lukea ja kopioida teosta paikan päällä.

Kirjoitus alkaa laajahkolla Suo-men maan ja kansan kuvauksella (Land und Leute, noin 40 sivua), ja loppuosa kertoo varsin perusteelli-sesti maan metsäluonnosta, tärkeim-mistä puulajeista (mänty, kuusi, koi-vu ja harmaaleppä), metsien käy-töstä ja niiden tilasta alueittain (ran-nikkoseudut, tervanpolttoalue, na-papiirin metsät, sisämaan metsät) sekä metsätuotteiden kaupasta ja puukäytöstä. Puupiirroskuvin esitel-lään kaskiviljelyssä käytetyt hanko-aura ja risukarhi, tervahaudan ra-kenne sekä muutamia runkomuo-

Kuva 2. ”Räkämänty Kapravaarassa Karjalassa, 65 jalkaa korkea”. Puu-piirros Edmund von Bergin vuonna 1859 Saksassa julkaisemasta teokses-ta Suomen metsistä. Von Berg mat-kusti heinäkuussa 1858 Nurmeksesta Joensuuhun vanhaa maantietä, joka kulki Kopravaaran kautta.

Aivan ilmeisesti kyseessä on sa-ma puu kuin Kuvassa 1 (tarkemmin tekstissä). Kuvan rakennusryhmässä on mielenkiintoisia yksityiskohtia, vaikka taloryhmä onkin piirretty vain puun taustaksi, eikä välttämättä ole täysin totuudenmukainen. Malkakat-toiset hirsirakennukset, luhtiaitta, riukuaidat veräjineen, pitkän salon päässä oleva linnunpönttö ja suuret pinot pitkiä polttopuita antavat ku-vaa pohjoiskarjalaisesta elämänpiiris-tä puolentoista vuosisataa sitten.

Ikkunalla varustetun rakennuksen yläkertaan johtaa ajosilta, mikä viit-taa siihen, että kyseessä olisi yhdis-tetty asuinrakennus ja karjasuoja. Etualan ikkunaton, vain räppänöil-lä varustettu rakennus lienee sauna tai riihi; sen katolta tupruaa savu ilmeisesti puisesta savutorvesta eikä muuratusta piipusta.


24

doltaan edustavia puuyksilöitä eri puolilta maata, niiden joukossa tuo Kapravaaran mänty. Liitteenä on Pohjois-Euroopan kartta, johon on merkitty eräiden puulajien levinnei-syysrajat, kesän ja talven keskiläm-pötilakäyriä, sekä von Bergin kierto-matkan reitti. Menomatka suuntautui Helsingistä Lammin Evolle, sieltä Ikaalisten, Ruoveden ja Kurun kruu-nunmetsien kautta Pohjanmaalle ja Kemin ja Tornion kautta Rovanie-melle ja Ounasjoelle asti. Paluumat-kalla retkikunta matkasi Kajaanista Nurmeksen ja Joensuun kautta Sor-tavalaan vanhaa maantietä, joka Kopravaarassa kulki samoilla kohdin kuin nykyinen valtatie. Aivan ilmei-sesti siis kyseessä todella on sama puu, joka oli huomiota herättävän komea jo 150 vuotta sitten.

Saksalainen ylimetsäneuvos ja vapaaherra Edmund von Berg oli kutsuttu Suomeen keisarillisen se-naatin toimesta vuonna 1858 arvi-oimaan maamme metsien tilaa, ja hän matkaili runsaassa kuukaudessa läpi Suomen. Hän oli Tharandin ku-ninkaallisen metsäakatemian johtaja ja aikansa johtavia metsänhoidon auktoriteetteja (laitos on edelleen toi-minnassa, nykyisin se kuuluu Dres-denin teknilliseen yliopistoon met-sätieteellisenä tiedekuntana).

Saksassa julkaistu kuvaus on eri teksti kuin von Bergin varsinainen matkaraportti, joka julkaistiin tuo-reeltaan myös suomen- ja ruotsinkie-lisinä käännöksinä, ja jossa pääasi-ana on käytännön metsänhoidon ja metsäopetuksen järjestämisen tarve, joihin esitetään varsin yksityiskoh-taiset suunnitelmat, sekä huolestunut arvio erinäisistä metsiä vahingoitta-vista toimintatavoista kuten tervan-poltosta ja kaskeamisesta. On aavis-teltavissa, että näiden kotimaiseen käyttöön suunnattujen tekstien taka-na on ainakin jollakin tavalla ollut vierailun isäntä, silloisen maanmit-

tauksen ja metsänhoidon ylihallituk-sen tarmokas johtaja C. W. Gyldén. Oli miten oli, von Bergin vierailun ja hänen raporttiensa seurauksena oli metsähallituksen perustaminen jo seuraavana vuonna sekä metsän-hoitajakoulutuksen käynnistäminen saksalaisten mallien mukaisesti Evol-la vuonna 1862.

Mikä sitten on tuo kuvatekstin gårr-tall? Saksankielisessä tekstissä selostetaan männyn tyypillisiä kasvu-tapoja ja kuvataan tällainen alhaal-ta asti oksainen ja laajalatvuksinen kasvumuoto ruotsinkielisellä nimi-tyksellä gårr-tall, jonka suomenkieli-seksi nimeksi kerrotaan ’räkämänty’ - tyypillistä tälle muodolle on ennen kaikkea tyvestä alkaen oksainen run-ko, ja sen tavallisimpia edustajia ovat karujen soiden pienikasvuiset män-nyt, joita tuo räkämänty-nimityskin tietysti kuvaa. Kaksi muuta männyn kasvumuotoa ovat ’hyötymänty’ ja ’honka’. Von Berg pohtii eri tekijöi-den vaikutuksia männyn morfologi-seen vaihteluun, mutta toteaa aivan oikein, että eri muotojen kukinnot ja kävyt ovat aivan identtisiä.

Oma lukunsa on Ukkopetäjän rauhoittaminen, joka siis on tehty Kuopion lääninhallituksen päätök-sellä vuonna 1960. En ole saanut sel-ville tarkempia yksityiskohtia, mutta oletan, että maanomistaja haki puul-le rauhoitusta nimenomaan suojel-lakseen sitä juuri tuolloin käynnisty-mässä olleelta uuden Kajaanintien rakennustyöltä. Uusi tielinja oikoi vanhan paikallistien mutkat, ja vain sattumalta, kuten juuri Kopravaaras-sa, kulki vanhan tien paikalla. Valta-tiessä on tällä kohtaa loiva kaarre, ikään kuin puun väistämiseksi. Jou-ko Meriläinen on muistellut saman tietyön hävittäneen parikin komeaa tienvarsipetäjää hänen kotikylänsä kohdilla Juuan Joensuussa, ja hänen mukaansa TVH saattoi käyttää täl-

laisia maisemapuita jopa kätevinä ja kauas näkyvinä maamerkkeinä, joiden kautta tie oli helpoin linjata.

Ukkopetäjän rauhoittaminen luonnonmuistomerkkinä on aikoi-naan ollut kulttuuriteko, josta maan-omistajalle on syytä olla kiitollinen. Nimeltä tunnetut puut ovat kulttuu-rimaiseman kiintopisteitä, ja niillä kaikilla on tarinansa kerrottavanaan. Nykyisen luonnonsuojelulain 29§ periaatteessa suojaa avointa maise-maa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät, mutta tämä pykälä on ollut voimassa vasta kymmenen vuotta, eikä sekään takaa auto-maattista turvaa kaikille merkittä-ville puuyksilöille. Tästä on mur-heellisia esimerkkejä viime vuosilta Pohjois-Karjalastakin.

Kirjallisuus

Berg, Edmund von, 1859a/1988: Kertomus Suomenmaan metsis-tä. Helsinki, Suomalaisen Kirjal-lisuuden-Seuran kirjapaino. Nä-köispainos: Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen laitoksen tie-donantoja 63. (Teksti julkaistu uudelleen 1995, Kustannusosa-keyhtiö Metsälehti).

Berg, Edmund von, 1859b. Die Wäl-der in Finland. Jahrbuch der Kö-nigl. sächs. Akademie für Forst- und Landwirthe in Tharand. Neue Folge 6(I): 1-118.

Kovalainen Ritva & Seppo Sanni 1998: Puiden kansa. Oulu: Kustannus Pohjoinen ja Hiilinie-lu Tuotanto. (uudistettu laitos 2006).

Suomen Luonto 1961: Luonnon-suojelun työmaalta, rauhoitettu-ja luonnonmuistomerkkejä. Suo-men Luonto 2/1961: 55.

Vilkuna, Janne 2002: Suomalaiset vainajien karsikot ja ristipuut - Kansatieteellinen tapatutkimus. Kansatieteellinen Arkisto 39. Jy-väskylä.

25

Kuva 3. Ylimetsäneuvos von Bergin kuvaus Suomenmaan metsistä pai-nettiin Leipzigissä vuonna 1859. Te-os on luetteloitu Metsähallituksen kirjastoon numerolla 26.

Laulaa lintu illan varjoista

yönkin yli

nukahtaa vasta aamun syliin

Ei kesäyöstä riitä tuhlattavaksi

unelmia täytän

unta talveksi säästänHeikki Pönkkä


26

Petrus elää luonnossa ja luonnon rytmissä. Vuodet kuluvat kuten kar-hulla: kesällä kerätään ruokaa ja voi-maa pitkää talviunta varten. Kesä onkin tilalla kiireistä aikaa, kun taas talvella on aikaa nukkua, lukea ja hiihdellä metsässä. Petrus kertoo tun-

Helena Haakana ja Heikki Pönkkä

Petrus — aidosti onnellinen luomuviljelijä

Olimme tapaamassa luomuviljelijä Pjotr ”Pekka” ”Petrus” ”Pietu” Houtbeckersiä hänen luomutilallaan Vaiviossa syksyisenä päivänä. Koska pihassa vaikutti hiljaiselta, astelimme alas lammen rantaan ja kohti peltoja. Multa siellä oli mustaa ja muhevaa, kehäkukat kukkivat vielä komeasti. Pellolta löysimme itse viljelijän sadonkor-juupuuhissa porkkanaa nostamassa.

tevansa olonsa kotoisammaksi ulko-na pellolla kuin sisällä talossa. Lam-men ranta sitä ympäröivine peltoi-neen onkin kuin huone, jonka seinät muodostuvat ympärillä kasvavista metsistä. Petruksen suru olikin suu-ri, kun yksi seinä pari vuotta sitten hakattiin pois.

Ammatikseen Petrus ei voisi aja-tella mitään muuta kuin maanvilje-lijän ammatin. ”En pysty kuvittele-maan, että tekisin mitään muuta. Tämä ei ole työtä vaan enemmän-kin elämäntapa, harrastus.” Sen voi

hyvin aistia Petruksesta. Hän tuntuu olevan niin kotonaan ja tasapainoi-nen tilallaan -onnellinen puutarhu-ri.

Petrus on kulkenut pitkän tien päästäkseen tänne Pohjois-Karja-laan. Hän on syntynyt Etelä-Hollan-nissa ja on koulutukseltaan talomaa-lari. Koulun jälkeen hän matkusteli useita vuosia Euroopassa, Afrikassa, Amerikassa ja Lähi-Idässä. Matkoil-laan hän huomasi viihtyvänsä aina paremmin maaseudulla kuin kau-pungeissa, erityisen onnellinen hän oli, kun sai työntää kätensä mul-taan. Amerikkalaissyntyisen vaimon-sa hän tapasi ensimmäisen kerran Helsingissä ja myöhemmin uudes-taan Amerikassa, jolloin he päättivät jatkaa yhdessä ja perustaa luomu-tilan. Mutta miksi juuri Suomeen? ”Amerikkalainen elämäntyyli ei tun-tunut omalta, Hollanti taas on liian tiheästi asuttu ja afrikkalainen kult-tuuri niin erilainen kuin oma.” Suomi oli heille molemmille tuttu jo aikai-semmilta matkoilta, ilmasto tuntui jo tutulta pohjoisamerikkalaiselle vai-molle, Suomi on puhdas maa, täällä on tilaa ja talot kohtuuhintaisia. Nel-jän kuukauden koeasumisen jälkeen-kin Suomi tuntui hyvältä paikalta asua, joten he päättivät jäädä.

Oman luomutilan perustaminen ei kuitenkaan onnistu noin vaan. En-sin täytyi kerätä rahaa tilan hank-kimiseen. Koska ulkomaalaisen on vaikea saada töitä Suomesta, he läh-tivät vielä Hollantiin töihin. Säästöön laitettiin jokainen penni päämäärän saavuttamiseksi. Siihen aikaan täytyi olla Suomen kansalainen saadak-

”En pysty kuvittelemaan, että te-kisin mitään muuta. Tämä ei ole työtä vaan enemmänkin elämän-tapa, harrastus.”

27

seen ostaa tilan Suomesta. Kuuden Suomessa asutun vuoden jälkeen, he vihdoin löysivät ja ostivat Pikku-nupun Vaiviosta.

Nuo Suomessa asutut vuodet käytettiin kuitenkin hyödyksi työs-kentelemällä luomutiloilla ja opiske-lemalla luomuviljelyä. Noiden vuo-sien aikana selkeytyi myös ajatus omasta tilasta ja tuotantosuunnasta. Opiskelemalla nuo vuodet Petrus sa-nookin välttäneensä monia virheitä, mitä olisi voinut viljelyä aloittaessa tehdä. Petrus viljelee tilallaan monia lajeja, mutta suosikki on valkosipu-li. Sitä pitää olla kaikessa ruuassa, aamupuuroa lukuun ottamatta.

Petrus oli vaimoineen ensimmäi-siä luomuviljelijöitä Pohjois-Karja-lassa. Heillä ei ollut suuria odotuksia, mutta he ovat yllättyneet positiivises-ti siitä, että luomuviljelijöiden mää-rä on kasvanut niin nopeasti. Hän sanoo, että suomalaiset ovat kiin-nostuneempia luomusta kuin kes-kieurooppalaiset. ”Se ehkä johtuu siitä, että suomalaiset ovat vielä niin lähellä luontoa. Lähes jokaisella hel-sinkiläiselläkin on kesämökki tai su-kulaisia maalla.” Positiivista on myös se, että muut kuin luomuviljelijät

ovat alkaneet enemmän ajattele-maan luonnon hyvinvointia ja ruis-kuttavat vähemmän myrkkyjä ja le-vittävät vähemmän apulantaa.

”Jatkuvan kasvun ideologia on tun-keutunut kouluunkin.”

Kehäkukista Pjotr valmistaa hoitavaa käsivoidetta.Aukeaman kuvat: Heikki Pönkkä

män rahaa”. Jatkuvan kasvun ide-ologia on tunkeutunut sinnekin. Pet-ruksen mielestä koulun pitäisi olla paikka, jossa lapset viihtyvät. Tärke-ää olisi, että lapset saisivat tehdä kä-sitöitä ja oppisivat liikkumaan. Petrus peräänkuuluttaakin laajaa näkemys-tä. ”Kokonaisuus on tärkeä.” Asi-antuntijat ovat yleensä liian kapea-alaisia ja lapset saavat liian yksipuo-lista opetusta. ”Kun lapset ovat am-matinvalintatilanteessa, on jo liian myöhäistä löytää tasapaino.” Petrus sanoo itse oppineensa eniten mat-kustellessa. ”Matkustaminen oli mi-nun yliopistoni.”

Petrus on myös aktiivinen toi-mija tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta. Petrus on ollut mukana ydinvoiman vastaisessa toiminnassa. Hän pitää nykyistä tilannetta Suo-messa ratkaisevana. ”Jos pysäyte-tään ydinvoiman rakentaminen Suo-messa, niin muuallakaan ei raken-neta. Muualla maailmassa, erityisesti Euroopassa, seurataan suomalaisten mallia.” Joensuun rauhanryhmän mukana Petrus haluaa toimia niin, että ihmiset hyväksyisivät erilaiset ihmiset.

Lopuksi onnellinen puutarhuri haluaa muistuttaa pohjoiskarjalaisia siitä, täällä on vielä luonto lähellä ja hän toivoo, että sitä osattaisiin arvostaa.

Pjotrin mustamultaiset pellot rajoittuvat pieneen lampeen.

Petrus löytää myös arvosteltavaa nyky-yhteiskunnasta. Hänen mieles-tä korkeaa koulutusta arvostetaan lii-kaa. Nuoria painostetaan lukioon ja kouluttautumaan ”että saavat enem-


28

”Ennen vanhaan…”

Näin alkoivat monet vanhempien ja isovanhempien kertomat tarinat, joita lapsuudessani kuulin. Opin jo varhain että ennen vanhaan elettiin aivan eri aikaa. Vanhempani olivat eläneet lapsuutensa ennen vanhaan. Toisinaan olen kokeillut samaa tari-naa omien lasteni kanssa jutustelles-sa, mutta eihän minun lapsuuteni ol-lut ennen vanhaan, vaan 70-luvulla. Voin kertoa että ennen vanhaan, kun olin lapsi, ei ollut kännyköitä. Se herättääkin jonkinlaista ihmetystä mutta ei se ole mitään verrattuna siihen että isoäidin kotona oli puhelin jota täytyi veivata ja jonka puhelin-numero oli 54. Ennen vanhaan elä-mä perustui perinteisiin. Viimeistään 70-luvulla elintason nousu ja tekno-loginen kehitys olivat jo voittaneet perinteen ja tuoneet tilalle uutuuden viehätyksen. Ennen vanhaan eletys-tä kerrottiin menneenä ja tulevaisuu-delta odotettiin yhä uusia keksintö-jä, jotka entisestään helpottaisivat elämää.

Missä menee suomalainen rakennusperinne?

Suomalaista tämän päivän raken-nusperinnettä ovat lateksimaalit, höyrynsulkumuovit, lasivillat ja suo-rasähkölämmitys. ”Ajattelimme en-sin maalämpöpumpun hankkimis-ta mutta päädyimme ihan perintei-seen sähkölämmitykseen”. Näin saa-

Teemu Tahvanainen

Rakennusperinne nykyajassa - uutta yhdistystoimintaa Pohjois-Karjalaan

tetaan sanoa, onhan sähköpattereita ainoana lämmönlähteenä asennet-tu maassamme jo vuosikymmenten ajan, siitä on muodostunut jonkin-lainen perinne. Lämpöpumput ja muut tekniset lisälaitteet sopivat ny-kyiseen synteettiseen rakennusperin-teeseen hyvin, samoin kaikki muu-kin yksityiskohtien monimutkaistu-minen. Talon perusrakenteisiinkin voidaan tarvita jos jonkinlaista eri-koisnippeliä, puhumattakaan talo-tekniikasta. Vastaavasti myös erilai-sia säädöksiä on yhä enemmän.

Omakotitalon rakentaminen maksaa nykyään keskimäärin 180 000 euroa. Joskus puhuttiin mil-joonataloista erikoistapauksina mut-ta kustannustaso on noussut hui-maa vauhtia eikä vanhalla miljoonal-la enää erotuta massasta. Kuitenkin, rakentaminen on huomattavan hal-paa verrattuna valmiin talon osta-miseen. Tähän liittyykin se erityi-nen piirre suomalaisessa rakennus-perinteessä että rakentaminen lähtee useimmiten liikkeelle tulevan asuk-kaan omasta toimesta. Olemme kuin uudisraivaajia. Perhe hankkii tontin ja rakennuttaa oman talonsa osal-listuen yleensä itse ainakin pintatöi-hin. Tilastokeskuksen mukaan oman työn osuus on keskimäärin 17 % omakotitalon rakennuskustannuk-sista, mitä on pidettävä merkittävänä osuutena. Talo myös rakennetaan juuri omia tarpeita ja mieltymyksiä vastaavaksi. Siihen lisätään erkke-reitä ja lasitiiliseiniä kuvaston mukai-

sesti ja ulkovuoraukseen löydetään oma lempiväri satojen sävyjen vä-rikartoista. Perinteet koetaan usein jäykiksi ja kauppamiehet kauppaa-vat yksilöllisyyttä.

Rakennusperinne on elävää ei-kä sen piiristä voida sulkea pois mi-tään tiettyä rakennustapaa, nuorta tai vanhaa. On kuitenkin niin että pe-rinteen ikä ratkaisee sen arvokkuu-den. Nykyrakentamisessa voi hyvin olla monia ylivertaisia piirteitä van-haan verrattuna mutta lopullisesti se selviää vasta ajan myötä. Samoin on käynyt myös vanhalle rakennuspe-rinteelle, se on ajan testaamaa ja siitä voidaan ottaa oppia. Valitettavasti nykysuuntaus on yhä teknistyväm-pi rakennusperinne, jossa vanha ei kelpaa uuden malliksi. Tämä johtu-nee pitkälti siitä että nykyrakentami-sen pääsuuntaus perustuu rakentei-den höyrynsulkuun ja tehostettuun ilmanvaihtoon. Niiden osalta ajan koettelema perinne on tuonut esille merkittäviä ongelmia. Kun muovi-kalvoja ja mineraalivillaa alettiin laa-jamittaisemmin käyttää, eivät nämä hengittämättömät materiaalit sopi-neet yhteen perinteisten rakenteiden kanssa ja tuloksena olivat pian mo-ninaiset kosteus- ja homeongelmat. Suomessa ongelmien ratkaisemisen pääsuuntaukseksi muodostui uusien hengittämättömien rakennetyyppien parantaminen, joka yhä jatkuu ja joka osaltaan on tehnyt rakentami-sen niin kalliiksi ja monimutkaiseksi kuin se tänä päivänä on.

29

Oppia rakennusperinteestä

Rakennusten ja rakenteiden hengit-tävyydestä on kirjoitettu ja keskustel-tu paljon mutta aiheen ympärillä on yhä paljon väärinkäsityksiä. Hengit-tävyydellä ei tarkoiteta ilmanvaih-toa vaan etupäässä kosteuskäyttäy-tymistä. Toisaalta analogia elimelli-seen hengittämiseen on kiehtova. Koneellisesti ilmastoitu rakennus-han on ikään kuin hengityskonees-sa. Ilmastointikoneen sammuttami-nen olisi kuin eutanasia, talo ei enää toimisi. Silloin ilmankosteuskaan ei enää pääsisi hengityslaitteen kautta ulos. Tämä on merkityksellistä sikä-li, että ilman hengittäviä rakenteita ilmankosteudella ei ole muuta reittiä sisä- ja ulkoilman välillä kuin ilman-vaihto, sama koskee tietenkin myös muita kaasuja. Kun ilmanvaihto toi-mii, ei ongelmia välttämättä esiin-ny.

Höyrynsululla eli yleensä raken-nusmuovilla suljetun rakenteen kuu-luu olla täysin tiivis. Muoviin ei saa jäädä yhtään vuotokohtaa, koska tällöin vuotokohdasta rakenteeseen virtaava ilma voi viedä sinne koste-utta tai toisinpäin virratessaan tuoda sisäilmaan esimerkiksi mineraalivil-lakuituja. Sisäilma tulee ilmastointi-laitteiden tai ilmaventtiilien putkista taloon kuin snorkkelista sammakko-miehen keuhkoihin. Mikäli rakentei-siin joutuu vettä vaikkapa kattovuo-dosta tai lattialle kaatuneesta ämpä-ristä, syntyy helposti homevaurio, koska hengittämättömät rakenteet eivät pysty kastumaan ja kuivamaan luonnollisesti. Kaikki ongelmat ovat toki ehkäistävissä rakenteiden yksi-tyiskohtia varmistamalla mutta kai-ken pitää toimia täydellisesti kaiken aikaa.

Toista on kun talo on hengittävä. Perusesimerkki on hirsitalo. Ei olisi mitään järkeä varustaa hirsimökkiä sisäpuolisella höyrynsulkumuovilla. Aivan sama koskee kaikkia muita-

kin vastaavalla tavalla hengittäviä rakenteita. Ajatellaanpa vaikka että hirsimökki varustetaan ulkolaudoi-tuksella ja sisäpuolisella puukuitule-vyllä. Väliin voidaan laittaa pahvia ja sisäpintaan paperitapettia. Kaik-ki osat ovat tällöin puuta, on sama kuin hirttä olisi paksunnettu viidellä sentillä. Ulkolaudoitukselle ei myös-kään tarvita tässä tapauksessa mi-tään tuuletusrakoa, muutenhan olisi oletettava että hirsiseinässäkin kuu-luisi aina olla kaikkiin hirsiin sahattu rako ulkopinnan lähellä. Koko ra-kenne on kuitenkin pilalla, hengit-tävyyden osalta, mikäli talon ulko-pintaan vetäistään hengittämätön muovimaali. Samoin tapetin pinta ei saa olla pestävä muovikalvo vaan painoväreillä värjätty paperitapetti.

Edellä kuvattu hirsitalon toimi-vuus on tietenkin tuttua suomalaista rakennusperinnettä. On helppo sa-noa ettei tuuletusrakoa tarvita. Sel-laista ei ole vanhoissa hirsirakennuk-sissa, jotka ovat ajan myötä osoitta-neet kestävyytensä. Toinen mielen-kiintoinen ulkovuoraukseen liittyvä yksityiskohta on perinteinen, sileäksi

höylätyn laudan käyttö. Nykyään-hän saattaa nähdä vaikka kuinka tik-kuista, yleensä kuitenkin ns. hieno-sahattua, ulkovuorilautaa. Näiden piirteiden muuttuminen johtuu siitä, etteivät nykymaalit pysy kiinni muus-sa kuin karkeassa laudassa, eivätkä ne kestä sitä vähää kosteuden vaih-telua, mitä muovivuorattujen talojen ulkoseinillä esiintyy. Silti, nykymaalit ovat takuulla nykyaikaisempia kuin mitkään edeltäjänsä, ja tällä ominai-suudella niitä kaupataan.

Uusi yhdistys!

Pohjois-Karjalan rakennusperin-neyhdistys Räppänä perustettiin syk-syllä 2005 Joensuussa vaalimaan pohjoiskarjalaista rakennusperinnet-tä. Räppänän perustaminen lähti liik-keelle keväällä, kun joukko Joen-suun keskustan vanhoista puutalois-ta kiinnostuneita kaupunkilaisia ta-pasi kaupungin kaavoitukseen liitty-neen tiedotustilaisuuden yhteydessä. Toiminta lähti liikkeelle, kun arkki-tehti Panu Kaila saapui Joensuuhun esitelmöimään ja tutustumaan jäljel-

Arkkitehti ”talotohtori”Panu Kaila kävi Joensuussa esitelmöimässä ja tutus-tumassa jäljellä oleviin vähäisiin puutaloalueisiin.Kuva: Teemu Tahvanainen


30

lä oleviin vähäisiin puutaloalueisiin. Loppukesällä Joensuussa järjestet-tiin Vanhan kaupungin päivä, jonka tiimoilla rakennusperinteen ystävät jälleen kokoontuivat. Tänä vuonna Räppänä jatkaa samalla linjalla, huh-tikuussa järjestettiin jälleen esitelmä-tapahtuma, jonka asiantuntija vie-raana oli rakennusarkkitehti Teuvo Ranki. Myös Vanhan kaupungin päi-vä jatkaa perinteisellä linjalla, tapah-tuma järjestetään keskustan puutalo-alueen sisäpihoilla 2.9. ja ohjelmassa on mm. käsityöläisten ja korjausra-kentajien työnäytöksiä.

Yhdistyksen perustavassa koko-uksessa keskusteltiin tovi perustetta-van yhdistyksen nimestä. Tulisiko siihen sana rakennusperinne vai ra-kennusperintö. Perintöhän on sitä, mitä menneestä on jäänyt jäljelle. Pohjois-Karjalan rakennusperinnös-tä merkittävä osa on huolestutta-van uhanalaisessa asemassa. Vanhat puutalot etenkin ovat usein omis-tajilleen ongelmia. Ei tiedetä mitä niille pitäisi tehdä. Helposti niitä läh-detään perinteisen kunnostamisen ja hoidon sijasta nykyaikaistamaan, jolloin kustannukset nousevat pil-viin ja samalla itse rakennusperintö usein kärsii, jopa tuhoutuu. Ongel-mat johtuvat osaltaan perinteiden katkeamisesta. Vaikka useat tämän yhdistyksen perustamiseen johtaneet ajatukset liittyivät nimenomaan ra-kennusperinnön säilyttämiseen, kävi pian selväksi että rakennusperinnön säilyttämisen ongelmat liittyvät pit-kälti rakennusperinteen katkeami-seen. Rakennusperinne on tietoa ja taitoa rakennusten käytön ja kun-nostuksen toteuttamisesta niiden ra-kennusteknisten ja historiallisten ar-vojen mukaisesti. Perintöä on vaikea säilyttää ilman perinnettä. Menneiltä sukupolvilta saamamme perintö on meidän kaikkien nähtävissä, perinne sen sijaan saattaa hukkua huomaa-matta uutuuksia jatkuvasti tuottavas-sa ajassa. Kutsumanimekseen yhdis-

tys sai Räppänän. Voidaan ajatella että Räppänä päästää höyryjä tai suorastaan räpättää rakennusperin-teen ja rakennusperinnön puolesta.

Räppänän tavoitteena on tehdä rakentamisen perinteisiä, kestäviä ja kauniita ratkaisuja tutuksi suurel-le yleisölle sekä tarjota harrastus- ja oppimismahdollisuuksia asiasta kiinnostuneille. Joensuulaisittain toi-minta on hyvin ajankohtaista, sillä kaupungin viimeiset puutalokoko-naisuudet ovat uhanalaisia. Myös muilla pohjoiskarjalaisilla paikkakun-nilla juuri vanhat puutalot ovat ra-kennushistoriallisesti merkittävässä asemassa, ja usein purku-uhan al-la. Joensuu on maakunnan muiden kaupunkien tavoin ollut puukaupun-ki ja vanha rakennuskanta on jää-nyt vaatimattomuudessaan kasva-van kaupungin jalkoihin. Puutalojen arvoa on väheksytty ja usein kes-keisilläkin paikoilla sijaitsevat raken-nukset on jätetty ilman huoltoa. Rän-sistyneisyys näyttäytyy huonokun-toisuutena ja korjaamista pidetään kannattamattomana. Räppänä pyrkii tuomaan esille perinteisen puuraken-tamisen perusasioita, rakennusten

säilyttävää huoltoa ja korjaamista. Huonokuntoisuus on luonnollinen seuraus huollon puutteesta mutta se ei tarkoita korjauskelvottomuutta.

Räppänän toiminta on vasta al-kamassa mutta alku on ollut virkeä. Isompien tapahtumien lisäksi räp-pänäläiset osallistuvat talkoisiin, vie-railevat alan työmailla ja järjestävät retkiä. Takana ovat jo yhdet onnistu-neet pärekattotalkoot ja edessäpäin mm. kevätretki Valtimon talomuseol-le, koivun tuohen keräystalkoot, tu-tustuminen paanukaton tekoon sekä tervanpoltto. Toiminnan käynnistä-miseen Räppänä sai arvokasta apua Aino ja Olla Teräsvuoren säätiöltä, tuhannen euron apurahan muodos-sa.

Räppänän puheenjohtajana toi-mii Pohjois-Karjalan luonnonsuoje-lupiirin puheenjohtaja biologi Tee-mu Tahvanainen. Hänen lisäkseen hallituksessa on monipuolisesti kor-jausrakentamis- ja restaurointialan ammattilaisia ja harrastajia. Räppä-nään ovat tervetulleita kaikki raken-nusperinteen ystävät kymmenen eu-ron jäsenmaksulla.

Räppänäläiset pärekattotalkoissa. Kuva: Teemu Tahvanainen

31

Suomessa savea on käytetty raken-nusmateriaalina jo esihistoriallisella ajalla. Rakennustapa yleistyi hirsi-runkoisten rakennusten tiivistämi-seksi 1800-luvulla. Hirsiseiniä rapat-tiin sisältä savilaastilla, jolloin saatiin lisälämmöneristyksen ja kivimäisen ilmeen lisäksi palosuojaa. Saviraken-taminen unohtui uusien materiaalien vallattua markkinat 1950- luvun jäl-keen. Savirakentaminen on kokenut uuden tulemisen 1990 – luvulla ja sen käyttömahdollisuuksia tutkitaan ympäri maailmaa. Saksassa on kehi-tetty uusia menetelmiä ja saviraken-tamista muunnettu nykyarkkitehtuu-rin käyttöön. Nykyisin savi edustaa rakentajille luonnonmukaista vaih-toehtoa. Rakentamisessa käytettävä materiaali on täysin kierrätettävissä ja puhtaasti kotimainen raaka-aine. Lisäksi savi vaatii vähän energiaa ja on edullista. Saven ominaisuuk-

sia ovat paloturvallisuus, kosteuden tasapainottaminen ja lisäksi se on hengittävä materiaali.

Savitaloa rakennettaessa tulee huomioida rakennusajankohta aikai-seen kevääseen sekä suojaaminen sateelta. Erillisellä rungolla rakennet-taessa se ei ole ongelma, sillä ka-tettuna savirakentaminen onnistuu hyvin. Savirakentaminen vaatii kor-kean kivijalan ja pitkät räystäät sei-nän suojaamiseksi. Ulkoseinän voi suojata myös rappaamalla, laudoi-tuksella tai tiilimuurauksella. Savira-kentamisen hyvä puoli on, että sitä voi tehdä yksinkertaisin välinein. Ra-kentaminen vaatii työvoimaa, mutta kokemattominkin rakentaja pystyy siihen. Siispä talkoot pystyyn ja ter-veellinen talo asuttavaksi. Lisätietoa saa saviyhdistykseltä ja innostuneilta omatoimirakentajilta.

Ikkuna pölkkysavitekniikalla raken-netusta saunasta. Kuva: Teemu Kui-valainen

Olkipaalitalo rapataan sisältä ja ul-koa. Kuvassa tummana näkyvät osat ovat puurunkoa. Savirappaus maa-lataan kalkkimaalilla. Kuva: Teemu Kuivalainen

Teemu Kuivalainen

Savirakentaminen

Pohjois-Karjalan rakennusperinneyhdistys Räppänä

Yhteystiedot:Teemu Tahvanainenp. 050 355 [email protected]/rappananposti/


32

Maitomaali

Resepti 15 litraa rasvatonta maitoan. 0,5 kg sementtiä tai kalkkia (sam-mutettua)n. 2,5 kg titaanivalkoista

Resepti 210 litraa rasvatonta maitoa1 kg sementtiä2-4 kg esim. punamultaa

Maalia ei keitetä. Sementti tai kalk-ki ripotellaan kurriin ja sekoitetaan. Se reagoi maidossa olevan kaseiinin kanssa ja muodostaa liimamaisen sideaineen. Seos tuoksuu kuten van-hanajan maitoliima. Itäsuomalaisen kyyttölehmän maito on kaseiinipi-toisinta.

Väriaine eli pigmentti hämmen-netään sekaan. Jotta pigmentti liu-kenee kunnolla, pitäisi maalin an-taa tekeytyä esim. yön yli. Valkoista maalia voidaan sävyttää keltaisella, punaisella tai muun värisellä maa-väripigmentillä. Väriä lisätään sel-lainen määrä, että saadaan haluttu värikylläisyys. Maalia on sekoitettava myös työn kuluessa, koska sementti painuu pohjalle. Iholle joutunut se-mentti pitää pestä heti pois vedellä sementtisyöpymävaaran takia (har-vinainen tauti).

Maitomaali sopii hyvin esim. pu-na- tai keltamullalla maalatun raken-nuksen valkoisten ikkuna-, ovi- ja nurkkavuorilautojen ja räystäiden maalaukseen, koska sitä voi tehdä pienen erän kerrallaan, kun sitä ei

tarvitse keittää. Maitomaalia on käy-tetty ulkoseinäpintaan muutenkin. Esimerkiksi Kiteen Potoskavaaran Maamiesseurantalo on 60-luvulla maalattu maitomaalilla. Rakennuk-sen yläosassa on käytetty keltaista ja alaosassa punaista maitomaalia.

Limsamaali

Puiset lelut voi maalata turvallisesti ja edullisesti limsamaalilla. Maaliin tarvitaan värijauhetta ja sokeripitois-ta limonadia. Maali irtoaa tuoreena kylmällä vedellä, mutta kuivuttuaan se ei enää irtoa.

Limsaa kaadetaan omaan kup-piin ja värijauhetta toiseen kuppiin. Talouspyyhettä kostutetaan limsaan ja kastellaan sillä lelun tai muuta kä-siteltävää pintaa. Samalla paperilla otetaan väriä ja levitetään lelun pin-nalle.

Väriä kannattaa levittää vain vä-hän kerrallaan. Liika väri pyyhitään pois kuivalla talouspaperilla. Loppu-tuloksena on petsausta muistuttava myrkytön pinta.

Harmaantunut lautaseinä

Perinteinen suomalainen ratkaisu on jalosti harmaantunut lautaseinä. Sitä ei ole käsitelty mitenkään ja se on kovaa puuta vielä viidenkymmenen ja sadan vuoden kuluttuakin. Puu ei tarvitse suoja-aineita säilyäkseen. Hyvä maali toki suojaa ohuita puu-rakenteita kulumiselta ja sillä voi an-taa väriä julkisivulle, mutta maala-uksen puutteesta puuseinä ei lahoa

tai homehdu. Puuseinä säilyy, kun räystäs ja vesilistat ovat kunnossa ja kivijalka on riittävän korkea sekä käytetään kunnollista puutavaraa.

Puu olisi kaadettava talvikuukau-sina, jolloin puu lepää. Kasvukau-della kaadettu puu homehtuu hel-posti. Uunissa pakkokuivattu lauta kuivuu liian äkillisesti ja kuivuminen saa varsinkin heikkolaatuisen puun halkeilemaan ja sälöytymään.

Kuivuessa sulkeutuvan solura-kenteensa takia kuusi on mäntyä pa-rempaa julkisivuverhouksessa. Ul-koverhouksessa lauta asennetaan sydänpuoli ulospäin ja pintanukka myötäkarvaan alaspäin.

Rautavihtrillivesi

Puun harmaantumista voidaan jou-duttaa sivelemällä pinta rautaviht-rillivedellä. Se antaa kestävän har-maan pinnan, joka vuosien kuluessa vain kaunistuu. Käsitellyn pinnan voi myöhemmin maalata esim. keitto-maalilla tai öljymaalilla.

Rautasulfaattia liuotetaan kuu-maan veteen (10 l:aan vettä 2–4 kg rautasulfaattia eli -vihtrilliä). Kun se-os on jäähtynyt, sitä sivellään peh-meällä harjalla runsaasti käsiteltä-vään pintaan, mutta kuitenkin niin ettei se valu. Määrä riittää noin 20 neliölle. Pinta harmaantuu muutami-en kuukausien kuluessa. Jos käyte-tään vahvaa liuosta ja kaikki suola ei imeydy puuhun, vaan pintaan tulee myöhemmin valkeita suolapilkkuja ne voi pestä vedellä pois.

Tietolähteinä mm

Jouni Töyrylä ja Jyri Vuorinen: Huussiseminaari 6.8.1995.

Panu Kaila: Ekoisti-ohjelmat. TV2.Kaapo Salminen ja Pertti Toivari

(toim.): Kotikontu kuntoon. 1992.

Kari Koskela

Perinnemaalireseptejä

33

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on nähnyt hiljaisuuden ja sitä hyö-dyntävän luontomatkailun yhdeksi maakuntamme vahvuustekijöistä. Tein keväällä 2005 Pohjois-Karja-lan ympäristökeskukselle esiselvityk-sen Pohjois-Karjalan hiljaisista alu-eista, jossa päädyin määrittelemään kolmen kilometrin meluvyöhykkeen moottorikelkkauraston molemmin puolin. Jälkikäteen ajatellen toimin ehkä liian varovasti, koska esimer-kiksi avoimessa maastossa Ilomant-sin Koitajoella tavallinen kuuluvuus yksittäiselle kelkalle on tyynenä peh-meälumisena talvipäivänä vähintään neljä kilometriä. Sallan Ruuhituntu-rin alueella taas havaitsin kelkkakil-pailun melun kantautuvan selvästi yli kolmentoista - todennäköisesti ainakin viidentoista - kilometrin pää-hän!

Löysin selvityksessäni kolmetois-ta aluetta, joita voidaan kutsua var-sinaisiksi hiljaisiksi alueiksi eli luon-nonrauha-alueiksi. Nämä sijaitse-

Veli-Matti Sorvari

Moottorikelkkailu hiljaisuuden japuhtauden vihollisena

vat maakunnan pohjoispuoliskossa. Pohjois-Karjalan virkistysreitistöyh-distyksen moottorikelkkaurasto on tie- ja vesiliikenteen jälkeen merkittä-vin ja samalla helpoiten muokattava maakunnan hiljaisia alueita rajoitta-va tekijä. Moottorikelkkaurasto karsii luonnonrauha-alueista peräti puolet verrattuna tilanteeseen, jossa urastoa ei ole huomioitu. Tämä siis kolmen kilometrin puskurivyöhykkeen pe-rusteella - paikoin vaikutus lienee vieläkin suurempi, paikoin ehkä pie-nempi. Kelkkauraston vaikutus on hälyttävän suuri, sillä urasto on var-sin tuore, tuoreempi kuin idea hil-jaisten alueiden määrittelystä.

Kelkkojen melutaso on ympä-ristöministeriön selvityksen mukaan alentunut viime aikoihin asti. Kuiten-kin Tekniikan Maailma 3/2006 pal-jastaa, että uusimmat touring-kelkat ovat yhtä meluisia kuin vuosia sitten - melutaso on 7,5 metrin päästä mi-tattuna moottorityypistä riippumat-ta luokkaa 90 desibeliä. Desibeliar-

vo putoaa esteettömissä äänioloissa kuudella yksiköllä etäisyyden kak-sinkertaistuessa, joten melun kantavuus on tästäkin laskien hyvin huomattava.

Kelkkamelun erottuvuutta lisää äänen korkeuden ja voimakkuuden vaihteleva esiintymistapa. Tämä on sama ilmiö jota hyödynnetään hä-lytyssireeneissä. Se miksi tällainen ääni kiinnittää huomiomme erityisen herkästi perustuu arvioni mukaan siihen, että sen rakenne muistuttaa pienen lapsen itkua. Olemme perin-nöllisesti sopeutuneet reagoimaan siihen mahdollisimman herkästi - esi-merkiksi heräämään umpiunesta sitä kuullessamme.

Kelkkojen bensiininkulutus ja sa-malla kasvihuoneilmiötä voimistava vaikutus ei ole hyvällä mallilla. Uu-detkin kelkat syövät yleensä noin 20-25 litraa bensiiniä sadalle kilo-metrille. Kun kaksitahtikelkat muo-dostavat yhä noin 85 % myytävistä kelkoista ja kelkkojen lukumäärä li-sääntyy, bensiiniä ja sen lisäainetta sekä seosöljyä päätyy palamattoma-na maastoon yhä vain enemmän. Se tavallisin eli kaksitahtikelkka päästää mainittuja aineita maastoon keski-määrin saman verran kuin henkilö-auto kuluttaa, moottorista riippuen 3-10 litraa sadalle kilometrille. Ero uuteen henkilöautoon on TM:n mu-kaan yli tuhatkertainen, nelitahtikel-kallakin noin 70-kertainen!

Häkäpäästöissä moottorikelkka on mallista riippumatta omaa luok-kaansa. Puhtainkin uusista kelkka-malleista päästi TM:n testissä 1500 kertaa enemmän häkää kuin vertai-lukohtana ollut uusi, vähäpäästöi-nen henkilöauto. Bensiinin lisäaine MTBE, jota joutuu maastoon suuret määrät varsinkin kaksitahtikelkoista, liukenee hyvin helposti pohjaveteen antaen siihen voimakkaan pahan maun. Tämä on yksi syy, miksi vilk-kaasti liikennöityjen kelkkareittien ei tulisi sijaita pohjavesialueilla.


34

Pekka Ylhäinen

Lauttatontteja lammen linnuille

Kuvat: Harri Kontkanen

Varsinaisen Joensuun ainoan lam-men, Varaslammen, vesilintujen pe-sintää häiritsevät pienpedot. Saaret-tomalla lammella ei oikein voi pesiä muualla kuin rannalla, jonne muiden muassa kissoilla, koirilla ja minkeillä on helppo pääsy.

Joku keksi tai kaappasi idean py-syvän lautan asettamisesta lintujen pesimäalustaksi. Joensuun seudun luonnonystävät ja Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ryhtyivät si-tä toteuttamaan: 13.5.1999 viitisen-toista talkoolaista rakensi lautan. Va-raslammen eli Soldanin lammen ran-nalla mm. tuolloin siellä asuneen Si-mo Sepon johdolla nikkaroitiin kei-nosaari, joka kellui muovikanisterien varassa. Niiden ympärille rakennet-tiin puinen kehikko, joka peitettiin pressuilla. Pressukatteen päälle ase-teltiin ”naamioinniksi” sammalker-ros. Sitten hökötys hinattiin ja ank-kuroitiin jotakuinkin keskelle lampea. Lautan sijoittamiseen saatiin Joen-

lujemman lautan. Kansi tehtiin fil-mivanerista, eikä luomunaamiointia käytetty. Lautta pysäköitiin hieman eri kohtaan kuin aiempi.

Sorsat ovat pesineet Varaslam-men lautalla ilmeisesti ensimmäises-tä kesästä alkaen. Havaintoja ei lie-ne tilastoitu tai ainakaan julkaistu. Vuosien varrella varmaankin useat poikueet ovat varttuneet lammen pienessä maailmassa ja lähteneet tu-tustumaan suurempaan. Ikään kuin lautan uran huipentumana oli men-neen kesän 2005 joutsenen pesintä, joka tuotiin julki tiedotusvälineissä laajemminkin. Joutsenten pesäpaik-kauskollisuuteen luottaen odottelem-

suun kaupungilta aluksi määräaikai-nen lupa. Nykyinen lupa kunnossa-pitoehtoineen on voimassa toistai-seksi.

Huonoon kuntoon päässyt laut-ta purettiin lokakuussa 2003. Seu-raavassa toukokuussa talkoilivat Ila-ri Uotila ja Olli Günther uuden ja

me valkoisten jättien saapuvan Va-raslammelle ensi keväänäkin.

Tiettävästi tällaisia pesintälautto-ja on rakennettu (ainakin Suomessa) hyvin vähän. Vaatiihan moinen viit-seliäisyyttä rakentamisvaiheen jäl-keenkin, sillä lautan kunnosta on huolehdittava. Kuitenkin, kuten huo-maamme, paikallisesti tällainen apu linnuille voi olla huomattava, ja ko-kemus toimeen tarttuneille puuhaih-misille erittäin palkitseva.

35

Keski-Karjalan Luonto ry

Tohmajärvi

Rääkkylä

KiteeKesälahti

Punkaharju

Parikkala

Simpeleen seutu

Laatokan KarjalaLuontoretkelle

Karjalan kunnailleLuontoretkelle

Karjalan kunnaille

Kohdeopas Keski-Karjalaan ja naapuriin

”Onpa hieno!Olen ihaillut teosta täällä toimitukses-sa ja kiitosta annan niin painoasulle, kirjan kätevälle koolle kuin kuvillekin. Myös teksti on selkeää ja kartat hyviä.Siis eipä voi kuin kehua ja ihmetellä.”

Pekka Sivukari,Pohjois-Karjalan Radio

”Tekijöitä sopii onnitella hienosta saa-vutuksesta. Toivotaan, että kirja löy-tää lukijansa ja sen myötä Keski-Karja-lan rikas luonto kokijansa.”

Heikki Simola,Luonnonsuojelija 6/2005

”Kirja onnistuu herättämään uteliaisuu-den”

Juha Lehtinen,Aamulehti

MyyntipisteetTohmajärvi

Tohmajärven Kirjakauppa, Majatalo Sinilintu ja Niiralan kauppa

RääkkyläKoivuniemen luontaishoitolaPaksuniemi

KesälahtiKarjalan Kievari, KitiKati ja Tarapaappa

KiteeKirja-Info ja Pajarin Hovi

PunkaharjuLusto

ParikkalaKärkiseudun Kirja

SavonlinnaKirjakauppa Knut PosseLuontokeskus Nestori

JoensuuSokos

LieksaRuunaan luontotalo

Suoraan Keski-Karjalan Luonnoltawww.keskikarjalanluonto.fi

Kirja käsittelee kattavasti Tohmajärven, Rääkkylän, Kiteen ja Kesälahden retkikohteita ja esittelee parhaita paikkoja Parikkalasta, Punkaharjulta ja Simpeleen seudulta. Opas sisältää laajan silmäyksen Laatokan Karjalan luontoon ja retkeilymahdollisuuksiin

Lähde retkelle– ota neuvoksi uusi opas

25e


36

Retken suunnittelijoille suositamme, että bussilla kuljettavat sivutiet testa-taan henkilöautolla etukäteen. Tou-kokuussa talven auraamattomana olleet metsätiet voivat olla pitkään pehmeitä, ja syksyllä sateet voivat myös pehmittää tiestöä. Kannattaa testata käveltävä polkuosuuskin etu-käteen. Retkeläiset aina kysyvät: ”Voiko lähteä lenkkitossuilla?”. Vaik-ka polulla olisi soiden ylitykseen lankkupolkua, niin keväällä voi pit-kostenkin päällä lillua vettä.

Esko Lappi

Lieksan luonnonystävät retkeilevät

Lieksan luonnonystävien (LLY) toimintaan on kuulunut alusta al-kaen yleisöretket kerran pari vuodessa. Kevätretki on ollut yleensä toukokuun lopulla ja syysretki syys-lokakuun vaihteessa. Useimmiten on liikuttu linja-autolla retkikohteeseen. Käveltävän matkan pituus on jonkin verran vaihdellut, mutta on ollut useimmiten 5-10 km.

Esiteltävistä alueista löytyy erilli-set opaskartat Kolilta, Ruunaalta ja Patvinsuolta. Melko hyvin pärjää ns. pääskykartoilla 1:50 000, joita on saatavilla koko Pohjois-Karjalasta, osasta aluetta melko tuoreina pai-noksina. Luonnollisesti oravakartois-ta eli peruskartoista 1:20 000 löytyy vielä yksityiskohtaisemmat tiedot. Li-sää tietoa saa Pohjois-Karjalan vael-lusreittioppaasta, mistä on olemas-sa myös nettipainos. Keväällä 2005 ilmestyi Jouni Laaksosen toimitta-

ma Kainuun luontokohdeopas, mis-tä olemme saaneet apua naapuri-kaupungin Kuhmon kohteista. LLY:n toimesta 1997 ilmestynyt Lieksan Luonto-opas ei ole vanhentunut vie-läkään.

Ensimmäisen Kuhmon retken to-teutimme jo 1980 syksyllä, jolloin kä-vimme Jonkerin Hiidenportilla Suo-lajoen tieltä käsin. Näyttävässä kan-jonissa virtaava Louhipuro saattaa olla paikoin varsin syvä, mutta ete-läpuolella vesi häviää paikoin pak-sun sammalpatjan alle, mikä kan-taa retkeilijän, jos valitsee oikean kohdan ylitykseen. Ensiretkellämme alueella ei ollut laavua, vaan söim-me eväämme kanjonin partaalla is-tuen. Laavu tehtiin Jonkerinsalon luonnonsuojelualueen perustamisen jälkeen Hiidenportin pohjoispuolel-le. Nykyisin kannattaa retki aloittaa Kuhmontieltä käsin. Teljon pohjois-puolelta pääsee metsätietä pitkin Kangasjärven eteläpään laavun lä-helle. Siitä voi jatkaa vanhan uit-topadon kautta Jongunjoen yli ja edelleen vanhojen metsien ja suo-painanteiden halki Hiidenportille ja laavulle. Laavulta länteen vievä pol-ku on nyttemmin nimetty Petranpo-luksi.

Nurmeksen ja Sotkamon rajoil-la on Hiidenportin kansallispuisto, missä yhdistyksemme kävi keväällä 1986. Kainuun luontokohdeoppaas-ta löytyy tarvittava opastus. Pohjois-Karjalan pohjoisosassa kotikunnan ulkopuolella olemme vielä käyneet Nurmeksen Mäntyjärvillä ja Muje-järvellä Kukonsärkän harjuilla.

Karhunpolun olemme käytän-nöllisesti katsoen kolunneet päästä päähän monena pätkänä. Laskuje-ni mukaan olemme vierailleet Kar-hunpolulla 17 kertaa näkemättä yh-tään karhua, ehkä muutamia jätök-siä. Retket pystyy suunnittelemaan siten, että auto noutaa kävelijät toi-sesta päästä, ja kahvittelulaavu usein Syysruskainen polku nousee Juholanvaaralle. Kuva: Esko Lappi

37

löytyy puolesta välistä. Aloitimme syksyllä 1988 pohjoisesta kulkien metsätieltä Otroskoskelle ja siitä jo-kivartta Aittokoskelle.

Aittokoskelta voi vaeltaa Vala-majoen sillalle ja edelleen esim. Ylä-Pälvelammen riippusillalle. Viralli-nen Karhunpolku kulkee Jongunjo-en itäpuolella Kaksinkantajalle, mut-ta Ylä-Pälvelammen aarnialueelle kannattaa tehdä poikkeama. Tämä aarnialue on osa Rasvasuon-Kit-kasuon soidensuojelualuetta. Kak-sinkantajan tienoilta löytyy hyviä harjuosuuksia Änäkäisen kautta Jynkänlammelle/Koskilammelle. Änäkäisellä on vanhoja taistelupaik-koja. Koskilammelta etelään on jäl-leen erinomainen harjuosuus Terva-särkkien kautta Suuri-Piilosen laa-vulle. Luusärkkien kautta voi vaeltaa Persaussärkkien lampien kautta niin halutessa aina Naarakosken alapuo-lelle laavulle. Naarakoskelta Ruu-naantien varteen Opastuskeskuk-seen pääsee metsäteitä ja Jungin-särkkiä pitkin. Änisenvaaralle ehkä kannattaisi ajaa autolla ja suunnata sieltä Ruunaan koskimaisemiin. Vi-rallinen Karhunpolku oikaisee Äni-senvaarasta Neitikoskelle, mutta poikkeamia kannattaa tehdä myös Kattila-, Murroo- ja Siikakosken suuntaan. Ruunaassahan polkuja piisaa. Siikakoskella ja Haapavitjalla on riippusillat vesistön ylitystä var-ten. Neitikoskelta voi kiertää joko rantareittiä tai oikaista autolla Haa-pavitjan parkkipaikalle ja sieltä kä-vellä riippusillan kautta Ruunaan-järven rantaan, mistä polku jatkuu rantapolkua järven kaakkoispäähän Itkiinpohjaan. Reitit voi suunnitella hyvin monella tavalla.

Seuraavan kävelyn voi aloittaa Särkkäjoen harjujakson luoteispääs-tä. Harjun jälkeen polku valitettavasti taas palaa tielle. Kohtilammella jo-ka tapauksessa poiketaan itään ja taas seuraa hyvin kaunis harjujakso Jokipolvenlampien kohdalla. Välillä

tallataan taas metsäteitä ja polkuja, kunnes saavutaan Inarintielle ja sen eteläpuolelle Kaatiinlammelle. Sen ja Valkealammen rannoilla on muistoja sota-ajasta. Pitkäjärven pohjoispääs-sä Markunsalmen lähellä on autio-tupa. Siitä on mahdollisuus lähteä patikoimaan jompaa kumpaa puol-ta Pitkäjärveä. Virallinen ja kauniim-pi Karhunpolku kulkee järven län-sipuolta, missä on kaunista harju-maisemaa ja muutamia siltoja ka-peikoissa. Kirkisensalmella ja Pitkän-tammella löytyy hyvät tulipaikat.

Seuraava lenkki kannattaa aloit-

taa Ukonjoen sillan länsipuolelta vanhalta tieuralta, mistä polku jatkuu jokivartta etelään joen länsipuolella. Ahokoskella on sopiva taukopaikka samoin Kangas-Piilon eteläpäässä. Polku johtaa maantielle Piiloniemen talon ohi. Siellä asuttiin aikoinaan hatun(kylän) takana piilossa. Kar-hunpolun viitoitus siirtyy Piilon talon eteläpuolella sivutielle länteen ja va-jaan kilometrin jälkeen etelään met-sätielle. Polku vie Patvinsuon kan-sallispuiston rajan koillisnurkkaan. Alanne-järven pohjoispuolitse kul-kee yhdyspolku Suomujärveä kier-

Joen ylitystä keväällä Karhupolulla Otrosjoella ja syksyllä Nälämäjoen lossilla Patvinsuolla. Kuvat: Esko Lappi


38

Kolilta löytyy useita hyviä reittejä. Suosittelemme kaikille erityisesti Ha-vukanahosta Vesivaaralle kulkevaa polkua. Se kulkee Jauholanvaaran kautta, mistä on erittäin kauniit näky-mät Herajärvelle. Vesivaaran vanha maitolaituri on tämän reitin sopiva päätepiste. Olemme vaeltaneet pit-kähkön matkan myös Räsävaaralta vaarojen yli Loma-Kolille. Herajär-ven kierrokselta löytyy lisää vaativaa maastoa yllin kyllin. Jeronjärven ete-läpuolelta on opastus Kontiolahden puolella olevalle Ryläykselle, minkä huippu yltää yli 300 metriä mpy. Ryläyksen ryläyksestä selitys löytyy Kolin uudesta geologisesta retkeily-kartasta ja opaskirjasta.

Talviretket ovat olleet vähäisem-piä, mutta viime vuosina olemme sivakoineet rauhallista tahtia ns. Jä-niksenkäpälähiihdon Pienen Ritojär-ven maisemissa. Sen alkuunpanija oli nyt jo edesmennyt Kauko Tans-kanen. Ladun varrella toki näkee jotkin jäniksen jäljet, mutta varsinai-sesti nimi tuli lumen kuorruttamista männyn taimista, jotka muistuttavat jäniksen käpälää. Toivottavasti muut yhdistykset saavat kokemuksistam-me hyviä vinkkejä omiin patikkaret-kiinsä.

tävälle polulle, mikä muodostaisi oman päivän mittaisen retkikohteen. Alanteen eteläpuolella ylitetään Suo-mujoki vanhaa patosiltaa pitkin, ja polut johdattavat Suomujärven Kur-kilahteen, mikä on Karhunpolun ete-läinen pääte(lähtö)piste.

Yhdistyksemme on luonnollises-ti retkeillyt usein Patvinsuon kan-sallispuiston poluilla. Olemme ai-nakin kolme kertaa kulkeneet välin Lahnalampi-Suomujärven Kurkilahti tai päinvastoin. Noin peninkulman pituinen reitti syntyy, kun lähtee Kur-kilahdesta etelään Teretinniemen lin-tutornin kautta Koitereen rantaan Majaniemeen ja sieltä Suuren Suih-kon kautta Suomujokivartta Koite-reen rantaan johtavalle tielle. Yhden päivän retkikohteiksi sopisivat myös Patvinsuon kolme erillistä luonto-polkua: Autiovaaran ikikuusikoissa kiertävä Kuusipolku, Surkansuolla polveileva Lakkapolku ja Opastus-keskuksen kautta parhaiten tavoi-tettavissa oleva Mäntypolku. Muu-taman vuoden takaisen uusimman vaelluksemme lähtöpaikka oli Pat-vinsuon länsilaidalla Hiidenjoen Pirs-kanlampi. Melko uusi polku kulkee Patvinsuon eteläreunalla Majanie-meen ja edelleen Lutintielle. Tätä

reittiä harkittaessa on otettava etukä-teen selvää, onko Hiienvaaran am-puma-alueella sotilaallista toimintaa. Tällä polulla Nälämäjoen ylitys ta-pahtuu ”lossilla”.

Lieksassa olemme retkeilleet vie-lä mm. Hemminvaaran suunnalla Ukonsärkän Ukonpolulla, Sokojär-ven Vaskikalliolla kahdestikin, Vien-suun Määttälänvaaralla ja Hatunky-län luontopolulla. V.m. polku alkaa Hatunkylän kylätalolta ja kiertää ky-län eteläpuolisessa harju-lampimai-semassa. Polun varrella tuli vastaan ainakin 2002 luonnollisen kokoisia puusta veistettyjä eläimiä. Takaja-loilleen noussut karhu saattoi säikyt-tää heikompihermoisen ja luonnol-lisen kokoinen hirvi oli myös vaikut-tava. Sarvet sillä oli aidot. Pari kertaa olemme kulkeneet lähes kokonaan polkujen ulkopuolella kartan ja kom-passin sekä paikallisen oppaan joh-dolla. Melko uusi Ketunlenkki Repo-suolla on myös oivallinen retkikohde. Pankakosken keskustasta on opas-tus Kiviniemen pysäköintialueelle, mistä suosittelemme vähintään Ke-tunlenkin puolikasta Ulkkajoen sillan lähellä olevalle luontotornille saakka. Tornin alatasolle pääsee pyörätuo-lillakin.

Suotaivalta Haapavitjan ja Ruunaanjärven välillä. Kuva: Esko Lappi

39

Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupii-ri ry aloitti Luonto tutuksi -hank-keen yhdessä Pohjois-Karjalan lintu-tieteellisen yhdistys ry:n kanssa ke-sällä 2005. Hankkeelle saatiin ra-hoitusta EU:n Tavoite 1 -ohjelmas-ta. Hankkeen tavoitteena on lisätä maakunnan arvokkaiden luontokoh-teiden tunnettavuutta ja arvostus-ta. Toiminta tuo esille vähemmän tunnettuja osia kaikille tutuista poh-joiskarjalaisista luonnonelementeis-tä: metsistä, soista ja järvistä. Sa-malla tuotetaan uutta tietoa Pohjois-Karjalan luonnonympäristöjen ny-kytilasta ja pyritään luomaan pohjaa jatkuvalle seurannalle. Tämän ta-voitteen saavuttamiseksi käytetään parasta mahdollista olemassa olevaa resurssia: aktiivisia luontoharrasta-jia. Hankkeessa toimivat mukana olevista yhdistyksistä kolme aktiivia: Heikki Pönkkä, Teemu Tahvanainen ja Helena Haakana.

Jokaisen kolmen luonnonele-mentin ympärille järjestetään yleisö-tapahtumia sekä tehdään luontokar-toituksia asiantuntijoiden opastuksel-la ja paikallisten yhdistysten kanssa. Viime syksynä vietettiin muutama päivä suolla Teemu Tahvanaisen joh-dolla ja kartoitettiin soiden kasvilli-suutta. Keväällä kuljetaan Pohjois-Karjalan vanhoissa metsissä etsimäs-sä laulavia sinipyrstöjä. Ensi kesänä käydään myös tutustumassa selkä-vesien lintuluotoihin Karjalan Pyhä-järvellä.

Helena Haakana

LUONTO TUTUKSI: Sinipyrstömetsästä sirppisammalsuolle ja selkälokkiluodolle

Luonto tutuksi -hankkeessa on julkaistu jo kaksi esitettä, joista saa tietoa omatoimista retkeilyä varten. Ensimmäisessä esitteessä esitellään selkävesilinnustoa ja vesillä retkeilyä. Esitteessä on tietoa jokamiehenoi-keuksista, vastuullisesta veneilystä, lajien biologiasta ja tunnistamisesta. Toisessa esitteessä mennään van-haan metsään ja esitellään maakun-nan kuusi parasta sinipyrstökohdet-ta. Tämän esitteen avulla voi kuka tahansa lähteä bongaamaan harvi-naista sinipyrstöä.

Maaliskuussa järjestettiin hank-keeseen liittyen Joensuussa Sinipyrs-

tö-ilta, missä asiantuntijat kertoivat sinipyrstöstä ja siihen liittyvistä asi-oista. Illan aloitti sinipyrstöasiantunti-ja Ari Rajasärkkä Metsähallituksesta. Hän kertoi sinipyrstöhavainnoista ja -kannoista Suomessa ja maailmalla. Opimme, että sinipyrstö on harvi-nainen ja kiinteästi vanhoihin met-siin liittyvä laji, jonka levinneisyys-tiedot ja biologia ovat vielä suu-relta osalta tuntemattomia asioita. Dos. Petri Hottola Joensuun yliopis-ton Matkailualan verkostoyliopistos-ta kertoi lintumatkailusta meillä ja maailmalla sekä esitteli sinipyrstöä matkailun vetovoimatekijänä. Lo-puksi Kaija Eisto Metsähallituksen Lieksan yksiköstä kertoi Pohjois-Kar-jalan sinipyrstökohteista, niiden hoi-dosta, käytöstä ja suojelutilantees-ta.

Hanke jatkuu syksyyn, jolloin kartoitustiedot ja kokemukset ke-rätään yhteen. Toiveena kuitenkin on, että tietojen kerääminen Pohjois-Karjalan luonnosta jatkuu aktiivisten luontoharrastajien toimesta jatkos-sakin.

Uusi ryhmä luontoharrastajia valmistautuu opastetulle suoretkelle.Kuva: Teemu Tahvanainen.


40

Pohjois-Karjalan Luonto 1981 XI vuosikirjaVesihallituksen kukkaispojat, Esko Salervo ......................sisäkansiViranomaisen vastuu ............................................................. 1Vuoden kasvi, Pertti Huttunen ................................................. 3Miten käy karhun?................................................................. 5Muistan joen, Eeva Tikka ........................................................ 6Wattivaljaat Pudaskoskelle? Esko Lappi ..................................... 8Kuivattu Ilomantsi, Kari Helotie............................................. 12Tarvitseeko luontoa suojella? Tarja Hirvonen ............................ 15Päätyeenlahti - lintuparatiisi, Veikko Makkonen........................ 16Saimaan hylkeen suku sammuu? Tero Sipilä ............................. 21Kallis väylä ........................................................................ 24Vesihallinto ja ympäristönsuojelu, Marketta Ahtiainen & Simo Naakka .................................... 25Luonnonhavaintoja Ilomantsissa ja Tohmajärvellä 1818-1820, Veijo Saloheimo ............................................................. 28Ruokasienet pihanurmelta? Yrjö Heikkinen ............................... 31Tohmajärven luontopolku, Hannu Kivivuori .............................. 33Matka Öölantiin, Heikki Saari ................................................ 36Uutisia .............................................................................. 38

Pohjois-Karjalan Luonto 1982 XII vuosikirjaMonitoimimetsä.................................................................... 1Maakuntakukka: karjalanruusu, Jari Oksanen.............................. 3Pohjois-Karjalan metsävarat ja niiden kehitys, Jari Parviainen ...... 4Metsäsopuli - ikikuusikoiden asukki, Timo J. Hokkanen & Eeva Kuhlman ...................................... 9Vihonviimeiset erämaat, Pertti Huttunen ................................. 12Metsänhoitotoimenpiteet ja marja- ja sienisadot, Kauko Salo ..... 14Harvinaistuvat lehtometsät, Markku Huttunen.......................... 19Vain kovat faktat tuottavat pehmeää metsänhoitoa, Seppo Kellomäki............................................................. 22Ojitetut turvemaat - uusi elementti metsäluonnossamme, Jussi Kuusipalo .............................................................. 26Jälkiviisautta järvenpohjasta eli tietoa ojituksen vaikutuksesta vesistössä, Heikki Simola................................................. 29Pohjois-Karjalassa ovat Suomen laajimmat pölyhietamaat eli lössit, Heikki Rainio ................................................................. 32Otravaaran alamäki, Veikko Makkonen ..................................... 35Metsästyslain uudistaminen, Sinikka Savolainen ....................... 37P-K:n luonnontieteellisten kokoelmien karttuminen, Timo J. Hokkanen & Markku Huttunen ................................ 38Uutisia .............................................................................. 40

Pohjois-Karjalan Luonto 1983 XIII vuosikirjaKemikalisoituva ympäristömme ............................................... 1Vuoden lintu: Tuulihaukka - tuulenpieksäjä, Eero Helle ................ 2Kasvinsuojelun tarpeellisuudesta, Ismo Ruutiainen ..................... 4Pohjois-Karjalan mehiläishoito tänään, Seppo Tähkö................... 7Reino Hassinen, terveystarkastaja.......................................... 10Ruutana - Suomen sitkeähenkisin kala? Ismo J. Holopainen & Jorma Piironen ................................ 12Maitipankki järvilohen pelastus? Jorma Piironen ...................... 15Kesän tulo ja edistyminen Keski-Karjalassa, Erkki Tikka & Veikko Makkonen .......................................... 18Jäkälät - mitä niistä? Jari Oksanen ........................................ 21Pohjois-Karjalan dyynien kasvillisuudesta, Jari Oksanen............. 24Hajuheinä ja mäkilehtoluste Pohjois-Karjalassa, Jaakko Nurmi.... 27Kaksi kasviretkeä Juukaan, Kalevi Takala ................................. 28Itävallan alppiniityillä, Juhani Räsänen & Pertti Huttunen ......... 31Mitä kuuluu Patvinsuon kansallispuistoon, Esko Lappi ............... 33Vihreä valta? Timo J. Hokkanen ............................................. 35Utran harju - synty ja tuho, Ari Lyytikäinen ............................. 37Jatkuuko Utranharjun tuhoutuminen? Juha Hämäläinen ............ 41Uutisia .............................................................................. 42

Pohjois-Karjalan Luonto XIV vuosikirjaKolin kohtalon hetket ............................................................ 1Vuoden kasvi: Pihlaja - pyhä puu, Juha Hämäläinen ................... 2Kalevalan luontotietous, Seppo Pasanen ................................... 4Kolin luonnonsuojelullinen merkitys, Pertti Heikkinen.................. 6Koli taiteilijakareliaanien innoittajana, Elli Oinonen-Eden ............ 8Huipuin kolmin Koli kohoaa, Kauko Tanskanen ......................... 12Vielä niitä honkia humisee, Koivusuon luonnonpuisto, Pertti Huttunen.............................................................. 13Koitereen karttakuva kymmenentuhatta vuotta sitten, Heikki Vesajoki............................................................... 17Karhu maamme maisemissa, Erik S. Nyholm ............................. 19Uhanalaisten kasvien kartoitus Pohjois-Karjalassa, Pertti Heikkinen ............................................................. 23Fuchsii, cruenta, curvifolia, Juhani Räsänen & Heikki Saari ........ 26Värtsilän Sääperinjärvi - arvokas suojelukohde, Hannu Kivivuori .. 29Kuokkastenkoski - kulttuurimaisema vaarassa, Marja-Liisa Rönkkö.......................................................... 31Kiteen vihrein – Veikko Makkonen ......................................... 33Tapaus Jaamankangas, Timo J. Hokkanen ................................ 35Uutisia .............................................................................. 37

Pohjois-Karjalan Luonto XV vuosikirjaPohjois-Karjala vuonna 2000................................................... 1Vuoden eläin: Hirvi - metsiemme kruunupää, Eero Helle .............. 2Jäniksen talviravinto: vähän ja huonoa, Jorma Tahvanainen......... 6Sienet karjalaisessa ruokaperinteessä, Jukka-Pekka Jäppinen ...... 10Saimaanhyljetarhaus, Heikki Hyvärinen ................................... 13Puulustot kertovat menneisyydestä, Matti Eronen & Pentti Zetterberg ....................................... 15Metsä 2000 ja vesistövaikutukset, Marketta Ahtiainen ............... 20Suomaiseman muuttuminen Ilomantsissa, Ari Lyytikäinen & Osmo Kontturi........................................ 23Ympäristömyrkyt kaloissa, Aimo Oikari .................................... 28Ihminen ja asuinympäristö, Mauno Tuomisto ........................... 31Kasvitieteellinen puutarha uusissa tiloissa, Pekka Piironen ........ 34Pesäjuuri Pohjois-Karjalassa, Hannu Kivivuori........................... 36Pyhäselän ”fossiili”, Heikki Vesajoki ....................................... 37Kasviharrastajat Kolilla, Juha Hämäläinen ............................... 38Luonnonystävät Eestissä, Kirsti Helle & Seppo Pasanen .............. 40Huuhkaja - erämaa- vai pihalintu? Seppo Pasanen .................... 43Pohjois-Karjalan luontopolut ja lintutornit, Kari Varonen ........... 44Uutisia .............................................................................. 48

Pohjois-Karjalan Luonto XVI vuosikirjaSuomen punainen kirja .......................................................... 1Juurtokaisla - vuoden kasvi .................................................... 2Pohjois-Karjalan uhanalaiset nisäkkäät..................................... 3Saimaannorpalla hyvä vuosi, Tero Sipilä .................................... 4Pohjois-Karjalan uhanalaiset kalat, Veli-Matti Kaijomaa ............... 7Järvilohen tulevaisuutta turvataan, Jorma Piironen .................... 9Palaavatko lohikannat Lieksanjokeen? Timo Turunen ................. 10Pohjois-Karjalan uhanalaiset linnut, Kari Varonen..................... 13Valkoselkätikka katoamassa, Kimmo Martiskainen ..................... 16Pohjois-Karjalan uhanalaiset selkärangattomat, Timo J. Hokkanen18Säilyykö muurahaissinisiipi Liperissä? Timo J. Hokkanen............ 20Pohjois-Karjalan uhanalaiset putkilokasvit kartoitettu, Sirkka Hakalisto ............................................................. 21Neidonkenkä - häviävä kämmekkä Pohjois-Karjalassa? Hannu Kivivuori ............................................................. 25Sienet harrastuksena, Kalervo Rinne ....................................... 27Viinimäkikotilo Pohjois-Karjalassa, Timo J. Hokkanen................ 29Jätehuolto Nurmeksessa, Eero Ahtela...................................... 30Ei myrkkyjä Saimaalle, Timo J. Hokkanen................................. 31Uutisia .............................................................................. 33

Pohjois-Karjalan Luonto sisällys vuosilta 1981–2005

41

Pohjois-Karjalan Luonto XVII vuosikirjaPohjois-Karjalaa kehitetään - mihin suuntaan? .......................... 1Rokki raikaa ja moottorisaha soi - Koli kehittyy, Herkko Hiisi........ 2Uimaharjun tehdas laajenee. Kuinka käy Pielisjoen, Timo J. Hokkanen............................................................. 4Säännöstely syö Saimaan ja norpan, Tero Sipilä.......................... 6Rasvasuon-Kitkasuon soidensuojelualue, Esko Lappi .................... 8A. K. Cajander - Suomen metsän- ja suontutkimuksen isä, Juha-Pekka Hotanen ....................................................... 11Minne marjaan? Jukka-Pekka Jäppinen .................................... 14Kari Varonen - ympäristönsuojelusihteeri ................................ 18Vetoomus Riukusuon säilyttämisen puolesta, Marjatta Hämäläinen 20Pamilonkosken luontopolku - matka metsään ja joelle, Saara Immonen ............................................................. 21Mujejärven virkistysalue, Eero Ahtela...................................... 23Suomunjärvessä Pohjois-Karjalan ainoa järvisiikakanta, Timo Turunen ................................................................ 25Karttaperhonen kotiutunut Pohjois-Karjalaan, Hannu Kivivuori ... 27Tuhansien sammakoiden talvehtimiskeko, Seppo Pasanen, Jorma Sorjonen, Pauli Kantonen & Jorma Peiponen .............. 28Metsänätkelmää kasvaa vielä Pohjois-Karjalassa, Veikko Makkonen 30Sienitietoja Lieksasta, Esko Lappi .......................................... 32Uutisia, tiedonantoja........................................................... 33

Pohjois-Karjalan Luonto XVIII vuosikirjaMalja Kolille ......................................................................... 1Koli - valtionmaasta kansallispuistoksi, Sirkka Hakalisto .............. 2Kolin kynttilät itsenäisyyspäivänä 1990, Heikki Simola................ 7Kolin kansallispuiston tavoiterajaus ......................................... 8Kolin suojelun etiikka, Ilmari Martikainen ................................. 9Kolin kasvimaailman historiaa ja nykypäivää, Sirkka Hakalisto .... 11Pielisjoki ihmisen palveluksessa, Veijo Saloheimo ..................... 15Pielisjoen vesivoiman historia, Juhani Räsänen........................ 18Uimaharjun sellutehtaan ilmansuojelupäätös........................... 20Jäkälät puhtaan ilman puolesta, Timo J. Hokkanen & Eija Lehtonen-Saira ............................. 23Luontopolku Puhokseen, Veikko Makkonen............................... 26Keski-Karjalan yhdistykset Sortavalassa, Veikko Makkonen.......... 30Vuoniemeä viedään, Hannu Eskonen ....................................... 31Hanki rivitalo-osake Vuoniemestä. Saat norpan kylkiäisenä, Tero Sipilä..................................................................... 33Sinivuokko Pohjois-Karjalassa, Henry Väre ............................... 35Kulutusjuhla Joensuussa, Ilari Uotila...................................... 37Moraalinen kuluttaja, Jukka Orenius ....................................... 39Laikon sammakot, Seppo Pasanen, Jorma Sorjonen, Olli Günter, Sari Marikainen, Pia Olkinuora & Pauli Kantonen .................. 41Tiedonantoja ...................................................................... 46Piiri pyörii ......................................................................... 48

Pohjois-Karjalan Luonto XIX vuosikirjaKuinka moni aarniometsä päätyy paperiksi? Pääkirjoitus ............. 3Vanhat metsät ja paikallistaloudet, Ilkka Eisto ........................... 5Luonnonsuojelupiiriltä ja Luonto-Liitolta selvityspyyntö ensisijais tasuojelua vaativien metsien hakkuista Pohjois-Karjalassa ...... 8Aarnimetsäohjelmaan on Pohjois-Karjalassa varaa, Veli Pohjonen 10Talviyö, Aura Koivisto........................................................... 11Kolin kansallispuisto laajenee - SLL vaatii maanhankinnan jatkamista, Timo Helle & Esko Joutsamo............................. 12Luonnonsuojelupiiri esitti laajempaa Koitajoen kansallispuistoa, Pekka Ylhäinen............................................................... 14Ympäristöhallinto uudistui, Juha Hämäläinen .......................... 16Ilomantsin luontokunnalla on maineikas historia ja kulttuuri- perinne, Onni Ikonen ...................................................... 17Uhanalainen lehtoluonto - tieto karttuu suojelun tueksi, Sirkka Hakalisto ............................................................. 18APUA: Pohjois-Karjalan uhanalaisten putkilokasvien kartoitus jatkuu!......................................................................... 19Pohjois-Karjalan luonnonsuojelussa ansioituneita..................... 21Pohjois-Karjalan pienvedet - tärkeä osa luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä, Hannu Luotonen .............. 22

Ilomantsin luonnonystävien viirissä luonnon elementit, Leila Virnes ................................................................... 24Puhoksen luontokuulumisia, Veikko Makkonen .......................... 26Pohjois-Karjalan perinneympäristöt, Hannu Luotonen................ 28Piiri pyörii ......................................................................... 31Kiteen suurperhoset (Macrolepidoptera) 1933-94, Veikko Makkonen. 32Luonnonsuojelupiiri vaati: Noljakka-Ylämyllyn tiehankkeesta on tehtävä taloudellisuus- ja ympäristövaikutusten arviointi ..... 35Pohjois-Karjalan metsien suojelun ekologiaa ja etiikkaa, Kari-Matti Vuori.............................................................. 36Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri ry................................... 40

Pohjois-Karjalan Luonto XX vuosikirjaPääkirjoitus, Heikki Simola ..................................................... 1Rahkasammalten maailma, Teemu Tahvanainen........................... 2Pohjois-Karjalan suostrategia ohjaamaan soiden kestävää käyttö, Arvo Ohtonen .......................................... 4Palaako turve takaisin, Jukka Alm ............................................ 7Suopohja hyötykäyttöön Ilomantsin Iljansuolla, Timo Mikkonen . 11Suot ja kasvihuoneilmiö, Sanna Saarnio .................................. 12Kunnostusojitukset uhkaavat vesistöjä, Veli Lyytikäinen ............ 14Kaarina Karjalainen - Suo, rakastettuni, Heikki Pönkkä & Pekka Ylhäinen ........................................ 16Veli Matti Kuikka - Väsymättä luonnon puolesta, Heikki Pönkkä & Pekka Ylhäinen ........................................ 24Matka Länsi-Siperian soille, Aki Pitkänen ................................ 28Kelluntaa Borneon soilla, Jyrki Jauhiainen .............................. 31Luontohavaintoja tienvarsilta, Teemu Tahvanainen ................... 34Autoton päivä, Ursula Strandberg........................................... 35Joensuun seudun luonnonystävien touhuja vuonna 2003, Pekka Ylhäinen, Ursula Strandberg ja Saku Punkari ............... 36Lieksalaisille luonto läheisemmäksi! Juhani Ryynänen ............... 37Hatunvaaran hanhiviikot vetää väkeä, Markku Halonen.............. 38Sammalet suoveden pH:n ilmentäjinä, Teemu Tahvanainen......... 39Toimitus onnittelee ............................................................. 41

Pohjois-Karjalan Luonto XXI vuosikirjaPääkirjoitus, Teemu Tahvanainen ............................................. 1Sulevi – Pyhäselän viimeinen? Norpat katoavat pohjoiselta Saimaalta, Mervi Kunnasranta............................................. 2Vesistöjen käyttökelpoisuusluokitus vuonna 2004 Pohjois-Karjalassa, Riitta Niinioja, Paula Mononen ja Anita Rämö ....................... 4Vesien hoito uudistuu - toteutus on yhteistyötä, Paula Mononen .. 7Kansalaistoimintaa Karjalan Pyhäjärvellä, Jouko Turkka ............... 8Lähteiden kunnostus, Veli Lyytikäinen..................................... 11Kalat ja elohopea, Hannu Huuskonen...................................... 12Muikkukannan runsauden vaihteluun on useita syitä, Helena Haakana ............................................................. 14Siika on siika on siika… Kyösti Mäkinen ................................. 16Joutsenet Äänisen kalliotaiteessa, Heikki Simola ...................... 18Rantojen rakentaminen ja kaavoitus Pohjois-Karjalassa, Heli Ek .. 22Mökkeilijän ympäristövinkit, Helena Haakana .......................... 25Joensuun seudun yleiskaavaa 2020 valmistellaan, Kirsti Reskalenko 26Luonnonsuojelupiiri suhtautuu kriittisesti maakunta- kaavaluonnokseen, Teemu Tahvanainen .............................. 27Järvilohen menetystarina, Teemu Tahvanainen ......................... 28Rannoilta, Pentti Linkola ...................................................... 31Kuikka, jotain muuta, Heikki Pönkkä....................................... 35Taina Määttä: taiteilija ja luonnonsuojelija, Heikki Pönkkä & Helena Haakana ...................................... 36Viekkijärvi, Juhani Ryynänen................................................. 38Lieksassa luontotietoutta koululaisille, Juhani Ryynänen ........... 39Järviluontoviikko Pyhäselän rannalla, Ursula Strandberg ............ 40Keski-Karjalan Luonto toimii, Tupu Vuorinen............................ 41

POHJOS - Suomen luonnonsuojeluliitto

Documents

Transcript of POHJOS - Suomen luonnonsuojeluliitto