Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

40
Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

description

Rautainen Savo -palvelut tuottaa Pohjois-Savon teknologiayritykset palveluopasta. Lisätietoja: www.rautainensavo.com ja www.ylasavonkehitys.fi

Transcript of Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

Page 1: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

Pohjois-Savon teknologiayritykset

2012-2013

Page 2: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

2

tuksiin sekä mitkä ovat rahoituksen saannin kriteerit. Tästä asiakastarpeesta on muo-dostunut myös yksi RSp:n ”syömäham-mas”. Toisin sanoen autamme yrityksiä kas-vun ja kehittymisen edellyttämien kehittä-mistoimien rahoitusmahdollisuuksien selvit-tämisessä, projektoinnissa sekä tarvittavi-en rahoitushakemusten tekemisessä. Tästä palvelusta on muodostunut myös yksi tär-keimmistä tulorahoituskanavistamme.

Pienenä osana tulorahoitustamme on myös jäsenyrityksiltä perittävä jäsenmaksu ja tä-män julkaisun ilmoitustuotot. On ilahdut-tavaa, että jäsenyritysten määrä on sa-mansuuruinen kuin vuosi takaperin. Tästä on hyvä jatkaa palveluiden kehittämistä ja tuotteistamista!

Heikki PassiniemitoimialapäällikköYlä-Savon Kehitys Oy

Rautainen Savo -palveluille on kysyntää!

Nykyisenkaltainen Rautainen Savo -palvelut on toiminut reilu puolitoista vuotta. Pohjois-savolaiset teknologiayritykset ovat ottaneet hyvin vastaan uudistuneen toimintamme ja sen tarjoamat palvelut. Meille palveluntuot-tajille on tullut selkeä käsitys siitä, että alu-eemme yritykset tarvitsevat tällaista toimi-alakohtaista palvelua. Toisaalta on myös helppo tunnistaa se, että konseptiamme pitää vielä paljon kehittää.

Globaali kilpailu tuo koko ajan uusia haas-teita kaikille suomalaisille yrityksille. Kilpai-lussa pärjäämisessä yritykselle ei enää riitä, että on hyvä. Nyt pitää olla paras, tai ainakin lähellä kärkeä, ja silloin täytyy käyttää samo-ja teknologioita ja menetelmiä kuin parhaat menestyjät käyttävät. Tämä tarkoittaa sitä, että myös pohjoissavolaisten teknologia-yritysten pitää kehittää toimintojaan ja kil-pailukykyään jatkuvasti. Osa näistä kehit-tämistoimista on järkevä koota laajemman kehittämisprojektin muotoon ja hakea sille rahoitusta esimerkiksi Tekesiltä tai ELY-kes-kukselta. Näiden ulkopuolisten rahoituksien avulla yrityksillä on matalampi kynnys ottaa ulkopuolisia asiantuntijoita nopeuttamaan kehitystyötä ja tuomaan siihen myös lisä-resursseja.

Harvalla yrityksellä, varsinkaan pk-yrityksel-lä, on resursseja ja aikaa selvittää, mistä ra-haa voisi saada erilaisiin kehittämistarkoi-

Page 3: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

3

Ahlsell Oy ................................................ 4Ahmotuote Oy .......................................... 4Airmist Oy ............................................. 24AK-Service Oy ......................................... 4AM Agro Oy ........................................... 11Arctic Machine Oy .................................. 26Autorobot Finland Oy ..............................11Bella-Veneet Oy ......................................11Brandente Oy ..........................................12Chasswheel Oy ...................................... 24Clean Flame Oy Ltd ................................ 28Componenta Finland Oy Suomivalimo ........ 4Connec Oy ............................................. 20Cross Wrap Oy ....................................... 24Debomix Oy ........................................... 29Deekax Air Oy ........................................ 17Deivox Oy ................................................ 4Divimodul Oy ......................................... 23E Avenue Oy .......................................... 12E Avenue Oy Iisalmen toimipaikka ............. 5Easydoing Oy / Salli systems................... 23Ecomet Oy ............................................. 22EDR & Medeso Oy .................................. 15Educaworks Oy ........................................ 5Efkava Oy, Kuopion alueyksikkö ............... 12Elektropoint Oy ...................................... 12Elsor Oy................................................. 26Etteplan Design Center Oy ........................ 5Etteplan Oyj, Varkauden aluetoimisto ....... 28European Batteries Oy ............................ 28Farmi Forest Oy ....................................... 5Fibox Tested Systems Oy ........................ 10Fincon Metal Oy / Savon Henkilöstöpalvelu ........................... 5Finnomec Oy ........................................... 6Fintekra Oy ............................................ 28Fiskars Home, Sorsakosken tehtaat ......... 18Foster Wheeler Oy ................................. 29Gebwell Oy ............................................ 17Genelec Oy .............................................. 6Geotools Oy ........................................... 17Haapajärven Kome, Iisalmen tehdas .......... 6Haapajärven Kome, Rautalammen tehdas .22Helinin Konepaja Ay ................................ 12HT Laser Oy, Vieremän yksikkö ............... 29Hydraulic Piippo ..................................... 10Hydroline Oy .......................................... 24Hytar Oy ................................................ 29HögforsGST Oy ...................................... 18IC2 Feeniks Oy....................................... 13Iisalmen Muovitek Oy ............................. 11Iisalmen Pelti ja Ilmastointi Oy ................... 6Iisalmen Putkiasennus Oy ......................... 6Iisalmen sähkö- ja automaatiosuunnittelu Oy ......................... 7InsCoMet ............................................... 24

Yrityshakemisto A-Ö

YR

itYS

hA

kem

iSto

IS-Vet Oy ................................................. 7It-Systems Finland Oy .............................. 7J-Metallikaluste Oy ................................ 13J5L-Production Oy .................................. 7Jarveco Oy .............................................. 7JMK Instruments Oy ............................... 13JR Oils Oy ............................................. 13Junttan Oy ............................................. 13KalFix Oy ............................................... 27Karhulan Metalli Ky ................................ 20Karsteel Oy ............................................ 30KE-LE Design Oy ...................................... 7Keski-Suomen Asennuspalvelu Oy........... 27Kevako Oy ............................................ 16Kiuruveden Peltityö Oy ............................ 10Koljonvirran Teollisuuspalvelu .................... 7Koneistus Vartiainen Ky .......................... 11KP ServicePartner Oy ............................. 25Kratos Oy .............................................. 14Kuopion Konepaja Oy ............................. 14Kuopion Kuumasinkitys Oy ...................... 14Kuopion Neon 2 Oy ................................ 14Kuopion Rakenneasennus Oy .................. 25Kuormaväline Oy .................................... 14Kuusakoski Oy, Iisalmen toimipaikka.......... 7Kuusakoski Oy, Karttulan toimipaikka....... 14Laikas Oy .............................................. 30Lametal Oy ............................................ 16Lankarakenne Oy ................................... 15Lapinlahden Koneistus Oy ...................... 16LeKaSteel Oy ......................................... 28Leppävirran Lekomet Oy ......................... 18Linjalaite Oy ........................................... 20LLP Farm Machinery Group Oy ................. 7Logate (Maloser Oy) ............................... 30Loggo Oy ................................................ 7Mammut Autot Oy .................................... 7ManiTek Oy ........................................... 15Mesera Sorsakoski Oy ............................ 18Metalli Malinen Ky .................................... 8Metallisorvaamo P. Vartiainen Ky ............. 11Metallityö Vainio Oy .................................. 8Metos Oy Ab (Hackman Kalustetehdas).... 18Mikmet Oy ............................................. 28Morehouse Oy Ltd ................................. 22mr. Nosturi Oy ........................................ 25MV-Welding Oy ...................................... 29MW Power Oy ....................................... 11NeoCodex Oy ......................................... 29Niiranen Heikki Mikael ............................ 22Normet Oy ............................................... 8OC-System Oy ....................................... 10Oplatek Group Oy ................................... 19Oravikosken Konepaja Oy ....................... 19Oy U - Cont Ltd ..................................... 10Paakkilan Konepaja Oy ........................... 28

Paineteho Oy ......................................... 15Pajarinki Oy ........................................... 11Pajava Oy .............................................. 25Paristeel Oy ........................................... 10Parmarine Oy ......................................... 19Pasielektro Oy ........................................ 20PCM Technology Oy ............................... 27PenSy Oy............................................... 25Pertemet Oy .......................................... 19Pielamet Oy ........................................... 21Pielaveden Kone- ja autohuolto P & P Hyvönen ....................................... 21Ponsse Oyj ............................................ 30Pro Maint Oy.......................................... 28Profile Vehicles Oy.................................... 8Ratesteel Oy ......................................... 30Rautalammen metsäkonemiehet Oy (Rametko Oy) ........ 23Rautavaaran Modulmet Oy ...................... 23RollTest Oy ............................................ 29RP-Teollisuuspalvelu Oy ............................ 9Samesor Oy ........................................... 15SAV Oy Itä-Suomi ................................... 26Savon Konesuunnittelu Oy ..................... 16Savon Lasituote Oy .................................. 9Selän Metalli Oy .................................... 22Servicepoint Kuopio Oy ........................... 15Simetek Service Oy ................................ 26Simetek Works Oy .................................. 26Sinmetal Oy ........................................... 27SIPOMET Oy .......................................... 27Sisä-Savon Pipe & Welding Service Oy .... 29SK-Tools Oy ........................................... 19SKS Connecto Oy .................................. 30SP Stainless Oy...................................... 17Stainless Team Finland Oy ...................... 27Stera Technologies Oy Kaavi ................... 10Sumet Oy .............................................. 27Suomen Elektropinta Oy ......................... 16Team-Steel Oy ....................................... 23Tehokoneistus Oy ................................... 27Tervon Muovityö Ky ................................ 27Teräsrakenne Hartikka ............................ 29Timaco Oy ............................................... 9Toivalan Konepaja Oy ............................. 26Toolfac Oy ............................................... 9Tuometall Oy .......................................... 17Turos Team Oy ....................................... 16UK-Muovi Oy ........................................... 9VAK Oy Lapinlahti .................................. 17Var-Met Oy ............................................ 16Vel-Man Koneistus Oy ............................ 21Viiler-Tuote avoin yhtiö ............................ 21Viltek Oy ................................................ 27Warkaus Works Oy ................................. 29YIT Teollisuus Oy, Leppävirran tehdas ...... 20Ysako Oy ................................................. 9

Page 4: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

4

iiSALmi

Ahlsell Oy

Yrittäjäntie 21, 74130 IISALMIPuh. 020 584 5720, fax 020 584 5721Yhteyshenkilö Esko Farin, 0400 584 [email protected], www.ahlsell.fiHenkilöstö: 6- lvi-tukkumyynti, hitsauskoneet, työkalut, henkilöstösuojaimet

Ahmotuote Oy

Yrittäjäntie 19, 74130 IISALMIPuh. 017 820 2100, fax 017 812 565Yhteyshenkilö Pertti [email protected], www.ahmotuote.fiHenkilöstö: 33- voimansiirtokomponentit ja koneenosat, palvelut hammaspyörien hammashionta, vierintäjyrsintä, vierintäpisto, vetoavennus, CNC-koneistus sekä muut koneistustyöt

AK-Service Oy

Pienijärventie 4, 74510 IISALMIPuh. 0400 175 152Yhteyshenkilö Ari [email protected]östö: 2-3- koneiden ja laitteiden huolto ja korjaus, autot, traktorit, maataloustyökoneet, pienkoneet

Componenta Finland Oy Suomivalimo

Parkatintie 31, 74120 IISALMIYhteyshenkilö Lauri [email protected], www.componenta.comHenkilöstö: 140- käsin kaavatut valurautavalut

Deivox Oy

Martikkalantie 3, 74540 KOTIKYLÄPuh. 044 512 1882Yhteyshenkilö Sirkku [email protected], www.deivox.fiHenkilöstö: 2- akustisesti ongelmallisten tilojen kiinteästi asennettavat äänentoistojärjestelmät

Componenta Suomi valimo Oy on erikoistunut suu-rehkojen vaativien yksit-täis- ja pien sarjavalujen valmistukseen lähinnä pohjoismaiselle koneen-rakennusteollisuudelle.

Parkatintie 31, 74120 Iisalmiwww.componenta.com

Valmistamme hammaspyöriä ja -tankoja, sisähammaskehiä, ura-akseleita ja -holkkeja, kierukkapyöriä ja -ruuveja sekä muita konei-den osia. Hammaspyörät myös hiottuina.

Yrittäjäntie 19, 74130 IisalmiTel. +358 17 820 2100Fax +358 17 812 [email protected]

Page 5: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

5

iiS

ALm

i

Levytie 6, 74510 IISALMI Puh. (017) 832 2612 • fax (017) 822 291 •

www.timaco.fi

Teräksinen kumppanisi!

Komponentteja huipputasolle

Teollisuuskatu 7, 74120 IISALMIpuh. (017) 8211 411, fax (017) 8211 [email protected] www.toolfac.fi

E Avenue Oy Iisalmen toimipaikka

Lammenkaari 4, 74130 IISALMIPuh. 02 9009 2200, fax 017 265 8011Yhteyshenkilö Esa Kauppinen, 040 510 [email protected], www.eavenue.fiHenkilöstö: 20- sähkönjako- ja ohjauskeskukset

Educaworks Oy

Yrittäjäntie 2, 74130 IISALMIPuh. 044 742 6580, fax 017 820 5062Yhteyshenkilö Petri Lehikoinen, 044 742 [email protected], www.educaworks.fiHenkilöstö: 4- konepaja-, koulutus, koneistuspalvelut

Etteplan Design Center Oy

Ahmolantie 6, 74510 IISALMIPuh. 010 307 1310Yhteyshenkilö Perttu Kauppinen, 050 4361 [email protected], www.etteplan.fiHenkilöstö: 13 - teknisen suunnittelun ja tuoteinformaation ratkaisut, kone- ja laitesuunnittelu

Farmi Forest Oy

Ahmolantie 6, 74510 IISALMIPuh. 017 832 41, fax 017 832 4372Yhteyshenkilö Taisto Suutari, 0500 278 [email protected], www.farmiforest.fiHenkilöstö: 40- traktoriasenteiset metsäkoneet: hakkurit, vinssit, perävaunut, kuormaimet ja klapikoneet

Fincon Metal Oy / Savon Henkilöstöpalvelu

Kirkkopuistonkatu 17 L 3, 74100 IISALMIPuh. 040 564 9099, fax 017 816 552Yhteyshenkilö Mika [email protected], www.savonhenkilostopalvelu.fiHenkilöstö: 30-80- henkilöstövuokraus kaikki alat, teollisuus- ja kotitaloussiivoukset, metalliset tuotekehitystyöt

Page 6: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

6

Finnomec Oy

Matalalahdentie 27, 74170 IISALMIPuh. 050 384 8585, fax 050 8374 9471Yhteyshenkilö Veijo Rönkkö[email protected], www.finnomec.fiHenkilöstö: 2- kone- ja metallisuunnittelu, polttopuiden pakkauskoneiden valmistus, digitaalinen mittauspalvelu

Genelec Oy

Olvitie 5, 74100 IISALMIPuh. 017 83 881, fax 017 812 267Yhteyshenkilö Terho [email protected], www.genelec.fiHenkilöstö: 110- aktiivikaiuttimet ammattikäyttöön, kotiteattereihin ja julkisten tilojen asennuksiin

Haapajärven Kome, Iisalmen tehdas

Parkatintie 19, 74120 IISALMIPuh. 08 761 775, fax 08 761 779Yhteyshenkilö Harri Komulainen, 0500 161 [email protected], www.kome.fiHenkilöstö: 100- raskaan kaluston perävaunut ja päällirakenteet

Iisalmen Pelti ja Ilmastointi Oy

Käsityöntie 29, 74520 IISALMIPuh. 017 744 301, fax 017 744 228Yhteyshenkilö Jarmo Puurunen, 044 057 [email protected]östö: 5 - 6- rakennuspeltisepäntyöt, ilmastoinnit, kattoturvallisuus- ja sadevesijärjestelmät ym. alan työt

Iisalmen Putkiasennus Oy

Teollisuuskatu 17, 74120 IISALMIPuh. 017 770 0700, fax 017 826 190Yhteyshenkilö Markku Juntunen, 0400 273 [email protected], www.ipa.fiHenkilöstö: 39 (Iisalmi+Sonkajärvi)- LVIK-urakointi ja tarvikemyynti, rakennuspeltityöt, ilmanvaihtoasennukset, ikkunoiden ja ovien listat sekä piipun pellitykset, putkiasennukset, jäähdytyslaitteet sekä LVIAK-suunnittelupalvelu

Luotettavaa ja laadukastaalihankintaa.

Teräksenlujaa osaamista Ylä-Savosta!

•Maalausjapintakäsittely

•Teräs-jaalumiinirakenteet

•Konepajatuotteet•RST-jaHST-työt•Lämpökäsittely

Metallityö Vainio OyRatapellonkatu 6, 74120 IISALMIpuh. 017- 820 4141, fax 017-820 4149www.metallityovainio.fi

Koneistuskuja 1, 74120 IISALMIPuh. 0400 649 766, Fax (017) 820 8940

Sähköposti: [email protected]

Osaava yläsavolainen

Page 7: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

7

- teollinen muotoilu, erikoismaalaus ja moottoripyörien custom-rakentaminen

Koljonvirran TeollisuuspalveluNaulalammentie 16, 74160 IISALMIPuh. 017 818 218Yhteyshenkilö Pekka Ryhänen, 0400 576 [email protected]östö: 2- hitsaus, metallirakenteet, betoniteollisuuden ja laitteiden asennukset

Kuusakoski Oy, Iisalmen toimipaikkaParkatinkuja 8, 74120 IISALMIPuh. 020 781 7530, fax 020 781 7531Yhteyshenkilö Arto Naukkarinen, 020 781 [email protected], www.kuusakoski.fiHenkilöstö: 5- kierrätyspalvelu, teräksen myynti

LLP Farm Machinery Group OyLevytie 4, 74510 IISALMIPuh. 020 198 4020, fax 020 198 4029Yhteyshenkilö Markku Lappalainen, 0201 984 022, Jarmo Hiltunen, 0201 984 [email protected], www.fmg.fiHenkilöstö: 23- traktorin työlaitteet, hitsaustyöt

Loggo Oy Pitkälahdenkatu 5, 74120 IISALMIFax 017 761 730Yhteyshenkilö Marko Hukkanen 045 3224 111, myynti Pekka Hukkanen 0400 771 [email protected], [email protected], www.loggo.fiHenkilöstö:12- säiliöitä maantiekuljetukseen ja varastointiin (kaikki materiaalit), RST- ja ALU-hitsaukset (mm. Alu-veneiden korjausta), tuotteiden valmistus asiakkaan piirustuksilla (mm. savustuspöntöt)

Mammut Autot OyRiistakatu 5 d, 74100 IISALMIPuh. 017 824 445, fax 017 824 445Yhteyshenkilö Juhani Kouvalainen, 044 767 7760, [email protected], www.mammutautot.fiHenkilöstö: 3- korinrakennus

iiS

ALm

iIisalmen sähkö- ja automaatiosuunnittelu Oy

Teollisuuskatu 15, 74120 IISALMIYhteyshenkilö Petri Kärkkäinen, 050 361 [email protected], www.tehdaspalvelu.fiHenkilöstö: 9- tehdaspalvelu, koneiden ja linjastojen automatisointipalvelut. Teollisuuden sähkösuunnittelu.

IS-Vet Oy

Kilpivirrantie 7, 74120 IISALMIPuh. 017 832 31, fax 017 832 3570Yhteyshenkilö Pekka Leskinen, 050 531 [email protected], www.isvet.fiHenkilöstö: 37- luonnontieteen opetusvälineet ja erikoiskalusteet, ohutlevyosat, levytyökeskustyöt, laserleikkaus, hitsauskokoonpanot ja jauhemaalaus

It-Systems Finland OyPohjolankatu 8, 74100 IISALMIPuh. 010 3211 900Yhteyshenkilö: Pasi [email protected], www.it-systems.fiHenkilöstö: 6- web-ohjelmistojen suunnittelu ja kehitys

Jarveco OyVenakontie 4, 74130 IisalmiPuh 0400 925 633Yhteyshenkilö Jarmo [email protected]östö: 1- hydrauliikan ja mekaniikan kokoonpano, tehdashuolto

J5L-Production Oy Kilpivirrantie 7, 74120 IISALMIYhteyshenkilö Jani Järvelä, 044 555 [email protected], www.j5l.fiHenkilöstö: 16- erikoisajoneuvojen suunnittelu ja valmistus

KE-LE Design OyPorovedentie 527, 74160 IISALMIYhteyshenkilö Pasi Paananen, 050 544 [email protected], www.keledesign.fi,Henkilöstö: 2

Page 8: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

8

SOLUTIONS FOR TOUGH JOBS

www.coray.co

m

www.normet.fi www.taminternational.com

NOR_110816_ImageAd_124x91.indd 1 16.08.11 16:39Metalli Malinen Ky

Vanha Kainuuntie 313, 74170 SOINLAHTIPuh. 0440 578 475Yhteyshenkilö Petri [email protected]östö: 4- rakennuspeltityöt, hitsaustyöt, teollisuuden kunnossapito, teräsrakennetyöt

Metallityö Vainio Oy

Ratapellonkatu 6, 74120 IISALMIPuh. 017 820 4141, fax 017 820 4149Yhteyshenkilö Pekka Vainio, 0400 575 [email protected], www.metallityovainio.fiHenkilöstö: 31- Un-tyyppihyväksytyt polttoainesäiliöt, konepajatuotteet, teräs-, alumiini-, rst- ja hst-rakenteet, prosessiputkitukset, teräsraepuhallus ja -maalaus, lämpökäsittelyt

Normet Oy

Ahmolantie 6, 74510 IISALMIPuh. 017 83 241, fax 017 823 606Yhteyshenkilö Heikki Ojala, 040 539 [email protected], www.normet.fiHenkilöstö: 342- valikoidut maanalaisen kaivostoiminnan ja tunneli-rakennuksen prosessien ratkaisut. Tämä pitää sisällään raskaat erikoistyökoneet ja -laitteet, niiden kehittäminen ja valmistaminen, tuotteisiin liittyvät elinkaaripalvelut, rakennuskemian tuotteet sekä asiakasprosesseja tehostavat kokonaisratkaisut

Profile Vehicles Oy

Yrittäjäntie 1, 74100 IISALMIPuh. 017 821 7411, fax 017 821 7436Yhteyshenkilö Marko Repo, 0500 650 [email protected], www.profilevehicles.comHenkilöstö: 85- teknologiajohtajuudesta tunnettu globaali erikoisajoneuvojen suunnittelija ja valmistaja. Päätuotteita ambulanssit ja muut ensihoitoon liittyvät ajoneuvot, varusteet ja palvelut

Page 9: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

9

RP-Teollisuuspalvelu Oy

Energiakuja 1, 74120 IISALMIFax 017 744 312Yhteyshenkilöt Kari-Matti Ruhanen, 0400 167 851, Markku Pesonen, 040 543 [email protected], www.rp-teollisuuspalvelu.fiHenkilöstö: 5- teollisuuden kunnossapitopalvelut, koneasennukset, prosessiputkitukset, muovin rouhinta siirrettävällä kalustolla, sorvaus, jyrsintä, tig-, mig- ja puikkohitsaus

Savon Lasituote Oy

Energiakuja 1, 74120 IISALMIPuh. 017 822 531, fax 017 817 241Yhteyshenkilö Kari-Matti Ruhanen, 050 523 [email protected], www.savonlasituote.fiHenkilöstö: 5- ajoneuvolasitus, parvekkeet, terassit, ikkunalasit, tekniset muovit, alumiinilistat, lasintyöstöt, eristyslasit, alumiiniovet ja -ikkunat

Timaco Oy

Levytie 6, 74510 IISALMIPuh. 017 833 2610, fax 017 822 291Yhteyshenkilö Jouko Tiainen, 044 755 [email protected], www.timaco.fiHenkilöstö: 49- koneistuksen alihankinta

iiS

ALm

i

Toolfac Oy

Teollisuuskatu 7, 74120 IISALMIPuh. 017 821 1420, fax 017 821 1447Yhteyshenkilö Pekka Koponen, 040 563 [email protected], www.toolfac.fiHenkilöstö: 46- hydraulisten ja pneumaattisten tarkkuusosien koneistus ja kokoonpano asiakasvaatimusten mukaan, alihankintapalveluna koneistus, hionta, kanuunaporaus

UK-Muovi Oy

Muovikatu 9, 74120 IISALMIPuh. 017 821 8111, fax 017 825 156Yhteyshenkilö Matti Aronen, 040 834 [email protected], www.ukmuovi.fi, Henkilöstö: 60- muovituotteet: EPS-eristeet myös muotoonleikattuna, rotaatiovalu- ja ruiskuvalutuotteet alihankintana

Ysako Oy

Koneistuskuja 1, 74120 IISALMIPuh. 0400 649 766, fax 017 820 8940Yhteyshenkilö Vesa [email protected]östö: 9- keskiraskas koneistus numeerisesti ohjatuilla portaalijyrsinkoneilla sekä koneistuskeskuksilla. Numeerinen sorvaus max. 1600 mm

Page 10: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

10

JoRoiNeN

OC-System Oy

Työkuja 4, 79600 JOROINENPuh. 0201 441 400, fax 0201 441 401Yhteyshenkilö Pauli Räisänen, 0400 711 [email protected], www.oc-system.fiHenkilöstö: 34- äänieristetyt tilat teollisuuteen, koneiden suojaseinät

Oy U - Cont Ltd

Kontintie 33, 79600 JOROINENPuh. 0424 9381, fax 0424 938 455Yhteyshenkilö Pekka Keränen, 0424 938 [email protected], www.u-cont.fiHenkilöstö: 35- jakeluasemat, erilaiset palavan nesteen säiliöt ja prosessijärjestelmät kuten öljynjalostamo-järjestelmät ja bioetanolitehtaat

Paristeel Oy

Työkuja 1, 79600 JoroinenPuh. 017 571 480, fax. 017 572 180Yhteyshenkilö Hannu Oravainen, 0400 650 [email protected], www.paristeel.fiHenkilöstö: 4- metallialihankinta, ohutlevytyöt, metallirakenteet

kAAVi

Stera Technologies Oy Kaavi

Varikkotie 2, 73600 KAAVIPuh. 0207 885 000, fax 0207 885 304Yhteyshenkilö Jari [email protected], www.stera.com- vaativien levymekaniikkatuotteiden, hydrauli- ja polttoainesäiliöiden sopimusvalmistus.

kiURUVeSi

Fibox Tested Systems OyHovinpelto 2, 74700 KIURUVESIPuh. 0207 785 858, fax 0207 785 851Yhteyshenkilö Petri Eskola, 0400 [email protected], www.fibox.fiHenkilöstö: 60- ohjauskeskusten suunnittelu ja valmistus

Hydraulic Piippo

PL 16 (Yrittäjäntie 8), 74700 KIURUVESIPuh. 017 750 500, fax 017 750 200Yhteyshenkilö Terho Piippo, 0500 276 [email protected], www.piippohydraulic.com- hydrauliventtiilit

Kiuruveden Peltityö Oy

Yrittäjäntie 10, 74700 KIURUVESIPuh. 044 255 7510Yhteyshenkilö Jorma [email protected], www.kiuruvedenpeltityo.fi,Henkilöstö: 6- rakennuspeltityöt, kattotyöt, lukkosaumakatot ja sadevesijärjestelmät

HOME HEATHOME

Hyvät naapurit ovat lähellä kun heitä tarvitaan. Toimitamme voima- ja lämpö-laitoksia paikalliseen energiantuotantoon hyödyntämällä lähiseudulta saatavia uusiutuvia polttoaineita. Kannamme kortemme kekoon turvallisemman ja puhtaamman ympäristön puolesta.

www.mwpower.fi

Page 11: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

11

Iisalmen Muovitek Oy

Yrittäjäntie 6, 74700 KIURUVESIPuh. 017 745 593, fax 017 745 594Yhteyshenkilö Pekka Nykänen, 0400 276 [email protected], www.muovitek.fiHenkilöstö: 9- muovi-, lujitemuovi- ja tyhjiömuovausalihankintatyö

Koneistus Vartiainen Ky

Salahmintie 1662, 74700 KIURUVESIPuh. 0500 190 633, fax 017 759 042Yhteyshenkilö Kari [email protected]östö: 3- koneistustyöt

Metallisorvaamo P. Vartiainen Ky

Yrittäjäntie 10, 74700 KIURUVESIPuh. 017 753 966Yhteyshenkilö Pasi Vartiainen, 0400 273 [email protected], www.metallisorvi.fiHenkilöstö: 2-4- CNC-koneistustyöt, teroituspalvelu, tasohionnat

MW Power Oy

Teollisuustie 12, 74700 KIURUVESIPuh. 020 141 3600, fax 020 141 3800Yhteyshenkilö Risto Juutinen, 040 590 [email protected], www.mwpower.fiHenkilöstö: 80- voima- ja lämpölaitokset paikalliseen energiantuotantoon, hyödyntäen paikallisia polttoaineita

Pajarinki Oy

Metallitie 2, 74700 KIURUVESIPuh. 0400 373 487Yhteyshenkilö: Timo [email protected], www.pajarinki.fiHenkilöstö: 38- metallirakenteet, teollisuuden pölynhallinta, metalliovet ja -ikkunat, koukkulavalaitteet.

kUoPio

AM Agro OyPajatie 41, 71570 SYVÄNNIEMIPuh. 020 779 1580, fax 020 779 1581Yhteyshenkilö Ate [email protected], www.amagro.fiHenkilöstö: 15- lietelantalaitteet

Autorobot Finland Oy

Yrittäjäntie 23, 70150 KUOPIOPuh. 010 322 5711, fax 017 283 1623Yhteyshenkilö Olavi Venälä[email protected], www.autorobot.fiHenkilöstö: 29- kolariautojen oikaisu- ja mittalaitteet, hitsausvälineet

Bella-Veneet Oy

Väliköntie 10, 70700 KUOPIOPuh. 017 288 3808, fax 017 281 1650Yhteyshenkilö Juha Vä[email protected], www.bellaboats.comHenkilöstö: 220- vapaa-ajan veneet

Jo

Ro

iNeN

, kA

AVi

, ki

UR

UVe

Si, k

Uo

Pio

Page 12: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

12

Luonnontieteen opetusvälineetErikoiskalusteetMetallituotteet: • ohutlevyosat• levytyökeskustyöt• laserleikkaus• hitsauskokoonpanot• jauhemaalaus

Kilpivirrantie 7, 74120 IISALMI

Puh. 017-832 31Fax 017-832 3595E-mail pekka.leskinen@isvet.� jorma.louhenvirta@isvet.� www.isvet.�

Brandente Oy

Telkkistentie 14-16, 70460 KUOPIOPuh. 017 265 7824, fax 017 265 7811Yhteyshenkilö Pekka Vartiainen, 0400 575 [email protected], www.brandente.fiHenkilöstö: 35- laserleikkaus, koneistus, hitsaus, teräsrakenne- ja asennustyöt

E Avenue Oy

PL 1138 (Rautakatu 1), 70151 KUOPIOPuh. 02 9009 2200, fax 017 265 8080Yhteyshenkilö Esa Kauppinen, 040 510 [email protected], www.eavenue.fiHenkilöstö: 140- alle 1000 V:n sähkönjako- ja ohjauskeskukset

EDR & Medeso Oy

Microkatu 1/Microtower, 70211 KUOPIOPuh. 010 239 4500, fax 010 239 4520Yhteyshenkilö Pekka Mölkä[email protected], www.edrmedeso.fiHenkilöstö: 6- ANSYS FEM- ja CFD simulointiohjelmistot, käyttäjäkoulutus ja tuki. Lujuus- ja virtauslaskentaan liittyvä konsultointi

Efkava Oy, Kuopion alueyksikkö

Hakalahdentie 7, 70460 KUOPIOPuh. 010 424 9120, fax 010 424 9121Yhteyshenkilö Kari Rautiainen, 040 901 [email protected], www.efkava.fiHenkilöstö: 30- prosessiteollisuuden ja voimalaitosten paineenalaiset PEDIN mukaisten putkistojen hitsaukset/asennukset, kone- ja laiteasennukset sekä kunnossapitotyöt, teollisuuden prosessiputkistot

Elektropoint Oy

Kellonkärki 9, 70460 KUOPIOPuh. 0207 311 333, fax 0207 311 343Yhteyshenkilö Rainer [email protected], www.elektropoint.fiHenkilöstö: 7 Kuopiossa, yhteensä 20- elektroniikan sopimusvalmistus

Lametal OyKaskenviertäjäntie 2, 73100 LAPINLAHTI p. 017 731 565 • [email protected] • www.stark.fi

VAHVA, VAHVEMPI, STARK

Page 13: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

13

kU

oP

ioHelinin Konepaja avoinyhtiö

Männistönkatu 4, 70500 KUOPIOPuh. 017 261 5617Yhteyshenkilö Eero [email protected], www.helininkonepaja.fiHenkilöstö: 4- hammaspyörien valmistus, potkureiden korjaus, alumiinivanteiden oikaisu, sorvaus, poraus, jyrsintä, vierinjyrsintä, konehöyläys, mig- ja tig-hitsaus, puikkohitsaus, kovajuottaminen

IC2 Feeniks Oy

Kiveläntie 5 A, 70460 KUOPIO Puh. 010 3204 620, fax 010 3204 629Yhteyshenkilö Lassi [email protected], www.ic2feeniks.fiHenkilöstö: 10- korkealaatuiset räätälöidyt suojapeitteetja sääsuojaratkaisut, ovi- ja väliverhot,biokaasukuvut, lietesäiliöt sekä vesialtaatmaatalouden ja rakennusteollisuuden tarpeisiinnopeasti ja luotettavasti. Materiaalit suunniteltuerityisesti suomalaisiin olosuhteisiin

J-Metallikaluste OyHakekatu 14, 70800 KUOPIOPuh. 017 282 2566, fax 017 282 2561Yhteyshenkilö Risto Airaksinen, 044 382 [email protected], www.j-metallikaluste.fiHenkilöstö: 14- kalusterungot ja ohutseinäputkituotteet, ohutlevytuotteet, jauhemaalaus

JMK Instruments OyAnkkuritie 1, 70460 KUOPIOPuh. 017 282 8547, fax 017 282 8590Yhteyshenkilö Juha Kangasrääsiö, 040 5035 [email protected], www.precical.fi Henkilöstö: 1- PRECICAL-kalibrointipalvelu paperiteollisuudelle

JR Oils OyKiveläntie 8, 70460 KUOPIOPuh. 0400 392 017, fax. 017 581 0588Yhteyshenkilö Jaakko Rytkönen, 0400 394 [email protected], www.jr-oils.fiHenkilöstö: 4hydrauliikka- ja paineilmalaitteet ja -järjestelmät. Myynti, suunnittelu, valmistus, asennus, varaosat, huolto ja kunnossapito

Vaihde 02 9009 2200

www.eavenue. f i

Laatu on turvallisuutta

Tuotteemme vahvastivaltaväylällä

Suomen suurin

Onnistuneet sähkönjakokeskukset syntyvätparhaista komponenteista, laajat sertifioinnit ovatmerkki vastuusta.

Alan edelläkävijänä pidämme jatkuvalla kehitys-työllä tuotteemme edistyksellisen korkeatasoisina.

kapasiteetti mahdollistaa nopeamman, paremmanja kokonaisvaltaisen palvelun kiinteistöjen sähkön-jakoratkaisuissa, raskaassa teollisuudessa sekäkone- ja laitevalmistuksessa.

Yksilöllisesti myössarjavalmistuksena

Iisalmi • Kuopio • Ikaalinen • Kerava

Sähkönjakelunvaltaväylä

Iisalmen toimipaikka on erikoistunut ohjaus- jasähkökeskusten sarjavalmistukseen. Tarvittaessapalvelukonseptimme koostuu kokonaisvaltaisistaprojektitoimituksista, jotka sisältävät valmistus-,suunnittelu-, ohjelmointi-, dokumentointi- ja asen-nuspalvelut kone- ja laitevalmistajien tarpeisiin.Keskustoimitukset voivat vaihdella yksittäisestäkeskuksesta aina satojen kappaleiden sarjatoimi-tuksiin.

Max - Med - Mid - Min - Mic - Mix

Page 14: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

14

Junttan OyMatkuksentie 7 (PL 1702), 70700 KUOPIOPuh. 010 195 221, fax 010 287 4411Yhteyshenkilö Heikki Ovaskainen, 040 843 [email protected], www.junttan.comHenkilöstö: 120- hydrauliset paalutuskoneet ja lyöntijärkäleet sekä kaivinkoneisiin asennettavat ExcaDrill kallioporalaitteet

Kratos Oy

Teräskatu 2, 70150 KuopioPuh. 040 508 1106Yhteyshenkilö Simo [email protected], www.kratos.fiHenkilöstö: 2 - hydrauliikan komponenttien valmistus ja markkinointi. Paineenmuuntimet.

Kuopion Konepaja OyItkonniemenkatu 21, 70500 KUOPIOPuh. 017 369 0000, fax 017 369 0001Yhteyshenkilö Risto Finne, 044 552 [email protected], www.kuopionkonepaja.fiHenkilöstö: 30- teollisuuden kunnossapito, terminen ruiskutus, dynaaminen tasapainotus, cnc-koneistus

Kuopion Kuumasinkitys OyYrittäjäntie 5, 70150 KUOPIO Puh. 017 283 2481, fax 017 283 2400Yhteyshenkilö Matti Rissanen, 050 592 9325matti.rissanen@kuopionkuumasinkitys.fiwww.kuopionkuumasinkitys.fiHenkilöstö: 8- metallien pintakäsittely (kuumasinkitys)

Kuopion Neon 2 OyLukkosalmentie 2, 70420 KUOPIOPuh. 017 282 2445, fax 017 282 2409 Yhteyshenkilö Jukka Väänänen, 0400 881 [email protected], www.neon2.comHenkilöstö: 20- valomainokset, teippaukset, jauhemaalaukset

Kuormaväline OyLeväsentie 29, 70780 KUOPIOPuh. 017 361 3400, fax 017 614 481Yhteyshenkilö Eija Svensk, puh. 040 709 [email protected], www.kuormavaline.fiHenkilöstö: 12- nosto- ja kuormauslaitteiden myynti, asennus, huolto ja tarkastukset, ForestKing-teräspuuta-varapankkojen valmistus ja myynti

Verkkoalusta tuottavampaan liiketoimintaan

Kuopiossa sinua palvelee:Seppo Mattilap. 050 066 [email protected]

QL Laatutoiminta Oy, www.ql.fi, p. 050 321 4000, [email protected]

- suunnitteluun ja johtamiseen- toteuttamiseen ja kehittämiseen- vaatimuksenmukaisuuden osoittamiseen- ISO-, EFQM-, SHQS-, RALA-, laatu-, ympäristö-, ttt-, yms. k kaikkien järjestelmien ja standardien sertifiointien hallintaan

Page 15: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

15

Kuusakoski Oy, Karttulan toimipaikka

Romulantie 75, 71490 AIRAKSELAYhteyshenkilö Arto [email protected], www.kuusakoski.fiHenkilöstö: n. 3000 koko Kuusakoski Group Oy:ssä- kierrätyspalvelu, teräksen myynti

Lankarakenne Oy

Telkkistentie 7, 70460 KUOPIOPuh. 017 282 7264, fax 017 282 8413Yhteyshenkilö Seppo Jormalainen, 0400 678 [email protected]östö 5- tiilisiteet ja niihin liittyvät lukituslevyt, valuankkurit, ala-kattokannakkeet, vesitiiviin valun sideraudat, sorvaustyöt, styrox-välikkeet, eristeiden lisäaluslevyt

ManiTek Oy

Tehdaskatu 26, 70620 KUOPIOPuh. 0400 601 721Yhteyshenkilö Mauno [email protected]östö: 7- teollisuuden palvelutyöt, huolto- ja kunnossapito, metalli- ja asennustyö

kU

oP

io

ELSOR Oy

Led-valaisimet vaativiin, kosteisiin, täriseviin, ym. tiloihin 15 vuoden kokemuksella.

Konenäköjärjestelmien valaisimiamme käytetään kaikilla mantereilla. Uutena tuote-

ryhmänämme aurinkovoimalaitokset.

Onko kiinteistönne katolla tai pihalla tilaa, jonne aurinko paistaa esteettä?

Olemme koekäyttäneet aurinkovoimalaamme vuoden ja meillä on siitä paljon tietoa.

Olemme kehittäneet kääntömekanismin yksittäiselle panelille, tai koko kennostolle

mastoon asennettuna. Lisäksi on edullisia menetelmiä, jolla jopa kymmenien

kilowattien panelit saadaan edullisesti suunnatuksi aurinkoon.

Ottakaa yhteyttä, niin kerromme lisää.

Lisää kotisivuillamme www.elsor.�

Elsor OyHalolanmäentie 19 77600 SuonenjokiFinland

Led taustavalo konenäkökäytössä.

Paineteho Oy

Ankkuritie 1, 70460 KUOPIOPuh. 0207 630 700, fax 0207 630 702Yhteyshenkilö Jussi Koljonen, 044 288 [email protected], www.paineteho.fiHenkilöstö: 28- paineilma- ja hydrauliikkakomponentit sekä järjestelmät

Samesor Oy

Mastotie 1, 70461 KUOPIOPuh. 020 792 9721Yhteyshenkilö Jarmo Airaksinen, 040 765 [email protected], www.samesor.fiHenkilöstö: 48- ohutlevynkäsittelylinjat

Servicepoint Kuopio Oy

Itkonniemenkatu 21, 70500 KUOPIOPuh. 044 7868200, fax 017 263 3334Yhteyshenkilö Pekka Hoffren, 044 786 [email protected], www.servicepoint.fiHenkilöstö: 60- teollisuuden moniosaaja: suunnittelu, projektointi, automaatio, sähkökäytöt, robotiikka, mekanisointi, kunnossapito

Page 16: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

16

Suomen Elektropinta Oy

Nikkelikatu 5, 70150 KUOPIOPuh. 0500 237 266, fax 017 283 4780Yhteyshenkilö Esko [email protected], www.suomenelektropinta.fiHenkilöstö: 14- sähkösinkitys, sinipassivointi, keltapassivointi, mustapassivointi, anodisointi, nikkelöinti, kromaus, kuumasinkitys, pulverimaalaus, tuotekehityspalvelut

Turos Team Oy

Savikoskentie 88, 72100 KARTTULAPuh. 0400 647 139, 040 837 9845Yhteyshenkilö Timo [email protected], www.turosteam.fiHenkilöstö: 3-6- HKG BioNear -kaasutuslaitokset, katalysaattorit, sähköntuotanto laitokset, lämmitys- ja jäähdytys-järjestelmät asennettuina. Hakelämpö, maalämpö, vesi/ilmalämpö, aurinkoenergia. Synteettiset biopolttoaineet. Bioenergia-alan konsultointi- ja asiantuntijapalvelut. MHD-tekniikka.

Var-Met OyYrittäjäntie 5, 70150 KUOPIOPuh. 010 470 9300, fax 010 470 9301Yhteyshenkilö Veli Savolainen, 040 560 [email protected], www.var-met.fiHenkilöstö: 20- alihankintakonepajatyöt, metallirakenteet ja teollisuuden kunnossapito

Fintekra Oy, Teollisuuden Insinööritoimisto- suunnittelu-, asennusvalvonta- ja käyttöönottopalvelut

Fintekra OyKauppakatu 52

78200 VARKAUS puh. (017) 55 523 00

fax (017) 55 523 01

www.� ntekra.�

LAPiNLAhti

Kevako Oy Asematie 77, 73100 LAPINLAHTIPuh. 017 731 538, fax 017 812 345Yhteyshenkilö Sulevi Komulainen, 044 758 6100 [email protected], [email protected], www.kevako.fiHenkilöstö: 14- hitsaus, kokoonpano, maalaus

Lametal OyKaskenviertäjäntie 2, 73100 LAPINLAHTIPuh. 017 731 565, fax 017 731 567Yhteyshenkilö Ari Kuikka, 044 758 [email protected], [email protected] tai www.stark.fiHenkilöstö: 35- STARK-työlaitteet pyörökuormaajiin, taajamakoneisiin, traktoreihin ja kaivukoneisiin

Lapinlahden Koneistus Oy Sähkötie 1, 73100 LAPINLAHTIPuh. 050 517 1858, fax 017 732 641Yhteyshenkilö Mirja Litmanen, 050 321 6902mirja.litmanen@lapinlahdenkoneistus.fiwww.lapinlahdenkoneistus.fiHenkilöstö: 14- alihankintakoneistus

Savon Konesuunnittelu Oy Lapinlahdentie 1, 73200 VARPAISJÄRVIPuh. 0400 182 794Yhteyshenkilö Hannu Tuovinen,

Page 17: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

17

[email protected], www.saksu.netHenkilöstö: 8- materiaalinkäsittelyalan laitteiden ja laitosten suunnittelu. Teräsrakenteiden ja koneenosien lujuuslaskenta. Kaivosten kuljettimet, seulomot, murskaamot, mobiilit purku ja läjityslaitteet.

SP Stainless OyGraniitintie 4, 73200 VARPAISJÄRVIPuh. 0207 940 430, fax 017 771 510Yhteyshenkilö Arto Koljonen, 044 502 [email protected], www.spstainless.fiHenkilöstö: 40- ruostumattomat prosessiteollisuudenputkistot ja laitteet

Tuometall OyTeollisuustie 2, 73200 VARPAISJÄRVIPuh. 010 2311 570Yhteyshenkilö Matti Tuovinen, 010 2311 [email protected], www.tuometall.fiHenkilöstö: 10- lämpölaitosten kuljetinratkaisut, ajoneuvojen päällirakenteet, teräsrakenteet, hitsaus- ja maalaustyöt, hydrauliikka-asennukset

VAK Oy Lapinlahti Nygrenintie 15, 73100 LAPINLAHTIPuh. 020 765 6411, fax (017) 731 520Yhteyshenkilö Pasi Virtanen, 050 337 [email protected], www.vakoy.fiHenkilöstö: 44- kuljetusjärjestelmät, kuljetuskorien korjaukset

LePPÄViRtA

Deekax Air Oy

Patruunapolku 4, 79100 LEPPÄVIRTAPuh. 020 791 2550Yhteyshenkilö Jyrki [email protected], www.deekaxair.fiHenkilöstö: 11- ilmanvaihtolaitteiden valmistus

Gebwell Oy

Patruunapolku 5, 79100 LEPPÄVIRTA Puh. 0400 897 790, fax 017 554 1102Yhteyshenkilö Olli [email protected], www.gebwell.fi- maalämpöpumput, kaukolämmönjakokeskukset, lämpö- ja porakaivojen poraus

Geotools Oy

Savonniementie 57, 79100 LEPPÄVIRTAPuh. 0207 613 990, fax 0207 613 991Yhteyshenkilö Kari Suorsa, 0207 613 992 [email protected], [email protected], www.geotools.fiHenkilöstö: 15- koneistus-, maaperän tutkimusvälineet, CNC-sorvaus, CNC-jyrsintä, CNC-polttoleikkaus ja muut koneistukset

kU

oP

io,

LAP

iNLA

hti

, Le

PP

ÄViR

tATS Truefit SourcingKeskeiset palvelut: erilaisten tuotteiden (OEM, ODM) ja koneen osien (metalli-, muovi- jne.) hankinta

Hankintapalvelu:Koko projektin toteutus luotettavasti ja ammattitaitoisesti sisältäen vaihtoehtojen hakemisen, tuotantoprosessin valvonnan, näytteiden toimituksen ja hyväksyttämi-sen, tuotantoprosessin ajoittamisen, laaduntarkastukset ja toimitusten valvonnan.

Etusi:1. Säästää kustannuksia.2. Varmistaa tuotteiden materiaalit, laadun, ajoituksen ja toimitukset.3. Tuotantoprosessin valvonta paikan päällä varmistaa tuotteiden

laadun ennen toimitusta.4. Yli 5 vuoden työkokemus tältä alalta Suomen ja Kiinan välillä.

Truefit Sourcing FinlandKivipurontie 25 C 1078250 Varkauspuh. +358 (0)40 8667 599 [email protected] www.truefitsourcing.fi

Page 18: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

18

HögforsGST Oy

Pohjukansalontie 1, (PL 55), 79101 LEPPÄVIRTAPuh. 0400 738 030, fax 017 5541 300Yhteyshenkilö Antti [email protected], www.hogfors.comHenkilöstö: 60- kaukolämmön ja -kylmän alakeskukset, teollisuuden lämmitys- ja jäähdytys-koneikot, lämmönsiirtimet

Fiskars Home, Sorsakosken tehtaat

Sorsakoskentie 17,79130 SORSAKOSKIPuh.020 439 10, fax 0201 398 227Yhteyshenkilö Terjo Hänninen, 040 584 [email protected], www.fiskarshome.comHenkilöstö: 100- keitto- ja paistoastiat

Leppävirran Lekomet Oy

Haihkolanmäentie 3, 79100 LEPPÄVIRTAPuh. 017 554 2597, fax 017 554 0009Yhteyshenkilö Hannu Pöllänen, 0400 763 [email protected]östö: 5- nostolaitteiden valmistus, koneistus, metallirakenteet

Mesera Sorsakoski Oy

Putkitie 4, 79100 LEPPÄVIRTAPuh. 017 367 7000, fax 017 367 7001Yhteyshenkilö Yrjö Attila, 0400 613 [email protected], www.mesera.fiHenkilöstö: 11- painelaitteet (lämmönvaihtimet, säiliöt), muut metalliteollisuuden tuotteet

Metos Oy Ab (Hackman Kalustetehdas)

Putkitie 4, 79130 SORSAKOSKIPuh. 0204 394 901, fax 0204 394 915Yhteyshenkilö Ilpo Piironen, 040 547 [email protected], www.hackman.comHenkilöstö: 38- ruostumattomat teräskalusteet

Autamme yrityksiä parantamaan kilpailu-kykyään digitaalisia jayhteisöllisiä työkaluja

ja toimintatapoja hyödyntämällä - ja aina

liiketoimintalähtöisesti. Olemme vahvasti läsnä myös Pohjois-Savossa.

Pinninkatu 53 B33100 Tamperewww.intosome.fi

Page 19: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

19

Oplatek Group Oy

Kokoojatie 5, 79100 LEPPÄVIRTAPuh. 017 366 8866, fax 017 366 8860Yhteyshenkilö Jyrki Huttunen, 040 502 [email protected], www.oplatek.comHenkilöstö: 38- optiikan, kuituoptiikan ja hienomekaniikan sopimusvalmistus

Oravikosken Konepaja Oy

Kaivostie, 71470 ORAVIKOSKIPuh. 017 555 8855, fax 017 554 4332Yhteyshenkilö Marko Hiltunen, 040 901 [email protected], www.orkp.netHenkilöstö: n. 30- teollisuusputkistojen kannatusjärjes-telmät, esi- ja osavalmisteet, levy- ja teräsrakenteet, märkämaalaus

Parmarine OyTervonlammentie 5, PL 22, 79101 LEPPÄVIRTAPuh. 017 570 211, fax 017 554 2725Yhteyshenkilö Risto Kallio, 0400 577 [email protected], www.parmarine.fiHenkilöstö: 43 (Leppävirran tehdas)- laivojen palo-ovet

Pertemet Oy

Sorsakoskentie 17, 79130 SORSAKOSKIPuh. 0400 801 843, fax 017 554 3405 Yhteyshenkilö Jouni [email protected], www.pertemet.fiHenkilöstö: 8-10- Pertemet Oy toimii eri teollisuusalojen yritysten alihankkijana toimittaen niille järjestelmiä, moduuleita ja komponenteja. Ydinosaamista ovat erilaiset ohutlevy-, hitsauskokoonpano- ja ohutlevytyöt.

SK-Tools Oy

Sorsakoskentie 17, 79130 SORSAKOSKIPuh. 0204 398 292, fax 0204 398 276Yhteyshenkilö Sini Markkanen, 050 594 [email protected], www.sk-tools.comHenkilöstö: 10- tuotantotyökalut, lankasahaus, uppokipinätyöstö, CNC-työstö, hionta

LeP

ViR

tA

www.servicegroup.fi

service groupServicepoint Kuopio OyKuopion Konepaja OySähköfinne OyTech Point OySermatech Oy

Servicegroup on

kuopiolaisten kumppaniyritysten

palvelukokonaisuus.

Yritykset täydentävät toimialoillaan toisiaan ja etsivät synergiaedun kautta ratkaisuja vaativiinkin teollisuuden työkokonaisuuksiin.

Page 20: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

20

PieLAVeSi

Karhulan Metalli KyLintupurontie 90, 74640 SULKAVANJÄRVIPuh. 044 555 8909Yhteyshenkilö Ari [email protected], www.karhulanmetalli.fiHenkilöstö: 2- alihankinta, koneenkorjaukset

Linjalaite OyHuova-ahontie 45, 72570 MÄNTYLÄPuh. 045 136 5130Yhteyshenkilö Ari-Matti [email protected], www.linjalaite.fiHenkilöstö: 3- teollisuushuolto, koneistus/hitsaustyöt

Pasielektro OyPajatie 6, 72400 PIELAVESIPuh. 0400 375 254, fax 017 875 266Yhteyshenkilö Pasi Poikonen, 0400 371 265,

YIT Teollisuus Oy, Leppävirran tehdas

Teollisuustalotie 1, 79100 LEPPÄVIRTAPuh. 040 840 3129, fax 020 433 5701Yhteyshenkilö Samppo [email protected], www.yit.fiHenkilöstö: 60- ruostumattomat ja haponkestävät säiliöt, putkistot ja laitteet, hitsaustyö, kokoonpano, taivutus

NiLSiÄ

Connec OyRouskutie 5, 73300 NILSIÄPuh. 017 464 1185Yhteyshenkilö Markku Taattola, 040 547 [email protected]östö: 1- koneautomaation suunnittelu ja valmistus, keskusvalmistus ja suunnittelu

Kohti kansainvälistä menestystä

Itä-Suomi: Kasarmikatu 2, 70110 Kuopio Asiantuntija Timo Hahtala, DIpuh. 040 903 0616, faksi 040 907 0216timo.hahtala@teknologiateollisuus.fiwww.teknologiateollisuus.fi

Palvelut jäsenyrityksillemme: työsuhdeasiain koulutus- ja neuvontapalvelu•jalostettu tieto toimintaympäristöstä, •

sen muutoksista ja tutkimustuloksistatoimialan markkinointi•yhteiset tilaisuudet ja tapahtumat•jäsenyritysten edustaminen•vaikuttaminen jäsenten puolesta•

Teknologiateollisuus ry edustaa Suomen suurinta teollisuudenalaa. Tehtävämme on huolehtia toimialan menestyksen edellytyksistä kansainvälisessä kilpailussa. Osallistumme innovatiivisen ja kansain välisesti kilpailukykyisen toimintaympäristön kehittämiseen aktivoimalla yrityksiä liike toimintojen kehittämisessä ja verkottumisessa.

0018_ilmo_175x125_ylasavo.indd 1 12.6.2009 12:55:15

Page 21: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

21

Vel-Man Koneistus Oy

Puustellintie 37, 72400 PIELAVESIPuh. 040 767 4550Yhteyshenkilö Veli-Matti [email protected], www.velmankoneistus.toimija.fiHenkilöstö: 2- koneistus- ja hitsaustyöt (CNC-sorvi pyörivillä työkaluilla ja tankomakasiinilla)

Viiler-Tuote avoin yhtiö

Karsikontie 71, 71775 TUOVILANLAHTIPuh. 0400 549 558, 040 5304 431Yhteyshenkilö Juha Ruotsalainen, Hannu [email protected], www.viiler.fiHenkilöstö: 3- metalli- ja muoviosien CNC-koneistus

NiL

SiÄ

, P

ieLA

VeS

[email protected], www.pasielektro.fiHenkilöstö: 14- mittaristot, toimilaitekotelot ja johtosarjat, kaiverruspalvelu

Pielamet Oy

PL 2/Pajatie 5, 72401 PIELAVESIPuh. 017 861 120, fax 017 861 121Yhteyshenkilö Timo Heinonen, 0400 373 487 [email protected], www.pajarinki.fiHenkilöstö: 14- teollisuuden pölynpoistolaitteistot, julkisivurakenteet (ovet ja ikkunat)

Pielaveden Kone- ja autohuolto P & P Hyvönen

Pajatie 1, 72400 PIELAVESIPuh. 0204 551 825, 0400 323 272, fax 0204 551 826Yhteyshenkilö Pentti Hyvö[email protected]östö: 7- autojen ja traktoreiden korjaus ja varaosa-myynti, peltikorjaamo ja maalaamo, Roto Grip-erikoispesuvarren valmistus ja myynti

✓ ”tuplasimme liikevoittomme 10 kk:ssa”

✓ ”paransimme toimituskyvyn 99 %:iin alle vuodessa”

✓ ”varastonkierto parani 28 %:a”

✓ ”tieto tuotekohtaisesta liikevoitosta innosti tekemisemme uudelle tasolle”

✓ ”otimme SCM Best Practice:n osaksi johtamis- järjestelmäämme”…..

…..ja lukuisia vastaavanlaisia palautteita suoraan asiakkailtamme.

Ota yhteyttä, kerromme lisää

Palautetta asiakkailtamme

SCM Best OyRay Blomqvist, puh. 050 550 9829Jouni Sakki, puh. 050 [email protected]

✓ ”tuplasimme liikevoittomme 10 kk:ssa”

✓ ”paransimme toimituskyvyn 99 %:iin alle vuodessa”

✓ ”varastonkierto parani 28 %:a”

✓ ”tieto tuotekohtaisesta liikevoitosta innosti tekemisemme uudelle tasolle”

✓ ”otimme SCM Best Practice:n osaksi johtamis- järjestelmäämme”…..

…..ja lukuisia vastaavanlaisia palautteita suoraan asiakkailtamme.

Ota yhteyttä, kerromme lisää

Palautetta asiakkailtamme

SCM Best OyRay Blomqvist, puh. 050 550 9829Jouni Sakki, puh. 050 [email protected]

Page 22: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

22

Teräksenlujallaosaamisella• savupiiput• paineastiat• prosessi- ja

varastosäiliöt• tuulivoimalan

rungotToivalan Konepaja OyTakojantie 16, 70900 ToivalaPuh. 0207 209 370, fax 0207 209 379etunimi.sukunimi@toivalankonepaja.� www.toivalankonepaja.�

RANtASALmi

Selän Metalli Oy

Pohjoissalontie 20, 58920 KolkontaipalePuh. 0400 193 101Yhteyshenkilö Jyrki [email protected], www.selanmetalli.fi Henkilöstö: 4- metallituotteiden alihankinta: putki- ja levytuotteet. Kone- ja metallisuunnittelu. SEME-yleiskahmarit ja kaivurikahmarit soravarustuksella, Vestykki ja Tukijalka.

RAUtALAmPi

Ecomet OyToholahdentie 53, 77700 RAUTALAMPIPuh. 0207 893 660, fax 0207 893 661Yhteyshenkilö Esko Hukka, 0400 675 511, Marko Komulainen, 040 132 [email protected], www.ecomet.fiHenkilöstö: 18- tilauskonepaja: betonivalumuotit, teräsrakenteet, prosessiteollisuussäiliöt, savukaasupesurit, piiput, VAK-säiliöt, kaivos-, rakennus-, rautatie- ja energiateollisuuden terästuotteet

Morehouse Oy Ltd Koritie 3, 77700 RAUTALAMPIPuh. 0500 674 806, fax 017 264 8607Yhteyshenkilö Pekka [email protected], www.morehouse.fiHenkilöstö: 20- monipuoliset erikoiskonttiratkaisut

Haapajärven Kome Oy, Rautalammen tehdas

Koritie 1, 77700 RAUTALAMPIFax 017 2648 619Yhteyshenkilö Miikka Ahonen 0500 896 437, Harri Komulainen 0500 161 132, [email protected], www.kome.fiHenkilöstö: 10- raskaan kaluston päällirakenteet

Niiranen Heikki MikaelToholahdentie 13, 77700 RAUTALAMPIPuh. 040 513 7099,Yhteyshenkilö Heikki Niiranen,

Tuotteet ja palvelut rakennus- ja

metalli teollisuuteen ammatti taidolla,

monipuolisella konekannalla joustavasti ja luotettavasti.

Lammikkotie 2, 77600 Suonenjokipuh. (017) 2511 941, fax (017) 2511 949

[email protected]

Page 23: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

23

[email protected]östö: 1- laiteasennus, putkistohitsaus

Rautalammen metsäkonemiehet Oy (Rametko Oy)Toholahdentie 39, 77700 RAUTALAMPIPuh. 017 530 580, fax 017 530 237Yhteyshenkilö Sami Pelkonen, 0400 530 [email protected], www.rametko.fiHenkilöstö: 6- maatalous- ja metsäkoneiden huolto, varaosat ja tarvikkeet

Easydoing Oy / Salli systemsSahalantie 41, 77700 RAUTALAMPIPuh. 010 270 1210, fax 010 270 1209Yhteyshenkilö Veli-Jussi Jalkanen, 0400 763 [email protected], www.salli.comHenkilöstö: 30- Salli satulatuolit sekä sähköiset työasemat

Team-Steel Oy

Koritie 6, 77700 RAUTALAMPIPuh. 0400 935 710, 040 508 9290 Yhteyshenkilö Tero Lehtelä, Marko Hämälä[email protected], www.team-steel.fi Henkilöstö: 14- konepajapalvelut

RAUtAVAARA

Divimodul Oy Kirkkotie 26, 73900 RAUTAVAARAPuh. 0400 673 986, fax 017 780 290Yhteyshenkilö Timo [email protected], www.modulmet.comHenkilöstö: 2- itsetasaava hydrauliikan jakomoottori

Rautavaaran Modulmet OyKirkkotie 26, 73900 RAUTAVAARAPuh. 0400 673 986, fax 017 780 290Yhteyshenkilö Timo [email protected], www.modulmet.comHenkilöstö: 4- koneistus, prototyyppien valmistus

RA

NtA

SA

Lmi,

RA

UtA

LAm

Pi,

RA

UtA

VAA

RA

Laatutuotteita teräksestä. Täsmällisen tarkasti.

© Kuopion Takuutarra Oy

A

B

C

D Tuotteitamme ovat:- kalusterungot ja teräskaapit- ohutlevytuotteet- kevyet teräsrakenteet- pulverimaalaus

J-Metallikaluste OyHakekatu 14, 70800 KuopioPuh. 017 2822 566Fax  017 2822 561www.j-metallikaluste.fi

Kilpailukykyä ja tuottavuuttaAutamme teknologiayrityksiä:

• parantamaan käytössä olevan teknologian tehokkuutta• uuden teknologian hankinnassa ja

nopeassa käyttöönotossa• liiketoimintaprosessien tehostamisessa

• kannattavuuden ja hinnoittelun kehittämisessä• työntutkimuksessa ja rationalisoinnissa

sekä koulutuksessa• ongelman ratkaisussa

• tuotannonohjauksen tehostamisessa• palveluliiketoiminnan kehittämisessä

• tarjoaman kehittämisessä ja tuotejohtamisessa

T2O Consulting OyAsiantuntijamme:

Olli VartiainenJuhani Pylkkänen

Kehityskumppanit ryYhteistyöverkostomme

Yhteydenotto:[email protected]. 0 400 712 610

www.t2o.fi

Page 24: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

24

SiiLiNJÄRVi

Airmist OySammontie 7, 70900 TOIVALAPuh. 017 461 4435, fax 017 461 4450Yhteyshenkilö Timo Vainikainen, 050 342 [email protected], www.airmist.fiHenkilöstö: 4- ilmastointikanavien ja -kanavaosien valmistus

Chasswheel OyMyllyharjuntie 6, 71800 SIILINJÄRVIPuh. 0207 649 748, fax 0207 649 735Yhteyshenkilö Risto Heikkinen, 0500 676 [email protected],www.chasswheel.comHenkilöstö: 4FourX ja FourX City nelivetoiset sähköpyörätuolit, valmistus ja myynti

Cross Wrap OyTeollisuustie 6, 71800 SIILINJÄRVIPuh. 017 287 0273, fax 017 287 0271Yhteyshenkilö Satu Kivelä, 050 594 [email protected], www.crosswrap.comHenkilöstö: 12- kiristekalvopakkauslaitteet

Hydroline OyKatekuja 9, 70910 VUORELAPuh. 017 265 7010, fax 017 265 7010Yhteyshenkilö Jukka Laakkonen, 040 709 [email protected], www.hydroline.fiHenkilöstö: 179- hydraulisylintereiden suunnittelu ja valmistus

InsCoMetRanta-Toivalantie 29, 70900 TOIVALAPuh. 044 515 2067Yhteyshenkilö Jarmo [email protected], www.inscomet.comHenkilöstö: 3- sopimusvalmistus, vesileikkaus 1,5x3,0 m, manuaalikoneistustyöt, sorvaus, jyrsintä, poraus ym.

Valmistamme mittatilauksesta konepajallamme mm.

• Laserleikkaukset• Koneistukset• Hitsaukset• Ohutlevytyöt• Teräsrakenteet

Palveluamme täydentää laaja ja osaava yhteistyökumppaniverkosto.

Laatutuotteita teräksestä. Täsmällisen tarkasti.

www.brandente.fi

Raudanlujia hydrauliikka- ratkaisujavaativiin olosuhteisiin

Rock solid hydraulic solutions for demanding conditions hydraulic for demanding conditions

Katekuja 9, 70910 VuorelaPuh. 017 265 7000, fax 017 265 7010

www.hydroline.�

Page 25: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

25

SiiLi

NJÄ

RViKP ServicePartner Oy

Kehvonsalontie 119, 71800 SIILINJÄRVIFax 017 282 2141Yhteyshenkilö Juha Kuusisto, 050 415 2700 Aki Miettunen, puh. 050 415 [email protected], aki.miettunen@kp-servicepartner.comwww.kp-servicepartner.comHenkilöstö: 80- kunnossapitopalvelut teollisuudelle, projektien toteutus

Kuopion Rakenneasennus OyTakojantie 9, 70900 TOIVALA Puh. 017 580 0811, fax 017 580 0813Yhteyshenkilö Hannu Tilles, 040 900 [email protected], www.kuopionrakenneasennus.fiHenkilöstö: 18- runkorakenteet, hoitosillat- ja tasot, portaat, kaiteet. Hitsaus-, korjaus-, purku- ja asennustyöt

mr. Nosturi Oy

Katekuja 4, 70910 VUORELAPuh. 010 422 2309Yhteyshenkilö Virpi [email protected], www.mrnosturi.fiHenkilöstö: 14- nosto- ja siirtolaitteiden kunnossapito, asennus ja tarkastukset, nostoapuvälineiden huolto ja tarkastus, Stahl-nostureiden myynti

Pajava OyOppipojantie 3, 71800 SIILINJÄRVIPuh. 040 846 0246Yhteyshenkilö Tapio [email protected], www.pajava.fiHenkilöstö: 7- teollisuuden kunnossapito

PenSy OyTeollisuustie 8 halli 4, 71800 SIILINJÄRVIPuh. 050 527 3713Yhteyshenkilö Pentti [email protected], www.pensy.fiHenkilöstö: 3- hydraulissylintereiden valmistus ja huolto, hitsaustyöt ja koneistustyöt, teollisuuden kunnossapito, napakelkkojen valmistus, takorautaportit

Ratkaisu vaativiinkotelorakenteisiin.

Osaaminen.

Vastuu.

Kehittyminen.

Page 26: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

26

SAV Oy Itä-SuomiSähkökierto 1, 70900 ToivalaPuh. 0400-492940Yhteyshenkilö Mikko [email protected], www.sav.fiHenkilöstö: 15- kone- ja laitossuunnittelu, sähkö- ja automaatiosuunnittelu, lujuuslaskenta, sprinklerisuunnittelu

Simetek Service OyJukolantie 11, 70800 SIILINJÄRVIPuh. 0207 209 779, fax 0207 209 776Yhteyshenkilö Timo [email protected], www.simetek.comHenkilöstö: 5- teollisuuden kunnossapito

Simetek Works OyJukolantie 11, 70800 SIILINJÄRVIPuh. 0207 209 771, fax 0207 209 776Yhteyshenkilö Kari [email protected], www.simetek.comHenkilöstö: 37- hitsaus, koneistus, maalaus, metallialan sopimusvalmistaja

PAIKALLISESTI PALVELUKSESSASI!KUOPIOJorma Tuovinen010 227 2681

LAPPEENRANTAMarjut Lattu-Hietamies010 227 2634

Varmistamme parhaan mahdollisen suojan immateriaalioikeuksillesi:

*patentit*tavaramerkit*mallioikeudet

Ja teemme IPR:stä sinulle bisnestä!

*tutkimme*suojaamme*hallinnoimme*hoidamme lakiasiasi*valvomme*kaupallistamme www.berggren.eu

Puhdasta tehokkuutta.

www.fosterwheeler.fi

Tänään tehtävät voimalaitospäätökset vaikuttavat energiantuotannon talou-dellisuuteen ja ympäristön hyvinvoin-tiin vielä vuosikymmenien kuluttua. Me haluamme huolehtia luonnosta kehittämällä tehokkaita ja ympäristöä säästäviä energiaratkaisuja.

Toivalan Konepaja OyTakojantie 16, 70900 TOIVALAPuh. 020 720 9375, fax 020 720 9379Yhteyshenkilö Risto Mikkonen, 044 533 [email protected], www.toivalankonepaja.fiHenkilöstö: 25- keskiraskaat ja raskaat konepajatuotteet

SUoNeNJoki

Arctic Machine OyKarsikonmäentie 1, 77800 IISVESIPuh. 020 7791 500Yhteyshenkilö Juha Jääskelä, 040 547 [email protected], www.arcticmachine.comHenkilöstö: n. 75- tienhoitolaitteet lumenpoistoon, liukkaudentorjuntaan ja tienpuhdistukseen

Elsor OyHalolanmäentie 19, 77600 SUONENJOKIPuh. 0500 301 180Yhteyshenkilö Timo Sorsa,

Page 27: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

27

SiiLi

NJÄ

RVi,

SU

oN

eN

Joki,

teR

[email protected], www.elsor.fi

Henkilöstö: 3- LED-valaisimet ja aurinkovoimalaitokset 50 kW asti sekä pienvoimalaitosten mastorakenteet

KalFix OyLentokentänkatu 7, 77600 SUONENJOKIPuh. 040 579 1088Yhteyshenkilö Erkki [email protected], www.kalfix.fiHenkilöstö: 1- marjanviljelykoneet ja -laitteet, CNC-sorvaus, hitsaus- ja korjaustyöt

Keski-Suomen Asennuspalvelu OyLintikonkatu 5, 77600 SUONENJOKIPuh. 017 513 133, fax 017 513 133Yhteyshenkilö Aulis Kuusisto, 0400 177 [email protected], www.ksap.fiHenkilöstö: 10- elintarviketeollisuuden putkistot ja venttiiliryhmät, laiteasennukset ja kunnossapitopalvelut. Ruostumattomat hoitotasot ja metallirakenteet. Putkistojen ja rakenteiden sisäpuoliset kuvaukset videoendoskoopilla.

PCM Technology OyLentokentänkatu 7, 77600 SUONENJOKIPuh. 017 511 222, fax 017 511 223Yhteyshenkilö Susanna Lindroos, 045 883 [email protected], www.pcmtechnology.fiHenkilöstö: 10- laserleikkauspalvelu, peittauspalvelu sekä ruostumattomien putkenosien valmistus

Sinmetal OyLentokentänkatu 4, 77600 SUONENJOKIPuh. 0500 240 002, fax 017 510 200Yhteyshenkilö Jukka Sinkkilä[email protected]östö: 6- tienrakennuskoneiden valmistus ja kunnostus, teräsrakennetyöt

SIPOMET OyOnkilammentie 64, 77800 IISVESIPuh. 017 515 230, fax 017 515 230Yhteyshenkilö Maria Kääriäinen, 050 913 [email protected], www.kuuratuote.fi

Henkilöstö: 2- levymyynti, polttoleikkaus, koneleikkaus, mankelointi, metallialan työt

Stainless Team Finland OyLammikontie 2, 77600 SUONENJOKIPuh. 017 251 1941, fax 017 251 1949Yhteyshenkilö Jorma Väisänen, 0440 154 [email protected], www.stainlessteam.fiHenkilöstö: 18- rakennusteollisuuden tuotteet, alihankintapalvelu teollisuudelle: laserleikkaus, syväveto, hitsaus, rst/hst-ohutlevytuotteet

Sumet OyLammikkotie 2, 77600 SUONENJOKIPuh. 0440 565 612Yhteyshenkilö Juhamatti Lyytikä[email protected], www.sumet.fi- koneistus, hitsaus, metallirakenteet ja ilmanpoistoventtiilit

Tehokoneistus OyKarsikonmäentie 1 ovi 5, 77800 IISVESIPuh. 020 766 9050Yhteyshenkilö Kimmo [email protected], www.tehokoneistus.fiHenkilöstö 10- cnc-sorvaus ja -jyrsintä, sahaus, muut koneistustyöt

Viltek OyLiejuntie 10, 77600 SUONENJOKIPuh. 040 842 8669Yhteyshenkilö Ville [email protected], www.viltek.fiHenkilöstö: 4- teollisuuden kunnossapito, teräsrakenteet ja putkistotyöt

teRVo

Tervon Muovityö KyTervamäentie 270, 72210 TervoPuh. 0400 575 572Yhteyshenkilö Raimo [email protected]östö: 2- putkistot, säiliöt yms. muovialan hitsaustyöt

Page 28: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

28

tUUSNiemi

LeKaSteel OySalmenkyläntie 45, 71200 TUUSNIEMIPuh. 044 566 6096, fax 017 720 260Yhteyshenkilö Eero [email protected], www.lekasteel.fiHenkilöstö: 11- hitsaus, koneistus, polttoleikkaus, konekorjaukset, auto- ja moottoripyörähuolto

Mikmet OyKeskitie 4, 71200 TUUSNIEMIPuh. 040 705 8892Yhteyshenkilö Mikko [email protected]östö: 2- hitsaus, metallirakenteiden valmistus ja maalaus

Paakkilan Konepaja OyPaakkilanniementie 110, 71240 PAAKKILAPuh. 017 664 5523, fax 017 664 5530Yhteyshenkilö Juha Huhtinen, 040 759 [email protected], www.paakkilankonepaja.fiHenkilöstö: 50- vaativat vaihde- ja venttiilikotelot, koneiden, laitteiden ja niiden osien valmistus, työstökoneiden lastun- ja pakansuojat

Pro Maint Oy

Reposuontie 130, 71160 RIISTAVESI Puh. 0400 557 607Yhteyshenkilö Martti Räsä[email protected], www.promaint.fiHenkilöstö: 4- teollisuuden kunnossapito

VARkAUS

Clean Flame Oy LtdLeijukuja 10, 78210 VARKAUSPuh. 020 155 6261, 020 155 6260Yhteyshenkilö Esko Räsä[email protected], www.cleanflame.fiHenkilöstö: 32- energiateknologiatuotteet

Etteplan Oyj, Varkauden aluetoimisto

Wredenkatu 2 A, 78250 VARKAUSPuh. 010 307 2211, fax 010 307 1301Yhteyshenkilö Jussi Mykrä, 050 564 [email protected], www.etteplan.comHenkilöstö: 14 (koko konsernissa yli 2000 hlöä)- teollisuuden suunnittelupalvelut

European Batteries Oy

Metallikatu 3, 78880 VARKAUSPuh. 040 184 2000 Yhteyshenkilö Mikko [email protected], www.europeanbatteries.comHenkilöstö: 70- litium-ionipohjaiset akkujärjestelmät ajoneuvoihin liikkuviin työkoneisiin ja energiavarastoihin

Fintekra Oy

Kauppakatu 5, 78200 VARKAUSPuh. 0400 467 462Yhteyshenkilö: Pertti Väisä[email protected], www.fintekra.fiHenkilöstö: 10- teollisuuden suunnittelu-, asennusvalvonta- ja käyttöönottopalvelut

Arctic Machine Oy, Karsikonmäentie 1, FI-77800 Iisvesi, FinlandTel. +358 (0)20 7791 500, fax +358 (0)20 7791 [email protected], www.arcticmachine.com

Parasta talven teille

Page 29: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

29

Warkaus Works OyRelanderinkatu 2, PL 247, 78200 VARKAUSPuh. 010 393 7936, fax 010 393 7651Yhteyshenkilö Juha Valaja, 040 484 [email protected], www.warkausworks.fiHenkilöstö: 110- voima- ja soodakattiloiden paineenalaiset osakokonaisuudet

VeSANto

Teräsrakenne HartikkaPohjainvedentie 120, 73250 PIENOLAPuh. 050 594 6184Yhteyshenkilö Mikko [email protected]östö: 10- metallirakenteet, teräsrakenteet, kaiteet, ovet, rakennusteollisuuden ja teollisuuden teräs-rakennetyö

VieRemÄ

Debomix OyPonssentie 32, 74200 VieremäPuh. 050 409 3216Yhteyshenkilö Markus [email protected], www.debomix.fiHenkilöstö: 10- pienten ja keskisuurten kappaleidenalihankinta koneistuspalvelut

HT Laser Oy, Vieremän yksikköLasertie 1, 74200 VIEREMÄPuh. 010 774 5000, fax 010 774 5090Yhteyshenkilö Juha Anttila, 050 3485 [email protected], www.htlaser.fiHenkilöstö: n. 80- vaativien levyjen laserleikkaus/plasmaleikkaus ja levyjalosteiden jatkojalostus kuten cnc-särmäys, koneistus ja hitsaus. Räätälöidyt logistiikkaratkaisut.

Hytar OyLasertie 2, 74200 VIEREMÄPuh. 040 553 6787, fax 017 714 044Yhteyshenkilö Raimo [email protected], www.hytar.fiHenkilöstö: 20- hydrauliikkatuotteet

tUU

SN

iem

i, V

AR

kA

US

, VeS

AN

to,

Vie

Rem

ÄFoster Wheeler Oy

Relanderinkatu 2 (PL 201), 78201 VarkausPuh. 010 393 11, fax 010 393 7689Yhteyshenkilö: Tomas Harju-Jeantytomas.harju-jeanty@fwfin.fwc.comwww.fosterwheeler.fiHenkilöstö: 478- voimalaitos- ja teollisuuskattilat, niiden kunnossapito ja huolto

MV-Welding Oy

Villeläntie 50E, 77430 SiikamäkiPuh. 050 466 3785Yhteyshenkilö Markus Vepsälä[email protected], www.mvwelding.fiHenkilöstö: 6-teollisuusputkitukset, asennus- ja kunnossapitotyöt, vaativat hitsaustyöt

NeoCodex Oy

Kauppakatu 39 A 9, 78200 VarkausPuh. 040 543 3334, fax 017 369 6709Yhteyshenkilö Juha [email protected], www.neocodex.fiHenkilöstö: 12- AWR-raportointityökalut, ohjelmistosuunnittelu, projektointi, koulutus ja konsultointi, asiakaskohtainen ohjelmistosuunnittelu

RollTest OyKäsityökatu 38, 78210 VARKAUSPuh. 04 248 561, fax 017 552 8130Yhteyshenkilö Jussi Viljakainen, 0400 271 [email protected], www.rolltest.fiHenkilöstö: 47- kokonaisvaltaiset sopimusvalmistuspalvelut, tarkkuusmekaniikan koneistus, mekatroniikan kokoonpano ja testaus, konetekniikan suunnittelu- ja asiantuntijapalvelut, telahiomakoneiden modernisoinnit ja CNC-ohjausjärjestelmät sekä telamittalaitteet

Sisä-Savon Pipe & Welding Service OyPajamiehentie 4, 78870 VARKAUSPuh. 017 556 1551, fax 017 556 1566Yhteyshenkilö Veijo Räsänen, 0400 202 [email protected], www.sspws.comHenkilöstö: 22- kapasiteettialihankinta

Page 30: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

30

Karsteel OyAhertajantie 2, 74200 VIEREMÄPuh. 017 714 055, fax 017 714 056Yhteyshenkilö Heikki Karppinen, 040 480 [email protected]östö: 8- korjaus- ja kokoonpanohitsaus, asennukset, osavalmistus, rautarakennetyöt,metallitasot, portaat ja kaiteet

Laikas OyLasertie 4, 74200 VIEREMÄPuh. 017 714 007, fax 017 714 017Yhteyshenkilö Ilkka [email protected], www.laikas.fiHenkilöstö: 24- tekninen tukkukauppa, pientarvikelogistiikka ja SCW-teollisuuden kunnossapitopalvelut

Logate (Maloser Oy)Puh. 020 765 9990, fax 020 765 9991Yhteyshenkilö Sakari [email protected], www.logate.fi- toimitusverkostojen kehitys- ja hallintapalvelut, sopimuslogistiikka

Ponsse OyjPonssentie 22, 74200 VIEREMÄPuh. 020 768 800Yhteyshenkilö Pertti Korhonen, 040 546 [email protected], www.ponsse.comHenkilöstö: 987- metsäkoneet ja niihin liittyvät palvelut

Ratesteel Oy Ahertajantie 5, 74200 VIEREMÄPuh. 010 666 1250, fax 010 666 1258www.ratesteel.fiHenkilöstö: 30- metsäkoneiden osat ja rakenteet, hitsaus, maalaus ja kokoonpano

SKS Connecto Oy Lasertie 7,74200 VIEREMÄPuh. 020 764 7400, fax 020 764 7430 Yhteyshenkilö Virpi Valtanen tuotanto, Matti Klemetti myynti [email protected], www.sks.fi Henkilöstö: 65 (Vieremä) - johdinsarjat, kokoonpano

Ponssentie 32, 74200 VieremäPuh. 050 409 3216

[email protected]

www.debomix.fi

Alihankintakoneistuksen laadukas ammattilainen

THE CUTTING CREW FOR YOUMerenkävijät kertovat tarinoita miehistöistä, jotka ovat ylitse muiden. Yhteistä näille tarinoille on haasteellisten olosuhteiden ja tilanteiden ymmärtäminen sekä yhteis-henki, joka äärimmillään voittaa tuulen ja meren voiman. Samanlaista merenkävijäperinnettä jatkaa mantereella HT Laser Oy.

Laser- ja vesileikkauksen sekä laserhitsauksen johtavana asiantuntijana yrityksemme tuottaa metal-lialan toimijoille leikkeiden

sarjatoimitusten lisäksi asiakaskohtaisesti räätälöityjä palveluratkaisuja. Otamme ammattitaidolla vastaan myös esikäsittelyn ulkoistuksia. Prosessi osaaminen, monipuolinen laitekanta ja Suomen kattavin kapasiteetti takaavat asiakastyytyväisyyden aina suunnittelusta valmiin tuotteen elinkaaren jokaiseen vaiheeseen. Yksilöl-linen asiakasprosessin seuranta ja yksi asiakasvastaava takaavat joustavimman ja laadukkaimman mahdollisen palvelun.HT Laser Oy:n ammattitaidosta ja valinnoista kertovat ISO9001 ja ISO14001 –standardien mukaan sertioidut laatu- ja ympäristöjärjestelmät.

THE CUTTING CREW ON PALVELUA LÄHELLÄ – ASIAKASLÄHTÖISESTI

Lasertie 1, 74200 Vieremä, [email protected]. 010 7745 000, www.htlaser.fi

Page 31: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

31

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Viestikatu 1-3, PL 2000, 70101 Kuopio

Pohjois-Savon ELY-keskus tukee pk-yritysten perustamista, kasvua ja kehittymistä tarjoamalla neuvonta-, koulutus- ja kehittämispalveluja sekä rahoitusta. ELY-keskuksessa on palveluja niin yrityksen perustajalle kuin toimintaansa kehittä-vällekin yritykselle.

Yritysten kehittämispalvelut ja tuotteistetut asiantuntijapalvelut

yrityspalvelupäällikkö Jari Vitikainen puh. 040 755 4533 [email protected]

liiketoimintapäällikkö Eila Jäppinen puh. 040 725 0830 [email protected]

Rahoitusta yritysten investointeihin ja kehittämisen

yritysrahoituspäällikkö Timo Karjalainen puh. 0295 026 575 [email protected]

yritystutkija Kaisa Hakala puh.0295 026 553 [email protected]

yritystutkija Eija Saarinen puh. 0295 026 623 [email protected]

yritystutkija Pekka Stjerna puh. 0295 026 625 [email protected]

kansainvälistymisasiantuntija Markku Mertanen puh. 0295 026 598 [email protected]

tarkastaja Pirkko Mönkkönen puh. 0295 026 603 [email protected]

Tekes-palvelutteknologiapäällikkö Eero Moisala, puh. 0295 026 601, [email protected]

teknologia-asiantuntija Harri Kivelä puh. 0295 026 579, [email protected]

teknologia-asiantuntija Petteri Jääskeläinen puh. 0295 026 570, [email protected]

teknologia-asiantuntija Kari Venäläinen puh. 0295 026 636, [email protected]

teknologia-asiantuntija Mikko Utriainen puh 0295 026 631, [email protected]

teknologia-asiantuntija Helena Viita puh. 0295 026 640, [email protected]

teknologia-asiantuntija Pasi Heiskanen puh. 040 761 9622, [email protected]

Yritystukien maksatukset

tarkastaja Piia Törhönen-Sirviö puh. 0295 026 687 [email protected]

tarkastaja Tuula Leikas puh. 0295 026 673 [email protected]

tarkastaja Merja Korhonen puh. 0295 026 666 [email protected]

tarkastaja Kristiina Pekkarinen puh. 0295 026 680 [email protected]

Henkilöstökehittämispalvelut työnantajille

työmarkkina-asiantuntija, Jan Blomberg puh. 0295 026 552, [email protected]

teknologiayrityksiä palvelevia kehittämis-, koulutus- ja rahoittaja-organisaatioita Pohjois-Savossa

tekN

oLo

giA

YR

itYkS

iÄ P

ALV

eLe

ViA

oR

gA

NiS

AA

tio

itA

Po

hJo

iS-S

AVo

SS

A

Page 32: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

32

Iisalmen seudun työ- ja elinkeinotoimisto Yritys- ja työnantajapalvelut, puh. 050 396 1957

Kuopion työ- ja elinkeinotoimistoYritys- ja työnantajapalvelut, puh. 010 194 354

Siilinjärven työ- ja elinkeinotoimistoYritys- ja työnantajapalvelut, puh. 050 396 1972

Varkauden seudun työ- ja elinkeinotoimistoYritys- ja työnantajapalvelut, puh. 050 390 2795

*1.1.2013 alkaen Pohjois-Savon työ- ja elin-keinotoimisto, vaihde 0295 043 500 Yritys-, yhteisö- ja työnantaja-asiakkaille, 0295 020 705

Finpro ry

Pohjois-Savon aluetoimisto Microkatu 1 (PL 1188), 70211 Kuopio www.finpro.fi

Finpro on yritysten kansainvälistä kasvua ja me-nestystä edistävä asiantuntijaorganisaatio.

Tarjoamme palvelujamme kansainvälistymisen kaikissa vaiheessa: kasvun suunnittelussa, mark-kinoille menon valmistelussa, etabloitumisessa valituille markkinoille ja markkina-aseman paran-tamisessa.

Yhteyshenkilö:

aluepäällikkö Seppo Tossavainen puh. 040 343 3377, [email protected]

Finnvera Oyj

Kuopion aluekonttori PL 1127 (Haapaniemenk. 40), 70111 KUOPIO

Valtakunnallinen vaihde 020 460 11 Puhelinpalvelu 020 690 782 www.finnvera.fi

Palvelut: Finnvera parantaa ja monipuolistaa yritysten rahoitusmahdollisuuksia lainoin, takauksin, pää-omasijoituksin ja vienninrahoituspalveluin.

Yhteyshenkilöt: aluejohtaja Tarja Tikkanen, puh. 029 460 2562

rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen puh. 029 460 2761

rahoituspäällikkö Timo Tapaninen puh. 029 460 2561

Itä-Suomen Businessedustusto ISBE OyPatteristonkatu 2 C, 50100 Mikkeli www.isbe.fi

Palvelut: yritysten neuvonta ja konsultointi Venäjä-asiois-sa, toimitilapalvelut Pietarissa

Yhteyshenkilöt:

toimitusjohtaja Pekka Ruotsalainen puh. 044 763 4696 [email protected]

Toimistopäällikkö (Pietari) Maria Leontieva puh. +7812 964 8784 [email protected]

Page 33: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

33

Itä-Suomen yliopisto

Koulutus- ja kehittämispalvelu AducateSavilahdentie 6B/PL 1627, 70211 Kuopio www.aducate.fi

Palvelut:

Avoin yliopisto-opetus, täydennyskoulutusohjel-mat, ajankohtaisseminaarit, räätälöity tilauskou-lutus sekä kehittämishankkeiden suunnittelu ja toteutus, asiantuntijapalvelut.

Yhteyshenkilöt:

koulutusjohtaja Leena Leskinen puh. 0400 970 784, [email protected]

kehittämispäällikkö Päivi Voutilainen puh. 040 771 8103, [email protected]

koulutuspäällikkö Lea Tuomainen puh. 040 722 3281, [email protected]

Pohjois-Savon Leader-toimintaryhmät

Pohjois-Savon Leader -toimintaryhmät vastaavat alueillaan pääsääntöisesti alkavien ja pienten yritysten rahoituksesta. Toimintaryhmien kautta voi hakea investointi-, kehittämis- ja käynnistystukia.

1. Ylä-Savon Veturi ryKankaankatu 1 A6, 74120 Iisalmi Toiminta-alue Ylä-Savo ja Maaninka

Yhteyshenkilöt:

toiminnanjohtaja Maria Hartikainen puh. 0440 760 773 [email protected]

2. Kehittämisyhdistys Kalakukko ry

Hietapohjantie 926, 73460 Muuruvesi Toiminta-alue Koillis-Savo, Kuopion ja Siilinjärven maaseutualueet

Yhteyshenkilöt:

toiminnanjohtaja Jaana Paananen puh 040 510 3258, [email protected]

hankesihteeri Tuija Lepistö puh. 040 519 6046, [email protected]

3. Maaseudun kehittämisyhdistys Mansikka ry

Jalkalantie 6, 77600 Suonenjoki Toiminta-alue Sisä-Savo, Karttula (ent), Leppävirta sekä Varkauden maaseutualueet

Yhteyshenkilöt:

toiminnanjohtaja Sanna Kauvosaari puh. 040 532 5310 [email protected]

Savon ammatti- ja aikuisopistoKone- ja metalliala aikuiskoulutus

Yhteyshenkilöt: koulutussihteeri Sirpa Snäkin puh. 044 785 4200

koulutuspäällikkö Hannu T. Miettinen puh. 044 785 4211 (Kuopio-Siilinjärvi, Sisä-Savo ja Koillis-Savo)

koulutuspäällikkö Jukka Pasanen puh. 044 785 8345 (Leppävirta-Varkaus) www.aikuistaoppimista.fi

Hanketoiminta:hankepäällikkö Heikki Makkonen puh. 044 785 8378

koulutuspäällikkö Hannu T. Miettinen puh. 044 785 4211

hankeinsinööri Jukka Marttinen puh. 044 785 3279

[email protected] www.metallinoppimistehdas.fi

tekN

oLo

giA

YR

itYkS

iÄ P

ALV

eLe

ViA

oR

gA

NiS

AA

tio

itA

Po

hJo

iS-S

AVo

SS

A

Page 34: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

34

Savonia-ammattikorkeakoulun Konealan hankekuulumisia

Pohjois-Savon liiton rahoittamassa LEKA-hankkeessa toteutetaan koneenrakennukseen ja metalliin keskittyvä tutkimusyksikkö- ja teknologiasiirtoverkosto, joka toimii läheisessä yhteistyössä alueen teollisuuden, teknillisten yliopistojen, ammattikorkeakoulun ja ammatti-opistojen kanssa. LEKA:n tavoitteena on tarjo-ta pohjoissavolaisille yrityksille kilpailukykyte-kijöitä, rakentaa alueelle pysyvää ja kehittyvää osaamista sekä parantaa opetuksen laatua.

LEKA:n toteutuksesta vastaa Savonia-ammat-tikorkeakoulu ja osatoteutuksesta Ylä-Savon ja Savon koulutuskuntayhtymät sekä Navitas Kehitys Oy.

LEKA:n tutkimusalueita ovat 1) Massaräätä-löinti ja konfigurointi, 2) Globaalin toimitusket-jun hallinta, 3) Tuotannon työkalut ja mene-telmät, 4) Digitaaliset työkalut ja menetelmät sekä 5) Palveluliiketoiminta. Soveltava tutkimus toteutetaan pohjoissavolaisissa yrityksissä. Näiden ns. pilottiprojektien tuloksena syntynyt osaaminen on siirrettävissä muihin alueen yrityksiin sekä opetukseen.

Hankkeen tuloksista tiedotetaan säännölli-sesti sähköisellä uutiskirjeellä sekä LEKA:n verkkosivuilla:http://leka.savonia.fi/

Hankkeen vetäjä: Kai Kärkkäinen, puh. 044 785 6297

Tekesin rahoittaman HitNetWork-hankkeen tavoitteena on rakentaa toimintamalli hitsaa-van tuotannon tehokkuuden parantamiseen yritysverkostoissa. Hankkeessa keskitytään laadun parantamiseen ja kustannustehok-kaaseen valmistukseen sekä verkoston yhteistyöhön. HitNetWork toteutetaan yhteis-työssä Lappeenrannan teknillisen yliopiston HitNetGlobal-hankkeen kanssa.

Yhteistyökumppaneita: Ponsse Oyj, Normet Oy, Junttan Oy, Stera Technologies Oy, Rates-teel Oy, Paakkilan Konepaja Oy, Metalliset Oy, Komas Oy ja Brandente Oy.

Hankkeen vetäjä: Esa Jääskeläinen, puh. 044 785 6271

Pohjois-Savon liiton rahoittamassa Pinnoi-tustekniikan investointi- ja kehittämishank-keessa rakennetaan tutkimus- ja innovaatio-ympäristö, jossa voidaan soveltaa ja kehittää uusia pinnoitustekniikoita ja parantaa niillä teollisuuden kilpailukykyä. Huomiota kiinnite-tään erityisesti uusiin ympäristöystävällisiin sekä työturvallisempiin menetelmiin. Yhtenä projektin tavoitteena on alueen korkeakou-luihin hankitun erikoisosaamisen siirtäminen pinnoitusta soveltavien teollisuuden alojen kehittämistyöhön aiempaa laajemmalla tasolla

Projekti koostuu kolmesta aihekokonaisuu-desta:

» TP1 Materiaali- ja pinnoitustekniikat

» TP2 Pinnoitusprosessien simulointi ja

tekninen laskenta

» TP3 Pinnoitusprosessilaitteiden tutkimus

ja kehittäminen

Hankkeen vetäjä: Juha Miettinen, puh. 044 785 6268http://enc.savonia.fi

Pohjois-Savon maakuntaohjelman 2011-2014 mukaan yritysten kilpailukykyä voidaan

parantaa tuottavuutta nostamalla. Tästä syystä Savonia Koneala on käynnistänyt

mm. seuraavat EU-rahoitteiset hankkeet.

tekN

oLo

giA

YR

itYkS

iÄ P

ALV

eLe

ViA

oR

gA

NiS

AA

tio

itA

Po

hJo

iS-S

AVo

SS

A

Page 35: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

35

tekN

oLo

giA

YR

itYkS

iÄ P

ALV

eLe

ViA

oR

gA

NiS

AA

tio

itA

Po

hJo

iS-S

AVo

SS

A

Muotoiluinnovaatioita yhteistyölläJUTI-hankkeessa innovoidaan julkisten tilojen sisäpintamateriaalien käyttömahdollisuuksia, tuotteistetaan ideoita ja kehitetään verkottuvan asiantuntijuuden tuomia liiketoiminnan mahdollisuuksia.

Tutkimus-, tuotekehitys- ja muotoiluosaamisemme ovat käytettävissäsi.

Projektipäällikkö Tapani Laukkanen, puh. 044 731 [email protected]://www.designkuopio.fi/hankeframe.html

Ota yhteyttä!

Savonia-ammattikorkeakoulu

Kuopion Muotoiluakatemian MuotoilufoorumiPiispankatu 8, 70100 KUOPIO

Muotoilufoorumi palvelee tuotekehityksen eri vaiheissa ideoinnista tuotantoon. Toimeksiannot voivat liittyä sisustusarkkitehtuuriin ja kaluste-muotoiluun, teolliseen muotoiluun ja käyttöliit-tymäsuunnitteluun, tekstiili- ja vaatetusmuotoi-luun sekä keramiikka- ja lasimuotoiluun.

Ota yhteyttä!

Raisa Leinonen puh. 050 554 7333 [email protected]

Muotoiluinnovaatioita yhteistyölläJUTI-hankkeessa innovoidaan julkisten tilojen sisäpintamateriaalien käyttömahdollisuuksia, tuotteistetaan ideoita ja kehitetään verkottuvan asiantuntijuuden tuomia liiketoiminnan mahdollisuuksia.

Tutkimus-, tuotekehitys- ja muotoiluosaamisemme ovat käytettävissäsi.

Projektipäällikkö Tapani Laukkanen, puh. 044 731 [email protected]://www.designkuopio.fi/hankeframe.html

Ota yhteyttä!

Savonia-ammattikorkeakouluKonetekniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö, YrityspalvelutPL 88 (Opistotie 2), 70100 KUOPIO PL 72 (Haukisaarentie 2), 74101 IISALMI PL 1000 (Osmajoentie 75), 78211 VARKAUS

Palvelut: Teknologia-alan yrityksiin suuntautuva soveltava tutkimus- ja kehittämispalvelut sekä koulutus

Yhteyshenkilöt:Kuopio: tutkimuspäällikkö Antti Alonen puh. 044 785 5767, [email protected]

Iisalmi: yrityspalvelupäällikkö Pentti Halonen puh. 044 785 5620, [email protected]

Varkaus: tutkimuspäällikkö Raija Lankinen puh. 044 785 6797, [email protected]

projektipäällikkö Petteri Heino puh. 044 785 6759, [email protected]

tekN

oLo

giA

YR

itYkS

iÄ P

ALV

eLe

ViA

oR

gA

NiS

AA

tio

itA

Po

hJo

iS-S

AVo

SS

A

Konealan tutkimus- ja kehittämispalvelutHitsaustekniikan ja -automaation, digitaalisenkoneenrakennuksen sekä materiaali- ja pin-noitustekniikan toimintaympäristöt tarjoavat soveltavia tutkimus- ja kehittämispalveluja yritysten toiminnan kehittämisen tueksi. Ko-nealalta löydät myös teknologia-alan jatko- ja täydennyskoulutusta nykypäivän ja tulevaisuu-den tarpeisiin.

Kehitysprojektit mm.

» Hitsauksen tehostaminen

» Tuote- ja tuotannonkehitys

» Digitaalinen tuoteprosessi

Yksilöidyt palvelut mm.

» 3D-skannaus, -mallinnus ja -tulostus

» Lujuus- ja kestoikätarkastelut

» Robotiikan- ja tuotannon simulointi

» Materiaalin testaus

» Elektrolyyttinen pinnoitus

» Protovalmistus ja levytyöt

» Yrityksen toimintamallien kehittäminen

» Kokonaistehokkuuden määritys ja -kehit-

täminen

» Menetelmäkehitys

» Lean-projektit

Meidät löydät Kuopiossa Opistotieltä ja Technopolikselta, Iisalmessa Haukisaarentieltä

Opistotien kampusPL 88, (Opistotie 2) 70101 KuopioProjektipäällikkö Antti Alonen 044 785 5767 [email protected] kampusPL 72 (Haukisaarentie 2), 74101 IisalmiYrityspalvelupäällikkö Pentti Halonen 044 785 [email protected]

Page 36: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

36

Savon Yrittäjät ryAsemakatu 22–24, 4. kerros, 70100 Kuopio Puh. 017 368 0500 fax 017 3637 001 [email protected] www.savonyrittajat.fi

Palvelut: Savon Yrittäjien toiminnan tarkoitus on asiantuntijana ja vaikuttajana parantaa pien-ten ja keskisuurten yritysten ja yrittäjien kannat-tavan toiminnan edellytyksiä. Lisäksi se tarjoaa jäsenyrityksilleen neuvontaa, koulutusta, tietoa ja jäsenetuja.

Savon Yrittäjät ylläpitää myös Pohjois-Savon Yrityspörssiä (www.pohjois-savonyritysporssi.fi)

Yhteyshenkilöt:Puheenjohtaja Sirpa Alho-Törrönen puh. 044 323 7000 [email protected]

Toimitusjohtaja Eino Fagerlund puh. 044 368 0501 [email protected]

Ylä-Savon ammattiopistoAsevelikatu 4, 74100 Iisalmi Puh. 0400 827 251 (vaihde) fax 017 272 5251 www.ysao.fi

Palvelut: Ammatillinen peruskoulutus, - aikuis-koulutus ja oppisopimuskoulutus, ammatillinen lisäkoulutus, työelämäpalvelut, alueelliset kehit-tämishankkeet ja elinkeinoelämän asiantuntija-palvelut

Yhteyshenkilöt:koulutusjohtaja Outi Rautiala puh. 0400 793 153, [email protected]

kehitysjohtaja Niina Puumalainen puh. 0400 793 026, [email protected]

tekniikan ja liikenteen koulutusalajohtaja Vesa Miettinen puh. 0400 793 107, [email protected]

oppisopimusjohtaja Esko Kekkonen puh. 0400 793 103, [email protected]

www.mainonnantekijat.com

FC Mainonnantekijät oySavonkatu 10 B 18, Iisalmi | Puh. (017) 814 878

Tavoitat meidät myös www.mainoskoppinen.fi

LOGO

STA lehti-

ilmoitteluun,

NETTI-sivuistaTV- kam- panjaan.

Page 37: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

37

tekN

oLo

giA

YR

itYkS

iÄ P

ALV

eLe

ViA

oR

gA

NiS

AA

tio

itA

Po

hJo

iS-S

AVo

SS

A

Koillis-Savon Kehitys Oy

Juankoskentie 13, 73500 JUANKOSKIPuh. 0400 991 [email protected], www.koillis-savo.net

Palvelut: Tarjoamme yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville yritysneuvonta- ja kehittämispalveluja sekä toteutamme yritystoiminnan ja alueen elinkeinoelämän edistämiseen tähtääviä kehittä-mishankkeita.

Yhteyshenkilöt:toimitusjohtaja Jari Kosonen Puh. 0400 299 540 [email protected]

Yritysneuvoja Pekka Turunen Puh. 0400 612 400 [email protected]

Ylä-Savon Kehitys Oy

Kankaankatu 1 A 6, 74120 IISALMI Puh. 044 455 4000 (vaihde) [email protected], www.ylasavonkehitys.fi

Palvelut: Yritystoiminnan kehittämistä tukevat palvelut yrityksen elinkaaren jokaiseen vaihee-seen kattavasti ja vaivattomasti! Palvelemme mm. yrittäjiksi aikovia, yritystoiminnan aloittanei-ta sekä kasvua ja kansainvälistymistä hakevia yrityksiä. Vastaamme yhteistyökumppaniemme kanssa seudullisten yrityspalvelujen toteutta-misesta Ylä-Savossa, ja teemme myös tiivistä yhteistyötä seudulla yritysten kehittämispalvelu-ja tarjoavien tahojen kanssa. Useimmat palve-luistamme ovat alueen yrityksille maksuttomia.

Yhteyshenkilöt:toimitusjohtaja Petri Pietikäinen Puh. 040 728 4350 [email protected]

yhteyspäällikkö Virpi Murtola Puh. 040 552 6898 [email protected]

toimialapäällikkö Heikki Passiniemi Puh. 050 367 5442 [email protected]

Sisä-Savon Seutuyhtymä

Jalkalantie 6, 77600 SUONENJOKI Puh. 0207 464 600, fax 0207 464 660 www.sisa-savonseutuyhtyma.fi

Palvelut: Sisä-Savon seutuyhtymän elinkeino-palvelut on tarkoitettu sekä toimiville yrittäjille että yrittäjiksi aikoville. Palveluja ovat mm. yritykseen perustamiseen liittyvä neuvonta, kannattavuuslaskelmien laatiminen yhdessä yrittäjän kanssa, liiketoimintaan liittyvä neu-vonta, tiedonvälitys ja kontaktien etsiminen ja yrittäjän tukeminen yrityksen pulmatilanteissa. Elinkeinopalvelut ylläpitää Sisä-Savon seudun yritysluetteloa.

Yhteyshenkilöt:teollisuusasiamies Martti Kettunen Rautainen Savo palvelut, puh. 0207 464 622 [email protected]

elinkeinoasiamies Sari Tulila (Tervo, Vesanto) Puh. 0207 464 640, [email protected]

elinkeinoasiamies Marita Leskinen (Rautalampi) Puh. 0207 464 650 [email protected]

toimitusjohtaja Olli Tiainen (Suonenjoki) Puh. 0207 464 624, [email protected]

Navitas Kehitys Oy

Wredenkatu 2, 78250 VARKAUS Puh. 040 736 3001 (vaihde) www.navitaskehitys.fi

Navitas Kehitys Oy Varkauden talousalueen elinkeinojen kehittämisen moottori. Navitas Ke-hitys Oy rakentaa uutta tulevaisuutta osaavalla monialaisella henkilöstöllään. Me panostamme kaiken osaamisemme alueemme yritysten parhaaksi. Haemme aktiivisesti uusia kontakteja ja toimijoita alueelle elinkeinorakenteen uudis-tamiseen.

Yhteyshenkilöt:toimitusjohtaja Pentti Välimäki Puh. 040 500 5009 [email protected]

yritysasiamies Matti Lönnroos Puh. 0400 674 008 [email protected]

Page 38: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

38

Rautainen Savo -palveluiden palvelukonsepti Puolentoista vuoden aikana Rautainen Savo -palvelukonsepti on muotoutunut viiteen eri palvelualueeseen. Niistä yksittäinen yritys voi valita tarpeeseensa parhaiten sopivan palvelun tai palvelupaketin.

Palvelumme ovat:

N – Neuvonta- ja aktivointipalvelut- yritystapaamiset- paikkakuntakohtaiset aamukahvitapaamiset- asiantuntijoiden vierailut- yrityksen tiedot Pohjois-Savon teknologiayritykset -luetteloon- RSp-tiedotteet

A – AnalyysipalvelutTRIOplus-analyysipalvelut, joka on yrityksen liiketoiminnan kehittämistarpeiden kokonaisval-taista kartoitusta Progress-työkalun avulla. TRIOplus on Teknologiateollisuus ry:n ja TEKEL ry:n yhteinen kehittämisohjelma, johon Pohjois-Savon ELY-keskus on myöntänyt rahoituksen. TRIOplus-analyysi on tarkoitettu kaikille kehittämishakuisille yrityksille

h – hankkeistus- ja kehityspalvelut- ELY-keskushakemusten tekeminen- Tekes-hakemusten tekeminen- Tekes-projektien projektikoordinointipalvelut

m – messuosastot ja tutustumiskäynnit- Alihankintamessujen yhteisosasto- tutustumiskäyntien organisointi kv-messuille

V – Verkostoitumisen edistäminen- Tekesin yritysryhmä- ja rinnakkaishankkeiden kokoaminen- valmistusteknisen verkostoitumisen edistäminen- tutkimuslaitosten ja asiantuntijatahojen sekä alueen yritysten yhteistyön edistäminen

Yhteystiedot takakannesssa ja www.rautainensavo.com

Jäsenyritykset ovat automaattisesti neuvonta- ja aktivointipalveluiden piirissä. Muiden palveluiden tuottamista ohjaa pääosin yritysten oma aktiivisuus. Osa näistä palveluista on maksullisia.

ole yhteydessä meihin!

Page 39: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

tekN

oLo

giA

YR

itYkS

iÄ P

ALV

eLe

ViA

oR

gA

NiS

AA

tio

itA

Po

hJo

iS-S

AVo

SS

A

Kokonaisvaltainen kasvustrategia

Missio, visio, arvot

Pro

sess

it, organisa

atio A

siak

asty

ytyv

äisy

ys

Tal

oude

lliset

tulokset

Page 40: Pohjois-Savon teknologiayritykset 2012-2013

40

Vieremä

Kiuruvesi Sonka-järvi

Iisalmi

Lapinlahti

Pielavesi

KeiteleMaaninka

Siilin-järvi

Nilsiä

Rautavaara

Juan-koski

Kaavi

Tuus-niemiKuopio

Leppävirta

Suonenjoki

Rauta-lampi

Vesanto

Joroinen

Varkaus

Rantasalmi

Tervo

Heikki PassiniemitoimialapäällikköPuh. 050 367 [email protected]

RAUtAiSeN SAVoN ASiANtUNtiJAt PALVeLUkSeSSANNe

Martti KettunenteollisuusasiamiesGloInt -projektipäällikköPuh. 020 746 [email protected]

Ari Pietiläinen KompuNW -projektipäällikköPuh. 0400 649 [email protected]

Taitt

o: T

. Kar

vone

n, M

aino

stoi

mis

to K

oppi

nen

– FC

Mai

nonn

ante

kijä

t O

y. P

aino

: Pai

nota

lo S

eisk

a O

y. 9

/201

2, Ii

salm

i

Ylä-Savon Kehitys OyKankaankatu 1 A 674120 IisalmiFax 020 7434 091 www.rautainensavo.com

Sisä-Savon seutuyhtymäJalkalantie 677600 SuonenjokiFax 017 664 6660

Eija HeilioBestNW -projektipäällikköPuh. 050 3245 [email protected]