1991 Ilta-Sanomat julkaisi lokakuun 6.pnä lupaani kysymättä yleisönosastossaan näyttävästi minun nimissäni juttuvinkin "Käyttävätkö Etelä-Afrikan valkoiset Suomen perustuslakia esikuvana säilyttääkseen asemansa?”, jonka olin lähettänyt päätoimittaja Hannu Savolalle parisen kuukautta aikaisemmin. Etelä-Afrikan parlamentin valtuuskunta oli juuri käynyt tutustumassa Suomen malliin puhemies Ilkka Suomisen isännöimänä. Muutamaan päivään en uskaltanut mennä työpaikalleni Nokia Dataan. Harkitsin vakavasti haastaa Sanoma Oy:n oikeuteen. Kekkosinhossa lapsuutensa varttunut Mikael Jungner osallistuu 10.lokakuuta Aleksis Kiven päivänä Rauhanpatsaan tervaamiseen Hakaniemessä. Poliisi seuraa vierestä 20 minuutin ajan mitenkään asioihin puuttumatta kunnes töhrintätyön valmistuttua ohjaa tekijät hymyssäsuin puhuteltaviksi autoonsa. Tv- kamerat tallentavat tapahtumaa koko ajan. 1992 Sain kenkää ICL Datalta (Nokia oli juuri myynyt tietokoneyhtiönsä englantilaisille). Organisaatiomuutokset ilmoitettiin viralliseksi irtisanomisen syyksi. Epävirallisella monisteella henkilöstöjohtaja oli kysellyt henkilökohtaisia. Erityisen mieleenpainuvaksi koin vastata kysymykseen ”kuulutko seurakuntaan vai väestörekisteriin?” Kävin kysymässä töitä alivaltiosihteeri Martti Ahtisaarelta ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla, entisen Sokeritehtaan tiloissa Mannerheimintien varrella. Tuntui siltä kuin Ahtisaari olisi kokenut juttelevansa kahden kesken ministeriön aamukahvin äärellä hyvinkin huomattavan tulevaisuuden sos.dem. vaikuttajan kanssa. Todettakoon, että siitäkään työnhausta ei syntynyt minkäänlaista tulosta.

1993 Helmikuun 28.pnä lähetin kirjeen eräille suomenruotsalaisille vaikuttajille, mm. arkkipiispa John Vikström, rkp:n puheenjohtaja Ole Norrback, Hbl:n päätoimittaja Bo Stenström, professori Matti Klinge ja FST/Obs:n toimittaja Marianne Carlsson. Pyysin heiltä vastausta kysymykseeni

voiko de Klerkin hallitus tosiaan käyttää Suomen vähemmistösuojaa esikuvana pyrkiessään säilyttämään valkoisten asemat muuttuvassa Etelä-Afrikassa. FST/Obs vastasi ohjelmassaan piilopeitellysti, että suomalaisen kannattaa tyytyä sellaisiin kysymyksiin joiden vastaukset voi kokea löytävänsä kohtuullisilla ponnistuksilla. 1994 Martti Ahtisaari valitaan presidentiksi. Matti Ahde toimii vaalivankkureiden vetäjänä, Alpo Rusi nousee uuden presidentin esikuntaan. Ruotsin armeijalta lahjoituksena saadut vihreät soppatykit oli tuotu ensimmäistä kertaa mukaan sdp:n vaalityöhön. Ahtisaaren vaalikampanjamatka ulottuu aina Muoniossa sijaitsevalle Utkujärven majalle saakka. (Olin ollut useita kertoja talkoomiehenä majaa rakentamassa 70-luvun lopulla) Tuhlaajapojan paluu. Pakokauhuni oli ennustettu ulkoministeriössä. Jos joku onkin palannut, on vähin äänin lähtenyt häntä koipien välissä takaisin. 1995 Yritän viritellä keskustelua Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Suomen Sosialidemokraatti julkaisee mielipiteeni englantilaisen the Economist- lehden pääkirjoituksesta, jota HS ei julkaissut. Economist-lehden ajatus oli, että jos joitakin johtopäätöksiä voidaan vetää Euroopan sotien jälkeisestä kehityksestä, niin myytti kaikkivaltiaasta on kuollut, mutta tarina Jeesus Nasaretilaisesta elää ja voi hyvin. Vaikka erilaiset historialliset kokemukset kansallisilla tasoilla vaikuttavat käsityksiin hyvästä yhteiskunnasta, niin yhteisenä lähtökohtana pitäisi olla mahdollisuuksien tasa-arvo: ihmisten keskinäiset yksilölliset erot ovat merkittävämpiä kuin mitkään ryhmäominaisuudet. Jokainen yksittäinen ihminen on ainutlaatuinen. 1996 Lähetin kulttuuriministeri Claes Anderssonille lokakuun 9. pnä apuraha-anomuksen:

Tutkitaanko suomalaisissa yliopistoissa eliittejä, kun kerran tutkitaan populismia, sen vastakohtaa? Italiassa on ainakin tutkittu ja paljon.

Läntisen sivilisaation historia on ketju, joka koostuu renkaista, jotka ovat syntyneet vapautusliikkeiden taistelujen tuloksista, kirjoitti fasismin vastaisessa taistelussa karaistunut Antonio Gramsci (1891-1937). Kukin emansipaatio on hyötynyt aikaisempien kokemuksista. Kamppailu on aina kohdistunut eliittien —ne poikkeuksetta kutsuvat itseään vähemmistöiksi— harvainvaltaa ja etuoikeuksia vastaan.

Eliitit eroavat vähemmistöistä mm. siinä, että ne ovat varmoja oikeutuksestaan ja puhuvat spontaanisti kaikkien puolesta koska Jumala on käskenyt heitä hoitamaan hallitustehtäviä sivistyksen eduksi. Tosipaikan tullen Jumala kuitenkin yllättävän helposti hylätään, kun taas kaikkein vastahakoisimmin luovutaan maallisista etuoikeuksista; onhan mukava tietää saaneensa huomenlahjana kultareunan elämäänsä. Erityisasemiaan puolustaessaan eliitit pelkäävät, että heitä alettaisiin kohdella samalla tavalla kuin he ovat itse aina kohdelleet muita.

EU:n hallinnon uudistamista tutkinut Martyn Oliver pitää filosofian historian kirjassaan Gramscia yhtenä 1900-luvun huomattavimmista yhteiskuntafilosofeista, koska hän on yksi niistä, joiden ajatukset ovat varsin pitkälti EU:n myötä toteutuneet.

Kiteytettynä filosofia ei ole enää korkeasti koulutettujen salatiedettä, vaan itseasiassa kuka hyvänsä voi kehittyä filosofiksi.

Varmuuden vuoksi lähetin lokakuun 30. pnä kopion anomuksesta pääministeri Paavo Lipposelle ja Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkuselle. Sain julkisuudessa rivien välissä erittäin vihaista palautetta: meillä ei vähemmistöä pidä tulkita eliitiksi! Erään ruotsalaisen historioitsijan päätelmä 1900-luvun Euroopan karuista kokemuksista: totaalisen ajattelun paluun mahdollisuus piilee siinä, että ihmiset lokeroidaan, ja että he itse hyväksyvät sen. Kukin lokero sitten esiintyy julkisuuteen päin yhden johtajan naamalla. Suuri vastuu lankeaakin medialle jonka pitää uskaltaa kurkistaa myös lokeroiden sisälle, niin ettei esim. tuulipukuisia naisia kohdella kasvottomana massana eikä litistetä numerojärjestykseen toinen toistansa ylemmäksi tai alemmaksi, vaan tunnustetaan ainutkertainen yksilöllisyys aina

ryhmämäärittelyä tärkeämmäksi. Roomassa 1984 kuulemani arvelu: Itä-Euroopan kansandemokratioiden kansoilla oli enemmän toivoa omaehtoisen kulttuurin kehittymisestä kuin suomenkielisillä Suomessa. “Pahin kuviteltavissa olevista yhteiskuntamalleista on rumien naisten hallitsema vähemmistöjen paratiisi”, on puolestaan muuan ranskalainen filosofi kirjoittanut. Siellä näet palkitaan pikemmin halujen kuin kykyjen mukaan. Fasismin ja kommunismin yhteisistä piirteistä – yli-ihminen - mutta miten heidät saadaan mukaan yhteiskunnan muutostalkoisiin? Jos he käyttäytyvät yhtä röyhkeästi kuin muuallakin, niin he tekevät sen itse. Sillä tavalla ihmisluonne paljastuu. Joka itsensä ylentää, se alennetaan. Ja se joka itsensä alentaa, se ylennetään. Olosuhteet muuttuivat ratkaisevasti erään rakennusmiehen pyytäessä minut mukaansa apumieheksi. Tuskin itse olisin sellaiseen nöyrtynyt. Opin entistä enemmän arvostamaan tervettä talonpoikaisjärkeä kohdatessani nuorten rohkaisevaa tukea. Olin ollut työtön useamman vuoden ajan, joskaan en toimeton, vaan keräsin aineistoa tueksi käsitykselleni että politiikan avulla voi muuttaa maailmaa. Suomen historian erityispiirteistä johtuen suomalaisten asenteiden muuttuminen on kuitenkin hyvin hidasta. Vietin paljon aikaa eduskunnan kirjastossa. Siellä sain yhden jäätävimmistä kokemuksista kysyessäni sattumalta tapaamaltani Erkki Tuomiojalta tukea aikomukselle hakea erästä um:n avustajan tointa. Hänen kylmäkiskoisesta ilmeestään saatoin päätellä edessäni olevan todella suuria vaikeuksia. Syvällisen vaikutuksen ajatteluuni teki perehtyminen toisen maailmansodan jälkeiseen älymystökeskusteluun Etelä- ja Keski-Euroopassa, muiden muassa ranskalaisen Albert Camus'n - “Viehätysvoima on sitä että osaa kuulla myöntävän vastauksen vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystäkään” - sekä italialaisten Benedetto de Grocen ja Antonio Gramscin tuotantoon. Kulttuurihegemonia perustuu pienen ryhmän ylivaltaan, jossa toiset luulevat olevansa vapaita vaikka ovat tosiasiassa alistettuja. Hyvin vaikutusvaltainen ranskalainen diskurssianalyysi tutkii aivan samoja kulttuurin pohjaväreitä eritellessään läntisten ihmisten historiallista hallintaa kielen avulla.

Vaikka eliittien erityiskohtelu haluttaisiinkin historiallisista syistä hyväksyä, on sillä aina hyvin haitallinen vaikutus muiden ajattelun kehittymiseen. Miten sellainen, joka ei ole koskaan ollut vapaa, voisi tietää mitä vapaus on? 1997 27. - 28. lokakuuta presidentti Ahtisaari käy valtiovierailulla Sveitsissä. Helsingin Sanomat uutisoi hänen kehuneen kanttoonihallintoa kehittyneen demokratian muotona. Olin kirjeessä Ahtisaarelle kertonut lukeneeni sekä Albert Camus'n että Hannah Arendt'n esittäneen sveitsiläismallista demokratiaa — mitä kevyemmät hallintorakenteet ihmisillä on yläpuolellaan, sitä tyytyväisempiä he ovat elämäänsä — holocaustin jälkeisen Euroopan malliksi, ns. läheisyysperiaate. Jossakin vaiheessa luen iltapäivälehdestä arkkipiispa John Vikströmin varoittelevan suomalaisia Albert Camus’n kaltaisista ajattelijoista, jotka luulevat pystyvänsä ihmisjärjellä selvittämään läntisen ajattelun kehityksen. Luen myös Esko Seppäsen kirjasta hänen saaneen Vikströmiltä henkilökohtaisen Antonio Gramsci -briefauksen. Parina vuotena (2000-2002) tein remonttimiehen töitä pääasiassa Suomen Kansallisteatterilla. Ihmettelin teatterin lavastevarastossa laitosmiesten kanssa 50-luvun Tuntemattoman sotilaan aikaista tunnelmaa. Pyörittelimme porukalla kahta polvenkorkuista luonnonkiveä - toisen takana arveltiin Mannerheimin käyneen tarpeillaan, toisen Adolf Ehrnroothin - kuorma-auton lavalle jatkamaan vuosikymmenistä taivaltaan teatterin uudessa keskusvarastossa Klaukkalassa. Kansallisteatterin pääsponsori on nykyisin Fujitsu, ent. Nokia Data, siis vanha työnantajani. 2000 Martti Ahtisaari lähtee presidentin linnasta, tilalle tulee Tarja Halonen ulkoministerin paikalta. Jacob Söderman oli noussut ensimmäisenä haastamaan Ahtisaarta, joka oli mm. kompuroinut kuninkaanlinnan parketilla Tukholmassa (tyrmäystippoja?). Thomas Wallgren johti rajua hyökkäystä Ahtisaarta vastaan aiheena UPM:n investoinnit Indonesian sademetsissä.

2001 Matti Ahde joutui häväistynä ulos Veikkauksen toimitusjohtajan paikalta HS:n toimittaja Harri Nykäsen väitettyä Nelosen tv:ssä hänen lähennelleen naisia työpaikallaan. Kysyin Demarin yleisönosastossa miksi kukaan ei nouse tukemaan Matti Ahdetta? Sitran järjestämät Suomi 2015-kurssit (6 kpl), San Franciscossa, Berliinissä, Pekingissä, Moskovassa. Pääministeri Paavo Lipposen henkilökohtaisella kirjeellä mukaan kutsumina mm. Jukka Paarma, Juhani Kaskeala, Janne Virkkunen, Matti Vanhanen. Luennoitsijana Berliinissä mm. suurlähettiläs Leif Fagernäs.

John Vikströmin ja Jörn Donnerin keskustelukirja julkaistaan, toimittajana Olav S. Melin, jonka kanssa olin ollut Kanadassa kesän -76.

2002 Vakoilusta syytetty tohtori Alpo Rusi ei asetu ehdolle eduskuntaan; tohtori Olli Rehn on ryhtynyt päätoimisesti puolustamaan Rusia.

● Rehn ilmoittaa tutkimustensa kulusta laajalla jakelulla yhteiskunnan vaikuttajille; vastaanottajina mm.

tasavallan presidentti ja oikeuskansleri. Marraskuussa lähetin keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäelle puoliksi piruilumielessä paperikopiona "fascio"-muistioni, koska Jäätteenmäki oli Suomenmaan kolumnissa ilmoittanut luottavansa vaalikampanjassa ”häneen, joka antaa viran, antaa myös järjen”. Ylipäätään olin säikähtänyt Italian fasistien rekrytoineen innokkaimpia jäseniään, mm. Benito Mussolinin, sos.dem. ja ay-piireistä. Erehtyikö Jäätteenmäki pitämään minua demarilähteenä, jolta koki saaneensa uutta tietoa? Otettuaan tietoa alhaalta päin Jäätteenmäki joutuu rangaistuksi hyvin julmalla tavalla: muistioita kaadetaan päälle 1000 sivua ylhäältä päin (presidentin lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk?) ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, s.o. hukutetaan”.

Muistan kuin eilisen päivän tunnelman Ison Omenan kirjaston kopiokoneen äärellä lähettäessäni kirjettä Jäätteenmäelle sillä olin jo

vuosikausien ajan tottunut käyttämään ainoastaan sähköistä viestintää. Ehkä ilmassa oli aistittavissa historian havinaa? 2003 Minut lähetettiin tammikuussa putkiremonttityömaalle Pohjois-Hesperiankatu 5:een, jossa asuvat mm. Martti ja Eeva Ahtisaari, sekä Tammen johtaja Pentti Molander. Annan Molanderille kirjaluonnokseni; keskeneräinen, vastaavat Tammessa.

Ahtisaarelle järjestetään koko vuoden kestävän remontin ajaksi tilapäisasunto Helsingin seurakuntaneuvoston toimesta. (Nyttemmin presidentin tekijä Lasse Lehtinen on kutsuttuna muuttanut Westendistä asumaan samaan Hesperianpuiston 'puhtaat putket' -taloon Ahtisaaren kanssa, paria kerrosta ylemmäksi.)

Olin saanut tehtäväkseni hajottaa moukarilla Ahtisaaren saunan kalusteet ja kylpyhuoneen laatat. Luullaanko siellä jossakin, että minä en tajua mistä tässä kaikessa on kysymys? Minun kannaltani sillä ei ole pätkänkään vertaa väliä kuka remontoitavassa huoneistossa asuu, tai kenen nimi on asunnon ulko-ovessa.

2004 Olen töissä koko vuoden putkiremontissa Fredrikinkatu 28:ssa. Asukkaita mm. eläkkeellä oleva um:n diplomaatti, joka kertoo olleensa UKK:n apulaisena ETYK:n kokouksissa. Hänen ihmettelyynsä, että ”eipä teilläkään ole hommissa kehumista”, arvelen minua valmennettavan hyvinkin merkittäviin haasteisiin koska olen jo perehtynyt presidentillisiin kylpytiloihin. Kyltti alakerran oven pielessä kertoo runoilija Pentti Saarikosken asuneen talossa. Yllätysnimi Mikael Jungner valitaan Yle:n toimitusjohtajaksi. 2005 Olen koko vuoden putkiremontissa Pietarinkatu 1:ssä, asukkaita Olli-Pekka Kallasvuo, Brita Kekkonen, Aleksi Bardy. Kallasvuon vaimon, kotirouva Ursula Raninin kanssa olen moneen otteeseen puheissa remonttiasioissa; hän selvästikin tietää persoonani. Nyttemmin Ranin on kutsuttu mm. Finnairin hallitukseen, kuten myös Nokian ex-johtaja Veli Sundbäck, jolle olin kirjoittanut erään aikaisemman työnhaun tiimoilta. Sundbäck on sittemmin ollut kutsuttuna myös Kansallisteatterin hallituksessa.

2006 Olen koko vuoden putkiremontissa Temppelikatu 1, jonka vieressä on ns. Merkkimiesten talo, jossa asuu mm. Paavo Lipponen. Ei mitään yhteyksiä häneen. Yllätyn suuresti WSOY:n palauttaessa kirjani käsikirjoituksen, jonka olin unohtanut lähettäneeni heille parisen vuotta aikaisemmin. Se koitui silti hyödyksi sillä nyt kunnianarvoisilla konservatiiveilla oli ollut aikaa tottua siinä esitettyihin uusiin ajatuksiin, kuten myös August Strindberg oli kehottanut tekemään. Kirjoitan blogissani tämän vuoden matkoistani Bolognassa, Firenzessä, ja Roomassa. Kehun Sterling-halpalentoyhtiön palveluja. Ministeri Paula Lehtomäki kehottaa Suomenmaa-lehdessä nuorisoa suosimaan kansallista Finnair-yhtiötä. Haen lokakuussa johtajaksi Suomen Pankkiin. On ehditty kysymään oliko hakemuksellani jotakin vaikutusta Arto Merisalon marssille isänmaan ystäviensä kanssa Jarmo Korhosen luo pari kuukautta myöhemmin? 2007 Kiertelen pääkaupunkiseudulla kuulostelemassa eduskuntavaalien tunnelmia. Menen julkisilla liikennevälineillä Espoosta vartavasten Itä-Helsinkiin saakka havaitakseni Erkki “vähemmistöliike on pääasia” Tuomiojan säilyttäneen vanhan happamuutensa pienen yksilön huolia kohtaan; paluumatkalla pistäydyn Kolmen Sepän patsaalla valtiovarainministeri Eero Heinäluoman tilaisuudessa, josta mustatakkinen puolituttu turvamies (Demari-lehden ex-päätoimittaja) hätistelee minut pois. Kotimatkalla käyn Tapiolassa naureskelemassa Tanja Karpelalle kokeneeni Kolmen Sepän patsaalla Neuvostoliiton aikaisen tunnelman. Menen marraskuussa töihin Rentcon Oy:n pätkätyömieheksi. Koska arvelen saaneeni tarpeeksi raksahommista, liityn Rakennusliiton jäseneksi ansiosidonnaisen vuoksi. Muutaman kuukauden kuluttua laaja valtuuskunta käy pyytämässä rakennusliiton vpj. Kyösti Suokasta ehdolle EU-vaaleihin, jotka käydään vuoden päästä! 2009

Ulkoasiainneuvos Alpo Rusi siirtyy elokuun alusta Suomen uudeksi suurlähettilääksi Sveitsin Berniin ja myös Pyhään istuimeen eli Vatikaaniin. Ulkoasianhallinnossa Berniä pidetään erittäin arvokkaana asemapaikkana. Menestyksekkäät suurlähettiläät ovat usein lähteneet sieltä eläkepäiviä viettämään. 2010 Erkki Liikasen mukavasta synttäriprofiilista HS:ssa sain ajatuksen lähettää hänelle kotikylänmiesten minullekin osoittaman Suomen Pankin historiaa läheltä liippaavan tutkimushankkeen ”Luurankoja kassakaapissa". Siinä kerrotaan Sonkajärven syrjäkylällä sotien aikaan sijainneesta ‘lopullisen ratkaisun laitoksesta’, jonka perustamisrahat järjesti itse Risto Ryti suoraan pankista.

Ensi kevään huippu-uutuutena Kansallisteatteri esittää sovituksen Väinö Linnan teoksesta Täällä pohjantähden alla. Teatterin uudeksi pääjohtajaksi valittu Mika Myllyaho on aikaisemmin toiminut mm. autonasentajana.

Lopuksi Suomelle ominaisten isojen poikien temppujen, joita ennen kutsuttiin Kekkosen konsteiksi, jälkeen Martti Ahtisaari istuu - jos hän ei olisi aivan hirmuista häpäisyä kestänyt, niin ei olisikaan kova jätkä- Etelärantaan muuttaneen kriisinhallintayhtiö CMI:n hallituksessa niiden kanssa, jotka sinne risupartaisia rauhanaktivisteja paremmin ihan aikuisten oikeesti sopivatkin: Johnny Åkerholm (Pohjoismaiden Investointipankki), Gunvor Kronman (Hanasaaren kulttuurikeskus), Kristina Pentti-von Walzel (Svenska Handelshögskolan), Heidi Hautala (everstin tytär), Pekka Korpinen (henkeen ja vereen Rooma-ystävä), Aleksi Neuvonen (ajatushautomo Demos takanaan suuryhtiöitä, kirkko, EVA ym.), sekä Kirkon ulkomaanavun edustaja joka ei hieman yllättäen olekaan Barack Obaman sparraamisen kiireisenä pitämä Antti Pentikäinen. Kaikki mitä tapahtuu nyt, on tapahtunut ennenkin. Läntisen ajattelun historia on yksilön taistelua pääsystä valituista valituimpien sisäpiiriin. Ennen eduskunnassa Jäätteenmäen kohdalla nähtyä peukalon alaspäin kääntöä, on Jorma Ollilan hartioiden levyistä ‘Steffin peukaloa’ käännetty mm. Helsingin yliopistolla tiedotuspäällikkö Pekka Matilaisen ja toimittaja Risto Jylhän kohdalla, sekä Colosseumilla parisen tuhatta vuotta sitten adrenaliinin virratessa kiihkeästi yleisön suonissa: “Valehtelija, valehtelija, valehtelija!”

Isänmaanystävien marsseja on nähty. Patsaita on tervattu ja höyhennetty vanhatestamentalliseen tyyliin mm. Ku Klux Klaanin rasistisissa pidoissa USA:ssa. Monet ovat valitut, mutta vain harvat kutsutut. Ovia on nenän edestä suljettu, mutta nyt on avautumisen aika. Lopulta yksilönvapaus toteutuu. Tämän ajan tilanne Suomessa muistuttaa Iisalmea runsas sata vuotta sitten: ‘kaveri joka ei jätä’ vaikuttaa nyt Kokkolassa, silloin Isä Brofeldt hallitsi Koljonvirran pappilasta käsin laajaa maakuntaa kirkkoherrana yli 50 vuoden ajan. Lönnrot selittikin Iisalmen kirkkoherran ”elävän kuin kreivi” – samoihin aikoihin sanottiin Iisalmen rovastin elävän ”kuin ruhtinas”. Iisalmen pappilan kulttuurista kerrottiin ihaillen Pariisissa ilmestyneessä teoksessakin. (M.Klinge)

Uusi sukupolvi Muutos tulee mahdolliseksi vasta seuraavan sukupolven aikana, sillä kukaan ei voi olla profeetta omalla maallaan.

Iisalmessa kirkkoherraan kietoutuneet henkilösuhteet estivät vuosikymmenien ajan laajan keskusseurakunnan jakaantumisen useammaksi lähiseurakunnaksi, minkä harras ja vakaa väestö oli kuitenkin kokenut kauan välttämättömäksi voidakseen kuulla Jeesus Kristuksen pelastuksen sanomaa omilla kotikonnuillaan ilman että piti kulkea hevospeleillä vaivalloisen taipaleen taakse usean peninkulman päähän.

Samalla tavalla ajattelua nyky-Suomessa tulppaa John Vikströmin ympärille muodostunut Kokkolan seudun ‘ydinperhe’ (Urpilainen, Heinäluoma, Jungner, Korkman, Fagernäs, Melin, Lauri Kivinen, jne.) Myös Olli Rehn pistäytyi kiireittensä keskellä Kokkolassa tapaamassa kahden kesken kaveria, joka ei jätä ja jota ei jätetä. Itse asiassa maan poliittinen johto on aina Koivistosta lähtien (Lipponen, Halonen) ollut syvällä kuoleman asiantuntijoiden verkoissa.

Vaara piilee siinä, että ‘vähemmistö on tärkeintä’ -liike hakee maahanmuuttajista ns. kantaväestöön kuulumattomia kumppaneita - kuten on nähty kosovolaisen vuoden pakolaisnaiseksi nimetyn nuoren Hankenin jatko-opiskelijan istuessa Tarja Halosen seminaareissa ja osallistuessa ensi keväänä eduskuntavaaleihin kokoomuksen ehdokkaana.

Ikään kuin mitään ei olisi opittu eurooppalaisen ihmisluonteen pimeimmät puolet paljastaneen kauhean vuosisadan kokemuksista.

Milloin muuten on viimeksi kuultu puhuttavan yhteiskunnan heikoimmista, niistä jotka eivät ole joka paikassa työntämässä itseään esille, jotka eivät työn ja huolen raskauttamina jaksa pitää ääntä itsestään, vaikka kristinuskon pitäisi olla nimenomaan pienen ihmisen turva, eikä mikään eliitin etuoikeus? Ylä-Savon oppineistoa on ihmetyttänyt kirjastojen Rutakko-verkon nimenanto 80-luvulla esimerkkinä symbolisesta vallankäytöstä. Samoin kansakoulun nimeäminen Miina Äkkijyrkän kouluksi. Mutta nuorissa on nettiajan tulevaisuus.

Lauantaina 20.11.

Kymmenen kuivan vuoden jälkeen tilasin Hesarin kotiinkannettuna parisen viikkoa sitten. Eilen Antti Blåfield todisti toisen sivun yliökirjoituksessaan ainakin yhden kirjoittajan pystyvän lehden pääkirjoitustoimistossa ymmärtämään miten syvällisen muutoksen tietotekniikka on tuonut koko yhteiskunnalliseen ajatteluun ja siihen vaikuttamiseen. Tänään luen toiseksi viimeiseltä sivulta tv-toimittaja Vesa Karosen arvioivan kirjailija Sauli Niinistön radiokeskustelua ammattitoveri Mikko Rimmisen kanssa. Muistan erittäin hyvin Rimmisen arvioineen kirjallisesti muutama vuosi sitten Teos-kustantamolle lähettämäni käsikirjoituksen. Pääsävyltään rohkaisevassa kritiikissä hän päätyi lopulta kehottamaan minua tekemään vielä paljon, paljon töitä, riippuen tietysti miten kunnianhimoisen tavoitteen työlleni haluan asettaa.Vaikka olinkin hänen neuvoistaan tyytyväinen, en kuitenkaan ole jaksanut paneutua perinteisen kirjan työstämiseen, vaan olen innostunut uusien ilmaisukanavien, kuten internetin ja sosiaalisen median, käyttöön. Olin lähettänyt saman käsikirjoituksen usealle kustantajalle, mutta muut olivat palauttaneet sen ‘ei täytä kaunokirjalliselle teokselle asettamiamme vaatimuksia’ kommenteilla.

Sunnuntai 21.11.

HS:n haastatteleman Timo Kallin mielestä suuret ratkaisut koskevat nykyisin taloutta ja ne tehdään EU:n pöydissä. Samaan johtopäätökseen oli tullut myös kansanedustaja Matti Vanhanen omassa selvityksessään EU:n syntyhistoriasta, jonka turvin Kallia käytettiin vipusena junailtaessa Vanhanen pääministeriksi -03 toteuttamaan ‘rahaa,rahaa,rahaa perintörikkaille!’ filosofiaansa. Pikku uutisena HS kertoo Keskuskauppakamarin johtaja Risto E J Penttilän kieltäneen väkeään käyttämästä järjestöstä lyhennettä KKK, koska se saatetaan yhdistää pahamaineiseen Ku Klux Klaaniin! Se taas tunnetaan mm. patsaiden tervaamis- ja höyhennysrituaaleistaan.

Missähän sylttytehtaassa Penttilä puuhasteli loppukesällä -91? Ainakin hän oli ideoimassa vuoden -94 vaaleihin täysin uuden Nuorsuomalaisten puolueen.

Maanantai 22.11.

Voiko tämä olla näin tyhmää? Timo Soini on käynyt Lasse Lehtisen kutsusta siunaamassa Savon Mafian illallisen. Eikä suomalaisen klaaniajattelun äidin kokoontumisesta ole läheskään sataa, vaan kaksi vuotta! Hör ni där, hos Hbl? Niinhän sen pitää mennä, että ei me, vaan nuo sen ovat keksineet. Maalaismies Kalli siunasi kansakoulupohjalla Sinikka Salon eläkkeellelähdön Suomen Pankista samalla maallikkosaarnaajan puheennuotilla kuin nimikaima maisterismies Soini siunaa savolaisnarrien eväät. Eteläespoolainen Soini voi vielä osoittautua talousnero Uusipaavalniemen tukemana eliitin kannalta todelliseksi kultamunaksi. Ovathan he vaatimassa mm. kehitysavun lopettamista ihan samoilla sanoilla kuin Björn Wahlroos oli vähän aikaisemmin Suomen Kuvalehdessä nuotittanut. Kaikkea muutakin pitäisi leikata. Risto E J Penttilä kertoo olleensa Ulkoministeriön vieraana Keniassa. “Kyseessä oli mielipidevaikuttajien tutustuminen kehitysyhteistyön arkeen. Vierailu vahvisti näkemystäni: kehitysyhteistyöllä on Januksen kasvot. Yhdet kasvot hymyilevät onnistumisille; toisilla on pettynyt ilme.”

Tiistai 23.11.

HS lähettää huipputoimittajiaan kurssitettavaksi maailmalle, jotta osaisivat selostaa suomalaisia erikoisuuksia; onhan se itse asiassa melko outo tilanne joutua selostamaan ministerin tarjoilevan turuilla

ja toreilla hernesoppaa ohikulkijoille päästäkseen ensikertalaisena kansanedustajaksi, joten on aivan ymmärrettävää lähteä ensin kurssille. Lauri Ihalaisen työnnössä ehdokkaaksi tuntuisi olevan ns. astianmakua. Nenään tulee patsaantervaajien käryjä kahden vuosikymmenen takaa.

Keskiviikko 24.11.

Tämä on epätodellinen maa, eräänlainen vähemmistödiktatuuri, jota on sen perustamisesta saakka johtanut sama näkymättömän käden ohjaama puolueperhe. Ensin maata hallitsi yksinvaltiaana ‘Suuri Marsalkka’ ja hänen jälkeen ‘Rakas Urkki’, joka kaikkeen kurkki. Nykyisin maata hallitsee Eevan ohjeistama Mooses. EU:n ruoka- ja avustusjärjestöjen mukaan maa ei pysty edes hyvinä satovuosina ruokkimaan omaa väestöään. Ode ‘Ajattelijan’ ohella seuraavan hallituksen ministeriksi ollaan ylöshuutamassa kosovolaista vuoden pakolaisnaiseksi nimettyä nuorta Hankenin jatko-opiskelijaa, ‘Ihmisen mallia’, joka on istunut Tarja Halosen seminaareissa hänen oikealla puolella ja on sieltä käsin osallistuva ensi kevään eduskuntavaaleihin kokoomuksen ehdokkaana. Mooseksen erityisavustaja nimitettiin puolueen pääsihteeriksi. Tämä nähtiin merkkinä siitä, että tästä ‘Suuresta Patsaantervaajasta’ ollaan tekemässä puoluedynastian seuraavaa hallitsijaa. Moosesklaanin johdossa maa on ajautunut tilaan, jota eräs kansainvälisen politiikan asiantuntija kuvasi finanssikriisin sanastosta johdetulla paradoksilla: maa on liian heikko sortumaan. (HS:n P-Korea aiheista pääkirjoitusta hieman muokattuna)

Torstai 25.11.

Ulkoministeri Alexander Stubb’n asettaman maabrändityöryhmän kauan odotettu raportti on vihdoin tullut julki. Ensi lukemalta se vaikuttaa bisneshenkisen helsinkiläiseliitin aikaansaannokselta. Ajatushautomojen luvatussa maassa kun elämme, on nuorekas Demos saanut kirjoittaakseen suurimman osan tekstistä. “Jos teitä uhka sota, soittakaa Suomeen”, tällaisille raportin nuorekkaille suosituksille hymyillään länsinaapurissa.

Katson välillä Kirstinmäen kotini ikkunasta vastapäisten kymmenkerroksisten talojen katolle. Niiden päälle oli Helsingin Sanomissa (11.4.10) hahmoteltu Suvelan alueen yhtenä kehitysideana kaksi lisäkerrosta. Aivan kuin sattumalta niistä muodostui ylhäältä päin katsottuna ilmakuvassa ristin kuvio. Sen saattoi ymmärtää symboloivan läntisen kulttuurin historiallisen haltuunoton ja suojauksen jatkumista, kuten suurta huomiota saavuttaneen keskiaikaisen ruotsalaiskirkon näköiskappaleenkin ilmeinen tehtävä on Paavo Väyrysen rakentaman kurssikeskus Pohjanrannan pihassa Keminmaalla. Totaalinen ajattelija jossakin siellä pilven reunalla varmaan hymyilee ystävällisesti Åbo Akademin kasvatin pyrkimyksille päästä polvenkorkuisesta saakka kuorolaulua harrastaneen toimittaja Johanna Korhosen kolminkertaisen “Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen” huudon avittamana kaikkein korkeimpiin tehtäviin maallisessa valtakunnassaan ilman että opettajien tarvitsisi kokea myötähäpeää hänen kohdallaan.

Jollakin epämääräisellä alitajunnan tasolla tunsin samaa symboliikkaa nuorison leirikeskuksessa, jota olin talkoomiehenä pystyttämässa Muonion rajajoen pintaan, Ruotsiin päin avautuvalle ihanalle töyräälle raivatessamme Utkujärven rantapajukkoa ja -katajikkoa savusaunan tieltä 1970-luvun lopulla.

Iltapäivällä selailen Entressen kauniissa kirjastossa uutuuskirjojen hyllystä käteen osunutta Juhani Suomen muistelmakirjaa Kekkosen ajoista tyytyväisenä siitä, että en koskaan ehtinyt tai päässyt ulkoministeriön, tuon suomalaisen inkvisitiolaitoksen, sisäkammareihin. Kähminnän ja valtataistelun ilmapiiri tuntuuu vieläkin vastenmieliseltä. Mutta melko vähän on muuttunut. Vientiteollisuuden edusmiehet pitävät tukevasti ulkoministeriön ohjaksia hallussaan, joten Alex Stubb’n virkamieshenkinen blogi häviää 6-0 vertailussa Carl Bildt’n avoimuuden henkeä uhkuvaan blogiin. Bildt miltei kirjoittaa ajatuksen vauhdilla ulos kaiken mitä mielessä liikkuu. Myös vanha totuus siitä, että Suomen asiat tulevat julki Tukholman kautta, pitää osin yhä paikkansa, etenkin ulkoministerin menemisten ja tulemisten osalta. Ilkka Kanervan eroon johtanut täysin ala-arvoinen näytelmä on yhä avaamatta, niin ollen myös arkkipiispa Jukka Paarman jälkeenpäin hyväksyvä kättenpano tapahtuneen ylle. Eipä kukaan tarttunut myöskään Johanna Tukiaisen ruotsalaiselle Dagens Nyheterille antamassa haastattelussa heittämään täkyyn siitä kuinka hän oli kauhistuneena huomannut miten suuret voimat olivat käyttäneet häntä pelinappulana jupakassa.

Lauantai 27.11.

Ulkoministeri Alexander Stubb asetti syyskuussa 2008 Suomen maabrändin kehittämiseksi valtuuskunnan, jonka puheenjohtajaksi kutsuttiin Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila. Valtuuskunnan muita jäseniä ovat johtaja Esko Aho, johtaja Paulina Ahokas, toimitusjohtaja Eija Ailasmaa, toimitusjohtaja Jukka Hienonen, johtaja Jan Hultin, toimitusjohtaja Mika Ihamuotila, professori Laura Kolbe, kirjailija, europarlamentaarikko Lasse Lehtinen, kansleri Ilkka Niiniluoto, johtaja René Nyberg, kirjeenvaihtaja Helena Petäistö, viestintäkonsultti Kirsi Piha, taiteilija Osmo Rauhala, urheilija Aki Riihilahti, toimitusjohtaja Kai Seikku, osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula, kansliapäällikkö Erkki Virtanen, kätilö, terveydenhoitaja Batulo Essak, toimitusjohtaja Kristiina Helenius, johtava dekaani Helena Hyvönen sekä vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto. Valtuuskunnan asiantuntijajäsenenä on toiminut toimitusjohtaja Marco Mäkinen.

Ennen kuin ymmärsi yskän - ei näytä kauniilta tanssia rahan ympärillä, mutta on ymmärrettävä, että Suomessa kaikki riippuu rahasta - ja tuli kutsutuksi sekä Fortumin hallitukseen että Nokian johtokuntaan, Esko Aho toimi kauan politiikassa pyrkien lopulta tasavallan presidentin virkaan. Sen sijaan Akateemisessa kirjakaupassa ihmisen ‘Ecco homo’ nähtyään Kirsi Piha hylkäsi lupaavan politiikon uran jo nuorena siirtyen Italian auringon alle lukemaan kirjoja selällään, mikä onkin suomalaisen naisen suurimman unelman täyttymys ja suoranaisen huudon ilmentymä. Ex- poliitikko Lasse Lehtinen ei päässyt naimisiin Mauno Koiviston tyttären kanssa vaan ohjatui turvallisempaan, pyhien ruotsinkieliseen perheyhteyteen - veri kun on vettä sakeampaa. Keskustapuolueen suljetun keskushallinnon kulttuurivaikuttaja tohtori Laura Kolbe on luonut käsitteen ‘kaksoisidentiteetti’ kuvaamaan yhtäältä maalaistolloa maalla -kokenut tietää, sanoo Kulosaaren eliittialueella syntynyt ja aikuiseksi varttunut, kesämökin Sysmästä ostanut Kolbe - toisaalta Helsinkiin saapuvaa maalaisten edustajaa joka oitis ymmärtää yskän muuttuen ministeriön virkamieheksi merkkipuku ja -kravatti päällään ja kova nahkasalkku kädessään. Työryhmän muilla jäsenillä ei ole ollut suoranaisia yhteyksiä kansanvallan edustamiseen, paitsi Erkki Virtasella jonka virkapaikalla ihmisluonteen insinöörien yskänymmärrys siirtyy hiljaisena perintötietona sukupolvelta seuraavalle polvea parantaen.

Maanantai 29.11.

Avasipa näinä päivinä television, radion tai lehden, on maan ylihallituksena esiintyvän EVA:n johtajatohtori Sixten Korkmanilla kansalle asiaa. Virallisen pääministerin tärkeimmäksi pätevyysvaatimukseksi onkin Anneli Jäätteenmäen kaatumisen jälkeen noussut faksin tunnistaminen; että osaa käydä pääministerin nimissä lukemassa seminaareissa EVA:sta tulleet faksit.

Tiistai 30.11.

“Mitä nopeammin omaksut yhteiskuntamme tasoajattelun perusteet, sitä pikemmin opit ymmärtämään suomalaisen yhteiskunnan toimintaa”. Noin minua opastettiin kauan sitten ollessani kauppa-ja teollisuusministeriön palveluksessa.

Meillä yksilöt voivat kyllä keksiä tykönään uusia ajatuksia ja sparrata niitä leikkimielisesti toisiaan vastaan, mutta eivät he toki voi tuoda niitä puolivalmiina julkista keskustelua häiriköimään, vaan ajattelun jalokivien hiomista varten on olemassa puolueet, sekä julkistamista varten media, kuten Yle ja HS. Niin kuin nyrkkeílijät treenaavat ensin suljetuilla saleillaan ja tulevat sitten huippukuntoisina ottelukehiin yleisön eteen kukin omassa painoluokassaan, toimii julkisuuden armoton valokeila yleisemminkin. Siis eräänlainen kaksoisidentiteetti toteutuu siinäkin. Julkkisten superraskaaseen kehään yrittää Hesarissa tänään avittaa EVA:n propagandajohtaja Matti Apunen puolueväkensä kevytsarjalaiseksi arvioimaa sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungneria. Kommunistisen diktatuurin toimintaa kuvatessaan Milan Kundera on kirjoittanut A4-dokumentin maagisesta voimasta. Mustilla kirjaimilla valkoiselle paperille painetulla tekstillä on käsittämätön teho: miksi se on osoitettu minulle, kenelle muille se on jaettu, mitä sille teen, voinko joutua vastuuseen?, kyselee hämmentynyt vastaanottaja. Kunderan sanat sopivat kuvaamaan myös tämän päivän Suomea hallitsevan sukupolven virkamiesmäisiä asenteita.

Keskiviikko 1.12.

Tarja Halosen kädellään ohjaama kunniamerkkisade on osunut tällä

kerralla mm. Pekka Hallbergiin ja Eero Heinäluomaan.

Juuri kun ihmiset näyttävät olevan tekemässä kumousta olosuhteissa ja itsessään, luomassa jotakin sellaista, jota ei vielä koskaan ole ollut olemassa, juuri sellaisina kriisin kausina he manaavat hätääntyneinä palvelukseensa menneisyyden henkiä, lainaavat niiden nimiä, taistelutunnuksia ja pukuja esittääkseen maailmanhistorian uutta näytöstä näissä kunnianarvoisissa valepuvuissa ja tällä lainakielellä.

Muutos tapahtuu siellä, missä tavalliset ihmiset liikkuvat ja työtään tekevät. Arvioiden mukaan 15% rakennusalan työväestä on nykyisin ulkomaalaisia. Pääkaupunkiseudulla luku on paljon suurempi. Miten meidän käy?, mitä tulevaisuus tuo tullessaan?, työmailla kysellään ja luodaan katse yhä useammin Timo Soiniin.

Viimeistään seuraava sukupolvi oivaltaa, että kansainvälisyys ei ole vain kansallisten yläluokkien tapa seurustella keskenään, kuten ruotsalainen kirjailija August Strindberg kirjoitti 1800-luvun lopulla diplomaatteja tarkoittaen.

Torstai 2.12.

Venäläisten intellektuellien mukaan heidän maansa älymystö ei enää ole johdettavissa rintapielessä pidettäviä peltilätkiä ja titteleitä myöntämällä. "Mutta tärkeintä on se että he eivät ole alistettuja. Heillä ei enää ole orjan vaistoa. Tuleva eliitti tulee olemaan vapaa niistä komplekseista ja peloista, jotka rasittivat johtavaa luokkaa vuosisatojen ajan" on venäläinen politiikan tutkija ja journalisti Lilia Shevtsova kirjoittanut muutama vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan vuoden 2010 tienoilla näyttämölle astuvasta maansa uudesta sukupolvesta. Uuden sukupolven idoli Vladimir Putin tosiaankin kuhertelee estottomasti lännen johtajien kanssa ja rouva Ludmila Putinina toi kohti länttä seilanneen laivalastillisen nuoria eurooppalaisia -pääasiassa venäläisiä mutta mukana oli myös läntisiä- Helsinkiin tapaamaan presidentti Halosta.

Mitä sitten on läntinen ajattelu? Toisen maailmansodan jälkeen kehittynyttä läntistä älymystön ajattelua sanotaan eksistentialismiksi. Sitä edustivat mm. ranskalaiset nobelkirjailijat Jean Paul Sartre ja Albert Camus. Heidän ajatteluunsa oli puolestaan syvällisesti vaikuttanut pietarilainen Fedor Dostojevski, joka kirjoitti 1800-luvun puolivälin tienoilla:

"todellinen venäläisyys tarkoittaa nimenomaan sitä, että on

pyrittävä ratkaisemaan lopullisesti eurooppalaiset ristiriidat, pyrittävä löytämään ratkaisu meidän sielumme kaipuuseen kohti ihmisten yleismaailmallista yhdistymistä ja sisällytettävä siihen veljellisen rakkauden nimissä kaikki meidän veljemme, ja viimein on tuotava julki lopullinen aate kaikkien kansakuntien yhteisestä harmoniasta ja lopullisesta, veljellisestä sopusoinnusta kristillisen evankeliumin lain mukaisesti" (Kirjailijan päiväkirja, s.335)

Länsi-Saksa nostettiin sodan raunioista jaloilleen USA:n voimakkaalla taloudellisella ja henkisellä tuella (ns. Marshall-apu). Keväällä 1945 Eurooppa oli miltei kuollut. Valtaosa keskisen Euroopan suurkaupungeista oli pommitusten jäljiltä raunioina. Liikenneyhteydet olivat poikki, tehtaat tuhottu, maanviljely mahdotonta. Aseiden vaiettua teillä harhaili evakkojen laumoja jalkaisin, polkupyörien selässä, hevoskärryissä vaeltamassa kohti tuntemattomia seutuja löytääkseen edes vähäisen asuinsijan tai maatilkun, jossa voisi yrittää aloittaa kaiken uudestaan. Maanosa kuitenkin toipui nopeasti, lopulta nopeammin kuin kukaan oli osannut kuvitellakaan. Euroopassa koettiin kasvukausi, jolle ei löydy historiasta vertaa. Italiassa, Ranskassa ja Saksassa vuotuinen talouskasvu ylitti neljä prosenttia. Suurten massojen kulutuskysyntää ryhdyttiin toden teolla tyydyttämään. Kasvu vain kiihtyi kun kuusi Euroopan maata käynnisti 1957 taloudelliset yhteismarkkinat. Mihin sitten perustuu lännen voitto verrattuna esimerkiksi Kiinan kukoistaneiden dynastioiden näivettymiseen, pohti liberalismin tunnettu englantilainen teoreetikko John Stuart Mill 1800-luvun lopulla. Hänen mukaansa länsi perustuu yksilöllisyyteen, kun taas itä laitostuneeseen ihmiskäsitykseen. Tuota maallisen ja taivaallisen vallan liiton musertavaa painoa ihmisen hartioilla kuvaa hyvin myös Venäjän tsaarinvallan kaksipäinen kotka Katariinankivellä keskellä Helsingin Kauppatoria.

Ideologiset ja filosofiset kysymykset ovat venäläisen intelligentsian vilkkaan keskustelun kohteina. Mutta missä luuraa suomalainen älymystö? Suomenkielinen intellektuelli? Onko sellainen otus edes määritelmällisesti mahdollinen? Sellainenhan edellyttäisi että hyväksyy vain ihmisjärjellä perusteltuja vastauksia järjellisesti esitettyihin kysymyksiin; emmehän tänä eksistentialistisena aikakautena enää elä ihmeiden aikaa. Dostojevskin väitetään epäilleen suomalaisia ainoiksi joilta puuttuu halu olla sellaisenaan jotakin omaperäistä. Ehkä viehätymme halustamme olla toisten komenneltavissa kuten jo 1600-luvulla Ruotsin kuninkaan kriisintorjuntajoukoissa pitkin Keski-Eurooppaa.

HS kysyy lukijoilta millä nimellä “tablet-tietokonetta” pitäisi

suomenkielellä kutsua. Minusta se voisi olla vaikka viksu. Onhan se näppärä ja monipuolinen laite, niin kuin kännykkä, mokkula ja läppäri. Esitin Vieremän, Iisalmen, Kiuruveden ja Sonkajärven uuden sosiaali- ja terveydenhoitoyhtymän nimeksi Viksua kuntien etukirjainten mukaan, Iisalmen Sanomien pyydettyä ehdotuksia. Tuntui ihan kivalta päästä kisassa kolmen parhaan joukkoon, mutta poliitikot päättivät lopulta pysyä byrokraattisessa SOTE-keskuksessa. Viksut palkataan tulevaisuuden hommiin. Joensuussa ilmestyvä Karjalainen-lehti on pestannut Markku Pölösen taiteelliseksi johtajakseen kehittämään sisältöjä Karjalaisen tulevaan Viksuun. Maakunnan elokuvaohjaaja pääsee näyttämään paikallista osaaamista moderneilla välineillä.

Perjantai 3.12.

Vaikka emme asu Pohjois-Koreassa päinkään, puhaltelee täälläkin suopeita mediatuulia. Sauli Niinistö ja Mikko Rimminen -kaksi kirjailijaa- rupattelivat veikeästi keskenään Ylen radiossa parisen viikkoa sitten; eilen Yle tv oli aamulähetyksessä kuulemma ihan aikuisten sattumalta haastatellut Rimmistä ennen kuin puolilta päivin hänen tiedotettiin voittaneen Finlandian; ja sitten illalla tuli Ylen tv:n pääuutisissa huippusuositun Niinistön galluplukemia - niin sattumalta kuin vaan tulla voi.

Lauantai 4.12.

Suomalaisen ajattelun huippu karkaa ihmisjärjen ulottumattomiin. Näkymättömän käden kutsumina ovat ihmismielen insinööreiksi ryhtyneet sekä Jorma Ollila, hiljaisuuden rauhan edistäjä kotimaassa, että Antti Pentikäinen, pienen maan mormonisaarnaaja kolkuttelemassa Washingtonin vallanpitäjien oville että olisi vähän rauhanasiaa presidentti Obamalle. On kirjoitettu, että juutalaisten joukkotuhon myötä meni kaikkivaltiaalta Euroopassa poliittinen puhevalta. Hän sattui nukkumaan silloin kun olisi pitänyt valvoa, kuten John Vikström on todistanut myös Estonian hukkuessa. Mutta raha ei koskaan lepää. Vaikka eurooppalaiset nukkuvat, raha ahertaa Aasian pörsseissä. Kaikkivaltiaalla on uudet kasvot.

Sunnuntai 5.12.

HS:n toimittaja Unto Hämäläinen on vienyt sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin Hakaniemeen muistelemaan historian tutkija Matti Majanderin kanssa sisällissotaa suomalaisen kansanluonteen pimeyden

ikuisena ilmentymänä. Mitään armoa ei ainoa oikea historian tulkinta vieläkään suomalaisille halua antaa, vaikka 1900-luvun alussa kauhea hätä ja hirmuinen pelko oli vallannut mannermaalla läntisen ajattelun suuret sielut kommunististen roskajoukkojen rynnättyä Venäjällä läntisen sivilisaation kimppuun. Ikuisen onnen paratiisi ei enää kangastellutkaan taivaanrannan tuolla puolen, kuten ihmisille oli aina lupailtu, vaan sitä pantiin täyttä päätä täytäntöön maan päällä Leninin johdolla.

Suomalaiset seurasivat maailmanhistorian suurta draamaa näköalapaikalla. Osa kansasta hairahtui seuraamaan Pietarissa vallan kaapanneita idealisteja. Syttyi verinen sisällissota. Miten muuten olisi voinut käydäkään? Olivathan kontaktit Pietariin, suuren valtakunnan rajantakaiseen pääkaupunkiin, olleet sadan vuoden ajan hyvin tiiviit.

Mutta miten nykypolven jälkeen tulevat toimittajat ja tutkijat historiaa tulkitsevat? Lupaavalta ainakin kuullosti HS-Säätiön päätös lähettää väkeään pikakurssitettavaksi eri puolille maailmaa.

Enemmän kuin massojen tukeen, on totuuden ylläpitäminen nojautunut Jungnerin tapaisiin vaikuttajiin, joiden valikoituminen mediaan saa helposti sormet syyhyämään monissa suljetuissa kabineteissa, jotta niissä ei tarvitsisi tuntea myötähäpeää.

Illalla Arto Nyberg haastattelee tv:ssä Martti Ahtisaarta. Reservin upseerin oloisen Nybergin, kuten myös Pauli Aalto-Setälän (sotilasansiomerkillä palkittu kapteeni), olemus ilmentää suomalaisen median johtamiskulttuuria parhaimmillaan. Sitä sanotaan RUK:n koulukunnan opiksi, mutta sepä ei olekaan ensisijaisesti massojen johtamista, vaan upseerien omaksumaa varsin ehdotonta lojaaliutta omia esimiehiään kohtaan, siis pohjimmiltaan Mannerheimin kaksikielisyyteen liitettyä sankariperintöä kohtaan. Italialaiseen antifasistiseen kirjallisuuteen perehtyneet taas tietävät kuinka mielipidejohtajien, toisin sanoen vaikuttajien, ehdoton kuuliaisuus ylempiään kohtaan saavutetaan totaalisessa johtokulttuurissa kurmottamalla silloin tällöin sellaisia ‘upseereita’, jotka ovat omassa elämänkulussaan jo saavuttaneet niin pitkälle ehtineen sitoutuneisuuden vaiheen, ettei minkäänlainen käännös sivulle, saati askel taaksepäin, tule enää kuuloonkaan. Totaalisessa mediatulituksessa Annelilla, Alpolla, Ilkalla tai Matilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kestää ja taipua, koska Sana tietää mikä on yhteisen hyvän kannalta parasta. Nykyisin sitä paitsi mennään median ehdoilla. Kyllä media tietää.

Tiistai 7.12.

Miekkaansa tuppeen laittamaton, kansoja alistava leijona on esiintynyt useissa läntisissä valtiontunnuksissa, mutta on hiljalleen haalistunut Nietzschen nauravan leijonan tieltä, ainakin muualla kuin täällä, tyhmien mutta itsenäisten rajamaassa, jossa valtiollisen väkivallan ihannointi muodostaa kansallisen olemassaolon perustan ja selkärangan. Vähän kornilta näyttääkin, että juuri vihreät ovat kaivaneet leijonan esiin naftaliinista, ilmeisesti Astrid Thorsin turvaksi, kuten Jyrki Kasvi antaa Uuden Suomen blogissaan ymmärtää.

Mutta tärkeintä on se, että wikiajan nuoret eivät ole alistettuja. Heillä ei enää ole orjan vaistoa. Tuleva eliitti tulee olemaan vapaa niistä komplekseista ja peloista, jotka ovat rasittaneet johtavaa luokkaa vuosisatojen ajan. Eivätkä sitä yhden ajatushautomo Magman kertausharjoitukset ministeriöiden virkamiehille pysty estämään.

-Pois sotatorvi ja miekka, tilalle kannel ja seppele! Ja vaakunaan naurava leijona. -Emme ole ruotsalaisia, emmekä tule venäläisiksi; haluamme tulla siksi mitä olemme: olemme eurooppalaisia!

Keskiviikko 8.12.

Syntymäpäivänä (61 v.) oli mukavaa saada Facebook-tuttujen tervehdyksiä. FB-profiliin kannattaa laittaa oikeat tiedot helpottamaan sen muistamista että elää täällä maan päällä vain kerran, ja sitten kerran eräänä päivänä “se kaikki mikä laulaen on tullut, viheltäen lähtee”, mutta siihen saakka jokainen aamu on uusi mahdollisuus.

Torstai 9.12.

Itsenäisyyspäivänä HS esitteli koko sivun laajuudelta dosentti Johan Bäckmanin ajatuksia, lähtöisin varakkaasta porvoolaissuvusta. Suomen äänenä Venäjällä esiintyvän Bäckmanin hiippakunta ulottuu suomalaisen ja venäläisen ihmisen väliin.

Rahalla kompensoidaan karkeatkin loukkaukset. Sofi Oksanen korjaa virolaisten historian vääryyksiä, Bäckman venäläisten; mutta kumpikaan ei puutu suomalaisten ongelmiin. Ei nähdä malkaa omassa silmässä. Raha tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä hyvää, sanotaan Porvoossa päin. Sen kieltä ymmärtävät kaikki ja sen avulla on helppo luoda yhteyksiä ympäri maailmaa. Hyvä raha on saanut Jumalan kasvot. Raha on vahvin voitehista.

Martti Ahtisaaren uran kääntyminen ulkomaan kentillä huimaan nousuun surkeaksi pannukakuksi lässähtäneen presidenttikauden jälkeen näyttäisi osoittavan, ettei Porvoon hiippakunnan perusteissa ole paljon

parannettavaa. Seuraaja onkin kipparoinut valtiolaivaa kieli keskellä suuta kuin ohjaisi Tukholman reitin luksusristeilijää varoen sitä mihinkään kolhimasta, jotta nautittavaa riittäisi tulevillekin sukupolville.

Lauantai 11.12.

Viherleijona Osmo Soininvaarasta kirjoitettiin Valtakunnanlehdessä hänen eka ministeripestinsä jälkeen, että suomalaiset voivat nukkua edelleen rauhassa sillä Ode ajattelee.

Vastuuntuntoista henkilökohtaista rohkeutta osoittaen on hän nyt omassa ajattelunkammiossaan vaivojaan säästämättä kirjoittanut yhden miehen vaihtoehdon parlamentaariselle Sata-komitealle.

Eduskunta äänesti ns. Lex Soininvaarasta. Sen mukaan alle 25-vuotiaan nuoren toimeentulotuen perusosaa leikataan viidenneksellä, jos hän keskeyttää koulutuksen tai kieltäytyy siitä. Hallituspuolueista löytyi kaksi vihreää kansanedustajaa, jotka äänestivät lakia vastaan, koska vastustivat sitä.

Laiska raha pitää panna töihin, sanoo oppi-isä Björn Wahlroos. Vastuullinen raha tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä hyvää, sanotaan Porvoossa päin. Sen kieltä ymmärtävät kaikki ja sen avulla on helppo luoda yhteyksiä ympäri maailmaa. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Raha on vahvin voitehista.

Sunnuntai 12.12.

Uusi nopea Allegro-junayhteys Pietariin otetaan tänään käyttöön.

Venäjästä tulee vetovoimainen maa? Niin on ainakin presidentti Dimitri Medvedev luvannut kesäkuussa Pietarissa pidetyssä huipputason talousfoorumissa: “Ihmiset kaikkialta maailmasta tulevat tänne etsimään onneaan ja parempia mahdollisuuksia menestykseen ja itsensä toteuttamiseen.”

Viehätysvoima on sitä että kuulee myöntävän vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään. -Albert Camus

Medvedev puhuu Venäjällä alkaneesta yhteiskunnan modernisaatiosta kohti yhä syvempää yhteistyötä EU:n kanssa. Se ei voine ohittaa Suomea jälkiä jättämättä. Arto Nybergin haastattelema Mari Kiviniemi toppuuttelikin venäläisten intoa poistaa viisumit maiden välisestä liikenteestä.

Suomalaiset intellektuellit ovat omaksuneet jo äidinmaidossa huolen siitä että enemmistöön kuuluvat muodostavat pelkällä olemassaolollaan haasteen vähemmistöön kuuluville. Niinpä suomalainen ei miellä itseään

ensisijaisesti yksilönä, vaan jonkin ryhmän jäsenenä.

Maanantai 13.12.

Sen sijaan että kruunaisi Svensk-Finlandin Lucia-neidon, kruunaa “rusinat pullasta” porukka tänään Suomen Lucia-neidon valtakunnan ykköskirkossa Porvoon piispan johdolla.

Vanhempien järjestämää pakkoavioliittoa vastustamaan keskiajalla Sisiliassa syntynyt kaunis Lucian marttyyrihahmo on säilynyt traditiona ruotsinkielisissä kulttuureissa, saavuttaen puhtaimman valkoisuutensa rajamaa Suomessa.

Täällä Lucia on onnistuttu omimaan ruotsinkielisten omaksi jutuksi; enemmistöläisten silkasta tyhmyydestä johtuen: ei ymmärretä kuinka tällaisilla itsekkäillä asentella loukataan muiden oikeutettuja tunteita ja ihmisarvoa, vaan tyydytään veisaamaan ja rukoilemaan että sielu saisi tuon puoleisessa elämässä palsamia haavoihinsa.

Puolivirallisen aseman saanut Lucia-neidon kruunaus on tapahtunut Suomessa vuodesta 1949 alkaen, mutta on vasta 1990-luvulla laajentunut Ruotsiin missiluokan showna, naisten hömppäjulkaisu Året runt’n järjestämänä.

Tavallaan myytin elinvoima heijastuu myös kauneutta ja hyvyyttä ilmaisevan ‘Steffin peukalon’ läsnäolossa Tarja Halosen matkoilla Pietarissa.

Tiistai 14.12.

Kalahtiko kalikka? Paavo Lipponen ärähtää Hesarin yleisöpalstalla Jaakko Lyytisen leimanneen Suomen hitleriläiseksi; Hbl:ssä Lipponen touhottaa Mari Kiviniemen ‘gettouttavan’ Itä-Suomea, jos sallii venäjän korvata ruotsin kielen kouluissa.

Jotenkin on alkanut tuntua siltä kuin näkymätön käsi yrittäisi pelastaa suomalaiset ryssältä ja ikuiselta kadotukselta syytämällä markkinoille “kaikki valta vastuulliselle rahalle”-kirjoja (Soininvaara, Uschanov).

Torstai 16.12.

Marko Junkkarin (HS) mielestä euroa Suomeen jäniksen selässä ajaneet Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö pelkäävät historian tuomiota. Mihail Gorbatshov lupaili tulevien sukupolvien tuomiota sille, joka ei ymmärrä historian kulun logiikkaa. Hän, jos kuka, sen hyvin tietää.

Junkkari osallistui toissa syksynä laivaseminaariin keskustapuolueen Tallinnan risteilyllä. Minä olin siellä eräänlaisena kuunteluoppilaana.

Kirjoitin tunnelmista ensi havainnon blogiini. Siitä minulle ei luettane historian tuomiota.

Orja pelkää vain kipua, vapaa ihminen pelkää eniten häpeää (Demosthenes)

Perjantai 17.12.

“Katsotaan, miten sisäasianministeriö tilanteeseen suhtautuu”, sanoi Tarja Halonen viharikoksista runsas kuukausi sitten. Seuraavana päivänä kansliapäällikkö Ritva Viljanen, toinen hallinnossa jäljellä oleva julkidemari, pani töpinäksi. Eilen poliisiylijohtaja Mikko Paatero antoi suoralta kädeltä lausunnon Pudasjärven poliisisurmasta. Kummalliselta tuntui myös Halosen tokaisu oikopäätä Tukholman terroristi-iskun päälle, että on vain ajan kysymys milloin ne iskevät Suomessa.

Maanantai 20.12.

Jo on kauas Kallion likka vieraantunut juuriltaan lihapatojen äärelle päästyään, tämä rakas presidenttimme. Hän vetoaa kielikysymyksissä itsenäistymisen aikoina säädettyihin perustuslakeihin kiveen hakattuina totuuksina.

Mutta nykyaikana mahdotonkin voi muuttua. Kansa ei ole enää luku- ja kirjoitustaidotonta. Vapauden henki on karannut kahleista. Siitä juuri on kysymys. Ikäpolven on vaihduttava. Sekä Pönötystä 6/12 että Oman veren päällä 1918 festivaaleja pitää vihdoin päästä purkamaan.

Kysymys on filosofinen. Jos meillä olisi olemassa kansankielistä älymystöä, se tietäisi, että taivas ei putoa niskaan vaikka pakkokieli-nimisen tolpan nykäisisi sen alta pois. Näitä yksilön vapausteemoja valistusajan filosofit pohtivat Ranskassa.

Keskiviikko 22.12.

Johtamiskoulutusta vaaditaan joka paikkaan. Pääministeri Kiviniemi haluaa sitä peräti kaikkiin korkeakoulututkintoihin.

Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Mitä selvempi päämäärä, sitä yksinkertaisempi oppi. Ennen se oli näkymätön kaikkivaltias, sitten ideologia, nyt raha.

Torstai 23.12.

Jouluyönä paimenet näkivät ja kuulivat sel-laista, mikä on harvinaista

ihmisen silmille ja korville. Ihme tapahtui heille, jotka eivät taval-lisesti saaneet nauttia sisäisestä voimasta.

Paimenet olivat yhteiskuntansa syrjäyty-neitä. He elivät voimakkaampien alistamina. Paimenten ihmisarvo oli olematon. Ehkä juuri siksi he saivat kokea sisäisen voiman ihmeen.

Voimaantuminen tarkoittaa sitä, että ihmi-nen kokee täyden ihmisarvon. Hän havahtuu jakamattomaan ja kaikille ihmisille yhtäläiseen arvokkuuteen. Joko kaikki ihmiset ovat tärkei-tä tai kukaan ei ole tärkeä.

Olemme Jumalan luomia ja löydämme elämäl-lemme täyden merkityksen Jumalan yhteydes-sä. Ihmisen sydän on levoton kunnes se löytää levon Jumalassa.

Paimenten maailmassa tapahtui jouluyönä Jumalan ihme. Heidän elämänsä ei palannut entisiin uomiinsa. He saivat ihmeteltävää loppuiäkseen.

Merkitys ja sisäinen voimaantuminen ovat joulun parhaat lahjat. Taivaan ikkunat ovat avautuneet!

Siunattua joulua 2010.

Mikko Heikka

Espoon hiippakunnan piispa, ESSE-lehdessä

Perjantai 31.12.

Normaali tilanne maassa. Vaalit ovat tulossa. Vanhoja rakenteita panssaroidaan ottamaan uutta vastaan, kuten Jyrki Virolainen osoittaa blogissaan.

Edellisten vaalien alla vaasalaislähtöinen Kehittyvien Maakuntien Suomi soitteli ensiviulua eversti-evp. Jorma Kosusen ja Arto Merisalon johdolla. Silloinkin isänmaa piti pelastaa.

Lauantai 2.1.

Runnin kylpylän historiaa: vuonna 1797 Kuopion läänin maaherra kenraalimajuri Simon Wilhelm Carpelan osti terveyslähteen alueen valtiolta, jolle se oli siirtynyt “talonpoikien jätettyä maa-alueiden verot maksamatta”.

Tiettävästi taannoinen kulttuuriministeri Tanja Karpela on säilyttänyt sukunimensä useiden säätymuutosten läpi kunnioituksena erään miehensä Carpelan- lähtöiselle nimelle.

Lauantai 8.1.

Suomen valtiosääntöjen muutoksista Pekka Hallbergin ja Christoffer

Taxellin kanssa vuosikymmenet sopinut Janne Virkkunen ilmoittautuu HS:n kuukausiliitteessä Jukka Kemppisen laatimalle “Suomen 100 suurinta vaikuttajaa”- listalle.

Virkkunen toteaa suunnattoman loiston Ranskan ja Pietarin palatseissa johtaneen vallankumouksiin, mutta ei kysy kuinka ihmeessä HS:n valtava levikki suhteessa väestöpohjaan on maailmanlaajuisesti verrattavissa vain Japanin lehtien lukuihin.

Sunnuntai 9.1.

Puhumalla ihmisistä Jörn Donner paljastaa enemmän pikkusieluisesta halustaan esiintyä isojen poikien kioskilla, kuin Mannerheimista.

Oman todistuksensa mukaan kekkosinhossa Vaasassa varttuneen Mikael Jungnerin jälkeen vaasalaisen Lauri Kivisen johtama Yle tarjoaa siihen parasta aikaansa.

Jos olisi suurisieluisempi, Donner puhuisi ideoista, esim. inhosta (Sartre on kirjoittanut kirjan Inho): tunteesta jonka vapaa ihminen kokee huomatessaan toisen muuttuneen lampaaksi; tyytyvän olemaan numero numeroiden joukossa, vaikkapa Jumalan valtakunnassa, Kekkoslovakiassa, Svenskfinlandissa tai Blogistanissa.

Yhä ns. näkymättömän käden edustajia ja hartaan kansan pyhinä pitämiä henkilörekistereitä käytetään ns. hiljaisen perinnetiedon välittäjinä turvaamassa vanhojen rakenteiden säilymistä. Siis aivan samaan tapaan kuin juutalaisten esiinkaivamisessa 30-luvulla.

Tosin kaikki virtaa, ja siksi muuttuu, myös täällä sivistyksen syrjämailla: jokainen yksilö on ainutlaatuisena jossakin hyvä, kunhan oppii varomaan kateutta, suomalaisten perisyntiä.

Kateus syntyy ihmisten keskinäisestä vertailusta, joten älä vertaile, vaan kehitä omia projekteja! Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Vaikeinta on oppia suhde omaan itseensä; että pitää loppujen lopuksi luottaa itseensä, että täytyy “löytää“ asioita itse, täytyy “katsoa“ asioita itse.

Ei voi aina odottaa, että toiset tekisivät sen minulle. Mutta jostakin selittämättömästä syystä itäsuomalaisen on aina vaikea menestyä Helsingissä.

Tällaista eräs viisas mies opetti minulle käydessäni iltakoulua 60-70 lukujen vaihteessa Helsingissä. Hän taisi mainita nimet Camus ja Sartre.

(lisää ideoista: ristinkantaminen, Mika Rossi Hitler-näyttelyn avajaisissa,)

Pikkusieluiset puhuvat ihmisistä, keskinkertaiset tapahtumista, suuret ideoista (Eleanor Roosevelt)

Perjantai 14.1.