NÄKÖALA/ UTSIKT 3-4/2005 - Kardemummo · 2005. 12. 20. · tuksen jäseniksi Cristian Buchiu...

NÄKÖALA/ UTSIKT 3-4/20051

näköala-utsiktnäköala-utsikt 3-4/2005SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO EKUMENISKA RÅDET I FINLAND


SisällysJan Edström Pääkirjoitus ................................................................. 3

Jan Edström Ledare ......................................................................... 4

Laura Hytti, Inka Lindroos Yhteistä keskustelua, rukousta ja oransseja äänestyslappuja – EYCE:n yleiskokous Turussa .......... 5

Antti Laine Akateemista ekumeniaa ja arjessa elettyä kristittyjen yhteyttä ........................................................................ 8

Minna Hietamäki Ekumeenisia ja akateemisia kohtaamisia Leuvenin katolisessa yliopistossa ............................................. 12

Metropoliitta Panteleimon Ortodoksievakkona Ylä-Savossa................................ 14

Sanna Ylä-Jussila ”Olen sinun puolellasi, en sinua vastaan” Paikallisen ekumenian toimijat kohtasivat Espoossa 18

Kirje Ateenasta kristillisille kirkoille, verkostoille ja yhteisöille .................................................................. 20

Luettua ......................................................................... 23

Elina Grönlund Polkua viitoittamassa: Pirkko Lehtiö – nykyajan pyhiinvaeltaja............................................................. 26

Sirpa-Maija Vuorinen Sovinnon sanomaa Irlannista..................................... 28

Rukouspäiväjulistus ..................................................... 30

Böndagsplakat ............................................................. 31

Laura Hytti, Juha Jattu In memoriam Taizén veli Roger.................................. 32

Kronikka....................................................................... 34

Sirpa-Maija Vuorinen Siruja ......................................................................... 38

Julkaisija/UtgivareSuomen ekumeeninen neuvostoEkumeniska rådet i Finland

Päätoimittaja/ChefredaktörJan Edström

Toimitussihteeri/RedaktionssekreterareSanna Ylä-Jussila

Toimituskunta/RedaktionskommitteJan Edström, Thorleif Johansson, Heikki Jääskeläinen, Markku Salminen, Marko Tervaportti, Sirpa-Maija Vuorinen, Sanna Ylä-Jussila

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessaTidskriften utkommer fyra gånger om året

Tilaushinta/PrenumerationsprisKotimaahan ja ulkomaille / Till hemlandet och utlandet 16 €Opiskelijoille/För studerande 11 €

Ilmoitushinnat/Annonspris1/1 s 200 €1/2 s 135 €1/4 s 85 €

Toimituksen osoite / Redaktionens adressPL / PB 185Katajanokankatu 7 / Skatuddsgatan 700161 Helsinki/HelsingforsPuh. (09) 180 2369Faksi (09) 174 313Sähköposti / E-post:[email protected] [email protected] http://www.ekumenia.fi

PankkiyhteysNordea 101830-74403

ISSN 0357-3684

Painopaikka: Saarijärven Offset OySaarijärvi 2005

Kannen kuva: SEN:n syyskokous aloitettiin rukouspalveluksella profeetta Elian kirkossa. Lue lisää sivuilta 14–17. Kuva: Thorleif Jo-hansson.

3-4/2005


JAN EDSTRÖM

www.oikoumene.god! Ekumenia on maailmanlaajuinen kirkkojen ja yksittäisten kristittyjen yhteyden kudos, joka ankkuroituu visioon näkyvästä ykseydestä. Ykseys Jumalassa on lahja ja tavoite. Rukous pitää ku-dosta koossa. Uudet yhteistyömuodot luovat kudokseen jatkuvasti uusia kuvioita.

Ekumenia ei ole pelkkä kudos. Sillä on tavoite, keskipiste: kirkon näkyvä ykseys, kristitty-jen näkyvä yhteys, yhteinen kristillinen todistus, lähetystehtävä, joka keskittyy koko ihmi-sen pelastukseen niin täällä ajassa kuin ajan tuolla puolen. Tätä on tärkeää korostaa, kun yhä useampia ilmiöitä kutsutaan ekumeniaksi, kaikkea tunnustuksellisesta yhteistyöstä uskontojen kohtaamiseen. Jos kaikki on ekumeniaa, pian mikään ei ole ekumeniaa.

Tärkein maailmanlaajuinen ekumenian työkalu, Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) perustet-tiin vuonna 1948 ykseyden ja yhteistyön välineeksi. Maailma näytti siihen aikaan erilaiselta kuin nyt. Sitä pitivät kuristusotteessaan kylmä sota ja eri ideologioiden keskinäinen taistelu. Muuta-massa vuodessa kaikki muuttui. Nyt elämme muutosten kulttuurissa ja voimme todeta, etteivät vanhat rakenteet vastaa uuden aikakauden haasteisiin. Ekumeeniset verkostot kulkevat ristiin rastiin kirkkojen kautta ja niiden välillä.

KMN:sta on tullut ekumeenisen perheen koti, kohtaamispaikka, talo jossa kaikki saavat kokea yh-teenkuuluvaisuuden tunteen. Ironista kyllä, KMN:sta on tullut myös oman menestyksensä uhri. Nykyisin on lukematon määrä ekumenian ja kirkkojen välisen yhteistyön kohtaamispaikkoja ja järjestöjä. Mutta kirkkojen voimavarat ovat rajalliset. Miten tulisi priorisoida? Pahimmassa tapa-uksessa on ehkä valittava tunnustuksellisuuden ja ekumenian välillä.

Oikeutetusti on tapana sanoa, että kirkot ovat ekumenian tekijöitä. Ekumenian kirkollistuminen on kuitenkin synnyttänyt sen vaaran, etteivät maallikkoliikkeet hengellisyyden ja avustusjärjestö-toiminnan keskuksina löydä paikkaansa ekumeenisessa verkostossa. Niiden ekumeeninen sitou-tuminen on kuitenkin vähintään yhtä voimakasta kuin kirkkojen.

Miten ekumeeninen yhteistyö olisi koordinoitava tulevaisuudessa niin, että sen tavoite – näkyvä ykseys - säilyisi? Mitä KMN:n on tehtävä kirkkojen puolesta ja mitä yhdessä niiden kanssa? Voiko yhteistyö samanaikaisesti sekä laajentua että syventyä? Tarvitaanko ekumenian uudelleen järjes-telyä, (re)konfi guraatiota? Näin voi tiivistää ne haasteet, joita asetetaan Brasilian Porto Alegres-sa 14.–23.2.2006 pidettävälle Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokoukselle. Kokouksen teemana on Jumala, armossasi, muuta maailma.

Brasilia on puhutteleva esimerkki siitä, kuinka maailmanlaajuista kristillistä karttaa ollaan piirtämässä uudelleen. Nykyisin kristittyjen enemmistö asuu Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Uudet kirkot kasvavat nopeasti. Maailman väestöstä 33 % on kristittyjä. Heistä puolet, noin 1 miljardi, on katolilaisia. Toisen puolen muodostavat noin 200 miljoonaa ortodok-sia ja miltei 400 miljoonaa protestanttia, eli uskonpuhdistuksesta syntyneet kirkot. Nopeimmin kasvava 400 miljoonan kristityn ryhmä kuuluu nuoriin, kasvaviin, usein paikallisiin itsenäisiin kirkkoihin. KMN:n jäsenkirkot koostuvat enimmäkseen protestanteista ja ortodokseista. Kato-linen kirkko on mukana KMN:n teologisessa Faith and Order -toiminnassa. Siksi yksi KMN:n suurista haasteista onkin hyvien yhteyksien luominen nuoriin kirkkoihin.

Hiljattain pidetyssä pohjoismais-baltialaisessa Porto Alegren valmistelukokouksessa annettiin evästystä KMN:n yleiskokoukselle. Korostettiin rukouksen, sitoutumisen ja tärkeysjärjestyksen (prayer, passion, priorities) merkitystä. Rukous antaa voimaa ja sitouttaa työskentelemään tärkeim-pien asioiden hyväksi. Maailma muuttuu, mutta kutsu ykseyteen Kristuksessa maailman tähden pysyy.


JAN EDSTRÖM

www.oikoumene.god! Ekumeniken är en världsvid väv av gemenskap mellan kyrkor och enskilda kristna. Väven är förankrad i visionen om synlig enhet. Enheten fi nns hos Gud som en gåva och ett mål. Bönen binder väven samman. Nya samarbetsformer skapar oupphörligt nya mönster i väven.

Ekumeniken är inte bara en väv. Den har ett mål, ett fokus: kyrkans synliga enhet, de kristnas synliga gemenskap, ett gemensamt kristet vittnesbörd, en mission fokuserad på hela människans frälsning både här i tiden och bortom. Detta är viktigt att betona i när allt fl er företeelser, från konfessionellt samarbete till religionsmöte, kallas ekumenik. Om allt är ekumenik är snart in-genting ekumenik.

Det främsta globala ekumeniska instrumentet, Kyrkornas världsråd (KV), bildades 1948 som ett redskap för enhet och samarbete. Då såg världen annorlunda ut. Det kalla kriget, ideologier-nas kamp, höll världen i ett strupgrepp. På några år förändrades allt. Nu lever vi i en kultur av förändring och konstaterar att gamla strukturer inte svarar mot nya tiders krav. De ekumeniska nätverken går kors och tvärs genom och mellan kyrkorna.

KV har blivit ett hem för den ekumeniska familjen, en mötesplats, ett hus där alla får känna till-hörighet. KV har ironiskt nog också blivit ett offer för sin egen framgång. Numera fi nns oändligt många mötesplatser och organisationer för ekumenik och kyrkligt samarbete. Men kyrkornas resurser är begränsade. Vad skall prioriteras? Valet kan i värsta fall stå mellan konfessionalism och ekumenik.

Man brukar med rätta säga att kyrkorna är ekumenikens subjekt. Förkyrkligandet av ekumeni-ken har dock lett till en risk att lekmannarörelser, centra för andlighet och hjälporganisationer inte hittat sin plats i det ekumeniska nätverket. Ändå är det ekumeniska engagemanget minst lika stort där som inom kyrkorna.

Hur skall det ekumeniska samarbetet koordineras i framtiden med bibehållen målinriktning, synlig enhet? Vad bör KV göra på kyrkornas vägnar och vad tillsammans med kyrkorna? Kan samarbetet samtidigt breddas och fördjupas? Behövs det en ekumenisk nyordning, en (re)konfi guration? Så kan man sammanfatta utmaningarna för Kyrkornas världsråds generalför-samling i Porto Alegre, Brasilien, 14.–23.2.2006. Temat är Gud i din nåd, förändra världen.

Brasilien är ett talande exempel på hur den globala kristna kartan håller på att ritas om. Majorite-ten av kristenheten fi nns idag utanför Europa och Nordamerika. De nya kyrkorna växer snabbt. Av världens befolkning är 33 % kristna. Av dessa är hälften, ca 1 miljard, katoliker. Den andra halvan består av ca 200 miljoner ortodoxa, närmare 400 miljoner protestanter, dvs kyrkor som uppstått ur reformationen. Den snabbast växande gruppen på över 400 miljoner kristna tillhör unga växande, ofta lokala, självständiga kyrkor. KV:s medlemskyrkor består till största delen av protestanter och ortodoxa. Katolska kyrkan fi nns med i KV:s teologiska arbete, Faith and Order. Att etablera goda kontakter med de unga kyrkorna är därför en av de stora utmaningarna för KV.

Vid det nordiskt-baltiska förberelsemötet inför Porto Alegre nyligen gavs vägkost till KV:s ge-neralförsamling: ”Prayer, passion, priorities” (Bön, engagemang och prioritering). Bön ger kraft och engagemang att arbeta för det viktigaste. Världen förändras, men kallelsen till enhet i Kristus för världens skull består.


LAURI HYTTI

Yhteistä keskustelua, rukousta ja oransseja äänestyslappuja- EYCE:n yleiskokous Turussa

! Olin ensimmäistä kertaa kansainvälisessä kokouksessa delegaattina ja näkökulma oli kieltämättä erilainen kuin stu-erttina. Onneksi opastus tehtä-vään alkoi jo ennen kokousta, kun kokoonnuimme toisen suomalaisen delegaatin Minna Hietamäen ja EYCE:n silloisen puheenjohtajan Aaro Rytkösen kanssa vaihtamaan ajatuksia. En simmäisenä kokouspäivänä EYCE järjesti kaikille tilaisuu-den, jossa kokouskäytännöt oransseine äänestyslappuineen ja erityissanastoineen selitettiin A:sta Ö:hön niin yksinkertaises-ti, että kaikki ymmärsivät.

EYCE:n hallitus, rahaston-hoitaja ja pääsihteeri esittelivät

Euroopan ekumeenisen nuo-risoneuvoston (EYCE:n) 35. yleiskokous järjestettiin Suomen Turussa 24.–30. lokakuuta. Ko-koukseen saapui sitä isännöivän tahon eli Suomen ekumeenisen neuvoston nuorisojaoston edus-tajien lisäksi yli 40 nuorta de-legaattia ja vierasta ympäri Eu-rooppaa. Viikon aikana minun piti oikein muistuttaa itselleni olevani Suomessa. Kansainvä-linen ja reipas ilmapiiri veti mukaansa. Tärkeät ajankohtai-set teemat, jännittävät henkilö-valinnat, yhteiset rukoushetket sekä tutustuminen eri maiden kulttuureihin kietoutuivat mie-lenkiintoiseksi punokseksi inten-siivisen viikon aikana.

kokouksessa omat raporttinsa ja kannustivat keskusteluun EYCE:n menneestä, nykypäi-västä ja tulevasta. Itselleni eräitä kokouksen antoisimpia hetkiä oli komiteatyöskentely pien-ryhmässä ajankohtaisen aiheen parissa. Komiteoiden aiheina olivat uskontojen välinen dia-logi, EYCE:n identiteetti ja jä-senasiat, taloudellinen tasa-arvo ja Itä-Eurooppaan laajentumi-nen sekä ekumeeninen oppi-minen (ecumenical formation). Yleiskokous kannusti EYCE:äaktiivisesti etsimään uusia yh -t eis työtahoja Itä- ja Kaakkois-Euroopasta, unohtamatta kui-tenkaan vahvistaa Etelä- ja Län -si-Euroopan kontakteja ja ak ti -

Kokousväkeä Turun kristillisen opiston auditoriossa.


voida ns. ”nukkuvia” jäsenjär-jestöjä. EYCE:llä oli ilo ko-kouk sessa saada neljä uutta jä sen järjestöä perheeseensä, kun yleiskokous hyväksyi maakoh-taisiksi jäseniksi KRISTA:n Lat-viasta ja Sveriges Kristna Rådin Ruotsista sekä kansainvälisiksi jäseniksi European Fellowshipin ja Habitus Youth:n. Ekumeeni-sen oppimisen komitea rohkaisi EYCE:ä jatkamaan hyvää työ-tään ekumeenisen oppimisen parissa tarjoamalla nuorille en-tistä enemmän mahdollisuuk-sia kasvaa ekumeenisiksi, tie-dostaviksi toimijoiksi kirkkoja ja ekumeenista liikettä varten. Yleiskokous kannusti EYCE:ä myös jatkamaan hyvää työtään uskontojen välisen dialogin saralla, joka on niin oleellista yhteiskunnassamme nykyään. Yleiskokouksessa otettiin vas-taan myös uskontojen välisen seminaarin järjestämisohjeet. EYCE haluaa säilyttää aseman-sa ekumeenisessa nuorisotyössä Euroopassa ja tulee aktiivisesti panostamaan vuonna 2007 Ro-manian Sibiussa järjestettävän

Euroopan kolmannen ekumee-nisen yleiskokouksen kaikkiin vaiheisiin.

EYCE:n uudet vastuunkantajat

Olennaisena osana kokoukseen liittyivät myös henkilövalinnat. Niiden yhteydessä korostui yh-teisten päivittäisten rukoushet-kien merkitys kristillistä yhteyttä rakentavina ja äänestystä edeltä-vää tunnelmaa rauhoittavina hetkinä. EYCE:n hallitukseen äänestettiin seuraavaa nelivuo-tiskautta varten työskentele-mään Michel Charbonnier (pu-heenjohtaja, Italia, valdolainen), Petra Schnabel (varapuheenjoh-taja, Saksa, luterilainen) ja Paul Welch (Iso-Britannia, rahaston-hoitaja, anglikaani) sekä halli-tuksen jäseniksi Cristian Buchiu (Romania, ortodoksi), Vasilij Chernov (Venäjä, ortodoksi), Laura Hytti (Suomi, luterilai-nen) ja Mónica Fedor (Unkari, roomalais-katolilainen). Näin ollen hallituksesta tuli varsin kattava niin maita, tunnus-tuskuntia kuin sukupuoliakin

ajatellen. Sisäisiksi tilintarkasta-jiksi valittiin Marion Caruana (Malta, roomalais-katolilainen) ja Aleksej Brevnov (Venäjä, or-todoksi). Topi Haarlaa (Suomi, luterilainen) ja Kristine Jansone (Latvia, luterilainen) toimivat varatilintarkastajina Marionille ja Aleksejlle. Yleiskokous kiitti vanhoja toimijoita, niiden mu-kana myös suomalaista Aaro Rytköstä, joka toimi edellisen kauden ajan menestyksekkäästi EYCE:n puheenjohtajana. Hyvä linkki Suomesta EYCE:en jatkuu nyt muun muassa minun ja Aura Nortomaan kautta. Aura aloitta vuoden lopussa työt EYCE:n harjoittelijana Brysselissä.

Järjestöjen kohtaamisia

Tiiviiden istuntojen väliin mah-tui myös vierailijoiden terveh-dyksiä, hauskoja iltaohjelmia ja retki Turun nähtävyyksiä, eku-meenista taidekappelia ja evan-kelisluterilaisen kirkon arkki-piispa Jukka Paarman audienssia varten. Kokouksessa vierailijoita oli muun muassa Suomen eku-

Kokouksen isäntämaata esittelemässä suomalaisdelegaatit Laura Hytti ja Minna Hietamäki sekä EYCE:n väistyvä puheen-johtaja Aaro Rytkönen.


meenisesta neuvostosta, Turun seudun ekumeenisesta piiristä, Euroopan kirk-kojen konferenssista, Kirkkojen maail-manneuvoston ja Luterilaisen maailman-liiton nuorisopuolelta, Ortodoksisten nuorten maailmanliitto Syndesmoksesta, World Student Christian Federationista ja Euroopan musliminuorten järjestöstä FEMYSO:sta. Yleiskokouksen pääpuhu-jana oli saksalainen herrasmies Ottokar Schulz, pitkänlinjan EYCE:läinen, joka eläväisessä puheessaan muisteli EYCE:n mennyttä ja maalaili tulevaisuuden visioi-ta. Puheessaan hän mainitsi useita kertoja Suomen panoksen EYCE:lle.

SEN:n nuorisojaosto haluaa tässä yh-teydessä kiittää sydämellisesti kaikkia mo-nin eri tavoin kokousta tukeneita SEN:n jäseniä ja tarkkailijajäseniä, yksityisiä ihmisiä sekä toimiston väkeä. Ilman teitä tämä mielenkiintoinen ja muistorikas ko-kous ei olisi ollut mahdollinen. Oli ilo ja etuoikeus saada toivottaa yleiskokouksen väki tervetulleeksi Suomeen. Luulenpa että kaikille meille suomalaisille kokouk-seen osallistumaan tai vierailemaan pääs-seille kokous oli myös hyvin merkittävä. Tuntui hyvältä edustaa kokouksessa Suo-mea, yhtä ekumenian mallimaata.

INKA LINDROOS

Stuerttina Turun kokouksessa! Lähes kaikissa tärkeissä ekumeenisissa kokouksissa on läsnä stuertteja, joiden tehtävänä on huolehtia ko-kouksen käytännön järjestelyistä ja kokousvieraiden viihtyvyydestä. Stuerttina toimiminen on hyvä keino päästä osallistumaan kokouksiin ja tutustumaan eri järjestöihin, joihin ei muuten olisi mahdollista päästä mukaan. Suuren maailman mallia seuraten stuertit pi-tivät huolta myös EYCE:n yleiskokousvieraista. Turun kokouksessa oli mukana viisi stuerttia, joilla jokaisella oli oma vastuualueensa.

Olen ekumeenisen neuvoston nuorisojaoston jä-sen, ja sitä kautta olen ollut mukana yleiskokouspro-jektissa alusta saakka. Kokouksen suunnittelu aloitet-tiin hyvissä ajoin: ensimmäiset yleiskokoustyöryhmän tapaamiset pidettiin jo keväällä 2004 avustushake-musten kirjoittamiseksi ja tilavarausten tekemiseksi. Aktiivisempi käytännön asioiden suunnittelu käyn-nistyi alkuvuodesta 2005, ja alkusyksy ennen yleis-kokousta oli kaikille kiireistä aikaa. Yleiskokouksen suunnitteluvaiheeseen osallistumisen parasta antia oli tutustuminen projektien ja niiden rahoituksen suun-nitteluun.

Pitkään suunniteltu kokous sujui lopulta varsin mallikkaasti. Muutaman tilojen kaksoisbuukkauksen ja lennon myöhästymisen lisäksi käytännön ongelmia ei juuri ollut. Stuerttien vastuulla olivat kokousvie-raiden kuljetukset kentältä kokouspaikalle, tilojen siistiminen, kopioiden ottaminen ja jakaminen sekä tietenkin kahvinkeitto. Lisäksi suunnittelimme ko-kouksen päivähartaudet sekä osan iltaohjelmista. Kokousviikko oli meille kaikille stuerteille kiireistä ai-kaa, joten varsinaisen kokouksen seuraaminen ei ollut mahdollista. Silti saimme mahdollisuuden osallistua keskusteluun kokoussalin ulkopuolella, ruokailuissa ja vapaa-aikoina. Stuerttina ehti nähdä myös sen puolen kokouksesta, mitä ei kokoussalin penkeiltä näe.

Univelan lisäksi kokouksesta jäi käteen paljon hy-vää. Iltaisin ehdimme rentoutua ja tutustua muiden EYCE:n jäsenjärjestöjen delegaatteihin ja hallituksen jäseniin. EYCE:n ja FEMYSO:n (Forum of Europe-an Muslim Youth and Student Organisations) ”her-rasmiessopimuksen” mukaisesti molemmat järjestöt kutsuvat tärkeimpiin kokouksiinsa toisen järjestön edustajan hyvien yhteistyösuhteiden ylläpitämiseksi. Kokouksessa oli vieraana ruotsalainen FEMYSO-ak-tiivi, joka lupasikin auttaa meitä SENnj:n suunnit-telemassa nuorten uskontodialogiprojektissa. Koko-uksen ekumeeniseen hartauselämään osallistuminen oli antoisaa, ja lisäksi järjestelyistä vastaaminen antoi meille stuerteille arvokasta kokemusta ekumeenisten tapahtumien järjestämisestä ja suunnittelusta.

Stuertti-Inka tarjoaa suomalaisia herkkuja: ”Saa-ko olla hernekeittoa?”. Kuvat: Topi Haarlaa.


Opiskelin lukuvuoden 2004–2005 Sveitsissä, Bosseyn eku-meenisessa instituutissa. Suo-ritin siellä ekumeenisten opin-tojen maisteriohjelman (Master of Ecumenical Studies). Yhden lukuvuoden kestänyt maiste-riohjelma koostui viiden kuu-kauden mittaisesta Graduate School of Ecumenical Studies -kokonaisuudesta sekä maisteri-opiskelijoille suunnatusta neljän kuukauden jatko-osasta.

! Bosseyn ekumeeninen in sti-tuutti on osa Kirkkojen maa il -manneuvostoa (KMN) ja kiin- teässä yhteydessä Geneven yli -opistoon. Instituutti toimii vie-hättävässä Bosseyn linnassa, Vaudin kantonissa noin puolen tunnin ajomatkan päässä Ge-nevestä. Kaunis ja rauhallinen maalaisympäristö luo erinomai-set puitteet instituutissa järjes-tettävälle kansainväliselle eku-meeniselle koulutukselle sekä eri kulttuurien ja tunnustuskuntien kohtaamiselle. Instituutti sijait-see lähes Genevenjärven rannalla Ranskan Alppien ja Jura-vuoris-ton välissä, keskellä ranskankie-listä Sveitsiä.

KMN:n omistuksessa 1940-luvun lopusta lähtien olleessa Bosseyn linnassa on järjestetty ekumeenista koulutusta vuodes-ta 1952 alkaen. Jo ensimmäisellä ekumeenisella Graduate School -kurssilla oli mukana suoma-lainen osallistuja, myöhemmin mittavan uran ekumenian sa-ralla luonut Inga-Brita Castrén. Sittemmin samaisella kurssilla on opiskellut minua ennen 23 suomalaista – viimeksi pasto-ri Anna-Kaisa Inkala vuonna 1999. Näin ollen olen ensim-

ANTTI LAINE

Akateemista ekumeniaa ja arjessa elettyä kristittyjen yhteyttä

mäinen suomalainen, joka on suorittanut vuodesta 2000 läh -tien instituutin opetustarjonnas-sa olleen ekumeenisten opinto-jen maisteriohjelman. Tämän li säksi lukuisat muut suomalai-set ovat osallistuneet Bosseyssa erilaisiin lyhyempiin ekumeeni-siin koulutustilaisuuksiin ja se-minaarei hin.

Ekumeenisen instituutin henkilökunta

Bosseyn ekumeenista instituut-tia on koko 2000-luvun johta-nut romanialainen ortodoksi, isä Ioan Sauca. Hänen lisäk-seen professoreina lukuvuonna 2004–2005 toimivat tansania-lainen katolinen pastori Gosbert Byamungu, fi lippiiniläinen me-todistipastori Elizabeth S. Tapia, hollantilainen reformoitu Theo Witvliet sekä brasilialainen re-

formoitu pastori Odair P. Ma-teus. Amsterdamin yliopiston systemaattisen teologian pro-fessorin virasta eläkkeelle jäänyt Witvliet oli Bosseyssa vieraile-vana professorina samoin kuin Reformoitujen kirkkojen maail-manliiton teologisten asiain sih-teeri Mateus. Maisteriopiske-lijoiden opetuksesta vastasivat lisäksi Geneven yliopiston kirk-kohistorian professori Michel Grandjean ja KMN:n Justice, Peace and Creation -työskente-lystä vastaava saksalainen pastori Martin Robra.

Ekumeeninen instituutti toimii myös juhla- ja kokousti-loja tarjoavana hotellina, joten professoreiden lisäksi Bosseyn kansainvälinen henkilökunta koostuu monista hallinnon sekä hotelli- ja ravintolapalveluiden parissa työskentelevistä ihmisis-tä. Instituutin opintohallintoon

Kirkkojen maailmanneuvosto on järjestänyt koulutusta Geneven lähistöllä sijait-sevassa Bosseyn ekumeenisessa instituutissa 1950-luvun alusta lähtien.


liittyvistä kysymyksistä vastaa suomalainen Anu Talvivaara, jonka työpanos on merkittävä tilanteessa, jossa yhdistyvät mo-nikulttuurisuuden haasteet ja sveitsiläisen täsmällisyyden vaa-timukset. Instituutissa työsken-telee lisäksi muutamia nuoria vapaaehtoistyöntekijöitä, joita kutsutaan sinisiksi enkeleiksi. Keväällä 2005 Bosseyssa oli va-paaehtoistyössä muun muassa suomalainen Niina Vornanen. Mahdollista koti-ikävää en-naltaehkäisivät jo mainittujen maanmiesten lisäksi erityisesti pastori Matti Peiponen, joka työskentelee KMN:ssa, ja Lute-rilaisen maailmanliiton (LML) palveluksessa toimiva pastori Mia Wrang.

Kansainväliset kurssitoverit

Viisi kuukautta kestäneisiin, englanninkielisiin Graduate School of Ecumenical Studies -opintoihin osallistui nelisen-kymmentä eri-ikäistä henkilöä lähes kolmestakymmenestä eri maasta, kaikista maanosista. Suurin osa kurssitovereistani edusti ortodoksista kirkkoa tai erilaisia protestanttisia traditioi-ta. Ortodoksiosanottajia oli eku-

meenisesta patriarkaatista sekä Kreikan, Romanian, Serbian ja Venäjän ortodoksisista kirkoista. Protestanttisen perinteen edus-tajat koostuivat muun muassa anglikaaneista, baptisteista, lu-terilaisista, metodisteista, refor-moiduista sekä unioitujen kirk-kojen ja vapaakirkkojen edus-tajista. Erityisen ilahduttavaa oli, että joukossamme oli myös kolme roomalais-katolilaista se-kä yksi helluntailainen opiske-lija. Vaikka roomalais-katolinen kirkko tekee tiivistä yhteistyötä KMN:n kanssa, se ei kuiten-kaan ole järjestön jäsen. Samoin useimmat helluntaiherätyksen piiriin lukeutuvat kirkot ovat pysytelleet maailmanneuvoston ulkopuolella.

Opiskelu monikulttuurisessa Bosseyssa

Ensimmäisen viiden kuukauden ajan opinnot koostuivat kaikille opiskelijoille yhteisistä luennois-ta, oppiaineittain jaotelluista moduuleista ja raamattutun-neista. Viikoittaiset luennot kä-sittelivät pääasiassa ekumeenisen liikkeen historiaa ja nykypäivää lähinnä liikkeen kolmen päähaa-ran (Faith and Order, Life and

Work, Mission and Evangelism) kautta. Luennot oli pyritty ni-vomaan yhteen Graduate School -kurssin vuosittain vaihtuvan teeman kanssa, joka lukuvuon-na 2004–2005 oli Isä meidän -rukouksesta johdettu For Thine Is the Kingdom, the Power and the Glory: God’s Power and Human Accountability. Luennoitsijoina vieraili useita KMN:n työnteki-jöitä. Kurssia suunniteltaessa oli lisäksi huomioitu ajankohtainen uskontojenvälisen vuoropuhe-lun näkökulma, sillä kurssin tee-masta kävivät kertomassa oman näkemyksensä myös paikallisten muslimien sekä juutalais-, hin-dulais- ja buddhalaisyhteisöjen edustajat.

Opetusohjelman varsinai-sen rungon muodostivat neljä moduulia, joista kukin opiske-lija valitsi kaksi. Eksegeettisen hermeneutiikan, missiologian, sosiaalietiikan ja ekumeenisen teologian osalta osallistuin itse kahden viimeksi mainitun ryh-män työskentelyyn. Jokainen moduuli kokoontui kaksi kertaa viikossa opiskelijoiden alustus-ten, professoreiden luentojen sekä ryhmätöiden ja yhteisten keskustelujen merkeissä. Mo-lempia moduuleja varten tuli

Lukuvuonna 2004-2005 Graduate School of Ecumenical Studies -kurssille osallistui nelisenkymmentä opiskelijaa eri puolilta maailmaa.


laatia lyhyt tutkielma valitse-mastaan aiheesta. Sekä profes-sori Witvlietin että professori Mateuksen asiantuntemus teki minuun suuren vaikutuksen. Oman erityisen lisänsä Odair Mateuksen opetusotteeseen an-toi se, että hän on itse suorit-tanut Bosseyn Graduate School -kurssin.

Kukin moduuli vastasi vuo-rollaan raamattutunneista, joilla on ekumeenisessa instituutis-sa pitkä ja kunniakas historia. Tämä ei valitettavasti näkynyt nykyisessä opetuksessa. Raamat-tuopetus on eräs niistä kohdista, joihin toivoisin ekumeenisen instituutin vastaisuudessa panos-tavan aiempaa enemmän. Vaik-ka olen saamaani opetukseen ko konaisuudessaan tyytyväinen, olin pettynyt myös siihen, että luennoilla tai moduuleissa ei juurikaan keskusteltu ekumeeni-sen liikkeen tulevaisuuden haas-teista tai opiskelijoiden omista ekumeenisista visioista.

Graduate School of Ecumeni-cal Studies -opintojen ohjelmaan kuuluivat kiinteänä osana neljä kertaa viikossa Bosseyn kappe-lissa järjestetyt aamuhartaudet, joita jokainen opiskelija järjesti vuorollaan. Tärkeitä element-tejä yhteisöllisessä elämässäm-me olivat myös eri maanosien opiskelijoiden organisoimat kult tuuri-illat, joiden teemoina oli Eurooppa, Amerikat, Aasia, Afrikka ja Tyynen valtameren alue. Opiskelijat muodostivat lisäksi kolme komiteaa, joiden tehtävinä olivat instituutin kir-jaston ylläpidossa avustaminen, hartauselämän koordinointi sekä vapaa-ajan ohjelman järjes-täminen.

Maisteriopintojen osuus

Kaikille yhteisten opintojen lisäksi maisteriopiskelijat seu-rasivat viiden ensimmäisen kuukauden ajan kerran viikossa professori Grandjeanin ja pro-fessori Witvlietin yhteistä lu-entosarjaa Images of Jesus, joka käsitteli erilaisia kristologioita.

Samoin maisteriopiskelijoiden ohjelmaan kuului metodikurs-si maisterintutkielmaa var-ten. Graduate School -kurssin päätyttyä helmikuussa myös moduulit ja raamattutunnit loppuivat. Maisteriopiskelijat jatkoivat kuitenkin viikoittaisia luentojaan, joista ensimmäisellä käsittelimme eksegeetti André LaCocquen ja fi losofi Paul Ri-coeurin yhdessä kirjoittamaa te-osta Thinking Biblically. Näistä luennoista vastasivat professorit Byamungu ja Witvliet. Toisella luentosarjalla paneuduimme professori Robran ja professori Tapian johdolla missiologiaan ja sosiaalietiikkaan sekä niiden leikkauspisteeseen ekumeenisen liikkeen toiminnassa. Muutoin maisteriopiskelijoiden aika kului englanninkielisten tutkielmien parissa. Oma lopputyöni käsitte-li protestanttisten kirkkojen pa-rissa vuosina 1961–1983 KMN:a ja ekumeenista liikettä kohtaan esitettyä poliittista arvostelua. Samaa teemaa tutkin Helsingin yliopistossa yleisen kirkkohisto-rian jatko-opiskelijana.

Vierailukäynnit ja matkat osana ekumeenista oppimista

Osana Graduate School of Ecu-menical Studies -opintoja oli

kol me vierailukäyntiä, joista kaksi tapahtui Sveitsissä. Ensim-mäinen käynti suuntautui Ge-nevessä sijaitsevaan Ekumeeni-seen keskukseen, jossa toimivat useat merkittävät ekumeeniset maail manjärjestöt, kuten KMN, LML, Reformoitujen kirkkojen maailmanliitto sekä Ylioppilai-den kristillinen maailmanliitto. Monille opiskelijoille vierai-lun kohokohta oli tapaaminen KMN:n pääsihteerin, pastori Samuel Kobian kanssa. Samaan ekskursioon sisältyi opastettu kävelyretki reformoidussa Ge-nevessä. Myöhemmin opintojen aikana LML:ssa ekumeenisista asioista vastaava apulaispääsih-teeri, pastori Sven G. Oppe-gaard järjesti ekumeenisen insti-tuutin luterilaisille opiskelijoille erillisen vierailun Ekumeeniseen keskukseen. Tuon vierailun aika-na tutustuimme muun muassa luterilaisen maailmanjärjestön avustus- ja tutkimustoimintaan sekä tapasimme LML:n pääsih-teerin, pastori Ishmael Nokon.

Toinen virallisista tutustu-miskäynneistä oli viikonlop-puvierailu sveitsiläisessä pai-kallisseurakunnassa. Vietin itse marraskuussa 2004 mielenkiin-toisen viikonlopun ranskankieli-sellä reformoidulla alueella vain muutaman tunnin ajomatkan

Latvialainen Irina Stolarova (kat.) ja Antti Laine (lut.) vahvistivat omalta osaltaan Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista Kristittyjen ykseyden edistämisen neuvostossa.


päässä Bosseysta. Osallistuin paikallisen pastorin kanssa kol-men päivän aikana seurakunnan toimintaan lasten joulunäytel-män harjoituksista nuortenillan kautta seurakuntaneuvoston ko-koukseen. Olin viikonlopun ai-kana myös elämäni ensimmäisen kerran mukana reformoidussa jumalanpalveluksessa, jossa käy-tin tervehdyspuheenvuoron.

Kolmas opintoihin kuulu-nut tutustumiskäynti oli opin-tomatka Roomaan ja Vatikaa-nivaltioon helmikuussa 2005. Vierailulta jäivät mieleeni eri-tyisesti Kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston johta-jan, kardinaali Walter Kasperin toimittama messu ja yhteinen ateria hänen seurassaan sekä tu tustuminen Vatikaanivaltion valtiosihteeristöön, jonka tiloi-hin matkailijoilla ei ole yleensä pääsyä. Myös Vatikaanin radio ja paavillinen Angelicum-yliopisto olivat hyvin mielenkiintoisia vie-railukohteita.

Viralliseen opetusohjelmaan kuuluneiden vierailujen lisäksi hyödynsin itsenäisesti eku-meenisen instituutin keskeistä maantieteellistä sijaintia ja kävin muun muassa Neuchatelin kan-tonissa sijaitsevassa Grandcham-pin protestanttisessa sisaryhtei-sössä sekä Taizén ekumeenisessa veljesyhteisössä Ranskassa.

Opintojen loppuvaiheessa, kesäkuussa 2005 vierailin vielä Kreetalla, jonne minut oli isä Ioan Saucan suosituksesta kut-suttu nuorempana teologina KMN:ssa opillisia kysymyksiä käsittelevän Faith and Order-komission pysyväiskomission ko koukseen. Paikalle kutsuttu-jen kolmen nuoremman teologin erityinen tehtävä oli pitää esillä nuorempien teologien osallistu-mis- ja vaikutusmahdollisuuk-sien lisäämistä kansainvälisessä Faith and Order -työskentelyssä. Esitimme py sy väiskomissiolle kolme yksityiskohtaista ehdo-tusta tämän päämäärän toteutu-miseksi. Pysyväiskomissio kävi esityksistämme vilkasta keskus-telua ja siirsi asian seuraavan

pysyväiskomission päätettäväk-si.

Ekumeenisten opintojen merkitys

Opiskeluvuoteni konkreettisin-ta antia ovat varmasti Geneven yliopiston myöntämä akateemi-nen tutkintotodistus sekä mais-teriohjelmaa varten laatimani tutkielma, joka toimii tärkeänä pohjamateriaalina Suomessa aloittamassani väitöskirjatyös-sä. Itselleni merkittävintä ovat kuitenkin uudet ystävät ja hei-dän kanssaan käydyt keskuste-lut niin opintojen parissa kuin vapaa-ajallakin. Moni ennen tuntematon maa on saanut in-himilliset kasvot. Samoin aiem-min vieraat kristilliset kirkot ja tunnustuskunnat ovat tulleet tutuiksi kurssitovereiden kanssa eletyssä arjessa. Itselleni uusien tuttavuuksien joukossa oli al-kujaan Yhdysvalloista lähtöisin oleva Kristuksen opetuslapset -kirk ko (Christian Church Discip-les of Christ), joka on ekumeeni-sessa liikkeessä varsin aktiivinen. Lisäksi tutustuminen esimer-kiksi ortodoksiseen liturgiaan opiskelutoverini, kreetalaisen diakonimunkin johdolla avasi itäisen kristikunnan traditiota aivan uudella tavalla. Vastaa-vasti saatoin itse tehdä omia lähtökohtiani tunnetuksi muun muassa kirjoittamalla eteläko-realaisen kurssitoverini pyynnös-tä artikkelin Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta hänen toi-mittamaansa lehteen. Kokemani perusteella uskon vahvasti, että ekumenia etenee parhaiten juu-ri henkilökohtaisten suhteiden perusteella.

Intensiivisen vuoden eku-meenisten oivallusten rinnalle mahtui myös monia haasteita. Toisten erilaisuuden kohtaa-minen ja sen hyväksyminen saattaa olla yllättävän vaikeaa: miten esimerkiksi suhtautua toiseen kristittyyn, jonka mie-lestä syyskuun 11. päivän iskut Yhdysvalloissa vuonna 2001 oli-vat Jumalan ohjaama oikeutettu

isku amerikkalaista elämäntapaa vastaan? Varsinkin opintojen al-kuvaiheessa ekumeenisissa kes-kusteluissa toistuivat puolestaan uudestaan ja uudestaan samat ki peät kysymykset: vihittekö kir kos sanne naisia papeiksi ja on ko ehtoollispöytänne avoin tois ten kirkkojen jäsenille? Myö hemmin monet vastaavat kysymykset muuttuivat keskus-teluissa muotoon ”miksi?” tai ”miksi ei?”. Tällainen haastava pohdinta syvensi sitoutumistani sekä luterilaiseen perinteeseen että kristittyjen näkyvän yksey-den tavoitteeseen.

Tutustuin lukuvuoden ku- luessa myös Suomen evanke-lis-luterilaisen kirkon ulkosuo-malaistyöhön. Osallistuin esi-merkiksi pastori Pauli Immosen sijaisena paikallisen, kansainväli-sen ekumeenisen yhteisön kuu-kausittaiseen jumalanpalveluk-seen, jos sa pidin puheen. Lisäksi saarnasin ja toimin ehtoollisa-vustajana Geneven suomalaisen seurakunnan palmusunnuntain messussa.

Kiitokset

Haluan lämpimästi kiittää mi-nua opintojeni toteuttamisessa myös taloudellisesti auttaneita yhteisöjä: Suomen evankelis-lu-terilaisen kirkon ulkoasiain osas-toa, Suomen ekumeenista neu-vostoa, Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulia, Töölön seu-rakunnan seurakuntaneuvostoa sekä Suomen kirkon pappisliit-toa. Erityisen iloinen olen siitä, että sain olla ensimmäinen hen-kilö, jonka ekumeenisia opinto-ja tuettiin Inga-Brita Castrénin Suomen ekumeeniselle neuvos-tolle testamentissaan lahjoitta-masta rahastosta.

Kirjoittaja on 28-vuotias lute-rilainen teologian maisteri, joka työskentelee Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa opinto-asiainpäällikkönä.


Vuonna 1425 perustettu Leuve-nin katolinen yliopisto on maa-ilman vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut katolinen yli-opisto. Sen alumneihin kuuluvat niin keskiajalla teologista närää herättänyt Cornelius Jansenius kuin humanismin edelläkävijä-nä tunnettu Erasmus.

! Paavi Leo XII toimesta Leuve-nistä muodostui 1800-luvun lo-pulla yksi tomistisen teologian keskuksista. Akateemisen his-torian synkkiin hetkiin kuuluu yliopiston pääkirjaston tuhou-tuminen 1914 ja uudestaan 1940. 1970-luvulla kärjistyneen kieliriidan jälkeen Leuvenistä on tullut fl aamilaisen kielialueen akateeminen keskus, joka on myös lukemattomien ulkomais-ten opiskelijoiden alma mater. Katolisessa maailmassa Leuven on tunnettu erityisesti korkea-tasoisesta teologian opetukses-ta. Luterilaiselle teologille vuosi Leuvenissä tarjosi yltäkylläisesti ekumeenisia kokemuksia ja koh-taamisen mahdollisuuksia.

Leuvenin katolinen yliopisto on perusidentiteetiltään nimen-omaan roomalaiskatolinen. Sen kansainvälisellä linjalla opiske-lee pappeja ja sisaria kaikista maanosista. Kansainvälisten opiskelijoiden ja sääntökuntiin kuuluvien professorien kautta sitoutuminen katoliseen uskoon on voimakkaasti läsnä. Yliopis-ton henki ei kuitenkaan ole dog-maattinen vaan kriittinen tutki-mustyö tapahtuu älyllisen ystä-vyyden hengessä. Leuveniin saa-puva huomaa pian, että entisen jesuiittojen yliopiston katolisuus on pohjimmiltaan katolisuutta sanan varsinaisessa mielessä. Opiskelijat saapuvat paitsi eri-laisista kulttuureista myös hyvin erilaisista kirkollisista taustoista.

MINNA HIETAMÄKI

Ekumeenisia ja akateemisia kohtaamisia Leuvenin katolisessa yliopistossa

Merkittävän osan kansainväli-sistä opiskelijoista muo dostavat Valkovenäjältä ja Ukrainasta tu-levat kreikkalais katoliset opiske-lijat, joiden liturgia ja teologinen eetos ovat bysanttilaista perua. Afrikkalaisten, intialaisten ja eteläisen tyynenmeren saarilta tulevien opiskelijoiden joukossa protestantti herättää kuitenkin edelleen huomiota – melkein yhtä paljon kuin teologisessa tie-dekunnassa Erasmus-vaihdossa olleet kaksi musliminaista.

Kirkollista ja kulttuurista monimuotoisuutta Leo XIII:n jalanjäljissä

Yliopisto käyttää tunnuksenaan Maria-aiheista sinettiä, jossa Maria on kuvattu istumassa valtaistuimella Kristus sylissään. Tämä sedes sapientiae (viisauden istuin) -aihe on tunnettu katoli-

sessa maailmassa muun muassa Lorenton litaniasta, jossa Ma-riaa Jumalanäitinä puhutellaan viisauden istuimena. Lorenton litanian juuret ovat 1500-luvun alkupuolella, mutta aiheen litur-ginen käyttö on vielä vanhem-paa perua. Yliopiston sinetin esikuvana on Leuvenin pyhälle Pietarille (Sint Pieter) omiste-tussa keskuskirkossa sijaitseva kruunattu madonna-patsas, joka on valmistunut vuonna 1442. Samaisessa Pietarinkirkossa ko-koontuivat Leuvenin teologit 1519 tuomitsemaan saksalaisen augustinolaismunkin Luthe-rin teologisia edesottamuksia. Vastaavanlaisena ekumeenisena kuriositeettina voisi mainita Paavi Leo XIII mukaan nime-tyn entisen pappisseminaarin, jossa Leuvenissä ollessani sain asua. Leo XIII vietti muutamia vuosia nuntiuksena Brysselissä


a

ennen tulemistaan valituksi Pius IX:n seuraajaksi paavin istui-melle. Belgialaiset muistuttavat mielellään Leo XIII:n Brysselin-ajoista: sanotaan, että Leo XIII ajamat katolisen sosiaaliopin uudistukset perustuivat vahvas-ti tulevan paavin kokemuksiin Brysselissä. Sosiaaliopin uudis-tuksen lisäksi Leo XIII totesi anglikaanisten virkojen olevan tyhjiä ja pätemättömiä. Eräs merkittävimpiä anglikaanis-roo-malaiskatolisen dialogin virstan-pylväitä olivat niin sanotut Ma-linesin neuvottelut, jotka käytiin Mechelenissä, kivenheiton pääs-sä Leuvenistä.

Tänä päivänä Leo XIII -ni-misessä entisessä pappissemi-naarissa asuu niin kulttuurisesti kuin kirkollisestikin kirjava opis kelijajoukko. Suurimmat yk sittäiset ryhmät muodostavat kreikkalais-katoliset ja rooma-laiskatoliset opiskelijat. Tämän lisäksi seminaari asuttaa muu-tamaa ortodoksia ja satunnaisen vierailevan luterilaisenkin. Kir-

kollinen ja kulttuurinen moni-muotoisuus on Leuvenin katoli-sen yliopiston eräitä tunnuspiir-teitä ja sama monimuotoisuus näkyi myös Leo XIII -seminaa-rissa. Suomalaisesta kirkollisesta tilanteesta tulevalle asuminen ja työskenteleminen tällaisessa ympäristössä oli haastavaa ja antoisaa. En varmaan koskaan unohda koko päivän kestäneitä pääsiäisjuhlia, johon koko Leo XIII -seminaarin kansainvälinen yhteisö kerääntyi riemulliseen pihatapahtumaan – vapunaat-tona! Kuluvana vuonna idän ja lännen kirkkojen kalenterei-den ero oli viisi viikkoa ja siksi saimme viettää toista pääsiäistä kesäisissä tunnelmissa ulkona. Taisimme ehtiä paastota yhtä aikaa vain kaksi viikkoa.

Hyvät tavat, yhteiset pelisäännöt

Vuoden työskentelyjakso kato-lisessa yliopistossa asettaa haas-teita myös omalle identiteetille.

Vähemmistökirkoista tuleville on tuttua joutua tilanteessa kuin tilanteessa oman tausta-ryhmänsä edustajaksi. Itselle itsestään selvien asioiden selit-täminen kerta toisensa jälkeen aina yhtä hämmentyneelle kuu-lijakunnalle lakkaa kuitenkin hyvin pian olemasta innosta-vaa. Mielenkiintoisia kohtaa-misista teki kuitenkin niiden usein varsin epäekumeeninen luonne. Ekumeenisissa yhte-yksissä toimiessaan oppii hel-posti erottelemaan vaikeammat puheenaiheet helpommista ja säätämään omaa ekumeenista sensitiivisyyttään kulloinkin ky-seessä olevan aiheen mukaisesti. Hyvien ekumeenisten tapojen noudattaminen vaatii kuitenkin keskustelun kaikkien osapuolten sitoutumista tiettyihin toimin-taperiaatteisiin. Yhteisten peli-sääntöjen puuttuminen johtaa helposti loukkaamiseen ja louk-kaantumiseen. Ketkon opeilla pärjää jo aika pitkälle, mutta vielä on paljon opittavaa. Oman kokemukseni perusteella vah-vistuin kuitenkin siinä uskossa, että ekumeeninen kohtaaminen opettaa paitsi itselle vieraasta myös hyvin paljon siitä mikä on itselle tutuinta. Ekumeeninen oppiminen on merkitysjärjestel-mien ja niiden joustavan käytön oppimista. Se, millaisena minä näen muut, perustuu pitkälti niihin välineisiin, joilla uutta tietoa käsittelen. Sama pätee myös niihin muihin, jotka yrit-tävät ottaa selvää siitä, minkälai-nen minä olen.

Maantieteellisen keskei-syytensä ansioista Leuvenin yli viisisataavuotinen historia on erilaisten kohtaamisten värittä-mä. Tänäkin päivänä tämä alan-komaiden vanhin yliopisto tar-joaa mahdollisuuden haastavaan kohtaamiseen niin akateemisella ja intellektuaalisella kuin käy-tännön ekumeniankin tasolla.

Kirjoittaja on teologian maisteri ja ekumeniikan jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa.


! Ylä-Savo on Iisalmen kaupun-gin ympäriltä löytyvien kuntien rypäs entisen Kuopion läänin pohjoiskolkassa. Suomalaisasu-tus syntyi tänne vasta 1500-lu-vun loppupuolella saamelaisten siirtyessä alueelta kohti poh-joista. Kaskiviljelys oli alueella vallalla hyvin myöhään ja sen myötä savupirtti asumisen muo-tona. Sisäänlämpiäviä savupirt-tejä tavattiin Ylä-Savossa vielä 1930-luvulla.

Vaatimattomista elinolo-suhteista huolimatta löydämme historian sivuilta useita Ylä-Sa-vossa vaikuttaneita maineikkai-ta hengen kantajia. Kirjailija Juhani Aho vietti lapsuuttaan ja nuoruuttaan Lapinlahdella, Iisalmessa ja Vieremällä. Iisal-men pappilaan hän palasi usein myös aikamiehenä ja puolisonsa taitelija Venny Soldan-Brofeltin kanssa. Pappilaa isännöi rovasti Theodor Brofelt, Juhani Ahon isä, kansan rakastama ”Ukko Ruuhveltti”. Ylä-Savon kirjaili-joita on myös Kauppis-Heikki, Brofeltien Vieremän pappilan entinen renkipoika. Monet ovat varmaankin vierailleet Lieksan Vuonisjärvellä kuvanveistäjä Eeva Ryynäsen ateljeessa ja koti-kirkossa. Ryynänen oli syntyjään vieremäläisiä.

Ylä-Savo on maisemaltaan mäkistä sisämaata. Täällä on paljon pieniä järviä ja lampia. Ilmasto on lauhkea, samoin kuin paikallisen kansan luonne. Ylä-Savossa puhutaan ”levveetä savvoo”.

Evakkoja Ylä-Savoon

Viime sotien päätöksenä myös Ylä-Savo sai uutta asujaimistoa menetetystä Karjalasta. Tänne muutti väkeä muun muassa

Korpiselän pitäjästä. Heitä tuli asumaan erityisesti Sonkajärven ja Vieremän pitäjään. Sonkajär-vellä oli runsaasti fi rmojen pak-kolunastukseen meneviä maita, joista voitiin muodostaa siirto-laistiloja. Myös Sukevan vara-vankila tarjosi evakoille työpaik-koja. Vieremän Salahmin kylässä taas oli Ahlström yhtiön suuri maatalouskartano, jonka maat myös pilkottiin siirtolaisille.

Korpiselkäläisten lisäksi Ylä-Savoon saapui väkeä myös muista Laatokan-Karjalan pitä-jistä. Iisalmeen saapui runsaasti suistamolaisia. Lisäksi tänne tuli perheitä Salmista, Impilahdelta ja Soanlahdelta. Nämä kaikki olivat entisen Karjalan pitäjiä, joissa ortodoksinen uskonto oli joko enemmistönä tai muuten vahvasti edustettuna.

Ortodoksinen Karjala?

Ortodoksisuus eli menetetyssä Karjalassa vuosisataista elämään-sä kyläyhteisöjen suojissa. Siihen kuului rukoushuone eli tsasou-na, kyläkalmisto ja turvalliset kodit, joissa naiset huolehtivat perinnäiskulttuurin ja sen ohes-sa myös uskonnollisen elämän vietosta sekä periteen eteenpäin siirtämisestä.

Tämä idyllinen raja-karja-lainen kyläkuva oli todellisuutta aina Venäjän vallankumoukseen saakka. Se sai voimaa rajan ta-kaisen Aunuksen vahvasta karja-laisesta kulttuurista, luostareista ja hengellistä sekä aineellisesta apua antavasta Venäjän orto-doksisesta kirkosta.

Itsenäisessä Suomessa tilanne oli toinen. Raja sulkeutui itään ja länsi alkoi työntyä omine tapoi-neen Karjalaan. Vanha karjalais-ortodoksinen elämänmeno alkoi

METROPOLIITTA PANTELEIMON

Ortodoksievakkona Ylä-Savossa

Syyskokouksessa savonmaalla! Suomen ekumeeninen neu-vosto kokoontui 26.–27.10. syyskokoukseensa Iisalmeen. Iisalmessa kokousta isännöi-vät ortodoksinen ja luterilai-nen seurakunta. Kokouksessa olivat esillä sääntömääräiset asiat, kuten ensi vuoden toi-minta- ja taloussuunnitelma. Keskusteluteemana oli Kirkko Suomessa 850 vuotta – Mitä se meille merkitsee?

Päivien aikana vallitsi erinomaisen lämmin ja vieraanvarainen ilmapiiri. Kokousvieraat saivat mah-dollisuuden tutustua ylä-sa-volaiseen elämänpiiriin myös muun kuin seurakunnallisen elämän osalta. Toimitusjoh-taja Lasse Aho esitteli Olvi Oyj:n toimintaa ja kaupun-ginjohtaja Martti Harju ot ti kokous väen vastaan Raa ti huo neella. Ekumeeni-sessa ju ma lan palveluksessa keskiviikkoiltana oli Iisal-men Vanhankirkon täydeltä väkeä. Jumalanpalveluksessa puhuivat arkkipiispat Jukka Paarma ja Leo sekä piispa Wille Riekkinen.

Kokouksen keskustelu-teemaa alustivat metropoliit-ta Panteleimon, piispa Erik Vikström ja seurakuntaneu-vos Valtter Luoto. Porvoon piispa Vikström tarkasteli alustuksessaan suomenruot-salaista kirkollista elämää lu-terilaisuuden ja vapaakirkol-lisuuden vuorovaikutuksessa. Seurakuntaneuvos Valtter Luoto kertoi helluntaiherä-tyksen ajankohtaisesta kehi-tyksestä liikkeestä kirkkokun-naksi. Metropoliitta Pantelei-monin ortodoksievakkojen elämää sodanjälkeisessä Ylä-Savossa kuvaavan alustuksen julkaisemme ohessa. Valtter Luodon alustus on luettavissa SEN:n kotisivuilla osoitteessa www.ekumenia.fi .


murentua jo ennen evakkoon lähtöä. Oli tapauksia, joissa or-todoksiset vanhemmat kastattivat lapsensa luterilaiseen uskoon. Vanhoille perinnäistavoille nau-reskeltiin, paastoperinne alkoi hävitä ja kyläpraasniekat olivat aivan jotakin muuta kuin nykyi-set siistit, kulttuurikeskeiset praas-niekat.

Toisaalta ortodoksinen kirk-ko Karjalassa myös kasvoi ja vahvistui kansallisessa hengessä sotia edeltävinä vuosina. Sen ju-malanpalveluskielenä oli suomi. Diakoniapainotteinen tiistaiseu-ratyö oli voimakasta. Pyhiinvael-lusmatkoja Karjalan luostareihin tehtiin ahkerasti. Luterilaisilta omittu kristinoppikoulu istui hyvin myös ortodoksien käyt-töön. Ortodoksit osallistuivat ahkerasti suojeluskunta- ja lot-tatyöhön. Rajan ihmiset olivat muutenkin kovin isänmaallisia. Ortodoksien tietämys oman kirkkonsa opista ja tavoista oli sotaa edeltävässä Karjalassa kuitenkin monesti valitettavan heikkoa.

Uusille asuinpaikoille

Karjalan evakot saapuivat uu-sille asuinpaikoilleen tyhjin käsin, rutiköyhinä. Monilla ei ollut muuta omaisuutta kuin vaatteet päällään. Asuminen vieraiden nurkissa ahdisti. Eräs vanha evakkovaimo neuvoi tyt-täriään: ”Rakkaat lapset. Näette että olemme menettäneet kai-ken. Nyt meidän pitää olla vain hyvin nöyriä ja ahkeria. Vain sillä tavalla noustaan ylöspäin.” Nopeasti karjalaiset nousivatkin pois toisten nurkista. Alkoi tilo-jen raivaus, asuintalojen ja kar-jasuojien rakentaminen, usko-maton voimanponnistus sodan kurittamalle kansalle.

Ortodoksitalon tuvan nurk-kaan kiinnitetty ikoni jakoi maailman. Se määräsi talon ym-päristöstään ”erilaiseksi”. Eri-laista oli myös evakkojen murre, ruokaperinne ja suhtautuminen asioihin yleensä. Paikallisilla ei ollut tarkempaa tietoa, mistä siirtolaiset olivat saapuneet ja sekin herätti epäluuloja. Yleensä

savolaiset eivät olleet koskaan missään kauempana käyneet eivätkä nähneet muuta elämää kuin mikä ympärillä oli. Sama-han päti tuohon aikaan myös muualla Suomessa. Nyt piti sitten yllättäen ottaa kantaa näi-hin uusiin, erilaisiin ja erikoisiin naapureihin.

Kun ortodokseilta kysyttiin heidän tavoistaan, he eivät osan-neet niitä selittää ja olivat itsekin siitä vaivautuneita. Miksi teillä on ikonit, miksi te teette ristin-merkkejä, miksi te paastoatte, miksi te ette istu kirkossa? Miksi ja miksi? Kunnollista vastausta näihin aivan asiallisiin kysymyk-siin ei osattu antaa. Sanottiin vastattiin, että näin on aina ollut ja näin oli Karjalassakin.

Kulttuurin siirtämisen vaikeus

Ortodoksisuus eli kotien piiris-sä. Kotona Karjalassa omaksuttu uskonperinne ja tapakulttuuri elivät siirtolaiskodeissa vanhan polven mukana. Heidän mu-kanaan se meni myös hautaan.

Kokouksen tiedotustilaisuus pidettiin Evakkokeskuksen ikonigalleriassa. Kuvassa seurakuntaneuvos Valtter Luoto, arkkipiispa Leo, neuvoston puheenjohtaja, arkkipiispa Jukka Paarma, metropoliitta Panteleimon, pääsihteeri Jan Edström, isä Elias Huurinainen ja kirkkoherra Arno Toivanen.


Perinteen siirtäminen uudelle sukupolvelle oli tuskallista. Lu-terilainen miniä ei halunnut, että hänen lapsensa kastetaan ortodokseiksi. Hän ei tuota uskoa tuntenut, ja se vaikutti hänestä lähinnä pelottavalta tai huvittavalta. Lisäksi mielessä oli koko ajan salainen pelko, että ortodoksisuus on samaa kuin venäläisyys. Ei kai kukaan halua kasvattaa lapsiaan ryssiksi.

Ortodoksiset isät olivat kas-tekysymyksessä usein välinpitä-mättömiä. Muiden ortodoksi-nuorten tavoin he olivat evakos-sa joutuneet kantamaan uskonsa takia koulussa erilaisuuden taak-kaa. Käytännössä tämä tarkoitti, että paikallisoppilaat hakkasivat ja pieksivät näitä erilaisia kave-reitaan. Ortodoksisuus tarkoitti heille lähinnä näitä ikäviä muis-toja, ja he eivät halunneet, että vielä omien lapsienkin pitäisi sellaista kärsiä. Parempi kasvat-taa lapset tavalliseen uskoon eli luterilaisiksi.

Savolaiset eivät ole ahdas-mielisiä uskonasioissakaan. Käsittääkseni täällä ei pakotet-tu savolaiseen sukuun tullutta ortodoksia vaihtamaan kirkko-kuntaa. Hänen annettiin olla sellainen kuin oli, mutta suvun vakaan, totutun uskonperinteen piti jatkua. Jälkikasvun tuli siis

seurata paikallista vanhaa, totut-tua ja turvallista uskoa.

Ylä-Savon maaseutu kyli-neen ja taloineen alkoi voimak-kaasti autioitua 1960-luvulla. Monet siirtolaiskodeistakin tyh-jenivät. Eri puolille Ylä-Savoa eli Iisalmen ortodoksisen seurakun-nan alueelle rakennettiin 1950-luvun lopulla useita rukous-huoneita. Alkuun ne täyttyivät rukoilijoista, sitten elämä hiljeni

niissäkin. Sodan kautta kirkko taval-

laan menetti yhden sukupolven. Nuori väki kasvoi ilman oman kirkon suomaa vahvistusta. Uu-det kirkot tulivat liian myöhään. Kun nuori sukupolvi sitten muutti siirtolaiskodeista etelään ansioon, se tuskin sielläkään löysi luontevasti yhteyttä omaan ortodoksiseen kirkkoon. Näin elettiin 1980-luvulle asti.

Evakkokeskuksen tuleminen

Iisalmen ortodoksisen seura-kunnan väkimäärä oli laskenut 1980-luvulle tultaessa puoleen sodan jälkeisistä vuosista. Sen toiminta oli hiljaisenpuoleista. Käänne toiseen suuntaan ta-pahtui nykyisen kirkkoherran isä Eliaksen saapuessa seurakun-taan. Alkoi Ylä-Savon ortodok-seja yhdistävän ja vahvistavan, kirkon perinnettä esittelevän Evakkokeskuksen rakentami-nen.

Pienen vähemmistön selviy-tymisen ehtona on sen jäsenten tietoisuus oman asiansa tärkey-destä ja halu tehdä sitä tutuksi ympäristölle. Näiden kahden asian todellistuminen täällä on

Torstain lounasta emännöivät luterilaisen seurakunnan Lähetysemännät.

Kuinka tsupukat ja sultsinat syödään? Isä Elias Huurinainen näyttä kokous väelle mallia. Kuva: Thorleif Johansson.


mahdollistanut Ylä-Savon orto-doksian pelastumisen.

Tänä päivänä ortodoksien tietoisuus omasta uskostaan on täällä Ylä-Savossa ja varmaan koko Suomessa vahvinta mitä se on koskaan ollut. Tähän on vai-kuttanut oman kirkkotietoisuu-den vahvistuminen omaa uskoa ja kirkkoa esittelevän kirjallisuu-den julkaisemisen ja lukemisen kautta, TV- ja radio-ohjelmien kautta, lehdissä julkaistujen ortodoksisten artikkelien väli-tyksellä, kotimaan ja ulkomaan matkailun kautta ja monen muun kirkolle myönteisen asi-an välityksellä. Nyt ortodoksit osaavat vastata heille esitettyihin kysymyksiin. Nyt erilaisuutta ei tarvitse hävetä eikä lapsilla ole pelkoa tulla hakatuksi oman us-kontotuntinsa päätteeksi.

Evakkokeskuksen kautta Ylä-Savon paikallisella väestöllä on ollut mahdollisuus tutus-tua kirkkomme kulttuuriin ja elämään. Tämä talo on tehnyt kirkkoamme tykö ympäristön väelle. Kynnys tänne on matala. On hieno asia, että Evakkokes-kuksella on hyvä maine vaikka-pa perhejuhlien pitopaikkana. Silloin tänne tulevat mummot ja ukit, lapset ja lastenlapset. He näkevät täällä ortodoksista elämää, se tulee heille tutuksi ja kirkkomme käsitetään jo osaksi tämän päivän ylä-savolaista elä-mää.

Evakkokeskuksen kokoussalin seinät on koristeltu upein, värikkäin seinä-maalauksin..

RAUHA, IHMISOIKEUDET JA KONFLIKTITJOHDATUS RAUHANKYSYMYKSIIN

TEORIASSA JA KÄYTÄNNÖSSÄ

27.-28.3.2006Helsingin kristillinen opisto, Laajasalo

Kurssi on tarkoitettu erityisesti sinulle, joka – haluat lisätä kokonaisnäkemystäsi ihmisoikeuksien,

rauhan ja uskonnon linkittymisestä toisiinsa – pohdit, mitä kristillinen rauhantyö voisi olla 2000-lu-

vulla – haluat vaikuttaa vuosien 2006–2007 Vastuuviikon

Rauha ja oikeudenmukaisuus -teeman sisältöihin.

Koulutus sisältää kaksi kahden päivän kurssijaksoa, etukäteistehtäviä ja kirjallisuutta.Toinen kurssijakso, Kohti aitoa vuoropuhelua, järjestetään 18.–19.9.2006.

Kustannukset:Kahden päivän kurssi: kurssimaksu 40 €, ateriat sekä majoitus- ja matkakustannukset.

Järjestäjät: Kirkon diakonia ja yhteiskuntatyö ja Kirkon kasvatus ja nuorisotyö yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutti ry:n ja Vastuuviikon yhteistyöryhmän kanssa

Tiedustelut ja ilmoittautumiset 31.1.2006 mennessä:Kati Jääskeläinen, KDY, (09) 1802 210,

[email protected]


Jo kolmatta kertaa kokoontunut Paikallisekumeeninen fooru-mi järjestettiin 1.11. Espoossa. Päivän aikana vierailtiin muun muassa Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa, Espoon hel-luntaiseurakunnassa ja Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa. Paikallisekumeeniselle rintamal-le kuuluu hyvää, tiivisti pastori Veijo Koivula päivän annin.

! Paikallisekumeenisen fooru-min tavoitteena on koota yh-teen ekumeenisia toimijoita eri puolilta Suomea jakamaan ko-kemuksia ja ajatuksia. Yhteisellä kokoontumisella halutaan myös vahvistaa paikallisten ekumee-nisten työryhmien ja kansallisen ekumeenisen neuvoston vuo-rovaikutusta ja yhteydenpitoa. Tämän syksyn Pafoon kokoon-tui kolmisenkymmentä paikal-lisekumenian toimijaa muun muassa Hämeenlinnasta, Turus-ta, Helsingistä, Maaningalta ja isäntäkaupunki Espoosta.

Foorumin järjestäjä, SEN:n paikallisen ekumenian jaosto, päivittää aina tavatessaan pai-kallisekumeenisia kuulumisia eri puolilta Suomea. Jaoston puheenjohtaja, pastori Veijo Koivula korosti kuitenkin, että on tärkeää kohdata kasvotuksin ja pistää hyvät ideat kiertämään. Uusia toiminta-ajatuksia tal-letetaan myös edelleen SEN:n kotisivuilta löytyvään paikallise-kumeeniseen ideapankkiin. Koi-vula listasi puheenvuorossaan tuoreita kuulumisia ekumeeni-selta kentältä. Kirkko 850 vuot-ta -juhlaa on vietetty monilla paikkakunnilla. Tammikuinen rukousviikko on vahvistanut asemaansa ja siitä on monilla

SANNA YLÄ-JUSSILA

”Olen sinun puolellasi, en sinua vastaan”Paikallisen ekumenian toimijat kohtasivat Espoossa

paikkakunnilla tullut vuosittain toistuva perinne. Eri kirkot ovat aktiivisesti mukana myös maal-lisissa tapahtumissa: esimerkiksi Oulun asuntomessuilla oli eku-meeninen kappeli.

Innovatiivisuutta ei paikal-lisen ekumenian toimijoilta puutu. Päivän aikana kuultiin kokemuksia muun muassa ru-kousvaelluksista, ristisaatoista, jumalanpalveluksista, piknik-tapahtumasta, kynttiläkirkosta ja kirkosta toiseen kulkevasta bussikiertueesta.

Yhteisessä rintamassa

Espoon helluntaiseurakunnas-sa syödyllä Sovinnon lounaalla Majakka-seurakunnan pastori Antero Laukkanen kertoi ver-kostosta, jossa eri seurakuntien pastoreita kutsutaan säännölli-sesti yhteen keskustelemaan ja rukoilemaan. Verkosto toimii tällä hetkellä 25 paikkakunnalla, ja tähtäimessä on laajentaa sitä edelleen. Verkoston ajatuksena on, että kun eri seurakuntien työntekijät tutustuvat toisiinsa, syntyy keskinäistä luottamusta, jonka pohjalle voidaan raken-taa myös konkreettista yhteistä toimintaa. Sovinnon lounaalla Laukkanen rohkaisi paikallise-kumeenisia toimijoita sitoutu-maan siihen, että he puhuvat hyvää muista kristityistä. ”Mei-dän tulisi useammin muistuttaa toisiamme siitä, että olen sinun puolellasi, en sinua vastaan”, Laukkanen totesi.

Toinen toistensa tukemisel-la ja kannustamisella voidaan Laukkasen mukaan vahvistaa paitsi keskinäistä yhteyttä myös kristittyjen yhteistä julistusta.

Piispa Mikko Heikka kertoi mm. nuo-ren hiippakunnan maahanmuuttaja-työstä ja ekumeenisesta vuorovaiku-tuksesta Espoossa.

Urbaani unelma ja muuta toimintaa

Turun ekumeenisen piirin jäsen, kirkkoherra Martti Hirvonen kertoi, että Turussa on vireillä hanke nimeltä Urbaani unelma, jossa eri seurakuntia haastetaan mukaan mittavaan diakoniseen tempaukseen. Unelma on syn-tynyt E4-evankelioimiskong-ressin jälkimainingeissa, ja sitä pitää esillä erityisesti paikallinen vapaaseurakunta. Myös luterilai-set seurakunnat ovat näyttäneet hankkeelle vihreää valoa. Tavoit-teena on, että 1000 ihmistä jal-kautuu viikoksi eri puolille kau-punkia tekemään kaikenlaista tärkeää: siivoamaan, hoitamaan vanhuksia…

Pafossa virisi ajatus, että suu-riin, näyttäviin ekumeenisiin tapahtumiin kannattaisi satsata myös muualla Suomessa. Arto Antturi totesi, että Helsingissä järjestetty luterilaisten seura-kuntien Armo-tapahtuma oli iso ponnistus, ja jos vastaavaa järjes-tetään seuraavan kerran kolmen


vuoden päästä, se pitäisi toteut-taa ekumeenisesti.

Pääsihteeri Jan Edström eh-dotti, että Paikallisekumeeni-nen foorumi voisi heittää pallon Helsingin kirkkoherroille. Kun seuraavan kerran ryhdytään

Paikallisekumeenisen foorumin osanottajat kokoontuivat yhteiskuvaan Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkossa.

Ekumenia on riskise on vaarallista, opettavat ne,joille usko on pakettikohdalleen sementoituulkomuistiin taottu

ja oikeassa ovatkinekumenian aallokossasaattaa muuttua

ja muuttuu kun hämmennyksen keskelläunohtaa valmiin vastauksen jakysyy jo lisää.Sydämellisen uteliaisuuden viemänäirtoaa kotiportista ja näkee maiseman,joka toisenlainen ja silti tuttukohtaa vieraan, jossa oitis tunnistaa sukulaisuuden Käsitän, vaikken ymmärräkään Uskallan, ojentaudun antaudun avaraan ajatteluun

Ekumenia on pelottomuutta päästää tutusta irtija nähdä toisin, kokonaisesti

kautta voidaan ekumeniaa saada nytkähtämään jälleen piirun ver-ran eteenpäin.

Rikkautta ja kipua

Päivä päättyi Tapiolan kirkos-sa järjestettyyn ekumeeniseen iltarukoushetkeen. Kirkkokah-veilla keskusteltiin todellisesta ruohonjuuritason ekumeniasta: ekumeenisista avioliitoista. Eku-meenisissa avioliitoissa elävät eri kirkkojen jäsenet kertoivat ekumenian haasteista perheen tasolla. Eri kirkkokuntiin kuu-luminen voi tuoda perheeseen rikkautta, mutta myös kipua. Moni kertoi oman uskonnol-lisen identiteettinsä vahvistu-neen, kun sitä joutuu jatkuvasti peilaamaan toiseen. Toisaalta esimerkiksi ehtoollisyhteyden puuttuminen voi olla perheen sisällä hyvin kipeä kysymys.

Paikallisekumeenisen toi-minnan kautta voidaan tukea myös niitä, joille ekumeeniset kysymykset ovat läsnä jokapäi-väisessä arjessa.

järjestämään suurta seurakun-takampanjaa, se tulisi tehdä ekumeenisesti ja ottaa helsinki-läiset seurakunnat mukaan yli kirkkokuntarajojen. Foorumin osallistujat pitivät ehdotusta hy-vänä. Konkreettisen ehdotuksen

Ekumenia on rohkeutta kestää kipua ja keskeneräisyyttäomaa ja toisten

Ekumenia purkaalukitun totuuden turvallisuudensammuttaa itseriittoisen ilon.Tuo tilalle rohkean nöyryyden,kyvyn tarvita ja nähdä omat puutteet.Huomata, että olen elämänhistoriani tuote, sukuni ja säätynija niin olet sinä ja sinun seurasi.

Ekumenia on kutsujuhlia elämän värikylläisyyttäluoda arkeenvieraanvaraisuuden siunaus.

Ekumenia on halu herkistyäkyky kuulla, taito tarvitailo hämmästyä ja olla hiljaa.

Ekumenia on elämänliikesen mukana liikkuu ja liikuttuusanajärjestys muuttuuhuomaamattaan antaa luvan yllätyksille.

Irja Askola aamuhartaudessaan Pafossa 1.11.2005


Rakkaat Sisaret ja Veljet Kristuksessa!

! Terveisiä Ateenasta, Kreikasta. Kirjoitamme Teille tänä pyhänä pääsiäisen ja helluntain välisenä aikana, jolloin ylösnoussut Kris-tus valmisti seuraajiaan Pyhän Hengen lahjaa varten ja kutsui heitä viemään hyvää sanomaa ”maailman ääriin” (Ap.t. 1:8), lu va ten olla heidän kans-saan ”maailman loppuun asti” (Matt. 28:20). Kirkkojen maa-ilmanneuvoston kokoamana ja Kreikan kirkon ja muiden Krei-kassa olevien kirkkojen kutsusta 600 osanottajaa 105 valtiosta kokoontui Egeanmeren ranni-kolle 9.–16. toukokuuta 2005 tähän 13. maailmanlähetyksen ja evankelioimisen kansainväli-seen konferenssiin. Ensimmäi-sen konferenssipäivän aamuna tuli rantaan pieni laiva, jossa oli suuri öljypuinen risti: Jerusale-min kirkkojen lahja, merkkinä sekä kärsimyksestä että toivosta; se oli valmistettu niiden puiden jäännöksistä, jotka oli kaadettu muurin rakentamisen aikana, mikä erottaa palestiinalaiset pa-lestiinalaisista ja Israelista. Siksi me rukoilemme, että tästä ristis-tä tulisi sovinnon merkki.

SUOMENNOS ENGLANNIN- JA SAKSANKIELISESTÄ TEKSTISTÄ TIMO VASKO

Kirje Ateenasta kristillisille kirkoille, verkostoille ja yhteisöille

Ensimmäistä kertaa maa-ilmanlähetyksen konferenssi pidetään enemmistöltään orto-doksisessa ympäristössä. Vaikka nuoret eivät olleet määrältään niin paljon edustettuna kuin oli odotettu, heillä oli konferenssis-sa tärkeä osa. Ensimmäistä kertaa konferenssiin osallistui täydellä äänioikeudella myös merkittävä joukko kokousedustajia muista kuin KMN:n jäsenkirkoista, s.o. roomalaiskatolinen kirkko ja muutamia helluntailaisia ja evankelikaalisia kirkkoja ja ver-kostoja. ”Me” kuulumme sen tähden moniin ihmisryhmiin joka puolelta maailmaa, monista etnisistä ja kulttuurisista taus-toista, puhumme monia kieliä ja edustamme suurempia kristil-lisiä traditioita. Konferenssimme teema on rukous: ”Tule, Pyhä henki, paranna ja sovita.”

Tällä kirjeellä haluaisimme jakaa Teidän kanssanne joita-kin tämän viikon oivalluksia ja haasteita, sekä ilon ja surun kokemuksia, joita se on meille tuonut. Näinä päivinä olim-me yhteisellä matkalla, vaikka emme aina olleet samaa mieltä. Me kaikki olemme lähetykses-sä, koska osallistumme Jumalan lähetykseen, joka on lähettänyt

meidät pirstoutuneeseen ja sär-kyneeseen maailmaan. Olemme yhdistyneitä siinä uskossa, että meidät on ”kutsuttu yhteen Kristuksessa olemaan sovittavia ja parantavia yhteisöjä”. Olem-me rukoilleet yhdessä. Raama-tun ääressä työskenteleminen on silloin auttanut meitä aivan erityisesti huomaamaan, mihin sovittava, parantava Henki ohjaa meitä omassa ympäristössämme, 2000 vuotta sen jälkeen, kun Paavali saapui tälle rannikolle hyvä sanoma mukanaan, joka on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Haluaisimme jakaa tämän matkan kokemukset Tei-dän kanssanne ja kutsua Teidät tekemään tästä matkasta myös oma matka.

Elämme nyt erityistä ajan-kohtaa lähetyksen historiassa. Tosin vallan keskukset yhä sijait-sevat enimmäkseen pohjoisella pallonpuoliskolla. Sitä vastoin nopeinta kirkkojen kasvu on etelässä ja idässä, mikä on seura-usta uskollisesta kristillisestä lä-hetystyöstä ja todistuksesta. Kir-kon olemus lähetyksenä, kirkon missionaalisuus, koetaan nyt monipuolisemmin kuin koskaan aikaisemmin, kun kristilliset yh-teisöt jatkavat sen pohtimista, miten evankeliumiin on nyky-aikana vastattava. Tämä kirkon missionaalisuuden moninaisuus on haastavaa, ja se voi toisinaan huolestuttaa meitä. Mutta moni-naisuudessa me löydämme myös mahdollisuuksia ymmärtää sy-vemmin Pyhän Hengen luovaa, elämää ylläpitävää, parantavaa ja sovittavaa työtä. Sillä Hengen voima koskettaa meitä monin tavoin: lempeydessä ja totuu-dessa, lohdutuksessa ja luovuu-dessa, jumalanpalveluksessa ja

Ateenassa 9.–16.5.2005 jär jes tettiin 13. Kirkkojen maa il-manneuvoston (KMN) maailmanlähetyksen ja evankelioimisen konferenssi, jonka teemana oli ”Come Holy Spirit, Heal and Re-concile: Called in Christ to be Reconciling and Healing Communi-ties”; ”Tule Pyhä Henki, paranna ja sovita: Kristuksessa kutsuttuna olemaan sovittavia ja parantavia yhteisöjä”. Ateenassa ei haluttu valmistaa julkilausumaa. Sen sijaan Ateenasta lähetettiin kirje kristityille eri puolille maailmaa. KMN:n maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission (CWME) vastaanottaman tekstin on Ateenassa 18.5.2005 konferenssin puolesta viimeistellyt ja allekir-joittanut CWME:n johtoryhmä: Ruth Bottoms, George Mathew Nalunnakkal ja Jacques Matthey.


toiminnassa, viisaudessa ja syyt-tämättömyydessä, yhteydessä ja pyhityksessä, vapautuksessa ja pyhässä mietiskelyssä. Kuitenkin on olemassa myös pahoja hen-kiä, jotka toimivat maailmassa ja valitettavasti myös monissa his-toriamme vaiheissa ja yhteisöis-sä. Näitä henkiä ovat väkivalta, sorto, syrjintä, eripura, lahjon-ta, itsekkyys, tietämättömyys, eläminen usko säästöliekillä ja vaikeneminen pelosta epäoi-keudenmukaisuuden kohdalla. Voidaksemme havaita Pyhän Hengen työn olemme kokeneet välttämättömäksi palata yhä uudelleen uskomme juurille tunnustamaan kolmiyhteistä Jumalaa, joka ilmoitti meille itsensä Jeesuksessa Kristuksessa, Sanassa, joka tuli lihaksi.

Ateenassa olimme syvästi tietoisia niistä uusista haasteista, jotka käyvät ilmi sovituksen tar-peesta idän ja lännen, pohjoisen ja etelän ja kristittyjen ja muiden uskontojen kannattajien välil-lä. Olemme tulleet tuskallisen hyvin tietoisiksi menneisyyden virheistä ja siksi rukoilemme, että voisimme niistä oppia. Olemme tulleet tietoisiksi omas-ta kehityssuunnastamme, johon kuuluu esteiden vahvistaminen. Torjumme ihmisiä sellaisten ominaisuuksien perusteella, kuten etninen alkuperä, kasti, sukupuoli ja vammaisuus tai sietämällä sortavien toimintata-pojen jatkumisen yhteisöissäm-me ja kirkoissamme. KMN:n väkivallan voittamisen teema-vuosikymmenen puolivälissä huomaamme jälleen, että kutsu väkivallattomuuteen ja sovituk-seen kuuluu evankeliumin sa-noman keskiöön. Maailmanlaa-juisena kokouksena tunnemme, että meitä haastaa toimintaan väkivalta, jota tuottavat globa-lisaation taloudelliset voimat, militarismi ja syrjäytettyjen kohtalo, erityisesti alkuperäisyh-teisöjen ja myös niiden ihmisten kohtalo, joilta maastamuutto on vienyt heidän juurensa.

Apostoli Paavali puhuu uu-desta luomakunnasta, jota Kris-

tus on julistanut ja joka toteutuu Pyhän Hengen voimassa. Paavali sanoo: ”Jumala itse teki Kristuk-sessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähet-tiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.” (2. Kor. 5:19–20). Tämä ”uusi luomakunta” on meidän missio-naarisen toimintamme päämää-rä. Uskomme Paavalin tavoin, että sovitus ja parantaminen ovat keskeisiä osatekijöitä siinä prosessissa, joka johtaa tähän päämäärään. Sovitus, joka mer-kitsee oikean suhteen palaut-tamista Jumalaan, on lähteenä myös sovitukselle itsessämme, toisten ihmisten kanssa ja koko luomakunnan kanssa.

Tie sovitukseen ja parantu-miseen ei kuitenkaan ole mikään helppo tie. Se edellyttää kuunte-lemista, totuuden sanomista, katumista, anteeksiantamista ja kokosydämistä sitoutumista Kris tukseen ja hänen vanhurs-kauteensa. Tältä pohjalta olem-me selvittäneet joukon tapoja, joilla Jumalan parantava voima tulee meihin. Näihin sisältyvät parantumiset, jotka toteutu-vat rukouksella, askeettisilla harjoituksilla ja parantamisen lahjoilla, sakramenteilla ja pa-rantavilla jumalanpalveluksilla, lääketieteellisten ja hengellisten parantamismenetelmien yhdis-telmillä, yhteisöllisillä ja koko elimistöön vaikuttavilla keinoil-la ja Pyhän Hengen vahvistavan läsnäolon kokemuksella, vaikka samalla hyväksymme sairauden ja traumat ja jatkamme tais-telua niiden kanssa. Olemme viettäneet parantavia jumalan-palveluksia ja olleet syvästi lii-kutettuja kertomuksista, joita kuulimme kristityiltä terveyden-hoidon ja sielunhoidon ammat-tilaisilta heidän ponnistelustaan kokonaisvaltaisempien ihmisen kohtaamistapojen puolesta. Meitä koskettivat niiden ihmis-

ten kertomukset, jotka elävät HIV:n ja AIDS:n kanssa. Ne haastoivat meidät kohtaamaan näitten ihmisten stigman eli leimaamisen ja syrjinnän ja tukemaan heitä kokonaisvaltai-sesti. Olemme kuulleet henki-lökohtaisia todistuksia ihmisiltä, jotka paranivat Pyhän Hengen voimasta ja ihmisiltä, jotka ei-vät parantuneet, ja myös niiltä, joista tuli vahinkoa aiheuttavien tai rahaa ryöväävien parantajien uhreja. Saimme myös kuulla kertomuksia parantamisesta, jossa on kysymys sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen oi-keudenmukaisuuden puolesta kamppailemisesta. Kaikki todel-linen paraneminen tulee Juma-lalta. Todelliseen paranemiseen sisältyy fyysinen, henkinen, emotionaalinen ja hengellinen paraneminen ja tämä tapahtuu Jumalan valtakunnan tulemi-seen kuuluvan ”jo nyt” ja ”ei vielä” jännitteen vallitessa. Sen tähden me juhlimme todellista paranemista pitäen sitä Jumalan uuden luomakunnan elävänä merkkinä.

Elämme Pyhässä Hengessä, Jumalan valtakunnan odotuk-sessa ja kutsuttuina olemaan Jumalan lapsia uudessa luoma-kunnassa. Kuitenkin meidän on tunnustettava, että tämän-hetkiselle maailmalle on lei-mallista rauhattomuus ja seka-sorto. Tieto siitä, että Jumalan lähetystä kirkkojen keskuudessa vääristävät ristiriidat ja jatku-vasti ilmenevä ymmärryksen puute, aiheuttaa meille mieli-pahaa. Kaivatessamme täyttä ja todellista osallistumista Jumalan lähetykseen kärsimme samalla siitä, että olemme kyvyttömiä voittamaan pidäkkeet, jotka es-tävät meitä yhteisesti viettämästä syvästi parantavaa ja sovittavaa sakramenttia – eukaristiaa eli ehtoollista. Konferenssin teema ”Tule Pyhä Henki, paranna ja sovita: Kristuksessa kutsuttuna olemaan sovittavia ja parantavia yhteisöjä” on sen tähden ollut kutsuna hyväksyä hyvin nöyrästi oma tarve parantumiseen ja so-


vitukseen. Jumala kutsuu meitä ole-

maan toivon yhteisö. ”Kristuk-sessa kutsuttuna olemaan so-vittavia ja parantavia yhteisöjä” olemme Ateenassa jatkaneet tehtävää määritelläksemme yh tei sön sellaiseksi, jollaisena Ju mala toivoo meidän olevan: yhteisö, joka antaa todistuksen evankeliumista sanoin ja teoin; elävän jumalanpalveluksen ja oppimisen yhteisö; yhteisö, joka julistaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kaikille ihmisille; yhteisö, joka tarjoaa nuorille ihmisille johtotehtäviä; yhteisö, joka avaa ovensa vieraille ja kes-kuudessaan toivottaa syrjäytetyt tervetulleiksi; yhteisö, joka välit-tää kärsivistä ja niistä, jotka teke-vät työtä oikeudenmukaisuuden ja rauhan hyväksi; yhteisö, joka on kaikkien hätää kärsivien pal-velija; yhteisö, joka tunnustaa oman haavoittuvuutensa ja pa-rantumistarpeensa ja uskollises-ti sitoutuu puolustamaan koko luomakuntaa. Me rukoilemme, että Pyhä Henki antaa paranta-van voiman elämäämme ja että kuljemme yhdessä eteenpäin kohti uuden luomakunnan siu-nattua rauhaa.

Lopuksi haluaisimme syvästi kiittää niitä kaikkia, jotka teki-vät mahdolliseksi tämän kon-ferenssin järjestämisen. Tässä maassa, jossa apostoli Paavali julisti evankeliumin Jumalan so-vittavasta rakkaudesta Jeesukses-sa Kristuksessa rukoilemme, että Herramme Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan Isän rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys olkoon kaikkien ihmisten kanssa.

Ateena 18.5.2005. Rev. Ruth Bottoms Dr. George Mathew Nalun-nakkalRev. Jacques MattheyCWME moderator CWME Vice-moderator CWME offi cer

IKKUNA JUUTALAISUUTEEN – kahden viikonlopun

kurssi

Aika ja paikka: osa I 3.–5.2., osa II 8.–9.4.2006,

Kirkon koulutuskeskus, Järvenpää

Sisältö: tutustuminen Suomen juutalaisten elämään, VT:n ja myöhemmän juutalaisuuden synty ja historia, katsaus juutalaisten pyhiin teksteihin, Jeesus ja juuta-laiset, antisemitismi, juutalaisten ja kristittyjen kohtaa-minen, Israel-ystävyysjärjestöt

Toteutustapa: etukäteismateriaali (Ikkuna juutalai-suuteen -kirja), synagogavierailu, luennot, pajatyös-kentely, Suomen juutalaisten kohtaaminen, keskustelu, sapatti- ja pääsiäisateria, juutalainen musiikki, juma-lanpalvelus UT:n ’vaikeiden’ tekstien äärellä

Kohderyhmä: seurakuntien työntekijät, uskonnon-opettajat, kansainvälisessä työssä toimivat kirkon työntekijät ja muut asiasta kiinnostuneet

Kustannukset: kurssimaksu 55 €, majoitus 62 € ja ateriat 75,20 €, toisen jakson majoitus 31 € ja ateriat 56,50 €.

Ilmoittautuminen 20.12.2005 mennessä: Minna Väliaholle, [email protected] .

Tiedustelut: Matti Repo (KUO) 09-1802290, Mika Aspinen (KK) 09-2719915.

Järjestäjät: KUO / Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä, KK


LUETTUA

Marianne Kantonen ja Tia Tajakka: Sofi an elämää. Op-pikirja 1. ja 2. luokille. Ope-tushallitus. Gummerus Kirjapai-no Oy 2005. 174 s.

Anja Huurinainen-Kosunen, Kaisa Nykänen ja Juha Pössi: Kohti kirkon elämää. Oppikir-ja 3. ja 4. luokille. Opetushal-litus. Gummerus kirjapaino Oy 2005. 199 s.

! Ortodoksisen uskonnon op pi materiaali uudistuu. Orto-doksiseen uskonnon opetuk-seen osal listuu maassamme noin 7 000 oppilasta. Oppikir-jamarkkinoilla tämä merkitsee pientä levikkiä, ja näin ollen kaupallisten kustantajien kiin-nostus oppikirjasarjan julkaise-miseen on ollut varsin vähäistä. Opetushallituksen tuki onkin näin ollen ollut välttämätöntä ja varmasti hyvin tervetullutta oppimateriaalin uudistamispro-jektissa. Eräs Opetushallituksen toimintamuodoista on kustan-taa oppimateriaalia pienten alo-jen erityistarpeisiin.

Ortodoksiselle uskonnon-opetukselle kirjasarjan julkai-seminen on varmasti monella tavalla iloinen asia. Edellisen peruskouluopetukseen soveltu-van kirjasarjan ilmestymisestä on ehtinyt vierähtää jo useam-pikin vuosikymmen. Isä Viktor Railaksen laatima koulukäytössä pitkäikäiseksi ehtinyt oppikirja-sarja Olen ortodoksi, joka julkais-tiin 1970- ja 1980 -luvuilla, tu-lee vähitellen väistymään uuden oppimateriaalin ilmestyessä.

Uudessa materiaalissa teki-jät ovat päässeet hyödyntämään monia nykyaikaisen tekniikan

tarjoamia mahdollisuuksia mm. hienossa neliväripiirroskuvituk-sessa. Tärkeää kirjasarjan julkai-semisessa on tietenkin myös sen tasa-arvoon liittyvä aspekti, kun odotusarvona on että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus saa-da osallistua materiaalia myöten hyvään oman uskonnon ope-tukseen.

Oppikirjasarjan julkistamis-tilaisuudessa 31.8. oli mahdol-lisuus tutustua kolmeen kirjaan: Sofi an elämää -oppikirjaan 1. ja 2. luokille, Kohti kirkon elämää -oppikirjaan 3. ja 4. luokille sekä Sofi an elämää -työkirjaan 2. luo-kalle. Sofi an elämää on Marianne Kantosen ja Tia Tajakan käsialaa ja kuvitus taas Riikka Juvosen. 3–4 -luokkalaisille suunnattu osa – Kohti kirkon elämää – on syntynyt Anja Huurinainen-Kosusen, Kaisa Nykäsen ja Juha Pössin yhteistyönä. Kirjasarjan toisen osan kuvituksen on teh-nyt Ulla Vaajakallio.

Opetuksessa käytettävä ma-teriaali sisältää lukemistot esi- ja alkuopetukseen sekä perusope-tukseen, tehtävävihot jokaiselle vuosiluokalle sekä opettajanop-paat. Oppikirjasarja on ensi si-jaisesti tarkoitettu palvelemaan peruskoulun tarpeita, ja se täy-dentyy ensi vuonna 5–6- ja 7–9- luokkalaisten uskontokirjoilla.

1. ja 2. luokille laadittu kir ja Sofi an elämää lähestyy us kontoa ja uskonnollisuutta pienen koululaisen helposti omak suttavasta näkökulmasta. Lyhyiden lukukappaleiden sekä satukirjamaisen kuvituksen sii-vittämänä opiskelusta tehdään mielekästä ja selkeästi etenevää. Kirja on jaettu teemoittain kol-meen osaan. Ensimmäinen osa

tutustuttaa oppilaan elämään ortodoksisen kirkon jäsenenä. Toisessa osassa käsitellään Jee-suksen elämän ja toiminnan pääkohtia ja kolmannessa seura-taan ortodoksisen kirkkovuoden kulkua. Oppilaalle tulevat tällä tavoin tutuksi niin Jeesuksen elämä ihmisten opettajana kuin sakramentit ja jumalanpalvelu-selämäkin. Nämä taas puoles-taan avaavat ovia omiin tapoihin ja kulttuuriin perehtymiselle. Oppiminen tapahtuu yhdes-sä kirjan henkilöiden, Kallion viisihenkisen perheen kanssa, ja tekijöiden tavoitteena on ol-lut että oppilaat samaistuisivat päähenkilöistä perheen kuopuk-seen, Sofi aan, joka on esikou-lulainen. Kirjan ympäristö on lukijalle vaivaton sijoittaa mihin päin Suomea tahansa.

Sofi an elämää -kirjan lähtö-kohtana on tekijöiden mukaan ollut tehdä lapselle uskonnon-opetuksen alkamisesta mahdol-lisimman helposti vastaanotet-tavaa. Erityistä huomiota on kiinnitetty myös henkisen ja eettisen kasvun tukemiseen niin ortodoksina kuin ortodoksisen kirkon jäsenenä. Kirjassa tulevat esille ortodoksisen kirkollisen elämän erityispiirteet, tavat ja kulttuuri tavalla, jolla on myös muille kuin ortodoksi-lukijoille paljon annettavaa. Merkittävää julkaisussa on myös luterilaisen kirkon esittely. Kirkon pääpiir-teet tuodaan esille niin, että lu-terilaisena ne vaivatta tunnistan. Kallion perhe on ekumeeninen eli vanhemmat kuuluvat eri kirkkoihin: isä on evankelislu-terilanen ja äiti ortodoksi. Tämä asetelma on Suomen olosuhteis-sa monelle ortodoksi-oppilaalle

NORA REPO

Ortodoksisen uskonnonopetuksen uudistuva elämä


kotoa tuttu. Onkin siis tärkeää että se kirjaa tehtäessä on otettu huomioon ja käsitelty lapsellekin helposti omaksuttavalla tavalla.

Kirjan lopussa olevan sa-naston avulla on itse kullakin mahdollisuus oppia monia asioi-ta ortodoksisesta perinteestä ja uskosta kuten esimerkiksi sen että tsasouna tarkoittaa rukous-huonetta tai että ortodoksisen kirkon alttariapulaista kutsutaan ponomariksi. Hauskana lisänä ovat kirjaan kootut reseptit, jot-ka liittyvät olennaisesti tekstiin. Hyödyllistä taas on liitteeksi koottu pieni yleiskatsaus ruko-uksiin ja kirkkolauluihin.

Sofi an elämää -kirjan luon-teva kerronta ja Riikka Juvosen äärimmäisen kaunis kuvitus tekevät siitä varmasti oppilaalle mieleisen lukuelämyksen. Pien-tä tarkennusta, ainakin näin ei-ortodoksisen taustan omaavan lukijan näkökulmasta, olisin toi-vonut ainoastaan kirkkovuoden juhliin keskittyvässä luvussa, jossa ei varsinaisia juhlien vietto-

käsittelee Vanhan testamentin kertomuksia ja toinen syven-tyy Uuden testamentin tapah-tumiin. Kolmas osa rakentuu kirkkotietoudelle. Kohti kirkon elämää on varustettu laajalla sanastolla ja kirkkoveisuille on annettu oma osionsa kirjan lo-pussa. Kirjan lukukappaleita seuraa lähes aina lyhyt sarja ky-symyksiä, jotka auttavat oppi-lasta työstämään syvällisemmin kappaleen sisältöä.

Kuten kirjasarjan ensim-mäisessä osassa on tässäkin pää-henkilö, Pate Ponomari, joka helpottaa lukijan samaistumista tapahtumien kulkuun tekstissä. Uskontokasvatuksen eettinen painotus on tuotu mukaan ope-tuksen kulkuun myös kirjan si-sältämien arkipäivään liittyvien, pienten kertomusten avulla. Nämä lyhyet kertomukset ke-ventävät varmasti pienelle luki-jalle välillä ehkä enemmänkin sulattelua vaativaa lähinnä Raa-matun kertomuksiin rakentuvaa opetusta. Toisaalta ne saattavat silloin tällöin myös katkaista tekstin luontevan etenemisen ja tehdä tekstisisällön seuraamises-ta hieman heittelehtivää.

Erityistä kiitosta kirja an-saitsee sen selkeistä viitteistä Raamatun kohtiin kuhunkin kertomukseen liittyen. Lisäksi kirjan loppupuolella on ihailta-van yksityiskohtaisesti selitetty uskontunnustuksen, Herran rukouksen sekä ehtoollisruko-uksen tekstien sisältö nuorelle lukijalle varmasti hyvin sopival-la tavalla. Kohti kirkon elämää -kir jan ottaessa puheeksi muut kristityt ja erilaiset ristisymbolit kristinuskon tunnuksena, oli-si ollut mielenkiintoista saada tietää enemmänkin siitä, mitkä näistä tunnuksista kuuluvat mi-hinkin kirkkokuntaan. Hienoa oli joka tapauksessa se, että näil-lekin ristien eroavaisuuksille oli kirjassa löytynyt tilaa.

Sofi an elämää -oppikirjan kirjoittajat Marianne Kantonen ja Tia Tajakka esittelivät julkistamistilaisuudessa tuoretta kirjaa arkkipiispa Leolle.

LUETTUA

päivämääriä eikä juhlien nimiä aina mainita. Tämä selventävä seikka on otettu huomioon kir-jasarjan seuraavassa osassa (Kohti kirkon elämää).

1.-2. -luokkien tekstikirjan rinnalla käytettävä työkirja on sisällöltään monipuolinen ja seuraa tiiviisti tekstikirjan eri-laisia teemoja. Tehtävät ovat lyhyitä ja onnistuvat poimimaan tehokkaasti itse lukukappaleesta sen olennaisimman sisällön. Eri-tyisen positiivisena asiana pidän tehtävätarjonnan monimuotoi-suutta, jonka uskoisin antavan jokaiselle oppilaalle mahdolli-suuden onnistumisen tuntee-seen. Esteettiselle silmälle miel-lyttävää ja opetusta oivallisesti täydentävää ovat osaksi Sofi an elämää -tekstikirjaa valitut Eeva Zittingin ikonit.

3.- ja 4. -luokkalaisille laadit-tu kirjasarjan seuraava osa, Kohti kirkon elämää, on tekstisisällöl-tään selvästi vaativampi. Kirjan yhdeksän lukua on jaettu kol-meen osaan, joista ensimmäinen


Pentti Lempiäinen: Ristintie ja ristinsanat. WSOY 2004. 182 s.

! Jeesuksen kärsimykset ovat kautta aikojen olleet runsaasti esillä suomalaisessa kirkkotai-teessa. Myös kärsimystien ta-pahtumia seuraavat ristintiekul-kueet ovat vakiintuneet osaksi pääsiäisen viettoa Suomessa. Kärsimystaiteen ja ristintiekul-kueiden taustalla on rikas pe-rinne, niin kutsuttu ristintien hurskaus. Se on tullut monille tutuksi etenkin katolisista kir-koista löytyvistä neljäntoista kuvan sarjoista, ristintien pysäh-dyspaikoista. Pentti Lempiäisen kirja Ristinte ja ristinsanat vie lukijansa matkalle ristintien pysähdyspaikoille ja tutustuttaa aihepiiriin laajemminkin.

Kirja alkaa kattavalla kat-sauksella ristintien hurskauden historiaan. Lukijalle selviää, miten ensimmäisten kristittyjen tavasta muistella Jerusalemin pyhiä paikkoja vähitellen kehit-tyi kokonainen pyhiinvaellus-perinne. Myös ristintien suo-malaista historiaa sekä taiteissa että kirkollisessa elämässä aina keskiajalta tähän päivään saak-ka esitellään monipuolisesti ja mielenkiintoisesti. Lempiäisen

mi: kieliasultaan nykyaikais-tettu vuonna 1680 julkaistun Turun akatemian professorin ja myös kirkkoherrana toimineen Andreas Hasselqwistin rukous-sikermä, jossa Kristuksen kärsi-myksiä seurataan vuorokauden ajan, tunti tunnilta.

Lempiäisen kirja on hyvin ajankohtainen, sillä pyhiinvael-lusperinne eri muodoissaan on ajassamme herännyt uudelleen henkiin. Lempiäinen muis-tuttaakin, että ristintie on osa kristityn elämää ympäri vuoden, ei vain pääsiäisen aikaan. Kirja tarjoaa käyttökelpoista aineistoa esimerkiksi bibliodraamaohjaa-jille, hiljaisuuden retriitteihin ja hengelliseen ohjaukseen. Kirja palvelee myös seurakun-tien työntekijöitä ja maallikoita erityisesti pääsiäisen ajan tapah-tuminen valmisteluissa. Lisäksi kirja sopii henkilökohtaiseen hiljentymiseen. Jo teoksen leh-teily virittää mielen hartaaksi. Sen kaunis kuvitus ja laadukas painoasu ruokkivat aisteja, loh-duttavat ja rohkaisevat omalla salaperäisellä tavallaan.

Kirjoittaja on TM ja kirkkoso-siologian jatko-opiskelija Hgin yliopistossa.

PAULA NÄRHI

Kutsu ristintielle

Ulla Vaajakallion ikoni-taiteen inspiroima kuvitus on kautta koko Kohti kirkon elämää -kirjan suorastaan silmiä hivele-vän kaunis. Ortodoksisen kirk-kotaiteen merkitys uskonnolli-selle elämälle saa näin ansaitse-maansa painoarvoa opetuksessa. Molempien kirjojen kuvitukses-sa ovat näkyvissä ikonografi set tuntomerkit kuten esimerkiksi

Neitsyt Marian puvun kolme tähteä tai Jeesuksen sädekehä tunnuksineen. Kuvituksissa on-kin selvästi havaittavissa että nii-hin on todella panostettu.

Nyt julkaistujen oppikirjojen lopputulos on erittäin onnistu-nut. Kirjoja voi suositella myös aikuisille, jotka kaipaavat perus-tietoa ortodoksisesta kirkosta. Mikäli maassamme järjestetään

esteettisesti onnistuneiden op-pikirjojen kilpailuja, on näissä hyvät kandidaatit kisaan. Or-todoksisen uskonnonopetuksen pitkä odotus on tullut kauniisti palkituksi. Jään odottamaan kir-jasarjan täydentymistä.

Kirjoittaja on FM ja uskontotie-teen jatko-opiskelija Åbo Akade-missa.

LUETTUA

kerronta on tarkkaa ja yksi-tyiskohtaista. Sitä elävöittävät lukuisat esimerkit ja havainnol-linen kuvitus.

Lempiäisen teos on sekoitus tietokirjallisuutta ja hartauskir-jallisuutta. Kirjassa arvostellaan ristintiekulkueita siitä, että ne jättävät katsojan helposti vain ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, eikä ristintien syvin ajatus, osal-listuminen, toteudu. Omassa teoksessaan Lempiäinen ei tyydy esittelemään ristintien pysähdys-paikkoja vain historian valossa, vaan tapahtumia sovelletaan jat-kuvasti myös tähän aikaan – pai-koitellen jopa niin innokkaasti, että haastetta olisi voinut jättää enemmän myös lukijalle.

Raikkaan lisän kirjaan tuo Raamatun ulkopuolisen kerto-musperinteen hyödyntäminen. Raamatusta tuttujen hahmojen ohella ristintiellä kohdataan esi-merkiksi Veronika, joka pyyhkii verta vuotavan Vapahtajan pään liinaan. Kertomus pohjaa 300-luvun legendaan. Vastaavanlais-ta vähemmän tunnettua kerto-musainesta kirjaan olisi voinut sisällyttää enemmänkin. Kirjan ehdottomasti parhainta antia on rukouksien ja virsien runsas käyttö. Esimerkiksi viimeisestä luvusta löytyy todellinen hel-


Jotkut kansainvälisesti tunnetut teologit, hengelliset opettajat ja mystikot puhuvat siitä, miten rukoustapa, jota vuosia on har-joittanut, alkaa jossakin vaihees-sa ikään kuin kuivua. Silloin ihminen alkaa

NÄKÖALA/ UTSIKT 3-4/2005 - Kardemummo · 2005. 12. 20. · tuksen jäseniksi Cristian Buchiu...

Documents

Transcript of NÄKÖALA/ UTSIKT 3-4/2005 - Kardemummo · 2005. 12. 20. · tuksen jäseniksi Cristian Buchiu...