luonnosTA · 2014. 3. 24. · misen ja eri turvallisuustekijät tarkastelun ulko-puolelle. Green...

Marjo Tourula Arja Rautio

Terveyttä luonnosTA

Marjo Tourula Arja Rautio


TerveyttäLUONNOSTAMarjo TourulaArja Rautio

Tekstin copyright © Marjo Tourula ja Arja Rautio

Valokuvien copyright © Veikko Virkkunen / Metsähallitus,Henriika Salmi, Marjo Tourula, Arja Rautio jaThule-instituutin kuva-arkisto

Julkaisija: Thule-instituutti Oulun yliopisto, Metsähallitus jaOulun seutu

Julkaisupaikka ja -aika: Oulu 2014

Graafinen suunnittelu: Hannele Heikkilä-Tuomaala

ISBN: 978-952-62-0374-4

NOCTURNE

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesäyön on onni omanani,kaskisavuun laaksot verhoutuu.En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Eino Leino

SISÄLTÖ1. JOHDANTO 7

2. KIRJALLISUUSKATSAUKSEN TOTEUTUS JA AINEISTO 11

3. TERVEYTTÄ LUONNOSTA 13

3.1. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet 13

3.2. Luonnon yhteys fyysiseen terveyteen 19

3.3. Luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen 27

3.4. Luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin 35

3.5. Väestöryhmien erityistarpeet 43

3.6. Terveydenhuollon interventiot 53

4. JOHTOPÄÄTÖKSET 57

LÄHTEET 61

Liite 1 72

unoilijat, kirjailijat ja taiteilijat ovat jo pitkään ja moninaisesti tuoneet esille luonnon merkityksen terveyttä ja hy-vinvointia edistävänä tekijänä. Kui-

tenkin vasta 2000-luvulla luonnon terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ovat nous-seet sekä tutkimuksen että terveyden edistä-mistyön kehittämisen kohteiksi. Tämän kirjalli-suuskatsauksen tietokantojen hakutuloksessa lähes 80 % aihetta koskevista tutkimuksista oli julkaistu 2000-luvulla.

Ihminen on sopeutunut elämään luonnos-sa noin viiden miljoonan vuoden ajan ihmi-sen historiasta, ja vain noin 2000 vuotta sit-ten alkoi sopeutuminen kaupunkiympäristöihin (ks. Yamaguchi ym. 2006). Koemme metsän ja luonnon edelleen miellyttävimpänä ympäristö-nä. Tällä hetkellä kuitenkin noin puolet maa-pallon väestöstä asuu kaupungeissa, ja arvion mukaan vuoteen 2030 mennessä kolme viides-tä henkilöstä tulee asumaan kaupunkimaisessa ympäristössä (Smith & Guarnizo 2009). Teol-listuminen ja kaupungistuminen ovat johtaneet

J O H D A N T O 7

lisääntyviin sisälläoloaikoihin. Tyypillinen ame-rikkalainen viettää arvion mukaan jopa 90 % elämästään sisätiloissa (Evans & McCoy 1998). Ihmisten lisääntynyt irtaantuminen luonnosta on noussut huolenaiheeksi, ja tilastoseurantojen mukaan luonnon virkistyskäyttö onkin olennai-sesti vähentynyt Yhdysvalloissa ja Japanissa (Pergams & Zaradic 2008). Toisaalta laajempi, 20 maata koskeva tarkastelu osoittaa ulkoilun lisääntyvän (Balmford ym. 2009), ja Suomessa ulkoilu kuuluu lähes kaikkien elämään (Sievä-nen & Neuvonen 2011).

Elinympäristön kysymykset ovat terveyden edistämisen haasteena, mikä näkyy myös kan-sallisissa kehittämislinjauksissa. Sosiaali- ja ter-veyspolitiikan strategiassa, Sosiaalisesti kestä-vä Suomi 2020, on yhtenä painoalueena ter-veyttä ja turvallisuutta tukeva elinympäristö (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010):

”Elinympäristön tila vaikuttaa ihmisten ter-veyteen ja hyvinvointiin. Ilmastonmuutos ja ekosysteemin tilan heikkeneminen kaven-

1. JOHDANTO

R

tavat hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Sosi-aalinen ja ekologinen kestävyys edellyt-tävät, että hyvä elämä voidaan turvata silloinkin, kun jaettavana ovat niukkene-vat voimavarat. Jokaisen sukupolven pi-täisi jättää perinnöksi elinkelpoisempi ym-päristö.”(Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.)

Myös Valtioneuvoston periaate-päätökseen (Sosiaali- ja ter-veysministeriö 2008) on kirjattu tavoitteeksi järjestää kansalai-sille hyvät mah-dollisuudet ar-kiliikuntaan ja esteettömät lähiliikunta-paikat kaik-kien ikä- ja väestöryhmi-en saatavil-le. Asutusalu-eiden puistot lähiluontokoh-teina sekä kau-kaisemmat kansal-lispuistot tarjoavat mahdollisuuksia sekä arkiliikuntaan että moni-puolisille luontoharras-tuksille. Jakartan (Jakar-ta Declaration 1997) ja Ottawan (Ottawa Charter for Health Promo-tion) julistukset tukevat luonnon tuottamaa hy-vinvointi- ja terveysnäkökulmaa (WHO 1986).

Terveys on täydellisen fyysisen, psyykki-sen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, ei pelkäs-

tään sairauden poissaoloa (WHO 1948), vaan myös kykyä sopeutua ja korjata eri osa-alu-eiden häiriöitä. Yksilön toimintakyky, koettu elämänlaatu ja hyvinvointi ovat terveys-käsit-teeseen sisältyviä tekijöitä. (Huber ym. 2011.) Camfieldin ja Skevingtonin (2008) mukaan hy-vinvointi ja elämänlaatu ovat hyvin lähellä toi-siaan, ja ne voidaan käytännössä katsoa tar-koittavan samaa asiaa.

Kimin (2000) typologian mukaan ympäristön ulottuvuutta voi-

daan tarkastella fyysisen, sosiaalisen ja symbo-

lisen jaottelun mu-kaisesti. Fyysisen

ympäristön aja-tellaan muodos-tuvan elävästä ja elottomasta osasta. Eloton ympäristö ja-kaantuu luon-nolliseen ym-päristöön, ku-

ten ilma, vesi ja maa, sekä

keinotekoiseen ympäristöön al-

kaen meitä ympä-röivistä vaatteistamme

ja päätyen maapalloa ym-päröiviin satelliitteihin.Fyysinen ympäristö on toimintakenttä, mutta

myös stressin ja erilaisten ärsykkeiden lähde. Monet fyysisen ympäristön elementit vaikutta-vat elämäntyyliin, aktiviteetteihin, tapoihin ja terveyteen. Sosiaalinen ympäristö muodostuu ihmisistä ja yhteisöistä, joissa yksilön odote-

Ilm

asto

n t

asa

pai

no

MA

AILMAN

LAAJUINEN EKOSYSTEEM

I Bio

dive

rsite

etti

Luonnollis

et

elinym

pärist

öt, P

uut

LUONTOYMPÄRISTÖ Ilm

a, Vesi, M

aa, M

aaperä

t

R

akennuksset,

Paik

kaku

nn

at

RA

KENNETT

U YMPÄRISTÖ Kadut, T

iet

Työ

skente

ly, O

sto

ksilla

käy

nti,

Liik

kumi

nen AKTIVITEETIT Asum

inen, Leik

kim

inen, O

ppim

inen

T

ulo

t, I

nnovo

inti

PA

IKALLISTALOUS M

arkkin

at, In

vesto

inti

Sosia

alinen p

ääom

a

YHTEISÖ Verkosto

t

Terveys- ja hyvinvointitekijätkaupungeissamme

VÄESTÖIkä,

sukupuoli,perinnölliset

tekijät

Makro

talou

s, po

litiikk

a,

kultt

uuri,

maail

manla

ajuise

t

voim

at

Kaikilta tasoilta

lähiympäristöstä alueille

Ru

oka

valio

, Liik

unta

ELÄMÄNTAPA Työtasap

aino

8 T E R V E Y T T Ä L U O N N O S T A

Kuvio 1. Terveyden kartta (Barton & Grant 2012).

taan toimivan tietyllä tavalla odotuksiin sidotun systeemin mukaisesti. Symbolinen ympäristö on kielen, merkitysten, tapojen, sääntöjen sekä kulttuuristen symbolien kautta vahvasti liitty-neenä sosiaalisen ja fyysisen ympäristön osa-alueisiin. (Kim 2000.) Barton ja Grant (2012, kuvio 1) jakavat ympäristön rakennettuun ym-päristöön ja luontoon. Luonnolla viitataan täs-sä katsauksessa ihmistä ympäröivään luontoon, jossa ihmistoimien näkyvät jäljet ovat vain pie-nenä osana (Kettunen 2008). Ympäristön ja ih-misen terveyden välinen vuorovaikutus on mo-nimutkainen, monien eri tekijöiden kokonaisuus.

Open – Oulun seudun puistoista elinvoimaa -hanke

Open – Oulun seudun puistoista elinvoimaa (OPEN – Oulu Parks Enjoying Nature) -hank-keen tarkoituksena on edistää terveydenhoito-, hyvinvointi- ja matkailualan palveluinnovaati-oita. Projektin tavoitteet ovat yhdenmukaiset hyvinvointiohjelmien kanssa, joissa korostetaan kansalaisten terveyden edistämistä, eriarvoi-suuden poistamista, hyvinvointia edistävien yhteistyöverkostojen luomista sekä alaan liit-tyvän osaamisen ja elinkeinoelämän kehittä-mistä. (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2008–2017, Terveys 2015 kansaterveysohjel-ma, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2012–2015). Met-sähallituksen ja Oulun kaupungin toteuttamas-sa Open-hankkeessa Oulun seudun virkistys-alueista rakennetaan yhteistyössä eri toimijoi-den kanssa yhtenäinen toimintaympäristön ja palvelukokonaisuuden muodostama verkos-to. Hankkeessa lisätään tietoisuutta luonnon tuottamista terveys- ja hyvinvointivaikutuksista sekä kehitetään siihen liittyvää osaamista.

Hankkeeseen liittyvän kirjallisuuskatsauk-sen tarkoituksena oli kerätä luontoympäris-tön tuottamien terveys- ja hyvinvointivaikutus-ten aihealuetta koskeva tutkittu tieto kattavasti yhteen ja tehdä siitä yleisluonteinen yhteen-veto ja johtopäätökset. Tavoitteena on lisä-tä ymmärrystä luonnon terveys- ja hyvinvointi-vaikutuksista ja herättää mielenkiintoa aihetta kohtaan. Kirjallisuuskatsausta on myös hyödyn-netty luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia arvioivan mittarin kehittämisessä. Tiedon tuot-taminen hyvinvointihyödyistä on tärkeää, ja hyötyjen ja kustannusten vertailulla saadaan perusteita yhteiskunnan virkistyspalveluiden tuottamiseen (Sievänen & Neuvonen 2011).

Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on yleiskatsaus ilman tiukkoja ja tarkkoja sisäänottokriteerei-tä mahdollistaen laajat aineistot. Tutkittavaa ilmiötä kuvataan luokittelemalla ilmiön omi-naisuuksia. (Salminen 2011.) Yksi kuvailevan kirjallisuuskatsauksen muodoista on integroi-va kirjallisuuskatsaus, joka mahdollistaa kirjal-lisuuden tarkastelun ja syntetisoinnin (Torraco 2005) sekä tuottaa laajemman kuvan aihet-ta käsittelevästä kirjallisuudesta systemaatti-seen kirjallisuuskatsaukseen verrattuna (Evans 2008). Se myös sallii erilaisin metodisin lähtö-kohdin tehdyt tutkimukset analyysin aineistoksi (Whittemore & Knalf 2005).

J O H D A N T O 9

atsaus toteutettiin vaiheittaisesti: tut-kimusongelman muotoilu, aineiston kerääminen, arviointi, analyysi sekä tulkinta ja tulosten esittäminen (Coo-

per 1989). Katsauksessa tarkasteltiin aikaisem-pia tutkimuksia, jotka liittyivät luontoympäris-tön tuottamiin terveys- ja hyvinvointivaikutuk-siin, ryhmiteltiin tutkimusten tuloksia sekä luotiin johtopäätöksiä tutkimus- ja kehittämistyölle. Katsauksessa haettiin vastauksia seuraaviin ky-symyksiin:

1. Millaisia ihmisten terveyttä ja hyvin-vointia edistäviä vaikutuksia luontoympä-ristö tuottaa?2. Millaisilla menetelmillä luontoympäris-tön tuottamia terveys- ja hyvinvointivai-kutuksia on mitattu?3. Mitä perusteita ja kehittämisehdotuk-sia aikaisempi tutkimus tuottaa terveyden edistämiseen?

2. KIRJALLISUUSKATSAUKSENtoteutus ja aineisto

Hurrikaanit, maanjäristykset ja muut luonnon-katastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkis-tä ahdistusta eri puolilla maailmaa (Bratman ym. 2010 kirjallisuuskatsaus). Kokonaisvaltai-nen turvallisuus, sekä psyykkinen että fyysinen, on ennakkoehto terveyden ja hyvinvoinnin saa-vuttamiselle luontoympäristöissä. Ilman psyyk-kistä turvallisuuden tunnetta elpyminen ja luon-tokokemuksen terapeuttinen vaikutus eivät ole mahdollisia (Salonen 2010).

WHO:n (2013) määritelmän mukaan ym-päristöterveys käsittelee kaikkia ihmisen ulko-puolisia fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä ja niihin liittyviä käyttäytymiseen vai-kuttavia tekijöitä. Ympäristöterveys sisältää nii-den ympäristötekijöiden määrittämisen ja hal-linnan, jotka voivat mahdollisesti vaikuttaa ter-veyteen ja suuntautua estämään sairautta ja luomaan terveyttä tukevia ympäristöjä. Ym-päristöterveyteen liitetään yleensä terveyt-tä vaarantavia riskitekijöitä, jotka liittyvät esi-merkiksi ilmansaasteisiin, ultraviolettisäteilyyn, kemikaaleihin sekä vesi- ja ruokaturvallisuu-

K

K I R J A L L I S U U S K A T S A U K S E N T O T E U T U S J A A I N E I S T O 1 1

teen. Ympäristössä voi olla monia fyysistä ter-veyttä uhkaavia tekijöitä, mutta myös koettua epämiellyttävyyttä. Ympäristöterveydestä pu-huttaessa olisi tärkeää tuoda esiin myös luon-toympäristön terveyttä edistävät vaikutukset ja laajentaa ympäristöterveyden-käsite sai-rauslähtöisestä riskien huomioimisesta terveyt-tä edistäviin ja sairauksia ehkäiseviin tekijöi-hin. Tämä kirjallisuuskatsaus kohdentuu luonnon tuottamiin myönteisiin terveys- ja hyvinvointi-vaikutuksiin jättäen riskitekijät, niiltä suojautu-misen ja eri turvallisuustekijät tarkastelun ulko-puolelle.

Green care -käsitteen alkuperä ulottuu Alankomaihin, jossa 1970-luvulla puhuttiin care farm -tiloista. Suomeen tämä käsite tuli vuonna 2008. Green care tarkoittaa väljäs-ti luonnon hyödyntämistä sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluiden tuottamisessa. Green care pitää sisällään luontoon tai maatilalle sijoit-tuvia interventioita, kuten hoivamaatalouden, eläinavusteisen terapian ja terapeuttisen puu-tarhanhoidon, joilla on selkeä tavoite ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä, ja joita koulutettu henkilökunta toteuttaa. (Soini ym. 2011.) Green care voidaan jakaa luonnon kokemuksellisuu-teen sekä vuorovaikutuksellisuuteen luontoele-menttien kanssa. Kokemuksellisuuteen sisältyy aktiivinen luonnossa liikkuminen (esimerkiksi luontoliikunta ja seikkailuterapia) sekä luonnon katselu. Vuorovaikutuksellisuus luontoelement-tien kanssa on terapeuttista puutarhanhoitoa ja eläinavusteista terapiaa (Haubenhofer ym. 2010). Kirjallisuuskatsausta ei ole kohdennet-tu varsinaisesti green care -aihealuetta käsitte-leviin tutkimuksiin, mutta katsaus sivuaa green care -käsitettä tarkasteltaessa luontoympäris-tön terveys- ja hyvinvointivaikutuksia kokemuk-sellisuuden näkökulmasta. Tarkempi kuvaus kir-

jallisuuskatsauksen toteuttamisesta löytyy liit-teestä 1.

Kirjallisuuskatsaukseen valitut tutkimukset luokiteltiin sisällön mukaisiin kategorioihin:

Ihminen on kokonaisuus, jossa kehollisuus, ta-junnallisuus ja situationaalisuus kietoutuvat toi-siinsa (Rauhala 2005) eikä ympäristöä voi-da siitä erottaa (Pinder ym. 2009). Jaottelu on siten keinotekoinen, mutta auttaa hahmot-tamaan luonnon tuottamaa moniulotteista ter-veyteen ja hyvinvointiin liittyvää tutkimuskent-tää.

1 2 T E R V E Y T T Ä L U O N N O S T A

1) terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet,2) luonnon yhteys fyysiseen terveyteen,3) luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen,4) luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin,5) väestöryhmien erityistarpeet sekä6) terveydenhuollon interventiot.

3.1. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet

o 30 vuotta sitten keskusteltiin luonnos-ta hyvinvointitekijänä sekä mahdolli-suuksista kartoittaa sitä monitieteises-ti. Esitettiin kysymyksiä: ”Millainen on konkreettisesti hyvä luonnonympäris-

tö ja miten luonnon eri tekijät vaikuttavat hy-vinvointiin?” Tutkimuksessa käytettiin Pyynikin ulkoilualueen kävijöiden haastatteluja. Mielei-sin lähivirkistysaluetyyppi sisälsi luonnontilas-sa olevia alueita, ihanteellisimmillaan metsää ja vesistöä. Metsä nähtiin sekä fyysisenä (il-man puhdistajana ja suojan antajana) että psyykkisenä (rauhoittajana) hyvinvointitekijä-nä. Ympäristön virkistyskäytön kannalta tär-keimpiä ominaisuuksia olivat luonnon sopivuus virkistyskäyttöön, kauneus ja esteettisyys sekä puhtaus, siisteys ja saasteettomuus. (Eskelinen 1979.) Vihreän luontoympäristön ilman laatua parantava ominaisuus on yksi luontoympäris-tön terveysvaikutusten taustamekanismi, joka

3. TERVEYTTÄ LUONNOSTA

on laajasti tiedostettu. Myös kaupunkipuisto-jen merkitys lämpötiloja tasaavana tekijänä on tärkeä. (Karjalainen ym. 2007, Paoletti ym. 2011, Su ym. 2011.)

Kulttuuriset tekijät ja henkilökohtaiset näke-mykset, mieltymykset ja elämäntavat vaikutta-vat käsityksiimme ympäristön ominaisuuksien arvostuksesta sekä siihen, millaisia vaatimuk-sia asetamme erilaisille viher- ja puistoalueil-le (Tyrväinen ym. 2007).

Mielipaikalla tarkoitetaan yleensä arki-ympäristön paikkaa, joka koetaan tärkeänä ja arvokkaana itselle. Mielipaikka on elvyttävä, kiehtova ja auttaa psyykkisen tasapainon saa-vuttamisessa (Korpela & Hartig 1996). Luon-toympäristöt, kuten puistot, rannat tai metsät, ovat Suomessa (Korpela & Hartig 1996, Kor-pela & Ylèn 2007) sekä myös kansainvälises-ti (Newell 1997) yleisimmin nimetty mielipai-kaksi. Mielipaikan tärkeimmiksi ominaisuuksik-si mainittiin Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa hiljaisuus, metsäinen tunne, luonto ja toimivuus (Tyrväinen ym. 2007). Simulan (2012) laadul-

T E R V E Y T T Ä J A H Y V I N V O I N T I A E D I S T Ä V Ä T L U O N N O N O M I N A I S U U D E T 1 3

J

liseen haastatteluaineistoon perustuvassa väi-töstutkimuksessa osa haastateltavista ei pitä-nyt kaupunkiluontoa luontoelämysten lähteenä. Kaupunkiluonnon ilmanlaatu koettiin huonoksi ja liikenteen taustakohina ja yleinen häly peit-tivät allensa heikoimmat luontoäänet yksipuo-listaen äänimaailmaa.

Metsän on arvioitu auttavan väsymyksestä palautumisessa kaupunkiympäristöä paremmin (Staats ym. 2003), sillä siihen sisältyvät vähäi-set ihmismäärät, hiljaisuus, liikkeiden vähyys ja hitaat muutokset. Metsän ärsykkeet ovat ennus-tettavissa, eivätkä ne ole ristiriitaisia tai moni-merkityksellisiä. (Shin ym. 2010 kirjallisuuskat-saus.) Hauru ym. (2012) tutkivat metsän ominai-suuksia elvyttävyyden näkökulmasta Helsingin kaupunkiympäristössä. Tutkimukseen osallistu-neet kokivat elvyttävimpänä ympäristönä met-sän siimeksen, josta ei ollut näköyhteyttä kau-punkimaiseen ympäristöön. Asutuksen ympä-röimää metsää pidettiin elvyttävämpänä kuin teiden ympäröimää metsää. Laajat saarek-keet metsäistä elinympäristöä tai tiheä ja moni-kerroksinen kasvillisuus, joka ehkäisi kaupunki-ympäristön näkymistä metsään, mahdollistivat paremmin elvyttävyyskokemuksien saavutta-misen. (Hauru ym. 2012.) Metsässä käynnin säännöllisyyttä edisti metsän suuri koko (noin 2 hehtaaria) (Coles & Bussey 2000) ja pie-nemmissä metsiköissä sen muoto (Coles & Bus-sey 2000, Grahn ym. 2005). Erityisesti lapsilla nämä seikat vaikuttivat huomattavasti heidän leikkeihinsä (Grahn ym. 2005). Suuremmilla luontoalueilla näyttäisi olevan merkittävämpi vaikutus terveyteen pieniin alueisiin verrattuna (Mitchell ym. 2011).

Monimuotoisia maisemia erilaisine elin-ympäristöineen, jotka sisältävät puita, vettä, si-nistä taivasta ja pilviä, pidetään miellyttävinä.

Pretty ym. (2005) näyttivät aikuisille yli 300 valokuvaa maaseudulta ja kaupunkiympäris-töistä saadakseen selville, millaisia ympäristö-jä pidetään miellyttävinä tai epämiellyttävinä. Kuvat, joissa oli mukana myös eläimiä, kuten lampaita, koettiin miellyttävinä, vaikka niissä ei ollut vettä tai taivasta. Näissä kuvissa eläi-met korvasivat vesistön ja taivaan. Tummaa tai-vasta ja ukkospilviä ei suosittu, ja vihreää mai-semaa pidettiin ruskeaan verrattuna miellyt-tävämpänä. Useat tutkittavista eivät pitäneet maaseudun maisemia koskaan epämiellyttä-vinä. Maaseudulla roskat ja hylätyt autot oli-vat väliaikainen ongelma, koska vihreä kasvil-lisuus yhdessä sinisen taivaan tai veden kanssa kumosi epämiellyttävät elementit. Rikkoontu-neet, pilaantuneet ja hylätyt kaupunkiympä-ristöjen alueet sekä kuvat, joissa oli graffite-ja, rakennustelineitä, betonielementtejä, roskia ja särkyneitä ikkunoita koettiin epämiellyttä-vinä. Kaupunkimaisemaa pilvenpiirtäjineen ja puistoineen pidettiin miellyttävänä erityisesti silloin, kun vesistöä ja sinistä taivasta oli läs-nä. Vierailu, mutta ei niinkään asuminen, arvi-oitiin tällaisessa paikassa miellyttäväksi. (Pret-ty ym. 2005.)

Ympäristön vaihtelevuudella, sekä vihrei-den että ei-vihreiden alueiden sijainnilla käve-lyetäisyydellä, on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia (Pereira ym. 2012). Ruotsalaistutki-muksessa kaupunkien luonto- ja puutarhaym-päristön laatuominaisuudet muodostuivat muun muassa rauhallisuudesta, erämaisuudesta, la-jien rikkaudesta, tilasta, oleskelupuutarhois-ta ja juhlavuudesta (Grahn ym. 2005). Asuin-alueiden lähiluonnon määrän ja virkistysarvoa lisäävien ominaisuuksien vaikutusta muun mu-assa tyytyväisyyteen tutkittiin kysely- ja GIS-paikkatietomenetelmien avulla. Mitä useampia


virkistysarvoa lisääviä ominaisuuksia luontoym-päristöissä oli, sitä tyytyväisempiä ja jossakin määrin elinvoimaisempia asuinalueella oltiin. Useita laatutekijöitä omaavia alueita saavu-tettiin kuitenkin harvemmin. (Björk ym. 2008.)

Puistojen laatutekijöitä voidaan mitata ja tutkia suhteessa fyysiseen aktiivisuuteen (Bedi-mo-Rung ym. 2005). Australiassa tehdyssä tut-kimuksessa havaittiin puistoihin tehtyjen pa-rannustöiden lisäävän vierailijoiden määrää ja vierailijoiden kävelyn sekä aktiivisuuden ta-son määrää puistoissa (Veitch ym. 2012). Luo-malla mahdollisuuksia fyysiseen aktiivisuuteen,

puistot vaikuttavat fyysistä ja psyykkistä hyvin-vointia edistävästi (Bedimo-Rung ym. 2005). Virkistysarvoltaan korkeilla lähiluontoalueil-la on osoittautunut olevan yhteys viikoittaiseen kohtalaisen fyysiseen aktiivisuuden määrään (Björk ym. 2008).

Arvioitaessa puistojen suhdetta ja merkitys-tä fyysiseen aktiivisuuteen, voidaan tarkastella neljää maantieteellistä aluetta. 1) Aktiviteetti-alueet ovat vyöhykkeitä, osia tai mahdollista-via alueita, joka ovat erityisesti suunniteltu tai yleisesti käytetty liikuntaan, kuten urheiluken-tät, polut ja leikkikentät. 2) Puistoa tukeviin alu-


eisiin sisältyvät huoltoalueet ja varusteet, jotka tekevät liikkumisen puistoissa houkuttelevaksi ja turvalliseksi erilaisille käyttäjille. Nämä alu-eet eivät suoraan edistä fyysistä aktiivisuutta, mutta kuuluvat alueen kokonaisuuteen, kuten yleiset rakennukset, suojat, majat, eväsretkialu-eet ja parkkipaikat. Puistoa tukevilla alueilla voi olla yhteyttä siihen, kuinka usein ja kuin-ka pitkään ihmiset alueella viihtyvät sekä kuin-ka aktiivisia ihmiset siellä ovat. Koska puistot ovat enemmän kuin osiensa summa, on välttä-mätöntä tarkastella myös 3) aluetta kokonai-suutena, sen kokonaisvaikutelmaa ja merkitystä,

esimerkiksi alueen esteettisyyden, koon ja mo-nimuotoisuuden näkökulmasta. Tähän yhteyteen liittyy myös tiedon keräämisen tärkeys puiston kokonaiskäytettävyydestä sekä saavutetta-vuudesta. Puiston käyttöön vaikuttavat vahvas-ti 4) puistoa ympäröivien alueiden ominaisuu-det, kuten liikenne (saavutettavuus), turmeltu-neet tai hylätyt asumukset (esteettisyys), rikol-lisuus (turvallisuus) ja asuinalueen väestölliset tekijät. (Bedimo-Rung ym. 2005.)

Alueen houkuttelevuuteen ja käyttöön vaikuttavat puistojen toiminnalliset ominaisuu-det, kunto, esteettisyys, turvallisuus, puistojen hallinta sekä saavutettavuus. Alueiden toimin-nalliset ominaisuudet johtavat erilaisiin käyt-tömuotoihin. Esimerkiksi urheilukenttiä käyttä-vät erilaiset urheiluseurat, ja luonnontilaisilla alueilla voi puolestaan olla vähäisempää lii-kuntaa vaativaa luonnon tutkiskelua. Toimin-nallisia ominaisuuksia ovat kävijöiden käytös-sä olevat puistojen varustukset (esim. valaistus, makkaranpaistopaikat, keinut) sekä järjestetyt aktiviteetit (esim. liikuntakerhot, konsertit, kil-pailut). Toiminnalliset ominaisuudet tuovat alu-eelle monipuolisuutta erilaisia tarpeita var-ten eri ajankohtina, vuoden ympäri. (Bedimo-Rung ym. 2005.)

Ihmiset hakeutuvat mielellään alueille, joi-den kunto on hyvä ja varustus ehjää ja turvallis-ta, ja välttelevät huonokuntoisia alueita. Visu-aaliset vihjeet alueella esiintyvästä perinteisiä normeja ja arvoja rikkovasta käyttäytymises-tä, kuten ympäristöön jätetyt roskat, graffitit ja huono omaisuuden ylläpito sekä häiritsevä sosi-aalinen käyttäytyminen (esimerkiksi juopottelu ja laiton pitkäaikainen oleskelu puistossa), vai-kuttavat käsitykseen alueen kunnosta. Esteetti-syys sisältää puiston erilaiset houkuttelevat ja viehättävät design-tekijät. Kauneudella ja mie-


lenkiintoisilla näkymillä, joita lumoavat maise-mat tarjoavat, voi olla hyvin voimakas fyysis-tä aktiivisuutta motivoiva vaikutus, kuten Owen ym. (2004) toteaa kirjallisuuskatsauksensa joh-topäätöksissä.

Turvallisuusnäkökohtaa voidaan tutkia hen-kilökohtaisia turvallisuudentunteita tai objek-tiivisia rikostilastoja tarkastelemalla. Ympäris-tön turvattomuus voi johtaa aktiviteettien etsi-miseen muualta kuin luonnosta. Hallinta liittyy puistojen suunnitteluun, hoitamiseen ja talou-denpitoon. Saavutettavuus on sekä alueelle pääsyä että navigointia alueen sisällä. Saata-

villa olevien puistoalueiden määrä ja jakautu-minen yhteisössä, kaikkien ihmisten oikeuden-mukainen pääsy puistoihin sekä etäisyydet ko-din ja lähimmän puiston välillä tuovat haasteita saavutettavuuteen. (Bedimo-Rung ym. 2005.)

Puistojen ja laadukkaiden ulkoilualuei-den saavutettavuudella on yhteys aikuisten lisääntyneeseen fyysiseen aktiivisuuteen usei-den tutkimusten mukaan (Giles-Corti & Dono-van 2002, Giles-Corti ym. 2005, Ellaway ym. 2005, Sugiyama ym. 2008, Björk ym. 2008, Sugiyama ym. 2010, Mahmood ym. 2012). Hollantilaisen tutkimuksen mukaan asuinpaikan


lähellä sijaitsevilla vihervirkistysalueilla oli yh-teys pyöräilyyn käytettyyn aikaan (Wendel-Vos ym. 2004) sekä australialaisessa tutkimuk-sessa kävelyn määrään (Sugiyama ym. 2008, 2010). Henkilöt, jotka havaitsivat lähiympäris-tössä paljon luontoa, kokivat fyysisen ja psyyk-kisen terveytensä paremmaksi kuin ne, jot-ka havaitsivat vähän luontoa ympärillään (Su-giyama ym. 2008). Luontoympäristöllä ja sen saavutettavuudella on havaittu olevan positii-vista yhteyttä sekä yksilön elämäntyytyväisyy-teen että yhteisön tyytyväisyyteen kaupunki-ympäristössä (Vemuri ym. 2011).

Kuntokävely on suosituimpia ulkoiluhar-rastuksia Suomessa, ja suurin osa siitä tapah-tuu lähellä kotia sijaitsevissa virkistyskohteissa (Sievänen & Neuvonen 2011). Virkistäytymistä tuottava luontoalue on mahdollista saavuttaa helposti keskimäärin 35 %:lla tutkimuksissa mu-kana olleiden EU-maiden (n=23) kansalaisella. Suomessa lähiympäristön luontovirkistysalueet ja jokamiehen oikeudet ovat erityisen tärkei-tä; noin 80 % vastaajista matkusti korkeintaan kahdeksan kilometriä päästäkseen virkistäyty-mään luontoon. (PEER 2012.) Amerikkalainen organisaatio ”The Trust for Public Land (TPL)” on käynnistänyt aloitteen, jonka tavoitteena on helposti saavutettava puisto jokaiselle per-heelle (Parks for People, Trust for Public Land 2012). Ihanteellisimmillaan viherympäristö tuli-si saavuttaa 5 minuutin kävelyllä (Coles & Ca-serio 2001) tai Sugiyaman ym. (2010) mukaan sijaita korkeintaan 1600 metrin päässä asuin-paikasta. Maaseudulla asuvat kuvasivat haas-tatteluissa olevansa etuoikeutettuja kaupunki-laisiin verrattuna päästessään helposti luon-toon (O’Brien 2005).

Tarvitaan sekä helposti saavutettavia lähi-luontokohteita että kaukaisempia luonto-


alueita, jotka mahdollistavat pidempiaikais-ta luonnossa viipymistä. Esimerkiksi opettajille tehty tutkimus osoitti toistuvaa työstressiä ko-keneiden opettajien suosivan pidempiaikaista luonnossa olemista, kun taas vähän työstressiä kokeneille riittävät lyhyet luonnon aistinautin-not, kuten lintujen viserryksen kuuleminen lä-hiluonnossa. Kauempana kotoa olevat luonto-kohteet voivat nousta tärkeämpään asemaan suuremman stressin tai kriisin aikana. (Gulwa-di 2006.) Kanadan luonnonsuojelualueilla (Pi-nery Provincial Park, Gatineau Park) esiin nou-sivat laajojen suojelualueiden moninaiset ter-veyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset. Alueella vierailu täytti vierailun motiivit ja ta-voitteet; luonnossa käynti oli positiivinen elä-mänkokemus, ja luontokontaktin arvioitiin pa-rantavan kanadalaisten elämänlaatua. (Lemi-eux ym. 2012.)

3.2. Luonnon yhteys fyysiseen terveyteen

uonto koskettaa ihmistä kaikkien ais-tien kautta. ”Se on aika-tila, jossa mieli ja ruumis yhtyvät aistikokemuk-sessa osaksi luonnon mystistä suuruut-ta. Tunne siitä, että ihminen on erotta-

maton osa aistimaansa hetkeä ja todellisuutta, keskittää ajatukset käsillä olevaan tilantee-seen.” (Simula 2012, s.129.) Pienet yksityiskoh-dat, kuten puiden lehtien värit ja puiden lävitse lankeava valo sekä metsän äänet ja hajut tuo-vat mielihyvää (O’Brien 2005).

Luonto itsessään tuottaa terveysvaikutuksia

Luontoympäristöjen kansanterveydellinen mer-kitys tulee esille kahden mekanismin kautta: puistot houkuttelevat ihmisiä viettämään suu-remman osan vapaa-ajastaan ulkona ja moti-voivat liikkumaan enemmän, mutta myös luon-toympäristö itse tuottaa terveys- ja hyvinvoin-tivaikutuksia (ks. de Vries ym. 2003). Tyrväisen (2001) kaupunkimetsän arvottamista koske-vassa tutkimuksessa luonto itsessään nousi tär-keimmäksi tekijäksi, joka nähtiin tärkeämpänä kuin liikunta. Myös muualla Pohjoismaissa teh-

L

L U O N N O N Y H T E Y S F Y Y S I S E E N T E R V E Y T E E N 1 9

tyjen tutkimusten mukaan ihmiset hakevat hil-jaisuutta ja esteettisiä elämyksiä metsämaisemis-ta (Tyrväisen 2001 mukaan Bennet ym. 1981, Grahn 1991, Jensen 1995). Luonnossa sijaitse-vissa mielipaikoissa ollaan, rentoudutaan sekä kävellään, kun taas aktiivisempi fyysinen har-joittelu voi tapahtua muissa ympäristöissä (Kor-pela & Ylén 2007). Moritan ym. (2007) ky-selytutkimuksessa vihamielisyyden ja masentu-neisuuden väheneminen metsäpäivän jälkeen ei pelkästään aiheutunut liikunnasta vaan en-nemminkin metsäympäristöstä.

Viherympäristöjen yhteys liikuntaan ja sairauksiin

Vuosittain kuolee yhä enemmän ihmisiä sydän- ja verisuonisairauksiin, joiden arvioidaan pysy-vän johtavina kuolleisuuden aiheuttajina (WHO 2012). Korkea verenpaine, kohonneet veren rasva-arvot, diabetes, epäterveellinen ruoka-valio, vähäinen liikunta, tupakointi ja epätarkoi-tuksenmukainen alkoholin käyttö ovat yleisim-piä riskitekijöitä (WHO 2011). Näistä vähäinen fyysinen liikunta aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 1.9 miljoonaa kuolemaa vuosittain (WHO 2004). Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa suojaa-vasti useisiin sairauksiin, kuten sepelvaltimo- ja verenpainetautiin, syöpään, diabetekseen ja osteoporoosiin, sekä vähentää kuolleisuutta (Pate ym. 1995, Scully ym. 1998).

Puistojen läheisyys lisää fyysistä aktiivisuut-ta (Kaczynski & Henderson 2007, Björk ym. 2008, Sugiyama ym. 2010), jolla on kansater-veydellistä merkitystä (Pretty ym. 2005). Liikun-ta laskee jo itsessään verenpainetta, kohentaa itsetuntemusta ja mielialaa, mutta luontoym-päristössä nämä terveysvaikutukset vahvistu-vat. Kokeellisessa tutkimuksessa verenpaine oli

matalampi ja mieliala parempi niillä tutkittavil-la, jotka liikuntaharjoitetta tehdessään katsoi-vat miellyttäviä luontomaisemakuvia, kuin niil-lä tutkittavilla, jotka pelkästään harjoittelivat tai harjoittelun ohessa katsoivat epämiellyttä-viä maisemakuvia (Pretty ym. 2005). Mielen-kiintoisessa luontoympäristössä juoksevat hen-kilöt juoksivat lujempaa, mutta kokivat silti sa-man verran väsymystä ja fyysisiä oireita, kuin rauhallisempaan tahtiin ikävystyttävällä urhei-luradalla juoksevat (Pennebaker & Lightner 1980). Ihmiset myös suorittivat liikuntaohjel-mansa loppuun useammin luonnossa kuin sisä-tiloissa (Pretty ym. 2007), ja fyysiseen aktii-visuuteen sitoudutaan luontoympäristöissä pi-demmiksi ajoiksi (Pennebaker & Lightner 1980, Pretty ym. 2007).

Bowlerin ym. (2010) laajassa systemaatti-sessa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin, lisää-vätkö luonnossa tapahtuneet aktiviteetit ter-veysvaikutuksia muuta ympäristöä enemmän. Katsaukseen valikoiduista tutkimuksista suu-rin osa mittasi tunteita, osa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä sekä pieni osa kardiovas-kulaarisia, hormonitasoon tai immuunijärjestel-män toimintaan liittyviä toimintoja. Objektiivi-sen kvantitatiivisen synteesin ja meta-analyysin tulokset antoivat selkeää näyttöä luontoliikun-nan tunteisiin liittyvistä positiivisista vaikutuk-sista muihin ympäristöihin verrattuna. Luonto-liikunta vähensi koettuja negatiivisia tunteita, kuten vihaa, uupumusta ja surua. Hieman näyt-töä löytyi luontoliikunnan myönteisistä vaiku-tuksista koettuun energiatasoon sekä tarkkaa-vaisuuteen. Heikointa näyttö oli fysiologisiin vasteisiin, kuten verenpaineeseen ja kortisolin tasoon, joskin analyysi perustui tältä osin muu-tamaan tutkimukseen. Tutkimuksiin osallistuneet olivat yleensä opiskelijoita, aikuisia miehiä ja


fyysisesti aktiivisia aikuisia, minkä takia tutki-mukset eivät anna luotettavaa kuvaa koko vä-estöstä. Vaikutuksia todennettiin pääosin lyhy-ellä aikavälillä, mikä nostaa esiin pitkittäistut-kimuksen ja kumulatiivisten terveysvaikutusten tutkimisen tarpeellisuuden. Aikaisemmat tutki-mustulokset osoittivat suuntaa-antavasti luon-toympäristöllä olevan suoria ja positiivisia vai-kutuksia hyvinvointiin, mutta lisätutkimuksia tar-vitaan arvioitaessa yleistä kansaterveydellistä merkitystä. (Bowler ym. 2010.)

Laajoissa, Englannissa tehdyissä väestötason kyselytutkimuksissa osoitettiin suositellun fyysi-sen aktiivisuuden määrän saavuttavan parem-min ne henkilöt, jotka asuivat eniten lähiviher-alueita sisältävillä asuinalueilla (Coombes ym. 2010, Mytton ym. 2012). Fyysisen aktiivisuu-den ja viherympäristön välinen yhteys oli voi-makkaampaa, kun analyysi rajattiin koskemaan vain kaupunkiympäristöä, jolloin yhteyttä ei näyttäisi selittävän maaseudulla asuvien fyysi-nen aktiivisuus. Yhteyttä viheralueiden ja tavan-omaisten aktiviteettien, kuten kävelyn, välillä ei kuitenkaan löytynyt, vaan yhteydet tulivat esille puutarhanhoidon ja työterveysliikunnan kautta. Viherympäristön ja fyysisen aktiivisuuden väliset yhteydet eivät välttämättä selity tavanomaisil-la henkilökohtaisilla viherympäristöjen virkistys-käytöillä. (Mytton ym. 2012.)

Eurooppalaisessa tutkimuksessa asuinym-päristön vihreiden alueiden suurempi määrä oli yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen ja vä-häisempään ylipainoon ja lihavuuteen. Vihrei-den asuinalueiden ihmiset harrastivat 3.3 ker-taa enemmän säännöllistä fyysistä harjoittelua kuin ne, jotka asuivat vähemmän viheralueita sijaitsevilla asuinalueilla. (Ellaway ym. 2005.) Laajan (60 tutkimusta) kirjallisuuskatsauksen tuloksena suurimmasta osasta aikaisempia tut-

kimuksia löydettiin positiivinen tai heikko yh-teys viherympäristön ja ylipainoisuuteen liitty-vien terveysindikaattoreiden väliltä. Joiltakin osin eri tutkimusten tulokset olivat kuitenkin ris-tiriitaisia. (Lachowycz & Jones 2011.) Tanska-laisessa kyselytutkimuksessa viherympäristön läheisyydellä oli yhteyttä vähäisempään stres-sitasoon ja pienempään ylipainon todennäköi-syyteen, mutta käyntimäärät viheralueilla ei-vät selittäneet tätä yhteyttä (Nielsen & Han-sen 2007). Englantilaisen tutkimuksen mukaan lähimpänä viheralueita asuvat henkilöt oli-vat jopa todennäköisimmin ylipainoisia (Cum-mins & Fagg 2012). Asuinalueen viherympä-ristön määrällä ei välttämättä ole suoraa yh-teyttä fyysisen aktiivisuuden määrään, eikä se siten näyttäisi selittävän kokonaan luontoym-päristön ja terveyden välistä yhteyttä (Maas ym. 2008).

Luontoympäristöllä ja sen fysikaalisilla teki-jöillä on vaikutusta verenpaineeseen. Ympäristön lämpötilalla ja erityisesti ikääntyvien verenpai-netasolla on voimakas yhteys; ulkoilman lämpö-tilan noustessa verenpaine laskee (Alperovitch ym. 2009), ja tavanomainen kylmäaltistus tal-vella, sekä jo pelkkä kasvojen jäähtyminen, nos-tavat verenpainetta (Edwards ym. 2008). Sekä metsämaiseman näkeminen (Suda ym. 2001, Lee ym. 2009) että metsän tuoksut (Miyazaki ym. 1999) vaikuttavat puolestaan verenpainet-ta laskevasti. Pelkästään luontomaiseman kat-sominen ikkunasta laski 10 minuutissa tutkimus-henkilöiden verenpainetta, kun taas ikkunatto-massa huoneessa verenpaine puolestaan nousi. Verenpaine oli myös matalampi luontoympäris-tössä käveltäessä. (Hartig ym. 2003.) Saman-kaltainen vaikutus tuli esiin katsottaessa luonto- ja kaupunkiaiheisia videoita. Luontoaiheisen, 10 minuuttia kestävän videon katselu palautti


stressistä 4–7 minuutissa, mikä näkyi muun mu-assa verenpaineen ja lihasjännityksen lasku-na. (Ulrich ym. 1991.) Myös pulssi oli alhaisem-pi luontoaiheisia videoita (Laumann ym. 2003) ja metsämaisemaa (Lee ym. 2009) katsottaes-sa verrattuna kaupunkiympäristön videoihin.

Metsäkylvyn vaikutukset

”Shinrin-yoku” on japanilainen määritelmä, joka tarkoittaa metsän tunnelman saavuttamis-ta tai ”metsäkylpyä” (forest bathing) (Tsunetsu-gu ym. 2010). Metsäkylpy on lyhyt, kiireetön metsässä käynti, josta löytyy luonnon aromate-rapian ominaisuuksia. Metsäkylpyyn mennään rentoutumaan ja virkistäytymään sekä samalla hengitetään haihtuvia antimikrobisia yhdistei-tä, puun eteerisiä öljyjä (Li 2010). Metsäkylpy on saanut lisääntynyttä huomioita ja suosiota rentoutumista lisäävän ja stressiä ehkäisevän kykynsä takia Japanissa viime vuosina (Mori-ta ym. 2007, Tsunetsugu ym. 2010).

Fysiologiset mittaustulokset osoittivat metsä-kylvyllä olevan rentouttavaa vaikutusta. Park tutkimusryhmineen (2010) tutki metsäkylvyn fy-siologisia vaikutuksia 24 japanilaisessa metsäs-sä. Koehenkilöt (n=280) joko katselivat ja istui-vat tai kävelivät metsässä. Kontrollitilanteessa he olivat kaupunkiympäristössä. Laaja kokeelli-nen tutkimus osoitti metsäympäristön edistävän matalampaa verenpainetta ja pulssia sekä kor-tisolipitoisuutta, lisääntynyttä parasympaattisen hermoston aktiivisuutta ja matalampaa sympaat-tisen hermoston aktiivisuutta kuin kaupunkiym-päristö. (Park ym. 2010.) Parasympaattisen her-moston aktiivisuus nousee, kun tunnemme olom-me rentoutuneeksi ja sympaattisen hermoston aktiivisuus puolestaan nousee stressitilanteissa. Syljen amylaasientsyymin määrä antoi viittei-

tä sympaattisen hermoston toiminnan matalam-masta tasosta metsäympäristöissä (Yamaguchi ym. 2006). Lin ym. (2008a, 2008b) tutkimukset tukivat näitä löydöksiä. Metsäkylpy vaikutti las-kevasti adrenaliinin ja noradrenaliinin pitoisuu-teen veressä. Kaupunkivierailun yhteydessä tätä vaikutusta ei havaittu.

Kortisolin määrä voi toimia biologisena in-dikaattorina kuvastamassa stressitasoa ja sen vaihtelua. Ward Thompson ym. (2012) tutki-muksen tarkoituksena oli testata, vaikuttaako asuinalueen viherympäristön määrä stressiin. Hän mittasi syljen kortisolin määrää sekä sub-jektiivista koettua stressiä ja yleistä hyvinvoin-tia kyselyjen avulla. Tulokset osoittivat merkit-tävää yhteyttä koetun stressin, päivittäisen kor-tisolin määrän ja asuinalueen viherympäristön määrän välillä. Asuinalueen viherympäristö osoittautui olevan merkittävä stressitasoon vai-kuttava tekijä. Mitä suurempi viherympäristön prosenttiosuus oli, sitä suurempi oli kortisolin lasku. Myös koettu stressitaso laski asuinalueen viherympäristön määrän lisääntyessä. (Ward Thompson ym. 2012.) Myös tilastollisesti mer-kittävää yhteyttä on löydetty työntekijöiden luontokontaktin ja stressin sekä yleisten sai-rausoireiden välillä. Luontokontakti työpäivän aikana vähensi stressiä ja sairausoireita. (Lar-go-Wightin ym. 2011.)

Stressi estää ihmisen immunologisen jär-jestelmän toimintaa. Korkea kortisolitaso voi olla yhteydessä matalaan luonnollisten tap-pajasolujen (Natural Killer) aktiviteetin tasoon (De Amici ym. 2000). Li (2006, 2007, 2008a, 2008b) selvitti tutkimusryhmiensä kanssa met-säympäristön tuottamaa ihmisten immunolo-gista järjestelmää vahvistavaa vaikutusta mit-taamalla luonnollisten tappajasolun (NK-so-lujen) aktiviteettia. Tappajasoluilla on tärkeä


puolustajan tehtävä kasvainsoluja, bakteere-ja ja virus-infektoituneita soluja vastaan. Tap-pajasolujen korkea aktiivisuustaso laskee muun muassa syövän esiintyvyyttä (Imai ym. 2000). Metsien tuottamien antimikrobisten yhdistei-den, puiden eteeristen öljyjen (phytoncides), yhteyttä ihmisten tappajasolujen aktiviteettiin ja solun sisäisten proteiinien tasoon tutkittiin tä-män tärkeän näkökohdan takia. (Li 2010.) Tut-kimus osoitti puiden eteeristen öljyjen merkit-tävästi lisäävän tappajasolujen aktiivisuutta (Li ym. 2006). Tutkimuksessa käytettiin japani-laisten puiden, kuten sentripuun, öljyä (Li ym.

2006). Grassmannin ym. (2003) tutkimus osoit-ti myös eurooppalaisen vuorimännyn öljyn si-sältävän antioksidatiivisia ominaisuuksia.

Laboratorioissa tehtyjen kokeiden lisäksi Li (2007) teki ryhmänsä kanssa tutkimuksen, jos-sa koehenkilöt osallistuivat 3 vuorokautta kes-tävään metsäkylpytutkimukseen. Tutkittavi-en (12 tervettä miestä) metsäkylpyyn sisältyi rauhallista kävelyä metsässä, jonka puut oli-vat pääosin japanilaisia setripuita, pyökke-jä ja tammeja. Verikokeet metsäkylpyä ennen ja jälkeen osoittivat huomattavan eron tappa-jasoluissa. Metsäkylpy lisäsi merkittävästi tap-


pajasolujen aktiivisuutta ja määrää sekä solun-sisäisten valkuaisaineiden (perforin, GrA, GrB, GRN) määrää. (Li ym. 2007, Li ym. 2008a, 2008b.) Metsäretken jälkeen luonnollisten tap-pajasolujen lisääntynyt aktiivisuustaso säilyi yli seitsemän vuorokautta (jopa 30) sekä miehil-lä että naisilla (Li ym. 2008a, 2008b). Myös päivän kestävällä metsäretkellä on myönteisiä vaikutuksia puolustusjärjestelmän toimintaan (Li ym. 2010). Metsättömässä ympäristöllä tällai-sia vaikutuksia ei esiinny. Puiden eteeristä öl-jyä mitattiin olevan metsien ilmassa, mutta kau-pungeissa sitä ei juurikaan havaittu olevan (Li ym. 2008b). Japanilainen sanomalehti, The Ja-pan Times, kirjoitti Li:n tutkimuksiin liittyen: ”Jo-nain päivänä lääkärin resepti stressaantuneille työntekijöille voi olla: Kävele metsissä” (The Ja-pan Times 2008).

Elämäntapaan kuuluvat toistuvat metsäkyl-vyt voivat vähentää stressiin liittyvien sairauk-sien riskejä. Negatiivisilla tunteilla, kuten ma-sennuksella, ahdistuneisuudella ja vihamielisyy-dellä, on riskejä lisäävä vaikutus muun muassa sydän- ja verisuonitaudeissa sekä lisääntynees-sä kuolleisuudessa (Taylor ym. 1997). Luonnon mielipaikoissa negatiiviset tunteet muuttuvat positiivisemmiksi (Korpela & Ylén 2007), jolloin metsässä kävely voi vähentää sepelvaltimo-taudin riskitekijöitä (Morita ym. 2007). Asuin-ympäristön vaihtelevalla vihreydellä voi olla suojaavaa vaikutusta sepelvaltimotautiin ja ai-vohalvaukseen suhteen. Sairaalakäynnit sekä itse ilmoitettujen sydänsairauksien tai aivohal-vauksien määrät olivat selkeästi vähäisempiä niillä aikuisilla, joiden lähiseudulla oli enemmän vaihtelevuutta viher- ja ei-viheralueissa. Tutkijat arvioivat lisääntyneen fyysisen aktiivisuuden myös vaikuttavan tähän yhteyteen. (Pereira ym. 2012.) Metsässä kävely osoittautui laskevan

myös diabetesta sairastavien henkilöiden veren glukoosipitoisuutta tehokkaammin kuin muut ak-tiviteetit (Ohtsuka ym. 1998).

Mielipaikan vaikutukset koettuun terveyteen

Terveytensä huonommaksi kokeneet tutkittavat henkilöt ilmoittivat hyötyvänsä luonnossa sijait-sevassa mielipaikassa käynnistä eniten (Kor-pela & Ylén 2007). Luonnon yhteys koettuun terveyteen oli voimakkainta erityisesti kotiäi-deillä, ikääntyvillä ja matalassa sosioekono-


misessa asemassa olevilla henkilöillä, jotka oli-vat riippuvaisimpia ja eniten kosketuksissa lä-hiympäristöönsä (de Vries ym. 2003, Maas ym. 2006). Kansallisia tilastotietoja analysoimalla saatiin tuloksia, joiden mukaan sairastuvuus oli matalinta enemmän luontoa sijaitsevilla asuin-alueilla. Luonnon ja terveyden yhteys tuli voi-makkaimmin esiin lapsilla ja matalammassa so-sioekonomisessa asemassa olevilla henkilöillä. (Maas ym. 2009a.)

Hollantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että stressaavat elämäntilanteet olivat yhtey-dessä sairausoireisiin ja koettuun psyykkiseen terveyteen. Viherympäristöt kolmen kilometrin etäisyydellä kodista vähensivät merkittävästi stressaavia elämäntilanteita ja niiden aiheut-tamia negatiivisia terveysvaikutuksia. (van den Berg ym. 2010.) Koetun terveydentilan sekä toimintakyvyn on arvioitu paranevan luonto-ympäristöissä. Asuminen luontorikkaalla asuin-paikkakunnalla osoitti myös laajan (n=17 000) hollantilaisen epidemiologisen tutkimuksen mu-kaan vähentävän sairausoireita ja lisäävän ko-ettua terveyttä. (de Vries ym. 2003.) Lähiluon-topaikoilla todettiin olevan kansanterveydellis-tä merkitystä (de Vries ym. 2003, Maas ym. 2009a). Toisaalta yksiselitteistä johtopäätös-tä ei voi tehdä luontoympäristön läheisyyden ja terveyden lisääntymisen yhteydestä, koska on myös mahdollista, että terveet ja terveel-liset elämäntavat omaavat henkilöt valitsevat asuinalueekseen juuri luontoa sisältävän ympä-ristön (Groenewegen ym. 2006).

Luonnon monimuotoisuuden vaikutukset terveyteen

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti pi-tää sisällään elämän koko kirjon, kuten laji-

en perinnöllisen muuntelun ja runsauden sekä elinympäristöjen, geologisen ja maisematason monimuotoisuuden sekä ekosysteemien toimi-vuuden (Valtion ympäristöhallinnon verkkopal-velu 2013). Nopeasti kapeneva biodiversiteet-ti on kuvattu ihmisten toiminnasta johtuvaksi maailmanlaajuisesti vaikuttavaksi kehityssuun-naksi. Samanaikaisesti krooniset tulehdukselli-set sairaudet ovat lisääntyneet erityisesti teol-listuneissa maissa. Tulehdus on avaintekijänä astmassa, allergisissa sairauksissa, autoimmuu-nisairauksissa ja monissa syövissä. Nämä kak-si kehityssuuntaa, kapeneva biodiversiteetti ja tulehduksellisten sairauksien voimakas lisään-tyminen, voivat olla yhteydessä toisiinsa. (von Hertzen ym. 2011, Hanski ym. 2012.) Suomalai-sessa tutkimuksessa osoitettiin tutkittavien hen-kilöiden kodin lähellä olevan luontoympäris-tön monimuotoisuuden vaikuttavan iholla olevi-en bakteeriluokkien koostumukseen. Terveisiin henkilöihin verrattuna, atooppisesti herkisty-neiden henkilöiden asuinympäristön biodiver-siteetti oli kapeampi, ja heillä oli merkittäväs-ti matalampi yleinen gammaproteobakteerien moninaisuus ihollaan. (Hanski ym. 2012.)

Luontoympäristö ja väestön kuolleisuus Luontoympäristön vaikutuksesta kuolleisuuteen on näyttöä joidenkin tutkimusten mukaan. Laa-jassa kanadalaisessa kohorttitutkimuksessa seurattiin yli 35-vuotiaiden aikuisten (n=575 000) kuolleisuutta ja verrattiin sitä viheraluei-den määrään. Kuolleisuus väheni viheralueiden määrän lisääntyessä. Voimakkain vaikutus oli hengityselinsairauksien kuolleisuudessa, vaikka ilmansaasteiden vaikutus otettiin tutkimuksessa huomioon. Yhteyteen saattoivat vaikuttaa myös asuinalueen sosiodemograafiset ja elintapaan



liittyvät tekijät. (Villeneuve ym. 2012.) Saman-kaltaisiin tuloksiin päädyttiin toisessa tutkimuk-sessa, jossa kuolleisuuden osoitettiin olevan Englannissa matalampaa niillä henkilöillä, jot-ka kokivat luontoympäristön useimmin (Mitchell & Popham 2008). Myös Japanissa tehdyssä viiden vuoden seurantatutkimuksessa löydettiin yhteyksiä; asuminen alueella, jossa oli käve-lyn mahdollistavia viheralueita, vaikutti myön-teisesti ikääntyvien pitkäikäisyyteen. Eloonjää-misen todennäköisyyttä lisäsi myös tutkittavien positiivinen asenne nykyistä yhteisöään koh-taan sekä halu jatkaa siellä elämistään. (Ta-kano ym. 2002.) Kuitenkin viherympäristön ja sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden yhtey-dellä näyttäisi olevan kansallisuudesta, sosi-aalisesta ja ympäristöllisestä kontekstista riip-puvaista eroavuutta, sillä Uudessa Seelannis-sa viherympäristön ja kuolleisuuden välillä ei löytynyt yhteyttä (Richardson ym. 2010). Sa-

moin myös USA:n suurkaupunkeja (n=49) kos-kevassa tutkimuksessa yhteyttä viherympäris-tön ja kuolleisuuden (sydänsairaudet, diabe-tes, keuhkosyöpä, auto-onnettomuudet) välillä ei löytynyt. Vihreämmät kaupungit osoittautui-vat olevan laajemmalle alueelle levittäytynei-tä, jolloin niissä oli myös korkeampi riippuvuus autoista. (Richardson ym. 2012.)

Luonnon tuottamia fyysiseen terveyteen liittyviä vaikutuksia on tutkittu monin eri-laisin tutkimusmenetelmin ja -asetelmin, kuten väestötason epidemiologisiin laajoi-hin tilastoihin, solutason tutkimuksiin, ko-keellisiin tutkimuksiin sekä koettuihin vai-kutuksiin perustuen. Samansuuntaiset tut-kimustulokset vahvistavat tietoa siitä, että luontoympäristöllä on merkittävää fyysis-tä terveyttä edistävää vaikutusta.

3.3. Luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen

ugiyama ym. (2008) tutkimuksen mu-kaan asuinympäristön vihreys näytti olevan enemmän yhteydessä psyykki-seen kuin fyysiseen terveyteen. Myös

haastattelututkimuksessa haastateltavat ku-vasivat yksityiskohtaisemmin ja korostuneem-min metsän emotionaalisia ja psykologisia kuin fyysisiä vaikutuksia (O’Brien 2005).

Koemme luonnon katsomalla luontoa tai ole-malla fyysisesti luonnossa läsnä. Jo pelkästään

L U O N N O N Y H T E Y S P S Y Y K K I S E E N T E R V E Y T E E N 2 7

ikkunasta näkyvän luonnon vaikutukset psyyk-kisiin voimavaroihin ovat merkittäviä (Taulukko 3, mukaillen Gilchrist 2011). Laajan luontoai-heisen seinävalokuvan katselu (Felsten 2009) ja nauhoitettujen luontoäänien kuunteleminen (Diette ym. 2003) vähensivät stressiä (Diette ym. 2003, Felsten 2009) ja lievensivät koettua kipua sairaalaympäristössä (Diette ym. 2003). Teknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan voi kor-vata oikeaa luontoa. Kahnin ym. (2008) tutki-muksessa sydämen sykkeen tasoittuminen lie-vän stressin jälkeen oli nopeampaa niillä tut-kittavilla, jotka katselivat todellista ikkunasta

S

Taulukko 3. Ikkunasta näkyvän luonnon vaikutus psyykkisiin voimavaroihin (mukaillen Gilchrist 2011).


Tutkimus Tulokset Aineisto Terveydenhuollon konteksti Ulrich (1984) Tutkimuksessa vertailtiin leikkauksesta toipuvia

potilaita, joiden ikkunasta näkyi joko puita tai tiiliseinä. Maisemanäkymää katselevat tarvitsivat vähemmän vahvaa kipulääkettä ja kotiutuivat aikaisemmin.

46 potilasta, USA

Asuinalueen konteksti Kaplan (2001) Kotona luontonäkymä ikkunasta oli yhteydessä

korkeampaan asuinalueen tyytyväisyyteen kokonaisuudessaan ja koettuun hyvinvointiin. Puiden näkyminen ikkunasta oli yhteydessä rauhan tunteeseen, ja puiden puuttuminen yhdistettiin hermostuneisuuteen ja keskittymiskyvyn puutteeseen.

188 kerrostalon asukasta, USA

Wells (2000) Lasten keskittymiskyky parani, kun he muuttivat kotiin, jossa ikkunoista näkyi enemmän luontoa. Asunnon laatu ei selittänyt muutosta.

17 lasta, USA

Taylor ym. (2002) Tytöillä, jotka näkivät ikkunasta enemmän luontoa, oli enemmän itsehillintää. Samaa yhteyttä ei esiintynyt pojilla.

169 lasta/vanhempaa, USA

Tennessen & Cimprich (1995)

Opiskelijat, joilla näkyi enemmän luontoa ikkunasta, suoriutuivat paremmin tarkkaavaisuutta vaativista tehtävistä. Luonnolla ei ollut vaikutusta opiskelijoiden mielialaan.

72 opiskelijaa, USA

Koulukonteksti Matsuoka (2010) Korkeammat koepisteet, valmistuneiden määrä ja

opiskelijoiden aikomukset edetä opinnoissaan pidemmälle sekä matalampi rangaistavan käyttäytymisen taso yhdistettiin puiden ja pensaiden ikkunanäkymään. Laajoilla yksitoikkoisilla aukeilla (nurmikko, urheilukenttä, parkkipaikka) oli negatiivinen vaikutus. Opiskelijoiden sosioekonomiset tekijät ja etninen tausta sekä opiskelijoiden määrä ja rakennusten ikä eivät olleet selittävinä tekijöinä.

101 koulua, USA

Työpaikkakonteksti Kaplan (1993) Tutkimus 1 Toimistotyöntekijät, joilla oli luontonäkymä ikkunasta,

ilmoittivat vähemmän sairausoireita puolen vuoden sisällä ja korkeampaa työtyytyväisyyttä kuin ilman luontonäkymää olevat työntekijät.

120 toimistotyöntekijää, USA

Kaplan (1993) Tutkimus 2 Toimistotyöntekijöiden tyytyväisyys ikkunanäkymään lisääntyi luontonäkymän lisääntyessä. Tyytyväisyys ikkunanäkymään oli yhteydessä työtyytyväisyyteen, innostumiseen tehtävistä, vähäisempään turhautuneisuuteen, elämäntyytyväisyyteen ja yleiseen terveyteen.

615 toimistotyöntekijää, USA

Leather ym. (1998) Työpaikan ikkunasta näkyvä luonto suojasi työstressin negatiiviselta vaikutukselta, aikomukselta lopettaa työt. Sillä oli myös yhteyttä korkeampaan työtyytyväisyyteen sekä pientä myönteistä vaikutusta yleiseen hyvinvointiin.

100 viinin tuottajaa, Etelä-Eurooppa

Shin (2007) Metsänäkymä työpaikan ikkunasta lisäsi työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja vähensi stressiä. Henkilökohtaisilla tekijöillä (iällä, sukupuolella tai työn sisällöllä) ei ollut vaikutusta tutkimuksen tuloksiin.

931 toimistotyöntekijää, Korea

avautuvaa luontomaisemaa verrattuna niihin tutkittaviin, jotka katsoivat samaa luontomaise-maa ikkunan kokoisesta plasmaruudusta.

Luonto elvyttää

Flow-kokemukseen liittyy monia element-tejä, kuten tasapaino henkilökohtaisten taito-jen ja aktiviteettien tuomien haasteiden välil-lä, keskittyminen toiminnan tarkkaavaisuuteen, itsetietoisuuden häviäminen, tunne toiminnan ja ympäristön hallinnasta, hetkellinen huolten, rajoitteiden, ajan ja paikan häviäminen sekä

nautinnollisuus ja mielihyvä. Metsissä on pal-jon flow-kokemusta edesauttavia elementtejä, ja metsäkokemus tuottaa erityisen kokemuksen tilan, jota ei ole saavutettavissa jokapäiväises-sä arjessa. Osa ihmisistä saavuttaa luonnossa flow-kokemuksia riskejä ja vaaroja sisältävien seikkailuharrastusten kautta. (Shin ym. 2010 kirjallisuuskatsaus.)

Luonnon elvyttävyyteen liittyy kaksi keskeis-tä teoriaa. Elvyttävyys voidaan nähdä palautu-misena stressitilanteesta, jolloin ihminen reagoi hyvinvointia uhkaavissa tilanteissa fysiologises-ti, psyykkisesti ja toiminnallisesti (Ulrich 1991).


Toisaalta, kun tarkkaavaisuus ja keskittymisky-ky väsyvät, elpyminen voidaan nähdä henki-sen uupumuksen lievittymisenä miellyttävän ym-päristön vetäessä tarkkaavaisuutta puoleensa tahattomasti auttaen näin käsittelemään epä-miellyttäviä kokemuksia ja palauttamaan kes-kittymiskykyä (Kaplan & Kaplan 1989).

Koettu elvyttävyyden tunne pitää sisäl-lään paikassa syntyvän lumoutumisen, arkipäi-västä irtautumisen, johdonmukaisuuden ja ulot-tuvuuden havainnon sekä yhteensopivuuden. Lumoava ympäristö vetää tarkkaavaisuutta puoleensa tahattomasti ilman, että se vaatii ih-miseltä ponnisteluja keskittymisessä. Elvyttävä luontoympäristö tarjoaa esteettistä mielihyvää ja levollisuuden tunteen. Irtaantuminen on arjen uuvuttavista ympäristöistä siirtymistä fyysises-ti elvyttävämpiin paikkoihin ja henkisellä tasol-la psykologista pakoa jokapäiväisistä ajatuk-sista. Johdonmukaisuus on käsitys ympäristöstä järjestäytyneenä ja ymmärrettävissä olevana paikkana, jonka osat muodostavat yhtenäisen vaikutelman. Elvyttävän ympäristön voi kokea ympäröivän itseään. Se pitää sisällään tunteen ulottuvuudesta muodostaen toisaalta oman maailman, mutta samalla myös laajempaan kokonaisuuteen kuulumisen. Yhteensopivuus on ykseyden tunnetta ympäristön kanssa, tunnetta ympäristöön kuulumisesta. Ympäristö on silloin yhteensopiva omien mieltymysten ja tavoittei-den kanssa. (Kaplan & Kaplan 1989.) Koettuun terveyteen voidaan liittää elinvoimaisuutta ku-vastavat subjektiiviset energisyyden ja innok-kuuden tunteet (Ryan & Frederick 1997), jotka ovat teoreettisesti yhdistetty elvyttävyyskoke-mukseen (Nix ym. 1999).

Terveytensä heikommaksi kokeneet (Kor-pela 2003) sekä henkilöt, joilla oli enemmän raha- tai työhuolia (Korpela ym. 2008, 2010)

sekä suurempia kriisejä (Ottosson & Grahn 2008) hyötyivät emotionaalisesti eniten mie-lipaikkakäynneistä. Mielipaikkaan mennään rauhoittumaan, rentoutumaan ja hakemaan turvallisuuden tunnetta. (Korpela 2003.) Luon-to on kuvattu parhaimmaksi paikaksi kiukun purkamiseen ja murheiden käsittelyyn. Siellä voi etsiytyä omaan rauhaan ja antautua su-rulleen. (Simula 2012.) Korpela ja Ylén (2009) osoittivat tutkimuksellaan mielipaikkakäynneil-lä olevan myönteistä vaikutusta tarkkaavaisuu-teen, rentoutumiseen, ajatusten selkiytymiseen, subjektiiviseen elinvoimaisuuteen ja itseluotta-mukseen. Metsässä psyykkinen elinvoimaisuus lisääntyy (Park ym. 2010).

Mielipaikassa pidempään viipyminen ja käyntien useus voimistavat elvyttävyyskoke-musta; vierailun pidentäminen 15 minuutista 1.5 tuntiin sekä kerran viikossa tapahtuva mie-lipaikassa käynnin lisääminen 2–3 kertaa vii-kossa tapahtuvaksi vahvistavat elvyttävyysko-kemusta huomattavasti. (Korpela ym. 2008.) Kokeellinen tutkimus osoitti niiden henkilöiden, jotka kävivät vähintään kerran päivässä viiden päivän ajan mielipaikassa, kokevan merkittä-västi vahvemman elvyttävyyskokemuksen kuin henkilöiden, jotka olivat kontrolliryhmässä tai eivät käyneet mielipaikoissa ollenkaan. Ryh-mät eivät eronneet koetun pää-, selkä- tai li-haskivun määrän suhteen toisistaan. (Korpela & Ylén 2009.)

Korpelan (2003) tutkimuksen mukaan aikui-set, jotka kokivat mielialansa kielteiseksi, va-litsivat mielipaikakseen mieluiten luonnon. Eng-lantilaiseen haastattelututkimukseen osallistu-neet aikuiset kertoivat nauttivansa luonnossa ja metsässä käynneistä, koska pystyivät sil-loin irtautumaan arkipäivän paineista. He ku-vasivat saavansa usein syvempiä kokemuksia


metsissä verrattuna muihin viherympäristöi-hin. Erityisesti aikaisemmat lapsuudessa koe-tut seikkailut ja jännityksen tunteet olivat tä-hän yhteydessä (O’Brien 2005). Myös henkilöt, jotka kokivat enemmän somaattisia sairausoi-reita, kuten päänsärkyä, rinta- tai mahakipua, heikotusta tai huimausta, valitsivat mielipaikak-seen useimmin luonnon kuin ne henkilöt, joil-la oli vähemmän tai ei lainkaan sairausoireita (Korpela 2003).

Esteettinen kokemus voi saada aikaan el-vyttävän kokemuksen, tai esteettinen koke-mus voi jo itsessään olla elvyttävyyttä (Nasar 1997). Han (2010) korostaa tutkimuksessaan kuitenkin mieltymysten tärkeää merkitystä luonnonkauneutta ja elvyttävyyttä välittävä-nä tekijänä. Park puolestaan (2011) selvitti tut-kimusryhmineen kokeellisessa tutkimuksessaan Japanissa metsän fysikaalisten tekijöiden, ku-ten ilman lämpötilan, kosteuden, säteilyläm-mön ja tuulen vaikutuksia psykologisiin vastei-siin. Metsä osoittautui olevan sekä mitatuilta fysikaalisilta tekijöiltään että koetulta lämpö-mukavuudeltaan kaupunkiympäristöä suotui-sampi. Metsässä koettiin positiivisempia tuntei-ta kaupunkiympäristöön verrattuna. Metsä ko-ettiin hyvin miellyttävänä ja suotuisana sekä hyvin luonnollisena ja hengellisenä. Tunteet oli-vat selkeästi yhteydessä ympäristön fysikaali-siin tekijöihin ja koettuun lämpömukavuuteen, mikä osaltaan selittää positiivisempien tuntei-den kokemisen metsässä kaupunkiympäristöön verrattuna.

Elvyttävyyskokemuksiin liittyvät tutkimukset kohdentuvat suurelta osin kaupunkien lähiym-päristöjen luontoalueille. Colen ja Hallin (2010) tutkimus on yksi erämaihin kohdentuvista elvyt-tävyyttä mitanneista tutkimuksista. Amerikka-laisilla erämaisilla suojelualueilla (Wilderness

Area; The Alphine Lakes Wilderness ja the Three Sisters Wilderness) vieraileville (n=531), sekä päivävierailijoille että yön yli retkeilijöil-le, annettiin täytettäväksi kyselylomake, jolla kerättiin tietoa koetuista tunteista ja ympäris-tön elvyttävyydestä. Useimmat olivat kokeneet huomattavaa stressin vähenemistä ja henkistä virkistymistä. Erämainen luonto sisälsi monia el-vyttäviä ominaisuuksia. Alueella liikkuneiden muiden retkeilijöiden määrä ja alueen ruuh-kaisuus eivät merkittävästi vaikuttaneet stressin vähenemiseen, henkiseen virkistymiseen eivät-kä ympäristön elvyttävyyteen. Päiväretket vai-kuttivat stressiin ja henkiseen virkistymiseen sa-mantasoisesti kuin yön yli vietetyt retket, mutta kokemus ympäristön elvyttävyydestä oli mer-kittävästi syvempi retken pituuden lisääntyes-sä. Tutkimus osoitti erämaatyyppisen luonnon erityisen laajan kapasiteetin tuottaa elvyttä-vyyskokemuksia. (Cole & Hall 2010.)

Luontoympäristö parantaa mielialaa (Korpela & Ylén 2007, Schultz & Tabanico 2007), henkistä uupumusta ja koettua stres-siä (Korpela & Ylén 2007). Mielialaa tutkival-la mittarilla selvitettiin japanilaisen metsäym-päristön vaikutusta jännittyneisyyteen ja ahdis-tuneisuuteen, masennukseen ja alakuloisuuteen, suuttumukseen ja vihamielisyyteen, väsymyk-seen, sekavuuteen sekä elinvoimaisuuteen. Pelk-kä metsässä istuminen ja metsän katselu sekä metsässä kävely saivat merkittäviä myönteisiä vaikutuksia aikaan kaikissa mielialan osateki-jöissä kaupunkiympäristöön verrattuna. Mieli-alamittaukset osoittivat, että metsäympäristö voi lievittää psyykkistä jännittyneisyyttä, ma-sennusta, suuttumusta, väsymystä ja sekavuut-ta. (Park ym. 2010.) Mieliala muuttui voimak-kaimmin myönteiseksi luonnossa sijaitsevalla mielipaikkakäynnillä verrattuna muihin mieli-


paikkaympäristöissä käynteihin. Mielipaikkaan hakeudutaan myös mielialan ollessa neutraali tai hyvä, jolloin myönteiset tunteet säilyvät tai vahvistuvat. Kenenkään tutkittavan mielialassa ei esiintynyt muutoksia huonompaan suuntaan. (Korpela 2003.) Luonnossa koetaan enemmän positiivisia tunteita, kun taas kaupunkiympäris-tössä vihan ja aggressiivisuuden tunteet lisään-tyvät (Hartig 2003).

Luontokokemus voi parantaa kognitiivi-sia toimintoja. Luontokokemukset vaikuttavat monin tavoin kognitiiviseen toimintaan ja mie-lenterveyteen. (Shin ym. 2010, Bratman ym.

2012.) Luonnossa tarkkaavaisuutta vaativien tehtävien suorittaminen parani hieman kaupun-kiympäristöön verrattuna (Hartig ym. 2003). Bermanin ym. (2008) tutkimuksessa sekä kas-vitieteellisessä puutarhassa kävelyn että pelk-kien luontokuvien katselun jälkeen tutkittavat suoriutuivat selkeästi paremmin muisti- ja tark-kaavaisuustehtävistä kaupungissa kävelleeseen tai kaupunkikuvia katselleeseen ryhmään ver-rattuna. Luonnollisissa olosuhteissa toteutetussa kvasikokeellisessa tutkimuksessa oli puolestaan tavoitteena selvittää haastavan erämaavael-luksen vaikutuksia tunteisiin, elämäntyytyväi-syyteen sekä tarkkaavaisuuteen vertailemalla muissa, ei erämaatyyppisissä ympäristöissä lo-maileviin sekä ilman lomaa oleviin, normaalei-hin päivärutiineihin osallistuviin tutkittaviin. Erä-maisessa luonnossa patikoineiden tutkittavien tarkkaavaisuustehtävästä suoriutuminen para-ni luontokäynnin jälkeen. Samanlaista kognitii-vista suorituskyvyn paranemista ei tullut esille muissa ryhmissä. (Hartig ym. 1991.)

Luontosuhde psyykkistä hyvinvointia edistävänä tekijänä

Luontoharrastuksilla, lapsuuden kokemuksilla ja luonnossa yksin olemisella on yhteyttä elvyt-tävyyden kokemuksen saavuttamiseen. (Kor-pela ym. 2008.) Nisbetin ym. (2011) mukaan luontosuhde vaikuttaa psyykkiseen hyvinvoin-tiin. Psyykkinen terveys on yhteydessä ympä-ristön tilaan ja luonnossa vietettyyn aikaan. Ihmiset, joiden luontoyhteyden taso on mata-la tai jotka väliaikaisesti (esimerkiksi ankarat sääolosuhteet) eivät pääse luontoon, voivat ko-kea matalampaa hyvinvoinnintasoa. Subjektii-vinen tunne vahvasta luontosuhteesta vaikuttaa hyvinvointia edistävästi. Hyvä luontosuhde voi


toimia jopa suojaavana tekijänä muita psyyk-kistä terveyttä uhkaavia tekijöitä vastaan. Mayer ja Frantz (2004) sekä Nisbet ym. (2011) ovat kehittäneet kyselymittareita, joilla luonto-yhteyttä on mitattu. Henkilökohtainen luonto-yhteyden kokeminen on ennustavana tekijänä ekologiselle käyttäytymiselle ja kestävän kehi-tyksen valinnoille sekä myötävaikuttavana te-kijänä elämäntyytyväisyyden (Mayer & Frantz 2004) ja subjektiivisen hyvinvoinnin saavutta-miselle (Mayer & Frantz 2004, Cervinka ym. 2012). Luontoyhteys liittyy erityisesti elämän mielekkyyden kokemiseen, tunteeseen elämän

tarkoituksesta sekä osoittaa positiivista itsensä arvostamista (Cervinka ym. 2012). Luontoyhte-ys on liitetty myös useisiin henkilökohtaisiin omi-naisuuksiin, kuten mukavuuteen, tunnollisuuteen ja avoimuuteen (Nisbet ym. 2009).

Luontoliikunta edistää psyykkistä terveyttä

Barton ja Pretty (2010) yhdistivät tutkimuksen-sa meta-analyysiin aineistot kymmenestä ai-kaisemmin tehdystä tutkimuksesta, joissa oli tutkittu luontoliikunnan vaikutusta aikuisväes-tön (n=1252) itsetuntoon ja mielialaan. Tulokset


osoittivat luontoliikunnalla olevan selkeä itsetun-toa ja mielialaa parantava vaikutus. Aikaisem-pien tutkimusten mukaan hyvällä itsetunnolla on yhteyttä terveyteen, terveellisiin elämäntapoi-hin ja vähäisempään itsemurhariskiin (Torres & Fernandez 1995). Mieliala vaikuttaa päivittäi-seen elämänlaatuun, onnellisuuteen, hetken ar-vostamiseen, stressistä selviämiseen (Berger ym. 2002) ja fyysiseen terveyteen (Flory ym. 2004). Jopa lyhyt luontoliikunta vaikutti merkittäväs-ti itsetuntoon ja mielialaan; suurin muutos ilmeni viiden minuutin jälkeen liikunnan aloittamisesta. Vaikutukset vähenivät 10–60 minuutin jälkeen, mutta lisääntyivät jälleen koko päivän kestä-vän luontoliikunnan aikana. Itsetuntoon vaikut-ti parhaiten kevyt luontoliikunta. Vaikutukset vähenivät liikunnan intensiteetin lisääntyessä. Myös mielialaan vaikutti parhaiten kevyt liikun-ta, mikä laski keskitasoisessa rasituksessa, mut-ta nousi jälleen voimakkaan fyysisen liikunnan yhteydessä. Kaikki erilaiset luontoalueet vaikut-tivat positiivisesti, mutta vesistöjen läheisyydes-sä vaikutus oli voimakkainta. Luontoliikunnalla oli samankaltaisia yhteyksiä itsetuntoon ja mieli-alaan sekä miehillä että naisilla. Nuorilla yhtey-det olivat voimakkaimpia. Muutokset olivat pie-nimpiä terveillä tutkittavilla ja suurimmat psyyk-kisistä ongelmista kärsivillä henkilöillä. (Barton & Pretty 2010.)

Coonin ym. (2011) systemaattisessa kirjalli-suuskatsauksessa tarkasteltiin kokeellisia tutki-muksia (n=11), joissa vertailtiin luontoliikuntaa sisätiloissa tapahtuvaan liikuntaan ja niiden vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin. Luonto-ympäristö yhdistettiin suurempaan elvyttävyy-den tunteeseen ja energian kasvuun sekä jänni-tyksen, sekavuuden, vihan ja masennuksen vä-henemiseen. Luonnossa saavutettiin suurempi nautinto ja tyytyväisyys. Siellä koettiin myön-

teisempää sitoutumista ja halua jatkaa liikun-taa myös myöhemmin. Psyykkisen hyvinvoinnin lisääntyminen toi lisähyötyä luontoliikuntaan.

Luonto ylläpitää ja edistää psyykkistä hy-vinvointia kokonaisvaltaisesti. Luonto el-vyttää, parantaa mielialaa ja elinvoimai-suutta. Luontoliikunta vahvistaa luonto-ympäristön psyykkistä terveyttä edistäviä vaikutuksia.


L U O N N O N Y H T E Y S S O S I A A L I S E E N H Y V I N V O I N T I I N J A 3 5S O S I O E K O N O M I S I I N T E K I J Ö I H I N

3.4. Luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin

imulan (2012) tutkimuksessa haasta-teltavat kuvasivat luonnon paikaksi, jossa voi päästä omaan rauhaan ja viehättyä aistimistaan asioista. Paik-

ka, jossa voi kuulla vain luonnonääniä eikä ta-paa muita ihmisiä, mahdollistaa yksityisyyteen uppoutumisen ja onnistuneet luontokokemukset. Huomio siirtyy pois itsestä ja luonnon havain-noinnista silloin, kun kohtaa muita ihmisiä. Luon-

non kokeminen häiriintyy. Osa haastateltavista kuvasi yksin olemisen hetket parhaimmiksi. Yk-sityisyys voi olla myös perheenjäsenten tai hy-vien ystävien kesken jaettuja sanattomia, rin-nalla olemisen hetkiä, jolloin asioita tehdään yhdessä, mutta silti itsekseen. (Simula 2012.) Mielikuvamenetelmää käyttäneessä tutkimuk-sessa tarkkaavaisuuden väsymisen yhteydessä luontoa pidettiin miellyttävämpänä kaupunkiin verrattuna. Yksin, turvalliselta tuntuvassa luon-toympäristössä, saavutettiin elvyttävyyden ko-kemuksia. Toisaalta seura mahdollisti elvyttä-vyyskokemuksen saavuttamisen luonnossa luo-

S

malla turvallisuuden tunnetta. (Staats & Hartig 2004.)

Luonto tarjoaa paikan sosiaaliselle yhdessä-ololle perheen, ystävien (O’Brien 2005) sekä luonnossa liikkumiseen erikoistuneiden harras-tusyhteisöjen jäsenten kanssa. Samanhenki-syys, yhteisyys ja sosiaaliset kokemukset ovat olennainen osa harrastamista. Samanhenkisyys ilmenee välittömyytenä; toisten luonnossa liik-kujien kanssa on helppo seurustella. Luonnossa liikkuminen voi yhdistää ihmisiä yli yhteiskun-nallisten ryhmäjakojen. Erämailla kohdatut ih-miset voidaan kokea hengenheimolaisina, jol-loin erävaellus voi yhdistää samalla tavoin kuin esimerkiksi kansalaisuus. (Simula 2012.)

Sen lisäksi, että lähiseudun luontoympäris-töt mahdollistavat toisten ihmisten tapaamisen, ne myös lisäävät sosiaalisia siteitä ja yhteisöl-lisyyttä (Sullivan ym. 2004). Asuinympäristön koetun vihreyden yhteys psyykkiseen tervey-teen osoittautui Australiaan kohdentuvassa tut-kimuksessa selittyvän osittain sosiaalisella yh-tenäisyydellä (Sugiyama ym. 2008). Myös ir-lantilainen tutkimus osoitti, että lähiympäristön kävelyyn soveltuvat alueet ja puistot vaikutti-vat politiikkaan osallistumiseen, ihmisten luot-tavaisuuteen ja sosiaaliseen osallistumiseen sekä siihen, että naapurit tunsivat toisensa pa-remmin (Leyden 2003). Ihmiset tunsivat itsen-sä vähemmän yksinäisiksi ja kokivat vähemmän sosiaalisen tuen puutetta silloin, kun heidän ko-tinsa sijaitsi lähellä asuinalueen viherympäris-töä. Vähemmän yksinäisyyttä kokeneet ihmiset tunsivat itsensä myös terveemmiksi. Heillä oli vähemmän sairausoireita ja altistumista psyyk-kisille sairauksille. (Maas ym. 2009b.)

Viherympäristöillä näyttäisi olevan vaiku-tuksia rikollisuuden määrään. Kuo ja Sullivan (2001b) käyttivät poliisin rikostilastoja apu-

naan tutkiessaan rikollisuuden ja kasvillisuu-den välistä yhteyttä kaupunkialueilla. Mitä vihreämpi asuintalojen ympäristö oli, sitä vä-hemmän sekä omaisuusrikoksia että väkival-tarikoksia esiintyi. Vihreämmillä alueilla ko-ettiin vähemmän pelkoa, epäkohteliaisuutta, aggressiivisuutta ja väkivaltaista käytöstä. Toi-saalta aikaisempien tutkimusten mukaan tiheä-kasvillista kaupunkiympäristöä on pidetty vaa-rallisena (Talbot & Kaplan 1984) ja yhdistet-ty rikollisuuden pelkoon (Shaffer & Anderson 1985) erityisesti silloin, kun kasvillisuus estää näkyvyyden (Kuo ym. 1998).

Luonnossa kokemusten reflektointi helpot-tuu, mikä parhaimmillaan edistää henkilökoh-taista kasvua. Luonnossa liikkuessa pienet yk-sityiskohdat ja suuremmat kysymykset löytä-vät oikeita mittasuhteita. Tutkimusten mukaan merkittäviä elämän ongelmia, perheen sisäis-tä vihamielisyyttä ja henkistä väsymystä pys-tyivät parhaiten kohtaamaan ja käsittelemään ne asukkaat, joiden asuinalueella oli luontoym-päristöä (Kuo 2001, Kuo & Sullivan 2001a).

Miten määrittää ympäristön markkina-arvo?

Ympäristöarvoja voidaan mitata yhteismital-listamalla ne rahayksikköinä. Markkinattomien hyödykkeiden arvo, kuten luonnon virkistysar-vo, mitataan silloin samalla tavoin kuin mark-kinoilla vaihdettavien hyödykkeiden arvot. Ympäristöhyödykkeen kokonaisarvo voidaan määrittää käyttöarvon, optioarvon ja olemas-saoloarvon summasta. Käyttöarvo on hyödyk-keen käytöstä saatavaa arvoa, kuten suo-ria käyttöarvoja marjoista, sienistä ja riistasta sekä maisemista ja virkistyksestä. Optioar-vo kuvastaa mahdollisuutta käyttää ympäris-


töhyödykettä tulevaisuudessa. Luonnon moni-muotoisuus lisää hyvinvointia olemassaolollaan ilman käyttäjähyötyä, joka määrittyy olemas-saoloarvoksi. (Juutinen 2012.)

Ympäristöhyödykkeiden arvottamiseen on kehitetty monenlaisia markkinahintoihin ja kus-tannuksiin perustuvia menetelmiä, joihin luon-non monimuotoisuus ja virkistyskäyttö asetta-vat kuitenkin haasteita. Preferenssien paljas-tamisessa, kuten matkakustannusmenetelmässä ja hedonistisessa hintojen menetelmässä, ihmis-ten käyttäytyminen pyritään liittämään jonkin ympäristöresurssin määrään tai laatuun. Mat-

kakustannusmenetelmässä kohdealueelle mat-kustavien kustannukset kertovat siitä, millai-sen arvon he antavat käyntikerralle. (Juutinen 2012.) Ulkoiluaktiviteetteihin liittyy erilaisia ku-luja tuottavia tekijöitä, kuten matkustus, ruokai-lu, varustus ja erityiset välineet. Identifioimalla ja mittaamalla niistä aiheutuvat kulut, voidaan myös arvioida tiettyjen virkistysaktiviteettien arvostusta (Otto ym. 2012).

Hedonististen hintojen menetelmässä ympä-ristön laatuun liittyvien ja markkinoilla vaihdet-tavien tuotteiden hintojen kautta saadaan tie-toa ympäristön laadun arvosta. (Juutinen 2012.)


Kaupunkien vihreät luontoalueet ovat hyvin-vointia tuottavia julkisia hyödykkeitä, mikä nä-kyy muun muassa asuntojen hinnoissa. Espan-jassa Castellón kaupungissa mitattiin kolmen ympäristömuuttujan (puutarhojen ja puistojen näkymä, lähimmän luontoalueen koko, asun-non etäisyys luontoalueesta) vaikutusta asun-tojen hintaan. Ympäristötekijöistä vain etäisyy-dellä luontoalueeseen oli merkitystä; jokainen 100 metriä etäämpänä vihreästä alueesta las-ki asunnon hintaa keskimäärin 1800 €. Joh-topäätöksissä tuodaan esille useiden pienten puistojen tärkeys ja niiden merkitys kaupun-kisuunnittelussa. (Morancho 2003.) Luontoym-päristön merkitys on huomattu myös suomalai-sessa markkinoinnissa, ja tuotu se huoneistojen mainontaan ja myynnin edistämiseen; esimer-kiksi ”Asunto läheltä luontoa, hyvänolon järven-rantakoti ja luonto kotisi kynnyksellä” -iskulau-sein houkutellaan kuluttajia. Eteläsuomalaisiin kuntiin kohdistuneessa kuuma-laatuasuminen-kyselyssä asumisunelmiin liittyi juuri luonnonlä-heisyys (Kyttä & Johansson 2012).

Preferenssien ilmaisemiseen perustuvissa menetelmissä, kuten arvottamisen menetelmäs-sä ja valintakoemenetelmässä, luodaan hypo-teettiset markkinat ympäristöhyödykkeille. Vas-taajilta kysytään suoraan, kuinka paljon he ovat valmiita maksamaan esimerkiksi ympäris-tön laadun kohentumisesta. Vastaajalle voidaan esittää joko yksi valintatilanne tai useita valin-ta-asetelmia. Tavoitteena on saada yksityis-kohtaista tietoa ympäristöhyödykkeen arvon muodostavista tekijöistä. Arvottamistutkimuksia voidaan hyödyntää päätöksenteossa vertaile-malla ympäristöhyödykkeiden arvoja ja kustan-nuksia. (Juutinen 2012.) Suomessa tehdyn kau-punkimetsien arvottamistutkimuksen tavoitteena oli selvittää asenteita ja hyötyjä liittyen kau-

punkimetsien käyttöön Joensuussa ja Salossa sekä laskea niiden rahallista arvoa mittaamalla asukkaiden halukkuutta maksaa laajojen met-sävirkistysalueiden ja pienien puistojen käytös-tä. Molemmilla paikkakunnilla kaupunkimetsien nähtiin tuottavan enemmän positiivisia kuin ne-gatiivisia vaikutuksia. Enemmän kuin kaksi kol-masosaa tutkimukseen osallistuneista oli halukas maksamaan virkistysalueen käytöstä. Rahalli-nen arvo virkistysalueen hyödyistä oli selkeästi korkeampi kuin ylläpitokulut. (Tyrväinen 2001.)

Yhdysvalloissa luontoympäristön arvoa mi-tattiin arvottamalla luonnon virkistysalueil-


la käytettyä aikaa. Tutkimus osoitti Yhdysval-tojen tarjoaman luonnonvirkistyspalveluiden ja puistojen määrän olevan huomattavia ja nii-den tuottaman arvotetun ajan olevan huomat-tavasti suurempi rahassa laskettuna, kuin mitä vastaavat alueiden ylläpitoon menevät toimin-to- ja hallintakulut olivat. Puistot tuottivat las-kelmien mukaan 2.2 miljardia tuntia luontovir-kistystä, mikä ajan arvottamisen kautta rahas-sa laskettuna tarkoittaa 14 miljardia dollaria vuosittain. (Siikamäki 2011.)

Ekosysteemipalveluiksi kutsutaan hyvinvoin-tia lisääviä ekosysteemien toimintoja; ekosys-teemit tuottavat ruokaa, puhdasta ilmaa ja vet-tä, mutta myös monia virkistysmahdollisuuksia. Jokamiehenoikeudella mahdollistuva lähiluon-non virkistyskäyttö on merkittävä ekosysteemi-palvelu Suomessa. ROS (Recreation Opportu-nity Spectrum) -lähestymistapaa käyttämällä selvitettiin ekosysteemin mahdollisuuksia tuot-taa virkistyspalveluja. Viheralueet kartoitettiin, arvioitiin vierailijoiden määrä, matkustusetäi-syydet sekä laskettiin matkakulut. PEER-rapor-tin (2012) mukaan lähivirkistyskertojen ja luon-tomatkojen taloudellinen arvo kansallisella ta-solla on miljardeja euroja. Suurin käyttöpaine kohdistuu tiheästi asuttujen kaupunkien viher-alueille, mutta huomattavaa taloudellista ar-voa tuottavat myös laajoille Pohjois-Suomen luontoalueille tehtävät luontomatkat. Esimer-kiksi Metlan valtakunnallisen kyselytutkimus-aineiston (LVVI2) mukaan Pohjois-Pohjanmaan lähiluontoalueille tehtiin 47 miljoonaa käyntiä, joka on maakunnista neljänneksi korkein mää-rä. Jokamiehenoikeuksiin perustuvien lähialu-eiden käyntien arvon laskettiin Pohjois-Poh-janmaalla olevan 10000–19000 €/m2. (PEER 2012.) Laskelmissa ei ole huomioitu luonnon-ympäristön terveys- ja hyvinvointivaikutuksien

tuottamia sosiaali- ja terveyspalveluiden sääs-tettyjä kustannuksia.

Hyöty yritystoiminnassa

Valtion kansallispuistoihin ja retkeilyalueisiin sijoittama rahasumma palautuu yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin myös yritystoiminnan ja työpaikkojen lisääntyessä. Kaikkien Suomen 37 kansallispuiston kokonaistulovaikutus oli vuonna 2011 yhteensä 108,3 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutukset 1394 henkilötyövuotta. Lisäksi seitsemän retkeilyalueen kokonaistulo-vaikutus oli 14,6 miljoonaa euroa ja 189 hen-kilötyövuotta. (Metsähallitus 2012.)

Hyöty sairauksien ehkäisyssä

Säännöllinen fyysinen aktiivisuus ehkäisee kor-keaa verenpainetta, riskiä sairastua diabetek-seen ja syöpään. Ylipainoisuus, lihavuus ja vä-häinen liikkuminen on yhdistetty vakaviin ter-veydellisiin ongelmiin, kuten sydänsairauksiin, syöpään ja aivohalvaukseen, jotka ovat joh-tavia kuolleisuuden aiheuttajia. Ylipainoisuu-della, alentuneella terveydentilalla ja korkeil-la terveydenhuollon kuluilla on kiinteä yhteys. Carolinan yliopistossa Yhdysvalloissa on kehi-tetty laskuri, joka tuottaa rahallisen arvion vä-häisen liikkumisen aiheuttamista kuluista. Esi-merkiksi Iowassa liikunnan vähäisyys merkitsee 5.3 miljardin dollarin ylimääräisiä menetyk-siä työntekijöiden tuottavuudessa sekä lisään-tyneissä työntekijäkuluissa ja terveydenhuollon kuluissa. Luontoalueiden saavutettavuutta li-säämällä ja laatua parantamalla voidaan li-sätä ihmisten fyysistä aktiivisuutta luontoliikun-nan avulla ja vähentää terveydenhuollon kulu-ja merkittävästi. (Otto ym. 2012.)


Maantieteellinen epätasa-arvo ja terveyden edistäminen

Maantieteellinen epätasa-arvoisuus, joka vai-kuttaa sosioekonomiseen terveyden epätasa-arvoisuuteen, tulee esille useissa tutkimuksis-sa. Laaja englantilainen väestötason tutkimus osoitti, kuinka kuolleisuus oli suurempaa ma-talan tulotason väestöryhmässä. Eri sosioeko-nomisten väestöryhmien kuolleisuuslukujen erot olivat kuitenkin pienempiä alueilla, joissa sijait-si eniten luontoa. Kuolleisuus oli selkeästi ma-talampaa niissä ryhmissä, joissa luonnon saa-

vutettavuus oli suurinta. (Mitchell & Popham 2008.) Esimerkiksi Los Angelesin lähialueiden matalatuloisissa vähemmistöyhteisöissä sijait-sevien puistojen käyttömäärän havainnointi ja asukkaiden haastattelu osoittivat julkisten puis-toalueiden olevan merkittävänä väestön fyysi-seen aktiivisuuteen vaikuttavana voimavarana (Cohen ym. 2007). Arvion mukaan hyvä luon-non saavutettavuus voi ehkäistä 1328 kuole-maa vuosittain matalamman tulotason väestö-ryhmissä. Tutkimuksen johtopäätöksenä todet-tiin terveyttä edistävällä ympäristöllä olevan ratkaiseva merkitys terveyden epätasa-arvoi-suuden ehkäisyssä. (Mitchell & Popham 2008.) Valikoiva muuttoliike ja kerääntyminen tietyn-laisiin asuinympäristöihin voivat osittain selittää kaupunkimaisuuden ja terveyden välisiä suhtei-ta. Kaupungin keskusta voi houkutella korkean riskin omaavaa väestöä, kun puolestaan kor-kean tulotason omaavilla on mahdollisuus va-lita suotuisa elinympäristö. (Verheij ym. 2008.)

Englantilaisessa tutkimuksessa suuremmal-la viheralueiden määrällä näytti olevan yh-teyttä parempaan terveyteen, mutta toisaal-ta yhteydet vaihtelivat köyhyyden ja kaupunki-maisuuden mukaisesti. Sekä esikaupunkialueen että maaseudun korkeampien tulojen alueella tätä yhteyttä ei havaittu. Yhtenä mahdollisena selityksenä esitettiin omien puutarhojen mer-kitsevän hyvinvoinnin kannalta enemmän kuin kunnallisten viheralueiden. Suurempi viheralu-eiden määrä köyhillä esikaupunkialueilla oli yhteydessä matalampaan terveyteen, minkä ajateltiin osittain johtuvan matalammasta ylei-sestä terveydestä, mutta myös köyhien aluei-den heikkolaatuisista viheralueista. (Mitchell & Popham 2007.) Amsterdamiin kohdistuvassa tutkimuksessa ympäristöön liittyvillä tekijöillä, kuten viherympäristön laadulla, oli vaikutus-


ta vähemmistöryhmien terveyteen. Asuminen lähellä laadukkaita viheralueita ja sosiaali-nen osallistuminen olivat yhteydessä matalam-paan systoliseen verenpaineeseen sekä veren-painetaudin todennäköisyyteen tutkimukseen osallistuneilla marokkolaisilla. Tutkimuksessa tuotiin esille vähemmistöryhmien suurempi al-tistuminen monille epäsuotuisille, yleisesti hei-dän asuinalueellaan oleville ympäristötekijöil-le. (Agyemang ym. 2007.)

Sosioekonomisten väestöryhmien väliset terveyserot ovat haaste tasa-arvoon tähtää-välle terveys- ja yhteiskuntapolitiikalle Suo-

messa ja maailmalla (Prättälä ym. 2007). Vä-estötasolla on kiinnitetty vain vähän huomiota siihen, miten luontoympäristön saavutettavuus vaikuttaa sosioekonomiseen terveyden epäta-sa-arvoisuuteen, vaikka tutkimustietoa luonnon terveyttä edistävistä vaikutuksista on jo run-saasti (Mitchell & Popham 2008).

Maantieteellinen epätasa-arvoisuus nä-kyy myös amerikkalaiseen kaupunkiin kohdis-tuneessa tutkimuksessa, jossa sisä- ja ulkoliikun-tapaikat, kuten puistot ja pyöräily- sekä juoksu-reitit, kartoitettiin ja vertailtiin saatavilla olevia liikuntapaikkoja tulotasojen mukaan jaoteltui-


hin kaupunginosiin. Matalan sosioekonomisen tason alueella oli vähemmän liikuntapaikkoja, ja näistä oli pienempi osuus maksuttomia, ver-rattuna korkean sosioekonomisen tason aluei-siin. (Estabrooks ym. 2003.) Ruotsalaisen tutki-muksen mukaan välitön pääsy korkean virkis-tysarvon omaavaan luontoon oli harvinaista ja sosiaalisesti epätasa-arvoisesti jakaantunutta (Björk ym. 2008). Myös englantilaisessa GIS-paikkatietoanalyysiin perustuvassa tutkimuk-sessa viheralueiden saavutettavuus oli jakaan-tunut epätasaisesti johtuen etnisistä ja uskon-nollisista tekijöistä (Comber ym. 2008).

Terveyden edistämisen etiikassa kysymys tasa-arvosta nähdään haasteellisena ja ajan-kohtaisena terveyden edistämisen ohjaavana periaatteena ja toiminnan tavoitteena (Pieti-

lä ym. 2013). Pietilä ym. (2013) tuovat kansal-liseen ja kansainväliseen kirjallisuuteen perus-tuen yhtenä päätelmänä ja suosituksena esille terveyserojen ja terveyden sosiaalisten taus-tatekijöiden ymmärtämisen tärkeyden. Tähän liittyen on tarpeen syventää terveydenhuollon ammattilaisten, kouluttajien, hoitotyön johtajien ja tutkijoiden ymmärrystä aiheesta.

Luonto mahdollistaa yksityisyyden, mutta tarjoaa myös paikan sosiaaliselle yhdes-säololle. Luontoympäristöllä on terveyt-tä edistävää vaikutusta ja virkistysarvoa. Maantieteellinen epätasa-arvoisuus tuo haasteita terveyden tasa-arvon edistämi-seen.


3.5. Väestöryhmien erityistarpeet

ikä motivoi ihmisiä menemään luon-toympäristöön? Kansallispuistojen ja muiden luontokohteiden kävi-jät eivät muodostaneet Metsähalli-

tuksen ja Itä-Suomen yliopiston tekemän tutki-muksen mukaan yhdenmukaista ryhmää, vaan heidät voitiin jaotella virkistysmotiivien perus-teella neljään ryhmään: sosiaaliset itsensä ke-hittäjät, henkistä hyvinvointia hakevat nostalgi-kot, kuntoilevat luontoseikkailijat ja luontosuun-tautuneet rentoutujat. (Konu & Kajala 2012.)

Paikka ei ole vain fyysinen sijainti, vaan siihen yhdistyvät myös kokemukset ja muistot (Cheng ym. 2003). Tiettyihin tuttuihin paikkoi-hin voi liittyä vahvoja tunteita, jotka lisäänty-vät aina monien käyntien yhteydessä vuosien varrella (O’Brien 2005). Ihmisten aikaisemmil-la kokemuksilla ja arvoilla on merkitystä siihen, millaiseksi henkilön paikkaidentiteetti (place identity) ja ympäristömenneisyys muodostu-vat. Yhteenkuuluvuus ympäristön kanssa edel-lyttää, että henkilökohtaiset odotukset ja ta-voitteet, joita ympäristölle asetetaan, toteutu-vat, ja toiminta on yhteensopivaa ympäristön

luonnosTA · 2014. 3. 24. · misen ja eri turvallisuustekijät tarkastelun ulko-puolelle. Green...

Documents

Transcript of luonnosTA · 2014. 3. 24. · misen ja eri turvallisuustekijät tarkastelun ulko-puolelle. Green...