Leija 1 2014
-
Upload
jaana-teraevaeinen -
Category
Documents
-
view
227 -
download
3
description
Transcript of Leija 1 2014
1 2014 1 2014
Yhdistyksessä vaikutetaan yhdessä
2 Leija 1 . 2014
Yhdistystoiminnassa voit vaikuttaa yhdessä muiden kanssa.
On tärkeää saada vaikuttaaelämäänsä ja tehdä omia päätöksiä. Jokaisella on oikeus päättääesimerkiksi omasta vapaa-ajastaan.
Vaikuttaminen on myös osallistumista. Ryhmä saa mielipiteensä yleensä paremmin esillekuin yksittäinen ihminen.Voit vaikuttaa yhdessä muiden ihmisten kanssaosallistumalla yhdistyksen taijärjestön toimintaan.
Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenyhdistykset eli tukiyhdistykset haluavat parantaa kehitysvammaisten ihmisten asioita.
Me Itse ry on yksi Tukiliiton yhdistyksistä. Me Itse -yhdistyksessäkehitysvammaiset ihmiset päättävät itseyhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta.
Yhdistys kertoo toiminnastaan näin: – Yhdistyksessä puolustamme itseämme ja oikeuksiamme.Me kehitysvammaiset ihmiset haluamme vaikuttaa päätöksiinja päätämme itse asioista. Haluamme, että voimme elää hyvää elämää muiden joukossa.
Yhdistyksen tavoitteena onyhteiskunnallinen yhdenvertaisuus. – Tavoitteemme on yhteinen maailma kaikille.
Yhdistys on yhteisvoimaa
Kuvat ovat Me Itse -yhdistyksen vuosikokouksesta, alajaospäivästä ja Helsingin alajaoksen järjestämästä diskosta. Yhdistyksessä on jo yli tuhat jäsentä.
Kuv
a: L
aura
Kot
ila, M
ikko
Käk
elä
ja J
aana
Ter
äväi
nen
Leija 1 . 2014 3
Me Itse ry:nvuosikokous 2014 on Tampereella
Me Itse ry:n vuosikokouson 15. – 16.3.2014 Tampereella.Kokous on Linna-salissa.Vuosikokouksessa käsitellään muun muassa seuraavia asioita:1) Valitaan yhdistyksen
johtoryhmä vuosille 2015 – 2016.2) Päätetään jäsenmaksun suuruus.3) Hyväksytään toimintasuunnitelma.4) Käsitellään aloitteet. Yhdistys on lähettänytkaikille jäsenilleen kutsukirjeen vuosikokoukseen. Kirjeessä on lisätietoa kokouksesta, aloitteista ja vaaleista.
Lisätietoja yhdistyksen toimistolta
Me Itse ry:n toimistolta saa tietoa yhdistyksen toiminnasta. Yhdistyksen sähköpostiosoite on [email protected] Kotisivun osoite on www.meitse.fi Yhdistykselle voi soittaa puhelinaikoina. Puhelinajat ovat tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9 – 13.Yhdistyksen numero on 0400 426 535.
Facebookissa on ryhmä nimeltä ”Me Itse ryhmä”.Yhdistyksen videoita voi katsoa netissä sivulla Youtube/Meitse.
Me Itse ry:llä on alajaoksia eri puolilla Suomea. Alajaos järjestää paikallista toimintaa.Kukin alajaos päättää itse,millaista toimintaa sillä on.
Esimerkiksi Satakunnassamonet alajaoksetovat mukana MEKA TV:n elokuvatoiminnassa.Hyvinkääläiset ovat toimineet avotyön epäkohtia vastaan. Lapin Me Itse Metkat on mukanajärjestämässä konserttia toukokuussa. Konsertissa esiintyvät muun muassa Pertti Kurikan Nimipäivät,Atomi, OmaBändi ja Lordi.
Teksti Laura Kotila ja Jaana Teräväinen
4 Leija 1 . 2014
Leijan uutisia
YK-sopimus edistää vammaisten ihmisoikeuksia
Kuv
a M
ikko
Käk
elä
Kehitysvammaiset ihmiset vaativat ihmisoikeuksien kunnioittamista vuonna 2007. Eduskuntatalon eteen kokoontui mielenosoittajia ja päättäjiä.
Kulttuuripäivät ovat ensi kesäkuussa TampereellaKulttuuripäivät järjestetään Tampereella 6. – 7.6.2014 Tullintorin alueella.
Perjantaina on seminaari ja iltatapahtumana Stay up late -keikka, jolloin saa valvoa myöhään.Lauantaina erilaista ohjelmaa riittää aamusta pitkälle iltapäivään.
Tapahtuma on kaikille avoin. Kaikkien aikojen ensimmäiset kulttuuripäivät järjestettiin 1984.
Lisätietoja Petteri KukkaniemiKehitysvammaisten Palvelusäätiö0207 713 549, [email protected]
Kuva Aarne Rajalahti
YK:n eli Yhdistyneiden kansakuntien vammaisten henkilöiden yleissopimus takaa kaikille vammaisille ihmisoikeudet ja perusvapaudet. Suomi allekirjoitti sopimuksen 2007,mutta sopimusta ei ole toistaiseksi ratifioitu eli otettu käyttöön Suomessa.Ulkoministeriön työryhmä on miettinyt, mitä lakeja Suomen täytyy muuttaa, että sopimus tulee voimaan myös täällä. Työryhmä sai työnsä valmiiksi tammikuussa 2014. Toivotaan, että Suomessa tehdään pian tarvittavat lakimuutokset ja sopimus voidaan ottaa käyttöön.
Hanna-Maija Riihelä soittaa Minä toivon -biisiä.
Leija 1 . 2014 5
YK-sopimus edistää vammaisten ihmisoikeuksia
Kuv
a Si
rkka
Rui
kkal
a /
Kip
inöi
tä!-
hank
e
Valmista roll-uppia tutkivat Henrik Särkkä alajaoksestaja Arja Jussila Kipinöitä!-hankkeesta.
Papunet järjestää jälleen kuvataidekilpailunPapunet järjestää jälleen kuvataidekilpailun kaikille puhe- ja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Kilpailuaika päättyy 31.3.2014.
Kilpailussa on kaksi sarjaa: harrastajien sarja ja taideopetusta saaneiden sarja. Kilpailutyön aihe ja tekotapa ovat edellisten vuosien tapaan vapaat.Kilpailun raatina toimivat valokuvaaja Pekka Elomaa ja Papunetin edustajat. Voittajat ilmoitetaan 21.4. mennessä.
Kilpailun töistä kootaan kiertävä näyttely. Töitä on esillä myös Papunetin kotisivulla.
Lisätietoja: Papunet-verkkopalveluyksikköhttp://papunet.net/yksikko/kuvataidekilpailu
Espoon Me Itse teki itselleen oman roll-upin
Simo Huuskon öljymaalaus Linnan silta talvella.
Me Itse Espoo on tehnyt itselleen roll-upin eli mainostelineen. Alajaos käyttää sitä tiedottamisessa.Näyttävä roll-up auttaatekemään alajaoksenaktiivista toimintaa tunnetuksi.
Roll-upin pääkuvassa Me Itse Espoon alajaoksen jäsenet suunnittelevat yhteistä toimintaa.Kuvan on ottanut Joonas Romppanen.
Rahat roll-upin tekoon lahjoitti Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Kipinöitä!-hanke.
6 Leija 1 . 2014
Viime vuoden loppukeväästäSalatut elämät -sarja ilmoitti hakevansa avustajia. Ilmoittauduin netin kautta.
Tv-sarjoissa ja elokuvissa käytetään usein avustajia. He ovat näyttelijöitä,jotka avustavat pääroolien esittäjiä.Avustajia tarvitaan yleensä joukkokohtauksissa, kuten juhlissa ja tapahtumissa.
Minun avustajatehtäväni oli esittää toista valokuvaajaa Joonatanin pelin promootiossa eli esittelytilaisuudessa. Se pidettiin Kahvila Moosessa.
Sain soiton päivääennen kuvauksia
Mulle soitettiin edellisiltapäivällä, ehtisitkö huomiseksi Helsingin Konalaan. Soittaja oli Salatut elämät -sarjan toinen apulaisohjaaja. Tein muutamia kysymyksiä hänelleja asia oli selvä. Mulle sopi lähteä avustajaksi!
Puhelun jälkeen nauroin itselleni ääneen melkein koko illan. Olin tyytyväinen. Suunnittelin reittiä Konalaan. Siellä tapahtuvat sarjan sisäkuvaukset.
Kuvauspäivän aamuna kysyin töissä, saanko lähteä etuajassa.
Soitin myös työvalmentajalleni ja kerroin hänelle, että minua pyydettiin Helsinkiin. Työvalmentaja luuli, että menen luentokeikalle.Tosiasiassa menin tv-sarjan kuvauksiin. Olin takaisin kotona Hyvinkäällä jo klo 18.
Kevään jaksoja kuvataan jo syksyllä
Monet tv-viihdeohjelmat, kuten kokkikilpailut,kuvataan paljon ennen niiden esittämistä.Sen takia osallistujilla on usein salassapitovelvollisuus. He eivät saa kertoa ulkopuolisille, mitä kuvauksen aikana on tapahtunut.
Salatut elämät -sarjan jakso, jossa olin mukana avustajana,näytetään televisiossa helmikuussa, vaikka se kuvattiin jo syyskuussa.
En tiedä, vaikuttiko avustamisessa se, että olen harrastanut teatteria. Harrastajanäyttelijänä tiesin, mitä tuleman piti.
Olen aiemmin ollut myös kuvattavana, kun minusta tehtiin kuusi vuotta sitten henkilökuva tv:n Kotimaan kasvot -ohjelmaan.
Tommi Kivimäki kertoo: Olin Salkkareissa avustajana
Leija 1 . 2014 7
Silloinkin kohtauksetkuvattiin monta kertaa.Lopulliseen versioon tulee paras otos.
Salatut elämät -sarja käsittelee monenlaisia asioita
Salatut elämät -sarjassa on käsitelty vammaisuutta aiemminkin. Muistatteko Roosa Kemppaisen? Roosa Kemppaista esitti Sanna Sepponen. Mukana olivat myös Jussi Ratia ja Mia Puttonen.Tämä tapahtui 10 vuotta sittenSalatut elämät -sarjassa. Viime vuoden jaksoissa selvisi, että Pepin ja Sergein tytöllä saattaa olla cp-vamma.
Salatut elämät -sarjan Ismo ja Ossi, joita esittävät Esko Kovero ja Sami Sarjula.
Tommi Kivimäki arvelee, että Salatut elämät -jakso, jossa hän on mukana, näytetään 19. tai 20. päivä helmikuuta.JATKUU uJATKUU u
8 Leija 1 . 2014
Salatut elämät on suosittu, koska se on suomalainen sarja. Se sisältää draamaa, jännitystä, romantiikkaa ja ihmissuhteita. Vaikka sarjan hahmot ja paikat ovat kuvitteellisia, niin mielestäni aiheita käsitellään totuudenmukaisesti. Tarkoitan sillä sitä, että jos esimerkiksi joku hahmo kuolee, hän ei sarjaan enää palaa. Muissa sarjoissa, kuten Kauniissa ja rohkeissa,joku hahmo voi herätä kuolleista ja palata sarjaan.
Salkkareiden hahmoihin jokainen voi samastua.Se tarkoittaa, että voi löytää samantyyppisiä persoonia ja luonteenpiirteitä, kuin mitä itsellä on. Salkkareissa on käsitelty arkojakin asioita, kuten vammaisuutta, syömishäiriötä, narsistista persoonallisuushäiriötä, syöpää, homoutta, lesboutta, alkoholismia, varastamista ja viiltelyä.
Olen kuullut, että Salkkarit on ainoa ohjelma, joka hiljentää nuorisotilat ja -talot, koska nuoriso katsoo sarjaa hiljaa ja hiiskumatta.
Kuvaukset olivat yksi elämäni tähtihetkistä
Kuvauksista jäi ihana, mahtava ja fantastinen fiilis! Salkkareissa mukana oleminen oli mulle yksi mun elämäni tähtihetkistä.
Mun lempparihahmo kaikista sarjan esiintyjistä on ollut Roosa. Hänen hahmonsa toi kehitysvammaisuutta esille muun muassa ihmissuhteiden ja itsenäistymisen kannalta.
Minun on vaikea valita, kuka on lempparini nykyisistä hahmoista. Pidän Paulasta ja yksi lempihahmoni on ollut Seppo.
Teksti Tommi Kivimäki Kuvat MTV3 ja Tommi Kivimäen albumi
Mikko Parikka esittää Jiriä ja Jasmin Hamid Katariinaa. Salatut elämät -sarja alkoi MTV3-kanavalla tammikuussa 1999.
JATKOA q
Leija 1 . 2014 9
Ruokaesite lehden liitteenä
Tämän lehden välissä on selkoesiteNiksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon.Esite neuvoo, kuinka ruokaa valmistetaan ja säilytetään turvallisesti.Esitteitä voi tilata ilmaiseksi lisää sähköpostitse osoitteesta [email protected]
Papunetin sivulla netissä voit katsoa videon Pese kädet näin ja kuvasarjan Näin vältät vatsataudin.Aineiston ovat julkaisseet yhteistyössäEvira, Papunet-verkkopalvelu ja Selkokeskus.
Aineisto on netissä osoitteessa www.papunet.net/selko/aihe/terveys
Ohjeita rahankäyttöönVuoden alussa ilmestyi myös selkoesiteRahankäytön opas.Oppaassa kerrotaan, miten rahankäyttöä voi suunnitella ja miten raha-asiat kannattaa hoitaa.
Esitteessä kerrotaan esimerkiksi, että lähimaksaminen yleistyy kaupoissa. Se tarkoittaa, että alle 25 euron ostoksiavoi maksaa kaupassa niin,että vain vie maksukortin lähelle maksupäätettä.Kortin tunnusta ei tarvitse naputella.
Esitettä voi tilata ilmaiseksi sähköpostitse osoitteesta [email protected]
Aineisto on myös laajempana netissä osoitteessawww.papunet.net/selko/aihe/raha-asiat
Uusia esitteitä
10 Leija 1 . 2014
Matka Pariisin Disneylandiin Kotkan Jelppiskodin väki järjesti syksyllä matkan Pariisin Disneylandiin.
Matkaan lähti viisitoista asukastaja kolme henkilökunnan edustajaa. Matka lentokoneella meni hyvin,vaikka vähän jännitti.Kaikki ostivat matkamuistoja ystäville ja kaverille.Pelasimme pöytäkiekkopeliäkin. Olimme hienossa hotellissa. Tietenkin Disneyland-huvipuisto oli etenkin nuorempien mielestä aivan yliveto.Näimme siellä Lumikin,Kapteeni Koukun ja muita tuttuja satuhahmoja.
Teksti Juksu MiettinenKuvat Jelppis-Koti
Matkalla oli aihetta juhlaan. Niina Perlinen ja Juha Lirkki kihlautuivat Pariisissa 11.9.2013.
Leija 1 . 2014 11
Pöytäjääkiekko eli pöytälätkä on sekä hauska harrastus että vakava urheilulaji. Pelaaminen vaatii hyviä hermoja ja nopeaa reagointikykyä.
Pöytälätkän SM-kisat järjestetään lauantaina 8.3.2014Lohjan Harjulassa. Kisapäivä alkaa aamulla klo 9.Harjulan osoite on Kullervonkatu 9, Lohja.Osallistumismaksu on 10 euroa.
Kilpailun järjestävät Urheiluseura Talpelan Taiga Ry ja Suomen pöytäjääkiekkoliitto.Kisapaikalla on kioski ja kahvio.
Lohjan turnaus järjestetään Pöytäjääkiekkoliiton kansallisen rankingturnauksen yhteydessä.
Lisätietoja ja ilmoittautumisetSanttu Sainio puhelin 040 5387 527, sähköposti [email protected]
Kehitysvammaisten pöytälätkän SM-kisat järjestetään maaliskuussa Lohjalla
Pöytäjääkiekko eli pöytälätkä on hauskaa ja vauhdikasta.Mika Tonteri ja Liisa Tarkkanen pelasivat Etevan Lohjan toimintakeskuksen pöytälätkäturnauksessa.
Kuv
a: S
antt
u Sa
inio
12 Leija 1 . 2014
Olen Kari Takanen. Olen kotoisin Siikaisistaja olen käynyt 28 vuotta töissäMerikarvian työkeskuksessaviitenä päivänä viikossa.
Muutin Merikarvialle 24 vuotta sitten. Olen asunut perhehoidossahyvässä perheessä. Merikarvian työkeskukseen järjestettiin 20 vuotta sitten elokuvapiiri, jossa olen toiminut alusta lähtien joka vuosi.Olemme tehneetvuosien varrella 33 lyhytelokuvaa.
Perustimme Me Itse -alajaoksen Merikarvialle neljä vuotta sitten. Opettelemme tietokoneen käyttöäja tutkimme sosiaalista mediaa.Olemme saaneet vertaistukea.Meillä on ollutvaikuttamiskoulutusta,jossa olemme pohtineetitsemääräämisoikeutta.
Tänä syksynä sain tietää,että perhehoitajateivät enää jatka hoitotyötä.
Marraskuun 11. päivä sain tietää,että en pääse asumaan Merikarvian asuntolaan. Marraskuun 12. päivä minulle ilmoitettiin,että muutan Karviaan.Sinne on 70 kilometrin matka.Työmatkaa tulisi 90 kilometriä.
Olisin tykännyt jäädä Merikarvialle asumaan,mutta minulta ei kysytty mitään.
Tänään täällä seminaarissapuhutaan vertaistuesta.Haluaisin tietää, onko muillekin käynyt näin? Olenko ainoa, jolle kävi näin?
Teksti Kari Takanen
Puhe on pidetty Porin elokuvaseminaarissajoulukuussa 2013 Teemaviikolla.
Mitä Karille kuuluu nyt?
Kari muutti 28.12. ja asuu perhehoidossa Karvialla.– Muutto oli kova paikka, mutta kaikki on nyt hyvin perhehoidossa.Aloitan hommat Kankaanpään toimintakeskuksessa ja pääsen käymään Merikarvialla kavereita katsomassa, hän kertoo.
Ikäviä kokemuksia asumisesta:
Minulle vain ilmoitettiin, minne minun pitää muuttaa
Leija 1 . 2014 13
Kuv
a Ja
ana
Terä
väin
en
14 Leija 1 . 2014
Tervetuloa koulutukseen,jossa pohditaan yhdessä muiden kanssa,mitä vaikuttaminen tarkoittaa.Tervetuloa ottamaan selvää, miten voit vaikuttaa Me Itsen alajaoksen kautta.
Koulutuksia järjestetään20. – 21.2. Teuvalla,3. – 4.4. Oulussa ja24. – 25.4. Joensuussa.
Koulutukset järjestetään OK-Opintokeskuksen tuella. Ne ovat maksuttomia. Voit ilmoittautua koulutuksiinottamalla yhteyttä järjestävän paikkakunnan alajaokseen. Voit myös ilmoittautua Taija Humistolle Tukiliittoon.
LisätietojaTaija Humisto,0207 718 338, Koulutuksissa käytetään [email protected] selkokielistä vaikuttamisopasta.
Koulutusta vaikuttamisesta
Ei kilpailutukselle -hankkeessakerätään nimiä kansalaisaloitteeseen.Jari Nordström kertoo miksi: – Tämä on Sami Helteen ja Kari Aallon aloittama kampanja,jonka nimi on Ei kilpailutukselle.Kyse on ihmisoikeuksistaja siitä, että meille yritetään tuottaa palveluja liian halvalla.
Ei kilpailutukselle -hankkeesta kerrottiin Leijassa 6/2013.Nimiä kerätään 8.4.2014 asti. Lisätietoja on netissä sivulla www.eikilpailutukselle.com
Jari Nordström, Sami Helle ja Ilmo Salmenperä ovat keräämässä nimiä kansalaisaloitteseen.
Ei kilpailutukselle -kansalaisaloiteKuva Markus Vähälä
Leija 1 . 2014 15
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö järjestääkesällä useita teema- ja harrastekursseja.Kurssit ovat leiritoimintaa.
Ensi kesänä kursseja järjestetäänKainuun Opistossa Mieslahdella,Aitoon koulutuskeskuksessa Pälkäneellä,Varalan urheiluopistossa Tampereellaja Leiriniemen leirikeskuksessaMäntsälässä.
Kesäkuussa järjestetäänmyös Rock’n Roll -musiikkileiriTampereen keskustassa.Ohjelmassa on bändisoittoaja livekeikka leirin lopuksi.
Kesän kurssien muita aiheitaovat luonto, liikunta,terveelliset elämäntavat,musiikki ja tanssi.
Kesäleirit tarjoavatteemansa mukaista tekemistäja virkistävää vapaa-ajantoimintaa.
Kurssilta voi löytää uuden harrastuksen.Sieltä saa myös uusia ystäviä,elämyksiä ja kokemuksia.
Kursseille voivat hakea eri puolilla Suomeaasuvat kehitysvammaiset lapset, nuoret ja aikuiset.Hakuaika on 11.4.2014 asti.Ilmoittautumislomakkeenja lisätietoa kesäkursseistammelöydät kotisivuiltamme osoitteesta:www.kvps.fi/minulle/kurssit-ja-leirit
Lisätietoja:Markku Vellaspuhelin 0207 713 557sähköposti [email protected]
– Olemme pelanneet sählyä, saunoneet ja katsoneet yhdessä elokuvan, Aleksi Holma kertoi. Hän osallistui Kuntoa ja iloa liikunnasta -kurssille viime kesänä.
Kesäkurssilla nautitaan luonnosta ja yhdessäolosta
Kuv
a Tu
ula
Pura
nen
16 Leija 1 . 2014
Hei,olen 28-vuotias mies, jolla on cp/lievä kehitysvamma.Etsin 25 – 30-vuotiasta naista kirjeenvaihtokaveriksi.Olethan Raision tai Turun alueelta? Toivon, että voit tulla tapaamaan minua. Minulla ei ole autoa,joten en pääse luoksesi,jos asut liian kaukana. Käyn avosuojatyössä.Liikun työmatkat sähköavusteisella kolmipyörällä. Asun ohjatun asumisyksiön rivitaloasunnossa yksin.Käytätkö Facebook-palvelua? Voit lähettää minulle postia joko Facebook-sivullenitai kirjepostin mukana.Osoitteeni onMarkus Oivanen Raatimiehenkatu 3 B 21200 Raisio
Kirjeenvaihtoon
Hei! Olen 34-vuotias nainen Helsingistä.Pidän television katselusta ja tykkään ulkoilusta.Harrastan Leidien klubia,jumppaa ja vesijumppaa. Olen puhelias, rohkea, itsenäinen ja mukava. Etsin 28 – 30-vuotiasta poikaystävää parisuhteeseen.Katarina Rönnemaa Palopirtintie 10 00930 Helsinki
Kirjeenvaihtoon
Hei! Olen 31-vuotias mies Kempeleestä. Etsin kirjeenvaihtoystävääsamanikäisestä naisesta.Asun palvelukodissa ja minulla on oma huone. Pidän musiikista, lenkkeilystä, pienistä kotiaskareista, television katselemisestaja karaoken laulamisesta.Toivon, että asut jossain Oulun lähistöllä.Severi Holappa Linnavoudintie 1 90440 Kempele
Kirjeenvaihtoon
Hei! Olen Virva Sutinen Akaasta. Akaa sijaitsee Pirkanmaalla.Minulla on ikää 53 vuotta.Haluaisin kirjeenvaihtoon noin samanikäisten miesten kanssa.Toivon, että olet raitis,huumorintajuinen ja pitkähkö.En polta ja toivon, ettet sinäkään polta. Harrastan käsitöitä, sauvakävelyä, sählyä, uintia ja teatterissa käyntiä.Kirjoita tositarkoituksella osoitteeseenVirva Sutinen Keskuskatu 43 as 4 37830 Akaa
Kirjeenvaihtoon
Hei!Olen 53-vuotias mies.Asun TohmajärvelläPohjois-Karjalassa. Haluan kirjeenvaihtoon miehen tai naisen kanssa. Ikää sinulla voisi olla 50 – 53 vuotta.Hannu Laatikainen Uusi-Värtsiläntie 104 82660 Uusi-Värtsilä
Kirjeenvaihtoon
Leijan juttuja voi kuunnella netissä Vernerin sivullaosoitteessa http://verneri.net
Leija 1 . 2014 17
Hei!Täytän helmikuussa 26 vuotta. Etsin naisystäväksi tai ystäväksi noin ikäistäni 16 – 35-vuotiasta naista. Asun Keski-Suomessa. Olen tosi mukava ja pikkaisen ujonlainen mies, mutta pystyn juttelemaan ihmisten kanssa. Olen vitsikäskin ja tosi komeakin, niin on kamut sanoneet. Harrastan sählyä, näyttelijähommia, suunnistusta ja lenkkeilyä. Vapaa-ajalla olen työkamujen kanssa ja olen tietokoneella.Olen Facebookissa ja minulla on sähköposti. Asun yksin vuokra-asunnossa. Kuva olisi kiva saada, mutta ei ole pakko. Jani Leppänen Kaskitie1 as 18 42700 Keuruu Sähköpostini on [email protected] Jos kiinnostaa, kirjoita kirje!
Kirjeenvaihtoon
Hei,olen Sirpa Tuusniemeltä, Pohjois-Savosta.Haluaisin kirjeystävän.Olethan noin 60-vuotias mies? Harrastan lukemista, teeveen katseluaja jonkin verran ulkoilua.Sirpa HärkönenKiertotie 3 D 1071200 Tuusniemi
Kirjeenvaihtoon
Hei,olen 44-vuotias mies Vaasasta.Haluaisin kirjoitella miesten ja naisten kanssa.Haaveeni on soittaa rumpua bändissä.Minulle voit lähettää laulujen sanoja.Teen laulumonisteita itsekin.Kerro sinä harrastuksistasi!Pasi Haapa-ahoKuninkaantie 7662320 Vaasa
Kirjekaveriksi?
Haluatko kirjeenvaihtokaverin?Lue ensin Leijassa julkaistut kirjeenvaihtoilmoitukset.Jos joku ilmoittaja kiinnostaa sinua, kirjoita hänelle.
Jos lehdestä ei löytynyt sopivaa kirjeenvaihtokaveria, voit tehdä oman ilmoituksen. Mieti, mitä haluat kertoa itsestäsi. Millainen luonne sinulla on? Missä päin Suomea asut? Käytkö töissä? Monet kertovat myös harrastuksistaan.
Leijassa ei yleensä julkaista puhelinnumeroita. On turvallisempaakirjoittaa ensin muutama kirjeja vaihtaa puhelinnumeroita kirjeessä.
Muista laittaa ilmoitukseen mukaan nimesi ja osoitteesi. Jos käytät sähköpostia ja haluat kirjeitä sähköpostiisi, laita myös sen osoite mukaan.
Oman ilmoituksen voi lähettää osoitteella:LeijaPinninkatu 5133100 Tampere
Voit lähettää ilmoituksen myös sähköpostilla. Lähetä ilmoitus Leijan toimittajalle osoitteeseen [email protected]
Jani on kuvassa kaverinsa kissan kanssa.
18 Leija 1 . 2014
Moikka! Olen 31-vuotias mies. Haluaisin kirjeenvaihtokaverin Rauman ja Porin seudulta. Voisit olla 31 – 35-vuotias. Harrastan diskossa käyntiä ja Lukon peleissä käyn. Aki Nordlund Kinnontie 21 26100 RaumaVoit lähettää minulle sähköpostia. Osoitteeni on [email protected]
Kirjeenvaihtoon
Hei!Olen tällainen tavallinen 59-vuotias mies Kangasniemeltä Keski-Suomesta. Etsin itseäni hieman nuorempaa rauhallista naista elämänkaveriksi. Pidän luonnossa liikkumisesta, marjastamisesta, ruuanlaitosta, TV:n katselusta ja puuesineiden tekemisestä. Seuraan televisiosta uutisia, luonto-ohjelmia, romanttisia elokuvia ja sarjoja, kuten Sydämen asialla -sarjaa. Pidän myös musiikkiohjelmista, erityisesti tangomusiikki on mieleistä. Olen 165 cm pitkä ja painan noin 50 kiloa. Olen rauhallinen ja elämänmyönteinen. Kirjoita tositarkoituksella osoitteeseen: Vesa KnaappilaPappilantie 1 C 2051200 KangasniemiPs. Laita puhelinnumero mukaan, niin voin soitella sinulle!
Kirjeenvaihtoon
Hei! 48-vuotias kovin yksinäinentäysin vapaa sinkkumies etsiitositarkoituksella sinkkunaista.Harrastan kirjeiden kirjoittamista, televisio-ohjelmien katselemista ja sählyä.Raimo Valtonen Ajulantie 29 B as 24 37800 Akaa
KirjeenvaihtoonKirjeenvaihtoon
Hei!Olen 56-vuotias mies Pohjois-Pohjanmaalta. Etsin tositarkoituksella elämänkumppania 40 – 58-vuotiaista naisista, mieluiten lähiseudulta. Harrastan monenlaista liikuntaa, juoksua, hiihtoa, kuntosalia ym. Olen kovin urheilullinen. Tykkään myös laulaa karaokessa. Luonteeltani olen iloinen ja rehellinen.Toivon, että olet myös liikunnallinen ja omaat terveet elämäntavat.Ota rohkeasti yhteyttä, odotan kovasti yhteydenottoasi!Nimimerkki Make Leija Pinninkatu 51 33100 Tampere
Kirjeenvaihtoon
Hei! Olen lievästi kehitysvammainen mies. Olen noin 40-vuotias ja etsin naisystävää Tampereen seudulta tositarkoituksella.Harrastan liikuntaa ja penkkiurheilua.Olen mukavan näköinen,rehellinen ja luotettava.Ota rohkeasti yhteyttä, niin tutustutaan. Valokuvasi olisi kiva saada.Nimimerkki Mikko H Leija Pinninkatu 51 33100 Tampere
Kirjeenvaihtoon
Hei! Olisiko vielä yksinäistä 40 – 60-vuotiasta naista, joka alkaisi kanssani ystäväksi? Harrastukseni ovat kävely ja musiikki. Olen raitis.Hannu Koskela Kangasrinne 2 I 69 90240 Oulu
Leija 1 . 2014 19
Moi, oletko kunnon naistakiainen,joka ei päästä helpolla irti?Ikää sinulla voisi olla 44 – 49 vuotta.Pidätkö jääkiekosta tai jalkapallosta?Pidätkö hengellisestä musiikistatai kuunteletko Radio Deitä?Ethän vierasta pyörätuoliatai sähköpyörätuolia? Jos vastasit edes yhteen kysymykseen kyllä,kirjeiden oikea osoite onPetri IsokorpiSairaalakatu 321200 Raisio
Kirjeenvaihtoon
HeiOlen lievästi kehitysvammainen 51-vuotias mies Siilinjärveltä, Pohjois-Savosta. Haluaisin kirjeenvaihtoon suunnilleen samanikäisen naisen kanssa. Harrastuksiani ovat pyöräily, lenkkeily, musiikin kuuntelu ja karaoke.Jos kiinnostaa, kirjoittele. Osoite onJari VäisänenVattuahontie 8 c 1471800 Siilinjärvi
Kirjeenvaihtoon
Hei!Etsin ikäisiäni eli noin 20 – 40-vuotiaita kirjekavereita ja sähköpostikavereita. Olen naispuolinen ihminen ja etsin ensisijaisestinaispuolisia kavereita, en miehiä enkä parisuhdetta tällä hetkellä. Olen kissaihminen ja opiskelen. Minulla ei ole lapsia, mutta olen myös lapsirakas. Vieraat maat ja etenkin Venäjä kiinnostaa. Jos haluat tutustua minuun, niin ota yhteyttä lähettämällä minulle sähköpostia [email protected]
Kirjeenvaihtoon
Hei! Olen Mervi.Ikäni on 36 vuotta.Pituuteni on 147 cm, painan 60 kiloa. Käyn Viisarilla töissä. Harrastan lukemista, ristikoita, ruuanlaittoa, lenkkeilyä ja katson filmejä. Luonteeni on rehellinen,uskollinen ja luotettava. Etsin poikakaveria läheltä. Minä asun Hämeenlinnassa, sinä voit asua myös Tampereella tai Helsingissä. Tutustutaan toisiimme paremmin!Mervi Hukkanen Kylätie 10 B 18 13500 Hämeenlinna
Kirjeenvaihtoon
Hei! Etsin noin 60 – 65-vuotiasta uskovaista, rehellistä miestä. Olen allerginen, joten toivon,että sinulla ei ole lemmikkieläimiä. Sirpa Moilanen Ykköskoti OjasseppäSipoontie 309810 Nummi
Sirpa Moilanen etsii kaveriksi rehellistä, uskovaista miestä.
20 Leija 1 . 2014
Hei!Etsin samanikäistä naista kirjeenvaihtoon.Olen Janne, 46-vuotias mies Salosta. Salo on Varsinais-Suomessa. Olen mukava, lempeä ja sympaattinen. Harrastan keilausta, sählyä, ja punttisalilla käymistä. Käyn usein myös ulkona syömässä ja kirjastossa lukemassa. Käyn töissä työkeskuksessa viisi kertaa viikossa. Tykkään eläimistä, minulla on koira kotona.Asun yksin ryhmäkodissa ja olen sinkkumies.Ota rohkeasti yhteyttä minuun. Janne Supinkuja 2 24100 Salo
KirjeenvaihtoonKirjeenvaihtoon
Pirjo Hattunen etsii kavereita Pohjois-Karjalasta.
Hei, minä olen sinkku Ilomantsista.Käyn päivisin toimintakeskuksessa. Pidän tv-sarjoista, kuten Salatut elämät.Etsin miestä kirjeenvaihtokaveriksi.Toivottavasti myös sinä asut Pohjois-Karjalassa.Pirjo HattunenAsuntola VekkuliYlätie 4682900 Ilomantsi
Art Galleria Kaarisillassa on maaliskuussa kahden taiteilijan yhteisnäyttely. Tanja Närhi on työskennellyt Vaalijalan Taidemyrskyn Kuopion pilottistudiossa.Hän tekee värikkäitä tussipiirroksia.
Näyttelyn toinen taiteilija on keramiikan tekijä Pertti Sipponen Hän on valmistunut kuva-artesaaniksi Kaarisillasta.Vieressä näet hänen muotoilemiaan eläinhahmoja.
Näyttely on esillä 5. – 23.3.2014. Art Galleria Kaarisilta onSanomatalossa Helsingissä.
Kaarisillassa yhteisnäyttely
Leija 1 . 2014 21
Runo
Talvi Talvi on tullut.Taas kun on luntaja maa valkoinen.
Runon lähettiVesa Siren
Kuv
a Tu
ula
Pura
nen
22 Leija 1 . 2014
Tule mukaan toimintaan!K
uva
Topi
Ylä
-Mon
onen
Kohti täyttä elämää -seminaari 19.2.2014 JoensuussaJoensuussa seminaarin aiheinaovat itsemääräämisoikeusja arjen sujuminen. Seminaari on keskiviikkona 19.2.2014 klo 9 – 15 Joensuun Sokos Hotel Kimmelissä.
Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan.Tukiliiton johtava lakimies Sirkka Sivula puhuu itsemääräämisestä. Muiden puhujien aiheita ovat muun muassa työ ja seksuaalisuus.
Seminaariohjelma on maksuton. Lounas ja jälkiruokakahvit maksavat 15 euroa.
Lisätietoja Eeva Lakka, 0400 373 945
Tilaisuuden järjestävät:Pohjois-Karjalan Me Itse -alajaos ja kokemuspuhujatPohjois-Karjalan Kehitysvammaisten Tukipiiri ryValtakunnallinen Me Itse ry /Käsikynkkä-projekti
Merja Aro kertoo seminaarissa, millaista on olla töissä kaupan alalla.
Mahtavaa musiikkia Rovaniemellä
Pertti Kurikan Nimipäivätkohtaa Mr. Lordinmusiikkitapahtumassa Rovaniemellä Saarenkylässä perjantaina 23.5.2014 klo 19 – 01.
Mukana paljon muitakin tähtiä, kuten OmaBändi, Atomi, ja Tahkokankaan orkesteri.Ohjelmassa myös
”Me Itse TALENTTI” eli esiintymismahdollisuus kaikille.
Järjestäjät Kolpene ja Lapin Metkat. Tarkempaa tietoa järjestäjiltä sekä netistä sivullawww.kolpene.fi
Intti tutuksi -leirit
Kehitysvammaisten Palvelusäätiöjärjestää ensi kesänä ja syksynämonta Intti tutuksi -leiriäeri puolilla Suomea.
Intti tutuksi -leiri tarjoaaerinomaisen mahdollisuudentutustua varusmiehen arkeenja varuskunnan toimintaan.
Lisätietoja netissä sivullawww.kvps.fi/tapahtumat
Kuv
a Ja
nne
Kos
kenn
iem
iK
uva
Stef
an B
erm
er
Soveltavan alppihiihdon camp eli leirijärjestetään 4. – 6. huhtikuuta 2014 Jämsän Himoksella. Leiri on tarkoitettu liikuntavammaisille, näkövammaisille ja kehitysvammaisille sekä elinsiirron saaneille henkilöille. Leirillä etsitään jokaiselle soveltuva laskettelutapa. Leirin jälkeen voi jatkaa harrastusta itsenäisesti. Opetuksessa hyödynnetäänsoveltavan alppihiihdon välineitä. Opettamisesta vastaavat soveltavan alppihiihdon opettajat vapaaehtoisten avustajien kanssa.
Lisätietoja: Susanna Tero, [email protected],puh. 0207 718 305 Yhteistyössä: Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry, Malike, Akson ry ja Sokeain lasten tuki ry
Soveltavaa alppihiihtoa Himoksella
Palava Susi -runoja Helsingissä
Helsinkiläinen DuvTeatern on tehnyt esityksen nimeltä Palava Susi – runoiltamat DuvTeaternin seurassa.Esityksiä on vielä 24.2. ja 25.2.2014Esitykset ovat HelsingissäDiana-näyttämöllä. Liput maksavat 25 ja 15 euroa.
Esityksestä on tietoa suomeksi ja ruotsiksi sivullawww.duvteatern.fi
Pia Renes on kuvattu esityksen harjoituksissa tammikuussa.
Raha-automaattiyhdistystukee toimintaamme.
Asiaa ja viihdettä selkokielellä
Numero 1.2014
LEIJAPinninkatu 5133100 Tampere
Lehtitilauksetja osoitteenmuutoksetJäsensihteeri Sinikka Niemipuhelin 0206 90283sähköposti: [email protected]
JULKAISIJAKehitysvammaisten Tukiliitto rypuhelin 0207 718 200Kotisivu: www.kvtl.fi
TOIMITUSpäätoimittaja Jaana Teräväinen,puhelin 0207 718 211,s-posti [email protected]
ULKOASU Jaana Teräväinen
KANSI Me Itse -toimintaa. Kuvaaja Laura Kotila.
LEIJAN TOIMITUSNEUVOSTOAnu Lehtonen Aki Lindroos Seppo PöyläRitva Vihanto Irmeli Vuotila (pj)Leealaura Leskelä
PAINOPAIKKA Vammalan Kirjapaino
TILAUSHINTA on 16 euroa.
KehitysvammaistenTukiliiton jäsenet voivatvalita jäsenlehdekseenLeijan tai Tukiviestin.Jäsenlehti on maksuton.
Leija ilmestyykuusi kertaa vuodessa.Seuraavaan Leijaan 2/ 2014tarkoitettujen juttujenja kuvien pitää olla toimituksessa20.3.2014 mennessä.Lehti ilmestyy 10.4.2013.
Leijaa voi lukea netissä Issuu-palvelussa.Kirjoita hakuun sana Leija.
Takasivun tietovisa
Tietovisassa on väittämiä.Tiedätkö, ovatko ne oikein vai väärin?Kysymykset on tehty tämän lehden jutuista.Oikeat vastaukset löytyvätmyös sivun alalaidasta.
1. Me Itse -yhdistyksessä on yli tuhat jäsentä.A Totta.B Ei pidä paikkaansa.
2. Ensimmäiset kehitysvammaisten kulttuuripäivät järjestettiin viime vuonna.
A Totta.B Ei pidä paikkaansa.
3. Roll-up on kiinalainen välipala.A Totta.B Ei pidä paikkaansa.
4. Leijan kirjeenvaihtoilmoituksia julkaistaan myös verkkopalvelu Vernerissä.
A Totta.B Ei pidä paikkaansa.
5. Palava Susi on näyttely, jossa on esillä eläinhahmoja.
A Totta.B Ei pidä paikkaansa.
Käännä lehti ja lue oikeat vastaukset.Montako sait oikein?
Vastaukset1. A Totta. 2. B Tarua. Ne vietettiin 30 vuotta sitten.3. B Tarua. Se on mainosteline.4. A Totta. Jos käytät nettiä, löydät ilmoitukset osoitteesta verneri.net/selko/kirjeenvaihtopalsta5. B Tarua. Palava Susi on esitys, jossa lausutaan runoja.