Kunto- ja terveysliikunnan visio 2020 Fyysisesti aktiivinen elämäntapa Suomessa uudelle tasolle.
description
Transcript of Kunto- ja terveysliikunnan visio 2020 Fyysisesti aktiivinen elämäntapa Suomessa uudelle tasolle.
Kunto- ja terveysliikunnan visio 2020
Fyysisesti aktiivinen elämäntapaSuomessa uudelle tasolle.
Liikkuva Lappi –seminaari 13 09 2011Jorma Savola
Kansainvälisesti tilanne hyvä.Suomen aikuisväestön liikunnallinen elämäntapa on kansainvälisesti vertaillen erinomaista tasoa, mutta kansankunnan hyvinvoinnin näkökulmasta riittämätön, sillä vain runsas kolmannes aikuisväestöstä liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.
Hyvinvoinnin kannalta haasteellinen.Kun tavoitteeksi asetetaan aikuisväestön liikunnan osalta, että 2/3 aikuisväestöstä 1/3 osan sijaan liikkuisi terveyden kannalta riittävästi, tarvitaan merkittäviä toimintatapojen muutosta sekä uusien toimijoitten rekrytointia.
Asiantuntijoitten näkemykset
1. Liikunnan aktiiviharrastajien tarpeisiin terveysliikuntamahdollisuudet ovat hyvät,
2. Liikunnan välinearvoa, jolla korostetaan liikunnan terveys- ja muita vaikutuksia, tuodaan esille sopivasti,3. Onko liikunta- vai terveyshallinnon tehtävä ottaa vastuu; kritiikki kohdistuu liikuntasektoriin,4. Ollaan kriittisiä terveysliikuntaohjelmien suhteen,5. Ollaan yksimielisiä asian tärkeydestä
6. Liikuntainvestoinnit ovat ”seed money”
55-64 –vuotiasta vain 5 prosenttia täyttää
suosituksen
55-64 vuotiaitten ryhmässä 7% täytti lihaskuntoliikunnan
suositukset
Noin 30 % liikkuu, mutta suositukset
eivät toteudu
Miehistä 19 % ja naisista 13 % ilmoitti,
ettei liiku
Runsas 10 % työikäisistä liikkuu
terveytensä kannalta riittävästi
50% työikäisistä harrasti reipasta tai
rasittavaa kestävyysliikuntaa
suositusten mukaisesti
Suosituksen mukaisesti kestävyysliikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua
Suosituksen mukaisesti kestävyysliikuntaa, ei tarpeeksi lihaskuntoa
Ainakin 2 pv/vko lihaskuntoharjoittelua, ei tarpeeksi kestävyysliikuntaa
Reipasta tai rasittavaa kestävyysliikuntaa ja/tai lihaskuntoa, mutta ei riittävästi
Vain verkkaista ja rauhallista kestävyysliikuntaa ja/tai tasapainoharjoittelua
Ei säännöllistä liikuntaa
NAISET
020406080100
MIEHET
0 20 40 60 80 100% %
Terveysliikunnan harrastaminen vuonna 200965—84-vuotiaiden suomalaisten naisten ja miesten terveysliikunta ikäryhmittäin (%)
Terveysliikunnan harrastaminen vuonna 200965—84-vuotiaiden suomalaisten naisten ja miesten terveysliikunta ikäryhmittäin (%)
Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytyminen (EVTK) 2009 (THL)
65—69-vuotiaat
70—74-vuotiaat
75—79-vuotiaat
80—84-vuotiaat
kaikki
Kansainvälisesti tilanne hyvä.Suomen aikuisväestön liikunnallinen elämäntapa on kansainvälisesti vertaillen erinomaista tasoa, mutta kansankunnan hyvinvoinnin näkökulmasta riittämätön, sillä vain runsas kolmannes aikuisväestöstä liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.
Hyvinvoinnin kannalta haasteellinen.Kun tavoitteeksi asetetaan aikuisväestön liikunnan osalta, että 2/3 aikuisväestöstä 1/3 osan sijaan liikkuisi terveyden kannalta riittävästi, tarvitaan merkittäviä toimintatapojen muutosta sekä uusien toimijoitten rekrytointia.
Fyysysesti aktiivinen elämäntapa(Physically active way of living)
Liikunta(Physical Exercise)
Urheilu(Sports)
Fyysinen aktiivisuus(Physical Activity)
1/3 1/3 1/3
Urheiluja
liikunta
Fyysinenaktiivisuus
Osaaminen kun siirrytään 1/3:sta 2/3 -osaan
Suomalaisten liikunnallisen elämäntavan lisääminen sisältää seuraavat ehdot:
- Tunnetaan suomalaisten liikuntakäyttäytyminen ja keskitytään vuotokohtiin, jotka ovat strategisesti vaikuttavimpia
- Seurataan toimenpiteiden vaikuttavuutta fyysiseen aktiivisuuteen (1) kansallisilla ja (2) sektorikohtaisilla mittareilla
- Otetaan käyttöön elämänkaari –psykologian näkemys ihmisen kasvusta ja kehityksestä soveltamalla liikunnan edistämiseen tieto ihmisen elämänmittaisesta kasvusta ja kehityksestä,
- Varmistetaan liikunnallisen elämäntavan edistämisen viitekehykseksi elämäntapateorioista rakennetut ja tutkittuun tietoon perustuvat kokonaisuudet,
- Kehitetään ja sovelletaan organisaatioitten sisäistä toimintaa ja keskinäistä yhteistyötä ohjaavaa elinkaarimallia liikunnan edistämistä palvelevaksi (soveltamisen, seurannan ja tutkimuksen keinoin).
ELÄMÄNKAAREN KUVAUS- individuaation yleisnäkökulma -
Tarkoittaa, että IHMISTEN IDENTITETTI tai YDINOLEMUS muuttuu tai tulee esiin vaiheittain koko elämänkaaren ajan. Kehityskulussa on tiivistäen NELJÄ VAIHETTA.
KEHITYKSEN PERUSVAIHE 0 – 20 v- lapsen MINUUS ei esiin itsenäisesti/määrätietoisesti- samaistuen, matkien, oppien toimintatapoja ja piirteitä => persoonallisuuden OPITTU MINÄ- yksilöllisyys voimistuu vaiheittain => ITSENÄINEN SUBJEKTIJÄSENTYMISEN VAIHE 20-40 v- ennen itsenäisyyttä/yksilöllisyyttä joudumme kohtaamaan OPITUN MINÄN, jonka kohtaaminen jatkuu koko elämän => olemme matkalla kohti omaa itseämme- luomme synteesiä (elämän mielekkyys,…) => olemme ITSEKSI TULEMISEN tielläYKSILÖLLISTEN PÄÄMÄÄRIEN VAIHE 40 – 60/65 v- yksilöllinen ja sosiaalinen kehitys ei ole valmiina tiettynä ajankohtana- ylitämme kehityskynnyksiä => sovinto itsensä ja maailman välillä- ei paluuta epätietoisuuteen/epävarmuuteen => ”nyt tunnen itseni paremmin”KYPSYYDEN IKÄVAIHE 60/65 - >- eletään rikasta elämää. Mutta myös menneisyys läsnä- integraation, synteesin ja kokonaiskuvan luomisen vaihe- luopumista ja valmistautumista uuteen seikkailuun, vaiheeseen
(mm. Toni Dunderfelt)
12
554515 255 35-9 kk 605020 3010 40 65 70
Liikunta osana IHMISTEN identiteettiä, ydinolemusta elämänkaarella
8075ikä
9585 90 100
OSAAMISPÄÄOMAAKEHITYKSEN PERUS-
VAIHE 0 – 20 v
ELÄMÄNTAPAJÄSENTYMISEN VAIHE 20-40 v
JAKSAMISTAYKSILÖLLISTEN PÄÄMÄÄRIEN
VAIHE 40 – 60/65 v
TOIMINTAKYKYÄKYPSYYDEN
IKÄVAIHE 60/65 - >
OPITTU LIIKUNTASUHDELiikuntaan sosiaalistumisen ja -taitojen ja
herkkyyskausiLiikunnan lukutaito ja mielihyvän kokemukset.
Minä, maailma ja liikuntasuhteemme.
Elimistön suorituskyky -takuu irtisanottu;.
Onko opittu liikunta siirtynyt osaksi identiteettiämme. Fyysiset muutokset
painossa, kunnossa ja ulkonäössä.
Synteesi, kokonaiskuva, suhde fyysiseen minään. Fyysinen taantuminen
ilman liikuntaa
13
554515 255 35-9 kk 605020 3010 40 65 70 8075ikä
9585 90 100
-Yksinkertainen viesti- Käytännön neuvot-Ymmärtämisen varmistus- Useat kanavat- henkilökohtaiset yhteydet
Behavior Modification –elämäntapamuutosteorian mukainen malli toimenpidehierarkiasta
Yhteisö ja liikunta – elämäntapateoria liikuntasuhteen synnyn selittäjänä
YHTEISÖN ORGANISAATIO
COMMUNITY ORGANIZATION
SOSIAALINEN TUKISOCIAL SUPPORT
TAIDOTPRACTICAL SKILLS
PALVELUT JA YMPÄRISTÖ
ENVIRONMENTAL SUPPORT
SUOSTUTTELUPERSUTION
TIETOKNOWLWDGE
- Uskottava viestin lähde- Huomio tunnetekijöihin- Vastaväitteiden ennakointi- Saavutettavat päämäärät- myönteiset päämäärät- Minimoidut pelot
- Halutun käyttäytymisen demonstrointi- Ohjattua toimintaa ja palautetta- Myönteistä vahvistusta
- Erilaiset tukiryhmät- Terapiaryhmien perustaminen- Avaintahojen arvostus ja tuki
- Palvelutuottajat- Tukeva ympäristö- Alan teollisuus, kauppa,…
- Yhteisön tuki yleispäämäärälle- Alan teollisuus, elinkeinoelämä- Päätöksentekijät- Media- Epäviralliset mielipidejohtajat
14
päiväkodit koulut
neuvola
554515 255 35-9 kk
yliopistot
ammattikoulut
605020 3010 40 65 70
hoivaosastot
vanhainkodit
hoitokodit
omatoiminen liikunta
työpaikat
yksityiset palvelutarjoajat
urheilulukiot
urheiluakatemiat
urheiluopistot
8075
kunnan terveys- ja sosiaalitoimi
eläkeläisjärjestöt
U r h e i l u s e u r a t
ikä
kansalais- ja työväenopistot
perheet
kunnan liikuntapalvelut
9585 90 100
kansanterveysjärjestöt
Sairaalat/lääkärikeskukset
Liikunnallista elämäntapaa synnyttävät, tukevat ja ylläpitävät instituutiot elämänkaaren eri vaiheissa
Liikunnan aluejärjestötja
maakunta-seutukunta-työssäkäyntialue
(1) Alueet toimivat maakunnassa kuntien ja muiden terveysliikuntatoimijoiden yhteistoimintafoorumina
2) Alueet toimivat maakunnallisina terveysliikunnan asiantuntijoina edistäen alueellista osaamista, henkilöstöliikuntaa jne.
- linkki valtakunnallisiin ja maakunnallisiin toimijoihin
3) Toimintaa toteutetaan maakunnalliset erityispiirteet ja toimintatavat huomioiden
4) Alueet suorittavat liikunnan edunvalvontaa ja vaikuttavat mm. siihen että liikunta huomioidaan yhdyskuntasuunnittelussa
5) Toimintaa ohjaa maakunnan terveysliikuntastrategia (alue mukana laadinnassa)
->Alueet edistävät maakunnallista hyvinvointi/terveysliikunnan kuntastrategiaa
6) Terveysliikuntaa ohjaa ja kehittää alueellinen terveysliikunnan työryhmä, jossa on kattava edustus alueellista terveysliikunnan vaikuttajista (ohjausryhmä). -> Alueilla kiinteä yhteys maakunnan keskeisiin kuntavaikuttajiin ja päättäjiin
Liikunnan aluejärjestöjen kuntasuhde
1. Liikunnan aluejärjestöt ovat kuntien paikallisia, seutukunnallisia ja alueellisia strategisia kumppaneita.
2. Kasvukeskusten ja suurten kaupunkien kanssa alueilla on erillisstrategia.
3. Kuntien kannalta keskeisiin alueellisiin/maakunnallisiin toimijoihin (ELY:t, AVI:t, aluekeskukset, maakuntaliitot,…) aluejärjestöillä on yhteistyösuhde.
Kunta ja
fyysisesti aktiivisen elämäntapa
Edistämisen yhteiskunnalliset (”yhteiskuntavastuulliset”) tavoitteet: - ihmisten elämänhallinnan vahvistaminen, - terveyserojen kasvun ehkäisy, - tasa-arvoisuuden edistäminen, - Ihmisten osallisuuden lisääminen ja- syrjäytymisen ehkäisy.
Liikunnallisesti aktiivisesta kunnasta (=1/3) Aktiiviseen kuntaan (2/3).
(Aktiivinen työpaikka 30 %:sta 80 %:n osallistumiseen.)
Kunnan sisäisten
hallinnonalojenyhteistyö
Yksityinen ja kolmassektori
yhteistyössä
Aktiivinen Kunta
Kunnan sisäistenhallinnonalojen
keskinäinenyhteistyö
Kansalaisjärjestöjen ja yksityisen sektorin kanssatehty yhteistyö
PolitiikatStrategisetKumppanit
WHO
TAFISA
Euroopan Unio
Hallitusohjelma - TELI periaate- päätös
Ministeriöt- politiikka oh- jelmat- resurssiohj- jelmat
Muut
Elämänkulkua tukeva poikkihallinnollinen toiminta
Yhteistyö virallisten ja
epävirallisten sosiaalisten
yhteisöjen kanssa
Vähän liikkuvat aikuiset
Lapset ja nuoret
Erityisryhmät
Työikäiset
Seniorikansalaiset
VanhuksetSosiaalinen ympäristö
Rakennettu ympäristö
KUNNANPOIKKIHALLINNOLLISEN
TYÖN MATRIISI
A K T I I V I N E N K U N T A K O K O N A I S U U S
Ville
Ville
Kolme kuntatason toimintakonseptia
1. Liikunnan ja urheilun ”kova ydin”:
Seurat lajiliitoissaan keräävät jäsenikseen käytännössä lähes kaikki lapset elämänkulun jossain vaiheessa ja aikuiset harrastavat liikuntaa urheiluseuroissa kohtuullisesti. Tämä toiminta on yli 100 vuoden kehityksen tulos.
Yksityinen liikuntapalveluja tuottava sektori on 50 vuoden kuluessa kehittynyt liikuntakulttuurin tärkeäksi liikuntapalvelujen tuttavaksi.
Työyhteisöjen vahva rooli työikäisen aikuisväestöni liikuttajana on suomalaiseen liikuntakulttuuriin 80 vuodessa vaiheittain kehittynyt erityispiirre.
Suomalainen kuntarakenne ja kunnan liikuntatoimi ovat vahva kivijalka tasapuoliselle yhteiskuntavastuulliselle liikuntakulttuurille.
Kolme kuntatason toimintakonseptia
2. Terveysliikunta
1) Terveysliikunta on huomioitu kunnan strategiassa 2) Kunnan päättäjillä on tietoa terveysliikunnan vaikutuksista päätöksenteon tueksi (kunnanjohto, hallitus, valtuusto, lautakunnat)
3) kunnissa on terveysliikunnan toimenpideohjelmat
3.1) Kunnissa tuetaan poikkihallinnollisten terveysliikunnan edistämisen työryhmien perustamista.3.2) Terveysliikunnan palveluketju
6) alueet tarjoavat kunnan terveysliikunnan edistämiseen kokonaisvaltaisia palveluita tarjoamalla koulutusta, henkilöstöliikuntapalveluita, tapahtumia ym kunnan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti ( A, B , C konseptilla – alueen tarjonnan mukaan)
Mikään organisaatio, sen johto, alan viranomaiset ja muut toimijat
eivät pysty yksin määrittelemään toimintasektorinsa
kokonaisuuden rakentamista.
Kolme kuntatason toimintakonseptia
• 3. Fyysisesti aktiivinen elämäntapa
0 7ikä 14 21 28 35 42 49 56 63 70 77 84 91 98 105
koulu-ikä
murros-ikä
varhais-aikuisuus ja
aikuisuuskuntoutus- ja hoivaikävarhaiskeski-ikä
myöhäiskeski-ikä eläkeikävauva-
ikä
yksityiset palvelutarjoajat
urheiluseurat
Ammatti-koulut
Yliopistot jakorkeakoulut
työpaikat
hoitokodit
vanhainkodit
hoivaosastot
eläkeläisjärjestöt
omatoiminen liikunta
urheiluseurat
Neuvola
Päivä-kodit
Koulut
kansanterveysjärjestöt
KUNTA - sosiaali- ja terveystoimi- kansalais- ja työväenopistot- kunnan liikuntapalvelut (mm. eritysryhmät)
omatoiminen liikunta
eritysryhmien liikunta ja urheilu
Kolme kuntatason toimintakonseptia
3.1.Fyysisesti aktiivinen elämäntapa – osaamisen välttämättömät ehdot:
- Tunnetaan suomalaisten liikuntakäyttäytyminen ja keskitytään vuotokohtiin, jotka ovat strategisesti vaikuttavimpia - seurataan toimenpiteiden vaikuttavuutta,- Otetaan käyttöön elämänkaari –psykologian näkemys ihmisen kasvusta ja kehityksestä soveltamalla liikunnan edistämiseen tieto ihmisen elämänmittaisesta kasvusta ja kehityksestä,- Varmistetaan liikunnallisen elämäntavan edistämisen viitekehykseksi elämäntapateorioista rakennetut ja tutkittuun tietoon perustuvat kokonaisuudet,- Kehitetään ja sovelletaan organisaatioitten sisäistä toimintaa ja keskinäistä yhteistyötä ohjaavaa elinkaarimallia liikunnan edistämistä palvelevaksi (soveltamisen, seurannan ja tutkimuksen keinoin),
Kolme kuntatason toimintakonseptia
3.2. Fyysisesti aktiivinen elämäntapa – innovatiivinen tapa toimia:
1. Lähdetään liikkeelle perusolettamuksesta, että kukaan ei pysty yksin määrittelemään ja kehittämään uutta toimintakonseptia (systemaattista innovaatiota),
2. Haetaan laaja-alaiseen toiminnan toteutukseen kokonaisvaltaista näkemystä (systeemisyyttä),3. Etsitään sopeutusta ja säätöä koko järjestelmään eikä vain sen yhteen osaan osassa, mutta toteutetaan samanaikaisia muutoksia eri osa-alueilla,4. Luodaan aktiivisesti asetelmaa, jossa kehittäjäverkosto ei ole yhtenäinen kokonaisuus, vaan se on aidosti erilaisten verkostojen ja koalitioiden yhteenliittymä,5. Pyritään prosessissa voimakkaiden aihekohtaisten kehittäjäverkostojen ja –koalitioiden luomiseen ja käytetään huolellista kollektiivista toimintaotetta klikkien muodostumisen välttämiseksi,6. Pidetään keskeisenä resurssina sosiaalista pääomaa, joka sijaitsee ihmisten välisissä suhteissa,7. Toteutetaan yhteistyötä eri toimijoiden välillä neuvottelevalla otteella, joka rakentaa luottamusta ja yhteistä kieltä,8. Kehitetään tiivistä yhteistyötä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin kesken, 9. Määritellään eri osapuolten roolit ja ne haaste tai ongelma, jota ollaan ratkaisemassa 10. Synnytetään innovaatiot normaalissa taloudellisessa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä
Liikunta, toimintakyky ja selviytyminenLiikunta, toimintakyky ja selviytyminen
ravitsemusravitsemus
painonhallintapainonhallinta
tupakoimattomuustupakoimattomuus
stressinhallintastressinhallinta
uni ja lepouni ja lepo
jne.jne.
ELÄMÄNTAPAPYRAMIDIELÄMÄNTAPAPYRAMIDI
alkoholin käyttöalkoholin käyttö
Kolme kuntatason toimintakonseptia3.3. Fyysisesti aktiivinen elämäntapa – koalitio- ja allianssimotiivit fyysisesti
aktiivisen elämäntavan edistämiseksi
26
päiväkodit koulut
neuvola
554515 255 35-9 kk
yliopistot
ammattikoulut
605020 3010 40 65 70
hoivaosastot
vanhainkodit
hoitokodit
omatoiminen liikunta
työpaikat
yksityiset palvelutarjoajat
urheilulukiot
urheiluakatemiat
urheiluopistot
8075
kunnan terveys- ja sosiaalitoimi
eläkeläisjärjestöt
U r h e i l u s e u r a t
ikä
kansalais- ja työväenopistot
perheet
kunnan liikuntapalvelut
9585 90 100
kansanterveysjärjestöt
Sairaalat/lääkärikeskukset
Liikunnallista elämäntapaa synnyttävät, tukevat ja ylläpitävät instituutiot elämänkaaren eri vaiheissa
Seura ja lajiliitot- ohjaudutaan alhaalta ylös -
- herätään rakennetietoisuuteen,
- siirrytään ja kotiudataan elinkaarimalliin rakennettuun verkostomaiseen toimintakulttuuriin,
- vahvistetaan näkemystä elinkaareen pohjautuvasta urheilujärjestöstä,
- luodaan määrätietoisesti monipuolisia mahdollisuuksia osallistumiseen, osallisuuteen,
- lisätään todellisia keinoja vaikuttaa yhteisiin asioihin,
- toteutetaan osallistumisista sellaisia kohtaamiskokemuksia, joista syntyy luontevasti uutta traditiota, joka levittää kohtaamiskulttuuria ympäristöönsä,
- vahvistetaan koko liikunnalle uudenlaista osallisuudesta syntyvää puoleensavetävää mielikuvaa.