Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu

Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä.

KOULUMATKAN PASSIIVISESTI KULKEVIEN

SYITÄ PASSIIVISEEN KULKEMISEEN

4.–9.-luokkalaisten koulumatkaliikunta

Linnakoski Anniina & Mäenpää Mari

Pro gradu -tutkielma

Kasvatustiede

Opettajankoulutuslaitos

Turun yliopisto

Joulukuu 2016

TURUN YLIOPISTO

Opettajankoulutuslaitos LINNAKOSKI, ANNIINA & MÄENPÄÄ, MARI: Koulumatkan passiivisesti kulkevien syitä passiiviseen kulkemiseen – 4.−9.-luokkalais-ten koulumatkaliikunta Pro gradu -tutkielma, 75 s., 2 liites. Kasvatustiede Joulukuu 2016

TIIVISTELMÄ Tässä tutkimuksessa selvitettiin 4.–9.-luokkalaisten passiivisten kulkijoiden syitä passii-viseen koulumatkan kulkemiseen. Passiivisella tavalla kulkevia oppilaita tarkasteltiin kah-dessa eri ryhmässä: koko vuoden passiivisesti kulkevat ja osan vuodesta passiivisesti kulkevat. Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevia olivat oppilaat, jotka kulkivat koko lukuvuoden moottoriajoneuvolla (esim. henkilöauto, bussi, mopo) kouluun. Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevia olivat oppilaat, jotka vaihtoivat kulkutapaa vuodenajan mukaan. Näiden ryhmien passiivista kulkemista tarkasteltiin koulumatkan pi-tuuden, vuodenajan, iän ja sukupuolen mukaan. Tutkimuksen aineisto on kerätty LIKES-tutkimuskeskuksen toimesta kevään 2015 aikana. Aineisto on osa Liikkuvan koulun valtakunnallista seurantaa. Tutkimukseen osallistui yh-teensä 2579 oppilasta 24:stä suomalaisesta koulusta. Aineiston analysoinnissa on käy-tetty IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmaa. Koulumatkan pituutta, ikää ja sukupuolta on tut-kittu aineistossa ristiintaulukoinnin ja Khiin neliö -testin avulla. Khiin neliö -testin voimak-kuuden mittaamiseen on lisäksi käytetty Cramérin V-arvoa. Tilastollisen merkitsevyyden raja-arvona Khiin neliö -testissä on käytetty p<0,05. Keskeisin syy passiiviseen kulkemiseen koko vuoden passiivisesti kulkevilla oli koulumat-kan pituus. Vastaajat pitivät myös itse koulumatkan pituutta syynä passiiviseen kulkemi-seen. Ikä oli yhteydessä koulumatkan pituuteen. Yläkouluja on vähemmän kuin alakou-luja, joten etäisyydet niihin ovat suuremmat, jolloin passiivinen kulkeminen kasvaa. Moot-toriajoneuvolla kouluun kulkeminen oli toiseksi yleisin syy passiiviseen kulkemiseen. Osan vuodesta passiivisesti kulkevilla vuodenaika oli merkittävin tekijä passiiviseen kul-kemiseen. He vaihtoivat kulkutapaa vuodenajan mukaan. Osan vuodesta passiivisesti kulkevat pitivät itse keskeisimpänä syynä passiiviseen kulkemiseen sitä, että pääsivät kulkemaan koulumatkan moottoroidulla ajoneuvolla (henkilöauto, bussi tai mopo). Suurin osa vastaajista vaihtoi kulkutavan syksyn ja kevään aktiivisesta kulkutavasta talven pas-siiviseksi, jolloin aktiivisen kulkutavan sijasta valitaan mieluummin jokin passiivinen kul-kutapa. Kodin ja koulun välistä matkaa ei voida muuttaa, joten ratkaisua passiiviseen kul-kemisen vähentämiseen on etsittävä muualta. Asiasanat: koulumatka, koulumatkaliikunta, fyysinen aktiivisuus

Sisällysluettelo

1 JOHDANTO ............................................................................................................ 5

2 KOULUMATKALIIKUNTA .................................................................................. 7

2.1 Koulumatkan määritelmä ......................................................................................... 7

2.2 Koulumatkaliikunnan määritelmä ............................................................................ 8

2.3 Koulumatkan kulkutavat .......................................................................................... 8

2.4 Koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevia tekijöitä .................................................. 9

2.4.1 Koulumatkan pituus ja koulun sijainti ............................................. 10

2.4.2 Perheen ja vanhempien ominaisuudet .............................................. 11

2.4.3 Sukupuoli ja ikä ............................................................................... 12

2.4.4 Vuodenaika ja sää ............................................................................ 13

2.4.5 Turvallisuus ...................................................................................... 14

3 FYYSINEN AKTIIVISUUS ................................................................................. 16

3.1 Fyysisen aktiivisuuden määritelmä ........................................................................ 16

3.2 Fyysisen aktiivisuuden suosituksia ........................................................................ 17

3.3 Fyysisen aktiivisuuden merkitykset lapsen kasvulle ja kehitykselle ..................... 18

3.4 Fyysisen aktiivisuuden yhteydessä olevia tekijöitä ............................................... 20

3.4.1 Ikä ja sukupuoli ................................................................................ 21

3.4.2 Psyykkiset ja sosiaaliset tekijät ........................................................ 21

3.4.3 Fyysinen ympäristö .......................................................................... 23

3.5 Liikkumattomuus ................................................................................................... 23

4 TEOREETTINEN VIITEKEHYS YHTEENVETONA ....................................... 27

5 TUTKIMUSONGELMAT .................................................................................... 28

6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ............................................................................. 29

6.1 Tutkimusote ja lähestymistapa ............................................................................... 29

6.2 Tiedonkeruumenetelmä ......................................................................................... 29

6.3 Aineiston kuvaaminen ........................................................................................... 30

6.4 Aineiston analyysi .................................................................................................. 31

6.5 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys ................................................................... 33

6.5.1 Luotettavuus ..................................................................................... 33

6.5.2 Eettisyys ........................................................................................... 34

7 TUTKIMUKSEN TULOKSET ............................................................................. 36

7.1 Koulumatkan kulkeminen ...................................................................................... 36

7.1.1 Koulumatkan pituus ......................................................................... 36

7.1.2 Koulumatkan kulkutapa vuodenaikojen mukaan ............................. 38

7.1.3 Koulumatkan kulkutapa ala- ja yläkoululaisilla ............................... 39

7.1.4 Koulumatkan kulkutapa sukupuolen mukaan .................................. 42

7.2 Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevat ................................................. 43

7.2.1 Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituus ja kulkutapa .............. 43

7.2.2 Passiivisten kulkijoiden syitä passiiviseen kulkemiseen .................. 46

7.2.2.1 Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituuden yhteys

passiiviseen kulkemiseen ................................................. 48

7.2.2.2 Passiivisten kulkijoiden iän yhteys passiiviseen

kulkemiseen ..................................................................... 50

7.2.2.3 Passiivisten kulkijoiden sukupuolen yhteys passiiviseen

kulkemiseen ..................................................................... 52

7.3 Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevat ............................................... 54

7.3.1 Vaihtajien koulumatkan pituus ja kulkutapa .................................... 54

7.3.2 Vaihtajien syitä passiiviseen kulkemiseen ....................................... 58

7.3.2.1 Vaihtajien koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen

kulkemiseen ..................................................................... 59

7.3.2.2 Vaihtajien iän yhteys passiiviseen kulkemiseen .............. 61

7.3.2.3 Vaihtajien sukupuolen yhteys passiiviseen kulkemiseen 62

8 POHDINTA ........................................................................................................... 64

LÄHTEET ....................................................................................................................... 71

LIITTEET

5

1 JOHDANTO

Koulupäivän sisällä tapahtuvalla liikunnalla on tutkimusten mukaan merkitystä lasten ter-

veyden kannalta. Koulupäivän aikana alakoululaiset liikkuivat reippaasti keskimäärin 32

minuuttia ja yläkoululaiset 17 minuuttia. Opettajilla on mahdollisuus vaikuttaa oppilaiden

fyysisen aktiivisuuden toteutumiseen koulupäivän aikana. Liikkumattomuuden vähentä-

minen ja pitkäkestoisen istumisen tauottaminen ovat keskeisiä osia fyysisen aktiivisuuden

toteutumisessa. (Tammelin, Laine & Turpeinen 2013, 27–28) Tammelinin, Kulmalan,

Hakosen ja Kallion (2015, 1–4) mukaan alakoululaisilla paikallaan oloa koulupäivän ai-

kana on yhteensä 65 prosenttia ja vastaavasti yläkoululaisilla 71 prosenttia. Koulumatka-

liikunta on yksi keino lisätä fyysistä aktiivisuutta lasten koulupäivään.

Suomessa Liikkuva koulu -ohjelma pyrkii lisäämään aktiivisuutta ja liikettä oppilaiden

koulupäivään. Sen tavoitteena on saada oppilaat liikkumaan fyysisten suositusten mukai-

sesti. (Turpeinen, Lakanen, Hakonen, Havas & Tammelin 2013, 47.) Suositusten mukaan

tulisi liikkua vähintään tunti päivässä ikään sopivalla tavalla (Fyysisen aktiivisuuden suo-

situs kouluikäisille 7-18 -vuotiaille 2008, 6). Liikkuva koulu -ohjelma pyrkii vakiinnut-

tamaan liikkumiseen aktivoivaa toimintakulttuuria suomalaisiin kouluihin. Liikunnan li-

säämisen koulupäivään on katsottu muun muassa edistävän kouluviihtyvyyttä, olevan yh-

teydessä koulumenestykseen ja parantavan työrauhaa. (Liikkuva koulu 2016b.)

Aktiivisten tapojen sijaan yhä useampi lapsi kulkee kouluun autokyydillä. Samaan ai-

kaan, kun käveleminen ja pyöräileminen kouluun ovat vähentyneet, on fyysinen aktiivi-

suus laskenut sekä lasten ylipainoisuus lisääntynyt. Lapsilla, jotka kävelevät tai pyöräile-

vät kouluun, on päivittäin korkeampi fyysisen aktiivisuuden taso verrattuna lapsiin, jotka

kulkevat kouluun autokyydillä. (Davison, Werder & Lawson 2008.) Kävellen tai pyöräil-

len kuljettu koulumatka edistää oppilaan fyysisen aktiivisuuden kehittymistä. Nuoruu-

dessa se näkyy parempana kehonkoostumuksena. Tutkimukset osoittavat, että oppilaat,

jotka kulkevat koulumatkansa aktiivisesti ovat fyysisesti aktiivisempia kuin oppilaat,

jotka kulkevat koulumatkansa passiivisesti. (Kerr, Rosenberg, Sallis, Saelens, Frank &

Conwey 2006; Cooper, Page, Foster & Qahwaji 2003.) Myös perusopetuksen opetus-

suunnitelman perusteissa (2014, 43) sanotaan, että oppilaita tulisi kannustaa kulkemaan

koulumatka terveyttä ja kuntoa edistävällä tavalla.

6

Maailmanlaajuisesti liikkumattomuutta voidaan pitää kasvavana terveysuhkana. Istumi-

sen sijaan seisominen kuluttaa puolet enemmän energiaa. Pienillä päivittäisillä valinnoilla

pystytään vaikuttamaan omaan hyvinvointiin, esimerkiksi hissin sijaan voit valita portaat

ja tällä tavalla lisätä päivittäistä liikuntamäärää. (Helajärvi 2014, 62.) Liikkumattomuus

ja epäterveelliset elämäntavat seuraavat usein lapsuudesta aikuisuuteen. Siten hyvän ter-

veyden perustan luomiselle tulisi lapsuudessa kiinnittää erityistä huomiota. (Lasten ja

nuorten liikunta 2014; Syväoja, Kantomaa, Laine, Jaakkola, Pyhältö & Tammelin 2012,

24–25.) Yhtäjaksoinen ja pitkäkestoinen istuminen on haitallista ihmiskeholle (Katzar-

marzyk, Church, Craig & Bouchard 2009; Healy, Dunstan, Salmon, Shaw, Zimmet &

Owen 2008). Päivittäistä istumisaikaa on hyvä tarkkailla, koska sen on katsottu olevan

yhteydessä terveyteen. Myös kevyen liikunnan määrää tulisi lisätä, kuten hyötyliikuntaa.

(Katzarmarzyk ym. 2009.) Välitunti- ja koulumatkaliikunta ovat tapoja lisätä oppilaiden

koulupäivään lisää liikuntaa (Lasten ja nuorten liikunta 2014). Lasten ja nuorten terveys-

suosituksissa määritellään, että yli kahden tunnin mittaisia istumisjaksoja tulisi välttää

(Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7–18 -vuotiaille 2008, 6). Oppituntien hai-

tallista istumista voidaan vähentää oppitunteja liikunnallistamalla.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään 4.–9.-luokkalaisten koulumatkan passiivisesti

kulkevien syitä passiiviseen kulkemiseen. Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan pääasi-

assa passiivisella tavalla kulkevia, mutta samalla tarkastellaan myös koko tutkimukseen

osallistuneiden vastaajien koulumatkan kulkutapoja. Syitä passiivisuuteen tarkastellaan

koulumatkan pituuden, vuodenajan, iän ja sukupuolen mukaan. Tutkimuksen aineisto on

kerätty LIKES-tutkimuskeskuksen toimesta ja se on osa Liikkuva koulu -ohjelman valta-

kunnallista seurantaa.

7

2 KOULUMATKALIIKUNTA

Koulumatkaliikuntaa on tutkittu viimeisten vuosien aikana yhä enemmän ja useat tutki-

mukset ovat osoittaneet koulumatkaliikunnalla olevan hyötyjä fyysiselle aktiivisuudelle

(Andersen, Lawlor, Cooper, Froberg & Anderssen 2009; Davison ym. 2008). Koulumat-

kaliikuntaan yhteydessä olevia tekijöitä tarkasteltaessa pääteemoina tutkimuksissa ovat

olleet yksilölliset ja perheen ominaisuudet, koulumatkan pituus, turvallisuus, oppilaan ikä

ja sukupuoli sekä koulumatkan sosiaalinen ja fyysinen ympäristö. (Davison ym. 2008.)

Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan iän, sukupuolen, vuodenajan ja koulu-

matkan pituuden yhteyksiä koulumatkaliikuntaan. Koulumatkaliikunta on yksi tapa lisätä

liikuntaa ja siten fyysistä aktiivisuutta lasten koulupäiviin.

2.1 Koulumatkan määritelmä

Koulumatkalla tarkoitetaan oppilaan kulkemaa kodin ja koulun välistä matkaa. Perusope-

tus järjestetään pääsääntöisesti lähikoulussa siten, että koulumatkat olisivat mahdollisim-

man turvallisia ja lyhyitä. Mikäli oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä tai matka

on lapselle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen, on lapsella perusopetuslain (628/1998,

32§) mukaan oikeus maksuttomaan kuljetukseen. (Opetushallitus 2016; Perusopetuslaki

1998.) Päivittäinen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia (13

vuotta täyttäneillä enintään kolme tuntia). Lain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle

on järjestettävä mahdollisuus osallistua ohjattuun toimintaan. (Perusopetuslaki 1998.)

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014, 41–43) koulumatkat tulisi mah-

dollisuuksien mukaan järjestää siten, että ne tukevat oppilaiden oppimiselle, kehittymi-

selle ja hyvinvoinnille asetettuja tavoitteita. Oppilaita tulisi kannustaa kulkemaan koulu-

matkat terveyttä ja kuntoa edistävällä tavalla. Koulun tehtävänä on opastaa oppilaita tur-

valliseen ja hyvään käytökseen koulumatkalla. Mikäli koulun tietoon tulee koulumatkalla

tapahtunutta kiusaamista, väkivaltaa tai muuta häirintää, tulee koulun ilmoittaa oppilai-

den huoltajilla asiasta ja tarvittaessa antaa tukea huoltajille asian selvittämisessä. (Perus-

opetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 41–43.)

8

2.2 Koulumatkaliikunnan määritelmä

Koulumatkaliikunnaksi kutsutaan sitä arkiliikuntaa, jonka lapsi saa kulkiessaan kodista

kouluun ja koulusta takaisin kotiin esimerkiksi jalkaisin (Fyysisen aktiivisuuden suosi-

tukset 17–18 -vuotiaille koululaisille 2008, 89). Koulumatkaliikunta on siten aktiivista

kulkemista, joka tapahtuu esimerkiksi jalan, pyöräillen tai muutoin aktiivisesti liikkuen.

Aktiivisen kulkemisen vastakohtana on passiivinen koulumatkankulkutapa, jolla tarkoi-

tetaan moottoriajoneuvolla kuljettua koulumatkaa. Moottoriajoneuvoja, joilla koulu-

matka yleensä kuljetaan, ovat muun muassa henkilöauto, linja-auto ja mopo. (Turpeinen

ym. 2013, 34–38; Andersen ym. 2009.) Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan

passiivisella kulkutavalla kulkevia oppilaita.

Koulumatkaliikunnalla nähdään olevan merkitys lasten ja nuorten päivittäiselle fyysiselle

aktiivisuudelle. Tärkeiden terveysvaikutusten lisäksi koulumatkaliikunnan edistämisellä

on sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöön liittyviä hyötyjä, kuten mahdollisuus vaikuttaa

kasvaviin koulukuljetuskustannuksiin. (Mendoza, Watson, Nguyen, Cerin, Baransowski

& Nicklas, 2011; Turpeinen ym. 2008, 73–74.) Cooperin ja kollegoiden (2003) tutkimuk-

sen mukaan kävellen kouluun kulkevat lapset ovat fyysisesti aktiivisempia kuin autokyy-

ditse kulkevat lapset. Koululiikunnalla, koulumatkaliikunnalla ja välituntiliikunnalla voi

siten olla merkittävä vaikutus lapsen päivittäiseen aktiivisuuteen ja ne voivat muodostaa

merkittävän osan lapsen päivittäisestä liikunta-aktiivisuudesta (Turpeinen, Kallio, Haa-

pala, Rajala, Lehtomäki & Tammelin 2015, 57). Koulumatkaliikunta nähdään tärkeänä

myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014, 43); sen mukaan oppilaita

tulisi kannustaa koulumatkaliikuntaan eli kulkemaan koulumatkan terveyttä ja kuntoa

edistävällä tavalla.

2.3 Koulumatkan kulkutavat

Oppilaat kulkevat koulumatkansa joko fyysisesti aktiivisesti tai fyysisesti passiivisesti.

Aktiivisia koulumatkan kulkutapoja ovat esimerkiksi kävely ja polkupyöräily, jolloin voi-

daan puhua koulumatkaliikunnasta. Koulumatkan aktiivisessa kulkemisessa oppilaan tu-

lee käyttää omia lihasvoimiansa. (Mendoza ym. 2011; Andersen ym. 2009; Davison ym.

2008.) Aktiiviset kulkutavat voivat vaihdella vuodenaikakohtaisesti, jolloin Suomessa

9

talviaikaan kouluun voidaan kulkea esimerkiksi potkukelkalla. Yleisimmät aktiiviset kul-

kutavat vuodenajasta riippumatta ovat käveleminen ja pyöräily. (Turpeinen ym. 2015,

60–62.)

Passiivista kulkemista ovat kaikki moottoriajoneuvoilla kuljetut koulumatkat. Passiivi-

sella tavalla kuljettuun koulumatkaan oppilaan ei ole siten tarvinnut käyttää omia lihas-

voimia. (Andersen ym. 2009.) Moottoriajoneuvot, joilla koulumatkat yleensä kuljetaan,

ovat muun muassa henkilöauto, linja-auto ja mopo. 2010–2011 tehdyn henkilöliikenne-

tutkimuksen mukaan 31 prosenttia peruskouluikäisistä kulkee koulumatkansa kävellen,

28 prosenttia pyöräillen, 18 prosenttia linja-autolla ja 13 prosenttia henkilöauton kyy-

dissä. Loput kymmenen prosenttia peruskouluikäisistä kulkee koulumatkansa jollain

muulla kulkuneuvolla, kuten esimerkiksi metrolla, taksilla tai mopolla. (Henkilöliikenne-

tutkimus 2010–2011.) Koulumatka saatetaan kulkea myös osittain aktiivisesti ja osittain

passiivisesti. Oppilas kulkee esimerkiksi kävellen bussipysäkille, josta matka jatkuu pas-

siivisesti moottoriajoneuvolla. Tässä tutkimuksessa tällaisia osittain aktiivisesti ja passii-

visesti kuljettua matkaa ei esiinny.

Passiiviseen koulumatkan kulkemiseen liittyvät keskeisesti koulukuljetukset. Kuten

aiemmin on todettu, oppilaalla on oikeus koulukuljetukseen, mikäli oppilaan koulumatka

on yli viisi kilometriä tai matka on lapselle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen (Opetus-

hallitus 2016). Koulukuljetuksella tarkoitetaan oppilaalle maksutonta kuljetusta, jonka

järjestää opetuksesta vastaava taho joko yleisellä tai tilaamallaan kulkuneuvolla. Oppi-

laan huoltaja voi myös itse järjestää kuljetuksen. Koulumatkan kulkutapaan on yhtey-

dessä myös erilaiset kunta- ja koulukohtaiset ohjeistukset. Koulutuksen järjestäjä tai

kunta voi päättää tarkemmista koulukuljetukseen liittyvistä lakia (Perustuslaki 32§) täy-

dentävistä myöntämisperusteista. Näistä koulukuljetuksen perusteista on sovittu esimer-

kiksi kunnan kuljetussäännöissä tai -strategiassa, joissa on muun muassa määritelty vaa-

ralliseksi luokitellut tieosuudet. (Koulukuljetusopas 2011, 5–7.)

2.4 Koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevia tekijöitä

Koulumatkaliikuntaan ovat yhteydessä monenlaiset tekijät, joista tutkituimpia ovat kou-

lumatkan pituus, koulun sijainti, perheen tausta, ikä ja sukupuoli, vuodenaika ja sää sekä

turvallisuus. Eri tekijöillä on yhteys koulumatkaliikuntaan ja siten niihin tutustuminen on

10

keskeistä, pohtiessa mahdollisuuksia lisätä lasten ja nuorten koulumatkaliikuntaa. (Lu,

McKyer, Lee, Goodson, Ory & Wang 2014; Turpeinen ym. 2013, 13–14; Davison ym.

2008.) Seuraavassa tarkastellaan tarkemmin näiden tekijöiden yhteyttä koulumatkalii-

kuntaan.

2.4.1 Koulumatkan pituus ja koulun sijainti

Tutkimukset osoittavat, että koulumatkan pituus on merkittävin tekijä lasten koulumat-

kojen kulkutapaan. Koulumatkaliikunta vähenee, mitä pidempi oppilaan koulumatka on.

(Turpeinen ym. 2015; D´Haese, De Meester, De Bourdeaudhuij, Deforche & Cardon

2011; Timperio, Ball, Salmon, Roberts, Giles-Corti, Simmons, Baur & Crawford 2006.)

Koulumatkan pituus on yhteydessä matkaan käytettyyn aikaan. Aktiivisuuden edistämi-

sen kannalta matkaan käytetty aika on oleellinen. Yli kymmenen minuuttia kestävällä

aktiivisuudella voidaan katsoa olevan merkitystä fyysisen aktiivisuuden kannalta. (Tur-

peinen ym. 2015, 62–63.)

Suomessa koulumatkan pituus yleensä kasvaa siirryttäessä alakoulusta yläkouluun, joten

yläkoululaisilla on selvästi pidemmät koulumatkat. Valtion liikuntaneuvoston teettämän

LIITU-tutkimuksen (2014) mukaan viidesluokkalaisilla yleisin koulumatka oli alle kilo-

metri, kun taas yläkoululaisilla yleisin koulumatka oli yhdestä kolmeen kilometriä ja lä-

hes kolmanneksella yli viisi kilometriä. (Turpeinen ym. 2015, 60–61.) D´Haesen ja

kumppaneiden (2011) Belgiassa tehdyn tutkimuksen mukaan koulumatkan pituuden ki-

puraja on kävellen puolitoista kilometriä ja pyöräillen kolme kilometriä. Huomiota tulisi

erityisesti kiinnittää niihin lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat edellä mainituilla etäisyyksillä

koulusta, mutta kulkevat matkan passiivisesti. (D´Haesen ym. 2011.) Kuitenkin Suo-

messa perusopetuslain (628/1998, 32§) mukaan viisi kilometriä on matka, joka katsotaan

olevan sopiva etäisyys oppilaalle kulkea aktiivisesti (Opetushallitus 2016).

Koulun sijainnilla on merkitystä myös yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Amerikkalai-

sen tutkimuksen mukaan lapset ja nuoret, jotka asuvat tiiviisti asutuilla asuinalueilla kul-

kevat todennäköisemmin kouluun aktiivisesti verrattuna lapsiin, jotka asuvat harvemmin

asutuilla alueilla. Ero on nähtävissä myös kaupunki- ja maaseutuasumisessa: kaupungissa

asuvien lapset kulkevat todennäköisemmin kävellen tai pyörällä kouluun kuin maaseu-

dulla asuvat. (Turpeinen ym. 2013, 15; Kerr, Rosenberg, Sallis, Saelens, Frank & Conwey

11

2006.) Näitä selittävät muun muassa yhdyskuntarakenteen tiiviys sekä helppo pääsy vir-

kistys- ja vapaa-ajanviettopaikkoihin, jotka ovat yhteydessä lasten kävellen liikkumista

edistäviin tapoihin (Frank, Kerr, Chapman & Sallis 2007). Nelson, Foley, Gorman,

Moyna ja Woods (2008) ovat myös tutkineet koulumatkan kulkutapoja. Irlannissa 15–17

-vuotiaille tehdyn tutkimuksen mukaan nuoret, jotka asuvat tiheästi asutuilla alueilla, kul-

kevat todennäköisemmin aktiivisesti kouluun. Kävellen kouluun kulkevat noin kahden ja

puolen kilometrin etäisyydellä asuvat ja pyörällä noin neljän kilometrin. (Nelson, Foley,

O´Gorman, Moyna & Woods 2008.) Näin asuinpaikkakunnan koko vaikuttaa oleellisesti

koulumatkojen kulkutapaan, koska kaupunkikunnissa koulumatkat ovat yleensä suhteel-

lisen lyhyitä verrattuna haja-asutusalueisiin (Turpeinen ym. 2013, 30). Lasten ja nuorten

liikunnan (2014, 14–15) tilannekatsauksen mukaan suomalaisten 4.–6. -luokkalaisten op-

pilaiden koulumatkan pituus on alle kolme kilometriä 79 prosentilla ja vastaavasti 7.–9.-

luokkalaisista 57 prosentilla. Aktiivisesti koulumatkansa kulkee 4.–9. luokkalaisista 74

prosenttia oppilaista koulumatkan ollessa 1-3 kilometriä.

2.4.2 Perheen ja vanhempien ominaisuudet

Perheen ja vanhempien ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi lapsen toimintaan ja siten

yhteys näkyy myös koulumatkaliikunnassa. Australialaisen tutkimuksen (Ziviani, Scott

& Wadley 2004) mukaan lapset, joiden vanhemmat ovat itse liikkuneet aktiivisesti kou-

luun, kulkevat todennäköisemmin koulumatkansa aktiivisesti. Vanhempien kiinnostus

fyysistä aktiivisuutta kohtaan ja aktiivisuuden tärkeänä näkeminen ovat yhteydessä lasten

koulumatkaliikkumiseen. Tällaisten perheiden lapset harrastavat siten todennäköisemmin

koulumatkaliikuntaa. (Ziviani ym. 2004.) Vanhempien yhteyttä koulumatkaliikuntaan on

tutkittu myös Isossa-Britannissa. Panterin, Jonesin, van Sluijsin & Griffinin (2010) teke-

män tutkimuksen mukaan lapset, joiden äidit kulkevat aktiivisella tavalla töihin, kulkevat

sitä todennäköisemmin kävellen tai pyörällä kouluun.

Vanhempien huoli lastensa koulumatkan turvallisuudesta on myös yhteydessä lasten kou-

lumatkaliikuntaan (Kerr ym. 2006). Mikäli naapuruston liikenne koetaan turvalliseksi,

sitä todennäköisemmin lapset kulkevat aktiivisesti kouluun (Ducheyne, Bourdeaudhuij,

Spittaels & Cardon 2012). Myös Carlsonin, Sallisin, Kerrin, Conwayn, Cainin, Frankin

ja Saelensin (2014) tekemä tutkimus osoittaa koulumatkan turvallisuuden olevan keskei-

12

nen tekijä lasten koulumatkaliikuntaan. Vanhemmille turvallisuuden tunnetta lisäävät ja-

lankulkijoiden valaistut risteysalueet sekä suojatiet. Tutkimuksen mukaan lapset, joiden

vanhemmat näyttävät mallia aktiivisesta kulkemisesta, kulkevat todennäköisemmin ak-

tiivisesti kouluun. (Carlson ym. 2014.) Lähiympäristön turvallisuuden lisäksi lähiympä-

ristön aktiivista kulkemista tukeva ilmapiiri lisää lasten koulumatkaliikuntaa. Vanhem-

mat kannustavat lapsia aktiivisiin kulkutapoihin, mikäli naapuruston muutkin lapset kul-

kevat aktiivisesti kouluun. Siten vanhempien positiivinen ja kannustava suhtautuminen

kävellen tai pyöräillen kouluun kulkemisesta lisää lasten koulumatkaliikuntaa. (Panter

ym. 2010.)

2.4.3 Sukupuoli ja ikä

Koulumatkaliikuntaa tutkiessa on myös vertailtu eri-ikäisten lasten ja nuorten sekä tyttö-

jen ja poikien mahdollisia eroavaisuuksia. Tutkimustuloksia on löydetty puolesta ja vas-

taan. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan lapset, jotka kulkevat koulumatkansa kävellen

ovat aktiivisempia kuin lapset, jotka kulkevat koulumatkansa moottoriajoneuvolla. Kou-

lun jälkeistä fyysistä aktiivisuutta tarkasteltaessa eroa löytyi ainoastaan pojilla: pojat,

jotka kävelivät kouluun, olivat fyysisesti aktiivisempia koulun jälkeen. (Cooper ym.

2003.) Belgiassa 11–12 -vuotiaille tehdyssä tutkimuksessa eroja tyttöjen ja poikien välillä

löytyi, muttei kuitenkaan tilastollisesti merkitsevästi. Tutkimuksen mukaan pojat kulkivat

tyttöjä useammin aktiivisesti kouluun. (D´Haese ym. 2011.) Eroja tyttöjen ja poikien vä-

lillä voidaan selittää muun muassa vanhempien toiminnalla. Vanhemmat ovat usein suo-

jelevaisempia tyttöjä kohtaan sekä asettavat enemmän rajoitteita tyttöjen itsenäiselle kul-

kemiselle. (Davison ym. 2008.) Liikkuva koulu -ohjelman tutkimusten mukaan tyttöjen

ja poikien koulumatkan kulkutavoissa on selkeitä eroja. Peruskouluikäisistä lapsista pojat

kulkevat kouluun yleisimmin pyörällä ja tytöt puolestaan yleisimmin kävellen kuin pojat.

(Turpeinen ym. 2013, 49–52.) Samansuuntaisia tuloksia ovat saaneet Panter, Jones, van

Sluijs ja Griffin (2010). Heidän koulumatkaliikuntaa koskevassa tutkimuksessa havait-

tiin, että yksilölliset ominaisuudet kuten sukupuoli on yhteydessä aktiiviseen koulumat-

kan kulkutapaan. Pojat kulkivat koulumatkan tyttöjä useammin pyörällä. Tytöt puoles-

taan suosivat enemmän kävelemistä.

Suomalaisten tutkimusten mukaan ensimmäisen luokan oppilaat ovat heidän vanhem-

piensa mukaan kykeneviä kulkemaan koulumatkansa itsenäisesti kävellen (Pöysti 2014,

13

7; Kalenoja 2004, 51–57). Kuitenkin juuri ensimmäisellä luokalla olevien oppilaiden van-

hemmat pitävät koulumatkaa keskimääräistä turvattomampana kuin ylemmillä luokilla

olevien oppilaiden vanhemmat (Kalenoja 2004, 57). Turvallisuusseikat selittävät nuo-

rempien lasten vähäisempää koulumatkaliikuntaa ja ero voi näkyä jo muutaman ikävuo-

den välillä: 12-vuotiaana koulumatka kuljetaan todennäköisemmin aktiivisesti kuin kym-

menenvuotiaana (Koski 2007, 7). Ruotsalainen tutkimus osoittaa samaa, koulumatkaliik-

kuminen vaihtelee iän mukaan. 11-vuotiaana kouluun kuljetaan aktiivisemmin kuin sitä

vanhempana, jolloin puolestaan joukkoliikenteen käyttö lisääntyy. (Johansson, Laf-

lamme, Hasselberg 2011.) Koulumatkaliikkuminen kävellen ja pyörällä on aktiivisinta

silloin kun koululaisella on itsenäiseen liikkumiseen tarvittavat taidot (Turpeinen ym.

2013, 19). Yläkoulut sijaitsevat usein kauempana kotoa, mikä osaltansa selittää ylä- ja

alakoulujen välisiä eroja koulumatkojen kulkutavoissa (Davison ym. 2008). Yläkoulun

koulumatkaliikuntaan vaikuttaa myös yhdeksännellä luokalla mopojen ja mopoautojen

käyttö. Aktiivinen kulkeminen vähenee, koska matka kuljetaan mieluummin mopolla.

(Johansson ym. 2011; Kalenoja 2004, 52.)

2.4.4 Vuodenaika ja sää

Suomessa koulumatkaliikuntaan vaikuttaa merkittävästi myös vuodenaika ja sää. Valtion

liikuntaneuvoston teettämän LIITU-tutkimuksen (2014) mukaan aktiivinen kulkeminen

on talvella vähäisempää kuin keväällä ja syksyllä. Monilla pyöräilyn vaihtaminen käve-

lyyn talvisin lisäisi oppilaan koulumatkan kestoa niin paljon, että kulkutavaksi valitaan

mieluummin moottoriajoneuvo. (Turpeinen ym. 2015, 60–62.) Turussa tehdyssä Turun

koulut liikkeelle -hankkeessa (2004–2007) tavoiteltiin lasten ja nuorten koulupäivän ai-

kaisen fyysisen aktiivisuuden lisäämistä. Yhtenä osa-alueena oli koulumatkaliikunta,

joka hankkeen myötä lisääntyi etenkin keväisin ja syksyisin. Talvella koulumatka kulje-

taan herkemmin autokyyditse kevääseen ja syksyyn verrattuna. Hankekouluissa koulu-

matkan fyysisesti kulkevia oli talvellakin ei-hankekouluja enemmän. (Koski 2007, 7–10.)

Myös Kangasalla tehdyn koulumatkatutkimuksen (2004) mukaan vuodenaika vaikuttaa

koulumatkan kulkutapaan. Autolla kouluun saattaminen on yleisempää talviaikaan, kuten

myös linja-auton käyttö koulumatkan kulkemisessa. (Kalenoja 2004, 50–55.)

14

Liikkuva koulu -tutkimusten mukaan vuodenaika ja sää vaikuttavat oleellisesti oppilaiden

koulumatkan kulkutapaan. Hankekouluissa 4.–9. -luokkalaisilla oppilailla kävely on ylei-

sintä syksyllä, pyöräily keväällä ja autolla kulkeminen talvella. Tutkimusten mukaan vuo-

denaikojen välinen vaihtelu on tytöillä suurempaa kuin pojilla. (Turpeinen ym. 2013, 57.)

Hankekouluissa 2013–2015 välisenä aikana tapahtui positiivista muutosta koulumatkojen

kulkutavoissa. Talvella koulumatkojen aktiivinen kulkeminen yleistyi hieman niin ala-

kuin yläkouluissa alle viiden kilometrin etäisyydellä asuvilla oppilailla. Pojat olivat tyt-

töjä aktiivisempia ja heistä pyöräileviä oli kaksinkertainen määrä tyttöihin verrattuna. Ke-

väisin ja syksyisin alakoulun oppilaista yli 90 prosenttia kulki alle viiden kilometrin mat-

kan kävellen tai pyörällä ja yläkoululaisista yli 80 prosenttia. (Tammelin, Kallio, Rajala,

Hakonen & Laine 2016.)

Vertailtaessa eri luokka-asteiden koulumatkan kulkemista keväisin ja syksyisin ei suuria

eroja juurikaan esiinny. Lähes kaikki viides- ja seitsemäsluokkalaiset kulkevat alle kilo-

metrin koulumatkan joko pyörällä tai kävellen. Yhdeksäsluokkalaisten kohdalla passiivi-

sia koulumatkakulkijoita on enemmän seitsemäsluokkalaisiin verrattuna juuri keväisin ja

syksyisin. Tämä selittyy mopojen ja mopoautojen käytöstä koulumatkan kulkemisessa.

Talvisin mopojen käyttö vähenee, jolloin osa siirtyy kävelemään tai pyöräilemään kou-

luun. (Turpeinen ym. 2015, 60–62.)

2.4.5 Turvallisuus

Turvallisuus on yksi koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevista tekijöistä. Tutkimusten

mukaan monet vanhemmat pitävät liikenneturvallisuutta merkittävänä tekijänä koulumat-

kaliikunnassa. (Davison ym. 2008.) Turvallisuuteen liittyy keskeisesti vanhempien koke-

mus ympäristön turvallisuudesta. Ympäristöön liittyviä huolia ovat muun muassa koulu-

matkan pituus, liikenne sekä turvallinen ympäristö. (Kerr ym. 2006; Ziviani ym. 2004.)

Kanadalaisen tutkimuksen (Kerr ym. 2006) mukaan vanhempien liikenneturvallisuuteen

liittyvät huolet ja rakennettu ympäristö ovat molemmat yhteydessä lasten koulumatkalii-

kuntaan. Koulumatkaliikunnan lisäämiseksi tulisi tehdä muutoksia ympäristöön. (Kerr

ym. 2006.)

15

Erilaisia asuinympäristöjä rakentaessa tulisi jalkakäytävien määrään ja turvallisuuteen

kiinnittää huomiota. Turvalliset reitit ja kulkuväylät kouluun lisäävät lasten koulumatka-

liikuntaa. (Carlson ym. 2014; Kerr ym. 2006.) Kodin ja koulun läheisyydessä sijaitsevat

tiheästi asutut asuinalueet ovat yhteydessä lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen. Ih-

misten paljous ja hyvin suunnitellut jalkakäytävät tuovat turvallisuuden tunnetta. (Carl-

son ym. 2014.) Vanhempien huoli lapsen yksin kulkemisesta kouluun tulisi myös ottaa

huomioon aktiivisesta koulumatkan kulkutavasta puhuttaessa. Toisen lapsen kanssa kul-

keminen tuo turvallisuutta ja sitä voidaan tarkastella myös sosiaalisesta näkökulmasta;

yhdessä kävellessä naapuruston lapset tulevat toisilleen tutuiksi ja se voi johtaa koko naa-

puruston keskinäiseen vuorovaikutukseen vanhempien ja lasten osalta. (Ziviani ym.

2004.) Ducheynen ym. (2012) tekemän tutkimuksen mukaan lapset, jotka kulkevat kou-

lumatkan yhdessä kaverin kanssa, pyöräilevät sitä todennäköisemmin aina pyörällä kou-

luun.

Liikenneturvallisuuden parantamiseen on Suomessa kehitetty erilaisia menetelmiä. Yksi

keino turvallisuuden parantamiseen on koulumatkan vaaranpaikkojen kartoittaminen.

Vaaranpaikkakartoitus on opetuksessa hyödynnettävä menetelmä, joka soveltuu käytet-

täväksi kaikenikäisten oppilaiden kanssa. Oppilaiden kanssa kartoitetaan koulureitin vaa-

ranpaikat, mahdolliset fyysiset puutteet ja ongelmakohdat. Samalla voidaan esittää paran-

nusehdotuksia tienpitäjille. Kartoitus auttaa keskittymään oppilaiden oman liikkumisym-

päristön kannalta keskeisiin seikkoihin. Liikennekasvatukseen panostaminen on kes-

keistä, sillä ympäristön muutokset eivät aina ole mahdollisia, jolloin liikennekasvatuksen

merkitys korostuu. (Liikenneturva 2016.) Liikenneturvallisuuden arvioimiseksi on myös

kehitetty Koululiitu niminen atk-ohjelma. Ohjelma on kehitetty koulukuljetusten vaaral-

listen tiejaksojen arvioimiseen. Sen avulla pyritään pääsemään eroon subjektiivisista nä-

kemyksistä koulumatkojen vaarallisista osuuksista ja siten saamaan objektiivinen ja tasa-

puolinen arvio koulureitin liikenneturvallisuudesta. (Ramboll 2016.)

16

3 FYYSINEN AKTIIVISUUS

Koulumatkaliikunnalla halutaan lisätä oppilaiden fyysistä aktiivisuutta ja siksi tässä kap-

paleessa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti fyysistä aktiivisuutta. Alun määritelmän ja suo-

situsten jälkeen keskitytään fyysisen aktiivisuuden merkitykseen lapsen kasvulle ja kehi-

tykselle. Fyysiseen aktiivisuuteen liittyy myös liuta muita tekijöitä, kuten ikä, sukupuoli,

vanhempien ja kavereiden merkitys sekä tietysti liikuntapaikat. Lopuksi käydään läpi fyy-

sistä passiivisuutta tai tarkemmin sanottuna liikkumattomuutta, joka on jatkuvasti yleis-

tymässä niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Juuri liikkumattomuuden uhan takia

fyysistä aktiivisuutta pitäisi pyrkiä oppilailla lisäämään.

3.1 Fyysisen aktiivisuuden määritelmä

Fyysinen aktiivisuus määritellään fysiologian kautta kehon liikkeeksi, joka saadaan ai-

kaan lihassupistusten myötä. Liike vaatii energiaa, jolloin energiankulutus nousee. Kun

tapahtuu liikettä ja energiankulutuksen nousua, voidaan puhua fyysisestä aktiivisuudesta.

Suurin osa päivän aikana tapahtuneesta liikkumisesta on fyysistä aktiivisuutta, sillä esi-

merkiksi päivittäiset askareet, kuten siivoaminen ja puutarhatyöt, ovat osa fyysistä aktii-

visuutta. (Fogelholm 2005b, 20–29; Rehunen 1997, 181–191.) Caspersen, Powell ja

Christenson (1985) määrittävät fyysisen aktiivisuuden kehon liikkeeksi, joka tuotetaan

luuston lihaksilla ja josta syntyy energiankulutusta. Fyysinen aktiivisuus mielletään usein

liikunnaksi. Se on kuitenkin vain yksi osa fyysistä aktiivisuutta. Liikunta on suunnitel-

mallista ja tavoitteellista fyysistä aktiivisuutta, jonka tarkoituksena on ylläpitää kuntoa ja

terveyttä. (Syväoja, Kantomaa, Laine, Jaakkola, Pyhältö & Tammelin 2012, 11; Fogel-

holm 2005b, 28–31; Rehunen 1997, 173–191.)

Fogelholm (2005) jakaa fyysisen aktiivisuuden kolmeen osaan; työhön, vapaa-ajan aska-

reisiin ja liikuntaan. Näitä osia tarkastellaan energiankulutuksen ja kuormittavuuden

osalta. Esimerkiksi työn osalta kuormittavuus vaihtelee suuresti fyysisestä passiivisuu-

desta (liikkumattomuus) raskaaseen kuormittavuuteen. Vapaa-ajan arkiaskareisiin laske-

taan kaikki muu päivän aikana tapahtuva fyysinen aktiivisuus, esimerkiksi kodinhoito ja

kaupassa käyminen. Niiden kuormittavuus on pääsääntöisesti kevyttä, joskus jopa kohta-

laista. Liikunnassa kuormittavuutta pystyy itse säätelemään. Esimerkiksi lenkillä saa itse

17

päättää nopeuden ja sitä kautta lenkin kuormittavuuden. (Fogelholm 2005b, 28–31.) Tam-

melin, Laine ja Turpeinen (2013, 21) puolestaan jakavat päivittäin tapahtuvan fyysisen

aktiivisuuden neljään osaan: liikkumattomaan aikaan, kevyeen, keskiraskaaseen ja ras-

kaaseen liikuntaan. Kahdesta viimeisestä käytetään nimitystä reipas tai ripeä liikunta.

Osat saadaan tarkastelemalla energiankulutusta eri raja-arvojen avulla.

3.2 Fyysisen aktiivisuuden suosituksia

Australialaisessa tutkimuksessa fyysisen aktiivisuuden määräksi suositeltiin sekä aikui-

sille että lapsille 30 minuuttia reipasta kävelyä päivittäin (Ziviani ym. 2004). Suomessa

liikuntasuosituksiin kuuluu liikuntaa vähintään tunti päivässä, viitenä päivänä viikossa.

Liikunnan tulisi tapahtua vähintään kymmenen minuutin mittaisissa pätkissä. (Fyysisen

aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7–18-vuotiaille 2008, 6; Fogelholm 2005.) Opetus-

ja kulttuuriministeriö on julkaissut uudet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituk-

set. Uusien suositusten mukaan alle 8-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään kolme tuntia

päivässä. Kolmen tunnin fyysinen aktiivisuus muodostuu kevyestä liikunnasta, reippaasta

ulkoilusta sekä erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Suosituksissa kehote-

taan välttämään yli tunninpituisia paikallaanolo- ja istumisjaksoja. (Varhaisvuosien fyy-

sisen aktiivisuuden suositukset 2016.) Lasten ja nuorten tulisi saada kestävyyttä ylläpitä-

vää ja kehittävää sekä kohtuullisesti kuormittavaa liikuntaa päivittäin vähintään 10–15

minuutin jaksoissa. Murrosiän alkaessa lihaksistoa ja luustoa kehittävää liikuntaa tulisi

harjoittaa kaksi kertaa viikossa. (Fogelholm 2005a, 168.)

Suomessa lapsilla ja nuorilla on fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä vielä kehittämistä.

Alakouluikäisillä oppilailla puolella täyttyi päivittäinen liikuntasuositus vuonna 2014,

pojilla useammin kuin tytöillä. Syy tähän ei ole yksiselitteinen. Kansainvälisessä vertai-

lussa Suomen vahvuuksia olivat liikuntapaikat ja -ohjelmat, koulujen aktivointitoimet ja

koulumatkan aktiivinen kulkeminen. Suomalaiset lapset olivat aktiivisia koulumatkan

kulkijoita niin kävellen kuin pyöräillen verrattuna muihin länsimaihin. Sen sijaan paran-

nettavaa oli fyysisessä kokonaisaktiivisuudessa. (Lasten ja nuorten liikunta 2014.) Suurin

osa päivittäisestä paikallaanolosta sijoittuu koulupäivään. Alakoulussa reipasta liikuntaa

kertyy vain 22 minuuttia koko koulupäivän aikana. Yläkoululaisilla reippaan liikunnan

määrä koulupäivän aikana on vieläkin alhaisempi, vain 17 minuuttia. Koulupäivän aikai-

sella liikunnalla on huomattava rooli vähän liikkuvien oppilaiden päivässä. Koulupäivän

18

aikana tapahtuva liikunta kattaa 42 prosenttia koko päivän liikunnasta juuri vähän liikku-

villa oppilailla. (Tammelin ym. 2015, 1–4.)

Lähes puolet 12–14-vuotiaista nuorista täytti päivittäiset liikuntasuositukset, mutta 16–

18-vuotiaista vain noin kolmasosa liikkui suositusten mukaan. Urheiluseurat liikuttavat

noin puolta lapsista ja nuorista. Liikunnan harrastaminen vähenee selvästi murrosiässä,

varsinkin urheiluseuroissa. Omatoiminen liikunta on merkittävässä roolissa liikkumisen

kokonaiskuvassa, joten lapsia ja nuoria tulisi kannustaa omatoimiseen liikuntaan. Mur-

rosiässä omatoimisen liikunnan määrä säilyy samana, vaikka urheiluseuraliikunnan

määrä vähenee. (Husu, Paronen, Suni & Vasankari 2011, 20–28.) Sukupuolella ja iällä

on selkeä yhteys fyysiseen aktiivisuuteen: pojat liikkuvat sekä enemmän että kuormitta-

vammin kuin tytöt. Lapsilla ja nuorilla fyysinen aktiivisuus vähenee iän myötä. Suurin

väheneminen fyysisen aktiivisuuden määrässä tapahtuu murrosiässä. (Fogelholm 2005a,

159–162.) Suomalaisten lasten liikkumistottumukset ovat samaa luokkaa muiden Euroo-

pan unionin jäsenmaiden kanssa. Euroopassa pojat liikkuvat tyttöjä enemmän kaikissa

ikäluokissa. Sekä tytöillä että pojilla fyysinen aktiivisuus on suurempaa lapsuudessa kuin

nuoruusiässä. (Armstrong & Welsman 2006.)

3.3 Fyysisen aktiivisuuden merkitykset lapsen kasvulle ja kehitykselle

Liikunnan avulla voidaan vaikuttaa lasten ja nuorten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen.

Sen avulla voidaan ehkäistä monia sairauksia, kuten sydän- ja verisuonisairauksia, ylipai-

noa ja osteoporoosia. Ensimmäisen kymmenen ikävuoden aikana lasten liikkuvuus ja lii-

kehallinta kehittyvät. Liikunnallinen elämäntapa luodaan siis jo nuorella iällä. (Syväoja

ym. 2012, 24; Fogelholm 2005a, 165–170.) Monipuolisella ja päivittäin tapahtuvalla fyy-

sisellä aktiivisuudella kyetään parantamaan lasten kuntoa, joka on heikentynyt vuosien

saatossa. Liikunnan lisäämisen on myös katsottu vähentävän lasten ahdistusta ja masen-

nusta. Sosiaalisen ja eettisen kasvun tukemisessa ja kehittämisessä liikunnalla on monia

mahdollisuuksia. (Syväoja ym. 2012, 24.) Liikunta toimii perustana ja ehkäisevässä roo-

lissa aikuisiän lihavuudelle ja osteoporoosille, esimerkiksi luuston kehittyminen edellyt-

tää hyppyjä ja äkillisiä suunnanmuutoksia, erityisesti kasvupyrähdyksen aikana, jotta

luustolle saadaan tarvittava lujuus. Tämä ehkäisee osteoporoosin vaaraa myöhemmällä

iällä ja voi vaikuttaa positiivisesti työkykyyn. (Fogelholm 2005a, 165–170.)

19

Tutkimukset osoittavat koulupäivän sisällä tapahtuvan liikunnan positiivisesta merkityk-

sestä lasten terveyteen. Suomessa on tutkittu oppilaiden koulupäivän aikaista fyysistä ak-

tiivisuutta. Keskimäärin alakoululaiset liikkuivat koko kuuden tunnin koulupäivän aikana

32 minuuttia, vastaava luku yläkoululaisilla oli 17 minuuttia. Tarkasteltaessa oppilaiden

paikallaanoloaikaa havaittiin, että alakoululaiset olivat keskimäärin liikkumattomia 38

minuuttia yhden tunnin aikana, kun taas yläkoululaisilla liikkumatonaika koulupäivän ai-

kana oli vielä suurempi. Yläkoululaiset olivat paikallaan 45 minuuttia yhden tunnin ai-

kana. Liikkumattomuuden vähentäminen ja pitkäkestoisen istumisen tauottaminen ovat

keskeisiä osia fyysisen aktiivisuuden toteutumisessa. Siten myös opettajilla on mahdolli-

suus vaikuttaa oppilaiden fyysisen aktiivisuuden toteutumiseen koulupäivän aikana.

(Tammelin ym. 2013, 26–28.) Liikkuvan koulun 2010–2015 tutkimusten tulosten mu-

kaan alakoululaisten koko päivästä 65 prosenttia oli paikallaan oloa ja yläkoululaisilla

puolestaan 71 prosenttia (Tammelin ym. 2015, 1–4).

Reed, Warburton, Macdonald, Naylor ja McKay (2008) ovat tehneet tutkimuksen, jossa

lasten koulupäivään lisättiin 15 minuuttia liikuntaa, kuten tanssia ja vastusharjoittelua.

Yhteensä kouluviikko sisälsi 75 minuuttia enemmän liikuntaa. Tutkimukseen osallistu-

neiden lasten kestävyyskunto parani ja verenpaine nousi vähemmän kuin kontrolliryh-

mällä. Vuoden kestäneestä tutkimuksesta on voitu päätellä koulupäivän sisällä tapahtu-

van liikunnan parantavan lasten fyysistä kuntoa ja ehkäisevän esimerkiksi sydän- ja veri-

suonitauteja. (Reed ym. 2008.) Alankomaissa tehdyssä tutkimuksessa alakoululaisten

kouluviikkoon lisättiin puolen vuoden ajan kaksi liikuntatuokiota, jotka kestivät puoli

tuntia. Liikuntatuokiot olivat opettajan ohjaamia ja sisälsivät reipasta liikuntaa. Tulok-

sena saatiin, että ne oppilaat, jotka osallistuivat liikuntaan, saivat parempia tuloksia toi-

minnanohjausta vaativissa tehtävissä. Toiminnanohjaus säätelee esimerkiksi muistia,

tarkkaavaisuutta ja ajattelua. (Van der Niet, Smith, Oosterlaan, Scherder, Hartman & Vis-

scher 2015.)

Liikunnan mahdollisuudet ulottuvat sosiaalisen ja eettisen kasvun tukemiseen asti. Lii-

kunnan terveysvaikutuksiin lisättynä tutkimukset osoittavat liikunnan lisäämisen kannat-

tavuuden. Liikuntaan tulisi panostaa jo pienestä pitäen, koska lapsuudessa luodaan pe-

rusta aikuisiän terveydelle. Huonot elämäntavat seuraavat läpi elämän, myös liikunnan

osalta, siksi olisi tärkeää kiinnittää huomiota lasten liikkumiseen hyvin varhaisessa vai-

20

heessa. (Syväoja ym. 2012, 21–24.) Hyvin suunnitellulla liikunnalla pystytään vahvista-

maan lapsen minäkuvaa positiivisella tavalla. Hyvät kokemukset ja kannustava palaute

omasta osaamisesta edistävät ainakin lapsen liikunnallista minäkuvaa. Negatiiviset koke-

mukset liikunnasta lapsuudessa voivat aiheuttaa haluttomuutta liikuntaa kohtaa myöhem-

mällä iällä. Liikunnan avulla opitaan sietämään pettymyksen tunnetta sekä opitaan nou-

dattamaan sääntöjä. Erityisesti joukkuelajeissa pettymykset koetaan yhdessä, mikä luo

kuuluvuuden tunnetta. Liikunnan kautta lapsi voi rakentaa elinikäisiä ystävyyssuhteita.

(Fogelholm 2005a, 165–170.)

Fyysisen aktiivisuuden merkitykset kasvulle kehitykselle näkyvät myös oppimisessa. Lii-

kunnan harrastaminen on myönteisesti yhteydessä oppimistuloksiin ja kognitioon. Lii-

kunnallinen aktiivisuus näkyy parempina kouluarvosanoina sekä parempana tarkkaavai-

suutena. (Syväoja 2015.) Oppituntien toiminnallistamisella ja liikunnallistamisella on po-

sitiivinen yhteys lasten tehtäviin keskittymisessä oppitunneilla. Alakouluikäisille teh-

dyssä tutkimuksessa lisättiin toiminallisuutta matematiikan ja äidinkielen oppitunteihin

puolen vuoden ajaksi. (Mullender-Wijnsma, Hartman, de Greeff, Bosker, Doolaard &

Visscher 2015.) Myös Syväojan ja kollegoiden mukaan koulupäivän aikainen liikunta on

yhteydessä hyvään koulumenestykseen. Fyysisen aktiivisuuden määrä sekä hyvä kestä-

vyyskunto vahvistavat lasten tiedollista toimintaa, erityisesti muistia ja toiminnanoh-

jausta. (Syväoja ym. 2012, 29–31.) Myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa

(2014, 21, 30) sanotaan, että fyysinen aktiivisuus edistää oppimisen iloa ja elämykselli-

syyttä sekä vahvistaa motivaatiota ja edellytyksiä luovaan ajatteluun ja oivaltamiseen.

3.4 Fyysisen aktiivisuuden yhteydessä olevia tekijöitä

Sallisia, Prochaskaa ja Tayloria (2000) mukaillen fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä

olevia tekijöitä tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta. Näkökulmat ovat valittu ja muo-

kattu tähän tutkimukseen soveltuviksi. Aluksi tarkastellaan fyysisen aktiivisuuden biolo-

gisia tekijöitä; ikää ja sukupuolta. Tämän jälkeen keskitytään psyykkisiin ja sosiaalisiin

tekijöihin. Omien kokemusten lisäksi käsitellään vanhempien ja kavereiden yhteyttä fyy-

siseen aktiivisuuteen ja sen kokemiseen. Kolmanneksi tarkastellaan fyysistä ympäristöä

ja sen tarjoamia mahdollisuuksia fyysisen aktiivisuuden harrastamiseen, erityisesti tar-

kastelun kohteena ovat liikuntapaikat.

21

3.4.1 Ikä ja sukupuoli

Ikä ja sukupuoli ovat yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen. Lapset liikkuvat ja leikkivät

luonnostaan omatoimisesti. Fyysisen aktiivisuuden kannalta lapsuus on aktiivisinta aikaa.

Fyysinen aktiivisuus vähenee selkeästi murrosiässä ja sen jälkeen. (Husu ym. 2011; Fo-

gelholm 2005a, 164–165; Rehunen 1997, 270–291.) Ikä on myös yhteydessä harrastetta-

vien lajien määrään. Valtion liikuntaneuvoston teettämästä LIITU -tutkimuksesta käy

ilmi, että yläkouluikäiset harrastavat vähemmän lajeja kuin alakoululaiset, esimerkiksi

pojilla piha- ja pallopelit vaihtuvat kuntosalilla käymiseen. (Kokko ym. 2014, 17.)

Tytöt harrastivat poikia enemmän kevyttä liikuntaa. Sen sijaan poikien harrastama lii-

kunta oli paljon fyysisesti raskaampaa kuin tytöillä. (Kokko ym. 2014, 16–17.) Sekä tytöt

että pojat kokevat liikunnan harrastamisen olevan tärkeää ja samalla arvostavat liikuntaa.

Ero sukupuolten väliltä löytyi koetusta pätevyydestä liikunnan suhteen. Pojat kokivat

omat liikunnalliset taitonsa paremmiksi kuin tytöt. Pojat arvioivat omat taitonsa parem-

miksi kuin tytöt lukuun ottamatta tasapainoa, jossa tytöt kokivat olevansa pätevämpiä.

(Hirvensalo, Liukkonen, Jaakkola & Sääkslahti 2014, 41.)

3.4.2 Psyykkiset ja sosiaaliset tekijät

Käsitys omista taidoista, kunnosta ja liikunnasta ylipäänsä on hyvin kokonaisvaltainen.

Mitä enemmän liikutaan, sitä paremmiksi omat taidot arvioidaan. (Ojanen 2001, 100–

103.) Liikunnan harrastajilla on erilaisia tavoitteita, joiden vuoksi liikutaan. Oman kun-

non kohottaminen ja terveyden edistäminen ovat esimerkkejä sellaisista tavoitteista, joi-

den vuoksi liikuntaharrastus aloitetaan. Liikunnasta saatavat kokemukset vaikuttavat sii-

hen, jatkuuko kyseinen liikuntaharrastus. Omien tavoitteiden saavuttaminen lisää pysty-

vyyden tunnetta ja sitä kautta sitoutumista liikuntaan ja sen harrastamiseen. (Ojanen

2001, 104–120.) Wallhead ja Buckworth (2004) ovat myös sitä mieltä, että koettu päte-

vyys omista taidoista liittyy olennaisesti aktiivisen elämäntavan kehittymiseen. Tavoit-

teiden asettaminen ja niiden saavuttaminen luovat onnistumisen tunnetta ja kiinnostusta

liikuntaa kohtaan. Erityisesti nuorilla menestyshakuisuudella on positiivista yhteyttä sekä

liikunnan harrastamiseen että koulumenestykseen. (Fogelholm 2005a, 164–165.)

22

Lapsuudessa vanhempien esimerkit ohjaavat lapsen käyttäytymistä ja arvostuksia. Lapset

ottavat mallia omista vanhemmistaan ja heijastavat niitä omaan toimintaansa. Näin van-

hempien asenteet ja arvot liikuntaa kohtaan siirtyvät lapsille ja siten ovat yhteydessä lap-

sen kiinnostukseen liikuntaa kohtaan. (Rehunen 1997, 275–276.) Vanhempien oma lii-

kunnallinen aktiivisuus ei suoraan ole lasten liikuntaa selittävä tekijä, mutta vanhempien

fyysinen passiivisuus ennustaa myös lapsen fyysistä passiivisuutta (Fogelholm 2005a,

164–165). Zivianin ja hänen kollegoidensa (2004) tekemän tutkimuksen mukaan van-

hempien oma kouluaikainen koulumatkaliikunta, kiinnostus fyysistä aktiivisuutta koh-

taan sekä sen tärkeänä näkeminen ovat yhteydessä lasten aktiiviseen koulumatkakulke-

miseen.

Vanhempien tuki lasten ollessa nuoria on merkittävä, koska vanhemmat kuljettavat lapsia

harrastuksiin, kustantavat liikuntaharrastuksia ja kannustavat heitä eteenpäin liikuntahar-

rastuksessa. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä itsenäisemmin he pystyvät päättämään

omista harrastuksistaan ja samalla vanhempien merkitys liikunnan tukijana vähenee. (Pa-

lomäki, Huotari & Kokko 2015, 67–68.) Vanhemmat pystyvät omalla asenteellaan luo-

maan lapselle positiivisen kokemuksen liikunnasta. Liikunta on myös keino luoda vuoro-

vaikutusta ja syvempää suhdetta omaan lapseen. (Fogelholm 2005a, 159–170.) Vanhem-

pien tulisi ohjata lapsiaan liikunnan pariin ja pyrkiä vähentämään heidän liikkumatonta

aikaansa. Heillä on mahdollisuus liikkua lapsen kanssa aktiivisesti arjessa ja siten omalla

esimerkillään luoda lapselle aktiivisen elämäntavan perusteita. (Lasten ja nuorten liikunta

2014, 12–13.)

Kun vanhempien merkitys liikunnan tukijana vähenee, ystävien merkitys liikuntaharras-

tuksessa korostuu. Uusien ystävyyssuhteiden solmiminen ja kavereiden kanssa yhdessä-

olo koetaan merkittäviksi tekijöiksi ajatellen omaa liikunta-aktiivisuutta. Erityisesti tytöt

pitävät yhdessäoloa ja uusien kavereiden saamista tärkeänä tekijänä omassa liikuntahar-

rastuksessaan. Oman kaveripiirin arvot heijastuvat myös lapsen omaan liikuntaharrastuk-

seen; jos kaveriporukassa ei harrasteta eikä arvosteta liikuntaa, koetaan se esteeksi myös

omalle liikuntaharrastukselle. (Palomäki ym. 2015, 68–71.) Kavereiden vaikutus näkyy

edelleen koulumatkaliikunnassa; lapset pyöräilevät todennäköisemmin aina pyörällä kou-

luun, jos matka pyöräillään yhdessä kaverin kanssa (Ducheyne ym. 2012).

23

3.4.3 Fyysinen ympäristö

Suomessa on yleisesti hyvät liikuntamahdollisuudet. Kunnilla on paljon erilaisia liikun-

tapaikkoja, erityisesti koulujen pihat, ulkokentät ja salit on suunniteltu liikuttamaan ihmi-

siä myös kouluajan ulkopuolella. Koulut ovat keskeinen elinympäristö lapselle ja ne si-

jaitsevat keskeisillä paikoilla, joihin on helppo tulla. Suomessa jokaisesta kunnasta löytyy

perusedellytykset liikkumiselle esimerkiksi pyörä- ja kävelytiet. Oppilaat kulkevat kou-

luun kävellen tai pyöräillen melko useasti. (Suomi, Hämylä & Kokko 2015, 22–26; Las-

ten ja nuorten liikunta 2014, 12–27.) Suomi, Hämylä ja Kokko (2015, 22–26) nostavat

esille kuntien kiristyneen taloustilanteen, joka on yhteydessä muun muassa liikuntapaik-

koihin. Koulun lakkauttaminen merkitsee yleensä myös koulun salin ja ulkokentän me-

nettämistä. Tällöin liikuntapaikat vähenevät ja siirtyvät kauemmaksi väestön käytöstä.

(Suomi ym. 2015.) Lähiliikuntapaikkoihin tulisi kunnissa kiinnittää huomiota, koska niitä

pystyy hyödyntämään koko lähialueen asukkaat. Koulujen pihat ovat sellaisia paikkoja,

jotka tulisi kehittää lähiliikuntapaikoiksi. (Lasten ja nuorten liikunta 2014, 12–13.)

Noin puolet suomalaisista nuorista osallistuvat urheiluseuratoimintaan vapaa-ajalla,

mutta urheiluseuratoiminnan ulkopuolella nuoret eivät juurikaan liiku. Kouluissa tätä on

pyritty ehkäisemään iltapäiväkerhotoiminnalla. (Lasten ja nuorten liikunta 2014, 10–11.)

LIITU-raportin mukaan viidesosa lapsista ja nuorista liikkuu koulujen järjestämissä ker-

hoissa tai urheiluseurojen vetämissä harjoituksissa ja kilpailuissa. Koulujen yhteydessä

olevat ulkokentät ja salit ovat erityisesti tyttöjen käytössä vapaa-ajalla. (Suomi ym.2014,

23–24.)

3.5 Liikkumattomuus

Kun päivittäiset liikuntasuositukset eivät täyty eli fyysinen aktiivisuus jää alle vaaditun

tason, puhutaan liikkumattomuudesta. Fyysisen aktiivisuuden väheneminen alkaa yhä ai-

kaisemmassa vaiheessa. Päivittäisen liikkumisen lisäksi yli kaksi tuntia kestäviä istumis-

jaksoja tulisi välttää. Suomalaisten lasten liikkuminen vähenee koko ajan, mikä saattaa

aiheuttaa sairastumista yhä nuorempana. Sairauksien ehkäisemisen yhteydessä puhutaan

lihavuuden lisäävän sairastumisriskiä. Kuitenkaan pelkkä hoikkuus ei yksin riitä suojaa-

maan sairauksilta, vaan fyysinen kunto on erittäin tärkeä terveyden ylläpitäjä. Hieman

ylipainoinen, mutta hyväkuntoinen henkilö voi olla terveempi kuin hoikka, mutta silti

24

huonokuntoinen henkilö. (Helajärvi 2014, 59–60; Eisenmann ym. 2008.) Maailmanlaa-

juisesti liikkumattomuuden katsotaan olevan WHO:n (2009, 9–10) mukaan neljänneksi

suurin tekijä, joka lisää kuolemanriskiä. Liikkumattomuutta voidaan tarkastella myös

fyysisen aktiivisuuden ja energiankulutuksen kautta. Kun ihminen makaa tai istuu, hänen

energiankulutuksensa on niin vähäistä, että puhutaan fyysisestä passiivisuudesta. Tällöin

kuormittavuus on minimissä ja syke hyvin alhainen. Näin ollen fyysinen passiivisuus voi-

daan mieltää liikkumattomuudeksi. (Fogelholm 2005b, 20–32.)

Nuori Suomi on laatinut suositukset, joiden mukaan kaikkien 7–18 -vuotiaiden tulee liik-

kua vähintään 1-2 tuntia päivässä ikään sopivalla tavalla. Pitkiä television tai muun me-

dian parissa vietettyä aikaa suositellaan korkeintaan olevan kaksi tuntia päivässä ja tämän

lisäksi yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee välttää. (Fyysisen aktiivisuuden

suositus kouluikäisille 7–18 -vuotiaille 2008, 6.) Liikkumattomuus liittyy oleellisesti las-

ten ja nuorten liikuntasuosituksiin. Juuri sellaiset lapset, jotka eivät liiku suositusten mu-

kaisesti, tulisi aktivoida liikkumaan.

Vuosituhannen alussa noin joka viides nuori ei saanut riittävästi liikuntaa vaan oli fyysi-

sesti passiivinen. Hieman alle puolet nuorista liikkui terveytensä kannalta riittävästi. (Fo-

gelholm, 2005a, 159–160.) Valtion liikuntaneuvoston teettämän LIITU-tutkimuksen

(2014) mukaan suurimmalla osalla suomalaisista lapsista liikuntasuositukset eivät täyty.

Selkeä liikunnan väheneminen tapahtuu iän kasvaessa. Kevyttä liikuntaa harrastetaan

enemmän kuin raskasta, mutta sekin vähenee iän myötä. Sen sijaan päivittäinen ruutuaika

ylittyy selvästi kolmasosalla nuorista viitenä päivänä viikossa. (Kokko, Hämylä, Villberg,

Aira, Tynjälä, Tammelin, Vasankari & Kannas 2015, 14–20.)

Viime vuosikymmenen aikana lasten ja nuorten lihavuus on yleistynyt Suomessa. Syitä

tähän ovat väärä ruokavalio ja fyysisen aktiivisuuden puute ja se, että liikunnan suosituk-

set eivät täyty kaikilla lapsilla. Liikkumattomuudesta muodostuu yhdessä lihavuuden

kanssa noidankehä, joka ajan myötä johtaa huonoon terveyteen aikuisena. Lapsena opittu

liikkumaton elämäntapa seuraa läpi elämän aikuisuuteen asti. (Valtonen, Heinonen,

Lakka & Tammelin 2013.)

25

Viihdemedian parissa vietetty aika lisääntyy erityisesti pojilla viikonloppuisin. 78 pro-

sentilla nuorista päivittäinen ruutuaika ylittyi päivittäin. Ruutuajan ylittymiseen ja yhtä-

jaksoiseen pitkäaikaiseen istumiseen tulisi kiinnittää huomiota. Suurimmalla osalla 11–

15-vuotiaista ruutuaika ylittää suositellut kaksi tuntia, ja viikonloppuisin se jopa kaksin-

kertaistuu. Erityisesti pojilla pelaaminen tietokoneella ja pelikonsolilla lisääntyy run-

saasti. Rajojen asettaminen ruutuajalle tulisi tapahtua vanhempien toimesta. (Lasten ja

nuorten liikunta 2014, 16–17.) Kokko ym. (2014, 17–19) ovat saaneet samansuuntaisia

tuloksia. Kolmasosalle nuorista ruutuaika ylittyi ainakin viitenä päivänä viikosta, pojilla

useammin kuin tytöillä. Vain viisi prosentti lapsista ja nuorista toteutti ruutuajan suosi-

tuksen.

Kuviosta 1 nähdään fyysisen aktiivisuuden raja-arvoja. Ne lapset, joiden päivässä tapah-

tuva liikunta jää alle suositusten, ovat vähän liikkuvia. Jos päivittäinen liikkuminen jää

selvästi alle suositusten, voidaan puhua liikkumattomuudesta. Liikkumattomuus aiheut-

taa lasten kehityksessä terveysriskejä, jonka seurauksena perusmotoriset taidot eivät

pääse kehittymään normaalisti. (Karvinen, Räty & Rautio 2010, 6.)

Kuvio 1. Lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden raja-arvoja (Karvinen, Räty & Rautio

2010, 6)

Kaikkein haitallisinta terveydelle on pitkäkestoinen ja yhtäjaksoinen istuminen. Erityi-

sesti television katselu on haitallista lapsille, koska se on passiivista ja määrällisesti sitä

26

on paljon. Istumisella ja ylipäänsä paikallaan ololla on suuria terveydellisiä riskejä. Liik-

kumattomalla on suurempi riski sairastua esimerkiksi diabetekseen, keskivartalolihavuu-

teen tai ylipainoon kuin fyysisesti aktiivisella. Kuitenkaan fyysinen aktiivisuus ei poista

istumisen haitallisuutta. Tutkimukset osoittavat, että suuri television katselun määrä on

yhteydessä suurempaan riskiin sairastua ylipainoon fyysisestä aktiivisuudesta huolimatta.

(Biddle ym. 2011; Katzarmarzyk ym. 2009; Eisenmann ym. 2008; Healy ym. 2008.)

Päivittäistä istumisaikaa tulisi tarkkailla, sillä se on yhteydessä terveyteen. Erityisesti ke-

vyen liikunnan, kuten hyötyliikunnan määrää, tulisi lisätä. (Katzarmarzyk ym. 2009.) Ra-

sittavaa liikuntaa suomalaiset saavat melko hyvin, mutta kevyellä hyötyliikunnalla saa-

daan haitallista paikallaan oloa vähennettyä. Pienillä teoilla saadaan arkielämästä fyysi-

sesti aktiivisempaa, mikä on suotuisaa terveydelle. Jo pelkkä seisominen kuluttaa puolet

enemmän energiaa kuin istuminen. (Helajärvi 2014, 61.) Koulussa opettaja pystyy toi-

minnallisilla opetustuokioilla tauottamaan pitkäkestoisia istumisjaksoja ja vähentämään

liikkumatonta aikaa. Oppituntien liikunnallistamista voidaan lisätä tarjoamalla erilaisia

fyysistä aktiivisuutta lisääviä työskentelypisteitä (seisomatyöskentelyn mahdollistavat

pöydät, jumppapallolla istuminen). Välituntiliikunta ja koulumatkaliikunta ovat myös ta-

poja lisätä liikuntaa koulupäivään. (Lasten ja nuorten liikunta 2014, 20–21.)

27

4 TEOREETTINEN VIITEKEHYS YHTEENVETONA

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on havainnollistettuna kuviossa 2. Oppilas kulkee

koulumatkansa joko passiivisesti tai aktiivisesti. Valintaan vaikuttavat yhteydessä olevat

tekijät, joita ovat muun muassa koulumatkan pituus, vanhempien ominaisuudet, turvalli-

suus, sukupuoli, vuodenaika ja sää sekä ikä. Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastele-

maan erityisesti passiivisten kulkijoiden syitä koulumatkansa passiiviseen kulkemiseen.

Syyt selittyvät tutkituilla koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevilla tekijöillä. Koulumat-

kaliikunta on yksi keino lisätä lasten koulupäivään fyysistä aktiivisuutta.

Kuvio 2. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys

PASSIIVINEN AKTIIVINEN

KOULUMATKA

Vanhempien

ominaisuudet

Koulumatkan

pituus

Ikä

Sukupuoli

Vuodenaika

ja sää

Turvallisuus

YHTE

YDES

SÄ O

LEV

AT

TEK

IJÄ

T

28

5 TUTKIMUSONGELMAT

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 4.–9.-luokkalaisten syitä, jotka johtavat passiivi-

seen koulumatkan kulkemiseen. Näitä syitä on tarkasteltu koulumatkan pituuden, vuo-

denajan, iän ja sukupuolen mukaan.

Tutkimusongelmiksi muodostuivat seuraavanlaiset kysymykset:

Päätutkimusongelma:

1. Mitkä ovat passiivisesti kouluun kulkevien oppilaiden syyt koulumatkan kulke-

miseen moottoroidulla ajoneuvolla?

Alatutkimusongelmat:

1. Miten koulun etäisyys on yhteydessä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen?

2. Miten vuodenaika on yhteydessä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen?

3. Miten ikä on yhteydessä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen?

4. Miten sukupuoli on yhteydessä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen?

29

6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Luvussa käsitellään tutkimuksen toteutukseen ja analysointiin liittyviä ratkaisuja. Tutki-

mus on luonteeltaan kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus. Kvantitatiivinen tutkimus

pyrkii määrällistämään saadun tiedon (Soininen & Merisuo-Storm 2009, 37).

6.1 Tutkimusote ja lähestymistapa

Kasvatustieteellinen tutkimus jakautuu positivistiseen ja hermeneuttiseen tutkimusottee-

seen. Tämä tutkimus pohjautuu osaltansa positivistiseen lähestymistapaan, sillä yleensä

määrälliset tutkimukset edustavat kyseistä tutkimusotetta. (Soininen & Merisuo-Storm

2009, 32–37.) Positivistisessa tutkimusotteessa korostetaan yleispäteviä syyn ja seurauk-

sen lakeja. Se pohjautuu ajatukseen siitä, että kaikki tieto on peräisin suorasta aistihavain-

nosta ja loogisesta päättelystä, joka puolestaan perustuu näihin havaintoihin. (Hirsjärvi,

Remes & Sajavaara 2015, 139–140.) Tämä tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen eli

määrällinen tutkimus ja se nojautuu positivismiin, jonka pyrkimyksenä on tutkittavien

ilmiöiden kvantifiointi. (Soininen & Merisuo-Storm 2009, 32–37.)

Kvantitatiivisessa lähestymistavassa pyritään objektiivisuuteen käsittelemällä aineistoa

tilastomatemaattisin menetelmin (Soininen & Merisuo-Storm 2009, 37). Kvantitatiivi-

sessa tutkimuksessa edellytetään riittävän suurta ja edustavaa otosta. Aineisto kerätään

yleensä standardoidulla tutkimuslomakkeilla. Saatuja tuloksia voidaan havainnollistaa

erilaisin taulukoin ja kuvioin ja mikäli mahdollista, tuloksia pyritään yleistämään. (Heik-

kilä 2014, 15.)

6.2 Tiedonkeruumenetelmä

Tutkimuksen koulumatkaliikuntaa käsittelevä aineisto on saatu valmiina LIKES-tutki-

muskeskukselta. Tutkittava aineisto on osa Liikkuva koulu -ohjelman valtakunnallisen

seurannan aineistoa. Aineisto on kerätty LIKES-tutkimuskeskuksen toimesta kevään

2015 aikana sähköisenä oppilaskyselynä. Tutkimuksen aineisto on kerätty 24 peruskou-

lusta ympäri Suomea ja se on kerätty nimettömänä.

30

Kysely on tehokas tiedonhankintatapa, jonka avulla tieto kerätään kirjallisesti kyselylo-

makkein. Kyselyaineisto voidaan kerätä esimerkiksi verkkokyselynä, jossa vastausvaih-

toehdot voivat olla muun muassa avoimia tai suljettuja. Avoimessa kyselyssä vastaaja

kirjoittaa oman vastauksensa sille varattuun tilaan, kun taas suljetussa kyselyssä on kiin-

teät vastausvaihtoehdot. Suljettu kysymys voi koostua erilaisista kysymyksistä: täyden-

nystehtävistä, väittämistä tai kysymyksistä, joihin kaikkiin on annettu vastausvaihtoeh-

dot. (Soininen & Merisuo-Storm 2009, 130–131.)

6.3 Aineiston kuvaaminen

Tutkimukseen osallistuneita vastaajia oli yhteensä 2579. Vastaajat olivat 4.–9. -luokka-

laisia oppilaita, heistä alakoululaisia oli 1686 (65 %) ja yläkoululaisia 893 (35 %). Tyttöjä

oli 1251 (49 %), joista 4.–6.-luokkalaisia oli 804 (64 %) ja yläkoululaisia 447 (36 %).

Poikia oli 1328 (51 %), joista alakoululaisia 882 (66 %) ja yläkoululaisia 446 (34 %).

Vastaajien iät vaihtelivat 9-vuotiaasta 17-vuotiaaseen.

Tehdyssä kyselyssä oppilailta kysyttiin muun muassa luokka-astetta (4.–9. lk.), suku-

puolta (tyttö/poika) ja ikää (9-17v.). Tämän lisäksi oppilailta kysyttiin koulumatkan kul-

kutapaa syksyllä ja keväällä sekä talvella. Koulumatkan kulkutapa -vaihtoehdot olivat

seuraavat:

1. kävellen

2. pyörällä

3. vanhempien kyydillä

4. koulukyydillä

5. muulla moottoriajoneuvolla.

Oppilaan tuli valita yksi kulkutapa syksylle ja keväälle sekä yksi kulkutapa talvelle. Op-

pilailta kysyttiin heidän pääasiallista kulkutapaa eli oppilas on valinnut vain yhden tavan

(yhden syksylle ja keväälle sekä yhden talvelle). Eli kyselylomakkeessa ei oltu huomioitu

oppilaita, jotka esimerkiksi kävelevät 500 metriä bussille ja jatkavat siitä kolme kilomet-

riä kouluun, vaan tällainen oppilas on ilmoittanut kulkevansa koulumatkan bussilla.

Edellä kuvatut viisi kulkutapaa jaettiin tässä tutkimuksessa aktiiviseen ja passiiviseen

kulkutapaan. Aktiiviseen kulkutapaan kuuluivat kävely ja pyöräily ja passiiviseen kulku-

31

tapaan vanhempien kyydillä kulkeminen, koulukyydillä kulkeminen ja muulla moottori-

ajoneuvolla kulkeminen. Tässä tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan vain passii-

visella tavalla kulkevia.

Aineiston käsittelemisen helpottamiseksi passiivisella tavalla kulkevat oppilaat jaettiin

koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkeviin ja osan vuodesta koulumatkan passii-

visesti kulkeviin. Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevat oppilaat olivat valin-

neet sekä syksyisin ja keväisin että talvella passiivisen kulkutavan. Osan vuodesta koulu-

matkan passiivisesti kulkevat oppilaat vaihtoivat kulkutapaa vuodenajan mukaan, eli kul-

kivat esimerkiksi syksyisin ja keväisin aktiivisella tavalla ja talvisin passiivisesti.

Kyselyssä oppilailta kysyttiin myös koulumatkan pituutta. Oppilaiden tuli valita seuraa-

vista vaihtoehdoista sopivin:

1. alle 500 m

2. 500 m - 1 km

3. 1,1 km - 2 km

4. 2,1 km - 3 km

5. 3,1 km - 5 km

6. yli 5 km

Tutkimuksessa koulumatkan pituus jaettiin aineiston tarkastelun helpottamiseksi kahteen

ryhmään: alle viiden kilometrin etäisyydellä asuviin ja yli viiden kilometrin etäisyydellä

asuviin. Jako viiden kilometrin kohdalla tehtiin perusopetuslain (628/1998, 32§) perus-

teella, jonka mukaan lapsella on oikeus ilmaiseen koulukuljetukseen.

6.4 Aineiston analyysi

Aineiston analysointi on suoritettu IBM SPSS Statistic 24 -ohjelmalla. Aineistossa esiin-

tyvät muuttujat ovat pääasiassa luokittelu- eli nominaaliasteikollisia muuttujia. Tällaisille

muuttujille suositellaan epäparametrisia menetelmiä, frekvenssiesityksiä ja Khiin neliö -

testiä (Tähtinen, Laakkonen & Broberg 2011, 27). Tässä tutkimuksessa muuttujat ovat

pääasiassa nominaaliasteikollisia ja siksi analysoinnissa on käytetty ristiintaulukointia ja

Khiin neliö -testiä. Muuttujien välisen yhteyden voimakkuutta on tarkasteltu Cramérin

V-arvon avulla.

32

Tilastollisen merkitsevyyden avulla pyritään arvioimaan saadun tuloksen yleistettävyyttä

koko populaatiossa. Tilastollista merkitsevyyttä tulkitaan p-arvon avulla, jolla tarkastel-

laan todennäköisyysjakaumaa. Saaduilla p-arvoilla on erilaisia vahvuuksia: p <0,05 =ti-

lastollisesti melkein merkitsevä, p <0,01 =tilastollisesti merkitsevä ja p <0,001 =tilastol-

lisesti erittäin merkitsevää. Merkitsevyystasot ovat paljolti riippuvaisia käytetyn havain-

toaineiston suuruudesta. Pienetkin erot muuttujien välillä saattavat suuressa otoksessa

tulla merkitseviksi ja päinvastoin. P-arvo ei myöskään kerro, kuinka voimakas havaittu

yhteys on. (Heikkilä 2014, 185; Tähtinen, Laakkonen & Broberg 2011, 65–66.)

Ristiintaulukointi on yksinkertainen, mutta tehokas analyysimenetelmä, joka on hieman

aliarvostettu kasvatustieteellisissä tutkimuksissa. Sen avulla on helppo tarkastella muut-

tujien keskinäisiä suhteita. Yhdistettynä Khiin neliö -testiin ristiintaulukointi soveltuu

useiden tutkimusongelmien käsittelyyn. (Tähtinen, Laakkonen & Broberg 2011, 123–

124.) Ristiintaulukointia käytetään yleensä muuttujilla, jotka ovat nominaaliasteikollisia.

Sen avulla pyritään selvittämään kahden eri muuttujan välistä yhteyttä. (Heikkilä 2014,

198.)

Khiin neliö -testiä käytetään muuttujien välisten yhteyksien etsimisessä. Khiin neliö -testi

tutkii ristiintaulukoinnissa havaittujen frekvenssien ja odotettujen solufrekvenssien väli-

sen eron tilastollista merkitsevyyttä. Testi kertoo muuttujien välisen yhteyden tilastollista

merkitsevyydestä, mutta se ei kuitenkaan kerro yhteyden voimakkuutta. Voimakkuuden

kertomiseen käytetään Cramérin V-arvoa, joka saa arvoja 0-1 välillä. Muuttujien välillä

ei ole minkäänlaista yhteyttä, jos Cramérin V-arvo on nolla. Sen sijaan muuttujien välillä

on täydellinen yhteys, jos saatu arvo on yksi. Kriteeriarvoja Cramérin V:n kohdalla voi-

daan pitää:

Cramerin V-arvo 0,3-0,5, muuttujien välillä kohtalainen yhteys

Cramerin V-arvo 0,5-0,8, muuttujien välillä melko voimakas yhteys

Cramerin V-arvo 0,8 tai yli, muuttujien välillä erittäin voimakas yhteys

Cramérin V-arvolla pystytään täydentämään Khiin neliö-testin antamaa tulosta. (Tähti-

nen, Laakkonen & Broberg 2011, 137–139.) Khiin neliö -testille ovat voimassa seuraavat

edellytykset: 1) muuttujiksi käyvät nominaaliasteikolliset muuttujat, 2) odotetuista frek-

33

vensseistä korkeintaan 20 prosenttia saa olla alle viisi, 3) odotetuista frekvensseistä jo-

kaisen tulee olla vähintään yksi. Khiin neliö -testin nollahypoteesina on, että muuttujien

välillä ei ole riippuvuutta. Jos p-arvo on suurempi kuin 0,05, hypoteesi jää voimaan.

(Heikkilä 2014, 200–201.)

Tässä tutkimuksessa Khiin neliö -testistä saadut tilastolliset merkitsevyydet ja vapausas-

teet löytyvät taulukosta, joka löytyy liitteestä 1. Taulukon merkitsevyydet ja vapausasteet

on listattu tulosten esiintymisjärjestyksessä.

6.5 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys

Tutkimuksen luotettavuuden ja eettisyyden tarkastelu on keskeinen osa tutkimuksen te-

kemistä. Luotettavuutta tulee tarkastella koko tutkimusprosessin aikana. Validiteetti (pä-

tevyys) ja reliabiliteetti (mittausvirheettömyys) ovat kaksi käsitettä, joiden avulla tutki-

muksen luotettavuutta tarkastellaan. Validiteetti ja reliabiliteetti ovat yhteydessä toi-

siinsa; luotettava mittaus edellyttää korkeaa validiutta, jota puolestaan vahvistaa korkea

reliaabelius. (Soininen & Merisuo-Storm 2009, 151–158.) Seuraavaksi tarkastellaan tar-

kemmin tämän tutkimuksen validiutta, reliaabeliutta ja eettisyyttä.

6.5.1 Luotettavuus

Tutkimuksen mittareiden luotettavuutta voidaan kuvata sen validiudella. Validiteetin kä-

sitteellä tarkoitetaan mittavälineen kykyä mitata sitä, mitä se on suunniteltu mittaamaan.

(Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2015, 231–233; Soininen & Merisuo-Storm 2009, 158.)

Kvantitatiivisessa tutkimuksessa sen luotettavuutta voidaan tarkastella sisäisen ja ulkoi-

sen validiteetin avulla. Sisäisellä validiudella käsitetään sitä, että tutkimuksen tulos on

testattavana olevan ohjelman tai menettelytapojen seurausta. Tällä tarkoitetaan toisin sa-

noen sitä, että tulosten pätevyys on suhteessa tutkittuihin ja tutkimuskohteeseen. Ulkoi-

sella validiudella tarkoitetaan puolestaan tutkimuksen yleistettävyyttä. (Soininen & Me-

risuo- Storm 2009, 162–164.)

Kuitenkaan mittarit ja menetelmät eivät välttämättä tue tutkijan ajatusta siitä, mitä hän on

tutkimassa, sillä kyselyyn vastaaja on saattanut käsittää kysymyksen aivan toisin kuin

34

tutkija on sen ajatellut. Tämä on seikka, joka tulee ottaa huomioon. (Hirsjärvi ym. 2015,

231–233.) Tämän tutkimuksen koulumatkaliikuntaa koskevat kysymykset on valittu Liik-

kuva koulu -ohjelman toimesta. Tutkimuksen ulkoista validiutta voidaan pitää kohtalai-

sen hyvänä; tutkimuksen otoskoko on 2579 4.–9. -luokkalaista oppilasta. Tutkimus on

toteutettu koko Suomen laajuisesti, mikä osaltansa lisää tutkimuksen luotettavuutta. Tut-

kimuksen tekijät eivät ole voineet vaikuttaa Liikkuva koulu -ohjelman tekemiin kysy-

myksiin, vaan aineiston kysymykset on laadittu kyseisen tahon osalta.

Reliabiliteetilla tarkoitetaan mittausvirheettömyyttä eli mittaustulosten toistettavuutta.

Samoja mitattavia muuttumattomana pysyviä ominaisuuksia tutkittaessa on mittarin an-

nettava jatkuvasti samana pysyviä tuloksia. (Hirsjärvi ym. 2015, 231–233; Soininen &

Merisuo-Storm 2009, 152.) Mittareiden luotettavuutta voidaan arvioida erilaisilla tilas-

tollisilla menetelmillä. On myös olemassa kansainvälisiä testattuja mittareita, joiden

avulla voidaan luotettavasti vertailla eri maissa saatuja tuloksia. (Hirsjärvi ym. 2015,

231.) Liikkuva koulu -ohjelman tekemä tutkimus on tehty vuoden 2015 kevään aikana.

Tässä tutkimuksessa on käytetty vain kyselyn muutaman kysymyksen vastauksia, jotka

on saatu valikoituna kyseiseltä taholta.

6.5.2 Eettisyys

Tutkimuksen tulee noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä. Siihen kuuluu keskeisesti tut-

kimuseettisten periaatteiden noudattaminen. Ihmistieteisiin luettavissa tutkimuksissa eet-

tiset periaatteet jaetaan kolmeen osa-alueeseen, joita ovat: tutkittavan itsemääräämisoi-

keuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen ja yksityisyys sekä tietosuoja.

(Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016b.)

Tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittamisessa tulee huomioida, että tutkimuk-

seen osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja alaikäisiä tutkittaessa on huoltajilta

pyydettävä erillinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkittavilla tulee antaa

riittävä informaatio tutkimuksen aiheesta ja osallistumisesta konkreettisesti. (Tutkimus-

eettinen neuvottelukunta 2016b.) Tämän tutkimuksen aineiston kerääminen on tapahtunut

Liikkuva koulu -ohjelman toimesta hyviä tieteellisiä käytäntöjä noudattaen. Vahingoitta-

35

misen välttämistä pohdittaessa, tulee tutkimusta tehdessä ottaa huomioon tutkittavia kun-

nioittava kirjoittamistapa sekä välttää tutkimusjulkaisusta mahdollisesti aiheutuva van-

hinko ja haitta tutkittaville (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016b).

Eettisiin periaatteisiin kuuluu yksityisyyden ja tietosuojan huomioiminen. Tutkimusai-

neistoa tulee käsitellä luottamuksellisesti. Myös aineiston säilyttäminen ja hävittäminen

ovat asioita, jotka tulee hoitaa tutkimuseettisiä periaatteita noudattaen. Tunnisteellisen

aineiston suojaaminen tulee pohtia huolella. Yksityisyydensuojasta huolehditaan muun

muassa aineiston anonymisointitoimenpiteillä. Tutkittavat henkilöt eivät saa olla tunnis-

tettavissa julkaistuissa tuloksissa. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016b.) Tässä tut-

kimuksessa on noudatettu hyvän tieteellisen käytännön lähtökohtia: tutkimuksen tekemi-

sessä on noudatettu rehellisyyttä, huolellisuutta ja tarkkuutta tulosten tallentamisessa,

esittämisessä ja arvioinnissa. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt on koodattu aineistoon,

joten tutkittavia ei ole mahdollista tunnistaa. Tutkimuksessa tulee huomioida tieteen te-

kemiseen kuuluva avoimuus ja vastuullisuus sekä toisiin tutkijoihin viittaaminen asiaan-

kuuluvalla tavalla (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016a). Näitä periaatteita on nou-

datettu tässä tutkimuksessa.

36

7 TUTKIMUKSEN TULOKSET

Luvussa tarkastellaan tutkimuksen tuloksia. Aluksi tarkastellaan koko aineiston 4.–9.-

luokkalaisten tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden koulumatkan pituutta ja kulkuta-

poja (7.1). Tämän jälkeen keskitytään tarkastelemaan koulumatkansa passiivisesti kulke-

via oppilaita (7.2 ja 7.3).

7.1 Koulumatkan kulkeminen

Alaluvussa 7.1 tarkastellaan tutkimukseen osallistuneiden 4.–9.-luokkalaisten oppilaiden

vastauksia koulumatkan kulkemiseen liittyen. Tutkimukseen osallistui 2579 oppilasta eri

puolilta Suomea.

7.1.1 Koulumatkan pituus

Tutkimuksessa oppilailta kysyttiin heidän koulumatkansa pituutta. Oppilaan tuli valita

yksi seuraavista kuudesta vaihtoehdosta: alle 500 m, 500 m- 1 km, 1,1 km - 2 km, 2,1 km

- 3 km, 3,1 km - 5 km tai yli 5 km. Tutkimukseen vastanneista 4.–9. -luokkalaisista oppi-

laista yli puolet (72 %) asui alle kolmen kilometrin etäisyydellä koulusta (kuvio 3). Vas-

taajista 44 prosenttia asui alle kilometrin etäisyydellä koulusta. Puolestaan yli viiden ki-

lometrin mittainen koulumatka oli 19 prosentilla vastaajista. Kaikkiaan 81 prosentilla

koulumatka oli alle viisi kilometriä. Tutkimukseen osallistuneilla oppilailla yleisin kou-

lumatkan pituus oli puolesta kilometristä kilometriin, minkä 26 prosenttia oppilaista oli

ilmoittanut koulumatkakseen.

37

Kuvio 3. 4.–9.-luokkalaisten koulumatkan pituus (n=2579)

Kuviossa 4 on havainnollistettu ala- ja yläkoululaisten koulumatkojen pituudet. Tutki-

mukseen osallistuneista alakoululaisista 49 prosenttia eli lähes puolet oppilaista asui alle

kilometrin etäisyydellä koulusta. Yläkoululaisista oppilaista niin ikään alle kilometrin

etäisyydellä asui 33 prosenttia oppilaista. Verratessa yli viiden kilometrin etäisyydellä

koulusta asuvia ala- ja yläkoululaisia oli ryhmien välinen ero melko suuri. Yläkoululai-

sista 33 prosenttia asui yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta, kun taas alakoululai-

sista vain 11 prosenttia. Koulumatkojen pituuksia vertailtaessa havaittiin, että alakoulu-

laiset asuivat yläkoululaisia lähempänä koulua.

Kuvio 4. Koulumatkan pituus ala- ja yläkoululaisilla (n=2579)

38

7.1.2 Koulumatkan kulkutapa vuodenaikojen mukaan

Tutkimuksessa oppilailta kysyttiin heidän koulumatkan kulkutapoja syksyisin ja keväisin

sekä talvisin. Vaihtoehdot koulumatkan kulkutavoiksi olivat: kävellen, pyörällä, vanhem-

pien kyydillä, koulukyydillä tai muulla moottoriajoneuvolla. Kuviossa 5 on havainnollis-

tettu tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden koulumatkan kulkutapoja syksyllä ja ke-

väällä. Koulumatkansa kulki aktiivisella tavalla 77 prosenttia 4.–9. -luokkalaisista syk-

syisin ja keväisin. Heistä pyöräilijöitä oli 51 prosenttia ja kävelijöitä 26 prosenttia. Pas-

siivisista kulkijoista suurin osa kulki kouluun koulukyydillä (14 %). Vain kaksi prosentti

passiivisista kulkijoista saapui kouluun vanhempien kyydillä. Muulla moottoriajoneu-

volla kouluun kulki syksyisin ja keväisin seitsemän prosenttia oppilaista.

Kuvio 5. 4.–9. -luokkalaisten kulkutavat syksyllä ja keväällä (n=2579)

Talvella 4.–9. -luokkalaisista koulumatkan kulki aktiivisesti yli puolet vastaajista (65 %)

(kuvio 6). Aktiivisilla kulkutavoilla tarkoitetaan matkaa, joka on kuljettu joko kävellen

tai pyörällä. Aktiivisista kulkijoista melkein puolet (48 %) käveli talvella kouluun ja 17

prosenttia kulki koulumatkansa pyörällä. Talvella kävellen ja pyörällä kulkevia oli sel-

västi syksyä ja kevättä vähemmän. Passiivisista kulkijoista suurin osa (18 %) kulki tal-

vella kouluun koulukyydillä. Kymmenen prosenttia oppilaista kulki kouluun vanhempien

kyydillä ja loput seitsemän prosenttia jollain muulla moottoriajoneuvolla.

39

Kuvio 6. 4.–9. -luokkalaisten koulumatkan kulkutapa talvella (n=2579)

Kuvioista 5 ja 6 voidaan huomata, että vuodenajalla on yhteyttä koulumatkan kulkutavan

valintaan ja samalla koulumatkan aktiiviseen kulkemiseen. Syksyllä ja keväällä koulu-

matkansa kulki aktiivisesti 77 prosenttia oppilaista, kun taas talvella vain 48 prosenttia.

Pyöräily vähenee talvisin ja vastaavasti kävely sekä passiiviset kulkutavat puolestaan li-

sääntyvät. Eroa oli havaittavissa myös vanhempien kyyditsemisessä: syksyisin ja keväi-

sin vanhempien kyydillä kulki vain kaksi prosenttia, kun taas talvisin vanhempien kyy-

dillä kulki kymmenen prosenttia vastaajista.

7.1.3 Koulumatkan kulkutapa ala- ja yläkoululaisilla

Koulumatkan kulkutapoja vuodenaikojen mukaan on tarkasteltu ala- ja yläkoulujen (4.–

6. lk. ja 7.–9. lk.) sisäisiä ja välisiä eroja vertaillen. Ensin tarkastellaan alakoululaisten

kulkutapojen muutoksia vuodenajoittain, jonka jälkeen tarkastellaan yläkoululaisten ti-

lannetta.

Pyöräilyssä tapahtui selkein ja suurin muutos alakoululaisten keskuudessa, kun tutkittiin

kulkutapoja kouluun syksyisin ja keväisin sekä talvella (kuvio 7). Pyöräilijöiden osuus

40

syksyllä ja keväällä oli 58 prosenttia, kun talvella pyöräilijöiden osuus oli vain 15 pro-

senttia. Pyöräilijöiden määrä väheni talvella 42 prosenttiyksikköä. Sen sijaan kävelijöi-

den, vanhempien kyydillä kulkijoiden, koulukyytiläisten ja muulla moottoriajoneuvolla

kulkevien määrät nousivat talvella syksyyn ja kevääseen verrattuna. Kävelijöitä oli 29

prosenttiyksikköä enemmän talvella kuin syksyllä ja keväällä. Vanhempien kyyditsemien

lasten osuus oli yhdeksän prosenttiyksikköä enemmän talvella kuin syksyllä ja keväällä.

Koulukyytiläisiä oli puolestaan kaksi prosenttiyksikköä enemmän talvella ja muulla

moottoriajoneuvolla kulkijoiden osuus kaksinkertaistui.

Kuvio 7. Alakoululaisten (4.–6. lk.) kulkutavat talvella sekä syksyllä ja keväällä (n=1686)

Kuvio 8 havainnollistaa yläkoululaisten kulkutapojen vaihtelua eri vuodenaikoina. Ylä-

koululaisten kulkutavoissa selkein muutos tapahtui pyöräilyssä. Pyöräilijöiden määrä vä-

heni 19 prosenttiyksikköä talvella syksyyn ja kevääseen verrattuna. Myös muulla moot-

toriajoneuvolla kulkevien osuus väheni, mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin pyöräilijöi-

den osuus. Kävelijöiden määrä puolestaan nousi talvella 11 prosenttiyksikköä ja koulu-

kyydillä kulki seitsemän prosenttiyksikköä enemmän oppilaita talvella kuin syksyllä ja

keväällä. Vanhempien kyyditsemien yläkoululaisten oppilaiden osuus oli viisi prosent-

tiyksikköä enemmän talvella kuin syksyllä ja keväällä.

41

Kuvio 8. Yläkoululaisten (7.–9. lk.) kulkutavat talvella sekä syksyllä ja keväällä (n=893)

Vertailtaessa ala- ja yläkoulun kulkutapoja keskenään huomataan, että yläkoululaiset kul-

kivat sekä syksyisin ja keväisin että talvella koulukyydillä kouluun useammin kuin ala-

koululaiset. Myös muulla moottoriajoneuvolla kulkevia oli yläkoulun puolella enemmän

kuin alakoulun puolella, vuodenajasta riippumatta. Kuvioon 9 on vielä tiivistetty ala- ja

yläkoululaisten eroja aktiivisissa ja passiivissa kulkutavoissa. Vertailtaessa aktiivisesti ja

passiivisesti koulumatkansa kulkevia, voidaan nähdä, että alakoululaiset liikkuivat niin

syksyisin ja keväisin kuin talvella aktiivisemmin kouluun. Sekä ala- että yläkoululaisilla

aktiivisten kulkijoiden osuus oli kaikkina vuodenaikoina yli 50 prosenttia. Passiiviset kul-

kutavat lisääntyivät talvella niin ala- kuin yläkoulussa. Muutos passiivissa kulkutavoissa

oli suhteellisesti suurempi ala- (14 % → 28 %) kuin yläkoululaisilla (39 % → 47 %).

Kuvio 9. 4.–9. -luokkalaisten aktiiviset sekä passiiviset kulkijat (n=2579)

42

7.1.4 Koulumatkan kulkutapa sukupuolen mukaan

Sukupuolten välisiä eroja koulumatkan kulkutavoissa eri vuodenaikoina voidaan tarkas-

tella kuvion 10 avulla. Alakoululaisilla tytöillä ja pojilla ei juurikaan esiintynyt eroja kul-

kutavan valinnassa syksyisin ja keväisin. Pyöräily oli molemmilla sukupuolilla yleisin

kulkutapa; tytöistä 58 prosenttia ja pojista 57 prosenttia pyöräili koulumatka syksyisin ja

keväisin. Talvella osa pyöräilijöistä siirtyi kulkemaan koulumatkan jalan ja osa kulki kou-

lumatkan vanhempien kyydillä. Alakoululaisilla kävely oli yleisin kulkutapa talvella; 62

prosenttia tytöistä ja 52 prosenttia pojista kulki koulumatkan kävellen. Alakoululaisia tyt-

töjä (12 %) kyydittiin vanhempien toimesta talvisin poikia (9 %) useammin.

Vertailtaessa yläkoululaisia tyttöjä ja poikia ei merkittäviä eroja sukupuolten välillä syk-

syisin ja keväisin esiintynyt. Molemmilla sukupuolilla yleisin kulkutapa syksyisin ja ke-

väisin oli pyöräily. Tytöistä 37 prosenttia ja pojista 41 prosenttia kulki koulumatkan pyö-

räilemällä. Talvella yläkoululaisilla oppilailla esiintyi enemmän hajontaa kulkutapojen

valinnassa. Tytöillä yleisin kulkutapa talvella oli kävely (38 %) ja pojilla koulukyyti (31

%). Eroja löytyi myös vanhempien kyydillä kulkemisessa; yläkouluikäisiä tyttöjä (9 %)

kuljetettiin poikia (6 %) yleisemmin kouluun vanhempien toimesta. Syksyisin ja keväisin

vanhempien kyydillä oli kulkenut ainoastaan kaksi prosenttia niin tytöistä kuin pojista.

Kuvio 10. Sukupuolten välinen vertailu kulkutavoissa vuodenajan ja luokka-asteen (4.–

6. lk. ja 7.–9. lk.) mukaan (n=2579)

43

Tarkasteltaessa vuodenajoista johtuvaa vaihtelua kulkutavan valinnassa huomataan, että

vaihtelu oli ala- ja yläkoululaisilla samansuuntaista. Pyöräily väheni selvästi talvella niin

ala- kuin yläkoululaisilla sukupuolesta riippumatta. Myös vanhempien kyydillä kouluun

kulkeminen lisääntyi talvella ala- ja yläkoululaisilla.

7.2 Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevat

Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkeviin oppilaisiin luokitettiin oppilaat, jotka

kulkivat koulumatkan koko vuoden passiivisella kulkutavalla. Tähän ryhmään aineistosta

valikoitui yhteensä 561 oppilasta, joista 4.–6.-luokkalaisia oli 238 (42 %) ja 7.–9.-luok-

kalaisia 323 (58 %) oppilasta. Tässä alaluvussa tarkastellaan vain näitä koko vuoden kou-

lumatkan passiivisesti kulkevia oppilaita ja heidän syitä passiiviseen koulumatkan kulke-

miseen. Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevia vastaajia kutsutaan tässä tutki-

muksessa lyhyemmin passiivisiksi kulkijoiksi.

7.2.1 Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituus ja kulkutapa

Alaluvussa tarkastellaan ensin koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevien (passii-

viset kulkijat) koulumatkan pituutta; miten kyseinen joukko jakaantui ala- ja yläkoulun

välillä. Tämän jälkeen keskitytään tarkastelemaan koulumatkan kulkutavan valintaa. Va-

lintaa tarkastellaan vuodenajan ja sukupuolen mukaan alakoulun ja yläkoulun välillä.

Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituudet on esitetty kuviossa 11. Passiivisista kul-

kijoista 72 prosenttia asui yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta. Passiivisella tavalla

kuljettiin kuitenkin myös lyhyitä matkoja: alle kilometrin matkoja kulki viisi prosenttia

passiivisista kulkijoista.

44

Kuvio 11. Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituus (n=561)

Passiivisten kulkijoiden koulumatkojen pituuksien jakautumista on havainnollistettu ku-

viossa 12. Erot ala- ja yläkoululaisten välillä olivat vähäisiä. Passiivisista kulkijoista yli

viiden kilometrin etäisyydellä koulusta asui yli puolet niin ala- (66 %) kuin yläkoululai-

sista (77 %). Alakoululaisista passiivisista kulkijoista kolme prosenttia kulki alle 500 met-

rin koulumatkan passiivisesti. Yläkoululaisista niin ikään alle 500 metrin etäisyydellä

koulusta asui yksi prosentti oppilaista.

Kuvio 12. Ala- ja yläkoululaisten passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituus (n=561)

45

Ala- ja yläkoululaisten passiivisten kulkijoiden muutoksia ja eroja kulkutavoissa on ha-

vainnollistettu kuvioissa 13 ja 14. Osa passiivista kulkijoista vaihtaa passiivista kulkuta-

paa vuodenajan mukaan. Esimerkiksi syksy ja kevät kuljetaan muulla moottoriajoneu-

volla ja talvella matka kuljetaan koulukyydillä. Passiivisia kulkijoita tarkastellessa kul-

kutapoja on luonnollisesti vain kolme: vanhempien kyydillä, koulukyydillä sekä muulla

moottoriajoneuvolla.

Alakoululaisten passiivisten kulkijoiden kulkutavoissa ei ollut havaittavaa muutosta vuo-

denaikojen välillä (kuvio 13). Sen sijaan yläkoululaisilla havaittiin passiivisen kulkutavan

vaihtamista. Yläkoululaisten muulla moottoriajoneuvolla kulkeminen lähes kaksinker-

taistui syksyllä ja keväällä talveen verrattuna. Yläkoululaisista vanhempien kyydillä kul-

kevia oli viisi prosenttia syksyllä ja keväällä kaikista passiivisista kulkijoista, luku kas-

voi kymmeneen prosenttiin talvella. Koulukyydillä kulkeminen kasvoi talvella yhdeksän

prosenttiyksikköä passiivisesti kulkevien yläkoululaisten keskuudessa.

Kuvio 13. 4.–9. -luokkalaisten passiivisten kulkijoiden kulkutavat vuodenaikojen mukaan

(n=561)

Kuvio 14 havainnollistaa passiivisesti kulkevien tyttöjen ja poikien passiiviset kulkutavat

ala- ja yläkoulussa vuodenajan mukaan. Sukupuolten välinen ero ei ollut tilastollisesti

merkitsevä (p>0,05). Alakoululaisista tytöt kulkivat poikia enemmän koulumatkansa

vanhempien kyydillä sekä syksyllä ja keväällä että talvella, kun taas pojat olivat valinneet

46

muun moottoriajoneuvon kulkutavaksi tyttöjä useammin vuodenajasta riippumatta. Ala-

koululaisilla pojilla kulkutapa ei muuttunut havaittavasti vuoden aikana. Yläkoulussa sel-

kein ero tyttöjen ja poikien välillä oli muulla moottoriajoneuvolla kulkemisessa syksyllä

ja keväällä, jossa pojat (33 %) olivat valinneet kyseisen kulkutavan tyttöjä (26 %) useam-

min.

Kuvio 14. 4.–9. -luokkalaisten passiivisten kulkijoiden kulkutapa sukupuolen ja luokka-

asteen mukaan (n=561)

7.2.2 Passiivisten kulkijoiden syitä passiiviseen kulkemiseen

Oppilaiden syitä passiiviseen kulkemiseen selvitettiin aineistossa kysymyksen 14 avulla

(ks. Liite 2). Kysymyksessä oppilas sai valita yhden tai useamman vastausvaihtoehdon

selittämään syytä siihen, jos ei kävele tai pyöräile kouluun, niin miksi ei. Seuraavaksi

tarkastellaan koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevien (passiivisten kulkijoiden)

oppilaiden syitä kulkea koulumatka passiivisella kulkutavalla.

Passiivista kulkijoista 85 prosenttia perusteli passiivista koulumatkan kulkutapaa kau-

kana asumisella (kuvio 15). Toiseksi eniten valintoja sai vastausvaihtoehto, pääsen kou-

lumatkat bussilla, jonka oli valinnut 50 prosenttia vastaajista. Pyöräilykypärän käyttö (4

%) ja pukeutuminen (5 %) saivat vähiten valintoja passiivisilta kulkijoilta. Nämä kaksi

47

olivat vähiten passiivisten kulkijoiden passiivista koulumatkan kulkutapaa selittävää

syytä.

Kuvio 15. 4.–9. -luokkalaisten passiivisten kulkijoiden syyt passiiviseen kulkemiseen

(n=561)

Passiivisten kulkijoiden syitä passiivisen kulkutavan valintaan on avattu kuviossa 16.

Edellä kuvatut syyt on yhdistetty erilaisiksi syytä selittäviksi näkökulmiksi. Passiivisista

kulkijoista 84 prosenttia selitti passiivista kulkemistaan koulumatkan pituudella. Toiseksi

yleisin syy koulumatkan passiiviseen kulkemiseen oli, että oppilas pääsi kulkemaan mat-

kan moottoriajoneuvolla (esim. mopolla, bussilla tai henkilöautolla). Vastaajista 72 pro-

senttia oli sitä mieltä, että moottoriajoneuvolla kulkeminen selitti heidän syytä passiivisen

kulkutavan valintaa. Kolmanneksi eniten passiivisuutta selitettiin turvallisuus näkökul-

malla (42 %).

48

Kuvio 16. Passiivisen koulumatkan kulkemisen syiden näkökulmia passiivisilla kulki-

joilla (n=561)

7.2.2.1 Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen kul-

kemiseen

Kuviossa 17 on esitetty koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen koulumatkan kulke-

misen syihin. Yli viiden kilometrin päässä koulusta asuvista 94 prosenttia oli sitä mieltä,

että kaukana asuminen oli syynä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Alle viiden ki-

lometrin etäisyydellä koulusta asuvista vain 61 prosenttia oli sitä mieltä, että kaukana

asuminen oli syynä passiiviseen kulkemiseen. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä

(p<0,001) ja muuttujien välinen yhteys oli kohtalaisen voimakasta (Cramérin V-

arvo=0,407). Tämä tarkoittaa sitä, että koulumatkan pituus selittää passiivisen kulkutavan

valintaan. Kaukana asuminen on syynä passiiviseen kulkemiseen, mikä sinänsä on itses-

tään selvää. Alle viiden kilometrin etäisyydellä asuvien (21 %) ja yli viiden kilometrin

etäisyydellä asuvien (9 %) mielestä syy passiiviseen koulumatkan kulkemiseen oli, ettei

viitsi tai ei huvita. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevänä (p<0,001; Cramérin V-

arvo=0,157). Tämä tarkoittaa sitä, että mitä lähempänä koulua asui, sitä todennäköisem-

min yksi syy passiiviseen kulkemiseen oli, ettei viitsi tai ei huvita, kun kyse oli passiivista

kulkijoista. Kahdeksalla prosentilla alle viiden kilometrin päässä koulusta asuvien ja kol-

mella prosentilla yli viiden kilometrin päässä asuvien syy passiiviseen kulkemiseen oli,

että aktiivinen koulumatkan kulkutapa rajoittaa heidän pukeutumistaan. Ryhmien välinen

ero oli tilastollisesti merkitsevä (p=0,009; Cramérin V-arvo=0,110).

49

Kuvio 17. Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen kulkuta-

paan (n=561)

Taulukossa 1 havainnollistetaan koulumatkan pituuden yhteyttä passiiviseen koulumat-

kan kulkemisen syihin. Passiivisista kulkijoista alle 500 metrin etäisyydellä koulusta asui

yhteensä kymmenen oppilasta. Heistä viisi (50 %) koki asuvansa liian kaukana koulusta

ja siksi he kulkivat ympäri vuoden passiivisilla kulkutavoilla kouluun. Syitä tähän voi

olla monia. Vastaavasti passiivista kulkijoista yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta

asui 406 oppilasta, joista 380 (94 %) oli valinnut asuvansa liian kaukana koulusta.

Taulukko 1. Koulumatkan pituuden yhteys passiivisilla kulkijoilla koulumatkan passiivi-

seen kulkemiseen (n=561)

500 m

(n=10)

500 m - 1

km (n=18)

1,1 km - 2

km (n=15)

2,1 km - 3

km (n=28)

3,1 - 5

km

(n=84)

yli 5 km

(n=406)

Asun liian kaukana

koulusta. 50 % (5) 61 % (11) 33 % (5) 46 % (13) 71 % (60)

94 %

(380)

En viitsi tai minua

ei huvita. 20 % (2) 33 % (6) 13 % (2) 46 % (13) 11 % (9) 9 % (37)

4%

3%

7%

7%

10%

12%

11%

13%

13%

9%

50%

94%

6%

8%

8%

12%

12%

10%

12%

12%

15%

21%

51%

61%

En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää.

Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuinhaluaisin.

Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai sevoidaan varastaa.

Minulla ei ole kaveria koulumatkalle.

Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla.

Koulureittini on huonosti valaistu.

Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä.

Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä.

Koulureitillä on paljon autoliikennettä.

En viitsi tai minua ei huvita.

Pääsen koulumatkat bussilla.

Asun liian kaukana koulusta.

alle 500m - 5km (n=155) yli 5km (n=406)

50

Koulureitillä on

paljon auto-

liikennettä.

10 % (1) - 7 % (1) 11 % (3) 21 % (18) 13 % (53)

Koulureitillä ei ole

kevyen liikenteen

väyliä.

10 % (1) 6 % (1) - 11 % (3) 17 % (14) 13 % (54)

Pääsen koulumat-

kat henkilöauton

kyydissä.

- 6 % (1) 7 % (1) 14 % (4) 15 % (13) 11 % (45)

Koulureittini on

huonosti valaistu. 10 % (1) - 7 % (1) 11 % (3) 13 % (11) 12 % (50)

Pyörälleni voidaan

koulussa tehdä il-

kivaltaa tai se voi-

daan varastaa.

- 11 % (2) 7 % (1) 11 % (3) 8 % (7) 7 % (29)

Pääsen koulumat-

kat mopolla tai

mopoautolla.

10 % (1) 22 % (4) 13 % (2) 14 % (4) 10 % (8) 10 % (42)

Jos kävelen tai

pyöräilen, en voi

pukeutua siten

kuin haluaisin.

- - 13 % (2) 14 % (4) 8 % (7) 3 % (13)

En halua käyttää

koulumatkoilla

pyöräilykypärää.

- 6 % (1) 20 % (3) 11 % (3) 2 % (2) 4 % (16)

Pääsen koulumat-

kat bussilla. 40 % (4) 44 % (8) 40 % (6) 39 % (11) 60 % (50)

50 %

(201)

Minulla ei ole ka-

veria koulumat-

kalle.

10 % (1) 6 % (1) 7 % (1) 14 % (4) 13 % (11) 7 % (30)

7.2.2.2 Passiivisten kulkijoiden iän yhteys passiiviseen kulkemiseen

Kuviossa 18 on havainnollistettu ala- ja yläkoululaisten syitä passiivisen koulumatkan

kulkemiseen. Eniten valintoja niin ala- kuin yläkoululaisilta passiivisilta kulkijoilta oli

51

saanut vastausvaihtoehto asun liian kaukana koulusta. Alakoululaisista 82 prosenttia oli

valinnut kyseisen vastausvaihtoehdon syyksi passiiviselle kulkemiselle ja yläkoululai-

sista 87 prosenttia. Ero ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,094) eli iällä ei

ollut yhteyttä kyseiseen väittämään. Bussilla kulkeminen oli 45 prosentilla alakoululai-

sista ja 55 prosentilla yläkoululaisista syy passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Ero oli

tilastollisesti merkitsevä (p=0,004; Cramérin V-arvo=0,121). Alakoululaisista kuusi pro-

senttia ja yläkoululaisista 17 prosenttia oli valinnut vastausvaihtoehdon, en viitsi tai mi-

nua ei huvita selittämään passiivista kulkutapaa. Muuttujien välinen ero oli tilastollisesti

erittäin merkitsevä (p<0,001; Cramérin V-arvo=0,168). Siten iällä (ala-/yläkoulu) oli yh-

teys vastausvaihtoehtoon, en viitsi tai minua ei huvita. Toisin sanoen, mitä vanhempi oli,

sitä todennäköisemmin syy passiiviseen kulkemiseen selittyi sillä, ettei viitsi tai ei huvita.

Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla oli syy passiiviseen koulumatkan kulkemi-

seen kahdella prosentilla alakoululaisista. Yläkoululaisista passiivisista kulkijoista 18

prosenttia oli valinnut kyseisen vastausvaihtoehdon. Ero oli tilastollisesti erittäin merkit-

sevä (p<0,001; Cramérin V-arvo=0,253). Alakoululaiset (13 %) olivat yläkoululaisia (5

%) useammin sitä mieltä, että syy passiiviseen koulumatkan kulkutapaan oli, ettei heillä

ollut kaveria koulumatkalle. Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä

(p=0,001; Cramérin V-arvo=0,137). Yläkoululaiset (6 %) olivat puolestaan alakoululaisia

(3 %) useammin sitä mieltä, että aktiivinen koulumatkan kulkutapa rajoittaa heidän pu-

keutumistaan. Näiden välinen ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,041;

Cramérin V-arvo=0,086).

52

Kuvio 18. Alakoulun ja yläkoulun passiivisten kulkijoiden syyt passiiviseen koulumatkan

kulkemiseen (n=561)

7.2.2.3 Passiivisten kulkijoiden sukupuolen yhteys passiiviseen kulkemiseen

Passiivisten kulkijoiden syitä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen on havainnollistettu

sukupuolittain kuviossa 19. Tytöt (90 %) olivat poikia (80 %) useammin sitä mieltä,

että koulusta kaukana asuminen oli syynä passiiviseen kulkemiseen. Näiden välinen ero

oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p=0,001; Cramérin V-arvo=0,141). Tämä voidaan

myös ilmaista siten, että tytöt olivat enemmän sitä mieltä, että kaukana koulusta asuminen

selitti heidän passiivista kouluun kulkemista poikia useammin. Kevyen liikenteen väylien

puuttuminen oli tytöillä (17 %) poikia (10 %) useammin syynä passiiviseen koulumatkan

kulkemiseen, mikä oli tilastollisesti melkein merkitsevä ero (p=0,011). Sukupuolen ja ke-

vyen liikenteen väylien puuttumisen välistä yhteyttä ei kuitenkaan voida pitää voimak-

kaana (Cramérin V-arvo=0,108).

6%

6%

8%

5%

18%

12%

17%

12%

13%

12%

55%

87%

3%

3%

6%

13%

2%

11%

6%

12%

13%

15%

43%

82%

En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää.

Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuinhaluaisin.

Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai sevoidaan varastaa.

Minulla ei ole kaveria koulumatkalle.

Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla.

Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä.

En viitsi tai minua ei huvita.

Koulureittini on huonosti valaistu.

Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä.

Koulureitillä on paljon autoliikennettä.

Pääsen koulumatkat bussilla.

Asun liian kaukana koulusta.

4.-6.lk (n=238) 7.-9.lk (n=323)

53

Vastausvaihtoehto en viitsi tai minua ei huvita oli syy passiiviseen koulumatkan kulke-

miseen kahdeksalla prosentilla tytöistä ja 16 prosentilla pojista. Sukupuolen ja vastaus-

vaihtoehdon en viitsi tai minua ei huvita välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä

(p=0,005; Cramérin V-arvo=0,119). Toisin sanoen, pojilla en viitsi tai minua ei huvita

selitti tyttöjä useammin passiivisen kulkutavan valintaa. Tyttöjen ja poikien vastaukset

huonon valaistuksen kohdassa erosivat myös toisistaan. Tytöistä 15 prosenttia ja pojista

yhdeksän prosenttia piti huonoa valaistusta syynä passiiviseen koulumatkan kulkemi-

seen. Sukupuolten välinen ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,013; Cramérin

V-arvo=0,104). Pojat (14 %) kulkivat tyttöjä (8 %) useammin koulumatkansa henkilöau-

ton kyydissä. Ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,041; Cramérin V-

arvo=0,086). Sukupuolten välillä löytyi eroa myös vastausvaihtoehdossa pääsen koulu-

matkat mopolla tai mopoautolla. Tytöistä seitsemän prosenttia ja pojista 15 prosenttia oli

valinnut kyseisen vaihtoehdon. Sukupuolten välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä

(p=0,002; Cramérin V-arvo=0,129). Pojat kulkivat siten tyttöjä useammin mopolla tai

mopoautolla kouluun.

Kuvio 19. Passiivisten kulkijoiden syyt koulumatkan passiiviseen kulkemiseen tyttöjen

ja poikien osalta (n=561)

5%

3%

9%

9%

15%

14%

9%

16%

10%

12%

46%

80%

4%

6%

6%

8%

7%

8%

15%

8%

17%

15%

54%

90%

En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää.

Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuinhaluaisin.

Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai sevoidaan varastaa.

Minulla ei ole kaveria koulumatkalle.

Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla.

Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä.

Koulureittini on huonosti valaistu.

En viitsi tai minua ei huvita.

Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä.

Koulureitillä on paljon autoliikennettä.

Pääsen koulumatkat bussilla.

Asun liian kaukana koulusta.

Tyttö (n=260) Poika (n=301)

54

7.3 Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevat

Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkeviin oppilaisiin luokitettiin oppilaat, jotka

kulkevat osan vuodesta (syksy/kevät tai talvi) passiivisella tavalla ja osan vuodesta aktii-

visella tavalla. Tähän ryhmään aineistossa valikoitui 358 oppilasta, joista 4.–6.-luokka-

laisia oli 237 (66 %) ja 7.–9-luokkalaisia 121 (34 %) oppilasta. Alaluvussa tarkastellaan

vain näitä osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevia oppilaita ja heidän syitä kul-

kea koulumatka passiivisesti. Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevia vastaajia

kutsutaan tässä tutkimuksessa lyhyemmin vaihtajiksi.

7.3.1 Vaihtajien koulumatkan pituus ja kulkutapa

Koulumatkan pituus jakaantui vaihtajilla kuviossa 20 esitetyllä tavalla. Yleisin koulu-

matkan pituus vaihtajilla oli 2,1 km - 3 km (25 %). Lähes yhtä yleinen oli 3,1 km - 5 km,

jonka oli 24 prosenttia oppilaista ilmoittanut koulumatkan pituudeksi. Kolme prosenttia

vaihtajista ilmoitti asuvansa alle 500 metrin etäisyydellä koulusta.

Kuvio 20. Vaihtajien koulumatkan pituus (n=358)

Koulumatkojen pituuksia vertailtiin ala- ja yläkoululaisten välillä. Kuviosta 21 voidaan

nähdä, että ala- ja yläkoululaisten koulumatkojen pituuksissa oli eroja. Alakoululaisista

55

vaihtajista kymmenen prosenttia asui yli viiden kilometrin etäisyydellä, kun taas yläkou-

lulaisista vaihtajista 27 prosenttia. Vaihtajista alle kahden kilometrin etäisyydellä kou-

lusta asui 40 prosenttia alakoululaisista ja 26 prosenttia yläkoululaisista.

Kuvio 21. Ala- ja yläkoululaisten vaihtajien koulumatkan pituus (n=358)

Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevat (vaihtajat) vaihtavat omaa kulkutapaa

vuodenajan mukaan. Kuviosta 22 nähdään vuodenajan yhteys koulumatkan kulkutavan

valintaan. Alakoululaisista vaihtajista 86 prosenttia kulki koulumatkan syksyisin ja ke-

väisin pyörällä. Talvella yksikään heistä ei enää kulkenut koulumatkaa pyörällä, vaan jo-

kainen vaihtoi kulkutavan johonkin toiseen. Samansuuntainen muutos tapahtui myös kä-

velyn osalta: 13 prosenttia vaihtajista ilmoitti kulkevansa koulumatkan syksyisin ja ke-

väisin kävellen ja talvella vain yksi prosentti vastaajista kulki koulumatkan kävellen. Ak-

tiiviset kulkutavat olivat alakoululaisilla vaihtajilla yleisempiä syksyisin ja keväisin kun

taas talvella passiiviset kulkutavat selvästi lisääntyivät. Huomioitavaa oli muutos juuri

passiivisissa kulkutavoissa: syksyisin ja keväisin alakoululaisista vain yksi prosentti kulki

vanhempien kyydillä, kun taas talvella 63 prosenttia vastaajista kulki vanhempien kyy-

dillä. Muutos oli samansuuntainen myös yläkoululaisilla: aktiiviset kulkutavat olivat ylei-

sempiä syksyisin ja keväisin ja talvella kulkutapa vaihdetaan passiivisiin kulkutapoihin.

56

Kuvio 22. 4.–9. -luokkalaisten vaihtajien kulkutavat vuodenajoittain (n=358)

Vuodenajan mukaan tapahtuvaa kulkutavan vaihtamista on havainnollistettu sukupuolen

mukaan kuvioissa 23 ja 24. Ensin esitetyssä on nähtävissä alakoululaisten sukupuolten

väliset erot ja jälkimmäisessä yläkoululaisten.

Alakoululaisista tytöistä (vaihtajista) kulki 17 prosenttia kävellen ja 83 prosenttia pyö-

rällä syksyisin ja keväisin. Heistä kaikki vaihtoivat kulkutavan talvella johonkin passiivi-

seen tapaan kulkea. Alakoululaisilla pojilla (vaihtajista) muutos ei ollut näin selkeä. Pää-

asiassa kulkutavan vaihtaminen tapahtui syksyn ja kevään aktiivisista kulkutavoista tal-

ven passiivisiin, mutta muutamalla vastaajalla toisinpäin. Syksyllä ja keväällä passiivi-

sella tavalla kulkevista pojista kolme prosenttia kulki vanhempien kyydillä ja yksi pro-

sentti muulla moottoriajoneuvolla. Talvella he vaihtoivat kulkutavan aktiiviseen, jolloin

kolme prosenttia kulki kävellen ja yksi prosentti pyörällä.

57

Kuvio. 23. Alakoululaisten (4.–6.lk) vaihtajien kulkutapa sukupuolen mukaan (n=237)

Yläkoululaisista tytöistä (vaihtajista) syksyllä ja keväällä aktiivisella tavalla (kävellen tai

pyörällä) kulki kouluun yhteensä 84 prosenttia. Talvella heistä tuli passiivisella tavalla

kulkevia (vanhempien kyydillä, koulukyydillä tai muulla moottoriajoneuvolla). Syksyllä

ja keväällä passiivisella tavalla kulkevat (16 %) vaihtoivat talvella aktiiviseen tapaan kul-

kea (kävellen tai pyörällä). Yläkoululaisista pojista (vaihtajista) syksyllä ja keväällä ak-

tiivisella kulkutavalla kulki kouluun 77 prosenttia. Talvella heistä tuli passiivisella tavalla

kulkevia. Syksyllä ja keväällä passiivisella tavalla kulkevat pojat (23 %) vaihtoivat tal-

vella aktiiviseen tapaan kulkea.

Kuvio 24. Yläkoululaisten (7.-9.lk) vaihtajien kulkutapa sukupuolen mukaan (n=121)

58

7.3.2 Vaihtajien syitä passiiviseen kulkemiseen

Syitä passiiviseen kulkemiseen etsittiin kysymyksen 14 avulla (ks. liite 2). Oppilas sai

halutessaan valita useamman vastausvaihtoehdon. Vaihtajien eli osan vuodesta koulumat-

kan passiivisesti kulkevien oppilaiden syitä passiiviseen kulkemiseen on esitettynä kuvi-

ossa 25. Eniten valintoja sai vastausvaihtoehto, pääsen koulumatkat henkilöauton kyy-

dissä, jonka oli valinnut 26 prosenttia vaihtajista kuvaamaan passiivisen kulkutavan va-

lintaa. Toiseksi yleisin vaihtoehto oli asun liian kaukana koulusta (22 %). Kolmanneksi

eniten valintoja sai vastastausvaihtoehto, en viitsi tai minua ei huvita, jonka oli valinnut

18 prosenttia vaihtajista.

Kuvio 25. 4.–9. -luokkalaisten vaihtajien syyt passiiviseen koulumatkan kulkemiseen

(n=358)

Kuvioon 26 on listattu vaihtajien syitä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen erilaisista

selittävistä näkökulmista. Suurin syy vaihtajilla passiiviseen kulkemiseen oli, että oppilas

pääsee kulkemaan koulumatkansa moottoriajoneuvolla (47 %). Toiseksi suurin syy vaih-

tajilla passiiviseen kulkemiseen oli koulumatkan pituus. Vaihtajista 22 prosenttia piti

koulumatkan pituutta syynä passiiviseen kulkemiseen. Kolmanneksi suurin passiivista

kulkemista selittävä syy oli viitsimättömyys (18 %).

59

Kuvio 26. Passiivisen koulumatkan kulkemisen syiden näkökulmia vaihtajilla (n=358)

7.3.2.1 Vaihtajien koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen kulkemiseen

Kuviossa 27 on havainnollistettu vaihtajien koulumatkan pituuden yhteyttä syihin, jotka

osaltansa johtavat passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Alle viiden kilometrin etäisyy-

dellä asuvista 17 prosenttia oli valinnut passiivisen kulkutavan valinnan syyksi kaukana

asumisen ja yli viiden kilometrin etäisyydellä asuvista 47 prosenttia oli valinnut kyseisen

vastausvaihtoehdon. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001; Cramérin V-

arvo=0,270). Muuttujien välinen ero on luonnollisesti järkeenkäypä eli kauempana kou-

lusta asuvat (yli 5 km) ovat useammin valinneet kyseisen kohdan selittämään passiivista

kulkemistaan.

Pääsen koulumatkat bussilla vastausvaihtoehdon oli valinnut alle viiden kilometrin etäi-

syydellä asuvista 13 prosenttia vaihtajista ja yli viiden kilometrin etäisyydellä asuvista

vaihtajista 39 prosenttia. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001; Cramérin V-

arvo=0,250). Koulumatkan pituudella oli yhteyttä myös vaihtoehtoon, en viitsi tai ei hu-

vita. Alle viiden kilometrin etäisyydellä asuvista 20 prosenttia oli valinnut kyseisen vas-

tausvaihtoehdon ja yhdeksän prosenttia yli viiden kilometrin etäisyydellä asuvista. Näi-

den välinen ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,050; Cramérin V-arvo=0,103).

60

Kuvio 27. Vaihtajien koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen kulkutapaan (n=358)

Taulukko 2 havainnollistaa vaihtajien koulumatkan pituuden yhteyttä passiiviseen kulke-

miseen. Alle 500 metrin etäisyydellä koulusta asuvia oli 12, joista vain yksi (8 %) oli sitä

mieltä, että syy passiiviseen koulumatkan kulkemiseen oli se, että asuu liian kaukana kou-

lusta. Vastaavasti yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta asui 57 oppilasta, joista 27

(47 %) oli sitä mieltä, että kaukana asuminen selitti heidän passiivista koulumatkan kul-

kutapaansa.

Taulukko 2. Vaihtajien syyt koulumatkan passiiviseen kulkemiseen koulumatkan pituu-

den mukaan (n=358)

500 m (n=12)

500 m - 1 km

(n=47)

1,1 km - 2 km

(n=67)

2,1 km - 3 km

(n=88)

3,1 - 5 km

(n=87)

yli 5 km (n=57)

Asun liian kaukana koulusta. 8 % (1) 9 % (4) 10 % (7) 15 % (13)

30 % (26)

47 % (27)

En viitsi tai minua ei huvita. 17 % (2)

21 % (10)

19 % (13)

25 % (22)

14 % (12)

9 % (5)

Koulureitillä on paljon auto-liikennettä.

- 11 % (5) 4 % (3) 6 % (5) 6 % (5) 12 % (7)

Koulureitillä ei ole kevyen liiken-teen väyliä.

- 4 % (2) 3 % (2) 2 % (2) 1 % (1) 7 % (4)

0%

7%

7%

7%

5%

5%

5%

12%

9%

19%

39%

47%

5%

2%

2%

4%

7%

8%

10%

6%

20%

27%

13%

17%

Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla.

Koulureittini on huonosti valaistu.

Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä.

Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai sevoidaan varastaa.

En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää.

Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuinhaluaisin.

Minulla ei ole kaveria koulumatkalle.

Koulureitillä on paljon autoliikennettä.

En viitsi tai minua ei huvita.

Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä.

Pääsen koulumatkat bussilla.

Asun liian kaukana koulusta.

alle 500m - 5km (n=301) yli 5km (n=57)

61

Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä.

8 % (1) 28 % (13)

31 % (21)

36 % (32)

17 % (15)

20 % (11)

Koulureittini on huonosti valaistu. - 2 % (1) 3 % (2) 2 % (2) 2 % (2) 7 % (4)

Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai se voidaan varastaa.

8 % (1) 2 % (1) 3 % (2) 5 % (4) 6 % (5) 7 % (4)

Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla.

8 % (1) 9 % (4) 6 % (4) 1 % (1) 7 % (6) -

Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuin haluaisin.

- 4 % (2) 13 % (9) 10 % (9) 6 % (5)

5 % (3)

En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää.

8 % (1) 4 % (2) 10 % (7) 7 % (6) 5 % (4)

5 % (3)

Pääsen koulumatkat bussilla. - 4 % (2) 13 % (9) 9 % (8) 23 % (20)

39 % (22)

Minulla ei ole kaveria koulumat-kalle.

17 % (2)

9 % (4) 12 % (8) 11 % (10)

6 % (5) 5% (3)

7.3.2.2 Vaihtajien iän yhteys passiiviseen kulkemiseen

Alakoulun ja yläkoulun vaihtajien syyt passiiviseen koulumatkan kulkemiseen on esitetty

kuviossa 28. Alakoululaisista 19 prosenttia ja yläkoululaisista 28 prosenttia oli valinnut

vastausvaihtoehdon asun liian kaukana syyksi passiiviselle kulkutavalle. Näiden välinen

ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,039; Cramérin V-arvo=0,109). Eroa ala-

koululaisten ja yläkoululaisten välillä esiintyi myös bussilla kulkemisessa. Alakoululai-

sista 13 prosenttia ja yläkoululaisista 26 prosenttia oli sitä mieltä, että bussilla kulkeminen

oli syy passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Ero ala- ja yläkoululaisten välillä oli ti-

lastollisesti merkitsevä (p=0,002; Cramérin V-arvo=0,163). Mopolla tai mopoautolla kul-

keminen selitti yläkoululaisten passiivista kulkutapaa vaihtajien keskuudessa tilastolli-

sesti erittäin merkitsevä (p<0,001; Cramérin arvo=0,217). Kyseisen vaihtoehdon oli va-

linnut yksi prosentti alakoululaisista ja 11 prosenttia yläkoululaisista.

62

Kuvio 28. Alakoulun ja yläkoulun vaihtajien syyt passiiviseen koulumatkan kulkemiseen

(n=358)

7.3.2.3 Vaihtajien sukupuolen yhteys passiiviseen kulkemiseen

Kuvioon 29 on listattu vaihtajien syyt passiiviseen koulumatkan kulkemiseen tyttöjen ja

poikien välillä. Tytöt (11 %) olivat poikia (4 %)useammin sitä mieltä, että aktiivinen kou-

lumatkan kulkeminen rajoittaa heidän pukeutumistaan. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä

(p=0,009; Cramérin V-arvo=0,138). Sukupuolten välillä ei havaittu muita tilastollisesti

merkitseviä eroja. Eniten valintoja sekä tytöiltä (27 %) että pojilta (24 %) oli saanut vas-

tausvaihtoehto, pääsen koulumatkan henkilöauton kyydissä.

1%

3%

7%

11%

7%

7%

7%

5%

19%

26%

28%

20%

4%

3%

3%

1%

6%

7%

8%

11%

17%

13%

19%

29%

Koulureittini on huonosti valaistu.

Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä.

Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai sevoidaan varastaa.

Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla.

En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää.

Koulureitillä on paljon autoliikennettä.

Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuinhaluaisin.

Minulla ei ole kaveria koulumatkalle.

En viitsi tai minua ei huvita.

Pääsen koulumatkat bussilla.

Asun liian kaukana koulusta.

Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä.

4.-6.lk (n=237) 7.-9.lk (n=121)

63

Kuvio 29. Vaihtajien syyt passiiviseen koulumatkan kulkemiseen tyttöjen ja poikien vä-

lillä (n=358)

3%

4%

5%

6%

7%

7%

4%

8%

16%

19%

23%

24%

4%

3%

4%

4%

6%

7%

11%

10%

18%

17%

21%

27%

Koulureittini on huonosti valaistu.

Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä.

Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla.

Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai sevoidaan varastaa.

En halua käyttää pyöräilykypärää.

Koulureitillä on paljon autoliikennettä.

Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuinhaluaisin.

Minulla ei ole kaveria koulumatkalle.

Pääsen koulumatkat bussilla.

En viitsi tai minua ei huvita.

Asun liian kaukana koulusta.

Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä.

Tyttö (n=197) Poika (n=161)

64

8 POHDINTA

Tässä tutkimuksessa selvitettiin koulumatkan passiivisesti kulkevien syitä passiiviseen

kulkemiseen. Aineistossa 561 oppilasta kulki koko vuoden koulumatkan passiivisesti ja

heitä on kutsuttu tässä aineistossa lyhyemmin passiivisiksi kulkijoiksi. Keskeisin tulos

heidän passiiviseen kulkemisen syyksi oli koulumatkan pituus. Passiivisista kulkijoista

72 prosenttia asui yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta. Koulumatkan ollessa yli

viisi kilometriä perusopetuslaki (628/1998, 32§) määrittelee, että lapsella on oikeus mak-

suttomaan koulukuljetukseen. Siten nämä 72 prosenttia passiivisista kulkijoista ovat oi-

keutettuja koulukyytiin, joten on oletettavaa, että he myös käyttävät tätä oikeuttaan. Yli

65 prosenttia passiivista kulkijoista ilmoitti kulkevansa koulumatkan koulukyydillä.

Tarkasteltaessa oppilaiden itse ilmoittamia syitä passiivisen kulkutavan valintaan, oli pas-

siivisilla kulkijoilla yleisin syy kaukana asuminen eli koulumatkan pituus (84 %). Tämän

tutkimuksen mukaan koulumatkan pituudella on tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys

passiivisen kulkutavan valintaan. Eli mitä kauempana asut sitä todennäköisemmin kuljet

koulumatkan passiivisesti. Aiemmat tutkimukset osoittavat samaa; koulumatkan pituus

on yhteydessä koulumatkan kulkutapaan ja matkan pidetessä aktiivinen kulkeminen vä-

henee (Turpeinen ym. 2015; D´Haese ym. 2011; Timperio ym. 2006). Tytöt olivat vas-

tanneet kaukana asumisen passiivisen koulumatkan kulkemisen syyksi useammin kuin

pojat. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että tytöt asuisivat kauempana koulusta kuin pojat,

vaan kaukana asuminen selitti heidän passiivista kouluun kulkemista poikia useammin.

Moottoriajoneuvolla (esimerkiksi henkilöauto, mopo tai bussi) kulkeminen oli passiivi-

silla kulkijoilla toiseksi yleisin syy passiiviseen kulkemiseen. Yhteensä 72 prosenttia pas-

siivista kulkijoista oli valinnut yhdeksi passiivisen kulkutavan valinnan syyksi moottori-

ajoneuvolla kouluun kulkemisen. Erityisesti bussilla kulkeminen (50 %) oli saanut valin-

toja passiivisilta kulkijoilta. Koulumatkan pituudella ei puolestaan ollut yhteyttä mootto-

riajoneuvolla kulkemiseen. Sen sijaan ikä (luokka-aste) oli yhteydessä moottoriajoneu-

volla kulkemiseen. Yläkoululaiset olivat alakoululaisia useammin sitä mieltä, että bussilla

kulkeminen oli syy passiiviseen kulkemiseen. Ikä oli yhteydessä myös mopolla kulkemi-

sessa. Alakoululaisista (4.–6.-luokkalaiset) kaksi prosenttia kulki koulumatkan mopolla

tai mopoautolla, kun vastaava luku yläkoululaisilla (7.–9.-luokkalaiset) oli 18 prosenttia.

65

Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. Suomessa ajokorttilaki (386/2011, 5§) määrää

mopokortin saamisen ikärajaksi 15 vuotta (Ajokorttilaki 2011). Alakoululaisilla ei siis

ole ollut mahdollisuutta (ainakaan lain puitteissa) ajaa mopoa tai mopoautoa itse, mikä

tarkoittaa sitä, että vastanneet olivat päässeet mopon tai mopoauton kyydissä kouluun.

Sukupuolten välisiä eroja tarkastellessa havaittiin, että eroja löytyi moottoriajoneuvoilla

kulkemisessa. Pojat kulkivat tyttöjä useammin koulumatkansa mopolla tai mopoautolla.

Tämän lisäksi pojista 14 prosenttia piti syynä passiiviseen kulkemiseen henkilöautolla

kulkemista, kun tytöistä saman oli valinnut kahdeksan prosenttia passiivisista kulkijoista.

Tämä oli ristiriidassa vastaajien ilmoittamaan kulkutavan valintaan, jossa passiivisesti

kulkevat tytöt ilmoittivat kulkevansa koulumatkan vanhempien kyydillä poikia useam-

min (ks. kuvio 14). Tytöt eivät siten nähneet passiivisen kulkutavan syyksi henkilöautolla

kulkemista, vaan henkilökohtaiset syyt ovat olleet jotkut muut.

Turvallisuus näkökulma nousi kolmanneksi yleisimmäksi syyksi vastaajien itse ilmoitta-

mista syistä passiiviseen kulkemiseen. Kova autoliikenne, kevyen liikenteen väylien

puuttuminen ja huono valaistus oli 42 prosentilla passiivisista kulkijoista syy passiiviseen

kulkemiseen. Koulumatkan pituudella tai iällä ei kuitenkaan ollut yhteyttä passiiviseen

kulkemiseen turvallisuus näkökulmasta. Sukupuolten välillä puolestaan havaittiin eroja.

Tytöt pitivät poikia useammin syynä passiiviseen kulkemiseen kevyen liikenteen väylien

puuttumista. Myös huono valaistus oli tytöillä poikia useammin syynä passiiviseen kul-

kemiseen. Suomessa on yleisesti ottaen hyvät perusedellytykset liikkumiselle, sillä pyö-

räily- ja kävelyteitä löytyy jokaisesta kunnasta (Suomi, Hämylä & Kokko 2015). Tyttöjen

ja poikien väliset erot turvallisuus näkökulmassa ovat yhteneviä aiempien tutkimusten

kanssa, joissa erot sukupuolten välillä selittyy muun muassa vanhempien suojelevuudella

tyttöjä kohtaan (Davison ym. 2008). Valaistus ja suojatiet lisäävät vanhempien turvalli-

suuden tunnetta, joka myös näkyy lasten koulumatkaliikunnassa (Carlson ym. 2014).

Passiivisista kulkijoista 12 prosentilla passiivinen kulkeminen selittyi sillä, etteivät he

viitsi tai heitä ei huvita kulkea kouluun aktiivisella tavalla. Yli viiden kilometrin etäisyy-

dellä koulusta asuvilla kyseinen syy ei ollut niin yleinen kuin alle viiden kilometrin päässä

asuvilla. Lähempänä koulua asuvat olivat siten viitsimättömämpiä kulkemaan aktiivisesti

kouluun. Tämä tulos kertoo siitä, että aktiivisella kulkutavalla kuljettavan matkan päässä

asuvat oppilaat valitsivat mieluummin jonkin passiivisen tavan kulkea. Tämän joukon

aktivoiminen koulumatkaliikuntaan olisi tärkeää, sillä heidän koulumatkan pituus ei ole

66

esteenä aktiiviselle kulkemiselle. Myös ikä oli olennaisesti yhteydessä viitsimättömyy-

teen. Mitä vanhempi oppilas oli, sitä useammin passiivinen kulkutapa selittyi sillä, ettei

viitsi tai ei huvita. Yläkoululaiset (7.–9.-luokkalaiset) olivat alakoululaisia (4.–6.-luokka-

laiset) useammin sitä mieltä, että syy passiiviseen kulkutapaan selittyi sillä, ettei viitsi tai

ei huvita. Yläkoululaiset ovat iässä, jossa murrosiän tuomat muutokset vaikuttavat nuoren

valintoihin ja esimerkiksi siihen, kuinka tärkeänä näkee liikunnan merkityksen omaan

hyvinvointiin (Oksanen 2016). Iän lisäksi sukupuolella oli yhteyttä viitsimättömyyteen.

Pojat olivat tyttöjä useammin sitä mieltä, että viitsimättömyys selitti passiivisen kulkuta-

van valintaa. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että passiivissa kulkijoissa yläkouluikäi-

set pojat olivat tutkimuksen mukaan viitsimättömämpiä kulkemaan aktiivisesti kouluun.

Passiivisista kulkijoista yhdeksän prosenttia selitti passiivista kulkemista ulkonäön näkö-

kulmalla. Yläkoululaiset olivat alakoululaisia useammin sitä mieltä, että syy passiiviseen

kulkemiseen oli se, että aktiivinen kulkutapa rajoitti heidän pukeutumistaan. Ikä selitti

myös passiivista kulkemista sosiaalisuuden näkökulmasta. Alakoululaisista 13 prosenttia

piti kaverin puuttumista koulumatkalla syynä passiiviseen kulkemiseen. Yläkoululaisista

tätä mieltä oli vain viisi prosenttia. Ducheynen ja kollegoiden (2012) mukaan kaverin

kanssa koulumatka kuljetaan todennäköisemmin aina aktiivisella tavalla.

Tässä tutkimuksessa osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevia on kutsuttu lyhy-

emmin vaihtajiksi. Yhteensä heitä oli tässä tutkimuksessa 358 vastaajaa ja heillä keskeisin

tutkimustulos syyksi passiiviseen kulkemiseen oli vuodenaika. Heillä eli vaihtajilla kul-

kutapa vaihtui vuodenajan mukaan. Alakoululaisista 99 prosentilla kulkutapa vaihtui syk-

syn ja kevään aktiivisista kulkutavoista talven passiivisiin ja yhdellä prosentilla päinvas-

toin. Yläkoululaisista 86 prosentilla kulkutapa oli syksyllä ja keväällä aktiivinen, mutta

talvella passiivinen. Yläkoululaisista 19 prosenttia vaihtoi kulkutavan syksyn ja kevään

passiivisista talven aktiivisiin kulkutapoihin.

Oppilaiden itse ilmoittamista syistä passiivisen kulkutavan valintaan oli moottoriajoneu-

volla kulkeminen (47 %) vaihtajilla yleisin syy passiiviseen kulkemiseen. Yli viiden ki-

lometrin etäisyydellä asuvista bussilla kulkeminen oli useammin syynä passiiviseen kou-

lumatkan kulkemiseen alle viiden kilometrin etäisyydellä asuviin verrattuna. Yli viiden

kilometrin etäisyydellä koulusta asuvat ovat oikeutettuja koulukuljetukseen (perusope-

67

tuslaki 628/1998, 32§), joka selittää osaltansa heidän kulkutavan valintaa. Huomiota he-

rätti henkilöauton kyydillä kulkeminen: 27 prosenttia alle viiden kilometrin etäisyydellä

asuvista ja 19 prosenttia yli viiden kilometrin etäisyydellä asuvista oli valinnut henkilö-

autolla kulkemisen syyksi passiiviseen kulkemiseen. Paljon valintoja kerännyt vaihtoehto

voi selittyä esimerkiksi sillä, että osa vastaajista on saattanut tulkita henkilöauton tarkoit-

tamaan henkilöautotaksia tai syyt henkilöauton kyydissä kulkemiseen ovat muita. Kou-

lumatkan pituuden lisäksi ikä oli yhteydessä moottoriajoneuvolla kulkemiseen. Mopolla

ja mopoautolla kulkeminen selitti yläkoululaisten passiivista kulkemista. Yläkoululai-

silla bussilla kulkeminen oli myös useammin syynä passiiviseen kulkemiseen kuin ala-

koululaisilla. Tämä voi selittyä sillä, että yläkoulut sijaitsevat alakouluja kauempana.

Toiseksi yleisin vaihtajien syy koulumatkan passiiviseen kulkemiseen oli kaukana asu-

minen. Vaihtajista, jotka asuivat yli viiden kilometrin etäisyydellä, melkein puolet (47

%) oli valinnut passiivisen kulkemisen syyksi kaukana asumisen, kun alle viiden kilo-

metrin päässä asuvista kaukana asuminen oli syynä vain 17 prosentilla. Tarkasteltaessa

ala- ja yläkoululaisia oli yläkoululaiset alakoululaisia useammin sitä mieltä, että syy pas-

siiviseen koulumatkan kulkemiseen oli kaukana asuminen. Jälleen yläkoulujen sijaitse-

minen kaukana voi selittää edellä kuvattuja tuloksia.

Kolmanneksi yleisin syy passiiviseen kulkemiseen vaihtajilla oli viitsimättömyys (18 %).

Alle viiden kilometrin etäisyydellä asuvien keskuudessa kyseinen vaihtoehto oli toiseksi

yleisin syy passiiviseen kulkemiseen. Heistä viidesosa oli valinnut viitsimättömyyden se-

littämään passiivisen kulkutavan valintaa. Vastaavasti yli viiden kilometrin päässä asu-

vista vain yhdeksän prosenttia oli sitä mieltä, että viitsimättömyys oli syynä passiiviseen

kulkemiseen. Erilaisia teknisiä kulkuneuvoja sisältävä yhteiskunta ruokkii lasten muka-

vuudenhalua, ja siten yhä useammin moottoriajoneuvo valitaan kulkutavaksi (Koski

2007). Viitsimättömyys oli yleisempää alle viiden kilometrin etäisyydellä asuvien kes-

kuudessa kuin yli viiden kilometrin. Tämän joukon aktivoiminen olisi keskeistä. Vaihta-

jien keskuudessa ainoa sukupuolen suhteen havaittu ero löytyi ulkonäkö näkökulmasta.

Tytöt olivat sitä mieltä, että aktiivinen koulumatkan kulkeminen rajoittaa heidän pukeu-

tumistaan. Tytöille ulkonäköön liittyvät paineet ja siten pukeutumisen rajoittuminen näyt-

tävät selittävän osan vaihtajien passiivisen kulkutavan valintaa.

68

Koko tutkimusaineistoa (n=2579) tarkastellessa voitiin havaita, että tutkimukseen osal-

listuneista oppilaista kaikkina vuodenaikoina yli puolet oppilaista kulki koulumatkan ak-

tiivisesti eli joko kävellen tai pyörällä. Vertailtaessa ala- ja yläkoululaisia huomattiin, että

yläkoululaiset asuivat kauempana koulusta kuin alakoululaiset. Passiivinen kulkeminen

oli siis yläkoululaisilla yleisempää kuin alakoululaisilla jo tästä syystä. Tämä puolestaan

selittyy sillä, että yläkouluja on vähemmän kuin alakouluja, jolloin ne keskimäärin sijait-

sevat kauempana kuin alakoulut.

Tyttöjen ja poikien välillä ei tässä tutkimuksessa ollut koko aineiston osalta suuria eroja.

Sekä 4.–6.-luokkalaisilla että 7.–9.-luokkalaisilla tytöt olivat hieman poikia aktiivisempia

kulkijoita syksyisin ja keväisin, kun taas pojat olivat aktiivisempia talvella. Liikkuva

koulu -ohjelman hankekouluissa 2013–2015 välisenä aikana tutkituissa kouluissa pojat

olivat puolestaan tyttöjä aktiivisempia kulkijoita (Tammelin ym. 2016). Tässä tutkimuk-

sessa koko aineistoa tarkastellessa tytöt suosivat poikia enemmän kävelyä, kun taas pojat

kulkivat matkan tyttöjä useammin pyörällä, vuodenajasta riippumatta. Tulos on yhtenevä

aiempien tutkimusten kanssa (Turpeinen ym. 2013, 49–52; Panter ym. 2010). Kansain-

välisissä vertailuissa yksi Suomen vahvuuksista on juuri aktiivinen koulumatkan kulke-

minen (Lasten ja nuorten liikunta 2014, 26–27), vaikka tässä tutkimuksessa onkin keski-

tytty tarkastelemaan lähinnä passiivisesti kulkevia oppilaita.

Pohdittaessa vaihtoehtoja lasten koulumatkaliikunnan lisäämiseksi on todettava, ettei

koulun ja kodin välistä etäisyyttä pystytä muuttamaan. Siten on mietittävä muita keinoja

koulumatkaliikunnan lisäämiseksi erityisesti lapsilla, jotka asuvat yli viiden kilometrin

etäisyydellä koulusta. D´Haese ja kumppanit ehdottavat “drop off”-paikkoja puolentoista

kilometrin etäisyydelle koulusta. Vanhemmat ja koulukuljetuskyydit voisivat jättää lapset

tällaiseen sovittuun paikkaan, josta lapset kävelisivät mahdollisesti ohjatusti kouluun.

Näin lasten päivään saataisiin lisättyä aktiivisuutta. (D´Haese ym. 2011.) Koulumatkalii-

kunta on oiva tapa lisätä liikuntaa oppilaiden koulupäivään (Lasten ja nuorten liikunta

2014, 14–15), mutta se vaatii erilaisten toteutustapojen pohtimista ja kokeilemista.

Liikkuva koulu -ohjelma on listannut erilaisia toimintatapoja, joilla pystyttäisiin lisää-

mään oppilaiden koulumatkaliikuntaa. Tällaisia toimintamalleja ovat esimerkiksi pyöräi-

levät ja kävelevät koulubussit, joissa aikuisen johdolla kuljetaan yhdessä kouluun. Kou-

lubussit tarjoavat oppilaille liikennekasvatusta ja seuraa koulumatkalle. Tämän lisäksi

69

Liikkuvalla koululla on erilaisia kampanjoita, joilla pyritään kannustamaan oppilaita liik-

kumaan koulumatka aktiivisella tavalla. Koulumatkakorttiin saa merkinnän jokaisesta ak-

tiivisella tavalla kuljetusta koulumatkasta. Myös opettaja pystyy osallistumaan koulumat-

kakortin täyttämiseen ja siten omalla esimerkillään kannustaa oppilaita aktiivisempaan

koulumatkan kulkemiseen. (Liikkuva koulu 2016a.) Käveleviä koulubusseja on kokeiltu

myös kansainvälisesti, muun muassa Uudessa-Seelannissa. Yhtenä haasteena pidettiin

vapaaehtoisten vanhempien puutetta. Etuihin puolestaan kuuluivat turvallisen koulumat-

kan takaaminen: vanhempien huoli oli pienempi. Muita etuja olivat lasten mahdollisuus

lisätä sosiaalista vuorovaikutusta muiden lasten kanssa koulumatkojen aikana, liikenne-

kasvatuksen lisääntyminen sekä tietysti kävelemisen terveyshyödyt. (Davison ym. 2008.)

Koulumatkaliikuntaa lisättäessä on tärkeää pohtia lasten liikennekasvatusta. Yksi van-

hempien suurista huolista koulumatkaliikunnan toteuttamisessa kohdistuu turvallisuuteen

(Davison ym. 2008; Kerr ym. 2006; Ziviani ym. 2004). Liikennekasvatuksella voidaan

vaikuttaa lasten turvallisten toimintatapojen omaksumiseen. Suomessa liikenneturva on

koonnut liikennekasvatuksesta internetsivuilleen hyödyllistä materiaalia opettajien käyt-

töön. Vaaranpaikkakartoitus on myös yksi oiva apuväline opetustyössä. Sivuilta löytyy

tietoa myös edellä kuvatuista kävelevästä ja pyöräilevästä koulubussista. (Liikenneturva

2016.) Liikenneturvallisuuden lisäksi oppilaiden ja heidän vanhempiensa tiedon lisäämi-

nen koulumatkaliikunnan eli aktiivisen koulumatkan kulkemisen hyödyistä voi vähentää

passiivisten kulkutapojen valintaa tai auttaa löytämään vaihtoehtoisia toimintatapoja, ku-

ten drop off -paikat. Vanhempien osuus koulumatkaliikunnan edistämisessä on keskei-

nen, jos vanhemmat pitävät fyysistä aktiivisuutta tärkeänä, on sillä yhteys lapsen koulu-

matkaliikuntaan (Ziviani ym. 2004).

Kävellen tai pyöräillen kuljettu koulumatka edistää oppilaan fyysisen aktiivisuuden ke-

hittymistä ja näkyy parempana kehonkoostumuksena nuoruudessa. Tutkimusten mukaan

lapset, jotka kulkevat koulumatkansa aktiivisesti ovat passiivisesti koulumatkan kulkevia

fyysisesti aktiivisempia. (Kerr ym. 2006; Cooper ym. 2003.) Terveyshyötyjen tiedosta-

minen on keskeistä koulumatkaliikuntaa edistäviä ratkaisuja pohtiessa. Liikunnalliseen

elämään ohjaaminen jo lapsuudessa luo pohjaa aikuisiän liikunnalliselle elämäntavalle

(Valtonen ym. 2013).

70

Koulumatkan aktiivinen kulkeminen tulisi tehdä oppilaille mahdolliseksi ja siten siihen

olisi kiinnitettävä huomiota koulujen lakkauttamisia ja rakentamisia pohdittaessa. Koulut

sijaitsevat keskeisillä paikolla ja niiden ympäristössä on ylipäänsä hyviä liikkumispaik-

koja (piha, kentät). Kun pieniä lähikouluja lakkautetaan, lähiliikuntapaikat vähenevät ja

samalla oppilaiden koulumatka pitenee, jolloin mahdollisuus aktiiviseen koulumatkan

kulkemiseen vähenee. Kuinka paljon päätöksiä tehdessä on huomioitu oppilaiden koulu-

päivän piteneminen kuljetusten takia? Miksi oppilailta viedään mahdollisuus aktiiviseen

koulumatkaan? Kuntien säästötoimenpiteet pieniä kouluja lakkauttamalla lisää samalla

koulukuljetuskustannuksia. Koulukuljetuskustannukset nousevat vuosi vuodelta yhä suu-

remmiksi (Suomen Kuntaliitto 2014, 2–6). On syytä pohtia, saadaanko koulujen lakkaut-

tamisilla todellisia säästöjä? Lasten viety mahdollisuus koulumatkaliikuntaan on osal-

tansa yhteydessä terveydellisten ongelmien kasvuun. Saadaanko koulujen lakkauttami-

sesta todellisia säästöjä vai siirtyvätkö liikkumattomuuden lisääntyessä kulut myöhem-

min kuormittamaan terveydenhuoltoa? Koulumatkaliikunta tulee nostaa keskeisempään

asemaan, jotta muutoksia aktiivisemman kulkutavan mahdollistamiseen saataisiin tapah-

tumaan. Uusien toimintatapojen on tultava osaksi koulun perustehtävää, jos halutaan

saada pysyviä muutoksia aikaan (Turpeinen & Laine 2015, 506). Yksittäinen teema-

viikko esimerkiksi koulumatkaliikunnasta on hyvä kipinän virittäjä, mutta pysyviä toi-

mintatapoja haettaessa, tulisi aktiivisesta koulumatkan kulkemisesta saada osa arkea.

Tutkimuksessa onnistuttiin selvittämään passiivisesti koulumatkansa kulkevien syitä pas-

siivisen kulkutavan valintaan. Tutkimus täydentää aiempia koulumatkaliikuntatutkimuk-

sia ja tuo lisätietoa vastaajien itse ilmoittamista syistä valita passiivinen kulkutapa. Tut-

kimus osoittaa, kuinka koulumatkanpituudella on yhteys koulumatkan kulkutavan valin-

taan. Koulumatkan pituuden lisääntyessä, kulkutavaksi valitaan jokin passiivinen tapa

kulkea. Tulos on yhtenevä aiempien tutkimusten kanssa (Turpeinen ym. 2015, D´Haese

ym. 2011, Timperio ym. 2006). Pohtiessa tutkimuksen kehittämistä, olisi tutkimuksen

kyselylomakkeeseen voinut passiivisten syitä koskevassa kysymyksessä kiinnittää vielä

enemmän huomiota vastausvaihtoehtoihin: vaihtoehdoista puuttui esimerkiksi koulukyy-

tivaihtoehto. Jatkotutkimuksissa kysymyksen kehittämiseen kannattaa kiinnittää huo-

miota. Tutkimuksessa toteutettiin tieteen tekemisen käytäntöjä ja tuloksien voidaan nähdä

lisäävän tietoutta passiivisen kulkutavan valitsemisen syistä 4.–9.-luokkalaisten keskuu-

dessa.

71

LÄHTEET

Ajokorttilaki. 2011. L 29.4.2011/386.

Andersen, L., Lawlor, D., Cooper, A., Froberg, K. & Anderssen, S. 2009. Physical fitness

in relation to transport to school in adolescents. The Danish Youth and Sports

Study. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 19 (3), 406-411.

Armstrong, N. & Welsman, J.R. 2006. The physical activity patterns of european youth

with reference to methods of assessment. Sports Medicin 36 (12), 1067–1086.

Biddle, S., O´Connell, S. & Braithwaite, R. 2011. Sedentary behaviour interventions in

young people: a meta-analysis. British Journal of Sports Medicine 45 (11), 937–

942.

Caspersen, C. J., Powell, K. E. & Christenson, G. M. 1985. Physical activity, exercise

and physical fitness: definitions and distinctions for health-related research. Public

Health Rep 100, 126–130.

Carlson, J., Sallis, J., Kerr, J., Conway, T., Cain, K., Frank, L. & Saelens, B. 2014. Built

environment characteristics and parent active transportation are associated with

active travel to school in youth age 12-15. British Journal of Sports Medicine 48

(22), 1634-1639.

Cooper, A., Page, A., Foster, L. & Qahwaji, D. 2003. Commuting to school: are children

who walk more physically active? American Journal of Preventive Medicine 25 (4),

273–276.

Eisenmann, J.C., Bartee, R.T., Smith, D.T., Welk, G.J. & Fu Q. 2008. Combined

influence of physical activity and television viewing on the risk of overweight in

US youth. International Journal of Obesity 32, 613–618.

Davison, K., Werder, J. & Lawson, C. 2008. Children´s active commuting to school:

current knowledge and future directions. Preventing Chronic Disease 5 (3), 1–11.

D´Haese, S., De Meester, F., De Bourdeaudhuij, I., Deforche, B. & Cardon, G. 2011.

Criterion distances and environmental correlates of active commuting to school in

children. The International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity

8:88.

Ducheyne, F., De Bourdeaudhuij, I., Spittaels, H. & Cardon, G. 2012. Individual, social

and physical environmental correlates of “never” and “always” cycling to school

among 10 to 12 year old children living within a 3.0 km distance from school. The

International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 9:142.

Fogelholm, M. 2005a. Lapset ja nuoret. Teoksessa: M. Fogelholm & I.Vuori (toim.)

Terveysliikunta. Helsinki: Duodecim. 159–170.

72

Fogelholm, M. 2005b. Lihaksen energiantuotanto ja energia-aineenvaihdunta. Teoksessa:

M. Fogelholm & I.Vuori (toim.) Terveysliikunta. Helsinki: Duodecim. 20–32.

Frank, L., Kerr, J., Chapman, J. & Sallis, J. 2007.Urban form relationships with walk trip

frequency and distance among youth. American Journal of Health Promotion 21: 4.

Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7–18-vuotiaille. 2008. Opetusministeriö ja

Nuori Suomi ry. Luettu 12.1.2016.

http://www.sport.fi/system/resources/W1siZiIsIjIwMTMvMTEvMTUvMTJfMjFf

MzhfNjVfRnl5c2lzZW5fYWt0aWl2aXN1dWRlbl9zdW9zaXR1cy5wZGYiXV0/

Fyysisen%20aktiivisuuden%20suositus.pdf

Healy, G.N., Dunstan, D.W., Salmon, J., Shaw, J.E., Zimmet, P.Z. & Owen. N. 2008.

Television time and continuous metabolic risk in physically active adults. Medicine

& Science in Sports & Exercise 40 (4), 639–645.

Heikkilä, T. 2014. Tilastollinen tutkimus. Helsinki: Edita.

Helajärvi, H. 2014. Liikkumattomuuden aiheuttamat terveysriskit verrattavissa

tupakointiin. Liikunta & Tiede 51 (4), 58–62.

Henkilöliikennetutkimus 2010-2011. Suomalaisten liikkuminen. Helsinki: Liikenne- ja

viestintäministeriö.

Hirvensalo, M., Liukkonen, J., Jaakkola, T. & Sääkslahti, A. 2014. Koettu liikunnallinen

pätevyys ja koetut esteet. Teoksessa: S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja

nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014.

Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015: 2, 39–46

Husu, P., Paronen, O., Suni, J. & Vasankari, T. 2011. Suomalaisten fyysinen aktiivisuus

ja kunto 2010. Terveyttä edistävän liikunnan nykytila ja muutokset. Opetus- ja

kulttuuriministeriön julkaisuja 2011: 15.

Johansson, K., Laflamme, L. & Hasselberg, M. 2011. Active commuting to and from

school among Swedish children — a national and regional study. European Journal

of Public Health 22 (2), 209-214.

Karvinen, J. Räty, K. & Rautio, S. 2010. Haasteena liikkumattomat lapset ja nuoret.

Helsinki: Nuori Suomi Ry.

Katzarmarzyk, P.T., Church, T.S., Craig, C.L. & Bouchard, C.2009. Sitting time and

mortality from all causes, cardiovascular disease and cancer. Medicine & Science

in Sports & Exercise 41 (5), 998–1005.

Kerr, J., Rosenberg, D., Sallis, J., Saelens, B., Frank, L. & Conwey, T. 2006. Active

commuting to school associations with environment and parental concerns.

Medicine & Science in Sports & Exercise 38 (4), 787–793.

Kokko, S., Hämylä, R., Villberg, J., Aira, T., Tynjälä, J., Tammelin, T., Vasankari, T. &

Kannas, L. 2014. Liikunta-aktiivisuus ja ruutuaika. Teoksessa: S. Kokko & R.

73

Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa LIITU-

tutkimuksen tuloksia 2014. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015: 2, 13–20.

Koski, P. 2007. Koulut liikkeelle -hanke ja oppilaiden liikunta. Turun yliopisto. Luettu

1.9.2016. http://info.edu.turku.fi/koulutliikkeelle/pasi_koski_raportti.pdf

Koulukuljetusopas. 2011. Opetushallitus, Kuntaliitto, Liikenne- ja viestintäministeriö,

Liikenneturva, Linja-autoliitto & Suomen Taksiliitto ry. Luettu 3.6.2016.

http://www.oph.fi/download/136702_Koulukuljetus_opas_2011.pdf

Lasten ja nuorten liikunta. Suomen tilannekatsaus 2014 ja kansainvälinen vertailu. 2014.

Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus ja Jyväskylän yliopisto.

Liikenneturva. 2016. Vaaranpaikkakartoitus. Luettu 10.7.2016.

https://www.liikenneturva.fi/fi/opettajille/vaaranpaikkakartoitus

Liikkuva koulu. 2016a. Koulumatkat. Luettu 9.11.2016.

http://www.liikkuvakoulu.fi/ideat/luokille-0-6/koulumatkat

Liikkuva koulu. 2016b. Viihtyisyyttä ja työrauhaa. Luettu 8.11.2016.

http://www.liikkuvakoulu.fi/liikkuva-koulu/tietoa-kouluille

Lu, W., McKyer, E.L., Lee, C., Goodson, P., Ory, M. & Wang, S. 2014. Perceived barriers

to childrens´s active commuting to school: a systematic review of empirical,

methodological and theoretical evidence. The International Journal of Behavioral

Nutrition and Physical Activity 140 (11), 1–20.

Mendoza, J., Watson, K., Nguyen, N., Cerin, E., Baranowski, T. & Nicklas, T. 2011.

Active commuting to school and association with physical activity and adiposity

among US youth. Journal of Physical Activity and Health 8 (4), 488–495.

Mullender-Wijnsma, M., Hartman, E., de Greeff, J., Bosker, R., Doolaard, S. & Visscher

C. 2015. Moderate-to-vigorous physically active academic lessons and academic

engagement in children with and without a social disadvantage: a within subject

experimental design. BMC Public Health 15:404.

Nelson, N., Foley, E., O´Gorman, D., Moyna, N. & Woods, C. 2008. Active commuting

to school: How far is too far? Internationa Journal of Begavioral Nutrition and

Physical Activity 5 (1).

Ojanen, M. 2001. Liikunta hyvän elämän tukena. Teoksessa: M. Ojanen, H. Svennevig,

M. Nyman & J. Halme. Liiku oikein – voi hyvin. Liikunnan merkitys

hyvinvoinnille. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu nro 153, 99–130.

Oksanen, R. 2016. Murrosiän muutokset. TEKO terve koululainen. Liikkeellä ilman

kolhuja. Luettu 8.11.2016.

http://tervekoululainen.fi/elementit/murrosianmuutokset

Opetushallitus. 2016. Koulumatkat ja oikeus kuljetukseen. Luettu 5.1.2016.

http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/perusopetus/hyvinvointi_ja_turvallisuus/

koulumatkat

74

Palomäki, S., Huotari, P. & Kokko, S. 2014. Vanhemmat ja kaverit liikuntaharrastuksen

tukena. Teoksessa: S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten

liikuntakäyttäytyminen Suomessa LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014, Valtion

liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 65–72.

Panter, J., Jones, A., van Sluijs, E. & Griffin, S. 2010. Attitudes, social support and

environmental perceptions as predictors of active commuting behavior in school

children. Journal of Epidemiology and Community Health 64 (1), 41–48.

Perusopetuslaki. 1998. L 21.8.1998/628.

Ramboll. 2016. Koululiitu. Luettu 12.7.2016.

http://www.ramboll.fi/palvelut/infra_ja_liikenne/liikennesuunnittelu/~/media/0EF

58F3568534140ABBDFB22D639D4D4.ashx

Reed, K., Warburton, D., Macdonald, H., Naylor, P. & McKay, H. 2008. Action schools!

BC: A school-based physical activity intervention designed to decrease

cardiovascular disease risk factors in children. Preventive Medicine 46, 525–531.

Rehunen, S. 1997. Terveys ja liikunta. Lahti: VK-Kustannus.

Sallis, J., Prochaska, J. & Taylor, W. 2000. A review of correlates of physical activity of

children and adolescents. Medicine & Science in Sports & Exercise 32 (5), 963–

975.

Suomen Kuntaliitto. 2014. Koulukuljetuskysely 2014. Koulukuljetusten tila kunnissa

vuonna 2013. Luettu 26.11.2016.

http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/opeku/opetus/perusopetus/koulukulj

etus/Documents/Koulukuljetusten%20tila%20kunnissa.pdf

Suomi, K., Hämylä, R. & Kokko, S. 2014. Liikuntapaikat ja -tilaisuudet. Teoksessa: S.

Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa

LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2,

21–26.

Syväoja, H. 2015. Liikkuva keho - tehokkaat aivot. Mitä merkitystä liikkumisella on

oppimiselle? Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus.

Syväoja, H., Kantomaa, M., Laine, K., Jaakkola, T., Pyhältö, K. & Tammelin, T. 2012.

Liikunta ja oppiminen. Tilannekatsaus – lokakuu 2012. Opetushallitus:

Verkkojulkaisu.

Tammelin, T., Kallio, J., Rajala, K., Hakonen, H. & Laine, K. 2016. Muutoksia

Liikkuvissa kouluissa 2013-2015. Oppilaat liikkujina ja koulun aktiviteettien

suunnittelijoina. LIKES-tutkimuskeskus 2016.

Tammelin, T., Kulmala, J., Hakonen, H. & Kallio, J. 2015. Koulu liikuttaa ja istuttaa.

Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010-2015. LIKES-tutkimuskeskus.

75

Tammelin, T., Laine, K. & Turpeinen, S. 2013. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus.

Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 272. Jyväskylä: LIKES.

Timperio, A., Ball, K., Salmon, J., Roberts, R., Giles-Corti, B., Simmons, D., Baur, L. &

Crawford, D. 2006. Personal, family, social and environmental correlates of active

commuting to school. American Journal of Preventive Medicine 30 (1), 45–51.

Turpeinen, S., Kallio, J., Haapala, H., Rajala, K., Lehtomäki, M. & Tammelin, T. 2015.

Välitunti- ja koulumatkaliikunta. Teoksessa: S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten

ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014,

Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 57–65.

Turpeinen, S. & Laine, K. 2015. Liikuntaa tunti päivässä kaikille koululaisille. Kasvatus

46 (5), 505–510.

Turpeinen, S., Lakanen, L., Hakonen, H., Havas, E. & Tammelin, T. 2013. Matkalla

kouluun. Peruskoululaisten koulumatkat ja aktiivisten kulkutapojen edistäminen.

Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 271. Jyväskylä: LIKES.

Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2016a. Hyvä tieteellinen käytäntö. Luettu 11.11.2016.

http://www.tenk.fi/fi/htk-ohje/hyva-tieteellinen-kaytanto

Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2016b. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimat

eettiset periaatteet. Luettu 11.11.2016. http://www.tenk.fi/fi/eettinen-

ennakkoarviointi-ihmistieteiss%C3%A4/eettiset-periaatteet#1

Tähtinen, J., Laakkonen, E. & Broberg, M. 2011. Tilastollisen aineiston käsittelyn ja

tulkinnan perusteita. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja

C:20.

Valtonen, M., Heinonen, O.J., Lakka, T.A. & Tammelin, T. 2013. Lapsuusiän liikunnan

merkitys - kardiometabolinen näkökulma. Duodecim 129, 1153-1158. Luettu

9.11.2016. www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo11009.pdf

Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä

tekemistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016: 21.

Wallhead, T.L. & Buckworth, J. 2004. The role of physical education in the promotion

of youth physical activity. Quest 56, 285–301.

WHO. 2009. Global Health Risks. Mortality and burden of disease attributable to selected

major risks. Luettu 22.11.2016.

http://www.who.int/healthinfo/global_burden_disease/GlobalHealthRisks_report_

full.pdf?ua=1

Ziviani, J., Scott, J. & Wadley, D. 2004. Walking to school: Incidental physical activity

in the daily occupations of Australian children. Occupational Therapy International

11 (1), 1–11.

LIITE 1. Tilastolliset merkitsevyydet esiintymisjärjestyksessä.

Tilastolliset merkitsevyydet value df p-arvo

1. koulumatkan pituuden ja asun liian kaukana koulusta

92,952 1 p< 0,001

2. koulumatkan pituus ja ei viitsi tai ei huvita

13,829 1 p< 0,001

3. koulumatkan pituus ja aktiivi-nen kulkeminen rajoittaa pu-keutumista

6,824 1 p= 0,009

4. ikä ja bussilla kulkeminen 8,227 1 p= 0,004

5. ikä ja ei viitsi tai ei huvita 15,781 1 p< 0,001

6. ikä ja mopolla kulkeminen 36,046 1 p< 0,001

7. ikä ja ei kaveria koulumat-kalle

10,552 1 p= 0,001

8. ikä ja aktiivinen kulkeminen rajoittaa pukeutumista

4,178 1 p= 0,041

9. sukupuoli ja asun liian kau-kana koulusta

11,220 1 p= 0,001

10. sukupuoli ja ei kevyen lii-kenteen väyliä

6,547 1 p= 0,011

11. sukupuoli ja ei viitsi tai ei huvita

8,010 1 p= 0,005

12. sukupuoli ja valaistus 6,117 1 p= 0,013

13. sukupuoli ja autokyydillä kulkeminen

4,163 1 p= 0,041

14. sukupuoli ja mopolla kulkeminen

9,397 1 p= 0,002

15. koulumatkan pituus ja asun liian kaukana koulusta

26,033 1 p< 0,001

16. koulumatkan pituus ja bus-silla kulkeminen

22,288 1 p< 0,001

17. koulumatkan pituus ja ei viitsi tai ei huvita

3,828 1 p= 0,050

18. ikä ja asun liian kaukana koulusta

4,273 1 p= 0,039

19. ikä ja bussilla kulkeminen 9,520 1 p= 0,002

20. ikä ja mopolla kulkeminen 16,854 1 p< 0,001

21. sukupuoli ja aktiivinen kul-keminen rajoittaa pukeutumista

6,804 1 p= 0,009

LIITE 2. Kyselylomakkeen kysymys 14.