KotiseutukuvauksiaLounais-Hämeestä

XLII

FORSSA 1964

FORSSA 1964 - FORSSAN KIRJAPAINO OY

Kylätien kahden puolenOlemme tavanmukaisella

aamukävelyllä Hykkilän kylä-tiellä. Opetan pojilleni paikko-jen nimiä ja kerron tarinoita,mitä vanhoilta miehiltä olenkuullut sivuuttamistamme koh-dista. Pojat jo osaavat näyt-tää Hykkilän ja Lunkaan ky-lien rajan maantiessä; ojantakana on rajakivikin. Kansa-koulu on Lunkaan puolella,Säterin punainen rakennusHykkilän.

Kerron pojille, että tässä oliennen aikaan rajaveräjä. Senpiti olla yhteisesti ylläpidettävä,mutta sanottiin Nissin talon siitäenimmäkseen huolehtivan. Sil-loin ei ajettu autoilla. Oli aikaanousta rattailta ja avata veräjäja taas sulkea se. Lähistön pojatjuoksivat usein avaamaan verä-jän varsinkin ohiajaville herras-miehille. - Monta. kuparikolik-koa minäkin tienasin, sanoi meil-le Viitalan Artturi.

Olimme sivuuttaneet hänenvanhan kotimökkinsä. Pojatmuistivat ikkunan, josta susieräänä talvena noin 80 vuottasitten kurkisti sisään. Artturinisä minulle tapauksen kertoi;susi oli nostanut käpälänsä ikku-naa vasten. Kuivajärven yli näh-

tiin sitten susien parven juokse-van.

Osuuskaupan rakennuksestakerron, että sen runko-osa onvanha mökki. Siinä asui aika-naan vartesmanni Lamminen,tukkipomo, jonka vaimo oli Erk-kilästä. Itse muistan kesän, jol-loin samassa talossa asuivat rou-vat Kontio ja Vehanen, molem-pien mies lähetyssaarnaaja jamolemmilla samanikäiset pojat,joista sitten tuli upseereja. Kaik-ki neljä ovat jo kuolleet.

Oikealla puolella Jussilanhaassa on metsistynyt pelto.Kerron pojille, että sen nimi onKivipyöli. Jussilan Vihtori mi-nulle kertoi 40 vuotta sitten, ettäsen raivasi hänen isänsä Kustaa,kuolleena jo pian 100 vuotta.Seuraava pyöli samassa haassa.paikalla mitä merkkaa purukasa,oli Jussi-sedän (Kustaa veljen)perkaama. Pyölin nimeä en enäämuista.

Timarin kohdalla oli aika-naan seppä Segerstedtin asunto.Paja sijaitsi tien varrella mäenpuolimaissa; sen pohjakiviltänousee nykyisin vadelma pensaita.Kerron pojille, että tuo Tima-rin portilla seisova kuusi onviimeinen usean kuusen ryhmäs-tä. Kahden kuusen väliin oli

4

kiinnitetty aisakeinu. Kyliennuoriväki tänne kerääntyi suvi-ehtoisin keinuumaan.

Nuorisoseurataion kohdalla po-jat juoksevat katsomaan, onkokioski jo valmistunut. - Ei yh-tään uutta lautaa, he huutavat. -Olen kuullut sanottavan, ettäkioskin piti olla valmiina jo ju-hannukseksi. Pojille olen kerto-nut, että seurataio pystytettiin 40vuotta sitten. Se ei jäänyt kes-ken; kahden kylän väki oli sitäyksimielisesti rakentamassa.

Seuraavalla veräjällä on jouk-ko miehiä, Erkkilän isäntä jamuita. Alan puhua Mikkolan jaErkkilän entisestä räätikkämaas-ta, jonka piti olleen näillä koh-din. - Tuolla tasaisella sarallase oli, muistavat kaikki; olivatitsekin aikanaan siinä maatakääntäneet ja taimistoa hoita-neet, mutta eivät tietenkäänmuistaneet aikaa, jolloin se olisiollut yhteinen Mikkolan kanssa.

Viittaan kepilläni Mikkolanriihiin päin ja kerron pojille, ettäsiellä Rengonpellon päässä taitaavielä olla nähtävänä Hykkilänviimeinen sudenkuoppa. Pojatvaativat, että sitä täytyy mennäkatsomaan. Lupaankin, muttatällä kertaa jatkamme matkaaeteenpäin.

Harkinmäen ahteella he kii-peävät katsomaan Vanhan Hyk-kilän muistokiveä. Olen montakertaa selittänyt, että kummulla,jolla nyt upeilee Erkkilän Pekantyylikäs matala talo, seisoi vielä80 vuotta sitten Könnön talo jatien toisella puolella Sipilän puu-tarhan ja Mikkolan puimala-makasiinin paikkeilla olivat

aivan lähekkäin toisiaan Sipilän,Jussilan ja Mikkolan talot mo-nine rakennuksineen. Lupaanjoskus näyttää pojille museostasuuren kuvan ja kartan kokoHykkilän muinaiskylästä.

Kävelemme eteenpäin. Tuossaoikealla oli vielä minun muistin-aikanani Sipilän makasiini, jossanuorisoseuran ensimmäiset ilta-mat pidettiin. Haassa tien toisellapuolen näkyy yhä Sipilän pari-riihten kiuas kivet. Siitä tuonnepuimahuoneelle päin oli kerranVäärikkö -niminen peltopyöli. Jakyläkujan tukkeena oli tälläkohtaa veräjä. Se lienee poistettuvasta 1920-luvun alussa, koskapaminäkin sen muistan ja minuanuorempi Viitalan Artturi. TästäSipilän veräjästä Nissin raja-veräjään asti oli kyläkuja mo-lemmin puolin aidattu, muttakiviaidat tehtiin enimmäkseenvasta 1890-luvulla ja sen jäl-keenkin. Nyt niistäkään ei enääole paljon jäljellä.

Kylätiestä haaraantuu vasem-malle kuja; sen suulla on veräjä.Tätä kohtaa sanotaan Tiehaa-ranmäeksi. Tulen myöhemminkertomaan, että tuo vasemmalleKönnön taloon johtava kuja onsatoja vuosia vanhempi kuin oi-kealla Nummen ahteelle vieväkylätie. Nyt kuitenkin menemmetarkastamaan paikkaa, missä ai-kanaan oli Linkkuveräjä, tässäNummen ahteen alapäässä. Senmuistavat vielä monet hykkilä-läiset. Se taisi olla viimeinen ve-räjä Hykkilän kylätiellä. 1920-luvun lopulla kun ajoin FordillaHykkilään, tuutaisin torveaNummen mäelle tullessani, ja

pian juoksi Nummilta joku po-jista avaamaan veräjää.

*Palaamme Jussilan hakaverä-

jälle. Pojat tietävät, että huvi-latonttimme nimi on Ruuhival-kama. On aika selittää, että kokohakaa sanottiin entisaikaan Ruu-hivalkamaksi, ilmeisesti siksi.että siellä Kuivajärven rannallaoli kylän kirkkovenevalkama.En nyt eksy puhumaan hykkilä-läisten kirkkoveneistä, mutta ku-vailen pojille, mitä lähes 100vuotta sitten Ruuhivalkaman-maassa tapahtui: rätisi valkeaja leijaili sauhu miesten vier-täessä vankoillaan palavia puun-runkoja. Jussilan miehet poltti-vat kaskea. Suurin osa Ruuhival-kamanmaata kuului jo ennenuusjakoa Jussilalle. Ruuhival-kaman piirissä oli monia pyölejä,joita itselliset eli eriväet viljeli-vät. Vieläkin kaksi palaa onviljelyksessä: rantaan vievän tienoikealla puolella Jussilan heinä-pelto ja vasemmalla Viherveh-maan ohramaa. Muut pyölit ovatmetsistymässä. Olen aikanaanmerkinnyt muistiin pyölien ni-met. Sepän (nyk. Timarin) asun-non lähellä olivat Herralan jaMörttilän pyölit. Jussilan heinä-pelto ja Vihervehmaan ohramaamuodostivat yhtenäisen Pitkän-pyölin, jossa joskus oli viljeltyhamppuakin. Siitä alaspäin men-täessä oli Pitkämaa, sitten Kal-

lionalusta ja Takaläpi. LähinnäErkkilän rajaa sijaitsi Enon pyö-E, ja Matti Aaltosen huvilaton-tilla oli aikanaan Vaarilan pyöli.

Nimet tuskin jäävät poikienmuistiin. Mutta he kuuntelevatkun Kallionalustan tietä kul-kiessamme kerron, miten pitkääruis ta paikalla kasvoi. Ja Pitkän-pyölin ruismaa oli niin suuri,että koko talkooväki sitä oli niit-tämässä. Tältä ajalta minullaon seuraava muistiinpano.

- Menes auttamaan Kalleekökönteossa, että päästään yhtäaikaa syämään, sanoi AnttooVihtorille.

- Kyllä mä si autan ehtoo-päivällä, sanoi Vihtori. Hän oli jovanha ja lihava, eikä istuviltaannouseminen ollut helppoa.

- Mitä se tarttee siihen astivarrota. Ei sitä taas tiälä, mitäsillon tehlään.

- Jahka mä poltan tän pape-rossin (olin sen hänelle sytyttä-nyt). Sillä välin Alma, yksi ty-töistä, nousi ja huusi toisille:

- Mennääs auttamaan Kallee,vanhaa miästä!

- Ei mun ny tarttekan mennä,sanoi Vihtori silmät loistaen.Mutta Alma palasi pian tyttö-joukkoon, kun toiset eivät men-neetkään. Lopulta Vihtori taa-persi ylös, käveli keskelle sarkaaja huusi.

- Mihes Alma kökön jallaattehlään? Silloin riensivät kaikkitytöt isäntää kökköömisessä aut-tamaan.

Forssan Lehti 9. 8. 1964

Esko Aaltonen

6

Kyläteillä on historiansa

Kävelen harva se pawa poi-kieni kanssa kapeata polktta, jo-ka vie Ruuhivalkamanmaan kal-lion kupeitse Erkkilän rajalle.Olen kertonut pojille, että tämdmetsäkasvillisuuteen katoava unIon osa muinaisten lunkaalaistenkirkkotiestä. Se poikkesi Lun-kaan nykyiseltä kylätieltä NissinmakasHnin kohdalta Nirpalle,Lunkaan myöhempään kirkko-venevalkamaan. Hyk.kilän van-han kyläpään Harkinahteen ohi-tettuaan kirkkopolku sai hykki-läläisistä lisää kulkijoita .

.Pojat utelevat lisää: mistä pol-ku sitten kulki ja mihin se joh-ti? Koetamme tiedustella asiaavanhoilta ihmisiltä, j'a minä etsinsiitä tietoja muistiinpanoistani.

Vielä sinä aikana, johon muis-titieto yltää, siis 1800-luvun puo-livälissä, oli Karjusillan jatkonamolempiin suuntiin kapulasiltapehmeän maan takia. Siinä hevo-set joutuivat pahasti rypömään.Joskus 1850-luvulla tapahtui, et-tä kun Sierasten Matti ratsastiKallion Matin kanssa taksvärkis-tä kotiin, ensinmainitun hevo-nen kompastui ja mies paiskau-tui hevosen pään yli maahan.vieläpä hänen selkäkonttinsakinlennähti kapulasillalle. KallionMatilta pääsi röhönauru. Sellai-nen huvittava yksityiskohta onpitänyt tapauksen ihmisten muis-tissa.

Kun Alhojoen (olen myöskuullut nimen Pajujoki) ylitys-kohta oli 110 vuotta sitten noinkehno, ei ratastietä Hykkilään

ollutkaan. Sierasten torppaan as-ti oli Kankaisista jonkinlainenura, jolla pääsi kulkemaan ja-lan ja ajamaan peräpaareilla jaratsuhevosella. Suvista aikaa pitiLunkaan ja Hykkilän kyläläistenolla pitäjälle maayhteydessä vainkirkkopolkunsa kautta.

Sipilän Tiehaaranmäen verä-jäItä peUokuja ohjautuu va-semmalle, kohti Könnön taloa.Selitän pojille kuulleeni vanhoil-ta miehiUä, että sitä myötenkirkkopolku johti poikki Könnönnykyisen pihamaan KanttU1'inniityille, Siellä oli paikannimiKirkkosilta. Vieläkö sitä tunne-taan? Lähdemme kyselemään.

Könnön isäntä Ryyppö, siirto-karjalainen, joka on taloa viljel-lyt kymmenkunta vuotta, ja hä-nen hämäläinen emäntänsä, jokaon täällä asunut vasta 5 vuotta,tunsivat Kirkkosillan nimen,Isäntä lähtee paikkaa meillenäyttämään. Noin 300 metrinpäässä peltotie ylittää vähäisenlähdeojan; kevätvesien aikana si-tii ehkä voisi sanoa puroksi. Siit«on tehty kivenlohkareista. Ryyp-pö selittää, että tie vie nyt Poh-janpellolle ja että oikea kirkko-silta on saattanut olla alempanapurossa, Kantturin niityllä. Mi-näkin muistelen Heikki Könnön.minulle näyttäneen Kirkkosiltaa'niityltä, jonka poikki vievä polkuoli siihen aikaan vielä näkyvissä.

Kantturista muinaistie ohjau-tui kohti Kankaisten Tuomo-laa ja yhtyi nykyisen maantiensuuntaan jossakin Kallion koh-

dalla, josta jo tiepahanen johtiKarjusillalle. Alhojoen yli vie-vää kapula- ja porrassiltaa olilähinnä Hykkilän talollisten yllä-pidettävä. Tammelan käräjillä v.1724 heidät tuomittiin korjaa-maan Karjusilta, joka ison vihanaikana oli päässyt hajoamaan.Mainitaan nimenomaan, että siltaoli Kirkkotiellä. 1

Poikkeamme vielä 86-vuotiastupumppumestaria Frans Nummiapuhuttamaan. Sen lisäksi, mitähän kertoo omasta elämänjuok-sustaan (mistä myöhemmin), häntuo hyvän lisän Hykkilän kirk-kotien etsintään. Hän näet alkoiheti puhua toisesta kirkkotiestä,joka mtänoin kulki hänen tont-tinsa alasyrjää pitkin alkaen ky-läkujalta, nyk. Ruokon asunnonkohdalta, ja johtaen Vainionrakennuksen ohitse kohti Kön-nön taloa. Siellä on vieläkin pai-kannimi KirkkosiUanpyöli, van-ha peUonpala lähellä Könnöntaloa, eikä siis kaukana tuostamuinaisesta Kirkkosillasta, jokC!en tainnutkin olla suurempi, kuinnykyinen puro edellyttää. Pump-pumestari tuli maastoon näyt-tämään, mistä Kirkkotie aika-naan kulki. Ruokon ja NumminlJälinen osa siitä on vieläkinkäytännössä, oikein tilustien mu-kainen.

Kyläkujan varrella, josta nytpuheena ollut Kirkkotie lähti, oliaikanaan useita asumuksia, mm.Kannilan torppa. Tämä kirkko-

Sillan korjauksen laimin-lyönnistä sakotettiin neljää Hyk-kilän isäntää, yhtä Hevoniemenja yhtä Kankaisten isäntää (Vuo-sikirja I, s. 64).

7

tie oli ilmeisesti sen kulmakun-nan ihmisten käyttämä oikotieLunkaasta tulevalle kirkkotielle.Mutta kuka tietää. Muistitieto eipysty selvittämään ikivanhojaasioita. Täytyy turvautua - ti-laisuudeniullen - vanhoihinisojakokarttoihin ja niiden seli-tyksiin.

*Kuivajärven pohjoisrantojenasukkaiden kulkuyhteys pitäjäl-le parani vähitellen 1800-luvunkuluessa. Kun Kuhalankoski oliv. 1842 perattu ja Tammelan jär-vien vedenpinta pääsi sen takialaskemaan, kuivivat ja lujittuivatKarjusillankin pielet. Oikein ra-tastietä alettiin raivata Hykkiläs-tä Kankaisiin 1850-luvulla lähin-nä Sipilän Henrikin ja ErkkilänIston alkuunpanosta. Työhönosallistuivat Lunkaan ja Hykki-Iän talolliset ja kai torpparitkin,mutta pitäjältä ei apua pyydetty'.Koska Kantturin niityt olivat ve-siperäisiä, ei haluttu seuratakirkkopolkua, vaan avattiin ra-tastie ylempää metsien kautta,vaikka siitä näin tuli mäkinen.Kallion torpan luona uusi tie yh-tyi vanhaan tieuraan.

Harkinahteelta Lunkaaseenpäin ohj a ttiin ratastie suoraanmetsäisen mäen yli Kallioistenlahteen, mistä kirkkopolku olialkanut. Tämän tien varteen pys-tytettiin 1881 Viitalan mökki, jo-ka vieläkin on olemassa. Lun-kaaseen päin mentäessä oli seu-raava asumus vasta Ritsin mök-

Z Hykkilän tien raivaamisestaei olekaan Tammelan kuntako-kousten pöytäkirjoissa mainintaa(Hirsj ärven mukaan).

8

Näköala Hykkilän vanhalta kyläkummulta. Poikki Harkinahteea vie-»iin tien takana olevalla kummulla sijaitsi aikanaan Kimniin. talo.

Ennen maantietä oli paikalla Kirkkotie,

ki, jonka pohjakivet vielä sel-västi törröttävät. Viitalan jaHykkilän välillä seisoi Rakelanmökki. .

Kuivajärven kirkkopolku olipalvellut lunkaalaisia jahykki-läläisiä ainoana maayhteytenäpitäjälle suunnilleen 400 vuot-ta. Sen suuntaa ei helposti unoh-dettu, vaikka polku on monin

paikoin painunut metsän ja nii-tyn kätköön. Käytännöstä se jäipois ratastien vahvistuttua. Mut-..ta jotkut vanhat ihmiset tekivätkirkkomatkansa edelleen van-haan totuttuun tapaan rauhallis-ta kirkkopolkua myöten, viimek-si Nissin Topias (k. 1899),

*

Kävelen poikien kanssa Mik-kolan ohitse mäkikylää kohti.Sinne johtaa suora, molemminpuolin aidattu kuja, jota pitkinautollakin ajetaan. Kerron, ettätässä on Hykkilän vanhin tie. Jomonta vuosisataa sitten se veiHarkinahteelta jotenkin suoraanmetsien kautta Pehkijärven ran-nalle asti. Viittoilen kepilläni, et-tä ennen vanhaan kylän maatjaettiin kahteen osaan: kun tuopuoli oli viljalla, tämä puoli ohsuvi- ja laidunmaana; seuraava-na vuonna päinvastoin. Täytyi siisolla kuja ja isoon metsään astiaitakin erottamassa näitä lohko-ja. - Ajamme autolla pitkin tuo-ta ikivanhaa kujaa Nummenpäänkulmalle, ohi Kelhunlammin, en-simmäiseen tiehaaraan asti. Seli-tän, että tie tuosta suoraan vieLoimosiin. Me käännymme va-sempaan ja nousemme har,lntiel-le,joka johtaa Pälsin mökille,Selitän, että tällä harjulla onvanha tiepohja. Oksjärven takaaja Nummenpään kulmalta ihmi-set aikanaan ajoivat tästä pitä-jälle päin. Se yhtyi Hykkilän ky-lätiehen jossakin Kelhnn torpantienoilla.

Vuosisatojen ajan Hykkilänkyläkuja oli suviseenkin aikaanjonkinlaisessa kunnossa ainakinperäpaareilla, reellä ja puupyö-räisillä rattailla ajettavaksi.Emäkylästä oli aina asiaa Loi-mosten kulmalle. Siellä oli ta-loilla torppia, omia niittymaita,vähän kai peltopyölejäkin jasiellä laidunnettiin talojen kar-jaa. 1800-lUvun jälkipuoliskollatietä ruvettiin parantamaan. Semitattiin, jaettiin taloille kunnes-

9

sapito-osiin ja tolpitettiin.' Mut-ta .meUäkulmalaiset» eivät tä-tä hyvänä katsoneet; vai oudok-suivatko koko touhua? Joka ta-pauksessa tiepaanut hävisivät.Kerran Jussilan miehet panivatpaanun läpeen ison tyvetyn tu-kin, niin että tolpan ylös nosta-minen oli työlästä. «Onkohan nesen pilkalla pistäneet? « kyselieräs Loimosten isäntä. JussilanOskari ja Mikkolan Vihtori mit-tasivat Loimosten tien pituudenja pystyttivät kilometritolpat(kuten Lamalan ja Huuvalanteillekin). Nummenpäähän astisaatiin kylästä 2 km.' Kun sittenHykkilässä suoritettiin 1880-lu-vulla uusjako, Jussila menettikaikki maansa Loimosista ja lak-kasi tietenkin laittamasta tie-osuuttaan. Siitä kanneltiin silta-vouti Valleniukselle, mutta se eijohtanut mihinkään toimenpitei-siin, kun siltavouti kuuli, ettäJussilalla ei Loimosissa enää ol-lut maita.

Näin Hykkilän ja Loimostenvälinen tie pääsi taas rappeutu-maan. Mikkolan maitokuormat-kin piti ajaa Kauhtista kotiinMyllykylän kautta. Vasta meidänvuosisatamme alussa tietä ruvet-tiin parantamaan. Uudeksi tär-keäksi aiheeksi saatiin se, ettäpostin kulkureitti Loimosiin oh-

Kuntakokous määräsi 1895tieosakkaat hankkimaan raja-paanut tieosuuksilleen (Tamme-lan kunnan hist. I, 143).

4 Tammelan kunta oli jo 1884päättänyt hankkia pitäjän valta-maanteille virstantukit ja 1901kunnostaa puiset kilometripat-saat (Tammelan kunnan hist. I,143).

10

jattiin Hykkilän kautta. Ikivan-hasta kujaraitista tuli oikein pos-titie, vaikka kysymyksessä olivain jalkaposti, joka kulki reit-tiään kolmasti viikossa. Lounais-Häme-lehdessä kertoo nimi-merkki Virpi (opettaja Aukee?)lokakuussa 1908, että Loimostentiellä oli paikoin suuria kiviä jaettä kulkijoiden oli sateisina ai-koina kahlattava syvässä vedes-sä tai kierreltävä portaita pitkinvesilammikoitten yli. Mikkolas-sa pidettiin sitten lokakuun 10p:nä 1908 tien parantamisen mer-keissä kokous, johon oli saapu-nut väkeä Hykkilästä, Lunkaas-ta ja Loimosista. Yksimielisestipäätettiin tie laittaa kuntoon josinä syksynä. Läsnäolleet sitou-tuivat antamaan 30 mies- ja 10hevospäivätyötä. Maanvilj. A.Saarikko lupasi puolestaan rai-vata ja sannoittaa kylä tiestäomien viljelysmaittensa osuuden.Valittiin A. Saarikko, A. Haapa-la ja Heikki Könnö keräämäänlisää työsitoumuksia tai avustuk-sia; apua näet sopi antaa «rahal-la tai ruumiin kärsimisellä». Si-nä syksynä oli Mikkolan Vihtorialle rippikouluikäisten poikiensakanssa työssä Loimosten tiellä 23päivää. Jotkut sanoivatkin, etteitietä muut tarvinneet kuin Mik-kola, jolla oli paljon viljelyksiäLoimosissa. Mutta suutari Ilmo-nen vastasi suoraan: Kyllä sitämuutkin tarvitsevat.

Emäntä Helmi Salonen (o.s.Mikkola) kertoi minulle 1943kerran kysyneensä Hykkilässäkesää asuvalta nimismies Syl-viniltä, saisiko tien hyväksi jär-jestää iltamia. - Kyllä vaan.

- Iltamia sitten pidettiin Sipilänmakasiinissa ja kerran Loimosis-sa. Suutari Ilmonen oli ahkerapilettien myyjä. Monet olivatnäistä iltamista vihaisia, muttarahaa karttui tientekomenoihin.- Näin iLoimosten tien kunnos-tamista kesti kymmenkuntavuotta. Lopulta se tuli niin hy-vään kuntoon, että HevoniemenVekkilä-Liinaharja, Tammelanensimmäisiä autonomistajia, sitäpitkin porhalsi autolla.

Mutta ennen pitkää tien käyt-tö vähen:i. Loimosten torpat it-senäistyivät 1920-luvulla eikätorppareilla enää ollut Hykkilääntaksvärkkimatkoja. Loimosissasij aitsevista Mikkolan takamais-ta syntyi 1925 itsenäinen talo(Arvela), laiduntaminen noinetäällä kävi hankalaksi, ja lo-pulta Loimosten kulmakunta saipostinsa suoraan Myllykylänkautta. 'Postitieri' uljas arvo me-netettiin. Eikä loimoslaisilla mui-ta asioita Hykkilään ollutkaansen jälkeen, kun kulmakunta olijo 1860-luvulla tullut maantie-yhteyteen muun maailman kans-sa Myllykylästä käsin. SilloinHykkilän isännät olivat kylläkoettaneet saada Loimosiin aio-tun uuden tien vedetyksi Hyk-kilän kautta, mutta eivät onnis-tuneet. Hykkilän-c-Loimostenikivanha tie on Paskolammin jaSaarilan välillä käynyt tarpeet-tomaksi ja hukkuu lopullisestimetsän kätköön.

*Ajamme autolla Hevosjuoton-

lahteen Oksjärven rannalla. Sin-ne asti tie on joltisenkin hyvä, sil-

lä huvila-asukkaat sitä tarvitse-vat. Siitä eteenpäin emme olerohjenneet yrittää, kun sanotaantien ja ojasiltojen olevan huo-nossa kunnossa. Neljättä vuosi-kymmentä sitten kyHä huristinLunkaasta Okslahden talon pi-halle. Ken·on pojille, että Hbtmo-Iän huvilasta eteenpäin on Kyl-mälahti, jossa Okslahden Heik-ki ampui Tammelan viimeistäedellisen karhun ja että hän rai-vautti maantien Okslahdesta tän-ne asti, eikä se maksanut enem-pää kuin 7 kannua viinaa.

Okslahden erämaatalohan ra-kennettiin 1700-luvun lopulla,niin kuin olen muussa yhteydes-sä kertonut. Suviseen aikaan olitalosta soudettava tervanelikotja muu markkinatavara yli Oks-järven joko Hangaslahteen, jos-ta pääsi Nummenpäänkulmantielle, taikka sitten Hevossi llan-lahteen, josta ei ollut pitkä mat-ka Nummilan torppaan. Kun Pa-lokosken myllykin lisäsi tienkäyttöä, vei Lunkaasta Nummi-lan tienoille välttävä ratastie.Tähän liittyvän yhdystien Heik-ki Eskman-Okslahti raivautti1860-70-lukujen taitteessa tal-kooväen avulla. Heikki itse ker-toi minulle, että hän hankki tal-kooväen kestitykseksi 7 kannuaviinaa. Myöhemmin koko Lun-kaan-Okslahden väli haettiinpaikallistieksi, mutta huvila-asu-tuksen ja Okslahden talon väli-nen osa on jäänyt kokonaan hoi-dotta. Kulmakunnalta on paljonparempi yhteys 'suureen maail-maan' Loimosten ja sen lävitsekulkevan Forssan-Hämeenlin-nan asvalttitien kautta.

11

Pysähdymme Yli-Hokan talonkohdaHa. Selitän pojille, ettätuossa alhossa juoksi kerran ke-väisin niin runsasvetinen puro,että siinä saattoi myHy pyö7·iä.Hiukan vielä huomaa padon ta-paista maavallia. Vanhimmat-kaan kertojani eivät oUeet Pui-mlan myllyä itse nähneet, muttakuuHeet siitä kerrottavan.' Piire-höylän, joka pyöri ylempänä sa-man puron varreUa, muistavatmonet. Valokuvasin sen EemeliPietilän sitä käyttäessä.

Tästä haamantuu tie oikeaHe.Se vie Huuvalan kautta Portaa-seen. Aikanaan tie oli siksi hy-vässä kunnossa, että OkslahdenKalle sitä myöten ajoi linja-au-tovuorojaan. Ja minun ensim-mäinen autoni, T-mallinen Fordi,oli kova kiipeämään Huuvalanmäet ylös. Kerron pojille tämän-kin tien tarinan.

Maantie Lunkaasta Huuvalaansaatiin avatuksi vähän myöhem-min kuin Hy kkilästä Karj usillal-Le. Huuvalan tie oli välttämätönlähinnä sen vuoksi, että Hykki-län ja iLunkaan talojen holl.ivuo-rot oli ajettava Portaasta käsin.Siihen aikaan, jolloin ajotietä eivielä ollut, rattaat oli vietäväjo talvikelillä Portaaseen ja säi-lytettävä siellä koko suven. Näinvoitiin hollikyytiin ajaa Kuiva-järven kylistä ratsain. Tämä kävi

• Matti Nummenpää kertoiPuiralan myllystä nähneensä pai-kalla muutamia hirsiä ja akselin-tyven, jossa vielä oli 2-3 siipi-lautaa. Mutta Matti väitti myl-lyn olleen Hokan yläpuolella.Puirala on vieläkin Lunkaan ky-län yhteismaata. Siinä on näky-vissä myös tervahaudan kehää.

1.2

lopulta hankalaksi." Turpoon jaPillilän myllyihinkin oli asiaa.Uusi tie raivattiin suoraan, vaik-ka tie osiin siten tuli korkeita mä-kiä. Huuvalanjoen yli oliennes-tään jonkinlainen silta. Kun semyöhemmin, 1890-luvulla, ra-kennettiin uudestaan, kustansiForssa-yhtiö Könnön talonosuudelta iLunkaan puoleisenpään kivi työt, huuvalaiset omanrantansa kivityöt, ja muut osak-

6 Hollikyydit ruvettiin v:sta1876 antamaan urakalla, jolloinHykkilän ja Lunkaan talollisillaoli tilaisuus korvata hollikyyti-velvollisuutensa rahalla (Tam-melan kunnan hist. 1, 153).

kaat vastasivat puutöistä. Huu-valasta Portaaseen oli jo van-hastaan jonkinlainen tie.

*Jokaisella kylätiellä on histo-riansa. Sen vaiheet kertovatasukkaiden innosta silloin, kuntien tarve koetaan yhteisenä, javälinpitämättömyydestä silloin.kun tarve vähenee ja eripurai-suus saa jalansijaa. Uusi tie ontavallisesti aina jonkun vanhankuolemaksi. Pian metsä valtaavanhan tiepohjan.

Forssan Lehti 23. 8. 19u4

Esko Aaltonen

Seppä Rautanen antoi Liesjärven karhulleviimeisen komennuksen

Sata vuotta sitten - silloin-han sattui yhtä jos toista tari-nan arvoista - ei TammelanLiesjärven seutuvilla tainnutmuilla rauhaa olla kuin met-sän elävillä, jotka kovin kuu-luivat seudulla temmeltäneen.Sen saattoivat todistaa K a n-tel u k sen Otto ja V i h e r-v a a r a n Pauli, kaksi kulma-kunnan kanta-asukasta jaerinomaista jutuniskijää, jot-ka tässä yhtenä syyspäivänälähtivät «herrastytölle» op,paaksi. Niin väittivät! Kar-hunpesä piti heidän tietojensamukaan löytymän jylhästämetsänrinteestä. Pesiiii asustiaikanaan lujaotteinen mesi-

kämmen, joka vuosikaudet pi-ti maastoa omanaan. Otto, jo-ka parhaiten tiesi karhun ta-rinan kertoa, osoittautui siinäsivussa oivalliseksi tuohinik-kariksi ja mainioksi kansan-mieheksi - kuten muuten sePaulikin.

Liesjärven karhu hallitsi elin-aikanaan rautaisin ottein asuma-srioiaan. Se repi tervaskantoja,kasvavia puita, vieläpä ulkonalaiduntavia lehmiäkiri. Laatuaanainoa se ei missään tapauksessaollut, sillä vuosien aikana se eh-ti tehdä ja kasvattaa monet poi-kasetkiri. Mustikoita, joita niilläkulmin näyttää kasvavan viljalti,

13

Siellä se Liesjärven karhu muinoin uinui! Pauli Vihervaara on kiieen.:nyt kivelle ja esittelee pesäpaikkaa.

karhu SOI, samoin sille kelpasi-vat metsämuurahaiset [a kaiken-laiset pienelävät. Suurella kielel-lään se nappasi suihinsa ja imaisimuutamalla kerralla kookkaan«viholaispesän« ilmentäen tyyty-väisuutensä murahtamalla mmm ..

Tämän viimeisen sanan Otto lau-sui niin 'kuvaavasti, että kirjalli-sin keinoin sitä ei niin vain mat-kitakaan. Mutta voihan ohikulki-ja poiketa joskus Kantelukseenja pyytää Ottoa toistamaan. Var-maan hän sen tekee mielellään,

14

puhelias kun on, niin kuin Vi-hervaaran Paulikin, joka varttinverran on dutustellut tarinoitaradiossa.

Karhun pesä löytyi nykyisiinoloihin katsoen melkein ihmistenilmoilta. Se sijaitsee kolmen nel-jän suuren kiven muodostamassaraossa. Kaiketi karhun takapuolion sellaiseen paikkaan duuri jajuuri mahtunut. Maasto, jossa pe-to asusteli, on melkoisen jylhää,sopivaa kettujen, metsäsikojen jamuiden elävien olinpaikkaa.

Seppä Rautanenkarhunkaatajana

Pesän ikää on vaikea arvata.Se on ainakin sata tai toistakinsataa vuotta vanha. Otolle onkarhusta kertonut seppä Rauta-nen, joka aikanaan hallitsi Kari-teluksen tilaa. Kuulusta sepästäon muistona kuvakin, vahinko,ettei sitä tähän hätään saa julkimuistuttamaan vanhoista uro-töistä. Kuvassa Rautanen kuuluuolevan kahden ajokoiran välissäkomeasti matkalla metsälle.

Sen ajan välineillä pedon kaa-taminen oli vaikea tehtävä. Tär-keämpää kuin karhujen [a su-sien pyynti oli lehmien [a lam-paiden varje leminen niidenhyökkäyksiltä. Susi oli kerranhiipinyt Kanteluksen lammastar,haan, siepannut lampaista yhdenja painunut saalis selässään met-sään aterioitsemaan. Sisukasisäntä oli kimpaantuneena syök-synyt perään. Läheisellä pellollaoli Jutikka-Jussi kyntöjä lopette-le massa. Suden takaa-ajaja tart-tui Jussin hevoseen ja jatkoi sil-lä matkaa. Hevonen ei mielellään

olisi hypännyt hukan turkkiinkiinni, kuten tarkoitus oli, mut-ta viimein se suostui ponnista-maan ja sai kuin saikin tipautet-tua lampaan tielle. Sillä kertaaihminen oli viisaampi ~a sai käyt,tää lampaan Tuhon omaksi hyö-dykseen.

Jos susi oli ovela, oli karhukin.Vuosia oli kärsittävä, ennen kuinse saatiin lopetettua. Seppä Rau-tanen antoi pedolle viimeisen'komennuksen'. Väijyttyään ai-kansa kuusennäreen juurella pii-lukkopyssy valmiina hän tähtäsija laukaisi. Haavoittunut karhuhyökkäsi kuuseen, [oka siinä ry-täkässä halkesi kahtia. Kiukkuis-saan karhu hyökkäsi kohti sa-vua, minkä takana hyökkääjävaani. Mies pääsi katkenneenpuun alle turvaan. Karhu oli il-meisesti kuolettavasti haavoittu-nut, sillä sen päivän dälkeen sitäei niillä main näkynyt.

Otto - nuoresta alkaentaitava tuohinikkari

Tarinoinnin päätteeksi Otto as-teli sisään ja esitteli Rautasen it-sensä osaksi tekemää »suustaladattavaa", 'jolla myös on ikäätoista miespolvea. Seuraava esi-teltävä - luonnonsuojelijoille jamuseomiehille, jotka Kanteluk-sen tavaroista kuuluvat kiinnos-tuneen, riittänee vielä paljonmuutakin tutustuttavaa - oli pa-perinen säkki täynnä Oton "käsi-työtä", tuohivirsuja ja -torvia.

Obtc soitteli näytteeksi torvel-la valssin, jonka nimi jääköönsalaisuudeksi, niin huumorrnieskuin esittäjänä olikin. Tuohikent-teja, Tuomaan ristejä, tuppia ja

15

Soittopeleistä Otto Kanteluksen on vara valita. Tällä kertaa hän ka:jauttelee valssia taustanaan jättiläistammi, jonka alku on aikanaan

tuotu Ruissalon tienoolta joskusOolannin sodan aikoina.

virsuja Otto on tehnyt jo pienes-tä pojasta lähtien. Ensimmäinentorvi syntyi tilaustyönä Fors-san Maatalousnäyttelyn aikoihin.Malli, torven suun taidokkaine

koristeineen on tekijän itsensäkeksimä. Nykyään KanteluksenOtto onkin saanut astua torveri-tekijän ammattiin. Oton tuottei-ta on kertoman mukaan monissa

16

maissa, Saksassa, Tanskassa,Amerikoissa jopa aina Japanissasaakka. Esineet tahtovat mennämelkein käsistä.

Koivun tuohta ei nykyään. hel-polla saa lähimailta. Yhdenpuolimetrisen torven tekoon vaa-ditaan viillettä kymmenisen met-riä ja kokonainen päivä aikaa.Ellei näpertäjää satu työ kiinnos-tamaan, on paras heibtää se nurk-kaan. Haavereita tulee, ellei olekoko ajan tarkkana. Oton teke-mistä virsuista ovat pienimmätvajaan parin sentin mittaiset.

Niitä piti värkätä melkein hen-gittärnäbtä.

Jos joku nyt sattuu omista-maan Oton tekemän tuohitorvensaamatta siitä pihaustakaan ään-tä, vaikka Otto malliksi soitteli-kin, niin kasrakoon vehkeen het-keksi veteen. Tai tavan tekijänneuvon mukaan se toimii märkä-nä parhaiten. Vaikealta tuo taitokuitenkin tuntuu näin - "her-rastytöstä" .

Forssan Lehti 4. 10. 1964

Pirkko Laine

"Harjulan Miina käski suutelemaan sirpin-terää ja verenvuoto tyrehtyi"

95-vuotias Heikki Suominen muistelee menneitä

Aikakausi, johon nykyajantekniikka ei vielä ollut lyönytleimaansa, jolloin autot ja trak-torit vielä olivat tuntematto-mia ja hevoskiertoinen puimu-rikin uusi tulokas, hahmottuisilmiemme eteen käydessämmeeilen haastattelemassa Forssan- ja mahdollisesti koko Lou-nais-Hämeen - vanhinta mies-puolista asukasta, eläkkeelläolevaa tehtaantyömiestä Heik-ki Suo m i s t a, joka tänääntäyttää 95 vuotta. Hänen lap-suudenaikanaan .susien ulvontaoli korpikulmiIla vielä tuttua'musiikkia', mallassaunojen jariihien royhyntä talojen jatorppien ,elinvoiman tunnus-

omaisin merkki ja hyvä hevo-nen merkitsi souvarilIe koko-naista omaisuutta.

Heikki Suominen on 95 ikä-vuodestaan huolimatta ihmeenelinvoimainen. Hän. käpsehtiivikkelämmin kuin moni keski-ikäinen, kuulee ja näkee häm-mästyttävän hyvin, eikä tämäntervaskannon muistissakaan olevielä mitään vikaa. Ei sovi ihme-tellä, dos hän tiedusteli tyttärel-tään, joka oli kauan ollut paikka-kunnalta poissa, että kukas teolette, näytätte kovin tutulta.

Heikki Suominen asuu itse n.6,0 vuotta sitten raken.tamassaantalossa Kalliomäessä. Kun astuutähän mökkiin sisään, hämmäs-tyy sen siisteyttä ja viihtyisyyttä,tuntee tulevansa. hyvin hoidet-tuun, nykyaikaiseen kotiin. Tämä

17

Heikki Suominen on 95 ikävuodestaan huolimatta sekä henkisesti etteifyysillisesti vielä ihmeen pirteä. Hän kuuluu miltei olennaisesti Kal:liomiien katukuvaan. Hän on myös Forssan ukkokerhon uskoilisini-

pia jäseniä. Kueassamme Heikki Suominen 'kotikujallaan.'.

asia selittyy siten, että Suomisentyttäret ja miniät huolehtivat'vaarin' huushol lista, joskin hänusein keittää itsekin ruokansa.»J:säkeittää niin hyvää puuroa javelliä, ettei sen paremmasta vä-

liä», kertoo rouva Sylvi Kask,Heikki ,Suomisen tytär, joka onsaapunut somistamaan isänsäasuntoa merkkipäivän edellyttä-mään kuntoon.

Kuten jo totesimme, Heikki

18

Suomisella on vielä erinomainenmuisti. Eloisasti hän muisteleeelämänsä vaiheita huumorin pil-kahdus silmänurkassaan. Saam-me kuulla, että hän on syntynytJokioisten kartanoiden omista-massa Suorannan torpassa Palik-kalan kylässä.

Rippikouluikäisenätaksvärkkiin

Torppa oli niin vähäinen,ettei se suurta perhettä elättänyt.Meitä oli kahdeksan lasta, joistaminä olin nuorin. Vanhemmathakeutuivat maailmalle sitä mu-kaa kuin kynnelle kykenivät. Mi-nä nuorimmaisena jäin kotiin jarupesin rrppikoulun käytyäni te-kemään torpan taksvärkkiä, isäkun ei enää siihen hommaankunnolla kyennyt, kertoo Suomi-nen. - Kuten jo sanoin, torp-pamme oli vähäinen aa niinpäsiitä ei sitten jouduttu tekemääntaksvärkkiäkään kuin kaksi päi-vää viikossa ilman hevosta.

Päiväurakkana satasyitä ojaa

Veropäivät tehtiin Raunion jaVarsanojan sivutiloille. Tinkityö-tä pääasiassa tehtiin. Päivänurakkana saattoi olla sata vanhaasyItä ojaa. Kun pellot oliva·t ko-vaa savea, ei juuri kukaan pysty-nyt kuivana aikana urakastaanselviytymään. Niinpä sitä sittenhieman lievennettiinkin sen mu-kaan, miten kovaa maa milloin-kin oli. Arvaa sen, että minun-laiseni pojankoltiainen oli kovil-la, varsinkin, kun ruokaa ei ollutriittävästi. Eväänä oli leipääkummatusta maidosta tehty juus-tonlitukka sekä ryypättävänäpiimänsinttua tai kaljaa. Leivänvoimalla työt rpääasiassa tehtiin.da niinpä ei sitten yksi leipäevääksi riittänytkään. Mutta lei-pääkään ei aina ollut riittävästi,sato kun ei mitenkään tahtonut

riittää yli vuoden. Kartano tila-si Venäjältä 'mattoja', 'eli ruis-jauhoja, jotka kuljetettiin tänneniinistä kudotuissa säkeissä. Kuntorppareilla ei ollut varaa mak-saa ostoksiaan käteisellä, annet-tiin niitä 'oras ten päälle'.

Kun vähän vartuin, tein kar-tanoon taksvärkin lisäksi raha-päiviä pari päivää viikossa. Toisi-naan kävi niin, etten ehtinyt ko-tiin välipäiviksikään, sillä tie.tenkin kartanossa oli myös pitkä-palmikkoisia rpiikoja, joista sittenyhden sain muijaksenikin. Ko-van työn lomassa, pelehdittiinrnallas, ja pellavasaunoissa. Josolivat renki ja taksvärkkärjko-villa, niin vielä Iujernma.lla oli-vat piiat, sillä kiireisimpinä ai-koina heille ei jäänyt aikaa nuk-kumiseen :juuri nimeksikään.Monta kertaa heitä nimittäin ru-vebtiin ajamaan riihelle ~o ermenkuin he olivat ehtineet nukku-maankaan. Sillä mitenkas sitämalttoi maata mennä, kun kovinhauskaa oli yhdessä olla. Kerranisäni tuli tuomaan minulle eväs-tä, kun minua ei kotiin kuulunut.- Pelkäsin sun hukkuneen jok-keen, mutta varmuuden vuoksipanin limpun reppu uni, hän il-veili. Jouduimme nimittäin taks-värkkiin mennessämme kulke-maan ILoimijoen yli, ja eräänäpimeänä syysyönä oli kahden jo-kea ylittäneen miehen pahainenkuiru kaatunut ja molemmathukkuivat. Nuorempi hukkuneis-ta oli orpanani. Tietysti minuahieman hävetti, kun isä minulletuli evästä tuomaan, mutta loh-dutuksenani oli, että päivätöissäolin sarkani kunnolla kuokkinut.

Mallas , ja pellavasaunoissa ku,luteltiin aikaa monella tavalla.iE,sitettiin arvoituksia ja tehtiintaitotemppuja oja niinikään 'oh-jelmaan' sisältyi monenlaisialeikkejä. ,Sunnuntaiehtoisin pi-dettiin nurkkatansseja. 'Höylim-rnin' meille antoi pir ttinsä käy-tettäväksi Sarkakallion isäntä,jonka. poika oli erinomainen'klaneetin' soittaja. Kesäaikanatanssattiin usein myös Haunion

makasiinissa, Ijossa oli mainiopermanto.

Susi nappasi naapurinkoiran

Siihen aikaan kun minä olinpikkupoika, Palikkalankin kyläs-sä liikkui vielä susiavKerrankinisäni, joka oli aamunvirkku mies,herätti minut jo aamuyöstä kat-somaan pitkähäntien puuhaituja.Oli kevättalvi, ankara pakkanenja, täydenkuun aika. Isäni kans-sa katselin, miten kolme suttah iippa ili naapuritorppaa kohden.Sieltä ne nappasivat talon koiranja häipyivät sen tien. Kotini lä-heisyydessä sijaitsevalle Pertein-nummelle' oli kaivettu suden-kuoppa ja kerran minäkin sain-olla. seuraamassa sinne haksah-taneen hukan tappamista. Se lo-petettiin seipäällä, sillä ampumi-sesra olisi jäänyt ruudinhajukuoppaan, eikä sillä sitten enääolisi ollut mitään virkaa. Kunolin 'pikkupoika, komennettiinkylän miehet silloin tällöin susi-jahtiin. Siltavouti tai lautamie-het kävivät niin talojen isännätkuin tor:pparitkin ,tähän puuhaanmanaamassa, mutta en muista,että ne olisivat tuloksia tuotta-neet. Mutta kerran kun meninisäni kanssa hevosia korvesta ha-kemaan, tuli meitä suuri susivastaan. Meillä ei ollut pyssyä,mutta isäni karjaisi kovasti. Jasiitä se susi pelästyi niin kovin,että kellahti kyljelleen. Vaanpian se sai jalat alleen.

'I'aikoriakin vielä niihin aikoi-nin tehtiin ja loitsuja luettiin.Aitini teki pääsiäisen aikoihinsalaperäisiä merkkejä piahton-oveen 'estääkseen täten rullit me.nemästä lehmiä 'ja lampaita sil--pomaan.

Verentulo tyrehtyimanaamalla

Siihen aikaan oli minunkin ko-tikylässäni vielä verenseisottajia-kin, joista olin paljon kuullut

19

kerrottavan. Kerran joku miesviilsi sirpillä pahan haavan kä-teensä. Siihen hätään tuli vierei-sellä 'saralla veropäiviäärn tehnyttöllin rnuija Harjulan Miina. Hänkäski miehen suutelemaan sir-pinterän sitä kohtaa, Ijoka hänenkäteensä oli haavan viiltänyt.Mies teki näin, ja Miina mumisisamanaikaisesti madonlukuja. Janiin kävi, että veri lakkasi am-mottavasta haavasta hetkessävuotamaata.

Alkeellista oli maanviljelysniihin aikoihin nykyiseen verrat-tuna. Kylvinkoneoli jo suuri iih~me, mutta vielä suurempi 011rosma eli pulmakone. Kaksi he-vosta tätä rosmaa kiersi, !ja meihmeteltiin, miten helposti jyvätirtoava t. Mutta silti kartanonkinriihet roihusivat vielä talvikau-det, ja torpparit eivät rosrnastauskaltaneet uneksiakaan.

Pitkiä päiviäOlin jo päälle kolmenkymme-

nen kun tulin Forssaan. Olin josill~in naimisissa, ja vaimoni olityössä kutomossa. Hän se minul-le ilmoitti, että nyt olisi mah-dollisuus päästä töihin Forssankartanoon. Tulin kiireen vilk-kaa. Kartanossa työskentelinkuitenkin vain puolisen vuotta,sillä sain paremman 'jopin' Jo-kioisten rautateillä, joka silloinoli juuri otettu tavaraliikenteenkäyttöön. Vakituisen työpa~ka~sain sitten kutomosta. Siellätyöskentelin nelisenkymmentävuotta ns. puumauskoneessa,jossa tehtiin kutojille loimituk-keja. Nykyään ei tällaisia ko-neita enää lienekään. Tehtaaseenmentiin niihin aikoihin töihinkello kuudelta aamulla, ja työ-päivä päättyi klo 7 ehtoolla . Eh-toollista syötyäni rupesin poh,jailemaan mukuloitten k~!lk~~,joten ei siinä paljon hengähtä-misen aikaa jäänyt. Ja vielä pi-dempää päivää teki vaimoni jo-ka hänkin oli töissä. Kun mo-lemmat tienasimme, riitti sen-tään leipää, vaikka kolmatta-

20

kymmentä sormea leipäkorissaraplasikin. Viikon ruokatarpeetostettiin tavallisesti toridta, janiinpä minullakin saattoi sieltätullessani olla parinnelikon pe-runasäkki selässä, leipänippuroikkumassa kaulassani ja korikäsivarrellani. Kerran kannoinKaukjärven Harj.unAnttilastasaakka kolmatta nelikkca peru-noita. Isäntä antoi ne ilmaisek-si, kun ilmoitin vieväni säkin se-lässäni. Kotirappusille se säkkivasta putosi. Muija motkotti,että tapat itsesi. Mutta en siitäsen kummemmaksi tullut.

Viksbergin olutoli oivallista

Joskus täytyi vähän juhliakin.Viksbergin olut oli oivallista jasilloin tädlöin kiusaus kävi niinsuureksi, että sitä <korin sampla-simrne, Yksi livahti ennen työ-

Leipä- ja hevoskauppaakummituksiakin

ajan päättymistä töistä, jottaeihti 'risun' ostamaanennen pry-kin sulkemista ja muut olivatsitten häntä vastassa. Sitä '01-vee' kun pari pulloa hotkaisi,niin 'jopa tunsi voimallista hui-mausta ohauksissaan, Vaan eiminun parantunut usein siihenlystiin osaldistua, sillä oli rrru-rehdittava, että; doUJkoHe riitt~ruokaa. Palkkaa sain niihin ai-koihin 12 markkaa viikossa.

Heikki Suominen olisi alkuunpäästyään vanmaan tarinoinutvaikka vuorokauden umpeen,mutta vävypoika tuli parturci-maan appeaan [uhlakuntoon jatyttäret paistamaan 'pilk:lmleipiä,joten emme kehdannut pidem-pään päivän sankaria häiritä.Toivomme vain mojovaa 95-vuo-tispäivää kaupunkimme grandold-miehelle.

Forssan Lehti 8. 10. 1964

Esko Viljanen

tehtiin jakiusattiin

vieläpä

84-vuofias Vihreäsaaren pappa muistelee menneitä

Hauskaa sitä osattiin pitääennenkin, joskaan ilon irti saa-miseksi, käytetyt konstit eivättainneet olla varsinkaan van-hemman väen mieleisiä. Ja tus-kin nibtä kaikkia olisi pappi-kaan hyväksynyt, myhäili ta-san väkon kuluttua 84 vuotta,täyttävä Vihreäsaaren pappa,jonka ristimänimiksi kirkonkir-joihin on merkitty Kalle Akseli.- Kaikennäköisiä koirankujei-

ta keksittiin, sillä omastatakaaoli 'ohjelma' luotava, el niihinaikoihin ollut nuorisonohjaajiaeikä yhteiskunnan puolesta tar-jottua ajankulua. Eikä meiltäkekseliäisyyttä puuttunut.

- Niin, kyllä sinä niitä kaik-kein pahimpia olht, !puuttuu pu-heeseen edellisen 'Vaimo, 86-<vuo-tias OLga Vihreäsaari. d,dka on.tullut, lkamar-in puolelle seuraa-maan ikeskusteluamme.

Vihreäsaacen vanhukset asuvat.

poikansa ja mdniänsä luona 'I'am-meilan Saarersky Iässä omaistensaympäröimänä. Sillä Vihreäsaarenlapset ovat rakentaneet asumuk-sensa tai kesäasuntonsa samallekodikkaalle kumpareelle 'kanta-mökin' ympär ilbe muodostaen ai-van kuin oman 'kylä'kuntansa.Koti, 'jossa v ierailernme 'Onääret-tömän siisti ja soma ja sen viih-dy,tysivar,usteisiinsisäl,tyy mm.televisio. Olga Vihreäsaari 'on jokivulloinen, joskin täysissä sie-lunvoirnissa, rrnntta Kane 'Onvielävetreä mies, joka on valmis vaik-ka polkaksi pistämään. Metsän-perkauksessa pappa oli silloinkin,kun häntä ,tarJ°aa'ma,anmenimme.

- Haettava se sieltä metsästäon, ,ei se .muuten tule ennen pi-meän tuloa, 'totesi hänen poikansaJussi Vihreäsaari ja hyppäsi pyö-rälleen. Ja 'kun pappa sitten id-mestyi pihalle johtavan kujanpäähän, Olli vaikea uskoa häntä84-'vuotiaaksi, siksi kepeästi hä-nen jalkansa nousi. Ja jutunal-kuun päästiin välibtömästi.

Torppa korpeenTammelan Kydönkylässä

minä olen syntynyt ja sieltä onmyös sukuni peräsin. Isoisäni olijah tivouti, jonka puustellina oliKydön Kirstilä. Isäni oli jotensa-kin ,tyly rnies, omat vaikeutensakun oli häneUälki:h ~ Heikkilässävanhempani yhteen 'mennessäänasuivat - 'ja 'niin äitini lähettiminut isänsä, hoiviin. Hari oli ni-meltään Kalle Andersson ja asuiTammelan Lunkaankyäässä. Aiti-ni isä oli ammatiltaan puumiesjateki ikailkkia nilckacintöitä, mi-tä ,kylässä tarvi ttiin, Yksitoista-vuotiaana muutin sitten jälleenvanhempieni luokse. He rupesi-vat nimittäin ,täillöin perustamaantorppaa Tarmmelan, Siuka(o)laaneli 'Kuuslammi lle Anttilain Itilantakamail le. 'I'orpalle annettiin ni-meksi Niemelä ja se on edelleensukuni hallussa. Lähimpään naa-puriin Kehänahoori oli matkaakilometrin verran ja, toiseksi Ilä,-himpään eli Haukiv ahom 'taloon

21

kertyi taivalta pari kilometriä,joten omassa rauhassa elettiin.Viisi ensimmäistä vuotta torppaoli verovapaa j,a sen jälkeenvuolkra oli päivä viikossa taks-vär-kkiä oman pussin :kanssa,. Mi-nä aloitin taksvärkirrteon r'ippi-koulun :kä,ytyäni ja kun minua eisrlloin vielä laskettu täydeksimieheksi, täytyi rninuru pari vuot-ta 'tehdä yhdestä päi~ä.S'tälpuoli-toista päivää. Sulaa maata ei tor-pan paikalla ennestään ollut, jo-ten ikaikki otettiin itse korvestaylös. Vähäiseksi peltoala kuiten-kin jäi, unah.toiko sitä kertyä edesneljää hehtaarta. Ernätilalle, jon-ne taksväräöd 'teh tiin, 'kertyi mat-kaa 'kclmiser» kilometriä ja sinnejohtava polku oli niin kivinen jakorpinen, 'etten sitäl 'nyt pystyisikornpuroimaan päivällätkään.Muuta silloin siitäselviydyin hy-vin syyspimeänä yönäkin.

Laajamittaistaleipäkauppaa

NHn IkHuliaasti kuin korpitorp-pamme maata kasvoivatkin, meil-lä ei sentään 'koskaan ollut lei-vänpuutetta, Aitini 'nimittäin Iei-poi ja me mukulat toimittiinapulaisina. Eikä se lii!ketoimi ol-lut mitään nuhjustelua, sillä lei-pomiseen käytettiin parhaimpinaaikoina kuusi tynnyr.iä ruista,viikossa 'j a Itästä määrästä tuli1.200'-1.500 leipää. Totta äitiniosasi 'tehdä hyvän Leivän, lwska-pa niitä ei tarvinnut :käydä torillakauppaaunassa, vaan kaiikki menitinikiläisine Forssaan. Huonollakelillä 'Oli:jakelumatkalle lähdet-tävä Ikahdella hevosella.

En minä kuitenkaan yhtä'jak-soisesti 'kauan 'k!ohmöikiHä viih-tynyt. JoOlfl-vuotiaana lähdin sa-laa Tsopelle uittotöihin ja tiena-sinkin hyvin. Olin opetellut py-syttelemäänfmkiopäällä ja taito-ni nä,y'bebtyäni sain heti täydenmiehen palkan eli !kaksi ja puolimarkkaa, päivässä. Uitto vei kui-tenkaan kauan kestänyt, jotentaas. oli palarttavackoti'tanhuv ille.Tein töi täi 'kylän taloissa ja niistä

22

sitten itselleni vaimorukin löysin,hän lku.n palveli niissä pri'kana..Ja juuri niinä a·iiko~na sitä tulikaikenladsta konnaolkonstia ajan-kuluksi 'keksittyä.

Talossa kummitteli

Yhdessä lkyläru talossa pelättiinsilloin vielä ~ummi,tuksia. Ta-Ion piharakenrruksessaalkoi kuu,lemma aina puolenyön aikaankolista ,ja.pau'kkua, niin ettei siel-lä lkulkaari talon omasta väestäyötään viettänyt. Niinikään ta-lon r-iihessä j.a saunassa sanottiinpahojen mebelöivän. Niinpä kuntalon isäntä oli unohtanut sau-naan housunsa ja käski pi i'kansaniitä hakemaan, tämä ,kieHäYltyitehtävästä. Mutta, meni hän sinnekuitenkin myöhemmin sulhasen-sa 'kanssa. Minä satuin kuude-maan Ikun. .rue[Iekivät täräylksiä jakiiruhdin edellä. Piilouduin par-veen 'ja rakastavaisten kuherrel-lessa heitin pikku hiljaa vettäkiu'kaalle. Senaikaisissa .kiukaissariitti löylyä aamuun asti. Lopul-ta piika rupesi, penäämään,e'itäsaunanhaltia on ja lleen hommis-sa, muuten ei tänne näin 'kuumatulisi. Sulhanen, joka oli rämä-päinen 'kaveri, tarj'outui ottamaanasiasta selvän ja ahkoi kiivetäpar-vella haltiaa 'katsomaan, Ro-mautin si l'loin koko lkiu.lull isenvettäkiukaa.lle ja sihtä kohah-duksesta sudhanenkin peläls'tyi 'Sii-nä määrin, 'ettäkipa,si piiari pe-rässä ulos saunasta. Noin vähästänuorimies 'silloin ilonsa irti sai.

iSaman talor» isäntä ei myös-kään suostunut menemäänehtoo-pimeärlä riiheen. Kun renki hän-tä sinne 'kuitenkin jotakin katso-maan patisteli, hän lopulta 'lähti.Sitä enmen olimume me 'kylännuoretrruahet rkuitenlkin asetta-neet r-iihen r1kkupa,!'Ir,e't siten, et-tä pienellä 'jalanliikkee'llä saatiinniille asetettu ahdos pu-toamaan.Ja 'kun isäntä avasi r-iihen 'oven,ahdos humautettiin hänen nis-kaa nsa. jolloin hän sai jalat al-leen. Kovan työn nähden ah-doimme sitten riihen uudelleen,

joten vähäisestä huvista sitä sil-loin vaivaa nähtiin .

Aaveitten avulla naimisiin

Mutta oli niistä ,kummituksis,tajoskus hyötyäkin, ainakin Niittu-mäen Jussi lle, Hän, iinorli talontytärtä rnuijakseen, mutta huo-nolla menestyksellä, - Ei tästämitään ttrle, 'kun en saa likkaaju ur nähdäiksenikään, piharaken-nuksesta rrrulle kortteerin'kinosoittavat, hän valitti. Annoin hä-neHe silloin hyvän neuvon: Ryn-tää Ipuolenyön ailkaanalusvaattei ,si ll asi päärakennuksen 'ovelle,kolkuta 'kovin ja 'sano, 'ettei pi-harakenrruksessa 'saa oltua, kunaaveet rnekkaloivat :kamalasti.Jussi teki .työtä lkäsloettyä, ja pää-si sisälle. Ja jo viikon perästä nemenivät 'kuuJoUltu!ksHle.

Kummitus karkottitungetteli jat

Teur olta Siukalaan johtavantien puolivälissä on ns. Syrjän-mäki. Kerrottiin, että siinä hevo-set toisinaan pysähtyivät, eiäcäniitä, .saatu millään liikkeelle, el-lei osattu manata tiellä o'lluttaaavetta pois, SaLrrume IkuuUa, ettäTeuron :pO:ja1t tulevat tapanieh-toona Siukalaan meitä herrannuhiteeseen panemaan. Minä va-kuutin, että saan teurolaiset pai-numaan takaisin käsin kapaise-matta, jos joku tulee avukseni, Jaolihan niitä tulijotta. Sidoirnmeolkikumpun monesta 'Paikasta hy-vin 'kiinni ja panimme sen ycnpä,rille valkoisen .r.aidin. Si ttentyönsimrne ·kimpun 'lävitse pitkänsalon ja :hi'psimme ,iämä hökötysmukanarmme Synjänmäkeen. Tienmolemmin puolin 'Oli .syvä rotko,joten saatoimme salonpäistä pi-dellen 'kanta,a aavettarnme olle-matta itse näkyvissä. Kun teuro-laiset si bteraeh teon hämärtyessätulivat, aloimme hi lja'kseen ikahi-subtaa, 3<ävelyHä,ä ja hypityttääkeskellä tietä kulkevaa, kummi-tustamme. .Ioku yritti olla roh-

Jlihreäsaaren pappa käy edelleen päivittäin risusaootassa, Työnsii"äärestä hänet noudettiin tähän kuoaankin, johon myös hänen emän_tänsä saatiin viekoitelluksi. Kuva on otettu Vihreäsaaren. asumulesen.

edustalla.

kea 'mutta, silloir» me panimmeaaveemrne hurjasti ['}'n1ä,ämäänrämäpäätä 'kohden. Tälllöjn kave-rin sisu petti j1a niin säntäsi !kokojouldko Ikotilkyläänsä 'kohden min-kä käpälistä lähti. Eivätkä nekoskaan saaneet ,tietää" rninkälai-nem se .kumcnitue todellisuudessa

o'li, mutta paljon siitä puhuttiin,Ky llä niissä aavejutudssa

jotakin pelrä,äl oli, puuttuu puhee-seen vanhaemäntä" 'joka, on kotoi-sin Saa,renJläänin Tanilan torpas-ta. - Piklk;uHkllmna !kuulin mo--nien väittäväo, että 'Saaren Räik--käJmäe,ssä hevoset pimeinä syys-

24

öinä .kävivät toisinaan iharr vauh-koiksi ja pelkäsivät niin, ettäihan vaahtoori tulivat, Sanottiintiel'le ilmaantuneen suueisilmäi-sen vallasnaisen, 'ja, jotlkut väitti-vätkuublee.nsa sen silkkihamei-den 'kahinarrkin. Päitsien Iäpi O'likatsottava ja Herransiunaus luet-tava, ennenkuin hevonen saatiinjäne en Iii'kikeel.le.

Koiranlaijeita

Monenlaista koirankonstia-kin harjoitettiin, jatkaa pappa. -Ranbtilan isäntä oli kerran aset-tanut risuäkeen siten, 'että kunnaapurin ikanat .tulivat :senaHajyviä nonokimaan, niiri se kaatuiniiden :päälle. Me 'teLmme puoles-tamme samarulaisen satlmen isän-närle. Panimme suuren risuäkeentalon verätjäiksi ja painoja päälle.Kun härraitä yritt] siitä poistaa,äesromahui hänen päälreen, Isän-tä sä ttL tietenkin lkarnalasti. Sil-loin naapurin isärrtä rauholttihäntä 'tdkaisemaHa, että ä:lä sern-mostaääoitä pidä, 'ei meidän ikuk-kokaan puhunut rnitaäm, kun seteidän risuakeen alle jäi.

Pahoja ne tekivät nuoretmiehet ,tätäilläiki,n,muistelee Olga-mummo. - Portaalaiset kävivät,työk'seen pahaa tekiemässä, siirte-livät !jqpa huusejakin paikastatoiseen. Oli 'oikein semmoinensanontakincettä yhtä aikaa, sanoPortaan poj a,t !kun D'j aislaistenaitoja :kaa'Voivalt.

]ymäytin hevoskaupoissamustalaisiakin

MUitta onkos toi pappa ker-tonut mitään hevcskaupoistaan,tiedustelee :sitten Jussi Vihreä-.saari. Pappa 'ei 'OHut kertonut,mutta innostui asiaan heti.

- Satoja, jollei tuhansia, hevo-sia on ikäsieni ;kautta kulkenut,Ensimmäisen hevoskaakin ostinjo Ikuudentoista 'Vanhana. Kah-dessa enshmnnäisessä 'kaupassahävisin niin pahasti, ettei minul-le jä,änyt kuin päits:e:t ikä'teen.

Mutta pian minä opin IkikC!itjahyvin opimkin. Kolmannestakaupasta minulla jäi jo voitoiksiHelaanninkello da B mk rahaa.Sanotaan, ettei mustalaisia hevos-kaupoissa rpetetä. Mubta toiseksine jäivätt minun 'kanssani. Vaih-doin yhtenä yönä rnustalaissakinkanssa hevosta 16, Ikertaa ja 1'0-puksf minulle ijäJi oma hevosenija 60 mlk rahaa. Kamalasri nesadattelivat, mutta eihän siinämekään parantunut. Annoin minäsentään 'koko saki.lle Johdutuk-seksi mahan täyteen ruokaa javähän vieläevästäkin,

Hevosmarkkincidla kävimmetavallisesti Hämeenlinnassa jasiellä sai 'Olla,huLjalCei'utenkanssavarui llaanvKerram Hauhon junk-karbt suorastaan varastivat mi-nulta hevosen. Sain kuitenkinselville, rnihbn ne sen veivät,'I'empasin r iimunvarren poikki [ahyppäsin selkään, Suuri joukkoryntäsi rekiinsä d a lähti perääni.Luolajan kylän 'kohdalla heistäoli kuitenkin enää vain kaksikarmoilrani. Kun en vii,tsinyt he-vcstani enempää kiusata, taiteinaidasta seipääm 'ja jäin odotta-maan, Takaisin äijäJt palasivat,

Hyvän hevosentuntomerkit

Mitä pidåitte hyvän hevosenparhaana tuntomerkkinä? ute-lernrne.

- Karvaa. Jos se kiittää ja onikään kuin rasvainen, saa ollavarma :s:iitä,että: hevosessa ei olesisäisiä vikoja ja että se on ruo-kansa 'tunteva. Hevosen Iuorrteentaas näkee silmistä, Jos niistäpaljon valkuaista näkyy, on :syytäole'btaa siinä olevan vikurinvikaa .

- Mutta 'ei varmdmpdimkaanmerkkeihin aina ole luottamista,hän sitten jatkaa. - Kerran 'Os-tin !komean hevosen 'joa luulintehneend hyvän kaupan. Muttatamma 'Oli venäläinen ja pidettyyksinomaan ratsuhevosena. Kunsen pani aisoihin, se 'ei viitsinytedes länkiinsä nojata. No, en mi-

nä siinäkään .kaupassa sentäänhävinnyt.

Erilaisia isäntiäTeuron isännistäkiri olisi aihet-

ta jutella, Ranttilassa eivät paI-kolliset viihtyneet, sillä talossaoli huono ruoka ja akkavalta.Minä sinne sidti mielellärii ,töihinmenin. Isäntä nimi'ttäin, palvautti'emännän ,tietämättä sidloiru tällöinsiarskinkun ja siitä sitten niitullaollessamme viiltelimene mahtaviaviipaleita. Toisinaan Ikulutimmemonta päivää painamalla. Isäntä-kin näet halusi käydä miehestä,ja kun annoin hänen r'iittävänmonta kertaa voittaa, ,ei työnteos.ta ollut väliä. Mutta, jas voitinliian usein, hän sanoi, että men-nääeipäs välidlä töihinkin.

Lekkalan isäntä sen sriaan oliaivan toista maata. Hänellä olitapana sanoa, entä määrää. sinäpalkka, minä määrään työn. Hänoli itse väkivahva mies ja armo-

25

ton työntekijä, mutta niin yrn-märtäväinen, ettei huonommiltamiehiltä vaatinut samaa määrääkuin itse teki. Isännän järkkymä-tön määräys ali! .myös, että ruo-kapöytään oltaina ·j-äätävä. voitaja lihaa. Jos ne doppuivat !kesken,emäntä .sai kuulla kunniansa.Ja !jos joskus joudu<ttiinveke-mään pLdempiä päiviä kuin sil-loinen ·työaikaedeHY'tti -esi-menkiksi heinänkoeiuuaikana sa-teen uhatessa -, hän korvasi senmonin :ke.r:roin.

Vihreäsa,a.renpap·alla Tiittäisijuttua vailcka viikoksi'. Me jutu-timme häntä vain pari ·tuntia javain osan Ikuulema,sta!IIl.me saim-me tähän tairinaan mahtumaan.J10s elärnme, käymme pappaahaastattelemassa uudelleen: hänentäyttäessään sata vuotta.

Forssan Lehti 29. 11. 1964

Esko. Viljanen

Pitkiä raadannan päiviä haIIaisen suon syrjässä

Kuusi vuosikymmentä yhteistä taivalta

Kuusikymmentä vuotta yh-teistä elamäntaivalta, taivalta,johon on sisältynyt kodin perus-taminen ja peltojen raivaami-nen hallaisen suon syrjään, pit-kiä raadannan päiviä ja vuosia,mutta myös syvää tyydytyksenja turvallisuuden tunnetta, kuntyö on tuoteanut tuloksia, laihokasvanut ja leipä levinnyt. Täl-laisen taipaleen ovat kulkeneetJuho ja Amanda A ura, jotkatänään viettävät timanttihäi-tään Urjalan Huhdissa.

Juho Jalmari Aura täyttää ensikuussa 84 vuotta ja AmandaAleksandra on häntä muutamankuukauden nuorempi. .Molemmatovat syntyneet Tammelass-a jatäällä he ovat myös yhteisenelärnäntaipaleensa aloittaneet,Nyt he 'viettävät hyvin 'ansaittu-ja vanhuudenpäiviaan tyttärensäGreta L e p p ä.l ä n hellässä hoi-vassa.

Juho Aura on syntynyt Brusintor.passa Tammelan iKydössä jaAmanda AUfaJ Olli MyllykylänSällin tyttäriä. T'iedusteltuam-me, miten heidän pollkunsa yh-teen osuivat, vilkkaampi Juhoehättää kertomaan.

26

Amantla ja Juho Aura viihtyisässä vanhuutlenasunnossaan. Kunniakir-jat seinällä ovat Auran kilpa_ajoista saamia palkintoja.

- Minä palvelin sillain Mustia-lassa herrojen kyytimiehenä jaoliripa vuoden agronomioppitai-den 'kcsthollissa' passarinakin.Tässä hornmassa kuului tehtävii-ni mm. ruokapöytien kattaminenja ruoan tarjaileminen. Suurim-man osar» ajasta, yhteensä kym-menkunta vuotta, alin kuitenkinopettajaherrojen kyytimiehenä jakäskyläisenä. Heti Mustialaanjouduttuand minä sitten jossakintuon Amandan tapasin ja rupesinjäljittämäär, häntä kierr okseeni.

Eikä kotoväkeni tykännytsiitä ollenkaan, Vanhempani kat-saivat, 'että minun olisi pitänytsaada talollisen poika, kun ker-ran alin talon tytär, ja tuo. Juhaoli vain kyytimies. Mutta emmeantaneet perfksi. Ja pian ne .sittenJuhan hyväksyivät. Eikä koskaantullut miltään sanottavaa, vaikkalähes kymmenen vuotta kotonaniasuimme, valaiseeasia,a puoles-taan Amanda. Pyydämme sit-ten pappaai muistelemaan Mus-tialassa alansa aikoja. Kuvaavaa

on, että hän aloitti muisteluksen-sa hevosista, sillä Aura on olluttunnettu ja tunnustettu hevosten-kasvattaja ja kUPla-ajaja. Hänon kuulunut myös TammelanHipposyhdistyksen toimihenki-löihin vuosikymmeniä ja, on ny-kyisin yhdistyksen ·kunniajäsen.

Mustialassa mukaviaherroja

- Ei Mustialassa minun aika-nani oikein kovia menajöitä ollut.Tosin vaunuhevosten Sipun jaPillin jalat nousivat keveästi jane olivat mukavia, katsella, muttaei niillä kilpailussa olisi pärjän-nyt. Muut hevoset olivat työjuh-tia, tosin hyviä sellaisia.

Herroja joutui kyytiimäänForssaan toisinaan pari kertaapäivässä. Kun kyytiinkomennustuli ehtoolla, varauduin aina vii-pymään aamupuoliin asti, silläsilloin 'herra t ta va.Ilises ti läh tivä tjuhlimaan, Monenlaisessa tilai-suudessa siten jouduin ovenpie-lessä kurkistelemaan. Sillä ei mi,nun ulkona tarvinnut odottaa,paitsi silloin, kun nuoret miehetkävivät Iikastarnassa. Useimmi-ten herrat ajoivat hotelliin taiklu.bille, mutta toisinaan myösForssan herroj en asunnoissaanjärjeB'tä:miin 'kalaaseihin' Kävivätniissä tilaisuuksissa myös agro-nomioppi.laat, mutta, ei, niille ta-lonpuolesta kyytiä järjestetty,omin neuvoin saivat kulkea.Useimmat herrat olivat kyytimie-hille mukavia, antoivat 'riksua' jatarjosivat ryyppejä. Monta ker-taa olisin saanut pääni täyteen,mutten uskaltanut ottaa, kunhevoset yön seisottuaan olivatnsin villejä, että niissä oli selvä-na kiru miehen täysi piteleminen.Kaikkein mukavin herra oli mie-lestäni lehtori Kustaa Ruhanen,sillä hän oli aina iloinen ja lei-ki llinen, Kovin hyvä mies olimyös tohtori P. A. Karsten, mut-ta hän ei JUUrii missään käynyt,muhki vain metsissä ja kokoilisieniä ja muita kasveja.

27

Uudisasukkaaksi hallaisensuon syrjään

Siinä tarinoidessa alkaa sittenvähitellen hahmottua, vanhustenkoko elämän kaari. Pappa enim-mäkseen puhuu, mutta täydentäätarinaa osaltaan mammakin.

- Kun perhe alkoi lisääntyä javähän; oli kertynyt säästöä, ru-pesimme havittelemaan omaa ti-laa. Linikkalan Uotilan tilan ta-karnailta Peräjoen kulmalta os-tin ensin Uotinsuo-nimisen :maa-palan, jonka pinta-ala oli 14 heh-taaria, Siitä oli suuri osa metsää,muitta ol:i myös niittua ja suota..Ianispajuksi sitä tienoota sanot-tiin. Sulat ajat kuokittiin ja vil-jeltiin jo kasvukuntoon saatujamaita ja talvet souvattiin. Kunoli päästy hyvään alkuun, ostet-tiin SkyttäIän vadtiontilasta Pe-rämaa-rsiminen palsta ja jonkinajan perästä vielä Jokipinniksisanottu tilanosa. Kun me sittentilastamme tuon rnamman sai-rastuttua luovuimme ja muutim-me tänne tyttäremme tykö, olisiinä viljeltyä maata 18 hehtaa-ria ja saman verran metsää.

Toiset nukkuivat,minä neuloin

- Mutta ei sitä ilmaiseksi saa-tu, toteaa mamma. - Vaikkame idlä toisineen oli yksitoistalehmää ja rnul li t päälle, niin mi-nä silti vielä kehräsiri ja kudoinkaikki mitä omassa talossa tar-vittiin ja vielä vieraillekin. Kuntoiset jo nukkuivat, minä vielä-neuloskelin. Ja omis'ta pellavistakaikki tehtiin.

- Niin, ei minullakaan kaupankankaasta tehtyjä vaatteita ollutniin kauan kuin äiti jaksoi uuras-taa, toteaa pappa. - Rohtimistaoli työvaanteet suvisin ja talvisinkäytettiin sarkahousuja ja park-kumipomppaa. Ja niissä kyllätarkeni. Oli rnulla yksi mekko-kin, sekin tuon Amandarn teke-mä, ja hyvä työvaate se olikin.

28

Uutena se ei läpäissyt vettäkään.Välistä oikein harmitti, kun naa-puritkin toivat kankaitaan vai-mon ne ulottavaksi, olisi si llä 0.1-lut työ:tä tarpeeksi muutenkin.Ei se käynyt housuj erikaan. teko.niihin aikoihin ihan .noiri vain,kun kaikki käsin neulcttiin, täy-dentää tarinaa taas puolestaanpappa.

- Ja kirnuarnistakin riitti, kunkaikki, liikenevä maita tehtiinvoiksi, Isä sen voin kävi ainaMustiadaan viemässä, minä vaintein. Sillä meillä oli vakinaisettinkiläiset, ei tarvinnut ,käydä ta-rilla kauppaamassa.

Hyviä hevosia

Mutta eihän 'juttu Juha Aurankanssa vai kauan jatkua sen he-vosiin siirtymä ttä.

- En minä hevosia huviksenipitänyt, vaikka kilpa-ajoissa kä-vinkin, talon hintaa niillä kanssarienasin, Vaimon kotitalostasaimme perintönä hyvän alun,sillä Sällin hevoset olivat ihankuuluisia. Vallan verrattomankantaäidin hevosilleni sainUlappa-nimisesta tamrnasta, jakateki mainioita jälkeläisiä. Erittäinhyvä oli mm, Ulapan tytär Tosi,joka oli Hippoksen oriin Tosi-Vakaan jäl'keläinen. Sillä ajoinparikymmentä palkintoa, joistasuuri osa oli ensimmäisiä, MuttavieläkirrIahjakkaampi oli Terttu.Se juoksi ja nelivuotiaana tuhan-nen metriä alle kahden minuu-tin, jaka,ali siihen aikaan ja ko-vaaika, Karvain mielin siitä Iuo-vuin, mutta kun tarjottiin suurihinta, ja rahasta oli puutetta,tein kaupan. En minä hevosiajuuri ostanut, mutta amia varso-ja kasvatin, .Ia sitten kun ne ru-pesivat päirjäämään kilpailudssamyin pois.

Juoksijaa kasvatettavakuin lasta

No. mitenkä j uoksij aa kasvate-taan, tiedustelimme,

- Kärsivällisyyttä siihenen--nen muuta tanvitaan. Varsinkin.juoksijahevonen on 'tarkka kasva-tettava kuin Iapsi. Siltä ei saa.vaatia Liikaa eikä koskaan rissa-ta. Omasta halustaan hevosentäytyy juosta, piiskan avulla eituloksia saavuteta. Mutta eihänminulla otlut varaa hevosta pitääyksinomaan sritä juoksijaa kas-varttaakseni. Työajossa ne olivatkaikki. Tosin juoksijoillakin täy-tyy työajoa ajaa, eiväthän ne·muuten saisi Jcestävyyttä, muttaainakin ennen ki.lpailuja pitäisiniitä pHäJähieman helpommalla.Vaan enhän minä raskinnut, kunpalkka souvissa juoksi kuormanmukaan, Pat-ilta hevoselta tulinahneuttani souvarmeeksi juokse-misen halun. 'Souvissa kävin Sal-kalassa saakka ja, ajoa kesti ta-vallisesti 'Ioppiaisesba pääsiäiseen.Rankkaa hommaa se hevoselleoli, kun Mustialan metsistäkiriajoimme kahta reisua päivässäForssaan. Onneksi nninulla oli 'v.a-raa vaintae hevosta, joten ei tar-vinnut aäna yhtä rasittaa.

Hevcsjubtua Juho Auralta olisiriittänyt Ioputtomasti, muttamarnmaa alkoi' jo väsyttää, hänkun nykyisin (jaksaa pysyä pys-tyssä vain lääkkeiden avulla.

- Niin, kiitolhsia saamme tai-vaanisälle olla, sillä kaikki on hä,nen johdcll'aan hyvin mennyt.Alinoa. suuri suru minulla on 0.1-lut, kun adnoa poikamme sadas-sa saamaansa, vammaan kuoli.Olisi ja aiika minunkin pääni vii-meiseen lepooru kallistua, muttaeihän sitä vai itse määeätä, virk-kaa mamma .lähtöä tehdessämme.

Hell'ittämätöntä työctä on Juho,ja Amanda Auran elämä ollut,mutta juuri se on myös heidänelämälleen nikkaari sisällön arrta-nut. Olkoon heidän merkkipäi-vänsä hei lle onnellinen.

Forssan Lehti 10. 12. 1964

Esko Viljanen

29

Piate ja Matti

Kaksi muistitiedon säilyttä;ää

v. 1796 tuotiin HykkilänMikkolaan Kalvolasta 10-vuo-tias tyttö tätinsä luo lapsen-piiaksi. Suomen sodan aikana1808-09 silloin jo 22-vuotiasiso tyttö oli palveluksessaLunkaan Mattilassa, myöhem-min Hokalla. Hänet tunnettiinkylillä Piaten nimellä - kir-konkirjoissa Beata Juhontytär,s. 7. 12. 1786. Hän oli näillämain vanhin ihminen, johonperimätieto vie. Hän kuoli 83-vuotiaana v. 1869.Kun Piate saapui Hykkilään,

kylä oli muutamia vuosia var-hemmin palanut perin pohjin.Niinpä on ymmärrettävää, kunPiate vanhimmiten kertoi Hyk-kilän olleen uusmainen hänensinne tullessaan. Erkkilän taloaei ollut vielä lainkaan. Sen myö-hemmällä sijalla seisoivat silloinseppä Segerstedtin ja Herralanmäkitupalaisen rakennukset.Yhteisellä Aittamäellä sijaitsiviisi aittaa, joista Jussilan olikaksi. Palon jälkeen oli Mikko-laan vielä rakennettu sauhupirt-ti, jota Piaten tänne tullessa yhäkäytettiin, vaikka sitä vastapäätäseisoi jo uloslämpiävä tupa.Tässä oli suora korsteeni, niinettä taivasta näkyi, kun Iiedeltäylös katsoi.

Piaten tullessa Lunkaaseenkylän talot oli jo siirretty Van-hankylän sijoilta Kuivajärvenrantaharjulle. Hämärän kerto-muksen mukaan talojen siirronoli aiheuttanut vanhan kylän

Matti Nummenpää vanhoilla päi-villään.

palo, mistä kuitenkin oli kulu-nut enemmän aikaa kuin Hykki-Iän tulipalosta. Myös uusi Lun-gas oli ahdas rivikylä; Mattilantalon rakennukset olivat vielätuolloin tiukasti Hokan ja Nis-sin talojen välissä. Mäkilän ny-kyinen (äskettäin uudistettu)tupa oli silloin ja vielä 1830-lu-vulla sauhupirttinä.

Lunkaan kirkkovenevalkamasiirrettiin Piaten aikana (ilmei-sesti Kuhalankosken perkauksenjälkeen 1842) kylän alta Nir-palle. Piaten kertomaa on ta-paus vaimosta, joka synnyttilapsen kirkolta Lunkaan valka-maan tulevassa kirkkoveneessä.Hykkiläläisten kirkkopaatit läh-tivät Ruuhivalkamasta. Sanot-tiin olleen tapana, että väki vei-

30

sasi menomatkalla virsiä, var-sinkin jos kirkkopaatissa oliruumisarkku. Milloin lunkaa-laiset kävelivät yksin joukoinNirpalle, he saattoivat silloinkinveisata. - Piaten kertoman mu-kaan kirkon ympäriltä, joka olialkuperäinen hautausmaa, pois-tettiin vanhat puuristit samanavuonna kun kirkkoon asennet-tiin urut, siis 1850. Rikkaan raa-tali Nymanin hautamerkki, luon-nonkivi nimineen ja vuosilukui-neen, sijaitsi kirkon päässä. Sil-lä kohdalla, ruumis kellarin edes-sä, johon myöhemmin tehtiinkaivo, sijaitsi Kirkonni niminenmelkoinen kuoppa; siinä kevät-vedet nousivat kiviaitaan asti.

Okslahden erämaantalo Lun-kaan takamailla oli siihen ai-kaan, jolloin Piate oli Mattilas-sa piikana, vielä uusmainen -kersantti Eskmanin väki olisiellä asunut v:sta 1793. Tännekylän nuoriväki pakeni piiloonvenäläistä sotaväkeä 1809. Pianvenäläiset kuitenkin poistuivatKuivajärven kylistä. Pakolaisetkertoivat, että Okslahdessa oliherramaista ; tytärtäkin sanottiinneittyksi ja veli oli miniäksituonut taloon papin tyttären.

*Piaten runsaasta ja elävästä

muistitiedosta siirtyi paljon seu-raavan sukupolven ihmisille.Näistä on ennen muita mainit-tava M a t t i N u m m e n pää,jonka vanhemmat hykkiläläisetvielä hyvin muistavat. MattiViktor oli syntynyt LunkaanNissillä 24. 10. 1853. Hänen äi-tinsä oli Hykkilän Nummenpääntorpan tytär Justiina Antintytär

0820-1894) ja isä Nissin talonvuokraajan Juho Jaakonpojan(1799-1867) poika Juho Juhon-poika 0&22-1893). Nuorempi Ju-ho oli ensin ren'kinä Lunkaan ta-loissa, sitten Nissin jyvätorpparija lopulta Nummenpään torppa-ri.

Muistiinpanoissani on Matinkertomana maininta, että hänenisänsä äiti oli Piate. Tämä tietoei saa kirkonkirjoista selväävahvistusta. Merkinnöistä voipäätellä, että Beaten aviomiesolisi ollut Mikkolan renki Ant-ti Antinpoika (s. 17,82). Matin isäJuho ei tämän mukaan voinutolla Antti-rerigin poika. Muttakun Juho Juhonpoika oli 10-vuo-tias, on pappi merkinnyt hänetkirkonkirjaan aviottomaksi mai-nitsematta äidin nimeä; tämä onsaattanut olla Beate. Asialla einäin jälkeen päin ole muutamerkitystä, kuin että jos Matinisoäiti oli Pia te, kuten poika itsekertoi, perin teen tai taj an lahj atolivat isoäidiltä siirtyneet po-janpojalle.

Matti Nummenpää kertoimyös, että hänen isoisänsä äitimuutti Lunkaaseen Jokioisiltaja eli 104-vuotiaaksi. Tarkastel-laanpa tätäkin muistitietoa. .

Edellä mainitun Nissin vuok-raajan Juho Jaakonpojan van-hemmat olivat Jaakko Kaapon-poika 0768-1844) ja Liisa Jaa-kontytär, s. 1765. Tammelan kir-konkirjoista en ole löytänytmerkintää Liisan synnyinpaikas-ta. Jos se vanhaemäntä Liisa,joka Nissillä kuoli 1857, oli sa-ma Liisa Jaakontytär, hän oli-si siis elänyt 92-vuotiaaksi. Senverran lienee Matti Nummen-

paan muisti erehtynyt. - SamaLiisa oli kertomansa mukaan ol-lut 1780-luvulla Tammelan kir-kon laajennustöissä.

Matti pojalla oli erinomainenmuisti. Kymmenvuotiaana hänenmieleensä jäi Lunkaan kruunun-maalle hakattu valtaisa yhteis-kaski. Seitsemän vuosikymmen-tä myöhemmin hän kertoi mi-nulle yksityiskohtaisesti noistakaskitöistä. Hän mm. tiesi, ettäjoka talo pani kylvöön tynnyrinruis ta ja että kaskenpolttajatmajailivat Okslahden talossa.Kävellessään isoon pappilaan,jossa itse tohtori Granfelt pitirippikoulua, Matti suurena näl-kävuonna 1867 näki Ruuhival-kamanmaan liekehtivän ja sa-vuavan: Jussilan miehet sielläpolttivat kaskea, mukana jo ta-lon tuleva isäntä, 17-vuotias Vih-tori. Matti kuuli kerrottavanLunkaan sudesta, joka yhtenäsuvena tappoi 4 lehmää ja val-koisen härjän. Hänen äitinsäkertoi, että kun hän 1838 meniMäkilään pii aksi, talon sauhu-pirtti oli jo muutettu tuvaksi jarinnalle rakennettu uusi savu-johtoinen pirtti, ei kylläkäänniin korkealle kivijalalle kuinnykyinen. Matti näki ErkkilänIsto-vaarin (k. 1868) mekko yllähakkaavan hakoja Hokalla, jos-sa hänen tyttärensä oli emän-tänä. Matti oli 10-vuotias, kunEskmanin Heikistä, karhunkaa-tajasta, tuli Okslahden isäntä.

V. 1869 Matti muutti Hykki-lään Nummenpään torppaan,jossa hänen enonsa oli torppari-na. Matti sai siitä pitäen suku-nimekseen Nummenpää. Samanavuonna hän joutui näkemään

31

Lunkaan riihitarhan neljine rii-hineen palavan ja kuuli kerrot-tavan, että Mattilan riihenhaltijaoli silloin herättänyt vanhan se-tämiehen, joka huolehti kolmenpaririihen samanaikaisesta läm-mittämisestä - niin riihi vaariitse pelastautui. - Matti olimonta kertaa mukana, kun Lun-kaan nuoret polttivat helaval-keeta Kallioisten mäellä, koh-dassa jossa vieläkin on tien vie-ressä korkeahko kivi. Kuivinasuvina valkeita poltettiin Kal-lioisten laidolla. myöhemmin joNirpalla. Tuolla laidolla Mattinäki Lunkaan viimeisen kirkko-veneenkiri poltettavan helaval-keessa.

Matti joutui näkemään Hyk-kilän ja Kankaisten mailla myösSaaren kartanon väkeä. Karta-non mampsellit ratsastivat Hyk-kilän kautta Loimosiin ja sieltäTeurolle Murron sahaa katso-maan. Kuivajärven tällä puolel-la kävivät metsästämässä kap-teeni Lepsen koreasti pukeutu-neena ja myöhemmin sitten pa-roni de la Chapelle. Kartanonvävy, kuuluisa taidemaalariAlbert Edelfelt sousi yli Kuiva-järven, kun näki täältä kaskisa-vujen nousevan. Pehtori Ahlfor-sin ääni kuului suotuisan säänvallitessa yli järven.

*Mainitsin jo, että Matin isä

Juho oli Nissin jyvätorppari.Hän sai palkakseen 20 jyväkap-paa, kun teki taloon kaksi työ-päivää viikossa. Talvisina jyvä-päivinään hän veisteli pyttyjä jakiuluja. V:n 1869-78 kirkonkir-joissa Matin isä mainitaan Mik-

32

kolan jyvätorpparina, muttamyöhemmin 1870-luvulla hänasui perheineen Nummenpääntorpassa. Edellinen torppari Ant-ti kuoli 1866, ja muutama vuosi-myöhemmin Juhosta tuli torpanhaltija.

Nummenpäästä käsin Mattiajoi Turkuun Mikkolan parru-kuormia ja Forssan tehtaidenrahtikuormia Riihimäelle. Siellähän näki ensimmäisen junan.Myös Hämeenlinnan markkinoil-la hän kävi kylän muiden mies-ten ja poikain kanssa. Matti oli22-vuotias, kun hän isänsä kans-sa pääsi ensi kerran Helsinkiin.Siitä matkasta tuli kolmipäiväi-nen rahtireisu.

Kuten edellä mainittiin, Mattikertoi muuttaneensa Num-menpäähän 1869 ja asuneensasiellä 25 vuotta. Viimeiset 10vuotta hän siellä piti kauppalii-kettä. Kirkonkirjoissa 1880-lu-vulla hänen ammatikseen onkinmerkitty maakauppias, ja v:n1890 kauppiaskalenterissa maini-taan hänen kauppaliikkeensä.Samalla 90-luvulla Matti meni

naimisiin Iida Iisakintytär Sund-qwistin (s. 1871), Lunkaan Jaak-kolan tyttären kanssa.

V. 1894 Matti Nummenpäämuutti keskeisempään kauppa-paikkaan Hykkilän kyläpäähän.Hän osti Sipilän maalla Nummi-mäessä sijaitsevan mökin, jon-ka suutari Viman oli aikanaanrakentanut. Sen maantien puo-leisessa kamarissa Matti myi ta-varaa, jota hän toi kauppiasKaskelinilta. Kävi hän joskusHelsingissäkin kauppamatkoilla.Jouduttuaan maksu vaikeuksiinMatin täytyi luovuttaa mökkin-sä ja kauppavarastonsa kaup-pias Kaskelinille, joka 1910 myirakennuksen pumppumestariNummille [josta vielä kerron].Matti jäi asumaan Numminvanhaan saunaan ja piti siinävähäistä kauppaa vielä 1930-luvulla. Hän kuoli 24. 1. 1945.Ennätin hänen kertoma ansa kir-joittaa paljon paperille.

Forssan Lehdessä 13. 12. 1964

Esko Aaltonen

Pumppumestarin taival T arvasjoeltaTammelaan

Fmns Nummi, 86-vuotiaspumppumestari, ei ole Hykki-Liiti kylästä syntyisin, muttahäntä pidetään oikeana hykki-läLäisenä, sillä hän on kylässäasustanut jo puolen kuudetta·vuosikymmentä. Niinä monina

jutteluhetkinä, joLLoin. hän onminuLLe kertonut Kuivajärvenkylien entisy,wiestä, olen vähi-teLLen kuuLLut hänen omankinelämäntarinansa.FRANS I\ll!MMI syntyi mar-

raskuun 3 p:!lä 1878 Kaarinas-

.sa Turun liepeillä. Sieltä perhemuutti ensin Lemulle, sittenTarvasjoelle, jossa isällä oli Hir-sinummen vähäinen torppa. Per-heen sukunimeksi tuli Hirsinum-mi. Nuori Frans tuli ammattin-sa valinneeksi seuraavasta sat-tumasta. Tarvasjoelle oli muut-tanut Ruovedeltä Kaseva -nimi-nen mies. Hän oli oppinut puu-pumppujen tekotaidon joltakinpohjalaiselta, jonka kotipitäjääkertoja ei tiennyt. Kaseva jäiTarvasjoelle maanviljelijäksi jameni siellä naimisiin. Maatalous-töiden ohella hän teki edelleenpuupumppuja ja -vesijohtoja.Hänellä oli 2-3 miehen suurui-nen työsakki; joukkoon pääsi nuo-ri Frans Nummikin. Työryhmäteki pumppuja ja vesijohtoja lä-hes jokaiseen Tarvasjoen ta-loon. Kaseva ja Nummi ulottivat.sitten työmatkansa kauemmaksi-kin: Mellilään, Punkalaitumelle,Vampulaan ja Huittisiin asti.

Frans Nummin ansiot yöt kes-keytyivät, kun hän marraskuussa1898 joutui sotaväkeen; hänestätuli Lappeenrannan punahousui-nen rakuuna. Palvelus aika jäikuitenkin kesken, kun rakuuna-rykmentti lakkautettiin 1900.Frans Nummi jatkoi Kasevankanssa pumpputöitä, kunneslähti 1902 Amerikkaan. Kunvieraskieliset eivät osanneet lau-sua niin pitkää sukunimeä kuinHirsinummi. Frans itse lyhensisen Nummiksi. Enimmäkseenhän kuitenkin pysytteli muidensuomalaisten siirtolaisten muka-na metsä-, kaivos- ja ratatöissä.Kotimaan ikävä lie häntä vai-vannut, koskapa hän 1906 palasi

33

Pum npumestari Frans1940_1uvulla.

Nummi

Nummln tekemä pumppukaivoHykkilän Sipilän talon pihalla.

takaisin kotiseudulleen ja ryh-tyi jälleen pumppu töihin.

Seuraavana vuonna FransNummi lähti hakemaan pump-putöitä Tarvasjoen ulkopuolelta.Marttilan ja Kosken kautta häntuli Ypäjälle. Talolliset eivät

34

niinkään helposti raskinneetpumppuja kustantaa. Niinpä kunhän eräässä Ypäjän talossa tar-josi urakkaa: 12 markalla hänasettaisi puuputket pihakaivostanavettaan (väliä muutama met-ri), sanoi isäntä: «Meillä on kol-me riskiä tytärtä, kyllä ne ve-den navettaan kantavat«. Nummijatkoi matkaansa ja poikkesiTalsolan Paavolaan. Täällä häntarjoutui tekemään vesijohdonsantakuopan pohj al1a sij aitsevas-ta kaivosta noin 40 metrin mat-kan piahtoon 60 markalla. Kaup-pa syntyikin ja työ tuli piantehdyksi. Nummi jatkoi mat-kaansa Kaukjärven kylään. En-simmäisenä teki tilauksen, 50markan urakan, Päivöiän isäntä.Kun työtä näytti riittävän,Nummi palasi kotipuoleen ja toimukanaan työkaverin. Kaukjär-ven isännät tulivat katsomaanNummin touhuja ja yksi toisen-sa jälkeen teki tilauksen. Heinä-maan metsätalokin sai tämäntyötä säästävän uutuuden. Hei-nämaan pappa vei Nummin su-kulaistaloon Suonpään Vehmak-selle, jonne niinikään tehtiinpumppukaivo. Sieltä Nummisiirtyi Saviniemen Mäkelään.Täällä hän kuuli kerrottavan,että Kuuslammin Klemetiltä ko-toisin ollut isäntä oli saanutkotoaan peräti tuhannen markanperinnön.

Talvisaika ei sopinut puu-pumppujen tekoon, mutta ke-väällä 1908 Nummi saapui töihinLinikkalaan. Teettäessään pum-punrautoja Kuuston pajassapoikkesi häntä puhuttelemaanHeikki Könnö Hykkilästä. Sovit-tiin, että Nummi tulee Könnön

taloon tekemään pumpun ja ve-sij ohdon. Hän meni, urakka oli15 mk (kaivo on vieläkin käy-tännössä). Sipilän heinämiehetajoivat Könnön työmaan ohitseKantturiin, ja Anttco-isäntä.teki pumppu tilauksen. Sitten olivuorossa Erkkilä, jossa vesijohtotehtiin talliin samana syksynä ..

Siirtyessään sitten pumppu- javesijohtotöihin Lunkaan kyläänFrans Nummi lähestyi kohta-loaan. Konsta Mattilassa oli pal-veluksessa Rannan Mari Oksjar-ven rannalta. Nuoret rakastuivat.Ja vaikka Frans Nummi vieläpalasi talveksi Tarvasjoelle, hänmielihyvin palasi Lunkaaseenkeväällä 1909. Marraskuussa hei-dät vihittiin avioliittoon. Ensim-mäisen asunnon he saivat siten,että nuori aviomies osti Lamalansahalta lautoja ja rakensi val-miiksi kamarin, joka oli kehälläRannan torpassa. Talvi meninäissä vähäisissä tiloissa, mutta1910 Nummi osti 800 markallaSipilän maalla sijaitsevan mö-kin, jossa Matti Nummenpääoli pitänyt kauppaa, mutta jokahäneltä oli joutunut kauppiasKaskelinille. Rakennuksessa oliiso tupa ja kamari. Nummi ha-jotti sen 1930 ja rakensi nykyi-sen talonsa vähän kauemmaksimaantiestä. Tätä ennen hän oliostanut melko laajan tontinomakseen Sipilän Nuutilta. Kunoli tullut puheeksi palstan nimi.Sipilän isäntä oli kertonut paik-kaa vanhastaan sanotun Num-rnimäeksi.

Hykkilästä käsin Nummi kävitekemässä puupumppuja vesi-johtoineen laajalla alueella sekäTurkuun päin että Hämeessä ai-

35

Nummin v. 1930 purettu vanha asuinrakennus.

na Pälkäneellä asti, mutta omi-tuista kyllä ei juuri Somerolla.Nummi ei osannut sanoa valmis-tamiensa pumppuj en kokonais-määrää, mutta arvioi niitä olleentuhansia, varsinkin jos ottaahuomioon myös poikien osuu-den. Hän näet opetti ammatinmyös kolmelle pojalleen. Arvo,jolla on isän vanhat työvälineet,tekee edelleen puupumppuja.Niitä näet vieläkin tilataan, kos-ka puuputkista on se maine, ettävesi niissä pysyy kirkkaana.Mutta toinen pojista, Toivo,asentaa jo sähköpumppuja.

Kaivonpumppu ja vesijohdot

olivat aikanaan uutuuksia. Nytjää vielä selvittämättä, missä nemeillä ensin hyväksyttiin käy-täntöön. Nummin kertomus viit-taa Pohjanmaalle. Mutta tiede-tään, että vanhastaan vesijohtojatehtiin puusta myös Paimionpuolessa. Sieltä mainitaan täl-laisten valmistajana FredrikLernberg, j ota myös sanottiinKössilöksi. Kulttuurihistorioitsi-joiden ja kansatieteilijöiden onsyytä asiaa tutkia.

Forssan Lehti 20. 12. 1964

Esko Aaltonen

SISALLYS

Esko Aaltonen: Kylätien kahden puolen 3Esko Aaltonen: Kyläteillä on historiansa 6Pirkko Laine: Seppä Rautanen antoi Liesjärven karhu lle vii-

meisen komennuksen 12Esko Viljanen: «Harjulan Miina käski suutelemaan sirpinterää

ja verenvuoto tyrehtyi 16Esko Viljanen: Leipä- ja hevoskauppaa tehtiin ja vieläpä kum-

mituksiakin kiusattiin... 20Esko Viljanen: Pitkiä raadannan päiviä hallaisen suon syrjässä 25Esko Aaltonen: Piate ja Matti 29Esko Aaltonen: Pumppumestarin taival Tarvasjoelta Tammelaan 32