KotiseutukuvauksiaLounais~ Hämeestä

XIII·

Tarkistettu ylipainos ForssanLehdessä olleista kirjoituksista

For ssa 19.\! Forssan Kirjapaino O. Y."

V. 1878 vedettiin johto Forssasia Matkuun.

Maamme ensimmäinen puhelinForssassa?

Maaliskuussa I876 oli GrahamBeH keksinyt Amerikassa käyttö-kelpoisen puhelimen, jolla voitiinpuhua jonkun kilometrin päähän.Edisson, joka samaan aikaan olipuuhaillut puhelimen keksimises-sä, paransi pian sen lähettäjälai-tetta, niin että »telefoonilla» kävimahdolliseksi puhua satojen ki-lometrien matkoilla. V. I-877tuli puhelin Eurooppaan, ja tam-mikuussa I S78 avattiin maailmanensimmäinen puhelinkeskusase-ma.

Syrjäinen Suomi paasee hyö-d yllisistä keksinnöistä osalliseksitavallisesti myöhään. Mutta mi-ten oli puhelimen laita? Milloinja missä otettiin meillä ensimmäi-nen puhelinkone käytäntöön?Sii tä ei ole tarkkaa tietoa alaakoskevassa kirjallisuudessa. Toi-mittaja Eino Suova, jonka äsket-täin ilmestyneessä kirjassa» TurunPuhelinlaitos I882-I932» onrunsairnmat kootut tiedot pu-

helimen varhaisimmasta leviä-misestä maassamme, mainitsee, et-tä »helsinkiläinen lennätinmeka-nikko D. J. Waden> joka oli tu-tustunut keksintöön ulkomailla,varsinaisesti Ruotsissa, toi ajatuk-sen maahamme.» Kesäkuussa I880jätti hän ensimmäisen toimilupa-anomuksen Helsingin maistraatil-<le. Yksityisiä puhelinjohtoja mai-ni taan olleen V. I 88I ainakin Hel-singissä ja Turussa. Viimeksi-mainitussa kaupungissa perustimerikapteeni Frans Nordfors syk-syllä I88I pienen puhelinkeskuk-sen o:ltuaanedellisenä kesänä tu-tustumassa keksintöön Tukhol-massa. Ja I882 tiedetään yksi-tyisten teollisuuslaitosten vetä-neen puhelinjohtoja eri puolillemaata, useimmiten tehtaiden janiiden konttoreiden välille. Mai-ni tussa teoksessa kerrotaan vielä,että »Forssan tehtaan ja Forssanpysäkin (nyk. Markun aseman)välillä oli myös hyvin aikaisin,ehkä jo V. I88I, puhelinyhteys.»

4

V. r882 sai Turku, Helsinki JaTampere puhelinkeskuksensa.

Tämän mukaan ei maassammeolisi puhelinta käytetty ennen-kuin r881. Mutta todellisuudes-sa voimme tehdä tämän keksin-nön meillä ainakin kolme vuottavanhemmaksi.

Joulukuussa r878 sai kauppa-neuvos A. Borgström Helsinkiinseuraavan sähkösanoman, jonkaForssan tehtaiden isännöitsijä A.W. Wahren Ollilähettänyt hänelleForssan eli nykyisen Matkun ase-malta: Hurraa ja terveisiä. Pu-helimella on Forssa nyt yhdistettyvuorien tuolla puolella olevaanmaailmaan. Mitä taitamattomuusja kamasaksanmieli on riistänytmeiltä, sen on tiede jossakin, jos-kin pienessä määrin korvannut.Honi soit qui mal y pense» 1

Tuo merkittävä teollisuusmiesoli ulkomaanmatkoillaan tutustu-nut puhelinkeksintöön ja heti

•.. oivaltanut, miten hyödyllinen seoli hänen kaukana sisämaassa si-jai tseville suurille tehtailleen.Niiden runsas tavaraliikenne kul-ki rautateitse Markun asemankautta, ja siellä oli lennätin. Ylir9 km:n pituisen johdon raken-taminen ei vaikeuttanut tarmok-kaan tehtaili jan suunnitelmia; oli-han se helppo siihen verraten,

. että hän vähän aikaisemmin olirakennuttanut koko maantienForssasta Matkuun. KutenWahrenin sähkösanomastakinhuomaa, tunsi hän puhelinyhtey-

1 W.ahren.in mie.jlause, suorneksi:

Hävetköön se, joka siifä ajattelee pahaa.

den jossain määrin korvaavan sitätappiota, ettei Turun- Toijalanrautatietä rakennettu Forssankautta.

V:n r 879 alussa kirjoitettiinuudesta ihmeestä Tampereen Sa-'nomissakin: »- ] a oleppavaiti, jos isossa maailmassa mitäon liikettä, niin sen väreet tiede-tään ja tunnetaan jo täällä, Fors-sassakin, sillä täällä näet käypiisännän konttuorista tuo ihmeelli-nen telefoonilaitos jo Forssan rau-tatieasemalle, jota matkaa on n.r 8 virstaa, sekä myös toisellesuunnatle, Viksbergin kangasteh-taalle, niin että jos maailmaltajoku asia tärähtää, niin samassase tänne Forssaan värähtää. Tä-mä nyt vasta on ihmeellinen lai-tos. Tällä saapi haastella ihankuin seinän takana olevan henki-lön kanssa. Jos tuon mokomankoneen sattuisi näkemään, niintottakin ihrnettelisit ihmisneronihmeellisiä keksinnöitä.»

Samaan aikaan kuin Forssanpuhelinjohto oli pystytetty, saa-tiin myöskin Porin ja Noorrnar-kun välille puhelinyhteys. Vuo-den r879 alussa kertoo Björne-borgs Tidning, että Forssan teh-taan puhelinjohto lienee maammepisint, »sen jälkeen tullee N oor-markun johto.» Tuntuu kuinmuualla olisi vielä ollut lyhyem-piä johtoja.

Kesti yli puolen vuosikymmen-tä, ennen kuin Forssan puhelin-laitos laajeni. V. r885 kertooÅbo Tidningar (n:ossa r 82), että»puhelinjohto on vedetty Mus-tialan, Forssan apteekin ja Fors-

san aseman (= Markun) välille».Ei siis ymmärretty perustaa josilloin Forssaan keskiötä, vaanvedettiin Matkuun 3 rinnakkaistajohtoa, ehkäpä eri tolppiinkin,kuten täkäläinen eritoimisuus vie-läkin vaatii. Samassa sanoma-lehtiuutisessa kerrotaan edelleen,että »työn en tehnyt kapteeniFrans Nordfors Turusta. Appa-raatit ovat Erikssonin». Mainit-tu henkilö eli sama, joka Turunja Tampereenkin puhelinlaitoksetrakensi.

Seuraa vina vuosina mainitaansanomalehtiuutisissa silloin täl-löin nuo Forssasta Markun ase-

5

mal]e johtavat »puhelangat»merkkinäedistyneistä seuduista.Vasta I 890 pääsi Forssa suora-naiseen yhteyteen maamme muuripuhelinlai toksen kanssa. Silloinnäet rakennettiin Forssan ja Tam-pereen välinen johto. Myöhem-min samana syksynä valmistuiForssan-Helsingin välinen joh-

. te. Turun puhelinlaitos perustisilloin Forssaan keskuksen, johonyhdistettiin siihen asti Matkuunmenevät johdotkiri. Vuosisadanlopulla eli keskukseen yhdistettyjo yli 30 puhelinta.

E. A.Forssari Lehdessä 4· 4· -31·

Talonpoikaiskulttuurimme kokonai-suutena.

Tasapainoa ja sopusuhtaisuutta.

Jokaisella aikakaudella on omaelämänkuvansa, oma maailman-käsityksensä, omat unelmansa,hyveensä ja erhetyksensä. Ne yh-dessä antavat pohjan sukupolvenelämista voille, ulkonaisille muo-doille, ja määräävät elämän ryt-min. Mutta joi •..ineri sukupolviperii edeltäjältään vissin yhtäläi-syysnäkemyksen ja se antaa kult-tuurikehitykselle jatkuvaisuudenja luontaisen siirtymispohjan van-hasta uute- Mitä pitempi jayhtajaksoisempi on se aikakausi,jossa kehitys saa kulkea keskey-ty ksittä ja ilman ulkopuolisen voi-man aiheuttamia käänteitä, sitäkokonaisemmaksi muodostuukulttuuri, sitä tuntuvammin selyö leimansa ajan kaikkiin ilmi-öihin ja muotoihin. Mitä enem-män ihmisten synnynnäinen toi-mintahalu löytää työssään per-soonallista otetta, kukin suku kun-ta omien ihanteittensa mukaan,sitä hedelmällisemmäksi muodos-tuu pohja kulttuurikehitykselle;mukautuminen kaikkiin oloihin

on silloin luontaista. Se ei edel-lyra aina helppoa aineellista toi-meentuloa, sillä »tie eteenpäinkulkee ainoastaan ja yksinomaanjokaisen yksilön vaivailoistenponnistusten avulla». Elämänil-miöt saavat kauneutensa, tasapai-nonsa ja rytminsä vain sen kautta,että lukemattomat yksilöt työnsäkautta vuådattavat osansa suku-pol ven kehitykseen.

Sillä vanhalla talonpoikaisellasukupolvella. joka on kokonaankatoamassa hautaan, oli nuo kaik-ki edell yty kset luodakseen kult-tuurin, jota meidän on ihailtavakokonaisuutensa ja eheytensä ta-kia. Huolimatta niistä lukuisis-ta kohtalokkaista tapahtumista jakäänteistä, joita historian vaiheettoivat pohjoismaiden talonpoi-kaisluokankin osalle, oli kehityk-sen suunta kautta vuosisatojensuurin piirtein sama. Tutkijatsaattavat löytää täältä Hämees-täkin elämäniimiöitä, jotka ovatolleet samoja kymmenille suku-polville. Sellainen yhdenmukai-

nen kehitysjakso, jonka pätevim-pänä merkkinä on omaperäisenteknillisen sanaston luominenesirn. jollekin työmenetelmälle vä-lineineen, ja jonka kuluessa uudetvirtaukset, käsityskannat ja elä-mänmuutokset ovat saapuneetmaahamme hitaasti, koeteltuinaja omaksuttu harkiten - se onkyennyt antamaan pohjan kult-tuurille, joka vähää ennen uudenajan tuloa puhkesi kukkaansa jamuodosti omissa rnitoissaan histo-riallisen kokonaisuuden.

Voimme karakterisoida vanhantalonpoikaiskulttuurin ominai-suuksia sanoilla selvä, puhdas, lu-jaryhtinen ja persoonallinen. Sil-lä oli itsetieelotonta rakkautta,avuliaisuutta, uskollisuutta ja ku-ria sekä kiinteä suhde luontoon jatyöhön. Maamme luonto ja il-masto vuodenaikojen vaihtelui-neen on, kuten eräs tutkija huo-mauttaa, »kansarnme perintöosa- se katoamaton nuoruus, jokaherättää ihmisissä valoisan tun-nelmien ja arvojen, lujuuden jaselvän yksinkertaisuuden kaipuun,halun vapautua suurten, puhtait-ten mittasuhteitten avulla - -.»

Sarnoillessaan mi ttaama ttomissametsissä ja päättymättömillä ve-sillä oppi entispolvi ymmärtä-mään luonnon väärentämättö-myyden ja oman riippuvaisuuten-sa siitä. Se näki kaikessa järjes-tehnällisyyttä ja tarkoituksenmu-kaisuutta - kokonaisuuden. See1ävöitti luonnon haltioilla ja hen-gillä, oman mielikuvituksensa jaaikakautensa uskomusten mu-kaan. Nuo entispolven ihmiset

7

uskoivat henkivoimien suureenvaikutukseen kaikissa elämän-käänteissä. Ei mitään työtä saa-nut aloittaa hark~semattaeikäsitä suorittaa ilman vakiintunei-ta menettelytapoja. Emännät te-kivät monenlaisia taikoja, ennen-kuin uskalsivat laskea karjansakeväällä lai tumelle. Isännillä oliomat salamyhkäiset tapansa, en-nenkuin kylvivät siemenen pel-toon tai korjasivat sadon. Met-sästäjä ja kalastaja uskoi saa-vansa saalista vain määrätyt me-netelmät suoritettuaan. Me saa-tamme hymyillä heidän taika-temppujensa ja työmenetelmiensä

. pikkumaiselle muototarkkuudelleja sääliä heidän fatalistista orjuut-taan. Mutta se kuului olennai-sesti sen ihmissukukunnan elä-mään, jossa ei tuskin mitään ol-lut sattuman va~~sa. Se jatkuvamuistinponnistus. mitä perinnäis-tapoihin pohjautuvat työmenetel-mät ja niiden sekä lukuisten usko-musten siirtäminen polvesta toi-seen edellyttivät, kasvatti henki-siä voimia, vahvisti luonteen täs-mällisyyttä ja elämän ryhtiä sel-laisessa määrässä, että sille tuskinon meidän kulttuurissamme vasti-netta. Mutta myönnettävä on,että sellainen pohja pli alttiina lii-kakehitykselle.

Luontais- ja omavaraisuusta-lous antoivat myös tilaa persoo-nalliselle työlle ja t<;iminnalle.Talonpoikaistaloissa oli kaikki

- kotoista tuotantoa, lukuunotta-matta suolaa ja rautaa, myöhem-min myös sokeria ja kahvia. Kä-sityöläiset jättivät taitonsa perin-

8

nöksi pojilleen. Heillä ei ollutvalmiita malleja ja kaavoja.Oman persoonallisen luomisky-kynsä, omat käsityskantansa hevuodauivat esim. kaappeihin,arkkuihin, sepäntöihin, samoinkuin emännät ja tyttäret ryIJYl-hinsa, vaippoihin ja kauniisiinpöytaliinoihin. Niin kasvoi elä-mä omalta pohjaltaan. Sen toi-minnan keskukseksi muodostuioma koti, talonpoikaistalo, Su-kuperhejärjestelmä oli vankallapohjalla. »Koti oli tämän lujaninhimillisen kulttuurin ydin. Mi-tä tiedon ja kuntoisuuden aarteitakertyikään tällä tavalla kotiseu-dulle, kotiin ja sen eri jäseniin!-

Siihen sitoi myös ankara työ.Alkeellisilla välineillä, ilman sa-nottavia koneita, oli maanmuok-kaus raskasta ja monivaiheista.Luonnonniityilta tai ruohorantai-sista järvistä oli koottava elukoit-ten ruoka takkavitsalla tai sapi-lailla; vilja oli puitava varstoillatai kepakoilla, käsikiviä väännet-tävä saunan porstuassa muulloin-kin kuin uutispuuroksia jauhat-taissa, ryyniä kolkutettava huh-rnarissa aamusta iltaari, vaivailoi-set teurastukset tehtävä aamuvar-hain huonossa valaistuksessa . jakid utta valla tavalla; tiilisa veakintäytyi toisinaan sokea jaloin j.n.e.Työpäivä oli pitkä: riihelle ja pel-lavan lihtaukseen mentiin jo 2-3aikaan aamuyöstä ja kiireimpinäsuviehtoina oltiin heinankorjuus-sa ohi auringonlaskun. Monet-torpparit saivat raskaan taksvärk-kipäivänsä päätyttyä kiirehtiävielä omalle niitylleen, kun sade

uhkasi kastella heinät. Lapsestapitäen oli totuttauduttava työ-hön: aloitettava paimenen apulai-sen toimesta ja aste asteelta tar-tuttava jokaiseen työmuotoon. J.

Eikä ollenkaan ollut taattu,että uskollista työtä olisi seuran-nut menestys. Kansamme his-toria kertoo kautta aikojen jatku-neista vaikeista nalkävuosista,kulku tautien tuhotöistä. eläinru-toista, sodista.

Tällainen työn ja kärsimystenkiirastuli oli kasvattamassa kan-saa. Se IDi Iuonteeseen kuria jauskallusta. Kun hädänkin het-kellä oli 1uotetta va vain omiinvoimiin, enensi se itseluottamusta.Niin toteutui se ylistys, mitä työnsiunauksesta on sanottu: »Työ eiole ihmiselle välttämätön ainoas-taan ansiolähteenä. Se antaa hä-nelle selkärankaa ja lujuutta, kiin-nittää hänet elävään elämään jaon samalla hänelle itselleen ra-kennukseksi.»

Löydämmekö vanhasta talon-poikaiskulttuurista sellaisen elä-mänkoulun jä,lkiä? Vastaavatkoulkonaiset muodot niiden sisälläolevaa henkeä. Voimme empi-mättä vastata myönteisesti.

Ne jätteet, mitä vielä tapaammetäällä Lounais-Hämeessäkin van-hoista talonpoikaisista rakennuk-sista, antavat tosin vain kalpeanheijastuksen tyyli puhtaan raken-nuskul ttuurin loppukehi ty ksesta.Mutta me voimme vertailujlla,muisti tiedolla, vanhoilla kuvillay.m. täydentää käsitystämme ta-lonpoikaiskylistä, sellaisina kuinne olivat ennen kuin ne uusjaoissa

revittun- Se aika on meitä vieläniin lähellä, että monet nykypol-vesta muistavat suljetut pihapii-rit, jonka liepeillä talon moninai-set rakennukset olivat hyvässäjärjestyksessä ja naapuritalojenkanssa nurkka nurkassa kiinnikuin toisistaan tukea etsien. Suu-rimmissa kylissä, joissa oli toista-kymmentä taloa ja vielä lukui-sampi mäkitupalaisten ja käsityö-läisten mökkimäärä. oli useampiakujia rintaisin ja poikki ja keski-pisteeseen, ristikujalle. muodostuiavoin paikka kuin pieni kaupun-gin tori, johon kylännuoriso ko-koontui ja johon oikeissa kylä-järjestyksen alaisissa tapauksissakylänvanhin kutsui sarventöräh-dyksellä isännät koolle asioistapäättämään. Kylilla oli myösoma keinumäkensä, helavalkee-paikkansa, aittamälkensä ja riihi-piirinsä, jopa miilumäkensä.Kerrotaan esim. Vaulamrnin ky-län olleen komean sillan takana,missa lähinnä Loimijoen rantaaolivat kylän kaikki aitat rintaisinkuin vanhanaikaisissa satamakau-pungeissa kauppamiesten aitat.Yhteinen sikopiirinsakin oli ky-liUä ja sinne saivat eriväet, s.o.mäkitupalaiset, rakentaa mök-.kinsa.

Monisatavuotinen kokemus,työnjako ja jokapäiväisen elämäntarpeitten tyydyttäminen olivatlöytäneet kullekin pihapiirin ra-kennukselle oman mukavan paik-kansa. Siinä oli toisella sivustal-la joko vierastenpytinki tai jokuvähätupa ja kellari eli ränni taik-ka maitokamari, muilla puolilla

9

piahtot, lätit, vajat y.m. Kuin-ka mieluista oli saada kaikki ra-kennukset yhteen piiriin, osoittaase, että vaikka viranomaiset kiel-sivät jo Iloa-luvulla pitämästätulenvaarallisia saunoja ja riihiäpihapiirissä, niin vielä meidänpäivinämme on joitakuita sellai-sia. - Kylän tonttimaa oli aiko-jen kuluessa, kun sille oli raken-nettu yhä useampia taloja, käy-nyt ahtaaksi. Se oli kallista. sil-lä se oli »pellon äiti». Se otettiintarkoin käytäntöön. Aita jakoipihan kahteen osaan, kartanoonja tarhaan. Sukupolvi toisensajälkeen oli sen kamaran tallannuttasaiseksi, niii) että vain hienonurmen nukka siinä kasvoi. Eiollut seinustoilla syviä ojia ja val-tointa kasvullisuutta. Leveät jaraskaat pihaportit sulkivat pii-riinsä koko talon- Mäen rinteel-lä kasvoi pihlaja, riihen luonakorkea kuusi, jossa tontut ja koti-haltijat oleilivat. Koko talo- jakyläryhmä sulautui ympäröiväänluontoon. Harmajan sininen hir-sien väri puhui samasta levolli-suudesta kuin rakennusten järjes-tys tasapainosta. Näin elämä jasen luomat olosuhteet olivat ke-hittäneet jo rakennusten sijoitte-luun määrätietoisuutta ja tarkoi-tuksenmukaisuutta.

Voisimme ottaa minkä vanhantalonpoikaistaloori kuuluvan ra-kennuksen hyvänsä ja virittääylistyslaulun sen muotopuhtaudel-le. Katsokaa vanhaa aittaa! Senkorkeus ja leveys. ovat suhteelli-set, sen seinät nousevat sirostimutta varman tukevasti ketarain

lU

tai orpananpalkin päältä. Mata-lan oven yläpuolella levittää lak-ka suojaavan kattonsa, jota ko-kottimet kannattavat. Katsokaasen sulkanurkkia, kuinka ne ovatkuin vaskeen valetut! Ja avorin-tainen luhti tai Jokiläänin suljet-tu kamrnio, jonka yläikertaan vie-vät jyrkät raput päätyseinältä!Jokainen niistä ilmentää sukupol-vensa sielun. Ja mitä puhuukaannokinen sauna, jonka sivuseinailäon pienet työntöluukut ja' ovisei-nällä suojaava katos tai pystyriu-kuinen pistos. Sen salaperäisyysjohdattaa meidät kauas Venäjänaroille esi-isiemme pariin, ja senmoninainen käytäntö kertoo su-kupolvista, jotka osasivat elämi-sen vaikean taidon. Se oli kai-kessa vaatimattomuudessaan kiin-teä olevaisuuden kohta. Muistat-tehan Juhani Ahon ihanan ylis-tyksen kotoiselle kylylle: »Enkäminä silloin (maailmalla) mitäänniin ikävöiden kaivannut kuin ko-toista kylyani. Ja kun tieni mil-loin toivat kotikylääni takaisin,niin kylyä kysyivät silmäni en-siksi.» - Tunsin talon isännän,joka haikein mielin muutti talon-sa kylästä metsän laitaan. Vii-meksi hän jätti mäen päälle van-han sauhusaunansa, ja kerrotaanhänen pitkän aikaa astelleen senluo joka aamu. Varmaan tulvah-ti häntä täällä vastaan koko van-han kylän sielu.

Saman tasapainon ja 1evolli-suuden, jonka kohtasimme piha-piiristä ja rakennusten ääri vii-voista, vallitsi sisällä huoneissa-kino Pirtin avosuista tottoa vas-

taan oli toisessa nurkassa jykeväpöytä, sen edessä rahi. Sivusei-niä yhdistivät pitkät penkit jaavoimet sangyt- Peraseinalla olimuotokaunis kaappi, ehkä kaap-pikellokin, ovensuupuolessa rau-doitettu arkku. Valtava syömäritai parikin muodostivat kaksi- taikolrnitahoisen laen vankan ja tur-vallisen kannattimen ja antoi ark-kitehtoonista rytmiä ja viivakau-neutta koko pirtille. Sama vasta-kohtaisuus ja tasapainontunneval-litsi tuvassa, missä jopa kolmin-kertaiset orret puhuivat käytän-nöllisyydestä, kangaspuut, rukit,kirnut y.m. ahkerasta korityöstä.samalla kuin ne loivat kokonai-suuden, joka penkiHä istujaan te-ki viihtyisän vaikutuksen. Sitäovien ja kaappieri hillityt väritvielä tehostivat, ja samasta tai-teellisesta mausta kertoivat peit-teet y.m. kudokset. »Yksinker-taisten elämäntarpeitten täyttämi-nen ei loukannut kodin viihtyi-syyttä, ne muodostivat sen pää-määrän, joka antoi kodin sydä-melle tunnelmaa ja arvoa,» niinarvostelee muuan kirjailija talon-poikaistupaa. Takassa leimuavatuli kokosi perheenväen iltasin yh-teen. Tarinat olivat silloisena ra-diona ja sirkansiritys soittona.Pärevalkeakin loi vaihtelua ja an-toi elävän liekin. Pirtti oli olen-noitu. Kirjailija .Sillanpää sitäylistäessään kertoo, miten tyhjäl-Iekin pirtille saatettiin sanoa hy-vänpäivän tervehdys. Muuan ku-vaaja antaa niin oivallisen läpi-leikkauksen vanhan talonpoikais-tuvan merkityksestä, etten malta

olla sitä esittämättä: »Niidenviihtyisyys perustui siihen, ettei-vät elämän perustarpeet: lämpö,ruoka, lepo, valo, työ ja seurus-telu kiistelleet keskenään anas-taakseen itselleen mahdollisim-man suurta tilaa kodin alasta,vaan ne silloisten yksinkertaistenelin tapojen vallitessa viihtyiväthyvin yhdessä ja toinen toisellen-sa uskollisina liittolaisina jokainenosaltaan lisäsivät kodin hauskuut-ta.»

»Mielemmelaatu värittäämaailmamme ja me luomme siitäoman -kuvarnme, hyvän tai pa-han, rikkaan tai köyhän, senmukaan millaisia itse olernme.»Näin sanoo eräs kirjailija.

Voimme helposti löytää kan-sanrunoistamme, saduista, arvo-tuksista, sananlaskuista y.m· yllinkyllin oivallisia esimerkkejä siitä,miten rikkaaksi, värikkään kau-niiksi ja ihanaksi vanha sukupol-vi kuvitteli maailman. Se loi tai-teellisesti taysipitoisia hengentuot-teita. Kalevala ja Kanteletar,Hämeen heimon vanhat runoty.m. ovat talonpoikaisen kulttuu-rin korkein ja pysyvin hengensaavutus. Mutta sen pohjana onsukupolvien perintö tuhannenvuoderikin takaa. Näissä hengen-tuotteissakiri ilmenee mielen har-monia ja sisäinen rikkaus.

Yhteiskuntahenki on riippuvai-nen yksilöiden kehityksestä jakulttuuri tasosta. Talonpoikais-kulttuurin kauneus näyttäytyitässä yhteiskuntahengessäkin.Ennen kylien hajoittamista oli yh-teenkuuluvaisuuden henki luja ja

turmeltumaton. Kaikki tarvitsi-vat toisiaan, Muodostettiin yh-teinen myllylahko, joka rakensija ylläpiti myllyn. Venelahkotolivat yleisiä järvirikkailla seu-duilla, ja myöhemmin ilmaantuitarvis perustaa tielahkoja, jopasonni- ja kupparilahkojakin. Neolivat aikanaan, r zoo-luvun lo-pussa ja r Soo-luvun alussa, kiin-teästi järjestetyt ja perustuivat jo-kaisen jäsenen tasa-arvoisuuteenja ehdottomaan velvollisuutensatäyttämiseen sekä keskinäiseenluottarnukseen. Koko kylän väkioli kuin. yhtä suurta perhettä.Kukin talo piti omanaan ne eri-väet, jotka sen maalla asuivat taitaloon tekivät työtä. Sosialinenerotus ei siltä kohdalta ollut var-sin tuntuva. Yhteinen vainiojär-jestys, joka pakotti kaikki kyläntalot menemään yhtaikaa kulle-kin pellolle työhön, aitaamatto-mat kaukoniityt sekä yhteisetmetsät olivat vuosisatojen kulues-

- sa muokkauttaneet naapurit yh-teistyöhön ja sovintoon, mihinsamat vaarat, metsänpedot y.m.,myös johtivat. Kylällä oli yhtei-nen seppä ja yhteinen paimen, jo-ka torveensa töräytellen kokosikylän karjan ristikujalle ja jotajokainen talo vuoronsa mukaanelätti. Vaikka monissa vanhem-missa Länsi-Suomen kylissä Rbot-sin esimerkin mukaan valittiinkylän vanhin, ja käräjillä vahvis-tettiin kyläjärjestys, perustui yh-teistoimin ta kui tenkin suurim-maksi osaksi vapaaehtoisuuteen.Sellaiselta pohialta kehittyi tal-koolaitoskin, Se on loistavim-

12

pia esimerkkejä snta kauniistaavustamisen hengestä, joka van-halle talonpoikaiskulttuurille oliominaista. - Kun kylän talotolivat keskenään sukulaisuussuli-teissa, oli naapurisopu siltäkinpuolelta turvattu. joitakin har-vinaisia, etupäässä myöhäisiäpoikkeuksia lukuunottamattaovat muistitiedot yhdenpitäviäsiinä suhteessa, että ne kertovatsovun eri talojen välilJä olleen hy-vän, vaikka asuttiinkiri suuressaahtaudessa, seinät toisissa kiinni.Aktiivinen toimintahalu purkau-tui kyllä tappeluissa naapurikylänmiesten ja: poikain kanssa, etenkinjos tUD naapurikylä oli toista pitä-jää tai lääniä.

Jokainen korkea kulttuuri kas-vattaa kauniita kukkia. Esirieel-lisella pohjalla ovat siitä ilmauk-sena miesten ja naisten käsi työt,joissa on kansantaiteeksi kehitty-nyttä koristelua. Mainitsen vielämuutamia koristeellisia elämän-iimiöitä todistukseksi saman ta-lonpoikaiskul wiurinelin voimas-ta. Aika kykeni luomaan kan-sansoittajia ja synnyttämään sä-velmiä, joista meidän säveltai-teemme vieläkin ammentaa ehty-mätöntä voimaa. Kansan juhla-tavat kehittyivät maarattyihinmuotoihin, jotka uhkuivat lyyril-listä kauneutta ja taiteellista ma-kua. Hääseremoniat olivat kai-kessa kömpelyydessään viehättä-vät, ja joululeikit todistavat suur-ta keksintäkykyä ja jousta vaahuumoria. Kyläke.nut, jotka avu-lias: yhteishenki pystytti kauniim-mille kun'naille, loihti muutamak-

si vuosikymmeneksi keinumäillerunollisen ajanvieton, johon van-hempi polvikin otti osaa; sen läs-näolo piti niistä loitolla juopot-telun ja epäsiveellisen elämän.Kylät ylpeilivät keinuistaan janaapurikylän pojat tappelivatniistä. Ja kautta aikojen onSuomen kansa rakastanut kokko-vaikeiden sytyttämista : ja senliekkien leikittelyä kevät- ja su-viöiden kuulakkaassa hämyssä.Useimmilla kylilJä oli oma hela-valkeen polttopaikkansa korkeal-la kunnaalla, lähellä järveä tai jo-kea.

Monien kokkoval·keiden nous-sa taivaan sineä vastaan ja kesäöi-deru äänien soidessa ja helistessäsyttyivät herkät ajatukset nuortenrintoihin, kuten vieläkin, ja koti-seutu tuntui omalta ja läheiseltä.Aikakauden loppupuolella il-maantuivat kansantanssit. jotkavielä ehtivät kehittyä kauniisiin'muotoihin purpurin ja franseesinsävelmissa ja niiden juhlallisissaaskeleissa. Mutta kun niitä seu-rasivat leskenjuoksut ja piirileikituudenaikaisine lauluineen, ja kunviulu ja laneetti vaihtuivat har-monikkaan, oli vanhan talonpoi-kaisen kulttuurin elinvoima josarnmumassa.

Puheenaolevan kulttuurin ke-hityskyvystä ja sen korkeasta ta-sosta ei tarvitse tässä yhteydessätuoda esiin niitä esimerkkejä, joi-La kansan uskonnollinen elämä jasen kaunis suhde kirkkoon niinlukuisasti tarjoo. Ei [iioin sensuuresta vastaanottokyvystä, mi-kä joudutti lukuhalua ja lisäsi

suunnattomasti opin ahmimista,kun sanomalehdet ja kirjat alkoi-vat löytää tiensä kansan käsiin.Mutta on syytä tehdä kunniaa sil-le ihmistyypille, joka fyysiUisenkuntonsa tai henkisten ominai-suuksiensa puolesta kohosi talon-poikaiskulttuurin piiristä eturiviinja kruunasi sen kehityksen viimevaiheen. Heitä oli paljon eripuolilla maata, sellaisia suku per-heen patriarkkoja tai kylänsä joh-tavia miehiä, joiden järkähtämä-tön luonteenlaatu, määrätietoisuusJa siveellirien kunto ja elarnanyrn-martamyksensa 'kohotti heidätmuinaissuomalaisten »kuninkai-den» ja »herttuoiden- tasalle jajotka veivät kehitystä tuntuvastieteenpäin. Tai sellaisia lempeitä,mietiskeleviä runoili jaluon tei taElias Lönnrotin ja monien kansan-runoilijoiden malliin, joiden jät-tämä perinröosa on ehkä vieläsuurempi ja arvokkaampi. Memyrskyisen ajan sukukuntaosaamme kyllä antaa arvon sel-laiselle ihrnisl UDnteelle, jolla onrajattomasti tyyneyttä, kärsiväl-lisyyttä, myönteinen, y·mmärtäväote elämään ja usko siihen, ettäpimeyden perästä seuraa valoa.Sellaiseen hienoon ihrnisluontee-seen, jollaisia vielä tapaa joskus»viirneisinä mohikaaneina» suku-kunnastaan, huipentuu talonpoi-kaiskulttuurin monisatavuotinentulos. Hän on jo aatelismiesomassa lajissaan ja hänellä on su-kupuu, joka saattaa ulottua kauasmenneisyyteen. Hänen ulkonai-nen rotutyyppinsäkin kantaa s::cäselvät merkit.

13

Uusi aika monenlaisine keksin-töineen ja helpottuneine liikeyh-teyksineen yllätti talonpoikaisenkulttuurin, kun sillä vielä Olimonilla aloilla kehittymisen mah-dollisuuksia. Ruotsissa, jossa vas-taava kulttuuri oli vanhempi jasamalla korkeammalla, oli sen ke-hitysvoima jo aikaisemmin hei-kentynyt. - r880 luvulla hajoitet-tiin Lounais-Hameessäkin useim-mat kyläryhmat. Se oli paha iskuvanhalle kulttuurille. Mylly- y.m.Iahkot rappeutuivat ja velttouspääsi vallalle. Juopuneet valtasi-vat keinumäet ja tanssipaikat, jaepäsiveellisyys turmeli luhtielä-män. Kotieri harmonia hävisi vä-hitellen . niin aineellisesti kuinhenkisesti. Esteettinen maku tur-meitui, kuten laina vanhan ja uu-den hyökyaalloissa. Kaapit ja ar-ku t nostettiin eteiseen, viatteihintai tallin porstuoihin ja uusia SUD-

jia tehtiin »punttilaudoista».Isantaväki eristäytyi palveluskun-nasta, talolliset vieraantuivat eri-väistä. Talkoot ovat kohta IDP-pumassa ja avuliaisuus häviämäs-sä. On liian surullista jatkaa van-han kulttuurin kuolinkamppailunkuvausta.

On paikallaan erikoisesti pai-nostaa, ettei talonpoikaiskulttuu-rin ihannoijat suinkaan kiellä senaikakauden varjopuolia. Niitäoli, kuten kaiki ssa kulttuureissa,Oli pimeyttä, laiskuutta, saarnat-tomuutta ja epärehellisyyttä.Mutta kokonaisuutensa, tasapai-nonsa ja sopusuhtaisuutensa puo-lesta oli talonpoikaiskulttuunrn-me sittenkin ihailtava, pitkän yh-

14

tamittaisen kehityksen saavutus.Sille on nykypolven rakennetta-va ja tulos on oleva hyvä. Eiole syytä olla 'nuoren 'Polven suh-teen toivoton. Aika on antanutsille niin paljon uusia aseita elä-mäntaisteluun ja suurenmoisiamahdollisuuksia. Me vielä hapui-

lemme suuntaa etsien. Emme voikoskaan palauttaa vanhaa men-nyttä kulttuuri kautta, mutta mevoimme ohjata uuden kehityksenpohjautumaan samoille ihan teille,mitkä esi-isiärnme elähyttivät.

Forssan Lehdessä25/4-)2.

E. A.8/4, 13/4 ja

(

Muistettava

Mustialan salomailla on kaatunutvanha honk,a: Emanue. Näkiö, jotamyös Näkiän Manuksi kutsuttiin, onkuolUut viime maan.a nrain.a Näkiöntor-passa Yli 86 vuoden ikäisenä. Marianmajoille yli tuorielan virran souti ti·e-täjä ja taitaja, josta kauniisti ilrnentyisukukunca.nsa 'Parhaat ominaisuude t,

perinnäistiedon ia suuren yksinaisenluonnon yn~pitäminä.

Näkiön torpan oli I10o-luvun lopul-la rakencanut Emanuelin äidin isä.Manun isä oli tullut tor ppaan Loirnaal-ta, ja Manun vaimo, joka vieläkin elää,on kotoisin Kalvolasta, Hietajärven ta-losta. Nuoruudessaan kävi Manu puo-

kansanmies.

lisen vuotta Mustialan voutikoulua,Niiltä aj.oia'oa kait periytyi hänen r uot-sinkielen taitonsakiri sekä suuri luku-halunsa. Mustia'lan opiston tapahtu-mista ja henkilöistä 60~luvu1ta lähtien

tiesi Manu luotertavasti kertoa, samoinSadoksen takamaitten suurista metsäs-

täjistä, Elvasta, Heinästen Eevasta y.m.Vanhat kansancarinat olivat säilyneetManun kirkkaassa muistissa, ja kan-sanomaiset työtavat hän osasi selvit-tää. Hän oli itse taitomies, kätevä puu-työntekijä. Puuastioita. kuten tii.nujaja tynnöreita, sekä rekiä hän veistelimyytäväksikin, jopa teki toisten kanssakuirujakin.

Mutta varsinaisesti on Manu tu!llutkuuluisaksi .n.s, r enu.uolien tekijana.Luonnonvääriä oksia j.:;. juuria taita-vasti veistclernallu ja kok oonpanern ai.a

valmisti hän yli 55 vuoden aikana tuo-leja, keinutuoleja, sohvia ja pöytiäsuunnattomat mäar a, arviolaskua käyt-täen ainakin 5000-6000 kpl. Manutuli sa ttumalta tarnan kätevän taidontienraivaajaksi maassamme, Forssanisanca, kauppaneuvos A. W. Wahrenharrasti lämpimästi kotiteollisuustaidonlevittämistä rahvaan k eskuu.een. Suur-ten nälkävuosien aikana oli han saa n u;nähdä, miten köyh~ilä maalaiskansal-la ei ollut suuria mahdollisuuksia raha-

l6

ansioihin sopivien käsitöiden puutteentakia. Joskus 1870-1uvun puolimaissatoi hän Englannista mukanaan oksa-cuoli n, Suomen metsistä riittäisi r enu-tuoleihin loppumattomiin raaka-ainet-ta, arveli W ahren, niiden valrnistami-seen ei tarvittaisi monia eikä monimui-kaisia työkaluja ja niistä saataisiin ul-komaille .hyva vientitavara. Hän kuu-luoti ympäri Tammelaa, erta sellaistasopivaa käsityötä oli saatavissa ja ettähän.elt~ saisi mallituolin. Mutta eipäohlut muita halukkaita kuin NakiönManu tuolta kaukaa korvesta. W.ahrentaputti hä.nä olkapaalle sanoen: "KylläSinulile tulee naista elinikäinen työ».Mallituolin mukaan teki Manu koko

Iseuraavan talven renutuoleja, joitaWahren sitten 1875 vaihei'lla lähettiHelsingin näyttdlyy,n. TääJ:Iä ne pal-kictiin pronssimitalilla, Kun Forssessapidettiin 1879 suuri maanviljelysnäyt-tely, asetti Manu tarunekin tuolejaanesillJ.eja sai niistä 10 rnk.n palkinnon.

Siitä läthtien aakoi noiden" puutarha-kaJustojen suur-valmistus. Mustialansuurissa metsissä dii riittämiin sopiviaoksia ja juuria. Vuodet ympäriinsä ko-koi'li Manu .niistä huonekaluja. Torpantyöt täytyi jättää melkein kokonaa.npäi.vämiehe,n haltuun, niin kauan kuinei omista Iapsista OI11utapu.a. Mustialan

herrat, kuten Borenius, Cannelin ja Zit-ting, valittivat kalustoja sekä omaanmaahan että myöskin Venajai'le. Jopakeisarin hoviinkin nura tilattiin, jaAleksanreri II veli osti .myös Manuntekemän »toolin», Joskus Manu meniitsekin tuotteitaan myymään Heåsin-kiin, mutta enimmäkseen ne tilattiinhanelra kotoa. Monissa näyttelyissäpalkittiin Manun renuluoleja, esirn.Turussa 1881, Forssan näyttelyssä 1909ja Hamee nlinna,n näyttelyssä 1921. Ai-nakin pari vuotta sitten teki iäkäs ukkovidlä tuolejaan ja muita. Viimeiset vuo-det kok oi'li kuitenkin Ma n.un poikametsästä tarveaineet. kun hän ei enääitse jaksanut salomailla samoilla. W.ah-renin ennustus elinikäisestä työstä olihyvin toteutunut. Halvalla Manu ainamyi tuolejaan ja sohviaan. Luonnikasnojatuoli maksoi viime aikoinakin vain40 mk, sohva 80 mk, ja tähän sisältyimyös vaivalloinen kuljetus tiertörnientaipaleitten takaa.

Korpi oli ornavaraisesti kasv.attanutManusta persoonallisen luonteen, kult-tuurinsa kauniin iilmennyksen. Sellai-sista miehistä muodostuu kansammekantavinta ainesta. Ikuista rauhaa hu-rniskoot hänelle kirkkotarhan puut!

E. A.

Forssan Lehdessä 22. 4· -32.

A. W. Wa h r e n.Rehtori K. V. Kaukovallan huhtikuun 8 p:nä 1932

radiossa pitämä esitelmä

•

Suomen nykyisin verraten hy-vään alkuun päässyt ja muutamil-la aloilla korkeallakin kannallaoleva teollisuus on vielä nuorta.Moni mies on kuluneen r 00 vuo-den aikana piirtänyt maammehistoriaan kunnioitetun nimen jasuorittanut teollisuuden palveluk-sessa sellaisen elämän työn, jotajälkimaailmankin sopii kunnioi-tuksella muistaa. Kaikkein huo-mattavimpia maamme teollisuu-den uranuurtajia ja yleensä talou-dellisen elämämme huippumiehiäon ollut nykyisen kunnioitetun jalaajalti tunnetun Forssan Osake-yhtiön luoja ja kehittäjä A x e 1W i 1 h e l m W a h r e n, jonkavaiheita tässä lyhyesti selostarn-me.

A. W. Wahren oli syntynytTukholmassa joulukuun ro palva-nä r 8r 4. Hänen isänsä oli Sak-sasta Ruotsiin muuttanut kaup-pias H. W. Wahren, joka kuolir843' Wahren oli juutalaista su-kuperää. Hänen äitinsä oli BeataDorotea Lamrn, kuollut r8r9.Wahrenin äidin sisar, siis esityk-

semme sankarin täti, oli FredrikaLamm, jonka pojanpoika oli kuu-luisa ruotsalainen runoilija OskarLevertin. Wahren oli siis henki-siltä lahjoiltaan etevää sukua jatäysin perinyt vanhempiensa rik-kaat luonnonlahjat. Kun \Vah-renin äiti kuoli pojan ollessa vas-ta 5 vuoden vanha ja hänen isän-sä samoihin aikoihin eli vaikeissataloudellisissa oloissa, joutui poi-kanen äidinäitinsä, rouva Lamminkasvatettavaksi. Lammieri perheoli Tukholman juutalaisseurakun-nan etevimpiä ja hienoir ipia, jatässä vanhassa kauppiaskodissaWahren imi itseensä ne terveetperiaatteet, joita hän koko elä-mänsä ajan noudatti. Hän in-nostui kaikkeen hyvään ja kau-niiseen, mikä innostus sitten myö-hemmin Oskar Levertinissä puh-kesi ihanassa runoudessa kauniistiilmoille.

Koska nuori Axel oli aivan va-raton, täytyi hänen jo nuorena ru-veta ajattelemaan toimeentuloaan.Hän meni r j-vuotiaana oppilaak-si enonsa Adolf Lammin verkateh-

18

taaseen Tukholmaan, mutta sa-malla hän seurasi opintoja, etu-päässä kemian luentoja, Tukhol-man teknologisessa opistossa, jokasiihen aikaan oli Ruotsin etevin.Kun poika oli erinomaisen tarmo-kas ja työkykyinen, niin hän oppisiellä sekä käytännöllisesti ettätietopuolisesti tärkeitä ammatti-tieto ja. Vastaisessa elämässään olihänelle suureksi eduksi kielitaiton-sa, sillä kotona puhuttiin saksaaja ruotsia. Englanninkieltä Wah-ren taisi täysin sujuvasti ja sa-moin ranskaa. Hän kirjoitti kaik-kia näitä kieliä erittäin sujuvastija huomattavan hyvällä tyylillä.

Neljän vuoden oppiajan jälkeenLammin tehtaassa Wahren sai ki-sällinkirjansa ja lähti v. r 832 kier-tämään kisällinvaellukselleen Eu-roopan maita. Hän opiskeli vär-jäysoppia Berliinissä ja muissaSaksan kaupungeissa. Pitkän ai-kaa hän oleskeli Bieli tsissä, 1tä-vallassa, josta hän myöskin löysitulevan puolisonsa Emilie Kle-bekin, Nuori värjärinkisälli kävisen jälkeen vielä Belgiassa, Rans-kassa ja Hollannissa sekä Tans-kassa jalan kulkien paikasta paik-kaan, kunnes hän kesällä r 836perin oppineena kisällinä saapuikotiinsa Tukholmaan. Täällä hänvakaumuksesta kääntyi kristin-uskoon. Wahrenin välit eivät sil-ti rikkoutuneet hänen Mooseksenuskoon jääneiden sukulaistensakanssa, nämä kun pohjaltaankaikki olivat uskonnollisissa asi-oissa vapaamielisiä.

Nuori värjärinkisälli vuokrasiTukholman Kungsholmenilla ole-

van värjäyslaitoksen, mutta se eimenestynyt, nuorukaisella kun eiollut pääomia. Tukholmassa oles-kellessaan hän sai kuulla, että J 0-

kioisten kartanossa, Suomessa, olivuokra tta vana vanha ver ka teh-das, Suomen ensimmäinen. Se eiollut käynnissä sillä erää lainkaan.Wahren vuokrasi tämän verkateh-taan syyskuussa r 838 Jokioistenkartanon omistajalta, kapteeni

. Josef Brehmeriltä, ensin viideksija sitten kahdeksaksi vuodeksi.Eno Adolf Lamm, joka oli koh-talaisen varakas mies, meni ta-kaukseen vuokraehtojen täyttämi-sestä ja lainasi ankarilla ehdoillaWahrenille vähän rahaa, ja pie-nen lainan hän myöskin sai ser-kultaan Karl Oskar Levertiniltä.Wahrenilla ei ollut siis lainkaanomaisuutta hänen saapuessaan lo-kakuussa r838 j okioisiin. Hänoli niin köyhä, että hän Jokioisiinsaapuessaan pesi housunsa Loimi-joessa voidakseen kutakuinkinsiistinä miehenä mennä ankarankapteeni Brehmerin puheille.Mutta tästä alkaa kuitenkin sit-ten suurisuuntainen elämäntyö,joka on ansiokkaimpia Suomessasuoritettuja. Emme voi tässä yk-sityiskohtaisesti kuvailla Wah-renin ankaraa taistelua kaikkinai-sia vaikeuksia vastaan hänen en-simäisinä vuosinaan, vaan viit-taamme tässä ainoastaan eräisiinseikkoihin.

Jokioisten verkatehdas oli oi-keastaan vallan kelvoton Wah-renin tullessa sen vuokraajaksi . jasen vuoksi hänen tehtäviään olipanna se jonkinmoiseen" kuntoon.

Hellän isänsä välityksellä, joskinmelkein ilman rahoja, Wahreninonnistui r 840 ostaa Tukholmastaeräästä konkurssihuutokaupastahyvin hyödyllisiä koneita, muttaniiden maksaminen alkoi tuottaaylivoimaisia vaikeuksia. SilloinWahren kääntyi tähän aikaanmelkeinpä kaikkivaltiaan senaat-torin Lars Gabriel von Haart-manin puoleen, ja tämän historias-sa paljon moititun ylhäisyydensuuria ansioita on, että hän huo-masi heti, mikä mies A. W. Wah-ren oli. Näyttää siltä, että kap-teeni Brehmer oli antanut erittäinhyvän lausunnon tehtaansa vuok-raajasta. Pääasia on, että Wahrensai 4,000 ruplan lainan SuomenPankista, voi maksaa koneensa jahiukan rahaa jäi liikekustannuk-'siin. Vastoin isänsä varoituksiaWahren rohkeasti rupesi yhä vainparantelernaan tehdastaan, ainatietämättä, mistä hän saisi rahat,ja saipa hän kapteeni Brehmerin-kin uhraamaan varoja tehdasra-kerinukseen. V. r84r-43 Wah-ren sitten rakennutti Jokioistenverkatehtaan melkein uudelleenja hankki siihen täysin ajanmu-kaisia koneita. Jo v. r845 Jo-kioisten verkatehdas 'oli tunnettukautta maan ja erittäin kunnioi-tettu laitos. Rahoituksen oli teh-nyt mahdolliseksi yhä uudelleenvon Haartmanin suopeus ja järk-kymätön luottamus. Tehtaassaoli r 846 toistasataa työläistä, jois-ta 26 oli ulkomaalaista, ja siinävalmistettiin monenlaisia villakan-kaita, joista erikoisesti mainitaanskotlantilaiset matot, Vapaaherra

19

von Haartman teki taasen suurenpal vel uksen Wahrenille tilaamal-la asuntoonsa Wahrenin tehtaanmatot, joita tietysti muotia seu-ratessaan Helsingin hienoston olitrlaaminen. Myös solmi Wahrenjo vuodesta r 840 kauppasuh-teita Pietariin, johon hänen onriis-tuikin myydä sangen huomattaviata varaeriä.

Täten oli Wahren jo noin r 846kunnioitettu tekijä, mutta hänymmärsi hyvin, ettei hän voinutra ken taa elämäntyötään J okiois-ten tehtaan varaan. Vaikeata hä-nen oli ostaa kalliita koneita lai-tokseen, joka vuokra-ajan päätyt-tyä saattoi joutua pois hänen kä-sistään. Näin toimitarrnoisen mie-hen kuin Wahrenin oli lisäksi hy-vin vaikeata pysyä sovinriossakapteeni Brehmerin kanssa, jollakyllä on erittäin kunnioitettu ni-mi Suomen rauta teollisuuden his-toriassa, mutta joka kuitenkin oliluonteeltaan pikkumainen ja är-tyisä ja joka lainkaan ei käsittä-nyt, että verkateollisuudella Suo-menmaassa .oli vallan toisenlaisetmahdollisuudet kuin rautateolli-suudella. Jo aikaisin Wahren ru-pesi siis suunnittelemaan muuttoaJokioisista. Hän vuokrasi r 84 5noin ro km päässä Jokioisista ole-van Kuhalan kosken lupaamallajauhattaa kosken ornistajain, Li-nikkalan y.m. kylien talollisten,viljan. V. r847 Wahren sai se-naatilta luvan perustaa villa- japumpulita varain valmistamistavarten joko vesi- tai höyry voi-malla käyvän teollisuuslaitoksen.Mutta rahaa puuttui. Ensi alus-

•

20

•

sa Wahren suunnitteli sellaistapuuvillakehräämöä, että olisi han-kittu kangaspuita ja jaettu niitäympäristön mökkiläisten perhei-siin ja kudotettu Ikangasta maksa-malla kutojille työpaikka. Hänsai yhtiö miehekseen v. 1846 ruot-sinmaalaisen varakonsuli ConradHernmarckin, joka oli melkoisenvarakas mies. Kolmanneksi yh-tiömieheksi rupesi saksalaissyntyi-nen kauppa-apulainen Schmitz.Yhtiömiehet perustivatkin Jo-kioisten puuvillakehruuy htiön jaHernmarok rahoitti sen. Schmitzoli johtajana, mutta tämä oli val-lan veltto ja kelvoton mies. V.r 8 50 alussa yhtiö hajosi, mutta sehyöty tästä vähän tunnetusta yri-ty ksestä kuitenkin nähtävästi oli,että Wahren huomasi puuvilla-kankaiden menekin hyväksi, mut-ta samalla totesi, että se voi me-nestyä ainoastaan koneellisenatuotan tolai toksena,

Tällä välin Wahrenin oli on-nistunut saada Hernmarck innos-tumaan puuvillakehräämön perus-tamiseen. Wahrenin laskelmatolivat siksi todennäköiset, että eiollut vaikea uskoa niitä pätevik-si. Hernmarck oli maan ehkä tun-netuimman kauppahuoneen H.Borgström & Kumpp:n osakkaa-na ja hänen onnistui saada myös-kin silloinen varovainen ja. vara-kas konsuli Borgström osakkaak-si yhtiöön. Heti ruvettiin raken-tamaan Kuhalan kosken varrelleForssan puuvillakehräämöä, ra-kennettiin suuri tehdasrakennus jatyöläisasuntoja. . Tilattiin ajanparhaat koneet Englannista, ja ke-

väällä r 849 uusi tehdas alkoityönsä. Se oli siksi suuri yritys,että se maan silloisessa sanoma-lehdistössäkin herätti huomiota.Seuraavina vuosina näyttäytyipian, että Wa'hren oli erinomai-nen tehtaan johtaja ja että Forssa-yhtiö oli loistava liikeyritys.Etenkin .yenäjälle myytiin paljonsen lankoja. Mutta Wahren kä-sitti myöskin, että olisi pitänytlaajentaa tehdaslaitosta kutornol-la. Näihin aikoihin alkoi nimit-täin jo olla kankaiden kysyntää,etenkin halpojen, ja sitä olisi tie-tysti teollisuuden pitänyt tyydyt-tää. Mutta Wahren ei saanut yh-tiömiehiään innostumaan tähänyritykseen. Konsuli Hernmarckoli kyllä reilu mies, mutta hän oliluonteeltaan synkkä murjottaja,joka kirjoitteli Wahrenille pitkiämoitekirjelmiä ja pelkäsi kovinkaikenlaisia laajennuksia. Luon-teeltaan ylhäinen ja sivistynytkauppaneuvos Borgström taasoli Hernrnarokin vaikutuksenalaisena. - V. r851 Wahren luo-pui Jokioisten tehtaasta, jonka nytvuokrasi hänen entinen konttoris-tinsa ruotsinmaalainen A. I.Frietsch. Tämä muutti Jokioistenverkatehtaan r858-59 Tarnpe-reelle, jossa se vieläkin elää Tam-pereen Verkatehdas Osakeyhtiö-nä.

Kun siis Forssa-yhtiötä ei voitusaada perustamaan kutomoa, ryh-tyi siihen Wahren itse huolimattaHernmarckin ankarasta tyyty-mä ttöm yydesta. OmistamalleenKossilan tilalle aivan lähelle Fors-saa ryhtyi Wahren v. I 853 perus-

tamaan puuvillakutornoa. Yhtiö-toverina oli hänellä Karl Zuhr, jauuden tehtaan toiminimenä oliWahren & Comp., vaikka sitäta vallisesti kutsuttiin Viksberginkutomoksi. Yhtiömiehillä oli ta-vattomasti vaikeuksia, sillä juurikun he alkoivat tehdasta perus-taa, syttyi Itämainen sota, ja hei-dän oli siis vaikeata saada Eng-lannista koneita, mutta Ruotsinkautta ja Wahrenin serkun KarlLevertinin välityksellä ne sentääntulivat Uumajaan v. r 854 ja siel-tä vähitellen Vaasaan ja lopultaperille. Samaa tietä oli myöskinForssa-yhtiön käyttäminen hank-kiessaan puuvillaa raaka-airieek-seen.

Yhtiörniehiila, Wahrenilla jaZuhrilla, oli myöskin suuret vai-keutensa uuden yhtiön rahoitta-misessa, mutta heidän onnistuikuin onnistuikin ajaa hankkeensaloppuun, ja v. r855-58 näkyyselvästi, että sekin oli mainio lii-keyritys, Viksbergin kutomo ostiForssan osakeyhtiöltä lankaa sa-maan hintaan kuin sitä muillekinmyytiin. Venäjälle voitiin myy-dä sangen suuria eriä kangasta javoitto oli hyvä. Nyt rupesiHernmarckiakin harmittamaan,että ei ollut ajoissa huomannut,kuinka viisas Wahren itse asiassaoli ollut. Sen vuoksi sekä Hern-marck että Borgström olivat nytvalmiit myönnytyksiin. V. r 8 59 'Forssa-yhtiö ja Wahren & Comp.yhdistettiin yhdeksi osakeyhtiök-si, Forssan Osakeyhtiöksi, jokavieläkin toimii. Uuden yhtiönsuurin osakas oli nyt kauppaneu-'

2i

vos Henr ik Borgström, joka täs-tä lähtien rupesi pitämään Fors-saa ehkä tärkeimpänä laitokse-naan ja joka kuolemaansa asti ra-jattomasti luotti Wahreniin. Wah-ren tuli uuden yhtiön teknillisek-si johtajaksi, mutta kaupallisenajohtajana oli kauppaneuvos Borg-ström ja pääkonttori Helsingis-sä. Uusi yhtiö joutui kuitenkinv. r86r-65 tavattorniin vaikeuk-siin sen johdosta, että Amerikanorjasodan tähden ei puuvillaa saa-nut maahan välistä millään ,hin-nalla ja jos saikin, se oli niin kal-lista, ettei siitä kannattanut val-mistaa kangasta, koska silloinenköyhä kansa ei ostanut kallistakangasta. Yhtiö olisi epäilemät-tä tehnyt vararikon, jollei kaup-paneuvos Henrik Borgström olisiasettanut suuria varojaan ja kun-nioitettua nimeään yhtiön- tueksi.Näin päästiin ohi vaikean ajan.Mutta sitten alkoivat v. r866-68kauheat katovuodet maassamme,raha katosi liikkeestä kokonaan jayleisön ostokyky oli mitätön.Vasta v. r 869 yhtiö pääsi uudes-taan jaloilleen ja jakoi r 87()-lu-vulla loista via osinkoja. Wahrenoli lopultakin voittanut. Näinävuosina r862-68 Wahren itse-kin eli kovin ahtaita aikoja. Hänoli pannut kaikki rahansa Forssa-yhtiön osakkeisiin ja moneen muu-hun liikeyritykseen. V. r864 hä-nen olisi ollut pakko tehdä vara-rikko, mutta taas kauppaneuvosHenrik Borgström sai aikaan,ettäWahren sai akordin ehdolla, ettävelkamiehet maksoivat hänenkorkonsa, ja siinä tilassa Wahren

22

oli monta vuotta, kunnes Forssarupesi kannattamaan.

Wahrenilla oli nimittäin ensin-näkin erinomainen rakkaus maan-viljelykseen. Vuodesta 1852 hänloi Viksbergin kartanon malliti-laksi ja osti Kojon ja Markun kar-tanot, joissa 18 50-luvulla kuoki-tutti kokonaisia kulmakuntia pel-loiksi. Forssan pa jassa hän teettiuudenaikaisia työvälineitä, hank-ki rotukarjaa ja oli yleensä lyhyes-ti sanoen maanviljelijänä siksimerkillinen mies, että hän y ksis-tään sen perusteella olisi maini t-

tu henkilö Suomen historiassa.Wahren·in muista laitoksista huo-mautettakoon hajuvesitehdas. suu-ri saha ja olut- ynnä viinanpoltti-mo. Innostuksella Wahren hää-räsi Uudenmaan ja Hämeen lää-nien maanviljelysseurassa, ja v.

. 1879-&0 hän <YliSuomen Talous-seuran puheenjohtajana. Seura soiWahrenille suurimman kunnian-osoi tuksen, su uren kultami talinsa,jollainen vuoteen 1885 mennessäannettiin ainoastaan 4 henkilölle.1879 oli Viksbergin kuuluisamaanviljelysnayttely, jossa Wah-renin aikaansaannokset tuli va ttunnemiksi koko maassa.

On selvää, että tällainen tou-hu kas ja toiruekas mies ei voinutrajoittua toimimaan vain Forssas-sa, Hän oli nykyisen suuren Ky-mi-yhtiön pääperustajia. ja kuo-lernaansa saakka hänellä oli suu-rn sananvalta Tampereen Verka-tehtao ssa. V:sta 1856 Wahrenoli .[l;k uisten valtion komiteoidenj~bn('riä. Jopa 1870-luvulla näyt-ti siltä, ettei mitään komiteaa voi-

nut olla ilman Wahrenia, ja kun-nia.u, kukkuloilla hän oli vihdoinJ b76, jolloin hän oli suuren suo-m a.aisen teollisuusnäyttelyn yli-korn.saarina ja niitti runsaasti kii-tosta siitä. Hän sai kauppaneu-vol.se.i arvonimen, ja 1883 hänetkorotettrin aatelissäätyyn nimelläWahren, vaikkei hän koskaankäyttänyt tätä aatelisnimeä. Jo1870-luvulla Wahrenin terveysalkoi huonontua suuren työtaakanpainamana, ja 1885 elokuun 2,8paivana hän kuoli. 'Forssan teh-taan virkailijat ja työläiset pys-tyttivat hänelle muistopatsaan.

A. W. Wahrenin elämäntyöntuloksena on siis Forssan kukois-tava tehdas ja yhteiskunta, ja seon yhden miehen elämän työksi josangen paljon.' Mutta Wahrenansaitsee korkean kiitoslauseenmyöskin isänmaan ystävänä.Vaikka hän oli vierasrotuinen javieraskielinen mies, hän omaksuitäysin uuden kotimaansa isän-maakseen ja liittyi siihen suurellarakkaudella. ' Hän oli ihanteittenmies, joka koetti niitä elämässääntoteu ttaa, ja hänellä oli harvinai-nen onni nähdä unelmiensa toteu-tuvan. Wahrenin menestyksensuuri salaisuus oli siinä, että hänoli erinomaisen eheä luonne. Mi-nä olen lukenut tuhansia Wah-renille tullei ta kir jei tä ja satojahänen lähettämiään ja olen voi-nut siis seurata hänen elämäntyö- 'tään yksityiskohtaisesti hänenSuomeen tulostaan hänen kuole-maansa saakka, enkä voi muutasanoa kuin että W·ahren naiderr s

. kirjeiden valossa esiintyy erittäin

rehellisenä ihmisenä, oikeana kun-nian miehenä, jonka sanaan ystä-vät saattoivat luottaa ja joka ainak.oetti tukea ystäviään, jos häntoiselta puolen tarvitsi heidänapuaankin. Pikkumaisuus, itsek-kyys ja salakavaluus olivat kau-kana tästä miehestä. Hänellä oliloistava äly, joka kohotti hänetkaikkia muita hänen aikansa SUD-men ·liikemiehiä korkeammalle.Maamme silloin etevimmät liike-miehet kirjoittelivat Wahrenilleahkeraan, ja kaikista näistä kir-jeistä huokuu syvä luottamusWahrenin älyä ja luonnetta koh-taan. Sellainenkin luku mies kuinJuhana Wilhelm Snellman kun-nioi tti suuresti Wahrenia.

23\

Aikansa sivistyspyrintöihin ottiWahren lämpimästi osaa. Aikai-sempina aikoina hän tuki suoma-laisuusliikettä myös rahallisesti,vaikkakin hän siitä sitten myö-hemmin vieraantui, ja Tammelankansanopetuksen historiassa hä-nellä .on huomattu ja kunnioitettu111m!.

Sellaisille miehille, jotka ovattavalla tai toisella kansamme ta-loudellista ja henkistä kehitystäedistäneet, .on jalkimaailmakinvelvollinen antamaan tunnustuk-sensa ja täydessä mitassa A. W.Wahrenille.

Forssan Lehdessä 27. ja 29· 4· )2.

Monivuotinen pyhäkouluntyöntekijäJokioisilla.

. Pyhäkoulunopettaja K. Kulmala.

Hiljaista ja vaatimatonta onpyhäkoulutyön alku ollut moninpaikoin maatamme. Se on useinollut niin huomaamatonta, ettävuosien perästä on vaikeata sa-noa, milloin se on alkanutkaan.Sellainen on pyhäkoulun alkuJokioisillakin.

Viime huhtikuun 6 päivänä saimaallisen maj ansa jättää yksiJokioisten vanhimpia pyhäkou-lunopettajia, Kalle Kustaa Kul-mala. Tämä kuollessaan So-vuo-

tias vanhus oli niitä Jokiläänintorppareita, joiden tilat Suomenvapaussodan jälkeen itsenäistytet-tiin, Hän oli syntyisin YpäjänVarsanojalta ja tuli z y-vuotiaanakotivävyksi Latovainion Kulma-laan, missä hän myös' sai pitkänpäi vätyönsä päättää,

Pari vuotta Kulmalan muutet-tua jpkioisille tuli seurakuntaanpapiksi Karl Oskar Mannström(s. 1852 ja t I-kaalisissa 1926).Hän oli uskon innolla vaikuttavasielunpaimen, joka ahkerasti liik-kui seurakunnassa hartaus- y.m.kokouksia pitämässä. Latovaini-ossakin pidettiin usein kokouksia,joihin -kansaa tuli kosolta. Mann-ström oli jokioisilla 8 vuotta.Tänä aikana syttyi monessa hen-gen tuli, joka useimmissa taas piansammui. Mutta oli niitäkin, jot-ka eivät voineet enää Herraansakieltää. Näiden joukossa oliKulmalakin. Hänessäkin syttyiHerran asialle tuli, joka ei enääpäässyt kokonaan koskaan sam-mumaan.

Nähtävästi Mannström osasivaatia, että uskon tulee myös il-metä teoissakin, koskapa hänen

·2S

vaikutuksestaan Kulmala Lato-vainiossa alkoi pitää pyhäkouluavuoden I 884 vaiheilla. Al uksihän toimi. aivan yksin, mutta sit-temmin hän sai apulaisiakin, m.m.vidäelossa olevan ]oose Vallinv.rn. Nykyään Latovainion pii-rin pyhäkoulu on jo saanut moniatovereita ja jakautunut kolmia,mutta vieläkin on Kulmalan pe-rustama kantakoulu lapsirikkainja merkille pantavaa on siinä suh-teessa, että siinä käy poikaoppi-laitakin suhteellisesti enemmänkuin muissa pyhäkouluissa. Kun»Kulmalan pa.ppa» joitakin vuo-sia sitten jo vanhuuden tähdentahtoi vetäytyä syrjään, uhkasi-vat pojat lakolla, ellei vain pappatule mukaan pyhäkouluun.

Hyvänä esimerkkinä Kulmalaoli pyhäkoulussaan ei ainoastaanlapsille, vaan myös toisille opetta-jille. Hänen koulunsa ei ole kär-sinyt tähän asti opettajien puutet-ta. Samat opettajat ovat olleettoimessaan monia vuosia. Niidenjoukossa olkoon mainittuna moni-vuotinen miestyöntekijä herastuo-mari Kustaa Markkula. Sairaa-loisuutensa ja korkean ikänsä ta-kia Kulmala oli viimeisinä Vuo-sinaan vain miltei nimellisestiopetta jatoimessaan.

Saatamme ihmetellen kysyä,missä on se voima, joka perin vaa-timattomissa pyhäkouluissa voikiinnostaa opettajia ja oppilaita.Kansakoululaitos on vuosia me-toodeissaan kilpaillut pyhäkoulunkanssa ja sen opetuksessa moninkerroin voittanut, mutta ei sitätappanut. Kulmalankaan pyhä-

koulua emme suinkaan saa mitoil-taan suureksi arvata. Ei sen kyse-lymetoodit eivätkä toimintatavatolisi arvostelua kestäneet. Kaikkioli perin alkeellista. Vain kerrankuulimme ukon viimeisinä vuosi-naan pyhakoululapsille puhuvan.Ei siinä ollut muotokauneutta ei-kä metoodeja. Se oli vain yksin-kertaisen vanhuslapsen puhettarakkaille kastetuille lapsuko is.lleKulmalan Ypäjältä saamassamuuttokirjassa kuvattiin hänenkristinopin tai tonsa seuraavasti:sisäluku kiitettävä, Svebel. tyy-dyttävä, osaa ulkoa raamatunlau-seita, historiaa, 26 virttä, huo-neentaulun ja katumuspsalmit.Käsittää kristinopin valttävasn.

Herrassa elävän uskovan opet-tajan persoonallinen vaikutus kas-tettuun lapsilaumaan, kas siinä sepyhäkoulutyön salaisuus piileekin.Mikäs muu olisi lähes puolfvuosi-sataisena aikana Kalle KustaaKulmalaan ja hänen pyhäkou-luunsa niin voinut kiinnittää py-häkoulunoppilaita, että he isä poi-kineen ja äiti tyttärineen huhti-kuisena sunnuntaina seisoivat hä-nen haudallaan vakavina ja .io-nilla kyynel silmäkulmassaankuuntelemassa hautapuhetta pal-veli jasta, joka itsestään todistaa:»Herra nyt sitä lasket palvelijasirauhaan menemään, sanasi mlkkaan, sillä silmäni ovat' nähneetpelastuksesi» (Luuk. 2: 29-30)ja pienempien pyhäkoululastenlaulaessa vainajan ikuiseen uneen.

E. W. Elovaara.

Forssan Lehdessä 9· 5· 32·

Saaren- ja Kaukolanharjut.Niiden luonne ja synty.

Kaukolan- ja Saarenharjun m ai-se m alla on selvästi havaitta va pää-selänne, joka kuLkee enimmäkseenkapeana, vesien väliin ahtautunee-na. Kuivajärven ja Tanilanlammenvälinen Ihafj.unosa on n. 15 m 1 'k or-kuista, siis selännekankaretta; sekulkee melkein itä-länsi suuntai-sena. Kaikonharju; saman nimistäla.htea reunustava osa, on 5-6 mkorkuista kunnastyy.ppiä, joka jat-kuu samaten matalana, heikostikurrrpuilevana Raanpäänharjun a.Välillä täm ä loivistuu matalaksi va-lanteeksi, mutta saa taas k oh oum a-kohdissa jyrkistyessään selänne-muodon. Tässä Iä.htee pääharju tasivuhaara. joka muodostaa Määr-lammiin pistävän Eliaksenn okan.Siinä on kolme matalahkoa k oh ou-rnako.htaa, Sekin siis jäljittelee piiä-selännettä. Ko'hourna jatkuuedelleen itä-kaakko-Iänsi-Iuoclesuuntaisena, 25-350 kulmassa kal-!istu vana Suujär'Ven ja Maårlam mmvälisenä Suujär venhanjunn eli ]är-

1 Korkeusluvut ovat määrätyt Py-häjärven pinnasta, joka on 96,9 rn me-ren pinnan yläpuolella.

välharjuna. Tännän korkeus o.n kesokim. 20-25 m, joten se ·k,orkeusluo-kittelussa luetaan m äkim aaihan.Suujarvcnlharju muodostaa 4 isom-paa kukkulaa, jotka kaikki ovathieman pitkänomaisia muodoltaan.

Suujärven ja Rakkalarnmin vä-lissä selänne kääntyy kaakkois-luode suuntaiseksi samalla hiukanmaclaltuen. Harjun Iae n. täyttäätässä tasainen maantie kokoaan,joten syntyy selvä kulma laen jarinteitten väliin. On kysymykses-sä Jaak io k ankare. - Suujärven län-sirannan puolivälissä muodostumakääntyy enemmän länttä kohdenkohoten samalla selännemäeksi. Sekulkee enimmäkseen kapealakisenaja Jyrk,kärinteisenä Pyhajårveä jaKuiva;·ärveä yhdistävän Salmen jaeteläisten ,har,jukuoppien väliin ah-tautuneena. Pitkin matkaa selän nemuodostaa k ohournia. Esirn. Pa-pinlammen kohdalla on kauniisti jae.hja sti muodostunut kupu, jokanousee ·yli 30 m salmen pinnasta.Etelässä selänne kallistuu 'pik.kukoh ournia ja laskeurnia tehden har- •jukuoppiin ja niiden välisiin harju-

hauto ihin, vastainen rinne viettääensin samansuuntaiseen .hautaan jasitten koko ajan jyrkkänä salmee n.

Kohta, jolle olemme saapuneet,on hatja nteen korkeimpia, 3-1- m:nkorkuinen Lystikukkula eli Edel-feltin ,kukkula. Harjanteen laki onnäillä m ain kapea, vajaa 2 m.Reivilamanen luoteispään kohdallapohjoisrinne ei enää kallistu suoras-ti, vaan muodostaa ta sa n tee n, ensinloivasti laskettuaan ja vasta sittensukeltaa jyrkästi veden pinnan alle.- Reivi- ja Pitkälammen välissänousee verkkaisesti m adaltunut har-janne jålleen kukkulaksi. Sen toisel-la .puolen itse tälhän asti kapeanapysytellyt laki laajenee, ollen pai-kotellen yli 30 m levyinen ja m u 0-dostaa samalla pieniä kuoppia. Pit-kånlarnme n kapeimman osan koh-dalla on ,hal'j.illteessa taas kapeala-kinen kohounia, jonka rinne jatkuuSalmeen piståväksi niemeksi, Num-melininahckst. - Seuraava harju-laen "t'>q'".kohta. Kukkula nimel-l'iän, on tasaisesti, pyöreästi kohoa-va kupu. Se kallistuu etelässä Pit-känlammen ja Kylälammen väliseenkuoppa-alueeseen. - N.s. Lammen-taustan.harju m uo dostaa useita ku-pu- ja selännekoh outumia. Lammenpuoleinen rinne laskeutuu loivanatasanteita ,ja kuoppia muodostaen,Salmen puoleinen taas .jyrkemrnin.- Muodostuma jatkuu samantapai-sena luodesuuntaa lko'hderi. Lnp-puosassaan, Miekkainnokassa, semaclaltuu kank aremaaksi. - 1sorn-pien kukkuloitten Joohdalla harjannetavallisesti laajenee leveydeltään.Kartalla huomataan selvät niementapaiset kaartumat tällaisissa k n'h-

27

clissa, esim. Pikku- ja Iso-Santanok-ka. .Miekkainn ok.k a päättyy 'ka'h d.el-la haaralla. Pohjoiseen päin työn-tyvä kärki on selännemuotoinen,kun taas luoteeseen päin jatkuvaVihko on kauttaaltaan matalaa jatasaista.

Olemme siis seuranneet harju-alueen pääharjanteen kulkuapit-kin matkaa. - Siitä haarautuu erisuuntiin lähteviä osia. Määrlarn-min rannalla mainittiin. Raarupään-harju. Se muodostaa osan pääh ar-janteessa, mutta haarautuu kiertä-mään Suujärven itäistä ja pohjoistarantaa muodostaen Suujärven puo-lella useita verrattain korkeita mä-kiä. Mutta Kuivajärven puolellas~ leviää rn ata lana .kangasmaana.Välillä se katkeaakin, siinä missäKarinoja yhdistä.i mainittuja jär-viä toisiinsa, mutta jatkuu taas ma-talana edelleen. Koko alava maas-to kohoaa vähitellen Salmen ra n-taa kohden muodostaeri Peukalo-lahden etelarannalla yli 30 m: n. k or-kean kukkulan. Tämä kaartaa le-veälakiseksi selänteeksi madaltuenPeukalolahtea, mutta nousee taastämän .po.hjo isranna lla ensin parikertaa hieman selkäänsä köyristet-tyään korkeaksi Leikkolinna n-mäeksi.

Vastian kohdalla jatkuu Raan-päänharjusta matalanpuoleinenhaara, joka yhtyy pian ,pääharjaan.Peukalolahtea rajoittavassa nie-messä on 4 itä-länsi suuntaista las-keumien toisistaan eroittamaa sel-kää.

Salmen toisella rannalla jatkuuharjumuodostus edelleen kohotenheti n. 35 .m korkeaksi Kartanon-

28

mäeksi, joka kallistuu Salmeen 30°kulmassa. Tämä jatkuu vähitellenmadaltuen laakiomaisena muodos-tumana edelleen. Huomattavimmatharjukukkulat Kartanonmäen ohel-la ovat samankorkuiset Palomäkija Riihimäki. Palomäki muodostaaSalmeeri pistävät niemen. Tässäonkin salmen ;kapein k o.hta, Uitinnimeltään.

'I'arkastelemrne sitten harjudiau-ta- ja kuoppa-alueen eteläiselläpuolella olevaa Ihanjumuodostusta.Se on paljon ehjempää ja yh ten ai-sempää. Selkä- ja harjamuotojata vataan harvemmin, sen. sijaanlaakiot ja keromuodot esiintyvätmaisemassa määräävinä. Korkeus-suhteet vaihtelevat samaten kuinedellisessäkin.: k unna s-, kankare- jamäkimaa vuorottelevat keskenään,

T'anilanlarnmen rannalla kohoaa30-35° jyrkkänä Tanilan.kukkulaniminen kupu. Siitä jatkuu lou-nasta kohden kurrnpuileva p dikit-taisselänne, jornka korkein kohta onlähes 35 m korkea Keinumäki. -Tanilanlammesta maasto kohoaavähitellen laakiokankareeksi, jokajatkuu kaakko-Iuode suuntaan.Määrlarnmin itäkolkan etelärannal-la sen korkeus suurenee. Tässäon myös 35 nn korkuinen mäki,Mattilankukkula, joka viettääMäärlarnrniin yli 30° jyrkkänä.

Muodostuma jatkuu, loivarintei-sen rotkon katkaistua sen Hirn-mainrnäen, kohdalla, samanlaisenaloivana laakiona. Huomattavim-mat ympäristöstään eroittuvat k o-houmat ovat kupumainen ju'halan-kukkula (Määrlamrnin etelärannal-la), jOlka on 20 un :n korkuinen, ja

saman lammen länsirannalla ko-hoava laak io, Likomäki, jonka itä-rinne pistää Iarn mii n pienenä nie-menä, Nokkamaana. Liko mä enkorkeus liikkuu 30 m:n vaiheilla,ja sen Nokkamaan ja Liisannokanvälinen rinne on 30-40° jyrkkä.Sen laki on tasainen, Iaih es 300 rnpituinen ja IOO m levyinen.

Mainittu kankaremaa ikoh oaa yli30 m korkeaksi Iaakiornäkirn aaksi,Kaukolannummeksi. SC'n laki onpaikotellen n. 400 m:n levyinen,mutta välillä harjuhaudat ja -kuo-pat kaventavat sen vain pariin k.ol-me en metriin. Ketolan tiehaara n jaRejvilammin .k ohdilla laki vieläkohoaa, niin. että nummi näissä koh-din saavuttaa 38 m:n korkeuden.Ennen Kaukolan kylää mäkimaakuitenkin madaltuu, laaki omu ot ohäviää ja maasto muuttuu kurri-puilevaksi ja kuoppaiseksi. -- Kor-keus kasvaa kuitenkin pian luo-detta kohti ja saavuttaa maksimin-sa Isossamäessä, joka .k o.hoaa lä-hes 40 m ja laskee uyrkkänä Hä-ränsilmä nimiseen harjukuoppaan.- Viimeinen ko:houman k oh ta 011

Säterinrnäki Kylälammen rannalla,mutta se ei enää saavuta mäkimaankorkeutta. Sen jälkeen seuraa loi-vasti Pyhäjärveen viettävää kun-nasmaata, joka yhtyy Miekkainn o-kassa päähar jaan.

Har'jualuetta thalko o sen keski-osassa kuoppamaisema, jossa onerivuuruisia ja -rnuo toisia laskeu-m ,a toinen toisensa vieressä. Kui-va- .ja Pyihajä.rven välissä on sel-\ :i~ti Ihautamainen laakso, jonkasalmen vedet täyttävät, Samatenovat kaikki suuremmat laskeumat

veden täyttämiä. Tällaisia ovatTanilanlampi, Määrlarnpi, Iso- jaVähä-Räkkälampi, Papinlam pi, Ra-jalarn.pi, Reivilarnpi, Pitkälarnpi,Ammeenpohja. Häränsilmä ja Kylä-lampi eli Pajalampi. Määrlamrni onsyvimmältä kohdaltaan 30 m; seon siis orkomuoto. Useimmilla onahh on syvyys, esim. Pitkällälammel-la 16 m. Kylänlampi ja 'I'anilan-larrupi ovat .hiuka n ipåålle 10 m _.-Näiden harjukuo.ppien välillä k ul-kee selvästi :havaittavia kaakkois-luode . suuntaisia h autam aisia las-keurnia. Niinpä Räkkälamrnienkuoppa-alueesta lähtee pari ouru-purtolaaksoa, jotka kiertäen kuop-pien välisen ,kukkulan yhtyvätPapinlamrnessa, samaten on Pa-pinlamrnen ja Reivilammen, Raja-lammen ja Reivilammen välissävastaa vanlaiset m u.odo stumat.Havaitaanpa Määrlammen-i-Räkkä-lammin välisessäkiri osassa rn adal-tumista, niin myös Suujärven län-tisimm än kolkan, Salakkalahden vä-lillä.

.Paitsi mainittu,ja suuria harju-kuop,pia ja -:hautoja, joiden pituudetmäärätään useimmiten sadoissametreissä, on useita pienempiä'kuoppamuodostumia. Esim, Raja-ja Räkkälammeista etelään päinolevassa osassa on kaikkiaan. IO

harjukuoppaa, joiden keskirn. läpi-mitta vaihtelee 10-20 m. Syvyyson 10-30 m. Muotonsa puolestaovat ne monenlaisia. Joukossa esiin-tyy kulpanne-, suppilo- ja kehlo-muotoja. Poihjat ovat joko kuiviatai vetisia. Kaukolannumrneahalkovat pitkanomaiset laskeurnat,Ketunnctk o ja siitä luoteeseen jat-

29,ku va diarjuhauta, Vekkilännotko jalsonotko, jotka myös vaihtelevatmuodoltaan.

Harjuaines on vietinkivisoraa.Se on selvään kerr o.k.sellista ja sitenlajiteltua, että jotenkin samankokoi-set kivet ovat samassa kerrokses-sa sekä karkearnpi ja hienompi soratai hieta vuorotellen eri kerr oksis-sa.

Suurin osa Iharjualueesta On ha-vurnetsien .peittärnää. Huomatta-va on, että mäntyä esiintyy tavalli-sesti kui vemniilla,päi vänpu oleisil-la rinteillä, kuusta taas .poh.jois·puo-

. lisilla rinteillä ja laskeumien poh-jaosissa. Jos ta nkkaamm e esim.pääharjua, niin huomaamme, ettäkukk ulapaik at tavallisesti ovat va-loisan, ,kuivan männikö n peitossa,kun taas niiden l'•.adalluttua kuusivuorostaan astuu esiin vallaten ko-ko laen.

Metsien pintakasvillisuus vaihte-lee suuresti, . ,Suul;'ärven,harjullaesim, korkeat ru o'h o t ja iheinåk asvitvuorottelevat rehevän mustikkavar-vusto n kanssa. Saaren kartanonmäissä tapaamme taas oikein tyy-.pillistå mustikkapeitteistä kuusi-

metsää, samaten Räkkälammin n ot-k oissa. Palomäellä vaihtuu kosteatiheä mustikk aa kasvava kuusikk omitä kauneim paan tasaiseen ,puo-lukkapeitteiseen männikköö n. Num-mella kattaa mäntymetsän pintaakaikkialla dcanerva.

Vaihtelua tähän diavumetsien yk-sitoikkoisuuteen hu ovat Raanpäänja Vastian kauniit .koivikot. Lisäk-si esiintyy lehtipuita tavallisestiveden partaalla havumetsän vaalea-na 'kehy,ksenä, ei kuitenkaan har-ju-

30

alueen läntisessä kuop,pamaisemas-.sa. Paikctelle n 'harjunrirrteillå onmetsää kaadettu, jolloin lepikk o tairiheikkö on noussut sen tilalle.Harjukuoppien ul oirn.pia reunaosiapeittää tiheä suopursu-, juo luk'ka-ja kane.rva varvusto. Mutta sisään-päin vesirajaa kohden tällainen rä-me muuttuu vetiseksi samrn alis-to maak si, rahk asu o ksi.

Harjualueella on suunnilleen 38asuinrakennusta. I

Tällaiset vierinkivrharjurnm e ovatsyntyneet jääkauden lopulla maa-jään sulaessa, sen peräytyessä kaa-kosta luoteeseen, Itse harju aineson syntynyt seuraavasti: Jäävirratovat kuljettaneet mukanaan kallios-ta irtautuneita lohkar eita, jau'h a-neet ne pieneksi ja hioneet pyö-reik si. On olemassa useampia har-jujen syntyä koskevia selityksiä,Holst-Strandmarkin teorian mu-kaan .harjuso ra olisi jäänyt suur-ten, jään alaisten jokien muodosta-miin tunneleihin. Toisaalta taasväitetään, että se olisi kerrostunutsuistomuodostumana mereen jääti-kön reunalla, jolloin jäätikön reu-nan perääntyessä suistot yhtyivåtmuodostaen kaakk.o -c-lu ode suun-

taisen selännejakson (De Geerinteoria); harjukumrnut olisivat tätenkunakin kesänä muodostuneensuistomaan keskuksia. On myösselitetty Jia.rjuen syntyneen man-nerjään päällä virranneiden ja sy-viin halkearniin laskeneiclen jokienkubjettamista aineksista. - Kysy-mystä ei ole kuitenkaan voitu vielätäydellisesti ratkaista.

Kuten olemme nähneet, on Kau-k olanharjussakin ha vaitta vissauseampia rinnakkaisia harjanteita.- Sora-ainekset ovat tukkineet jää-tikkökanavan suun, jolloin joki onpuhkaissut itselleen uuden purk au-tumisko.hdan. Seurauksena onmainittujen m uoto jen syntyminen,Pitkänomaisia harjuhautoja on jää-nyt sorakasauturnien väliin,Pyör eäpohjaisten harjukuoppienarvellaan syntyneen siten, että so-rakerrostumien sisään on jäänytjokin suurikokoinen jäälohkare,jonka sulattua on muodostunuturrupinainen laskeuma.

Tellervo Hernmi,

Forssan Lehdessä 17/6, 20(6 -32,

erämaahan, ovat kautta aikojen ol-leet mainioita metsästys- ja kalas-tuspaikkoja, mutta .harvaanasuttuja,salotöllt siellä, toinen täällä, .iidenjoukossa Ollilan torppakin, kau-kaiseria muistona siitä Ollista, jokapuolen vuosituhatta sitten näillä

. asumattomilla erämaillahallitsi.Eikä asutus meidän päivinämmeosoita lisääntymistä; viime vuonnahävitettiin 'viimeinenkin viljelysasu-ma Salok seri rannalta, kun saman-niminen torppa ·siirrettiin jonnekinHeinämaan uoleen. Nykyajan ih-mistä eivät nuo saloseudut enää ky-kene kunnolla ruokkimaan. Taiolisiko päin vastoin?

Niin, näille entisen Ollinpojansalomaille ja vesille retkeilivät- 1840perustetun Mustialan opiston her-ratkin. Innokkaimpia näyttää ol-leen eläinlääkäri J. A. Vegelius,yksinäinen sielu, luultavasti juro,mutta uskollinen luonne. Hän olitullut Mustialaan 1854. Milloin. hänrakennutti itselleen Saloksen Sal-mensaareen .pienen mökin, sitä eiole tiedossa, mutta ainakin jo 1850-luvun Io.pussa se oli valmiina jakäytännössä. Tupa oli pieni ja käviahtaaksi, kun. monet muut kalarn ie-.het Vegeliuksen tavoin etsivätluonnosta rauhaa ja sopus ointua,jota ei Tammelan »tragikoo.milli-

Saloksen rannoilta.Kahdeksan vuotta sitten viimeksi

kirjoitin Forssari Lehdessä »Salok-sen rannoilta», poimint oja Sal-mensaaren kalastajamajan ,päiväkir-jo je n kellastuneilta lehdiltä. Nuosilloiset \'I1S1 alakertaa sisälsivätvain hajanaisia otteita Saloksen elä-mästä ja siellä versoneesta runou-desta. Tarkoitukseni on nyt lopul-takin niitä ja tkaa; lähteet ovatmelkein e:htymättömät 'ja Salmen-saaren vanhalla tuvalla ja Salo'ksenIuo nriolla on yhä IpuoJeensa'vetävävoima. Käydessäni siellä joku 'ai-ka sitten ne ,yhdessä muistuttivatkeskenjääneestä työstäni. Niitten-kin arvo lukijoitten vuoksi, jotka ei-vät mitään tiedä Salmensaaresta,kerron aluksi kalastajatuvan vai-heista, vaikka siten tulen osaksikertaamaan 8-9 vuotta vuottasitten julka iscmiani juttuja.

Vähän .runsaamman kuin penin-kulman etäisyydellä Mustialastapäilyilee laajojen metsämaiden hel-massa lähek'käin toisiaan joukko sa-lo järviä: Salois, Kyynårä, Valkjår-vi, Kuivajärvi. Liesjärvi, Lunki,Pakonen y.rn., vähän sivummallaHeinänen, Särkijärvi ja Valijärvi.Nuo seudut, jotka keskiajalla las-kettiin kuuluvaksi »Ollerrpojans

32

nen seuraelämä» muka silloin enääkyennyt jakamaan noille vapauttarakasta ville miehille. Rakennettiinsamalle saarelle uusi suurempi tupa,sama joka vieläkin tarjoo suojaakalastajille ja retkeilijöille. Sekinoli käytännössä jo 1850-luvun lo-pulla, sillä 1860 alkaneissa päivä-kirjoissa, jotka keskeymättä .ovatjatkuneet meidän päiviimme asti, eimainita mitään nykyisen tuvan ra-kentarnisesta, ja eräs Salolesen-kä vi-jä kertoo myöhemmin, että ensim-mäinen päiväkirja, jonka 'hän näki1859, oli kadonn·ut. Vanha Vege-liuksen maja jäi yhä .py styyn : sitäkäytettiin ensi aikoina myös ma-joitukseen, sittemmin 'keittiönä jahajcitettiin vasta tämän vuosisadanalussa. Se sijaitsi nykyisestä tu-vasta saaren sisäosaan .påin.

Mutta kertoakseni vielä tuostaperintätietojen vliståmästä tuvastamainitsen, että 1887 siinä toimeen-pantiin »suurem.moiset korjaukset»,tupaa korotettiin, uusi piisi muu-rattiin, ja punaiseksi sen maalasivat»Kölli ja Jumallinen Isak», kutenpäiväkirja kertoo. Uuden kaapin-'kiri tupa sai. Rakennuksen edessäoli korkea lippu tanko. Sen nosta-jaiset olivat juhlallisia tapauksia.Forssan piirilääkäri Friman kertoo,että 1867 nostettiin lipputanko 15miehen. voimalla, ja 1883 otti sa-maalaiseen toimitukseen osaa 14miestä. Nyt o n lippu tanko jo ai-koja sitten sortunut alas. eivätkänykypolven miehet ole uutta jaksa-neet nostaa, vaikka sen 'huip.puunvoitaisiin kohottaa jo itsenäisenSuomenkin lippu.

Tu-pa on kautta aikojen saanutinventario onsa »jalornielisiä lahjoi-

tuksia». Forssan kauppiaiden kun-niakk aa na oikeutena on ollut vaha-kankaan .hankkiminen ruokapöydäl-le. Sen teki ö o-Iuvulla apteekkarija kauppias Therman, 1878 kaup-pias Fontell ja joku vuosi sitten.Heikki Lindfors. Viimeisimmätrunsaat lahjoitukset teki tänä ke-sänä kauppaneuvos Isak Julin, jokamajassa ensi kerran vieraili ja jon-ka miel~stä niin mainehikkaan tu-van täytyy olla kunnossa.

Sai Salmen saaren tupa' naapurei-takin: 1878 rakennutti kasvitieteenprofessori P. A. Karsten itselleenjärven toisella rannalla olevaanSelkä- eli Jänissaareenhuvilan, ja1885 eräät henkilöt yhdessä Lunki-järvelle kalastusmajan, jolle an.-nettiin roomalaisten: keisarien hu-vilinnan ylväs nimi Trianon. Särki-järvellä oli myös eräässä saaressaoivallinen lkalastusmaja 1, jolhtaja C.A. Zittingin lhuvi.m aja saman jar-"en .ran n alla rja Valijar-vellekin Kojon herra pystytti suu-ren hu vilansa. 2 Mutta Salmensaa-

1 Särkijärven kalastusmajan oli mah-dollisesti rakentanut insinööri D. W. afGrubbens, joka r 87r tuli Mustialaanrneijer inhoitajaksi. V. r879 lahjoittihän tuvan Mustialan oppilaiden Kurnp-panuskunnalle (oikeastaam ensin Gran-bergin neideille ja vasta nämä kurnppa-nuskunnalle). r»JSär.kij.ärve,n .kalaunajaväikkyy varmasti jokaisen mustialiitinmuistissa hauskimpien 'merikuvien'joukossa», kirjoittaa agr. Eerola Kurnp-pa nuskunnan historiassa. Kumppanus-kunnari lakattua r908, kun agronoorni-osasto Mustialasta siirrettiin yliopistoon,myytiin mökki ja lienee pian sen jäl-keen tullut hävitetyksi.

2 Koska se tapahtui, ei ole tiedossani,paitsi että osa sen rakennusaineista saa-tiin hajoitetusta Lunkisaaren huvilasta.

ren kilpailijaa maineessa ja viehä-ty'ksessä ei niistä koskaan tullut, ei-kä ollut tarkoituskaan.

Kesäisinä aikoina jo vuosikym-meniä sitten oli noilla saloseuduillaliikettä, vaikka matka oli pitkä 'ja vai-valioinen. Agr. Ruben Brehrner ker-too eräässä rn uistelmassa, miten Sa-lokselle mabkattiin eilinen. siten,että ensin jalan kuljettiin Särkijär-velle. Sen .yli soudettiin ja vedet-tiin järven 'po,hjoispäässä veneet n.r/2 km leveän niemen yli Heinäs-ten järveen. Soudettiin taas senpohjoiseen, kärkeen, josta jalan pa-tikoitiin Saloksen rantaan. Var-maankin oli tämä hankala kulkutiekåytännössä joko hyvin varhaisinaaikoina tai sitten vaihtoehtoisenasuuntana, milloin tahdottiin Särki-järvellekin .poiketa. Ainakin, rnyo-ihern min kuljettiin suoraan läpi met-sien Kuttervikin kautta SaloksenKylmäänlahteen. jonka kummullesitten rakennettiin metsänvartijanasunto. Pitkät ajat kävi enitenkäytetty matkareitti kuitenkin -Su-sikkaan kautta Saloksen torppiin,kunnes viimeisinä vuosikymmeninäsuora tie Kylmäänlahteen tuli jäl-leen tavallisirapaan käytäntöön.Metsänvartijan mökin luo rantaanrakennettiin venevaja, ja tiekinmuodostui melkoisen hyväksi, vaik-kei sitä myöten autolla päässytkäänh uristamaan. Vain jonkun kerranlienee ajettu autolla Kylmäänlah-teen Heinämaan kautta. Nyt tänäkeväänä on venevaja siirretty Sa-Ioksen entisten torppien rantaan jasiten saatettu melkein yksinomai-seen 'käytäntöön vanha kulkusuun-ta Susikkaan kylän kautta. Aika

33

hyvä tie vie Anderssonin. metsän-vartijan asunnolle asti, ja sinnepääsee suutellakin autolla. Siitäon vähän enemmän kuin 'kilometrinkä velyrna tka ran nalle.

Salmensaaren .päiväkirjoja on jo5. Vanhin, niistä alkaa kesäkuussar860 eläinlääkäri Vegeliuksen rnuis-tiinpanolla. Hän on siihen kirjoitta-nut myöskin kalastusta Saloksella jaoleskelua tuvassa koskevat säännöt.Ne ovat siksi' mielenkiintoiset jahauskat, että oikeastaan sopisivattässä selostettaviksi, mutta jääköötjohonkin toiseen kertaan.

Päiväkirjoissa on, jo kuluneen 72vuoden aikana muutama tuhat mer-kintää ja monia tuhansia' nimikirjoi-tuksia. Vakinaisirnpina Saloksen-kåvijöinä olivat luonnolli-sesti Mustialan opiston cpet-tajat ja virkailjjat, jotka tie-tääkseni o~istivatkin kalastusma-jan, veneet ja kaluston, vaikka kar-tano taisi .pitää huolta suuremmistakorjauksista. useimmilla opettajillalienee ollut tupaan osuus, joka edel-lytti myös osanottoa erinaisiin kus-tannuksiin, ja niin taitaa olla asian-laita vieläkin. Näiden. »isäntien»seurassa retkeili Salokselle, paitsiheidän penheväkeään, usein myös-kin Mustialan vieraita, jopa ulk o-rnaalaisiakin. Ja tänne Salmensaa-ren kuulun kurkihirren alle tekiMustialan agr ono omioppilaidenkinmieli, vaikka !heillä olikin oma ka-lastusmajansa Särkijänvellä. V.r888 esim. koetti Kurnppanuskuntapäästä osakkaaksi Salmensaaren tu-paan, mutta entiset osakkaat eivätsiihen suostuneet. Kuitenkin annet-tiin K umppanuskunriallekäyttö oike-

34

us tupaan, .jos ihankki si sinne jase-nilleen oman kaluston. Tämän jäl-keen alk aakin agr ono omioppilaidenretkeilystä ilmestyä ,pärväkirjaanmerkintöjä. Agr. Eerola ker to oKumppanuskunnan historiassa, ettäKurruppanuskunta sai myöhemmin»rnyös oikean osuuden tupaan».Taisi niin. ollakin, k osk apa vuosisa-dan lopussa ja tämän, alussa agr o-no ornioppilaat suurin joukoin ret-keilivät Salmensaareen. kuten tu-lemme havaitsemaan.

.Tammelan säätyläisten, niidenjoukossa myöskin Forssan ja J oki-oisten herrat, .piti perinnäistavanrn ukaan rnyö skin toisinaan käydäSalmensaaressa ja sen päivä'kirjaannimensä .ja ihuomionsa merkata.Siellä ovat Wahrenit, Stålströmit,Hultit, Borgström, Griine, RydbergFrey, Veckman, Paulit, Brehrnerity.m. ja Tammelan papeista Söder-borg ja Grönlund, rn alern.mat ahke-ria kalamiehiä, Meidän aikamme'I'arnrnelan, Forssan Ija Jokioisten»silmäntekevät» miehet ovat seu-ranneet heidän ,jällkiään. Niin, jaon joukossa ollut naisväkeäkin,'vaikka suhteellisen vähän, etupäässäMustialasta ja Tammelasta. Välistänaisväkea oleskeli siellä ilman mie-histäkin turvaa, kuten kerran r870 3neitosta r2 vuorokautta yhteen me-noon, Etenkin 70-lwvulla olivat si-sarukset Anna ja Augusta Oran-berg Mustialan muiden »mamsel-lien» kanssa ahkeria Saloksen-vie-raita. Tavallisimmin naisväki k ulkiyhdessä miesten kanssa, Kun tuvanvirittiosa on avara ja siellä oli ennenehjiä sänkyjäkin, ottivat miehet sen

yökortteerikseen, milloin naisväkinukkui alhaalla tuvassa.

.Mutta palataksemme Saloksen»k anta-asukkajhin» täytyy ennenmuita mainita uudelleen eläinlää.käri]. A. V e g eli u k sen nimi.»Hän se oli perustaja», laulaa muis-torunossaan August Vartiainen.Usein yksinkin kaiasteli VegeliusSaloksella. Hänen päivåk irjamerkin-tänsä ovat asiallisia ja lyhyitä, eikä,hän liikaa tunteellisuutta ja ylistys-hyrnistystå Saloksen ihanuuksillesietän.yt, niin suuresti kuin hän ra-kastikin luontoa ,ja Salmensaarenrauhanmajaa. Viimeksi kävi hän Sa-loksella heinäkuun lopulla r878 ja,kuoli sitten seuraavana vuonna, O-len ennen julkaissut sen kauniinsuomenkielisen 'runon, jonka Au-gust Vartiainen hänen muistolleenpiirsi päiväkirjaan-. Niistä yhdistä-vistä hengistä, jotka luovat vieläkin.kum.man tunnun tuon vanhan tuvanelämään, on varmaankin ]. A. Ve-geliuksen yksi voirnakkaimrnista.Vegeliuksen 'varhainen kuolema ontehnyt hänestä UIO miltei Iegendaari-sen olennon; ei elä enää ihmistä,joka olisi y·hdessä Vegeliuksen kans-sa SalokselIa majaillut, ja kaikkimitä ihänestä kuulemme kerr ottavan,on toisen käden muistitietoa.

Kauan on ollut poissa myöskinkamreeri J 0 ,h a n E, B ä c k -s t ,r ö m, toinen suuri Saloksen J:a-kastaja. Jo r863 ilmestyy hänen ni-mensä Salmensaaren ,päivä.kirjaanja .pysyy sen lehdillä uskollisesti kol-me vuosikymmentä. Hän oli van-'himmiten pitk åpartainen ukko, val-

1 ForssanLehti 1923 N:o 90.

----------•••••••••••••••••••1

lan kuuluisa kaskujen kertoja, haus-ka mies, joka edusti Salmensaaren»kanta-aatelin» joukossa 'valoisaahuumoria ja lepp oisaa ilo npitoa. Seei kylläkään näy hänen .påiväkirja-merkinnöistään, sillä ne ovat asialli-sia ja kertoivat jokapäiväisistä aska-reista. Niistä ,päättäen hän .piti tark-kaa järjestystä tuvassa. Mutta jäl-kimuisto, joka kansan keskuudessaTammelassa on hänestä elävin kuinkenestäkään toisesta Mustialanher-rasta .ja jonka Saloksen-kaskutkinovat .vielå tuoreessa muistissa, vaik-ka viimeisetkin hänen toverinsa ovathäntä ,jo seuranneet yli Tuonelanvirran - se jälkimuisto paljastaa hä-nen oikean, iloa ja valoa säteilevänluonteensa. Bäckström oli oy :sta1864 Mustialassa ki1'[jan.pitäjänä,v:sta 1865 kamreerina ja kuoli hei-näkuun 51pnä 1893, juuri siihen ai-kaan, kun Salois oli kaunii~mil-Iaa n. Hänelle ei k yllå runoiltu rnuis-tolaulua, mutta hänen sielumessu-naan ovat olleet lukemattomat ystä-välliset muistelukset. Tuvan seinälläon häneri muotokuvansa ja Tam-melan kirkkomaalla hautakivensä,

Kolmas suuri Saloksen-kävijä oliprofessori P. A. K a r s t e n, kas-vitie teen opettaja ja kuuluisa sieni-en tutkija. V. 1864 tuli hän Mustia-laan ,ja oli toimessaan vanhan opis-ton loppuun asti, 44 vuotta. Hänoli erikoirien merkkimies. harvapu-heinen, mutta suoraluontoinen. jalämminhenkinen filosoofi, 'kuten hä-nestä mainitsee Evert von Konowmuistelmakirjoituksessaan. Hänelläoli .kyllå Saloksen toisella rannallaoma kalastusmajansa. mutta useinihän souti rakkaaksi käyneeseen Sal-

3S

rriensaareen, jossa oli hyviä sydän-ystäviä. Hänen päiväkirjamerkin-tämä, jotka alkavat 1866, ovat ai-van lyhyitä. Hänen .par as toverinsaoli insinööri D.W. af G r u b ben s,luonteeltaan vilkas ja avomielinen.He kaksi olivat »Sal oisveljeksiä».Konow kertoo mainitussa muistel-massaan, että »iltasin 'istuskelles-saan tai vesillä soudellessaan vaih-toivat ystävykset ajatuksiaan mil-loin elämän ja kuoleman salaperäi-sistä ongelmista, milloin ihengen jaaineen olern uksista, sielun ja r uu-miin keskinäisistä suhteista. Väitte-lyt liikkui va t Ijokapäiväisyyden ylä-puolella». - Karsten kuoli Ipaijonjälkeen ystävänsä, 'vasta 1917 Fors-sassa, ,jossa hän poikansa luonaoli asunut viimeiset vuotensa. Hä-nenkin kuvansa on Salmensaarenmaljan seinällä.

.Mainittu insinööri D. W. af Grub-bens oli Ruotsista kotoisin, syntynyt1824. Miten ja milloin hän oli Suo-meen tullut, 6 ole tiedossani. Hänoli jo 1859 käynyt Mustialassa, mut-ta millä asialla ja miten kauan hänsilloin täällä oli, en ole kuullut.Sen jälkeen hän oleskeli kauan Itä-S'uomessa, kunnes ikävoi tänne ta-kaisin. Vuosina 1871-76 oli ihänMustialassa meijerinhoitajana, javuoden 1874 aateliskalenterinmukaan oli :hänellä tällöinvuokralla Lehtisten kartanoMynam åellä. Erottuaan rneijerin-hoitajan toimesta jäi Grubbens asu-maan Tammelan kirkonkylään jasuoritteli maanmittaustöitä rn.rn. lä-hiseutujen metsissä. Hän oli runoi-lija ja rhaaveilija, hänellä oli taipu-muksia arkkitehdin toimiin ja taide-

36

m aalaukseen," hän rakasti ,puutar-harrhoitoa .ja yleensä ikaikkia esteetti-siä diar rastuksia. Hän on julkaissutkaksi runokokoelmaa: Min pennaja På fantasiens vin.gar. Hänen ru-nosanontansa oli vuolasta ja valmis-ta, hänen runollinen kaukonäkönsävallan ihmeellinen. Ennustiha nGrubbens jo r877 varsin nykyaikai-sen ilmaliikenteen synnystä, ja hä-nen. rviimeksimainitusta .run oteok-sestaan tapaa sarnanlaisiayllätyksel-lisiä runokuvia enemmänkin. Sal-mensaaren päiväkirjoissa on arvioI-ta ainakin parikymmentä pitempää,julkaisematonta runoa, Iyhyistä sä-keistä puhumattakaan. Hänhän hy-vin herkästi ilmaisi ajatuksensa jo-kapäiväisistäkin asioista loppusoin-tuisten säkei tten avulla.

Grubbens oli kuin ,paras mustia-liitti, eri sukupolvien yhdistävä sie-lu, joka oli läsnä joka juhlassaru-n oillaan ja oivallisella ker tornatai-dollaan innostamassa nuoria ja viih-dyttämässä vanhoja. »Setä Crub-bens», kirjoittaa :hänestä JdrjailijaK. V. Tegengren, »oli hyvåsydärni-nen, kunnon kunniavarihus, kaikki-en mustialiittieri setä, juhlivien Ihu-vineuv os ja vappuk alaasie n saesep-'po. - Salois ja hän kuuluivat yh-teen, - - Se oli hänen rnaampääl-linen paratiisinsa.»

Kun kirjoitukseni ensimmäisessäsarjassa olen Grubbensin ipäi.vä'kir;a-merkinnöistä esittänyt .paljori ottei-ta .ja vielä myö.hemmin julkaiseri hå-

2 Mustialan oppilaille Grubbens esim.maalasi näyttämön taustamaiseman jaSalmensaaren tuvassa on hänen Fantasti-n.en piirustuksensa saaren asemake roaksi.

nen runosuomennoksiaan, niin si-vuutan ne tällä kertaa. Mainitsenvain, että niin ahkera Saloksen-kä,vijä kuin Grubbens olikin., kuluitoisinaan pitkiä aikoja, jolloin hänei näy Salmensaareen ,poi.kenneen.Hän saattoi silloin oleskella Lunki-järven Trianonissa tai sitten met-sänrnittaustöissä, kuten kerran r887,jolloin ,hän Salo:ksen kautta 'VaelsiUrjalan Karppilaan, V. r884 käviSaloksella hänen ainoa veljensäkinN. E. af Grubbens, joka Tukhol-massa palveli rautatienrvirkailijana,D. W, af Grubbens omisti huvilanTammelan Kirkonkylässä.ja asuisiinä sisarensa, rva Chiewitzin kans-sa. Tämän vuosisadan alussa käviyli 75-ovuotias ukko vielä ahkeraanSaloksella (Lunkijärven majakirioli jo Ihä:vitetty). Heinäkuun r8 ,p :när 90 r vietti Grubbens saarella yksinsyntyrnäpäiväänsä, ja jonkun viikonkuluttua hän pr of. Karstenin kans-sa ihaili elokuunkuutarn oa. Heinä-kuussa r902 kävi Grubbens viirnei-sen kerran Salmensaaressa ja kir-joitti .päiväkirjaan : »Kamarinovenavaimen otti .Stenbäck, enkä voilöytää sitä.» Hänellä :kait olisi olluthalua mennä vielä kerran. Vegeliuk-sen tupaan. Huhtikuun 6 p :nä r903hän kuoli. Runoilija K. V. Tegen-gren kirjoitti hänestä kauniit muis-tosanat erääseen ruotsalaiseen leh-teen, ,ja leikkele siitä on liimattuSaloksen .paivakirjaan. EläinlääkäriE. Zilliacus kirjoitti siihen myöskaipaavan .runon ylistäen sitä muis-toa, rninkä Orubbens oli jättänytjälkeensä, Joku kolmaskin 1dnjoittiSaloksen-run oilijan muistosta »nuo-ruusajatuksia»: »Sinun kaunis lau-

lusi soikoon kuitenkin kuten ennen,kun olit - .keskuudessamme, vihan-noikoon ne. siemenet, jotka Sinä si-roitit mieliimme täällä Saloksella,silloin omistamrne ajatuksemme Si-nun jalolle muistollesi.» Mahtoi setilaisuus 8 ,päivää Grubbensin 'kuo-leman jälkeen, jolloin nuo runot ja·sanat kirjoitettiin Salmensaaren päi-väkirjaan Zilliacuksen, Stenbäckin,Y rjö Rainion Ija Bredenbergin läs-näollessa, ilmaista suurta surua jatodellista kaipausta. Sitten Vegeli-uksenpäivien ei Salmensaari ollut

. menettänyt sellaista ystäväänsä.Mutta niinkuin Grubbens oli ker-ran laulanut: »T'aivaastapa vieläki,luulen että .henkerii tänne jälleen ha-laapi. Palaanko?» - niin elää hä-nen henkensä vieläkin Salmensaa-ren tuvassa. Se on tullut sitä tar-peellisem.maksi, 'kun yhtään run oi-lijaa ei hänen jälkeensä ole saarel-le pesiytynyt. V. 1906 ripustettiinGrubbensin kuva turvan seinälle.

Viides mainittavin Saloksen-kä-vijä oli rnaist. F. H ann e n, ke-mian apulaisnpettaja Mustialassa1881-97. Hän 'kuului siihen jo-viaaliseen seuraan, ,jossa Bäckström.Karsten ja Grubbens olivat keskuk-sena ja johon sitten 90-luvulla liit-'tyi viidenneksi lehtori K yö s t iR u Ih a n e n. Hannen ja Ruhanenolivat luullakseni samanluo nteisiakuin Bäokströrn, aina rvalrniit lei-kinlaskuun, tositoveruuden ymmär-täjiä ja toteuttajia. Heidän kum-mankin ,päiväkirjamerkintönsä ovatlyhyitä ja asiallisia, eikä niiden .pe-rusteella saa oikeata käsitystä hei-dän Saloksen-elämästään, muttamuistitieto on elävä. K. Ruhanen

37oli tullut oppilaaksi Mustialaan1889 ja suorittanut 1891 agronoo-mitutkinnon. Siitä pitäen, kun hän1896 tuli opettajaksi Mustialaan(suoritettuaan välillä maisterintut-kinnon), liittyi hän vakinaisesti Sa-Ioksen-kävijäin seuraan.

Mutta olemme,pa kiirehtineeteräiden vanhempien edelle. V.1865 tuli Mustialan metsänhoita-jaksi A. L. B 0 r e n i u s, joka vie-lä samana vuonna merkitsi nimen-sä Salmen saaren päiväkirjaan ja jos-ta sitten tulikin innokas Saloksen-kävijä ja kOKO tuvan disporienttiaina siihen asti, kun ,hän 1889 muut-ti .pois. Hänen virkansa ja intonsaSaloksen tupaan .peri seuraava met-sämhoitaja Th, A C a n n eli n, jo-ka vuosina 1889-99 toimi Mus-tialassa ja elää yhä; vielä 1901 hänkävi Salolesella. Ja seuraavasta rnet-sänhoitajasta sai Salmensaaren tupavielä innokkaamrnan isännän ,ja ys-tä vän : Leo n a r d S t e n b ä c kh oiti sitä suurella rakkaudella ylikolme vuosikymmentä. Tuskin ku-kaan toinen on ollut niin ahkeraSaloksen-kävijä kuin Ihän. Metsän-leimaus- y.m. töissä joutui .hän myö-täänsä Kulkemaan näillä kaukaisil-la erämailla ja aina hän muisti poi-keta Salmensaareen. Hän oli ret-kikuntieri yksinoikeutettu johtaja.Salokselle toi Stenbäok -kok o 'per-heensäkin joka kesä. Päiväkirjat

\ sisältävät näistä vierailuista-ja Sten-bäckin huolenpidosta runsaasti jäl-kiä. Niistä käy m.m. ilmi, mitenhän aina .koetti .painostaa Salok-sella-oleskelun tärkcintä puolta:kalastusta. Jokaisen piti esim. mer-kitä Ipäivä.kirjaan saaliinsa määrän.

38-

- Tei.kki, Teikki, muutit liian ai-kaisin ·pois! Ketterästi Sinä vieläolisit Salokselle .patjkoi nu t.

Un o.htu i yksi välistä: vapaaherraRob e r t W. G·r i 'p e n b e r g, jo-ka jo 1876 tuli opettajaksi M ustia-laan ja joka sitten oli opiston joh-tajana 1901-02 ja siirtyi 'viimeksi-mainittuna vuonna maamviljelyshal-Iituksen yliti.reh toöriksi, N eljanries-vuosisadan ajan hänkin vaelsi ah-kerasti Salokselle, usein muassaanperheväkeään. Kalastusmajan siis-teydestä hän piti erikoista ,huolta.

Muut Mustialan opettajat eivätolleet Saloksen-lk ävijöinä edellistenveroisia, osittain siitäkin syystä,että monet .kyllåkin innokkaat 'kala-miehet, kuten eläinlääkäri Zilliacus,joutuivat olemaan Mustialassa vainmuutamia vuosia. Johtaja C. A.Zitting, ,jolla oli oma majaSärkijärven rannalla, ehti Sa-lokselle .vain jonkun kenran,samoin Karl Enck_ell, sittem-min opiston ,johtaja ja professo-ri, joka 1903 kirjoitti Saloksen -päi-väkirjaan, ettei .hån 18 vuoteen 01-lut käynyt siellä. »Mitä olen aja-tellut n ain a tunteina" jotka 'olentäällä viettänyt, sen pidän salaisuu-tenani», J<il~joittaa hän. Parin IVUO-den perästä hän uudisti käyntinsä.22 vuotta oli Mustialassa lehtori-na prof. Arthur Rindell'kin, mutteinäytä monesti Salo.kselIe ehtineen.Sen sijaan prof. A. Bredenberg vie-raili Salmensaaressa useammin.

Mutta vielä täytyy muistaa kak-si innokasta Saloksen ystävää: A u-g u s t ja Eli e I V a r t i a i n e n.Edellin en ol{ M ustial assa .kir janpi-tåjånå v:sta 1872 ja suoritti 1880

siellä agrono omitutkinn.onkin. Hänkirjoitti Salmen saaren Ipäivä'kirjaanaina suorneksi ja usein runomuo-dossa. Hän oli sama, joka kauniis-ti ylisti Vegeliuksen muistoa 1879ja samana vuonna hän kirjoitti seu-raavan kuvauksen olostaan vaimon-sa ja .po ika nsa kanssa Salok sella :

Asunnossa sulottarenRannikoilla runottarenViis on !päivää vieri nyt.

RaittiissaLuonnossa

Perhe tääll' on diyo rinyt.

Vanhain aamun .koittaessaPaimentorven soittaessaIstun järven laineella,

Särkiä~Märkiä

Hirtin vedest' ongella.

Joskus myöskin niinkin sattui,Että .ahveri arka tarttuiKastematooh kavalaan.

PatahanParhaimpaa

Vein sen majaan matalaan.

Vaimo siitä keitti liemenTuvass', Iuo na pitkän niemen,Ma'usti sen makiaiks.

Pullon toin,Maljan join

Aluveruparan kunniaks,

Sär'ki 'huon' on kalaksi,Se siis pantiin palaksi,Koukun kärkeen pistettiin.

Lalhnojen,Ahrn ojen

Nenää sitten niistettiin.

Vaan nyt täytyy .pojes lähtä,Kyynel, kirkas, silmis nähdä,Mennä k oti-katokseen.

HyvästiSyvästi

Kiitärn' rantaa Salcksen

August Vartiainen kuoli r893.Hänen pcik an sa Eliel kiintyi myössuuresti Salokseen. V. r904 'kirjoit-ti tuo sorta valalaineri lehtori:

»Oi, terve .Sal.o is ! Sama olet vielä,jollaisena sinut nuorukaisena vii-meksi näin, PaLjon, paljon on muut-tunut niiden vuosien vieriessä, sinäolet kuitenkin .vielå yksi ja sama.Monen .salosiskosi kirkasväreinen'kuvastinon himmerirryt myrsk ypil-vien synkistä varjoista, sinä vaanyhä loistat juhann uskesän hellässävåreilyssä. T'upasi on sama kodikasmalja väsvneelle matkamiehelle kuinennenkin, uinuva rauha rauhatto-malle sydämelle sama suloinen tun-tu . .. Ole ja pysy aina rauhanmaana.»

On liikuttavaa päiväkirjojen leh-tiä selaillessa tulla huomaamaan,miten uusi nouseva sukupolvi Sa-loksen-rakkaudessakin kulki van-herripainsa jälkiä. SalmensaareenMustialan opettajat toivat muka-naan lapsensa jo pieninä. J onkunvuoden perästä piltti jo on raapusta-nut nimensä påiväkirjaan. V u o.sienkuluessa käsiala ,paranee - ,pojatja tytöt ovat varttuneet. Tulevat jotovereittensa kanssa ilman va nhern-pain seuraakiri kalastusmatkoille.Ovat nuoria opiskelijoita ja laulavatja nauravat elämän keväässä. Jon-kun .rinrialle ilmaantuu rn or siankintai jo puoliso - rhänet ainakin on

39

pitänyt tuoda katsomaan rakastettu a.Salo ista. Sitten he joutuvat maail-malle, nuo lapsuustoverit, muttamilloin matka johtaa entisille koti-paikoille Mustialaan, silloin rierine-tään vielä kerran lapsuus- ja nuo-ruusajan onnensaarelle elvyttämäänläheisiä muistoja. Tavallisesti on jovälillä isä ja äiti kuollut, koti !hävin-nyt Mustialasta. Mutta sitä dk-k aampia o-vat m uistot täällä. Sal-'mensaaren tuvan seinälläo n ehkä o-man isän kuva. Päiväkirjat .palautta-vat kaikki muistiin, Elävänä tulvah-taa täällä eteen koko menneisyys.

Ja kumminkin Salois 'pa'rantaaik åvyyde n tuottamat haavat. Näin-hän kirjoitti Grubbens jo r873:»Toivo .o n elämän nuoruuskukka,sama on myös Saloksen-kävijöilleensimmäinen elåvä vaikutelma tän-ne tullessa.» - Merkillinen r auha n-tunne, josta niin monet 'päiväkirja-merkinnät puhu vat, valtaa täällä le-vottomankin mielen. On leppoisaatouhua : k alastarnista, ruuanlaittoaja muuta askartelua. Monet muis-tot tuvassa vetävät ja kiehtovat, jaainoa murhe on vain siinä, että tämälysti pian loppuu. August Vartiai-nen merkitsi kerran r882 päiväkir-,jaan lyhyesti: »Märkänä tullut,veneessä ollut, itkien lähtenyt,» jahänen poikansa Eliel r90.6: »Ulkcnaukkonen kävi ja salarn at iskivät,vaan rauhallisessa tuvassa iski euk-ko yksinään silmää.» Niin kaikkimuutkin ovat kokeneet, että Saloison sateellakiri viehättävä ja rau-.hoitta.va eikä ikävyydellä ole täälläjalansijaa, Jos on vähänkin ru-nollinen luonne tai yksinkertai-seen luonnon kauneuteen kiintynyt,

40

saa mieleensä kaipauksen tulla tän-ne ,pian takaisin. »Ken kerran onsaanut Saloksen nä.hdä, Jiån ei u-nohda sen kuvaa niin helposti, 'vaankaipaa takaisin. Se elää, ikuisestiurielmassa ja laulussa, tuo muistonfata morgana - -.» Näin runoiliGrubbens 56 vuotta sitten, ja mo-nen moni on tuntenut hänen sano-jensa paikkansapitävyyden. Profes-sori Y rö Kajava, tuo jalosieluinenhämäläinen, jonka syntymäkoti oliMustialassa, oli onnellinen, kun hänJ928 - vuottaennen kuolemaansa- sai .näyttäå Salosta ,jac Salmen-saarta lapsilleen.

Menimme ajassa jo paljon edelle.Meidän on 'palattava niihin vuosiin,jolloin Mustialan agron oomioppi-laatkin kävivät Saloksella. Agronoo-miosasto perustettiin 1865, ja ensivuosikurssilaisten nimiä alkaa 'piansen jälkeen ilmaantua .Salmensaarenpåiväkinjaan. Heinäkuussa 1867 »3iloista .poik aa lo.petettuaan lukunsa»täällärh u vitteli.. 10- henkisissa jou-k oissakin kävivät agron 0 ornioppi-laat SaI akselia, tavallisesti ,jonkunopettajansa, esirn. Bo reniuksen .joh-dolla. Hän se syyskuussa 1870 joh-datti tänne 11 miestä käsittävän op-pilasjoukon, ja mukana oli naiskök-säkin (Emma Schrey). Kolmevuot-ta myöhemmin kävivät Mustialan.oppilaat jälleen Saloksella y<htä suu-rella joukolla. Kun opistossa oli täl-löin oppilaita vain 1'9, oli melkein'koko opisto lähtenyt 'huvittelemaan.Mustialan agronoomioppilaat olivatnäihin aikoihin miltei yksinomaanruotsinkielisiä, mutta hyvin he suo-malaisesta saloseudusta näyttivätpi-

täneen, - Satoja Mustialan agro-noomioppilaidej, nimiä voisimme.Saloksen 'päiväkirjojen lehdiltä .poi-mia. On turhaa luetella suomalai-selle lukijalle noita enimmäkseenhienoja .ru otsalaisia nimiä, joistakuitenkin moni on maamme 'histo-riassa hyvin tunnettu (esim, Arrn-felt, Aminoff, Mannerheim, Haart-man, Wrede, Reuter). Vasta oo-lu-vulla alkoi suomalaisten agronoomi-oppilaiden joukko lisääntyä Mustia-lassa niinkuin Saloksellakin. Kunvuodesta 1881 oli Mustialassa rnei-jeriopisto'kin, jossa oli naisoppilaita,ottivat iloiset agr orioornioppilaat u-sein heitäkin mukaansa iBalokselle.Niin kesällä 1890 iloisa joukko tans-si Salmensaaressa piirileikkiä »yk-sinlaulaja Pelkosen. johdolla». Seu-raavina 'vuosina nämä retket uusiin-tuivat, ja .päiväkirjoihin tuli run-sasti suomenkielisiä juttuja.

Tämän vuosisadan. alkuvuosinajatkuivat Mustialan .oppilaiden vie-railut Salmen saaressa, tav. metsän-Ihoita.ja Stenbäckin. johdolla, jokatäällä lähi seudun metsissä oli useinleimaustöissä. Esirn. elokuussa1905 johdatti Stenbäck Salokselle 18agr onoornioppilasta, joukossa useitanykyisin tunnettuja rnaatalousrnie-'hiämme, Päiväkirja kertoo laajasti,miten hauskaa nuorilla miehillä tääl-lä oli. Mukaan oli otettu rniespassa-rikin (Svante Nieminen). Eero Ee-r o la kertoi 'herkässä runossa kesä-yön näkyjä »satujen 'saarella» ja va-kuutti lo pussa :

Kun valkeni aamu, ne oli jo rpois,rnut' ihiLpeä miesten mieli.Kun lähdettiin, niin värähtijoka rinnassa 'kaihcn kieli.

Ja ihmekö tuo! Täällä luonnonkeskellä vasta elämä tu.ntui suloisel-ta. »Ruoka oli kuin jumalten lahja»,tunnustettiin kerrankin 1906, kuneräs oippilaista, Fr. Bask, oli s-hovi-kokkina». - Samaan aikaan myösLauri Kristian Relander 'vietti Sa-lo ksella kolme Ipäivää ja sai kaloja-kin 5 kg. Ei ollut nuorella miehelläsilloin unelmaaikaan, että hån kerranitsenäisen Suomen ,päämieheksi rnou-sisi. - Kesällä 1907 tuli 3 iloistapoikaa Salmensaareen »tentteeraa-maan kenttämittausta ja vaakitusta»metsänhoitaja Stenbäckille. Opetta-ja tarjosi .»lämmintä kahvettaan», jasitten seurasi tentti, »ikävin k olhtakoko Saloismatkan historiassa.»M utta sen mentyä onnellisesti ohit-se keittivät ;po,jat vettä ja lauloivat:»Maanmittari tikkuja pistelee jajuo.» Kalakeitto oli erinomainen,rucka'halu h)'lvä ja »ympärillämmesaloseudun .rikktrrnato.n luonto. Mitämuuta voit vielä toivoa, 0, ihminen»,ki.rjoitti Otto Peeveli, agrono omi-'kunnassa 'hyvin tällä nimellä vielä-kin tunnettu.

Kun Mustialan ag.r onoorniopistontarina läheni loppuaan (1906 otettiinviimeiset kurssilaiset) ,tuntuIvat op-pilaat saaneen tarvetta retkeillå ta-vallista useammin ja suurin joukoinSalok selle. 'I'åsmälleen 25 vuotta sit-ten olivat täällä kaikki »nuoret ag-r o.no ornit 1luolittain virallisella, 'puo-littain huvittelumatkalla.» Neitosiaoli mukana - agrono omioppilaidenjoukkoon 'oli viimeisinä vuosina il-maantunut useita naisia. Retken tär-kE'in elämys oli »suuri ja kauhea me-ritaistelu», .joika kesti klo 6-11 jajosta .päiväkirja laajasti kertoo. »Ei

luulisi Mustialan na vettain asukas-ten y.hteensä saavan aikaan -vihlc-vamipaa melua», kirjoitettiin siinä.»Rauhan 'palattua ystävinä kokkoarannalla ja rauhan .piippuja poltet-tiin.» Puolenyön aikaan oli sere naa-di Teikille nimipäivän johdosta.»Suuri munaus muuten, sillä ei fors-mestarin nimenä olekaan Lars.»Tuli kilpailu kivenneitosta yli sal-men. Siitä asiasta oli ,jo,skus lyötyvetoa kokonainen kunjakkipullo,mutta nyt toinen .puoli sakista rpys-tyi saamaan 'kiven mantereelle.

Vuoden kuluttua oli jälleen matkasuurella joukolla »tänne T'apion jaAhdin valtakunnan sydånrnaille», -»Viimevuotiseen verraten käyttäyty-neet erinomaisen äänettömän siivonnuhteettomasti. Ei mitään vaurioitasaarelle tai sen varustukselle ole ta-pahtunut - SE'n sijaan lienee mo-nenkin saaren kävijän sydän saanutparanemattomia .vamm oja,» näinkirjoitti päiväkirjaan J. Karttunen.Mutta seurue olikiri toisin keko on-pantu kuin ennen: mukana ·oli näet12 neitosta ja 5 miestä. RauhanmiesJ. F. Suninen oli retken suojelijana.»Kukkooli soittanut rhanuria», 'ker-too 'päiväkirja vielä.

Siihen soittoon päättyikin .pitkä,.vaiherikas ajanjakso. ViimeisetkinM ustiala.n agronoornioppilaat olivatiäksi poistuneet. Monet iheistä elä-män tiensä varr ella palasivat,mutteivät enää huimiin nuoruus-leikkeihin innostuneina oippilaina,vaan vakavina rniehinå, jotka on-nensaarellaan muistelivat muinaisia.

On toivotonta ruveta luettele-maan niitä m o nia satoja vieraita,jotka vuosikymmenien aikana ovat

42

mustialaisten kanssa kulke-neet Salckselle ja sen vesiäscudelleet. Vain muutamia nimiämainitsen, sellaisia, jotka minun tun-temukseni mukaan .ovat edustavirn-pia (Tammelan pitåjäläisiä on jo e-dellä ohimennen mainittu).

Kapteeni C. E. Wetterh off, jokaaikoinaan oli omistanut Viksberginkartanon ja oli hyvä ystävä kauppa-neuvos A. W. Wahrenin kanssa, :kä-vi toisinaan öo-luvulla Saloksellayihdessä mainitun ystävänsä kanssa.Hän oli yhteen aikaan Mustialan 0-

.piston . tarkastaj-a. Maisteri G. E.Euren, tunnettu suomenkielen tut-kija ja 'kirjailija, kuului samaan seu-rueeseen. Hän löysi Mustialasta it-selleen "morsiarnenkin. - Kirjaili-joista ja runoilijoista mainittakoonvielä K. V. Tegengren, itse Mustia-lan oppilas, sarn oin kuin. Adolf Paul,(s Talsolan Pooleja»), tunnettu sak-sal, novellisti, jo'ka vielä elää Sak-sassa. Runoibja Bertel Gribenbergkävi Salmensaaressa I9IO ja runossaylisti sen i'hanaa iltaa. Meille Io u-naishämäläisille rakas Joos. Sajanie-mikin ·on päiväkirjaan menkitsemäs-sään vuolaassa runossa Saloksenmatkaansa kuvannut. TaidemaalaritO. Kleineh ja R. Ungerriovat muis-toksi Salmensaaren k äynnistään jät-täneet tänne piirustuksensa. - Ul-komaalaisia valokuvaajiakin on ol-lut Saloksella, m.m. I888 FredrikDiehl ja r89I norjalainen L. For-bech.

Mustialan menetettyä I908 maam-me korkeimman maa-taloudellisenoppilaitoksensa eivät agron.o omitole silti poisjääneet Salo ksen vier ai-den joukosta. Vanha rakkaus vetää.

ja traortro elää. Entisistä rn u stialii-teista monet jaksavat vielä sillointällöin 'ristii.ytyä .Sal okselle vanh oljamuistojaan verestämään. Mainit-serip a vain. että 'prof. G. A. Breden-berg, joka jo I889 ensi ker.ran Ikir-joitti nimensä kalastusmajan päivä-kirjaa.n ja sitten oli Mustialassa jon-kun vuoden opettajana, vielä aina-kin vuos1na 1925 ja 26 kävi Salo k-sella. Agr. Collan, Salokangas y.m.merkitsivät I926 päiväkirjaan : »Onvanhoja mustialiitteja, jotka vasta20 vuotta Mustialasta päästyään en-si ,kertaa käyvät Salmensaaressa.»Nuorerripiakin ag r on.oomeja ja maa-talousmiehiä, jotka eivät enää ole ol-leet Mustialan, vaan Helsingin yli-opiston kasvatteja, on viime vuosi-na Salmensaaressa usein vieraillut.Totta ovat tunteneet, että erikoisiaagraaritraciitsioita täällä Saloksenvesillä ja majassa leijailee. Mainitta-koonerittäin, että Salois on minis-teri ja maaherramme S. Mattssonis-ta saanut uskollisen ystävän.

--- ')

Mustialan metsänvahdit joutuivatusein olemaan mukana Salcksenretkillä j aakk o Elfva, kuuluisa kyttäja metsämies, oli monesti yksinäisenVegeli uksen seurana ja kulki B ore-niuksen aikaisten retkiikuntien kans-sa. So-Iuvulla metsänvartija Mi'hlasteli samoja jälkiä. Mutta .pitkätajat oli Saloksen Vihtori varsinai-sesti so utajana ja reppujen kantaja-na. Sanottiin, että hänet oli Grub-bens tähän toimeen treenannut.Monesti näiden miesten nimet vilah-tavat päiväkirjan lehdillä ohimennenmainittuina.

Salois on aina ollut oikukas kala-jarvi. 70-.luvullakin jo usein valitet-tiin, että A-hdin anti oli vähäistä,vaikkapa pitkässäsiimassa olisi ollut400 koukkua. Silloin oli haettava pa-rempia apajoita Kyynår asta, Lun-kista, Valkjärvestä, Liesjärvestä taiVåhä-Pakosesta asti. Kun Kyynå-r än ja Saloksen väliin kaivettiin1887 kanava, voitiin suurillakin ve-neillä Salokselta soutaa Kyynär åän.

Mutta kyllä Saloskin usein oli an-toisa. Päiväkirjat kertovat uskolli-sesti kunkin ikalansaalii.n, tietenkinusein vain arviokaupalla. vaikka.kyl-lä majassa on puntarikin ollut. Suu-ristakaloista on erittäin paino mer-kitty - kuinkas muuten. Suurinnäistä vesistä saatu kala lienee' ollutse 25 naulan painoinen hauki, jonkaprof. Karsten 26. 5. 1884 nosti Valk-järvestä. Grubbens runossaan ylistitekoa »suur imrnaksi tämän kirjankertornaksi kalaur otyoksi niin pie-nellä ko uku lla,» vaikka myöntää jos-kus saadun 26 naulankiri painoisen .hauen. Tuvan oven päällä o.n 'Pellis-tä leikattu ihauen kuva, pitkä ja huo-miota 'herä.ttävän .paksu. Se on jos-kus ollut korkean tangori ,päässä.Jos muistitieto, että se olisi tehty.täältä pyydetyn ikalan mittojen rnu-kaari, on tosi, lienee sillä tarkoitettutuo ta Karstenin haukea.

Samana kesänä saivat F. Hannenja E. Stein Salcksesta 20 naulan ,pai-noisen ,hauen, sitten 1923 Rtrhanen:a Vuorinen 4,2 kg:n. Vuonna 1900nosti seurue', jo'h on r"uuluivat Gri-benberg, Elin Karsten, A. Hulkko-'nen y.m., 71/2 naulan paincisen lah-rian, jokapr of. Karsienin ilmoituk-sen mukaan oli suurin, mitä Salois-

43

järvestä koskaan oli saatu. Panvuotta myöhemrnin Karsten.itse kis-koi aalloista 3 kg painavan lahnan.Ilmankos Ihänestä oli jo 1876 !kirjoi-tettu:

Vahva mies, Tohtor Karsten,Vallan suuc i kala-äijä.Ahvenista lienee suurimpia se 1,4

kg .painava, .jo nka Stenbäck sai 1908.V. 1887 oli Hannen nostanut 31/2

naulan a:hvenen.Vakinaiset kalastajat tiesivät ,pa.r-

haat kala-apajat. Kyynäråsså esim.oli Miilinkarin luona antoisa 'Paikka,Salcksessa 'I'attarinkivi, Kirr ilu otoja Papinkari. (Viimeksimainittu 'sainimensä siitä, että kun se 1860 löy-dettiin, oli mukana .pappi Grönlund).

Myöskin . metsästysmatkoja teh-tiin Salo'kselle asti syksvisin, V.i861 poikkesivat tupaan :karhu,njah-distakin tulevat miehet, joukossapappi Söderborg. 'I'oisinaan !hirven-metsästä iia täällä Iiikkui, puhumat-takaan jänisten ja lintujen armpu iis-ta. Ja talvellakin j-oskus tehtiinSalmensaareen htnviajeluja, kutenr8/3, jolloin kuskina oli »Sotarinpoika»

Huomaa Iielposti .påiväkirjoistaSaloksella ja' Salmen saarella olleenerikoisen vilkkaita kesiä. Toisia me-si, toisia tuli ja ohimatkasi retkikun-tia Lurrkille, Selkäsaaren huvilaanjne. poiketen välillä ,va.n!haan tu-paankin tuttuja tapaamaan. V. 1885esirn. merkitsi joku päivåkir iaan,että vesillä oli yhtäaikaa 4-5 veriet-tä. Kerran tuli koko R uhasen. torvi-soittokuntakin puhaltamaan u'k k oGrubbensin syntymäpäivän kunni-a'ksi.

44

.Myöhernrnin esittärniäni runosuo-mennoksia lukuunottamatta voisinjo jutusteluni lopettaa, Ei ole :hyvätraditsio.n säilymisen karinalta senpohjaa iko:konaan paljastaa ja ikään-kuin tuoda tuota muistorikasta ma-jaa markkinoille. Vain tuntematto-muudessa voi kaikki .kaunis 'Patrhai-ten menestyä. Ei näiden ala'kertajut-tujeni tarkoituksena ole suinkaanollut tehdä Saloista ja Salmensaartasiten tunnetuksi, että sinne suunnat-taisiiri oikein turistivirta. Paitsi etteise ole mahdollistakaan, olen varmasiitä, että useimmat riiistä, 'jotka ipäi-vä1kif/ja,meo:'kintö jen innoittaminamabkaisivat tuolle salajärvelle japääsisivät astumaan Salmensaarenmajaan, Ipettyisvvät pahasti. Ei Sa-Ioksen Iuonn o.nkauneutta voi verra-takaan esim. siihen näköalaao, miikälevittäytyy Kaukolarsharjun torninhuipulla seisojalle. Saloksen teho onIuonn.o n koskemattomuudessa ja yk-sinkertaisuudessa, mutta samallarantojen rehevyydessä, saarten ,pyö-revcessä ja metsien salaperäisyydes-sä. Pitäisin Saloista suomalaisen sa-lojärven prot otyyppinä. Ja ilman r1.l-nollista tai muuten .herkkää mieltä eiSalmensaaren .majan oikea, muisto-ja kätkevå henki näy tt åyd y .

.Mutta olen tahtonut .pain ostaaihanteellisen kulttuurin syntymistäsiellä, missä luonnon kauneus jarauiha jatkuvasti yhtyy ihmismielenja ..tahdon herkimpiin ja aidornpiintunnelmiin. KUI1 sama ihenkinen 01'0-tila siirtyy sukupolvesta toiseen,synty'Y siitä traditsiovperionäistapasanan kauneimmassa merkityksessä,Salmensaaren suhteen 'menee tra-ditsio vielä ipitem.malle sen kautta,

että sen ipäiväkirjoissa ikäänkuinkuvastuu koko Mustialan elämä yli80 vuoden ajalta. Ja Mustialahanon ollut varsin merkittävä, jopam.orressa suhteessa ainutlaatuinenkulttuurikeskus maamme viimevuosisadan 'historiassa,

Muistan tällä .kohdalla, mitä eräsopettaja minulle 'huomautti, kuita-ten sillä .k.ok.o arvostelunsa Salmen-saaresta : .Ker r o tk os myöskin niistätyhjistä 'pulloista ? - Minä 'kerron.Hän tahtoi väittää, että juornapaik-

. kalhan se rpääasiassa on Salmensaari,'ollut. En lainkaan tahdo salata, et-

tä Saloksella 0:I1 ipaljon .pulloja tyh-jenrietty, niin että niitä todella aje-lehti 'Ympäröiviin tölleihinkin. Lau-loihan Crubbens esirn, I889 »Hy-mistykserr Jealamiehen r-yypylle»:. Ett' ryyppypieni munheesee n,tääl' Po hjolass mn tarpeeseen,ei kenkään voine kieltää.Siks tuutin'ki meillä kurssis on. - -

(Gunnar Vahlbergin suo-rnen n os.)

Ja I87-6 tunsi Grubbens tarvettasuomenkielellä kertoa olostaan Sal-rnensaaressa:

Käske Grubbens juo toti,Hyvä valhva rornmiviina.Syö Saloisjärven ikala, - -kalan .paal se terve ryyppy,Ole Somerosta 'viina.Ryypyn pääl se tarve alta,Tupaki ja piipun .polta. - -,Kun Forssan isäntä A. Borg-

ström I889 tarjosi Salmen saaressa,seurueelle viskiä, ylisti Grubbensrunossaan englantilaista tapaa jagrogia.

Epäilemättä 'monella (liiallisella-

•

.kin) ryyrpylla hyvät to verukset Sal-mensaaren ,pirtissä etsivät sitä »kor-kearmpaa nou.suae , jota Grubbenskaipasi ei vain to tilasin ääressä jasen takia, vaan (jonka ih ån vakuuttijokaisen saavan muutenkin, ken Sal-mensaareen astuu. Ja kun ihminen,jokapäiväinen häijy ja kiukuttelevaolento, muuttuu .hyvåksi 'ja sovin-rrolliseksi, näyttää kaikki .parhaatpuolensa ja melkein unohtaa huo-not orninaisuuten.sa, silloin täytyyparatiisin olla sillä saarella, missä~oinen ilhrrie tapah tu.u. Silloinmuuttuuviinakin vain yhtålåiseksijokapäiväisrscsi välikappaleeksi kuinmuu ruoka ja juoma, eikä siitä tuletarkoitus itsestään. Salmensaarenmerkitystä eivät mielestäni »tyh jatpullot» .rnuuta .hu on ornmaksi kuinminkä käsityksen olen siitä saanut.

Vaipaita suomennoksia Grub-bensin runoista, tehnyt apt. Gun-nar Vahlberg,

TUHOTTU VESA.( I872.)

Sä vicr a- ilkimyc, miksi sen teit,miks' Sa.mensaarelta rakkaani veit?Sen sunm a, .ken surun on, tuonut!Mun lauluni IPUU, mun Ipiihlajain,rnin 'kerran ma saaren iloksi :hain,ne sinusta seipään on, luonut.

Kaikk' vehrnaat varvut ja lehdykätvei armotta saaliikseen ryöstäjät.Nyt hurju -i latvuskaan enää!Niin jälellå on tpaljas .ru mko vainsekä kelmeät muistot unelrnain,mi lämpöön ja valoon ei herää.

45Ja talo, jota lehdet varjosti,jäi samalla harmaaksi, paljaaksi,kun katosi tuwhea tarha. ~Etkö muuten voi ikuisti-as 'koristaa?Sun täytyykö tairnia anastaa?- Se ilo on !haihtuva 'harha.

Sinä i'hmislapsi, ken: Ji.enetkään,joka uro työn olet tehnyt tään,jää tu oki o'ks -mietteisiisi.Alä !hetken iloksi karsi vain,se pyhä ,rikos on ainiain,kun vieras on Paratiisi.

Tee veilumaasta luonnosta lehviä.pane ilmojen linnuille telkiä,kääri yllesi narrin laimi.- Niin rnakuhan aina on .riitaisa,kunJhan yMä vain et sä un o'hda :Alä toisten iloja :poimi!

TUNNELMA.(I872.)

Päi vä jälleen mailleen saapi,laine Ihiljaa .rantaan lyö,yli metsäin kaar eltaapivarjit :i;uni iharsovyö.Vienoin sätein kuuhut valaayöhön satutunnelmaa.Tuhansittain tähdet palaa,kimmeltääpi taivas, maa.

HARMIN PURKAUS HUONONKALA ONNEN VUOKSI.

( I885·)

Hei toiveet ja Salois nyt jää'ös !Onni 'Petti , siks vaivaa äl'nää'ös!Hei ruo'hikot, rannat 'ja saratsekä »risut» ja nierrientaa rMiss' en-nen ui ahven Iparat,sielt' et kissalle kalaa nyt saa.

46Hyväst jääköön punaiset kalat,hyväst' maalliset ilot ja velat,hyväst' oruget ja ipit'käsiiJna.- S.YVlyyS niellyt on saaliimrne.Hyväst' un yös sinä viimeinen viina -tyihj,ä vallan ijo pullomme.

SALOINEN!C 1876.)

Jälleen oi Saloinenkyllä mä tunnen sen,sinun orupi sydämen'.- Tuuheikk o I

Laatokan sinivuomuille e'hkå ilon suo,minulle on kylmä tuo- lammikko.

1tä oli hanha vainikävän mä siellä sain.Sinä aina unissain.

~ Muistatk o l

Täällä åli ilon pilke,laineillasi 'kul tavilk e,unetsi ssäsi .sindsilke.- Kunumako I

Ajat ovat mennehet l -Liekö monet venehettäällä ennen scjjuneet?- Toistuuko!

Uusi aika uutta luo,tänne uuden ,punen tuo.Sa1mesi ja saares nuo- muuttuuko?

Tulkaa mielin hartaihinantamalla .parah in,tälle jota r akastin.- VanJhuusko?

Taivaastapa vielakiluulen että herikenitänne .jälleen halaapi.- Palaank o P

PAHATUULISUUTTA,tai jota rakastaa, sitä kurittaa.

Ylistetty Salmensaarimikä lääväoletka.an! - -.Måtä joka ruuhen kaarimillä lipoo onnelaan..Mädät .puitten oksat täälläI)'lt rantain törröttää,~ä.å.ät lehdet 'huis'kin. haiskinvieraan silrn äå viehättää,kalanruodct mädänneinänurmikolla rehoittaa,lippus..lk o :katkermeena,toinen h orrkaan Iahorineena -kaikki, kaik,ki - kivet 'yksin -tääll' mädänneet lie sylity'ksi n.

Kato.ovaisuus .meille hyrrryy,kunne katseen 'käänriämme,joka puolell' :pilkka Iymyy.- Miksi arvaat saaliimme? -Mädät madot, mädät syötit'oli airuo o Ipalk'kamme.Harrnin tähden koko saaren.pataluhaks hau,kuimme.

JOHTOKUNTA SAA KEHUJA.(Syyskuulla 11887.)

Kas eespäin aika rieritääpija samoin .Saloinen,iKai,kK' 'johto'kuntaa kiittää,pi-vu ok s' aikaansaannosten.Se kaappiin .hankki a vairn en,loi 'paljon muuta uudellee-n.rniss' ennen reitti matalasiell' on nyt uljas 'kanava.

47

Nyt Kyyraärähän soutaa 'Voijokainen ru uhellansa'ja jalkamies jo unelrn oitänn' vaun uill' ajavansa.Siis tänne kaikki riencäköön;ja jo'h tokuntaa kiittäköön,- TäälI' iloa meille riittäko önHei - Salois eläköön!

E. Aaltonen.

Fo rsvan Lehdessä heinä- ja elo-kuussa 1932. .

Aikaisempi sarja Saloksen ran-noi.t» on ju.kaistu Forssan Lehdes-sä 1923 n:oissa 48 ja 90 sekä 1924n .oissa 16, 58 ja 89.

SIlSKLLYS:Sivu

·,Maa.mme ensiunmamen .puhelin Forssassa? E. Aaltonen 2

T.alonpoiikaiskulttuurimme kokonaisuutena, }) . . . . . . . . .. 6Muistettava k ansanmies (Manu Näkiö) . . . . . . . . .. 15A. W. W.a!hreTh,K. V.. Kaukovalta . . . . . . . . .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 17

Monivuotinen 'Pyhäkoulutyönte.kijä Jokioisilla, E. W. Elovaara 24Saaren- ja Kaukolanharjut, Tellervo Hemmi _ 26

Saloksen rannoilta, E. Aaltonen 31