Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

15
KOTIMAISEN KEVYEN MUSIIKIN VUOSIKYMMENIÄ 1950-2000 - luvut

description

 

Transcript of Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

Page 1: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

KOTIMAISEN KEVYEN MUSIIKIN VUOSIKYMMENIÄ

1950-2000 -luvut

Page 2: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

1950 1960 1970 1980 1990 2000

Page 3: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

1950-LUKU Jazz ja iskelmä ovat ajan suosituinta musiikkia.

Nuorison kohtauspaikkoina toimivat tanssilavat yleistyvät eri puolilla Suomea.

Tanssiorkestereiden ohjelmistossa puolet jazzkappaleita, puolet kotimaista iskelmää: valssia,

tangoa, humppaa. Suosittuja tanssi- ja iskemäyhteitä olivat Humppa-veikot, Harmony Sisters

ja Kipparikvartetti.

Tähtikultti eli ulkomaisten elokuvatähtien palvonta yleistyy Suomessakin. Tapio Rautavaara,

laulavakulkuri, on kotimaisen elokuvan kirkkaimpia tähtiä ja hän esiintyi laulajanakin. Ulkomaisia lauluja käännetään ja äänitetään uudelleen

suomenkielellä. Nämä käännösiskelmät ovat hyvin

suosittuja.

Vuosikymmenen alussa säännöllisesti ilmestyvä

Toivelaulu –vihkonen sisältää suosittujen kappaleiden

sanoituksia.

Olavi Virta on ajan suosituin miesartisti.

Olavi Virta

Page 4: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

Vuosikymmenen lopulla Yhdysvalloissa

syntynyt nuorisokulttuuri ja rock´n roll musiikki

leviää Suomeen ”Blackboard jungle” –nimisen

ulkomaisen musiikkielokuvan myötä.

Ensimmäiset vinyylilevyt eli LP-levyt (long play)

ilmestyvät myyntiin. Annikki Tähden

listaykkösestä ”Muistatko Monrepos´n” tulee

ensimmäinen kotimainen kultalevy.

Myös naislaulajia ilmestyy tanssiorkestereiden solisteiksi.

Laila Kinnunen on heistä suosituin.

Iskelmälaulukilpailuja järjestetään ja uusien kykyjen etsijöitä

kiertelee maakunnissa.

Laila Kinnunen

Page 5: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

1960-LUKU Ulkomainen popmusiikki leviää Suomeen. Englantilainen The Beatles on

erittäin suosittu.

Suomi osallistuu ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailuihin vuonna 1961

Laila Kinnusen kappaleella ”Valoa ikkunassa”. Letkajenkka on uusi suosikkitanssi, jota tanssitaan Katri Helenan

”Puhelinlangat laulaa” tahtiin. Myös muut iskelmäartistit, kuten Eino

Grön ja Tapani Kansa ovat suosittuja.

Kotimaista rockia ja poppia tekevät esim. Kirka ja Eero, Jussi & The

Boys.

Kansanmusiikkia ja iskelmiä sovitetaan sähkökitarayhtyeille (= rummut,

basso, komppikitara ja soolokitara). Syntyy suosittu rautalankamusiikki, joka oli

instrumentaalia eli siinä ei laulettu. Rautalankaa soitti muun muassa

The Sounds.

Katri Helena

The Sounds

Page 6: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

Yhteiskunnallisiin ongelmiin sanoituksilla kantaaottavat

protestilaulut ja folkmusiikki nousevat pinnalle. Artistit,

kuten Irwin ja Hector ovat suosittuja.

Ensimmäinen Levyraati –ohjelma esitetään televisiossa ja

Syksyn Sävel –kilpailu aloitetaan. Syksyn sävelestä tulee

Suomen suosituin ja pitkäikäisin iskelmäkilpailu.

Nuoriso saa oman kevyen musiikin radio-ohjelman

nimeltään Kaleidoskooppi.

Ensimmäiset kasettinauhurit tulevat markkinoille.

Irwin Goodman

Page 7: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

1970-LUKU

Kotimaisen musiikin osuus lisääntyy ja suomirock

alkaa syntyä. Rauli ”Badding” Somerjoki

menestyy hyvin.

Myöhemmin sanoituksillaan mainetta saanut

Juice Leskinen lyö itsensä läpi.

Suomalainen perusiskelmä jatkaa suosiotaan

rockin vastapainona. Vanhojen suosikkien rinnalle

ilmestyvät muun muassa Fredi, Paula

Koivuniemi sekä Matti ja Teppo.

Ensimmäinen rockfestivaali, Ruisrock, järjestetään Turussa 1970.

Suosituin yhtye on kotimainen, englanniksi laulava Hurriganes.

Juice Leskinen

Matti ja Teppo

Page 8: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

Kitarayhtyeiden taidon kasvaessa syntyy proge eli

progressiivinen rock (progressiivinen =

edistyksellinen), joka korostaa muusikoiden

soittotaitoa ja monimutkaisia sävellyksiä.

Kotimaista progea edustivat Tasavallan

Presidentti ja Wigwam.

Sanoituksia ja sanomaa korostavat punk ja uusi

aalto ”raivoavat” kaupallisuutta vastaan. Syntyy

bändejä, kuten Eppu Normaali, Popeda,

Hassisen Kone ja Pelle Miljoona. Ensimmäiset valmiiksi äänitetyt C-kasetit

moninkertaistavat äänitteiden myynnin ja pian joka

toisella suomalaisella on kasettinauhuri ja joka

kolmannella levysoitin.

Eppu Normaali

Page 9: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

1980-LUKU Rockradio aloittaa lähetyksensä ja siitä tulee nuorisolle merkittävä kanava

uuden musiikin löytämiseen.

Paikallisradiot aloittavat toimintansa ja soittavat myös amatööribändien

musiikkia.

Rockyhtyeille järjestetään SM-kilpailuja.

Dingo villitsee etenkin nuoret tytöt bändipalvontaan ja aiheuttaa ennen

näkemätöntä hysteriaa. Myös muut popbändit, kuten Sig ja Bogart

Company ovat suosittuja.

Suomirock elää kulta-aikaa. J. Karjalainen lyö itsensä läpi ja aiemmin

aloittaneet Eppu Normaali ja Popeda nauttivat huippumenestyksestä.

Hanoi Rocks on ensimmäinen merkittävästi kansainvälisillä markkinoilla

menestynyt suomalainen bändi.

Dingo

Bogart Co.

Hanoi Rocks

Page 10: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

Kotimaista rockia yritetään viedä ulkomaille: esim. Peer Gynt ja

Boycott solmivat levytyssopimukset Euroopassa ja Amerikassa.

Sky-channel –satelliittilähetykset ja kansainväliset musiikkivideot

alkavat Suomessa. Hiphop saapuu Suomeen. Pääkköset ja

Raptori ovat ensimmäisiä suomenkielellä räppääviä bändejä.

Myös rockin uudet tyylit saapuva Suomeen. Stone on

ensimmäisiä kotimaisia speed metal yhtyeitä.

Tangomarkkinat aloittavat toimintansa Seinäjoella ja se tuottaa

vuosittain uusia iskelmäartisteja. Arja Koriseva kruunattiin

tangokuningattareksi.

Topi Sorsakoski ja Agents elvyttävät vanhoja iskelmiä

rautalankatyyliin.

Korvalappustereot, walkmanit c-kasetteineen, ilmestyvät

katukuvaan.

Ensimmäinen suomalainen cd-levy, Riki Sorsan ”Kellot ja peilit”,

ilmestyy 1985.

Stone

Arja Koriseva

Page 11: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

1990-LUKU Kevyen musiikin koulutus hyväksytään klassisen musiikin

opinahjoissa. Rockmusiikkiin suuntautuneille soiton

harrastajille perustetaan pop ja rock opintolinjoja.

Englannin kielinen metallimusiikki on erittäin suosittua.

Levyjen miljoonamyyntiin pääsee ensimmäisenä HIM vuonna

1999. Myös Nightwish nousee maailmanmaineeseen

sinfonisella heavyllaan ja Stratovarius powermetallillaan.

Utajärveläinen 22-Pistepirkko voittaa MTV –

musiikkikanavan musiikkivideosarjan kappaleella ”Birdy”.

HIMin Ville Valo.

Nightwish

Page 12: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

Nylon Beat

Jari Sillanpää

Pienet kotistudiot tietokoneineen tuottavat uutta tanssimusiikkia.

Elektroniset musiikkityylit, kuten tekno, dancepop ja hiphop nousevat

rapin ohella yhä suositummiksi musiikkityyleiksi. Uutta kotimaista

tanssimusiikkia edustavat muun muassa Nylon Beat ja Movetron.

Tangomarkkinoilta kuuluisaksi tulleet

iskelmäartistit, kuten Jari Sillanpää ja Marita

Taavitsainen nauttivat suurta suosiota.

Iskelmä uudistuu ja ottaa vaikutteita rockista ja popista mutta

myös toisinpäin. Syntyy iskelmäpoppia ja rockiskelmää, jota

edustavat muun muassa Laura Voutilainen ja Kaija Koo.

Kaija Koo

Page 13: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

Omaperäinen CMX tuo suomalaiseen rocklyriikkaan

uuden lähestymistavan.

Uusi punk-sukupolvi Apulannan johdolla ravistelee

kotimaista musiikkibisnestä. Protestilauluista

innoitusta ammentava Ultra Bra myös haastaa

laskelmoivien levy-yhtiöiden käsityksiä suositusta

musiikista.

Cd-levyjä myydään Suomessa vinyylilevyjä

enemmän. Minidisc korvasi C-kasetit musiikin

tallentamisessa.

Apulannan Toni Wirtanen.

Ultra Bra oli suuri kokoonpano: bändisoittimien lisäksi siinä oli neljä laulajaa, kolme puhaltajaa ja lyömäsoittaja.

Minidisc on kooltaan puolet CD-levystä.

Page 14: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

HIEMAN 2000-LUKUA Suomenkielinen musiikki kokee uuden tulemisen. Suosiota

nauttivat erityisesti kotimaiset naisartistit, kuten Jonna

Tervomaa, Maija Vilkkumaa ja Tik Tak. Miesartisteista Anssi

Kela on hyvin suosittu.

Englanninkielisen metallimusiikin suosion haastaa suomeksi

laulavat Timo Rautiainen ja Niskalaukaus sekä myöhemmin

Kotiteollisuus. Suomalainen tekno saavuttaa kansainvälisen suosion

Daruden biisillä ”Sandstorm”. Jatkoa seuraa

Bomfunk MC´sin ”Freestyler” kappaleen muodossa.

Suomi voittaa Euroviisut vuonna 2006 Lordin

kappaleella ”Hard rock hallelujah”.Jonna Tervomaa

Lordi on Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Euroviisuvoittaja.

Page 15: Kotimaisen kevyen musiikin vuosikymmeniä

Aiemmin vähemmän suositut suomenkieliset musiikkityylit

saavuttavat suuren suosion. Paleface ja Fintelligence

tekevät suomenkielisen rapin ja hiphopin tunnetuksi

suuremmalle yleisölle. Jukka Poika ja Raappana ovat

kotimaisen reggaen edustajia.

Iskelmäpop ja –rock jatkaa suosiotaan artistien, kuten Juha

Tapio ja Anna Eriksson, toimesta.

Kotistudioiden kehittymisen ja internetin vuoksi

amatööriyhtyeiden ja artistien on entistä helpompi tuoda

musiikkiaan esiin.

Levymyynti laskee, kun musiikki siirtyy levysoittimista

tietokoneille ja mobiililaitteille mp3 –tiedostojen ja

musiikin suoratoiston muodossa.

Paleface on tehnyt pitkän uran kantaaottavan rapin

parissa.

Fintelligens muodostui rappareista Iso-H ja Elastinen. Elastinen on jatkanut suosittua soolouraa.

Jukka Poika oli aiemmin Soul Captain Bandin solisti.