Honkanen, Rahkamo Helenius Tuure Kivilinna … · Kursseilla oli 40 osanottajaa eri puolilta maata...
Transcript of Honkanen, Rahkamo Helenius Tuure Kivilinna … · Kursseilla oli 40 osanottajaa eri puolilta maata...
210
Jäsenyys LIHG:ssä.
Liitto on edelleen kuulunut jäsenenä Kansainväliseen Jääkiekkoliittoon LIHG, jonka yleiskomiteaan maist. A . Kivilinna on kuulunut liiton edustajana.
Vuoden 1937 Lontoossa pidettyyn LIHG:n vuosikongressiin valittiin liiton edustajaksi maist. Tauno Sutinen Suomen Lontoon lähetystöstä. Sattuneen väärinkäsityksen takia ei valittu edustaja kuitenkaan ollut kon-gressissa läsnä. .
LIHG:n hyväksymiä kansainvälisiä tuomar·eita Suomessa ovat: A. Kivilinna, E. Saarinen ja N. Tammisalo.
Liiton nimenkirjoittamisoikeus.
Liiton nimen ovat kuluneena vuonna olleet oikeutetut kirjoittamaan puheenjohtaja Karvonen tai varapuheenjohtaja Jakobsson yhdessä liiton sihteerin ja taloudenhoitajan Honkasen kanssa.
Liiton jäsenistö.
31/12 1937 kuului liittoon kaikkiaan 22 seuraa, joissa oli jäseniä 1,209.
Liittokokoukset.
Varsinainen vuosikokous
pidettiin liiton toimistossa 25. 4., jolloin 8 jäsenseuraa oli edustettuna ja n. 20 henkeä läsnä. Käsitellyistä asioista maini ttakoon:
1) vahvistettiin vuoden 1936 tilinpäätös, hyväksyttiin liiton toimintakertomus v:lta 1936 sekä myönnettiin tilintarkastajien lausunnon perusteella asianomaisille kiitollisuudella vastuuvapaus;
2) liiton puheenjohtajaksi seuraavaksi toimikaudeksi valittiin edelleen ins. Kauko Karvonen Helsingistä;
3) liittojohtokuntaan valittiin yksimielisesti ins. W. Jakobsson, maist. A. Kivilinna; radiotekn. N. Mellin, eko-
211
noomi 1. Honkanen, tekn. yliopp. R. Tiitola ja herra K. Rask vakinaisiksi jäseniksi ja tark. Y. Rahkamo ja maist. H. Helenius varajäseniksi;
4) tilintarkastajiksi valittiin edelleen maist. Tuure Tornivuori ja johto Georg Salenius Helsingistä ja heidän varamiehikseen voim. op. Kalle Karvonen Keravalta ja herra G. Sjöholm Turusta ;
5) hyväksyttiin liittojohtokunnan laatima talousarvio seuraavaa tilivuotta varten;
6) hyväksyttiin seuraavaan liittokokoukseen asti voimassaoleviksi liiton uudet toimintasäännöt;
7) SVUL:n liittohallitukseen vuodeksi 1938 valittiin maist. A. Kivilinna ja hänen varamiehekseen ekonoomi 1. Honkanen ; Liiton edustajaksi SVUL:n liittokokouksiin valittii'n ins. K . Karvonen ja varalle maist. A. Kivilinna;
8) vahvistettiin liittojohtokunnan laatimat liiton kilpailusäännöt;
9) päätettiin edelleen pysyä LIHG:n jäsenenä;
S yyskok ous
pidettiin myös liiton toimistossa 21/11 10 seuran ja 22 henkilön läsnäollessa. Tärkeimmät käsitellyt asiat olivat:
1) hyväksyttiin lopullisesti liiton uudet toimintasäännöt;
2) tarkistettiin liiton kilpailusäännöt tehden niihin joitakin pienempiä muutoksia;
3) tehtiin tulevan pelikauden mestaruussarjaa koskevia päätöksiä;
4) kuultiin liiton sihteerin ekonoomi 1. Honkasen alustukset tulevan talven kilpailu- ja kurssitoiminnasta ja keskusteltiin niiden johdosta.
Kurssi- , neuvonta- ja propagandatoiminta.
Liiton kurssitoiminnasta muodosti olennaisen osan Suomen Urheiluopistossa 26/12 -36-3/1 -37 järjestetyt koko maata käsittävät neuvoja- ja tuomarikurssit. Kursseilla oli 40 osanottajaa eri puolilta maata ja kurssien johtajana toimi maist. A. Kivilinna ja opettajina
212
hänen lisäkseen tuomari Jussi Tiito la, tekn. yliopp. Risto Tiitola ja yliopp. Erkki Saarinen.
Liiton muu kurssitoiwinta on työvoimien puutteessa supistunut melko vähiin, mutta sitä enemmän on liiton kehoituksesta seurojen aktiivipelaajat antaneet oman ja Jähipaikkakuntiensa jääkiekkoharrastajille opetusta ja neuvontaa. Edellämainittujen henkilöiden lisäksi ovat herrat R. Mikalunas, S. Jaakola, M. Vasama, O. Ruutiainen ja voim. op. E. Palmio toimineet kurssien pitäjinä. Liiton kurssitoiminta v. 1937 ilmenee kokonaisuudessaan seuraavasta:
1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9)
10)
Neuvojakurssit, Vierumäki 26/12-3/1 ....... . Osanott.
40 24 32 42 48 35 25 29 41 38
Tuomarikurssit, Vierumäki 1-3/1 .. . ........ . Helsinki 12-15/1 ........... .
Neuvontakurssit, Helsinki 25-28/1 ......... . Neuvonta- ja tuomarikurssit, Loimaa 27-29/1 Neuvontakurssit, Turku 4-6/2 ............. .
" Tervakoski 6-7/2 ......... . Jämsänkoski 8-10/2 ....... . .
" Viipuri 15/2 ............... .
" Turku 26-28/12 ........... .
Yhteensä 354
Liiton propagandaa on hoidettu etupäässä sanomalehtien ja kiertokirjeiden välityksellä. Aloitteleville seuroille on välitetty pelivälineitä alennettuun hintaan, samoin jääkiekkoradan valaistussuunnitelmien sekä kastelulai tteiden piirustuksia.
Luetteloidut pelituomarit.
Liittojohtokunta on henkilökohtaisen tuntemuksensa ja kurssitoiminnan perusteella hyväksynyt 10 I-luokan, 11 II-luokan ja 8 n.s. luokatonta tuomaria, jotka viimeksimainitut saavat pelituomarikortin vasta tuomittuaan hyväksyttävästi jääkiekko-ottelun.
213
Viralliset äänenkannattajat.
Liiton viralliset äänenkannattajat ovat kuluvana vuonna olleet SVUL:n julkaisema Urheilu sekä Suomen Urheilulehti ja Idrottsbladet.
Kansainvälinen kilpailutoiminta.
Useita vuosia kestäneen tauon jälkeen liitto jälleen kuluvana vuonna sai aikaan kansainvälisen kilpailullisen kosketuksen. Ottelutarjouksia liitolle tehtiin hyvinkin usean maan taholta, mutta kuluvana vuonna niistä katsottiin voitavan hyväksyä ainoastaan maaottelun aikaansaaminen Viron kanssa. Liittomme oli tässä alotteen tekijänä ja myöskin kustansi Viron joukkueen matkat ja oleskelun Helsingissä, jossa ottelu suoritettiin helmikuun 20 p:nä. Huonoissa sääsuhteissa suoritetun maaottelun voitti Suomi 2-1 erien ollessa 0-1, 1-0 ja 1-0. Suomea edusti seuraava joukkue maalivahdista lukien: S. Salo HJK, A. Kivilinna ja E. Saarinen HJK, Sjöberg, Hagström ja Granström KIF ja R. ja J . Tiitola ja M. Vasama, Ilves (Tampere). Seuraavana päivänä suoritettu kaupunkiottelu Tallinna-Helsinki saatiin suorittaa hyvissä olosuhteissa ja tulos oli 7-2 Helsingin hyväksi; erät 2-1, 2-1 ja 3-0. Helsingin joukkue oli kokoonpanoltaan seuraava: Vaprinsky Arsenal, Rask ja Ingelin KIF, Saarinen, Mikalunas ja Katajavuori HJK ja Sjöberg, Hagström ja Granström KIF.
Suomen mestaruudet.
Suomen mestaruuskilpailut suoritettiin kahdessa sarjassa; mestaruussarjassa ja valtakunnansarjassa.
M e s t a r u u s s a r j a pelattiin tänä kuten edellisenäkin vuonna neljän joukkueen keskeisenä. Aluksi oli tarkoitus, että joukkueiden lukua olisi lisätty yhdellä, mutta HSK:n odottamatta, sarjaohjelman oltua jo valmis, pelaajavaikeuksien vuoksi luovuttua sarjasta, jäivät jälelle edellisenä vuonna sarjassa mukana olleet Ilves Tampereelta, KIF ja HJK Helsingistä sekä edellisen vuoden valtakunnansarjan voittaja AIFK Turusta. Suomen mestaruuskilpailut suoritettiin kaksinkertaisena sarjana
214
ja olivat ottelut, yhtä lukuunottamatta, erittäin tasaväkisiä kuten seuraavasta otteluluettelosta näkyy:
23/1 KIF-Ilves Helsingissä 3-3. 24/1 Ilves-AIFK" 3-2. 30/1 Ilves-HJK Tampereella 2-1. 31/1 HJK-AIFK Turussa 2-1.
6/2 Ilves-KIF Tampereella 2-2. 7/2 KIF-AIFK Turussa 4-2.
10/2 KIF-HJK Helsingissä 5-3. 13/2 KIF-AIFK " 6-5.
" Ilves-HJK 3-2. 14/2 Ilves-AIFK" 9-1. 17/2 KIF-HJK " 3-2. 23/2 HJK-AIFK 3-0.
Sarjatilanne: Ilves 6 4 2 KIF 6 3 2 HJK 6 3 0 AIFK 6 0 0
o 1 3 6
29-16 15-13 14-13 11-27
10 pistettä 8 6 o
" " "
Suomen mestaruuden saavutti siis Ilves Tampereelta. Sen joukkueen kokoonpano oli seuraava maalivahdista lukien: Castren, Lindroos, Jaakkola, R. ja J. Tiitola, ja M. Vasama sekä Rintala, Huhti ja M. Ahsän. Osassa sarjaotteluita pelasivat lisäksi Nasibullen ja F. Ahsän.
VaI t aku n n a n s a r jaa n otti osaa seuraavat 12 seuraa: HSK, Arsenal, Unitas ja HJK 2 Helsingistä, TBK ja Ilves 2 Tampereelta, Jämsänkosken Ilves, Turun Riento, Loimaan Palloilijat, Lahden Luistelijat, Hämeenlinnan Tarmo ja Viipurin Reipas. Ottelut suoritettiin 4 rybmässä seuraavasti:
Helsinki-ryhmä: Voittaja HSK. 26/1 Unitas-Arsenal 29/1 HSK-HJK 2 2/2 HJK 2-Arsenal 5/2 HSK-Unitas 9/2 Arsenal-HJK
11/2 Unitas-HJK 2
2-1. 4-3. 3-1. 8-4. 2-2. 1-1.
215
A-ryhmä: Voittaja TBK.
TBK-Ilves 2 2-1. Ilves 2-J-kosken Ilves 4-0. TBK-Jämsänkosken Ilves 4-1.
B-ryhmä: Voittaja Hämeenlinnan Tarmo. 5/2 LL-HT 1-4.
14/2 HT-LL 2-0.
C-ryhmä: Voittaja Turun Riento. 10/2 TR-LP 2-1. 14/2 LP-TR 1-2.
Välieräottelu:
14/2 Viip. Reipas-HSK 4-1.
Loppuottelut
suoritettiin "markkinain" 21/2. Ottelut:
muodossa Tampereella 20-
20/2 TR-TBK 21/2 VR-HT 21/2 TR-VR
5-0. 3-1. 2-0.
Valtakunnansarjan mestaruuden saavutti siis Turun Riento, saaden samalla ensimmäisen kiinnityksen liiton lahjoittamaan kiertopalkintoon. Valtakunnansarjan voittaneessa joukkueessa pelasivat maalivahdista lukien Tikkanen, Honka, Linnankoski, Halme, Helkiä, Laine, Kaijala, Pietilä ja Salmela.
Muut kilpailut.
P : i r i n me s ta r u u s k i l P a i l u t järjestettiin kuluvana vuonna 'kolmessa SVUL:n piirissä, nim. Varnais-Suomen, Hämeen ja Helsingin piireissä, kahdessa viimeksimainitussa liiton omien piiritoimikuntien järjestämänä.
A k a tee m i s e t m e s t a r u u s k i l p a i l u t suoritettiin kuluvana vuonna €nsimmäisen kerran liiton toi-
216
miessa niiden järjestäjänä. Osanottajia oli 4 SAUL:n jäsenyksikköä, nim. Eteläsuomalainen ja Savolainen Osakunta, Tekniikan Ylioppilaat ja Teknolog Föreningen. Mestar uus ratkaistiin yksinikertaisen sarjan muodossa ja suoritettujen otteluiden tulokset olivat seuraavat:
Savolainen Osakunta-TE 4-1. ESO-TY 5-1. TY-Savolainen Osakunta 2-l. Savolainen Osak.-ESO 1-0. TY-TF 7-1. ESO-TF 6-1.
Sarjan päätyttyä oli Savo O:lla, ESO:lla ja TY:llä kaikilla 4 pistettä, joten oli suoritettava uusinta kahden parhaan maaliluvun omaajan välillä. Uusintaottelu Savo O:n ja ESO:n välillä suoritettiin 9/3 ja voitti sen ensiksimainittu maaliluvuin 2-1. Savol. Osakunta sai akateemisen jääkiekkomestaruuden ohella ensimmäisen kiinnityksen Oy. Urheiluvälineen johtajan J. Kyllösen lahjoittamaan hopeahaarikkaan.
HeI s i n gin 0 p p i k 0 u l u j e n m e s t a r u u sk i l p a i l u t liitto niinikään järjesti. Mukana oli 5 koulua, jotka pelasivat yksinkertaisen sarjan. Järjestys ja pistemäärät olivat seuraavat:
Suomalainen Yhteiskoulu ja Realilukio Yksityislyseo Svenska Lyceum ... . .... . .......... . Yksityislyseo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Koulukujan Yhteislyseo .. . ...... . .. .
8 pisto
4 5 1
" " "
HeI s i n gin P 0 i k a u r he i l u l i i t 0 n alaisille poikaseuroiUe järjesti liitto myöskin kilpailut B. Z. Branderin Muistomaljasta. Mukana oli 6 joukkueita, joista Triumf voitti kiertopaNtinnon
Maa s e utu - HeI s i n k i-ottelu, joka jär jestettiin Helsingissä 7/3, päättyi tasapeliin maaliluvuin 4-4, erien ollessa 1-0, 2-2, 1-2 . .
T a m per e - HeI s i n k i k 0 u l u l a iso t tel u n , jonka liitto järjesti Helsingissä 14/3, voi·tti Tampere 3-2.
217
Edellämainittujen otteluiden lisäksi järjestettiin maassa lukuisasti ystävyys- ja pokaaliotteluita. Liiton alaisissa seuroissa oli toiminnassa vuoden aikana 37 virallista joukkuetta ja niissä n . 400 pelaajaa. Virallisia otteluita pelasivat joukkueet 80. Kun otetaan huomioon tilapäisluontoiset joukkueet, nousee luku 66:een ja otteluiden lukumäärä 120:een.
Kampin luistinrata.
Liitto piti kuluneena vuonna neljättä talvea yllä luistinrataa Kampin kenttäalueella. Tämä rata, jonka liitto varsin suurin taloudellisin uhrauksin oli pakotettu perustamaan V. 1934 lieventämään pääkaupungin huutavaa jääkiekkokenttätarvetta, oli kuluvana vuonna aivan ylikuormitettu ; suoritettiinpa radalla useina päivinä jopa 5-6 ottelua. Kuluvana vuonna uusittiin radan valaistuslaitteet täydelleen ins. L. Leinosen laatiman suunnitelman mukaan ja osoittautui uudistus paitsi ajankohtaiseksi myöskin valaistustehon kannalta onnistuneeksi.
Radan yleisöluistelulle varattua osaa käytettiin entistä ,enemmän ja radan kannattavaisuus lisääntyi sikäli, että radan velkoja voitiin jossain määrin lyhentää,
Helsinkiläis-seurojen pelaajille on radan yhteydessä olevassa rakennuksessa ollut varattuna kolme pukusuojaa ja pelaajat ovat saaneet harjoitella alennetuilla ratamaksuilla.
Radan isännöitsijänä on toiminut yliopp, Erkki Saarinen, radan ravintolan valvonnasta on huolehtinut maist. A. Kivilinna ja radan taloudenhoitajana on toiminut liiton sihteeri I. Honkanen.
218
Jääkiekkoliiton De b e t
Voi t t 0 - i Q
An Kulunki-, palkka- ja vuokratili:
Palkkamenot . .................. . Vuokramenot . ..... . ........ ... ... . ... .
9,200: -400:-
Yleiskulut . ...... ... .. . ... . . .. . ... ..... . 949: 45 10,549: 45
" Posti-, puhelin- ja sähkösanomakulujentili: Postikulut . ... . .. .... . . .... .. ... .. . .... . Ulkolinjapuhelut .... .. ............ .. ... .
865:25 287 : 70
Sähkösanomakulut .. .. ................ . . 120: 20 1,273: 15
KurSSi-, neuvonta- ja propagandakulujentili:
Kurssit Urheiluopistolla . . .... .. ........ 1,044: 95 Sekalaisia kuluja .... . .... . .... ... . .... 70: - 1,114: 95
" Kokous- ja matkakulujentili:
Kokousmatkakulut .... . . . . . . ...... . ... . . Sekalaisia kOkouskuluja . ... . . .... . .... .
123:-4:50 ----" Kilpailujentili . ... . . ,., .......... .... .. ... .. , . . , ..
Liittoverotili .. . .... . , .. ... ........... ... . , ... , , , Korkotili ..... .. . .. ..... , ........ .. • , .... . ... . . ,. Sekalaistentili .. . . .. ..... , ..... ... ... ... . - , ...... .
127:50 6,818: 70 1,502: -
988: 35 257:35
,
Mk 22,631: 55
An Kalustotili .. . . .. ....... .. .. .... , ., ........... . .. . Radan tili ..... .. ........ . . .. . . .. ... ..... , .. . .. . . Tavaratili: . Painotuotteita . . ............ . .................... .
" Pääomatili: Tappio v. 1937 .......... . .... ... . ......... .. .. . .
Ta s e-
1,000:-11,950: -
219:80
5,616: 60
Mk 18,786: 40
tilinpäätös v. 1937. T 0 P D i 0 t i J i.
Per Tavaratili:
Painotuotteista ... .... .. ......... ...... . Tavaramerkeistä ... ...... . .. . .. .. . ..... . Tuomarikorteista .... . ........... .. . .. . . Kasteluletkun suukappaleista . .... .. .. .
164:30 801:-
65:-50: -
Valaistussuunnitelmientili ........... .... . ....... .
" VaItioaputili:
Loppuosa v. 1936 valtio avusta . . ............ . .. '" " Määrärahatili:
Avustusta SVUL:lta .. .... ..... . .. ' " . ........ . .. . " Olympialaiskeräyksentili .... . ..•.... .......... . . .
" Pääomatili:
219
Kr edit
1,080: 30
350: -
1,000:-
5,000:-9,584: 55
Tappio v. 1937 ........• ,.................... . . .. 5,616: 60
Mk 22,631: 55
t i J i.
Per SVUL:n tili:
Velka SVUL:lle . . . ......... , ............ . ...... . " Henkilötili ................. , .. . ................. . " Pääomatili:
Säästö edellisiltä vuosilta ... . . . ................ ,.
457:25 14,035:-
4,294: 15
Mk 18,786: 40
SVUL:n Piirit v. 1937.
SVUL:n toimintasääntöjen mukaisesti liitto on jaettu 18 maantieteelliseen piirikuntaan. Niiden asioita ovat hoitaneet piirikokous, piirijohtokunta, jaostojohtokunnat ja piirisihteeri. SVUL:n jäsenliittojen lisääntyminen on erityisesti viimeksi kuluneena vuonna aiheuttanut sen, että piiritoiminta on suuresti kasvanut ja monipuolistunut. Niinpä piirien puheenjohtajien ja piirisihteerien työtaakka on entisestään siinä määrin lisääntynyt että on osoittautunut välttämättömäksi tarkistaa nykyisiä piirin toimintasääntöjä. Tällä toimenpiteellä, jonka toteuttaminen siirtyi seuraavaan vuoteen, pyritään sekä puheenjohtaja että sihteeri vapauttamaan jaostojohtokuntien toiminnasta. Nämä tultaisiin vastaisuudessa muodostamaan erikoisasiantuntijoista, joilla on oma j aostosih teerinsä.
Valitettavasti piirien toimintakertomusten julkaiseminen ei ole mahdollista tämän kertomuksen puitteissa. SVUL:n toimistoon saapuneista kertomuksista voidaan kuitenkin havaita, että piireissä on entiseen tapaan työskennelty urheiluharrastuksen levittämiseksi mahdollisimman laajoihin kansalaispiireihin. Tyydytyksellä voidaan myös merkitä, että yhteistyö SVUL:n , sen jäsenliittojen ja piirien välillä on kuluneenakin vuonna ollut hy vää ja tulosrikasta.
Vuonna 1937 kuului SVUL:n piireihin Sf:a.l.raavat määrät vuosimaksunsa suorit taneita jäseniä:
Piiri
Etelä-Pohjanmaa ........... . Helsinki . .. ...... .. .. . . . .. . . Häme . .. ............. . .... . Itä-Karjala . . ... . .... .. . ... . Kainuu . .. .. . . ..... .. . . . . . . . Keski-Pohjanmaa ......... . . Keski-Suomi .... . .......... . Kymenlaakso . . . . . . . . . . . . . . . Lahti ... . .. . ... . .. ... . .... . Oulu Peräpohjola ....... .. .. . ... . Pohjois-Karjala .. . .. . ..... . Pohjois-Savo .... ... ..... . . . . Satakunta .... . .. . .. " ....... . Suur-Savo . ... .. ... ... . . .. . . Uusimaa " .. ..... . ... . ..... . Varsinais-Suomi ... . .... . . . . Viipuri
Seuroja
50 55 65 45 11 25 37 54 38 32 25 42 45 36 47 51 72
100
J äseniä
4,061 6,092 6,974 3,720 1,016 1,503 3,342 7,830 3.737 2471 2,659 3,940 4,712 2,744 2,870 5,470 7,103
16,916
221
SVUL:n piirijohtokuntien kokoonpano oli seuraava:
SVUL:n Etelä-Pohjanmaan piiri: K. G. R. Ahlbäck, puheenjohtoja, S . Isolammi, sihteeri ja rahastonhoitaja, L. M. Kauppi, A. Haavisto, A . Uusikylä, E. Pajukoski, E. Kinnari, L. Kotiranta, Y. Sarvilahti.
SVUL:n Helsingin piiri : A. Tynell, puheenjohtaja, J. Lehtinen, sihteeri ja rahastonhoitaja, A. Merivaara, A. Osola, L . Anttila, A. Patama, N. Mikkola, R. Mieho, P. Jaale, G. Kuusela, B. Nyberg, A. Kivilinna, V. Marttinen, L. Hartikka.
SVUL:n Hämeen piiri: Y. Linnas, puheenjohtaja, F . Vapaavuori, sihteeri, V. Ottela, rahastonhoitaja, Y. Kautia, A. Rydman, T . Kangas, K. Kinos, S. Sääksjärvi, V. Suihko, F. Granroth, J . Nappari, U. Karento, H. Henriksson, 1. Harju, R. Vaaja.
SVUL:n Itä-Karjalan pii ri : Ranne Roni, puheenjohtaja, H. Nousiainen, varapuheenjohtaja, T. N. Nieminen, sihteeri ja rahastonhoitaja, K. Uimonen, E . Taussi , E.
222
Parviainen, E. Jantunen, T . Ahjopalo, T. Heikkurinen, A. Junni, V. Tyynelä, A. J. Huuskonen, Å. Mäkelä.
SVUL:n Kainuun piiri: H. Haukia, puheenjohtaja, E. Kivi, sihteeri ja rahastonhoitaja, L. Heikkinen, P. Hassinen, V. Laine, E. Leinonen, A. Manninen, P . Ojala, K. Laitinen, H. Seppänen.
SVUL:n Keski-Pohjanmaan piiri: K. Kleemola, puheenjohtaja, V. Ventonen, varapuheenjohtaja, Y. Kivelä, ,>ihteeri ja rahastonhoitaja, E. Raassina, Y. A. Tuunala, L . Siponkoski, K. Nissilä, T. Takalo, J. Sohlo, U. Kuoppala.
SVULn Keski-Suomen piiri: T. Salava, puheenjohtaja, K . Vierto, varapuheenjohtaja, Y. Keila, sihteeri ja rahastonhoitaja, E. Lundell, V. Nuutinen, H. Launiainen, M. Pohjonen, A. Järvinen, M. Huttunen, U. Pappinen, V. Halinen, V. Lehtiö, P. J . Leppänen, A. Nyman.
SVUL:n Kymenlaakson piiri: E. Paavola, puheenjohtaja, I. Penttilä, varapuheenjohtaja, T. Korkeamäki, sihteeri ja rahastonhoitaja, O. Lindberg, M. Muinonen, E. Loikala, V. E. Brunila, E. Raunio, V. Malmi, A. Huusari, L. Pylkkö, O. Pekkola.
SVUL:n Lahden piiri: A. Pöyry, puheenjohtaja, A. Tapanainen, varapuheenjohtaja, J. Järvinen, sihteeri ja rahastonhoitaja, V. Mäkinen, J. Särö, E. .J. Leskinen, T. Heikkinen, A. O. Vuorinen, E. Kukkonen, E. Nissilä, L. ·Kolehmainen, M. Malm, O. Louhimo, E. Hillo.
SVUL:n Oulun piiri: L. Isola, puheenjohtaja, E. Junnola, varapuheenjohtaja, E. Similä, sihteeri ja rahastonhoitaja, M. Kesti, E. Kantomaa, K. Merikoski, R. Karkama, A. Matinolli, L. Järvi, L. Littow, K. Takkinen, J. O. Karsten, J. Ukkola, R. Kontio.
SVUL:n Peräpohjolan piiri: V. Nopanen, puheenjohtaja, K. Kaltio, sihteeri, L. Kauppi, A. Murto, T. Ericksson, A. Hyvänen, M. Pekkala, K. Rautela, K. J . Tulkki .
. SVUL:n Pohjois-Karjalan piiri: E. Raunio, puheenjohtaja, A. Hallberg, varapuheenjohtaja, J. A. Rainola, sihteeri, T. Pitkänen, rahastonhoitaja, A. Jokinen, J . Hietanen, Hj. Tuomi, E. Rainola, Y. Kettunen, J. Lievonen,
223
M. Hannula, V. Kontkanen, I. Natunen, T. Pärnänen, E. Helsingius, A. .J. Pulli.
SVULn Pohjois-Savon piiri: K. Laakkonen, puheenjohtaja, M. Simojoki, varapuheenjohtaja, A. WeiselI, sihteeri ja rahastonhoitaja, K. Haara, E. Koponen, P. Heikkinen, B. Blomqvist, V. Turunen, V. Nylund, L. Eräste, A. Kettunen, N. Solmu, K. Räsänen, E. Oinonen.
SVUL:n Satakunnan piiri: R. Mela, puheenjohtaja, Y. Miinupalo, varapuheenjohtaja, H. Jaos, sihteeri, A. Järvinen, rahastonhoitaja, V. Palmu, U. Eronen, O. Tähtinen, E. Levon, E. Puukko, A. Karjalainen, V. J. Havio, O. Merikoski, K. Tamminen.
SVUL:n Suur-Savon piiri: M. Ilämäläinen, puheenjohtaja, E. Nykänen, sihteeri ja rahastonhoitaja, A. Kuvaja, V. Ervola, T. Kontinen, R. Haapaniemi, E. Muhonen, Y. Nykänen, U. Eklund, H. Harvo, V. Jokela, H. Luostarinen, T. Pesonen.
SVUL:n Uudenmaan piiri: L. Keinänen, puheenjohtaja, A. Kosonen, sihteeri ja rahastonhoitaja, G. Visapuu, E. Arohonka, A. Turma, M. Huttunen, V. Neitiniemi, Y: Terämaa, G. Berglöf, H. Josefson, A. Katajavuori, K. Varho, L. Paukola.
SVUL:n Varsinais-Suomen piiri: Y. Salmela, puheenjohtaja, U. Franck, varapuheenjohtaja, O. Lehtonen, sihteeri ja rahastonhoitaja, R. Leimu, H. Arpiainen, E. Koivunen, O. Välimaa, K. Tuomisto, E. Joutsijoki, O. Vuokko, Y. Rahkamo, A. Luotohaara, A. Leppänen, K. A. Tanner, M. Tienari, J. Osk. Viljanen.
SVUL:n Viipurin piiri: A. Kuusisto, puheenjohtaja, E. Koponen, varapuheenjohtaja, A. Laine, sihteeri, S . Laakso, rahastonhoitaja, A. Turunen, V. Nieminen, T. Sinkko, A. Vänskä, J. K. Elminen, A. Lindell, J . Turunen, L. Pailemo, M. Rydman, T. Hallberg, K. Käkönen.
SVUL:n Toimisto v. 1937.
SVUL:n ja sen jäsenliittojen toimisto on sijainnut liiton omassa huoneistossa Helsingissä, Simonkatu 12. Suomen Hiihtoliiton toimisto on sijainnut Lahdessa, Aleksanterinkatu 13.
SVUL:n toimistopäällikkönä on toiminut Lauri Santala, joka samalla on hoitanut SVUL:n liittohallituksen sihteerin ja Suomen Urheiluliiton toimistosihteerin sekä URHEILUn päätoimittajan ja taloudenhoitajan tehtävät. SVUL:n sihteereinä ovat toimineet Einari Mannerla, Ilmari Sinisalo ja Ilmari Honkanen. Mannerla on toiminut Suomen Painiliiton, Suomen Nyrkkeilyliiton ja Suomen Painonnostoliiton sihteerinä, Sinisalo Suomen Voimisteluliiton, Suotnen Pyöräilyliiton ja Poikaurheiluliiton ja Honkanen Pesäpalloliiton ja Suomen Jääkiekkoliiton sihteerinä. - URHEILUn toimitussihteerinä on toiminut Toivo V. Narva.
Liiton kirjanpitäjänä on toiminut rouva Martta Haapaniemi, kassanhoitajana neiti Hilja Korremäki. Toimistoapulaisina ovat toimineet rouva Maija-Liisa Sirkiä maaliskuun 15 saakka, seuraajanaan rouva Astrid Forsberg, sekä neiti Onerva Oras. Lähettinä on ollut Martti Kähkönen.
Toimisto on käsitellyt 9,241 saapunutta ja 2,757 lähetettyä kirjettä, postietuantien lukumäärä oli 4,067 .
Suomen Hiihtoliiton toimiston Lahdessa ovat hoitaneet liiton sihteeri, lehtori Yrjö Kaloniemi ja kanslisti A nni T i enheimo. - Liiton toimistoon on saapunut 1,409
225
kirjettä tai lähetystä lähetettyjen lukumäärän ollessa 2,706.
>0<
Jättäen toimintakertomuksensa kesäkuun 15 palVana 1938 pidettävän SVUL:n liittokokouksen käsiteltäväksi ja valmistettavaksi, allekirjoittanut liittohallitus esiin tuo parhaat kiitoksensa SVUL:n, jäsenliittojen, piirien ja seurojen !hyväksi suoritetusta työstä vuonna 1937.
Helsingissä, toukokuun 4 päivänä 1938.
SUOMEN VOIMISTELU- JA URHEILULIITON , LIITTOHALLITUS.
J. W. Rangell, SVUL:n puheenjohtaja.
Lauri Santala, SVUL:n toimistopäällikkö.
15
226
De b e t SVUL:n tilin-
Voi t t 0 - ja An Palkka- ja vuokratili ......... .. .......... .. .. . .. Posti-, puhelin- ja sähkösanomakulujentili . .. . .. Kulunkitili .................................... . .. Edustustili . . ........ .. ... ... . . ... ...... .. .. . ... . .. Kirjastotili ........ ... ........ . ............... . .. Piiritoiminnan avustustili . .. Sekalaistentili . ....... . ... ::::::::::::::: :: ::::: .. Erikoisliittojen määrärahatili .. .. ........ . .. .. . .. Kiviniemen hoitotili . . ........................ .
Filmitili .. Urheilun 'tW": ::: : .... : : : : : : : : : ....... .. .......... : : : : : : : : : : .. Kalustotili :
Poisto . . . .. .... ..... .. . ................... .. ... . .. Pääomatili:
Ylijäämä v. 1937 ..... .. ....... . .............. .
Mk
An Kassatili ....................................... . .. Pankkitili ..................... .. ........... . .. . .. Arvopaperitili . .. ..... . .. ...... .. . ...... ... .... . .. Kiinnevelkakirjaintili ................. .. ...... . .. Painotuotetili ................................. . .. Prof. Wilskmanin mitali tili .. Siniristilipputili ...... . ..... :: :::::::: : ::: :::::: .. Kirjastotili .......... . ......................... . .. Kalustotili ........... . .......... .. .... . . ..... .. . .. Henkilötili .. Erikoisliittoj~~t;ii ' ......... ...... ........... ....... : : : : ::: : : : : : : :
Urheilun ilmoitussaatavientili ........ .. . . .. .. . . .. Urheilun tili .. .. ............. .. ......... . .. . .. .
57,945:-8,145: 15
48,165: 90 15,912: 15
2,878: 50 30,000:-12,140: 12
178,000:.-1,335: 40
64:-7,648: 80
10,000:-
4,714: 22
376,949: 24
Ta s e-51,262: 55
1,452,766: 60 2,194,117: 40
500,000: -5,128: 50 7,900:-1,555: -
1:-70,465: 50
105,150: 50 97,976: 40 4,569: 75
287:50
Mk 4,491,180: 70
päätös v. 1937.
T a p p i 0 t i I i. Per Korkotili ..................................... .
., Valtioaputili ............ . ..................... .
.. Painotuotetili ............................ . .... . .. Siniristilipputili ............................... . ., Olympialaiskeräyksentili .. .. ............ . ...... . .. Olympialaisteoksentili ..... ..... ... .. . .... . ..... . ., Arvopaperifili .................................. .
Mk
t il i. Per Erikoisliittojentili .. Varattujen varojentili ............ . ....... .. ... . .. Ph. U. Strengbergin tup. teht. urheilu rahasto . . . .
Valmennusrahasto ............................. . Prof. Wilskmanin muistorahasto ............... . N. Toivosen testamenttirahasto ............... . K. Mäkisen testamenttirahasto ................ . F. O. Liliuksen testamenttirahasto ......... . . .
.. Erikoisliittojen rahastot: Urheiluliitto ..................... 400,000:-Voimisteluliitto ... . .............. 215,000:-Painiliitto ............. . ......... 215,000:-Hiihtoliitto ...................... 215,000:-Pesäpalloliitto ..... .. ............ 120,000:-Poikaurheiluliitto ... . ............ 120,000:-
227
Kredit
40,362: 64 315,000: -
4,100: 50 328:-
12,374: 85 1,936: 80 2,846: 45
376,949: 24
1,323,922: 55 46,000: -
188,249: 90 449,840: 33
22,164: 80 855,905: -
94,296: 65 122,167: 25
Pyöräilyliitto .......... . ......... 95,000: - 1,380,000:-Urheiluntili ...... ... ......... . ......... . ....... 3,920: -Pääomatili:
Ylijäämä v. 1937 . .... . . ', ... . .... , ... . ... . 4,714: 22
Mk 4,491,180: 70
SUOMEN
VOIMISTELU- JA URHEILULIITON
TOIMINTAKERTOMUS V. 1938
~
HELSINKI 1939
KAUPPALEHTI OY:n KIRJAPAINO
Helsinki 1939. Kauppalehti Oy:n Kirjapaino.
Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto vuonna 1938.
Vuosi 1938 oli jatkuvaa nousukautta Suomen Voimistelu - ja Urheiluliiton toiminnassa. Liiton jäsenmäärä kasvoi tasaisesti 'sivuuttaen nyt liiton 33:ntena toimintavuonna 100,000 :n rajapyykin. Liiton toiminnan edistyminen oli kuitenkin parhaiten huomattavissa propaganda- , neuvonta- ja kurssitoiminnan monipuolistumisessa ja laajentumisessa. Välittömänä seurauksena siitä olikin, että liiton ja sen kaikkien alajärjestöjen toiminta muodostui entistä tietopuolisemmaksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi. Samaan aikaan tulostaso puhtaasti kilpaurheilun alalla ylitti entiset saavutukset.
Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton toiminnan laajimtuminen oli mahdollista lähinnä sen takia, että liiton saama valtionapu huomattavasti kohosi vuonna 1938. Ei sovi myöskään unohtaa sitä suurenmoista kannatusta, jota Suomen urheiluväki antoi liitolle tukemalla sen järjestämiä urheiluarpajaisia.
Vuosi 1938 kului eräissä muissakin suhteissa onnellisissa merkeissä. Monien vuosien sitkeät ponnistelut olympiakisojen saamiseksi Suomeen kantoivat vihdoinkin hedelmän. Sen jälkeen kuin Japani oli luopunut, Suomen tehtäväksi annettiin vuoden 1940 kisojen järjestäminen. Koko Suomen kansan huomio kohdistui nyt olympiakisoihin ja samalla entistä suuremmassa määrässä ur-
4
heiluun yleensä. Tämän yleisen innostuksen seurauksena liiton toiminta kohtasi kaikkialla myötämielisyyttä ja aikaansai yhä lisääntyneitä mahdollisuuksia levittää urheilu tietoa ja -taitoa kansamme kaikkiin kerroksiin.
Liiton toiminta-alaan kuuluvat liikunt akasvatuksen muodot.
Tehdyllä sopimuksella Suomen Uimaliitto r.y. on kuluneen toimintavuoden alusta alkaen toiminut SVUL:n jäsenliittona. Sen seurauksena uinti, uimahypyt ja vesipalloilu hyväksyttiin SVUL:n toimintaohjelmaan.
Vuonna 1938 1oiminta-alaan kuuluivat seuraavat liikuntakasvatuksen muodot: · 1) voimistelu, 2) rata- ja kenttäurheilu, 3) suunnistaminen, 4) hiihto- ja mäenlasku, 5) kreikkalais-roomalainen ja vapaapaini, 6) nyrkkeily, 7) painonnosto, 8) pesäpalloilu, 9) pyöräily, 10) jääkiekkoilu, 11) poikaurheilun eri muodot ja 12) uinti, uimahypyt ja vesipalloilu.
Liiton organisatio ja johto.
Liiton organisatio oli seuraava:
a) liittokongressi, b) liittokokous, c) liittohallitus, d) jäsenliitot, niiden liittokokoukset ja liittojohto
kunnat: 1) Suomen Voimisteluliitto r.y., 2) Suomen Urheiluliitto r.y., 3) Suomen Hiihtoliitto r.y., 4) Suomen Painiliitto r.y., 5) Suomen Nyrkkeilyliitto r.y. , 6) Suomen Painonnostoliitto r.y., 7) Suomen Pyöräilyliitto r.y., 8) Pesäpalloliitto r.y., 9) Suomen Poikaurheiluliitto r .y., 10) Suomen Jääkiekkoliitto r.y. ja 11) Suomen Uimaliitto r.y.,
e) piirit, niiden piirikokoukset, piirijohtokunnat ja jaostot: 1) Etelä-Pohjanmaan piiri, 2) Helsingin piiri, 3) Hämeen piiri, 4) Itä-Karjalan piiri, 5) Kainuun piiri, 6) ~eski-Pohjanmaan piiri, 7)
5
Keski-Suomen pUri, 8) Kymenlaakson pUri, 9) Lahden piiri, 10) Oulun piiri , 11) Peräpohjolan piiri, 12) Pohjois-Karjalan piiri, 13) Pohjois-Savon piiri, 14) Satakunnan piiri, 15) $uur-Savon piiri, 16) Uudenmaan piiri, 17) Varsinais-Suomen piiri ja 18) Viipurin piiri.
Liiton jäsenseurojen lukumäärä.
Liittoon kuului 975 erillistä yhdistysrekisteriin merkittyä seuraa.
Liiton jäsenten yhteinen lukumäärä.
Liiton 975 jäsenseuraan kuului seuraavat määrät yksityisiä jäseniä:
a) miehiä b) c) d)
naisia .. ................ . ... . poikia ....... .. ..... ...... .. . tyttöjä ..................... .
66,041 13,445 25,803
3,651
yhteensä 108,940 jäs.
Tässä yhteydessä todettakoon, että seuraavat laitokset ja järjestöt ovat olleet erikoissopimuksilla yhteistoiminnassa SVUL:n tai jäsenliittojen kanssa: Suomen Armeija, Suojeluskuntajärjestö, Svenska Finlands Idrottsförbund, Svenska Finlands Skidförbund, NMKY:n Urheiluliitto, Suomen Akateeminen Urheiluliitto, Suomen Voimistelunopettajien liitto, Suomen Oppikoulujen Urheilijat, Raittiuden Ystävien Urheiluliitto, Vapaa Työväen Urheiluliitto ja Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto.
SVUL:n ja jäsenliittojen kokoukset ja jäsenistö.
Toimintavuonna ovat SVUL ja jäsenliitot pitäneet kokouksia ja niihin on kuulunut jäseniä seuraavasti:
6
1 Kokouksien Jäsenistö
Toimielin Puheenjohtaja I §§:ien
I luku seu- jäse-luku roj~ niä
Liittokokous -, . . J. W. Rangell 1 22 - -Lii ttohalli tus ' . .. . J . W . Rangell 10 119 - -
J ä sen 1 i i t 0 t : Urheiluliitto ... . . U. Kekkonen 7 190 795 69.963 Voimisteluliitto .. K. E. Levälahti 11 335 558 42.17 1 Hiihtoliitto . . ... . T. Aarre 8 126 628 50.E40 Painiliitto ... .... H. Lehmust€l 22 364 222 12.783 Pesäpallolii tto . .. K. Pellinen 11 156 557 36.944 P yör äilyliitto .... E . Tilus 7 96 289 16.612 Poikaurheiluliitto A. Tynell 6 173 536 25.624 Nyrkkeilyliitto . . V. Smeds 20 364 132 8.455 Painonnostoliitto B. Nyberg 10 140 36 2.454 Jääkiekkoliitto . . . K. Karvonen 6 77 25 1.3571 Uima liitto .. . . ... T. Aro 8 94 97 10.103
Tähän kokoustilastoon eivät sisälly vuosikokouksien ja liittojen asettamien erikoisvaliokuntien pitämät kokoukset, joita on ollut yhteensä useita kymmeniä.
Kurssitoiminta.
SVUL:n kurssitoimintaa koskevat selotukset on julkaistu edempänä kunkin liiton toimintakertomuksen ihteydessä. Eri liikuntakasvatuskul'sseja toimeenpantiin yhteensä seuraavasti:
Kursseja 1) rata- ja kenttä urheilu . . . . . . . . . .. 274 2) pesäpalloilu . .................... 83 3) voimistelu ............. . .. . .... .. 14 4) poikaurheilu ......... . .. .. ..... . 5 5 ) hiihto ja mäenlasku ..... . ... . ... 27 6) paini ..... . ...... . ............. .. 18 7) nyrkkeily .... .... . ..... .. ....... 17 8) pyöräily . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11 9) suunnistaminen ................. 6
10) jääkiekkoilu .. ... ......... . ...... 5 11) uint i, uimahypyt ja vesipalloilu . . 5
Yhteensä 465
Osanottaj ia 11,120 3,283
788 548 482 431 418 304 226 166 161
17,927
7
Liitot ovat siis toimeenpanneet yhteensä 465 kurssia, joilla on ollut yhteensä 17,927 osanottajaa. Näillä kursseilla koulutettiin m.m. uvheilun eri alojen neuvojia seuroihin, tehdaslaitoksiin ja kuntiin. Erikseen mainittakoon, että edelläluetelluilla yleisurheilukursseilla pidettiin m.m . useita luentoja järjestötoiminnasta. Kaikilla kursseilla on tähdennetty yleisen kansalaiskunnon merkitystä urheilijoille. Kurssitoiminnalla on myös pyritty kehittämään uusia edustusurheilijoita.
Järjestämiensä palkintotuomarikurssien perusteella liitot ovat rekisteröineet uusia tuomareita seuraava'sti:
1) rata- ja kenttäurheilu: a) palkintotuomareita .. . ........... . b ) lähettäjiä ..... .. ... ..... .. ... . .. .
2) voimistelu ............ . ...... ... ... . . 3) hiihto ja m äenlasku ....... . ....... . 4) paini ... . ..... . .. . .... ..... . ....... . . 5) nyrkkeily ........... . ... . ...... .... . 6) pesäpalloilu ... .. ... .... . ........... . 7) jääkiekkoilu .......... . . ............ .
334 tuomaria 145 lähettäjää 10 tuomaria
123 159
99 111
25 142 8) uinti, uimahypyt ja vesipalloilu ..... .
----------------~----Yhteensä 1,148 tuomal'ia
Tässä yhteydessä voidaan todeta, että edelläselostettu kurssi,toiminta on herättänyt suurta mielenkiintoa ulkomaillakin. Suomen Urheiluliiton valmentaja Valste oli Englannissa organisoimassa sikäläistä koulutustoimintaa. Lisäksi voidaan mainita, että Vierumäen ul'heiluneuvojakursseilla oli osanottajina useita ulkomaalaisia, m.m. Englannista, Norjasta, Tanskasta ja Eestistä. Samoin on eri urheilunalojen harjoitus- ja va"lmennusleireillä ulkomaalaisia ollut mukana. Pohjoismaisella voimisteluleirillä kaikki P ohjoismaat olivat runsaasti edustettuina.
Järjestettyyn kurssitoimintaan liittyvät lä'heisesti neuvotteLupäivät, joilla on keskusteltu urheilulle tärkeistä kysymyksistä ja suunniteltu vastaista toimintaa. Niitä on toimeenpantu seur aavasti:
a) rata ja ken ttäurheilu:
1) Helsink i 7/ 8 yht.
60 osanottajaa 60
8
b) suunnistaminen:
2) Helsinki 5/ 5 .............. . 3) Helsinki 21 / 5 .. . .. .... .... .
40 osanottajaa yht. 30 70
Näissä neuvottelukokouksissa olivat edustettuina toiselta puolen suunnistajat ja toisaalta maan- ja metsästysoikeuden omistajat. Neuvottelujen tuloksena aikaansaatiin sopimus, jonka suunnistamiskilpailuja järjestävä seura allekirjoittaa ja esittää maanja metsästysoikeuden omistajille anoessaan lupaa järjestää kil~ailut heidän maillaan. Mainittakoon, että lukuisat seurat ovat JO allekirjoittaneet sopimuksen ja noudattavat sen sitoumuksia.
c) voimistelu :
4) Helsinki ,, / 5 .............. . 5) Helsinki 16-:19/ 6 ......... .
18 osanottajaa yht. 22
6) Kymintehdas 23 / 10 ....... . 24 7) Helsinki 18/ 11 ............ . 35 8) Enso 20/ 11 ..... .... ...... . 18 117
d) hiihto ja mäenfasku: 9) Jyväskylä 12/ 3 ........... . 15
10) Lahti 8/ 5 ................. . 6 21
e) paini:
11) Lapua 6/ 3 .......... .. ..... 34 12) Ilmajoki 30110 ....... ...... 62 96
f) nyrkkeily:
13) Helsinki 6/ 3 . ...... .. .. .... 52 14) Helsinki 13/ 11 ....... ...... 40 92
g) painonnosto: 15) Helsinki 6/ 11 30 30
h) pesäpalloilu:
16) Helsinki 27 / 3 ........ .. ... . 34 17) Helsinki 1/ 10 .............. 54 18) Helsinki 15 / 11 . ............ 14 102
Lisäksi järjestettiin 26/ 3 Helsingissä aluetoimikuntien puheenjohtajien neuvottelupäivät, joilla k.o. henkilöt miltei täysilukuisesti olivat saapuvilla.
i) jääkiekkoilu:
19) Helsinki 24 / 4 .............. 20 osanottajaa yht. 20) Helsinki 30/ 10 ..... ...... . . . 28 48
Kotkassa järjestettiin 26/ 11 neuvottelutilaisuus Kymenlaakson urheilupiirin edustajille jääkiekkoilun tunnetuksitekemiseksi ja harrastuksen herättämiseksi.
j) pyöräily: 21) Helsinki 24/ 4 ............. . 22) Viipuri 6-7/ 8 .. .... . ... . . . 23) Helsinki 30/ 11 .. ...... .. .. . 24) Helsinki 18/ 12 ............ .
k) poikaurheilu: 25) Helsinki 20/ 3 26) Helsinki 20/ 3 27) Helsinki 9/ 10
1) uinti, uimahypyt ja vesipalloilu:
9
31 osanottajaa yht. 35 41 43 150
20 3
20 43
28) Helsinki 21/11 . . . . . . . . . . . . . 46 29) Helsinki 6/ 6 ............... 7 30) Helsinki 20/ 11 ..... .. .. . ... 52 105
m) järjestötoiminta: 31) piiritoimitsijain neuvottelupäivät
Vierumäellä 23-25 / 4 34 34
Yhteensä osanottajia 968
Erikseen todettakoon, että piiritoimitsijain neuvottelupäiville kutsuttiin ja kustannettiin kaikki SVUL:n piiri sihteerit, joiden lisäksi neuvotteluihin osallistuivat m.m. SVUL:n puheenjohtaja, pankinjohtaja J. W. Rangell, monet liittohallituksen jäsenet ja liiton virkailijat.
Kurssien, luento- ja neuvottelupäivien johtajiksi, opettajiksi ja luennoitsijoiksi liitot ovat saaneet parhaat asiantuntijat, joista mainittakoon :
a) rata- ja kenttäurheiLu: leht. Yrjö Nykänen, laivanselvittäjä Allan Mustonen, insinöörit T. H. Schoultz ja H . Valjakka, urheiluvalmentaja Armas Valste, voimistelunopettajat ja urheiluneuvojat Pentti Oura, Hannes Torpo, Yrjö Eliala, Kaarlo Karvonen, Alhti Saarikivi, Paul Virtanen, Yrjö Nora ja Eino Kurenniemi, kansakoulunopettajat ja urheiluneuvojat Edmund Hampaala, Heikki Taskinen, Kaarlo Salo, Kosti Pirttilä, Into Harju, Mikko Kajaani, Eino Leino, Ossi Rajasaari, urheiluneuvojat Paavo Karikko, U. Nikula, H. Teuri, Anton Huusari, Paavo Havulinna, Kalervo Toivonen, luutnantti Allan Gummerus ja herra O. Johansson.
b) suunnistaminen: maisteri Olli Veijola.
10
d) hiihto ja mäenlasku: johtaja Armas Palamaa, insinööri S . Sirola, herrat Veli Saarinen, E. Eloranta, E. Penttilä, Eino Kuisma, Pertti Mattila, A. Valkama, T. Murama, Ilmari Kinnunen, I. Nilsson, T. Borgenström, J. Ikävalko, Kalle Vierto, P. Komonen, Ranne Roni, Eino E. Puukko ja V. Eskola.
e) paini: filosofian tohtori Heikki Lehmusto, valmentaja Aarne Reini, vääpeli Eino Turunen, osastopäällikkö Väinö Ikonen, johtaja Osk. E. Rikkilä, herrat Urho Pappinen, Onni Pipinen, Niilo Kulonen, johtaja Akseli Kaskela, voimistelunopettaja Kaarlo Karvonen, toimittaja Einari Mannerla, valmentajat Aug. Jokinen ja Onni Sirenius.
1) nyrkkeity: maisteri Viktor Smeds, amatöörivalmentajat Valle Resko ja Niilo Somerkoski, varatuomari Kalervo Pellinen, johtaja Jukka Nappari ja varastonhoitaja Valle Stenvall.
g) painonnosto: työnjohtaja Bruno Nyberg, varatuomari Torsti Kaihlanen, herrat Veikko Lamminsalo, Jouko Turunen, Teodor Tauni, Eero Vuorensola, teknikko Rudolf Eklund, herrat Anton Vikström, Hans Forsström ja Sven Lindström.
h) pesäpalloilu : ylioppilas Osmo Kupiainen, maisteri Olli V-eijola, voimistelunopettajat Manne Heinonen, Viljo Pyyklkö, Tauno Luomi, sotilasohjaaja Evkki Pajukoski, vääpeli Olavi Vanamo ja ylioppilaat Mauno KOIvisto, Eino SHkkilä, Veikko Merisalo, Erkki Lehto, Lasse Kaasinen, Lasse Nyman, Esa Lahtinen, Onni Paavola, Heikki Suvioja, Klaus Karvonen, Pentti Nyrhinen, Olli Virho ja Onni A. Punta.
i) jääkiekkoitu:. maisteri Aaro Kivilinna, insinööri H. Tikkanen, voimistelunopettajat Viljo Pyykkö, Juuso Lampila, Bruno Mattsson, ylioppilaat Risto Tiitola, Erkki Saarinen, Heikki Katajavuori sekä Kalevi Ihalainen, Ragnar Ahti, R. Mikalunas ja R. Lindroos.
j) pyöräily : insinööri E. Tilus, johtaja Raul Hellberg, pyöräilyneuvoja N. NHsson, G. Svensson, R. Mäkelä ja toimistosihteeri Ilmari Sinisalo.
11
k) poikaurhei lu . toimistopäällikkö Aaro Tynell, jo~taja Akseli Kaskela, voimistelunopettajat U. Merta Ja Kaarlo Karvonen opettajat Gunnar Valtonen, Into Harju, T. Sorma ja A. Reinikka, maisteri Olli. Veijola, . työnjohtajat U. Franck ja Arvo Osola, urheIluneuvoJat K: Hottola ja A. Var tiainen sekä toimrstosihteeri Ilman
Sinisalo. .... . k" l) uinti, u imahypyt ja v esipalloilu: toimistoJ?a~lhk 0
Aaro Tynell, pankinjohtaja Toivo Aro, prokurIsti Es~o Mäkinen tohtorit Heikki Savolainen ja Jarl Forssell , VOImistelun~pettajat Kaarlo Karvonen ja John ~~m~iksso~ , herrat Unto Palonen, Toivo Virtanen, Aarne Jarvmen Ja B. Aulanko, toimittaja Pekka Tiilikainen, konttoristi Altte Harma teknikko Vilho Grönberg, liikemies Jöns Lmdqvist sekä unkarilais-sveitsiläinen vesipallovalmentaja Ernst Speissegger.
m) järjestötoiminta: pankinjohtaja J. W. Rangell , pormestari K. G. R. Ahlbäck, kultaseppä Yrjö Sal~ela, prokuristi Aadi Pöyry, piirisihteerit Ju~ka ~htm~n, Sulo Isolammi, Kullervo Kaltio, Aaro Welsell Ja TOIVO J. Korkeamäki, maisteri,t OHi Veijola ja Aaro Kivilin?a~ toimistopäälliköt Aaro Tynell ja Lauri Santala, konttoristi U. Palonen johtaja E. Koivunen, toimittaja Toivo Narva, lehtori YrjÖ Kaloniemi ja toimistosihteeri Ilmari Sinisalo.
Neuvontatoiminta.
Kurssitoiminnan ohella lii tot ovat järjestäneet neuvontatoimintaa palkkaamiensa neuvojien, kustantamiensa aikakauslehtien ja hoitamansa kirjeenvaihdon välityksellä. Tästä neuvontatyöstä voidaan esittää seu-
. raavaa:
a) rata- ja kenttäurhei lu :
Suomen Urheiluliiton hoitamaa neuvontatyötä on johtanut ja valvonut erityinen valiokunta, joka on ol~ut vilkkaassa yhteydessä liiton piirien ja jäsenseuroJen kanssa m . .ffi. koko vuodeksi palkattujen urheiluneuvojien välityksellä.
12
Hoitamansa kurssitoiminnan yhteydessä edellämainitut urheiluneuvojat antoivat erikoisneuvontaa 249 :paikkakunnalla. Tästä neuvonnasta pääsivät osallisiksi useat tuhannet urheilijat.
Neuvontaa annettiin erikoisissa neuvontatilaisuuksissa 121 paikkakunnalla 4,196 osanottajalle.
Kun viimeksimainittuun lukuun 4,196 li'Sätään kurssitoiminnan Yhteydessä neuvontaa saaneiden henkilöiden lukumäärä 11,120 ja .kun lisäksi otetaan huomioon, että kuuntelijoina oli kursseilla mukana 4,698 henkilöä, vilidaan todeta, että henkilökohtaista rata- ja kenttäurheiluneuvontaa on annettu 20,014 henkilölle. Erikoisesti huomautettakoon, etteivät kaikki edellämainitut ole liiton jäseniä, vaan heistä kuuluu osa liiton ulkopuolisiin järjestöihir. samoin kuin armeijaan ja suojeluskuntajärjestöön. Näin ollen liitto on käyttänyt varojaan myös liittoon kuulumattomien henkilöiden neuvomiseen.
Erikseen viitattakoon Helsingin Messuhallissa talvikuukausina järjestettyihin sisäharjoitustilaisuuksiin, joita pidettiin kahdesti viikossa ja joihin liitto oli hyväksynyt kolmattasataa nuorta edistyskelpoista urheilijaa, omien seurojen ja Helsingin yliopiston osakuntien jäseniä. Näissä tilaisuuksissa voimistelunopettaja Hannes Torpo ja sotilasohjaaja Olli Vaalamo johtivat urheiluvoimistelu'harjoituksia sekä antoivat urheiluneuvontaa. Nämä samoin kuin muutkin kurssi- ja neuvontatilaisuudet olivat maksuttomia. b) voimistelu:
Suomen Voimisteluliiton neuvojien toiminta on tapahtunut 1/1-15/6 välisenä aikana, ja se on kohdistunut etupäässä Suomen Voimistelun Suurkisojen voimistelunohjelmien opettamiseen seurojen jäsenille.
Edellä selostetun neuvonnan lisäksi aktiivivoimistelijoille on annettu neuvontaa kymmenellä paikkakunnalla. Tästä neuvonnasta on päässyt osalliseksi 297 voimistelijaa. c) hiihto ja mäenlasku:
Kulunut toimivuosi on Suomen Hiihtoliiton toiminnassa koulutuksen suhteen merkkivuosi, sillä liitolla oli
13
nyt ensi kerran vakinainen palkattu valmentaja, jona on toiminut menestyksellisesti entinen mestarihiihtäjä ja olympiavoittaja Veli, Saarinen. Hiihdon MM-kilpailujen takia hän joutui kuluneena toimivuonna työskentelemään pääasiallisesti edustushiihtäjien parissa osallistuen silti myös kurssitoimintaan. Paitsi vakinaiseen koulutustoimintaan valmentaja Saarinen on osaHistunut muina aikoina myös SHL:n yleisten asioiden hoitoon, kuten ilmoitushankintaan, tavaramerkkisopimusten tekoon, kansliatyöhön j.n.e.
Neuvontaa antoi valmentaja Saarinen 26 paikkakunnalla 1,555 osanottajalIe. Kirjeellinen neuvonta, josta pääsivät osallisiksi sellaisetkin hii'htäjät, joiden luona valmentajalla ei ollut tilaisuutta käydä, käsitti neljä eri sarjaa harjoitusohjelmia yhteensä 600 kirjelähetyksenä.
Mäenlaskuneuvojana on toiminut kahden kuukauden ajan herra Pertti Mattila Lahdesta. Hänen toimintansa nähdään kurssitilastosta.
Hyppymäkien rakennusneuvonnasta on edelleenkin huolehtinut herra Paavo Nuotio Lahdesta. Hän on matkustellut useilla pai:kkakunnilla antaen suullisia neuvoja mäkien rakentamisessa sekä laatien myös mäkipiirustuksia. Mäkien rakennusneuvonta- ja mäkipiirustusten tarkastelutyöhän ovat osallistuneet myös johtaja Armas Palamaa Helsingistä ja insinööri S. Sirola Rovaniemeltä. Mäenlaskun neuvontatyötä ovat lisäksi suorittaneet useat parhaat aktiivimäenlaskijat eri paikkakunnilla. d) paini:
Painineuvontaa antamaan Suomen Painiliitto kiinnitti 1/4 valmentaja Aarne Reinin ja 5/10 valmentaja Aug. Jokisen. Näiden lisäksi Helsingissä on neuvontaa antanut valmentaja Onni Sirenius.
Valmentajat ovat antaneet neuvontaa 14 parkkakunnalla yhteensä 115 tilaisuudessa osanottajia ollessa 2,280.
e) nyrkkeily: Suomen Nyrkkeilyliiton palkkaamina neuvojina ovat
toimineet V. Resko ja E. Lehtosaari, jotka ovat antaneet neuvontaa 966 osanottajalle.
14
f) painonnosto:
Suomen Painonnostoliiton neuvontatilaisuuksia on pidetty 12 paikkakunnalla ja neuvonnasta päässyt osalliseksi 2,014 painonnostajaa.
g) pesäpaUoilu:
PesäpaUoliiton neuvontatilaisuuksia on pidetty 80 paikkakunnalla, osanottajia 2,390.
h) jääkiekkoilu:
Suomen Jääkiekkoliiton neuvonta kohdistui etupäässä edustuspelaajiin. Neuvonnasta on päässyt osalliseksi 509 Helsingissä, Tampereella ja Turussa asuvaa j ääkiekkoilij aa.
i) pyöräily:
Liiton käytettävissä on ollut huhti-kesäkuussa ruotsalaiset pyöräilyneuvojat N. Nilsson ja G. Svensson, jotka ovat pitämi'ensä pyöräilykurssien yhteydessä suorittaneet neuvontaa k.o. paikkakunnilla. Lisäksi ovat herrat R. Hellberg ja R. Mäkelä antaneet neuvontaa ja kirjeellisiä ohjeita. j) poikaurheilu:
Neuvonta on ollut yhdistettynä asianomaisen urheilumuodon neuvonnan yhteyteen. Niinpä esim. rata- ja kent!äur.heilussa pidettiin 259 paikalliskurssia, joihin oSalllStul 7,075 alle 18 v. poikaa, ja 117 neuvontatilaisuutta, joihin osallistui yli 3,000 poikaa. Voimistelussa on pidetty parisataa neuvontatilaisuutta, joiden tuloksina voidaan esim. mainita, että kesän suuriin voimistelujuh-liin osallistui 1,350 poikaa. . k) uinti, uimahypyt ja vesipaUoilu:
Suomen Uimaliiton neuvontatoiminta on käSittänyt ' osaksi alkeisopetuksen, osaksi se on kohdistunut uimaopettajiin, toimitsijoihin sekä kilpa- ja edustusuimareihin.
l) järjestötoiminta:
Järjestötoimintaneuvontaa ovat hoitaneet lähinnä liiton toimiston vakinaiset virkailijat ja liiton 18 piirisihteeriä. Myös lukuisilla eri urheilunalojen kursseilla
15
on annettu nimenomaan seuratoimintaa koskevia neuvoja. Järjestöneuvontaa on annettu niinikään kerran viikossa ilmestyvän liiton virallisen julkaisun "Urheilun" palstoilla.
Tämä neuvonta on kohdistunut m.m. uusien seurojen perustamiseen ohjeitten ja mallisääntöjen muodossa. Samalla liitto on huolehtinut seurojen toimintasääntöjen tarkistamisesta ja rekisteröimisasiakirjojen jättämisestä oikeusministeriöön. Erikoisesti mainittakoon, että kuluneena toimintavuonna aikaansaatiin oikeu,;ministeriön yhdistysrekisteritoimiston uudelleen tarkistamat ja hyväksymät voimistelu- ja urheiluseurojen mallisäännöt, joita on pyynnöstä maksutta lähetetty eri puolille maata perustettavia seuroja varten.
Liittojen neuvontatilaisuuksia oli yhteensä 309, osanottajia 14,207.
Verrattaessa kertomusvuoden ja sitä edeltäneen toimintavuoden kurssi- ja neuvontatoimintaa toisiinsa, voidaan todeta tämän toiminnan jatkuvasti lisääntyneen. V. 1937 järjestettiin kaikkiaan 593 tilaisuutta, joiden osanottajamäärä nousi 19,193. Kuluneen vuoden kohdalta vastaavat luvut olivat 774 tilaisuutta, 32,134 osanottajaa. Esimerkkinä mainittakoon, että yksinomaan rata- ja kenttäurheilun hyväksi toimeenpannut kurssit ja neuvontatilaisuudet sisäUävät luentoja 871 % tuntia, käytännöllisiä harjoituksia 2,433 tuntia, keskustelua 423 tuntia ja muuta toimintaa 538 lh tuntia eli yhteensä 4,266 työtuntia . Vastaavat luvut vuonna 1937 olivat 999, 2,142 1h, 312 Yo, 117 ja 3,571. Kasvu on 20 % ja osanottajamäärä on samanaikaisesti lisääntynyt 14,427:stä 15,316:een ja kuuntelijoina mukana olleet 4,698 henkilÖä huomioon ottaen 20,014:ään. Yleisestl on ollut havaittavissa kurssi toiminnan suurempaa keskitystä kaikilla urheilun eri aloilla.
Erikseen vielä mainittakoon, että 'korotetun valtionavun mk:n 806,500 : - turvin on pyritty laajentamaan neuvonta-, kUl'ssi- ja varsinkin piiritoimintaa. Niinikään liitto on - kuten edempänä se~ostetaan - ryhfynyt toimenpiteisiin järjestöoppaan aikaansaamiseksi. Oppaan
16
lopullinen valmistuminen siirtyi kuitenkin seuraavaan vuoteen.
YLeinen propaganda~yö.
Herättääkseen mahdollisimman laajoissa kansankerroksissa harrastusta liikunta'h~rjoituksiin liitot ov~t käyttäneet 'hyväkseen m.m. seuraavia propagandakeInoja:
a) taitomerk.kijärjesteLmä:
Kuluneen vuoden aikana ei jaettu laink.aan n~rk~ keilijöille taitomerkkejä, koska p.o. merkkI Val~lstUl vasta v:n 1939 puolella. Kuluneen vuoden me~kklsuOritukset tulevat näin ollen vasta v:n 1939 tIlastoon. Taitomerkkejä on lunastettu seuraavat määrät:
~ Ii .. ,,;, , ...:JIi ~ ~s~å " ....
~ g-Ei "s U> •• t:: CO" g f ;;- ss = - .. ... ... .,
'" .... - .c
Ei
" " S Rata- ja kenHäurheilu:
m iesten urh.m . . .... naisten urh.m . ......
Voimistelu ...... ,- ...
Hiihto ja m äenlasku: hiihrom. • ••••••• '0'
mäenlaskum. ... . ... Paini .... . .. , ..... . . .
Pesäpalloil u: luokka- ja harr.m .. . aluemestaruusm.
Poika urheilu:
2
11 3
-
31 70 26 1 12 11 1 6 36 163
115 264 861 2,079 18 68 169 12 1
2 1 134 374
.c
""'
129 24
206
3,330 258
13
137 374
urheilum .... . ... . . . - 436 3,707 12,298 - 16,441 hiihtom . . ...... . . . . . voimisteulm. . .... . .
Pyöräily .... . ....... . Painon nosto ..... .. .. . Suunnistaminen ..... .
Uinti: yleinen uintim .... . . nuorten uintim. . .. . kand.- ja maisterim.
- 203 10
4 10
- 5,610 9,545 445 1,453 10 19 17 21 25 18
34 185 1,431 192
- 15,155 2,101 1,689
234 53
7,678 7,678 8,049 8,049 3,515 3,515
Yhteensä 16 841 4,627 14,913 7,986 9,579 185 1,623 19,616 59,386
17
Huomattava on, että merkkivaatimusten suorituksiin on osallistunut urheillunharrastajia enemmänkin kuin tilastosta käy ilmi. Kaikki suorittajat eivät nimittäin ole joko taloudellisista tai muista syistä lunastaneet itselleen merkkiä. Lisäksi on ollut runsaasti sellaisia merkin tavoittelijoita, joiden suoritukset ovat joko keskeytyneet tai siirtyneet seuraavaan vuoteen.
b) propagandapäivät:
Aikaansaadakseen määrättyinä päivinä tavallista voimakkaampaa aktiivista urheilutoimintaa ja kiinnittääkseen valtion ja kuntien viranomaisten huomiota liikuntaharjoitusten merkitykseen ja tarpeisiin liiwt ovat järjestäneet seuraavat propagandapäivät ja -viikot:
1) yleinen hiihtopäivä 27/2 2) poikien talviul'heilupäivät 19-20/2 3) merkillisten poikien viikko 8-14/5 4) yleinen pyörailypäivä 26/5 5) poikien kesäurheilupäivät 2-3/7 6) uintiviikko 10-17/7 7) painin propagandapäivä 25/9 8 ) nyrkkeilyviikko 31/ 1 0-6/11.
Edellämainittuina päivinä liitot ovat pyrkineet aikaansaamaan kaikissa seuroissaan valistus- ja kilpailutoimintaa. Suureen yleisöön kohdistuneesta pr'opagandasta lukuisten artikkelien levittäminen sanomalehtien julkaistavaksi ja monet radioesitykset ovat tärkeimmät.
c) kiLpaiLutoiminta:
Liittojen hoitama kilpailutoiminta on jatkuvasti vilkastunut ja monipuolistunut. Liiton myöntämien kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen lisäksi seurat ovat järjestäneet lukuisasti jäsentenvälisiä ja piirikunnallisia kilpailuja, joihin kaikkiin on osallistunut runsaat määrät urheilijoita.
18
Kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja toimeenpantiin seuraavasti:
kansallisia kansainväl. yhteensä
1) voimistelukilpailuja . . . . . . . . . 9 1 10 2) rata- ja kenttäurheilukilp. .. 159 33 192 3) hiihto- ja mäenlaskukilp. . . . 62 5 67 4) pesäpallokilpailuja . .. . .. . .. . 477 477 5) painikilpailuja . . . . .. . . . .. . .. 84 17 101 6) nyrkkeilykilpailuja . . ... .. .. 28 11 39 7) painonnostokilpailuja . ... .. . 5 2 7 8) pyöräilykilpailuja ... ... . . .. 28 10 39 9) pOikaurheilukilpailuja ...... 2 2
10) jääkiekkokilpailuja .... . .... 105 10 115 11) suunnistamiskilpailuja . . . .. . 5 5 12) uinti-, uirnahyppy- ja
5 33 vesipallokilpailuja . ... .... .. 28 ------------------------Yhteensä 992 94 1,086
Kuluneena vuonna liitot ovat osallistuneet seuraaviin maaotteluihin:
a) rata- ja kenttäurheilu:
1) Eesti-Suomi, Tallinna, 7-8/7, Suomi 112, Eesti 80 ; 2) Suomi-Unkari, Helsinki, 10-11/7, Suomi 87.5, Unkari 73.5;
b) v oimistelu:
3) Suomi- Saksa, Helsinki, 18/ 11, Saksa 346.6, Suomi 340.5 pist.; 4) Norja-Suomi, Oslo, 3-4/ 12, Suomi 283.45, Norja 265.45 pist.; ,
c) paini:
5) Suomi- Eesti, A-ottelu, Helsinki, 15-16/ 3, Suomi 5, Eesti 2; 6) Suomi- Eesti B-ottelu, Helsinki, 15-16/ 3, Suomi 5, Eesti 2; 7) Latvia- Suomi, Riika, 30/ 4, Suomi 4, Latvia 3; 8) Turkki-Suomi, Ankara, 3/ 9 Turkki 4, Suomi 3; 9) Ruotsi-Suomi, B-ottelu, Tukholma, 4-5/ 12, Ruotsi 22, Suo
mi 6; 10) Suomi-Ruotsi, A-ottelu, Helsinki, 5-6/ 12, Ruotsi 16, Suo
mi 12;
d ) nyrkkeily:
11) Suomi-Saksa, Helsinki, 21 / 1, Suomi 4, Saksa 4; 12) Suomi-Puola, Helsinki, 20/ 3, Puola 5, Suomi 3; 13) Suomi- Eesti, Helsinki, 1/11, Eesti 5, Suomr 3; 14) Suomi-Tanska, Helsinki, 30/ 11, Suomi 4, Tanska 4; 15) Norja-Suomi, Oslo, 4/ 12, Norja 5, Suomi 3;
19
e) hiihto ja m äenlasku:
16) Suomi-Norja, Lahti, 24-28/ 2, Holmenkollen, 5-7/ 3. Suomi 50, Norja 50 ;
f) jääkiekkoilu:
17) Eesti-Suomi, Tallinna, 2811, Eesti 2, Suomi 1; 18) Suomi-Ruotsi, Helsinki, 4/ 2, Ruotsi 5, Suomi 3; 19) Suomi-Romania, Helsinki, 18/ 2, Suomi 6, Romania 6;
g) uinti, uimahy p y t ja vesipalloilu:
20) Ruotsi-Suomi, Tukholma 6/ 4, Ruotsi 7, Suomi 1; 21) Norja-Suomi, Oslo 8/ 4, Norja 4, Suomi 4 ; 22) Suomi-Norja, Helsinki, 3/ 8, Suomi 7, Norja 2; 23) Suomi-Eesti, Tallinna, 24/7, Suomi 41. Eesti 29 ; 24) Puola-Suomi, Warsova, 23-24/7, Puola 91, Suomi 82.
Paitsi edellämainittuihin maaotteluihin liitto on lähettänyt edustajiaan Tallinnassa 24-27/4 pidettyihin Euroopan mestaruuskilpailuihin kreikkalais-roomalaisessa painissa ja Eu~oopan yleisurheilumestaruuskilpailuihin Parisiin 3-5/9. Edellisessä Suomi voitti kolme mestaruutta ja jälkimmäisessä viisi mestaruutta, kolme II palkintoa ja kolme III palkintoa.
Sitä paitsi järjestettiin Lahdessa 24-28/2 hiihdon maailmanmestaruuskilpailut, joissa Suomi saavutti 4X 10 km viestinhiihdossa, 18 km:n ja 50 km :n hiihdossa maailmanmestaruuden.
Yhdessä Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton kanssa Suomen Voimisteluliitto toimeenpani kesäkuun 16-19 p:nä Suomen Voimistelun Suurkisat.
Suomen Pyöräilyliitto järjesti Pohjoismaiset pyöräilymestaruuskilpailut Helsingissä 20-21/7.
Edellämainittujen virallisten ottelujen lisäksi liittojen jäsenet ovat osallistuneet lukuisiin kansainvälisiin kilpailuihin Euroopan eri maissa.
d) julkaisutoiminta:
SVUL on edelleen kustantanut "Urheilu"- ja Pesäpalloliitto "Laaka" - nimistä sanomalehteä.
20
SVUL on kustantanut vuosikirjan: SVUL:n ja sen jäsenliittojen toimintakertomus vuodelta '1937, sivuja 227, ja Suomen Hiihtoliitto Hiihtäjän vuosikirjan 1938-1939, sivuja 287. Muista julkaisuista mainittakoon Poikaurheiluliiton kustantama Urheileva poika, sivuja 64, sekä Suomen Uimaliiton kustantama, 24-sivuinen kirjanen "Uintia sanoin ja kuvin".
Edellisten lisäksi liitot ovat kustantaneet useita sääntökokoelmia, neuvovia kiertokirjeitä ·y.m. painotuotteita.
e) elokuvapropaganda:
Paitsi kirjallista propagandaa on kuluneen vuoden aikana valmistettu seuraavat lyhytfilmit, joita on esitetty elokuvateattereissa sekä liittojen järjestämissä kurssiy.m. tilaisuuksissa ympäri maata:
Urheileva poika, pituus 320 metriä; Pyöräilypropagandafilmi, pituus 370 metriä; I osa painin opetus- ja propagandafilmiä, pituus 300
metriä.
f) muu propagandatoiminta:
Liitot ovat aikaansaaneet useita sanomalehtiin julkaistavaksi lähetettyjä propagandakirjoituksia, kustantaneet moniin juhliin ja iltamatilaisuuksiin puhujia, järjestäneet urheiluaiheisia radiolähetyksiä ja monella muulla tavoin herättäneet harrastusta liikuntaharjoituksiin.
g) jaetut avustukset:
Liitto on jakanut eri piireille ja seuroille avustusta seuraavat määrät:
1) Piiritoiminnan tukemiseen . .. . ................. . 2) Matkakorvauksia SVUL:n piirisihteerien neuvot-
telupäivien osanottajille ..... . ... . ........ . . . . .. . 3) F . O. Liliuksen rahaston korkovaroja viidelle seu
ralle (Nurmeksen Sepot, Halilan Haukat, Perkjärven Alku, ' Soanlahden Salama ja Hausjärven Ur-heilijat) . . . ...... . . .. . .... .. . . .. ................ .
4) 79 seuralle matka-avustuksia osallistumisesta Suo-men yleisurheilumestaruuskilpailuihin .... ...... .
5) Avustuksia Suomen Urheiluliiton kuudelle aluetoimikunnalle 2,500: - .. . ...... . ........ . . .•.. . .
mk 86,250: -
8,604: 75
2,000: -
25,435: -
15,000: -
,
•
6) Suunnistamiskurssilaisten stipendejä .......... . . . 7) Avustusta seuroille osanottoa varten voimistelu-
leirille . . . . ..... . . . ...... . .. .. ..... . ........ . ... . 8) Stipendeinä vOimistelujohtajakurssien osanottajille 9) Voimistelukurssien järjestämistä varten SVUL:n
Keski-Pohjanmaan piirille . .. ... ......... . ... . . . . 10) Avustusta SVUL:n piireille voimisteluneuvontaa
varten . . ........... ... .... . ... . . . . . . .. .. . .. ... . . . 11) Matka-avustuksia voimistelupiirineuvojien neu-
vottelupäivien osanottajille . .... . .. .. .. .... .. . .. . 12) Avustusta osanottoa varten ulkomaisille voimis-
telujuhlille . .. . ....... ... . . ... . .. . .. ... ... . .. .. . . 13) Matka-avustuksia voimistelijoille osanottoa varten
voimistelukursseille . .. . ..... ... .... .. ... . ... . . . . . 14) Urheileva Poika-julkaisun avustaminen .. . ...... . 15) Avustusta urheilupojille osanottoa varten Eestin
urheiluleireille . ... . .. .... . .... .. ....... . . .... .. . 16) Avustusta SVUL:n piireille poikaurheilupalkintoja
varten . . . .. ....... ...... .. . . .. .. . ............ .. . 17) Avustusta edustajille koululaisten talviloman vie-
ton tutkimiseksi Ruotsissa .............. ... ... .. . 18) Seuroille matka-avu'stuksia osallistumiseksi nyrk-
keilymestaruuskilpailuihin .. . . . . .. ... .. ...... ... . 19) Seuroille matka-avustuksia osallistumiseksi nyrk-
keilymaaotteluihin ..... ... .. ... . . ...... .. .... .. . 20) SVUL:n Itä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan piirille
painivaltakunnansarjan tappioiden peittämiseksi 250:- . ........ . . . . .. . .. . .. ... . . . . .. ... . .. . ... . . .
21) Samoin Veitsiluodon Vastukselle ja Mäntän Ur-heilijoille 300: - . ... .... . ........ . .. . .. . .. .. . . . .
22) SVUL:n Itä-Karjalan piirille tuomarikurssien avustusta ...... . .. . . . .. . ... . . . . . . ..... . . ... ..... .
23) Stipendeinä Vierumäellä 27/ 6-6/7 pidettyjen pesäpalloneuvojakurssien osanottajille ........ . . .
24) Jääkiekkoerotuomariseuralle . .. . ..... . . . ... .. ... .
21
462: -
3,422: 50 8,500: -
1,500:-
34,000:-
7,767: -
8,915: 80
4.817 : -1,500: -
7,614: 30
2,700: -
7,531: 70
7,365: 70
2,700:-
500:-
600: -
250:-
2,026:-500:-
Yhteensä mk 239,961: 75
Jäsenyys kansainvälisissä keskusjärjestöissä.
Liitot kuuluivat seuraaviin kansainvälisiin keskusjär-jestöihin:
1) Kansainväliseen voimisteluliittoon (FIG), 2) Kansainväliseen urheiluliittoon (IAAF) , 3) Kansainväliseen hiihtoliittoon (FIS), 4) Kansainväliseen painiliittoon (lA WF), 5) Kansainväliseen nyrkkeilyliittoon (FIBA),
22
6) Kansainväliseen painonnostoliittoon (FlH), 7) Kansainväliseen pyöräilyliittoon (Uel), 8) Kansainväliseen jääkiekkoliittoon ,(LlHG), 9) Kansainväliseen uimaliittoon (FlNA) ,
10) Euroopan uimaliittoon (LEN), 11) Pohjoismaiseen voimisteluliittoon (NGF) , 12) Pohjoismaiseen pyöräilyliittoon (NCF).
Osanotto kansainvälisiin kongresseihin y.m.
Liitot ovat olleet edustettuina seuraavissa kansainvälisissä kongresseissa:
1) Kansainvälisen hiihtoliiton kongressi Helsingissä 21-23/2; edustajat Arvo Himberg ja Armas Palamaa.
2) Pohjoismaiden Ihiihtoliittojen kongressi Tukholmassa 2-3/7 ; edustaja .Tauno Aarre.
3) Pohjoisma~den keskusurheiluliittojen kongressi Helsingissä 10-12/6. Tässä kongressissa olivat edustettuina Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Suomen keskusurheiluliitot seuraavasti:
Ruotsi: everstiluutnantti Ernst Bredberg, tehtailija Sixtus Jansson ja kapteeni Einar Råberg ;
Norja: postihallitUiksen jäsen Carl Christiansen jå asianajaj a Egil Reichborn-Kjennerud;
T'anska: kenraalimajuri H. Castenschiold ja kihlakunnantuomari Leo Frederiksen;
Suomi: pankinjohtaja J. W. Rangell, maisteri Viktor Smeds, kamreeri Juho Tossavainen, toimistopäällikkö Lauri Santala ja toimittaja Einari Mannerla.
4) Kansainvälisen nyrkkeilyliiton kongressi ja kansainvälinen tuomarikokous BerIillissä 20-25/5; edustaja Viktor Smeds.
5) Kansainvälisen painonnostoliiton kongressi Wienissä 21-24/10; edustajat Bruno Nyberg ja Torsti Kaihlanen. .
6) Kansainvälisen painiliiton kongressi Tallinnassa 23/4; edustajat Heilmri Lehmusto ja Einari Mannerla.
•
23
7) Pohj oismaiden pyör~ily lii ~tojen kor:gressi. Helsingissä 19-20/8; edustajat Emo Tl1us, LaUrI AnttIla, Raul Hellberg ja Ilmari Sinisalo. . .
8) Pohjoismaisen voimisteluliiton .. kon?res.~~ Ylerumäellä 22-23/6 ; edustajat K. E. Levalahtl, Val'l1o Lah-tinen ja M. Steiskal. .
9) Kansainvälisen voimisteluliiton. kongreSSI Pra-hassa 27/6-2/7 ; edustaja E. Palolampl. .
10) Kansainvälisen jääkiekkoliiton kongressl Prahassa 11-19/2' edustaja Ensio Hiitonen.
11) Pohjoi;maiden hengenpelastusjärjestö~en ko~gressi Tukholmassa 25/9 ; edustajat A. Tynell Ja E. Makinen.
Varsinaisten kongressien lisäksi mainittakoon vielä seuraavat voimisteluju'hlat, joilla Suomen Voimisteluliitto oli edustettuna:
1) Norjan voimistelujuhlat 26-28/5 Oslossa ; edustaja everstiluutnantti K. E. Levälahti;
2) Tsekkoslovakian Sokol-juhlat Prahassa 27/6--:-1/7; edustajat toimittaja E. Palolampi ja lehtori S. Huovmen.
3) Saksan voimistelujuhlat Breslaussa 24-31/7; edustaja lehtori Väinö Lahtinen.
Edelleen osallistuttiin seuraaviin ulkomaisiin poika-ur heil uleireihin:
1) Eestin talviurheiluleiri Raikveressa 2-6/2, 5 osan-ottajaa;
2) Eestin kesäurheiluleiri Viljandissa 25-31/7, 5 osanottajaa;
3) Saksan uintileiri Darmstadtissa 4-10/7, 10 osan-ottajaa.
Ulkomaisia uI1heilupoikia oli vastaavanlaisiUa Suomessa järjestetyillä leireillä Poikaurheiluliiton kutsu-vieraina seuraavasti:
1) Poikien talviurheiluleiri Vierumäellä 1-7/3, 5 eestiläistä;
2) Poikien kesäurheiluleiri Vierumäellä 18-27/7, 5 eestiläistä;
3) Poikaurheilun johtajakurssi Vierumäellä 18-27/7, 2 eestiläistä.
24
Edustukset.
Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton edustajina ALfred Kordelinin rahasto urheilun ja terveydenhoidon edistämiseksi Suomessa-nimisen säätiön hoitokunnassa ovat toimineet varatuomari V. J. NiiniLuoto ja johtaja AkseL Ek, varamiehinä pankinjohtaja J. W. RangelL ja tohtori Lauri Tanner.
SVUL:n edustajana Suomen Olympialaisen Komitean valtuuskunnassa on toiminut pClJlkinjohtaja J. W RangeU.
NeuvotteLut yhteistoiminnan aikaansaamisesta Työväen UrheiLuliiton kanssa.
SVUL:n liittohallituksen puheenjohtaja, pankinjohtaja J . W. RangelL ja jäsenet, ministeri Urho Kekkonen ja kamreeri J. Tossavainen ovat neuvotelleet Työväen Urheiluliiton edustajien, U. Rinteen, T. Vilppulan ja A. E. Heiskasen kanssa yhteistoiminnan aloittamisesta molempien liittojen kesken.
SVUL:n Liittohallitus hyväksyi puolestaan neuvotteluihin perustuvan sopimus ehdotuksen, joskin asian lopullinen käsitteleminen siirtyi seuraavaan vuoteen.
SVUL:n kunniajäsen.
Sen johdosta, että tunnettu urheilumies, maisteri Lauri PihkaLa tammikuun 5 päivänä täytti 50 vuotta, SVUL:n "liittohallitus kutsui hänet liiton kunniajäseneksi. Mel1kkipäivän johdosta liitto tilasi taiteilija Alpo Saildlta maisteri Pihkalan pronssiin valetun rintakuvan.
SVUL:n ansiomerkin jako.
SVUL:n ansiomerkki on annettu Turun IFK:n jäsenelle kauppias E. GrannakseUe.
•
25
SVUL :n "urheiLuarpajaiset".
Liitto toimeenpani sisäasiainministeriön luvalla urheiluarpajaiset, joiden järjestämisestä huolehti YLeinen Finanssi Oy. Arpajaisissa oli 200,000 kpl. 50: - markan hintaista arpaa. Arpajaisten puhdas tulo oli mk 2,413,111: 85, mikä summa jaettiin sopimuksen mukaisesti SVUL:n ja jäsenlii'ttojen kesken.
SVUL:n valtionapu.
SVUL:n ja jäsenliittojen valtionapu oli mk 806,500:-.
VELJ EKSETSUNDQVIST on muutto n ut Kaisaniemenk. 4 :ään
Pyydämme huomioi maon uuden osoitleemme
Siis:
PALKINTOESINEET jo
SEURAMERKIT ~;;;;==~ Kaisaniemenk. 4 :stä
KAIVERRUS-, KELLO- JA KULT ASEPANLIIKE ~~lLj~~~~IF~lUJ N [Q)@2JVo~tr
Puhelimet 32552, 32553
SVUL:n Liittokokous v. 1938.
SVUL:n toimintasääntöjen mukaan liittokokouksessa on kutakin jäsenliittoa edustanut liiton puheenjohtaja, joiden lisäksi liitot, joiden jäsenmäärä on yli 5,000, valitsevat yhden lisäedustajan kutakin täyttä 5,000 jäsentä kohti. Jäsenliittojen edustajien lisäksi kukin SVUL:n piiri on valinnut yhden edustajan liittokokoukseen.
Jäsenliittojen ja piirien edustajina liittokokouksissa toimivat:
A. Jäsenliitot.
Urheiluliitto: ministeri Urho Kek:lronen, Helsinki; toimittaja Arvo Alanne, Oulu; kauppias Kalle Tuomi, Hämeenlinna; kamreeri Emil Koponen, Viipuri : varatuomari Anton Salmenkylä, Helsinki; tohtori Reino Leimu, Turku;
Voimisteluliitto: everstiluutnantti K . E. Levälahti, Helsinki; lehtori Oskar Väänänen, Helsinki ; lehtori Y. Nykänen, Helsinki; opettaja L. Keinänen, Ryttylä; tohtori Birger Stenman, Karhula; konttoristi E. Palolampi, Tampere ;
Hiihtoliitto: tohtori A. Järvinen, Saarijärvi; johtaja A. Kaskela, Vierumäki ; maanviljelijä E. Raunio, Virolahti; everstiluutnantti o. J . Villamo, Rovaniemi ; everstiluu'tnantti E. Raappana, Joensuu;
Painiliitto: tohtori Heikki Lehmusto, Turku; johtaja Ville Mattinen, Helsinki; työnjohtaja Arvo· Heinonen, Pori ;
•
•
J
27
Pesäpalloliitto: tuomari Kullervo Pellinen, Riihimäki ; toimittaja Erkki Merinen, Helsinki; maisteri Olli Veijola, Kerava; varatuomari Pasi Harvela, Hämeenlinna; agronoomi Valto Järvi, Ilmajoki ; opettaja Akseli Ylikangas, Kuusankoski ;
Poikaurheiluliitto: tohtori L. Tanner, Helsinki ; toimistopäällikkö A. Tynell, Helsinki; insinööri A. Tawast, Tampere; opettaja Gunnar Valtonen, Rauma; työnjohtaja U. Franck, Turku ;
Pyöräilyliitto: insinööri E. Tilus, Helsinki ; johtaja Raul Hellberg, Helsinki ; toimittaja J. Jura, Helsinki ; johtaja L . Helanterä, Hämeenlinna ;
Nyrkkeilyliitto: maisteri Viktor Smeds, Helsinki ; Painonnostoliitto: työnjohtaja Bruno Nyberg, Helsinki ; Jääkiekkoliitto: insinööri Kauko Karvonen, Helsinki ; Uimaliitto: maister( Toivo Aro, Helsinki.
B. Piirit.
Etelä-Pohjanmaan piiri: pormestari K. G. R. Ahlbäck, Vaasa ;
Helsingin piiri: varastonhoitaja N. Mikkola, Helsinki ; Hämeen piiri: varastonhoitaja Eemeli Juureva, Hämeen-
linna; Itä-Karjalan piiri: johtaja K. Uimonen, Sortavala; Kainuun piiri: mekanikko H. Haukia, Kajaani; Keski-Pohjanmaan piiri: prokuristi Y. Kivelä, Kokkola ; Keski-Suomen piiri: kapteeni Kalle Vierto, Jyväskylä; Kymenlaakson piiri: raatimies E. Paavola, Hamina ; Lahden piiri: johtaja A. Pöyry, Lahti ; Oulun piiri: lennätinvirkamies Georg Niemes, Oulu ; Peräpohjolan piiri: kello seppä Väinö Nopanen, Rova-
niemi; Pohjois-Karjalan piiri: kelloseppä Eino Raunio, Joensuu; Pohjois-Savon piiri: opettaja Kalle Laakkonen, Kuopio ; Satakunnan piiri: konttoristi Reino Mela, Pori ; Suur-Savon piiri: prokuristi M. Hämäläinen, Mikkeli ; Uudenmaan piiri: konttoriJpääl1J.ikikö AIbin Kosonen, Rii-
himä1ki;
28
Varsinais-Suomen piiri : isännöitsijä K. E. Laaksonen, Rusko ;
Viipurin piiri: kauppias Kalle Käkönen, Ki,rvu.
Liittokokouksen asiat ja päätökset.
SVUL:n varsinainen liittokokous pidettiin Helsingissä liiton toimistossa kesäkuun 15 päivänä.
Kun SVUL:n puheenjohtaja, pankinjohtaja J. W. Rangell oli avannut kokouksen, liiton kunniajäsenen, vahtimestari Viktor Dammin muotokuva paljastettiin. Paljastuspuheessa pankinjohtaja Rangell palautti mieliin Viktor Dammin suuret ansiot seurojen ja SVUL:n perustajana ja toimihenkilönä, urheilukilpailijana ja yleisten voimistelujuhlien aikaansaajana. Muotokuvan paljastuksen tapahduttua puhuja kiitti muotokuvan maalaajaa, taiteilija Matti Annalaa hyvin suoritetusta työstä. Kokous kohotti eläköönhuudon Viktor Dammille, "urheilumme uranuurtajalle ja suurten saavutusten miehelle" .
Vahtimestari Viktor Damm kiitti kokousta häntä kohtaan osoitetusta 'huomaavaisuudesta ja kohotti eläköönhuudon Suomen voimistelun ja urheilun tuleva'idelle.
Tämän jälkeen liittokokouksen puheenjohtajaksi valittiin pankinj·ohtaja Toivo Aro ja sihteeriksi toimistopäällikkö Lauri Santala. Pöytäkirjan tarkistajiksi .valittiin lehtorit Y. Nykänen ja Y. Kaloniemi.
Kokouksessa oli edustettuna 7 jäsenliittoa ja 14 piiriä.
Kokouksen tekemistä päätöksistä mainittakoon : 1) vahvistettiin SVUL:n tilinpäätös vuodelta 1937
liittohallituksen laatimassa muodossa ja hyväksyttiin liiton toimintakertomus:
2) myönnettiin tilintarkastajien lausunnon perusteella tili- ja vastuuvapaus asianomaisille ;
3) hyväksyttiin vuoden 1939 liittohallituksen jäsenten matkakulujen korvausperusteet: II luokan rautatiematkat, tarvittaessa makuuvaunulipun hinta sekä päivär ahaa jokaiselta matka- ja toimituspäivältä mk 75:-;
•
f
29
4) päätettiin liiton tilintar kastajille suorittaa palkkio laskun mukaan;
5) päätettiin, ettei SVUL :n jäsenliitoilta vuonna ] 939 kanneta minkäänlaisia jäsenmaksuja;
6) vahvistettiin SVUL:n vuoden 1939 talousarvio; 7) myönnettiin SVUL:n jäsenliitoille v. 1939 seuraa
vat avustusmäärärahat:
Urheiluliitto .. . . . .. . .. . . mk 140,000: -Hiihtolii tto . . . . .. . ...... .
" 80 ,000: -
Voimistelulii tto . . . .. ..... "
70,000: -Pesäpalloliitto ..........
" 65 ,000 : -
Painilii tto . . .... ... . . . . . "
55,000 : -Poikaurheilulii tto . .. .....
" 42,000 : -
Uimaliitto .. . . . . . . ... .. . 30,000 : -Pyöräilyliitto .. ..... ... ..
" 28,000 : -
Nyrkkeilyliitto .... .. .... . 25,000 : -Jääkiekkolii tto ......... . . 22,000: -Painonnostolii tto . ..... . . 8,000: -
Yhteensä mk 565,000 : -
8) määrättiin seuraavat osuudet, joilla SVUL ja iäsenliitot v. 1939 osallistuvat yhteisiin mk:n 315,000:palkka- ja vuokramenoihin :
SVUL . .. .. . . ....... .... . mk 63,000 : -Urheilulii tto ..... . . . .. ..
" 59 ,850 : -
Pesäpallolii tto ..... .. ... "
37 ,800 : -Voimisteluliitto .... . . . ...
" 37 ,800: -
Painiliitto . . .. . . . . . . . . .. "
28,350: -Poikaurheilulii tto . . .. . ... 18,900: -N yr kkeily lii tto ... .. .... .. 15,750: -Uimaliitto . . ............ 15,750: -Jääkiekkoliitto ... ..... . . . 12,600 : -Pyöräily lii tto .. . ..... . ... 12,600: -Painonnostoliitto .. .. ....
" 6,300 : -
Hiihtoliitto .... . ..... . ... 6,300: -
Yhteensä mk 315,000: -
30
9) Kun SVUL sai v. 1938 valtio apua 406,500:markkaa enemmän kuin talousarviossa edellytettiin, tämä summa esitetyn v:n 1938 lisätalousarvion mukaisesti päätettiin jakaa seuraavasti:
SVUL ..... .. . ... . .... .. . mk 106,300: -Urheiluliitto . . ..... .. ...
" 86,000: -
Hiih1Jolii tto . . .. ... .. ..... "
45 ,000: -Pesäpalloliitto . . . . .. .... 36,500: -IToimisteluliitto ...... . . ..
" 35,500: -
Painilii tto .. . . .. . . ...... 30,100: -Poika ur heil ulii tto . .. . .. .. 18,800: -Nyrkkeilyliitto . . ...... .. 15,500: -Pyöräily liitto . ..... . . .. ..
" 14,800: -
Jääkiekkoliitto . . . . .. . . . . . 13,500: -Painonnostolii tto . . .... . . 4,500: -
Yhteensä mk 406,500: -
10) perustettiin järjestötoimintarahasto, jonka saannöt hyväksyttiin. Rahasto muodostettiin lisäämällä valmennusrahaston 450,000: - markkaan arpajaistuloista 150,000: - markkaa, joten perustetun rahaston suuruus on 600,000 : - markkaa ;
11) kartutettiin Ivar Wilskmanin rahastoa liittämällä siihen arpajaistuloista 78,000 : - markkaa, minkä jälkeen rahaston suuruus on 100,000: - markkaa;
12) todettiin kokouspäivään mennessä valitut SITUL:n jäsenliittojen edustajat v:n 1939 liittohallituksessa ja valittiin hallituksen lmollekut5ujaksi varatuomari Tauno Aarre;
13) valittiin SVUL :n v:n 1938 tilintarkastajiksi kamreeri S. Järvinen ja tuomari M. Kauppila ja varatilintarkastajiksi kauppias J. Järvinen ja kamreeri E. Koponen;
14) tehtiin muutoksia SITUL:n toimintasääntöjen 9, 15 ja 18-23 pykäliin, jotka muutokset alistetaan seuraavan liittokokouksen vahvistettaviksi;
15) hyväksyttiin SITUL:n kilpakelpoisuus- ja edustussääntöjen 2 §:n 1 momenttiin poikkeus, jonka mukaan "Suomen Urheiluliiton toimintaohjelmaan kuuluvissa
31
yleisurheilussa ja suunnistamisessa urheilija saa edustaa kalenterivuoden aikana kummassakin eri seuraa";
16) muutettiin SVUL:n rangaistus- ja vetoamissääntöjen 9 § sikäli, ettei yksityinen henkilö voi vedota erikoisliiton johto kunnalta saamansa rangaistuksen johdosta erikoisliiton yleiseen kokoukseen.
Hallituskatu 12. Puh. 30701
Urheilija in suosima hotelli - ja ravintola liike.
JUHLAHUONEUSTOA SUO S I TEL L AAN
SVUL:n Liittohallitus v. 1938.
SVUL:n toimintasääntöjen 13 §:n mukaisesti kukin SVUL:n jäsenliitto on valinnut vuoden 1938 liittohallitukseen yhden edustajan varamiehineen jokaista liittonsa seurojen lukumäärän alkavaa sataa kohti, enintään kuitenkin kolme edustajaa.
Saman säännön mukaisesti jäsenliittojen edustajat liittohallituksessa ovat täydentäneet hallitusta valitsemalla siihen viisi lisäjäsentä.
Liittohallituksen kokoonpano.
Liittohallituksen ovat muodostaneet seuraavat edustajat ja lisäjäsenet:
VoimisteluLiitto: 1) opettaja L. Keinänen, varamies lehtori Y. Nykänen; 2) lehtori V. Lahtinen, varamies kauppias E. Aaltonen; 3) voim.opettaja A. Turunen, varamies konttoristi A.
Vänskä;
Urheiluliitto:
4) ministeri Urho Kekkonen, varamies insinööri Alarik Tawast ;
5) insinööri A. Kuusisto, varamies henkikirjoittaja T. Uimonen;
6) johtaja Y. Helanterä, varamies kauppias J . Lehtinen ;
33
Hiihtoliitto: 7) varatuomari Tauno Aarre, varamies johtaja V. Ny
lund; 8) lehtori Y. Kaloniemi, varamies kapteeni K. Vierto; 9) johtaja A. Palamaa, varamies maanviljelijä E. Rau
nio;
Painiliitto: 10) fil. tri Heikki Lehmusto, varamies kirjalta Lauri
Anttila; 11) maisteri Viktor Smeds, varamies herra Osvald Lah
tinen;
Pesäpalloliitto:
12) varatuomari Kullervo Pellinen, varamies tuomari Pasi Harvela ;
13) toimittaja E. Merinen; varamies ylioppilas O. Ku-piainen;
14) maisteri Olli Veijola, varamies maisteri A. Kivilinna;
Pyöräilyliitto:
15) insinööri E. Tilus, varamies ilmoituspäällikkö C. G. Nyholm;
16) herra S. Salin, varamies varastonhoitaja R. Mieho; 17) johtaja Raul Hellberg, varamies herra A. Lahti;
Poikaurheiluliitto:
18) tohtori Lauri Tanner, varamies opettaja Gunnar Valtonen;
19) toimistopäällikkö A. Tynell, varamies työnjohtaja A. Osola;
20) työnjohtaja Uuno Franck, varamies insinööri A. Tawast;
Nyrkkeilyliitto:
21) kauppalanjohtaja Kalervo Pellinen, vaTamies tarkastaja Gunnar Kuusela;
Painonnostoliitto:
22) tuomari Torsti Kaihlanen, varamies kelloseppä A. Luoma;
3
34
Jääkiekkoliitto: 23) maisteri A. Kivilinna, varamies ekonomi Ilmari
Honkanen;
Uimaliitto: 24) pankinjohtaja T. Aro, varamies herra P. Tiilikainen;
Lisäjäsenet: 25) pankinjohtaja J. W. Rangell; 26) 'pääkonsuli Arvo Himberg; 27) kamreeri J. Tossavainen; 28) varatuomari A. Salmenkylä'; 29) pääjohtaja Eero Rydman.
Liittohallituksen virkailijat.
Liittohallituksen puheenjohtajana on toiminut pankinjohtaja J. W. RangelZ, varapuheenjohtajana tohtori Lauri Tanner ja sihteerinä toimistopäällikkö Lauri Santala.
Liittohallituksen työvaliokunta.
Liittohallituksen työvaliokunnan jäseninä ovat toimineet: pankinjohtaja J. W. Rangell, tohtori Lauri Tanner, varatuomari A. Salmenkylä ja toimittaja E. Merinen sekä 8/6 alkaen lisäjäsenenä maisteri V. Smeds. - Valiokunnan sihteerinä on toiminut toimistopäällikkö Lauri Santala.
Liittohallituksen ja työvaliokunnan kokoukset.
Liittohallitus on pitänyt 4 kokousta, joiden pöytäkirjoissa on yhteensä 40 pykälää. Työvaliokunta on kokoontunut 6 kertaa ja pöytäkirjoihin on merkitty yhteensä 79 pykälää.
Liittohallituksen jäsenet ovat osallistuneet kokouksiin seuraavasti: Kuusisto, Turunen, Lahtinen, Tilus, Tynell, Kullervo Pellinen, Kalervo Pellinen ja Helanterä 4 kokoukseen; Tanner, Hellberg, Kivilinna, Anttila, Palamaa,
35
Keinänen ja Tossavainen 3 kokoukseen; Rangell, Kekkonen, Salin, Aarre ja Franck 2 kokoukseen; Kaloniemi, Smeds, Rydman, Aro, Veijola, Kaihlanen ja Salmenkylä 1 kokoukseen.
Työvaliokunnan jäsenet ovat olleet valiokunnan kokouksissa seuraavasti: Rangell, Tanner ja Salmenkylä 6 kertaa; Merinen 5 kertaa ja Smeds 2 kertaa.
Liittohallituksen hoitamia asioita.
Liittohallituksen hoitamista asioista mainittakoon seuraavat:
1) hoitanut liiton rahavaroja ja muuta omaisuutta; 2) huolehtinut toimintakertomuksen ja tilityksen laa
timisesta v:n 1937 valtionavun käyttämisestä; 3) tehnyt anomuksen . valtionavun saamiseksi
SVUL:lle ja sen jäsenliitoille vuodeksi 1938; 4) laatinut SVUL:n toimintakertomuksen ja tilinpää
töksen vuodelta 1937; 5) valmistanut SVUL:n lisätalousarvioehdotuksen v.
1938 ja talousarvioehdotuksen v. 1939 sekä suunnitelman jäsenliitoille myönnetyistä avustusmäärärahoista;
6) jakanut oikeusneuvos F. O. Liliuksen testamentti-rahaston korkovaroja;
7) jakanut v. 1938 piirisihteerien palkkiot; 8) laatinut rahastojen sääntöjä; 9) valvonut SVUL:n urheiluarpajaisten toimeenpa
noa; 10) kutsunut liiton kunniajäseneksi maisteri Lauri
Pihkalan; 11) päättänyt SVUL:n ansiomerkkien myöntämisestä; 12) tehnyt esityksiä ja antanut lausuntoja urheilun
edistämistä tarkoittavista kysymyksistä; 13) laatinut muutosehdotuksen piirien toimintasään-
töihin; 14) hoitanut SVUL:n taloutta ja juoksevia asioita; 15) valvonut SVUL:n toimiston toimintaa' 16) neuvotellut edustajiensa välityksellä' Työväen
Urheiluliiton edustajien kanssa yhteistoiminnan aikaansaamisesta.
Suomen Voimisteluliitto . v. 1938. Liittojohtokunta.
Suomen Voimisteluliiton liittojohtokuntaan ovat v. 1938 kuuluneet everstiluutnantti K. E. Levälahti, lehtori V. Lahtinen, prokuristi V . Salonen Helsingistä, tri B. Stenman Karhulasta, apulaispoliistmestari E. Kokko Viipurista, fil. maisteri A. Savolainen Joensuusta ja toimittaja E. Palo lampi Tampereelta sekä Svenska Finlands Idrottsförbundin edustajana voimassa olevan sopimuksen mukaisesti fil. maisteri M. Steiskal Helsingistä. V:n 1937 vuosikokous valitsi liittojohtokuntaan edellämainittujen lisäksi myöskin lehtori Y. Nykäsen Helsingistä. Kun hän oli kuitenkin liittojohtokunnalle ilmoittanut, että hän ei tule osallistumaan liittojohtokunnan työskentelyyn v. 1938, sekä, että hän ei ota vastaan mitään edustustehtäviä SVUL:n hallintoelimissä v:n 1938 aikana, 8/5 -38 pidetty liiton vuosikokous valitsi lehtori Nykäsen tilalle liittojohtokuntaan prokuristi V. Salosen, joka siihen asti oli ollut yhdessä opettaja L. Keinäsen (Ryttylä) kanssa liittojohtokunnan varajäsenenä.
Liiton puheenjohtajana on ollut everstiluutnantti K. E. Levälahti,. varapuheenjohtajana lehtori V. Lahtinen, rahastonhoitajana prokuristi V. Salonen ja sihteerinä SVUL:n toimistosihteeri I. Sinisalo.
Liittojohtokunnan jäsenistä muodostettu työ vaI i okun t a, johon ovat kuuluneet everstiluutnantti K. E. Levälahti (puheenjohtaja), lehtori V. Lahtinen (varapuheenjohtaja), prokuristi V. Salonen ja fil. maisteri M. Steiskal, on hoitanut liiton juoksevat asiat sekä valmis-
•
37
tellut ja hoitanut ne asiat, jotka liittojohtokunta on sille kulloinkin jättänyt tehtäväksi.
Liittojohtokunta on kokoontunut toimikauden aikana 11 kertaa ja on kokousten pöytäkirjoihin kertynyt yhteensä 335 pykälää.
Työvaliokunta on pitänyt 10 kokousta, pöytäkirjapykäläluvun ollessa yhteensä 150.
Liittojohtokunnan jäsenet ovat osallistuneet toimikauden aikana liittojohtokunnan ja sen työvaliokunnan kokouksIin seuraavasti: , .~
i _
Liittojohto- Työvalio-kunta kunta Yhteensä Nimi
Lahtinen ..... .. . , .... . . . 10 10 20 Steiskal .. .. .. . ...... . . . 9 9 18 Levälahti ....... , ...... . 10 7 17 Salonen ... ... . . ... . .. . . 8 9 17 Keinänen . ... ......... . . 10 1 11 Stenman ........... ... . 10 10 Kokko .... ... ......... . 9 9 Palolampi .... .. .... ... . 6 1 7 Savolainen ....... .. .. . . 5 5
Liiton valmennus- ja koulutusasioita, samoinkuin muita niihin verrattavia kysymyksiä suunnittelemaan muodostettiin Valmennus- ja Koulutusvaliokunta, jonka puheenjohtajaksi määrättiin liiton varapuheenjohtaja, lehtori V. Lahtinen ja jäseniksi trit B. Stenman ja H. Savolainen.
Propaganda- ja tiedoitustoiminnan hoitamista varten muodostettiin Propagandavaliokunta, jonka puheenjohtajaksi määrättiin liiton sihteeri I. Sinisalo ja jäseniksi liittojohtokunnan jäsenet apulaispoliisimestari E. Kokko ja toimittaja E. Palolampi.
Liiton nimenkirjoittamisoikeus.
Liiton nimen ovat toimintasääntöjen 20 §:n mukaisesti olleet oikeutetut merkitsemään liiton puheenjohtaja, everstiluutnantti K. E. LeväLahti tai liiton varapuheenjohtaja, lehtori V. Lahtinen yhdessä joko liiton
38
sihteerin, toimistosihteeri 1. Sinisalon tai liiton rahast"onhoitajan, prokuristi V. Salosen kanssa.
Liiton jäsenistö v . 1938.
Toimikauden aikana liittoon liittyi jäseneksi 51 seuraa, joten toimikauden päättyessä liitossa oli kaikkiaan 558 jäsenseuraa ja niissä yhteensä 42,171 jäsentä. Jäsenkasvu oli edelliseen vuoteen nähden 2,925 jäsentä. Toimikauden päättyessä liiton luetteloista poistettiin toimintansa lopettaneina 15 seuraa.
Yhteistoiminta muiden järjestöjen kanssa.
Liitto on edelleenkin kuulunut jäsenenä Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoon. -
Tämän lisäksi liitto on aikaisemmin tehdyn sopimuksen mukaisesti ollut jatkuvasti yhteistoiminnassa Svenska FinLands Idrottsförbund'in (SFI) kanssa. Tämän yhteistoimintaa koskevan sopimuksen mukaisesti SFI:llä on ollut oikeus nimetä oma edustaja Suomen Voimisteluliiton liittojohtokuntaan. Liitto on niinikään ollut aikaisemmin solmitun sopimuksen mukaisesti jatkuvassa yhteistoiminnassa Vapaa Työväen Urheiluliitto r.y:n 'kanssa.
Liitto on edelleenkin kuulunut jäsenenä Pohjoismaiseen Voimisteluliittoon (Nordens Gymnastikförbund) ja ~ansainväliseen Voimisteluliittoon (Federation Internationale de Gymnastique).
Edustus SVUL:n liitto kokouksissa.
Liiton edustajina SVUL:n liittokokouksissa ovat v:n 1938 aikana olleet everstiluutnantti K. E. Levälahti ~ehtorit ? Väänänen ja Y. Nykänen Helsingistä, oPetta~ Ja. L.. Ke:nänen Ryttylästä, tri B. Stenman Karhulasta ja tOImIttaja E. Palolampi Tampereelta.
Edustus SVUL:n liitto hallituksessa.
Liittoa ovat v:n 1938 SVUL:n liittO'hallituksessa edustaneet opettaja L. Keinänen Ryttylästä. varamiehe-
•
•
39
naan lehtori Y. Nykänen Helsingistä, lehtori V. Lahtinen Helsingistä, varamiehenään kauppias E. AaLtonen Tampereelta sekä voimistelunopettaja A. Turunen Viipurista, varamiehenään konttoristi A. Vänskä Ensosta.
Edustus Stadion-säätiössä.
Liittoa on Stadion-säätiössä edustanut v:n 1938 aikana prokuristi V. Salonen Helsingistä.
Edustus Suomen Olympialaisessa Komiteassa.
Liiton edustajana on Suomen Olympialaisen Komitean n.s. laajennetussa toimikunnassa ollut lehtori O. Väänänen. Kun Komitean sääntöjä vuoden kuluessa muutettiin ja n.s. laajennetun toimikunnan tilalle tuli Suomen Olympialaisen Komitean valtuuskunta, johon Suomen Voimisteluliitolle myönnettiin komitean uusien sääntöjen m~aisesti oikeus nimetä kaksi edustajaa, näiksi valittiin everstiluutnantti K. E. Levälahti ja lehtori Y. Nykänen.
Edustus Pohjoismaisessa Voimisteluliitossa.
Liiton edustajana Pohjoismaisen Voimisteluliiton (Nordens Gymnastikförbund) hallituksessa on ollut tarkastaja A. Vartia Helsingistä ja hänen varamiehenään everstiluutnantti K. E. Levälahti Helsingistä.
Edustus Kansainvälisessä Voimisteluliitossa.
Liiton edustajana Kansainvälisen Voimisteluliiton (Federation Internationale de Gymnastique) hallituksessa on ollut lehtori O. Väänänen, teknillisessä komiteassa everstiluutnantti K. E. Levälahti ja naistoimikunnassa tri Saima Tawast-Rancken Helsingistä.
Edustus ulkomaisissa kongresseissa.
Liittoa edusti Pohjoismaisen Voimisteluliiton (Nordens Gymnastikförbund) kongressissa Vierumäellä 22-23/6 1938 everstiluutnantti K. E. Levälahti, lehtori V. Lahtinen ja fil. maisteri M. Steiskal.
40
Kansainvälisen Voimisteluliiton (Federation Internationale de Gyrmnastique) kongressissa Prahassa 27/6-2/7 1938 edusti liittoa toimittaja E. Palo lampi.
Edustus ulkomaisiLLa voimistelujuhliUa.
Varsinaisten kongressien lisäksi liitto on ollut edustettuna seuraavilla ulkomaisilla voimistelujuhlilla: 1) Norjan voimistelujuhlat 22-28/5 1938 Oslossa, edus
taja everstiluutnantti K. E. LeväLahti, 2) Tshekkoslovakian Sokol-juhlat Prahassa 27/6-2/7
1938, edustajat toimittaja E. Palolampi ja lehtori S. Hirvonen.
3) Saksan voimistelujuhlat Breslaussa 24-31/7 1938, edustaja lehtori V. Lahtinen.
Liittokokoukset.
Toimikauden aikana on pidetty kaksi liiton yleistä kokousta, nimittäin
L i i t 0 n v u 0 s i k 0 k 0 u s,
joka oli Helsingissä SVUL:n huoneistossa toukokuun 8 p:nä. Kokouksessa oli edustettuna 6 jäsenseuraa, edustajaluvun ollessa yhteensä 18. Kokouksessa käsitellyistä asioista ja tehdyistä päätöksistä mainittakoon seuraavat:
1) hyväksyttiin liiton v:n 1937 toimintakertomus; 2) vahvistettiin liiton v:n 1937 tilinpäätös ja myön
nettiin asianomaisille vastuuvapaus; 3) hyväksyttiin toimenpide, jonka mukaan liitto on
yhdessä SVUL:n ja 'sen muiden jäsenliittojen kanssa toimeenpannut arpajaiset, joiden tuloista liiton osuus oli 11 % eli 262,900 mk;
4) keskusteltiin lehtori V. Lahtisen alustuksen pohjalla liiton voimistelumerkkijärjestelmän uudistamisesta;
5) keskusteltiin toimistosihteeri I. Sinisalon alustamana kysymys Suomen voimistelumestaruuskilpailujärjestelmän uudistamisesta; sekä
•
•
41
6) päätettiin pitää liiton jatkovuosikokous 18/10 1938, jossa käsitellään toimintasääntöjen edellyttämät vaalit y.m. kysymykset, joita ei käsitelty tässä kokouk~ sessa.
Liiton jatkovuosikokous
pidettiin Helsingissä SVUL:n huoneistossa marraskuun 18 p:nä. Kokouksessa oli edustettuna 17 liiton jäsenseuraa, edustajaluvun ollessa 35. Kokouksessa käsitellyistä asioista ja tehdyistä päätöksistä mainittakoon seuraavat :
1) todettiin liiton saaneen SVUL:ta aikaisemmin myönnetyn vuosiavustuksen lisäksi 35,500 mk ja myönnettiin liittojohtokunnalle oikeus ilman lisätalousarviota käyttää nämä varat liiton toiminnasta koituvien kulujen peittämiseksi;
2) todettiin, että SVUL on myöntänyt liitolle v:n 1939 toiminnasta koituvien menojen peittämiseksi 70,000 mk, josta summasta liiton on kuitenkin suoritettava 37,800 mk SVUL:n ja sen jäsenliittojen yhteisiin vuokra- ja palkkamenoihin;
3) todettiin, että liitto oli järjestänyt yhdessä Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton kanssa Helsingissä 16-19/6 1938 Suomen Voimistelun Suurkisat;
4) kuultiin liittojohtokunnan ilmoitus, jonka mukaan Suomen Olympialainen Komitea on myöntänyt liitolle 290,000 mk valmentautumista varten v:n 1940 olympiakisojen voimistelukilpailuihin;
5) valittiin liiton edustajiksi v:n 1939 aikana pidettäviin SVUL:n liittokokouksiin everstiluutnantti K. E . Levälahti ja lehtori V. Lahtinen Helsingistä, opettaja L. Keinänen Ryttylästä, voimistelunopettaja A. Turunen Viipurista sekä kirjanpitäjä J. Högström Kuusankoskelta;
6) valittiin liiton edustajiksi v:n 1939 SVUL:n liittohallitukseen opettaja L. Keinänen Ryttylästä, varamiehekseen lehtori Y. Nykänen Helsingistä, lehtori V. Lahtinen Helsingistä, varamiehekseen kauppias E. Aaltonen Tampereelta ja apulaispoliisimestari E. Kokko
42
Viipurista, varamiehekseen konttoristi E. Vänskä En .. sosta:
7) perustettiin liitolle "Suomen Voimisteluliitto r.y:n Koulutusrahasto"-niminen rahasto ja vahvistettiin sille säännöt sekä siirrettiin rahaston pohjapääomaksi liiton omaisuudesta 175,000 mk;
8) vahvistettiin v:ksi 1939 liiton talousarvio, joka päättyy 152,000 mk:aan; .
9) valittiin liiton puheenjohtajaksi everstiluutnantti K. E. Levälahti Helsingistä;
10) valittiin liiton v:n 1939 liittojohiokuntaan puheenjohtajan lisäksi lehtori V. Lahtinen, prokuristi V. Salonen, konttoripäällikkö M. Aittovaara Helsingistä, opettaja L. Keinänen Ryttylästä, toimittaja E. PalO'lampi Tampereelta ja voimistelunopettaja P. Teräsvirta Viipurista sekä varajäseniksi voimistelunopettaja K. Karvonen Helsingistä ja apulaispoliisimestari E. Kokko Viipurista; tämän lisäksi varattiin Svenska Finlands Ldr,ottsförbund'ille oikeus nimetä keskinäisen yhteistoimintasopimuksen edellyttämä edustaja liittojohtokuntaan;
11) valittiin liiton tilintarkastajiksi kamreeri S. Järvinen Helsingistä, varalle kauppias J. Järvinen Helsingistä ja oikeusneuvosmies M. Kauppila Tampereelta, varalle kamreeri E. Koponen Viipurista;
12) kuultiin liiton puheenjohtajan, everstiluutnantti K. E. Levälahden selostamana vastaisia voimistelumaaotteluja koskevat liittojohtokunnan suunnitelmat, jotka kokous hyväksyi;
13) tarkastettiin ja hyväksyttiin seuraavat liiton kilpailu- y.m. säännöt:
a) SVL:n kilpailusäännöt, b) SVL:n voimistelumerkkisäännöt; 14) päätettiin v:n 1939 aikana pidettävistä kansalli
sista ja kansainvälisistä voimistelukilpailuista periä lupamaksuna 100 mk ja Suomen voimistelumestaruuskilpailuista 200 mk;
15) jätettiin v:n 1939 Suomen voimistelumestaruuskilpailujen järjestämisoilkeuksien ratkaiseminen liittojohtokunnalle;
•
•
43
16) myönnettiin 36 voimisteluelämässä ansioituneelle henkilölle liiton ansiomerkit.
Liiton ansiomerkit.
Liitto on toimikauden aikana antanut liiton ansiomerkin seuraaville voimistelutoiminnassa ansioituneille henkilöille:
Ahlbäck, O. J ., rakennusmestari, Vaasa Ervola, V., lehtori, Savonlinna Helle, 1., johtaja, Helsinki Hämäläinen, M., prokuristi, Mikkeli Högström, J., kirjanpitäjä, Kuusankoski Ikävalko, J., luutnantti evp., Imatra Kaloniemi, Y., lehtori, Lahti Karjalainen, J., postiljooni, Hamina Karto, L., palomestari, Helsinki Kaskela, . A., voimistelunopettaja, Vierumäki Kinos, K., konttoristi, Tampere KOlkko, E., apulaispoliisimestari, Viipuri Komonen, P ., sotilasohjaaja, Viipuri Kunnas, J ., liikuntakasvatusneuvoja, Enso Käkönen, K., kauppias, Kirvu Laakso, S., raut. virkamies, Helsinki Laes, T. , tri, Punkaharju Laine, V. 1., johtaja, Helsinki Lumio, Y., luutnantti, Helsinki Mattila, H., johtaja, Tampere Neittamo, A., johtaja, Helsinki Niiniluoto, A. , rakennusmestari, Helsinki Ollonqvist, L., johtaja, Vaasa Osanen, 0., konttoripäällikkö, Pölläkkälä Palolampi, E., toimittaja, Tampere Pylkkö, L., vaatturi, Kotka Rikala, K., tri, Helsinki Rönnman, G., lehtori, Helsinki Salonen, V., prokuristi, Helsinki Salovaara, A., raatimies, Kotka Savolainen, A., fil. maisteri, Joensuu Seidenschnur, K., konsuli, Helsinki
44
Steiskal, M., Iil. maisteri, Helsinki Stenman, B., tri, Karhula Tuomi, K., kauppias, Hämeenlinna Turma, A., työnjohtaja, Hyvinkää
Edellämainittujen lisäiksi liitto antoi Norja-Suomi voimistelumaaottelun yhteydessä Oslossa 4/12 seuraaville norjalaisille voimistelun johtohenkilöille liiton ansiomerkin, nimittäin:
Paust, A., Norjan voimisteluliiton puh.joht. Torkildsen, T., Oslo Turnforening'in ent. pUh.joht:,
maaottelun arv.tuomari Robach, R, Oslo Turnforening'in sihteeri,
kilpailujen järjestäjä.
SVUL:n hopeaplaketit.
Norja-Suomi maaottelun yhteydessä Oslossa 4/12 jätti liittojohbokunnan jäsen, prokuristi V. Salonen SVUL:n 'hopeaplaketit seuraaville norjalaisille voimistelun johtohenkilöille:
A. Paust, R Robach, C. Pedersen.
K urssito'iminta.
Toimikauden aikana on toimeenpantu seuraavat voimistel ukurssi t:
Voimistelun johtajakurssit:
1) Orismala 5-7/ 3 ... ... ,.",., ........ . 2) Vierumäki 17/ 10-5/ 11 .............. . 3) Kokkola 21-26/ 11 .......... .. ...... .
Voimistelun seuraneuvojakurssit:
4) Viipuri 8-9/ 1 .................. .... . 5) Jyväskylä 29-30/ 1 ....... .......... . 6) Tampere 20/ 2 ., .. , ....... .. ........ .
16 osanottajaa 25 24
15 6
20
•
45
VoimisteZijoiden harjoitus kurssit :
7) Forssa 1-8/ 1 .... ,., ... , . ..... .. .. " . 8) Turku 17-21/12 .............•.. . ....
VoimisteZijoiden harjoitus leirit:
9) Vierumäki 21-27 / 6 .. . ...... , ....... . 10) Vierumäki 15-21/ 8 ", ... , .......... . 11) Viipuri 9/ 10 ... ,., ... ... , ........... . 12) Sunila 24-26/ 10 ............. , ... ... . 13) Helsinki 30/ 11-1/ 12 . .... ....... .. .. .
Pohjoismainen voimisteluleiri:
14) Vierumäki ................ .. ...... .. .
Voimiste lun arvostelutuomarikurssit:
15) Forssa 1-8/ 1 ............. . ......... , -----------------Yhteensä
Edellämainituilla kursseilla ja leireillä ovat opettajina toimineet e verstiluutnantti K. E. Levälahti, johtaja A. Kaskela, tohtorit H. Savolainen ja B. Stenman, lehtorit V. Lahtinen, Y. Nykänen, Y. Kaloniemi ja M. Uosikkinen, voimis'telunopettajat T. Hirsikangas, A. Turunen, N. Fabricius, E. Seeste, P. Teräsv'irta ja K. Karvonen, fil. maisteri M. Steiskal, opettaja H. Leppälä, tekn. ylioppilas E. Teräsvirta, kauppias I. Pakarinen, kirjanpitäjä J. Högström ja toimistosihteeri I. Sinisalo .
Neuvottelupäivät.
Liiton toimesta on toimikauden aikana pidetty seuraavat neuvottelupäivät aktiivi"\"oimi-stelijoille ja seuroj en j ohtohen'kilöille:
1) Liiton vuosikokous Helsingissä 8/ 5 ........ 18 osanottajaa 2) Voimistelujuhlien piirineuvojien neuvottelu-
kokoukset Helsingissä 16-19/ 6 ............ 22 3) Aktiivivoimistelijoiden neuvottelukokous
Kymintehtaalla 23/ 10 .............. . .... .. 24 4) Liiton jatkovuosikokous Helsingissä 18/ 11 . . 35 5) Aktiivivoimistelijoiden neuvottelukokous
Ensossa 20/ 11 ....... .. .................. .. 18
Yhteensä 117 osanottajaa
46
Edellämainittujen neuvottelupäivien johtajina ja luennoitsijoina ovat olleet: everstiluutnantti K. E. LeväLahti, lehtorit V. Lahtinen ja J. LampiLa, trit ' H .. SavoLainen ja B. Stenman, fi1. maisteri M. SteiskaL, prokuristi V. SaLonen ja toimistosihteeri 1. Sinisalo.
Neuvontatoiminta.
Liittojohtokunta on edelleenkin pyrkinyt levittämään voimisteluinnostusta suuren yleisön keskuuteen. Viime 'kuluneena toimikautena siihen olikin erinomainen tilaisuus, kun liitto järjesti yhdessä SNLL:n kanssa suuret, koko maata käsittävät Suomen Voimistelun Suur~ kisat. Osanoton runsaus osoitti, että jos suuren yleisön keskuudessa pyritään tarpeeksi voimakkaasti toimimaan, voimistelu saa sen 'keskuudessa osa'kseen huomiota ja harrastajien rivit saadaan entisestään huomattavasti taajenemaan.
Edellämainitut kurssi- ja neuvottelupäivät ovat olleet omiaan viemään voimistelun asiaa eteenpäin. Tässä työskentelyssä ovat myöskin propaganda, neuvonta ja ennenkaikkea merkkisuoritukset voimakkaasti vaikuttaneet harrastu'ksen lisääntymtseen.
Liitto on edelleenkin pyrkinyt vaikuttamaan uusien voimisteluseurojen perustamiseen. Samalla on tehty pl'opagandaa jo ennestään toimivien urheiluseurojen parissa, jotta niissä ryhdyttäisiin järjestämään voimistelun harrastajille harjoitusiltoja. Monet seurat ovatkin
.laajentaneet toimintaohjelmaansa ottamalla voimistelun ohjelmistoonsa ja samalla liittyneet Suomen Voimisteluliiton jäseniksi. Näkyväisenä tuloksena voidaan viime kuluneelta vuodelta mainita 51 uuden seuran liittyminen liiton jäsenyyteen.
Sen jälkeen kun liitto kiinnitti palvelukseensa oman neuvojan, liitto on voinut kiinnittää huomionsa myöskin voimistelun johtajien kouluttamiseen. Toimikauden aikana kerittiin jo toimeenpanna 6 johtajakurssia ja
47
seuraavaksi toimikaudeksi jäi pääasiallisin johtajakurssien toteuttaminen.
Liitto on edelleenkin pyrkinyt tekemään voitavansa taitovoimistelun kehittämiseksi ja harrastajien lukumäärän lisäämiseiksi. Pyrkimykset ovatkin tuottaneet satoa. Niinpä voidaan todeta, että Suomen Voimistelun Suur kisoihin ilmoittautui kai'kkiaan 155 taitovoimistelijaa, joka todistaa parhaiten harrastuksen laajentuneen ja tason huomattavasti kohonneen. Niinpä voitiin Norjan ja Suomen väliseen voimistelumaaotteluun valita nuorista voimistelijoista joukkue, joka ylivoimaisesti toi kotiin voiton. Jatkuva koulutus tulee kasvattamaan näistä miehistä ennenpiukää voimistelijoita, jotka voidaan asettaa liiton edustuksessa kaiklkein vaativimpiinikin tehtäviin.
Voimisteluneuvonta on saanut kuluneena toimikautena laajemmat mittasuhteet ja kiinteämmän muodon kuin koskaan ennen. Tähän on pääasiassa vaikuttanut Suomen Voimistelun Suurkisat. Jo edellisenä syksynä kiinnitettiin jokaiseen SVUL:n piirikuntaan neuvoja, jonka tehtävänä oli voimistelujuhlaohjelmien opettaminen piirinsä seuroille. Kun tällä tavalla 18 piirineuvojaa suoritti neuvontatyötä ja samalla propagandaa voimistelun hyväksi, on ymmärrettävää, mikä merkitys tällä toiminnalla on ollut voimisteluharrasiuksen levittämisessä liiton jäsenseurojen keskuuteen.
Toimikauden aikana saatiin liiton voimisteluneuvonta kiinteälle pohjalle. Kun liiton SVUL:lta saama avustus kasvoi kaksinkertaiseklsi ja kun arpajaisista saatiin huomattava omaisuus, liitto katsoi voivansa kiinnittää palvelukseensa voimisteluneuvojan, jonka pääasiallisena tehtävänä oli työskennellä seurojen parissa ja ennenkaikkea kouluttaa .seurojen voimistelunjohtajia.
Neuvojaksi 'kiinnitettiin Norjassa vastaavanlaisessa tehtävässä aikaisemmin toiminut voimistelunopettaja Tapio Hirsikangas 1/10 1938 alkaen . . Voimistelunjohtaja'kurssien lisäksi hän on pitänyt seuraavat aktiivi voimistelijoiden neuvontatilaisuudet:
48
1)
2) 3) 4)
5) 6) 7) 8) 9)
10) 11)
Kirvu 10-11/ 10 .... . ..... . . . . 12 osanottajaa Imatra 12/ 10 .... . ... . .... .. .. 12 Tainionkoski 13/ 10 ... .. . . ... . 14 Kotka 8-9/ 11 . ... . . . . ... . .. . 20 Kymintehdas 10-11/ 11 .... .. 20 Lahti 29-30/ 11 ... ... . . .. .. .. 55 Tampere 2-5/ 12 .. . . . . . . . . . . 36 Forssa 6-8/ 12 ...... .. . . . .. .. 20 Karkkila 9/ 12 ......... ... ... . 9 Tampere 12 / 12 ... ...... .. ... . 14 Valkeakoski 13-15/ 12 . .....;. ...... _ ....... _._. _. _ 8_5 __ ....;... __
Yhteensä 297 osanottajaa
Propaganda toiminta.
a) UI k 0 m a i ne n t 01 m i n t a .
Liitto on pyrkinyt olemaan jatkuvasti läheisessä vuorovaikutuksessa ulkomaisten voimisteluliittojen 'kanssa. Siinä mielessä liitto on lähettänyt edustajiaan ulkomaisiin ViOimistelukongresseihin. Ennenkaikkea on pyritty saamaan vaikutteita ulkomaisilta voimistelujuhlilta. Tässä mielessä liitto on lähettänyt edustajiaan m.m. Norjan, Tshekkoslovakian ja Saksan voimistelujuhlille. Asianomaiset edustajat ovat selostaneet näkemänsä sanomalehtien palstoilla sekä antaneet havainnoistaan tarkat selostuksensa liitolle matkakertomustensa yhteydessä.
Omien kotoisten voimistelujuhlien vuoksi liitto ei ole voinut lähettää edustusjoukkueita ulkomaille, vaan varsinaiset edustusmatkat ovat siirtyneet tuonnemmaksi. Tämän yhteydessä voidaan kuitenkin mainita, että liitto ryhtyi saamiensa kutsujen mukaisesti suunnittelemaan joukkueen lähettämistä Tanskan voimisteluliiton 40-vuotisjuhlan johdosta pidettäville juhlille Köpenhaminaan ja Ruotsin voimisteluliiton Tukholmassa järjestämiin Lingiadeihin.
Ulkomaisesta toiminnasta voidaan . vielä mainita, että suomalaiset voimisteluneuvojat ovat olleet haluttuja ulkomaille. Voimistelunopettaja T. Hirsikangas toimi kevääseen asti Norjassa voimisteluneuv'Ojana. Hänen saavuttuaan Suomeen Suomen V'Oimisteluliit'On voimistelunneuvojaksi nor jalaiset ovat pyytäneet täältä hänen
49
työnsä jatkajaa. Vuoden vaihteessa olikin Norjassa n. kuukauden päivät voimistelunopettaja L. Lehtokangas antamassa opetusta taitovoimistelussa. Latviassa työskenteli voimistelunopettaja M. Rinne aina syksyyn saakka, 'Ohjaten myöskin sikäläisten voimistelijoiden harj'Oituksia. Vieraillessaan Pohjoismaisella voimisteluleirillä latvialaiset ihastuivat suomalaiseen voimisteluun siinä määrin, 'että he kääntyivät liiton puoleen pyytäen suomalaista voimistelunneuvojaa ohjaamaan latvialaisten taitovoimistelijoiden harjoituksia.
b) K 0 t i m a i n e n toi m i n t a.
Toimikauden aikana on liiton voimistelumerkkijär jestelmään kuuluvia harrastus- ja taitomerkkejä suoritettu seuraavat määrät:
Hurrustajamer kit :
Ylemmän asteen ha rr a stajamerkit Alemman
61 kpl. 102
M i esten taitomerkit :
Mestarimerkit . . . . . ...... ... ...•..... . . . .. . . . .... I lk:n kultamerkit . .. . . .. . .. .. .... .... .. . .... . . I lk:n merkit ... . .... . . . .... . ..... . .... . . . . . . . . 1
II lk:n kultamerkit . ..... .. ....... .. . ..... . . .. . . II lien merkit ...... . ............... . . . . . . . . . . . . 6
III lk:n merkit ... . .......... . ....... . . . . . . . . . . . . 36"
Poikien taitomerkit:
I lk:n merkit .. . . . .. . . . ...... . .. . . ......... . .. . 203 II lk:n merkit ........ .. ........ . . . .... . . . . . . . . . 445 ,.
III lk:n merkit .... . ... . ........ .... ... . .. . ... . .. 1,453 "
Yhteensä 2,307 kjJl.
Todettuaan, että 21/5 1936 pidetyn liiton vuosikokouksen hyväksymät ja toistaiseksi kokeilutarkoituksissa käytäntöönottamat voimistelumerkkivaatimukset eivät vastanneet voimistelun nykyistä kehitystä, liittojohtokunta ryhtyi suunnittelemaan parannuksia merkkijärjestelmään. Kun asiaa oli useampaan otteeseen harkittu liittojohtokunnan kokouksissa, liittojohtokunta antoi
4
50
Koulutusvaliokunnalle tehtäväksi laatia uuden ehdotuksen merkkijärjestelmäksi ja samalla myös tehtävävaatimuksiksi. Ennenkuin Koulutusvaliokunta kuitenkaan laati lopullisen ehdotuksen, kysymys otettiin vielä periaatteellisesti keskusteltavaksi liiton vuosikokouksessa 8/5 1938. Kokous hyväksyi Koulutusvaliokunnan suunnitelmat, joten valiokunta laati sen pohjalla 18/11 1938 pidetylle ja tkovuosikokoukselle lopullisen esi tyiksen asiassa. Ehdotus hyväksyttiin sellaisenaan ja uudet tehtävävaatimukset ja merkkisäännöt astuivat voimaan 1/1 1939.
Voimistelun arvostelutuomarit.
Liittojohtokunta hyväksyi toimikauden aikana 10 II lk:n arvostelutuomaria, joista luettelo on sivulla 65.
Kilpailutoiminta.
Kilpailutoiminta voimistelun alalla ei ole päässyt kehittymään siinä määrin kuin taitovoimistelijoiden lukumäärä ja taso edellyttävät. Tähän on ollut suurimpana syynä kilpailuhuoneistojen epämukavuus ja ennenkai'IDkea suuret vuokrat. Hyvinkin järjestetyt kilpailut, joissa katsomo on ollut viimeistä sijaa myöten täynnä, ovat olleet taloudellisesti vähän. tuottavia.
Toiselta puolen on ilahduttavaa -todeta, että osanottajien lukumäärä on siinä määrin kasvanut, että osanoton runsaus on jopa haitannut kilpailujen toteuttamistakin. Niinpä esim. kaksiin viimeksi pidettyihin mestaruuskilpailuihin osallistui niin paljon voimistelijoita, että jo se pakotti liit!ojohtokunnan harkitsemaan järjestelmän muuttamista.
Kilpailutoiminnassa on noudatettu kutakin vuotta varten erikseen vahvistettua voimistelijoiden luokka~ jakoa.
a) KansalHset ja kansainväliset kilpailut.
Toimikauden aikana liiton jäsenseurat toimeenpanivat 9 kansallista voimistelukilpailua. Kansainvälisiä
51
kilpailuja, lukuunottamatta Saksa-Suomi-maaottelua, ei sensijaan toimikauden aikana ole järjestetty. Tähän on ollut suurimpana syynä se, että ulkomainen osanotto aiheuttaa järjestäjille siksi suuret menot, että kilpailujen tulot eivät riitä peittämään menoja.
b) Suomen voimistelumestaruuskilpailut.
Suomen voimistelumestaruuskilpailut pidettiin Sunilassa Sunilan Sisun järjestäminä 26-27/3 1938. Kilpailuihin osallistui niin paljon voimistelijoita, että kilpailut oli pidettävä kahdessa eri huoneistossa. Mestaruudet jakautuivat seuraavasti:
Yleismestaruus A-sarjassa: M. Uosikkinen, Tampereen Voimistelijat, 116.40 pisto
Yleismestaruus B-sarjassa: A. Tanner, Enson Kisailijat, 103.83 pisto
Yleismestaruus C-sarjassa: H. Syrjänen, Helsingin Turnarit, 100.19 pist.
Erikoismestaruus rekillä: M. Uosikkinen, Tampereen Voimistelijat, 19.60 pist.
Erikoismeståruus nojapuiHa: M. Uosikkinen, Tampereen Voimistelijat, 19.74 pisto
Erikoismestaruus hevosella: M. Uosikkinen, Tampereen Voimistelijat, 19.17 pist.
Erikoismestaruus renkaina: M. Uosikkinen, Tampereen Voimistelijat, 19.30 pist.
Erikoismestaruus hypyissä: O. Rove, Sunilan Sisu, 18.70 pisto
Erikoismestaruus vapaaliikkeissä: M. Uosikkinen, Tampereen Voimistelijat, 19.63 pist.
Seuramestaruus A-sarjassa: Ylioppilasvoimistelijat (E. Teräsvirta, E. Seeste, L. Merikoski, L. Lehtokangas) 416.81 pisto
Seuramestaruus B-sarjassa: Kotkan Into (K. Laitinen, M. Soininen, O. Viinikainen, V. Haaranen) 383.57 pisto
52
Seuramestaruus C-sarjassa: Pölläkkälän Ura (E. Hyytiäinen, A. Veijalainen, V. Kaukinen, P . Laine) 341.17 pisto
c) maaottelut.
1) S a k s a-S u 0 m i. Saksan ja Suomen välinen kolmas voimistelumaa
ottelu ptdettiin Helsingissä 18/11 1938 Messuhallissa. Maaottelussa edustivat Suomea E. Tukiainen, V. Huhtanen, A. Saarvala, K. Laitinen, J. Paloorinen, E. Seeste, E. Teräsvirta ja M. Uosikkinen, ja Saksaa H. Sandrock, K. Krötzsch, K. Frey, A. Miiller, W. Steffens, W. Stadel, J. Stangl ja A. Schwarzmann.
Suomen joukkueen johtajana toimi liittojohtokunnan jäsen B . Stenman ja arvostelutuomareina liittojohtokunnan jäsenet E. Palo lampi ja E. Kokko. Saksan joukkueen johtajana oli Saksan voimistelun valtakunnan valmentaja M. Schneider ja arvostelutuomareina E. Kopp ja A. Sachse.
Kumpainenkin maa asetti kaksi arvostelutuomaria, jolloin matalin ja k orkein annetuista aIvosanoista jätettiin huomioonottamatta, keskimmäisten arvosanojen keskiarvon tullessa liikkeen pistemääräksi. ArvQstelu poikJkesi aikaisemmasta myöskin siinä, että tällä kertaa huomioitiin kumpaisenkin joukkueen 6 parasta tulQsta kullakin telineellä erikseen, eikä, kuten aikaisemmin, ainoastaan 6 parasta lopputulosta.
Maaottelun mieskohtaisen kilpailun voitti M. Uosikkinen pistemäärällä 58.90, 2) Schwarzmann 58.85, 3) Stangl 58.30, 4) Milller 57.30, 5) Krötzsch 57.20, 6) Pakarinen ja Stadel 56.75, 8) Steffens 56.65, 9) F rey 56.60, 10) Seeste 56.10.
Maaottelun voitti Saksa pistemäärällä 346.60, Suomen 340.50 vastaan.
Ottelun tulostaulukko selostaa pistemäärät eri telineillä.
53
QJ
.... 1: :3 "':3 ,," III
'" QJ ca ;>, ::> 1:
'" 1: 0. ~
QJ
'2 0 '" 0.
'" QJ > 0. 0. '0' ....
SAKSA. QJ Q) '" ;>, QJ >: p:; :x1 :>- :x1 Z p:; Schwarzmann 9.80 9.70 9.75 10.00 9.80 9.80 58.85 l. Stangl . .... 9.70 9.70 9.80 9.70 9.70 9.70 58.30 Miiller ..... 9.80 9.25 9.50 9.25 9.85 9.65 57.30 ...., Krötzsch .. . 9.05 9.20 9.75 9.85 9.70 9.65 57.20 -Stadel ..... 9.45 8.80 9.50 9.80 9.60 9.60 56.75 Steffens .... 9.35 9.40 9.70 9.35 9.20 9.65 56.65 Frey . ...... 9.10 9.25 9.60 9.35 9.65 9.65 56.60 Sandrock .. . 9.15 9.00 9.35 9.45 9.15 9.75 55.85 t
6 parasta 57.25 56.50 58.15 58.20 58.30 58.20 346.60
SUOMI. Uosikkinen 9.70 9.80 9.75 9.90 9.90 9.85 58.90 Pakarinen .. 9.25 8.90 9.50 9.70 9.55 9.85 56.75 Seeste .... . . 9.00 8.90 9.55 9.60 9.50 9.55 56.10 Teräsvirta . . 9.05 8.45 9.65 9.70 9.65 9.40 55.90 Tukiainen . . 9.45 9.30 9.05 8.65 9.35 9.55 55.35 Saarvala ... 9.65 9.55 9.20 8.75 8.70 9.40 55.25 Laitinen . .. 8.50 9.00 9.30 9.50 8.50 9.00 53.90 Huhtanen .. 9.05 6.90 8.50 6.65 9.20 9.55 49.85
6 parasta 56.15 55.45 56.95 57.15 57.15 57.75 340.60
2) N 0 r j a-S u 0 m i.
Norjan ja Suomen välinen ensimmamen voimistelumaaottelu pidettiin Oslossa 3-4/12 1938. Maaottelusopimuksen mukaan Suomea edusti ottelussa B-joukkue, kun sensijaan Norjaa edusti sen parhain joukkue. Suomen joukkueessa voimistelivat V. Huhtanen, K. Laitinen, O. Linnanlahti, S. SaLmi, R. Kuitto, A. Tanner ja E. Martikainen ja Norjan joukkueessa O. Bye-Nielsen, R. Johansen, E. Christiensen, A. Nörgård, H. Johannessen, K. Viken ja J. Bruun.
Kumpainenkin maa asetti yhden arvostelutuomarin, jotka neuvoteltuaan keskenään antoivat yhteisen pistemäärän. Kumpaisenkin joukkueen lopullisesti 5 parasta pistemäärää huomioitiin joUJkkuetulosta määrättäessä.
Suomen joukkueen johtajana oli liittojohtokunnan jäsen V. Salonen ja arvostelutuomarina liittojohtokunnan jäsen M. Steiskal. Norjan joukkueen johtajana oli
,~
54
Norjan voimisteluliiton puheenjohtaja A. Paust ja ar-vostelutuomarina T. Torkildsen.
Maaottelun mieskohtaisen kilpailun voitti V. Huhta-nen pistemäärällä 58.10.
Maaottelun voitti Suomi pistemäärällä 283.45 pis-tettä Norjan 265.45 vastaan.
Ottelun tulostaulukko selostaa pistemäärät eri teli-neillä.
Ql g ..... .., ..... s:: :«1 .., ;:s ..... «1 » ;:s » Q) ~ «1 «1 P. c:
«1 ~ P. P. ~ Q)
«1 0 Ql P. !: p.
'0' p. > ..,
SUOMI. «1 Ql » » Q) Q) >l :> p:; 1I1 Z 1I1 1I1 p:; V. Huhtanen 9.0 9.1 8.4 9.1 8.5 4.5 9.5 58.10 K. Laitinen . .. . ... 9.2 8.8 8.6 8.2 8.8 4.6 8.9 57.10 O. Linnanlahti .... 8.5 8.3 8.6 9.0 8.8 4.65 9.1 56.95 S. Salmi . ..... ... 8.5 8.5 8.5 8.7 8.0 4.25 9.3 55.75 R. Kuitto ........ 8.3 8.8 8.2 8.6 8.7 4.25 8.7 55.55 A. Tanner . .... , .. 8.5 9.0 6.8 9.0 8.3 4.7 8.8 55.10 E. Martikainen 9.0 7.7 8.3 7.8 8.3 4.6 9.1 54.80
43.5 43.5 42.3 43.6 42.8 22.25 45 .5 283 .45
NORJA. 0dd Bye-Nielsen .. 9.3 9.0 9.3 8.9 9.0 2.4 6.0 53.90 R. Johansen ...... 9.1 8.1 8.8 7.8 8.9 2.9 7.8 53.40 K. Christiensen .. 8.4 8.4 7.7 8.6 8.9 3.9 7.3 53.20 A. Nörgård ...... 8.4 8.0 8.7 7.7 9.3 3.9 6.8 52.80 H. Johannessen .. 8.0 7.2 8.6 8.6 8.8 3.95 7.0 52.15 K. Viken .... , . ... 7.5 7.8 8.6 8.0 7.8 2.85 7.5 50.05 1. Bruun . ..... 7.1 8.2 8.5 kesko
43.2 40.7 43.1 41.6 44.9 17.05 34.9 265.45
3) 1 taI i a-S u 0 m i.
Sen jä1keen kun Italian voimisteluliiton puheenjohtaja, kenraali BevilZaqua oli ollut seuraamassa Suomen Voimistelun suurkisoja, hän esitti Suomen Voimisteluliitolle toivomuksen maaottelujen aikaansaamisesta Italian ja Suomen välillä. Italian Voimisteluliitto lähetti asiasta neuvottelemaan Helsinkiin liittonsa sihteerin M . Corriaksen ja mestarivoimistelijan S. Guglielmetin. Neuvottelu suoritettiin Saksa-Suomi maaottelun yhteydessä, jolloin samalla laadittiin sopimus, jossa kaikki maaotteluun liittyvät seikat oli määritelty. Suomen Voimis-
55
teluliiton liittojohtokunta hyväksyi sopimuksen ja lähetti sen allekirjoitettuna Italian voimisteluliiton hyväksyttäväksi. Sopimuksen mukaan ensimmäinen maaottelu piti suoritettaman Italiassa keväällä 1939 ja seuraava ottelu Suomessa aikana ja paikassa, joka myöhemmin määrätään. Sopimus raukesi kuitenkin myöhemmin, koska Italia ei saanut sopivaa aikaa kilpailun järjestämiseen.
d) Hopeaseppelekilpailut.
"Entiset Ponnistajat" ovat lahjoittaneet liitolle hopeaseppeleen, jäljennöksen siitä Ikierlopalkinnosta, josta ennen aikaan kilpailtiin Suomen urheilukuninkuuskilpailujen yhteydessä. Kun lahjoittajat olivat esittäneet toivomuksen, että kilpailulajeina tulisi olla sekä urheilu- että voimistelulajit, kilpailujen suunnitteleminen jätettiin Valmennus- ja Koulutusvaliokunnalle . Neuvoteltuaan lahjoittajien edustajien, liiton kunniajäsenen, vahtimestari Viktor Damm'in ja faktori Kaarlo Luukkosen kanssa, valiokunta laati näiden kilpailujen, joiden nimeksi annettiin "Hopeaseppelekilpailut", ohjelman.
Ehdotuksen mukaan, jonka sittemmin liittojohtokunta hyväksyi, tuli kilpailuohjelma 'käsittämään seuraavat lajit:
Rekki: yksi omavalintainen liike. Nojapuut: yksi omavalintainen liike. Hevonen: yksi omavalintainen liike. Renkaat: yksi omavalintainen liike kiinteillä renkailla. Hypyt: kaksi (2) omavalintaista hyppyä pitkittäisellä
Ikaarettomalla hevosella, kova lauta, jolloin kumpainenkin hyppy suoritetaan kahdesti ja keskiarvo tulee arvosanaksi.
VapaaLiike: yksi omavalintainen vapaaliike. Urheilulajit: yksi (1) juoksu, yksi (1) hyppylaji ja
yksi (1) heittolaji (molemminpuolinen), jotka urheilulajit ovat nelivuotiskausina samat kuin tulevissa voimistelun maailmanmestaruuskilpailuissa. Toistai-
56
seksi urheilulajeina ovat 100 m juoksu, seiväshyppy ja kuulantyöntö (molemminpuolinen).
Voimistelutehtävät arvostellaan 0-10 ja urheilu-lajit kansainvälisen voimisteluliiton vahvistaman pistelaskutavan mukaan, ,kuitenkin niin, että urheilulajeissa tuloksen hyvyydestä riippuen asianomainen voi saada yli 10 pistettäkin.
Hopeaseppelekilpailujen järjestämisoikeudet julistettiin määräaikana liiton jäsenseurojen haettaviksi. Tällöin ei kuitenkaan yksikään seura ilmaantunut halukkaaksi k.o. kilpailuja järjestämään, joten kilpailujen pitämisestä oli v. 1938 luovuttava.
Palkinto lahjoitukset.
Sunilan Sisun jäsenet ovat lahjoittaneet liitolle kaksi arvokasta kiertopalkintoa, nimittäin "SISU-MALJAN", josta liiton jäsenseurat kilpailevat Suomen voimistelumestaruuskilpailuissa rekillä, sekä "SISU-HAARIKAN", josta niinikään liiton jäsenseurat kilpailevat Suomen voimistelumestaruuskilpailuissa hypyissä.
Sisu-maljan voitti v. 1938 Sunilan Sisu.pistemäärällä 70.40 · ja Sisu-haarikan YlioppiLasvoimistelijat pistemäärällä 70.17.
Tavaramerkkisopimukset.
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) kanssa on jatkuvasti ollut voimassa sopimus liiton tavaramel'kin ytksinkäyttöoikeudesta toiminimen voimistelupukuvalmisteissa.
Niinikään on ollut v'oimassa tavaramerkkisopimus O/Y Urheilutarpeiden kanssa toiminimen voimistelukenkävalmisteihin nähden.
Suomen Voimistelun Suurkisat .
Suomen Voimistelun Suurkisojen valmistelut yöt oli aloitettu jo v:n 1937 keväällä. Näistä toimista on selvitys annettu v:n 1937 toimintakertomuksen yhteydess::i.
57
Kun kisojen järjestelytoimenpiteitten selostaminen vaatisi melkoisen laajan palstamäärän, tämän yhteydessä selvitellään ainoastaan Suomen Voimisteluliiton osuutt3. kisojen järjestelyssä.
Ohjelmat.
Kisojen miesvoimistelua koskevien näytösten ohjelmien laatiminen oli annettu seuraavien henkilöiden tehtäväksi:
Miesten yhteisnäytös 1 ohjelma
" " n
" Poikien yhteisnäytös Suojeluskuntien yhteisnäytös
Musiikki .
Lahtinen, V., lehtori Levälahti, K. E., everstiluutn. Lampila, J. , lehtori Lumio, Y., luutnantti
Miesten yhteisnäytös I:n ohjelma oli sovitettu tohtori V. Siukosen v:n 1934 voimistelujuhlien vastaavaan yhteisnäytökseen säveltämään musiikkiin.
Miesten yhteisnäytös n musiikin oli kansansävelmistä suunnitellut taiteilija Elsa Aro yhdessä ohjelman laatijan kanssa.
Poiki'en yhteisnäytöksen musiikkina oli säveltäjä Haapalaisen v:n 1934 juhlien vastaavaan näytökseen kansansävelmistä sovittama musiikki.
Suojeluskuntien yhteisnäytöksen musiikki ,oli niinikään kansansävelmistä kokoonpantu.
Neuvonta.
Saadakseen kisojen voimisteluohjelmien neuvonnan mahdollisimman tehokkaaksi ja asianmukaiseksi liittojohtokunta kääntyi jo v:n 1937 puolella kaikkien SVUL:n piirikuntien puoleen, kehoittaen niitä valitsemaan tehtävään sopivan henkilön hoitamaan kaikkien miesten yhteisnäytösten ohjelmien neuvontaa piirin seurojen keskuudessa. Liitto myönsi 'kullekin piirille valmennukseen
58
määrärahan, jonka ja pllnen lisämäärärahojen avulla neuvonta saatiin tuloksekkaasti toteutetuksi.
Piirien neuvojina toimivat seuraavat henkilöt:
Etelä-Pohjanmaan piiri: Helsingin piiri: Hämeen piiri: Itä-Karjalan piiri: Kainuun piiri: Keski-Pohjanmaan plln: Keski-Suomen piiri: Kymenlaakson piiri: Lahden piiri: Oulun piiri: Peräpohjolan piiri: Pohjois-Karjalan pi Iri: Pohjois-Savon piiri : Satakunnan piiri: Suur-Savon piiri: Uudenmaan piiri:
Varsinais-Suomen piiri: Viipurin piiri:
Pajukoski, E., sotilasohjaaja, Seinäjoki; Vaalikivi, Viljo, voim.opettaja, Helsinki; Hirsikangas, T., voim.opettaja, Tampere; Vartiainen, I ., voim.opettaja, Sortavala; Törmä, A., voim.opettaja, Kajaani; Manner, M., liik.kasv.neuv., Kokkola; Leppälä, H., opettaja, Jyväskylä; Aintila, A., opettaja. Karhula ; Pitkäsilta, 0 ., voim.opettajd, Lahti; Heikkilä, P., urheiluneuvoj a, Oulu; Ilman neuvojaa; Pentikäinen, T ., voim.opettaja, Värtsilä; Vartiainen, A., liik.kasv.neuv. , Varkaus; Levon, E., lehtori. Rauma; Ervola, V. , lehtori, Savonlinna; Keinänen, L., opettaja, Ryttylä ja Keinänen, U., ylioppilas, Ryttylä ; Arpiainen, H. , lehtori, Turku: Turunen, A ., voim.opettaja, Viipuri.
Piirineuvojien työn tehostamiseksi jokainen näytöksen johtaja piti sen lisäksi radion välityksellä opetustunteja. Näin saatiin ohjelmien tulkitseminen , kaikkialla yhdenmukaiseksi.
Suomen Voimisteluliiton naisjäsenten osallistumisesta kisoihin sovittiin SNLL:n kanssa siten, että he osallistuvat vastaaviin SNLL:n näytöksiin ja että SNLL huolehtii heidän neuvonnastaan SVL:n suorittaessa siitä koi tuvat menot SNLL:lle.
Kisojen päätoimikunta.
Kisojen ylimpänä johtoelimenä toimi kisojen paatoimikunta, johon SNLL nimesi tri Kaarina Karin, voimistelunopettajat Liisa Orkon ja Anna Lehtosen seka prokuristi Hilja Arvelan. SVL:n edustajina päätoimikunnassa olivat everstiluutnantti K. E. Levälahti, lehtori V. Lahtinen, prokuristi V. 'Salonen ja toimistosihteeri J. Sinisalo.
59
Toimikunnan puheenjohtajana oli tri Kaarina Kari, varapuheenjohtajana everstiluutnantti K. E. Levälahti sekä toimitsijoina herra Kaarlo Luukkonen ja rouva Hilja Arho.
Osanotto.
Allaoleva taulukko esittää osanoton miesten ja poikien näyWksiin kunkin SVUL:n piirin kohdalta:
SVUL:n piiri Etelä-Pohjanmaa . ................. . Helsinki .......................... . Häme ..... ..... ................... . Itä-Karjala .... ... ................ . Kainuu .. . .. . ....... ..... ......... .
Miesten 1 näyt.
71 45
139 93
Keski-Pohjanmaa ............ ..... . 29 Keski-Suomi ......... ....... ... .... 30 Kymenlaakso .............. .. .. . . . . 128 Lahti ........ ... ..... . .. .... ... . ... 71 Oulu ............................... 8 Peräpohjola ........................ 12 Pohjois-Karjala ................ . ... 93 Pohjois-Savo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 145 Satakunta ..... . .. .. .. . .. .. .. .. .. .. 115
Miesten II näyt.
32 122 11 31 32
109 83 31 11 28
6 7
Suur-Savo . ........................ 94 42 Uusimaa .. . ... . .................... 86 61 Varsinais-Suomi .. ..... .......... . . . 91 51 Viipuri . . .......................... 365 160 Raittiuden Ystävät . . . . . . . . . . . . . . . . . 9 9
Poikien näytös
105 66 92 73
51 131 53 21
65 49 78 51
129 135 251
---------------------------Yhteensä 1,621 826 1,350
Näin ollen edellämainittuihin yhteisnäytöksiin osallistui yhteensä 3,800 voimistelijaa. Suojeluskuntajärjestön näytökseen osallistui eri Sk-piireistä valittuina yhteensä 601 voimistelijaa.
Kisojen voimistelu kilpailuihin ilmoittautui seuraavasti voimistelijoita:
60
a) S e u r 0 j en v ä l i s e t k i l p a i l u t:
8-miehisiä joukkueita SVUL:n piiri
Etelä-Pohjanmaa A-sarja B-sarja C-sarja D-sarja E-sarja Yht.
2 2 4 Helsinki ......... . 1 2 3 Häme . . . ......... . 1 3 2 6 Itä-Karjala . ..... . 3 3 Kainuu .......... . Keski-Pohjanmaa .. 2 2 Keski-Suomi .. ... . Kymenlaakso . ... . 2 3 3 9 Lahti ..... ....... . Oulu .. . ... . .... . . . Peräpohjola ...... . Pohjois-Karjala . . . 1 2 Pohjois-Savo ... . . . 1 1 Satakunta . ..... . . . 1 1 Suur-Savo . . .... . . 1 2 3 6 Uusimaa . ...... . . . 1 1 Varsinais-Suomi .. 1 1 2 Viipuri . .. ...... . . . 2 1 2 14 6 25 -----------------------------------Yhteensä 6 2 4 32 21 65
Seurojen välisiin kilpailuihin ilmoittautui näin ollen kaikkiaan 520 voimistelijaa.
b) Mieskohtaiset kilpailut.
SVUL:n piiri A-sarja Etelä-Pohjanmaa .............. 1 Helsinki ........... ........ ... 5 Häme .... ......... .. .. : ....... 5 Itä-Karjala ............. ... ... . Kainuu .... ......... . .. ... .... . Keski-Pohjanmaa .... . ...... ,. Keski-Suomi .. ...... .. ....... . Kymenlaakso .. .. ...... . .. . . .. 4 Lahti .......... ... ..... ...... . Oulu ..................... .... . Peräpohjola ....... . .. ... . .... . Pohjois-Karjala . . ... . .... . ... . Pohjois-Savo ..... . .......... . . Satakunta .... . .. . .... . ....... . Suur-Savo .... .. .. . ..... ..... . Uusimaa ............. . ... . ... . Varsinais-Suomi ............. . Viipuri . . ...................... 5
B-sarja 1 3 3
12
2 1
11
C-sarja 3
10 14
3
15
9
8 40
Yht. 5
18 22
3
31
2 1 9
8 56 -----------------------------Yhteensä 20 33 102 155
61
Mieskohtaisiin kilpailuihin ilmoittautui siis kaikkiaan 155 taitovoimistelijaa.
Kisojen eri näytöksiin ja kilpailuihin osallistui yhteensä seuraavat määrät kotimaisia ja ulkolaisia voimistelijoita:
Yhteisnäytöksiin:
SNLL:stä ........ . ................ . Kansantanhuliitosta ......... . . . .. . . Lotta Svärd-järjestöstä ...... .. ... . Finlands Svenska Kvinpogymnastik-
förbund'ista ...... . ...... . . . .. .. . SVL:stä .......... . ................ . Sk-järjestöstä ..... . ............. . . Eesti Voimlejate Liit' istä .. .. ..... .
" H n'" •••• • •.
Eesti tnemaaline Norsoo uhendus'esta
Yksityisnäytöksiin:
Eestistä ....... .......... ......... . . " ..... , ........ . . . .. .. ...... .
Englannista .............. . ........ . Italiasta ............... .. .......... . Ruotsista ................ . ........ .
" ... .. ............. .. ..... . Saksasta ......... .. .... ... . ... .. .. . Tanskasta ... ...................... .
Suomesta
4,810 naisvoimistelijaa 824 kansantanhujaa 482 naisvoimistelijaa
117 naisvoimistelijaa 3,800 miesvoimistelijaa
601 miesvoimistelijaa 150 naisvoimistelijaa 150 m ies voimistelijaa
80 kansantanhuj aa 55 voimistelijaa
20 naisvoimistelijaa 20 miesvoimistelijaa
7 naisvoimistelijaa 12 miesvoimistelijaa 20 naisvoimistelijaa 20 miesvoimistelijaa 27 naisvoirnistelij aa 67 naisvoimistelijaa 7 miesvoimistelijaa
137 naisvoimistelijaa 16 miesvoimistelijaa
Yhteensä 11,744 voimistelijaa
Voi t taj a t.
Kisojen seurojen välisissä kilpailuissa selviytyivät voittajina seuraavat seurat:
1) I-Standaari (kilpailtiin A-sarjassa) : Ylioppilasvoimistelijat, joukkuetta johti V . Lahtinen ja siinä voimistelivat V. Lavola, P. Väistö, N . Fabricius, A. Virtanen, L . Lehtokangas, E . Seeste, E . Teräsvirta ja H . Savolainen.
62
2) II-Standaari (kilpailtiin B-sarjassa): K otke!1l Into, joukkuetta johti O. Mäkelä ja siinä voimistelivat K. Lindgren, M. Soini nen, O. Viinikainen, K. Malinen, V. Haaranen. A. Kujala, L . Sipilä ja L. Pylkkö.
3) III-Standaari (kilpailtiin D-sarjassa): T ainionkosken VPK:n Urheilijat, joukkuetta johti U. Kaskinen ja siinä voimistelivat A. Naukkarinen, A. Arponen, E. Hakulinen, P. Kytösalmi, E. Soikkanen, E. Koponen, H . K oh o ja E. Simula.
4) IV -Standaari (kilpailtiin C-sarjassa): Pölläkkälän Ura, joukkuetta johti O. Osanen ja siinä voimistelivat T. Hännikäinen, E. Hyytiäinen, O . Inkinen, A. Maidell, V. Paussu, A . Veijalainen, T. Laakkonen ja V. Kaukinen.
5) V -Standaari (kilpailtiin E-sarjassa): Kymintehtaan Urheiluseura, joukkuetta johti J. Högström ja siinä voimistelivat T. Sundström, E. Huvila, U . Seppälä, E. Siren, M. Askola, T. Paljakka, A. Virtanen ja E. Liukkonen.
Mieskohtaisten kilpailujen voittajiksi selviytyivät mieskohtaisissa sarjoissa:
A-sarjassa M. Uosikkinen, Tampereen Voimistelijat. B-sarjassa M. Soininen, Kotkan Into. C-sarjassa L. Marttinen, Tampereen Voimistelijat.
Pohjoismainen voimisteluleiri.
Kun Suomen vuoro oli järjestää v:n 1938 Pohjoismainen Voimisteluleiri, se päätettiin järjestää yhteistoimissa Suomen Naisten Liikuntaikasvatusliiton kanssa. Leiriä suunnittelemaan asetettiin jo v:n 1937 puolella toimikunta, johon SVL nimesi edustajiksi everstiluutnantti K. E. Levälahden, lehtori V . Lahtisen, fil. maisterit A. Savolaisen ja M. S teiskalin sekä toimistosihteeri I. Sinisalon. SNLL:n edustajina olivat toimikunnassa trit Kaarina Kari ja Saima Tawast-Rancken, lehtori Hilma Jalkanen sekä voimistelunopettajat Esteri Pesola ja Liisa Karjalainen. Suomen Urheiluopiston edustajana oli toimikunnassa johtaja Akseli Kaskela.
Toimikunnan puheenjohtajana toimi everstiluutnantti K. E. Levälahti, varapuheenjohtajana tri Kaarina Kari sekä sihteerinä voimistelunopettaja Liisa Karjalainen.
Leiri pidettiin välittömästi Suomen Voimistelun Suurkisojen jälkeen Suomen Urheiluopistossa kesäkuun 20-27 p:nä, ja osallistui sille
Suomesta Ruotsista Tanskasta ............ . Norjasta .... . .. .... , .. . Eestistä .............. . Latviasta ............. . Saksasta ....... .. ... .. . Unkarista .. ...... . .... . Sveitsistä . . . ... ..... . . . Englannista . .. .... .. .. .
63
191 osanottajaa 9& " 93
" 63 " 8 " 8 " 24 " 5 " 2 " 1 " --------------~-----------
Yhteensä 494 osanottajaa
Leirin osanottajien lukumäärä suunniteltiin aluksi 300:ksi. Jo paljon ennen hakuajan päättymistä osanottajia ilmaantui kuitenkin lähes 600, joten leirin järjestelytoimikunnan oli pakko laajentaa leiri suunniteltua suuremmaksi. Kun majoitusta ei voitu järjestää päärakennukseen, kaikki sivurakennustilat oli otettava käytäntöön ja loput majoitettava telttoihin.
Leiripäiviksi sattunut sadesää vaikeutti majoitusta, kun telttoihin majoitetuiksi tulleet ulkolaiset oli koetettava saada majoitetuksi päärakennukseen. Tämä vaikeutti huomattavasti leirin onnistumista, kun järjestystä ei saatu ylläpidetyksi suunnitellun mukaisesti.
Sadesäät vaikeuttivat myöskin ohjelman läpiviemistä. Suurin piirtein kaikki kuitenkin saatiin toteutetuksi suunnitellussa muodossa ja laajuudessa.
Olympiakisat.
Senjälkeen kun Japani oli luopunut v:n 1940 olympiakisojen järjestämisestä ja kansainvälinen olympialainen komitea oli antanut kisat Suomen järjestettäviksi, Suomen Voimisteluliitto nimesi saamansa tehtävän mukaisesti XII Olympiakisojen Järjestelytoimikunnan voimistelujaostoon everstiluutnantti K. E. Levälahden, varatuomari V. J. Niiniluodon, lehtorit V. Lahtisen ja Y. Nykäsen, tri B. Stenmanin, toimittaja E. PaloLammen, prokuristi V. Salosen ja toimistosihteeri I. Sinisalon.
64
Jaosto valitsi sittemmin puheenjohtajakse€n everstiluutnantti Levälahden, varapuheenjohtajakseen varatuomari Niiniluodon ja s~hteeTikseen toimistosihteeri Sinisalon.
Jaoston ensimmäisenä tehtävänä oli laatia kisojen järjestely toimikunnalle suunnitelma, missä kisojen voimistelukilpailut voitaisiin parhaiten pitää. Jaosto totesi, että kilpailujen suorituspaikat vaativat siksi suuren tilan, että kisojen voimi'stelukilpailujen pitopaikaksi voidaan ajatella ainoastaan Stadionia. Kysymys ratkaistiiIl'kin sittemmin jaoston toivomalla tavalla.
Samanaikaisesti jaosto laati oharjoituspaikkoja koskevan suunnitelman. Tämän esityksen yhteydessä järjestelytoimikunnalle annettiin myöskin yksityiskohtainen esitys niistä rakennelmisia, joita kilpailu- ja harjoituspaikoilla tullaan tarvitsemaan kuin myöskin niiden kustannuslaskelmista. Nämä suunnitelmat laati erikoistoimikunta, jossa jäseninä olivat rakennusmestari A. Niiniluoto , tekn. ylioppilas E. Teräsvirta ja toimistosihteeri I. Sinisalo. Toimikunta laati myöskin esityksen niistä voimisteluvälineistä, joita kisoissa tullaan tarvitsemaan.
Samanaikaisesti ryhtyi toimikunta, johon oli valittu jäseniksi lehtorit Y. Nykänen ja V. Lahtinen, tri B. Stenman ja toimistosihteeri 1. Sinisalo, laatimaan ehdotusta kisojen voimistelukilpailujen pakollisiksi tehtäviksi. Tosin SVL sai kansainväliseltä voimisteluliitolta (FIG) ilmoituksen, että sen teknillinen komitea on jo laatinut pakolliset tehtävät. Tämä ehdotus, jonka FIG:n kongressin ilmoitettiin vahvistaneen I~esäkuulla Prahassa, ei ·kuitenkaan ollut täydellinen eikä tyydyttänyt toimikuntaa, jonka vuoksi se laati oman ehdotuksensa, jättäen sen tekn. ylioppilas E. Teräsvirran laatimin liikepiirroksin selvennettynä SVL:n iiittojohtokunnalle, joka , puolestaan lähetti sen edelleen FIG:n teknillisen komitean hyväksyttäväksi. Ehdotus käsiteltiin sittemmin Baselissa tammikuun 14-15 p:nä 1939 pidetyssä kongressissa ja se hyväksyttiin erinäisin muutO'ksin.
Jaosto ryhtyi myöskin tarkistamaan Berlinin kisojen kilpailumääräyksiä. Todettuaan niissä yhtä ja toista korjattavaa jaosto laati sääntöehdotuksen, joka sittem-
65
min jätettiin kisojen järjestelytoimikunnan hyväksyttäväksi.
V:n 1938 aikana hyväksytyt voimistelun arvoste lutuomarit.
Hämeen piiri. n lle Hämäläinen, H., mekanikko, Forssa
Korsi, J., kirjaltaja, Forssa Larramäki, A., kauppa-apul., Forssa Larramäki, E., · teurastaja, Forssa Niemi, E., opiskelija, Forssa Soralahti, M., opiskelija, Forssa Vuorio, A., työmies, Forssa
Keski-Pohjanmaan piiri. n lk. Manner, M., liikeapul., Kokkola
Pohjois-Karjalan piiri. n lk. Hietakari, M., liikuntakasvatusneuvoja, NW'mes
Varsinais-Suomen piiri.
5
n lk. Lipasti, L ., kansakoulunopettaja, Parainen
Jä~~HlWfI~1Ji~~i4 ~ ~UCi
Kysykää tuotteitamme keIlo
ja kultasepänliikkeistä.
HOPEATAKOMO OIVI Lapinlahdenkatu 7
66
Suomen Voimisteluliiton D eb et
Voi t t 0 - ja
An Kulunki-, palkka- ja vuokratili: Palkkamenot ......... . . . ....... . ..... . Vuokramenot .................. . .... . . Yleiskulut ........................... . Posti-, puhelin- ja sähketili: Postikulut ..... .. ........ .. .......•... Puhelinkulut ........ . ........ . ....... . Sähkekulut ........ . ................. .
" Kurssi-, neuvonta- ja propagandatili : Kurssimenot . . ........................ . Neuvontakulut .. ... . . ... . .... .. .... .. . Propagandakulut ......... .. .. .. ... ... .
33,750:-1,250: -2,621 : 75
2,363: 30 694:60 690:75
20,992: 50 7,916:-
16,267: 80 Olympiavalmennustili ......... . ... .. .. . .. . ..... . Kokous- ja matkakulujentIli: Kokousmatkakulut .......... . ....... . . 11,775:-Sekal. kokouskulut . ... .... .. .... . ..... 735: 35
" Ulkomaisten kilpailujentili: Norja-Suomi maaottelukulut ...... . . . .... .... . Liitltoverotili ............... . ...... . ...... . ..... .
" Edustustili . ............................. . ...... . " Sekalaistentili . ................... ... ....•. . .... " Poistojentili ..... . ................. . ...... . .... .
Siirto SVL:n koulutusrahastoon . .... .. .. . . .. ... . " Pääoma tili:
Ylijäämä v. 1938 ............ , ........ . , ...... . . .
37,621 : 75
3,748: 60
45,176: 30 23,031 : 70
12,510: 35
29,376: 10 2,251:-
11,143: 10 2,911: 55 3,562: 80
175,000: -
35,170: 20
mk 381,503: 50
Ta 5 e-An SVUL:n tili :
Rahaa ...... . ... : . .. . . . .... ... '. . . . . . . . . . . . . . . . . .. 214,445: 05 Tavaratili: Painotuotteita ..... .. ............ . . ... . VOimistelumerkkejä . .. .. ... . ..... . ... .
2,729: 15 4,539: 05
" Filmi tili ..... . . . .......... . ..... . .............. . " Arvopaperitili . . ................ . . .... .... . .... .
7,268: 20 5,000:-1,200:-
mk 227,913: 25
tilinpäätös v. 1938.
ta p p i 0 t i I i.
Per Tavaraiili: Voimistelumerkeistä ..... .. ......... . . . Painotuotteista ' . ... . .......... ........ . Mestaruusmitaleista ................... . Tavaramerkkioikeudesta ..... . ... .. . . .
Kilpailujentili: Kilpailumaksuja ..................... . Suomi-Saksa maaottelutulot ......... .
5,565: 05 1,104: 35
345:-8,930: 40
500:-5,030: 70
67
Kredit
15,944: 80
5,530: 70
" Arpajaistenti1i: SVUL:lta osuutta arpajaisista . . . . . . . . . . . . . . . . . .. 262,900:-Määrärahatili: , Avustusta SVUL:lta ........................... .
" Voimistelujuhlatili ........... .. ...... . ... .. .... . Korkotili . ........... . ........... . ............. .
" Filmitili ............................. : ... .. .... .
65,500:-19,211 : 20 12,323: 20
93 : 60
mk 381,503: 50
t i I i.
Per SVL:n koulutusrahasto .......... . ............... 175,000:-P ääomatili: Edellisten vuosien säästöt .... .. ........ 17,743: 05 Ylijäämä v. 1938 ......... . ............ 35,170: 20 52,913: 25
mk 227,913 : 25
Helsingin olympiakisojen ensimmamen suurjuoksu on alkanut ... koko stadion en kuin kiehumapisteessä... ehkäpä TEKIN istutte siellä suomalaisia juoksijoita kannustamassa - miten hartaasti toivottekaan omien miesten selviytyvän voittajina!
Luokaa mahdollisuudet siihen kartuttamalla suomalaisten urheilijoiden valmennusrahastoa! Te veitte tehdä sen varsin miellyttävällä tavalla, käyttämällä
. 0 T K : n ,,0 L Y M PIA P A I T Ö J Ali.
Nämä paidat on valmistettu vaativia miehiä varten, joten ne kestävät ankarimmatkin arvostelut. Olympiarahaston kartuttaminen ei lisää vähimmässäkään määrin OTK:n paitojen hintoja.
OTK:n lIolympiapaitoja"
~ Kaikista OTKn "
jä senosu usl i i k keistä
Suomen Urheiluliitto v. 1938.
L iittojohtokunt a.
Liittojohtokunnan puheenjohtajana on toiminut sisäasiainministeri, lakit. tohtori Urho Kekkonen ja jäseninä pormestari K. G. R. AhLbäck, Vaasa, dipl. insinööri Aku Kuusisto, Helsinki, huoltopääHi'kkö ViLjo PenttaLa, Kou~ vola, ekonomi ILmari Reinikka, Helsinki, kultaseppä Yrjö SaLmeLa, Turku, insinööri ALarik Tawast, Tampere, insinööri Arvo TaniLa, Helsinki, ja lehtori Väinö Tei-
vaaLa, Hämeenlinna. Liittojohtokunnan varapuheenjohtajana on toiminut
dipl. insinööri Aku Kuusisto, liiton sihteerinä insinööri Arvo TaniLa, rahastonhoitajar:a varatuomari Anton SaLmenkyLä ja toimistosihteerinä toimistopäällikkö Lauri Santala .
Liittojdhtokunta 'on pitänyt 7 kokousta, joiden pöytäkirjoissa on 190 pykälää. Osanotto liittojohtokunnan kokouksiin 'On ollut seuraava: Kekkonen, Salmela, Tanila, Tawast ja T€ivaala 7, Penttala ja Reinikka 6, Kuusisto 5 ja Ahlbäck 4 kokoukseen.
VaLiokunnat.
Liittojohtokunnan vahvistamien ohjesääntöjen mukaisesti liiton asioita johtokur:;nalle ovat valmistelleet ja johtokunnan päätöksien mukaan hoitaneet seuraavat johtokunnan asettamat valiokunnat: TalousvaLiokunta,
70
VaLmennus- ja Koulutusvaliokunta, ULkoasiainvaLiokunta, Kurinpitovaliokunta ja SuunnistamisvaLiokunta.
TaLousvaLiokunnan puheenjohtajana on toiminut varatuoman Anton SaLmenkyVi ja jäseninä johtaja J. A. Maljanen, johtaja Ossi Rosokivi ja kamreeri J : Tossavainen. Valiokunta on pitänyt 2 kokousta; pöytäkirjapykäliä 9.
VaLmennus- ja KoulutusvaLiokunnan puheenjohtajana on toiminut insinööri Arvo TaniLa ja jäseninä laivansellviitäjä ALLan Mustonen, kauppias Paavo Nurmi, sotilasdhjaaja OLavi VaaLamo ja konttoristi Erik ViLen. Valiokunta on pitänyt 6 kokousta; pöytäkirjapykäliä on 'kertynyt 62.
ULkoasiainvaLiokunnan puheenjohtajana on toiminut kapteeni Lauri PihkaLa ja jäseninä toimittaja SuLo KoLkka, maisteri Lauri Miettinen Ja koulunjohtaja Osmo Tuomikoski. Valiokunta on pitänyt 2 kokousta; pöytäkirjapykäliä II.
Kurinpitovaliokunnan puheenjohtajana on ollut hallintoneuvos ViLho EbeLing ja jäseninä maisteri Aarne Lassila ja varatuomari Juho StåhLberg. Valiokunta on pitänyt 2 kokousta; pöytäkirjapykäliä 4.
SuunnistamisvaLiokunnan puheenjdhtajana on toiminut maisteri Olli VeijoLa ja jäseninä insinööri Juho Lagus ja myymälänjohtaja Leo Löf. Valiokunta on pitänyt 3 kokousta; pöytäkirjapykäliä 27.
Varsinaisten kokousten lisäksi valiokunnat ovat pitäneet useita puhelin- y.m. neuvotteluja. - Kaikkien valiokuntien toimistosihteerinä on toiminut liiton toimistosihteeri, ~oimistopääl!J.iktkö Lauri SantaLa.
Liiton nimenki1·jaittamisoikeus.
Toimintasääntöjen mukaisesti liiton nimen ovat kirjoittaneet liiton puheenjohtaJa, ministeri Urho Kekkonen tai varapuheenjdhtaja, insinööri Aku Kuusisto yhdessä liiton sihteerin, insinööri Arvo Tanilan tai rahastanhoitajan, varatuomari Anton Salmenkylän tai toimistosi,hteerin, toimistopäälliklkö Lauri Santalan kanssa.
7\
Liiton jäsenistö.
Toimintavuoden päättyessä liittoon kuului 795 seuraa ja 69,968 yksityistä jäse~.~ä. ~~s~aavat ~~:Ut .,!' 193~ olivat 773 seuraa ja 62,687 F~senta, Joten hsaysta on 2w seuraa ja 7,281 jäsentä.
Liiton jä~enyys.
Liitto on edelleen kuulunut jäsenenä kansainväliseen urheilu!J.iittoon (International Amateur Athletic Federation).
Liiton edustus SVUL:n toimieLimissä.
SVUL:n Liittokokouksissa liittoa ovat edustaneet ministeri Urho Kekkonen, Helsinki, toimittaja A. ALanne~ Oulu, kauppias KaLLe Tuomi, Hämeenlinna, Ikamree:.l EmiL Koponen, Viipuri, varatuomari Anton SalmenkyLä, Helsinki ja tohtori Reino Leimu, Turku.
SVUL:n LiittohaUituksess.l liiton edustajina ovat toimineet minist'eri Urho Kekkonen, Helsinki, varamies insinööri ALarik Tawast, Tampere, insinööri Aku ~uusisto Helsinki, varamies taksoitussihteeri Toivo Utmonen,' Viipuri, johtaja Yrjö Helanterä, ~ä~eenlinna, varamies kauppias Jukka Lehtinen, Helsmki.
Edustus Stadion-säätiössä.
Stadion-säätiön hallituksessa liittoa on edustanut varatuomari Anton Salmenkylä.
Edustus Suomen OLympiaLaisessa Komiteassa.
Suomen OLympiaLaisessa Komiteassa liiton edustajana on toiminut ministeri Urho Kekkonen.
72
Liiton aluejärjestelmä.
A 1 u e i den j 0 h t 0- j a toi m i h e n k i 1 ö t.
Aluejärjestelmän sääntöjen mukaisesti kussakin alueessa asioita hoiti aluetoimikunta. Aluetoimikuntien kokoonpano kuluneena vuonna oli seuraava:
Pohjolan alue: Oulun piiristä 'herra E. Junnola" puheenjohtaja, Peräpohjolan piiristä herra V. Nopanen, varapuheenjohtaja, ja Kainuun piiristä herra H. Haukia. Aluetoimikunnan sihteerinä on toiminut herra Esko Similä.
Pohjanmaan alue: Etelä-Pohjanmaan piiristä herra L. M. Kauppi, puheenjohtaja, varamies herra Aarno Jussila, Keski-Suomen piiristä herra Taito Salava, varapuheenjohtaja, varamies herra Hannes Launiainen, Keski-Pohjanmaan piiristä herra Kauno Kleemola, sihteeri, varamies herra Yrjö Kivelä.
Savo-Karjalan alue: Pohjois-Savon piiristä opettaja Kame Laaklmnen, puheenjo'htaja, varamies poliisimestari M. Simojoki, Suur-Savon piiristä' prokuristi M. Hämäläinen, varapuheenjohtaja, varamies opettaja Yrjö Nykänen, Pohjois-Karjalan piiristä vääpeli J. A. Rainola, va:'amies kasööri I. Natunen. Aluetoimikunnan sihteerinä on toiminut Ikonttoristi U, Hakkarainen.
Häme-Länsi-Suomen alue: Varsinais-Suomen piiristä kultaseppä Yrjö Salmela, puheenjohtaja, varamies herra P. Sajamo, Hämeen piiristä johtaja T. Kangas, varamies L. Helanterä, Satakunnan piiristä herra R. Mela, . varamies herra O. Tähtinen. Aluetoimikunnan sihteerinä on toiminut herra P. Havulinna.
Etelä-Suomen alue: Lahden piiristä prokuristi A. Pöyry, puheenjohtaja, varamies 'herra O. Louhimo, Helsingin piiristä työnjohtaja A. Osola, varapuheenjohtaja, varamies herra T. Ailio, Uudenmaan piiristä konttoripäällikkö A. Kosonen, sihteeri, varamies herra L. Keinänen.
Karjalan alue : Viipurin piiristä kamreeri Emil Koponen, puheenjohtaja, varamies herra Aaro Laine, ItäKarjalan piiristä \kapteeni Reino Penttinen, varapuheen-
73
johtaja, varamies herra Nestori Jär~~l~, Kyme~aaks~.~ piiristä pakkamestari Toivo Korkea:näki, .v~anues. h~r.a Anton Huusari. Aluetoimikunnan slhteerma on toumnut taksoitussihteeri Toivo Uimonen.
Aluejärjestelmän tartkoituksena .sit~ luo.ta~ssa on ollut m.m. maamme yleisurheilun kIlpallutonrunn.an kes~ kittäminen ja tehostaminen. Tässä suhtee~sa järJ~st~lma onkin hyvin ,onnistunut. Kaikkien aluel~en .tourun~akertomukset toteavat, että aluemestaruuskilpaIlut .~r~nomaisella tavalla ovat antaneet nimenomaan pnn~n kilpailutoiminnalle uutta virikett~ .. Paitsi lii~o~. ku:lekm alueelle lahjoittamia alueiden pnnen keskeIsIa klert.~palkintoja liittojohtokunta määräsi entisen SVUL:n .pllrien välisen kiertopalkinnon n.s. Liittopatsaan alueIden kesken kilpailtavaKsi hyväksyen sam~la si~le ~~det säännöt. AluemestaruuSlkilpailujen samom kwn Lnttopatsa;;kilpailun tulokset seuraavat edempänä.
Muutokset liiton kilpailu- ja mestaruuskilpailujen sääntöihin.
Liiton vuosikokouksessa elokuun 7 päivänä liittojohtokunnan esityksestä tehtiin liiton kilpai.lusääntöihin joukko pienehköjä muutoksia, jotka aiheutu:vat lAA!:~ kongressissa 1938 kansainvälisiin sääntöihm tehdYIsta muutoksista. Niinikään tehtiin ennätyssääntöihin muutos, jonka mukaan Suomen ennät)'lksiksi hyväksytään vain nykyisissä maailmanennätyslajeissa saavutetut tulokset.
Liiton suunnistamismestaruuskilpailuihin tehtyjen muutosten mukaan mieskohtaiset ja joukkueiden väliset mestaruuskilpailut pidetään 'Vuosittain lokakuun ensimmäisenä ja suunnistamisviestimestaruuskilpailut lokakuun toisena sunnuntaina.
Liiton 'vuosikokous.
Liiton vuosikokous pidettiin Helsingissä elokuun 7 päivänä Suomen yleisurheilumestaruuskilpaill;ljen yh-
74
teydessä. Kokouksen puheenjohtajana toimi liiton puheenjohtaja, ministeri Urho Kekkonen ja sihteerinä Hiton toimistosihteeri, t'Oimistopäällikkö Lauri Santala. KokoU!ksessa oli edustettuna 29 seuraa ja 'Osanottajia 55.
VuosikokoU!ksessa kä'siteltiin ·seuraavat asiat:
1) hyväksyttiin liit'On toimintakert'Omus v :lta 1937, vahvistettiin tilinpäätös ja myönnettiin asianomaisille tili- ja vastuuva'Paus; .
2) hyväksyttiin liiton vuoden 1939 tal'Ousarvio, joka päättyi mk:aan 449,000:-;
3) valittiin liiton puheenjohtajaksi vuodeksi 1939 ministeri Urho Keklkonen, Helsinki;
4) valittiin uudelleen johtokunnan jäseniksi vuosiksi 1939-40 Eiton yIlimä<iräisessä kokoU!ksessa 11/4 1937 vahvistettujen toimintasääntöjen mukaan arvalla erovuoroon joutuneet 'johtokunnan jäsenet: varatuomari K. G. R. Ahlbäck, Vaasa, insinööri Aku Kuusisto, Helsinki, ekonomi Ilmari Reinikka, Helsinki ja insinööri Alarik Tawast, Tampere ; muut johtokunnan jäsenet vuosiksi 1938-39 valitut, ovat: hu'Oltopäällikkö Viljo / Penttala, Kouvola, kultaseppä Yrjö Salmela, Turku, insinööri Arvo Tanila, He1siniki ja lehtori Vä·inö Teivaala Hämeenlinna; ,
5) hyväksyttiin liiton vuoden 1939 tilintarkastajiksi ne henkilöt, jotka Suomen Voimistelu- ja Urlheiluliiton liittokokous myöhemmin valitsee vastaavan vuoden S VUL: n tilin taI'lkastaj ilksi;
6) 'Vahvistettiin v. 1939 pidettävien Suomen mestaruuskilpailujen ver'Otusperusteet sekä kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen lupamaksut;
7) myönnettiin lJ.iittojohtokunnalle valtuudet päättää Suomen mestaruuskilpailujen järjestämisestä v. 1939 '
. 8) hyväksyttiin kilpailusääntöjen muutokset, jo'tka aIheutuvat lAAF:n k'Ongressissa Parisissa v. 1938 tehdyistä vastaavista muutoksista;
9) hyväksyttiin suunnistamismestaruuskilpailujen sääntöihin ·edellä sel'Ostetut muutokset·
10) luovutettiin Kalevan Malja vu~den 1937 tulosten 'Perusteella Helsingin Poliisi -Voimailij'Oil~e.
75
N euvonta- ja kurssitoiminta.
Liiton koulutustoiminta jatkui osittain jo vakiintuneiden työmuotojen puitteissa. Tärkeänä puolena toiminnassa on pidetty edelleen v'Oimakasta herätystyötä, jolla on pyritty saamaan mahdollisimman laajat kansankerrokset harj oi ttamaan y leisurheil ua. Ensimmäis~ksi on näille uusil!le joukoille annettu neuvontaa, ja pitemmälle ehtineitä urheilijoita on koulutettu ns. paikalliskursseilla, minkä jälkeen edelleen parhaita on kutsuttu piirikursseille. Näin nuorten urheilijain kehitys ja koulutus ta'Pahtuu kolmen koulutusjakson avUlla. Parhaat kyvyt karsiutuvat samalla edustusurheilij'Oiksi, joille on järjestetty erikoisia valmennusleirejä . Turvatakseen itselleen ja seuroille ja1Jkuvasti 'Opettajavoimia liitto toimeenpani seuraneu:voja- ja u.rheiluneuvojakurssit.
A. N euvcntatyö.
Liiton hoitama neuvontatyö ei kuluneena vuonna ollut niin laajaa kuin edeUisenä vuonna. Päähuomio on sen sijaan kiinnitetty paikallis- y.m. kurssitoimintaan, jonka 'Osoittamat tilastonumerot ovatkin varsin tuntuvasti kasvaneet aikaisemmista. Neuvontatyötä on pääasiassa hoitanut liiton vakinaisesti palkkaama valmentaja Armas Valste. Hänen lisäkseen neuvontaa ovat hoitaneet touko-elokuun aikana valmentajat ja urheiluneuvojat Pentti Oura, U. Nikula, Edmund Hampaala, Ahti Saarikivi, Heikki Taskinen, Hannes Torpo, H. Teuri, Kalervo Toivonen ja Paul Virtanen. Neuvontatilaisuuksissa on selostettu pohjakunnon luomista ja yleisurheilun harjoittelutap'Oja .
Edellämainitut valmentajat ja urheiluneuvojat antoivat neuvontaa yhteensä 121 tilaisuudessa, joita järjestettiin tammi-syyskuun aikana n. 100 paikkakunnalla. Neuvontatilaisuudet kestivät yleensä 1-3 päivää kukin, ja niiden yhteinen osanottajamäärä kohosi 4,196.
Neuvontatilaisuuksissa anr,ettiin neuvontaa yhteensä 534 V::l tunnin aikana seuraavasti:
76
1) luentoja ...... . ..... 73 tuntia 2) harjoituksia ......... . 393 ~~ " 3) keskustelua ........... 41112 " 4) muuta toimintaa . ..... 26 ],1:2
" Yhteensä 534 ~/~ tuntia
. Liit.on järjestämään neuv(mtatoimintaan liittyvät läheIsesti neuvottelupäivät, joilla on keskusteltu urheilulle läheisistä kysymyksistä ja vedetty suuntaviivoja vastaisen toimmnan varalle. Niitä on toimeenpantu rata- ja kenttä urheilun alalla:
Helsingissä 7/8 60 osanottajaa.
Suunnistamisessa liitto järjesti seuraavat neuvottelukokoukset :
1) Helsinki 5/5 .. ... . . . 40 osanottajaa 2) Helsinki 21/5 ...... . 30
"
Näissä neuvottelukokouksissa olivat edustettuina toiselta puolen suunnistajat ja toisaalta maan- ja metsästysoikeuden omistajat. Neuvottelujen tuloksena aikaan~aa~~i~. sitten sopimus, jonka suunnistamiskilpaNuja järJest~va seura allekirjoittaa j~ esittää maan- ja metsästy~mkeuden omistajille ainoessaan lupaa järjestää kilpailut heidän maillaan. Sopimuksen tarkoituksena on a~ta~ maanomistajille takeet siitä,että suunnistamis~ilpaIlt~.ja järjestävä seura on tietoinen kaiJkista velvollI~uuksIstaan maanomistajaa kohtaan. Sopimuksia ovatkm lukUIsat seurat allekirjoittaneet ja noudattavat sen sitoumuksia.
Neuvontatoiminnasta on näin päässyt osalllisiksi:
1) neuvontatilaisuuksissa . .. 4,196 osanottajaa 2) neuvottelupäivillä ...... . . 130
--~----------------~'~'---------Yhteensä 4,326 osanottajaa
77
B. Kurssitoiminta .
Liiton kurssitoimintaa ovat hoitaneet koko vuodeksi pa1Jkatun urheiluvalmentajo. Armas Valsteen lisäksi touko--elokuun aikana vOlmistelunopettajat, urheiluneuvojat Paul Virtanen, Pentti aura, Y. Eliala, Ahti Saarikivi, Eino Kurenniemi, N. Nora ja Hannes Torpo, kansalroulunopettajat, urheiluneuvojat Edmund Hampaala, K. Pirttilä, Mikko KfLJaani, K. Salo, Eino Leino, Into Harju, Ossi Rajasaari, Ilmari Harju ja Heikki Taskinen, urheiluneuvojat Paavc Karikko, U. Nikula, H. Teuri, Anton Huusari, P. Havulinna, Kalervo Toivonen ja luutnantti ALLan Gumme'fus.
Patkalliskursseja toimeenpantiin kaikissa SVUL:n piireissä yhteensä 249 kurssit, joilla oli osanottajia:
1) miehiä. , . .. ".". 4,683 osanottajaa 2) poikia "" .. , . . ,. 5,857 " 3 ) naisia ,..... . . ,... 56 "
Yhteensä 10,596 osanottajaa
Pailkalliskursseilla annettiin opetusta seuraavasti :
1) .luentoja ."."".". 601 ]/:! tuntia 2) harjoituksia"., ... " 1,650 " 3) keskustelua ....... , · 328 1/2 " 4) muuta. , .. , , . .. . ". , 452
Yhteensä 3,032 tuntia
Verrattaessa ed€lläesitettyjä lukuja edellisen vuoden lukuihin 'huomataan, että paikalliskurssien osanottajamäärä on kasvanut yli 4,000 ja tuntimäärä 1,145. Toiminta paikalliskursseilla tapahtui iltaisin, ja kurssit kestivät 2--5 päivää. Kursseja selostava luettelo seuraa t .uonnempana,
Piirikursse-illa annettiin huomattavasti yksityiskohtaisempaa opetusta kuin paikalliskursseilla. Nämä kurssit olivatkin 7-päiväisiä, ja päiväohjelma oli yleensä 8-tuntinen,
78
Kullekin piirikurssille oli hyväksytty keskimäärin 30 nuorta kehityskykyistä urheilijaa, joiden matka- ja oleskelukulut liitto suoritti. Osanottajille annettiin ohjausta harjoitus- ja tyyli asioissa. Kurssien ohjelmaan kuului myös terveydenhoito ja luentoja m.m. urhei1ijain kansalaisvel V'ollisu uksista.
Piirikl1rsseja pidettiin 'kahdeksalla paikkakunnalla yhteensä 203 urheilijalle. Työtuntien yhteinen lukumäärä oli 351 Y2 . Luettelo yiirikursseista seuraa edempänä.
Urheiluneuvojakurssien taI1koituksena on kehittää ma'hdollisinunan päteviä neuvojia liiton ja sen perusjärjestöjen käytettäväksi. Näillä kur,sseilla oli opetus monipuolista ja yksityiskohtaista. Kurssit toimeenpa!ltiin Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä 18-31/7. Opettajina toimivat: valmentaja Armas , Valste, lehtori Yrjö Nykänen, laivanselvittäjä Allan Mustonen, V'oimj,stelunopettaja K. Karvonen, insinöörit T. H . Schoultz ja H . Valjakka. Osanottajia oli 26, niiden joukossa yksi norjalainen, tanskalainen, eestiläinen ja kaksi englantilaista. Työntuntien lukumäärä oli 96.
Palkintotuomarikurssien tarkoituksena on ollut kouluttaa liiton perusjärjestöihin päteviä palkinto tuomareita. Paitsi seurojen jäl'jestämiä t:.seita tuomarikursseja liitto on toimeenpannut 9 palkintotuomarikurssit, joista seuraa yksityiskohtainen 'luettelo edempänä. Osanottajia oli yhteensä 130. Etupäässä palkintotuomarikurssien perusteella liitto on kuluneen vuoden aikana rekisteröinyt 334 pa1kintotuomaria 'sekä 145 juoksUlki~pailujen lähettäjää.
Suunnistamiskurssien avulla liitto on pyrkinyt kasvattamaan päteviä ohjaajia lähinnä seuroihin. Kurssien ja neuvonnan ansiosta suunnistamisurheilu on muodostunut varsin huomattavaiksi tekijäksi erikoisesti kaupunkilaisseuroj'en, mutta myös SVUL:n piirien ohjelmassa. Kuluneena vuonna liitto ryhtyi myös ratamestarikurssien avulla kouluttamaan suunnistamiskilpailujen ratamestareita, jotka oli tarkoitus rekisteröidä samaan
79
tapaan kuin rata- ja kenttåurheilun palkintotuomarit. Rekisteröiminen jäi kuitenkin seuraavaan vuoteen. Luettelo suunnistamiskursselsta seuraa tuonnempana.
a) Paik'alliset neuvontakurssit:
Etelä-Pohjanmaan piiri: OS.ott.
1) Ylistaro 29-30/ 5 43 9) Laihia 2) Isokyrö 1-4/ 6 48 10) Alavus 3) Vähäkyrö 13-14/ 6 36 11) Soini 4) Kuortane 20-24/ 6 25 12) Jalasjärvi 5) Voitti 26-29 / 6 11 13) Kauhajoki 6) Kortesjärvi 30/ 6-2/7 63 14) Karijoki 7) Nurmo 3-6/ 7 71 15) Isojoki 8) Ilmajoki 11-16/ 7 65 16) Teuva
Helsingin piiri:
OS.ott. 17) Malmi 1-3/ 6 40 20) Haaga 18) Oulunkylä 4-5/ 6 20 21) Helsinki 19) Leppävaara 6-7 / 6 24
Hämeen piiri:
OS.ott. 22) Hämeenlinna 26) Forssa
21, 24-29/ 5 38 27) Jokioinen 23) Toijala 30-3'1/ 5, 1/6 31 28) Mänttä 24) Viiala 2-4/ 6 36 29) Orivesi 25) Lempäälä 7-9 / 6 14 30) Nokia
Itä-Karjalan piiri: Os,ott . .
31) Simpele 16-20/ 5 34 39) Suistamo 32) Lahdenpohja 21-24/ 5 26 40) Ruskeala 33) Sortavala 25-26, 30/ 5 45 41) Pitkäranta 34) Läskelä 1-4/ 6 36 42) Salmi 35) Impilahti 5-7/ 6 15 43) Suojärvi 36) Pitkäranta 8-11 / 6 25 44) Sortavala 37) Suojärvi 12-15/ 6 42 45) Simpele 38) Kaipaa 16-18 / 6 23
Os ott. 17-22/7 63 25-27/ 7 38 28-31/7 51
1-4/ 8 75 5-10/ 8 49
11-16/ 8 86 17 -22 / 8 114 23-26/ 8 52
OS.ott. 8-10/ 6 37
13-14/ 6 18
OS.ott. 10-13/ 6 22 20-22/ 6 24 26-29/ 6 41
30/ 6-2/7 37 5-9/7 26
Os.ott. 19-22/ 6 35 25-28/ 6 42
30/ 6-1/7 20 2-4 / 7 32 5-7/7 14 8-9 / 7 30
10-12/ 7 11
80 81
Kainuun piiri: Lahden piiri:
OS.ott. OS.ott. OS.ott. OS.ott. 46) Kajaani 3-6/ 6 21 49) Kuhmo 15-17 /6 14 102) Lahti 23-24/ 5 47 111) Artjärvi 27-28/ 6 22 47) Kiehimä 7-9/ 6 25 50) Sotkamo 19-21 / 6 31 103) Sysmä 30 / 5-116 21 112) Myrskylä 29-30/ 6 8 48) Ristijärvi 11-13/ 6 22 ]04) Pertunmaa 2-4/ 6 16 113) Orimattila 1-4/7 34
105) Miekkiö 5-7 / 6 26 114) Lahti 5-8/7 40 106) Evo 8-11/ 6 46 115) Tennilä 8-9/7 12
Keski-Pohjanmaan piiri: 107) Kuhmoinen 11-13 / 6 15 116) Uusikylä 11-12/ 7 12 108) Peltolankylä 14-16/ 6 35 117) Ruuhijärvi 21-22/7 34
OS.ott. OS.ott. 109) Kalliola 17-19/ 6 21 118) Heinola 25-2717 25 51) Kaustinen 9-11 / 6 33 58) Sievi 2-4 / 7 30 110) Pyhäntaa 20-22/ 6 27 52) Veteli 12-14/ 6 45 59) Kalajoki 5-7/7 51 53) Evijärvi 15-17/ 6 32 60) Ylivieska 8-10/7 28 54) Perho 18-20/ 6 42 61) Nivala 11-13/7 51 55) Kälviä 21-22, 25 / 6 57 62) Toholampi 14-15/7 41 Oulun piiri: 56) Kannus 26-28 / 6 44 63) Marinkainen 18-19/7 45 57) Räyrinki 29-30/ 6. 1/7 58 64) V. Viirrekylä 20-21/7 50 OS.ot . OS.ott.
119) Liminka 4-7 / 6 40 128) Ruukki 9-1217 62
Keski-Suomen piiri: 120) Oulujoki 8-10/ 6 33 129) Oulu 13/7 4 121) Muhos 11-14/ 6 204 130) Vihanti 14-1517 38
OS.ott. 122) Pateniemi 15-17/ 6 61 131) Kuusamo 16-1817 65
OS.ott. 123) Martinniemi 20-22 / 6 83 132) Toppila 19-2017 19 65) Jyväskylä 2-3 / 6 15 74) Jyväskylä 11-13/7 34 124) Kempele 25-27 / 6 52 133) Oulu 21-2317 77 66) Koskenpää 4-6 / 6 30 75) Jyväskylä 14-19/7 48 125) Tyrnävä 2-4/7 60 134) Piippola 28-2917 40 67) Petäjävesi 14-16/ 6 36 76) Pihtipudas 20-22 / 7 32 126) Raahe 28/ 6-1 / 7 44 135) Haapavesi 1-2 / 8 5 68) Tikkakoski 17-19/ 6 36 77) Lievestuore 127) Rantsila 5-8/7 59 69) Vaajakoski 20-22/6 41 25-2717, 9-11/ 8 55 70) Äänekoski 25-28/ 6 36 78) Säynätsalo 28-30/7 34 71) Karstula 29/ 6-2/7 45 79) Jyväskylä 31.'7-2/8 32 72) Tuomarniemi 3-6/7 44 80) Äänekoski 5-6/ 1l 44 73) Jämsänkoski 81) Vaajakoski 7-8 / 8 42 Peräpohjolan piiri:
7 -10/7, 3-4/ 8 54 OS.ott. OS.ott.
136) Tornio 26-29 / 6 41 138) Kuusiluoto 4-8/7 39 Kymenlaakson piiri: 137) Kemi 30/ 6-3/7 11 139) Muurola 9-13/7 21
OS.ott. OS.ott. 82) Myllykoski 18-20/ 5 60 92) Miehikkälä 1-3/7 55 83) Elimäkl 23-25/ 5 65 93) Virojoki 4-6/7 34 Pohj ois-Ka:;:'j alan piiri: 84) Selän pää 27-29/ 5 44 94) Voikka 8-10/7 42 85) Hamina 30/ 5-1 / 6 29 95) Sippola 20-23/ 8 61 OS.ott. OS.ott. 86) Hirvelä 2-4 / 6 50 96) utti 29-31/ 8 47 87) Karhula 7-10/ 6 34 97) Koria 2-3 / 9 . 31 140) Joensuu 16-24 5 36 145) Pankakoski 7-11/ 6 20 88) Sunila 11-13 / 6 29 98) Enäjärvi 5-6/ 9 25 141) Roukalahti 25-26/ 5 33 146) Kaltimo 12-14/ 6 17 89) Kymi 14-17 / 6 38 99) .Werla 8/ 9 32 142) Outokumpu 27 -29 / f, 29 147) Kitee 15-17 / 6 33 90) Kotka 18-22/6 24 100) Kuusankoski 12-14/ 9 65 143) Nunnanlahti 30/ 5-1 / 6 59 148) Tikkala 20-22/6 29 91) Inkeroinen 25-28/ 6 36 101) Mäntlahti 16/ 9, 20 / 9 52 144) Nurmes 2-6/ 6 11 149) Värtsilä 25-30/ 6 54
6