Eläköön 40-vuotias Tiistai 30.7. Lieksan Vaskiviikko!...18:00 Geneva Brass Quintet - Oopperoita,...

1
En osannut mitenkään arvata osallistuessani ensimmäi- selle Vaskiviikolle vuonna 1980, että tapahtumasta muodos- tuu itselleni erittäin tärkeä pala elämääni. Paljon se on vuosien varrella vaikuttanut myös monen muun muusikon elämäntaipaleeseen. Lieksasta on löytynyt opettaja kotimaisiin opintoihin ja ulkomaisiin jatko-opin- toihin. Lieksasta on myös saatu vaskikärpäsenpurema soit- touran aloittamiseen. Vaskiviikon ansiosta moni uusi suomalainen ja ulkomai- nen vaskisävellys on saanut päivänvalon. Matkan varrella olemme saaneet nauttia sellaisten taiteilijoiden esityksistä, jotka muuten maassamme eivät olisi vierailleet. Olemme tehneet siis koulutuksellisesti ja musiikillisesti erittäin tär- keää työtä vaskimusiikin hyväksi. Mutta ilman teitä rakas yleisömme, Vaskiviikko ei olisi voinut toimia näin vireästi jo 40 vuoden ajan, joka on to- della kunnioitettava ikä maamme festivaalien keskuudessa. Olemme laajentuneet pikku tapahtumasta keskisuureksi kansainväliseksi festivaalitapahtumaksi, joka tunnetaan laajasti maamme rajojen ulkopuolella. Suurena apuna on toiminut ihana Pohjois-Karjalan luonto ja siellä asuvat ihmiset. Lieksan kaupunkia haluan kiittää todella paljon siitä, että se on ymmärtänyt festivaalin tär- keyden tukemalla meitä koko historiamme ajan. Samoin haluan kiittää Lieksan seurakuntaa, jonka ansiosta meillä on ollut mahdollisuus järjestää konsertteja Lieksan kauniin kirkon upeassa akustiikassa. Ison kiitoksen ansaitsevat myös festivaalia tukevat yhteistyökumppanit. Juhlavuoden esiintyjinä näemme vanhoja tuttuja, mutta myös ensi kertaa Lieksaan saapuvia muusikkoja on monia: trumpetisti Rex Richardson, pasunistit Jeremy Wilson ja Peter Steiner sekä tuubisti Chris Olka. Myös Geneva Brass Quintet konsertoi ensi kertaa Vaskiviikolla. Tänä vuonna vietämme Suomen ja Japanin kulttuuriyh- teistyön 100-vuotisjuhlaa. Siksi orkesterivieraaksemme tulee mainio Aichi Chamber Orchestra Nagoyasta. Myös japanilaisista huippuvaskimuusikoista koostuva N-Crafts -kvintetti esiintyy Lieksassa kahdessa konsertissaan. Juh- listamme yhteistyötä myös eri konserttien ohjelmistossa. Konsertteja on juhlavuoden kunniaksi runsaasti ja uskon kaikkien löytävän omaa makuaan hivelevää musiikkia. Nyt siis kaikki juhlistamaan Vaskiviikkoa! Olette lämpi- mästi tervetulleet konsertteihimme Lieksan ainutlaatuisis- sa konserttipaikoissa. Kauan eläköön Lieksan Vaskiviikko! Torveisin, Jouko Harjanne Taiteellinen johtaja Eläköön 40-vuotias Lieksan Vaskiviikko! Perjantai 26.7. 10:00 Lieksan Vaskiviikon 4. kansainvälisen pasuunakilpailun alkuerä Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) Vapaa pääsy Alkuerässä kilpailijat soittavat kaksi kappaletta. Sigismond Stojowski: Fantaisie pour Trombone Ténor ja Giacinto Scel- si: yksi osa sävellyksestä Three Pieces for Trombone Solo. 12:00 Rajasoitto: Kukko Boys & laulusolistit Rajaperinnetalo (Venetie 1) Vapaa pääsy Kukko Boys sekä laulusolistit Elina Vitri ja vanhempi raja- vartija Tuomas Viitaniemi juhlistavat Rajavartiolaitoksen 100-vuotisjuhlavuotta. Rajavartioasemalla on avoimet ovet ja Rajaperinnetalo on avoinna kahvilapalveluineen. Yhteis- työssä: Pohjois-Karjalan rajavartiosto, Lieksan kaupungin kulttuuritoimi, Lieksan Rajakilta ja Lieksan Rajasotilaskoti- sisaret. 19:00 Lieksan Vaskiviikon 40. avajaiset Lieksan kirkko (Kirkkokatu 1) Vapaa pääsy Lieksan Vaskiviikon 40-vuotisjuhlavuoden avajaiskavalkadi. Konsertin kesto on reilu tunti, ei väliaikaa. Konserttipai- kalla on mahdollisuus ostaa lippuja kaikkiin Vaskiviikon konsertteihin Lauantai 27.7. 10:00 Lieksan Vaskiviikon 4. kansainvälisen pasuunakilpailun toinen alkuerä Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) Vapaa pääsy 11:00 Pihasoitto Lieksan Laatuherkut (Rantalantie 2) Vapaa pääsy Sinetti-Seitsikko 12:00 Pihasoitto Lieksan Leipomo (Pielisentie 31) Vapaa pääsy Rocky Road Brass 17:00 Jouko Harjanne ystävineen musikaali- ja elokuvatunnelmissa Lieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Lieksan Vaskiviikon taiteellisen johtajan Jouko Harjanteen kokoama kevyt ja hieno kattaus tuttuja sävelmiä. 20:00 N-Crafts vaskikvintetti Japanista Lieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 25 € / 13 € (lapset 4-12 v.) Japanilaiset vaskitaiturit ensi kertaa Lieksassa! N-Craft- sin monipuolisessa konserttiohjelmassa on mm. Johann Sebastian Bachin ja Joe Hisaishin musiikkia. Sunnuntai 28.7. 10:00 Messu Lieksan kirkko (Kirkkokatu 1) Musiikkiavustajana Anu Laakkonen, flyygelitorvi 12:00 Pihasoitto S-market (Pielisentie 23-25) Vapaa pääsy 13:00 Lastenkonsertti S-market (Pielisentie 23-25) Vapaa pääsy Vaskiduo Anu & Anja ja Kissanaiset soittavat eläinaiheista musiikkia lapsille ja muillekin. 15:00 N-Crafts - Trumpet Voluntary Mätäsvaaran kaivoslaguuni (Varpasentie 208), sateen tai ukkosen sattuessa Kulttuurikeskus 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Japanilaiskvintetin tunnelmallinen konsertti Bachin, Purcel- lin ja Sakain musiikin parissa. 18:00 Con Brassica - Toivekonsertti Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Vaskiseitsikko Con Brassica tulkitsee toivotuimmat ikivih- reät iskelmät suomalaisen iskelmämusiikin kulta-ajalta. 20:00 Geneva Brass Quintet - Golberg-muunnelmat Lieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 25 € / 13 € (lapset 4-12 v), S-etu -5€ peruslipusta Geneva Brass -vaskikvintetti Sveitsistä konsertoi ensim- mäistä kertaa Lieksan Vaskiviikolla. Ensimmäisen konsertin ohjelmassa on Johann Sebastian Bachin Goldberg-muun- nelmat. Maanantai 29.7. 10:00 Lieksan Vaskiviikon 4. kansainvälisen pasuunakilpailun välierä Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) Vapaa pääsy Välierään valitut kilpailijat soittavat 4 kappaletta: Henri Du- tilleux: Choral, Cadence et Fugato, Rob Keeley: Sonata for trombone & piano, Einar Englund: Panorama, Jean-Michel Defaye: Deux Danses. 12:00 Pihasoitto OP Pohjois-Karjala (Pielisentie 9) Vapaa pääsy Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri 12:30Pihasoitto Merilänhovi (Kainuuntie 96) Vapaa pääsy 18:00 Brasilian tuulia Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Visa Haaralan ja Fabio de Oliveiran uunituore duo soittaa valloittavia brasilialaisia melodioita 50-luvulta aina nyky- päivänä Rio de Janeirossa kuultavaan musiikkiin. 20:00 Kimalaisen lento ja muuta kimaltavaa vaskilla Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Vaskiviikon taiturit bravuurinumeroidensa parissa. Harri Lidsle, Teemu Salmi, Visa Haarala, Jaakko Välimäki, Jonas Silinskas, Nicholas Indermühle, Visa Haarala, Anna-Maija Laiho-Ihekweazu, Rex Richardson, Peter Steiner. Tiistai 30.7. 12:00 Pihasoitto Teltan edusta Tokmannin ja Citymarketin välissä (Pielisentie 30) Vapaa pääsy Puhallinyhtye Serpentti 12:30 Pihasoitto Lieksakoti (Närhitie 3) Vapaa pääsy Kissanaiset ja Vaskiduo Anu & Anja Yhteistyössä: Sonipal Oy ja LVI-palvelu Kurkinen 16:00 Peter Steiner & Constanze Hochwartner Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 15 € / 8 € (lapsi 4-12 v.) Peter Steiner on italialainen pasunisti, jota pidetään sukupolvensa uutena pasuunatähtenä. Steiner kiertää maailmaa pianisti Constanze Hochwartnerin kanssa. Stei- nerin pasuunan kauniisti laulavaa sointia on nautinnollista kuunnella. Konsertin kesto on 45 min. 18:00 Geneva Brass Quintet - Oopperoita, tansseja ja muita herkkuja Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 25 € / 13 € (lapsi 4-12 v.) Geneva Brass Quintet esittää ooppera- ja tanssipitoista musiikkia monipuolisessa konsertissaan, jossa kuullaan tuttuja teoksia Rossinilta ja Puccinilta sekä sveitsiläisten säveltäjien juuri Geneva Brass Quintetille säveltämiä kappaleita. 20:00 Pasuunamestarit lavalla Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapsi 4-12 v.) Pasuunakilpailun tuomaristo pääsee irti! Peter Steiner, Matthew Gee, Line Johannesen, Jeremy Wilson ja An- na-Maija Laiho Ihekweazu. 22:00 Con Brassica Kulman sali (Pielisentie 44) 10 € Keskiviikko 31.7. 10:00 Geneva Brass Quintet - Lastenkonsertti Kulman sali (Pielisentie 44) 6 € / 4 € OP:n omistaja-asiakkaille Geneva Brass Quintet kertoo ja soittaa lapsille musiikillisen Pillien Tarinan (The Pipe Story), joka tulkataan suomeksi. 12:00 Pihasoitto Pielisen museo, ulkomuseoalue (Pappilantie 2)7 / 5,50 / 1,50 € tai Museokortti Rocky Road Brass 13:00 Maitolaiturin tytöt Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 10 € / OP:n omistaja-asiakkaille vapaa pääsy Maitolaiturin tytöt esittää 50- ja 60-luvun kotimaisia is- kusäveliä! OP:n omistaja-asiakkaille vapaa pääsy OP-pank- kikorttia näyttämällä. Lippuja on myynnissä Vaskiviikon toimistolla ja konserttipaikalla tuntia ennen konserttia. 17:00 Kaksi mestaria: Chris Olka & Saar Berger Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Kaksi mestaria kahdelta eri mantereelta kohtaavat: Chris Olka, tuuba ja Saar Berger, käyrätorvi. Yhteistyössä: Pr-Aitta Oy, Pielisen Betoni Oy ja Karrak Oy 19:00 Lieksan 4. kansainvälisen pasuunakil- pailun finaali Lieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Leopold Mozartin konsertto ja Darius Milhaudin Concerti- no d’Hiver ovat ne teokset, joissa kilpailijoiden lopullinen sijoitus ratkaistaan. Finaalia säestää japanilainen Aichi Chamber Orchestra kapellimestarinaan Yuri Nitta. 22:00 Kultainen trumpetti iskee jälleen - Tero Lindberg & Suomen Puhallinsinfonikot Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € Tero Lindberg on suurelle yleisölle tuttu Tanssii tähtien kanssa -sarjan musiikin sovittajana sekä Tähdet tähdet -ohjelman orkesterin trumpetistina. Konsertissa kuullaan loistava kokoelma sielukasta viihdemusiikkia ja sankarillis- ta soittoa. Torstai 1.8. 12:00 Pihasoitto Hotelli Puustelli (Hovileirinkatu 3) Vapaa pääsy 13:00 Pihasoitto Lieksan kirkon puisto Vapaa pääsy Kissanaiset 13:30 ja 15:30 Pihasoitot Kolilla Break Sokos Hotel Kolin piha ja Kolin kylä Sinetti-Seitsikko 16:00 Kaikuja Australiasta - Fletcher Mitchell Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 15 € / 8 € (lapset 4-12 v.) Fletcher Mitchellin konsertissa kuullaan australialaisten nykysäveltäjien kappaleita eufoniumille, muun muassa kolme maailman kantaesitystä. Yhdessä niistä soittaa mukana Fletcherin nuori tytär Adele Mitchell. Konsertin kesto on 45 min. 18:00 Japanilaiset ystäväni - ACO & Jouko Harjanne Lieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 25 € / 13 € (lapset 4-12 v.) Japanilaisen Aichi Chamber Orchestran oma konsertti, joka on samalla Jouko Harjanteen ja ACOn levynjulkistamiskon- sertti. Ohjelmassa on mm. Jean Sibeliuksen musiikkia. 22:00 Kynttiläkonsertti Lieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Vaskiviikon taiteilijat soittavat tunnelmapaloja Lieksan tunnelmallisessa kirkossa kynttilän valossa. Nicholas Indermühle, Line Johannesen, Jaakko Välimäki, Teemu Salmi, Rex Richardson, Harri Lidsle, Lieksa Brass Quintet, Christopher Olka, Matthew Gee, Visa Haarala. Perjantai 2.8. 12:00 Seitsikko- ja yhtyekurssin päätöskonsertti Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) Vapaa pääsy 18:00 Amerikan malliin - Jeremy Wilson & Rex Richardson Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Pasuunamestari Jeremy Wilson esittää uudempaa ame- rikkalaista musiikkia. Trumpettimestari Rex Richardsonin ohjelmassa on amerikkalaisen trumpetistin Allen Vizzutin tuotantoa sekä Gene de Paulin ja Thelonius Monkin suosit- tuja jazzkappaleita. 20:00 Juhlakonsertti: Lieksan Vaskiviikko 40 vuotta Lieksan Kirkko (Kirkkokatu 1) 25 € / 13 € (lapset 4-12 v.) karjalaisen kestotilaajille -5€ peruslipusta. Suomen Puhallinsinfonikot solisteinaan Jonas Silinskas, trumpetti, Jussi Vuorinen, pasuuna ja Chris Olka, tuuba. Orkesteria johtavat Anna-Leena Lumme ja Marjo Riihimäki. 22:00 Juhlatanssit Kulman sali (Pielisentie 44) 10 € Seitsikko- ja yhtyekurssin yhtyeet tanssittavat. Lauantai 3.8. 12:00 Vaskiviikon musiikkikurssien oppilaskonsertti Kulttuurikeskus (Kirkkokatu 1) Vapaa pääsy 15:00 Con Brassica juhlatunnelmissa Mätäsvaaran kaivoslaguuni (Varpasentie 208), sateen tai ukkosen sattuessa Kulttuurikeskus 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Mätäsvaaran molybdeenikaivoksen syntymästä on tänä vuonna kulunut 80 vuotta. Sen kunniaksi Con Brassica soit- taa vaskiseitsikolle sovitettua viihdemusiikkia. Fanfaari juhlavuodelle: LIEKSAN SEURAKUNTA Lipunmyynti: liput.lieksabrass.com | Kulttuurikeskus, 2. krs. Pielisentie 9-11, ma-pe klo 11-17 Konserttipaikoilla tuntia ennen konserttia | Ryhmätilaukset puh. 045 132 4000, [email protected] Konsertteihin on myynnissä myös onnittelulippu 40 €, jolla rahoitetaan nuorten kesätöitä. Aichi Chamber Orchestra Geneva Brass Quintet Fletcher Mitchell Anna-Maija Laiho-Ihekweazu Peter Steiner & Constanze Hochwartner N-Crafts

Transcript of Eläköön 40-vuotias Tiistai 30.7. Lieksan Vaskiviikko!...18:00 Geneva Brass Quintet - Oopperoita,...

  • Perinteitä kunnioittaen jo 90 vuotta, leipomo-kahvila keskellä kaupunkia.

    Taatusti tuoreita leivonnaisia ja karjalanpiirakoita!

    Myös aamupala 18.7-28.7 5,50€

    Tervetuloa! Pielisentie 31, Lieksa

    p. (013) 521 777

    En osannut mitenkään arvata osallistuessani ensimmäi-selle Vaskiviikolle vuonna 1980, että tapahtumasta muodos-tuu itselleni erittäin tärkeä pala elämääni. Paljon se on vuosien varrella vaikuttanut myös monen muun muusikon elämäntaipaleeseen. Lieksasta on löytynyt opettaja kotimaisiin opintoihin ja ulkomaisiin jatko-opin-toihin. Lieksasta on myös saatu vaskikärpäsenpurema soit-touran aloittamiseen. Vaskiviikon ansiosta moni uusi suomalainen ja ulkomai-nen vaskisävellys on saanut päivänvalon. Matkan varrella olemme saaneet nauttia sellaisten taiteilijoiden esityksistä, jotka muuten maassamme eivät olisi vierailleet. Olemme tehneet siis koulutuksellisesti ja musiikillisesti erittäin tär-keää työtä vaskimusiikin hyväksi. Mutta ilman teitä rakas yleisömme, Vaskiviikko ei olisi voinut toimia näin vireästi jo 40 vuoden ajan, joka on to-della kunnioitettava ikä maamme festivaalien keskuudessa. Olemme laajentuneet pikku tapahtumasta keskisuureksi kansainväliseksi festivaalitapahtumaksi, joka tunnetaan laajasti maamme rajojen ulkopuolella. Suurena apuna on toiminut ihana Pohjois-Karjalan luonto ja siellä asuvat ihmiset. Lieksan kaupunkia haluan kiittää todella paljon siitä, että se on ymmärtänyt festivaalin tär-keyden tukemalla meitä koko historiamme ajan. Samoin haluan kiittää Lieksan seurakuntaa, jonka ansiosta meillä on ollut mahdollisuus järjestää konsertteja Lieksan kauniin kirkon upeassa akustiikassa. Ison kiitoksen ansaitsevat myös festivaalia tukevat yhteistyökumppanit. Juhlavuoden esiintyjinä näemme vanhoja tuttuja, mutta myös ensi kertaa Lieksaan saapuvia muusikkoja on monia: trumpetisti Rex Richardson, pasunistit Jeremy Wilson ja Peter Steiner sekä tuubisti Chris Olka. Myös Geneva Brass Quintet konsertoi ensi kertaa Vaskiviikolla. Tänä vuonna vietämme Suomen ja Japanin kulttuuriyh-teistyön 100-vuotisjuhlaa. Siksi orkesterivieraaksemme tulee mainio Aichi Chamber Orchestra Nagoyasta. Myös japanilaisista huippuvaskimuusikoista koostuva N-Crafts -kvintetti esiintyy Lieksassa kahdessa konsertissaan. Juh-listamme yhteistyötä myös eri konserttien ohjelmistossa. Konsertteja on juhlavuoden kunniaksi runsaasti ja uskon kaikkien löytävän omaa makuaan hivelevää musiikkia. Nyt siis kaikki juhlistamaan Vaskiviikkoa! Olette lämpi-mästi tervetulleet konsertteihimme Lieksan ainutlaatuisis-sa konserttipaikoissa.

    Kauan eläköön Lieksan Vaskiviikko!

    Torveisin,Jouko Harjanne

    Taiteellinen johtaja

    Eläköön 40-vuotias Lieksan Vaskiviikko!

    Perjantai 26.7.

    10:00 Lieksan Vaskiviikon 4. kansainvälisen pasuuna kilpailun alkueräKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) Vapaa pääsyAlkuerässä kilpailijat soittavat kaksi kappaletta. Sigismond Stojowski: Fantaisie pour Trombone Ténor ja Giacinto Scel-si: yksi osa sävellyksestä Three Pieces for Trombone Solo.

    12:00 Rajasoitto: Kukko Boys & laulusolistitRajaperinnetalo (Venetie 1) Vapaa pääsyKukko Boys sekä laulusolistit Elina Vitri ja vanhempi raja-vartija Tuomas Viitaniemi juhlistavat Rajavartiolaitoksen 100-vuotisjuhlavuotta. Rajavartioasemalla on avoimet ovet ja Rajaperinnetalo on avoinna kahvilapalveluineen. Yhteis-työssä: Pohjois-Karjalan rajavartiosto, Lieksan kaupungin kulttuuritoimi, Lieksan Rajakilta ja Lieksan Rajasotilaskoti-sisaret.

    19:00 Lieksan Vaskiviikon 40. avajaisetLieksan kirkko (Kirkkokatu 1) Vapaa pääsyLieksan Vaskiviikon 40-vuotisjuhlavuoden avajaiskavalkadi. Konsertin kesto on reilu tunti, ei väliaikaa. Konserttipai-kalla on mahdollisuus ostaa lippuja kaikkiin Vaskiviikon konsertteihin

    Lauantai 27.7.10:00 Lieksan Vaskiviikon 4. kansainvälisen pasuunakilpailun toinen alkueräKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) Vapaa pääsy

    11:00 PihasoittoLieksan Laatuherkut (Rantalantie 2) Vapaa pääsySinetti-Seitsikko

    12:00 PihasoittoLieksan Leipomo (Pielisentie 31) Vapaa pääsyRocky Road Brass

    17:00 Jouko Harjanne ystävineen musikaali- ja elokuvatunnelmissaLieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Lieksan Vaskiviikon taiteellisen johtajan Jouko Harjanteen kokoama kevyt ja hieno kattaus tuttuja sävelmiä.

    20:00 N-Crafts vaskikvintetti JapanistaLieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 25 € / 13 € (lapset 4-12 v.) Japanilaiset vaskitaiturit ensi kertaa Lieksassa! N-Craft-sin monipuolisessa konserttiohjelmassa on mm. Johann Sebastian Bachin ja Joe Hisaishin musiikkia.

    Sunnuntai 28.7.

    10:00 MessuLieksan kirkko (Kirkkokatu 1)Musiikkiavustajana Anu Laakkonen, flyygelitorvi

    12:00 PihasoittoS-market (Pielisentie 23-25) Vapaa pääsy

    13:00 LastenkonserttiS-market (Pielisentie 23-25) Vapaa pääsy Vaskiduo Anu & Anja ja Kissanaiset soittavat eläinaiheista musiikkia lapsille ja muillekin.

    15:00 N-Crafts - Trumpet VoluntaryMätäsvaaran kaivoslaguuni (Varpasentie 208), sateen tai ukkosen sattuessa Kulttuurikeskus 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Japanilaiskvintetin tunnelmallinen konsertti Bachin, Purcel-lin ja Sakain musiikin parissa.

    18:00 Con Brassica - ToivekonserttiKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Vaskiseitsikko Con Brassica tulkitsee toivotuimmat ikivih-reät iskelmät suomalaisen iskelmämusiikin kulta-ajalta.

    20:00 Geneva Brass Quintet - Golberg-muunnelmatLieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 25 € / 13 € (lapset 4-12 v), S-etu -5€ peruslipustaGeneva Brass -vaskikvintetti Sveitsistä konsertoi ensim-mäistä kertaa Lieksan Vaskiviikolla. Ensimmäisen konsertin ohjelmassa on Johann Sebastian Bachin Goldberg-muun-nelmat.

    Maanantai 29.7.10:00 Lieksan Vaskiviikon 4. kansainvälisen pasuunakilpailun välieräKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) Vapaa pääsy Välierään valitut kilpailijat soittavat 4 kappaletta: Henri Du-tilleux: Choral, Cadence et Fugato, Rob Keeley: Sonata for trombone & piano, Einar Englund: Panorama, Jean-Michel Defaye: Deux Danses.

    12:00 PihasoittoOP Pohjois-Karjala (Pielisentie 9) Vapaa pääsy Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri

    12:30PihasoittoMerilänhovi (Kainuuntie 96) Vapaa pääsy

    18:00 Brasilian tuuliaKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Visa Haaralan ja Fabio de Oliveiran uunituore duo soittaa valloittavia brasilialaisia melodioita 50-luvulta aina nyky-päivänä Rio de Janeirossa kuultavaan musiikkiin. 

    20:00 Kimalaisen lento ja muuta kimaltavaa vaskillaKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Vaskiviikon taiturit bravuurinumeroidensa parissa. Harri Lidsle, Teemu Salmi, Visa Haarala, Jaakko Välimäki, Jonas Silinskas, Nicholas Indermühle, Visa Haarala, Anna-Maija Laiho-Ihekweazu, Rex Richardson, Peter Steiner.

    Tiistai 30.7. 12:00 PihasoittoTeltan edusta Tokmannin ja Citymarketin välissä (Pielisentie 30) Vapaa pääsy Puhallinyhtye Serpentti

    12:30 PihasoittoLieksakoti (Närhitie 3) Vapaa pääsy Kissanaiset ja Vaskiduo Anu & Anja Yhteistyössä: Sonipal Oy ja LVI-palvelu Kurkinen

    16:00 Peter Steiner & Constanze Hochwartner Kulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 15 € / 8 € (lapsi 4-12 v.) Peter Steiner on italialainen pasunisti, jota pidetään sukupolvensa uutena pasuunatähtenä. Steiner kiertää maailmaa pianisti Constanze Hochwartnerin kanssa. Stei-nerin pasuunan kauniisti laulavaa sointia on nautinnollista kuunnella. Konsertin kesto on 45 min.

    18:00 Geneva Brass Quintet - Oopperoita, tansseja ja muita herkkujaKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 25 € / 13 € (lapsi 4-12 v.) Geneva Brass Quintet esittää ooppera- ja tanssipitoista musiikkia monipuolisessa konsertissaan, jossa kuullaan tuttuja teoksia Rossinilta ja Puccinilta sekä sveitsiläisten säveltäjien juuri Geneva Brass Quintetille säveltämiä kappaleita.

    20:00 Pasuunamestarit lavallaKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapsi 4-12 v.) Pasuunakilpailun tuomaristo pääsee irti! Peter Steiner, Matthew Gee, Line Johannesen, Jeremy Wilson ja An-na-Maija Laiho Ihekweazu.

    22:00 Con BrassicaKulman sali (Pielisentie 44)10 €

    Keskiviikko 31.7. 10:00 Geneva Brass Quintet - LastenkonserttiKulman sali (Pielisentie 44) 6 € / 4 € OP:n omistaja-asiakkailleGeneva Brass Quintet kertoo ja soittaa lapsille musiikillisen Pillien Tarinan (The Pipe Story), joka tulkataan suomeksi.

    12:00 PihasoittoPielisen museo, ulkomuseoalue (Pappilantie 2)7 / 5,50 / 1,50 € tai Museokortti Rocky Road Brass

    13:00 Maitolaiturin tytötKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 10 € / OP:n omistaja-asiakkaille vapaa pääsyMaitolaiturin tytöt esittää 50- ja 60-luvun kotimaisia is-kusäveliä! OP:n omistaja-asiakkaille vapaa pääsy OP-pank-kikorttia näyttämällä. Lippuja on myynnissä Vaskiviikon toimistolla ja konserttipaikalla tuntia ennen konserttia.

    17:00 Kaksi mestaria: Chris Olka & Saar BergerKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Kaksi mestaria kahdelta eri mantereelta kohtaavat: Chris Olka, tuuba ja Saar Berger, käyrätorvi.Yhteistyössä: Pr-Aitta Oy, Pielisen Betoni Oy ja Karrak Oy

    19:00 Lieksan 4. kansainvälisen pasuunakil-pailun finaaliLieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Leopold Mozartin konsertto ja Darius Milhaudin Concerti-no d’Hiver ovat ne teokset, joissa kilpailijoiden lopullinen sijoitus ratkaistaan. Finaalia säestää japanilainen Aichi Chamber Orchestra kapellimestarinaan Yuri Nitta.

    22:00 Kultainen trumpetti iskee jälleen - Tero Lindberg & Suomen PuhallinsinfonikotKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € Tero Lindberg on suurelle yleisölle tuttu Tanssii tähtien kanssa -sarjan musiikin sovittajana sekä Tähdet tähdet -ohjelman orkesterin trumpetistina. Konsertissa kuullaan loistava kokoelma sielukasta viihdemusiikkia ja sankarillis-ta soittoa.

    Torstai 1.8.12:00 PihasoittoHotelli Puustelli (Hovileirinkatu 3) Vapaa pääsy

    13:00 PihasoittoLieksan kirkon puisto Vapaa pääsyKissanaiset

    13:30 ja 15:30 Pihasoitot KolillaBreak Sokos Hotel Kolin piha ja Kolin kyläSinetti-Seitsikko

    16:00 Kaikuja Australiasta - Fletcher MitchellKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11)15 € / 8 € (lapset 4-12 v.)Fletcher Mitchellin konsertissa kuullaan australialaisten nykysäveltäjien kappaleita eufoniumille, muun muassa kolme maailman kantaesitystä. Yhdessä niistä soittaa mukana Fletcherin nuori tytär Adele Mitchell. Konsertin kesto on 45 min.

    18:00 Japanilaiset ystäväni - ACO & Jouko HarjanneLieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 25 € / 13 € (lapset 4-12 v.) Japanilaisen Aichi Chamber Orchestran oma konsertti, joka on samalla Jouko Harjanteen ja ACOn levynjulkistamiskon-sertti. Ohjelmassa on mm. Jean Sibeliuksen musiikkia.

    22:00 KynttiläkonserttiLieksan kirkko (Kirkkokatu 1) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.)Vaskiviikon taiteilijat soittavat tunnelmapaloja Lieksan tunnelmallisessa kirkossa kynttilän valossa. Nicholas Indermühle, Line Johannesen, Jaakko Välimäki, Teemu Salmi, Rex Richardson, Harri Lidsle, Lieksa Brass Quintet, Christopher Olka, Matthew Gee, Visa Haarala.

    Perjantai 2.8.12:00 Seitsikko- ja yhtyekurssin päätöskonserttiKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) Vapaa pääsy

    18:00 Amerikan malliin - Jeremy Wilson & Rex RichardsonKulttuurikeskus (Pielisentie 9-11) 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Pasuunamestari Jeremy Wilson esittää uudempaa ame-rikkalaista musiikkia. Trumpettimestari Rex Richardsonin ohjelmassa on amerikkalaisen trumpetistin Allen Vizzutin tuotantoa sekä Gene de Paulin ja Thelonius Monkin suosit-tuja jazzkappaleita.

    20:00 Juhlakonsertti: Lieksan Vaskiviikko 40 vuottaLieksan Kirkko (Kirkkokatu 1) 25 € / 13 € (lapset 4-12 v.) karjalaisen kestotilaajille -5€ peruslipusta.Suomen Puhallinsinfonikot solisteinaan Jonas Silinskas, trumpetti, Jussi Vuorinen, pasuuna ja Chris Olka, tuuba. Orkesteria johtavat Anna-Leena Lumme ja Marjo Riihimäki.

    22:00 JuhlatanssitKulman sali (Pielisentie 44)10 €Seitsikko- ja yhtyekurssin yhtyeet tanssittavat.

    Lauantai 3.8.12:00 Vaskiviikon musiikkikurssien oppilaskonserttiKulttuurikeskus (Kirkkokatu 1)Vapaa pääsy

    15:00 Con Brassica juhlatunnelmissaMätäsvaaran kaivoslaguuni (Varpasentie 208), sateen tai ukkosen sattuessa Kulttuurikeskus 20 € / 10 € (lapset 4-12 v.) Mätäsvaaran molybdeenikaivoksen syntymästä on tänä vuonna kulunut 80 vuotta. Sen kunniaksi Con Brassica soit-taa vaskiseitsikolle sovitettua viihdemusiikkia.

    Fanfaari juhlavuodelle:

    LIEKSANSEURAKUNTA

    Lipunmyynti: liput.lieksabrass.com | Kulttuurikeskus, 2. krs. Pielisentie 9-11, ma-pe klo 11-17Konserttipaikoilla tuntia ennen konserttia | Ryhmätilaukset puh. 045 132 4000, [email protected]

    Konsertteihin on myynnissä myös onnittelulippu 40 €, jolla rahoitetaan nuorten kesätöitä.

    Perinteitä kunnioittaen jo 90 vuotta, leipomo-kahvila keskellä kaupunkia.

    Taatusti tuoreita leivonnaisia ja karjalanpiirakoita!

    Myös aamupala 18.7-28.7 5,50€

    Tervetuloa! Pielisentie 31, Lieksa

    p. (013) 521 777

    Aichi Chamber Orchestra

    Geneva Brass Quintet

    Fletcher MitchellAnna-Maija

    Laiho-Ihekweazu

    Peter Steiner & Constanze

    Hochwartner

    N-Crafts