Alueen Tähtiyritykset • nro 3

4
LUOTETTAVASTI LÄHELLÄ Asianajaja Arto Viljanen toivoo, että yrittäjät ottaisi- vat asianajajan yrityksen tueksi silloin, kun menee hyvin. Näin säästyttäisiin monelta tulevalta ongel- malta. Yhteistyömahdollisuuksia on useita. Pitkässä ja syvässä yhteistyössä Viljanen toimii toimivan joh- don tai hallituksen neuvonantajana. – Toimeksiantotyyppisessä yhteistyössä asianajaja kannattaa ottaa mukaan siinä vaiheessa kun suunni- tellaan monimutkaisten sopimusten tekemistä. Hyvä sopimus on huomattavasti helpompi tehdä etukä- teen kuin yrittää korjata vahinkoja jälkeenpäin, Vil- janen toteaa. Isommilla yrityksillä on useita ihmisiä, jotka aja- vat yrityksen etua. Pienissä yrityksissä yrityksen johto on käytännössä usein yksi ihminen. – Yrittäjän on usein vaikea löytää ihmistä, jonka kanssa jakaa yritykseen ja sen kehittämiseen liitty- viä asioita. Etenkin ongelmallisissa tilanteissa ratkai- sun löytäminen on haasteellista yksin, sillä yrittäjä katsoo asioita liian läheltä. Ulkopuolinen ammatti- lainen voi auttaa ongelmien yli. Hänellä ei myöskään ole tunnesiteitä yritykseen ja siihen liittyviin asioihin. Viljanen harmittelee sitä, että Suomessa juristi on ongelman ratkaisun apuväline, kun parhaimmillaan hän voisi olla ongelmien ennaltaehkäisijä. – Pitkäjänteisessä yhteistyössä pääpaino on etukä- teissuunnittelussa. Uskon, että tähän sijoitettu kus- tannus tulee pitkässä juoksussa takaisin säästöinä. SÄHKÖINEN MARKKINOINTI ON OVI UUSIIN ASIAKKAISIIN – Yritykset jotka markkinoivat kekseliäästi ja pitkä- jänteisesti, pärjäävät heikkoinakin aikoina, toteaa markkinointi- ja mainostoimisto Adpron toimitus- johtaja Pasi Pasanen. Yritys tarjoaa markkinoinnin suunnittelua ja mai- nontaa aina printistä sähköiseen mainontaan, vaikka YouTube –videoihin ja myynnin koulutukseen saakka. – Yritysten kannattaa päivittää markkinointistra- tegiansa, sillä sähköisen markkinoinnin suosio kas- vaa koko ajan. Erityisesti kotisivujen toimivuus eri päätelaitteissa on oleellisen tärkeää. Tablettien ja älypuhelimien käyttö tiedonhaussa on ohittanut tie- tokoneet jo jonkin aikaa sitten, Pasanen muistuttaa. Kuinka sosiaalisessa mediassa kannattaa näkyä ja missä medioissa pitäisi näkyä? Entä kuka pitää huolen päivityksistä? – Sähköisen median hoito kannattaa antaa ammat- tilaisen tehtäväksi. Ammattilainen kirjoittaa kiin- nostavampia ja myyvempiä juttuja kuin valtaosa yrittäjistä itse. Siksi yritys antaa aiheet ja asiaosaa- misen, mutta jutut toteutetaan meillä ja julkaistaan valituissa medioissa. Sosiaalisen median kautta yrityksen on mahdol- lista tavoittaa asiakkaita ympäri maailmaa. Yritys voi myös löytää sieltä uusia jakelukanavia, materiaali- toimittajia ja yhteistyökumppaneita. – Asianajaja on vaitiolovelvollinen kumppani – luotettavasti lähellä, asianajaja Arto Viljanen sanoo. Adpro on todellinen tähtiyritys! Liikevaihto on kasvanut 70 % edelliseen vuoteen verrattuna. Kuvassa Adproon poppoo. TÄHTIYRITYKSET lokakuu 2014 nro 3 Alueen Haluatko yrityksesi mukaan Alueen Tähtiyritykset -liitteeseen? Ota yhteyttä Tähtimyyjäämme: JUHO TAURIAINEN juho@tahtiyritykset.fi Puh. (09) 3157 7143 Onko sinussa Tähtiyrittäjän vikaa? Alueen tähtiyritykset -liite esittelee päijäthämäläiset huippuosaajat ja ammattilaiset. Palveluja parhaimmillaan. Adpro Oy Arto Viljanen Aurio Hoiva Oy Benjamin Maatilatori E-Enginering Oy Etelä-Suomen Pikarahti Ilmava Oy K-Supermarket Joutjärvi Kunnonmuutos Lahden seudun kulttuuri- ja elämymatkailu Lazyjacks Nastolan Yrityspalvelu Oy Piipputaito Oy Putkipojat Oy www.adpro.fi www.artoviljanen.fi

description

 

Transcript of Alueen Tähtiyritykset • nro 3

Page 1: Alueen Tähtiyritykset • nro 3

luotettavasti lähellä Asianajaja Arto Viljanen toivoo, että yrittäjät ottaisi-

vat asianajajan yrityksen tueksi silloin, kun menee

hyvin. Näin säästyttäisiin monelta tulevalta ongel-

malta. Yhteistyömahdollisuuksia on useita. Pitkässä

ja syvässä yhteistyössä Viljanen toimii toimivan joh-

don tai hallituksen neuvonantajana.

– Toimeksiantotyyppisessä yhteistyössä asianajaja

kannattaa ottaa mukaan siinä vaiheessa kun suunni-

tellaan monimutkaisten sopimusten tekemistä. Hyvä

sopimus on huomattavasti helpompi tehdä etukä-

teen kuin yrittää korjata vahinkoja jälkeenpäin, Vil-

janen toteaa.

Isommilla yrityksillä on useita ihmisiä, jotka aja-

vat yrityksen etua. Pienissä yrityksissä yrityksen johto

on käytännössä usein yksi ihminen.

– Yrittäjän on usein vaikea löytää ihmistä, jonka

kanssa jakaa yritykseen ja sen kehittämiseen liitty-

viä asioita. Etenkin ongelmallisissa tilanteissa ratkai-

sun löytäminen on haasteellista yksin, sillä yrittäjä

katsoo asioita liian läheltä. Ulkopuolinen ammatti-

lainen voi auttaa ongelmien yli. Hänellä ei myöskään

ole tunnesiteitä yritykseen ja siihen liittyviin asioihin.

Viljanen harmittelee sitä, että Suomessa juristi on

ongelman ratkaisun apuväline, kun parhaimmillaan

hän voisi olla ongelmien ennaltaehkäisijä.

– Pitkäjänteisessä yhteistyössä pääpaino on etukä-

teissuunnittelussa. Uskon, että tähän sijoitettu kus-

tannus tulee pitkässä juoksussa takaisin säästöinä.

sähköinen markkinointi on ovi uusiin asiakkaisiin

– Yritykset jotka markkinoivat kekseliäästi ja pitkä-

jänteisesti, pärjäävät heikkoinakin aikoina, toteaa

markkinointi- ja mainostoimisto Adpron toimitus-

johtaja Pasi Pasanen.

Yritys tarjoaa markkinoinnin suunnittelua ja mai-

nontaa aina printistä sähköiseen mainontaan, vaikka

YouTube –videoihin ja myynnin koulutukseen saakka.

– Yritysten kannattaa päivittää markkinointistra-

tegiansa, sillä sähköisen markkinoinnin suosio kas-

vaa koko ajan. Erityisesti kotisivujen toimivuus eri

päätelaitteissa on oleellisen tärkeää. Tablettien ja

älypuhelimien käyttö tiedonhaussa on ohittanut tie-

tokoneet jo jonkin aikaa sitten, Pasanen muistuttaa.

Kuinka sosiaalisessa mediassa kannattaa näkyä

ja missä medioissa pitäisi näkyä? Entä kuka pitää

huolen päivityksistä?

– Sähköisen median hoito kannattaa antaa ammat-

tilaisen tehtäväksi. Ammattilainen kirjoittaa kiin-

nostavampia ja myyvempiä juttuja kuin valtaosa

yrittäjistä itse. Siksi yritys antaa aiheet ja asiaosaa-

misen, mutta jutut toteutetaan meillä ja julkaistaan

valituissa medioissa.

Sosiaalisen median kautta yrityksen on mahdol-

lista tavoittaa asiakkaita ympäri maailmaa. Yritys voi

myös löytää sieltä uusia jakelukanavia, materiaali-

toimittajia ja yhteistyökumppaneita.

– Asianajaja on

vaitiolovelvollinen kumppani

– luotettavasti lähellä,

asianajaja Arto Viljanen

sanoo.

Adpro on todellinen

tähtiyritys! Liikevaihto on

kasvanut 70 % edelliseen

vuoteen verrattuna.

Kuvassa Adproon poppoo.

tähtiYritYksetlokakuu 2014 nro 3

Alueen

Haluatko yrityksesi mukaan Alueen Tähtiyritykset -liitteeseen? Ota yhteyttä Tähtimyyjäämme: JUHO TAURIAINEN [email protected] Puh. (09) 3157 7143

Onko sinussa

Tähtiyrittäjän vikaa?

Alueen tähtiyritykset -liite

esittelee päijäthämäläiset

huippuosaajat ja ammattilaiset.

Palveluja parhaimmillaan.

Adpro Oy Arto Viljanen Aurio Hoiva Oy Benjamin Maatilatori E-Enginering Oy Etelä-Suomen PikarahtiIlmava Oy K-Supermarket Joutjärvi Kunnonmuutos Lahden seudun kulttuuri- ja elämymatkailu

Lazyjacks Nastolan Yrityspalvelu Oy Piipputaito Oy Putkipojat Oy

www.adpro.fi

www.artoviljanen.fi

Page 2: Alueen Tähtiyritykset • nro 3

Ympäristön huomioivaa suunnittelua

lähiruokaa, laatuherkkuja ja onnellisia possuja

kotihoitopalvelut arjen avuksi

Jouni Koskisen E-Engineering Oy on koneiden ja

laitteiden suunnitteluun, myyntiin ja valmistutta-

miseen erikoistunut yritys. Kone- ja laitesuunnit-

telun lisäksi yritykseltä onnistuu myös erilaisten

teräsrakenteiden suunnittelu sekä 3D-mallinnus

ja visualisointi.

– 3D-mallinnus ja visualisointi on tulevaisuutta.

Teemme asiakkaille esitekuvia tai tarvittaessa vaik-

ka koko esitteen photorealististen 3D-kuvien avul-

la. 3D-suunnittelu antaa asiakkaalle konkreettisen

kuvan siitä, miltä tuote tai työkalu näyttää valmiina.

E-Engineering tekee tuotekehitystä ja suunnittelua

alihankintana. Toteutettavat projektit viedään läpi

avaimet käteen periaatteella suunnittelusta ja proto-

tyypeistä aina 0-sarjaan saakka. Kaikessa suunnit-

telussa otetaan myös huomioon ympäristön tarpeet.

– Toimin kymmenen vuotta tehtaanjohtajana

ennen yrittäjäksi ryhtymistäni. Sen ansiosta minul-

la on kyky huomioida asiakkaan koko liitetoiminta

tuotekehitysprojektin yhteydessä.

Alihankinnan lisäksi yritys myös kehittää ja myy

tuotteita ympäristöpuolelle. Yrityksellä on myös verk-

kokauppa, netti-ekspertti nimeltään, missä myydään

sopimuskumppaneiden tuotteita.

Benjamin Maatilatori on avannut luomua ja lähi-

ruokaa myyvän liikkeen TRIO kauppakeskukseen.

– Talvella kysyntä on hiljaisempaa maanteiden

varrella olevissa myymälöissä ja halusimme tul-

la lähemmäksi asiakasta ympärivuotisesti, yrittä-

jä Ismo Eerola kertoo.

Maatilatorin lippulaiva on monipuolinen lihatiski

tuoremakkaroineen, leikkeleineen ja etenkin oman

sikalan possuineen.

Eerolat tietävät, että sika on sitä mitä se syö. Siksi

sikoja ruokitaan sekä oman tilan että naapuritilan

puhtaalla viljalla sekä jälkiruokaheinällä. Sioilla on

reilusti tilaa liikkua ja temmeltää. Sorkkien alla on

paksulti purua, johon kaivautua.

– Meille on tärkeintä, että liha maistuu hyvälle.

Terveellinen ruoka ja liikunta toimii myös sioilla,

Eerola toteaa.

Runsaan lihatiskin lisäksi Maatilatorilla on muun

muassa leipää, vihanneksia, juureksia, juustoja ja

jugurtteja. Yhteinen kriteeri myytäville tuotteille on

läheisyys ja kotimaisuus.

– Ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä he syövät

ja mistä ruoka on peräisin. Yritämme vastata tähän

etsimällä lähistöltä eettisesti tuotettuja tuotteita.

Aurio Hoiva Oy on lahtelainen perheyritys, joka tar-

joaa monipuolisia kotihoidon ja kotisairaanhoidon

palveluja erilaisiin tilanteisiin.

– Moni keski-ikäinen on kiireinen työn, vapaa-ajan ja

ehkäpä lastenlastenkin kanssa. Silloin usein omat

vanhemmatkin saattavat tuottaa huolta, vastaava

sairaanhoitaja Maren Olkkonen sanoo ja lisää, että

yksinkertainen ja edullinen apu varmistaa läheisen

turvallisuus on turvapuhelin.

Aurio Hoiva räätälöi palvelut aina asiakkaan tarpeet

huomioiden. Erityisosaamista on kotisairaanhoito,

joka mahdollistaa hoidon ja sairastamisen tutussa

ja turvallisessa ympäristössä.

– Meillä on luotettavia yhteistyökumppaneita, joi-

den kanssa pystymme tarjoamaan avun arjen kaik-

kiin tilanteisiin.

Aurio Hoiva on todellinen perheyritys. Maren Olk-

kosella on pitkä työkokemus sekä julkiselta että yksi-

tyiseltä puolelta. Pojista Markus on sairaanhoitaja ja

toimitusjohtajana toimiva Jan opastaa ja tukee ikäih-

misiä teknisten laitteiden kanssa.

– Autamme asiakasta hoitotukien ja vähennysten

hakemisessa. Niiden ansiosta yksityinen hoito tulee

usein kaupungin kotihoitoa edullisemmaksi. www.aurio.fi Puh. 045 136 5303

kuljetukset perille ajallaan

Etelä-Suomen Pikarahti kuljettaa pienet ja isot

tavarat luotettavasti ja aikataulussa. Yritys toimii

pääsääntöisesti Etelä-Suomessa, mutta tarvittaes-

sa tavaraa kuljetetaan koko maahan

Etelä-Suomen Pikarahti on erikoistunut teolli-

suuden- ja kaupan-alan kuljetuksiin. Niiden lisäk-

si yritys tekee erilaisia pikakuljetuksia.

– Etenkin rakennustyömailla lainsäädäntö on

kiristyt huomattavasti. Kaikilla siellä asioivilla

pitää olla kulunvalvontakortti ja tuntea toimintata-

vat. Nämä asiat ovat meille tuttuja, toimitusjohtaja

Tuomo Isokuortti kertoo ja lisää, että kuljetukseen

kuuluu tarvittaessa myös tavaran kantaminen vai-

keisiinkin paikkoihin asiakkaan puolesta.

Pikarahti pärjää kilpailussa joustavalla palvelul-

la ja luotettavuudella.

– Teemme sen, minkä lupaamme ja sovitussa

aikataulussa.

Onnistunut kuljetus on saumatonta yhteistyö-

tä tavaran lähettäjän, kuljetusyrittäjän ja vastaan-

ottajan kanssa.

– Suurimmat säästöt saadaan aikaan toimival-

la yhteistyöllä. Mietimme asiakkaan kanssa koko

ajan, miten saisimme asiat tehtyä vielä paremmin.

www.espikarahti.fi

Perhe lähelläsi

Kotihoito perustuu

yksilölliseen hoitosuunni-

telmaan. Se tehdään yhdes-

sä asiakkaan kanssa.

– Meille on tärkeintä,

että liha maistuu hyvälle,

sikatalousyrittäjä Ismo

Eerola sanoo.

Kestävyysjuoksua harrastava

Tuomo Isokuortti vertaa puoli-

maratonia yritystoimintaan.

– Jossain vaiheessa tulee hetki,

kun ei jaksa. Loppurutistus on

se, mikä erottaa jyvät ja akanat.

Page 3: Alueen Tähtiyritykset • nro 3

lahja, joka maistuu

liikunnan iloa ja hYvää oloa

Joulu lähestyy ja taas on aika miettiä, mitä asiak-

kaille tai henkilökunnalle lahjaksi?

– Lahja, jossa harvoin voi mennä vikaan on ruoka.

Etenkin joulunaikaan koriin on helppo kasata herk-

kuja, joita muuten ei tulisi ostettu K-Supermarket

Joutjärven kauppias Erkki Saarinen sanoo ja lisää,

että ajatuksella laadittu kori on taatusti maistuva ja

tervetullut lahja. Yritys voi joko suunnitella joulu-

korin itse yhdessä kauppiaan kanssa, tai valita jon-

kun valmiista ideoista.

– Ruokakorin sisällöstä voi tehdä perinteisen

piparkakkuineen, suklaineen, glögeineen ja juus-

toineen tai sinne voi valita erikoisempia tuotteita

ruokamaailman trendeistä. Niin tai näin, joulukori

on lahja, josta taatusti löytyy jokaiselle jotakin.

K-Supermarket Joutjärvi kokoaa ja pakkaa jou-

lukorit valmiiksi sovittuun päivään mennessä. Her-

kut pakataan kauniisiin koreihin, jotka on mukava

antaa asiakkaille.

Kaupasta saa päivisin myös monipuolisen lou-

naan joko salaattibaarista tai palvelutiskistä. Laaja

salaattibaari on avoinna iltaan asti.

K-supermarket Joutjärvellä aloitellaan myös

kotiinkuljetusta verkkokaupan kautta marraskuun

alusta alkaen. Valikoima löytyy helposti verkosta, ja

tilaus käy sujuvasti muutamalla klikkauksella.

Haluatko parantaa elämän laatua ja saada lisää

energiaa? Lahtelainen Kunnonmuutos tarjoaa asi-

akkailleen monipuolisia työkaluja paremman olon

ja kunnon saavuttamiseen.

Valmentaja ja yrittäjä Markus Halonen ker-

too muutoksen parempaan olevan pitkäjänteinen

projekti.

– Muutos edellyttää asioiden uudenlaista priori-

sointia, jostain luopumista ja uusien tapojen oppi-

mista. Ilman sitoutumista ei saada pysyviä tuloksia.

Kunnonmuutos ei tarjoa valmiita pakettiratkaisu-

ja, sillä jokainen meistä on yksilö ja kaikilla on eri-

lainen tilanne. Yritys räätälöi yritysten, pienryhmien

ja yksityisten ihmisten tarpeisiin ja resursseihin

soveltuvan muutosohjelman.

– Oli kyseessä liikuntapäivä tai pitkäaikaisempi

hyvinvointiprojekti, on toiminta aina tavoitteellis-

ta. Päämäärä sovitaan ennen valmennuksen alkua.

Pitemmissä projekteissa kaikille tehdään kunto-

testi, joka voidaan toteuttaa myös asiakasyrityksen

tiloissa. Testitulosten avulla määritetään lähtötaso

josta matka kunnon muutokseen alkaa.

– Työhyvinvointiin panostaminen parantaa työn-

tekijöiden jaksamista ja vähentää sairaspoissaolo-

ja. Sitä kautta se tuo yritykselle myös taloudellista

hyötyä, Halonen muistuttaa.

Kauppiaat Sanna ja Erkki

Saarinen ovat pyörittäneet

K-Supermarket Joutjärveä

reilun vuoden ajan.

Kunnonmuutos tarjoaa

monipuolisia palveluita

joiden tavoitteena

on lisätä liikunnan ja

hyvinvoinnin määrää

pysyvästi.

– Toimintamme suuntautuu

sekä Suomeen että Venäjälle,

Holopainen toteaa.

laajempaa kulttuuri- ja elämYsmatkailua

Lahden Seudun Kulttuuri- ja Elämysmatkailu on

vuoden 2014 alussa perustettu matkailu- ja kult-

tuuripalveluja tarjoava osuuskunta. Sen tavoitteena

on edistää paikallista matkailua ja tarjota elämyk-

sellisiä pakettimatkoja sekä Päijät-Hämeessä että

Venäjän lähialueilla.

– Täällä on paljon erilaisia yhdistyksiä, joilla on

hyviä palveluja, mutta ei rahaa markkinoida. Tarkoi-

tuksemme on kerätä näitä yhteen ja auttaa mark-

kinoinnissa. Haluamme kehittää alueelle sellaisia

matkailupalveluja, jotka aidosti kiinnostavat venä-

läisiä matkailijoita, Antti Holopainen toteaa. Hän

kuvailee osuuskuntaa matkailijoiden, yhdistysten

ja pienten yritysten verkostoksi, joka nostaa seu-

dun kulttuuri- ja elämysmatkailun profiilia.

– Osa jäsenistä on Venäjältä Lahteen muuttaneita,

matkailusta kiinnostuneita henkilöitä, jotka pysty-

vät auttamaan esimerkiksi kielessä, markkinoinnis-

sa ja materiaalien käännättämisessä.

Osuuskunta tarjoaa mielenkiintoisia valmismat-

koja, omatoimimatkailijoille se välittää sekä lippuja

tapahtumiin että majoituspalveluita. Ryhmille tuo-

tetaan toiveiden mukaan räätälöityjä tilausmatko-

ja ja viisumeita.

www.k-supermarket.fi /kaupat/joutjarvi/

www.kunnonmuutos.fi

www.elamysmatkailu.fi

hYvä sisäilma vanhaankin taloon

Ilmava Oy on lahtelainen omakoti- ja rivitalojen

ilmanvaihtoremontteihin erikoistunut perheyritys.

– Yksi suurimmista rakentamisen virheistä men-

neinä vuosikymmeninä oli ilmanvaihdon unohtami-

nen. Asunnon ilman tulisi vaihtua kerran kahdessa

tunnissa, silloin asukkaat ja rakenteet voivat hyvin,

yrittäjä Tuomo Tissari kertoo. Hänellä on 25 vuoden

kokemus pientalojen korjausrakentamisesta ikku-

na- ja kattoremonttien parissa.

Ilmava Oy toimittaa ja asentaa avaimet

käteen periaatteella jokaiseen kotiin yksilöllises-

ti räätälöidyn ilmanvaihtoratkaisun. Ilmanvaih-

don lisäksi huomio kiinnitetään tehokkaaseen

lämmöntalteenottoon, jolloin saadaan syntymään

myös energian säästöä. Ilmava Oy:n räätälöity ilman-

vaihtoremontti sisältää veloituksettoman kartoitus-

käynnin ja tarjouksen, ilmanvaihdon suunnittelun,

tarviketoimituksen, asennuksen, käytönopastuksen

ja 5 vuoden asennustakuun. Ilmanvaihdon sanee-

raus on kotitalousvähennyskelpoinen investointi.

– Olen törmännyt kymmeniin korjauskelvotto-

miin hometaloihin jotka ovat syntyneet virheelli-

sillä remonteilla ja ilmanvaihdon puutteilla, Tissari

sanoo .

– Toimiva ilmanvaihto on

terveellisen ja raikkaan

sisäilman edellytys, Tuomo

Tissari muistuttaa. www.ilmava.com

Page 4: Alueen Tähtiyritykset • nro 3

Tietojärjestelmään inves-

toinnilla haetaan usein

toiminnan tehostamista

ja järkeistämistä.

onnistunut tietojärjestelmä tehostaa toimintaa

LazyJacks Pro auttaa hankkimaan yrityksen tar-

peisiin sopivan tietojärjestelmän.

– Haluamme varmistaa hankkeen onnistumisen

auttamalla yritystä investoinnin läpiviennissä sen

kaikissa vaiheissa, yrittäjä Joni Saari kertoo ja lisää,

että hankinta on vaativa prosessi. Onnistuakseen se

vaati sekä resursseja että erityisosaamista.

– Autamme kirkastamaan mitä tavoitteita yri-

tys asettaa tietojärjestelmän hankinnalle ja mitä

ongelmia sen toivotaan ratkaisevan. Teemme esi-

selvitykset, joiden perusteella valmistelemme

tarjouspyynnöt ja autamme yritystä arvioimaan

saatuja tarjouksia. Olemme mukana sopimusneu-

votteluissa, toimimme tilaajan projektipäällikkö-

nä, voimme huolehtia järjestelmän testaamisesta

ja kouluttamisesta aina sen käyttöönottoon saakka.

Oikeanlaisen järjestelmän avulla raportointi ja

näkyvyys liiketoimintaa paranevat. Asiakastyytyväi-

syys ja liikevaihto saadaan kasvuun, kun toiminto-

ja voidaan tehostetaan ja työprosesseja kehitetään.

LazyJacks tarjoaa myös projektijohtamisen koulu-

tusta ja projektiryhmien valmennusta.

Onistutaan yhdessä: [email protected]

Putkipoikien joustava 4-5

asentajan ryhmä, tekee

työt ammattitaidolla ja kil-

pailukykyiseen hintaan.

maalämpö avaimet käteen tYönä

Padasjokelainen Putkipojat Oy hoitaa putki-

asennukset ja -huollot nopeasti, luotettavasti ja

ammattitaidolla. Yritys on erikoistunut etenkin

maalämpöurakointiin.

– Maalämpö on nykyaikainen ja edullinen lämmi-

tystapa. Lisäksi se on ekologinen ja uusiutuva ener-

giamuoto, yrittäjä Pekka Siljander kertoo ja lisää, että

maalämpö on arviolta 70 % halvempaa kuin sähkö-

tai öljylämmitys.

Putkipojat Oy käyttää Oilonin maalämpöpumppuja.

Valikoimasta löytyy sopiva pumppu omakotitalojen

lisäksi teollisuushalleihin, kouluihin ja hoitokoteihin.

– Oilon on kotimainen yritys, joka valmistaa laa-

dukkaita tuotteita. Meillä on tehtaan tuki eli teh-

taan insinöörit auttavat tarvittaessa isommissa

projekteissa.

Putkipojat tekee maalämpöasennukset aina avai-

met käteen -periaatteella.

– Poraamme kaivot, asennamme putket, putkimie-

het laittava laitteet kiinni ja sähkömiehet kytkevät

ne päälle. Jos kiinteistössä on öljykattilat, puramme

ne ja kuljetamme tarvittaessa pois, Siljander sanoo

ja lisää, että maalämpö sopii niin pieniin kuin isoi-

hinkin kiinteistöihin.

www.padasjoenputkipojat.fi

hormit kuntoon

Lahtelainen Hormiturvamies tekee hormisaneera-

uksia, savupiippujen pellityksiä sekä niihin liitty-

viä tukitöitä. Yrittäjä Markku Juden muistuttaa, että

60-luvulla rakennettujen ja sitä vanhempien talo-

jen hormeissa alkaa olla korjaustarvetta.

– Talon ikä on indikaattori, johon kannattaa herätä,

vaikka vielä ei olisikaan ollut selkeästi havaittavia

ongelmia. Tarkastamme tarvittaessa veloituksetta

piipun kunnon ja määritämme, minkälainen kor-

jaustarve siinä on. Sen perusteella teemme asiak-

kaalle tarjouksen työstä, Juden kertoo.

Hormin saneeraus ei vaadi nykytekniikalla

tulisijan tai piipun purkamista. Hormin sisäpinta

pinnoitetaan hormien saneeraukseen valmistetulla

erikoismassalla, joka tekee sisäpinnasta yhtenäisen

ja tiiviin. Yleensä saneeraukset saadaan valmiiksi

työpäivän aikana.

Hormisaneerausten lisäksi Hormiturvamies tekee

savupiippuun liittyviä peltitöitä ja hattuja.

– Mitä paremmin hormi on suojattu, sitä parem-

pana se pysyy.

Hormiturvamies toimii Lahden lisäksi Jyväsky-

lässä, Tampereella ja Oulussa. Saneeraus tuo 10-20 vuotta

lisää käyttöaikaa hormille,

toteaa yrittäjä Markku Juden.

etsitkö toimitilaa, kokouspaikkaa tai saunatilaa?

Nastolan Yrityspalvelu Oy on remontoinut kesän

aikana Nastolassa sijaitsevan Yritystalo Aktii-

vin vastaamaan tämän päivän tarpeita. Aktiivissa

on vuokrattavana erikokoisia toimistotiloja, usei-

ta kokoustiloja ja saunaosasto uima-altaineen ja

takkaosastoineen.

Nastolan Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Kalevi

Laaksonen kertoo, että kaikki kolme kokoustilaa on

varustettu kaikilla nykyaikaiseen kokoukseen tar-

vittavilla varusteilla kuten videotykillä ja internet-

yhteydellä. Kokouksen voi päättää saunaosastolle,

johon voi tilata myös ruokailun.

Aloittaville ja jo toimiville yrittäjille talossa on tar-

jolla erikokoisia toimistohuoneita.

– Toimistotilojen koot vaihtelevat 10-17 neliön

välillä. Kaikissa huoneissa on valmiina atk-liitän-

nät. Mikä parasta, kiinteistöä vartioidaan 24 h, Laak-

sonen sanoo.

Nastolan Yrityspalvelu Oy on Nastolan kunnan

omistama tytäryhtiö. Sen tehtävänä on markkinoi-

da Nastolaa, edistää yritystoimintaa, opastaa uusia

yrittäjiä ja järjestää toimitiloja.

Toimitusjohtaja Kalevi Laak-

sonen, yrittäjä Antti Pohjonen,

kunnanjohtaja Pauli Syyrakki

ja yrittäjä Hannu Lahti Aktiivin

saunatiloissa.

www.nastolanyrityspalvelu.fi