10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta...

28
HINNOITTELU ON VAIKEAA Käykö sinulle niin, että asiakas tai joku muu määrittelee hinnat? KASVA SUOMI Nämä ovat Yrittäjien tavoitteet tulevalle vaalikaudelle ja uudelle hallitukselle TAAS UUSIA HUIJAUKSIA Nyt on niin tilaus- petoksia, sähköpos- tin kaappaajia kuin tilitietojen urkkijoita NÄIN PALKKAAT TYÖNTEKIJÄN Kirjallinen sopimus kesätyöntekijänkin kanssa – mitä muuta pitää muistaa? 01 2019 10 11 12 19 vieraile verkossa: www.yrittajat.fi suomen yrittäjät jäsenlehti företagarna i finland 20 -22 "Yrittäjyys ei ole helppo juttu. Jos on työntekijöitä, on myös vastuuta", sanoo Yrittäjäristeilyn tähdeksi saapuva Paula Koivuniemi, itsekin yrittäjä jo vuodesta 1980 lähtien. "Olen ollut yrittäjänä kohta 40 vuotta" Näin teet nettisivut helposti Nettisivuja voi perustaa niin kotisivukoneilla, Googlen My Business -palvelussa kuin Wordpressissä. Sivut 14–15 Auvo tekee jopa 140-tuntisia viikkoja Auvo Puurtinen pyörittää hotellia yksin ja nukkuu vähän. Asiantuntijat sen sijaan korostavat unen ja vapaa-ajan tärkeyttä. Sivut 4–8

Transcript of 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta...

Page 1: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

HINNOITTELUON VAIKEAAKäykö sinulle niin, että asiakas tai joku muu määrittelee hinnat?

KASVASUOMINämä ovat Yrittäjien tavoitteet tulevalle vaalikaudelle ja uudelle hallitukselle

TAAS UUSIAHUIJAUKSIANyt on niin tilaus- petoksia, sähköpos-tin kaappaajia kuin tilitietojen urkkijoita

NÄIN PALKKAATTYÖNTEKIJÄNKirjallinen sopimus kesätyöntekijänkin kanssa – mitä muuta pitää muistaa?

01

2019

10 11 12 19

vieraile verkossa: www.yr ittajat. f i

suomen yr ittäjät jäsenleht i företagarna i f inland

20-22

"Yrittäjyys ei ole helppo juttu. Jos on työntekijöitä, on myös vastuuta", sanoo Yrittäjäristeilyn tähdeksi saapuva Paula Koivuniemi, itsekin yrittäjä jo vuodesta 1980 lähtien.

"Olen ollut yrittäjänä kohta 40 vuotta"

Näin teet nettisivut helpostiNettisivuja voi perustaa niin kotisivukoneilla, Googlen My Business -palvelussa kuin Wordpressissä. Sivut 14–15

Auvo tekee jopa 140-tuntisia viikkojaAuvo Puurtinen pyörittää hotellia yksin ja nukkuu vähän. Asiantuntijat sen sijaan korostavat unen ja vapaa-ajan tärkeyttä. Sivut 4–8

Page 2: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

Ammattilaiset ovatvalinneet suosikkinsa.

37 784 €

4 600 €

Transporter PRO+ -hinta alkaen

PRO+ varuste-etusi nyt

Volkswagen Transporter on Suomen ostetuin pakettiauto 2018.*Ykkössijan kunniaksi saat kattavat PRO+-varusteet etuhintaan.

Paras kuljettaa varmasti.

• Led-ajovalot• Korinväriset puskurit, peilinkotelot ja ovenkahvat• Automaattitoimiset ajovalot• Sadetunnistin• Coming/leaving home -toiminto

• Nahkaverhoiltu monitoimiohjauspyörä• Monitoiminäyttö MFD+• Lisälämmittimen kaukosäädin• Kyynärtuet kuljettajan istuimessa• Pysäköintitutka takana

Kattava PRO+-varustelu sisältää mm.

HuolenpitosopimusTransporter PRO+ alk. 37 €/kk

Transporter Pitkä 2,0 TDI 84 kW 3000 kg PRO+ alk. 37 784 € (sis. alv), hinta CO2-päästöllä 162 g/km. Yhdistetty EU-kulutus 6,2 l/100 km. Suositusvähittäishin-nasto 2.1.2019, sisältää toimituskulut 600 €. Kuvan auto erikoisvarustein. CarePort-huolenpitosopimus Transporter PRO+ alkaen 37 €/kk, esimerkkihinta ajo-suoritteella 15 tkm/vuosi, sopimusaika 36 kk/45 tkm. *Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Pakettiautojen ensirekisteröinnit 1-12/2018. Tietojen tekni-nen toimitus: Bisnode Marketing Oy, PL 136, 00521 Helsinki. Volkswagen Hyötyautojen Suomen maahantuoja on K Auto Oy.

Page 3: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

1/19 helmikuu

tässä numerossa

SUOMEN talous on kasvanut viime vuodet hyvin. Kasvun odotetaan jatkuvan lähivuosina, vaikka vauhti on ennusteiden mukaan hiipumassa.

Kasvu on heijastunut työllisyyteen, joka on pa-rantunut odotuksiakin enemmän. Tämä on erin-omaista erityisesti työtä saaneille, mutta myös koko kansantaloudelle.

Suomen kannalta on olennaista säilyttää talous-kasvu, sillä meillä on 2020- ja 2030-luvuilla suuria yhteisiä voimavaroja nieleviä haasteita: ikääntymi-nen, ilmastonsuojelu ja panostukset osaamiseen.

Yrittäjät julkaisi helmikuun alussa oman Kasva Suomi -tavoiteohjelmansa. Ohjelman perustana on se – liian usein unohtuva – tosiasia, että kasvu syntyy vain yritysten ja yrittäjien riskinoton kautta. Kasvua ei ole, jos yrittäjä ei investoi, työllistä ja hae yritykselleen kasvua markkinoilta.

Jos politiikka vie yrittäjiltä kasvuhalut, se on ajan myötä kansakunnan tuhon tie. Jos politiikka kannustaa yrityksiä ja yrittäjiä ottamaan riskiä ja kasvattamaan yrityksiään, se säteilee hyvinvointia

koko yhteiskuntaan.Yrittäjien Kasva Suomi -ohjelma sisältää kymme-

niä ehdotuksia kasvun vahvistamiseen.Olennaista on uudistaa veropolitiikkaa kannusta-

vammaksi. Tällä hetkellä vain viidennes yrittäjistä kokee, että voitonjaon verotus kannustaa kasvuun.

Tärkeää on myös viimein tehdä työmarkkinauu-distuksia, jotka antavat sopimisen vapauden myös pienille ja järjestäytymättömille yrityksille. Suomi ei voi kestävästi menestyä, jos meillä on rakenteellinen suuria suosiva työmarkkinakartelli ja sen hedelmä-nä maailman jäykin palkanmuodostus.

Olennaista on myös edistää eri aloilla monituot-tajamallia, keventää byrokratiaa ja sääntelyä sekä panostaa voimakkaasti osaamiseen.

Yrittäjät luovat kasvun. Siksi yrittäjiä kannattaa kuulla, kun mietitään kasvun ainespuita.

Mikael PentikäinenSuomen Yrittäjien toimitusjohtaja

[email protected]

SUOMI tarvitsee lisää kasvuhaluisia ja -hakuisia yrittäjiä ja yrityksiä. Sillä vain yrittäjät luovat työtä ja siten kasvua tähän maahan.

Halu kasvaa ei aina tarkoita sitä, että on kiinnostunut laajentamaan bisnes-tään Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta usein se tarkoittaa juuri sitä. Uskalla ajatella isosti on tärkeä viesti suomalaisille yrityksille. Se on Nuorten yrittäjien Get Together -tapahtuman pääviesti toukokuussa PowerParkissa.

Nykymaailmassa pieni voi nopeammin kuin koskaan ennen olla iso. Globaali mittakaava yritystoiminnassa on nykyisin saavutettavampi kuin vielä vuosikym-men sitten. Muun muassa tästä syystä aloitimme yhteistyön somejätti Face- bookin kanssa.

Tarvitsemme 2020-luvulla yhteistyötä myös Facebookin kaltaisten kansain-välisten toimijoiden kanssa, koska pienetkin yrittäjät tarvitsevat viimeisimmän tiedon siitä, miten some-kanavia voi käyttää yrityksen ja sen tuotteiden mark-kinoinnissa parhaalla mahdollisella tavalla hyväksi. Isot yritykset ostavat tätä tietämystä ja osaamista kovalla rahalla some-toimistoilta; samaan on harvalla yrittäjällä budjettia.

Vaikka yritys ei tähtäisi globaaleille markkinoille, on nykypäivänä hankala tehdä Suomen rajojen sisälläkään kuluttajaliiketoimintaa, johon sosiaalinen media tai hakukoneet eivät liity mitenkään. Lähes kolme miljoonaa suomalaista käyttää yksistään Facebookia kuukausittain.

Some- ja hakukonejäteistä voi olla monta mieltä, mutta bisneksen tekeminen on tänä päivänä hankalaa, jos niissä ei ole näkyvissä, ja jos ei pidä itseään kartal-la niihin liittyvistä uusista ominaisuuksista ja muutoksista. Siksi on reilua, että pk-yrityksilläkin on siihen entistä paremmat mahdollisuudet.

Yritykset tuovat kasvun

Uskalla ajatella isosti!KOLUMNI

PÄÄKIRJOITUS

Taru JussilaYrittäjäsanomien päätoimittaja,Suomen Yrittäjien viestintä[email protected]

4 Yrittäjän hyvinvointi tärkeää Kun yrittäjä voi hyvin, todennäköisesti myös hänen yrityksensä voi hyvin

8 Yksin puurtava Auvo Auvo Puurtinen pyörittää hotellia yksin ja tekee jopa 140-tuntista työviikkoa

10 Hinnoittelu on usein vaikeaa Valitettavan usein asiakas sanelee hinnat - tai laki

12 Helmikuun puheenaiheet Taas huijauksia liikkeellä, nuoret pojat perustivat firman, piirakkasota

16 Näin perustat nettisivut Suomessa on vielä tuhansia yrityksiä, joilla ei ole omia nettisivuja

18 Digitalisaatio Tabletti on nykyään jo hyvä vaihtoehto kannettavalle tietokoneelle

20 Yrittäjä Paula Koivuniemi Hän on ollut yrittäjä kohta 40 vuotta - ja saapuu Yrittäjäristeilyn tähdeksi

24 Näin varaudut pahimpaan Mitä yritykselle tapahtuu, jos kuolet yhtäkkiä tai sairastut vakavasti? Vertailimme henkivakuutuksia

27 Haluatko bisnesenkeliksi? 10 000 eurolla pääset mukaan Suomen bisnesenkeleiden verkostoon

30 Parhaat palvelut Yrityspörssi - osta ja myy

3 yrittäjät.fifacebook.com/yrittäjät @suomenyrittajat

Page 4: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

gallup X 3

Veera Nurmi, Venue Oy, perustajaPalautumiseen sopii parhaiten urheilu ja ystävien kanssa vietetty aika. Harrastan golfia, kuntosalia ja muodostelmaluistelua. Kiinnitän huomiota hyvään ruokavalioon ja riittävään uneen. Minimoin alkoholin käytön, enkä tupakoi. Uskon, että terveelliset elämäntavat auttavat jaksamaan myös kiireisinä aikoina. Perhe ja oma poikaystävä ovat tukena ja olen aina puhunut avoimesti kaikista asioistani läheisilleni.

Petri Hollmén, Lyyti Oy, toimitusjohtaja ja perustaja Kun kalenterista katoavat aukot urheilulle ja perheelle tietää, että ensi viikolla on otettava vähemmän töitä. Urheilun katoaminen rutiineista näkyy heti fyysisessä ja henkisessä jaksamisessa. Unesta en tingi, enkä tee töitä iltamyöhään. Liikunta ja perheen yhteiset harrastukset, kuten laskettelu ja purjehdus sekä yhteinen ruokailuhetki palauttaa maan pinnalle. 20 minuutin päiväunet toimistolla antaa lisää puhtia.

Jaana Koskinen, Kotokunto, fysioterapeutti, muistihoitajaSuunnittelen aikatauluni niin, että asiakaskäyntien välissä on riittävät siirtymisajat. Pidän joka päivä 15–30 minuutin lounastauon. Aloitan työni noin klo 10 ja lopetan tarpeen mukaan noin klo 17. Teen nelipäiväistä viikkoa. Työssäjaksaminen vaatii yhteistyötä eri ammattiryhmien kanssa sekä työnohjausta hyvän kollegan kanssa. Terveelliset elämäntavat, perhe, ystävät ja kuntoilu sekä riittävä uni ovat tärkeitä.

Miten huolehdit palautumisesta ja työssäjaksamisesta?

Työhyvinvointi, työssä jaksaminen ja työterveys on noussut muutaman viime vuoden aikana entistä tär-keämmäksi puheenaiheeksi. Alalle on syntynyt uudenlaisia palvelun-

tarjoajia ja teknisiä alustoja. Usein keskustelu painottuu kuitenkin työnteki-

jöiden ja palkansaajien työhyvinvointiin. Työnan-tajien tulee lain mukaan tarjota työntekijöilleen työterveyshuolto.

Yrittäjien työterveys ja jaksamisesta huolehtimi-nen työssä jää yrittäjien omalle vastuulle.

Työ vie mennessäänYrittäjyyteen liittyy kaksi vahvaa mielikuvaa: Yrittäjät tekevät pitkää päivää tunteja laskematta, mutta toisaalta yrittäjät voivat valita, mitä tekevät ja määrätä omat työaikansa.

Tilastojen valossa säännöllinen viikkotyöaika on yrittäjämiehillä keskimäärin kolme tuntia pi-dempi kuin palkansaajamiehillä. Yrittäjänaisilla viikkotyöaika on keskimäärin kaksi tuntia kanssa-

sisariaan pidempi. Työnantaja- ja maatalousyrittäjistä lähes puolet

kertoi tekevänsä vähintään 50 tunnin työviikkoa. Työnantajayrittäjien keskimääräinen mitta oli noin 46 tuntia, ja maatalousyrittäjillä 45 tuntia Tilastokeskuksen Yrittäjät Suomessa 2017 -tutki-muksen mukaan.

Itsensätyöllistäjien työaika jäi keskimäärin 35 tuntiin viikossa.

Pitkä viikko silloin tällöin ei vielä välttämättä verota yleistä jaksamista työssä, mutta jatkuvana se on haitallista.

– Palkansaajilla yli 55-tuntista työviikkoa pide-tään vedenjakajana. Silloin sairastumisriski on huomattava ja sydänkuolleisuuden riski kasvaa, Työeläkeyhtiö Elon työhyvinvoinnin kehittämis-päällikkö Marjo Wallin sanoo.

Elintavat rapistuvat kiireessä ja paineessaKuormitus alkaa helposti näkyä elintavoissa. Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden

käyttö, kuten alkoholiannos unilääkkeeksi, yleis-tyy. Kaikki nämä vaikuttavat työkykyyn.

Elon lääketieteellinen johtaja ja fysiatri Maarit Gockelin mukaan alkoholin suurkuluttajia työi-käisistä miehistä on joka viides ja naisista joka kymmenes. Normaalipainoisia työikäisistä on va-jaa kolmannes. Vain joka kymmenes liikkuu suosi-tusten mukaan, ja työikäisistä miehistä joka viides ja naisista 13 prosenttia tupakoi. Joka viides työi-käinen nukkuu liian vähän.

– Unettomuus on iso ongelma työikäisten kes-kuudessa. Nukkumisajat ovat vähentyneet tunnil-la. Se vaikuttaa kortisoliaineenvaihduntaan, mikä vaikuttaa stressihormoniin ja lisää taipumusta keskivartalolihavuuteen. Jotkut hoitavat nukku-misongelmia iltapaukuilla, mutta alkoholi sotkee palautumista, Gockel sanoo.

Hän kehottaa kaikkia työikäisiä, mutta erityi-sesti yrittäjiä, huolehtimaan yleiskunnosta ja pa-lautumisesta. Palautuminen on jaksamisen edel-lytys, ja yrittäjän työkyky yrityksen menestymisen edellytys.

Hyvinvoivan yrittäjän yritys menestyy todennäköisemmin

teksti elina hakola grafiikka maarit kattilakoski kuva meeri utti

Yrittäjien työterveys ja jaksamisesta huolehtiminen työssä jää yrittäjien omalle vastuulle. Yrittäjän kannattaa satsata ajoissa hyvinvointiinsa.

4 Yrittäjäsanomat

Page 5: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

HYVINVOINNIN HUONEENTAULU

MUISTA PALAUTUMINENl taukoja päivittäinl vapaapäivä viikossa

l 2-3 viikon loma

kerran vuodessal mieti itsellesi sopiva

vastapaino työlle

LIIKU!l ripeää kestävyys- liikuntaa 2,5 tuntia viikossa

l lihaskuntoa vahvista-vaa liikuntaa 2 x viikossa

l muista hyötyliikunta ja taukojumppa!

OPETTELE UNIRYTMI JA NUKU TARPEEKSI l rauhoita illat ajoissa ennen nukkumaan menoa

l pyhitä sänky nukkumiselle ja erotiikalle

l älä tee töitä sängyssä

l älä käytä alkoholia unilääkkeenä

MATALAT

TERVEYSRISKIT

EDESAUTTAVAT

l kykyä läsnäoloon

l verkostojen ja

sosiaalisten suhteiden

ylläpitämistä

l hyviä perhesuhteita

l loppuunpalamisen

torjumista

HUOLEHDI ELINTAVOISTAHuonontuneeseen työ- kykyyn vaikuttavat:l stressisyöminen ja -juominenl epäterveelliset elämäntavatl ylipaino tai lihominen

ylipainoiseksil tupakointi, joka lisää kroonisen kivun riskiä sekä ahdistuksen, ma-sennuksen ja stressin tasoal vähäinen liikkuminen, joka fyysisen kunnon lisäksi vaikuttaa myös mielenterveyteenl runsas alkoholin käyt-

tö, joka heikentää unta ja altistaa lihomiselle, humaltuminen vähintään

kerran viikossa kaksinker-taistaa eläkehakemukset ja työkyvyttömyysriskin

Lähteet: Maarit Gockel ja Marjo Wallin, työeläkeyhtiö Elo

YRITYKSEN MENES-

TYSTÄ EDESAUTTAVAT

l yrittäjän hyvä työkyky

l vahvat terveyttä

edistävät tekijät

l työn imu

l ei ammatillista

yksinäisyyttä

l vahvat yrittäjä-

ja liiketoimintataidot

Mieti itsellesi sopiva

vastapaino työlle!

Älä tee töitä

sängyssä!

TYÖELÄKEYHTIÖN AMMATILLINEN KUNTOUTUS

l Eläkeyhtiö maksaa kun-toutusrahaa, joka on eläket-tä kolmasosan suurempi.

l Voi sisältää työkokeilua, työhönvalmennusta, koulu-tusta uudelle alelle tai tukea yrityssuunnan muuttami-sesta paremmin terveydelle sopivaksi.

l Elinkeinotukea voidaan myöntää avus- tuksena hankinta- kustannuksiin.

l Toimenpiteiden tulee vähentää riskiä joutua työkyvyttömyys- eläkkeelle.

Liiku!

Page 6: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

– Kun ihminen uupuu, sydän- ja verisuonitautien riski kasvaa. Jokai-sen kannattaisi opetella tunnista-maan oma tapa reagoida stressiin ja miettiä elintapojaan. Osa reagoi ve-renpaineella, toiset vatsavaivoin tai jännitysniskalla. Palautumiseen on tarve pitää taukoja päivittäin, vapaa-päivä viikoittain ja loma vuosittain, Gockel sanoo.

Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan yli puolet sekä työnantajis-ta että itsensätyöllistäjistä kertoi voi-vansa pitää vähintään kaksi viik-koa yhtäjaksoista lomaa viimeisen vuoden aikana. Maatalousyrittäjistä vain joka kolmas oli onnistunut jär-jestämään vastaavan loman.

Osaamisella suuri merkitysParasta yrittäjyydessä on innostus ja työn imu sekä vapaus. Erityisesti naisyrittäjät olivat Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan tyytyväisiä työhönsä yrittäjinä, sillä 62 prosent-tia naisista ja 47 prosenttia miehistä koki olevansa innostuneita työstään. Kaikista yrittäjistä 44 prosenttia totesi olevansa nykyiseen työhönsä erittäin tyytyväisiä kun palkansaajil-la vastaava osuus oli 34 prosenttia.

Elo ja Suomen Yrittäjät tekivät vii-me touko- ja kesäkuussa oman Me-nesty Yrittäjänä -kyselytutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää suoma-laisten yrittäjien hyvinvointia ja yri-tystoiminnan onnistumista. Tuon tutkimuksen mukaan keskimääräis-tä tyytyväisempiä työhönsä ovat yrit-täjät, joiden yrittämisen voimavarat, kuten talousosaaminen, ketteryys, johtamis-, myynti- ja markkinointi-osaaminen sekä taloudelliset tavoit-

teet olivat vahvoja.Tyytyväisten yrittäjien yritys me-

nestyy ja työkyky oli hyvä. Lisäksi yrittäjät harrastivat liikuntaa, pitivät lomia, hyödynsivät digitaalisuutta, kokivat ärsyttävää kiirettä harvem-min ja heidän terveyttä edistävät te-kijät, kuten sosiaaliset suhteet ja am-matilliset verkostot olivat hyviä.

– Yrittäjätaidot ja -voimavarat ovat tärkeä osa työssäjaksamista. Talous-, myynti- ja markkinointi- sekä joh- tamisosaaminen takaa sen, että olet jatkossakin menestyvä yrittäjä. Jat-kuva ärsyttävän kiireen kokemus on yhteydessä terveysriskeihin, unetto-muuteen ja sekä työn ja perheen kon-flikteihin, Elon Wallin sanoo.

Tyytyväisillä yrittäjillä on myös hyvät ammatilliset verkostot.

Viisi prosenttia kyselyyn vastan-neista oli umpikujassa yritystoimin-nan kanssa, mikä kuormittaa hen-kisesti.

– Tilanne on vaikea, jos yrittäjä joutuu olemaan pois töistä henkisen kuormittavuuden takia. Silloin täy-tyisi olla yhteydessä terveysalan asi-antuntijaan, Wallin sanoo.

Työterveyshuolto käytössä vaihtelevastiTilastokeskus kertoo, että 76 pro-senttia yrittäjistä on järjestänyt työterveyshuollon sekä itselleen

että työntekijöilleen. Neljännes ei ole järjestänyt työterveyshuoltoa työntekijöilleen, mutta osa heistä on järjestänyt sen itselleen. Kahdeksan prosenttia oli järjestänyt työterve-yshuollon työntekijöilleen, mutta ei itselleen.

Joka seitsemäs pienistä työnan-tajayrittäjistä ei tiennyt velvollisuu-destaan järjestää työterveyshuolto-palvelut työntekijöilleen. Yleisesti yrittäjien keskuudessa on tiedon puutetta työterveyshuollosta ja sen mahdollisuuksista sekä eroista pe-rusterveydenhuoltoon. Yrittäjien aika ja energia menevät helposti muihin asioihin.

Työterveyshuollon tarkoitus on edistää sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, ylläpitää työntekijöiden terveyttä ja työkykyä sekä huolehtia osaltaan työympäristön terveellisyy-destä ja turvallisuudesta.

– Yrittäjillä on mahdollista ha-kea työeläkeyhtiöistään ammatillis-ta kuntoutusta, jos hänen sairauten-sa aiheuttavat riskin joutua viiden vuoden sisällä osatyökyvyttömyy-seläkkeelle. 70 prosenttia ei tiedä tätä. Hakemus voi lopulta tulla liian myöhään, eikä työkykyä voida enää palauttaa. Työkyvystään huolestu-neiden tulisi olla työeläkeyhtiöihin-sä yhteydessä ajoissa, sillä autamme mielellämme, Wallin sanoo.

3MILJARDIA EUROA

on liikkumattomuuden hinta vuodessa yhteiskunnallisesti.

3,6MILJARDIN EURON

lasku aiheutuu suomalaisille yrityksille tekemättömästä työstä

vuositasolla.

40 +PROSENTTIA

yrittäjistä tekee yli 40 tuntista työviikkoa.

52PROSENTTIA

yrittäjistä on innostuneita työstään.

Unettomuus on iso ongelma työikäisten keskuudessa. Nukkumisajat ovat vähentyneet tunnilla.

Työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Marjo Wallin ja lääketieteellinen johtaja, fysiatri Maarit Gockel tietävät tutki-musten perusteella, että tyytyväisten yrittäjien yritys menestyy ja työkyky on hyvä. Lisäksi nämä yrittäjät harrastavat liikuntaa, pitävät lomia, hyödyntävät digitaalisuutta ja kokevat ärsyttävää kiirettä harvemmin.

6 Yrittäjäsanomat

Page 7: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

kommentti

Uuden vuodenlupauksiet on jo tehty. Helmikuusa voi jatkaa kohti aurinkoisia talvipäiviä rennommalla otteella.

Maarit Gockel luettelee listan asioita, jotka alkavat kärsiä, kun kuormitus verottaa elintapoja. Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäk-si, paino nousee ja päihteiden käyttö yleistyy. Jaksamisen tueksi elintavoissa täytyisi tapahtua juuri

päinvastoin.Elintapamuutoksiin kannat-

taa suhtautua maltilla. Jos ensin saisi tarpeeksi unta, jaksaa satsata muihinkin muutoksiin enemmän. Muutokset eivät tapahdu itses-tään tai hetkessä, vaan vaativat keskittynyttä työtä pitkäjänteisesti. Minimissään muutos vaatii kahden viikon kärvistelyä tai siihen voi mennäkuukausia.

Elintapamuutos vaatii kärsivällisyyttä

Elina [email protected]

risto ring

TYÖNANTAJAYRITTÄJISTÄ 75 prosenttia ja yksinyrittäjistä 23 prosenttia oli työterveyshuollon piirissä vuonna 2017. Parannet-tavaa riittää. Työterveyshuolto on paitsi lakisääteinen velvollisuus työnantajalle myös tärkeä osa työhyvinvoinnin ylläpitoa ja pitkien sairauslomien ennaltaehkäisyä.

– Mitä pienempi yritys, sitä tär-keämpi on jokaisen henkilön työ-kyky yrityksen toiminnalle. Koko yrityksen työkyky saattaa olla vaa-kalaudalla, jos työntekijä tai yrittäjä itse joutuu pitkälle sairauslomalle, Työterveyslaitoksen kehittämis-päällikkö ja tutkija Helena Palm-gren sanoo.

Toimivan työterveyshuollon jär-jestäminen on kuitenkin ollut pien-yrittäjälle monimutkaista. Yksi han-kaluus on ollut lain velvoittaman terveyshuollon kilpailuttaminen ja hankkiminen käytännössä. Palve-luntarjoajien tarjoukset eivät ole sisällöltään yhteismitallisia, mikä hankaloittaa vertailua.

Yrittäjien alue- ja toimialajärjes-töt ovat työterveyslaitoksen tuella laatineet puitesopimuksia työterve-yshuoltoa tarjoavien palvelutarjo-ajien kanssa. Yrittäjäjärjestön jäsen saa valmiiksi neuvotellun paketin. Puitesopimus ei ole maan kattava.

Elina [email protected]

Työterveyshuollossa parannettavaa

7Yrittäjäsanomat

Opi uutta missä vain!

Kevään tarjonnassa maksullisia ja maksuttomia koulutuksia!Näin kirjoitat hyvän blogitekstin 12.2.2019 klo 9.30

Toiminimiyrittäjän matkat verotuksessa 13.2.2019 klo 14.00

Tulokselliset myyntitaidot käytännössä 20.2.2019 klo 14.00

Pk-yrityksen ja yrittäjän verotus 22.2.2019 klo 9.30

Valitse sosiaalisen median kanavasi oikein 27.2.2019 klo 14.00

Onnistunut kehityskeskustelu 1.3.2019 klo 9.30

Excel tehokäyttöön 7.3.2019 klo 9.30

Tehokkaan kokouksen ja esityksen elementit 12.3.2019 klo 14.00

Mainosta Instagramissa 19.3.2019 klo 14.00

Myynnin kannattavuus ja hinnoittelu 22.3.2019 klo 9.30

Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen 26.3.2019 klo 9.30

Työmatkat työntekijän ja osakkaan verotuksessa 27.3.2019 klo 14.00

Erilaistu tai kuihdu – brändin rakentamisen välttämättömyys 29.3.2019 klo 9.30

LU

OMME TYÖTÄ

& TULEVAISUUTTA

YLPEÄYRITTÄJYYDESTÄ

Kaikki koulutukset löydät www.yrittajat.fi/koulutus

Ilmoittaudu mukaan!

Page 8: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

ON KULUNUT runsaat neljä vuotta siitä, kun Joroisissa sijaitsevan hotelli Joronjäljen persoo-nallinen yrittäjä Auvo Puurtinen teki itsensä tunnetuksi Jyrki Sukulan isännöimässä Hotellit Kuntoon, Jyrki Sukula -ohjelmassa.

Sittemmin Joronjälki on laitettu myyntiin, mut-ta ostajaa paikalle ei ole löytynyt.

– Kaikkihan minulla on aina myynnissä. Myyn ihan mitä vaan. Nyt hotellin hintaa on pudotettu ihan kunnolla.

Tv-ohjelmassa Puurtinen huseerasi hotellissaan kahden työntekijän kanssa. Nykyisin isäntä vastaa kaikesta yksin. Yrittäjäsanomille Puurtinen kertoo tekevänsä jopa 140-tuntista työviikkoa.

– Pesen pyykit ja silittelen, siivoan huoneet ja kokkaan, hän luettelee. Haastattelupäivän aamuna Puurtinen on aloittanut työnsä neljältä aamuyöllä. Tammikuussa asiakkaita on tavallista vähemmän liikkeellä.

Saattaa kuulostaa siltä, että Puurtinen asuu työ-paikallaan. Näin ei ole, sillä mies käy nukkumassa lähellä sijaitsevassa kodissaan.

– Jaksaminen on korvien välissä. Sama asia kun urheilijoilla: kun haluaa voittaa, pystyy ylittämään itsensä.

"Minusta tehtiin kokki"64-vuotias yrittäjä on varautunut myös siihen vaihtoehtoon, että hotelli ei mene kaupaksi.

– Jos en saa myytyä, teen töitä hautaan asti. Si-nänsä osakeyhtiöstä on helppo luopua. Eikä tästä velkaa jää. Valtiolta saa pientä eläkettä, kyllä minä sillä pärjään kun kuluja ei ole oikeastaan lainkaan.

Puurtinen ei ole liiemmin käyttänyt aikaa hotel-lin myynti-ilmoituksiin.

– En ole ilmoitellut. En oikein luota kiinteistövä-littäjiin. Puskaradio on paras.

Joronjälki tekee Puurtisen mukaan siedettävää

tulosta. Tv-ohjelman esityksen jälkeen myynti tosin romahti.

– Kaikki säikähtivät kun keittiötä provosoitiin. Minusta tehtiin kokki, vaikka en sellainen ole.

Runollinen yrittäjäOhjelmassa Sukula nimitti Puurtista "einoleinok-si" tämän runollisen kielenkäytön takia. Yrittäjä onnistui leipomaan runollisia lausahduksia lähes asiasta kuin asiasta.

Lopulta runoilijan maine eskaloitui niin, että ystäväviensä kehotuksesta Puurtinen päätti kirjoit-taa runokirjan. Hän kustansi sen itse ja onnistui myymään tuhansia kappaleita. Oheistuotteiden myynti helpotti taloudellista tilannetta.

– Viidessä tunnissa kirjoitin kirjan ja myin sitä yhdessä päivässä 500 kappaletta. Sain Jenni Haukioltakin kiitoskirjeen.

"Ihmiset tulevat pussailemaan"Kotipaikkakunnallaan Joroisissa Puurtinen on tunnettu hahmo, mutta kenties vielä tunnetumpi Joroisten ulkopuolella, pitkälti kiitos Sukulan tähdittämän ohjelman.

– Julkisuus näkyy ja tuntuu edelleen. Ihmiset

tulevat pussailemaan ja halailemaan. Moni on sanonut ohjelman nähtyään, että olen liian kiltti. En minä ole kiltti, hän korjaa.

Joronjäljestä on tullut ennen kaikkea matkailu-nähtävyys. Suurin osa haluaa nähdä itse yrittäjän, jonka hymykuva komeilee valtatien varressa. Puurtinen myöntää, että hänen toimeentulonsa on täysi matkailijoiden varassa.

– Henkilö vetää enemmän kuin talo. Eivätkä paikalliset ihmiset täällä käy. Paikallisia kirkonky-lässä on pari tuhatta asukasta. Heistä 90 prosent-tia on yli 70-vuotiaita.

Haasteidenkin keskellä Puurtinen on vakuut-tunut siitä, että oli oikea ratkaisu lähteä mukaan tv-ohjelmaan.

– Ensin olin kuolla nauruun. En voinut kuvitel-la, että olisin niin suosittu. Ohjelmasta oli taatusti enemmän hyötyä kuin haittaa. Se tuli niin monta kertaa uusintana, että mainosarvo olisi valtava rahallisesti mitattuna. Jos olisin markkinamies ja olisin käyttänyt näkyvyyden hyväkseni, se olisi ollut miljoonan arvoinen.

Pauli [email protected]

TV:stä tuttu hotelli Joronjäljen Auvo Puurtinen sanoo tekevänsä jopa 140-tuntisia työviikkoja. Hän siivoaa, silittää ja kokkaa.

Auvo pyörittää hotellia yksin

YRITTÄJÄGALLUP: ALV-ALARAJAA PITÄÄ NOSTAA

YRITTÄJÄGALLUPIN mukaan suurin osa yrittäjistä haluaa korottaa alv-alarajaa nykyisestä 10 000 eurosta.

Gallupiin vastanneista yli tuhannesta yrittäjästä 19 prosenttia oli sitä mieltä, että arvolisäverovelvollisuu-den nykyinen 10 000 euron alaraja on sopiva. Alarajan 20 000 euroon nostaisi 25 prosenttia vastanneista ja 19 prosenttia kannattaa 30 000 euron rajaa. Vielä kor-

keampaa vähintään 40 000 euron alv-alarajaa kannattaa 22 prosenttia vastaajista.

71 prosenttia yrittäjistä on sitä mieltä, että arvon-lisäveron alarajahuojennus pitää säilyttää. Nykyisessä alv-järjestelmässä on niin sanottu liukuva alarajahuojen-nus 10 000–30 000 euron liikevaihdon välillä. Vero on sitä pienempi, mitä lähempänä liikevaihto on alarajaa.

Lähes puolet (45 %) yrittäjistä on sitä mieltä, että nykyinen verotus ei kannusta yrittäjiä kasvattamaan yrityksiään. Yksinyrittäjistä tätä mieltä on 35 prosenttia, mutta 2–9 henkilöä työllistävistä mikroyrittäjistä 54 prosenttia ja yli 10 henkeä työllistävistä 51 prosenttia.

joro

isten lehti

Auvo Puurtisen hotelli Joronjälki on ”teeveestä tuttu”.

88

Page 9: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

Henkilökohtaista palvelua arkisin 9–17Puh. 020 741 [email protected]

Kasvata ja kehitäliiketoimintaasi Yritysluotolla!

Hae helposti verkosta jopa 100 000€, 1–12kk

• Tarjoamme rahoitusta kaikenkokoisille ja -ikäisille yrityksille 3 000–100 000€

• Hae vaivattomasti verkossa ilman paperitöitä ja tilinpäätösdokumentaatiota

• Voit valita yrityksellesi sopivan takaisinmaksuajan 1–12kk

• Yritysluoton hinnoittelu on selkeää, eikä siinä ole mitään piilokuluja

• Takaisinmaksu tapahtuu kuukausittain tasaerissä

Page 10: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

YRITTÄJÄNÄ toimimisen vapau-den vastapainona on hankaluuksia, jotka usein liittyvät toimentulon epävarmuuteen ja byrokratiaan. Toimeentulon tilkkutäkkimäisyys ja tulottomat jaksot luovat epävar-muutta ja vaikeuksia suunnitella tulevaisuutta, kertoo Tilastokeskuk-sen joulukuussa julkaisema Yrittäjät Suomessa 2017 -tutkimus.

Yksi merkittävä hankaluus, jonka tutkimukseen vastanneet yrittä-jät mainitsivat, oli se, etteivät he pystyneet riittävästi vaikuttamaan tuotteidensa tai palvelunsa hinnoit-teluun. Erityisesti maatalousyrittä-jillä tämä korostui.

Hinnoitteluun vaikuttaa moni tekijä ja eri toimialoilla syyt vaihte-livat. Hinnoitteluun voi vaikuttaa toinen toimija, kuten julkinen toimija. Voi myös olla, että asiakas määrää hinnan yksipuolisesti tai hinta määräytyy lakisääteisesti. Osa neuvotteli hinnat yhdessä asiak-kaan kanssa. Osa joutui pitämään hinnat alhaisina, jotta yritys saisi

toimeksiantoja. – Toisen toimijan vaikutus on

yleistä erityisesti maa- ja metsäta-lousalalla, mutta myös tukku- ja vähittäiskaupassa, kuljetuksen ja varastoinnin alalla sekä terveys- ja sosiaalipalveluissa. Maa- ja metsä-taloudessa näkyy ennen kaikkea se, että asiakas sanelee hinnan, mutta esille nousevat myös taiteet, viihde ja virkistys, hallinto- ja tukipalvelut, informaatio ja kuljetusala, Tilas-tokeskuksen erikoistutkija Hanna Sutela kertoo.

Lakisääteisyys koskee erityisesti kuljetusalaa, ja suurin ammattini-mike onkin taksiyrittäjät.

– Mukana on sellaisia ammattini-mikkeitä kuin nuohooja ja perhe-päivähoitajat. Asiakkaiden kanssa hinnoista neuvotellaan erityisesti taiteen, viihteen ja virkistyksen toimialalla, Sutela jatkaa.

Neuvotteluasema ratkaisee Sutela kertoo, että yrittäjien talou-dellista riippuvuutta on viime vuo-

sina pohdittu kansainvälisestikin. Taloudellinen riippuvuus ei näyt-täisi olevan niin selvästi yhteydessä asiakkaiden lukumäärään kuin voisi olettaa. Ennemmin kyse on yrittäjän neuvotteluasemasta. Sil-loin ammattitaidolla ja erikoisosaa-misella sekä muiden toimijoiden lukumäärällä on merkitystä.

Sutela ja erikoistutkijakollega Anna Pärnänen ovat Itsensätyöllis-täjät-tutkimuksensa myötä pai-nottaneet asiaa aktiivisesti muun muassa sekä ILO:n että Eurostatin suuntaan kansainvälisissä työryh-missä ja saaneet näkemykselleen vastakaikua.

– Jos työpanoksesta kilpaillaan, neuvotteluasema on parempi. Toinen kysymys on, kuinka helppoa on saada uusi asiakas menetetyn tilalle. Osalle yrittäjistä on parem-pi, että on yksi iso asiakas ja näin vähemmän hallinnollista työtä, Sutela sanoo.

Elina [email protected]

Asiakas sanelee hinnat ja julkinen toimija sotkee markkinaa

getty im

ag

es

Yrittäjä, voit saada 4 000 euron työllistämispalkkionYRITTÄJÄ voi saada 4 000 euron työllistämis-palkkion, kun palkkaa palkkatuella pitkäaikais-työttömän tai osatyökykyisen toistaiseksi voimas-sa olevaan työsuhteeseen. Kokeilu on voimassa kesäkuun loppuun.

Työllistämispalkkio voidaan myöntää, kun työaika on enemmän kuin 80 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enim-mäistyöajasta, ja työsuhde on voimassa palkkiota haettaessa.

Työnantajan on haettava työllistämispalkkiota

TE-toimistolta kolmen kuukauden kuluessa sen kalenterikuukauden päättymisestä, jonka aikana toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on tehty.

Palkkio voidaan myöntää työsuhteesta, joka on toistaiseksi voimassa oleva heti palkkatuetun työn alkaessa sekä työsuhteesta, joka muuttuu palk-katukijakson aikana määräaikaisesta toistaiseksi voimassa olevaksi.

TE-toimisto voi myöntää työllistämispalkkion työnantajalle, jolle on myönnetty palkkatukea aikaisintaan syyskuun 2018 alusta.

Työllistämispalkkiota saa sellaisen työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin, joka on ollut työtön 12 kuukautta välittömästi palkkatuen myöntämistä edeltävän 14 kuukauden aikana tai 24 kuukautta edeltävän 28 kuukauden aikana.

Toisena palkkatuen myöntämisen perusteena voi olla henkilön vamma tai sairaus, joka alen-taa tuottavuutta olennaisesti sekä pysyvästi tai pysyväisluonteisesti tarjolla olevassa tehtävissä. Palkkatuen määrä on enintään 40 % tai 50 % palkkauskustannuksista.

Julkisen toimijan rooli ärsyttääJoulukuussa julkaistussa Yrittä-jägallupissa kysyttiin yrittäjien näkemyksiä kilpailusta julkisen toimijan kanssa. 81 Prosenttia vastaajista koki, ettei kilpailu julkisomisteisen toimijan kanssa ollut reilua. 64 prosenttia heistä mainitsi pääasialliseksi syyksi sen, että julkinen toimija hin-noittelee tuotteet ja palvelut alle kustannustason.

– Meillä on liikaa julkista elinkeinotoimintaa ja verora-hoilla tehdään turhaan sellaisia investointeja, joihin löytyisi myös yksityistä pääomaa, Suomen Yrittäjien toimitus-johtaja Mikael Pentikäinen kommentoi gallupin tuloksia.

Hinnoittelun lisäksi julkiset toimijat saavat vastaajien mu-kaan asiakkaita ilman kilpailu-tusta ja yksinoikeudella. Julkiset toimijat ostavat tuotteita ja palveluita myös toisilta julkisilta toimijoilta.

– Ruokahuolto, kiinteistö-hoito ja -hallinto, pesulapalve-lut ja jopa tietohallinto voivat olla kuntayhtiöiden käsissä. Usein suljetaan silmät siltä, miten kuntayhtiöt vievät asi-akkaita yrittäjiltä ja häiritsevät yritysten kasvua, Pentikäinen sanoo.

10 Yrittäjäsanomat

Page 11: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

tiina ra

nta

koski

SUOMEN YRITTÄJÄT julkisti 1. helmikuuta Kasva Suomi -tavoiteoh-jelmansa tulevalle hallituskaudelle. Se tiivistyy yhdeksän kohdan listaan keinoista, joita se tarjoaa hallitukselle seuraavalle vaalikaudelle. Keinot täh-täävät siihen, että talouskasvu jatkuu ja työtä saadaan lisää. Suomen Yrittäjät haluaa tehdä 2020-luvusta yrittäjyyden vuosikymmenen.

Teemoja on yhdeksän ja ne koskettavat yrittäjiä eri painoarvolla. Kaikkia yrittäjiä kuitenkin kiinnostaa verotus.

– PK-yrittäjät katsovat verotusta kokonaisuutena, eikä erikseen omaa ja yrityksen verotusta. Todella moni yrittäjä pyörittää, kehittää ja kasvattaa yritystään ja siihen liittyy aina riski. Jotta työtä voi tehdä, täytyy laittaa oma omaisuus ja vähän sukulaistenkin omaisuutta kiinni, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja ja yrittäjä Jyrki Mäkynen muistuttaa.

Siksi Suomi tarvitsee:

1. Kannustavan verojärjestelmänYrittäjien mukaan yritysverotuksen on tuettava yrittäjyyttä, yrittäjän riski-nottoa ja yritystoiminnan kasvattamista.

– Verotuksella on merkittävä vaikutus yrittäjän motivaatioon sekä haluun ja kykyyn kasvattaa yrityksiään. Tällä hetkellä verojärjestelmä ei kannusta riittävästi kasvuun. Pitää uudistaa voitonjaon verotusta ja korottaa arvonlisä-verollisen toiminnan alarajoja, Mäkynen sanoo.

2. Rohkeita rakenneuudistuksiaYrittäjien mukaan työmarkkinauudistuksia on tehtävä määrätietoisesti. Yrittäjät haluaa lisää sopimisen vapautta työpaikoille ja vahvempaa parla-mentarismia. Työllistämisen helpottaminen, joustavuuden lisääminen, työl-lisyysasteen nostaminen ja työpaikkojen kehittäminen ovat yrittäjäjärjestön tärkeimpiä tavoitteita työllisyysasteen nostamiseksi.

Puheenvuorossaan Vaikuttajafoorumissa Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoi, että esimerkiksi palkanmuodostuksen joustavuudessa Suomi on Global Competitiveness -raportin mukaan sijalla 138 vuonna 2018. Se on maailman viimeinen sija.

Pentikäisen mukaan lainsäädännöllä pitää mahdollistaa paikallinen so-piminen kaikissa yrityksissä, jos sitä sekä työnantaja että työntekijä haluavat.

3. Tukea yrittäjien hyvinvointiinYrittäjän hyvinvointi heijastuu vahvasti yrityksen hyvinvointiin.

– Haluamme, että sosiaaliturvamme kannustaa yrittäjyyteen ja työntekoon sekä mukautuu myös aikaan, jossa yrittäjän ja työntekijän roolit vaihtuvat tai menevät päällekkäin, Pentikäinen sanoo.

4. Vähemmän yrityssääntelyäSuomen Yrittäjät haluaa, että yrityksiin kohdistuvia sääntelykustannuk-sia vähennetään neljänneksellä vuoteen 2025 mennessä. Uutta sääntelyä kannattaa hillitä kaksi yhdestä -mallilla, jossa lainsäätäjän on leikattava yritysten sääntelykuluja kaksi euroa jokaista sääntelystä syntyvää euron lisäkustannusta kohden.

Suomen Yrittäjät julkisti vaalitavoitteensa

5. Enemmän kansainvälisyyttäKansainvälistyvät yritykset luovat kasvua ja hyvinvointia koko Suomeen. Suomen Yrittäjien mukaan tarvitaan vahvempi Business Finland -ver-kosto tukemaan kaikenkokoisten yritysten kasvua. Lisäksi ulkomaisen työvoiman palkkaamista on helpotettava.

6. Osaavaa työvoimaaSuomen Yrittäjät tavoittelee yritysten ja oppilaitosten syvempää yhteistyö-tä, jotta nuorten työllistyminen helpottuu ja aikuisten osaaminen säilyy hyvällä tasolla. Näin työurat pitenevät ja osaaminen pysyy ajantasalla.

7. Yrittäjälle uusi mahdollisuusYrittäjälle pitää myös konkurssin tai tilapäisen taloudellisen kriisin jäl-keen taata mahdollisuus uuteen alkuun. Esteitä on niin lainsäädännössä kuin käytännöissä.

Taloudelliset vaikeudet opettavat ja niitä oppeja voi hyödyntää jatkossa, mutta käytännössä yrittäjä kohtaa monia esteitä jatkaa liiketoimintaa, jos takana on konkurssi tai maksuhäiriömerkintä.

8. Ilmastonmuutoksen torjumistaSuomen on lisättävä panostuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan. Keskei-siä keinoja siihen ovat päästökauppa ja verotus. Myös uuden teknologian ja kiertotalouden avulla voidaan pienentää ilmastokuormaa.

9. Enemmän maahanmuuttajayrittäjyyttäYrittäjiksi pyrkivien maahanmuuttajien kotoutumista ja kieliopintoja pitää yrittäjäjärjestön mukaan helpottaa.

Elina [email protected]

11Yrittäjäsanomat

Hei yrittäjä!Kuukausimaksumme on alimmillaan alle 13 € / kk. Sillä saat joko

Popparit ja colan leffaan

Lounaan juomineen

Kolme erikoiskahvia

...tai ansiosidonnaisen työttömyysturvan.

Tutustu Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassaan ja tee tarkemmat laskelmat osoitteessa syt.fi.

Page 12: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

YRITYKSIIN kohdistuvia huijauksia ovat muun muassa S-pankin nimissä oleva tunnuslukujen kalastelu, vanhan European Business Numberin uusi muoto sekä ns. toimi-tusjohtajahuijaukset, jotka kohdistuvat nyt myös pieniin yrityksiin.

European Business Number -huijauksen uudessa muo-dossa yrittäjille tarjotaan "sovittelun" mahdollisuutta. Monille Suomen Yrittäjien jäsenille on soitettu ja esittäy-dytty "ulkopuoliseksi sovittelijaksi". Sovintoehdotus on lyhyesti se, että maksamalla osan summasta (1 vuoden summa) vapautuisi suuremmista vaateista (3 vuoden summa).

Perheyrityksen meili kaapattiinPerheyritys koki järkytyksen, kun isä ja poika totesivat, että heidän välinen sähköpostiviestittely on kaapattu. Identiteettivarkaus kävi ilmi perättömästä ja muhkeasta laskusta.

Perheen isä sai poikansa sähköpostiosoitteesta viestin, jossa luki ”Ole hyvä ja maksa tänään”. Summa oli poikke-uksellisen iso, 40 000 euroa.

– Isä vastasi sähköpostiin humoristisesti, sillä hän ku-vitteli, että minä vitsailen. Hän soittaa vielä perään ky-syäkseen, mitä minä säädän ja mitä pidin hänen vitsik-käästä vastauksestaan. Minä en tiennyt asiasta mitään, koska minulle vastaus ei näkynyt. Siinä puhuessamme isäni saa minun osoitteestani vastauksen, jossa perus-tellaan laskun alkuperää ja summaa. Silloin tajusimme, että sähköpostivaihtomme on kaapattu, perheyrityksen osakas kertoo.

Poika saa kaikki muut, kuten äitinsä, viestit normaa-listi samasta sähköpostipalvelimesta. Vain isän ja pojan väliset viestit kaapattiin. Ne ohjautuvat Nigeriaan.

– Viesteistä näkee, että kotityöt on tehty hyvin. Ehkä sähköpostiani on seurattu pidemmän aikaa ja opittu, millaisia laskuja meille tulee ja miten viestimme.

Monenlaista huijausta taas liikkeellä

EläkeikäisenPertin ravintolaihastuttaaPertti Mattila tekee vaimonsa kanssa 100-tuntisia työviikkoja. Eläk-keelle jääminen ei miestä kiinnosta. Kun Pertti Mattila avasi Riihimäelle Naa’s Thai Cuisine- ravintolan vuoden 2017 keväällä, hän ei osannut aavistaa, miten suosittu siitä tulisi.

Riihimäellä ei ole totuttu siihen, että ravintolaan on tehtävä pöytä- varaus iltaisin ja viikonloppuisin. Näin on usein hyvä toimia, sillä vapaat penkit ovat tiukassa. Nyt pöytäva-rauksia on tehty maaliskuulle asti.

Mattilan toisena yhtiökumppani-na on hänen thaimaalainen vaimonsa Chanthana Srisongmuang, joka vastaa ravintolan ruuasta.

– Laatu, laatu ja laatu. Sillä mennään. Ravintola on juuri niin hyvä kuin sen heikoin lenkki.

Nyt 66-vuotias Mattila ei ole keltanokka ravintola-alalla. Hän oli aiemmin ravintolayrittäjänä Portu-galissa. Riihimäen ravintolaansa hän on tuonut palvelukonseptin, jonka juuret ovat nimenomaan eteläisessä Euroopassa.

– Palvelen latinomentalitee-tilla, yritän unohtaa suomalaisen jäykkyyden. Portugalin vuodet olivat monessa suhteessa mahtava oppi elämään elämänkatsomuksen, stres-sin hallinnan, nöyryyden ja empaatti-suuden kannalta.

15-vuotiaiden kokeiluyritys lähti lentoon TUUSULASSA Hyrylän koulukeskuk-sen ysiluokkalaisten yrittäjyyskurssilla kuusi poikaa alkoi myydä kestokasseja alueen yrittäjille.

Sopiva muovipulloista ja kierrätys-muovista valmistettu RPet-kestokassi löytyi Hollannista.

Ekoplastic Finland NY -yritys on lähtenyt käyntiin hienosti, sillä asiakkaik-si on lähtenyt Keravan Citymarket, Neste K-Linnatuuli, Ali-Keravan Neste, Kulje-tusliike R. Stenvall ja Tuusulan kunta.

Mediakin on kiinnostunut yrityksen menestyksestä, sillä juttuja on julkaistu

Keski-Uusimaassa, Apu-lehdessä ja Iltalehdessä.

Nuori Yrittäjyys ry:n Vuosi Yrittäjänä -ohjelmassa yritykset toimivat oikealla rahalla ja oikeilla asiakkailla. Nuoret yrit-täjät käyvät läpi kaikki vaiheet yrityksen perustamisesta lopettamiseen.

Puheenaiheet

pixhill

Piirakkasota syttyiKARJALANPIIRAKOIDEN nimi-suojaan liittyvä tiukka tulkinta re-septiikasta pakotti savolaisleipomon muuttamaan hittituotteensa nimeä.

Viikossa noin 6000 kappaletta karjalanpiirakoita valmistanut Lie-puskan Herkkupaja ei valmista niitä enää yhtäkään. Tai periaatteessa valmistaa, nimi on vain vaihtunut Liepuskan piirakaksi. Itse tuote on sama kuin ennenkin.

Liepuska leipoi karjalanpiirakoita pitkään EU:n aito perinteinen tuote

(APT) -nimisuojan alla. APT-tuot-teet on valmistettava rekisteröidyn valmistusmenetelmän mukaisesti. Suomalaisia APT-tuotteita ovat karjalanpiirakan lisäksi sahti ja kalakukko.

"Perinteisen" karjalanpiirakan valmistamistapa on ollut tarkoin määritelty. Liepuskassa piirakoiden valmistuksessa on käytetty alusta lähtien laktoositonta maitojuomaa ja laktoositonta voita. Tämä oli vastoin alkuperäistä ainesosaerittelyä.

Ongelman ydin on siinä, että erittely karjalanpiirakan tuoteselos-

teesta on annettu ennen kuin EU oli määrännyt, että laktoositonta maitoa ei saa kutsua maidoksi vaan maitojuomaksi.

Pro Agria Pohjois-Karjalan on yhdessä parinkymmenen toimijan kanssa hakemassa karjalanpiirakan nimisuojan reseptiin muutosta. Jos muutos hyväksytään, aidon karja-lanpiirakan saisi jatkossa valmistaa myös laktoosittomasta maidosta, kermasta, laktoosittomasta kermas-ta, maitojauheesta, laktoosittomasta maitojauheesta sekä laktoosittomas-ta maitojuomasta.

TUOMIO

HOIVAKOTEJA on monenlaisia. Ei voida sanoa, että kaikki yksityiset hoivakodit ovat samanlaisia kuin Esperi Care tai muut vastaavat suu-ret. Pienten hoitokotien joukossa on monia työnsä hyvin hoitavia.

SUOMEN YRITTÄJIEN vaikuttaja-foorumissa yleisö kohahti, kun SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin sanoi palkansaajan olevan huonom-massa asemassa kuin yrittäjän. Syystä kohahti yleisö.

YKSINYRITTÄJÄT painavat pitkää päivää, mutta eräänlaisen ennätyksen taitaa tehdä joroislainen Auvo Puurtinen, joka pyörittää hotellia yksin. Toivottavasti Auvo saa hotellinsa myytyä tai apua toi-minnan pyöritykseen.

AURAUSYRITTÄJÄT ovat viime päivinä tehneet töitä lähes kellon ympäri. Monet asiakkaat ja asukkaat eivät ymmärrä, että auraaja ei voi ehtiä joka paikkaan ensimmäiseksi. Malttia ja hyviä tapoja siis kaikille.

12 yrittäjät.fi facebook.com/yrittäjät @suomenyrittajat

Page 13: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

Emil Elo Yhdysvaltain talous ja politiikka.”Donald Trump seuraa markkinoita huolestuneena. Minun tehtäväni on kertoa, että miksi.” 

Jokaisen Tähtijutun takaa löytyy sen intohimoinen tekijä.Suomen johtava taloustoimitus tarjoaa sinulle ensiluokkaisen talous- ja pörssi uutisten sisällön. Vain VIP- ja digitilaajille avautuvat Tähtijutut sisältävät syventäviä ja korkealaatuisia artikkeleita työelämässä menestymiseen.

Laadun takaavat aiheilleen omistautuneet, asiantuntevat toimittajamme viikon jokaisena päivänä.

Seuraa heitä ja tilaa Kauppalehti Digi nyt vain

19,90 € / 2 kk osoitteesta kl.fi/tahtiTilaus päättyy automaattisesti.

Page 14: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

info

LÖYTYYHÄN AINAKIN

NÄMÄ ASIAT YRITYKSESI

VERKKO-SIVUILTA?

n Selkeät yhteystiedot, jotka ovat yhteneväiset kaikissa kanavissa (esim. Google My Business, some-kanavat). n Palvelukuvaukset ja tuotteet n Tietosuojaseloste n Asiantuntijat / henkilökunta kuvineen, työntekijöiden osaaminen selkeästi esille. n Selkeät navigointipainikkeet n Referenssejä toteutetuista pro-jekteista / tyytyväisistä asiakkaista. n Call To Action: Ohjaa asiakas kohti haluttua toimintoa, esimerkiksi kehotus ostamaan tekstein / painikkein.

n Hintatiedot selkeästi esille.

n Yrityksen tarinan ja sen kulttuurin esilletuonti. Myös yrityksen saamat palkinnot kannattaa tuoda selkeästi esille. n Selkeä ja helppokäyttöinen käyttökokemus myös mobiililaitteissa n Mahdollisuus jättää tarjous-pyyntö (jos toiminnan kannalta oleellinen). n Maininnat / linkit sosiaalisen median kanavista. n Erottautumistekijät kilpailijoihin verrattuna: Mikä tekee meistä paremman, miksi ostaa meiltä? n Hyvä ja selkeä visuaalinen ilme, joka tarjoaa miellyttävän asiakas- kokemuksen, herättää luottamusta ja ohjaa asiakasta kohti ostoa.

Kaisa Välivehmas, Uniikkiura Oy, Helsini

Päivittäminen ja ajantasai-suus, asioiden esille tuon-ti, riittävä selkeys. Elävä sisältö, esim. blogien teko, yhteys someen, viestintä-suunnitelman teko ja siitä kiinni pitäminen.

Toni Hujanen, Ykköstapahtumat Oy, Iisalmi

Niiden helppo tai edullinen päivittäminen rakentamisen jälkeen. Hyvän sivun saa ostettua näppärästi mutta kaikki sivulle tarvittavat lisäyk-set sitten maksavat. On olemassa myös ”helppoja”

hallintatyökaluja, johon sinut opastetaan. Kui-tenkin kiireessä on tuskallista kaivella tunnuksia ja tehdä päivityksiä. Toimittaja taas ottaa tietysti joka päivityksestä rahan. Tästä johtuu että mo-nen yrityksen sivut vanhenevat.

Mikko Lehtinen, Tagomo Digital Oy, Turku

Asiakkailtamme saadun palautteen perusteella 3 haastetta nousee jatku-vasti esiin: 1. Ajan puute. Kotisivuprojektit koetaan vaikeiksi ja pitkiksi. 2. Hyvän tekstisisällön tuottaminen hankalaa.

3. Palvelun puute sen jälkeen kun sivut on pää-tetty ostaa jostain muualta.

MIKÄ ON OLLUT HAA STAVINTA YRIT YKSEN VERKKOSIVUJEN S UUNNIT TELUSSA?

Yhä useampi kuluttaja etsii palveluista ja tuotteista tietoa internetistä. Jos yrityksel-lä ei ole verkkosivua, sen näkyvyys Goo-glessa on heikko.

Asiantuntija korostaa Googlen kasvavaa merkitystä.

– Näen, että verkkosivujen merkitys kasvaa tulevai-suudessa. Yrityksen ei pidä missään nimessä unohtaa, mikä merkitys Googlella on löydettävyyden kannalta. Sitä paitsi verkkosivut ovat yrityksen alusta, jonka se omistaa itse, Call to Action Oy:n digitaalisen markki-noinnin strategisti Timo Jakola sanoo.

Sosiaalisen median aikakaudella yritys saattaa ajatel-la, että pelkkä Facebook-sivu riittää.

– Mitä tapahtuu sitten, jos Facebook ilmoittaakin et-tä se tekee yrityssivuistaan maksullisia? On myös muis-tettava, että Facebookissa ei saa nykyään näkyvyyttä il-man maksettua mainontaa.

Pelkkä verkkosivu ei riitä. Sitä pitää myös markkinoi-da mainosrahalla eri kanavissa.

– On nähtävissä, että Google arvostaa hakutuloksis-saan hyvin rakennettua verkkosivustoa. Toisin sanoen verkkosivuston halutaan jatkossa tuottavan tietoa eri rajapinnoista.

Jakolan mukaan yrityksen ei kannata maksaa pelkäs-tä verkkosivun rakentamisesta.

– Yhtä tärkeää on jatkuvuus. Kun sivut julkaistaan, työ vasta alkaa. Sen jälkeen pitää markkinoida. Oma verkkosivu on äärimmäisen tärkeä työkalu myös asiak-kaiden mittaamisen kannalta.

Wordpressiä voi täydentää laajennuksillaWordpress on tunnettu paitsi blogialustana, myös koh-tuullisen helppona tapana perustaa verkkosivut. Alusta mahdollistaa myös monimutkaisemmat verkkototeu-tukset, jolloin tekijältä vaaditaan perustason osaamista ohjelmoinnista.

Wordpress.com -sivusto on helpoin tapa aloittaa verkkosivun työstäminen kyseisellä alustalla. Käytän-nössä koko alustan saa käyttöön ilman minkäänlais-ta teknistä osaamista. Kyseessä on lähinnä blogialusta, mutta se voi riittää yrityksen tarpeisiin. Verkkokaup-paa sen pohjalle ei kuitenkaan voi rakentaa.

Käytännössä palvelu sopii parhaiten niille yrityksille, jotka haluavat vain varmistaa näkyvyytensä verkossa. Laajennuksia saa neljän euron kuukausimaksulla.

– Mitä enemmän laajennuksia tekee, aletaan lähestyä jo personoitua Wordpress-palvelua, joka ei ole lähes-

Näy Googlessa tai kuole

teksti pauli reinikainen grafiikka maarit kattilakoski

Suomesta löytyy yhä tuhansia yrityksiä, joilla ei ole lainkaan verkkosivua. Selvitimme, miten nettisivun saa pystyyn helposti ja edullisesti.

14 Yrittäjäsanomat

Page 15: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

info

LÖYTYYHÄN AINAKIN

NÄMÄ ASIAT YRITYKSESI

VERKKO-SIVUILTA?

n Selkeät yhteystiedot, jotka ovat yhteneväiset kaikissa kanavissa (esim. Google My Business, some-kanavat). n Palvelukuvaukset ja tuotteet n Tietosuojaseloste n Asiantuntijat / henkilökunta kuvineen, työntekijöiden osaaminen selkeästi esille. n Selkeät navigointipainikkeet n Referenssejä toteutetuista pro-jekteista / tyytyväisistä asiakkaista. n Call To Action: Ohjaa asiakas kohti haluttua toimintoa, esimerkiksi kehotus ostamaan tekstein / painikkein.

n Hintatiedot selkeästi esille.

n Yrityksen tarinan ja sen kulttuurin esilletuonti. Myös yrityksen saamat palkinnot kannattaa tuoda selkeästi esille. n Selkeä ja helppokäyttöinen käyttökokemus myös mobiililaitteissa n Mahdollisuus jättää tarjous-pyyntö (jos toiminnan kannalta oleellinen). n Maininnat / linkit sosiaalisen median kanavista. n Erottautumistekijät kilpailijoihin verrattuna: Mikä tekee meistä paremman, miksi ostaa meiltä? n Hyvä ja selkeä visuaalinen ilme, joka tarjoaa miellyttävän asiakas- kokemuksen, herättää luottamusta ja ohjaa asiakasta kohti ostoa.

SOSIAALISEN median aikakaudella yhä useampi yritys pähkäilee, miten tuottaa omiin kanaviin ja omille verkkosivuille relevanttia, asiakkaita puhuttelevaa, liidejä keräävää ja ennen kaikkea kiinnostavaa sisältöä?

Kysymys on aiheelli-nen, sillä harvassa ovat ne yritykset, jotka kyke-nevät tähän.

Sisältö on kuningas. Se näkyy muun muassa siinä, miten Facebook ja Google arvottavat verkkosivuja. Haku- tuloksissa nousevat ne verkkosivut, jotka tarjo-avat kiinnostavaa, itse tehtyä sisältöä ja onnis-tuvat vieläpä tarjoile-maan sen asiakkaita houkuttelevalla tavalla.

Eikä tällainen sisäl-tö nouse pelkästään orgaanisissa hauissa. Googlen maksettujen mainosten huutokau-passa saattaa nousta ylimmäksi mainos, johon on liitetty sisäl-löltään kiinnostava verkkosivu.

Kommentti: Oma sisältö kunniaan

kään yhtä rajoitettu. Silloin käyttäjän on varattava palvelintilaa ja oma domain eli verkko-osoite. Tässä vaiheessa olisi hyvä olla myös jonkin verran teknistä osaamista, Jakola huomauttaa.

Jakolan mukaan Wordpress.com ei sovellu yritykselle, joka haluaa kustomoida sivua omien tarpeidensa mukaisesti.

Googlen etuna helppousGoogle My Business on tärkeä työkalu etenkin paikallisille yrityksille.

– Etuna on hyvä integroituminen eri palveluihin ja todella helppo käyttöönotto, Jakola sanoo.

My Business -palvelussa yritys kertoo itsestään oleelliset tiedot. Tämän jälkeen järjestelmä poimii niistä asiat, jotka se haluaa nähdä hyvällä verkkosivulla. Teemoja ja värisävyjä voi vaihtaa ja tarjolla on helppokäyttöinen tekstieditori

– Hyvä integroituminen Googleen on tässä suurin etu.Googlen palvelun heikkoutena ovat rajatut toiminnallisuudet.– Tässä vaiheessa palvelu tarjoaa lähinnä tietoa ja tekstilink-

kejä. Esimerkiksi verkkokaupan rakentaminen ei vielä onnistu. Jos yrityksen bisnes perustuu verkkokauppaan, en lähtisi ensimmäisenä Googlen palveluun.

– Jos yritykselle on tärkeää saada ihmiset käymään kivijalka-kaupassa, My Business on siihen tarkoitukseen oivallinen työ-kalu.

Teettäisinkö sivun ammattilaisella?Jos yritys päättää teettää sivun ammattilaisella, hinta kallis-tuu mutta ei välttämättä merkittävästi verrattuna edullisiin alustoihin.

– Noin 500 eurosta ylöspäin saa varteenotettavia verkkojul-kaisujen toteutuksia. Halvimpaan hintaan sisältyy yleensä esi-merkiksi Wordpressin asennus, palvelintila, valmis teema ja si-sältöjen vieminen verkkosivulle. Tällöin tilaajan täytyy tehdä sisällöt itse. Hintaan voi kuulua myös jonkinlainen kevyt brän-däys kuten värimaailman valitseminen. Yksilöllisemmät toiveet luonnollisesti nostavat hintaa.

Verkkosivuja on päivitettävä sitä mukaa, kun päivityksiä tulee tarjolle. Tämä on usein ulkoistetun ylläpidon vastuulla.

– Se on yleensä yritys, joka tarjoaa verkkosivujen palvelinti-lan. Domain maksaa muutaman euron vuodessa, mutta tekni-nen ylläpito ja automatisoitu varmuuskopiointi maksaa tyypilli-sesti joitakin kymmeniä euroja kuukaudessa.

Entä kotisivukoneet?Googlettamalla löytyy nopeasti useita erilaisia kotisivukoneita, joiden avulla yritys voi luoda no-peasti ja itsenäisesti omat verkkosivut.

Tällaiset palvelut ovat hyviä, koska ne on yleen-sä rakennettu suomalais-ten tarpeisiin ja tarjoavat suomalaisen asiakastuen. Tällöin löytyy aina joku ihminen, jolle soittaa tai laittaa sähköpostia on-gelmatilanteissa. Yleen-sä kyseiset palvelut ovat edullisesti hinnoiteltuja. Ongelmana kotisivuko-neissa voi olla laajennet-tavuus.

15Yrittäjäsanomat

Page 16: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

SEURAA DIGIPAULIA: Instagram: @digipauli • Twitter: @DigiPauli • Youtube: Suomen Yrittäjät

DIGITALIST GROPIN toimitusjoh-taja Ville Tolvanen on seurannut vuosien ajan läheltä suomalaisten yritysten digitalisoitumista. Digita-list on noin 300 henkilöää työllistävä konsulttiyritys.

– Suomalaiset ovat teknologia- ja internethullua kansaa. Mobiilikäyt-täjien määrä on maailman kärkiluok-kaa. Usein saattaa tuntua siltä, että suomalaiset ovat kuluttajina täysin digitalisoituja, mutta kun yrityksissä teknologian hyödyntäminen romah-taa. Siellä digitalisaatio ei etene.

Kun yritykset eivät kulje tekno-logian kehityksen rintaman etulin-jassa, moni maailmalla yleistyvä teknologinen innovaatio saattaa jää-dä hyödyntämättä ja näin yritykset antavat etumatkaa kilpailijoilleen.

Tolvanen ei kuitenkaan kannusta rynnimään päättömästi uuden tek-nologian perässä.

– Digiloikkaa ei ole olemassa, vaan se on itse rakennettava. Ensin pitäisi saada kuntoon perusasiat. Viime vuosina teknologia on kehittynyt niin nopeasti, että moni kuluttaja on selvästi yrityksiä edellä. Nyt yritysten tulisikin keskittyä olemassa olevan ”vanhan” teknologian mullis-tamiseen.

– Monella tavalla perusasiatkin ovat vielä yrityksissä tekemättä, esi-merkiksi näkyvyys verkossa voi olla varsin huonolla tolalla. Kuluttajat hakevat näppärästi asioita verkossa. Siihen yhtälöön ei sovi, että yrityksil-tä täytyy jäädä odottamaan sähköisiä palveluita. Nyt olisi se aika, jolloin

pitäisi alkaa soveltaa kuluttajilla olemassa olevaa laitekantaa ja toi-mintaympäristöä prosessien sähköis-tämiseen, Tolvanen jatkaa.

5G yksi megatrendeistäTolvasen mukaan päätelaitteiden nopea kehittyminen asettaa yrityk- sille haasteita.

– Suomalaisissa pk-yrityksissä ei hyödynnetä riittävästi esimerkiksi videoita, puheentunnistusta tai verkkokauppaa. Potentiaali niissä on valtava. Yhdysvalloissa nettipalvelui-den ääniohjaus yleistyy nopeasti.

Muista tämän vuoden teknologia- trendeistä Tolvanen nostaa esiin 5G-verkkoteknologian. Ensimmäisiä kaupallisia 5G-verkkoja odotetaan tämän vuoden aikana.

– 5G mahdollistaa esimerkiksi nykyistä selvästi turvallisemman robotiikan ja automaation, kun ver-kon vasteaika lyhenee. Tämä näkyy muun muassa itse ajavien autojen kehityksessä.

Vaikka moni ennustaa kuluvasta vuodesta tekoälyn entistä näkyväm-pää esiinmarssia, Tolvanen ei ole aivan yhtä vakuuttunut.

– Tekoälystä jauhetaan paljon, mutta yritysten kannalta sen hyö-dyntäminen on hidasta. Tekoäly vaa-tii paljon asiakasdataa, jotta sitä voi hyödyntää täydellä teholla. Luulen, että hype tekoälyn ympärillä tulee rauhoittumaan.

Pauli [email protected]

Asiantuntija kannustaa yrityksiä mullistamaan vanhan teknologian ennen uuden ottamista käyttöön.

Älä sokaistu uudesta teknologiasta

getty im

ag

es

Nämä ovat vuoden kovimmat teknologiatrenditAutonomisuusGartnerin mukaan autonomisuus yleistyy paitsi autoilussa, myös maataloudessa ja logistiikassa. Erilaiset robotit ja dronet käyttävät keinoälyä kor-vatakseen ihmisen. Itse ajavia autoja on testattu jo useita vuosia, isot verkkokauppajätit ovat otta-massa käyttöön drone-toimituksia ja logistiikassa roboteilla on yhä tärkeämpi rooli. Gartnerin mu-kaan esimerkiksi maataloudessa otetaan käyttöön täysin automatisoituja koneita, joiden ajamisesta on vastannut ihminen. Tutkimusyhtiö muistuttaa, että autonomisuus toimii parhaiten rajatuilla käyt-töalueilla eikä tekoäly kykene vielä samanlaiseen päätöksentekoon kuin ihmisaivot.

Datan analysoinnin automatisointiDatan määrä lisääntyy räjähdysmäisesti ja sa-maan aikaan sitä analysoidaan eri tarkoituksia varten enemmän kuin koskaan. Gartner nostaa kuluvan vuoden yhdeksi teknologiatrendiksi tekoälyn hyödyntämisen datan analysoinnissa. Kehittyneet analysointimenetelmät mahdollista-vat datan hyödyntämisen päivittäisessä päätök-senteossa ja vähentävät henkilökohtaisten näke-mysten merkitystä. Tekoälyn ansiosta suurestakin datamääräst on mahdollista tehdä faktoihin perustuvia johtopäätöksiä. Gartnerin mukaan vuoteen 2020 mennessä yli 40 prosenttia datan analysoinnista on automatisoitu.

ChatbotitChatbotit murtautuivat viime vuonna monen yrityksen tietoisuuteen, ja tänä vuonna niistä tulee entistä älykkäämpiä. Neurolingvistinen prosessointi eli NLP on kirjainyhdistelmä, jonka uskotaan vaikuttavan merkittävästi chatbottien kehitykseen. Yhä useamman palvelun uskotaan toimivan jatkossa ilman ihmistä. Forbes mainit-see esimerkkeinä lainapalvelut, pikaruokakassat ja rekrytointipalvelut. Chatbotit tulevat entistä enemmän myös pienempiin yrityksiin.

Lähteet: Gartner, Forbes

Digi

Page 17: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

DigitohtoriYrittäjä testaa: Tabletti syrjäytti kannettavanHELSINGISSÄ toimivan House Asunnot Europe Oy:n yrittäjä ja asuntomyyjä Marjut Uusmäki on testannut kuukauden ajan Microsof-tin Surface Go -hybriditablettia.

Microsoft Surface Go eroaa aikai-semmista Surface-tableteista pie-nemmällä fyysisellä koolla. Tabletin näytöllä on kokoa 10 tuumaa.

Uusmäki huomasi, että kannet-tavan käyttö jäi vähälle sen jälkeen, kun hän otti käyttöön hybridi- laitteen.

– Tässä on kaikki tietokoneen ominaisuudet pienemmässä koos-sa. Tablettia on mukava kantaa mukana myös sen takia, että se ei paina yhtä paljon kuin kannettava tietokone.

Uusmäki hoitaa tabletilla kaik-ki asuntojen myyntiin liittyvät työasiat. Hän on ollut tyytyväinen myös siihen, että akku kestää koko päivän liikkuvan työskentelyn, jo-hon sisältyy paljon asiakaskäyntejä. Valmistaja lupaa laitteelle yhdeksän tunnin akunkeston, mutta käytän-nössä tähän ei aivan päästä.

– Olen huomannut, että muis-tiinpanojen tekeminen suoraan kosketusnäytölle on aika kätevää. Asiakastapaamisissa voin esittää helposti tilastoja tai kuvia.

Työkäyttäjä saattaa arvostaa myös Surface Gon laadukasta nettikame-raa, joka on tarkempi kuin esi-merkiksi kovimmassa kilpailijassa iPadissa.

Kova hinta kosketuskynästäKosketuskynä on yksi merkittävim-mistä eroavaisuuksista perinteisen kannettavan ja hybridilaitteen välil-lä. Se mahdollistaa luonnostelun tai vapaan piirtämisen, joka ei ole mah-dollista tavallisella kannettavalla. Surface Gon kynä kiinnittyy mag-neetilla laitteen sivulle tai taakse.

Kannettavan käyttöä puoltaa usein parempi näppäimistö, mutta viime vuosina hybridilaitteiden irrotettavat näppäimistöt ovat kehittyneet ja niiden kirjoitustun-tuma on lähentynyt kannettavia tietokoneita.

Hybridilaitteiden miinuksena on usein se, että ostaja "pakotetaan" hankkimaan näppäimistö ja kos-ketuskynä erikseen. Näin on myös Surface Gon kohdalla. Sekä kynä että näppäimistö maksavat yli 100 euroa, joten laitteiston kokonais-hankinnan arvo nousee selvästi yli 800 euroon. Tässä hintaluokassa tarjolla alkaa olla myös tehokannet-tavia.

Riittävästi prosessoritehoaSurface Go -tabletin saa itselleen noin 620 eurolla. Tässä hintaluo-kassa on pakko tehdä kompromis-seja, mutta Go ei tee niitä liikaa. Se häviää prosessoritehossa uusimmal-le iPadille, mutta toisaalta Gossa riittää tarpeeksi tehoa esimerkiksi videoiden editointiin ja kuvankäsit-telyyn.

Windows 10:llä toimiva Surface Go toimitetaan ostajalle S Modessa. Tämä tila on suunniteltu paranta-maan laitteen suorituskykyä. S Modessa toimivan Windows- laitteen sovellukset voi ladata ai-noastaan Microsoft Storesta. Muista sovelluskaupoista lataaminen edellyttää siirtymistä pois S Mo-desta, eikä takaisin voi enää palata. Onneksi sovellustarjonta Micro-soft Storessa on riittävä ja laitteen käyttämä Intel-prosessori varmistaa, että sovellukset toimivat niin kuin ne on suunniteltu toimimaan.

pau

li reinika

inen

PLUSSAT+ Kasvontunnistus parantaa

yksityisyyttä ja tietoturvaa.+ Pitkä akun kesto

huomioiden laitteen koko.+ Mahdollisuus käyttää

kosketuskynää.+ Näppäimistön hyvä

kosketustuntuma.

MIINUKSET– Windows 10 in S Mode

mahdollistaa sovellusten lataamisen vain Microsoftin omasta sovelluskaupasta.

– Kosketuskynä ja näppäimistö on ostettava erikseen.

Näin varmuuskopioit tietosi oikeinVARMUUSKOPIOINNIN laimin-lyönti voi aiheuttaa isojakin rahallisia menetyksiä.

– SSD-levyjen hinnat ovat tulleet niin alas, ettei niillä ole enää merkit-tävää hintaeroa tavallisiin kiintolevyi-hin verrattuna, tietokirjailija Petteri Järvinen sanoo.

Yrityksessä kannattaa Järvisen mu-kaan pohtia sitä, miten paljon tärkeää tietoa sillä on.

– Keskivertoyrityksellä ei välttämättä ole kovin paljon tietoa itsellään, koska esimerkiksi sähköpostipalvelin on ulkoistettu. Työntekijöiden sen sijaan kannattaa varmuuskopioida valokuvat ja henkilökohtaiset tietonsa usb-tikuil-le tai ulkoiselle kovalevylle.

Yleensä eniten kallisarvoista tietoa löytyy kannettavilta tietokoneilta.

– Ei tulla ajatelleeksi, että läppäri voi hajota tai se voi päätyä varkaiden käsiin. Siinä on kaksinkertainen riski: Voi menettää tiedot ja ne voivat vielä-pä päätyä vääriin käsiin.

Järvinen muistuttaa viime keväänä voimaan astuneen EU:n tietosuojalain vaatimuksista. Sen mukaan kannetta-valla tietokoneella olevat henkilötiedot täytyy suojata varkauksia vastaan.

– Aika monella yrittäjällä on erilaisia asiakaslistoja word-dokumentteina tai excelissä. Niihin kohdistuu erityisiä velvoitteita.

Velvoitteet voi hoitaa esimerkiksi käyttämällä luotettavaa pilvipalvelua.

– Luotettavuutta on vaikea arvioi-da. Takavuosilta on esimerkkejä, että pilvipalvelutkin ovat hukanneet tietoja tai lopettaneet toimintansa.

Tietokirjailija ei kannusta käyttä-mään Gmail-sähköpostia arkistona.

– Jos yrityksessä on enemmän kuin yksi työntekijä, muillakin pitäisi olla pääsy arkistoihin kuten laskupohjiin tai powerpointeihin. Silloin Gmail ei tule kyseeseen.

Varmuuskopioinnissa on Järvisen mukaan tärkeintä varmistaa, että tieto-jen palauttaminen onnistuu tarvittaes-sa, etenkin jos tiedot on pakattu.

– On myös muistettava, että lain mukaan joitakin tietoja täytyy säilyttää todella pitkään, kirjanpidossa esimer-kiksi seitsemän vuotta. Työntekijöiden terveystietojen kohdalla aika taitaa olla kymmeniä vuosia. Siinä ajassa usb-tikku tai ulkoinen levy ehtii hajota. Käyttäjän pitää siis varmistaa, että ei ole yhden tikun varassa.

17Yrittäjäsanomat

Page 18: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

18 Yrittäjäsanomat

Laiva täynnä huippu-esiintyjiä, mukana mm.

Varaa matkasi nyt!

www.matkapojat.fi/yrittajaristeilytai 010 2323 200 (lankaverkosta8,35 snt/puh + 3,2 snt/min,matkapuhelimesta 19,2 snt/min)Hinnat alkaen 59 €/hyttiSilja EuropaLähtö: Helsingistälauantaina 8.6. klo 18.30Paluu: Tallinnastasunnuntaina 9.6. klo 16.00Kätevät yhteiskuljetuksetmaakunnista satamaan! Lue lisääwww.yrittajaristeily.fi

Nyt puhutaan rahasta!

Hinta alkaen

59 €/hytti

Varaa vuoden paras

työmatka!

Ennen ei kehdattu puhua rahasta, mut-ta Yrittäjäristeilyn jälkeen siitä puhu-taan. Rahalla on monia ominaisuuksia – hyviä ja huonoja. Raha mahdollistaa, se ohjaa ja toisinaan sulkee mahdolli-suuksia. Paljon voi tehdä myös ilman suurta rahallista panostusta. Kesäisellä Yrittäjäristeilyllä tapaat asiantuntijoi-tamme, kuulet inspiroivia rahan innoit-tamia yrittäjätarinoita ja tietopaketteja, joista saat konkreettisia vinkkejä yrittäjyyden tiellesi. Yrittäjäristeilylle ovat tervetulleita kaikki yrittäjät, yrittäjiksi aikovat ja yrittäjyydestä kiinnostuneet. Lähde viihtymään yksin, puolison, perheen tai koko henkilökunnan kanssa.

Paula Koivuniemi André Noël Chaker Elina Koivumäki

Nina Nordlund Tuukka Temonen Valtteri Lindholm

8.–9.6.2019

Page 19: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

HOITOKOTI Päiväkummun toimi- tusjohtajalla Anne Kankaalla on pitkä kokemus kesätyöntekijöiden palkkaamisesta.

– Kesätyöntekijät mahdollista-vat vakituisille työntekijöillemme ansaitun kesäloman. Osa kesätyönte-kijöistämme aloittaa jo toukokuulla, pääosa kesäkuussa ja usein kesälo-mia sijaistetaan aina elokuulle saak-ka. Ryhmäkotien tarpeet vaihtelevat sijaistusten pituuksien mukaan.

Hoitokoti Päiväkummulla on 11

ryhmäkotia ja yksi palvelutalo, joihin on otettu varsinaisten kesätyönteki-jöiden lisäksi koululaissopimuksella työllistettäviä nuoria parin viikon jaksoissa.

– Haluamme varmistaa, että vanhukset saavat ulkoilla mahdolli-simman paljon kesäisin. Koululais-sopimuksella töihin tulevat nuoret ovat avustavissa töissä, tutustumas-sa alaan. Olemme huomanneet, että tämä on hyvä väylä tutustua työelämään. Melko moni heistä

on hakeutunut myöhemmin alan koulutukseen.

Kankaan yrityksessä rekrytointia tekevät esimiehet varmistavat, että kesätyöläisillä on ammattipätevyys, varsinkin jos he tekevät hoitajan sijaisuuksia.

– Tärkeintä on, että osaa tehdä työn ja palveluasenne on kohdallaan. Nämä selvitetään työhaastattelussa. Usein käy niin, että talven aikana sairauslomia tuuranneet rekrytoi-daan pidempiin kesäsijaisuuksiin.

Jos homma toimii molemminpuoli-sesti, kesätyöntekijöillä on hyvä mah-dollisuus saada töitä vakituisesti.

Hoitokoti Päiväkummun yksi-köt sijaitsevat Helsingissä. Lisäksi yrityksellä on pääkaupunkiseudulla koteihin tuotettavia palveluita, koti-hoitoa ja kotisiivousta.

Asiantuntijan neuvot palkkaukseen Suomen Yrittäjien lainopillinen asiantuntija Atte Rytkönen muis-tuttaa, että työsopimukseen tulisi kirjata vähintään työnteon alka-misajankohta ja työsuhteen kesto, mahdollisen määräaikaisuuden peruste, työtehtävät, palkan määrä sekä työaika.

– Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työsopimuksessa työsuhteen alkuun sijoitettavasta koeajasta. Mikäli koeajasta halutaan sopia, tulee siitä tehdä nimenomainen maininta työsopimukseen, Rytkönen huomauttaa.

Ennen kesätyöntekijän palk-kaamista työnantajan kannattaa Rytkösen mukaan tarkasti miettiä sitä, kuinka paljon työtä on tarjota. Työsopimus voidaan solmia kokoai-kaiseksi tai osa-aikaiseksi, riippuen työnantajan tarpeesta. Jos kesätyön-tekijän kanssa on tehty kokoaikainen työsopimus, on työnantajalla palkan-maksuvelvollisuus, vaikka työtä ei olisikaan tarjolla joka päivälle.

– Osa-aikaisessa työssä palkka suhteutetaan tehtyyn työmäärään. Jos työvoiman tarve työssä vaihtelee, työntekijän kanssa voi tehdä vaihte-levan työajan sopimuksen. Tällaisten sopimusten osalta on kuitenkin huo-mattava, että vaihtelevan työaika-ehdon alarajaa ei saa sopia pienem-mäksi kuin todellinen työvoimatarve edellyttää, Rytkönen jatkaa.

Suomen Yrittäjät on tänäkin vuon-na mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa. Kampanjaan voi liittyä mukaan täältä.

Pauli [email protected]

Kesätyöntekijän kanssa kannattaa tehdä kirjallinen työsopimus. Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen antaa vinkit kesätyöntekijän palkkaamiseen.

Vinkit kesätyöntekijän palkkaamiseen

KARTOITA TYÖTEHTÄVÄT

Kartoita ne työtehtävät, joihin kesätyöntekijä tai -tekijöitä tarvitaan. Mieti, mitä työtehtä-vien tekeminen vaatii ja millaista työntekijää haet.

Kesätyöntekijä kannattaa perehdyttää yhtä huolellisesti kuin muutkin työntekijät, vaikka hän on töissä vain määrä- aikaisesti.

HOIDA REKRYTOINTI HUOLELLISESTI

Kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa kannattaa olla yhtä huolellinen kuin muidenkin työntekijöiden rekrytoin-nissa. Tarkista työ- ja elinkeinotoi-mistosta, onko kesätyöntekijöiden palkkaamiseen mahdollista saada esimerkiksi palkkatukea tai tukeeko kaupunki jollakin tavalla nuorten palkkaamista. TE-toimistoista voi myös saada apua kesätyöntekijöiden hakemiseen.

TEE KIRJALLINEN TYÖSOPIMUS

Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti. Työsopimukseen on syytä kirjata ainakin palkan määrä, työaika, työtehtävät, työsuhteen kesto ja alkamisajan-kohta, mahdollisesti sovellettava työehtosopimus sekä määräai-kaisuuden peruste.

Tarkista lisäksi, onko tessis-sä nuoriin työntekijöihin liittyviä velvoitteita tai määräyksiä palkan osalta.

MUISTA PALKKA-LASKELMA JA TYÖTODISTUS

Palkanmaksun yhteydessä tulee antaa myös palkkalaskelma. Kun kesätyöntekijän työsuhde loppuu, muista antaa hänelle työtodistus.

getty im

ag

es

19Yrittäjäsanomat

Laiva täynnä huippu-esiintyjiä, mukana mm.

Varaa matkasi nyt!

www.matkapojat.fi/yrittajaristeilytai 010 2323 200 (lankaverkosta8,35 snt/puh + 3,2 snt/min,matkapuhelimesta 19,2 snt/min)Hinnat alkaen 59 €/hyttiSilja EuropaLähtö: Helsingistälauantaina 8.6. klo 18.30Paluu: Tallinnastasunnuntaina 9.6. klo 16.00Kätevät yhteiskuljetuksetmaakunnista satamaan! Lue lisääwww.yrittajaristeily.fi

Nyt puhutaan rahasta!

Hinta alkaen

59 €/hytti

Varaa vuoden paras

työmatka!

Ennen ei kehdattu puhua rahasta, mut-ta Yrittäjäristeilyn jälkeen siitä puhu-taan. Rahalla on monia ominaisuuksia – hyviä ja huonoja. Raha mahdollistaa, se ohjaa ja toisinaan sulkee mahdolli-suuksia. Paljon voi tehdä myös ilman suurta rahallista panostusta. Kesäisellä Yrittäjäristeilyllä tapaat asiantuntijoi-tamme, kuulet inspiroivia rahan innoit-tamia yrittäjätarinoita ja tietopaketteja, joista saat konkreettisia vinkkejä yrittäjyyden tiellesi. Yrittäjäristeilylle ovat tervetulleita kaikki yrittäjät, yrittäjiksi aikovat ja yrittäjyydestä kiinnostuneet. Lähde viihtymään yksin, puolison, perheen tai koko henkilökunnan kanssa.

Paula Koivuniemi André Noël Chaker Elina Koivumäki

Nina Nordlund Tuukka Temonen Valtteri Lindholm

8.–9.6.2019

Page 20: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

Uusiutuminen on yksi Koivuniemen suosion salaisuus. Vuosikymmen sitten esiintymisiin tuli uusi ulottu-vuus, kun hän nousi ensimmäisen kerran rockfestivaalin lavalle.

"En ole vielä valmis jäämään eläkkeelle. Laulaminen pitää minut virkeänä ja nautin yleisön kohtaamisesta"

71-vuotiaalle Paula Koivuniemelle satelee työtarjouksia, mutta hän pystyy ottamaan vastaan vain osan. Kesän Yrittäjäristeily on yksi niistä.teksti tiina rantakoski kuvat janne aaltonen

Uskoisin olevani sopiva esiintyjä Yrittä-järisteilylle. Siellä on samanhenkisiä ihmisiä yleisössä, olemmehan yrittä-jiä, Paula Koivuniemi sanoo.

Hän uskoo, että yleisö tunnistaa kappaleet ja kesäkuisilla aalloilla tulee olemaan mah-tava tunnelma.

– Minulla on hieno, näyttävä orkesteri ja varmasti yleisö laulaa mukana.

Kevääseen mahtuu laivakeikkojen lisäksi sinfonia- orkesterien kanssa tehtäviä konsertteja, joissa kuul- laan kappaleita myös viime vuonna julkaistulta Elämästä-albumilta.

– Sinfoniaorkesterien kanssa esiintyminen on yksi hienoimmista kokemuksista tässä ammatissa. Kun la-valla on yhtä aikaa jopa 80 muusikkoa, täytyy itsekin kasvaa henkisesti isommaksi. Tilanne on kokonai-suudessaan arvokas ja yleisölle musiikki on upeaa kuultavaa.

Karisma ja taito ovat aina riittäneet isoillekin lavoille.

– Esiintyessään pitää olla vahva. Pohja itsevar-muuteen tulee Pohjanmaalta ja kotikasvatuksesta, mutta se perustuu myös etukäteen tehtyyn työhön ja harjoituksiin.

Tämän näkevät myös vuosia esiintymisiä seuran-neet fanit, jotka kiertävät keikalta toiselle. Vuosikym-menien suosio perustuu Koivuniemen mukaan ennen kaikkea ahkeruuteen ja kurinalaisuuteen.

– Olen mielestäni aina hoitanut työni hyvin, ja ollut tarpeeksi vaativa muillekin. Kaikenlaiset työt, joita ottaa vastaan, on tehtävä kunnolla ja aina yhtä energisesti.

Vaikka Koivuniemi onkin ahkera, on toki päiviä, jolloin hänen tekisi mieli jäädä vain kuuntelemaan sohvalle kissan kehräystä.

– Onhan kaikilla välillä murheita ja suruja, sellaisia päiviä tulee vastaan elämässä eikä töitä voi jättää sen takia tekemättä. Onneksi tuolloin managerini Laura kannustaa eteenpäin.

Laura Vuorinen on Koivuniemen yrityksen, PKK-Viihde Ky:n työntekijä. Aikoinaan Koivuniemi

on työllistänyt kuukausipalkalla myös muusikoita, mutta nykyään kaikki muusikot ovat freelancereita.

Koivuniemi on ollut yrittäjä vuodesta 1980.– Hankin aikoinaan hyvän tilitoimiston, joka on

ollut apunani kaikissa yritystä koskevissa asioissa. Koivuniemi sanoo, että yrittäjyys on hänelle hyvin

luontaista. Taiteellisen työn ja yrittäjyyden yhdistä-minen on sujunut ongelmitta ennen kaikkea siksi, että töitä on riittänyt.

– Yrittäjyys ei ole helppo juttu. Jos on työntekijöitä, heistä on myös vastuuta. Olisi yksinkertaisempaa mennä töihin päiväksi ja sulkea ovi työpäivän jälkeen miettimättä työasioita enää illalla.

”Kysyntää keikoille on paljon”Koivuniemen ura alkoi jo 60-luvulla hänen esiintyes-sään isänsä Mauri Koivuniemen tanssiorkesterissa. Läpimurtohitti oli vuonna 1966 levytetty Perhonen, jonka tekstin teki vuodenvaihteessa kuollut Tuula Valkama.

Yli 50 vuoteen mahtuu satoja levytettyjä kappaleita ja tuhansia esiintymisiä. Aktiivisen tanssilavakeik-kailun Koivuniemi lopetti jo useita vuosia sitten, mutta esiintyy edelleen muun muassa konserteissa ja festivaaleilla.

– Viime aikoinakin kysyntää on ollut paljon. Olisi hienoa, jos pystyisi ottamaan vastaan kaiken tarjotun työn, mutta on ajateltava myös omaa jaksamista.

Koivuniemi on aina pitänyt huolta terveydestään ja onkin omasta mielestään erinomaisessa kunnossa. Hän käy managerinsa Lauran Siru-koiran kanssa lenkillä joskus jopa monia kertoja päivässä. Usein he lähtevät myös Espooseen metsälenkille, Koivunie-men entiselle asuinseudulle.

Koivuniemi esiintyy mielellään myös vanhuksille palvelutaloissa, kun muilta työkiireiltään suinkin ehtii.

– Laulan hoivakodeissa asukkaiden iloksi ja saan siitä piristystä myös omaan päivääni. Asukkaat virkistyvät usein silmin nähden ja saattavat puhua esiintymisestä vielä viikkoja sen jälkeen.

Osa työtarjouksista on mielenkiintoisia ja ne

Paula Koivuniemi tähdittää Yrittäjäristeilyä

20

Page 21: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

Paula KoivuniemiIkä: 71Ammatti: laulajaHarrastukset: ulkoilu, teatteri, penkkiurheiluMotto: live, laugh, loveSaavutukset: useita kulta- ja platinalevyjä sekä muita tunnustuksia musiikin alalla

Page 22: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

123

YRITTÄJYYSYrittäjyys ei ole helppo juttu. Jos on työntekijöitä, heistä on myös vastuuta.

KURINALAISUUSOlen aina hoitanut työni hyvin, ja ollut tarpeeksi vaativa muillekin. Työt on tehtävä kunnolla ja energisesti.

VASTAPAINOJotain ihanaa virkistystä pitää aina olla tiedossa. Työn vastapainona pitää olla lomareissuja.

"Kaveri kuoli viime yönä, tässä on teksti"Paula Koivuniemellä on ollut yli 50 vuotta kestäneellä urallaan lukematto-mia hittejä. Läpimurto oli vuonna 1966 julkaistu Perhonen. 70-luvun loppupuo-lella ilmestyi Sua vasten aina painautui-sin. 80-luvun hittejä ovat muun muassa Aikuinen nainen, Tummat silmät, ruskea tukka, Sata kesää, tuhat yötä ja Luotan sydämen ääneen. Vuosituhannen tait-teessa suosikiksi nousi Kun kuuntelen Tomppaa. 2000-luvun hittejä ovat muun muassa Kuka pelkää Paulaa, Sata miestä, Kaiken antanut ja Queen. Koivuniemen viimeisin albumi Elämästä julkaistiin toukokuussa 2018.

Valtavasta kappalemäärästään ei Koivuniemi halua nostaa yhtä suosik-kia. Mieleenpainuvia lauluja on monia, niistä nousee esiin esimerkiksi 1980 Vie minut pois -albumilla julkaistu Laulut kun kuolevat.

– Olimme studiossa ja levyltä puuttui vielä yksi kappale. Juha Vainio tuli studioon berberi päällä ja huivi kaulas-sa. Hän laittoi paperin pöydälle ja sanoi: Kaveri kuoli viime yönä, tässä on teksti. Hän lähti saman tien ulos ja meille jäi sanat. Siinä samassa kun luimme teks-tiä, kaikki aloimme itkeä.

Viesti viimeinen, aivan kuin ois kun irrallaan rannalla on sulka joutsenen.

Poimin sieltä sen ja heitän pois.Niin juuri kun teit kanssa mun nuoren sydämen.

Joutsen siipineen pääsee ylle veen, koskaan ei sielu toivu entiselleen.

Laulut kun kuolevat, kohta uudet syntyy, laulaa en voisi niistä ainuttakaan.

otetaan vastaan musiikillisen kiinnostuksen vuoksi, vaikka ne eivät olisi taloudellisesti niinkään kannattavia.

”Wau, saan tämänkin vielä kokea”Uusiutuminen on yksi Koivuniemen suosion salaisuus. Vuo-sikymmen sitten esiintymisiin tuli uusi ulottuvuus, kun hän nousi ensimmäisen kerran rockfestivaalin lavalle Provinssissa syntymäkaupungissaan Seinäjoella.

Tilanteen muistelu nostaa vieläkin tunteet pintaan.– Takahuoneessa iski pelko, että kukaan ei tule kuuntele-

maan. Nousin kuitenkin lavalle ja vastaanotto oli uskoma-ton. Nuori yleisö osasi kaikki laulut ja lauloi mukana koko esiintymisen ajan. Sanoin mielessäni, että wau, saan tämänkin vielä kokea.

Provinssin jälkeen hän on vuosittain esiintynyt erilai-silla kesäfestivaaleilla ympäri Suomea.

Myös ensi kesälle on luvassa hienoja esiintymisiä.Erilaista musiikkia oli myös pari vuotta sitten tehdyl-

lä Duetot-albumilla. Levyllä Paula lauloi duetot yhdek-sän eri miesartistin kanssa. Levytystilanteista taltioitiin myös tv-dokumentti, jossa studiotyöskentelyn lomassa puhuttiin rakkaudesta, kuolemasta ja elämästä.

– Vesa-Matti Loirin kanssa laulamani Eilen kun mä tien-nyt en oli koskettava levyttää. Myös Toni Wirtasen kanssa laulettu Oma tie on yksi mieleenpainuvimmista kappaleis-ta tuolla levyllä.

Muita artisteja olivat Elastinen, Michael Monroe, Tuure Kilpeläinen, Lauri Tähkä, Samuli Edelmann, Jari Sillanpää ja Pate Mustajärvi.

Pyörällä Manhattanin vilskeessäKoivuniemi pitää tärkeänä, että työn vastapainona on sopivasti vapaa-aikaa ja lomareissuja.

Tammikuussa ohjelmassa oli matka Dubain aurinkoon. Pitempikin reissu ulkomaille olisi jälleen toiveissa.

– Asuin vuonna 2014 kuusi kuukautta New Yorkissa. Se oli ihanaa aikaa ja yksi elämäni parhaista kokemuksis-ta, Koivuniemi muistelee.

Vaikka Koivuniemi kävi New Yorkissa managerinsa kanssa useissa musikaaleissa ja täydensi esiintymisvaate-varastoaan, matka oli pääosin muuta kuin työtä. Manhat-tanin vilskeessä ei häntä tunnistettu.

– Tuosta ajasta jäi paljon hienoja lomamuistoja ja myös ammatillisesti sain vaikutteita tulevia esiintymisiä ajatellen.

Central Parkin reunassa asuneet matkalaiset vuokra-sivat polkupyörät ja huristelivat Hudson-joen varrella ja rohkeasti liikenteen seassa.

– Laura toimi yleensä matkanjohtajana, kun läh-dimme tutustumaan Manhattaniin. Seurasin Lauraa, kun itse en opetellut kaikkia metroreittejä, Koivunie-mi nauraa.

Koivuniemi sanoo suunnittelevansa tulevai-suuttaan melko tarkasti, mutta antaa tilaa myös muutoksille.

– Kun kohtaa ihmisiä ja alkaa jutella tulevaisuu-desta, voi sattuma johdattaa aivan uusiin suunni-telmiin.

Vuosien kokemus on tuonut varmuutta nähdä, mikä työ tuntuu omalta ja mikä ei.

– Yleensä minulla on vahva tuntemus siitä, minkälaisia työtehtäviä haluan ottaa vastaan ja mihin projekteihin lähteä mukaan.

Vaikka Koivuniemi täyttää kesällä 72 vuotta, hän ei ole suunnitellut eläkkeelle jäämistä.

– En ole vielä valmis jäämään eläkkeelle. Laulaminen pitää minut virkeänä ja nautin yleisön kohtaamisesta ja musiikista.

22 Yrittäjäsanomat

Page 23: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

FACEBOOK Connect järjestettiin ensimmäisen kerran Suomessa. Paikan päälle Helsinkiin saapunut Faceboo-kin Ruotsin maajohtaja kannusti yrityksiä ajattelemaan alusta lähtien globaalisti.

Ensimmäinen Facebook Connect -tilaisuus järjes-tettiin Helsingissä tammikuun lopussa. Paikan päälle otettiin 160 ensimmäisenä ilmoittautunutta.

Facebookin Ruotsin ja Suomen maajohtaja Samuel Rihani korosti yleisölle mobiilimurroksen nopeutta.

– Mobiilin aiheuttama disruptio (suom. uuden inno-vaation markkinoilla aiheuttama häiriö) on mielestäni aliarvioitu. Se on tapahtunut paljon nopeammin kuin oletimme.

Yksi postaus päivässä riittääFacebookin Euroopan päämajassa Dublinissa työs-

kentelevä Anna Klaile perehdytti tilaisuuden osanottajat Facebook-markkinoinnin saloihin.

– Moni kysyy minulta, kuinka usein olisi hyvä julkaista yrityksen Facebook-sivulla. Tähän ei ole yhtä selkeää vastausta. Suosittelen testaamaan, mitkä ajakohdat ja päivät toimivat parhaiten, Klaile sanoi.

Klaile suuntaisi julkaisujen fokusta mieluiten laatuun kuin määrään.

– Enintään yksi julkaisu päivässä. Ideakalenteri on hyvä tapa rakentaa säännöllisyyttä julkaisemiseen. Kan-nustan myös ajastamaan useampia julkaisuja kerralla.

Facebookissa saa yhä harvemmin näkyvyyttä orgaa-nisesti, ilman maksettua mainontaa. Klaile kannustaa jokaista mainostajaa perehtymään mittaustyökaluihin.

– Mainonnan yleiskatsaus-sivulta saa kaiken oleellisen tiedon toteutetuista mainoksista. Mainostajan kannalta on tärkeä ymmärtää, missä seuraajat ovat, kumman sukupuolen edustajia he ovat ja minkä ikäisiä he ovat. Mainostajan kannattaa ottaa käyttöön Pages Manager -sovellus, jonka kautta voi hallinnoida omaa yrityssivua ja vastata myös Instagram-viesteihin.

Lisää oppia muun muassa Facebook-mainostamiseen saa Facebookin omasta Blueprint-palvelusta, joka tar-joaa muun muassa ohjeita Ads Managerin käyttöön.

Pauli [email protected]

Kuinka monta Facebook-julkaisua yrityksen kannattaa tehdä päivässä?

– RAHA on oleellinen osa yrityksen toimintaa, mutta suomalainen tapa on, että siitä ei puhuta. Haluamme tuoda ohjelmassa eri näkökulmia rahaan, sanoo kehityspäällikkö Karri Ruuskanen Suomen Yrittäjistä.

Risteilyllä kuullaan rahan innoitta-mia yrittäjätarinoita ja tietopaketteja.

– Puhumme siitä, mitä tapahtuu, jos sen menettää, jos sitä saa lisää ja miten sitä voi hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla.

Tapahtumakoordinaattori Anne Eronen sanoo, että risteilyn ohjelma on suunnattu niin pitkään yrittäjänä olleille, vasta-alkajille kuin yrittäjäksi aikovillekin.

– Tämäntyyppiselle risteilylle on kysyntää, koska yrittäjyys on suosi-tumpaa kuin koskaan.

Yrittäjäristeilyn juontaa bisnesant-ropologi André Noël Chaker, joka on kuuluisa innostavasta tyylistään. Ilta huipentuu kestotähti Paula Koivuniemen ja bilebändi Gebardin

esiintymisiin.– Risteily sopii vaikka virkistysmat-

kaksi yrittäjille ja työntekijöille. Reis-su on hyvä kesänaloitus. Illallisella on myös viimeksi suuren suosion saanut sinkkupöytä, Ruuskanen vinkkaa.

Yrittäjäristeilyn käyttöön on varat-tu koko laiva, ja paikalle odotetaan noin 1 500:a risteilijää.

Tapahtumia koko vuodeksiSuomen Yrittäjien tapahtumista vastaavilla Ruuskasella ja Erosella on kiireinen kevät, sillä samaan aikaan on valmisteilla useita isoja tilaisuuksia. Ensimmäisenä vuoros-sa on Koulutusjohdon foorumi 14. helmikuuta Helsingissä.

Kunnallisjohdon seminaari jär- jestetään tänä vuonna Lappeenran-nassa 15.–16. toukokuuta. 27. kertaa järjestettävään tapahtumaan odote-taan noin 1 200:a osallistujaa.

Nuorille yrittäjille suunnattu Get

Together pidetään Kauhavalla 24. toukokuuta. Valtakunnalliset yrittä-jäpäivät pidetään 18.–19. lokakuuta Lahdessa.

– Myös vuoden 2020 Yrittäjäpäi-vien valmistelu on aloitettu majoi-tusvarauksilla. Kyseessä on niin iso tapahtuma, että tarvitsemme Jyväskylän koko majoituskapasitee-tin, Eronen sanoo.

Tavoitteena on tehdä jokaisesta ta-

pahtumasta monipuolinen tilaisuus, joka tarjoaa eväitä yritystoimintaan, mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja viihdettä.

– Teemme ohjelman mahdollisim-man kustannustehokkaasti, mutta laadukkaasti. Yhteistyökumppanien avulla osallistumismaksut pysyvät maltillisina, Ruuskanen huomauttaa.

Tiina [email protected]

"Ajattele globaalisti"Suomen Yrittäjien viestintä-johtaja Taru Jussila korostaa Facebookin roolia yrityksen kansainvälistymisessä.

– Jokaisen pk-yrittäjän on tarpeen pitää itsensä kartalla somemarkkinoinnista. Face-book tarjoaa mahdollisuuden siipien kokeiluun ulkomaisilla markkinoilla, mahdollisesti varsin pienilläkin panoksilla. Ei tarvitse tyytyä kotipaikka- kuntaan, Facebook antaa mahdollisuuden tehdä bisnestä missä tahansa, hän sanoo.

Kolmatta kertaa järjestettävän Yrittäjä- risteilyn teemana on tänä vuonna raha. Siitä puhutaan Itämeren aalloilla uudis- tuneella Silja Europalla 8.–9. kesäkuuta.

Raha puhuttaa kesäkuisella Yrittäjäristeilyllä

tiina ra

nta

koski

pixh

ill

Yrittäjäristeily järjestetään Silja Europalla kesäkuussa. Tallink Siljan myyntipäällikkö Tarja Luomala (vas.) esittelee 6. kerroksen teatte-ritiloja Suomen Yrittäjien tapahtumakoordinaattori Anne Eroselle.

Yrittäjäristeily 8.–9.6.2019, Silja Europa

Risteilyn myynti: www.yrittajaristeily.fiLisätietoja: tapahtumakoordinaattori Anne Eronen, p. 050 4088 460

23Yrittäjäsanomat

Page 24: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

Näin paljon maksat henkivakuutuksesta vuodessa

Esimerkkiasiakkaat:1. Yrittäjä, ikä 40 vuotta (s. 1979), korvaussumma 50 000 €2. Yrittäjä, ikä 40 vuotta, korvaussumma 100 000 €3. Yrittäjä, ikä 55 vuotta (s. 1964), korvaussumma 50 000 €4. Yrittäjä, ikä 55 vuotta, korvaussumma 100 000 €

If (vakuutuksen myöntää Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö)1. 124 euroa/vuosi2. 246 euroa/vuosi3. 398 euroa/vuosi4. 797 euroa/vuosi

Fennia1. noin 136 euroa/vuosi2. noin 272 euroa/vuosi3. noin 444 euroa/vuosi 4. noin 889 euroa/vuosi

Turva1. noin 110 euroa/vuosi2. noin 230 euroa/vuosi3. noin 340 euroa/vuosi4. noin 622 euroa/vuosi

Lähitapiola1. noin 110 euroa/vuosi2. noin 220 euroa/vuosi3. 311 euroa/vuosi4. noin 622 euroa/vuosi

Uutiset

YRITTÄJÄN siirtyminen ajasta iäisyyteen voi tuntua kaukaiselta aja-tukselta, mutta useimmissa tapauk-sissa siihen kannattaa varautua.

Henkivakuutuksen ideana on, että se kattaa rahallisesti vakuutetun kuo-leman. Jos vakuutuksen summaksi on määritelty esimerkiksi 100 000 euroa, edunsaajat saavat kyseisen rahamäärän välittömästi kuoleman jälkeen. Lähiomaisten vastuulle jää perintöveron maksaminen, paitsi jos edunsaaja on kaukaisempi sukulai-nen. Silloin sovelletaan pääomave-rotusta. Jos edunsaajana on yritys, vakuutussumma on sille verotettavaa elinkeinotuloa.

– Henkivakuutus on käytännössä voimassa heti, kun yrittäjä sellaisen ottaa yrityksen kautta tai henkilö-kohtaisesti, Fennian myynnistä ja asiakkuuksista vastaava johtaja Kari Wilén kertoo.

Jos kyseessä on osakeyhtiö, yrittä-jän maksamat vakuutusmaksut ovat helpommin vähennettävissä verotuk-sessa. Sen sijaan yksityisen elinkei-nonharjoittajan vakuutusmaksut eivät ole vähennyskelpoisia lainkaan, ellei vakuutusta oteta työntekijälle.

Wilénin mukaan muutaman sadan tuhannen euron summalla alkaa jo olla merkitystä vakuutuksen ottajan kannalta.

”Henkilökohtainen turva retuperällä”Vakuutuksen hintaan vaikuttaa va-kuutussumman lisäksi muun muassa vakuutetun ikä sekä terveydentila. Sukupuoli ei sen sijaan ole hinnoitte-luperuste. Mitä nuorempana vakuu-tuksen ottaa, sen vähemmän siitä maksaa vuodessa.

– Jos vakuutussumma on 100 000 euroa ja vakuutettu on 40-vuotias,

hän maksaa vakuutuksestaan 16 euroa kuukaudessa. Samalla sum-malla itsensä vakuuttava 55-vuotias maksaa jo selvästi enemmän, 52 euroa kuukaudessa.

Vakuutusyhtiö voi korottaa mak-sua, jos asiakkaan terveydentilassa todetaan riskejä.

– Ongelmana näissä vakuutuksis-sa on yleensä se, että yrittäjä herää asiaan liian myöhään, kun alkaa jo olla sen verran ikää, että on tullut kaikenlaista terveysongelmaa. Va-kuutusmaksu perustuu hyväksyttyyn terveysselvitykseen, joka voi estää vakuutuksen saamisen. Kaiken kaik-kiaan tästä vakuutuksesta tingitään ensimmäisenä esimerkiksi silloin, kun firmassa on tiukempaa taloudel-lisesti, Wilén sanoo.

Hän arvioi, että henkivakuutus voi olla perusteltu myös tilanteessa, jossa kaksi yrittäjää tasavertaisella

omistussuhteella osakeyhtiössä.– Osakkaat voivat kirjata osakasso-

pimukseen, että molemmat ottavat vakuutuksen, jossa edunsaajana on yritys. Tarkoituksena tällöin on, että toisen omistajan perikunta hoide-taan ulos firmasta, ettei tule riitaisaa tilannetta, jossa perikunta haluaa

Yrittäjän kuolema voi aiheuttaa lähiomaisille taloudellisia ongelmia. Vertailimme henkivakuutuksen hintoja.

Yrittäjä, näin varaudut pahimpaan

getty im

ag

es

24 Yrittäjäsanomat

Page 25: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

TARKISTA kuvaajatieto!

KUOLEMANTAPAUKSESSA tilanne on erilainen osakeyhtiössä ja yksityisen elinkeinonharjoittajan kohdalla kohdalla. Osakeyhtiössä, jossa on yksi osakkeenomistaja, vai-najan osakkeet siirtyvät kuolinpe-sälle. Pesä ei voi kuitenkaan hoitaa hallituksen jäsenenä tai toimitus-johtajana yhtiön asioita.

– Yhtiöllä tulee olla vähintään yksi hallituksen jäsen, joka hoi-taa muun muassa yhtiön maksulii-kenteen, Suomen Yrittäjien lain-säädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen selvittää.

Kun yksityinen elinkeinonharjoit-

taja kuolee, hänen puolisonsa tai perillisensä voi haluta jatkaa elin-keinotoimintaa. Yrittäjä voi määrätä testamentilla, kenelle elinkeinotoi-minta siirtyy hänen kuolemansa jälkeen.

– Elinkeinotoiminta siirtyy tällöin eteenpäin osituksen tai perinnön-jaon kautta, yleensä elinkeinon-harjoittajan puolisolle tai laillisille perillisille. Velat tulee maksaa kuu-kauden päästä perunkirjoituksen toimittamisesta, Toivonen jatkaa.

Pauli Reinikainen

Miten yritysmuoto vaikuttaa?

Huomioi nämä henkivakuutuksissa

 - VUODEN 2012 jälkeen asiakkaan suku-puoli ei ole vaikuttanut vakuutuksen hin-noitteluun. Ikä puolestaan vaikuttaa riskiin.

- Henkivakuutusturvaa mitoitettaes-sa suositeltavaa on huomioida henki-lökohtaiset ja yritystoimintaan liittyvät taloudelliset vastuut sekä perhetilanne. Omistajayrittäjillä talouden ja vastuiden kokonaisuuden ymmärtäminen on erityi-sen tärkeää.

- YEL-työtulo vaikuttaa vanhuuseläk-keen lisäksi myös siihen, miten kuole-mantapauksessa lesken eläke määräytyy. Keskimäärin yrittäjän YEL-vakuutuksen työtulo on mitoitettu noin 23 000 euroon. Jos työtulo ei vastaa todellista ansio- ja elintasoa terveyden pettäessä, sosiaa-lietuuksien taso voi osoittautua liian matalaksi.

- Mahdollinen liikekumppaneiden

välinen osakassopimuskin vaikuttaa hen-kiturvan tarpeeseen. Jos yksi osakkaista ei pysty jatkamaan yritystoimintaa kuole-man tai työkyvyttömyyden vuoksi ja muut lunastavat osuuden itselleen, on syytä varmistua, että joko yrityksessä tai muilla osakkailla on resursseja lunastaa osuus.

- Henkivakuutuksen maksuja tarkistellessa on hyvä huomioida, onko henkivakuutus alenevaissummainen vai kiinteäsummainen. Alenevaissummaises-sa henkivakuutuksessa, vakuutusmaksu pysyy samana vakuutetun ikääntyessä, mutta vakuutusmäärä henkivakuutuksella laskee portaittain joka vuosi. Kiinteä-summaisessa henkivakuutuksessa valittu vakuutusmäärä pysyy samana, mutta vakuutusmaksu nousee vakuutetun ikääntyessä.

rahat firmasta. Jos tällaista järjestelyä ei ole, voi olla että yrityksestä pitää ryhtyä myymään jotain. Tai sitten tulee leski hallitukseen, eikä se välttämättä ole hyvä tilanne.

"Omaa kuolemaa ei osaa ajatella"Sähköpalvelu Kipinän yrittäjä Olli Immonen päätti jo varhaisessa vai-heessa turvata perheensä elämän, jos jotain ikävää sattuu.

– Minulla on sellainen henkiva-kuutus, joka kattaa henkilökohtaiset velat. Ettei perheen tarvitse laittaa pahimman keskellä taloa myyntiin. Omaisuus on turvattu.

Immosen tapauksessa vakuutuksen arvo on satoja tuhansia euroja.

– Silloin kun omakotitalon raken-sin, vakuutuksia päivitettiin ylöspäin. Lähipiirissä sattui olemaan vakuu-tusalan ihminen, jolta sain neuvoja ja rehellisen mielipiteen, hän kertoo.

Immosella on henkivakuutukses-saan lisäturva työkyvyttömyyden ja pysyvän haitan varalta. Henkiva-kuutuksen ohella hän on turvannut elämäänsä sairauskulu- ja tapaturma-vakuutuksilla.

– Vaikea sanoa, miksi niin harva yrittäjä turvaa oman elämänsä. Ehkä omaa kuolemaa ei osaa ajatella. Mie-lestäni kannattaa ajatella niin, mikä tilanne on siinä vaiheessa kun itsestä aika jättää. Onko oma perhe työky-kyinen sillä hetkellä ja onko perheen tulotaso riittävä.

Kattavasta vakuutusturvastaan Immonen maksaa yli 3 000 euroa vuodessa.

– Vastapainoksi saan reilun kor-vauksen, jos en pysty tekemään töitä. Käytännössä se on huomattavan suuruinen kuukausipalkka.

Pauli [email protected]

25Yrittäjäsanomat

03

2018yrittajat.fi

Nuori leipomoyrittäjä Mikko Hietala

on jo kokenut potkut, 400% liike-

vaihdon kasvun puolessa vuodessa,

konkurssiuhan ja syöpädiagnoosin.

LEIPURIN HULLUNMYLLY

NÄIN YRITYKSESI

VOI HYÖDYNTÄÄ

SOME-PALVELUJA

MIKKO NURMINEN

KASVATTAA ALA-ASTE-

IKÄISISTÄ YRITTÄJIÄ

LUKSUSTUOTTEIDEN

BALMUIR USKOO

KIVIJALKAKAUPPAAN

3 2

018

Leht i joka puhkeaa kukkaan

3 x Yrittäjä I Inspiraatio I Startup & Restartup I Yrittäjän työkalut I Innolla

04

2018yrittajat.fi

Yrittäjänä olen tietyllä tavalla vastuussa työntekijöideni asuntolainoista, sanoo viestintätoimisto Ellun Kanojen perustaja Kirsi Piha.

VASTUUN-KANTAJA

MITEN CHEEKIN,SANNIN JA JENNINFIRMOILLA MENEE?

PELIYRITTÄJÄMARKUKSELLAKAKSI SYÖPÄÄ

ESITTELYSSÄMEILIOHJELMATKÄNNYKKÄÄN

Leht i , joka saa syksynkin tuntumaan kesältä

3 x Yrittäjä I Inspiraatio I Yrittäjän viikko I Startup & Restartup I Yrittäjän työkalut

Tilaa Suomen ainoa aikakauslehti,joka on tehtyyrittäjälle.

Tilaushinta sisältää alv:n ja voit vähentää tilausmaksun verotuksessa. Tilaus jatkuu kestotilauksena niin pitkään kuin itse haluat kulloinkin

voimassa olevaan tilaushintaan (nyt 54 € /vuosi/6 lehteä). Voit irtisanoa tilauksesi koska tahansa. Kustantajalla on kuitenkin oikeus veloittaa

tilaajalta jo saadut lehdet KSL:n 6. luvun 16 § 6. mukaisesti (peruuttamisoi-keuden puuttuminen).

TILAA YRITTÄJÄ-LEHTI NETISTÄ: yrittajat.fi/yrittajaTILAA LEHTI PUHELIMELLA:

lähetä viesti TILAUS numeroon 050 9022 225

EVÄITÄ ONNISTUMISIIN!

06

2018yrittajat.fi

Noora Fagerströmin

Jungle Juice Bar -ketju

kasvaa Suomessa ja maailmalla.

Menestys ei ole tullut helpolla

kolmen pienen lapsen äidille.

MEHUKAS MENESTYS

ESITTELYSSÄ

UUDEN AJANJOHTAJAT

KIVIKYLÄN

KOTIPALVAAMO

USKOO LIHAAN

MITKÄ STARTUPIT

KERÄSIVÄT ENITEN

RAHOITUSTA?

6 2

018

lehti joka on täynnä ki innostavia yrittäjätarinoita

3 x Yrittäjä I Yrittäjän viikko I Startup & Restartup I Yrittäjän työkalut I Inspiraatio

54€sis. alv

6 numeroa

Page 26: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

TALOUSHALLINTO

PARHAAT PALVELUT ILMOITUSMYYNTI, tiedustelut: Kari Salko, 0400 604 133, [email protected]

TILITOIMISTOT

KÄÄNNÖSTYÖT, TULKKAUS

OLISIKO

TÄSSÄ PAIKKA

SINUN YRITYKSESI

ILMOITUKSELLE?

OTA YHTEYS:

Kari Salko,

0400 604 133,

[email protected]

Palveleva käännöstoimisto YRITYKSILLE KOKO SUOMEEN

– kaikki käännökset, kaikki kielet– auktorisoidut / leimatut käännökset

Kielipalvelu FILIALPuh. 0400 876 492

[email protected]

KIRJAT

Yrittäjä, hyödynnä jäsenetusi!Kaikki yhteistyökumppanien tarjoamat jäsenedut löydät www.yrittajat.fi/jasenedut

JÄSENKORTTI

MEDLEMSKORT I MEMBERSHIP CARD

JÄSENEDUT

OLISIKO

TÄSSÄ PAIKKA

SINUN YRITYKSESI

ILMOITUKSELLE?

KYSY TARJOUS:

Kari Salko,

0400 604 133,

[email protected]

ISKE KIINNIYRITTÄJÄN ETUIHIN.

Yrittäjät tarjoaa

jäsenilleen runsaasti

rahanarvoisia palveluita,

etuja, tarjouksia, tapah-

tumia ja verkostoitumis-

mahdollisuuksia. Liity

jäseneksi ja lataa samal-

la Yrittäjän mobiilikortti.

Sen ansiosta jäsen-

etusi kulkevat aina

mukanasi. Liity

jäseneksi osoitteessa

yrittajat.fi/liity

ja lataa applikaatio

sovelluskaupasta!

JÄSENEDUT

Uunituore ja tulikuuma 3. painos!Kauko Parkkinen:YRITTÄJÄ TULOPOLITIIKAN HUKKAPUTKESSA

Kertoo, miten irti-sanomismekkalan siemenet kylvettiin 35 vuotta sitten, kun Kalevi Sorsan hallitus ja työmarkkina- järjestöt kyykyttivät yrittäjiä ”työsuhde-turvalailla”.

Kirjakaupoista ja www.kauko-kustannus.fi20 euroa kpl + kulut, väh. 2 kpl ilman kulujalisää aiheesta www.kaukoparkkinen.com

Anna myös

ehdokkaallesi !

Page 27: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

Suomen Yrittäjien jäsenistäetsitään bisnesenkeleitäSUOMEN YRITTÄJIEN Kasvuyrittäjäver-kosto aloittaa yhteistyön Finnish Business Angels Networkin kanssa (Fiban). Mukaan pääsee 10 000 eurolla

Yhteistyö tarjoaa Suomen Yrittäjien jäse-nille mahdollisuuden osallistua arvostet-tuun sijoittajasyndikaattiin ja lähteä itsekin bisnesenkeliksi. Kasvuyrittäjäverkosto toivoo lisäksi löytävänsä yrittäjäjärjestön jäsenistöstä potentiaalisia sijoituskohteita bisnesenkeleille.

Suomen Yrittäjien kasvuyrittäjäverkoston johtoryhmän jäsen Teemu Polo on vakuut-tunut yhteistyön hyödyistä.

– Suomen Yrittäjien jäsenet pääsevät mukaan oppimaan niiltä, jotka jo harjoi-telleet paljon enkelisijoittamista pieniin, aloittaviin yrityksiin. Näemme, että yrittä-jien joukossa on paljon sellaisia henkilöitä, joilla on merkittävää toimialakokemusta ja toisaalta kyky lähteä mukaan sijoittajina.

Fibanin kautta yrittäjä voi tarjota esimer-kiksi pitkäaikaista mentorointia.

– Tässä vaiheessa on tärkeä päästä oppi-maan Fibanissa hyväksi havaittuja käy-täntöjä. Suomen Yrittäjien jäsenille tämä yhteistyö mahdollistaa myös sijoittajan ha-kemisen Fibanin kautta, Polo kommentoi.

Mukaan 10 000 euron minimisijoituksellaYhteistyö alkaa toden teolla tulevana ke-väänä, kun Nordic Angel Program käynnis-tyy. Mukana on enkelisijoittajia Fibanista ja muista Pohjoismaista.

– Siellä pääsee valmiiksi katettuun pöy-

tään. Ohjelma on rakennettu niin, että mu-kana on hyödyllistä koulutusta ja oikeiden sijoituscasejen läpikäyntiä, Polo jatkaa.

Nordic Angel Program on neljän kuukau-den mittainen ohjelma. Koulutuksen ja työ-pajojen ohella ohjelmassa mukana olevilla on vapaa pääsy Fiban-akatemiaan. Suomen Yrittäjien jäsen voi päästä NAP-ohjelmaan mukaan 10 000 euron vähimmäissijoituk-sella. Osallistuja pääsee mukaan osaksi kokenutta enkelisyndikaattia ja tekemään (mahdollisesti) ensimmäisen enkelisijoituk-sen kokeneen johtavan sijoittajan johdolla, tutustumaan ja kartoittamaan suuren määrän startupeja Arctic15 -verkostosta, saa ilmaiset Fiban Academy -koulutukset kevään 2019 ajan ja pääsee osallistumaan Fibanin kevätmatkalle Amsterdamiin.

Finnish Business Angel Networkilla eli Fibanilla on laaja enkeliverkosto Suomessa, johon kuuluu noin 650 jäsentä. Bisnesen-kelit ovat sijoittaneet yhteensä noin 202 miljoonaa euroa yli tuhanteen yritykseen (2010–2017). Nordic Angel Program (NAP) on enkelisijoittajien koulutus- ja sijoitusohjelma, jonka tavoite on kasvattaa seuraava sukupolvi enkeleitä tuomalla koolle kokeneita ja uusia sijoittajia, sekä ke-hittää pohjoismaisten enkeleiden keskeistä yhteistyötä.

FiBAN-yhteistyöstä kiinnostuneet yrittäjät voivat osallistua ottamalla yhteyt-tä Nordic Angel Networkista vastaavaan Reetta Iloon, [email protected].

Pauli [email protected]

YRITYSKAUPAT

Kustantaja Suomen Yrittäjien Sypoint Oy. Lehti ilmestyy 6 kertaa vuo-dessa ja postitetaan Suomen Yrittäjien jäsenille. Osoitteellinen levikki 76 717 kpl. ISSN 2341-7722 (painettu) ISSN 2341-7714 (verkkojulkaisu). Aikakauslehtien Liiton jäsen. Toimitus Taru Jussila päätoimittaja ⚫ Jari Lammassaari, toimituspäällikkö ⚫ Elina Hakola, toimittaja ⚫ Tiina Ranta-koski, toimittaja ⚫ Pauli Reinikainen, toimittaja ⚫ Maarit Kattilakoski, senior AD ⚫ [email protected], p. (09) 229 221 ⚫ Ilmoitus-myynti Otavamedia Oy ⚫ Maistraatinportti 1, 00150 Otavamedia ⚫ oma.otavamedia.fi ⚫ Tilaukset ja osoitteenmuutokset Suomen Yrittäjät, PL 999, 00101 Helsinki ⚫ p. (09) 229 221 ⚫ [email protected] ⚫ Taitto ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy / Lea Hult, Helsinki ⚫ Paino Alma Manu Oy, Tampere

Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta,epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai kieli- tai kään-nösvirheestä, jos teksti käännetään lehden toimesta ilman eri maksua. Ilmoituksen poisjäämisen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta, mikäli poisjääminen johtuu ilmoittajasta, tilaajasta, mainostoimistosta tai ylivoi-maisesta esteestä. Lehdellä on oikeus kieltäytyä julkaisemasta ilmoitusta. Ilmoituksen tilaaja vastaa lehteen nähden siitä, että lehdelle annetun aineiston julkaiseminen tapahtuu kenenkään tekijänoikeutta loukkaamatta sekä siitä, että ilmoitus on lakien, asetusten ja hyvien tapojen mukainen. tekijänoikeutta loukkaamatta sekä siitä, että ilmoitus on lakien, asetusten ja hyvien tapojen mukainen.

Seuraava Yrityspörssi ilmestyy 4.4.2019.

Satoja myytäviä yrityksiä ja

ilmoituksiin vastaami-nen osoitteessa

www.yritysporssi.fi

Voit jättää ilmoituksen soittamalla

010 339 3300.

MYYDÄÄN YRITYS

MAJOITUS, RAVINTOLA, ELINTARVIKE

Myydään matkailutila Kylä-keskus Syke Kärsämäellä rakennuksineen ja toimintoi-neen. Toiminut 20 vuotta ja majoittaa vuosittain noin tuhat matkailijaa. Toimintaan kuuluu majoitustoiminta, ruokailu, pitopalvelu sekä monenlaiset tapahtumat, juhlat, koulutuk-set, kokoukset sekä kurssit. Puh. 0400 266 008 6066

Myydään 34 vuotta toimi-nut, hyvin tunnettu ravintola Tei-Tupa Ikaalisissa. Erinomai-nen sijainti 3-tien varrella ja viihtyisä, valoisa hirsirakennus. Ravintolassa 200 as.p ja A-oi-keudet. Soveltuu erinomaisesti perheyritykseksi. Yhteydenotot puhelimitse 03 458 7656 6026

PALVELUT

Kannattava hoiva- ja toimisto-kaluste netti-ja projektimyynti yritys. AA-luottoluokiteltu Oy. Nettikauppa, mallikalusteet, valmiit asiakkaat ja hyvät erikoistuotteet. Koko Suomi myyntialueena. Tartu tilaisuu-teen, menesty! 5993

Myydään hyvämaineisen ja vakiintuneen parturi-kampaa-mon liiketoiminta Hyvinkäällä. Kaunis, avara pankin vuokra-huoneisto kaupungin parhaalla paikalla katutasossa. 5 asiakas-paikkaa. 5823

WWW.YRITYSPORSSI.FI

TEOLLISUUS

Myydään teollisuusmaalaa-mo Seinäjoen Teräsmäeltä. Yrityksellä on vakiintuneita asiakassuhteita ja hyvä maine, yritys on toiminut vuodesta 2001 kannattavasti. Puh. 040 766 0594 5735

OSTETAAN YRITYS

PALVELUT

Pitkän kokemuksen omaava tilitoimisto on kiinnostunut laajentumaan yritysostojen kautta. 5041

Janne Jormalainen on yksi suomalaisista bisnesenkeleistä.

jou

ni h

ara

la

Page 28: 10 11 12 19 HINNOITTELU ON VAIKEAA KASVA SUOMI TAAS … · 2019-02-07 · Uni häiriintyy, liikunta jää, ruokavalio muuttuu epäterveellisemmäksi, paino nousee ja päihteiden käyttö,

2019Lahti