SOSIALISTINEN

AIKAKAUSLEHTI

TOIMITUS

SISÄLTÖ:

Näytenumero JOULUKUU 1905

EDV. GYLLING(Vastaava)

SULO VUOLIJOKI

O. W. KUUSINEN(Toimitussihteeri)

YRJÖ SIROLA

Tarkotuksemme.

Eduskuntalaitoksemme uudistamisesta. S. W.

Valtion ja kirkon erottaminen. J. A–io.

Suuren vallankumouksen kynnyksellä. V. Igelström .

Maatalouskysymys puolueohjelmassamme. Edv. Gylling.

Onko toivottava, että sosialidemokratia pian pääsee voitolle?

Katsauksia.

ISBN 1796-928xSosialismi.netTampere 2015

Sosialistisen aikakauslehden ensimmäinen näytenume-ro, joulukuu 1905. Kieliasu on jätetty alkuperäiseen muo-toonsa, vain selvät kirjoitusvirheet on korjattu.

TARKOTUKSEMME.Sosiaalidemokratia Suomessa on kestänyt ensi tuliko-

keensa, se on viime kansallislakon aikana osottanut olevan-sa vastustajiensakin arvonannon saavuttanut – tai ainakinsen ansainnut – järjestävä valta, jommoisena se pätevästi onkumonnut niiden väitteet, jotka pelotuksilla »sosialismin yh-teiskuntaa hajottavista voimista» ovat yrittäneet estää kan-saa lähestymästä vapauttajaansa, vieläpä usuttaneet valtion,kirkon ja rahavallan mahtajat kätyreineen käyttämään sor-tokeinojaan tätä uutta tulokasta vastaan. Vieläpä nytkinesiintyy siellä täällä mielipiteitä, joilla on hyvä halu lykätäsosiaalidemokratian syyksi kaikki ne maltittomuudet, joihintietämättömyyden ja taloudellisen kurjuuden iestä tylsinäkantaneet työläiset yhtäkkiä herätessään johtuvat, vaikkakinselvät esimerkit osottavat, että siellä, missä sosiaalide-mokratia kauemmin on saanut vaikuttaa, työväki, etenkinnuo parjatut »järjestyneet», esiintyvät huomattavalla tahdil-

3

SOSIALISTINEN

AIKAKAUSLEHTINäytenumero Joulukuu 1905

la, jos kohta painavammalla ponnella esittäessään – ainaasiallisia – vaatimuksiaan.

Suomen sosiaalidemokratian historiaa ei ole vielä kirjo-tettu, mutta jokainen asioita seurannut tietää, että käsityk-set siitä ovat vuosikymmenessä perin pohjin muuttuneet.Halveksitusta ja ivatusta »räyhääjäjoukosta» on tullut san-gen merkitsevä puolue, jonka jäseniä on kiirehditty kutsu-maan hallitusta tukemaan y. m. tärkeisiin toimiin jo ennenkuin heidän todellinen kannatuksensa yleisen äänestyksenkautta on ennättänyt tulla näkyviin.

Työväestön kesken tapahtuu joukkoherätyksiä parail-laan. Työväenyhdistykset ja ammattijärjestöt osastoineenpaisuvat monikertaisiksi niistä uusista tulokkaista, jotka Ve-näjältä tuleva mahtavien kansanliikkeiden hyökyaalto jär-jestyneen työväen joukkoihin heittää; näillä on niin muodoinkäsissä moninkertainen työ koettaessaan nopeasti »järjes-tää» nämätkin toverit sosialidemokratian periaatteiden mu-kaiseen toimintaan. Varsin luonnollista on, että työväensanomalehdet ja julkaisut, jo ennenkin kaunis kokoelma,laajenevat huimaavasti.

Ei liene näin ollen liian aikaista eikä uskaliasta lähettääilmoille tällainenkin julkaisu, jonka pyrkimyksenä on olevavoimain mukaan esittää oleellisia piirteitä koti- ja ulko-maiden yhteiskunnallisista ja valtiollisista liikkeistä ja ar-vostella yleensä kaikkia merkitseviä ilmiöitä sosiali-demokraattisen mailmankatsomuksen valossa. On erittäintärkeätä, että kaikki riveihin pyrkijät – niin työläiset, kuinmyös, ja etenkin, ne yläluokkalaiset »melkein» ja »täysiso-sialistit», joita nykyisin niin runsaasti ilmestyy, – heti pääse-vät käsitykseen siitä, että ei olla tekemisissä haaveilijain

4

vetisen »ihanteellisuuden» eikä laupeuden saarnaajain ar-mopalain anojain kanssa, vaan että tämä liike, se kun ei oletahtonut »vuodattaa uutta viiniä vanhoihin leileihin», onluonut itselleen oman mailmankatsantokannan, josta seuusaikaisen tieteen parhaat voimat apunaan katsoo mail-maa aivan uudessa valossa ja uskaltaa väittää olevansa tu-levaisuuden perillinen. Ei luulottele se itselleen eikä muillevoivansa »kumota» olevaisia oloja tästä päivästä huomiseen,ei tarjoa se kansalle patenttijärjestelmää, joka äänestyksellävoidaan yhdessä tuokiossa käytäntöön panna, vaan esittääse katsantokantansa, jonka valossa koko ihmiskunnan kehi-tys on ollut yhtä jatkuvaa kumousta, alituista uudistusta, jo-ka taloudellisista elämismahdollisuuksista lähtien onlukuisain luokka- ja leipätaistelujen kautta vähitellen kohot-tanut ihmisen nykyiselle verrattain korkealle asteelle. Ja tä-mä kumous, joka väliin – vastustavien voimien pakotuksesta– saa väkivaltaisestikin mullistavia muotoja, jatkuu yhäedelleen rautaisen luonnonlain välttämättömyydellä huoli-matta pakkoesteistä, jotka se murskaa, ja ainoastaan selvätieto yhteiskunnan laeista järjestetyn joukkotoiminnan yh-teydessä voi helpottaa uusien kehitysjaksojen syntymistä.Tämän kehityksen – tai tällä hetkellä paremmin: kumouksenkulkua olisi tämänkin julkaisun tarkotuksena arvostelevastiseurata Suomen sosialidemokraattisen puolueen eturivinmiesten suosiollisella avustuksella. Toimitus puolestaannoudattaa uusaikaisen sosialidemokratian n. k. marxilaistasuuntaa, mutta nimillä tai nimimerkeillä varustetuista kir-joituksista on ainoastaan kirjottaja vastuunalainen.

Koska tällainen yritys kysyy varoja, eikä sosialide-mokraattinen puolue tällä hetkellä ole tilaisuudessa siihen

5

uhraamaan, se kun tarvitsee rahansa suureen taisteluun va-rustaumista varten, uskallamme vedota asian harrastajiin,etenkin kehittyneempään työväestöön ja opiskelevaan nuo-risoon, joiden tarpeita silmällä pitäen tähän on ryhdytty, jatoivomme kaikkien kansamme taloudellista vaurastumista,valtiollista vapautumista ja yhteiskunnallista edistymistä sa-malla pohjalla harrastavain tukevan meitä yrityksessämme.Toimitus.

EDUSKUNTALAITOKSEMMEUUDISTAMISESTA.Eduskuntalaitoksemme muutos on viime kuukausina ollutympäri maata keskustelun esineenä. Yleensä on – maaseu-dulla aivan yksinomaan – lausuttu se toivomus, että uudestaeduskunnasta tulisi yksikamarinen johon jäsenet valittaisiinyleisen, yhtäläisen ja välittömän äänioikeuden mukaan. Onkyllä käynyt ilmi, että ne, joiden käsissä lainsäädäntövaltanykyään on, eivät mielellään sitä kansalle suostu luovutta-maan. Mutta heidän vastahakosuutensa tuskin voi estääkansaa saamasta tahtoansa läpi, sillä meillä on kansaa aivanliijan kauvan harvainvaltasen sorron alla kiusattu. Kansa onkiihtynyt, ja ellei se nyt saa oikeutettuja vaatimuksiaan hy-väksytyiksi, saa rahavaltaa puolustava yläluokka syyttää it-seään mahdollisista, ehkä koko maalle onnettomuuttatuottavista seurauksista.

6

Mutta vaikka valtiosäädyt myöntyisivätkin yksikamari-järjestelmään, ei se vielä meille riitä. Meidän tulee saadamyös vakuutus siitä, että äänioikeus todella on yleinen jayhtäläinen. Mutta sellaista vakuutusta me turhaan saammeporvaristoltamme odottaa, päinvastoin on niissäkin ehdo-tuksissa, jotka tähän asti on julkisuuteen saatettu, äänioi-keuden saamisen ehdoksi asetettu kaikenlaisia rajotuksia.Läpeensä porvarillinen katsantokanta henkii vastaammemiltei joka pykälästä.

Sensusta, tuota kaikkien edistysmielisten jo kuolemaantuomitsemaa sensusta, koettavat muutamat senaatin aset-taman eduskuntakomitean jäsenet saattaa uuteen valtiopäi-väjärjestykseemme. Meillä kun on vielä niin häpeällinenvero kuin henkivero, jollaisten verojen periaatteesta jo mei-dänkin lainsäätäjämme lie luopuneet, ja nyt tahdotaan kui-tenkin vanhoillisella taholla kytkeä äänioikeus yhteenhenkiverojen kanssa. Käytännössä tämä tosin ei paljoa mer-kitsisi, mutta periaatteellisesti se on sitä tärkeämpi, sillätarkotuksena kuuluu olevan että ne, jotka ijän y. m. perus-teella ovat henkiveroista vapautetut, saisivat nauttia äänioi-keutta. On tosiaan vaikea ymmärtää, mihin tässa oikeastaantähdätään. Jos tahdotaan täten turvata yläluokan oikeuksia,on koe epäonnistunut, sillä asialla ei ole mitään käytän-nöllistä merkitystä. Bayerin maapäivävaaleissa, joissa onhenkivero sensuksena, on katolilaisen pappispuolueen jasosialidemokratien äänimäärä jotenkin sama kuin valtiopäi-vämiesvaaleissa. Jos taas mainitun ehdotuksen tekijät kat-selevat asiaa periaatteelliselta kannalta, että muka valtiossaei kukaan saa itselleen oikeuksia, ellei hänellä myös ole jo-tain velvollisuuksia (tässä henkivero), on perustelu yhtä

7

epäonnistunut. Kyllä se on sangen pieni velvollisuus, mikäsuoritetaan valtiolle henkiveron muodossa, välilliset verot jaetenkin asevelvollisuus ne kansalaisten pääveroina ja rasi-tuksina ovat. Sitäpaitsi on sangen todennäköstä, että en-simmäinen suurempi veroreformi, mikä meillä toteutetaan,on juuri henkiverojen poistaminen. Mutta ei se ainakaanvaikeuksia tämän reformin suhteen vähennä, jos nyt asete-taan henkivero äänioikeuden saamisen ehdoksi.

On myös tarpeetonta ja useimmiten epäoikeutettuakinkieltää holhouksen alaisilta henkilöiltä äänioikeus, elleivätmainitut henkilöt nimenomaan ole mielenvikaisia.

Konkurssia tehnyttä tahdotaan myös muiden hänen on-nettomuuksiensa lisäksi rangaista vielä äänioikeuden me-nettämisellä. Ei ole kuitenkaan syytä luulla, että mainittuhenkilö konkurssiaikanaan vähemmän ymmärtää valtiollisiaasioita kuin sen jälkeen. Asian käytännöllinen merkitys onkuitenkin, varsinkin työväenluokalle, sangen pieni, silläesim. vuonna 1903 ei konkurssiin menneitten lukumääränoussut kuin noin 270 ja suurin osa niistä kuului tietystikinyläluokkaan.

Mutta sitä suurempi sekä käytännöllinen että periaat-teellinen merkitys on sillä seikalla, että vaivasapua nautti-vilta henkilöiltä ja vieläpä heidän puolisoiltaankin tahdotaanevätä äänioikeus. Eräs tätä koskeva lakiehdotus, jonkaolemme sattuneet näkemään, kuuluu seuraavasti: »Vaalioi-keutettuna älköön pidettäkö sitä, joka ei ole takaisinmaksa-nut apua, minkä hän itse, hänen aviopuolisonsa taikkaalaikänen lapsensa on vaivaishoitoyhdyskunnalta saanutkuluvana tahi viimeksi kuluneena kalenterivuonna.»

8

Jos minkään, niin tämän pykälän takaa pistää poropor-vari esille. Vaivashoitolaiset asetetaan samaan asemaankuin huonomaineiset. Herrojen käsitys nähtävästi on se, et-tä ihmiset vapaaehtosesti, aivan omasta syystään, joutuvatkunnan niskoille vaivasapua nauttimaan, ja tämä on sellai-nen rikos, että yhteiskunnan on siitä heitä rangaistava. Ontosiaan ihmeteltävää, että uutta valtiopäiväjärjestystä muo-vaeltaessa, vielä kehdataan vetää esiin meidän häpeällinenvaivashoitojärjestelmämme, joka aivan varmaan tulee ase-tettavaksi kokonaan uudelle kannalle yleisen äänioikeudenvoimaantultua. Avustaessaan »vaivasia», yhteiskunta oi-keastaan suorittaa heille kunniavelkaansa, ja yhtävähänkuin senaattorilta, joka on asettunut eläkkeelle, voidaankieltää äänioikeus, yhtävähän se voidaan kieltää vaivasapuanauttivalta henkilöltä, jonka elämäntyö on yhteiskunnalleusein ollut paljonkin hyödyllisempi kuin jonkun senaattorin,joka vasten kansan tahtoa hyvätulosella paikallaan istuu. –Asian käytännöllinen puolikaan ei ole sosialidemokrateillemerkitystä vailla. V. 1902 oli maassamme vaivasapua nautti-via henkilöitä yhteensä 74,821 , eli 2,6 9 % koko maan väki-luvusta. Niistä oli 15 vuotta vanhempia 54,155 ja sittevuoden 1885 on näiden luku absolutisesti kasvanut. Muttaniitten luku, joilta äänioikeus kiellettäisi, olisi vielä paljoasuurempi, sillä yllämainitussa lakiehdotuksessahan sanot-tiin, että äänioikeutta vaille ei jäisi yksistään ne, jotka vai-vasapua ovat saaneet »kuluvana tai viimeksi kuluneenakalenterivuonna», vaan myös heidän aviopuolisonsa sekä –jos he ovat alaikäsiä – heidän vanhempansa.

Äänioikeus tahdotaan kieltää myöskin sotaväen alipääl-likkökunnalta sekä miehistöltä. Nähtävästi pelätään, että

9

sotaväkeä ei voida käyttää epäoikeutettujen luokkaetujenturvaamiseksi, jos sille annetaan kansalaisoikeudet. Jos ni-mittäin sotilaille myönnetään äänioikeus niin lain mukaanvoi silloin harjottaa vaaliagitationia kasarmeissa, ja senohella myöskin poliittista agitationia. On itsestään ymmär-rettävä asia, että siitä olisi juuri sosialidemokratiselle puo-lueelle etua, ja etenkin siksi tahtovat vallassaolevat luokatsotaväeltä äänioikeuden kieltää. Kun sotaväki sitäpaitsimuutenkin on upseereista riippuvainen, olisi aivan kohtuu-tonta, ellei heidän sallittaisi omille valituille edusmiehilleentehdä valituksia ja anomuksia asemansa parantamisesta.Väitetään, että upseerit voivat komentaa sotamiehiä äänes-tämään ketä tahtovat. Aivan oikein, niin he epäilemättä tuli-sivat koettamaankin, ellei äänestys tulisi salaiseksi. Muttaäänestyksen ollessa salaisen (josta myöhemmin enemmän)ei upseerien maksa vaivaa edes yrittää harjottaa mitäänvaalipakotusta. Jos taas annetaan sotaväelle äänioikeus, tu-lee se tietysti myöntää myös upseereille. Upseeristo ei sil-loin esiinny minään yhteiskunnan ulkopuolella olevanamahtina, vaan yhteiskunnalliset puolueriidat vaikuttavathajottavasti heidän keskuudessaan. Lopuksi vielä yksi huo-mautus. Kehitys näyttää yleensä kulkevan siihen suuntaan,että seisovien sotajoukkojen sijaan tulee kansan miliisi, ylei-nen kansanpuolustus. Ja on siis aivan huutava vääryys, ettäniiltä, jotka harjottelevat puolustamaan isänmaata, kielle-tään kansalaisoikeudet.

Väärin on myöskin asettaa poliiseja mihinkään poik-keusasemaan ja siten kieltää heiltä äänioikeus, sillä eihänheidän toimensa periaatteessa sen häpeällisempää ole kuintullivahtimestarien tai vanginvartijoitten tai monien muiden.

10

Että ikärajaksi on asetettava 21 vuotta, siinä kohden onkansan tahto voimakkaasti ilmi tullut. Asia on muuten siksiselvä ja yleisesti tunnettu, ettei siitä tarvitse tässä pitem-mällä puhua.

Kunkin on saatava äänestää sillä paikkakunnalla, tai sii-nä vaalipiirissä, missä hän vaalin tapahtuessa sattuu asu-maan. Saksassa on määrätty, että äänestäjän tulee olla ollutpaikkakunnalla ainakin 14 päivää ennen vaalilistojen esil-leasettamista. Saman voisi ottaa käytäntöön meilläkin.

Vaalikelponen kansanedustajaksi on luonnollisesti olevajokainen joko vaalipiirissä tai sen ulkopuolella asuva henki-lö, mies tai nainen (naimisissa oleva tai naimaton), jolla it-sellään on oikeus olla osallisena kansanedustajan vaalissa.Jossain on ehdotettu, että nainen saisi kieltäytyä ottamastavastaan edustajan tointa, mies ei. Mutta on tietysti väärinvelvottaa ketään vasten tahtoaan menemään eduskuntaan.Jos meillä nyt joku puolue tahtoo tehdä vaalilakon, niinmuut puolueet voivat sangen harmillisesti heikontaa pää-töksen merkitystä, ottamalla lakon tehneen puolueen jäse-niä listalleen. Olisi siis suotava, että kysyttäisi vast'edesaina kultakin ehdokkaalta tahtooko hän asettua sen ja senpuolueen kandidatiksi ja samalla vaadittaisi häntä selittä-mään kantansa eri kysymyksiin nähden. Edustajan myös oli-si sallittava asua ulkopuolella vaalipiiriä, sillä ruotsalainensysteemi, jonka mukaan edustajan tulee asua samassa vaa-lipiirissä, on huomattu sangen epäkäytännölliseksi. Puolu-een eteviksi tunnetut jäsenet jäävät usein eduskunnastapois ja pitkin maaseutua valitaan sinne kaikenlaisia paikalli-sia suuruuksia.

1 1

On myös vaadittava, että sama henkilö saa olla valtio-päivämiesehdokkaana useammassakin vaalipiirissä yhtä ai-kaa kuten nykyäänkin. Saksassa se on sallittu ja kuitenkintapahtuu siellä vain aniharvoin, että sama henkilö valitaanuseammasta paikasta. Jos sellaista sattuu tapahtumaan, saavalittu tietysti itse määrätä, mitä vaalipiiriä hän tahtooedustaa. Bebel on joka valtiopäiville paristakymmenestäpaikasta ehdokkaana ja hänen tunnettu nimensä vetää ainavalitsijoita, vaikkakaan ei ole pienintäkään toivoa saada juu-ri siitä piiristä sosialistista edusmiestä. Ranskassa kyllä onkielletty samaa henkilöä olemasta ehdokkaana useammastakuin yhdestä paikasta, pelätään näet, että joku kansansuo-siota nauttiva edusmies valittaisi ehkä koko Ranskasta, jasilloin tulisi hänestä maan hallitsija. Meillä ei kuitenkaanliene siinä suhteessa mitään pelättävää.

Sitte tavasta, millä vaali toimitetaan, on myös huo-mioonotettava muutamia seikkoja. Vaalin tulee olla välittö-män. Välillisiä vaaleja yleensä puolustetaan sillä perusteella,että valitsijamieheksi muka valitaan aina kelvollisimmathenkilöt paikkakunnalta. Kokemus on kumminkin osottanut,että esim. Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ei presidentinvaalissa valitsijamiehiä aseteta ollenkaan heidän sivistyk-sensä perustuksella, vaan sen perustuksella kannattavatkohe Clevelandia, Bryania tai Rooseveltiä. Valitsijamiehet ovatsiis alentuneet siltä korkealta jalustalta, jonne heidät ontarkotettu, ainoastaan halvoiksi välikappaleiksi.

Vaali on ehdotettu toimitettavaksi koko maassa samanapäivänä, joko sunnuntaina tai mieluummin määrättynä arki-päivänä, jolloin toisen työssä oleville valitsijoille on valitse-miseen tarpeellinen loma annettava. Olisi tietysti erittäin

12

suotava, että vaalipäivistä muodostuisi todella kansallisiajuhlapäiviä, jotka kaikessa muussa paitsi kirkossa käynnissävastaisivat sunnuntaita. Mutta epäiltävää kuitenkin on, voi-ko sellaista käytännössä toteuttaa. Kun Vapunpäivä on koe-tettu tehdä sosialidemokratien juhlapäiväksi, on se osittainepäonnistunut. Tehtaalaisetkaan eivät uskalla, isännistönvihoja peläten, jättää tehdasta seisomaan. On jotenkin var-maa, että samoin tulisi käymään vaalipäivän kanssa. Kansaon sitäpaitsi tottunut olemaan sunnuntaina enemmän liik-keellä, eikä tätä seikkaa myöskään tule jättää kokonaan poislaskuista. Tuntuu sentähden mukavimmalta se ehdotus, ettävaalit pitäisi toimittaa sunnuntaina tai muuna juhlapäivänä.

Vaalilistojen, joissa on kaikkien niiden nimet, jotka kus-sakin piirissä ovat oikeutettuja ottamaan osaa vaaliin, tuleeolla yleisön näkyvissä ainakin muutama viikko ennen vaalia.Se 2 viikkoa, mikä meillä kunnallisissa vaaleissa nykyään onkäytännössä, on aivan liijan lyhyt. Kun on useita tuhansiaäänestäjiä, niin puolueelle tulee aivan mahdottomaksi niinlyhyessä ajassa kopioida listat ja niiden mukaan järjestääagitationi. Eihän 8 päivää, jota tähän meillä lie ehdotettu,riitä edes agitationikirjeitten laatimiseen valitsijoille.

Vaalilokaaleja tulee kuhunkin vaalipiiriin asettaa useam-pia. Kaupungeissa niitä tulisi asettaa väkilukua silmällä pi-täen, esim. ainakin 1 ,000 henkeä kohden yksi, maaseudullataas sitä silmälläpitäen että kenenkään valitsijan ei tarvitsisikävellä muuta kuin korkeintaan 5 kilometriä. – Vaalilauta-kunta, joka joka lokaalissa pitää huolta vaalin toimittami-sesta, tulee kai kutakin vaalilokaalia varten valittavaksi eripuolueitten luottamusta nauttivista henkilöistä.

13

Mutta sitte asia, joka on vihatulle ja sorretulle sosialide-mokratiselle puolueelle tärkeääkin tärkeämpi, on n. s. salai-nen äänestys. Saksassa onnistui sosialidemokratien saadasalainen äänestys laiksi vasta tällä vuosisadalla, mutta silläoli heti niin tehosa vaikutus, että viime vaaleissa väitetäänheidän kokonaisen kolmasosan äänistään saaneen salaisenäänestyksen tähden. Tämä salainen äänestys on Saksassasiten järjestetty, että kukin äänestäjä on velvollinen mene-mään ennen äänestystä suljettuun koppiin (meillä voisimaaseudulla kopin virkaa tehdä esimerkiksi joku sopivallatavalla pingotettu vaate) ja siellä asettamaan äänestyslipunkuoreen tai koteloon, jonka valtio juuri sitä tarkotusta var-ten on valmistanut ja valitsijoille jakanut. Laissa pitäisi vielänimenomaan olla määräys, kuten Saksassakin, että poik-keuksetta jokaisen äänestäjän tulee mennä ennen äänestys-tä tuohon komeroon.

Salainen äänestys juuri tässä muodossa on aivan välttä-mätön; siitä vaatimuksesta tulee sosialidemokratisen puolu-een pitää kiinni ehdottoman jyrkästi. Ilman salaistaäänestystä ei voi sotaväelle, ei poliiseille ajatellakaan ää-nioikeutta. Ilman sitä voivat tehtaanherrat harjottaa vaali-pakotusta, maalaispatruunat samoin, ehkäpä vielä papitkinvoivat ainakin naisiin nähden harjottaa vaalipakotusta.

Jälkivaaleista on Saksassa säädetty tähän tapaan: Elleikukaan ehdokkaista saavuta vaaliin osaaottaneiden äänes-täj ien ehdotonta enemmistöä on vaali toimitettava niidenkahden ehdokkaan kesken, jotka ovat saaneet enimmät ää-net. Ranskassa taas voidaan asettaa kokonaan uudet ehdok-kaat. Ranskalainen tapa on parempi jo senkin tähden, ettäusein etevät puolueenjohtajat jäävät omassa vaalipiirissään

14

vähemmistöön ja niinollen jäisivät kokonaan valtiopäiviltäpois, elleivät jälkivaaleissa saisi asettua johonkin toiseenpiiriin ehdokkaiksi. Niinpä Brisson viime vaaleissa jäi omas-ta piiristään valitsematta, ja vasta jälkivaaleissa onnistuihänen päästä Marseillen edustajana valtiopäiville.

Erittäin tärkeä on myös kysymys vaalipiireistä. Kutenedellisestä on käynyt selville, on tässä edellytetty n. s. yh-den miehen vaalipiirit. Ne ovat mielestäni ehdottomastiasetettavat muiden piirijakojen edelle. On ehdotettu kyllä»vapaita vaalipiirejä», joiden mukaan koko maa muodostaisiyhden ainoan vaalipiirin, ja jokainen puolue lähettäisi suh-teellisesti niin suuren määrän edustajia parlamenttiin, kuinse äänestäjiensä luvun mukaan olisi oikeutettu. Sellainentapa edellyttää kuitenkin äärimmäisyyteen asti kehittyneitäpuolueoloja, ennenkuin se vähääkään voi menestyä. Sitä-paitsi jo se tekee sen mahdottomaksi, ettei silloin voisi ää-nestys tapahtua salaisesti. Pienissä kaupungeissa »vapaatvaalipiirit» kyllä voivat olla paikallaan kunnallisissa vaaleis-sa, joissa sitä ulkomaillakin pääasiallisesti on koetettu, mut-ta ei laajassa ja harvaanasutussa Suomen maassa. Varjo-puolensa on myöskin n. s. useamman miehen vaalipiireillä,joista lähetettäisi edustajat valtiopäiville suhteellisilla vaa-leilla. Ne heikontavat köyhälistön luokkatietoisuutta, kuntäytyy joka kerta ikäänkuin tehdä kompromissi muittenpuolueitten kanssa, ennenkuin miehet valtiopäiville tulevat.Ne myös heikontavat agitationia, jolla yhden miehen vaali-piireissä on apunaan vielä persoonallinen tuntemus. Ne hel-posti johtavat jonkinlaiseen klikkivaltaankin, kun valitsijateivät luonnollisesti voi itse tuntea kaikkia listalla oleviahenkilöitä, täytyy heidän sokeasti luottaa siihen, mitä johta-

15

jat sanovat. Ei ole myöskään varma, että puolueitten johta-jat, joille täten annetaan aivan liijan suuri valta, todellatäyttävät puolueensa vaalilistat ehdokkaitten persoonallistakykyä ja koko maan yhteistä parasta silmällä pitäen.

Maa olisi siis jaettava yhden miehen vaalipiireihin siten,että joku määrätty luku henkilöitä, esim. 15,000 lähettäisiyhden edustajan valtiopäiville. Ne kaupungit, missä olisi vä-hemmän kuin 15,000 asukasta, olisivat luonnollisesti yhdis-tettävät niitä ympäröivään maaseutuun, sillä kaupunkihanon sitä ympäröivän maaseudun henkinen keskus. Ei ole syy-tä kehittää mitään uutta luokkajakoa, eikä liijoin ole saatet-tava maalaisten ja kaupunkilaisten etuja vastakkain.Luonnotonta myöskin olisi vaatia, että kaupunkilainen saisiäänestää suuremmalla äänimäärällä kuin maalainen, ja sil-loin sitäpaitsi olisi luovuttu yleisen ja yhtäläisen äänioikeu-den periaatteesta.

* * *

Ylläolevilla huomautuksilla ei tietystikään ole kysymyksen-alaista uudistusta tyhjentävästi käsitelty. On tahdottukinkosketella vain muutamia seikkoja, jotka juuri sosiali-demokratisen puolueen tulisi ottaa huomioon ja jotka luul-tavasti ensi valtiopäivillä tulevat olemaan hyvinkin kiivankeskustelun esineinä. S. V.

16

VALTION JA KIRKONEROTTAMINEN.Valtion erottaminen kirkon henkisen paineen vaikutuksestaon jo vanha vaatimus, joka alkuaan on johtunut nykyaikai-sesta, luonnontieteiden ja ensisijassa kehitysopin tuloksiinperustuvasta elämänkatsomuksesta. Tälle katsantokannalle,joka ikuisesti olevassa kaikkeudessa, niin luonnossa kuin ih-mismaailmassa, näkee yhtämittaisen kehityksen, järkähtä-mättömän ja lainmukaisen yhteyden syyn ja seurauksenvälillä, on kristillinen käsitys ihmeistä, luomisesta, maail-manmenoa säätelevästä ja ihmisten kohtaloja ohjaavasta ju-malasta vieras. Ja tälle katsantokannalle on sen vuoksikristillinen elämänkatsomus ja sen kannattajana oleva ah-dasmielinen ja suvaitsematon kirkko tekijöitä, jotka rajoitta-vat henkistä vapautta, estävät kultuurin omasuuntaistakehitystä sekä asettavat useissa maallisissa asioissa sietä-mättömiä kahleita vastakkaisella kannalla oleville kansa-laisjoukoille. Sentakia ovatkin useiden maiden »liberaliset»ja »radikaliset» (vapaamieliset ja jyrkät) puolueet ottaneetohjelmaansa vaatimuksen valtion ja kirkon erottamisesta.

Saman vaatimuksen on sosialismi asettanut ohjelmaan-sa, sitä suuremmalla syyllä kun se suuren päämaalinsa, in-himillisen tasa-arvoisuuden saavuttamisen yhtenä esteenänäkee ei vain kristillisen elämänkatsomuksen vaan vieläenemmän kirkon aseman vallassaolijain luokkaetujen puol-tajana vapauksiin ja oikeuksiin pyrkiviä köyhälistökerroksiavastaan.

Kristinopin esitys ihmiskohtalojen riippuvaisuudestajostakin näkymättömästä »kuningasten kuninkaasta» ja

17

»herrain herrasta» on omiaan uskolaisissaan tukahutta-maan itsetietoista, itseensä luottavaa ponnistelua olojenmuuttamista ja uudistusten aikaansaantia varten. Niinikäänkristinuskon vakuutus toisesta elämästä haudan tuolla puo-len, missä paratiisin ilosaleissa muka korvataan täällä surunja murheen laaksossa kestetyt vaivat ja kärsimykset, riistääherkkäuskoisilta ponnen vaatia paratiisia tänne maan päällekaikille niille kurjille ja onnettomille, jotka ovat ihmiskunnansuurimpana osana. Ja helvetinopilla on kristinusko pelotta-nut, katkeroittanut ja mielipuoliksi tehnyt tuhansia ja tu-hansia ihmismieliä, ja tämä tuskan kylvö on etupäässäkohdannut yhteiskunnan vähäosaisia, valistuksesta aivanosattomia kerroksia. Ei siis suo tällainen elämänkäsitys köy-hälistöliikkeelle toivoa ja luottamusta taistelunsa suorituk-seen olojensa parantamiseksi, minkä vuoksi köyhälistö senitsestään hylkääkin sikäli kuin se ehtii itseään valistamaanja omaksumaan tieteellisen maailmankatsomuksen, joka ih-misoloissakin näyttää loppumatonta kehitystä yhä suurem-paa täydellisyyttä kohti, siirtämättä sitä kuviteltuunkuolemantakaiseen valtakuntaan.

Eivät ole kristinuskon muutkaan opit nykyisessä muo-dossaan yleensä köyhälistön pyrkimysten kanssa sopusoin-nussa, vaan päinvastoin on kristinusko valtionuskontonatehty vallallaolevain hallitusmuotojen, itsevaltiuden, har-vainvallan tai luokkavallan tueksi ja valtaluokkien edunmu-kaisen nykyisen taloudellisen järjestelmän pönkäksi.Kuuliaisuus jumalan armosta johtuvaa esivaltaa kohtaan,tyytyväisyys tämän maailman ajalliseen viheliäisyyteen jakieltäymys (köyhälistölle ilmankin vähäisistä) elämännau-tinnoista ovat ainaisena kirkon saarnain aiheena ja toimin-

18

nan määränä. Vielä pitemmällekin menevät kirkon edusta-jat, vallanpitäjäin liittolaisina antautuessaan virallisen kris-tillisyyden avulla suorastaan vastustamaan joukkojenvapauden vaatimuksia. Räikeänä esimerkkinä mainittakoonvain, miten Englannin ylähuoneen prelaatit aikoinaan kaikkijärjestään vastustivat orjain vapautusta Englannin alus-maissa. – Kristinuskosta, jonka yksi suurimpia ihmiskunnanreformatoreja on perustanut, on lyhyesti sanoen tehty väli-kappale vapauden ja parannusten vaatimuksien estämiseksi.Maailman köyhimmän perustama uskonto on käännettyköyhiä ja sorrettuja vastaan. Kristuksen oppi veljeydestä,lähimmäisen rakkaudesta ja taivaanvaltakunnan hankkimi-sesta maan päällekin on saanut jäädä syrjälle virallisessakristinopissa.

Ylläsanottu koskee etupäässä katolilaisuutta, mutta onpääasiassa kohdistettava protestanttisuuteenkin. Tällainenkirkonopin kehitys on kyllä käsitettävissä sen kautta, ettäjuuri vallat ja varakkaat ovat kristinopin muodostamiseenetupäässä vaikuttaneet, ne ovat rikkauksia ja mahtia kirkol-le jakamalla sen itseensä liittäneet. Mutta yhtä käsitettävääon myös, että sosialistinen liike on vieroen kääntänyt sel-känsä kirkolle ja sen kautta uskonnollekin, koska se kirkos-sa näkee luokkavallan ilmausmuodon, ja sosialisminpäämaalina juuri on kaiken luokkaherruuden hävittäminen,missä muodossa se esiytyneekään.

Kirkon erottaminen valtiosta ja uskonnon julistaminenyksityisasiaksi sekä valtion ehdoton neutraalisuus taloudel-lisessa y. m. suhteissa kaikkia uskontokuntia kohtaan ynnäsuvaitsevaisuus niihin kuuluviin jäseniin nähden poistaasangen painostavan kirkollisen eli uskonnollisen pakon, jät-

19

täessään kullekin vapauden kuulua johonkin uskonnolliseenyhdyskuntaan tai olla sellaiseen kuulumatta. Se takaa myösuskonnon omalle kehitykselle suuremman vapauden, samal-la kuin uudenaikainen elämänkatsomus pääsee leviämään,kirkon sitä saamatta estää. Mutta kokonaan poistaakseenkirkon vaikutuksen yhteiskuntajärjestelmän perinpohjaises-ta uutismuodostustyöstä on välttämättömänä vaatimuksenasen ohella pidettävä, etteivät uskonnolliset yhdyskunnat se-kaudu ajamaan minkään poliittisen puolueen asioita. Tässäsuhteessa on valtion senvuoksi pidätettävä itselleen valvon-taoikeus, vaikkakin sen muuten on myöntäminen täysi va-paus eri uskontokunnille järjestää omat asiansa, ja kaikeltahäirinnältä rauhassa saada harjoittaa uskonnollisia meno-jaan, tietysti yleisen lain määräyksiä huomioon ottamalla.Samoin on ehdottomana vaatimuksena pidettävä kouluntäydellinen erottaminen kirkosta ja kouluopetuksen vapaut-taminen kaikensuuntaisesta uskonnollisten asiain asettami-sesta sen yhteyteen, puhumattakaan tietysti koko opetus-suunnitelman perinpohjaisesta muuttamisesta. Vain siinätapauksessa, että kansalaiskasvatus tunnustetaan valtionasiaksi ja kirkonvaikutukselta suojeltavaksi, sekä opetusjärjestetään tieteen ja yhteiskunnan suurimpia vaatimuksiavastaavalle kannalle, on valtion ja kirkon erottamisella tar-koitettu merkityksensä. Ja luonnollisesti on kirkolta siirret-tävä siellä, missä se ei vielä ole tapahtunut, kaikkinaisetyhteiskunnalliset toimet, niin kuin avioliittojen vahvistami-nen, sivili- ja kriminalirekisterin pito y. m. s. muille laitoksil-le ja virastoille. Niinikään on oikeudenkäyttö, esim. vallan-teko y. m. puhdistettava kaikesta kirkollisesta sisällyksestä.

20

Tähän asti voivat »liberalisten» ja »radikalisten» ylä-luokkapuolueiden ja sosialistien vaatimukset olla samoja, janiinpä onkin Ranskassa vast' ikään 6 pnä tätä kuuta saatuviitattujen puolueryhmäin ponnistuksesta aikaan laki valtionja kirkon erottamisesta, sittekun Ranskan senaatti eli »ylä-kamari» mainittuna päivänä lopullisesti hyväksyi parlamen-tin eli edustajain ennen hyväksymän lakiehdotuksen.

Mutta huomattava on, että vaatimus valtion ja kirkonerottamisesta on porvaristolle suurin vaatimus minkä setässä suhteessa voi tehdä, kun se sensijaan köyhälistölle onvähin vaatimuksen määrä. Ensinmainittu luokka tarvitseenimittäin edelleenkin kirkkoaan peittääkseen ja ulkokulla-takseen sosialista taisteluaan, kiskomispolitikaansa ja kur-jaa luokkamoraliaan, kuten esim. Yhdysvaltain olot kuvaa-vasti osottavat. Mutta köyhälistö ei voi tyytyä vain kysymyk-sen muodolliseen ratkaisuun henkisen vapauden saavutta-miseksi, vaan on sen jatkaminen taisteluaan tämän vapau-den hankkimiseksi tositeossa, toisin sanoen sellaisen yhteis-kunnan luomiseksi josta vuosituhansien vanhat kirkollisenherruuden sosialiset syyt ovat hävitetyt, luokkaero poistettuja kaikille syntyville taattu samallaiset yhteiskunnallisetedellytykset olemassaolon taistelussa ja sama vapaus kehit-tämään itseään yksilöllisten taipumustensa ja ominaisuuk-siensa mukaan.

Meillä ei ole puheenaoleva kysymys valtion ja kirkonerottamisesta, huolimatta sen suuresta merkityksestä val-tiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässämme, vielä pääs-syt päiväjärjestykseen, eikä edes sanottavasti tullut keskus-telunalaiseksikaan. Ei kestä kuitenkaan kauvaa kuin sen ai-nakin muutamiin kohtiin nähden täytyy pakostakin tulla

21

esille, jonka vuoksi asiata on ajoissa valmistettava ja pohdit-tava. Sen laajuuden ja monipuolisuuden takia emme tässälyhyessä kirjoituksessa ole voineet suoranaisesti kohdistaahuomiotamme omiin oloihimme.

Oulunkylä, 10/13 1905. J. A–io.

SUUREN VALLANKUMOUKSENKYNNYKSELLÄ.(Käsikirjoituksesta suomennettu.)

Kun Venäjän vallankumous vihdoinkin puhkesi, se vallanku-mous, josta Venäjän kansan parhaat ainekset olivat sydämenvavistuksella uneksineet, jonka eteen jaloimmat aatteen esi-taistelijat olivat kaikkensa uhranneet, silloin selvisi että ai-noastaan jyrkimmät sosialistiset puolueet voivat suurentaistelun onnelliseen päätökseen saattaa. Ei vapaamielisensemstvopuolueen, joka koetti ottaa koko liikkeen johdon kä-siinsä silloin kun vallankumouksen ukkonen ensiksi jyrähti,eikä kuolleena syntyneen perustuslaillisen demokratian oltusallittu johtaa kansan heränneitä syviä rivejä. Kansanjoukotlähtivät vapaustaistelijoiden vasemmiston, sosialististenpuolueiden mukaan, jotka yksin kykenevät aktiivisessa tais-telussa kukistamaan itsevaltiuden järjestelmän. Kompro-missin miehet, etupäässä Peter Struwe, kaikenkarvaisetvapaamieliset ovat jo valmiit sivistyksen nimessä sammutta-maan vallankumouksen palon, ovat valmiit myömään val-lankumouksen porvarillisesta vapaudestaan. Sitä eivätvarsinaiset kansanpuolueet tee.

22

Näitä puolueita on Venäjällä kaksi, sosialidemokratit jasosiali-vallankumoukselliset. Jotta ymmärtäisimme eron nii-den ja muiden välillä täytyy lähemmin tarkastaa yleensä ve-näläisen yhteiskuntaelämän ehtoja. Ennen kaikkea onVenäjän vallankumous porvarillis-valtiollinen, mutta senohella on se myös yhteiskunnallinen sikäli kuin se näyttääkukistavan kaikki patriarkalisten maatalousolojen jätteet.Luonteeltaan on venäläinen vallankumous sellainen, ettäsen pitäisi saattaa paätökseen se mitä Ranskan vallanku-mous alotti, s. o. porvarillisten ihanteiden nimessä tapahtu-va vapautustyö, mutta orjuuden hävittämisen aikanamuodostuivat olot valtakunnassa luonnottomiksi, kansanta-lous ei ollut tilaisuudessa kehittymään samaan tapaan kuinkapitalistinen kehitys muualla on käynyt ja niin kohtasi ta-lousolojen kehitys sellaisia vaikeuksia, että niistä voitiin sel-viytyä ainoastaan kerta kaikkiaan kumoamalla koko entinenmaatalousjärjestelmä. Asia on sellainen, että vuoden 1861 :nreformi syntyi sen johdosta että Krimin sota oli osottanutvapaan, kapitalistisen Europan etevämmyyden Venäjän pat-riarkalisen polisivaltion rinnalla.

Tahdottiin kukistaa vanha järjestelmä, mutta aatelisettilanomistajat, jotka aina ovat olleet valtaistuimen päätuke-na, saivat vastustuksellaan aikaan, ettei kansantalous va-pautunut maaorjuuden tuottamista onnettomista seurauk-sista, vaan hallitus taipui puoltamaan aateliston etuja, sitenettei se antanut talonpojille kylliksi maata ja määräsi maanostohinnan kovin korkeaksi. Sitäpaitsi asetti rahapulassaoleva hallitus talonpojille veroja, jotka liiaksi rasittivat taka-pajulle jäännyttä maataloutta. Ja jotta nämä verot saataisiinsäännöllisesti ulosotettua, luj itti hallitus venäläisiä maalais-

23

kuntia sitoen niitten jäsenet toisiinsa keskinäisen takaus-suhteen kautta. Kaikesta tästä oli seurauksena, että valtio,joutuen raha-talouden varaan, finanssietujen vuoksi hyväk-syi yksinvaltaisen hallitusmuodon ja teki kaiken voitavansavain ehkäistäkseen kansantalouden luonnollista kehitystä.Sellaisen ristiriidan täytyi, alituisen nälänhädän vallitessa jakoko maaseudun rappeutuessa, välttämättä johtaa mitä ar-veluttavimpaan valtionhaaksirikkoon, kaikkiin alkeisvoimienmyllerrystilan kauhuihin, ja todellakin maan yleinen kan-santaloudellinen tila ilmeni pian ihan uskomattoman sur-keissa muodoissa. Talonpoikaiskunnat eivät hajonneet,kuten olisi ollut luonnollista, vaan pysyivät koossa, muttaeivät enää kyenneet suojelemaan talonpoikaisväestöä omanpiirinsä sisällä kehittyneitten erilaisten etujen ja harrastus-ten ristiriidoilta. Sen lisäksi nuo maalaisyhteisöt vaikuttivatsangen ehkäisevästi kehityksen säännölliseen kulkuun.Köyhtyminen ja kurjuus lisääntyi lisääntymistään, talonpoi-kain verorästit kasvoivat suunnattomasti, hallitseva raaka-laisvalta vain pysyi horjumatta asemallaan harjottaenoikeudetonta mielivaltaansa. Tuosta kaikesta syntyivät nuovenäläisen elämän kamalat edellytykset, syntyi tuo seisovasuo ja nuo näännyksiin saakka vainotun kansan kovettuneetjoukkiot, joita herättämään Venäjän ensimäisten vallanku-mouksellisten, noitten »maata ja vapautta» vaativain esi-taistelijain kaikki ponnistukset olivat tehottomia. Venäjännuorison parhaimmat edustajat sortuivat epätasaisessataistelussa. Vain harvain miekkoisten onnistui elossa päästäkauheasta vankeudesta taas vapaaseen maailmaan, keskellesuuren kansanliikkeen pyörrettä, jota liikettä he ehkä toi-vottomalla katkeruudella olivat vankikopeissaan ajatelleet.

24

Sosialismin aatteisiin tutustui Venäjän sivistynyt väestömelkein samaan aikaan kuin ne Länsi-Europassa syntyivät.Dekabristi-liikkeen jälkeen, joka pysyi jotenkin yksinomaanperustuslaillisella pohjalla, levisivät ensimäisten utopistis-ten sosialistein, varsinkin Saint-Simon'in opit 30-luvun yli-oppilasnuorison keskuuteen. Näistä ylioppilaspiireistä olivatkotoisin seka Herzen että anarkismin luoja Bakunin . Liike,jota 40-luvun lopulla mainittiin »Petraschewtzy'n» nimellä,oli myöskin suunnaltaan sosialistinen. Tieteellisesti peruste-li sosialismia Venäjällä ensi kerran Tshernyshewsky, jonkam. m. K. Marx mainitsee »suurena venäläisenä tiedemiehe-nä ja kriitikkona». Vielä esiintyi 60-, 70- ja 80-luvuilla koko-nainen sarja sosialismin suurmiehiä, joitten taistelulipuissaoli kirjoitettuna »Maata ja vapautta» ja »Kansantahto». –Valitettavasti ei kirjotukseni rajotettu muoto salli minunmuuta kuin ainoastaan näin luetella tärkeimmät näistä liik-keistä ja virtauksista, päästäkseni siirtymään suorastaannykyisiin sosialistisiin puolueisiin, Venäjän vallankumouksenrintamataistelijoihin. Ulkomaalaiselle ei Venäjän sosialide-mokrateista ole mitään uutta kerrottavaa. Paljon enemmänhuomiota ja mielenkiintoa herättävät sosialivallankumouk-selliset ja heistä tahtoisinkin lähemmin puhua, eritoten kunheillä on nykyisellä historiallisella hetkellä varsin huomatta-va osa näyteltävänään.

»Kansan tahdon» soturit ovat nykyisten sosiali-vallan-kumouksellisten henkisiä isiä. Kummankin liikkeen filosofi-nen perustelija on sosiologian subjektivisen tutkimustavanluoja N. K. Michailowsky (� 1904). Tämä asetti maailman-katsomuksensa perusteeksi yksilön menestyksen: mikä yk-silön personallista kehitystä ehkäisee, on epämoraalista ja

25

järjetöntä, viisasta ja siveellistä on taas se mikä edistää per-sonallisuuden kaikinpuolista kehitystä. Länsi-Europan his-toriallinen kehitys johtaa köyhälistön keskuudessa yksilölli-syyden alentumiseen, mutta Venäjällä on maalaiskunnissasäilynyt yhteisö-ilmiö, joka selvästi takaa kommunismin kor-keimmassa muodossaan. Turvaamalla ja luj ittamalla kylä-kuntiaan on Venäjä pelastuva köyhälistöksi alentumasta;työn järjestäminen yksinkertaisen osuustoiminnan pohjalleon takaava yksilön personallisuudelle sopusuhtaisen kehi-tyksen. Sellainen on lyhyesti sanottuna ydin Michailowsky'nopissa, mikä oppi pohjaltaan on niin syvästi inhimillinen jasamalla utopistinen, koska siinä se mikä on toivottavaa, jou-tuu vallan erilleen siitä mikä on välttämätöntä. Aivan tämänmukaan asettavat myös sosiali-vallankumoukselliset, joitamarxilainen suunta on alituisesti armottomilla hyökkäyksil-lään ahdistanut, oppinsa perusteeksi yksilön personallisettarpeet ja edut, ja esiintyvät »työtä tekevän kansan» eikävain yksinomaan köyhälistön puoltaj ina. Tästä seuraa, ettäkaikki paino ja huomio kohdistuu maatalouskysymykseen.Sosiali-vallankumoukselliset katsovat tulevaisuutta omallaaivan erikoisella tavallaan. Toiselta puolen nojaten oppiin,joka kehottaa ihmistä taistelemaan oman yksilöllisyytensäpuolesta ja toiselta puolen Bernsteinin oppiin, joka ei hy-väksy sitä että Marxin teoria sovitetaan maatalouteen, esit-tävät sosiali-vallankumoukselliset ohjelmansa pääkohtanaennen kaikkea n. s. maaomaisuuden »sosialisatsionin» (yh-teiskunnalle ottamisen). Se tapahtuu pääasiassa siten ettäjulistetaan maan olevan res extra commercium (omaisuuttajota ei saa ostaa eikä myödä), ja luovutetaan se maakuntainhaltuun. Maata myönnetään sitte ainoastaan sellaiselle, joka

26

itse lähtee sitä viljelemään. Kaikki maa jaetaan yhteisöjenkesken, jotka sitte toimittavat kullekin jäsenelleen niin pal-jon maata kuin hän voi viljellä palvelusväkeä apunaan käyt-tämättä. Tällä tavalla toteutetaan ohjelman vähimmätvaatimukset, jonka jälkeen taas aletaan raivata tietä eteen-päin sosialismin päämääriin tähtäävälle edistykselle. Onnäet huomattava ettei tuollainen maan tasajako voi ajan pit-kään käydä laatuun, kun muut tuotannonvälikappaleet ovatvielä yksityisomaisuutta ja on suuri määrä ihmisiä, joilla eiole hevosta. Sen vuoksi täytyy edelleen, talonpoikain yhteis-henkeä hyväksi käyttäen, järjestää heikommat taloudetosuuskunniksi ja suoda näille osuuskunnille mahdollisim-man laaja luotto. Kapitalismilla ei sosiali-vallankumouksel-listen mukaan ole mitään kehityspohjaa maataloudessa, jaosuuskunnat parhaiten edistävät ja valmistavat siirtymistäsosialistiseen maailmanjärjestykseen, semminkin kun talon-pojilla jo vanhastaan on kommunistisia pyrkimyksiä.

Sosiali-vallankumouksellisten kantaa vastustavat kii-vaasti sosialidemokratit, joitten vaikutusvallan alla ovat tä-hän asti olleet pääasiassa Venäjän tehtaat ja verstaat.Heidän mielestään ei se tie, jota Venäjä on kulkeva, vähää-kään eroa muitten kapitalististen maitten kehitysradasta.Talonpoikaisväestössä ei ole mitään aineksia jotka kykenisi-vät toteuttamaan sosialismia. He julistavat tulevansa tuke-maan talonpoikaisväestöä siksi kun maaomaisuus on tullutyksityisomaisuudeksi, jonka jälkeen talonpoikaisväestössäon välttämättä tapahtuva erilaistuminen, sen keskuudestaon erkaneva porvarillinen aines, jonka teollisuus tulee nie-lemään ja joka vasta täten köyhälistöksi muututtuaan tuleesiirtymään sosialismiin. Sosialidemokratia voi kehittyä ai-

27

noastaan kapitalistisen maailmanjärjestyksen vallitessa, jasiksi täytyy toimittaa kansantaloudelle terveet olosuhteet japelastaa se rappeutumasta.

Tähän saakka on »sosialisatsionin» mahdollisuus ollutsuuresti epäiltävissä. Mutta nyt tuntuu sen toteutuminentaas todennäköiseltä, ja se seikka selittää sosiali-vallanku-mouksellisten nykyisen menestyksen. Mutta yhtä selvää on,ettei yksistään tuosta maaomaisuuden yhteiskunnalle otta-misesta suinkaan synny sitä mitä sosiali-vallankumoukselli-set ovat uneksineet. Heidän osuuskuntansa tulevat maail-manmarkkinain painosta välttämättä alentumaan jonkinlai-siksi osakeyhtiöitten tapaisiksi järjestöiksi. Heikot yhteisötpolkee maahan ylivoimainen kilpailu ja vahvat vain menes-tyvät. Yhteishenki on jo kapitalististen pyrkimysten myrkyt-tämä, ja sielläkin missä noita pyrkimyksiä ei vielä oleolemassa, kansantalouden muodot niitä synnyttävät. Sosia-lisatsioni tekee vain kehityssuhteet terveiksi, johtaa kan-santalouden yleisen köyhtymisen partaalta tuotantovoimainsäännönmukaisen kehityksen tielle kapitalismin pohjalla.Sen on sosialisatsioni saapa aikaan, ja siksi voivat Venäjänsosialidemokratit huoleti hyväksyä mainitun minimiohjel-man.

Miten tämä seikka lieneekään, joka tapauksessa näyttääVenäjän sosialidemokrateilla olevan ehkä hyvinkin raskaatpäivät edessään. Tapausten alkeisvoimainen kulku, joka ke-rää kansan »maa ja vapaus» -ohjelman ympärille, suo sosia-li-vallankumouksellisille huimaavan menestyksen työmies-ten ja talonpoikain keskuudessa. Kansanjoukot ovat ainaenemmän tai vähemmän utopioihin taipuvaisia, ja ne omis-tavat itselleen sosiali-vallankumouksellisten ohjelman. Mut-

28

ta sama tapausten kulku, jota ei millään utopistisilla laki-määräyksillä voida pidättää, johtaa myös sosiali-vallanku-mouksellisten ihanteitten haaksirikkoon. Tuon kuoleman-tuomion on jo elämä itse allekirjoittanut. »Maata ja vapaut-ta» vaativat jalot taistelijat tulevat poistumaan näyttämöltä,ja samalla on sosiali-vallankumouksellisen puolueen itsenäi-nen olemassaolo päättyvä. Osa heistä liittynee porvarilliseendemokratiaan, toinen osa sulaa sosialidemokratein riveihin.Sillä ainoastaan viimeksi-mainittu on oikea tulevaisuudenpuolue, joka voi tarjota kansanjoukoille todellisia asiain kul-kua vastaavan ihanteen ja joka yksin kykenee toteuttamaansosialismin lopullisen päämäärän.

Me tuskin elämme enää uuden yhteiskuntajärjestelmänpäivinä. Me viimeisen porvarillisen vallankumouksen todis-tajat vain tervehdämme tulevia sukupolvia, jotka tuon suu-ren päämaalin saavuttavat. V. Igelström.

MAATALOUSKYSYMYSPUOLUEOHJELMASSAMME.Jo 1700-luvulla, n. s. vapauden ajalla, jolloin maassamme jasen hyväksi taloudellisia harrastuksia oli vireillä enempi jasuurempisuuntaisia kun kenties koskaan myöhemmin, mei-dänkään aikakautemme tuskin poisluettuna, oli tultu selväs-ti käsittämään, että maamme tulevaisuus ja sen kehitystulisi ainakin pääasiassa pysymään maanviljelyksen ja senvaurastumisen varassa. Puolentoista vuosisadan kokemus,jonka aikana silloin alulle pannut uudistukset ovat melkein

29

koskematta saaneet olla voimassa, on mitä loistavimmin to-deksi näyttänyt vapauden ajan miesten mielipiteet. Melkeinyksinomaan maataviljelevänä pysyen on kansamme väkilukunoilta ajoilta kasvanut 5 à 6 kertaiseksi. Nykyään tosin tule-vaisuus maassamme teollisuudenkin alaan kuuluville elin-keinoille näyttää paljon valoisammalta kuin ennen. Muttayhtä kaikki on maamme maataviljelevä väestö vieläkin ei ai-noastaan kansan pääasiallisin osa, vaan myöskin se osaväestöämme, jolla tulevaisuudessakin maassamme näköjäänvielä on milt'ei loppumattomat kehitysmahdollisuudet. Tä-män väestön kehityksestä ja siitä suunnasta, mihin se tuleekäymään tulee näin ollen koko taloudellinen ja yhteiskun-nallinen kehitys maassamme mitä suurimmassa määrin riip-pumaan.

Ennen kaikkea on Suomen sosiaalidemokraattisellepuolueelle tärkeä määrätä kantansa tähän väestön osaannähden. Tämä tehtävä ei kumminkaan ole helpompia.

Mihin suuntaan sosialidemokratisen ohjelman maanvil-jelysväestöön nähden tulisi muodostua, on sosiaalide-mokraattisissa piireissä maissakin missä sosialismi onenemmän kehittynyt, aivan epäselvä. Marxin kanta on tun-nettu; se on sama kuin se, jonka Saksan sosiaalidemokratian. s. Erfurtin ohjelmassaan v. 1892 on hyväksynyt. Sen peri-aatteellisessa puolessa sanotaan: Porvarillisen yhteiskunnantaloudellinen kehitys vie pienituotannon häviöön, jonka pe-rusteena on työmiehen omistusoikeus työvälineihin. Seerottaa työmiehen työnvälineistään ja tekee hänet proleta-riksi, samalla kun tuotannon välineet joutuvat suhteellisestivähäisen kapitalisti- ja suurteollisuuden käsiin. Tämän kehi-

30

tyksen rinnalla tunkee suurtuotanto tieltään pienituotannon.– Kaikki edut tästä muutoksesta joutuu kumminkin kapita-listeille ja suurtilallisille. Proletariaatille ja vajoaville keski-säädyille, pikkuporvareille ja talonpojille merkitsee se sitävastoin heidän asemansa huonontamista, epävarmaksi, kur-jaksi ja orjalliseksi saattamista.

Ohjelmansa perusti aikanaan tarkkoihin huomioihinEnglannin maataloudellisesta kehityksestä, joka maa silloinoli ainoa, jossa tämä kehitys selvemmin oli nähtävissä. Tästäsaamansa johtopäätökset hän kumminkin yleisti päättäenkapitalistisen kehityksen kaikkialla käyvän, mitä maanvilje-lykseen tulee, samaan suuntaan.

Sittemmin maanviljelyksen alalla eri maissa tapahtunutkehityskulku on kuitenkin osoittanut tämän väitteen suur-viljelyksen valtaanpääsemisestä ainakin osittain vääräksi.Vieläpä Englannissakin on pieniviljelys osoittautunut suur-viljelystä elinvoimaisemmaksi. Erfurtin ohjelman periaat-teellinen puoli on näin ollen joutunut selvään ristiriitaantodellisen olojen kehityksen kanssa.

Samalla esiintyi itse Saksan sosialistien keskuudessapuolue, joka vaati ohjelmaa uudelleen tieteellisen tutkimuk-sen kautta tarkastettavaksi ja mahdollisesti oikaistavaksi.Tämän suunnan mitä maanviljelysoloihin tulee etevin edus-taja, Eduard David on tunnetulla teoksellaan v. 1903 va-kuuttavasti todistanut, että pieniviljelys puolestaan onvoittanut alaa ja osoittautunut kykenevämmäksi ja eteväm-mäksi tuotannon muodoksi kun suurviljelys.1 ) Senpä takiahän vaatii, että pieniviljelyksen edistäminen on otettava so-siaalidemokraattiseen puolueohjelmaan ja että tätä tietä

31

1 ) E. David. Sozialismus und Landwirtschaft v. 1903.

olisi pyrittävä sosialistista ihannetta kohden. Sosialistisenohjelman vahvin puolihan on juuri, että se nojautuu järkäh-tämättömään tosi-asiaan, tieteellisesti selviteltyyn yhteis-kuntaolojen kehitykseen.

Marxilaisen ohjelman kannalla seisova K. Kautsky'kin oliv. 1902 tunnustanut, että pieniviljelyksen häviäminen ta-pahtui hitaammin kun ennen, olipa se paikottain voittanutalaakin. Mutta, huomauttaa hän, tämä ei kumminkaan mer-kitse mitään »ei kapitalistiseen» suuntaan käyvää kehitystä.Sillä pieniviljelyksen suhteen voidaan huomata yhä suurem-pi pääomasta riippuvaisuuteen joutuminen. Tämä tapahtuusekä velkaantumisen että kasvavan vuokraviljelyksen kaut-ta, jotka molemmat huomiot hän selvästi todistaa. Tätenpieniviljeliä, joskin toista tietä, vähitellen joutuu pääomansorron alle, hänen työnsä tulokset virtaavat kapitalistien jasuurtilallisten käsiin.2)

Lopulliseen tulokseen tämän tieteellisen väittelyn eivielä voi sanoa johtaneen ja toistaiseksi täytyy tyytyä siihen,että täten on käynyt selville, että kehitys maanviljelysolojenalalla on sangen läheisesti riippuvainen monista olosuhteis-ta, jotka suinkaan eivät ole samat kaikkialla. Tämän vuoksivasta tarkan tieteellisen tutkimuksen jälkeen, ottamallahuomioon enemmän paikkakunnallisia oloja, voidaan päästävarmempaan tulokseen.

Yllä huomautettu epävarmuus sosialidemokraattisessamaatalousohjelmassa kuvastuu sangen räikeästi meikäläi-sessäkin puolueohjelmassa. Samalla kun sen periaatteelli-nen puoli vielä sisältää sanasta sanaan Erfurtin ohjelman

32

2) K. Kautsky. Die Agrarfrage v. 1899. – Das Erfurterprogram, 5. Aufl.1902.

sisällyksen, kuuluu sen käytännölliseen maatalousohjelmaanmuun muassa pieniviljelyksen edistäminen, y. m. maanvilje-liäin asemaa parantavat toimeenpiteet. Tässä suhteessa onsaksalainen sosialidemokratia ollut johdonmukaisempi. Senkäytännöllisessä maatalousohjelmassa sanotaan vuodesta1895 alkaen, että sosiaalidemokraattinen puolue ei tulekannattamaan mitään maanviljelyksen hyväksi tehtävää toi-meenpidettä, koska tämä tulee vaan lisäämään kapitalisminsortovaltaa.

Tärkeimpiä tehtäviä mikä meikäläisen sosialidemokra-tian on suoritettava aivan ensi tilassa on näin ollen saadaselvä ohjelma maatalouskysymyksessä sekä periaatteelli-seen puoleen nähden, että varsinkin asian käytännöllisenpuolen kannalta.

Mitä maatalouskysymyksiin meillä yleensä tulee, voi-daan niitä eroittaa useamman erilaatuisia, riippuen niistäerilaisista kehitysmuodoista, jotka maanviljelyksen alallameillä tapaamme. Useampiin näihin nähden on ohjelmassayleisiä viittauksia.

Valtion maanomistukseen nähden on ohjelmassa tar-kimmat määräykset. Siinä sanotaan tässä suhteessa:

1 :o Valtion ja kuntain nyt jo omistamia tiloja ja maa-alo-ja ei saa myydä, eikä lahjoittaa.

2:o Valtion ja kuntain omistamat asumattomat maa-alatovat saatettavat viljeltäviksi, mutta ei omistusoikeudella.

5:o Valtion hallussa olevat ja vasta lunastettavat maa-alat ovat annettavat tilattomille tai sellaisille osuuskunnille,joitten jäsenet itse viljelevät maata.

Ohjelma supistuu tässäkin kohden vaan yleisiin mää-räyksiin. Varman kannan saamiseksi on ohjelma yhtäkaikki

33

monissa kohdin tarkistettava, sitä suuremmalla syyllä kunvaltion maaomistusasia ja valtionmaiden käyttäminen ovatviime aikoina olleet monenlaisen keskustelun alaisina ja sii-tä on suurenlaisia ehdotuksia tehty.

Yksityisten hallussa olevan maan suhteen asettaa ohjel-ma vaan muutamia vähäpätöisiä vaatimuksia:

3:o Pakollisesti myytäviksi joutuneet maatilat, kosket jakaivannot ovat arvioitavat ja otettavat arvatusta hinnastavaltion omiksi.

4:o Kunnille on saatava oikeus pakkolunastuksella hal-tuunsa hankkia yksityisten tiloja tai osia niistä. Lunastus onluettava sen mukaan, mitä nuo maa-alat tuottavat.

7:o Torppareille ja maanvuokraajille on saatava täydelli-nen käyttöoikeus vuokramansa maan viljelystuotteisiin, sekävuokra-ajan loputtua on heille maksettava täysi korvaus sii-tä, mitä vuokratun maan arvo on heidän työnsä kautta ko-honnut.

8:o Metsästys ja kalastusoikeus on heti tehtävä maan-omistuksesta riippumattomaksi.

Yllämainituissa pykälissä on huomattavana vaan se läpi-käyvä periaate, että yhteiskunnan etupäässä tulee määrätäniin tärkeän yhteiskunnan omaisuuden, kun maa on, käyttä-mistavan. Yksityinen etu väistyköön. Tämä olisi kummiskinselvästi vaadittava.

Seuraa ohjelmassa sitten maanviljelystä elinkeinonaedistävät pykälät.

6:o Valtionapua on etupäässä annettava pikkuviljelystäharjoittaville toimenpiteille. Samoin kaikille osuustoiminnanluontoisille yrityksille maatalouden alalla.

34

9:o Erittäin valtion ja kuntain toimenpiteitten kautta oli-si maanviljelystä ja sen sivuelinkeinoja kaikilla tarkoituk-senmukaisilla keinoilla edistettävä, varsinkin siten, ettävarsinainen rahvas tulisi tuntemaan maanviljelyksen uusim-mat työtavat ja välttämättömät ammattitiedot.

Tässä on siis huomattavana pieniviljelyksen kannattami-nen sekä maalaisrahvaan suosiminen. Seuraavassa pykäläs-sä on sama suunta, vaikka enemmän kohdistettunamaalaistyöväen olojen parantamiseen.

10:o Tilatonta väestöä on sivistettävä ja tietopuolisestikasvatettava.

1 1 :o Palkollissääntö on lakkautettava.Niinkuin yllä olevasta käy selville viitoitellaan ohjelmas-

sa vaan muutamia suuntia, joihin päin tullaan toimimaan,mutta käytännöllisenä ohjelmana ei siitä ole paljon hyötyä.Ainoastaan harvat pykälät ovat siinä muodossa, että ne il-man muuta voidaan toimeenpanna. Ja mikä tärkeintä, Suo-men maalaisolojen pääkysymyksiin, torppariväestön jairtolaisten oloihin, koko ohjelma hyvin vaillinaisesti ja lai-measti puuttuu. Järjestää ponteva toiminta tällaiselle perus-talle ei ole mahdollista. Tähän tarvitaan täydellisempiäsuunnitelmia ja varmempaa asiankäsittelyä sekä jyrkemminja selvimmin lausuttuja vaatimuksia.

Tämän aikakauskirjan tärkeimpiä tehtäviä tuleekin ole-maan sosialistisen maatalousohjelman eri kysymysten tutki-minen, selittely ja tarkastus, voidakseen täten päästä sel-ville maanviljelyksen kehityskulusta ja perehdyttyään sen il-miöihin pyrkiä saamaan maatalousohjelman käytännöllistäpuolta kehitetyksi, samalla kun sen periaatteellista puolta

35

selvitetään. Tämä toimeenpide tulee olemaan sitä tärkeäm-pi, kun sosialismi täten tulee tilaisuuteen pontehikkaastipääsemään myöskin maaseudun sorretuille avuksi. Edv.Gylling.

ONKO TOIVOTTAVA, ETTÄ SOSIALIDEMOKRATIAPIAN PÄÄSEE VOITOLLE?Tästä kysymyksestä on joitakuita vuosia sitte Saksassa so-sialidemokratein kesken kiivasti riidelty. Etupäässä ottivatriitaan osaa toiselta puolen Eduard Bernstein , revisionisteintunnetuin edustaja ja toisella puolen jyrkkää marxilaisuuttakannattava kuuluisa puoluejohtaja Karl Kautsky. Tahdommetutustuttaa lukijoitamme näiden eteviksi tunnettujen sosia-lististen kirjailijain mielipiteitten vaihtoon ja erittäinkinKautskyn kantaan mainitussa kysymyksessä.

Bernstein puuttuu tuohon kysymykseen kirjassaan »DieVoraussetzungen des Sozialismus» (Sosialismin edellytyk-set), selittäen siinä, että meidän päiviemme köyhälistö onvielä niin heikkoa, kehittymätöntä, kirjavaa ja valtiollisestikypsymätöntä, ettei olisi suinkaan sosialismin tarkotuksilleeduksi, jos valtiollinen määräämisvalta pian joutuisi sen kä-siin. Sitäpaitsi ei nykyisessä yhteiskunnassa tuotantovoi-main kehitys ole vielä likikään niin pitkälle edistynyt, ettävoitaisiin ajatella luokkajärjestelmän poistamista. On senvuoksi joka suhteessa hyödyllistä ja toivottavaa, että sosiali-demokratinen puolue vielä määräämättömiin aikoihin saak-ka pysyy vain vastustuspuolueena, sillä liian varhain

36

saavutettu valta varmaan luisuisi pian sen käsistä ja kokopuolue sekä ajama asia kärsisi surkean haaksirikon.

Kautsky huomauttaa arvostelussaan (»Bernstein ja so-sialidemokratian ohjelma») tähän ensiksi, että on mahdo-tonta määrätä, millä tuotantovoimain kehityskaudellayhteiskunta vasta olisi kypsä sosialismia varten. Voidaan ai-noastaan sanoa, että kun köyhälistö tietoisesti ryhtyy talous-oloja muuttamaan, täytyy sen tapahtua aivan eri muodossaaina sen mukaan miten pitkälle kapitalismin kehitys onedistynyt, ja samoin on köyhälistön valtiollisella vallalla ole-va toiset vaikutukset maassa, missä kapitalismi on vanhaakuin siellä missä se on nuorta.

Mitä sitte tulee nykyisen köyhälistön heikkouteen javaltiolliseen kypsymättömyyteen, osottaa Kautsky, ettäBernsteinin väitteet siinä suhteessa ovat yksipuolisia ja lii-oteltuja ja hänen vaatimuksensa aivan kohtuuttomia. Berns-tein oli lausunut, että meidän aikamme köyhälistö onsekotus eri kerroksista, jotka eroavat toisistaan vielä enem-män kuin vuoden 1789 vallankumoukseen osaaottanut»kansa», mihin Kautsky vastaa, että jollei köyhälistöjärjes-tössä harrastusten yhdenmukaisuus olekkaan ihanteellisentäydellinen on se joka tapauksessa suunnattoman paljontäydellisempi kuin vallassaolevan porvariston riveissä, mis-sä loppumattomiin saakka löytää etujen ja harrastustensuoranaista ristiriitaa. Juuri pääharrastustensa yhtenäisyy-dessä on sosialidemokratialla suuri etu porvarillisten puo-lueitten rinnalla. Se on ainoa nykyisistä puolueistamme,jonka tarvitsee nojautua ainoastaan yhteen kansanluokkaan,koska tuo luokka muodostaa kansan suuren enemmistön.»Kun Bernstein edelleen pessimistisenä selittää, että enem-

37

män kuin toiset puolet Saksan ammattityöväkeä on vielä ny-kyään sosialismin suhteen joko välinpitämättömällä tai suo-rastaan vastustavalla kannalla, väittää Kautsky hänenselityksensä perustuvan pahaan laskuvirheeseen ja jatkaa:»Puolue, joka niinkuin Saksan sosialidemokratia kolmessakymmenessä vuodessa on aivan mitättömästä alusta kehit-tynyt maan voimakkaimmaksi puolueeksi, jonka vaikutuspii-ri käsittää jo kolme neljäsosaa koko kansasta ja yhätilaajenee; joka sen kautta, että se nojaa vain yhteen ainoaansuureen luokkaan, on jo saavuttanut sellaisen elimellisenlujuuden, ettei se millekään muulle puolueelle olisi mahdol-lista, ja jonka propagandaa ja järjestäytymistä taloudellinenkehitys voimakkaasti tukee, – sellaisen puolueen ei tarvitseasettaa sitä ajankohtaa, jolloin se on valtaan pääsevä, har-maaseen tulevaisuuteen, jota ei voisi käytännössä ottaa mu-kaan laskuihin. Mikä kolmessa kymmenessä vuodessa onkehittynyt vahvimmaksi puolueeksi, voi kyllä seuraavan kol-men vuosikymmenen aikana tulla hallitsevaksi puolueeksi,ehkä pikemminkin.»

Niin, ehkä pikemminkin, – eikö siinä juuri sosialide-mokratiaa uhkaa vaara? Nykyinen köyhälistöhän on Berns-teinin mukaan valtiollisesti niin kypsymätön, etteisosialidemokratia millään tavoin kykenisi säilyttämään hal-litsevaa asemaansa, jos äkillinen poliittinen myrsky sen nytkohottaisi valtaan.

»Jos köyhälistöä ei arvostella jonkun ihannemittapuunmukaan», selittää Kautsky, »vaan verrataan sitä muihinluokkiin, niin havaitaan, että sen valtiollinen kykeneväisyyshuoleti kestää vertauksen ei ainoastaan pikkuporvarien jatalonpoikain, vaan myös porvariston poliitisten avujen kans-

38

sa. Katsotaan parlamenteja, kuntia ja apukassoja, joissa yk-sinomaan porvaristo ja sen virkamiehet hallitsevat, ja menäemme siellä kuoleentumista, rappeutumista, kykenemät-tömyyttä. Niinpian kuin sosialidemokratia tunkeutuu sisään,herää uusi elämä; se tuo mukanaan alkuunpanevaa kykyä,rehellisyyttä, voimaa ja periaatteita ja virkistää kilpailunsakautta vastustajansakin. Jokaisen valta-aseman, minkä so-sialidemokratia viime vuosikymmenellä, jopa useampainkinvuosikymmenien kuluessa saavutti, on se säilyttänyt ja osot-tauttunut rakentavassa toiminnassa vastustajiaan eteväm-mäksi. Mitä syytä on meillä otaksua, että sen täytyisikukistua, jos valtion koko taloudellinen ja henkinen valtajoutuisi sen käsiin?

Tosin arvelee Bernstein, että me voimme »kyllä iloitasiitä järkevyyden, kieltäymiskyvyn ja toimintavoiman run-saudesta, jota nykyinen työväenliike on sekä osottanut ettäsynnyttänyt, mutta älköön sovitettako sitä, mitä valiohenki-löistä – ehkä sadoista tuhansista – voidaan sanoa, arvostele-matta monimiljonalukuiseen kansanjoukkoon, mutta siihenvoi huomauttaa, ettei minkään luokan luokkataistelussataistele mukana kaikki luokanjäsenet. Kaikkialla näemmeetutaistelussa vain valiojoukon, jonka valtiollinen kyky osot-taa luokan kypsyyden määrää. Suuri kansanjoukko joka luo-kassa osaksi seuraa valiohenkilöitään, ryhtymättä senitsenäisemmin toimimaan, osaksi pysyttäytyy etäällä taiste-lusta. Köyhälistön valtiollinen herruus merkitsee siis ensi si-jassa sen valiojoukon herruutta – aivan niinkuin huo-maamme olevan asianlaidan myös porvariston, aateliston jajokaisen hallitsevan luokan suhteen. Eikä ole odotettavissa,että köyhälistö saisi ennen hallinnon käsiinsä kuin tuo valio-

39

joukko ja sitä seuraava kansa on kyllin voimakas vallatak-seen mahtiaseman.

Ei, meillä ei ole mitään syytä otaksua, että sosialide-mokratian aivan ehdottomasti täytyisi kukistua, vaikkakinsattuma, mistä emme vielä mitään tiedä ja mikä on myöshyvin epätodennäköistä, jossain Europan kehittyneessämaassa jo huomenna tekisi sen parlamentin enemmistöksi jasaattaisi hallitukseen.

Ja mitä merkitsee tuo kukistuminen? Jos otetaan huo-mioon vain ulkonaiset seikat, niin tapahtui porvariston edis-tyminen aina kukistettujen, epäonnistuneitten vallan-kumousten kautta, Englannin tapauksista 17:nnen vuosisa-dan keskivaiheilla niihin myllerryksiin saakka, mitä Euro-passa sattui 19:nnen vuosisadan puolivälissä. Itse asiassa eiporvaristo ole ainoassakaan näistä vallankumouksista voinutsäilyttää yksinvaltaansa. Ja silti aikaansai jokainen niistämahtavan sysäyksen eteenpäin; jokainen niistä sorti maahanniin monia vanhoja laitoksia, joita ei koskaan enää voitu uu-destaan rakentaa, avasi niin monia uusia teitä yhteiskunnal-liselle kehitykselle, että se, vaikka näennäisesti kukistuikin,jätti jälkeensä korkeammalle kehitysasteelle kohonneen yh-teiskunnan. Tahdottaisiinko, voitaisiinko yhteiskunnallisenedistyksen historiasta jättää pois ainoatakaan tuollaista»ennenaikaista», »epäonnistunutta» vallankumousta? Ja on-ko ajateltavissa, että joku noista vallankumouksista olisivoinut tulla lykätyksi, siksi kun kansanvaltaiset luokat olisi-vat valtiollisesti kypsyneempiä?

Mutta jos on järjetöntä puhua jonkin historiallisen ta-pauksen lykkäämisestä, mitä järkeä on sitte sellaisissa vali-

40

tushuudoissa, että köyhälistöllä ei ole valtiollista kypsyyt-tä?»

»Me emme ole historiallisen kehityksen ohjaajia», jatkaaKautsky yhä edelleen. »Se riippuu tekijöistä, jotka ovat pal-jon mahtavampia kuin yksityiset puolueet ja niiden hurskaattoiveet. Onko köyhälistö nyt jo kyllin pitkälle kehittynyt ot-taakseen käsiinsä valtiollisen vallan, onko sillä silloin, kuntosiaan se kerran poliitisen herruuden itselleen valta, jo jo-ka suhteessa suunnattoman suuren historiallisen tehtävänsävaatima valtiollinen kypsyys, tulevatko tappiot keskeyttä-mään sen voittoja, onko vastainen valtiollinen kehitys olevaverkallinen tai nopea, – kuka voisi noihin kysymyksiin vasta-ta? Mutta jollei niihin voida vastata, on kaikki kiista köyhä-listön nykyisestä valtiollisesta kypsyydestä tarkotuksetontajaarittelua. Mutta muuten ei meidän tehtävämme ole la-mauttaa taistelevaa köyhälistöä aiheettomasti pienentämäl-lä sen valtiollisia kykyjä, vaan meidän on asetettava noillekyvyille korkeimmat vaatimukset ja tehtävä kaikki voita-vamme kehittääksemme niitä mahdollisimmassa määrässä,niin että köyhälistö on joka hetki oleva toimintakykynsä hui-pulla.

Mutta tähän tehtävään ei kuulu yksin se, että me järjes-tämme köyhälistön ja autamme sen hankkimaan itselleenparemmat elämän- ja työnehdot. Siihen kuuluu myös, ettäme laajennamme köyhälistön katsetta, avaamme sen silmätnäkemään hetkellisten pyrintöjen ja ammattiharrastustenpiiriä ulommas sekä saamme sen käsittämään, kuinka kaikkiköyhälistön harrastukset ja edut ovat yhteydessä niin hyvinkeskenään kuin myös yleisten yhteiskunnallisten harrastus-ten kanssa. Siihen kuuluu, että me asetamme sille suuria

41

päämääriä, joita tavottaen se itse kasvaa korkeampaan hen-kiseen elämään, että me kohotamme sen jokapäiväisen pik-kutyön yläpuolelle, mikä työ on kylläkin välttämätöntä, silläelämä vaatii sitä ehdottomasti, mutta mikä juuri senvuoksijo itsestään tunkee päällemme, ilman että olisi tarpeellistameidän liikoja siihen kehotella. Pitäkäämme huolta siitä, et-tei pienuudentunto alenna köyhälistöä eikä sen päämääriä,ettei laajanäköisen periaatteellisen politiikan sijaan tulekonttaaminen tuuma tuumalta, toisin sanoen, ettei arkipäi-väisyys tukahuta ihanteellisuutta ja ettei katoa niitten suur-ten historiallisten tehtäväin tietoisuus, mitkä köyhälistön onmäärä täyttää.

Kun tässä mielessä panemme liikkeelle kaikki voimam-me, olemme tehneet velvollisuutemme sosialidemokrateina:vaikutuksemme menestys riippuu tekijöistä, joita me emmehallitse.»

KATSAUKSIA.

42

POLITIIKKA.

Venäjän ja Suomen puolueet.On luonnollista että »vakkahakee kanttansa», ja näin ovatSuomen puolueetkin päätyneet tä-hystelemään tulevaisuuden merk-kejä Venäjän puolueohjelmista,vieläpä ryhtyneet yhteistoimin-taankin kukin vastaavan puolueen-sa kanssa. Täten joutuvat »perus-tuslaillisemme» likelle Venäjänsemstvopuoluetta, aktiivisemmesosiaalikumouksellisten tuttavuu-teen ja sosialidemokraatit löivät

veljen kättä venäläisille tovereil-leen. – suometarlaiset eivät enäähalunne tuntea tuttaviaan rajan ta-kana. – Yläluokkalaispuolueet ovatnäin hieroneet tuttavuutta yli Raja-joen, mutta annas kun työväenpuo-lue seurasi esimerkkiä, niin hetiolivat varottavat sormet pystyssä.Hels. Sanomat, jotka eivät oleopettaen, varottaen valaisevaakynttiläänsä työväen suhteen suin-kaan vakan alla viime aikoina pitä-neet, ryhtyivät antamaan hyvinisällisiä neuvoja, jotka kuitenkintyönnettiin takasin. Suomen sosi-

43

aalidemokraatit tietävät hyvin, ettäei nykyinen vaan tulevaisuuden Ve-näjä on se, joka – oman toimintam-me ohella – meidänkin maammeulkonaisen aseman määrää, ja näinollen on sen puolueista ehdotto-masti luotettavin se, joka ei ohjel-maansa voi muuttaa, jos se vaanaikoo pysyä kansainvälisen sosiaa-lidemokratian kannalla, jonka pää-vaatimuksina taas on kansaintäydellinen itsemääräämisoikeus. –Sen puolueen kanssa tahdommeolla suhteissa ja luonnollisesti lä-hemmissä kuin etäisempien mait-ten sosiaalidemokraattisten puolu-eiden jotka kaikki kylläkin muo-dostavat yhteisen liiton. Ei muo-dosta Suomen sosiaalidemokraat-tinen puolue kuitenkaan mitäänalaosastoa venäläiselle puolueelle,vaan pidättää itselleen oikeudentoimintatavoista päättää vapaasti,niin kuin taistelukeinoistakin, ve-näläisillä on esim. ohjelmassaaseellinen kapina, joka meillä tällähetkellä olisi mahdoton; emmemyös ole sidotut ryhtymään suur-lakkoon silti, jos sitä jonain hetke-nä siellä pidetään välttämättö-mänä. – Mutta kaikki tarkotuksen-mukainen ja tepsivä toiminta itse-valtiuden jäännösten kukistami-seksi on yhteinen tarkotus näillemolemmille ja lukuisille muillepuolueille tällä ja etenkin tuollapuolen Rajajoen. iro.

Työväen suurlakkopuuhaakatsovat porvarislehdet kuinterävää veistä lapsen kädessä: pi-täisi ottaa pois, mutta ei uskalla.

Pyydetään, uhataankin ja lopuksisanotaan: syyttäkää itseänne! –Työväki ei muuta toivokaan kuinsaada olla rauhassa, ja jos se saaolla ärsytyksiltä vapaana, osaa semyös veistään käyttää tai olla käyt-tämättä, sillä se ei ole lapsi enää.

Punanen kaarti» , tämä kansal-lislakon muiden mukana vielänäkyvä ja – ainakin herrain pelok-kaassa mielikuvituksessa hyvin –tuntuva muisto julkaisi tässä tuon-noin sääntönsä, joitten mukaan sentarkotus on olla suojeluskuntanalevottomina aikoina, – jolloin työ-väen syyksi niin helposti pannaankaikellaiset huligaanityöt, – ja pitääjärjestystä suurlakon aikana, – tar-vittiinpa sitä sitten kotimaisia val-lanpitäj iä tai, hyvin mahdollisesti,venäläistä byrokratiaa vastaan, josse jälleen tänne yrittäisi uuttatyyssijaa rakentamaan.

Varat. J. Gummerus on »Fram-tid»-lehdessä tämän johdosta ryh-tynyt rauhottamaan niitä, jotkakaartissa näkivät työväen verisenluokkataistelun punasen peikon jasitä vastaan asettivat »lahtarikaar-teja» ja kunnallisia suojeluskuntia.Hra G:n on vaikeata käsittää, mitätarkotetaan sillä, että sanotaankaartin toimivan »sos.-dem. puolu-een ohjelman mukaan», mutta ar-vaa hän asian jotakuinkin oikeinselittäessään, että kaarti on käsi-tettävä sosiaalidemokraatiseksi jär-jestöksi. Että se ei, ainakaan vielä,ole sitä, minä hra G. sitä on halu-kas pitämään, kansallinen miliisi,se ei ole työväen syy, vaan maam-

»

44

me kärjistyneitten sisäisten suh-teitten, jotka eivät vieläkään sallikaikkien kansamme voimien suun-tautuvan sinne, mihin todella tulisi,vapaan kansallisen olemisen tur-vaamiseen, ja niiden yläluokkalais-ten, jotka eivät vieläkään olevalmiit astumaan koko askelta täy-sin kansanvaltaiseen eduskuntaan.– Hra G. kehottaa »lahtarikaartia»katoamaan ja »kunnallista suoje-luskaartia» astumaan esiin pelok-kaasta hämäräperäisyydestään ja»punasen kaartin» rinnalla toimi-maan »katse vankasti itää kohti»suunnattuna. – Tätä vastaan ei pu-nasella kaartilla käsittääksemmepitäisikään olla muuta muistutetta-vaa, kuin että sen vielä toistaiseksitäytyy ainakin puolellatoista sil-mällä katsella omien yläluokkalais-ten mahdollista kieräilypeliä. Kunsen suojelevaa toimintaa ei enäätarvita ja kansalla on luotettavaeduskunta, hajoo kaarti sääntöjen-sä mukaan, mutta sen järjestöä jahenkilöitä voitanee silloin taas tar-vita toisia yhtä tärkeitä tarkotus-periä varten. Mutta se on senaikainen murhe. iro.

Vaalitapa uudessa eduskun-nassa näyttää antavan aihettapitkällisiin ja hajottaviin keskuste-luihin, samalla kuin 1 -kamariasianäyttää kallistuvan voitollista rat-kaisua kohti. – Tulevat silloin kysy-mykseen joko 1 -mies- tai 3-mies-piirit tai sitten kokonaan erilainensuhteellinen vaalitapa t:ri Wendtinehdotuksen pohjalla, jolloin kokomaa tai ainakin lääni olisi yhtenä

vaalipiirinä ja kukin valitsija saisiantaessaan äänensä jollekin henki-lölle samalla myös ilmoittaa, mitäaatetta tai puoluetta kannattaa.Silloin saisi puolue kaikki ne edus-tajasijat, jotka sille oikeudellisestikuuluvat riippumatta pikku piirienenemmän tai vähemmän satunnai-sista enemmistöistä, ja sopivan las-kutavan mukaan jakautuisivat pai-kat puolue-ehdokasten kesken.Näin ei puoluekomennon tarvitsisitulla kovin ankaraksi, kun yksityi-nen valitsija voisi puoluettaan va-hingoittamatta äänestää mieles-tään sopivinta henkilöä. – Tämän-tapaista ehdotusta puuhaavat edis-tysmieliset ainekset, etenkin sosi-aalidemokraatit, useissa maissa,mutta valtaan päässyt enemmistöäon vaikea saada sitä hyväksymään.Meillä kun nyt luodaan uutta, olisikai helpoin toteuttaa tämä kieltä-mättä suuremmoinen aate. iro.

OSUUSTOIMINTALIIKE.

Belgian sosialiatiset osuus-kunnat. Belgian osuuskunnatovat jakaantuneet puolueväriinnähden. Enemmistö kuuluu sosia-listiseen puolueeseen. Vuonna1904 oli sosialistisia kulutusosuus-kuntia 198, niissä 103,000 jäsentäja 1700 virkailijaa. Menekki nousi34 miljoonaan Smk. Sitäpaitsi olivielä 25 sosialistista tuotanto-osuuskuntaa eri teollisuushaarojenalalla. Sosialistiset osuuskunnatkannattavat runsailla apurahoillatyöväen valtiollista luokkataistelua.

45

Vuonna 1899 perustettiin Belgiansosialististen osuuskuntien liitto,»Federation des Sociétés Coopera-tives Belges», jonka esimiehenä onedustajakamarin jäsen Louis Bert-rand ja sihteerinä kansainvälisensosialistisen sekretariaatin sihteeriViktor Serwy.

Englannin ammattiyhdistys-kongressi, joka äskettäin pi-dettiin, asetti osuustoiminnallisilleliikkeille vaatimuksen 8 tunnin työ-päivän käytäntöön ottamisesta jaainoastaan järjestyneiden työläis-ten palveluksessa pitämisestä.

KIRJALLISUUS.

Valdemar Langlet: Revolu-tionsrörelsen i Ryssland.(Vallankumousliike Venäjällä.) I de-len Stockholm Cheins & Co. Keve-ään tyyliin, ilman syvällisempääkäsitystä koko tuon mahtavan liik-keen synnystä ja tuskimpa senpäämäärästäkään kertoilee tekijäyksityistapauksia nyt kuluvan vuo-den ajalta. Laajasti kuvailee hänpappi Gaponin osanottoa liikkee-seen ja Tammikuun verilöylyä Pie-tarissa, Gorjkin vangitsemisesta javapauttamisesta, suuriruhtinasSergei Romanowin murhasta, me-teleistä siellä täällä laajassa valta-kunnassa vuoden alkupuolella. Lo-puksi alkaa ensimäisessä vihossakertomus vallankumouspuolueistaVenäjällä, käännöksenä erään ve-näläisen vallankumouksellisen kä-sikirjotuksesta, vahinko vain, ettäse ei ole vielä kokonaan tässä vi-

hossa. – Sellaiselle, joka haluaa tu-tustua venäläisen vallankumouk-sen erikoistapauksiin, saada pikku-tietoja ja anekdoteja, tarjoaa kirjakylläkin huvitusta, mutta antaak-seen selvää, suurta kuvaa kaikkienaikojen suurimmasta vallanku-mouksesta on se liian hajanainen,liian pintapuolinen.

Työväen joulujulkaisuja ontäksi jouluksi useampiakin, jaovat ne nähtävästi kaikkein par-hainta laatua, mitä meillä yleensätällaista tilapää-kirjallisuutta onolemassa. Ensiksikin on Helsingis-sä Työväen sanomalehti-osakeyh-tiön kustannuksella ilmestynyttoista sataa sivua laaja joulualpumi»Uuden ajan kynnyksellä» (ennenalotettua sarjaa), joka sisältää hy-vän määrän varsin arvokasta luet-tavaa. J. K. K(ari) kuvaa noitaSaksan sosialidemokratian vai-keimpia vainovuosia 1878–1890,jolloin Bismarck turhaan kaikellatarmollaan ja häikäilemättömyy-dellään yritti ijäksi-päiväksi kukis-taa tuon porvarillista sotilas- javirkavaltaa uhkaavan kansanval-taisen hirviön; kiristyslait, van-keus, kidutus ja murha vain päin-vastoin voimakkaasti edistivät so-sialidemokratian voittokulkua. O.W. Kuusinen selittelee sosialisminkäsitettä ja maailmankatsomusta,ja Aatto Sirén esittää muutamianäkökohtia kansanopetuksen jär-jestämisestä tarkotustaan vastaa-valle kannalle. Tunnettu nimi-merkki –s. kertoo vilkkaalla taval-laan Henry George'n kehityksestä

46

ja hänen synnyttämänsä sosialisti-sen liikkeen alkuvaiheista, ja SuloVuolijoki esittää uusimpien tutki-musten nojalla huomattavia aja-tuksia puolueohjelmamme toistai-seksi vähimmän harkitun puolen,maatalousohjelman selvittämiseksi.Kuinka Arvid Järnefeltin kirjotus»Leipäkannikka» on joutunut tähänjulkaisuun, emme oikein käsitä, sil-lä sen sisällys ja henki on sitä laa-tua, ettemme sosialidemokrateinatahtoisi sen alle kirjoittaa. Tavallis-ta paremmat kaunokirjalliset ky-häykset ja runot sekä hauskatkuvat lisäävät julkaisun arvoa.

*M. V. Vuolukka on taas julais-

sut uuden numeron »Eteenpäin»-nimistä kalenteriaan ja tekee serunsaine, onnistuneesti valittuinekuvineen erittäin hauskan vaiku-tuksen. Useat kalenterin kirjotuk-sista ansaitsevat erityistä huo-miota. Y. M. esittää reippaasti kir-jotetun silmäyksen tämän vuodenhuomattavimpiin tapauksiin mei-dän työväenliikkeessämme, käsi-tellen siinä viime vuoden lopullasattuneita tunnettuja puolue-eri-mielisyyksiä, äänoikeusasian vai-heita ja Voikan lakkojuttua. Nimi-merkki A. S–la suosittelee tarko-tuksenmukaista taiteellista kasva-tusta ja Väinö Jokiselta sosiali-demokratian on harkittu kirjotussosialidemokratian suhteesta us-kontoon. Y. S. kuvailee kuuluisanranskalaisen utopistisen sosialistinSaint-Simon'in elämää ja oppia ja J.K. K. kertoo asiallisesti ja valaise-

vasti Japanin työväen liikkeestä. –Kirja on hyvin sopiva joululahjaksi.

*Tampereella on ilmestynyt

»Työväen joululehti»-niminen pie-nempi julkaisu, joka myöskin sisäl-tää arvokasta lukemista. Nimi-merkki Y. M. ruoskii sitä inhottavaasovinnaisen siveyden kantaa, joka»pesee kätensä» kaikkien sellais-ten onnettomain suhteen, joitten,kuten esim. lapsensa murhaajainrikollisuuteen joku yhteiskunta onsyypää. N. U. kirjoittaa valaisevasti»luokkatietoisuudesta ja luokka-taistelusta», nimimerkki »Monisti»antaa lyhyen karakteristiikan mo-lemmista filosofisen materialisminpääedustajista, Büchneristä jaHäckelistä ja heidän luonnonfiloso-fiastaan, ja Y. S. esittää meille kol-me kuuluisaa anarkismin edusta-jaa: P. Krapotkinin, Elisée Reclus' inja Louise Michel' in. Vielä mainitta-koon julkaisun runsaasta sisällöstäJohan Kockin kuvaus elämästä Sa-haliinilla ja Y. S:n selonteko tapah-tumista »Punasen julistuksen»päivinä. Kuvia on julkaisussa run-saasti. Suosittelemme tätä joulu-lehteä erittäin onnistuneena.

*»Työmiehen Illanvietosta»

odotetaan myös suurta 24 sivuistajoulunumeroa. Niin että meidän eisuinkaan hauskan ja arvokkaanjoululehti-lukemisen puutteessatarvitse turvautua tavanmukaisiinkehnoihin sunnuntaikoulujulkaisui-hin, joihin näin joulun aikana onaivan hukkua.

47

SANOMALEHDET.

Die neue Zeit» , tunnettu so-sialistinen viikkolehti, sisälsieräässä viime marraskuun nume-rossaan (n:o 7) K. Kautskyn kirjoit-taman erityistä huomiota ansait-sevan kirjoituksen porvarillisestaja sosialistisesta sanomalehdistös-tä. Ensin esittää kirjoittaja, mitenporvarillinen sanomalehdistö, jou-tuen yhä enemmän riippuvaiseksipääomasta, vähitellen rappeutu-mistaan rappeutuu. »Päivälehti ka-pitalistisissa suurkaupungeissamuuttuu aina enemmän suunnatto-mia varoja vaativaksi jättiläishir-viöksi, suurkapitalistiseksi liikeyri-tykseksi, joka riippuu pääomanhaltijoista». Sanomalehtien julkai-seminen joutuu vain muutamainharvain jättiläisliikkeiden yksinoi-keudeksi, ja samassa määrin tuleesanomalehtimiehen asema riippu-vaksi yksityisistä kapitalistisistaliikkeenharjoittaj ista. Mutta sa-massa määrin myös kasvaa sano-malehtimiehen valta ja riippu-mattomuus lukijakunnan suhteen.Yleisölle ei tuo henkilö, joka pitääoikeutenaan esiintyä »kansan» ja»yleisen mielipiteen» nimessä, oleensinkään vastuunalainen. Häväis-tysjutut ja solidarisuus eri äänen-kannattajain kesken ovat nemahtikeinot, millä porvarillinen sa-nomalehdistö tuollaista itsevaltiu-den asemaa yleisön suhteenylläpitää.

Kirjottaja selittää edelleen:»Paljon ja usein on tuskiteltu rap-

peutuneen sanomalehdistön raja-tonta herruutta. Poroporvari huusi,kuten aina, poliisia ja apua. Muttatodellisen avun sai aikaan tekijä,joka alituisessa taistelussa poliisinkanssa on suureksi tullut, sosiali-demokratia ja sen sanomalehdis-tö.» Pääoman sijasta hallitseesosialidemokratian sanomalehdis-töä puoluejärjestö, johon lehdentoimittajakin kuuluu. Vastaava eroilmenee myös toimituksen järjes-tössä. Kapitalistisissa lehtiyrityk-sissä on ainoastaan yksi järjes-tömuoto: koko liikkeen alistuminenpäätoimittajan johtoon, jonka alai-sia muut toimittajat ovat. Sosialis-tisilla sanomalehdillä sitävastoinon usein toisenlainenkin toimitus,nim. sellainen missä kaikki toimit-tajat ovat yhdenarvoisia tovereja.Ensimäinen muoto on parempi, jospidämme silmällä toimitustyön yh-tenäisyyttä, sillä siitä voi taata ai-noastaan laajanäköinen asiantun-tija päätoimittajana, jonka henkipainaa leimansa koko lehteen. Jahuomauttakoon myös, että sosialis-tisen päätoimittajan asema on val-lan toinen kuin kapitalistisen; hänei ole muitten toimittajain herra,vaan ainoastaan ensimäinen yh-denvertaisten joukossa. Mutta mo-nestakin syystä lienee mahdotontaettä tällainen toimitusmuoto voisitulla meidän puoluelehdistössäm-me yleisesti käytäntöön, vaan onhyvin useitten sanomalehtien tyy-dyttävä toimitukseen, jossa ei olepäätoimittajaa. Silloinkin voi aivanhyvin lehden yhtenäisyys säilyä, jos

»

48

vaan toimituksen jäsenet tekevättyönsä yksissä ja samaan henkeeneikä koskaan toisiansa vastaan.Sanomalehtikommissioni, jokamuutenkin valvoo lehden toimitta-mista, pitäköön huolta siitä, ettätoimitus tulee kokoonpanoltaanolemaan mahdollisimman yhtenäi-nen. Yleisöön nähden on sosialide-mokratinen toimittaja paljoa vas-tuunalaisemmassa asemassa kuinporvarillinen. Hänen lukijansa ovathänen puoluetoverejaan, suurim-maksi osaksi puoluejärjestön jäse-niä. Ja yhtähyvin kuin toimittaja voivedota puoluejärjestöön, voivat hä-nen järjestyneet lukijansa myös ve-tää hänet edesvastuuseen lausun-noista, joita hän »yleisen mielipi-teen» nimessä esittää. Kumpikaanei voi tapahtua porvarillisessa sa-nomalehdessä. Sosialidemokrati-nen toimittaja on ensi sijassa puo-luetoveri ja sellaisena solidarinenlukijainsa kanssa; ammattitove-riensakin kanssa voi hän olla soli-darinen ainoastaan sikäli kuin heovat puoluetovereja. Niin vaikuttaapuolueorganisationi monella tavoinsen, että puolueen sanomalehti-miehen valta lukijain suhteen vä-henee. Ja ennen kaikkea vapauttaase hänet alentavasta riippuvaisuu-destaan pääomaan nähden. Kunsiitä huolimatta monet kirjailijatyhäti »personallisen vapauden» ni-messä valittelevat riippuvaisuut-taan puoluejärjestöstä, todistaa se,etteivät he ole jaksaneet vielä täy-sin vapautua porvarillisesta ajatus-tavasta. Sillä lienee kai perso-

nallinen vapauskin suurempi silloinkun alistuu puoluekuriin kuin josmyö itsensä jollekin yksityiselle ka-pitalistille.

Uusia sanomalehtiä syntyymeillä nykyään kuin sieniä sa-teella. Pari niistä ansaitsee erityis-tä mainitsemista.

Radikalisimpain nuorruotsa-laisten äänenkannattajana esiintyyviikkolehti »Framtid», jonka julkai-sijana on maisteri Herman Gum-merus. Parista nyt ilmestyneestänäytenumerosta päättäen on lehtitäysin käsittänyt, mitä asema tällähetkellä vaatii, ja pelkäämättä niitämoninaisia vaikeuksia, mitä erityi-sesti porvarillisen radikalismin ää-nenkannattajalla aina on edessään,tarmolla iskenyt kiinni tehtävään-sä. Erikoisesti tahdomme huo-mauttaa, kuinka selvänäköisestilehden ohjelmakirjoituksessa onkäsitetty meidän yhteiskunnallisenuudistuksemme elimellinen riippu-vaisuus Venäjän sisäisen kumous-liikkeen kulusta: »Yksinvaltiaalta eiSuomi ole vastaan vastaanottavaMagna chartaansa, vaan itseltäänitsevaltiaalta kansalta.» Kirjotuk-sesta »Ohjelmaton puolue» saaAkilles-kantapäähänsä koko se kir-java joukko, mikä haaksirikkoisenaajelehtii »perustuslaillisuuden» li-pun alla. Toisen numeron johtavas-sa artikkelissa puhuu lehtikansalliskokouksen merkityksestäsiinä tapauksessa, että vallanku-mousliike Venäjällä lähimmässä tu-levaisuudessa johtaisi voittoon. –Yleensä se suora ja asiallinen tapa,

49

millä tämä lehti käsittelee päivänpolttavia kysymyksiä, ilahuttaa jaantaa aihetta toivoa, että lehti tu-lee osaltaan edistämään meillä so-siali-politisen keskustelun vapaut-tamista tyhjistä koruheista. Lisäksion lehden selvästi ilmaisema de-mokratinen kanta nykyään tär-keimmissä päivänkysymyksissämerkittävä terveelliseksi vastapai-noksi suurten porvarillisten puo-lueorganien salakähmäisellevanhoillisuudelle.

*»Nuori Suomi» on nimenä

eräitten »Helsingin Sanomain»ryhmään kuuluvain nuoremmanpolven miesten perustamalla viik-kolehdellä, jonka päätoimittaja onmaisteri Kaarlo Blomstedt. Ohjel-makirjotuksesta päättäen tuleelehti panemaan erityistä painoa»yksilön vapaudelle». Näytenume-ron sisällyksestä ansaitsee muutenmainitsemista Zach. Castrénin kir-jotus »Raittiusasia ja luokkataiste-lu», jossa oikeaan sattuvan pää-ajatuksen ohella polemiseerataansosialismia vastaan tavalla, mikämuualla maailmassa on jo kymme-niä vuosia sitte jätetty.

*Matti Kurikka, joka ei näytä

leikkaamattomin siivin mahtuvanyhteistyöhön muitten sosialide-mokratein kanssa, alkaa julaistaomaa jokapäiväistä lehteä nimellä»Elämä». Lehden ohjelmakirjoituk-sessa ei oikeastaan ilmene mitäänerikoista, mitä tässä tarvitseisi pu-raista, vaikka pelkäämmekin, että

esim. »uskonnon korotus korkeim-maksi tieteeksi» (! ) on oleva MattiKurikalle, kuten muillekin kuole-vaisille, yli voimain menevä tehtä-vä. Mutta useissa muissa näyte-numeron kirjotuksissa olisi yhtä jatoista pengottavaa. Ensimäisessäartikkelissa silitellään uutta halli-tustamme huvittavan ystävällisesti,kun taas eräässä toisessa kirjotuk-sessa vanhan agitaattorin vimmalla(ja pintapuolisuudella) hyökätäänmeikäläisen sosialidemokratiankimppuun, koska lehden mukaanmeillä nykyisin »virallisesti» yrite-tään rakentamaan tuota liikettäjoittenkin »tunnussanain» perus-teelle, joita Elämä-lehden päätoi-mittaja ei voi hyväksyä. Tuo kyhäyson muuten niin sekava, että voisiluulla kirjoittajain vain yleisön hu-viksi tappelevan tuulimyllyjä vas-taan, jollei lopussa ilmaistaisi, ettäon tarkotuksena ruveta »toteutta-maan sosialismia teosofian kirk-kaassa valossa». Marxilla oli sevika, ettei hän ollut teosofi, ja siksion hän sekä hänen suuntansaedustajat tuomittava »alimpaan in-karnatsioniin» (jos niin voisi sa-noa). – Koska tämäkin sepustus onpäätoimittajan allekirjoittama, saa-nemme panna merkille, että Elä-mä-lehti on ottava tärkeimmäksitehtäväkseen sosialismin ja teoso-fisen hulluttelun sotkemisen toi-siinsa vaikka lehti ohjelma-kirjotuksessaan tämän seikan vai-jeten sivuutti. Ja kun näin on asia,niin suokoon Matti Kurikka, jonkaagitaattorityötä työväenliikkeem-

50

me alkuaikoina me kunnioitamme,meille anteeksi, jos emme ainavast'edeskään voi ottaa hänen uut-

ta lehteään ihan vakavalta kannal-ta.

SOSIALISTINEN

AIKAKAUSLEHTIjoka täten tarjotaan tilattavaksi, tulee käsittelemään etupäässä

yhteiskunnallisia kysymyksiä sosialismin kannalta. Katsausosas-

tossa aijomme erityisesti seurata sekä ulkomaista että kotimaista

sosialistista kirjallisuutta.

Lehteämme ovat luvanneet kirjotuksillaan avustaa m. m. Ju-

lius Ailio, J. J. K. Forsman, Yrjö Mäk